Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘sex’

EsoTerra – Journal of Extreme Culture

esoterraTällä kertaa blogissa julkaistaan vieraskynän teksti. Seuraavan katsauksen EsoTerra-julkaisuun on kirjoittanut Jarno Alander. Mesikämmen kiittää Jarnoa tekstistä.

– – –

EsoTerra – Journal of Extreme Culture

Länsimaisen massakulttuurin kääntöpuolesta kiinnostuneille suomalaislukijoille saattaa olla tuttu Adam Parfreyn kirjasarja Apocalypse Culture. Alkuperäinen Apocalypse Culture ilmestyi vuonna 1988, laajennettu uusintapainos vuonna 1990, ja vuonna 2000 vielä aivan uusi Apocalypse Culture II.

Kysymyksessä on kokoelma artikkeleita, haastatteluja ja reportaaseja mahdollisimman oudoista, kiistanalaisista ja shokeeraavista aiheista: erilaisista kulteista, salaliittoteoreetikoista, natseista, satanisteista ja rajoja tavalla tai toisella rikkovista taiteilijoista. Parfrey kiistää, että kirjojen tarkoitus olisi ollut vain mässäillä raflaavilla aiheilla: hänen mukaansa tarkoitus oli järkyttää lukija länsimaisesta henkisestä horroksesta ajattelemaan asioita uudelta ja kannalta ja kyseenalaistamaan elämäänsä.

Vuodesta 1991 aina vuoteen 2000 asti kerran vuodessa (poislukien vuosi 1998) ilmestynyt EsoTerra: The Journal of Extreme Culturea voisi kuvailla kausijulkaisun muotoon paketoiduksi vastineeksi Apocalypse Culturelle – tosin sillä erotuksella, että Chad Hensleyn toimittaman EsoTerran painotus oli (kuten jo alaotsikko antaa ymmärtää) selkeästi enemmän musiikissa, kirjallisuudessa ja muussa ”äärimmäisessä” kulttuurissa.

Internet-aikakauden koittaessa toden teolla painettujen fanzineiden alakulttuuri lakkasi olemasta noin silmänräpäyksessä. Näin kävi myös EsoTerralle, joka jäi historiaan Hensleyn siirtyessä muihin tehtäviin. Kuitenkin vuonna 2011 mies palasi vanhan projektinsa pariin ja koosti 320-sivuisen kokoelman EsoTerran parhaita paloja. Antologia on paitsi muistomerkki tälle kyseiselle lehdelle, myös tavallaan koko fanzine-kulttuurille – niin hyvässä kuin pahassa.

EsoTerraa työstänyt kirjava ryhmä ei ole kantanut huolta hakukoneoptimoinnista tai heidän juttujensa jaoista ja peukutuksista sosiaalisessa mediassa. Kirjan materiaali on vaihtelevaa, usein tavalla tai toisella kokeellista, paikoin ensiluokkaisen kiehtovaa, toisinaan taas pelkästään noloa. Mahtuupa mukaan myös jonkin verran ilmiselvää täytemateriaalia – Hensleylle hatunnosto siitä, että hän on mitä ilmeisimmin pyrkinyt koosteessaan tavoittaman alkuperäisen lehden hengen, eikä vain tyytynyt noukkimaan rusinoita pullasta.

Eräs todella paha puute antologiassa kuitenkin on (itse asiassa on aika häiritsevää, että näin ilmiselvä asia ei ole tullut Hensleylle mieleen), nimittäin se, ettei juttujen yhteydessä ole minkäänlaista merkintää alkuperäisestä julkaisuajankohdasta, ei päivämäärää eikä lehden numeroa. Esipuheessaan Hensley kertoo kokoelman keskittyvän ”suurimmaksi osaksi” EsoTerran ”myöhemmin numeroihin”, mutta siinä kaikki. Lukijalla käy peräti mielessä, että onko epämääräisyys tahallista ja yritetäänkö sillä salata jotain kiusallista. Ei hyvä.

Oli niiden alkuperäinen julkaisuajankohta mikä tahansa, antologian järjestyksessä ensimmäisten juttujen joukossa on yllä mainitun Adam Parfreyn haastattelu. jossa mies kuvailee työtään “apokalyptiseksi sosiologiaksi”. Parfrey paljastaa myös hauskasti alkuaikoinaan julkaisseensa materiaaliaan Hustler– ja Penthouse-lehdissä, koska muut valtavirtajulkaisut eivät siihen suostuneet koskemaan. Tunnetustihan pornolehdet ennen internetin yleistymistä tapasivat tarjota lukijoilleen myös muunlaista materiaalia, joka ei kunniallisuuden päivänvaloa kestä.

Parfreyn haastattelun oheen on myös ympätty hänen kirjoittamansa essee ”Weird Sex Cults” (josta lisää alempana). Haastattelu ja perään näyte haastateltavan työstä on konsepti, jota noudatetaan pitkin kirjaa, pääosin toimivasti. Poikkeuksiakin löytyy, kuten esimerkiksi ”kuoleman enkelin papitar” ja kuolema-aiheista taidetta tekevä Leilah Wendell.

Haastattelujen perään lisättyjen työnäytteiden osastossa pajatson kuitenkin tyhjentävät Genesis P-Orridgen haastattelua seuraavat kolme erilaista, noin sivun mittaista sekavaa sepustusta, joista huomattava osa on kirjoitettu tikkukirjaimilla. Niitä silmäillessä voi suorastaan kuulla, kuinka mies naureskelee partaansa kuvitellen kuinka lukijat yrittävät saada niistä jotain tolkkua.

Northamptonin suuri mies Alan Moore haastatellaan yhdessä kirjailijan ja elokuvantekijän Peter Whiteheadin (jonka juuri haastattelun aikaan ilmestyneeseen romaaniin The Risen Moore oli suunnitellut kannet) kanssa. Ikävä kyllä haastattelu on toteutettu pubissa, seikka joka alkaa haastattelun loppupuolella näkyä turhan selvästi. Haastattelussa käsitellään Mooren From Hell –sarjaa ja sen vaikuttimia. Käytännössä kaikki EsoTerran haastattelemat brittivaikuttajat nimeävät Aleister Crowleyn yhdeksi suurimmista vaikuttajistaan, ja Crowleyn nimi tulee esiin myös From Hell –sarjasta keskusteltaessa. Kun Moorelta kysytään mielipidettä eri kriminologien julkaisemiin kirjoihin, joissa he väittävät selvittäneensä Viiltäjä-Jackin henkilöllisyyden (mm. Patricia Cornwell, Stephen Knight), Moore esittää vähintäänkin mielenkiintoisen ajatuksen, ettei todellista ratkaisua ole edes olemassa, koska viktoriaaninen maailma ja sen ihmiset ovat myös lakanneet olemasta.

Haastattelussa käydään läpi myös muita Mooren arvostamia kulttuurivaikuttajia, kuten kirjailija Iain Sinclair ja taitelijamystikko Austin Osman Spare.

Koko antologian lupaavimpaan antiin kuuluu kauhunovellisti Thomas Ligottin haastattelu. Hieman hölmön, superlatiiveja ja muita ylisanoja viljelevän johdannon (tekijänä muuan R. F. Paul) jälkeen Ligotti osoittautuu, ei mitenkään yllättävästi, hyvin älykkääksi, teräväksi ja kuivan humoristiseksi henkilöksi. Tosin rivien välistä paistaa läpi kärsimättömyys usein melko omituisiin kysymyksiin (”kärsitkö mistään allergioista? En tietääkseni, ellei olemassaoloa itseään lasketa.”)

Haastattelu käsittelee Ligottin yhteistyötä David Tibetin kanssa tekemää yhteistyötä Current 93:n albumilla In a Foreign Town, In a Foreign Land. Myöhemminhän yhteistyö jatkui useilla muillakin Current 93-albumeilla.

Haastattelussa käydään läpi myös Ligottin vaikutteet. Kenellekään ei varmaankaan ole yllätys, että esiin nousevat sellaiset nimet kuin Arthur Machen ja tietenkin H. P. Lovecraft. Jälkimmäistä Ligotti kuvailee mieheksi, joka ”osoitti kaikki synkimmät aavistukseni maailmankaikkeudesta oikeiksi”. Kauhugenren ulkopuolelta Ligotti pudottelee sellaisia nimiä kuin Jorge Luis Borges, Vladimir Nabokov, japanilaisrunoilija Hagiwara Sarutako, Thomas Berhardt ja Bruno Schulz.

Haastattelua seuraa Ligottin novelli “The Nightmare Network”, tämän jälkeen taas Ligottin itsensä toteuttama David Tibetin haastattelu — tai oikeastaan sana-assosiaatioleikki, jossa Tibet ilmoittaa mielipiteensä mm. kissoista, Jeesuksesta, Buddhasta, nihilismistä, krautrockista, E. M. Cioranista, Steve Stapletonista, tieteestä, ihmisyydestä ja lopuksi tietenkin Thomas Ligottista ja David Tibetista itsestään.

