Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Vihreät’

Timo Hännikäinen puhuu!

timohannikainen

Kansallinen, traditionalistinen, radikaali. Nämä määreet kuvaavat Timo Hännikäistä ja verkkolehti Sarastusta hyvin. Monipuolinen ja tuottelias Hännikäinen on älykäs ja rohkea mies, jolla on mielenkiintoisia ja syväluotaavia ajatuksia kulttuurista. Mesikämmen tuumasi, että miestä pitää jututtaa.

Seuraavasta haastattelusta selviää mm. se, mitä radikaali traditionalismi on, mihin verkkolehti Sarastus pyrkii, millainen joukko lehteä toimittaa, mikä Suomen poliittisessa tilanteessa nykyään mättää ja mistä länsimaiden perikadossa on kyse. Hännikäinen kertoo myös tulevaisuuden suunnitelmistaan ja seuraavasta kirjastaan. Mesikämmenen oli luonnollisesti kysyttävä hiukan myös miehen ajatuksia Pekka Siitoimesta.

Hyvä naiset ja herrat, Timo Hännikäinen puhuu!

– – –

Pohjustusta

Olet runoilija, esseisti, kääntäjä ja kriitikko. Kerro taustastasi niille, jotka eivät siitä tiedä. Millainen mies on Timo Hännikäinen?

Olen syntynyt vuonna 1979 Padasjoella, Päijät-Hämeessä. Helsingissä olen asunut kohta 20 vuotta. Olen ”puolivapaa” kirjailija, eli maksan vuokrani ja laskuni tekemällä osan vuodesta puolipäivätöitä koulun iltavahtimestarina, muu toimeentulo tulee apurahoista ja kirjoituspalkkioista. Olen julkaissut seitsemän omaa teosta ja kääntänyt muun muassa Oscar Wilden, Charles Simicin ja Robert Louis Stevensonin tuotantoa. Olen naimisissa ja puolison lisäksi ruokakuntaan kuuluu cockerspanieliuros. Harrastukset vaihtelevat, tällä hetkellä lähinnä sydäntä ovat vinyylilevyjen keräily ja pienriistanmetsästys.

Tunnetuin teoksesi lienee vuonna 2009 ilmestynyt Ilman (Savukeidas), joka kertoo naisen puutteesta. Mitä tuumaat tuosta kirjastasi ja sen kautta saaneestasi huomiosta nyt, viitisen vuotta teoksen ilmestyttyä? Luetko vanhoja tekstejäsi? Mihin teoksiisi olet tyytyväisin ja miksi?

Ilman oli minulle jonkinlainen läpimurtoteos, joka kaiken synnyttämänsä julkisuuden lisäksi sai erittäin hyvät arvostelut. Useimmat kirjaa käsitelleet tosin keskittyivät siihen seksinpuute-aiheeseen, eivätkä huomioineet läpiseksualisoituneen kulttuurin analyysia, joka oli kirjan varsinainen pointti. Julkisuusrumban otin eräänlaisena kokeiluna, oli kiinnostavaa kokea kertarysäyksellä se median ja julkisuuden maailma, johon harva suomalainen kirjailija pääsee tai joutuu koko urallaan. Mutta olen ihan tyytyväinen, että sitä kesti vain aikansa. En ole mikään karismaattinen esiintyjä tai mediapersoona, mieluummin kirjoitan kuin puhun. Itse kirjaan olen yhä tyytyväinen, vaikka olenkin kyllästynyt puhumaan siitä julkisesti. Se vangitsee aika hyvin tietyn elämänvaiheen tunnot ja ajatukset. Enää en pystyisi kirjoittamaan sellaista teosta, niin moni asia on muuttunut niin ulkoisessa kuin sisäisessä elämässä. Omaa tuotantoa jälkikäteen lukiessa huomioikin yleensä sellaiset asiat, jotka nykyään tekisi eri lailla tai joista oma näkemys on muuttunut johonkin suuntaan. Se on oikeastaan hyvä asia: uskon, että ajattelun ja tuotannon pitää olla elävä ja ristiriitainen kokonaisuus, ei mikään valmis suljettu systeemi.

Kirjojesi lisäksi sinut tunnetaan nykyään myös verkkolehti Sarastuksesta ja radikaalista traditionalismista. Mitä kautta, miksi ja milloin sinusta tuli traditionalisti? Mistä radikaalissa traditionalismissa on kyse?

Traditionalismilla tai radikaalilla traditionalismilla viitataan usein sellaisiin filosofeihin kuten René Guenon ja Julius Evola, joiden ajattelussa uskonnollinen mystiikka oli keskeisellä sijalla. Itse käytän termiä laajemmin. Sarastuksen yhteydessä traditionalismi on käytännössä löyhä yleisnimitys sellaiselle oikeistolaiselle ajattelulle, joka poikkeaa sekä liberaalista talousoikeistosta että valtavirran konservatiivisuudesta. Tällainen ajattelu suuntaa kritiikkinsä käytännössä koko valistuksen ja Ranskan vallankumouksen perintöön. Se näkee yhteiskunnan pikemminkin orgaanisena kokonaisuutena kuin yksilöiden välisenä abstraktina sopimuksena. Vähintäänkin yhteiskuntasopimuksen piiriin pitäisi kuulua myös menneet ja tulevat sukupolvet, eivät ainoastaan elävät. Traditionalismissa politiikan keskipiste ja ihmistä viime kädessä määrittävä tekijä on identiteetti. Identiteetillä on lukuisia ulottuvuuksia, jotka muodostuvat vastakohtaisuuksien ja rajojen puitteissa: paikallinen, historiallinen, sukupuolinen, uskonnollinen, sivilisationistinen, jne. Esimerkiksi minä olen yhtä aikaa helsinkiläinen, suomalainen, eurooppalainen ja valkoinen mies, ja jokainen näistä ominaisuuksista kiinnittää minut tiettyyn kohtalonyhteyteen muiden kaltaisteni kanssa. Ei ole olemassa yhtä ja jakamatonta ”ihmiskuntaa” yhteisine tavoitteineen, vaan eri ryhmillä on omat intressinsä, jotka voivat myös joutua konfliktiin keskenään. Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Poliittisia kantoja Sarastuksen piiristä löytyy joka lähtöön, kristitystä konservatiivista jonkinlaiseen fasistiin. Osa kirjoittajista, mukaanlukien minä itse, ei edes halua määritellä itseään kovin tarkasti poliittisessa mielessä, vaan löytää ja yhdistelee ideoita monista ajatussuuntauksista. Se, mikä minut on johtanut tällaisen suuntauksen piiriin, onkin sitten mutkikkaampi kysymys. Perinteen merkitys inhimillisessä kokemuksessa ja Euroopan olemus ovat oikeastaan aina kiinnostaneet minua. Varsinkin kirjailijantyöni kautta tunnen lujaa yhteenkuuluvuutta siihen monisyiseen ja ristiriitaiseen traditioon, jonka muodostavat pakanallinen antiikki, kristillinen keskiaika ja uudempi tieteellinen ajattelu. Olen sielultani eurooppalainen ihminen.

Mitä suomalaisuus merkitsee sinulle? Mikä maamme ja kulttuurimme menneisyydessä on säilyttämisen arvoista ja miksi? Millaisia ovat suomalaisen psyyken valoisat ja pimeät puolet?

Suomalaisuutta on oikeastaan mahdoton ymmärtää ottamatta huomioon maantieteellistä sijaintia ja ilmasto-olosuhteita. Maantieteellisesti Suomi on rajamaa Euroopan ja Venäjän välissä, vähän samaan tapaan kuin vaikkapa Baltian maat ja Ukraina. Reuna-alueilla syntyy omanlaistaan kulttuuria ja mentaliteettia, joka poikkeaa keskuksista. Mentaliteettiamme ovat muokanneet myös ankarat ilmasto-olot. Kirjailija Marko Tapion mukaan kamppailu kylmyyttä ja pimeyttä vastaan on muovannut eräänlaisen arktisen persoonallisuustyypin, joka on säilynyt nykyaikaan saakka. Suomalainen on sitkeä, vakaa ja kestää vastoinkäymiset hammasta purren. Mutta samalla meissä on ajoittainen taipumus äärimmäisyyksiin, jotka voivat saada hyvinkin traagisia muotoja. Suomessa on käyty Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen verinen sisällissota, juoppous on yleistä ja itsemurhiakin esiintyy paljon. Toisaalta tämä taipumus on purkautunut myös hienona taiteena ja kirjallisuutena, ja uskon myös talvisodan puolustushengen ilmentäneen sitä.

Halveksiiko suomalainen kulttuuriväki omaa kansallista perintöään? Jos näin on, niin mistä se kertoo?

Tavallaan tällaista halveksuntaa on esiintynyt aina. 1800-luvulla suuri osa sivistyneistöstä piti suomen kieltä liian karkeana kulttuurin ja kirjallisuuden kieleksi. 1920-luvulla Tulenkantajat pitivät suomalaista kulttuurielämää takapajuisena ja ihailivat romanttiseen tyyliinsä kaikkea modernia ja ”keskieurooppalaista”. Tämä on itse asiassa perifeerinen ilmiö, rajamaiden kirous. Reuna-alueilla helposti ajatellaan, että oma kulttuuriperintö on liian haurasta ja kaikki arvokas tulee keskuksista. Jos kirjallinen kulttuuri on nuori, kuten Suomessa, se vain lisää tällaista asennoitumista. Sen käytännön seurauksiin kuuluvat ulkomaisten vaikutteiden omaksuminen sellaisinaan, suodattamatta, sen sijaan että sovellettaisiin niitä täkäläiseen perinteeseen. Taidehistoriassa keskitytään lähinnä tarkastelemaan, miten erilaiset kansainväliset suuntaukset, kuten vaikkapa romantiikka, funktionalismi ja postmodernismi, ovat tulleet Suomeen. Toisaalta meillä on kaikkina aikoina ollut sellaisiakin taiteilijoita, jotka ovat vakavissaan tutkineet paikalliseen identiteettiin nojaavan taiteen mahdollisuuksia ja pyrkineet luomaan kansallisia muotoja ulkomaisille vaikutteille. Heihin sopisi kiinnittää enemmän huomiota. Kulttuurielämä kaipaisi jonkinlaista etnofuturistista otetta.

Oletko ateisti, agnostikko tai joitain muuta?

