Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘The New York Times’

Seuraava artikkeli ilmestyi alunperin Counterpunch-julkaisussa helmikuun 6. vuonna 2007. Käännös on julkaistu tekijän luvalla.

– – –

“Lähde lätkimään!” …tai kuinka Charles Manson pelasti minut Vietnamin sodalta

Alan Cabal

Vuonna 1971 Vietnamin sota levisi Laosiin ja Kamputseaan. Presidentti Nixon oli vähentänyt amerikkalaisten joukkojen määrän siellä 196 000:n, mikä oli pienin määrä sitten vuoden 1966. Tästä huolimatta sota oli selvästi täydellinen katastrofi ja Harris Poll osoitti, että 60% amerikkalaisista vastusti sotaa. Amerikkalaiset kävelit kuussa, amerikkalainen nimeltään Ray Tomlinson lähetti ensimmäisen sähköpostin “ARPAnetin” kautta ja amerikkalainen nimeltään Charles Manson tuli Kaliforniassa tuomituksi erityisen inhottavista murhista. The New York Times julkaisi Pentagonin paperit, jotka paljastivat Amerikan syyn olla Vietnamissa täydelliseksi petokseksi.

Täytin 18 vuotta, minkä vuoksi saatoin joutua kutsuntoihin.

Minulla ei ollut aikomusta mennä yliopistoon. Olin nippa nappa selvinnyt lukiosta. Vihasin koulua, joten lykkäys opintojen perusteella oli poissa laskuista. Olin puolitoistametriä pitkä, painoin 56 kiloa ja viiletin sokeasti yläilmoissa, päätyen lopulta kohtuullisen vakavaan amfetamiinipsykoosiin. Siitä oli kiittäminen holtittomia nuoruuden innossa tehtyjä kokeiluja useiden eri hallusinogeenien ja vastaavien aineiden kanssa kolmen edellisen vuoden aikana.

Omantunnonsyistä kieltäytyjän status oli todella vaikea saada. Se piti sisällään vakiintuneen uskonnollisen vakaumuksen ja sotaa vastustaviin ryhmiin kuulumisen yleisesti. Minulla ei ollut sellaisia vakaumuksia, mielestäni Vietnamin sota oli yleisesti ottaen perustuslain vastainen huijaus eikä minulla ollut mitään halua ottaa siihen osaa.

Noihin aikoihin siitä, kuka sai kutsunnat, päätettiin arpajärjestelmällä. Vuoden jokainen päivä merkittiin satunnaisesti valitulla numerolla. Oletus oli, että lukua 200 pienemmillä luvuilla todennäköisesti sai kutsunnat, ja lukua 100 pienemmillä luvuilla sai varman lipun Vietnamiin. Minun numeroni oli 38.

En voinut ajatellakaan asuvani maanpaossa Kanadassa, vaikka olinkin tehnyt vapaaehtoistyötä ryhmässä nimeltä Philadelphia Resistance, auttaen muita tekemään juuri niin. Olin melko hätääntynyt koko kuviosta siinä vaiheessa kun minun piti rekisteröityä paikalliseen valikoivan palvelun toimistoon kotikaupungissani Camdenissa, New Jerseyssä.

Poltin paljon pilveä lepuuttaakseni hermojani rekisteröintiprosessia varten. Kun täytin kaavaketta, miettien vielä Kanada-optiota, sain väläyksen, joka tuli kirkkaana kuin timantti läpi otsan. Kaavakkeessa oli kauttaaltaan pieni reunus, ehkä vähän yli 5mm. Täytettyäni kaavakkeen, kirjoitin pienin kirjaimin reunukseen: Olen ottanut LSD:tä yli 200 kertaa ja kun saan ladatun aseen käsiini, ammun ensimmäisen eteeni tulevan upseerin. VAPAUTTAKAA CHARLES MANSON!!!

Annoin kaavakkeen pienelle vanhalle naiselle tiskin takana. Hän katsoi papereitani, muuttui punaiseksi kuin juurikas ja silmäsi minua katseella, jolla olisi voinut niittää heinää.

“Lähde lätkimään”, hän murisi.

Ja niin Charles Manson pelasti tämän amerikkalaisen Vietnamin sodalta.

