Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Thelema’

I received two sets of Aleister Crowley 2012 commemorative coins today. These are very nice!

The coins are put forth by Aleister Crowley 2012 campaign. You can find them also from Facebook.

The campaign tells us:

– – –

Do what thou wilt shall be the whole of the Law.

We realize that Aleister Crowley is dead. And British. And, moreover, not running for office. Nevertheless, we believe that the most effective vote you can cast in 2012 is one for Aleister Crowley.

The absolute rule of the state shall be a function of the absolute liberty of each individual will.

Considering staying home and not voting? You’ll be in the vast, silent, ignored majority. Until now, the only other way for voters to express their dissatisfaction was to vote for Mickey Mouse or Cthulhu. We applaud all these efforts, but votes for such characters are an expression of mere dissatisfaction. Such votes fail to send a positive message about what Americans and all people truly want: Liberty.

We believe ours is the first campaign ad in the 2012 U.S. Presidential Election.

We do not endorse every political opinion Crowley ever put forward, nor do we suggest that the U.S. should necessarily adopt them. Rather, we call attention to his central message of liberty, the Law of Thelema, as defined in Liber AL vel Legis: The Book of the Law. This is summarized exquisitely in two verses from this text: “Do what thou wilt shall be the whole of the Law,” and “Love is the law, love under will.” It is this message which we hope someday may inform all politics, and we hope that this message will be heard everywhere. More about Thelema.

If 1% of voters write in “Aleister Crowley,” then his message of Liberty will be heard around the world, as amazed media report a groundswell of support for someone they thought was not only dead and British, but still the wickedest man in the world. We don’t actually imagine he will get that many votes, but that’s beside the point. Ceci n’est pas une campagne politique.

Even if you don’t live in the U.S., or if you don’t actually plan to write in Crowley, that is no reason not to promote this campaign! At the very least, it is a great conversation starter, and in any case you will be helping to spread Crowley’s fundamental message of freedom, and his declaration of the sovereignty of the individual.

Still not sure? Check out the Top ten reasons to support Aleister Crowley in 2012, Ten more reasons to support Aleister Crowley in 2012, and the Top Ten campaign slogans.

Still not sure? That’s OK! There’s no commitment necessary. Don’t even vote for Aleister Crowley in 2012 if you don’t want to! The campaign is still fun to support and provides and interesting way to discuss the philosophy and religion of Thelema.

We suggest that you write yourself in as Crowley’s running mate! “Anyone who wants to say anything, off with his head, and On with the Dance; let Joy be unconfined, You at the prow and Therion at the helm! Off we go.”

Love is the law, love under will.

– – –

If you are interested to order AC2012 coins you can find information on how to do it from here. Be sure to check also the Facebook page for the coins.

93 93/93.

Read Full Post »

Onko hän Lin gha-Rej?

Monille, jotka ovat kolunneet Turun antikvariaatteja 80-luvulta asti ja joiden kiinnostuksen kohteisiin kuuluu okkulttinen kirjallisuus, on tullut vuosien varrella tutuksi mysteeri nimeltä Lin gha-Rej.

Mesikämmenen ensikosketus tähän mysteeriin tapahtui joskus 80-luvun lopussa tai 90-luvun alussa. Paikkana oli joko Alfa Antikva, eräs Linnankadulla nyt jo käytännössä toimintansa sulkenut aktikvariaatti, tai jo 90-luvulla toimintansa lopettanut Vetus et Nova.

Noihin aikoihin tietyistä Turun antikvariaateista alkoi löytyä englanninkielisiä alan kirjoja, jotka olivat sen verran harvinaisia, että ne oli pitänyt varta vasten tilata Suomeen tai ostaa paikan päältä ulkomailta, mm. Lontoon kuuluisasta The Atlantis Bookshop:sta. Näitä kaikkia kirjoja yhdisti aihepiirinsä lisäksi se, että ne olivat runsaasti alleviivattuja ja poikkeuksetta jokaisen kirjan aloitussivu tai pari oli täynnä kapeakärkisellä kynällä kirjoitettuja huomioita, omistajan itsestään käyttämiä eri nimiä, yms.

Kirjojen aiempi omistaja kutsui itseään ainakin kolmella eri nimellä. Eräästä teoksesta löytyy listattuna “Lin gha-Rej alias Reima Saarinen alias Asum Haider el-Haggat”. Kyseisen henkilön käsiala oli sen verran epäselvää, että nimistä ei täsmälleen voinut olla varma, Lin gha-Rej poislukien. Se kun löytyy eräästä Mesikämmenen hankkimasta kirjasta selkeästi irtokirjaimin esitettynä. Henkilön arkisempi nimi oli lähes varmasti Reima, sukunimi taas vaikutti kovasti olevan muotoa Saarinen.

Antikvariaateista silloin tällöin löytyneistä Lin gha-Rej:n aiemmin omistamista teoksista ja niihin käsin kirjoitetuista merkinnöistä sai sen vaikutelman, että hän ei ollut kiinnostunut okkultismista ainoastaan teoreettisessa mielessä, vaan oli selvästi asian harjoittaja. Painopiste oli selvästi Aleister Crowleyn ideoissa ja opeissa. Mesikämmentä hieman ihmetytti se, että hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, kuka tämä henkilö oikein oli. Okkulttisen kirjallisuuden keräilijöiden ja varsinkin okkultismin harjoittajien piirit olivat Suomessa tuolloin hyvin pienet, ja kuvioissa syystä tai toisesta mukana olevat ihmiset tapasivat tietää toisensa ainakin pinnallisesti. Lin gha-Rej:stä Mesikämmenellä ei kuitenkaan ollut aavistustakaan, vaikka hän asui vieläpä samalla alueella.

