Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘terveys’

Kansalliskirjaston Siitoin-arkistojen eräs helmi on Mesikämmenen silmissä Turun Hengentieteen Seuran vieraskirja. Kyseinen kirja on noin A5-kokoinen, sentin paksuinen kovakantinen, tumma kirja. Kirjan kannesta löytyy sama kuva rautaristiä kynsissään pitävästä kotkasta, joka myöhemmin tuli tutuksi monien Siitoimen julkaisemien teosten alkulehdiltä.

kotka

Vieraskirjan alkulehdiltä löytyy otsake “Turun antroposofien ja Turun Hengentieteen Seuran jäsen- ja vieraskirja”. Samalla sivulla on lisäksi teksti “Kokouksia varten 1.9.1971-77. Seura perustettu 1.9.1971”. Tämän alle Siitoin oli piirtänyt kolmion, jonka sisällä on sydän. Tämän kolmion alle hän oli lisäksi piirtänyt seitsemän liekkiä. Kirjasta löytyy pari muutakin Siitoimen tekemää pientä piirrosta: Sydän jonka sisällä risti ja eräänlainen “tiedon puu”-piirros, jossa siinäkin samanlainen sydän jonka sisällä on risti.

Kirjaa seuran kokouksista on pitänyt omakätisesti Siitoin itse. Hän on kirjoittanut useimmiten tikkukirjaimilla, vaikka tekstaustakin kirjasta löytyy.

Varsin mielenkiintoinen yksityiskohta vieraskirjan otsakkeessa on maininta siitä, että kirja olisi myös “Turun antroposofien” ei vain Turun Hengentieteen Seuran, jäsen- ja vieraskirja. Kirjan sisällön ja muun tunnetun valossa on kuitenkin niin, että maininta antroposofiasta viittaa seuran perustamisaikojen erääseen tärkeään vaikutteeseen – ei de facto antroposofiseen seuraan.

Kirjan välissä on hieno värivalokuva Siitoimesta ja Aino Kassisesta. Kuvan takana on teksti “Pekka Siitoin ja opettaja Aino Kassinen Turussa 1970”.

Seuraavaksi esitän joitain yleisiä mainintoja siitä, mitä tämä kirja pitää sisällään. Nämä maininnat ovat Mesikämmenen mielestä kirjan mielenkiintoisinta antia. Niiden lisäksi kirjassa on paljon merkintöjä myös muista seuran tapaamisista ja niiden aiheista. Näiden mainitsemattomien kokousten aiheet ovat olleet seuran mielenkiinnon kohteet huomioiden ajalleen hyvin tyypillisiä. Seuran kokousmerkinnöistä on selvästi havaittavissa, miten politiikka pikku hiljaa tulee kasvavassa määrin mukaan seuran toimintaan, nivoutuen yhteen hengentieteen kanssa.

1971

Kirjan alkupuolelta löytyy maininta vierailevista esitelmöitsijöistä väliltä 1.9.-71 – 30.5.1972. Suurimman osan näistä, kuten muistakin seuran esitelmöinneistä, on pitänyt Siitoin itse. Ensimmäinen vieraileva esitelmöitsijä on ollut itse Aino Kassinen, joka oli Siitoimen hengentieteellinen opettaja. Siitoin on kuvaillut Kassista esitelmän kohdalla sanoin “neiti ja ihmiskunnan auttaja”. Kassisen esitelmän aihe oli “henkimaailman sanomat ja kaukoparannusosaston perustaminen Turkuun”.

1972

Seuraavan kerran Kassinen oli esitelmöimässä seuran tiloissa 2.7.1972. Tuolloin aihe oli “nykymaailman tilanne ja hengentiede menneinä aikoina”.

Syksyn avauskokous 1972 oli 5.9. klo 19.00 Siitoin-filmin studiossa. Siitoin esitelmöi tuolloin seuralle aiheesta “kristus ja juutalaiset”. Paikalla oli vieraskirjan mukaan tuolloin Siitoimen lisäksi yhdeksän muuta henkilöä.

Seuralla oli tapa, että kaikki esitelmätilaisuuksiin osallistuneet signeerasivat vieraskirjaan kulloisenkin tapahtumamerkinnän kohdalle nimensä. Varsinaista erillistä listaa seuran jäsenistä ei kirjasta löydy, joten vieraskirjan nimet muodostavat samalla kirjan ensilehdellä mainitun “jäsenluettelon”. Vieraskirjasta voi päätellä, että seuran toiminta oli varsin pienimuotoista. Viikottaisiin ilta seitsemän tapaamisiin on osallistujamäärä saattanut keskimäärin olla henkilöä tai paria pienempi kuin kirjaan merkittyihin esitelmätilaisuuksiin, joissa osallistujien määrä on vaihdellut n. 5-15 henkilön välillä per kerta. Aivan varmaa ei ole, ovatko kaikki kirjaan eri tapahtumien yhteyteen nimensä signeeraaneet kuuluneet seuraan, vai ovatko he olleet tilaisuuksissa vierailevia ulkopuolisia. Seura päästi myös muita kuin jäseniään tilaisuuksiinsa.

Syksyn 1972 toinen kokous oli 12.9. ja siinä oli sama aihe “kristus ja juutalaiset” kuin saman vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Samaa aihetta käsiteltiin myös 3.10.

10.10.1972 pidetyn kokouksen aihe oli “paholaisen todellinen kuva”, josta Siitoin esitelmöi. Paikalla oli tuolloin Pekan lisäksi kahdeksan muuta seuran jäsentä.

7.11.1972. klo 20.00 pidetystä tilasuudesta löytyy kirjasta merkintä: “Postisäästöpankin virkanais yhdistyksessä kuultiin Pekka Siitoimen esitelmä aiheesta Ufot ja henget. Kuulijoita oli noin 50.”

