Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Saksa’

hitlerturussa

Mesikämmen näki hiljattain unen, joka tuntui enemmän akaasisten aikakirjojen kanavoinnilta, kuin tavalliselta unelta:

Adolf Hitler pakeni Berliinin bunkkerista, mutta ei minnekään Argentiinaan, vaan Turkuun. Hän asui Sirkkalankadulla sijainneessa kerrostalossa aina elämänsä loppuun asti. Hän kuoli Turussa 60-luvun lopussa tai 70-luvun alussa.

Tämän unen on oltava totta.

Read Full Post »

Timo Hännikäinen puhuu!

timohannikainen

Kansallinen, traditionalistinen, radikaali. Nämä määreet kuvaavat Timo Hännikäistä ja verkkolehti Sarastusta hyvin. Monipuolinen ja tuottelias Hännikäinen on älykäs ja rohkea mies, jolla on mielenkiintoisia ja syväluotaavia ajatuksia kulttuurista. Mesikämmen tuumasi, että miestä pitää jututtaa.

Seuraavasta haastattelusta selviää mm. se, mitä radikaali traditionalismi on, mihin verkkolehti Sarastus pyrkii, millainen joukko lehteä toimittaa, mikä Suomen poliittisessa tilanteessa nykyään mättää ja mistä länsimaiden perikadossa on kyse. Hännikäinen kertoo myös tulevaisuuden suunnitelmistaan ja seuraavasta kirjastaan. Mesikämmenen oli luonnollisesti kysyttävä hiukan myös miehen ajatuksia Pekka Siitoimesta.

Hyvä naiset ja herrat, Timo Hännikäinen puhuu!

– – –

Pohjustusta

Olet runoilija, esseisti, kääntäjä ja kriitikko. Kerro taustastasi niille, jotka eivät siitä tiedä. Millainen mies on Timo Hännikäinen?

Olen syntynyt vuonna 1979 Padasjoella, Päijät-Hämeessä. Helsingissä olen asunut kohta 20 vuotta. Olen ”puolivapaa” kirjailija, eli maksan vuokrani ja laskuni tekemällä osan vuodesta puolipäivätöitä koulun iltavahtimestarina, muu toimeentulo tulee apurahoista ja kirjoituspalkkioista. Olen julkaissut seitsemän omaa teosta ja kääntänyt muun muassa Oscar Wilden, Charles Simicin ja Robert Louis Stevensonin tuotantoa. Olen naimisissa ja puolison lisäksi ruokakuntaan kuuluu cockerspanieliuros. Harrastukset vaihtelevat, tällä hetkellä lähinnä sydäntä ovat vinyylilevyjen keräily ja pienriistanmetsästys.

Tunnetuin teoksesi lienee vuonna 2009 ilmestynyt Ilman (Savukeidas), joka kertoo naisen puutteesta. Mitä tuumaat tuosta kirjastasi ja sen kautta saaneestasi huomiosta nyt, viitisen vuotta teoksen ilmestyttyä? Luetko vanhoja tekstejäsi? Mihin teoksiisi olet tyytyväisin ja miksi?

Ilman oli minulle jonkinlainen läpimurtoteos, joka kaiken synnyttämänsä julkisuuden lisäksi sai erittäin hyvät arvostelut. Useimmat kirjaa käsitelleet tosin keskittyivät siihen seksinpuute-aiheeseen, eivätkä huomioineet läpiseksualisoituneen kulttuurin analyysia, joka oli kirjan varsinainen pointti. Julkisuusrumban otin eräänlaisena kokeiluna, oli kiinnostavaa kokea kertarysäyksellä se median ja julkisuuden maailma, johon harva suomalainen kirjailija pääsee tai joutuu koko urallaan. Mutta olen ihan tyytyväinen, että sitä kesti vain aikansa. En ole mikään karismaattinen esiintyjä tai mediapersoona, mieluummin kirjoitan kuin puhun. Itse kirjaan olen yhä tyytyväinen, vaikka olenkin kyllästynyt puhumaan siitä julkisesti. Se vangitsee aika hyvin tietyn elämänvaiheen tunnot ja ajatukset. Enää en pystyisi kirjoittamaan sellaista teosta, niin moni asia on muuttunut niin ulkoisessa kuin sisäisessä elämässä. Omaa tuotantoa jälkikäteen lukiessa huomioikin yleensä sellaiset asiat, jotka nykyään tekisi eri lailla tai joista oma näkemys on muuttunut johonkin suuntaan. Se on oikeastaan hyvä asia: uskon, että ajattelun ja tuotannon pitää olla elävä ja ristiriitainen kokonaisuus, ei mikään valmis suljettu systeemi.

Kirjojesi lisäksi sinut tunnetaan nykyään myös verkkolehti Sarastuksesta ja radikaalista traditionalismista. Mitä kautta, miksi ja milloin sinusta tuli traditionalisti? Mistä radikaalissa traditionalismissa on kyse?

Traditionalismilla tai radikaalilla traditionalismilla viitataan usein sellaisiin filosofeihin kuten René Guenon ja Julius Evola, joiden ajattelussa uskonnollinen mystiikka oli keskeisellä sijalla. Itse käytän termiä laajemmin. Sarastuksen yhteydessä traditionalismi on käytännössä löyhä yleisnimitys sellaiselle oikeistolaiselle ajattelulle, joka poikkeaa sekä liberaalista talousoikeistosta että valtavirran konservatiivisuudesta. Tällainen ajattelu suuntaa kritiikkinsä käytännössä koko valistuksen ja Ranskan vallankumouksen perintöön. Se näkee yhteiskunnan pikemminkin orgaanisena kokonaisuutena kuin yksilöiden välisenä abstraktina sopimuksena. Vähintäänkin yhteiskuntasopimuksen piiriin pitäisi kuulua myös menneet ja tulevat sukupolvet, eivät ainoastaan elävät. Traditionalismissa politiikan keskipiste ja ihmistä viime kädessä määrittävä tekijä on identiteetti. Identiteetillä on lukuisia ulottuvuuksia, jotka muodostuvat vastakohtaisuuksien ja rajojen puitteissa: paikallinen, historiallinen, sukupuolinen, uskonnollinen, sivilisationistinen, jne. Esimerkiksi minä olen yhtä aikaa helsinkiläinen, suomalainen, eurooppalainen ja valkoinen mies, ja jokainen näistä ominaisuuksista kiinnittää minut tiettyyn kohtalonyhteyteen muiden kaltaisteni kanssa. Ei ole olemassa yhtä ja jakamatonta ”ihmiskuntaa” yhteisine tavoitteineen, vaan eri ryhmillä on omat intressinsä, jotka voivat myös joutua konfliktiin keskenään. Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Poliittisia kantoja Sarastuksen piiristä löytyy joka lähtöön, kristitystä konservatiivista jonkinlaiseen fasistiin. Osa kirjoittajista, mukaanlukien minä itse, ei edes halua määritellä itseään kovin tarkasti poliittisessa mielessä, vaan löytää ja yhdistelee ideoita monista ajatussuuntauksista. Se, mikä minut on johtanut tällaisen suuntauksen piiriin, onkin sitten mutkikkaampi kysymys. Perinteen merkitys inhimillisessä kokemuksessa ja Euroopan olemus ovat oikeastaan aina kiinnostaneet minua. Varsinkin kirjailijantyöni kautta tunnen lujaa yhteenkuuluvuutta siihen monisyiseen ja ristiriitaiseen traditioon, jonka muodostavat pakanallinen antiikki, kristillinen keskiaika ja uudempi tieteellinen ajattelu. Olen sielultani eurooppalainen ihminen.

Mitä suomalaisuus merkitsee sinulle? Mikä maamme ja kulttuurimme menneisyydessä on säilyttämisen arvoista ja miksi? Millaisia ovat suomalaisen psyyken valoisat ja pimeät puolet?

Suomalaisuutta on oikeastaan mahdoton ymmärtää ottamatta huomioon maantieteellistä sijaintia ja ilmasto-olosuhteita. Maantieteellisesti Suomi on rajamaa Euroopan ja Venäjän välissä, vähän samaan tapaan kuin vaikkapa Baltian maat ja Ukraina. Reuna-alueilla syntyy omanlaistaan kulttuuria ja mentaliteettia, joka poikkeaa keskuksista. Mentaliteettiamme ovat muokanneet myös ankarat ilmasto-olot. Kirjailija Marko Tapion mukaan kamppailu kylmyyttä ja pimeyttä vastaan on muovannut eräänlaisen arktisen persoonallisuustyypin, joka on säilynyt nykyaikaan saakka. Suomalainen on sitkeä, vakaa ja kestää vastoinkäymiset hammasta purren. Mutta samalla meissä on ajoittainen taipumus äärimmäisyyksiin, jotka voivat saada hyvinkin traagisia muotoja. Suomessa on käyty Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen verinen sisällissota, juoppous on yleistä ja itsemurhiakin esiintyy paljon. Toisaalta tämä taipumus on purkautunut myös hienona taiteena ja kirjallisuutena, ja uskon myös talvisodan puolustushengen ilmentäneen sitä.

Halveksiiko suomalainen kulttuuriväki omaa kansallista perintöään? Jos näin on, niin mistä se kertoo?

Tavallaan tällaista halveksuntaa on esiintynyt aina. 1800-luvulla suuri osa sivistyneistöstä piti suomen kieltä liian karkeana kulttuurin ja kirjallisuuden kieleksi. 1920-luvulla Tulenkantajat pitivät suomalaista kulttuurielämää takapajuisena ja ihailivat romanttiseen tyyliinsä kaikkea modernia ja ”keskieurooppalaista”. Tämä on itse asiassa perifeerinen ilmiö, rajamaiden kirous. Reuna-alueilla helposti ajatellaan, että oma kulttuuriperintö on liian haurasta ja kaikki arvokas tulee keskuksista. Jos kirjallinen kulttuuri on nuori, kuten Suomessa, se vain lisää tällaista asennoitumista. Sen käytännön seurauksiin kuuluvat ulkomaisten vaikutteiden omaksuminen sellaisinaan, suodattamatta, sen sijaan että sovellettaisiin niitä täkäläiseen perinteeseen. Taidehistoriassa keskitytään lähinnä tarkastelemaan, miten erilaiset kansainväliset suuntaukset, kuten vaikkapa romantiikka, funktionalismi ja postmodernismi, ovat tulleet Suomeen. Toisaalta meillä on kaikkina aikoina ollut sellaisiakin taiteilijoita, jotka ovat vakavissaan tutkineet paikalliseen identiteettiin nojaavan taiteen mahdollisuuksia ja pyrkineet luomaan kansallisia muotoja ulkomaisille vaikutteille. Heihin sopisi kiinnittää enemmän huomiota. Kulttuurielämä kaipaisi jonkinlaista etnofuturistista otetta.

Oletko ateisti, agnostikko tai joitain muuta?

Henkilökohtaisesti uskon, ettei historialla ole suuntaa eikä elämällä muuta tarkoitusta kuin ne, jotka yksilöt ja yhteisöt sille antavat. En odota mitään tämän elämän jälkeen, paitsi kenties länsimaisen kulttuurin ja omien ajatusteni säilymistä. En kuitenkaan suosittele tällaista katsomusta kenellekään – se olisi turhaa, sillä kyseessä on pikemminkin sisäsyntyinen kokemus kuin opittu ajattelutapa. Joillakin on kyky uskoa jumaliin, joillakin toisilla ei, ja tämän kohtalon kanssa on elettävä.

