Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘vasemmisto’

Oheinen teksti ilmestyi Pohjolan poliisi kertoo -teoksessa 1979. Koska Kursiivin isku oli varsin tuore tapaus, oli siihen liittyvien henkilöiden nimiä muutettu artikkeliin. Henkilöiden oikeat nimet ovat nykyään kuitenkin helppo päätellä.

Mesikämmen kiittää H.L.:ää tämän materiaalin välittämisestä.

– – –

img004 (1)

img005 (1)

img006 (1)

img007 (1)

img008 (1)

img010 (1)

img011 (1)

img012 (1)

img013 (1)

img014 (1)

img015 (1)

img016 (1)

img017 (1)

img018

img019 (1)

img020 (1)

img021 (1)

img022 (1)

Advertisements

Read Full Post »

Timo Hännikäinen puhuu!

timohannikainen

Kansallinen, traditionalistinen, radikaali. Nämä määreet kuvaavat Timo Hännikäistä ja verkkolehti Sarastusta hyvin. Monipuolinen ja tuottelias Hännikäinen on älykäs ja rohkea mies, jolla on mielenkiintoisia ja syväluotaavia ajatuksia kulttuurista. Mesikämmen tuumasi, että miestä pitää jututtaa.

Seuraavasta haastattelusta selviää mm. se, mitä radikaali traditionalismi on, mihin verkkolehti Sarastus pyrkii, millainen joukko lehteä toimittaa, mikä Suomen poliittisessa tilanteessa nykyään mättää ja mistä länsimaiden perikadossa on kyse. Hännikäinen kertoo myös tulevaisuuden suunnitelmistaan ja seuraavasta kirjastaan. Mesikämmenen oli luonnollisesti kysyttävä hiukan myös miehen ajatuksia Pekka Siitoimesta.

Hyvä naiset ja herrat, Timo Hännikäinen puhuu!

– – –

Pohjustusta

Olet runoilija, esseisti, kääntäjä ja kriitikko. Kerro taustastasi niille, jotka eivät siitä tiedä. Millainen mies on Timo Hännikäinen?

Olen syntynyt vuonna 1979 Padasjoella, Päijät-Hämeessä. Helsingissä olen asunut kohta 20 vuotta. Olen ”puolivapaa” kirjailija, eli maksan vuokrani ja laskuni tekemällä osan vuodesta puolipäivätöitä koulun iltavahtimestarina, muu toimeentulo tulee apurahoista ja kirjoituspalkkioista. Olen julkaissut seitsemän omaa teosta ja kääntänyt muun muassa Oscar Wilden, Charles Simicin ja Robert Louis Stevensonin tuotantoa. Olen naimisissa ja puolison lisäksi ruokakuntaan kuuluu cockerspanieliuros. Harrastukset vaihtelevat, tällä hetkellä lähinnä sydäntä ovat vinyylilevyjen keräily ja pienriistanmetsästys.

Tunnetuin teoksesi lienee vuonna 2009 ilmestynyt Ilman (Savukeidas), joka kertoo naisen puutteesta. Mitä tuumaat tuosta kirjastasi ja sen kautta saaneestasi huomiosta nyt, viitisen vuotta teoksen ilmestyttyä? Luetko vanhoja tekstejäsi? Mihin teoksiisi olet tyytyväisin ja miksi?

Ilman oli minulle jonkinlainen läpimurtoteos, joka kaiken synnyttämänsä julkisuuden lisäksi sai erittäin hyvät arvostelut. Useimmat kirjaa käsitelleet tosin keskittyivät siihen seksinpuute-aiheeseen, eivätkä huomioineet läpiseksualisoituneen kulttuurin analyysia, joka oli kirjan varsinainen pointti. Julkisuusrumban otin eräänlaisena kokeiluna, oli kiinnostavaa kokea kertarysäyksellä se median ja julkisuuden maailma, johon harva suomalainen kirjailija pääsee tai joutuu koko urallaan. Mutta olen ihan tyytyväinen, että sitä kesti vain aikansa. En ole mikään karismaattinen esiintyjä tai mediapersoona, mieluummin kirjoitan kuin puhun. Itse kirjaan olen yhä tyytyväinen, vaikka olenkin kyllästynyt puhumaan siitä julkisesti. Se vangitsee aika hyvin tietyn elämänvaiheen tunnot ja ajatukset. Enää en pystyisi kirjoittamaan sellaista teosta, niin moni asia on muuttunut niin ulkoisessa kuin sisäisessä elämässä. Omaa tuotantoa jälkikäteen lukiessa huomioikin yleensä sellaiset asiat, jotka nykyään tekisi eri lailla tai joista oma näkemys on muuttunut johonkin suuntaan. Se on oikeastaan hyvä asia: uskon, että ajattelun ja tuotannon pitää olla elävä ja ristiriitainen kokonaisuus, ei mikään valmis suljettu systeemi.

Kirjojesi lisäksi sinut tunnetaan nykyään myös verkkolehti Sarastuksesta ja radikaalista traditionalismista. Mitä kautta, miksi ja milloin sinusta tuli traditionalisti? Mistä radikaalissa traditionalismissa on kyse?

Traditionalismilla tai radikaalilla traditionalismilla viitataan usein sellaisiin filosofeihin kuten René Guenon ja Julius Evola, joiden ajattelussa uskonnollinen mystiikka oli keskeisellä sijalla. Itse käytän termiä laajemmin. Sarastuksen yhteydessä traditionalismi on käytännössä löyhä yleisnimitys sellaiselle oikeistolaiselle ajattelulle, joka poikkeaa sekä liberaalista talousoikeistosta että valtavirran konservatiivisuudesta. Tällainen ajattelu suuntaa kritiikkinsä käytännössä koko valistuksen ja Ranskan vallankumouksen perintöön. Se näkee yhteiskunnan pikemminkin orgaanisena kokonaisuutena kuin yksilöiden välisenä abstraktina sopimuksena. Vähintäänkin yhteiskuntasopimuksen piiriin pitäisi kuulua myös menneet ja tulevat sukupolvet, eivät ainoastaan elävät. Traditionalismissa politiikan keskipiste ja ihmistä viime kädessä määrittävä tekijä on identiteetti. Identiteetillä on lukuisia ulottuvuuksia, jotka muodostuvat vastakohtaisuuksien ja rajojen puitteissa: paikallinen, historiallinen, sukupuolinen, uskonnollinen, sivilisationistinen, jne. Esimerkiksi minä olen yhtä aikaa helsinkiläinen, suomalainen, eurooppalainen ja valkoinen mies, ja jokainen näistä ominaisuuksista kiinnittää minut tiettyyn kohtalonyhteyteen muiden kaltaisteni kanssa. Ei ole olemassa yhtä ja jakamatonta ”ihmiskuntaa” yhteisine tavoitteineen, vaan eri ryhmillä on omat intressinsä, jotka voivat myös joutua konfliktiin keskenään. Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Poliittisia kantoja Sarastuksen piiristä löytyy joka lähtöön, kristitystä konservatiivista jonkinlaiseen fasistiin. Osa kirjoittajista, mukaanlukien minä itse, ei edes halua määritellä itseään kovin tarkasti poliittisessa mielessä, vaan löytää ja yhdistelee ideoita monista ajatussuuntauksista. Se, mikä minut on johtanut tällaisen suuntauksen piiriin, onkin sitten mutkikkaampi kysymys. Perinteen merkitys inhimillisessä kokemuksessa ja Euroopan olemus ovat oikeastaan aina kiinnostaneet minua. Varsinkin kirjailijantyöni kautta tunnen lujaa yhteenkuuluvuutta siihen monisyiseen ja ristiriitaiseen traditioon, jonka muodostavat pakanallinen antiikki, kristillinen keskiaika ja uudempi tieteellinen ajattelu. Olen sielultani eurooppalainen ihminen.

Mitä suomalaisuus merkitsee sinulle? Mikä maamme ja kulttuurimme menneisyydessä on säilyttämisen arvoista ja miksi? Millaisia ovat suomalaisen psyyken valoisat ja pimeät puolet?

Suomalaisuutta on oikeastaan mahdoton ymmärtää ottamatta huomioon maantieteellistä sijaintia ja ilmasto-olosuhteita. Maantieteellisesti Suomi on rajamaa Euroopan ja Venäjän välissä, vähän samaan tapaan kuin vaikkapa Baltian maat ja Ukraina. Reuna-alueilla syntyy omanlaistaan kulttuuria ja mentaliteettia, joka poikkeaa keskuksista. Mentaliteettiamme ovat muokanneet myös ankarat ilmasto-olot. Kirjailija Marko Tapion mukaan kamppailu kylmyyttä ja pimeyttä vastaan on muovannut eräänlaisen arktisen persoonallisuustyypin, joka on säilynyt nykyaikaan saakka. Suomalainen on sitkeä, vakaa ja kestää vastoinkäymiset hammasta purren. Mutta samalla meissä on ajoittainen taipumus äärimmäisyyksiin, jotka voivat saada hyvinkin traagisia muotoja. Suomessa on käyty Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen verinen sisällissota, juoppous on yleistä ja itsemurhiakin esiintyy paljon. Toisaalta tämä taipumus on purkautunut myös hienona taiteena ja kirjallisuutena, ja uskon myös talvisodan puolustushengen ilmentäneen sitä.

Halveksiiko suomalainen kulttuuriväki omaa kansallista perintöään? Jos näin on, niin mistä se kertoo?

Tavallaan tällaista halveksuntaa on esiintynyt aina. 1800-luvulla suuri osa sivistyneistöstä piti suomen kieltä liian karkeana kulttuurin ja kirjallisuuden kieleksi. 1920-luvulla Tulenkantajat pitivät suomalaista kulttuurielämää takapajuisena ja ihailivat romanttiseen tyyliinsä kaikkea modernia ja ”keskieurooppalaista”. Tämä on itse asiassa perifeerinen ilmiö, rajamaiden kirous. Reuna-alueilla helposti ajatellaan, että oma kulttuuriperintö on liian haurasta ja kaikki arvokas tulee keskuksista. Jos kirjallinen kulttuuri on nuori, kuten Suomessa, se vain lisää tällaista asennoitumista. Sen käytännön seurauksiin kuuluvat ulkomaisten vaikutteiden omaksuminen sellaisinaan, suodattamatta, sen sijaan että sovellettaisiin niitä täkäläiseen perinteeseen. Taidehistoriassa keskitytään lähinnä tarkastelemaan, miten erilaiset kansainväliset suuntaukset, kuten vaikkapa romantiikka, funktionalismi ja postmodernismi, ovat tulleet Suomeen. Toisaalta meillä on kaikkina aikoina ollut sellaisiakin taiteilijoita, jotka ovat vakavissaan tutkineet paikalliseen identiteettiin nojaavan taiteen mahdollisuuksia ja pyrkineet luomaan kansallisia muotoja ulkomaisille vaikutteille. Heihin sopisi kiinnittää enemmän huomiota. Kulttuurielämä kaipaisi jonkinlaista etnofuturistista otetta.

Oletko ateisti, agnostikko tai joitain muuta?

Henkilökohtaisesti uskon, ettei historialla ole suuntaa eikä elämällä muuta tarkoitusta kuin ne, jotka yksilöt ja yhteisöt sille antavat. En odota mitään tämän elämän jälkeen, paitsi kenties länsimaisen kulttuurin ja omien ajatusteni säilymistä. En kuitenkaan suosittele tällaista katsomusta kenellekään – se olisi turhaa, sillä kyseessä on pikemminkin sisäsyntyinen kokemus kuin opittu ajattelutapa. Joillakin on kyky uskoa jumaliin, joillakin toisilla ei, ja tämän kohtalon kanssa on elettävä.