16.11.1972 löytyy merkintä, jonka mukaan Siitoin oli esitelmöinyt Helsingissä erään henkilön luona aiheesta “Atlantis-ajasta nykyisyyteen”. Vierailun oli järjestänyt “Helsingin vapaa parapsykologinen tutkimusseura” ja kuuntelijoita tilaisuudessa oli “noin 25 henkeä”.

1973

13.3.1973 Siitoin oli esitelmöinyt seuralleen filmistudionsa tiloissa aiheesta “hengen tehtävä ja yhteys vainajiin, sekä kuun vaikutus”.

24.8.1973 seura on järjestänyt “II avustusretken” “kummitussaarelle”. Osallistujia tähän tilaisuuteen on ollut kuusi henkeä.

13.11.1973 Siitoin esitelmöi seuralle aiheesta “Jumala-Saatana käsite”. Osallistujia oli kymmenen.

1974

29.1.1974 Siitoin esitelmöi seuralle aiheesta “käärmesymboli”.

12.3.1974 Siitoin esitelmöi seuralle aiheesta “Kristus, Lucifer, Saatana meissä itsessämme”. Pekan lisäksi paikalla oli seitsemän muuta henkilöä.

19.3.1974 Siitoin esitelmöi seuralle ensimmäisen kerran aiheesta “arjalaisuus”.

21.5.1974 Siitoin esitelmöi seuralle aiheesta “henkinen kehitys suhteessa politiikkaan”.

3.9.1974 Siitoin esitelmöi aiheesta “itsekehitys”. Paikalla olleiden signeerauksia on kymmenen kappaletta, niiden joukossa mm. myöhemmin Kursiivin iskun tehneen Seppo Lehtosen. Tämän jälkeen Lehtosen nimi löytyykin kaikista, tai lähes kaikista seuran tilaisuuksista, jotka kirjaan on merkitty.

10.9.1974 klo 19.30 Siitoin esitelmöi aiheesta “ihmiskunnan henkinen rappiotila”. Paikalla oli Pekan lisäksi 13 muuta henkilöä.

15.10. Siitoin esitelmöi aiheesta “spiritismi”.

22.10.1974 Siitoin esitelmöi aiheesta “Koraani ja spiritismi”.

29.10.1974 Siitoin esitelmöi aiheesta “kansallisjumalat ja spiritismi”.

BerinBey19.11.1974 Seuran kunniapuheenjohtaja Boris Berin-Bey esitelmöi aiheesta “vapaus vai orjuus”. Paikalla oli yhteensä 14 henkilöä, mm. Siitoin ja Lehtonen.

3.12. Berin-Bey esitelmöi jälleen, tällä kertaa aiheenaan “kommunismi ja juutalaisuus”.

17.12. Siitoin esitelmöi aiheesta “noituus”.

1975

7.1.1975 oli seuran ohjelmassa aiheet: “tulevaisuuden työ, hengen siirto tikariin”. Esitelmöitsijöiksi oli merkitty Boris Berin-Bey ja Peter Siitoin. Osallistujia kokouksessa oli ennätykselliset 17 henkilöä, mm. Lehtonen ja Simo Törni.

14.1.1975 klo 19.00 oli kokouksen aiheena “nationalismi”.

28.1.1975 oli kokouksen aiheina “nationalismi II osa, vapaa keskustelu, spiritismi”.

4.2.1975 olleen kokouksen aiheeksi on merkitty “magiat ja spiritismi”. Siitoin on merkitty kokouksen puheenjohtajaksi.

11.2.1975 olleen kokouksen aihe oli “uforintama v. 1974”. Esitelmöitsijänä oli Tapani Kuningas, jonka kanssa Siitoimella tuli pian Ufoaika-lehden puitteissa niin pahoja erimielisyyksiä, että Siitoin vei asian oikeuteen asti – ja voitti käsittelyn.

siitoinmalka8.4.1975 Kaapo Malka esitelmöi aiheesta “Terveys ja ravinto”. Kuva Malkasta ja Siitoimesta löytyy Siitoimen teoksesta Ufot, uskonto ja Paholainen (s. 176).

15.4.1975 Boris Berin-Bey esitelmöi aiheesta “vallankumous ja juutalaisuus”.

1976

12.10.1976 Siitoin esitelmöi seuralle aiheesta “noituus suhteessa kansallismytologiaan”.

2.11.1976 oli kokouksen aiheena “nationalismi maailmassa III osa”. Siitoin on merkitty kokouksen puheenjohtajaksi.

9.11.1976 on seura kuunnellut nauhalta vieraskielisen äänityksen aiheesta “kolmannen valtakunnan tarkoitus”. Seura on merkinnyt kirjaan henkilön, joka on tulkannut äänitteen paikalla olijoille.

30.11.1976 klo 18.00 on Seppo Lehtonen esitelmöinyt seuralle aiheesta “okkulttinen tieni”. Paikalla on ollut Lehtosen ja Siitoimen lisäksi kolme muuta henkilöä.

14.12.1976 klo 18.00 on kokouksen aihe ollut “hengen tehtävä ym. vapaata keskustelua”. Puheenjohtajaksi on poikkeuksellisesti merkitty Seppo Lehtonen, jonka lisäksi paikalla on ollut kolme muuta henkilöä. Kokouksen kohdalla on merkintä: “Huomautus: Päätöskokous 1976. Siitoin oli Ruotsissa veljesjärjestön vieraana”.

1977

Turun Hengentieteen Seuran viimeinen merkitty kokous on päivätty 15.2.1977. Aiheeksi on merkitty “maalaus talkoot + vapaa keskustelu”. Siitoin on merkitty kokouksen puheenjohtajaksi. Hänen lisäkseen paikalla on ollut kolme muuta henkilöä.

