Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘univormu’

pekkaLittoisten kommendantti K. Laitinen kertoi seuraavan muiston Pekasta:

Puolisoni isä oli asioinut Naantalin luontaistuoteliikkeessä keskellä päivää. Asiakkaina sisällä oli useita vanhuksia muunmuassa. Ovi pamahti auki ja Pekkahan sieltä tuli ja huusi saman tien: Vieläkö teiltä löytyy sitä rohtoa jolla saa kyrvän seisomaan kaksi päivää?! Uniformuun pukeutuneena tietenkin!

Read Full Post »

juhlakuvaKiljukanisterit suhisee ja tiukkojen viinojen korkit naksuvat halki koko Suomen! Juhlatunnelma on käsinkosketeltava! Liput liehuvat! Musiikki pauhaa! Juhlapuheita pidetään! Suuret kansanjoukot kokoontuvat juhlimaan valtakunnanjohtajan rivologisesti merkityksellistä 69. syntymäpäivää ympäri maan!

Hyvää syntymäpäivää, Pekka!

Seuraavassa poimintoja juhlatunnelmasta.

– – –

N.N. totesi jo hyvissä ajoin ennen juhlia:

Kenellepä ei tulisi Suomen useimmin väärin ymmärretty humoristi mieleen päivänä jolloin hän tulisi seksikkääseen 69 vuoden ikään. Siis jos vielä olisi tässä ulottuvuudessa.

poyhosenpulloTähän todettiin mm. näin:

Suurmiehen muisto elää sydämessäni vuoden jokaisena päivänä.

Eräs juhliin osallistuja totesi:

Nyt tulee helllllvetin hyvät juhlat!

Ilmari Pöyhönen avasi juhlapostien kuvallisen virran perjantaina todeten: Juhlapullo valmisteltu, viimeinen voitelu odottaa.

Mesikämmen totesi perjantaina:

Varhaisimmat aloittavat biletyksen varmaankin jo huomenna ja jatkavat koko viikonlopun, homman huipentuessa maanantaihin.

jagermeisterjuhlaanTätä kommentoitiin mm. näin:

Su on aika juoda Gambinaa ja kuunnella Nauravia Natseja, vuorokauden vaihtuessa maanantaihin hiljennyn Pekan muiston äärellä, jonka miltei pystyn tuntemaan ja näkemään edessäni.

Uberpartyremixsi soi jo työpaikalla.

J.V. Vastasi tähän oheiselle kuvalla ja toteamuksella: Otan yhden (1) snapsin Pekalle.

Feles Molesta-blogin pitäjä postitti Facebookiin lauantaina hienon piirroksen Pekasta todeten: Tää punanen väri tässä tarkottaa sosialidemokratiaa.

felesmolesteblogilta

Mesikämmen totesi lauantaina:

rivologijuhlaanSuuret kiitokset blogin lukija H.K.:lle! Mesikämmenen Rivologi-kokoelma täydellistyi hänen ansiostaan. Nyt löytyy ensimmäinen demo (2008), Aamuruskon pojat ja tyttäret (split S.A.D.O.S.:n kanssa, 2009) ja viimeisin Sexuaalisuus ja Saatanan palvonta (2013). Lost tapes of Bestial Burstkin löytyy (2013), jossa Rivologia siinäkin. Tällä kelpaa aloittaa Pekan syntymäpäivänvieton! Näin on marjat.

Mesikämmen totesi sunnuntaina, helluntaina näin:

Pekka syntyi (tai hänen uskomusmaailmaansa tarkemmin mukaillen, reinkarnoitui) tarkoituksella näihin aikoihin vuotta. Uudelleenperustetun Turun Hengentieteen Seuran selvänäköryhmä on kertonut Mesikämmenelle, että Pekka syntyi oikea käsi kohotettuna.

heilaaHetkeä ennen Pekan syntymäpäivän alkua eräs juhlaan osallistuja ilmoitti Facebookissa:

1 minuutti ja sit se ALKAA! Ollaan ihan juhlahumussa täällä jo! Viinat on korkattuna ja magnumit valmiina! ;)

H.S. Kertoi Facebookissa:

Uskomaton fiilis ja tunnelataus tähän päivään, Valtakunnanjohtaja jalostaa jopa maanantaista mahtavan päivän!

J.H. Totesi Pekan kunniaksi kainsainvälisellä kielellä:

Ich wünsche meinem Führer alles Gute zum Geburtstag! Jeder – aufstehen!

Juhlamun keskellä on aikaa myös rauhallisempaan Pekan muisteluun, kuten eräs henkilö Facebookissa totesi:

Hiljentykäämme mestarin muiston ja syntymän ihmeen äärellä.

M.O. Totesi Pekasta Facebookissa näin:

Siitä täytyy Pekalle antaa ISOT rispektit että hän uskalsi olla täysin aidosti oma itsensä vaikka panettelijoita ja selkäänpuukottajia löytyi, Pekka viittas kintaalla.

M.M. Muisteli Facebookissa:

Tuli itte kans joskus juteltua puhelimessa Pekan kanssa. Nostettiin myös malja, puhelimen välityksellä  …en nyt muista mille se malja nostettiin kun olin melko tuiskeessa, kuten oli kyllä Pekkakin…

N.B. kertoi:

Sammuin bunkkerin sohvalle LOL !

Kävelttin kerra Pekan kanssa Naantalissa, etsiessä jotakin mukavaa baaria missä saisi pirisettä päivään, ja vastaan tuli nuori naikkonen lastenvaunujen kanssa. Pekka hymyili lapsoselle ja kysyi äitöseltä lapsen ikää, johon nainen vastasi muistaakseni 2v. Pekka kertoi naiselle että hänellä on samanikäinen mukula kakkosvaimonsa kanssa ! Naimisissahan Pekka tietysti oli vielä “ykkösvaimon” kanssa !

Ensimmäisen kerran oli tarkoitus käydä Valtakunnankansliassa, soitin Pekalle että mikä se osoite olikaan (oli aikomus ottaa taksi Turun linja-autoasemalta), Pekka sanoi “Ilmoitatte vain että Valtakunnanjohtajan luokse, kyllä ne tietää!” – Näin tapahtui, ilmoitimme taksikuskille saman ja hän hymyili ja ajoi oitis oikeaan osoitteeseen!

synttaritItse syntymäpäivänä, 20.5. maanantaina, Mesikämmen julkaisi Kai M. Aallon juhlapuheen valtakunnanjohtajan kunniaksi.

Tämän jälkeen syntymäpäiväjuhlien kommenttien virrasta poimittua:

N.N.: Hyvää syntymäpäivää valtakunnan Johtaja Pekka Siitoin. Todelliset suurmiehet ei kuole koskaan.

Kymenlaakson Esoteeris-Mytologisen seuran Anshelm Ingemar von Weltheim: Hyvää syntymäpäivää Mestari Pekka Siitoin.

Mikko Pöyhönen: TULIN. NÄIN. SIITOIN.
Hyvää kuudettakymmenettä yhdeksättä syntymäpäivää, valtakunnanjohtaja!

N.N.: Hyvää syntymäpäivää valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin! Joka mies ylös!

N.N.: Pullo haettu. Naps, glung glung… Tiukka irvistys. Iltapäivä menee Pekan kirjoja selatessa ja kossua juodessa. Saattaa olla, että illalla täytyy hakea lisää juotavaa samalla kun käyn huorissa. Hyvää syntymäpäivää herra Valtakunnanjohtaja!

Ruoveden Hengentieteen Seura:

Ruoveden hengentieteen seura kunnioittaa suuren johtajan syntymäpäivää jälleen kynttilän polton merkeissä vanhan valokuvan vieressä. Mukana myös vielä toistaiseksi korkkaamaton klassikko, joka odottaa 88 vuotispäivää ennen korkkaamistaan. Hyvää syntymäpäivää johtajista suurin. Vaikka ruumiillinen muotosi on poistunut keskuudestamme, henkesi elää ja voi hyvin tässä maailmassa. 14 kertainen eläköön huuto johtajallemme PEKKA SIITOINILLE: ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN!

ruovedenhengentieteenseuranjuhlat

Ruoveden Hengentieteen Seura laittoi Mesikämmenelle privaatisti vielä seuraavan ennenjulkaisemattoman kuvan Pekasta ja halusi silläkin osoittaa kunnioitustaan Pekalle hänen syntymäpäivänään.

ruovesi2

N.N.: Hyvää Johtajan syntymäpäivää kaikille alan harrastajille!

maljamestarilleN.N.: totesi pöytäviinapullon kuvan kera: Malja mestarille.

Kymenlaakson Esoteeris-Mytologisen Seuran Anshelm Ingemar von Welheim totesi kuvan kera:

Koskaan en ehtinyt maailmallista olomuotoasi tapaamaan, enkä telefooninkaan kautta keskustelemaan. Onneksi meillä hengentieteen miehillä on aina keinomme pitää yhteyttä vaikka raskaan hautapaaden taakse. Pekka Siitoin on suurin, minun rakas Mestarini. Hyvää syntymäpäivää, Mestari.

Terveisin,

Anshelm Ingemar von Weltheim 
Hierofantti, KEMS

anshelmjuhlapaivana

N.N. totesi Pekka Siitoin überpartyremix-linkin myötä: LET´S KERPATAAN!! Metsi joraa jo niinkuin kukaan ei näksi.

pekalleM.O. laittoi oheisen kuvan ja totesi: Tää olis varmasti Pekan mieleen.

Eräs juhliin osallistuja kommentoi, että Pertti Jarla tuntui sivuavan Pekan syntymäpäivää viimeisimmässä Fingerpori-stripissään. Mesikämmen muistuttaa tässä yhteydessä Jarlan selvistä Pekka-stripeistä ja Jarlan Siitoin-kokoelmasta.

Kai M. Aalto: Aivan kuten me tänään täällä muistamme Taistelutoverimme, Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoinin syntymää Valoksi Suomen ja koko Pohjolan maiden kansoille vuonna 1944, on meidän Sinivalkoinen Isänmaammekin varmasti muistava ikuisen tulen loisteessa Isänmaanrakkauden uhrialttarilla niiden rohkeiden, pelottomien ja ennenkaikkea periksiantamattomien miesten ja naisten nimet, jotka yhä näinäkin päivinä jaksavat kaikesta painostuksesta huolimatta uhrata sielunsa, sydämensä ja tarvittaessa vaikka henkensä, rakkaan Sinivalkoisen Asiamme puolesta.