Henkilökohtaisesti uskon, ettei historialla ole suuntaa eikä elämällä muuta tarkoitusta kuin ne, jotka yksilöt ja yhteisöt sille antavat. En odota mitään tämän elämän jälkeen, paitsi kenties länsimaisen kulttuurin ja omien ajatusteni säilymistä. En kuitenkaan suosittele tällaista katsomusta kenellekään – se olisi turhaa, sillä kyseessä on pikemminkin sisäsyntyinen kokemus kuin opittu ajattelutapa. Joillakin on kyky uskoa jumaliin, joillakin toisilla ei, ja tämän kohtalon kanssa on elettävä.

En lainkaan väheksy uskontoja: se olisi sama kuin väheksyisi ihmislajia, sillä ihminen on jotenkin asetuksellisesti uskonnollinen olento. Elämästä tekee elämisen arvoista tunne kuulumisesta itseään ja pieniä kuvioitaan suurempaan kokonaisuuteen, ja uskonto lienee yleisin tapa saavuttaa tällainen tunne. Harva pärjää ilman uskontoa tai jotakin sen korviketta. Jos nämä lapselliset uusateistit, Richard Dawkins opetuslapsineen, todella käsittäisivät kuinka ankara paikka maailma ilman korkeamman voiman ohjausta on, he juoksisivat hädissään ensimmäisen vastaantulevan new age -gurun syliin. Niinpä he ottavatkin korvikeuskonnoksi humanismin, biologisen reduktionismin tai edistysajattelun, joka on pelkkä kristillisen eskatologian maallistunut versio. Uskonnottomuus sopii niille, jotka kestävät pohjimmiltaan nihilististä maailmaa, jossa ihmistä varten ei ole mitään suurta suunnitelmaa.

Suosikkialkoholijuomasi?

Miedoista paras on brittiläinen Old Rosie -siideri. Väkevistä parhaita ovat viskit, skottilaisista Laphroaig ja irlantilaisista Jameson.

– – –

Sarastus ja radikaali traditionalismi

Verkkolehti Sarastus aloitti toimintansa syyskuussa 2012. Miksi tällaiselle verkkolehdelle oli tarvetta, miten se maastoutuu suhteessa maamme nykyiseen kulttuuriin ja poliittiseen ilmapiiriin? Mihin Sarastus pyrkii, mikä on sen raison d’être?

moderniamaailmaaSarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin. Suomesta puuttuu tämäntyyppinen ajattelun perinne, tai ainakin se on katkennut, sillä 1960-luvulta saakka älymystö on ollut leimallisesti vasemmistolaista ja vasemmistolla on ollut käsissään aloite melkein kaikessa kulttuurianalyysissa ja yhteiskuntakritiikissä. Poliittisen mielipiteen heilahdukset eivät ole muuttaneet tätä tilannetta. Jos halutaan yhteiskunnallista muutosta, sen täytyy tapahtua ensin ihmisten mielissä, ja tässä suhteessa akateeminen maailma, kulttuurielämä ja media, nykyään yhä enemmän myös sosiaalinen media, ovat ratkaisevassa roolissa.

Sarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin.

Missä ja kenen tai keiden toimesta idea Sarastuksen aloittamiselle alkoi? Milloin idea Sarastuksesta nousi ensimmäisen kerran ilmaan?

Ajatus tämäntyyppisestä julkaisusta oli putkahdellut kansallismielisissä ympyröissä jo pidemmän aikaa, mutta konkreettisia suunnitelmia ei ollut. Kesällä 2012 otin sähköpostitse yhteyttä joukkoon luotettuja samanmielisiä ihmisiä, joiden tiesin olevan myös näkemyksellisiä kirjoittajia, ja ehdotin verkkojulkaisun perustamista. Pidimme pari yhteistapaamista ja jatkoimme suunnittelua sähköpostitse. Syyskuuhun mennessä olimme päässeet yksimielisyyteen suurista linjoista, luoneet lehden ulkoasun ja laatineet ensimmäiset kirjoitukset.

Kerro Sarastuksen toimittajakunnasta. Kuinka erilaista väkeä verkkolehden toimittajista löytyy? Esiintyykö toimittajakunnan kesken vahvaa ideologista kädenvääntöä verkkolehden sisällön suhteen vai luoviutuvatko asiat omalla painollaan jaetuttujen traditionaalisten lähtökohtien kautta?

Toimituskunta on pysynyt suurin piirtein samana, mutta vakituisia avustajia on ilmaantunut suhteellisen lyhyessä ajassa kiitettävä määrä. Suurin osa ei ole ammattikirjoittajia, mutta monella on esimerkiksi yliopistotaustaa ja sitä kautta kokemusta asiatekstin laatimisesta. Toimitus- ja avustajakunta jakaantuu eri puolille Suomea, ja yhteistyötä tehdään internetin välityksellä. Kuten jo aiemmin totesin, Sarastusta toimittaa poliittisesti kirjava joukko, jota yhdistävät tietyt yleiset periaatteet. Poliittisista eroavaisuuksista ja lehden linjasta syntyy silloin tällöin toimituksen sisäistä debattia, mutta sitä on aina käyty hyvässä hengessä. Sarastus on loppujen lopuksi varsin avoin erilaisille näkemyksille, ainoastaan silkan huuhaan kuten ilmastodenialismin ja holokaustinkiistämisen olemme päättäneet pitää lehden ulkopuolella.

Millaista yhteydenpitoa ja yhteistyötä Sarastuksella on muiden samanhenkisten ihmisten ja ryhmien kanssa Suomen rajojen ulkopuolelta?

Sarastus on julkaissut käännöksiä artikkeleista, jotka ovat alunperin ilmestyneet muun muassa amerikkalaisissa Alternative Right- ja Counter Currents -verkkolehdissä, ruotsalaisella Motpol-sivustolla, erilaisissa ranskalaisissa julkaisuissa, jne. Tällä tavoin lehti on tullut tunnetuksi samanhenkisten keskuudessa myös ulkomailla, ja toimituskunnan jäsenet ovat jonkin verran yhteydessä ulkomaisiin kirjoittajiin. Tiettyä kiinnostusta Suomea kohtaan on herännyt tämän takia. Amerikkalainen kirjailija Jack Donovan, jota haastattelin alkuvuodesta Sarastukseen, kirjoitti myöhemmin facebook-sivuillaan, että hänen mielestään Suomi on paras maa, koska suomalaiset lukijat lähettävät hänelle jatkuvasti täkäläisten neofolk-yhtyeiden levyjä ja muuta kiinnostavaa tavaraa.

Miten Sarastukseen on yleisesti ottaen suhtauduttu eri piireissä? Onko Sarastuksen osakseen saama huomio yllättänyt millään tapaa?

Jo sivuston tilastoja seuratessa huomaa, että lehteä lukevat varsin monet. Päivittäinen kävijämäärä on keskimäärin reilun tuhannen luokkaa ja tähän mennessä suosituinta kirjoitusta on jaettu facebookissa noin 500 kertaa. Olen myös havainnut, että sitä lukevat monet sellaisetkin, jotka eivät lehden aatemaailmaa allekirjoita. En tiedä, onko se yllättävää. Traditionalismi ja ”uusi oikeisto” ovat Suomessa melko uusia juttuja, joten on tavallaan luonnollista että ne herättävät kiinnostusta. Huvittavimpia ovat oikeastaan Sarastuksen herättämät ristiriitaiset reaktiot eri leireissä. Vasemmisto on yrittänyt lyödä meihin natsileimaa, ja eräällä uusnatsien sivustolla meitä on taas sanottu ”siionistien peiteoperaatioksi” tai joksikin vastaavaksi. Kai tämäkin on merkki siitä, että olemme osanneet tehdä jotain oikein.

Miten tunnetusti vasemmistohenkinen kirjallisuuspiiri ja siihen kuuluvat ystäväsi ovat suhtautuneet oikeistoradikaaleihin ystäviisi ja Sarastus-verkkolehteen?

Suhtautuminen vaihtelee, mutta onhan se selvää, ettei maineeni sillä suunnalla ole yleisesti ottaen kovin hyvä. Välillä kustantajaltani on kyselty, miksei minua kieltäydytä julkaisemasta – ja ironista kyllä, kyselijät ovat yleensä sellaisia jotka muuten väittävät olevansa kaikkea ilmaisunvapauden rajoittamista vastaan. Sinänsä minua ei liikuta moinen, sillä minulla on edelleen riittävästi julkaisukanavia ja lukijoita. En ole erityisen aktiivinen kirjallisuuspiireissä, koska ne ovat hirvittävän sisäsiittoisia porukoita, joissa ihmiset seurustelevat lähes pelkästään saman alan tyyppien kanssa ja uskovat tekevänsä jotakin merkittävää, vaikka heidän touhuistaan on kiinnostunut vain kourallinen kollegoita. Minulle on vakiintunut sieltä muutama luotettu ystävä, joiden kanssa tulen hyvin toimeen ja joita tapaan melko säännöllisesti, mutta kirjallisuusväen kissanristiäisissä minua näkee harvoin.

Mitä mieltä olet Suomen poliittisesta nykytilanteesta? Mikä nykytilanteessa mättää eniten ja mitkä asiat siihen ovat syynä? Millaisia mahdollisia valopilkkuja nykytilanteessa on? Millaisena näet maamme poliittisen tulevaisuuden?

Suomen poliittinen tilanne muistuttaa monessa mielessä tyypillisen eurooppalaisen teollisuusmaan tilannetta, vaikka erojakin on. Meillä on matala syntyvyys ja ylisuureksi paisunut julkinen talous. Perheet ja muut pysyvät tukirakenteet hajoavat, ruumiillisen työn arvostus on matala, demografisia ja taloudellisia ongelmia yritetään ratkaista maahanmuutolla, joka lähinnä synnyttää uusia ongelmia. Talouskriisi ei ole iskenyt meihin erityisen lujaa, mutta toisaalta olemme tuskin vielä nähneet sen pahinta vaihetta.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille. Sen nimissä kansallisomaisuutta on myyty ulkomaille yleisen kulutusjuhlan rahoittamiseksi, ihmisiä on ylikoulutettu työttömiksi ja jätetty tulevien sukupolvien maksettavaksi massiivinen valtionvelka. Suurten ikäluokkien niin sanotut ”pehmeät arvot” loivat hirmuisen kovan yhteiskunnan, jossa yhteisvastuuta ei tunneta ja jokainen odottaa saavansa valtiolta enemmän kuin itse antaa. Rikkaat eivät enää halua maksaa veroja eivätkä köyhät tehdä töitä. Verojen maksu ja työnteko ovat jääneet keskiluokan harteille, ja keskiluokan kapinahenki alkaa näkyä muun muassa perussuomalaisten suosion kasvussa.