Jossain vaiheessa Mesikämmenellä kävi mielessä sekin, että Lin gha-Rej olisi mielenkiintoista tavata. Kaverilla kun vaikutti olevan mielenkiintoinen kirjasto ja hän ilmiselvästi oli ainakin jakanut syvän mielenkiinnon Aleister Crowleyn ajatuksia kohtaan. Tämä idea ei kuitenkaan kehittynyt sen pidemmälle.

Vuodet vierivät.

Jossain vaiheessa Mesikämmen törmäsi ihmisiin, jotka olivat kuulleet Lin gha-Rej:stä tarinoita. Näitä lähteitä ei ole vuosien varsilla ollut kuin kolme ja tarinanjyvät ovat pudonneet murusina pitkin matkaa. Seuraavassa on kaikki se, mitä Mesikämmen on kuullut Lin gha-Rej:n tarinasta.

Tarinan mukaan Lin gha-Rej oli opiskellut uskontotiedettä Turun yliopistolla. Hän oli Mesikämmentä vanhempi, mikä osaltaan selitti sen, ettei Mesikämmen tuntenut häntä. Hän ilmeisesti omaksui crowleymaisen erikoisen, maagisen, tavanomaisesta poikkeavan, värikkään ja pompoosinkin persoonallisuuden. Hän oli kuulemma joskus kulkenut Turussa jonkinlainen turbaani päässä kaupungilla. Hänen äitinsä piti jotain liikettä Turun keskustan alueella. Lin gha-Rej tuntui olevan persoona, jolla oli suuria ajatuksia ja tarinoita itsestään. Hän oli jollekin mahtipontisesti kertonut, että Weiser-kustantamo olisi julkaisemassa häneltä jotain magiaa käsittelevää kirjaa. Ilmeisesti mitään kirjaa ei kuitenkaan koskaan julkaistu. Ilmeisesti pieni asioiden liioittelu silloin tällöin kuului Lin gha-Rej:n tyyliin. Tarinan mukaan Lin gha-Rej jossain määrin alkoholisoitui ja kuoli oudoissa olosuhteessa joko 80-luvun lopussa tai 90-luvun alkupuolella. Kaiken kuulemani perusteella Lin gha-Rej oli jonkin sortin paikallinen “tapaus”, värikäs persoona.

Lin gha-Rej signeerasi erään kirjansa useaan kertaan, kenties aina luettuaan kyseisen kirjan uudestaan. Ensimmäinen signeeraus on päivämäärältä 2.1.1979. Tämän jälkeen löytyy 80-luvulta useita allekirjoituksia, niistä viimeinen päivämäärällä 19.11.1988. Hän eli siis ainakin vuoden 1988 loppuun.

Mesikämmenen kokoelmiin tähän mennessä päätyneet Lin gha-Rej:n aiemmin omistamat kirjat.

Tässä vaiheessa Lin gha-Rej:n kuolemasta alkaa olla jo n. 20 vuotta. Hänen kirjoihinsa ei enää törmää turkulaisissa antikvariaateissa, ei ainakaan säännöllisesti tai usein.

Kuka oli Reima Saarinen alias Lin gha-Rej? Mikä on hänen tarinansa?

Mikäli tiedät jotain kyseisestä henkilöstä tai hänen tarinastaan, Mesikämmen kuulisi asiasta mielellään (Kenties Piitu Lintunen osaisi kertoa asiasta enemmän, hänen thelemiittinen ex libriksensä kun löytyy useammastakin Lin gha-Rej:n aiemmin omistamasta kirjasta…)

93 93/93.

– – –

Päivän musiikki: Jimmy Page:n soundtrack Kenneth Angerin elokuvaan Lucifer Rising: (osa 1, osa 2) (1. bootleg-julkaisu 1987) ja Electro Static Cat: I Hear My Distant Blood Drive Still (1987).

[Jutun alussa oleva kuva löytyi erään Lin gha-Rej:n aiemmin omistaman Crowley-teoksen välistä. Kuva oli liitetty kohtaan, jossa on kuva Crowley:stä tekemässä “sisäänkäyjän” (Horus) merkkiä. Onko kuvan henkilö Lin gha-Rej?].

Read Full Post »

Every now and then I’ve thought if Aleister Crowley ever visited Finland. He did, after all, visit Russia. It’s not too far fetched to consider him stepping on the ground of Finland on his way to Russia. Nevertheless, mentions of Finland in books of or about Crowley I’ve read of are almost zero – and I’ve read quite a few of them over the years.

