Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘seksi’

Timo Hännikäinen puhuu!

timohannikainen

Kansallinen, traditionalistinen, radikaali. Nämä määreet kuvaavat Timo Hännikäistä ja verkkolehti Sarastusta hyvin. Monipuolinen ja tuottelias Hännikäinen on älykäs ja rohkea mies, jolla on mielenkiintoisia ja syväluotaavia ajatuksia kulttuurista. Mesikämmen tuumasi, että miestä pitää jututtaa.

Seuraavasta haastattelusta selviää mm. se, mitä radikaali traditionalismi on, mihin verkkolehti Sarastus pyrkii, millainen joukko lehteä toimittaa, mikä Suomen poliittisessa tilanteessa nykyään mättää ja mistä länsimaiden perikadossa on kyse. Hännikäinen kertoo myös tulevaisuuden suunnitelmistaan ja seuraavasta kirjastaan. Mesikämmenen oli luonnollisesti kysyttävä hiukan myös miehen ajatuksia Pekka Siitoimesta.

Hyvä naiset ja herrat, Timo Hännikäinen puhuu!

– – –

Pohjustusta

Olet runoilija, esseisti, kääntäjä ja kriitikko. Kerro taustastasi niille, jotka eivät siitä tiedä. Millainen mies on Timo Hännikäinen?

Olen syntynyt vuonna 1979 Padasjoella, Päijät-Hämeessä. Helsingissä olen asunut kohta 20 vuotta. Olen ”puolivapaa” kirjailija, eli maksan vuokrani ja laskuni tekemällä osan vuodesta puolipäivätöitä koulun iltavahtimestarina, muu toimeentulo tulee apurahoista ja kirjoituspalkkioista. Olen julkaissut seitsemän omaa teosta ja kääntänyt muun muassa Oscar Wilden, Charles Simicin ja Robert Louis Stevensonin tuotantoa. Olen naimisissa ja puolison lisäksi ruokakuntaan kuuluu cockerspanieliuros. Harrastukset vaihtelevat, tällä hetkellä lähinnä sydäntä ovat vinyylilevyjen keräily ja pienriistanmetsästys.

Tunnetuin teoksesi lienee vuonna 2009 ilmestynyt Ilman (Savukeidas), joka kertoo naisen puutteesta. Mitä tuumaat tuosta kirjastasi ja sen kautta saaneestasi huomiosta nyt, viitisen vuotta teoksen ilmestyttyä? Luetko vanhoja tekstejäsi? Mihin teoksiisi olet tyytyväisin ja miksi?

Ilman oli minulle jonkinlainen läpimurtoteos, joka kaiken synnyttämänsä julkisuuden lisäksi sai erittäin hyvät arvostelut. Useimmat kirjaa käsitelleet tosin keskittyivät siihen seksinpuute-aiheeseen, eivätkä huomioineet läpiseksualisoituneen kulttuurin analyysia, joka oli kirjan varsinainen pointti. Julkisuusrumban otin eräänlaisena kokeiluna, oli kiinnostavaa kokea kertarysäyksellä se median ja julkisuuden maailma, johon harva suomalainen kirjailija pääsee tai joutuu koko urallaan. Mutta olen ihan tyytyväinen, että sitä kesti vain aikansa. En ole mikään karismaattinen esiintyjä tai mediapersoona, mieluummin kirjoitan kuin puhun. Itse kirjaan olen yhä tyytyväinen, vaikka olenkin kyllästynyt puhumaan siitä julkisesti. Se vangitsee aika hyvin tietyn elämänvaiheen tunnot ja ajatukset. Enää en pystyisi kirjoittamaan sellaista teosta, niin moni asia on muuttunut niin ulkoisessa kuin sisäisessä elämässä. Omaa tuotantoa jälkikäteen lukiessa huomioikin yleensä sellaiset asiat, jotka nykyään tekisi eri lailla tai joista oma näkemys on muuttunut johonkin suuntaan. Se on oikeastaan hyvä asia: uskon, että ajattelun ja tuotannon pitää olla elävä ja ristiriitainen kokonaisuus, ei mikään valmis suljettu systeemi.

Kirjojesi lisäksi sinut tunnetaan nykyään myös verkkolehti Sarastuksesta ja radikaalista traditionalismista. Mitä kautta, miksi ja milloin sinusta tuli traditionalisti? Mistä radikaalissa traditionalismissa on kyse?

Traditionalismilla tai radikaalilla traditionalismilla viitataan usein sellaisiin filosofeihin kuten René Guenon ja Julius Evola, joiden ajattelussa uskonnollinen mystiikka oli keskeisellä sijalla. Itse käytän termiä laajemmin. Sarastuksen yhteydessä traditionalismi on käytännössä löyhä yleisnimitys sellaiselle oikeistolaiselle ajattelulle, joka poikkeaa sekä liberaalista talousoikeistosta että valtavirran konservatiivisuudesta. Tällainen ajattelu suuntaa kritiikkinsä käytännössä koko valistuksen ja Ranskan vallankumouksen perintöön. Se näkee yhteiskunnan pikemminkin orgaanisena kokonaisuutena kuin yksilöiden välisenä abstraktina sopimuksena. Vähintäänkin yhteiskuntasopimuksen piiriin pitäisi kuulua myös menneet ja tulevat sukupolvet, eivät ainoastaan elävät. Traditionalismissa politiikan keskipiste ja ihmistä viime kädessä määrittävä tekijä on identiteetti. Identiteetillä on lukuisia ulottuvuuksia, jotka muodostuvat vastakohtaisuuksien ja rajojen puitteissa: paikallinen, historiallinen, sukupuolinen, uskonnollinen, sivilisationistinen, jne. Esimerkiksi minä olen yhtä aikaa helsinkiläinen, suomalainen, eurooppalainen ja valkoinen mies, ja jokainen näistä ominaisuuksista kiinnittää minut tiettyyn kohtalonyhteyteen muiden kaltaisteni kanssa. Ei ole olemassa yhtä ja jakamatonta ”ihmiskuntaa” yhteisine tavoitteineen, vaan eri ryhmillä on omat intressinsä, jotka voivat myös joutua konfliktiin keskenään. Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Poliittisia kantoja Sarastuksen piiristä löytyy joka lähtöön, kristitystä konservatiivista jonkinlaiseen fasistiin. Osa kirjoittajista, mukaanlukien minä itse, ei edes halua määritellä itseään kovin tarkasti poliittisessa mielessä, vaan löytää ja yhdistelee ideoita monista ajatussuuntauksista. Se, mikä minut on johtanut tällaisen suuntauksen piiriin, onkin sitten mutkikkaampi kysymys. Perinteen merkitys inhimillisessä kokemuksessa ja Euroopan olemus ovat oikeastaan aina kiinnostaneet minua. Varsinkin kirjailijantyöni kautta tunnen lujaa yhteenkuuluvuutta siihen monisyiseen ja ristiriitaiseen traditioon, jonka muodostavat pakanallinen antiikki, kristillinen keskiaika ja uudempi tieteellinen ajattelu. Olen sielultani eurooppalainen ihminen.

Mitä suomalaisuus merkitsee sinulle? Mikä maamme ja kulttuurimme menneisyydessä on säilyttämisen arvoista ja miksi? Millaisia ovat suomalaisen psyyken valoisat ja pimeät puolet?

Suomalaisuutta on oikeastaan mahdoton ymmärtää ottamatta huomioon maantieteellistä sijaintia ja ilmasto-olosuhteita. Maantieteellisesti Suomi on rajamaa Euroopan ja Venäjän välissä, vähän samaan tapaan kuin vaikkapa Baltian maat ja Ukraina. Reuna-alueilla syntyy omanlaistaan kulttuuria ja mentaliteettia, joka poikkeaa keskuksista. Mentaliteettiamme ovat muokanneet myös ankarat ilmasto-olot. Kirjailija Marko Tapion mukaan kamppailu kylmyyttä ja pimeyttä vastaan on muovannut eräänlaisen arktisen persoonallisuustyypin, joka on säilynyt nykyaikaan saakka. Suomalainen on sitkeä, vakaa ja kestää vastoinkäymiset hammasta purren. Mutta samalla meissä on ajoittainen taipumus äärimmäisyyksiin, jotka voivat saada hyvinkin traagisia muotoja. Suomessa on käyty Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen verinen sisällissota, juoppous on yleistä ja itsemurhiakin esiintyy paljon. Toisaalta tämä taipumus on purkautunut myös hienona taiteena ja kirjallisuutena, ja uskon myös talvisodan puolustushengen ilmentäneen sitä.

Halveksiiko suomalainen kulttuuriväki omaa kansallista perintöään? Jos näin on, niin mistä se kertoo?

Tavallaan tällaista halveksuntaa on esiintynyt aina. 1800-luvulla suuri osa sivistyneistöstä piti suomen kieltä liian karkeana kulttuurin ja kirjallisuuden kieleksi. 1920-luvulla Tulenkantajat pitivät suomalaista kulttuurielämää takapajuisena ja ihailivat romanttiseen tyyliinsä kaikkea modernia ja ”keskieurooppalaista”. Tämä on itse asiassa perifeerinen ilmiö, rajamaiden kirous. Reuna-alueilla helposti ajatellaan, että oma kulttuuriperintö on liian haurasta ja kaikki arvokas tulee keskuksista. Jos kirjallinen kulttuuri on nuori, kuten Suomessa, se vain lisää tällaista asennoitumista. Sen käytännön seurauksiin kuuluvat ulkomaisten vaikutteiden omaksuminen sellaisinaan, suodattamatta, sen sijaan että sovellettaisiin niitä täkäläiseen perinteeseen. Taidehistoriassa keskitytään lähinnä tarkastelemaan, miten erilaiset kansainväliset suuntaukset, kuten vaikkapa romantiikka, funktionalismi ja postmodernismi, ovat tulleet Suomeen. Toisaalta meillä on kaikkina aikoina ollut sellaisiakin taiteilijoita, jotka ovat vakavissaan tutkineet paikalliseen identiteettiin nojaavan taiteen mahdollisuuksia ja pyrkineet luomaan kansallisia muotoja ulkomaisille vaikutteille. Heihin sopisi kiinnittää enemmän huomiota. Kulttuurielämä kaipaisi jonkinlaista etnofuturistista otetta.

Oletko ateisti, agnostikko tai joitain muuta?

Henkilökohtaisesti uskon, ettei historialla ole suuntaa eikä elämällä muuta tarkoitusta kuin ne, jotka yksilöt ja yhteisöt sille antavat. En odota mitään tämän elämän jälkeen, paitsi kenties länsimaisen kulttuurin ja omien ajatusteni säilymistä. En kuitenkaan suosittele tällaista katsomusta kenellekään – se olisi turhaa, sillä kyseessä on pikemminkin sisäsyntyinen kokemus kuin opittu ajattelutapa. Joillakin on kyky uskoa jumaliin, joillakin toisilla ei, ja tämän kohtalon kanssa on elettävä.

En lainkaan väheksy uskontoja: se olisi sama kuin väheksyisi ihmislajia, sillä ihminen on jotenkin asetuksellisesti uskonnollinen olento. Elämästä tekee elämisen arvoista tunne kuulumisesta itseään ja pieniä kuvioitaan suurempaan kokonaisuuteen, ja uskonto lienee yleisin tapa saavuttaa tällainen tunne. Harva pärjää ilman uskontoa tai jotakin sen korviketta. Jos nämä lapselliset uusateistit, Richard Dawkins opetuslapsineen, todella käsittäisivät kuinka ankara paikka maailma ilman korkeamman voiman ohjausta on, he juoksisivat hädissään ensimmäisen vastaantulevan new age -gurun syliin. Niinpä he ottavatkin korvikeuskonnoksi humanismin, biologisen reduktionismin tai edistysajattelun, joka on pelkkä kristillisen eskatologian maallistunut versio. Uskonnottomuus sopii niille, jotka kestävät pohjimmiltaan nihilististä maailmaa, jossa ihmistä varten ei ole mitään suurta suunnitelmaa.

Suosikkialkoholijuomasi?

Miedoista paras on brittiläinen Old Rosie -siideri. Väkevistä parhaita ovat viskit, skottilaisista Laphroaig ja irlantilaisista Jameson.

– – –

Sarastus ja radikaali traditionalismi

Verkkolehti Sarastus aloitti toimintansa syyskuussa 2012. Miksi tällaiselle verkkolehdelle oli tarvetta, miten se maastoutuu suhteessa maamme nykyiseen kulttuuriin ja poliittiseen ilmapiiriin? Mihin Sarastus pyrkii, mikä on sen raison d’être?

moderniamaailmaaSarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin. Suomesta puuttuu tämäntyyppinen ajattelun perinne, tai ainakin se on katkennut, sillä 1960-luvulta saakka älymystö on ollut leimallisesti vasemmistolaista ja vasemmistolla on ollut käsissään aloite melkein kaikessa kulttuurianalyysissa ja yhteiskuntakritiikissä. Poliittisen mielipiteen heilahdukset eivät ole muuttaneet tätä tilannetta. Jos halutaan yhteiskunnallista muutosta, sen täytyy tapahtua ensin ihmisten mielissä, ja tässä suhteessa akateeminen maailma, kulttuurielämä ja media, nykyään yhä enemmän myös sosiaalinen media, ovat ratkaisevassa roolissa.

Sarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin.

Missä ja kenen tai keiden toimesta idea Sarastuksen aloittamiselle alkoi? Milloin idea Sarastuksesta nousi ensimmäisen kerran ilmaan?

Ajatus tämäntyyppisestä julkaisusta oli putkahdellut kansallismielisissä ympyröissä jo pidemmän aikaa, mutta konkreettisia suunnitelmia ei ollut. Kesällä 2012 otin sähköpostitse yhteyttä joukkoon luotettuja samanmielisiä ihmisiä, joiden tiesin olevan myös näkemyksellisiä kirjoittajia, ja ehdotin verkkojulkaisun perustamista. Pidimme pari yhteistapaamista ja jatkoimme suunnittelua sähköpostitse. Syyskuuhun mennessä olimme päässeet yksimielisyyteen suurista linjoista, luoneet lehden ulkoasun ja laatineet ensimmäiset kirjoitukset.

Kerro Sarastuksen toimittajakunnasta. Kuinka erilaista väkeä verkkolehden toimittajista löytyy? Esiintyykö toimittajakunnan kesken vahvaa ideologista kädenvääntöä verkkolehden sisällön suhteen vai luoviutuvatko asiat omalla painollaan jaetuttujen traditionaalisten lähtökohtien kautta?

Toimituskunta on pysynyt suurin piirtein samana, mutta vakituisia avustajia on ilmaantunut suhteellisen lyhyessä ajassa kiitettävä määrä. Suurin osa ei ole ammattikirjoittajia, mutta monella on esimerkiksi yliopistotaustaa ja sitä kautta kokemusta asiatekstin laatimisesta. Toimitus- ja avustajakunta jakaantuu eri puolille Suomea, ja yhteistyötä tehdään internetin välityksellä. Kuten jo aiemmin totesin, Sarastusta toimittaa poliittisesti kirjava joukko, jota yhdistävät tietyt yleiset periaatteet. Poliittisista eroavaisuuksista ja lehden linjasta syntyy silloin tällöin toimituksen sisäistä debattia, mutta sitä on aina käyty hyvässä hengessä. Sarastus on loppujen lopuksi varsin avoin erilaisille näkemyksille, ainoastaan silkan huuhaan kuten ilmastodenialismin ja holokaustinkiistämisen olemme päättäneet pitää lehden ulkopuolella.

Millaista yhteydenpitoa ja yhteistyötä Sarastuksella on muiden samanhenkisten ihmisten ja ryhmien kanssa Suomen rajojen ulkopuolelta?

Sarastus on julkaissut käännöksiä artikkeleista, jotka ovat alunperin ilmestyneet muun muassa amerikkalaisissa Alternative Right- ja Counter Currents -verkkolehdissä, ruotsalaisella Motpol-sivustolla, erilaisissa ranskalaisissa julkaisuissa, jne. Tällä tavoin lehti on tullut tunnetuksi samanhenkisten keskuudessa myös ulkomailla, ja toimituskunnan jäsenet ovat jonkin verran yhteydessä ulkomaisiin kirjoittajiin. Tiettyä kiinnostusta Suomea kohtaan on herännyt tämän takia. Amerikkalainen kirjailija Jack Donovan, jota haastattelin alkuvuodesta Sarastukseen, kirjoitti myöhemmin facebook-sivuillaan, että hänen mielestään Suomi on paras maa, koska suomalaiset lukijat lähettävät hänelle jatkuvasti täkäläisten neofolk-yhtyeiden levyjä ja muuta kiinnostavaa tavaraa.

Miten Sarastukseen on yleisesti ottaen suhtauduttu eri piireissä? Onko Sarastuksen osakseen saama huomio yllättänyt millään tapaa?

Jo sivuston tilastoja seuratessa huomaa, että lehteä lukevat varsin monet. Päivittäinen kävijämäärä on keskimäärin reilun tuhannen luokkaa ja tähän mennessä suosituinta kirjoitusta on jaettu facebookissa noin 500 kertaa. Olen myös havainnut, että sitä lukevat monet sellaisetkin, jotka eivät lehden aatemaailmaa allekirjoita. En tiedä, onko se yllättävää. Traditionalismi ja ”uusi oikeisto” ovat Suomessa melko uusia juttuja, joten on tavallaan luonnollista että ne herättävät kiinnostusta. Huvittavimpia ovat oikeastaan Sarastuksen herättämät ristiriitaiset reaktiot eri leireissä. Vasemmisto on yrittänyt lyödä meihin natsileimaa, ja eräällä uusnatsien sivustolla meitä on taas sanottu ”siionistien peiteoperaatioksi” tai joksikin vastaavaksi. Kai tämäkin on merkki siitä, että olemme osanneet tehdä jotain oikein.

Miten tunnetusti vasemmistohenkinen kirjallisuuspiiri ja siihen kuuluvat ystäväsi ovat suhtautuneet oikeistoradikaaleihin ystäviisi ja Sarastus-verkkolehteen?

Suhtautuminen vaihtelee, mutta onhan se selvää, ettei maineeni sillä suunnalla ole yleisesti ottaen kovin hyvä. Välillä kustantajaltani on kyselty, miksei minua kieltäydytä julkaisemasta – ja ironista kyllä, kyselijät ovat yleensä sellaisia jotka muuten väittävät olevansa kaikkea ilmaisunvapauden rajoittamista vastaan. Sinänsä minua ei liikuta moinen, sillä minulla on edelleen riittävästi julkaisukanavia ja lukijoita. En ole erityisen aktiivinen kirjallisuuspiireissä, koska ne ovat hirvittävän sisäsiittoisia porukoita, joissa ihmiset seurustelevat lähes pelkästään saman alan tyyppien kanssa ja uskovat tekevänsä jotakin merkittävää, vaikka heidän touhuistaan on kiinnostunut vain kourallinen kollegoita. Minulle on vakiintunut sieltä muutama luotettu ystävä, joiden kanssa tulen hyvin toimeen ja joita tapaan melko säännöllisesti, mutta kirjallisuusväen kissanristiäisissä minua näkee harvoin.

