Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘ryyppääminen’

ihanainenVaikka nykyihmisen elämässä arjalaisen älyn valo on kirkkaudessaan jättänyt hengentieteelliset voimat taka-alalle eivät ne vanhat voimat ole kadonneet minnekkään maailmasta. Muinainen viisaus säilyy ja pitää universumin pyörimässä. Me Jyväskylän hengentieteen seurassa ammennamme hypnoottis-magneettiseen katseeseen energiaa ja viisautta tästä isä Jumalan luomisvoimasta. Seuraat sitten Luciferia tai Jeesusta on voiman alkuperäinen lähde sama.

Hengentieteen seuramme on harjoitellut katsetta ahkerasti noudattamalla mestari Siitoimen hengentieteellisiä ohjeita ja opetellut kohdistamaan kehon energiavirtoja tuvalulaisen kurkkulaulun avulla. Henkiset magnumit ovat valmiina kisaan 2013.

Nämä sanat oheisti tämän vuoden Hypnoottis-magneettisen katseen SM-kisoissa pronssille yltänyt Miika Ihanainen kisakuvaansa. Mesikämmen haastatteli mitalistia.

– – –

Ylsit kisassa pronssille. Miltä tuntuu?

Ihan hyvältä. Hieno homma, että sain parannettua sijoitustani edellisvuodesta. Taitojen kehitys on selkeästi ollut nousujohteinen.

Miten juhlistit pronssimitaliasi?

Virallisen tuloksen tultua korkkasin juhlan kunniaksi laatuoluen. Seuraavana päivänä nautimme kakkukahvit Jyväskylän hengentieteen seuran herrasmiesten kanssa.

Kommentteja kisasta ja kanssakilpailijoista?

Kisa oli erittäin kovatasoinen ja hypnoottis-magneettisen katseen harjoittamisen taso näyttää olevan kovassa nousussa. Tämän vuoden taso oli poikkeuksellisen korkea ja kaikkia finaalikierrokselle menijöitä oli hankala ennustaa alkuvaiheessa.

Kilpailu itsessäänon aivan mahtava. Yhdistelmä hyvää huumoria ja hengentiedettä. Toivottavasti jaksat järjestää kisan tulevaisuudessakin.

Miltä pohjalta päätit osallistua kisaan? Taustaa osallistumiskuvallesi?

Kisan idea on todella hauska ja tuo riitti jo syyksi osallistua. Kuvan katsetta onkin harjoiteltu pitkään ja hartaasti. Viime vuonna lähetettyäni kisakuvan näin unta, jossa itse Pekka Siitoin istui täydessä sotilasasussaan olohuoneeni pöydälle ja sanoi minulle, ettei hypnoottis-magneettinen katse ole leikin asia. En siis lähtenyt hassuttelemaan kuvan kanssa liikaa vaan otin tänä vuonna asiallisen ja simppelin kuvan.

Toinen “oppitunti”, jonka sain kisaa varten tapahtui myös unessa, jossa pääsin tutustumaan fyysisen- ja henkimaailman välissä elävien Aino Kassisen entisten oppilaiden kuoleman jälkeiseen elämään. Yritin testata hypnoottis-magneettisen katseen taitojani haastamalla erään vanhan naisen katsekisaan, mutta sain pahasti nenilleni.

Näillä pohjilla ja uusilla opeilla kisaan osallistuminen oli varma homma.

Olet osallistunut kisaan aiemminkin. Miten aiempi kisakokemuksesi vaikutti tämän vuoden kisaan valmistautumiseesi?

Tällä kertaa kuva oli ensimmäistä kertaa erityisesti kisaa varten otettu. Aiemmat lähettämäni kisakuvat ovat olleet kisaan soveltuvia kuvia muista yhteyksistä.

Kuvasimme kuvan yhdessä tämänvuotiseen kisaan osallistuneen ystäväni Petterin kanssa. Halusin tällä kertaa teknisesti ensiluokkaisen kuvan. Harrastan aktiivisesti valokuvausta ja säädimmekin valaisun kanssa oikein kunnolla sillä monissa näkemissäni kisakuvissa katseet ovat jääneet huonon valaistuksen takia pimentoon. Jätin aiemin saamani palautteen perusteella silmalasit pois häiritsemästä katseen välittymistä.

Jyväskylän Hengentieteen Seura oli vahvasti seurana edustettuna kisassa. Kerro seurasta, mikä sen suhde on Turun Hengentieteen Seuraan?

Jyväskylän hengentieteen seura tutkii ja testaa arkielämää helpottavia salatieteellisiä keinoja käytännössä. Olemme havainneet mm. Pekan opettaman “Minä juon ja osan minä jätän”-loitsun erittäin toimivaksi. Touhuilemme käytännössä kaveriporukalla ja emme varsinaisesti hae uusia jäseniä sen ulkopuolelta.

Näin kisan jälkimainingeissa olemme kuitenkin miettineet huumorimielessä josko alkaisimme antaa ihmisille hypnoottis-magneettisia hoitoja. Apua vaikka tupakoinnin lopettamiseen. Ostavathan ihmiset vaikka mitä kristallienergiahoitoja, niin miksei tällaistakin.

Turun hengentieteen seuran kanssa emme ole olleet missään tekemisissä.

Kuinka aiot edustaa hypnoottis-magneettista katsetta Suomessa ja maailmalla kuluvana vuotena?

Pyrin edustamaan lajin tunnettavuutta ja levittämään sen edullisia vaikutuksia kansansielunterveyteen.

Mistä hypnoottis-magneettisessa katseessa on sinusta omin sanoin kyse?

Henkisen voiman kanavoinnista katseen kautta. Tarkoitus ei ehkä niinkään ole hypnotisoida muita ihmisiä tekemään asioita katseen käyttäjän tahdon mukaisesti kuin elokuvissa vaan ennemminkin saada heidät laskemaan puolustuksensa. Tällöin he ovat helpommin luettavissa ja heidän todelliset motiivinsa ja tuntemuksensa tulevat katsojalle selviksi. Hypnoottis-magneettisen katseen taitajan edessä ei ole helppo olla vilpillinen. Tämä sitten voi antaa mahdollisuuksia vaikuttaa ihmiseen.

Tapasitko koskaan Pekka Siitointa? Jos et, millaisissa olosuhteissa haluaisit hänet tavata? Entä kisojen ylituomarin ja suojelijan, Kai M. Aallon?

En ole koskaan tavannut Pekkaa. Todennäköisin mahdollisuus tavata hänet lienee uudelleensyntyneen Amerikan presidenttinä. Tällaisen tulevaisuudenhan joku oli hänelle ennustanut. Ehkä elävän Pekan kanssa mielenkiintoisin tapaaminen olisi ollut joku huuruinen ryyppyilta hänen kämpillään samalla, kun nauravien natsien levyä äänitettiin. Olisin voinut itsekin soittaa jotain levylle.

Kai M. Aaltoakaan en ole koskaan tavannut. Ehkä tapaan hänet tulevaisuudessa hypnoottis-magneettisen katseen maailmanmestaruuskisojen ylituomarin muodossa. Kunhan laji leviää maailmalle kunnolla.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Hyvät ihmiset, hyvä musiikki ja sen soittaminen.

Loppukommentteja?

Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne. Opiskelkaa hengentieteitä, se kannattaa aina!

– – –

Mesikämmen kiittää Miika Ihanaista haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hypnoottis-magneettisen katseen SM.

Read Full Post »

sh1

Sosiaaliviraston tekemä Pekan haastattelu vuodelta 1991 on mainio historiallinen dokumentti. Se sisältää varsin hyvän läpileikkauksen Pekkaa, hänen ajatuksiaan niin poliittisista, hengentieteellisistä kuin rivologisistakin asioista. Kuulemme myös Pekan henkilöhistoriasta, koulutuksesta, matkoista sekä tietysti hänen sosiaalihuoltoon liittyvistä näkemyksistään.

Haastattelu vilisee one linereitä joita Pekka ampuu omalla klassisella tyylillään sotilastakissaan ja nahkahousuissaan. Aivan haastattelun lopussa Pekka kertoo seuraavassa elämässään syntyvänsä Yhdysvaltoissa vuonna 2017.

Haastattelu on pilkottu lo-fi-tasoisena viiteen osaan, joihin linkit löytyvät muutamien siteerauksien ohessa alta. Videon laatu on valitettavan heikko, mitä se on jo alkuperäisessä muodossaan, mutta oleellinen kuitenkin välittynee (ennen klippien katsomista kannattaa varmistaa, että videon laatuna on 480p).

Haastattelusta on jätetty pois kohtia, joissa mainitaan Pekalla vuokralla olleiden nimiä, heidän kohtaloitaan, parin hänen vuokralaisensa haastattelu, yms. liian henkilökohtaista materiaalia.

– – –

Osa 1:

sh3”Olen merkonomi ja faktori, minulla on myöskin kirvesmiehen paperit, sähkömiehen paperit ja putkimiehen paperit, joten kun olen kiinteistöalalla niin siitä on paljon hyötyä, koska olen monitaituri. Olen kiinalaisessa horoskoopissa apina ja apinahan on monitaituri. Länsimaisessa horoskoopissa olen sonni ja nimi on Siitoin eli minun nykynimi on siitos-sonni.”

”Olen sitä mieltä koska olen ollut yli neljä vuotta yhteensä ulkomailla, myöskin Afrikassa, Portugalissa mm. neljä kertaa ja Marokossa neljä kertaa, joissa ei ole mitään sosiaalihuoltoa, kyllä minun täytyy sanoa se, että suomalainen sosiaalihuolto, niin se on kyllä huippuluokkaa. Maailmassa, toisaalta kylläkin, niin, niinkuin meidän talossa on eräs esimerkki, jossa asuu vanhoja sotaveteraaneja ynnä muita sellaisia happoveikkoja, ton C-portaan lempinimi onkin liekki-osasto ja siellä asuu rommirykmentti. Kun huoneet tulevat tarpeeksi likaisiksi niin kodinhoitokeskus ei suostu enää siivoamaan niitä, vaan se täytyy teettää ulkopuolisilla, että mun mielestä esimerkiksi kodinhoitajien pitäisi enemmän keskittyä tähän siivoamiseen, eikä siihen että huoneisto on siisti ja sitten tullaan ja pyyhitään yhden kaapin päältä pölyt ja lakastaan roskaa ja lähdetään pois, kyllä heidän täytyy todella tehdä sitä vanhakantaista työtä, eli kuurata lattiat kunnolla eikä vain hiukan pölyjä pyyhkiä. Siitä he saavat palkkansa.”

sh5”Totta kai vanhuksia ja vammaisia täytyy auttaa ja eläkeläisiä jotka ovat tehneet työtä meidän yhteiskuntamme hyväksi, mutta demokratiassa on se huono piirre juuri siinä mielessä, että monet käyttävät sitä huijaukseen. Ja, esimerkiksi minä olen sitä mieltä että, sellaisille ihmisille jotka vieroksuvat työtä ei saisi maksaa mitään sosiaalikorvauksia eikä työttömyyspäivärahoja, koska tämä johtaa siihen, että nämä ihmiset vieraantuvat työelämästä ja he juovat kaikki rahansa ja eivät he mitään tee, makaavat ja juovat rahansa ja keräävät ruokansa roskalaatikoista. Ja, jos minä saisin määrätä niin, ei työttömyyskorvauksia saisi maksaa kellekkään, ellei asianomainen korvauksen vastaanottaja tee vähintään kahta viikkoa työtä esimerkiksi kunnan tai valtion hyväksi. Emme mekään, me yrittäjät, mitään rahaa saa ilmaiseksi. Meidän täytyy, olemme sairaita tai krapulassa, niin meidän on aina tehtävä työmme, ei meille kukaan mitään maksa. Siinä mielessä niin nämä, sosiaalipummit, heille pitäisi järjestää työtä, kyllä aina kunnassa työtä löytyy, vaikka katujen siivousta.”

sh7”Tietenkin ihmiset ovat inhimillisesti tasa-arvoisia, mutta minäkin voin okkultistina sanoa sen että, puhutaan nyt vaikka jälleensyntymisopista niin, jokaisella ihmisellä on oma karma ja kukaan ihminen ei ole henkisesti täysin samalla lailla kehittynyt, toiset ovat alempia ja toiset ylempiä ja tässä mielessä pitäisi saada sellainen järjestelmä aikaan että ihminen saisi palkkaa sen mukaan kuinka ahkera hän on ja mitä hän osaa.”

”Tässä talossa on neljä porrasta ja kolmessa portaassa on tuota niin isompia huoneistoja ja tuossa C-portaassa on pienempiä kaksioita ja yksiöitä, jos sellaisiksi niitä voi nimittää ja siellä asuu tällaisia epäsosiaalisia ihmisiä jotka saavat kyllä eläkettä, mutta löpyä tulee pöksyihin joka päivä ja nukutaan pitkin pihoja ja kaikkea ja eivät tällaiset ihmiset pärjäisi missään kivitaloissa kalliilla vuokrilla ja näin pois päin, niin minä olen ottanut heitä tähän asumaan. Katselen läpi sormien kun siellä ryypätään korvikeaineita sun muita joka päivä ja kakat ja löröt on housuissa vuorotellen kaikilla joka toinen päivä ja, mutta ei se minua haittaa, minä tunnen olevani jollain tavalla myöskin sosiaalityöntekijä tässä mielessä, koska he eivät saisi muualta asuntoa. Heidät pantaisin vanhainkotiin, jos he joutuisivat sinne, he kuolisivat viinanpuutteeseen, koska vanha juoppo se kuolee viinanpuutteeseen, koska vanhainkodeissa ja tällaisissa laitoksissa ei siellä voi ryypätä. Sen seurauksena he menettäisivät kaikki eläkkeensä. Heiltä menisi vapaus (…) Saavat kakata housuihinsa ja ryypätä yötä päivää ja nukkua pitkin pihoja ei se minua häiritse.”

