Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘seksuaalisuus’

outotie1Jouko Piho on eläkkeelle siirtynyt opettaja, kirjoittaja, runoilija, muusikko, oman puolueensa perustaja, maailmanmatkaaja ja suuri naiskauneuden arvostaja sekä profeetta. Jouko Piho on oman tiensä kulkija ja omalla oudolla tavallaan mielenkiintoinen hahmo, uskonnollinen radikaali. Jouko Piho aiheuttaa enemmän yleistä pahennusta kuin kaikki Suomen satanistit ja black metal bändit yhteensä. Tämä on tietysti mahdollista vain lopunaikoina.

Pihosta on viime vuosina tullut eräs tunnetuimmista uskovaisista maamme sosiaalisessa mediassa. Syy Joukon tunnettavuuteen ovat tietysti hänen uskonnolliset kannanottonsa ja näkemyksensä, jotka suurimman osan mielestä ovat hölmöjä ja absurdeja, mutta käsittämättömyydessään useimmiten samalla viihdyttäviä. Monilla on hyvässä muistissa mm. Joukon profetia, jonka mukaan Venäjän piti hyökätä Suomeen tämän vuoden kesäkuun 13. päivä. Kaikki Joukon visiot tulevaisuudesta eivät kuitenkaan ole olleet pielessä – vuonna 1998 Jouko nimittäin näki oikeaan osuneen enneunen Mika Häkkisen formula 1 -maailmanmestaruudesta.

Piho on ollut varsin aktiivinen näkemyksiensä julkituonnissa. Niitä löytää netistä ennen kaikkea hänen kotisivuiltaan, mutta onpa Jouko kirjoitellut aikanaan aktiivisesti sellaisellekin foorumille kuin Punk in Finland. Tämän lisäksi Jouko on julkaissut vuonna 2005 ensimmäisen kirjansa: Outo tie. Kamppailuni Jumalan, elämäni naisten ja helluntaiherätyksen kanssa. Kovakantinen opus on tuhti paketti, jossa on noin 450 sivua ja joka paperivalintansa vuoksi painaa kuin keskivertosaarnaajan synnit. Kirja on runsaasti kuvitettu.

Kirjan nimi alaotsikkoaan myöten vastaa sisältöä hyvin. Mesikämmen summaa seuraavaksi kirjan sisältöä opuksen nimen mukaisesti.

– – –

Kamppailu Jumalan kanssa

Kirja antaa varsin mielenkiintoisen kurkistuksen eräästä idiosynkrastisesta kulmasta siihen outoon universumiin, mikä on uskovaisten päänsisäinen todellisuus. Tämä on uskontopsykologisesti varsin mehevää ja hämmentävää settiä niille, ketkä itse eivät tuollaisessa universumissa elä. Uskovaisena miehenä aivan kaikki asiat merkityksellistyvät Piholle viime kädessä hänen uskonsa kautta. Ainakin teoreettisesti.

Jumalan tahdon noudattamisessa ja toisinaan myös ymmärtämisessä on omat kinkkiset ulottuvuutensa. Tässä Joukoa ja kanssauskoviaan auttavat erilaiset ennemerkit ja profetiat, joita otetaan ja saadaan tämän tästä sieltä ja täältä. Se, miten näiden pohjalta asioita tosissaan arvioidaan, tulkitaan, ja sitten toimitaan, on uskossa elämättömälle silkkaa twilight zonea.

Jumala, Jumalan tahdon toteuttaminen ja naiset nivoutuvat Joukolla monella tapaa toisiinsa. Tämä tulee esiin mm. ajatuksista, joita hän kävi läpi ollessaan lähetystyössä Italiassa: Toisinaan kuumassa heinäkuun Italiassa katuja talloessani ja kirjalaukkua kantaessani mieleni pehmeni ja ajattelin vähän muutakin kuin evankeliointia. Aloin haaveilla siitä, että entäpä jos minulla olisi joskus italialainen vaimo. Tulisin takaisin Italiaan, naisin jonkun kauniin italiattaren, perustaisimme perheen ja eläisimme onnellisina elämämme loppuun asti. Niin, mitä nyt siinä välissä pitäisi myös evankelioida Italian kansaa.

Kamppailu Jumalan kanssa vaikuttaa kirjan perusteella ilmenneen Joukon elämässä erityisesti naisenkaipuun ja eri seurakuntien kanssa tapahtuneen väännön kautta. Ja sitä vääntöä on sitten riittänytkin.

– – –

Kamppailu naisten kanssa

Huima osa kirjasta käsittelee Pihon rakastumisia ja ihastumisia, joista jälkimmäisiä näyttää usein olleen monta samaan aikaan. Piho toteaakin kirjassaan, että päiväkirjoistani voisi saada sen kuvan, että olen haaveillut elämässäni lähinnä naisista. Tosiasia on kuitenkin se, että kaikkina vuosina Jumalan ikävä on ollut aina voimakkaasti läsnä, vaikka en ole kovin usein kirjoittanut sitä muistiin.

Ihastuksiaan läpikäydessään Piho usein pohtiikin, onko se tai tämä nainen Jumalan hänelle tarkoittama. Erääseen venezuelalaiseen naiseen Piho ihastui vain kirjeiden perusteella niin paljon, että alkoi opiskella espanjaa. Homma kusi lopulta kuitenkin reisille: Ja pettymyshän siitä tuli. Sain kahden kuukauden odottelun jälkeen viimein kuvan Nancyltä (…) Kuva oli minulle tyrmistys. Se ei herättänyt minussa minkäänlaisia tunteita puhumattakaan rakkaudesta. Koin voimakkaasti, että Nancy ei ole tuleva vaimoni.

Vaikka naiset vetävät Joukoa vahvasti puoleensa, ei hän kuitenkaan uskovaisena ole harrastanut esiaviollista seksiä, mistä kertoo mm. seuraava esimerkki: (…) Siitä huolimatta Anita rakasti minua, jopa siinä määrin, että hän ehdotti tulopäiväni iltana, että me menisimme sänkyyn rakastelemaan. Torjuin ajatuksen seksistä kauhistuneena. Sanoin Anitalle: ”Ei missään nimessä. Emmehän me ole naimisissa.” Nyt oli Anitan vuoro hämmästellä: ”Niin, mutta jos me rakastamme toisiamme, niin kyllä me voimme rakastella”. En suostunut. Sinä iltana erosimme hiukan kireissä väleissä.

Jo kirjan alkupuolella olevasta Seksuaalisuuteni herää-kappaleessta alkaa tulla ilmi, että Jouko on kirjassaan harvinaisen suorasanainen ja avoin myös elämänsä intiimeimmistä puolista. Kyseisestä kappaleesta saamme kuulla mm. sen, että Joukolle paljastui vasta 14-vuotiaana, mistä lapset tulevat maailmaan: Lopulta sain tietää suuren salaisuuden eräältä kaverilta Lahden helluntaiseurakunnan kesäleirillä Kotirannassa v. 1961. Olin järkyttynyt. En voinut mitenkään käsittää, että lasten saaminen tapahtuisi sillä tavalla, siis jotenkin niin kuin rumasti (…) No, myöhemmin aloin ymmärtää eri tavalla. Itse asiassa miehen ja naisen välinen sukupuoliyhdyntä on yksi kauneimpia asioita maailmassa.