Mitä mieltä olet Suomen poliittisesta nykytilanteesta? Mikä nykytilanteessa mättää eniten ja mitkä asiat siihen ovat syynä? Millaisia mahdollisia valopilkkuja nykytilanteessa on? Millaisena näet maamme poliittisen tulevaisuuden?

Suomen poliittinen tilanne muistuttaa monessa mielessä tyypillisen eurooppalaisen teollisuusmaan tilannetta, vaikka erojakin on. Meillä on matala syntyvyys ja ylisuureksi paisunut julkinen talous. Perheet ja muut pysyvät tukirakenteet hajoavat, ruumiillisen työn arvostus on matala, demografisia ja taloudellisia ongelmia yritetään ratkaista maahanmuutolla, joka lähinnä synnyttää uusia ongelmia. Talouskriisi ei ole iskenyt meihin erityisen lujaa, mutta toisaalta olemme tuskin vielä nähneet sen pahinta vaihetta.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille. Sen nimissä kansallisomaisuutta on myyty ulkomaille yleisen kulutusjuhlan rahoittamiseksi, ihmisiä on ylikoulutettu työttömiksi ja jätetty tulevien sukupolvien maksettavaksi massiivinen valtionvelka. Suurten ikäluokkien niin sanotut ”pehmeät arvot” loivat hirmuisen kovan yhteiskunnan, jossa yhteisvastuuta ei tunneta ja jokainen odottaa saavansa valtiolta enemmän kuin itse antaa. Rikkaat eivät enää halua maksaa veroja eivätkä köyhät tehdä töitä. Verojen maksu ja työnteko ovat jääneet keskiluokan harteille, ja keskiluokan kapinahenki alkaa näkyä muun muassa perussuomalaisten suosion kasvussa.

Valopilkkuna nyky-Suomessa näen sen, ettei tänne ole vielä kehittynyt sellaisia suuria maahanmuuttajakeskittymiä kuin vaikkapa Ruotsiin tai Ranskaan. Toisaalta Suomella on maantieteellisen sijaintinsa takia toinen ongelma: Venäjä suhtautuu meihin kuin omaan takapihaansa ja saattaa tulevaisuudessa käyttää täällä asuvia venäläisiä ulkopoliittisen painostuksen välineenä, kuten se on tehnyt Baltiassa ja Ukrainassa. Venäjän imperialistiset haaveet ovat ainakin lyhyellä tähtäimellä vakavin ulkoinen uhka Suomelle. Tarja Halosen presidenttikaudella tätä tosiseikkaa yritettiin kaikin keinoin peittää näkyvistä. Nyt unesta ollaan hiljalleen heräämässä, toivon ettei se tapahdu liian myöhään.

Millaisessa Suomessa Timo Hännikäinen haluaisi elää? Millainen olisi ihanteellinen tilanne Suomessa nykyään? Mitkä asiat olisivat toisin?

En mielelläni rakentele yhteiskuntautopioita, koska yhteiskunta on aina elävä kokonaisuus eikä mikään ideaali voi sellaisenaan toteutua. Jos takertuu liian tiukasti kuvaan ihanneyhteiskunnasta, todellisuuden lainalaisuudet unohtuvat helposti. Joitakin yleisiä linjoja mielessäni toki on.

Ihanne-Suomeni olisi sellainen, missä osa valtion nykyisistä tehtävistä olisi paikallisyhteisöillä ja ihmiset olisivat riippuvaisempia toisistaan kuin valtiokoneistosta. Ihmisillä olisi runsaasti yhteyksiä erilaisiin itsenäisesti toimiviin instituutioihin liikuntakerhoista osuuskuntiin ja muihin taloudellista toimintaa harjoittaviin organisaatioihin. Oppisopimuskoulutusta ja vastaavia järjestelyjä tuettaisiin jotta ihmisten olisi helppo työskennellä käytännön ammateissa. Pienyrittäjien asema olisi vahva. Valtio tukisi ja suojelisi paikallisyhteisöjä mutta puuttuisi niiden varsinaiseen toimintaan harvoin. Euroopan ulkopuolelta suuntautuva maahanmuutto olisi vähäistä ja tiukasti kontrolloitua. Sen sijaan opiskelija-, tiede- ja kulttuurivaihtoa olisi runsaasti ja siihen kannustettaisiin. Yksi valtiovallan tärkeistä tehtävistä olisi luonnonvarojen varjelu ja ekometsätalouden kaltaisten kestävien mallien tukeminen luonnonvarojen käytössä. Maanpuolustukseen panostettaisiin, ja vakinaisen armeijan lisäksi maassa olisi suojeluskuntien tapaisia paikallistason maanpuolustusjärjestöjä kuten Virossa.

Onko Suomi mielestäsi vielä itsenäinen? Miksi on tai ei ole?

Tiukassa mielessä Suomi on ollut itsenäinen ainoastaan 1920- ja 30-luvuilla. Silloin maa oli taloudellisesti omavarainen ja meillä oli itsenäinen ulkopolitiikka. Tämä kausi päättyi talvisotaan, jonka jälkeen tuli liittolaisuus Saksan kanssa, sitten YYA-aika ja lopulta EU:n jäsenyys. Ensimmäisen tasavallan kaltainen itsenäisyys ei tietenkään olisi enää nykyään mahdollista. Kansainvälinen politiikka ei perustu sopimuksien noudattamiselle, vaan se on taistelua. Suuret kansakunnat taistelevat vallasta ja pienet olemassaolosta. Niinpä pieni maa ei pysty sooloilemaan kovin pitkään, vaan sen on etsittävä vahvoja liittolaisia. Samalla on kuitenkin osattava luovia erilaisten valtablokkien välissä ja säilytettävä henkinen ja kulttuurinen itsenäisyys, joka on minusta se itsenäisyyden olennaisin muoto.

Mitä mieltä olet EU:sta? Pitäisikö Suomen erota EU:sta? Pitäisikö Suomen ottaa markka takaisin käyttöön?

Yhdistynyt Eurooppa ei ole lainkaan huono idea, mutta valitettavasti EU lähti jo varhaisvaiheessaan toteuttamaan sitä väärällä tavalla. Unionia luotaessa Robert Schuman kannatti ajatusta mannereurooppalaisesta konfederaatiosta, joka kunnioittaa jäsenmaidensa historiallisia ja kulttuurisia juuria ja jolla on vahva itsenäinen puolustus. Valitettavasti voitolle pääsi Jean Monet’n visio, jossa EU on talouspainotteinen liitto, jolla ei ole tarkkoja kulttuurisia tai maantieteellisiä rajoja. Sillä ei ole periaatteellisia estoja laajentua ei-eurooppalaisten kansojen keskuuteen ja puolustuksessaan se tukeutuu Yhdysvaltoihin. Tällaisena EU on kaikkien kansallisten ja paikallisten identiteettien vihollinen.

EU:sta eroaminen tuottaisi tällä hetkellä Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta nykyisen linjan vastaisten poliittisten voimien niin täällä kuin muualla Euroopassa pitäisi pyrkiä uudistamaan liittoa sisältäpäin.

Radikaalin traditionalismin kannattaminen tuntunee tuulimyllyjä vastaan taistelemiselta – vai onko näin? Onko traditionalismi idealistista eskapismia suhteessa vääjäämättömään suuntaan, johon maailma menee?

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet. Itse uskon, että elämme jonkinlaista siirtymäkautta. Kirjailija Anthony Burgess laati romaanissaan The Wanting Seed hahmotelman historian kolmivaiheisesta syklistä. Syklin alussa vallitsee malli, jossa laki, järjestys ja perinnäistavat ovat kaiken ydin. Kun tällainen järjestys on pysynyt vakaana riittävän kauan, aletaan kuvitella että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja kykenee pelkän järkensä avulla luomaan ihanneyhteiskunnan. Kun tämä malli kaatuu omaan mahdottomuuteensa, siirrytään välivaiheeseen jota leimaa kaaoksen ja tyrannian vuorottelu ja kaikkinainen epävakaus. Lopulta konservatiivinen järjestys palaa ja sykli alkaa alusta. Jos Burgessin hahmotelma vastaa todellisuutta, olemme tällä hetkellä siirtymässä sekasortoiseen välivaiheeseen. Silloin niillä, jotka pyrkivät pitämään vanhaa perinneainesta hengissä ja luomaan uutta, on tärkeä rooli. He ovat kuin munkkeja, jotka vaalivat antiikin sivistystä luostareissaan Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeisinä levottomina aikoina. Kuten Alain de Benoist sanoi: ”He elävät pimeydessä mutteivät kuulu pimeyteen, vaan kamppailevat sytyttääkseen valon uudelleen.”

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet.

Onko traditionalismin suosio nousussa vai onko se pysynyt suurin piirtein saman kokoisen pienehkön joukon tapana katsoa maailmaa ja elää siinä? Voiko traditionalismi edes nousta suurempaan suosioon, onko se luonteeltaan vääjäämättä kulttuurisessa marginaalissa?

Ainakin sitä kohtaan tunnetaan enemmän kiinnostusta. Liberaali ja vasemmistolainen ylivalta henkisessä elämässä on jatkunut niin kauan, että se on rappeutunut opittujen iskulauseiden toistamiseksi. Silloin vastakkaiset näkökulmat tuntuvat automaattisesti raikkailta. En katsoisi, että traditionalismi edes pyrkii suuren yleisön suosioon, sillä kyseessä ei ole mikään yhtenäinen ideologia vaan pikemminkin monia ajatussuuntia sisältävä virtaus – vähän samaan tapaan kuin ”konservatiivinen vallankumous” 1920-luvun Saksassa. Sekin oli aatteellisesti kirjava, epäyhtenäinen ja elitistinen liike, mutta vaikutti laajalti oman aikansa poliittiseen ilmapiiriin.

Millaisia sisäisiä jännitteitä, ristiriitoja tai haasteita traditionalisti joutuu maailmankatsomuksensa vuoksi nykymaailmassa omassa elämässään kohtaamaan? Miten traditionalisti tasapainoilee suhteessaan uuteen ja vanhaan teknologiaan, individualismiin ja kollektiivisuuteen, yms.? Millaisissa asioissa olet joutunut tekemään käytännöllisiä tai muunlaisia kompromissejä suhteessa traditionalistisiin periaatteisiisi?

Tämä on tietysti hyvä kysymys jokaiselle, joka elää omista arvoistaan poikkeavassa yhteiskunnassa. Toisaalta ratkaisu ei ole monimutkainen: on vain asetettava asiat tärkeysjärjestykseen ja mietittävä, mitä todella tarvitsee elääkseen arvokkaasti. Jos ei tavoittele suuria omaisuuksia, virallisia tunnustuspalkintoja ja yleistä hyväksyntää, on aivan mahdollista elää loukkaamatta vakavasti periaatteitaan. Järjestelmää voi käyttää hyödykseen ottamalla siltä sen mitä tarvitsee ja samalla työskentelemällä jonkin paremman rakentamiseksi. Minusta ei esimerkiksi ole järkevää boikotoida jotakin tarvitsemaansa tuotetta sen takia, ettei pidä sitä valmistavasta yrityksestä. Julius Evola kehotti ratsastamaan tiikerillä, kunnes se väsyy juoksemaan. Toisaalta ei myöskään kannata valittaa median turruttavaa vaikutusta ja kulttuurin kaupallisuutta, jos itse menee virran mukana. On hyvin helppoa olla katsomatta televisiota ja haalimatta merkkituotteita, mielekkäämpää tekemistä löytyy yllin kyllin.

Jos ottaa spengleriläisen käsityksen kulttuurin elinkaaresta tosiasiana, kuten traditionalistit ilmeisesti universaalisti ottavat, niin tarkoittaako se sitä, että traditionalismiin liittyy aina sisäänkirjoitettuna kulttuuripessimismi? Ovatko traditionalistit pessimistejä? Mikä on traditionalismin positiivinen anti nykykulttuurin kokonaisuudessa?

perikatoSpengler katsoi kaikkien korkeakulttuurien käyvän läpi tietyt kehitysvaiheet ja lopulta kuolevan. Pessimistinä häntä on pidetty siksi, että hän katsoi itse elävänsä kuihtumisen vaihetta. Spengler tarkoitti länsimaisella kulttuurilla noin vuodesta 500 jKr. meidän päiviimme saakka jatkunutta kulttuurikokonaisuutta, esimerkiksi antiikin kulttuuri oli hänen mielestään aivan oma kokonaisuutensa. ”Perikato” ei tarkoittanut hänelle mitään täydellistä tuhoa, vaan yhden korkeakulttuurin kuihduttua uusi alkaa itää. Jotkut sen piirteet myös siirtyvät uuteen kulttuuriin ja saavat siellä uudenlaisia muotoja. Esimerkiksi kristinusko syntyi jo antiikissa, mutta se säilyi antiikin kulttuurin kuoltua ja siitä tuli Spenglerin tarkoittaman länsimaisen kulttuurin pohjakivi. Minusta ei ole hedelmällistä vain surra oman kulttuurimme ilmiöiden rappeutumista ja varjella vanhoja muotoja, vaan on katsottava myös eteenpäin ja etsittävä kaikkea sellaista, mikä voisi elää oman korkeakulttuurimme yli ja toimia kokoavana voimana uudessa. Tämän takia Sarastus on minusta hyvä nimi lehdelle, siinä on eteenpäin katsova henki. Ellei Euroopan supistuva väestö kokonaan tai suurimmaksi osaksi korvaudu afrikkalaisilla ja aasialaisilla, eurooppalaisuus säilyy ja löytää uusia ilmenemismuotoja tulevaisuudessa.

Millainen on tyypillinen suomalainen traditionalisti?

Sellaista tuskin on olemassakaan.

– – –

Pekka Siitoin

Koska tämä on Mesikämmenen blogi, niin kysytään sinulta myös edesmenneestä valtakunnanjohtajasta. Mitä mieltä olet hänestä?

Pekka oli kokonaistaideteos, kansanomaisemmin sanottuna elämäntaiteilija. Hän teki itsestään jonkinlaisen performanssin. Arvostan häntä, koska hän oli niin vapaa kaikesta itsesensuurista. Hänen julkiset esiintymisensä olivat loistavaa viihdettä.

Miten arvioit Pekan roolin 70-luvun Suomessa? Miten merkittävä Pekan rooli oli Kekkosen ja Neuvostoliiton kritiikissä maassamme? Oliko Pekka todellinen ja vakavasti otettava poliittinen vastavoima, vai esitettiinkö hänet paisutettuna uhkana kommunistien toimesta, puhtaasti poliittisin tarkoitusperin?

Minusta Pekka oli eräänlainen YYA-Suomen pimeä alitajunta. Hän teki kaikkea, mikä silloin oli kiellettyä tai epäkorrektia, ja kaiken lisäksi aivan äärimmäisellä ja karnevalistisella tavalla. En tiedä pitääkö tarina paikkansa, mutta olen kuullut että Pekan kotipihalla Naantalissa liehunut hakaristilippu näkyi paikkaan, jota Kekkonen ja muut sen ajan merkittävät poliitikot käyttivät huvilana.

On huvittavaa lukea, miten vasemmistolehdistö aikoinaan uutisoi Pekan ja hänen aatetovereittensa tekemisistä. Otsikoissa maalailtiin vakavaan sävyyn fasismin uuden nousun uhkaa, vaikka kyseessä oli aivan marginaalinen joukko eksentrikkoja. Samaan tyyliinhän kirjoitellaan nykyään ”äärioikeiston noususta”, vaikka joku uusnatsismi on Suomessa varsin vähäpätöinen ilmiö.

Pekka mielletään nykyään lähinnä ronskin humoristisena spektaakkelina, jossa yhdistyi rivologia, hengentieteet ja politiikka. Jos unohdetaan Pekan auraa vahvasti värittävä huumori ja koomisuus, niin mitä mieltä olet Pekan eläessään esittämistä poliittisista näkemyksistä? Missä määrin niissä oli jotain, mistä mahdollisesti olet samaa mieltä?

En oikeastaan pidä Pekkaa poliittisena hahmona, vaan pikemminkin showmiehenä ja arvokkaan kylähulluperinteen modernina jatkajana. Hänen sukulaissielujaan tässä mielessä ovat muun muassa Sigurd Wettenhovi-Aspa ja Ior Bock, joista on tullut kiinteä osa suomalaista folklorea.

Jos Kursiivin iskua ei olisi tapahtunut ja Pekka ei olisi saanut siitä vankilatuomiota, miten arvelet Pekan myöhempien vaiheiden menneen? Olisiko Pekka saanut rekisteröityä puolueensa virallisesti, olisiko Pekan homma pysynyt vakavammin otettavana ja noususuhdanteisena?

En tiedä, tavoitteliko Pekka vakavissaan kansansuosiota. Jos joku haluaisi oikeasti edistää natsi-ideologiaa, hän ottaisi aivan toisenlaisen lähestymistavan kuin Naantalin kaduilla koppalakki päässä saapastellut mies, joka hirtti muuminuken, uskoi yhdessä edellisistä elämistään olleensa ranskalainen aatelismies ja julisti olevansa ”kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti.” Pekalle tärkeintä oli show. Uskon hänen pikemminkin eläneen jotakin eriskummallista fantasiaa kuin tavoitelleen poliittista uskottavuutta.

Radikaaliksi traditionalistiksi kehittymisesi tuo etäisesti mieleen Pekan poliittisen radikalisoitumisen 70-luvulla – samaan hengenvetoon on toki todettava, että teidän kahden välillä eroja löytyy hyvin paljon. Ennen kuin Pekka radikalisoitui, hän oli tullut tunnetuksi valokuvausliikkeestään, Aino Kassisen ykkösoppilaana olemisestaan, yms. sosiaalisesti varsin hyväksytystä ja arvotetustakin toiminnasta. Ennen julkista profiloitumistasi radikaaliksi traditionalistiksi olit tullut tunnetuksi arvostettuna kirjailijana, kääntäjänä ja mm. kulttuurilehti Kerberoksen päätoimittajana. Kun Pekan poliittinen profiili radikalisoitui, hän menetti ystäviään ja hänen ja perheensä elämä vaikeutui. Onko elämäsi vaikeutunut sitten julkisen profiloitumisesi traditionalistina, oletko menettänyt ystäviä? Onko maailmankatsomuksellinen kehityksesi antanut uutta näkökulmaa Pekkaan?

Jotkut tuttavat ja kollegat ovat vieraantuneet minusta sen jälkeen kun olen ”tullut kaapista” näissä asioissa, mutten sanoisi elämäni vaikeutuneen. Minulle on tärkeintä se että voin tehdä työtäni, ei se, olenko väleissä kaikkien kanssa. Mitä Pekkaan tulee, hänkään tuskin ahdistui huonosta maineestaan vaan pikemminkin nautti siitä. Mutta hänen perheellään oli varmasti kovin vaikeaa. Isän valtakunta -dokumenttia katsoessani totesin, ettei hänen lapsiaan ainakaan käy kateeksi.

Missä määrin Pekka oli mielestäsi traditionalisti?

Ehkä hänen okkultismiharrastuksestaan voisi löytyä yhtymäkohtia vaikkapa Evolaan, joka oli kovin kiinnostunut magiasta. En tunne sitä puolta kovin tarkkaan. Natsismi puolestaan on monella tapaa aika kaukana traditionalismista, vaikka yhtymäkohtiakin löytyy. Esimerkiksi natsien ihailu keskitettyä totalitaarista valtiota kohtaan ja rotumystiikka ovat vieraita useimmille traditionalisteille.

