Posts Tagged ‘Star Trek’

timovuorensola2Timo Vuorensola doesn’t need long introductions. He’s known especially for directing movies and being a member of Älymystö.

Mesikämmen decided to ask few questions from Timo. In the following interview Star Wreck, Iron Sky, Laibach, Älymystö, Nazi UFO’s, Nazi’s in movies, Sarah Palin and her supporters, Pekka Siitoin, and many other subjects are covered.

Ladies and gentlemen, Timo Vuorensola speaks!

 – – –


If this interview could take place anywhere, anytime, real or imaginary, where would we sit now making this interview?

I’d pick some nice, cozy pub in Tharbad, Cardolan. That’s in Middle-Earth, of course. And year would be around 1650 Third Age.

Who are you, what do you do? What did you do before Iron Sky that made you a celebrity?

I’m some kind of a all-round-random-shit -guy who just ended up focusing on film. I’ve been interested in anything, from writing to music, from graphics to marketing, and have done a many jobs on each of those fields. I used to be a telemarketer before I started filmmaking and financed my ass during the the making of my first film, Star Wreck: In the Pirkinning.

What made you start Star Wreck-movies? Were you a typical Star Trek-fan?

I wasn’t the brains behind Star Wreck-series, before I met him, Samuli Torssonen from Tampere who had been working on Star Wrecks all his life. I joined in first as an actor to Star Wreck V: Lost Contact -short film, and he asked me – because I was always loud and buzzing about the set – to direct the second. I hadn’t directed anything of that scale before, but decided to take the “job” (not like anyone was paying…).

Regarding Star Trek, I hand’t seen even one full Star Trek episode before I started working on Star Wreck, and didn’t get around to watch the series until years after I had already finished my work on Star Wreck. Maybe it was good, brought the film a bit above the typical fanwank level of fan films on the Internet.

Who are your favorite Star Trek characters and why? The first or the next generation? Deep space nine?

Now that I’ve seen every episode of Star Trek (me and my girlfriend took a 1,5 year Star Trek marathon, watching every episode (729 episodes) and every movie (11 movies then), I find myself a “first generation” -guy, meaning the Original Series is the one that speaks loudest to me, although every other series have had their awesome bits. And out of all the characters in Star Trek, I’d go picking Kirk, Spock, Data and Archer. They all are interesting, stand-alone characters that really bring incredible flavour to the series.

What are your all time favorite movies and directors, top 10? Why these directors, movies?

Top-10 is rather hard, but let’s give it a go:

1. David Lynch – For the freedom of expression.

2. Ridley Scott – For the science fiction mindset.

3. James Cameron – For the beyond-this-world visions.

4. Stanley Kubrick – For the best films I’ve seen in my life.

5. Gus van Sant – For the challenging topics he tackles with such ease.

6. John Cameron Mitchell – For the best film I’ve seen in my life (Hedwig and the Angry Inch).

7. Peter Jackson – For being the guy I want to be one day.

8. Darren Aronofsky – For the darkness, and the light at the end of the tunnel, that turns out to be a train of horrors roaring at you.

9. Steven Spielberg – For my childhood.

10. Terry Gilliam – For taking us on a ride out of this world.


– – –

Iron Sky and things related

Where were the seeds of the Iron Sky planted? I recall some mentions about sauna…

Yeah, we were sitting in a sauna, a bunch of us, and friend of ours, one of the writers of Star Wreck: In the Pirkinning suggested we should do a film about Moon Nazis. He had been reading bout this conspiracy theory and thought it might turn into something interesting. First we of course were just laughing about it, but the more we thought about the topic, read about it and researched it, the more we realised there could be a story there.

Turun Hengentieteen Seura made notions about sending metaphysical magical signals into the collective field of human consciousness as the real origin for Iron Sky. What is the truth about the matter? Did you feel some odd itching in your head when the idea came to you?

Yeah, but we believed it to be just dirty nerd sweat exiting our bodies in the heat of the sauna, but apparently, well, that’s what it was then.

ironskyufosWhat do you think of the Nazi-UFO-mythos in general? What do you think, is there is any base to Nazi’s having had man-made UFO’s?

Absolutely, there’s quite a lot of photographic evidence of a saucer-shaped ships being tested by Nazi scientists and later these researches found their way to USA where they were taken even further. I assume the problem eventually was that there was no way to create an energy source that could take the advantage of the saucer shape, and the research was abandoned, after Roswell accident, and all the focus was put into building a space rocket based on V2 technology.

Your take on UFO’s in general?

Whatever saucer-shaped there’s flying it’s man-made. I’m also a firm believer in life outside of our solar system, even ponder it’s possible to think there could be a form of intelligence, but I highly doubt we’ll ever have any contact with anything more than few worms buried in Mars and weird fishy things in Europa. So, in that way I believe we Earthlings should use our imagination as wide, far and crazy as possible in imagining conscious life out there, since we’ll never find it out anyway.

Why does Nazi aesthetics appeal to the people? What’s the reason behind their appeal to the people nowadays? What do you think of Nazis? Was was the worst and the best in them in your books?