Koko kokoelman ehdoton huippukohta ja arvokkain kulttuuriteko on japanilaisen äänitaiteilijan Masami Akitan eli Merzbown haastattelu. Akita on tunnetusti ihmisenä äärimmäisen ujo ja hiljainen (jollakin perverssin epäintuitiivisella tavalla tämä tuntuu aivan odotuksenmukaiselta vastakohdalta miehen kuulijaa painajaismaisella intensiteetillä piekseviin melukollaaseihin), joten hänestä on saatavana harvinaisen vähän haastatteluja muilla kielillä kuin japaniksi. Lisäksi monet olemassa olevat englanninkieliset haastattelut on käännetty japanista, joten niissä englannin kieleksi tunnistettavat sanat seuraavat kyllä toisiaan, mutta parhaimmillaankin niistä muodostuu vain hyvin hataria ymmärrettäviä merkityksiä. EsoTerran haastattelu on kuitenkin pääosin ymmärrettävä, ja vuosien varrella olen törmännyt siitä poimittuihin lainauksiin useissa eri yhteyksissä, esimerkiksi Paul Hegartyn mainiossa historiikissa Noise/Music: A History. Haastattelussa Akita esittää usein lainatun toteamuksensa, että jos musiikki on seksiä, Merzbow on pornoa. Tosin samassa yhteydessä hän kertoo ajattelevansa, että Merzbow’n musiikkia voi pitää kiihottavana vain henkilö, joka näkee autokolarissa yhdynnän vertauskuvan. Japanin amerikkalaistumisen huonoimmiksi seurauksiksi Akita nimeää aidsin leviämisen maahan ja kahvin juomisen yleistymisen.

Haastatteluista kolmas kohokohta on makaabereista veistoksistaan ja tauluistaan tunnettu sveitsiläistaiteilija H. R. Giger. Vaikutteista ja innoittajista puhuessa Lovecraft ja Crowley pomppaavat jälleen kerran esiin kuin vieteriukot. Gigerin haastattelusta löytyy myös ristipölytystä muihin teoksessa esiintyviin taiteilijoihin: Giger mainitsee ryhtyneensä hiljattain lukemaan Thomas Ligottin novelleja. “They are very nice” kuuluu miehen kommentti kokonaisuudessaan.

Muita yhtyeitä ja musiikkiprojekteja joita kokoelmassa esitellään ovat mm. Sunn O))), Isis, Psychic TV, Allerseelen, Strenght Through Joy, maailman kiireisin tyhjäntoimittaja Boyd Rice, aivan aidosti ja pelottavasti häiriintyneen oloinen Atrax Morguen Marco Corbelli, Endura (jälkeen yksi erittäin vahvasti Lovecraft-vaikutteinen projekti), Der Blutschach ja aivan koko teoksen viimeisenä artikkelina saksalaista neofolkia käsittelevä artikkeli, jossa esitellään Sonne Hagal, Forseti ja muutamia muita alan yrittäjiä.

Lopuksi vielä muutamia esimerkkejä teoksen sisältämästä ajan hammasta hieman huonommin kestäneestä materiaalista. Muistaakseni joskus 90-luvulla ja vielä 2000-luvun alussa sadomasokismi ja erilaiset sitomisleikit ja kumipuvut olivat vasta murtautumassa valtavirtaan (itsekin täysin vaniljaheterona eksyin näihin aikoihin kalliolaisessa opiskelijakommuunissa järjestettyihin, äärimmäisen surkuhupaisiin alan kekkereihin). Jokainen trendi tarvitsee tietenkin sopivan musiikkiskenen, ja sitä EsoTerrassa edustavat kumisissa uimapuvuissa ja Dana Scully –kampauksissa pomppivat Women of Sodom ja Master/Slave Relationship –niminen akti. Molemmat näistä ovat ainakin minun tietääkseni vaipuneet armollisesti unohduksiin.

Varsin nolo on myös Parfreyn artikkeli, jossa hän muutaman sivun sisällä niputtaa surutta venäläiset skoptsit eli kuohilaat, Afrikassa harrastettavat tyttölasten sukuelinten silpomiset ja länsimaiset nekro- ja koprofiilit. Maailmassa, jossa kaikenlaista jännää ja rankkaa tavaraa löytyy muutamalla hiiren klikkauksella loputtomiin, eivät tämänkaltaiset jutut enää tunnu kovin tarpeellisilta.

Teoksen loppupuolelle on sijoitettu myös Hensleyn toteuttama triptyykki norjalaisen black metal-skenen vaikuttajien haastatteluja. Ääneen pääsevät Emperorin Insahn, Aghastin Nebelhexe ja Mortiis. Haastattelut ovat sinänsä mielenkiintoisia ja asiallisia, mutta musiikista niissä ei juuri puhuta. Michael Moynihanin kirjoittama johdanto sen sijaan on käytännössä pelkkä mainos miehen (lähinnä kirjan mittaan venytettyä 7 päivää-lehden artikkelia muistuttavalle) Lords of Chaos -paljastus- ja kiihotusteokselle.

– – –

Aiheeseen liittyen

Write with Blood: Gerhard Hallstatt speaks!

Boyd Rice speaks!

Psychic TV/PTV 3 22.2. 2014 Tavastia.

Read Full Post »

thementors

Ladies and gentlemen, legendary the Mentors speak out!

For the beginning

If this interview could take place anywhere, anytime, where would we be doing this interview? What would be in your glass?

That is a great question! I am a student of history and so there are a lot of places and times from the past to choose from. I think doing the interview at a Roman orgy with Caligula with some nice wine in my glass would be a fun thing to do. Or at some location like the War room with Prime Mister Churchill during WWII with some brandy.

For those who for some odd reason don’t know about the Mentors, how would you describe the band? What are the Mentors all about?

The Mentors are a band that started in 1976 by myself (Steve Broy, aka Dr. Scum), El Duce (Eldon Hoke) and Sickie Wifebeater (Eric Carlson). We play heavy rock and roll with lyrics mostly about sex and other controversial topics. We started to do this when people sang about stupid things and also the music people played in many cases wasn’t that good also.

What do you think of heavy metal band nowadays?

Its is not as good as it was. There is too much de-tuning for my ears. The few good bands out there are old men. Music changes as time goes on and what sounds good to the young people does not sound good to the old people in most cases. I’m not young now, I am 56 years old and my taste is not what the kids listen to these days so much.

Who are the best and the worst put under that label and why?

The best heavy metal bands are Black Sabbath, Led Zeppelin, and Van Halen in my opinion. There have been many other good ones also besides these three. Kiss is a good band. As far as what is the worst heavy metal band, there are some ones not so good, but the worst heavy metal band is still far better than the best hip hop/rap act. So even bands I used to hate in the 80’s now I would listen to since there is nothing else right not. I never myself cared much for Twisted Sister or Def Leppard. However, I do not want to criticize any band, especially any rock band right now, because there are so few of them.

How you came up with the executioner hoods?

hoodsIt was the idea of our first drummer, El Duce, who liked horror movies, there was a movie called Mark of the Devil that he loved that showed men in hoods doing bad things. He thought this was great and wanted out band to wear hoods.

Have members of the KKK commented on your hoods at any time?

Yes, some Nazis and KKK people think we are with them because of this. Which we are not. The band is not a racist band and we have black and jewish friends. I don’t like racism I know some people who were big racists who grew out of it. Lets face it, the music we play came from black music, from black gospel church music. That is where rock and roll came from. So if you play rock music and you are a racist, you are maybe not knowledgeable.

What kind of ideas for live shows you’ve thought about that you haven’t manifested – maybe just yet?

Well, the budget for our shows is limited and so we do the best we can with no money. It would be nice to have sex on stage with some nice looking girls during a drum solo. Which has happened a few times.

How is the band politically inclined? Clearly, you are not conservatives and that you are politically incorrect in many people’s eyes. Do you vote? Who have you voted? What do you think of politics in general?

I can’t speak for the other members of the band; I don’t know what they think on this topic. Generally I am not with the conservatives since they usually don’t want people to have sex, watch porno, or smoke pot, plus they want to have wars. So I am for the political parties that are in favor of sex, drugs and not having war. I do vote and usually I would vote for the Democratic Party, which is left wing in USA. There is a philosophical difference between the right wing party and left wing, in which right wing claims they want to reduce taxes and government regulations. But the right wing party also wants people to go to jail for smoking pot and having sex, which I do not agree with. I do not like paying high taxes myself but I realize we have to pay something to the government.

I suppose you, as the kings of sleaze, watch porn. Favorite movies, magazines or actresses? Do you collect porn?

I like the Dirty Debutante series of porno movies by Ed Powers.

What are the best strip clubs around over there?

I am not so much into going to strip joints since the women try to strip the money from my wallet while they strip off their clothes. My wife used to be stripper though. I met her at the Ivar Theatre in Hollywood where El Duce worked as the light man and announcer. I like to watch nice ladies dance and strip to rock music but now they do not do that, it is rap music, and that is not good for me.