Eläköön Isänmaa!

N.N.: Muinaissuomalaiset loitsut joissa mato laitetaan teipillä korvaan olkoot iäti kanssasi!

N.N.: Oi lehmä, Sinuun minä luotan!

N.N.: Pekka Siitoin meitä johtaa, meidät hän voittoon vie!

Kymenlaakson Esoteeris-Mytologisen Seuran herra Joutsi, hypnoottis-magneettisen katseen vuoden 2011 pronssimitalisti totesi:

Cattle die, kindred die,
Every man is mortal:
But the good name never dies
Of one who has done well.

Cattle die, kindred die,
Every man is mortal:
But I know one thing that never dies,
The glory of the great dead.

Hávamál, 76-77.

“Mutta tällä hetkellä me olemme viikinkejä!”

N.N. totesi: Mun äiti sano aikoinaan, et Siitoinfanaatiikot on semmosia, et ne vaatii kylmän pullon, mis on pitkä kaula ja vesitiivis korkki.

Feles Molesta-blogin pitäjä kirjoitti Pekan kunniaksi seuraavan heksametrimittaisen pienoisjuhlarunon:

Natalem magni ducis omnes nunc celebrent et
ampullas varias patefiant festiviter. Recte
hymnos miros concantate ut iam audiat orbis
quanta est Pekkae magni observantia nostra.

Vapaa ja kömpelöhkö suomennos:

Juhlikoot nyt kaikki suuren johtajan syntymää ja
avautukoot iloisesti erilaiset pullot. Oikein
laulakaa ihmeellisiä hymnejä jotta maailma nyt kuulisi
kuinka suuri on kunnioituksemme mahtavaa Pekkaa kohtaan.

marjapiirakkaN.N.: Onnea Pekalle. Vaikka ihminen kuolee, syntymäpäivää ei häneltä silti voida koskaan ottaa pois ja se taitaakin olla ainut asia jonka jokainen omistaa ikuisesti. Onnea viel kerran sinne jonnekkin!!!

N.N.: Marjapiirakka pöydässä ja juomat lämpösenä. Juhlat alkakoon. Parveke auki!

Sakarias Lehtomäki:

HYVÄÄ VALTAKUNNANJOHTAJA PEKKA SIITOIMEN SYNTYMÄPÄIVÄÄ KAIKILLE SUORASELKÄISILLE SUOMEN KANSALAISILLE! SE, JOKA EI TÄTÄ MERKKIPÄIVÄÄ VIETÄ, VISKATTAKOON JALKAPUUHUN HÄPEÄMÄÄN KOKO LOPPUPÄIVÄKSI!

VALTAKUNNANJOHTAJA PEKKA SIITIN ON TOTISESTI SUOMEN SUORASELKÄISIMPIÄ IHMISIÄ KAUTTA AIKAIN.

Halthan kommentoi musiikkilinkin kera: Hyvää syntymäpäivää, mestari Siitoin.

N.N.: Hellvetin hyvää syntymäpäivää valtakunnanjohtajalle sinne Valhallaan.

Turun Hengentieteen Seura: Turun Hengentieteen Seura viettää tänään Mestari Siitoinin syntymäpäivää. Demon est Deus inversus, Christus verus Luciferus! 666/777.

N.N.: Ja siitä merkkipäivän kunniaksi.

N.N.: Pekka Siitoin-kanava Twitterissä.

N.N. kommentoi Tribute to Pekka Siitoin-videota: Itkin kun ekan kerran ton videon katoin.

Mesikämmen kommentoi edellistä Pekka-tribuuttivideota: Tuli tuosta mieleen Historioitsijan kommentti Valtakunnanjohtajan elämä-alasivun vuoden 2003-postiin:

Oli Pekan aatteesta mitä mieltä tahansa, voi ainakin sanoa, että Siitoin oli mies, joka eli. Monella vanhalla ihmisellä on hämmästyttävän vähän kerrottavaa elämästään. On käyty töissä, säästetty rahaa, käyty Ruotsin-risteilyllä ja pukeuduttu farkkuihin. Sitten yllättäen huomataan, kuinka elämä on kuljettanut viimeiseen risteykseen. Viimeisten henkäysten aikana mielessä käy, kuinka sitä onkaan tultu elettyä elämä kulissina.

Siitoin oli henkilö, joka tanssi tässä tavallisten ihmisten harmaassa kulississa. Siitoin oli kuin taulu valkoisella seinällä. Kaikki eivät voi olla tauluja, koska silloin ei olisi seinää mihin niitä naulata, eikä kaikista tauluiksi olekaan. Siitoimesta oli. Me muut olimme näyttämö, jossa Siitoin ihastutti ja vihastutti. Jokaiselle tulee varmasti hetkiä, jolloin hän toivoisi voivansa heittää joutavat velvollisuutensa ja olla Pekka Siitoin. Olla tähti.

pelitribuuttiKun Pekan esikoinen kuoli traagisessa onnettomuudessa, Pekka lausui jotenkin niin, että on se harmillista, että lahjakas poika kuoli, kun rannan puliukot elävät aina vaan. Myös Pekalle olisi suonut pidemmän elämän. Mutta ehkä elämä parrasvaloissa polttaa kynttilää kahdesta päästä. Eikä elämän määrää voi mitata vain vuosissa. Marilyn Monroe, Elvis Presley, Michael Jackson ja Pekka Siitoin elivät kaikki varmasti pidempään kuin minä tai sinä. Me vain pääsääntöisesti olemme – he elivät”.

A.L. teki Pekalle videopelimaailmatribuutin. Ohessa siitä kuva.

N.N.: Pekka oli todellista.

pekkabaphoswatiN.N. laittoi oheisen kuvan ja totesi: Hail Pekka!

J.R. kävi Pekan haudalla ja lähetti sieltä kuvaterveiset.

pekanhaudallaV.M.: Hyvää syntymäpäivää sinne Tuanpuoleiseen, Pekka Siitoin. Näin on marjat.

Vlad Pajari os Tepeesi muistutti siitä, että Kansallinen Liittoneuvosto strikes back.

niilirosae5Ötöpesän jengissäkin oltiin juhlatunnelmissa ja Pekalle oltiin ostettu oikein ruusuja. Jengin juhlapostissa todetaan mm. näin: Tänään vietetään Pekka Siitoimen 69:ttä syntymäpäivää. Vaikka Mestari Siitoin onkin nykyään sub rosae, niin hänen poliittis-okkultistinen perintönsä elää vielä tänäänkin.

N.N.: Meikäläinen ei alkohoolia käytä, joten skoolaan limukalla hakaristimukissani. Heil! :)

J.N.: Takana kuusi tuntia turkkilaista musiikkia. Nyt todella tarvitaan uskoa, voimaa ja rohkeutta. Ja vielä yksi siirappipurkillinen kiljua (joskin nautin sitä vermutilla maustettuna).

Juhlien loppusuoralla Ruoveden Hengentieteen Seuran edustaja vielä totesi: 1h 19min jäljellä juhlahumua, vielä on matti myöhäsilläkin aikaa onnitella Valtakunnanjohtajaa. Kiljumukit kattoon ja pihalle marssiin, tähän aikaa vuodesta ei pitkä ruohokaan vielä ole esteenä kunniamarssille.

Ilmari Pöyhönen totesi kuvan kera: Ilta saavutettu huippuunsa mahtavan kauniissa seurassa kirkasta juomaa maistellen ja irstaillen Johtajan hengen ollessa vahvasti läsnä. Hyvää ja kirkkainta syntymäpäivää, oi johtaja Pekka Siitoin! Hautaan asti!

poyhosenpullo2

Pekan henki elää!

– – –

Loppuun vielä Facebookin Pekka Siitoimen syntymäpäiväjuhlat-ryhmän gallupin tämänhetkisiä tuloksia:

Jos Pekka olisi elossa niin mitä antaisit hänelle syntymäpäivälahjaksi?

7: Kossupullon / 7: Itsetekemääni kiljua / 4: Aikuisviihdelehden / 4: Respectia / 3: Kirjan / 2: Ässäs-arvan / 2: Muumipappa-pehmolelun / 1: Viskipullon / 1: Musiikkitallenteen / 1: Lounaan.

Paras juoma juhlaan?

23: Kilju / 8: Kossu / 6: Vodka / 2: Chymos minttu 50% / 1: Jaloviina / 1: Olut / 1: Pontikka / 1: Pirtu / 1: Gambina.

Julistatko Pekan syntymäpäivää myös jotenkin rituaalisesti?

15: Esoteerisiä salaisuuksia / 7: Ehkä / 6: THS:n jäsenenä, kyllä näin on marjat / 4: Teen minimalistisen impromptu maljarituaalin / 2: En.

Aiotko pikeutua juhlahumuun sotilasunivormuun?

18: Pukeutuisin, jos sellainen olisi / 6: Ilman muuta / 5: Riittääkö pelkkä kypärä ja kaasunaamari?

Aiotko vetää juhlan kunniaksi lipun salkoon?

14: Joka mies ylös! / 12: Ei ole mahdollisuutta, muuten kyllä / 8: Vedän itseni salkoon / 1: Kyllä.

Hailaatko 20.5. Pekan kunniaksi kohti Naantalia?

21: Monta kertaa / 4: Ilman muuta / 3: Ehkä / 1: En.

Parasta musiikkia juhlaan?

20: Nauravat natsit / 8: Horst Wessel / 4: Rivologi: Sexuaalisuus ja Saatanan palvonta / 4: Turkkilainen musiikki / 2: Pekka Peloton (Tappi Suojanen orkestereineen) / 1: Johnny Rebel / 1: Pekka Siitoin überpartyremix / 1: Pekka Siitoin built my Panzerwagen.

Onko huomenna krapula?

6: Amatöörit kärsii kanuunasta / 6: ei / 4: Fiftysixty / 2: Pieni /2: Käsittämätön. Vlad Pajari os Tepeesi kommentoi kysymykseen osuvasti Naurivien Natsien kappaleella Kestettävä on.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hyvää syntymäpäivää valtakunnanjohtaja! (Kai M. Aallon juhlapuhe 2013).

Das Fest V! 300 postia Pekka Siitoimesta!

Mietteitä valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimesta (Leon Kosmos blogissaan Lemurian Kosminen Muna, 2011).

Pekka Siitoin oli hieno mies (Kaasu-Vatanen blogissaan Aamutähti, 2011).