Strength and cool come from strong will and great taste in the visuals. Unfortunately, what’s driving these is an ideology that’s so badly rotten inside it’s not worth celebrating. But Nazi cool can be thanked only by Hollywood film industry, which put these soldiers in pedestal and made them demigods of evil. Mankind loves evil, so we love nazis. What’s always forgotten, and what’s very sad is that Nazis were not ‘evil’, they were just pathetic ignorant mislead shitheads. But you can’t really make a multi-billion branch of entertainment industry based on hunting pathetic ignorant mislead shitheads, they are not fun. Evil is much more fun. Making nazis evil you make them entertaining and making them entertaining you make people want to watch them and pay for them.

What I believe how Nazis should be treated is to be revealed as the pathetic ignorant mislead shitheads they are, so no more people want to follow them, because, who wants to identify being a pathetic ignorant mislead shithead?


I recall there has been some problems in getting the movie distributed, etc. Tell us about that. It must have dealt with the Nazi-dimension of the movie, right?

In the beginning, people were very worried about how we will approach the topic of Nazism, given its’ strong negative baggage, so we did get a lot of interest but a lot of “no thank yous” in the end. It took years of convincing for people to understand that this is a comedy, that it’s dismantling the Nazi mythos not appraising it, and that it’s not making fun of the victims of the Nazis. After this was managed to be slammed into the heads of people, getting the distributors was a bit easier, but for a small marginal european scifi film, it’s never easy.

Eventually, we succeeded, selling the film to theatres in over 60 countries with DVD and VOD finding its’ way to even more. The film is somehow still coming out here and there; just last weekend Hungary released the film to theatres, so there’s some serious longevity in the film.

ironskysarahpalinHave Sarah Palin supporters contacted you regarding the movie? What have they said?

It took them about six months to really form an intelligible response to the film, and it contained a lot of death threats, curse words and Euro-bashing. It was probably one of the best times I’ve had as a filmmaker, reading as some right-wing nutcase found out about Iron Sky, tweeted about it and then the whole republican media on Internet went nuclear.

How you got Laibach to make the soundtrack to Iron Sky? Were they instanty all in for it or was it a matter of negotiations or some such process? Were you a Laibach fan before the movie, an NSK-citizen?

I’ve never been an NSK citizen, but was a big big fan of Laibach since I first found out about them, and was listening to them constantly as I was working and writing Iron Sky. It was one of the initial goals for me production-wise, to get Laibach to do the music, and although contacting them and the initial negotiations were not easy, as soon as we got a chance to meet and talk what the film will be, and how it will be like, they decided to help. And when Laibach is on board, they are on board 150%, and will pull in every resource and bit of energy they have to create something extraordinary.

What do you think of the reception the movie has got? How do you feel about it?

Reception has been mixed. I usually think it’s divided into those with IQ under 100 or above 100. Those above seem to be more likely to get it, those under seem to have hard time getting their heads around it. And, well, of course there’s the film critics, but then again, who cares of them anyway? I’m happy the right people find the film, and I’m happy it has created a huge, intense following that’s going to help us making the sequel, and I promise even the sequel won’t even try to make everyone happy.

ironskylaibachWhat do you think of the movie yourself? What could have been done better, what ended up perfect?

I’m proud and happy of it. Looking back, the more I see what choices we made during the production, the less I think something could’ve been done different. Films are more than sum of their parts, and the magic happens not only as it is written, but also in certain time and space, where no other end result could’ve come out. I could go back and chance this and that, but I fear it would result in a worse film. To me, Iron Sky is perfect as it is, with all its’ flaws, and I wouldn’t really go changing too much. I would’ve liked to stay in the Moon Base a bit more, but we really had to get going with the story around 29 minutes, when we leave the base for the first time.

The movie must have brought you into many interesting situatons. Do you have some special stories to share with us about those? The most surprising, memorable, weird situations?

I’ve had great time with the film’s release. Travelling to tens of film festivals all over the world you get to meet the most amazing people, most interesting world views and end up into strangest situations. Let’s just say I’ve understood that there’s no glamour in film, but there’s something very wicked, dark and perverted in the world of film that’s rather interesting. Weirdest people I’ve met are usually the UFO freaks thanking me for a great documentary.

– – –


What is Älymystö all about?

alymystoÄlymystö an industrial noise project me and Mr. Haapanen set up some 12 years ago. Our intention was originally only to do few songs and one live show, but it grew out of its’ proportions, and although we haven’t released a lot, and haven’t toured like animals, we’ve established a small niche of which we are proud, and which we are also expanding on nowadays.

What made you interested in industrial music? The biggest influences? Top ten best industrial albums – or other kinds of albums, if you prefer to broaden the question?

Industrial music is also a glance into the dark side of electronic music and metal music, sort of like looking under the hood of what this shit is made of. It has beauty in the crust, rot and malfunctions, and it’s very digiprimitive in its’ nature. Top ten industrial albums listed here:

Laibach: Opus Dei.

GGFH: Disease.

Ministry: Psalm 69.

Die Krupps: II.

Alec Empire: Futurist.

Godflesh: Pure.


Front Line Assembly: Hard Wired.

NON: Music for Iron Youth.

You ”sing” and write lyrics for Älymystö. What inspires your lyrics? What do you want or aim to express via them?

Usually sexual frustration, religious frustration, murder fantasies and some kind of a compilation of these elements.

If you would be either a musician or a movie director (not both) which one you would be?