What are real men and women like?

To me real men and real women are people you can have an interesting conversation with. I like meeting people. When I was young I was very shy and would not talk to anybody but now I am very outgoing and friendly and enjoy people.

– – –

The El Duce years

elduceWhat was El Duce like? What he was like in person, in private?

El Duce was known to the public as a very funny and friendly person who like to drink alcohol. In private he struggled with being an alcoholic and tried to quit many times. Drinking too much is what led him to an early grave. He was a fantastic musician and loved to listen to music. He was somebody that had many friends, and was always fun to be around.

During the El Duce years the band appeared in the Jerry Springer Show and Hot Seat with Wally George. The interviews are now legendary. What happened outside of the camera? How were Jerry and now past George off the camera?

The Wally George interviews were fake, since Wally met with the band before the show and discussed with us what would be said once the show started. Wally was a very nice man. On camera he took on a different personality.

Can you tell us about some previously unheard stories about El Duce?

I’m saving the best ones for my book, a biography of El Duce, coming out in early 2015, called El Duce, The Truth is Funnier than Fiction.

In the mid 1990’s, El Duce claimed that Courtney Love had offered him $50,000 to kill her husband Kurt Cobain, whose death was ruled a suicide. What’s the truth behind all of this?

This is not true, it was a made up story to sell magazines. El Duce was paid to say this. But because Courtney love is so crazy, people think it is true. Even her own father used to call El Duce to discuss this with him.

How many replies you got to ”the dream date contest”? How people reacted to it?

Woman are dumb, but not that stupid. Nobody applied for this.

What is El Duce’s place in the history of rock ‘n’ roll?

You know, only the people in the future can say that. I think myself he did quite a bit to change the nature of lyrics use in rock music. We sang about topics that up until that time, nobody else would sing about. El Duce, myself and Sickie set our goal to become a great band, whose music would stand the test to time and outlive us all. Unfortunately when you set a goal like that, there is no way to know if you succeed or not.

– – –

After El Duce

mentors2How the band has changed after El Duce passed away?

We have kept going and keep doing new music. There is a big change of course because El Duce is not writing most of the lyrics. His lyrics were very good and it is hard to write lyrics as good as he did.

PMRC and some others have expressed bad feelings about your lyrics over the years. What are the highlights of this kind of actions thus far? Was it reading of Golden showers on the congressional floor? Do people and organizations give this kind of critique mostly online or do they have courage also to give the feedback in person?

Oh, some people will tell us to our face we are terrible. But over the years, people has sort of have gotten used to us, and maybe we are not as shocking as we once were. We didn’t invent Golden Showers; people were doing this kind of thing before the Mentors.

You have released eight albums thus far. Which one you consider your best and why?

Well we have done 8 Mentors albums, plus I have done a number of solo albums and also albums with El Duce and myself. I love them all; it is really hard to pick a favorite one. Maybe my favorite is El Duce/Booze and Broads.

What does the Mentors backstage rider include?

Red Wine, Perrier Water, and pizza usually.

What kind of groupies do the Mentors get nowadays? What kind of women are the Mentors fans?

Well, I am married so I’m not doing the groupie thing, but we do have women fans who are very nice. Some of them want to have sex with the band for sure. I have found that smart nice women are Mentors Fans and they show good taste in men by wanting to have sex with Mentors. They might have sex with the other guys in the band.

The wildest live shows you have done thus far? What have happened?

We have been playing shows for close of 40 years, so many crazy things have happened. Sex on stage, sex backstage, people in the band passing out, vomiting and fighting with each other. People getting stabbed, and killed. Many horrible things and many nice things also.

– – –

The Future

dirtyrottenpervertsWhat kind of future plans does the band have? New album in making? Are you going to Europe at some point? Have you been asked to play here in Finland yet? What kind of thoughts Finland brings to your mind?

Well, I don’t know about the Mentors album. I would like to do that, we will see. I write songs all the time and record them and release them, whether it is with Mentors or my solo band. I will be releasing a new solo album very soon, called Dr. Heathen Scum/Going Off Half Cocked.

As far as Finland, yes we want to play there. Maybe our dream will come true to play Finland in 2015. For anybody that wants to talk to me about it, write me at sbroy@aol.com or our booking agent Keith at keith@shredheadinc.com

Have you ever heard of Pekka Siitoin, a past Finnish devil worshipping neo-nazi cult figure and the national king of sleaze who wanted to be the first Finnish person to have sex with an space alien woman, who claimed to have had sex with over 800 women, and who did have sex in front of his followers, who made first amateur porn movies in the country, who appeared in numerous Finnish men’s magazines over the years and who called himself ”rivologi” (that roughly translates into ”pervologist”)?

No I did not hear about this person. He sounds interesting. I will look into it.

If you could pick any artist or band to play with you, who would you like to warm up for your gig?

Well, normally I don’t watch the opening bands at our shows because I’m not so interested. I like many bands however, the great rock bands, Led Zep, Stones, Iggy and the Stooges, Slade, the list can go on forever. If I had to pick one quickly, I would say The Rolling Stones.

There are some documentaries about the band done. Which one of them is the best thus far? Are there new ones in making?

To be honest, I’m not aware of any full-length documentaries on our band. We are making one right now with a lady named April Jones. You can see a trailer for it on YouTube. Search The Mentors Rockumentary.

– – –

Mesikämmen thanks Dr. Scum of the Mentors for the interview!

– – –

Related:

The Mentors in Facebook.

Mr. Wonderful.

Read Full Post »

kaikanavoi

Komentaja Aalto on viime aikoina laittanut Facebook-sivuilleen toinen toistaan voimallisempia statuspäivityksiä. Vuorokaudessa kanavoiduista toteamuksista komentaja totesi, että ”viime päivinä ovat portit olleet auki, astraalimaailmaan”.

Instant-klassikot piti pelastaa Facebookin nopeasta virrasta pysyvämpään talteen. Emoticonit, jotka eivät blogissa valitettavasti näy kuten Facebookissa, on säästetty viesteihin niiden esoteeristen nyansien vuoksi.

Lukekaa ja oppikaa, Komentaja, Turun Hengentieteen Seuran kunniajäsen, kanavoi astraalimaailmaa! Parveke auki ad astra!

– – –

Komentajan kautta puhuvat ikiaikojen henget ja muinaiset viisaat <3

– – –

enkeliÄlkää koskaan herjatko tai haukkuko astraaliolentoja, koska meidän fyysinen maailmamme ei voi puolustautua mitenkään henkivaltojen oikeudenmukaisuutta janoavaa kostoa vastaan. Astraaliolennot eivät jätä koskaan rankaisematta herjaajiaan <3 Muistakaa, että kaikki kuolleet ystävämme ja muutkin läheisemme ovat “välitilassa” astraaliruumiissa, jos heitä ei vielä ole ylennetty Kirkkauteen tai alennettu Tuonelaan.

– – –

Kun muut tyytyvät tökkäämään, minä käyn survomaan (Y)

– – –

Jos vahingoittaa jotakuta, on se tehtävä niin hyvin, ettei tarvitse pelätä kostoa <3

– – –

suhkuMinulle on aivan turha tulla höpöttämään hardcore-sexistä mitään, jos ei ole sisäistänyt edes pissa-, kakka- ja oksennusleikkien esoteerisempaa olemusta <3

– – –

Sinä päivänä, kun miehellä lakkaa seisomasta, voi hän aivan hyvin nakata lusikan pirtin nurkkaan :D

– – –

Vain kaikkein yksinkertaisimmat ja aivopestyt, ihmispoloiset ja pelokkaimmat ja ennakkoluuloisimmat ihmisrauniot väittävät ettei henki- eli astraalimaailmaa ole olemassa, ja nämä ihmisyksilöt onkin jo syntymästään saakka tuomittu epäonnistumaan, koska voimakas totuus on, että fyysinen maailma ja astraalimaailma kulkevat aina käsi kädessä, halusimmepa sitä tai emme <3

– – –

Sinä päivänä, kun olemme valmiit toteuttamaan Kaitselmuksen tahdon koko maailmaa kohtaan, on ihmiskunnnan sielut ja sydämet itkevä verta, ja kansan syvien rivien suusta on pääsevä ilmoille kaikkein kaunein ja jaloin sotahuuto, sekä vaatimus vihollisten oikeudenmukaisesta tuomiosta. Ja jos sitä tuomiota ei kirjoitettaisi verellä, pettäisimme koko ihmiskunnan! <3

– – –

On turvallisempaa olla pelätty kuin rakastettu <3

– – –

Ihmiset pitää voittaa puolelleen tai raivata tieltään (Y)

– – –

jesushitlerJumalan pojista, Jeshua eli Jeesus, on tullut 2 kertaa ihmisen muodossa maan päälle. Ensimmäisen kerran yli 2000 vuotta sitten Jeesus Nasaretilaisen muodossa ja myöhempinä aikoina perustaessaan hengellisen 1000-vuotisen valtakunnan Adolf Hitlerin muodossa. Jeesus Nasaretilainen ja Adolf Hitler ovat siis saman, Jeshua-astraalihahmon, kaksi maanpäällistä ilmenemismuotoa <3

