Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Suomi’

986638

Kuva Juvekimin sivuilta.

Wikipedia tietää kertoa: Kyllikki Saaren murha on Suomen kuuluisimpia selvittämättömiä henkirikoksia. Saari oli 17-vuotias tyttö, joka surmattiin Isojoella 17. toukokuuta 1953. Suohautaan kätketty ruumis löydettiin saman vuoden lokakuussa. Saaren murha sai ympärilleen valtavat valtakunnalliset mittasuhteet. Murhaajaa ei ole saatu selville, vaikka tapausta tutkittiin paljon. 2000-luvulla kerrottiin julkisuuteen, että poliisilla oli vahva epäilys tekijästä, mutta todisteet eivät olleet riittäviä.

Turkulainen, Mesikämmenelle erittäin tuttu Juvekim kertoi tänään sivuillaan seuraavaa:

Antikvaraattini tarjonnassa on monesti ollut (ja toivottavasti tulee vastaisuudessakin) erikoista tavaraa, mutta tällä kertaa haluan tässä blogissakin [Löytyy liikkeen pääsivulta, scrollaa alas – Mesikämmenen huom.] esitellä uskomattoman “löydön”, seuraavassa tuotteen sanatarkka myyntiesittely;

17.5.1953 Isojoella murhattu Kyllikki Saari; rippiloululaisten ryhmäkuva, rippilapsen yksittäiskuva, kuolinilmoitus sekä arkkukuva, jossa kasvot näkyvissä – Suomen rikoshistorian kuuluisimpia tapauksia, edelleen selvittämätön -3 kpl valokuvia sekä lehtileike. Yksittäiskuva 8 x 11 cm, ryhmäkuva 9 x 14 cm, arkkukuva 6 x 11 cm. Tämän kokonaisuuden alkuperän täytyy olla aivan Saaren lähipiiristä, varsinkin arkkukuva on ultraharvinainen. Aikanaan ja osin edelleenkin käsittämättömän suuren julkisuuden saaneen tapahtuman dokumentteja, joita ei pitäisi mistään saada, mutta nyt meillä myynnissä.

Paketti on myynnissä hintaan 500€ täällä. Halvalla menee.

986637

Juvekimin sivuilta.

986641

Juvekimin sivuilta.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Pekan spiritismilaudan uudelleenjulkaisu (osa 2).

Juhla-julkaisu: Pekka Siitoimen legendaarinen spiritismilauta.

 

 

Read Full Post »

Timo Hännikäinen puhuu!

timohannikainen

Kansallinen, traditionalistinen, radikaali. Nämä määreet kuvaavat Timo Hännikäistä ja verkkolehti Sarastusta hyvin. Monipuolinen ja tuottelias Hännikäinen on älykäs ja rohkea mies, jolla on mielenkiintoisia ja syväluotaavia ajatuksia kulttuurista. Mesikämmen tuumasi, että miestä pitää jututtaa.

Seuraavasta haastattelusta selviää mm. se, mitä radikaali traditionalismi on, mihin verkkolehti Sarastus pyrkii, millainen joukko lehteä toimittaa, mikä Suomen poliittisessa tilanteessa nykyään mättää ja mistä länsimaiden perikadossa on kyse. Hännikäinen kertoo myös tulevaisuuden suunnitelmistaan ja seuraavasta kirjastaan. Mesikämmenen oli luonnollisesti kysyttävä hiukan myös miehen ajatuksia Pekka Siitoimesta.

Hyvä naiset ja herrat, Timo Hännikäinen puhuu!

– – –

Pohjustusta

Olet runoilija, esseisti, kääntäjä ja kriitikko. Kerro taustastasi niille, jotka eivät siitä tiedä. Millainen mies on Timo Hännikäinen?

Olen syntynyt vuonna 1979 Padasjoella, Päijät-Hämeessä. Helsingissä olen asunut kohta 20 vuotta. Olen ”puolivapaa” kirjailija, eli maksan vuokrani ja laskuni tekemällä osan vuodesta puolipäivätöitä koulun iltavahtimestarina, muu toimeentulo tulee apurahoista ja kirjoituspalkkioista. Olen julkaissut seitsemän omaa teosta ja kääntänyt muun muassa Oscar Wilden, Charles Simicin ja Robert Louis Stevensonin tuotantoa. Olen naimisissa ja puolison lisäksi ruokakuntaan kuuluu cockerspanieliuros. Harrastukset vaihtelevat, tällä hetkellä lähinnä sydäntä ovat vinyylilevyjen keräily ja pienriistanmetsästys.

Tunnetuin teoksesi lienee vuonna 2009 ilmestynyt Ilman (Savukeidas), joka kertoo naisen puutteesta. Mitä tuumaat tuosta kirjastasi ja sen kautta saaneestasi huomiosta nyt, viitisen vuotta teoksen ilmestyttyä? Luetko vanhoja tekstejäsi? Mihin teoksiisi olet tyytyväisin ja miksi?

Ilman oli minulle jonkinlainen läpimurtoteos, joka kaiken synnyttämänsä julkisuuden lisäksi sai erittäin hyvät arvostelut. Useimmat kirjaa käsitelleet tosin keskittyivät siihen seksinpuute-aiheeseen, eivätkä huomioineet läpiseksualisoituneen kulttuurin analyysia, joka oli kirjan varsinainen pointti. Julkisuusrumban otin eräänlaisena kokeiluna, oli kiinnostavaa kokea kertarysäyksellä se median ja julkisuuden maailma, johon harva suomalainen kirjailija pääsee tai joutuu koko urallaan. Mutta olen ihan tyytyväinen, että sitä kesti vain aikansa. En ole mikään karismaattinen esiintyjä tai mediapersoona, mieluummin kirjoitan kuin puhun. Itse kirjaan olen yhä tyytyväinen, vaikka olenkin kyllästynyt puhumaan siitä julkisesti. Se vangitsee aika hyvin tietyn elämänvaiheen tunnot ja ajatukset. Enää en pystyisi kirjoittamaan sellaista teosta, niin moni asia on muuttunut niin ulkoisessa kuin sisäisessä elämässä. Omaa tuotantoa jälkikäteen lukiessa huomioikin yleensä sellaiset asiat, jotka nykyään tekisi eri lailla tai joista oma näkemys on muuttunut johonkin suuntaan. Se on oikeastaan hyvä asia: uskon, että ajattelun ja tuotannon pitää olla elävä ja ristiriitainen kokonaisuus, ei mikään valmis suljettu systeemi.

Kirjojesi lisäksi sinut tunnetaan nykyään myös verkkolehti Sarastuksesta ja radikaalista traditionalismista. Mitä kautta, miksi ja milloin sinusta tuli traditionalisti? Mistä radikaalissa traditionalismissa on kyse?

Traditionalismilla tai radikaalilla traditionalismilla viitataan usein sellaisiin filosofeihin kuten René Guenon ja Julius Evola, joiden ajattelussa uskonnollinen mystiikka oli keskeisellä sijalla. Itse käytän termiä laajemmin. Sarastuksen yhteydessä traditionalismi on käytännössä löyhä yleisnimitys sellaiselle oikeistolaiselle ajattelulle, joka poikkeaa sekä liberaalista talousoikeistosta että valtavirran konservatiivisuudesta. Tällainen ajattelu suuntaa kritiikkinsä käytännössä koko valistuksen ja Ranskan vallankumouksen perintöön. Se näkee yhteiskunnan pikemminkin orgaanisena kokonaisuutena kuin yksilöiden välisenä abstraktina sopimuksena. Vähintäänkin yhteiskuntasopimuksen piiriin pitäisi kuulua myös menneet ja tulevat sukupolvet, eivät ainoastaan elävät. Traditionalismissa politiikan keskipiste ja ihmistä viime kädessä määrittävä tekijä on identiteetti. Identiteetillä on lukuisia ulottuvuuksia, jotka muodostuvat vastakohtaisuuksien ja rajojen puitteissa: paikallinen, historiallinen, sukupuolinen, uskonnollinen, sivilisationistinen, jne. Esimerkiksi minä olen yhtä aikaa helsinkiläinen, suomalainen, eurooppalainen ja valkoinen mies, ja jokainen näistä ominaisuuksista kiinnittää minut tiettyyn kohtalonyhteyteen muiden kaltaisteni kanssa. Ei ole olemassa yhtä ja jakamatonta ”ihmiskuntaa” yhteisine tavoitteineen, vaan eri ryhmillä on omat intressinsä, jotka voivat myös joutua konfliktiin keskenään. Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Poliittisia kantoja Sarastuksen piiristä löytyy joka lähtöön, kristitystä konservatiivista jonkinlaiseen fasistiin. Osa kirjoittajista, mukaanlukien minä itse, ei edes halua määritellä itseään kovin tarkasti poliittisessa mielessä, vaan löytää ja yhdistelee ideoita monista ajatussuuntauksista. Se, mikä minut on johtanut tällaisen suuntauksen piiriin, onkin sitten mutkikkaampi kysymys. Perinteen merkitys inhimillisessä kokemuksessa ja Euroopan olemus ovat oikeastaan aina kiinnostaneet minua. Varsinkin kirjailijantyöni kautta tunnen lujaa yhteenkuuluvuutta siihen monisyiseen ja ristiriitaiseen traditioon, jonka muodostavat pakanallinen antiikki, kristillinen keskiaika ja uudempi tieteellinen ajattelu. Olen sielultani eurooppalainen ihminen.

Mitä suomalaisuus merkitsee sinulle? Mikä maamme ja kulttuurimme menneisyydessä on säilyttämisen arvoista ja miksi? Millaisia ovat suomalaisen psyyken valoisat ja pimeät puolet?

Suomalaisuutta on oikeastaan mahdoton ymmärtää ottamatta huomioon maantieteellistä sijaintia ja ilmasto-olosuhteita. Maantieteellisesti Suomi on rajamaa Euroopan ja Venäjän välissä, vähän samaan tapaan kuin vaikkapa Baltian maat ja Ukraina. Reuna-alueilla syntyy omanlaistaan kulttuuria ja mentaliteettia, joka poikkeaa keskuksista. Mentaliteettiamme ovat muokanneet myös ankarat ilmasto-olot. Kirjailija Marko Tapion mukaan kamppailu kylmyyttä ja pimeyttä vastaan on muovannut eräänlaisen arktisen persoonallisuustyypin, joka on säilynyt nykyaikaan saakka. Suomalainen on sitkeä, vakaa ja kestää vastoinkäymiset hammasta purren. Mutta samalla meissä on ajoittainen taipumus äärimmäisyyksiin, jotka voivat saada hyvinkin traagisia muotoja. Suomessa on käyty Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen verinen sisällissota, juoppous on yleistä ja itsemurhiakin esiintyy paljon. Toisaalta tämä taipumus on purkautunut myös hienona taiteena ja kirjallisuutena, ja uskon myös talvisodan puolustushengen ilmentäneen sitä.

Halveksiiko suomalainen kulttuuriväki omaa kansallista perintöään? Jos näin on, niin mistä se kertoo?

Tavallaan tällaista halveksuntaa on esiintynyt aina. 1800-luvulla suuri osa sivistyneistöstä piti suomen kieltä liian karkeana kulttuurin ja kirjallisuuden kieleksi. 1920-luvulla Tulenkantajat pitivät suomalaista kulttuurielämää takapajuisena ja ihailivat romanttiseen tyyliinsä kaikkea modernia ja ”keskieurooppalaista”. Tämä on itse asiassa perifeerinen ilmiö, rajamaiden kirous. Reuna-alueilla helposti ajatellaan, että oma kulttuuriperintö on liian haurasta ja kaikki arvokas tulee keskuksista. Jos kirjallinen kulttuuri on nuori, kuten Suomessa, se vain lisää tällaista asennoitumista. Sen käytännön seurauksiin kuuluvat ulkomaisten vaikutteiden omaksuminen sellaisinaan, suodattamatta, sen sijaan että sovellettaisiin niitä täkäläiseen perinteeseen. Taidehistoriassa keskitytään lähinnä tarkastelemaan, miten erilaiset kansainväliset suuntaukset, kuten vaikkapa romantiikka, funktionalismi ja postmodernismi, ovat tulleet Suomeen. Toisaalta meillä on kaikkina aikoina ollut sellaisiakin taiteilijoita, jotka ovat vakavissaan tutkineet paikalliseen identiteettiin nojaavan taiteen mahdollisuuksia ja pyrkineet luomaan kansallisia muotoja ulkomaisille vaikutteille. Heihin sopisi kiinnittää enemmän huomiota. Kulttuurielämä kaipaisi jonkinlaista etnofuturistista otetta.

Oletko ateisti, agnostikko tai joitain muuta?

Henkilökohtaisesti uskon, ettei historialla ole suuntaa eikä elämällä muuta tarkoitusta kuin ne, jotka yksilöt ja yhteisöt sille antavat. En odota mitään tämän elämän jälkeen, paitsi kenties länsimaisen kulttuurin ja omien ajatusteni säilymistä. En kuitenkaan suosittele tällaista katsomusta kenellekään – se olisi turhaa, sillä kyseessä on pikemminkin sisäsyntyinen kokemus kuin opittu ajattelutapa. Joillakin on kyky uskoa jumaliin, joillakin toisilla ei, ja tämän kohtalon kanssa on elettävä.

En lainkaan väheksy uskontoja: se olisi sama kuin väheksyisi ihmislajia, sillä ihminen on jotenkin asetuksellisesti uskonnollinen olento. Elämästä tekee elämisen arvoista tunne kuulumisesta itseään ja pieniä kuvioitaan suurempaan kokonaisuuteen, ja uskonto lienee yleisin tapa saavuttaa tällainen tunne. Harva pärjää ilman uskontoa tai jotakin sen korviketta. Jos nämä lapselliset uusateistit, Richard Dawkins opetuslapsineen, todella käsittäisivät kuinka ankara paikka maailma ilman korkeamman voiman ohjausta on, he juoksisivat hädissään ensimmäisen vastaantulevan new age -gurun syliin. Niinpä he ottavatkin korvikeuskonnoksi humanismin, biologisen reduktionismin tai edistysajattelun, joka on pelkkä kristillisen eskatologian maallistunut versio. Uskonnottomuus sopii niille, jotka kestävät pohjimmiltaan nihilististä maailmaa, jossa ihmistä varten ei ole mitään suurta suunnitelmaa.

Suosikkialkoholijuomasi?

