Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Talousdemokratia’

Syyskuun 11. 2001 terrori-iskuista tulee tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Mesikämmen julkaisee uusintana osissa viime vuonna kirjoittaneensa 10-osaisen artikkelisarjan aiheesta. Artikkelien perään on lisätty joitain vuoden varrella kerääntyneitä aihetta koskevia päivityksiä, uutisia, yms.

Mitä todella tapahtui?

10/10) Miksi uusi selvitys syyskuun 11. päivän tapahtumista on tarpeen?

– – –

Katso aiheesta myös posti DUN:n 9/11-seminaari – 10 vuotta.

– – –

Artikkelin osa 9/10 löytyy täältä.

Read Full Post »

“Ajan henki on kotimainen voittoa tavoittelematon dokumenttielokuva, jonka tarkoitus on tuoda esiin yhteiskuntamme ongelmien perimmäiset syyt sekä tarjota vaihtoehto vallitsevalle ajan hengelle. Tämä dokumenttielokuva toteutettiin talkoovoimin “nollabudjetilla” ja tarjotaan ilmaislevityksenä koko kansakunnalle! Elokuvasta julkaistaan huhtikuun loppuun mennessä viimeistelty ladattava dvd ja hd versio.”

Dokumentti löytyy täältä. Dokumentin viralliset nettisivut löytyvät täältä. Asian tiimoilta lukijaa saattaa kiinnostaa myös aikaisempi postini IL ja HS – ne hourailevat.

Read Full Post »

Porvoon Bar Sohossa järjestettiin torstaina 24.3.2011 kansalaisfoorumi, joka käsitteli monia mielenkiintoisia ja ajankohtaisia aiheita, kuten yllä oleva tilaisuuden esite kertoo. Tilaisuuden järjesti Porvoon oma mies, teatterinimi ja aktivisti Janus Putkonen, joka toimi myös tilaisuuden puhemiehenä. Panelisteina paikalla olivat Talousdemokratia ry:n Lars Österman sekä Dokumenttiprojekti Uuden näkemyksen Olli Kingelin ja Matti-Jussi Rautanen.

Tilaisuudessa käsiteltiin laajalla skaalalla aiheita ja myös yleisö otti keskusteluun osaa. Tilaisuus oli alusta loppuun mielenkiintoinen ja allekirjoittaneen mielestä myös hyvin tärkeä.  Koko tapahtuma kuvattiin ja se on tulossa myöhemmin kokonaisuudessaan YouTubeen. Tällä hetkellä YouTubesta löytyy tilaisuuden loppupuheenvuoroista kaksi pätkää (osa 1 ja osa 2), tilaisuuden jatkokeskusteluissa kuvattu Lars Östermanin terveinen Jyrki Kataiselle, sekä Janus Putkosen tekemät aihetta koskevat videot (osa 1, osa 2, osa 3, ja osa 4).

Jyrki Kataisen kommentti Lars Östermanin terveisiin olisi mielenkiintoinen kuulla. Kataisella kun on varsin mielenkiintoisia näkemyksiä noin ylipäätään. Hänen mielestäänhän mm. Bilderberg group:n tapaamiset ovat “normaaleja kansalaisfoorumeita“, joissa ei ole mitään epäilyttävää. No, asiasta voi olla eri mieltäkin. Jos kyseessä olisi “normaali kansalaisfoorumi”, ei Suomen presidentin varmaan tarvitsisi julistaa Bilderg-papereita salaisiksi, eikä tilaisuuksia seuraavia journalisteja pidätettäisi, yms. Asian tiimoilta saattaa Alex Jonesin dokumentti End Game olla myös varsin valaiseva.

Mesikämmen kiittää oikeasti normaalin kansalaisfoorumin (paikalla ollutta YLE:n toimittajaa ei tiettävästi uhkailtu eikä pidätetty, eikä tilaisuuden dokumentointia ole ainakaan vielä julistettu salaiseksi) Porvooseen järjestänyttä Janus Putkosta, tilaisuuden panelisteja sekä yleisöä. Tällaisia tilaisuuksia tarvitaan ilman muuta lisää.

Read Full Post »

Olli Kingelin puhuu!

Olli Kingelin on eräs turkulaisen Dokumenttiprojekti Uuden näkemyksen perustajia. Mesikämmenen blogilla oli kunnia haastatella Ollia.

 

Jos tämä haastattelu voisi tapahtua missä paikassa ja ajassa tahansa, missä tämä tapahtuisi?

No kun näitä tässä kelailee, niin normipaikoista Turku ja siellä justiinsa jokin vanha keskustan kuppila olisi oikein hyvä. Retro on viihtyisää. Toisaalta, kun fundeerailee näitä kaikkia asioita, niin piristävää olis kyllä käydä jollain kriisi- ja sotatoimialueella, esimerkiksi USA:ssa. Saisi hiukan sellaista Kolmannen valtakunnan vieraana -fiilistä mukaan, ehkä.

Aika? Hmm. Ei tässä ajassakaan mitään vikaa ole, saamme elää ajankohtana, jona toivottavasti suuret huijausrakenteet kuten velkapohjainen pankki- ja rahajärjestelmä ja velkarahapankkiirien EU sinnittelevät vielä systeemin sensuurin tuella pystyssä, vaikka vääjäämätön katastrofi on edessä… se on jännittävää. Tulee mahdollisuus suureen muutokseen ja puhdistautumiseen, jos niin voisi sanoa.

Syyskuun 11. päivän iskujen paljastuminen sisäpiirin väärän lipun huijaukseksi saa, toivottavasti, aikaan yleisen muutoksen suhtautumisessa politiikkaan ja poliitikkoihin. Herääminen, oman elämän ja ympäristön ottaminen kansalaisten omiin käsiin, se on jännittävä tunne.

Toisaalta, ajankohdasta tulee mieleen, että tekisi mieli päästä avaruuteen, kauas tästä käsittämättömästä korruption ja väärän tuskan ahjosta. Abduktiohakemus olisi kiihottava ajatus, mutta se on selkärangatonta eskapismia, myönnetään. Sitä paitsi, jos hommat sitten kääntyvätkin Maassa parhain päin, alkaisi ottaa aivoon jossain 13. valovuoden kohdalla.

 

Kerro jotain itsestäsi.

Hmm? Tämä on aina se kauhea kysymys, josta ei millään meinaa selvitä. Onneksi tämä ei ole työhönottohaastattelu :-P

No, olen keski-ikäinen äijä, josta piti alun perin tulla taiteilija, mutta systeemiin ei taida päästä sisään, jos on sellaisella luonteella varustettu otus kuin minä.

Muuta harrastuneisuutta oli soittelemiseen, oli pari vähäväkistä bändiäkin. Bändikaverit joko kuolivat viinaan tai hävisivät työmarkkinoille, ne hommat jäivät.

Lempitaiteilijoitani ovat Klee, Miró ja Dalì. Myös naivismi miellyttää. Jostain syystä olen mieltynyt elokuviin Braindead ja Bad Taste. Itse asiassa Oseaniassa tehdään mielenkiintoisia splatter-elokuvia, jotka ovat mielestäni aivan aliarvostettuja. Musiikkipuolella Frank Zappa on, no jos ei ehdoton, niin lähestulkoon kuningas ainakin. Tuntuu, että sitä mukaa kun studiot parantuvat, musiikki huononee.

Jossain vaiheessa haahuilin aika tuuliajolla, maalailin kotona muutamia tauluja, kävin katsomassa bändejä keikoilla – kaikkea sellaista luovaa olemista ja sekoilua, jota ei vielä painostanut pankkien velkasysteemit eikä epäinhimilliset työelämät. Minulla ei ole vieläkään oikein selvää käsitystä, miten jouduin tietokoneiden kanssa tekemisiin, mutta niin kävi, että minusta tuli ohjelmoija; terveiset Leppävaaraan ja Heikki Lehtiselle, jos näet tämän.

1990-luvulla Suomi velkakaapattiin pankkiirien pikku jiujitsutempulla ja liitettiin EU:hun. Niihin aikoihin vietin masentuneena ja työttömänä aikaa hermoparantolassakin.

Sain myöhemmin töitä IT-tukihenkilönä ja kääntäjänä. Olin reilut yhdeksän vuotta töissä käännöstoimistossa, josta sain lemput vuonna 2009. Oikeastaan se oli hyvä. Työssä koko ajan olevilla ei ole aikaa ja tarmoa miettiä, mitä oikeasti pitäisi tehdä.

Liikakiloista on päästävä eroon… hmm.

Haastattelun muiden kysymysten vastaukset luultavasti kertovat loput?

 

Mitä kautta päädyit Dokumenttiprojekti uuteen näkemykseen mukaan? Missä vaiheessa ja miksi menetit uskosi valtavirtauutisille ja virallisille näkemyksille? Kuulutko joihinkin muihin “vallitsevan systeemin vastaisiin ryhmiin”?

Jossain vaiheessa (lokakuussa 2008?) oli Turun pääkirjastolla elokuvaesitys, jossa esitelmöijänä oli Hannu Yli-Karjanmaa ja elokuvana 9/11 Mysteries. Hiukan kyseisen tapahtuman jälkeen naapurini Vesa Iitti, Teemu Välimäki ja Jiri Keronen ehdottivat, että pidettäisiin palaver, jossa mietittäisiin keinoja saada sensuurista kärsiville aiheille lisänäkyvyyttä dokumenttielokuvien muodossa. Sopiva sauma tuli, kun Iitti oli saanut suomennettavakseen uusimman Loose Change -elokuvan, American Coup. Seuraavaksi elokuvaksi otettiin Great Global Warming Swindle, pitkän pakkaskauden päätteeksi. Siitä se lähti. Ja nyt ollaan tässä. Selkeää kuin muta, heh?