The best Älymystö album to date, and why that?

Atomgrad is our only full-length album so far, and I’m proud of it. It has a very unique atmosphere that’s unrepeatable.

– – –

Pekka Siitoin

siitoinufoWhat do you think of Pekka Siitoin? What do you think was the best and the worst in the man? What do you think of him, in general?

I think Finland needs these strong personalities, whatever side of the imaginary ‘fence’ they stand. We tend to be a society which ridicules and abhors anyone with unique personality and see standing out as a negative trait. I’m talking of Pekka Siitoin, but also of Spede Pasanen, Lenita Airisto, Jörn Donner and Matti Nykänen to name a few. All of these are interesting people, some are creepy, some just plain insane and some considered intellectuals. What I like about them all is that they give a nice kick in the ass of us Finns, forces us to think beyond the “kahvia-ja-pullaa” universe we so easily float in. So, I don’t agree with Pekka’s views at all, but I respect his uniqueness.

Did you consider having Pekka Siitoin as a character in Iron Sky at any point? Do you consider doing so in the sequel of the movie that is in planning?

Yes, actually we did, at least partially. In the very first draft of Iron Sky, there was supposed to be a character called Pekka Lehto on the Moon, playing much similar character as Klaus Adler is now. His name comes from a Pekka Siitoin – Seppo Lehto -mash-up, and he was to be a crazy son of a bitch nazi, main antagonist of the film. This was a bit before Johanna Sinisalo joined us, though.

– – –

Keys of success, future, etc.

As a creative and successful person, what kind of advice you would give to persons wishing to create something like Star Wreck or Iron Sky? What are the ingredients of success, of making it all come true today? What you would have done differently if you would have had some advice in the early stages of your process? Or is is all just ”try and see”-kind of process?

I like to say that there’s really nothing you can take or achieve to have the qualifications to make a feature film, other than making it. So, I’d suggest evaluate your life and think, would you be willing to do years of work without being paid to become a filmmaker. Most wouldn’t, and that narrows it down to those would. Then, making a film itself is obviously the main task, and only very few really get to finish. And out of those who finish, even smaller portion are willing to do the work it takes to make a film.

First film doesn’t have to be great in every respect, but it needs to show you have the guts to finish a feature film, you have some kind of a vision on what you are doing. So, instead of talking about it, start making a film. And instead of skipping the corners, spend years on it to make it as good as you humanely can. Then, release it and see what happens.

What you would like people to know about you that they haven’t got to know about you thus far via mainstream media?

I’m an egoistic asshole. It helps repositioning me in the field of who’s a great guy and who’s not. I am.

What kind of plans you have in for your near future when it comes to Älymystö, movies?

Right now I’m working on two feature films – Jeremiah Harm, a scifi actioner and Iron Sky sequel. There’s also talks about more films to which I’ve attached my ass to, one of them being I Killed Adolf Hitler, then there’s Deadrise and a bunch of others.

What makes you happy?

Right now, Oranssi Pazuzu. In general, when I’m right and people listen to me and things click. What makes me sad is when I’m wrong but people still listen to me and things fall apart. Both happen at equal intervals.

– – –

Thank you for the interview, Timo!

– – –


Iron Sky official webpage.

Iron Sky in Facebook.


– – –

Iron Siitoin.

Reich of the Black Sun.

We come in peace.

– – –

Read Full Post »

Sunnuntain eli ns. pyhäpäivän kunniaksi Mesikämmen tarjoaa katsauksen Mike Pohjolan teokseen Ihmisen poika (Gummerus, 2011). Katsaus sopii blogiin hyvin mm. siitä syystä, että kirjassa seikkailee muiden hahmojen ohessa myös edesmennyt valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin, jota tässä blogissa on jonkin verran käsitelty jo aiemmin. Kirjan Siitoin-kohdat käydään seuraavassa muun ohessa säntillisesti läpi.

Pohjolan uusin teos on liitteineen 607-sivuinen järkäle. Siinä on siis enemmän sivuja kuin viimeisimmän suomenkielisen Koraanin versiossa ja jokunen sivu vähemmän kuin Raamatussa. Tämä sopii kuvaan, sillä teos, jonka kappaleiden nimet usein mukailevat Raamatun kappaleiden nimiä, kertoo Jeesuksen toisesta tulemisesta. Takakansi kertoo kirjasta tarkemmin seuraavaa:

Eräänä päivänä pieni Julius Sariola kiipeää leikin lomassa korkeaan puuhun ja putoaa. Kuin ihmeen kaupalla hänen saappansa tarttuu oksaan, ja Julius pelastuu. Kun hän kertoo tapauksesta äidilleen, tämä sanoo suojelusenkelin pelastaneen hänet, koska Jumalalla on hänelle vielä tehtävä maailmassa.

Tapaus jää vaivaamaan tiukan uskonnollisessa perheessä kasvavaa Juliusta, ja jossain vaiheessa hän oivaltaa, mikä on tuo Jumalan hänelle varaama tehtävä: Julius on Jeesuksen toinen tuleminen. Koska hän tietää, että lopun aikoina tulee vääriä profeettoja, hän ei kerro asiasta kenellekään. Elämäänsä hän alkaa kuitenkin elää valmistautuen vaivihkaa tulevaan tehtäväänsä, mikä se ikinä onkin.