Read Full Post »

Tämä posti kuuluu Mesikämmenen blogin alasivuun Valtakunnanjohtajan elämä, jossa Pekka Siitoimen elämää esitetään kronologisesti aikajalla.

– – –

1977

Helmikuu

karjala1Nykyposti julkaisi Pekasta ja hänen porukoistaan helmikuun alussa jutun otsakkeella ”Nykyposti uusfascistien sotaharjoituksissa. Palautamme Karjalan takaisin Suomelle!” (SUPO:n 50v. Kirja, s. 270, Mesikämmenen arkistot).

15.2. on Turun Hengentieteen Seuran vieras- tai jäsenkirjaan merkitty seuran viimeinen kokous. Aiheeksi on merkitty “maalaus talkoot + vapaa keskustelu”. Siitoin on merkitty kokouksen puheenjohtajaksi. Hänen lisäkseen paikalla on ollut kolme muuta henkilöä (Mesikämmenen arkistot).

16.2. Aamulehti kirjoitti otsikolla ”Natsipaukku” Siitoimesta ja hänen ryhmistään. Jutussa todettiin mm. näin: ”Toisaalta viranomaisten passiivisuus asiassa on ollut ymmärrettävää; psykiatria ei liene ulkoministeriön keskeisin toimintapiiri” (Mesikämmenen arkistot).

22.2. klo 18.00 on Turun Hengentieen Seuran vieras – tai jäsenkirjaan merkitty Pegasos-seuran kokous. Aiheeksi on merkitty “vapaa keskustelu”. Puheenjohtajaksi on merkitty Siitoin. Paikalla on Siitoimen lisäksi ollut kolme muuta henkilöä, mm. Lehtonen (Mesikämmenen arkistot).

Näihin aikoihin Hymy julkaisi Siitoimesta ja hänen ryhmästään jutun otsikolla ”Taisto Sinisalolle soitellaan. Sinut tapetaan Taisto!” Juttu käsitteli vasemmistolaisen Sinisalon Siitoimen porukoilta saamiaan uhkailusoittoja yms. (Mesikämmenen arkistot).

sinuttapetaantaisto1Joskus näihin aikoihin Esa Taberman ja Timo Pekkala liittyivät IKR:n. Taberman todisti nähneensä pian tämän jälkeen Pekan Vehmaan huvilalla seuraavaa: ”1977 näin itsekin ko. mökillä Pekkalan kanssa aika hurjan kohtauksen (Siitoin harjoitti seksiä pöydän päällä hyvin lihavan Rakel-nimisen “opetuslapsensa” kanssa rumpujen päristessä!) Muukalaislegioonassa ollut Pekkalakin äimistyi!” (Mesikämmenen haastattelu: Esa Taberman puhuu!)

Maaliskuu

15.3.-päivämäärä mainitaan Turun Hengentieteen Seuran vieras- tai jäsenkirjan viimeisellä sivulla seuraavasti, todennäköisesti aivan saman vuoden lopussa tehdyssä merkinnässä: “NATSISMI LOPETTI KOKOUKSET 15.3.-77 JA VANKILA KUTSUU MEITÄ JOULUKUUSSA -77. NM. KURSIIVI MURHAPOLTTO. PS. OLIN SYYTÖN.”

Huhtikuu

Näihin aikoihin Pekan toiminnasta kerrottiin NSAAP:n julkaisussa NS-Bulletinissa. Pekka sai paljon kannustavia yhteydenottoja ja oli tyytyväinen asiasta (SUPO:n 50v. Kirja, s. 273).

Toukokuu

vappumarssiturussa8.5. Kansan Uutiset otsikoi Pekan ja porukoittensa vappumarssista: ”Hakaristimiehet marssilla Turussa” (Mesikämmenen arkistot).

9.5. Tuomittiin Nauvossa Siitoimen ryhmiin kuulunut Veli Antti Sipilä kissan elävältä keittämisestä. Kansan Uutiset julkaisi 4.2. 1978 asiasta jutun, jossa kerrottiin mm. näin: “Siitoinin kirjoissa kuvailluista rituaaleista ainakin joitakin on kokeiltu myös käytännössä. Siitoinin järjestöihin kuulunut insinööri Veli Antti Sipilä tuomittiin 9.5. 1977 Nauvon kihlakunnanoikeudessa kolmen jaloistaan sidotun kissan elävältä keittämisestä. Oikeuden pöytäkirjojen mukaan Siitoin oli toiminut rituaalissa asiantuntijana ja oikeudessa hän vahvisti rituaalin noudattaneen julkaisemassaan teoksessa Musta magia I selostettua kaavaa” (Mesikämmenen arkistot).

10.5. Tiedonantaja otsikoi Pekan ja porukoittensa vappumarssista: ”Rauhansopimusta rikotaan, hallitus vaikenee”. Samassa numerossa lehti otsikoi myös ”Yleisradio mainosti fasisteja” (Mesikämmenen arkistot).

20.5. Pekka täytti 33 vuotta.

Heinäkuu

belgiaiskansi20071977Pekka matkusti neljen hengen ryhmänsä kanssa kanssa Belgiaan Vlaamse Militant Ordern (VMO) järjestämään uusnatsijärjestön kolmipäiväiseen tapaamiseen Diksmuidiin. Oppaina heillä oli kokeneemmat ruotsalaiset kontaktinsa. Pekka ja porukkansa esiintyivät univormuissa, mikä oli kiellettyä ja minkä vuoksi heidät pidätettiin. Joitain heidän matkalta ostamia tavaroita takavarikoitiin (SUPO:n 50v. Kirja, s. 273, Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, s. 57).

20.7. Ilta-Sanomat uutisoi: ”Natsijuhlat Belgiassa. 4 suomalaista pidätettiin” (Mesikämmenen arkistot).

21.7. Demari otsikoi ”Uusnatsien juhlanloppu putkassa”. Samana päivänä Aamulehti otsakoi ”Suomalainen natsiryhmä putkaan Belgiassa”. Turun Päivälehti otsikoi samana päivänä: ”Siitoin ‘puolusti’ aatettaan nyrkein” (Mesikämmenen arkistot).

Elokuu

pekkajaliautolla12.8. Kansan Uutiset uutisoi: ”Fasistit aikovat marssia Kotkassa ensi sunnuntaina” (Mesikämmenen arkistot).

15.8. Kansan Uutiset otsikoi: ”Sisäministeriö kielsi Kotkan fasistimarssin” (Mesikämmenen arkistot) .

16.8. Kansan Uutiset otsikoi: ”Fasismi ei ole naurun asia” (Mesikämmenen arkistot).

16.8. Turun Päivälehti kertoi: ”Pekka Siitoin ajeli yksin autolla Kotkassa” (Mesikämmenen arkistot).

24.8. Tiedonantaja uutisoi: ”Turun poliisi salli taas natsiesiintymisen” (Mesikämmenen arkistot) .

27.8. Turun Sanomat otsikoi “Uusnatsien kieltäminen valmisteilla” (Mesikämmenen arkistot).

Samoihin aikoihin myös Puolan reserviläisjärjestön viikkolehti Za Wolnose i Lud kirjoitti Siitoimesta ja hänen porukoistaan, muistuttaen Pariisin rauhansopimuksesta (Mesikämmenen arkistot).

Syyskuu

9.9. Kansan Uutisten Turun toimistoon lähetettiin pommipaketti. Lähetyksen takana oli Pekan ”varavaltakunnanjohtajaksi” nimittämä kotkalainen varastomies. Pommi oli suutari, mutta tapaus sai viranomaiset muuttamaan näkemystään siitä, että Siitoimen ja hänen ryhmiensä toiminta ei ollut vain kovaäänistä ja provosoivaa, harmitonta puuhastelua. Tämän kautta sai alkunsa Siitoimen järjestöjen lakkauttamisen valmistelu (SUPO:n 50v. Kirja, s. 274).

12.9. Kansan Uutiset raportoi “Rikospoliisi jatkaa Turun pommipaketin lähettäjän etsimistä” (Mesikämmenen arkistot).

20.9. Suomen demokraattisen nuorisoliiton Vaasan piirijärjestön toimistoon lähetettiin pommipaketti (Mesikämmenen arkistot).

Lokakuu

Veckans Puls tekee Siitoimesta ja hänen ryhmästään kohua herättävän puolen tunnin ohjelman Vehmaalla (Mesikämmenen arkistot).

rhodesiaSamaan syssyyn nousi soppa myös IKR:n lehtisten pohjalta, joissa värvättiin työttömiä palkkasotilaiksi Rhodesiaan. Kansanedustaja Mikko Ekorre (kd) teki asiasta eduskuntakyselyn. Uusi Suomi uutisoi asiasta: ”IKR:n lehtisistä eduskuntakysely”. Helsingin Sanomat uutisoi samasta aiheesta otsikolla ”IKR värvää suomalaisia Rhodesiaan palkkasotureiksi” (Mesikämmenen arkistot).

29.10. Seppo Lehtonen ja Timo Pekkala kävivät Tampereella aikeenaan räjäyttää Lenin-museo. Tammikuussa 1978 Tiedonantaja kertoi tästä seuraavaa: ”Pekkala kertoi keskiviikkona Helsingin raastuvanoikeudessa Siitoimen suunnitelmista räjäyttää ja tuhopolttaa kommunistikohteita, mm. puoluetoimistoja ja lehtitaloja. Yksi kohde oli Tampereen Lenin-museo. Pekkalan mukaan yritys epäonnistui 29. viime lokakuuta, kun räjäytyksen yrittäjät eivät kyenneet tunkeutumaan museorakennukseen. Pekkala ja Lehtonen olivat vain maalailleet hakaristeja rakennuksen seiniin”. Lisätarkennus Tampereelle suunnitelluista iskuista on perin mielenkiintoinen: “Käsky räjäyttämiseen oli Lehtosen mukaan ‘tullut Siitoimen välityksellä henkimaailmasta’. Samoin olivat henget määränneet miehet lähtemään heti räjäytyksen jälkeen pakenemaan Tampereelta”. (…) “Samalla matkalla miehet kävivät vielä töhrimässä Kansan Uutisten ja Suomi-Neuvostoliitto-Seuran toimistojen seiniä” (…) “Pekkala kertoi vielä, että Siitoin oli fasistijärjestön johtokolmikon keskusteluissa kannattanut terroritoimintaa kommunistisia lehtiä ja puoluetoimistoja vastaan. Pekkalan mukaan Siitoin oli myös todennut, että ‘kyllä me vielä sen pankkiryöstönkin teemme.’” (Mesikämmenen arkistot). Vuonna 1979 Tiedonantaja tiesi kertoa, että myös Esa Taberman oli Tampereella Pekkalan ja Lehtosen kanssa (Mesikämmenen arkistot).