En lainkaan väheksy uskontoja: se olisi sama kuin väheksyisi ihmislajia, sillä ihminen on jotenkin asetuksellisesti uskonnollinen olento. Elämästä tekee elämisen arvoista tunne kuulumisesta itseään ja pieniä kuvioitaan suurempaan kokonaisuuteen, ja uskonto lienee yleisin tapa saavuttaa tällainen tunne. Harva pärjää ilman uskontoa tai jotakin sen korviketta. Jos nämä lapselliset uusateistit, Richard Dawkins opetuslapsineen, todella käsittäisivät kuinka ankara paikka maailma ilman korkeamman voiman ohjausta on, he juoksisivat hädissään ensimmäisen vastaantulevan new age -gurun syliin. Niinpä he ottavatkin korvikeuskonnoksi humanismin, biologisen reduktionismin tai edistysajattelun, joka on pelkkä kristillisen eskatologian maallistunut versio. Uskonnottomuus sopii niille, jotka kestävät pohjimmiltaan nihilististä maailmaa, jossa ihmistä varten ei ole mitään suurta suunnitelmaa.

Suosikkialkoholijuomasi?

Miedoista paras on brittiläinen Old Rosie -siideri. Väkevistä parhaita ovat viskit, skottilaisista Laphroaig ja irlantilaisista Jameson.

– – –

Sarastus ja radikaali traditionalismi

Verkkolehti Sarastus aloitti toimintansa syyskuussa 2012. Miksi tällaiselle verkkolehdelle oli tarvetta, miten se maastoutuu suhteessa maamme nykyiseen kulttuuriin ja poliittiseen ilmapiiriin? Mihin Sarastus pyrkii, mikä on sen raison d’être?

moderniamaailmaaSarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin. Suomesta puuttuu tämäntyyppinen ajattelun perinne, tai ainakin se on katkennut, sillä 1960-luvulta saakka älymystö on ollut leimallisesti vasemmistolaista ja vasemmistolla on ollut käsissään aloite melkein kaikessa kulttuurianalyysissa ja yhteiskuntakritiikissä. Poliittisen mielipiteen heilahdukset eivät ole muuttaneet tätä tilannetta. Jos halutaan yhteiskunnallista muutosta, sen täytyy tapahtua ensin ihmisten mielissä, ja tässä suhteessa akateeminen maailma, kulttuurielämä ja media, nykyään yhä enemmän myös sosiaalinen media, ovat ratkaisevassa roolissa.

Sarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin.

Missä ja kenen tai keiden toimesta idea Sarastuksen aloittamiselle alkoi? Milloin idea Sarastuksesta nousi ensimmäisen kerran ilmaan?

Ajatus tämäntyyppisestä julkaisusta oli putkahdellut kansallismielisissä ympyröissä jo pidemmän aikaa, mutta konkreettisia suunnitelmia ei ollut. Kesällä 2012 otin sähköpostitse yhteyttä joukkoon luotettuja samanmielisiä ihmisiä, joiden tiesin olevan myös näkemyksellisiä kirjoittajia, ja ehdotin verkkojulkaisun perustamista. Pidimme pari yhteistapaamista ja jatkoimme suunnittelua sähköpostitse. Syyskuuhun mennessä olimme päässeet yksimielisyyteen suurista linjoista, luoneet lehden ulkoasun ja laatineet ensimmäiset kirjoitukset.

Kerro Sarastuksen toimittajakunnasta. Kuinka erilaista väkeä verkkolehden toimittajista löytyy? Esiintyykö toimittajakunnan kesken vahvaa ideologista kädenvääntöä verkkolehden sisällön suhteen vai luoviutuvatko asiat omalla painollaan jaetuttujen traditionaalisten lähtökohtien kautta?

Toimituskunta on pysynyt suurin piirtein samana, mutta vakituisia avustajia on ilmaantunut suhteellisen lyhyessä ajassa kiitettävä määrä. Suurin osa ei ole ammattikirjoittajia, mutta monella on esimerkiksi yliopistotaustaa ja sitä kautta kokemusta asiatekstin laatimisesta. Toimitus- ja avustajakunta jakaantuu eri puolille Suomea, ja yhteistyötä tehdään internetin välityksellä. Kuten jo aiemmin totesin, Sarastusta toimittaa poliittisesti kirjava joukko, jota yhdistävät tietyt yleiset periaatteet. Poliittisista eroavaisuuksista ja lehden linjasta syntyy silloin tällöin toimituksen sisäistä debattia, mutta sitä on aina käyty hyvässä hengessä. Sarastus on loppujen lopuksi varsin avoin erilaisille näkemyksille, ainoastaan silkan huuhaan kuten ilmastodenialismin ja holokaustinkiistämisen olemme päättäneet pitää lehden ulkopuolella.

Millaista yhteydenpitoa ja yhteistyötä Sarastuksella on muiden samanhenkisten ihmisten ja ryhmien kanssa Suomen rajojen ulkopuolelta?

Sarastus on julkaissut käännöksiä artikkeleista, jotka ovat alunperin ilmestyneet muun muassa amerikkalaisissa Alternative Right- ja Counter Currents -verkkolehdissä, ruotsalaisella Motpol-sivustolla, erilaisissa ranskalaisissa julkaisuissa, jne. Tällä tavoin lehti on tullut tunnetuksi samanhenkisten keskuudessa myös ulkomailla, ja toimituskunnan jäsenet ovat jonkin verran yhteydessä ulkomaisiin kirjoittajiin. Tiettyä kiinnostusta Suomea kohtaan on herännyt tämän takia. Amerikkalainen kirjailija Jack Donovan, jota haastattelin alkuvuodesta Sarastukseen, kirjoitti myöhemmin facebook-sivuillaan, että hänen mielestään Suomi on paras maa, koska suomalaiset lukijat lähettävät hänelle jatkuvasti täkäläisten neofolk-yhtyeiden levyjä ja muuta kiinnostavaa tavaraa.

Miten Sarastukseen on yleisesti ottaen suhtauduttu eri piireissä? Onko Sarastuksen osakseen saama huomio yllättänyt millään tapaa?

Jo sivuston tilastoja seuratessa huomaa, että lehteä lukevat varsin monet. Päivittäinen kävijämäärä on keskimäärin reilun tuhannen luokkaa ja tähän mennessä suosituinta kirjoitusta on jaettu facebookissa noin 500 kertaa. Olen myös havainnut, että sitä lukevat monet sellaisetkin, jotka eivät lehden aatemaailmaa allekirjoita. En tiedä, onko se yllättävää. Traditionalismi ja ”uusi oikeisto” ovat Suomessa melko uusia juttuja, joten on tavallaan luonnollista että ne herättävät kiinnostusta. Huvittavimpia ovat oikeastaan Sarastuksen herättämät ristiriitaiset reaktiot eri leireissä. Vasemmisto on yrittänyt lyödä meihin natsileimaa, ja eräällä uusnatsien sivustolla meitä on taas sanottu ”siionistien peiteoperaatioksi” tai joksikin vastaavaksi. Kai tämäkin on merkki siitä, että olemme osanneet tehdä jotain oikein.

Miten tunnetusti vasemmistohenkinen kirjallisuuspiiri ja siihen kuuluvat ystäväsi ovat suhtautuneet oikeistoradikaaleihin ystäviisi ja Sarastus-verkkolehteen?

Suhtautuminen vaihtelee, mutta onhan se selvää, ettei maineeni sillä suunnalla ole yleisesti ottaen kovin hyvä. Välillä kustantajaltani on kyselty, miksei minua kieltäydytä julkaisemasta – ja ironista kyllä, kyselijät ovat yleensä sellaisia jotka muuten väittävät olevansa kaikkea ilmaisunvapauden rajoittamista vastaan. Sinänsä minua ei liikuta moinen, sillä minulla on edelleen riittävästi julkaisukanavia ja lukijoita. En ole erityisen aktiivinen kirjallisuuspiireissä, koska ne ovat hirvittävän sisäsiittoisia porukoita, joissa ihmiset seurustelevat lähes pelkästään saman alan tyyppien kanssa ja uskovat tekevänsä jotakin merkittävää, vaikka heidän touhuistaan on kiinnostunut vain kourallinen kollegoita. Minulle on vakiintunut sieltä muutama luotettu ystävä, joiden kanssa tulen hyvin toimeen ja joita tapaan melko säännöllisesti, mutta kirjallisuusväen kissanristiäisissä minua näkee harvoin.

Mitä mieltä olet Suomen poliittisesta nykytilanteesta? Mikä nykytilanteessa mättää eniten ja mitkä asiat siihen ovat syynä? Millaisia mahdollisia valopilkkuja nykytilanteessa on? Millaisena näet maamme poliittisen tulevaisuuden?

Suomen poliittinen tilanne muistuttaa monessa mielessä tyypillisen eurooppalaisen teollisuusmaan tilannetta, vaikka erojakin on. Meillä on matala syntyvyys ja ylisuureksi paisunut julkinen talous. Perheet ja muut pysyvät tukirakenteet hajoavat, ruumiillisen työn arvostus on matala, demografisia ja taloudellisia ongelmia yritetään ratkaista maahanmuutolla, joka lähinnä synnyttää uusia ongelmia. Talouskriisi ei ole iskenyt meihin erityisen lujaa, mutta toisaalta olemme tuskin vielä nähneet sen pahinta vaihetta.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille. Sen nimissä kansallisomaisuutta on myyty ulkomaille yleisen kulutusjuhlan rahoittamiseksi, ihmisiä on ylikoulutettu työttömiksi ja jätetty tulevien sukupolvien maksettavaksi massiivinen valtionvelka. Suurten ikäluokkien niin sanotut ”pehmeät arvot” loivat hirmuisen kovan yhteiskunnan, jossa yhteisvastuuta ei tunneta ja jokainen odottaa saavansa valtiolta enemmän kuin itse antaa. Rikkaat eivät enää halua maksaa veroja eivätkä köyhät tehdä töitä. Verojen maksu ja työnteko ovat jääneet keskiluokan harteille, ja keskiluokan kapinahenki alkaa näkyä muun muassa perussuomalaisten suosion kasvussa.

Valopilkkuna nyky-Suomessa näen sen, ettei tänne ole vielä kehittynyt sellaisia suuria maahanmuuttajakeskittymiä kuin vaikkapa Ruotsiin tai Ranskaan. Toisaalta Suomella on maantieteellisen sijaintinsa takia toinen ongelma: Venäjä suhtautuu meihin kuin omaan takapihaansa ja saattaa tulevaisuudessa käyttää täällä asuvia venäläisiä ulkopoliittisen painostuksen välineenä, kuten se on tehnyt Baltiassa ja Ukrainassa. Venäjän imperialistiset haaveet ovat ainakin lyhyellä tähtäimellä vakavin ulkoinen uhka Suomelle. Tarja Halosen presidenttikaudella tätä tosiseikkaa yritettiin kaikin keinoin peittää näkyvistä. Nyt unesta ollaan hiljalleen heräämässä, toivon ettei se tapahdu liian myöhään.

Millaisessa Suomessa Timo Hännikäinen haluaisi elää? Millainen olisi ihanteellinen tilanne Suomessa nykyään? Mitkä asiat olisivat toisin?

En mielelläni rakentele yhteiskuntautopioita, koska yhteiskunta on aina elävä kokonaisuus eikä mikään ideaali voi sellaisenaan toteutua. Jos takertuu liian tiukasti kuvaan ihanneyhteiskunnasta, todellisuuden lainalaisuudet unohtuvat helposti. Joitakin yleisiä linjoja mielessäni toki on.

