Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘tiede’

EsoTerra – Journal of Extreme Culture

esoterraTällä kertaa blogissa julkaistaan vieraskynän teksti. Seuraavan katsauksen EsoTerra-julkaisuun on kirjoittanut Jarno Alander. Mesikämmen kiittää Jarnoa tekstistä.

– – –

EsoTerra – Journal of Extreme Culture

Länsimaisen massakulttuurin kääntöpuolesta kiinnostuneille suomalaislukijoille saattaa olla tuttu Adam Parfreyn kirjasarja Apocalypse Culture. Alkuperäinen Apocalypse Culture ilmestyi vuonna 1988, laajennettu uusintapainos vuonna 1990, ja vuonna 2000 vielä aivan uusi Apocalypse Culture II.

Kysymyksessä on kokoelma artikkeleita, haastatteluja ja reportaaseja mahdollisimman oudoista, kiistanalaisista ja shokeeraavista aiheista: erilaisista kulteista, salaliittoteoreetikoista, natseista, satanisteista ja rajoja tavalla tai toisella rikkovista taiteilijoista. Parfrey kiistää, että kirjojen tarkoitus olisi ollut vain mässäillä raflaavilla aiheilla: hänen mukaansa tarkoitus oli järkyttää lukija länsimaisesta henkisestä horroksesta ajattelemaan asioita uudelta ja kannalta ja kyseenalaistamaan elämäänsä.

Vuodesta 1991 aina vuoteen 2000 asti kerran vuodessa (poislukien vuosi 1998) ilmestynyt EsoTerra: The Journal of Extreme Culturea voisi kuvailla kausijulkaisun muotoon paketoiduksi vastineeksi Apocalypse Culturelle – tosin sillä erotuksella, että Chad Hensleyn toimittaman EsoTerran painotus oli (kuten jo alaotsikko antaa ymmärtää) selkeästi enemmän musiikissa, kirjallisuudessa ja muussa ”äärimmäisessä” kulttuurissa.

Internet-aikakauden koittaessa toden teolla painettujen fanzineiden alakulttuuri lakkasi olemasta noin silmänräpäyksessä. Näin kävi myös EsoTerralle, joka jäi historiaan Hensleyn siirtyessä muihin tehtäviin. Kuitenkin vuonna 2011 mies palasi vanhan projektinsa pariin ja koosti 320-sivuisen kokoelman EsoTerran parhaita paloja. Antologia on paitsi muistomerkki tälle kyseiselle lehdelle, myös tavallaan koko fanzine-kulttuurille – niin hyvässä kuin pahassa.

EsoTerraa työstänyt kirjava ryhmä ei ole kantanut huolta hakukoneoptimoinnista tai heidän juttujensa jaoista ja peukutuksista sosiaalisessa mediassa. Kirjan materiaali on vaihtelevaa, usein tavalla tai toisella kokeellista, paikoin ensiluokkaisen kiehtovaa, toisinaan taas pelkästään noloa. Mahtuupa mukaan myös jonkin verran ilmiselvää täytemateriaalia – Hensleylle hatunnosto siitä, että hän on mitä ilmeisimmin pyrkinyt koosteessaan tavoittaman alkuperäisen lehden hengen, eikä vain tyytynyt noukkimaan rusinoita pullasta.

Eräs todella paha puute antologiassa kuitenkin on (itse asiassa on aika häiritsevää, että näin ilmiselvä asia ei ole tullut Hensleylle mieleen), nimittäin se, ettei juttujen yhteydessä ole minkäänlaista merkintää alkuperäisestä julkaisuajankohdasta, ei päivämäärää eikä lehden numeroa. Esipuheessaan Hensley kertoo kokoelman keskittyvän ”suurimmaksi osaksi” EsoTerran ”myöhemmin numeroihin”, mutta siinä kaikki. Lukijalla käy peräti mielessä, että onko epämääräisyys tahallista ja yritetäänkö sillä salata jotain kiusallista. Ei hyvä.

Oli niiden alkuperäinen julkaisuajankohta mikä tahansa, antologian järjestyksessä ensimmäisten juttujen joukossa on yllä mainitun Adam Parfreyn haastattelu. jossa mies kuvailee työtään “apokalyptiseksi sosiologiaksi”. Parfrey paljastaa myös hauskasti alkuaikoinaan julkaisseensa materiaaliaan Hustler– ja Penthouse-lehdissä, koska muut valtavirtajulkaisut eivät siihen suostuneet koskemaan. Tunnetustihan pornolehdet ennen internetin yleistymistä tapasivat tarjota lukijoilleen myös muunlaista materiaalia, joka ei kunniallisuuden päivänvaloa kestä.

Parfreyn haastattelun oheen on myös ympätty hänen kirjoittamansa essee ”Weird Sex Cults” (josta lisää alempana). Haastattelu ja perään näyte haastateltavan työstä on konsepti, jota noudatetaan pitkin kirjaa, pääosin toimivasti. Poikkeuksiakin löytyy, kuten esimerkiksi ”kuoleman enkelin papitar” ja kuolema-aiheista taidetta tekevä Leilah Wendell.

Haastattelujen perään lisättyjen työnäytteiden osastossa pajatson kuitenkin tyhjentävät Genesis P-Orridgen haastattelua seuraavat kolme erilaista, noin sivun mittaista sekavaa sepustusta, joista huomattava osa on kirjoitettu tikkukirjaimilla. Niitä silmäillessä voi suorastaan kuulla, kuinka mies naureskelee partaansa kuvitellen kuinka lukijat yrittävät saada niistä jotain tolkkua.

Northamptonin suuri mies Alan Moore haastatellaan yhdessä kirjailijan ja elokuvantekijän Peter Whiteheadin (jonka juuri haastattelun aikaan ilmestyneeseen romaaniin The Risen Moore oli suunnitellut kannet) kanssa. Ikävä kyllä haastattelu on toteutettu pubissa, seikka joka alkaa haastattelun loppupuolella näkyä turhan selvästi. Haastattelussa käsitellään Mooren From Hell –sarjaa ja sen vaikuttimia. Käytännössä kaikki EsoTerran haastattelemat brittivaikuttajat nimeävät Aleister Crowleyn yhdeksi suurimmista vaikuttajistaan, ja Crowleyn nimi tulee esiin myös From Hell –sarjasta keskusteltaessa. Kun Moorelta kysytään mielipidettä eri kriminologien julkaisemiin kirjoihin, joissa he väittävät selvittäneensä Viiltäjä-Jackin henkilöllisyyden (mm. Patricia Cornwell, Stephen Knight), Moore esittää vähintäänkin mielenkiintoisen ajatuksen, ettei todellista ratkaisua ole edes olemassa, koska viktoriaaninen maailma ja sen ihmiset ovat myös lakanneet olemasta.

Haastattelussa käydään läpi myös muita Mooren arvostamia kulttuurivaikuttajia, kuten kirjailija Iain Sinclair ja taitelijamystikko Austin Osman Spare.

Koko antologian lupaavimpaan antiin kuuluu kauhunovellisti Thomas Ligottin haastattelu. Hieman hölmön, superlatiiveja ja muita ylisanoja viljelevän johdannon (tekijänä muuan R. F. Paul) jälkeen Ligotti osoittautuu, ei mitenkään yllättävästi, hyvin älykkääksi, teräväksi ja kuivan humoristiseksi henkilöksi. Tosin rivien välistä paistaa läpi kärsimättömyys usein melko omituisiin kysymyksiin (”kärsitkö mistään allergioista? En tietääkseni, ellei olemassaoloa itseään lasketa.”)

Haastattelu käsittelee Ligottin yhteistyötä David Tibetin kanssa tekemää yhteistyötä Current 93:n albumilla In a Foreign Town, In a Foreign Land. Myöhemminhän yhteistyö jatkui useilla muillakin Current 93-albumeilla.

Haastattelussa käydään läpi myös Ligottin vaikutteet. Kenellekään ei varmaankaan ole yllätys, että esiin nousevat sellaiset nimet kuin Arthur Machen ja tietenkin H. P. Lovecraft. Jälkimmäistä Ligotti kuvailee mieheksi, joka ”osoitti kaikki synkimmät aavistukseni maailmankaikkeudesta oikeiksi”. Kauhugenren ulkopuolelta Ligotti pudottelee sellaisia nimiä kuin Jorge Luis Borges, Vladimir Nabokov, japanilaisrunoilija Hagiwara Sarutako, Thomas Berhardt ja Bruno Schulz.

Haastattelua seuraa Ligottin novelli “The Nightmare Network”, tämän jälkeen taas Ligottin itsensä toteuttama David Tibetin haastattelu — tai oikeastaan sana-assosiaatioleikki, jossa Tibet ilmoittaa mielipiteensä mm. kissoista, Jeesuksesta, Buddhasta, nihilismistä, krautrockista, E. M. Cioranista, Steve Stapletonista, tieteestä, ihmisyydestä ja lopuksi tietenkin Thomas Ligottista ja David Tibetista itsestään.

Koko kokoelman ehdoton huippukohta ja arvokkain kulttuuriteko on japanilaisen äänitaiteilijan Masami Akitan eli Merzbown haastattelu. Akita on tunnetusti ihmisenä äärimmäisen ujo ja hiljainen (jollakin perverssin epäintuitiivisella tavalla tämä tuntuu aivan odotuksenmukaiselta vastakohdalta miehen kuulijaa painajaismaisella intensiteetillä piekseviin melukollaaseihin), joten hänestä on saatavana harvinaisen vähän haastatteluja muilla kielillä kuin japaniksi. Lisäksi monet olemassa olevat englanninkieliset haastattelut on käännetty japanista, joten niissä englannin kieleksi tunnistettavat sanat seuraavat kyllä toisiaan, mutta parhaimmillaankin niistä muodostuu vain hyvin hataria ymmärrettäviä merkityksiä. EsoTerran haastattelu on kuitenkin pääosin ymmärrettävä, ja vuosien varrella olen törmännyt siitä poimittuihin lainauksiin useissa eri yhteyksissä, esimerkiksi Paul Hegartyn mainiossa historiikissa Noise/Music: A History. Haastattelussa Akita esittää usein lainatun toteamuksensa, että jos musiikki on seksiä, Merzbow on pornoa. Tosin samassa yhteydessä hän kertoo ajattelevansa, että Merzbow’n musiikkia voi pitää kiihottavana vain henkilö, joka näkee autokolarissa yhdynnän vertauskuvan. Japanin amerikkalaistumisen huonoimmiksi seurauksiksi Akita nimeää aidsin leviämisen maahan ja kahvin juomisen yleistymisen.

Haastatteluista kolmas kohokohta on makaabereista veistoksistaan ja tauluistaan tunnettu sveitsiläistaiteilija H. R. Giger. Vaikutteista ja innoittajista puhuessa Lovecraft ja Crowley pomppaavat jälleen kerran esiin kuin vieteriukot. Gigerin haastattelusta löytyy myös ristipölytystä muihin teoksessa esiintyviin taiteilijoihin: Giger mainitsee ryhtyneensä hiljattain lukemaan Thomas Ligottin novelleja. “They are very nice” kuuluu miehen kommentti kokonaisuudessaan.