22.2.1977 klo 18.00 on kirjaan merkitty Pegasos-seuran kokous. Aiheeksi on merkitty “vapaa keskustelu”. Puheenjohtajaksi on merkitty Siitoin. Paikalla on ollut Siitoimen lisäksi kolme muuta henkilöä, mm. Lehtonen.

Kirjan viimeisellä merkityllä sivulla lukee vinottain, keskellä sivua:

NATSISMI LOPETTI KOKOUKSET 15.3.-77 JA VANKILA KUTSUU MEITÄ JOULUKUUSSA -77. NM. KURSIIVI MURHAPOLTTO. PS. OLIN SYYTÖN YLLYTYKSEEN.

Siitoin

Read Full Post »

ComeBack Records oli 80-90-luvuilla Turun parhaimpia, ellei parhain, levykauppa punk/hc/metalli-ihmisille. Muutenkin valikoimat olivat hyvät. Ostin liikkeestä todella paljon vinyyliä, samoin erilaisia pienlehtiä. Elämäni ensimmäisen CD:nkin, Joni Mitchellin Nightride Home:n, hankin Comebackistä.

Liikkeen Läntisen pitkänkadun tilat ovat jääneet hyvin mieleen. Valkoisilla laastiseinillä oli kuvalevyjä (jostain syystä muistan erityisesti alastoman Marilyn Monroen kuvalevyn), lattia oli tummanruskeaa puulankkua. Teje fiilisteli kassan takana tai takahuoneessa. Juttua syntyi vaikka mistä, musiikista nyt eritoten. ComeBackissä tai osin sen kautta tuli ihmisiä tutuiksi, monista ystäviäkin.

Liikkeen ikkunassa oli levyjen lisäksi aito ihmisen kallo. Myöhemmässä vaiheessa myös spiritismilauta.

Toisella puolella katua sijaitsi tuolloin Partiovaruste. Muistan kun Teje kerran kertoi, että voisi maalata niitten logosta pari sormea pois (siitä tulisi näin keskisormea näyttävä käsi). Päälle Teje nauroi nauruaan jonka muistan hyvin.

Nykyään samoissa Läntisen pitkänkadun tiloissa sijaitsee pornokauppa, jossa on myös private show. Olin aikoinaan siellä kassan takana töissäkin. Oli aika outo fiilis nähdä siinä ComeBackin kassan kohdalla ensimmäisen kerran private shown tilat, mutta niin ne ajat muuttuvat. Muistot ComeBackistä ovat kuitenkin vahvat ja ne ajat jättivät pysyvät jäljet niin minun kuin varmasti monen muunkin elämään. Good times.

Facebookiin ilmestyi jonkun aikaa sitten ComeBack Recordsin fanisivut. Pian tuon jälkeen kysyin Tejeltä, onnistuisiko haastattelu. Onnistui. Alla Tejen kuulumisia, muistoja ja ajatuksia muutoinkin.

– – –

Taustaa

Kuka olet ja mitä teet?

Olen Teje Caldén ja teen kaikenlaista, varsinkin pelaan potfarmia netissä :)

Soitatko tai oletko soittanut itse bändeissä tms.?

Teen musiikkia, olin rumpali joskus bändissä, käytän nykytekniikkaa esim. paljon sampleja ja tietokoneella käsittelyä.

Teje 35 vuotta sitten.

Suosikkimusiikkisi ennen ja nykyään, joitain nimiä? Milloin sinusta tuli musiikin harrastaja?

Kuuntelen hyvin monipuolista musiikkia edelleen, suosikkia on vaikea löytää, ehkä Jill Scott olisi jonkinlainen suosikki tällä hetkellä. Olen aina ollut musiikin harrastaja :)

Hienoimmat keikkamuistot?

Paras keikka? Joka keikka josta olen nauttinut, koulutansseista Pink Floydiin…

Parhaimmat levyt kautta aikojen, top 10?

Parhaat levyt? White noise: Electric storm in hell
Zodiac cosmic sounds
Betty Davis: Nasty gal
Pink Floyd: A saucerful of secrets
Growing Concern!
Lou Reed: Rock n roll animal
Cream: Fresh cream
Latin Kings: Välkommen till förorten
Eno: Music for airports
Guru & Jazzmatazz: Streetlife? tai jotain…

Tässä 10, lisää kyllä löytyy mielin määrin, eiks oo fiiliksen mukaan?

– – –

ComeBack Records

Tulit tunnetuksi Turussa pyörineen ComeBack Recordsin pitäjänä. Missä ja milloin ComeBack aloitti, mistä idea liikkeeseen?

ComeBack aloitti Käsityöläiskadulla nyt puretussa talossa toisessa kerroksessa. Idea syntyi kun sen aikainen naiseni äiti pyöritti antikvariaattia toisessa kaupungissa ja saimme ostaa levyjä, paljon… Idea oli tehdä jotain missä ihmiset saisi ostaa ja myydä levyjään arvon mukaan, vähän enemmän kun 1 sisään 50 ulos systeemiä. Toimin jopa vakuutusyhtiön arvostelijana. Aina oli tarkoitus myös julkaista musiikkia, kesti vaan aloittaa.

Jo 1984 myin punk sinkkuja, siis pienjulkaisuja joita bändit myi suoraan kauppaan. En muista yhtäkään bändiä siltä ajalta kuitenkaan, mitäköhän ne oli? Oi bändejä? :)

Ennen Läntisen pitkänkadun osoitetta ComeBack toimi myös Yliopistonkadulla ja ymmärtääkseni jossain muuallakin?

