Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘sananvapaus’

Timo Hännikäinen puhuu!

timohannikainen

Kansallinen, traditionalistinen, radikaali. Nämä määreet kuvaavat Timo Hännikäistä ja verkkolehti Sarastusta hyvin. Monipuolinen ja tuottelias Hännikäinen on älykäs ja rohkea mies, jolla on mielenkiintoisia ja syväluotaavia ajatuksia kulttuurista. Mesikämmen tuumasi, että miestä pitää jututtaa.

Seuraavasta haastattelusta selviää mm. se, mitä radikaali traditionalismi on, mihin verkkolehti Sarastus pyrkii, millainen joukko lehteä toimittaa, mikä Suomen poliittisessa tilanteessa nykyään mättää ja mistä länsimaiden perikadossa on kyse. Hännikäinen kertoo myös tulevaisuuden suunnitelmistaan ja seuraavasta kirjastaan. Mesikämmenen oli luonnollisesti kysyttävä hiukan myös miehen ajatuksia Pekka Siitoimesta.

Hyvä naiset ja herrat, Timo Hännikäinen puhuu!

– – –

Pohjustusta

Olet runoilija, esseisti, kääntäjä ja kriitikko. Kerro taustastasi niille, jotka eivät siitä tiedä. Millainen mies on Timo Hännikäinen?

Olen syntynyt vuonna 1979 Padasjoella, Päijät-Hämeessä. Helsingissä olen asunut kohta 20 vuotta. Olen ”puolivapaa” kirjailija, eli maksan vuokrani ja laskuni tekemällä osan vuodesta puolipäivätöitä koulun iltavahtimestarina, muu toimeentulo tulee apurahoista ja kirjoituspalkkioista. Olen julkaissut seitsemän omaa teosta ja kääntänyt muun muassa Oscar Wilden, Charles Simicin ja Robert Louis Stevensonin tuotantoa. Olen naimisissa ja puolison lisäksi ruokakuntaan kuuluu cockerspanieliuros. Harrastukset vaihtelevat, tällä hetkellä lähinnä sydäntä ovat vinyylilevyjen keräily ja pienriistanmetsästys.

Tunnetuin teoksesi lienee vuonna 2009 ilmestynyt Ilman (Savukeidas), joka kertoo naisen puutteesta. Mitä tuumaat tuosta kirjastasi ja sen kautta saaneestasi huomiosta nyt, viitisen vuotta teoksen ilmestyttyä? Luetko vanhoja tekstejäsi? Mihin teoksiisi olet tyytyväisin ja miksi?

Ilman oli minulle jonkinlainen läpimurtoteos, joka kaiken synnyttämänsä julkisuuden lisäksi sai erittäin hyvät arvostelut. Useimmat kirjaa käsitelleet tosin keskittyivät siihen seksinpuute-aiheeseen, eivätkä huomioineet läpiseksualisoituneen kulttuurin analyysia, joka oli kirjan varsinainen pointti. Julkisuusrumban otin eräänlaisena kokeiluna, oli kiinnostavaa kokea kertarysäyksellä se median ja julkisuuden maailma, johon harva suomalainen kirjailija pääsee tai joutuu koko urallaan. Mutta olen ihan tyytyväinen, että sitä kesti vain aikansa. En ole mikään karismaattinen esiintyjä tai mediapersoona, mieluummin kirjoitan kuin puhun. Itse kirjaan olen yhä tyytyväinen, vaikka olenkin kyllästynyt puhumaan siitä julkisesti. Se vangitsee aika hyvin tietyn elämänvaiheen tunnot ja ajatukset. Enää en pystyisi kirjoittamaan sellaista teosta, niin moni asia on muuttunut niin ulkoisessa kuin sisäisessä elämässä. Omaa tuotantoa jälkikäteen lukiessa huomioikin yleensä sellaiset asiat, jotka nykyään tekisi eri lailla tai joista oma näkemys on muuttunut johonkin suuntaan. Se on oikeastaan hyvä asia: uskon, että ajattelun ja tuotannon pitää olla elävä ja ristiriitainen kokonaisuus, ei mikään valmis suljettu systeemi.

Kirjojesi lisäksi sinut tunnetaan nykyään myös verkkolehti Sarastuksesta ja radikaalista traditionalismista. Mitä kautta, miksi ja milloin sinusta tuli traditionalisti? Mistä radikaalissa traditionalismissa on kyse?

Traditionalismilla tai radikaalilla traditionalismilla viitataan usein sellaisiin filosofeihin kuten René Guenon ja Julius Evola, joiden ajattelussa uskonnollinen mystiikka oli keskeisellä sijalla. Itse käytän termiä laajemmin. Sarastuksen yhteydessä traditionalismi on käytännössä löyhä yleisnimitys sellaiselle oikeistolaiselle ajattelulle, joka poikkeaa sekä liberaalista talousoikeistosta että valtavirran konservatiivisuudesta. Tällainen ajattelu suuntaa kritiikkinsä käytännössä koko valistuksen ja Ranskan vallankumouksen perintöön. Se näkee yhteiskunnan pikemminkin orgaanisena kokonaisuutena kuin yksilöiden välisenä abstraktina sopimuksena. Vähintäänkin yhteiskuntasopimuksen piiriin pitäisi kuulua myös menneet ja tulevat sukupolvet, eivät ainoastaan elävät. Traditionalismissa politiikan keskipiste ja ihmistä viime kädessä määrittävä tekijä on identiteetti. Identiteetillä on lukuisia ulottuvuuksia, jotka muodostuvat vastakohtaisuuksien ja rajojen puitteissa: paikallinen, historiallinen, sukupuolinen, uskonnollinen, sivilisationistinen, jne. Esimerkiksi minä olen yhtä aikaa helsinkiläinen, suomalainen, eurooppalainen ja valkoinen mies, ja jokainen näistä ominaisuuksista kiinnittää minut tiettyyn kohtalonyhteyteen muiden kaltaisteni kanssa. Ei ole olemassa yhtä ja jakamatonta ”ihmiskuntaa” yhteisine tavoitteineen, vaan eri ryhmillä on omat intressinsä, jotka voivat myös joutua konfliktiin keskenään. Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Poliittisia kantoja Sarastuksen piiristä löytyy joka lähtöön, kristitystä konservatiivista jonkinlaiseen fasistiin. Osa kirjoittajista, mukaanlukien minä itse, ei edes halua määritellä itseään kovin tarkasti poliittisessa mielessä, vaan löytää ja yhdistelee ideoita monista ajatussuuntauksista. Se, mikä minut on johtanut tällaisen suuntauksen piiriin, onkin sitten mutkikkaampi kysymys. Perinteen merkitys inhimillisessä kokemuksessa ja Euroopan olemus ovat oikeastaan aina kiinnostaneet minua. Varsinkin kirjailijantyöni kautta tunnen lujaa yhteenkuuluvuutta siihen monisyiseen ja ristiriitaiseen traditioon, jonka muodostavat pakanallinen antiikki, kristillinen keskiaika ja uudempi tieteellinen ajattelu. Olen sielultani eurooppalainen ihminen.

Mitä suomalaisuus merkitsee sinulle? Mikä maamme ja kulttuurimme menneisyydessä on säilyttämisen arvoista ja miksi? Millaisia ovat suomalaisen psyyken valoisat ja pimeät puolet?

Suomalaisuutta on oikeastaan mahdoton ymmärtää ottamatta huomioon maantieteellistä sijaintia ja ilmasto-olosuhteita. Maantieteellisesti Suomi on rajamaa Euroopan ja Venäjän välissä, vähän samaan tapaan kuin vaikkapa Baltian maat ja Ukraina. Reuna-alueilla syntyy omanlaistaan kulttuuria ja mentaliteettia, joka poikkeaa keskuksista. Mentaliteettiamme ovat muokanneet myös ankarat ilmasto-olot. Kirjailija Marko Tapion mukaan kamppailu kylmyyttä ja pimeyttä vastaan on muovannut eräänlaisen arktisen persoonallisuustyypin, joka on säilynyt nykyaikaan saakka. Suomalainen on sitkeä, vakaa ja kestää vastoinkäymiset hammasta purren. Mutta samalla meissä on ajoittainen taipumus äärimmäisyyksiin, jotka voivat saada hyvinkin traagisia muotoja. Suomessa on käyty Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen verinen sisällissota, juoppous on yleistä ja itsemurhiakin esiintyy paljon. Toisaalta tämä taipumus on purkautunut myös hienona taiteena ja kirjallisuutena, ja uskon myös talvisodan puolustushengen ilmentäneen sitä.

Halveksiiko suomalainen kulttuuriväki omaa kansallista perintöään? Jos näin on, niin mistä se kertoo?

Tavallaan tällaista halveksuntaa on esiintynyt aina. 1800-luvulla suuri osa sivistyneistöstä piti suomen kieltä liian karkeana kulttuurin ja kirjallisuuden kieleksi. 1920-luvulla Tulenkantajat pitivät suomalaista kulttuurielämää takapajuisena ja ihailivat romanttiseen tyyliinsä kaikkea modernia ja ”keskieurooppalaista”. Tämä on itse asiassa perifeerinen ilmiö, rajamaiden kirous. Reuna-alueilla helposti ajatellaan, että oma kulttuuriperintö on liian haurasta ja kaikki arvokas tulee keskuksista. Jos kirjallinen kulttuuri on nuori, kuten Suomessa, se vain lisää tällaista asennoitumista. Sen käytännön seurauksiin kuuluvat ulkomaisten vaikutteiden omaksuminen sellaisinaan, suodattamatta, sen sijaan että sovellettaisiin niitä täkäläiseen perinteeseen. Taidehistoriassa keskitytään lähinnä tarkastelemaan, miten erilaiset kansainväliset suuntaukset, kuten vaikkapa romantiikka, funktionalismi ja postmodernismi, ovat tulleet Suomeen. Toisaalta meillä on kaikkina aikoina ollut sellaisiakin taiteilijoita, jotka ovat vakavissaan tutkineet paikalliseen identiteettiin nojaavan taiteen mahdollisuuksia ja pyrkineet luomaan kansallisia muotoja ulkomaisille vaikutteille. Heihin sopisi kiinnittää enemmän huomiota. Kulttuurielämä kaipaisi jonkinlaista etnofuturistista otetta.

Oletko ateisti, agnostikko tai joitain muuta?

Henkilökohtaisesti uskon, ettei historialla ole suuntaa eikä elämällä muuta tarkoitusta kuin ne, jotka yksilöt ja yhteisöt sille antavat. En odota mitään tämän elämän jälkeen, paitsi kenties länsimaisen kulttuurin ja omien ajatusteni säilymistä. En kuitenkaan suosittele tällaista katsomusta kenellekään – se olisi turhaa, sillä kyseessä on pikemminkin sisäsyntyinen kokemus kuin opittu ajattelutapa. Joillakin on kyky uskoa jumaliin, joillakin toisilla ei, ja tämän kohtalon kanssa on elettävä.

En lainkaan väheksy uskontoja: se olisi sama kuin väheksyisi ihmislajia, sillä ihminen on jotenkin asetuksellisesti uskonnollinen olento. Elämästä tekee elämisen arvoista tunne kuulumisesta itseään ja pieniä kuvioitaan suurempaan kokonaisuuteen, ja uskonto lienee yleisin tapa saavuttaa tällainen tunne. Harva pärjää ilman uskontoa tai jotakin sen korviketta. Jos nämä lapselliset uusateistit, Richard Dawkins opetuslapsineen, todella käsittäisivät kuinka ankara paikka maailma ilman korkeamman voiman ohjausta on, he juoksisivat hädissään ensimmäisen vastaantulevan new age -gurun syliin. Niinpä he ottavatkin korvikeuskonnoksi humanismin, biologisen reduktionismin tai edistysajattelun, joka on pelkkä kristillisen eskatologian maallistunut versio. Uskonnottomuus sopii niille, jotka kestävät pohjimmiltaan nihilististä maailmaa, jossa ihmistä varten ei ole mitään suurta suunnitelmaa.

Suosikkialkoholijuomasi?

Miedoista paras on brittiläinen Old Rosie -siideri. Väkevistä parhaita ovat viskit, skottilaisista Laphroaig ja irlantilaisista Jameson.

– – –

Sarastus ja radikaali traditionalismi

Verkkolehti Sarastus aloitti toimintansa syyskuussa 2012. Miksi tällaiselle verkkolehdelle oli tarvetta, miten se maastoutuu suhteessa maamme nykyiseen kulttuuriin ja poliittiseen ilmapiiriin? Mihin Sarastus pyrkii, mikä on sen raison d’être?

moderniamaailmaaSarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin. Suomesta puuttuu tämäntyyppinen ajattelun perinne, tai ainakin se on katkennut, sillä 1960-luvulta saakka älymystö on ollut leimallisesti vasemmistolaista ja vasemmistolla on ollut käsissään aloite melkein kaikessa kulttuurianalyysissa ja yhteiskuntakritiikissä. Poliittisen mielipiteen heilahdukset eivät ole muuttaneet tätä tilannetta. Jos halutaan yhteiskunnallista muutosta, sen täytyy tapahtua ensin ihmisten mielissä, ja tässä suhteessa akateeminen maailma, kulttuurielämä ja media, nykyään yhä enemmän myös sosiaalinen media, ovat ratkaisevassa roolissa.

Sarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin.

