Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Väinö Kuisma’

sarvisuhinamainosMesikämmen ei muista, koska hän edellisen kerran kävi Lahdessa. Paikasta on aiemmin tullut mieleen lähinnä Sleepy Sleepers ja Väinö Kuisma. Tällä matkalla asia muuttuu.

Sarvilevyt sijaitsee aivan keikkapaikan, Rooster pubin, vieressä. Sarvi on hieno paikka, josta löytyy harvinaisen hyvä kattaus vaihtoehtoisempaa musiikkia. Pläräämme hyllyt läpi. Kyllä lahtelaisten kelpaa. Tällaisen levykaupan soisi olevan Turussakin.

Ennen keikkaa käymme Helvetissä, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa Tiina-Liisa Kaalamon veistoksia ja Vesa-Antti Puumalaisen maalauksia. Näyttely on avoinna kuluvan kuun loppuun asti. Mesikämmen suosittelee.

Käymme MK9:n kanssa syömässä. Muut mättävät naamaansa lihaa, MK9 kasvissettiä. Kysyn MK9:n kuuluisasta panttivankikeikasta, josta hän sitten juurta jaksain meille kertoo. Sitä kuunnellessa ruokailu sujuu mielenkiintoisissa merkeissä. Tästä keikasta ja MK9:n historiasta muutenkin löytyy hyvä summaus Special Interests-sivustolta.

Haahuilemme ympäri kaupunkia kohti keikkapaikkaa. Roosterissa Mesikämmen tapaa KEMS:n miehiä, mm. Antti Joutsin. Juomme kossushotit ja puhumme mm. Pekka Siitoimesta, josta Antti antaa hienon videostatementin. Roosterin pihalla kuulemme pari hemmetin hienoa tarinaa Väinö Kuismasta, mutta niitä ei valitettavasti voi tämän jutun ohessa jakaa.

Rooster on varsin intiimi paikka ja se pakkautuu täyteen. Bizarre Uproar avaa illan, tällä kertaa yhden miehen voimin. Kuulemme BU:lta harvinaisen rauhallisen, lähes dark ambient-meininkejä lähestyvän setin, joka on kuitenkin piinaava ja kaikkea muuta kuin ambientmaisen eteerinen ja leijaileva. Setin aikana kattokoristeena olleita vinyylejä putoilee ainakin pari kertaa lattiaan. Tiettävästi ei kuitenkaan kenenkään päähän. Mainio, erilainen BU-setti.

Toisena soittaneen Sick Seedin setissä on pari nykykokoonpanolla aiemmin livenä kuulematonta biisiä, The most hated crime ja Idealist. Tämänkin setin aikana katosta putoaa levyä lattiaan. Pekka PT vokalisoi biisit karismaattiseen voimalliseen tyyliinsä. Setin päättää hittibiisi Helsingin synagogat.

Illan päättävän yhdysvaltalaisen MK9:n taustavideoissa näkyy sotaa, ruumiita, väkivaltaa. Artisti jakaa yleisölle manifestin. Taustalla pyörivä musiikki on varsin yksinkertaista luuppia, minkä päälle kuulemme keikan teemojen pohjalta improvisoitua tilitystä amerikkalaisuudesta, kulutuksesta, vitutuksesta, ja vastaavista aiheista. Artisti kiertää pienessä pubissa minne tiiviisti pakkauteessa yleisössä mahtuu, puhuen ja huutaen. Setti on enemmän performanssia kuin vaikkapa voimaelektroniikkaa. Omalla tavallaan MK9:n esitys oli varsin raikas tuulahdus alan keikoilla.

Hommat ovat ohi inhimilliseen aikaan. Ilta oli hieno, vaikka emme tavanneetkaan Väinö Kuismaa. Lahteen kannattaa tulla Sarven suhinaklubille toistekin.

– – –

Helvetti

P1170751

P1170756

P1170755

P1170757

P1170758

P1170759

P1170761

P1170762

P1170764

P1170765

Lahti

P1170767

P1170769

P1170770

P1170771

P1170855

Rooster

P1170773

P1170805

P1170865

P1170870

Bizarre Uproar

P1170784

P1170789

P1170795

P1170797

P1170802

Sick Seed (kuvat: Antti Joutsi)

P1170812

P1170825

P1170829

P1170830

P1170837

P1170848

MK9 (lyhyt videoklippi keikalta)

P1170909

P1170873

P1170889

P1170904

– – –

Lopuksi vielä päivän aikana kuultuja onelinereita:

N: ”Sun munkissa on karva. Häpykarva”. P: ”No, se maistuukin vähän kebabilta”.

B: ”Yllättävän tilava toi sun peräluukku”.