– – –

Osa 2:

sh11”Eihän sosiaalitoimiston virkailijat hyväksy sitä että esimerkiks puliukot juo Sinolia tai Lasolia tai jotain paloölyjä, eihän ne sitä voi katsoa varmaan läpi (…) Mä haluaisin sitä että siellä käytäis vähän tekemässä pyykkiä tai vaihdettais vaatteita ja siivottais vähän useammin ja tarkemmin, käytäis kaupassa asioilla. Jos on eläkkeensä ansainnut, niin se on jokaisen oma asia ostaako hän vaatteita vai juoko hän kaikki rahansa, sehän on demokratiaa. Jokainen saa juoda rahansa jos haluaa. Sen takia monet eivät halua lähteä vanhainkoteihin juuri koska siellä on alkoholinkäyttökielto.”

”Mä join keväällä, niin mulla meni kolme Koskenkorvapulloa niin vuorokaudessa, kaks päivällä ja yks yöllä. Mä sain maksatulehduksen, mä meinasin kuolla. Mä ryyppäsin kymmenen vuotta, yhdeksänsataatuhatta meni kurkusta alas, mä selvisin siitä.”

sh12”Mä olin neljä kuukautta raittiina, nyt mä olen silloin tällöin ihan pikkusen ottanut, en mä uskalla ottaa enempää. Aloin vasta ottamaan kun toiset putos pöydän alle. Mä en tullut kahdesta Koskenkorvapullosta mikskään. Sitä kun tottuu niin paljon, niin se vaikuttaa siihen.”

“Teidän kannattais lukea tää kirja Henget kertovat, siin on naisen asemasta aika paljon.”

”Mä sanoisin näin et naisen täytyy olla kiltti kotitonttu. Olla semmonen, siis tää on ihan totta, naisen täytyy olla äiti, vaimo ja huora. Se tarkottaa sitä et, miehet on jo raamatunhistoriallista syistä moniavioisia. Jos nainen ei pysty tyydyttämään miestä niin mies ei viitsi elää runkkarina vaan hänen on pakko mennä vieraisiin. Jos mies menee vieraisiin se on naisen vika.”

sh15”Mies on niinkun tavallaan pikkupoika aina. Jos ajatellaan tämmöstä inhimillistä tunnetasoa. Sanotaan näin, et jos on niinkun avioliitossa niin naisen täytyis joskus ostaa vaikka huoran vaatteet. Teatteria! Mies kaipaa sitä. Samalla täytyy olla äiti, vaimo ja huora.”

”Sit täytyis pukeutua naisellisesti. Se on minusta ärsyttävää kun naiset kulkee farmareissa ja verryttelypuvuissa ja jumppareissa ei nykyään enää tiedä kuka on mies ja kuka on nainen (…) Naiselle kuuluu hame eikä housut.”

”Paavo Väyrynenkin saa varmaan sydänkohtauksen kun minut kutsutaan Moskovaan.”

“Haluaks nähdä yhden hävyttömyyden? (näyttää valokuvaa haastattelijalle) Ulla otti sen minusta (nauraa). Sataviiskytviismillinen kenttähaulikko (nauraa).”

– – –

Osa 3:

sh17”Mun äiti sanoi aikoinaan et naiset on yleensä semmosia et ne vaatii tyhmän miehen jolla on paljon rahaa ja pitkä kalu.”

“Berberi se on vanha heimo, se on Pohjois-Afrikan suurin taisteluheimo ollu aikoinaan. Oikeen, ne on kun hunneja ollu aikoinaan, symbolisesti. Niil on mahtavat periaatteet. Se on kumma juttu kun mäkin oon ollu Tunisiassa ja Marokossa, berberit ne on semmosia kansantaiteilijoita, kiertäviä heimoja, niil on kaikenmaailman ohjelmaa. Mut on joka reissulla niin, mut on valittu berberiprinssiksi. Berberinaiset on tullu hakemaan minua lavalle, mun on täytynyt riisuutua siellä ja esiintyä hevosena ja sit naiset ratsastaa mulla ja mä konttaan lattialla. Mut valitaan aina. Ne vaistoaa, koska minulla on yliluonnollisia kykyjä, mä oon ollu Aino Kassisen oppilaana.”

”Mä omaan yliluonnollisia kykyjä niinkun Aino Kassinen. Jos mä haluan jonkun naisen niin mä saan sen, 99-prosenttisesti.”

”Jokainen mies itkee, nuolee vitun ja vetää käteen mut harva sen tunnustaa. Mää ainakin tunnustan nää.”

”Mä hakkasin kolme englantilaista huumemiestä Madeiralla tajuttomaksi. Ne yritti ryöstää yhden baarin. Sit tuli salaisen poliisin miehet ja ryypättiin koko yö.”

– – –

Osa 4:

sh21”Se on hirveetä kun ajatellaan et Elisabeth Rehn on puolustusministeri, ei oo ikinä käyny edes armeijaa eikä osaa edes ilmakiväärillä ampua niin on puolustusministeri.”

”Mun mielestä sen pitäis olla sillä tavalla et puolustusministerin sen pitäis olla joku kenraali tai everstiluutnantti. Sosiaali- ja terveysministeri pitäis olla lääkäri, nythän on tämä Vikatmaa… Kuuskoski-Vikatmaa. Pitäis olla teknokraatti. Jos mä olisin Suomen johtaja mä antaisin teknokraateille vallan. Asiantuntijat joka ministeriössä, oman alansa asiantuntijat.”

”Asiantuntijat pitäis olla hallituksessa eikä puoluepoliittiset spurgut. Meil on kakssataa parlamenttiludetta eduskunnassa. Siel ei tarttis olla kun viiskymmentä. Me säästettäis kakssataa miljardia rahaa. Mitä me tehdään kahdellasadalla parlamenttiluteella eduskunnassa, ne ei tee yhtään mitään kun nostaa kaikkia korvauksia ja ovat matkoilla ja nostavat päivärahaa, siin ei oo mitään järkeä.”

sh26”Ei vaimo saa huora olla mut se vois esiintyä miehelle huorana, pukeutua huoraks. Miehet kiihottuis, se ei tuntis enää… se ois hienoa. Vaimo pukeutuis, ottais mustat seksisukat, pornoliivit, mies ei tajuaiskaan, se kuvittelis et se on huora. Suomalaiset naiset on erittäin sivistymättömiä ja huonosti koulutettuja. Japanilaiset naiset ja nämä aasialaiset naiset ne on koulutettu lapsesta lähtien palvelemaan miestä (…) Kun juo yhden kaljapullon niin ‘taas sä ryyppäät, juoppo, saatana!’ Kun tämmöst kuuntelee viikon sit ryyppää kahta kauheemmin ja menee huoriin.”

”Siihen [sosiaalihuoltoon] kuuluis ymmärtämys jokaisen elämäntapaa kohtaan ja palvelualttius, ennen kaikkea. Jos sä menet jonkun puliukon tykö ja katot et se on humalassa ja sil on paskat housussa niin hommaat sille kansanhuollosta uudet housut ja sanot et juo nyt ens kerral vähän vähemmän jos lökyä tarviit, ei sais olla niinku tuomitseva. Jokaisella ihmisellä on oikeus käyttää rahansa mihin hän haluaa. Mä olen ryypännyt ja pistänyt ulkomaanmatkaihin kymmenen vuoden aikana miljoonaviissataatuhatta, se on helvetin hauskaa vaik meinasin kuolla maksatulehdukseen. Selitys oli hepatitis alcoholismus personent odiee voces bueedulee belopsis tagus undulatus.”

sh27”Tieks mitä mun tekis mieli viel tehdä hei? Tieks mitä mun tekis mieli? Kaksoset! Kun löytäis semmosen naisen joka suostuis siihen… ei olis rahasta pulaa (…) Tekee mieli tehdä kaksoset, olis jotain tekemistä (…) Eiks ois mahtavaa, tekis mieli tehdä kaksoset vielä hei, ai, löytyis semmonen kunnollinen, joka antautuis kato, antautuis, ei olis hätäpäivää. Tieks mikä meidän yhtiöllä on tällä hetkellä omaisuudenarvo… seitsemän miljoonaa. Kyl sil aina yhet kaksoset hoitaa. (…) Ootteeks te rouvia kaikki vai? Ihan kaikki vai? Voi, no ei se mitään haittaa. Onneks mä oon poikamies.”