Missä ja kenen tai keiden toimesta idea Sarastuksen aloittamiselle alkoi? Milloin idea Sarastuksesta nousi ensimmäisen kerran ilmaan?

Ajatus tämäntyyppisestä julkaisusta oli putkahdellut kansallismielisissä ympyröissä jo pidemmän aikaa, mutta konkreettisia suunnitelmia ei ollut. Kesällä 2012 otin sähköpostitse yhteyttä joukkoon luotettuja samanmielisiä ihmisiä, joiden tiesin olevan myös näkemyksellisiä kirjoittajia, ja ehdotin verkkojulkaisun perustamista. Pidimme pari yhteistapaamista ja jatkoimme suunnittelua sähköpostitse. Syyskuuhun mennessä olimme päässeet yksimielisyyteen suurista linjoista, luoneet lehden ulkoasun ja laatineet ensimmäiset kirjoitukset.

Kerro Sarastuksen toimittajakunnasta. Kuinka erilaista väkeä verkkolehden toimittajista löytyy? Esiintyykö toimittajakunnan kesken vahvaa ideologista kädenvääntöä verkkolehden sisällön suhteen vai luoviutuvatko asiat omalla painollaan jaetuttujen traditionaalisten lähtökohtien kautta?

Toimituskunta on pysynyt suurin piirtein samana, mutta vakituisia avustajia on ilmaantunut suhteellisen lyhyessä ajassa kiitettävä määrä. Suurin osa ei ole ammattikirjoittajia, mutta monella on esimerkiksi yliopistotaustaa ja sitä kautta kokemusta asiatekstin laatimisesta. Toimitus- ja avustajakunta jakaantuu eri puolille Suomea, ja yhteistyötä tehdään internetin välityksellä. Kuten jo aiemmin totesin, Sarastusta toimittaa poliittisesti kirjava joukko, jota yhdistävät tietyt yleiset periaatteet. Poliittisista eroavaisuuksista ja lehden linjasta syntyy silloin tällöin toimituksen sisäistä debattia, mutta sitä on aina käyty hyvässä hengessä. Sarastus on loppujen lopuksi varsin avoin erilaisille näkemyksille, ainoastaan silkan huuhaan kuten ilmastodenialismin ja holokaustinkiistämisen olemme päättäneet pitää lehden ulkopuolella.

Millaista yhteydenpitoa ja yhteistyötä Sarastuksella on muiden samanhenkisten ihmisten ja ryhmien kanssa Suomen rajojen ulkopuolelta?

Sarastus on julkaissut käännöksiä artikkeleista, jotka ovat alunperin ilmestyneet muun muassa amerikkalaisissa Alternative Right- ja Counter Currents -verkkolehdissä, ruotsalaisella Motpol-sivustolla, erilaisissa ranskalaisissa julkaisuissa, jne. Tällä tavoin lehti on tullut tunnetuksi samanhenkisten keskuudessa myös ulkomailla, ja toimituskunnan jäsenet ovat jonkin verran yhteydessä ulkomaisiin kirjoittajiin. Tiettyä kiinnostusta Suomea kohtaan on herännyt tämän takia. Amerikkalainen kirjailija Jack Donovan, jota haastattelin alkuvuodesta Sarastukseen, kirjoitti myöhemmin facebook-sivuillaan, että hänen mielestään Suomi on paras maa, koska suomalaiset lukijat lähettävät hänelle jatkuvasti täkäläisten neofolk-yhtyeiden levyjä ja muuta kiinnostavaa tavaraa.

Miten Sarastukseen on yleisesti ottaen suhtauduttu eri piireissä? Onko Sarastuksen osakseen saama huomio yllättänyt millään tapaa?

Jo sivuston tilastoja seuratessa huomaa, että lehteä lukevat varsin monet. Päivittäinen kävijämäärä on keskimäärin reilun tuhannen luokkaa ja tähän mennessä suosituinta kirjoitusta on jaettu facebookissa noin 500 kertaa. Olen myös havainnut, että sitä lukevat monet sellaisetkin, jotka eivät lehden aatemaailmaa allekirjoita. En tiedä, onko se yllättävää. Traditionalismi ja ”uusi oikeisto” ovat Suomessa melko uusia juttuja, joten on tavallaan luonnollista että ne herättävät kiinnostusta. Huvittavimpia ovat oikeastaan Sarastuksen herättämät ristiriitaiset reaktiot eri leireissä. Vasemmisto on yrittänyt lyödä meihin natsileimaa, ja eräällä uusnatsien sivustolla meitä on taas sanottu ”siionistien peiteoperaatioksi” tai joksikin vastaavaksi. Kai tämäkin on merkki siitä, että olemme osanneet tehdä jotain oikein.

Miten tunnetusti vasemmistohenkinen kirjallisuuspiiri ja siihen kuuluvat ystäväsi ovat suhtautuneet oikeistoradikaaleihin ystäviisi ja Sarastus-verkkolehteen?

Suhtautuminen vaihtelee, mutta onhan se selvää, ettei maineeni sillä suunnalla ole yleisesti ottaen kovin hyvä. Välillä kustantajaltani on kyselty, miksei minua kieltäydytä julkaisemasta – ja ironista kyllä, kyselijät ovat yleensä sellaisia jotka muuten väittävät olevansa kaikkea ilmaisunvapauden rajoittamista vastaan. Sinänsä minua ei liikuta moinen, sillä minulla on edelleen riittävästi julkaisukanavia ja lukijoita. En ole erityisen aktiivinen kirjallisuuspiireissä, koska ne ovat hirvittävän sisäsiittoisia porukoita, joissa ihmiset seurustelevat lähes pelkästään saman alan tyyppien kanssa ja uskovat tekevänsä jotakin merkittävää, vaikka heidän touhuistaan on kiinnostunut vain kourallinen kollegoita. Minulle on vakiintunut sieltä muutama luotettu ystävä, joiden kanssa tulen hyvin toimeen ja joita tapaan melko säännöllisesti, mutta kirjallisuusväen kissanristiäisissä minua näkee harvoin.

Mitä mieltä olet Suomen poliittisesta nykytilanteesta? Mikä nykytilanteessa mättää eniten ja mitkä asiat siihen ovat syynä? Millaisia mahdollisia valopilkkuja nykytilanteessa on? Millaisena näet maamme poliittisen tulevaisuuden?

Suomen poliittinen tilanne muistuttaa monessa mielessä tyypillisen eurooppalaisen teollisuusmaan tilannetta, vaikka erojakin on. Meillä on matala syntyvyys ja ylisuureksi paisunut julkinen talous. Perheet ja muut pysyvät tukirakenteet hajoavat, ruumiillisen työn arvostus on matala, demografisia ja taloudellisia ongelmia yritetään ratkaista maahanmuutolla, joka lähinnä synnyttää uusia ongelmia. Talouskriisi ei ole iskenyt meihin erityisen lujaa, mutta toisaalta olemme tuskin vielä nähneet sen pahinta vaihetta.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille. Sen nimissä kansallisomaisuutta on myyty ulkomaille yleisen kulutusjuhlan rahoittamiseksi, ihmisiä on ylikoulutettu työttömiksi ja jätetty tulevien sukupolvien maksettavaksi massiivinen valtionvelka. Suurten ikäluokkien niin sanotut ”pehmeät arvot” loivat hirmuisen kovan yhteiskunnan, jossa yhteisvastuuta ei tunneta ja jokainen odottaa saavansa valtiolta enemmän kuin itse antaa. Rikkaat eivät enää halua maksaa veroja eivätkä köyhät tehdä töitä. Verojen maksu ja työnteko ovat jääneet keskiluokan harteille, ja keskiluokan kapinahenki alkaa näkyä muun muassa perussuomalaisten suosion kasvussa.

Valopilkkuna nyky-Suomessa näen sen, ettei tänne ole vielä kehittynyt sellaisia suuria maahanmuuttajakeskittymiä kuin vaikkapa Ruotsiin tai Ranskaan. Toisaalta Suomella on maantieteellisen sijaintinsa takia toinen ongelma: Venäjä suhtautuu meihin kuin omaan takapihaansa ja saattaa tulevaisuudessa käyttää täällä asuvia venäläisiä ulkopoliittisen painostuksen välineenä, kuten se on tehnyt Baltiassa ja Ukrainassa. Venäjän imperialistiset haaveet ovat ainakin lyhyellä tähtäimellä vakavin ulkoinen uhka Suomelle. Tarja Halosen presidenttikaudella tätä tosiseikkaa yritettiin kaikin keinoin peittää näkyvistä. Nyt unesta ollaan hiljalleen heräämässä, toivon ettei se tapahdu liian myöhään.

Millaisessa Suomessa Timo Hännikäinen haluaisi elää? Millainen olisi ihanteellinen tilanne Suomessa nykyään? Mitkä asiat olisivat toisin?

En mielelläni rakentele yhteiskuntautopioita, koska yhteiskunta on aina elävä kokonaisuus eikä mikään ideaali voi sellaisenaan toteutua. Jos takertuu liian tiukasti kuvaan ihanneyhteiskunnasta, todellisuuden lainalaisuudet unohtuvat helposti. Joitakin yleisiä linjoja mielessäni toki on.

Ihanne-Suomeni olisi sellainen, missä osa valtion nykyisistä tehtävistä olisi paikallisyhteisöillä ja ihmiset olisivat riippuvaisempia toisistaan kuin valtiokoneistosta. Ihmisillä olisi runsaasti yhteyksiä erilaisiin itsenäisesti toimiviin instituutioihin liikuntakerhoista osuuskuntiin ja muihin taloudellista toimintaa harjoittaviin organisaatioihin. Oppisopimuskoulutusta ja vastaavia järjestelyjä tuettaisiin jotta ihmisten olisi helppo työskennellä käytännön ammateissa. Pienyrittäjien asema olisi vahva. Valtio tukisi ja suojelisi paikallisyhteisöjä mutta puuttuisi niiden varsinaiseen toimintaan harvoin. Euroopan ulkopuolelta suuntautuva maahanmuutto olisi vähäistä ja tiukasti kontrolloitua. Sen sijaan opiskelija-, tiede- ja kulttuurivaihtoa olisi runsaasti ja siihen kannustettaisiin. Yksi valtiovallan tärkeistä tehtävistä olisi luonnonvarojen varjelu ja ekometsätalouden kaltaisten kestävien mallien tukeminen luonnonvarojen käytössä. Maanpuolustukseen panostettaisiin, ja vakinaisen armeijan lisäksi maassa olisi suojeluskuntien tapaisia paikallistason maanpuolustusjärjestöjä kuten Virossa.

Onko Suomi mielestäsi vielä itsenäinen? Miksi on tai ei ole?

Tiukassa mielessä Suomi on ollut itsenäinen ainoastaan 1920- ja 30-luvuilla. Silloin maa oli taloudellisesti omavarainen ja meillä oli itsenäinen ulkopolitiikka. Tämä kausi päättyi talvisotaan, jonka jälkeen tuli liittolaisuus Saksan kanssa, sitten YYA-aika ja lopulta EU:n jäsenyys. Ensimmäisen tasavallan kaltainen itsenäisyys ei tietenkään olisi enää nykyään mahdollista. Kansainvälinen politiikka ei perustu sopimuksien noudattamiselle, vaan se on taistelua. Suuret kansakunnat taistelevat vallasta ja pienet olemassaolosta. Niinpä pieni maa ei pysty sooloilemaan kovin pitkään, vaan sen on etsittävä vahvoja liittolaisia. Samalla on kuitenkin osattava luovia erilaisten valtablokkien välissä ja säilytettävä henkinen ja kulttuurinen itsenäisyys, joka on minusta se itsenäisyyden olennaisin muoto.

Mitä mieltä olet EU:sta? Pitäisikö Suomen erota EU:sta? Pitäisikö Suomen ottaa markka takaisin käyttöön?

Yhdistynyt Eurooppa ei ole lainkaan huono idea, mutta valitettavasti EU lähti jo varhaisvaiheessaan toteuttamaan sitä väärällä tavalla. Unionia luotaessa Robert Schuman kannatti ajatusta mannereurooppalaisesta konfederaatiosta, joka kunnioittaa jäsenmaidensa historiallisia ja kulttuurisia juuria ja jolla on vahva itsenäinen puolustus. Valitettavasti voitolle pääsi Jean Monet’n visio, jossa EU on talouspainotteinen liitto, jolla ei ole tarkkoja kulttuurisia tai maantieteellisiä rajoja. Sillä ei ole periaatteellisia estoja laajentua ei-eurooppalaisten kansojen keskuuteen ja puolustuksessaan se tukeutuu Yhdysvaltoihin. Tällaisena EU on kaikkien kansallisten ja paikallisten identiteettien vihollinen.

EU:sta eroaminen tuottaisi tällä hetkellä Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta nykyisen linjan vastaisten poliittisten voimien niin täällä kuin muualla Euroopassa pitäisi pyrkiä uudistamaan liittoa sisältäpäin.

Radikaalin traditionalismin kannattaminen tuntunee tuulimyllyjä vastaan taistelemiselta – vai onko näin? Onko traditionalismi idealistista eskapismia suhteessa vääjäämättömään suuntaan, johon maailma menee?