En lainkaan väheksy uskontoja: se olisi sama kuin väheksyisi ihmislajia, sillä ihminen on jotenkin asetuksellisesti uskonnollinen olento. Elämästä tekee elämisen arvoista tunne kuulumisesta itseään ja pieniä kuvioitaan suurempaan kokonaisuuteen, ja uskonto lienee yleisin tapa saavuttaa tällainen tunne. Harva pärjää ilman uskontoa tai jotakin sen korviketta. Jos nämä lapselliset uusateistit, Richard Dawkins opetuslapsineen, todella käsittäisivät kuinka ankara paikka maailma ilman korkeamman voiman ohjausta on, he juoksisivat hädissään ensimmäisen vastaantulevan new age -gurun syliin. Niinpä he ottavatkin korvikeuskonnoksi humanismin, biologisen reduktionismin tai edistysajattelun, joka on pelkkä kristillisen eskatologian maallistunut versio. Uskonnottomuus sopii niille, jotka kestävät pohjimmiltaan nihilististä maailmaa, jossa ihmistä varten ei ole mitään suurta suunnitelmaa.

Suosikkialkoholijuomasi?

Miedoista paras on brittiläinen Old Rosie -siideri. Väkevistä parhaita ovat viskit, skottilaisista Laphroaig ja irlantilaisista Jameson.

– – –

Sarastus ja radikaali traditionalismi

Verkkolehti Sarastus aloitti toimintansa syyskuussa 2012. Miksi tällaiselle verkkolehdelle oli tarvetta, miten se maastoutuu suhteessa maamme nykyiseen kulttuuriin ja poliittiseen ilmapiiriin? Mihin Sarastus pyrkii, mikä on sen raison d’être?

moderniamaailmaaSarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin. Suomesta puuttuu tämäntyyppinen ajattelun perinne, tai ainakin se on katkennut, sillä 1960-luvulta saakka älymystö on ollut leimallisesti vasemmistolaista ja vasemmistolla on ollut käsissään aloite melkein kaikessa kulttuurianalyysissa ja yhteiskuntakritiikissä. Poliittisen mielipiteen heilahdukset eivät ole muuttaneet tätä tilannetta. Jos halutaan yhteiskunnallista muutosta, sen täytyy tapahtua ensin ihmisten mielissä, ja tässä suhteessa akateeminen maailma, kulttuurielämä ja media, nykyään yhä enemmän myös sosiaalinen media, ovat ratkaisevassa roolissa.

Sarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin.

Missä ja kenen tai keiden toimesta idea Sarastuksen aloittamiselle alkoi? Milloin idea Sarastuksesta nousi ensimmäisen kerran ilmaan?

Ajatus tämäntyyppisestä julkaisusta oli putkahdellut kansallismielisissä ympyröissä jo pidemmän aikaa, mutta konkreettisia suunnitelmia ei ollut. Kesällä 2012 otin sähköpostitse yhteyttä joukkoon luotettuja samanmielisiä ihmisiä, joiden tiesin olevan myös näkemyksellisiä kirjoittajia, ja ehdotin verkkojulkaisun perustamista. Pidimme pari yhteistapaamista ja jatkoimme suunnittelua sähköpostitse. Syyskuuhun mennessä olimme päässeet yksimielisyyteen suurista linjoista, luoneet lehden ulkoasun ja laatineet ensimmäiset kirjoitukset.

Kerro Sarastuksen toimittajakunnasta. Kuinka erilaista väkeä verkkolehden toimittajista löytyy? Esiintyykö toimittajakunnan kesken vahvaa ideologista kädenvääntöä verkkolehden sisällön suhteen vai luoviutuvatko asiat omalla painollaan jaetuttujen traditionaalisten lähtökohtien kautta?

Toimituskunta on pysynyt suurin piirtein samana, mutta vakituisia avustajia on ilmaantunut suhteellisen lyhyessä ajassa kiitettävä määrä. Suurin osa ei ole ammattikirjoittajia, mutta monella on esimerkiksi yliopistotaustaa ja sitä kautta kokemusta asiatekstin laatimisesta. Toimitus- ja avustajakunta jakaantuu eri puolille Suomea, ja yhteistyötä tehdään internetin välityksellä. Kuten jo aiemmin totesin, Sarastusta toimittaa poliittisesti kirjava joukko, jota yhdistävät tietyt yleiset periaatteet. Poliittisista eroavaisuuksista ja lehden linjasta syntyy silloin tällöin toimituksen sisäistä debattia, mutta sitä on aina käyty hyvässä hengessä. Sarastus on loppujen lopuksi varsin avoin erilaisille näkemyksille, ainoastaan silkan huuhaan kuten ilmastodenialismin ja holokaustinkiistämisen olemme päättäneet pitää lehden ulkopuolella.

Millaista yhteydenpitoa ja yhteistyötä Sarastuksella on muiden samanhenkisten ihmisten ja ryhmien kanssa Suomen rajojen ulkopuolelta?

Sarastus on julkaissut käännöksiä artikkeleista, jotka ovat alunperin ilmestyneet muun muassa amerikkalaisissa Alternative Right- ja Counter Currents -verkkolehdissä, ruotsalaisella Motpol-sivustolla, erilaisissa ranskalaisissa julkaisuissa, jne. Tällä tavoin lehti on tullut tunnetuksi samanhenkisten keskuudessa myös ulkomailla, ja toimituskunnan jäsenet ovat jonkin verran yhteydessä ulkomaisiin kirjoittajiin. Tiettyä kiinnostusta Suomea kohtaan on herännyt tämän takia. Amerikkalainen kirjailija Jack Donovan, jota haastattelin alkuvuodesta Sarastukseen, kirjoitti myöhemmin facebook-sivuillaan, että hänen mielestään Suomi on paras maa, koska suomalaiset lukijat lähettävät hänelle jatkuvasti täkäläisten neofolk-yhtyeiden levyjä ja muuta kiinnostavaa tavaraa.

Miten Sarastukseen on yleisesti ottaen suhtauduttu eri piireissä? Onko Sarastuksen osakseen saama huomio yllättänyt millään tapaa?

Jo sivuston tilastoja seuratessa huomaa, että lehteä lukevat varsin monet. Päivittäinen kävijämäärä on keskimäärin reilun tuhannen luokkaa ja tähän mennessä suosituinta kirjoitusta on jaettu facebookissa noin 500 kertaa. Olen myös havainnut, että sitä lukevat monet sellaisetkin, jotka eivät lehden aatemaailmaa allekirjoita. En tiedä, onko se yllättävää. Traditionalismi ja ”uusi oikeisto” ovat Suomessa melko uusia juttuja, joten on tavallaan luonnollista että ne herättävät kiinnostusta. Huvittavimpia ovat oikeastaan Sarastuksen herättämät ristiriitaiset reaktiot eri leireissä. Vasemmisto on yrittänyt lyödä meihin natsileimaa, ja eräällä uusnatsien sivustolla meitä on taas sanottu ”siionistien peiteoperaatioksi” tai joksikin vastaavaksi. Kai tämäkin on merkki siitä, että olemme osanneet tehdä jotain oikein.

Miten tunnetusti vasemmistohenkinen kirjallisuuspiiri ja siihen kuuluvat ystäväsi ovat suhtautuneet oikeistoradikaaleihin ystäviisi ja Sarastus-verkkolehteen?

Suhtautuminen vaihtelee, mutta onhan se selvää, ettei maineeni sillä suunnalla ole yleisesti ottaen kovin hyvä. Välillä kustantajaltani on kyselty, miksei minua kieltäydytä julkaisemasta – ja ironista kyllä, kyselijät ovat yleensä sellaisia jotka muuten väittävät olevansa kaikkea ilmaisunvapauden rajoittamista vastaan. Sinänsä minua ei liikuta moinen, sillä minulla on edelleen riittävästi julkaisukanavia ja lukijoita. En ole erityisen aktiivinen kirjallisuuspiireissä, koska ne ovat hirvittävän sisäsiittoisia porukoita, joissa ihmiset seurustelevat lähes pelkästään saman alan tyyppien kanssa ja uskovat tekevänsä jotakin merkittävää, vaikka heidän touhuistaan on kiinnostunut vain kourallinen kollegoita. Minulle on vakiintunut sieltä muutama luotettu ystävä, joiden kanssa tulen hyvin toimeen ja joita tapaan melko säännöllisesti, mutta kirjallisuusväen kissanristiäisissä minua näkee harvoin.

Mitä mieltä olet Suomen poliittisesta nykytilanteesta? Mikä nykytilanteessa mättää eniten ja mitkä asiat siihen ovat syynä? Millaisia mahdollisia valopilkkuja nykytilanteessa on? Millaisena näet maamme poliittisen tulevaisuuden?

Suomen poliittinen tilanne muistuttaa monessa mielessä tyypillisen eurooppalaisen teollisuusmaan tilannetta, vaikka erojakin on. Meillä on matala syntyvyys ja ylisuureksi paisunut julkinen talous. Perheet ja muut pysyvät tukirakenteet hajoavat, ruumiillisen työn arvostus on matala, demografisia ja taloudellisia ongelmia yritetään ratkaista maahanmuutolla, joka lähinnä synnyttää uusia ongelmia. Talouskriisi ei ole iskenyt meihin erityisen lujaa, mutta toisaalta olemme tuskin vielä nähneet sen pahinta vaihetta.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille. Sen nimissä kansallisomaisuutta on myyty ulkomaille yleisen kulutusjuhlan rahoittamiseksi, ihmisiä on ylikoulutettu työttömiksi ja jätetty tulevien sukupolvien maksettavaksi massiivinen valtionvelka. Suurten ikäluokkien niin sanotut ”pehmeät arvot” loivat hirmuisen kovan yhteiskunnan, jossa yhteisvastuuta ei tunneta ja jokainen odottaa saavansa valtiolta enemmän kuin itse antaa. Rikkaat eivät enää halua maksaa veroja eivätkä köyhät tehdä töitä. Verojen maksu ja työnteko ovat jääneet keskiluokan harteille, ja keskiluokan kapinahenki alkaa näkyä muun muassa perussuomalaisten suosion kasvussa.

Valopilkkuna nyky-Suomessa näen sen, ettei tänne ole vielä kehittynyt sellaisia suuria maahanmuuttajakeskittymiä kuin vaikkapa Ruotsiin tai Ranskaan. Toisaalta Suomella on maantieteellisen sijaintinsa takia toinen ongelma: Venäjä suhtautuu meihin kuin omaan takapihaansa ja saattaa tulevaisuudessa käyttää täällä asuvia venäläisiä ulkopoliittisen painostuksen välineenä, kuten se on tehnyt Baltiassa ja Ukrainassa. Venäjän imperialistiset haaveet ovat ainakin lyhyellä tähtäimellä vakavin ulkoinen uhka Suomelle. Tarja Halosen presidenttikaudella tätä tosiseikkaa yritettiin kaikin keinoin peittää näkyvistä. Nyt unesta ollaan hiljalleen heräämässä, toivon ettei se tapahdu liian myöhään.

Millaisessa Suomessa Timo Hännikäinen haluaisi elää? Millainen olisi ihanteellinen tilanne Suomessa nykyään? Mitkä asiat olisivat toisin?

En mielelläni rakentele yhteiskuntautopioita, koska yhteiskunta on aina elävä kokonaisuus eikä mikään ideaali voi sellaisenaan toteutua. Jos takertuu liian tiukasti kuvaan ihanneyhteiskunnasta, todellisuuden lainalaisuudet unohtuvat helposti. Joitakin yleisiä linjoja mielessäni toki on.

Ihanne-Suomeni olisi sellainen, missä osa valtion nykyisistä tehtävistä olisi paikallisyhteisöillä ja ihmiset olisivat riippuvaisempia toisistaan kuin valtiokoneistosta. Ihmisillä olisi runsaasti yhteyksiä erilaisiin itsenäisesti toimiviin instituutioihin liikuntakerhoista osuuskuntiin ja muihin taloudellista toimintaa harjoittaviin organisaatioihin. Oppisopimuskoulutusta ja vastaavia järjestelyjä tuettaisiin jotta ihmisten olisi helppo työskennellä käytännön ammateissa. Pienyrittäjien asema olisi vahva. Valtio tukisi ja suojelisi paikallisyhteisöjä mutta puuttuisi niiden varsinaiseen toimintaan harvoin. Euroopan ulkopuolelta suuntautuva maahanmuutto olisi vähäistä ja tiukasti kontrolloitua. Sen sijaan opiskelija-, tiede- ja kulttuurivaihtoa olisi runsaasti ja siihen kannustettaisiin. Yksi valtiovallan tärkeistä tehtävistä olisi luonnonvarojen varjelu ja ekometsätalouden kaltaisten kestävien mallien tukeminen luonnonvarojen käytössä. Maanpuolustukseen panostettaisiin, ja vakinaisen armeijan lisäksi maassa olisi suojeluskuntien tapaisia paikallistason maanpuolustusjärjestöjä kuten Virossa.