I finally came across a book that mentions Crowley and Finland. Richard B. Spence writes in his Secret Agent 666: Aleister Crowley, British Intelligence and the Occult (Feral House, 2008):

By the time Crowley left Cambridge in summer 1898, he had steered far away from a diplomatic career, the orderly life of an English gentleman, and most other conventional paths. He had become a seeker of spiritual enlightenment, and to that end a student of occult wisdom and practises. A critical early experience occurred at the end of 1896, a spiritual crisis or mysterious “calling” he experienced while visiting Stockholm. What he was doing in the Swedish capital is a mystery. British records show that Crowley received a passport on 28 December 1896, just in time for the boat to Stockholm. Curiously, British subjects did not require a passport to visit Sweden or much anywhere else. One place that did require the document was Russia, and Stockholm was a main transit point to Russian-ruled Finland and thence to St. Petersburg. Could Crowley’s “crisis” have been a tyro spy’s jitters over a pending mission?

Again, there is no solid proof about the Beast in Finland. No photos, no records of any kind to support the possibility.

Spence’s book is, by the way, a very interesting piece. When I first heard of it I thought it was some sensationalistic nonsense about “Crowley the spy” without credibility, but I have needed to correct my views on that later. I mentioned Spence’s work previously in my review of Tobias Churton’s biography of Crowley.

Some years ago there was some talk in the internet in a Finnish forum about Crowley having an illegitimate child in Finland. I’ve not heard, seen nor find anything credible to support that claim. As wild as the claim is it is not impossible either, but there is absolutely no proof for it. I regard the claim currently just a baseless claim, a wild but certainly an entertaining idea. Any thelemite in Finland would love that claim to be true, I think, but most likely the claim is just a wild idea someone got into his head and just put it out in the net.

To strech the subject a bit – It’s not unheard of that a big esoteric name would have had an extramarital child with a Finn. G.I. Gurdjieff, a contemporary of Crowley, had a child with one of his most loyal follower’s (Dr. Leonid Störnval) wife. A very interesting book by the late child is available: Nikolas de Val (Nikolas Stjörnval): Daddy Gurdjieff: Quelques souvenirs inédits. The subject is also touched upon in an academic paper that is part of the publication called Western esotericism (based on papers read at the Symposium on Western esotericism held at Åbo, Finland, on the August 15-17, 2007. Ed. by Tore Ahlbäck. Pargas: Tibo-Trading Ab. Scripta Instituti Donneriani Aboensis 20).

Well, at least some more or less thelemic stuff is coming from the UK to Finland that can be proved. Current 93 will perfom at Savoy Theatre, Finland, on 18th of March this year.

P.S. Check out also the recently published The Drug and Other Stories by Aleister Crowley. It has foreword by David Tibet, the frontman of Current 93.

A song for the day: Current 93: Earth covers earth (Mesikämmen used to have this on vinyl back in the 90’s).

Read Full Post »

A little poll for the blog’s readers: What kind of religions you find most negative? What most positive?

– – –

In answering these questions let’s use this Western classification and add two more categories in it:

1. Abrahamic religions (Christianity, Islam, Judaism and Bahá’i faith).

2. Indian religions (Hinduism, Jainism, Buddhism and Sikhism).

3. East Asian religions (Taoism and Confucianism).

4. African diasporic religions (practiced in the Americas, imported as a result of the Atlantic slave trade of the 16th to 18th centuries, building on traditional religions of Central and West Africa).

5. Indigenous ethnic religions (Includes among others African traditional religions, Asian shamanism, Native American religions, Austronesian and Australian Aboriginal traditions, Chinese folk religion, and postwar Shinto).

6. Iranian religions (This category includes Zoroastrianism, Yazdanism, Ahl-e Haqq and historical traditions of Gnosticism).

7. New religious movement (This is the term applied to any religious faith which has emerged since the 19th century, often syncretizing, re-interpreting or reviving aspects of older traditions: Hindu reform movements, Eckankar, Ayyavazhi, Pentecostalism, polytheistic reconstructionism, and so forth.

8. New Age/Western esotericism (This is not included in the classicification I referred to above, but I see this category important enough to include it in here. This category includes religions/movements that loosely fall into categories of “new age” and/or “western esotericism“. This includes theosophy, neo paganism, satanism, Thelema, and other such religions/movements that has emerged since the late 19th century).

9. Atheism (This is not included in the classification I referred to above and atheism at its best form -as I see it- is of course no religion at all. Many atheists seem to have “a religious zeal” in their views though and it is because of this that I decided to include this category as a “black horse” in this poll).

– – –

The classifications are a bit rough and the used terms/religions/movements does not always fit perfectly under them, but I guess you get the picture.

In considering the questions think of the best and the worst examples of all religions/movements, as well as the “fruits of the trees”: How different religions/movements are effecting the world where we live in and how they effect lives of practitioners of these religions/movements.

You are most welcome to elaborate your answers in comments section below.

[Note: You should see polls for most negative and most positive religions below. If you don’t see both of them the poll service is most likely having some technical problems. That happens from time to time. If you want to vote and don’t see both polls below, check the page later again].

Read Full Post »

Kenneth Anger Hollywoodissa.