Ennen Läntisen kadun osoitetta oltiin ensin Käsityöläiskadulla kahdessa paikassa (84-86), sitten Yliopistonkadulla (87-88?) ja lopulta Läntiselläkadulla vuoteen 94.

80-90-luvun taitteen tienoilla Comeback profiloitui vahvasti punkin/vaihtoehtometallin huippuliikkeenä, mutta muutakin musiikkia löytyi. Millainen profiili ComeBackillä oli ollut ennen tätä punk/metalliprofiloitumista?

Myytiin tosiaan alusta saakka pienjulkaisuja mutta muuten käytettyjä levyjä kaikilta vuosikymmeniltä, mahdollisimman laadukkaita, myös nuotteja, musiikkikirjoja, kaikki aakkosjärjestyksessä ja tyylin mukaan lajiteltu. Hendrix, Mahogany rush, Captain beyond, Damnation ja muut kovat kitara jutut oli aina lähellä sydäntä (Mountain) ja lisää tulee mieleen tietysti, tilailin ulkomailta kaikennäköistä mitä täältä ei löytynyt ja jossain vaiheessa ulkomaiset jakelijat ottivat yhteyttä ja sain kaikenlaista mielenkiintoista uutta musiikkia, esim. Nirvanan Bleach levy joka tuli ennen Nevermindia… kukaan ei ostanut sitä, liian huono :)

Seattle-bändejä myytiin sellaisia kun Mudhoney ja Soundgarden ja ne voitti Nirvanan mennen tullen. Crackwhoren Tapsa muistutti mua siitä että myin Turboneger! (Turbonegro) ekaa sinkkua kun bändi toi sitä mulle… vuosiluvut on toki vähän epäselviä.

Teje-logo Xysman Yeah-LP:n keskiössä.

Julkaisit ComeBack Recordsin kautta kaiken kaikkiaan reilun tusinan verran levyjä. Mitkä niistä ovat jääneet syystä tai toisesta erityisesti mieleen? Mitkä levyt olivat/ovat suosikkejasi ja miksi?

Ai suosikit? Mähän kuitenkin pidin niistä sen verran että julkaisin ne, mutta Noise in dirt/sleep away my son seiska (Miettinen valitsi vuoden parhaaksi indiesinkuksi rumbassa) ja Sharonees seiska Muddy river ja Neon light child ja sitten Xysma Above the mind of morbidity 12″ olisi ne jotka on parhaiten pysynyt, toimii vielä :)

ComeBackiä muisteli jonkun aikaa sitten Herra Ylppö jossain mediassa – Mitä hän muisteli ja missä?

Herra Ylppö oli ilmeisesti mun asiakkaana kauan teini-ikäisenä. Helsingin Sanomissa sunnuntai-osassa olisiko ollut toukokuu 2005, luin sen kaverin luona kun kaveri soitti ja sanoi että tuu tänne lukeen hesari, ja Herra Ylppö muisteli haikeana kaikkia demoja joita oli ostanut meiltä, koko palsta! Nice! En usko että missään muussa liikkeessä koko maaailmassa myytiin demoja juurikaan ja ostin suoraan bändeiltä ympäri maailmaa. Täytyy hankkia se teksti hesarissa jostain, ei vaan oo tullut tehtyä.

Kauko Röyhkän jostain videosta osa kuvattiin liikkeesi tiloissa, menikö näin?

Kauko Röyhkä kuvasi osan videosta meidän liikkeessä Käsityöläiskadulla 1985-6, en ole nähnyt sitä enkä tiedä edes biisiä.

Keitä muita julkkiksia liikkeessä vuosien varsilla kävi, joitain hauskoja tms. muistoja?

Keitä julkkiksia liikkeessä kävi? Huh, tunsin miljoona eri ihmistä musiikkialalla ja näyttelijöitä jne. Istuttiin Dingon basistin kanssa takahuoneessa, tai M.A. Numminen tuli hakemaan levyn kaverilleen, Kauko teki videon, Mikko Rintanen soitti urkuja Sharoneesin sinkulla (Mikko soitti Royalseissa koko loppuajan, Kirkan kanssa, Hectorin kanssa, jne.) Tarjosin Albert Järviselle hyvän päivän kerran, Jouni Mömmö oli tosi tutkalla, täys skitso, really, vaihtoi mun puhtaan vaihto t-paidan päälle ja jätti oman… ja kirjoitti tussilla salaperäisiä merkkejä sinne tänne. Pasi Raappana oli mun frendi 70-luvun keskivälistä saakka.

Mitähän kaikkea ja ketkä olen unohtanut, sitä en tiedä, se oli ihan vaan jokapäiväistä elämää. Ai juu, Turun jääkiekko juniorit joista tuli maailmanmestareit, Aki Petter Berg oli iso superbeibi, näytti nuorelta mutta oli silti iso, Jani Hurme myi koko levykokoelmansa mulle, mm. levy missä Metallican nimmarit! Eihän ne silloin vielä ollut julkkiksia… Ja tietysti kaikki metallibändit jotka kävi liikkeessä, niitä oli monta! Dismember oli yksi…

Sinulla oli liikkeen ikkunassa aito ihmisen kallo ja spiritismilauta. Taisivat herättää joissain närääkin, eivätkö jotkut uskovaiset käyneet niistä valittamassa?

Juu, tulivat kolmen voimin saarnamaan, en tiedä oliko pelkän ikkunan takia, mutta eiköhän se herättänyt närästystä vähän joka tasolla… Taidan herättää eri syistä joissakin ihmisissä halun lopettaa mitä tahansa teen :)

Mitkä olivat ComeBack recordsin huippuhetket? Entä kehnoimmat hetket?

ComeBackin huippuhetket? Riippuu siitä kuka katsoo. Jonkun mielestä huippu oli kun ehkä tehtiin voittoa joskus.