Miedoista paras on brittiläinen Old Rosie -siideri. Väkevistä parhaita ovat viskit, skottilaisista Laphroaig ja irlantilaisista Jameson.

– – –

Sarastus ja radikaali traditionalismi

Verkkolehti Sarastus aloitti toimintansa syyskuussa 2012. Miksi tällaiselle verkkolehdelle oli tarvetta, miten se maastoutuu suhteessa maamme nykyiseen kulttuuriin ja poliittiseen ilmapiiriin? Mihin Sarastus pyrkii, mikä on sen raison d’être?

moderniamaailmaaSarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin. Suomesta puuttuu tämäntyyppinen ajattelun perinne, tai ainakin se on katkennut, sillä 1960-luvulta saakka älymystö on ollut leimallisesti vasemmistolaista ja vasemmistolla on ollut käsissään aloite melkein kaikessa kulttuurianalyysissa ja yhteiskuntakritiikissä. Poliittisen mielipiteen heilahdukset eivät ole muuttaneet tätä tilannetta. Jos halutaan yhteiskunnallista muutosta, sen täytyy tapahtua ensin ihmisten mielissä, ja tässä suhteessa akateeminen maailma, kulttuurielämä ja media, nykyään yhä enemmän myös sosiaalinen media, ovat ratkaisevassa roolissa.

Sarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin.

Missä ja kenen tai keiden toimesta idea Sarastuksen aloittamiselle alkoi? Milloin idea Sarastuksesta nousi ensimmäisen kerran ilmaan?

Ajatus tämäntyyppisestä julkaisusta oli putkahdellut kansallismielisissä ympyröissä jo pidemmän aikaa, mutta konkreettisia suunnitelmia ei ollut. Kesällä 2012 otin sähköpostitse yhteyttä joukkoon luotettuja samanmielisiä ihmisiä, joiden tiesin olevan myös näkemyksellisiä kirjoittajia, ja ehdotin verkkojulkaisun perustamista. Pidimme pari yhteistapaamista ja jatkoimme suunnittelua sähköpostitse. Syyskuuhun mennessä olimme päässeet yksimielisyyteen suurista linjoista, luoneet lehden ulkoasun ja laatineet ensimmäiset kirjoitukset.

Kerro Sarastuksen toimittajakunnasta. Kuinka erilaista väkeä verkkolehden toimittajista löytyy? Esiintyykö toimittajakunnan kesken vahvaa ideologista kädenvääntöä verkkolehden sisällön suhteen vai luoviutuvatko asiat omalla painollaan jaetuttujen traditionaalisten lähtökohtien kautta?

Toimituskunta on pysynyt suurin piirtein samana, mutta vakituisia avustajia on ilmaantunut suhteellisen lyhyessä ajassa kiitettävä määrä. Suurin osa ei ole ammattikirjoittajia, mutta monella on esimerkiksi yliopistotaustaa ja sitä kautta kokemusta asiatekstin laatimisesta. Toimitus- ja avustajakunta jakaantuu eri puolille Suomea, ja yhteistyötä tehdään internetin välityksellä. Kuten jo aiemmin totesin, Sarastusta toimittaa poliittisesti kirjava joukko, jota yhdistävät tietyt yleiset periaatteet. Poliittisista eroavaisuuksista ja lehden linjasta syntyy silloin tällöin toimituksen sisäistä debattia, mutta sitä on aina käyty hyvässä hengessä. Sarastus on loppujen lopuksi varsin avoin erilaisille näkemyksille, ainoastaan silkan huuhaan kuten ilmastodenialismin ja holokaustinkiistämisen olemme päättäneet pitää lehden ulkopuolella.

Millaista yhteydenpitoa ja yhteistyötä Sarastuksella on muiden samanhenkisten ihmisten ja ryhmien kanssa Suomen rajojen ulkopuolelta?

Sarastus on julkaissut käännöksiä artikkeleista, jotka ovat alunperin ilmestyneet muun muassa amerikkalaisissa Alternative Right- ja Counter Currents -verkkolehdissä, ruotsalaisella Motpol-sivustolla, erilaisissa ranskalaisissa julkaisuissa, jne. Tällä tavoin lehti on tullut tunnetuksi samanhenkisten keskuudessa myös ulkomailla, ja toimituskunnan jäsenet ovat jonkin verran yhteydessä ulkomaisiin kirjoittajiin. Tiettyä kiinnostusta Suomea kohtaan on herännyt tämän takia. Amerikkalainen kirjailija Jack Donovan, jota haastattelin alkuvuodesta Sarastukseen, kirjoitti myöhemmin facebook-sivuillaan, että hänen mielestään Suomi on paras maa, koska suomalaiset lukijat lähettävät hänelle jatkuvasti täkäläisten neofolk-yhtyeiden levyjä ja muuta kiinnostavaa tavaraa.

Miten Sarastukseen on yleisesti ottaen suhtauduttu eri piireissä? Onko Sarastuksen osakseen saama huomio yllättänyt millään tapaa?

Jo sivuston tilastoja seuratessa huomaa, että lehteä lukevat varsin monet. Päivittäinen kävijämäärä on keskimäärin reilun tuhannen luokkaa ja tähän mennessä suosituinta kirjoitusta on jaettu facebookissa noin 500 kertaa. Olen myös havainnut, että sitä lukevat monet sellaisetkin, jotka eivät lehden aatemaailmaa allekirjoita. En tiedä, onko se yllättävää. Traditionalismi ja ”uusi oikeisto” ovat Suomessa melko uusia juttuja, joten on tavallaan luonnollista että ne herättävät kiinnostusta. Huvittavimpia ovat oikeastaan Sarastuksen herättämät ristiriitaiset reaktiot eri leireissä. Vasemmisto on yrittänyt lyödä meihin natsileimaa, ja eräällä uusnatsien sivustolla meitä on taas sanottu ”siionistien peiteoperaatioksi” tai joksikin vastaavaksi. Kai tämäkin on merkki siitä, että olemme osanneet tehdä jotain oikein.

Miten tunnetusti vasemmistohenkinen kirjallisuuspiiri ja siihen kuuluvat ystäväsi ovat suhtautuneet oikeistoradikaaleihin ystäviisi ja Sarastus-verkkolehteen?

Suhtautuminen vaihtelee, mutta onhan se selvää, ettei maineeni sillä suunnalla ole yleisesti ottaen kovin hyvä. Välillä kustantajaltani on kyselty, miksei minua kieltäydytä julkaisemasta – ja ironista kyllä, kyselijät ovat yleensä sellaisia jotka muuten väittävät olevansa kaikkea ilmaisunvapauden rajoittamista vastaan. Sinänsä minua ei liikuta moinen, sillä minulla on edelleen riittävästi julkaisukanavia ja lukijoita. En ole erityisen aktiivinen kirjallisuuspiireissä, koska ne ovat hirvittävän sisäsiittoisia porukoita, joissa ihmiset seurustelevat lähes pelkästään saman alan tyyppien kanssa ja uskovat tekevänsä jotakin merkittävää, vaikka heidän touhuistaan on kiinnostunut vain kourallinen kollegoita. Minulle on vakiintunut sieltä muutama luotettu ystävä, joiden kanssa tulen hyvin toimeen ja joita tapaan melko säännöllisesti, mutta kirjallisuusväen kissanristiäisissä minua näkee harvoin.

Mitä mieltä olet Suomen poliittisesta nykytilanteesta? Mikä nykytilanteessa mättää eniten ja mitkä asiat siihen ovat syynä? Millaisia mahdollisia valopilkkuja nykytilanteessa on? Millaisena näet maamme poliittisen tulevaisuuden?

Suomen poliittinen tilanne muistuttaa monessa mielessä tyypillisen eurooppalaisen teollisuusmaan tilannetta, vaikka erojakin on. Meillä on matala syntyvyys ja ylisuureksi paisunut julkinen talous. Perheet ja muut pysyvät tukirakenteet hajoavat, ruumiillisen työn arvostus on matala, demografisia ja taloudellisia ongelmia yritetään ratkaista maahanmuutolla, joka lähinnä synnyttää uusia ongelmia. Talouskriisi ei ole iskenyt meihin erityisen lujaa, mutta toisaalta olemme tuskin vielä nähneet sen pahinta vaihetta.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille. Sen nimissä kansallisomaisuutta on myyty ulkomaille yleisen kulutusjuhlan rahoittamiseksi, ihmisiä on ylikoulutettu työttömiksi ja jätetty tulevien sukupolvien maksettavaksi massiivinen valtionvelka. Suurten ikäluokkien niin sanotut ”pehmeät arvot” loivat hirmuisen kovan yhteiskunnan, jossa yhteisvastuuta ei tunneta ja jokainen odottaa saavansa valtiolta enemmän kuin itse antaa. Rikkaat eivät enää halua maksaa veroja eivätkä köyhät tehdä töitä. Verojen maksu ja työnteko ovat jääneet keskiluokan harteille, ja keskiluokan kapinahenki alkaa näkyä muun muassa perussuomalaisten suosion kasvussa.

Valopilkkuna nyky-Suomessa näen sen, ettei tänne ole vielä kehittynyt sellaisia suuria maahanmuuttajakeskittymiä kuin vaikkapa Ruotsiin tai Ranskaan. Toisaalta Suomella on maantieteellisen sijaintinsa takia toinen ongelma: Venäjä suhtautuu meihin kuin omaan takapihaansa ja saattaa tulevaisuudessa käyttää täällä asuvia venäläisiä ulkopoliittisen painostuksen välineenä, kuten se on tehnyt Baltiassa ja Ukrainassa. Venäjän imperialistiset haaveet ovat ainakin lyhyellä tähtäimellä vakavin ulkoinen uhka Suomelle. Tarja Halosen presidenttikaudella tätä tosiseikkaa yritettiin kaikin keinoin peittää näkyvistä. Nyt unesta ollaan hiljalleen heräämässä, toivon ettei se tapahdu liian myöhään.

Millaisessa Suomessa Timo Hännikäinen haluaisi elää? Millainen olisi ihanteellinen tilanne Suomessa nykyään? Mitkä asiat olisivat toisin?

En mielelläni rakentele yhteiskuntautopioita, koska yhteiskunta on aina elävä kokonaisuus eikä mikään ideaali voi sellaisenaan toteutua. Jos takertuu liian tiukasti kuvaan ihanneyhteiskunnasta, todellisuuden lainalaisuudet unohtuvat helposti. Joitakin yleisiä linjoja mielessäni toki on.

Ihanne-Suomeni olisi sellainen, missä osa valtion nykyisistä tehtävistä olisi paikallisyhteisöillä ja ihmiset olisivat riippuvaisempia toisistaan kuin valtiokoneistosta. Ihmisillä olisi runsaasti yhteyksiä erilaisiin itsenäisesti toimiviin instituutioihin liikuntakerhoista osuuskuntiin ja muihin taloudellista toimintaa harjoittaviin organisaatioihin. Oppisopimuskoulutusta ja vastaavia järjestelyjä tuettaisiin jotta ihmisten olisi helppo työskennellä käytännön ammateissa. Pienyrittäjien asema olisi vahva. Valtio tukisi ja suojelisi paikallisyhteisöjä mutta puuttuisi niiden varsinaiseen toimintaan harvoin. Euroopan ulkopuolelta suuntautuva maahanmuutto olisi vähäistä ja tiukasti kontrolloitua. Sen sijaan opiskelija-, tiede- ja kulttuurivaihtoa olisi runsaasti ja siihen kannustettaisiin. Yksi valtiovallan tärkeistä tehtävistä olisi luonnonvarojen varjelu ja ekometsätalouden kaltaisten kestävien mallien tukeminen luonnonvarojen käytössä. Maanpuolustukseen panostettaisiin, ja vakinaisen armeijan lisäksi maassa olisi suojeluskuntien tapaisia paikallistason maanpuolustusjärjestöjä kuten Virossa.

Onko Suomi mielestäsi vielä itsenäinen? Miksi on tai ei ole?

Tiukassa mielessä Suomi on ollut itsenäinen ainoastaan 1920- ja 30-luvuilla. Silloin maa oli taloudellisesti omavarainen ja meillä oli itsenäinen ulkopolitiikka. Tämä kausi päättyi talvisotaan, jonka jälkeen tuli liittolaisuus Saksan kanssa, sitten YYA-aika ja lopulta EU:n jäsenyys. Ensimmäisen tasavallan kaltainen itsenäisyys ei tietenkään olisi enää nykyään mahdollista. Kansainvälinen politiikka ei perustu sopimuksien noudattamiselle, vaan se on taistelua. Suuret kansakunnat taistelevat vallasta ja pienet olemassaolosta. Niinpä pieni maa ei pysty sooloilemaan kovin pitkään, vaan sen on etsittävä vahvoja liittolaisia. Samalla on kuitenkin osattava luovia erilaisten valtablokkien välissä ja säilytettävä henkinen ja kulttuurinen itsenäisyys, joka on minusta se itsenäisyyden olennaisin muoto.

Mitä mieltä olet EU:sta? Pitäisikö Suomen erota EU:sta? Pitäisikö Suomen ottaa markka takaisin käyttöön?

Yhdistynyt Eurooppa ei ole lainkaan huono idea, mutta valitettavasti EU lähti jo varhaisvaiheessaan toteuttamaan sitä väärällä tavalla. Unionia luotaessa Robert Schuman kannatti ajatusta mannereurooppalaisesta konfederaatiosta, joka kunnioittaa jäsenmaidensa historiallisia ja kulttuurisia juuria ja jolla on vahva itsenäinen puolustus. Valitettavasti voitolle pääsi Jean Monet’n visio, jossa EU on talouspainotteinen liitto, jolla ei ole tarkkoja kulttuurisia tai maantieteellisiä rajoja. Sillä ei ole periaatteellisia estoja laajentua ei-eurooppalaisten kansojen keskuuteen ja puolustuksessaan se tukeutuu Yhdysvaltoihin. Tällaisena EU on kaikkien kansallisten ja paikallisten identiteettien vihollinen.

EU:sta eroaminen tuottaisi tällä hetkellä Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta nykyisen linjan vastaisten poliittisten voimien niin täällä kuin muualla Euroopassa pitäisi pyrkiä uudistamaan liittoa sisältäpäin.

Radikaalin traditionalismin kannattaminen tuntunee tuulimyllyjä vastaan taistelemiselta – vai onko näin? Onko traditionalismi idealistista eskapismia suhteessa vääjäämättömään suuntaan, johon maailma menee?