Onko Suomi mielestäsi vielä itsenäinen? Miksi on tai ei ole?

Tiukassa mielessä Suomi on ollut itsenäinen ainoastaan 1920- ja 30-luvuilla. Silloin maa oli taloudellisesti omavarainen ja meillä oli itsenäinen ulkopolitiikka. Tämä kausi päättyi talvisotaan, jonka jälkeen tuli liittolaisuus Saksan kanssa, sitten YYA-aika ja lopulta EU:n jäsenyys. Ensimmäisen tasavallan kaltainen itsenäisyys ei tietenkään olisi enää nykyään mahdollista. Kansainvälinen politiikka ei perustu sopimuksien noudattamiselle, vaan se on taistelua. Suuret kansakunnat taistelevat vallasta ja pienet olemassaolosta. Niinpä pieni maa ei pysty sooloilemaan kovin pitkään, vaan sen on etsittävä vahvoja liittolaisia. Samalla on kuitenkin osattava luovia erilaisten valtablokkien välissä ja säilytettävä henkinen ja kulttuurinen itsenäisyys, joka on minusta se itsenäisyyden olennaisin muoto.

Mitä mieltä olet EU:sta? Pitäisikö Suomen erota EU:sta? Pitäisikö Suomen ottaa markka takaisin käyttöön?

Yhdistynyt Eurooppa ei ole lainkaan huono idea, mutta valitettavasti EU lähti jo varhaisvaiheessaan toteuttamaan sitä väärällä tavalla. Unionia luotaessa Robert Schuman kannatti ajatusta mannereurooppalaisesta konfederaatiosta, joka kunnioittaa jäsenmaidensa historiallisia ja kulttuurisia juuria ja jolla on vahva itsenäinen puolustus. Valitettavasti voitolle pääsi Jean Monet’n visio, jossa EU on talouspainotteinen liitto, jolla ei ole tarkkoja kulttuurisia tai maantieteellisiä rajoja. Sillä ei ole periaatteellisia estoja laajentua ei-eurooppalaisten kansojen keskuuteen ja puolustuksessaan se tukeutuu Yhdysvaltoihin. Tällaisena EU on kaikkien kansallisten ja paikallisten identiteettien vihollinen.

EU:sta eroaminen tuottaisi tällä hetkellä Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta nykyisen linjan vastaisten poliittisten voimien niin täällä kuin muualla Euroopassa pitäisi pyrkiä uudistamaan liittoa sisältäpäin.

Radikaalin traditionalismin kannattaminen tuntunee tuulimyllyjä vastaan taistelemiselta – vai onko näin? Onko traditionalismi idealistista eskapismia suhteessa vääjäämättömään suuntaan, johon maailma menee?

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet. Itse uskon, että elämme jonkinlaista siirtymäkautta. Kirjailija Anthony Burgess laati romaanissaan The Wanting Seed hahmotelman historian kolmivaiheisesta syklistä. Syklin alussa vallitsee malli, jossa laki, järjestys ja perinnäistavat ovat kaiken ydin. Kun tällainen järjestys on pysynyt vakaana riittävän kauan, aletaan kuvitella että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja kykenee pelkän järkensä avulla luomaan ihanneyhteiskunnan. Kun tämä malli kaatuu omaan mahdottomuuteensa, siirrytään välivaiheeseen jota leimaa kaaoksen ja tyrannian vuorottelu ja kaikkinainen epävakaus. Lopulta konservatiivinen järjestys palaa ja sykli alkaa alusta. Jos Burgessin hahmotelma vastaa todellisuutta, olemme tällä hetkellä siirtymässä sekasortoiseen välivaiheeseen. Silloin niillä, jotka pyrkivät pitämään vanhaa perinneainesta hengissä ja luomaan uutta, on tärkeä rooli. He ovat kuin munkkeja, jotka vaalivat antiikin sivistystä luostareissaan Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeisinä levottomina aikoina. Kuten Alain de Benoist sanoi: ”He elävät pimeydessä mutteivät kuulu pimeyteen, vaan kamppailevat sytyttääkseen valon uudelleen.”

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet.

Onko traditionalismin suosio nousussa vai onko se pysynyt suurin piirtein saman kokoisen pienehkön joukon tapana katsoa maailmaa ja elää siinä? Voiko traditionalismi edes nousta suurempaan suosioon, onko se luonteeltaan vääjäämättä kulttuurisessa marginaalissa?

Ainakin sitä kohtaan tunnetaan enemmän kiinnostusta. Liberaali ja vasemmistolainen ylivalta henkisessä elämässä on jatkunut niin kauan, että se on rappeutunut opittujen iskulauseiden toistamiseksi. Silloin vastakkaiset näkökulmat tuntuvat automaattisesti raikkailta. En katsoisi, että traditionalismi edes pyrkii suuren yleisön suosioon, sillä kyseessä ei ole mikään yhtenäinen ideologia vaan pikemminkin monia ajatussuuntia sisältävä virtaus – vähän samaan tapaan kuin ”konservatiivinen vallankumous” 1920-luvun Saksassa. Sekin oli aatteellisesti kirjava, epäyhtenäinen ja elitistinen liike, mutta vaikutti laajalti oman aikansa poliittiseen ilmapiiriin.

Millaisia sisäisiä jännitteitä, ristiriitoja tai haasteita traditionalisti joutuu maailmankatsomuksensa vuoksi nykymaailmassa omassa elämässään kohtaamaan? Miten traditionalisti tasapainoilee suhteessaan uuteen ja vanhaan teknologiaan, individualismiin ja kollektiivisuuteen, yms.? Millaisissa asioissa olet joutunut tekemään käytännöllisiä tai muunlaisia kompromissejä suhteessa traditionalistisiin periaatteisiisi?

Tämä on tietysti hyvä kysymys jokaiselle, joka elää omista arvoistaan poikkeavassa yhteiskunnassa. Toisaalta ratkaisu ei ole monimutkainen: on vain asetettava asiat tärkeysjärjestykseen ja mietittävä, mitä todella tarvitsee elääkseen arvokkaasti. Jos ei tavoittele suuria omaisuuksia, virallisia tunnustuspalkintoja ja yleistä hyväksyntää, on aivan mahdollista elää loukkaamatta vakavasti periaatteitaan. Järjestelmää voi käyttää hyödykseen ottamalla siltä sen mitä tarvitsee ja samalla työskentelemällä jonkin paremman rakentamiseksi. Minusta ei esimerkiksi ole järkevää boikotoida jotakin tarvitsemaansa tuotetta sen takia, ettei pidä sitä valmistavasta yrityksestä. Julius Evola kehotti ratsastamaan tiikerillä, kunnes se väsyy juoksemaan. Toisaalta ei myöskään kannata valittaa median turruttavaa vaikutusta ja kulttuurin kaupallisuutta, jos itse menee virran mukana. On hyvin helppoa olla katsomatta televisiota ja haalimatta merkkituotteita, mielekkäämpää tekemistä löytyy yllin kyllin.

Jos ottaa spengleriläisen käsityksen kulttuurin elinkaaresta tosiasiana, kuten traditionalistit ilmeisesti universaalisti ottavat, niin tarkoittaako se sitä, että traditionalismiin liittyy aina sisäänkirjoitettuna kulttuuripessimismi? Ovatko traditionalistit pessimistejä? Mikä on traditionalismin positiivinen anti nykykulttuurin kokonaisuudessa?

perikatoSpengler katsoi kaikkien korkeakulttuurien käyvän läpi tietyt kehitysvaiheet ja lopulta kuolevan. Pessimistinä häntä on pidetty siksi, että hän katsoi itse elävänsä kuihtumisen vaihetta. Spengler tarkoitti länsimaisella kulttuurilla noin vuodesta 500 jKr. meidän päiviimme saakka jatkunutta kulttuurikokonaisuutta, esimerkiksi antiikin kulttuuri oli hänen mielestään aivan oma kokonaisuutensa. ”Perikato” ei tarkoittanut hänelle mitään täydellistä tuhoa, vaan yhden korkeakulttuurin kuihduttua uusi alkaa itää. Jotkut sen piirteet myös siirtyvät uuteen kulttuuriin ja saavat siellä uudenlaisia muotoja. Esimerkiksi kristinusko syntyi jo antiikissa, mutta se säilyi antiikin kulttuurin kuoltua ja siitä tuli Spenglerin tarkoittaman länsimaisen kulttuurin pohjakivi. Minusta ei ole hedelmällistä vain surra oman kulttuurimme ilmiöiden rappeutumista ja varjella vanhoja muotoja, vaan on katsottava myös eteenpäin ja etsittävä kaikkea sellaista, mikä voisi elää oman korkeakulttuurimme yli ja toimia kokoavana voimana uudessa. Tämän takia Sarastus on minusta hyvä nimi lehdelle, siinä on eteenpäin katsova henki. Ellei Euroopan supistuva väestö kokonaan tai suurimmaksi osaksi korvaudu afrikkalaisilla ja aasialaisilla, eurooppalaisuus säilyy ja löytää uusia ilmenemismuotoja tulevaisuudessa.

Millainen on tyypillinen suomalainen traditionalisti?

Sellaista tuskin on olemassakaan.

– – –

Pekka Siitoin

Koska tämä on Mesikämmenen blogi, niin kysytään sinulta myös edesmenneestä valtakunnanjohtajasta. Mitä mieltä olet hänestä?

Pekka oli kokonaistaideteos, kansanomaisemmin sanottuna elämäntaiteilija. Hän teki itsestään jonkinlaisen performanssin. Arvostan häntä, koska hän oli niin vapaa kaikesta itsesensuurista. Hänen julkiset esiintymisensä olivat loistavaa viihdettä.

Miten arvioit Pekan roolin 70-luvun Suomessa? Miten merkittävä Pekan rooli oli Kekkosen ja Neuvostoliiton kritiikissä maassamme? Oliko Pekka todellinen ja vakavasti otettava poliittinen vastavoima, vai esitettiinkö hänet paisutettuna uhkana kommunistien toimesta, puhtaasti poliittisin tarkoitusperin?

Minusta Pekka oli eräänlainen YYA-Suomen pimeä alitajunta. Hän teki kaikkea, mikä silloin oli kiellettyä tai epäkorrektia, ja kaiken lisäksi aivan äärimmäisellä ja karnevalistisella tavalla. En tiedä pitääkö tarina paikkansa, mutta olen kuullut että Pekan kotipihalla Naantalissa liehunut hakaristilippu näkyi paikkaan, jota Kekkonen ja muut sen ajan merkittävät poliitikot käyttivät huvilana.

On huvittavaa lukea, miten vasemmistolehdistö aikoinaan uutisoi Pekan ja hänen aatetovereittensa tekemisistä. Otsikoissa maalailtiin vakavaan sävyyn fasismin uuden nousun uhkaa, vaikka kyseessä oli aivan marginaalinen joukko eksentrikkoja. Samaan tyyliinhän kirjoitellaan nykyään ”äärioikeiston noususta”, vaikka joku uusnatsismi on Suomessa varsin vähäpätöinen ilmiö.

Pekka mielletään nykyään lähinnä ronskin humoristisena spektaakkelina, jossa yhdistyi rivologia, hengentieteet ja politiikka. Jos unohdetaan Pekan auraa vahvasti värittävä huumori ja koomisuus, niin mitä mieltä olet Pekan eläessään esittämistä poliittisista näkemyksistä? Missä määrin niissä oli jotain, mistä mahdollisesti olet samaa mieltä?