Marraskuu

4.11. Sisäasiainministeriö lakkautti väliaikaisesti kaikki Siitoimen järjestöt: Turun Hengentieteen Seura, Pegasos-seura, Isänmaa ja vapaus, Isänmaallinen Kansanrintama (Mesikämmenen arkistot).

naantalirob5.11. Aamulehti kirjoitti “Ministeriö kielsi neljä järjestöä”. Helsingin Sanomat kirjoitti samana päivänä: “Fasistijärjestöjen lakkautus voimaan heti. Poliisi haki Siitoinin kotoa kuulusteltavaksi”. Siitoimen seurat kiellettiin kuitenkin vain väliaikaisesti, ei lopullisesti (Mesikämmenen arkistot).

7.11. Helsingin Sanomat uutisoi: “Siitoin perusti uusia yhdistyksiä kiellettyjen tilalle”: “Pekka Siitoin on perustanut Turussa sisäasiainministeriön perjantaina lakkauttaman neljän yhdistyksen tilalle kaksi uutta järjestöä, joiden nimet ovat Suomalainen kansanrintama ja Salainen veljeskunta (…) ‘Salainen veljeskunta’ on Siitoinin mukaan lähinnä mystinen liike, joka jollain tavalla muistuttaa vapaamuurareita. ‘Tulemme perustamaan aina uusia yhdistyksiä lakkautettujen tilalle’, Siitoin sanoi” (Mesikämmenen arkistot).

Näihin aikoihin Risto Tammi liittyi, tai paremminkin soluttautui, Siitoimen porukoihin. Häneen suhtauduttiin varauksella alusta asti (Mesikämmenen: Ihmeellinen Abdullah, osa 1).

iltasanomattulella8.11. Ilta-Sanomissa ilmestyy Kätsyn tekemä pilapiirros Siitoimen porukoista. Kuvassa on teksti ”Pojat, pojat, eipäs leikitä tulella!” Samana päivänä Kansan Tahto kirjoitti otsikolla “Fasismi ja rauhansopimus”: “Rauhansopimuksen määräyksistä huolimatta fasistiset järjestöt näyttävät olevan aivan luvallisia. Niiden jäsenet saavat esiintyä julkisesti hakaristiunivormuissaan, levittää aineistoaan ja pitää aseharjoituksiaan (Turku). He saavat lähetellä kirjepommeja (Vaasa) ja uhkauskirjeitä tai vaatia valtakunnanrajojen siirtämistä, kommunistien ‘listimistä’ tai värvätä miehiä rotusortajien palkkajoukkoihin (Kemi). Viranomaiset vain levittelevät käsiään, oikeuskansleri ei ole tietääkseenkään ja hallitus on vaiti. Näinkö meillä rauhansopimusta noudatetaan?” (Mesikämmenen arkistot).

15.11. Tiedonantaja kertoi “Hakaristimiehet liikkeellä: Kirjapaino Kursiivin seinät töhrittiin”: “Tapaus osoittaa, että sisäministeriön päätöksestä huolimatta maamme fasistit jatkavat toimintaansa”. Lehdessä kerrottiin myös, että Kursiivin työläiset olivat “huolissaan äärioikeiston hyökkäyksistä”: (…) “hyökkäykset ovat jopa kohdistuneet suoranaisesti joihinkin työntekijöihin, mm. autolähetti on yritetty suistaa tieltä ja lehden yökuljettajan pääsy kirjapainoon on yritetty estää väkivalloin” (Mesikämmenen arkistot).

16.11. Pekan mukaan Seppo Lehtonen erotettiin IKR:stä näihin aikoihin: “Lehtonen seikoili jo monta kuukautta ennen tapahtumaa [Kursiivin iskua] ja hänet erotettiin puolueesta 10 päivää ennen Kursiivin tuhopolttoa. Hän tulkitsi sen epäluottamuslauseeksi, että häneen ei luoteta puolueessa, koska hän ei ole tarpeeksi rohkea, ja meni ja teki tämän jutun yksinään. Me ei tiedetty asiasta mitään” (haastattelu Bambi-lehdessä 3/1983, Mesikämmenen arkistot).

17.11. Naantalin raastuvanoikeus vahvisti sisäasianministeriön 4.11. tekemän päätöksen Siitoimen järjestöjen lakkauttamisesta (SUPO:n 50. kirja, s. 274-275).

18.11. Turun Omakotilehti kirjoitti: “Pekka Siitoimen usko fasisti-ideologiaansa on järkkymätön” (Mesikämmenen arkistot).

murhapolttojapommi26.11. Kommunistien Tiedonantaja-lehteä painavaan kirjapaino Kursiiviin iskettiin Helsingissä lauantain vastaisena yönä (Mesikämmenen arkistot).

27.11. Kansanuutiset kirjoitti: “Helsingin Lauttasaaressa sijaitsevassa Kursiivi Oy:n kirjapainossa yritettiin lauantain vastaisena yönä murhapolttoa. Kirjapaino sytytettiin tuleen ja kirjapainoon oli sijoitettu pommi, jonka armeijan pioneeriosasto ehti purkaa ennen räjähdystä (…) Oletettavasti viime aikoina toimintaansa tehostaneiden fasistien toimesta tehty murhapoltto vaurioitti mm. Kursiivi Oy:n kirjapainon paperivaraston ja kaksi offset-konetta” (Mesikämmenen arkistot).

27.11. Karjalainen kirjoitti: “Helsingin palolaitos sai asiasta tiedon aamulla klo 6.18, ja useista palopesäkkeistä sytytetty palo saatiin pian hallintaan (…) Rikoksen tutkintaa varten on perustettu laajapohjainen tutkijaryhmä, johon kuuluu tutkijoita ja asiantuntijoita keskusrikospoliisista, Helsingin rikospoliisista sekä eräistä muista poliisipiireistä. Poliisi ei tutkimusten tässä vaiheessa anna tutkijaryhmän nimiä julkisuuteen. Asian johdosta on tiettävästi oltu yhteydessä myös sisäministeriöön. Suojelupoliisi tutkii myös tapausta” (Mesikämmenen arkistot).

27.11. Eteenpäin kirjoitti: “Lehden mukaan vahinkojen suuruudet ovat 1,5-2 milj. markkaa. Vakuutukset kattavat ne vain osin (…) Iisalon mielestä palo on poliittista sabotaasia, ja hän katsoi sen johtuneen siitä, että Tiedonantaja on käsitellyt sivuillaan kaikkein laajimmin ja yksityiskohtaisimmin fasistien toimintaa Suomessa. Lauttasaaressa Veneentekijäntie 2:ssa sijaitsevan Kursiivin seiniin oli Iisalon kertoman mukaan töhritty kaksi viikkoa sitten hakaristejä, ja tämän jälkeen pari päivää myöhemmin oli Tiedonantajan toimitukseen tullut soitto, jossa ilmoitettiin, että lähiaikoina Kursiivi aiotaan räjäyttää ilmaan” (Mesikämmenen arkistot).

27.11. Turun Sanomat uutisoi: “Veneentekijäntie 2:ssa sijaitsevan Kursiivi Oy:n palon havaitsivat Merimiesammattikoulun oppilaat, jotka herättivät kirjapainon talonmiehen. Tällöin kirjapainossa oli jo savua niin, ettei sinne ollut menemistä. Talonmies hälytti palokunnan kello 6.18″ (Mesikämmenen arkistot).

27.11. Helsingin Sanomat kirjoitti: “Lehti katsoo, että murhapoltto oli poliittinen sabotaasi ja johtui lehden puuttumisesta laajalti fasistien toimintaan Suomessa. Samaa varhempaa sarjaa on toimituksen mukaan Vaasassa SDNL:n toimistoon lähetetty kirjepommi (…) Kursiivin latomo ei vaurioitunut palossa. Pahimmat vauriot kärsi kaksi offset-konetta. Iisalon mukaan Tiedonantajan painamiseen voidaan käyttää vanhoja rotaatiokoneita” (Mesikämmenen arkistot).

27.11. Uusi Suomi kirjoitti: “Helsingin palolaitoksen saapuessa paikalle tuli oli jo ehtinyt levitä pohjakerroksesta olevasta lehtipainosta toisessa kerroksessa sijaitsevan latomon porraskäytävään. Kahden offsetpainokoneen lisäksi palossa tuhoutui kirjapainon paperivarasto. ‘Jos tuli olisi ehtinyt levitä laajemmalle, olisi räjähdysvaara ja ihmishenkien menetys ollut mahdollista. Talossahan asuu talonmies perheineen’, kertoi Tiedonantajan päätoimittaja Urho Jokinen (…) Päätoimittaja Jokisen mielestä kirjapainon palo oli poliittinen murhapoltto. ‘Vastaaanlaista ei ole sattunut Suomessa 1930-luvun jälkeen’ (…) Jokisen arvelujen mukaan paloa oli sytyttämässä useita henkilöitä. ‘Palopesäkkeitä löydettiin ainakin kolme. Taloon oli luultavasti murtauduttu ikkunan kautta. Yön aikana talon ulkoseiniin oli ilmestynyt uusia hakaristejä’” (Mesikämmenen arkistot).

ukk27.11. Presidentti Urho Kekkonen mainitsi SKDL:n vaalijuhlassa Kulttuuritalolla seuraavaa: “Eräiden viimeaikaisten ilmiöiden vuoksi katson tarpeelliseksi todeta, että Suomi ei ole fasistien isänmaa enkä minä fasistien presidentti”. Vaalijuhlissa oli poikkeuksellisen tiukat turvallisuusjärjestelyt (Mesikämmenen arkistot). Pian tämän jälkeen Tiedonantaja uutisoi äärioikeiston raivostuneen presidentti Kekkosen fasismin vastaisesta lausunnosta: “Suomen äärioikeisto on katkerana ottanut vastaan tasavallan presidentti Urho Kekkosen lausunnon, jossa tämä totesi ‘ettei Suomi ole fasistien isänmaa enkä minä fasistien presidentti’ (Mesikämmenen arkistot).