– – –

Lucifer, Jeesuksen veli, oli alunperin Isä-Jumalan suosikki-poika, joka johti taivaallisia sotajoukkoja. Lucifer ihastui ja rakastui ihmisiin haluten auttaa koko ihmiskuntaa. Tästä Isä-Jumala tulistui ja tuli mustasukkaiseksi ja lähetti Luciferin pois Kirkkaudesta astraalimuodossa maan päälle. Luciferin paikan Kirkkaudessa otti hänen veljensä Mikael, josta tuli sitten taivaallisten sotajoukkojen johtaja. Yhä meidänkin aikanamme Luciferin rakkaus koko ihmiskuntaa kohtaan on ääretön. Todellisuudessa Lucifer rakastaa ihmisiä enemmän kuin Isä-Jumala <3

– – –

Luciferin lasten ei tarvitse huolehtia tulevasta, sillä Lucifer kyllä pitää joka tapauksessa tavalla tai toisella huolen omistaan. Mutta koska koko Luciferin palveleminen perustuu voimakkaasti elämiseen kärsimysten kautta, voimme oikeutetusti odottaa Luciferin palkitsevan meidät ruhtinaallisesti suloisilla palkinnoillaan vasta ensin tietyn määrän kärsittyämme; tämä on pohjimmiltaan samaa sovittavaa kärsimystä kuin mitä Jumalan ainokainen maan päälle, ihmisten keskuuteen astunut, Poikakin kärsi Golgatan keskimmäisellä ristillä <3

– – –

luciferJumalalla on 12 poikaa, joista Jeesus oli ainoa ihmisen muodon maan päällä ottanut, myös Saatana ja Lucifer, jotka ovat erillisiä astraaliolentoja kumpikin, ovat alunperin Jumalan poikia <3

– – –

Jokaisella Jumalan pojalla on omaa anettavaansa ihmispoloiselle: Jeesus antaa RAKKAUTTA, Lucifer antaa TAHDONVOIMAA ja Saatana antaa voittamatonta JÄRKEÄ <3 Myös arkkienkelit Mikael ja Gabriel ovat Jumalan poikia <3 Mikael antaa VOITTOJA taisteluissa Isä-Jumalan puolesta (siksi kaikki maailman voitokkaimmat sodat onkin käyty kautta historian Jumalan nimissä ja siunauksessa), Gabriel puolestaan antaa VIESTEJÄ rajan takaa, sekä ENNUSTUKSIA, NÄKYJÄ ja PROFETIOITA.

– – –

Mielestäni Adolf Hitler on kaikkien aikojen tasapuolisin diktaattori, ja koko kansallissosialismikin aatteena perustuu nimenomaan voimakkaaseen tasapuolisuuteen ja oman kansan sisäiseen solidaarisuuteen <3 (Y)

– – –

Valtakunnankansliaa hallitsee Hypnos-niminen astraaliolento, mm. sen vuoksi monet humalaiset tulevat tänne rauhoittumaan ja nukkumaan :D

 

Read Full Post »

saatanallinenraamattuAnton LaVeyn Saatanallinen Raamattu on lajissaan klassikko, oli teoksesta sitten mitä mieltä tahansa.

Nyt jo kuopattu pienkustantamo Voimasana julkaisi kirjan kovakantisena laitoksena suomeksi vuonna 2007. Opus on nykyään keräilyharvinaisuus. Huutonetissä teosta on myyty, silloin harvoin kun sitä siellä on näkynyt, n. 70 euron hintaan. Todennäköisesti hinta ei tule tuosta laskemaan jatkossakaan.

Teoksen suomenkielisessä versiossa on Peter Gilmoren standardiesipuheen lisäksi kotimaisten Wookin ja Tapio Kotkavuoren esipuheet. Molemmat herrat ottivat osaa myös kirjan käännöksen oikolukuun.

Mesikämmen kysyi ukoilta, josko heidän esipuheensa voisi nyt muutaman vuoden jälkeen julkaista blogissa – niiden perään kun on kyseltykin aika ajoin. Molempien vastaus oli myöntävä, joten Mesikämmen saa ylpeänä esittää nämä tekstit ensikertaa netissä kirjoittajien luvalla kaikelle kansalle.

Kuten itse kirjassa, niin myös tässä blogissa julkaistaan ensin Kotkavuoren esipuhe. Huomenna taas on vuorossa Wookin esipuhe Summa Theologia Diabolicae.

– – –

Tulen ajan aamunkoitteessa

Melko pian erään Noitien Työpajani oppilaan, kolumnisti Merla Zellerbachin, aviomies teki jotain hyvin merkittävää. Hänen nimensä oli Fred Goerner ja häneltä oli juuri julkaistu kirja nimeltä The Search for Amelia Earhart. Fred sanoi, että minun pitäisi kirjoittaa raamattu. Hän oli varma, että se löytäisi kustantajan. ”Hetkinen”, sanoin. ”En ole kirjailija, en ole koskaan ollut, eikä minulla ole koskaan ollut sen suuntaisia pyrkimyksiäkään.” ”Ei se mitään, älä huoli”, sanoi Fred. ”Sinä pystyt siihen.” Hän esitteli minut kirjalliselle edustajalleen, Mike Hamilburgille, joka puolestaan lähetti erään miehen tapaamaan minua. Hänen nimensä oli Peter Mayer, ja hän oli dynaaminen uusi toimittaja Avon Booksissa. Puhuttuamme hieman, Peter kysyi minulta: ”Miten pian saisit sen valmiiksi?” Kuten kaikki muukin elämässäni, myös tämä oli kutakuinkin odottamatonta. En ollut koskaan aikaisemmin kirjoittanut kirjaa, saati sitten raamattua. Varsinkaan johonkin sovittuun aikatauluun. ”Kerrot vain miten asia on”, Peter jatkoi. ”Hyvin se menee”. Ja niin minä kirjoitin. Loppu on historiaa.

– Anton LaVey (1)

Millaiseen maailmaan Saatanallinen Raamattu syntyi? Millainen oli se kulttuurinen ilmapiiri, Zeitgeist, mistä se nousi ja mistä se alkoi vaikuttaa? Suurin osa tämän teoksen nykyisistä lukijoista eivät olleet edes pilke vanhempiensa silmäkulmissa kun markkinoille ilmestyi tämä (post)modernin magian ja maagisen maailmankatsomuksen eräs tunnetuin klassikko. Siksi lienee paikallaan hieman valottaa edellä mainittuja teemoja, sekä muita teoksen syntyyn ja taustaan liittyviä asioita, joita ei yleensä tarpeeksi tunneta tai muisteta. Ne kuitenkin antavat syvyyttä ja kontekstia LaVeyn mestariteokselle, ja sellaisina ehkäisevät teoksen lukijaa sortumasta 6. saatanalliseen syntiin – perspektiivin puutteeseen (2).

1960-luku oli suurten muutosten aikaa. Jotain aivan uutta ja mullistavaa oli alkamassa ja sen jonkin kosketus tuntui olevan jo aivan nurkan takana. Vuosikymmenen läpi puhalsivat tuulet, jotka tulivat perustavalla tapaa muuttamaan ihmisten käsitystä itsestään ja maailmasta, niin fyysisesti, sosiaalisesti kuin psyykkisestikin. Joinakin historiallisina viitepisteinä näistä asioista käyköön mm. rotumellakat Detroitissa ja Los Angelesissa, Bobby ja John F. Kennedyn sekä Martin Luther Kingin salamurhat, kylmä sota, yhdysvaltalaisten kommunismin pelko, Sikojenlahden ja Kuuban kriisit, Vietnamin sodan vastainen ”flower power” hippiliike, ”vapaa seksi”, ehkäisypilleri, feminismi, psykedeeliset huumeet ja mielenlaajentaminen, ennennäkemätön rock-musiikin hyökyaalto radioasemien ja vinyylisten single-levyjen kautta, Woodstock-festivaali, the Beatles, the Doors, transistoriradiot, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välinen kilpajuoksu avaruuteen ja kuuhun, Charles Manson ja hänen ”perheensä” isku hippiliikkeen idealistiseen kuplaan, sekä Berliinin muurin nouseminen kolmeksikymmeneksi vuodeksi Itä- ja Länsi-Saksan välille.

