Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘yhteiskunta’

Timo Hännikäinen puhuu!

timohannikainen

Kansallinen, traditionalistinen, radikaali. Nämä määreet kuvaavat Timo Hännikäistä ja verkkolehti Sarastusta hyvin. Monipuolinen ja tuottelias Hännikäinen on älykäs ja rohkea mies, jolla on mielenkiintoisia ja syväluotaavia ajatuksia kulttuurista. Mesikämmen tuumasi, että miestä pitää jututtaa.

Seuraavasta haastattelusta selviää mm. se, mitä radikaali traditionalismi on, mihin verkkolehti Sarastus pyrkii, millainen joukko lehteä toimittaa, mikä Suomen poliittisessa tilanteessa nykyään mättää ja mistä länsimaiden perikadossa on kyse. Hännikäinen kertoo myös tulevaisuuden suunnitelmistaan ja seuraavasta kirjastaan. Mesikämmenen oli luonnollisesti kysyttävä hiukan myös miehen ajatuksia Pekka Siitoimesta.

Hyvä naiset ja herrat, Timo Hännikäinen puhuu!

– – –

Pohjustusta

Olet runoilija, esseisti, kääntäjä ja kriitikko. Kerro taustastasi niille, jotka eivät siitä tiedä. Millainen mies on Timo Hännikäinen?

Olen syntynyt vuonna 1979 Padasjoella, Päijät-Hämeessä. Helsingissä olen asunut kohta 20 vuotta. Olen ”puolivapaa” kirjailija, eli maksan vuokrani ja laskuni tekemällä osan vuodesta puolipäivätöitä koulun iltavahtimestarina, muu toimeentulo tulee apurahoista ja kirjoituspalkkioista. Olen julkaissut seitsemän omaa teosta ja kääntänyt muun muassa Oscar Wilden, Charles Simicin ja Robert Louis Stevensonin tuotantoa. Olen naimisissa ja puolison lisäksi ruokakuntaan kuuluu cockerspanieliuros. Harrastukset vaihtelevat, tällä hetkellä lähinnä sydäntä ovat vinyylilevyjen keräily ja pienriistanmetsästys.

Tunnetuin teoksesi lienee vuonna 2009 ilmestynyt Ilman (Savukeidas), joka kertoo naisen puutteesta. Mitä tuumaat tuosta kirjastasi ja sen kautta saaneestasi huomiosta nyt, viitisen vuotta teoksen ilmestyttyä? Luetko vanhoja tekstejäsi? Mihin teoksiisi olet tyytyväisin ja miksi?

Ilman oli minulle jonkinlainen läpimurtoteos, joka kaiken synnyttämänsä julkisuuden lisäksi sai erittäin hyvät arvostelut. Useimmat kirjaa käsitelleet tosin keskittyivät siihen seksinpuute-aiheeseen, eivätkä huomioineet läpiseksualisoituneen kulttuurin analyysia, joka oli kirjan varsinainen pointti. Julkisuusrumban otin eräänlaisena kokeiluna, oli kiinnostavaa kokea kertarysäyksellä se median ja julkisuuden maailma, johon harva suomalainen kirjailija pääsee tai joutuu koko urallaan. Mutta olen ihan tyytyväinen, että sitä kesti vain aikansa. En ole mikään karismaattinen esiintyjä tai mediapersoona, mieluummin kirjoitan kuin puhun. Itse kirjaan olen yhä tyytyväinen, vaikka olenkin kyllästynyt puhumaan siitä julkisesti. Se vangitsee aika hyvin tietyn elämänvaiheen tunnot ja ajatukset. Enää en pystyisi kirjoittamaan sellaista teosta, niin moni asia on muuttunut niin ulkoisessa kuin sisäisessä elämässä. Omaa tuotantoa jälkikäteen lukiessa huomioikin yleensä sellaiset asiat, jotka nykyään tekisi eri lailla tai joista oma näkemys on muuttunut johonkin suuntaan. Se on oikeastaan hyvä asia: uskon, että ajattelun ja tuotannon pitää olla elävä ja ristiriitainen kokonaisuus, ei mikään valmis suljettu systeemi.

Kirjojesi lisäksi sinut tunnetaan nykyään myös verkkolehti Sarastuksesta ja radikaalista traditionalismista. Mitä kautta, miksi ja milloin sinusta tuli traditionalisti? Mistä radikaalissa traditionalismissa on kyse?

Traditionalismilla tai radikaalilla traditionalismilla viitataan usein sellaisiin filosofeihin kuten René Guenon ja Julius Evola, joiden ajattelussa uskonnollinen mystiikka oli keskeisellä sijalla. Itse käytän termiä laajemmin. Sarastuksen yhteydessä traditionalismi on käytännössä löyhä yleisnimitys sellaiselle oikeistolaiselle ajattelulle, joka poikkeaa sekä liberaalista talousoikeistosta että valtavirran konservatiivisuudesta. Tällainen ajattelu suuntaa kritiikkinsä käytännössä koko valistuksen ja Ranskan vallankumouksen perintöön. Se näkee yhteiskunnan pikemminkin orgaanisena kokonaisuutena kuin yksilöiden välisenä abstraktina sopimuksena. Vähintäänkin yhteiskuntasopimuksen piiriin pitäisi kuulua myös menneet ja tulevat sukupolvet, eivät ainoastaan elävät. Traditionalismissa politiikan keskipiste ja ihmistä viime kädessä määrittävä tekijä on identiteetti. Identiteetillä on lukuisia ulottuvuuksia, jotka muodostuvat vastakohtaisuuksien ja rajojen puitteissa: paikallinen, historiallinen, sukupuolinen, uskonnollinen, sivilisationistinen, jne. Esimerkiksi minä olen yhtä aikaa helsinkiläinen, suomalainen, eurooppalainen ja valkoinen mies, ja jokainen näistä ominaisuuksista kiinnittää minut tiettyyn kohtalonyhteyteen muiden kaltaisteni kanssa. Ei ole olemassa yhtä ja jakamatonta ”ihmiskuntaa” yhteisine tavoitteineen, vaan eri ryhmillä on omat intressinsä, jotka voivat myös joutua konfliktiin keskenään. Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Poliittisia kantoja Sarastuksen piiristä löytyy joka lähtöön, kristitystä konservatiivista jonkinlaiseen fasistiin. Osa kirjoittajista, mukaanlukien minä itse, ei edes halua määritellä itseään kovin tarkasti poliittisessa mielessä, vaan löytää ja yhdistelee ideoita monista ajatussuuntauksista. Se, mikä minut on johtanut tällaisen suuntauksen piiriin, onkin sitten mutkikkaampi kysymys. Perinteen merkitys inhimillisessä kokemuksessa ja Euroopan olemus ovat oikeastaan aina kiinnostaneet minua. Varsinkin kirjailijantyöni kautta tunnen lujaa yhteenkuuluvuutta siihen monisyiseen ja ristiriitaiseen traditioon, jonka muodostavat pakanallinen antiikki, kristillinen keskiaika ja uudempi tieteellinen ajattelu. Olen sielultani eurooppalainen ihminen.

Mitä suomalaisuus merkitsee sinulle? Mikä maamme ja kulttuurimme menneisyydessä on säilyttämisen arvoista ja miksi? Millaisia ovat suomalaisen psyyken valoisat ja pimeät puolet?

Suomalaisuutta on oikeastaan mahdoton ymmärtää ottamatta huomioon maantieteellistä sijaintia ja ilmasto-olosuhteita. Maantieteellisesti Suomi on rajamaa Euroopan ja Venäjän välissä, vähän samaan tapaan kuin vaikkapa Baltian maat ja Ukraina. Reuna-alueilla syntyy omanlaistaan kulttuuria ja mentaliteettia, joka poikkeaa keskuksista. Mentaliteettiamme ovat muokanneet myös ankarat ilmasto-olot. Kirjailija Marko Tapion mukaan kamppailu kylmyyttä ja pimeyttä vastaan on muovannut eräänlaisen arktisen persoonallisuustyypin, joka on säilynyt nykyaikaan saakka. Suomalainen on sitkeä, vakaa ja kestää vastoinkäymiset hammasta purren. Mutta samalla meissä on ajoittainen taipumus äärimmäisyyksiin, jotka voivat saada hyvinkin traagisia muotoja. Suomessa on käyty Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen verinen sisällissota, juoppous on yleistä ja itsemurhiakin esiintyy paljon. Toisaalta tämä taipumus on purkautunut myös hienona taiteena ja kirjallisuutena, ja uskon myös talvisodan puolustushengen ilmentäneen sitä.

Halveksiiko suomalainen kulttuuriväki omaa kansallista perintöään? Jos näin on, niin mistä se kertoo?

Tavallaan tällaista halveksuntaa on esiintynyt aina. 1800-luvulla suuri osa sivistyneistöstä piti suomen kieltä liian karkeana kulttuurin ja kirjallisuuden kieleksi. 1920-luvulla Tulenkantajat pitivät suomalaista kulttuurielämää takapajuisena ja ihailivat romanttiseen tyyliinsä kaikkea modernia ja ”keskieurooppalaista”. Tämä on itse asiassa perifeerinen ilmiö, rajamaiden kirous. Reuna-alueilla helposti ajatellaan, että oma kulttuuriperintö on liian haurasta ja kaikki arvokas tulee keskuksista. Jos kirjallinen kulttuuri on nuori, kuten Suomessa, se vain lisää tällaista asennoitumista. Sen käytännön seurauksiin kuuluvat ulkomaisten vaikutteiden omaksuminen sellaisinaan, suodattamatta, sen sijaan että sovellettaisiin niitä täkäläiseen perinteeseen. Taidehistoriassa keskitytään lähinnä tarkastelemaan, miten erilaiset kansainväliset suuntaukset, kuten vaikkapa romantiikka, funktionalismi ja postmodernismi, ovat tulleet Suomeen. Toisaalta meillä on kaikkina aikoina ollut sellaisiakin taiteilijoita, jotka ovat vakavissaan tutkineet paikalliseen identiteettiin nojaavan taiteen mahdollisuuksia ja pyrkineet luomaan kansallisia muotoja ulkomaisille vaikutteille. Heihin sopisi kiinnittää enemmän huomiota. Kulttuurielämä kaipaisi jonkinlaista etnofuturistista otetta.

Oletko ateisti, agnostikko tai joitain muuta?

Henkilökohtaisesti uskon, ettei historialla ole suuntaa eikä elämällä muuta tarkoitusta kuin ne, jotka yksilöt ja yhteisöt sille antavat. En odota mitään tämän elämän jälkeen, paitsi kenties länsimaisen kulttuurin ja omien ajatusteni säilymistä. En kuitenkaan suosittele tällaista katsomusta kenellekään – se olisi turhaa, sillä kyseessä on pikemminkin sisäsyntyinen kokemus kuin opittu ajattelutapa. Joillakin on kyky uskoa jumaliin, joillakin toisilla ei, ja tämän kohtalon kanssa on elettävä.