Ihmisen poika on kertomus uskosta ja epäilystä, Commodore 64-koneista, roolipelaamisesta, Jerusalemin syndroomasta ja Turun taudista. Se on 70-luvulla syntyneiden sukupolviromaani ja ajaton myytti, omaelämäkerrallinen tarina ja tietoinen antirealistinen konstruktio. Ennen kaikkea se on järisyttävä lukuelämys.

Kuten monissa hyvissä teoksissa joissa on alkusivuilla kartta seudusta, johon tarina sijoittuu, niin on myös tässä: Turku – Jeesuksen toisen tulemisen aikoihin. Kartasta löytyy monta tärkeää maamerkkiä, mm. vanha hirttopaikka, Pyhän Henrikin parantava lähde ja “paikka jossa on hämähäkkejä“.

– – –


[Jos et halua pilata omaa Ihmisen pojan lukukokemustasi vaan haluat lukea ennen kaikkea Mesikämmenen ajatuksia teoksesta, siirry kohtaan “Ajatuksia”. Jos taas et halua lukea näistä kumpaakaan vaan sinua kiinnostaa vain Mesikämmenen omakohtaiset muistot kirjan maaston ja teemojen tienoilta, siirry kohtaan “Horinoita”].

Kirja alkaa ei enemmällä eikä vähemmällä kuin maailman luomisella. Tämän jälkeen tarina kertoo isolla pensselillä maalaten maailmankaikkeuden ja Maan historiaa, niin astronomista, biologista kuin lopulta kulttuuristakin. Painotus jälkimmäisen suhteen on uskonnoissa, mikä käy perpektiivinä tietysti järkeen, sillä onhan kirjassa kyse Jeesuksen toisesta tulemisesta. Vähä vähältä päästään alkuräjähdyksestä tarkempiin yksityiskohtiin, kuten ihmisten touhuihin Suomessa 1970-luvulla. Pohjustus on mainio tiivistelmä maailmanhistoriasta ja se laittaa väkisinkin miettimään sitä, että vaikka ihmiset ovat kulttuurihistoriansa kautta muuttuneet ajan saatossa huimasti mm. teknologisesti, niin pohjalla tuntuu universaalin sitkeästi pysyvän ajasta ja paikasta toiseen aina vain samoja elementtejä – niin hyvässä kuin pahassa, mm. uskonnollisuuden ja uskontojen suhteen.

Kirjan päähenkilö Julius syntyy Ulvilassa vuonna 1978 umpiuskonnolliseen perheeseen, jossa Raamatusta löytyy opetuksia tilanteeseen kuin tilanteeseen ja niin ruoka- kuin iltarukouksetkin luetaan tunnollisesti. Sen jälkeen kun hän on pudonnut metsässä puusta ja onnistunut ihmeellisesti jäämään kengästään oksaan roikkumaan (vähän kuin Jeesus ristillä tai Óðinn vastaanottaessaan riimujen viisauden), häntä alkaa perustavalla tapaa nakertaa ajatus, että Jumala on varannut hänelle jonkin suuri tehtävän.

Jos kirjan alun maailmanluontikappale antoi historiallista perspektiiviä ihmisten touhujen suhteellisuudelle ja universaalisuudelle, niin samaa tekevät myös kautta teoksen kerrotut tarinat erilaisista Juliuksen elinaikana muualla maailmalla nousseista kulteista ja niiden johtajista. Aika ajoin pullahtaa esiin Jim Joneseja ja vastaavia tapauksia, jotka ovat uskoneet olleensa, ja uskovat yhä edelleenkin olevansa, jos nyt eivät aivan jeesuksia, niin jonkin sortin messiaita kuitenkin.

Perhettä alkaa vaivata huoli Loviisan ydinvoimalan läheisyydessä elämisen turvallisuudesta ja he päätyvät muuttamaan Naantaliin. Kaupunkia kuvaillaan sellaisella tarkkuudella kuin vain paikat tunteva voi niistä kertoa.

Pekka Siitoin mainitaan kirjassa kaikkiaan kuudessa eri kohtaa. Ensimmäinen näistä on sivulla 81:

Kaupungilla oli myös synkkä puolensa, jota edusti Pekka Siitoin, tunnettu natsijohtaja ja saatananpalvoja, josta pieni Julius ei kuitenkaan vielä tiennyt mitään.

Uskovaisen Juliuksen päässä pyörii monenlaisia suuria kysymyksiä. Ne koskevat niin teologisia, uskontotieteellisiä, eettisiä kuin politiittisiakin asioita. Ja niitä asioita riittää. Samalla kun Juliuksen kasvutarina ja henkinen etsintä kehittyy, kehittyy samalla myös kerronta paikallispolitiikan kiemuroista. Varsinkin ns. Turun tautia, eli Turun kaupungin korruptoitunutta politiikkaa ruoditaan oivasti. Tarinan poliittisesta pääroistosta Ilkka Sadinkuusesta ei voi olla tulematta mieleen eräs nimeltämainitsematon paikallinen pitkänlinjan poliittinen “mulkkurikollinen”, edesmenneen valtakunnanjohtajan terminologiaa käyttääkseni.