Suomeen monet näiden asioiden aallot rantautuivat lievemmässä muodossa kuin ne muualla maailmalla velloivat, mutta yhtä kaikki, ajan henkeen myös meillä kuului poliittisuus, radikalismi ja rakennemuutos. Se oli aikaa, jolloin Suomesta rakennettiin ns. hyvinvointivaltiota (3). Vapaa-aika lisääntyi, lauantaista tuli sunnuntain lisäksi vapaapäivä. Ihmiset muuttivat maalta kaupunkeihin. Keski-oluen myynti vapautui. Matkailu lisääntyi. Toisin kuin Yhdysvalloissa, Suomessa älymystö oli selkeästi kallellaan vasemmistoon päin ja rienasi tältä pohjalta 40- ja 50-lukulaisia arvoja sekä yhdysvaltalaista kapitalismia. Vanhanpiianvero poistui maassamme 1968. Seksuaalisuus oli kuuma aihe myös meillä. M.A. Numminen ja Viisi Vierasta Miestä -yhtye ja Visuaalinen Varietee aiheuttivat Jyväskylässä 1966 skandaalin pilkkaamalla vallitsevia sukupuolinormeja. Taideteollisen korkeakoulun opiskelijat saivat kiss in -tapahtumallaan, jossa mukana oli fallospatsaita ja sukupuolivalistusoppaiden teksteihin pohjautuvia jenkkoja, paikalle kaksi poliisiautoa. Pentti Saarikosken, itseoikeutetun suomalaisen 60-luvun personifioituman, käännös Henry Millerin Kravun Kääntöpiiristä takavarikoitiin yleisen moraalin vastaisena. Olivatko nämä tuoreen ”Saatanallisen Ajan” merkkejä pohjoisessa maassamme? Anton LaVey olisi varmaankin sanonut ”kyllä” (4). Uusi ja vanha aika ottivat yhteen, ja uuden ajan edustajat tiesivät olevansa niskan päällä ja nauroivat vanhalle polvelle, joka teki itsestään naurettavan yrittäessään lamaantuneena pitää kiinni vanhoista arvoistaan ja tavoistaan. Suuntaa ei voinut pysäyttää.

Astrologit paikansivat 1960-luvun ns. Vesimiehen ajan aamunkoittona, ja hipit ja new age -liike laajemminkin yhtyivät näkemykseen riemuiten. Ehkä tunnetuimpiin tämän ”rauhaa, rakkautta, ja harmoniaa” -näkemyksen esiintuojiin populaarikulttuurissa kuului 1967 Yhdysvalloissa syntynyt Hair-musikaali, jonka avauslaulussa Vesimies lauletaan tämä on Vesimiehen ajan aamunkoitto! Laajemmin, Vesimiehen ajan voi tiivistää viittaavan muutokseen perinteisistä uskonnoista ja normeista huomattavasti yksilöpainotteisempaan aikaan ja siihen liittyvään solidaarisuuteen. Mielenkiintoisesti kyllä, ja asian luonteelle osuvastikin, tähän yksilöllisyyden, rauhan, rakkauden ja harmonian aikaan kuului paljon myös kasvukipuisen länsimaisen kulttuurin erilaisia enemmän tai vähemmän väkivaltaisia ilmentymiä.

Yhdysvaltain länsirannikon liberaalista San Franciscosta muodostui pian koko hippiliikkeen ja tämän vasta alkaneen Vesimiehen ajan kehto. Haigh Asburyn kaupunginosaan virtasi nuoria pitkähiuksisia idealisteja kokemaan, jakamaan ja viemään eteenpäin tämän useimmiten kannabiksentuoksuisen ja sateenkaarenväreillä maalatun liikkeen ilosanomaa. Mutta samaan aikaan kun Jefferson Airplane jammasi suomalaisian sukujuuria omaavan kitaristinsa Jorma Kaukosen kera Haigh Asburyssä kappaletta White Rabbit, tapahtui Richmondin alueella, osoitteessa 6114 California Street, jotain aivan muuta.

Anton Szandor LaVey (1930-1997) ei pukeutunut sateenkaarenvärisiin tie-dye-vaatteisiin sen enempää kuin hänellä oli pitkiä hiuksiakaan. Hän pukeutui diabolisen herrasmiesmäisesti, hän oli maalannut talonsa mustaksi, ajanut päänsä kaljuksi, alkanut pitää lemmikkieläimenään Togare-nimistä leijonaa sekä johtanut kotonaan kokoontuvaa ryhmää nimeltä the Magic Circle (5). Tämän ryhmän puitteissa oltiin esitelmöity erilaisista esoteerisista aiheista sekä suoritettu rituaaleja, jotka eivät ehkä aivan kertoneet hippien maailmankuvasta. Näiden asioiden lisäksi LaVey oli 36-vuotiaana, Walpurinyönä vuonna 1966, perustanut the Magic Circlen pohjalta Saatanan Kirkon, joka sai kasvavassa määrin huomiota niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin maailmalla.

LaVey näki kotikaupungissaan vellovat hipit ja näihin läheisesti liittyvän new age -liikeen yksinkertaisena ja naiivina vastareaktiona vielä edellisillä vuosikymmenillä toisella tapaa kukoistaneelle konservatiiviselle moraalille ja täten tietysti myös kristinuskolle. ”Tony” näki hippiliikkeessä pohjimmiltaan hyvin paljon samaa kuin kristinuskossa, eikä ollut tyytyväinen kumpaankaan (6). Seksuaalisuuden nostaminen pöydälle oli tosin jotain, mikä omalla tavallaan yhdisti Saatanan Kirkkoa hippiliikkeeseen eräänä keskeisen tärkeäksi nähtynä keskustelun kulmana (7).

California Streetin mustan talon omistaja oli värikäs persoona, jolla oli sekä karismaa ja poikkeuksellisia ajatuksia että kiehtovan eksentrinen koti. Hän veti puoleensa monenlaisia ihmisiä, jotka vaikuttivat ratkaisevalla tavalla hänen roolinsa kehittymiseen sellaiseksi länsimaisen magian erääksi ikoniksi, jollaisena hänet nykyään tunnetaan. Kuten LaVey vuonna 1998 postuumisti julkaistussa viimeisessä teoksessaan Satan Speaks! totesi, tapahtumat hänen elämässään tapasivat olla odottamattomia. Nämä tapahtumat eivät rajoittuneet vain pieniin, yhdentekeviin asioihin. Jokseenkin yllättävä oli ollut jo Saatanan Kirkon perustaminenkin, johon hänet sai ryhtymään mies nimeltä Edward M. Webber (8), joka kuului the Magic Circleen ja jolla oli kokemusta kirkkojen ja voittoa tavoittelemattomien organisaatioiden taloudellisista ja julkisista velvoitteista. Samaan tapaan myös Saatanalinen Raamattu sai alkunsa kutakuinkin odottamattomien käänteiden kautta, kuten tämän esipuheen alussa olevasta LaVey-sitaatista selviää. Ja samoin kuin Saatanan Kirkosta, myös Saatanallisesta Raamatusta tuli luova synteesi jostain omasta ja jostain lainatusta.

Saatanallinen Raamattu näki päivänvalon joulukuussa 1969 Avon Booksin julkaisemana, kolme vuotta Saatanan Kirkon perustamisen jälkeen. LaVeyn mustan talon sisällä oltiin varmastikin sitä ennen moneen kertaan kirjoitettu ja vanhaan tyyliin käsin ja perinteisellä kirjoituskoneella korjailtu teoksen käsikirjoitusta. Tässä prosessissa LaVeyn ruotsalaisia sukujuuria omaava avovaimo ja Saatanan Kirkon ensimmäinen ylipapitar Diane Hegarty esitti tärkeää osaa. Hänen nimensä ei ole turhaan jo tästä syystä teoksen omistussivulla.

Kirjan teksti on pysynyt muuttumattomana ensimmäisestä painoksestaan asti, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Muutoksiin kuuluvat ensimmäisen painoksen omistussivu, joka on sittemmin poistettu (9), sekä kirjan englanninkielinen esipuhe (10), joka vuonna 2005 vaihtui kolmanteen versioonsa.

LaVey lainasi ja mukaili teokseensa huomattavan määrän niin Ragnar Redbeardia (11), Ayn Randia (12) kuin John Deetäkin (13). Kaikki tämä on toki räätälöyty vilpittömän luovasti LaVeyn ainutlaatuisesta omasta näkemyksestä käsin. Tämän asian yhteydessä sopii mainita, että sekään ei haittaa, että LaVeyn henkilöhistoriakin on laajalti hänen itsensä eri aineksista räätälöimää tarinaa. Kyky yksilön tahtoa maailmassa toteuttavaan myytin luontiin nivoutui itse asiassa oleellisella tavalla LaVeyn henkilökohtaiseen maagiseen filosofiaan, ja tältä pohjalta faktuaalinen tarttuminen vaikkapa hänen henkilöhistoriaansa ei sellaisenaan ole välttämättä osuvaa kritiikkiä häntä kohtaan (14). Saatanallisen Raamatun suhteen voidaan myös huomioida, että kaikkien uskontojen perustajat ovat aina omilla luovilla tavoillaan inspiroituneesti yhdistelleet uutta ja vanhaa oman näkemyksensä mukaisesti. LaVey maalasi teoksellaan väkevän ja häpeilemättömästi yksilöä korostavan lähtökohdan moniin elämän ja olemassaolon kysymyksiin ja vetoaa sen vuoksi yhä edelleenkin uusiin lukijoihin. Kuten Nietzsche, LaVey ei liiemmin argumentoinut, eikä ollut valtavan systemaattinenkaan, vaan usein lähinnä sanoi miten asiat hänen mielestään olivat. Ja hän onnistui tässä sanallisena taiteilijana loistavasti – ei mitenkään vaatimattomammin kuin esittämällä modernin satanismin edelleen yleisesti hyväksytyt perusteet niin sen filosofian kuin magiankin lähtökohdissa.