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet. Itse uskon, että elämme jonkinlaista siirtymäkautta. Kirjailija Anthony Burgess laati romaanissaan The Wanting Seed hahmotelman historian kolmivaiheisesta syklistä. Syklin alussa vallitsee malli, jossa laki, järjestys ja perinnäistavat ovat kaiken ydin. Kun tällainen järjestys on pysynyt vakaana riittävän kauan, aletaan kuvitella että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja kykenee pelkän järkensä avulla luomaan ihanneyhteiskunnan. Kun tämä malli kaatuu omaan mahdottomuuteensa, siirrytään välivaiheeseen jota leimaa kaaoksen ja tyrannian vuorottelu ja kaikkinainen epävakaus. Lopulta konservatiivinen järjestys palaa ja sykli alkaa alusta. Jos Burgessin hahmotelma vastaa todellisuutta, olemme tällä hetkellä siirtymässä sekasortoiseen välivaiheeseen. Silloin niillä, jotka pyrkivät pitämään vanhaa perinneainesta hengissä ja luomaan uutta, on tärkeä rooli. He ovat kuin munkkeja, jotka vaalivat antiikin sivistystä luostareissaan Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeisinä levottomina aikoina. Kuten Alain de Benoist sanoi: ”He elävät pimeydessä mutteivät kuulu pimeyteen, vaan kamppailevat sytyttääkseen valon uudelleen.”

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet.

Onko traditionalismin suosio nousussa vai onko se pysynyt suurin piirtein saman kokoisen pienehkön joukon tapana katsoa maailmaa ja elää siinä? Voiko traditionalismi edes nousta suurempaan suosioon, onko se luonteeltaan vääjäämättä kulttuurisessa marginaalissa?

Ainakin sitä kohtaan tunnetaan enemmän kiinnostusta. Liberaali ja vasemmistolainen ylivalta henkisessä elämässä on jatkunut niin kauan, että se on rappeutunut opittujen iskulauseiden toistamiseksi. Silloin vastakkaiset näkökulmat tuntuvat automaattisesti raikkailta. En katsoisi, että traditionalismi edes pyrkii suuren yleisön suosioon, sillä kyseessä ei ole mikään yhtenäinen ideologia vaan pikemminkin monia ajatussuuntia sisältävä virtaus – vähän samaan tapaan kuin ”konservatiivinen vallankumous” 1920-luvun Saksassa. Sekin oli aatteellisesti kirjava, epäyhtenäinen ja elitistinen liike, mutta vaikutti laajalti oman aikansa poliittiseen ilmapiiriin.

Millaisia sisäisiä jännitteitä, ristiriitoja tai haasteita traditionalisti joutuu maailmankatsomuksensa vuoksi nykymaailmassa omassa elämässään kohtaamaan? Miten traditionalisti tasapainoilee suhteessaan uuteen ja vanhaan teknologiaan, individualismiin ja kollektiivisuuteen, yms.? Millaisissa asioissa olet joutunut tekemään käytännöllisiä tai muunlaisia kompromissejä suhteessa traditionalistisiin periaatteisiisi?

Tämä on tietysti hyvä kysymys jokaiselle, joka elää omista arvoistaan poikkeavassa yhteiskunnassa. Toisaalta ratkaisu ei ole monimutkainen: on vain asetettava asiat tärkeysjärjestykseen ja mietittävä, mitä todella tarvitsee elääkseen arvokkaasti. Jos ei tavoittele suuria omaisuuksia, virallisia tunnustuspalkintoja ja yleistä hyväksyntää, on aivan mahdollista elää loukkaamatta vakavasti periaatteitaan. Järjestelmää voi käyttää hyödykseen ottamalla siltä sen mitä tarvitsee ja samalla työskentelemällä jonkin paremman rakentamiseksi. Minusta ei esimerkiksi ole järkevää boikotoida jotakin tarvitsemaansa tuotetta sen takia, ettei pidä sitä valmistavasta yrityksestä. Julius Evola kehotti ratsastamaan tiikerillä, kunnes se väsyy juoksemaan. Toisaalta ei myöskään kannata valittaa median turruttavaa vaikutusta ja kulttuurin kaupallisuutta, jos itse menee virran mukana. On hyvin helppoa olla katsomatta televisiota ja haalimatta merkkituotteita, mielekkäämpää tekemistä löytyy yllin kyllin.

Jos ottaa spengleriläisen käsityksen kulttuurin elinkaaresta tosiasiana, kuten traditionalistit ilmeisesti universaalisti ottavat, niin tarkoittaako se sitä, että traditionalismiin liittyy aina sisäänkirjoitettuna kulttuuripessimismi? Ovatko traditionalistit pessimistejä? Mikä on traditionalismin positiivinen anti nykykulttuurin kokonaisuudessa?

perikatoSpengler katsoi kaikkien korkeakulttuurien käyvän läpi tietyt kehitysvaiheet ja lopulta kuolevan. Pessimistinä häntä on pidetty siksi, että hän katsoi itse elävänsä kuihtumisen vaihetta. Spengler tarkoitti länsimaisella kulttuurilla noin vuodesta 500 jKr. meidän päiviimme saakka jatkunutta kulttuurikokonaisuutta, esimerkiksi antiikin kulttuuri oli hänen mielestään aivan oma kokonaisuutensa. ”Perikato” ei tarkoittanut hänelle mitään täydellistä tuhoa, vaan yhden korkeakulttuurin kuihduttua uusi alkaa itää. Jotkut sen piirteet myös siirtyvät uuteen kulttuuriin ja saavat siellä uudenlaisia muotoja. Esimerkiksi kristinusko syntyi jo antiikissa, mutta se säilyi antiikin kulttuurin kuoltua ja siitä tuli Spenglerin tarkoittaman länsimaisen kulttuurin pohjakivi. Minusta ei ole hedelmällistä vain surra oman kulttuurimme ilmiöiden rappeutumista ja varjella vanhoja muotoja, vaan on katsottava myös eteenpäin ja etsittävä kaikkea sellaista, mikä voisi elää oman korkeakulttuurimme yli ja toimia kokoavana voimana uudessa. Tämän takia Sarastus on minusta hyvä nimi lehdelle, siinä on eteenpäin katsova henki. Ellei Euroopan supistuva väestö kokonaan tai suurimmaksi osaksi korvaudu afrikkalaisilla ja aasialaisilla, eurooppalaisuus säilyy ja löytää uusia ilmenemismuotoja tulevaisuudessa.

Millainen on tyypillinen suomalainen traditionalisti?

Sellaista tuskin on olemassakaan.

– – –

Pekka Siitoin

Koska tämä on Mesikämmenen blogi, niin kysytään sinulta myös edesmenneestä valtakunnanjohtajasta. Mitä mieltä olet hänestä?

Pekka oli kokonaistaideteos, kansanomaisemmin sanottuna elämäntaiteilija. Hän teki itsestään jonkinlaisen performanssin. Arvostan häntä, koska hän oli niin vapaa kaikesta itsesensuurista. Hänen julkiset esiintymisensä olivat loistavaa viihdettä.

Miten arvioit Pekan roolin 70-luvun Suomessa? Miten merkittävä Pekan rooli oli Kekkosen ja Neuvostoliiton kritiikissä maassamme? Oliko Pekka todellinen ja vakavasti otettava poliittinen vastavoima, vai esitettiinkö hänet paisutettuna uhkana kommunistien toimesta, puhtaasti poliittisin tarkoitusperin?

Minusta Pekka oli eräänlainen YYA-Suomen pimeä alitajunta. Hän teki kaikkea, mikä silloin oli kiellettyä tai epäkorrektia, ja kaiken lisäksi aivan äärimmäisellä ja karnevalistisella tavalla. En tiedä pitääkö tarina paikkansa, mutta olen kuullut että Pekan kotipihalla Naantalissa liehunut hakaristilippu näkyi paikkaan, jota Kekkonen ja muut sen ajan merkittävät poliitikot käyttivät huvilana.

On huvittavaa lukea, miten vasemmistolehdistö aikoinaan uutisoi Pekan ja hänen aatetovereittensa tekemisistä. Otsikoissa maalailtiin vakavaan sävyyn fasismin uuden nousun uhkaa, vaikka kyseessä oli aivan marginaalinen joukko eksentrikkoja. Samaan tyyliinhän kirjoitellaan nykyään ”äärioikeiston noususta”, vaikka joku uusnatsismi on Suomessa varsin vähäpätöinen ilmiö.

Pekka mielletään nykyään lähinnä ronskin humoristisena spektaakkelina, jossa yhdistyi rivologia, hengentieteet ja politiikka. Jos unohdetaan Pekan auraa vahvasti värittävä huumori ja koomisuus, niin mitä mieltä olet Pekan eläessään esittämistä poliittisista näkemyksistä? Missä määrin niissä oli jotain, mistä mahdollisesti olet samaa mieltä?

En oikeastaan pidä Pekkaa poliittisena hahmona, vaan pikemminkin showmiehenä ja arvokkaan kylähulluperinteen modernina jatkajana. Hänen sukulaissielujaan tässä mielessä ovat muun muassa Sigurd Wettenhovi-Aspa ja Ior Bock, joista on tullut kiinteä osa suomalaista folklorea.

Jos Kursiivin iskua ei olisi tapahtunut ja Pekka ei olisi saanut siitä vankilatuomiota, miten arvelet Pekan myöhempien vaiheiden menneen? Olisiko Pekka saanut rekisteröityä puolueensa virallisesti, olisiko Pekan homma pysynyt vakavammin otettavana ja noususuhdanteisena?

En tiedä, tavoitteliko Pekka vakavissaan kansansuosiota. Jos joku haluaisi oikeasti edistää natsi-ideologiaa, hän ottaisi aivan toisenlaisen lähestymistavan kuin Naantalin kaduilla koppalakki päässä saapastellut mies, joka hirtti muuminuken, uskoi yhdessä edellisistä elämistään olleensa ranskalainen aatelismies ja julisti olevansa ”kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti.” Pekalle tärkeintä oli show. Uskon hänen pikemminkin eläneen jotakin eriskummallista fantasiaa kuin tavoitelleen poliittista uskottavuutta.

Radikaaliksi traditionalistiksi kehittymisesi tuo etäisesti mieleen Pekan poliittisen radikalisoitumisen 70-luvulla – samaan hengenvetoon on toki todettava, että teidän kahden välillä eroja löytyy hyvin paljon. Ennen kuin Pekka radikalisoitui, hän oli tullut tunnetuksi valokuvausliikkeestään, Aino Kassisen ykkösoppilaana olemisestaan, yms. sosiaalisesti varsin hyväksytystä ja arvotetustakin toiminnasta. Ennen julkista profiloitumistasi radikaaliksi traditionalistiksi olit tullut tunnetuksi arvostettuna kirjailijana, kääntäjänä ja mm. kulttuurilehti Kerberoksen päätoimittajana. Kun Pekan poliittinen profiili radikalisoitui, hän menetti ystäviään ja hänen ja perheensä elämä vaikeutui. Onko elämäsi vaikeutunut sitten julkisen profiloitumisesi traditionalistina, oletko menettänyt ystäviä? Onko maailmankatsomuksellinen kehityksesi antanut uutta näkökulmaa Pekkaan?

Jotkut tuttavat ja kollegat ovat vieraantuneet minusta sen jälkeen kun olen ”tullut kaapista” näissä asioissa, mutten sanoisi elämäni vaikeutuneen. Minulle on tärkeintä se että voin tehdä työtäni, ei se, olenko väleissä kaikkien kanssa. Mitä Pekkaan tulee, hänkään tuskin ahdistui huonosta maineestaan vaan pikemminkin nautti siitä. Mutta hänen perheellään oli varmasti kovin vaikeaa. Isän valtakunta -dokumenttia katsoessani totesin, ettei hänen lapsiaan ainakaan käy kateeksi.

Missä määrin Pekka oli mielestäsi traditionalisti?

Ehkä hänen okkultismiharrastuksestaan voisi löytyä yhtymäkohtia vaikkapa Evolaan, joka oli kovin kiinnostunut magiasta. En tunne sitä puolta kovin tarkkaan. Natsismi puolestaan on monella tapaa aika kaukana traditionalismista, vaikka yhtymäkohtiakin löytyy. Esimerkiksi natsien ihailu keskitettyä totalitaarista valtiota kohtaan ja rotumystiikka ovat vieraita useimmille traditionalisteille.

– – –

Assosiaatiot

Mitä seuraavat asiat tuovat sinulle mieleen? Voit vastata yhdellä sanalla tai pidemmin.

Pentti Linkola.

Suomalaisen luonnonsuojelun suurmies ja erinomainen asiaprosaisti.

H.P. Lovecraft.

Ensimmäinen kirjallinen ihastukseni. Loi oman mytologiansa, mikä ei ole vähäinen saavutus.

Liberalismi.

Tarkoitti alunperin poliittista ja taloudellista vapautta, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Multikulturalismi.

Kyvyttömyyttä ymmärtää, mitä kulttuuri tarkoittaa.

Hipsterit.

Varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun ironia muuttuu retorisesta keinosta elämäntavaksi.

Kestävä kehitys.

Talouskasvu-uskovaisten saivartelua.

Poliittinen korrektius.

Sensuurilla on monta nimeä.

Islam.

Juutalaisuuden ja kristinuskon outo äpärälapsi.

Porno.

Korvannut seksin länsimaissa.

Tom of Finland.

Siitoin-postimerkki olisi ollut parempi.

Perussuomalaiset.

Poliittinen sillisalaatti, josta löytyy niin viisaita kuin idiootteja.

Jussi Halla-aho.

Suoraselkäinen poliitikko, tosin reagoi liian herkästi lehdistön kirjoitteluun.

Kokoomus.

Plutokraattien puolue.

Vihreät.

Liberaaleja, jotka haluavat kieltää kaiken.

Rasismi.

Tarkoitti alunperin rotusortoa, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Skinheadit.

Onko heitä enää Suomessa?

Natsi-Saksa.

Valtiomuotoinen yritys yhdistää estetiikka ja politiikka.

Helsingin Sanomat.

Painettua internettiä.

Suomen Sisu.

Kansallismielinen keskustelukerho, josta nousi myöhemmin poliittisia vaikuttajia.

Kansallinen vastarinta.

Vanhoissa natseissa oli enemmän tyyliä kuin uusissa.