Juliuksen elämään saapuu fantasian maailma. Tärkeää roolia siinä näyttelevät roolipelit, Tolkienin luoma maailma ja televisiosarja Star Trek the Next Generation. Ydinvoiman ja ydinaseiden kauhut kummittelevat Juliuksen ja hänen perheensä päässä edelleen ja Julius piirtelee sinappiputkilon korkilla potentiaalisia ydintuhovyöhykkeitä Suomessa ja muualla. Pikkuhiljaa Julius alkaa myös kehittää päässään utopiaa yhteisöstä, joka olisi turvassa tällaisilta potentiaalisilta kauheuksilta. Koulussa alkaa keskeiseksi identiteetin muokkaajaksi muodostua nörttien ja kovisten lokerot, ilman harmaan vyöhykkeitä. Koulun liikunnantunnit jalkapallojoukkueiden jäsenten valintoineen (joissa Julius on aina listan hännillä) alkavat merkitä toistuvaa julkista nöyryytysnäytelmää.

80/90-lukujen taitteessa maailmalla, varsinkin Yhdysvalloissa, nousi ns. “Satanic panic“-hysteria. Saatananpalvojia nähtiin joka puolella ja heidän nähtiin pyörittävän maailmanlaajuista verkostoa, jossa harjoitettiin kaikkia mahdollisia alan kuviteltuja kauheuksia huumeineen, orgioineen, rikoksineen ja ihmisuhreineen. Ilmiö rantautui myös Suomeen, vaikkakin kohtuullisen lievässä muodossa. Tämäkin ajankuva nivoutuu osaksi Juliuksen tarinaa, sillä roolipelien pelaajana häntä katsotaan tietysti tässä skenaariossa epäilevin katsein. Tarinassa Naantalissa toimiva pastori Farforst päättääkin pistää nuorisotiloissa pyörineelle roolipelien pelaamiselle lopun, sillä konsultoituaan Pat Pullingin kirjaa Noidankehässä hän tulee siihen johtopäätökseen, että roolipelit haiskahtavat epäilyttävästi sarvipäälle.

Satanismihysterian yhteydessä Siitoimesta kirjoitetaan kirjassa toisen kerran (s. 131-134).

Naantalissakin tiedettiin olevan yksi saatananpalvojajengi, jota veti Pekka Siitoin. Yleisesti ottaen Siitointa pidettiin kuitenkin harmittomana hulluna, joka tuskin harrasti rituaalimurhia.

Siitoimesta tulee tässä yhteydessä saman tien juttua kolme sivua putkeen, historiallisine perustietoineen ja muumipapan hirttäjäisineen. Julius menee tarinan tässä kohdassa Pekan ovelle myymään seurakunnan nuorisoseuran kalenteria. Kauppoja ei tule. Kohtaus on dialogeineen erittäin hupaisaa luettavaa varmasti monelle sellaisellekin, joka ei Pekan edesottamuksia ja ääntä entuudestaan tiedä tai muista. Seuraavassa tästä näyte:

Ovi avattiin. Sisällä oli väsähtäneen näköinen keski-ikäinen mies, joka haisi viinalta. Miehellä oli pyöreät kasvot, Hitler-viikset ja koppalakki, mutta vaatteina shortsit ja teepaita.

“Miten voin auttaa?” sanoi mies hitaasti erittäin möreällä äänellä. Tässä oli nyt Pekka Siitoin.

“Päivää”, sanoi Julius. “Haluaisittekste ostaa partiolaisten joulukalenterin? Rahat menee hyvään tarkoitukseen.”

“Minä en vietä joulua.” Mies sytytti tupakan ja yskäisi.

“Ai miten nii ette vietä jouluu?”

“Joulu on sielulle sama kuin keskitysleiri juutalaisille.”

“No vietättekste juhannusta?”


“Tää voi olla juhannuskalenterikin. Ei maksa kun viistoista markkaa.” Julius alkoi päästä vauhtiin.

“Ei se mene hyvään tarkoitukseen, se menee pahaan tarkoitukseen. Kristillisen kirkon patamustat papit tuhoavat Suomen ja suomalaiset. Me olemme niin lannistuneita, että äänestämme kaikissa vaaleissa samat mulkkurikolliset eduskuntaan ja kaupunginvaltuustoihin. Käyttäisit sinä poika ne rahat mieluummin vaikka huoriin”.

Jossain vaiheessa Juliuksen tajuntaan iskee koko voimalla vahvat epäilyt siitä, että hän saattaa hyvinkin olla Jeesuksen toinen tuleminen. Hän alkaa myös suunnitella asioita tätä mahdollisuutta silmälläpitäen. Samanaikaisesti Julius kuitenkin elää useammassa maailmassa, jotka tuntuvat monin tavoin yhteensovittamattomilta. Roolipelit, Tolkien ja Star Trek ovat laittaneet hänet vakavasti miettimään uskontojen fiktiivisyyttä ja epäily kalvaa hänen sieluaan. Satanismihysterian aalloilla tämä Jeesuksen toinen tuleminen tutustuu myös Anton LaVeyn Saatanallisen Raamatun ajatuksiin ja päätyy jopa pitämään satanismista esitelmän koulun uskonnontunnilla.

Siitoin pomppaa esiin kolmannen kerran sivulla 214 seuraavalla maininnalla:

Pekka Siitoin oli varmaan hullu, mutta tuskin nörtti.

