Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Tarja Halonen’

Timo Hännikäinen puhuu!

timohannikainen

Kansallinen, traditionalistinen, radikaali. Nämä määreet kuvaavat Timo Hännikäistä ja verkkolehti Sarastusta hyvin. Monipuolinen ja tuottelias Hännikäinen on älykäs ja rohkea mies, jolla on mielenkiintoisia ja syväluotaavia ajatuksia kulttuurista. Mesikämmen tuumasi, että miestä pitää jututtaa.

Seuraavasta haastattelusta selviää mm. se, mitä radikaali traditionalismi on, mihin verkkolehti Sarastus pyrkii, millainen joukko lehteä toimittaa, mikä Suomen poliittisessa tilanteessa nykyään mättää ja mistä länsimaiden perikadossa on kyse. Hännikäinen kertoo myös tulevaisuuden suunnitelmistaan ja seuraavasta kirjastaan. Mesikämmenen oli luonnollisesti kysyttävä hiukan myös miehen ajatuksia Pekka Siitoimesta.

Hyvä naiset ja herrat, Timo Hännikäinen puhuu!

– – –

Pohjustusta

Olet runoilija, esseisti, kääntäjä ja kriitikko. Kerro taustastasi niille, jotka eivät siitä tiedä. Millainen mies on Timo Hännikäinen?

Olen syntynyt vuonna 1979 Padasjoella, Päijät-Hämeessä. Helsingissä olen asunut kohta 20 vuotta. Olen ”puolivapaa” kirjailija, eli maksan vuokrani ja laskuni tekemällä osan vuodesta puolipäivätöitä koulun iltavahtimestarina, muu toimeentulo tulee apurahoista ja kirjoituspalkkioista. Olen julkaissut seitsemän omaa teosta ja kääntänyt muun muassa Oscar Wilden, Charles Simicin ja Robert Louis Stevensonin tuotantoa. Olen naimisissa ja puolison lisäksi ruokakuntaan kuuluu cockerspanieliuros. Harrastukset vaihtelevat, tällä hetkellä lähinnä sydäntä ovat vinyylilevyjen keräily ja pienriistanmetsästys.

Tunnetuin teoksesi lienee vuonna 2009 ilmestynyt Ilman (Savukeidas), joka kertoo naisen puutteesta. Mitä tuumaat tuosta kirjastasi ja sen kautta saaneestasi huomiosta nyt, viitisen vuotta teoksen ilmestyttyä? Luetko vanhoja tekstejäsi? Mihin teoksiisi olet tyytyväisin ja miksi?

Ilman oli minulle jonkinlainen läpimurtoteos, joka kaiken synnyttämänsä julkisuuden lisäksi sai erittäin hyvät arvostelut. Useimmat kirjaa käsitelleet tosin keskittyivät siihen seksinpuute-aiheeseen, eivätkä huomioineet läpiseksualisoituneen kulttuurin analyysia, joka oli kirjan varsinainen pointti. Julkisuusrumban otin eräänlaisena kokeiluna, oli kiinnostavaa kokea kertarysäyksellä se median ja julkisuuden maailma, johon harva suomalainen kirjailija pääsee tai joutuu koko urallaan. Mutta olen ihan tyytyväinen, että sitä kesti vain aikansa. En ole mikään karismaattinen esiintyjä tai mediapersoona, mieluummin kirjoitan kuin puhun. Itse kirjaan olen yhä tyytyväinen, vaikka olenkin kyllästynyt puhumaan siitä julkisesti. Se vangitsee aika hyvin tietyn elämänvaiheen tunnot ja ajatukset. Enää en pystyisi kirjoittamaan sellaista teosta, niin moni asia on muuttunut niin ulkoisessa kuin sisäisessä elämässä. Omaa tuotantoa jälkikäteen lukiessa huomioikin yleensä sellaiset asiat, jotka nykyään tekisi eri lailla tai joista oma näkemys on muuttunut johonkin suuntaan. Se on oikeastaan hyvä asia: uskon, että ajattelun ja tuotannon pitää olla elävä ja ristiriitainen kokonaisuus, ei mikään valmis suljettu systeemi.

Kirjojesi lisäksi sinut tunnetaan nykyään myös verkkolehti Sarastuksesta ja radikaalista traditionalismista. Mitä kautta, miksi ja milloin sinusta tuli traditionalisti? Mistä radikaalissa traditionalismissa on kyse?

Traditionalismilla tai radikaalilla traditionalismilla viitataan usein sellaisiin filosofeihin kuten René Guenon ja Julius Evola, joiden ajattelussa uskonnollinen mystiikka oli keskeisellä sijalla. Itse käytän termiä laajemmin. Sarastuksen yhteydessä traditionalismi on käytännössä löyhä yleisnimitys sellaiselle oikeistolaiselle ajattelulle, joka poikkeaa sekä liberaalista talousoikeistosta että valtavirran konservatiivisuudesta. Tällainen ajattelu suuntaa kritiikkinsä käytännössä koko valistuksen ja Ranskan vallankumouksen perintöön. Se näkee yhteiskunnan pikemminkin orgaanisena kokonaisuutena kuin yksilöiden välisenä abstraktina sopimuksena. Vähintäänkin yhteiskuntasopimuksen piiriin pitäisi kuulua myös menneet ja tulevat sukupolvet, eivät ainoastaan elävät. Traditionalismissa politiikan keskipiste ja ihmistä viime kädessä määrittävä tekijä on identiteetti. Identiteetillä on lukuisia ulottuvuuksia, jotka muodostuvat vastakohtaisuuksien ja rajojen puitteissa: paikallinen, historiallinen, sukupuolinen, uskonnollinen, sivilisationistinen, jne. Esimerkiksi minä olen yhtä aikaa helsinkiläinen, suomalainen, eurooppalainen ja valkoinen mies, ja jokainen näistä ominaisuuksista kiinnittää minut tiettyyn kohtalonyhteyteen muiden kaltaisteni kanssa. Ei ole olemassa yhtä ja jakamatonta ”ihmiskuntaa” yhteisine tavoitteineen, vaan eri ryhmillä on omat intressinsä, jotka voivat myös joutua konfliktiin keskenään. Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Poliittisia kantoja Sarastuksen piiristä löytyy joka lähtöön, kristitystä konservatiivista jonkinlaiseen fasistiin. Osa kirjoittajista, mukaanlukien minä itse, ei edes halua määritellä itseään kovin tarkasti poliittisessa mielessä, vaan löytää ja yhdistelee ideoita monista ajatussuuntauksista. Se, mikä minut on johtanut tällaisen suuntauksen piiriin, onkin sitten mutkikkaampi kysymys. Perinteen merkitys inhimillisessä kokemuksessa ja Euroopan olemus ovat oikeastaan aina kiinnostaneet minua. Varsinkin kirjailijantyöni kautta tunnen lujaa yhteenkuuluvuutta siihen monisyiseen ja ristiriitaiseen traditioon, jonka muodostavat pakanallinen antiikki, kristillinen keskiaika ja uudempi tieteellinen ajattelu. Olen sielultani eurooppalainen ihminen.

Mitä suomalaisuus merkitsee sinulle? Mikä maamme ja kulttuurimme menneisyydessä on säilyttämisen arvoista ja miksi? Millaisia ovat suomalaisen psyyken valoisat ja pimeät puolet?

Suomalaisuutta on oikeastaan mahdoton ymmärtää ottamatta huomioon maantieteellistä sijaintia ja ilmasto-olosuhteita. Maantieteellisesti Suomi on rajamaa Euroopan ja Venäjän välissä, vähän samaan tapaan kuin vaikkapa Baltian maat ja Ukraina. Reuna-alueilla syntyy omanlaistaan kulttuuria ja mentaliteettia, joka poikkeaa keskuksista. Mentaliteettiamme ovat muokanneet myös ankarat ilmasto-olot. Kirjailija Marko Tapion mukaan kamppailu kylmyyttä ja pimeyttä vastaan on muovannut eräänlaisen arktisen persoonallisuustyypin, joka on säilynyt nykyaikaan saakka. Suomalainen on sitkeä, vakaa ja kestää vastoinkäymiset hammasta purren. Mutta samalla meissä on ajoittainen taipumus äärimmäisyyksiin, jotka voivat saada hyvinkin traagisia muotoja. Suomessa on käyty Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen verinen sisällissota, juoppous on yleistä ja itsemurhiakin esiintyy paljon. Toisaalta tämä taipumus on purkautunut myös hienona taiteena ja kirjallisuutena, ja uskon myös talvisodan puolustushengen ilmentäneen sitä.

Halveksiiko suomalainen kulttuuriväki omaa kansallista perintöään? Jos näin on, niin mistä se kertoo?

Tavallaan tällaista halveksuntaa on esiintynyt aina. 1800-luvulla suuri osa sivistyneistöstä piti suomen kieltä liian karkeana kulttuurin ja kirjallisuuden kieleksi. 1920-luvulla Tulenkantajat pitivät suomalaista kulttuurielämää takapajuisena ja ihailivat romanttiseen tyyliinsä kaikkea modernia ja ”keskieurooppalaista”. Tämä on itse asiassa perifeerinen ilmiö, rajamaiden kirous. Reuna-alueilla helposti ajatellaan, että oma kulttuuriperintö on liian haurasta ja kaikki arvokas tulee keskuksista. Jos kirjallinen kulttuuri on nuori, kuten Suomessa, se vain lisää tällaista asennoitumista. Sen käytännön seurauksiin kuuluvat ulkomaisten vaikutteiden omaksuminen sellaisinaan, suodattamatta, sen sijaan että sovellettaisiin niitä täkäläiseen perinteeseen. Taidehistoriassa keskitytään lähinnä tarkastelemaan, miten erilaiset kansainväliset suuntaukset, kuten vaikkapa romantiikka, funktionalismi ja postmodernismi, ovat tulleet Suomeen. Toisaalta meillä on kaikkina aikoina ollut sellaisiakin taiteilijoita, jotka ovat vakavissaan tutkineet paikalliseen identiteettiin nojaavan taiteen mahdollisuuksia ja pyrkineet luomaan kansallisia muotoja ulkomaisille vaikutteille. Heihin sopisi kiinnittää enemmän huomiota. Kulttuurielämä kaipaisi jonkinlaista etnofuturistista otetta.

Oletko ateisti, agnostikko tai joitain muuta?

Henkilökohtaisesti uskon, ettei historialla ole suuntaa eikä elämällä muuta tarkoitusta kuin ne, jotka yksilöt ja yhteisöt sille antavat. En odota mitään tämän elämän jälkeen, paitsi kenties länsimaisen kulttuurin ja omien ajatusteni säilymistä. En kuitenkaan suosittele tällaista katsomusta kenellekään – se olisi turhaa, sillä kyseessä on pikemminkin sisäsyntyinen kokemus kuin opittu ajattelutapa. Joillakin on kyky uskoa jumaliin, joillakin toisilla ei, ja tämän kohtalon kanssa on elettävä.

En lainkaan väheksy uskontoja: se olisi sama kuin väheksyisi ihmislajia, sillä ihminen on jotenkin asetuksellisesti uskonnollinen olento. Elämästä tekee elämisen arvoista tunne kuulumisesta itseään ja pieniä kuvioitaan suurempaan kokonaisuuteen, ja uskonto lienee yleisin tapa saavuttaa tällainen tunne. Harva pärjää ilman uskontoa tai jotakin sen korviketta. Jos nämä lapselliset uusateistit, Richard Dawkins opetuslapsineen, todella käsittäisivät kuinka ankara paikka maailma ilman korkeamman voiman ohjausta on, he juoksisivat hädissään ensimmäisen vastaantulevan new age -gurun syliin. Niinpä he ottavatkin korvikeuskonnoksi humanismin, biologisen reduktionismin tai edistysajattelun, joka on pelkkä kristillisen eskatologian maallistunut versio. Uskonnottomuus sopii niille, jotka kestävät pohjimmiltaan nihilististä maailmaa, jossa ihmistä varten ei ole mitään suurta suunnitelmaa.

Suosikkialkoholijuomasi?

Miedoista paras on brittiläinen Old Rosie -siideri. Väkevistä parhaita ovat viskit, skottilaisista Laphroaig ja irlantilaisista Jameson.

– – –

Sarastus ja radikaali traditionalismi

Verkkolehti Sarastus aloitti toimintansa syyskuussa 2012. Miksi tällaiselle verkkolehdelle oli tarvetta, miten se maastoutuu suhteessa maamme nykyiseen kulttuuriin ja poliittiseen ilmapiiriin? Mihin Sarastus pyrkii, mikä on sen raison d’être?

moderniamaailmaaSarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin. Suomesta puuttuu tämäntyyppinen ajattelun perinne, tai ainakin se on katkennut, sillä 1960-luvulta saakka älymystö on ollut leimallisesti vasemmistolaista ja vasemmistolla on ollut käsissään aloite melkein kaikessa kulttuurianalyysissa ja yhteiskuntakritiikissä. Poliittisen mielipiteen heilahdukset eivät ole muuttaneet tätä tilannetta. Jos halutaan yhteiskunnallista muutosta, sen täytyy tapahtua ensin ihmisten mielissä, ja tässä suhteessa akateeminen maailma, kulttuurielämä ja media, nykyään yhä enemmän myös sosiaalinen media, ovat ratkaisevassa roolissa.

Sarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin.

Missä ja kenen tai keiden toimesta idea Sarastuksen aloittamiselle alkoi? Milloin idea Sarastuksesta nousi ensimmäisen kerran ilmaan?

Ajatus tämäntyyppisestä julkaisusta oli putkahdellut kansallismielisissä ympyröissä jo pidemmän aikaa, mutta konkreettisia suunnitelmia ei ollut. Kesällä 2012 otin sähköpostitse yhteyttä joukkoon luotettuja samanmielisiä ihmisiä, joiden tiesin olevan myös näkemyksellisiä kirjoittajia, ja ehdotin verkkojulkaisun perustamista. Pidimme pari yhteistapaamista ja jatkoimme suunnittelua sähköpostitse. Syyskuuhun mennessä olimme päässeet yksimielisyyteen suurista linjoista, luoneet lehden ulkoasun ja laatineet ensimmäiset kirjoitukset.

Kerro Sarastuksen toimittajakunnasta. Kuinka erilaista väkeä verkkolehden toimittajista löytyy? Esiintyykö toimittajakunnan kesken vahvaa ideologista kädenvääntöä verkkolehden sisällön suhteen vai luoviutuvatko asiat omalla painollaan jaetuttujen traditionaalisten lähtökohtien kautta?

Toimituskunta on pysynyt suurin piirtein samana, mutta vakituisia avustajia on ilmaantunut suhteellisen lyhyessä ajassa kiitettävä määrä. Suurin osa ei ole ammattikirjoittajia, mutta monella on esimerkiksi yliopistotaustaa ja sitä kautta kokemusta asiatekstin laatimisesta. Toimitus- ja avustajakunta jakaantuu eri puolille Suomea, ja yhteistyötä tehdään internetin välityksellä. Kuten jo aiemmin totesin, Sarastusta toimittaa poliittisesti kirjava joukko, jota yhdistävät tietyt yleiset periaatteet. Poliittisista eroavaisuuksista ja lehden linjasta syntyy silloin tällöin toimituksen sisäistä debattia, mutta sitä on aina käyty hyvässä hengessä. Sarastus on loppujen lopuksi varsin avoin erilaisille näkemyksille, ainoastaan silkan huuhaan kuten ilmastodenialismin ja holokaustinkiistämisen olemme päättäneet pitää lehden ulkopuolella.

Millaista yhteydenpitoa ja yhteistyötä Sarastuksella on muiden samanhenkisten ihmisten ja ryhmien kanssa Suomen rajojen ulkopuolelta?

Sarastus on julkaissut käännöksiä artikkeleista, jotka ovat alunperin ilmestyneet muun muassa amerikkalaisissa Alternative Right- ja Counter Currents -verkkolehdissä, ruotsalaisella Motpol-sivustolla, erilaisissa ranskalaisissa julkaisuissa, jne. Tällä tavoin lehti on tullut tunnetuksi samanhenkisten keskuudessa myös ulkomailla, ja toimituskunnan jäsenet ovat jonkin verran yhteydessä ulkomaisiin kirjoittajiin. Tiettyä kiinnostusta Suomea kohtaan on herännyt tämän takia. Amerikkalainen kirjailija Jack Donovan, jota haastattelin alkuvuodesta Sarastukseen, kirjoitti myöhemmin facebook-sivuillaan, että hänen mielestään Suomi on paras maa, koska suomalaiset lukijat lähettävät hänelle jatkuvasti täkäläisten neofolk-yhtyeiden levyjä ja muuta kiinnostavaa tavaraa.

Miten Sarastukseen on yleisesti ottaen suhtauduttu eri piireissä? Onko Sarastuksen osakseen saama huomio yllättänyt millään tapaa?