Valopilkkuna nyky-Suomessa näen sen, ettei tänne ole vielä kehittynyt sellaisia suuria maahanmuuttajakeskittymiä kuin vaikkapa Ruotsiin tai Ranskaan. Toisaalta Suomella on maantieteellisen sijaintinsa takia toinen ongelma: Venäjä suhtautuu meihin kuin omaan takapihaansa ja saattaa tulevaisuudessa käyttää täällä asuvia venäläisiä ulkopoliittisen painostuksen välineenä, kuten se on tehnyt Baltiassa ja Ukrainassa. Venäjän imperialistiset haaveet ovat ainakin lyhyellä tähtäimellä vakavin ulkoinen uhka Suomelle. Tarja Halosen presidenttikaudella tätä tosiseikkaa yritettiin kaikin keinoin peittää näkyvistä. Nyt unesta ollaan hiljalleen heräämässä, toivon ettei se tapahdu liian myöhään.

Millaisessa Suomessa Timo Hännikäinen haluaisi elää? Millainen olisi ihanteellinen tilanne Suomessa nykyään? Mitkä asiat olisivat toisin?

En mielelläni rakentele yhteiskuntautopioita, koska yhteiskunta on aina elävä kokonaisuus eikä mikään ideaali voi sellaisenaan toteutua. Jos takertuu liian tiukasti kuvaan ihanneyhteiskunnasta, todellisuuden lainalaisuudet unohtuvat helposti. Joitakin yleisiä linjoja mielessäni toki on.

Ihanne-Suomeni olisi sellainen, missä osa valtion nykyisistä tehtävistä olisi paikallisyhteisöillä ja ihmiset olisivat riippuvaisempia toisistaan kuin valtiokoneistosta. Ihmisillä olisi runsaasti yhteyksiä erilaisiin itsenäisesti toimiviin instituutioihin liikuntakerhoista osuuskuntiin ja muihin taloudellista toimintaa harjoittaviin organisaatioihin. Oppisopimuskoulutusta ja vastaavia järjestelyjä tuettaisiin jotta ihmisten olisi helppo työskennellä käytännön ammateissa. Pienyrittäjien asema olisi vahva. Valtio tukisi ja suojelisi paikallisyhteisöjä mutta puuttuisi niiden varsinaiseen toimintaan harvoin. Euroopan ulkopuolelta suuntautuva maahanmuutto olisi vähäistä ja tiukasti kontrolloitua. Sen sijaan opiskelija-, tiede- ja kulttuurivaihtoa olisi runsaasti ja siihen kannustettaisiin. Yksi valtiovallan tärkeistä tehtävistä olisi luonnonvarojen varjelu ja ekometsätalouden kaltaisten kestävien mallien tukeminen luonnonvarojen käytössä. Maanpuolustukseen panostettaisiin, ja vakinaisen armeijan lisäksi maassa olisi suojeluskuntien tapaisia paikallistason maanpuolustusjärjestöjä kuten Virossa.

Onko Suomi mielestäsi vielä itsenäinen? Miksi on tai ei ole?

Tiukassa mielessä Suomi on ollut itsenäinen ainoastaan 1920- ja 30-luvuilla. Silloin maa oli taloudellisesti omavarainen ja meillä oli itsenäinen ulkopolitiikka. Tämä kausi päättyi talvisotaan, jonka jälkeen tuli liittolaisuus Saksan kanssa, sitten YYA-aika ja lopulta EU:n jäsenyys. Ensimmäisen tasavallan kaltainen itsenäisyys ei tietenkään olisi enää nykyään mahdollista. Kansainvälinen politiikka ei perustu sopimuksien noudattamiselle, vaan se on taistelua. Suuret kansakunnat taistelevat vallasta ja pienet olemassaolosta. Niinpä pieni maa ei pysty sooloilemaan kovin pitkään, vaan sen on etsittävä vahvoja liittolaisia. Samalla on kuitenkin osattava luovia erilaisten valtablokkien välissä ja säilytettävä henkinen ja kulttuurinen itsenäisyys, joka on minusta se itsenäisyyden olennaisin muoto.

Mitä mieltä olet EU:sta? Pitäisikö Suomen erota EU:sta? Pitäisikö Suomen ottaa markka takaisin käyttöön?

Yhdistynyt Eurooppa ei ole lainkaan huono idea, mutta valitettavasti EU lähti jo varhaisvaiheessaan toteuttamaan sitä väärällä tavalla. Unionia luotaessa Robert Schuman kannatti ajatusta mannereurooppalaisesta konfederaatiosta, joka kunnioittaa jäsenmaidensa historiallisia ja kulttuurisia juuria ja jolla on vahva itsenäinen puolustus. Valitettavasti voitolle pääsi Jean Monet’n visio, jossa EU on talouspainotteinen liitto, jolla ei ole tarkkoja kulttuurisia tai maantieteellisiä rajoja. Sillä ei ole periaatteellisia estoja laajentua ei-eurooppalaisten kansojen keskuuteen ja puolustuksessaan se tukeutuu Yhdysvaltoihin. Tällaisena EU on kaikkien kansallisten ja paikallisten identiteettien vihollinen.

EU:sta eroaminen tuottaisi tällä hetkellä Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta nykyisen linjan vastaisten poliittisten voimien niin täällä kuin muualla Euroopassa pitäisi pyrkiä uudistamaan liittoa sisältäpäin.

Radikaalin traditionalismin kannattaminen tuntunee tuulimyllyjä vastaan taistelemiselta – vai onko näin? Onko traditionalismi idealistista eskapismia suhteessa vääjäämättömään suuntaan, johon maailma menee?

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet. Itse uskon, että elämme jonkinlaista siirtymäkautta. Kirjailija Anthony Burgess laati romaanissaan The Wanting Seed hahmotelman historian kolmivaiheisesta syklistä. Syklin alussa vallitsee malli, jossa laki, järjestys ja perinnäistavat ovat kaiken ydin. Kun tällainen järjestys on pysynyt vakaana riittävän kauan, aletaan kuvitella että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja kykenee pelkän järkensä avulla luomaan ihanneyhteiskunnan. Kun tämä malli kaatuu omaan mahdottomuuteensa, siirrytään välivaiheeseen jota leimaa kaaoksen ja tyrannian vuorottelu ja kaikkinainen epävakaus. Lopulta konservatiivinen järjestys palaa ja sykli alkaa alusta. Jos Burgessin hahmotelma vastaa todellisuutta, olemme tällä hetkellä siirtymässä sekasortoiseen välivaiheeseen. Silloin niillä, jotka pyrkivät pitämään vanhaa perinneainesta hengissä ja luomaan uutta, on tärkeä rooli. He ovat kuin munkkeja, jotka vaalivat antiikin sivistystä luostareissaan Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeisinä levottomina aikoina. Kuten Alain de Benoist sanoi: ”He elävät pimeydessä mutteivät kuulu pimeyteen, vaan kamppailevat sytyttääkseen valon uudelleen.”

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet.

Onko traditionalismin suosio nousussa vai onko se pysynyt suurin piirtein saman kokoisen pienehkön joukon tapana katsoa maailmaa ja elää siinä? Voiko traditionalismi edes nousta suurempaan suosioon, onko se luonteeltaan vääjäämättä kulttuurisessa marginaalissa?

Ainakin sitä kohtaan tunnetaan enemmän kiinnostusta. Liberaali ja vasemmistolainen ylivalta henkisessä elämässä on jatkunut niin kauan, että se on rappeutunut opittujen iskulauseiden toistamiseksi. Silloin vastakkaiset näkökulmat tuntuvat automaattisesti raikkailta. En katsoisi, että traditionalismi edes pyrkii suuren yleisön suosioon, sillä kyseessä ei ole mikään yhtenäinen ideologia vaan pikemminkin monia ajatussuuntia sisältävä virtaus – vähän samaan tapaan kuin ”konservatiivinen vallankumous” 1920-luvun Saksassa. Sekin oli aatteellisesti kirjava, epäyhtenäinen ja elitistinen liike, mutta vaikutti laajalti oman aikansa poliittiseen ilmapiiriin.

Millaisia sisäisiä jännitteitä, ristiriitoja tai haasteita traditionalisti joutuu maailmankatsomuksensa vuoksi nykymaailmassa omassa elämässään kohtaamaan? Miten traditionalisti tasapainoilee suhteessaan uuteen ja vanhaan teknologiaan, individualismiin ja kollektiivisuuteen, yms.? Millaisissa asioissa olet joutunut tekemään käytännöllisiä tai muunlaisia kompromissejä suhteessa traditionalistisiin periaatteisiisi?

Tämä on tietysti hyvä kysymys jokaiselle, joka elää omista arvoistaan poikkeavassa yhteiskunnassa. Toisaalta ratkaisu ei ole monimutkainen: on vain asetettava asiat tärkeysjärjestykseen ja mietittävä, mitä todella tarvitsee elääkseen arvokkaasti. Jos ei tavoittele suuria omaisuuksia, virallisia tunnustuspalkintoja ja yleistä hyväksyntää, on aivan mahdollista elää loukkaamatta vakavasti periaatteitaan. Järjestelmää voi käyttää hyödykseen ottamalla siltä sen mitä tarvitsee ja samalla työskentelemällä jonkin paremman rakentamiseksi. Minusta ei esimerkiksi ole järkevää boikotoida jotakin tarvitsemaansa tuotetta sen takia, ettei pidä sitä valmistavasta yrityksestä. Julius Evola kehotti ratsastamaan tiikerillä, kunnes se väsyy juoksemaan. Toisaalta ei myöskään kannata valittaa median turruttavaa vaikutusta ja kulttuurin kaupallisuutta, jos itse menee virran mukana. On hyvin helppoa olla katsomatta televisiota ja haalimatta merkkituotteita, mielekkäämpää tekemistä löytyy yllin kyllin.