Vaikka Anger on tehnyt itsestään huomattavan undergroundnimen, tulee hänen elämäntarinaansa seurattuaan mieleen, että hän ei ole ehkä täysin löytänyt omaa genreään, tai että – tai jopa – ainakaan hän ei ole löytänyt genreä, jossa hän olisi täysin sinut itsensä kanssa. Mies tuntuu jossain määrin katkeralta, niin Hollywoodille, kuin monelle muullekin taholle, kuten tulee hyvin esiin vaikkapa Sanjiv Bhattacharyan hänestä 2004 tekemästä haastattelusta The Guardianiin. Kenties hänen ottamansa taiteilijasukunimi oli enne tästä kaikesta. Epäilemättä mies on toteuttanut maagisen oppi-isänsä Do What Thou Wilt -ohjetta (minkä voi tulkita muotoon ”tee mitä todella tahdot, kunhan se palvelee elämääsi ja sitä mitä syvimmiltäsi olet”), mutta tämä ei tunnu tehneen miehestä kuitenkaan aivan onnellista. Kenties Anger on ottanut sydämeensä myös toisen Crowleyn opinkappaleen, jonka mukaan menestys on todiste siitä, että on seurannut tahtoaan. Vaikka Crowleyn tarkoittama ”menestys” ei tarkoitakaan menestysteologian mukaista menestystä maailmassa sinällään, ei Angerille tunnu riittävältä se, mitä hän on saavuttanut.

Kenties tämä David Lynchiä edeltävä unenomaisen-elokuvan sanansaattaja voisi saada hieman sielunrauhaa muistamalla, mitä edesmennyt Ordo Templi Orientisin johtohahmo, Hymaneus Beta X°, sanoi hänestä vuonna 1990: ”Kenneth Anger on pitkään tukenut Theleman Lakia – jos sanoisi sekä hänen taiteessaan että elämässään, tehtäisiin asiassa täysin tarpeeton rajanveto. Hänen elokuvansa ja elämänsä ovat aivan erityisenlaisia ‘maagisia tilintekoja’. Kukaan toinen elokuvantekijä ei ole saanut filmille rituaalin olemusta kuten Anger on”. Tunnustusta Anger on saanut myös muilta kuin maagisilta kollegoiltaan – hänelle on myönnetty kunniatohtorin arvo Pasadenan muotoilun taidekorkeakoulussa, ja hänen elokuviaan on näytetty ympäri maailmaa eri festivaaleilla ja niitä ovat tunnustaneet ja palkinneet mm. Festival du Film Maudit, Los Angelesin Elokuvakriitikot, San Franciscon kansainvälinen Elokuvafestivaali, Mar del Plata Elokuvafestivaali, sekä Amerikan Elokuvainstituutti.

Niille, ketkä ovat kiinnostuneita seuraamaan Angerin jatkuvia teemoja hänen elokuvissaan, on hyvä avainkäsite hänelle tärkein myyttinen hahmo – Lucifer, valontuoja. Crowleyn perustamaa Theleman uskontoa tuntevat voivat panna merkille, että Anger on suoraan sanonut hänen kuvaamansa Luciferin olevan sama entiteetti kuin Aiwaz, jonka Aleister Crowley koki inspiroineen hänet kirjoittamaan Theleman perustustekstin, Lain Kirjan, vuonna 1904. Valon tematiikka on läsnä jo Angerin ensimmäisestä tunnetusta elokuvastaan alkaen, kuten hän on itsekin vihjannut. Monissa Angerin elokuvissa on juuri valo tärkeänä elementtinä läsnä. Elokuvien hahmo etsii usein jonkinlaista ”valoa” – ja löytää sen, usein tässä prosessissa hän myös kuolee, mutta aina samalla transformoituu. Anger ei tee tätä useinkaan itsestään selvästi, vaan vain vihjaa siihen. Mutta niille, keitä asian maaginen ja symbolinen ulottuvuus kiinnostaa, tämä kenties avaa monia hänen elokuviaan ns. ”uuteen valoon”.

Toinen yleinen teema Angerin elokuvissa on ritualistinen erilaisten voimien ja elementtien kutsuminen, ja niiden elokuvan loppua kohti nouseva intensiteetti. Angerin elokuvat kuvaavat rituaaleja, ja myös ovat hänen mukaansa rituaaleja – niiden on tarkoitettu tuottavan tietynlaisen vaikutuksen katsojan tajuntaan. Ja jos valo on Angerille tärkeä elementti, on siitä loogisena jatkeena myös värit. Tässä Anger seuraa selkeästi Crowleyn käsityksiä värien maagisista merkityksistä, ominaisuuksista ja käytöstä. Asiaan voi perehtyä tarkemmin mm. Crowleyn Tarot-symboliikkaakin koskettavan The Book of Thoth:n kautta, tai Deborah Allisonin kirjoittamasta erinomaisesta Senses of Cineman artikkelista Magick in Theory and Practise: Ritual Use of Color in Kenneth Anger’s Invocation of my Demon Brother.

Elokuussa 2007 Anger kertoi tekevänsä eturauhassyövän vuoksi kuolemaa. Hän ennusti kuolevansa lokakuun 31., eli Pyhäinpäivän aaton, Halloweenin, yönä 2008. Nimekkäiden maagikoiden lähihistoriaa tarkastellen tämä sattuu olemaan sama ajankohta, jolloin edellä mainittu Angerin ystävä, Anton LaVey, kuoli 1997. Jos tämä ennuste toteutuu, tulee Anger jakamaan LaVeyn elämän kanssa vielä enemmän kuin jo edellä käsiteltiin. Tämän artikkelin kirjoittamisen aikaan, syyskuussa 2008, ohjaajalegenda oli kuitenkin vielä elossa, reilu kuukausi ennen ennustamaansa kuolinhetkeään. Täysin poissuljettuna ei voi pitää sitäkään mahdollisuutta, että kyseinen ilmoitus on ollut mustaa huumoria. Angerin maagisen oppi-isän, Crowleyn ajatukset ovat hyvin usein puettu huumoriin, ja lavastipa hän kerran Portugalissa kirjailija Fernando Pessoan avustuksella itsemurhankin. Anger on ollut elämässään samantapainen Crowleyn kanssa jo muutenkin, eikä tässä asiassa samoilla jäljillä olo välttämättä yllättäisi.