Itsetyydys nousee kirjassa aika ajoin esiin. Jouko kertoo, mitä mieltä asiasta on: Olen sitä mieltä, että itsetyydytys on luonnon antama purkautumiskeino tapauksissa, jolloin normaali sukupuoliyhdyntä ei ole mahdollista. Itsetyydytys ei saa kuitenkaan hallita ihmistä niin kuin ei mikään muukaan asia.

Itsetyydytys nousee esille myös Joukon brutaalin avoimessa ensimmäisen avioliittonsa tilityksessä. Sairaalloisen mustasukkainen vaimo sai Joukon kerran pakenemaan kotoaan, kuitenkin vain palatakseen takaisin vaimon luo:Kun olin aikani kierrellyt Helsinkiä, juonut pari olutta, ostanut yhden seksilehden, runkannut vessassa sekä käynyt katsomassa Marion Brandon elokuvan Viimeinen tango Pariisissa, alkoi mieleni muuttua. Päätin palata takaisin. En ollut valmis eroon.

Lukijalle ei jää epäselvyyttä siitä, että Jouko pitää isorintaisista naisista ja että hän on hetero. Eräs Joukon ihastuksista oli hänen historian opettajansa, jolla Jouko kertoi olleen minuakin kovasti kiinnostaneet isot puskurit. Lukiovuosien alkaessa Joukon elämästä jäivät naiset yllättäen pois. Hänen elämässään ei ollut tuolloin muuta kuin koulunkäynti, seurakunta ja Raimo Leino [Joukon ystävä]. Jouko täsmensi asiaa: Enkä ollut kuitenkaan mikään homppeli.

Toisaalla kirjassa Jouko täsmentää millaisista naisista hän pitää: Tiedän, että olen hulluna kauniisiin vaaleaveriköihin. Toisaalta uskon, että Jumala ymmärtää minua ja antaa minulle jonain päivänä sen uskomattoman kauniin, pienen ja vaalean, hyväluonteisen, pehmeästi puhuvan, isorintaisen, seksikkäästi pukeutuvan ja meikkaavan, minua rakastavan ja ymmärtävän ihanan NAISEN, jota olen koko ikäni tähän mennessä turhaan etsinyt. Toive oli kohtuullinen ja Jumala palkitsi Joukon sittemmin elämänsä naisella, jonka kanssa hän on ollut naimisissa nyt yli 20 vuotta.

Kuten heteromiehille yleensäkin, myös Joukolle naiset aiheuttavat myös vaaratilanteita, mistä kertoo mm. kirjan kappale Tyttöystäväni halusi tappaa itsensä ja minut. Asiaan liittyivät usein autot: Vuonna 1969 olin ollut kaksi kertaa lähellä kuolemaa annettuani naisten ohjata autoani. Vuonna 1978 tuli kolmas kerta, joka oli näistä kolmesta kaikkein vakavin. Viimekätinen syy näihin tilanteisiin eivät kuitenkaan olleet naiset. Jouko selitti tapahtuneen näin: Kyseessä oli selvästi Saatanan tappoyritys, jonka Jumalan enkelit estivät.

Eräät Joukon ihastusten kohteet ovat olleet julkkiksia, kuten Marilyn Monroe, Marion, Tabe Slioor (joka tapasi 60-luvulla muuten Anton LaVeyn), Liana Kaarina, Pirkko Mannola ja Kike Elomaa. Kiken kohtaamisesta Tapiola Gardenissa Jouko kertoo seuraavaa: Kaipaan hirveästi naista. Tämä tuli hyvin ilmi eilen Tapiola Gardenissa. Siellä ei ollut ketään sen kummempaa. Loppuillasta lauloi Kike Elomaa. Silloin kaikki kaipaukseni purkautui häneen. Menin lähelle lavaa ja aloin katsoa ihaillen Kikeä, joka huomasi sen ja vastasi katseisiini katsomalla minua usein hymyillen. Kerran lähetin jopa lentosuukon Kikelle, joka tuntui hyväksyvän sen hymyillen.

Marilyn Monroeta Jouko ei valitettavasti pystynyt muiden julkkisihastustensa tapaan lähestymään, mutta Jouko kertoo, että Marilyn on kolmen ensimmäisen ihmisen joukossa, ketkä hän haluaa tavata taivaassa.

– – –

Kamppailu helluntaiherätyksen kanssa

Jouko tuli uskoon jo lapsena. Hän julisti Jumalasta pihapiirinsä lapsille, oli omassa piirissään ilmeisen hyvänä puhujana pidetty ja meni upotuskasteelle 11-vuotiaana. Hänelle profetioitiin, että hänestä tulee vielä suuri Jumalan sanan julistaja. Hän muistelee, miten puhui ensimmäisen kerran kielillä, miten häntä uskonsa takia kiusattiin ja miten helluntaiherätyksessä oli kaikenlaisen hyvän lisäksi myös kääntöpuolensa: lähes kaikki mahdollinen oli syntiä. Tivolit, Korkeasaari, Linnanmäki, teatteri, elokuvat, kulttuuri- ja urheilukilpailut, televisio, radio, yms. olivat poissa laskuista. Ulkonäön ja pukeutumisen säätely ja valvonta kuului seurakunnan toimintaan sekin. Seuraava pätkä kuvaa meininkiä hyvin:

Kun melkein kaikki oli syntiä, niin raja kulki siinä, että sain sentään kerätä postimerkkejä. Mutta siinäkin kävi kerran niin, että liimaillessani postimerkkejä kansiooni isäni tuli luokseni ja sanoi: ”Kuule, olisi paljon hyödyllisempää lukea Raamattua.” No, minä kilttinä poikana laitoin postimerkkikansioni sivuun, otin Raamattuni esille ja aloin lukea sitä. Isäni huomasi sen ja tuli kohta kehumaan minua, että noin sitä pitää.

Kirjassa käydään läpi Joukon historia eri seurakunnissa ja uskonnollisissa ryhmissä. Mukaan mahtuu toimintaa niin Suomessa, Ruotsissa, Italiassa kuin Yhdysvalloissakin. Piho oli vuosien varsilla tekemisissä mm. Niilo Ylivainion ja Leo Mellerin kanssa. Viimeksi mainitun naisseikkailuista ja raamatunsalakuljetuksista entisen Neuvostoliiton alueelle kirjassa on varsin mielenkiintoinen kappale Leo Mellerin kiirastuli. Näin sivumennen sanoen, olisi hienoa jos Meller kirjoittaisi elämästään yhtä avoimen tilityksen kuin mitä Piho on tässä kirjassaan tehnyt.