Jos ottaa spengleriläisen käsityksen kulttuurin elinkaaresta tosiasiana, kuten traditionalistit ilmeisesti universaalisti ottavat, niin tarkoittaako se sitä, että traditionalismiin liittyy aina sisäänkirjoitettuna kulttuuripessimismi? Ovatko traditionalistit pessimistejä? Mikä on traditionalismin positiivinen anti nykykulttuurin kokonaisuudessa?

perikatoSpengler katsoi kaikkien korkeakulttuurien käyvän läpi tietyt kehitysvaiheet ja lopulta kuolevan. Pessimistinä häntä on pidetty siksi, että hän katsoi itse elävänsä kuihtumisen vaihetta. Spengler tarkoitti länsimaisella kulttuurilla noin vuodesta 500 jKr. meidän päiviimme saakka jatkunutta kulttuurikokonaisuutta, esimerkiksi antiikin kulttuuri oli hänen mielestään aivan oma kokonaisuutensa. ”Perikato” ei tarkoittanut hänelle mitään täydellistä tuhoa, vaan yhden korkeakulttuurin kuihduttua uusi alkaa itää. Jotkut sen piirteet myös siirtyvät uuteen kulttuuriin ja saavat siellä uudenlaisia muotoja. Esimerkiksi kristinusko syntyi jo antiikissa, mutta se säilyi antiikin kulttuurin kuoltua ja siitä tuli Spenglerin tarkoittaman länsimaisen kulttuurin pohjakivi. Minusta ei ole hedelmällistä vain surra oman kulttuurimme ilmiöiden rappeutumista ja varjella vanhoja muotoja, vaan on katsottava myös eteenpäin ja etsittävä kaikkea sellaista, mikä voisi elää oman korkeakulttuurimme yli ja toimia kokoavana voimana uudessa. Tämän takia Sarastus on minusta hyvä nimi lehdelle, siinä on eteenpäin katsova henki. Ellei Euroopan supistuva väestö kokonaan tai suurimmaksi osaksi korvaudu afrikkalaisilla ja aasialaisilla, eurooppalaisuus säilyy ja löytää uusia ilmenemismuotoja tulevaisuudessa.

Millainen on tyypillinen suomalainen traditionalisti?

Sellaista tuskin on olemassakaan.

– – –

Pekka Siitoin

Koska tämä on Mesikämmenen blogi, niin kysytään sinulta myös edesmenneestä valtakunnanjohtajasta. Mitä mieltä olet hänestä?

Pekka oli kokonaistaideteos, kansanomaisemmin sanottuna elämäntaiteilija. Hän teki itsestään jonkinlaisen performanssin. Arvostan häntä, koska hän oli niin vapaa kaikesta itsesensuurista. Hänen julkiset esiintymisensä olivat loistavaa viihdettä.

Miten arvioit Pekan roolin 70-luvun Suomessa? Miten merkittävä Pekan rooli oli Kekkosen ja Neuvostoliiton kritiikissä maassamme? Oliko Pekka todellinen ja vakavasti otettava poliittinen vastavoima, vai esitettiinkö hänet paisutettuna uhkana kommunistien toimesta, puhtaasti poliittisin tarkoitusperin?

Minusta Pekka oli eräänlainen YYA-Suomen pimeä alitajunta. Hän teki kaikkea, mikä silloin oli kiellettyä tai epäkorrektia, ja kaiken lisäksi aivan äärimmäisellä ja karnevalistisella tavalla. En tiedä pitääkö tarina paikkansa, mutta olen kuullut että Pekan kotipihalla Naantalissa liehunut hakaristilippu näkyi paikkaan, jota Kekkonen ja muut sen ajan merkittävät poliitikot käyttivät huvilana.

On huvittavaa lukea, miten vasemmistolehdistö aikoinaan uutisoi Pekan ja hänen aatetovereittensa tekemisistä. Otsikoissa maalailtiin vakavaan sävyyn fasismin uuden nousun uhkaa, vaikka kyseessä oli aivan marginaalinen joukko eksentrikkoja. Samaan tyyliinhän kirjoitellaan nykyään ”äärioikeiston noususta”, vaikka joku uusnatsismi on Suomessa varsin vähäpätöinen ilmiö.

Pekka mielletään nykyään lähinnä ronskin humoristisena spektaakkelina, jossa yhdistyi rivologia, hengentieteet ja politiikka. Jos unohdetaan Pekan auraa vahvasti värittävä huumori ja koomisuus, niin mitä mieltä olet Pekan eläessään esittämistä poliittisista näkemyksistä? Missä määrin niissä oli jotain, mistä mahdollisesti olet samaa mieltä?

En oikeastaan pidä Pekkaa poliittisena hahmona, vaan pikemminkin showmiehenä ja arvokkaan kylähulluperinteen modernina jatkajana. Hänen sukulaissielujaan tässä mielessä ovat muun muassa Sigurd Wettenhovi-Aspa ja Ior Bock, joista on tullut kiinteä osa suomalaista folklorea.

Jos Kursiivin iskua ei olisi tapahtunut ja Pekka ei olisi saanut siitä vankilatuomiota, miten arvelet Pekan myöhempien vaiheiden menneen? Olisiko Pekka saanut rekisteröityä puolueensa virallisesti, olisiko Pekan homma pysynyt vakavammin otettavana ja noususuhdanteisena?

En tiedä, tavoitteliko Pekka vakavissaan kansansuosiota. Jos joku haluaisi oikeasti edistää natsi-ideologiaa, hän ottaisi aivan toisenlaisen lähestymistavan kuin Naantalin kaduilla koppalakki päässä saapastellut mies, joka hirtti muuminuken, uskoi yhdessä edellisistä elämistään olleensa ranskalainen aatelismies ja julisti olevansa ”kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti.” Pekalle tärkeintä oli show. Uskon hänen pikemminkin eläneen jotakin eriskummallista fantasiaa kuin tavoitelleen poliittista uskottavuutta.

Radikaaliksi traditionalistiksi kehittymisesi tuo etäisesti mieleen Pekan poliittisen radikalisoitumisen 70-luvulla – samaan hengenvetoon on toki todettava, että teidän kahden välillä eroja löytyy hyvin paljon. Ennen kuin Pekka radikalisoitui, hän oli tullut tunnetuksi valokuvausliikkeestään, Aino Kassisen ykkösoppilaana olemisestaan, yms. sosiaalisesti varsin hyväksytystä ja arvotetustakin toiminnasta. Ennen julkista profiloitumistasi radikaaliksi traditionalistiksi olit tullut tunnetuksi arvostettuna kirjailijana, kääntäjänä ja mm. kulttuurilehti Kerberoksen päätoimittajana. Kun Pekan poliittinen profiili radikalisoitui, hän menetti ystäviään ja hänen ja perheensä elämä vaikeutui. Onko elämäsi vaikeutunut sitten julkisen profiloitumisesi traditionalistina, oletko menettänyt ystäviä? Onko maailmankatsomuksellinen kehityksesi antanut uutta näkökulmaa Pekkaan?

Jotkut tuttavat ja kollegat ovat vieraantuneet minusta sen jälkeen kun olen ”tullut kaapista” näissä asioissa, mutten sanoisi elämäni vaikeutuneen. Minulle on tärkeintä se että voin tehdä työtäni, ei se, olenko väleissä kaikkien kanssa. Mitä Pekkaan tulee, hänkään tuskin ahdistui huonosta maineestaan vaan pikemminkin nautti siitä. Mutta hänen perheellään oli varmasti kovin vaikeaa. Isän valtakunta -dokumenttia katsoessani totesin, ettei hänen lapsiaan ainakaan käy kateeksi.

Missä määrin Pekka oli mielestäsi traditionalisti?

Ehkä hänen okkultismiharrastuksestaan voisi löytyä yhtymäkohtia vaikkapa Evolaan, joka oli kovin kiinnostunut magiasta. En tunne sitä puolta kovin tarkkaan. Natsismi puolestaan on monella tapaa aika kaukana traditionalismista, vaikka yhtymäkohtiakin löytyy. Esimerkiksi natsien ihailu keskitettyä totalitaarista valtiota kohtaan ja rotumystiikka ovat vieraita useimmille traditionalisteille.

– – –

Assosiaatiot

Mitä seuraavat asiat tuovat sinulle mieleen? Voit vastata yhdellä sanalla tai pidemmin.

Pentti Linkola.

Suomalaisen luonnonsuojelun suurmies ja erinomainen asiaprosaisti.

H.P. Lovecraft.

Ensimmäinen kirjallinen ihastukseni. Loi oman mytologiansa, mikä ei ole vähäinen saavutus.

Liberalismi.

Tarkoitti alunperin poliittista ja taloudellista vapautta, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Multikulturalismi.

Kyvyttömyyttä ymmärtää, mitä kulttuuri tarkoittaa.

Hipsterit.

Varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun ironia muuttuu retorisesta keinosta elämäntavaksi.

Kestävä kehitys.

Talouskasvu-uskovaisten saivartelua.

Poliittinen korrektius.

Sensuurilla on monta nimeä.

Islam.

Juutalaisuuden ja kristinuskon outo äpärälapsi.

Porno.

Korvannut seksin länsimaissa.

Tom of Finland.

Siitoin-postimerkki olisi ollut parempi.

Perussuomalaiset.

Poliittinen sillisalaatti, josta löytyy niin viisaita kuin idiootteja.

Jussi Halla-aho.

Suoraselkäinen poliitikko, tosin reagoi liian herkästi lehdistön kirjoitteluun.

Kokoomus.

Plutokraattien puolue.

Vihreät.

Liberaaleja, jotka haluavat kieltää kaiken.

Rasismi.

Tarkoitti alunperin rotusortoa, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Skinheadit.

Onko heitä enää Suomessa?

Natsi-Saksa.

Valtiomuotoinen yritys yhdistää estetiikka ja politiikka.

Helsingin Sanomat.

Painettua internettiä.

Suomen Sisu.

Kansallismielinen keskustelukerho, josta nousi myöhemmin poliittisia vaikuttajia.

Kansallinen vastarinta.

Vanhoissa natseissa oli enemmän tyyliä kuin uusissa.

Vasemmisto.

Puolusti aiemmin työtä pääomaa vastaan, nykyään puolustaa työtä vieroksuvia.

Metsästys.

Ihmisen alkuperäisin elinkeino.

Käsin kirjoitetut kirjeet.

Käyneet valitettavan harvinaisiksi. Merkittävien henkilöiden valittuja sähköposteja lienee turha julkaista.

Neofolk.

Kiinnostavin 1970-luvun jälkeen syntynyt musiikin tyylilaji. Death In Junen ja Blood Axisin levyt soivat kotonani ahkerasti.

Sananvapaus Suomessa.

Siitä tingitään aina kun joku käyttää sitä.

Suomen oikeuslaitos.

Luotan siihen yhä vähemmän.

Kuolemantuomio.

Rehellinen ja suvereeni vallankäytön muoto.

Tasa-arvo.

Käsitteellinen mahdottomuus. Arvo perustuu erolle.

Feministit.

Uskovat, että naisen tulee tehdä mitä huvittaa ja miehen mitä nainen sanoo.

Pussy Riot.

Minun marttyyrini on Dominique Venner eikä Pussy Riot.

Cheek.

Vihaan rappia, esittivätpä sitä minkä väriset tahansa.