En oikeastaan pidä Pekkaa poliittisena hahmona, vaan pikemminkin showmiehenä ja arvokkaan kylähulluperinteen modernina jatkajana. Hänen sukulaissielujaan tässä mielessä ovat muun muassa Sigurd Wettenhovi-Aspa ja Ior Bock, joista on tullut kiinteä osa suomalaista folklorea.

Jos Kursiivin iskua ei olisi tapahtunut ja Pekka ei olisi saanut siitä vankilatuomiota, miten arvelet Pekan myöhempien vaiheiden menneen? Olisiko Pekka saanut rekisteröityä puolueensa virallisesti, olisiko Pekan homma pysynyt vakavammin otettavana ja noususuhdanteisena?

En tiedä, tavoitteliko Pekka vakavissaan kansansuosiota. Jos joku haluaisi oikeasti edistää natsi-ideologiaa, hän ottaisi aivan toisenlaisen lähestymistavan kuin Naantalin kaduilla koppalakki päässä saapastellut mies, joka hirtti muuminuken, uskoi yhdessä edellisistä elämistään olleensa ranskalainen aatelismies ja julisti olevansa ”kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti.” Pekalle tärkeintä oli show. Uskon hänen pikemminkin eläneen jotakin eriskummallista fantasiaa kuin tavoitelleen poliittista uskottavuutta.

Radikaaliksi traditionalistiksi kehittymisesi tuo etäisesti mieleen Pekan poliittisen radikalisoitumisen 70-luvulla – samaan hengenvetoon on toki todettava, että teidän kahden välillä eroja löytyy hyvin paljon. Ennen kuin Pekka radikalisoitui, hän oli tullut tunnetuksi valokuvausliikkeestään, Aino Kassisen ykkösoppilaana olemisestaan, yms. sosiaalisesti varsin hyväksytystä ja arvotetustakin toiminnasta. Ennen julkista profiloitumistasi radikaaliksi traditionalistiksi olit tullut tunnetuksi arvostettuna kirjailijana, kääntäjänä ja mm. kulttuurilehti Kerberoksen päätoimittajana. Kun Pekan poliittinen profiili radikalisoitui, hän menetti ystäviään ja hänen ja perheensä elämä vaikeutui. Onko elämäsi vaikeutunut sitten julkisen profiloitumisesi traditionalistina, oletko menettänyt ystäviä? Onko maailmankatsomuksellinen kehityksesi antanut uutta näkökulmaa Pekkaan?

Jotkut tuttavat ja kollegat ovat vieraantuneet minusta sen jälkeen kun olen ”tullut kaapista” näissä asioissa, mutten sanoisi elämäni vaikeutuneen. Minulle on tärkeintä se että voin tehdä työtäni, ei se, olenko väleissä kaikkien kanssa. Mitä Pekkaan tulee, hänkään tuskin ahdistui huonosta maineestaan vaan pikemminkin nautti siitä. Mutta hänen perheellään oli varmasti kovin vaikeaa. Isän valtakunta -dokumenttia katsoessani totesin, ettei hänen lapsiaan ainakaan käy kateeksi.

Missä määrin Pekka oli mielestäsi traditionalisti?

Ehkä hänen okkultismiharrastuksestaan voisi löytyä yhtymäkohtia vaikkapa Evolaan, joka oli kovin kiinnostunut magiasta. En tunne sitä puolta kovin tarkkaan. Natsismi puolestaan on monella tapaa aika kaukana traditionalismista, vaikka yhtymäkohtiakin löytyy. Esimerkiksi natsien ihailu keskitettyä totalitaarista valtiota kohtaan ja rotumystiikka ovat vieraita useimmille traditionalisteille.

– – –

Assosiaatiot

Mitä seuraavat asiat tuovat sinulle mieleen? Voit vastata yhdellä sanalla tai pidemmin.

Pentti Linkola.

Suomalaisen luonnonsuojelun suurmies ja erinomainen asiaprosaisti.

H.P. Lovecraft.

Ensimmäinen kirjallinen ihastukseni. Loi oman mytologiansa, mikä ei ole vähäinen saavutus.

Liberalismi.

Tarkoitti alunperin poliittista ja taloudellista vapautta, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Multikulturalismi.

Kyvyttömyyttä ymmärtää, mitä kulttuuri tarkoittaa.

Hipsterit.

Varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun ironia muuttuu retorisesta keinosta elämäntavaksi.

Kestävä kehitys.

Talouskasvu-uskovaisten saivartelua.

Poliittinen korrektius.

Sensuurilla on monta nimeä.

Islam.

Juutalaisuuden ja kristinuskon outo äpärälapsi.

Porno.

Korvannut seksin länsimaissa.

Tom of Finland.

Siitoin-postimerkki olisi ollut parempi.

Perussuomalaiset.

Poliittinen sillisalaatti, josta löytyy niin viisaita kuin idiootteja.

Jussi Halla-aho.

Suoraselkäinen poliitikko, tosin reagoi liian herkästi lehdistön kirjoitteluun.

Kokoomus.

Plutokraattien puolue.

Vihreät.

Liberaaleja, jotka haluavat kieltää kaiken.

Rasismi.

Tarkoitti alunperin rotusortoa, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Skinheadit.

Onko heitä enää Suomessa?

Natsi-Saksa.

Valtiomuotoinen yritys yhdistää estetiikka ja politiikka.

Helsingin Sanomat.

Painettua internettiä.

Suomen Sisu.

Kansallismielinen keskustelukerho, josta nousi myöhemmin poliittisia vaikuttajia.

Kansallinen vastarinta.

Vanhoissa natseissa oli enemmän tyyliä kuin uusissa.

Vasemmisto.

Puolusti aiemmin työtä pääomaa vastaan, nykyään puolustaa työtä vieroksuvia.

Metsästys.

Ihmisen alkuperäisin elinkeino.

Käsin kirjoitetut kirjeet.

Käyneet valitettavan harvinaisiksi. Merkittävien henkilöiden valittuja sähköposteja lienee turha julkaista.

Neofolk.

Kiinnostavin 1970-luvun jälkeen syntynyt musiikin tyylilaji. Death In Junen ja Blood Axisin levyt soivat kotonani ahkerasti.

Sananvapaus Suomessa.

Siitä tingitään aina kun joku käyttää sitä.

Suomen oikeuslaitos.

Luotan siihen yhä vähemmän.

Kuolemantuomio.

Rehellinen ja suvereeni vallankäytön muoto.

Tasa-arvo.

Käsitteellinen mahdottomuus. Arvo perustuu erolle.

Feministit.

Uskovat, että naisen tulee tehdä mitä huvittaa ja miehen mitä nainen sanoo.

Pussy Riot.

Minun marttyyrini on Dominique Venner eikä Pussy Riot.

Cheek.

Vihaan rappia, esittivätpä sitä minkä väriset tahansa.

Venäjä.

Suomalais-ugrilaisten kansojen historiallinen vihollinen, joka on tuottanut hienoa kirjallisuutta.

Yhdysvallat.

Atlantin takainen öykkäri, jonka aseita Eurooppa tällä hetkellä valitettavasti tarvitsee.

NATO.

Kannatan Suomen jäsenyyttä. Pienen kansakunnan edustajana on pakko olla pragmaattinen.

Sauna.

Siitä minä nautin.

– – –

Tulevaisuus

kaliyugaElämmekö Kali Yugan aikakautta? Onko länsimaiden perikato käsillä? Jos elämme Kali Yugaa, mitä merkkejä tästä on nähtävissä?

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen. Ihmiset vain toivovat hiljaa mielessään, ettei romahdus tapahdu heidän elinaikanaan. Toisaalta pitää muistaa, että perikato harvemmin tarkoittaa nopeaa ja täydellistä luhistumista. Rooman valtakunnastakin romahti vain länsipuoli, Bysantti porskutti vielä täydet tuhat vuotta. Rapistuvat kulttuurit voivat sinnitellä hämmästyttävän pitkään.

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on? Mitä seuraava kirjasi tulee käsittelemään?

Minulla on valmisteilla esseekirja, jonka olisi tarkoitus ilmestyä ensi keväänä. Se on tietyllä tavalla jatkoa Ilman-kirjalle, sillä sen keskipisteessä on suomalainen mies ja mies yleensä. Käsittelen siinä ”miehen metafysiikkaa” eli sitä, mitä maskuliinisuus pohjimmiltaan on kulttuurisista muuttujista riisuttuna. Samalla käyn läpi sitä, miten moderni yhteiskunta on oikeastaan naisten intressejä varten rakennettu. Lyhyesti sanottuna, Otto Weininger kohtaa Fight Clubin. Lisäksi minulla on tekeillä romaani ja suomennosvalikoima Jack Londonin asiaproosaa.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia on verkkolehti Sarastuksella? Miltä Sarastuksen tulevaisuus näyttää? Pysyykö Sarastus pelkästään verkkolehtenä, vai onko sille mietitty myös traditionaalisempaa paperilehti-formaattia?

Sarastus tuskin ainakaan kovin pian siirtyy paperilehdeksi, mutta toimitus on suunnitellut parhaiden kirjoitusten julkaisemista säännöllisin väliajoin jonkinlaisena vuosikirjana. Muutakin pienimuotoista julkaisutoimintaa on ideoitu. Olemme aloittaneet Spenglerin Ihminen ja tekniikka -teoksen julkaisemisen suomeksi ”jatkokertomuksena” Sarastuksessa, ja suomennos olisi tarkoitus julkaista myöhemmin myös kirjana.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mielenkiintoisten ihmisten seura. Joskus he ovat eläviä ihmisiä, joskus taas taiteilijoita ja filosofeja joiden kanssa keskustelen heidän teostensa välityksellä.

– – –

Mesikämmen kiittää Timo Hännikäistä haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hännikäisen blogi Marginalia. [Marginalia vanhassa osoitteessaan].

Hännikäinen Wikipediassa.

Hännikäisen kirjailijasivu Facebookissa.

Hännikäisen haastattelu Kuiskaus pimeässä-lehdessä.

Hännikäisen haastattelu Hommalla: Timo Hännikäinen: Ikkunat auki Impivaaraan.

Juhani Karilan juttu Helsingin Sanomissa: Esseisti Hännikäinen: Tasa-arvo on liian pitkällä. Esseisti Timo Hännikäinen radikalisoitui.

City-lehden juttu Hännikäisestä ja hänen 2009 ilmestyneestä kirjastaan Ilman (Savukeidas, 2009).

Hännikäinen puhumassa kirjastaan Ilman Maria-ohjelmassa.

Hännikäinen Perttu Häkkisen haastateltavana Ylen Suomalainen mies-sarjassa 2012.

Täyslaidallinen humanismia vastaan. Hännikäisen kirjan Ihmisen viheliäisyydestä (Savukeidas, 2011) arvio Elonkehässä.

Verkkolehti Sarastus.

Verkkolehti Sarastus Facebookissa.

 

Read Full Post »

aarioikeistosuomessaKohtuullisen paljon huomiota saanut Dan Koivulaakson, Mikael Brunilan ja Li Anderssonin teos Äärioikeisto Suomessa (Into, 2012) on varsin mielenkiintoinen puheenvuoro. Erityisen hyvää kirjassa on oikeistoradikaalin perinteen läpikäyminen teoksen alkupuolella. Teoksen loppua kohden kirjoittajien analyysi ja tulkinta sitten latistuu, mutta kokonaisuus on kuitenkin mielenkiintoinen kuva siitä, miltä aihepiiri kirjoittajien vasemmistolaisesta näkövinkkelistä näyttää.

Jos teoksen osakseen saama kritiikki kiinnostaa, kannattaa lukea Timo Hännikäisen Sarastus-verkkolehteen kirjoittama teksti Leimakirves informaatiosodan aseena. Jos teoksen osakseen saamat kehut kiinnostavat, kannattaa suunnata vaikkapa teoksen Facebook-sivuille tai lukea Mike Pohjolan ajatuksia kirjasta.

