Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘satanismi’

Mesikämmen kirjoitti jonkin aikaa sitten takakannen tekstin Sami Haaviston kirjaan Blood, Boobs and 10 year hell of making movies. Suomifilmin alamaailma. Tuo teksti käy hyvin myös Haaviston ja Blood Ceremonyn esittelystä, jos mies ja hänen luotsaamansa elokuvaryhmä ei ole entuudestaan tuttu.

Tämä kirja on dokumentti suomalaisesta underground-kauhuelokuvakulttuurista, sen suurimmasta ja äänekkäimmästä edustajasta Blood Ceremony films:stä sekä sen pääperkeleestä, Sami Haavistosta. Elämästään Addams Familyä tehnyt Haavisto on pistänyt Blood Ceremonyn 10 ensimmäistä vuotta läpi lihamyllystä ja lopputuloksena on mehukkaasti ja sopivan vinksahtaneella huumorintajulla kerrottuna, millaista on ollut raivata itselleen paikka suomalaisen elokuvamaailman pimeille ja kalmanhajuisille rajamaille. Sellaisena tämä dokumentti kertoo mielettömän tee-se-itse-tarinan tekemisen riemuineen, vastoinkäymisineen ja monine kummallisine käänteineen.

Kirjassaan Haavisto ei säästä mitään eikä ketään, vaan kertoo hienostelematta, mitä matkan varrella on tapahtunut. Matka hullusta ideasta ja sohvalla parissa tunnissa lyijykynällä paperille riivitystä ensimmäisestä käsikirjoituksesta (Desire of the Innocent Blood, 2002) aina Eileen Dalyn kaltaisen kulttinäyttelijän saamiseen elokuvaan (The Curse of the Witches Blood, 2012) asti on ollut pitkä. Haavisto ja hänen legioonansa ovat puskeneet tuon matkan aivan omaan tyyliinsä kaupallisuudesta, yleisön hyväksynnästä, Suomen elokuvasäätiöstä, uskovaisten rukoushyökkäyksestä, tai yleisistä moraalirajoista välittämättä. Kaikki on kuitenkin tehty rakkaudesta kauhuun.

Teos on 440-sivuinen järkäle, joka on sen aihepiiristä kiinnostuneille hyvin mielenkiintoista ja hilpeääkin luettavaa. Vaikka sivuja kirjassa on paljon, menee niiden lukeminen kuin siivillä, sillä sen verran hyvin tarina kulkee ja vie lukijan mukanaan. Mesikämmen suosittelee tätä suomalaisen filmimaailman Hollywood Babylonia lämpimästi.

Seuraavassa haastattelussa Sami kertoo kauhun lisäksi mm. kirjan kirjoittamisesta, ihanteellisista tisseistä, veren erotiikasta, luovuudesta, aikaansaamisesta, Suomen elokuvasäätiöstä, Blood Ceremonyn monista eri projekteista purkkilihoineen, pian ensi-iltansa saavasta The Curse of the Witches Blood-elokuvasta, yksityisyrittäjyydestä, sekä kommentoi Suomen presidentinvaalien 2012 toista kierrosta.
– – –

10 vuotta veriseremoniaa

Onnittelut ensimmäisestä kirjastasi. Kauanko kirjan kirjoittamiseen meni? Kerro jotain kirjoitusprosessista.

Kiitos, kiitos! Kirjoittamiseen meni noin puolitoista vuotta… Koska aika on ainoa asia mitä ei ole koskaan tarpeeksi, niin kirjoittaminen kärsi aluksi nimenomaan aikaresurssien puutteesta. Homma eteni hitaasti (mutta varmasti) jäähallien kahviloissa kirjoittaen, samalla kun vanhin poikani kävi jääkiekkotreeneissään. Se, että pystyy sulkemaan muun maailman helposti ulkopuolelle ja keskittymään vain siihen, mitä on tekemässä, on kullanarvoinen taito silloin, kun ympärillä kahisee kymmeniä ”toppapukuja” jotka mölisevät jääkiekosta.

Loppujen lopuksi tämä aika ei ollut riittävä kirjan viimeistelyyn, joten irtisanouduin silloisen työnantajani palveluksesta pitämään sapattivuotta ja kirjoittamaan kirjan loppuun. Joskus vaan pitää tehdä ratkaisuja, vaikka ne eivät olisi kovin järkeviä, jos palo jonkun asian toteuttamiseen on kova!

Kirjasi nimi antaa ymmärtää, että olet tissi/kankku-akselilla enemmän tissimiehiä, pitääkö tämä paikkaansa?

Itseasiassa ei pidä, vaan asia menee vähän toisinpäin, mutta tuo nimi on varmasti sopivampi ja ennen kaikkea myyvempi, kuin jos puhuisimme pakaroista tai majavista, hehe!

Miten tärkeitä tissit ovat Blood Ceremonyn elokuvissa?

Jokainen elokuvamme sisältää sopivassa määrin erotiikkaa. Mielestäni kauhu ja erotiikka kulkevat käsi kädessä, koska tämä elokuvan genre yleensäkin kulkee hieman rähjäisemmillä sivukujilla pääkatuja ja kirkkaita valoja vältellen. Blood Ceremonyn elokuvissa, varsinkin vampyyrielokuvissa erityisesti, veren erotiikalla on suuri merkitys ja se on tärkeässä roolissa. Siihen nivoutuu pureman jälkeinen kliimaksi, joka jätetään häveliäästi pois lähes kaikista vampyyrielokuvista (ja nyt en puhu paskatwilighteistä, joissa pidellään söpösti kädestä kiinni ja ynähdetään pikkuisen, kun hampaat kohtaavat kaulan). Ja kun puhutaan verenerotiikasta, niin mikä olisikaan kauniimpaa vampyyrikohtauksessa, kuin kirkkaan punainen elämänneste joka valuu kauniille rinnoille ja siitä noroina vatsalle ja muulle osalle vartaloa.

Ja jos jatkosta puhutaan, niin Blood Ceremonyn elokuvissa on myös tulevissa tuotannoissa graafisuudella suuri merkitys. Haluan kuitenkin korostaa sitä, että puhumme kauhusta ja kauhuerotiikasta, emme aikuisviihteestä – haluan että elokuviamme myydään mieluummin Anttiloissa kuin Hot Lips-myymälöissä (nythän niitä ei myydä juuri missään…)

Millaiset ovat täydelliset rinnat?

Pitäisikö heittää tähän jotain soopaa että kaikki rinnat ovat kauniita, jotta kaikki feministiemakot pysyisivät tyytyväisinä ja miettisivät, että onpa siinä hyvä ihminen? Sorry to say, mutta näinhän se ei mene… Suuret tai pienet, sillä ei niin väliä, kunhan ovat kiinteät ja sopivan pyöreät. Ehkäpä kaikkein kauneimmat ovat sellaiset greipin kokoiset. Kyllä, mieluummin sellaiset, kuin luonnottoman isot jauhosäkit. hmm… Valokatkaisijatkaan eivät ole koskaan olleet muodissa, tiedäthän sellaiset pyöreät levyt rappujen seinillä 2mm reunuksella, jonka keskellä on se kytkin… Meneepä hankalaksi. Kaikkihan liittyy kuitenkin kokonaisuuteen ja niiden kantajaan, eli sopusuhtaiset kantajaansa nähden ovat kauniit, irrallisinahan ne näyttäisivät aika hassuilta.

Millaista palautetta olet kirjasta saanut? Onko räväkkä kieli, poliittisesti epäkorrektit huomiot siellä täällä, sekä suorat sanat mm. Suomen elokuvasäätiöstä saaneet ihmisiä ärtyneeksi? Miten muut indieryhmät ovat kirjaan suhtautuneet?