Jo sivuston tilastoja seuratessa huomaa, että lehteä lukevat varsin monet. Päivittäinen kävijämäärä on keskimäärin reilun tuhannen luokkaa ja tähän mennessä suosituinta kirjoitusta on jaettu facebookissa noin 500 kertaa. Olen myös havainnut, että sitä lukevat monet sellaisetkin, jotka eivät lehden aatemaailmaa allekirjoita. En tiedä, onko se yllättävää. Traditionalismi ja ”uusi oikeisto” ovat Suomessa melko uusia juttuja, joten on tavallaan luonnollista että ne herättävät kiinnostusta. Huvittavimpia ovat oikeastaan Sarastuksen herättämät ristiriitaiset reaktiot eri leireissä. Vasemmisto on yrittänyt lyödä meihin natsileimaa, ja eräällä uusnatsien sivustolla meitä on taas sanottu ”siionistien peiteoperaatioksi” tai joksikin vastaavaksi. Kai tämäkin on merkki siitä, että olemme osanneet tehdä jotain oikein.

Miten tunnetusti vasemmistohenkinen kirjallisuuspiiri ja siihen kuuluvat ystäväsi ovat suhtautuneet oikeistoradikaaleihin ystäviisi ja Sarastus-verkkolehteen?

Suhtautuminen vaihtelee, mutta onhan se selvää, ettei maineeni sillä suunnalla ole yleisesti ottaen kovin hyvä. Välillä kustantajaltani on kyselty, miksei minua kieltäydytä julkaisemasta – ja ironista kyllä, kyselijät ovat yleensä sellaisia jotka muuten väittävät olevansa kaikkea ilmaisunvapauden rajoittamista vastaan. Sinänsä minua ei liikuta moinen, sillä minulla on edelleen riittävästi julkaisukanavia ja lukijoita. En ole erityisen aktiivinen kirjallisuuspiireissä, koska ne ovat hirvittävän sisäsiittoisia porukoita, joissa ihmiset seurustelevat lähes pelkästään saman alan tyyppien kanssa ja uskovat tekevänsä jotakin merkittävää, vaikka heidän touhuistaan on kiinnostunut vain kourallinen kollegoita. Minulle on vakiintunut sieltä muutama luotettu ystävä, joiden kanssa tulen hyvin toimeen ja joita tapaan melko säännöllisesti, mutta kirjallisuusväen kissanristiäisissä minua näkee harvoin.

Mitä mieltä olet Suomen poliittisesta nykytilanteesta? Mikä nykytilanteessa mättää eniten ja mitkä asiat siihen ovat syynä? Millaisia mahdollisia valopilkkuja nykytilanteessa on? Millaisena näet maamme poliittisen tulevaisuuden?

Suomen poliittinen tilanne muistuttaa monessa mielessä tyypillisen eurooppalaisen teollisuusmaan tilannetta, vaikka erojakin on. Meillä on matala syntyvyys ja ylisuureksi paisunut julkinen talous. Perheet ja muut pysyvät tukirakenteet hajoavat, ruumiillisen työn arvostus on matala, demografisia ja taloudellisia ongelmia yritetään ratkaista maahanmuutolla, joka lähinnä synnyttää uusia ongelmia. Talouskriisi ei ole iskenyt meihin erityisen lujaa, mutta toisaalta olemme tuskin vielä nähneet sen pahinta vaihetta.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille. Sen nimissä kansallisomaisuutta on myyty ulkomaille yleisen kulutusjuhlan rahoittamiseksi, ihmisiä on ylikoulutettu työttömiksi ja jätetty tulevien sukupolvien maksettavaksi massiivinen valtionvelka. Suurten ikäluokkien niin sanotut ”pehmeät arvot” loivat hirmuisen kovan yhteiskunnan, jossa yhteisvastuuta ei tunneta ja jokainen odottaa saavansa valtiolta enemmän kuin itse antaa. Rikkaat eivät enää halua maksaa veroja eivätkä köyhät tehdä töitä. Verojen maksu ja työnteko ovat jääneet keskiluokan harteille, ja keskiluokan kapinahenki alkaa näkyä muun muassa perussuomalaisten suosion kasvussa.

Valopilkkuna nyky-Suomessa näen sen, ettei tänne ole vielä kehittynyt sellaisia suuria maahanmuuttajakeskittymiä kuin vaikkapa Ruotsiin tai Ranskaan. Toisaalta Suomella on maantieteellisen sijaintinsa takia toinen ongelma: Venäjä suhtautuu meihin kuin omaan takapihaansa ja saattaa tulevaisuudessa käyttää täällä asuvia venäläisiä ulkopoliittisen painostuksen välineenä, kuten se on tehnyt Baltiassa ja Ukrainassa. Venäjän imperialistiset haaveet ovat ainakin lyhyellä tähtäimellä vakavin ulkoinen uhka Suomelle. Tarja Halosen presidenttikaudella tätä tosiseikkaa yritettiin kaikin keinoin peittää näkyvistä. Nyt unesta ollaan hiljalleen heräämässä, toivon ettei se tapahdu liian myöhään.

Millaisessa Suomessa Timo Hännikäinen haluaisi elää? Millainen olisi ihanteellinen tilanne Suomessa nykyään? Mitkä asiat olisivat toisin?

En mielelläni rakentele yhteiskuntautopioita, koska yhteiskunta on aina elävä kokonaisuus eikä mikään ideaali voi sellaisenaan toteutua. Jos takertuu liian tiukasti kuvaan ihanneyhteiskunnasta, todellisuuden lainalaisuudet unohtuvat helposti. Joitakin yleisiä linjoja mielessäni toki on.

Ihanne-Suomeni olisi sellainen, missä osa valtion nykyisistä tehtävistä olisi paikallisyhteisöillä ja ihmiset olisivat riippuvaisempia toisistaan kuin valtiokoneistosta. Ihmisillä olisi runsaasti yhteyksiä erilaisiin itsenäisesti toimiviin instituutioihin liikuntakerhoista osuuskuntiin ja muihin taloudellista toimintaa harjoittaviin organisaatioihin. Oppisopimuskoulutusta ja vastaavia järjestelyjä tuettaisiin jotta ihmisten olisi helppo työskennellä käytännön ammateissa. Pienyrittäjien asema olisi vahva. Valtio tukisi ja suojelisi paikallisyhteisöjä mutta puuttuisi niiden varsinaiseen toimintaan harvoin. Euroopan ulkopuolelta suuntautuva maahanmuutto olisi vähäistä ja tiukasti kontrolloitua. Sen sijaan opiskelija-, tiede- ja kulttuurivaihtoa olisi runsaasti ja siihen kannustettaisiin. Yksi valtiovallan tärkeistä tehtävistä olisi luonnonvarojen varjelu ja ekometsätalouden kaltaisten kestävien mallien tukeminen luonnonvarojen käytössä. Maanpuolustukseen panostettaisiin, ja vakinaisen armeijan lisäksi maassa olisi suojeluskuntien tapaisia paikallistason maanpuolustusjärjestöjä kuten Virossa.

Onko Suomi mielestäsi vielä itsenäinen? Miksi on tai ei ole?

Tiukassa mielessä Suomi on ollut itsenäinen ainoastaan 1920- ja 30-luvuilla. Silloin maa oli taloudellisesti omavarainen ja meillä oli itsenäinen ulkopolitiikka. Tämä kausi päättyi talvisotaan, jonka jälkeen tuli liittolaisuus Saksan kanssa, sitten YYA-aika ja lopulta EU:n jäsenyys. Ensimmäisen tasavallan kaltainen itsenäisyys ei tietenkään olisi enää nykyään mahdollista. Kansainvälinen politiikka ei perustu sopimuksien noudattamiselle, vaan se on taistelua. Suuret kansakunnat taistelevat vallasta ja pienet olemassaolosta. Niinpä pieni maa ei pysty sooloilemaan kovin pitkään, vaan sen on etsittävä vahvoja liittolaisia. Samalla on kuitenkin osattava luovia erilaisten valtablokkien välissä ja säilytettävä henkinen ja kulttuurinen itsenäisyys, joka on minusta se itsenäisyyden olennaisin muoto.

Mitä mieltä olet EU:sta? Pitäisikö Suomen erota EU:sta? Pitäisikö Suomen ottaa markka takaisin käyttöön?

Yhdistynyt Eurooppa ei ole lainkaan huono idea, mutta valitettavasti EU lähti jo varhaisvaiheessaan toteuttamaan sitä väärällä tavalla. Unionia luotaessa Robert Schuman kannatti ajatusta mannereurooppalaisesta konfederaatiosta, joka kunnioittaa jäsenmaidensa historiallisia ja kulttuurisia juuria ja jolla on vahva itsenäinen puolustus. Valitettavasti voitolle pääsi Jean Monet’n visio, jossa EU on talouspainotteinen liitto, jolla ei ole tarkkoja kulttuurisia tai maantieteellisiä rajoja. Sillä ei ole periaatteellisia estoja laajentua ei-eurooppalaisten kansojen keskuuteen ja puolustuksessaan se tukeutuu Yhdysvaltoihin. Tällaisena EU on kaikkien kansallisten ja paikallisten identiteettien vihollinen.

EU:sta eroaminen tuottaisi tällä hetkellä Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta nykyisen linjan vastaisten poliittisten voimien niin täällä kuin muualla Euroopassa pitäisi pyrkiä uudistamaan liittoa sisältäpäin.

Radikaalin traditionalismin kannattaminen tuntunee tuulimyllyjä vastaan taistelemiselta – vai onko näin? Onko traditionalismi idealistista eskapismia suhteessa vääjäämättömään suuntaan, johon maailma menee?

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet. Itse uskon, että elämme jonkinlaista siirtymäkautta. Kirjailija Anthony Burgess laati romaanissaan The Wanting Seed hahmotelman historian kolmivaiheisesta syklistä. Syklin alussa vallitsee malli, jossa laki, järjestys ja perinnäistavat ovat kaiken ydin. Kun tällainen järjestys on pysynyt vakaana riittävän kauan, aletaan kuvitella että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja kykenee pelkän järkensä avulla luomaan ihanneyhteiskunnan. Kun tämä malli kaatuu omaan mahdottomuuteensa, siirrytään välivaiheeseen jota leimaa kaaoksen ja tyrannian vuorottelu ja kaikkinainen epävakaus. Lopulta konservatiivinen järjestys palaa ja sykli alkaa alusta. Jos Burgessin hahmotelma vastaa todellisuutta, olemme tällä hetkellä siirtymässä sekasortoiseen välivaiheeseen. Silloin niillä, jotka pyrkivät pitämään vanhaa perinneainesta hengissä ja luomaan uutta, on tärkeä rooli. He ovat kuin munkkeja, jotka vaalivat antiikin sivistystä luostareissaan Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeisinä levottomina aikoina. Kuten Alain de Benoist sanoi: ”He elävät pimeydessä mutteivät kuulu pimeyteen, vaan kamppailevat sytyttääkseen valon uudelleen.”

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet.

Onko traditionalismin suosio nousussa vai onko se pysynyt suurin piirtein saman kokoisen pienehkön joukon tapana katsoa maailmaa ja elää siinä? Voiko traditionalismi edes nousta suurempaan suosioon, onko se luonteeltaan vääjäämättä kulttuurisessa marginaalissa?

Ainakin sitä kohtaan tunnetaan enemmän kiinnostusta. Liberaali ja vasemmistolainen ylivalta henkisessä elämässä on jatkunut niin kauan, että se on rappeutunut opittujen iskulauseiden toistamiseksi. Silloin vastakkaiset näkökulmat tuntuvat automaattisesti raikkailta. En katsoisi, että traditionalismi edes pyrkii suuren yleisön suosioon, sillä kyseessä ei ole mikään yhtenäinen ideologia vaan pikemminkin monia ajatussuuntia sisältävä virtaus – vähän samaan tapaan kuin ”konservatiivinen vallankumous” 1920-luvun Saksassa. Sekin oli aatteellisesti kirjava, epäyhtenäinen ja elitistinen liike, mutta vaikutti laajalti oman aikansa poliittiseen ilmapiiriin.

Millaisia sisäisiä jännitteitä, ristiriitoja tai haasteita traditionalisti joutuu maailmankatsomuksensa vuoksi nykymaailmassa omassa elämässään kohtaamaan? Miten traditionalisti tasapainoilee suhteessaan uuteen ja vanhaan teknologiaan, individualismiin ja kollektiivisuuteen, yms.? Millaisissa asioissa olet joutunut tekemään käytännöllisiä tai muunlaisia kompromissejä suhteessa traditionalistisiin periaatteisiisi?

Tämä on tietysti hyvä kysymys jokaiselle, joka elää omista arvoistaan poikkeavassa yhteiskunnassa. Toisaalta ratkaisu ei ole monimutkainen: on vain asetettava asiat tärkeysjärjestykseen ja mietittävä, mitä todella tarvitsee elääkseen arvokkaasti. Jos ei tavoittele suuria omaisuuksia, virallisia tunnustuspalkintoja ja yleistä hyväksyntää, on aivan mahdollista elää loukkaamatta vakavasti periaatteitaan. Järjestelmää voi käyttää hyödykseen ottamalla siltä sen mitä tarvitsee ja samalla työskentelemällä jonkin paremman rakentamiseksi. Minusta ei esimerkiksi ole järkevää boikotoida jotakin tarvitsemaansa tuotetta sen takia, ettei pidä sitä valmistavasta yrityksestä. Julius Evola kehotti ratsastamaan tiikerillä, kunnes se väsyy juoksemaan. Toisaalta ei myöskään kannata valittaa median turruttavaa vaikutusta ja kulttuurin kaupallisuutta, jos itse menee virran mukana. On hyvin helppoa olla katsomatta televisiota ja haalimatta merkkituotteita, mielekkäämpää tekemistä löytyy yllin kyllin.

Jos ottaa spengleriläisen käsityksen kulttuurin elinkaaresta tosiasiana, kuten traditionalistit ilmeisesti universaalisti ottavat, niin tarkoittaako se sitä, että traditionalismiin liittyy aina sisäänkirjoitettuna kulttuuripessimismi? Ovatko traditionalistit pessimistejä? Mikä on traditionalismin positiivinen anti nykykulttuurin kokonaisuudessa?

perikatoSpengler katsoi kaikkien korkeakulttuurien käyvän läpi tietyt kehitysvaiheet ja lopulta kuolevan. Pessimistinä häntä on pidetty siksi, että hän katsoi itse elävänsä kuihtumisen vaihetta. Spengler tarkoitti länsimaisella kulttuurilla noin vuodesta 500 jKr. meidän päiviimme saakka jatkunutta kulttuurikokonaisuutta, esimerkiksi antiikin kulttuuri oli hänen mielestään aivan oma kokonaisuutensa. ”Perikato” ei tarkoittanut hänelle mitään täydellistä tuhoa, vaan yhden korkeakulttuurin kuihduttua uusi alkaa itää. Jotkut sen piirteet myös siirtyvät uuteen kulttuuriin ja saavat siellä uudenlaisia muotoja. Esimerkiksi kristinusko syntyi jo antiikissa, mutta se säilyi antiikin kulttuurin kuoltua ja siitä tuli Spenglerin tarkoittaman länsimaisen kulttuurin pohjakivi. Minusta ei ole hedelmällistä vain surra oman kulttuurimme ilmiöiden rappeutumista ja varjella vanhoja muotoja, vaan on katsottava myös eteenpäin ja etsittävä kaikkea sellaista, mikä voisi elää oman korkeakulttuurimme yli ja toimia kokoavana voimana uudessa. Tämän takia Sarastus on minusta hyvä nimi lehdelle, siinä on eteenpäin katsova henki. Ellei Euroopan supistuva väestö kokonaan tai suurimmaksi osaksi korvaudu afrikkalaisilla ja aasialaisilla, eurooppalaisuus säilyy ja löytää uusia ilmenemismuotoja tulevaisuudessa.

Millainen on tyypillinen suomalainen traditionalisti?

Sellaista tuskin on olemassakaan.

– – –

Pekka Siitoin

Koska tämä on Mesikämmenen blogi, niin kysytään sinulta myös edesmenneestä valtakunnanjohtajasta. Mitä mieltä olet hänestä?

Pekka oli kokonaistaideteos, kansanomaisemmin sanottuna elämäntaiteilija. Hän teki itsestään jonkinlaisen performanssin. Arvostan häntä, koska hän oli niin vapaa kaikesta itsesensuurista. Hänen julkiset esiintymisensä olivat loistavaa viihdettä.

Miten arvioit Pekan roolin 70-luvun Suomessa? Miten merkittävä Pekan rooli oli Kekkosen ja Neuvostoliiton kritiikissä maassamme? Oliko Pekka todellinen ja vakavasti otettava poliittinen vastavoima, vai esitettiinkö hänet paisutettuna uhkana kommunistien toimesta, puhtaasti poliittisin tarkoitusperin?