DUN:n alussa esittämät elokuvat karsivat tehokkaasti uskoa valtamediaan. Mitä enemmän näkee riippumattomien elokuvantekijöiden katsauksia tapahtumiin, sen heikommaksi käy luottamus ”viralliseen tiedonvälitykseen”. Niin siinä vain käy.

 

Mitä enemmän näkee riippumattomien elokuvantekijöiden katsauksia tapahtumiin, sen heikommaksi käy luottamus ”viralliseen tiedonvälitykseen”. Niin siinä vain käy.

En itse asiassa ole koskaan ollut kovin ryhmähenkinen, jos sitä mitataan niillä ryhmillä, joita koulussa ja työssä on eteen tullut.

Voisin kuvitella tähän ainakin seuraavat syyt:

– joko ryhmät ovat olleet vääriä, tai sitten vallitseva tiimityömalli on perseestä (luultavasti tiimityö-hype on samaa puppua kuin muutkin liikkeenjohdolle kaupitellut tehostamistemput).

– omin päin tekeminen lienee luontaista minulle, koska ihastuin heti luettuani kirjaan Doing it with Style (Carroll ja Crisp).

En kuulu mihinkään “systeemin vastaisiin ryhmiin”, ellei sellaiseksi lasketa Piraattipuoluetta, jonka kansanedustajaehdokkaaksi lähdin. Voisin kyllä kuvitella itse perustavani sellaisen ryhmän. Täytyy miettiä. Hyvän moton saisi ilmastonsäätelyä vastustavan rintaman ohjelmajulistuksesta:

“Tavoitteenamme on suojella maailmaa nälänhädiltä ja sairauksilta, joita aiheuttavat hullut tiedemiehet, ahneet suuryritykset ja rikolliset hallitukset.”

Tuota hieman höystäen saisi oikein hyvän linjauksen melkeinpä mille vain ruohonjuuriliikkeelle.

Jos olisi We Are Change / Turku, voisin liittyä siihen. Perustetaanko?

 

Mistä Dokumenttiprojekti Uudessa näkemyksessä on oikein kysymys? Mihin ryhmän toiminnalla pyritään? Miten ryhmä on tässä tavoitteessaan mielestäsi onnistunut tähän asti?

Ravintola Koulu, jossa Dokumenttiprojekti uuden näkemyksiä tilaisuuksia järjestetään

Dokumenttiprojektissa on tarkoituksena paikata paikallisesti television ja elokuvien jättämää tiedonvälitys-, näkökulma- ja kritiikkityhjiötä. Pyrkimys on herättää keskustelua asioista, jotka ovat poliittisessa ilmastossamme joko tabuja tai eivät sovi poliittis-taloudellisen eliitin agendaan. Samoin, tarkoitus on saada katsojat itse ottamaan selvää asioiden vaietuista puolista, jotka voivat parhaimmillaan saattaa koko virallisen totuuden mukaisen näkemyksen täysin kyseenalaiseksi. Voidaan myös suoraan sanoa, että dokumentit osoittavat sormella johtajiamme ja virkamieskoneistoamme, joissa on paljon mätää. Eikä arvo- ja asenneilmastonkaan muutostarve jää vaille pohdintaa.

Menestys on ollut vaihtelevaa, mutta joka tapauksessa on sanottava, että tietoisuutta toiminnasta olisi saatava levitettyä tehokkaammin niin, että esityksissä olisi vähintään 30 katsojaa joka kerta. En ole täysin tyytyväinen, mikä on luultavasti hyvä, koska silloin alkaa miettiä parannuskeinoja. Tämän arvioimista tosin haittaa, ettei ole omaa, kokemusperäistä vertailukohtaa.

Asiaelokuvat mielletään turhaan puiseviksi, mitä ne eivät minusta suinkaan ole. DUN:ssä nähdyistä elokuvista on selvästi nähtävissä, että suora näkemyksellinen esitys todellisuudesta peittoaa helposti käsikirjoittajien fiktiot ja ohjaajien fantasiat.

Vuoden työn jälkeen näyttäisi mielenkiinto projektia kohtaan kasvavan. Toivottavasti myös elokuvien itsensä sisältö saa tällöin lisää huomiota.

 

Olet dokumenttiprojektin esittämien elokuvien kääntäjä. Kerro, minkälaista hommaa se on. Mikä ajaa ihmisen kääntämään elokuvia ilmaiseksi? Mitkä ovat tällaisen hyväntekeväisyyskääntämisen parhaat ja huonoimmat puolet?

Olli pohjustamassa Suuri ilmastonmuutoshuijaus -dokumentin tilaisuutta

Koen tekeväni kulttuurityötä. Se on intohimo, ja koen, että työllä on merkitystä. Omat dokumenttielokuvat olisivat rankinta, mutta toistaiseksi kelpaa kääntäminenkin. YLE:n voimavaroilla saa laadukkaita tekstityksiä, ja reservejä on. Pidän heidän lokalisointityötään esikuvanani, kun kirjoitan filmien tekstityksiä.

Tiedon välittämisestä saa tyydytystä. Hyvä kannustin on myös se, että jotkin asiat ovat aivan liian oleellisia jätettäväksi tuomatta täkäläiselle kielelle, eikä valtamedian varaan voi laskea.

 

Tiedon välittämisestä saa tyydytystä. Hyvä kannustin on myös se, että jotkin asiat ovat aivan liian oleellisia jätettäväksi tuomatta täkäläiselle kielelle, eikä valtamedian varaan voi laskea.

Välillä tunnen olevani kuin vastarintaliikkeen radisti… kyllä, aika hyvä mieli- ja kielikuva. Systeemin lakeijoita joka puolella, rakentamassa uutta korporatiivis-fasistista DDR-EU-Suomea, joka hakee oppinsa epädemokraattisen kehityksen mallimaasta, Yhdysvalloista.

Tekstityksen tekeminen elokuvaan on eräälaista tiivistämiskirjoittamista. Siinä on omat metkunsa. Ohje 1: tunne konteksti, tunne käsiteltävät asiat. Haistele, maistele, vilkuile sivuille, taakse, ylös ja alas, arvioi.

Ollessani käännöstoimistossa työssä huomasin, että kääntäjä on usein ainoa, joka on todella käynyt materiaalin läpi, ja kääntäjä toimii myös esityksen järkevyyden tarkastajana. Niin kauan kuin Suomessa ei velkapohjaisen rahajärjestelmän tai kansalaisten passiivisuuden takia ole voimavaroja riittävään dokumenttituotantoon, kääntäjät ovat oleellisessa osassa.

Huonoin puoli on tietysti köyhyys. Näitä töitä ei käytännössä tehdä ilman kunnollisia nettiyhteyksiä ja tietokoneita. Toimeentulo on pakko alkaa kehittää jostain, kun ansiosidonnaisen (pienen sellaisen) päivärahan loppu häämöttää.

Ohjelmoijana minua kiinnostaa myös toiminnan tekninen puoli. Näyttäisi siltä, että kääntämisen sivutuotteena syntyy myös pieni ohjelmatuote, jonka ajattelin lisätä yleiseen, vapaasti jaettavissa olevaan ohjelmistotarjontaan. Mutta katsotaan muilta kiireiltä tätäkin…

 

Mikä on mielipiteesi Suomen mediasta – antaako se luotettavan ja monipuolisen kuvan maailman tapahtumista? Luotatko Helsingin Sanomiin? Entä Turun Sanomiin? Mitä uutislähteitä seuraat ja suosittelet, meiltä ja maailmalta?

Olen hyvin skeptinen Turun ja Helsingin Sanomien kaltaisten lehtien suhteen. Monesti uutiset ovat vain hallituksen tai eri virastojen edustajien toistamista. Onpa mukana selkeää propagandaakin, esimerkkinä viimelokakuinen uutinen Osama bin Ladenista, joka muka asuu kaikessa rauhassa pohjoispakistanilaisessa talossaan katsellen telkkaria… huh-huh. En yhtään ihmettele, että HS:ää sanotaan CIA:n pää-äänenkannattajaksi.

Sääli todeta erityisesti YLE:n hampaaton ja kritiikitön uutistoimituksellinen linja — veronmaksajia pidetään pimeässä omilla rahoillaan, ja pomojen palkat sen kuin nousevat. Vaitiololahjuksina minä sen Kivisen palkantuplauksen näen. YLE:ltä tulee kyllä silloin tällöin, kuin kipinänä pimeydestä, jotain kelvollistakin, mutta se ei sensuurin himmentämää yleisilmettä pelasta. YLE:n uutiset toistavat pelkkää hallintokoneiston nuottia, ja muut äänet on suodatettu pois. Radikaaleinta uutistoimintaa YLE:llä edustaa hiihtourheilun tinkimätön välittäminen.

 

Radikaaleinta uutistoimintaa YLE:llä edustaa hiihtourheilun tinkimätön välittäminen.

Päinvastoin kuin mitä Lauri Kivinen on mieltä, tänne tarvitaan lisää toimittajia, mieluiten uusille paljastus- ja vuotosivustoille, joista voi hyvinkin muodostua tulevien vuosien tärkein uutismedia.