Töitä oli aina vähän liikaa, sosiaalista elämää samaten ettei oikein pysynyt kotielämä mukana ja tulin sairaaksi, osittain laktoosiintoleranssi! Sai mut ihan tosi sairaaksi enkä jaksanut enää tehdä töitä, silloin ei enää ollut mukavaa eli huonoimmat hetket, olin kyllä ajatellut lopettamista muutenkin silloin.

Oliko ComeBackin pyörittäminen taloudellisesti kannattavaa?

Ei, kyllähän siinä rahaa tuli välillä sisään muttei koskaan tarpeeksi. Viimeinen piikki silloin oli devalvaatio, valtiovalta lupasi ettei devalvoi, yhtäkkiä meillä oli 30% kalliimmat levyt, iso lasti jonka myyminen oli nollavoittoa… Levyjen kustantaminen oli ainoastaan kannattavaa jos käytti halpaa studiota ja myi suoraan asiakkaille, tukkumyynti oli tuskaa, välitysfirmat vei kaiken välistä, että joutui myymään satoja levyjä muutaman markan voitolla niille, kaikki samanlaisia, Ruotsissa, Saksassa, Hollannissa. USA:ssa oma systeemi, bändeille ei yleensä jäänyt mitään käteen…

Tunnetuin ComeBack recordsin julkaisema bändi oli Xysma. Miten levytyssopimus syntyi? Mitä bändistä ja noista vuosista on jäänyt mieleen? Harmittiko, kun Xysma lähti ComeBack recordsilta Spinefarmille First and magicalin jälkeen?

Sopimus? Kuulin demon joka oli huippu ja halusin tehdä levyn! Sopimus oli että levy tehdään, yritän saada kustannukset takas ja sitten jaetaan loput jonkun systeemin mukaan, ja että bändillä on täys oikeus lähteä tekemään mitä tahansa koska tahansa kenen kanssa tahansa jotta en olisi turhaan sopimuksen kanssa tekemässä bisnestä… Underground!

Meillä oli niin erilaiset mielipiteet miten tehdään jotain, että se oli selviö että tiet eroavat. En esim. olisi ikimaailmassa julkaissut yhtäkään levyä First & magicalin jälkeen, tyyli muuttui liian popmaiseksi eikä se enää toiminut. Tajuskohan Olli sen että kerran annoin hänelle vintage putket vahvistimeen jotta olis mahdollisimman hyvä saundi ja ostin itselle uudet kiinalaiset, ihan ok mutta ei vintage…

Samoin yritin saada studiosaundin mahdollisimman hyväksi, kyllä maksoi… olishan levyistä tullut enemmän voittoa jos olisin ollut ekonomi, mutta mun bisnes ei perustunut siihen jos osaan riipiä rahaa ihmisiltä, vaan unelmia ihmisille, uutta mielenkiintoista ja vanhaa myös :)

Bändistä jäänyt mieleen? Paljon tietysti, mutta kundit oli puolet mun iästä, eihän meillä mitään yhteistä ollut, ja mä olisin pitänyt alkuperäiskokoonpanon ja jatkanut ehdottomasti samaa linjaa, se meni liikaa kokeiluksi. Niinkuin sanoin meillä oli täysin avoin sopimus, ei ollut mitään sanomista siihen että halusivat Spinefarmille, ja jos olisin jatkanut silloin niin olisin kyllä ollut hyvin pettynyt musiikin suhteen. Above the mind of morbidity on edelleen paras!

Miksi Comeback lopetti toimintansa?

Verovirasto lopetti toiminnan, niitten toiminnassa oli jotain mätää (asiantuntijan mukaan), mutta se on ollutta ja mennyttä, enkä aio enää puuttua asiaan, vaikka esim. todistettavasti asianajaja joka hoiti “konkurssin” varasti vaikka mitä, todistettavasti!, jne. Konkurssilakia esim. ei seurattu jne. ja sen takia enimmäkseen toiminta loppui, mun sairaus oli myös syynä, liikaa töitä.

– – –

Tulevaisuus

Tekeekö ComeBack joskus comebackin? Oletko miettinyt ryhtyväsi uudelleen levykauppiaaksi tai levyjen julkaisijaksi tms.? Jos vastaus on kielteinen niin millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on?

No comeback for ComeBack. Maailma on niin erilainen tänään, julkaisut erilaisia, vielä vaikeampaa myydä, suurin osa lataa jo musiikkinsa mp3 nettijuttuna, saundeista viis… Olen eläkkeellä sen takia että minulla on adhd ja paniikkihäiriö, haha, olen ihan samanlainen kun 7 vuotiaana, kestipä diagnoosi :)

ComeBackin tiloissa on nykyään pornokauppa, mitä siitä tuumaat?

Ei oo pornokauppa vaan hierontaa… enkä haluaisi todellakaan niihin epähygieenisiin tiloihin sellaista, vessasta näkyi maa irtolaudan alla ja lämmitystä ei ole :)

Koska pilvestä tulee Suomessa laillista?

Laillistaminen voi tapahtua yhtäkkiä, en olisi koskaan uskonut että monella tutullani olisi laillinen kannabisresepti, niillä on jo!

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Onnellisuus on olo jonka helpommalla saa aikaiseksi jos on terve ja syö ok, joten olen keskittynyt oman terveyden hoitamiseen, on vain yksi keho!

– – –

Kiitos ComeBackin vuosista ja haastattelusta, Teje!