Muita yhtyeitä ja musiikkiprojekteja joita kokoelmassa esitellään ovat mm. Sunn O))), Isis, Psychic TV, Allerseelen, Strenght Through Joy, maailman kiireisin tyhjäntoimittaja Boyd Rice, aivan aidosti ja pelottavasti häiriintyneen oloinen Atrax Morguen Marco Corbelli, Endura (jälkeen yksi erittäin vahvasti Lovecraft-vaikutteinen projekti), Der Blutschach ja aivan koko teoksen viimeisenä artikkelina saksalaista neofolkia käsittelevä artikkeli, jossa esitellään Sonne Hagal, Forseti ja muutamia muita alan yrittäjiä.

Lopuksi vielä muutamia esimerkkejä teoksen sisältämästä ajan hammasta hieman huonommin kestäneestä materiaalista. Muistaakseni joskus 90-luvulla ja vielä 2000-luvun alussa sadomasokismi ja erilaiset sitomisleikit ja kumipuvut olivat vasta murtautumassa valtavirtaan (itsekin täysin vaniljaheterona eksyin näihin aikoihin kalliolaisessa opiskelijakommuunissa järjestettyihin, äärimmäisen surkuhupaisiin alan kekkereihin). Jokainen trendi tarvitsee tietenkin sopivan musiikkiskenen, ja sitä EsoTerrassa edustavat kumisissa uimapuvuissa ja Dana Scully –kampauksissa pomppivat Women of Sodom ja Master/Slave Relationship –niminen akti. Molemmat näistä ovat ainakin minun tietääkseni vaipuneet armollisesti unohduksiin.

Varsin nolo on myös Parfreyn artikkeli, jossa hän muutaman sivun sisällä niputtaa surutta venäläiset skoptsit eli kuohilaat, Afrikassa harrastettavat tyttölasten sukuelinten silpomiset ja länsimaiset nekro- ja koprofiilit. Maailmassa, jossa kaikenlaista jännää ja rankkaa tavaraa löytyy muutamalla hiiren klikkauksella loputtomiin, eivät tämänkaltaiset jutut enää tunnu kovin tarpeellisilta.

Teoksen loppupuolelle on sijoitettu myös Hensleyn toteuttama triptyykki norjalaisen black metal-skenen vaikuttajien haastatteluja. Ääneen pääsevät Emperorin Insahn, Aghastin Nebelhexe ja Mortiis. Haastattelut ovat sinänsä mielenkiintoisia ja asiallisia, mutta musiikista niissä ei juuri puhuta. Michael Moynihanin kirjoittama johdanto sen sijaan on käytännössä pelkkä mainos miehen (lähinnä kirjan mittaan venytettyä 7 päivää-lehden artikkelia muistuttavalle) Lords of Chaos -paljastus- ja kiihotusteokselle.

– – –

Aiheeseen liittyen

Write with Blood: Gerhard Hallstatt speaks!

Boyd Rice speaks!

Psychic TV/PTV 3 22.2. 2014 Tavastia.

Read Full Post »

Timo Hännikäinen puhuu!

timohannikainen

Kansallinen, traditionalistinen, radikaali. Nämä määreet kuvaavat Timo Hännikäistä ja verkkolehti Sarastusta hyvin. Monipuolinen ja tuottelias Hännikäinen on älykäs ja rohkea mies, jolla on mielenkiintoisia ja syväluotaavia ajatuksia kulttuurista. Mesikämmen tuumasi, että miestä pitää jututtaa.

Seuraavasta haastattelusta selviää mm. se, mitä radikaali traditionalismi on, mihin verkkolehti Sarastus pyrkii, millainen joukko lehteä toimittaa, mikä Suomen poliittisessa tilanteessa nykyään mättää ja mistä länsimaiden perikadossa on kyse. Hännikäinen kertoo myös tulevaisuuden suunnitelmistaan ja seuraavasta kirjastaan. Mesikämmenen oli luonnollisesti kysyttävä hiukan myös miehen ajatuksia Pekka Siitoimesta.

Hyvä naiset ja herrat, Timo Hännikäinen puhuu!

– – –

Pohjustusta

Olet runoilija, esseisti, kääntäjä ja kriitikko. Kerro taustastasi niille, jotka eivät siitä tiedä. Millainen mies on Timo Hännikäinen?

Olen syntynyt vuonna 1979 Padasjoella, Päijät-Hämeessä. Helsingissä olen asunut kohta 20 vuotta. Olen ”puolivapaa” kirjailija, eli maksan vuokrani ja laskuni tekemällä osan vuodesta puolipäivätöitä koulun iltavahtimestarina, muu toimeentulo tulee apurahoista ja kirjoituspalkkioista. Olen julkaissut seitsemän omaa teosta ja kääntänyt muun muassa Oscar Wilden, Charles Simicin ja Robert Louis Stevensonin tuotantoa. Olen naimisissa ja puolison lisäksi ruokakuntaan kuuluu cockerspanieliuros. Harrastukset vaihtelevat, tällä hetkellä lähinnä sydäntä ovat vinyylilevyjen keräily ja pienriistanmetsästys.

Tunnetuin teoksesi lienee vuonna 2009 ilmestynyt Ilman (Savukeidas), joka kertoo naisen puutteesta. Mitä tuumaat tuosta kirjastasi ja sen kautta saaneestasi huomiosta nyt, viitisen vuotta teoksen ilmestyttyä? Luetko vanhoja tekstejäsi? Mihin teoksiisi olet tyytyväisin ja miksi?

Ilman oli minulle jonkinlainen läpimurtoteos, joka kaiken synnyttämänsä julkisuuden lisäksi sai erittäin hyvät arvostelut. Useimmat kirjaa käsitelleet tosin keskittyivät siihen seksinpuute-aiheeseen, eivätkä huomioineet läpiseksualisoituneen kulttuurin analyysia, joka oli kirjan varsinainen pointti. Julkisuusrumban otin eräänlaisena kokeiluna, oli kiinnostavaa kokea kertarysäyksellä se median ja julkisuuden maailma, johon harva suomalainen kirjailija pääsee tai joutuu koko urallaan. Mutta olen ihan tyytyväinen, että sitä kesti vain aikansa. En ole mikään karismaattinen esiintyjä tai mediapersoona, mieluummin kirjoitan kuin puhun. Itse kirjaan olen yhä tyytyväinen, vaikka olenkin kyllästynyt puhumaan siitä julkisesti. Se vangitsee aika hyvin tietyn elämänvaiheen tunnot ja ajatukset. Enää en pystyisi kirjoittamaan sellaista teosta, niin moni asia on muuttunut niin ulkoisessa kuin sisäisessä elämässä. Omaa tuotantoa jälkikäteen lukiessa huomioikin yleensä sellaiset asiat, jotka nykyään tekisi eri lailla tai joista oma näkemys on muuttunut johonkin suuntaan. Se on oikeastaan hyvä asia: uskon, että ajattelun ja tuotannon pitää olla elävä ja ristiriitainen kokonaisuus, ei mikään valmis suljettu systeemi.

Kirjojesi lisäksi sinut tunnetaan nykyään myös verkkolehti Sarastuksesta ja radikaalista traditionalismista. Mitä kautta, miksi ja milloin sinusta tuli traditionalisti? Mistä radikaalissa traditionalismissa on kyse?

Traditionalismilla tai radikaalilla traditionalismilla viitataan usein sellaisiin filosofeihin kuten René Guenon ja Julius Evola, joiden ajattelussa uskonnollinen mystiikka oli keskeisellä sijalla. Itse käytän termiä laajemmin. Sarastuksen yhteydessä traditionalismi on käytännössä löyhä yleisnimitys sellaiselle oikeistolaiselle ajattelulle, joka poikkeaa sekä liberaalista talousoikeistosta että valtavirran konservatiivisuudesta. Tällainen ajattelu suuntaa kritiikkinsä käytännössä koko valistuksen ja Ranskan vallankumouksen perintöön. Se näkee yhteiskunnan pikemminkin orgaanisena kokonaisuutena kuin yksilöiden välisenä abstraktina sopimuksena. Vähintäänkin yhteiskuntasopimuksen piiriin pitäisi kuulua myös menneet ja tulevat sukupolvet, eivät ainoastaan elävät. Traditionalismissa politiikan keskipiste ja ihmistä viime kädessä määrittävä tekijä on identiteetti. Identiteetillä on lukuisia ulottuvuuksia, jotka muodostuvat vastakohtaisuuksien ja rajojen puitteissa: paikallinen, historiallinen, sukupuolinen, uskonnollinen, sivilisationistinen, jne. Esimerkiksi minä olen yhtä aikaa helsinkiläinen, suomalainen, eurooppalainen ja valkoinen mies, ja jokainen näistä ominaisuuksista kiinnittää minut tiettyyn kohtalonyhteyteen muiden kaltaisteni kanssa. Ei ole olemassa yhtä ja jakamatonta ”ihmiskuntaa” yhteisine tavoitteineen, vaan eri ryhmillä on omat intressinsä, jotka voivat myös joutua konfliktiin keskenään. Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Poliittisia kantoja Sarastuksen piiristä löytyy joka lähtöön, kristitystä konservatiivista jonkinlaiseen fasistiin. Osa kirjoittajista, mukaanlukien minä itse, ei edes halua määritellä itseään kovin tarkasti poliittisessa mielessä, vaan löytää ja yhdistelee ideoita monista ajatussuuntauksista. Se, mikä minut on johtanut tällaisen suuntauksen piiriin, onkin sitten mutkikkaampi kysymys. Perinteen merkitys inhimillisessä kokemuksessa ja Euroopan olemus ovat oikeastaan aina kiinnostaneet minua. Varsinkin kirjailijantyöni kautta tunnen lujaa yhteenkuuluvuutta siihen monisyiseen ja ristiriitaiseen traditioon, jonka muodostavat pakanallinen antiikki, kristillinen keskiaika ja uudempi tieteellinen ajattelu. Olen sielultani eurooppalainen ihminen.

Mitä suomalaisuus merkitsee sinulle? Mikä maamme ja kulttuurimme menneisyydessä on säilyttämisen arvoista ja miksi? Millaisia ovat suomalaisen psyyken valoisat ja pimeät puolet?