Ihanne-Suomeni olisi sellainen, missä osa valtion nykyisistä tehtävistä olisi paikallisyhteisöillä ja ihmiset olisivat riippuvaisempia toisistaan kuin valtiokoneistosta. Ihmisillä olisi runsaasti yhteyksiä erilaisiin itsenäisesti toimiviin instituutioihin liikuntakerhoista osuuskuntiin ja muihin taloudellista toimintaa harjoittaviin organisaatioihin. Oppisopimuskoulutusta ja vastaavia järjestelyjä tuettaisiin jotta ihmisten olisi helppo työskennellä käytännön ammateissa. Pienyrittäjien asema olisi vahva. Valtio tukisi ja suojelisi paikallisyhteisöjä mutta puuttuisi niiden varsinaiseen toimintaan harvoin. Euroopan ulkopuolelta suuntautuva maahanmuutto olisi vähäistä ja tiukasti kontrolloitua. Sen sijaan opiskelija-, tiede- ja kulttuurivaihtoa olisi runsaasti ja siihen kannustettaisiin. Yksi valtiovallan tärkeistä tehtävistä olisi luonnonvarojen varjelu ja ekometsätalouden kaltaisten kestävien mallien tukeminen luonnonvarojen käytössä. Maanpuolustukseen panostettaisiin, ja vakinaisen armeijan lisäksi maassa olisi suojeluskuntien tapaisia paikallistason maanpuolustusjärjestöjä kuten Virossa.

Onko Suomi mielestäsi vielä itsenäinen? Miksi on tai ei ole?

Tiukassa mielessä Suomi on ollut itsenäinen ainoastaan 1920- ja 30-luvuilla. Silloin maa oli taloudellisesti omavarainen ja meillä oli itsenäinen ulkopolitiikka. Tämä kausi päättyi talvisotaan, jonka jälkeen tuli liittolaisuus Saksan kanssa, sitten YYA-aika ja lopulta EU:n jäsenyys. Ensimmäisen tasavallan kaltainen itsenäisyys ei tietenkään olisi enää nykyään mahdollista. Kansainvälinen politiikka ei perustu sopimuksien noudattamiselle, vaan se on taistelua. Suuret kansakunnat taistelevat vallasta ja pienet olemassaolosta. Niinpä pieni maa ei pysty sooloilemaan kovin pitkään, vaan sen on etsittävä vahvoja liittolaisia. Samalla on kuitenkin osattava luovia erilaisten valtablokkien välissä ja säilytettävä henkinen ja kulttuurinen itsenäisyys, joka on minusta se itsenäisyyden olennaisin muoto.

Mitä mieltä olet EU:sta? Pitäisikö Suomen erota EU:sta? Pitäisikö Suomen ottaa markka takaisin käyttöön?

Yhdistynyt Eurooppa ei ole lainkaan huono idea, mutta valitettavasti EU lähti jo varhaisvaiheessaan toteuttamaan sitä väärällä tavalla. Unionia luotaessa Robert Schuman kannatti ajatusta mannereurooppalaisesta konfederaatiosta, joka kunnioittaa jäsenmaidensa historiallisia ja kulttuurisia juuria ja jolla on vahva itsenäinen puolustus. Valitettavasti voitolle pääsi Jean Monet’n visio, jossa EU on talouspainotteinen liitto, jolla ei ole tarkkoja kulttuurisia tai maantieteellisiä rajoja. Sillä ei ole periaatteellisia estoja laajentua ei-eurooppalaisten kansojen keskuuteen ja puolustuksessaan se tukeutuu Yhdysvaltoihin. Tällaisena EU on kaikkien kansallisten ja paikallisten identiteettien vihollinen.

EU:sta eroaminen tuottaisi tällä hetkellä Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta nykyisen linjan vastaisten poliittisten voimien niin täällä kuin muualla Euroopassa pitäisi pyrkiä uudistamaan liittoa sisältäpäin.

Radikaalin traditionalismin kannattaminen tuntunee tuulimyllyjä vastaan taistelemiselta – vai onko näin? Onko traditionalismi idealistista eskapismia suhteessa vääjäämättömään suuntaan, johon maailma menee?

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet. Itse uskon, että elämme jonkinlaista siirtymäkautta. Kirjailija Anthony Burgess laati romaanissaan The Wanting Seed hahmotelman historian kolmivaiheisesta syklistä. Syklin alussa vallitsee malli, jossa laki, järjestys ja perinnäistavat ovat kaiken ydin. Kun tällainen järjestys on pysynyt vakaana riittävän kauan, aletaan kuvitella että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja kykenee pelkän järkensä avulla luomaan ihanneyhteiskunnan. Kun tämä malli kaatuu omaan mahdottomuuteensa, siirrytään välivaiheeseen jota leimaa kaaoksen ja tyrannian vuorottelu ja kaikkinainen epävakaus. Lopulta konservatiivinen järjestys palaa ja sykli alkaa alusta. Jos Burgessin hahmotelma vastaa todellisuutta, olemme tällä hetkellä siirtymässä sekasortoiseen välivaiheeseen. Silloin niillä, jotka pyrkivät pitämään vanhaa perinneainesta hengissä ja luomaan uutta, on tärkeä rooli. He ovat kuin munkkeja, jotka vaalivat antiikin sivistystä luostareissaan Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeisinä levottomina aikoina. Kuten Alain de Benoist sanoi: ”He elävät pimeydessä mutteivät kuulu pimeyteen, vaan kamppailevat sytyttääkseen valon uudelleen.”

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet.

Onko traditionalismin suosio nousussa vai onko se pysynyt suurin piirtein saman kokoisen pienehkön joukon tapana katsoa maailmaa ja elää siinä? Voiko traditionalismi edes nousta suurempaan suosioon, onko se luonteeltaan vääjäämättä kulttuurisessa marginaalissa?

Ainakin sitä kohtaan tunnetaan enemmän kiinnostusta. Liberaali ja vasemmistolainen ylivalta henkisessä elämässä on jatkunut niin kauan, että se on rappeutunut opittujen iskulauseiden toistamiseksi. Silloin vastakkaiset näkökulmat tuntuvat automaattisesti raikkailta. En katsoisi, että traditionalismi edes pyrkii suuren yleisön suosioon, sillä kyseessä ei ole mikään yhtenäinen ideologia vaan pikemminkin monia ajatussuuntia sisältävä virtaus – vähän samaan tapaan kuin ”konservatiivinen vallankumous” 1920-luvun Saksassa. Sekin oli aatteellisesti kirjava, epäyhtenäinen ja elitistinen liike, mutta vaikutti laajalti oman aikansa poliittiseen ilmapiiriin.

Millaisia sisäisiä jännitteitä, ristiriitoja tai haasteita traditionalisti joutuu maailmankatsomuksensa vuoksi nykymaailmassa omassa elämässään kohtaamaan? Miten traditionalisti tasapainoilee suhteessaan uuteen ja vanhaan teknologiaan, individualismiin ja kollektiivisuuteen, yms.? Millaisissa asioissa olet joutunut tekemään käytännöllisiä tai muunlaisia kompromissejä suhteessa traditionalistisiin periaatteisiisi?

Tämä on tietysti hyvä kysymys jokaiselle, joka elää omista arvoistaan poikkeavassa yhteiskunnassa. Toisaalta ratkaisu ei ole monimutkainen: on vain asetettava asiat tärkeysjärjestykseen ja mietittävä, mitä todella tarvitsee elääkseen arvokkaasti. Jos ei tavoittele suuria omaisuuksia, virallisia tunnustuspalkintoja ja yleistä hyväksyntää, on aivan mahdollista elää loukkaamatta vakavasti periaatteitaan. Järjestelmää voi käyttää hyödykseen ottamalla siltä sen mitä tarvitsee ja samalla työskentelemällä jonkin paremman rakentamiseksi. Minusta ei esimerkiksi ole järkevää boikotoida jotakin tarvitsemaansa tuotetta sen takia, ettei pidä sitä valmistavasta yrityksestä. Julius Evola kehotti ratsastamaan tiikerillä, kunnes se väsyy juoksemaan. Toisaalta ei myöskään kannata valittaa median turruttavaa vaikutusta ja kulttuurin kaupallisuutta, jos itse menee virran mukana. On hyvin helppoa olla katsomatta televisiota ja haalimatta merkkituotteita, mielekkäämpää tekemistä löytyy yllin kyllin.

Jos ottaa spengleriläisen käsityksen kulttuurin elinkaaresta tosiasiana, kuten traditionalistit ilmeisesti universaalisti ottavat, niin tarkoittaako se sitä, että traditionalismiin liittyy aina sisäänkirjoitettuna kulttuuripessimismi? Ovatko traditionalistit pessimistejä? Mikä on traditionalismin positiivinen anti nykykulttuurin kokonaisuudessa?

perikatoSpengler katsoi kaikkien korkeakulttuurien käyvän läpi tietyt kehitysvaiheet ja lopulta kuolevan. Pessimistinä häntä on pidetty siksi, että hän katsoi itse elävänsä kuihtumisen vaihetta. Spengler tarkoitti länsimaisella kulttuurilla noin vuodesta 500 jKr. meidän päiviimme saakka jatkunutta kulttuurikokonaisuutta, esimerkiksi antiikin kulttuuri oli hänen mielestään aivan oma kokonaisuutensa. ”Perikato” ei tarkoittanut hänelle mitään täydellistä tuhoa, vaan yhden korkeakulttuurin kuihduttua uusi alkaa itää. Jotkut sen piirteet myös siirtyvät uuteen kulttuuriin ja saavat siellä uudenlaisia muotoja. Esimerkiksi kristinusko syntyi jo antiikissa, mutta se säilyi antiikin kulttuurin kuoltua ja siitä tuli Spenglerin tarkoittaman länsimaisen kulttuurin pohjakivi. Minusta ei ole hedelmällistä vain surra oman kulttuurimme ilmiöiden rappeutumista ja varjella vanhoja muotoja, vaan on katsottava myös eteenpäin ja etsittävä kaikkea sellaista, mikä voisi elää oman korkeakulttuurimme yli ja toimia kokoavana voimana uudessa. Tämän takia Sarastus on minusta hyvä nimi lehdelle, siinä on eteenpäin katsova henki. Ellei Euroopan supistuva väestö kokonaan tai suurimmaksi osaksi korvaudu afrikkalaisilla ja aasialaisilla, eurooppalaisuus säilyy ja löytää uusia ilmenemismuotoja tulevaisuudessa.

Millainen on tyypillinen suomalainen traditionalisti?

Sellaista tuskin on olemassakaan.

– – –

Pekka Siitoin

Koska tämä on Mesikämmenen blogi, niin kysytään sinulta myös edesmenneestä valtakunnanjohtajasta. Mitä mieltä olet hänestä?

Pekka oli kokonaistaideteos, kansanomaisemmin sanottuna elämäntaiteilija. Hän teki itsestään jonkinlaisen performanssin. Arvostan häntä, koska hän oli niin vapaa kaikesta itsesensuurista. Hänen julkiset esiintymisensä olivat loistavaa viihdettä.

Miten arvioit Pekan roolin 70-luvun Suomessa? Miten merkittävä Pekan rooli oli Kekkosen ja Neuvostoliiton kritiikissä maassamme? Oliko Pekka todellinen ja vakavasti otettava poliittinen vastavoima, vai esitettiinkö hänet paisutettuna uhkana kommunistien toimesta, puhtaasti poliittisin tarkoitusperin?