Suomeen todella tarvittaisiin kunnollista uutistoimitusta ja *tutkivaa journalismia* harjoittava media, nykyiset ovat käytännössä kelvottomia – siis kaikkeen muuhun paitsi suht pienten uutisten lähteeksi. Yleensä “vaarattomat” uutiset ovat hyvin kirjoitettuja. Ehtona on kuitenkin, ettei asia asetu poikkiteloin maan virallisen raha-, terveys-, puolustus-, energia-, ympäristö-, oikeus- sisä-, ulko- tai sosiaalipolitiikan kanssa. Eriävien mielipiteitten sensuuri ei koske poliittisen areenamme näytösluontoista pikku nahistelua.

Kulttuuria voi kait uutisoida vielä miten huvittaa?

Uutisia luen eri verkkopalveluista. Jonkin verran luen myös yksityisten ihmisten blogeja. Facebook on oikeastaan tosi hyvä uutistoimisto: jos on hyvä yhteisö, joka tutkii ympäristöään koko ajan, saa ryhmän jäsenenä paljon tietoa. Jokainen osallistuu tällaiseen keskinäiseen uutistoimintaan omalla panoksellaan: jokainen saa ison määrän uutisia rasittumatta itse kohtuuttomasti.

Ulkomaisista vaihtoehtouutisista Corbett Report on oma suosikkini tyylin ja sisällön suhteen, sellainen olisi hienoa saada tännekin. Ja onhan sitä DUN:nkin piirissä vireillä kunnianhimoisempi uutistoimintakin, elokuvaesitysten lisäksi…

Jos suositella pitää, aloittaisin verkkouutiset.fi:stä, ampparit.com:sta, jatkaisin Uuden Suomen hyvällä blogitarjonnalla (esim. Kissankulmasta), jatkaisin talousdemokraattisella materiaalilla, mm. talousdemokratia.blogspot.com ja Facebookissa ryhmä Paljastetaan rahan valhe! Olen velattoman rahajärjestelmän kannalla ja luen itseni talousdemokraatiksi. Myös Piraattiliiton aatteet ovat hyvin aktuelleja: avoin päätöksenteko, julkisuus- ja ilmoitusvelvoitteet viranomaisille, vapaa inventio- ja muukin kulttuuri jne. Magneettimedia ja Voima ovat oikein hyviä toisinaan, ja valtalehdistä Kansan Uutisilla olen havainnut pientä irtiottoa valtavaikenemisesta, ainakin 9/11-asioissa.

Kansalaismedia on ainoa vaihtoehto, joka voi haastaa “vallan vahtikoirat”, ts. vahtikoirat, jotka varjelevat valtaapitävien rauhaa äänestäjiltä ja kansalaisilta. Yleisradionkaan tervehdyttäminen ei onnistune ilman kansalaismedian aloitetta, veikkaan.

 

Kansalaismedia on ainoa vaihtoehto, joka voi haastaa “vallan vahtikoirat”, ts. vahtikoirat, jotka varjelevat valtaapitävien rauhaa äänestäjiltä ja kansalaisilta. Yleisradionkaan tervehdyttäminen ei onnistune ilman kansalaismedian aloitetta, veikkaan.

RT (Russia Today) on hyvä tv-kanava, kannattaa seurata, heillä on myös hyvä Youtube-jälkitarjonta ilman tympeitä ylemäisiä katselupäivien rajoitteita. Ohjelmat on myös helppoa arkistoida itselle, päinvastoin kuin YLE:n Areenasta, jossa on kaikin puolin yritetty estää muistijälkien jääminen esitetyistä ohjelmista. Miksiköhän? Onneksi on yledl.

Alex Jonesin infowars.com on klassikko, vaikka monet, varsin ymmärrettävästi, karsastavat Alexin äänenkäyttöä ja tyyliä. Tästä huolimatta on todettava, että Alex Jones on nykyisen totuusuutisoinnin pioneereja, eikä häntä voi sivuuttaa, ei ainakaan kevyesti. Kun aloittaa jostain, huomaa kyllä aika pian, miltä sivustoilta löytyy parhaiten mitäkin.

 

Onko Suomessa mitään omia laajastivaiettuja “salaliittoja”, joista kansalaisten pitäisi mielestäsi tietää enemmän? Onko Kataisella, Vanhasella ja muilla Bilderbergin vuosikokouksissa käyneillä mielestäsi jotain peiteltävää?

Ilman muuta heillä on peiteltävää. Se tuli selväksi, kun tasavallan presidentti Halonen julisti Kataisen BB-seikkailut salaisiksi; Infosota.fi uutisoi tämän.

Lopputulos lienee, että ainoat, jotka eivät tiedä mitä on tekeillä, ovat tavalliset kansalaiset, joille lienee varattu pelkkä maksajan rooli ilman vaikutusmahdollisuuksia, kun bilderbergiläiset, Jyrki Katainen mukaan lukien, suunnittelevat uutta maailmanjärjestystä. Epäilyttävää on myös, miten Ahtisaari ravasi Bilderberg-kokouksissa juuri silloin, kun suomalaisille kerrottiin satuja auvoisesta EU-tulevaisuudesta.

Olen hyvin huolissani salailun ja piilottelun yleistymisestä. Tänne tarvitaan ilman muuta Islannin IMMI-lainsäädännön tyylinen, täysin lähdesuojattu ilmiantajakulttuuri, jossa tiedon vuotaja voi luottaa siten, että jää anonyymiksi. Islanti luultavasti pidetään täällä muutenkin pimennossa, koska heidän tapansa käsitellä kuprupankkiireita oli sen verran suoraselkäinen, ettei valtaeliitti halua esimerkin leviävän; islantilaiset päättivät nimittäin, etteivät sosialisoi pankkien tappioita veronmaksajien maksettaviksi – kuten ei pitäisi tehdä missään muuallakaan. Katsotaanpa, miten finleaks.info alkaa pyöriä.

Pankeista päästäänkin 1990-luvun lamaan: sekin on ilmeisesti täyden vaikenemisen alainen asia, vaikka juuri silloin ilmeisesti tehtiin Suomen “EU-kuntoistaminen” velkaannuttamalla kaikki korviaan myöten “pankkikriisillä”. Tukirahojen piti olla yhteiskunnan laina pankeille, muistatteko? Missä viipyy takaisinmaksu? Missä viipyy “kriisin” julkinen analysointi? Oliko kyseessä korkean tason salaliitto?

Sekä “ydinvoimapäätös” että Kreikan ja Irlannin “lainapäätökset” olivat päätöksenteollisesti ala-arvoisia, turhia, rikollisia ja haisevat ainakin minun nenääni vahvasti taustavoimien lobbaamilta. Lainausmerkit lisäsin ilmeisistä syistä. Jo ”päätösten” hätäisyys viittaa siihen, että valmisteluissa on salailtavaa: kaikki tietävät, että kiireen lietsominen ja pikaratkaisuun painostaminen ovat huijareitten vakiotaktiikoita. Se, missä kulkee aktiivisen ja passiivisen myötävaikuttamisen raja, olisi kiinnostavaa joskus tietää.

 

Mielipiteesi suomalaisesta politiikasta ja puolueista? Onko Suomi mielestäsi niin lintukoto kuin korruption maailmantilastot antavat ymmärtää? Onko oikeisto-vasemmisto-jäsennys mielekäs meillä ja maailmalla yleensä? Jos ei, mitkä ovat oleellisemmat huomioitavat parametrit? Mille puolueille olet myötämielisin, mille nyrpein ja miksi?

Suomessa korruptio on pysynyt hyvin kätkössä ja voinut kukoistaa, koska täällä harvoin annetaan törkeästi rahaa suoraan käteen likaisen työn tekemisestä ja takinkääntämisestä. Kansalaiset luottavat aivan liikaa päättäjiinsä. Entisen pääministerin Vanhasen kyvyttömyys erottaa omia rahojaan muiden rahoista on vain yksi tapaus. Rakennusliikkeet olivat kunnallispolitiikassa 1990-luvulle saakka yleisesti tunnettuja pikku lahjuksistaan, mutta nyt, 20 vuotta myöhemmin, panokset ovat koventuneet, ja eduskunnan päätöksenteon alennustila on surullista.

Juhani Eskolan tapaus THL:n sikainfluenssarokotejutussa on yksi suosikeistani, kaikin puolin. Mies istuu avoimesti kahdella pallilla, toinen palli sijaitsi WHO:ssa, josta “pandemia” päästettiin liikkeelle, ja toinen palli sijaitsi rokoteostajan asemassa Suomessa. Siinä välissä Eskola sai sponsorirahaa ison summan, kuulemma suoraan lääkeyhtiöltä. Ja jos nyt joku puolustelee, että sellainen on yleinen käytäntö, on minun pakko kysyä, että miten helvetissä sellainen voi olla yleinen käytäntö. Miettikääpä hiukan: miten selvää lahjonnan on muka oltava, jotta sitä saa nimittää lahjonnaksi? Pitääkö riihikuivaa mennä ottamaan suorassa tv-lähetyksessä pöydän alta? Kun vielä otetaan huomioon koko sikainfluenssajupakan muut juonenkäänteet salaisine tuoteselosteineen (aivan, ette saa tietää, mitä teihin pistetään!), viitteineen siitä, että koko flunssapandemia oli täysin tekaistu luultavasti vain lääkemyynnin lisäämiseksi, alamme saada käsityksen korruption mittasuhteista. Kuvaavaa tässäkin on, että Eskolan toimista uutisoitiin Intian tv:ssä, mutta ei Suomen.