Suomalaisuutta on oikeastaan mahdoton ymmärtää ottamatta huomioon maantieteellistä sijaintia ja ilmasto-olosuhteita. Maantieteellisesti Suomi on rajamaa Euroopan ja Venäjän välissä, vähän samaan tapaan kuin vaikkapa Baltian maat ja Ukraina. Reuna-alueilla syntyy omanlaistaan kulttuuria ja mentaliteettia, joka poikkeaa keskuksista. Mentaliteettiamme ovat muokanneet myös ankarat ilmasto-olot. Kirjailija Marko Tapion mukaan kamppailu kylmyyttä ja pimeyttä vastaan on muovannut eräänlaisen arktisen persoonallisuustyypin, joka on säilynyt nykyaikaan saakka. Suomalainen on sitkeä, vakaa ja kestää vastoinkäymiset hammasta purren. Mutta samalla meissä on ajoittainen taipumus äärimmäisyyksiin, jotka voivat saada hyvinkin traagisia muotoja. Suomessa on käyty Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen verinen sisällissota, juoppous on yleistä ja itsemurhiakin esiintyy paljon. Toisaalta tämä taipumus on purkautunut myös hienona taiteena ja kirjallisuutena, ja uskon myös talvisodan puolustushengen ilmentäneen sitä.

Halveksiiko suomalainen kulttuuriväki omaa kansallista perintöään? Jos näin on, niin mistä se kertoo?

Tavallaan tällaista halveksuntaa on esiintynyt aina. 1800-luvulla suuri osa sivistyneistöstä piti suomen kieltä liian karkeana kulttuurin ja kirjallisuuden kieleksi. 1920-luvulla Tulenkantajat pitivät suomalaista kulttuurielämää takapajuisena ja ihailivat romanttiseen tyyliinsä kaikkea modernia ja ”keskieurooppalaista”. Tämä on itse asiassa perifeerinen ilmiö, rajamaiden kirous. Reuna-alueilla helposti ajatellaan, että oma kulttuuriperintö on liian haurasta ja kaikki arvokas tulee keskuksista. Jos kirjallinen kulttuuri on nuori, kuten Suomessa, se vain lisää tällaista asennoitumista. Sen käytännön seurauksiin kuuluvat ulkomaisten vaikutteiden omaksuminen sellaisinaan, suodattamatta, sen sijaan että sovellettaisiin niitä täkäläiseen perinteeseen. Taidehistoriassa keskitytään lähinnä tarkastelemaan, miten erilaiset kansainväliset suuntaukset, kuten vaikkapa romantiikka, funktionalismi ja postmodernismi, ovat tulleet Suomeen. Toisaalta meillä on kaikkina aikoina ollut sellaisiakin taiteilijoita, jotka ovat vakavissaan tutkineet paikalliseen identiteettiin nojaavan taiteen mahdollisuuksia ja pyrkineet luomaan kansallisia muotoja ulkomaisille vaikutteille. Heihin sopisi kiinnittää enemmän huomiota. Kulttuurielämä kaipaisi jonkinlaista etnofuturistista otetta.

Oletko ateisti, agnostikko tai joitain muuta?

Henkilökohtaisesti uskon, ettei historialla ole suuntaa eikä elämällä muuta tarkoitusta kuin ne, jotka yksilöt ja yhteisöt sille antavat. En odota mitään tämän elämän jälkeen, paitsi kenties länsimaisen kulttuurin ja omien ajatusteni säilymistä. En kuitenkaan suosittele tällaista katsomusta kenellekään – se olisi turhaa, sillä kyseessä on pikemminkin sisäsyntyinen kokemus kuin opittu ajattelutapa. Joillakin on kyky uskoa jumaliin, joillakin toisilla ei, ja tämän kohtalon kanssa on elettävä.

En lainkaan väheksy uskontoja: se olisi sama kuin väheksyisi ihmislajia, sillä ihminen on jotenkin asetuksellisesti uskonnollinen olento. Elämästä tekee elämisen arvoista tunne kuulumisesta itseään ja pieniä kuvioitaan suurempaan kokonaisuuteen, ja uskonto lienee yleisin tapa saavuttaa tällainen tunne. Harva pärjää ilman uskontoa tai jotakin sen korviketta. Jos nämä lapselliset uusateistit, Richard Dawkins opetuslapsineen, todella käsittäisivät kuinka ankara paikka maailma ilman korkeamman voiman ohjausta on, he juoksisivat hädissään ensimmäisen vastaantulevan new age -gurun syliin. Niinpä he ottavatkin korvikeuskonnoksi humanismin, biologisen reduktionismin tai edistysajattelun, joka on pelkkä kristillisen eskatologian maallistunut versio. Uskonnottomuus sopii niille, jotka kestävät pohjimmiltaan nihilististä maailmaa, jossa ihmistä varten ei ole mitään suurta suunnitelmaa.

Suosikkialkoholijuomasi?

Miedoista paras on brittiläinen Old Rosie -siideri. Väkevistä parhaita ovat viskit, skottilaisista Laphroaig ja irlantilaisista Jameson.

– – –

Sarastus ja radikaali traditionalismi

Verkkolehti Sarastus aloitti toimintansa syyskuussa 2012. Miksi tällaiselle verkkolehdelle oli tarvetta, miten se maastoutuu suhteessa maamme nykyiseen kulttuuriin ja poliittiseen ilmapiiriin? Mihin Sarastus pyrkii, mikä on sen raison d’être?

moderniamaailmaaSarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin. Suomesta puuttuu tämäntyyppinen ajattelun perinne, tai ainakin se on katkennut, sillä 1960-luvulta saakka älymystö on ollut leimallisesti vasemmistolaista ja vasemmistolla on ollut käsissään aloite melkein kaikessa kulttuurianalyysissa ja yhteiskuntakritiikissä. Poliittisen mielipiteen heilahdukset eivät ole muuttaneet tätä tilannetta. Jos halutaan yhteiskunnallista muutosta, sen täytyy tapahtua ensin ihmisten mielissä, ja tässä suhteessa akateeminen maailma, kulttuurielämä ja media, nykyään yhä enemmän myös sosiaalinen media, ovat ratkaisevassa roolissa.

Sarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin.

Missä ja kenen tai keiden toimesta idea Sarastuksen aloittamiselle alkoi? Milloin idea Sarastuksesta nousi ensimmäisen kerran ilmaan?

Ajatus tämäntyyppisestä julkaisusta oli putkahdellut kansallismielisissä ympyröissä jo pidemmän aikaa, mutta konkreettisia suunnitelmia ei ollut. Kesällä 2012 otin sähköpostitse yhteyttä joukkoon luotettuja samanmielisiä ihmisiä, joiden tiesin olevan myös näkemyksellisiä kirjoittajia, ja ehdotin verkkojulkaisun perustamista. Pidimme pari yhteistapaamista ja jatkoimme suunnittelua sähköpostitse. Syyskuuhun mennessä olimme päässeet yksimielisyyteen suurista linjoista, luoneet lehden ulkoasun ja laatineet ensimmäiset kirjoitukset.

Kerro Sarastuksen toimittajakunnasta. Kuinka erilaista väkeä verkkolehden toimittajista löytyy? Esiintyykö toimittajakunnan kesken vahvaa ideologista kädenvääntöä verkkolehden sisällön suhteen vai luoviutuvatko asiat omalla painollaan jaetuttujen traditionaalisten lähtökohtien kautta?

Toimituskunta on pysynyt suurin piirtein samana, mutta vakituisia avustajia on ilmaantunut suhteellisen lyhyessä ajassa kiitettävä määrä. Suurin osa ei ole ammattikirjoittajia, mutta monella on esimerkiksi yliopistotaustaa ja sitä kautta kokemusta asiatekstin laatimisesta. Toimitus- ja avustajakunta jakaantuu eri puolille Suomea, ja yhteistyötä tehdään internetin välityksellä. Kuten jo aiemmin totesin, Sarastusta toimittaa poliittisesti kirjava joukko, jota yhdistävät tietyt yleiset periaatteet. Poliittisista eroavaisuuksista ja lehden linjasta syntyy silloin tällöin toimituksen sisäistä debattia, mutta sitä on aina käyty hyvässä hengessä. Sarastus on loppujen lopuksi varsin avoin erilaisille näkemyksille, ainoastaan silkan huuhaan kuten ilmastodenialismin ja holokaustinkiistämisen olemme päättäneet pitää lehden ulkopuolella.

Millaista yhteydenpitoa ja yhteistyötä Sarastuksella on muiden samanhenkisten ihmisten ja ryhmien kanssa Suomen rajojen ulkopuolelta?

Sarastus on julkaissut käännöksiä artikkeleista, jotka ovat alunperin ilmestyneet muun muassa amerikkalaisissa Alternative Right- ja Counter Currents -verkkolehdissä, ruotsalaisella Motpol-sivustolla, erilaisissa ranskalaisissa julkaisuissa, jne. Tällä tavoin lehti on tullut tunnetuksi samanhenkisten keskuudessa myös ulkomailla, ja toimituskunnan jäsenet ovat jonkin verran yhteydessä ulkomaisiin kirjoittajiin. Tiettyä kiinnostusta Suomea kohtaan on herännyt tämän takia. Amerikkalainen kirjailija Jack Donovan, jota haastattelin alkuvuodesta Sarastukseen, kirjoitti myöhemmin facebook-sivuillaan, että hänen mielestään Suomi on paras maa, koska suomalaiset lukijat lähettävät hänelle jatkuvasti täkäläisten neofolk-yhtyeiden levyjä ja muuta kiinnostavaa tavaraa.

Miten Sarastukseen on yleisesti ottaen suhtauduttu eri piireissä? Onko Sarastuksen osakseen saama huomio yllättänyt millään tapaa?

Jo sivuston tilastoja seuratessa huomaa, että lehteä lukevat varsin monet. Päivittäinen kävijämäärä on keskimäärin reilun tuhannen luokkaa ja tähän mennessä suosituinta kirjoitusta on jaettu facebookissa noin 500 kertaa. Olen myös havainnut, että sitä lukevat monet sellaisetkin, jotka eivät lehden aatemaailmaa allekirjoita. En tiedä, onko se yllättävää. Traditionalismi ja ”uusi oikeisto” ovat Suomessa melko uusia juttuja, joten on tavallaan luonnollista että ne herättävät kiinnostusta. Huvittavimpia ovat oikeastaan Sarastuksen herättämät ristiriitaiset reaktiot eri leireissä. Vasemmisto on yrittänyt lyödä meihin natsileimaa, ja eräällä uusnatsien sivustolla meitä on taas sanottu ”siionistien peiteoperaatioksi” tai joksikin vastaavaksi. Kai tämäkin on merkki siitä, että olemme osanneet tehdä jotain oikein.

Miten tunnetusti vasemmistohenkinen kirjallisuuspiiri ja siihen kuuluvat ystäväsi ovat suhtautuneet oikeistoradikaaleihin ystäviisi ja Sarastus-verkkolehteen?

Suhtautuminen vaihtelee, mutta onhan se selvää, ettei maineeni sillä suunnalla ole yleisesti ottaen kovin hyvä. Välillä kustantajaltani on kyselty, miksei minua kieltäydytä julkaisemasta – ja ironista kyllä, kyselijät ovat yleensä sellaisia jotka muuten väittävät olevansa kaikkea ilmaisunvapauden rajoittamista vastaan. Sinänsä minua ei liikuta moinen, sillä minulla on edelleen riittävästi julkaisukanavia ja lukijoita. En ole erityisen aktiivinen kirjallisuuspiireissä, koska ne ovat hirvittävän sisäsiittoisia porukoita, joissa ihmiset seurustelevat lähes pelkästään saman alan tyyppien kanssa ja uskovat tekevänsä jotakin merkittävää, vaikka heidän touhuistaan on kiinnostunut vain kourallinen kollegoita. Minulle on vakiintunut sieltä muutama luotettu ystävä, joiden kanssa tulen hyvin toimeen ja joita tapaan melko säännöllisesti, mutta kirjallisuusväen kissanristiäisissä minua näkee harvoin.