Minusta Pekka oli eräänlainen YYA-Suomen pimeä alitajunta. Hän teki kaikkea, mikä silloin oli kiellettyä tai epäkorrektia, ja kaiken lisäksi aivan äärimmäisellä ja karnevalistisella tavalla. En tiedä pitääkö tarina paikkansa, mutta olen kuullut että Pekan kotipihalla Naantalissa liehunut hakaristilippu näkyi paikkaan, jota Kekkonen ja muut sen ajan merkittävät poliitikot käyttivät huvilana.

On huvittavaa lukea, miten vasemmistolehdistö aikoinaan uutisoi Pekan ja hänen aatetovereittensa tekemisistä. Otsikoissa maalailtiin vakavaan sävyyn fasismin uuden nousun uhkaa, vaikka kyseessä oli aivan marginaalinen joukko eksentrikkoja. Samaan tyyliinhän kirjoitellaan nykyään ”äärioikeiston noususta”, vaikka joku uusnatsismi on Suomessa varsin vähäpätöinen ilmiö.

Pekka mielletään nykyään lähinnä ronskin humoristisena spektaakkelina, jossa yhdistyi rivologia, hengentieteet ja politiikka. Jos unohdetaan Pekan auraa vahvasti värittävä huumori ja koomisuus, niin mitä mieltä olet Pekan eläessään esittämistä poliittisista näkemyksistä? Missä määrin niissä oli jotain, mistä mahdollisesti olet samaa mieltä?

En oikeastaan pidä Pekkaa poliittisena hahmona, vaan pikemminkin showmiehenä ja arvokkaan kylähulluperinteen modernina jatkajana. Hänen sukulaissielujaan tässä mielessä ovat muun muassa Sigurd Wettenhovi-Aspa ja Ior Bock, joista on tullut kiinteä osa suomalaista folklorea.

Jos Kursiivin iskua ei olisi tapahtunut ja Pekka ei olisi saanut siitä vankilatuomiota, miten arvelet Pekan myöhempien vaiheiden menneen? Olisiko Pekka saanut rekisteröityä puolueensa virallisesti, olisiko Pekan homma pysynyt vakavammin otettavana ja noususuhdanteisena?

En tiedä, tavoitteliko Pekka vakavissaan kansansuosiota. Jos joku haluaisi oikeasti edistää natsi-ideologiaa, hän ottaisi aivan toisenlaisen lähestymistavan kuin Naantalin kaduilla koppalakki päässä saapastellut mies, joka hirtti muuminuken, uskoi yhdessä edellisistä elämistään olleensa ranskalainen aatelismies ja julisti olevansa ”kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti.” Pekalle tärkeintä oli show. Uskon hänen pikemminkin eläneen jotakin eriskummallista fantasiaa kuin tavoitelleen poliittista uskottavuutta.

Radikaaliksi traditionalistiksi kehittymisesi tuo etäisesti mieleen Pekan poliittisen radikalisoitumisen 70-luvulla – samaan hengenvetoon on toki todettava, että teidän kahden välillä eroja löytyy hyvin paljon. Ennen kuin Pekka radikalisoitui, hän oli tullut tunnetuksi valokuvausliikkeestään, Aino Kassisen ykkösoppilaana olemisestaan, yms. sosiaalisesti varsin hyväksytystä ja arvotetustakin toiminnasta. Ennen julkista profiloitumistasi radikaaliksi traditionalistiksi olit tullut tunnetuksi arvostettuna kirjailijana, kääntäjänä ja mm. kulttuurilehti Kerberoksen päätoimittajana. Kun Pekan poliittinen profiili radikalisoitui, hän menetti ystäviään ja hänen ja perheensä elämä vaikeutui. Onko elämäsi vaikeutunut sitten julkisen profiloitumisesi traditionalistina, oletko menettänyt ystäviä? Onko maailmankatsomuksellinen kehityksesi antanut uutta näkökulmaa Pekkaan?

Jotkut tuttavat ja kollegat ovat vieraantuneet minusta sen jälkeen kun olen ”tullut kaapista” näissä asioissa, mutten sanoisi elämäni vaikeutuneen. Minulle on tärkeintä se että voin tehdä työtäni, ei se, olenko väleissä kaikkien kanssa. Mitä Pekkaan tulee, hänkään tuskin ahdistui huonosta maineestaan vaan pikemminkin nautti siitä. Mutta hänen perheellään oli varmasti kovin vaikeaa. Isän valtakunta -dokumenttia katsoessani totesin, ettei hänen lapsiaan ainakaan käy kateeksi.

Missä määrin Pekka oli mielestäsi traditionalisti?

Ehkä hänen okkultismiharrastuksestaan voisi löytyä yhtymäkohtia vaikkapa Evolaan, joka oli kovin kiinnostunut magiasta. En tunne sitä puolta kovin tarkkaan. Natsismi puolestaan on monella tapaa aika kaukana traditionalismista, vaikka yhtymäkohtiakin löytyy. Esimerkiksi natsien ihailu keskitettyä totalitaarista valtiota kohtaan ja rotumystiikka ovat vieraita useimmille traditionalisteille.

– – –

Assosiaatiot

Mitä seuraavat asiat tuovat sinulle mieleen? Voit vastata yhdellä sanalla tai pidemmin.

Pentti Linkola.

Suomalaisen luonnonsuojelun suurmies ja erinomainen asiaprosaisti.

H.P. Lovecraft.

Ensimmäinen kirjallinen ihastukseni. Loi oman mytologiansa, mikä ei ole vähäinen saavutus.

Liberalismi.

Tarkoitti alunperin poliittista ja taloudellista vapautta, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Multikulturalismi.

Kyvyttömyyttä ymmärtää, mitä kulttuuri tarkoittaa.

Hipsterit.

Varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun ironia muuttuu retorisesta keinosta elämäntavaksi.

Kestävä kehitys.

Talouskasvu-uskovaisten saivartelua.

Poliittinen korrektius.

Sensuurilla on monta nimeä.

Islam.

Juutalaisuuden ja kristinuskon outo äpärälapsi.

Porno.

Korvannut seksin länsimaissa.

Tom of Finland.

Siitoin-postimerkki olisi ollut parempi.

Perussuomalaiset.

Poliittinen sillisalaatti, josta löytyy niin viisaita kuin idiootteja.

Jussi Halla-aho.

Suoraselkäinen poliitikko, tosin reagoi liian herkästi lehdistön kirjoitteluun.

Kokoomus.

Plutokraattien puolue.

Vihreät.

Liberaaleja, jotka haluavat kieltää kaiken.

Rasismi.

Tarkoitti alunperin rotusortoa, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Skinheadit.

Onko heitä enää Suomessa?

Natsi-Saksa.

Valtiomuotoinen yritys yhdistää estetiikka ja politiikka.

Helsingin Sanomat.

Painettua internettiä.

Suomen Sisu.

Kansallismielinen keskustelukerho, josta nousi myöhemmin poliittisia vaikuttajia.

Kansallinen vastarinta.

Vanhoissa natseissa oli enemmän tyyliä kuin uusissa.

Vasemmisto.

Puolusti aiemmin työtä pääomaa vastaan, nykyään puolustaa työtä vieroksuvia.

Metsästys.

Ihmisen alkuperäisin elinkeino.

Käsin kirjoitetut kirjeet.

Käyneet valitettavan harvinaisiksi. Merkittävien henkilöiden valittuja sähköposteja lienee turha julkaista.

Neofolk.

Kiinnostavin 1970-luvun jälkeen syntynyt musiikin tyylilaji. Death In Junen ja Blood Axisin levyt soivat kotonani ahkerasti.

Sananvapaus Suomessa.

Siitä tingitään aina kun joku käyttää sitä.

Suomen oikeuslaitos.

Luotan siihen yhä vähemmän.

Kuolemantuomio.

Rehellinen ja suvereeni vallankäytön muoto.

Tasa-arvo.

Käsitteellinen mahdottomuus. Arvo perustuu erolle.

Feministit.

Uskovat, että naisen tulee tehdä mitä huvittaa ja miehen mitä nainen sanoo.

Pussy Riot.

Minun marttyyrini on Dominique Venner eikä Pussy Riot.

Cheek.

Vihaan rappia, esittivätpä sitä minkä väriset tahansa.

Venäjä.

Suomalais-ugrilaisten kansojen historiallinen vihollinen, joka on tuottanut hienoa kirjallisuutta.

Yhdysvallat.

Atlantin takainen öykkäri, jonka aseita Eurooppa tällä hetkellä valitettavasti tarvitsee.

NATO.

Kannatan Suomen jäsenyyttä. Pienen kansakunnan edustajana on pakko olla pragmaattinen.

Sauna.

Siitä minä nautin.

– – –

Tulevaisuus

kaliyugaElämmekö Kali Yugan aikakautta? Onko länsimaiden perikato käsillä? Jos elämme Kali Yugaa, mitä merkkejä tästä on nähtävissä?

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen. Ihmiset vain toivovat hiljaa mielessään, ettei romahdus tapahdu heidän elinaikanaan. Toisaalta pitää muistaa, että perikato harvemmin tarkoittaa nopeaa ja täydellistä luhistumista. Rooman valtakunnastakin romahti vain länsipuoli, Bysantti porskutti vielä täydet tuhat vuotta. Rapistuvat kulttuurit voivat sinnitellä hämmästyttävän pitkään.

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on? Mitä seuraava kirjasi tulee käsittelemään?

Minulla on valmisteilla esseekirja, jonka olisi tarkoitus ilmestyä ensi keväänä. Se on tietyllä tavalla jatkoa Ilman-kirjalle, sillä sen keskipisteessä on suomalainen mies ja mies yleensä. Käsittelen siinä ”miehen metafysiikkaa” eli sitä, mitä maskuliinisuus pohjimmiltaan on kulttuurisista muuttujista riisuttuna. Samalla käyn läpi sitä, miten moderni yhteiskunta on oikeastaan naisten intressejä varten rakennettu. Lyhyesti sanottuna, Otto Weininger kohtaa Fight Clubin. Lisäksi minulla on tekeillä romaani ja suomennosvalikoima Jack Londonin asiaproosaa.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia on verkkolehti Sarastuksella? Miltä Sarastuksen tulevaisuus näyttää? Pysyykö Sarastus pelkästään verkkolehtenä, vai onko sille mietitty myös traditionaalisempaa paperilehti-formaattia?

Sarastus tuskin ainakaan kovin pian siirtyy paperilehdeksi, mutta toimitus on suunnitellut parhaiden kirjoitusten julkaisemista säännöllisin väliajoin jonkinlaisena vuosikirjana. Muutakin pienimuotoista julkaisutoimintaa on ideoitu. Olemme aloittaneet Spenglerin Ihminen ja tekniikka -teoksen julkaisemisen suomeksi ”jatkokertomuksena” Sarastuksessa, ja suomennos olisi tarkoitus julkaista myöhemmin myös kirjana.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mielenkiintoisten ihmisten seura. Joskus he ovat eläviä ihmisiä, joskus taas taiteilijoita ja filosofeja joiden kanssa keskustelen heidän teostensa välityksellä.

– – –

Mesikämmen kiittää Timo Hännikäistä haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hännikäisen blogi Marginalia. [Marginalia vanhassa osoitteessaan].

Hännikäinen Wikipediassa.

Hännikäisen kirjailijasivu Facebookissa.

Hännikäisen haastattelu Kuiskaus pimeässä-lehdessä.

Hännikäisen haastattelu Hommalla: Timo Hännikäinen: Ikkunat auki Impivaaraan.

Juhani Karilan juttu Helsingin Sanomissa: Esseisti Hännikäinen: Tasa-arvo on liian pitkällä. Esseisti Timo Hännikäinen radikalisoitui.

City-lehden juttu Hännikäisestä ja hänen 2009 ilmestyneestä kirjastaan Ilman (Savukeidas, 2009).

Hännikäinen puhumassa kirjastaan Ilman Maria-ohjelmassa.

Hännikäinen Perttu Häkkisen haastateltavana Ylen Suomalainen mies-sarjassa 2012.

Täyslaidallinen humanismia vastaan. Hännikäisen kirjan Ihmisen viheliäisyydestä (Savukeidas, 2011) arvio Elonkehässä.

Verkkolehti Sarastus.

Verkkolehti Sarastus Facebookissa.

 

Read Full Post »

Mitä sanoo valtamedia?

Chantillyssä, Virginiassa, on 31.5. alkanut tämän vuoden Bilderberg-kokous. Mistä tässä kokouksessa on kyse?

Valtamedia on lähes viime vuosiin asti ollut näistä kokouksista täysin hiljaa tai se on uutisoinut niistä hyvin suppeasti. Klubista ja sen vuosikokouksesta kriittisesti kirjoittaneita henkilöitä on avoimesti pidetty hörhöinä, jotka ovat kirjoittaneet asiasta, jota ei valtamedian mukaan ole ollut olemassakaan. Jotkut valtamedian tahot jatkavat tätä linjaa yhä edelleen. Sittemmin linjaan on tullut kuitenkin pienoista muutosta. Jopa YLE uutisoi aiheesta 31.5. lyhyesti:

Nelipäiväinen konferenssi alkoi tänään torstaina ja siihen osallistuu 145 henkilöä politiikan ja talouden tai muuten yhteiskunnallisesti merkittäviltä aloilta. Kokous järjestetään Chantillyssä, Virginiassa.

Konferenssissa käydään keskustelua muun muassa kansainvälisen politiikan, talouden ja yhteiskunnallisista kysymyksistä. Näihin kuuluvat transatlanttiset suhteet, kehitysmaiden talouden kasvu ja demokratian tulevaisuus.

Suomesta kokoukseen kutsun ovat saaneet valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.), Elinkeinoelämän valtuuskunnan, EVA:n johtaja Matti Apunen, Nokian hallituksen uusi puheenjohtaja Risto Siilasmaa ja Shellin hallituksen puheenjohtaja, Nokian entinen toimistusjohtaja Jorma Ollila. Aiemmin kokouksiin on osallistunut esimerkiksi pääministeri Jyrki Katainen (kok.).

– – –

Miksi presidentti julisti Suomen
Bilderberg-paperit salaisiksi?

Vaikka YLE:n juttu Bilderberg-klubin kokouksesta kuulostaa harmittomalta, liittyy asiaan kuintenkin myös puolia, joihin YLE:nkin toivoisi kiinnittävän huomiota. Jiri Keronen kirjoitti 2009 otsakkeella Bilderberg: Maailman hallitsijoiden iltakoulu mainiosti muutamista syistä, miksi Bilderberg-klubin toiminta haiskahtaa pahasti. Keronen kirjoitti artikkelissaan mm. seuraavaa:

Joka vuosi noin 120 maailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä kokoontuu niin kutsuttuun Bilderberg-kokoukseen lukittujen ovien taakse täyteen mediapimentoon aseistettujen vartijoiden taakse puhumaan maailman poliittisesta tulevaisuudesta. Bilderberg-kokousten jäsenillä ei ole lupa kertoa, keitä oli paikalla, tai mitä kokouksessa käsiteltävistä asioista puhuttiin. Kokouksen yksityiskohdista edellytetään jäsenistöltä täyttä vaiteliaisuutta. […]

Bilderberg-ryhmän vaiteiliaisuuden ja salailuhalun vuoksi on käytännössä mahdotonta sanoa varmasti, miten suuri ryhmän epävirallinen vaikutusvalta on. Se on kuitenkin riittävää, että tasavallan presidentti Tarja Halonen pitää vaiteiliaisuutta välttämättömänä Suomen presidentti-instituution toimien hoitamiseksi. Teemu Välimäki pyysi vuonna 2007 presidentin kansaliasta Bilderberg-ryhmää koskevia asiakirjoja. Nykyinen tasavallan presidentti Tarja Halonen vastasi asiakirjapyyntöön toteamalla “Presidentti Martti Ahtisaaren pyynnöstä päätän, että pyytämänne asiakirjat ovat presidentintoimen hoitamisen kannalta välttämättömän luottamuksellisuuden suojaamiseksi salassa pidettäviä. Tämän johdosta asiakirjapyyntöönne ei suostuta.” […]

Vuonna 2003 BBC:n toimittajat pääsivät käsiksi Bilderbergin asiakirjoihin. Toimittajat noteerasivat, että Bilderberg oli käsitellyt muun muassa yhteisen rahan luomista Euroopalle. Asiakirjat, joihin toimittajat tutustuivat, olivat todennäköisesti samoja vuoden 1955 Bilderberg-kokouksen asiakirjoja, jotka vuotivat myöhemmin WikiLeaksin kautta Internetiin. Vuotaneiden asiakirjojen yhteenvedossa puhutaan “painavasta tarpeesta tuoda Saksan kansa yhdessä muiden eurooppalaisten kansojen kanssa yhteisen talousalueen alle”. Asiakirjat myös hahmottelevat suunnitelmaa “saada aikaiseksi mahdollisimman lyhyessä ajassa mahdollisimman suuri integraatio, lähtien Euroopan yhteisistä markkinoista”. Myöhemmin entinen EU-komissaari ja Bilderberg-ryhmän ohjauskomitean pitkäaikainen puheenjohtaja Etienne Davignon vahvisti EUObserverille antamassaan haastattelussa Bilderberg-ryhmän vaikuttaneen euron kehitykseen. […]

Suomen perustuslain 63 §:n 2 momentin mukaan “Ministerin on viivytyksettä nimitetyksi tultuaan annettava eduskuntaa varten selvitys elinkeinotoiminnastaan, omistuksistaan yrityksissä ja muusta merkittävästä varallisuudestaan sekä sellaisista ministerin virkatoimiin kuulumattomista tehtävistään ja muista sidonnaisuuksistaan, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa hänen toimintaansa valtioneuvoston jäsenenä.” […]

Demokratian kannalta on välttämätöntä, että kansalaiset voivat tietää, mitä heidän demokraattisesti valitut päättäjänsä tekevät ja puhuvat. Ainoastaan näin demokraattinen kontrolli voi tapahtua. […]

Kerosen koko artikkeli on lukemisen arvoinen.