Sitä mukaa kun kirjaa on tilattu, niin esim. naamakirjassa on ystäväluku vähentynyt suorassa suhteessa ja elokuvaryhmässä käynyt jäsenkato, hahaa! Itse asiassa palaute kirjasta on ollut pelottavan hyvää ja sen rehellistä kieliasua on kehuttu. Siinä ei olla kaunisteltu asioita ja ne sanotaan niin, kuin sanoisin ne oikeastikin. Kyllähän se aina jotain henkilöä vituttaa, kun käyttää esim. sanaa ”neekeri”, mutta kun se sana sopii vaan niin helvetin paljon paremmin kyseiseen lauseeseen, kuin jos se korvattaisiin sanalla ”Afrikan alkuperäisasukas, joka on ihon väriltään hieman tummempi kuin eurooppalainen veljensä ja jotka ovat tasa-arvoisia keskenään ihon väristään huolimatta.

Elokuvasäätiön mielipide ei kiinnosta paskaakaan, koska elokuvasäätiötä ei kiinnosta paskaakaan suomalaisen elokuvan tukeminen. Heitä kiinnostaa ainoastaan se, että he varmistavat oman toimintansa jatkumisen tukemalla elokuvaa, joka tuo sataprosenttisen varmasti heidän yhteiskunnaltaan saamansa rahat takaisin kassakirstuun – toimintaa, jota voisi verrata rahanpesuun ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Tästä kerrotaan lisää kirjassa ja tasatakseni verenpaineitani, siirryn seuraavaan kysymykseen…

Oletko itse tyytyväinen kirjaan?

Olen, olen siihen helvetin tyytyväinen. Ainoa asia mitä olisin voinut tehdä toisin, on että olisin voinut kirjoittaa helposti 900 -sivuisen järkäleen 440 –sivuisen sijaan, sillä tarinoita jäi nyt vielä niin paljon kertomatta.

Teoksesi lienee maassamme ensimmäinen laatuaan. Kuvaat siinä mm. hyvin yksityiskohtaisesti indie-elokuvantekoon liittyviä haasteita, joita riittää. Mitä luulet, saako kirjasi lukeminen potentiaalisia uusia indie-elokuvantekijöitä innostumaan elokuvanteosta, vai tappaako se sen sortin halut monilta saman tien?

Niiltä henkilöiltä, joilta se tappaa innon lähteä tekemään elokuvaa, olisi sen innon tappanut mikä tahansa asia. 90% ihmisistä asettaa joka tapauksessa koko elämänsä ajan eteensä keinotekoisia esteitä, joiden avulla he voivat vanhana perustella sitä, miksi heiltä jäi niin monia asioita tekemättä. Mutta ne henkilöt, jotka lähtevät tekemään elokuvaa luettuaan kirjan, osaavat todennäköisesti suhtautua asioihin realistisesti ja välttää jopa pahimpia sudenkuoppia. Kaaostahan se tulee olemaan joka tapauksessa, mutta hyvä niin – kammottavista epäonnistumisista tulee hyviä tarinoita ja kun synnytyskivut ovat kovat, niin luomustaan rakastaa paljon enemmän, kuin jos koko prosessi olisi ollut luonnottoman helppo.

Tarjosit kirjaa alunperin muutamalle kustantajalle, mutta päädyit lopulta kuitenkin julkaisemaan kirjan itse – miksi näin? Kenelle kirjaa tarjosit, ehtivätkö he kommentoimaan teostasi jotenkin ennen kuin päätit julkaista teoksen itse?

Nimillä ei enää tässä vaiheessa ole merkitystä, sillä he missasivat tämän tilaisuuden jahkailullaan. Kirja todellakin lähti muutamalle kustantajalle, jotka tuntuivat olevan siitä hyvin kiinnostuneita. Julkaisua kuitenkin venytettiin ja venytettiin ja uskoisin sen syyksi sitä, että he halusivat odottaa seuraavaa ensi-iltaamme. Tämä lähinnä siitä syystä, että he näkisivät tuleeko siitä menestys ja sitä kautta saataisiin lisää huomioarvoa kirjalle. Halusin itse kirjan kuitenkin joulumarkkinoille ja myytäväksi ensi-illan yhteyteen, joten päätin pistää homman itse eteenpäin. Ensi-illassa kirjalle on kuitenkin paikalla 500 potentiaalista ostajaa, joten miksi missata tilaisuus. Olen tottunut elämässäni siihen, että muiden varaan ei voi aina laskea. Jos joku homma jää kanittamaan paikoilleen, silloin täytyy itse astua ohjaimiin ja laittaa homma rokkaamaan! Taitoin siis kirjan itse nippuun, painatin sen ja hoidin myyntiin, enkä ole katunut päätöstäni.

Kirja painaa täsmälleen 666 grammaa. Onko tämä hauskaa sattumaa vai valitsitko paperilaadun ja koon todella huolella?

Veikkaanpa, että ystävälläni ja toverillani, eli Wanhalla vihtahousulla on tässä asiassa sormensa pelissä. Hepulla löytyy sopivasti huumorintajua toisin kuin virkaveljillään, hehe!

Olet ollut jo ennen elokuvien tekoa ja kirjan kirjoittamista luova, ainakin tauluja maalaamalla. Kerrotko tästä, mihin olet luovuutesi kanavoinut ennen elokuvia ja Blood Ceremonyn muita projekteja? Harrastatko edelleenkin maalausta kaiken muun luovuutesi ohella?

Kanavoin hulluutta maalaamalla, piirtämällä sarjakuvia, tekemällä omituisia veistoksia kipsistä ja ties mistä materiaaleista. Tein näitä asioita ennen elokuvan tekoa, niiden aikana ja tänä päivänäkin. Elokuvan teko on kuitenkin niin kokonaisvaltaista puuhaa, että harvoin jää aikaa näille muille asioille, mutta kun sopiva hetki tulee, niin on aika kaivaa esiin taas maalausteline. Näissä muissakin tavoissa toteuttaa itseään ja kanavoida alitajuntaa heijastuvat samat aiheet kuin elokuvissani. Tavallaan kaikki tavat luoda tukevat kokonaisuutta ja vievät sitä eteenpäin – sinne minne tässä ollaan matkalla, ei kukaan vielä osaa sanoa, mutta useinhan matka onkin mielenkiintoisempi kuin itse päämäärä.

Mitä kaikkia sivuprojekteja Blood Ceremonyllä on ollut ja on nykyään?

Pari elokuvaa on jäänyt vielä toteuttamatta erilaisten resurssipulien johdosta. Lisäksi yksi TV-sarja junnaa paikoillaan. Siispä on hyvä ottaa pari projektia näiden lisäksi mukaan, jotta kaaos olisi täydellinen! Kutsun tätä itse vyörytystaktiikaksi. Kun on riittävän monta projektia menossa eteenpäin kerrallaan, niin valmista syntyy ihan pakostakin. Jos joku prokkis jää jumiin hetkeksi, niin viedään toista eteenpäin. Kun toinen hyytyy, niin ponkaistaan toiseen virtaa. Aikaahan tämä vie, mutta yhtäkkiä huomaat, että samaan aikaan julkaistaan kirja, pidetään elokuvan ensi-iltaa, saatetaan TV sarja esittelyyn jne… Tekeminen on tärkeää ja tämän kaltainen työskentely sopii minulle. Miljoona projektia ilmassa ja tulosta tulee paljon. Koko ajan tapahtuu eikä pääse mädäntymään sohvanpohjalle.

Ymmärtääkseni Blood Ceremonyltä saa lähitulevaisuudessa purkkilihatuotetta – Pitääkö tämä paikkansa? Jos pitää, niin millaisesta lihasta on kyse ja mistä liha on hankittu? Ruskeasannan hautausmaalta?