Mesikämmen tietysti kirjasi Siitoimen teoksessa osakseen saamat maininnat. Niitä on muutama:

– – –

Kylmän sodan aikana Suomessa toiminut radikaalioikeisto oli “valtakunnanjohtaja” Pekka Siitoinin johdolla esiintynyt höyrypäisten lahkolaisten leikkikenttänä. Suuren yleisön kuva radikaalioikeistosta oli Siitoinin lisäksi Väinö Kuisman ja Klaus “von Grewendorp” Juutilaisen kaltaisten, itsensä parodioiksi muodostuneiden hahmojen värittämä (s. 72).

Aluksi IKL ei ymmärtänyt pitää hajurakoa Siitoinin kaltaisiin koppalakkinatseihin, vaan liittojohtaja Järviharju lähti kirjoittajaksi Siitoinin ja Väinö Kuisman Kansallisen Liittoneuvoston toimittaman Rautaristi-lehden erikoisnumeroon (s. 72).

Pekka Siitoinin projektit tyssäsivät lopullisesti hänen jäädessä 26 äänen päähän valtuustopaikasta Naantalin kunnallisvaltuustossa vuoden 1996 kunnallisvaaleissa (s. 74).

Kaiken kukkuraksi kansallismielisillä oli yhä painolastina Pekka Siitoinin kaltaisten kylmän sodan aikaisten omalaatuisten marginaalipuuhastelijoiden pitkä perintö (s. 80).

[Suomen Sisun] Foorumilla toimi aktiivisesti henkilöitä kansallismielisen liikkeen koko laajasta kirjosta: sisulaisten lisäksi kirjoittajia löytyi Väinö Kuisman ja Pekka Siitoinin projekteista kuten myös Suomen uusnatsiporukoista (s. 82).

Sisun hallituksessa, eli “käräjillä”, istui muun muassa uusnatsi Pekka Siitoinin kanssa tämän kansallissosialistisen uran alkuvaiheessa toiminut “neohumanisti” Esa Taberman, uuspakanallisuutta, historiallista revisionismia ja evolalaista traditionalismia edustava Sampsa Rydman ja linkolalainen nihilisti Eetu Rautio (s. 82).

Irtauduttuaan Suomalaisuuden Liitosta sisulaiset alkoivat tuumailla järjestölleen strategisia tavoitteita. Teemu Lahtisen sanoin: “Ensimmäisessä strategiasessiossa otettiin tavoitteeksi, että me olemme skenen markkinajohtaja. Tiedostettiin silloin sellainen tietynlainen kasvatusvastuu, kun silloin oli aktiivisia uusnatseja kuten Kuisma ja Siitoin. Ajattelimme, että kansallismielinen nuori saattaa eksyä siihen piiriin ja sen vuoksi meidän piti vallata ne markkinat sieltä sen tyyppiseen toimintaan, joka meidän mielestä on mielekästä ja rakentavaa” (s. 83).

– – –

vappumarssiturussa

Mainitut siteeraukset ovat tietysti irti laajemmasta kontekstistaan, mutta niistä saa kuitenkin kuvan siitä, mihin valoon Siitoin kirjassa laitetaan. Se, että Siitoimesta ei kirjassa kerrota enempää johtunee siitä, että tekijät ovat pyrkineet painottamaan ajankohtaisempia ja yleisesti vakavammin otettavia kentän tekijöitä.

Hieman erikoista Siitoimen näin vähälle jättäminen kuitenkin on, koska teoksessa käydään kuitenkin läpi kansallismielisen tai äärioikeistolaisen kentän historiaa Suomessa. 1970-luvun lopulla Siitoimen ja hänen porukoittensa sanomisille ja tekemisille annettiin melko paljon painoarvoa. Pekan porukoiden tekemästä Tampereen Lenin-museon vandaloinnista, SDLN:n Vaasan piiritoimistoon lähetetystä kirjepommista, eri ihmisille tehdyistä uhkailusoitoista, Turussa tehdyistä vappumarsseista hakaristilippuineen, eduskunnalle tehdyistä kyselyistä Siitoimen toimista tai edes Kursiivin iskusta ja sen valtavasta jälkipuinnista sekä Siitoimen iskusta saamasta ehdottomasta viiden vuoden vankeusrangaistuksesta ei kirjassa mainita sanaakaan (niiden suhteen katso Mesikämmenen tähänastiset postit Kursiivin iskusta: osat 1-13). Kursiiviin kohdistunut terrori-isku oli Suomen oloissa ainutkertainen, sillä vastaavaa ei ollut maassamme rauhanaikana tapahtunut.

– – –

Äärioikeisto Suomessa lienee muuten toinen kerta, kun Mesikämmenen blogi on jollain tavalla vaikuttanut johonkin julkaistuun kirjaan. Ensimmäinen kerta oli Mike Pohjolan Ihmisen poika. Nyt käsillä olevaan kirjaan blogi mainitaan  lähteenä (Esa Tabermannin haastattelu).

– – –

Aiheeseen liittyen:

Mesikämmenen postit Kursiivin iskuun liittyen.

Mesikämmenen postit Pekan vappumarsseista.

Suomen Führer, osa II.

Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi.

Esa Taberman puhuu!

Helena Eronen puhuu!

Jussi Halla-Aho ja Saatanan lonkerot.

Read Full Post »

Maaliskuun 21. päivä Robert de Niro heitti Yhdysvalloissa vitsin presidentin puolisoista: Callista Gingrich. Karen Santorum. Ann Romney. Uskotteko te todella, että maamme on valmis siihen, että presidentin puoliso onkin ihonväriltään valkoinen?

Ei tainnut de Niro arvata, mikä älämölö tuosta vitsistä, jota hän ei ollut tarkoittanut rasistiseksi, syntyisi. Lihapää presidenttiehdokas Newt Gingrich tarttui tilaisuuteen heti tyypillisenä poliittisena oppurtunistina ja tekopyhästi tuomitsi asian, vaatien muiden kaltaistensa tavoin de Nirolta anteeksipyyntöä “sopimattomasta kielenkäytöstään”.

Bill Maher tarttui aiheeseen The New York Timesiin kirjoittamassaan kolumnissa Please stop apologizing. Maher havainnoi tekstissään amerikkalaisten poliittisen korrektiuden kulttuuria ja siihen liittyviä jatkuvia loukkaantuneiden vaatimuksia anteeksipyynnöistä monin esimerkein. Seuraavassa eräs ote näistä huomioista, joka sopii hyvin tämän jutun yhteyteen:

Presidentti Obaman tärkein poliittinen strategisti David Axelrod kuvaili tällä viikolla Mitt Romneyn massiivista mainoskampanjaa Illinoisissa “Mittzkriegiksi”, mistä välittömästi seurasi se, että republikaanien juutalainen koalitio raivostui ja sanoi Axelrodin käyttämää “holokaustin ja natsimielikuvien” ilmaisua “järkyttäväksi”. Tämä johtui tietysti siitä, että sanan “Mittzkrieg” viesti oli selvä: Tappakaa kaikki juutalaiset. Tämän jälkeen koalitio ei vaatinut ainoastaan sitä, että Axelrod pyytää välittömästi anteeksi, vaan he vaativat myös sitä, että edustaja Debbie Wasserman Schultz “julkisesti moittii” Axelrodia! Mikä vitsi! Mikä vitsi ihmiskuntaa kohtaan!

11. kuluvaa kuuta, vajaa kuukausi de Niron murjaiseman vitsin jälkeen, kirjoitti Suomessa kansanedustaja James Hirvisaaren eduskunta-avustaja Helena Eronen Uuden Suomen blogiinsa tekstin Ratkaisu poliisin ulkomaalaisratsioihin. Ei tainnut Eronen arvata, mikä älämölö asiasta syntyisi. Turun Sanomat julkaisi Erosen satiirisesta tekstistä uutisen, josta sai sen vaikutelman, että Eronen oli tosissaan ehdottamassa hihamerkkejä erilaisille vähemmistöryhmille.

Monet maamme lihapäät poliittiset oppurtunistit tarttuivat asiaan yksioikoisen tuomitsevasti, vaatien Eroselta anteeksipyyntöä tai jopa hänen erottamista tehtävästään Hirvisaaren avustajana. Näiden poliittisten oppurtunistien tarkoituksella mustavalkoisessa tulkinnassa Erosen viesti oli selvä: Kohta ollaan maassamme maahanmuuttajille ja erilaisille vähemmistöryhmille vaatimassa hihamerkkejä kuin juutalaisille natsi-Saksassa ikään. Pian Turun Sanomien julkaiseman uutisen jälkeen asia kehittyi siihen pisteeseen, että perussuomalaisten kansanedustajaryhmä vaati, että kansanedustaja Hirvisaari julkisesti moittisi Erosta ja antaisi hänelle tehtävästään potkut.

Bill Maherin sanoin: Mikä vitsi! Mikä vitsi ihmiskuntaa kohtaan! Ja mikä vitsi suomalaisia kohtaan. Onko meistä tullut yhtä tyhmiä kuin amerikkalaisista?

Erosen “hihamerkkipostin” tiimoilta on käyty nyt reilun viikon verran varsin kuumaa keskustelua kaikissa mahdollisissa maamme foorumeissa. Mesikämmen päätti kysyä asian tiimoilta muutaman kysymyksen suoraan Eroselta itseltään.

– – –

Helena Eronen puhuu!

Turun Sanomat julkaisi hihamerkkiblogitekstistäsi uutisen, josta sai sen vaikutelman, että olit tosissasi ehdottamassa erilaisia hihamerkkejä erilaisille vähemmistöryhmille Suomessa. Turun Sanomien jutun jälkeen uutinen asiasta levisi ympäri maailmaa, päätyen ykkösuutiseksi mm. Venäjällä, Kazakstanissa, Valko-Venäjällä ja Azerbaidzhanissa. Tehdäänpä tämä kaikille selväksi – oliko blogitekstissäsi vakavaa ideaa vai oliko kaikki vain satiiria, miltä asia tekstisi luettua näyttää?

Tekstissä ei ollut mitään vakavaa ideaa. Ajatus oli ainoastaan se, että mitä vaihtoehtoja poliisin paheksutulle käytännölle olisi. Siis ehdotus oli hieman vastaava kuin jos olisin ehdottanut, että rattijuopomukset estetään sillä, kun alkoholituotteet kielletään koko maasta.

Oletko rasisti tai ihailetko natseja?

En koe olevani keskivertosuomalaista rasistisempi ihminen. Natsejakaan en ihaile, pahoja olivat, vaikka Suomen itsenäisyyden kannalta ratkaisevassa asemassa saattoivatkin toisen maailmansodan aikana olla. Kuitenkin mielestäni olisi hyvä jo päästä yli sen natsikammon tai sitten natsit tulisi suhteuttaa muihin sekopäätotalitarismeihin, esim. Stalinin Neuvostoliittoon. Stalin tapatti pelkästään Ukrainassa nälänhätään 30-luvulla yhtä paljon ihmisiä kuin Hitler keskitysleireillään. Kukaan ei silti vedä herneitä nenäänsä, jos heittää läppää, jonka voi ymmärtää jotenkin liittyvän Ukrainan nälänhätään. Mielestäni se on jotenkin todella tekopyhää ja pinnallista.

Mistä Turun Sanomien kirjoitus kertoo? Poliittisesta oppurtunismista? Ampuiko Turun Sanomat itseään jaloilleen julkaistessaan uutisensa?

Turun Sanomien toiminta on ollut ylimielistä ja jotenkin irstasta. En tiedä oliko kohun taustalla se, että haluttiin saada katsetta pois esim. Wallinin asuntokaupoista ja Åbo akademin touhuista tai jostain kuntapolitiikasta, käsitykseni mukaan se ei olisi Turun Sanomien tapauksessa suuri ihme, ja varmasti yksi syy Turun Sanomien touhuille on median inho Perussuomalaisia kohtaan.