Mitä mieltä olet Suomen poliittisesta nykytilanteesta? Mikä nykytilanteessa mättää eniten ja mitkä asiat siihen ovat syynä? Millaisia mahdollisia valopilkkuja nykytilanteessa on? Millaisena näet maamme poliittisen tulevaisuuden?

Suomen poliittinen tilanne muistuttaa monessa mielessä tyypillisen eurooppalaisen teollisuusmaan tilannetta, vaikka erojakin on. Meillä on matala syntyvyys ja ylisuureksi paisunut julkinen talous. Perheet ja muut pysyvät tukirakenteet hajoavat, ruumiillisen työn arvostus on matala, demografisia ja taloudellisia ongelmia yritetään ratkaista maahanmuutolla, joka lähinnä synnyttää uusia ongelmia. Talouskriisi ei ole iskenyt meihin erityisen lujaa, mutta toisaalta olemme tuskin vielä nähneet sen pahinta vaihetta.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille. Sen nimissä kansallisomaisuutta on myyty ulkomaille yleisen kulutusjuhlan rahoittamiseksi, ihmisiä on ylikoulutettu työttömiksi ja jätetty tulevien sukupolvien maksettavaksi massiivinen valtionvelka. Suurten ikäluokkien niin sanotut ”pehmeät arvot” loivat hirmuisen kovan yhteiskunnan, jossa yhteisvastuuta ei tunneta ja jokainen odottaa saavansa valtiolta enemmän kuin itse antaa. Rikkaat eivät enää halua maksaa veroja eivätkä köyhät tehdä töitä. Verojen maksu ja työnteko ovat jääneet keskiluokan harteille, ja keskiluokan kapinahenki alkaa näkyä muun muassa perussuomalaisten suosion kasvussa.

Valopilkkuna nyky-Suomessa näen sen, ettei tänne ole vielä kehittynyt sellaisia suuria maahanmuuttajakeskittymiä kuin vaikkapa Ruotsiin tai Ranskaan. Toisaalta Suomella on maantieteellisen sijaintinsa takia toinen ongelma: Venäjä suhtautuu meihin kuin omaan takapihaansa ja saattaa tulevaisuudessa käyttää täällä asuvia venäläisiä ulkopoliittisen painostuksen välineenä, kuten se on tehnyt Baltiassa ja Ukrainassa. Venäjän imperialistiset haaveet ovat ainakin lyhyellä tähtäimellä vakavin ulkoinen uhka Suomelle. Tarja Halosen presidenttikaudella tätä tosiseikkaa yritettiin kaikin keinoin peittää näkyvistä. Nyt unesta ollaan hiljalleen heräämässä, toivon ettei se tapahdu liian myöhään.

Millaisessa Suomessa Timo Hännikäinen haluaisi elää? Millainen olisi ihanteellinen tilanne Suomessa nykyään? Mitkä asiat olisivat toisin?

En mielelläni rakentele yhteiskuntautopioita, koska yhteiskunta on aina elävä kokonaisuus eikä mikään ideaali voi sellaisenaan toteutua. Jos takertuu liian tiukasti kuvaan ihanneyhteiskunnasta, todellisuuden lainalaisuudet unohtuvat helposti. Joitakin yleisiä linjoja mielessäni toki on.

Ihanne-Suomeni olisi sellainen, missä osa valtion nykyisistä tehtävistä olisi paikallisyhteisöillä ja ihmiset olisivat riippuvaisempia toisistaan kuin valtiokoneistosta. Ihmisillä olisi runsaasti yhteyksiä erilaisiin itsenäisesti toimiviin instituutioihin liikuntakerhoista osuuskuntiin ja muihin taloudellista toimintaa harjoittaviin organisaatioihin. Oppisopimuskoulutusta ja vastaavia järjestelyjä tuettaisiin jotta ihmisten olisi helppo työskennellä käytännön ammateissa. Pienyrittäjien asema olisi vahva. Valtio tukisi ja suojelisi paikallisyhteisöjä mutta puuttuisi niiden varsinaiseen toimintaan harvoin. Euroopan ulkopuolelta suuntautuva maahanmuutto olisi vähäistä ja tiukasti kontrolloitua. Sen sijaan opiskelija-, tiede- ja kulttuurivaihtoa olisi runsaasti ja siihen kannustettaisiin. Yksi valtiovallan tärkeistä tehtävistä olisi luonnonvarojen varjelu ja ekometsätalouden kaltaisten kestävien mallien tukeminen luonnonvarojen käytössä. Maanpuolustukseen panostettaisiin, ja vakinaisen armeijan lisäksi maassa olisi suojeluskuntien tapaisia paikallistason maanpuolustusjärjestöjä kuten Virossa.

Onko Suomi mielestäsi vielä itsenäinen? Miksi on tai ei ole?

Tiukassa mielessä Suomi on ollut itsenäinen ainoastaan 1920- ja 30-luvuilla. Silloin maa oli taloudellisesti omavarainen ja meillä oli itsenäinen ulkopolitiikka. Tämä kausi päättyi talvisotaan, jonka jälkeen tuli liittolaisuus Saksan kanssa, sitten YYA-aika ja lopulta EU:n jäsenyys. Ensimmäisen tasavallan kaltainen itsenäisyys ei tietenkään olisi enää nykyään mahdollista. Kansainvälinen politiikka ei perustu sopimuksien noudattamiselle, vaan se on taistelua. Suuret kansakunnat taistelevat vallasta ja pienet olemassaolosta. Niinpä pieni maa ei pysty sooloilemaan kovin pitkään, vaan sen on etsittävä vahvoja liittolaisia. Samalla on kuitenkin osattava luovia erilaisten valtablokkien välissä ja säilytettävä henkinen ja kulttuurinen itsenäisyys, joka on minusta se itsenäisyyden olennaisin muoto.

Mitä mieltä olet EU:sta? Pitäisikö Suomen erota EU:sta? Pitäisikö Suomen ottaa markka takaisin käyttöön?

Yhdistynyt Eurooppa ei ole lainkaan huono idea, mutta valitettavasti EU lähti jo varhaisvaiheessaan toteuttamaan sitä väärällä tavalla. Unionia luotaessa Robert Schuman kannatti ajatusta mannereurooppalaisesta konfederaatiosta, joka kunnioittaa jäsenmaidensa historiallisia ja kulttuurisia juuria ja jolla on vahva itsenäinen puolustus. Valitettavasti voitolle pääsi Jean Monet’n visio, jossa EU on talouspainotteinen liitto, jolla ei ole tarkkoja kulttuurisia tai maantieteellisiä rajoja. Sillä ei ole periaatteellisia estoja laajentua ei-eurooppalaisten kansojen keskuuteen ja puolustuksessaan se tukeutuu Yhdysvaltoihin. Tällaisena EU on kaikkien kansallisten ja paikallisten identiteettien vihollinen.

EU:sta eroaminen tuottaisi tällä hetkellä Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta nykyisen linjan vastaisten poliittisten voimien niin täällä kuin muualla Euroopassa pitäisi pyrkiä uudistamaan liittoa sisältäpäin.

Radikaalin traditionalismin kannattaminen tuntunee tuulimyllyjä vastaan taistelemiselta – vai onko näin? Onko traditionalismi idealistista eskapismia suhteessa vääjäämättömään suuntaan, johon maailma menee?

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet. Itse uskon, että elämme jonkinlaista siirtymäkautta. Kirjailija Anthony Burgess laati romaanissaan The Wanting Seed hahmotelman historian kolmivaiheisesta syklistä. Syklin alussa vallitsee malli, jossa laki, järjestys ja perinnäistavat ovat kaiken ydin. Kun tällainen järjestys on pysynyt vakaana riittävän kauan, aletaan kuvitella että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja kykenee pelkän järkensä avulla luomaan ihanneyhteiskunnan. Kun tämä malli kaatuu omaan mahdottomuuteensa, siirrytään välivaiheeseen jota leimaa kaaoksen ja tyrannian vuorottelu ja kaikkinainen epävakaus. Lopulta konservatiivinen järjestys palaa ja sykli alkaa alusta. Jos Burgessin hahmotelma vastaa todellisuutta, olemme tällä hetkellä siirtymässä sekasortoiseen välivaiheeseen. Silloin niillä, jotka pyrkivät pitämään vanhaa perinneainesta hengissä ja luomaan uutta, on tärkeä rooli. He ovat kuin munkkeja, jotka vaalivat antiikin sivistystä luostareissaan Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeisinä levottomina aikoina. Kuten Alain de Benoist sanoi: ”He elävät pimeydessä mutteivät kuulu pimeyteen, vaan kamppailevat sytyttääkseen valon uudelleen.”

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet.

Onko traditionalismin suosio nousussa vai onko se pysynyt suurin piirtein saman kokoisen pienehkön joukon tapana katsoa maailmaa ja elää siinä? Voiko traditionalismi edes nousta suurempaan suosioon, onko se luonteeltaan vääjäämättä kulttuurisessa marginaalissa?

Ainakin sitä kohtaan tunnetaan enemmän kiinnostusta. Liberaali ja vasemmistolainen ylivalta henkisessä elämässä on jatkunut niin kauan, että se on rappeutunut opittujen iskulauseiden toistamiseksi. Silloin vastakkaiset näkökulmat tuntuvat automaattisesti raikkailta. En katsoisi, että traditionalismi edes pyrkii suuren yleisön suosioon, sillä kyseessä ei ole mikään yhtenäinen ideologia vaan pikemminkin monia ajatussuuntia sisältävä virtaus – vähän samaan tapaan kuin ”konservatiivinen vallankumous” 1920-luvun Saksassa. Sekin oli aatteellisesti kirjava, epäyhtenäinen ja elitistinen liike, mutta vaikutti laajalti oman aikansa poliittiseen ilmapiiriin.

Millaisia sisäisiä jännitteitä, ristiriitoja tai haasteita traditionalisti joutuu maailmankatsomuksensa vuoksi nykymaailmassa omassa elämässään kohtaamaan? Miten traditionalisti tasapainoilee suhteessaan uuteen ja vanhaan teknologiaan, individualismiin ja kollektiivisuuteen, yms.? Millaisissa asioissa olet joutunut tekemään käytännöllisiä tai muunlaisia kompromissejä suhteessa traditionalistisiin periaatteisiisi?