ComeBack Recordsin julkaisut (lista puutteellinen):

CB-001 Hard Road (LP)
CB-002 Doctor’s special (7″)
CB-003 Sharonees: Muddy River (7″) 1987
CB-005 Sharonees: Neon Light Child (7″) 1988
CB-006 Pasin liiga: Omissa ajatuksissaan (LP) 1988
CB-007 Noise In Dirt: Sleep Away, My Son (7″, Single) 1988
CB 008 Noise In Dirt: In The Locosonic World (LP) 1989
TC-1 Xysma: Above The Mind Of Morbidity (MiniAlbum) 1990
TC-2 Today’s Waste: We’ve Made The Choice! (7″, EP) 1990
TC-3 Xysma: Yeah (Album) 1991
TC-4 Interment: Life Here After (7″) 1991
TCD-5 Xysma: First & Magical (CD, Album)1993

Read Full Post »

Seuraava informaatio on THEINFOWARRIOR-nimisen YouTube-tilin pitäjältä hänen YouTubeen laittamalleen videolle Rosalind Peterson puhuu kemikaalivanoja koskevista peitetarinoista. Videon kesto on 1h 7 min. Vaikka Petersonin havainnot ja tiedot koskevat ennen kaikkea Kaliforniaa, on video aiheesta kiinnostuneille kuitenkin katsomisen arvoinen, mm. hänen videolla esittämän eri tyyppisten kemikaalivanojen luokittelun vuoksi (kts. asiasta kuva tämän postin lopussa).

California Skywatch-ryhmän Rosalind Peterson on tutkinnon suorittanut U.S.D.A.:n työntekijä (“Farm service agency crop loss adjustor”), joka työskentelee yli kymmenessä Kalifornian piirikunnassa. Hän johtaa myös ryhmää, joka tarkkailee valvomatonta säänmuokkausta, ilmakehän lämpenemisen ja testaamisen ohjelmia, sekä meren ja ilmakehän kokeiluluontoisia geoengineering-ohjelmia. Peterson kuuluu niiden asiantuntijoiden joukkoon, jotka tuntevat parhaiten kemikaalivanoja koskevaa tutkimusta ja sitä, miten nämä taivaillamme leijuvat vanat “ovat ihmisten terveydelle ja ympäristölle haitallisia”.

Tällä yli tunnin mittaisella videolla, jonka Peterson on antanut yksinoikeudella Prison Planet.tv:n jäsenille, hän kertoo, kuinka hän alun perin kiinnostui tutkimaan kemikaalivanoja. Kiinnostuttuaan aiheesta hän aloitti intensiivisen aihepiirin tutkimisen ja huomasi, että vanoja jättävät koneet kiertävät piirikuntaa kehässä, peittäen koko alueen utuiseen pilvimuodostumaan jopa kolmessa tunnissa. Peterson siteeraa NASAn dokumentteja ja osoittaa, että kemikaalivanat muodostuvat ihmisen tekemiksi pilviksi, mikä vaikuttaa haitallisesti keinotekoiseen ilmaston muutokseen. Peterson kertoo myös, että NASA pyrkii peittämään kemikaalivanojen todellisen luonteen ja vakuuttamaan ihmisille, että kyseessä on luonnollinen ilmiö. Tätä peitetarinaa sitten ilmatieteenlaitokset ja satelliittihavaintoasemat kuuliaisesti toistelevat. Nämä tahot kuitenkin, kuten Peterson selittää, tunnistavat sen, että ihmisen tekemät kemikaalivanat muuttavat säätä – ja miten nuo tahot siitä huolimatta kutsuvat näitä asioita luonnollisiksi sääilmiöiksi julkisissa lähetyksissään.

Peterson näyttää FAA:n kartalta, miten “sisäinen liikenne”, joka koostuu enimmäkseen armeijan koneista, aiheuttavat kemikaalivanat. Nämä lennot ovat piirikuntien alueilla tapahtuvia kehämäisiä lentoja, mitkä huomattavasti poikkeavat normaaleista lentoradoista. Näillä lennoilla ei näytä olevan mitään muuta ilmeistä tarkoitusta kuin levittää kemikaalivanoja, koska näillä lennoilla ei ole selkeitä päämääriä – ne vain lentävät kehiä.

Sellaiset tahot, jotka tukevat geoengineering-projekteja (kuten Obaman “tiedetsaari” John P. Holdren) puhuvat, että auringonvalon poisheijastaminen on kemikaalivanojen keskeisin tehtävä. Eräs kemikaaleista, joita kemikaalivanoilla voidaan heidän mukaansa levittää, on rikki. Tällä videolla Peterson kertoo, kuinka rikki on yhdistetty suureen määrään terveysongelmia, minkä vuoksi Karlifornia poistikin sen aikoinaan polttoaineista.

Tutkittuaan Kalifornian osavaltion vesinäytteitä 30 vuoden ajalta, Peterson huomasi, että vuonna 1990 kaikissa vesinäytteissä alkoi esiintyä tiettyjen kemikaalien suhteen epätavallisia piikkejä, täsmälleen samoihin aikoihin. Nämä kemikaalit ovat arseeni, barium, alumiini, kalsium, mangaani, magnesium, lyijy ja rauta. Mittaamalla näitä piikkejä sekä vesi- että ilmanlaatunäytteissä Peterson kykeni päättelemään, että syy näihin piikkeihin oli ilmasta peräisin. Peterson huomioi, että alumiiniä ja bariumia sekoittamalla saadaan aikaan pilviä, ja että NASAn kokeet tällä asialla tapahtuivat samoihin aikoihin kuin vesi- ja ilmanlaatunäytteissä olevat näiden kemikaalien piikit.

Petersonin esitys on valaiseva, yksityiskohtainen ja hyvin dokumentoitu selitys siitä, miten kemikaalivanoja käytetään, kuka niistä on vastuussa ja millaisia seurauksia sillä on ympäristölle ja ihmisten terveydelle.”