28.11. Ilta-Sanomat kertoi poliisien olevan “terroristin jäljillä”. Kansan Uutiset otsikoi: ”Kursiivin polttajat karkuteillä”. Saman päivän aikana poliisi teki ensimmäisen pidätyksen. Pidätetty on Timo Pekkala, IKR:n koulutuspäällikkö, joka on aiemmin palvellut mm. muukalaislegioonassa (Mesikämmenen arkistot).

kekkonentahtaimessa29.11. Ilta-Sanomat uutisoi otsikolla “Pidätyksiä Kursiivin palossa. Poliisi tutkii televisionauhaa” (Mesikämmenen arkistot).

29.11. IKR pitää Siitoimen liiketiloissa kokouksen. Tiedonantaja lehti tiesi kertoa tästä 10.1.1978 seuraavaa: “Poliisin tietojen mukaan Siitoinin liikkeessä pidettiin tiistaina 29. marraskuuta eli kolme päivää tuhopolton jälkeen kokous, jossa oli joitakin Siitoinin lähimpiä miehiä. Selvityksen mukaan juuri Siitoin oli tässä tilaisuudessa vaatinut kommunistien toimintapisteitten tehokasta häirintää. Häirintä olikin tähän aikaan hyvin vilkasta. Moniin SKP:n ja muiden demokraattisten järjestöjen toimistoihin ja tilaisuuksiin tuli soittoja tai kirjelappuja, joissa uhattiin räjäytyksillä ja yksityisiin ihmisiin kohdistuvalla väkivallalla. Kokouspäivänä eli 29. marraskuuta Siitoinin johtamat fasistit häiritsivät Turussa järjestettyä rauhanmarssia” (Mesikämmenen arkistot).

pravda29.11. Pravda kirjoitti Kursiivin iskusta (Mesikämmenen arkistot).

30.11. Tiedonantaja uutisoi, että “fasistit uhkaavat uusilla terroriteoilla”. Jutunteon aikaan oli Kursiivin iskun johdosta pidätetty yksi henkilö ja useita oli kuulusteltu. Rikospaikalta oli löytynyt Siitoimen firman mainosteippiä ja Siitoimelle myötämieliset tahot olivat tehneet uusia pommiuhkauksia. Samassa lehden numerossa kerrottiin myös Pravdan uutisoineen Kursiivin iskusta, Tauno Palon olleen iskun vuoksi järkyttynyt ja Hannu Salaman lahjoittaneen Kursiiville 500mk (Mesikämmenen arkistot).

30.11. Helsingin Sanomat otsikoi: ”Kursiivin palo: Turun fasistien jäsen pidätetty”. Tekijä mainittiin taustavaikuttajaksi. Samassa numerossa otsikoitiin myös ”Kursiivin polttajien haku ulottuu yli Etelä-Suomen”, ”Meidän perhe oli kuolemanvaarassa” (Mesikämmenen arkistot).

Joulukuu

1.12. Tiedonantaja otsikoi: ”Oikeuskansleri lupaa: Fasistien taustavoimat tutkitaan”. Samassa numerossa kerrotaan eduskunnalle tehdystä kyselystä, jonka allekirjoitti kolmisenkymmentä kansanedustajaa. Kysely koski sitä, millaisiin toimiin hallitus aikoo ryhtyä fasismin vaaraa vastaan. Lehti uutisoi myös Kursiivin iskun takia järjestetyistä rauhanmarsseista Turussa, Tampereella, Helsingissä, Kemissä ja Oulussa. Lisäksi lehdessä on juttu otsikolla ”Järjestöiltä tulvii kannanottoja. Fasistit saatava lukkojen taakse”. Näihin aikoihin Tiedonantaja uutisoi myös otsakkeella ”Lehtityöntekijöiden vaatimus: Hallituksen estettävä fasistien toiminta”. Samana päivänä Varaylipoliisipäällikkö Kyösti Jousimaa sanoo, ettei Pariisin rauhansopimus päde Suomessa fasistien toimintaan nähden. Saman päivän aikana pidätetään kaksi uutta epäiltyä, joista toinen on Seppo Lehtonen (Mesikämmenen arkistot).

2.12. Tiedonantaja tiesi kertoa, että Kursiivin iskuun liittyen oli tehty kolme pidätystä (Mesikämmenen arkistot).

3.12. paljastui, että Pekka oli valehdellut Lehtoselle alibin. Myös Timo Pekkala muutti kertomustaan tapahtuneesta (Mesikämmenen arkistot).

20.12. Ilta-Sanomat kertoo: “Siitoinille syyte myös aseellisen toiminnan valmistelusta”. Jutussa todettiin myös, että “poliisi odotti istuntohuoneistoon mellakkaa. Sitä varten paikalle oli asetettu poliisivartio”(Mesikämmenen arkistot) .

mielentilaa20.12. Kansan Uutiset otsikoi: ”Kursiivin palo: Syytetylle esitetään mielentilatutkimusta” (Mesikämmenen arkistot). Näihin aikoihin Tiedonantaja kertoi Seppo Lehtosesta mm. seuraavaa: “‘Puoluesihteeri’ Seppo Lehtonen on vankilassa ollut hoidettavana psykiatrisella osastolla, jossa hänestä on tehty alustava mielentilatutkimus. Sen mukaan Lehtonen ei muista mitään vuosista, jotka on kuulunut Siitoinin järjestöihin. Hän on ilmoittanut valkoisten muumioiden ja Luciferin vainoavan itseään. Vankilan psykiatrin mukaan Lehtonen on poikkeava ja pitää itseään huomattavasti todellista ikäänsä nuorempana. Psykiatri suosittelee Lehtosta mielentilatutkimukseen” (Mesikämmenen arkistot).

Näihin aikoihin Tiedonantaja uutisoi otsikolla ”Fasistit taas liikkeellä Helsingissä”. Jutussa kerrottiin IKR:n nimissä levitetyistä kovasanaisista Neuvostoliiton ja kommunismin vastaisista monisteista Helsingissä (Mesikämmenen arkistot).

KONICA MINOLTA DIGITAL CAMERAJoulukuussa käynnistyi myös laajan ”terrorikampanjan” ensimmäinen aalto oikeusmurhan estämiseksi. IKR:n nimissä lähetettiin SUPO:on kirje, jossa uhattiin räjäyttää Yleisradio ja suistaa junia kiskoilta ellei Kursiivin iskusta tuomittuja vapauteta. Pommi-iskulla uhattiin myös Rauhanpuolustajia ja Paasikivi-seuraa (SUPO:n 50v. Kirja, s. 275).

31.12. Uusi Suomi teki vuosikatsauksen, ja numeron kannessa oli myös Siitoin (Mesikämmenen arkistot) .

Yleistä

mm12pkPekka julkaisi kirjoittamansa vihkosen Paholaisen Katekismus (Kansallis-mytologinen yhdistys).

Suomen lehdissä alkoi esiintyä juttuja, joiden mukaan Siitoin saisi aseita armeijasta ja rahaa ulkomailta. Pekka tunnustaa ”pikkusummien” saamisia Saksasta ja Yhdysvalloista, mutta Nordlingin mukaan Pekka olisi näyttänyt myös kuitteja suuremmista summista (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, s. 67, Mesikämmenen arkistot).

Kursiivin iskun jälkeen Hymy julkaisi provosoivan jutun, jossa todettiin mm. ”Kursiivin räjähdyksen ainoa hyötyjä oli Tiedonantaja” (Mesikämmenen arkistot).

pum1

Kursiivin iskusta löytyy filminpätkää YLE:n arkistoista.

– – –

Read Full Post »

Das Fest II! 100 postia Pekka Siitoimesta!

Blogin Pekka-posteista sanottua

Mesikämmen-blogi – kirjoittaja on julkaissut parhaan Pekkaa käsittelevän artikkelisarjan, mitä blogistanissa on nähtyNarian

Kertakaikkiaan sellainen folkloristinen pikkujättiläinen, ettei moista voisi kuvitella olevan olemassakaan (…) Ötöpesän jengi on lukenut nämä kaikki, eikä ennen sitä olisi voinut kuunaan kuvitellakaan, että Pekka Siitoimesta olisi missään näin paljon materiaalia. Ja mikä parasta, vapaasti saatavillakin! (…) Ehdottomasti rautaristin, suojaviitan, kumimanttelin ja kaasunaamarin arvoinen teko!Ötöpesän jengi

Vuoden blogistipalkinto ja kiljukanisteripalkinto! Tämä on yleensä vaiettua kulttuurihistoriaa yhdestä Suomen kummallisimmista ja viihdyttävimmistä miehistäJokunen

Blogihan on ollut varsinainen kylttyyriteko. Näiden Pekka-artikkelien taso vaatisi suorastaan niiden sitomista kansien väliin! “Helvetin hyvä”, sanoisi Peksi. Go on!A

Ylivoimaisesti parhain sivusto hengentieteen Mestari Pekka Siitoimesta – B.S. Müller, uudelleen perustetun Turun Hengentieteen Seuran sisäpiirin jäsen