En lainkaan väheksy uskontoja: se olisi sama kuin väheksyisi ihmislajia, sillä ihminen on jotenkin asetuksellisesti uskonnollinen olento. Elämästä tekee elämisen arvoista tunne kuulumisesta itseään ja pieniä kuvioitaan suurempaan kokonaisuuteen, ja uskonto lienee yleisin tapa saavuttaa tällainen tunne. Harva pärjää ilman uskontoa tai jotakin sen korviketta. Jos nämä lapselliset uusateistit, Richard Dawkins opetuslapsineen, todella käsittäisivät kuinka ankara paikka maailma ilman korkeamman voiman ohjausta on, he juoksisivat hädissään ensimmäisen vastaantulevan new age -gurun syliin. Niinpä he ottavatkin korvikeuskonnoksi humanismin, biologisen reduktionismin tai edistysajattelun, joka on pelkkä kristillisen eskatologian maallistunut versio. Uskonnottomuus sopii niille, jotka kestävät pohjimmiltaan nihilististä maailmaa, jossa ihmistä varten ei ole mitään suurta suunnitelmaa.

Suosikkialkoholijuomasi?

Miedoista paras on brittiläinen Old Rosie -siideri. Väkevistä parhaita ovat viskit, skottilaisista Laphroaig ja irlantilaisista Jameson.

– – –

Sarastus ja radikaali traditionalismi

Verkkolehti Sarastus aloitti toimintansa syyskuussa 2012. Miksi tällaiselle verkkolehdelle oli tarvetta, miten se maastoutuu suhteessa maamme nykyiseen kulttuuriin ja poliittiseen ilmapiiriin? Mihin Sarastus pyrkii, mikä on sen raison d’être?

moderniamaailmaaSarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin. Suomesta puuttuu tämäntyyppinen ajattelun perinne, tai ainakin se on katkennut, sillä 1960-luvulta saakka älymystö on ollut leimallisesti vasemmistolaista ja vasemmistolla on ollut käsissään aloite melkein kaikessa kulttuurianalyysissa ja yhteiskuntakritiikissä. Poliittisen mielipiteen heilahdukset eivät ole muuttaneet tätä tilannetta. Jos halutaan yhteiskunnallista muutosta, sen täytyy tapahtua ensin ihmisten mielissä, ja tässä suhteessa akateeminen maailma, kulttuurielämä ja media, nykyään yhä enemmän myös sosiaalinen media, ovat ratkaisevassa roolissa.

Sarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin.

Missä ja kenen tai keiden toimesta idea Sarastuksen aloittamiselle alkoi? Milloin idea Sarastuksesta nousi ensimmäisen kerran ilmaan?

Ajatus tämäntyyppisestä julkaisusta oli putkahdellut kansallismielisissä ympyröissä jo pidemmän aikaa, mutta konkreettisia suunnitelmia ei ollut. Kesällä 2012 otin sähköpostitse yhteyttä joukkoon luotettuja samanmielisiä ihmisiä, joiden tiesin olevan myös näkemyksellisiä kirjoittajia, ja ehdotin verkkojulkaisun perustamista. Pidimme pari yhteistapaamista ja jatkoimme suunnittelua sähköpostitse. Syyskuuhun mennessä olimme päässeet yksimielisyyteen suurista linjoista, luoneet lehden ulkoasun ja laatineet ensimmäiset kirjoitukset.

Kerro Sarastuksen toimittajakunnasta. Kuinka erilaista väkeä verkkolehden toimittajista löytyy? Esiintyykö toimittajakunnan kesken vahvaa ideologista kädenvääntöä verkkolehden sisällön suhteen vai luoviutuvatko asiat omalla painollaan jaetuttujen traditionaalisten lähtökohtien kautta?

Toimituskunta on pysynyt suurin piirtein samana, mutta vakituisia avustajia on ilmaantunut suhteellisen lyhyessä ajassa kiitettävä määrä. Suurin osa ei ole ammattikirjoittajia, mutta monella on esimerkiksi yliopistotaustaa ja sitä kautta kokemusta asiatekstin laatimisesta. Toimitus- ja avustajakunta jakaantuu eri puolille Suomea, ja yhteistyötä tehdään internetin välityksellä. Kuten jo aiemmin totesin, Sarastusta toimittaa poliittisesti kirjava joukko, jota yhdistävät tietyt yleiset periaatteet. Poliittisista eroavaisuuksista ja lehden linjasta syntyy silloin tällöin toimituksen sisäistä debattia, mutta sitä on aina käyty hyvässä hengessä. Sarastus on loppujen lopuksi varsin avoin erilaisille näkemyksille, ainoastaan silkan huuhaan kuten ilmastodenialismin ja holokaustinkiistämisen olemme päättäneet pitää lehden ulkopuolella.

Millaista yhteydenpitoa ja yhteistyötä Sarastuksella on muiden samanhenkisten ihmisten ja ryhmien kanssa Suomen rajojen ulkopuolelta?

Sarastus on julkaissut käännöksiä artikkeleista, jotka ovat alunperin ilmestyneet muun muassa amerikkalaisissa Alternative Right- ja Counter Currents -verkkolehdissä, ruotsalaisella Motpol-sivustolla, erilaisissa ranskalaisissa julkaisuissa, jne. Tällä tavoin lehti on tullut tunnetuksi samanhenkisten keskuudessa myös ulkomailla, ja toimituskunnan jäsenet ovat jonkin verran yhteydessä ulkomaisiin kirjoittajiin. Tiettyä kiinnostusta Suomea kohtaan on herännyt tämän takia. Amerikkalainen kirjailija Jack Donovan, jota haastattelin alkuvuodesta Sarastukseen, kirjoitti myöhemmin facebook-sivuillaan, että hänen mielestään Suomi on paras maa, koska suomalaiset lukijat lähettävät hänelle jatkuvasti täkäläisten neofolk-yhtyeiden levyjä ja muuta kiinnostavaa tavaraa.

Miten Sarastukseen on yleisesti ottaen suhtauduttu eri piireissä? Onko Sarastuksen osakseen saama huomio yllättänyt millään tapaa?

Jo sivuston tilastoja seuratessa huomaa, että lehteä lukevat varsin monet. Päivittäinen kävijämäärä on keskimäärin reilun tuhannen luokkaa ja tähän mennessä suosituinta kirjoitusta on jaettu facebookissa noin 500 kertaa. Olen myös havainnut, että sitä lukevat monet sellaisetkin, jotka eivät lehden aatemaailmaa allekirjoita. En tiedä, onko se yllättävää. Traditionalismi ja ”uusi oikeisto” ovat Suomessa melko uusia juttuja, joten on tavallaan luonnollista että ne herättävät kiinnostusta. Huvittavimpia ovat oikeastaan Sarastuksen herättämät ristiriitaiset reaktiot eri leireissä. Vasemmisto on yrittänyt lyödä meihin natsileimaa, ja eräällä uusnatsien sivustolla meitä on taas sanottu ”siionistien peiteoperaatioksi” tai joksikin vastaavaksi. Kai tämäkin on merkki siitä, että olemme osanneet tehdä jotain oikein.

Miten tunnetusti vasemmistohenkinen kirjallisuuspiiri ja siihen kuuluvat ystäväsi ovat suhtautuneet oikeistoradikaaleihin ystäviisi ja Sarastus-verkkolehteen?

Suhtautuminen vaihtelee, mutta onhan se selvää, ettei maineeni sillä suunnalla ole yleisesti ottaen kovin hyvä. Välillä kustantajaltani on kyselty, miksei minua kieltäydytä julkaisemasta – ja ironista kyllä, kyselijät ovat yleensä sellaisia jotka muuten väittävät olevansa kaikkea ilmaisunvapauden rajoittamista vastaan. Sinänsä minua ei liikuta moinen, sillä minulla on edelleen riittävästi julkaisukanavia ja lukijoita. En ole erityisen aktiivinen kirjallisuuspiireissä, koska ne ovat hirvittävän sisäsiittoisia porukoita, joissa ihmiset seurustelevat lähes pelkästään saman alan tyyppien kanssa ja uskovat tekevänsä jotakin merkittävää, vaikka heidän touhuistaan on kiinnostunut vain kourallinen kollegoita. Minulle on vakiintunut sieltä muutama luotettu ystävä, joiden kanssa tulen hyvin toimeen ja joita tapaan melko säännöllisesti, mutta kirjallisuusväen kissanristiäisissä minua näkee harvoin.

Mitä mieltä olet Suomen poliittisesta nykytilanteesta? Mikä nykytilanteessa mättää eniten ja mitkä asiat siihen ovat syynä? Millaisia mahdollisia valopilkkuja nykytilanteessa on? Millaisena näet maamme poliittisen tulevaisuuden?

Suomen poliittinen tilanne muistuttaa monessa mielessä tyypillisen eurooppalaisen teollisuusmaan tilannetta, vaikka erojakin on. Meillä on matala syntyvyys ja ylisuureksi paisunut julkinen talous. Perheet ja muut pysyvät tukirakenteet hajoavat, ruumiillisen työn arvostus on matala, demografisia ja taloudellisia ongelmia yritetään ratkaista maahanmuutolla, joka lähinnä synnyttää uusia ongelmia. Talouskriisi ei ole iskenyt meihin erityisen lujaa, mutta toisaalta olemme tuskin vielä nähneet sen pahinta vaihetta.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille. Sen nimissä kansallisomaisuutta on myyty ulkomaille yleisen kulutusjuhlan rahoittamiseksi, ihmisiä on ylikoulutettu työttömiksi ja jätetty tulevien sukupolvien maksettavaksi massiivinen valtionvelka. Suurten ikäluokkien niin sanotut ”pehmeät arvot” loivat hirmuisen kovan yhteiskunnan, jossa yhteisvastuuta ei tunneta ja jokainen odottaa saavansa valtiolta enemmän kuin itse antaa. Rikkaat eivät enää halua maksaa veroja eivätkä köyhät tehdä töitä. Verojen maksu ja työnteko ovat jääneet keskiluokan harteille, ja keskiluokan kapinahenki alkaa näkyä muun muassa perussuomalaisten suosion kasvussa.

Valopilkkuna nyky-Suomessa näen sen, ettei tänne ole vielä kehittynyt sellaisia suuria maahanmuuttajakeskittymiä kuin vaikkapa Ruotsiin tai Ranskaan. Toisaalta Suomella on maantieteellisen sijaintinsa takia toinen ongelma: Venäjä suhtautuu meihin kuin omaan takapihaansa ja saattaa tulevaisuudessa käyttää täällä asuvia venäläisiä ulkopoliittisen painostuksen välineenä, kuten se on tehnyt Baltiassa ja Ukrainassa. Venäjän imperialistiset haaveet ovat ainakin lyhyellä tähtäimellä vakavin ulkoinen uhka Suomelle. Tarja Halosen presidenttikaudella tätä tosiseikkaa yritettiin kaikin keinoin peittää näkyvistä. Nyt unesta ollaan hiljalleen heräämässä, toivon ettei se tapahdu liian myöhään.

Millaisessa Suomessa Timo Hännikäinen haluaisi elää? Millainen olisi ihanteellinen tilanne Suomessa nykyään? Mitkä asiat olisivat toisin?

En mielelläni rakentele yhteiskuntautopioita, koska yhteiskunta on aina elävä kokonaisuus eikä mikään ideaali voi sellaisenaan toteutua. Jos takertuu liian tiukasti kuvaan ihanneyhteiskunnasta, todellisuuden lainalaisuudet unohtuvat helposti. Joitakin yleisiä linjoja mielessäni toki on.