Read Full Post »

“Ajan henki on kotimainen voittoa tavoittelematon dokumenttielokuva, jonka tarkoitus on tuoda esiin yhteiskuntamme ongelmien perimmäiset syyt sekä tarjota vaihtoehto vallitsevalle ajan hengelle. Tämä dokumenttielokuva toteutettiin talkoovoimin “nollabudjetilla” ja tarjotaan ilmaislevityksenä koko kansakunnalle! Elokuvasta julkaistaan huhtikuun loppuun mennessä viimeistelty ladattava dvd ja hd versio.”

Dokumentti löytyy täältä. Dokumentin viralliset nettisivut löytyvät täältä. Asian tiimoilta lukijaa saattaa kiinnostaa myös aikaisempi postini IL ja HS – ne hourailevat.

Read Full Post »

Kännykät tai muut muistiinpanovälineet esille. Tammikuun aikana näytetään Turussa kaksi varsin mielenkiintoista dokumenttia: Lauantaina 22. päivä näytetään Dokumenttiprojekti Uuden näkemyksen toimesta Turun kaupunginkirjastolla Mitä pirua päällemme oikein sumutetaan? ja siitä viikon päästä lauantaina 29. päivä saman ryhmän toimesta ravintola Koulussa Miksi syöpää ei saa parantaa. Elokuvat ovat suomeksi tekstitettyjä ja tilaisuudet ovat ilmaisia. Alla Dokumenttiprojekti Uuden näkemyksen esittelyt em. dokumentteihin.

 

Mitä pirua päällemme oikein sumutetaan?

Esitys alkaa lauantaina 22.1.2011 klo 13.30, ja paikkana on siis Turun kaupunginkirjaston studiotila (luentosali), ei ravintola Koulu. Tästä lähin elokuvaa on tarkoitus esittää säännöllisesti; tästä lisätietoja myöhemmin.

Esitykseen on vapaa pääsy, kuten muihinkin Dokumenttiprojekti Uuden näkemyksen esityksiin. Elokuva on tekstitetty suomeksi.

Elokuvan alkuperäinen nimi ja projektisivu: What in the World Are They Spraying, traileri (vodpod)

G. Edward Griffinin (realityzone.com) ja Michael Murphyn elokuva käsittelee julkisesti salassa pidettävää asiaa kemikaaliruiskutuksista, joita tehdään lentokoneista.

Suomenkin taivaalla nähdään säännöllisesti sumutusvanoja (chemtrails), kukaan ei vain tiedä, ketkä toiminnasta ovat vastuussa, tai mikä sumuttamisen tarkoitus on. Viranomaiset ovat hiljaa, eikä koko asiaa ole virallisesti olemassakaan.

Elokuvassa esitetään näyttöä siitä, että Yhdysvalloissa sumutettavat aineet ovat (ainakin) ihmisille ja ympäristölle haitallisia metalleja. Euroopassa ruiskutuksia esiintyy lähinnä NATO-maissa. Biomateriaalin mukana olemisesta huhutaan. On siis mahdollista, että täälläkin on käynnissä vertaansa vailla oleva, kauaskantoinen ympäristörikos, kaikkien päiden yläpuolella, jos vain huomaa ruveta seuraamaan.

Asiasta kiinnostuneet kutsutaan liittymään Facebook-ryhmiin Kemikaalivanahavainnot Suomessa ja
Dokumenttiprojekti Uusi näkemys.

Jos sinulla on mahdollisuus järjestää massaspektrometrillä tehtäviä pitoisuusmäärityksiä tai biomateriaalin analysointia esimerkiksi vesinäytteistä, olemme erityisen kiinnostuneita. Tulethan paikalle tai liityt Facebook-ryhmiimme ja otat yhteyttä.

Jos sinulla on mahdollisuus käyttää pienlentokonetta, jolla taivaalle jäävistä ruiskutusvanoista olisi mahdollista päästä ottamaan ilmanäytteitä, olemme myös kiinnostuneita.

Riikka Söyringin blogeja aiheesta: 1, 2, 3.

Mesikämmenen blogi esitettävästä elokuvasta.

Elokuvan puolivälissä pidetään lyhyt tauko, kokonaiskesto 1 h 45 min.

Tervetuloa!

Tilaisuuden esite tulostettavaksi ja jaettavaksi – tai vain muistoksi (pdf).

Kemikaalivanoista otettuja kuvia (pdf-diaesitys).

 

Miksi syöpää ei saa parantaa

Massimo Mazzuccon dokumentti siitä, miksi koululääketieteelle perustuva terveydenhuoltomme säteilyttää, paloittelee ja myrkyttää syöpään sairastuneen potilaan, vaikka tarjolla on jo kauan ollut useita tehokkaita menetelmiä syövän hoitoon. Elokuvassa esitellään kursorisesti seitsemän halpaa ja myrkytöntä tapaa päästä eroon syövästä – ja niistä yhdestäkään et kuule lääkäriltäsi.

Jopa 99 % potilaista paranee “vaihtoehtoisilla menetelmillä” täysin ennalleen, ja heidän muistinsa ja kehonosansa ovat hoidon jälkeen toimintakykyisinä tallella, päinvastoin kuin säteilytetyillä, leikellyillä ja kemomyrkytetyillä kohtalotovereillaan, joista selviää vain 10 %.

Elokuvassa esitetään silmiä avaava näkymä viimeisten sadan vuoden aikana tapahtuneeseen lääketieteen politisoitumiseen ja suuryrityistymiseen. Esittelyssä on myös, todistusaineiston kera, uusia havaintoja syövän alkusyystä ja kehityksestä – ja kyseiset havainnot poikkeavat tyystin perinteisen myrkkyhoito-, säteilytys- ja leikkelykoulukunnan syy- ja etenemisteorioista. Tämän nähtyään alkaa mitä luultavimmin nähdä muutkin ympärillään hoetut “itsestäänselvyydet” hieman eri valossa.