Suomalaiset eivät tietenkään ole koko kuviosta vastuussa, mutta huomionarvoista on, ettei ketään, ei siis ketään, ole edes alettu epäillä osallisuudesta tai avunannosta kyseiseen operaatioon. Juu, eihän meillä mitään korruptiota ole, ei… ihmiset alkavat saada nukahtamiskohtauksia, ja sikarokotefirma on kuulemma suunnitellut narkolepsialääkkeitä jo ennen possupandemiaa. Ja luonnollisesti ensimmäinen asia rokoteostoneuvotteluissa on lääkefirman täydellinen oikeudellinen suojaaminen kaikelta vastuulta! Siitähän normaalisti aloitetaan muuallakin, eikö vain? Kaikki suurta sattumaako?

Oikeisto? Joo, jos tarkoitetaan ns. porvaripuolueita, Kokoomusta, Vihreitä ja Keskustaa nyt lähinnä, niin äh. Jos tarkoitetaan demareita, niin toinen äh. Jos johonkin eksyy joku tunnollinen virkailija, ryhmäkuri kyllä taltuttaa hänet. Jokohan ryhmäkuri on muuten sisällytetty perustuslakiin? Ainoat organisoituneet voimat yhteiskunnassa näyttävät olevan puolue-eliitti ja autonominen virkakoneisto, helmoissaan pyörivine suurfirmoineen. Vasemmisto voisi ajaa kansalaisten asiaa, jos ei olisi niin pihalla kaikesta. Lintukoto? Öö, täsmentäisitkö linnun lajin? Korppikotka kenties?

Parametrit? Tuota, kauheasti kysymyksiä, joista avautuu puoli maailmankaikkeutta kustakin, mutta sanotaan nyt, että puoluepolitiikka on out, paitsi tietysti siten, että puolueet alkavat vaikuttaa järjestäytyneeltä rikollisuudelta ja kansalaisten ”valtuutuksin” operoivilta jengeiltä. Tämä riittänee tästä?

 

Kerro seuraavasta Dokumenttiprojektin näyttämästä elokuvasta, jonka olet myös kääntänyt. Uskotko dokumentin väittämiin itse? Miksi ihmisten kannattaisi tulla paikalle katsomaan tuo elokuva?

Dokumenttiprojekti uuden näkemyksen järjestämän tilaisuuden yleisöä ravintola Koulussa

Seuraavat näytettävät elokuvat ovat 9/11 ja WTC: jäljet kertovat (Blueprint for Truth) ja Hacking Democracymustahattujen ääntenlaskentaa.

Uskonko väitteisiin? Arkkitehtien ja insinöörien totuusliikkeen tekemässä elokuvassa on esitetty riittävä tekninen näyttö siitä, että WTC-tornit räjäytettiin, joten katsojan on käytännössä hyväksyttävä ajatus siitä, että lentokoneet lennettiin päin torneja pelkästään siksi, että viralliselle 9/11-tarinalle saadaan edes jotain kantavuutta. Blackboxvoting.org:n vaalipetoselokuvassa taas on selkeästi osoitettu, miten (tarkoituksellisen?) haavoittuvia sähköiset äänestyslaitteet ovat, ja miten niiden haavoittuvuudet sopivat turhan hyvin yhteen USA:n vaaleissa sattuneiden epäselvyyksien kanssa. Katsoja saa riittävän järkeviin johtopäätöksiin tarvittavat tiedot kummassakin tapauksessa. Kaikkihan voidaan nykyään väärentää, mutta tunnetut tosiasiat sopivat kummassakin tapauksessa reilusti paremmin dokumenttien esittämiin näkemyksiin kuin virallisiin, joten oma kantani on tällä hetkellä dokumenttien mukainen. Suomen sähköisen äänestämisen suunnitelma elää muuten yhä, mistä olen huolestunut. ”Helppo” äänestäminen voi taata nyt vallassa oleville ikuiset mahdollisuudet pysyä vallassa, todellisesta äänestystuloksesta riippumatta.

Mikäli haluaa valistaa itseään sellaisella, mitä ei muualta näe, kannattaa tulla. Aiheina olevat tapahtumat koskettavat myös meitä, riippumatta siitä, olemmeko juuri nyt kiinnostuneita vai emme.

 

Mikäli haluaa valistaa itseään sellaisella, mitä ei muualta näe, kannattaa tulla. Aiheina olevat tapahtumat koskettavat myös meitä, riippumatta siitä, olemmeko juuri nyt kiinnostuneita vai emme.

Mikäli olin huomaavinani tammikuussa, MOT-ohjelmassa oli pieni raapaisu Suomen vaaliepäselvyyksistäkin. Joten liki liippaa. Ja jos ministerit hyväksyvät sähköisen äänestämisen, olemme suoraan Hacking Democracy -elokuvan sinunkaan-ääntäsi-ei-lasketa-maailmassa.

 

Mikä dokumenttiprojektin tähän asti näyttämistä elokuvista on ollut mielestäsi tavalla tai toisella tärkein? Vai ovatko ne kaikki tietyllä oleellisella tavalla kietoutuneet yhteen?

Ne ovat kaikki tärkeitä, omalla alueellaan. Jos elokuvista pitää löytää yhteinen nimittäjä, niin se lienee, että omissa kabineteissaan hääräävä valtaeliitti on yhdessä suurfirmojen kanssa ylittämässä rajan, jolloin niiden on pakko yrittää ylläpitää velkarahalla, rajattomalla ahneudella, edellisten vaatimalla petollisuudella, valehtelulla, vaikenemisella ja sensuroinnilla saavuttamaansa valta-asemaa, katkeraan loppuun saakka. Toivottavasti filosofialtaan, arvoiltaan ja otteiltaan hyvät ihmiset saavat pantua stopin touhulle, ennen kuin on liian myöhäistä. Rahan ja velan osuutta tässä ei voi aliarvoida. Velkarahasta kertovia dokumentteja on saatava lisää, yhdessä sellaisten tiedotustilaisuuksien kanssa, jonka Ville Iivarinen veti Raha on velkaa -esityksessä.

 

Onko useiden eri tunnettujen salaliittoaiheiden takana yhtenäinen laaja Uuden maailmanjärjestyksen (New World Order) suunnitelma, kuten mm. Alex Jones tuntuu ajattelevan? Vai näkeekö Jones liikaa yhdenmukaisuutta ja intentionaalisuutta hirveässä määrässä asioita, jotka eivät välttämättä liity suoraan mitenkään toisiinsa?

Voi olla, että AJ on tullut jo neuroottiseksikin, mutta on myös muistettava, että koko mössön pyörittämiseen ei ylätasolla osallistu kovinkaan suurta joukkoa, ja että kyseisen joukon vaikuttimet ovat toisiinsa kietoutuneita, esimerkiksi velkarahan kautta. Tästä seuraa, että joukko toimii yhdenmukaisesti. He tarvitsevat toisiaan. Juoksupojat ja välitason virkakoneisto ei välttämättä ole kovinkaan tietoinen tilanteesta, vaikkakin ne muodostavat aina niin hyödyllisen käsikassaran valtaeliitille. Mutta niin yhtenäistä ihmisryhmää on vaikea kuvitella, että suppeanakin se pystyisi täysin järjestelmällisesti suunnittelemaan kaiken etukäteen. Tosin, totuus saattaa olla luuloa ja kuvitelmaa raadollisempi tässäkin – ja joka tapauksessa, suuri määrä samansuuntaista toimintaa ei enää eroa lopputulokseltaan salaliitosta, vaikkei olisi niin järjestelmällisesti suunniteltuakaan. Kumman hyvin vain näyttäisi korporatiivismi voivan, ja päivä päivältä pulleammin. Suurfirmoista ja hallinnoista on muotoutumassa suuri musta aukko, joka kasvaa jo omalla painollaan, imien sisäänsä yhä lisää ja lisää.

 

Mitä ajattelet Alex Jonesista noin ylipäätään? Ketkä salaliittoteoreetikot tai aihepiiriä tavalla tai toisella sivuavat tahot ovat tehneet sinuun suurimman vaikutuksen?

Tiedän kyllä, että AJ on ristiriitainen persoona. Toistaiseksi olen sillä kannalla, että AJ on vilpittömästi totuusliikken puolella ja ajaa sen asiaa, vaikkakin omalla tavallaan. Hän on megafonitoimittaja, mutta sanottakoon hänen tyylistään mitä hyvänsä, hänenlaisiaan tarvitaan. Minusta jokainen, joka voi valistaa tavallisia kansalaisia palasella olennaista informaatiota, on tärkeä. AJ on lisännyt palapeliin palasia vaikka millä mitalla.

 

Minkälaisiin salaliittoteorioihin yleisesti ottaen itse uskot, minkälaisiin taas et? Missä menee raja?

Koska pimeä valtaeliitti on niin yhteenkietoutunut suurbisneksen kanssa, on vaikeaa ajatella maanpäällistä salaliittoa, joka ei periaatteessa olisi mahdollinen. Nibirun ja onton Maan muinaisten humanoidien jutut ovat sitten asia erikseen… Mutta periaatteessa ahneuden, psykopatian, vallanhimon ja velkarahanhimon ryydittämillä, toisistaan riippuvilla pikku klikeillä on kaikki syyt ja keinot muodostaa erilaisia salaliittoja tai kartelleja asemansa ja tulonlähteidensä säilyttämiseksi. 9/11-tapauksen tunnen luultavasti parhaiten, ja totuus siitä on minusta selkeästi erilainen kuin mitä virallinen tarina kertoo. Niin kauan kuin syylliset saavat pidettyä rivinsä koossa, on turha koettaa arvailla tarkemmin. Useat muut tapaukset lähihistoriassa tuoksuvat palaneelta: sikainfluenssa (lääketeollisuuden vedätys), hiilidioksidin aiheuttama ilmaston nopea ja tuhoisa lämpeneminen (vallankäytöllinen instrumentti ja “vihreän päästötalouden” rahastussampo), terrorisminvastainen sota (sotilaallis-hegemoniallinen, vallankäytöllinen instrumentti ja energian ryöstämisen motivoima vedätys, joka loppuu, kun Osama bin Ladenin on kuoltava ”uudestaan”)… pienempiä on varmasti vaikka millä mitalla, alkaen sähkölamppujen palamisajan lyhentämisestä (ahneus ja velkaraha, pakotettu ”talouskasvu”).