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet. Itse uskon, että elämme jonkinlaista siirtymäkautta. Kirjailija Anthony Burgess laati romaanissaan The Wanting Seed hahmotelman historian kolmivaiheisesta syklistä. Syklin alussa vallitsee malli, jossa laki, järjestys ja perinnäistavat ovat kaiken ydin. Kun tällainen järjestys on pysynyt vakaana riittävän kauan, aletaan kuvitella että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja kykenee pelkän järkensä avulla luomaan ihanneyhteiskunnan. Kun tämä malli kaatuu omaan mahdottomuuteensa, siirrytään välivaiheeseen jota leimaa kaaoksen ja tyrannian vuorottelu ja kaikkinainen epävakaus. Lopulta konservatiivinen järjestys palaa ja sykli alkaa alusta. Jos Burgessin hahmotelma vastaa todellisuutta, olemme tällä hetkellä siirtymässä sekasortoiseen välivaiheeseen. Silloin niillä, jotka pyrkivät pitämään vanhaa perinneainesta hengissä ja luomaan uutta, on tärkeä rooli. He ovat kuin munkkeja, jotka vaalivat antiikin sivistystä luostareissaan Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeisinä levottomina aikoina. Kuten Alain de Benoist sanoi: ”He elävät pimeydessä mutteivät kuulu pimeyteen, vaan kamppailevat sytyttääkseen valon uudelleen.”

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet.

Onko traditionalismin suosio nousussa vai onko se pysynyt suurin piirtein saman kokoisen pienehkön joukon tapana katsoa maailmaa ja elää siinä? Voiko traditionalismi edes nousta suurempaan suosioon, onko se luonteeltaan vääjäämättä kulttuurisessa marginaalissa?

Ainakin sitä kohtaan tunnetaan enemmän kiinnostusta. Liberaali ja vasemmistolainen ylivalta henkisessä elämässä on jatkunut niin kauan, että se on rappeutunut opittujen iskulauseiden toistamiseksi. Silloin vastakkaiset näkökulmat tuntuvat automaattisesti raikkailta. En katsoisi, että traditionalismi edes pyrkii suuren yleisön suosioon, sillä kyseessä ei ole mikään yhtenäinen ideologia vaan pikemminkin monia ajatussuuntia sisältävä virtaus – vähän samaan tapaan kuin ”konservatiivinen vallankumous” 1920-luvun Saksassa. Sekin oli aatteellisesti kirjava, epäyhtenäinen ja elitistinen liike, mutta vaikutti laajalti oman aikansa poliittiseen ilmapiiriin.

Millaisia sisäisiä jännitteitä, ristiriitoja tai haasteita traditionalisti joutuu maailmankatsomuksensa vuoksi nykymaailmassa omassa elämässään kohtaamaan? Miten traditionalisti tasapainoilee suhteessaan uuteen ja vanhaan teknologiaan, individualismiin ja kollektiivisuuteen, yms.? Millaisissa asioissa olet joutunut tekemään käytännöllisiä tai muunlaisia kompromissejä suhteessa traditionalistisiin periaatteisiisi?

Tämä on tietysti hyvä kysymys jokaiselle, joka elää omista arvoistaan poikkeavassa yhteiskunnassa. Toisaalta ratkaisu ei ole monimutkainen: on vain asetettava asiat tärkeysjärjestykseen ja mietittävä, mitä todella tarvitsee elääkseen arvokkaasti. Jos ei tavoittele suuria omaisuuksia, virallisia tunnustuspalkintoja ja yleistä hyväksyntää, on aivan mahdollista elää loukkaamatta vakavasti periaatteitaan. Järjestelmää voi käyttää hyödykseen ottamalla siltä sen mitä tarvitsee ja samalla työskentelemällä jonkin paremman rakentamiseksi. Minusta ei esimerkiksi ole järkevää boikotoida jotakin tarvitsemaansa tuotetta sen takia, ettei pidä sitä valmistavasta yrityksestä. Julius Evola kehotti ratsastamaan tiikerillä, kunnes se väsyy juoksemaan. Toisaalta ei myöskään kannata valittaa median turruttavaa vaikutusta ja kulttuurin kaupallisuutta, jos itse menee virran mukana. On hyvin helppoa olla katsomatta televisiota ja haalimatta merkkituotteita, mielekkäämpää tekemistä löytyy yllin kyllin.

Jos ottaa spengleriläisen käsityksen kulttuurin elinkaaresta tosiasiana, kuten traditionalistit ilmeisesti universaalisti ottavat, niin tarkoittaako se sitä, että traditionalismiin liittyy aina sisäänkirjoitettuna kulttuuripessimismi? Ovatko traditionalistit pessimistejä? Mikä on traditionalismin positiivinen anti nykykulttuurin kokonaisuudessa?

perikatoSpengler katsoi kaikkien korkeakulttuurien käyvän läpi tietyt kehitysvaiheet ja lopulta kuolevan. Pessimistinä häntä on pidetty siksi, että hän katsoi itse elävänsä kuihtumisen vaihetta. Spengler tarkoitti länsimaisella kulttuurilla noin vuodesta 500 jKr. meidän päiviimme saakka jatkunutta kulttuurikokonaisuutta, esimerkiksi antiikin kulttuuri oli hänen mielestään aivan oma kokonaisuutensa. ”Perikato” ei tarkoittanut hänelle mitään täydellistä tuhoa, vaan yhden korkeakulttuurin kuihduttua uusi alkaa itää. Jotkut sen piirteet myös siirtyvät uuteen kulttuuriin ja saavat siellä uudenlaisia muotoja. Esimerkiksi kristinusko syntyi jo antiikissa, mutta se säilyi antiikin kulttuurin kuoltua ja siitä tuli Spenglerin tarkoittaman länsimaisen kulttuurin pohjakivi. Minusta ei ole hedelmällistä vain surra oman kulttuurimme ilmiöiden rappeutumista ja varjella vanhoja muotoja, vaan on katsottava myös eteenpäin ja etsittävä kaikkea sellaista, mikä voisi elää oman korkeakulttuurimme yli ja toimia kokoavana voimana uudessa. Tämän takia Sarastus on minusta hyvä nimi lehdelle, siinä on eteenpäin katsova henki. Ellei Euroopan supistuva väestö kokonaan tai suurimmaksi osaksi korvaudu afrikkalaisilla ja aasialaisilla, eurooppalaisuus säilyy ja löytää uusia ilmenemismuotoja tulevaisuudessa.

Millainen on tyypillinen suomalainen traditionalisti?

Sellaista tuskin on olemassakaan.

– – –

Pekka Siitoin

Koska tämä on Mesikämmenen blogi, niin kysytään sinulta myös edesmenneestä valtakunnanjohtajasta. Mitä mieltä olet hänestä?

Pekka oli kokonaistaideteos, kansanomaisemmin sanottuna elämäntaiteilija. Hän teki itsestään jonkinlaisen performanssin. Arvostan häntä, koska hän oli niin vapaa kaikesta itsesensuurista. Hänen julkiset esiintymisensä olivat loistavaa viihdettä.

Miten arvioit Pekan roolin 70-luvun Suomessa? Miten merkittävä Pekan rooli oli Kekkosen ja Neuvostoliiton kritiikissä maassamme? Oliko Pekka todellinen ja vakavasti otettava poliittinen vastavoima, vai esitettiinkö hänet paisutettuna uhkana kommunistien toimesta, puhtaasti poliittisin tarkoitusperin?

Minusta Pekka oli eräänlainen YYA-Suomen pimeä alitajunta. Hän teki kaikkea, mikä silloin oli kiellettyä tai epäkorrektia, ja kaiken lisäksi aivan äärimmäisellä ja karnevalistisella tavalla. En tiedä pitääkö tarina paikkansa, mutta olen kuullut että Pekan kotipihalla Naantalissa liehunut hakaristilippu näkyi paikkaan, jota Kekkonen ja muut sen ajan merkittävät poliitikot käyttivät huvilana.

On huvittavaa lukea, miten vasemmistolehdistö aikoinaan uutisoi Pekan ja hänen aatetovereittensa tekemisistä. Otsikoissa maalailtiin vakavaan sävyyn fasismin uuden nousun uhkaa, vaikka kyseessä oli aivan marginaalinen joukko eksentrikkoja. Samaan tyyliinhän kirjoitellaan nykyään ”äärioikeiston noususta”, vaikka joku uusnatsismi on Suomessa varsin vähäpätöinen ilmiö.

Pekka mielletään nykyään lähinnä ronskin humoristisena spektaakkelina, jossa yhdistyi rivologia, hengentieteet ja politiikka. Jos unohdetaan Pekan auraa vahvasti värittävä huumori ja koomisuus, niin mitä mieltä olet Pekan eläessään esittämistä poliittisista näkemyksistä? Missä määrin niissä oli jotain, mistä mahdollisesti olet samaa mieltä?

En oikeastaan pidä Pekkaa poliittisena hahmona, vaan pikemminkin showmiehenä ja arvokkaan kylähulluperinteen modernina jatkajana. Hänen sukulaissielujaan tässä mielessä ovat muun muassa Sigurd Wettenhovi-Aspa ja Ior Bock, joista on tullut kiinteä osa suomalaista folklorea.

Jos Kursiivin iskua ei olisi tapahtunut ja Pekka ei olisi saanut siitä vankilatuomiota, miten arvelet Pekan myöhempien vaiheiden menneen? Olisiko Pekka saanut rekisteröityä puolueensa virallisesti, olisiko Pekan homma pysynyt vakavammin otettavana ja noususuhdanteisena?

En tiedä, tavoitteliko Pekka vakavissaan kansansuosiota. Jos joku haluaisi oikeasti edistää natsi-ideologiaa, hän ottaisi aivan toisenlaisen lähestymistavan kuin Naantalin kaduilla koppalakki päässä saapastellut mies, joka hirtti muuminuken, uskoi yhdessä edellisistä elämistään olleensa ranskalainen aatelismies ja julisti olevansa ”kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti.” Pekalle tärkeintä oli show. Uskon hänen pikemminkin eläneen jotakin eriskummallista fantasiaa kuin tavoitelleen poliittista uskottavuutta.

Radikaaliksi traditionalistiksi kehittymisesi tuo etäisesti mieleen Pekan poliittisen radikalisoitumisen 70-luvulla – samaan hengenvetoon on toki todettava, että teidän kahden välillä eroja löytyy hyvin paljon. Ennen kuin Pekka radikalisoitui, hän oli tullut tunnetuksi valokuvausliikkeestään, Aino Kassisen ykkösoppilaana olemisestaan, yms. sosiaalisesti varsin hyväksytystä ja arvotetustakin toiminnasta. Ennen julkista profiloitumistasi radikaaliksi traditionalistiksi olit tullut tunnetuksi arvostettuna kirjailijana, kääntäjänä ja mm. kulttuurilehti Kerberoksen päätoimittajana. Kun Pekan poliittinen profiili radikalisoitui, hän menetti ystäviään ja hänen ja perheensä elämä vaikeutui. Onko elämäsi vaikeutunut sitten julkisen profiloitumisesi traditionalistina, oletko menettänyt ystäviä? Onko maailmankatsomuksellinen kehityksesi antanut uutta näkökulmaa Pekkaan?

Jotkut tuttavat ja kollegat ovat vieraantuneet minusta sen jälkeen kun olen ”tullut kaapista” näissä asioissa, mutten sanoisi elämäni vaikeutuneen. Minulle on tärkeintä se että voin tehdä työtäni, ei se, olenko väleissä kaikkien kanssa. Mitä Pekkaan tulee, hänkään tuskin ahdistui huonosta maineestaan vaan pikemminkin nautti siitä. Mutta hänen perheellään oli varmasti kovin vaikeaa. Isän valtakunta -dokumenttia katsoessani totesin, ettei hänen lapsiaan ainakaan käy kateeksi.

Missä määrin Pekka oli mielestäsi traditionalisti?

Ehkä hänen okkultismiharrastuksestaan voisi löytyä yhtymäkohtia vaikkapa Evolaan, joka oli kovin kiinnostunut magiasta. En tunne sitä puolta kovin tarkkaan. Natsismi puolestaan on monella tapaa aika kaukana traditionalismista, vaikka yhtymäkohtiakin löytyy. Esimerkiksi natsien ihailu keskitettyä totalitaarista valtiota kohtaan ja rotumystiikka ovat vieraita useimmille traditionalisteille.

– – –

Assosiaatiot

Mitä seuraavat asiat tuovat sinulle mieleen? Voit vastata yhdellä sanalla tai pidemmin.

Pentti Linkola.

Suomalaisen luonnonsuojelun suurmies ja erinomainen asiaprosaisti.

H.P. Lovecraft.

Ensimmäinen kirjallinen ihastukseni. Loi oman mytologiansa, mikä ei ole vähäinen saavutus.

Liberalismi.

Tarkoitti alunperin poliittista ja taloudellista vapautta, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Multikulturalismi.

Kyvyttömyyttä ymmärtää, mitä kulttuuri tarkoittaa.

Hipsterit.

Varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun ironia muuttuu retorisesta keinosta elämäntavaksi.

Kestävä kehitys.

Talouskasvu-uskovaisten saivartelua.

Poliittinen korrektius.

Sensuurilla on monta nimeä.

Islam.

Juutalaisuuden ja kristinuskon outo äpärälapsi.

Porno.

Korvannut seksin länsimaissa.

Tom of Finland.

Siitoin-postimerkki olisi ollut parempi.

Perussuomalaiset.