Venäjä.

Suomalais-ugrilaisten kansojen historiallinen vihollinen, joka on tuottanut hienoa kirjallisuutta.

Yhdysvallat.

Atlantin takainen öykkäri, jonka aseita Eurooppa tällä hetkellä valitettavasti tarvitsee.

NATO.

Kannatan Suomen jäsenyyttä. Pienen kansakunnan edustajana on pakko olla pragmaattinen.

Sauna.

Siitä minä nautin.

– – –

Tulevaisuus

kaliyugaElämmekö Kali Yugan aikakautta? Onko länsimaiden perikato käsillä? Jos elämme Kali Yugaa, mitä merkkejä tästä on nähtävissä?

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen. Ihmiset vain toivovat hiljaa mielessään, ettei romahdus tapahdu heidän elinaikanaan. Toisaalta pitää muistaa, että perikato harvemmin tarkoittaa nopeaa ja täydellistä luhistumista. Rooman valtakunnastakin romahti vain länsipuoli, Bysantti porskutti vielä täydet tuhat vuotta. Rapistuvat kulttuurit voivat sinnitellä hämmästyttävän pitkään.

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on? Mitä seuraava kirjasi tulee käsittelemään?

Minulla on valmisteilla esseekirja, jonka olisi tarkoitus ilmestyä ensi keväänä. Se on tietyllä tavalla jatkoa Ilman-kirjalle, sillä sen keskipisteessä on suomalainen mies ja mies yleensä. Käsittelen siinä ”miehen metafysiikkaa” eli sitä, mitä maskuliinisuus pohjimmiltaan on kulttuurisista muuttujista riisuttuna. Samalla käyn läpi sitä, miten moderni yhteiskunta on oikeastaan naisten intressejä varten rakennettu. Lyhyesti sanottuna, Otto Weininger kohtaa Fight Clubin. Lisäksi minulla on tekeillä romaani ja suomennosvalikoima Jack Londonin asiaproosaa.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia on verkkolehti Sarastuksella? Miltä Sarastuksen tulevaisuus näyttää? Pysyykö Sarastus pelkästään verkkolehtenä, vai onko sille mietitty myös traditionaalisempaa paperilehti-formaattia?

Sarastus tuskin ainakaan kovin pian siirtyy paperilehdeksi, mutta toimitus on suunnitellut parhaiden kirjoitusten julkaisemista säännöllisin väliajoin jonkinlaisena vuosikirjana. Muutakin pienimuotoista julkaisutoimintaa on ideoitu. Olemme aloittaneet Spenglerin Ihminen ja tekniikka -teoksen julkaisemisen suomeksi ”jatkokertomuksena” Sarastuksessa, ja suomennos olisi tarkoitus julkaista myöhemmin myös kirjana.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mielenkiintoisten ihmisten seura. Joskus he ovat eläviä ihmisiä, joskus taas taiteilijoita ja filosofeja joiden kanssa keskustelen heidän teostensa välityksellä.

– – –

Mesikämmen kiittää Timo Hännikäistä haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hännikäisen blogi Marginalia. [Marginalia vanhassa osoitteessaan].

Hännikäinen Wikipediassa.

Hännikäisen kirjailijasivu Facebookissa.

Hännikäisen haastattelu Kuiskaus pimeässä-lehdessä.

Hännikäisen haastattelu Hommalla: Timo Hännikäinen: Ikkunat auki Impivaaraan.

Juhani Karilan juttu Helsingin Sanomissa: Esseisti Hännikäinen: Tasa-arvo on liian pitkällä. Esseisti Timo Hännikäinen radikalisoitui.

City-lehden juttu Hännikäisestä ja hänen 2009 ilmestyneestä kirjastaan Ilman (Savukeidas, 2009).

Hännikäinen puhumassa kirjastaan Ilman Maria-ohjelmassa.

Hännikäinen Perttu Häkkisen haastateltavana Ylen Suomalainen mies-sarjassa 2012.

Täyslaidallinen humanismia vastaan. Hännikäisen kirjan Ihmisen viheliäisyydestä (Savukeidas, 2011) arvio Elonkehässä.

Verkkolehti Sarastus.

Verkkolehti Sarastus Facebookissa.

 

Read Full Post »

Olli Kingelin puhuu!

Olli Kingelin on eräs turkulaisen Dokumenttiprojekti Uuden näkemyksen perustajia. Mesikämmenen blogilla oli kunnia haastatella Ollia.

 

Jos tämä haastattelu voisi tapahtua missä paikassa ja ajassa tahansa, missä tämä tapahtuisi?

No kun näitä tässä kelailee, niin normipaikoista Turku ja siellä justiinsa jokin vanha keskustan kuppila olisi oikein hyvä. Retro on viihtyisää. Toisaalta, kun fundeerailee näitä kaikkia asioita, niin piristävää olis kyllä käydä jollain kriisi- ja sotatoimialueella, esimerkiksi USA:ssa. Saisi hiukan sellaista Kolmannen valtakunnan vieraana -fiilistä mukaan, ehkä.

Aika? Hmm. Ei tässä ajassakaan mitään vikaa ole, saamme elää ajankohtana, jona toivottavasti suuret huijausrakenteet kuten velkapohjainen pankki- ja rahajärjestelmä ja velkarahapankkiirien EU sinnittelevät vielä systeemin sensuurin tuella pystyssä, vaikka vääjäämätön katastrofi on edessä… se on jännittävää. Tulee mahdollisuus suureen muutokseen ja puhdistautumiseen, jos niin voisi sanoa.

Syyskuun 11. päivän iskujen paljastuminen sisäpiirin väärän lipun huijaukseksi saa, toivottavasti, aikaan yleisen muutoksen suhtautumisessa politiikkaan ja poliitikkoihin. Herääminen, oman elämän ja ympäristön ottaminen kansalaisten omiin käsiin, se on jännittävä tunne.

Toisaalta, ajankohdasta tulee mieleen, että tekisi mieli päästä avaruuteen, kauas tästä käsittämättömästä korruption ja väärän tuskan ahjosta. Abduktiohakemus olisi kiihottava ajatus, mutta se on selkärangatonta eskapismia, myönnetään. Sitä paitsi, jos hommat sitten kääntyvätkin Maassa parhain päin, alkaisi ottaa aivoon jossain 13. valovuoden kohdalla.

 

Kerro jotain itsestäsi.

Hmm? Tämä on aina se kauhea kysymys, josta ei millään meinaa selvitä. Onneksi tämä ei ole työhönottohaastattelu :-P

No, olen keski-ikäinen äijä, josta piti alun perin tulla taiteilija, mutta systeemiin ei taida päästä sisään, jos on sellaisella luonteella varustettu otus kuin minä.

Muuta harrastuneisuutta oli soittelemiseen, oli pari vähäväkistä bändiäkin. Bändikaverit joko kuolivat viinaan tai hävisivät työmarkkinoille, ne hommat jäivät.

Lempitaiteilijoitani ovat Klee, Miró ja Dalì. Myös naivismi miellyttää. Jostain syystä olen mieltynyt elokuviin Braindead ja Bad Taste. Itse asiassa Oseaniassa tehdään mielenkiintoisia splatter-elokuvia, jotka ovat mielestäni aivan aliarvostettuja. Musiikkipuolella Frank Zappa on, no jos ei ehdoton, niin lähestulkoon kuningas ainakin. Tuntuu, että sitä mukaa kun studiot parantuvat, musiikki huononee.

Jossain vaiheessa haahuilin aika tuuliajolla, maalailin kotona muutamia tauluja, kävin katsomassa bändejä keikoilla – kaikkea sellaista luovaa olemista ja sekoilua, jota ei vielä painostanut pankkien velkasysteemit eikä epäinhimilliset työelämät. Minulla ei ole vieläkään oikein selvää käsitystä, miten jouduin tietokoneiden kanssa tekemisiin, mutta niin kävi, että minusta tuli ohjelmoija; terveiset Leppävaaraan ja Heikki Lehtiselle, jos näet tämän.

1990-luvulla Suomi velkakaapattiin pankkiirien pikku jiujitsutempulla ja liitettiin EU:hun. Niihin aikoihin vietin masentuneena ja työttömänä aikaa hermoparantolassakin.

Sain myöhemmin töitä IT-tukihenkilönä ja kääntäjänä. Olin reilut yhdeksän vuotta töissä käännöstoimistossa, josta sain lemput vuonna 2009. Oikeastaan se oli hyvä. Työssä koko ajan olevilla ei ole aikaa ja tarmoa miettiä, mitä oikeasti pitäisi tehdä.

Liikakiloista on päästävä eroon… hmm.

Haastattelun muiden kysymysten vastaukset luultavasti kertovat loput?

 

Mitä kautta päädyit Dokumenttiprojekti uuteen näkemykseen mukaan? Missä vaiheessa ja miksi menetit uskosi valtavirtauutisille ja virallisille näkemyksille? Kuulutko joihinkin muihin “vallitsevan systeemin vastaisiin ryhmiin”?

Jossain vaiheessa (lokakuussa 2008?) oli Turun pääkirjastolla elokuvaesitys, jossa esitelmöijänä oli Hannu Yli-Karjanmaa ja elokuvana 9/11 Mysteries. Hiukan kyseisen tapahtuman jälkeen naapurini Vesa Iitti, Teemu Välimäki ja Jiri Keronen ehdottivat, että pidettäisiin palaver, jossa mietittäisiin keinoja saada sensuurista kärsiville aiheille lisänäkyvyyttä dokumenttielokuvien muodossa. Sopiva sauma tuli, kun Iitti oli saanut suomennettavakseen uusimman Loose Change -elokuvan, American Coup. Seuraavaksi elokuvaksi otettiin Great Global Warming Swindle, pitkän pakkaskauden päätteeksi. Siitä se lähti. Ja nyt ollaan tässä. Selkeää kuin muta, heh?

DUN:n alussa esittämät elokuvat karsivat tehokkaasti uskoa valtamediaan. Mitä enemmän näkee riippumattomien elokuvantekijöiden katsauksia tapahtumiin, sen heikommaksi käy luottamus ”viralliseen tiedonvälitykseen”. Niin siinä vain käy.

 

Mitä enemmän näkee riippumattomien elokuvantekijöiden katsauksia tapahtumiin, sen heikommaksi käy luottamus ”viralliseen tiedonvälitykseen”. Niin siinä vain käy.

En itse asiassa ole koskaan ollut kovin ryhmähenkinen, jos sitä mitataan niillä ryhmillä, joita koulussa ja työssä on eteen tullut.