 

Millaisia tulevaisuudennäkymiä, kehitysvisioita näet Dokumenttiprojektille?

Olisi hienoa saada resursseja ruveta tekemään itse dokumentteja, olla vaikka Suomen Alex Jones :-) Suomi-näkemys eri aiheista olisi enemmän kuin toivottava.

 

Millaisia tulevaisuudennäkymiä näet maailmalle ylipäätään? Ollaanko menossa ojasta allikkoon?

Ilmeisesti on mentävä jälleen pohjamutien kautta, ennen kuin tietoisuus itsevaltaiseksi muuttuneesta ja ulkoparlamentaaristen voimien talutusnuorassa rämpivästä virkakoneistoista, liian suuriksi paisuneista ylikansallisista yrityksistä ja joka puolella loisivasta velkarahataloudesta saa aikaan niin laajan EI-aallon, että hommalle tulee stoppi. Toivottavasti kansalaiset havahtuvat ja vaihtavat ensi kuun vaaleissa tämänhetkiset “edustajansa” sellaisiin, jotka oikeasti ajattelevat kansalaistensa parasta, myös paineen alla.

Eläkeikiä ollaan nostamassa, jotta pankeille saadaan lisää turhaa velkarahaa, virkamiesvaltaan kaavaillaan laajennuksia, ja esim. uusi pakkokeinolaki (vai sanoisinko vakoilulaki) veisi meidät jälleen askelen lähemmäs DDR:ää, sikainfluenssapyykki ja pakkohoitolakisotku ovat pesemättä, ydinvoiman lisärakennuspäätös ryhmäkuripäätöksineen on suoraa petturuutta, valtion taloudessa velka on ainoa, joka voi paksusti, ja antaa siten pankkiireille valtavan potentiaalisen määräysvallan maan asioista, EU:ssa on itsevaltaisesti valittu johto, joka suunnittelee kaikenlaista poikkeustila- ja poliisivaltiopaskaa, kansalaisten kyykyttäminen KELA:n ja sossun tiskeillä on arkea, YK:n agenda 21:tä ei olla millään tavoin kuoppaamassa, luontaistuotteet ja yrtit ollaan kieltämässä, syövän parantamista ei sallita, vitamiinitasomme kiinnostavat hallintokoneistoamme myös, hyökkäyssotia käyvä USA saa kuulemma harjoitella Lapissa täysin avoimesti, suomalaiset juoksevat samaisen maan sotilaiden perässä toisessa maassa, jonka ihmisillä ei ole hajuakaan, miksi vieraat sotilaat tulevat heidän mailleen reuhomaan, ympäristö kemikalisoituu… äh, laskekaa itse aluksi, mitä noista nyt jo tulee. Siinä meille “suuntaa”.

 

Flunssakausi oli täällä taas. Otitko sikainfluenssarokotteen?

Hah, en taida kuulua ”riskiryhmään”. Ei maar, no en takuulla ottanut!

 

Lopuksi vielä Mesikämmenen vakiokysymys haastateltavilleen: mikä tekee sinut onnelliseksi?

Kissa. Kesämökki. Nukkuminen. Sade ja ukkonen. Se, ettei tarvitse pelätä. Taide. Elokuvat. DUN. Dekkarit. Kiireettömyys. Ystävät. Kemut. Mauno Paajanen ja yläkerran psyko. Onhan näitä vielä.

 

Kiitos, Olli, haastattelusta!

Read Full Post »

Suomen lehdistä ehkä erityisesti Iltalehti ja Helsingin Sanomat ovat ottaneet viime aikoina Zeitgeist-liikkeen varsin mielenkiintoisella tavalla hampaisiinsa. Homma lähti siitä, kun Pudotus-nimisessä tv-ohjelmassa mukana oleva “Munamies” eli Riku Nieminen huomattiin Zeitgeist-liikkeen aktiiviksi. Siitäkös riemu alkoi. Juttuja aiheesta alkoi ropista: “Munamies ja luurangot kaapissa”, “Munamiehen taustalla outo kultti”, “Lukijat tyrmäävät Munamies-näyttelijän lahkon”, ja sokerina pohjalla näistä jutuista lyömättömin: “Z – hän hourailee”. Lukijoille tehtiin seuraavan tyyppisiä kyselyjä ilman, että Zeitgeist-liikettä oltiin edes kunnolla heille esitelty: “Onko Zeitgeist mielestäsi huuhaata?”, “Mitä mieltä olet Zeitgeist-kultista?” Jokainen jolla on aivot päässään ja tietää edes vähän mistä Zeitgeist-liikkeessä on kyse, tietää, että Zeitgeist-liikkeen kutsuminen kultiksi tai lahkoksi on yhtä järkevää kuin jos joltain mallikansalaiselta kysyttäisiin tv-kameroiden edessä: “vieläkö pahoinpitelet puolisoasi?” Kysymys on lähtökohtaisesti absurdi.

Mitä “luurankoja” siinä on henkilöllä kaapissa, jos hän on mukana Zeitgeist-liikkeessä? Zeitgeist-liikkeessä ei ole mitään rikollista tai muutenkaan nähdäkseni moraalisesti arveluttavaa, siinä ymmärtääkseni hahmotetaan mitä on olla ihminen, mitkä tekijät meitä ihmisinä muovaavat, mikä tässä paletissa on nykyisellään pielessä, ja miten asiat voisivat olla paremmin – kuulostaapa pahalta luurangolta kaapissa kuulua tällaiseen liikkeeseen! “Kultti?” “Lahko?” “…joka on Munamiehen takana?” Siis tuota, nämä termit ja sanavalinnat nyt eivät ollenkaan sovi Zeitgeistin tai Munamiehen yhteyteen. Zeitgeist kun ei ole uskonnollinen liike alkuunkaan. Eikä liike edes analogisesti muistuta mitään uskonnollista liikettä, saati jotain aivopesuryhmää, tms. aivot-narikkaan toimintaa. Eikä Zeitgeist “ole Munamiehen takana”, ikään kuin jonkinlaisena takapiruna joka olisi luonut koko hahmon jotain epäilyttävää agendaa varten. Vastasinkin Iltalehden älyvapaaseen kysymykseen “Onko Zeitgeist mielestäsi huuhaata?” kommentilla: Jos Zeitgeist on “kultti”, niin mikä ihme on se porukka, joka Arkadianmäellä säännöllisesti kokoontuu? Sen ajama “maan tapa” uskomattomine kuvioineen alkaa kultti-kontekstissa (jos tätä termiä halutaan käyttää) olla jo kuin kovan luokan skientologiaa. Ja pakko heittää vielä tämäkin: “Kultti” sopii Zeitgeistin yhteydessä puhuttaessa yhtä hyvin suuhun kuin “laatujournalismi” puhuttaessa maamme iltapäivälehdistä tai vaikkapa Hesarista.

Oli alusta asti aivan selvää, että lehdet tarkoituksella koettivat mustamaalata Zeitgeist-liikettä. Itse ryhmän ajamiin ajatuksiin ei keskitytty lehtijutuissa oikeastaan mitenkään, niihin viitattiin vain hyvin epämääräisesti, jotta päästiin saman tien leimaamaan Zeitgeist-aktiiveja milloin minkäkinlaisiksi kyseenalaisiksi hihhuleiksi. Viesti oli täysin selvä: näiden ajatuksia ei voi kukaan täysjärkinen kannattaa, sillä näiden ajatuksien voi nähdä heijastelevan jopa skitsofreniaa (yllättävää kyllä, Iltalehden kyselyyn “Onko Zeitgeist huuhaata?” vastasi massiivisen mustamaalaamisen jälkeen vain 56% kyllä ja 44% ei).

Kaikkein huimimpaan loanheittoon ylsi Helsingin Sanomiin “Z – hän hourailee” jutun kirjoittanut Ville Similä. Artikkelissa Similä kirjoitti mm. Näin:

“Zeitgeist on kerännyt valtavan seuraajajoukon hourupäisimmällä teorialla sitten skientologian”.

“Newyorkilainen Peter Joseph julkaisi vuonna 2007 internetissä omakustanne-elokuvan Zeitgeist. Se on dokumentiksi naamioitu foliohattupäinen sienitrippi, jossa “osoitetaan”, kuinka WTC-salaliittoteoriat liittyvät egyptiläisiin jumaliin ja pankkijärjestelmään, tai jotain.”

“Kakkososa Zeitgeist: Addendum (2008) perustuu “paljastukselle”, jonka mukaan raha on velkaa ja siten keskuspankit “luovat rahaa tyhjästä”.

“Zeitgeist on ajankohtainen siksikin, että elokuvat kuuluivat Arizonassa tammikuun alussa kuusi ihmistä ampuneen Jared Loughnerin innoittajiin”.

“Zeitgeistien sisäiset ristiriidat ovat kuitenkin niin massiivisia, ettei niitä voi sanoa kuin skitsofreenisiksi”.