Vasemmisto.

Puolusti aiemmin työtä pääomaa vastaan, nykyään puolustaa työtä vieroksuvia.

Metsästys.

Ihmisen alkuperäisin elinkeino.

Käsin kirjoitetut kirjeet.

Käyneet valitettavan harvinaisiksi. Merkittävien henkilöiden valittuja sähköposteja lienee turha julkaista.

Neofolk.

Kiinnostavin 1970-luvun jälkeen syntynyt musiikin tyylilaji. Death In Junen ja Blood Axisin levyt soivat kotonani ahkerasti.

Sananvapaus Suomessa.

Siitä tingitään aina kun joku käyttää sitä.

Suomen oikeuslaitos.

Luotan siihen yhä vähemmän.

Kuolemantuomio.

Rehellinen ja suvereeni vallankäytön muoto.

Tasa-arvo.

Käsitteellinen mahdottomuus. Arvo perustuu erolle.

Feministit.

Uskovat, että naisen tulee tehdä mitä huvittaa ja miehen mitä nainen sanoo.

Pussy Riot.

Minun marttyyrini on Dominique Venner eikä Pussy Riot.

Cheek.

Vihaan rappia, esittivätpä sitä minkä väriset tahansa.

Venäjä.

Suomalais-ugrilaisten kansojen historiallinen vihollinen, joka on tuottanut hienoa kirjallisuutta.

Yhdysvallat.

Atlantin takainen öykkäri, jonka aseita Eurooppa tällä hetkellä valitettavasti tarvitsee.

NATO.

Kannatan Suomen jäsenyyttä. Pienen kansakunnan edustajana on pakko olla pragmaattinen.

Sauna.

Siitä minä nautin.

– – –

Tulevaisuus

kaliyugaElämmekö Kali Yugan aikakautta? Onko länsimaiden perikato käsillä? Jos elämme Kali Yugaa, mitä merkkejä tästä on nähtävissä?

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen. Ihmiset vain toivovat hiljaa mielessään, ettei romahdus tapahdu heidän elinaikanaan. Toisaalta pitää muistaa, että perikato harvemmin tarkoittaa nopeaa ja täydellistä luhistumista. Rooman valtakunnastakin romahti vain länsipuoli, Bysantti porskutti vielä täydet tuhat vuotta. Rapistuvat kulttuurit voivat sinnitellä hämmästyttävän pitkään.

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on? Mitä seuraava kirjasi tulee käsittelemään?

Minulla on valmisteilla esseekirja, jonka olisi tarkoitus ilmestyä ensi keväänä. Se on tietyllä tavalla jatkoa Ilman-kirjalle, sillä sen keskipisteessä on suomalainen mies ja mies yleensä. Käsittelen siinä ”miehen metafysiikkaa” eli sitä, mitä maskuliinisuus pohjimmiltaan on kulttuurisista muuttujista riisuttuna. Samalla käyn läpi sitä, miten moderni yhteiskunta on oikeastaan naisten intressejä varten rakennettu. Lyhyesti sanottuna, Otto Weininger kohtaa Fight Clubin. Lisäksi minulla on tekeillä romaani ja suomennosvalikoima Jack Londonin asiaproosaa.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia on verkkolehti Sarastuksella? Miltä Sarastuksen tulevaisuus näyttää? Pysyykö Sarastus pelkästään verkkolehtenä, vai onko sille mietitty myös traditionaalisempaa paperilehti-formaattia?

Sarastus tuskin ainakaan kovin pian siirtyy paperilehdeksi, mutta toimitus on suunnitellut parhaiden kirjoitusten julkaisemista säännöllisin väliajoin jonkinlaisena vuosikirjana. Muutakin pienimuotoista julkaisutoimintaa on ideoitu. Olemme aloittaneet Spenglerin Ihminen ja tekniikka -teoksen julkaisemisen suomeksi ”jatkokertomuksena” Sarastuksessa, ja suomennos olisi tarkoitus julkaista myöhemmin myös kirjana.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mielenkiintoisten ihmisten seura. Joskus he ovat eläviä ihmisiä, joskus taas taiteilijoita ja filosofeja joiden kanssa keskustelen heidän teostensa välityksellä.

– – –

Mesikämmen kiittää Timo Hännikäistä haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hännikäisen blogi Marginalia. [Marginalia vanhassa osoitteessaan].

Hännikäinen Wikipediassa.

Hännikäisen kirjailijasivu Facebookissa.

Hännikäisen haastattelu Kuiskaus pimeässä-lehdessä.

Hännikäisen haastattelu Hommalla: Timo Hännikäinen: Ikkunat auki Impivaaraan.

Juhani Karilan juttu Helsingin Sanomissa: Esseisti Hännikäinen: Tasa-arvo on liian pitkällä. Esseisti Timo Hännikäinen radikalisoitui.

City-lehden juttu Hännikäisestä ja hänen 2009 ilmestyneestä kirjastaan Ilman (Savukeidas, 2009).

Hännikäinen puhumassa kirjastaan Ilman Maria-ohjelmassa.

Hännikäinen Perttu Häkkisen haastateltavana Ylen Suomalainen mies-sarjassa 2012.

Täyslaidallinen humanismia vastaan. Hännikäisen kirjan Ihmisen viheliäisyydestä (Savukeidas, 2011) arvio Elonkehässä.

Verkkolehti Sarastus.

Verkkolehti Sarastus Facebookissa.

 

Read Full Post »

IMG_5348

Mesikämmenen tassuihin päätyi kuvan mukainen swastika-koru. Koru on kooltaan pieni, vain 1cm per sivu, eikä siinä ole mitään merkintöjä. Korun taustoista kerrottin, että se on “sota-ajalta” ja suomalaista alkuperää. Mesikämmen ei ollut nähnyt eikä kuullut vastaavasta mitään, eikä internetkään tunnu asiassa auttavan. Nyt tarvittaisiin siis historian tuntijoiden apua. Osaako joku blogin lukija valottaa tämän korun historiaa?

– – –

Aiheeseen liittyen:

Dominick Crowley of My Swastika speaks!

ManWoman speaks!

Alexa McDermot on Irish swastika reclaimationists.

The origin of swastika.

Read Full Post »

Loputon Gehennan liekki

381970

Muistan hyvin, kun Loputon Gehennan liekki-dokumentin traileri pullahti loppuvuodesta 2011 YouTubeen. Provokatiivisuudessaan ja koomisuudessaan traileri keräsi dokumentille jo muutamassa päivässä järisyttävän paljon huomiota ja siitä keskusteltiin aina iltapäivälehtien surkuhupaisia foorumeita myöten. ”Vittu mä vihaan punkkia!”-pläjäystä näki toisteltavan sosiaalisessa mediassa tämän tästä.

Osa black metal-genressä mukana olevista ei diggaillut trailerista sen Uuno Turhapuro-ulottuvuuksien vuoksi juuri yhtään. Monet genren ulkopuoliset taas pitivät juuri tästä dokumentin ulottuvuudesta. Elokuvaa jäätiin odottamaan suurella mielenkiinnolla, jotkut loputtoman koomista pakettia toivoen, jotkut genren naurettavaksi tekemistä peläten, jotkut taas yksinkertaisesti avoimin mielin.

Sami Kettusen dokumentti, joka sai ensi-iltansa 2011 Night visions-elokuvafestivaaleilla, oli ilmestyessään välitön klassikko. Kyseessä on ensimmäinen kotimaista black metallia käsittelevä dokumenttielokuva.

Loputon Gehennan liekki pureutuu aiheeseensa monien kentän tunnettujan tekijöiden haastattelujen kautta. Lopputuloksena syntyy kuva black metalista elämäntapana, siihen liittyvistä erilaisista painotuksista, kulmista, ideologisista ulottuvuuksista, koko kakun moniulotteisuuksista. Osa haastatelluista on kameran edessä avoimesti omalla naamallaan, osa anonyymimmin vastavalossa, osa humoristisesti humalassa oluttölkki kädessä, osa kuolemanvakavasti selvinpäin, osa poliittisesti epäkorrekteja näkemyksiä laukoen, osa kaikesta politiikasta irtisanoutuen. Puhtaasti provokatiivisen humoristisesta paketista ei ole kyse, kuten trailerin perusteella jotkut arvelivat tai pelkäsivät. Tässä on syvyyttä.

Sanaisen arkkunsa elokuvassa avaavat seuraavat henkilöt: Lord Satanachia (Azazel), Victor ja Wrath (Enochian Crescent, True Black Dawn), Molestor Kadotus (Anal Blasphemy, Musta Kappeli, Hammer of Hate), Nuclear Holocausto Vengeance (Beherit), Demonos Sova (Barahtrum), Satanic Tyrant Werwolf (Satanic Warmaster), Sargeist, Spellgoth ja Shatraug (Horna), Mikko A. (Clandestine Blaze, Northern Heritage), BlackGoat (Goatmoon), Kaosbringer (Neutron Hammer), Stormheit, Kalma ja Narqath (Azaghal), Johannes Nefastos, sekä Serpent (Imperium.net).

Dokumenttia on kritisoitu useimmiten siitä, että sen kesto on vain 52 minuuttia – aiheesta kun olisi saanut helposti pidemmänkin. Monia muitakin tärkeitä genren nimiä olisi dokumenttiin voinut sisällyttää. Toisinaan kritiikkiä on kuullut siitä, että dokumentissa ei ole juurikaan itse alan musiikkia. Itseäni tämä ei haitannut, sillä alan musiikkiin voi kuka tuhansa tutustua nopeasti internetin kautta, kun taas genren maailmankuvaan pureutuvia kotimaisia videohaastatteluja ei ihan yhtä helposti tule vastaan. Kolmanneksi on kritisoitu elokuvan puolivälin tienoilla olevaa rituaaliskenaariota, jota on pidetty liian pitkänä ja muusta dokumentista hivenen irrallisena. Tässä olen sikäli samoilla linjoilla, että kyseistä rituaaliskenaariota olisi ollut hyvä kontekstualisoida hiukan paremmin suhteessa black metaliin liitettyyn satanismiin. Noin muuten Kettusen ratkaisu antaa haastateltujen kuljettaa dokumenttia omalla painollaan eteenpäin toimii kautta dokumentin varsin hyvin.

Dokumentin ansiot ovat kiistattomat. Sen kautta saa varsin hyvän katsauksen genrestä ja sen moniulotteisuudesta, vaikka louhintavaraa jääkin. Haastatteluissa on käsitelty mm. seuraavia aiheita: Mitä kautta löysin black metallin, black metaliin liitetty aate, ensimmäiset kuullut bändit, ensimmäiset omat bändit, death metallin ja black metallin suhde toisiinsa genren alkuaikoina Suomessa, 90-luvun alku, tape trading-skene, millaisia keikat olivat alkuaikoina, miten alkuaikoina sai tehdä enemmän töitä äänitteiden leviämisen eteen jne. kuin nykyään, kirkonpoltot ja niihin suhtautuminen, alkuaikojen levyjen soundit, black metal ideologisesti, suhde kaupallisuuteen ja julkisuudessa olemiseen, distrot ja lafkat, aito underground vs. esille pääsemisen vuoksi tehdyt kompromissit, synkkä energia, mystisyys, okkultismi, satanismi, mitä black metal merkitsee eri ihmisille, suomalainen mytologia ja suomalaisuus black metalissa, suhde uskontoihin yleensä, juutalaisuus, kristinusko, islam, NSBM, hautakivien potkiminen, genren pioneerien rikosrekisterit, Antifa, keikoista, kommelluksista ja porttikielloista, suomalaisen genren ominaispiirteistä, black metallin suosion tilasta ja tulevaisuudesta, naisen asemasta black metal-skenessä.

Mainion paketin jo useampaan kertaan katsoneena ei voi muuta kuin suositella sitä kaikille aihepiiristä kiinnostuneille ja toivoa, että Loputon Gehennan liekki vol. 2 ilmestyisi joku päivä.

Dokumentissa on bonuksena Sami Kettusen tekemä 21 minuutin dokumentti Romua, ruiskeita, rutinaa, joka käsittelee kotimaista melumusiikkia, sen skeneä. Muutama sana tästä dokumentista löytyy Loputon Gehennan liekki-dokumentin siteerauksien jälkeen alta.

 – – –

Siteerauksia Loputtomasta Gehennan liekistä:

Clipboard03

Mä haluun kaikille vaan tuhoa, kuolemaa ja tuskaa, pimeyttä.

(…) Ja sit mä aloin kuuntelee sillon Bathoryä, tiekkö, Celtic Frost, niin se oli vaan että vittu fuck ass, saatana, sen jälkeen sit lähti, tää on mun juttu!

(…) Islamin uskonto, se on ihan perseestä. Siis se on ihan, jumalauta, nehän tappelee siellä keskenään koko ajan. Ihan perkele, vitun ählämit, saatana. Tappakoon toisensa. Se ei mua kiinnosta vittu pätkääkään. Saatana, vittu, nussikoon saatana äitiänsä ja mummoo, vittu.

(…) Mä oon kristinuskon vastainen. Kyllähän mä totta kai haluisin et kirkot palais. Mutta se on Suomessa niin helvetin vaikeeta.

Vittu mä vihaan punkkia! – Lord Satanachia

Clipboard06

Jotenkin tykkäsin niistä 80-90-luvun vaihteen jutuista siinä mielessä et se ei ollut se musiiki mikä määritteli vaan aate, ton asian. Nykyään tuntuu et se on muuttunu, et se on mukamas tietynlainen genre vaikka se on nimenomaan se aate, mikä määrittelee – Wrath

Clipboard23

Kuunneltiin paskaa musaa ja tehtiin ite parempaa.