– – –

Assosiaatiot

Mitä seuraavat asiat tuovat sinulle mieleen? Voit vastata yhdellä sanalla tai pidemmin.

Pentti Linkola.

Suomalaisen luonnonsuojelun suurmies ja erinomainen asiaprosaisti.

H.P. Lovecraft.

Ensimmäinen kirjallinen ihastukseni. Loi oman mytologiansa, mikä ei ole vähäinen saavutus.

Liberalismi.

Tarkoitti alunperin poliittista ja taloudellista vapautta, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Multikulturalismi.

Kyvyttömyyttä ymmärtää, mitä kulttuuri tarkoittaa.

Hipsterit.

Varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun ironia muuttuu retorisesta keinosta elämäntavaksi.

Kestävä kehitys.

Talouskasvu-uskovaisten saivartelua.

Poliittinen korrektius.

Sensuurilla on monta nimeä.

Islam.

Juutalaisuuden ja kristinuskon outo äpärälapsi.

Porno.

Korvannut seksin länsimaissa.

Tom of Finland.

Siitoin-postimerkki olisi ollut parempi.

Perussuomalaiset.

Poliittinen sillisalaatti, josta löytyy niin viisaita kuin idiootteja.

Jussi Halla-aho.

Suoraselkäinen poliitikko, tosin reagoi liian herkästi lehdistön kirjoitteluun.

Kokoomus.

Plutokraattien puolue.

Vihreät.

Liberaaleja, jotka haluavat kieltää kaiken.

Rasismi.

Tarkoitti alunperin rotusortoa, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Skinheadit.

Onko heitä enää Suomessa?

Natsi-Saksa.

Valtiomuotoinen yritys yhdistää estetiikka ja politiikka.

Helsingin Sanomat.

Painettua internettiä.

Suomen Sisu.

Kansallismielinen keskustelukerho, josta nousi myöhemmin poliittisia vaikuttajia.

Kansallinen vastarinta.

Vanhoissa natseissa oli enemmän tyyliä kuin uusissa.

Vasemmisto.

Puolusti aiemmin työtä pääomaa vastaan, nykyään puolustaa työtä vieroksuvia.

Metsästys.

Ihmisen alkuperäisin elinkeino.

Käsin kirjoitetut kirjeet.

Käyneet valitettavan harvinaisiksi. Merkittävien henkilöiden valittuja sähköposteja lienee turha julkaista.

Neofolk.

Kiinnostavin 1970-luvun jälkeen syntynyt musiikin tyylilaji. Death In Junen ja Blood Axisin levyt soivat kotonani ahkerasti.

Sananvapaus Suomessa.

Siitä tingitään aina kun joku käyttää sitä.

Suomen oikeuslaitos.

Luotan siihen yhä vähemmän.

Kuolemantuomio.

Rehellinen ja suvereeni vallankäytön muoto.

Tasa-arvo.

Käsitteellinen mahdottomuus. Arvo perustuu erolle.

Feministit.

Uskovat, että naisen tulee tehdä mitä huvittaa ja miehen mitä nainen sanoo.

Pussy Riot.

Minun marttyyrini on Dominique Venner eikä Pussy Riot.

Cheek.

Vihaan rappia, esittivätpä sitä minkä väriset tahansa.

Venäjä.

Suomalais-ugrilaisten kansojen historiallinen vihollinen, joka on tuottanut hienoa kirjallisuutta.

Yhdysvallat.

Atlantin takainen öykkäri, jonka aseita Eurooppa tällä hetkellä valitettavasti tarvitsee.

NATO.

Kannatan Suomen jäsenyyttä. Pienen kansakunnan edustajana on pakko olla pragmaattinen.

Sauna.

Siitä minä nautin.

– – –

Tulevaisuus

kaliyugaElämmekö Kali Yugan aikakautta? Onko länsimaiden perikato käsillä? Jos elämme Kali Yugaa, mitä merkkejä tästä on nähtävissä?

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen. Ihmiset vain toivovat hiljaa mielessään, ettei romahdus tapahdu heidän elinaikanaan. Toisaalta pitää muistaa, että perikato harvemmin tarkoittaa nopeaa ja täydellistä luhistumista. Rooman valtakunnastakin romahti vain länsipuoli, Bysantti porskutti vielä täydet tuhat vuotta. Rapistuvat kulttuurit voivat sinnitellä hämmästyttävän pitkään.

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on? Mitä seuraava kirjasi tulee käsittelemään?

Minulla on valmisteilla esseekirja, jonka olisi tarkoitus ilmestyä ensi keväänä. Se on tietyllä tavalla jatkoa Ilman-kirjalle, sillä sen keskipisteessä on suomalainen mies ja mies yleensä. Käsittelen siinä ”miehen metafysiikkaa” eli sitä, mitä maskuliinisuus pohjimmiltaan on kulttuurisista muuttujista riisuttuna. Samalla käyn läpi sitä, miten moderni yhteiskunta on oikeastaan naisten intressejä varten rakennettu. Lyhyesti sanottuna, Otto Weininger kohtaa Fight Clubin. Lisäksi minulla on tekeillä romaani ja suomennosvalikoima Jack Londonin asiaproosaa.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia on verkkolehti Sarastuksella? Miltä Sarastuksen tulevaisuus näyttää? Pysyykö Sarastus pelkästään verkkolehtenä, vai onko sille mietitty myös traditionaalisempaa paperilehti-formaattia?

Sarastus tuskin ainakaan kovin pian siirtyy paperilehdeksi, mutta toimitus on suunnitellut parhaiden kirjoitusten julkaisemista säännöllisin väliajoin jonkinlaisena vuosikirjana. Muutakin pienimuotoista julkaisutoimintaa on ideoitu. Olemme aloittaneet Spenglerin Ihminen ja tekniikka -teoksen julkaisemisen suomeksi ”jatkokertomuksena” Sarastuksessa, ja suomennos olisi tarkoitus julkaista myöhemmin myös kirjana.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mielenkiintoisten ihmisten seura. Joskus he ovat eläviä ihmisiä, joskus taas taiteilijoita ja filosofeja joiden kanssa keskustelen heidän teostensa välityksellä.

– – –

Mesikämmen kiittää Timo Hännikäistä haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hännikäisen blogi Marginalia. [Marginalia vanhassa osoitteessaan].

Hännikäinen Wikipediassa.

Hännikäisen kirjailijasivu Facebookissa.

Hännikäisen haastattelu Kuiskaus pimeässä-lehdessä.

Hännikäisen haastattelu Hommalla: Timo Hännikäinen: Ikkunat auki Impivaaraan.

Juhani Karilan juttu Helsingin Sanomissa: Esseisti Hännikäinen: Tasa-arvo on liian pitkällä. Esseisti Timo Hännikäinen radikalisoitui.

City-lehden juttu Hännikäisestä ja hänen 2009 ilmestyneestä kirjastaan Ilman (Savukeidas, 2009).

Hännikäinen puhumassa kirjastaan Ilman Maria-ohjelmassa.

Hännikäinen Perttu Häkkisen haastateltavana Ylen Suomalainen mies-sarjassa 2012.

Täyslaidallinen humanismia vastaan. Hännikäisen kirjan Ihmisen viheliäisyydestä (Savukeidas, 2011) arvio Elonkehässä.

Verkkolehti Sarastus.

Verkkolehti Sarastus Facebookissa.

 

Advertisements

Read Full Post »

Anshelm Ingemar von Weltheim kokkaa!

AnshelmvonWeltheim

– – –

Anshelm Ingemar von Weltheim on tullut monille tutuksi Kymenlaakson Esoteeris-Mytologisesta Seurasta, Hammer Open Air 2013 -dokumentistaan sekä monista muista värikkäistä YouTube-videoistaan, joista suurin osa käsittelee kokkailua, ruokaa ja juomaa.

Mesikämmen on seurannut Anshelmin kokkailuun liittyviä YouTube-posteja jo pitkään ja pitänyt niistä. Idea haastattelusta syntyi pitkän kypsyttelyn jälkeen, mutta olihan näin hienoon aiheeseen lopulta tartuttava.

Hyvä naiset ja herrat, Anshelm Ingemar von Weltheim kokkaa!

– – –

Koska ja miksi innostuit ruoanlaitosta? Mistä innostuksesi ruoanlaittoon sai alkunsa?

Kun pyrähdin maailmalle kotoisten lihapatojen ääreltä, olin suu ymmyrkäisenä. Nyt voin syödä ranskalaisia ja nakkeja vaikka joka päivä. Niin teinkin, vuoden tai kahden ajan, sitten kasvanut vyötärönympärys ja kyllästyminen samoihin ”makuihin” ajoivat minut internetin reseptipalveluita tutkailemaan. Osasin toki jo tehdä ruokaa jollain tapaa, vaikka silloin tällöin tuotokset olivatkin syömäkelvottomia. Menin kauppaan, aloin ostaa tuoreita aineksia ja väsäillä ruokaa. Onnistumiset ruokkivat innostusta ja lopulta ruoanlaitto oli minulle rakas harrastus. Nykyään se taitaa olla enemmänkin elämäntapa.

Miksi ruoka on tärkeä asia, fyysisesti ja esoteerisesti? Miksi ruoalla on väliä? Onko ihminen sitä mitä hän syö?

Ihmiselle käy heikosti jos hän ei syö. Ruoka ravitsee sekä kehoa että mieltä jos sen valmistamiseen on paneuduttu oikealla tavalla. Toki on keksitty kaikenlaisia nutriloafeja sun muita jotka kyllä pitävät ihmisen hengissä, mutta eipä niistä henkiseen nälkään saa tyydytystä. Hyvän ruoan laittaminen sisäänsä parantaa mahdollisuutta työntää jotain hyvää ulos, enkä puhu nyt siitä mitä moni voisi ajatella.

Hyvän ruoan laittaminen sisäänsä parantaa mahdollisuutta työntää jotain hyvää ulos, enkä puhu nyt siitä mitä moni voisi ajatella.

Vertaa ruokaa seksiin.

Kun rypsiöljy lotisee, munat ovat kädessä ja suuria makkaroita tungetaan himokkaisiin aukkoihin, niin silloin ihminen tuntee elävänsä.

Millaista palautetta olet saanut pitämästäsi YouTube-ruokatilistä?

Lähinnä positiivista. Eniten olen yllättynyt siitä, että tuntemattomat ihmiset ovat tulleet kommentoimaan kokkauksiani kun olen esimerkiksi istunut puistossa keskioluttölkki kourassani. Negatiivinen palaute liittyy lähinnä värikkääseen ja epäkorrektiin persoonaani, YouTube-tililläni on myös monenmoista muuta asiaa kuin ruoanlaittoa.

Ketkä ovat suurimpia innoittajiasi kokkeina, ruokaguruina?

Jaakko Kolmonen, ehdottomasti. Perinteet, hyvät raaka-aineet ja tekninen taituruus niiden käsittelyssä. Suomen luonto pursuaa osasia joista taitava kokki saa koostettua ihmeellisiä ruokalajeja, Kolmonen osaa tämän mahtavasti. Pakko mainita myöskin Keith Floyd, hän osasi ottaa ilon irti kokkaamisesta ja elämästä yleensä.

Mitä mieltä olet kasvisruoasta, kasvisruokailijoista? (Tähän väliin on lukijoita muistutettava tietysti Hitlerin vegeilystä ja Pekka Siitoimen kommenteista Musta Magia osa I:ssä kasvisruoan suotuisasta vaikutuksesta henkistymiseen).

marxismileninisminperusteetItse en henkilökohtaisesti pidä kasvisruokaa suuressa arvossa, koska arvostan suuresti erilaisia lihoja. Toki tiettyjä esoteerisia aspekteja ei saa unohtaa. Kasvisruoka voi olla askeesin muoto ja täten henkisesti hyvinkin voimauttava. Mikä toimii toiselle, ei välttämättä toimi toiselle ollenkaan. Suosittelen kaikille itsensä kuuntelemista ja toimimista havaintojen johdattamana.

Suosikkiruokajuomasi?

Riippuu ruokalajista. Vesi, olut, maito, punaviini, Kossu. Yleensä juon vettä sen neutraalin luonteen vuoksi, ruoka maistuu tismalleen siltä miltä sen pitääkin maistua.

Mistä Suomesta saa parasta kahvia? Parhaat kahvimerkit?

Lapinlahden Teboilin kahvi on sangen maukasta, parhaat kahvit tosin löytyvät kahviloista joissa kahvi paahdetaan ja jauhetaan paikan päällä. Starbucks on perseen paskaa.

Suositko ns. lähiruokaa vai onko aivan sama onko ruoka tullut jostain kauempaa? Mistä hyvät raaka-aineet?

Lihoista arvostan eniten metsäkanalintuja, poroa, hirveä ja riistaa yleensä. Nämä hankin sukulaisieni kautta pohjoisesta, 100% luomua eikä varmasti sisällä kummempia raskasmetallijäämiä. Siat ja naudat pyrin hankkimaan Kymen lihatukun tuotteina, ne ovat sangen laadukkaita, herkullisia, eivätkä kovinkaan paljon bulkkikamaa kalliimpia. Kasviksetkin pyrin hankkimaan paikallisilta tiloilta.

Hyvää ruokaa voi kuka tahansa tehdä edullisesti, paino on nimenomaan sanalla ”tehdä”. Einekset maksavat, puolivalmisteet maksavat. Perusraaka-aineet ovat edullisia hankkia mistä tahansa kaupasta ja vähän kun näkee vaivaa niin edessä on hyvinkin äkkiä herkullinen lautasellinen yksinkertaista perusruokaa.

Hyvää ruokaa voi kuka tahansa tehdä edullisesti, paino on nimenomaan sanalla ”tehdä”.

Arveluttaako geenimanipuloitu ruoka-aines?

Riippuu. Vastustan sitä, että geenimanipulaatio on nykyään lähinnä suurkorporaatioiden hallussa. Tällöin tähtäimessä eivät ole ravitsevuus tai ruoan turvallisuus vaan lähinnä suurin mahdollinen tuotto. Toisaalta vastuullisesti tehtyä geenimanipulaatiota vastaan minulla ei ole yhtään mitään.

Olet kalamiehiä. Mikä kalastuksessa on hienointa? Entä kalaruo’issa?

anshelmjahaukiKalastuksessa viehättää nimenomaan yhteys luonnon kanssa ja mystiset syvyydet. Maailma pinnan alla on hyvin paljon erilainen verrattuna maahan jota me päivittäin tallaamme.

Kun keittää kalasopan rannalla itse virittämällään nuotiolla vastapyydetyistä kaloista niin alkaa lähestyä todellista onnea. Repusta kaivetut sipulit, perunat ja porkkanat pehmenevät suolaisessa vedessä, peratut varttikiloiset ahvenet tipahtavat pulikoimaan kattilaan, herkullinen tuoksu leviää iltahämärässä. Kaikki on silloin hyvin.

Kun keittää kalasopan rannalla itse virittämällään nuotiolla vastapyydetyistä kaloista niin alkaa lähestyä todellista onnea.

Jos olisit päässyt tekemään lounaan joko tai sekä valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimelle että Adolf Hitlerille, mitä olisit heille valmistanut? Entä Siitoimen seuraajalle, komentaja Kai M. Aallolle?

Hitlerin olisin ohjannut suoraan hovikokkinsa luokse, en mielelläni tee kasvisruokia. Herroille Siitoin ja Aalto taas olisin valmistanut seuraavan menyyn:

alkuun:

kermainen korvasienikeitto

konjakkigraavattua Inarin taimenta ja ohrarieskaa

pääruoka:

hapankirsikoilla höystetty vasikanpaisti

Hasselbackan perunat

homejuustolajitelma kera chilin ja valkosipulin (kovien kullimiesten erikoinen)

jälkiruoka:

venäläinen mantelikiisseli.

Ruokajuomina ennen ateriaa, sen aikana ja sen jälkeen: Minttu-viina, Koskenkorva, Pekan kilju ja täysmaito.

Mitä mieltä olet nykyään mediaseksikkäistä kokkaus- yms. ohjelmista? Katsotko niitä? Mitä niistä tuumaat? Onko joku Gordon Ramsay mistään kotoisin?

Katson hyvinkin paljon. Vaikka omaa korvaa rasittaakin ammattislangin rantautuminen amatöörikeittiöihin niin kyllä näistä ohjelmista voi muutakin oppia. Erilaisia tekniikoita käsitellä uusia raaka-aineita esimerkiksi, tai ihan vaan käyttää niitä inspiraation lähteinä. Itse olen saanut paljon vinkkejä Jamie Oliverin ja Gordon Ramsayn ohjelmista, näitä konsteja tulee käytettyä ihan päivittäisessä kokkaamisessa ja monet niistä ovat helpottaneet elämääni suuresti. Toisaalta taas näiden mestarikokkien persoonat ja ulkogastronomiset mielipiteet ovat erittäinkin erilaisia kuin omat ihanteeni. Toki voisin kutsua Ramsayn kanssani juomaan kossua, paistamaan lättyjä iltanuotiolle ja syömään niitä lakkahillon kera.

Voisin kutsua Ramsayn kanssani juomaan kossua, paistamaan lättyjä iltanuotiolle ja syömään niitä lakkahillon kera.

Mitä itse syöt arkisin? Meneekö hernekeitto lusikalla suoraan tölkistä krapula-aamuna?

Krapula-aamuisin nautin mieluiten Kossua. YouTube-kanavani antaa hyvän kuvan arkisyömisistäni, kuvaan videoita jokapäiväisestä ruoanlaitostani.

Parasta ruokaa krapulassa?

Riippuu krapulasta. Pahimmissa tapauksissa paras ruoka on sellaista jota on helppo niellä ja liukas oksentaa. Kevyessä sunnuntaikohmelossa taas hirvipaisti on upea asia. Paistinliemessä pehmeäksi muhineet sipulit ja porkkanat ovat antaneet makunsa liemeen josta saa tehtyä taivaallisen kastikkeen kerman ja jaloviinatilkan kanssa. Perunamuussi Lapin puikuloista siihen kylkeen, venäläisiä suolakurkkuja ja puolukkasurvosta ruokokidesokerilla. Hurjimmat voivat ottaa ruokajuomaksi 100g votkaa ja litran väkevää olutta. Kyllä alkaisivat oireet kaikota.

Maistuuko kebab? Mitä mieltä Suomen pikaruokakulttuurista?

Olen suuri kebabin ystävä. Olen valmistanut itse sekä dönerpötköjä, että shish-vartaita, vaihtelevalla menestyksellä tosin. Kebabissa lihan ohella tärkeää on kastike. Oivallista kebabia ja mahtavaa tulista kastiketta tarjoaa Kouvolassa Anttilan Mäkki, eli Grilli-Kipsa. Taas jos puhutaan pizzoista, Suomen ehdoton ykkönen tällä saralla on Ravintola Liberta Kotkassa, suuri gastonominen hail mestarikokki Mustafa Balille. Hyvää pikaruokaa kyllä saa Suomesta, kunhan tietää mistä etsiä.

Mitä suosittelisit lukijoille juuri tänään?

Rapusilakoita, kylmänä.

Mikä olisi äärimmäisin 88-lounas?

Lemin särä, vaarallisessa seurassa.