Tästä olen vielä ihan hissunkissun, sillä Burkelle & Harelle tulee antaa työrauha materiaalien hankkimisen vuoksi…

Koska markkinoille tulee Blood Ceremonyn kuukautissuojia?

Blood Ceremony stringejähän meillä on jo myynnissä, mutta että kuukautissuojia… Hauska ajatus. Pieniä siivekkäitä, lepakonmuotoisia vertaimeviä otuksia, jotka lentävät noin metrin korkeudessa ja kukaan ei edes näe niitä katukuvassa, hahaha!

Kävit äskettäin puhumassa Tiedostamon tilaisuudessa luovuudesta. Miten tilaisuus meni? Mikä oli esitelmäsi keskeinen sanoma?

Olen itse väärä henkilö sanomaan kuinka tilaisuus meni. Sitä pitäisi kysyä enemmänkin yleisöltä. No, kukaan ei poistunut kesken, joten kai sekin on yksi mittari. Itse asiassa tilaisuuden aihe koski luovuuden kanavoimista teoiksi. Olen hiton huono teorioimaan mistään, varsinkaan niin abstraktista asiasta kuin luovuudesta, jonka voi käsittää hyvin erilaisilla tavoilla. Siksipä puhuin siitä, kuinka voittaa keinotekoisia esteitä, jotka ovat usein itsestään lähtöisin ja kuinka saada prokkiksiin virtaa. Jos yksikin kuulija sai aiheesta potkua ja sitä kautta jotain keskeneräistä tai vielä aloittamatonta asiaa eteenpäin, niin silloin koen onnistuneeni.

Olet toiminnan miehiä. Miten tärkeää Blood Ceremonyssä, tai mielestäsi aivan yleensä, on liike, into, uusien projektien luonti ja niiden suhteen muiden ihmisten innostaminen ja niihin mukaan saaminen jos jotain haluaa saada konkreettisesti myös aikaiseksi? Ovatko Blood Ceremonylle kyräilevät muut maamme indieyrittäjät laiskoja ideoiden pyörittäjiä, jotka eivät lopulta saa mitään aikaiseksi?

Sinäpä sen sanoit, laiskojen lisäksi myös saamattomia vetelyksiä, hehe! No, korjataan vähän, sillä laiska on väärä sana. Monilla ihmisillä riittää kyllä ideoita ja visioita erilaisiin projekteihin, mutta heiltä puuttuu selkäruoto ja boolssit ideoiden saattamiseksi loppuun saakka. Sitten taas maristaan resurssipulaa ja ties keksitään ties mitä tekosyitä epäonnistumisilleen. Tämä pätee kaikkiin. Suurin osa ihmisistä puhuu ja puhuu, mutta kun tulee tekojen aika, niin sitten on aika hiljaista… Se, että Blood Ceremony saa projektinsa maaliin, johtuu pitkälti ihmisistä. Varmasti myös sillä on osansa, että innostamme toinen toisiamme ja annamme myös virheille sijaa. Täydellisyyteenhän me pyrimme, niin kuin kaikki, jotka tekevät tätä taiteen muotoa. Mutta se mikä erottaa meidät muista, on se että emme anna virheiden tai resurssipulan rajoittaa tekemistämme. Teemme niin hyvää materiaalia, kuin se silläkin hetkellä on mahdollista. Se mitä ei ole käytössä, sitä on turha itkeä! Näitä itkijöitä piisaa ja heidät on helppo tunnistaa – monta kertaa näkee jo alkumetreillä, tuleeko jokin tuotanto koskaan onnistumaan, kun kuuntelee hetken sen tekijöitä. Liike on tärkeää, tuli ja liike, jos siteerataan armeijatermejä!

Uusien ihmisten mukaantulo on myös todella tärkeää. Siinä on varmasti myös yksi syy, miksi olemme edelleen hengissä yli 10 vuoden jälkeen. Blood Ceremony ei ole tukahtunut sisäsiittoisuuteen, mikä on koitunut monen muun elokuvaryhmän kohtaloksi. Ihmisiä tulee ja menee elämäntilantteidensa mukaan. Uudet ihmiset tuovat uutta virtaa ja ideoita. Näin se homma rokkaa!

Mitä mieltä olet norjalaisesta Død snø-elokuvasta? Mahtaisiko edesmenneestä maamme Valtakunnanjohtajasta saada hyvän natsivampyyrielkuvan?

Helposti saisi! ”Valtakunnanjohtajan” perikunnalla saattaisi olla tosin sanansa sanottavana aiheeseen, hehe! Natseja, muumeja ja vampyyrejä Naantalissa – siinäpä vasta elokuvan ainekset! Olen katsonut myös Wirkolan mainion zombierainan ja olihan se ihan viihdyttävä, vaikkakin liikaa venytetty elokuva. Tiivistämällä hiukan loppua se olisi saattanut olla jopa loistavakin, mutta nyt se syyllistyi monen elokuvan perisyntiin, eli että ei osattu lopettaa ajoissa.

Ovatko Twilight-tyyppiset uudet vampyyrielokuvat rikos ihmisyyttä vastaan?

Vampyyrielokuvat? Überkaupallista paskaa ne ovat, jotka ovat suunnattu vain ja ainoastaan todella typerien teinien lompakkojen tyhjentämistä varten. Jos niistä elokuvista pitää, niin sitten on ansainnut menettää rahansa! Twilight, hyrrrr, hyi saatana!

Parhaat vampyyrielokuvat top 10?

Mahdotonta listata. Lista muuttuu vähän väliä, mutta nakataan nyt joitain esimerkkejä, eikä missään järjestyksessä. Roman Polanskin Dance of the Vampires, Jean Rollinin verenerotiikalla kyllästetyt mestariteokset, joista esimerkkinä vaikkapa Living Dead Girl. Hammer elokuvista vaikkapa Twins of evil, josta jotenkin vaan kumpuaa se kaikki loisto ja gotiikka, joka on ominaista tuon aikakauden brittiläiselle vampyyrielokuvalle. Nääh, liian vaikeaa…

– – –

Tulevaisuus

Koska kirjallesi on tulossa jatkoa? Seuraavan kymmenen vuoden päästä vai jo aiemmin?

Tarinoita olisi jo nyt yhden kirjan verran. Uskoisin että viiden vuoden kuluessa näemme toisenkin opuksen ilmestyvän, kunhan vaan saa revittyä jostain aikaa sen kirjoittamiselle.

Onko Blood Ceremonyllä tarkoituksena jatkaa kirjojen julkaisutoimintaa?

Ehdottomasti! Blood Ceremony Books tulee haalimaan okkultismia, noituutta, vasemman käden polkua, satanismia ja saatananpalvontaa käsitteleviä teoksia, sekä luonnollisesti kauhukirjallisuutta julkaistakseen niitä näiden kirjojen ystäville. Jos nurkissasi lojuu käsikirjoituksia jotka etsivät kustantajaa, niin ei muuta kuin yhteyttä tännepäin – hoidetaan ne pöytälaatikoista kansien väliin ja kauppojen hyllyille!

Milloin seuraava Blood Ceremony-elokuva, The Curse of the Witches Blood, ilmestyy? Kerro tuosta elokuvasta.

Elokuva on tällä hetkellä jälkituotantovaiheessa, joten muiden suomalaisten elokuvantekijöiden onneksi emme kerinneet mukaan Jussi-gaalaan, haha! Näillä näkymin ensi-ilta on maalis-, huhtikuussa. Kyseessä on synkeä tarina perheen kirouksesta ja elokuva sisältää itselleni rakkaita elementtejä, kuten sumuisia hautausmaita, aavemaisia kartanoita, noituutta, vampyyreitä ja tiettyä tunnelmaa, joka on nykyelokuvita ajat sitten kadonnut (lukuun ottamatta Tim Burtonin elokuvia). Kyseessä on kauhuelokuva, jossa on vahvoja elementtejä goottilaisesta kerronnasta ja pimeyden kauneudesta, jota ikävä kyllä niin harva käsittää ja ymmärtää sen väärin.