”Das preussissoon militäärisch achtailung Nazis so Gut, meine Damen und Herr. Ich kan spreche sehr Gut Deutsch. Das ist Magnun 44. Tällä kun ampuu lähtee puol päätä irti… oikeestaan koko pää kyllä. Näitä me tarvitaan. Viimesen päälle.”

– – –

Osa 5:

sh28”Seuraavassa elämässä mä synnyn Yhdysvaltoihin vuonna 2017.”

”Edellisen elämän geenit periytyy.”

”Mä oon nyt painanut muuten Aino Kassisen uuden kirjan, jota ei oo ennen julkaistu. Hän antoi ennen kuolemaansa mulle sen käsikirjoituksen ja mä oon painanut sen nyt. Rakkausrunoja. Se on ennenjulkaisematon kirja, se on nyt myynnissä.”

– – –

Read Full Post »

Seuraava lyhyt elämäkerta Pekasta on vuodelta 1976. Tekstin tyyli ja sisältö viittaavat vahvasti siihen, että kirjoittaja “Klaus Jorvas” on Pekka itse. Teksti löytyy Iiro Nordlingin kirjasta Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon (s. 79-87) sekä Kansalliskirjaston Siitoin-kokoelmasta.

– – –

Siitoin der Führer – wir folgen dir!

Puolitotuudellinen kuvakertomus liikemies Timo Pekka Olavi Siitoinin menneestä, nykyisestä ja tulevasta elämästä. Tehty edellä mainitun luvalla ilman ns. ennakkosensuuria.

ILMAN HIRTEHISHUUMORIA ON MAAILMAMME KÖYHÄ, SILLÄ TOTISIA TOSIKKOJA, JOTKA EIVÄT YMMÄRRÄ HAUSKUUTTA ON AIVAN LIIKAA!

Tuottanut Klaus Jorvas, sekä joukko muita aiheen sankarin kannattajia.

Turku 1976.

Kaikki alkoi siitä kun joku, kuka lieneekin keksi kameran, paljon, paljon myöhemmin syntyi maailmaan Timo Pekka Siitoin. Jo hyvin varhain hän tutustui kameraan. Tähtien asennosta naapurin Kaisa muori ilmoitti Timo Pekasta tulevan kuulun kameramiehen, yms. Führerin ja okkultistin.

Timo-Pekka varttuu ja saa oman kameran. Sitä hän käyttää innokkaasti. Ensimmäisen kerran hän käyttää naapurin Jussin päähän. Myöhemmin hän siirtyy tosi kuvauksiin. Joskus tahtoi jopa kamera unohtua muiden mielenkiintoisempien harrastusten tähden.

PEKAN TARINA

Pekka Siitoin syntyi Varkaudessa 20.5.1944. Tätä ennen hänet oli tietenkin tehty suuren intohimon vallassa Mikkelissä. Tämä oli suuri kunnia jo tuolloin Pekalle. Miksi? No tietenkin siksi, että Pekka oli synnynnäinen militaristi ja Mikkelihän oli tuolloin Suomen kunniakkaan armeijan Päämaja-kaupunki, eikä rauhaakaan vielä oltu tuolloin solmittu punaisten paholaisten kanssa.

Pienenä äidin pieni Pekka oli todella suloinen lellivauva. Kaikki kauppalan lapset kadehtivat tuolloin Pekkaa ja hänen mahtavaa leikkikalukokoelmaansa. Lapsuutensa ensimmäiset 15 vuotta vietti Pekka Loimaan kauppalassa. Pekka oli kameramies ja “fasisti” jo neljä vuotiaasta lähtien. Eräs lähistöllä asunut vanha kommunisti meinasi usein saada hermoromahduksen, kun Pekka juoksi pitkin peltoja isän vanhat sotilasvarusteet päällä ja leikkikivääri kainalossa, huutaen “kuolema kurjille kommunisteille”! Se oli sitä lapsuuden kultaista aikaa se. Viidentoista ikävuoden jälkeen muutti Pekka ja hänen vanhempansa Turkuun, tuonne kulttuurin kehtoon. Siellä Pekasta tuli pärinäpoika surinasussuineen ja lemmenretkineen. Myöhemmin kaksipyöräiset vaihtuivat nelipyöräisiin.

Turkuun tultuaan Pekka pääsi liikeapulaiskouluun, josta hänet heitettiin ulos kolmen viikon kuluttua, liian levoton kun oli. Sitten alkoivat juoksupojan hommat monissa turkulaisissa liikkeissä. Tätä Pekka teki aikansa kunnes päätti pyrkiä kauppakouluun, jonne hänet hyväksyttiin, sillä olihan hän jo miehistynytkin. Koulussa Pekka filmasi ja politikoi niin, että meinasivat muut oppilaat mennä välillä lakkoon Pekan vuoksi, mutta aina sentään puhumalla selvittiin.

Kauppakoulun päättymisen jälkeen meni Pekka melkein heti armeijaan. Hän pääsi Mittauspatteristoon Niinisaloon. Siellä taas filmattiin kymmeneen kertaan kaikki varuskunnan jäsenet ja taas politikoitiin niin, että harmia meinasi tulla. Pekka oli kuitenkin synnynnäistä “upseeriainesta”, koska hänet määrättiin AUK:n tulenjohtolinjalle. Vähän myöhemmin Pekka nimitettiin myös Niinisalon varuskunnan joulupukiksi. Pukki kuin pukki, ajatteli Pekka ja oli onnellinen. Pekka puhui niin makeasti ja kauniisti lapsille juhlassa, etteivät muut upseerit kestäneet kuulla tekstiä, vaan menivät ulos jäähylle.

Pekka sai myös toimia armeijassa TK-miehenä ja sai näin etuoikeuksia, joka toisia kismitti. Kerran Pekka meinasi herätä yöllä vesirännissä, joka oli täynnä kylmää vettä.