Poliittinen sillisalaatti, josta löytyy niin viisaita kuin idiootteja.

Jussi Halla-aho.

Suoraselkäinen poliitikko, tosin reagoi liian herkästi lehdistön kirjoitteluun.

Kokoomus.

Plutokraattien puolue.

Vihreät.

Liberaaleja, jotka haluavat kieltää kaiken.

Rasismi.

Tarkoitti alunperin rotusortoa, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Skinheadit.

Onko heitä enää Suomessa?

Natsi-Saksa.

Valtiomuotoinen yritys yhdistää estetiikka ja politiikka.

Helsingin Sanomat.

Painettua internettiä.

Suomen Sisu.

Kansallismielinen keskustelukerho, josta nousi myöhemmin poliittisia vaikuttajia.

Kansallinen vastarinta.

Vanhoissa natseissa oli enemmän tyyliä kuin uusissa.

Vasemmisto.

Puolusti aiemmin työtä pääomaa vastaan, nykyään puolustaa työtä vieroksuvia.

Metsästys.

Ihmisen alkuperäisin elinkeino.

Käsin kirjoitetut kirjeet.

Käyneet valitettavan harvinaisiksi. Merkittävien henkilöiden valittuja sähköposteja lienee turha julkaista.

Neofolk.

Kiinnostavin 1970-luvun jälkeen syntynyt musiikin tyylilaji. Death In Junen ja Blood Axisin levyt soivat kotonani ahkerasti.

Sananvapaus Suomessa.

Siitä tingitään aina kun joku käyttää sitä.

Suomen oikeuslaitos.

Luotan siihen yhä vähemmän.

Kuolemantuomio.

Rehellinen ja suvereeni vallankäytön muoto.

Tasa-arvo.

Käsitteellinen mahdottomuus. Arvo perustuu erolle.

Feministit.

Uskovat, että naisen tulee tehdä mitä huvittaa ja miehen mitä nainen sanoo.

Pussy Riot.

Minun marttyyrini on Dominique Venner eikä Pussy Riot.

Cheek.

Vihaan rappia, esittivätpä sitä minkä väriset tahansa.

Venäjä.

Suomalais-ugrilaisten kansojen historiallinen vihollinen, joka on tuottanut hienoa kirjallisuutta.

Yhdysvallat.

Atlantin takainen öykkäri, jonka aseita Eurooppa tällä hetkellä valitettavasti tarvitsee.

NATO.

Kannatan Suomen jäsenyyttä. Pienen kansakunnan edustajana on pakko olla pragmaattinen.

Sauna.

Siitä minä nautin.

– – –

Tulevaisuus

kaliyugaElämmekö Kali Yugan aikakautta? Onko länsimaiden perikato käsillä? Jos elämme Kali Yugaa, mitä merkkejä tästä on nähtävissä?

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen. Ihmiset vain toivovat hiljaa mielessään, ettei romahdus tapahdu heidän elinaikanaan. Toisaalta pitää muistaa, että perikato harvemmin tarkoittaa nopeaa ja täydellistä luhistumista. Rooman valtakunnastakin romahti vain länsipuoli, Bysantti porskutti vielä täydet tuhat vuotta. Rapistuvat kulttuurit voivat sinnitellä hämmästyttävän pitkään.

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on? Mitä seuraava kirjasi tulee käsittelemään?

Minulla on valmisteilla esseekirja, jonka olisi tarkoitus ilmestyä ensi keväänä. Se on tietyllä tavalla jatkoa Ilman-kirjalle, sillä sen keskipisteessä on suomalainen mies ja mies yleensä. Käsittelen siinä ”miehen metafysiikkaa” eli sitä, mitä maskuliinisuus pohjimmiltaan on kulttuurisista muuttujista riisuttuna. Samalla käyn läpi sitä, miten moderni yhteiskunta on oikeastaan naisten intressejä varten rakennettu. Lyhyesti sanottuna, Otto Weininger kohtaa Fight Clubin. Lisäksi minulla on tekeillä romaani ja suomennosvalikoima Jack Londonin asiaproosaa.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia on verkkolehti Sarastuksella? Miltä Sarastuksen tulevaisuus näyttää? Pysyykö Sarastus pelkästään verkkolehtenä, vai onko sille mietitty myös traditionaalisempaa paperilehti-formaattia?

Sarastus tuskin ainakaan kovin pian siirtyy paperilehdeksi, mutta toimitus on suunnitellut parhaiden kirjoitusten julkaisemista säännöllisin väliajoin jonkinlaisena vuosikirjana. Muutakin pienimuotoista julkaisutoimintaa on ideoitu. Olemme aloittaneet Spenglerin Ihminen ja tekniikka -teoksen julkaisemisen suomeksi ”jatkokertomuksena” Sarastuksessa, ja suomennos olisi tarkoitus julkaista myöhemmin myös kirjana.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mielenkiintoisten ihmisten seura. Joskus he ovat eläviä ihmisiä, joskus taas taiteilijoita ja filosofeja joiden kanssa keskustelen heidän teostensa välityksellä.

– – –

Mesikämmen kiittää Timo Hännikäistä haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hännikäisen blogi Marginalia. [Marginalia vanhassa osoitteessaan].

Hännikäinen Wikipediassa.

Hännikäisen kirjailijasivu Facebookissa.

Hännikäisen haastattelu Kuiskaus pimeässä-lehdessä.

Hännikäisen haastattelu Hommalla: Timo Hännikäinen: Ikkunat auki Impivaaraan.

Juhani Karilan juttu Helsingin Sanomissa: Esseisti Hännikäinen: Tasa-arvo on liian pitkällä. Esseisti Timo Hännikäinen radikalisoitui.

City-lehden juttu Hännikäisestä ja hänen 2009 ilmestyneestä kirjastaan Ilman (Savukeidas, 2009).

Hännikäinen puhumassa kirjastaan Ilman Maria-ohjelmassa.

Hännikäinen Perttu Häkkisen haastateltavana Ylen Suomalainen mies-sarjassa 2012.

Täyslaidallinen humanismia vastaan. Hännikäisen kirjan Ihmisen viheliäisyydestä (Savukeidas, 2011) arvio Elonkehässä.

Verkkolehti Sarastus.

Verkkolehti Sarastus Facebookissa.

 

Read Full Post »

JMK

Mesikämmenen blogin vuoden 2014 ensimmäinen posti on Muutos 2011-puolueen perustajan, kasvatustieteiden tohtori Juha Mäki-Ketelän haastattelu. Haastattelusta selviää yhtä ja toista, mm. miksi Muutos 2011 perustettiin, mikä johti Mäki-Ketelän eroon puolueen puheenjohtajuudesta, mitkä ovat suoran demokratian vahvuudet ja heikkoudet ja miksi siilit ovat upeita eläimiä.

Hyvät naiset ja herrat, Juha Mäki-Ketelä puhuu!

– – –

Aluksi

Kuka olet ja mitä teet?

Ammatiltani olen opettaja. Opetan mm. myyntiä, asiakaspalvelua ja psykologiaa kauppaoppilaitoksessa. Opetan lisäksi ammattikorkeakoulussa tutkimustyön perusteita ja laadullista tutkimusta. Koulutukseltani olen kaiken muun lisäksi kasvatustieteen tohtori.

Olet Tampereelta. Millainen paikka Tampere on verrattuna vaikka Turkuun tai Helsinkiin?

Tällä hetkellä asun kolmatta vuotta Ylöjärvellä, joka on oikein mukava paikka asua. Tampereellakin olen asunut liki 20 vuotta, joten siitäkin tohdin jotain lausua. Turkuun tai Helsinkiin verrattuna Tampere on erittäin hieno paikka, sillä siellä ei ole juurikaan turkulaisia eikä helsinkiläisiä, vaan hekin muuttuvat nopeasti tamperelaisiksi.

– – –

Muutos 2011 yms.

Muutos 2011 perustettiin 4.6.2009 olohuoneessasi Tampereella. Millaisia muistoja sinulla on tästä tapahtumasta? Keitä oli paikalla, millainen oli tunnelma?

Sanotaanko vaikka, että ilmassa oli orastavaa muutoksen tuntua. Paikalla oli jokunen ihan tavallinen rivikansalainen ja jokunen julkisuudestakin tuttu henkilö, joiden nimet jääkööt nyt ainakin toistaiseksi salaisuudeksi…

Ennen puolueen perustamista tulit tunnetuksi adressista, jolla vaadittiin uuden ulkomaalaislain hylkäämistä. Adressi keräsi 30000 nimeä, mutta laki puskettiin eduskunnassa kuitenkin läpi 25.4.2009. Miten ratkaiseva vaikutus tällä kaikella oli suoraa demokratiaa, suomalaisten etua ja sananvapautta ajavan Muutoksen syntymiseen?

Adressi ja Muutoksen perustaminen eivät sinänsä suoranaisesti liity toisiinsa. Adressi oli lähinnä yksittäisen, poliittiseen suhmurointiin kyllästyneen veronmaksajan vastalause suomalaisen (poliittisen) eliitin mistään piittaamattomalle näennäisdemokratialle. Mielestäni olisi vähintään kohteliasta, että myös maksajalta kysyttäisiin edes joskus, mihin hölmöilyyn hän haluaa verorahojaan kulloinkin käytettävän. Maahanmuuton perusteeton lisääminen ei ole mielestäni sellainen. Ensin tulee laittaa suomalaisten asiat kuntoon. Sitten vasta parannetaan maailmaa, jos ylimääräistä rahaa löytyy. Tällä hetkellä ei löydy eikä löytyne tulevaisuudessakaan.

Toisaalta adressirumban voi tietyllä tapaa nähdä jonkinlaisena lähtölaukauksena Muutoksen perustamiseen, sillä noihin aikoihin tajusin lopullisesti, että suomalaista (poliittista) eliittiä ei kiinnosta tippaakaan tavallisen kansalaisen mielipiteet, hänen eduistaan tai oikeuksistaan puhumattakaan. Jotain muutosta asioihin piti saada. Niinpä aloin sitten puuhata organisaatiota, jonka tunnusten alla Suomen kehittämisestä kiinnostuneet aktiiviset kansalaiset voisivat ajaa itselleen tärkeitä asioita.

Mitkä ovat suoran demokratian vahvimmat ja heikoimmat puolet?

Vahvin puoli on se, että kansa saa itse päättää itseään koskevista ja arkeensa vaikuttavista asioista. Samalla se on myös suoran demokratian heikoin puoli, sillä kansa saattaa saada aikaan todella typeriäkin päätöksiä.

Sinänsähän jälkimmäinen ei muuttaisi mitään nykytilanteeseen verrattuna, sillä nykyiset, elinkeinoelämän naruissa roikkuvat ammattipoliitikot nukkehallituksineen saavat joka tapauksessa aikaan todella typeriä päätöksiä. Monet niistä on paljon typerämpiä kuin mihin kansalaiset koskaan pystyisivät. Tästä mainioina esimerkkeinä toimivat vaikkapa Ollilan työryhmän kaavailemat tiemaksut satelliittiseurantoineen tai Tampereen Rantatien tunnelihanke.

Mielestäni kansalaisten pitää antaa tehdä myös typeriä ja itselleen haitallisia päätöksiä. Ehkäpä niillä ja niiden seurauksilla olisi kansakuntaa kasvattavia vaikutuksia. Ja vaikkei olisikaan, niin missään tapauksessa ammattipoliitikot eivät opi mitään virheistään. Tämän meille on jo opettanut niin historia kuin nykyhetki. Valitettavasti tulevaisuus tulee vahvistamaan sanani.

Olit 2009 Jussi Halla-ahon valitsijayhdistyksen vaaliasiamiehenä ja keräsit tarvittavat kannattajakortit. Halla-aho ei kuitenkaan lähtenyt ehdokkaaksi. Mitä ajattelit Jussi Halla-ahosta tuolloin, entä nykyään? Entä perussuomalaisista yleensä?

Ensin tahdon huomauttaa, että en suinkaan minä niitä kortteja kerännyt, vaan Jussin mielipiteet jakavat suuret kansanjoukot. Minä olin vain eräänlainen yhteyshenkilö, jolle kannattajakortit toimitettiin.

Kävimme ennen Jussin päätöstä hänen kanssaan kirjeenvaihtoa siitä, miten hänen tulisi menetellä eurovaaliehdokkuutensa suhteen. Jussilla oli erittäin hyvät perusteet olla lähtemättä ehdolle. Hyväksyin hänen ratkaisunsa täysin ja hyväksyn edelleen.

Mitäkö ajattelen Jussista nykyään?

Kuten olen jo monesti aiemminkin todennut, tavallisen, lapsensa, työnsä, veronsa ja muut asiansa hoitavan veronmaksajan on varsin helppoa olla monessa asiassa Jussin kanssa samaa mieltä.

Hänen näkemyksiään esimerkiksi islamiin ja muslimeihin liittyviin asioihin en ole koskaan jakanut, mutta jokainen vetää tyylillään. Toivotan hänelle pitkää ja menestyksekästä uraa poliitikkona ja olen varma, että sellainen hänellä myös on edessä.

Perussuomalaisista en ole oikein mitään mieltä. Tai no, siitä voisi tulla ihan hyvä puolue, jos vain pääsisivät Soinista jotenkin eroon. Soinin ns. pelin politiikka on jarru, joka estää perussuomalaisia kehittymästä oikeastaan mihinkään järjelliseen suuntaan. Ennen kaikkea se estää puoluetta kehittymästä organisaatioksi, joka agendallaan houkuttelisi todella suuria äänestäjäjoukkoja.