(…) Paljonko tästä on aikaa…? Rikos on vanhentunu! No ni! No meikä, semmonen lavallinen veripulloja, potkasin yleisöön… voi vittu kun sitä lens sitä verta! – Demonos Sova

Clipboard04

Mut se että sä olet tuolla valtavirran rajamailla ja tuot sanomaa julki, se tarkottaa et sulla on niitä nuoria, uusia käännynnäisiä tähän, joka pystyis niinkun kyseenalaistamaan sen totuuden mitä valtiovalta ja yleinen tää normisto sulle pumppaa. Sen tähden mun mielestä on melkeinpä velvollisuus olla tuolla ulkona ja tuoda julki sitä sanomaa. Et ehkä, en sano että mikä on niinku porttiteoria tai kynnysteoria vaan siellä voi olla hc-tavaraakin suoraan ihmisten naaman edessä, että, se on kivisempi tie kun se, että pysyisit undergroundissa. Mun mielestä se on suhteellisen helppoa olla tavallaan haastamatta koskaan, että jos sä oot suljetussa piirissä, kaikki tuntee sut, teet uuden julkasun toisensa perään, niin jee jee, hyvä meininki, kukaan koskaan ees joudu kyseenalaistuksi tai haastetuksi millään tavalla, mut sitku meet sinne niin sut haastetaan paitsi omien joukosta myös sieltä valtavirrasta, niin sitte joutuu asettaa itsensä ristituleen. Aina kovimmassa paineessa hioutuu parhaimmat timantit, että siinä mielessä itellä on usko siihen, et kantsii käydä heittää kaikki peliin niin sanoakseni.

(…) Tietyl taval sitä ollaan sodassa, miehittävää uskontoa vastaan kumminkin, että on onks ne nyt rikoksia millä mittapuulla jos halutaan tuhota vastustajan symboleita. Et, moni nuori soturi on tehny näit juttuja ja mikäs siinä. Siin on aikanaan miekkalähteyksellä tuotu Suomeen kristinuskoa ja meiän vanhat uskomukset pantu kasaan niin mun mielestä se on ihan reiluu viel nykypäivänäki sitten, jos pienet terroristisolut pistää vastaan tätä meininkiä – Victor

Clipboard24

Harhaluulo, että pitäis tehä kompromissejä sen takia, että vois saada suurempaa näkyvyyttä tai vaikutusta ihmisiin, niin se on täysin niinku valheellista, koska monet bändit on jo todistanu nyt sen, että ei tarvita kymmenienkään tuhansien levyjen myyntiä, sitä, et sun tarttis tehä yhtään kompromissiä tai yhtään kirjottaa, pyytää anteeks keneltäkään mitä sä sanot vaan kun sä tarpeeks kauan vaan painat, niin ei se vaadi sitä että sun pitää antaa periks vaan kyl se muu maailma antaa periks ennemmin – Satanic Tyrant Werwolf

Clipboard05

Saatanallisuus on se peruslähtökohta, mistä liikutaan. Asiat jotka menee liian kauas siitä saatanallisesta lähtökohdasta, niin sillon kun se unohdetaan kokonaan ja keskitytään johonkin muuhun, niin sillon mun mielestä puhutaan jostain ihan muusta kuin black metallista, joka niinkun black metal, on määritelmä, sitä et on saatanallista metallia – Molestor Kadotus

Clipboard13

Saatana on Saatana ja se on niinku ultimaatumi paha. Se on tietysti aina se ylimmäinen.

Black metal, jollekin ei vittu maistu se, niin painukoon vittuun – BlackGoat

Clipboard17

Jos sitäkin miettii et mitä black metal on, niin ohan se niin erilaisia asioita, että tota, toisille se voi olla pelkästään tätä goat-metal-osastoa ja toisille se saattaa olla lähenpänä luontomystiikkaa ja kaikkea siihen liitoksissa olevaa, että tota kyllä mä näkisin sen mieluummin rikkautena tämän että siinä samassa kentässä pystyy operoimaan justiinsa nää tällaset yhtyeet jotka nojaa pidemmän päälle vaikka siihen omaan kansaan, oman kansan historiaan ja kaikkeen siihen liittyvään ja sitten tosiaan nämä, jotka pohjaa tosiaan sitten enempi tähän, ehkä perinteisiin black metal-teemoihin.

(…) Nuorisolla on aikaa ja voimaa ja aktiivisia nuoria niin nuorelle tekevälle sattuu, että tota, aina välillä joku jossain roihahtaa ja jotain kaatuu et, en mä sano et se väärin on, missään nimessä, että, että, mut onhan se totta et siin on sitten seki puoli et siin on tää yhteisöllinen vaikutus sit siihen kirkkoon, et kyllähän jos kirkko palaa jossain niin sehän tuo kristillistä porukkaa vaan lähemmäs toisiaan.

(…) No, totta kai siis aina on paikkansa sillekin taistelulle sitä (kristinuskoa) vastaan ja kirkko on omalla osallaan esimerkiks edesauttaa monikulttuurisuutta ja muita arvoja jotka ei niinku oo hyviä, et kyllä siinä sitä pahaa on edelleen siinä kristinuskossa, mutta siltikin mä näkisin asian niin, et mieluummin mä rintamalla olisin kristityn suomalaisen rinnalla taistelemassa muslimeita vastaan, kun päinvastoin, esimerkiks – Stormheit.

Clipboard18

Sen ainakin pystyy sanomaan et ei tää mikään kuoleva luonnonvara ole. Et selekeesti on sitä… no, minnekä se liekki katoais, kyllä se palaa niinku loputon Gehennan liekki – Spellgoth

Clipboard12

Se on helppo sanoo, ei oo olemassa semmosta brutaalia black metallia tyyliin Australia-black metal tai jenkki joku havohei-osasto, ni ei sille vaan oo olemassa naisfaniryhmää. Et sit on olemassa semmonen melodinen, poppiin päin hintahtava black metalli mikä vetoaa myös naisiin, tai et siel on kynsilakassa olevii jätkii niin se aina vetoaa naisiin, mutta, se on mun mielestä yksiselitteinen asia, että black metal on ytimessään miesten musiikkia ja se ei oo mikään tasa-arvo kysymys eikä mikään tämmönen, että naisilla on oikeus johonkin vaan, se on miesten musiikkia ja piste – Mikko A.

Lopuksi vielä bonuksena kommentti dokumentista Jouko Piholta:

Mesikämmenen blogi pyysi minulta kommenttia koskien “Loputon Gehennan liekki” -dokumenttia. On hiukan hankalaa kirjoittaa kommenttia, kun on voinut nähdä vain 59 sekunnin trailerin. Mutta ehkäpä jo trailerin alussa jonkun black metallistin julkituoma filosofia tiivistää kaiken: “Saatanallisuus on peruslähtökohta.” Saatanallisuus on myös loppukohta, kun saatananpalvojat joutuvat kuolemansa jälkeen samaan paikkaan kuin Saatanakin eli helvetin tuliseen järveen. Siellä ei enää lauleta bassoja rymistellen Saatanan kunniaa, vaan vaikerretaan hampaita kiristellen suuressa tuskassa ja rikinkatkuisten myrkyllisten kaasujen vaivaamina hirveässä pimeydessä. Mutta sitä saa mitä tilaa.

– – –

Romua, ruiskeita ja rutinaa

Loputon Gehennan liekki-dokumentin bonuksena löytyy 21 minuutin dokumentti suomalaisesta melumusiikista, sen skenestä. Kuten DVD:ltä löytyvä pidempikin dokumentti, myös sen perästä löytyvä meludokumentti on lajissaan ensimmäinen kotimainen laatuaan.

Äänessä dokumentilla ovat: Mikko A. (Grunt, Freak Animal), Pentti Dassum (Umpio), Pasi ja Tiina (Aunt Mary, Bizarre Uproar), Jonte Storm (U.N.D., WoUNDead), Toni Myöhänen (STROM.ec., Eleczema), Niko (Manic/Depression), Pekka PT (Gelsomina, Sick Seed), Tommi Keränen (Rulla, Keränen), Ilkka Vekka (Haare), Jussi (Golden Rain) ja Basse (Halthan).

Haastatteluissa käsitellään mm. seuraavia aiheita: miksi kuunnella melua?, voimaelektroniikka 80-luvun alussa, miten nopeasti meluskenessä on tapahtunut muutosta, meluskenen alkuajoista, vaikutteista, instrumenteista, kontaktimikeistä, neliraitureista, c-kasettiformaatista, live-esiintymisistä ja niiden innostavuudesta sekä ekstaattisuudestakin, keikkojen yleisömääristä, pahennusta aiheuttaneista jutuista livenä, kituvat hiiret, jyrsijät, runkkaaminen, viiltely, ”perusnöyryytys”, ”fasistiset arvot”, ihmisoikeudet, ”vihamielinen sanoma”, genren julkaisujen painosmäärät, julkaisujen spesiaalisuus paskaisine Raamatun sivuineen kaikkineen, Suomi-skenen arvostuksesta maailmalla ja Suomi-skenestä yleensä.

Kuten Loputon Gehennan liekki, myös Romua, ruiskeita ja rutinaa on varsin informatiivinen ja hulppeakin paketti. Meludokumentin suurin heikkous on sama kuin black metal-dokumentissa: Molemmat ovat liian lyhyitä.

 – – –

Siteerauksia Romua, ruiskeita, rutinasta:

Joutuu itelleen jollain tavalla selittämään, et minkä takia kuuntelis musiikkia, kun taas muut joutuu keksimään tekosyitä et minkä takia ne kuuntelee melua et mikä siitä tekee kuuntelemisen arvoista, niin ite nykysellään välil miettii et minkä takia jaksaa kuunnella jotain perusrumpukomppia tai minkä takia joku kitara on mielenkiintonen soitin kun siin roikkuu vaan muutama kieli mitä rämpytellään.

(…) Perinteinen tämmönen industrial-musiikin lähestymistapa on se, että taiteilija esittää provosoivat materiaalit suoraan yleisölle ja se on, oletetaan et yleisö on siinä määrin aktiivinen et ne ei oo siel ottamassa vastaan mitään saarnaa eikä ne oo kuuntelemassa että joku kertoo niille miten asiat on – Mikko A.

Clipboard37

Mie tykkään sellasest käsintehdyst meiningist, että joku, upottautuu siihen sellaseen melun tekemiseen ja nimenomaan siis se, että sitte tehään käsin. Kyl mie ymmärrän että tietokoneit käytetään sun muuta näin, ajat muuttuu ja kaikkee ja ihmiset tykkää sellasest soundista, mut tykkään että se tehään… käsin. Nauhalle. Voihan sen tietty nauhottaa monel muullakin taval mut, käsintehtyy, ehdottomasti. Sen nyt voi käsittää ihan miten tahansa, mut ihan pelkkää hiirennaksuttelua en niin ite välitä siitä, ehkä nyt joissain bändeis – Niko

Sen miten soitan, niin varsinkin livenä on, jollain tavalla koitan et homma ei oo enää hanskassa, täysin. Ja mutta että se on siis semmosta niinku tämmöstä peräruiskeen tavalla innostavaa, tota niin, vääntömomenttia – Tommi Keränen

Clipboard41

Se jotenkin lähti se, tuli semmonen idea et tota, tai semmonen visio et tota, et sais jotenki… niinku perse ja sielt tulee paskaa. Sitä ruvettiin pyörittelee. Vedettiin Tiinan perseeseen (…) Se näyttää jotenkin paljon paremmalta kun se tulee naisihmisen pyllystä tulee se tuote – Pasi

Mä jätän sen natsipervoilun muille, koska tota, siihen on tekijänsä ja ne on alallaan hyviä – Ilkka Vekka

Tekstit käsittelee rakkauden ongelmia ja tämmöstä, vähän semmosta turhautuneisuutta rakkauden kentässä, et miten sä käyttäydyt jos vaikka oot tosi rakastunut johonki ihmiseen ja sä et saa mitään vastakaikua ja siitä sitte edespäin, mihin se saattaa sit mennä jos tykkäät liikaa jostain ja sit toinen sanoo sulle et ei käy mut sä silti tykkäät ja haluut viedä tätä parisuhdetta eteenpäin, vaikka toinen osapuoli ei oliskaan mukana. Et ku sitä rakkautta ei sit löydykään vastaikkaisesta sukupuolesta nii totta kai sä sit katot pornoo ja vedät käteen – Jussi

Clipboard44

Sanotaan näin et se on muutaman vuoden sisällä, se on noussu ihan helvetin hyvin, siis silleen niinku että porukka on enemmän yhteyksissä, sanotaan 4-5-vuotta sitten ei ollu mitään semmosta Suomi-skeneä. Ja nytte Suomi-skene on tunnettu ulkomailla, itse asiassa sehän on ihan vitun arvostettuu tällä hetkellä – Basse

Clipboard38

Trendiä ei seurailla samaan tapaan ku ulkomailla, tai Amerikassa ehkä lähinnä – Pekka PT

Kyllä täällä on aina ollu tosi omat kuviot, ja siitä tosi ylpee – Pentti Dassum

– – –

Aiheeseen liittyen:

Osta DVD täältä.

Rokumentti NettiTV – Haastattelussa ohjaaja Sami Kettunen (Loputon Gehennan liekki).

Imperium.net: Sami Kettunen, Loputon Gehennan Liekki -dokumentti.

Read Full Post »

Anshelm Ingemar von Weltheim kokkaa!

AnshelmvonWeltheim

– – –

Anshelm Ingemar von Weltheim on tullut monille tutuksi Kymenlaakson Esoteeris-Mytologisesta Seurasta, Hammer Open Air 2013 -dokumentistaan sekä monista muista värikkäistä YouTube-videoistaan, joista suurin osa käsittelee kokkailua, ruokaa ja juomaa.

Mesikämmen on seurannut Anshelmin kokkailuun liittyviä YouTube-posteja jo pitkään ja pitänyt niistä. Idea haastattelusta syntyi pitkän kypsyttelyn jälkeen, mutta olihan näin hienoon aiheeseen lopulta tartuttava.

Hyvä naiset ja herrat, Anshelm Ingemar von Weltheim kokkaa!

– – –

Koska ja miksi innostuit ruoanlaitosta? Mistä innostuksesi ruoanlaittoon sai alkunsa?

Kun pyrähdin maailmalle kotoisten lihapatojen ääreltä, olin suu ymmyrkäisenä. Nyt voin syödä ranskalaisia ja nakkeja vaikka joka päivä. Niin teinkin, vuoden tai kahden ajan, sitten kasvanut vyötärönympärys ja kyllästyminen samoihin ”makuihin” ajoivat minut internetin reseptipalveluita tutkailemaan. Osasin toki jo tehdä ruokaa jollain tapaa, vaikka silloin tällöin tuotokset olivatkin syömäkelvottomia. Menin kauppaan, aloin ostaa tuoreita aineksia ja väsäillä ruokaa. Onnistumiset ruokkivat innostusta ja lopulta ruoanlaitto oli minulle rakas harrastus. Nykyään se taitaa olla enemmänkin elämäntapa.