Ensimmäisen filmi-studionsa Pekka perusti kesällä 1965, päästyään armeijasta. Tämä studio laitettiin vanhempien olohuoneeseen. Pekka sai ensimmäiset asiakkaansa tietenkin jakamalla kasarmeihin edullisia kuvatarjouskuponkeja. Myöhemmin, ts. v. 1966, Pekka hankki uuden asuin- ja studiohuoneiston läheltä keskustaa. Osoitteeksi tuli Kaskenkatu 1 A II kerros. Siellä Pekalla oli aluksi noin 200 neliömetrin tilat, kunnes niitä sitten taas laajennettiin noin 100 neliömetriä ja ostettiin vielä lisäksi noin 120 neliömetrin huoneisto omaksi. Tämän jälkeen Pekka perusti tuontiliikkeen ja alkoi matkustella ympäri Eurooppaa liikematkoilla, tai paremminkin “bordellikiertueilla”, kuten hänen tuttavansa aivan oikein arvelivat. Avioliittokin alkoi uhkaavasti lähestyä Pekkaa, olihan hän aiemmin jo ehtinyt monien muiden tuttavuuksien ohella tutustua Pirkko Orvokkiin, savitaipalelaisen maanviljelijän tyttäreen Helsingissä. Rakkaus syttyi heti ensi silmäyksellä. Kihloihin meno tapahtui viikossa ja avioliitto vajaassa kolmessa kuukaudessa. Avioliitto teki hyvää hurjalle Pekalle, eikä hän enään uskaltanut juuri nimeksikään filmata iltaisin alastomia tyttöjä, koska vaimo oli kuin Sherlock Holmes. Pekan oli siis pakko kokeilla rauhallista perhe-elämää hurjan nuoruutensa vastapainoksi. Mikään muu ei auttanut.

Avioliitto ilmeisesti sotki Pekan pasmat täysin, hän ei oikein uskonut pystyvänsä olemaan mamman pullapoikana ja siinä hän oli täysin oikeassa. Hän purki energiansa työhön ja perusti värilaboratorioyhtiön saman talon kellarikerrokseen. Vähän myöhemmin hän vuokrasi samasta talosta pienen myymälän, jossa putiikkia pidettiin vuoden verran, kunnes hän osti tuon pienen myymälän, jossa putiikkia idettiin vuoden verran kunnes hän osti tuon pienen myymälän vieressä olevan huonekaluliikkeen huoneiston, jonka neliömäärä oli noin 150. Pekka investoi liikaa ja, eikä tajunnut revalvaation vaaraa L-Saksassa, vaan joutui ansaan. Tuontiliike meni konkurssiin ja muutkin Pekan asiat joutuivat hankalaan vaiheeseen. Huvilakin oli juuri hankittu muutamaa kuukautta ennen vaikeuksia. Pekka joutui henkiseen ahdinkotilaan, mutta ei masentunut. Hän muisti lapsuutensa ja nuoruutensa ajan muistikuvat yliluonnollisista voimista ja olennoista, jotka voivat auttaa. Pekka uskoi näihin voimiin ehdottomasti ja päätti kirjoittaa Aino Kassiselle Helsinkiin. Aino vastasi Pekan kyselyihin nopeasti ja kertoi Pekalla olevan piileviä yliluonnollisia kykyjä, jotka heräävät eloon, jos hän niitä oikealla tavalla kouluttaa.

Pekka siis ryhtyi tuumasta toimeen ja jo muutaman vuoden kuluttua hän saavutti määrätyn koulutusasteen ja alkoi opettaa muita. Tätä tarkoitusta varten hän perusti Turun Hengentieteen Seuran, johon aluksi liittyi noin 130 jäsentä. Myöhemmin toimintaa laajennettiin ja perustettiin myös ns. poliittinen okkulttinen seura, jolle annettiin nimeksi Pegasos-seura. Tämän jälkeen päätettiin tulevaisuudessa perustaa puolue, jonka nimeksi tulisi Isänmaallinen Kansanrintama I.K.R. Tämän uuden organisaation valtakunnanjohtajaksi hyväksyttiin 99%:sesti Pekka Siitoin. Nyt edellämainituilla järjestöillä oli jo jäseniä ja kannattajia v. 1976, yli 2500 henkeä. Toimintaa oli myös laajennettu ympäri Eurooppaa suhdetoiminnan muodossa vastaavien järjestöjen kanssa. Pekka järjesteli kokouksia, mielenosoituksia, ryyppyjuhlia, filmauksia ym ym ym ja sai ilokseen joukon aktiivisia ja rohkeita äärioikeistolaisia patriootteja mukaan ns. aktiiviseen toimintaan isänmaan vapauden puolesta. Kommunistit ja siionistit olivat kauhuissaan ja yrittivät tehdä kaikkea vahinkoa Pekan järjestöjen toiminnalle, mutta turhaan.

Korkeampien voimien suojelu piti ja pitää, vaikka Pekka joutuikin monasti hyvinkin hankaliin tilanteisiin. Pekan rohkeus ei pettänyt. Kerran hän sanoi minulle, ettei pelkää muuta kuin Jumalaa ja sitä ettei ole liian passiivinen. Kohtuus kaikessa, niin viinassa kuin naisissakin, sanoi Pekka. Suopo ja rikospoliisi ovat olleet Pekan jokaviikkoisia tuttavuuksia, mutta koskaan ei Pekka ole joutunut aiheellisesti syytteeseen toimintansa vuoksi. Kommunistit ja muut rappiososialistit ovat kyllä koettaneet saada Pekkaa kiinni poliittisesta vehkeilystä, mutta turhaan. Pekan lapsilaumastakin on tulossa kovia “fasisteja”, kuten isästäkin. Nuorin lapsikin huusi jo 10 kk:n ikäisenä käsi ylhäällä “Heil Hitler!” Mutta ennenkaikkea Pekka on rehellinen ihminen ja ajattelee Suomen kansan parasta. Häntä ei ehkä nyt vielä ymmärretä, kuten ei ymmärretä muitakaan kehittyneitä okkultisteja. Henkisellä ajattelulla ja materialismilla on oleva suuri ero. Pekan mielestä suomalainen politiikka on hölmöläistarinoiden tasolla ja että demokratia ei sovi meille, koska kansan keskiarvon älykkyysosamäärä on pakkasen puolella. Saksassa on taas kehittyneempää rotua, toteaa Pekka. Pekan mielestä mikään muu ei ole syntiä, kuin se, että Jumalan henkimaailman olemassaolo kielletään ja kohtuuttomuus asiassa kuin asiassa, sekä se, että syyllistymme aloittavaan väkivaltaan. Jos taas joku toinen aloittaa väkivallan on meidän puolustauduttava toteaa Pekka ja sanoo, ettei viimeksimainittu ole syntiä.

Tämä kirjanen on puolitotuudellinen kertomus Pekka Siitoinin menneestä, nykyisestä ja tulevasta elämästä.

Pekka Siitoin on ollut aina varsin eriskummallinen ihminen. Häntä on väitetty noidaksi, roistoksi, huijariksi, porno-Pekaksi, natsiksi ja miksi. Lehdet ovat hänestä kirjoitelleet jos jonkinlaisia juttuja, niin hyviä kuin pahojakin.

Koska Pekka Siitoimella on okkultistina eräällä tavalla varsin merkittävä mahdollisuus vaikuttaa eräisiin asioihin joita en halua tässä yksilöidä, niin on ollut välttämätöntä tehdä hänestä huumoriin perustuva kirjanen. Tällä en tietenkään tarkoita sitä, että haluaisin pilailla Pekan saavutusten kustannuksella, vaan päinvastoin. Tiedämmehän kaikki sen suuren voiman joka tahattomaan huumoriin kätkeytyy. Se joka ei ymmärrä huumoria on auttamattomasti kehityksestä jäljessä.