Kun Infosota.fi:n Teemu Välimäki kysyi vuonna 2009 Jyrki Kataiselta Bilderberg-kokouksesta, johon Katainen oli ottanut osaa, totesi Katainen, että kyseessä on “normaali kansalaisfoorumi”.

– – –

Mitä sanovat klubin konkarit?

Mitä asiasta ovat sanoneet klubin konkarit kuten David Rockefeller ja Henry Kissinger? Lainataan tähän väliin ukkojen omia sanoja, omalla kielellään:

We are grateful to the Washington Post, the New York Times, Time Magazine and other great publications whose directors have attended our meetings and respected their promises of discretion for almost forty years.” (…) “It would have been impossible for us to develop our plan for the world if we had been subjected to the lights of publicity during those years. But, the world is more sophisticated and prepared to march towards a world government. The supranational sovereignty of an intellectual elite and world bankers is surely preferable to the national autodetermination practiced in past centuries.

– David Rockefeller, Speaking at the June, 1991 Bilderberger meeting in Baden, Germany [Huomautus: Tämän siteerauksen aitoutta on epäilty].

Today America would be outraged if UN troops entered Los Angeles to restore order. Tomorrow they will be grateful! This is especially true if they were told that there was an outside threat from beyond, whether real or promulgated, that threatened our very existence. It is then that all people of the world will plead to deliver them from this evil. The one thing every man fears is the unknown. When presented with this scenario, individual rights will be willingly relinquished for the guarantee of their well being granted to them by the World Government.

– Henry Kissinger 1991 Bilderberg Conference.

For more than a century, ideological extremists at either end of the political spectrum have seized upon well-publicized incidents to attack the Rockefeller family for the inordinate influence they claim we wield over American political and economic institutions. Some even believe we are part of a secret cabal working against the best interests of the United States, characterizing my family and me as ‘internationalists’ and of conspiring with others around the world to build a more integrated global political and economic structure – one world, if you will. If that’s the charge, I stand guilty, and I am proud of it.

– David Rockefeller, Memoirs, 2002.

– – –

Mitä sanovat vaihtoehtomedia
ja kriittiset tutkijat?

Jan Rossin Verkkomedialle toimittamassa artikkelissa Bilderberg-ryhmä – kansainvälisen länsieliitin mafia asiaa syvennetään:

Ryhmä on salainen maailman hallitusta ajava organisaatio, joka kokoontuu joka vuosi salaisiin kokouksiinsa Euroopassa ja USA:ssa. Ryhmä on myös kehto, jonne kutsutaan globalisaatiota ajavia poliitikkoja, joita aletaan tukea. Bill Clinton hankki ryhmästä tuen presidenttiydelleen vuoden 1991 kokouksessa. Jyrki Katainen on jo kolmesti ollut kokouksissa, joten pääministeri on saavuttanut luottamuksen pankkiirien silmissä.

Bilderbergin lisäksi kansainvälisillä pankkiireilla on muitakin organisaatiota asiaansa ajamaan. USA:n vaikutusvaltaisin ryhmä on ulkomaansuhteiden neuvosto CFR. Euroopassa vaikutusvaltaisin ryhmä on Britannian vastaava RIIA. Tyynenmeren neuvosto Trilateraalinen komissio on puolestaan vaikutusvaltaisin ryhmä Japanissa ja Tyynenmeren alueella. Tässä David Rockefellerin vuonna 1973 luomassa organisaatiossa ovat Suomesta mukana Esko Aho, Juhani Kaskeala, Erkki Liikanen ja YLE:n Lauri Kivinen. Aho ilmoitti juuri lähtevänsä Harvardiin.

Eräs tunnetuimpia Bilderberg-klubia tutkineita henkilöitä on Daniel Estulin, joka on kirjoittanut aiheesta paljon huomiota saaneen kirjan Club Bilderberg. Jyväskylän ylioppilaslehti julkaisi aikoinaan kirjan tiimoilta artikkelin ja arvostelun. Kirja-arviossa todetaan mm. näin:

Estulinin maalaama kuva maailman tilasta ja tulevaisuudesta on synkkä. Globalistien verkko näyttää ulottuvan joka puolelle ja yksilön vastarinta tuntuu hankalalta. Suomenkin laatumedia ja johtavat poliitikot ovat kirjan mukaan globalistien kelkassa. Estulin kuitenkin muistuttaa, että eliitti pelkää juonensa paljastumista ja kansainvälisen vastarintaliikkeen muodostumista.

– – –

Mihin kaatui Club Bilderbergin
suomennoksen julkaisu?

Jyväskylän ylioppilaslehden tekemän Club Bilderberg-kirja-arvion ohessa on varsin mielenkiintoinen sivujuttu Kummallinen yhteensattuma, jossa tiedetään kertoa, että Estulinin kirjan piti ilmestyä suomeksi tammikuussa 2008. Suomenkielisen laitoksen piti sisältää Estulinin kirjoittaman Suomen ja Skandinavian Bilderberg-kuvioita käsittelevän lisäluvun.

Tietokirjallisuuteen erikoistunut kustannusyhtiö Readme.fi laittoi kuitenkin koko projektin poikki kesken kirjan käännöstyön. Vastaavaa on tapahtunut maailmalla ennenkin. Portugalissa kirjan julkaiseminen on American Free Press -viikkolehden mukaan laitettu Portugalin hallituksen painostuksesta jäihin. Read.fi:n kustantaja Ari Sahanen kielsi, että mitään vastaavaa painostusta olisi suomennoksen kanssa ollut. Mene ja tiedä, mutta ilmiselvästi aihe on arka, kun Tarja Halonen näki tarpeelliseksi julistaa presidentin kanslian Bilderberg-paperit salaisiksi.

– – –

Lopuksi

Jo 70-luvulta asti Bilderberg-klubia tutkinut Jim Tucker totesi hiljattain, että Bilderbergissä on kyse globaalista mafiasta. Tämä näkemys lienee lähempänä totuutta kuin Jyrki Kataisen näkemys Bilderberg-klubista “normaalina kansalaisfoorumina”.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Bilderbergiläinen hallitusneuvottelijamme. Mesikämmenen posti 6.6.2011.

Alex Jonesin Prisonplanet.com:n Livestream-lähetystä tämän vuoden Bilderberg-kokouksesta.

We Are Change-ryhmän Livestream-lähetystä tämän vuoden Bilderberg-kokouksesta.

Russia Today:n yhteenveto Bilderberg-klubista ja sen tämän vuoden kokouksesta.

Occupy Bilderberg 2012 -ryhmä Facebookissa.

Daniel Estulinin, Club Bilderberg-kirjan kirjoittajan kotisivut.

Daniel Estulin 2010 puhumassa Bilderberg-klubista EU:n parlamentissa.

Alex Jonesin dokumenttielokuva Endgame, joka käsittelee mm. Bilderbergiä.

Read Full Post »

Suomen Führer, osa II

Alkusoitto: Suomen Führer, osa I

Kolme vuotta Pekka Siitoimen kuoleman jälkeen ilmestyi Iiro Nordlingin ja Olavi Koskelan kirja Suomen Führer, Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin 1944-2003. Teoksessa, jota tässä blogissa on useaan kertaan aiemmin siteerattu, käytiin läpi niin Pekan elämäntarinaa kuin kylmän sodan aikaista Suomen poliittista ilmapiiriä johon Pekan toiminta kontekstualisoitui, sekä tietysti nationalistisen tai kansallismielisen toiminnan muutoksia vuosien varsilla muutenkin.

Suurimman osan reilun 200-sivuisen teoksen tekstistä kirjoitti Nordling, Koskelan täydentäessä kuvaa varsin elävästi kirjoitetuilla muistoilla Pekan niiltä Naantalin vuosilta, jolloin Koskela asui Pekan kanssa samassa talossa ja oli Pekan puolueen KDP:n toiminnassa aktiivisesti mukana. Kai M. Aalto kertoi viime vuonna Mesikämmenelle antamassaan haastattelussa, että häntä oli alunperin myöskin pyydetty mukaan kirjoittamaan tuota kirjaa. Aalto oli syystä tai toisesta kuitenkin kieltäytynyt kunniasta. Hän valotti ensimmäisen kerran syvemmin menneisyyttään Pekan riveissä tuossa edellämainitussa haastattelussa.

Suomen Führer oli n. 200 kappaleen omakustanteena tehty laitos, joka olisi kaivannut kovasti oikolukua ja ammattimaisempaa taittoa, eikä muutama kuvakaan Pekan värikkään elämän varrelta olisi ollut pahitteeksi sisältöä tukemaan. Näiden seikkojen lisäksi kirja painottui esittämään ja pohtimaan Pekan elämää ja toimintaa sen poliittisen ulottuvuuden kautta. Tämä tarkoitti sitä, että Pekan tosissaan ottamat hengentieteet jäivät teoksessa hyvin pieneen rooliin, ja se mitä aiheesta kerrottiin osoitti sen, ettei uskontotieteen piiriin kuuluvat asiat ole Nordlingin ominta alaa. Jokainen kirjoittaa tietysti omasta näkökulmastaan, niin myös historiaa opiskellut Nordling, joka on myös myöntänyt Suomen Führerin puutteet.

Puutteistaan huolimatta tuo opus oli kuitenkin ensimmäinen Pekasta tehty elämänkerta ja se onnistui maalaamaan kohteestaan tietyistä kulmista katsoen varsin informatiivisen kuvan. Tietyllä tapaa teoksen hiomattomuus jopa sopi kohteeseensa, kun miettii niin Pekan elämää kuin hänen itse kustantamiaan kirjojaankin. Tarkkaavainen lukija löysi niistäkin kuitenkin homman ytimen ja sen mehut.

Suomen Führerin painos on sittemmin myyty loppuun, mutta halukkaat voivat pienellä pitkäjänteisyydellä löytää niitä silloin tällöin mm. Huutonetistä.

– – –

Suomen Führer, osa II

Nyt alkuvuodesta 2012 ilmestyi Huutonettiin Nordlingin uusin kirja Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Suomen kansallismielisten lyhyt historia 1970-2012. Kuten Suomen Führer, niin myös tämä uusi teos olisi kaivannut kipeästi oikolukua ja muutakin hiomista, taitosta ja kansista alkaen, aina sisällysluetteloon (joka puuttuu kokonaan), ja sisältöön asti. Kirja on jälleen julkaistu omakustanteena, painosmäärän jäädessä tällä kertaa vain sataan kappaleeseen. Sivuja on jälleen reilu pari sataa. Sisältöä tukevaa kuvitusta ei teoksessa ole tälläkään kertaa. Mikäli kirja kiinnostaa, kannattaa kipin kapin suunnata Huutonettiin ja hankkia tämä opus, joka epäilemättä myydään pian loppuun.

Kirjan takakansi kertoo teoksesta ja sen tarkoituksesta seuraavaa:

Kirja pyrkii tarjoamaan katsauksen Suomen äärioikeiston vaiheisiin Pekka Siitoinin ajoista nykyhetkeen. Pekka Siitoinin arkiston aukeaminen vuonna 2010 tarjosi aiheen kirjalle. Vietin useita viikkoja kansalliskirjastossa penkomassa tuota valtavaa aineistoa. Havaitsin sen oivaksi aineistoksi tutkia kuinka antikommunismista ja kekkosvastaisuudesta alkanut äärioikeiston kehitys on kulkenut nykyiseen persuaikaan ja Halla-ahon maahanmuuttokriittisyyteen.

Lähtökohta on Pekasta kiinnostuneelle mitä herkullisin. Kansalliskirjaston Siitoin-kansiot tosiaan avautuivat vuonna 2010. Pekka lähetti elämänsä aikana runsaskätisesti itseään koskevaa aineistoa kansallisarkistoon, jossa ne ovat antaneet odottaa itseään. Eräs Mesikämmenen tuttu oli puhunut asiasta jo vuosia, aikomuksenaan hyödyntää noita arkistoja omaan akateemiseen jatkotutkintoonsa. Tarkoituksena oli, että Mesikämmen olisi hypännyt tämän tutun kyytiin ja Pekan arkistoja oltaisiin menty yksissä tuumiin tutkimaan, useampaankin kertaan. Ne reissut ovat antaneet odottaa itseään. Ensimmäisenä tai ainakin ensimmäisten joukossa arkistoille ehti Nordling. Voin kuvitella, miten kiehtovia hetkiä hän on noina kansallisarkistossa viettämiensä viikkojen aikana kokenut.

Nordlingin uuden teoksen suurin vahvuus onkin siinä käytetty ainutlaatuinen arkistomateriaali. Mikäli teoksessa olisi yleisen aihepiirin kontekstualisoinnin lisäksi viitattu aiempaan aihepiiriä sivuavaan tutkimukseen ja pureuduttu aineistoon jostain selkeästä ja hyvin valitusta näkökulmasta käsin, olisi tuo aineisto päässyt avautumaan ja puhumaan varmasti paljon nykyistä paremmin. On selvää, että Nordling ei ole pyrkinyt tekemään teoksestaan akateemista tutkimusta, mutta siitä huolimatta ainakin avainkäsitteiden määrittelyä olisi pitänyt tehdä huomattavasti nykyistä paremmin, sillä jo teoksen populaarimpikin käsittely sitä vaatisi edes jotenkin. Nyt avainkäsitteet jäävät hyvin väljästi pyörimään läpi teoksen. Mm. äärioikeistoa tai kansallismielisyyttä ei määritellä teoksessa juuri ollenkaan. Tästä seuraa yhtä ja toista, mm. hyvin väljästi tehtyä ja monin paikoin perusteetonta Siitoimen niputtamista samaan laatikkoon kuin Halla-aho.

Myös itse aineistosta, joka on kirjan suurin vahvuus, olisi ollut hyvä kuulla enemmän, ja aineistoon viittaaminenkin olisi voinut olla tarkempaa. Nordlingin teos on varsin yleisiä suuntaviivoja ja kirjan aihepiirin maastoa maalaileva. Kansallisarkiston materiaalien käsittely jää lähinnä kuvailevaksi, eikä aineiston syvempää analyysiä ole. Kaikki edellä oleva on harmillista, sillä aineisto olisi ollut varmasti kohtuullisen helppo saada avautumaan ja puhumaan enemmän kuin mitä lopputulos on nyt.

Tämän lisäksi jo teoksen aihepiirin rajaus olisi kannattanut jättää suosiolla itse Pekkaan, sillä teoksen aineisto käsittelee selvästi ennen kaikkea Pekkaa, on melko äsken avautunutta ja siksi ainutlaatuista ja tämän päälle sitä on vielä paljon. Halla-ahosta on teoksessa hyvin vähän, eikä teoksen nimeäminen Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon ole sen vuoksi hyvin perusteltua. Kun katsoo, mitä Nordlingilla on Halla-ahosta sanottavaa, olisi Halla-aho kannattanut jättää kirjan nimestä yksinkertaisesti pois. Osuvampi nimi teokselle olisi vaikka Suomen Führer, osa II. En usko, että Nordling on kirjan raflaavalla nimeämisellä halunnut saada kirjalleen lisähuomiota, kun ottaa huomioon jo sen, miten pienestä painoksesta on kyse. Mutta jos tarkoituksena on ollut kirjoittaa “Suomen kansallismielisten lyhyt historia 1970-2012”, olisi niin Halla-ahosta kuin muistakin kenttään niputetuista nimistä pitänyt kirjoittaa huomattavasti enemmän. Nyt otsake ei vastaa sisältöä. Tämä kirja käsittelee ennen kaikkea Pekkaa.