Minusta Pekka oli eräänlainen YYA-Suomen pimeä alitajunta. Hän teki kaikkea, mikä silloin oli kiellettyä tai epäkorrektia, ja kaiken lisäksi aivan äärimmäisellä ja karnevalistisella tavalla. En tiedä pitääkö tarina paikkansa, mutta olen kuullut että Pekan kotipihalla Naantalissa liehunut hakaristilippu näkyi paikkaan, jota Kekkonen ja muut sen ajan merkittävät poliitikot käyttivät huvilana.

On huvittavaa lukea, miten vasemmistolehdistö aikoinaan uutisoi Pekan ja hänen aatetovereittensa tekemisistä. Otsikoissa maalailtiin vakavaan sävyyn fasismin uuden nousun uhkaa, vaikka kyseessä oli aivan marginaalinen joukko eksentrikkoja. Samaan tyyliinhän kirjoitellaan nykyään ”äärioikeiston noususta”, vaikka joku uusnatsismi on Suomessa varsin vähäpätöinen ilmiö.

Pekka mielletään nykyään lähinnä ronskin humoristisena spektaakkelina, jossa yhdistyi rivologia, hengentieteet ja politiikka. Jos unohdetaan Pekan auraa vahvasti värittävä huumori ja koomisuus, niin mitä mieltä olet Pekan eläessään esittämistä poliittisista näkemyksistä? Missä määrin niissä oli jotain, mistä mahdollisesti olet samaa mieltä?

En oikeastaan pidä Pekkaa poliittisena hahmona, vaan pikemminkin showmiehenä ja arvokkaan kylähulluperinteen modernina jatkajana. Hänen sukulaissielujaan tässä mielessä ovat muun muassa Sigurd Wettenhovi-Aspa ja Ior Bock, joista on tullut kiinteä osa suomalaista folklorea.

Jos Kursiivin iskua ei olisi tapahtunut ja Pekka ei olisi saanut siitä vankilatuomiota, miten arvelet Pekan myöhempien vaiheiden menneen? Olisiko Pekka saanut rekisteröityä puolueensa virallisesti, olisiko Pekan homma pysynyt vakavammin otettavana ja noususuhdanteisena?

En tiedä, tavoitteliko Pekka vakavissaan kansansuosiota. Jos joku haluaisi oikeasti edistää natsi-ideologiaa, hän ottaisi aivan toisenlaisen lähestymistavan kuin Naantalin kaduilla koppalakki päässä saapastellut mies, joka hirtti muuminuken, uskoi yhdessä edellisistä elämistään olleensa ranskalainen aatelismies ja julisti olevansa ”kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti.” Pekalle tärkeintä oli show. Uskon hänen pikemminkin eläneen jotakin eriskummallista fantasiaa kuin tavoitelleen poliittista uskottavuutta.

Radikaaliksi traditionalistiksi kehittymisesi tuo etäisesti mieleen Pekan poliittisen radikalisoitumisen 70-luvulla – samaan hengenvetoon on toki todettava, että teidän kahden välillä eroja löytyy hyvin paljon. Ennen kuin Pekka radikalisoitui, hän oli tullut tunnetuksi valokuvausliikkeestään, Aino Kassisen ykkösoppilaana olemisestaan, yms. sosiaalisesti varsin hyväksytystä ja arvotetustakin toiminnasta. Ennen julkista profiloitumistasi radikaaliksi traditionalistiksi olit tullut tunnetuksi arvostettuna kirjailijana, kääntäjänä ja mm. kulttuurilehti Kerberoksen päätoimittajana. Kun Pekan poliittinen profiili radikalisoitui, hän menetti ystäviään ja hänen ja perheensä elämä vaikeutui. Onko elämäsi vaikeutunut sitten julkisen profiloitumisesi traditionalistina, oletko menettänyt ystäviä? Onko maailmankatsomuksellinen kehityksesi antanut uutta näkökulmaa Pekkaan?

Jotkut tuttavat ja kollegat ovat vieraantuneet minusta sen jälkeen kun olen ”tullut kaapista” näissä asioissa, mutten sanoisi elämäni vaikeutuneen. Minulle on tärkeintä se että voin tehdä työtäni, ei se, olenko väleissä kaikkien kanssa. Mitä Pekkaan tulee, hänkään tuskin ahdistui huonosta maineestaan vaan pikemminkin nautti siitä. Mutta hänen perheellään oli varmasti kovin vaikeaa. Isän valtakunta -dokumenttia katsoessani totesin, ettei hänen lapsiaan ainakaan käy kateeksi.

Missä määrin Pekka oli mielestäsi traditionalisti?

Ehkä hänen okkultismiharrastuksestaan voisi löytyä yhtymäkohtia vaikkapa Evolaan, joka oli kovin kiinnostunut magiasta. En tunne sitä puolta kovin tarkkaan. Natsismi puolestaan on monella tapaa aika kaukana traditionalismista, vaikka yhtymäkohtiakin löytyy. Esimerkiksi natsien ihailu keskitettyä totalitaarista valtiota kohtaan ja rotumystiikka ovat vieraita useimmille traditionalisteille.

– – –

Assosiaatiot

Mitä seuraavat asiat tuovat sinulle mieleen? Voit vastata yhdellä sanalla tai pidemmin.

Pentti Linkola.

Suomalaisen luonnonsuojelun suurmies ja erinomainen asiaprosaisti.

H.P. Lovecraft.

Ensimmäinen kirjallinen ihastukseni. Loi oman mytologiansa, mikä ei ole vähäinen saavutus.

Liberalismi.

Tarkoitti alunperin poliittista ja taloudellista vapautta, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Multikulturalismi.

Kyvyttömyyttä ymmärtää, mitä kulttuuri tarkoittaa.

Hipsterit.

Varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun ironia muuttuu retorisesta keinosta elämäntavaksi.

Kestävä kehitys.

Talouskasvu-uskovaisten saivartelua.

Poliittinen korrektius.

Sensuurilla on monta nimeä.

Islam.

Juutalaisuuden ja kristinuskon outo äpärälapsi.

Porno.

Korvannut seksin länsimaissa.

Tom of Finland.

Siitoin-postimerkki olisi ollut parempi.

Perussuomalaiset.

Poliittinen sillisalaatti, josta löytyy niin viisaita kuin idiootteja.

Jussi Halla-aho.

Suoraselkäinen poliitikko, tosin reagoi liian herkästi lehdistön kirjoitteluun.

Kokoomus.

Plutokraattien puolue.

Vihreät.

Liberaaleja, jotka haluavat kieltää kaiken.

Rasismi.

Tarkoitti alunperin rotusortoa, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Skinheadit.

Onko heitä enää Suomessa?

Natsi-Saksa.

Valtiomuotoinen yritys yhdistää estetiikka ja politiikka.

Helsingin Sanomat.

Painettua internettiä.

Suomen Sisu.

Kansallismielinen keskustelukerho, josta nousi myöhemmin poliittisia vaikuttajia.

Kansallinen vastarinta.

Vanhoissa natseissa oli enemmän tyyliä kuin uusissa.

Vasemmisto.

Puolusti aiemmin työtä pääomaa vastaan, nykyään puolustaa työtä vieroksuvia.

Metsästys.

Ihmisen alkuperäisin elinkeino.

Käsin kirjoitetut kirjeet.

Käyneet valitettavan harvinaisiksi. Merkittävien henkilöiden valittuja sähköposteja lienee turha julkaista.

Neofolk.

Kiinnostavin 1970-luvun jälkeen syntynyt musiikin tyylilaji. Death In Junen ja Blood Axisin levyt soivat kotonani ahkerasti.

Sananvapaus Suomessa.

Siitä tingitään aina kun joku käyttää sitä.

Suomen oikeuslaitos.

Luotan siihen yhä vähemmän.

Kuolemantuomio.

Rehellinen ja suvereeni vallankäytön muoto.

Tasa-arvo.

Käsitteellinen mahdottomuus. Arvo perustuu erolle.

Feministit.

Uskovat, että naisen tulee tehdä mitä huvittaa ja miehen mitä nainen sanoo.

Pussy Riot.

Minun marttyyrini on Dominique Venner eikä Pussy Riot.

Cheek.

Vihaan rappia, esittivätpä sitä minkä väriset tahansa.

Venäjä.

Suomalais-ugrilaisten kansojen historiallinen vihollinen, joka on tuottanut hienoa kirjallisuutta.

Yhdysvallat.

Atlantin takainen öykkäri, jonka aseita Eurooppa tällä hetkellä valitettavasti tarvitsee.

NATO.

Kannatan Suomen jäsenyyttä. Pienen kansakunnan edustajana on pakko olla pragmaattinen.

Sauna.

Siitä minä nautin.

– – –

Tulevaisuus

kaliyugaElämmekö Kali Yugan aikakautta? Onko länsimaiden perikato käsillä? Jos elämme Kali Yugaa, mitä merkkejä tästä on nähtävissä?

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen. Ihmiset vain toivovat hiljaa mielessään, ettei romahdus tapahdu heidän elinaikanaan. Toisaalta pitää muistaa, että perikato harvemmin tarkoittaa nopeaa ja täydellistä luhistumista. Rooman valtakunnastakin romahti vain länsipuoli, Bysantti porskutti vielä täydet tuhat vuotta. Rapistuvat kulttuurit voivat sinnitellä hämmästyttävän pitkään.

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on? Mitä seuraava kirjasi tulee käsittelemään?

Minulla on valmisteilla esseekirja, jonka olisi tarkoitus ilmestyä ensi keväänä. Se on tietyllä tavalla jatkoa Ilman-kirjalle, sillä sen keskipisteessä on suomalainen mies ja mies yleensä. Käsittelen siinä ”miehen metafysiikkaa” eli sitä, mitä maskuliinisuus pohjimmiltaan on kulttuurisista muuttujista riisuttuna. Samalla käyn läpi sitä, miten moderni yhteiskunta on oikeastaan naisten intressejä varten rakennettu. Lyhyesti sanottuna, Otto Weininger kohtaa Fight Clubin. Lisäksi minulla on tekeillä romaani ja suomennosvalikoima Jack Londonin asiaproosaa.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia on verkkolehti Sarastuksella? Miltä Sarastuksen tulevaisuus näyttää? Pysyykö Sarastus pelkästään verkkolehtenä, vai onko sille mietitty myös traditionaalisempaa paperilehti-formaattia?

Sarastus tuskin ainakaan kovin pian siirtyy paperilehdeksi, mutta toimitus on suunnitellut parhaiden kirjoitusten julkaisemista säännöllisin väliajoin jonkinlaisena vuosikirjana. Muutakin pienimuotoista julkaisutoimintaa on ideoitu. Olemme aloittaneet Spenglerin Ihminen ja tekniikka -teoksen julkaisemisen suomeksi ”jatkokertomuksena” Sarastuksessa, ja suomennos olisi tarkoitus julkaista myöhemmin myös kirjana.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mielenkiintoisten ihmisten seura. Joskus he ovat eläviä ihmisiä, joskus taas taiteilijoita ja filosofeja joiden kanssa keskustelen heidän teostensa välityksellä.

– – –

Mesikämmen kiittää Timo Hännikäistä haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hännikäisen blogi Marginalia. [Marginalia vanhassa osoitteessaan].

Hännikäinen Wikipediassa.

Hännikäisen kirjailijasivu Facebookissa.

Hännikäisen haastattelu Kuiskaus pimeässä-lehdessä.

Hännikäisen haastattelu Hommalla: Timo Hännikäinen: Ikkunat auki Impivaaraan.