Tämä on tietysti hyvä kysymys jokaiselle, joka elää omista arvoistaan poikkeavassa yhteiskunnassa. Toisaalta ratkaisu ei ole monimutkainen: on vain asetettava asiat tärkeysjärjestykseen ja mietittävä, mitä todella tarvitsee elääkseen arvokkaasti. Jos ei tavoittele suuria omaisuuksia, virallisia tunnustuspalkintoja ja yleistä hyväksyntää, on aivan mahdollista elää loukkaamatta vakavasti periaatteitaan. Järjestelmää voi käyttää hyödykseen ottamalla siltä sen mitä tarvitsee ja samalla työskentelemällä jonkin paremman rakentamiseksi. Minusta ei esimerkiksi ole järkevää boikotoida jotakin tarvitsemaansa tuotetta sen takia, ettei pidä sitä valmistavasta yrityksestä. Julius Evola kehotti ratsastamaan tiikerillä, kunnes se väsyy juoksemaan. Toisaalta ei myöskään kannata valittaa median turruttavaa vaikutusta ja kulttuurin kaupallisuutta, jos itse menee virran mukana. On hyvin helppoa olla katsomatta televisiota ja haalimatta merkkituotteita, mielekkäämpää tekemistä löytyy yllin kyllin.

Jos ottaa spengleriläisen käsityksen kulttuurin elinkaaresta tosiasiana, kuten traditionalistit ilmeisesti universaalisti ottavat, niin tarkoittaako se sitä, että traditionalismiin liittyy aina sisäänkirjoitettuna kulttuuripessimismi? Ovatko traditionalistit pessimistejä? Mikä on traditionalismin positiivinen anti nykykulttuurin kokonaisuudessa?

perikatoSpengler katsoi kaikkien korkeakulttuurien käyvän läpi tietyt kehitysvaiheet ja lopulta kuolevan. Pessimistinä häntä on pidetty siksi, että hän katsoi itse elävänsä kuihtumisen vaihetta. Spengler tarkoitti länsimaisella kulttuurilla noin vuodesta 500 jKr. meidän päiviimme saakka jatkunutta kulttuurikokonaisuutta, esimerkiksi antiikin kulttuuri oli hänen mielestään aivan oma kokonaisuutensa. ”Perikato” ei tarkoittanut hänelle mitään täydellistä tuhoa, vaan yhden korkeakulttuurin kuihduttua uusi alkaa itää. Jotkut sen piirteet myös siirtyvät uuteen kulttuuriin ja saavat siellä uudenlaisia muotoja. Esimerkiksi kristinusko syntyi jo antiikissa, mutta se säilyi antiikin kulttuurin kuoltua ja siitä tuli Spenglerin tarkoittaman länsimaisen kulttuurin pohjakivi. Minusta ei ole hedelmällistä vain surra oman kulttuurimme ilmiöiden rappeutumista ja varjella vanhoja muotoja, vaan on katsottava myös eteenpäin ja etsittävä kaikkea sellaista, mikä voisi elää oman korkeakulttuurimme yli ja toimia kokoavana voimana uudessa. Tämän takia Sarastus on minusta hyvä nimi lehdelle, siinä on eteenpäin katsova henki. Ellei Euroopan supistuva väestö kokonaan tai suurimmaksi osaksi korvaudu afrikkalaisilla ja aasialaisilla, eurooppalaisuus säilyy ja löytää uusia ilmenemismuotoja tulevaisuudessa.

Millainen on tyypillinen suomalainen traditionalisti?

Sellaista tuskin on olemassakaan.

– – –

Pekka Siitoin

Koska tämä on Mesikämmenen blogi, niin kysytään sinulta myös edesmenneestä valtakunnanjohtajasta. Mitä mieltä olet hänestä?

Pekka oli kokonaistaideteos, kansanomaisemmin sanottuna elämäntaiteilija. Hän teki itsestään jonkinlaisen performanssin. Arvostan häntä, koska hän oli niin vapaa kaikesta itsesensuurista. Hänen julkiset esiintymisensä olivat loistavaa viihdettä.

Miten arvioit Pekan roolin 70-luvun Suomessa? Miten merkittävä Pekan rooli oli Kekkosen ja Neuvostoliiton kritiikissä maassamme? Oliko Pekka todellinen ja vakavasti otettava poliittinen vastavoima, vai esitettiinkö hänet paisutettuna uhkana kommunistien toimesta, puhtaasti poliittisin tarkoitusperin?

Minusta Pekka oli eräänlainen YYA-Suomen pimeä alitajunta. Hän teki kaikkea, mikä silloin oli kiellettyä tai epäkorrektia, ja kaiken lisäksi aivan äärimmäisellä ja karnevalistisella tavalla. En tiedä pitääkö tarina paikkansa, mutta olen kuullut että Pekan kotipihalla Naantalissa liehunut hakaristilippu näkyi paikkaan, jota Kekkonen ja muut sen ajan merkittävät poliitikot käyttivät huvilana.

On huvittavaa lukea, miten vasemmistolehdistö aikoinaan uutisoi Pekan ja hänen aatetovereittensa tekemisistä. Otsikoissa maalailtiin vakavaan sävyyn fasismin uuden nousun uhkaa, vaikka kyseessä oli aivan marginaalinen joukko eksentrikkoja. Samaan tyyliinhän kirjoitellaan nykyään ”äärioikeiston noususta”, vaikka joku uusnatsismi on Suomessa varsin vähäpätöinen ilmiö.

Pekka mielletään nykyään lähinnä ronskin humoristisena spektaakkelina, jossa yhdistyi rivologia, hengentieteet ja politiikka. Jos unohdetaan Pekan auraa vahvasti värittävä huumori ja koomisuus, niin mitä mieltä olet Pekan eläessään esittämistä poliittisista näkemyksistä? Missä määrin niissä oli jotain, mistä mahdollisesti olet samaa mieltä?

En oikeastaan pidä Pekkaa poliittisena hahmona, vaan pikemminkin showmiehenä ja arvokkaan kylähulluperinteen modernina jatkajana. Hänen sukulaissielujaan tässä mielessä ovat muun muassa Sigurd Wettenhovi-Aspa ja Ior Bock, joista on tullut kiinteä osa suomalaista folklorea.

Jos Kursiivin iskua ei olisi tapahtunut ja Pekka ei olisi saanut siitä vankilatuomiota, miten arvelet Pekan myöhempien vaiheiden menneen? Olisiko Pekka saanut rekisteröityä puolueensa virallisesti, olisiko Pekan homma pysynyt vakavammin otettavana ja noususuhdanteisena?

En tiedä, tavoitteliko Pekka vakavissaan kansansuosiota. Jos joku haluaisi oikeasti edistää natsi-ideologiaa, hän ottaisi aivan toisenlaisen lähestymistavan kuin Naantalin kaduilla koppalakki päässä saapastellut mies, joka hirtti muuminuken, uskoi yhdessä edellisistä elämistään olleensa ranskalainen aatelismies ja julisti olevansa ”kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti.” Pekalle tärkeintä oli show. Uskon hänen pikemminkin eläneen jotakin eriskummallista fantasiaa kuin tavoitelleen poliittista uskottavuutta.

Radikaaliksi traditionalistiksi kehittymisesi tuo etäisesti mieleen Pekan poliittisen radikalisoitumisen 70-luvulla – samaan hengenvetoon on toki todettava, että teidän kahden välillä eroja löytyy hyvin paljon. Ennen kuin Pekka radikalisoitui, hän oli tullut tunnetuksi valokuvausliikkeestään, Aino Kassisen ykkösoppilaana olemisestaan, yms. sosiaalisesti varsin hyväksytystä ja arvotetustakin toiminnasta. Ennen julkista profiloitumistasi radikaaliksi traditionalistiksi olit tullut tunnetuksi arvostettuna kirjailijana, kääntäjänä ja mm. kulttuurilehti Kerberoksen päätoimittajana. Kun Pekan poliittinen profiili radikalisoitui, hän menetti ystäviään ja hänen ja perheensä elämä vaikeutui. Onko elämäsi vaikeutunut sitten julkisen profiloitumisesi traditionalistina, oletko menettänyt ystäviä? Onko maailmankatsomuksellinen kehityksesi antanut uutta näkökulmaa Pekkaan?

Jotkut tuttavat ja kollegat ovat vieraantuneet minusta sen jälkeen kun olen ”tullut kaapista” näissä asioissa, mutten sanoisi elämäni vaikeutuneen. Minulle on tärkeintä se että voin tehdä työtäni, ei se, olenko väleissä kaikkien kanssa. Mitä Pekkaan tulee, hänkään tuskin ahdistui huonosta maineestaan vaan pikemminkin nautti siitä. Mutta hänen perheellään oli varmasti kovin vaikeaa. Isän valtakunta -dokumenttia katsoessani totesin, ettei hänen lapsiaan ainakaan käy kateeksi.

Missä määrin Pekka oli mielestäsi traditionalisti?

Ehkä hänen okkultismiharrastuksestaan voisi löytyä yhtymäkohtia vaikkapa Evolaan, joka oli kovin kiinnostunut magiasta. En tunne sitä puolta kovin tarkkaan. Natsismi puolestaan on monella tapaa aika kaukana traditionalismista, vaikka yhtymäkohtiakin löytyy. Esimerkiksi natsien ihailu keskitettyä totalitaarista valtiota kohtaan ja rotumystiikka ovat vieraita useimmille traditionalisteille.

– – –

Assosiaatiot

Mitä seuraavat asiat tuovat sinulle mieleen? Voit vastata yhdellä sanalla tai pidemmin.

Pentti Linkola.

Suomalaisen luonnonsuojelun suurmies ja erinomainen asiaprosaisti.

H.P. Lovecraft.

Ensimmäinen kirjallinen ihastukseni. Loi oman mytologiansa, mikä ei ole vähäinen saavutus.

Liberalismi.

Tarkoitti alunperin poliittista ja taloudellista vapautta, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Multikulturalismi.

Kyvyttömyyttä ymmärtää, mitä kulttuuri tarkoittaa.

Hipsterit.

Varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun ironia muuttuu retorisesta keinosta elämäntavaksi.

Kestävä kehitys.

Talouskasvu-uskovaisten saivartelua.

Poliittinen korrektius.

Sensuurilla on monta nimeä.

Islam.

Juutalaisuuden ja kristinuskon outo äpärälapsi.

Porno.

Korvannut seksin länsimaissa.

Tom of Finland.

Siitoin-postimerkki olisi ollut parempi.

Perussuomalaiset.

Poliittinen sillisalaatti, josta löytyy niin viisaita kuin idiootteja.

Jussi Halla-aho.

Suoraselkäinen poliitikko, tosin reagoi liian herkästi lehdistön kirjoitteluun.

Kokoomus.

Plutokraattien puolue.

Vihreät.

Liberaaleja, jotka haluavat kieltää kaiken.

Rasismi.

Tarkoitti alunperin rotusortoa, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Skinheadit.

Onko heitä enää Suomessa?

Natsi-Saksa.

Valtiomuotoinen yritys yhdistää estetiikka ja politiikka.

Helsingin Sanomat.

Painettua internettiä.

Suomen Sisu.

Kansallismielinen keskustelukerho, josta nousi myöhemmin poliittisia vaikuttajia.