Ihanne-Suomeni olisi sellainen, missä osa valtion nykyisistä tehtävistä olisi paikallisyhteisöillä ja ihmiset olisivat riippuvaisempia toisistaan kuin valtiokoneistosta. Ihmisillä olisi runsaasti yhteyksiä erilaisiin itsenäisesti toimiviin instituutioihin liikuntakerhoista osuuskuntiin ja muihin taloudellista toimintaa harjoittaviin organisaatioihin. Oppisopimuskoulutusta ja vastaavia järjestelyjä tuettaisiin jotta ihmisten olisi helppo työskennellä käytännön ammateissa. Pienyrittäjien asema olisi vahva. Valtio tukisi ja suojelisi paikallisyhteisöjä mutta puuttuisi niiden varsinaiseen toimintaan harvoin. Euroopan ulkopuolelta suuntautuva maahanmuutto olisi vähäistä ja tiukasti kontrolloitua. Sen sijaan opiskelija-, tiede- ja kulttuurivaihtoa olisi runsaasti ja siihen kannustettaisiin. Yksi valtiovallan tärkeistä tehtävistä olisi luonnonvarojen varjelu ja ekometsätalouden kaltaisten kestävien mallien tukeminen luonnonvarojen käytössä. Maanpuolustukseen panostettaisiin, ja vakinaisen armeijan lisäksi maassa olisi suojeluskuntien tapaisia paikallistason maanpuolustusjärjestöjä kuten Virossa.

Onko Suomi mielestäsi vielä itsenäinen? Miksi on tai ei ole?

Tiukassa mielessä Suomi on ollut itsenäinen ainoastaan 1920- ja 30-luvuilla. Silloin maa oli taloudellisesti omavarainen ja meillä oli itsenäinen ulkopolitiikka. Tämä kausi päättyi talvisotaan, jonka jälkeen tuli liittolaisuus Saksan kanssa, sitten YYA-aika ja lopulta EU:n jäsenyys. Ensimmäisen tasavallan kaltainen itsenäisyys ei tietenkään olisi enää nykyään mahdollista. Kansainvälinen politiikka ei perustu sopimuksien noudattamiselle, vaan se on taistelua. Suuret kansakunnat taistelevat vallasta ja pienet olemassaolosta. Niinpä pieni maa ei pysty sooloilemaan kovin pitkään, vaan sen on etsittävä vahvoja liittolaisia. Samalla on kuitenkin osattava luovia erilaisten valtablokkien välissä ja säilytettävä henkinen ja kulttuurinen itsenäisyys, joka on minusta se itsenäisyyden olennaisin muoto.

Mitä mieltä olet EU:sta? Pitäisikö Suomen erota EU:sta? Pitäisikö Suomen ottaa markka takaisin käyttöön?

Yhdistynyt Eurooppa ei ole lainkaan huono idea, mutta valitettavasti EU lähti jo varhaisvaiheessaan toteuttamaan sitä väärällä tavalla. Unionia luotaessa Robert Schuman kannatti ajatusta mannereurooppalaisesta konfederaatiosta, joka kunnioittaa jäsenmaidensa historiallisia ja kulttuurisia juuria ja jolla on vahva itsenäinen puolustus. Valitettavasti voitolle pääsi Jean Monet’n visio, jossa EU on talouspainotteinen liitto, jolla ei ole tarkkoja kulttuurisia tai maantieteellisiä rajoja. Sillä ei ole periaatteellisia estoja laajentua ei-eurooppalaisten kansojen keskuuteen ja puolustuksessaan se tukeutuu Yhdysvaltoihin. Tällaisena EU on kaikkien kansallisten ja paikallisten identiteettien vihollinen.

EU:sta eroaminen tuottaisi tällä hetkellä Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta nykyisen linjan vastaisten poliittisten voimien niin täällä kuin muualla Euroopassa pitäisi pyrkiä uudistamaan liittoa sisältäpäin.

Radikaalin traditionalismin kannattaminen tuntunee tuulimyllyjä vastaan taistelemiselta – vai onko näin? Onko traditionalismi idealistista eskapismia suhteessa vääjäämättömään suuntaan, johon maailma menee?

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet. Itse uskon, että elämme jonkinlaista siirtymäkautta. Kirjailija Anthony Burgess laati romaanissaan The Wanting Seed hahmotelman historian kolmivaiheisesta syklistä. Syklin alussa vallitsee malli, jossa laki, järjestys ja perinnäistavat ovat kaiken ydin. Kun tällainen järjestys on pysynyt vakaana riittävän kauan, aletaan kuvitella että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja kykenee pelkän järkensä avulla luomaan ihanneyhteiskunnan. Kun tämä malli kaatuu omaan mahdottomuuteensa, siirrytään välivaiheeseen jota leimaa kaaoksen ja tyrannian vuorottelu ja kaikkinainen epävakaus. Lopulta konservatiivinen järjestys palaa ja sykli alkaa alusta. Jos Burgessin hahmotelma vastaa todellisuutta, olemme tällä hetkellä siirtymässä sekasortoiseen välivaiheeseen. Silloin niillä, jotka pyrkivät pitämään vanhaa perinneainesta hengissä ja luomaan uutta, on tärkeä rooli. He ovat kuin munkkeja, jotka vaalivat antiikin sivistystä luostareissaan Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeisinä levottomina aikoina. Kuten Alain de Benoist sanoi: ”He elävät pimeydessä mutteivät kuulu pimeyteen, vaan kamppailevat sytyttääkseen valon uudelleen.”

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet.

Onko traditionalismin suosio nousussa vai onko se pysynyt suurin piirtein saman kokoisen pienehkön joukon tapana katsoa maailmaa ja elää siinä? Voiko traditionalismi edes nousta suurempaan suosioon, onko se luonteeltaan vääjäämättä kulttuurisessa marginaalissa?

Ainakin sitä kohtaan tunnetaan enemmän kiinnostusta. Liberaali ja vasemmistolainen ylivalta henkisessä elämässä on jatkunut niin kauan, että se on rappeutunut opittujen iskulauseiden toistamiseksi. Silloin vastakkaiset näkökulmat tuntuvat automaattisesti raikkailta. En katsoisi, että traditionalismi edes pyrkii suuren yleisön suosioon, sillä kyseessä ei ole mikään yhtenäinen ideologia vaan pikemminkin monia ajatussuuntia sisältävä virtaus – vähän samaan tapaan kuin ”konservatiivinen vallankumous” 1920-luvun Saksassa. Sekin oli aatteellisesti kirjava, epäyhtenäinen ja elitistinen liike, mutta vaikutti laajalti oman aikansa poliittiseen ilmapiiriin.

Millaisia sisäisiä jännitteitä, ristiriitoja tai haasteita traditionalisti joutuu maailmankatsomuksensa vuoksi nykymaailmassa omassa elämässään kohtaamaan? Miten traditionalisti tasapainoilee suhteessaan uuteen ja vanhaan teknologiaan, individualismiin ja kollektiivisuuteen, yms.? Millaisissa asioissa olet joutunut tekemään käytännöllisiä tai muunlaisia kompromissejä suhteessa traditionalistisiin periaatteisiisi?

Tämä on tietysti hyvä kysymys jokaiselle, joka elää omista arvoistaan poikkeavassa yhteiskunnassa. Toisaalta ratkaisu ei ole monimutkainen: on vain asetettava asiat tärkeysjärjestykseen ja mietittävä, mitä todella tarvitsee elääkseen arvokkaasti. Jos ei tavoittele suuria omaisuuksia, virallisia tunnustuspalkintoja ja yleistä hyväksyntää, on aivan mahdollista elää loukkaamatta vakavasti periaatteitaan. Järjestelmää voi käyttää hyödykseen ottamalla siltä sen mitä tarvitsee ja samalla työskentelemällä jonkin paremman rakentamiseksi. Minusta ei esimerkiksi ole järkevää boikotoida jotakin tarvitsemaansa tuotetta sen takia, ettei pidä sitä valmistavasta yrityksestä. Julius Evola kehotti ratsastamaan tiikerillä, kunnes se väsyy juoksemaan. Toisaalta ei myöskään kannata valittaa median turruttavaa vaikutusta ja kulttuurin kaupallisuutta, jos itse menee virran mukana. On hyvin helppoa olla katsomatta televisiota ja haalimatta merkkituotteita, mielekkäämpää tekemistä löytyy yllin kyllin.

Jos ottaa spengleriläisen käsityksen kulttuurin elinkaaresta tosiasiana, kuten traditionalistit ilmeisesti universaalisti ottavat, niin tarkoittaako se sitä, että traditionalismiin liittyy aina sisäänkirjoitettuna kulttuuripessimismi? Ovatko traditionalistit pessimistejä? Mikä on traditionalismin positiivinen anti nykykulttuurin kokonaisuudessa?

perikatoSpengler katsoi kaikkien korkeakulttuurien käyvän läpi tietyt kehitysvaiheet ja lopulta kuolevan. Pessimistinä häntä on pidetty siksi, että hän katsoi itse elävänsä kuihtumisen vaihetta. Spengler tarkoitti länsimaisella kulttuurilla noin vuodesta 500 jKr. meidän päiviimme saakka jatkunutta kulttuurikokonaisuutta, esimerkiksi antiikin kulttuuri oli hänen mielestään aivan oma kokonaisuutensa. ”Perikato” ei tarkoittanut hänelle mitään täydellistä tuhoa, vaan yhden korkeakulttuurin kuihduttua uusi alkaa itää. Jotkut sen piirteet myös siirtyvät uuteen kulttuuriin ja saavat siellä uudenlaisia muotoja. Esimerkiksi kristinusko syntyi jo antiikissa, mutta se säilyi antiikin kulttuurin kuoltua ja siitä tuli Spenglerin tarkoittaman länsimaisen kulttuurin pohjakivi. Minusta ei ole hedelmällistä vain surra oman kulttuurimme ilmiöiden rappeutumista ja varjella vanhoja muotoja, vaan on katsottava myös eteenpäin ja etsittävä kaikkea sellaista, mikä voisi elää oman korkeakulttuurimme yli ja toimia kokoavana voimana uudessa. Tämän takia Sarastus on minusta hyvä nimi lehdelle, siinä on eteenpäin katsova henki. Ellei Euroopan supistuva väestö kokonaan tai suurimmaksi osaksi korvaudu afrikkalaisilla ja aasialaisilla, eurooppalaisuus säilyy ja löytää uusia ilmenemismuotoja tulevaisuudessa.

Millainen on tyypillinen suomalainen traditionalisti?

Sellaista tuskin on olemassakaan.

– – –

Pekka Siitoin

Koska tämä on Mesikämmenen blogi, niin kysytään sinulta myös edesmenneestä valtakunnanjohtajasta. Mitä mieltä olet hänestä?

Pekka oli kokonaistaideteos, kansanomaisemmin sanottuna elämäntaiteilija. Hän teki itsestään jonkinlaisen performanssin. Arvostan häntä, koska hän oli niin vapaa kaikesta itsesensuurista. Hänen julkiset esiintymisensä olivat loistavaa viihdettä.

Miten arvioit Pekan roolin 70-luvun Suomessa? Miten merkittävä Pekan rooli oli Kekkosen ja Neuvostoliiton kritiikissä maassamme? Oliko Pekka todellinen ja vakavasti otettava poliittinen vastavoima, vai esitettiinkö hänet paisutettuna uhkana kommunistien toimesta, puhtaasti poliittisin tarkoitusperin?

Minusta Pekka oli eräänlainen YYA-Suomen pimeä alitajunta. Hän teki kaikkea, mikä silloin oli kiellettyä tai epäkorrektia, ja kaiken lisäksi aivan äärimmäisellä ja karnevalistisella tavalla. En tiedä pitääkö tarina paikkansa, mutta olen kuullut että Pekan kotipihalla Naantalissa liehunut hakaristilippu näkyi paikkaan, jota Kekkonen ja muut sen ajan merkittävät poliitikot käyttivät huvilana.