Joukon räväköiden tekstien kirjoittelu alkoi jo vuonna 1967 helluntaiherätyksen äänenkannattaja Ristin Voitto-lehdessä. Homma jatkui myöhemmin mm. Hyvän Sanoman toimittajana ja Kirkko ja Kaupunki-lehden jutuissa. Hyvän Sanoman sivuilla Jouko kävi julkisesti kirjeenvaihtoa erään ulkosuomalaisen ateistin kanssa. Netmission-sivuilla 2003 Piho puolusti transsukupuolista uskovaista, mistä hyvästä hän sai foorumille 40 päivän bännin. Kyseinen bänni ei ole muuten ainut hankaus lajiaan Joukon uskonnollisen kotimaaston kanssa. Joukon suhde helluntaiherätykseen on ollut varsin ristiriitainen. Vuosien varsilla Joukoa on helluntailaisten piireissä niin diggailtu kuin karsastettukin. Eri asemiin on pyydetty ja niistä on annettu myös monoa.

Piho pohtii kirjassaan tietysti myös uskonnollisia kysymyksiä, kuten voiko uskovassa olla pahoja henkiä, oppia lopunajoista, milloin Jeesus tulee takaisin, mitä on pyhyys, sekä teodikean ongelmaa.

Kaiken tämän lisäksi kirjassa on yhtä ja toista muutakin. Jouko kertoo mm. ensimmäisestä kännistään, mielipiteensä ufoista, ennustamisesta, Urantia-kirjasta, Da Vinci-koodista, yhteydenpidostaan Jari Sarasvuohon ja Lenita Airistoon, miksi teologia on ”modernismin myrkkykylvöstä”, sekä siitä onko parta syntiä. Mukana on myös Joukon runoja ja eri julkaisuihin kirjoittamia tekstejä. Saamme nauttia myös Joukon matkakertomuksista, mm. Israelista, sekä hänen aforismeistaan.

– – –

outotiePiho myy kirjaansa nykyään kotisivujensa kautta alennushintaan, mikä postikuluineen tarkoittaa vajaata 18:a euroa. Pyytäessä opukseen saa varmaankin tekijän nimikirjoituksen. Mikään best-seller kirja ei ole ollut, sillä Joukon vanhojen kotisivujen tietojen pohjalta voi päätellä, että kirjaa on nykyisellään myyty ehkä reilut 700 kappaletta. Eiköhän nyt pistetä joukolla Joukon kirjamyynti kovaan nousuun. Kertokaa tilatessanne Mesikämmeneltä terveisiä.

18 euroa voi kuulostaa aika kovalta hinnalta paketista uskonnollista huuruilua. Samalla rahalla kun saa vaikkapa mäyräkoirallisen olutta tai pari pulloa Gambinaa. Pihon kirjaan sijoittamisessa on kuitenkin puolensa. Uskonnollisen huurun ja -tykityksen saralla Pihon kirja on nimittäin helmi. Mikäli kulttuurin raja-alueiden ilmiöt kiinnostavat, myös kristillisissä muodoissaan, on tämä kirja suhteessa hintaansa varsin mainio hankinta (tähän väliin todettakoon kuitenkin, että Mesikämmen itse sai kirjan ystävältään lahjaksi).

Jouko Pihon Outo tie. Kamppailuni Jumalan, elämäni naisten ja helluntaiherätyksen kanssa on varmasti yksi oudoimpia kristillisiä elämäkertoja, joita Mesikämmen on lukenut. Tämä on kulttiteos, joka kuuluu alan keräilijöiden hyllyyn siinä missä vaikkapa Leo Mellerin Rock, Keijo Ahorinnan Saatananpalvonnan monet kasvot, Pat Pullingin Noidankehässä, Horst Knautin Paluu tulevaisuudesta, tai Hal Lindseyn Saatana elää ja voi hyvin maa planeetalla.

Mesikämmen suosittelee.

[Päivitys 15.7.2013: Jouko Piho pyysi tarkentamaan seuraavia asioita: Hän ei omien sanojensa mukaan ole saanut mitään profetiaa siitä, että Venäjä olisi hyökännyt Suomeen 13.6.2013 – “Minä olen vain julkaissut sivuillani nimimerkki ‘Pauliinan’ sen sisältöisen sanoman”. Kirjan myynnistä ja painosmäärästä Jouko valotti seuraavaa: “Olen myynyt kirjaani 691 kpl ja antanut lahjaksi ystäville ja sukulaisille sekä ilmaisina markkinointikappaleina (esim. lehtien toimituksiin) 184 kpl eli kirjaani on mennyt 875 kpl ja jäljellä on vielä 125 kpl. Painos oli 1000 kpl.” Näiden lisäksi kirja-arvioon on korjattu Joukon ja hänen elämänkumppaninsa avioliiton kesto “yli 15 vuodesta” “yli 20 vuoteen” ja loppulinkkeihin on Joukon toiveesta lisätty Suomen laillisuuspuolueen kotisivulinkki.]

– – –

Aiheeseen liittyen:

Jouko Piho puhuu! Mesikämmenen tekemä haastattelu.

Tilaa Pihon kirja alennushintaan 10e + postit täältä.

Jouko Pihon uudet ja vanhat kotisivut.

Jouko Piho Facebookissa.

Jouko Piho Twitterissä.

Jouko Piho Fingerporissa.

Jouko Piho Hikipediassa.

Jouko Piho kertoi Radio Cityn haastattelussa demoneista.

Joukon Pihon perustaman Laillisuuspuolueen kotisivut.

Read Full Post »

Esa Taberman julkaisi 20.6. kuluvaa vuotta seuraavan tekstinsä Facebookin Pekka Siitoin Fan Clubissa. Mesikämmen kommentoi tekstiä Tabermanin tekstin perään.

– – –

Pekka Siitoimen hengentieteelliset ulottuvuudet ja esikuvat

Kirjoittanut Esa Taberman

rituaalimenot2Vaikka Pekka kiinnosti minua lähinnä enemmänkin poliittisten näkemystensä ja toimiensa vuoksi kuin ns. ”hengentieteen” näkökulmasta en tietenkään voinut välttää kosketusta Pekan tuohonkaan puoleen jo siksi, että se vaikutti voimakkaasti Pekan kaikkeen ajatteluun ja tekemiseen. Hänen poliittiset näkemyksensä olivat tuon mainitun aspektin värittämiä ja väitteet siitä, että suuri osa Pekan siirtymisestä poliittiselle linjalleen johtui hänen tutustumisestaan noihin aikoihin ilmestyneeseen okkultistiseen kirjaan (Ravenscroft: Pyhä keihäs) eivät ole täysin tuulesta temmattuja.

Minkälaisia sitten olivat nuo Pekan ”hengentieteelliset” näkemykset? Itse hän väitti usein uskottavastikin saaneensa vaikutteita tuolloin 70-luvulla tunnetulta ”selvännäkijältä” Aino Kassiselta, mutta mielestäni Pekka kaikesta päätellen yksinkertaisti asioita huomattavastikin antaessaan ymmärtää, että oli pelkkä Aino Kassisen työn jatkaja. Itse asiassa uskallan väittää, että Pekan todellinen esikuva niin hyvässä kuin pahassakin oli ehkä jopa hänen tietämättäänkin aivan joku muu!