Ennen Saatanan Kirkkoa ja Saatanallista Raamattua länsimaisessa maagisessa kulttuurissa oli toki ollut yksilöitä ja ideoita, joiden voi myös nähdä monin eri tavoin resonoivan erittäin vahvasti yksilöllisyyden käsitteen kanssa (15). Mutta kukaan näistä 1900-luvun puoliväliin mennessä jo kuolleista suurista nimistä ei ollut formuloinut magiaa niin dramaattisesti yksilöä painottaen kuin LaVey, tai tuonut siihen sellaisia uusia elementtejä kuin hän (16). Koskaan aiemmin magiaa ja siihen liittyvää maailmankuvaa ei ollut nähty materialistisena ja hedonistisena. Käsitys magiasta ennen Saatanallista Raamattua oli ollut selkeästi transsendenttisesti virittynyttä, tavalla tai toisella tekemisissä fyysisen maailman lisäksi – ja ehkä ennen kaikkea – sen ylittävien olemassaolon ulottuvuuksien ja entiteettien kanssa. Saatanan Kirkon ylipapin maaginen filosofia on oleellisesti immanenttia, tähän maailmaan pohjautuvaa ja siihen suuntautuvaa. Magialla on tässä materialistisessa maailmankuvassa paikkansa, koska materialistiseen maailmankaikkeuteen kuuluu myös asioita, jotka ylittävät järjen selityskyvyn. LaVeyn maagista filosofiaa värittää läpikotaisin käsitys lihaan sidotusta yksilöllisestä egosta ja sen vastaisesta kollektiivisesta, henkisestä ja sosiaalisesta illuusiosta, sekä näihin liittyvästä moniulotteisesta kudelmasta nautintoa ja tuskaa, indulgenssia ja pidättyväisyyttä. Maagisen filosofiansa LaVey kiteytti edellä mainittuun käsitteeseen indulgenssi (17), mitä hän myös piti Saatanan Kirkosta alkaneen Saatanan Ajan avainsanana.

Saatanan Kirkon ja Saatanallisen Raamatun vaikutus länsimaiseen kulttuuriin on vaikuttava. Hyvän lähtökohdan asian pohtimiseksi saa jo siitä, että teoksen ensimmäisen kerran ilmestyessä Saatanan Kirkko oli edelleen selkeästi kohtuullisen pieni San Franciscon alueen ilmiö, eikä Kirkolla ollut tuolloin kuin reilusti alle 100 jäsentä (18). Sittemmin Saatanallisessa Raamatussa esitetyt ajatukset ovat vaikuttaneet suoraan ja epäsuorasti miljooniin ihmisiin ympäri länsimaista maailmaa. LaVeyn teos on vaikuttanut aina modernin satanismin käsitteestä epäsuorasti myös moniin muihin länsimaisen kulttuurin alueisiin, joita on vaikeampi osoittaa suoraan. Se, missä määrin suurinta osaa ihmisiä länsimaisessa kapitalistisessa maailmassa nykyään ohjaillaan heidän erilaisten halujensa pohjalta, on vahva argumentti Saatanallisen Raamatun 9 Saatanallisen julkilausuman ja siten myös Saatanan Ajan olemassaolon puolesta. Saatanallisen Raamatun kantta koristava Bafometin sinetti (19) on nykyään kaikkialla länsimaissa tunnistettu ja satanismiin itsestäänselvästi liitetty symboli. Taide eri muodoissaan on ylipäätään aluetta, josta Saatanallisen Raamatun vaikutus on varmastikin helpointa löytää. Tämän voi nähdä dramaattisesti jo Roman Polanskin vuonna 1968 julkaistussa elokuvassa Rosemaryn Painajainen (20), jossa Saatanan lapsi syntyy maailmaan ”1966 – vuonna 1 Saatanan aikaa”, Anno Satanis. LaVeyn taidemaailmaan tekemä vaikutus ei ole yllättävää, sillä hänen omaan ajatteluunsa vaikuttaneet ihmiset olivat huomattavassa määrin väkeviä mielikuvia tuottavia taiteilijoita hekin (21). Kaiken tämän pohjalta LaVeyn Saatanan Kirkon ylipapin tittelin lisäksi hänen itse itselleen antama status Saatanan Ajan ja sen sanan Maaguksena, eli hieman yksinkertaistaen sanansaattajana, ei näytä lainkaan mahtipontiselta liioittelulta.

Saatanallinen Raamattu on aiemmin käännetty mm. saksaksi, ranskaksi, tsekiksi ja ruotsiksi. Se on ollut ensimmäisestä ilmestymisvuodestaan asti jatkuvasti saatavilla Avon Booksin helposti tunnistettavana pokkariversiona (22). Voimasanan nyt julkaisema suomenkielinen versio ilmestyy n. yhdeksän vuotta LaVeyn kuoleman jälkeen, n. 40 vuotta Saatanan Kirkon perustamisen jälkeen ja n. 37 vuotta itse tämän teoksen ensimmäisen julkaisun jälkeen. Sellaisena teos mielenkiintoisella tavalla sijoittuu LaVeyn käsitykseen ajasta ja siihen liittyvistä yhdeksän vuoden sykleistä.

Vesimiehen ajan sijaan LaVey näki, että vuonna 1966 alkoi Jään Ajan jälkeen syklisesti Tulen Aika, jota hallitsee ihminen/Saatana. LaVeyn maagisessa aikakäsityksessä yhtä 9 vuoden periodia hallitsee toiminta, jota seuraa yhdeksän vuoden periodi reaktiota edelliseen. Yksi tällainen 18 vuoden yksikkö vastaa ”Työskentelyä”. Yhdeksän Työskentelyä vastaa Ajanjaksoa (162 vuotta), yhdeksän Ajanjaksoa taas Aikaa (1458 vuotta). Yhdeksän Aikaa vastaa LaVeyn mukaan Aikakautta (13122 vuotta) (23). Saatanallisen Raamatun suhteen Työskentelyjä on tähän mennessä ollut kaksi, ja kolmas on juuri alkanut. Tämä tarkoittaa LaVeyn maagisessa ajan määrittelyssä erittäin dynaamista kautta – kolmas Työskentely kokonaisena merkitsee aktiivisempaa aikaa kuin toinen, ja sen lisäksi juuri alkanut uusi yhdeksän vuoden jakso on myös aktiivinen. Satanisteille tämä ja tämän käännöksen paikantuminen tähän aikaan lienee siis merkityksellistä.

Käsissäsi ei ole ainoastaan satanismin vaan myös (post)modernin länsimaisen magian klassikko laajemminkin. Se vastaan länsimaisessa maagisessa perinteessä vaikutukseltaan kutakuinkin Descartesin Meditaatioiden vaikutusta länsimaiseen filosofiaan, siirtymistä vanhan ajan filosofiasta peruuttamattomasti uuteen, radikaalimmin yksilöpainotteiseen ja järkeen perustuvaan aikaan. Teos on kuluneiden vuosikymmenien aikana osoittanut jatkuvan voimansa, jättäen jälkensä valtavaan määrään kirjasta ajattelun aihetta ja inspiraatiota ammentaneisiin lukijoihin. Epäilemättä teos tulee edelleen olemaan monille portti Vesimiehen ajan pimeälle puolelle, Tulen Aikaan, radikaaliin tähän maailmaan sijoittuvaan individualismiin. Ilman epäilystäkään teos oli tähän asiaan ensimmäinen Avain laatuaan, ja sellaisena suunnannäyttäjänä sen historiallista asemaa eivoi viedä pois, eikä mitätöidä.

Contra stupido,

Tapio Kotkavuori

Talvipäivänseisauksena, Turussa, 06 CE.

– – –

Viitteet:

(1) Teoksessaan Satan Speaks!, s. 5. Feral House, 1998 CE. Suom. Tapio Kotkavuori.

(2) Kts. Blance Barton, The Secret Life of a Satanist, kappale The Nine Satanic Sins, jossa LaVey listaa yhdeksän ”saatanallista syntiä”, ja niistä kuudennessa kehoittaa satanisteja ”pitämään aina mielessä laajemman sosiaalisen ja historiallisen perspektiivin”. Feral House, 1990.