Juhani Karilan juttu Helsingin Sanomissa: Esseisti Hännikäinen: Tasa-arvo on liian pitkällä. Esseisti Timo Hännikäinen radikalisoitui.

City-lehden juttu Hännikäisestä ja hänen 2009 ilmestyneestä kirjastaan Ilman (Savukeidas, 2009).

Hännikäinen puhumassa kirjastaan Ilman Maria-ohjelmassa.

Hännikäinen Perttu Häkkisen haastateltavana Ylen Suomalainen mies-sarjassa 2012.

Täyslaidallinen humanismia vastaan. Hännikäisen kirjan Ihmisen viheliäisyydestä (Savukeidas, 2011) arvio Elonkehässä.

Verkkolehti Sarastus.

Verkkolehti Sarastus Facebookissa.

 

Read Full Post »

Alkuperäinen posti otsikon mukaisesta videosta sisälsi vain yhden kuvakaappauksen ja linkin videoon. Koska joidenkin mielestä tekstit vilisevät videolla liian nopeasti, niin laitetaanpa nyt video kuvina jakoon. Niitä kelpaa hitaampienkin omaa vauhtiaan tavata.

Yksi huomioitava fakta: Videolla mainitaan, että blogissa on pian julkaistu (5.2.2013) jo 300 postia Pekka Siitoimesta. Nykyisellään (13.1.2014) Pekka-juttuja on julkaistu kohta jo 450 kappaletta.

– – –

1

2

3

4

5

6

7

8

9

10

11

12

13

14

15

16

17

18

19

20

21

22

23

24

25

26

27

28

29

30

31

32

33

34

35

36

37

3839

40

41

42

43

44

45

46

47

48

49

50

51

52

53– – –

Read Full Post »

Lihan työntökärryistä Rautaisiin rakastajiin

rautaiset_rakastajatTeininä Mesikämmen innostui surrealismista. Vastaan tuli mm. Salvador Dalin suunnittelema mutta toteutumatta jäänyt elokuva Lihan työntökärryt (The Wheelbarrow of Flesh), jossa nainen rakastuu intohimoisesti kottikärryihin. Elokuvan idea oli hilpeydessään mahtava, mutta mielessä ei käynyt että objektiseksuaaleja olisi aivan oikeasti olemassa. On heitä, vaikkakin vähän.

Objektiseksuaali kokee tunteita, intohimoa ja myös rakkautta heille erityisiä objekteja kohtaan – siis yleisestä perspektiivistä katsoen ”elottomia” objekteja kohtaan. Objektiseksuaalit itse eivät koe näitä objekteja elottomina, vaan taustalla on jos ei aina, niin ainakin usein, tietynlainen animistinen kokemusmaailma, jossa myös ”elottomat” asiat, ovat tietyllä tapaa elollisia. Tämän vuoksi objektiseksuaalit kokevat voivansa myös tietyin tavoin kommunikoida näiden objektien kanssa, olla niiden kanssa molemminpuolisessa vuorovaikutuksessa, suhteessa.

Mesikämmenen ensimmäiset selvät muistikuvat tällaisista ihmisistä ovat englantilaisessa My car is my lover-dokumentissa (2008) esiintyneet amerikkalaiset Edward Smith ja Jordan Witham, jotka molemmat rakastavat autoja. Pian tuon dokumentin näkemisen jälkeen silmiin päätyi myös YouTube-pätkä naisesta nimeltä Erika Eiffel, joka on naimisissa Eiffel-tornin kanssa. Nämä filmit pistivät tavallisuudesta poikkeavuudessaan suun paikoin hymyyn kuten Dalin Lihan työntökärryt aikoinaan. Samalla ne laittoivat kuitenkin myös miettimään, mistä näiden ihmisten suuntautuneisuus oikein kumpuaa. Asia unohtui, kunnes toimittaja Janne Flinkkilä tarjosi Erika Eiffelistä kertovaa kirjaansa Rautaiset rakastajat (Like, 2012) niin Hypnoottis-magneettisen katseen SM 2013:n palkinnoksi kuin Mesikämmenelle arvosteltavaksi.

Kun Mesikämmen luki Rautaisten rakastajien viimeistä muutamaa kymmentä sivua, Suomessa käytiin lähes kaikissa mahdollisissa medioissa intohimoista keskustelua ja kinastelua ns. Hetero pride-tapahtuman tiimoilta. Objektiseksuaalin Erika Eiffelin maailma oli niin korkeissa toisissa sfääreissä, että Hetero priden aiheuttama mediavääntö ei jaksanut Mesikämmentä erityisemmin kiinnostaa, se kuvio kun oli entuudestaan jo perin tuttu. Flinkkilän kirjan ahmiminen oli antoisampaa. Se itsestäänselvyys Hetero pride-keskustelusta pisti jälleen tietysti silmään, että ihmisten seksuaalinen suuntautuminen ja siitä kumpuavat erilaiset asiat herättävät tämän tästä keskustelua ja suuria tunteita.

– – –

Kirja, sen päähenkilö ja kirjoittaja

Kuka on Erika Eiffel ja miten Janne Flinkkilä päätyi kirjoittamaan hänestä kirjan?

Eiffel (s. 1972) on Amerikassa syntynyt, nyt Saksassa, Berliinissä, asuva nainen. Hänellä on ollut suhde mm. Fairbanksin sillan, katanamiekan, jousen, F-15-hävittäjän ja Golden Gate-sillan kanssa. Nykyään hänellä on suhde Berliinin muurin, nostokurjen ja Eiffel-tornin kanssa, joista viimeksi mainitun kanssa hän avioitui 2007. Hän on ansioitunut monella saralla, pääsemällä mm. harvojen ja valittujen joukossa US Air Force-akatemiaan, Japanissa arvostettujen katana-miekan mestarien oppiin ja nousemalla sen käytössä maailman parhaimpien joukkoon, sekä voittamalla kaksi kertaa sarjassaan jousiammunnan maailmanmestaruuden. Näissä saavutuksissa Eiffelin objektiseksuaalisuudella on ollut keskeinen asema. Eiffelistä ei saa ulkoisesti tai sosiaalisesti mitenkään friikkiä kuvaa, hän vaikuttaa seksuaalista suuntautumistaan lukuunottamalta varsin tavanomaiselta. Eiffel pitää netissä objektiseksuaalien nettiyhteisöä Objectùm-Sexuality Internationale.

Janne Flinkkilän (s. 1978) kirjaprojekti Eiffelistä sai kipinän Flinkkilän kirjoitettua Ylioppilaslehteen artikkelin Seinähullu ja renessanssinero vuonna 2010. Jutussa Flinkkilä kävi läpi mm. Eiffelin ja ruotsalaisen Eija-Riitta Berliner-Mauerin suhdetta Berliinin muuriin, heidän ystävyyttään ja siihen sen alkuaikoina kuulunutta mustasukkaisuusdraamaa. Juttuun sisältyy myös varsin perusteellinen Eiffelin haastattelu, jossa selviää miksi suurin osa objektiseksuaaleista on naisia, voiko olla objektiseksuaali olematta animisti (siis uskomatta, että elottomilla objekteilla on sielu ja tunteet), miten yleistä aspergerin syndrooma on objektiseksuaalien keskuudessa, miten suuri Eiffelin pitämä objektiseksuaalien nettiryhmä on, missä määrin objektiseksuaalien taustalta löytyy seksuaalista hyväksikäyttöä (joidenkin psykologien mukaan hyväksikäyttö voi aiheuttaa seksuaalisuuden kohdistumista esineisiin), onko objektiseksuaalisuus parafilia (pakkomielle, jossa yksilö on riippuvainen sosiaalisesti kielletystä asiasta seksuaalisen mielihyvän kohteena), mikä erottaa objektiseksuaalisuuden pakkomielteestä, sekä voiko objektiseksuaaleilla olla useampi partneri samaan aikaan.

Flinkkilän juttu ei ollut sensaationhakuinen vaan asiallinen. Eiffel sai tätä kautta hyvän kuvan Flinkkilästä toimittajana. Seuraavana vuonna idea kirjasta oli siinä pisteessä, että Flinkkilä pakkasi laukkunsa ja muutti noin vuodeksi Berliiniin kirjoittamaan Eiffelin tarinaa. ”Alusta asti oli selvää, ettei kirjasta tule perinteistä elämäkertaa vaan kirjoitan sen itseni kautta, jolloin kyse ei ole vain Erikan tarinasta vaan siitä, miten hänen maailmansa näen omasta näkökulmastani.”

Rautaiset rakastajat kertoo Erikan tarinan lisäksi myös Flinkkilän pohdintaa Erikan tarinaan liittyen. Kirjan syntykaari on pelkistetysti siinä, että suomalainen avarakatseinen heteromies muuttaa Berliiniin, prosessoi tapaamisiaan ja keskustelujaan Eiffelin kanssa siellä täällä ympäri Berliiniä, ja kun Erikan elämä on haastateltu tarpeeksi läpi, muuttaa toimittaja takaisin Suomeen. Vuoden aikana Eiffelistä ja Flinkkilästä on tulleet ystävät. Vuosi on ollut toimittajalle melkoinen trippi.

Flinkkilä kirjoittaa hyvin. Teksti on sujuvaa ja moniulotteista, paikoin kepeämpää, paikoin syvällisen pohtivaa ja analyyttistäkin. Rumban entisellä toimituspäälliköllä ja Ylioppilaslehden toimitussihteerillä on sana hallussa.

– – –

Lopuksi

Jos My car is my lover-dokumentti sai Mesikämmenen aikoinaan miettimään objektiseksuaalien suuntautumisen perimmäisiä syitä, niin Rautaiset rakastajat sai miettimään, missä määrin keskivertoheteroilla on objektiseksuaalisia taipumuksia tai jonkinlaisia yhtymäkohtia siihen suuntaan.

On Jimi Hendrixin kaltaisia muusikoita, jotka ovat nukkuneet instrumenttiensa kanssa koska heillä on ollut erittäin läheinen side instrumenttiinsa, monet sanovat ”rakastavansa” jotain kaupunkia, joidenkin heteromiesten suhde heidän autoonsa tuntuu ylittävän vain neutraalin autoharrastuksen ulottuvuuden, ja joidenkin miesten suhde seksinukkeihin tuo mieleen saman (kts. Guys and dolls-dokumentti). Onko objektiseksuaaleja enemmän animististisessa shintolaisessa Japanissa kuin Euroopassa? Mesikämmenen mieleen muistui myös tositarina Varsinais-Suomesta parin vuosikymmenen takaa, jossa maalla asunut pariskunta päätyi eroon. Syy eroon oli se, että vaimo kyllästyi siihen, että mies halusi vuoteessa aina seksin aikana leikkiä, että vaimo on traktori jota hän ajaa.

Rautaiset rakastajat kertoo monen muun asian ohessa muuten myös sen, että rauva Eiffelillä on varsin lämpimiä muistoja Suomesta. Suomalaisilla jousiampujilla oli tärkeä rooli Erikan julkiseen esiintuloon suuntautumisensa kanssa. Saamme lukea myös hänen tavastaan kokea sauna ja saunominen, sekä suomalaisten siltojen ja aitojen seksikkyydestä. Tämä tuli esiin jo Flinkkilän edellämainitusta Ylioppilaslehden jutusta: “I adore Finland! You guys make some very sexy Sillat and Puuaita!”

Rautaiset rakastajat herättää ajatuksia ja venyttää tajuntaa. Mesikämmen suosittelee.