Kaiken tämän kritiikin jälkeen on kuitenkin sanottava, että teoksen Pekkaa koskevan epäilemättä uutteran arkistonkaivuun kautta paperille tuodut löydöt ovat kenelle tahansa Pekasta kiinnostuneelle mitä herkullisinta luettavaa. Se antaa paljon anteeksi kirjan puutteista. Arkistojen löytöjen esittely ei jää vain Pekan poliittiseen ulottuvuuteen, vaan mukana on myös aimo annos Pekan hengentieteeseen liittyviä löydöksiä. Myös Pekan teatteritaustaa koskien kirjassa on hyvin mielenkiintoista materiaalia. Nordlingin heikkoudet uskontotieteen aihepiiriin kuuluvan materiaalin käsittelyssä ei tällä erää haittaa, koska hän on antanut Pekan oman äänen puhua puolestaan, jättäen liiallisen tulkinnan niistä viisaasti sikseen.

Puutteistaan huolimatta suosittelen tätä teosta kaikille, ketkä ovat Pekan sanomisista, tekemisistä ja legendasta kiinnostuneita. Opus täydentää Suomen Führeriä hienosti. Jos vain jomman kumman Nordlingin Pekka-kirjoista haluaa lukea, niin tämä voisi olla se parempi.

– – –

Otteita Suomen Führer II:sta

Seuraavassa muutamia otteita Nordlingin teoksesta, sekä niiden kommentointia. Lisäksi yhteenvetoa teoksen sisällöstä muutenkin.

Kuten edellä on jo tullut mainittua, on Nordlingin teoksessa sen keskeisten käsitteiden (mm. oikeisto, äärioikeisto, kansallismielisyys) määrittelemättömyys eräs teoksen vakava ongelma. Osittain tästä johtuen seuraa usein seuraavan tapaista maalailua, jossa ei ristiriitaisuuksia ja ilmeisiä perusteettomia yhteen niputtamisia puutu. Myös solvaamis-sanan käyttöä voidaan alla olevassa kritisoida parillakin tapaa. Jätän asian tarkemmin avaamisen lukijalle itselleen.

Jussi Halla-ahosta on mediassa tullut käsite ja häntä voisi pitää Pekka Siitoinin jälkeen maamme tunnetuimpana elossa olevana “natsina”, vaikkei hän sellaista viittaa haluakaan sovittaa itselleen. Eikä natsi-termi rehellisesti ajateltuna olekaan tänä päivänä muuta kuin leimaamistarkoituksessa käytetty pilkkakirves. Erkki Tuomiojan ja Tarja Halosen liittäminen kommunismiin on lähempänä totuutta, kuin Halla-ahon kytkeminen natsismiin. Halla-aho tunnetaan julkisuudessa maahanmuuttokriittisyydestään ja Islamin profeetta Muhammedin solvaamisesta. (s. 23)

Seuraava siteeraus pitää sisällään useampia huvittavia seikkoja:

Samoin homojen vastaisuutta oli mukana myös Pekka Siitoinilla, joka ei itse perverssejä juttuja harrastaneena ollut mikään koti, uskonto ja isänmaa-aatteen mannekiini. Helsingissä ja maassamme 2000-luvulla yleisemminkin vallitsevan ilmapiirin vuoksi Halla-aho ei halua profiloitua tuolla teemalla. Hänen kannattajissaan on jopa homoutta kannattavia ihmisiä mm. Muutos 2011 puolueen Jiri Keronen. Kerosen neronleimaus oli esittää avioliitto “homojen hommaksi” . (s. 29)

Pitääkö Nordling homoseksuaalisuutta perverssinä? Asia jää hivenen auki, mutta siltä vaikuttaa. Halla-aho ei varmaankaan ole profiloitunut homovastaisella teemalla koska sellainen ei ole hänen ajamiensa asioiden keskiössä – eikä Halla-aho ymmärtääkseni ole mitenkään homovastainen. Jiri Keronen taas ei tietääkseni “kannata homoutta”, vaan homojen tasa-arvoa.

Eräs mielenkiintoinen kirjan hengentieteitä koskeva seikka on se, miten tärkeäksi Pekka koki Trevor Ravenscroftin teoksen Pyhä Keihäs. Asian tiimoilta Mesikämmen oli muuten ensimmäinen, joka internetissä esitti, että juuri tuo teos onnistui niputtamaan Pekalle 70-luvun alussa niin hengentieteet kuin politiikankin yhteen, ja sai Pekan lopulta kallistumaan julkinatsiksi. Esitin tämän näkemyksen joulukuun 4. päivä vuonna 2010 artikkelissa Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi. Nordlingin arkistonpenkominen vahvistaa näkemykseni paikkansapitävyyden. Asiaan viitataan teoksessa useampaankin kertaan, mm. seuraavissa kohdissa:

Siitoinin suurin natsismiin innoittanut teos ennen Kursiivin tapausta oli Ravenscoftin Pyhä Keihäs. Tämä teos näyttää kolahtaneen Siitoiniin hänen opiskellessaan hengentieteitä 1970-luvun alussa. Siitoin kertoo monissa kirjeissä lukeneensa ko. teoksen heti tuoreeltaan 1974. (s. 45)

Kirjeenvaihdosta käy selväksi, että Siitoinille suurin totuus kansallissosialismista löytyi Ravenscoftin teoksesta Pyhä Keihäs. (s. 46)

Pekan istuessa vankilassa hän luki paljon kansallissosialismiin liittyvää historiankirjoitusta. Kirjojen ääressä hän koki toisinaan myös seuraavanlaisia maagisia ahaa-elämyksiä:

Siitoin kirjoittaa maagisesta yhtäläisyydestä oman ja Hitlerin elämän välillä Tuomiluodolle 23.7.1979: “Luin tässä eilen Hitler-kirjaa. Silmiini sattui mielenkiintoinen kohta. Vuonna 1923, sai Hitler 5 vuoden tuomion poliittisesta vehkeilystä. Minäkin sain RO:ssa 5 vuoden tuomion, myös poliittisista syistä. Hitler oli 34-vuotias, kun hän joutui linnaan. Niin olin minäkin. Hitler täytti vankilassa 35 vuotta. Hitler pääsi vankilasta pois ehdonalaiseen vapauteen ennen kuin täytti 36 vuotta. Mikäli minä pääsen pois ennen 20.5.1980, niin tämäkin toistuu. Ihmeellistä yhteensattumaa, eikö totta? Tällä saattaa olla jokin “maaginen” merkitys?” (s.47)

Jo edellä mainitsemassani artikkelissani Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi pohdin Pekan elämän selkeitä eri vaiheita ja niiden osittaista päällekkäin nivoutumista. Rivologia ja ördäys kasvoi ajan saatossa, mutta merkkejä siitä oli jo varhain. Eräs tällainen esimerkki rivologiasta löytyy Pekan kirjeestä Suomen Uutisten päätoimittaja Enävaaralle 70-luvun alkupuolella. Siteerauksessa mainittu “asiantuntijaryhmä” oli epäilemättä Turun hengentieteen seura.

Lähetän ohessa erään varsin ajankohtaisen kirjoituksen Suomen Uutisiin julkaistavaksi, mielellään seuraavassa lehdessä. Kuulun erääseen ns. asiantuntijaryhmään täällä Turussa, jossa käsitellään seksuaalista käyttäytymistä eri tilanteissa… Kunnioittavasti samalla pyydän teitä järjestämään minulle lehtimieskortin, jotta pääsen tekemään helpommin juttuja politiikasta ja muista tärkeistä asioista. (s. 60)

Nordling painottaa teoksessaan useaan otteeseen Pekkaa asiassa kuin asiassa näyttelijänä, minkä painotuksen Mesikämmenkin allekirjoittaa. Tapa jolla Nordling asiasta teoksessaan kirjoittaa, herättää kysymyksen, että missä määrin Nordling on saanut tulkinnalleen ideaa vaikkapa juuri tuosta Mesikämmenen edellä mainitusta artikkelista. Kenties jossain määrin, mutta kenties Nordling on päätynyt tähän melko itsestään selvään näkökantaan aivan omillaan.

Turun hengentieteen seuraa ruoditaan kirjassa kiitettävästi. Kuuluisa rituaalimenokuva, jonka täsmällinen alkuperä on ollut Mesikämmenelle aiemmin hämärässä, paljastuu Nordlingin salapoliisityön jäljiltä Jermu-lehdeksi.

Myös Pekan elämän alamäkeen luisua valotetaan kirjassa Pekan omin dokumentein. Mukana on mm. Pekan vaimolle erään naapuruston asukkaan lähettämä kirje, joka pitää sisällään rajuja syytöksiä kavalluksista ja jopa väkisinmakaamisista. Mielenkiintoista asiaan liittyen on se, että Pekka pisti tällaistakin materiaalia itsestään kansallisarkistoon, eikä siivonnut kuvaansa, kuten varmasti moni olisi tehnyt. Nordling toteaakin, että “harva henkilö olisi yhtä rehellinen omien likaisten asioidensa jättämisestä muiden tutkittavaksi” (s. 77)

Pekan vankilasta vapautumisen jälkeen ilmestyi jakeluun “Klaus Jorvaksen” teksti Siitoin Der Führer – Wir Folgen Dir!, jossa puolitotuudellisesti maalaillaan kuvaa Pekasta. Lyhyehkö teksti on julkaistu kirjassa kokonaisuudessaan. Teksti on Pekkaa von Münchausenina parhaimmillaan, sen verran värikästä on sen kerronta ja sisältö. Mesikämmen pitää lähes varmana, että tuo teksti oli Pekan itsensä kynäilemä. “Jorvaksen” teksti päättyi seuraavaan perin pekkamaiseen julistukseen:

ILMAN HIRTEHISHUUMORIA ON MAAILMAMME KÖYHÄ, SILLÄ TOTISIA TOSIKKOJA, JOTKA EIVÄT YMMÄRRÄ HAUSKUUTTA, ON AIVAN LIIKAA!

Pekan harjoittamaa hengentiedettä on usein ja perustellusti pidetty karskin maanläheisenä ja pragmaattisena, vaikka sen teoreettinen pohja huitoo usein mitä korkeimmissa metafyysisissä sfääreissä. Kirjasta löytyy osuva esimerkki siitä, minkälaisia neuvoja ja mihin tyyliin Pekka saattoi antaa hänen puoleensa hengentieteellisistä syistä kääntyneille opastusta tarvitseville ihmisille. Seuraavan neuvon Pekka antoi jollekin nuorelle miehelle 21.1.1980:

…mutta kaikesta huolimatta täytyy aina muistaa, että naiset ovat maailman katalampia, kieroimpia ja ilkeimpiä olentoja, joihin ei voi koskaan luottaa ja joille ei koskaan saa antaa valtaa. Nainen on hyvä orja, mutta huono isäntä. Kaikki menee hyvin niin kauan kuin mies osaa pitää naisensa kurissa ja ojennuksessa, eikä anna tälle tilaisuutta hyppiä silmille”. Lisäksi: “Toinen asia, joka sinun on ehdottomasti opittava on se, että pidät turpasi kiinni. Et ikinä saa vakituista paikkaa ja kunnon ystäviä, jos lörpötät jokaiselle elämäntarinasi ikävät puolet. Siis päätä nyt itsellesi se, ettet kerro enään kenellekään yhtään mitään ja muista myös tämä. Mikäli minä olisin työnantajasi ja tietäisin ne jutut mitä olet minulle kertonut, niin saisit kallossinkuvan takapuoleesi. Ellet tätä opi, niin pirukaan ei voi sinua auttaa, vaan saat elää elämäsi liekki majoissa. OPI SIIS TÄMÄ! (s. 91)

Meno 70-luvun kylmän sodan Suomessa oli hurjaa. Kun Pekka joutui linnaan, jatkoivat Pekalle myötämieliset tahot silti touhujaan. Alla esimerkki.

Kotkassa toiminta oli myöskin Siitoinin käsistä pois, mutta antikommunistien aktivismi jatkui siellä vahvana. Siellä mm. maalattiin Leninin patsas punaiseksi Siitoinin vankilaan joutumisen jälkeen. Siitäkin tuli kansainvälinen selkkaus ja mm. ulkoministeri Paavo Väyrynen valitteli tapahtunutta maailmalle. (s. 93)

Muistaakohan Väyrynen tapahtuneen? Mesikämmenen blogissa haastateltu Esa Taberman tulee monen muun ohella teoksessa mainituksi. Tabermannista kirjoitetaan hivenen enemmän kuin monista muista Pekan joukoissa 70-luvulla olleista henkilöistä, ja häntä myös siteerataan Abdullah Tammen suhteen pitkästi. Pekka oli soluttautujien suhteen ilmeisen tarkkana, ja Tammen tapaus osoittaa, että hänellä oli siihen perustellut syynsä.

Pekan vankilaan saamat uhkaukset kirjeitse ovat karua luettavaa. Vankilasta käsin Pekka lähetti säännöllisesti myös presidentti Kekkoselle kirjeitä. Hän mm. kertoi olevansa valmis kulissien takaiseen korvaukseen siitä hyvästä, että hän joutui poliittisista syistä vankilaan. Vastakaikua ei tullut ja Pekan sävy Kekkoselle kiristyi kirjeissä. Romanssinnälkäänsä Pekka hoiti vankilasta käsin myöskin kirjeitse, viritteillä oli mm. pari avioliittoa. Romantiikan luokkaan meneviin siteerattuihin kirjeisiin kuuluu myös erään taideopiskelijaneidon kirje Pekalle, jossa neito tilittää olan takaa mm. siitä, miten Pekka piti häntä huorana. Tulikivenkatkuinen ja tahattoman humoristinen kirje on erokirje.

Kokonaisuudessaan on teoksessa julkaistu myös Kursiivin iskun tehneen Seppo Lehtosen nimiin laitettu kirje, jota Pekka yritti käyttää todistusaineistona Kursiivin jutussa omasta syyttömyydestään. Kirje, jossa Lehtosen nimeen on liitetty titteli “Lusiverin poika”, on mielenkiintoinen kuriositeetti, mutta kaikella todennäköisyydellä se on Pekan itsensä kirjoittama.

80-luvulla Pekan kurssi oli laskusuhdanteinen ja jäsenkato KDP:stä oli tosiasia. Tilanteen keskellä Pekka joutui puolustelemaan myös hengentieteiden harjoittamista, joka monille KDP:n jäsenille oli kuin punainen vaate:

Okkultismi on hyvä ja tärkeä asia ja kuten tiedättekin, niin koko kolmannen valtakunnan ylin johto harrasti sitä. Asiasta on monia kirjoja, kuten esimerkiksi Pyhä Keihäs, joka kertoo Hitlerin vihkiytymisestä asiaan, jne. Sanontasi, etteivät okkultismin harrastajat ole järki-ihmisiä on täysin väärä. Asia on täysin päinvastoin. Tietenkin on selvää, että monet häiriintyneet ihmiset kiinnostuvat okkultismista ja tulevat mukaan toimintaan siksi, etteivät ole löytäneet muilta tahoilta apua. Sama pätee myös muissa uskonlahkoissa. (s. 135)

Homma suistui 80-luvulla kovaan laskuun, mistä Nordling löytää pohjalukemat KDP:n Rautaristi-lehdestä:

Vuonna 1982 alkaa näkyä Siitoinin veltostuminen. Lehdessä on juttua mm. Dallas-sarjasta ja Sleepy Sleepersistä – KDP on yksimielisesti valinnut sleepparit Suomen suosituimmaksi yhtyeeksi. Vuonna 1984 jutut madaltuvat entisestään. Lehdessä pohditaan sitä, että Pirkka-Pekka Petelius on hyvä mies ja tosi arjalainen. Riman alitus lienee spermapankin perustaminen (s. 139)

80-luvun yhteydenotoista mainitaan ulkomailta David Dukelta ja National Alliancelta tulleet kirjeet. Duken kirje myös siteerataan kokonaisuudessaan. Pekalta siteerataan kokonaisuudessan kirje Pentti Linkolalle, jonka Pekka halusi nimetä KDP:n kunniajäseneksi. Linkola ei vastannut kirjeeseen.