Anger julisti kuolemastaan kollegansa, ohjaajan ja okkultistin, Curtis Harringtonin muistotilaisuudessa, jossa hän häiriköi huutelemalla kyseenalaisia kommentteja näyttelijä Jack Larsonin (50-luvun Teräsmies-elokuvien tähti) muistopuheen päälle. Anger ilmoitti sairastamisestaan ja tulevasta kuolemastaan aivan tilaisuuden lopussa, ilmoittaen samalla myös, että tapahtumaan pääsevät valitettavasti vain kutsutut vieraat. On Anger elossa tai ei tämän artikkelin ilmestyessä, on kohtuullisen varmaa kuitenkin se, että Suomessa emme Kenneth Angeriä enää elävänä näe. Hän vieraili maassamme Tampereen lyhytelokuvajuhlilla 1998 esittelemässä töitään, eikä myöhemmin Disinfo.com:n konferenssissa, New Yorkissa vuonna 2000 antamiensa kommenttien perusteella saanut Suomesta erityisen hyvää kuvaa:

Kävin äskettäin Suomessa, ja kaikki suomalaiset kävelit ympäriinsä kännykät kiinni korvissaan… he kokevat olevansa eristyksissä siellä Pohjolassa… tiedättehän, siellä on pimeää suurimman osan vuotta, ja hyvin kylmää, pimeää… He ovat värittömiä ihmisiä… heillä on melkein valkoiset silmät, hyvin vaaleat siniset silmät, ja tuhkan vaaleat hiukset, heillä ei ole hiustensa värissä edes yhtään keltaista kuten ruotsalaisilla. Heidän ihonsa on eräällä lailla herkkusienen-valkoinen… ei heillä siellä solariumeja ole… mitkä kyllä aiheuttavatkin syöpää. Kaipa heillä ihan hyvin menee, mutta he kaikki kävelevät ympäriinsä ja näyttävät puhuvan itsekseen, tiedättehän, silmät lasittuneina… tätä tapahtuu nykyään ympäri maailmaa, mikä on tietysti ihmisistä itsestään kiinni. Ehkä se on heistä hyvä asia. Kännykät ovat täysin päätyneet tällaiseen asemaan joissakin maissa, kuten Suomessa.

Ehkä tähän mielikuvaan vaikutti se, että Anger on hyvin teknologiakriittinen. Tai ehkä miehelle, jolle valo on tärkeä elementti, oli Suomen pimeys yksinkertaisesti liikaa…

Kenneth Anger.

[Tämä on artikkelin osa 6/6. Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan alun perin Blood Ceremony -elokuvalehdessä 4/2008. Voit ostaa lehden täältä.

Read Full Post »

Kenneth Anger.

Maagisen lyhdyn kantaman tuolle puolen

Kenneth Angerin näkemyksessä hänen elokuvansa ovat magiaa, tietynlaista maagista operointia maailmassa. Hän myös nimesi ensimmäiset yhdeksän virallista säilynyttä elokuvaansa kuuluvan ns. ”taikalyhdyn piiriin” – mikä hänen mukaansa omalla tavallaan osoitti hänen elokuvamagiansa tarkoituksen ja voiman. Tässä hän saattaa olla kohtuullisen nuoren numeromaagisen perinteen lapsi – lähihistoriasta tulee mieleen eritoten Saatanan Kirkon perustajan, Anton LaVeyn (1930-1997) teoksessaan The Satanic Rituals esittämä teoria yhdeksän vuoden (ja sen kerronnaisten) ajanjaksoista. Anger on saattanut monen muun tapaan tulkita LaVeyn tarkoittavan yhdeksän yksikön muodostamia prosesseja ylipäätään.

Jos tämä pitää paikkansa, se toisaalta hieman yllättää, koska se ei ole crowleylaisen kabbalistista numerologiaa. Sellaista Angerilta voisi ehkä enemmän odottaa, ja sellaista hän on harjoittanutkin erityisesti Thelema-sanan numerologisen arvon, 93, kanssa. Toisaalta asia ei taas yllättäisi, kun tietää, että Anger oli LaVeyn ystävä jo 60-luvulla ennen tämän Saatanan Kirkon perustamista. Tuohon aikaan Anger kuului LaVeyn ns. Taikapiirin, josta myöhemmin muodostui Saatanan Kirkko. Anger myös eli LaVeyn ja tämän perheen kanssa jonkun aikaa 80-90-luvulla, ja mm. otti osaa ensimmäiseen viralliseen saatanalliseen hautajaisseremoniaan (Anger löytyy jopa valokuvattuna tästä Blanche Bartonin kirjassa The Secret Life of a Satanist). Jotain Angerin hyvistä suhteista LaVeyhin kertoo myös se, että LaVey vilahti jo 1969-vuoden Invocation of my Demon Brother:ssa.