Tämä kuvitettu kirjanen antaa varmasti ystävästämme Pekasta meille kaikille hänen kannattajilleen reilun ja hauskan kuvan.

Tekijä K.J.

– – –

Read Full Post »

Blogiin työn alla oleva Rytmihäiriön haastattelu muistutti Mesikämmentä siitä, että bändiähän on tullut haastateltua jo 1989 eräälle pienlehdelle, Möfaa puujumalille-kasetin ilmestymisen jälkeen. Vastaukset kysymyksiin oli kirjoitettu sähkötolpasta revityn JEESUS TULEE – OLETKO VALMIS! -julisteen taakse.

Haastattelun sivut saa luettavampaan kokoon kuvia klikkaamalla.

rytmihairiohaastis1

Rytmihairiohaastis2

Rytmihairiohaastis3– – –

Aiheeseen liittyen:

Todellisuuden mestari.

Hypnoottis-magneettinen katse Rytmihäiriön tulevalla levyllä.

Read Full Post »

pontikkaSeuraavan tekstin on kirjoittanut Esa Taberman. Teksti on julkaistu hänen luvallaan.

– – –

Minulla on ollut vuosien mittaan mitä oudoinpia tuttavuuksia. Erästä tyyppiä mm. kutsuttiin Lehmä-Simpaksi hänen keskiarvoista poikkeavien seksuaalisten mieltymystensä vuoksi. Toinen taas, eräs Birger L., oli esimerkkitapaus siitä, miten pieni vipaus testosteronin luonnollisesta erityksestä voi muuttaa teinipojan Hulkiksi.

Yllämainittuihin äärimmäisiin esimerkkeihin verrattuna Kake oli lähes tavallinen tyyppi. Tosin hän oli selvästikin liiaksi mieltynyt alkoholiin, mutta sekään ei ole mitenkään poikkeavaa. Itseasiassa juopottelutaipumustensa ja kehittyvän alkoholisminsa lisäksi Kake ei mitenkään erottunut normaalista 60-luvun alussa syntyneestä naimattomasta mieshenkilöstä.

90-luvulla, kun Pekka Siitoimen ura oli jo lähestymässä loppusuoraa ja hän asusteli Vehmaalla, Kake sai jostain krapulan kiusaamiin aivoihinsa idean ottaa yhteyttä Siitoimeen saadakseen halvalla pontikkaa ja kerjätäkseen tai jopa varastaakseen jonkin ”natsikaman”, jonka voisi vaihtaa alkoholiin joko suoraan tai esineen myymällä joskus ankeassa tulevaisuudessa. Näin Kake myöhemmin minulle kertoi ja jotenkin miehen tuntien hänen yhteydenottonsa motiivi oli uskottava.

Niin tai näin, niin kertomansa mukaan Kake löysi pienen etsinnän jälkeen Siitoimen resisdenssin ja tapasi siellä paitsi itsensä ”der Führerin” myös nuoremman tuntemattomaksi jääneen mieshenkilön ja kaksi 30-40 vuotiasta hiukan rupsahtaneen näköistä naishenkilöä, joita Siitoin luonnehti hulluiksi ja ”lataamonasiakkaiksi”. Kake tietenkin väitti kannattavansa Siitoimen toimia ja näkemyksiä ja vaikka Siitoin ei varmaan tätä aivan uskonutkaan niin ehkä hän oli kyllästynyt ryyppäämään liian tutuiksi käyneitten seuralaistensa kanssa koska toivotti Kaken tervetulleeksi ja tarjosi tälle oitis ”virvokkeita” (lue: kiljua ja pontikkaa).

Ei kestänyt kauaakaan kuin Kake oli yhtä humalassa kuin Siitoin kumppaneineen jos ei enemmänkin, sillä jo lyhyen juopottelun seurauksena Kakelta ”meni vintti pimeäksi” kuten hän myöhemmin minulle tunnusti. Edes tuolloin hän ei muistanut kuin osan kaikesta tapahtuneesta ja tuo osakin riitti melkoiseen morkkikseen!

Joka tapauksessa Kake heräsi seuraavana aamupäivänä munasillaan yläkerran lattialta ja huomasi imeskelevänsä toisen paikalla olleen naisen likaisia varpaita. Nainenkin oli ilkialasti ja ei siinä kohtaa vuorokautta vähääkään viehättävä.

Lopulta kun Kake oli saanut itsensä jalkeille ja löytänyt sinne tänne paiskimansa vaateet paitsi puhdistetuksi oksennuksesta myös jotenkuten ylleen jos ei puhtaina ja hajuttomina niin ainakin alastomuutensa kätkevinä. Tässä vaiheessa hän alkoi muistaa joitain hajanaisia yksityiskohtia sekoiluistaan ja kuten arvata saattaa, poti melkoista morkkista. Niinpä koleasta säästä välittämätön viuhahdus ulkona alastoman naishenkilön kanssa niin, että jotkut sivullisetkin olivat nähneet ulkoilevan pariskunnan ja muut vastaavat tempaukset mukaan lukien hyvin kipeä ja kuvottavia yksityiskohtia sisältävä seksi eivät nostaneet muistettuina mielialaa vaikka Kake osasikin jo pitkään tapausten jälkeen minulle asioista kertoessaan ottaa asiat huumorin kannalta. Kuten senkin, miten hän oli sen enempiä selittelemättä liuennut paikalta ja vannonut, että ei ikinä poikkeaisi uudestaan.

Eli näin kertoili minulle jo 15 vuotta takaperin Kake ja ottamata kantaa hänen kertomuksensa kaikkien yksityiskohtien täydelliseen oikeellisuuteen varsinkin kun kyse on juopuneen muistikuvista ja kuulijan muistin rajallisuudesta totean kuitenkin, että jotain aika rajua Kakelle Siitoimen tavatessaan sattui.

Read Full Post »

Tämä posti kuuluu Mesikämmenen blogin alasivuun Valtakunnanjohtajan elämä, jossa Pekka Siitoimen elämää esitetään kronologisesti aikajalla.

– – –

1983

Tammikuu

Tuntemattomaksi jääneessä lehdessä oli näihin aikoihin sarjakuvastrippi, jossa oli mukana myös Pekka (Mesikämmenen arkistot).

15101977

Pekka lähetti alkuvuodesta onnittelukirjeen vastavalitulle presidentti Koivistolle. Pekka kertoi kannattajiensa äänestäneen Koivistoa ”75%:sesti” ja toivoi fasisteille perustuslain edellyttämää vapautta ja vainojen lopettamista. Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 138).

Maaliskuu

NLtutkimuspyynto5.3. Ilta-Sanomat kertoi, että Neuvostoliiton Turun konsulaatti teki Siitoimesta tutkimuspyynnön. Asia koski sitä, onko KDP kielletyn IKR:n jatkoa (Mesikämmenen arkistot).

25.3. paikallislehti Rannikkoseutu julkaisi eduskuntavaalien alla Pekasta jutun otsakkeella ”Viel on Pekka voimissaan…”. Jutussa julkaistiin mm. KDP:n puolue-ohjelma (Mesikämmenen arkistot).