Miksi ruoka on tärkeä asia, fyysisesti ja esoteerisesti? Miksi ruoalla on väliä? Onko ihminen sitä mitä hän syö?

Ihmiselle käy heikosti jos hän ei syö. Ruoka ravitsee sekä kehoa että mieltä jos sen valmistamiseen on paneuduttu oikealla tavalla. Toki on keksitty kaikenlaisia nutriloafeja sun muita jotka kyllä pitävät ihmisen hengissä, mutta eipä niistä henkiseen nälkään saa tyydytystä. Hyvän ruoan laittaminen sisäänsä parantaa mahdollisuutta työntää jotain hyvää ulos, enkä puhu nyt siitä mitä moni voisi ajatella.

Hyvän ruoan laittaminen sisäänsä parantaa mahdollisuutta työntää jotain hyvää ulos, enkä puhu nyt siitä mitä moni voisi ajatella.

Vertaa ruokaa seksiin.

Kun rypsiöljy lotisee, munat ovat kädessä ja suuria makkaroita tungetaan himokkaisiin aukkoihin, niin silloin ihminen tuntee elävänsä.

Millaista palautetta olet saanut pitämästäsi YouTube-ruokatilistä?

Lähinnä positiivista. Eniten olen yllättynyt siitä, että tuntemattomat ihmiset ovat tulleet kommentoimaan kokkauksiani kun olen esimerkiksi istunut puistossa keskioluttölkki kourassani. Negatiivinen palaute liittyy lähinnä värikkääseen ja epäkorrektiin persoonaani, YouTube-tililläni on myös monenmoista muuta asiaa kuin ruoanlaittoa.

Ketkä ovat suurimpia innoittajiasi kokkeina, ruokaguruina?

Jaakko Kolmonen, ehdottomasti. Perinteet, hyvät raaka-aineet ja tekninen taituruus niiden käsittelyssä. Suomen luonto pursuaa osasia joista taitava kokki saa koostettua ihmeellisiä ruokalajeja, Kolmonen osaa tämän mahtavasti. Pakko mainita myöskin Keith Floyd, hän osasi ottaa ilon irti kokkaamisesta ja elämästä yleensä.

Mitä mieltä olet kasvisruoasta, kasvisruokailijoista? (Tähän väliin on lukijoita muistutettava tietysti Hitlerin vegeilystä ja Pekka Siitoimen kommenteista Musta Magia osa I:ssä kasvisruoan suotuisasta vaikutuksesta henkistymiseen).

marxismileninisminperusteetItse en henkilökohtaisesti pidä kasvisruokaa suuressa arvossa, koska arvostan suuresti erilaisia lihoja. Toki tiettyjä esoteerisia aspekteja ei saa unohtaa. Kasvisruoka voi olla askeesin muoto ja täten henkisesti hyvinkin voimauttava. Mikä toimii toiselle, ei välttämättä toimi toiselle ollenkaan. Suosittelen kaikille itsensä kuuntelemista ja toimimista havaintojen johdattamana.

Suosikkiruokajuomasi?

Riippuu ruokalajista. Vesi, olut, maito, punaviini, Kossu. Yleensä juon vettä sen neutraalin luonteen vuoksi, ruoka maistuu tismalleen siltä miltä sen pitääkin maistua.

Mistä Suomesta saa parasta kahvia? Parhaat kahvimerkit?

Lapinlahden Teboilin kahvi on sangen maukasta, parhaat kahvit tosin löytyvät kahviloista joissa kahvi paahdetaan ja jauhetaan paikan päällä. Starbucks on perseen paskaa.

Suositko ns. lähiruokaa vai onko aivan sama onko ruoka tullut jostain kauempaa? Mistä hyvät raaka-aineet?

Lihoista arvostan eniten metsäkanalintuja, poroa, hirveä ja riistaa yleensä. Nämä hankin sukulaisieni kautta pohjoisesta, 100% luomua eikä varmasti sisällä kummempia raskasmetallijäämiä. Siat ja naudat pyrin hankkimaan Kymen lihatukun tuotteina, ne ovat sangen laadukkaita, herkullisia, eivätkä kovinkaan paljon bulkkikamaa kalliimpia. Kasviksetkin pyrin hankkimaan paikallisilta tiloilta.

Hyvää ruokaa voi kuka tahansa tehdä edullisesti, paino on nimenomaan sanalla ”tehdä”. Einekset maksavat, puolivalmisteet maksavat. Perusraaka-aineet ovat edullisia hankkia mistä tahansa kaupasta ja vähän kun näkee vaivaa niin edessä on hyvinkin äkkiä herkullinen lautasellinen yksinkertaista perusruokaa.

Hyvää ruokaa voi kuka tahansa tehdä edullisesti, paino on nimenomaan sanalla ”tehdä”.

Arveluttaako geenimanipuloitu ruoka-aines?

Riippuu. Vastustan sitä, että geenimanipulaatio on nykyään lähinnä suurkorporaatioiden hallussa. Tällöin tähtäimessä eivät ole ravitsevuus tai ruoan turvallisuus vaan lähinnä suurin mahdollinen tuotto. Toisaalta vastuullisesti tehtyä geenimanipulaatiota vastaan minulla ei ole yhtään mitään.

Olet kalamiehiä. Mikä kalastuksessa on hienointa? Entä kalaruo’issa?

anshelmjahaukiKalastuksessa viehättää nimenomaan yhteys luonnon kanssa ja mystiset syvyydet. Maailma pinnan alla on hyvin paljon erilainen verrattuna maahan jota me päivittäin tallaamme.

Kun keittää kalasopan rannalla itse virittämällään nuotiolla vastapyydetyistä kaloista niin alkaa lähestyä todellista onnea. Repusta kaivetut sipulit, perunat ja porkkanat pehmenevät suolaisessa vedessä, peratut varttikiloiset ahvenet tipahtavat pulikoimaan kattilaan, herkullinen tuoksu leviää iltahämärässä. Kaikki on silloin hyvin.

Kun keittää kalasopan rannalla itse virittämällään nuotiolla vastapyydetyistä kaloista niin alkaa lähestyä todellista onnea.

Jos olisit päässyt tekemään lounaan joko tai sekä valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimelle että Adolf Hitlerille, mitä olisit heille valmistanut? Entä Siitoimen seuraajalle, komentaja Kai M. Aallolle?

Hitlerin olisin ohjannut suoraan hovikokkinsa luokse, en mielelläni tee kasvisruokia. Herroille Siitoin ja Aalto taas olisin valmistanut seuraavan menyyn:

alkuun:

kermainen korvasienikeitto

konjakkigraavattua Inarin taimenta ja ohrarieskaa

pääruoka:

hapankirsikoilla höystetty vasikanpaisti

Hasselbackan perunat

homejuustolajitelma kera chilin ja valkosipulin (kovien kullimiesten erikoinen)

jälkiruoka:

venäläinen mantelikiisseli.

Ruokajuomina ennen ateriaa, sen aikana ja sen jälkeen: Minttu-viina, Koskenkorva, Pekan kilju ja täysmaito.

Mitä mieltä olet nykyään mediaseksikkäistä kokkaus- yms. ohjelmista? Katsotko niitä? Mitä niistä tuumaat? Onko joku Gordon Ramsay mistään kotoisin?

Katson hyvinkin paljon. Vaikka omaa korvaa rasittaakin ammattislangin rantautuminen amatöörikeittiöihin niin kyllä näistä ohjelmista voi muutakin oppia. Erilaisia tekniikoita käsitellä uusia raaka-aineita esimerkiksi, tai ihan vaan käyttää niitä inspiraation lähteinä. Itse olen saanut paljon vinkkejä Jamie Oliverin ja Gordon Ramsayn ohjelmista, näitä konsteja tulee käytettyä ihan päivittäisessä kokkaamisessa ja monet niistä ovat helpottaneet elämääni suuresti. Toisaalta taas näiden mestarikokkien persoonat ja ulkogastronomiset mielipiteet ovat erittäinkin erilaisia kuin omat ihanteeni. Toki voisin kutsua Ramsayn kanssani juomaan kossua, paistamaan lättyjä iltanuotiolle ja syömään niitä lakkahillon kera.

Voisin kutsua Ramsayn kanssani juomaan kossua, paistamaan lättyjä iltanuotiolle ja syömään niitä lakkahillon kera.

Mitä itse syöt arkisin? Meneekö hernekeitto lusikalla suoraan tölkistä krapula-aamuna?

Krapula-aamuisin nautin mieluiten Kossua. YouTube-kanavani antaa hyvän kuvan arkisyömisistäni, kuvaan videoita jokapäiväisestä ruoanlaitostani.

Parasta ruokaa krapulassa?

Riippuu krapulasta. Pahimmissa tapauksissa paras ruoka on sellaista jota on helppo niellä ja liukas oksentaa. Kevyessä sunnuntaikohmelossa taas hirvipaisti on upea asia. Paistinliemessä pehmeäksi muhineet sipulit ja porkkanat ovat antaneet makunsa liemeen josta saa tehtyä taivaallisen kastikkeen kerman ja jaloviinatilkan kanssa. Perunamuussi Lapin puikuloista siihen kylkeen, venäläisiä suolakurkkuja ja puolukkasurvosta ruokokidesokerilla. Hurjimmat voivat ottaa ruokajuomaksi 100g votkaa ja litran väkevää olutta. Kyllä alkaisivat oireet kaikota.

Maistuuko kebab? Mitä mieltä Suomen pikaruokakulttuurista?

Olen suuri kebabin ystävä. Olen valmistanut itse sekä dönerpötköjä, että shish-vartaita, vaihtelevalla menestyksellä tosin. Kebabissa lihan ohella tärkeää on kastike. Oivallista kebabia ja mahtavaa tulista kastiketta tarjoaa Kouvolassa Anttilan Mäkki, eli Grilli-Kipsa. Taas jos puhutaan pizzoista, Suomen ehdoton ykkönen tällä saralla on Ravintola Liberta Kotkassa, suuri gastonominen hail mestarikokki Mustafa Balille. Hyvää pikaruokaa kyllä saa Suomesta, kunhan tietää mistä etsiä.

Mitä suosittelisit lukijoille juuri tänään?

Rapusilakoita, kylmänä.

Mikä olisi äärimmäisin 88-lounas?

Lemin särä, vaarallisessa seurassa.

Kokkaatko taustamusiikin kera vai ilman? Jos taustamusiikin kera, niin millainen musiikki luo hyvän tunnelman ruoanlaittoon?

poroaYleensä ilman. Silloin tällöin tosin taustalla soi Mistreat, Sniper tai joku käppäinen ranskalainen Oi!-bändi. Näillä kerroilla tulee yleensä maustettua ruoka vihaisesti.

Oletko tehnyt valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimen Arjalanpiirakoita ja -paistia?

En, mutta resepti näyttää kerrassaan houkuttelevalta. Menee kokeiluun joku kaunis päivä. Tiistaina syödään perinteisesti mureketta ja torstaina hernekeittoa, voisi lisätä kalenteriin kahdeksannen viikonpäivän jolloin syötäisiin vain Pekan keittiöstä lähtöisin olevia kokkauksia, arjantain.

Tiistaina syödään perinteisesti mureketta ja torstaina hernekeittoa, voisi lisätä kalenteriin kahdeksannen viikonpäivän jolloin syötäisiin vain Pekan keittiöstä lähtöisin olevia kokkauksia, arjantain.

Mitä mieltä olet keittokirjoista, joita löytyy vähän joka lähtöön. Mitä kokkauskirjaa suosittelit aloittelevalle kokkaajalle? Vai tarvitseeko sellaisia oikeasti mihinkään?

Keittokirjoista löytyy monesti mainioita vinkkejä arkiruoanlaittoon. Ravintoloitsija Hariton Tuukkasen Venäläinen keittokirja sisältää paljon hyviä menetelmiä joita pystyy soveltamaan kaikenlaiseen ruoanlaittoon, vaikka kirjassa esiintyvät raaka-aineet ovatkin usein hankalasti saatavilla. Esim. juottovasikkaa on nykypäivän Prisman liha-altaasta mahdotonta löytää.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia ja visioita sinulla on ruoanlaittajana? Onko mielessä käynyt pyrkiä TV:n kokkikisoihin?

Jätän TV-hommat muille. Aion kehittää itseäni kokkauksen saralla niin pitkälle kun on mahdollista. Maailma on täynnä mielenkiintoisia ja haastavia ruoanlaittotekniikoita jotka suorastaan huutavat tulla opetelluiksi. Ei silti sovi unohtaa raaka-aineiden merkitystä, vähänkin eksoottisempia ainesosia on vaikeata löytää tuoreina. Siksi lienee pakollista tehdä gastronomisia matkoja ympäri maailmaa ja etsiä lisäosaamista sieltä.

Maailma on täynnä mielenkiintoisia ja haastavia ruoanlaittotekniikoita jotka suorastaan huutavat tulla opetelluiksi.

Kerro mausteidenkäytöstäsi. Mitä suosit, miksi? Ymmärtääkseni mausteet ovat ruoanlaitossasi tärkeässä roolissa.

Olen chilipää. Chilit ovat oivallisia mausteita, mutta vaativat pohjalle hieman toleranssia poltteelle, että pääsee nauttimaan tulisimpienkin lajikkeiden hienoista vivahteista. Asiaan tyystin vihkiytymätön voi pitää tulisuutta negatiivisena asiana ruoassa, se kuulemma peittää alkuperäisen maun. Tämä ei missään nimessä ole totuus, chili itse asiassa vahvistaa ruoan alkuperäisiä makuja ja aromeita. Kyse on vain tottumattomuudesta ja tiedon puutteesta.

Jos sinulla olisi oma ravintola, minkä niminen se olisi, millaista ruokaa sieltä saisi?

Minulla on ollut jo vuosia unelmana oma ravintola. Sen nimi olisi Läski-Anssin Mätinä. Ruoka olisi kombinaatio suomalaista nakkikioskia, Venäjän notkuvia pitopöytiä sienineen, pienine kaloineen ja smetanoineen ynnä yksinkertaista suomalaista perinneruoanlaittoa voi-läski-suola –yhdistelmään nojautuen.

Minulla on ollut jo vuosia unelmana oma ravintola. Sen nimi olisi Läski-Anssin Mätinä.

Ravintola olisi varattavissa öisin helvetillisiä kekkereitä varten joissa meno olisi melko lailla samantyylistä kuin tässä videossa.