Voisin kuvitella tähän ainakin seuraavat syyt:

– joko ryhmät ovat olleet vääriä, tai sitten vallitseva tiimityömalli on perseestä (luultavasti tiimityö-hype on samaa puppua kuin muutkin liikkeenjohdolle kaupitellut tehostamistemput).

– omin päin tekeminen lienee luontaista minulle, koska ihastuin heti luettuani kirjaan Doing it with Style (Carroll ja Crisp).

En kuulu mihinkään “systeemin vastaisiin ryhmiin”, ellei sellaiseksi lasketa Piraattipuoluetta, jonka kansanedustajaehdokkaaksi lähdin. Voisin kyllä kuvitella itse perustavani sellaisen ryhmän. Täytyy miettiä. Hyvän moton saisi ilmastonsäätelyä vastustavan rintaman ohjelmajulistuksesta:

“Tavoitteenamme on suojella maailmaa nälänhädiltä ja sairauksilta, joita aiheuttavat hullut tiedemiehet, ahneet suuryritykset ja rikolliset hallitukset.”

Tuota hieman höystäen saisi oikein hyvän linjauksen melkeinpä mille vain ruohonjuuriliikkeelle.

Jos olisi We Are Change / Turku, voisin liittyä siihen. Perustetaanko?

 

Mistä Dokumenttiprojekti Uudessa näkemyksessä on oikein kysymys? Mihin ryhmän toiminnalla pyritään? Miten ryhmä on tässä tavoitteessaan mielestäsi onnistunut tähän asti?

Ravintola Koulu, jossa Dokumenttiprojekti uuden näkemyksiä tilaisuuksia järjestetään

Dokumenttiprojektissa on tarkoituksena paikata paikallisesti television ja elokuvien jättämää tiedonvälitys-, näkökulma- ja kritiikkityhjiötä. Pyrkimys on herättää keskustelua asioista, jotka ovat poliittisessa ilmastossamme joko tabuja tai eivät sovi poliittis-taloudellisen eliitin agendaan. Samoin, tarkoitus on saada katsojat itse ottamaan selvää asioiden vaietuista puolista, jotka voivat parhaimmillaan saattaa koko virallisen totuuden mukaisen näkemyksen täysin kyseenalaiseksi. Voidaan myös suoraan sanoa, että dokumentit osoittavat sormella johtajiamme ja virkamieskoneistoamme, joissa on paljon mätää. Eikä arvo- ja asenneilmastonkaan muutostarve jää vaille pohdintaa.

Menestys on ollut vaihtelevaa, mutta joka tapauksessa on sanottava, että tietoisuutta toiminnasta olisi saatava levitettyä tehokkaammin niin, että esityksissä olisi vähintään 30 katsojaa joka kerta. En ole täysin tyytyväinen, mikä on luultavasti hyvä, koska silloin alkaa miettiä parannuskeinoja. Tämän arvioimista tosin haittaa, ettei ole omaa, kokemusperäistä vertailukohtaa.

Asiaelokuvat mielletään turhaan puiseviksi, mitä ne eivät minusta suinkaan ole. DUN:ssä nähdyistä elokuvista on selvästi nähtävissä, että suora näkemyksellinen esitys todellisuudesta peittoaa helposti käsikirjoittajien fiktiot ja ohjaajien fantasiat.

Vuoden työn jälkeen näyttäisi mielenkiinto projektia kohtaan kasvavan. Toivottavasti myös elokuvien itsensä sisältö saa tällöin lisää huomiota.

 

Olet dokumenttiprojektin esittämien elokuvien kääntäjä. Kerro, minkälaista hommaa se on. Mikä ajaa ihmisen kääntämään elokuvia ilmaiseksi? Mitkä ovat tällaisen hyväntekeväisyyskääntämisen parhaat ja huonoimmat puolet?

Olli pohjustamassa Suuri ilmastonmuutoshuijaus -dokumentin tilaisuutta

Koen tekeväni kulttuurityötä. Se on intohimo, ja koen, että työllä on merkitystä. Omat dokumenttielokuvat olisivat rankinta, mutta toistaiseksi kelpaa kääntäminenkin. YLE:n voimavaroilla saa laadukkaita tekstityksiä, ja reservejä on. Pidän heidän lokalisointityötään esikuvanani, kun kirjoitan filmien tekstityksiä.

Tiedon välittämisestä saa tyydytystä. Hyvä kannustin on myös se, että jotkin asiat ovat aivan liian oleellisia jätettäväksi tuomatta täkäläiselle kielelle, eikä valtamedian varaan voi laskea.

 

Tiedon välittämisestä saa tyydytystä. Hyvä kannustin on myös se, että jotkin asiat ovat aivan liian oleellisia jätettäväksi tuomatta täkäläiselle kielelle, eikä valtamedian varaan voi laskea.

Välillä tunnen olevani kuin vastarintaliikkeen radisti… kyllä, aika hyvä mieli- ja kielikuva. Systeemin lakeijoita joka puolella, rakentamassa uutta korporatiivis-fasistista DDR-EU-Suomea, joka hakee oppinsa epädemokraattisen kehityksen mallimaasta, Yhdysvalloista.

Tekstityksen tekeminen elokuvaan on eräälaista tiivistämiskirjoittamista. Siinä on omat metkunsa. Ohje 1: tunne konteksti, tunne käsiteltävät asiat. Haistele, maistele, vilkuile sivuille, taakse, ylös ja alas, arvioi.

Ollessani käännöstoimistossa työssä huomasin, että kääntäjä on usein ainoa, joka on todella käynyt materiaalin läpi, ja kääntäjä toimii myös esityksen järkevyyden tarkastajana. Niin kauan kuin Suomessa ei velkapohjaisen rahajärjestelmän tai kansalaisten passiivisuuden takia ole voimavaroja riittävään dokumenttituotantoon, kääntäjät ovat oleellisessa osassa.

Huonoin puoli on tietysti köyhyys. Näitä töitä ei käytännössä tehdä ilman kunnollisia nettiyhteyksiä ja tietokoneita. Toimeentulo on pakko alkaa kehittää jostain, kun ansiosidonnaisen (pienen sellaisen) päivärahan loppu häämöttää.

Ohjelmoijana minua kiinnostaa myös toiminnan tekninen puoli. Näyttäisi siltä, että kääntämisen sivutuotteena syntyy myös pieni ohjelmatuote, jonka ajattelin lisätä yleiseen, vapaasti jaettavissa olevaan ohjelmistotarjontaan. Mutta katsotaan muilta kiireiltä tätäkin…

 

Mikä on mielipiteesi Suomen mediasta – antaako se luotettavan ja monipuolisen kuvan maailman tapahtumista? Luotatko Helsingin Sanomiin? Entä Turun Sanomiin? Mitä uutislähteitä seuraat ja suosittelet, meiltä ja maailmalta?

Olen hyvin skeptinen Turun ja Helsingin Sanomien kaltaisten lehtien suhteen. Monesti uutiset ovat vain hallituksen tai eri virastojen edustajien toistamista. Onpa mukana selkeää propagandaakin, esimerkkinä viimelokakuinen uutinen Osama bin Ladenista, joka muka asuu kaikessa rauhassa pohjoispakistanilaisessa talossaan katsellen telkkaria… huh-huh. En yhtään ihmettele, että HS:ää sanotaan CIA:n pää-äänenkannattajaksi.

Sääli todeta erityisesti YLE:n hampaaton ja kritiikitön uutistoimituksellinen linja — veronmaksajia pidetään pimeässä omilla rahoillaan, ja pomojen palkat sen kuin nousevat. Vaitiololahjuksina minä sen Kivisen palkantuplauksen näen. YLE:ltä tulee kyllä silloin tällöin, kuin kipinänä pimeydestä, jotain kelvollistakin, mutta se ei sensuurin himmentämää yleisilmettä pelasta. YLE:n uutiset toistavat pelkkää hallintokoneiston nuottia, ja muut äänet on suodatettu pois. Radikaaleinta uutistoimintaa YLE:llä edustaa hiihtourheilun tinkimätön välittäminen.

 

Radikaaleinta uutistoimintaa YLE:llä edustaa hiihtourheilun tinkimätön välittäminen.

Päinvastoin kuin mitä Lauri Kivinen on mieltä, tänne tarvitaan lisää toimittajia, mieluiten uusille paljastus- ja vuotosivustoille, joista voi hyvinkin muodostua tulevien vuosien tärkein uutismedia.

Suomeen todella tarvittaisiin kunnollista uutistoimitusta ja *tutkivaa journalismia* harjoittava media, nykyiset ovat käytännössä kelvottomia – siis kaikkeen muuhun paitsi suht pienten uutisten lähteeksi. Yleensä “vaarattomat” uutiset ovat hyvin kirjoitettuja. Ehtona on kuitenkin, ettei asia asetu poikkiteloin maan virallisen raha-, terveys-, puolustus-, energia-, ympäristö-, oikeus- sisä-, ulko- tai sosiaalipolitiikan kanssa. Eriävien mielipiteitten sensuuri ei koske poliittisen areenamme näytösluontoista pikku nahistelua.

Kulttuuria voi kait uutisoida vielä miten huvittaa?

Uutisia luen eri verkkopalveluista. Jonkin verran luen myös yksityisten ihmisten blogeja. Facebook on oikeastaan tosi hyvä uutistoimisto: jos on hyvä yhteisö, joka tutkii ympäristöään koko ajan, saa ryhmän jäsenenä paljon tietoa. Jokainen osallistuu tällaiseen keskinäiseen uutistoimintaan omalla panoksellaan: jokainen saa ison määrän uutisia rasittumatta itse kohtuuttomasti.

Ulkomaisista vaihtoehtouutisista Corbett Report on oma suosikkini tyylin ja sisällön suhteen, sellainen olisi hienoa saada tännekin. Ja onhan sitä DUN:nkin piirissä vireillä kunnianhimoisempi uutistoimintakin, elokuvaesitysten lisäksi…

Jos suositella pitää, aloittaisin verkkouutiset.fi:stä, ampparit.com:sta, jatkaisin Uuden Suomen hyvällä blogitarjonnalla (esim. Kissankulmasta), jatkaisin talousdemokraattisella materiaalilla, mm. talousdemokratia.blogspot.com ja Facebookissa ryhmä Paljastetaan rahan valhe! Olen velattoman rahajärjestelmän kannalla ja luen itseni talousdemokraatiksi. Myös Piraattiliiton aatteet ovat hyvin aktuelleja: avoin päätöksenteko, julkisuus- ja ilmoitusvelvoitteet viranomaisille, vapaa inventio- ja muukin kulttuuri jne. Magneettimedia ja Voima ovat oikein hyviä toisinaan, ja valtalehdistä Kansan Uutisilla olen havainnut pientä irtiottoa valtavaikenemisesta, ainakin 9/11-asioissa.