Anger ei koskaan ole puhunut maailmankatsomuksessaan satanismista, vaikka hänen on jopa arveltu olevan Saatanan Kirkon papin asemassa. Ja toisesta kulmasta katsoen, Anton LaVey ei myöskään koskaan puhunut erityisen positiivisesti Crowleyn filosofiasta. Päinvastoin. Hän immanentin materialistisen maailmankuvan kannattajana aina aivan avoimesti halveksi Crowleytä tämän maailmankatsomuksen transsendenttisten ulottuvuuksien vuoksi. Tätä kautta Angerin ja LaVeyn ystävyyssuhde meneekin jossain määrin mielenkiintoiseen valoon. Ei toki sinällään ole ennenkuulumatonta, että erilaisen maailmankatsomuksen omaavat ihmiset olisivat silti olleet hyviä ystäviä keskenään. LaVeyn ja Angerin tapauksessa asiasta tekee mielenkiintoisen lähinnä se, että asiasta ei ole missään yhteydessä ollut mitään mainintaa. Varmaa on, että Angerilla ja LaVeyllä oli Mansonin ”perheen” murhien aikaan ainakin hieman hampaidenkiristelyäkin keskenään – LaVey ei varmaankaan pitänyt siitä, että Saatanan Kirkkoon assosioitaisiin murhaajia, mitä myös tapahtui, ja jotka linkitettiin asiaan Angerin kautta. Ilmeisesti oli kuitenkin niin, että kyseiset miehet jakoivat niin vahvasti tietynlaisen asenteen suhteessa yleiseen länsimaiseen kulttuuriin, että maailmankatsomukselliset ristiriidat eivät päässeet heidän ystävyyssuhdettaan häiritsemään. Tätä voi pitää pienenä ihmeenä, kun molempien tiedetään olevan melkoisen temperamenttisia. Jos oikein häijysti miettii, voi tietysti spekuloida silläkin vaihtoehdolla, että he tiesivät toisistaan paljon sellaista, mitä he eivät halunneet juoruttavan kaikelle maailmalle, ja he osaltaan pysyivät tämänkin vuoksi hyvissä väleissä. Kyseisten herrojen olevan kyseessä, ei tämä vaihtoehto asiantilasta tunnu lainkaan mahdottomalta.

Anton LaVey.

Tietyssä määrin näyttää myös siltä, että miesten sosiaalis-kulturaaliset kohtalotkin yhtyvät – LaVey kuoli erittäin köyhänä, ja Angerin kohtalo näyttää hyvin samanlaiselta. Molemmilla on mainetta, mutta ei juuri muuta. Kenneth Anger elää tätä nykyä kohtuullisen kyseenalaisessa Kalifornialaisessa lähiössä vuokralla, ja hän tuntuu olevan jälleen rahapulassa – ellei hän ole ollut siinä tilassa lähes aina. Eräälle ranskalaiselle filmiryhmälle antamassaan haastattelussa muutama vuosi sitten hän totesi asian tiimoilta osuvasti: “Eräs asia missä en ole koskaan ollut hyvä – eikä muuten ollut Crowleykaan – on Merkuriuksen kutsuminen rahan saantia varten. Olemme molemmat olleet siinä aivan surkeita. Joten olen aina ollut eräänlainen boheemi marginaali-taiteilija… marginaalimpi kuin haluaisin olla, koska tiedän, mitä kaikkea olisi mahdollista tehdä hieman suuremmalla budjetilla”.

Alulla olleesta crowleylaisesta Gnostic Mass-elokuvasta Anger koetti saada Ordo Templi Orientisiltä muutama vuosi sitten 50 000 dollaria etukäteistä tekijänpalkkiota. Tähän päivään mennessä hän ei ole saanut asiasta sopimusta. Jollain lailla luulisi, että oman uskonnollisen maailmankatsomuksensa vuoksi Anger ohjaisi ja tuottaisi kyseisen dokumentin jo jossain määrin rakkaudesta asiaan, vaikka ilmaiseksi ei tekisikään. Vaikka Gnostic Mass jäänee idean asteelle, on Anger kuitenkin muutama vuosi sitten kuvannut The Man We Wanted To Hang-elokuvan (2002), joka dokumentoi Lontoossa olleen Crowleyn maalausnäyttelyn sisältöä vähäeleisen hienosti.