On huvittavaa lukea, miten vasemmistolehdistö aikoinaan uutisoi Pekan ja hänen aatetovereittensa tekemisistä. Otsikoissa maalailtiin vakavaan sävyyn fasismin uuden nousun uhkaa, vaikka kyseessä oli aivan marginaalinen joukko eksentrikkoja. Samaan tyyliinhän kirjoitellaan nykyään ”äärioikeiston noususta”, vaikka joku uusnatsismi on Suomessa varsin vähäpätöinen ilmiö.

Pekka mielletään nykyään lähinnä ronskin humoristisena spektaakkelina, jossa yhdistyi rivologia, hengentieteet ja politiikka. Jos unohdetaan Pekan auraa vahvasti värittävä huumori ja koomisuus, niin mitä mieltä olet Pekan eläessään esittämistä poliittisista näkemyksistä? Missä määrin niissä oli jotain, mistä mahdollisesti olet samaa mieltä?

En oikeastaan pidä Pekkaa poliittisena hahmona, vaan pikemminkin showmiehenä ja arvokkaan kylähulluperinteen modernina jatkajana. Hänen sukulaissielujaan tässä mielessä ovat muun muassa Sigurd Wettenhovi-Aspa ja Ior Bock, joista on tullut kiinteä osa suomalaista folklorea.

Jos Kursiivin iskua ei olisi tapahtunut ja Pekka ei olisi saanut siitä vankilatuomiota, miten arvelet Pekan myöhempien vaiheiden menneen? Olisiko Pekka saanut rekisteröityä puolueensa virallisesti, olisiko Pekan homma pysynyt vakavammin otettavana ja noususuhdanteisena?

En tiedä, tavoitteliko Pekka vakavissaan kansansuosiota. Jos joku haluaisi oikeasti edistää natsi-ideologiaa, hän ottaisi aivan toisenlaisen lähestymistavan kuin Naantalin kaduilla koppalakki päässä saapastellut mies, joka hirtti muuminuken, uskoi yhdessä edellisistä elämistään olleensa ranskalainen aatelismies ja julisti olevansa ”kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti.” Pekalle tärkeintä oli show. Uskon hänen pikemminkin eläneen jotakin eriskummallista fantasiaa kuin tavoitelleen poliittista uskottavuutta.

Radikaaliksi traditionalistiksi kehittymisesi tuo etäisesti mieleen Pekan poliittisen radikalisoitumisen 70-luvulla – samaan hengenvetoon on toki todettava, että teidän kahden välillä eroja löytyy hyvin paljon. Ennen kuin Pekka radikalisoitui, hän oli tullut tunnetuksi valokuvausliikkeestään, Aino Kassisen ykkösoppilaana olemisestaan, yms. sosiaalisesti varsin hyväksytystä ja arvotetustakin toiminnasta. Ennen julkista profiloitumistasi radikaaliksi traditionalistiksi olit tullut tunnetuksi arvostettuna kirjailijana, kääntäjänä ja mm. kulttuurilehti Kerberoksen päätoimittajana. Kun Pekan poliittinen profiili radikalisoitui, hän menetti ystäviään ja hänen ja perheensä elämä vaikeutui. Onko elämäsi vaikeutunut sitten julkisen profiloitumisesi traditionalistina, oletko menettänyt ystäviä? Onko maailmankatsomuksellinen kehityksesi antanut uutta näkökulmaa Pekkaan?

Jotkut tuttavat ja kollegat ovat vieraantuneet minusta sen jälkeen kun olen ”tullut kaapista” näissä asioissa, mutten sanoisi elämäni vaikeutuneen. Minulle on tärkeintä se että voin tehdä työtäni, ei se, olenko väleissä kaikkien kanssa. Mitä Pekkaan tulee, hänkään tuskin ahdistui huonosta maineestaan vaan pikemminkin nautti siitä. Mutta hänen perheellään oli varmasti kovin vaikeaa. Isän valtakunta -dokumenttia katsoessani totesin, ettei hänen lapsiaan ainakaan käy kateeksi.

Missä määrin Pekka oli mielestäsi traditionalisti?

Ehkä hänen okkultismiharrastuksestaan voisi löytyä yhtymäkohtia vaikkapa Evolaan, joka oli kovin kiinnostunut magiasta. En tunne sitä puolta kovin tarkkaan. Natsismi puolestaan on monella tapaa aika kaukana traditionalismista, vaikka yhtymäkohtiakin löytyy. Esimerkiksi natsien ihailu keskitettyä totalitaarista valtiota kohtaan ja rotumystiikka ovat vieraita useimmille traditionalisteille.

– – –

Assosiaatiot

Mitä seuraavat asiat tuovat sinulle mieleen? Voit vastata yhdellä sanalla tai pidemmin.

Pentti Linkola.

Suomalaisen luonnonsuojelun suurmies ja erinomainen asiaprosaisti.

H.P. Lovecraft.

Ensimmäinen kirjallinen ihastukseni. Loi oman mytologiansa, mikä ei ole vähäinen saavutus.

Liberalismi.

Tarkoitti alunperin poliittista ja taloudellista vapautta, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Multikulturalismi.

Kyvyttömyyttä ymmärtää, mitä kulttuuri tarkoittaa.

Hipsterit.

Varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun ironia muuttuu retorisesta keinosta elämäntavaksi.

Kestävä kehitys.

Talouskasvu-uskovaisten saivartelua.

Poliittinen korrektius.

Sensuurilla on monta nimeä.

Islam.

Juutalaisuuden ja kristinuskon outo äpärälapsi.

Porno.

Korvannut seksin länsimaissa.

Tom of Finland.

Siitoin-postimerkki olisi ollut parempi.

Perussuomalaiset.

Poliittinen sillisalaatti, josta löytyy niin viisaita kuin idiootteja.

Jussi Halla-aho.

Suoraselkäinen poliitikko, tosin reagoi liian herkästi lehdistön kirjoitteluun.

Kokoomus.

Plutokraattien puolue.

Vihreät.

Liberaaleja, jotka haluavat kieltää kaiken.

Rasismi.

Tarkoitti alunperin rotusortoa, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Skinheadit.

Onko heitä enää Suomessa?

Natsi-Saksa.

Valtiomuotoinen yritys yhdistää estetiikka ja politiikka.

Helsingin Sanomat.

Painettua internettiä.

Suomen Sisu.

Kansallismielinen keskustelukerho, josta nousi myöhemmin poliittisia vaikuttajia.

Kansallinen vastarinta.

Vanhoissa natseissa oli enemmän tyyliä kuin uusissa.

Vasemmisto.

Puolusti aiemmin työtä pääomaa vastaan, nykyään puolustaa työtä vieroksuvia.

Metsästys.

Ihmisen alkuperäisin elinkeino.

Käsin kirjoitetut kirjeet.

Käyneet valitettavan harvinaisiksi. Merkittävien henkilöiden valittuja sähköposteja lienee turha julkaista.

Neofolk.

Kiinnostavin 1970-luvun jälkeen syntynyt musiikin tyylilaji. Death In Junen ja Blood Axisin levyt soivat kotonani ahkerasti.

Sananvapaus Suomessa.

Siitä tingitään aina kun joku käyttää sitä.

Suomen oikeuslaitos.

Luotan siihen yhä vähemmän.

Kuolemantuomio.

Rehellinen ja suvereeni vallankäytön muoto.

Tasa-arvo.

Käsitteellinen mahdottomuus. Arvo perustuu erolle.

Feministit.

Uskovat, että naisen tulee tehdä mitä huvittaa ja miehen mitä nainen sanoo.

Pussy Riot.

Minun marttyyrini on Dominique Venner eikä Pussy Riot.

Cheek.

Vihaan rappia, esittivätpä sitä minkä väriset tahansa.

Venäjä.

Suomalais-ugrilaisten kansojen historiallinen vihollinen, joka on tuottanut hienoa kirjallisuutta.

Yhdysvallat.

Atlantin takainen öykkäri, jonka aseita Eurooppa tällä hetkellä valitettavasti tarvitsee.

NATO.

Kannatan Suomen jäsenyyttä. Pienen kansakunnan edustajana on pakko olla pragmaattinen.

Sauna.

Siitä minä nautin.

– – –

Tulevaisuus

kaliyugaElämmekö Kali Yugan aikakautta? Onko länsimaiden perikato käsillä? Jos elämme Kali Yugaa, mitä merkkejä tästä on nähtävissä?

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen. Ihmiset vain toivovat hiljaa mielessään, ettei romahdus tapahdu heidän elinaikanaan. Toisaalta pitää muistaa, että perikato harvemmin tarkoittaa nopeaa ja täydellistä luhistumista. Rooman valtakunnastakin romahti vain länsipuoli, Bysantti porskutti vielä täydet tuhat vuotta. Rapistuvat kulttuurit voivat sinnitellä hämmästyttävän pitkään.

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on? Mitä seuraava kirjasi tulee käsittelemään?

Minulla on valmisteilla esseekirja, jonka olisi tarkoitus ilmestyä ensi keväänä. Se on tietyllä tavalla jatkoa Ilman-kirjalle, sillä sen keskipisteessä on suomalainen mies ja mies yleensä. Käsittelen siinä ”miehen metafysiikkaa” eli sitä, mitä maskuliinisuus pohjimmiltaan on kulttuurisista muuttujista riisuttuna. Samalla käyn läpi sitä, miten moderni yhteiskunta on oikeastaan naisten intressejä varten rakennettu. Lyhyesti sanottuna, Otto Weininger kohtaa Fight Clubin. Lisäksi minulla on tekeillä romaani ja suomennosvalikoima Jack Londonin asiaproosaa.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia on verkkolehti Sarastuksella? Miltä Sarastuksen tulevaisuus näyttää? Pysyykö Sarastus pelkästään verkkolehtenä, vai onko sille mietitty myös traditionaalisempaa paperilehti-formaattia?

Sarastus tuskin ainakaan kovin pian siirtyy paperilehdeksi, mutta toimitus on suunnitellut parhaiden kirjoitusten julkaisemista säännöllisin väliajoin jonkinlaisena vuosikirjana. Muutakin pienimuotoista julkaisutoimintaa on ideoitu. Olemme aloittaneet Spenglerin Ihminen ja tekniikka -teoksen julkaisemisen suomeksi ”jatkokertomuksena” Sarastuksessa, ja suomennos olisi tarkoitus julkaista myöhemmin myös kirjana.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mielenkiintoisten ihmisten seura. Joskus he ovat eläviä ihmisiä, joskus taas taiteilijoita ja filosofeja joiden kanssa keskustelen heidän teostensa välityksellä.

– – –

Mesikämmen kiittää Timo Hännikäistä haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hännikäisen blogi Marginalia. [Marginalia vanhassa osoitteessaan].

Hännikäinen Wikipediassa.

Hännikäisen kirjailijasivu Facebookissa.

Hännikäisen haastattelu Kuiskaus pimeässä-lehdessä.

Hännikäisen haastattelu Hommalla: Timo Hännikäinen: Ikkunat auki Impivaaraan.

Juhani Karilan juttu Helsingin Sanomissa: Esseisti Hännikäinen: Tasa-arvo on liian pitkällä. Esseisti Timo Hännikäinen radikalisoitui.