100 Postia

100. Kursiivin isku, osa 4
99. Kursiivin isku, osa 3
98. Kursiivin isku, osa 2
97. Täällä vartioin minä!
96. Kursiivin isku, osa 1
95. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 3
94. Alfauros laittoi asioita kuntoon.
93. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 2
92. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 1
91. IKR:n plörinäksi mennyt Belgian matka 1977
90. “Worshiping the Devil in the name of God”
89. Siitoin-filmi oy, osa 5
88. Siitoin-filmi oy, osa 4
87. Kai M. Aalto puhuu! (osa 2/3)
86. Siitoin-filmi oy, osa 3
85. Turun Hengentieteen Seura, osa 11
84. Turun Hengentieteen Seura, osa 10
83. Turun Hengentieteen Seura, osa 9
82. Pekka ja SMP/SKYP
81. IKR:n plörinäksi mennyt Kotkan marssi 1977
80. Lisähuomioita Pekan mielenosoitustoiminnasta, yms.
79. Pekka ja vappu, osa 4/4
78. Pekka ja vappu, osa 3/4
77. Pekka ja vappu, osa 2/4
76. Pekka ja vappu, osa 1/4
75. Pekan perheonnea
74. Arjalanpaisti ja arjalanpiirakat
73. Kai M. Aalto puhuu! (osa 1/3)
72. Mitä Pekka Siitoin ajattelisi perussuomalaisista?
71. Pekka Siitoin: Jag ska befria Norden!
70. Pekan mietteitä ennen eduskuntavaaleja 1983
69. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 3
68. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 2
67. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 1
66. Pekkagrammi, osa 2
65. Pekka Siitoin ja rock ‘n’ roll
64. Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa
63. Pekka Siitoin Fingerporissa
62. Tulella leikkimisestä
61. Talo, jossa Pekka Siitoin asui (osa 2)
60. Pekka presidentiksi?
59. Kommunismin ja kokoomuksen uhka
58. Valtakunnanjohtaja ja Italia
57. Valtakunnanjohtaja ja Varkaus
56. Kiljukeisari
55. Valtakunnanjohtajan kiljuepisodi
54. Pekka Siitoin -anagrammit ja postyymi Finlandia-palkinto
53. Hyvää uutta vuotta!
52.Turun Hengentieteen Seura, osa 8
51. Das Fest! 50 postia Pekka Siitoimesta!
50. Arkistojen aarteita ja Pekka Siitoin soundboard.
49. Luvassa hypnoottis-magneettista menoa.
48. Turun Hengentieteen Seura, osa 7.
47. Rivologin rodunjalostusta.
46. Turun Hengentieteen Seura, osa 6.
45. Pekkagrammi.
44. Ääretön rakkaus.
43. Siitoin-filmi oy, osa 2.
42. Pekan lähtö.
41. Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi.
40. Pekka Siitoimen shortsit.
39. Hyvät naiset, olette kaikki kauniita!
38. Kassisen perintöprinssi.
37. Mikä erottaa fasistin kommunistista?
36. Mesikämmenen jengi.
35. Pekka Siitoin built my Panzerwagen.
34. Turun Hengentieteen Seura, osa 5.
33. Turun Hengentieteen Seura, osa 4.
32. Seurakuntavaalit.
31. Turun Hengentieteen Seura, osa 3.
30. Turun Hengentieteen Seura, osa 2.
29. Turun Hengentieteen Seura, osa 1.
28. Pentagrammon, clavis, cranium, sciurus, circumferentia, logos, gravis admodum, et diaboli.
27. Siitoin-filmi oy.
26. Mitä Leo Meller sanoi Pekka Siitoimen kuolemasta?
25. Toinen todellisuus.
24. Mitä Pekka Siitoin sanoi Anton LaVeystä ja satanismin historiasta?
23. Pekka Siitoimen iltarukous.
22. Isän valtakunta kuvina.
21. Isän valtakunnan jälkipyykkiä.
20. Pekan parhaat, osa 7.
19. Pekan parhaat, osa 6.
18. Pekan parhaat, osa 5.
17. Pekan parhaat, osa 4.
16. Pekan parhaat, osa 3.
15. Pekan parhaat, osa 2.
14. Pekan parhaat, osa 1.
13. Isän valtakunta.
12. Arkistojen kätköistä.
11. Päivän lainaus ja kysymys.
10. Pekka Siitoin on nykyään vampyyri!
9. Hypnoottis-magneettinen katse ja sen alkuperä.
8. Mitä Pekka Siitoin sanoi äidilleni.
7. Luciferin arkkipiispan nauru.
6. Talo, jossa Pekka Siitoin asui.
5. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 4/4).
4. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 3/4).
3. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 2/4).
2. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 1/4).
1. Should I laugh or cry?

Ja jatkoa seuraa…

Mesikämmenen postit valtakunnanjohtajasta eivät tähän lopu. Postit jatkuvat Kursiivin tapauksen tonkimisella, minkä jälkeen pääsemme Pekan saaman vankeustuomion käsittelyyn, ja sen jälkeen Pekan vankilanjälkeiseen elämään. Materiaalia löytyy vielä hyväksi toviksi eteenpäin. Näiden sadan ensimmäisen postin jälkeiset Pekka-postit löytyvät helposti blogin oikeasta alapalkista “tags”-osiosta sanalla “Pekka Siitoin”. Siitä klikkaamalla löytyy lista kaikista blogin Pekka-aiheisista posteista, mitä tämän 100. postin jälkeen on julkaistu.

Read Full Post »

“Suuri kohokohta oli kun Siitoin osallistui erääseen suureen natsien tapaamiseen Belgiassa vuonna 1977. Pekan osalta kokous ei sujunut aivan toivotulla tavalla. ‘Menimme Flaamischen uusnatsijärjestön kokoukseen Belgiaan. Me menimme sinne univormuissa ja sen kokouksen ajan joka kesti kolme päivää, siellä oli poikkeuslaki, ettei saa esiintyä univormuissa. Sen takia meidät pidätettiin ja univormut takavarikoitiin. Saimme ne sitten myöhemmin takaisin suurlähettilään välityksellä. Vetosimme siihen, ettemme tienneet tästä asiasta'” – Pekka Siitoin Nordlingin ja Koskelan kirjassa Pekka Siitoin, Suomen Führer (1944-2003).

Ilta-Sanomien kansimainos jutusta

Ilta-Sanomat uutisoi 20.7.1977:

“Belgialaiseen poliisiputkaan päätyi neljän suomalaisen uusfasistin osallistuminen belgialaisen natsijärjestön juhliin”.

Demari uutisoi 21.7.1977:

“Suomalaiset uusnatsit olivat pilaamassa maamme mainetta Belgiassa. Neljä suomalaista osallistui belgialaisen natsijärjestön juhliin osallistuen ravintolatappeluun”.

Aamulehti uutisoi 21.7.1977:

“Suomalainen natsiryhmä putkaan Belgiassa (…) Pidätys oli aiheeton, sanoo suomalaisten ryhmää johtanut turkulainen Pekka Siitoin. Hänen mielestään ravintolatappelun aiheuttivat stalinistimieliset valleenit, jotka tunkeutuivat juhliin. – Starttipistoolia käytettiin pelotustarkoituksessa, hän sanoo”.

Tuntemattomaksi jäänyt lehti kirjoitti tapahtuneesta: “Suomen kuvaa maailmalla on taas kirkastettu. Neljä suomalaista uusnatsia päätyi heinäkuun alussa antwerpeniläiseen poliisiputkaan Belgiassa järjestetyn kansainvälisen fasistikokouksen yhteydessä tapahtuneen kapakkatappelun jälkeen”.

Turun Päivälehti uutisoi aiheesta 21.7.1977:

“Tappelun ollessa tuimimmillaan, sen pysäytti puoluesihteerimme Seppo Lehtonen ampumalla kaksi laukausta starttipistoolilla. Kommunistit pelästyivät pahanpäiväisesti ja ryntäsivät pakoon mm. ikkunoista, kertoo Siitoin (…) Pekka Siitoin oli tyytyväinen Euroopan matkaansa. Suosiota fasistit olivat hänen mukaansa saavuttaneet kaikkialla, mm. paikallisissa lehdissä ja ravintoloissa”.

Read Full Post »

 

Pekka pohtii rakkauden syvintä olemusta.

 

Pehmonatsi ja rakkaus

V: Muistaakseni sanoit Turku-Live-lehdelle antamassasi haastattelussa olevasi väkivallaton natsi, siellä vilahti jonkinlainen ”pehmonatsin” tittelikin. Tarkoittaako tämä nuorten skinheadien riehumisten tuomitsemisen, vai mistä on kyse?

PS: Joo, tätä minä tarkoitin. Nythän Saksassa nämä skinheadit heittelee polttopulloja ja heittää kivillä ihmisiä päähän ja skinit esiintyy natseina, vaikkeivat he todellisuudessa ole mitään natseja. Koska tuota, jos skinejä mennään haastattelemaan, niin Saksan historiasta ei kukaan tiedä yhtään mistään mitään. Niillä on vain se merkki, ajatus, että se on väkivaltaa. Ei ne muuta tiedä. Minä taas kannatan sitä, että niin kuin Hitlerkin sai parlamentaarisin keinoin vallan Saksassa, niin minä kannatan samaa linjaa, että se täytyy kieroilla se valta itselleen ilman mitään terrorismia.

HA: Tuo on aika machiavelliläinen ajatus.

PS: Näin on. Siinä mielessä Machiavelli on aika hyvin oivaltanut näitä asioita. Toisaalta voidaan sanoa, et Machiavelli on ehkä hiukan kansallissosialismin isäkin, tavallaan, jossain mielessä.

HA: Varmasti vaikuttanut.

PS: Aika paljon.

Meidänkin nykyinen puoluesihteeri, Olavi Koskela, hän on entinen Punaisten Prikaattien terroristi. Nyt hän on meidän puolueen puoluesihteeri. Hän on aika älykäs kaveri.

V: Minkälaisen viestin lähettäisit kaikille sivareille tai sivaria harkitseville?

PS: Minä antaisin sellaisen neuvon, ettei semmoista kannata harkita. Kannattaa mennä armeijaan. Se on niin kuin voimistelukurssi, kuntokurssi, eikä siellä mitään vaarallista ole, sellaista, mitä kukaan ei kestäisi. Se on ihan vastaavaa kuin kouluvoimistelu, joskus vaan ammutaan kovilla, mutta sehän on kodikasta. Se on niin mukavaa kuunnella kun kranaatit paukkuu ja tykit ampuvat. Siinä on romantiikkaa. Siitä tulee niin kodikas olo, ainakin minulle. Aina kun paukkuu.

HA: Tuli tosta ihan mieleen, että miten sä määrittelisit tällaisen käsitteen kuin rakkaus? Onko sun mielestä sellaista olemassa, tai mitä kohdetta kohtaan se voi kohdistua?

PS: Niin, kaikki, koko ihmisen elämä perustuu rakkauteen ja väkivaltaan. Rakkaus on niinkuin tunne. Sanotaan, et kaikki perustuu tunteeseen ja väkivaltaan. Ilman näitä, ei mikään yhteiskuntaoppi tule menestymään. Me tarvitaan tunnetta ja väkivaltaa. Jos ei tunne auta, niin silloin määrätyissä tilanteissa on pakko käyttää raakaa väkivaltaa.

V: Se on sellainen teesi-antiteesi-synteesi-juttu?

PS: Joo, se on kuin heksametri. Tunnettaväkivaltaa-tunnetta-väkivaltaa, niille tunnetta, jotka noudattaa tunnetta, niille väkivaltaa, jotka ei noudata tunnetta… se on kuin siksak, yhteiskunnassa vaan hidastettuna.

Historian uudelleen kirjoittamisesta

V: Englannissa on tällainen natsitutkija kuin David Irving, hän on näitä historian uudelleen kirjoittajia, keskitysleirejä ei hänen mielestään ollut, jne., mikä sun kanta on hänen ajatuksiinsa?