Kukahan tässä oikein hourailee? Mielestäni kaiken yllä mainitun kaltainen pahimman luokan mustamaalaus ja loanheitto ilman edes minkäänlaista kunnon yritystä perustalla näitä näkemyksiä on hourailua, ja törkeää sellaista, jos mikä. Miten ihmeessä Similä oikein yhdistää Zeitgeist-liikkeen Skientologiaan? Nämä ryhmäthän ovat monilta osin kuin yö ja päivä aatteiltaan. Suurin yhtäläisyys lienee siinä, että molemmissa sanotaan arvostettavan tiedettä korkealle, mutta siihen se sitten taitaa jäädäkin. Similän antama ensimmäisen Zeitgeist-elokuvan kritiikki on sen verran hulvaton “tai jotain”-loppukaneetteineen, että kirjoittajan asenne tulee kyllä peittelemättä esiin, jos jokin. Arizonassa riehuneeseen ampujaan Zeitgeistin yhdistäminen on yhtä järkevää kuin olisi ollut hänen yhdistäminen vaikka Simpsonit-tv -sarjan katsomiseen. Ampuja oli nähnyt jonkun Zeitgeist-elokuvan, muttei ollut mitenkään Zeitgeist-aktiivi tms., ja tästä oltiin sitten kuitenkin nostettu suuri meteli joissain Rush Limbaughin kaltaisten amerikkalaisten radio-ohjelmien puitteissa, puhtaasti mustamaalausmielessä. Ja mitä rahaan tulee, niin raha on nykyisessä rahajärjestelmässämme velkaa, ellen sitten ole aivan hakoteilla (Similän mielestä tässä asiassa hakoteilla ovat myös Talousdemokratia ry. ja Markku Uusipaavalniemi, joten taidanpa sitten olla minäkin). Zeitgeist-liikkeen sisäiset ristiriidat kertovat skitsofreniasta? No jopas nyt jotain. Koko Similän juttu on ennen kaikkea tätä samaa peittelemättömän Z-inhonsa kuorrutusta, kuten on jo tullut huomioitua. Zeitgeist-liikkeen ajatuksia ei tarvitse koettaa ymmärtää, ne ovat selvästi Similän mielestä yksinkertaisesti ja ennen kaikkea aivan uskomattoman syvältä sieltä minne aurinko ei tasan tarkkaan paista.

Jos luulitte, että olen Zeitgeist-aktiivi, niin väärässä olitte. En ole. Jaan Similän kanssa jopa sen näkemyksen, että ensimmäinen Zeitgeist-elokuva ei ole mikään maailman parhain elokuva. En pitänyt tavasta, jossa elokuvan eri kappaleet oli hyvin väljällä tavalla nivottu yhteen. Yksittäisinä kappaleinaan elokuvan osat olivat mielestäni “ihan ok”, ajatuksienherättelymateriaalina. Toinen Zeitgeist elokuva Addendum olikin sitten positiivinen yllätys parempaan. Vaikka en kaikesta elokuvassa esitetystä ollut tai ole edelleenkään samaa mieltä, antoi se mielestäni varsin paljon hyödyllistä peilipintaa omalle ajattelulle, ja sellaisena se oli minusta varsin hyödyllinen. Uusin Zeitgeist-elokuva, Moving forward oli mielestäni jälleen parempi kuin edeltäjänsä. En taaskaan ole samaa mieltä kaikesta elokuvassa esitetystä, mutta jälleen elokuva tarjosi minusta erittäin tärkeiden asioiden suhteen arvokkaan peilipinnan omien ajatusten hahmottamiselle. Ei tällaisia dokumentteja maailmassa liikaa ole. Eikä kaikesta tarvitse olla tismalleen samaa mieltä, jotta voisi arvostaa jotain juttua ja nähdä siinä jotain hyvää ja tarpeellista. Similän mielestä tällainen julkea vallitsevan länsimaisen järjestelmän kyseenalaistaminen lähentelee ilmeisesti jonkin sortin ajatusrikosta. Vaikka kyllä tietysti olisikin parempi, että tällaisen Zeitgeist-elokuvan sijaan olisi tehty vaikka 40 tyypillistä Hollywood-viihdepläjäystä. Niitä katselevat kunnon kansalaiset, ei mitkään sienitrippailevat pseudokommari salaliittoteoriahörhöt joilla on vähintään latentti skitsofrenia.

Nähdäkseni Zeitgeist-elokuvat pyrkivät luomaan hyvin laajalla otteella näkemystä siihen, mitä on olla ihminen, mitä kautta ihminen muovautuu sellaiseksi kuin muovautuu, ja mikä tässä paletissa nykyisellään ei ole terveellä pohjalla. Kautta tämän laajan katsauksen on kaiken taustalla tietynlainen vahva inhimillinen arvopohja ja visio, tai kutsutaan sitä vaikka unelmaksi paremmasta maailmasta. En ymmärrä, miksi kukaan, kuka tämän yksinkertaisen peruslähtökohdan on Zeitgeist-liikkeestä huomannut, alkaisi hyökätä liikkeen kimppuun sellaisella loskalingolla, kuin mitä maamme lehdistössä on viime aikoina nähty. Jos joku yrittää kehittää jonkinlaista yleistä kokonaiskuvaa ihmisenä olemisesta, maailman tilasta, ja paremmasta suunnasta niin laajalla pensselillä kuin Zeitgeist-elokuvissa tehdään, on aivan selvää, että kritiikin paikkaa löytyy helpostikin. Mutta tuntuu kummalta, jos näiden elokuvien perimmäiset teemat unohtuvat sitä kritiikkia antaessa, ja jos se “kritiikki” on pelkästään emotionaalisen inhoreaktion kaltaista loanheittoa. Noinko paljon teitä siellä iltapäivälehdistössä ja Helsingin Sanomissa sattuu, kun joku arvostelee länsimaisen kapitalismin ja elämäntavan pinnallisempia ja kurjempia puolia, ja oikeasti pohtii todella tärkeitä teemoja? Minä kun luulin, että kriittinen ajattelu oli Suomessa yleisesti ottaen ihan ok, jos ei nyt sentään yleisesti arvostettua. Ei ilmeisesti saisi antaa liikaa ajatuksen lentää siitä, miten maailma voisi olla parempi paikka, miten asiat voisivat olla toisin. Eikä varsinkaan näinä aikoina, jolloin vaikka tässä uusimmassa Zeitgeist-elokuvassa käsitellyt teemat ovat polttavan ajankohtaisia, globaalisti. Minusta olisi kyllä hienoa, jos joskus kirjoittaisitte samalla vimmalla vaikka näistä vallassa olevista omista päättäjistämme ja heidän korruptioistaan ja touhuistaan “maan tavan mukaisesti”, joka määritelmällisesti täyttää järjestäytyneen rikollisuuden merkit. Siinä olisi mielestäni ihan oikeasti jo vähän kyrsiintyneemmänkin journalistisen sivalluksen paikkaa, monen monta kertaa vieläpä. Mutta se ei taida olla sopivaa. Se olisi ehkä jo liian pahaa hourailua? Minua kyllä hieman mietityttää, mikä Similää ja Iltalehden toimittajia  oikein rassaa, eikö vanhempanne antaneet teidän olla nuorina hippejä vai mistä tämä emotionaalinen angstaus paremmasta maailmasta visioivia ihmisiä kohtaan oikein nousee?

Uusinta Zeitgeist-elokuvaa mainostettiin sen mainosjulisteessa “vuoden tärkeimpänä elokuvana”. En tiedä, tuleeko se olemaan mielestäni kaikista mahdollisista vuoden aikana näkemistäni elokuvista se tärkein, mutta ihan vahvoilla se lienee jonnekin top 10:een. Siitä olen aivan varma, että se tulee omissa kirjoissani pesemään vähintään 99% kaikista mainstream-elokuvista, mitä maamme suurissa elokuvateattereissa tullaan vuoden aikana pyörittämään. Kun siis puhutaan elokuvan tärkeydestä.

Vähän luulen, että jos Zeitgeist-liike on Iltalehden ja Helsingin Sanomien mukaan sienitrippimäinen, täysin tärähtäneiden ihmisten suosima hörhöutopian linnake, johon eivät normaalit kunnon suomalaiset hurahda, niin joku John Lennonin kaltainen Imagine-kappaleen laulaja on maailmanrauhan kannalta teidän mielestänne vaarallinen kaheli vielä haudan takaakin. Siis kyllähän tällainen mitä-jos-miettiminen ja visiointi on kamalaa. Siitä pitää nostaa meteli ja pistää neohipeiltä luulot pois. Kunnon kansalainen ei kyseenalaista mitään, mikä on vallalla oleva normi. Kunnon kansalainen ei kyseenalaista auktoriteetteja, eikä hän unelmoi mistään paremmasta.

No mutta. Otetaan silti tähän loppuun sitaatti, joka oli myös viimeisimmän Zeitgeist, Moving forward -elokuvan alussa. Siihen on mielestäni hyvä lopettaa tämä posti.

Never doubt that a small group of thoughtful, commited citizens can change the world. Indeed, it is the only thing that ever has – Margaret Mead

Read Full Post »

En oikein tiedä, mitä Wikileaksistä viime kädessä ajattelisin. Periaatteessa se, mitä Wikileaks sanoo tekevänsä, on minusta esimerkillistä ja arvokasta, mutta en ole täysin varma siitä, onko Wikileaksilla ns. puhtaat jauhot pussissa.