Käytännössä kaikki Pekan tunteneet panivat merkille hänen poikkeuksellisen voimakkaan seksuaalisuutensa. Se vaikutti niin hänen yksityiselämäänsä kuin hänen julkisiinkin tekoihinsa ja lausuntoihinsa. Vaikutus oli niin kaiken kattava, että minun ja Timo Pekkalan tapaiset aatteelliset puristit saimme syyn suhtautua kyynisesti ylipäätään kaikkiin Pekan tekemisiin. Olimmehan ns. nuoria vihaisia miehiä ja ainakaan minä en tuolloin ymmärtänyt, ettemme olleet tekemisissä ns. normaalin poliittisen toimijan kanssa vaan henkilön, joka oli pikemminkin omaa maailmanselitystään haparoiden ja jäsentymättömästi rakentava guru. Guru, jolla oli oma poliittinen agendansa ja hyvin erikoinen filosofiansa, mutta joka ei siis ollut poliittinen toimija vaan jotain samanlaista kuin Charles Manson, vaikka Pekan yhteydet Mansonin toimintatapoihin ovatkin eräitä kiinnostavia yhtäläisyyksiä ja ideologisia lausuntoja lukuunottamatta onneksi vain näennäisiä. Molemmat miehet olivat saman aikakauden luomuksia, mutta erosivat toisistaan merkittävillä tavoin ja ennenkaikkea Pekalta puuttui Mansonille ominainen äärimmäinen sosiopatia ts. ehkä joku psykologi saattaisi pitää Pekkaa narsistina, mutta hänessä ei ollut taipumuksia joukkomurhien organisointiin!

Pohjimmiltaan Pekan hengelliset näkemykset perustuivat hänen näkemyksiinsä seksuaalisuuden suuresta voimasta niin magian kuin ylipäätään kaikken muunkin takana. Pekalle Saatana oli seksuaalinen olento ja seksuaalisuus oli Saatanan tärkein vaikutuskeino. Koska Pekka oli hyvin seksuaalinen persoona hän toteutti tätä näkemystään omien seksuaalisten yllykkeittensä oikeutuksena. Ehkä Pekka ei itsekään tiennyt, mikä osa hänen toiminnastaan oli loppujen lopuksi hengellistä pyrkyä johonkin ja mikä vain pyrkimystä lieventää voimakkaan seksuaalivietin paineita. Kukaan muu ei sitä tiennyt senkään vähää ja Pekan tee mitä haluat -filosofia johti hänen mahdollisten henkisten päämäärien vaihtumiseen johonkin, jota Pekka itse harvinaisen osuvasti, kuinkas muuten, kutsui rivologiaksi. Ts. Pekasta ei loppujen lopuksi tullut gurua vaan pelleksi koettu ja löysiä puhuva kehno Hitler-Pastissi, joka tunnettiin lähinnä kiljun voimin naisseuraa etsivänä vitsinä!

En tiedä, kuinka paljon Pekka tiesi Aleister Crowleystä ylipäätään ja tämän aatemaailmasta erikseen. Ehkä Pekka oli omin päin päätynyt samanlaisiin päätelmiin kuin itseään ”Suureksi Pedoksi” nimittänyt Crowley ja yritti, kuten Crowleykin, elää filosofiaansa todeksi. Molempien elämänkaaret ja jopa näkemykset muistuttavat aavemaisesti toisiaan aina maineetonta loppua myöten, mutta toisin kuin Crowley, joka yhä edelleen jakaa mielipiteitä ja jolla on lähes 70-vuotta kuolemansa jälkeen yhä puolestapuhujia, Pekka on jäänyt paljon vähäisempään jälkimaineeseen ja hänestä ei ole tehty vakiohahmoa kauhuelokuviin jos myös -elokuviinkaan.

– – –

Mesikämmen kommentoi:

Kiitos Esa mielenkiintoisista näkemyksistäsi.

Tässä välissä olisi varmasti hyödyllistä määritellä muutamia termejä, mm. “rivologia” ja sen suhde “hengentieteeseen”, mutta eiköhän tässä pärjätä ilmankin.

Koska olit Pekan joukoissa mukana, todistit Pekan toimintaa 70-luvulla suoraan kentällä, on pohdinnoissasi kulttuurihistoriallisesti arvokkaita vaikutelmia ja havaintoja. Kaikkein mielenkiintoisinta tekstissäsi on mielestäni se, miten sinä ja Pekkala koitte Pekan omalaatuisen yhdistelmän politiikkaa, hengentieteitä ja Pekan münchausenmaista persoonaa. On helppo uskoa, että monille poliittisin painotuksin mukana olleille (”vihaisille nuorille miehille” kuin muillekin) tuo kokonaisuus oli enemmän tai vähemmän hämmentävä, vaikea sulattaa ja ottaa tosissaan – vaikka tuolloin, 70-luvulla, Pekka oli kuitenkin poliittisen vakavasti otettavuutensa kannalta vahvimmillaan (kts. tekstini Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi).

Kirjoitit mielenkiintoisesti siitä, miten ”käytännössä kaikki Pekan tunteneet panivat merkille hänen poikkeuksellisen voimakkaan seksuaalisuutensa” ja miten ”se vaikutti niin hänen yksityiselämäänsä kuin hänen julkisiinkin tekoihinsa ja lausuntoihinsa”. Nämä seikat ovat ilmiselvästi totta, myös niiden silmissä, jotka eivät Pekan toimintaa paikan päällä nähneet mutta jotka ovat Pekan legendaan eri lähteiden kautta myöhemmin tutustuneet. Näyttää siltä, että ”rivologia” oli Pekalla verissä jo 60-luvulla Siitoin-filmi oy:n alkuaikoina (kts. tekstini Porno-pekan kadonneet rivoilut) ja että Turun Hengentieteen Seuran puhtoisten ensimmäisten vuosien jälkeen asia pääsi kunnolla kukkaansa vuosien 74-76 välillä.

Pekka otti Aino Kassiseen yhteyttä jouduttuaan yrityksensä kanssa taloudellisiin vaikeuksiin 1970. Kassisen kautta Pekka tutustui erityisesti antroposofiaan ja teosofiaan, mutta myös tuohon aikaan hengentieteen kentällä olleisiin yleisiin teemoihin laajemminkin, mm. ufoihin. Vuoden 1971 lopussa perustettu Turun Hengentieeen Seura heijasteli tätä kaikkea hyvin (kts. Tri Kennet Granholmin teksti Pekasta nimeltä Worshipping the Devil in the name of God).

Puhtoisen alkunsa jälkeen Turun Hengentieteen Seura alkoi kuitenkin julkaista materiaalia, jossa oli selvästi ”rivologisia” ulottuvuuksia. Näihin kuuluvat erityisesti Musta Magia, osa I (1974) ja II (1975), sekä Paholaisen Katekismus (1977). Pekka alkoi kunnostautua myös julkisuudessa rivologisesti, tunnetuin tapaus näistä oli Jermu-lehden (8/1976) Pekasta tekemä juttu nimeltä Turun saatananpalvojien rituaalimenot. Huomionarvoinen seikka tässä yhteydessä on, että Pekan oppilassuhde Kassiseen katkesi näihin aikoihin. Huvittavaa asiassa on se, että Pekka myöhemmin kertoi Kassisen vihkineen hänet satanismiin, vaikka tosiasiassa Pekan liukuminen siihen suuntaan oli hänen samanaikaisesti ottamansa äärioikeistolaisen poliittisen linjauksen kanssa se syy, miksi Kassinen lopetti yhteydenpitonsa Pekkaan.