Mahtaako Turun Sanomat julkaista uutisen 21.4. järjestettävästä mielenosoituksesta puolestasi Turun Sanomien toimipisteen edessä? Miten Turun Sanomat mahtaa suhtautua saamaansa julkisuuteen, saako jutun kirjoittaja palkankorotuksen?

Tuskinpa uutisoi. Luulen että Turun Sanomat pyrkivät painamaan typerän toimintansa unholaan mahdollisimman nopeasti, koska tajuavat itsekin, että heidän uskottavuutensa on mennyt. Turun Sanomien päätoimittaja yritti A-Studio Streamissa jopa vedota sananvapauteen ja siihen, että heidän juttunsa on irrotettu kontekstista, mikä on jo hyvinkin koomista.

Ovatko suomalaiset huumorintajuttomia? Miksi blogikirjoitukseesi reagoitiin kuten reagoitiin, samalla kun vaikkapa Pertti Jarlan Fingerpori-sarjakuvat, joissa on satiirista huumoria natsiaiheista, ovat suurimman osan suomalaisten mielestä ok? Miksi Turun Sanomat ei ole tarttunut Fingerporiin?

Koska minä olen kytköksissä Perussuomalaisiin ja Jarla ei. Se nyt vaan on sellainen juttu, että Suomessa saa sanoa mitä tahansa, mutta ei kuka tahansa.

Ovatko suomalaiset oikeasti suvaitsevaisia, mitä tulee erilaisiin mielipiteisiin ja mielipiteen ilmaisutapoihin yhteiskunnallisista asioista? Osaavatko suomalaiset keskustella poliittisista asiosta?

No ehkä jotkut suomalaiset eivät ymmärrä, että ihmisillä on erilaisia arvoja ja mielipiteitä. Moni pitää omaa näkökulmaansa absoluuttisena totuutena ja jos joku on toista mieltä, niin nostetaan kädet korville ja aletaan hokea ”en kuuntele en kuuntele”. Mielestäni sellaisesta ajatusmaailmasta on pelottavan lyhyt matka siihen, että ”väärät” mielipiteet kielletään ja ennemmin kielletään keskustelu kuin keskustellaan. Ja kuten on nyt nähty, niin asiasta keskustelun sijaan keskustellaan mieluummin siitä, kuka keskustelee ja miksi.

Onko poliittinen korrektius mennyt maassamme liian pitkälle? Miksi on tai ei ole, esimerkkejä?

Kyllähän se silloin jotenkin on, kun takkia käännellään ja petetään ne vaaleissa annetut lupaukset, eikä se ole mitään, mutta joku Teuvo Hakkarainen on pahis, kun hän julkaisee Facebookissa julkisesta asiakirjasta kopioidut rikollisten nimet.

Mitä mieltä olet siitä, miten maamme media on suhtautunut tähän hihamerkkiepisodiin?

Olen todella surullinen ja pettynyt. En luota mediaan enää pätkääkään. Silloin, kun vastuu on lukijalla ja lukija joutuu itse tekemään toimittajan työn, eli tarkastamaan faktat, niin onhan se melkoisen säälittävää. Toimittajilla on kuitenkin hyvin paljon valtaa, tietyllä tavalla jopa enemmän kuin poliitikoilla, ja tuntuu pelottavalta, kun toimittajat käyttävät valtaansa väärin.

James Hirvisaari ei erottanut sinua tehtävästäsi Perussuomalaisten ryhmäpainostuksen alla. Nyt Hirvisaari on sitten erotettu määräajaksi tehtävästään. Mitä sinulle tulee tästä mieleen niin Perussuomalaisista kuin Hirvisaaresta? Ovatko perussuomalaiset oikeasti poliittista oppositiota?

Olen päättänyt olla mitenkään Perussuomaisia ja heidän toimintaansa kommentoimatta. Hirvisaari tiesi, että sanktiot voivat olla melkoiset, mutta hän kuitenkin päätti tehdä kuten oikeaksi koki ja seisoi päätöksensä takana.

Mitä tämä episodi kertoo sananvapaudesta Suomessa? Suomalaisen median vastuusta? Mediasta Suomessa yleensä? Suomalaisesta oikeuslaitoksesta? Mitä tästä on opittavaa?

Hysteerinen ilmapiiri, jossa hakemalla haetaan natseja ja rasisteja, on tekemässä Suomesta sulkeutunutta ja pelolla hallittua yhteiskuntaa, jossa sanojaan saa asetella tarkasti, jollei halua toimittajia ja oikeuslaitosta niskaansa. Jos ihmisillä olisi järkeä päässä, tämä tapaus saisi ihmiset säpsähtämään ja pohtimaan vakavasti sitä, mihin Suomea halutaan viedä. Realistina en kuitenkaan usko, että tästä tapauksesta kukaan oppisi mitään.

Mikä Suomessa mättää tällä hetkellä mielestäsi poliittisesti eniten ja miksi? Mihin ihmisten pitäisi kiinnittää huomiota?

Kukaan ei vaadi eikä odota politiikalta tai politiikan toimijoilta enää mitään. Kaikenlaisesta kähminnästä, (älyllisestä) epärehellisyydestä ja salailusta on tullut normaalia toimintaa. Poliitikot ajattelevat ensisijaisesti omaa poliittista uraansa eivätkä Suomen tai suomalaisten etua. Se on hyvin vastenmielistä. Toivoisin enemmän avoimuutta ja suoraselkäisyyttä.

Mitä tästä eteenpäin? Jatkatko blogikirjoittelua?

Aivan varmasti jatkan. Kukaan ei voi kieltää minua kirjoittamasta blogia. Toki tämä tulee vaikuttamaan ainakin alitajuisesti siihen, kuinka kirjoitan, mutta pyrin kirjoittamaan jatkossakin mahdollisimman aidosti ja turhia pohdiskelematta.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Pitkät kävelylenkit koirani Sampon kanssa ja se kun huomaa, että lapset ovat onnellisia.

– – –

Jutun alussa mainitussa Bill Maherin kolumnissa Maher toteaa, että meidän on opittava elämään sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa olemme asioista täysin eri mieltä. Mesikämmen on Maherin kanssa asiasta samaa mieltä. Siitä ei tule mitään, jos aina kun joku pahoittaa jonkun sanomisista mielensä, aletaan vaatia jollekin potkuja tai muita sanktioita tai paikalle soitetaan poliisi.

Se, että vaatii eri mieltä olevien tai eri tavoin itseään ilmaisevien ihmisten pitämään suunsa kiinni tai että pyrkii sellaisten ihmisten maton alle lakaisemiseen, ei ole kovin viisasta. Asioiden oppurtunistinen mustavalkoiseksi kääntäminen ja poliittisena löymäaseena käyttäminen ei ole kovin rakentavaa tai fiksua.

“Suvaitsevaisuus” joka ei suvaitse eri tavoin ajattelevia tai itseään ilmaisevia ihmisiä on tekopyhää. Yhteiskunnassa on aina täysin eri tavoin ajattelevia ja itseään ilmaisevia ihmisiä. Heidän kanssaan kannattaisi koettaa oppia elämään ja keskustelemaan, ellei sitten pidä ajatuksesta, että yhteiskunnallisen keskustelun särmät hiotaan pois. Jos niin käy, niin keskustelu muuttuu helposti vain mustavalkoisemmaksi ja kaikin tavoin polarisoituneemmaksi. Sitä kautta saadaan pahimmillaan aikaan latteaa, yksipuolista ja tekopyhää keskustelua sekä ajatusrikollisia.

Maheria siteeratakseni: En halua elää sellaisessa maassa, jossa kukaan ei koskaan sano mitään sellaista, joka ei loukkaisi jotakuta.

Jos jollain on huono huumorintaju, typerät näkemykset tai typerät argumentit näkemyksilleen (tai nämä kaikki – enkä viittaa tällä Eroseen), hän laittaa itse itsensä niiden kanssa muiden eteen likoon. Eivätköhän fiksut ihmiset osaa jättää sellaiset ihmiset vitseineen, murjauksineen ja argumentteineen omaan arvoonsa, tai jos tarve vaatii, osoittaa omilla argumenteillaan miksi tuon toisen argumentit ovat heikot tai miten asioita voisi katsoa toisella tapaa, ehkä fiksummin – ilman, että tuon toisen sanomiset tahallaan tulkitaan täysin pieleen.

Mesikämmenelle ei tulisi mieleenkään vaatia, että vaikkapa Björn Wahlroosilta, Jyrki Kataiselta tai Päivi Räsäseltä riistettäisiin heidän sananvapautensa ja oikeutensa suoltaa suustaan sitä itseään, vaikka se kerta toisensa jälkeen syvästi loukkaakin Mesikämmenen käsityksiä siitä, mikä on totta, hyvää ja kaunista. Suomi lienee vielä demokraattinen maa, jossa on ajattelun- ja sananvapaus.

Sanat, teot ja vastuu ovat tässä hihamerkkiepisodissakin tietysti monimutkainen vyyhti. Hyvä, että asiasta keskustellaan.

Huomenna on sunnuntai. Se sattui sopivasti sen kanssa, mitä Maher edellä mainitussa artikkelissaan ehdotti:

Tehdään tästä sunnuntaista kansallinen Tänään emme loukkaannu -päivä. Olkoon tämä päivä, jolloin emme loukkaannu jonkun pienistä sanomisista tai tekemisistä niin pahasti, että emme kykene tekemään mitään ennen kuin olemme saaneet tuosta asiasta anteeksipyynnön.

– – –

Mesikämmen kiittää Helena Erosta haastattelusta.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Halla-aho ja Saatanan lonkerot

Kielletään kaikki!

– – –

Read Full Post »

Palaamme nyt, pienen tauon jälkeen, jälleen Kursiivin iskuun ja asian puintiin niin oikeudessa kuin maamme lehdistössäkin. Tällä erää jutut sijoittuvat kutakuinkin joulukuulle 1977. Väriä näistäkään tapahtumista ja jutuista ei puutu – vai onkohan vaikkapa tuhopoltosta syytteessä olleet useinkin menettäneet muistinsa usean vuoden ajalta, ja kertoneet olevansa “valkoisten muumioiden ja Luciferin vainoamia”?

Tiedonantajassa kirjoitettiin 1.12. 1977: “Oikeuskansleri lupaa: Fasistien taustavoimat tutkitaan”. Lisäksi lehti uutisoi eduskuntakyselystä “mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä estääkseen kansalaisten demokraattisia oikeuksia uhkaavan ja fasismin luontoisen toiminnan maassamme”. Kyselyn allekirjoitti kolmisenkymmentä kansanedustajaa, mukaan lukien mm. Tellervo Koivisto. Samassa Tiedonantajan numerossa uutisoitiin myös mielenosoituksista, joissa vaadittiin “fasistien toiminnan kieltämistä ja äärioikeiston aisoihin laittamista”.

Samassa Tiedonantajan numerossa oli myös juttu otsakkeella “Fasistit saatava lukkojen taakse”. Jutun ingressi summaa: “Kaiken fasistisen toiminnan estämistä vaaditaan päättävään sävyyn kannanotoissa, joita on Tiedonantajaan virrannut kirjapaino Kursiivin murhapolton jälkeen. Järjestöt ja yksityiset henkilöt vaativat syyllisten ja heidän taustavoimiensa rankaisemista”.

Tiedonantaja listasi saamaansa palautetta. SKP:n Turun piirikomitea totesi mm. näin: “Kolmikymmenluvun tapahtumat eivät saa toistua. Siksi hallituksen ja virkavallan on kerta kaikkiaan lakkautettava fasistinen toiminta maassamme”.

Suomi-Neuvostoliittoseura kommentoi tapahtunutta Tiedonantajassa: “Suomi-Neuvostoliitto-Seuran Tampereen työvaliokunta toteaa seuranneensa huolestuneena Suomen ja Neuvostoliiton ystävyyssuhteita vastaan suunnatun ja Pariisin rauhansopimuksen vastaisen fasistisen toiminnan aktivoitumista maassamme. Työvaliokunta edellyttää hallitukselta päättäviä toimia tilanteen korjaamiseksi”.