City-lehden juttu Hännikäisestä ja hänen 2009 ilmestyneestä kirjastaan Ilman (Savukeidas, 2009).

Hännikäinen puhumassa kirjastaan Ilman Maria-ohjelmassa.

Hännikäinen Perttu Häkkisen haastateltavana Ylen Suomalainen mies-sarjassa 2012.

Täyslaidallinen humanismia vastaan. Hännikäisen kirjan Ihmisen viheliäisyydestä (Savukeidas, 2011) arvio Elonkehässä.

Verkkolehti Sarastus.

Verkkolehti Sarastus Facebookissa.

 

Advertisements

Read Full Post »

Beduiini lomailee

Kun Mesikämmen miettii, mistä hän saa maksamalleen Yle-verolle parhaiten vastinetta, ei vastausta tarvitse miettiä pitkään. Vastaus on mies nimeltä Perttu Häkkinen.

Häkkisen tekemiset ovat Ylen kontektissa aivan omaa luokkaansa. Oli siis enemmän kuin paikallaan lähestyä herraa ja esittää pari kysymystä.

Seuraavasta haastattelusta selviää mm. Häkkisen musiikilliset ulottuvuudet, taustat hänen toimittaja-uralleen, hänen näkemyksensä kulttuurin rajamaastoista, Luciferin sopivuudesta esikuvaksi kypsälle aikuiselle, hänen ajatuksensa Pekka Siitoimesta kuin myös siitä, elämmekö Kali Yugan aikakautta.

Hyvät naiset ja herrat, Perttu Häkkinen puhuu!

– – –

Pohjustusta

Kuka olet ja mitä teet? Kerro jotain tautastasi.

Olen Perttu Häkkinen, piakkoin varhaiskeski-ikäinen uros. Työskentelen toimittajana, mutta se on vain yksi, joskin merkittävä, osa persoonaani. Synnyin Kokkolassa, mutta parhaat vuoteni olen viettänyt Helsingissä ja Rotterdamissa. Olen Mustanaamio-kerhon kultajäsen, ensimmäisen luokan partiolainen ja Turun Hengetieteen Seuran kunniajäsen, jos yhteiskunnallisilla saavutuksilla nyt pitää leuhottaa.

Toimittajatyösi lisäksi olet myös muusikko, mitä moni ei tiedä. Kerro musiikkitaustastasi ja nykykuvioistasi.

Olen itseoppinut musikantti ja soittanut mm. seuraavissa yhtyeissä: Imatran Voima, Itäväylä, Anaalivaihe, Boyz of Caligula ja Tähtiportti. Oman Randy Barracuda -aliakseni turvin olen julkituonut kaksi pitkäsoittoa, joista viimeisin, eli Random Works of Randy Barracuda Vol. II ilmestyi vuonna 2012 portlandilaisella Losonofono -levymerkillä. Parhaillaan työstän kolmatta, Akephalos -nimistä albumiani, jonka tarkoitus on fenomenologisesti kuvata päättömyyden ilmiötä ja pakottaa kuulija erilaisin muuntuneisiin tajunnantiloihin. Levystä on muodostumassa mielestäni erittäin hyvä, mutta en tiedä, tuleeko sillä olemaan minkäänlaista yleistä relevanssia maailman musiikinystävien keskuudessa.

Myös Imatran Voima on tekemässä pikaisen paluun ensi kesän festivaalilavoille, vaikka äitini onkin toistuvasti varoittanut, että musiikkimme lietsoo pimeitä voimia. Ainakin edellisessä paluukonsertissamme näin kävikin: lavalle juoksi miehiä tangoissa heilaamaan, onanoimaan ja särkemään laitteistoa, ja kaaoksen päätteeksi yksi juhlija kiidätettiin sairasautolla tiputukseen. Todelliset Dionysoksen pidot siis!

Oletko ateisti, agnostikko tai jotain muuta?

Pyrin välttämään itseni määrittelemistä, koska ihminenhän on pohjimmiltaan jotakin aivan muuta, kuin mitä hän itse mieltää. Luultavasti agnostikko on kuitenkin lähimpänä totuutta. Uskonko “jumalaan”, niin kuin hänet kristillisessä diskurssissa määritellään? Tuskin. Uskonko puolestaan “jumalaan”, kuten Spinoza asian määrittelee? Kenties. Olen joka tapauksessa taipuvaisempi uskomaan, että “jotain” on, kuin että “mitään” ei olisi. Lucifer on mielestäni oiva esikuva kypsälle aikuiselle.

– – –

Työ

Kerro työstäsi. Miten päädyit siihen, missä nykyään olet?

Perttu ja Kalevi 2Asuin seitsemisen vuotta sitten Hollannissa, kirjoitin graduani Spinozan substanssiopin ontologiasta ja olin mukana talonvaltaustoiminnassa. En varsinaisesti haaveillut journalistin urasta, vaan pyrin lähinnä välttelemään työnteon raskasta iettä. Kohtalolla oli kuitenkin muita suunnitelmia varalleni. Imatran Voiman toinen pitkäsoitto “The Welfare State of Mind” sai Rumba-lehdessä tylyn arvion, jonka ansiosta täysin tapojeni vastaisesti tuohduin jopa niin syvästi, että lähetin toimitukseen kirjeen. Preivissäni kritisoin monenkirjavasti sitä tosiasiaa, että arvion oli kirjoittanut ihminen, jolla ei mielestäni ollut tarvittavia henkis-esteettisiä edellytyksiä ymmärtää taidettamme. Muutaman päivän perästä sain toimituksesta takaisin sähköpostin, jossa he pyysivät minua lehden kolumnistiksi. Siitä se sitten lähti ja lopulta päädyinkin Helsingin Sanomien kautta YLE Puheeseen keskusteluohjelman vetäjäksi. Toimitan myös Radio Helsingissä jokatorstaista Musiikin lahja-ohjelmaa, jonka tarkoituksena on antaa kuulijoilleen mahdollisimman kokonaisvaltainen ja tosi kuva säveltaiteen spektristä. Valittaminen saattaa siis toisinaan jopa mullistaa ihmiselämän, vaikka useimmiten siitä onkin lähinnä haittaa.

Olet haastatellut monia mielenkiintoisia henkilöitä. Keitä heistä on jäänyt erityisesti mieleen ja miksi?

Volvo-Markkaselta opin järkevää suhtautumista elämään ja raha-asioihin, Kari Peitsamolta puolestaan sen, että odottaminen on aikuisuutta. Max Perttulan avulla opin ymmärtämään järkähtämättömyyden kauneuden ja R.E.M. -yhtyeen Michael Stipe osoitti minulle, että vastenmielisen äänen takana saattaa todella piillä vastenmielinen mieli. Olen kiitollinen kaikista minulle suoduista kohtaamisista, niitä on yksinkertaisesti liikaa mainittavaksi.

Voitko paljastaa joitain mielenkiintoisia tietoja tai tapahtumia, joita tekemiesi haastattelujen yhteyksissä on tullut ilmi, mutta joita et ole syystä tai toisesta voinut kertoa ohjelmissasi tai teksteissäsi?

Tämä on erittäin hyvä kysymys, jolla ammattilaiset (kuten selvästi Mesikämmenkin) pumppaavat mehukasta tietoa “uhreistaan”.

Valitettavasti en voi kertoa niistä sen enempää, suurin osa kyseisestä gnosiksesta kun on edelleenkin arkaluontoista.

Mesikämmenen tapaan olet selvästi kiinnostunut kulttuurin rajamailla eri tavoin vaikuttavista tai vaikuttaneista ja operoivista tai operoineista ihmisistä, sekä tähän maastoon liittyvistä ilmiöistä. Mikä kaikessa tällaisessa kiinnostaa? Mikä on kaiken tällaisen merkitys kulttuurille?

Nykyaikana kansalaiset hakevat tietoa enenevässä määrin joukkotiedotusvälineistä. Kyseisen organumin jakama informaatio, jota jotkut nimittävät spektaakkeliksikin, edustaa itse asiassa kivettynyttä maailmankuvaa, josta useimmat haluavat osansa. Toimittajia on moitittu sopuleiksi, koska me juoksemme aina saman asian perässä, mutta moisen massaihmisen kritiikin voi ulottaa suurimpaan osaan kansasta. “Yhteiskunta ajattelee kollektiivisesti kuin ameeba”, totesi eräskin mies aikanaan. Kulttuurin reuna-alueille puolestaan haaksirikkoutuu usein mielenkiintoisia yksilöitä, joiden kanssa on avartavaa jutustella.

Olen monessa yhteydessä joutunut perustelemaan, miksi olen haastatellut vaikkapa amfetamiinikauppiasta, taikka kansallissosialistia. Miksi en? Haastattelenhan minä pastoreita ja marttaliittolaisiakin. Tässä maailmassa on monia linssejä, joiden läpi katsoa, niin postmodernistiselta hapatukselta kuin moinen kuulostaakin.

– – –

Pekka Siitoin

Tapasitko koskaan valtakunnanjohtaja Siitointa?

Valitettavasti en.

Mitä mieltä olet Siitoimesta?

Siitoin on, kuten kahdeksankymppinen isänikin sanoo, yksi Suomen historian ainoita toisinajattelijoita. En jaa läheskään kaikkia hänen näkemyksiään, en allekirjoita mm. hänen rotuopillisia näkemyksiään. Sen voin kuitenkin sanoa, että Pekassa oli omanlaistaan taikaa, jota suurimmalla osalla ihmisistä ei ole. Pekka oli noussut kotkan lailla hyvän ja pahan tuolle puolen. Heh.

Mitkä olivat mielestäsi Pekan vahvuudet ja heikkoudet?

“Mestarin” vahvuushan piili siinä, että hän rakensi oman myyttinsä, johon hän kunnon maagikon tavoin myös vilpittömästi uskoi. Alkemistin lailla hän käsitti olevansa vain ihmisyyden luonnostelma, jota tuli muokata kovan työn kautta.

Surullista on se, että juuri sama myytti lopulta syöksi hänet ennenaikaiseen tuhoonsa.

Joka ajatuksella Siitoinin tuotantoa tutkii, ei voi välttyä huomaamasta, että hänen nostattamansa oudot voimat lopulta nielaisivat hänet.

Pekan tuotanto ei myöskään ole minkäänlainen homogeeninen möhkäle, vaan kuvastaa elävää ja ristiriitaista ajattelua.

Mm. teoksessaan Henget kertovat Pekkahan varoitti Suomen kansaa politiikan vaaroista selvin sanoin: “Ihminen on todella henkisesti terve vain silloin, kun hän pystyy vapaasti toteuttamaan itseään ilman minkäänlaista puoluekontrollia. Mikään ei ole silloin pahasta, muu kuin henkinen tai aineellinen väkivalta, jota ei saa missään muodossa harjoittaa, kuten ei myöskään vapautta saa rajoittaa.” Voiko tuota enää selvemmin ilmaista?

Siitoin oli okkultisti, joka ymmärsi “pahan” ja “hyvän” edustavan saman kokonaisuuden eri puolia. Sääli vain, että hän valon sijasta vajosi pimeyteen.

Hän oli myös suuri humoristi, joka omasi taipumuksen itseironiaan ja jekkuiluun.

Mistä Siitoimen kulttisuosio mielestäsi kertoo?

Itse tutustuin Siitoinin tuotantoon 13-vuotiaana, kun ystäväni lainasi minulle valokopioversionsa teoksesta Musta Magia I. Olin mykistynyt siitä, että kotimaassani asui tällainen jännittävä hahmo. Pekka oli vapaa sielu ja palava liekki, jollaista ihmiset kadehtivat. Ikävöin häntä usein.