Pekalle ominainen huumori on läsnä teoksen alusta loppuun. Loppupuolelta teosta löytyy tästä esimerkkinä huima teksti Suojelupoliisin puliukot:

Supon tärkein ase ääriryhmien oikealta/vasemmalle vakoilussa ovat puliukot. Kaikissa yleisissä tilaisuuksissa, joissa ns. ääriryhmät esiintyvät, on vähintään 1-2-naamioituneita ns. puliukkoja, likaiset vaatteet päällä ja lippalakki päässä. Yleensä niillä on Lasol-pullo taskussa, jossa ei tietenkään ole sitä ainetta, vaan vettä. He esiintyvät ko. juoppoina lähellä puhujankoroketta ja juovat vettä Lasol-pulloistaan. Osalla on kuulolaite, joka on käytännössä naamioitu radiolähetin, joka lähettää ko. tilaisuuden viestit Supon päämajaan. Välistä niillä on lähetin kauluksen alla näkymättömissä. Rinnassa heillä on usein kirkas merkki, jossa on piilokamera. Nämä valejuopot herättävät hilpeyttä yleisön keskuudessa Lasol-pullojensa kanssa, koska yleisesti ottaen suomalaiset juopot rakastavat kanssakumppaneitaan. Näin Supo saa äänitettyä ja kuvattua rauhassa ko. tilaisuudet ja yleisesti ottaen tyhmät nauris-aivo suomalaiset eivät “hoksaa” mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Führer ei voi todeta muuta kuin sen, että autuaita ovat puupäät sillä he eivät huku vaan kelluvat. Heil Hitler! (s. 196-197)

Olen hyvin kriittinen Nordlingin tavasta niputtaa Pekka samaan laatikkoon Halla-ahon kanssa, sekä hänen löyhästä tavastaan käyttää käsitteitä (oikeisto, äärioikeisto, jne.), kuten on jo aiemmin käynyt ilmi. Jostain olen kuitenkin hänen kanssaan samaakin mieltä, jos unohdetaan Halla-ahon laskeminen äärioikeistoon kuuluvaksi. Aivan teoksensa lopussa Nordling toteaa:

Vielä 1980-luvulla Euroopan äärioikeisto oli mieluummin arabien nationalismia tukevaa. Islam ei ehkä silloin ollut niinkään tapetilla. (s. 200)

Pekka itse on tästä hyvä esimerkki. Musta magia-teoksissaan hän viittasi positiiviseen sävyyn Koraaniin miehen ja naisen välisistä suhteista puhuessaan, ja yleissävy arabimaita kohtaan oli Pekalla muutenkin positiivinen.

Lopuksi voisi vielä sanoa, että on hyvä, että joku on kansallisarkiston Pekka-kansioita jo tutkinut ja aiheesta kirjoittanutkin. Olisi sääli, jos kukaan ei olisi näin jo tehnyt. Vaikka olen kautta tämän katsauksen kovinkin sanoin arvostellut Nordlingin uuttakin kirjaa, on Nordling kuitenkin saanut Pekasta jo kaksi kirjaa ulos. Muita kirjoja samasta aiheesta ei ole ilmestynyt. Kritisointi on aina tietysti helpompaa kuin se, että alkaa itse toimeen ja kirjoittaa aiheesta, kenties paremman teoksen. Alan harrastajille molemmat Nordlingin kirjat ovat joka tapauksessa kulttikamaa.

Read Full Post »

10 vuotta syyskuun 11. terrori-iskuista – Mitä todella tapahtui? (osa 9/10)

Syyskuun 11. 2001 terrori-iskuista tulee tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Mesikämmen julkaisee uusintana osissa viime vuonna kirjoittaneensa 10-osaisen artikkelisarjan aiheesta. Artikkelien perään on lisätty joitain vuoden varrella kerääntyneitä aihetta koskevia päivityksiä, uutisia, yms.

Mitä todella tapahtui?

9/10) Syyskuun 11. tapahtumien merkitys.

– – –

Katso aiheesta myös posti DUN:n 9/11-seminaari – 10 vuotta.

– – –

Artikkelin osa 8/10 löytyy täältä, 10/10 täältä.

Read Full Post »

Porvoon Bar Sohossa järjestettiin torstaina 24.3.2011 kansalaisfoorumi, joka käsitteli monia mielenkiintoisia ja ajankohtaisia aiheita, kuten yllä oleva tilaisuuden esite kertoo. Tilaisuuden järjesti Porvoon oma mies, teatterinimi ja aktivisti Janus Putkonen, joka toimi myös tilaisuuden puhemiehenä. Panelisteina paikalla olivat Talousdemokratia ry:n Lars Österman sekä Dokumenttiprojekti Uuden näkemyksen Olli Kingelin ja Matti-Jussi Rautanen.

Tilaisuudessa käsiteltiin laajalla skaalalla aiheita ja myös yleisö otti keskusteluun osaa. Tilaisuus oli alusta loppuun mielenkiintoinen ja allekirjoittaneen mielestä myös hyvin tärkeä.  Koko tapahtuma kuvattiin ja se on tulossa myöhemmin kokonaisuudessaan YouTubeen. Tällä hetkellä YouTubesta löytyy tilaisuuden loppupuheenvuoroista kaksi pätkää (osa 1 ja osa 2), tilaisuuden jatkokeskusteluissa kuvattu Lars Östermanin terveinen Jyrki Kataiselle, sekä Janus Putkosen tekemät aihetta koskevat videot (osa 1, osa 2, osa 3, ja osa 4).

Jyrki Kataisen kommentti Lars Östermanin terveisiin olisi mielenkiintoinen kuulla. Kataisella kun on varsin mielenkiintoisia näkemyksiä noin ylipäätään. Hänen mielestäänhän mm. Bilderberg group:n tapaamiset ovat “normaaleja kansalaisfoorumeita“, joissa ei ole mitään epäilyttävää. No, asiasta voi olla eri mieltäkin. Jos kyseessä olisi “normaali kansalaisfoorumi”, ei Suomen presidentin varmaan tarvitsisi julistaa Bilderg-papereita salaisiksi, eikä tilaisuuksia seuraavia journalisteja pidätettäisi, yms. Asian tiimoilta saattaa Alex Jonesin dokumentti End Game olla myös varsin valaiseva.

Mesikämmen kiittää oikeasti normaalin kansalaisfoorumin (paikalla ollutta YLE:n toimittajaa ei tiettävästi uhkailtu eikä pidätetty, eikä tilaisuuden dokumentointia ole ainakaan vielä julistettu salaiseksi) Porvooseen järjestänyttä Janus Putkosta, tilaisuuden panelisteja sekä yleisöä. Tällaisia tilaisuuksia tarvitaan ilman muuta lisää.

Read Full Post »

Olli Kingelin puhuu!

Olli Kingelin on eräs turkulaisen Dokumenttiprojekti Uuden näkemyksen perustajia. Mesikämmenen blogilla oli kunnia haastatella Ollia.

 

Jos tämä haastattelu voisi tapahtua missä paikassa ja ajassa tahansa, missä tämä tapahtuisi?

No kun näitä tässä kelailee, niin normipaikoista Turku ja siellä justiinsa jokin vanha keskustan kuppila olisi oikein hyvä. Retro on viihtyisää. Toisaalta, kun fundeerailee näitä kaikkia asioita, niin piristävää olis kyllä käydä jollain kriisi- ja sotatoimialueella, esimerkiksi USA:ssa. Saisi hiukan sellaista Kolmannen valtakunnan vieraana -fiilistä mukaan, ehkä.

Aika? Hmm. Ei tässä ajassakaan mitään vikaa ole, saamme elää ajankohtana, jona toivottavasti suuret huijausrakenteet kuten velkapohjainen pankki- ja rahajärjestelmä ja velkarahapankkiirien EU sinnittelevät vielä systeemin sensuurin tuella pystyssä, vaikka vääjäämätön katastrofi on edessä… se on jännittävää. Tulee mahdollisuus suureen muutokseen ja puhdistautumiseen, jos niin voisi sanoa.

Syyskuun 11. päivän iskujen paljastuminen sisäpiirin väärän lipun huijaukseksi saa, toivottavasti, aikaan yleisen muutoksen suhtautumisessa politiikkaan ja poliitikkoihin. Herääminen, oman elämän ja ympäristön ottaminen kansalaisten omiin käsiin, se on jännittävä tunne.

Toisaalta, ajankohdasta tulee mieleen, että tekisi mieli päästä avaruuteen, kauas tästä käsittämättömästä korruption ja väärän tuskan ahjosta. Abduktiohakemus olisi kiihottava ajatus, mutta se on selkärangatonta eskapismia, myönnetään. Sitä paitsi, jos hommat sitten kääntyvätkin Maassa parhain päin, alkaisi ottaa aivoon jossain 13. valovuoden kohdalla.

 

Kerro jotain itsestäsi.

Hmm? Tämä on aina se kauhea kysymys, josta ei millään meinaa selvitä. Onneksi tämä ei ole työhönottohaastattelu :-P

No, olen keski-ikäinen äijä, josta piti alun perin tulla taiteilija, mutta systeemiin ei taida päästä sisään, jos on sellaisella luonteella varustettu otus kuin minä.

Muuta harrastuneisuutta oli soittelemiseen, oli pari vähäväkistä bändiäkin. Bändikaverit joko kuolivat viinaan tai hävisivät työmarkkinoille, ne hommat jäivät.

Lempitaiteilijoitani ovat Klee, Miró ja Dalì. Myös naivismi miellyttää. Jostain syystä olen mieltynyt elokuviin Braindead ja Bad Taste. Itse asiassa Oseaniassa tehdään mielenkiintoisia splatter-elokuvia, jotka ovat mielestäni aivan aliarvostettuja. Musiikkipuolella Frank Zappa on, no jos ei ehdoton, niin lähestulkoon kuningas ainakin. Tuntuu, että sitä mukaa kun studiot parantuvat, musiikki huononee.

Jossain vaiheessa haahuilin aika tuuliajolla, maalailin kotona muutamia tauluja, kävin katsomassa bändejä keikoilla – kaikkea sellaista luovaa olemista ja sekoilua, jota ei vielä painostanut pankkien velkasysteemit eikä epäinhimilliset työelämät. Minulla ei ole vieläkään oikein selvää käsitystä, miten jouduin tietokoneiden kanssa tekemisiin, mutta niin kävi, että minusta tuli ohjelmoija; terveiset Leppävaaraan ja Heikki Lehtiselle, jos näet tämän.

1990-luvulla Suomi velkakaapattiin pankkiirien pikku jiujitsutempulla ja liitettiin EU:hun. Niihin aikoihin vietin masentuneena ja työttömänä aikaa hermoparantolassakin.

Sain myöhemmin töitä IT-tukihenkilönä ja kääntäjänä. Olin reilut yhdeksän vuotta töissä käännöstoimistossa, josta sain lemput vuonna 2009. Oikeastaan se oli hyvä. Työssä koko ajan olevilla ei ole aikaa ja tarmoa miettiä, mitä oikeasti pitäisi tehdä.

Liikakiloista on päästävä eroon… hmm.

Haastattelun muiden kysymysten vastaukset luultavasti kertovat loput?

 

Mitä kautta päädyit Dokumenttiprojekti uuteen näkemykseen mukaan? Missä vaiheessa ja miksi menetit uskosi valtavirtauutisille ja virallisille näkemyksille? Kuulutko joihinkin muihin “vallitsevan systeemin vastaisiin ryhmiin”?

Jossain vaiheessa (lokakuussa 2008?) oli Turun pääkirjastolla elokuvaesitys, jossa esitelmöijänä oli Hannu Yli-Karjanmaa ja elokuvana 9/11 Mysteries. Hiukan kyseisen tapahtuman jälkeen naapurini Vesa Iitti, Teemu Välimäki ja Jiri Keronen ehdottivat, että pidettäisiin palaver, jossa mietittäisiin keinoja saada sensuurista kärsiville aiheille lisänäkyvyyttä dokumenttielokuvien muodossa. Sopiva sauma tuli, kun Iitti oli saanut suomennettavakseen uusimman Loose Change -elokuvan, American Coup. Seuraavaksi elokuvaksi otettiin Great Global Warming Swindle, pitkän pakkaskauden päätteeksi. Siitä se lähti. Ja nyt ollaan tässä. Selkeää kuin muta, heh?

DUN:n alussa esittämät elokuvat karsivat tehokkaasti uskoa valtamediaan. Mitä enemmän näkee riippumattomien elokuvantekijöiden katsauksia tapahtumiin, sen heikommaksi käy luottamus ”viralliseen tiedonvälitykseen”. Niin siinä vain käy.

 

Mitä enemmän näkee riippumattomien elokuvantekijöiden katsauksia tapahtumiin, sen heikommaksi käy luottamus ”viralliseen tiedonvälitykseen”. Niin siinä vain käy.

En itse asiassa ole koskaan ollut kovin ryhmähenkinen, jos sitä mitataan niillä ryhmillä, joita koulussa ja työssä on eteen tullut.

Voisin kuvitella tähän ainakin seuraavat syyt:

– joko ryhmät ovat olleet vääriä, tai sitten vallitseva tiimityömalli on perseestä (luultavasti tiimityö-hype on samaa puppua kuin muutkin liikkeenjohdolle kaupitellut tehostamistemput).

– omin päin tekeminen lienee luontaista minulle, koska ihastuin heti luettuani kirjaan Doing it with Style (Carroll ja Crisp).

En kuulu mihinkään “systeemin vastaisiin ryhmiin”, ellei sellaiseksi lasketa Piraattipuoluetta, jonka kansanedustajaehdokkaaksi lähdin. Voisin kyllä kuvitella itse perustavani sellaisen ryhmän. Täytyy miettiä. Hyvän moton saisi ilmastonsäätelyä vastustavan rintaman ohjelmajulistuksesta:

“Tavoitteenamme on suojella maailmaa nälänhädiltä ja sairauksilta, joita aiheuttavat hullut tiedemiehet, ahneet suuryritykset ja rikolliset hallitukset.”

Tuota hieman höystäen saisi oikein hyvän linjauksen melkeinpä mille vain ruohonjuuriliikkeelle.

Jos olisi We Are Change / Turku, voisin liittyä siihen. Perustetaanko?

 

Mistä Dokumenttiprojekti Uudessa näkemyksessä on oikein kysymys? Mihin ryhmän toiminnalla pyritään? Miten ryhmä on tässä tavoitteessaan mielestäsi onnistunut tähän asti?

Ravintola Koulu, jossa Dokumenttiprojekti uuden näkemyksiä tilaisuuksia järjestetään

Dokumenttiprojektissa on tarkoituksena paikata paikallisesti television ja elokuvien jättämää tiedonvälitys-, näkökulma- ja kritiikkityhjiötä. Pyrkimys on herättää keskustelua asioista, jotka ovat poliittisessa ilmastossamme joko tabuja tai eivät sovi poliittis-taloudellisen eliitin agendaan. Samoin, tarkoitus on saada katsojat itse ottamaan selvää asioiden vaietuista puolista, jotka voivat parhaimmillaan saattaa koko virallisen totuuden mukaisen näkemyksen täysin kyseenalaiseksi. Voidaan myös suoraan sanoa, että dokumentit osoittavat sormella johtajiamme ja virkamieskoneistoamme, joissa on paljon mätää. Eikä arvo- ja asenneilmastonkaan muutostarve jää vaille pohdintaa.

Menestys on ollut vaihtelevaa, mutta joka tapauksessa on sanottava, että tietoisuutta toiminnasta olisi saatava levitettyä tehokkaammin niin, että esityksissä olisi vähintään 30 katsojaa joka kerta. En ole täysin tyytyväinen, mikä on luultavasti hyvä, koska silloin alkaa miettiä parannuskeinoja. Tämän arvioimista tosin haittaa, ettei ole omaa, kokemusperäistä vertailukohtaa.

Asiaelokuvat mielletään turhaan puiseviksi, mitä ne eivät minusta suinkaan ole. DUN:ssä nähdyistä elokuvista on selvästi nähtävissä, että suora näkemyksellinen esitys todellisuudesta peittoaa helposti käsikirjoittajien fiktiot ja ohjaajien fantasiat.

Vuoden työn jälkeen näyttäisi mielenkiinto projektia kohtaan kasvavan. Toivottavasti myös elokuvien itsensä sisältö saa tällöin lisää huomiota.

 

Olet dokumenttiprojektin esittämien elokuvien kääntäjä. Kerro, minkälaista hommaa se on. Mikä ajaa ihmisen kääntämään elokuvia ilmaiseksi? Mitkä ovat tällaisen hyväntekeväisyyskääntämisen parhaat ja huonoimmat puolet?

Olli pohjustamassa Suuri ilmastonmuutoshuijaus -dokumentin tilaisuutta

Koen tekeväni kulttuurityötä. Se on intohimo, ja koen, että työllä on merkitystä. Omat dokumenttielokuvat olisivat rankinta, mutta toistaiseksi kelpaa kääntäminenkin. YLE:n voimavaroilla saa laadukkaita tekstityksiä, ja reservejä on. Pidän heidän lokalisointityötään esikuvanani, kun kirjoitan filmien tekstityksiä.

Tiedon välittämisestä saa tyydytystä. Hyvä kannustin on myös se, että jotkin asiat ovat aivan liian oleellisia jätettäväksi tuomatta täkäläiselle kielelle, eikä valtamedian varaan voi laskea.

 

Tiedon välittämisestä saa tyydytystä. Hyvä kannustin on myös se, että jotkin asiat ovat aivan liian oleellisia jätettäväksi tuomatta täkäläiselle kielelle, eikä valtamedian varaan voi laskea.