Kokkaatko taustamusiikin kera vai ilman? Jos taustamusiikin kera, niin millainen musiikki luo hyvän tunnelman ruoanlaittoon?

poroaYleensä ilman. Silloin tällöin tosin taustalla soi Mistreat, Sniper tai joku käppäinen ranskalainen Oi!-bändi. Näillä kerroilla tulee yleensä maustettua ruoka vihaisesti.

Oletko tehnyt valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimen Arjalanpiirakoita ja -paistia?

En, mutta resepti näyttää kerrassaan houkuttelevalta. Menee kokeiluun joku kaunis päivä. Tiistaina syödään perinteisesti mureketta ja torstaina hernekeittoa, voisi lisätä kalenteriin kahdeksannen viikonpäivän jolloin syötäisiin vain Pekan keittiöstä lähtöisin olevia kokkauksia, arjantain.

Tiistaina syödään perinteisesti mureketta ja torstaina hernekeittoa, voisi lisätä kalenteriin kahdeksannen viikonpäivän jolloin syötäisiin vain Pekan keittiöstä lähtöisin olevia kokkauksia, arjantain.

Mitä mieltä olet keittokirjoista, joita löytyy vähän joka lähtöön. Mitä kokkauskirjaa suosittelit aloittelevalle kokkaajalle? Vai tarvitseeko sellaisia oikeasti mihinkään?

Keittokirjoista löytyy monesti mainioita vinkkejä arkiruoanlaittoon. Ravintoloitsija Hariton Tuukkasen Venäläinen keittokirja sisältää paljon hyviä menetelmiä joita pystyy soveltamaan kaikenlaiseen ruoanlaittoon, vaikka kirjassa esiintyvät raaka-aineet ovatkin usein hankalasti saatavilla. Esim. juottovasikkaa on nykypäivän Prisman liha-altaasta mahdotonta löytää.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia ja visioita sinulla on ruoanlaittajana? Onko mielessä käynyt pyrkiä TV:n kokkikisoihin?

Jätän TV-hommat muille. Aion kehittää itseäni kokkauksen saralla niin pitkälle kun on mahdollista. Maailma on täynnä mielenkiintoisia ja haastavia ruoanlaittotekniikoita jotka suorastaan huutavat tulla opetelluiksi. Ei silti sovi unohtaa raaka-aineiden merkitystä, vähänkin eksoottisempia ainesosia on vaikeata löytää tuoreina. Siksi lienee pakollista tehdä gastronomisia matkoja ympäri maailmaa ja etsiä lisäosaamista sieltä.

Maailma on täynnä mielenkiintoisia ja haastavia ruoanlaittotekniikoita jotka suorastaan huutavat tulla opetelluiksi.

Kerro mausteidenkäytöstäsi. Mitä suosit, miksi? Ymmärtääkseni mausteet ovat ruoanlaitossasi tärkeässä roolissa.

Olen chilipää. Chilit ovat oivallisia mausteita, mutta vaativat pohjalle hieman toleranssia poltteelle, että pääsee nauttimaan tulisimpienkin lajikkeiden hienoista vivahteista. Asiaan tyystin vihkiytymätön voi pitää tulisuutta negatiivisena asiana ruoassa, se kuulemma peittää alkuperäisen maun. Tämä ei missään nimessä ole totuus, chili itse asiassa vahvistaa ruoan alkuperäisiä makuja ja aromeita. Kyse on vain tottumattomuudesta ja tiedon puutteesta.

Jos sinulla olisi oma ravintola, minkä niminen se olisi, millaista ruokaa sieltä saisi?

Minulla on ollut jo vuosia unelmana oma ravintola. Sen nimi olisi Läski-Anssin Mätinä. Ruoka olisi kombinaatio suomalaista nakkikioskia, Venäjän notkuvia pitopöytiä sienineen, pienine kaloineen ja smetanoineen ynnä yksinkertaista suomalaista perinneruoanlaittoa voi-läski-suola –yhdistelmään nojautuen.

Minulla on ollut jo vuosia unelmana oma ravintola. Sen nimi olisi Läski-Anssin Mätinä.

Ravintola olisi varattavissa öisin helvetillisiä kekkereitä varten joissa meno olisi melko lailla samantyylistä kuin tässä videossa.

Mikä ruoassa tekee sinut onnelliseksi?

kossuKokkaustilanne. Jos on hyvä kuuden kossun pohjakänni alla, niin on kivaa väsäillä hyvää ruokaa hienoille miehille. Pekoni tirisee pannulla, sienistä kiehuu neste pois samalla levittäen ihanaa aromia keittiöön. Sipulit ja erilaiset paprikat ruskistuvat, kokonaiset ohrasuurimot kiehuvat. Ruoanlaitto tuo virikkeitä kaikille kuudelle aistille. Lopuksi on hienoa heittää ruoka pöytään ja aloittaa orgiat Dionysoksen hengessä juomia säästelemättä.

– – –

Mesikämmen kiittää Anshelm Ingemar von Weltheimia haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Roudantuoja. Anshelmin YouTube-kanava.

Anshelm Ingemar von Weltheimin Hammer Open Air 2013-dokumentti.

Anshelm Ingemar von Weltheim suosittelee.

Kymenlaakson Esoteeris-Mytloginen Seura puhuu!

Arjalanpaisti ja arjalanpiirakat.

Päivän Pekka-materiaalit ja -tarina.

Read Full Post »

Lihan työntökärryistä Rautaisiin rakastajiin

rautaiset_rakastajatTeininä Mesikämmen innostui surrealismista. Vastaan tuli mm. Salvador Dalin suunnittelema mutta toteutumatta jäänyt elokuva Lihan työntökärryt (The Wheelbarrow of Flesh), jossa nainen rakastuu intohimoisesti kottikärryihin. Elokuvan idea oli hilpeydessään mahtava, mutta mielessä ei käynyt että objektiseksuaaleja olisi aivan oikeasti olemassa. On heitä, vaikkakin vähän.

Objektiseksuaali kokee tunteita, intohimoa ja myös rakkautta heille erityisiä objekteja kohtaan – siis yleisestä perspektiivistä katsoen ”elottomia” objekteja kohtaan. Objektiseksuaalit itse eivät koe näitä objekteja elottomina, vaan taustalla on jos ei aina, niin ainakin usein, tietynlainen animistinen kokemusmaailma, jossa myös ”elottomat” asiat, ovat tietyllä tapaa elollisia. Tämän vuoksi objektiseksuaalit kokevat voivansa myös tietyin tavoin kommunikoida näiden objektien kanssa, olla niiden kanssa molemminpuolisessa vuorovaikutuksessa, suhteessa.

Mesikämmenen ensimmäiset selvät muistikuvat tällaisista ihmisistä ovat englantilaisessa My car is my lover-dokumentissa (2008) esiintyneet amerikkalaiset Edward Smith ja Jordan Witham, jotka molemmat rakastavat autoja. Pian tuon dokumentin näkemisen jälkeen silmiin päätyi myös YouTube-pätkä naisesta nimeltä Erika Eiffel, joka on naimisissa Eiffel-tornin kanssa. Nämä filmit pistivät tavallisuudesta poikkeavuudessaan suun paikoin hymyyn kuten Dalin Lihan työntökärryt aikoinaan. Samalla ne laittoivat kuitenkin myös miettimään, mistä näiden ihmisten suuntautuneisuus oikein kumpuaa. Asia unohtui, kunnes toimittaja Janne Flinkkilä tarjosi Erika Eiffelistä kertovaa kirjaansa Rautaiset rakastajat (Like, 2012) niin Hypnoottis-magneettisen katseen SM 2013:n palkinnoksi kuin Mesikämmenelle arvosteltavaksi.

Kun Mesikämmen luki Rautaisten rakastajien viimeistä muutamaa kymmentä sivua, Suomessa käytiin lähes kaikissa mahdollisissa medioissa intohimoista keskustelua ja kinastelua ns. Hetero pride-tapahtuman tiimoilta. Objektiseksuaalin Erika Eiffelin maailma oli niin korkeissa toisissa sfääreissä, että Hetero priden aiheuttama mediavääntö ei jaksanut Mesikämmentä erityisemmin kiinnostaa, se kuvio kun oli entuudestaan jo perin tuttu. Flinkkilän kirjan ahmiminen oli antoisampaa. Se itsestäänselvyys Hetero pride-keskustelusta pisti jälleen tietysti silmään, että ihmisten seksuaalinen suuntautuminen ja siitä kumpuavat erilaiset asiat herättävät tämän tästä keskustelua ja suuria tunteita.

– – –

Kirja, sen päähenkilö ja kirjoittaja

Kuka on Erika Eiffel ja miten Janne Flinkkilä päätyi kirjoittamaan hänestä kirjan?

Eiffel (s. 1972) on Amerikassa syntynyt, nyt Saksassa, Berliinissä, asuva nainen. Hänellä on ollut suhde mm. Fairbanksin sillan, katanamiekan, jousen, F-15-hävittäjän ja Golden Gate-sillan kanssa. Nykyään hänellä on suhde Berliinin muurin, nostokurjen ja Eiffel-tornin kanssa, joista viimeksi mainitun kanssa hän avioitui 2007. Hän on ansioitunut monella saralla, pääsemällä mm. harvojen ja valittujen joukossa US Air Force-akatemiaan, Japanissa arvostettujen katana-miekan mestarien oppiin ja nousemalla sen käytössä maailman parhaimpien joukkoon, sekä voittamalla kaksi kertaa sarjassaan jousiammunnan maailmanmestaruuden. Näissä saavutuksissa Eiffelin objektiseksuaalisuudella on ollut keskeinen asema. Eiffelistä ei saa ulkoisesti tai sosiaalisesti mitenkään friikkiä kuvaa, hän vaikuttaa seksuaalista suuntautumistaan lukuunottamalta varsin tavanomaiselta. Eiffel pitää netissä objektiseksuaalien nettiyhteisöä Objectùm-Sexuality Internationale.

Janne Flinkkilän (s. 1978) kirjaprojekti Eiffelistä sai kipinän Flinkkilän kirjoitettua Ylioppilaslehteen artikkelin Seinähullu ja renessanssinero vuonna 2010. Jutussa Flinkkilä kävi läpi mm. Eiffelin ja ruotsalaisen Eija-Riitta Berliner-Mauerin suhdetta Berliinin muuriin, heidän ystävyyttään ja siihen sen alkuaikoina kuulunutta mustasukkaisuusdraamaa. Juttuun sisältyy myös varsin perusteellinen Eiffelin haastattelu, jossa selviää miksi suurin osa objektiseksuaaleista on naisia, voiko olla objektiseksuaali olematta animisti (siis uskomatta, että elottomilla objekteilla on sielu ja tunteet), miten yleistä aspergerin syndrooma on objektiseksuaalien keskuudessa, miten suuri Eiffelin pitämä objektiseksuaalien nettiryhmä on, missä määrin objektiseksuaalien taustalta löytyy seksuaalista hyväksikäyttöä (joidenkin psykologien mukaan hyväksikäyttö voi aiheuttaa seksuaalisuuden kohdistumista esineisiin), onko objektiseksuaalisuus parafilia (pakkomielle, jossa yksilö on riippuvainen sosiaalisesti kielletystä asiasta seksuaalisen mielihyvän kohteena), mikä erottaa objektiseksuaalisuuden pakkomielteestä, sekä voiko objektiseksuaaleilla olla useampi partneri samaan aikaan.

Flinkkilän juttu ei ollut sensaationhakuinen vaan asiallinen. Eiffel sai tätä kautta hyvän kuvan Flinkkilästä toimittajana. Seuraavana vuonna idea kirjasta oli siinä pisteessä, että Flinkkilä pakkasi laukkunsa ja muutti noin vuodeksi Berliiniin kirjoittamaan Eiffelin tarinaa. ”Alusta asti oli selvää, ettei kirjasta tule perinteistä elämäkertaa vaan kirjoitan sen itseni kautta, jolloin kyse ei ole vain Erikan tarinasta vaan siitä, miten hänen maailmansa näen omasta näkökulmastani.”

Rautaiset rakastajat kertoo Erikan tarinan lisäksi myös Flinkkilän pohdintaa Erikan tarinaan liittyen. Kirjan syntykaari on pelkistetysti siinä, että suomalainen avarakatseinen heteromies muuttaa Berliiniin, prosessoi tapaamisiaan ja keskustelujaan Eiffelin kanssa siellä täällä ympäri Berliiniä, ja kun Erikan elämä on haastateltu tarpeeksi läpi, muuttaa toimittaja takaisin Suomeen. Vuoden aikana Eiffelistä ja Flinkkilästä on tulleet ystävät. Vuosi on ollut toimittajalle melkoinen trippi.

Flinkkilä kirjoittaa hyvin. Teksti on sujuvaa ja moniulotteista, paikoin kepeämpää, paikoin syvällisen pohtivaa ja analyyttistäkin. Rumban entisellä toimituspäälliköllä ja Ylioppilaslehden toimitussihteerillä on sana hallussa.

– – –

Lopuksi

Jos My car is my lover-dokumentti sai Mesikämmenen aikoinaan miettimään objektiseksuaalien suuntautumisen perimmäisiä syitä, niin Rautaiset rakastajat sai miettimään, missä määrin keskivertoheteroilla on objektiseksuaalisia taipumuksia tai jonkinlaisia yhtymäkohtia siihen suuntaan.

On Jimi Hendrixin kaltaisia muusikoita, jotka ovat nukkuneet instrumenttiensa kanssa koska heillä on ollut erittäin läheinen side instrumenttiinsa, monet sanovat ”rakastavansa” jotain kaupunkia, joidenkin heteromiesten suhde heidän autoonsa tuntuu ylittävän vain neutraalin autoharrastuksen ulottuvuuden, ja joidenkin miesten suhde seksinukkeihin tuo mieleen saman (kts. Guys and dolls-dokumentti). Onko objektiseksuaaleja enemmän animististisessa shintolaisessa Japanissa kuin Euroopassa? Mesikämmenen mieleen muistui myös tositarina Varsinais-Suomesta parin vuosikymmenen takaa, jossa maalla asunut pariskunta päätyi eroon. Syy eroon oli se, että vaimo kyllästyi siihen, että mies halusi vuoteessa aina seksin aikana leikkiä, että vaimo on traktori jota hän ajaa.

Rautaiset rakastajat kertoo monen muun asian ohessa muuten myös sen, että rauva Eiffelillä on varsin lämpimiä muistoja Suomesta. Suomalaisilla jousiampujilla oli tärkeä rooli Erikan julkiseen esiintuloon suuntautumisensa kanssa. Saamme lukea myös hänen tavastaan kokea sauna ja saunominen, sekä suomalaisten siltojen ja aitojen seksikkyydestä. Tämä tuli esiin jo Flinkkilän edellämainitusta Ylioppilaslehden jutusta: “I adore Finland! You guys make some very sexy Sillat and Puuaita!”

Rautaiset rakastajat herättää ajatuksia ja venyttää tajuntaa. Mesikämmen suosittelee.

Kun ihminen on rakastunut, hän on väkisinkin surrealisti, jonka katsannossa todellisen ja kuvitellun välinen ero on älyn turhamaisuutta – Kari Salminen.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Erika Eiffelin ylläpitämä Objectùm-Sexuality Internationale-sivusto.

Love among the objectum sexuals. Amy Marsh, DHS, ACS. Abstract.

Rautaiset rakastajat Liken sivuilla.

Rautaiset rakastajat Facebookissa.

Seinähullu ja renessanssinero. Flinkkilän juttu Ylioppilaslehdessä, jonka pohjalta Rautaiset rakastajat-kirja sai alkusysäyksensä.

Flinkkilän tekemä My car is my lover-dokumentista tutun Edward Smithin haastattelu.

Nainen, joka nai Eiffel-tornin. Helsingin Sanomien vuonna 2012 tekemä Erika Eiffelin haastattelu.

Ilmajoen kirkkoherra: Kolme halunnut naimisiin mielikuvitusolennon kanssa. Seinäjoen Sanomien julkaisema juttu Flinkkilän kirjan julkaisun jälkeen, jossa kysyttiin Etelä-Pohjanmaan kirkkoherroilta tai heidän viransijaisilta vihkisivätkö nämä ihmisiä avioliittoon jonkin esineen tai rakennuksen kanssa.

Pentti Oinonen: ”Mihinkä tää maailma on mennyt?” Oinonen YLE:n politiikkaradion haastateltavana, ihmettelemässä mm. Eiffel-tornin kanssa naimisiin menoa.

Read Full Post »

saatananpalvontaasuomessa80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa ”rock-musiikki on Saatanasta”-vouhotus sekä tuolloin muutenkin yleinen ”Satanic scare”-perseily pyyhälsi ympäri maailman, myös Suomen, aiheuttaen yllättävän laajaa huolestuneisuutta kansan syvissä riveissä. Tämä voi nykyään tuntua kummalta ja huvittavaltakin, sen verran naurettavaa se meno oli, vaikka huvittavuus oli ilmiön todellisten uhrien kannalta asiasta kyllä kaukana.

Suomessa aihepiiriin parissa ansioituivat erityisesti Seinäjoen helluntaiseurakunnan Jouko Isohella ja Timo Närhi c-kasetillaan Rock ‘n’ rollin maailma (1986) sekä Leo Meller kirjallaan Rock (1986) ynnä ”dokumenttielokuvallaan” Enkeliruhtinas, nyt! (90-luvun alussa). Näiden mestariteoksien lisäksi Meller pykäsi vuonna 1993 eetteriin radio-ohjelman saatananpalvonnasta, joka sitten pian julkaistiin c-kasetilla nimeltä Saatananpalvontaa Suomessa (kasetit I ja II).

Viimeksi mainitusta äänitteestä tuli pian keräilyharvinaisuus. Mesikämmen ei kuullut äänitettä kuin vasta hiljattain, jolloin nauhalla esiintynyt Hans K. lahjoitti äänitteen Mesikämmenelle. Kasettienlahjoituspäivä sattui sopivasti olemaan Leon nimipäivä, 28.6.2013. Hans antoi kasetit juhlallisesti, asiaan varta vasten valmistetussa laatikossa. Paketti oli leomaisen symbolisesti sinetöity seitsemästi. Melko tarkalleen kaksikymmentä vuotta vanha äänite oli viimein päätynyt Mesikämmenen tassuihin, vieläpä “paholaisen asianajajan” toimesta.

Syy, miksi Hans päätyi Mellerin haastateltavaksi tämän radio-ohjelmaan, johtui siitä, että Meller oli nähnyt Hansin aiemmin samana vuonna Jyrki Richtin haastateltavana YLE:n Yhden illan pysäkki-keskusteluohjelmassa. Aiheena oli ollut satanismi. Hans oli itse asiassa ensimmäinen uudemman polven satanisti (Order of the Left Hand Pathin jäsenenä lähellä LaVeylaista satanismia), joka esiintyi maamme mediassa. Aiemmin esillä oli ollut ainoastaan Pekka Siitoin, jonka lähestymistapa satanismiin oli jotain… aivan muuta.

Lähes 3 tunnin ohjelmassa esiintyivät Hansin lisäksi myös Keijo Ahorinta, Marjaliisa Tiikko, Leena Huima ja tietysti Leo Meller itse. Heidän lisäkseen kourallinen kuuntelijoita pääsi esittämään Hansille kysymyksiään.