Päätit vuonna 2010 erota Muutoksen puheenjohtajan tehtävästä. Mistä tämä päätös syntyi, millaisia reaktioita se sai aikaan? Ymmärtääkseni Hommaforumilla, jossa Muutoksen puolueohjelma oli tehty yhteistyönä, eroamisesi puheenjohtajan pestistä sai aikaan varsin ärtynyttä tunnelmaa.

Lähdin perustamaan uuden tyyppistä yhteiskuntapoliittista organisaatiota, jonka suojissa yksittäiset ihmiset voisivat ajaa itselleen tärkeinä pitämiä asioita. Itselleni tärkein asia oli suora demokratia. Ei siis esim. islam, muslimit, ihmisten ihonväri ym. ihmisten henkilökohtaiset ominaisuudet, arvot tai valinnat.

Varsin nopeasti jouduin kuitenkin surukseni huomaamaan, että olin näkemysteni kanssa monessa asiassa melko yksin. Etenkin Muutoksen hallituksessa oli ajoittain hyvinkin merkittäviä näkemyseroja siitä, miten ja mihin suuntaan Muutosta pitäisi johtaa. Siinä vaiheessa, kun vaalilauseiksi alettiin jäsenkunnassa sorvailla ”Valkoinen Suomi” –tyyppisiä typeryyksiä, näin, että on minun on tullut aika jatkaa matkaani toisaalle.

Mitään kovin ihmeellistä tässä ei mielestäni sinänsä ollut, sillä alkujaankin Muutoksen puheenjohtajan pesti oli määräaikainen. Tämä lukee Muutoksen omissa säännöissä. Kauhea haloohan päätöksestäni sitten kuitenkin nousi ihan valtamediaa myöten. Tämä kyllä kertoo enemmän suomalaisen poliittisen journalismin surkeasta tasosta kuin mistään muusta. Toisaalta tämä ei ole mikään suuri yllätys, sillä eipä suomalaisen journalismin tasossa ylipäätään nykyisin juuri hurraamista ole.

Vuotta myöhemmin, 2011, sinut erotettiin Muutoksesta. Miksi, millainen prosessi tämä oli?

Enimmäkseen lapsellista kiukuttelua. Varmaan molemmin puolin.

Jotkut pahat kielet epäilivät, että koska ilmestyit ikään kuin tyhjästä Muutoksen kanssa maamme poliittiselle kentälle, olisit ollut muiden poliittisten voimien myyrä tai tarkoituksenasi olisi ollut perussuomalaisten kannatuksen nakertaminen. Miten kommentoit tätä?

Niin, mikäli nettiin ja sinne kirjoitteleviin häiriintyneisiin tyhjäpäihin on uskominen, olen mm. kokoomuksen agentti, demareiden agentti, kommunistien agentti, sisäministeriön agentti ja Supon majuri. Etenkin tuo viimeinen ”titteli” on huvittanut minua aina suunnattomasti. Tuskinpa Supossa edes mitään majureita onkaan? Yhtä kaikki salaliittoteoriat ovat hellyttäviä aikuisten satuja. Niitä lisää!

– – –

Muutoksen jälkeen

Mitä mieltä olet Muutos 2011:sta nykyään, mikä on suhteesi puolueeseen? Onko puolue onnistunut siinä, mitä odotit tai toivoit siltä alunperin?

En ole missään tekemisissä puolueen kanssa, enkä juuri sen jäsenten edesottamuksia seuraa. Jotain kummallisuuksia olen kuullut niiden Ylen toimittajille lausuneen, enempää en heidän mahdollisista saavutuksistaan tiedä.

Kuinka paljon seuraat nykyään politiikkaa? Äänestätkö vaaleissa? Jos äänestät, äänestätkö Muutosta?

En juurikaan seuraa. Poliittinen sirkus ja siihen liittyvä pelleily eivät kiinnosta enää siinä määrin, että viitsisin niihin aikaani haaskata. En äänestä sen paremmin Muutosta kuin mitään muutakaan puoluetta. Enkä todennäköisesti tule jatkossakaan äänestämään, sillä en halua osallistua nykyisen demokratiakuplan ylläpitämiseen leikkimällä heidän leikkejään.

Mitä mieltä olet James Hirvisaaresta, josta hieman yllättävien käänteiden jälkeen tuli tänä vuonna Muutoksen ensimmäinen kansanedustaja?

En mitään mieltä, kun en ole miestä koskaan tavannut. Tai sen verran voin sanoa, että ihan pätevältä blueskitaristilta vaikutti, kun joskus netistä jonkun videoklipin miehestä ja hänen soitostaan näin. Se on aina hieno piirre ihmisessä, että soittaa sähkökitaraa ja vieläpä bluesia!

– – –

Valtakunnanjohtajasta

Koska tämä on Mesikämmenen blogi, kysytään pari kysymystä Pekka Siitoimesta. Tapasitko koskaan valtakunnanjohtaja Pekka Siitonta?

En tavannut, koska en ole ikinä oikein tähän ”isänmaalliseen” tai ”kansallismieliseen” sceneen tuntenut mitään erityistä vetovoimaa saati siihen jollain tapaa heittäytynyt.

Sen verran legendaarinen hahmo mies kyllä tuntuu olleen, että olisin ihan puhtaasti käyttäytymistieteellisestä näkökulmasta halunnut jokusen sanan hänen kanssaan vaihtaa. Kaikki persoonalliset henkilöt kiinnostavat käyttäytymistieteilijää aina!

Mitä ajattelet Pekka Siitoimesta? Pekan vahvimmat, parhaimmat ja heikoimmat puolet?

Jos nyt ihan suoraan sanon, niin Pekka taisi kyllä olla enemmän ns. kylähullu kuin Valtakunnanjohtaja, jollaisena hän mielellään esiintyi ja taisi myös itseään ihan tosissaan pitää. Ja mikäs siinä, kylähullut ovat aina rikastuttaneet omalla tavallaan suomalaista kulttuuria. Hänen mahdollisia vahvuuksiaan tai heikkouksiaan en osaa sen kummemmin eritellä, kun en ole häntä tosiaan koskaan tavannut.

Lapsuudesta on muuten jäänyt mieleeni eräs jännä Pekka Siitoimeen liittyvä juttu: olin serkkujeni luona Mäntsälässä kyläilemässä. Heillä oli vino pino kirjoja nimeltä ”Pohjolan poliisi kertoo”. Eräässä niistä oli juttu ”Kirjapaino Kursiivin” tuhopolttoyrityksestä, johon Siitoinkin oli käsitykseni mukaan jotenkin näppinsä sotkenut. Mielestäni tarina oli kuin parhaasta jännityskirjasta konsanaan. Olin tosin sen verran pikkujätkä tuolloin, että tuskin taisin edes ymmärtää, että kyseessä oli valitettavan tosi tarina eikä mikään Pertsan ja Kilun seikkailu.

– – –

Siilit ja onnellisuus

Olet Facebookin kautta tullut tunnetuksi erittäin vahvana siilimiehenä. Miten tämä suhteesi siileihin alkoi?

Olin nuorena poikana kotikaupungissani Ikaalisissa grillijonossa, kun huomasin vieressä kulkevalla tiellä pienen siilinpoikasen paniikissa välillä säntäilevän ohikulkevien autojen välissä, välillä käpertyvän kerälle mukamas suojaan autoilta. Minä tietenkin suurena luonnon ja eläinten ystävänä siltä seisomalta jätin makkaraperunat tiskille, otin farkkutakin päältäni, kiepautin pikku siilukaisen siihen ja kannoin sen puiston laitaan kauas tiestä, minne sen sitten vapautin. Taisinpa toivottaa vielä turvallista kotimatkaakin pikku piikkitakille.

Kohta tuon jälkeen huomasin, että kotini lähellä liikuskelee paljonkin siilejä. Niille tuli sitten silloin tällöin vietyä pientä iltapalaa. Niinpä niitä alkoi kerääntyä pihaamme oikein urakalla, joten pakkohan niitä oli alkaa ruokkia, kun olin itse niitä sinne houkutellutkin. Siitä se sitten alkoi.

Sittemmin minulla on ollut tapana jeesailla siilejä aina siellä, missä kulloinkin olen asunut, jos niitä on nurkissa pyörinyt. Olenkin elämäni aikana ruokkinut vähintään satoja siilejä. Punkkeja olen poistanut kymmenistä siileistä. Niin ikään kymmenille olen antanut loishäätöjä ja antibioottikuureja, hoitanut niiden haavoja, lihottanut sisätiloissa jne. Onpa jokunen ollut talvenkin yli täyshoidossa ulkovarastossani horrostamassa, kun aikainen talvi on päässyt yllättämään pikkukaverin. Siilien talvimökkejä on tullut rakennettua lähemmäs sata. Olen myös luennoinut siileistä esim. kansalaisopistoissa ja vetänyt pesämökinrakennuskurssejakin.

Parasta siileissä on niiden alkuperäinen, yli 40 miljoonaa vuotta sitten syntynyt reiru villieläimen luonne. Ne tekevät juuri niin kuin itse haluavat, eivätkä yritä miellyttää ketään. Toisaalta ne tottuvat hyvinkin nopeasti niille ystävällisiin ihmisiin ja oppivat tunnistamaan nämä sekä äänen että hajun perusteella. Pihassani on ollut useampikin siili, joka tulee huudettaessa syömään ihan niin kuin koiratkin.

Kaiken kaikkiaan ne ovat todella ainutlaatuisen hienoja ja persoonallisia otuksia.

Siili on ehdottomasti voimakkain voimaeläimistäni. Oikeaan käsivarteeni onkin tatuoitu siilin tassunjälki. Kuva on tarkka kopio takapihani kivilaattaan jääneestä tassunjäljestä.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Erilaiset luonnon ja eläinten hyvinvointiin liittyvät asiat. Erityisesti se, kun saan kulkea koirani kanssa metsässä, missä ei kuulu ensimmäistäkään ihmisen aikaan saamaa ääntä eikä näy merkkiäkään ihmisen kädenjäljestä. Valitettavasti tuollaisia metsiä on nykyään entistä harvemmassa.

Jos joskus vielä alan puuhaamaan politiikan kanssa, niin perustan puolueen, joka ajaa vain ja ainoastaan luonnon ja eläinten hyvinvointia. Ne menevät aina ihmisen hyvinvoinnin edelle, sillä ilman hyvinvoivaa luontoa ei ihmisellä ole mitään mahdollisuutta pärjätä.

– – –

Mesikämmen kiittää Juha Mäki-Ketelää haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Juha Mäki-Ketelän kotisivut.

Helena Eronen puhuu!

Read Full Post »

mediapeliNina Stenroosin ohjaama Sieg Heil Suomi-dokumentti näytettiin YLE TV1:llä 12.10.1994. Ohjelma, joka oli saanut katsojia n. 350 000,  sai aikaan vilkasta keskustelua. Mediapeli reagoi ohjelmaan tuoreeltaan heti seuraavana päivänä.

Ohjelma esitti katsojille kysymyksen “onko oikein antaa uusnatseille julkisuutta?” Ohjelman loppuun mennessä 75% soittajista, joita oli kaikkiaan reilut 3000 kpl, oli sitä mieltä että “uusnatseille ei pitäisi antaa julkisuutta”. 15% soittajista oli sitä mieltä, että “uusnatseille pitäisi antaa julkisuutta”.

Peter Nymanin juontamassa ohjelmassa oli Sieg Heil Suomesta ja asian tiimoilta muutenkin kertomassa mielipiteitään Reijo Paasilinna ja Juhani Kortteinen. Heidän lisäksi ohjelmaan otettiin puhelimitse katsojien kommentteja.

Molemmat ohjelman vieraat olivat sitä mieltä, että uusnatseista kertovia dokumentteja voidaan näyttää, kunhan ohjelmassa esitettyä materiaalia kommentoidaan jotenkin. Kortteinen totesi asiasta näin: “hyvä dokumentti on aina analyyttinen, se ei kopioi todellisuutta vaan se analysoi sitä.”

Ohjelma löytyy kolmessa osasta täältä: Osa 1, 2, 3.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Sieg Heil Suomi-dokumentti kokonaisena.

Read Full Post »

Vuonna 1985 elettiin vielä kylmän sodan maailmassa. Neuvostoliitto oli edelleen pystyssä. Pekka Siitoin oli päässyt vankilasta, jonne hän oli joutunut saatuaan poliittisen viiden vuoden tuomion vuonna 1977 tapahtuneeseen kommunistikirjapaino Kursiivin murhapolttoiskuun yllyttämisestä.

Jos Pekka oli aiheuttanut päänsärkyä monille Neuvostoliiton nuolijoille jo ennen vankilatuomiotaan, niin hän onnistui aiheuttamaan samoille henkilöille ja tahoille päänsärkyä vielä vankilasta vapautumisensa jälkeenkin. Eräänä hyvänä esimerkkinä tästä on se melu, joku aiheutui Radio Cityltä 1985 tulleesta Uusnatsin kuva-ohjelmasta.