Välillä tunnen olevani kuin vastarintaliikkeen radisti… kyllä, aika hyvä mieli- ja kielikuva. Systeemin lakeijoita joka puolella, rakentamassa uutta korporatiivis-fasistista DDR-EU-Suomea, joka hakee oppinsa epädemokraattisen kehityksen mallimaasta, Yhdysvalloista.

Tekstityksen tekeminen elokuvaan on eräälaista tiivistämiskirjoittamista. Siinä on omat metkunsa. Ohje 1: tunne konteksti, tunne käsiteltävät asiat. Haistele, maistele, vilkuile sivuille, taakse, ylös ja alas, arvioi.

Ollessani käännöstoimistossa työssä huomasin, että kääntäjä on usein ainoa, joka on todella käynyt materiaalin läpi, ja kääntäjä toimii myös esityksen järkevyyden tarkastajana. Niin kauan kuin Suomessa ei velkapohjaisen rahajärjestelmän tai kansalaisten passiivisuuden takia ole voimavaroja riittävään dokumenttituotantoon, kääntäjät ovat oleellisessa osassa.

Huonoin puoli on tietysti köyhyys. Näitä töitä ei käytännössä tehdä ilman kunnollisia nettiyhteyksiä ja tietokoneita. Toimeentulo on pakko alkaa kehittää jostain, kun ansiosidonnaisen (pienen sellaisen) päivärahan loppu häämöttää.

Ohjelmoijana minua kiinnostaa myös toiminnan tekninen puoli. Näyttäisi siltä, että kääntämisen sivutuotteena syntyy myös pieni ohjelmatuote, jonka ajattelin lisätä yleiseen, vapaasti jaettavissa olevaan ohjelmistotarjontaan. Mutta katsotaan muilta kiireiltä tätäkin…

 

Mikä on mielipiteesi Suomen mediasta – antaako se luotettavan ja monipuolisen kuvan maailman tapahtumista? Luotatko Helsingin Sanomiin? Entä Turun Sanomiin? Mitä uutislähteitä seuraat ja suosittelet, meiltä ja maailmalta?

Olen hyvin skeptinen Turun ja Helsingin Sanomien kaltaisten lehtien suhteen. Monesti uutiset ovat vain hallituksen tai eri virastojen edustajien toistamista. Onpa mukana selkeää propagandaakin, esimerkkinä viimelokakuinen uutinen Osama bin Ladenista, joka muka asuu kaikessa rauhassa pohjoispakistanilaisessa talossaan katsellen telkkaria… huh-huh. En yhtään ihmettele, että HS:ää sanotaan CIA:n pää-äänenkannattajaksi.

Sääli todeta erityisesti YLE:n hampaaton ja kritiikitön uutistoimituksellinen linja — veronmaksajia pidetään pimeässä omilla rahoillaan, ja pomojen palkat sen kuin nousevat. Vaitiololahjuksina minä sen Kivisen palkantuplauksen näen. YLE:ltä tulee kyllä silloin tällöin, kuin kipinänä pimeydestä, jotain kelvollistakin, mutta se ei sensuurin himmentämää yleisilmettä pelasta. YLE:n uutiset toistavat pelkkää hallintokoneiston nuottia, ja muut äänet on suodatettu pois. Radikaaleinta uutistoimintaa YLE:llä edustaa hiihtourheilun tinkimätön välittäminen.

 

Radikaaleinta uutistoimintaa YLE:llä edustaa hiihtourheilun tinkimätön välittäminen.

Päinvastoin kuin mitä Lauri Kivinen on mieltä, tänne tarvitaan lisää toimittajia, mieluiten uusille paljastus- ja vuotosivustoille, joista voi hyvinkin muodostua tulevien vuosien tärkein uutismedia.

Suomeen todella tarvittaisiin kunnollista uutistoimitusta ja *tutkivaa journalismia* harjoittava media, nykyiset ovat käytännössä kelvottomia – siis kaikkeen muuhun paitsi suht pienten uutisten lähteeksi. Yleensä “vaarattomat” uutiset ovat hyvin kirjoitettuja. Ehtona on kuitenkin, ettei asia asetu poikkiteloin maan virallisen raha-, terveys-, puolustus-, energia-, ympäristö-, oikeus- sisä-, ulko- tai sosiaalipolitiikan kanssa. Eriävien mielipiteitten sensuuri ei koske poliittisen areenamme näytösluontoista pikku nahistelua.

Kulttuuria voi kait uutisoida vielä miten huvittaa?

Uutisia luen eri verkkopalveluista. Jonkin verran luen myös yksityisten ihmisten blogeja. Facebook on oikeastaan tosi hyvä uutistoimisto: jos on hyvä yhteisö, joka tutkii ympäristöään koko ajan, saa ryhmän jäsenenä paljon tietoa. Jokainen osallistuu tällaiseen keskinäiseen uutistoimintaan omalla panoksellaan: jokainen saa ison määrän uutisia rasittumatta itse kohtuuttomasti.

Ulkomaisista vaihtoehtouutisista Corbett Report on oma suosikkini tyylin ja sisällön suhteen, sellainen olisi hienoa saada tännekin. Ja onhan sitä DUN:nkin piirissä vireillä kunnianhimoisempi uutistoimintakin, elokuvaesitysten lisäksi…

Jos suositella pitää, aloittaisin verkkouutiset.fi:stä, ampparit.com:sta, jatkaisin Uuden Suomen hyvällä blogitarjonnalla (esim. Kissankulmasta), jatkaisin talousdemokraattisella materiaalilla, mm. talousdemokratia.blogspot.com ja Facebookissa ryhmä Paljastetaan rahan valhe! Olen velattoman rahajärjestelmän kannalla ja luen itseni talousdemokraatiksi. Myös Piraattiliiton aatteet ovat hyvin aktuelleja: avoin päätöksenteko, julkisuus- ja ilmoitusvelvoitteet viranomaisille, vapaa inventio- ja muukin kulttuuri jne. Magneettimedia ja Voima ovat oikein hyviä toisinaan, ja valtalehdistä Kansan Uutisilla olen havainnut pientä irtiottoa valtavaikenemisesta, ainakin 9/11-asioissa.

Kansalaismedia on ainoa vaihtoehto, joka voi haastaa “vallan vahtikoirat”, ts. vahtikoirat, jotka varjelevat valtaapitävien rauhaa äänestäjiltä ja kansalaisilta. Yleisradionkaan tervehdyttäminen ei onnistune ilman kansalaismedian aloitetta, veikkaan.

 

Kansalaismedia on ainoa vaihtoehto, joka voi haastaa “vallan vahtikoirat”, ts. vahtikoirat, jotka varjelevat valtaapitävien rauhaa äänestäjiltä ja kansalaisilta. Yleisradionkaan tervehdyttäminen ei onnistune ilman kansalaismedian aloitetta, veikkaan.

RT (Russia Today) on hyvä tv-kanava, kannattaa seurata, heillä on myös hyvä Youtube-jälkitarjonta ilman tympeitä ylemäisiä katselupäivien rajoitteita. Ohjelmat on myös helppoa arkistoida itselle, päinvastoin kuin YLE:n Areenasta, jossa on kaikin puolin yritetty estää muistijälkien jääminen esitetyistä ohjelmista. Miksiköhän? Onneksi on yledl.

Alex Jonesin infowars.com on klassikko, vaikka monet, varsin ymmärrettävästi, karsastavat Alexin äänenkäyttöä ja tyyliä. Tästä huolimatta on todettava, että Alex Jones on nykyisen totuusuutisoinnin pioneereja, eikä häntä voi sivuuttaa, ei ainakaan kevyesti. Kun aloittaa jostain, huomaa kyllä aika pian, miltä sivustoilta löytyy parhaiten mitäkin.

 

Onko Suomessa mitään omia laajastivaiettuja “salaliittoja”, joista kansalaisten pitäisi mielestäsi tietää enemmän? Onko Kataisella, Vanhasella ja muilla Bilderbergin vuosikokouksissa käyneillä mielestäsi jotain peiteltävää?

Ilman muuta heillä on peiteltävää. Se tuli selväksi, kun tasavallan presidentti Halonen julisti Kataisen BB-seikkailut salaisiksi; Infosota.fi uutisoi tämän.

Lopputulos lienee, että ainoat, jotka eivät tiedä mitä on tekeillä, ovat tavalliset kansalaiset, joille lienee varattu pelkkä maksajan rooli ilman vaikutusmahdollisuuksia, kun bilderbergiläiset, Jyrki Katainen mukaan lukien, suunnittelevat uutta maailmanjärjestystä. Epäilyttävää on myös, miten Ahtisaari ravasi Bilderberg-kokouksissa juuri silloin, kun suomalaisille kerrottiin satuja auvoisesta EU-tulevaisuudesta.

Olen hyvin huolissani salailun ja piilottelun yleistymisestä. Tänne tarvitaan ilman muuta Islannin IMMI-lainsäädännön tyylinen, täysin lähdesuojattu ilmiantajakulttuuri, jossa tiedon vuotaja voi luottaa siten, että jää anonyymiksi. Islanti luultavasti pidetään täällä muutenkin pimennossa, koska heidän tapansa käsitellä kuprupankkiireita oli sen verran suoraselkäinen, ettei valtaeliitti halua esimerkin leviävän; islantilaiset päättivät nimittäin, etteivät sosialisoi pankkien tappioita veronmaksajien maksettaviksi – kuten ei pitäisi tehdä missään muuallakaan. Katsotaanpa, miten finleaks.info alkaa pyöriä.

Pankeista päästäänkin 1990-luvun lamaan: sekin on ilmeisesti täyden vaikenemisen alainen asia, vaikka juuri silloin ilmeisesti tehtiin Suomen “EU-kuntoistaminen” velkaannuttamalla kaikki korviaan myöten “pankkikriisillä”. Tukirahojen piti olla yhteiskunnan laina pankeille, muistatteko? Missä viipyy takaisinmaksu? Missä viipyy “kriisin” julkinen analysointi? Oliko kyseessä korkean tason salaliitto?

Sekä “ydinvoimapäätös” että Kreikan ja Irlannin “lainapäätökset” olivat päätöksenteollisesti ala-arvoisia, turhia, rikollisia ja haisevat ainakin minun nenääni vahvasti taustavoimien lobbaamilta. Lainausmerkit lisäsin ilmeisistä syistä. Jo ”päätösten” hätäisyys viittaa siihen, että valmisteluissa on salailtavaa: kaikki tietävät, että kiireen lietsominen ja pikaratkaisuun painostaminen ovat huijareitten vakiotaktiikoita. Se, missä kulkee aktiivisen ja passiivisen myötävaikuttamisen raja, olisi kiinnostavaa joskus tietää.

 

Mielipiteesi suomalaisesta politiikasta ja puolueista? Onko Suomi mielestäsi niin lintukoto kuin korruption maailmantilastot antavat ymmärtää? Onko oikeisto-vasemmisto-jäsennys mielekäs meillä ja maailmalla yleensä? Jos ei, mitkä ovat oleellisemmat huomioitavat parametrit? Mille puolueille olet myötämielisin, mille nyrpein ja miksi?

Suomessa korruptio on pysynyt hyvin kätkössä ja voinut kukoistaa, koska täällä harvoin annetaan törkeästi rahaa suoraan käteen likaisen työn tekemisestä ja takinkääntämisestä. Kansalaiset luottavat aivan liikaa päättäjiinsä. Entisen pääministerin Vanhasen kyvyttömyys erottaa omia rahojaan muiden rahoista on vain yksi tapaus. Rakennusliikkeet olivat kunnallispolitiikassa 1990-luvulle saakka yleisesti tunnettuja pikku lahjuksistaan, mutta nyt, 20 vuotta myöhemmin, panokset ovat koventuneet, ja eduskunnan päätöksenteon alennustila on surullista.

Juhani Eskolan tapaus THL:n sikainfluenssarokotejutussa on yksi suosikeistani, kaikin puolin. Mies istuu avoimesti kahdella pallilla, toinen palli sijaitsi WHO:ssa, josta “pandemia” päästettiin liikkeelle, ja toinen palli sijaitsi rokoteostajan asemassa Suomessa. Siinä välissä Eskola sai sponsorirahaa ison summan, kuulemma suoraan lääkeyhtiöltä. Ja jos nyt joku puolustelee, että sellainen on yleinen käytäntö, on minun pakko kysyä, että miten helvetissä sellainen voi olla yleinen käytäntö. Miettikääpä hiukan: miten selvää lahjonnan on muka oltava, jotta sitä saa nimittää lahjonnaksi? Pitääkö riihikuivaa mennä ottamaan suorassa tv-lähetyksessä pöydän alta? Kun vielä otetaan huomioon koko sikainfluenssajupakan muut juonenkäänteet salaisine tuoteselosteineen (aivan, ette saa tietää, mitä teihin pistetään!), viitteineen siitä, että koko flunssapandemia oli täysin tekaistu luultavasti vain lääkemyynnin lisäämiseksi, alamme saada käsityksen korruption mittasuhteista. Kuvaavaa tässäkin on, että Eskolan toimista uutisoitiin Intian tv:ssä, mutta ei Suomen.

Suomalaiset eivät tietenkään ole koko kuviosta vastuussa, mutta huomionarvoista on, ettei ketään, ei siis ketään, ole edes alettu epäillä osallisuudesta tai avunannosta kyseiseen operaatioon. Juu, eihän meillä mitään korruptiota ole, ei… ihmiset alkavat saada nukahtamiskohtauksia, ja sikarokotefirma on kuulemma suunnitellut narkolepsialääkkeitä jo ennen possupandemiaa. Ja luonnollisesti ensimmäinen asia rokoteostoneuvotteluissa on lääkefirman täydellinen oikeudellinen suojaaminen kaikelta vastuulta! Siitähän normaalisti aloitetaan muuallakin, eikö vain? Kaikki suurta sattumaako?

Oikeisto? Joo, jos tarkoitetaan ns. porvaripuolueita, Kokoomusta, Vihreitä ja Keskustaa nyt lähinnä, niin äh. Jos tarkoitetaan demareita, niin toinen äh. Jos johonkin eksyy joku tunnollinen virkailija, ryhmäkuri kyllä taltuttaa hänet. Jokohan ryhmäkuri on muuten sisällytetty perustuslakiin? Ainoat organisoituneet voimat yhteiskunnassa näyttävät olevan puolue-eliitti ja autonominen virkakoneisto, helmoissaan pyörivine suurfirmoineen. Vasemmisto voisi ajaa kansalaisten asiaa, jos ei olisi niin pihalla kaikesta. Lintukoto? Öö, täsmentäisitkö linnun lajin? Korppikotka kenties?

Parametrit? Tuota, kauheasti kysymyksiä, joista avautuu puoli maailmankaikkeutta kustakin, mutta sanotaan nyt, että puoluepolitiikka on out, paitsi tietysti siten, että puolueet alkavat vaikuttaa järjestäytyneeltä rikollisuudelta ja kansalaisten ”valtuutuksin” operoivilta jengeiltä. Tämä riittänee tästä?

 

Kerro seuraavasta Dokumenttiprojektin näyttämästä elokuvasta, jonka olet myös kääntänyt. Uskotko dokumentin väittämiin itse? Miksi ihmisten kannattaisi tulla paikalle katsomaan tuo elokuva?

Dokumenttiprojekti uuden näkemyksen järjestämän tilaisuuden yleisöä ravintola Koulussa

Seuraavat näytettävät elokuvat ovat 9/11 ja WTC: jäljet kertovat (Blueprint for Truth) ja Hacking Democracymustahattujen ääntenlaskentaa.

Uskonko väitteisiin? Arkkitehtien ja insinöörien totuusliikkeen tekemässä elokuvassa on esitetty riittävä tekninen näyttö siitä, että WTC-tornit räjäytettiin, joten katsojan on käytännössä hyväksyttävä ajatus siitä, että lentokoneet lennettiin päin torneja pelkästään siksi, että viralliselle 9/11-tarinalle saadaan edes jotain kantavuutta. Blackboxvoting.org:n vaalipetoselokuvassa taas on selkeästi osoitettu, miten (tarkoituksellisen?) haavoittuvia sähköiset äänestyslaitteet ovat, ja miten niiden haavoittuvuudet sopivat turhan hyvin yhteen USA:n vaaleissa sattuneiden epäselvyyksien kanssa. Katsoja saa riittävän järkeviin johtopäätöksiin tarvittavat tiedot kummassakin tapauksessa. Kaikkihan voidaan nykyään väärentää, mutta tunnetut tosiasiat sopivat kummassakin tapauksessa reilusti paremmin dokumenttien esittämiin näkemyksiin kuin virallisiin, joten oma kantani on tällä hetkellä dokumenttien mukainen. Suomen sähköisen äänestämisen suunnitelma elää muuten yhä, mistä olen huolestunut. ”Helppo” äänestäminen voi taata nyt vallassa oleville ikuiset mahdollisuudet pysyä vallassa, todellisesta äänestystuloksesta riippumatta.