Kansalaismedia on ainoa vaihtoehto, joka voi haastaa “vallan vahtikoirat”, ts. vahtikoirat, jotka varjelevat valtaapitävien rauhaa äänestäjiltä ja kansalaisilta. Yleisradionkaan tervehdyttäminen ei onnistune ilman kansalaismedian aloitetta, veikkaan.

 

Kansalaismedia on ainoa vaihtoehto, joka voi haastaa “vallan vahtikoirat”, ts. vahtikoirat, jotka varjelevat valtaapitävien rauhaa äänestäjiltä ja kansalaisilta. Yleisradionkaan tervehdyttäminen ei onnistune ilman kansalaismedian aloitetta, veikkaan.

RT (Russia Today) on hyvä tv-kanava, kannattaa seurata, heillä on myös hyvä Youtube-jälkitarjonta ilman tympeitä ylemäisiä katselupäivien rajoitteita. Ohjelmat on myös helppoa arkistoida itselle, päinvastoin kuin YLE:n Areenasta, jossa on kaikin puolin yritetty estää muistijälkien jääminen esitetyistä ohjelmista. Miksiköhän? Onneksi on yledl.

Alex Jonesin infowars.com on klassikko, vaikka monet, varsin ymmärrettävästi, karsastavat Alexin äänenkäyttöä ja tyyliä. Tästä huolimatta on todettava, että Alex Jones on nykyisen totuusuutisoinnin pioneereja, eikä häntä voi sivuuttaa, ei ainakaan kevyesti. Kun aloittaa jostain, huomaa kyllä aika pian, miltä sivustoilta löytyy parhaiten mitäkin.

 

Onko Suomessa mitään omia laajastivaiettuja “salaliittoja”, joista kansalaisten pitäisi mielestäsi tietää enemmän? Onko Kataisella, Vanhasella ja muilla Bilderbergin vuosikokouksissa käyneillä mielestäsi jotain peiteltävää?

Ilman muuta heillä on peiteltävää. Se tuli selväksi, kun tasavallan presidentti Halonen julisti Kataisen BB-seikkailut salaisiksi; Infosota.fi uutisoi tämän.

Lopputulos lienee, että ainoat, jotka eivät tiedä mitä on tekeillä, ovat tavalliset kansalaiset, joille lienee varattu pelkkä maksajan rooli ilman vaikutusmahdollisuuksia, kun bilderbergiläiset, Jyrki Katainen mukaan lukien, suunnittelevat uutta maailmanjärjestystä. Epäilyttävää on myös, miten Ahtisaari ravasi Bilderberg-kokouksissa juuri silloin, kun suomalaisille kerrottiin satuja auvoisesta EU-tulevaisuudesta.

Olen hyvin huolissani salailun ja piilottelun yleistymisestä. Tänne tarvitaan ilman muuta Islannin IMMI-lainsäädännön tyylinen, täysin lähdesuojattu ilmiantajakulttuuri, jossa tiedon vuotaja voi luottaa siten, että jää anonyymiksi. Islanti luultavasti pidetään täällä muutenkin pimennossa, koska heidän tapansa käsitellä kuprupankkiireita oli sen verran suoraselkäinen, ettei valtaeliitti halua esimerkin leviävän; islantilaiset päättivät nimittäin, etteivät sosialisoi pankkien tappioita veronmaksajien maksettaviksi – kuten ei pitäisi tehdä missään muuallakaan. Katsotaanpa, miten finleaks.info alkaa pyöriä.

Pankeista päästäänkin 1990-luvun lamaan: sekin on ilmeisesti täyden vaikenemisen alainen asia, vaikka juuri silloin ilmeisesti tehtiin Suomen “EU-kuntoistaminen” velkaannuttamalla kaikki korviaan myöten “pankkikriisillä”. Tukirahojen piti olla yhteiskunnan laina pankeille, muistatteko? Missä viipyy takaisinmaksu? Missä viipyy “kriisin” julkinen analysointi? Oliko kyseessä korkean tason salaliitto?

Sekä “ydinvoimapäätös” että Kreikan ja Irlannin “lainapäätökset” olivat päätöksenteollisesti ala-arvoisia, turhia, rikollisia ja haisevat ainakin minun nenääni vahvasti taustavoimien lobbaamilta. Lainausmerkit lisäsin ilmeisistä syistä. Jo ”päätösten” hätäisyys viittaa siihen, että valmisteluissa on salailtavaa: kaikki tietävät, että kiireen lietsominen ja pikaratkaisuun painostaminen ovat huijareitten vakiotaktiikoita. Se, missä kulkee aktiivisen ja passiivisen myötävaikuttamisen raja, olisi kiinnostavaa joskus tietää.

 

Mielipiteesi suomalaisesta politiikasta ja puolueista? Onko Suomi mielestäsi niin lintukoto kuin korruption maailmantilastot antavat ymmärtää? Onko oikeisto-vasemmisto-jäsennys mielekäs meillä ja maailmalla yleensä? Jos ei, mitkä ovat oleellisemmat huomioitavat parametrit? Mille puolueille olet myötämielisin, mille nyrpein ja miksi?

Suomessa korruptio on pysynyt hyvin kätkössä ja voinut kukoistaa, koska täällä harvoin annetaan törkeästi rahaa suoraan käteen likaisen työn tekemisestä ja takinkääntämisestä. Kansalaiset luottavat aivan liikaa päättäjiinsä. Entisen pääministerin Vanhasen kyvyttömyys erottaa omia rahojaan muiden rahoista on vain yksi tapaus. Rakennusliikkeet olivat kunnallispolitiikassa 1990-luvulle saakka yleisesti tunnettuja pikku lahjuksistaan, mutta nyt, 20 vuotta myöhemmin, panokset ovat koventuneet, ja eduskunnan päätöksenteon alennustila on surullista.

Juhani Eskolan tapaus THL:n sikainfluenssarokotejutussa on yksi suosikeistani, kaikin puolin. Mies istuu avoimesti kahdella pallilla, toinen palli sijaitsi WHO:ssa, josta “pandemia” päästettiin liikkeelle, ja toinen palli sijaitsi rokoteostajan asemassa Suomessa. Siinä välissä Eskola sai sponsorirahaa ison summan, kuulemma suoraan lääkeyhtiöltä. Ja jos nyt joku puolustelee, että sellainen on yleinen käytäntö, on minun pakko kysyä, että miten helvetissä sellainen voi olla yleinen käytäntö. Miettikääpä hiukan: miten selvää lahjonnan on muka oltava, jotta sitä saa nimittää lahjonnaksi? Pitääkö riihikuivaa mennä ottamaan suorassa tv-lähetyksessä pöydän alta? Kun vielä otetaan huomioon koko sikainfluenssajupakan muut juonenkäänteet salaisine tuoteselosteineen (aivan, ette saa tietää, mitä teihin pistetään!), viitteineen siitä, että koko flunssapandemia oli täysin tekaistu luultavasti vain lääkemyynnin lisäämiseksi, alamme saada käsityksen korruption mittasuhteista. Kuvaavaa tässäkin on, että Eskolan toimista uutisoitiin Intian tv:ssä, mutta ei Suomen.

Suomalaiset eivät tietenkään ole koko kuviosta vastuussa, mutta huomionarvoista on, ettei ketään, ei siis ketään, ole edes alettu epäillä osallisuudesta tai avunannosta kyseiseen operaatioon. Juu, eihän meillä mitään korruptiota ole, ei… ihmiset alkavat saada nukahtamiskohtauksia, ja sikarokotefirma on kuulemma suunnitellut narkolepsialääkkeitä jo ennen possupandemiaa. Ja luonnollisesti ensimmäinen asia rokoteostoneuvotteluissa on lääkefirman täydellinen oikeudellinen suojaaminen kaikelta vastuulta! Siitähän normaalisti aloitetaan muuallakin, eikö vain? Kaikki suurta sattumaako?

Oikeisto? Joo, jos tarkoitetaan ns. porvaripuolueita, Kokoomusta, Vihreitä ja Keskustaa nyt lähinnä, niin äh. Jos tarkoitetaan demareita, niin toinen äh. Jos johonkin eksyy joku tunnollinen virkailija, ryhmäkuri kyllä taltuttaa hänet. Jokohan ryhmäkuri on muuten sisällytetty perustuslakiin? Ainoat organisoituneet voimat yhteiskunnassa näyttävät olevan puolue-eliitti ja autonominen virkakoneisto, helmoissaan pyörivine suurfirmoineen. Vasemmisto voisi ajaa kansalaisten asiaa, jos ei olisi niin pihalla kaikesta. Lintukoto? Öö, täsmentäisitkö linnun lajin? Korppikotka kenties?

Parametrit? Tuota, kauheasti kysymyksiä, joista avautuu puoli maailmankaikkeutta kustakin, mutta sanotaan nyt, että puoluepolitiikka on out, paitsi tietysti siten, että puolueet alkavat vaikuttaa järjestäytyneeltä rikollisuudelta ja kansalaisten ”valtuutuksin” operoivilta jengeiltä. Tämä riittänee tästä?

 

Kerro seuraavasta Dokumenttiprojektin näyttämästä elokuvasta, jonka olet myös kääntänyt. Uskotko dokumentin väittämiin itse? Miksi ihmisten kannattaisi tulla paikalle katsomaan tuo elokuva?

Dokumenttiprojekti uuden näkemyksen järjestämän tilaisuuden yleisöä ravintola Koulussa

Seuraavat näytettävät elokuvat ovat 9/11 ja WTC: jäljet kertovat (Blueprint for Truth) ja Hacking Democracymustahattujen ääntenlaskentaa.