Neljännen kerran Siitoimesta kerrotaan sivulla 263:

Myös Pekka Siitoin oli ehdolla Naantalin valtuustoon. Vaalimainoskehikoita levisi Naantalissa. Sarioloidenkin kodin lähelle. Kehikoissa oli vierekkäin eri puolueiden julisteet ja Siitoimen oma vaalimainos. Mainoksissa oli Siitoimen naama ja teksti: ‘Natsi-Siitoin valtuustoon’. Julius piti ensin niitä pilana, mutta tajusi sitten, että tämä todella oli virallinen vaalilause. Joku tosin ehti nopeasti tuhria sen muotoon: ‘Natsi-Siitin valtuustoon’. Siitoin sai kuudenneksi eniten henkilöääniä koko kaupungissa, mutta vertailuluvun vuoksi ei siltikään päässyt valtuustoon.

Viidennen kerran valtakunnanjohtajasta kerrotaan sivuilla 288-289, joissa kerrotaan, miten Julius löytää hänen kirjojaan helsinkiläisestä kirjakaupasta. Ufot, uskonto ja paholainen-teoksesta lainataan kuuluisaa kohtaa, jossa kerrotaan käärmeen siitin-symboliikasta.

Kuudennen ja viimeisen kerran Siitoin mainitaan sivulla 308, jossa pastori Farforst törmää häneen Naantalin vanhassakaupungissa ja vaihtaa hänen kanssaan pari sanaa käydyistä vaaleista.

Lopputeos on yleisesti ottaen Juliuksen kasvutarinaa, siinä missä alkukin. Hän käy läpi kaikkia niitä kysymyksiä joita nuoret käyvät läpi. Roolipelit jatkavat tärkeän osan näyttelemistä hänen elämässään. Hän matkustaa Israeliin, jatkaa opintojaan, ryhtyy kasvissyöjäksi, päättää mennä sivariin, ryhtyy aktivistiksi, harrastaa seksiä, muttei ryyppää tai polta kuten ikätoverinsa. Ystäväpiiriin kuuluu monenkirjavaa väkeä. Vaikka välillä Julius menettää uskonsa Jumalaan, kasvaa sisäinen kutsu ihmisen poikana kasvamistaan, kunnes lopussa kulminoituu huipennukseensa.

En viitsi paljastaa tämän enempää mitä loppuhuipennuksessa tapahtuu, mutta paljastettakoon sen verran, että roolipelimiehenä Pohjola on tehnyt kirjaan varsin erikoisen ja yllättävän, roolipelinomaisen, lopun. Se toimii hyvin ja on omaperäinen loppu kirjalle.

– – –


Jeesuksen toinen tuleminen on teemana loistava. Näin vahvassa länsimaiseen kulttuuriin liittyvässä hahmossa ja asiassa on helposti menestyksen ainekset käsissä, aihe kun kiinnostaa ja puhuttelee eri tavoin hyvin erilaisia lukijoita. Uskovaiset, satanistit, agnostikot ja ateistitkin löytänevät tämän kirjan käsiinsä. Mesikämmen ei ollut mitenkään yllättynyt kun kuuli, että kirjasta on jo tehty Hollywood-sopimus.

Pohjola, jonka toinen nimi on muuten Julius, on kutonut tarinassaan yhteen omaelämänkerrallisia aineksia ja fiktiota ja pistänyt Jeesuksen tallomaan maamme ensimmäisen pääkaupungin ja Naantalin katuja. Tätä kautta historiallisen Jeesuksen hahmo ja hänen touhunsa menevät varsin hauskaan, mutta myös ajatuksia kutkuttavaan valoon. Monty Pythonin Life of Brian-tyyppiseksi homma ei kuitenkaan mene missään vaiheessa, vaikka viihdyttävää teksti usein onkin. Perusvire teoksessa on pohtiva. Kun myytti tuodaan lähelle niin ajassa kuin paikassa, tulee siitä jotain riisutuksi, mikä on helposti koomista, mutta samalla paljastuu jotain myytissä olevaa ajatonta ja yleisinhimillistä. Tässä on eräs tämän romaanin hienouksista.

Ihmisen poika on hyvin kirjoitettu. Väliin kävi kuitenkin mielessä, että teoksessa muista kirjoista käytetyt siteeraukset ovat paikoin varsin pitkiä, vaikka ne paikkansa teoksessa puolustavatkin. Mielessä kävi myös se, että Juliuksen kehitystarinaan sitoutuvat sivujuonet olisivat voineet olla ainakin paikoin lyhyempiä tai selvemmin Juliuksen kehitystarinaan liittyviä, mutta kirjan punainen lanka onnistuu kuitenkin sitomaan paketin mainiosti yhteen.

Kirjan takakannessa kirjaa mainostetaan “järisyttäväksi lukuelämykseksi”. Järisyttävästä en tiedä, mutta mainiosta ja lukemisen arvoisesta teoksesta tässä kuitenkin on kyse. En epäile, etteikö tämä voisi joillekin järisyttäväkin lukuelämys olla.