Kansallinen vastarinta.

Vanhoissa natseissa oli enemmän tyyliä kuin uusissa.

Vasemmisto.

Puolusti aiemmin työtä pääomaa vastaan, nykyään puolustaa työtä vieroksuvia.

Metsästys.

Ihmisen alkuperäisin elinkeino.

Käsin kirjoitetut kirjeet.

Käyneet valitettavan harvinaisiksi. Merkittävien henkilöiden valittuja sähköposteja lienee turha julkaista.

Neofolk.

Kiinnostavin 1970-luvun jälkeen syntynyt musiikin tyylilaji. Death In Junen ja Blood Axisin levyt soivat kotonani ahkerasti.

Sananvapaus Suomessa.

Siitä tingitään aina kun joku käyttää sitä.

Suomen oikeuslaitos.

Luotan siihen yhä vähemmän.

Kuolemantuomio.

Rehellinen ja suvereeni vallankäytön muoto.

Tasa-arvo.

Käsitteellinen mahdottomuus. Arvo perustuu erolle.

Feministit.

Uskovat, että naisen tulee tehdä mitä huvittaa ja miehen mitä nainen sanoo.

Pussy Riot.

Minun marttyyrini on Dominique Venner eikä Pussy Riot.

Cheek.

Vihaan rappia, esittivätpä sitä minkä väriset tahansa.

Venäjä.

Suomalais-ugrilaisten kansojen historiallinen vihollinen, joka on tuottanut hienoa kirjallisuutta.

Yhdysvallat.

Atlantin takainen öykkäri, jonka aseita Eurooppa tällä hetkellä valitettavasti tarvitsee.

NATO.

Kannatan Suomen jäsenyyttä. Pienen kansakunnan edustajana on pakko olla pragmaattinen.

Sauna.

Siitä minä nautin.

– – –

Tulevaisuus

kaliyugaElämmekö Kali Yugan aikakautta? Onko länsimaiden perikato käsillä? Jos elämme Kali Yugaa, mitä merkkejä tästä on nähtävissä?

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen. Ihmiset vain toivovat hiljaa mielessään, ettei romahdus tapahdu heidän elinaikanaan. Toisaalta pitää muistaa, että perikato harvemmin tarkoittaa nopeaa ja täydellistä luhistumista. Rooman valtakunnastakin romahti vain länsipuoli, Bysantti porskutti vielä täydet tuhat vuotta. Rapistuvat kulttuurit voivat sinnitellä hämmästyttävän pitkään.

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on? Mitä seuraava kirjasi tulee käsittelemään?

Minulla on valmisteilla esseekirja, jonka olisi tarkoitus ilmestyä ensi keväänä. Se on tietyllä tavalla jatkoa Ilman-kirjalle, sillä sen keskipisteessä on suomalainen mies ja mies yleensä. Käsittelen siinä ”miehen metafysiikkaa” eli sitä, mitä maskuliinisuus pohjimmiltaan on kulttuurisista muuttujista riisuttuna. Samalla käyn läpi sitä, miten moderni yhteiskunta on oikeastaan naisten intressejä varten rakennettu. Lyhyesti sanottuna, Otto Weininger kohtaa Fight Clubin. Lisäksi minulla on tekeillä romaani ja suomennosvalikoima Jack Londonin asiaproosaa.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia on verkkolehti Sarastuksella? Miltä Sarastuksen tulevaisuus näyttää? Pysyykö Sarastus pelkästään verkkolehtenä, vai onko sille mietitty myös traditionaalisempaa paperilehti-formaattia?

Sarastus tuskin ainakaan kovin pian siirtyy paperilehdeksi, mutta toimitus on suunnitellut parhaiden kirjoitusten julkaisemista säännöllisin väliajoin jonkinlaisena vuosikirjana. Muutakin pienimuotoista julkaisutoimintaa on ideoitu. Olemme aloittaneet Spenglerin Ihminen ja tekniikka -teoksen julkaisemisen suomeksi ”jatkokertomuksena” Sarastuksessa, ja suomennos olisi tarkoitus julkaista myöhemmin myös kirjana.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mielenkiintoisten ihmisten seura. Joskus he ovat eläviä ihmisiä, joskus taas taiteilijoita ja filosofeja joiden kanssa keskustelen heidän teostensa välityksellä.

– – –

Mesikämmen kiittää Timo Hännikäistä haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hännikäisen blogi Marginalia. [Marginalia vanhassa osoitteessaan].

Hännikäinen Wikipediassa.

Hännikäisen kirjailijasivu Facebookissa.

Hännikäisen haastattelu Kuiskaus pimeässä-lehdessä.

Hännikäisen haastattelu Hommalla: Timo Hännikäinen: Ikkunat auki Impivaaraan.

Juhani Karilan juttu Helsingin Sanomissa: Esseisti Hännikäinen: Tasa-arvo on liian pitkällä. Esseisti Timo Hännikäinen radikalisoitui.

City-lehden juttu Hännikäisestä ja hänen 2009 ilmestyneestä kirjastaan Ilman (Savukeidas, 2009).

Hännikäinen puhumassa kirjastaan Ilman Maria-ohjelmassa.

Hännikäinen Perttu Häkkisen haastateltavana Ylen Suomalainen mies-sarjassa 2012.

Täyslaidallinen humanismia vastaan. Hännikäisen kirjan Ihmisen viheliäisyydestä (Savukeidas, 2011) arvio Elonkehässä.

Verkkolehti Sarastus.

Verkkolehti Sarastus Facebookissa.

 

Read Full Post »

Seuraavassa muutamia havaintoja ja satunnaisia otteita Pekan kirjeenvaihdosta Turun Hengentieteen Seuran puitteissa (ja vähän muutenkin) 70-luvulta. Otteet ovat poimittu alkuperäisestä kirjeenvaihdosta, jota Mesikämmen kävi joitain aikoja sitten tutkimassa Kansalliskirjaston arkistossa.

– – –

sinettiMies Porista kysyi, jos Pekka valmistaisi hänelle Mustan Raamatun sinetit. Niiden tekeminen kun oli hänelle itselleen liian hankalaa. Pekka lupasi toimittaa sinetit 1mk kappalehintaan.

Musta Raamattu, Pekan myymien kirjojen eräs hitti, ei miellyttänyt kaikkia. Eräs nainen halusi rahansa kirjasta takaisin, koska kirja ei vastannut odotuksia. Nainen totesi, että kirjan ”teksti on kummallista”. Pekka ei bisnesmiehenä suostunut antamaan rahoja takaisin, mutta oli valmis vaihtamaan kirjan toiseen. Samantapaisia kirjeitä oli Mustasta Raamatusta tullut muitakin.

Uuden ajan unikirjan ja Ufot, uskonto ja paholainen-kirjan julkaisuajankohdasta oli tullut parikin kyselyä. Pekka vastasi: Unikirja ilmestyy noin 4.3-74 ja Ufot Uskonto ja Paholainen ilmestyy noin 15.5 tai 15.9.-74.

ufotuskontoJonathan Sheddille oli osoitettu postia teoksen Ufot, uskonto ja paholainen pohjalta.  Eräs kirjan ostanut epäili, että kirja on mielikuvitusta. Samalla tuli kriittistä palautetta kirjan painovirhepaholaisista. Pekka vastasi tälle epäilijälle näin: Rotusynnyt ja selvitykset kirjassani eivät ole mielikuvitusta, eivätkä kuviteltua luuloa. Eri rodut on todella luonut alkujaan eri Sefroth, joita on monia. Nämä ovat tavallaan taas suoranaisia persoonattoman Jumalan lähimpiä alamaisia. On totta, että kirja on painettu kovalla kiireellä, joten siihen on tullut painovirheitä esitarkastuksen ja ladonnan yhteydessä (…) Vierasperäiset sanat eivät oikeastaan tarkoita mitään, vaan ne ovat yleensä nimiä, kuten esim Virtanen (…) Aineellisia oppiarvoja ei kannata kehua, koska niillä ei juuri ole merkitystä profeetallisessa työssä. Aikaisempien elämien henkisesti periytyvillä arvoilla ainoastaan on merkitystä ja sillä, että pystyy olemaan aktiivinen ja vilpitön ihminen. Hyvää jatkoa Teille, Jonathan Shedd.

Vierasperäiset sanat eivät oikeastaan tarkoita mitään, vaan ne ovat yleensä nimiä, kuten esim Virtanen.

Vuonna 1974 eräs Turun yliopistossa opiskellut nainen kysyi, oliko Turun Hengentieteen Seuran kokouksiin mahdollista osallistua, vaikka ei kuulunut seuraan. Pekka vastasi näin: Salatieteelliset kokoukset ovat joka arkitiistai klo 19 00 ko liikkeen studiohallissa ja sinne on vapaa pääsy asian harrastajille, muttei muille. Osoite on Kaskenkatu 1 puh 24016.

Parikymppinen egyptiläismies lähetti Föreningen Veronicalle (Pekan kirjojen pohjoismaista myyntiä yms. hoitanut yhdistys) vuonna 1975 kirjeen, jossa hän haki töitä. Kaikki mahdollinen työ kiinnosti tätä faaraoiden maan nuortamiestä. Pekka vastasi kohteliaasti, pahoitteli alkuun englanninkielentaitojaan ja totesi sitten, ettei valitettavasti voinut työllistää miestä. Loppuun Pekka kertoi mm. lukevansa joka viikko Koraania ja kuvaili Mustan Raamatun sisältöä.

yhteysufoihinjaPekka sai teostensa pohjalta melko paljon kysymyksiä. Hän vastaili näihin usein, muttei aina. Mm. erittäin vaativaan sävyyn kirjoitettuihin kirjeisiin Pekka jätti usein vastaamatta. Hesiodos Foinixia (Pekan salanimi teoksessa Yhteys Ufoihin ja henkimaailmaan, 1973) oli eräs lukija epäillyt saatananpalvojaksi. Pekka vastasi tälle henkilölle näin: Mikäli ihminen tekee elämässään paljon pahaa ja tukee valheoppeja, niin joutuu hän tavallaan Paholaisen palvelijaksi kuolemansa jälkeen. Hänen täytyy tällöin esiintyä eräänlaisena riivaajahenkenä, eli demonina, joiden tehtäviin kuuluu ihmisten kiusaaminen. Näiden henkien joukoissa on myös paljon sellaisia olentoja, jotka ovat vannoneet ikuista uskollisuutta Paholaiselle (…) En ole ns Saatananpalvoja, kuten olet itsekin huomannut. Hesiodos Foinix on todella salanimi.

Vuonna 1974 eräs henkilö kyseli Pekan mielipidettä seuraavan maailmansodan syttymisen syistä, Eric von Dänikenistä, yms. Pekka vastasi mm. näin: Seuraava maailmansota ei käsitykseni mukaan tule olemaan Saatanan ja Jumalan välinen, vaan vapauden ja orjuuden kannattajien välinen. Eric von Däniken on erittäin etevä henkilö, vaikka hän ei suoranaisesti olekaan hengentieteen kannattaja. Lucifer ja Saatana ovat eri henkilöitä ja molemmilla on käytössään ns Ufo-olentoja, jotka voivat mm liikkua maan sisässä, sekä myös kaikkialla muualla avaruudessa.