Kirjoitit tekstissäsi Kassisen ja Pekan väleistä: (…) uskallan väittää, että Pekan todellinen esikuva niin hyvässä kuin pahassakin oli ehkä jopa hänen tietämättäänkin aivan joku muu! Mitä tällä tarkoitat? Epäilemättä Pekalla oli moniakin “esikuvia” jo 70-luvun alussa, mutta on kiistatonta, että hengentieteellisen uransa alussa Aino Kassinen oli Pekalle tärkein opettaja ja tien viitoittaja.

Mainitsemasi Trevor Ravenscroftin Pyhä Keihäs (1973) oli Pekalle merkittävä teos, siitä ei ole epäilystäkään. Vaikka opus on historiallisesti ja tosiasiallisesti muutenkin enimmäkseen täyttä satua (ja sellaisena ennen kaikkea pseudohistoriaa, ei niinkään okkultismia), onnistui se nivomaan Pekalle mielekkäällä tavalla yhteen hengentieteitä ja politiikkaa. Kirjan vaikutus on nähtävissä jo Musta Magia, osa I:ssä (kts. tekstini Suomen Führer osa II sekä jo edellä mainitussa tekstissäni Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi).

Mutta mistä Pekka sitten sai hengentieteisiinsä ”rivologisia” vaikutteita? 70-luvun alussa ei suomeksi ollut magiaa käsittelevää kirjallisuutta liiemmin olemassa, eikä ns. seksimagiaa käsittelevää kirjallisuutta lainkaan. Englanniksi aiheesta löytyi maailmalta jo tuolloin joitain teoksia, mutta niistä kuuleminen ja niiden käsiinsä saaminen oli hivenen työlästä Suomesta käsin. Tämän lisäksi Pekan englannin kielen taidot eivät riittäneet niiden lukemiseen. Voidaan siis pitää varmana, että ”rivologiset” ulottuvuudet hengentieteelliseen repertuaariinsa Pekka loi luovasti itse, omaa mielikuvitustaan ja sopivia lähteitä yhdistellen. Tämä tietysti sopii kuvaan, sillä Pekan koko hengentieteellinen ajatusrakennelma on omalaatuinen kudelma “omaa ja lainattua”. Eräs teos, joka on saattanut Pekkaa asian rivologisissa ulottuuksissa inspiroida on Horst Knautin 1970 suomeksi julkaistu teos Paluu tulevaisuudesta (kts. tekstini Horst Knautin ja Pekka Siitoimen perverssiyden ylistys).

Mainitsit tekstissäsi yleisluontoisesti, että Pekalla olisi jotain yhtäläisyyksiä Charles Mansoniin. Eroavaisuuksia näiden miesten välillä löytyy monella tapaa, mutta löytyy niitä yhtäläisyyksiäkin. Molempia miehiä kiinnosti henkisyys ja molemmilla oli tavalla tai toisella kiinnostusta myös yhteiskunnallisiin asioihin. Molemmat olivat karismaattisia ja molempiin liitettiin jo tuolloin, no, sanokaamme ”rivologia”. Molemmilla oli oma ”kulttinsa”. Molemmat maastoutuivat ”vesimiehen ajan pimeälle puolelle” (kts. Gary Lachmannin Tajunnan alkemistit, joissa sekä Pekasta että Charliesta on juttua, sekä jo edellä mainitsemani tri. Granholmin artikkeli). Amerikkalaisista aikalaisista Mansonia luontevammin löydän Pekan vertailukohdaksi kuitenkin edesmenneen Anton LaVeyn, mistä artikkelin verran olen kirjoittanutkin (kts. Luciferin arkkipiispan nauru).

Tekstisi mielenkiintoisin pohdinta on tässä:

Pohjimmiltaan Pekan hengelliset näkemykset perustuivat hänen näkemyksiinsä seksuaalisuuden suuresta voimasta niin magian kuin ylipäätään kaiken muunkin takana. Pekalle Saatana oli seksuaalinen olento ja seksuaalisus oli Saatanan tärkein vaikutuskeino. Koska Pekka oli hyvin seksuaalinen persoona hän toteutti tätä näkemystään omien seksuaalisten yllykkeittensä oikeutuksena. Ehkä Pekka ei itsekään tiennyt, mikä osa hänen toiminnastaan oli loppujen lopuksi hengellistä pyrkyä johonkin ja mikä vain pyrkimystä lieventää voimakkaan seksuaalivietin paineita. Kukaan muu ei sitä tiennyt senkään vähää ja Pekan tee mitä haluat -filosofia johti hänen mahdollisten henkisten päämäärien vaihtumiseen johonkin, jota Pekka itse harvinaisen osuvasti, kuinkas muuten, kutsui rivologiaksi.

Pekan hengentieteellisessä kudelmassa seksuaalisuus ja Saatana todellakin liittyivät yhteen ja oleellisesti tähän konkreettiseen maailmaamme, kuten vaikka seuraavasta lainauksesta selviää:

Käärme, eli siitin, eli Paholainen ja niiden voima hallitsevat tätä aineellista maailmaa. Käärme kuvaa myös ikuisen elämän kiertokulkua munan, eli maapallon puitteissa. Muinaiset ihmiset pitivät siitintä Jumalan vertauskuvana, koska siitin oli elämän antaja ja jatkaja. Aineellisesti ajatellen he olivat uskossaan melko oikeassa, koska Paholainen on aineellisen maailman herra eli “Jumala”, ja juuri hän hallitsee siittimen käyttöön liittyviä voimia. Tästä johtuu, että katoliset papit ja buddhalaiset munkit eivät ollenkaan hyväksy siittimen käyttöä mihinkään muuhun kuin virtsaamiseen (teoksessa Ufot, uskonto ja Paholainen, 1974).

Asiasta kannattaa katsoa myös Musta Magia osa I:stä löytyvä lyhyt kuvailu Saatanasta (s. 58).

Pekka ei missään yksiselitteisesti kuitenkaan kirjoittanut, että seksuaalisuus olisi viime kädessä kaiken olemassa olevan (myös ”henkisen maailman”) takana oleva voima. Pekan tekstien pohjalta voisi päätellä jotain aivan päinvastaista, sillä kirjoittamissaan näkemyksissä ”tämän maailman herraa” palveltiin viime kädessä Jumalan kunniaksi – ja Jumala abstraktina otuksena oli Pekan käsityksissä jotain pelkän seksuaalisuuden tuolla puolen olevaa. Pekan henkiset päämäärät (mitä ne täsmällisesti ottaen sitten olivatkaan) eivät vuosien varrella nähdäkseni “vaihtuneet rivologiaan”, vaan ne ja hänen toimintansa muutenkin “rivologisoituivat” aiemmasta puhtoisesta antroposofiasta ja teosofiasta. Oma kysymyksensä sitten on, missä määrin münchausenmaista showta vetävä Pekka kirjaimellisesti uskoi kirjoittamaansa ja kertomaansa okkulttiseen maailmankuvaan. Ateisti Pekka ei kuitenkaan koskaan ollut, se on varmaa.