Aiemmat Wikileaksin vuodot eivät ole olleet mitenkään merkittäviä eikä niillä juuri ole ollut käytännön merkitystä. Ne ovat lähinnä kertoneet asioita, jotka ovat olleet jo valmiiksi hyvin asioita seuraavien tiedossa. Tästä on tullut mieleeni, josko kyseessä olisi virallisten tahojen operaatio siihen tyyliin, kuin mistä Michael D. Morrissey on kirjoittanut teoksessaan The Transparent Conspiracy. Lyhykäisyydessään teoksen idea on se, että virallisille tahoille on hyödyllistä, että valtaväestölle “vuodetaan” joitain “paljastuksia” merkittävistä kulissien takana tapahtuneista ja tapahtuvista kuvioista, koska näin valtaapitävät tahot saavat pidettyä kaikenlaiset dissidentit paremmin toivotuilla tavoilla hihnassa. “Parhaimmillaan” tämä tarkoittaa sitä, että virallisia totuuksia epäilevät ja virallisten totuuksien suhteen totuudenmukaisuutta, oikeutta, demokratiaa ja mitä ikinä vaativat ihmiset saadaan mekastamaan enemmän valtaapitävien haluamalla tavalla. Kuvaan kuuluu myös se, että näihin establishmentille kriittisiin vaihtoehtoliikehdintöihin solutetaan virallisten tahojen “aktivisteja”. Viimeksimainitussa ei ole tietenkään mitään uutta, kuten vaikkapa NATO:n operaatio Gladio on osoittanut.

Tällaisesta seuraa pari asiaa. Rumat kokonaiskuvat saadaan kenties pysymään paremmin hämärässä ja jossain vaiheessa suurin osa ihmisiä saadaan tuntemaan, että kapinointi ja totuuden vaatiminen “ei auta mitään” – kaikki pysyy sellaisena kuin ennenkin, ja sen seurauksena ihmiset sitten “luovuttavat” ja tulevat välinpitämättömimmiksi. Esimerkkeinä tällaisista läpinäkyvistä salaliitoista Morrissey antaa kirjassaan Kennedyn salamurhan ja syyskuun 11. tapahtumat. Kaiken niistä jo tiedetyn perusteella vain aniharva täysjärkinen enää uskoo näiden tapahtumien viralliseen selitykseen (katso syyskuun 11. iskujen suhteen kymmenosainen postini Mitä todella tapahtui?). Mutta syyllisiä ei ole saatu kiinni, ei tuomittua, ja asiat ovat epäilyttävästi sittemmin kehittyneet suuntiin, jotka antavat ymmärtää, että virallisten totuuksien epäilijät ovat olleet enemmän tai vähemmän oikeassa epäilyjensä ja kysymystensä suhteen.

Usein kysymys Cui bono? (kuka hyötyy?) ja ohjenuora “seuraa rahaa” antavat hyvät johtolangat totuuden suhteen. Niitä kannattaa tietysti miettiä tässä Wikileaksinkin tapauksessa. Vaihtoehtomediassa on aika paljon pohdittukin, onko Wikileaks oikeasti CIA:n operaatio edellämainitussa mielessä. Asian suhteen kannattaa kuunnella vaikkapa Webster Tarpleyn ajatuksia asiasta (“Is Wikileaks a CIA operation?” osa 1, osa 2 ja osa 3). Vaikka viimeaikaiset Wikileaksin vuodot ovat olleet merkittävämpiä kuin aikaisemmat, on minua kummastuttanut kuitenkin mm. se, että niissä ei ole ollut mainintaakaan Israelista. Tähän mennessä uusinta vuotokakkua on tosin käyty läpi vasta pieni siivu, joten asiaan saattaa vielä tulla muutos Israelia koskevien tietojen suhteen. En tosin ihmettele, jos ei tule. Toinen seikka, mikä minua Wikileaksissa epäilyttää, on sen perustajan Julian Assangen kategorinen 9/11-Totuusliikkeen lyttääminen. Jokin tässä haisee, vaikka Wikileaksin idea tuntuu hyvältä.

 

Osatotuuksien kertominen täyden totuuden sijaan on erittäin tehokas tapa valehdella.

Morrisseyn kirjassaan esittämä idea “läpinäkyvistä salaliitoista”, valtaapitävien tarkoituksella tekemistä valituista vuodoista, joihin dissidentit sitten saavat koko vimmalla pureutua ja kuluttaa energiaansa, on ajattelemisen arvoinen. Nykymaailmassa asioista uutisointi ja keskustelu ei ole enää toviin ollut sanomalehtien, television ja radion monopolia, kiitos internetin. Maailmassa, jossa yhä harvemmat uskovat valtavirran uutisiin ja virallisiin selityksiin, ja etsivät tietoa asioista vaihtoehtoisimmista lähteistä, voi Wikileaksin kaltainen “paljastuksia” antava taho olla tehokas väline joillekin valtaapitäville suurten joukkojen ohjailussa. Osatotuuksien kertominen täyden totuuden sijaan on erittäin tehokas tapa valehdella. Tämän tietävät kaikki varmasti jo ihan arkisista kokemuksistaan, ilman että olisi propagandaan yleisesti, tai CIA:n harjoittamaan propagandaan erityisesti, sen enempää tullut perehdyttyä. Valtaapitävät Wikileaksia mahdollisesti työvälineenään käyttävät tahot saattavat myös ajatella, että on aika sama, vaikka esim. Yhdysvalloissa syyskuun 11. iskuja laitettaisiin tutkimaan uusi komissio – niin kauan kuin nykyinen rahajärjestelmä pyörittää maailmaa, tulee valtaapitävien kannalta valta lopulta kuitenkin edelleen pysymään heillä.

Niin tai näin, minun puolestani Wikileaks saisi vuotaa Tiitisen listan.

 

 

 

Read Full Post »

MIKSI UUSI SELVITYS SYYSKUUN 11. PÄIVÄN TAPAHTUMISTA ON TARPEEN?

Syyskuun 11. päivän tapahtumista tarvitaan uusi, aidosti mahdollisimman puolueeton selvitys useammastakin syystä.

Ensimmäinen niistä on se, että sellaista haluaa huomattava määrä ihmisiä, niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin maailmassa. New York Timesin ja CBS:n vuonna 2006 tekemässä kyselyssä 28% amerikkalaisista uskoi, että Bushin hallinto valehteli Irakin lisäksi myös syyskuun 11. tapahtumista. Time Magazine tekemän kyselyn mukaan vuonna 2006 36% amerikkalaisista pitivät ”hyvin todennäköisenä” tai ”melko todennäköisenä”, että heidän hallintonsa jäsenet joko sallivat iskujen tapahtua tai tekivät iskut itse”. Myöskin vuonna 2006 tehdyn Scripps Howard News Servicen kyselyn mukaan 16% amerikkalaisista piti ”hyvin todennäköisenä” tai ”melko todennäköisenä”, että ”kaksoistornien sortuminen New Yorkissa tapahtui salaa näihin rakennuksiin laitetuilla räjähteillä”. Vuoden 2007 Zogby Poll kertoi, että ”51% amerikkalaisista haluaa kongressin tutkivan presidentin ja varapresidentin suhteen syyskuun 11. päivän tapahtumiin”. Vuotta aiemmin, 2006, Zogby Pollin mukaan 45% amerikkalaisista halusi uuden riippumattoman tutkimuksen terrori-iskuista, ja 42% piti 9/11-komission raporttia totuuden peittelynä. Nämä prosentit perustuvat moniin tässäkin artikkelissa (katso tämän artikkelin aiemmat osat) esitettyihin virallista tarinaa epäileviin kysymyksiin, jotka ovat vakavia ja joiden kysyminen on massiivisen todistusaineiston valossa hyvin perusteltua. Viralliselle tarinalle kriittisten ihmisten ja 9/11-Totuusliikkeen kannatus kasvaakin vuosi vuodelta.

Toinen syy on siinä vanhassa totuudessa, että jos historiassa tehdyistä virheistä ja petoksista ei opita, sellaisilla asioilla on suurempi todennäköisyys toistua. Samalla koko länsimaisen oikeuskäytännön uskottavuus kärsii, jos todellisia syyllisiä merkittävistä rikoksista ei laiteta teoistaan lain eteen vastuuseen. Jos syyskuun 11. virallinen tarina perustuu valheisiin, kuten huomattava osa ihmisistä uskoo, pitäisi hyvin monen tuon päivän tapahtumista seuranneen asian mennä aivan uuteen valoon ja harkintaan (kts. tämän tiimoilta tämän artikkelin osa 9/10). Ja jos kaikkien näiden virallista tarinaa epäilevien ja uutta tutkimusta vaativien äänet onnistutaan vaientamaan, voi ehkä alkaa miettiä sitä, elämmekö demokratiassa nykyään ensinkään.

Oman epäilyttävän varjonsa asiaan luo oikeustoimien osalta päivän asiaan sekin, että kukaan tuona päivänä massiivisesti virantoimituksessaan epäonnistunut henkilö ei ole saanut minkäänlaisia sanktioita päivän tapahtumien vuoksi. Päinvastoin. Monia syyskuun 11. päivänä tehtävissään epäonnistuita on palkittu eri tavoin, mm. korkeampiin virkoihin nimittäen, ja heitä laitettiin tapahtuman jälkeen huomattaviin Yhdysvaltojen ulko- ja sisäpolitiikkaan vaikuttaviin asemiin. Jokainen, joka on vähääkään tarkemmin perehtynyt siihen, mitä syyskuun 11. tapahtui, ei voi olla huomaamatta, että laajemmassa tapahtumien kuvassa on aivan liikaa suuri määrä huomattavia ”sattumia”, jotka laittavat virallisen tarinan tapahtumista äärettömän epäilyttävään valoon.