Toukokuu

16.5. Ilta-Sanomat kertoi: ”Siitoin tänään petos-syytteessä”. Asia koski varastetun auton myymistä, jossa Siitoin oli ollut kaupan todistajana (Mesikämmenen arkistot).

ragnagel217.5. Turun Sanomat uutisoi, että Siitoin sai autokauppaan liittyvästä petos-syytteestä 240mk sakkoja. Jyväskyläläinen autokauppias itse sai 1v. 3kk vankeutta (Mesikämmenen arkistot).

20.5. Pekka täytti 39 vuotta.

27.5. Ilta-Sanomat julkaisi jutun, jonka mukaan tiskijukka Helmut Recknagel oli haastamassa Siitointa oikeuteen kunnianloukkauksesta. Siitoin oli väittänyt Recknagelia puolueensa jäseneksi, minkä Recknagel jyrkästi kiisti (Mesikämmenen arkistot).

Ilmeisesti myös näihin aikoihin Turun hovioikeus korotti Siitoimen kiljunteosta ja -myynnistä saamaa sakkotuomiota. Turun Sanomat uutisoi otsakkeella “Hovi korotti Siitoimen tuomiota” (Mesikämmenen arkistot).

Kesäkuu

rockpekka1.6. Ilta-Sanomissa oli juttu Siitoimen ja tiskijukka Helmut Recknagelin välisistä kärhämistä (Mesikämmenen arkistot).

11.6. Ilta-Sanomat uutisoi otsakkeella ”P. Siitoin nyt rock-tähdeksi”. Jutussa kerrottiin, että Pekka olisi tekemässä levyä, jonka taustabändinä olisi kuopiolainen yhtye Bobby-Rock (Mesikämmenen arkistot).

16.6. Ilta-Sanomissa ilmestyi kirjoitus ”Suora kansanvaali voi olla kohtalokas”. Asiaa kirjoittaja perusteli mm. sillä, että ”presidentiksi voitaisiin siis valita vaikka Siitoin” (Mesikämmenen arkistot).

21.6. Turun Päivälehdessä ilmestyi juttu ”Naantalin ilmiö”, jossa kysyttiin, aikovatko viranomaiset mitenkään puuttua Siitoimen fasistisiin tekemisiin (Mesikämmenen arkistot).

21.6. Kansan Uutiset julkaisi jutun otsakkeella ”Natsipelle Naantalin matkailuvaltti” (Mesikämmenen arkistot).

natsipellematkailuvaltti30.6. Ilta-Sanomat uutisoi: ”Siitoin tekee kunniaa Bushille”. Uutinen koski Siitoimen univormussa tekemää presidentti Bushin tervehtimistä tienvarressa tämän vieraillessa Suomen presidentin kesäasunnolla Naantalissa. Mukana oli ollut Pekan kannattajia. Etelävaltion lippu oli liehunut. Samalla kertaa tai samana kesänä Pekka oli ollut tervehtimässä myös presidentti Koivistoa (Mesikämmenen arkistot).

Heinäkuu

27.7. toistakymmentä punkkaria hyökkäsi illalla Siitoimen talolle, hajotti ikkunoita yms. Paikalla tapeltiin ja poliisit kutsuttiin paikalle (Mesikämmenen arkistot).

maisteluniHymy-lehdessä julkaistiin juttu ”Saatanan Siitoin taikoo pilsneriä”. Jutussa vitsailtiin Siitoimen Musta Magia-teoksen alkoholiin liittyville loitsuille (Mesikämmenen arkistot).

Elokuu

4.8. Ilta-Sanomat otsikoi: ”Punkkarit hyökkäsivät Siitoimen kimppuun” (Mesikämmenen arkistot).

Syyskuu

Hymy-lehdessä ilmestyi pieni kirjoitus ”fasistin puolustuspuhe” (Mesikämmenen arkistot).

Lokakuu

kuollutnainen211.10. Ilta-Sanomat otsikoi: ”Kuollut nainen löytyi uusnatsien päämajasta”. Jutussa kerrottiin kuolemaa edeltäneenä iltana Siitoimen asunnolla ryypätyn rajusti. Siitoin kiisti olevansa millään lailla naisen kuolemasta vastuussa. Tapahtuman olosuhteet kuvaillaan jutussa epäselviksi. Myöhemmin tutkimukset paljastivat, että tapaukseen ei liittynyt rikosta (Mesikämmenen arkistot).

puukkomiesMarraskuu

9.11. Ilta-Sanomat uutisoi: ”Puukkomies Siitoinin kimpussa”. Poliisi tutki Siitoimen väitettyä murhayritystä (Mesikämmenen arkistot).

National Socialist Bulletin kirjoitti tässä kuussa Siitoimesta positiiviseen sävyyn. Jutussa kerrottiin, että punkkarit ovat käyneet Pekan kimppuun ja että skinheadit taas ovat hänen puolellaan (Mesikämmenen arkistot).

natsikokouspahoinpitelyb29.11. Rannikkoseutu uutisoi: ”Natsikokous päättyi pahoinpitelyyn ja putkaletkaan”. KDP:n tapaaminen johti alkoholin vaikutuksen alaisena 35-vuotiaan talossa asuvan henkilön niittivyöllä hakkaamiseen. Pahoinpidelty onnistui pakenemaan paloportaita pitkin huoneistosta (Mesikämmenen arkistot).

30.11. Ilta-Sanomat uutisoi: ”Valtakunnanjohtaja ei verottajaa lihota” (Mesikämmenen arkistot).

Joulukuu

naantalinidyllia2.12. Rannikkoseudussa oli pikkujuttu ”Naantalin idylliä”. Jutussa käytiin läpi Siitoimen talossa tapahtunutta pahoinpitelyä (Mesikämmenen arkistot).

13.12. Rannikkoseutu uutisoi: ”Pekka Siitoin vangittu”. Juttu kertoi: ”Pekka Siitoin, naantalilainen toimitusjohtaja ja Kansallis-Demokraattisen puolueen johtaja, on Naantalin poliisilaitokselle eilen saapuneen oikeusministeriön vankeinhoito-osaston päätöksen mukaan julistettu vangituksi ja menettämään ehdonalaisen vapautensa. Hän kärsi 2v. 9Kk:n mittaisen tuomion yllytyksestä tuhopolttoon ja pääsi ehdonalaiseen. Jokin aika sitten tapahtui pahoinpitely, missä Pekka Siitoin ryhmineen oli osallisena. Juttu tullee esille Naantalin raastuvanoikeudessa ensi helmikuussa”. Siitoimella oli tuomion saadessaan ehdonalaista jäljellä enää vain 1kk (Mesikämmenen arkistot).

menettiehdonalaisen

Yleistä

rotuoppiPekka julkaisi kirjoittamansa vihkosen Rotu-oppi (Kansallis-mytologinen yhdistys, Siitoin-filmi Oy:n offsetpaino, Naantali).

Pekka antoi Kimmo Miettiselle ja Rami Kuusiselle haastattelun Bambi-lehteen, joka julkaistiin nimellä Pekka Siitoin – upseeri ja herrasmies (Bambi 3/1983, Mesikämmenen arkistot).

Ratto-lehti julkaisi Pekasta jutun otsakkeella ”Johtaja Pekka Siitoin on iloisen varma fasismin uudesta noususta: Tämä aika parvekesuosii minua!” (Mesikämmenen arkistot).