Voidaan pitää varmana, että Aleister Crowley oli Pekalle nimenä tuttu, sen verran häneen on viitattu jo suomenkielisessä kirjallisuudessakin. Crowleytä ei kuitenkaan Pekan elinaikana käännetty suomeksi, joten Crowleyn ajatuksiin tarkemmin tutustuminen jäi Pekalta kaikella todennäköisyydellä väliin. Crowleyn tekstit ovat myös aivan liian hienosyisiä, jotta Pekka olisi niistä sen enempää kiinnostunut. Pekka ei ole teksteissään tai missään tunnetuissa haastatteluissaan maininnut Crowleytä sanallakaan.

Kirjoitit, että molempien (Siitoin ja Crowley):

(…) elämänkaaret ja jopa näkemykset muistuttivat aavemaisesti toisiaan aina maineetonta loppua myöten, mutta toisin, kuin Crowley, joka yhä edelleen jakaa mielipiteitä ja jolla on lähes 70-vuotta kuolemansa jälkeen yhä puolestapuhujia, Pekka on jäänyt paljon vähäisempään jälkimaineeseen ja hänestä ei ole tehty vakiohahmoa kauhuelokuviin jos myös -elokuviinkaan.

En kyllä mitenkään näe, miten Siitoimen ja Crowleyn elämänkaaret tai näkemykset muistuttaisivat toisiaan mitenkään ”aavemaisesti”. Yleisellä tasolla yhtäläisyyksiä toki löytyy, ennen kaikkea kiinnostus salatieteisiin ja voimakas seksuaalisuus (mikä näkyi myös molempien magiassa niin sanoissa kuin teoissa) ynnä värikäs provokatiivinen persoonallisuus. Tällaiset yleiset seikat tosin yhdistävät varsin monia, jotka tietyn tyyppisestä esoteriasta ovat ylipäätään kiinnostuneita (kts. vaikka aiemmin mainitsemani Anton LaVey).

Merkittäviä eroavaisuuksia miesten välillä oli huomattavasti mm. oppineisuudessa, yleisessä sofistikoituneisuudessa sekä poliittisissa näkemyksissä. Aiheeseen liittyen suosittelen tutustumaan Richard Kaczynskin Perdurabo:n, Tobias Churtonin Aleister Crowley, the biography:n, sekä Oxford University Press:n julkaisemaan akateemiseen antologiaan Aleister Crowley and Western Esotericism. Mesikämmenen Aleister Crowleytä käsitteleviä tekstejä parin edellä mainitun tekstin lisäksi löytyy täältä.

Mitä Siitoimen ja Crowleyn legendan vertailuun tulee, on lähtökohdiksi huomioitava tietysti se, että Siitoin operoi ennen kaikkea suomeksi ja Suomessa, Crowley taas ennen kaikkea englanniksi ja ympäri maailmaa, erityisesti Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Omassa kontekstissaan molempien miesten, ei vain Crowleyn, legendan ja suosion voidaan sanoa heidän kuolemansa jälkeen vain kasvaneen. Jo kursorinen vilkaisu vaikkapa LAShTAL – Home of the Aleister Crowley Societyn sivustoon ja Mesikämmenen Valtakunnanjohtajan elämä-sivun alasivuun post 2003 kertoo asiasta selkeää kieltään.

P.S. Tämä on Mesikämmenen blogin 666. posti.

Read Full Post »

Kristinuskon piiristä on pullahtanut kautta sen historian mitä hurjimpia tarinoita siitä, miten jumalattomien henkivaltojen palvojat harjoittavat rituaalisesti mitä hirveimpiä seksuaalisia perversioita ja jopa rikoksia. Malleus Maleficarum on tästä kenties kuuluisin yksittäinen dokumentti. Vastaavia väitteitä on esitetty myös meidän aikoinamme vaikka minkä verran, mistä hyvänä esimerkkinä käy ns. 80-luvun uusnoitavainot (kts. tämä, tämä, tämä ja tämä).

Mesikämmen sai hiljattain tassuihinsa teoksen, joka sopii tähän genreen varsin mainiosti – Horst Knautin Paluu tulevaisuudesta (Otava, 1971, alkup. Rückkehr aus der Zukunft – Phantasthische Erfahrungen in der Welt der Geheimwissenschaften, Scherz Verlag, 1970). Knautin teos tyytyy tosin vain kuvailemaan erilaisten salatieteellisten ryhmien harjoittamia rituaalisia perversioita, eikä niinkään syytä näitä ryhmiä rikoksista, vaikka sellaiseenkin kerran vihjaa. Meno oli tässä suhteessa 70-luvulla, ainakin saksanmaalla, hivenen maltillisempaa kuin reilun vuosikymmenen päästä, varsinkin Yhdysvalloissa.

Knaut on siitä metka ukko, ettei hänestä löydy internetistä juuri mitään. Lähinnä sivuja, joissa hänen nyt käsiteltävänä olevaan teokseen viitataan, löytyy. Eräs kaikkein informatiivisimmista teksteistä Knautista on eräs Ordo Templi Orientistä Saksassa ja Itävallassa käsittelevä artikkeli, mistä selviää, että Knaut on ollut ristiretkellä kyseistä järjestöä vastaan niin intohimoisesti kuin vain uskonsoturi voi olla, kirjoittaen heistä eräässä kirjassaan niin paksua palturia, että sai näiden satujensa kautta itsensä oikeuteen ja sitä kautta velvoitetuksi maksamaan hyvän summan korvauksia – mikä ei estänyt luupäistä uskonsoturiamme alkamasta samanlaiseen projektiin heti uudestaan. Sivustolta tulee selväksi, että Knaut on kirjoittanut muitakin alan teoksia. Häntä kutsutaan “roskajournalistiksi”.

Kirjan suomenkielinen laitos on myyty aikapäiviä sitten loppuun, mutta huutonetissä ja divareissa teosta liikkuu edelleen jonkin verran. Jos tämän alan viihdekirjallisuus kiinnostaa, niin tämä teos kannattaa hankkia kokoelmiin, sillä harvoin törmää kristityn (tai kenenkään muunkaan) kirjoittamaan teokseen, jossa on niin paljon ja niin yksityiskohtaisesti kerrottu erilaisista rituaalisista irstailuista kuin tässä teoksessa. Minkään okkulttisen salaseuran omista teksteistä ei löydy niin hurjaa tekstiä kuin tästä Knautin teoksesta. Vaikka opus on totuuspohjaltaan vähintäänkin kyseenalainen, on se okkulttisen roskaviihteen saralla kuitenkin täyttä rautaa.