Tiedonantajan seuraavan päivän (2.12. 1977) numerossa tiedettiin kertoa, että Kursiivin iskuun liittyen oli tehty kolme pidätystä.

Tiedonantajassa pohdittiin ahkerasti myös eri henkilöiden mahdollista osallisuutta Kursiivin iskuun, sekä ylipäätään puitiin eri henkilöiden suhteita fasisteihin ja oikeistoon, nimiä säästämättä. “Lisää kummallisuuksia” -artikkeli on tästä hyvä esimerkki. Artikkelissa nostettiin esiin myös ajatus, että Siitoimen asianajan, kokoomuslaisen Raimo Iivarisen välit Siitoimeen ja hänen joukkoihinsa eivät olisi vain muodollisia. Tästä aiheesta tulikin myöhemmin kokoomukselle varsin kiusallisen aihe Turussa, kuten tulemme myöhemmin käymään läpi. Artikkelissa on myös mielenkiintoinen loppukaneetti: “Suurin kummallisuus on seuraava: Siitoin ryhmä jäi hiljattain Neuvostoliiton puolella kiinni hakaristimaalailusta, josta Suomen viranomaiset ovat olleet tietoisia, mutta Suomessa tapahtuman johdosta ei tiettävästi ryhdytty mihinkään toimenpiteisiin. Eräs tapa tämäkin hoitaa kansainvälisiä suhteita”.

Ennen joulukuun puoltaväliä Tiedonantaja julkaisi listan Kursiivin iskun jälkeisistä, iskuun liittyvistä tapahtumista artikkelissa “Kursiivin murhapoltto edelleen selvittämättä – Onko taustalla liian suuria voimia?”. Lyhykäisyydessään ja puolueellisuudessaan tämä on varsin mielenkiintoista ja hyvin tiivistettyä kronologiaa. Jutussa syytetään viranomaisia ja porvaristo/oikeistolehtiä kovin sanoin rikollisten suojelemisestä ja tukemisesta.

Joitain poimintoja jutusta: “Onko liikkeellä kovia poliittisia voimia, jotka painostavat poliisia rajoittamaan tutkimuksensa vain välittömästi murhapolttoon osallistuneisiin?”. (…) “Maanantai-iltana 28.11. poliisi tekee ensimmäisen pidätyksen. Turun Sanomien mukaan hän on 23-vuotias lakkautetun Isänmaallisen Kansanrintaman koulutuspäällikkö, joka on liittynyt järjestöön vuonna 1973. Mies on saanut koulutusta mm. muukalaislegioonassa. Pari viikkoa aikaisemmin esitetyssä Veckans Plus -ohjelmassa pidätetty sanoi olevansa valmis hävittämään kommunismin Suomesta ‘laillisin tai laittomin keinoin'”. (…) Turussa järjestetään rauhanmarssi, jonka sadat osallistujat vaativat viranomaisilta lujia otteita fasistien toiminnan estämiseksi. Pekka Siitoin ryhmineen saa vapaasti häiritä marssia poliisin puuttumatta asiaan”. (…) “Turun Sanomat tietää, että poliisi on myöhään tiistai-iltana pidättänyt Naantalissa toisen miehen, joka on toiminut tiiviisti lakkautetussa Isänmaallinen Kansanrintama -järjestössä. Pidätetty on IKR:n puoluesihteeri. Kolmaskin epäilty pidätetään” (…) Porvarilehdissä jatkuu Tiedonantajan vastainen kirjoittelu. Turun Sanomat kirjoittaa, että ‘Tiedonantaja ei juurikaan ole helpottanut poliisin työskentelyä’. Perjantain ja lauantain vastaisena yönä fasistit töhrivät hakaristein Vantaalla rauhantilaisuuden mainokset”.

Tiedonantaja uutisoi myös Pravdan kirjoituksesta Kursiivin iskusta:

Suomen Kuvalehdessä julkaistiin 9.12. 1977 kirjoitus “Väkivalta”. Tekstissä kritisoitiin Tiedonantajan kirjoittelua Kursiivin iskusta mm. seuraavasti: “Kursiivin tapausta on käytetty tehokkaasti. Sairaan työstä on puristettu esiin kaikki mahdollinen julkisuus, huomio ja hyöty. On puhuttu tuhopoltosta ikään kuin nyt olisi todistettu, että fasismi on Suomessa vakavat mitat saanut poliittinen liike. Tapaus on paisutettu tarkoituksenmukaisesti yli äyräitten. Vähemmistökommunistit käyttävät saamaansa tilaisuutta omiin tarkoituksiinsa sekä puolueensa sisällä että sen ulkopuolella”.

Kun kolme epäiltyä henkilöä tulivat vangituiksi, antoivat tiedotusvälineet heille tietysti pian myös nimet. Vangitut eivät varmastikaan yllättäneet ketään. Tuntemattomaksi jäänyt sanomalehti uutisoi: “Helsingin rikospoliisi on vanginnut kolme henkilöä epäiltynä Kirjapaino Kursiivin murhapoltosta. Jo viikko sitten vangittujen listalle joutui turkulaisen Pekka Siitoimen johtaman Isänmaallisen Kansanrintaman koulutuspäällikkö Timo Pekkala ja eilen julistettiin itse Pekka Siitoin ja IKR:n puoluesihteeri Seppo Lehtonen vangituiksi”.

Kun asian kanssa päästiin oikeussaliin asti, niin sekä Pekkala että Lehtonen olivat tiedotusvälineiden edessä kovin vaisuja. Lehtonen vaikutti lehtijuttujen mukaan luhistuneelta, ja hänen mielenterveyttään epäiltiin, ja syystäkin. Tiedonantajan jutussa todettiin Lehtosesta mm. seuraavaa: “‘Puoluesihteeri’ Seppo Lehtonen on vankilassa ollut hoidettavana psykiatrisella osastolla, jossa hänestä on tehty alustava mielentilatutkimus. Sen mukaan Lehtonen ei muista mitään vuosista, jotka on kuulunut Siitoinin järjestöihin. Hän on ilmoittanut valkoisten muumioiden ja Luciferin vainoavan itseään. Vankilan psykiatrin mukaan Lehtonen on poikkeava ja pitää itseään huomattavasti todellista ikäänsä nuorempana. Psykiatri suosittelee Lehtosta mielentilatutkimukseen”.

Siitoin taas otti tilanteesta kaiken irti, ja vaikutti kaikkea muuta kuin maahan lyödyltä. Lehdille hän hymyili leveästi esitellen käsirautojaan, sekä huusi lehdistön edustajille “Ottakaa kuva! Ottakaa kuva!”, kuten ilmenee mm. seuraavasta Ilta-Sanomien jutusta 20.12. 1977. Juttu kertoi myös siitä, miten juttu alkoi paisua: “Siitoinille syyte myös aseellisen toiminnan valmistelusta”. Jutussa todettiin myös, että “poliisi odotti istuntohuoneistoon mellakkaa. Sitä varten paikalle oli asetettu poliisivartio”.

Kun 31.12. 1977 Uusi Suomi teki vuosikatsauksen, komeili Pekkakin kannessa:

Oikeudenkäynti jatkui 1978 alkuvuodesta ja sai aina vain uusia värikkäitä piirteitä, niin oikeussalin sisä- kuin ulkopuolellakin. Niihin palaamme seuraavissa Kursiivin iskua käsittelevissä posteissa.

Read Full Post »

Das Fest II! 100 postia Pekka Siitoimesta!

Blogin Pekka-posteista sanottua

Mesikämmen-blogi – kirjoittaja on julkaissut parhaan Pekkaa käsittelevän artikkelisarjan, mitä blogistanissa on nähtyNarian

Kertakaikkiaan sellainen folkloristinen pikkujättiläinen, ettei moista voisi kuvitella olevan olemassakaan (…) Ötöpesän jengi on lukenut nämä kaikki, eikä ennen sitä olisi voinut kuunaan kuvitellakaan, että Pekka Siitoimesta olisi missään näin paljon materiaalia. Ja mikä parasta, vapaasti saatavillakin! (…) Ehdottomasti rautaristin, suojaviitan, kumimanttelin ja kaasunaamarin arvoinen teko!Ötöpesän jengi

Vuoden blogistipalkinto ja kiljukanisteripalkinto! Tämä on yleensä vaiettua kulttuurihistoriaa yhdestä Suomen kummallisimmista ja viihdyttävimmistä miehistäJokunen

Blogihan on ollut varsinainen kylttyyriteko. Näiden Pekka-artikkelien taso vaatisi suorastaan niiden sitomista kansien väliin! “Helvetin hyvä”, sanoisi Peksi. Go on!A

Ylivoimaisesti parhain sivusto hengentieteen Mestari Pekka Siitoimesta – B.S. Müller, uudelleen perustetun Turun Hengentieteen Seuran sisäpiirin jäsen

100 Postia

100. Kursiivin isku, osa 4
99. Kursiivin isku, osa 3
98. Kursiivin isku, osa 2
97. Täällä vartioin minä!
96. Kursiivin isku, osa 1
95. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 3
94. Alfauros laittoi asioita kuntoon.
93. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 2
92. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 1
91. IKR:n plörinäksi mennyt Belgian matka 1977
90. “Worshiping the Devil in the name of God”
89. Siitoin-filmi oy, osa 5
88. Siitoin-filmi oy, osa 4
87. Kai M. Aalto puhuu! (osa 2/3)
86. Siitoin-filmi oy, osa 3
85. Turun Hengentieteen Seura, osa 11
84. Turun Hengentieteen Seura, osa 10
83. Turun Hengentieteen Seura, osa 9
82. Pekka ja SMP/SKYP
81. IKR:n plörinäksi mennyt Kotkan marssi 1977
80. Lisähuomioita Pekan mielenosoitustoiminnasta, yms.
79. Pekka ja vappu, osa 4/4
78. Pekka ja vappu, osa 3/4
77. Pekka ja vappu, osa 2/4
76. Pekka ja vappu, osa 1/4
75. Pekan perheonnea
74. Arjalanpaisti ja arjalanpiirakat
73. Kai M. Aalto puhuu! (osa 1/3)
72. Mitä Pekka Siitoin ajattelisi perussuomalaisista?
71. Pekka Siitoin: Jag ska befria Norden!
70. Pekan mietteitä ennen eduskuntavaaleja 1983
69. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 3
68. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 2
67. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 1
66. Pekkagrammi, osa 2
65. Pekka Siitoin ja rock ‘n’ roll
64. Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa
63. Pekka Siitoin Fingerporissa
62. Tulella leikkimisestä
61. Talo, jossa Pekka Siitoin asui (osa 2)
60. Pekka presidentiksi?
59. Kommunismin ja kokoomuksen uhka
58. Valtakunnanjohtaja ja Italia
57. Valtakunnanjohtaja ja Varkaus
56. Kiljukeisari
55. Valtakunnanjohtajan kiljuepisodi
54. Pekka Siitoin -anagrammit ja postyymi Finlandia-palkinto
53. Hyvää uutta vuotta!
52.Turun Hengentieteen Seura, osa 8
51. Das Fest! 50 postia Pekka Siitoimesta!
50. Arkistojen aarteita ja Pekka Siitoin soundboard.
49. Luvassa hypnoottis-magneettista menoa.
48. Turun Hengentieteen Seura, osa 7.
47. Rivologin rodunjalostusta.
46. Turun Hengentieteen Seura, osa 6.
45. Pekkagrammi.
44. Ääretön rakkaus.
43. Siitoin-filmi oy, osa 2.
42. Pekan lähtö.
41. Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi.
40. Pekka Siitoimen shortsit.
39. Hyvät naiset, olette kaikki kauniita!
38. Kassisen perintöprinssi.
37. Mikä erottaa fasistin kommunistista?
36. Mesikämmenen jengi.
35. Pekka Siitoin built my Panzerwagen.
34. Turun Hengentieteen Seura, osa 5.
33. Turun Hengentieteen Seura, osa 4.
32. Seurakuntavaalit.
31. Turun Hengentieteen Seura, osa 3.
30. Turun Hengentieteen Seura, osa 2.
29. Turun Hengentieteen Seura, osa 1.
28. Pentagrammon, clavis, cranium, sciurus, circumferentia, logos, gravis admodum, et diaboli.
27. Siitoin-filmi oy.
26. Mitä Leo Meller sanoi Pekka Siitoimen kuolemasta?
25. Toinen todellisuus.
24. Mitä Pekka Siitoin sanoi Anton LaVeystä ja satanismin historiasta?
23. Pekka Siitoimen iltarukous.
22. Isän valtakunta kuvina.
21. Isän valtakunnan jälkipyykkiä.
20. Pekan parhaat, osa 7.
19. Pekan parhaat, osa 6.
18. Pekan parhaat, osa 5.
17. Pekan parhaat, osa 4.
16. Pekan parhaat, osa 3.
15. Pekan parhaat, osa 2.
14. Pekan parhaat, osa 1.
13. Isän valtakunta.
12. Arkistojen kätköistä.
11. Päivän lainaus ja kysymys.
10. Pekka Siitoin on nykyään vampyyri!
9. Hypnoottis-magneettinen katse ja sen alkuperä.
8. Mitä Pekka Siitoin sanoi äidilleni.
7. Luciferin arkkipiispan nauru.
6. Talo, jossa Pekka Siitoin asui.
5. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 4/4).
4. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 3/4).
3. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 2/4).
2. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 1/4).
1. Should I laugh or cry?