Mikä ruoassa tekee sinut onnelliseksi?

kossuKokkaustilanne. Jos on hyvä kuuden kossun pohjakänni alla, niin on kivaa väsäillä hyvää ruokaa hienoille miehille. Pekoni tirisee pannulla, sienistä kiehuu neste pois samalla levittäen ihanaa aromia keittiöön. Sipulit ja erilaiset paprikat ruskistuvat, kokonaiset ohrasuurimot kiehuvat. Ruoanlaitto tuo virikkeitä kaikille kuudelle aistille. Lopuksi on hienoa heittää ruoka pöytään ja aloittaa orgiat Dionysoksen hengessä juomia säästelemättä.

– – –

Mesikämmen kiittää Anshelm Ingemar von Weltheimia haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Roudantuoja. Anshelmin YouTube-kanava.

Anshelm Ingemar von Weltheimin Hammer Open Air 2013-dokumentti.

Anshelm Ingemar von Weltheim suosittelee.

Kymenlaakson Esoteeris-Mytloginen Seura puhuu!

Arjalanpaisti ja arjalanpiirakat.

Päivän Pekka-materiaalit ja -tarina.

Read Full Post »

th1

Tervahäät on kokoonpano, joka on monessa suhteessa palauttanut Mesikämmennen toivoa ns. neofolk-genreen. Unohtakaa Death in June! Tervahäät on parempi! Nyt puhutaan eeppisen upeasta alan musiikista, suomalaiskansallisesta näkövinkkelistä käsin.

Kaikki duon levyt ovat rautaisia, mutta varsinkin viimeisin täyspitkä, Patria, räjäyttää niin sanotusti pankin. On vaikea löytää tarpeeksi superlatiiveja Patrian kuvailuun. Harvemmin Mesikämmen yltyy kehumaan alan teoksia näin paljon, mutta nyt on syytä. Tervahäät on musiikillisesti tämän päivän Eino Leino, V.A. Koskenniemi ja Paavo Haavikko!

Oli siis hyvä syy lähestyä Tervahäitä ja kysyä heiltä muutamia kysymyksiä. Haastatteluun vastailivat kokoonpanon Kaarna että Riimu.

– – –

Taustaa

Milloin ja missä Tervahäät perustettiin? Millaista musiikillista taustaa Tervahäiden jäsenillä on? Mitkä asiat inspiroivat aloittamaan duon, mistä nimi Tervahäät?

th2Kaarna: Tervahäät perustettiin kesällä 2008 pääkaupungissamme, jossa asuimme tuolloin molemmat. Musiikillista taustaa minulla oli tuohon aikaan lähinnä koneellisemman musiikin parista, mainittakoon 2002-2010 aktiivisena ollut sooloprojekti Somnivore, ja 2003 perustettu Slave’s Mask.

Riimu: Julkaisematon demo lienee paras merkitä alkupisteeksi. Lähtökohtia on vaikea panna sanoiksi. Omasta mielestäni halusimme luoda valokuvia äänen kautta ja improvisaatioon nojaava drone ja folk antoivat meille parhaat avaimet lukkoihin. Ennen Tervahäitä olin tehnyt neofolkia Tuhat kuolemaa sekunnissa -yhtyeessä.

Kaarna: Nimi ”Tervahäät” syntyi sittemmin 2008 syksyllä, kun esikoislevyn utuinen hahmo alkoi jo vähitellen selkiytyä. Atavistinen kanavointi musiikiksi asti tuntui onnistuneen hyvin, ja musiikin ja muiden asiaan liittyvien tekemisten nostattamia mielikuvia vilisi jatkuvasti mielessä nostattaen lisää intoa tekemiselle. Yksi näistä mielikuvista oli vahva näky jonkinlaisesta juhlasta, jota vietetään yksin ensimmäisenä hääpäivänä puolison poismenon jälkeen. Hääjuhlaperinteeseen nojaten tämä ilmi tullut juhla oli nimeltään Tervahäät. Nimi istui hyvin lyijyisen, eteerisen ja kylmän esikoislevyn muihinkin puoliin, jonkinlaisen muinaisuuden ja toismaallisuuden tuntuun, ja ympäröivien metsien raskaisiin huokauksiin. Se oli myös alusta asti tarkasteltuna sopivan taipuisa muitakin käyttötarkoituksia ja intention suuntaamisia silmälläpitäen. Hyvin pian määrittelynsä jälkeen nimi löysi itsestään myös vertauskuvan metsän ja ihmisen yhteiselosta, ja todisti monisyiset syvyytensä muillakin tavoilla.

th3Molemmat tämän nimen puolet sisältävät symboliikan sisäksi myös paljon muita latauksia, ja viittaavat myös itsenäisesti monella eri tasolla tapahtuviin alkemiallisiin prosesseihin; liittoihin ja jalostumisiin, syntyihin ja synteeseihin. Kun tarkastelee Patriaa nimen ”Tervahäät” valossa, näyttäytyy yhtyeen nimi levyn erilaisesta luonteesta johtuen hyvin toisenlaisena kuin vaikkapa edeltäjäänsä Kalmonsäiettä pohtiessa. Silti tiettyjä samankaltaisia latauksia ja pohjavireitä tietenkin säilyy asiayhteydestä huolimatta. Nimen punainen lanka pysyy, vaikka sillä välillä parsitaan ja välillä kuristetaan.

Tärkeimmät inspiraation lähteet; musiikit, kirjalliset, muunlaiset?

Riimu: Inspiraatiot liittyvät paikkoihin. Olemme vahvasti kytköksissä äänitysympäristöömme, eteläsavolaiseen maalaismaisemaan, jossa levyjen kappaleet on suurilta osin valmistettu. Paikka on ikään kuin uneen astumista: muualla kohtaamamme koettelemukset, pohdinnat, voitot ja menetykset järjestyvät tuolla kappaleiksi ja levykokonaisuuksiksi. Kirjallisista vaikuttajista sanon itselleni Mika Waltarin unenomaiset teokset, Aleksis Kiven runon Kaunisnummella, ja kansalliseepoksemme Kalevalan.

Kaarna: Inspiroidun lähes kaikesta ympärillä olevasta, kun olen inspiroituneella tuulella. Se mistä tuo tuuli aina tulee, sitä en tiedä.

Millainen työnjako Tervahäissä on, mitä tekee Riimu, mitä Kaarna?

Riimu: Olen Tervahäissä pääasiallisesti kitaristi. Jaamme lauluosuudet sopivaksi katsomiemme paikkojen mukaan keskenämme.

th4Kaarna: Painotuksia suuntaan ja toiseen työnjaossa on hyvin tapauskohtaisesti. Laulamme ja kirjoitamme molemmat. Soitamme myös molemmat useita eri instrumentteja, ja sävellystyylimme on hyvin erilainen. Minun näkökulmasta Riimun työskentely pohjaa yleensä enemmän sointuihin, kun taas minulla usein rytmi ja äänen väri vie oli käsissämme mitkä soittimet vain. Olemme iloksemme huomanneet, että saamme usein yhdistettyä parhaat puolemme sävellystyössä.

Tervahäät maastoutuu osaltaan neofolk-genreen. Mitä mieltä olette neofolk-scenestä meillä ja maailmalla nykyään? Onko neofolk yleisesti vielä voimissaan vai onko genressä havaittavissa jonkinlaista hyytymistä?

Riimu: Genre on siitä mieluisa, että se sallii sisuksiinsa suuren määrän erilaista musiikillista sekä henkistä materiaalia. Ei se missään tapauksessa kuollut genre ole, sitä vastaanhan puhuu jo kuulijakunnan sekoittuminen monen huomattavasti nimeltään tunnetumpien musiikinlajin, kuten vaikkapa black metalin ja industrialin, kanssa.

th5Ääniteanniltaan neofolk on saattanut kokea pienehkön inflaation muutamia vuosia sitten, kun vakavia aiheita lähdettiin käsittelemään innokkain joukoin. Oman äänen löytäminen on tässä tärkeää ja siksi onkin iloista huomata, miten lämpimästi Tervahäät otetaan vastaan huomattavasti kurinalaisempaa äänimaisemaa noudattavan genren kuuntelijoiden kesken.

Kaarna: Vaikeaa on mieltää hyytyneeksi tällaista juttua jossa ei ole koskaan varsinaisesti mitään vauhtia ollutkaan. Genre on ollut alusta asti tuomittu ja siunattu pysymään pienenä. Suomen kuulijakunta laaja ja kirjava. Aluksi neofolk näyttäytyi minulle mielenkiintoisuudestaan huolimatta jotenkin sekavana ja jäykkänä ilmiönä, mutta kun tätä piirrettä on jo hyvän aikaa tarkastellut, tuntuvat aluksi silmiinpistävät hajanaisuudet ja ristiriitaisuudet nykyään pintapuolisilta. Nykyään koen neofolkin puhtaana, voimakkaana, syvänä, järkevänä ja henkisenä musiikkityylinä. Ja samoin kuin muidenkin genrejen kanssa, riittää kourallinen hyviä artisteja tässäkin tapauksessa pitkälle, ja myös määräämään koko genren arvon. Ei niillä sadalla kehnolla ole väliä, mutta kourallisella umpikultaisia on.

th5bItse neofolkin teko lepää tässä valtakunnassa vain muutamien henkilöiden harteilla, mutta on silti aivan hyvissä kantimissa. Maamme on pieni, mutta taiteelliselta luomisvoimaltaan kaiken maailmanlaajuisen huomionsa ansaitseva ja väkevä. Useat muut musiikkityylit ovat jo jalkautuneet Suomesta maailmalle, sittemmin vähitellen myös suomalainen neofolk. Tietenkin omia polkujaan ja vaivihkaa ilman sen kummempaa kekkulointia ja meteliä – niin kuin tällä kansalla on usein tapana asiansa hoitaa.

Tervahäiden musiikissa ja sanoissa on aistittavissa tyylikkään verhotusti kansallis-myyttinen, romanttinen, esoteerinen vire. Liittyykö tähän musiikin ulottuvuuteen tarkasti mietittyä myyttistä, esoteeristä operointia, vain onko tuo ulottuvuus ennenkaikkea alitajunnasta kumpuavaa tunnelmaa, substanssia?

Riimu: Yksinkertaisesti sanottuna olemme kaksikkona muodostaneet oman kulttuurimme toverillisuuden ja ystävyyden kautta. Mitä itsekkäitä henkisiä ja soitannollisia lähtökohtia meillä yksityishenkilöinä ja taiteen tekjöinä olikin, olemme vuosien saatossa tehneet näistä sekä palvonnan kohteen että pyhän inspiraation kaivon.

Onko Tervahäät tehnyt keikkoja?

th6Kaarna: Esiinnyimme kolmihenkisenä eri puolilla Suomea vuonna 2010. Sen jälkeen keskityimme Kalmonsäikeen ja Patrian tekoon ja monia muita suoranaisesti Tervahäihin liittymättömiä asioita oli hoidettavana, joten keikat saivat jäädä muutamaksi vuodeksi. Tänä vuonna aloitimme esiintymiset uudelleen, tällä kertaa nelihenkisellä kokoonpanolla. Neljäs ja uusin esintymisten osa on perkussiot, ja esiintymisten luonne onkin muuttunut tämän elementin ja uusien kappaleiden myötä.

Mihin Tervahäät pyrkii? Miksi on Tervahäiden raison d’être ?

Riimu: Mitään manifesteja on turha hakea. Päällimmäisenä pyrkimyksenä lienee halu auttaa toisia ihmisiä sekä itsejämme.

Kaarna: Tämä tapahtuu puhtaan ja syvän taiteen kautta.

– – –

Patria

Patria-levy on saanut osakseen varsin hyvän vastanoton. Olitteko itse täysin tyytyväisiä levyyn kun materiaalit li äänitetty ja valmis levy sitten viimein käsissä? Ovatko levyn osakseen saamat ylistyssanat yllättäneet, vai osasitteko odottaa niitä?


th6bKaarna: Patria, ja myös edeltäjänsä Kalmonsäie, olivat henkilöhistoriani ensimmäisiä levyjä, joista en vieläkään löydä mitään pienintäkään kohtaa minkä olisin jälkeenpäin katsottuna halunnut tehdä eri tavoin. Ei mitään korjattavaa, ei pikkuruisintakaan yksityiskohtaa muutettavaksi. Olin reaktiostani ja kokemuksestani hyvin hämmentynyt, julkaisuja on kuitenkin tullut jo tehtyä hyvänlainen pino ja ennen on ollut aina mielessä jotain pienempää tai isompaa viilattavaa. Tiesimme siis kyllä alusta asti onnistuneemme hyvin, mutta muiden kokijoiden reaktio on saapumishetkeensä asti arvoitus, joten kai kaikki muiden sanat ja ulkopuolisten reaktiot ovat jollain tavalla yllättäviä.

Riimu: Olen äärimmäisen tyytyväinen levyyn, kuten olen tyytyväinen muihinkin äänitteisiimme. Levy on osattu ottaa vastaan tuumailevana ja rauhallisena, siinä olevat aiheet on selvästi jaksettu kuunnella ajatuksella loppuun.

Patria julkaistiin itsenäisyyspäivänä 2012. Tämä ei varmaankaan ollut sattumaa. Mitä isänmaa teille merkitsee? Kerrotteko levyn kantavasta teemasta, miten se valikoitui, mitä siitä halusitte musiikillanne välittää?

Kaarna: Julkaisupäivän valinnassa ei ole sattumalla sijaa. Isänmaan merkitys on niin monisyinen ja hankalasti esitettävissä ja jopa keskusteltavissa oleva asia, että saamme ajatuksemme asiasta parhaiten purettua juuri tämän levyn kautta. Alkusysäys Patrialle oli erityisen kaunis ja mieleenjäävä. Teos alkoi ottaa määrätietoisesti muotoaan eräänä sykähdyttävän rauhaisana kevättalven aurinkoisena päivänä pakkasesta paukkuvien honkien ja valkoisten hankien kimmellyksen keskellä. Se päivä ja sitä seurannut yö kiukaan loimussa tähtien alla väritti levyn pohjavirettä paljon.

th7Riimu: Atavistinen suomalaisuus on ollut mukana alusta lähtien ja suomalaisuutta olemme käsitelleet keskenämme hyvin paljon. Patriassa nämä tulevat esille meille tärkeiden polkujen kautta meditatiivisena, rakkaudellisina sekä väkivallattomina.