Jotkut ovat paradoksaalisesti saattaneet saada Knautin horinoista kuitenkin virikkeitä itselleen, siis vähän samaan tyyliin kuin Keijo Ahorinnan jutuista Suomessa saatananpalvonnan kentällä. Asiasta, josta on hurskaasti peloitelu ja varoiteltu, on saattanut jossain määrin tulla oikeasti todellisuutta otollisten ihmisten kautta. Knautin teos ilmestyi Suomessa vuonna 1971. Tämä oli aikaa, jolloin Pekka Siitoin oli jo herännyt hengentieteelliseen kutsumukseensa. Kuten Mesikämmen on jo aiemmin todennut, oli Trevor Ravenscroftin Pyhä Keihäs (Gummerus, 1974) suuresti Siitoimen ajatteluun vaikuttanut teos – se yhdisti hänelle politiikan ja magian yhteennivoutuneeksi kokonaisuudeksi. Tämä näkyy jo Siitoimen Musta Magia I:ssä, joka julkaistiin myöhemmin samana vuonna kuin Ravenscroftin teos. Mutta mistä muualta kuin Ravenscroftilta oli Pekka mahdollisesti saanut vaikutteita mustaan magiaansa?

Knautin kirjan lukeneena Mesikämmenen on todettava, että on varsin mahdollista, että tuo kirja oli Pekallekin tuttu. Sen verran samaa otetta löytyy hänen Musta Magia-kirjojen rituaaleista verrattuna Knautin teoksessaan esittämiin rituaaleihin. Siinä missä Ravenscroftin teos loksautti Pekalle politiikan ja magian yhteen, on Knautin teos saattanut loksauttaa hänelle rivologian ja hengentieteen yhteen. Mielenkiintoisena yksityiskohtana asian tiimoilta voisi mainita muuten sen, että Pekan kuolinpesän ostaneen osto- ja myyntiliikkeen listoilta löytyy vielä tätä kirjoittaessa kappale Knautin kirjaa. Ettei vain olisi Pekan kokoelmista?

Jo monet Knautin kirjan kappaleiden nimet kertovat minkätyyppisessä pärinässä teoksen sivuilla mennään: ”Villien intohimojen uskonto”, ”Erotomaanien salainen vallankumous”, ”Uskonnollisen sadistin psykoterroria”, ”Salaopillinen yhdyntä auringonkylvyssä”, ”Käärme, fallos, lesbos”, ”Paholaisen kylmä siemen”, ”Astraalisia avioyhteyksiä”, ”Ausburgin salaopillinen seksitrio”, ”Karezza – oppi sielullisesta onaniasta”, ”Eroottinen lataus jälkivaatimuksella”, ”Aikuisten lääkärileikit”, ”Inho, myrkky ja ruumiinhäpäisy”, ”Selvänäköisyyttä navan alapuolella”. Käymme seuraavaksi läpi näytteitä Knautin kirjasta, jotka tuovat esiin millaisesta perverssiyden ylistyksestä herran teoksessa on oikein kyse. Samalla teemme hieman vertailua Pekan Musta Magia-kirjojen rituaaleihin, teemoihin ja yleiseen otteeseen magiaan.

– – –

Näyte 1:

Pekan Musta Magia I:ssä ja II:ssa on rituaalikuvauksissa tasamäärä miehiä ja naisia, ei eri määrää (Musta Magia II:ssa olevaa “Seremonia 2”:ta lukuunottamatta). Viiltoarvista ja häpykarvojen ajeluista ei Pekan rituaaleissa puhuta, mutta erääseen rituaaliin, “josta paholainen pitää”, tulee papittaren virkaan valita ryhmän vanhin nainen (vrt. Knautin mainitsema 70-vuotias papitar). Kynttilöiden yms. valonlähteiden käyttö mainitaan Pekankin rituaaleissa, mikä ei tietenkään ole kovin outoa missään rituaalimagian yhteydessä. Merkillepantavampaa on se, että laulaminen tai mumina kuuluu usein Pekankin kirjoittamiin rituaaleihin. Miesten ja naisten toistensa hierominen, masturbaatio ja ”seksuaalis-uskonnollinen ekstaasi” taas ovat Pekan rituaalien hyvin tunnettuja tavaramerkkejä (MM I, s. 114-115, 117-120, 125-127, MM II, s. 64-73).

Näytteet 2 ja 3:


Tässä näytteessä on sellaista porno-alkoholi-rivoilu-Saatanan kunniaksi-rituaali-otetta, että se voisi olla melkein kuin suoraan Pekan itsensä kirjoittamaa, poislukien homostelu ja “Herra L”:n vähäinen kiinnostus naisia kohtaan. Siinä missä ”Herra L.” ”saa tyydytystä vain seksuaaliorgioista joihin liittyy pyhiä toimituksia”, sai Pekka, joka omien sanojensa mukaan oli ollut yli 800:n naisen kanssa, kuitenkin varmasti tyydytystä myös mundaanimmasta seksistä. Saatananpalvontamenojen seksistä Pekka kuitenkin täsmensi, etteivät sellaiset ihmiset ole todellisia Saatananpalvojia, jotka vain harrastavat sexiä, mutta eivät tiedä mitään henkimaailman asioista, joten he eivät voi saavuttaa sellaista onnea kuin ne, jotka harrastavat myös salatieteitä (MM I, s. 117).

Näyte 4:

Tässä ei ole mitään erityisesti Pekkaa sivuavaa, mutta peruukki-detalji on mainio.

Näyte 5:

Tämä näyte on koomisuudessaan ja sisällössään jälleen kuin Pekan itsensä kynästä. Näytteessä on myös tyypillisiä Pekan rituaaleille ominaisia elementtejä: tullaan huoneeseen, riisuudutaan alasti tai pukeudutaan viittaan ja ”riehutaan heteroseksuaalisesti”. Silmiinpistävän pekkamainen on näytteessä oleva ”Tehkää paljon syntiä, jotta teille annettaisiin paljon anteeksi!”-kohta, joka voisi olla suoraan Paholaisen Katekismuksesta.

Näyte 6:

Tämäkin näyte on kuin Pekan kirjoittama. Tutut pekkamaiset elementit toistuvat: siittimen symboliikka, rituaalinen tanssi, musiikki, hurmostila, rituaalinen yhdyntä, sekä sperma ja naisen sukupuolieritteet, jotka nähdään ”urhina tuonpuoleisille valloille”. Siittimen maagisesta symboliikasta Pekka kirjoitti mm. Musta Magia-teoksensa molemmissa osissa (1974, 1975), Ufot, uskonto ja Paholainen -teoksessa (1974), sekä Paholaisen katekismuksessa (1977).

Näyte 7:

Tämä näyte muistuttaa Pekan Musta Magia I:ssä ollutta ”Arabialaisen liiton” rituaalia, jossa seuran johtaja arpoo sellaisille seuran jäsenille uudet parit, jotka haluavat uuden kumppanin. Näiden parien on sitten pidettävä toisilleen seuraa ainakin seuraavan kolmen kuukauden ajan ja oltava tuona aikana yhdynnässä keskenään vähintään kahdeksan kertaa (MM I, s. 125-127).