Elokuvassa esitellään Renè Caissen, Harry Hoxseyn, Maximillian Gersonin, Geerd Hamerin, John Beardin, Ernst Krebsin, William Lanen, Tullio Simoncinin ja joidenkin kansanperinteisen lääketieteen edustajien työtä sekä sivutaan tutkijoita, joiden tutkimustyö keksintöineen on jätetty koululääketieteessä täysin huomiotta.

Dokumentista puuttuu uusin, Kanadassa esitelty, lupaava syövän hoitomenetelmä, jossa lääkkeenä toimii diklooriasetaatti.

Jos maailmaa voisi jälleen muuttaa hiukan tältä osin, kenenkään ei tarvitsisi pelätä syöpää.

Esitys pidetään lauantaina 29.1.2011 alkaen klo 18.00 ravintola Koulun historianluokassa, Eerikinkatu 18. Elokuvan kesto on 1 h 33 min, ja se esitetään kahdessa osassa (välissä lyhyt tauko).

Ei sisäänpääsymaksua. Tervetuloa!

Read Full Post »

Dokumenttiprojekti: Uusi näkemys näyttää tammikuussa 2011 uudelleen aiemmin tänä vuonna näytetyn elokuvan Mitä pirua päällemme oikein sumutetaan? Kirjoitin elokuvasta aikaisemmin lyhyen artikkelin, jonka voi linkkeineen edelleen löytää täältä. Tammikuussa (lauantaina, 22. päivä,  klo 13:30-15:30) elokuva näytetään Turun kaupunginkirjaston Studio-tilassa (välittömästi pääsisäänkäynnin vieressä), jonne mahtuu n. 80-100 henkeä. Tilaisuus on ilmainen (vapaaehtoinen tilaisuuden tukimaksu).

Read Full Post »

Turussa toimiva Dokumenttiprojekti: Uusi näkemys näyttää kuluvan kuukauden 20. päivä ravintola Koulussa dokumentin ns. kemikaalivanoista. Mitä pirua päällemme oikein sumutetaan? (What in the world are they spraying? The chemtrail/geo-engineering cover-up) on vasta maailmallakin ensi-iltansa saanut elokuva ja se käsittelee valtavirran uutisissa melkoisen vaiettua aihetta. Lyhykäisyydessään dokumentin viesti on tämä: Päällemme sumutetaan lentokoneista jotain, jolla pyritään vaikuttamaan ilmastoon, ihmisiin ja kasvillisuuteen. Tämä projekti on maailmanlaajuinen ja se on jo kestänyt hyvän tovin. Sumutuksen takana olevat tahot pysyttelevät vaitonaisena mutta perustelevat tekosiaan yhteisen hyvän nimissä – sitä tehdään “ilmaston lämpenemistä vastaan”. Kuulostaako hullulta?

Kun ensimmäisen kerran tästä kuulin, pidin ideaa liian älyttömänä ollakseen totta. Mutta kun sitten aloin asiaa enemmän penkomaan, huomasin, että asia ei ollutkaan niin yksinkertainen kuin aluksi ajattelin. Maailmalla on olemassa hyvä määrä dokumentteja, joissa viranomaiset ovat kertoneet suunnitelmista kemikaalivanojen käyttöä koskien ja jopa jo myöntäneet niiden käytön. Yleisellä tasolla viranomaiset sanovat vasta keskustelevansa kemikaalivanojen käytöstä, mutta todistusaineiston valossa täysimittainen sumutus on ollut käynnissä maailmanlaajuisesti (dokumentissa mukana olleen Griffinin mukaan erityisesti Nato-maissa) jo hyvän tovin. Tämä tulee esiin myös hiljattain YK:n tekemässä kemikaalivanojen käytön kieltävässä päätöksessä, jonka painoarvoa voi vain arvailla, jos sumutus on ollut salaisena käynnissä jo vuosikausia. Kts. asian tiimoilta myös tämä (“kemikaalilentoja pysäytetty”), tämä (“yleisön pyynnöstä: kemikaalivanat II”), tämä (“kemikaalivanat: osa III; patentit, YK ja TVO”), tämä (“stratospheric Welsbach seeding for reduction of global warming”), tämä (“city commission hears that chemtrails is geo-engineering”), tämä (“chemtrails: the consequences of toxic metals and chemical aerosols on human health”), tämä (“chemtrails no longer a conspiracy, it’s a fact – government report 122 page pdf file”) ja tämä (“chemtrails, basic information”) linkki.

Griffinin, Murphyn ja Wittenbergin dokumentti on varsin ansioitunut ja pistää miettimään. Mitkä tahot tällaisen touhun takana oikein ovat? Miksi näitä sumutuksia tehdään? Dokumentti löytyy kokonaisuudessaan englanniksi nettitasoisena täältä (ei suomenkielisiä tekstejä) ja sen ekstramateriaalia (“Livermore lab scientists play God”) voi löytää täältä. Dokumenttiprojekti Uuden näkemyksen tilaisuudessa dokumentti tullaan näyttämään DVD-tasoisena suomenkielisellä tekstityksellä, asiasta on dokumentin jälkeen keskustelua ja paikan päällä jaetaan myös ilmaiseksi kopioita em. dokumentista. Kiinnostuneita suosittelen liittymään Facebookissa niin Dokumenttiprojekti Uuden näkemyksen kuin Kemikaalivanahavainnot Suomessa -ryhmän sivuille, sekä tietenkin bongailemaan lentokoneiden erityyppisiä vanoja.

Päivän biisi: Beck: Chemtrails.

Read Full Post »