Kaarna: Patrialla on myös urbaanimpia piirteitä kuin kahdella edeltäjällänsä. Asuin levyn tekoaikaan vielä Helsingissä ja pääkaupunkimme historian siipien havina, arkkitehtuuri ja muu vanhasta ylevästä ydinkaupungista runomitalla korviin kuiskiva henki on myös osaltaan levyllä läsnä.

Levylle on onnistuttu saamaan varsin syvä suomalainen tunnelma; arkaainen, ylväs, kaunis, arvokas, herkkä, myyttisesti kimaltava, melankolinen. Millainen suomalainen sielunmaisema mielestänne pohjimmiltaan on – ja miksi se on sellainen kuin on?

Riimu: En aio paeta suomalaisuuttani enkä halua taistella sitä vastaan, nämä ovat mahdottomia hankkeita. Haluan tulla osaksi esivanhempieni henkeä: kaikkea sitä ylevää sekä rääväsuista kieltä ja kulttuuria, tutkimatonta perintöä, alkuääntä.

Kaarna: Tämä on todella vanha kansa. Vanha, vivahteikas ja omintakeinen. Suomalaisina miehinä tätä sielunmaisemaa kuvataan, tutkitaan ja suodatetaan. Mielikuvamme selviää parhaiten taidettamme kokemalla, koska niin kuin rakas tämä oma kieli meille onkin, sen sanat loppuvat silti kesken kaikista tärkeimpien asioiden äärellä.

Levyltä löytyy kolme kappaletta, joiden sanat ovat Eino Leinolta (Aamurusko/”Nuorten usko”), V.A. Koskenniemeltä (Taivaidentakaiset/”Isäin ääni” & ”Tähtilaulu”) ja P. Haavikolta (Isänmaa/”Mikä se on se sellainen mies”). Oletteko lukeneet kyseisiä kirjailijoita paljon, mitä kautta heidän tekstinsä päätyivät levyn kappaleiden sanoituksiin?

Kaarna: Onhan noita tullut luettua. Nämä kirjailijat ja heidän kirjoituksensa osaltaan ruokkivat intoa Patrian tekoon. Lainatut tekstit heijastuvat levyn yhteisen nimittäjän kautta eri tavoin kuin erillisenä teoksina koettuina. Erillisinä, osina alkuperäisiä kokonaisuuksiaan, ne nojaavat voimakkaammin kirjoittajien henkilöhistoriaan ja muuhun tuotantoon. Tervahäät ja Patria -suodattimien läpi nähtynä tekstien hyvinkin erilaiset sävyt lähestyvät toisiaan, ja yhteinen nimittäjä viittelöi tekstien toisiaan sivuaviin piirteisiin.

Suurimmat suomalaiset kautta aikain?

th8Riimu: Riimu: Aleksis Kivi toi meille suomalaisen kansan henkisen historian Seitsemän veljestä -teoksellaan. Hänen oma elämänsä toimii myös vertauskuvana: kun kulttuurista tuodaan esille myös karkeimmat ja salonkeihin kelpaamattomimmat osaset, esilletuoja nauretaan piiloon ja lyödään kuoliaaksi. Olavi Paavolainen pakeni veljessodan langettamaa tunkkaista ilmastoa rohkeimmin kuin kukaan aikalaisensa. Hän toi meille maistiaisia aivan kotiovellamme tapahtuvasta taiteen modernisaatiosta ja antoi meille maailmansodan jälkeisen Suomen tärkeimmän kriittisen kirjan Synkkä yksinpuhelu -päiväkirjassaan. Ilmari Kianto, jonka kirja Punainen viiva opettaa kaiken tarvittavan puoluepolitiikan taktiikoista ja ennen kaikkea sen lupauksista ja niiden kestävyydestä.

Kaarna: Suomalaisia kirjailijoita ja muusikkoja on hyviä ja minulle eri tavoilla merkittäviä paljon, ei tunnu luontevalta niitä listata. Se, että noita nimenomaista kolmea upeaa runoilijaa käytettiin lainoina ei silti vie heitä mihinkään esilaulajan erityisasemaan Suomen suurten kynäniekkojen mittavassa kuorossa. Koin Retretissä pikkupoikana elämäni ensimmäisen todella voimakkaan taide-elämyksen Weckströmin patsaiden äärellä. Samoihin syvyyksiin vei Särestöniemen näyttely nuorukaisen aikoinaan asuessani Lapissa. Näistä kokemuksista johtuen voin vaivoitta yksiselitteisesti sanoa, että Reidar Särestöniemi on maailman paras maalari, ja Björn Weckström on maailman paras seppä. Heidät voisin mieluusti jollekin korokkeelle nostaa lukuisten suomalaisten muusikkojen ja kirjailijoitten viereen. Oikeastaan vielä muutaman tuuman muusikoita ja kirjailijoita korkeammalle. Sopisi siihen varmaankin vielä Minkkisen valokuvat samalle jalustalle, henkeäsalpaavan sykähdyttävää jälkeä nekin.

– – –

Lopuksi

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia Tervahäillä on?

K: Neljäs levy Taival on miltei valmis, ja julkaistaan muutamien kuukausien sisällä. Se tulee viittomaan enemmän metsäpolkujen ja hiekkateiden suuntaan. Esiintyminen Virossa joulukuussa osuu mahdollisesti lähelle samaa hetkeä kuin tämä neljännen levyn julkaisu. Trilogian aloittanut Patria saa jossain vaiheessa jatkoa, ja koska Taival on loppuviimeistelyjä vaille valmis, on tarkkuusalue vähitellen osumassa tälle trilogian toiselle osalle nimeltään ”Virtus”. Muutama muu hahmoteltu työ tai teos on jo saanut sisältöä ja pohjaa, ja odottavat omaa aikaansa verstaassa.

Mikä tekee teidät onnelliseksi?

th9Riimu: Lohikeiton ääreltä tavattu ystävä ja vieressä ikkunasta näkyvä maisema, joka ei olekaan niin harmaa kuin miltä aamulla vielä näytti.

Kaarna: Elämäni minut on onnelliseksi tehnyt. Että saa olla juuri näin, näissä paikoissa ja tilanteissa. Heittää yksimielisesti pehmeät löylyt ja katsoa hankien ohi kuinka aika sulaa.

– – –

 Mesikämmen kiittää Tervahäitä haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Anima Arctica (josta saa Tervahäät-levyjä).

Tervahäät Facebookissa.

Tervahäät: Matomieli (fan video).

Tervahäät: Patria-arvio Imprium-foorumillla.

Read Full Post »

bb4Monet blogin aktiivilukijat muistanevat, että Boris Berin-Bey-niminen mies oli Turun Hengentieteen Seuran kunniapuheenjohtaja. Mistä syystä Pekka oli antanut Berin-Beylle näin korkean arvon seurassaan? Ja kuka Berin-Bey oikein oli?

Tarkkaa syytä Berin-Beyn kunniapuheenjohtajan asemaan ei löydy mistään, mutta Pekan ajatuksille myötämielisyyden lisäksi kuvioon on varmaankin vaikuttanut Berin-Beyn (aiemmin Popper) tausta: hän oli eräs ns. Leinon vangeista ja tätä kautta varsin omakohtaisesti Neuvostoliiton kauhuja kokenut. Tätä kautta on helppo ymmärtää, miksi Pekka piti Berin-Beyn tukea toiminnalleen, niin ideologista kuin kenties taloudellistakin, erittäin korkeassa arvossa.

Pekka kustansi Föreningen Veronican nimissä 1974 Berin-Beyn muistelmat kokemuksistaan Leinon vankina. Tyly teos on nimeltään Venäjän punainen lihamylly. Kirja on tylsähkösti kirjoitettu, mutta Leinon vangeista kiinnostuneille se on silti sisällöltään varsin mielenkiintoista luettavaa. Esipuheen kirjaan on kirjoittanut Pekka. Tämän lisäksi kirjan lopusta löytyy Pekan teoksesta Henget kertovat siteerattu kappale ”Missä ovat hakkapeliitat ja marttyyrit?” Kyseisen kappaleen laittaminen Berin-Beyn kirjan loppuun antaa ymmärtää, että Berin-Bey oli Pekan mielestä tuollainen – hakkapeliitta ja marttyyri.

bb1Kursiivin iskun oikeudenkäynnin aikoihin Tiedonantaja tiesi kertoa Berin-Beyn puhuneen Pekan kanssa aseiden ja ammusten hankinnasta armeijan varastoista Pekan ja ryhmiensä toimintaan. Tiedonantaja epäili ”vanhan ylimyksen”, Berin-Beyn, olevan eräs Pekan toimien rahoittaja. Berin-Beytä luonnehdittiin myös näin: ”Helsingissä asustava tataariylimyksen jälkeläinen Boris Berin-Bey (Popperi), joka uskoo vanhan vallan vielä palaavan Venäjälle.”

Mesikämmenen tekemien tutkimuksien mukaan Berin-Bey esitelmöi Turun Hengentieteen Seuran tiloissa muutamaan kertaan: ”19.11.1974 Seuran kunniapuheenjohtaja Boris Berin-Bey esitelmöi aiheesta “vapaus vai orjuus”. Paikalla oli yhteensä 14 henkilöä, mm. Siitoin ja Lehtonen (…) 3.12. Berin-Bey esitelmöi jälleen, tällä kertaa aiheenaan “kommunismi ja juutalaisuus” (…) ”15.4.1975 Boris Berin-Bey esitelmöi aiheesta “vallankumous ja juutalaisuus”. Näiden lisäksi hän esitelmöi kerran yhdessä Pekan kanssa: ”7.1.1975 oli seuran ohjelmassa aiheet: “tulevaisuuden työ, hengen siirto tikariin”. Esitelmöitsijöiksi oli merkitty Boris Berin-Bey ja Peter Siitoin. Osallistujia kokouksessa oli ennätykselliset 17 henkilöä, mm. Lehtonen ja Simo Törni.”

berinbeyOtetaan loppuun vielä Pekan tekemä esittely Berin-Beyn taustasta ajalta ennen Leinon vangiksi joutumista. Esittely on esipuhe Venäjän punainen lihamylly-teokseen:

– – –

Boris Berin-Bey syntyi Pietarissa 6.12.1904. Hänen isänsä oli laivaston upseeri ja ukrainan-tataari syntyperältään. Äiti taas toimi Pietarissa sairaalan emäntänä ja oli syntyperältään puoliksi tataari ja puoliksi puolalainen. Näin ollen Boris Berin-Bey väittääkin itse olevansa puolitataari ja puolittain ns. Ukrainan kasakka. Sukunimen yhteydessä oleva sana Bey, tarkoittaa herraa, joka on lähinnä ”aatelisarvoa” vastaava sana Venäjällä.

Boris opiskeli nuorena, v. 1912-16 Pietarin Gymnasiassa, joka koulu vastasi lähinnä meidän lyseotamme supistetussa muodossaan. Vuonna 1917 hänen isänsä osti huvilan Viipurista ja jo seuraavan vallankumouksen alkaessa nuori Berin-Bey muutti vapaaehtoisesti Suomeen, koska hän ei kannattanut bolseviikkien veritekoja ja raakuuksia.

bb5Oltuaan Suomessa sukulaistensa luona joitakin vuosia, hän lähti Belgiaan opiskelemaan. Tämä tapahtui vuonna 1928. Siellä hän pääsi Luvenin yliopiston kauppa-osaston oppilaaksi. Opiskelu kesti kolme vuotta, mutta tutkinto epäonnistui. Boris päätti palata Suomeen, jossa hän vuonna 1930 avioitui ja myöhemmin heille syntyi pieni Irina-tytär. Belgiassa ollessaan Boris oli hankkinut itselleen laajan tuttavapiirin ympäri maailmaa ja hän osasi monia kieliä, kuten ranskaa, venäjää, suomea, saksaa, englantia ja vähän ruotsia.

Syksyllä 1930 päätti Berin-Bey vaimoineen palata takaisin Belgiaan, jossa hä sai konttoristin paikan tavarataloyhtiössä nimeltään l’Innovation. Taloudellisen laman seurauksena joutui Boris jälleen vaihtamaan työpaikkaa ja alaa. Hän pääsikin erään ystävänsä myötävaikutuksella v. 1932 galvanointitehtaaseen töihin. Etevänä harjoittelijana, lähetti tehtaan johtaja myöhemmin Boriksen ranskalaiseen, 3-vuotiseen, 5-osastoiseen Korkeatekniseen kouluun (Institu Superieyr Teknikque), jossa Boris suoritti galvanointi-insinöörina tutkinnon. Tämän jälkeen hän oli jonkun aikaa työssä jälleen tehtaassa. Vuonna 1937 hän meni uudestaan erääseen toiseen kouluun Belgiassa, jonka nimi oli Ecole Technique Moyenne et Superieure. Siellä hän opiskeli auto- ja elektroniikka-asioita. Vuonna 1938 Boris palasi Suomeen sukulaistensa pyynnöstä.

Sodan syttyessä Boris Berin-Bey päätti ryhtyä vapaaehtoisena Suomen armeijan palvelukseen tulkkina. Tämä oli jalo teko häneltä Suomea kohtaan, vaikka hän ei virallisesti ollut niin Venäjän, kuin Suomenkaan kansalainen. Hänelle oli nimittäin aiemmin myönnetty ainoastaan kansainvälinen ”emigranttipassi”, jonka turvin hän pystyi liikkumaan maailmalla. Vuonna 1941-43, hän siis toimi sotavankien tulkkina Syvärillä.

Mitä sitten lähinnä sodan päättymisen jälkeen seurasi, siitä kertoo Teille seuraavassa ystävämme Boris Berin-Bey.

– – –

bb6

Berin-Bey sai Leinon vankina 10 vuoden vankileirituomion Neuvostoliitossa. Hän palasi Suomeen 31.7.1956. Berin-Beyn toiminnasta Turun Hengentieteen Seuran jäsenenä ja Pekan toiminnan tukijana on olemattoman vähän tietoa. Mesikämmen ei ole löytänyt Berin-Beystä Kursiivin iskun oikeudenkäynnin jälkeiseltä ajalta mitään tietoa. Synnyinvuotensa perusteella (1904) Berin-Bey ei ole enää keskuudessamme.

[Kuvat teoksista Boris Berin-Bey: Venäjän punainen lihamylly ja Peter Siitoin: Musta Magia, osa II].

Read Full Post »

Older Posts »