Kirjailija Hesiodos Foinix, olen lukenut kirjan YHTEYS UFOIHIN JA HENKIMAAILMAAN, kolme kertaa läpi ja tämä on parhain kirja mitä olen koskaan saanut lukea.

Erittäin positiivista palautettakin saapui. Eräs lukija lähestyi Pekkaa kirjeellä ja totesi heti kättelyssä näin: Kirjailija Hesiodos Foinix, olen lukenut kirjan YHTEYS UFOIHIN JA HENKIMAAILMAAN, kolme kertaa läpi ja tämä on parhain kirja mitä olen koskaan saanut lukea.

Turun Hengentieteen Seuran kautta sai jonkinlaista listaa Raamatun virheistä. Tätä kyseltiin jonkin verran ja Pekka lähetteli listaa, ilmeisesti ilmaiseksi.

Eräs henkilö kyseli Pekalta tieteen ja hengentieteen suhteesta. Vastauksessaan Pekka tiivisti mm. seuraavasti: En usko, että ilman metafysiikan apua, tiede pääsisi perille yliluonnollisten asioiden salaisuudesta.

spiritismilauta1Spiritismistä tuli myös kysymyksiä. Erääseen tällaiseen kirjeeseen Pekka vastasi vuonna 1975 mm. näin: Kiitän kirjeestänne. Mikäli Spiritismiä pelataan oikein voi sen avulla saada mielenkiintoisia vastauksia. Tietenkin on selvää, ettei aina kaikkia viestejä voi ottaa täysin kirjaimellisesti. Lasin liikkumisen aiheuttavat henget, jotka tahdonvoimallaan siiretelevät herkistynyttä kättämme. Aineellisen tieteen kannalta ei asiaa voida selittää. Kolmas silmä on kaikilla ja se avautuu sitä mukaa hiljalleen kun ihminen saa omaksuttua itselleen kosmista tietoa ja edelleen ilmentää sitä elämässään myös muille.

Eräälle toiselle spiritismistä ja seuran toiminnasta kyselleelle Pekka vastasi näin: Viitaten kyselyynne ilmoitan, ettei spiritismiä voi pelata yksin. Käyttöohjeita on kuitenkin helppo noudattaa koska ne on selvästi kirjoitettu Suomen kielelle. Voitte käydä kokouksissamme jos ehditte. Istunnot ovat talvi-aikana arkitiistaisin klo 19.00.

Mikäli Spiritismiä pelataan oikein voi sen avulla saada mielenkiintoisia vastauksia.

Spiritismin suhteen Pekka sai myös varsin negatiivista palautetta. 90-luvulta Pekan kirjeenvaihdosta löytyy eräältä mieheltä pari lyhyttä kirjettä, joissa ensimmäisessä hän sanoi kiroavansa Pekan. Toisessa kirjeessä kirjoittaja pahoitteli aiempaa kirjettään ja sanoi että kirous on peruttu. Mies selitti kirjoittaneensa ensimmäisen kirjeensä kännissä minkä lisäksi hän tilitti sairastuneensa 70-luvulla skitsofreniaan pelattuaan ystävänsä kanssa Pekan painattamaa spiritismipeliä.

Pekan kirjat olivat omalaatuinen kudelma oman aikansa hengentieteellisiä ideoita sekä Pekan omia näkemyksiä – kasvavassa määrin myös poliittisia. Eräs lukija, joka oli poliittisesti kallellaan vasemmalle, kirjoitti Pekalle 70-luvun puolivälissä näin: Hesiodos Foinix, luin kirjanne Ufot, uskonto ja Paholainen ja Yhteys Ufoihin ja Henkimaailmaan. Olen lukenut hyvin paljon näitä kirjoja erilaisia, aina on samaa myös löytynyt, mutta nämä teidän kirjat on kai ollut ainakin minulle ensin järkytys ja tyhjään upotus, ennen kun järkeni alkoi eritellä näitä asioita, kun ne sitten alkoi tuntua aivan luonnollisilta. Kirjeen lopuksi kirjoittaja esitti poliittisia näkemyksiään.

Pekka vastasi mm. näin: Kiitän suhteellisen asiallisesta kirjeestänne. Olisivatpa kaikki Suomen kommunistit Teidän kaltaisianne, niin varmasti maailmamme olisi parempi. On valitettavaa todeta, ettette näe kommunismin todellisia kasvoja, vaan koette sen taivaallisena aatteena, valitettavasti (H.F.)

Haluan parannuksen vain, jos se tapahtuu hyvien voimien avulla!

Kaukaparannuspalveluksia pyydettiin silloin tällöin. Eräs eläkeläismies pyysi apua 66-vuotiaalle vaimolleen, jolta oli katkennut verisuoni päästä. Vanhempi nainen lähestyi Pekkaa kirjeitse taas näin: Pekka Siitoin, Turun Hengentieteen Seura, pyydän henkisten voimien avulla tapahtuvaa parannusta. Minulla on vaikeat suonikohjut vasemman jalan sisäpuolella jalkapohjasta ylös saakka, ja vähän alkavaa oikeassakin jalassa (…) Kirjeen lopuksi painotettiin seuraavaa: Haluan parannuksen vain, jos se tapahtuu hyvien voimien avulla!

Pekalle läheteltiin käsikirjoituksia julkaisun toivossa. Mukaan mahtui runoja, tarinoita, yms. Einari Lankisen Rakkautta Karjalan tanhuvilla-käsikirjoitus löytyy arkistoista kokonaisuudessaan. Seuraavassa pätkä Pekan vastauksesta erääseen lähetettyyn käsikirjoitukseen: Kiitämme tarjouksestanne, mutta kirja on valitettavasti liian lyhyt taloudellista kustannusta silmälläpitäen. Myöskin kirjan nimi ei ole hyvä, koska markkinoilla on ennestään monia samannimisiä kirjoja. Aihe on kyllä kehittämisen arvoinen ja mielenkiintoinen. Nimeksi sopisi paremmin ”Viettelijä”.

Ufoaika-lehden (myöhemmin Ultra) Tapani Kuninkaan ja Pekan välistä kirjeenvaihtoa löytyy arkistosta parin kirjeen verran vuodelta 1974. Aiheena olivat Pekan Musta Magia-kirjan mainokset, joita Kuningas ei suostunut julkaisemaan lehdessä. Syy tähän oli kirjan aihe. Ufoaika-lehden toimitukselle oli tullut paheksuvia kirjeitä aiemmin Pekan lehteen laittamista Mustan Raamatun myynti-ilmoituksista.

Vuodelta 1974 löytyy museoviraston 6.9. kirjattu vastaus Turun Hengentieteen Seuralle. Kirjeen aihe on päätös pyyntöön päästä vierailemaan “jonain keskiyön hetkenä Louhisaarenpirunkamarissa‘”. Kirjeessä on heti aluksi mainittu kirjeen aihe: “Keskiyön vierailu Louhisaaren linnassa”. Museoviraston päätös oli kielteinen – mikä menetys ensiluokkaisen hengentieteellisen tutkimuksen kannalta!

Read Full Post »

Das Fest II! 100 postia Pekka Siitoimesta!

Blogin Pekka-posteista sanottua

Mesikämmen-blogi – kirjoittaja on julkaissut parhaan Pekkaa käsittelevän artikkelisarjan, mitä blogistanissa on nähtyNarian

Kertakaikkiaan sellainen folkloristinen pikkujättiläinen, ettei moista voisi kuvitella olevan olemassakaan (…) Ötöpesän jengi on lukenut nämä kaikki, eikä ennen sitä olisi voinut kuunaan kuvitellakaan, että Pekka Siitoimesta olisi missään näin paljon materiaalia. Ja mikä parasta, vapaasti saatavillakin! (…) Ehdottomasti rautaristin, suojaviitan, kumimanttelin ja kaasunaamarin arvoinen teko!Ötöpesän jengi

Vuoden blogistipalkinto ja kiljukanisteripalkinto! Tämä on yleensä vaiettua kulttuurihistoriaa yhdestä Suomen kummallisimmista ja viihdyttävimmistä miehistäJokunen

Blogihan on ollut varsinainen kylttyyriteko. Näiden Pekka-artikkelien taso vaatisi suorastaan niiden sitomista kansien väliin! “Helvetin hyvä”, sanoisi Peksi. Go on!A

Ylivoimaisesti parhain sivusto hengentieteen Mestari Pekka Siitoimesta – B.S. Müller, uudelleen perustetun Turun Hengentieteen Seuran sisäpiirin jäsen