Elokuvan yhtä pääosaa esittää brittinäyttelijätär Eileen Daly ja hänen kanssaan työskentely oli yksi suuri unelmani ja haaveeni. Myös toinen suuri haaveeni meinasi toteutua ja oli hyvin hilkulla, että myös Ingrid Pitt olisi ollut mukana elokuvassamme, mutta aikataulut menivät ikävästi ristiin ja nythän niitä on enää mahdotonta paikkailla (R.I.P.). Joka tapauksessa rooleissa on mahtavia kotimaisia näyttelijöitä/näyttelijättäriä ja tulemme näkemään todella hyytäviä suorituksia jotka eivät jätä katsojia kylmäksi. Elokuvaa on mahdotonta tiivistää muutamaan riviin, mutta jos vielä jotain siitä haluan sanoa, niin se on todellinen harppaus taas kerran eteenpäin ryhmämme tuotannossa ja olen siitä helvetin ylpeä!

Onko The Curse of the Witches Bloodin jälkeen seuraavaan elokuvaan jo ideaa? Jos on, niin miten pitkällä valmistelut yms. tuon elokuvan suhteen jo ovat?

Ajatus ja tarinan runko ovat valmiina ja käsikirjoitusta aletaan työstämään mahdollisimman pian. Saattaa olla, että toteutan tässä välissä myös kokeellisemman elokuvan. Tämä siksi, että haluan todistaa itselleni, että on mahdollista tehdä elokuva lyhyemmässäkin ajassa, kuin kahdessa vuodessa – jopa 6 kuukaudessa! Sen jälkeen voisi taas tarttua megalomaaniseen eepokseen, joka syö elämästä kaksi vuotta. Tätä koitosta varten ollaan jo valmistauduttu pitkän aikaa hankkimalla lavasteita, pukuja ja proppeja.

Olet päättänyt äskettäin alkaa yksityisyrittäjäksi. Miten päädyit tähän ratkaisuun? Millaista liikettä alat pyörittää, missä, milloin? Mitä on myynnissä?

Halusin toteuttaa elämäntapamuutoksen. Hypätä pois oravanpyörästä, jossa olen pinkonut viimeiset 15 vuotta. Jatkossa elämä tulee olemaan taloudellisesti haastavampaa, mutta uskoisin myös, että onnellisempaa. Tämän muutoksen myötä haluan tehdä entistä enemmän näitä taiteellisia projekteja ja käyttää niihin sen ajan, jolloin juoksin ennen solmio kaulassa kiristäen neuvottelusta toiseen. Tähän mennessä en ole kaivannut takaisin qvartaalioravanpyörään…

Mutta takaisin itse yritykseen ja liikkeeseen. Ideana on avata oma tatuointistudio, jonka yhteydessä toimii Horror-Shop myymälä. Myymälässä myydään kauhuaiheisia t-paitoja, kauhuleffoja, musiikkia (metallia, horror punkkia, psychobillyä jne jne) sekä kaikkea friikkiä, kuten kutistettuja päitä (joita olen alkanut tuomaan maahan Ecuadorista), VooDoo nukkeja, kirjoja, noituutta, kirouksia ja muuta mukavaa.

Uskoisin, että tuonkaltaisessa liikkeessä viihtyisin loppuelämäni. Sopivan synkeä ympäristö, saa piirtää työkseen, kuunnella pitkin päivää hyvää musiikkia ja tutustua uusiin mahtaviin ihmisiin ja kuulla heidän elämäntarinoitaan. Tällä hetkellä etsin sopivaa liiketilaa putiikilleni ja odotan kärsimättömästi, että pääsen sen mahdollisimman pian avaamaan.

Onko presidenttiehdokas Pekka Haavisto sinulle sukua? Aiotko äänestää presidentinvaalien toisella kierroksella? Kuka olisi paras presidentti Suomelle, jos ei jompi kumpi toisen kierroksen ehdokkaista?

Jos kahdesta paskasta pitää valita vähemmän huono vaihtoehto, niin äänestän Saulia. Pekkaa en voisi kuuna päivänä äänestää, sillä ViherVasemistolaiset ovat saattamassa tätä maata perikatoon yltiöhumanistisella maailmankatsomuksellaan, joka perustuu naiviin typeryyteen ja lapselliseen uskoon ihmisten hyvyydestä. Onhan Niinistö täysi huijari ja kelmi, joka ajaa ainoastaan ja vain omien sidosryhmiensä etuja, mutta parempi sekin, kuin ehdokas, jonka selkäruodossa on luoda Suomeen Malmön kaltaisia lähiöitä, jotka todistavat epäonnistunutta maahanmuutto/pakolaispolitiikkaa irvokkaasti kirkuen.

Jos saisin vapaasti valita Suomelle presidentin, niin uskon että sellainen löytyisi kyllä tietystä leiristä, joskaan hän ei olisi Soini. Soinin kiihkokristillisyys hipoo ja samoja sväärejä, kuin Päivi Räsäsen, joka elää omassa pikku LaaLaaLandiassaan…

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Perhe ja vapaus toteuttaa niitä luovia/taiteellisia asioita, jotka koen itselleni tärkeiksi. Tällä hetkellä olen hyvin onnellinen, onnellisempi kuin pitkään aikaan. Havahduin jopa siihen yhtenä päivänä, että ei ole yhtään asiaa joka vituttaisi?!? Onkohan tämä paha ajatellen luovuutta? Tuskin, kyllä siellä sisälläni asuu vielä sellaisia perkeleitä, että niiden voimalla saadaan aikaan rujoa jälkeä ja hurmetta valkokankaalle, kirjojen sivuille, maalauskankaalle ja ties mille alustalle perkele!

– – –

Kiitos haastattelusta, Sami!

Aiheeseen liittyen:

Blood Ceremonyn sivut.

Blood Ceremony Facebookissa.

Blood Ceremony Magazine Facebookissa.

Blood Ceremonyn Horror Shop, josta teosta Blood, Boobs, and 10 year hell of making Movies. Suomifilmin alamaailma saa tilattua.

Diary of the Mad Man. Sami Haaviston blogi.

Read Full Post »

Das Fest II! 100 postia Pekka Siitoimesta!

Blogin Pekka-posteista sanottua

Mesikämmen-blogi – kirjoittaja on julkaissut parhaan Pekkaa käsittelevän artikkelisarjan, mitä blogistanissa on nähtyNarian

Kertakaikkiaan sellainen folkloristinen pikkujättiläinen, ettei moista voisi kuvitella olevan olemassakaan (…) Ötöpesän jengi on lukenut nämä kaikki, eikä ennen sitä olisi voinut kuunaan kuvitellakaan, että Pekka Siitoimesta olisi missään näin paljon materiaalia. Ja mikä parasta, vapaasti saatavillakin! (…) Ehdottomasti rautaristin, suojaviitan, kumimanttelin ja kaasunaamarin arvoinen teko!Ötöpesän jengi

Vuoden blogistipalkinto ja kiljukanisteripalkinto! Tämä on yleensä vaiettua kulttuurihistoriaa yhdestä Suomen kummallisimmista ja viihdyttävimmistä miehistäJokunen

Blogihan on ollut varsinainen kylttyyriteko. Näiden Pekka-artikkelien taso vaatisi suorastaan niiden sitomista kansien väliin! “Helvetin hyvä”, sanoisi Peksi. Go on!A