(3) Myös Yhdysvaltojen politiikassa tehtiin samalla vuosikymmenellä merkittäviä päätöksiä tähän suuntaan, mm. sairausvakuutuksen suhteen, joka astui maan lakiin presidentti Lyndon B. Johnssonin toimesta 1965. Tämä on mielenkiintoista ajankuvaa, kun miettii vaikkapa sitä, mitä LaVey kirjoittaa Jumalasta ja sairausvakuutuksesta tämän kirjan kappaleessa ETSINTÄKUULUTUS: Jumala – Elävänä tai kuolleena!

(4) Kts. Tämän kirjan kappale Muutamia todisteita uudesta saatanallisesta ajasta.

(5) ”Maaginen piiri”. Ryhmään kuului suuri määrä erilaisia ihmisiä, mm. elokuvaohjaaja Kenneth Anger ja antropologi Michael Harner.

(6) Kts. Tämän kirjan kappale Saatanallinen seksi.

(7) Hyvänä esimerkkinä tästä on mm. Ray Laurentin tekemä ensimmäinen dokumentti Saatanan Kirkosta: Satanis, The Devil’s Mass vuodelta 1969.

(8) Kts. Ray laurentin dokumenti Satanis, the Devil’s Mass, sekä Michael A. Aquino, The Church of Satan.

(9) Kiitoslistassa oli 19 erityistesti mainittua ja 20 muuten kunnianarvoiseksi mainittua henkilöä. Nämä tärkeimmät 19 henkilöä olivat (LaVeyn esittämässä järjestyksessä) Bernardio Nogara, Karl Haushofer, Grigory Yefimovitch Rasputin, Sir Basel Zaharoff, Allesandro Cagliostro, Barnabas Saul, Ragnar Redbeard, William Mortenssen, Hans Brick, Max Reinhardt, Orrin Klapp, Fritz Lang, Friedrich Nietzsche, William Claude Dukinfield, Phineas Taylor Barnum, Hans Poelzig, Reginald Marsh, Wilheim Reich, Mark Twain. Listaan kuului myös ”Yhdeksän tuntematonta miestä”, sekä Togare, hänen lemmikkileijonansa. Myös tämä kirjan täydentäjän, The Satanic Ritualsin, kiitoslista on poistettu teoksen nykyisistä painoksista. Kiitoslistojen poistamissyynä voi arvella olevan LaVeyn halu pitää ajatteluunsa vaikuttaneet tahot piilossa – ja näin ylläpitää häneen liittyvää myyttisyyttä ja sen voimaa. Kts. Asiasta Stephen Flowers, Lords of the Left-Hand Path: A History of Spiritual Dissent. Rûna-Raven Press, 1997.

(10) Saatanallisen Raamatun esipuheet vuoteen 2006 mennessä: 1969-1972: Burton H. Wolfe, 1972-1976: Michael A. Aquino, 1976-2005: Burton Wolfe (päivitetty versio), 2005 -: Peter H. Gilmore. Näistä Aquinon esipuhe löytyy hänen teoksensa The Church of Satan liitteistä.

(11) Kts. tämän kirjan kappale Saatanan Kirja.

(12) Kts. tämän kirjan Yhdeksän saatanallista julkilausumaa.

(13) Kts. tämän kirjan Eenokin Avaimet.

(14) Myytin voima magiassa on suuri, ja tämän tietäen LaVey myös erittäin onnistuneesti rakensi omaa imagoaan. Lukija voi pohtia asiaa mm. tässä teoksessa esitetyn ”pienemmän magian” perspektiivistä (kts. tämän kirjan kappale Saatanallisen magian teoria ja käytäntö). Eräs LaVeyn myytin valottaja on ollut Lawrence Wright Rollings Stone -lehden syyskuun 1991 numerossa.

(15) Mm. Crowley ja Gregorius kuuluivat heihin. Jo lähtökohtaisesti koko maagista länsimaista kulttuuria voidaan pitää yksilöpainotteisena, koska maagikko on siinä perustavalla tapaa vapaa agentti, joka operoi erilaisten olemassaolon ulottuvuuksien kanssa kysymättä siihen lupaa sen enempää kristilliseltä kirkolta kuin muultakaan itsensä ulkopuolisilta auktoriteeteilta.

(16) 1960-luvun taitetta edeltäneitä maagikoita voidaan pitää länsimaisen maagisen renessanssin ensimmäisen vaiheen edustajina, sen jälkeisiä maagikoita sen toisen vaiheen edustajina.

(17) Kts. kappale Indulgenssia – EI pakkoa.

(18) Kirkolla oli ollut jäseniä vuonna 1968 vain 50-60. Kts. Aquino Michael A, The Church of Satan.

(19) Bafometin sinetti ei kuitenkaan saanut alkuaan Saatanan Kirkon kautta, vaan se löytyy kirjallisuudesta jo vuodelta 1897, Stanislas de Guaitan kirjoittamasta teoksta La Clef de la Magie Noire.

(20) LaVey oli elokuvaan ”tekninen neuvonantaja”. Hänen väitettiin myös näytelleen siinä lyhyen kohtauksen Saatanana.

(21) LaVeyn esteettisyyden painotus hänen filosofiassaan tulee esiin hyvin mm. hänen listaamissaan Yhdeksässä saatanallisessa synnissä: niistä viimeinen on esteettisyyden puute. Tämä tietysti on loogista LaVeyn filosofian materialistisen luonteen kanssa. Kts. asiasta Saatanan Kirkon julkaisu The Cloven Hoof, 1987, tai Blanche Bartonin The Secret Life of a Satanist, Feral House, 1990.

(22) University Press julkaisi teoksesta vuonna 1972 kovakantisen version, joka nykyään on keräilyharvinaisuus.

(23) Kts. LaVeyn The Satanic Rituals, kappale The Unknown Known. Avon Books, 1972. Olen kääntänyt Eran vastaamaan Ajanjaksoa, Agen Aikaa, ja Epochin Aikakautta.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Kun Tabe Slioor Anton LaVeyn tapasi.

Anton LaVeyn saatanalliset elokuvat (osa 1, 2, 3, 4, 5, 6).

Boyd Rice speaks!

Boyd Rice: An Embodiment of the Wolf’s Hook.

Church of Satan is dead.

Larry Wessel speaks!

Might is Right eli voiman filosofia.

Kenneth Anger, valkokankaan kapinallinen maagikko (osa 1, 2, 3, 4, 5, 6).

Setin Temppelin Otto Varjonen puhuu!

Mitä Pekka Siitoin sanoi Anton LaVeystä ja satanismin historiasta?

Luciferin arkkipiispan nauru.

Read Full Post »

James Wasserman’s In the Center of Fire, a Memoir of the Occult, 1966-1989 came out the last year via Ibis Press. The book tells about Ordo Templi Orientis’ history in the States from a very personal angle.

There are many interesting threads in this ball of yarn: Wasserman’s personal story of getting into teachings of Crowley and the O.T.O., Weiser Bookstore’s early days, Karl Germer’s library, Marcelo Motta, Grady McMurtry, lawsuits dealing inthecenteroffirewith rights to Crowley’s books and the official status of the O.T.O., Magickal Childe bookstore, Simon’s Necronomicon, formation of New York City’s Tahuti Lodge in 1979, heyday of Manhattan esoteric community, breach between Argentium Astrum and the O.T.O., and so on. There’s a good deal of hippie culture, sex, drugs and rock and roll in the mix.

Wasserman does not simply chronicle what happened during the years but tells how his own quest weaves into all of it, where he was and what he did, what he experienced, what kind of highlights, setbacks, challenges and troubles were involved, both order related and personal. He has based his text on his memories, personal diaries, multiple interviews, court transcripts, witness depositions, trial evidence and extensive correspondence. All in all, the book is a fascinating record.

If you have read Gary Lachman‘s Turn Off Your Mind: The Mystic Sixties and the Dark Side of the Age of Aquarius and enjoyed it, you might want to read this too. Wasserman’s book is of course much more specific and personal in its subject matter.

– – –

Related links:

In the Center of Fire official website / YouTube channel.

– – –

Read Full Post »

Things can change. It’s quite a road from John Symonds‘s The Great Beast (1952) to Tobias Churton‘s Aleister Crowley, the biography (2011). While Symond’s book is infamously biased, painting Crowley a rather rotten although fascinating character, Churston’s book gives a very different picture of the man, his thoughts, deeds and influence on the world.

It was the last year when it really hit me that Crowley has started to get more and more some fair and good academic treatment. Richard Kaczynski‘s updated Perdurabo was wonderful read and a reminder of that. Churton’s book is such a nice treatment too. If someone is interested in a good Crowley biography and has difficult time in picking one from the many books that has been published on the subject since the 50’s, I would recommend either Kaczynski’s or Churton’s book. If you just happen to have readily at hand Lawrence Sutin’s Do what thou Wilt or Martin Booth’s A magick life: The life of Aleister Crowley, they are not that bad choises either, although they do not match the excellency of Kaczynski’s and Churton’s pieces.