Anger ei tehnyt elokuvan elokuvaa noin kahteenkymmeneen vuoteen vuoden 1980-jälkeen. Lucifer Rising todennäköisesti vei miehestä halut koettaa tehdä elokuvaa vähään aikaan, mikä ei kaiken siihen liittyvän vastoinkäymisen jälkeen ole kyllä ihmekään. Vuoden 2000 jälkeen Anger on kuitenkin alkanut ohjaajana taas aktiiviseksi, ja häneltä on tullut jälleen useampikin lyhytelokuva. Jo mainitun Crowleyn näyttelyelokuvan lisäksi Angerilta on tällä vuosituhannella tullut mm. kolme hänelle melko uudentyyppistä elokuvaa: Tupakoinnin vastainen Don’t smoke that cigarette! (2000), alkuperäisen Mikki-Hiiri-hahmon muistoa kunnioittava Mouse Heaven (2004) sekä laulaja-laulunkirjoittaja Elliott Smithin muistoa kunnioittava Elliott’s Suicide (2004). Tämän lisäksi mies on ansioitunut mm. tekemällä Italian televisioon dokumenttisarjan Aleister Crowleystä. Hän esiintyi myös Nik Sheehanin Brian Gysinistä ja Dreammachine:stä kertovassa dokumentissä FLicKeR. Vuonna 2006 Angerin urasta tuli Eljo Gelminin ohjaama dokumenttielokuva Anger Me. Tästä vuotta myöhemmin Fantoma julkaisi Angerin elokuvia ensimmäistä kertaa DVD:llä, kahden kokoelmaboksin muodossa. Kirjallisesti Angerilla on ollut pitkään työn alla Hollywood Babylon III, mikä nykyvaiheessaan saattaa olla vain kustantamista vailla. Samaa teemaa myötäillen Anger kirjoitti David Frasierin kirjaan Suicide in Entertainment Industry (2002) esipuheen.

[Tämä on artikkelin osa 5/6. Osan 6/6 voit lukea täältä. Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan alun perin Blood Ceremony -elokuvalehdessä 4/2008. Voit ostaa lehden täältä.

Read Full Post »

Anton LaVey Invocation of my Demon Brother:ssa.

Anger kiinnostui teini-iässä yliluonnollisesta yleensä, ja aivan erityisen vaikutuksen häneen tekivät jo aiemmin mainitun brittiläisen maagikon, Aleister Crowleyn (1875-1947), ajatukset. Crowleyn esittelemä Theleman (”Tahto” kreikaksi) filosofia jätti Angeriin pysyvän vaikutuksen, mikä myös näkyy hänen elokuvissaan, erityisesti Lucifer Rising:ssa (1970-1980) ja Inauguration of the Pleasure Dome:ssa (1954, 1966), sekä Invocation of my Demon Brother:ssa (1969). Angerin ainut pidempi dokumentti on hänen äänittämänsä Thelema Abbey (1955) – joka sekin on nykyään kadonneiksi laskettujen Angerin töiden joukossa. Yleisesti ottaen, Angeria voi syyllä pitää maailman elokuvaohjaajista selkeimmin crowleylaisena profiloituneeksi, kuten mm. Robert A. Haller huomioi artikkelissaan Angerista Filmmakers Filming-monografiassa, joka myöhemmin julkaistiin myös Crowleyn kuuluisaksi tekemän maagisen järjestön, Ordo Templi Orientiksen, The Equinox-julkaisussa vuonna 1990.

Kinsey ja Anger Theleman Luostarissa, Sisiliassa.

Kadonnut Thelema Abbey-dokumentti olisi käsillä ollessaan ainutlaatuista satoa Angerin sekä edellä mainitun tri. Kinseyn 1955 tekemästä kolmen kuukauden matkasta Crowleyn Sisiliassa sijainneeseen ”Theleman luostariin”. Kinsey oli seksologina hyvin kiinnostunut Crowleyn seksuaalimagiasta ja siihen liittyvistä asioista. Hän arvosti Angerin tuntemusta Crowleyn filosofiasta ja magiasta ja pyysi tältä pohjalta tämän mukaansa Sisiliaan. Luostarissa miehet puhdistivat Mussolinin hallinnon (joka oli karkottanut Crowleyn maasta) käskystä peittämiä seinä- ja lattiamaalauksia, sekä kuvasivat niitä. Valokuvia tältä matkalta on onneksi sentään säilynyt. Kiitelty Crowleyn elämänkerran kirjoittaja Lawrence Sutin kutsuu erästä näistä Angerin esiin kaivamista maalauksista Crowleyn visuaalisen taiteen mestariteokseksi. Tuo maalaus, joka oli Crowleyn ja hänen silloisen partnerinsa, Leah Hirsigin, makuuhuoneessa (”painajaisten huoneessa”), on Sutinin kuvailemana ”ällistyttävä kollaasi hillitsemätöntä seksuaalisuutta, jumalanpilkkaa, runoutta, ja maagista profeetallisuutta”.

Mielenkiintoisena kuriositeettina näistä maalauksista voi mainita sen, että Crowley yritti luostarissaan asuessaan saada niistä maksullista nähtävyyttä. Tämä ei hänen elinaikanaan onnistunut, mutta nykyään Sisilian matkailuesitteistä löytyy kuvia kyseisistä maalauksista. Toisena mielenkiintoisena aiheeseen liittyvänä kuriositeettina voi mainita, että Bill Condonin 2005 ohjaamassa valtavirta-elokuvassa Kinseyn elämästä (Kinsey) ei mainita sekunnillakaan hänen ja Angerin matkasta Sisiliaan, saati heidän tuttavuudestaan ylipäätään. Tämä on sikäli kummallista, että Kinsey-elokuvan shokkiarvo (jonka voisi kuvitella olleen osa sen käsikirjoittajien ajatuksia) ei Anger-Crowley-kytkennällä olisi varmasti kärsinyt yhtään, päinvastoin. Kenties tämä mutka ei sopinut tarinan kerrontaan, tai kenties aihe olisi ollut poliittisesti liian epäkorrekti.