Uskonko väitteisiin? Arkkitehtien ja insinöörien totuusliikkeen tekemässä elokuvassa on esitetty riittävä tekninen näyttö siitä, että WTC-tornit räjäytettiin, joten katsojan on käytännössä hyväksyttävä ajatus siitä, että lentokoneet lennettiin päin torneja pelkästään siksi, että viralliselle 9/11-tarinalle saadaan edes jotain kantavuutta. Blackboxvoting.org:n vaalipetoselokuvassa taas on selkeästi osoitettu, miten (tarkoituksellisen?) haavoittuvia sähköiset äänestyslaitteet ovat, ja miten niiden haavoittuvuudet sopivat turhan hyvin yhteen USA:n vaaleissa sattuneiden epäselvyyksien kanssa. Katsoja saa riittävän järkeviin johtopäätöksiin tarvittavat tiedot kummassakin tapauksessa. Kaikkihan voidaan nykyään väärentää, mutta tunnetut tosiasiat sopivat kummassakin tapauksessa reilusti paremmin dokumenttien esittämiin näkemyksiin kuin virallisiin, joten oma kantani on tällä hetkellä dokumenttien mukainen. Suomen sähköisen äänestämisen suunnitelma elää muuten yhä, mistä olen huolestunut. ”Helppo” äänestäminen voi taata nyt vallassa oleville ikuiset mahdollisuudet pysyä vallassa, todellisesta äänestystuloksesta riippumatta.

Mikäli haluaa valistaa itseään sellaisella, mitä ei muualta näe, kannattaa tulla. Aiheina olevat tapahtumat koskettavat myös meitä, riippumatta siitä, olemmeko juuri nyt kiinnostuneita vai emme.

 

Mikäli haluaa valistaa itseään sellaisella, mitä ei muualta näe, kannattaa tulla. Aiheina olevat tapahtumat koskettavat myös meitä, riippumatta siitä, olemmeko juuri nyt kiinnostuneita vai emme.

Mikäli olin huomaavinani tammikuussa, MOT-ohjelmassa oli pieni raapaisu Suomen vaaliepäselvyyksistäkin. Joten liki liippaa. Ja jos ministerit hyväksyvät sähköisen äänestämisen, olemme suoraan Hacking Democracy -elokuvan sinunkaan-ääntäsi-ei-lasketa-maailmassa.

 

Mikä dokumenttiprojektin tähän asti näyttämistä elokuvista on ollut mielestäsi tavalla tai toisella tärkein? Vai ovatko ne kaikki tietyllä oleellisella tavalla kietoutuneet yhteen?

Ne ovat kaikki tärkeitä, omalla alueellaan. Jos elokuvista pitää löytää yhteinen nimittäjä, niin se lienee, että omissa kabineteissaan hääräävä valtaeliitti on yhdessä suurfirmojen kanssa ylittämässä rajan, jolloin niiden on pakko yrittää ylläpitää velkarahalla, rajattomalla ahneudella, edellisten vaatimalla petollisuudella, valehtelulla, vaikenemisella ja sensuroinnilla saavuttamaansa valta-asemaa, katkeraan loppuun saakka. Toivottavasti filosofialtaan, arvoiltaan ja otteiltaan hyvät ihmiset saavat pantua stopin touhulle, ennen kuin on liian myöhäistä. Rahan ja velan osuutta tässä ei voi aliarvoida. Velkarahasta kertovia dokumentteja on saatava lisää, yhdessä sellaisten tiedotustilaisuuksien kanssa, jonka Ville Iivarinen veti Raha on velkaa -esityksessä.

 

Onko useiden eri tunnettujen salaliittoaiheiden takana yhtenäinen laaja Uuden maailmanjärjestyksen (New World Order) suunnitelma, kuten mm. Alex Jones tuntuu ajattelevan? Vai näkeekö Jones liikaa yhdenmukaisuutta ja intentionaalisuutta hirveässä määrässä asioita, jotka eivät välttämättä liity suoraan mitenkään toisiinsa?

Voi olla, että AJ on tullut jo neuroottiseksikin, mutta on myös muistettava, että koko mössön pyörittämiseen ei ylätasolla osallistu kovinkaan suurta joukkoa, ja että kyseisen joukon vaikuttimet ovat toisiinsa kietoutuneita, esimerkiksi velkarahan kautta. Tästä seuraa, että joukko toimii yhdenmukaisesti. He tarvitsevat toisiaan. Juoksupojat ja välitason virkakoneisto ei välttämättä ole kovinkaan tietoinen tilanteesta, vaikkakin ne muodostavat aina niin hyödyllisen käsikassaran valtaeliitille. Mutta niin yhtenäistä ihmisryhmää on vaikea kuvitella, että suppeanakin se pystyisi täysin järjestelmällisesti suunnittelemaan kaiken etukäteen. Tosin, totuus saattaa olla luuloa ja kuvitelmaa raadollisempi tässäkin – ja joka tapauksessa, suuri määrä samansuuntaista toimintaa ei enää eroa lopputulokseltaan salaliitosta, vaikkei olisi niin järjestelmällisesti suunniteltuakaan. Kumman hyvin vain näyttäisi korporatiivismi voivan, ja päivä päivältä pulleammin. Suurfirmoista ja hallinnoista on muotoutumassa suuri musta aukko, joka kasvaa jo omalla painollaan, imien sisäänsä yhä lisää ja lisää.

 

Mitä ajattelet Alex Jonesista noin ylipäätään? Ketkä salaliittoteoreetikot tai aihepiiriä tavalla tai toisella sivuavat tahot ovat tehneet sinuun suurimman vaikutuksen?

Tiedän kyllä, että AJ on ristiriitainen persoona. Toistaiseksi olen sillä kannalla, että AJ on vilpittömästi totuusliikken puolella ja ajaa sen asiaa, vaikkakin omalla tavallaan. Hän on megafonitoimittaja, mutta sanottakoon hänen tyylistään mitä hyvänsä, hänenlaisiaan tarvitaan. Minusta jokainen, joka voi valistaa tavallisia kansalaisia palasella olennaista informaatiota, on tärkeä. AJ on lisännyt palapeliin palasia vaikka millä mitalla.

 

Minkälaisiin salaliittoteorioihin yleisesti ottaen itse uskot, minkälaisiin taas et? Missä menee raja?

Koska pimeä valtaeliitti on niin yhteenkietoutunut suurbisneksen kanssa, on vaikeaa ajatella maanpäällistä salaliittoa, joka ei periaatteessa olisi mahdollinen. Nibirun ja onton Maan muinaisten humanoidien jutut ovat sitten asia erikseen… Mutta periaatteessa ahneuden, psykopatian, vallanhimon ja velkarahanhimon ryydittämillä, toisistaan riippuvilla pikku klikeillä on kaikki syyt ja keinot muodostaa erilaisia salaliittoja tai kartelleja asemansa ja tulonlähteidensä säilyttämiseksi. 9/11-tapauksen tunnen luultavasti parhaiten, ja totuus siitä on minusta selkeästi erilainen kuin mitä virallinen tarina kertoo. Niin kauan kuin syylliset saavat pidettyä rivinsä koossa, on turha koettaa arvailla tarkemmin. Useat muut tapaukset lähihistoriassa tuoksuvat palaneelta: sikainfluenssa (lääketeollisuuden vedätys), hiilidioksidin aiheuttama ilmaston nopea ja tuhoisa lämpeneminen (vallankäytöllinen instrumentti ja “vihreän päästötalouden” rahastussampo), terrorisminvastainen sota (sotilaallis-hegemoniallinen, vallankäytöllinen instrumentti ja energian ryöstämisen motivoima vedätys, joka loppuu, kun Osama bin Ladenin on kuoltava ”uudestaan”)… pienempiä on varmasti vaikka millä mitalla, alkaen sähkölamppujen palamisajan lyhentämisestä (ahneus ja velkaraha, pakotettu ”talouskasvu”).

 

Millaisia tulevaisuudennäkymiä, kehitysvisioita näet Dokumenttiprojektille?

Olisi hienoa saada resursseja ruveta tekemään itse dokumentteja, olla vaikka Suomen Alex Jones :-) Suomi-näkemys eri aiheista olisi enemmän kuin toivottava.

 

Millaisia tulevaisuudennäkymiä näet maailmalle ylipäätään? Ollaanko menossa ojasta allikkoon?

Ilmeisesti on mentävä jälleen pohjamutien kautta, ennen kuin tietoisuus itsevaltaiseksi muuttuneesta ja ulkoparlamentaaristen voimien talutusnuorassa rämpivästä virkakoneistoista, liian suuriksi paisuneista ylikansallisista yrityksistä ja joka puolella loisivasta velkarahataloudesta saa aikaan niin laajan EI-aallon, että hommalle tulee stoppi. Toivottavasti kansalaiset havahtuvat ja vaihtavat ensi kuun vaaleissa tämänhetkiset “edustajansa” sellaisiin, jotka oikeasti ajattelevat kansalaistensa parasta, myös paineen alla.

Eläkeikiä ollaan nostamassa, jotta pankeille saadaan lisää turhaa velkarahaa, virkamiesvaltaan kaavaillaan laajennuksia, ja esim. uusi pakkokeinolaki (vai sanoisinko vakoilulaki) veisi meidät jälleen askelen lähemmäs DDR:ää, sikainfluenssapyykki ja pakkohoitolakisotku ovat pesemättä, ydinvoiman lisärakennuspäätös ryhmäkuripäätöksineen on suoraa petturuutta, valtion taloudessa velka on ainoa, joka voi paksusti, ja antaa siten pankkiireille valtavan potentiaalisen määräysvallan maan asioista, EU:ssa on itsevaltaisesti valittu johto, joka suunnittelee kaikenlaista poikkeustila- ja poliisivaltiopaskaa, kansalaisten kyykyttäminen KELA:n ja sossun tiskeillä on arkea, YK:n agenda 21:tä ei olla millään tavoin kuoppaamassa, luontaistuotteet ja yrtit ollaan kieltämässä, syövän parantamista ei sallita, vitamiinitasomme kiinnostavat hallintokoneistoamme myös, hyökkäyssotia käyvä USA saa kuulemma harjoitella Lapissa täysin avoimesti, suomalaiset juoksevat samaisen maan sotilaiden perässä toisessa maassa, jonka ihmisillä ei ole hajuakaan, miksi vieraat sotilaat tulevat heidän mailleen reuhomaan, ympäristö kemikalisoituu… äh, laskekaa itse aluksi, mitä noista nyt jo tulee. Siinä meille “suuntaa”.

 

Flunssakausi oli täällä taas. Otitko sikainfluenssarokotteen?

Hah, en taida kuulua ”riskiryhmään”. Ei maar, no en takuulla ottanut!

 

Lopuksi vielä Mesikämmenen vakiokysymys haastateltavilleen: mikä tekee sinut onnelliseksi?

Kissa. Kesämökki. Nukkuminen. Sade ja ukkonen. Se, ettei tarvitse pelätä. Taide. Elokuvat. DUN. Dekkarit. Kiireettömyys. Ystävät. Kemut. Mauno Paajanen ja yläkerran psyko. Onhan näitä vielä.

 

Kiitos, Olli, haastattelusta!

Read Full Post »