Ylivoimaisesti parhain sivusto hengentieteen Mestari Pekka Siitoimesta – B.S. Müller, uudelleen perustetun Turun Hengentieteen Seuran sisäpiirin jäsen

100 Postia

100. Kursiivin isku, osa 4
99. Kursiivin isku, osa 3
98. Kursiivin isku, osa 2
97. Täällä vartioin minä!
96. Kursiivin isku, osa 1
95. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 3
94. Alfauros laittoi asioita kuntoon.
93. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 2
92. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 1
91. IKR:n plörinäksi mennyt Belgian matka 1977
90. “Worshiping the Devil in the name of God”
89. Siitoin-filmi oy, osa 5
88. Siitoin-filmi oy, osa 4
87. Kai M. Aalto puhuu! (osa 2/3)
86. Siitoin-filmi oy, osa 3
85. Turun Hengentieteen Seura, osa 11
84. Turun Hengentieteen Seura, osa 10
83. Turun Hengentieteen Seura, osa 9
82. Pekka ja SMP/SKYP
81. IKR:n plörinäksi mennyt Kotkan marssi 1977
80. Lisähuomioita Pekan mielenosoitustoiminnasta, yms.
79. Pekka ja vappu, osa 4/4
78. Pekka ja vappu, osa 3/4
77. Pekka ja vappu, osa 2/4
76. Pekka ja vappu, osa 1/4
75. Pekan perheonnea
74. Arjalanpaisti ja arjalanpiirakat
73. Kai M. Aalto puhuu! (osa 1/3)
72. Mitä Pekka Siitoin ajattelisi perussuomalaisista?
71. Pekka Siitoin: Jag ska befria Norden!
70. Pekan mietteitä ennen eduskuntavaaleja 1983
69. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 3
68. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 2
67. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 1
66. Pekkagrammi, osa 2
65. Pekka Siitoin ja rock ‘n’ roll
64. Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa
63. Pekka Siitoin Fingerporissa
62. Tulella leikkimisestä
61. Talo, jossa Pekka Siitoin asui (osa 2)
60. Pekka presidentiksi?
59. Kommunismin ja kokoomuksen uhka
58. Valtakunnanjohtaja ja Italia
57. Valtakunnanjohtaja ja Varkaus
56. Kiljukeisari
55. Valtakunnanjohtajan kiljuepisodi
54. Pekka Siitoin -anagrammit ja postyymi Finlandia-palkinto
53. Hyvää uutta vuotta!
52.Turun Hengentieteen Seura, osa 8
51. Das Fest! 50 postia Pekka Siitoimesta!
50. Arkistojen aarteita ja Pekka Siitoin soundboard.
49. Luvassa hypnoottis-magneettista menoa.
48. Turun Hengentieteen Seura, osa 7.
47. Rivologin rodunjalostusta.
46. Turun Hengentieteen Seura, osa 6.
45. Pekkagrammi.
44. Ääretön rakkaus.
43. Siitoin-filmi oy, osa 2.
42. Pekan lähtö.
41. Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi.
40. Pekka Siitoimen shortsit.
39. Hyvät naiset, olette kaikki kauniita!
38. Kassisen perintöprinssi.
37. Mikä erottaa fasistin kommunistista?
36. Mesikämmenen jengi.
35. Pekka Siitoin built my Panzerwagen.
34. Turun Hengentieteen Seura, osa 5.
33. Turun Hengentieteen Seura, osa 4.
32. Seurakuntavaalit.
31. Turun Hengentieteen Seura, osa 3.
30. Turun Hengentieteen Seura, osa 2.
29. Turun Hengentieteen Seura, osa 1.
28. Pentagrammon, clavis, cranium, sciurus, circumferentia, logos, gravis admodum, et diaboli.
27. Siitoin-filmi oy.
26. Mitä Leo Meller sanoi Pekka Siitoimen kuolemasta?
25. Toinen todellisuus.
24. Mitä Pekka Siitoin sanoi Anton LaVeystä ja satanismin historiasta?
23. Pekka Siitoimen iltarukous.
22. Isän valtakunta kuvina.
21. Isän valtakunnan jälkipyykkiä.
20. Pekan parhaat, osa 7.
19. Pekan parhaat, osa 6.
18. Pekan parhaat, osa 5.
17. Pekan parhaat, osa 4.
16. Pekan parhaat, osa 3.
15. Pekan parhaat, osa 2.
14. Pekan parhaat, osa 1.
13. Isän valtakunta.
12. Arkistojen kätköistä.
11. Päivän lainaus ja kysymys.
10. Pekka Siitoin on nykyään vampyyri!
9. Hypnoottis-magneettinen katse ja sen alkuperä.
8. Mitä Pekka Siitoin sanoi äidilleni.
7. Luciferin arkkipiispan nauru.
6. Talo, jossa Pekka Siitoin asui.
5. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 4/4).
4. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 3/4).
3. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 2/4).
2. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 1/4).
1. Should I laugh or cry?

Ja jatkoa seuraa…

Mesikämmenen postit valtakunnanjohtajasta eivät tähän lopu. Postit jatkuvat Kursiivin tapauksen tonkimisella, minkä jälkeen pääsemme Pekan saaman vankeustuomion käsittelyyn, ja sen jälkeen Pekan vankilanjälkeiseen elämään. Materiaalia löytyy vielä hyväksi toviksi eteenpäin. Näiden sadan ensimmäisen postin jälkeiset Pekka-postit löytyvät helposti blogin oikeasta alapalkista “tags”-osiosta sanalla “Pekka Siitoin”. Siitä klikkaamalla löytyy lista kaikista blogin Pekka-aiheisista posteista, mitä tämän 100. postin jälkeen on julkaistu.

Read Full Post »

Kirjoitin jonkin aikaa sitten, että olin vieraillut Turun Kaskenkadulla sijainneessa liikkeessä jututtamassa sen henkilökuntaan kuulunutta miestä liiketilojen menneisyydestä ja muista asiaa sivuavista seikoista. Kaikenlaista mielenkiintoista tulikin esiin. Tuolla kertaa en päässyt käymään Turun Hengentieteen Seuran sanctum sanctorumissa, eli liiketiloihin kuuluvassa kellaritilassa, jossa seuran temppeli 70-luvulla sijaitsi. Mahdollisuus tähän sittemmin avautui, ja tänään pääsin astumaan tuohon myyttiseen tilaan.

Liiketilat olivat Pekalle kaikkinensa varsin hyvät. Paikka sijaitsi ja sijaitsee aivan keskustan kupeessa, tilaa oli mainiosti ja talo oli ja on yleisestikin varsin viihtyisä. Takahuoneessa sijaitsi Pekan toimisto, jossa oli tarinan mukaan seinällä hakaristilippu toimistopöydän vieressä. Tuosta tilasta on olemassa valokuva, joka ilmestyi 70-luvulla Pekkaa ja Turun Hengentieteen Seuraa käsitelleessä jutussa. Laitoin pätkän tuota juttua aiemmin postiini Turun Hengentieteen Seura, osa 3.

Tässä vaiheessa, tuon huoneen keskellä seistessä, Mesikämmenen selvänäkökyky ja Akaasisten aikakirjojen lukukyky alkoi aktivoitua. Oltiin selvästi kulttipaikalla. Universumin rakenteet alkoivat natista liitoksissaan, aika ja paikka vääristyä, jotain valtavaa liikahteli kosmoksen syvyyksissä ja kurotteli kohti.

Se, mitä seuraavaksi tapahtui, oli kuin parhaasta lovecraftilaisesta novellista. Kapeiden ja vanhojen alas vievien portaiden eteen oli laitettu tavaraa, kuin peittämään jotain salattua ja kiellettyä. Kun ne oltiin siirretty, oli edessä hivenen vaivaalloinen tasapainoilu kohti kellaria.  Puiset askelmat joustivat hivenen askelten alla, seinästä oli otettava tukea. Ja sitten… siinä sitä oltiin. Turun Hengentieteen Seuran temppelissä.