Ahorinta oli jo tässä vaiheessa (neljä vuotta ennen surkuhupaisan Saatananpalvonnan monet kasvot-kirjasen julkaisua) profiloitunut mielestään ”tutkijaksi”, vaikka ukon horinoissa ei ollut tuolloinkaan mitään, mistä sellaista olisi voinut päätellä. Viime vuonna Ahorinta pullahti julkisuuteen, kun tuli selväksi, että hän oli saatananpalvonnan “asiantuntijana” Anneli Auerin oikeudenkäynnissä. Tämän jutun siteerauksista selviää yhtä ja toista, mikä laittaa Ahorinnan “tutkijan” statuksen, “asiantuntijuuden”, vähintään mielenkiintoiseen valoon.

boksi2Muista ohjelmassa esiintyneistä: Tiikko on äiti, jonka tytär oli ollut mukana tamperelaisessa saatananpalvontajengissä. Huima taas oli jonkun sortin seurakuntatyöntekijä ja toimittaja, jolla tuntui olevan kova tarve päteä varsin häröillä jutuilla. Leo taas oli ehta oma itsensä, Suomen Siionin grand old man.

Ohjelman kokonaisuus on sekasotku, monella tapaa nyrjähtänyttä ja sekavaa ajattelua, argumentaatiota ja yleistä huuruilua, jolle voi samanaikaisesti itkeä ja nauraa.

Saatananpalvontaa Suomessa on pilkottu kahteentoista n. viidentoista minuutin osaan. Seuraavassa linkit näihin osiin, lyhyet kuvailut näiden osien sisällöstä sekä lainauksia niissä käytetyistä puheenvuoroista.

Mesikämmen kiittää Hans K.:ta lahjasta!

– – –

Saatananpalvontaa Suomessa

Osa 1: Äänessä Tiikko, Turunen sekä Meller. Osa koostuu lähinnä Tiikon kertomuksesta siitä, millaisessa jengissä hänen tyttärensä oli mukana.

saatananpalvontaasuomessa2Tälle jengille on yhtenäistä pukeutuminen. Eli pukeudutaan täysin mustiin. Ja tuota ja yleensä sitten nää nuoret haluaa värjätä tukkansa mustaksi, tytöt. Ja sitten on tämmönen, et ollaan likasia. Ei halutakaan peseytyä (…) Ja sitten on nää tämmöset hakaneulat aika voimakkaana mukana ja erilaiset niitit, mitä laitetaan. Ja sitten on todella tämmösiä t-paitojakin, mihinkä sitten itse kirjotetaan ”paholainen” ja ”devil” ja mitä kaikkea ne käyttää. Ja Tampereella ainakin on tunnuksena tytöillä vasemman silmäluomen päällä ”M”-kirjain, taikka sitten vasemman olkapään. Ja pojilla on sitten väärinpäin käännetty risti tässä ranteen kohdalla – Tiikko.

– – –

Osa 2: Äänessä Tiikko ja Meller. Osa on jatkoa ykkösosan aiheelle.

Meidän maassamme toimii joitakin järjestöjä joiden yhteisenä otsakkeena voisi olla vaikkapa tämmönen termi kuin ”Uskontojen uhrit”. Tämäkin on uskonto mistä me nyt puhumme Meller.

– – –

Osa 3: Äänessä Meller, Hans K. ja Ahorinta. Osassa käydään läpi satanismin ja saatananpalvonnan eroa (mitä Mellerin mielestä ei ole). Meller nostaa esille myös LaVeyn teokset sekä erityisesti elämäkerran The Secret Life of a Satanist ja tuo esiin näkemystään, että satanistit bluffaavat, huijaavat muille, mitä he oikein tekevät ja miksi. Meller näyttää ajattelevan, että satanistit saatananpalvojien tapaan tekevät kaikenlaisia laittomia hirveyksiä, vaikka he pyrkivätkin antamaan itsestään lainkuuliaista kuvaa ulkopuolisille.

Me ollaan vasemman käden polku -niminen ryhmittymä ja olemme satanisteja, filosofisella kannalla. Teemme erittäin suuren eron satanismin ja saatananpalvonnan välille. Niillä on todella syvä kuilu siinä välillä. Jotkut meistä ajattelee että Saatana on persoonallinen hahmo, toiset taas enemmän luokittelee sen luonnon pimeäksi energiaksi – Hans K.

Raamatullisen mittapuun mukaisesti ei ole mitään eroa, tämä on vain terminologiaa, joku on saatananpalvoja, joku on satanisti, joku on filosofi, kysymys on olennosta, persoonasta, joka on Luojan, Jumalan, kanssa sodassa. Voiko olla silloin mitään Saatanaan tavalla tai toisella liittyvää, joka itse asiassa ei juontaisi koko olemuksellisen kuvansa kaikesta siitä, mitä Saatana on. Raamatun mukaisesti hän on valehtelija, hän on murhaaja, hän on varas, hän on bluffi – Meller.

– – –

Osa 4: Äänessä Meller, Hans K., Ahorinta. Osassa väännetään peistä Anton LaVeyn tekstien tiimoilta, Keijo selittää juttujaan ja Leo alleviivaa sitä, että hänen mielestään saatananpalvonnan ja satanismin välillä ei ole eroa.

Tiedän sen raadollisuuden, mikä liittyy tähän Anton LaVeyn kokonai… siis siihen saatanallisuuteen mikä siinä on, niin se on se ponnin, mikä esimerkiks pakottaa minua yhä syvempään ja syvempään tutkimaan tätä asiaa – Ahorinta.

Vähitellen mulle aukeni se maailma, mitä mä tällä hetkellä sitten oon puhumassa vanhemmille, aivan samalla tavalla kuin Marjaliisa tuossa, että, meiän täytyy niinkun ryhtyä taisteluun ja herättää myös ihmisiä huomaamaan että mistä on kysymys. Ei ole aika enää nukkua vaan nyt on aika tehdä työtä. Ja jos mä saan siihen tieteellisen pohjan tähän koko asiaan ja se tulee hyväksytyksi, niin silloinhan tämmösillä asioilla on enemmän painoarvoa kuin vaan sillä että mä kulkisin esimerkiks Raamattu kädessä tuolla ja julistaisin sanaa, niin kuin esimerkiks Leo tekee, tekee todella hyvin töitä, niin sillä ois kuitenkin näkemys eri, koska mä tulen eri lähtökohdista. Mä tulen seuraten jälkiä, niinko vihikoira ja sitten moni muu tulee siihen päälle niinko tietoisena näistä asioista. Niin mun asemani on silloin tietysti vähän toinen. Mun täytyy saada se todistetuksi ja sen jälkeen sitten voidaan olla ihmisiä auttamassa – Ahorinta.

Minuun on otettu yhteyttä Torniosta, ehkä pohjoisin paikka, Nunnalahti, tuolla itäisempiä puolia, ja oikeestaan koko Etelä-Suomesta on ottaneet vanhemmat yhteyttä nyt kun mä sitten tuolta tutkimuskammiostani lähdin sitten julkisuuteen. Ja kaikki tää on tapahtunut noin kolmen kuukauden sisällä. Ja tää laajuus mikä tällä hetkellä saatananpalvontaan sitten Suomessa on, niin sitä on kaikissa suurissa kaupungeissa ja myös pienissä kyläpahasissa, ajatellaan jotain Alavuden pientä kuntaa, taikka jotain Nunnalahden kuntaa, näitä pieniä kuntia, eli se ei oo tavallaan säästäny ketään. Että tää on hirmunen ongelma. Ja sanotaan että tää tule laman myötä, niin lama tietysti syventää ihmisten mielet muutenkin mustaks, mutta tämä on ollut jo kauan. Ja tää on syönyt itselleen maaperää, nimenomaan syönyt itselleen maaperää… ihmisten mielissä. Esimerkiks sillä tavoin, että meil on tiettyjä tunnusmerkkejä, joita oli jo pitkään havaittavissa, jotka olis pitänyt esimerkiks seurakunnan ihmisten tietää ja nähdä, mutta ne tuli joka päivä, niitä tuli televisiosta, radiosta, lehdistöstä, joka puolelta ja ne tuli hyväksytyksi ja me hyväksyttiin tavallaan että se kuuluu ajan ilmiöön (…) Jos ihan puhutaan sybmoleista, niin Hanssilla on tietty symboli tuossa rintapielessään ja samalla tavoin sitten nää ristit, puheet, sitten on videoviihde, ja musiikki, nimenomaan tietynlaiset hevimetallit, tuottivat tämmöstä viihdettä joka jatkuvasti tuli meiltä ja nyttenkin se tulee satellikanavien kautta meille, jatkuvasti tavallaan siksi, että kun ne tulee televisiosta niin siinä ei voi olla mitään pahaa. Ja tällä tavoin se tilanne pehmitetään, jotta sitten taas saadaan napatuksi joku uhri, minä sanon ihan selvästi uhriksi koska mä en oo nähny yhtään onnellista ihmistä joka on esimerkiks saatananpalvoja – Ahorinta.

Meidän on mahdotonta kristillisen standardin puitteissa tehdä eroa saatananpalvonnan ja saatanismin kanssa – Meller.

– – –

Osa 5: Äänessä Meller, Hans K. ja Ahorinta. Hans kertoo mm. uskovansa evoluutioteoriaan, Meller puhuu ihmisen ja eläimen eroavaisuudesta, minkä lisäksi hän ruotii Death Scenes-elokuvaa, jonka Anton LaVey spiikkasi. Leo toteaa myös sen, että satanismi on hänen mielestään portti saatananpalvontaan. Keijo, “tutkija”, horisee aivan käsittämättömän sekavaa uskovaista hölynpölyä väkivaltaviihteen ja satanismin yhteydestä, siitä miten satanismin ja saatananpalvonnan “tutkiminen” veti hänet käsittämättömiin syvyyksiin, miten satanismi on “tuoksua levittävä kukka”, sekä miksi spiritismi ei ole vain “kevyttä saatananpalvontaa”.

Eläin ei osaa valita oikean ja väärän välillä. Ihminen osaa, joka merkitsee et Jumala loi hänet joksikin muuksi kaikki nämä häntää heiluttavat ystävämme – Meller.

Nää nuoret saatananpalvojat, niin ne käyttää nimenomaan väkivaltaviihdettä. Ja se että mä en tarkkaan tiedä, koska mua ei oo päästetty, koska mä en ole ”uskova”, niin mua ei päästetä sinne heidän tilaisuuksiinsa, niin mä en tiedä mitä kaikkea siellä tapahtuu. Mut sen tiedän mitä tapahtuu sen jälkeen. Ja nimenomaan, mä kerroin Hanssille tuolla, että yks kaveri, minun hyvä ystävä, maalas koko huoneensa täysin mustaksi. Hans ei pystynyt ymmärtämään sitä miks. Ja hän kuunteli siellä musiikkia ja hän katsoi videoita. Ei ne ollu tuommosia, mutta ne oli samalla tavoin raakoja. Ja nyt kun tämän kaverin sielunelämää ja henkistä kasvuaan tutkii ja miettii, niin se että hän sanoi että ne ei vaikuta häneen mitenkään. Mutta aina kun hän oli tämmösen seremonian jälkeen tullut sitten taas ihmisten ilmoille, hänestä näki sen aivan selvästi, koska tavallaan semmonen synkkä pilvi seurasi hänen ympärillään ja hänen päällään ja hän oli täysin muuttunut kaveri kun hän oli tehnyt tätä juuri. Eli kyl mä siis mä myönnän aivan rehellisesti sen, että siis tämä on yksi keino hallita ihmistä nimenomaan. Ja tää on yks polku joka johdattaa Saatanan luokse. Ja vielä se että tavallaan semmoisella ajatuksella, eli josset sinä tee, niin sinulle käy näin, tai, jos sinä olet palvelija, niin sinä voit tehdä näin, se on tavallaan palkinto. Niin siinä mielessä Hanssin ja mun ajatukset on eriävät. Ja mä puhun tässä aivan, ihan vaan tutkijana – Ahorinta.

Me ollaan hirvittävien asioiden kanssa tekemisissä. Jos me ajatellaan sitä et mä olen puolentoista vuoden aikana lukenut, katsonut videoita, filmejä, ja elänyt tavallaan ulkopuolisena sitä elämää mitä tämmönen noviisi joka on tulossa saatananpalvojaks elää, ja viime kesä mulla oli semmonen aika että mä tunsin että en mä jaksa yksin ylös tästä, että mulla oli niin hirvittävä painolasti, että kaikki se mitä mä olin kokenut, en voinut kenenkään kanssa jakaa sitä (…) Kaikki se, mitä on syntymässä, että se sitten puhkeaa myös kukkaan. Siis nythän se on kukassa, omalla tavallaan (…) Se on semmonen kukka vielä joka levittää sitten tuoksua, joka houkuttelee sitten paljon paljon ihmisiä tähän samaan remmiin. Hans puhui tuhansista ihmisistä jotka on satanisteja. Kuinka paljon on saatananpalvojia? Sitä lukua ei uskalla lähteä ees arvioimaan – Ahorinta.

Se [ero satanismin ja saatananpalvonnan välillä] on iltaruskon viimeisten hetkien ja yön täyden pimeyden, siin on se ero silloin kun me ajatellaan kristillisesti – Ahorinta.

Eiks käytännössä oo niin että, tää tämmönen, puhutaan nyt lempeämmästä iltaruskon saatanismista, eiks se oo käytännössä portti, joka eräänlaisena initiaationa absoluuttisesti on sen herran hallinnassa, joka hallitsee ihmistä, niin vetää hänet loppuun saakka ja pudottaa lopulta Helvettiin?  Meller.

Mä sanon et portti vois olla jo spiritismi. Jota pidetään siis äärettömän kevyenä, sanotaan et jos me puhutaan kevyistä huumeista, niin spiritismi on eräitten ihmisten käsityksen mukaan kevyt saatananpalvonta. Joka mun mielestä ei oo kyllä sitä, koska spiritismi vetää aivan samoilla tavoin ihmisen, kuin vetää saatananpalvonta ja satanismi, siis sen herran palvelukseen, ketä siinä halutaan – Ahorinta.

– – –

Osa 6: Äänessä Ahorinta, Meller, Huima, Hans K. ja Tiikko. Ahorinta horisee mm. Kauko Röyhkästä, Huima pistää ruosteisen lusikkansa soppaan saatananpalvonnan ja satanismin erosta sekä yrittää formuloida jotain ihmisen vapauden kaipuusta. Myös Tiikko sanoo mielipiteensä satanismin ja saatananpalvonnan eroista. Meller kertoilee mm. mustista messuista, uskoen pitävänsä käsissään raskauttavaa todistusaineistoa siitä, että Saatanan Kirkko olisi mukana rikollisessa toiminnassa.

Tässä on se, mistä oikeestaan tää koko polku alkaa. Kun ihminen tulee saatananpalvojaksi, hänet on jätetty yksin, hän ei oo saanu vastauksia esimerkiks omaan seksuaalisuuteensa. Monet saatananpalvojat joita mä tunnen niin heille ei oo pystytty antamaan, esmes kirkko ei oo pystynyt antamaan vastausta seksuaalikysymyksiin. Niinkun Kauko Röyhkä oli jossakin kirjoittanut että kun hänellä oli tämmönen uskonnollinen kokemus, niin hänen oma seksuaalisuutensa oli niin voimakas että hän tunsi että hän ei saanut riittävän usein onanoida, ja se oli se, mikä erotti hänet sitten taas uskosta. Ja tänä päivänä hän on sitten julistautunut saatananpalvojaksi tai saatanistiksi – Ahorinta.

Tää vapauden pyrkimys niin se on sellanen hirveen yleisinhimillinen asia et sitä voi tarkastella monesta näkökulmasta. Ja mä oon ihan viime aikoina ajatellu et kenties just tää ihmisen pyrkimys vapauteen, ihmisen pyrkimys tehdä mikä siit itsest tuntuu hyvältä, ilman et sitä mikää muu sitoo, niin ehkä se on juuri se ihmisen perimmäinen kapina Jumalaa vastaan ja sit on samantekevää mitä muotoja se ottaa. Et loppujen lopuks nii se saattaa kiertyä siihen, että koko tää paketti, ihmisen vapauden erilaisia muotoja, niin lopulta ne on keskenään kuitenkin hirveen samanlaisia – Huima.

– – –

Osa 7: Äänessä Hans K., Meller, Huima ja Ahorinta. Huima puhuu ”uhreista” eri uskonnoissa, Ahorinta esittää tietävänsä jotain filosofiasta, yms.

Mun mielest koko tän jutun ongelma on siinä et mikä tahansa systeemi joka, minkä takii mä otin esille tän vapauden, mikä tahansa sellanen systeemi joka avaa ihmiselle täyden vapauden päättää kaikista asioistaan itse, päättää itse mihin se uskoo, mitä se tekee, niin heti kun sille tulee riittävän isoja ärsykkeitä, kun joku houkuttelee sitä riittävästi kun se joutuu mihin tahansa myllyyn oli se nyt huume tai viina tai seksi tai vaikka filosofinen harrastelu joka lopult sekottaa pään, mikä tahansa mylly mihin se joutuu pyörimään, niin kun se on riittävän voimakas, niin se lähtee pyörittämään sitä ihmistä jos sil on tämmönen ajatus et vapaasti voi tehdä mitä tahansa ja mennä mukaan mihin vaan, ettei mitään rajotuksii oo. Must tää on se ongelma – Huima.

Eihän filosofienkaan joukossa jos ne on yhdessä, ja jos ne on saman aatteen kannattajia, niin eihän se voi olla kuin höyhenparvi jota voidaan puhaltaa mihin suuntaana tahansa, eikö totta? Eihän se voi olla myöskään sun ajatustes mukainen eikä sun ideologias mukainen? Vaan silloinhan siinä täytyy olla siis joku joka kasvattaa, opettaa, siis jonkun täytyy olla myös ideologisesti vastuussa, eikö? – Ahorinta.

– – –

Osa 8: Äänessä Tiikko, Huima, Ahorinta, Meller, Hans. Meller kertoo huiman tarinan lapsia saatananpalvontamenoihin synnyttäneistä, yms. Hans puhuu mm. vapaudesta. Ensimmäiset kuuntelijoiden soitot. Ahorinta “tutkijana” kertoo siitä, mitä tässä ajassa pitäisi tehdä.

Mä olin Torontossa tilanteessa jossa oli loppujen lopuksi kolmesta covenista kysymys, eli mitä se merkitsee? 13, 26, 50 ihmistä, joista yksikään ei näistä ihmisistä ollut millään tavalla tekemisissä minkäänlaisten huumeiden kanssa. Ne oli kaikki reiluja saatananpalvelijoita. Mut se mitä ne teki oli se että ne synnytti lapsia voidakseen käyttää näitä rituaalivälikappaleina, voidakseen myöskin surmata niitä. Ja mä oon itse istunut silmäkkäin tällaisen pariskunnan kanssa, joka on tullut omaan kristilliseen kääntymykseen ja kuuluu Torontossa People’s Church -nimiseen suureen evankeliseen seurakuntaan. Ne kerto mulle stoorinsa – Meller.