Churton has digged archives well, he has done some hell of a fine research. He has written the biography based on the first hand materials and through this a fresh picture of Crowley emerges. I think that Churton is not just making a good marketing for his book when he writes that “until now, Crowley’s life has not been written – it has been written over”, for it looks like that there is much truth in those words. The book has some really interesting never before published materials in it. You will also learn a good deal of Crowley the spy from the book, which puts much of the beast’s life into a very new perspective. If you are interested in that angle of Crowley, you might want to read also Richard Spence’s Secret agent 666 (and check out also this and this link regarding the author and the book).

This book is fresh fever from the skies. I highly recommend it.

– – –

P.S. Be sure to read also LaShTal.com‘s indepth interview with Churton from here.

P.S. II Here are two great quotes from the book that I find both illuminating and hilarious, expressing Churton’s fine insight and sense of humor.

“The universe is the manifestation of a perpetual orgasm, the embrace of opposites; where Nuit is Matter and ‘Hadit’, Motion. A BIG BANG indeed! The doctrine expresses philosophically what Einstein in 1905-07 expressed mathematically in his famous formula: energy equals mass (matter) multiplied by light-speed (motion) squared; multiplication is generation. A year before Einstein published his masterwork, Crowley’s mind was already imbued with relativity concepts” (page 103).

“Hearing in years to come of stories of a serpentine beast that haunted the loch, Crowley, tongue in cheek, wondered if, ‘Maybe the Lake of Loch Ness is suffering from the same Magical phenomena as the Manor of Boleskine. I do not know, but I am extremely interested in the ultimate end of the investigations into the existence of the monster which has created such excitement’. Observe Crowley’s use of the word ‘monster’ here. If we recall the word appearing in ‘The Supreme Ritual’ for Hadit’s phallus (‘this Monster of mine’) we may be forced to conclude that the ‘ultimate end’ of the investigation must hold nothing less than this: that the Loch Ness Monster was never in fact anything more than Aleister Crowley’s potent penis. They won’t find it with sonar” (p. 110).

93 93/93.

Read Full Post »

SexiWau, pornon valtakunta

Jotain erityistä siinä on, kun avaa aikuisviihdekaupan oven. Tai oikeastaan se erityisyys alkaa jo noin kymmenen metriä ennen ovea. Siinä alkaa katsoa, että näkeekö joku tuttu kun menee liikkeeseen sisään. Liikenne kadulla on kinkkisempi juttu hahmottaa, ohi saattaa posottaa joku tuttu tai puolituttu autollaan ja nähdä kun on juuri menossa sisään. Sama juttu bussien kanssa. Vaikka minusta pornokaupassa asioimisessa ei sinällään ole mitään häpeällistä, niin en kuitenkaan haluaisi monien tuttujen tai puolituttujen näkevän minua sellaiseen menossa. Siitä seuraa liikaa mahdollista selittyä ja juorujen aihetta.

Jokaisella kadulla, missä aikuisviihdekauppa sijaitsee, on sellainen liike kuin huutomerkki. Suurin osa ihmisistä tarkkaa erityisellä silmällä, keitä punaisen julkisivun liikkeisiin menee ja keitä niistä tulee. Minkälaiset runkkarit jäävät pällistelemään viikon private show:n esiintyjän kuvaa ikkunassa. Juuri tästä syystä kaupungin syrjäisemmillä alueilla olevat alan liikkeet saavatkin enemmän private show:n meneviä asiakkaita. Keskustan alueilla on taas seksilelujen ja elokuvien menekki parempaa kuin kaupungin laitamilla. SexiWau, jossa olin aloittamassa työtä kassan takana, sijaitsi suhteellisen keskustassa.

Avasin oven ja astelin sisään. Sisällä näytti juuri siltä, miltä näissä paikoissa näyttää. Hyllymetreittäin elokuvia, kosolti leluja, pornostarojen kuvia ja alan tapahtumien julisteita, arvoituksellinen verho takahuoneen private show:n edessä, sekä myyjä kassan takana hämyisessä nurkassa. Kake tervehti minua upottavasta nojatuolista leveä hymy kasvoillaan.

”Terve!”

”No terve vaan!”

”Tällainen tää paikka nyt sitten on. Täällä on aika hiljaista. Suurimman osan aikaa voi lukea kirjaa tai olla netissä. Asiakkaista suurin osa menee private show:n, loput ostaa välineitä tai tai vuokraa leffoja. Homma on erittäin simppeliä”.

”Siltä kuulostaa”.

Private show:ssa oli parasta aikaa asiakas. Ääneneristys paikassa oli olematon. Esiintymistilasta kuului musiikkia ja reippaita takapuolelle läiskinnän ääniä. Hetken perästä kuului asiakkaan kiihkoissa huutamana lyö lujempaa! Läiskinnän äänet kovenivat pyynnöstä. Aaah, just, hyvä, lisää! Läps läps läps!

Kake hymyili huvittuneena. ”Heh, joo, tää on ihan normaalia täällä. Mä hei näytän sulle vielä ton takahuoneen ja private show-tilat kun toi asiakas kohta lähtee. Näet samalla Jelenan joka on tällä viikolla siellä töissä”.

”Ok”.

Hetken kuluttua asiakas, keski-ikäinen tavallisen oloinen mies poistui takahuoneesta tyytyväisen oloisena, kiitti vielä lennossa Kakea ja poistui paikalta. Astelimme tämän jälkeen Kaken kanssa takahuoneeseen oviaukon peittävän verhon sivuitse. Verhon takaa löytyi henkilökunnan “keittiötilat”, vessa, esiintyjän pienen pieni ajantappotila, sekä tietysti private show-huone. Siellä oli hämyinen punainen valaistus, hierontapöytä, nojatuoli, tuuletin, käsiraudat, ruoska, dildo, sekä talouspaperirulla ja roskakori. Puolet seinien pinta-alasta oli peiliä, keskellä huonetta oli tankotanssiin tarkoitettu tanko. Lattioilla olevista kaiuttimista tuli musiikkia.

”Ai niin, päivän lopussa roskikset pitää tyhjentää ja paikat imuroida. Siinä ei onneksi mene kauaa. ‘Asiakaspalautteen’ tyhjennys kuuluu tytöille, mutta aina ne ei sitä muista tehdä, joten kannattaa katsoa, että sekin asia on hoidettu. Pomo ei tykkää, jos ne jää hoitamatta yön yli, aamulla kun on silloin täällä kopissa ikäväntuoksuista ja asiakkaat ei tykkää”.

”Asiakaspalautteella” Kake tarkoitti private show:n roskiksen sisältöä, jossa oli päivän tumputtajien mällit. Jostain syystä jo ajatus tuon roskiksen tyhjentämisestä toi minulle kylmät väreet selkään.

Jelena oli noin 50-vuotias lievästi ylipainonen virolainen nainen. Hän puhui murtaen suomea. Tervehdimme mutta emme puhuneet sen enempää. Hän oli laittamassa tavaroitaan kasaan ja pukemassaan päälleen. Päivä oli lopussa. Kake kertasi minulle vielä työn yksinkertaiset kuviot, hämärän oloisen kirjanpidon, elokuvien vakiovuokraajien rekisterin, liikkeen hälytyslaitteiston toiminnon, sekä näytti mistä löytyy lisää talouspaperia, jos se pääsee private show huoneesta loppumaan.

“Jos tulee jotain kysyttävää, pomolle voi varmaan soittaa?”

”Joo. Ja porno-Antero tulee huomenna puolilta päivin moikkaamaan sua ja tsekkaamaan kassan. Voit puhua sen kanssa sitten, jos on tullut jotain ongelmia”.

”Selvä”.

Tässä vaiheessa Jelena viiletti takahuoneesta ulos ja moikkasi meitä hymyillen. Kake sulki tietokoneen, laittoi musiikin liikkestä pois päältä, asensi liikkeen murtohälytyksen päälle ja sulki valot.

”Sen jälkeen kun murtohälytys on asennettu päälle, kannattaa häipyä aika pian ulos. Liikkeenpaljastin alkaa pitää ihan saatanallista melua puolen minuutin jälkeen, jos liike jatkuu. Sama juttu aamulla kun tulee sisään, pitää painua suoraan hälyttimelle asentamaan se pois päältä. Siinä voi olla vähän aluksi tottumista, että löytää pimeässä liikkeessä hälyttimelle törmäilemättä paikkoihin, mutta äkkiä sä sen hallitset”.

”Ok”.

”Niin muuten, sit aina välillä asiakkaat kyselevät, et mitä seksi maksaa. Niille sit tietty vastataan, et esiintyjät ei myy seksiä. Privaatin hinnasto on tossa seinällä ja kassan edessä, siitä voi kertoa, paljonko privaattiaika maksaa”.

”Asia selvä”.

Lähdimme ulos liikkeestä, Kake antoi minulle liikkeen avaimet ja toivotti mukavia ja mielenkiintoisia aikoja työssä. Niissä merkeissä seuraava vuosi töissä tulikin sitten kulumaan.

[Pornokauppiaan muistelmat, osa 1, löytyy täältä, ja osa 3, täältä].

Read Full Post »

Older Posts »