Teos aukeaa erityisen hyvin niille, jotka ovat syntyneet 70-luvulla. Potentiaalisesti teos puhuttelee kaikkein parhaiten Naantalin ja Turun seuduilla kasvaneita, joille kirjan maasto on tullut oman nuoruuden aikana tutuksi pussikaljoineen, Cosmic Comic Cáfessa istumisineen, paikallispolitiikan ihmettelyineen, ja joille kirjassa runsaasti käytetty turunmurre on puhuttunakin tuttua. Roolipelien maailmaan uppoutuminen auttaa teoksen sisään pääsemiseen myöskin. Ajankuva kirjassa on yhtä kaikki elävää monine yksityiskohtineen ja tapahtumineen ja asioita paljon pohtivan nuoren kasvutarinaan löytää helposti omat yhtymäkohtansa muutkin kuin turkulaiset, naantalilaiset tai roolipelaajien parissa nuoruuttaan viettäneet entiset teinit. Kirja tarjoaa paitsi mehevää aikamatkailua myös suurien kysymyksien monipuolista ja runsasta pohdintaa. Uskontotiedettä, teologiaa, filosofiaa ja sosiologiaa opiskelleet pääsevät tekstiä läpikäydessään masturboimaan aihepiirin taustatiedoillaan hienosti.

Jos Mesikämmenellä olisi murrosikään ehtineitä pikkukarhuja pesässään, niin Mesikämmen laittaisi niiden tassuihin Pohjolan kirjan ja sanoisi, että tämä kannattaa muuten lukea. Saisi jälkikasvu samalla tärkeiden kysymysten pohdinnan lisäksi oivan peilipinnan siihen ajanjaksoon, jolloin maailmaansiittäjänsä nuoruuttaan vietti.

Jostein Gaarderin Sofian maailmassa (Tammi, 1994) käydään vähän samantapaisesti tarinana läpi länsimaisen filosofian historiaa kuin Pohjolan Ihmisen pojassa käydään läpi monenlaisia uskonnollisia ja maailmankatsomuksellisia teemoja. Gaarderin kirja on kuitenkin aivan pirun paljon tylsempi, eikä sen ärsyttävä ja steriili tarina varmastikaan toimi tai puhuttele teinejä parhaalla mahdollisella tavalla. Tietysti Gaarderin kirjassa on ajattoman tärkeitä teemoja, mutta se jää kuitenkin selvästi kakkoseksi Pohjolan teokselle tärkeiden kysymysten pohdinnassa ihan jo siksi, että Sofian maailmassa tärkeiden kysymysten pohtimisen lisäksi ei ryypätä, naida, puhuta saatananpalvonnasta, eikä siinä seikkaile päähenkilöiden ohella myös Pekka Siitoin.

– – –


Lopuksi muutamia omakohtaisia kirjaan ja sen maastoon liittyviä horinoita.

Luotettavat lähteet ovat kertoneet, että Pohjolalle oli kirjan Pekka Siitointa koskeviin kohtiin Mesikämmenen blogista apua. Hieno juttu.

Teoksen maasto on Mesikämmenelle niin tuttu kuin olla ja voi, sillä juuri noissa maisemissa ja kutakuinkin samoihin aikoihin myös Mesikämmen alkoi luoda universumin kaaoksesta omaa kosmostaan. Siitoimen naapurustossakin asuneena tulivat hänen sanomisensa ja tekemisensä ja niistä liikkuneet jutut varsin tutuiksi.

Kirjan mukaansatempaavuudesta voi päätellä jotain siitä, että Mesikämmeneltä jäi kirjan aloittamisen jälkeen John Carterin kirjoittama Jack Parsonsin elämänkerta Sex and Rockets kesken. Se on aika huimaa se. Parsons kutsui itseään antikristukseksi.

Commodore 64:n Mesikämmen muistaa hyvin, sillä sellaisen kanssa pelattiin erään hyvän ystävän luona kaksiulotteista viivapingistä, mikä oli tuohon aikaan häkellyttävä peliteknologinen virstanpylväs. Myös Star Trek the Next Generation tuli erittäin tutuksi, mutta Wesley Crusherin sijaan, jota kirjan Julius diggailee, diggailee Mesikämmen kapteeni Picardia ja erityisesti neuvonantaja Deanne Troita. Mesikämmenellä on teinivuosilta vieläkin tallessa jättimäinen Troi-juliste ja astiakaapista löytyy edelleen Troi-muki. Muusta Star Trek-sälästä puhumattakaan.

Roolipeleistä Mesikämmen ei taas koskaan innostunut, vaikka hilkulla oli. Se oli sitä aikaa, kun käsiin oli ylä-asteella päätynyt Siitoimen painattama Musta raamattu ja magian yhteydessä asiasta pelottelijat mainitsivat samassa hengenvedossa myös roolipelit. Se sai tietysti roolipelit kuulostamaan mielenkiintoisilta. Näin jälkeenpäin ajatellen roolipeleistä meni kuitenkin se jonkinlainen kiehtovuuden hehku jo aivan alkumetreillä pois, koska asiaa tarkemmin valottanut tyyppi, jota kutsuttakoon tässä Neuvoseksi, oli omalaatuisella tavallaan kajahtanut tapaus eikä muilla tuntunut koulussa olevan tuolloin asiaan kiinnostusta. Neuvonen oli epävakaa tapaus jolla oli väkivaltaisia taipumuksia. Koulussa kiersi noihin aikoihin hänen itse alulle panemansa tarina, jossa hänen äitinsä oli yllättänyt hänet ronkkimassa haarukalla perseeseensä katkennutta nakkia. Muutaman vuoden kuluttua tästä oli tämä nakki-Neuvonen kuulemma päätynyt hullujenhuoneelle. En tiedä, oliko saatanallisilla roolipeleillä tapahtuneeseen osuutta.