– – –

Aiheeseen liittyen aiemmin Mesikämmenen blogissa:

Interview with Alan Cabal

Alan Cabal explains everything # 1

Sibel Edmondsin pulloposti: Apua! Nostakaa amerikkalaisten poliittisten pakolaisten kiintiötä!

Pentagonin paperit vuotanut tutkija Ellsberg ja senaattori Gravel vaativat uutta tutkimusta syyskuun 11. iskuista

– – –

Päivän biisit: Dead Kennedys: When ya get drafted ja Holiday in Cambodia.

Read Full Post »

Jari Tervo julkaisi tasan viikko sitten Uuden Suomen blogissaan varsin mainion tekstin nimeltä Kristillis-siveellinen kirjoitus, joka oli jatko-osa hänen myöskin varsin mainioon Homoilta ja ihmisoikeudet-kirjoitukseen. Jonkun aasinsillan kautta nuo kirjoitukset muistuttivat minua parista hyllyssäni pölyyntyvästä, aihepiiriin liittyvästä teoksesta. Niissä molemmissa on tietynlaista kiehtovan tärähtänyttä otetta.

Ensimmäinen näistä kirjoista on lähes sata vuotta vanha. Virsikirja – Siionin Kannel (Suomalainen virsikirja ewankelis-luterilaisille seurakunnille, Suomen suuriruhtinaanmaasta, 1886. Sortawalasta, Suomen Kirkon sisälähetysseuran kirjapainosta, 1915) on esteettisesti oikein tyylikäs, lajityypilleen klassisen musta, nahkakantinen yrmy ilmestys. Voin sieluni silmin nähdä, miten sitä on aikoinaan pidelty upouutena arvoteoksena käsissä, miten sen fraktuurafonttista tekstiä on huolella tavattu, ja miten siinä olevia virsiä  on veisattu sielun syvyykistä, täydestä sydämestä – kuten virttä numero 191 (joka tunnetaan myös nimellä Musta Saara):

Ei taivahassa kuolon vaaraa ei kyyneleitä, yötäkään”.

Näin lauloi kerran musta Saara,

pien’ neekerlapsi hyvillään.

Taivaassa Herra tuskat poistaa ja huokaukset kokonaan.

Siell’ Herran kasvot mulle loistaa, siell’ luonaan aina olla saan.

Hän kertovan on kuullut kerran näin opettajan valkoisen.

Hän armosta sai kuulla Herran ja ystävästä lapsien.
Hän sai myös kaupungista kuulla, joll’ ompi autuus muurinaan.

Hän siellä kerran riemusuulla myös tahtois kiittää Jeesustaan.

Nyt riutuu raukka tuskissansa hän siinä olkivuoteellaan,

mutt’ rauha lepää kasvoillansa ja riemu loistaa katseestaan.

Ja ystävää ei vierellänsä, vaikk’ kova ompi vuoteensa.

Hän tuskat kantaa yksinänsä niin onnellisna, iloisna.
Ei miettimästä voi hän laata nyt noita ihmesanoja.

Hän muistaa tuota ”uutta maata” ja ”uuden taivaan” riemua.

Oi, kuolemaa ei taivahassa”, hän laulaa aina hiljempään.

Ei tuskaa niin kuin maailmassa, ei itkua, ei yötäkään.”

Hän huokaa yhä heikommasti: ”Oi kaupunki, sä kultainen! – Ei kuolemaa”,

ja rauhaisasti hän vaipuu kuolon unehen.
Nyt Jeesuksensa kunniaksi hän soittaa siellä kanneltaan.

Karitsan veri valkeaksi sai mustan Saaran kokonaan“.