Jos voisit tavata Pekan, missä olisi optimaalinen paikka tapaamiseen, mitä veisit hänelle tuliaisiksi, mitä tekisitte?

Tämähän tuli, kuin Kari Salmelaisen suusta! Tapaisimme Naantalissa, josta suuntaisimme välittömästi lentokentän kautta etelänmatkalle. Pekalle veisin viinapullon ja pienen marakatin, joka olisi puettu fetsiin, liiveihin ja haareminvartijan housuihin. Tiedän, että Mestari arvostaisi moista lystikästä pikku lemmikkiä. Teneriffan tähtitaivaan alla voisimme sitten ottaa huikkaa naisista ja hengentieteestä keskustellen.

– – –

Tulevaisuus

JournalistiElämmekö Kali Yugan aikakautta? Millaisena näet tulevaisuuden? Tulevatko ufot hakemaan salatieteitä opettaneet pois suurten katastrofian alta, kuten Siitoin ennusti?

Aiheellinen kysymys. Eurooppaahan on nimitetty auringonlaskun maanosaksi ja spengleriläisen kulttuuripessimismin vaalijat ovat miespolvesta toiseen olleet huolissaan siitä, että kulttuurimme perustukset mätänevät. Itse en ole pessimisti, koska uskon Pekan tapaan ihmisen kehitysmahdollisuuksiin, ja siihen, että maailmanloppu on lähinnä subjektiivinen kokemus. Voisin tulkita Pekan ajatuksen ennemminkin metaforisena: henkeni elää rauta-aikaa ja oikeanlaisella henkisten lihasten harjoittamisella voin pelastaa sen uhkaavalta tuholta.

Ihmisen tehtävähän on valita itsensä ja tulla tosiolevaiseksi.

Tulevaisuuden suunnitelmia?

Toki. Sen voin myös kertoa, että suuria.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Perhe, ystävät, työ, lukeminen, ja teutooninen syntetisaattorimusiikki. Toisinaan myös vapautunut juopottelu yksin tai yhdessä tuumin. Ei sovi nimittäin unohtaa sitä tosiasiaa, että oikein käytettynä alkoholilla on henkistä hyvinvointia ja työssä jaksamista tehostava vaikutus.

– – –

Mesikämmen kiittää Perttu Häkkistä haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Perttu Häkkinen Yle-puheessa.

Read Full Post »

TodellisuudenmestariUusi levy on kaiken edellisen tuotantomme likaisempi ja romuluisempi serkku, jota kukaan ei halua kylään. Ihan saatanan ruma, juo liikaa, laskee alleen ja saa kaikki naiset.

Paavin eroilmoituksen ajoittumista juuri Rytmihäiriön uuden levyn äänitysten aikaan voidaan tuskin pitää sattumana. Vatikaaniin asti on kiirinyt tieto tästä röyhkeästi rienaavasta ja saatanallisuudessaan hurjimmatkin pelonsekaiset odotukset täyttävästä merkkiteoksesta, joka tullaan julkaisemaan kaiken kansan kuultavaksi 3.5.2013.

Sattumana voidaan tuskin pitää sitäkään, että Todellisuuden mestari ilmestyy kolme päivää Turun Hengentieteen Seuran järjestämän Walpurin yön juhlinnan jälkeen. Tämä on selvää saatanallista jatkumoa joka alkoi paavin eroilmoituksen ajoittumisesta. Kolme välipäivää Walpurin yöstä levynilmestymiseen on selvä rienaus ns. ”pyhää kolminaisuutta” vastaan ja ankarasta krapulasta selviämisaikaa, eli ylösnousemusta.

Rytmihäiriön uusimmalla levyllä on soundit kohdallaan. Tuotanto on onnistunut. Soitto on helvetin tiukkaa ja kappaleet toimivat hienosti. Vokalisti hoitaa hommansa hyvin. Sanoitukset ovat mustassa huumorissaan taattua Rytmihäiriötä ja aiheuttavat vakavaa repeilyä. Biisit ovat hyviä.

Gambina mainitaan kuudella levyn yhdestätoista kappaleesta. G-voimat jyräävät kuin humalaiset intialaiset norsut, mutta ripeämmin ja tarkemmin. Tämä levy haisee vahvasti Gambinalta. Alkoholi yleisesti mainitaan kaikissa levyn kappaleissa. Katkaisuhoito mainitaan kahdessa kappaleessa. Antabus mainitaan kahdessa kappaleessa. Saatana ja saatananpalvonta mainitaan kahdessa kappaleessa. Jeesus ja Jumala mainitaan pariin kertaan nekin, samoin kuin homoilu ja housuun paskaaminen. Levyn kappaleissa kerrotaan yhteensä vähintään kymmenen henkilön humalassa tehdystä surmasta. Monia blogin lukijoita kiinnostanee se, että suoria viittauksia Siitoin-maastoon löytyy kahdesta kappaleesta, hienovaraisempia useammasta.

Jotain mutkatonta siinä on, kun Todellisuuden mestarin ensitahdit lähtevät käyntiin ja saatanallinen juoppohulluus kaikessa monimuotoisuudessaan pääsee täysin valloilleen.

Levy koostuu seuraavista kappaleista:

– – –

Miten saatoinkaan vain tappaa miehen?

Kappale kertoo Gambinan kohtuuttoman nauttimisen seurauksena tehdystä taposta.

Rytmisstudiossa2Lyriikkanäyte:

Jos olisin mennyt katkaisuhoitoon

niinkuin minun oli tarkoitus

on silloin jokseenkin luultavaa

ettei näin olisi tapahtunut.

Kappaleen surmasaldo: Yksi henki.

Viinan kyllästämä moottorisahaturma

Kappale kertoo juopottelevan naisen tekemästä nalkuttavan aviomiehensä (Seppo) moottorisahamurhasta, josta häntä ei ole näytön puutteessa onnistuttu tuomitsemaan.

Lyriikkanäyte:

Viinan kyllästämä moottorisahaturma

hyvin epätyypillinen itsemurha

viinan kyllästämä moottorisahaturma

poliisi ei sulkenut pois

rikoksen mahdollisuutta.

Kappaleen surmasaldo: Kaksi henkeä.

Viinahampaat

Eräs levyn selvistä hittibiiseistä kertoo Gambinaa käyttäen ihmissudeksi muuttumisesta. Viinahampaat on annettu levystä jo julkisesti maistiaiseksi, sen voi löytää mm. täältä.

viinahampaatLyriikkanäyte:

Taikausko, Gambina

liemen maagisen valmistan

ihmisyyteni viimeisetkin rippeet

nyt tahdon karistaa.

Kappaleen surmasaldo: Vähintään kaksi henkeä.

Jäljet johtavat ryyppykämppään

Kappale kertoo konstaapelista, joka on soluttautunut ryyppyporukkaan tutkimaan syrjäisessä läävässä humalassa tehtyjä saatananpalvontasurmia. Konstaapelin komennus lähtee kuitenkin käsistä.

Lyriikkanäyte:

Surmatöitä tutkitaan hirveitä

joissa saatananpalvonnasta on viitteitä

jäljet johtavat tähän ryyppykämppään

hyvin synkkään ja syrjäiseen läävään

tulit valituksi tärkeään tehtävään

epäilyksiä nyt ei saa herättää

ratkaisevat todisteet pitää hankkia

mut pakko ottaa kun tarjotaan Gambinaa.

Kappaleen surmasaldo: Vähintään kaksi henkeä.

Olen kännissä

RytmihairioskebaKappale kertoo katkaisuhoidosta pakenemisesta ja rajun gambinaputken aloittamisesta. Tässä ovat ehkä levyn parhaimmat sanat ja biisi kuuluu muutenkin levyn parhaimmistoon. Tämän kappaleen pitäisi ehdottomasti päätyä Alkon Gambina-mainokseen.

Lyriikkanäyte:

Arvoisat naapurit

olen ruvennut ryyppäämään

ja pahoittelen siitä syntyvää häiriötä

pyrin kuitenkin lopettelemaan

jo parin viikon päästä

siihen asti hoitakaa omat asianne

minä juon nyt Gambinaa.

Kappaleen surmasaldo: Nolla henkeä.

Gambinaa vastaan

Kappale kertoo naisesta, jonka toiveammattina ei ollut malli tai juontaja, vaan joka ryhtyy ”spurguhuoraksi” ja antaa Gambinaa vastaan ”maailman vanhinta kauppatavaraa”.

Lyriikkanäyte:

Maksusta saat häntä koskea

mutta katsoa ei todellakaan kannata

Gambinaa vastaan maailman vanhinta

kauppatavaraa hän luukuttaa

spurguhuora.

Kappaleen surmasaldo: Nolla henkeä.

Todellisuuden mestari

Levyn nimikappale kertoo soitosta ”todellisuudelle mestarille” joka auttaa soittajan kuiville viinanhimosta – samalla soittaja joutuu kuitenkin auttavan mestarin pauloihin. Tämä on levyn selkeästi siitoin/aaltomaisin kappale (vaikka heidän seurassaan on tiettävästi enemmän tartuttu pulloon kuin päästy siitä irti) ja siinä tehdään historiaa mainitsemalla hypnoottis-magneettinen katse. Näin ei tiettävästi ole tapahtunut koskaan aiemmin millään maailmassa julkaistulla levyllä.

RytmihairioLyriikkanäyte:

Hypnoottis-magneettinen katse

viiksien vipatus

mestarilla on viitta

sekä salaperäinen olemus!

Kappaleen surmasaldo: Nolla henkeä.

…Ja loput luetaan Alibista

Kappale kertoo siitä, että kun ihmisvihan yhdistää Gambinan nauttimiseen, päätyy Alibiin.

RytmihairiobassoLyriikkanäyte:

Ihmisviha

Gambina

…ja loput luetaan Alibista!

Kappaleen surmasaldo: Epäsuoraan vihjaten vähintään yksi henki.

Syytän kaikkia!

Kappale kertoo syistä, miksi kertoja on päätynyt elämässään rappiolle.

Lyriikkanäyte:

Syytän yhteiskuntaa

syytän naisia

Gambinaa ja vittu kaikkia

syytän työttömyyttä

syytän syyttäjää

kätkettyjä viestejä äänilevyillä.

Kappaleen surmasaldo: Nolla, mutta kappaleessa vihjataan vähintään tapahtuneeseen pahointelyyn.

Voitonmerkki

Kappale kertoo radanvarren puistikon spurgujen meiningeistä. Ratapubi mainitaan kappaleessa pariin kertaan. Voitonmerkki on koivunoksaan laitettu surmatun pää. Kappaleesta löytyy siitoinmaastoon sijoittuva lausahdus ”suomalainen luonto kauneimmillaan/mestari on suosiollinen!” Sanoituksiltaan Voitonmerkki on levyn parhaimmistoa.

Lyriikkanäyte:

Radanvarren puistikossa

katseilta piilossa

spurgugrammion paikka jossa miehet

voivat nauttia

raittiista ulkoilmasta

viinakaupan antimista

huolimattomista naisista

ja toisistaan.

Kappaleen surmasaldo: Yksi henki.