PS: Kyllä hän tavallaan oikeassa on, mutta hän on liikaa kaunistellut asioita. Me ollaan täällä julkaistu sellainen kirja kuin professori Richard Harwoodin Minne katosi 6 miljoonaa ihmistä? Se on meilläkin täällä myynnissä, se on melkein loppu, ei montaa olekkaan enää. Siinä kerrotaan, että todellinen määrä juutalaisia mitä tapettiin saksassa oli 60 000 ja suurin osa näistä juutalaisista kuoli keskitysleirien ilmapommituksiin ja kulkitauteihin ja nää krematoriot oli ruumiiden polttamiseen tautivaaran takia. Ja sit juutalaiset väärensi paljon kuvia, esim. Dresdenin pommituksista kun sinne oli pinottu ihmisiä ihan kuorma-auton kokoisia kasoja sinne kaduille, niin juutalaiset väitti et ne on saksalaisten tappamia juutalaisia keskitysleireillä, vaikka ne on Dresdenin kaduilla kuvattu. Siel on paljon tällaisia väärennyskuvia tullut julkisuuteen. Ja sit ennen sotaa, sodan aikanakin, monta miljoonaa juutalaista pääsi pakenemaan Saksasta, väärennetyillä papereilla ja ne muutti eri Euroopan, tai oikeastaan Yhdysvaltoihin ja Englantiin, väärillä nimillä, sit niitä ei löydetty mistään ja julistettiin kuolleeksi. Saksa maksaa tänä päivänäkin olemattomista ruumiista korvauksia Israelin valtiolle. Ei Israelin valtiota olisi koskaan voitu edes perustaa ilman näitä korvauksia. Siinä kirjassa Harwood todistaa, ettei Euroopassa ollut kun 2 800 000 juutalaista kun sota alkoi – kuinka se on mahdollista, että 6 miljoonaa on tapettu. Siinäkin on ristiriita.

Siellähän silloin Nürnbergin oikeudenkäynnissä kun äänestettiin tästä asiasta niin tää syyttäjä oli Jackson, Yhdysvalloista, amerikan juutalainen. Siel oli kamala riita sitten tuomarineuvostossa, että kuinka paljon juutalaisia pannaan kuolleeksi. Joku ehdotti 9 miljoonaa, joku ehdotti et pannaan 2 miljoonaa, sit tehtiin kompromissi, pantiin 6 miljoonaa, ei kukaan tiennyt itsekään (nauraa). Tää oli ihan teatteria koko homma.

HA: Syyttäjänä oli juutalainen?

PS: Jackson, amerikan juutalainen.

HA: Eiks se ollut tietyllä tavalla puolueellista, jos on syyttäjänä juutalainen?

PS: Ihan täydellisesti.

V: Oisko tässä ollut tarkoituksellinen juttu takana?

PS: Oli varmasti. Silloin kun Dresden julistettiin suojatuksi kaupungiksi, et sitä ei saa pommittaa, et siellä on pakolaisia ja haavoittuneita, niin tää laivueen kapteeni, joka johti sitä hyökkäystä Dresdeniin, hän sit ilmoitti, kun tuli takaisin, et
suuntimessa oli virhe. Dresdenin piti olla suojattu kaupunki, siel oli siviilejä. Tämmösiä kierouksiä sitä jutkut tekee.

Mä olin 7.12. Helsingin yliopiston poliittisen historian osastolla vierailevana luennoitsijana aiheena kansallissosialismi
Suomessa ja pakolaiset Suomessa, kutsujana oli professori Martti Ahti. Sali oli ihan täynnä opiskelijoita. Mulla on tää esitelmä videolla, se on musta erittäin hyvä. Ei se aina onnistu tällaiset puhetilaisuudet. Tuli sellainen olo, et kannattaa
käydä.

HA: Ootko sä paljon tutustunut puhetekniikkajuttuihin?

PS: Kyllä, totta kai, teatterissahan sitä harjoiteltiin paljon, nyt on ääni kyllä mennyt ihan. Ensin täytyy aloittaa rauhallisesti, sitten välillä kiihdyttää, välillä oikeen vetää huipulle, sitten taas pudottaa alas. Ei saa koskaan puhua tasapaksusti niin kuin uutistenlukijat. Täytyy ottaa sellaisia ekstempore asioita, korkeelle ja sitten alas, pieniä taukoja,
eleitä.

Okkultismi ja edelliset elämät

HA: Miten skandinaavinen mytologia liittyy tähänkaikkeen?

PS: Siis koko kansallissosialismi, sehän perustuu tällaisiin kansallis-mytologisiin myytteihin ja legendoihin. Ja tältä pohjalta mä olen koko ikäni harrastanut okkultismia ja mytologiaa, olen kirjoittanut mm. 14 kirjaakin aiheesta. Politiikasta ja mytologiasta. Esimerkiksi Natsi-Saksassa oli tämä mustan veljeskunnan sisäpiiri, missä harrastettiin mustia messuja ja noituutta, Hitler oli ylipappi. Ja Heinrich Himmler kuului tähän piiriin, ja Martin Borman, ja oli muitakin.

HA: Niillä oli tämä Wewelsburgin linna, missä ne näitä riittejä teki.

PS: Kyllä. Adolf Hitler oli edellisessä elämässään Kapunian arkkipiispa. Edellisessä elämässään. Hän oli ensin katolisen kirkon palveluksessa, mutta hän siirtyi liikaa rituaaleihin ja paavi antoi potkut. Sitten hän siirtyi Korsikan saarelle, hän perusti sinne tällaisen mustan veljeskunnan.

V: Tiedätkö, kuka sinä olit edellisessä elämässäsi?

PS: Mä olin saksalainen luutnantti, mä ajoin autolla miinaan kun Saksa hyökkäs Puolaan, siinä alkuvaiheessa, se auto räjähti kappaleiksi. Sit mä olin sitä edellisessä elämässä ranskalainen aatelismies. Punainen Neilikka-järjestö auttoi minut pakenemaan Englantiin. Se oli siihen aikaan kun Ranska julistettiin tasavallaksi. Ja siellä Englannin hovissa mä olin lakeijana, asuin sellaisessa pienessä talossa Lontoon lähellä, joka oli antiikilla sisustettu. Avasin siellä ovia kun kuningas tuli, kumartelin, ja osasin ranskaa, englantia, niin pääsin lakeijaksi, entinenaristokraatti. Mun poika oli, se nuorempi poika, hän oli ranskalainen paroni edellisessä elämässään. Hänet salamurhattiin telttaan Waterloon taistelussa kun hän oli paneskellut kapteenin vaimoa. Hän oli itse luutnantti. Kapteeni palkkas salamurhaajan,
hänet murhattiin sinne telttaan.

V: Onks noita kirjoja vielä myynnissä ja miten paljon niitä menee?

PS: Erittäin paljon. Mehän myydään oikeastaan ainoana Suomessa Mustaa Raamattua. Meillä on paljon näitä. Näissä on kaikissa laatikoissa ilmaisia esitteitä, voitte ottaa niitä mukaan jos haluatte.

V: Vois vilkaista.

PS: Siellä on puolueohjelma ja kirjastoluetteloita ja kaikkea.

V: Mä ottaisin tän haastattelun puitteissa pari kuvaa jos sopii, haluatko somistautua niitä kuvia varten jotenkin?

PS: Mä voisin ottaa ton koppalakin päähän. Mulla on kyllä yks hieno univormukin, mut se kestää tunnin pukeutua. Vähän hankala! (nauraa).

HA: Mistä sä olet hankkinut noita?

PS: Kuule, Saksasta ja joka puolelta.

HA: Onko tullut kalliiksi?

PS: No, joitain saa halvalla, jotkut tulee kalliiksi, vaihtelee aika paljon.

V: (kamera kädessä) Mikähän ois hyvä tausta?

PS: Eiks toi kartta olis hyvä?

Kotimatkalla haastattelusta lueskelin sieltä jostain laatikosta ottamaan puoluelehti Rauta-Ristin viimeisintä numeroa. Siinä mm. kerrottiin terveisiä Siitoimen haastattelussa mainitsemalta Portugalin matkalta, sekä opastettiin puolueen jäseniä mm. näin:

Kokoontuminen: Järjestäkää kansallisten voimien kesken esim. määrätyssä pubissa joka viikko tilaisuus määrättynä aikana ja päivänä. Materiaalin jako: Viinakaupan edusta on hyvä paikka. Kokoontuessanne pubissa voitte jakaa
halukkaille materiaaliamme.

Uusi vuosi oli mennyt vauhdikkaasti, mistä kertoi lehden pääkirjoitus:

Valtakunnanjohtaja Siitoin puhuu: Uudenvuodenaatto meni vauhdilla lävitse Naantalissa. Minä, puoluesihteeri ja turvallisuusmies Kiviranta jaoimme lehtiämme keskiyöllä Naantalin torilla noin 1000 kpl ja huusimme iskulauseita. Olimme univormuissa. Herätimme paljon huomiota. Ainoastaan kaksi kertaa turvallisuusmies kampattiin kadulle, mutta yleisesti ottaen tunnelma oli meitä kohtaan hyvin myötämielinen. Myöhemmin poikani ja puoluesihteeri lähtivät rantapubiin jatkoille, mutta minä en onneksi ollut sillä tuulella ja painuin toimistooni drinkille. Noin klo 10.00 aamulla puoluesihteeri ilmoitti minulle, että oli joutunut yöllä putkaan ko. pubissa kommunistien hyökkäyksen takia. Ihmeellistä kyllä, kommunistit selvisivät ilman pidätystä, vaikka aloittivat rähjäämisen. Myös poikani joutui tappeluun, mutta ei päätynyt putkaan. Samana yönä rikottiin päämajamme talosta 4 ikkunaa. Tekijöistä on aavistus ja asia on poliisin tutkittavana.

Tähän on hyvä lopettaa.

[Tästä haastattelusta ilmestyi vuonna 1993 pieniä osia Otavan Opiston n. 15 kappaleen levikin siviilipalveluslehdessä Standardisivari, sekä muita pieniä osia vuonna 2007 YouTubessa. Edellä esitetty haastattelu on ensimmäisen kerran esitetty kokonainen versio tehdystä haastattelusta. Artikkeli on alun perin julkaistu kokonaisuudessan Blood Ceremony -elokuvalehdessä 1/2009. Voit ostaa lehden täältä].

Read Full Post »

 

Valtakunnanjohtaja antoi siviilipalvelusmiehelle käyntikorttinsa.