100 Postia

100. Kursiivin isku, osa 4
99. Kursiivin isku, osa 3
98. Kursiivin isku, osa 2
97. Täällä vartioin minä!
96. Kursiivin isku, osa 1
95. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 3
94. Alfauros laittoi asioita kuntoon.
93. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 2
92. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 1
91. IKR:n plörinäksi mennyt Belgian matka 1977
90. “Worshiping the Devil in the name of God”
89. Siitoin-filmi oy, osa 5
88. Siitoin-filmi oy, osa 4
87. Kai M. Aalto puhuu! (osa 2/3)
86. Siitoin-filmi oy, osa 3
85. Turun Hengentieteen Seura, osa 11
84. Turun Hengentieteen Seura, osa 10
83. Turun Hengentieteen Seura, osa 9
82. Pekka ja SMP/SKYP
81. IKR:n plörinäksi mennyt Kotkan marssi 1977
80. Lisähuomioita Pekan mielenosoitustoiminnasta, yms.
79. Pekka ja vappu, osa 4/4
78. Pekka ja vappu, osa 3/4
77. Pekka ja vappu, osa 2/4
76. Pekka ja vappu, osa 1/4
75. Pekan perheonnea
74. Arjalanpaisti ja arjalanpiirakat
73. Kai M. Aalto puhuu! (osa 1/3)
72. Mitä Pekka Siitoin ajattelisi perussuomalaisista?
71. Pekka Siitoin: Jag ska befria Norden!
70. Pekan mietteitä ennen eduskuntavaaleja 1983
69. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 3
68. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 2
67. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 1
66. Pekkagrammi, osa 2
65. Pekka Siitoin ja rock ‘n’ roll
64. Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa
63. Pekka Siitoin Fingerporissa
62. Tulella leikkimisestä
61. Talo, jossa Pekka Siitoin asui (osa 2)
60. Pekka presidentiksi?
59. Kommunismin ja kokoomuksen uhka
58. Valtakunnanjohtaja ja Italia
57. Valtakunnanjohtaja ja Varkaus
56. Kiljukeisari
55. Valtakunnanjohtajan kiljuepisodi
54. Pekka Siitoin -anagrammit ja postyymi Finlandia-palkinto
53. Hyvää uutta vuotta!
52.Turun Hengentieteen Seura, osa 8
51. Das Fest! 50 postia Pekka Siitoimesta!
50. Arkistojen aarteita ja Pekka Siitoin soundboard.
49. Luvassa hypnoottis-magneettista menoa.
48. Turun Hengentieteen Seura, osa 7.
47. Rivologin rodunjalostusta.
46. Turun Hengentieteen Seura, osa 6.
45. Pekkagrammi.
44. Ääretön rakkaus.
43. Siitoin-filmi oy, osa 2.
42. Pekan lähtö.
41. Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi.
40. Pekka Siitoimen shortsit.
39. Hyvät naiset, olette kaikki kauniita!
38. Kassisen perintöprinssi.
37. Mikä erottaa fasistin kommunistista?
36. Mesikämmenen jengi.
35. Pekka Siitoin built my Panzerwagen.
34. Turun Hengentieteen Seura, osa 5.
33. Turun Hengentieteen Seura, osa 4.
32. Seurakuntavaalit.
31. Turun Hengentieteen Seura, osa 3.
30. Turun Hengentieteen Seura, osa 2.
29. Turun Hengentieteen Seura, osa 1.
28. Pentagrammon, clavis, cranium, sciurus, circumferentia, logos, gravis admodum, et diaboli.
27. Siitoin-filmi oy.
26. Mitä Leo Meller sanoi Pekka Siitoimen kuolemasta?
25. Toinen todellisuus.
24. Mitä Pekka Siitoin sanoi Anton LaVeystä ja satanismin historiasta?
23. Pekka Siitoimen iltarukous.
22. Isän valtakunta kuvina.
21. Isän valtakunnan jälkipyykkiä.
20. Pekan parhaat, osa 7.
19. Pekan parhaat, osa 6.
18. Pekan parhaat, osa 5.
17. Pekan parhaat, osa 4.
16. Pekan parhaat, osa 3.
15. Pekan parhaat, osa 2.
14. Pekan parhaat, osa 1.
13. Isän valtakunta.
12. Arkistojen kätköistä.
11. Päivän lainaus ja kysymys.
10. Pekka Siitoin on nykyään vampyyri!
9. Hypnoottis-magneettinen katse ja sen alkuperä.
8. Mitä Pekka Siitoin sanoi äidilleni.
7. Luciferin arkkipiispan nauru.
6. Talo, jossa Pekka Siitoin asui.
5. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 4/4).
4. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 3/4).
3. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 2/4).
2. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 1/4).
1. Should I laugh or cry?

Ja jatkoa seuraa…

Mesikämmenen postit valtakunnanjohtajasta eivät tähän lopu. Postit jatkuvat Kursiivin tapauksen tonkimisella, minkä jälkeen pääsemme Pekan saaman vankeustuomion käsittelyyn, ja sen jälkeen Pekan vankilanjälkeiseen elämään. Materiaalia löytyy vielä hyväksi toviksi eteenpäin. Näiden sadan ensimmäisen postin jälkeiset Pekka-postit löytyvät helposti blogin oikeasta alapalkista “tags”-osiosta sanalla “Pekka Siitoin”. Siitä klikkaamalla löytyy lista kaikista blogin Pekka-aiheisista posteista, mitä tämän 100. postin jälkeen on julkaistu.

Read Full Post »

Turun Hengentieteen Seuran käsittelyssä olemme päässeet jo yhdeksänteen osaan. Tällä kertaa käymme läpi aiheen tiimoilta tapahtunutta lehtikirjoittelua, sekä Siitoimen UFO-tulkintoja.

A. Ruohonen kirjoitti Siitoimelle yleisönosastolla: “Pekka Siitoin tässä joku aika sitten kirjoitti avaruus- eli Ufo-olennoista: Ajatus on todellakin mielenkiintoinen ja kysymyksiä herättävä. Onko todella näin, että uusi maailmanuskonto on tulossa maan päälle, uskonto joka maan magneettikenttiä eli syväkivialueita hyväkseenkäyttäen sitoo verkkoonsa koko maapallon? Ajatus on naurettava, mutta sittenkin mielenkiintoinen ja juuri tämä tekee sen vaaralliseksi (…) Kuitenkin sitä ennen Herramme Jeesus Kristus on luvannut tulla pelastamaan omansa siitä koetuksen hetkestä joka koko maanpiiriä on tuleva koettelemaan (Ilm. k. 3:10). Olkaamme siis valmiit ja antakaamme kunnia yksin kaiken luojalle”.

Siitoin vastasi A.Ruohoselle: “Ihmettelen suuresti miksi Te ja muut papit aina alatte väittää, että ‘saatana’ on jälleen asialla, kun joku puhuu joistakin yliluonnollisista asioista, jotka ovat totta, ja jos joku on eri mieltä Raamatun tulkinnasta. Te leimaatte hänet myös paholaisen asiamieheksi (…) Saksankielellä on ilmestynyt ns. korjattu Raamattu, joka vastaa alkuperäistä. Oman käsitykseni mukaan nykyinen Raamattu ei ole luotettava, sillä eihän maailmasta löydy vanhempaa Raamattua kuin Vatikaanista 400 jälkeen Kristuksen. Alkuperäinen Raamattu on kirjoitettu valmiiksi kuitenkin heti Jeesuksen kuoleman jälkeen. Minulla on itselläni pitkä luettelo Raamatun virheistä ja olen valmis väittelyyn kanssanne kantani puolustamiseksi, vaikka en olekaan saatanan asiamies”.

Ovelana miehenä Siitoin jätti Ruohoselle tarkentamatta, että hän ei ole Saatanan, vaan Luciferin asiamies. Mitä tulee Siitoimen tietoihin Raamatun kirjoittamiseen menneestä ajasta, niin ne tiedot ovat kyllä melkoisen pielessä – lopullinen Raamatun kaanon kun oli valmis vasta neljännellä tai viidennellä vuosisadalla, ei välittömästi Jeesuksen kuoleman jälkeen.

V. Vuoristo otti edellisestä Pekan tekstistä kierroksia ja kirjoitti hänelle yleisönosastolla: “Olette pahassa pulassa, josta vain Kristus voi Teidät pelastaa. Te haluatte väitellä järjellisesti Raamatun “ristiriitaisuuksista”, ettekä näe, että Raamatun totuudet voidaan tutkia vain hengellisesti”.

V. Vuoriston olisi kannattanut lukea pari Siitoimen kirjoittamaa kirjaa, niin hän olisi huomannut, ettei Siitoimella ollut mitään epäloogisia “hengellisiä” argumentteja vastaan. Pelkästään luonnontieteelliset UFO-selitykset Siitoin tyrmäsikin selväsanaisesti mm. teoksissaan Yhteys Ufoihin ja henkimaailmaan (Turun Hengentieteen Seura, 1973) ja Ufot, uskonto ja Paholainen (Turun Hengentieteen Seura, 1974). Siitoimen mukaan UFOja tutkittiin parhaiten nimen omaan hengentieteellisesti. Tästä hän kirjoitti myös yleisönosastoilla:

Vaikka Siitoin lähestyi UFOja ennen kaikkea hengentieteiden näkökulmasta, hän pyrki silti selittämään niitä tarpeen tullen myös enemmän tai vähemmän luonnontieteellisesti. Tämän voi todeta myöhemmin alla olevasta “Ufojen taktiikka”-artikkelista.

Vuonna 1984 Siitoin vieraili Turun UFO ry:n kokouksessa ja esitti siellä oman teoriansa UFOista. Lehtileike asiasta antaa ymmärtää, että kuluneiden vuosien saatossa Siitoin oli kehitellyt ajatuksiaan UFOista sitten 70-l:n eteenpäin. Ainakaan em. Siitoimen teokset eivät maininneet mitään siitä, että “UFOt ovat itsensä Saatanan lähettämiä vakoilijoita” ja että “niiden pesäpaikkana on maapallon sisus ja ne tulevat ulos kanavaa pitkin, jonka kulkuaukko sijaitsee Etelänapamantereen keskustassa”.

Niin villi kuin Siitoimen teoria onkin, se ei ole hänen itsensä keksimä, vaikka se varsin pekkamaiselta kuulostaakin. Vastaavia näkemyksiä ovat esittäneet monet jo paljon ennen häntä. Asian tiimoilta voi perehtyä vaikka Joscelyn Godwinin teokseen Arktos: The Polar Myth in Science, Symbolism, and Nazi Survival (1996).

70-luvulla Pekka puhui UFOista lähinnä siihen sävyyn, kuin alla olevissa yleisönosastokirjoituksissaan. Niissä hän totesi mm., että “Meillä ei ole mitään syytä pelätä ufoja, sillä he ovat paljon korkeammalla tasolla kuin me, ja tietävät näinollen mitä tekevät meidän kaikkien hyväksi, sillä ufo-ihmiset kannattavat kaikkea hyvää ja ovat ehdottomasti kaikkea sortoa ja pahuutta vastaan”.

Korkealentoisuus ei lopu tähän. Pekan mukaan ihmiskunta on UFOille myös sukua. Pekan mukaan UFO-ihmisten “rodun piti laajeta toisille planeetoille. Sikäläiset ihmiset tulivat näinollen tänne maan päälle Ufoissa”. Tätä kautta sai sitten alkunsa Atlantis, mutta hommat menivät siellä pahemman kerran reisille: “Kuitenkin ajan mittaan hyvä ja leveä elämä alkoi kostautua, perustettiin pornoluolia ja viljeltiin huumausaineita, ja muutamat ihmiset alkoivat käyttää väärin yliluonnollisia kykyjä ja näinollen syttyi atomisota hyvien ja pahojen välille, joka aiheutti sen, että päämanner Atlantis upposi valtameren syvyyksiin”.

Ihmisten yliluonnollisista kyvyistä en tiedä, mutta “pornoluolia” lienee nykyään enemmän kuin 70-luvulla ja huumeita kasvatetaan nykyään Suomessakin yhä enemmän. En näe näiden asioiden ja atomisodan uhan välillä yhteyttä, mutta onhan ydinaseiden kanssa ollut muutama läheltä piti-tilanne. Toivotaan, ettei Atlantiksen kohtalo toistu…

Päivän biisi: Martti Servo ja Napander: Ufo tarjosi kaakaon.

Read Full Post »

“Ajan henki on kotimainen voittoa tavoittelematon dokumenttielokuva, jonka tarkoitus on tuoda esiin yhteiskuntamme ongelmien perimmäiset syyt sekä tarjota vaihtoehto vallitsevalle ajan hengelle. Tämä dokumenttielokuva toteutettiin talkoovoimin “nollabudjetilla” ja tarjotaan ilmaislevityksenä koko kansakunnalle! Elokuvasta julkaistaan huhtikuun loppuun mennessä viimeistelty ladattava dvd ja hd versio.”

Dokumentti löytyy täältä. Dokumentin viralliset nettisivut löytyvät täältä. Asian tiimoilta lukijaa saattaa kiinnostaa myös aikaisempi postini IL ja HS – ne hourailevat.

Read Full Post »