Uusnatsin kuva-ohjelmassa Pekka kertoi ajatuksistaan tavalla, mikä ei YLE:llä olisi mennyt läpi. YLE:n sivujen info kertoo tapauksesta seuraavaa:

Sananvapausaspekti nousi konkreettisesti esille syksyllä 1985, jolloin Radio City esitti Teppo Turkin toimittaman sensaatiohakuisen ohjelman ”Uusnatsin kuva”, haastattelun jossa uusnatsi Pekka Siitoin esitteli vapautuneesti näkemyksiään yhteiskunnasta ja ihmisyydestä. Ohjelman esittämisen jälkeen liikenneministeriö hyökkäsi Radio Cityn kimppuun syyttäen Suomen suhteiden vaarantamisesta vieraisiin valtioihin. Hetken aikaa Radio Cityn toimilupa oli katkolla, mutta pienen helsinkiläisradion saatua julkisuudessa arvovaltaisia puolustajia, liikenneministeriö vetäytyi.

Pekan sanomiset siis laukaisivat melkoisen kovan keskustelun sananvapaudesta maassamme. Radio Cityä syytettiin Suomen Neuvostoliito-suhteen vaarantamisesta. Radioasema kuitenkin voitti tapauksen. Voidaan pitää varmana, että Pekka oli tyytyväinen lopputulokseen ja omaan osaansa asiassa. Tällä kertaa häntä, eikä hänelle äänen antanutta Radio Cityä, rankaistu “vääristä mielipiteistä” kylmän sodan aikaisessa Suomessa. Ajat olivat tosiaan muuttumassa. Pekka oli onnistunut laittamaan kortensa kekoon sananvapauden puolesta Neuvostoliiton nuolijoita vastaan.

YLE:n elävästä arkistosta löytyy sivusto nimeltä Tapahtui 1985: Radio City. Sivulla on kaksi tiedostoa, joista toinen on nimeltään Tapaus Pekka Siitoin. Ohjelmassa sananvapaudesta aletaan puhua erityisesti n. yhdeksän minuutin kohdalla ja Pekkaan päästään tarkasti ottaen kolmentoista minuutin kohdalla. Ohjelman info kertoo:

Radio Cityn nuoriin perustajiin lukeutunut helsinkiläinen Teppo Turkki muistelee hetkeä, jolloin radioaallot vapautuivat ja nuoren urbaanin sukupolven ääni murtautui eetteriin.

Asiasta löytyy maininta (sivulla 29) myös Olli Ylösen 2002 tekemässä mediatalouden kehitystä koskevassa tutkimuksessa Paikallisradioita Suomeen!

– – –

Asiaan liittyen:

Suomettuminen.

UM/SALAISET 1985: Neuvostoliitto piti tietokonepeliä räikeänä provokaationa.

Read Full Post »

Maaliskuun 21. päivä Robert de Niro heitti Yhdysvalloissa vitsin presidentin puolisoista: Callista Gingrich. Karen Santorum. Ann Romney. Uskotteko te todella, että maamme on valmis siihen, että presidentin puoliso onkin ihonväriltään valkoinen?

Ei tainnut de Niro arvata, mikä älämölö tuosta vitsistä, jota hän ei ollut tarkoittanut rasistiseksi, syntyisi. Lihapää presidenttiehdokas Newt Gingrich tarttui tilaisuuteen heti tyypillisenä poliittisena oppurtunistina ja tekopyhästi tuomitsi asian, vaatien muiden kaltaistensa tavoin de Nirolta anteeksipyyntöä “sopimattomasta kielenkäytöstään”.

Bill Maher tarttui aiheeseen The New York Timesiin kirjoittamassaan kolumnissa Please stop apologizing. Maher havainnoi tekstissään amerikkalaisten poliittisen korrektiuden kulttuuria ja siihen liittyviä jatkuvia loukkaantuneiden vaatimuksia anteeksipyynnöistä monin esimerkein. Seuraavassa eräs ote näistä huomioista, joka sopii hyvin tämän jutun yhteyteen:

Presidentti Obaman tärkein poliittinen strategisti David Axelrod kuvaili tällä viikolla Mitt Romneyn massiivista mainoskampanjaa Illinoisissa “Mittzkriegiksi”, mistä välittömästi seurasi se, että republikaanien juutalainen koalitio raivostui ja sanoi Axelrodin käyttämää “holokaustin ja natsimielikuvien” ilmaisua “järkyttäväksi”. Tämä johtui tietysti siitä, että sanan “Mittzkrieg” viesti oli selvä: Tappakaa kaikki juutalaiset. Tämän jälkeen koalitio ei vaatinut ainoastaan sitä, että Axelrod pyytää välittömästi anteeksi, vaan he vaativat myös sitä, että edustaja Debbie Wasserman Schultz “julkisesti moittii” Axelrodia! Mikä vitsi! Mikä vitsi ihmiskuntaa kohtaan!

11. kuluvaa kuuta, vajaa kuukausi de Niron murjaiseman vitsin jälkeen, kirjoitti Suomessa kansanedustaja James Hirvisaaren eduskunta-avustaja Helena Eronen Uuden Suomen blogiinsa tekstin Ratkaisu poliisin ulkomaalaisratsioihin. Ei tainnut Eronen arvata, mikä älämölö asiasta syntyisi. Turun Sanomat julkaisi Erosen satiirisesta tekstistä uutisen, josta sai sen vaikutelman, että Eronen oli tosissaan ehdottamassa hihamerkkejä erilaisille vähemmistöryhmille.

Monet maamme lihapäät poliittiset oppurtunistit tarttuivat asiaan yksioikoisen tuomitsevasti, vaatien Eroselta anteeksipyyntöä tai jopa hänen erottamista tehtävästään Hirvisaaren avustajana. Näiden poliittisten oppurtunistien tarkoituksella mustavalkoisessa tulkinnassa Erosen viesti oli selvä: Kohta ollaan maassamme maahanmuuttajille ja erilaisille vähemmistöryhmille vaatimassa hihamerkkejä kuin juutalaisille natsi-Saksassa ikään. Pian Turun Sanomien julkaiseman uutisen jälkeen asia kehittyi siihen pisteeseen, että perussuomalaisten kansanedustajaryhmä vaati, että kansanedustaja Hirvisaari julkisesti moittisi Erosta ja antaisi hänelle tehtävästään potkut.

Bill Maherin sanoin: Mikä vitsi! Mikä vitsi ihmiskuntaa kohtaan! Ja mikä vitsi suomalaisia kohtaan. Onko meistä tullut yhtä tyhmiä kuin amerikkalaisista?

Erosen “hihamerkkipostin” tiimoilta on käyty nyt reilun viikon verran varsin kuumaa keskustelua kaikissa mahdollisissa maamme foorumeissa. Mesikämmen päätti kysyä asian tiimoilta muutaman kysymyksen suoraan Eroselta itseltään.

– – –

Helena Eronen puhuu!

Turun Sanomat julkaisi hihamerkkiblogitekstistäsi uutisen, josta sai sen vaikutelman, että olit tosissasi ehdottamassa erilaisia hihamerkkejä erilaisille vähemmistöryhmille Suomessa. Turun Sanomien jutun jälkeen uutinen asiasta levisi ympäri maailmaa, päätyen ykkösuutiseksi mm. Venäjällä, Kazakstanissa, Valko-Venäjällä ja Azerbaidzhanissa. Tehdäänpä tämä kaikille selväksi – oliko blogitekstissäsi vakavaa ideaa vai oliko kaikki vain satiiria, miltä asia tekstisi luettua näyttää?

Tekstissä ei ollut mitään vakavaa ideaa. Ajatus oli ainoastaan se, että mitä vaihtoehtoja poliisin paheksutulle käytännölle olisi. Siis ehdotus oli hieman vastaava kuin jos olisin ehdottanut, että rattijuopomukset estetään sillä, kun alkoholituotteet kielletään koko maasta.

Oletko rasisti tai ihailetko natseja?

En koe olevani keskivertosuomalaista rasistisempi ihminen. Natsejakaan en ihaile, pahoja olivat, vaikka Suomen itsenäisyyden kannalta ratkaisevassa asemassa saattoivatkin toisen maailmansodan aikana olla. Kuitenkin mielestäni olisi hyvä jo päästä yli sen natsikammon tai sitten natsit tulisi suhteuttaa muihin sekopäätotalitarismeihin, esim. Stalinin Neuvostoliittoon. Stalin tapatti pelkästään Ukrainassa nälänhätään 30-luvulla yhtä paljon ihmisiä kuin Hitler keskitysleireillään. Kukaan ei silti vedä herneitä nenäänsä, jos heittää läppää, jonka voi ymmärtää jotenkin liittyvän Ukrainan nälänhätään. Mielestäni se on jotenkin todella tekopyhää ja pinnallista.

Mistä Turun Sanomien kirjoitus kertoo? Poliittisesta oppurtunismista? Ampuiko Turun Sanomat itseään jaloilleen julkaistessaan uutisensa?

Turun Sanomien toiminta on ollut ylimielistä ja jotenkin irstasta. En tiedä oliko kohun taustalla se, että haluttiin saada katsetta pois esim. Wallinin asuntokaupoista ja Åbo akademin touhuista tai jostain kuntapolitiikasta, käsitykseni mukaan se ei olisi Turun Sanomien tapauksessa suuri ihme, ja varmasti yksi syy Turun Sanomien touhuille on median inho Perussuomalaisia kohtaan.

Mahtaako Turun Sanomat julkaista uutisen 21.4. järjestettävästä mielenosoituksesta puolestasi Turun Sanomien toimipisteen edessä? Miten Turun Sanomat mahtaa suhtautua saamaansa julkisuuteen, saako jutun kirjoittaja palkankorotuksen?

Tuskinpa uutisoi. Luulen että Turun Sanomat pyrkivät painamaan typerän toimintansa unholaan mahdollisimman nopeasti, koska tajuavat itsekin, että heidän uskottavuutensa on mennyt. Turun Sanomien päätoimittaja yritti A-Studio Streamissa jopa vedota sananvapauteen ja siihen, että heidän juttunsa on irrotettu kontekstista, mikä on jo hyvinkin koomista.

Ovatko suomalaiset huumorintajuttomia? Miksi blogikirjoitukseesi reagoitiin kuten reagoitiin, samalla kun vaikkapa Pertti Jarlan Fingerpori-sarjakuvat, joissa on satiirista huumoria natsiaiheista, ovat suurimman osan suomalaisten mielestä ok? Miksi Turun Sanomat ei ole tarttunut Fingerporiin?

Koska minä olen kytköksissä Perussuomalaisiin ja Jarla ei. Se nyt vaan on sellainen juttu, että Suomessa saa sanoa mitä tahansa, mutta ei kuka tahansa.

Ovatko suomalaiset oikeasti suvaitsevaisia, mitä tulee erilaisiin mielipiteisiin ja mielipiteen ilmaisutapoihin yhteiskunnallisista asioista? Osaavatko suomalaiset keskustella poliittisista asiosta?

No ehkä jotkut suomalaiset eivät ymmärrä, että ihmisillä on erilaisia arvoja ja mielipiteitä. Moni pitää omaa näkökulmaansa absoluuttisena totuutena ja jos joku on toista mieltä, niin nostetaan kädet korville ja aletaan hokea ”en kuuntele en kuuntele”. Mielestäni sellaisesta ajatusmaailmasta on pelottavan lyhyt matka siihen, että ”väärät” mielipiteet kielletään ja ennemmin kielletään keskustelu kuin keskustellaan. Ja kuten on nyt nähty, niin asiasta keskustelun sijaan keskustellaan mieluummin siitä, kuka keskustelee ja miksi.

Onko poliittinen korrektius mennyt maassamme liian pitkälle? Miksi on tai ei ole, esimerkkejä?

Kyllähän se silloin jotenkin on, kun takkia käännellään ja petetään ne vaaleissa annetut lupaukset, eikä se ole mitään, mutta joku Teuvo Hakkarainen on pahis, kun hän julkaisee Facebookissa julkisesta asiakirjasta kopioidut rikollisten nimet.

Mitä mieltä olet siitä, miten maamme media on suhtautunut tähän hihamerkkiepisodiin?

Olen todella surullinen ja pettynyt. En luota mediaan enää pätkääkään. Silloin, kun vastuu on lukijalla ja lukija joutuu itse tekemään toimittajan työn, eli tarkastamaan faktat, niin onhan se melkoisen säälittävää. Toimittajilla on kuitenkin hyvin paljon valtaa, tietyllä tavalla jopa enemmän kuin poliitikoilla, ja tuntuu pelottavalta, kun toimittajat käyttävät valtaansa väärin.

James Hirvisaari ei erottanut sinua tehtävästäsi Perussuomalaisten ryhmäpainostuksen alla. Nyt Hirvisaari on sitten erotettu määräajaksi tehtävästään. Mitä sinulle tulee tästä mieleen niin Perussuomalaisista kuin Hirvisaaresta? Ovatko perussuomalaiset oikeasti poliittista oppositiota?

Olen päättänyt olla mitenkään Perussuomaisia ja heidän toimintaansa kommentoimatta. Hirvisaari tiesi, että sanktiot voivat olla melkoiset, mutta hän kuitenkin päätti tehdä kuten oikeaksi koki ja seisoi päätöksensä takana.

Mitä tämä episodi kertoo sananvapaudesta Suomessa? Suomalaisen median vastuusta? Mediasta Suomessa yleensä? Suomalaisesta oikeuslaitoksesta? Mitä tästä on opittavaa?