Kai M. Aalto otti Siitoimeen ensimmäisen kerran yhteyttä – ensin kirjeitse ja sitten puhelimitse (Mesikämmenen: Kai M. Aalto puhuu! Osa 2).

– – –

Read Full Post »

Das Fest II! 100 postia Pekka Siitoimesta!

Blogin Pekka-posteista sanottua

Mesikämmen-blogi – kirjoittaja on julkaissut parhaan Pekkaa käsittelevän artikkelisarjan, mitä blogistanissa on nähtyNarian

Kertakaikkiaan sellainen folkloristinen pikkujättiläinen, ettei moista voisi kuvitella olevan olemassakaan (…) Ötöpesän jengi on lukenut nämä kaikki, eikä ennen sitä olisi voinut kuunaan kuvitellakaan, että Pekka Siitoimesta olisi missään näin paljon materiaalia. Ja mikä parasta, vapaasti saatavillakin! (…) Ehdottomasti rautaristin, suojaviitan, kumimanttelin ja kaasunaamarin arvoinen teko!Ötöpesän jengi

Vuoden blogistipalkinto ja kiljukanisteripalkinto! Tämä on yleensä vaiettua kulttuurihistoriaa yhdestä Suomen kummallisimmista ja viihdyttävimmistä miehistäJokunen

Blogihan on ollut varsinainen kylttyyriteko. Näiden Pekka-artikkelien taso vaatisi suorastaan niiden sitomista kansien väliin! “Helvetin hyvä”, sanoisi Peksi. Go on!A

Ylivoimaisesti parhain sivusto hengentieteen Mestari Pekka Siitoimesta – B.S. Müller, uudelleen perustetun Turun Hengentieteen Seuran sisäpiirin jäsen

100 Postia

100. Kursiivin isku, osa 4
99. Kursiivin isku, osa 3
98. Kursiivin isku, osa 2
97. Täällä vartioin minä!
96. Kursiivin isku, osa 1
95. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 3
94. Alfauros laittoi asioita kuntoon.
93. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 2
92. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 1
91. IKR:n plörinäksi mennyt Belgian matka 1977
90. “Worshiping the Devil in the name of God”
89. Siitoin-filmi oy, osa 5
88. Siitoin-filmi oy, osa 4
87. Kai M. Aalto puhuu! (osa 2/3)
86. Siitoin-filmi oy, osa 3
85. Turun Hengentieteen Seura, osa 11
84. Turun Hengentieteen Seura, osa 10
83. Turun Hengentieteen Seura, osa 9
82. Pekka ja SMP/SKYP
81. IKR:n plörinäksi mennyt Kotkan marssi 1977
80. Lisähuomioita Pekan mielenosoitustoiminnasta, yms.
79. Pekka ja vappu, osa 4/4
78. Pekka ja vappu, osa 3/4
77. Pekka ja vappu, osa 2/4
76. Pekka ja vappu, osa 1/4
75. Pekan perheonnea
74. Arjalanpaisti ja arjalanpiirakat
73. Kai M. Aalto puhuu! (osa 1/3)
72. Mitä Pekka Siitoin ajattelisi perussuomalaisista?
71. Pekka Siitoin: Jag ska befria Norden!
70. Pekan mietteitä ennen eduskuntavaaleja 1983
69. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 3
68. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 2
67. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 1
66. Pekkagrammi, osa 2
65. Pekka Siitoin ja rock ‘n’ roll
64. Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa
63. Pekka Siitoin Fingerporissa
62. Tulella leikkimisestä
61. Talo, jossa Pekka Siitoin asui (osa 2)
60. Pekka presidentiksi?
59. Kommunismin ja kokoomuksen uhka
58. Valtakunnanjohtaja ja Italia
57. Valtakunnanjohtaja ja Varkaus
56. Kiljukeisari
55. Valtakunnanjohtajan kiljuepisodi
54. Pekka Siitoin -anagrammit ja postyymi Finlandia-palkinto
53. Hyvää uutta vuotta!
52.Turun Hengentieteen Seura, osa 8
51. Das Fest! 50 postia Pekka Siitoimesta!
50. Arkistojen aarteita ja Pekka Siitoin soundboard.
49. Luvassa hypnoottis-magneettista menoa.
48. Turun Hengentieteen Seura, osa 7.
47. Rivologin rodunjalostusta.
46. Turun Hengentieteen Seura, osa 6.
45. Pekkagrammi.
44. Ääretön rakkaus.
43. Siitoin-filmi oy, osa 2.
42. Pekan lähtö.
41. Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi.
40. Pekka Siitoimen shortsit.
39. Hyvät naiset, olette kaikki kauniita!
38. Kassisen perintöprinssi.
37. Mikä erottaa fasistin kommunistista?
36. Mesikämmenen jengi.
35. Pekka Siitoin built my Panzerwagen.
34. Turun Hengentieteen Seura, osa 5.
33. Turun Hengentieteen Seura, osa 4.
32. Seurakuntavaalit.
31. Turun Hengentieteen Seura, osa 3.
30. Turun Hengentieteen Seura, osa 2.
29. Turun Hengentieteen Seura, osa 1.
28. Pentagrammon, clavis, cranium, sciurus, circumferentia, logos, gravis admodum, et diaboli.
27. Siitoin-filmi oy.
26. Mitä Leo Meller sanoi Pekka Siitoimen kuolemasta?
25. Toinen todellisuus.
24. Mitä Pekka Siitoin sanoi Anton LaVeystä ja satanismin historiasta?
23. Pekka Siitoimen iltarukous.
22. Isän valtakunta kuvina.
21. Isän valtakunnan jälkipyykkiä.
20. Pekan parhaat, osa 7.
19. Pekan parhaat, osa 6.
18. Pekan parhaat, osa 5.
17. Pekan parhaat, osa 4.
16. Pekan parhaat, osa 3.
15. Pekan parhaat, osa 2.
14. Pekan parhaat, osa 1.
13. Isän valtakunta.
12. Arkistojen kätköistä.
11. Päivän lainaus ja kysymys.
10. Pekka Siitoin on nykyään vampyyri!
9. Hypnoottis-magneettinen katse ja sen alkuperä.
8. Mitä Pekka Siitoin sanoi äidilleni.
7. Luciferin arkkipiispan nauru.
6. Talo, jossa Pekka Siitoin asui.
5. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 4/4).
4. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 3/4).
3. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 2/4).
2. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 1/4).
1. Should I laugh or cry?

Ja jatkoa seuraa…

Mesikämmenen postit valtakunnanjohtajasta eivät tähän lopu. Postit jatkuvat Kursiivin tapauksen tonkimisella, minkä jälkeen pääsemme Pekan saaman vankeustuomion käsittelyyn, ja sen jälkeen Pekan vankilanjälkeiseen elämään. Materiaalia löytyy vielä hyväksi toviksi eteenpäin. Näiden sadan ensimmäisen postin jälkeiset Pekka-postit löytyvät helposti blogin oikeasta alapalkista “tags”-osiosta sanalla “Pekka Siitoin”. Siitä klikkaamalla löytyy lista kaikista blogin Pekka-aiheisista posteista, mitä tämän 100. postin jälkeen on julkaistu.

Read Full Post »

Older Posts »