Antikristillinen vihan aika -blues

Kappale on hervoton antikristillinen Luciferin ja Saatanan ylistys alkoholisoituneelta laitostaustaiselta henkilöltä, jonka äiti oli ”spurguhuora” ja isä ”susi”. Kappaleesta löytyy mahtava Ihanaa, leijonat, ihanaa-parodia. Tämäkin kappale kuuluu Mesikämmenen kirjoissa levyn parhaimmistoon.

Lyriikkanäyte:

Gambinaa sataa ja spurgugrammi palaa

ihanaa Saatana ihanaa!

Kappaleen ruumissaldo: Yksi henkilö + irtipurtu käsi.

– – –

5G

Todellisuuden mestari on meille erittäin suosiollinen. Rytmihäiriön surmacore takaa laadun. Näin on marjat.

Mesikämmen antaa levylle 5/5 Gambinaa ja suosittelee lukijoita menemään bändin toukokuun keikoille.

Bändin haastattelu on tulossa blogiin lähitulevaisuudessa.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Rytmihäiriön viralliset nettisivut.

Rytmihäiriö Facebookissa.

Hypnoottis-magneettinen katse Rytmihäiriön tulevalla levyllä.

Tilaa levy Levykauppa Äx:stä.

 

Read Full Post »

Das Fest II! 100 postia Pekka Siitoimesta!

Blogin Pekka-posteista sanottua

Mesikämmen-blogi – kirjoittaja on julkaissut parhaan Pekkaa käsittelevän artikkelisarjan, mitä blogistanissa on nähtyNarian

Kertakaikkiaan sellainen folkloristinen pikkujättiläinen, ettei moista voisi kuvitella olevan olemassakaan (…) Ötöpesän jengi on lukenut nämä kaikki, eikä ennen sitä olisi voinut kuunaan kuvitellakaan, että Pekka Siitoimesta olisi missään näin paljon materiaalia. Ja mikä parasta, vapaasti saatavillakin! (…) Ehdottomasti rautaristin, suojaviitan, kumimanttelin ja kaasunaamarin arvoinen teko!Ötöpesän jengi

Vuoden blogistipalkinto ja kiljukanisteripalkinto! Tämä on yleensä vaiettua kulttuurihistoriaa yhdestä Suomen kummallisimmista ja viihdyttävimmistä miehistäJokunen

Blogihan on ollut varsinainen kylttyyriteko. Näiden Pekka-artikkelien taso vaatisi suorastaan niiden sitomista kansien väliin! “Helvetin hyvä”, sanoisi Peksi. Go on!A

Ylivoimaisesti parhain sivusto hengentieteen Mestari Pekka Siitoimesta – B.S. Müller, uudelleen perustetun Turun Hengentieteen Seuran sisäpiirin jäsen

100 Postia

100. Kursiivin isku, osa 4
99. Kursiivin isku, osa 3
98. Kursiivin isku, osa 2
97. Täällä vartioin minä!
96. Kursiivin isku, osa 1
95. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 3
94. Alfauros laittoi asioita kuntoon.
93. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 2
92. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 1
91. IKR:n plörinäksi mennyt Belgian matka 1977
90. “Worshiping the Devil in the name of God”
89. Siitoin-filmi oy, osa 5
88. Siitoin-filmi oy, osa 4
87. Kai M. Aalto puhuu! (osa 2/3)
86. Siitoin-filmi oy, osa 3
85. Turun Hengentieteen Seura, osa 11
84. Turun Hengentieteen Seura, osa 10
83. Turun Hengentieteen Seura, osa 9
82. Pekka ja SMP/SKYP
81. IKR:n plörinäksi mennyt Kotkan marssi 1977
80. Lisähuomioita Pekan mielenosoitustoiminnasta, yms.
79. Pekka ja vappu, osa 4/4
78. Pekka ja vappu, osa 3/4
77. Pekka ja vappu, osa 2/4
76. Pekka ja vappu, osa 1/4
75. Pekan perheonnea
74. Arjalanpaisti ja arjalanpiirakat
73. Kai M. Aalto puhuu! (osa 1/3)
72. Mitä Pekka Siitoin ajattelisi perussuomalaisista?
71. Pekka Siitoin: Jag ska befria Norden!
70. Pekan mietteitä ennen eduskuntavaaleja 1983
69. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 3
68. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 2
67. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 1
66. Pekkagrammi, osa 2
65. Pekka Siitoin ja rock ‘n’ roll
64. Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa
63. Pekka Siitoin Fingerporissa
62. Tulella leikkimisestä
61. Talo, jossa Pekka Siitoin asui (osa 2)
60. Pekka presidentiksi?
59. Kommunismin ja kokoomuksen uhka
58. Valtakunnanjohtaja ja Italia
57. Valtakunnanjohtaja ja Varkaus
56. Kiljukeisari
55. Valtakunnanjohtajan kiljuepisodi
54. Pekka Siitoin -anagrammit ja postyymi Finlandia-palkinto
53. Hyvää uutta vuotta!
52.Turun Hengentieteen Seura, osa 8
51. Das Fest! 50 postia Pekka Siitoimesta!
50. Arkistojen aarteita ja Pekka Siitoin soundboard.
49. Luvassa hypnoottis-magneettista menoa.
48. Turun Hengentieteen Seura, osa 7.
47. Rivologin rodunjalostusta.
46. Turun Hengentieteen Seura, osa 6.
45. Pekkagrammi.
44. Ääretön rakkaus.
43. Siitoin-filmi oy, osa 2.
42. Pekan lähtö.
41. Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi.
40. Pekka Siitoimen shortsit.
39. Hyvät naiset, olette kaikki kauniita!
38. Kassisen perintöprinssi.
37. Mikä erottaa fasistin kommunistista?
36. Mesikämmenen jengi.
35. Pekka Siitoin built my Panzerwagen.
34. Turun Hengentieteen Seura, osa 5.
33. Turun Hengentieteen Seura, osa 4.
32. Seurakuntavaalit.
31. Turun Hengentieteen Seura, osa 3.
30. Turun Hengentieteen Seura, osa 2.
29. Turun Hengentieteen Seura, osa 1.
28. Pentagrammon, clavis, cranium, sciurus, circumferentia, logos, gravis admodum, et diaboli.
27. Siitoin-filmi oy.
26. Mitä Leo Meller sanoi Pekka Siitoimen kuolemasta?
25. Toinen todellisuus.
24. Mitä Pekka Siitoin sanoi Anton LaVeystä ja satanismin historiasta?
23. Pekka Siitoimen iltarukous.
22. Isän valtakunta kuvina.
21. Isän valtakunnan jälkipyykkiä.
20. Pekan parhaat, osa 7.
19. Pekan parhaat, osa 6.
18. Pekan parhaat, osa 5.
17. Pekan parhaat, osa 4.
16. Pekan parhaat, osa 3.
15. Pekan parhaat, osa 2.
14. Pekan parhaat, osa 1.
13. Isän valtakunta.
12. Arkistojen kätköistä.
11. Päivän lainaus ja kysymys.
10. Pekka Siitoin on nykyään vampyyri!
9. Hypnoottis-magneettinen katse ja sen alkuperä.
8. Mitä Pekka Siitoin sanoi äidilleni.
7. Luciferin arkkipiispan nauru.
6. Talo, jossa Pekka Siitoin asui.
5. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 4/4).
4. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 3/4).
3. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 2/4).
2. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 1/4).
1. Should I laugh or cry?

Ja jatkoa seuraa…

Mesikämmenen postit valtakunnanjohtajasta eivät tähän lopu. Postit jatkuvat Kursiivin tapauksen tonkimisella, minkä jälkeen pääsemme Pekan saaman vankeustuomion käsittelyyn, ja sen jälkeen Pekan vankilanjälkeiseen elämään. Materiaalia löytyy vielä hyväksi toviksi eteenpäin. Näiden sadan ensimmäisen postin jälkeiset Pekka-postit löytyvät helposti blogin oikeasta alapalkista “tags”-osiosta sanalla “Pekka Siitoin”. Siitä klikkaamalla löytyy lista kaikista blogin Pekka-aiheisista posteista, mitä tämän 100. postin jälkeen on julkaistu.

Read Full Post »

“Ajan henki on kotimainen voittoa tavoittelematon dokumenttielokuva, jonka tarkoitus on tuoda esiin yhteiskuntamme ongelmien perimmäiset syyt sekä tarjota vaihtoehto vallitsevalle ajan hengelle. Tämä dokumenttielokuva toteutettiin talkoovoimin “nollabudjetilla” ja tarjotaan ilmaislevityksenä koko kansakunnalle! Elokuvasta julkaistaan huhtikuun loppuun mennessä viimeistelty ladattava dvd ja hd versio.”

Dokumentti löytyy täältä. Dokumentin viralliset nettisivut löytyvät täältä. Asian tiimoilta lukijaa saattaa kiinnostaa myös aikaisempi postini IL ja HS – ne hourailevat.

Read Full Post »

 

Pekka pohtii rakkauden syvintä olemusta.

 

Pehmonatsi ja rakkaus

V: Muistaakseni sanoit Turku-Live-lehdelle antamassasi haastattelussa olevasi väkivallaton natsi, siellä vilahti jonkinlainen ”pehmonatsin” tittelikin. Tarkoittaako tämä nuorten skinheadien riehumisten tuomitsemisen, vai mistä on kyse?

PS: Joo, tätä minä tarkoitin. Nythän Saksassa nämä skinheadit heittelee polttopulloja ja heittää kivillä ihmisiä päähän ja skinit esiintyy natseina, vaikkeivat he todellisuudessa ole mitään natseja. Koska tuota, jos skinejä mennään haastattelemaan, niin Saksan historiasta ei kukaan tiedä yhtään mistään mitään. Niillä on vain se merkki, ajatus, että se on väkivaltaa. Ei ne muuta tiedä. Minä taas kannatan sitä, että niin kuin Hitlerkin sai parlamentaarisin keinoin vallan Saksassa, niin minä kannatan samaa linjaa, että se täytyy kieroilla se valta itselleen ilman mitään terrorismia.

HA: Tuo on aika machiavelliläinen ajatus.

PS: Näin on. Siinä mielessä Machiavelli on aika hyvin oivaltanut näitä asioita. Toisaalta voidaan sanoa, et Machiavelli on ehkä hiukan kansallissosialismin isäkin, tavallaan, jossain mielessä.

HA: Varmasti vaikuttanut.

PS: Aika paljon.

Meidänkin nykyinen puoluesihteeri, Olavi Koskela, hän on entinen Punaisten Prikaattien terroristi. Nyt hän on meidän puolueen puoluesihteeri. Hän on aika älykäs kaveri.

V: Minkälaisen viestin lähettäisit kaikille sivareille tai sivaria harkitseville?

PS: Minä antaisin sellaisen neuvon, ettei semmoista kannata harkita. Kannattaa mennä armeijaan. Se on niin kuin voimistelukurssi, kuntokurssi, eikä siellä mitään vaarallista ole, sellaista, mitä kukaan ei kestäisi. Se on ihan vastaavaa kuin kouluvoimistelu, joskus vaan ammutaan kovilla, mutta sehän on kodikasta. Se on niin mukavaa kuunnella kun kranaatit paukkuu ja tykit ampuvat. Siinä on romantiikkaa. Siitä tulee niin kodikas olo, ainakin minulle. Aina kun paukkuu.

HA: Tuli tosta ihan mieleen, että miten sä määrittelisit tällaisen käsitteen kuin rakkaus? Onko sun mielestä sellaista olemassa, tai mitä kohdetta kohtaan se voi kohdistua?