Mieleen tuli välittömästi tilasta näkemäni kuvat (kts. myös tämä) ja filminpätkät. Täällä se kaikki tapahtui. Täällä kokoontui Turun Hengentieteen Seura, sen Kristuksen, Luciferin ja Saatanan palvelijat. Täällä rituaalisesti rivoili Musta Veljeskunta. Täällä marssi IKR:n tuimat poliittis-hengentieteelliset joukot ympyrää hakaristilippujen edessä. Täällä Pekka kameroiden edessä toivotti roomalaisen tervehdyksen siivin “hyvää päivää IKR:n sotilaat!” johon mustiin pukeutunut seurakunta vastasi samoin käsi ojossa “hyvää päivää, herra johtaja!” Täällä iti maamme olosuhteissa varsin hämäriä ja oudoista ulottuvuuksista kumpuavia ideoita. Täältä myös heitettiin universumin kudoksiin outoja metafyysisiä siemeniä ja saman henkisiä konkreettisia toimintasuunnitelmia. Täällä tapahtui aivan helvetin hämäriä asioita.

Jostain universumin ulottuvuuksista Mesikämmen kuuli itse Luciferin arkkipiispan hyväntuulista röhönaurua…

Tähdet tähän uinuvien ja kirottujen asioiden kellarin metafyysiseen luotaamiseen olivat selvästi kohdallaan. Siinä on vinha perä, että jos pääsee käymään paikoissa joista on nähnyt kuvia ja lukenut, niin nuo paikat ja niihin liittyvät asiat saavat aivan toisen ulottuvuuden. Niitä ymmärtää paremmin. Ne voivat ikään kuin puhua sinulle. Siltoja voi syntyä yli ajan ja paikan. Niin tälläkin kertaa. Sen enemmästä minun on kiellettyä puhua.

Mutta entä se muinainen valokuva, josta edelliskerralla oli ollut juttua tässä osoitteessa nykyään olevan liikkeen henkilökunnan edustajan kanssa? Sitä ei ollut löytynyt. Toivoa tosin kuulemma on, että se on edelleen jossain tallessa. Oli tuossa kuvassa sitten kieli poskessa heittämäni Thelma Ramström tai ei, niin mieleen tulee, että jos Anton LaVeyn legendaan kuului näyttelijä Jayne Mansfield, niin kuuluupa Pekankin legendaan näyttelijäkaunotar. Pekkahan otti Ramströmistä kuvan, jolla tämä pääsi Miss Cinema Europeen osallistujaksi, voitti sen, ja saikin sitä kautta paljon julkisuutta ja menestystäkin. Siinä missä Mansfield diggaili LaVeyn satanismia, ei Ramström taas tiettävästi diggaillut Pekan saatananpalvontaa, kun hän sellaiseen myöhemmin ryhtyi (siihen aikaan, kun Pekka Ramströmistä tuon kuuluisan kuvan otti, ei Pekka ollut vielä julkaissut mitään mustaan magiaan liittyvää). Eikä Ramström poseerannut Turun Hengentieteen Seuran temppelikuvissa, toisin kuin Mansfield LaVeyn Mustassa talossa. Sitä voi kyllä pitää varmana, että siinä missä LaVey kuolasi Mansfieldin perään, kuolasi herra rivologi varmastikin valokuvaajana herrasmiesulkokuorensa takana Ramströmiä.

Poistuin liikkeestä kokemusta rikkaampana takaisin lumiseen Turun katuvilinään. Turun Hengentieteen Seuran pyhistä pyhin oli nyt täynnä uuden liikkeen varastomateriaalia, mutta paikan henki oli ollut siellä siitä huolimatta läsnä ja puhunut. Mieleeni muistui Mircea Eliaden ajatuksia ajasta ja avaruudesta, liittyivät ne sitten suoraan kokemaani tai ei.

Yölukemiseksi taitaa tänään mennä Charles Dexter Wardin tapaus.

[Turun Hengentieteen Seura, osa 7, löytyy täältä].

Read Full Post »

Elokuussa 1976 maamme lehdissä ilmestyi hurjia Turun Hengentieteen Seuraan liittyviä otsikoita. Hyvänä esimerkkinä näistä käyköön oheinen Ilta-Sanomien lööppi.

Rajut väitteet pohjasivat viime kädessä Siitoimen kirjoittamaan, Turun Hengentieteen Seuran 1974 julkaisemaan teokseen Musta Magia, osa I. Kyseinen teos sisältää hyvän määrän varsin huimaa tekstiä, mm. siitä, miksi meillä on velvollisuus harjoittaa magiaa, millaisia ovat henkivaltojen hierarkiat, mitä saatananpalvonnan historia pitää sisällään, miten Luciferin palvoja voi kuoltuaan elää vampyyrina lyijyarkussa päiväsaikaan ja imeä elävistä verta öisin, miten kuolleen voi herättää henkiin, jne. (osa teoksen legendaarisista kohdista löytyy tämän blogin teksteistä Pekan parhaat, osat 1-7). Eräs kirjan käsittämättömyyksistä on rituaali, “joka täytyy suorittaa ennen kuin voi ryhtyä Perkeleen oppilaaksi”. Tämä rituaali, jonka suorittajalla “tulee olla yllään frakki tai musta pitkä viitta”, löytyy kirjasta sen sivuilta 62-63, ja se pitää sisällään kissan elävältä keittämisen:

 

 

Vaikka koko Musta Magia, molempine osineen, on sen täysjärkisestä nykylukijasta hulppean absurdia tekstiä mustalla huumorilla maustettuna, oli maailma 70-luvulla kuitenkin vielä sellainen, että Suomesta löytyi ihmisiä, jotka ottivat nämä tekstit enemmän tai vähemmän tosissaan (asian sivu laajemmin, katso artikkelini Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi). Turun Hengentieteen Seurasta tehtiin poliisille elokuussa 1976 ilmoitus, jossa seuraa epäiltiin törkeästä eläinrääkkäyksestä. Jostain syystä epäilyt eläinrääkkäyksestä tehneet tahot pysyivät loppupeleissä kuitenkin hiljaa, ja asia raukesi näytön puutteessa. Tuntuu melko ilmeiseltä, että epäilyt esiin nostaneet tahot halusivat huonoa mainosta ja käytännön harmia Siitoimelle ja hänen ryhmälleen. Vaikka asia ajan kanssa raukesikin, sitä puitiin mehukkaana aiheena lehdistössä pitkään ja hartaasti, mikä ilmenee seuraavista lehtileikkeistä.

Tuntemattomaksi jääneessä lehdessä pakinoitsija nimimerkillä Taavetti maalaili asiaa leveästi: “(…) Sellaisia puuhia sitä vain tehdään suomalaisen kulttuurin kehdossa, Turussa. Siellä on natseja ja ne keittävät kissoja”.

Toisessa tuntemattomaksi jääneessä lehdessä maalaillaan myöskin otsakkeessa leveästi. Vaikka asian todenperäisyys oli täysin auki, tehtiin otsakkeet kuitenkin siihen tyyliin, kuin asia olisi jo selvä. Tästä jutusta selviää hieman enemmän asian taustaa. Alunperin Jermu-nimisessä miestenlehdessä oli ollut ilmeisen värikäs juttu Pekan saatananpalvontakuvioista, ja sen pohjalta sitten oli joku närkästynyt lukija ottanut yhteyttä Turun entiseen eläinsuojeluvalvojaan, Anja Eerikäiseen. Eerikäinen vei asian puolestaan poliisin tutkittavaksi.