Mä olen huolissani siitä että sana Saatana tai siitä tulevat johdannaiset niin, enkä mä halua epäillä sun vilpittömyyttä, mut kuitenkin kiillotetaan sillä tavalla et se ydin, mikä maailmanlaajuisesti tähän ilmiöön kuitenkin sisältyy, peittyy. Täällä joku puhu kukasta, joka kukkii ja vetää puoleensa, niin suunnaton riski on olemassa, et tää tulee vaarantamaan ihmisten elämän. Me puhutaan ei-kristittyinä heidän fyysisestä elämästään, heidän mielenterveydestään, heidän ajallisuudestaan, kristittyinä me jatkamme ja sanomme, heidän iankaikkinen kohtalonsa on kysymyksessä – Meller.

Mä haluaisin sanoa sen, että jokainen ihminen joka tässä ajassa elää, niin ei antais kaikkien ajan virtauksien tulla ja mennä ja ajatella niin et okei, ne kuuluu tähän päivään. Vaan meidän täytyis lähteä kriittisesti suhtautumaan, eli niinkun Raamatussa sanotaan et meidän täytyis koetella henkiä. Niin samalla tavalla tänä päivänä meidän tulis oppia näkemään se, ne henget mitkä vaikuttaa tässä maailmassa. Ja se, että meidän täytyy saada ihmisten tietoisuuteen se, että on olemassa henkimaailma, joka tällä hetkellä runtelee meidän lapsia. Joka haluaa käyttää hyväksi joka ikisen kohtaamansa ihmisen minkä he tuota näkee. Eli Saatanalla on kiire ja Saatana haluaa ottaa niin paljon nuoria ihmisiä haltuunsa kuin vaan voi. Mutta, mikä sitten on se voima millä sitten pitäis tehdä? Mä uskon että koska meidän täytyis torjua pelko ja millä tavoin pelko torjutaan, niin se tulee ainoastaan sillä tavoin että me pystyttäis niinku näkemään Jumalan voima, joka on korkeempi kuin Saatanan voima. Ja Jumala on luvannut lahjoittaa meille rakkauden ja tää rakkauden henki vetää meidät sitten aika hulluihin tekoihin mm. tutkimaan sitä saatananpalvontaa ja satanismia – Ahorinta.

– – –

Osa 9: Äänessä Hans, Meller, Ahorinta, Tiikko. Leolla on pöydällä Alibi. Leo mainitsee Pat Pullingin ”hyvänä ystävänään” ja kertoo lisää uskomattomia kauhutarinoita saatananpalvonnasta ja roolipelien pelaamisesta. Ahorinta kertoo “totuuden” cornu-käsimerkistä ja rock-musiikista. Huima ja Hans puhuvat symboleista jotka liitetään satanismiin ja saatananpalvontaan. Lisää kuuntelijoiden soittoja.

Tos on toi käsimerkki mikä on tolla seuraavalla sivulla, eli sehän on Saatanan tunnusmerkki. Jos te meette rock-konserttiin ja katsotte ihmisten käsiä niin suurin osa niistä on nyrkeissä, mutta ne jotka ovat myyneet itsensä Saatanalle niillä on juuri tämä merkki ja vielä sillä tavalla peukalo siihen alas käännettynä että siitä tulee se pukin parta. Eli se on hyvin tyypillinen. Oikeestaan piilomerkitys mikä tuolla rock-konserteissa näkyy on… [sytkäreiden liekit] … jos me ajatellaan mikä Lucifer on, niin sehän on tämmönen valon lapsi, valon tuoja, valon kantaja. Niin tällä tavallaan annetaan myös se mahdollisuus et tervetuloa Saatana. Siis tehdään se Saatanalle tulo siihen tilaisuuteen helpommaksi silloin kun tää tulimeri [sytkäreiden liekit] on vastaanottamassa. Ja tää on samanlainen piilomerkitys. Monet lapset eivät edes tiedä, tai nuoret eivät tiedä, kun ne näitä merkkejä viljelivät, eli mitä ne sillon ovat kutsumassa itse asiassa, siis ihan tahtomattaan – Ahorinta.

– – –

Osa 10: Äänessä Tiikko, Meller, Huima, Hans, Meller. Ahorinta kertoo, miten hänen ”tutkimuksensa” tekivät hänen olostaan raskaan ja ahdistuneen. Eräs kuuntelija esittää Hansille mainion kysymyksen evoluutiota ja Jumalaa koskien, toinen kuuntelija taas varoittaa Hansia Helvetistä. Huima horisee taas omiaan uhreista ja uhriajattelusta. Meller kertoo, miksi muut uskonnot kuin kristinusko ovat eksytystä.

Mitä syvemmälle mä olen menny itte tähän hommaan niin sitä vakuuttuneemmaks mä olen tullut siitä et meillä on luojajumala. Se on taas toisinpäin kun Hanssilla. Hans haluaa erottautua Jumalasta ja kieltää sen (…) mut mitä syvemmäks mä meen tonne alakertaan niin sitä voimmakkaammaks taas mulle tulee usko siihen, et on Jumala, joka on kuitenkin kaikkea voimakkaampi. Ja nimenomaan silloin kun mä puhuin tosta aikasemmin siitä että kuinka vaikee vaihe mulla oli kesällä, siinä kaiken tämäan tutkimuksen ahdistamana ja tavallaan taistelin yksin, niin sillon oikeestaan niitä ainoita tekijöitä oli se, että pysty tähän luottamaan siihen että mulla myös on korkeempi herra, joka pysty mua auttamaan silloin kun mul oli todella hankalaa. Kun mä olin ihan samalla tavalla kun Marjaliisa niin, en mä voinu kenellekään puhua mitään. Mä olin todella umpiossa ja taistelin vaan tavallaan oman itseni kanssa ja niitä yhteydenpitoja mitä sit yritti saada niin muihin ihmisiin niin huomas et joo ei sielt tullu minkäänlaista vastakaikua. Mut kauitenkin se että siinä mitä syvemmälle menee pimeyteen niin sitä kirkkaammaksi tulee Jumalan armo – Ahorinta.

Olkoon nyt vaikka että jossakin tutkimuksen vaiheessa mä joudun pyytämään Leolta anteeksi sitä et mä olen tehnyt tällasen karkean erottelun saatanismin ja saatananpalvonnan välillä, voi olla et mä joudun sitä vielä pyytämään anteeksi mutta se on nyt mun tutkimuksen tätä hetkeä ja härkäpäisesti suomalaisena pidän siitä tietysti kiinni, kunnes sitten se toiseksi todennetaan – Ahorinta.

Käytännön tasolla asia on just niin kun täs on tullut monta kertaa esiin, et meidän täytyy tehdä ero niiden pahojen tekojen ja sit niiden välillä jotka ei tee näitä pahoja tekoja, silloin kun on kyse ihmisten auttamisesta, mut jos me aatellaan asiaa niinku kristinuskon ytimen kannalta, niin (…) ensmäinen käsky, Minä olen herra sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia ja tää on niinkuin se idea, tää on käskyist ensimmäinen joka sulkee sisälleen kaikki ja kristinuskon kannalt kaikki, mikä ei pidä jumalanaan sitä yhtä, kaikki mikä asettaa sen rinnalle muita, just tää et sä sanot että ihminen voi olla buddhalainen tai hindu tai satanisti tai ateisti, mikä tahansa, valintansa mukaan, juuri se on sen ensimmäisen käskyn rikkomista ja juuri se vie koko systeemin, se vie jalat alta koko systeemiltä ja jos kristinusko sanoo et kaikki tää Jumalan vastustaminen on lähtöisin Jumalan vihollisesta eli Saatanasta niin me voitais tällä syyllä kutsua saatanismiks kaikkea semmosta uskonnollisuutta mikä ottaa Jumalan rinnalle minkä tahansa muun Jumalan. Rakenteellisesti kysymys on tästä – Huima.

– – –

Osa 11: Äänessä Huima, Hans, Meller, Tiikko. Huima esittää ei-niin-vakuuttavan argumenttinsa siitä, miksi ainoastaan kristinuskossa on totuus. Meller puhuu Saatanan vallan kasvusta maailmassa ja kertoo jälleen saatananpalvonnasta kauhutarinan. Kaikki antavat loppukommenttejaan.

Mun mielestä jokainen uskonto on ihmismielen keksimää – Hans.

– – –

Osa 12: Äänessä Huima, Meller ja Ahorinta. Meller kertoo siitä, miten Jeesus oli synnitön. Ahorinta rukoilee ohjelman lopuksi. Meller selvittää Huimalle, mitä ”veren ääni” tarkoittaa.

Kaikkein tärkeintä on lähtee ihan siit yksinkertaisesta vanhasta perusopetuksen mallista et opetetaan lapsille käskyt, mitä Jumala tahtoo, ja sit opetetaan miten ihminen selviytyy siit ongelmasta joka sitä vastaan väistämättä tulee kun se huomaa et se ei kykene näitä käskyjä täyttämään. Eli opetetaan sille mitä sovitus on, miten synti saadaan anteeksi, miten yhteys Jumalaan saadaan. Ja yksinkertaisesti siis jauhetaan tätä asiaa niin kauan että tota se on ainakin varmasti kuultu. Tää kuulostaa hirveen yksinkertaisesti kuulostaa varmaan aivopesulta ja kaikelt muulta semmoselta mutta mä en usko et on mitään muuta menetelmää – Huima.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Nahkaliivi-Ahorinta ratsastaa jälleen (osa 1, 2, 3).

Mesikämmenen Leo Melleriä koskevat postit.

Missä on voodoo-mies Hannu Rauhala?

Read Full Post »

outotie1Jouko Piho on eläkkeelle siirtynyt opettaja, kirjoittaja, runoilija, muusikko, oman puolueensa perustaja, maailmanmatkaaja ja suuri naiskauneuden arvostaja sekä profeetta. Jouko Piho on oman tiensä kulkija ja omalla oudolla tavallaan mielenkiintoinen hahmo, uskonnollinen radikaali. Jouko Piho aiheuttaa enemmän yleistä pahennusta kuin kaikki Suomen satanistit ja black metal bändit yhteensä. Tämä on tietysti mahdollista vain lopunaikoina.

Pihosta on viime vuosina tullut eräs tunnetuimmista uskovaisista maamme sosiaalisessa mediassa. Syy Joukon tunnettavuuteen ovat tietysti hänen uskonnolliset kannanottonsa ja näkemyksensä, jotka suurimman osan mielestä ovat hölmöjä ja absurdeja, mutta käsittämättömyydessään useimmiten samalla viihdyttäviä. Monilla on hyvässä muistissa mm. Joukon profetia, jonka mukaan Venäjän piti hyökätä Suomeen tämän vuoden kesäkuun 13. päivä. Kaikki Joukon visiot tulevaisuudesta eivät kuitenkaan ole olleet pielessä – vuonna 1998 Jouko nimittäin näki oikeaan osuneen enneunen Mika Häkkisen formula 1 -maailmanmestaruudesta.

Piho on ollut varsin aktiivinen näkemyksiensä julkituonnissa. Niitä löytää netistä ennen kaikkea hänen kotisivuiltaan, mutta onpa Jouko kirjoitellut aikanaan aktiivisesti sellaisellekin foorumille kuin Punk in Finland. Tämän lisäksi Jouko on julkaissut vuonna 2005 ensimmäisen kirjansa: Outo tie. Kamppailuni Jumalan, elämäni naisten ja helluntaiherätyksen kanssa. Kovakantinen opus on tuhti paketti, jossa on noin 450 sivua ja joka paperivalintansa vuoksi painaa kuin keskivertosaarnaajan synnit. Kirja on runsaasti kuvitettu.

Kirjan nimi alaotsikkoaan myöten vastaa sisältöä hyvin. Mesikämmen summaa seuraavaksi kirjan sisältöä opuksen nimen mukaisesti.

– – –

Kamppailu Jumalan kanssa

Kirja antaa varsin mielenkiintoisen kurkistuksen eräästä idiosynkrastisesta kulmasta siihen outoon universumiin, mikä on uskovaisten päänsisäinen todellisuus. Tämä on uskontopsykologisesti varsin mehevää ja hämmentävää settiä niille, ketkä itse eivät tuollaisessa universumissa elä. Uskovaisena miehenä aivan kaikki asiat merkityksellistyvät Piholle viime kädessä hänen uskonsa kautta. Ainakin teoreettisesti.

Jumalan tahdon noudattamisessa ja toisinaan myös ymmärtämisessä on omat kinkkiset ulottuvuutensa. Tässä Joukoa ja kanssauskoviaan auttavat erilaiset ennemerkit ja profetiat, joita otetaan ja saadaan tämän tästä sieltä ja täältä. Se, miten näiden pohjalta asioita tosissaan arvioidaan, tulkitaan, ja sitten toimitaan, on uskossa elämättömälle silkkaa twilight zonea.

Jumala, Jumalan tahdon toteuttaminen ja naiset nivoutuvat Joukolla monella tapaa toisiinsa. Tämä tulee esiin mm. ajatuksista, joita hän kävi läpi ollessaan lähetystyössä Italiassa: Toisinaan kuumassa heinäkuun Italiassa katuja talloessani ja kirjalaukkua kantaessani mieleni pehmeni ja ajattelin vähän muutakin kuin evankeliointia. Aloin haaveilla siitä, että entäpä jos minulla olisi joskus italialainen vaimo. Tulisin takaisin Italiaan, naisin jonkun kauniin italiattaren, perustaisimme perheen ja eläisimme onnellisina elämämme loppuun asti. Niin, mitä nyt siinä välissä pitäisi myös evankelioida Italian kansaa.

Kamppailu Jumalan kanssa vaikuttaa kirjan perusteella ilmenneen Joukon elämässä erityisesti naisenkaipuun ja eri seurakuntien kanssa tapahtuneen väännön kautta. Ja sitä vääntöä on sitten riittänytkin.

– – –

Kamppailu naisten kanssa

Huima osa kirjasta käsittelee Pihon rakastumisia ja ihastumisia, joista jälkimmäisiä näyttää usein olleen monta samaan aikaan. Piho toteaakin kirjassaan, että päiväkirjoistani voisi saada sen kuvan, että olen haaveillut elämässäni lähinnä naisista. Tosiasia on kuitenkin se, että kaikkina vuosina Jumalan ikävä on ollut aina voimakkaasti läsnä, vaikka en ole kovin usein kirjoittanut sitä muistiin.

Ihastuksiaan läpikäydessään Piho usein pohtiikin, onko se tai tämä nainen Jumalan hänelle tarkoittama. Erääseen venezuelalaiseen naiseen Piho ihastui vain kirjeiden perusteella niin paljon, että alkoi opiskella espanjaa. Homma kusi lopulta kuitenkin reisille: Ja pettymyshän siitä tuli. Sain kahden kuukauden odottelun jälkeen viimein kuvan Nancyltä (…) Kuva oli minulle tyrmistys. Se ei herättänyt minussa minkäänlaisia tunteita puhumattakaan rakkaudesta. Koin voimakkaasti, että Nancy ei ole tuleva vaimoni.

Vaikka naiset vetävät Joukoa vahvasti puoleensa, ei hän kuitenkaan uskovaisena ole harrastanut esiaviollista seksiä, mistä kertoo mm. seuraava esimerkki: (…) Siitä huolimatta Anita rakasti minua, jopa siinä määrin, että hän ehdotti tulopäiväni iltana, että me menisimme sänkyyn rakastelemaan. Torjuin ajatuksen seksistä kauhistuneena. Sanoin Anitalle: ”Ei missään nimessä. Emmehän me ole naimisissa.” Nyt oli Anitan vuoro hämmästellä: ”Niin, mutta jos me rakastamme toisiamme, niin kyllä me voimme rakastella”. En suostunut. Sinä iltana erosimme hiukan kireissä väleissä.

Jo kirjan alkupuolella olevasta Seksuaalisuuteni herää-kappaleessta alkaa tulla ilmi, että Jouko on kirjassaan harvinaisen suorasanainen ja avoin myös elämänsä intiimeimmistä puolista. Kyseisestä kappaleesta saamme kuulla mm. sen, että Joukolle paljastui vasta 14-vuotiaana, mistä lapset tulevat maailmaan: Lopulta sain tietää suuren salaisuuden eräältä kaverilta Lahden helluntaiseurakunnan kesäleirillä Kotirannassa v. 1961. Olin järkyttynyt. En voinut mitenkään käsittää, että lasten saaminen tapahtuisi sillä tavalla, siis jotenkin niin kuin rumasti (…) No, myöhemmin aloin ymmärtää eri tavalla. Itse asiassa miehen ja naisen välinen sukupuoliyhdyntä on yksi kauneimpia asioita maailmassa.

Itsetyydys nousee kirjassa aika ajoin esiin. Jouko kertoo, mitä mieltä asiasta on: Olen sitä mieltä, että itsetyydytys on luonnon antama purkautumiskeino tapauksissa, jolloin normaali sukupuoliyhdyntä ei ole mahdollista. Itsetyydytys ei saa kuitenkaan hallita ihmistä niin kuin ei mikään muukaan asia.

Itsetyydytys nousee esille myös Joukon brutaalin avoimessa ensimmäisen avioliittonsa tilityksessä. Sairaalloisen mustasukkainen vaimo sai Joukon kerran pakenemaan kotoaan, kuitenkin vain palatakseen takaisin vaimon luo:Kun olin aikani kierrellyt Helsinkiä, juonut pari olutta, ostanut yhden seksilehden, runkannut vessassa sekä käynyt katsomassa Marion Brandon elokuvan Viimeinen tango Pariisissa, alkoi mieleni muuttua. Päätin palata takaisin. En ollut valmis eroon.

Lukijalle ei jää epäselvyyttä siitä, että Jouko pitää isorintaisista naisista ja että hän on hetero. Eräs Joukon ihastuksista oli hänen historian opettajansa, jolla Jouko kertoi olleen minuakin kovasti kiinnostaneet isot puskurit. Lukiovuosien alkaessa Joukon elämästä jäivät naiset yllättäen pois. Hänen elämässään ei ollut tuolloin muuta kuin koulunkäynti, seurakunta ja Raimo Leino [Joukon ystävä]. Jouko täsmensi asiaa: Enkä ollut kuitenkaan mikään homppeli.

Toisaalla kirjassa Jouko täsmentää millaisista naisista hän pitää: Tiedän, että olen hulluna kauniisiin vaaleaveriköihin. Toisaalta uskon, että Jumala ymmärtää minua ja antaa minulle jonain päivänä sen uskomattoman kauniin, pienen ja vaalean, hyväluonteisen, pehmeästi puhuvan, isorintaisen, seksikkäästi pukeutuvan ja meikkaavan, minua rakastavan ja ymmärtävän ihanan NAISEN, jota olen koko ikäni tähän mennessä turhaan etsinyt. Toive oli kohtuullinen ja Jumala palkitsi Joukon sittemmin elämänsä naisella, jonka kanssa hän on ollut naimisissa nyt yli 20 vuotta.

Kuten heteromiehille yleensäkin, myös Joukolle naiset aiheuttavat myös vaaratilanteita, mistä kertoo mm. kirjan kappale Tyttöystäväni halusi tappaa itsensä ja minut. Asiaan liittyivät usein autot: Vuonna 1969 olin ollut kaksi kertaa lähellä kuolemaa annettuani naisten ohjata autoani. Vuonna 1978 tuli kolmas kerta, joka oli näistä kolmesta kaikkein vakavin. Viimekätinen syy näihin tilanteisiin eivät kuitenkaan olleet naiset. Jouko selitti tapahtuneen näin: Kyseessä oli selvästi Saatanan tappoyritys, jonka Jumalan enkelit estivät.