Kun ihminen on rakastunut, hän on väkisinkin surrealisti, jonka katsannossa todellisen ja kuvitellun välinen ero on älyn turhamaisuutta – Kari Salminen.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Erika Eiffelin ylläpitämä Objectùm-Sexuality Internationale-sivusto.

Love among the objectum sexuals. Amy Marsh, DHS, ACS. Abstract.

Rautaiset rakastajat Liken sivuilla.

Rautaiset rakastajat Facebookissa.

Seinähullu ja renessanssinero. Flinkkilän juttu Ylioppilaslehdessä, jonka pohjalta Rautaiset rakastajat-kirja sai alkusysäyksensä.

Flinkkilän tekemä My car is my lover-dokumentista tutun Edward Smithin haastattelu.

Nainen, joka nai Eiffel-tornin. Helsingin Sanomien vuonna 2012 tekemä Erika Eiffelin haastattelu.

Ilmajoen kirkkoherra: Kolme halunnut naimisiin mielikuvitusolennon kanssa. Seinäjoen Sanomien julkaisema juttu Flinkkilän kirjan julkaisun jälkeen, jossa kysyttiin Etelä-Pohjanmaan kirkkoherroilta tai heidän viransijaisilta vihkisivätkö nämä ihmisiä avioliittoon jonkin esineen tai rakennuksen kanssa.

Pentti Oinonen: ”Mihinkä tää maailma on mennyt?” Oinonen YLE:n politiikkaradion haastateltavana, ihmettelemässä mm. Eiffel-tornin kanssa naimisiin menoa.

Read Full Post »

ps1Tällä kertaa esittelyssä on todellinen kuvanauha-aarre, sillä Siitoin Würzburgissa 1989 on materiaalia, jota ei ole koskaan näytetty televisiosta. Kyseessä on Pekan itsensä kuvaama kotivideo, josta hän teki kovaan hintaan kopioita halukkaille ostajille. Kopioita tästä pätkästä ei todennäköisesti tilattu montaa kappaletta.

ps3Mesikämmen sai tämän, kuten monet muutkin harvinaiset julkistamansa Pekka-videot, “entiseltä turkulaiselta skinheadiltä” – kiitos hänelle tämänkin VHS:n lainaamisesta.

Nauha sisältää seuraavaa:

Siitoin on matkallaan ottanut osaa johonkin nationalistikokoukseen. Hän pyytää monilta tapaamiseen osallistuneilta terveisiä suomalaisille ”pataljoonansa” jäsenille. Muutamia Pekan toteamisia näistä dialogeista:

ps8What you would say to my bataljon… to Ural?

What you would say? Saatana perkele vai? Heh heh!

Bolshevismus is kaput in Finland today!

Deutschland, Finland, Espana, best countries in Europa! Very good!

ps9Can you sing, melody?

Do you like about Finland, yes?

Deutschland Finland über Alles!

Are you old military? Frankfurt is very big city… very big.

Pekka laulaa jonkun saksalaisen aateveljensä kanssa Horst Wessel Liedin ja hailaa päälle alussa ja lopussa. Nauhalle on päätynyt sisätiloista jonkun nationalistin kiihkeää puhetta. Ulkoa Pekka on kuvannut paikallista ps10jokea, puistoa ja maisemia ylipäätään. Hienona yksityiskohtana on jonkun pariskunnan kohtaaminen puistossa. Pekka koettaa saada parin suukottelemaan nauhalleen: Very good! Now good kiss! Pus-pus! Pariskunta ei lämpene idealle.

Nauhalle on päätynyt myös saksalaista oluttupakulttuuria. Jollekin naiselle joka kysyy Pekalta jotain Pekka vastaa hauskasti ääntäen: I am divorced. Myös taksikuskin kanssa tuli juttua…Lappland people (?) not like me… He he!

ps14Ainut pätkä missä Pekka itse hivenen näkyy filmillä, on kun hän on junamatkalla Frankfurtiin – Pekka heijastuu junan ikkunasta kuvatessaan maisemia. Tai no, oikeastaan mitään muuta ei Pekasta heijastu kuin hänen matkalippiksensä, jossa oli suomenlippu ja SF-tarra.

Kotivideo löytyy kahdessa osassa täältä: Osa 1, osa 2.

– – –

Read Full Post »

Tämä posti kuuluu Mesikämmenen blogin alasivuun Valtakunnanjohtajan elämä, jossa Pekka Siitoimen elämää esitetään kronologisesti aikajalla.

– – –

1977

Helmikuu

karjala1Nykyposti julkaisi Pekasta ja hänen porukoistaan helmikuun alussa jutun otsakkeella ”Nykyposti uusfascistien sotaharjoituksissa. Palautamme Karjalan takaisin Suomelle!” (SUPO:n 50v. Kirja, s. 270, Mesikämmenen arkistot).

15.2. on Turun Hengentieteen Seuran vieras- tai jäsenkirjaan merkitty seuran viimeinen kokous. Aiheeksi on merkitty “maalaus talkoot + vapaa keskustelu”. Siitoin on merkitty kokouksen puheenjohtajaksi. Hänen lisäkseen paikalla on ollut kolme muuta henkilöä (Mesikämmenen arkistot).

16.2. Aamulehti kirjoitti otsikolla ”Natsipaukku” Siitoimesta ja hänen ryhmistään. Jutussa todettiin mm. näin: ”Toisaalta viranomaisten passiivisuus asiassa on ollut ymmärrettävää; psykiatria ei liene ulkoministeriön keskeisin toimintapiiri” (Mesikämmenen arkistot).

22.2. klo 18.00 on Turun Hengentieen Seuran vieras – tai jäsenkirjaan merkitty Pegasos-seuran kokous. Aiheeksi on merkitty “vapaa keskustelu”. Puheenjohtajaksi on merkitty Siitoin. Paikalla on Siitoimen lisäksi ollut kolme muuta henkilöä, mm. Lehtonen (Mesikämmenen arkistot).

Näihin aikoihin Hymy julkaisi Siitoimesta ja hänen ryhmästään jutun otsikolla ”Taisto Sinisalolle soitellaan. Sinut tapetaan Taisto!” Juttu käsitteli vasemmistolaisen Sinisalon Siitoimen porukoilta saamiaan uhkailusoittoja yms. (Mesikämmenen arkistot).

sinuttapetaantaisto1Joskus näihin aikoihin Esa Taberman ja Timo Pekkala liittyivät IKR:n. Taberman todisti nähneensä pian tämän jälkeen Pekan Vehmaan huvilalla seuraavaa: ”1977 näin itsekin ko. mökillä Pekkalan kanssa aika hurjan kohtauksen (Siitoin harjoitti seksiä pöydän päällä hyvin lihavan Rakel-nimisen “opetuslapsensa” kanssa rumpujen päristessä!) Muukalaislegioonassa ollut Pekkalakin äimistyi!” (Mesikämmenen haastattelu: Esa Taberman puhuu!)

Maaliskuu

15.3.-päivämäärä mainitaan Turun Hengentieteen Seuran vieras- tai jäsenkirjan viimeisellä sivulla seuraavasti, todennäköisesti aivan saman vuoden lopussa tehdyssä merkinnässä: “NATSISMI LOPETTI KOKOUKSET 15.3.-77 JA VANKILA KUTSUU MEITÄ JOULUKUUSSA -77. NM. KURSIIVI MURHAPOLTTO. PS. OLIN SYYTÖN.”

Huhtikuu

Näihin aikoihin Pekan toiminnasta kerrottiin NSAAP:n julkaisussa NS-Bulletinissa. Pekka sai paljon kannustavia yhteydenottoja ja oli tyytyväinen asiasta (SUPO:n 50v. Kirja, s. 273).

Toukokuu

vappumarssiturussa8.5. Kansan Uutiset otsikoi Pekan ja porukoittensa vappumarssista: ”Hakaristimiehet marssilla Turussa” (Mesikämmenen arkistot).

9.5. Tuomittiin Nauvossa Siitoimen ryhmiin kuulunut Veli Antti Sipilä kissan elävältä keittämisestä. Kansan Uutiset julkaisi 4.2. 1978 asiasta jutun, jossa kerrottiin mm. näin: “Siitoinin kirjoissa kuvailluista rituaaleista ainakin joitakin on kokeiltu myös käytännössä. Siitoinin järjestöihin kuulunut insinööri Veli Antti Sipilä tuomittiin 9.5. 1977 Nauvon kihlakunnanoikeudessa kolmen jaloistaan sidotun kissan elävältä keittämisestä. Oikeuden pöytäkirjojen mukaan Siitoin oli toiminut rituaalissa asiantuntijana ja oikeudessa hän vahvisti rituaalin noudattaneen julkaisemassaan teoksessa Musta magia I selostettua kaavaa” (Mesikämmenen arkistot).

10.5. Tiedonantaja otsikoi Pekan ja porukoittensa vappumarssista: ”Rauhansopimusta rikotaan, hallitus vaikenee”. Samassa numerossa lehti otsikoi myös ”Yleisradio mainosti fasisteja” (Mesikämmenen arkistot).

20.5. Pekka täytti 33 vuotta.

Heinäkuu

belgiaiskansi20071977Pekka matkusti neljen hengen ryhmänsä kanssa kanssa Belgiaan Vlaamse Militant Ordern (VMO) järjestämään uusnatsijärjestön kolmipäiväiseen tapaamiseen Diksmuidiin. Oppaina heillä oli kokeneemmat ruotsalaiset kontaktinsa. Pekka ja porukkansa esiintyivät univormuissa, mikä oli kiellettyä ja minkä vuoksi heidät pidätettiin. Joitain heidän matkalta ostamia tavaroita takavarikoitiin (SUPO:n 50v. Kirja, s. 273, Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, s. 57).

20.7. Ilta-Sanomat uutisoi: ”Natsijuhlat Belgiassa. 4 suomalaista pidätettiin” (Mesikämmenen arkistot).

21.7. Demari otsikoi ”Uusnatsien juhlanloppu putkassa”. Samana päivänä Aamulehti otsakoi ”Suomalainen natsiryhmä putkaan Belgiassa”. Turun Päivälehti otsikoi samana päivänä: ”Siitoin ‘puolusti’ aatettaan nyrkein” (Mesikämmenen arkistot).

Elokuu

pekkajaliautolla12.8. Kansan Uutiset uutisoi: ”Fasistit aikovat marssia Kotkassa ensi sunnuntaina” (Mesikämmenen arkistot).

15.8. Kansan Uutiset otsikoi: ”Sisäministeriö kielsi Kotkan fasistimarssin” (Mesikämmenen arkistot) .

16.8. Kansan Uutiset otsikoi: ”Fasismi ei ole naurun asia” (Mesikämmenen arkistot).

16.8. Turun Päivälehti kertoi: ”Pekka Siitoin ajeli yksin autolla Kotkassa” (Mesikämmenen arkistot).

24.8. Tiedonantaja uutisoi: ”Turun poliisi salli taas natsiesiintymisen” (Mesikämmenen arkistot) .

27.8. Turun Sanomat otsikoi “Uusnatsien kieltäminen valmisteilla” (Mesikämmenen arkistot).

Samoihin aikoihin myös Puolan reserviläisjärjestön viikkolehti Za Wolnose i Lud kirjoitti Siitoimesta ja hänen porukoistaan, muistuttaen Pariisin rauhansopimuksesta (Mesikämmenen arkistot).