Inauguration of the pleasure dome.

Ensimmäinen Angerin selkeästi crowleylainen elokuva, Inauguration of the Pleasure Dome (1954) valmistui vuotta ennen edellä mainittua Sisilian matkaa. Hän sai siihen näyttelemään pari nimekästä henkilöä: Anais Ninin (joka oli Henry Millerin kanssa tavannut Crowleyn Pariisissa 30-luvulla) sekä kirjailijan ja taidemaalarin, Marjorie Cameronin (paikallisessa kalifornialaisessa Ordo Templi Orientis-Looshissa vaikuttaneen Jack Parsonsin, aikansa erittäin merkittävän raketti-insinöörin, lesken). Elokuva myös merkitsi tietynlaista siirtymää – Anger siirtyi mustavalkoisista elokuvista värillisiin, unenomaisista enemmän myyttisiin, elokuvissa näyttelijöiden määrä yleisesti ottaen kasvoi, kuten myös hänen elokuviensa pituudet (Inaugurationin pituus on 38 minuuttia). Samalla Angerin itsensä rooli monien elokuviensa tekijänä alkoi painottaa häntä aiempaa selvemmin maagikkona, tai eräänlaisena pappina elokuvien takana. Tämä näkyy tässä kyseisessä elokuvassa erityisesti siinä, miten ”ehtoollinen” on sitä tärkeä osa. Kautta koko elokuvan sen hahmot muuttavat tajunnantilojaan nauttimalla erilaisia narkoottisia aineita, mitä elokuvan avaushahmon, Shivan, vieraat tapaamiseen tuovat. Lopputuloksena on transpersoonallinen ekstaasi.

Inauguration of the Pleasure Dome:n inspiraatio oli erään Anais Ninin ystävän järjestämissä naamiaisissa, joihin myös Anger osallistui. Hän sai niissä idean, että voisi käyttää vastaavaa teemaa elokuvassa, laittaen maagikot myyttiseen kontekstiin. Tämä myyttinen konteksti oli tietysti hyvin crowleylainen. Niinpä elokuvasta löytyy niin ”portto”, ”suuri peto”, kuin myös Astarte, Pan, Shiva, Osiris, Isis, Kali, Lilith, Hecate, ja Tohtori Caligarin kabinetista tuttu Cesare, unissakävelijä. Elokuva on Angerin sanoin ”omistettu harvoille, ja Aleister Crowleylle, ja kruunatulle ja voittavalle lapselle” (millä viitataan Ra-Hoor-Khuitiin, sodan ja koston jumalaan, joka mainitaan Lain Kirjassa, Crowleyn perustaman Theleman uskonnon perustustekstissä). Elokuvan crowleylainen teema ei rajoitu ainoastaan tehdyn elokuvan puitteisiin, vaan on Angerille tyypillisesti ennen kaikkea ”elokuvaa suurempaa”, hänen sisäisen maailmansa visioiden ja kokemusten valkokankaalla ilmaisua. Inauguration on sellaisena kuitenkin hyvin mielenkiintoisessa asemassa Angerin elokuvien joukossa, koska hänellä ja crowleylaista porttoa näytelleellä Marjorie Cameronilla oli molemmilla sama, hyvin vakavasti koettu maaginen käsitys Cameronin roolista kyseisessä elokuvassa.

Jack Parsons.

Cameronin edesmennyt puoliso Jack Parson oli myös Crowleyn filosofian ja magian, Theleman uskonnon vannoutunut harjoittaja. Hän oli hyvän tovin koettanut maagisten rituaalien (”Babalon Työskentelyjen”) avulla tuottaa sellaisen jumalattaren inkarnaatiota, joka ilmentäisi Crowleyn esittelemän uskonnon olemuksen ja onnistuisi sen vuoksi ”vaikuttamaan myös historian kehitykseen”. Cameronin tavattuaan Parson oli varma, että hän oli onnistunut näissä pyrkimyksissään, ja tavannut tuon kutsumansa jumalattaren, crowleylaisittain ilmaistuna, ”porton”. Hän myös kirjoitti itse Aleister Crowleylle tästä tapahtumasta 1946: ”[…] Palasin kotiin ja löysin nuoren naisen (Marjorie Cameronin), joka vastasi vaatimuksiini. Häntä voi kuvailla ’tulen ilma’-tyypiksi, hänellä on pronssin punaiset hiukset, hän on tulinen ja hienovarainen, päättäväinen ja jääräpäinen, vilpitön ja perverssi, hän on poikkeuksellinen persoonallisuus jolla on niin kykyä kuin älykkyyttä”.

Kun Inauguration of the Pleasure Dome ilmestyi ensimmäisen kerran valkokankaalle n. kahdeksan vuotta myöhemmin, oli Cameron täysin sisäistänyt Parsonilta saamansa maagisen roolin ja aseman. Sekä hän että Anger pitivät molemmat elokuvaa todisteena siitä, että Cameron oli onnistuneesti ilmentänyt Babalonin, Jack Parsonsin kutsuman jumalattaren, voiman Maan päälle.

[Tämä on artikkelin osa 2/6. Osan 3/6 voit lukea täältä. Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan alun perin Blood Ceremony -elokuvalehdessä 4/2008. Voit ostaa lehden täältä.

Read Full Post »