Ja jatkoa seuraa…

Mesikämmenen postit valtakunnanjohtajasta eivät tähän lopu. Postit jatkuvat Kursiivin tapauksen tonkimisella, minkä jälkeen pääsemme Pekan saaman vankeustuomion käsittelyyn, ja sen jälkeen Pekan vankilanjälkeiseen elämään. Materiaalia löytyy vielä hyväksi toviksi eteenpäin. Näiden sadan ensimmäisen postin jälkeiset Pekka-postit löytyvät helposti blogin oikeasta alapalkista “tags”-osiosta sanalla “Pekka Siitoin”. Siitä klikkaamalla löytyy lista kaikista blogin Pekka-aiheisista posteista, mitä tämän 100. postin jälkeen on julkaistu.

Read Full Post »

Kursiivin iskun jälkeen alkoi maamme lehdistössä kiivas kirjoittelu tapahtuneesta. Keskustelua väritti vasemmisto-oikeisto painotukset, mikä tarkoitti käytännössä Tiedonantajan ja oikeistolaisempien lehtien, mm. Helsingin Sanomien välistä toistensa kriittistä kommentointia.

Tiedonantaja kertoi kirjailija Väinö Linnan sanoneen, että “murhapolttoon on suhtauduttava äärimmäisen vakavasti”. Samassa lehden numerossa oli juttu Kursiivin talonmiehen Arno Wihisen kokemuksista Kursiivin iskun tiimoilta:

Tiedonantaja kertoi myös useiden järjestöjen kannanotoista: “Tuhopolttajat tilille, loppu fasistien toiminnalle”:

Lehtityöntekijät vaativat valtioneuvostolta ja sisäministeriltä fasistisen toiminnan estämistä. Vetoomuksessa todettiin mm. näin: “Kirjapaino Kursiivia ja sanomalehti Tiedonantajaa vastaan suunnattu murhapoltto ja pommiattentaatti osoittavat hälyttävällä tavalla, kuinka rauhansopimuksessa kielletty fasistinen toiminta nostaa päätään Suomessa. Tällainen toiminta ei kohdistu pelkästään kommunisteihin, vaan kaikkiin demokraattisesti ja rehellisesti toimiviin suomalaisiin”:

Tiedonantaja kertoi murhapolton tutkimuksien olevan kriittisessä vaiheessa: “Tiedonantajan kirjapainoon kohdistetun fasistihyökkäyksen tutkimuksissa on kriittinen vaihe, eikä poliisi edelleenkään anna mitään tietoja tutkimusten nykyvaiheesta (…) Yhä laajemmin pelätään, että tutkimukset eivät ulotukaan fasistien taustavoimiin. Mahdollisena jopa pidetään, että juttua ei saada milloinkaan lopullisesti selvitetyksi. Vahvat oikeistovoimat painostavat poliisia, jotta se ei ‘liian innokkaasti’ ryhtyisi ‘fasistijahtiin'”.

Tiedonantaja kertoi jutussaan “Tähän mennessä paljastunutta”: “Vaikka fasistien hyökkäyksestä Tiedonantajan kirjapainoon on kulunut tuskin viikkoakaan, ovat nämä muutamat päivät paljastaneet kouriintuntuvalla tavalla oikestovoimien suhdetta poliittiseen väkivaltaan ja fasismiin. Porvarillisten voimien suhtautuminen murhapolttoon ei ole yhtenäinen. Useat porvarillisesti ajattelevat, poliittisesti kaukana Tiedonantajasta olevat, tuomitsevat fasistien hyökkäyksen, ja vaativat syyllisten saattamista edesvastuuseen. Mutta viime päivät ovat myös paljastaneet, että porvarillisella puolella on jopa yllättävän paljon fasisteja suojelevia voimia. Miten nämä voimat yrittävät vääristellä tapahtumia ja fasismia?”

Tämän jälkeen lehti listasi yhdeksän väitettä, joilla se pyrki valottamaan edellä esittämäänsä. Yhdeksän esitettyä väitettä olivat seuraavat:

“Väite 1: Tiedonantaja on itse murhapolton takana, ja yrittää tällä tempulla saada itselleen poliittista hyötyä.

Väite 2: Tiedonantaja on itse syypää tuhopolttoon, koska se on ärsyttänyt oikeistoa.

Väite 3: Kursiivin murhapoltto ei itsessään ole tuomittava, vaan siksi että se saattaa synnyttää vastaterroria.

Väite 4: Kursiivin murhapolttoa ei voi leimata poliittiseksi.

Väite 5: Poliisi ei saa ryhtyä mihinkään “Fasistijahtiin”. Se ei sovi oikeusvaltiolle.

Väite 6: Kursiivin esittämä korvausvaatimus valtiolle on mieletön.

Väite 7: Kursiivin murhapoltto on vain yksittäistapaus, jonkun “tavallisen” mielenvikaisen tekemä.

Väite 8: Taustavoimista puhuminen ja kytkentöjen vetäminen esimerkiksi reserviläisjärjestöihin on asiatonta.

Väite 9: Fasistihyökkäys kohdistuu vain kommunisteihin. Tapaus koskettaa vain heitä”.

Vasemmistopiireissä nähtiin, että Kursiivin iskun takana ei ollut vain Siitoimen ryhmä tai joku sille myötämielinen yksittäinen henkilö. Iskun takana epäiltiin olevan laajempaa oikeistolaista yhteistyötä, kuten edellisen jutun väitteestä nr. kahdeksan tuli esiin.

Vasemmistolaiset ottivat tilanteen arvioinneissaan huomioon myös näkemänsä laajemman oikeistolaisen uhkan muutenkin. Tilanteeseen vedettiin mukaan mm. kokoomus, työnantajajärjestöt ja jopa NATO:

Tiedonantaja julkaisi myöhemmin, jo tapauksen oikeudenkäynnin alettua, laajan artikkelin “Mihin ulottuvat äärioikeiston lonkerot?”. Artikkelissa pohdittiin Siitoimen ryhmän oikeistolaisia kytköksiä. Asiasta todettiin, että “Siitoimen ryhmä on vain jäävuoren huippu. Äärioikeiston lonkerot ulottuvat paljon laajemmalle” (…) “poliisin tutkintapöytäkirjojen avulla ei synny koko kuvaa Siitoimen ryhmien yhteyksistä. Yhteydet kokoomukseen, armeijaan ja pääomapiireihin ovat tiiviimmät kuin halutaan myöntää”.

“Siitoin itse sanoo, että yksi hänen vankimmista kannattajakunnista löytyy armeijan ja poliisin piiristä. Jäämme odottamaan, miten kursiivin murhapolton taustavoimien selvitys etenee. Oikeuskansleri Risto Leskinen on luvannut, että taustavoimia myös tutkitaan”.

Siitoimen järjestöistä ja yhteyksistä esitettiin jutussa lehtiartikkeliksi poikkeuksellisen informatiivinen paketti. Muun ohessa tämä osa artikkelia kertoi mm. seuraavaa: “Siitoimen toiminnan rahoitus tapahtuu mahdollisimman salaisesti. Asiasta tietäisi enemmän kokoomuslainen ekonomi, varatuomari Raimo Iivarinen, joka Siitoimen isän ohella hoitelee asioita taustalla. Erään tiedon mukaan Siitoimen asunnon omistava professori Soila, entinen SS-mies, joka tällä hetkellä vaikuttaa Yhdysvalloissa, olisi rahoittanut järjestöä. Samoin Helsingissä asustava tataariylimyksen jälkeläinen Boris Berin-Bey (Popperi), joka uskoo vanhan vallan vielä palaavan Venäjälle (…) Erään tiedon mukaan Siitoin olisi vuonna 1975 saanut 70 000 markkaa Yhdysvalloista. Lisäksi rahaa on tullut ainakin Ruotsista ja Belgiasta, jossa päämajaa pitää yksi Neuvostoliittoa vastaan toimintansa suuntaava aseellinen järjestö”. Tämän lisäksi valotettiin Siitoimen taustaa, Föreningen Veronicaa, sekä Loimaalla toiminutta kirjapaino Sasemaa.

“Äärioikeiston lonkerot” saatiin jutussa listattua neljääntoista ryhmään: 1) sotilaalliset järjestöt, 2) toimintaa rahoittavat suurpääoman säätiöt, 3) kouluissa ja korkeakouluissa vaikuttavat säätiöt, 4) käytännön organisaattori kouluissa, 5) uskonnolliset järjestöt, 6) aatteelliset järjestöt, 7) toiminnan organisoija yrittäjien piirissä, 8) kustannusyhtiöt, 9) ihmisoikeuksilla keinotteleva järjestö, 10) poliittiset edustajat, 11) karjalaisten siirtolaisten keskuudessa vaikuttava järjestö, 12) vapaaehtoinen väestönsuojelujärjestö, 13) avoimesti fasistiset järjestöt, 14) “mahtavat voimat kaiken oikeistotoiminnan takana”:

Siitoimen järjestöjen rinnalla toimineita “tai edelleen toiminnassa olevia fasistijärjestöjä” listattiin urakalla:

Erikoiskäsittelyn fasistijärjestöistä saivat Itsenäisyyden Puolesta ry, Nordiska Rikspartiet ja Veljesapu ry:

Tiedonantaja julkaisi myös varsin mielenkiintoisen kirjoituksen “Kysymyksiä poliisille”. Tekstissä ihmeteltiin poliisin toimintaa ja epäiltiin, ettei Kursiivin iskua ja iskun tekijöiden taustavoimia tutkita kunnolla. Juttu alkoi seuraavalla asiaan liittyviä jännitteitä kuvaavalla tapauksella:

“Viikko Kursiivin murhapolton jälkeen eräs fasisti hyökkäsi Tiedonantajan myyjän kimppuun Helsingissä Roobertinkadulla ja huusi olevansa IKR:n jäsen. Kun Tiedonantajan myyjä teki ilmoituksen tapauksesta poliisille, oli vastaus ‘vaikea sanoa, oliko kyse rikoksesta vai rikoksen estämisestä. Ei näet ole vielä lopullisesti päätetty, onko Tiedonantajan katumyynti laillista vai laitonta’. Kun Tiedonantajan myyjä kysyi, että ei kai poliisi voi sallia fasistien riehumista kaduilla, oli vastaus: ‘Kuka mistäkin tykkää’. Vastahakoisesti poliisi otti rikosilmoituksen vastaan sanoen: ‘Pannaan tohon samaan läjään Tiedonantajaa koskevien ilmoitusten kanssa'”.

Read Full Post »

Older Posts »