Hysteerinen ilmapiiri, jossa hakemalla haetaan natseja ja rasisteja, on tekemässä Suomesta sulkeutunutta ja pelolla hallittua yhteiskuntaa, jossa sanojaan saa asetella tarkasti, jollei halua toimittajia ja oikeuslaitosta niskaansa. Jos ihmisillä olisi järkeä päässä, tämä tapaus saisi ihmiset säpsähtämään ja pohtimaan vakavasti sitä, mihin Suomea halutaan viedä. Realistina en kuitenkaan usko, että tästä tapauksesta kukaan oppisi mitään.

Mikä Suomessa mättää tällä hetkellä mielestäsi poliittisesti eniten ja miksi? Mihin ihmisten pitäisi kiinnittää huomiota?

Kukaan ei vaadi eikä odota politiikalta tai politiikan toimijoilta enää mitään. Kaikenlaisesta kähminnästä, (älyllisestä) epärehellisyydestä ja salailusta on tullut normaalia toimintaa. Poliitikot ajattelevat ensisijaisesti omaa poliittista uraansa eivätkä Suomen tai suomalaisten etua. Se on hyvin vastenmielistä. Toivoisin enemmän avoimuutta ja suoraselkäisyyttä.

Mitä tästä eteenpäin? Jatkatko blogikirjoittelua?

Aivan varmasti jatkan. Kukaan ei voi kieltää minua kirjoittamasta blogia. Toki tämä tulee vaikuttamaan ainakin alitajuisesti siihen, kuinka kirjoitan, mutta pyrin kirjoittamaan jatkossakin mahdollisimman aidosti ja turhia pohdiskelematta.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Pitkät kävelylenkit koirani Sampon kanssa ja se kun huomaa, että lapset ovat onnellisia.

– – –

Jutun alussa mainitussa Bill Maherin kolumnissa Maher toteaa, että meidän on opittava elämään sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa olemme asioista täysin eri mieltä. Mesikämmen on Maherin kanssa asiasta samaa mieltä. Siitä ei tule mitään, jos aina kun joku pahoittaa jonkun sanomisista mielensä, aletaan vaatia jollekin potkuja tai muita sanktioita tai paikalle soitetaan poliisi.

Se, että vaatii eri mieltä olevien tai eri tavoin itseään ilmaisevien ihmisten pitämään suunsa kiinni tai että pyrkii sellaisten ihmisten maton alle lakaisemiseen, ei ole kovin viisasta. Asioiden oppurtunistinen mustavalkoiseksi kääntäminen ja poliittisena löymäaseena käyttäminen ei ole kovin rakentavaa tai fiksua.

“Suvaitsevaisuus” joka ei suvaitse eri tavoin ajattelevia tai itseään ilmaisevia ihmisiä on tekopyhää. Yhteiskunnassa on aina täysin eri tavoin ajattelevia ja itseään ilmaisevia ihmisiä. Heidän kanssaan kannattaisi koettaa oppia elämään ja keskustelemaan, ellei sitten pidä ajatuksesta, että yhteiskunnallisen keskustelun särmät hiotaan pois. Jos niin käy, niin keskustelu muuttuu helposti vain mustavalkoisemmaksi ja kaikin tavoin polarisoituneemmaksi. Sitä kautta saadaan pahimmillaan aikaan latteaa, yksipuolista ja tekopyhää keskustelua sekä ajatusrikollisia.

Maheria siteeratakseni: En halua elää sellaisessa maassa, jossa kukaan ei koskaan sano mitään sellaista, joka ei loukkaisi jotakuta.

Jos jollain on huono huumorintaju, typerät näkemykset tai typerät argumentit näkemyksilleen (tai nämä kaikki – enkä viittaa tällä Eroseen), hän laittaa itse itsensä niiden kanssa muiden eteen likoon. Eivätköhän fiksut ihmiset osaa jättää sellaiset ihmiset vitseineen, murjauksineen ja argumentteineen omaan arvoonsa, tai jos tarve vaatii, osoittaa omilla argumenteillaan miksi tuon toisen argumentit ovat heikot tai miten asioita voisi katsoa toisella tapaa, ehkä fiksummin – ilman, että tuon toisen sanomiset tahallaan tulkitaan täysin pieleen.

Mesikämmenelle ei tulisi mieleenkään vaatia, että vaikkapa Björn Wahlroosilta, Jyrki Kataiselta tai Päivi Räsäseltä riistettäisiin heidän sananvapautensa ja oikeutensa suoltaa suustaan sitä itseään, vaikka se kerta toisensa jälkeen syvästi loukkaakin Mesikämmenen käsityksiä siitä, mikä on totta, hyvää ja kaunista. Suomi lienee vielä demokraattinen maa, jossa on ajattelun- ja sananvapaus.

Sanat, teot ja vastuu ovat tässä hihamerkkiepisodissakin tietysti monimutkainen vyyhti. Hyvä, että asiasta keskustellaan.

Huomenna on sunnuntai. Se sattui sopivasti sen kanssa, mitä Maher edellä mainitussa artikkelissaan ehdotti:

Tehdään tästä sunnuntaista kansallinen Tänään emme loukkaannu -päivä. Olkoon tämä päivä, jolloin emme loukkaannu jonkun pienistä sanomisista tai tekemisistä niin pahasti, että emme kykene tekemään mitään ennen kuin olemme saaneet tuosta asiasta anteeksipyynnön.

– – –

Mesikämmen kiittää Helena Erosta haastattelusta.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Halla-aho ja Saatanan lonkerot

Kielletään kaikki!

– – –

Read Full Post »

Sorlo! A Sacra Pepe Ramone! Tulta! Tulta! Me olemme aina olleet (nimeonomaan) runkkareita! Tanssi sinäkin vähän käärmeen niskan päällä – sillä nyt tulee löröt housuun kaikilla mausteilla! Arrapapapapa!

Muutama vuosi sitten internetin syövereihin ilmestyi Veriryhmä -niminen bändi ja sivusto. Myös Veriryhmä vastaan vääräuskoiset -blogi oli toiminnassa, ja se on nykyään ainut noista sivuista, joka edelleen löytyy netistä. Veriryhmä teki saarnaaja Veli Saarikallen ja hänen Sana ja ylistys -seurakuntansa nauhoitteiden pohjilta omia humoristisia kappaleita ja videokoosteita, jotka tietyissä piireissä saivat nopeasti suuren suosion. Sana kappaleista ja videokoosteista sekä niistä tehdyistä YouTube-videoista kiiri pian myös Saarikallen ja hänen seurakuntansa korviin ja eräänä päivänä Veriryhmän tri Pervo sai tietää, että Saarikalle oli tehnyt hänestä rikosilmoituksen. Syyksi Saarikalle ilmoitti uskonrauhan rikkomisen, kunnianloukkauksen ja tekijänoikeusrikkomuksen. Alkoi pienimuotoinen mediarumba.

Median huomioitua Veriryhmän asia alkoi paisua. Tri Pervo antoi haastattelun City-lehdelle, ihmiset puivat asiaa netissä ja muualla niin puolesta kuin vastaan, enimmäkseen tri Pervon ja Veriryhmän puolesta. Saarikalle sai YouTubelta erioikeudet poistaa seurakuntaansa koskevia videoita palvelusta. Lopulta homma raukesi, eikä tri Pervo saanut asiasta syytteitä. Saarikalle ei ollut asiasta mielissään vaan näki asiassa “anarkian tuntomerkkejä”. Sananvapauden puolestapuhujat taas olivat tyytyväisiä. Jotkut pohtivat sitä, mikä tilanne olisi ollut, jos Veriryhmä olisi pilkannut muslimeita.

Mesikämmen päätti kysyä tri Pervolta asioista, nyt pari vuotta myrskyn jälkeen.

TAUSTAA

Kuka olet ja mitä teet?

Olen Olli, a.k.a. Tri Pervo, kaikkien alojen erikoisasiantuntija.

Miten, milloin ja missä Veriryhmä sai alkunsa? Onko kyseessä täysin sinun projektisi, vai onko mukana muitakin henkilöitä?

Kännissä treenikämpällä, kuinka ollakaan. Joku oli vinkannut Sana ja Ylistys-ryhmästä ja heidän pastoristaan. Että kaverilla on tulista saarnaa, check it out. Näin tein, ja pastori todella osoittautui maineensa veroiseksi. Eikun tiputtelemaan saarnoja sivuiltansa ja sorvin ääreen.

Veriryhmä on täysin meigämandoliinon projekti, mitä nyt välillä mukana on ollut featuroimassa jokunen soittaja, joiden nimet jääköön tässä nyt mainitsemati.

Muistaakseni sait idean bändin nimeen unessa, menikö näin? Oletko soittanut tai soitatko nykyään muissa bändeissä? Missä?

Jep jep, unessapa hyvinkin. Näin unta että keksin ihan vitun tulisen bändinnimen. Herättyäni aikani hohottelin ja totesin että ei se nimi nyt niin tulinen ollutkaan. Mutta käyttöön se jäi.

Soitan toki toisessakin bändissä, mutta jääköön senkin nimi nyt salamyhkäisyyden verhon taakse.

Miten nyt jo klassikot Veriryhmän biisit syntyivät? Oliko mukana korkeamman voiman johdatusta?

Pullon henki minua pitkälti johdatteli. Lieneeköhän ensimmäistäkään biisiä tehty selvinpäin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tiputin saarnan internetistä, pätkin siitä erilleen tiukimmat meuhkaamiset ja yhdistelin takaisin hivenen eri järjestyksessä ja värkkäsin musiikin ympärille.

Mikä tai mitkä ovat omat Veriryhmän suosikkibiisisi ja miksi?

Kyllä se taitaa olla tuo Jeesus-sonaatti. Herkkä pianopimputus yhdistettynä hihhuliaaniseen melskaamiseen.

Miten Saarikalle ja hänen seurakuntalaisensa ovat kommentoineet Veriryhmän biisejä ja toimintaa?

Saarikalle itse tietysti on tuominnut jyrkästi koko homman, mutta muut yliseurakuntalaiset ovat olleet enemmän linjalla että jaa no eipä jaksa juuri kiinnostaa.

Miten suhde Sana ja ylistys-seurakuntaan syntyi ja kehittyi, mikä oli ensikosketuksesi ryhmään?

Hitaasti kypsyen 666 asteessa. Ensimmäinen kosketus porukkaan taisi tulla radion välityksellä.

Otettiinko seurakunnasta sinuun yhteyttä missään vaiheessa ennen kuin rikosilmoitus uskonrauhanrikkomisesta, kunnianloukkauksesta ja tekijänoikeusrikoksesta pamahti pöytään?

Ei. Rikosilmoitus tuli pyytämättä ja täytenä yllätyksenä.

Onko suhtautumisesi kaikkeen uskontoon kielteinen, vai onnistuiko Sana ja ylistys ylittämään jonkun kynnyksen, minkä jälkeen päätit ottaa heidät Veriryhmän suurennuslasin alle?

Jos uskonnon varjolla tapetaan ja raiskataan niin onhan se ihan vitun perseestä. Sana ja Ylistyksen kohdalla huvitti esimerkiksi viinanjuonnin, runkkaamisen ja rokkenrollin saatanallisuus niin pakkohan siitä oli vitsiä vääntää. Lisäksi luulen että S&Y ei ole mikään persaukinen seurakunta, eivätköhän heikommilta riistä fyrkat kuten kunnon lahkon kuuluukin.

Oletko ateisti, agnostikko, vai jonkun sortin henkivaltoihin uskova?

Olen pyknikko.

RIKOSILMOITUS, SANA JA YLISTYS, JULKISUUS

Yllättikö rikosilmiotus vai olitko osannut varautua asiaan? Oliko väitteissä mitään perää?

Vähän toki ounastelin että jossain vaiheessa jotain sanomista voi tulla mutta rikosilmoitus tuli aivan puun takaa. Ehkä tekijänoikeusrikkomus olisi voinutkin mennä läpi, mutta uskonrauhan rikkominen, voi vittu. Jumalanpilkkapykälä takaisin, tahdon tuomion!

Harmittiko, kun rikosilmoituksessa ei mainittu jumalanpilkkaa? Mielipiteesi jumalanpilkkapykälästä ylipäätään, kuuluuko sellainen nykypäivään? Miksi kuuluu tai ei kuulu?

No kyllähän se vitutti. Jumalanpilkka, joo. Miten laissa voi olla joku pykälä jonkun satuhahmon haukkumisesta. Hoho. Tai eihän sitä sillä nimellä enää siellä ole mutta kuitenkin.

Miten kuulustelut menivät ja etenivät? Mitkä olivat kuulustelujen huvittavimmat hetket? Entä rasittavimmat?

Järkyttävässä kankkusessa. Kuulusteleva konstaapeli tutki minut mahdollisten äänitysröpeltimien varalta. Ihan oikein arveli että kuulustelu olisi saattanut saada biisin ympärilleen…

Kyllä poliisiakin hivenen huvitti kun joutui moista paskaa tutkimaan. Hänelläkin varmaan olisi ollut jotain oikeitakin rosmoja kuulusteltavana.

Jouduit odottelemaan päätöstä syytteiden nostamisesta melko pitkään, kauanko prosessissa meni? Miten lopulta juhlistit Veriryhmän voittoa Saarikallesta ja hänen seurakunnastaan?