Eräät Joukon ihastusten kohteet ovat olleet julkkiksia, kuten Marilyn Monroe, Marion, Tabe Slioor (joka tapasi 60-luvulla muuten Anton LaVeyn), Liana Kaarina, Pirkko Mannola ja Kike Elomaa. Kiken kohtaamisesta Tapiola Gardenissa Jouko kertoo seuraavaa: Kaipaan hirveästi naista. Tämä tuli hyvin ilmi eilen Tapiola Gardenissa. Siellä ei ollut ketään sen kummempaa. Loppuillasta lauloi Kike Elomaa. Silloin kaikki kaipaukseni purkautui häneen. Menin lähelle lavaa ja aloin katsoa ihaillen Kikeä, joka huomasi sen ja vastasi katseisiini katsomalla minua usein hymyillen. Kerran lähetin jopa lentosuukon Kikelle, joka tuntui hyväksyvän sen hymyillen.

Marilyn Monroeta Jouko ei valitettavasti pystynyt muiden julkkisihastustensa tapaan lähestymään, mutta Jouko kertoo, että Marilyn on kolmen ensimmäisen ihmisen joukossa, ketkä hän haluaa tavata taivaassa.

– – –

Kamppailu helluntaiherätyksen kanssa

Jouko tuli uskoon jo lapsena. Hän julisti Jumalasta pihapiirinsä lapsille, oli omassa piirissään ilmeisen hyvänä puhujana pidetty ja meni upotuskasteelle 11-vuotiaana. Hänelle profetioitiin, että hänestä tulee vielä suuri Jumalan sanan julistaja. Hän muistelee, miten puhui ensimmäisen kerran kielillä, miten häntä uskonsa takia kiusattiin ja miten helluntaiherätyksessä oli kaikenlaisen hyvän lisäksi myös kääntöpuolensa: lähes kaikki mahdollinen oli syntiä. Tivolit, Korkeasaari, Linnanmäki, teatteri, elokuvat, kulttuuri- ja urheilukilpailut, televisio, radio, yms. olivat poissa laskuista. Ulkonäön ja pukeutumisen säätely ja valvonta kuului seurakunnan toimintaan sekin. Seuraava pätkä kuvaa meininkiä hyvin:

Kun melkein kaikki oli syntiä, niin raja kulki siinä, että sain sentään kerätä postimerkkejä. Mutta siinäkin kävi kerran niin, että liimaillessani postimerkkejä kansiooni isäni tuli luokseni ja sanoi: ”Kuule, olisi paljon hyödyllisempää lukea Raamattua.” No, minä kilttinä poikana laitoin postimerkkikansioni sivuun, otin Raamattuni esille ja aloin lukea sitä. Isäni huomasi sen ja tuli kohta kehumaan minua, että noin sitä pitää.

Kirjassa käydään läpi Joukon historia eri seurakunnissa ja uskonnollisissa ryhmissä. Mukaan mahtuu toimintaa niin Suomessa, Ruotsissa, Italiassa kuin Yhdysvalloissakin. Piho oli vuosien varsilla tekemisissä mm. Niilo Ylivainion ja Leo Mellerin kanssa. Viimeksi mainitun naisseikkailuista ja raamatunsalakuljetuksista entisen Neuvostoliiton alueelle kirjassa on varsin mielenkiintoinen kappale Leo Mellerin kiirastuli. Näin sivumennen sanoen, olisi hienoa jos Meller kirjoittaisi elämästään yhtä avoimen tilityksen kuin mitä Piho on tässä kirjassaan tehnyt.

Joukon räväköiden tekstien kirjoittelu alkoi jo vuonna 1967 helluntaiherätyksen äänenkannattaja Ristin Voitto-lehdessä. Homma jatkui myöhemmin mm. Hyvän Sanoman toimittajana ja Kirkko ja Kaupunki-lehden jutuissa. Hyvän Sanoman sivuilla Jouko kävi julkisesti kirjeenvaihtoa erään ulkosuomalaisen ateistin kanssa. Netmission-sivuilla 2003 Piho puolusti transsukupuolista uskovaista, mistä hyvästä hän sai foorumille 40 päivän bännin. Kyseinen bänni ei ole muuten ainut hankaus lajiaan Joukon uskonnollisen kotimaaston kanssa. Joukon suhde helluntaiherätykseen on ollut varsin ristiriitainen. Vuosien varsilla Joukoa on helluntailaisten piireissä niin diggailtu kuin karsastettukin. Eri asemiin on pyydetty ja niistä on annettu myös monoa.

Piho pohtii kirjassaan tietysti myös uskonnollisia kysymyksiä, kuten voiko uskovassa olla pahoja henkiä, oppia lopunajoista, milloin Jeesus tulee takaisin, mitä on pyhyys, sekä teodikean ongelmaa.

Kaiken tämän lisäksi kirjassa on yhtä ja toista muutakin. Jouko kertoo mm. ensimmäisestä kännistään, mielipiteensä ufoista, ennustamisesta, Urantia-kirjasta, Da Vinci-koodista, yhteydenpidostaan Jari Sarasvuohon ja Lenita Airistoon, miksi teologia on ”modernismin myrkkykylvöstä”, sekä siitä onko parta syntiä. Mukana on myös Joukon runoja ja eri julkaisuihin kirjoittamia tekstejä. Saamme nauttia myös Joukon matkakertomuksista, mm. Israelista, sekä hänen aforismeistaan.

– – –

outotiePiho myy kirjaansa nykyään kotisivujensa kautta alennushintaan, mikä postikuluineen tarkoittaa vajaata 18:a euroa. Pyytäessä opukseen saa varmaankin tekijän nimikirjoituksen. Mikään best-seller kirja ei ole ollut, sillä Joukon vanhojen kotisivujen tietojen pohjalta voi päätellä, että kirjaa on nykyisellään myyty ehkä reilut 700 kappaletta. Eiköhän nyt pistetä joukolla Joukon kirjamyynti kovaan nousuun. Kertokaa tilatessanne Mesikämmeneltä terveisiä.

18 euroa voi kuulostaa aika kovalta hinnalta paketista uskonnollista huuruilua. Samalla rahalla kun saa vaikkapa mäyräkoirallisen olutta tai pari pulloa Gambinaa. Pihon kirjaan sijoittamisessa on kuitenkin puolensa. Uskonnollisen huurun ja -tykityksen saralla Pihon kirja on nimittäin helmi. Mikäli kulttuurin raja-alueiden ilmiöt kiinnostavat, myös kristillisissä muodoissaan, on tämä kirja suhteessa hintaansa varsin mainio hankinta (tähän väliin todettakoon kuitenkin, että Mesikämmen itse sai kirjan ystävältään lahjaksi).

Jouko Pihon Outo tie. Kamppailuni Jumalan, elämäni naisten ja helluntaiherätyksen kanssa on varmasti yksi oudoimpia kristillisiä elämäkertoja, joita Mesikämmen on lukenut. Tämä on kulttiteos, joka kuuluu alan keräilijöiden hyllyyn siinä missä vaikkapa Leo Mellerin Rock, Keijo Ahorinnan Saatananpalvonnan monet kasvot, Pat Pullingin Noidankehässä, Horst Knautin Paluu tulevaisuudesta, tai Hal Lindseyn Saatana elää ja voi hyvin maa planeetalla.

Mesikämmen suosittelee.

[Päivitys 15.7.2013: Jouko Piho pyysi tarkentamaan seuraavia asioita: Hän ei omien sanojensa mukaan ole saanut mitään profetiaa siitä, että Venäjä olisi hyökännyt Suomeen 13.6.2013 – “Minä olen vain julkaissut sivuillani nimimerkki ‘Pauliinan’ sen sisältöisen sanoman”. Kirjan myynnistä ja painosmäärästä Jouko valotti seuraavaa: “Olen myynyt kirjaani 691 kpl ja antanut lahjaksi ystäville ja sukulaisille sekä ilmaisina markkinointikappaleina (esim. lehtien toimituksiin) 184 kpl eli kirjaani on mennyt 875 kpl ja jäljellä on vielä 125 kpl. Painos oli 1000 kpl.” Näiden lisäksi kirja-arvioon on korjattu Joukon ja hänen elämänkumppaninsa avioliiton kesto “yli 15 vuodesta” “yli 20 vuoteen” ja loppulinkkeihin on Joukon toiveesta lisätty Suomen laillisuuspuolueen kotisivulinkki.]

– – –

Aiheeseen liittyen:

Jouko Piho puhuu! Mesikämmenen tekemä haastattelu.

Tilaa Pihon kirja alennushintaan 10e + postit täältä.

Jouko Pihon uudet ja vanhat kotisivut.

Jouko Piho Facebookissa.

Jouko Piho Twitterissä.

Jouko Piho Fingerporissa.

Jouko Piho Hikipediassa.

Jouko Piho kertoi Radio Cityn haastattelussa demoneista.

Joukon Pihon perustaman Laillisuuspuolueen kotisivut.

Read Full Post »

Esa Taberman julkaisi 20.6. kuluvaa vuotta seuraavan tekstinsä Facebookin Pekka Siitoin Fan Clubissa. Mesikämmen kommentoi tekstiä Tabermanin tekstin perään.

– – –

Pekka Siitoimen hengentieteelliset ulottuvuudet ja esikuvat

Kirjoittanut Esa Taberman

rituaalimenot2Vaikka Pekka kiinnosti minua lähinnä enemmänkin poliittisten näkemystensä ja toimiensa vuoksi kuin ns. ”hengentieteen” näkökulmasta en tietenkään voinut välttää kosketusta Pekan tuohonkaan puoleen jo siksi, että se vaikutti voimakkaasti Pekan kaikkeen ajatteluun ja tekemiseen. Hänen poliittiset näkemyksensä olivat tuon mainitun aspektin värittämiä ja väitteet siitä, että suuri osa Pekan siirtymisestä poliittiselle linjalleen johtui hänen tutustumisestaan noihin aikoihin ilmestyneeseen okkultistiseen kirjaan (Ravenscroft: Pyhä keihäs) eivät ole täysin tuulesta temmattuja.

Minkälaisia sitten olivat nuo Pekan ”hengentieteelliset” näkemykset? Itse hän väitti usein uskottavastikin saaneensa vaikutteita tuolloin 70-luvulla tunnetulta ”selvännäkijältä” Aino Kassiselta, mutta mielestäni Pekka kaikesta päätellen yksinkertaisti asioita huomattavastikin antaessaan ymmärtää, että oli pelkkä Aino Kassisen työn jatkaja. Itse asiassa uskallan väittää, että Pekan todellinen esikuva niin hyvässä kuin pahassakin oli ehkä jopa hänen tietämättäänkin aivan joku muu!

Käytännössä kaikki Pekan tunteneet panivat merkille hänen poikkeuksellisen voimakkaan seksuaalisuutensa. Se vaikutti niin hänen yksityiselämäänsä kuin hänen julkisiinkin tekoihinsa ja lausuntoihinsa. Vaikutus oli niin kaiken kattava, että minun ja Timo Pekkalan tapaiset aatteelliset puristit saimme syyn suhtautua kyynisesti ylipäätään kaikkiin Pekan tekemisiin. Olimmehan ns. nuoria vihaisia miehiä ja ainakaan minä en tuolloin ymmärtänyt, ettemme olleet tekemisissä ns. normaalin poliittisen toimijan kanssa vaan henkilön, joka oli pikemminkin omaa maailmanselitystään haparoiden ja jäsentymättömästi rakentava guru. Guru, jolla oli oma poliittinen agendansa ja hyvin erikoinen filosofiansa, mutta joka ei siis ollut poliittinen toimija vaan jotain samanlaista kuin Charles Manson, vaikka Pekan yhteydet Mansonin toimintatapoihin ovatkin eräitä kiinnostavia yhtäläisyyksiä ja ideologisia lausuntoja lukuunottamatta onneksi vain näennäisiä. Molemmat miehet olivat saman aikakauden luomuksia, mutta erosivat toisistaan merkittävillä tavoin ja ennenkaikkea Pekalta puuttui Mansonille ominainen äärimmäinen sosiopatia ts. ehkä joku psykologi saattaisi pitää Pekkaa narsistina, mutta hänessä ei ollut taipumuksia joukkomurhien organisointiin!

Pohjimmiltaan Pekan hengelliset näkemykset perustuivat hänen näkemyksiinsä seksuaalisuuden suuresta voimasta niin magian kuin ylipäätään kaikken muunkin takana. Pekalle Saatana oli seksuaalinen olento ja seksuaalisuus oli Saatanan tärkein vaikutuskeino. Koska Pekka oli hyvin seksuaalinen persoona hän toteutti tätä näkemystään omien seksuaalisten yllykkeittensä oikeutuksena. Ehkä Pekka ei itsekään tiennyt, mikä osa hänen toiminnastaan oli loppujen lopuksi hengellistä pyrkyä johonkin ja mikä vain pyrkimystä lieventää voimakkaan seksuaalivietin paineita. Kukaan muu ei sitä tiennyt senkään vähää ja Pekan tee mitä haluat -filosofia johti hänen mahdollisten henkisten päämäärien vaihtumiseen johonkin, jota Pekka itse harvinaisen osuvasti, kuinkas muuten, kutsui rivologiaksi. Ts. Pekasta ei loppujen lopuksi tullut gurua vaan pelleksi koettu ja löysiä puhuva kehno Hitler-Pastissi, joka tunnettiin lähinnä kiljun voimin naisseuraa etsivänä vitsinä!

En tiedä, kuinka paljon Pekka tiesi Aleister Crowleystä ylipäätään ja tämän aatemaailmasta erikseen. Ehkä Pekka oli omin päin päätynyt samanlaisiin päätelmiin kuin itseään ”Suureksi Pedoksi” nimittänyt Crowley ja yritti, kuten Crowleykin, elää filosofiaansa todeksi. Molempien elämänkaaret ja jopa näkemykset muistuttavat aavemaisesti toisiaan aina maineetonta loppua myöten, mutta toisin kuin Crowley, joka yhä edelleen jakaa mielipiteitä ja jolla on lähes 70-vuotta kuolemansa jälkeen yhä puolestapuhujia, Pekka on jäänyt paljon vähäisempään jälkimaineeseen ja hänestä ei ole tehty vakiohahmoa kauhuelokuviin jos myös -elokuviinkaan.

– – –

Mesikämmen kommentoi:

Kiitos Esa mielenkiintoisista näkemyksistäsi.

Tässä välissä olisi varmasti hyödyllistä määritellä muutamia termejä, mm. “rivologia” ja sen suhde “hengentieteeseen”, mutta eiköhän tässä pärjätä ilmankin.

Koska olit Pekan joukoissa mukana, todistit Pekan toimintaa 70-luvulla suoraan kentällä, on pohdinnoissasi kulttuurihistoriallisesti arvokkaita vaikutelmia ja havaintoja. Kaikkein mielenkiintoisinta tekstissäsi on mielestäni se, miten sinä ja Pekkala koitte Pekan omalaatuisen yhdistelmän politiikkaa, hengentieteitä ja Pekan münchausenmaista persoonaa. On helppo uskoa, että monille poliittisin painotuksin mukana olleille (”vihaisille nuorille miehille” kuin muillekin) tuo kokonaisuus oli enemmän tai vähemmän hämmentävä, vaikea sulattaa ja ottaa tosissaan – vaikka tuolloin, 70-luvulla, Pekka oli kuitenkin poliittisen vakavasti otettavuutensa kannalta vahvimmillaan (kts. tekstini Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi).

Kirjoitit mielenkiintoisesti siitä, miten ”käytännössä kaikki Pekan tunteneet panivat merkille hänen poikkeuksellisen voimakkaan seksuaalisuutensa” ja miten ”se vaikutti niin hänen yksityiselämäänsä kuin hänen julkisiinkin tekoihinsa ja lausuntoihinsa”. Nämä seikat ovat ilmiselvästi totta, myös niiden silmissä, jotka eivät Pekan toimintaa paikan päällä nähneet mutta jotka ovat Pekan legendaan eri lähteiden kautta myöhemmin tutustuneet. Näyttää siltä, että ”rivologia” oli Pekalla verissä jo 60-luvulla Siitoin-filmi oy:n alkuaikoina (kts. tekstini Porno-pekan kadonneet rivoilut) ja että Turun Hengentieteen Seuran puhtoisten ensimmäisten vuosien jälkeen asia pääsi kunnolla kukkaansa vuosien 74-76 välillä.

Pekka otti Aino Kassiseen yhteyttä jouduttuaan yrityksensä kanssa taloudellisiin vaikeuksiin 1970. Kassisen kautta Pekka tutustui erityisesti antroposofiaan ja teosofiaan, mutta myös tuohon aikaan hengentieteen kentällä olleisiin yleisiin teemoihin laajemminkin, mm. ufoihin. Vuoden 1971 lopussa perustettu Turun Hengentieeen Seura heijasteli tätä kaikkea hyvin (kts. Tri Kennet Granholmin teksti Pekasta nimeltä Worshipping the Devil in the name of God).

Puhtoisen alkunsa jälkeen Turun Hengentieteen Seura alkoi kuitenkin julkaista materiaalia, jossa oli selvästi ”rivologisia” ulottuvuuksia. Näihin kuuluvat erityisesti Musta Magia, osa I (1974) ja II (1975), sekä Paholaisen Katekismus (1977). Pekka alkoi kunnostautua myös julkisuudessa rivologisesti, tunnetuin tapaus näistä oli Jermu-lehden (8/1976) Pekasta tekemä juttu nimeltä Turun saatananpalvojien rituaalimenot. Huomionarvoinen seikka tässä yhteydessä on, että Pekan oppilassuhde Kassiseen katkesi näihin aikoihin. Huvittavaa asiassa on se, että Pekka myöhemmin kertoi Kassisen vihkineen hänet satanismiin, vaikka tosiasiassa Pekan liukuminen siihen suuntaan oli hänen samanaikaisesti ottamansa äärioikeistolaisen poliittisen linjauksen kanssa se syy, miksi Kassinen lopetti yhteydenpitonsa Pekkaan.

Kirjoitit tekstissäsi Kassisen ja Pekan väleistä: (…) uskallan väittää, että Pekan todellinen esikuva niin hyvässä kuin pahassakin oli ehkä jopa hänen tietämättäänkin aivan joku muu! Mitä tällä tarkoitat? Epäilemättä Pekalla oli moniakin “esikuvia” jo 70-luvun alussa, mutta on kiistatonta, että hengentieteellisen uransa alussa Aino Kassinen oli Pekalle tärkein opettaja ja tien viitoittaja.

Mainitsemasi Trevor Ravenscroftin Pyhä Keihäs (1973) oli Pekalle merkittävä teos, siitä ei ole epäilystäkään. Vaikka opus on historiallisesti ja tosiasiallisesti muutenkin enimmäkseen täyttä satua (ja sellaisena ennen kaikkea pseudohistoriaa, ei niinkään okkultismia), onnistui se nivomaan Pekalle mielekkäällä tavalla yhteen hengentieteitä ja politiikkaa. Kirjan vaikutus on nähtävissä jo Musta Magia, osa I:ssä (kts. tekstini Suomen Führer osa II sekä jo edellä mainitussa tekstissäni Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi).