B: ”Yleensä jos panee jonkun paksuks niin siit seuraa lasku”.

[Puoli tuntia Lahden keskustassa kävelyn jälkeen]: V: ”Mä ymmärrän nyt kyllä Väinö Kuismaa paljon paremmin”.

V: ”Täällähän on kaikki natsit paikalla” [välitön spontaani reaktio] A: ”Anshelmi puuttuu!”

B: ”No, muuttuuko teidän kulutustottumukset nyt MK9:n setin jälkeen?” P: ”Ei”. B: ”Ei munkaan, päin vastoin”.

J: ”Teidän kaikkien pitää nähdä sellanen kuin Killing of Pori, sit te tiedätte millasesta kaupungista mä tuun”.

B: ”Tiedättekö miksi on alettu kutsua töissä sellasia vanhempia äijiä? Mummonnussijoiksi.”

B: ”Pitääkö pillussa olla karvat? Mun mielestä se on vähän kaksjakonen juttu. Toisaalta tulee hyviä muistoja, mutta… on se vaan kätevämpää ilman”.

– – –

Read Full Post »

Posteljooni oli jättänyt postilaatikkoon taas hienon lahjan blogin lukijalta: Sieg Heil Suomi, magnum edition.

Mesikämmenellä ei ole aavistustakaan, paljonko näitä on olemassa. DVD on hyvin tehdyn kotiproduktion tuotoksia. Levyn takakansi kertoo seuraavaa:

– – –

Sotaleikkejä, salatieteitä, suomalaisuutta.

Suomen nationalistivoimat on kutsuttu yhteiseen kokoukseen. Mukana ovat mm. Kansallisdemokraattisen puolueen, Arjalaisen Germaani Veljeskunnan ja Arjalaisen veren liiton edustajat. Tarkoituksena on perustaa yhteystyöjärjestö, Kansallinen Liittoneuvosto. Erimielisyydet kuitenkin kasvavat kansallismielisten keskuudessa ja Väinö Kuisman AGV:stä muotoutuu kunnianhimoisempi Isänmaallinen Oikeisto.

Ekstrat:

Kursiivin tuhopoltto (A-studio 2.12. 1977)

Puhetta natseista (Zoo – eläimellistä menoa 22.10. 1991)

Juutalaisten hautakivet nurin (Kotimaan katsaus 20.7. 1993)

Kommentteja tuhotöistä (A-studio 4.8.1993)

Äärioikeisto riidoissa (Ajankohtainen kakkonen 14.5. 2002).

(…) DVD and DVD cover design by Mr. Decadence. Disassociative production 2013.

– – –

P1130582

P1130583

P1130588

– – –

Mesikämmen kiittää nimimerkki S.J.:tä DVD:stä.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Pekka Siitoin: Taisteluni.

Sieg Heil Suomi -dokumentti kokonaisena.

Read Full Post »

Tämä posti kuuluu Mesikämmenen blogin alasivuun Valtakunnanjohtajan elämä, jossa Pekka Siitoimen elämää esitetään kronologisesti aikajalla.

– – –

2002

Pekka antoi puhelinhaastattelun, jossa hän kommentoi mm. puoluettaan, mainettaan, SKS:n puoluehanketta, Väinö Kuismaa, Olavi Mäenpäätä, nationalismin tulevaisuutta ja kotisivujensa ongelmia (Mesikämmenen arkistot).

Read Full Post »

mediapeliNina Stenroosin ohjaama Sieg Heil Suomi-dokumentti näytettiin YLE TV1:llä 12.10.1994. Ohjelma, joka oli saanut katsojia n. 350 000,  sai aikaan vilkasta keskustelua. Mediapeli reagoi ohjelmaan tuoreeltaan heti seuraavana päivänä.

Ohjelma esitti katsojille kysymyksen “onko oikein antaa uusnatseille julkisuutta?” Ohjelman loppuun mennessä 75% soittajista, joita oli kaikkiaan reilut 3000 kpl, oli sitä mieltä että “uusnatseille ei pitäisi antaa julkisuutta”. 15% soittajista oli sitä mieltä, että “uusnatseille pitäisi antaa julkisuutta”.

Peter Nymanin juontamassa ohjelmassa oli Sieg Heil Suomesta ja asian tiimoilta muutenkin kertomassa mielipiteitään Reijo Paasilinna ja Juhani Kortteinen. Heidän lisäksi ohjelmaan otettiin puhelimitse katsojien kommentteja.

Molemmat ohjelman vieraat olivat sitä mieltä, että uusnatseista kertovia dokumentteja voidaan näyttää, kunhan ohjelmassa esitettyä materiaalia kommentoidaan jotenkin. Kortteinen totesi asiasta näin: “hyvä dokumentti on aina analyyttinen, se ei kopioi todellisuutta vaan se analysoi sitä.”