 

Aseistakieltäytymisestä

V: Mielipiteesi siviilipalveluksesta vaihtoehtona asepalvelukselle? Onko se sinusta ollenkaan hyväksyttävää? Jos voisit niin poistaisitko sen laista kokonaan?

PS: Periaatteessahan minä en hyväksy siviilipalvelua, mutta on ehkä hyvin pieniä poikkeuksia, jotka voitaisiin määrätä esim. johonkin pelastuspalvelukoulutukseen. Yleensä johonkin tällaiseen valtion laitokseen, missä symbolisesti sanottuna käytetään univormuja. Mutta en taas hyväksy sitä, että joku siviilipalvelusmies pannaan jotain kukkapenkkiä kitkemään, se on naurettavaa. Se on liian helppoa.

HA: Kuten vanhainkodeissa palvelu?

PS: Kyllä minun mielestäni, jos minä saisin määrätä, niin pitäisi kaikki pitäisi olla tällaisia ns. univormuvirkoja, että ei mitään sairaalahommaa, eikä vapautusta missään tapauksessa. Et, mä kannattaisin sitä, et jos menee palo-opistoon harjoittelijaksi esimerkiksi tai jotain tämmöstä. Kyllä sen pitäis olla tän siviilipalveluksen vähintään 12 kk, vuosi siis.

HA: Sehän on nykyään 13 kk.

PS: Niin, mut kyl sen vähintään pitäis olla 12 kk. Koska siis, tällainen aseeton palvelus on paljon helpompaa henkisesti määrätylle luonteelle. Kun se, et jossain metsässä jonkun rynnäkkökiväärin kanssa ammut.

HA: Toisaalta se et jos aattelee et aseetonta palvelusta suorittaa armeijassa niin, se saattaa olla henkisesti siin mielessä kyllä vaikeempaa, et se ympäristön paine saattaa olla suurempi.

PS: Joo, se on ongelma siinä kyllä. Siinä joutuu toisten pilkattavaksi, se on henkisesti aika raskasta silloin olla siellä, kyl se totta on. Et, toisaalta siin ois sellainen vaihtoehto olemassa, et olis tuota jossain esim. armeijan huoltoverstaalla, mekaanikkona. Joku tällainen armeijan huoltovirka, ettei tarttis olla sitten aseellisten joukossa. Mut kyllä mä pyrkisin siihen, et pitäis mahdollisimman paljon rajoittaa siviilipalvelustoimintaa. Kyl se ymmärrettävää, et aina on joku pieni prosentti siinä, mä en tiedä kuinka monta prosenttia tänä vuonna…

V: Se on semmoinen, onks se joku sellainen hieman alle 5 prosenttia, tai jotain tätä luokkaa.

PS: Se on kyl mun mielestä aika paljon. Et jos mä oisin diktaattorina niin se pitäis supistaa 2 prosenttiin, mun mielestä.

V: Entäpä sitten vielä radikaalimmat, eli totaalikieltäytyjät?

PS: Totaalikieltäytyjille pitäisi tehdä oikein katalat temput.

V: Eli?

PS: Keskitysleirille. Puolitoista vuotta pakkotyötä.

V: Mitä Hitler järjesti aikansa ”aseistakieltäytyjille”?

PS: No, ensin pistettiin vankilaan, ja sen jälkeen siirrettiin keskitysleirille, ja jos ei vieläkään mieli muuttunut, niin sitten yleensä ammuttiin.

V: Siinä annettiin kuitenkin tällainen pieni mahdollisuus vielä?

PS: Joo, mä muistan lukeneeni yhdestä tapauksesta. Yks henkilö oli 6 kk vankilassa, ei suostunut. Sit hän oli vuoden keskitysleirillä. Eikä suostunut, sit ammuttiin. Muistaakseni Eric Honeckerilla oli ihan vastaava tausta. Gestapo pidätti hänet. Nyt kun hän oli vankilassa silloin, Saksassa nyt uudestaan, niin hän oli Gestapon aikana, hänet pantiin samaan selliin mis hän oli Hitlerin aikana ollut 40-luvulla. Ne pani piruuttaan hänet samaan selliin, eiks ollut hieno temppu? Honecker vielä kertoi kerran yhdessä lehtihaastattelussa ennen kuin hän menetti valtansa, et hän inhoo sitä vankilaa perin pohjin koska Gestapo kidutti häntä siellä. Sit saksalaiset huomas sen jutun ja ajatteli, et pannaan ukko samaan paikkaan, samaan selliin viel, se oli hieno kosto! Niin mäkin olisin tehnyt. Ihmisen täytyy olla hiukan sadisti, kaikkien upseerien täytyy olla määrätyllä tavalla sitä. Ellei ole hiukan sadisti niin ei pysty tappamaan, jos tarve vaatii.

HA: Ellei sit oo jotain tiettyjä periaatteita mitä ajaa takaa…

PS: Niin, voihan siinä tietenkin olla periaatteitten mahdollisuuskin, mut kyllä siinä hiukan sadismia vaaditaan, myöskin.

V: Millaiseksi maalaisit kuvan arkkityyppisestä sivarista? Millainen on yleensä sivari?

PS: Minä sanoisin, että se käsitys mikä minulla on sivareista, on jotenkin suurimmalta osaltaan ehkä uskonnollinen tai filosofisesti jotenkin heilahtanut. Näin yleisesti ottaen en minä sitä väittäisi, että sivarit tyhmiä on, mutta ne on filosofisesti tai uskonnollisesti ottaneet semmoisen määrätyn jyrkän kannan. Sanotaanhan Raamatussakin, että ”palvelkaa keisaria, ja antakaa keisarille mikä keisarin on”. Se tarkoittaa sitä, ettei Raamattukaan vastusta armeijaa. Ei Raamattu kiellä armeijassa oloa.

Mä olen itse merkonomi ja faktori ja entinen valo- ja elokuvaaja ja ollut neljä ja puol vuotta Turun kaupunginteatterissa sijaisnäyttelijänä. Sit mul on tää asuntoyhtiö Naantalissa ja sit mulla on kirjapaino ja kirjakustantamo… ja sit mul on kaikkia muita tämmösiä pikkuhommia… ja sitten mulla on tämä puoluejohtajan homma. Kaikennäköistä tämmöstä mä harrastan. Hyvän poliitikon pitää olla myös hyvä näyttelijä.

HA: Oletko sä saanut jotain koulutusta näyttelijänä?

PS: No, mä olin harjoittelijana Turun kaupunginteatterissa neljä ja puol vuotta… siit on 30 vuotta aikaa.

V: Neljässä ja puolessa vuodessa saa varmasti jo hyvän tuntuman.

PS: Kyllä, sehän on melkein kuin teatterikoulu, eihän sekään kestä kuin pari vuotta.

V: Mitä nuoret miehet mielestäsi menettävät valitessaan siviilipalveluksen asepalveluksen sijasta?

PS: He ovat menettäneet mielestäni aika paljon, koska kansallinen identiteetti ja yhtenäisyys korostuu armeijassa kaikkein hienoiten. Siellä huomaa sen taisteluhengen ja talvisodanhengen joka siellä vallitsee. Se on sellainen suuri voima, joka antaa rohkeutta ja ylpeyttä isänmaan hyväksi. Sitä ei mistään muualta saa, mistään sairaanhoidosta tai kukkasten kuokkimisesta.

HA: Kyseessä on siis lähinnä ”henki”?

PS: On, siellä tulee hieno henki. Se on niin kuin pyhä henki, kuten uskovaiset sanovat. Helluntailaiset sanoivat, että ”pyhä henki on laskeutunut meihin” ja sotilaat sanoivat kun pääsivät armeijasta, että ”isänmaan henki on laskeutunut meihin”.

V: Saksalaisillahan oli tällainen hegeliläinen valtionhenki-käsite.

PS: Joo, kyllä. Mä oon lukenut paljon filosofiaa ja hengentiedettä. Siel on paljon mielenkiintoisia filosofeja kun väittää, mut ei kaikki väitä samalla tavalla.

HA: Mitä mieltä olet Hegelin näkemyksestä?

PS: No, kyllä minä osittain kannatan Hegeliä… Kant on taas hiukan eriskummallinen. Kyl mä ne kaikki lukenut olen.

HA: Hitlerillähän oli hegeliläisiä näkemyksiä…

PS: Oli, jonkun verran.

HA: Siis tällaisesta valtionhengestä, ja että valtio menee yksityisen ihmisen edelle.

PS: Machiavellistä mä olen pitänyt.

V: Arvelinkin, että Ruhtinas on suosikkikirjojasi.

PS: (Nauraa) Joo, poikani kirjoitti lukiossa kirjan Machiavellin käsityksiä vallasta ja vallankäytöstä. Hän sai ensimmäisen palkinnon siitä (Naantalin lukion kirjoituskilpailu).

V: Taisin lainatakin sen joskus kirjastosta. Sehän on Naantalin kirjastossa.

PS: Onko?

V: Joo.

PS: Niin, Petri Siitoin.

V: Joo, mä joskus ylä-asteella lainasin ja luin sen.

PS: Juu, hän kirjoitti lukiossa sen.

V: Muistan, että siinä mainittiin just että ”tämä teos on voittanut ensimmäisen palkinnon lukiossa”.

PS: Juu, se on sama kirja sitten.

V: No, mitä jos sinulla olisi tällä hetkellä kutsuntaikäinen sivarin valinnut poika, miten reagoisit?

PS: Saisin hermoromahduksen.

V: Se olisi kuitenkin hänen henkilökohtainen ratkaisu.

PS: No, eihän ketään tietenkään pakottaa voi, se on selvää. Eihän pakottamalla saa mitään. Vaikka mun vanhin poika kuolikin armeijassa kun hän tuli lomalle, auto-kolarissa, niin kyllä siitä huolimatta olen militaristi.

HA: Niin, se ei liittynyt armeijaan se onnettomuus.

PS: Ei, se oli hänen oma vika kun nukahti. Mä sanoin et älä aja, jos olet väsynyt, tule linja-autolla. Ei hän uskonut. Sitä ei kannata uskoo koskaan. Niinkuin sekin dollarilla suihin kaveri, ei se uskonut ja menetti kaikki rahansa. Tällaista se on, ei ikinä uskota viisaampia.

[Tämä on haastattelun osa 3/4. Osan 4/4 voit lukea täältä. Artikkeli on alun perin julkaistu kokonaisuudessan Blood Ceremony -elokuvalehdessä 1/2009. Voit ostaa lehden täältä].

Read Full Post »