Niin ne ajat muuttuvat. Nykyään tämä on tietysti poliittisesti epäkorrektia tekstiä ja tämän julkaisusta voisi kenties saada viharikostuomion, sen verran herkkänahkainen on Suomen poliittinen ilmapiiri nykyään. Mitenhän mahtaa olla, ovatko Suomalaiset lähetystyöntekijät laulaneet Mustaa Saaraa joskus Afrikassa? En ihmettelisi, on sitä lähetystyöntekijät paljon ihmeellisimpiä ja törkeämpiäkin juttuja ajan saatossa tehneet, vielä nykypäivänäkin. Jopa Wikipedia osaa kertoa Ugandan kohdalla näin: “Loppuvuodesta 2009 nousi maailmanlaajuinen kohu, kun Ugandan hallitus teki lakiesityksen, jossa homoseksuaalisuudesta olisi eräissä tilanteissa langetettu kuolemantuomio. Esityksen uskottiin saaneen pontta yhdysvaltalaisten lähetyssaarnaajien vaikutuksesta”. Helsingin Sanomat uutisoi aiheen tiimoilta kuluvan vuoden tammikuussa mm. näin: “Kuolemantuomiosta nousi maailmanlaajuinen kohu sen jälkeen, kun yhdysvaltalainen laatulehti The New York Times oli kertonut asiasta viime maanantaina. Lehden mukaan kuolemantuomio lisättiin lakiin sen jälkeen, kun amerikkalaiset, evankelikaaliset lähetyssaarnaajat olivat pitäneet konferenssissa Ugandassa tulikivenkatkuisia puheita homoseksuaalisuutta vastaan.” Paikalliset viranomaiset  ovat  kierrättäneet näitä asenteita kansansa keskuudessa sittemmin kovalla kädellä. Tuliko yllätyksenä? Minua tämä ei ainakaan yllättänyt ei niin yhtään. Organisoitu kristinusko se siinä vain toisti taas itseään. Eat da poo poo. Sääliksi käy nykyajan Mustaa Saaraa. Hän tarvitsisi asiallista koulutusta ja avustusta, ei hurskaaseen auttamiseen puettua vaarallista hölynpölyä.

Sääliksi käy nykyajan Mustaa Saaraa. Hän tarvitsisi asiallista koulutusta ja avustusta, ei hurskaaseen auttamiseen puettua vaarallista hölynpölyä.

Toinen kirja, mikä Tervon em. kirjoituksista tuli mieleen, on huomattavasti tuoreempaa perua. Kyse on Erik Wahlströmin teoksesta Jumala (Schildts Kustannus Oy, 2006. Ruotsinkielinen alkuteos: Gud). Wahlström esittää kirjassaan Jumalan historian. Teos alkaa siitä, miten Jumala nuorena miehenä luo kiimassaan maailmankaikkeuden vetämällä käteen, miten hän Vanhan Testamentin aikaan sekoilee valitun kansansa kanssa, ja miten hän lopulta vanhenee ja vetäytyy eläkkeelle. Suosittelen teosta kovasti, ehkä varsinkin niille, joiden mielestä Raamattu on tylsä teos, kuten toisaalta myös niille, jotka Raamattunsa hyvin tuntevat. Wahlström on Raamattunsa lukenut tarkkaan ja antaa siihen piristävän perspektiivin, josta Kirkko & Kaupunki ei tykkää. On muuten omalla tavallaan ihme, että Jumalan kaltaisen teoksen kirjoittamisesta ja julkaisusta ei kukaan edes mieti nostavansa syytettä “uskonrauhan rikkomisesta”. Sopii miettiä, mitä se kertoo ajastamme. No, onneksi vanha kunnon Westboro Baptist Church jakaa Jumalan tuomiota kaikelle kansalle, jos maallinen tuomiovalta ei sitä meille täysin turmeltuneille tee. Topekalainen seurakunta on muuten erittäin kyrsiintynyt niin ruotsalaisiin kuin suomalaisiinkin. Sopii vain arvailla, miten hirveä mies Erik Wahlström, tuo ruotsinsuomalainen rienaaja, heidän mielestään on. Minusta taas mies, joka on kirjoittanut kirjan joka alkaa seuraavilla lauseilla, ei voi olla kovin paha:

Jumala oli kiimassa. Hän vääntelehti yksinäisestä kaipauksesta ajattomassa ei-tilassa kuin leijuva jumalallinen sikiö, mutta täysiaikainen, voimallinen, uhkaava

Ai niin, nyt muistin. Se aasinsilta, minkä kautta Tervon tämän tekstin alussa mainituista kirjoituksista hyppäsin niin Mustaan Saaraan kuin Wahlströmin Jumalaan, oli sen asian ihmettely, miksi kristinuskoon niin usein liittyy käsittämättömän kiero suhtautuminen seksuaalisuuteen. Osaako joku kertoa?

P.S. Epäilen, että Westboro Baptist Church on ollut mukana tässä tutkimuksessa.

P.S. II: Lue myös kirjoitukseni Kristinusko on homojen hommaa.

Read Full Post »