Ohjelma löytyy kolmessa osasta täältä: Osa 1, 2, 3.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Sieg Heil Suomi-dokumentti kokonaisena.

Read Full Post »

Kappas, Juho L. on ladannut YouTubeen Nina Stenroosin ohjaaman legendaarisen Sieg Heil Suomi -dokumentin (1994) kokonaisuudessaan. Aiemmin tästä suomalaisen televisiohistorian merkkitapauksesta on löytynyt netistä vain heikkotasoisia pätkiä, ei koko dokumenttia. Nyt myös aiemmin poisjäänyt dokumentin loppu löytyy – ja koko paketti on katsottavissa korkealaatuisena. Nyt näkyy hellvetin hyvin! Mesikämmen kiittää niin Juho.L.:ää kuin asiasta vinkannutta Tatua!

Sieg Heil Suomi löytyy kokonaisena täältä.

Väinö Kuisma tunnelmoi kitaran kanssa Sieg Heil Suomi -dokumentissa.

Väinö Kuisma tunnelmoi kitaran kanssa Sieg Heil Suomi -dokumentissa.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Kai M. Aalto kertoo mm. Sieg Heil Suomi -dokumentista.

– – –

Read Full Post »

Nimimerkki J.N. on jatkanut suomalaisten alan miesten sukupuiden juurien kaivelua. Edelliskerralla J.N. esitteli valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimen sukupuuta. Tällä kertaa J.N. esitti tutkimustyönsä pohjalta Mesikämmenelle Väinö Kuisman sukupuuta. J.N. totesi asiasta, että kyseessä on “Suomen kalevalaisin bloodline, tietysti Karjalan kunnailta!”

(more…)

Read Full Post »

Tämä posti kuuluu Mesikämmenen blogin alasivuun Valtakunnanjohtajan elämä, jossa Pekka Siitoimen elämää esitetään kronologisesti aikajalla.

– – –

1994

Maaliskuu

Pekka sai kuudennen lapsensa (Mesikämmenen arkistot).

Huhtikuu

lucifer20.4. Pekka piti poikansa Paulin ja Olavi Koskelan kanssa KDP:n laivaseminaarin, jota kuvattiin myös ruotsinkieliseen televisiohjelmaan (Mesikämmenen arkistot).

Toukokuu

Pekka täytti 50 vuotta.

Kesäkuu

Pekka esiintyi spontaanisti Down by the Laituri-tapahtuman aikoihin Blues Cafe Bar:ssa (Mesikämmenen arkistot).

Syyskuu

KLNKansallinen Liittoneuvosto (KLN) perustettiin Pekan Vehmaan huvilalla 18.9. klo 14.00. KLN:n johtoon valittiin Väinö Kuisma. Tapahtuma päätyi myös myöhemmin samana vuonna televisiossa näytettyyn dokumenttiin Sieg Heil Suomi. Kansallisen liittoneuvoston suunnitelmassa olivat mukana Kansallis-Demokraattinen puolue (KDP), johtaja Pekka Siitoin, Arjalainen Germaaniveljeskunta (AGV), johtaja Väinö Kuisma, Lahti, Suomen kansan järjestö (SKJ), johtaja Mika Treuthardt, Helsinki, Isänmaallinen kansallisliike (IKL), johtaja Matti Järviharhu, Kauhajoki, Kansallinen Radikaalipuolue (KRP), johtaja Tapio Linna, Helsinki, Kilta-ryhmittynä, Hyvinkää. (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 188-190).

Lokakuu

12.10. Televiossa näytettiin Nina Stenroosin ohjaama dokumentti Sieg Heil Suomi (Mesikämmenen arkistot). Dokumentti sai aikaan voimakasta keskustelua.

13.10. Mediapeli-ohjelmassa käsiteltiin edellisenä päivänä näytettyä dokumenttia Sieg Heil Suomi. Keskeisenä ohjelmassa onli sen pohtiminen, oliko oikein antaa ohjelman päähenkilöiden esittää näkemyksiään ilman sensuuria tai jonkin ulkopuolisen asiantuntijan aiheen kontekstualisointia, analyysiä ja tulkintaa (Mesikämmenen arkistot).

Yleistä

Pekka ja Väinö Kuisma riitaantuivat pian Kansallisen Liittoneuvoston perustamisen jälkeen. Kuisma kirjoitti mm. lehdessään tekstin nimeltä “Tapaus Pekka Siitoin”, jossa kritisoi Siitointa kovin sanoin. Pekka harjoitti tänä vuonna myös homoseksuaalien kampanjointia (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 190-192).

– – –

Read Full Post »

Older Posts »