Syyskuu

9.9. Kansan Uutisten Turun toimistoon lähetettiin pommipaketti. Lähetyksen takana oli Pekan ”varavaltakunnanjohtajaksi” nimittämä kotkalainen varastomies. Pommi oli suutari, mutta tapaus sai viranomaiset muuttamaan näkemystään siitä, että Siitoimen ja hänen ryhmiensä toiminta ei ollut vain kovaäänistä ja provosoivaa, harmitonta puuhastelua. Tämän kautta sai alkunsa Siitoimen järjestöjen lakkauttamisen valmistelu (SUPO:n 50v. Kirja, s. 274).

12.9. Kansan Uutiset raportoi “Rikospoliisi jatkaa Turun pommipaketin lähettäjän etsimistä” (Mesikämmenen arkistot).

20.9. Suomen demokraattisen nuorisoliiton Vaasan piirijärjestön toimistoon lähetettiin pommipaketti (Mesikämmenen arkistot).

Lokakuu

Veckans Puls tekee Siitoimesta ja hänen ryhmästään kohua herättävän puolen tunnin ohjelman Vehmaalla (Mesikämmenen arkistot).

rhodesiaSamaan syssyyn nousi soppa myös IKR:n lehtisten pohjalta, joissa värvättiin työttömiä palkkasotilaiksi Rhodesiaan. Kansanedustaja Mikko Ekorre (kd) teki asiasta eduskuntakyselyn. Uusi Suomi uutisoi asiasta: ”IKR:n lehtisistä eduskuntakysely”. Helsingin Sanomat uutisoi samasta aiheesta otsikolla ”IKR värvää suomalaisia Rhodesiaan palkkasotureiksi” (Mesikämmenen arkistot).

29.10. Seppo Lehtonen ja Timo Pekkala kävivät Tampereella aikeenaan räjäyttää Lenin-museo. Tammikuussa 1978 Tiedonantaja kertoi tästä seuraavaa: ”Pekkala kertoi keskiviikkona Helsingin raastuvanoikeudessa Siitoimen suunnitelmista räjäyttää ja tuhopolttaa kommunistikohteita, mm. puoluetoimistoja ja lehtitaloja. Yksi kohde oli Tampereen Lenin-museo. Pekkalan mukaan yritys epäonnistui 29. viime lokakuuta, kun räjäytyksen yrittäjät eivät kyenneet tunkeutumaan museorakennukseen. Pekkala ja Lehtonen olivat vain maalailleet hakaristeja rakennuksen seiniin”. Lisätarkennus Tampereelle suunnitelluista iskuista on perin mielenkiintoinen: “Käsky räjäyttämiseen oli Lehtosen mukaan ‘tullut Siitoimen välityksellä henkimaailmasta’. Samoin olivat henget määränneet miehet lähtemään heti räjäytyksen jälkeen pakenemaan Tampereelta”. (…) “Samalla matkalla miehet kävivät vielä töhrimässä Kansan Uutisten ja Suomi-Neuvostoliitto-Seuran toimistojen seiniä” (…) “Pekkala kertoi vielä, että Siitoin oli fasistijärjestön johtokolmikon keskusteluissa kannattanut terroritoimintaa kommunistisia lehtiä ja puoluetoimistoja vastaan. Pekkalan mukaan Siitoin oli myös todennut, että ‘kyllä me vielä sen pankkiryöstönkin teemme.’” (Mesikämmenen arkistot). Vuonna 1979 Tiedonantaja tiesi kertoa, että myös Esa Taberman oli Tampereella Pekkalan ja Lehtosen kanssa (Mesikämmenen arkistot).

Marraskuu

4.11. Sisäasiainministeriö lakkautti väliaikaisesti kaikki Siitoimen järjestöt: Turun Hengentieteen Seura, Pegasos-seura, Isänmaa ja vapaus, Isänmaallinen Kansanrintama (Mesikämmenen arkistot).

naantalirob5.11. Aamulehti kirjoitti “Ministeriö kielsi neljä järjestöä”. Helsingin Sanomat kirjoitti samana päivänä: “Fasistijärjestöjen lakkautus voimaan heti. Poliisi haki Siitoinin kotoa kuulusteltavaksi”. Siitoimen seurat kiellettiin kuitenkin vain väliaikaisesti, ei lopullisesti (Mesikämmenen arkistot).

7.11. Helsingin Sanomat uutisoi: “Siitoin perusti uusia yhdistyksiä kiellettyjen tilalle”: “Pekka Siitoin on perustanut Turussa sisäasiainministeriön perjantaina lakkauttaman neljän yhdistyksen tilalle kaksi uutta järjestöä, joiden nimet ovat Suomalainen kansanrintama ja Salainen veljeskunta (…) ‘Salainen veljeskunta’ on Siitoinin mukaan lähinnä mystinen liike, joka jollain tavalla muistuttaa vapaamuurareita. ‘Tulemme perustamaan aina uusia yhdistyksiä lakkautettujen tilalle’, Siitoin sanoi” (Mesikämmenen arkistot).

Näihin aikoihin Risto Tammi liittyi, tai paremminkin soluttautui, Siitoimen porukoihin. Häneen suhtauduttiin varauksella alusta asti (Mesikämmenen: Ihmeellinen Abdullah, osa 1).

iltasanomattulella8.11. Ilta-Sanomissa ilmestyy Kätsyn tekemä pilapiirros Siitoimen porukoista. Kuvassa on teksti ”Pojat, pojat, eipäs leikitä tulella!” Samana päivänä Kansan Tahto kirjoitti otsikolla “Fasismi ja rauhansopimus”: “Rauhansopimuksen määräyksistä huolimatta fasistiset järjestöt näyttävät olevan aivan luvallisia. Niiden jäsenet saavat esiintyä julkisesti hakaristiunivormuissaan, levittää aineistoaan ja pitää aseharjoituksiaan (Turku). He saavat lähetellä kirjepommeja (Vaasa) ja uhkauskirjeitä tai vaatia valtakunnanrajojen siirtämistä, kommunistien ‘listimistä’ tai värvätä miehiä rotusortajien palkkajoukkoihin (Kemi). Viranomaiset vain levittelevät käsiään, oikeuskansleri ei ole tietääkseenkään ja hallitus on vaiti. Näinkö meillä rauhansopimusta noudatetaan?” (Mesikämmenen arkistot).

15.11. Tiedonantaja kertoi “Hakaristimiehet liikkeellä: Kirjapaino Kursiivin seinät töhrittiin”: “Tapaus osoittaa, että sisäministeriön päätöksestä huolimatta maamme fasistit jatkavat toimintaansa”. Lehdessä kerrottiin myös, että Kursiivin työläiset olivat “huolissaan äärioikeiston hyökkäyksistä”: (…) “hyökkäykset ovat jopa kohdistuneet suoranaisesti joihinkin työntekijöihin, mm. autolähetti on yritetty suistaa tieltä ja lehden yökuljettajan pääsy kirjapainoon on yritetty estää väkivalloin” (Mesikämmenen arkistot).

16.11. Pekan mukaan Seppo Lehtonen erotettiin IKR:stä näihin aikoihin: “Lehtonen seikoili jo monta kuukautta ennen tapahtumaa [Kursiivin iskua] ja hänet erotettiin puolueesta 10 päivää ennen Kursiivin tuhopolttoa. Hän tulkitsi sen epäluottamuslauseeksi, että häneen ei luoteta puolueessa, koska hän ei ole tarpeeksi rohkea, ja meni ja teki tämän jutun yksinään. Me ei tiedetty asiasta mitään” (haastattelu Bambi-lehdessä 3/1983, Mesikämmenen arkistot).

17.11. Naantalin raastuvanoikeus vahvisti sisäasianministeriön 4.11. tekemän päätöksen Siitoimen järjestöjen lakkauttamisesta (SUPO:n 50. kirja, s. 274-275).

18.11. Turun Omakotilehti kirjoitti: “Pekka Siitoimen usko fasisti-ideologiaansa on järkkymätön” (Mesikämmenen arkistot).

murhapolttojapommi26.11. Kommunistien Tiedonantaja-lehteä painavaan kirjapaino Kursiiviin iskettiin Helsingissä lauantain vastaisena yönä (Mesikämmenen arkistot).

27.11. Kansanuutiset kirjoitti: “Helsingin Lauttasaaressa sijaitsevassa Kursiivi Oy:n kirjapainossa yritettiin lauantain vastaisena yönä murhapolttoa. Kirjapaino sytytettiin tuleen ja kirjapainoon oli sijoitettu pommi, jonka armeijan pioneeriosasto ehti purkaa ennen räjähdystä (…) Oletettavasti viime aikoina toimintaansa tehostaneiden fasistien toimesta tehty murhapoltto vaurioitti mm. Kursiivi Oy:n kirjapainon paperivaraston ja kaksi offset-konetta” (Mesikämmenen arkistot).

27.11. Karjalainen kirjoitti: “Helsingin palolaitos sai asiasta tiedon aamulla klo 6.18, ja useista palopesäkkeistä sytytetty palo saatiin pian hallintaan (…) Rikoksen tutkintaa varten on perustettu laajapohjainen tutkijaryhmä, johon kuuluu tutkijoita ja asiantuntijoita keskusrikospoliisista, Helsingin rikospoliisista sekä eräistä muista poliisipiireistä. Poliisi ei tutkimusten tässä vaiheessa anna tutkijaryhmän nimiä julkisuuteen. Asian johdosta on tiettävästi oltu yhteydessä myös sisäministeriöön. Suojelupoliisi tutkii myös tapausta” (Mesikämmenen arkistot).

27.11. Eteenpäin kirjoitti: “Lehden mukaan vahinkojen suuruudet ovat 1,5-2 milj. markkaa. Vakuutukset kattavat ne vain osin (…) Iisalon mielestä palo on poliittista sabotaasia, ja hän katsoi sen johtuneen siitä, että Tiedonantaja on käsitellyt sivuillaan kaikkein laajimmin ja yksityiskohtaisimmin fasistien toimintaa Suomessa. Lauttasaaressa Veneentekijäntie 2:ssa sijaitsevan Kursiivin seiniin oli Iisalon kertoman mukaan töhritty kaksi viikkoa sitten hakaristejä, ja tämän jälkeen pari päivää myöhemmin oli Tiedonantajan toimitukseen tullut soitto, jossa ilmoitettiin, että lähiaikoina Kursiivi aiotaan räjäyttää ilmaan” (Mesikämmenen arkistot).

27.11. Turun Sanomat uutisoi: “Veneentekijäntie 2:ssa sijaitsevan Kursiivi Oy:n palon havaitsivat Merimiesammattikoulun oppilaat, jotka herättivät kirjapainon talonmiehen. Tällöin kirjapainossa oli jo savua niin, ettei sinne ollut menemistä. Talonmies hälytti palokunnan kello 6.18″ (Mesikämmenen arkistot).

27.11. Helsingin Sanomat kirjoitti: “Lehti katsoo, että murhapoltto oli poliittinen sabotaasi ja johtui lehden puuttumisesta laajalti fasistien toimintaan Suomessa. Samaa varhempaa sarjaa on toimituksen mukaan Vaasassa SDNL:n toimistoon lähetetty kirjepommi (…) Kursiivin latomo ei vaurioitunut palossa. Pahimmat vauriot kärsi kaksi offset-konetta. Iisalon mukaan Tiedonantajan painamiseen voidaan käyttää vanhoja rotaatiokoneita” (Mesikämmenen arkistot).