Taisihan siinä pari vuotta vierähtää. Syyttämättäjättämispäätöksen saatuani vedin naulan päähän.

Saarikalle ei ollut iloinen siitä, ettei syytteitä sinua vastaan nostettu. Tuliko häneltä tai seurakuntalaisiltaan yksityisesti sinulle mitään viestiä asian tiimoilta?

Eipä tullut, ei.

Oletko koskaan tavannut Veli Saarikallea tai muita hänen seurakuntalaisiaan kasvotusten? Mikä on Veli Saarikallessa parasta? Huonointa?

Enpä ole. Saarikalle on siinä määrin karismaattinen saarnamies että kehoittaisin häntä harkitsemaan esim. autokauppiaan uraa.

Mitkä ovat mielestäsi kuolemattomimmat Saarikallen lausahdukset tai teot? Entä muiden Sana ja Ylistys-seurakunnan jäsenten?

“Sitä minä teen!”

Jos voisit tavata Veli Saarikallen, missä haluaisit hänet tavat, mitä hänelle sanoa, mitä hänen kanssaan tehdä?

Voisihan hänen kanssaan rupatella puistossa esimerkiksi homouden saatanallisuudesta. En kylläkään odottaisi keskustelusta kovinkaan hedelmällistä.

Mitä mieltä olet lehdistön suhtautumisesta rikosilmoitukseen, asian raukeamiseen, Veriryhmään sekä Sanaan ja ylistykseen?

Eipähän tuosta hirveästi kirjoiteltu. Melko neutraalia.

Mitä syytteiden raukeaminen sinusta merkitsi? Mitä koko ruljanssi opetti, mistä se kertoi?

Että oikeus voitti ja hihhuleita saa pilkata, hoho.

Päätit ottaa Veriryhmän erityishuomioon Veli Saarikallen ja hänen seurakuntansa, et esim. Leo Melleriä ja hänen Patmos-ryhmäänsä. Onko Saarikalle kovempi jätkä kuin Meller?

Tämä onkin vaikea kysymys. Molemmat ovat kyllä omalla sarallaan kovia jätkiä. Vastaan fifty-sixty, kuten eräs aikamme legenda, Nykäsen Matti.

Veriryhmä vs. Sana ja Ylistys-tapauksen jälkeen olet tehnyt kappaleen Päivi Räsäsestä. Kerro kappaleesta, mitä kautta innoistuit sen tekemään, mistä se tarkalleen kertoo? Onko Räsänen kuullut kappaletta? Mitä jos tästäkin pamahtaa rikosilmoitus?

No vitutti koko Räsänen siinä määrin että tilanne vaati biisiä. Onhan Päivi kaiken pahuuden ja perkeleellisyyden ruumiillistuma. Voi olla että samasta aiheesta syntyy kohta lisää biisejä. Jos rapisee rikosilmoituksia niin antaa palaa vaan, hah! Päivillä on visvasyylä! Ime letkua, lehmä!

VERIRYHMÄN TULEVAISUUS, YMS.

Millaista on Veriryhmän saama palaute ja fanituksen määrä ollut? Yllättikö Veriryhmän saama suosio ja huomio?

Parhaimmillaan kävijöitä oli sivuilla n. 50 000 kuukaudessa. Tästä on toki tultu alaspäin, ja siksi suljin aivutkin vähän aikaa sitten kun kävijämäärät olivat niin vähäisiä. Mutta noita biisejä on kyselty, joten laittanen ne uusille sivuilleni kyllä jakoon.

Kuulemani mukaan Veriryhmää on huudatettu yhdessä jos toisessakin keikkabussissa muutama kesä takaperin, ja sehän toki imartelee.

Toimiko Veriryhmä oikealla hetkellä oikeassa ajassa ja paikassa ja kuoliko se suosionsa huipulla, vai vieläkö kuulemme lisää Veriryhmää, onko bändi vain tauolla?

Jaa-a, paha sanoa. Kai se hetki oli ihan hyvä. Tosin näin Facebook-aikana sanoma olisi saattanut levitä tehokkaammin..

Veriryhmä ei hajoa koskaan, paitsi korkeintaan musiikillisiin erimielisyyksiin, joten uusia biisejä on kyllä tulossa.

Kun Veriryhmä toimii vielä, jatkaako bändi Saarikallellen ja Sana ja ylistys-seurakunnan touhujen humorisoimista, vai onko päähuomio jossain muussa ryhmässä tai henkilössä? Mikä olisi Veriryhmälle herkullista maaperää?

Varmaan seuraavaksi solvataan poliitikkoja.

Veriryhmän nettisivu, josta sai ladattua mm. yhtyeen kappaleet, on suljettu. Onko sivut tulossa jossain vaiheessa takaisin? Voiko bändin biisejä kuunnella tai ladata nykyisellään jostain?

Ei ole tulossa takaisin, mutta kuten sanottu, biisit tulevat jossain vaiheessa meikäläisen uusille sivuille jakoon.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Postimerkkien keräily, kilpakudonta sekä vesinokka-ankkaoravan hoivaaminen.

Ja lopuksi kysymys suuresta ja monia askarruttaneesta mysteeristä: Mikä on kultapytty?

Kultapytty on vähän samankaltainen maaginen sydeemi kuin Sampo on Kalevalassa. Kultapytty jauhaa mitä vain, eritoten paskaa.

– – –

Mesikämmen kiittää tri Pervoa haastattelusta ja suosittelee kiinnostuneille Veriryhmän ja Veli Saarikallen faniryhmiä Facebookissa. Mikäli Veriryhmä on jäänyt täysin tuntemattomaksi, voi sen musiikista saada pienen näytteen MySpacen kautta.

Read Full Post »

Seuraava artikkeli löytyy englanninkielisenä täältä.

Venäjän ulkoministeriö on kirjoittanut presidentti Medvedeville synkeän raportin, jossa varoitetaan, että Yhdysvaltojen “Deep State”-tiedustelu -ja turvallisuusorganisaatiot ovat kasvaneet suuremmiksi, kuin mitä vastaavat elementit olivat natsi-Saksan diktatuurissa 1920-luvulla.

Raportin mukaan natsien Schutzstaffel (joka paremmin tunnetaan “SS”:nä) saavutti valtansa huipun toisen maailmansodan aikana, jolloin yli miljoona saksalaista liittyi sen joukkoihin. Näin organisaatiosta tuli eräs kaikkein pelätyimmistä voimista Euroopassa, erityisesti vuoden 1934 jälkeen, jolloin sen toimivaltaan annettiin myös keskitysleirit, joissa arvioidaan kuolleen lähemmäs 10 miljoonaa ihmistä.

Sitä, että Yhdysvalloista on tullut “natsimpi kuin natseista koskaan”, voidaan pitää häkellyttävänä historiallisena kehityspisteenä. Yhdysvaltain hallinolla on nykyään n. 1271 organisaatiota ja 1931 yksityisyritystä työskentelee terrorismin vastaisissa ohjelmissa. Washington Post tutki äskettäin Yhdysvaltojen kotimaan turvallisuuden ja tiedustelupalvelun toimia ja varoitti, että niistä “on tullut niin suuria, niin tehottomia, ja niin salailevia, että kukaan ei tiedä, paljonko niiden toiminta maksaa, kuinka monia ihmisiä ne työllistävät, kuinka monia ohjelmia ne pyörittävät, tai kuinka moni yksikkö tekee vieläpä samaa työtä”.

Venäjän turvallisuusekspertit kuitenkin arvioivat, että näissä Yhdysvaltain “Deep State”-joukoissa työskentelee nykyään yli 5 miljoonaa henkeä, kun mukaan lasketaan kaikki Obaman hallinnon alaisena olevat paikalliset, sekä valtion että liittovaltioiden, joukot. Yhdysvaltain talouden lähestyessä täydellistä romahtamistaan nämä joukot jatkavat ennen näkemätöntä Amerikan kansalaisten oikeuksien kimppuun hyökkäämistä, eikä asialle näy loppua.

Esimerkkinä röyhkeästä ylimielisyydestä Yhdysvaltain hallinnon edustaja Mark C. Toner muistutti Kremliä kuluneella viikolla siitä, että “kokoontumisvapaus on perustavanlaatuinen oikeus, johon kaikki ETYJ:n jäsenet ovat sitoutuneet”. Tämä lausunto annettiin sen jälkeen kun Moskovan poliisi oli pidättänyt mielenosoittajia homojen oikeuksia puolustavassa mielenosoituksessa. Mielenosoitus kehittyi väkivaltaiseksi ja poliisi pidätti sekä homojen oikeuksia puolustavia että niitä vastustavia mielenosoittajia.

Se, että edellisen kaltaista moralisointia tulee maailman toiseksi suurimmalta poliisivaltiolta (kommunistisen Kiinan pitäessä ykköspaikkaa), on sisällöltään räikeässä ristiriidassa sen kanssa, mitä viime viikolla tapahtui Jeffersonin muistomerkillä Washington D.C.:ssä: Yhdysvaltain liittovaltion poliisit brutaalin väkivaltaisesti pidättivät yhdysvaltalaisen sotaveteraanin, Russia Today:n reportteri Adam Kokeshin ja hänen kannattajansa tanssimisesta tuon muistomerkin luona.

Se, että Yhdysvaltain liittovaltion poliisit pidättivät nämä “terroristitanssijat” Thomas Jeffersonin (1743-1826) muistomerkillä, on ironisessa ristiriidassa sen kanssa, mitä Jefferson edusti. Tämä Yhdysvaltojen perustajiin kuulunut mies sanoi mm. näin: “Hyvän hallinnon ensimmäinen ja ainut päämäärä on ihmiselämästä ja onnellisuudesta huolehtiminen, ei näiden asioiden tuhoaminen”.

Syy siihen, miksi Yhdysvallat tarvitsee nykyisiä poliisivaltiojoukkojaan, sisältyy varoitukseen, jonka Jefferson antoi Amerikan kansalaisille: “Uskon, että pankki-instituutiot ovat vapaudellemme paljon suurempi vaara kuin armeijat”.

Jeffersonin pankkeja koskeva varoitus on erittäin ajankohtainen. Yhdysvaltojen uusin sota on meneillään Libyaa vastaan. Libyan hallitus raivostui, kun sille paljastui, että Obaman oma pankki, Goldman Sachs, oli ryövännyt yli miljardin Libyan varoja. Näyttää siltä, että ainoastaan Muammar Gaddafin tappaminen voi estää tämän asian laajemman paljastumisen.

Amerikan kansalaiset ovat aivan samaan tapaan nähneet heidän oman taloutensa täydellisen ryöstön. Ryöstön takana ovat samat Obaman hallinnon puitteissa toimivat pankkiirit, jotka eivät pyri vähempään kuin siihen, että Yhdysvallat tuhotaan, jotta siitä saadaan velka-orjien kansa, jota hallitsee eliitin korporaatio-hallinto, joka ei välitä pätkääkään vapaudesta tai oikeudenmukaisuudesta.

Eikä asia tähän lopu. Kuten raportoimme toukokuun 18. päivän artikkelissa “Yhdysvallat valmistelee uutta julistusta ‘loputtomasta maailmanlaajuisesta sodasta’”, päätetään näiden uusien amerikkalaisten velka-orjien kohtaloista maailman taistelukentillä, joilla heidät tapetaan, jotta heidän elitistiset herransa voivat tehdä itsestään vielä rikkaampia, kaataessaan miljoonien viattomien verta ahneuden alttarille.

Ne amerikkalaiset, jotka uskovat että Yhdysvaltain poliisivaltion harjoittama brutaali tyrannia ei mitenkään koske heitä, eivät voisi olla enempää väärässä! Esimerkkinä tästä käy vaikka se, että Yhdysvaltojen kotimaan turvallisuusjoukot alkoivat viime viikolla käyttää uutta “Malintent Detection”-teknologiaa, joka ilmoittaa ihmisistä, joita pidetään “terroristiuhkana”.

Englantilainen kirjailija ja journalisti George Orwell (1903-1950) kirjoitti vuonna 1948 julkaistussa romaanissaan 1984 juuri sellaisesta, mitä poliisi Yhdysvalloissa nykyään tekee: “Oli hirvittävän vaarallista antaa ajatuksiesi vaellella, kun olit julkisissa tiloissa tai valvontaruudun tavoitettavissa. Pieninkin asia saattoi saada sinut ongelmiin. Elohiiri, alitajuinen hermostuneisuus, itsekseen mutiseminen – mikä tahansa, mikä kertoi epätavallisuudesta, siitä, että ‘henkilöllä on jotain piiloteltavaa’. Jo se, että kasvoillasi oli sopimaton ilme oli rangaistava rikkomus”.

Siitä, mitä tulevaisuus näille kerran vapaille amerikkalaisille tuo tullessaan, Orwell kirjoitti myös tämän: “Jos haluat tulevaisuudennäkymän, kuvittele saapas, joka ikuisesti polkee ihmisen naamaa”.

– – –

Mesikämmenen huomio: Jos et tiedä, miten artikkelissa mainittu Goldman Sachs liittyy myös Kreikan kriisiin, kuuntele asiasta talousanalyytikko Max Keiseria. Asiaa eräästä kulmasta sivuten kannattaa lukaista myös edellinen Mesikämmenen blogin posti, “Bilderbergiläinen hallitusneuvottelijamme“.

Read Full Post »

Older Posts »