Mutta mistä Pekka sitten sai hengentieteisiinsä ”rivologisia” vaikutteita? 70-luvun alussa ei suomeksi ollut magiaa käsittelevää kirjallisuutta liiemmin olemassa, eikä ns. seksimagiaa käsittelevää kirjallisuutta lainkaan. Englanniksi aiheesta löytyi maailmalta jo tuolloin joitain teoksia, mutta niistä kuuleminen ja niiden käsiinsä saaminen oli hivenen työlästä Suomesta käsin. Tämän lisäksi Pekan englannin kielen taidot eivät riittäneet niiden lukemiseen. Voidaan siis pitää varmana, että ”rivologiset” ulottuvuudet hengentieteelliseen repertuaariinsa Pekka loi luovasti itse, omaa mielikuvitustaan ja sopivia lähteitä yhdistellen. Tämä tietysti sopii kuvaan, sillä Pekan koko hengentieteellinen ajatusrakennelma on omalaatuinen kudelma “omaa ja lainattua”. Eräs teos, joka on saattanut Pekkaa asian rivologisissa ulottuuksissa inspiroida on Horst Knautin 1970 suomeksi julkaistu teos Paluu tulevaisuudesta (kts. tekstini Horst Knautin ja Pekka Siitoimen perverssiyden ylistys).

Mainitsit tekstissäsi yleisluontoisesti, että Pekalla olisi jotain yhtäläisyyksiä Charles Mansoniin. Eroavaisuuksia näiden miesten välillä löytyy monella tapaa, mutta löytyy niitä yhtäläisyyksiäkin. Molempia miehiä kiinnosti henkisyys ja molemmilla oli tavalla tai toisella kiinnostusta myös yhteiskunnallisiin asioihin. Molemmat olivat karismaattisia ja molempiin liitettiin jo tuolloin, no, sanokaamme ”rivologia”. Molemmilla oli oma ”kulttinsa”. Molemmat maastoutuivat ”vesimiehen ajan pimeälle puolelle” (kts. Gary Lachmannin Tajunnan alkemistit, joissa sekä Pekasta että Charliesta on juttua, sekä jo edellä mainitsemani tri. Granholmin artikkeli). Amerikkalaisista aikalaisista Mansonia luontevammin löydän Pekan vertailukohdaksi kuitenkin edesmenneen Anton LaVeyn, mistä artikkelin verran olen kirjoittanutkin (kts. Luciferin arkkipiispan nauru).

Tekstisi mielenkiintoisin pohdinta on tässä:

Pohjimmiltaan Pekan hengelliset näkemykset perustuivat hänen näkemyksiinsä seksuaalisuuden suuresta voimasta niin magian kuin ylipäätään kaiken muunkin takana. Pekalle Saatana oli seksuaalinen olento ja seksuaalisus oli Saatanan tärkein vaikutuskeino. Koska Pekka oli hyvin seksuaalinen persoona hän toteutti tätä näkemystään omien seksuaalisten yllykkeittensä oikeutuksena. Ehkä Pekka ei itsekään tiennyt, mikä osa hänen toiminnastaan oli loppujen lopuksi hengellistä pyrkyä johonkin ja mikä vain pyrkimystä lieventää voimakkaan seksuaalivietin paineita. Kukaan muu ei sitä tiennyt senkään vähää ja Pekan tee mitä haluat -filosofia johti hänen mahdollisten henkisten päämäärien vaihtumiseen johonkin, jota Pekka itse harvinaisen osuvasti, kuinkas muuten, kutsui rivologiaksi.

Pekan hengentieteellisessä kudelmassa seksuaalisuus ja Saatana todellakin liittyivät yhteen ja oleellisesti tähän konkreettiseen maailmaamme, kuten vaikka seuraavasta lainauksesta selviää:

Käärme, eli siitin, eli Paholainen ja niiden voima hallitsevat tätä aineellista maailmaa. Käärme kuvaa myös ikuisen elämän kiertokulkua munan, eli maapallon puitteissa. Muinaiset ihmiset pitivät siitintä Jumalan vertauskuvana, koska siitin oli elämän antaja ja jatkaja. Aineellisesti ajatellen he olivat uskossaan melko oikeassa, koska Paholainen on aineellisen maailman herra eli “Jumala”, ja juuri hän hallitsee siittimen käyttöön liittyviä voimia. Tästä johtuu, että katoliset papit ja buddhalaiset munkit eivät ollenkaan hyväksy siittimen käyttöä mihinkään muuhun kuin virtsaamiseen (teoksessa Ufot, uskonto ja Paholainen, 1974).

Asiasta kannattaa katsoa myös Musta Magia osa I:stä löytyvä lyhyt kuvailu Saatanasta (s. 58).

Pekka ei missään yksiselitteisesti kuitenkaan kirjoittanut, että seksuaalisuus olisi viime kädessä kaiken olemassa olevan (myös ”henkisen maailman”) takana oleva voima. Pekan tekstien pohjalta voisi päätellä jotain aivan päinvastaista, sillä kirjoittamissaan näkemyksissä ”tämän maailman herraa” palveltiin viime kädessä Jumalan kunniaksi – ja Jumala abstraktina otuksena oli Pekan käsityksissä jotain pelkän seksuaalisuuden tuolla puolen olevaa. Pekan henkiset päämäärät (mitä ne täsmällisesti ottaen sitten olivatkaan) eivät vuosien varrella nähdäkseni “vaihtuneet rivologiaan”, vaan ne ja hänen toimintansa muutenkin “rivologisoituivat” aiemmasta puhtoisesta antroposofiasta ja teosofiasta. Oma kysymyksensä sitten on, missä määrin münchausenmaista showta vetävä Pekka kirjaimellisesti uskoi kirjoittamaansa ja kertomaansa okkulttiseen maailmankuvaan. Ateisti Pekka ei kuitenkaan koskaan ollut, se on varmaa.

Voidaan pitää varmana, että Aleister Crowley oli Pekalle nimenä tuttu, sen verran häneen on viitattu jo suomenkielisessä kirjallisuudessakin. Crowleytä ei kuitenkaan Pekan elinaikana käännetty suomeksi, joten Crowleyn ajatuksiin tarkemmin tutustuminen jäi Pekalta kaikella todennäköisyydellä väliin. Crowleyn tekstit ovat myös aivan liian hienosyisiä, jotta Pekka olisi niistä sen enempää kiinnostunut. Pekka ei ole teksteissään tai missään tunnetuissa haastatteluissaan maininnut Crowleytä sanallakaan.

Kirjoitit, että molempien (Siitoin ja Crowley):

(…) elämänkaaret ja jopa näkemykset muistuttivat aavemaisesti toisiaan aina maineetonta loppua myöten, mutta toisin, kuin Crowley, joka yhä edelleen jakaa mielipiteitä ja jolla on lähes 70-vuotta kuolemansa jälkeen yhä puolestapuhujia, Pekka on jäänyt paljon vähäisempään jälkimaineeseen ja hänestä ei ole tehty vakiohahmoa kauhuelokuviin jos myös -elokuviinkaan.

En kyllä mitenkään näe, miten Siitoimen ja Crowleyn elämänkaaret tai näkemykset muistuttaisivat toisiaan mitenkään ”aavemaisesti”. Yleisellä tasolla yhtäläisyyksiä toki löytyy, ennen kaikkea kiinnostus salatieteisiin ja voimakas seksuaalisuus (mikä näkyi myös molempien magiassa niin sanoissa kuin teoissa) ynnä värikäs provokatiivinen persoonallisuus. Tällaiset yleiset seikat tosin yhdistävät varsin monia, jotka tietyn tyyppisestä esoteriasta ovat ylipäätään kiinnostuneita (kts. vaikka aiemmin mainitsemani Anton LaVey).

Merkittäviä eroavaisuuksia miesten välillä oli huomattavasti mm. oppineisuudessa, yleisessä sofistikoituneisuudessa sekä poliittisissa näkemyksissä. Aiheeseen liittyen suosittelen tutustumaan Richard Kaczynskin Perdurabo:n, Tobias Churtonin Aleister Crowley, the biography:n, sekä Oxford University Press:n julkaisemaan akateemiseen antologiaan Aleister Crowley and Western Esotericism. Mesikämmenen Aleister Crowleytä käsitteleviä tekstejä parin edellä mainitun tekstin lisäksi löytyy täältä.

Mitä Siitoimen ja Crowleyn legendan vertailuun tulee, on lähtökohdiksi huomioitava tietysti se, että Siitoin operoi ennen kaikkea suomeksi ja Suomessa, Crowley taas ennen kaikkea englanniksi ja ympäri maailmaa, erityisesti Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Omassa kontekstissaan molempien miesten, ei vain Crowleyn, legendan ja suosion voidaan sanoa heidän kuolemansa jälkeen vain kasvaneen. Jo kursorinen vilkaisu vaikkapa LAShTAL – Home of the Aleister Crowley Societyn sivustoon ja Mesikämmenen Valtakunnanjohtajan elämä-sivun alasivuun post 2003 kertoo asiasta selkeää kieltään.

P.S. Tämä on Mesikämmenen blogin 666. posti.

Read Full Post »

"Äitini toivoi minusta teologia mutta minusta tulikin rivologi" - Pekka

“Äitini toivoi minusta teologia mutta minusta tulikin rivologi” – Pekka

Upseeri ja herrasmies – Siitoin Bambi-lehdessä 1983 -jutun julkaisun jälkeen nimimerkki Ilkka Kosminen kysyi Mesikämmeneltä seuraavaa:

Oletko nähnyt näitä Pekan tuottamia pornoelokuvia? Mahtaako niissä olla näkyvillä Pekan seksuaalimaagisia rituaaleja, vai edustavatko ne ns. maallisempaa vetoa? Ja ennenkaikkea onko Pekka, tuo vanha pukki, perverssi sadisti ja himokas rivologi itse, näyttämässä kuinka kunnon kyytiä annetaan? Olisi hienoa lukea artikkeli Pekan toiminnasta pornografisen kulttuurin edistäjänä Suomessa.

Idea artikkelista koskien Pekan toimintaa pornografisen kulttuurin edistäjänä Suomessa on mainio. Tällaisen artikkelin kirjoittamista on tullut mietittyäkin aina silloin tällöin, mutta aihetta koskevan materiaalin olemattomuuden vuoksi tuollainen teksti on jäänyt odottamaan itseään. Seuraavassa joitain hajanaisia huomioita ja ajatuksia aihepiirin ympäriltä.

Mesikämmen ei ole nähnyt Pekan tuottamia tai kuvaamia pornoelokuvia, eikä ole edes kuullut kenestäkään kuka sellaisia olisi varmuudella nähnyt. Jossain vaiheessa tämän asiaa koskevan todistusaineiston olemattomuuden vuoksi Mesikämmen alkoi jo epäillä, onko tuollaisia filmejä ollut olemassa ensinkään. Kun Pekan persoonan yhdistää hänen omiin sanoihinsa asiasta sekä hänen käsissään olleisiin kameroihin ja studioon, olisi kuitenkin kummallista, jos Pekka ei olisi harrastanut myös alastonkuvausta ja -filmausta. Näitä materiaaleja ei ilmeisesti vain ole tullut yleisesti päivänvaloon, ainakaan vielä (kestihän Nauravat Natsit-kasetinkin uudelleen “löytyminen” yllättävän kauan… kokonaista 26 vuotta!)

Kaikkein “rohkein” Pekan kuvaama filmi, minkä Mesikämmenen on tähän mennessä nähnyt, on Pekan 60-luvulla kuvaama kaitafilminpätkä. Kyseinen filmi on kuvattu kesällä jonkun opiston, jossa Pekka ilmeisesti kävi jotain kurssia, lähimaastossa. Kameran eteen on päätynyt ilmeisesti Pekallekin tuntematon nainen, joka ottaa aurinkoa uimapuvussa viltin päällä nurmikolla. Naista kuvatessaan Pekka samalla hyväntuulisesti heitti jotain hyvin lievästi kaksimielistä läppää, Mesikämmen ei harmikseen muista täsmälleen mitä. Pornosta ja täysiverisestä rivologiasta tuo viaton filminpätkä oli kuitenkin kaukana.

pornopekkaVuosien 65-66 aikana Pekka jossain määrin ilmeisesti kuvasi alastomia naisia. Omien sanojensa mukaan ”avioliitto teki hyvää hurjalle Pekalle, eikä hän enää uskaltanut juuri nimeksikään filmata iltaisin alastomia tyttöjä, koska vaimo oli kuin Sherlock Holmes” (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 83). Valokuvausliikkeensä asiakkaille omasta tai liikkeensä lempinimestä tekemän kilpailun top 10:ssä oli mm. “porno-Pekka” ja “naistenklinikka”. Tällaista “palaneen käryä”-osastoa Pekan kuvaamasta pornosta vielä vuoden 1966 jälkeen löytyy dokumentoidusti, mutta vähän.

Jossain 70-luvun alkupuolen haastattelussa Pekalta kysyttiin, salakuljettaako hän maahan pornoa. Tämän Pekka haastatelussa kiisti. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että kaiken paljastavien yhdyntäkuvien -ja filmien esittäminen ja myyminen oli Suomessa lailla kiellettyä aina vuoteen 1978 asti. Rohkeimmat suomalaiset filmit tuohon maailman aikaan olivat sellaisia kuin Mikko Niskasen ohjaama Käpy selän alla (1966) ja Jörn Donnerin Naisenkuvia (1970). Ilmapiiri oli siis varsin erilainen kuin nykyään, jolloin kovaa pornoa löytyy parilla hiirenklikkauksella ilmaiseksi, laillisesti ja hetkessä lähes joka taloudesta löytyvän internetin kautta.

SUPO:n 50v. kirjan artikkelissa Pekasta ei syystä tai toisesta mainita sanallakaan, että hän olisi kuvannut pornoa, harjoittanut viattomampaa alastonkuvausta, tai joutunut kuvaamansa pornon vuoksi viranomaisten kanssa ongelmiin.

pekkakuvaaOn vaikea sanoa, olivatko Pekan kuvaamat alastonfilmit ja -kuvat ns. pehmeää vai kovaa pornoa – vai itse asiassa pornoa ensinkään. Jos ne olivat kovaa pornoa, on vaikea sanoa, oliko Pekka itse ollut näissä valokuvissa ja filmeissä esiintymässä. Kun ottaa huomioon kuinka paljon Pekka nautti esillä olemisesta, naistenmiehenä itsensä esittämisestä, kuinka hänellä oikeasti myös oli filmistudio-aikoinaankin ns. säpinää naisten kanssa, niin on paljon mahdollista, että Pekka on ollut näitä tallenteita tehtäessä kameran molemmilla puolilla. Mikäli filmille on päätynyt naisten pehmeämpää soolonakuilua, ei liene kaukaa haettua, että Pekka on joka tapauksessa off-the-camera pyrkinyt päästä kuvauskohteitaan paaluttamaan. Jotenkin ajatus siitä, että Pekka olisi pyytänyt jonkun muun miehen pelehtimään tällaisille filmeille niissä olleiden naisten kanssa ja itse tyytynyt vain kuvaamaan näitä touhuja kuulostaa hivenen ei-Pekkamaiselta – ellei kyseessä sitten ollut puhtaasti kaupalliseen tarkoitukseen tehdyt filmit, joissa Pekka olisi katsonut viisaimmaksi pysyä kameran takana.

rituaalimenot2Monen muun asian ohella epäselvää on myös edellä mainittu seikkakin – olivatko nämä filmit tarkoitettu kaupalliseen levitykseen (jos näin on ollut, ovat ne varmasti olleet ns. kassan alta-tavaraa), olivatko ne ennen kaikkea Pekan omaksi huvikseen kuvaamia kotifilmejä, sekä keitä näissä filmeissä oikein esiintyi?

Kaikella todennäköisyydellä meininki kyseisillä tallenteilla on ollut ns. perinteistä eikä rituaalis-rivologista pornoilua. Mutta näyttöä tästä ei ole, joten asia on täysin auki. Rituaalisesti Pekka kameran edessä rivoili, tosin vaatteet päällä, myöhemmin Jermu-lehden (8/1976) jutussa “Turun Saatanan palvojien rituaalimenot”. Kyseisessä jutussa Pekka kertoi Turun Hengentieteen Seuran tapaamisten olevan usein rituaalisia orgioita. Pekka ei hävennyt rivoilua muiden edessä, kuten Esa Taberman Mesikämmenelle antamassaan haastattelussa totesi:

Suhteissa Pekkaa kiinnosti enemmän määrä kuin laatu, ts. riitti kun partnerilla oli “hame ja hän hengitti”. Paljon myöhemmin 90-luvulla eräs Vehmaan mökillä “orgioihin” osallistunut tyyppi kertoi uskomattomia tarinoita, joita en voi täysin uskoa, mutta 1977 näin itsekin ko. mökillä Pekkalan kanssa aika hurjan kohtauksen (Siitoin harjoitti seksiä pöydän päällä hyvin lihavan Rakel-nimisen “opetuslapsensa” kanssa rumpujen päristessä!) Muukalaislegioonassa ollut Pekkalakin äimistyi!

vampyyriMesikämmen muistaa myös kuulleensa valokuvasta, jossa Pekka “hailaa” kuvaajalle vehje juhlakunnossa. Se, että Pekka kutsui itseään “rivologiksi”, ei ollut mitenkään siis liioittelua. Teoksissaan Musta Magia (osat 1 ja 2) löytyy useita ohjeita rituaaliseen rivoiluun. Kaiken tiedetyn perusteella olisi kummallista, jos Pekka ei olisi kirjoissa kuvaillun tapaisia rituaalisia rivoiluja harrastanut. Siitä, onko tällaisesta touhusta koskaan päätynyt mitään filmille, ei ole tietoa.

Pekalla oli rivologista mielenkiintoa naisten kameralla kuvailuun ja tässä hän oli varsin varhaisessa vaiheessa liikkeellä. Jos Pekan elämän palapelin palat olisivat sattuneet menemään vuoden ’77-78 aikoihin vähemmän kursiivisti ja enemmän pornosti, niin ties vaikka Pekka olisi nykyään Suomen pornokeisarina Timo Korpin paikalla. Joka tapauksessa Pekka oli kameroineen suomalaisen pornon edelläkävijöiden joukossa – ties vaikka hän olisi kuvannut ensimmäisen kovaa pornoa olevan suomalaisen filmin? Tämä, kuten monta muutakin asiaa porno-Pekan rivologisten seikkailujen suhteen on kuitenkin nykyisellään täysin historian hämärässä.

Tiedätkö jotain enemmän Pekan pornoiluista? Oletko nähnyt Pekan ottamia alastonkuvia ja -filmejä? Oletko kuullut, että joku sellaisia olisi varmuudella nähnyt? Tiedätkö onko näitä porno-Pekan kadonneita rivoiluja vielä jossain tallessa?

– – –

pekkarAiheeseen liittyen:

Pekka ja arkkipiispatar.

Horst Knautin ja Pekka Siitoimen perverssiyden ylistys.

Pekan parhaat, osat 1-7.

Rivologin rodunjalostusta.

Hyvät naiset, olette kaikki kauniita!

Alfauros laittoi asioita kuntoon.

Pornokauppiaan muistelmat, osat 1-4.

– – –

Read Full Post »

Older Posts »