Ihmisen pojassa eräs keskeisistä hahmoista on pappi nimeltä Farfors. Hän muistuttaa kovasti 80-luvulla Naantalin seurakunnassa toiminutta nuorisopastori Antero Virtasta, joka oli varsin omalaatuinen tapaus, kuten kirjan Farforskin. Antero muistutti ulkonäöltään hivenen tunnetumpaa veljeään, Pertti “Veltto” Virtasta. Antero sai tarinan mukaan Naantalin seurakunnasta 80-luvun lopulla potkut, koska häntä pidettiin seurakunnan toimintaan liian outona. En tiedä, onko tarinassa perää, mutta uskottavalta se kuulostaa.

Kirjassa mainittu “Naantalin ensimmäinen graffiti” on täsmälleen ottaen sen mäen päällä, joka on kutakuinkin Ukko-Pekka-nimisen kaupan vieressä. Graffiti, joka on hopeasprayllä maalattu “SID”, ilmestyi paikalleen aikoinaan jonkun punkkarin maalaamana. Sana viittaa tietysti Sid Viciousiin. Hurjina 80-luvun punk-vuosina jopa Naantalin kaivopuistossa, siis aivan Naantalin kirkon ja Kaivohuoneen vieressä, sekä noin parin sadan metrin päässä Siitoimen tukikohdasta, mellasti mm. kotimaisen hardcorepunkin suuri nimi Kaaos. Pekkaa luultavasti otti aivan julmetusti pattiin moinen meno aivan valtakunnankanslian vieressä. Sen c-kasetin perusteella, joka Mesikämmenellä tuosta puistokonsertista on, oli meno varsin huuruista. Jopa Kaaoksen lavalle intronnut kaupunginedustaja tuntui puheesta päätellen olleen kaasussa, eikä humalatilasta ollut epäilystä ainakaan Kaaoksen suhteen, sillä bändi joutui aloittamaan biisin tai parikin epämääräisen tilansa takia uudestaan.

80/90-luvun taitteen satanismihysteria oli monin tavoin huvittavaa aikaa. Ihmisen pojassa mainitun Pat Pullingin Noidankehässä-teoksen (Kuva ja Sana, 1993) lisäksi muita alan merkkitekeleitä maassamme ovat Leo Mellerin legendaarinen Rock (Kuva ja Sana, 1986), Mellerin TV-“dokumentti” Enkeliruhtinas, Nyt!, sekä helluntailaisten nuorten liikkeelle laskema c-kasetti Rock ‘n’ rollin maailma. YouTubesta löytyy kasetin tiimoilta tehty Kotimaan katsaus vuodelta 1986 (osa 1 ja osa 2), joka puhuu omaa kieltään asian vakavastiotettavuudesta. Vaikka satanismihysteriä oli monin tavoin huvittavaa sitä sivustaseuraaville, ei se sitä ollut niiden kohdalla, jotka joutuivan tämän uusnoitavainon kynsiin. Tästä kertoo omaa tylyä kieltään mm. Robert Hicksin teos In pursuit of Satan (1991) ja Antony Thomaksen BBC:lle tekemä dokumenttielokuva In Satan’s name (1994). Myös FBI:n K.V. Lanningin tekemä raportti vuodelta 1992, Investigator’s Guide to Allegations of ‘Ritual’ Child Abuse, summaa tyhjentävästi, että satanismipaniikissa ei ollut järjen häivää.

Aivan lopuksi on vielä mainittava, että myös Mesikämmenellä on ollut lapsuudessaan Juliuksen tavoin erityisen mieleenpainunut puusta putoamisen ja oksassa roikkumisen kömmellys, sekä “olenko minä Jeesuksen toinen tuleminen?”-pohdinta. Tuo pohdinta oli tosin suhteellisen lyhyt hetki, joka iski karhunpojan tajuntaan hirveällä ravisuttavalla voimalla, kosmisen kaameine vastuuntunteineen ja potentiaalisien seuraamuksien taakkoineen. Onneksi tuo kokemus hiipui kuitenkin melko nopeasti pois tajunnasta, eikä palannut, toisin kuin Ihmisen pojan Juliuksella. Tämän huomioiden oli kuitenkin kuin kosmista vinoilua, että Mesikämmenelle saapui postista vain muutamaa päivää ennen Ihmisen pojan arvostelukappaletta Mustan Raamatun deluxe-painos, jonka pakettiin oli paketoija tituleerannut Mesikämmentä “Jumalan karitsaksi”. Hemmetti, onko tässä nyt sitä paljon puhuttua johdatusta?

Ihmisen poika on hieno kirja. Mesikämmen suosittelee.

– – –




– – –

Päivän musiikkivalinnat:

Laibach: Jesus Christ Superstar.
Charles Manson: Son of Man-levy (side A, side B).
Hassisen Kone: Jeesus tulee.
CMX: Jesse delaa.

Read Full Post »