Mikäli haluaa valistaa itseään sellaisella, mitä ei muualta näe, kannattaa tulla. Aiheina olevat tapahtumat koskettavat myös meitä, riippumatta siitä, olemmeko juuri nyt kiinnostuneita vai emme.

 

Mikäli haluaa valistaa itseään sellaisella, mitä ei muualta näe, kannattaa tulla. Aiheina olevat tapahtumat koskettavat myös meitä, riippumatta siitä, olemmeko juuri nyt kiinnostuneita vai emme.

Mikäli olin huomaavinani tammikuussa, MOT-ohjelmassa oli pieni raapaisu Suomen vaaliepäselvyyksistäkin. Joten liki liippaa. Ja jos ministerit hyväksyvät sähköisen äänestämisen, olemme suoraan Hacking Democracy -elokuvan sinunkaan-ääntäsi-ei-lasketa-maailmassa.

 

Mikä dokumenttiprojektin tähän asti näyttämistä elokuvista on ollut mielestäsi tavalla tai toisella tärkein? Vai ovatko ne kaikki tietyllä oleellisella tavalla kietoutuneet yhteen?

Ne ovat kaikki tärkeitä, omalla alueellaan. Jos elokuvista pitää löytää yhteinen nimittäjä, niin se lienee, että omissa kabineteissaan hääräävä valtaeliitti on yhdessä suurfirmojen kanssa ylittämässä rajan, jolloin niiden on pakko yrittää ylläpitää velkarahalla, rajattomalla ahneudella, edellisten vaatimalla petollisuudella, valehtelulla, vaikenemisella ja sensuroinnilla saavuttamaansa valta-asemaa, katkeraan loppuun saakka. Toivottavasti filosofialtaan, arvoiltaan ja otteiltaan hyvät ihmiset saavat pantua stopin touhulle, ennen kuin on liian myöhäistä. Rahan ja velan osuutta tässä ei voi aliarvoida. Velkarahasta kertovia dokumentteja on saatava lisää, yhdessä sellaisten tiedotustilaisuuksien kanssa, jonka Ville Iivarinen veti Raha on velkaa -esityksessä.

 

Onko useiden eri tunnettujen salaliittoaiheiden takana yhtenäinen laaja Uuden maailmanjärjestyksen (New World Order) suunnitelma, kuten mm. Alex Jones tuntuu ajattelevan? Vai näkeekö Jones liikaa yhdenmukaisuutta ja intentionaalisuutta hirveässä määrässä asioita, jotka eivät välttämättä liity suoraan mitenkään toisiinsa?

Voi olla, että AJ on tullut jo neuroottiseksikin, mutta on myös muistettava, että koko mössön pyörittämiseen ei ylätasolla osallistu kovinkaan suurta joukkoa, ja että kyseisen joukon vaikuttimet ovat toisiinsa kietoutuneita, esimerkiksi velkarahan kautta. Tästä seuraa, että joukko toimii yhdenmukaisesti. He tarvitsevat toisiaan. Juoksupojat ja välitason virkakoneisto ei välttämättä ole kovinkaan tietoinen tilanteesta, vaikkakin ne muodostavat aina niin hyödyllisen käsikassaran valtaeliitille. Mutta niin yhtenäistä ihmisryhmää on vaikea kuvitella, että suppeanakin se pystyisi täysin järjestelmällisesti suunnittelemaan kaiken etukäteen. Tosin, totuus saattaa olla luuloa ja kuvitelmaa raadollisempi tässäkin – ja joka tapauksessa, suuri määrä samansuuntaista toimintaa ei enää eroa lopputulokseltaan salaliitosta, vaikkei olisi niin järjestelmällisesti suunniteltuakaan. Kumman hyvin vain näyttäisi korporatiivismi voivan, ja päivä päivältä pulleammin. Suurfirmoista ja hallinnoista on muotoutumassa suuri musta aukko, joka kasvaa jo omalla painollaan, imien sisäänsä yhä lisää ja lisää.

 

Mitä ajattelet Alex Jonesista noin ylipäätään? Ketkä salaliittoteoreetikot tai aihepiiriä tavalla tai toisella sivuavat tahot ovat tehneet sinuun suurimman vaikutuksen?

Tiedän kyllä, että AJ on ristiriitainen persoona. Toistaiseksi olen sillä kannalla, että AJ on vilpittömästi totuusliikken puolella ja ajaa sen asiaa, vaikkakin omalla tavallaan. Hän on megafonitoimittaja, mutta sanottakoon hänen tyylistään mitä hyvänsä, hänenlaisiaan tarvitaan. Minusta jokainen, joka voi valistaa tavallisia kansalaisia palasella olennaista informaatiota, on tärkeä. AJ on lisännyt palapeliin palasia vaikka millä mitalla.

 

Minkälaisiin salaliittoteorioihin yleisesti ottaen itse uskot, minkälaisiin taas et? Missä menee raja?

Koska pimeä valtaeliitti on niin yhteenkietoutunut suurbisneksen kanssa, on vaikeaa ajatella maanpäällistä salaliittoa, joka ei periaatteessa olisi mahdollinen. Nibirun ja onton Maan muinaisten humanoidien jutut ovat sitten asia erikseen… Mutta periaatteessa ahneuden, psykopatian, vallanhimon ja velkarahanhimon ryydittämillä, toisistaan riippuvilla pikku klikeillä on kaikki syyt ja keinot muodostaa erilaisia salaliittoja tai kartelleja asemansa ja tulonlähteidensä säilyttämiseksi. 9/11-tapauksen tunnen luultavasti parhaiten, ja totuus siitä on minusta selkeästi erilainen kuin mitä virallinen tarina kertoo. Niin kauan kuin syylliset saavat pidettyä rivinsä koossa, on turha koettaa arvailla tarkemmin. Useat muut tapaukset lähihistoriassa tuoksuvat palaneelta: sikainfluenssa (lääketeollisuuden vedätys), hiilidioksidin aiheuttama ilmaston nopea ja tuhoisa lämpeneminen (vallankäytöllinen instrumentti ja “vihreän päästötalouden” rahastussampo), terrorisminvastainen sota (sotilaallis-hegemoniallinen, vallankäytöllinen instrumentti ja energian ryöstämisen motivoima vedätys, joka loppuu, kun Osama bin Ladenin on kuoltava ”uudestaan”)… pienempiä on varmasti vaikka millä mitalla, alkaen sähkölamppujen palamisajan lyhentämisestä (ahneus ja velkaraha, pakotettu ”talouskasvu”).

 

Millaisia tulevaisuudennäkymiä, kehitysvisioita näet Dokumenttiprojektille?

Olisi hienoa saada resursseja ruveta tekemään itse dokumentteja, olla vaikka Suomen Alex Jones :-) Suomi-näkemys eri aiheista olisi enemmän kuin toivottava.

 

Millaisia tulevaisuudennäkymiä näet maailmalle ylipäätään? Ollaanko menossa ojasta allikkoon?

Ilmeisesti on mentävä jälleen pohjamutien kautta, ennen kuin tietoisuus itsevaltaiseksi muuttuneesta ja ulkoparlamentaaristen voimien talutusnuorassa rämpivästä virkakoneistoista, liian suuriksi paisuneista ylikansallisista yrityksistä ja joka puolella loisivasta velkarahataloudesta saa aikaan niin laajan EI-aallon, että hommalle tulee stoppi. Toivottavasti kansalaiset havahtuvat ja vaihtavat ensi kuun vaaleissa tämänhetkiset “edustajansa” sellaisiin, jotka oikeasti ajattelevat kansalaistensa parasta, myös paineen alla.

Eläkeikiä ollaan nostamassa, jotta pankeille saadaan lisää turhaa velkarahaa, virkamiesvaltaan kaavaillaan laajennuksia, ja esim. uusi pakkokeinolaki (vai sanoisinko vakoilulaki) veisi meidät jälleen askelen lähemmäs DDR:ää, sikainfluenssapyykki ja pakkohoitolakisotku ovat pesemättä, ydinvoiman lisärakennuspäätös ryhmäkuripäätöksineen on suoraa petturuutta, valtion taloudessa velka on ainoa, joka voi paksusti, ja antaa siten pankkiireille valtavan potentiaalisen määräysvallan maan asioista, EU:ssa on itsevaltaisesti valittu johto, joka suunnittelee kaikenlaista poikkeustila- ja poliisivaltiopaskaa, kansalaisten kyykyttäminen KELA:n ja sossun tiskeillä on arkea, YK:n agenda 21:tä ei olla millään tavoin kuoppaamassa, luontaistuotteet ja yrtit ollaan kieltämässä, syövän parantamista ei sallita, vitamiinitasomme kiinnostavat hallintokoneistoamme myös, hyökkäyssotia käyvä USA saa kuulemma harjoitella Lapissa täysin avoimesti, suomalaiset juoksevat samaisen maan sotilaiden perässä toisessa maassa, jonka ihmisillä ei ole hajuakaan, miksi vieraat sotilaat tulevat heidän mailleen reuhomaan, ympäristö kemikalisoituu… äh, laskekaa itse aluksi, mitä noista nyt jo tulee. Siinä meille “suuntaa”.

 

Flunssakausi oli täällä taas. Otitko sikainfluenssarokotteen?

Hah, en taida kuulua ”riskiryhmään”. Ei maar, no en takuulla ottanut!

 

Lopuksi vielä Mesikämmenen vakiokysymys haastateltavilleen: mikä tekee sinut onnelliseksi?

Kissa. Kesämökki. Nukkuminen. Sade ja ukkonen. Se, ettei tarvitse pelätä. Taide. Elokuvat. DUN. Dekkarit. Kiireettömyys. Ystävät. Kemut. Mauno Paajanen ja yläkerran psyko. Onhan näitä vielä.

 

Kiitos, Olli, haastattelusta!

Read Full Post »

Osama bin Laden ja Al Zawahiri 5.10.2001 ja 5.10.2010 Al Jazeeran uutisissa. Valkoisen talon tiedotteen mukaan uusi video on autenttinen.

Terroristijärjestö Al-Qaidan johtaja Osama bin Ladenilta ilmestyi eilen Al Jazeera-kanavan kautta uusi video. Jos bin Ladenin kuolemalla on spekuloitu jo loppuvuodesta 2001 asti, ja jos bin Ladenin ilmaisemaa huolta ilmastonlämpenemisestä on kummasteltu, niin hänen nimiinsä laitettu viimeisin video tarjoaa varsinaisen jymy-yllätyksen. Al Jazeeralla eilen ilmestyneellä videolla bin Laden näyttää aivan Darth Vaderilta, ja myös hänen oikea kätensä Al Zawahiri on vaihtanut pukeutumistyyliään johtajansa mukaan. Noin viisi minuuttia kestävä video on vuoristoisesta  maisemastaan päätellen kuvattu jossain Afganistanin ja Pakistanin rajamaastossa, jossa bin Ladenin on arveltu piileskelleen jo vuosia. Videolla terroristijärjestön johtaja vaatii, että kansainvälisten lentokenttien turvatoimia on entisestään kiristettävä terrorismin vastaisen sodan vuoksi, ja että länsimaissa kansalaisten tulisi mukisematta hyväksyä se, että heidän kansalaisoikeutensa tulevat entisestään kutistumaan terrorismin vastaisen sodan vuoksi. “Hallituksenne tekevät vain parhaansa suojellellakseen teitä”, alleviivasi bin Ladenin puhetta Al Zawahiri. Aivan videon lopuksi bin Laden muistutti kausiflunssan olevan taas ovella ja teroitti kaikkia ottamaan niin tavallisen kausi- kuin sikainfluenssarokotteenkin. “Niitä ollaan nyt ilmeisesti laittamassa samaan pakettiin, mutta suosittelen varmuuden vuoksi ottamaan molemmat. Rokotteet ovat aivan turvallisia, niiden turvallisuuteen ja kauppaan ei liity mitään epäilyttävää“, lopetti bin Laden videonsa.

Videon aitoutta epäiltiin laajasti heti kättelyssä ympäri maailmaa asiantuntijoiden keskuudessa.  Yhdysvaltain puolustusministeriöstä taas vakuutettiin, että video on todettu aidoksi. Puolustusministeri Robert Gates totesi videosta, että “Video on ilman pienintäkään epäilyä aito. Bin Ladenilla on viitta kuten ennenkin, hänen kehonkielensä on täsmälleen sama, maisemat ovat epäilyksettä jostain Afganistanin ja Pakistanin rajalta, ja hänen avustaja Al Zawahirin ääni on todettu hänen omaksi äänekseen. Se, että bin Laden on pukeutunut Darth Vaderiksi, selittyy sillä, että bin Laden on täysin kyllästynyt siihen, että hänen kasvojaan ja ääntään analysoidaan epäillen, ettei hän esiinny omilla videoillaan itse. Darth Vader on myös looginen hahmo, jossa esiintyä länsimaisille ihmisille maksimaalisen pelon aikaansaamiseksi”.

Entä sitten bin Ladenin oudot Yhdysvaltain politiikkaa tukevat vaatimukset? “Kyseessä on harkittu psykologinen hämäys, jolla koetetaan vain ja ainoastaan hämmentää ihmisiä ja laskemaan heidän pelon tasoaan. Sama ajatus oli epäilemättä jo bin Ladenin ilmastonmuutoksesta huolestuneilla kannanotoilla. Tiedustelutietomme antavat ymmärtää, että jotain suurta on jälleen tekeillä, kuten on jo pitkään ounasteltu“, summasi Gates.

CIA:n anonyyminä pysytellyt edustaja kertoi pian epäilyjen puhjettua kuitenkin, että kuten suurin osa bin Ladenin video- ja ääninauhoista syyskuun 11. iskujen jälkeen yleisestikin, on myös tämä uusin heidän omia tuotoksiaan. “No, mitä sitä nyt enää peittelemään. Jokainen, jolla on silmät päässä, näki jo niistä edellisistä nauhoista, että täyttä paskaahan siinä taas maailmalle syötetään, aivan kuten koko syyskuun 11. virallisessa tarinassakin. Mutta oikeasti kulissien takana valtaa pitävillä tahoilla on jo niin hyvin ja pitkään ollut aivopesu ja propaganda hanskassa, että ihmiset eivät enää välitä, vaikka heitä kustaisiin suoraan päin naamaa. Tässä vaiheessa massojen manipuloinnissa itseasiassa aivan absurdit valheet toimivat tehokkaammin, kuin tylsät poliittiset vakiovalheet. Ihmiset haluavat yhä enemmän ja enemmän viihdettä ja jännitystä. Ketä nyt enää kiinnostaa joku kuolleeksi tiedetty luolamies, jonka on jopa tiedetty työskennelleen meille? Bin Ladenin hahmo tarvitsi kipeästi uutta puhtia ja särmää. Kertomalla maailmalle, että bin Laden on päättänyt puhutella länsimaisia heille väkevämmin tunnetun pahiksen hahmossa, saimme hänestä heti paljon myyvemmän. Eihän nyt kukaan katso hitto vieköön vaikka jotain CSI Miamia, jollei siinä tapahdu yllättäviä käänteitä. Ihmiset tylsistyvät helposti”.

Kokoomuksen Jyrki Katainen, ulkoasiainministeri Alexander Stubb, ja presidentti Tarja Halonen kommentoivat uutta videota heti maamme medialle. “Kyllä tämä uusi video jälleen osoittaa, että Al Qaida on edelleen vakava uhka koko maailmalle, myös Suomelle, ja että meidän tulee antaa täysi tukemme Yhdysvalloille heidän miehityssodissaan ympäri maailmaa“, kolmikko vakuutteli. Maailmalla eri maiden johtajat olivat täysin samoilla linjoilla, monet jopa rohkeasti esittäen, että Yhdysvaltojen täytyisi kaikkien yhteisen edun nimissä ennaltaehkäisevästi iskeä Iraniin ja pommittaa koko paikka kivikaudelle, kuten Afganistan ja Irak. Amerikkalaisen Fox News-kanavan Bill O’Reilly totesi, että “Bush oli oikeassa laskiessaan Iranin pahuuden akseliin – arvasinhan minä, että se paikka on kuin Jabba Huttin luola, jossa meidän ja koko maailman vapahtajan päänleikkausta juonitellaan, ja epäilemättä keinottelemalla itse Osama bin Vaderin kanssa! – Fuck it!

Presidentti Halonen päätti tunteikkaan puheensa maamme medialle siteeraamalla Obi-Wan Kenobin sanoja Darth Vaderille: “You can’t win Darth. If you strike me down , I shall become more powerful than you can possibly imagine.” Tämän jälkeen kyynel silmäkulmassa presidentti Halonen sanoi rohkaisevasti meille kaikille: “olkoon voima kanssamme!”

Read Full Post »

Older Posts »