Näyte 8:

Jälleen varsin pekkamainen näyte. Sperman vuodattaminen johonkin astiaan on mainittu mm. Musta Magia I:ssä, jossa naiset ovat rituaalisesti masturboineet miehiltä spermat kahvikuppeihin, mistä ne sitten kaadetaan suureen kulhoon, minkä jälkeen papitar polttouhraa spermat Saatanalle, minkä jälkeen sitten sperman käryä haistellessa rituaaliin osallistujat esittävät Saatanalle toiveensa (MM I, s. 117-120). Kaikkien harjoittamaan kaikkien sperma-viini-sotkun juontiin ei Pekka tietenkään lähtenyt täytenä heteromiehenä mukaan, vaan korvasi sen miehekkäästi sian- tai lehmänverellä blandatun viinan juontiin:

(…) Tämän jälkeen kehoittaa johtaja jokaista avaamaan mukanaan tuoman korkkaamattoman viinapullon ja kehoittaa jokaista ottamaan siitä kolme kulausta Luciferin kunniaksi. Johtaja juo myös samalla kolme kertaa kolme kulausta kuin muutkin. Tämän jälkeen johtaja huutaa möreällä äänellä seuraavan kutsun kolme kertaa: Lucifer-Lucifer-Lucifer! Aila himel Adonaj amara Zebaoth cadas yeseraije haralius!

Tämän jälkeen ottaa johtaja taskustaan toisen noin litran vetoisen pullon, jossa on joko sian tai lehmän verta. Johtaja kaataa pullostaan verta jokaisen viinapulloon viinan joukkoon yhtä paljon ja taas kaikki juovat kolme isoa kulausta tällä kertaa Saatanan kunniaksi. Tässä vaiheessa on syytä laittaa musiikki soimaan, jos tarvittava soitin on mukana. Musiikin soidessa keskitytään palavaan ristiin noin puolen tunnin ajan meditaation tavoin. Tämän jälkeen juodaan loput viinat pois, jonka jälkeen riisutaan viitta pois ja ollaan alasti. (MM II, s. 66)

Näytteet 9 ja 10:


Näyte on jälleen varsin pekkamainen ”perversion autuuksineen”, spermoineen, rituaalisine masturbaatioineen, nautinnon hakemisineen, pornoineen. Pekka tosin ei tässä yhteydessä eläimistä välittänyt, eikä miehistä, kuten on jo tullut selväksi. Hän kuitenkin diplomaattisesti totesi, että mitä tulee ns. homosexualisteihin ja lesbolaisiin, niin he voivat omissa puitteissaan, omilla tavoillaan harjoittaa näitä rituaaleja Saatanan kunniaksi yhtä hyvin kuin muutkin. Homothan ovat tulleet homoiksi naisten pahuuden tähden ja naiset lesboiksi miesten laiskuuden ja likaisuuden tähden. Tämä on täysin ymmärrettävää karmallisessa mielessä (MM I, s. 127).

Näyte 11:

Näytteessä mainittu merkki on Saturnuksen merkki. Knaut on epäilemättä ottanut tämän kirjassa jo muualla mainitulta Fraternitas Saturnilta, jonka rituaaleissa on usein seksuaalinen elementti, vaikkakaan ei aivan Knautin mielikuvituksellisin mutta yksinkertaistetuin tavoin esitettynä (Fraternitas Saturnista ja sen jäsenten käsityksistä seksimagiasta kts. esim. Gregor A. Gregorius: Geheimnisse der Sexualmagie, Hartmann Esoterischer Verlag, 2007 ja Stephen E. Flowers: Fire & Ice, Llewellyn Publications, 1994).

Tässä vaiheessa alkaa muuten varmaan olla kaikille jo selvää, miten paljon Knaut pitää sanasta ”perverssi”.

Näyte 12:

Tämä on jälleen oiva näyte Knautin perverssistä mielikuvituksesta. Sattuneesta syystä tästä näytteestä tulee mieleen Robinson Devorin ohjaama dokumenttielokuva Zoo.

Näyte 13:

Skandinaaviset pornokuvajulkaisut! Vampyrismi ja ihmisuhrit! Mainittiinko muuten sana ”perverssi” jälleen?

Näyte 14:

Tämän näytteen esitys sperman, ”paholaisen kylmän siemenen”, maagisista voimista on jälleen varsin pekkamainen, vaikka Pekka ei spermaan näin taolaisittain suhtautunutkaan. Musta Magia II:ssa esitetystä “Seremonia I”:stä löytyy “paholaisen kylmää siementä” sivuten ritualistinen orgiakohta, jossa seremonian johtajan tulee lausua näin: Tässä oi suuri Saatana Sinulle kauttani vaatimaton lahjani. Olkoon kaluni kova kuin kivi ja kylmä kuin jää (MM II, s. 67). Myös käsitys orgasmista paholaisen, “tämän maailman herra” työnä, on varsin pekkamainen (Ufot, uskonto ja paholainen, s. 24-25).

Näyte 15:

Afrikkalaisten naisten seksiin keskittyvän noituuden salaliitto! Tähän on hyvä lopettaa Knautin kirjan mainostaminen.

– – –

Knautin kirjasta, joka julkaistiin suomeksi 1971, löytyy siis mielenkiintoinen määrä samankaltaisuuksia Pekan Musta Magia-kirjoissaan (1974, 1975) esittämiin rituaaleihin. Kun otetaan huomioon, ettei tuohon maailmanaikaan ollut suomeksi julkaistu oikeastaan mitään satanismia, saatananpalvontaa tai seksimagiaa koskevaa kirjallisuutta, näyttää varsin todennäköiseltä, että Knaut on teoksellaan onnistunut inspiroimaan Pekkaa. Heikon englannin kielen taitonsa vuoksi on Pekka tuskin aiheesta lukenut vaikkapa Francis Kingin kirjaa Sexuality, Magic and Perversion (1971). Mesikämmen arvioikin, että Knautin kirja näytteli tärkeää roolia Pekalla rivologian ja hengentieteiden yhdistämisessä.

Lopuksi on mainittava, että vaikka Knautin kirjassa on huima määrä rituaalista irstailua kuvaavaa tekstiä, löytyy siitä muunkinlaisen epäkristillisen hengellisen toiminnan listaamista. Kunniansa saavat kuulla erilaiset henkiparantajat, joogan harrastajat, kuin myös Aleister Crowley ja saksalaisen Fraternitas Saturnin Gregor A. Gregoriuskin. Crowleystä Knaut ei anna juuri muuta kuin muutamia ympäripyöreän kauhistelevia mainintoja, mutta Gregoriuksesta kerrotaan sitten hieman enemmän. On toki sopivaa, että Gregorius ja Crowley mainitaan kirjassa, sillä herrojen seuroilla oli, ja on edelleen, varsin vahva jalansija Saksassa.

Loppukaneetiksi käyköön seuraavat siteeraukset:

Irstailija olen kyllä, olen perverssi. Äiti toivoi minusta teologia, mutta minusta tulikin rivologi.

I am sick. I want be sick because my god is Lucifer!
Pekka Siitoin

Kyllä meistä jokainen on omalla tavallaan myös seksuaalisesti poikkeava, tietyllä tavalla perverssi.
Päivi Räsänen

Read Full Post »