PS: Niin, kaikki, koko ihmisen elämä perustuu rakkauteen ja väkivaltaan. Rakkaus on niinkuin tunne. Sanotaan, et kaikki perustuu tunteeseen ja väkivaltaan. Ilman näitä, ei mikään yhteiskuntaoppi tule menestymään. Me tarvitaan tunnetta ja väkivaltaa. Jos ei tunne auta, niin silloin määrätyissä tilanteissa on pakko käyttää raakaa väkivaltaa.

V: Se on sellainen teesi-antiteesi-synteesi-juttu?

PS: Joo, se on kuin heksametri. Tunnettaväkivaltaa-tunnetta-väkivaltaa, niille tunnetta, jotka noudattaa tunnetta, niille väkivaltaa, jotka ei noudata tunnetta… se on kuin siksak, yhteiskunnassa vaan hidastettuna.

Historian uudelleen kirjoittamisesta

V: Englannissa on tällainen natsitutkija kuin David Irving, hän on näitä historian uudelleen kirjoittajia, keskitysleirejä ei hänen mielestään ollut, jne., mikä sun kanta on hänen ajatuksiinsa?

PS: Kyllä hän tavallaan oikeassa on, mutta hän on liikaa kaunistellut asioita. Me ollaan täällä julkaistu sellainen kirja kuin professori Richard Harwoodin Minne katosi 6 miljoonaa ihmistä? Se on meilläkin täällä myynnissä, se on melkein loppu, ei montaa olekkaan enää. Siinä kerrotaan, että todellinen määrä juutalaisia mitä tapettiin saksassa oli 60 000 ja suurin osa näistä juutalaisista kuoli keskitysleirien ilmapommituksiin ja kulkitauteihin ja nää krematoriot oli ruumiiden polttamiseen tautivaaran takia. Ja sit juutalaiset väärensi paljon kuvia, esim. Dresdenin pommituksista kun sinne oli pinottu ihmisiä ihan kuorma-auton kokoisia kasoja sinne kaduille, niin juutalaiset väitti et ne on saksalaisten tappamia juutalaisia keskitysleireillä, vaikka ne on Dresdenin kaduilla kuvattu. Siel on paljon tällaisia väärennyskuvia tullut julkisuuteen. Ja sit ennen sotaa, sodan aikanakin, monta miljoonaa juutalaista pääsi pakenemaan Saksasta, väärennetyillä papereilla ja ne muutti eri Euroopan, tai oikeastaan Yhdysvaltoihin ja Englantiin, väärillä nimillä, sit niitä ei löydetty mistään ja julistettiin kuolleeksi. Saksa maksaa tänä päivänäkin olemattomista ruumiista korvauksia Israelin valtiolle. Ei Israelin valtiota olisi koskaan voitu edes perustaa ilman näitä korvauksia. Siinä kirjassa Harwood todistaa, ettei Euroopassa ollut kun 2 800 000 juutalaista kun sota alkoi – kuinka se on mahdollista, että 6 miljoonaa on tapettu. Siinäkin on ristiriita.

Siellähän silloin Nürnbergin oikeudenkäynnissä kun äänestettiin tästä asiasta niin tää syyttäjä oli Jackson, Yhdysvalloista, amerikan juutalainen. Siel oli kamala riita sitten tuomarineuvostossa, että kuinka paljon juutalaisia pannaan kuolleeksi. Joku ehdotti 9 miljoonaa, joku ehdotti et pannaan 2 miljoonaa, sit tehtiin kompromissi, pantiin 6 miljoonaa, ei kukaan tiennyt itsekään (nauraa). Tää oli ihan teatteria koko homma.

HA: Syyttäjänä oli juutalainen?

PS: Jackson, amerikan juutalainen.

HA: Eiks se ollut tietyllä tavalla puolueellista, jos on syyttäjänä juutalainen?

PS: Ihan täydellisesti.

V: Oisko tässä ollut tarkoituksellinen juttu takana?

PS: Oli varmasti. Silloin kun Dresden julistettiin suojatuksi kaupungiksi, et sitä ei saa pommittaa, et siellä on pakolaisia ja haavoittuneita, niin tää laivueen kapteeni, joka johti sitä hyökkäystä Dresdeniin, hän sit ilmoitti, kun tuli takaisin, et
suuntimessa oli virhe. Dresdenin piti olla suojattu kaupunki, siel oli siviilejä. Tämmösiä kierouksiä sitä jutkut tekee.

Mä olin 7.12. Helsingin yliopiston poliittisen historian osastolla vierailevana luennoitsijana aiheena kansallissosialismi
Suomessa ja pakolaiset Suomessa, kutsujana oli professori Martti Ahti. Sali oli ihan täynnä opiskelijoita. Mulla on tää esitelmä videolla, se on musta erittäin hyvä. Ei se aina onnistu tällaiset puhetilaisuudet. Tuli sellainen olo, et kannattaa
käydä.

HA: Ootko sä paljon tutustunut puhetekniikkajuttuihin?

PS: Kyllä, totta kai, teatterissahan sitä harjoiteltiin paljon, nyt on ääni kyllä mennyt ihan. Ensin täytyy aloittaa rauhallisesti, sitten välillä kiihdyttää, välillä oikeen vetää huipulle, sitten taas pudottaa alas. Ei saa koskaan puhua tasapaksusti niin kuin uutistenlukijat. Täytyy ottaa sellaisia ekstempore asioita, korkeelle ja sitten alas, pieniä taukoja,
eleitä.

Okkultismi ja edelliset elämät

HA: Miten skandinaavinen mytologia liittyy tähänkaikkeen?

PS: Siis koko kansallissosialismi, sehän perustuu tällaisiin kansallis-mytologisiin myytteihin ja legendoihin. Ja tältä pohjalta mä olen koko ikäni harrastanut okkultismia ja mytologiaa, olen kirjoittanut mm. 14 kirjaakin aiheesta. Politiikasta ja mytologiasta. Esimerkiksi Natsi-Saksassa oli tämä mustan veljeskunnan sisäpiiri, missä harrastettiin mustia messuja ja noituutta, Hitler oli ylipappi. Ja Heinrich Himmler kuului tähän piiriin, ja Martin Borman, ja oli muitakin.

HA: Niillä oli tämä Wewelsburgin linna, missä ne näitä riittejä teki.

PS: Kyllä. Adolf Hitler oli edellisessä elämässään Kapunian arkkipiispa. Edellisessä elämässään. Hän oli ensin katolisen kirkon palveluksessa, mutta hän siirtyi liikaa rituaaleihin ja paavi antoi potkut. Sitten hän siirtyi Korsikan saarelle, hän perusti sinne tällaisen mustan veljeskunnan.

V: Tiedätkö, kuka sinä olit edellisessä elämässäsi?

PS: Mä olin saksalainen luutnantti, mä ajoin autolla miinaan kun Saksa hyökkäs Puolaan, siinä alkuvaiheessa, se auto räjähti kappaleiksi. Sit mä olin sitä edellisessä elämässä ranskalainen aatelismies. Punainen Neilikka-järjestö auttoi minut pakenemaan Englantiin. Se oli siihen aikaan kun Ranska julistettiin tasavallaksi. Ja siellä Englannin hovissa mä olin lakeijana, asuin sellaisessa pienessä talossa Lontoon lähellä, joka oli antiikilla sisustettu. Avasin siellä ovia kun kuningas tuli, kumartelin, ja osasin ranskaa, englantia, niin pääsin lakeijaksi, entinenaristokraatti. Mun poika oli, se nuorempi poika, hän oli ranskalainen paroni edellisessä elämässään. Hänet salamurhattiin telttaan Waterloon taistelussa kun hän oli paneskellut kapteenin vaimoa. Hän oli itse luutnantti. Kapteeni palkkas salamurhaajan,
hänet murhattiin sinne telttaan.

V: Onks noita kirjoja vielä myynnissä ja miten paljon niitä menee?

PS: Erittäin paljon. Mehän myydään oikeastaan ainoana Suomessa Mustaa Raamattua. Meillä on paljon näitä. Näissä on kaikissa laatikoissa ilmaisia esitteitä, voitte ottaa niitä mukaan jos haluatte.

V: Vois vilkaista.

PS: Siellä on puolueohjelma ja kirjastoluetteloita ja kaikkea.

V: Mä ottaisin tän haastattelun puitteissa pari kuvaa jos sopii, haluatko somistautua niitä kuvia varten jotenkin?

PS: Mä voisin ottaa ton koppalakin päähän. Mulla on kyllä yks hieno univormukin, mut se kestää tunnin pukeutua. Vähän hankala! (nauraa).

HA: Mistä sä olet hankkinut noita?

PS: Kuule, Saksasta ja joka puolelta.

HA: Onko tullut kalliiksi?

PS: No, joitain saa halvalla, jotkut tulee kalliiksi, vaihtelee aika paljon.

V: (kamera kädessä) Mikähän ois hyvä tausta?

PS: Eiks toi kartta olis hyvä?

Kotimatkalla haastattelusta lueskelin sieltä jostain laatikosta ottamaan puoluelehti Rauta-Ristin viimeisintä numeroa. Siinä mm. kerrottiin terveisiä Siitoimen haastattelussa mainitsemalta Portugalin matkalta, sekä opastettiin puolueen jäseniä mm. näin:

Kokoontuminen: Järjestäkää kansallisten voimien kesken esim. määrätyssä pubissa joka viikko tilaisuus määrättynä aikana ja päivänä. Materiaalin jako: Viinakaupan edusta on hyvä paikka. Kokoontuessanne pubissa voitte jakaa
halukkaille materiaaliamme.

Uusi vuosi oli mennyt vauhdikkaasti, mistä kertoi lehden pääkirjoitus:

Valtakunnanjohtaja Siitoin puhuu: Uudenvuodenaatto meni vauhdilla lävitse Naantalissa. Minä, puoluesihteeri ja turvallisuusmies Kiviranta jaoimme lehtiämme keskiyöllä Naantalin torilla noin 1000 kpl ja huusimme iskulauseita. Olimme univormuissa. Herätimme paljon huomiota. Ainoastaan kaksi kertaa turvallisuusmies kampattiin kadulle, mutta yleisesti ottaen tunnelma oli meitä kohtaan hyvin myötämielinen. Myöhemmin poikani ja puoluesihteeri lähtivät rantapubiin jatkoille, mutta minä en onneksi ollut sillä tuulella ja painuin toimistooni drinkille. Noin klo 10.00 aamulla puoluesihteeri ilmoitti minulle, että oli joutunut yöllä putkaan ko. pubissa kommunistien hyökkäyksen takia. Ihmeellistä kyllä, kommunistit selvisivät ilman pidätystä, vaikka aloittivat rähjäämisen. Myös poikani joutui tappeluun, mutta ei päätynyt putkaan. Samana yönä rikottiin päämajamme talosta 4 ikkunaa. Tekijöistä on aavistus ja asia on poliisin tutkittavana.

Tähän on hyvä lopettaa.

[Tästä haastattelusta ilmestyi vuonna 1993 pieniä osia Otavan Opiston n. 15 kappaleen levikin siviilipalveluslehdessä Standardisivari, sekä muita pieniä osia vuonna 2007 YouTubessa. Edellä esitetty haastattelu on ensimmäisen kerran esitetty kokonainen versio tehdystä haastattelusta. Artikkeli on alun perin julkaistu kokonaisuudessan Blood Ceremony -elokuvalehdessä 1/2009. Voit ostaa lehden täältä].

Read Full Post »