Myöskään ensimmäistäkään syyskuun 11. iskujen väitettyä tekijää ei ole tuomittu oikeudessa. Todisteita iskujen suhteen ei ole siis oikeudessa osoitettu todeksi. Tosia on, että lähes kaikki iskuihin liittyvä aineisto on luokiteltu salaiseksi eikä luotettavaa, puolueetonta tutkimusta asiasta ole tehty. Se, että Yhdysvaltojen puheet Irakin joukkotuhoaseista Irakiin hyökkäämisen syynä osoittautui myöhemmin karkeaksi valheeksi, ei varmasti vähennä epämääräistä ja epäilyttävää auraa, joka liittyy syyskuun iskujen olemattomaan tutkimiseen, siihen liittyvien tietojen salaamiseen ja tapahtumien virallisen version uskottavuusongelmiin. Samaa voi sanoa siitä, että monet amerikkalaisviranomaiset presidentti George W. Bushian myöten ovat myöhemmin sanoneet, ettei bin Laden olekkaan tärkeä. Asevoimien komentaja Richard Myers meni tässä niinkin pitkälle, että sanoi, “ettei päämääränä ole koskaan edes ollut saada bin Ladenia kiinni “. Miksi ihmeessä, jos bin Laden oli viime kädessä iskujen takana? Jokin tässä ei täsmää.

Jotkut Yhdysvaltain kongressin jäsenet, Bushin aikaisen hallinnon jäsenet, ja Yhdysvaltain valtamedian edustajat ovat jo suorastaan lupailleet ”toista 9/11”:ta epämääräisten perusteiden pohjalta. Joissain näissä epämääräisissä pelonlietsomisissa on arveltu ”9/11:n kalpenevan seuraavan iskun rinnalla”, jonka on vihjailtu saattavan olla jopa ydinaseella tehty. Jos virallinen totuus syyskuun 11. päivän tapahtumista ei vastaa todellisuutta, ja tuota päivää käytettiin hyväksi joidenkin päämäärien saavuttamiseen, voi vain arvella, empisivätkö iskujen takana olleet tahot käyttää samaa pelon ja terrorin keinoa toistamiseen.

Kukaan kovin järkevä ihminen ei halua tulla huijatuksi ja elää elämäänsä valheisiin pohjaten, joilla joku tai jotkut muut pyrkivät omiin kysenalaisiin päämääriinsä. Saman periaatteen luulisi pätevän myös kansallisilla tasoilla. Olisiko Suomessakin poliitikkojen ja muiden vaikuttajien alkaa olla aika rohkeammin katsoa todistusaineistoja syyskuun 11. päivän tapahtumista? (Jos liikkeellelähtö tässä tuntuu vaikealta, voi ottaa mallia vaikka näyttelijä Charlie Sheenistä, joka viime vuoden syyskuun iskujen vuosipäivänä lähestyi presidentti Obamaa muutamalla kysymyksellä aiheesta). Vai eikö meiltä vieläkään löydy tähän kykyä ja rohkeutta, lähes kymmenen vuoden jälkeen syyskuun 11. 2001 tapahtumista, ja jatkuvasti kasautuvien vakavien ja hyvin perusteltujen kysymysten edessä? Tekeeko selvä totuus meistä itseasiassa vielä jääräpäisempiä valheessa pitäytyjiä, kuten taannoinen tutkimus väitti? Olemmeko siirtyneet Neuvostoliiton kumartelusta Yhdysvaltojen kumartelemiseen?

Joku voi kysyä, että mitä tällainen syyskuun iskuista totuuden vaatiminen mitään hyödyttää? Miksi vaivata asialla päätään? Eikö olisi parempi ”vain nauttia elämästä” ja olla välittämättä aiheista, ”joille ei yksinkertaisesti mitään voi”. Tämänkaltainen ajattelu pitää mielestäni sisällään välinpitämättömyyteen sisältyvät typeryyden siemenet, joista sitten seuraa kaikenlaista vähemmän hyvää ja vaikka vain aidosti ”nautinnollistakin”. Tällainen välinpitämättömyys on mielestäni viime kädessä välinpitämättömyyttä jo itseä kohtaan ihmisenä, sitä, ettei kunnioita ja arvosta itseään ja itselleen läheisiä ihmisiä. Mielestäni kriittinen ajattelu on kansalaisvelvollisuus. Jos demokratiaa pidetään oikeasti hyvänä valtiomuotona, niin on muistettava, että se vaatii hyvin toimiakseen mm. sitä, että ihmiset aktiivisesti keskustelevat ja kyseenalaistavat erilaisia asioita, ovat jollain omalla tavallaan aktiivisia muuallakin kuin kotona neljän seinän sisällä valitessaan kanavia TV:n ääressä. Jos katsot muuten Suomen television Big Brother-ohjelmaa ja mietit, kuka talon asukas tulevana sunnuntaina putoaa pois, niin mietippä johonkin väliin sitäkin, että mikä yksityisyyden suojaamme liittyvä asia voisi meiltä seuraavaksi pudota tosielämän Big Brotherissa pois, ja kuka siinä pelissä voittaa?

En pidä ajatuksesta, että minua kusetetaan. En pidä siitä, jos minua kusetetaan vaikka ihmissuhteissa, koulutuksessa, työpaikalla. Laajemmin ja syvemmin tarkasteltuna, En pidä myöskään siitä, jos minua kusetetaan maailmankuvaani vaikuttavien asioiden tasolla. En halua elää kenenkään luomassa fiktiossa, jonka mukaan minun toivotaan ajattelevan ja toimivan, kuluttavan, äänestävän, mitä ikinä, jotta palvelisin joidenkin pienempien tai suurempien tahojen kyseenalaisia agendoja. En halua elää Orwellin 1984:ssä tai Huxleyn Uudessa uljaassa maailmassa. Vaikka uutta tutkimusta syyskuun iskuista ei tulisi aivan heti, tai koskaan, on sellaisen vaatiminen länsimaisessa demokratiassa ja oikeusjärjestelmässä asuvilta mielestäni jo lähtökohtaisesti aivan välttämätöntä. Se on mielestäni sellaista  jo itsen arvostamisen ja kunnioittamisen pohjalta ihmisenä. Tältä pohjalta ruohonjuuritasolta vaikka vain kouralliseenkin ihmisiä vaikuttaminen on mielestäni oleellista ja tärkeää. Siinä on pohjimmiltaan kyse monesta tärkeästä asiasta, mm. vapaudesta, niin pään ulko- kuin sisäpuolellakin.

Huomenna, syyskuun 11. päivänä jälleen ympäri maailmaa, aina New Yorkista Turkuun asti, järjestetään iskujen vuosipäivään liittyviä tilaisuuksia, televisioissa uusitaan ja lujitetaan kollektiiviseen tajuntaamme virallisen tarinan myyttiä (vaikka New Yorkissa mainoksena näytetään tätäkin), ja elämä jatkuu. Kuin ennenkin?

Jos tämän artikkelin osat, ja/tai muut asiat ovat saaneet sinut kiinnostumaan virallisen totuuden kyseenalaistavista näkemyksistä, voit oman asioiden penkomisesi lisäksi ehkä haluta puhua muiden kanssa, joita kiinnostavat nämä samat asiat ja niiden hyväksi toimiminen. Kiinnostuneille suosittelen niin 11syyskuu-sivuston toimintaryhmän keskustelulistalle hakeutumista, Dokumenttiprojekti: Uuden näkemyksen toimintaan osallistumista (Nettisivu löytyy täältä ja Facebook-sivu täältä), sekä Infosodan sivuston ja lähetyksien seuraamista.  Myös Talousdemokratian teemat sivuavat tämän artikkelin pohjamutia tärkeällä tavalla. Voit myös kysyä samoja kysymyksiä Suomen mukana olemisesta Afganistanissa kansanedustajiltamme, kuin mitä kirjailija Hannu Yli-Karjanmaa on esittänyt. Emme ehkä ihan heti saa poliitikoistamme ketään Japanin parlamentin jäsenen Yukihisa Fujitan kaltaista aktivistia, mutta meillä on oikeus esittää kansanedustajillemme kysymyksiä.  Näiden asioiden lisäksi “ihan vain” asioista keskusteleminen ihmisten kanssa ylipäätään on tärkeää. Kyse on viime kädessä niin sinun kuin sinulle läheisten ja rakkaiden vapaudesta ja onnellisuudesta – niin pään sisä kuin ulkopuolella, nyt ja tulevaisuudessa. En usko, että haluat, että sinua kusetetaan, enkä usko, että haluat elää valhemaailmassa.

Virallinen versio syyskuun 11. tapahtumista on valetta.


Jos kerrot tarpeeksi suuren valheen ja jatkat sen toistamista, niin ihmiset lopulta uskovat sen. Valhetta voidaan ylläpitää vain niin kauan kuin valtio kykenee suojaamaan kansan tuon valheen poliittisilta, taloudellisilta ja/tai siihen aseellisesti liittyviltä seurauksilta. Tästä johtuen, valtiolle on oleellista käyttää kaikkea valtaansa vastarinnan tukahduttamiseen, sillä totuus kykenee tappamaan valheen. Tästä voidaan laajemmin johtaa se, että totuus on valtion suurin vihollinen.

– Joseph Goebbels.

Hinta siitä, että hyvät ihmiset eivät tee mitään, on tulla pahojen ihmisten hallittavaksi.

– Platon

Aikana, jolloin yleisesti tuetaan valhetta, on totuuden kertominen vallankumouksellista.

George Orwell

[Tämä on artikkelin osa 10/10. Osan 9/10 voit lukea täältä.]

Read Full Post »