27.11. Uusi Suomi kirjoitti: “Helsingin palolaitoksen saapuessa paikalle tuli oli jo ehtinyt levitä pohjakerroksesta olevasta lehtipainosta toisessa kerroksessa sijaitsevan latomon porraskäytävään. Kahden offsetpainokoneen lisäksi palossa tuhoutui kirjapainon paperivarasto. ‘Jos tuli olisi ehtinyt levitä laajemmalle, olisi räjähdysvaara ja ihmishenkien menetys ollut mahdollista. Talossahan asuu talonmies perheineen’, kertoi Tiedonantajan päätoimittaja Urho Jokinen (…) Päätoimittaja Jokisen mielestä kirjapainon palo oli poliittinen murhapoltto. ‘Vastaaanlaista ei ole sattunut Suomessa 1930-luvun jälkeen’ (…) Jokisen arvelujen mukaan paloa oli sytyttämässä useita henkilöitä. ‘Palopesäkkeitä löydettiin ainakin kolme. Taloon oli luultavasti murtauduttu ikkunan kautta. Yön aikana talon ulkoseiniin oli ilmestynyt uusia hakaristejä’” (Mesikämmenen arkistot).

ukk27.11. Presidentti Urho Kekkonen mainitsi SKDL:n vaalijuhlassa Kulttuuritalolla seuraavaa: “Eräiden viimeaikaisten ilmiöiden vuoksi katson tarpeelliseksi todeta, että Suomi ei ole fasistien isänmaa enkä minä fasistien presidentti”. Vaalijuhlissa oli poikkeuksellisen tiukat turvallisuusjärjestelyt (Mesikämmenen arkistot). Pian tämän jälkeen Tiedonantaja uutisoi äärioikeiston raivostuneen presidentti Kekkosen fasismin vastaisesta lausunnosta: “Suomen äärioikeisto on katkerana ottanut vastaan tasavallan presidentti Urho Kekkosen lausunnon, jossa tämä totesi ‘ettei Suomi ole fasistien isänmaa enkä minä fasistien presidentti’ (Mesikämmenen arkistot).

28.11. Ilta-Sanomat kertoi poliisien olevan “terroristin jäljillä”. Kansan Uutiset otsikoi: ”Kursiivin polttajat karkuteillä”. Saman päivän aikana poliisi teki ensimmäisen pidätyksen. Pidätetty on Timo Pekkala, IKR:n koulutuspäällikkö, joka on aiemmin palvellut mm. muukalaislegioonassa (Mesikämmenen arkistot).

kekkonentahtaimessa29.11. Ilta-Sanomat uutisoi otsikolla “Pidätyksiä Kursiivin palossa. Poliisi tutkii televisionauhaa” (Mesikämmenen arkistot).

29.11. IKR pitää Siitoimen liiketiloissa kokouksen. Tiedonantaja lehti tiesi kertoa tästä 10.1.1978 seuraavaa: “Poliisin tietojen mukaan Siitoinin liikkeessä pidettiin tiistaina 29. marraskuuta eli kolme päivää tuhopolton jälkeen kokous, jossa oli joitakin Siitoinin lähimpiä miehiä. Selvityksen mukaan juuri Siitoin oli tässä tilaisuudessa vaatinut kommunistien toimintapisteitten tehokasta häirintää. Häirintä olikin tähän aikaan hyvin vilkasta. Moniin SKP:n ja muiden demokraattisten järjestöjen toimistoihin ja tilaisuuksiin tuli soittoja tai kirjelappuja, joissa uhattiin räjäytyksillä ja yksityisiin ihmisiin kohdistuvalla väkivallalla. Kokouspäivänä eli 29. marraskuuta Siitoinin johtamat fasistit häiritsivät Turussa järjestettyä rauhanmarssia” (Mesikämmenen arkistot).

pravda29.11. Pravda kirjoitti Kursiivin iskusta (Mesikämmenen arkistot).

30.11. Tiedonantaja uutisoi, että “fasistit uhkaavat uusilla terroriteoilla”. Jutunteon aikaan oli Kursiivin iskun johdosta pidätetty yksi henkilö ja useita oli kuulusteltu. Rikospaikalta oli löytynyt Siitoimen firman mainosteippiä ja Siitoimelle myötämieliset tahot olivat tehneet uusia pommiuhkauksia. Samassa lehden numerossa kerrottiin myös Pravdan uutisoineen Kursiivin iskusta, Tauno Palon olleen iskun vuoksi järkyttynyt ja Hannu Salaman lahjoittaneen Kursiiville 500mk (Mesikämmenen arkistot).

30.11. Helsingin Sanomat otsikoi: ”Kursiivin palo: Turun fasistien jäsen pidätetty”. Tekijä mainittiin taustavaikuttajaksi. Samassa numerossa otsikoitiin myös ”Kursiivin polttajien haku ulottuu yli Etelä-Suomen”, ”Meidän perhe oli kuolemanvaarassa” (Mesikämmenen arkistot).

Joulukuu

1.12. Tiedonantaja otsikoi: ”Oikeuskansleri lupaa: Fasistien taustavoimat tutkitaan”. Samassa numerossa kerrotaan eduskunnalle tehdystä kyselystä, jonka allekirjoitti kolmisenkymmentä kansanedustajaa. Kysely koski sitä, millaisiin toimiin hallitus aikoo ryhtyä fasismin vaaraa vastaan. Lehti uutisoi myös Kursiivin iskun takia järjestetyistä rauhanmarsseista Turussa, Tampereella, Helsingissä, Kemissä ja Oulussa. Lisäksi lehdessä on juttu otsikolla ”Järjestöiltä tulvii kannanottoja. Fasistit saatava lukkojen taakse”. Näihin aikoihin Tiedonantaja uutisoi myös otsakkeella ”Lehtityöntekijöiden vaatimus: Hallituksen estettävä fasistien toiminta”. Samana päivänä Varaylipoliisipäällikkö Kyösti Jousimaa sanoo, ettei Pariisin rauhansopimus päde Suomessa fasistien toimintaan nähden. Saman päivän aikana pidätetään kaksi uutta epäiltyä, joista toinen on Seppo Lehtonen (Mesikämmenen arkistot).

2.12. Tiedonantaja tiesi kertoa, että Kursiivin iskuun liittyen oli tehty kolme pidätystä (Mesikämmenen arkistot).

3.12. paljastui, että Pekka oli valehdellut Lehtoselle alibin. Myös Timo Pekkala muutti kertomustaan tapahtuneesta (Mesikämmenen arkistot).

20.12. Ilta-Sanomat kertoo: “Siitoinille syyte myös aseellisen toiminnan valmistelusta”. Jutussa todettiin myös, että “poliisi odotti istuntohuoneistoon mellakkaa. Sitä varten paikalle oli asetettu poliisivartio”(Mesikämmenen arkistot) .

mielentilaa20.12. Kansan Uutiset otsikoi: ”Kursiivin palo: Syytetylle esitetään mielentilatutkimusta” (Mesikämmenen arkistot). Näihin aikoihin Tiedonantaja kertoi Seppo Lehtosesta mm. seuraavaa: “‘Puoluesihteeri’ Seppo Lehtonen on vankilassa ollut hoidettavana psykiatrisella osastolla, jossa hänestä on tehty alustava mielentilatutkimus. Sen mukaan Lehtonen ei muista mitään vuosista, jotka on kuulunut Siitoinin järjestöihin. Hän on ilmoittanut valkoisten muumioiden ja Luciferin vainoavan itseään. Vankilan psykiatrin mukaan Lehtonen on poikkeava ja pitää itseään huomattavasti todellista ikäänsä nuorempana. Psykiatri suosittelee Lehtosta mielentilatutkimukseen” (Mesikämmenen arkistot).

Näihin aikoihin Tiedonantaja uutisoi otsikolla ”Fasistit taas liikkeellä Helsingissä”. Jutussa kerrottiin IKR:n nimissä levitetyistä kovasanaisista Neuvostoliiton ja kommunismin vastaisista monisteista Helsingissä (Mesikämmenen arkistot).

KONICA MINOLTA DIGITAL CAMERAJoulukuussa käynnistyi myös laajan ”terrorikampanjan” ensimmäinen aalto oikeusmurhan estämiseksi. IKR:n nimissä lähetettiin SUPO:on kirje, jossa uhattiin räjäyttää Yleisradio ja suistaa junia kiskoilta ellei Kursiivin iskusta tuomittuja vapauteta. Pommi-iskulla uhattiin myös Rauhanpuolustajia ja Paasikivi-seuraa (SUPO:n 50v. Kirja, s. 275).

31.12. Uusi Suomi teki vuosikatsauksen, ja numeron kannessa oli myös Siitoin (Mesikämmenen arkistot) .

Yleistä

mm12pkPekka julkaisi kirjoittamansa vihkosen Paholaisen Katekismus (Kansallis-mytologinen yhdistys).

Suomen lehdissä alkoi esiintyä juttuja, joiden mukaan Siitoin saisi aseita armeijasta ja rahaa ulkomailta. Pekka tunnustaa ”pikkusummien” saamisia Saksasta ja Yhdysvalloista, mutta Nordlingin mukaan Pekka olisi näyttänyt myös kuitteja suuremmista summista (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, s. 67, Mesikämmenen arkistot).

Kursiivin iskun jälkeen Hymy julkaisi provosoivan jutun, jossa todettiin mm. ”Kursiivin räjähdyksen ainoa hyötyjä oli Tiedonantaja” (Mesikämmenen arkistot).

pum1

Kursiivin iskusta löytyy filminpätkää YLE:n arkistoista.

– – –

Read Full Post »

Tämä posti kuuluu Mesikämmenen blogin alasivuun Valtakunnanjohtajan elämä, jossa Pekka Siitoimen elämää esitetään kronologisesti aikajalla.

– – –

1968

 Helmikuu

poika3.2. Pekka ja Pirkko ilmoittavat lehti-ilmoituksella saaneensa poikalapsen. ”Tietenkin jälleen poika” (lehti-ilmoitus, Mesikämmenen arkistot).

Toukokuu

20.5. Pekka täyttää 24 vuotta.

Elokuu

21.8. Omien sanojensa mukaan Pekka oli käymässä työmatkalla Saksassa, josta hän 21. päivä oli matkalla kotiin. Hän muisteli asiaa: ”Ja tämä oli kyllä ihmeellinen sattuma, silloin kun Neuvostoliitto miehitti Tsekkoslovakian. Minä olin samana iltana tulossa Länsi-Berliinistä eteläistä moottoritietä Volksburgiin ja ihmettelin suuresti, kun kaikki pellot olivat täynnä Varsovan liiton sotilaita. Siellä oli hirveät tietarkastukset ja minä taisin olla ehkä viimeisimpiä autoja, jotka pääsivät siltä alueelta pois Länsi-Saksan puolelle. Seuraavana aamuna luki Volksburgin päivälehdessä, että Varsovan liitto on miehittänyt Tsekkoslovakian” (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, s. 55).

Siitoin muisteli samasta matkasta myös näin: ”Berliini oli vielä 1968 aika surkean näköinen. Taksikuskilla oli vielä silloin vanhoja natsimusiikkikasetteja autossa. Hänen isänsä oli ollut natsi. Se kysy ootsä natsi. Mä sanoin oon. Se kysy haluuksä kuulla kasetteja. Mä sanoin juu” (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, s. 56).

Yleistä

1389.8 Holocaust HSaksan matkan lisäksi Pekka kävi samana vuonna Espanjassa, jossa hän sanoi ensimmäisen kerran tavanneensa natseja. ”Tapasin siellä Otto Skorzenyn. Hän antoi minulle sellaisen vanhan rautaristin, jonka oli joltain adjutantiltaan saanut ja käski minun jatkaa toimintaa kansallissosialistina” (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, s. 56)

– – –

Read Full Post »

Older Posts »