Eerikäinen kommentoi Ilta-Sanomille 19. elokuuta 1976: “Tapaus voi hyvinkin olla mahdollinen” (…) “Vastaavia menoja on paljastunut mm. Englannissa”. Siitoin showmiehenä  ja kyseenalaistakaan mainetta kaihtamattomana ei täysin kiistänyt koko asiaa, vaan kertoi tietävänsä kissankeittämistä ainakin tapahtuneen, jos ei vieläkin tapahtuvan. Itse hän ei kertonut sellaista kuitenkaan harrastavansa.

Leike sisältää faktaa, jonka valossa hurjat otsakkeet ja jo etukäteen lietsottu “se on syyllinen“-asenne menee mielenkiintoiseen valoon: “Asian tutkimukset ovat vasta alkuvaiheessa eikä virallista rikosilmoitusta ole vielä tehty, koska tarpeelliset näytöt puuttuvat. Tiedossa ei myöskään ole miten uhreina käytetyt kissat olisi hankittu”.

Tietyllä tapaa Pekka oli tämän kissankeittojupakan kanssa aikaansa edellä – ns. uusnoitavainot varsinkin satanisteja kohtaan leimahtivat huimiin mittoihin ympäri maailmaa 1990-luvulla. Tuolloin ei eläinuhreilla syyttelyt enää riittäneet, vaan mukaan otettiin myös väitteitä erilaisista törkeistä rituaalisista hyväksikäyttötavoista ja henkirikoksista. Hössötys asian ympärillä laski pikku hiljaa, kun osoittautui, että koko juttu oli iso kupla, mitä ylläpitivät ja hyväksikäyttivät kiihkouskovaiset ja kyseenalaiset terapeutit yms. tahot. Asian tiimoilta kannattaa katsoa vaikka Kenneth Lanningin FBI:lle tekemä kuuluisaksi tullut tutkimus, tai Robert Hicksin kirja In Pursuit of Satan. Oleellista nyt käsiteltävän tapauksen yhteydessä on tietysti huomioida se, että länsimaissa satanistit (varsinkin ns. laveylaiset satanistit) tuomitsevat jyrkästi kaikenlaisen viattomien olentojen (eläinten tai ihmisten) “rituaalisen uhraamisen” yms. laittoman toiminnan. Pekalla, joka kutsui itseään sekä satanistiksi että saatananpalvojaksi (nämä käsitteet näyttivät menevän hänellä sulavasti limittäin), ei näyttänyt asiassa olevan eettistä ongelmaa. Tekstiensä ja puheidensa perusteella Pekka näyttää alan genreen suhteutettuna selvästi omansalaiselta saatananpalvojalta. Hänen rituaaliuhraus-ajatuksiensa suhteen on huomautettava, että em. kissankeittorituaali on hänen kirjoituksissaan ainut lajiaan, eikä hänen tiedetä koskaan tehneen minkäänlaista rituaalista väkivaltaa kenellekään (ellei sellaiseksi lasketa rituaalista siittiöiden polttamista, tai humalassa rähinöintiä paikallisten punkkareitten kanssa Naantalissa).

Uusi Suomikin tarttui aiheeseen, ainakin muutamaan kertaan. Alla olevista artikkelinpätkistä kolmas on aihetta käsitelleistä jutuista kaikkein mielenkiintoisin, joka Mesikämmenen tassuihin on päätynyt. Jutussa Pekka valottaa, kuinka hän oli ollut todistamassa rituaalia, jossa kissa keitettiin rituaalisesti. Hän kertoo myös yhtä ja toista muuta asiaa liittyvää, varsin humorististakin taustaa. Voi vain arvailla, pitikö Pekan tarina paikkansa, vai oliko se keksittyä.

Tähti-lehdessä otettiin perspektiiviksi Anton LaVeyn satanismi ja suhtauduttiin perustellun skeptisesti Jermu-lehden artikkeliin, josta koko jupakka kissankeittämisestä lähti liikkeelle. “Hitleriläinen musta magia ei ole kuitenkaan varsinaista satanismia. Tämä aihe herättää sensaatiota, mutta varsinaista asiantuntevaa tarkastelua esiintyy vähän”. Lopuksi siteerattiin LaVeyn Saatanallisesta Raamatusta kohta, jossa eläinuhrit tuomitaan selkein sanoin. Lukijan kannattaa tässä yhteydessä kerrata, mitä Pekka tuumasi LaVeystä, ja lukea myös Pekkaa ja LaVeytä humoristisesti vertaileva artikkelini Luciferin arkkipiispan nauru.

Pekka puolustautui asiassa mm. tuntemattomaksi jääneessä lehdessä, josta alla kuva. Hän puolustautui asiasta myöhemminkin, mm. 90-luvulla televiosta tulleessa Kolmas Pyörä-ohjelmassa, jossa hän sanoo kissojen olevan hyviä ystäviään, jotka eivät varmasti päädy pataan.

Kuten tämän tyyppisillä asioilla on tapana paisua ja alkaa elää omaa elämäänsä julkisuudessa, niin kävi myös tämän kissajutun kanssa. Uusi Suomi raportoi johonkin väliin koko sirkusta, että Pekka porukoineen olisi kissojen lisäksi uhrannut myös puluja Saatanalle. Lyhyessä jutussa oli maininta myös siitä, että “toistaiseksi ei mitään virallista ilmoitusta ole tehty, mutta tilanteesta tietoisia ja huolestuneita tuntuu olevan runsaasti. He eivät jostain syystä halua kertoa tietoja virallisesti”.

Asia päätyi myös pilapiirroksiin asti:

En oikein usko, että Pekka sen enempää kuin kukaan muukaan Turun Hengentieteen Seurasta olisi keittänyt kissoja elävältä, niin hämärää porukkaa kuin ryhmä sisällään pitikin.  Saatan toki olla väärässä. Suojelupoliisi 50v. -julkaisussaan totesi, että Pekan porukat olisivat kissankeittämisestä jääneet kiinni “rysän päältä” (siteeraus SUPO:n tekstistä löytyy tästä artikkelista). Liekö kyseessä kuitenkin edellä olevien otsakkeiden ja juttujen pohjalta syntynyt mielikuva ja sen pohjalta kirjoitettu virheellinen maininta asiasta raporttiin? En tiedä, mutta itse en ole törmännyt asiasta varmasti dokumentoituun tietoon, missään.

Kaikella todennäköisyydellä koko rituaali (oli se peräisin sitten mistä tahansa, Pekan mielikuvituksesta, jostain lainatusta lähteestä, tai sekä että) oli päätynyt kirjaan sen shokkiarvon vuoksi. Asian järkevyyttä voi sitten miettiä. Jos kyseessä olisi pätkä jotain fiktiivistä kauhuromaania tms., olisi asia tietysti oma harmiton lukunsa. Mutta kun kyseinen kissankeittorituaali esitetään välttämättömänä toimenpiteenä mikäli haluaa alkaa palvoa Saatanaa, mikä kirjassa esitetään vaarallisena joskin kannatettavana toimintana, on asia aivan toinen. Jos kirjoittaa jostain lainvastaisesta asiasta tavalla, joka voidaan katsoa asiaan yllyttämiseksi, kaivaa asialla verta nenästään. Pekka jo tuolloin vuonna 1976, ja myöhemmin mm. 90-luvulla Kolmas Pyörä-ohjelmassa koetti lieventää tätä kissankeittorituaalin julkaisua sanoen, että hän vain kertoi erään vanhan kansan rituaalin kirjassaan, eikä suositellut kenellekään tuon rituaalin tekemistä. Kirjasta saatu vaikutelma ei ole kuitenkaan ihan tällainen.

No, tarkemmin Pekan kirjaa lukiessa huomaa, että kissankeittorituaalille on olemassa myös vaihtoehto. Tuo vaihtoehto koskee tosin vain miehiä, naisille ei sellaista ole (tai kenties ko. vaihtoehdon voi tehdä tietyllä tapaa käänteisesti…) Tiedä sitten, onko mainittu vaihtoehto perin järkevä ja eettinen sekään, mutta ainakaan siinä ei kukaan menetä henkeään (vaikkakin jotain muuta kyllä…) Tämä vaihtoehto löytyy alta (sivut 64-65 kirjasta Musta Magia, osa I):

Päivän kappale, jonka sanat runollisesti resonoivat yllä olevan kirjoituksen kanssa: Butthole Surfers: Sweat Loaf.

 

[Turun Hengentieteen Seura, osa 5, löytyy täältä, ja osa 7, täältä].

Read Full Post »

Kas kas, YLE 1 esittää 28.11. dokumentin Aino Kassisesta, Suomen tunnetuimmasta ennustajasta, joka oli niin Vesa-Matti Loirin kuin myös Pekka Siitoimen hengentieteen opettaja. Siitoimen omien sanojen mukaan Kassinen vihki hänet myös satanismiin.

Dokumentti on osa kuusiosaista Pimeän puolella-dokumenttisarjaa, josta YLE kertoo seuraavaa: Pimeän puolella kertoo lähihistorian esimerkein, miten tavalliset suomalaiset ovat lähteneet mukaan vihaa lietsoviin poliittisiin liikkeisiin, itsetuhoisiin uskonlahkoihin ja antaneet huijareiden huiputtaa. Dokumenttisarjan viides osa, Toinen todellisuus, käsittelee Aino Kassista. Tästä jaksosta YLE kertoo ohjelmatiedoissaan näin:

Aino Kassinen oli Suomen kaikkien aikojen tunnetuin ennustaja, joka kehui antaneensa neuvoja jopa Suomen sodanaikaiselle valtionjohdolle. Kouluja käymätön Kassinen oli ns. new age -aikakauden tienraivaaja sotien jälkeisessä Suomessa ja 1960- ja 1970-luvuilla ehdoton valtakunnanjulkkis. Hänen aikakauslehdissä julkaistuja ennustuspalstojaan lukivat sadat tuhannet kansalaiset, joista varsin monet lähettivät hänelle itsekin kysymyksiä alkaen kadonneista sormuksista aina sydämenasioihin ja rahahuoliin. Kassisen vastaanotolle Helsingissä oli jonoa, ja monet asiakkaat muistavat pieniä yksityiskohtia myöten miten ennustukset kävivät toteen. Kassisen jalanjäljissä yliluonnollista liiketoimintaa ovat harjoittaneet monet selvänäkijät, ennustajat ja henkivoimien tulkit. Kassisen itsensä mukaan kyky nähdä henkivoimien maailmaan on vain poikkeusyksilöillä eikä sitä voi opettaa. Hänen vilpittömyyttään on aikalaistodistajien mukaan vaikea asettaa kyseenalaiseksi, mutta mistä ihmeestä hänen toiminnassaan oikein oli kysymys? Tähän etsitään vastausta muun muassa nykypäivän selvänäkijöiltä. Kassisen ja muiden ennustajien ammattisalaisuuksia avaa Hannu Lauerman vieraana (28.11.) psykologian dosentti Marjaana Lindeman.

Read Full Post »

Toiset natsit ei tykkää satanismista. Toiset taas tykkää. Tässä on ollut sellaista pientä ristiriitaa, mutta ehkä siinä on keskiarvo säilynyt. No, sanotaan, että minut vihittiin satanistien arkkipiispaksi jo vuonna 1971, minulla on puku ja vaatteet ja kuvat siitä. Kyllä se liittyi kansallissosialistien järjestelmäänkin välillisesti. Siitä ei oo vaan paljon puhuttu. Siihen löytyy lähteitä. Ei vaan Ravenscroftin kirja.

Aino Kassinen oli myös vihitty satanismiin. Ei satanismi LaVeystä lähtöisin ole. Hänhän on toiminut vasta 1900-luvulla. Satanismihan on paljolti puolalaiselta madame Blavatskyltä lähtöisin 1800-luvulta. Kirkon mukaan teosofia samaistetaan satanismiin. Teosofia on satanismia, vaikka siinä on eri nimi. Sitten oli mestari Merliini, kuningas Arthurin hovissa. Ranskassa oli paljon, Rosenkreutz oli satanisti. Jos mennään historiassa taaksepäin, niin keisari Caligula oli satanisti. Minulla on sellainen englantilainen kirja The Secret Teachings of All Ages, missä on kirjoitettu kuuluisimmat satanistit. Saint German oli erittäin hyvä satanisti. Ei satanismi ole uskonto, vaan se on uskonnonfilosofia. Se on enemmän elämäntapa. Niinkuin juutalaisuuskaan ei ole uskonto vaan se on elämäntapa.

– Pekka Siitoin (Olavi Koskelan ja Iiro Nordlingin kirjassa Suomen Führer, s. 191-192)

Read Full Post »

No niin, jo aiemmin vinkkaamani Pekka Siitoin-dokumentin ohjelmatiedot ovat nyt julkisia. YLE 1, 26.10. klo 20.00 esittää: Isän valtakunta. Dokumentin ohjelmatiedot kertovat seuraavaa:

Pekka Olavi Siitoin oli kiistelty ja monien vihaama mies, joka nosti itsensä julkisuuteen Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimena, Hitlerin Kolmatta valtakuntaa avoimesti ihailleena uusnatsina. Kotikutoisen natsipäällikön roolinsa ohella Pekka oli myös satanismista innoitusta ammentanut mystikko, harrastelijanäyttelijä, kirjailija, sekä valo- ja elokuvaaja, joka tunsi vetoa naamioleikkeihin pienestä pitäen. Pekka aloitti poliittisen aktivisminsa Isänmaallisen kansanrintaman johtajana 1970-luvulla, ja jatkoi toimintaansa vankilatuomiosta ja tappouhkauksista huolimatta aina kuolemaansa saakka.

Pekan lapset saivat tuntea isänsä maineen painon, vaikka Pekkaa itseään kielteinen julkisuus ainoastaan kiihotti entistä karkeampiin puheisiin ja sensaatiomaisempiin tempauksiin. Lehtikirjoittelua Pekka ruokki milloin rasistisilla ja totalitaristista yhteiskuntajärjestystä ihailevilla lausunnoillaan, milloin hirttämällä muovisen muumipatsaan Naantalin kotinsa lipputankoon. Millä tavalla Pekan kotikutoisen natsipäällikön rooli vaikutti hänen poikaansa Pauliin? Miltä tuntui kasvaa Suomen pahamaineisimman uusnatsin poikana?

Dokumentti kertoo Siitoimen perheen tarinan Paulin suulla. Isän valtakunta on kertomus hajonneesta perheestä ja pakkomielteidensä riivaamasta isästä, joka piti kiinni vihatusta aatteestaan vaikka perhe ympärillä kärsi ja ajautui hiljalleen traagiseen kohtaloonsa.

Ohjaus Miki Brunou.

Dokumenttia odotellessa arvon lukija voi vaikka kerrata tässä blogissa ilmestyneet Pekkaan keskittyneet ja häntä sivunneet tekstit: Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osat 1-4), Talo, jossa Pekka Siitoin asui, Luciferin arkkipiispan nauru, Mitä Pekka Siitoin sanoi äidilleni, Hypnoottis-magneettinen katse ja sen alkuperä, Pekka Siitoin on nykyään vampyyri!, Päivän lainaus ja kysymys, sekä Arkistojen kätköistä.

Read Full Post »

« Newer Posts