Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘romantiikka’

Timo Hännikäinen puhuu!

timohannikainen

Kansallinen, traditionalistinen, radikaali. Nämä määreet kuvaavat Timo Hännikäistä ja verkkolehti Sarastusta hyvin. Monipuolinen ja tuottelias Hännikäinen on älykäs ja rohkea mies, jolla on mielenkiintoisia ja syväluotaavia ajatuksia kulttuurista. Mesikämmen tuumasi, että miestä pitää jututtaa.

Seuraavasta haastattelusta selviää mm. se, mitä radikaali traditionalismi on, mihin verkkolehti Sarastus pyrkii, millainen joukko lehteä toimittaa, mikä Suomen poliittisessa tilanteessa nykyään mättää ja mistä länsimaiden perikadossa on kyse. Hännikäinen kertoo myös tulevaisuuden suunnitelmistaan ja seuraavasta kirjastaan. Mesikämmenen oli luonnollisesti kysyttävä hiukan myös miehen ajatuksia Pekka Siitoimesta.

Hyvä naiset ja herrat, Timo Hännikäinen puhuu!

– – –

Pohjustusta

Olet runoilija, esseisti, kääntäjä ja kriitikko. Kerro taustastasi niille, jotka eivät siitä tiedä. Millainen mies on Timo Hännikäinen?

Olen syntynyt vuonna 1979 Padasjoella, Päijät-Hämeessä. Helsingissä olen asunut kohta 20 vuotta. Olen ”puolivapaa” kirjailija, eli maksan vuokrani ja laskuni tekemällä osan vuodesta puolipäivätöitä koulun iltavahtimestarina, muu toimeentulo tulee apurahoista ja kirjoituspalkkioista. Olen julkaissut seitsemän omaa teosta ja kääntänyt muun muassa Oscar Wilden, Charles Simicin ja Robert Louis Stevensonin tuotantoa. Olen naimisissa ja puolison lisäksi ruokakuntaan kuuluu cockerspanieliuros. Harrastukset vaihtelevat, tällä hetkellä lähinnä sydäntä ovat vinyylilevyjen keräily ja pienriistanmetsästys.

Tunnetuin teoksesi lienee vuonna 2009 ilmestynyt Ilman (Savukeidas), joka kertoo naisen puutteesta. Mitä tuumaat tuosta kirjastasi ja sen kautta saaneestasi huomiosta nyt, viitisen vuotta teoksen ilmestyttyä? Luetko vanhoja tekstejäsi? Mihin teoksiisi olet tyytyväisin ja miksi?

Ilman oli minulle jonkinlainen läpimurtoteos, joka kaiken synnyttämänsä julkisuuden lisäksi sai erittäin hyvät arvostelut. Useimmat kirjaa käsitelleet tosin keskittyivät siihen seksinpuute-aiheeseen, eivätkä huomioineet läpiseksualisoituneen kulttuurin analyysia, joka oli kirjan varsinainen pointti. Julkisuusrumban otin eräänlaisena kokeiluna, oli kiinnostavaa kokea kertarysäyksellä se median ja julkisuuden maailma, johon harva suomalainen kirjailija pääsee tai joutuu koko urallaan. Mutta olen ihan tyytyväinen, että sitä kesti vain aikansa. En ole mikään karismaattinen esiintyjä tai mediapersoona, mieluummin kirjoitan kuin puhun. Itse kirjaan olen yhä tyytyväinen, vaikka olenkin kyllästynyt puhumaan siitä julkisesti. Se vangitsee aika hyvin tietyn elämänvaiheen tunnot ja ajatukset. Enää en pystyisi kirjoittamaan sellaista teosta, niin moni asia on muuttunut niin ulkoisessa kuin sisäisessä elämässä. Omaa tuotantoa jälkikäteen lukiessa huomioikin yleensä sellaiset asiat, jotka nykyään tekisi eri lailla tai joista oma näkemys on muuttunut johonkin suuntaan. Se on oikeastaan hyvä asia: uskon, että ajattelun ja tuotannon pitää olla elävä ja ristiriitainen kokonaisuus, ei mikään valmis suljettu systeemi.

Kirjojesi lisäksi sinut tunnetaan nykyään myös verkkolehti Sarastuksesta ja radikaalista traditionalismista. Mitä kautta, miksi ja milloin sinusta tuli traditionalisti? Mistä radikaalissa traditionalismissa on kyse?

Traditionalismilla tai radikaalilla traditionalismilla viitataan usein sellaisiin filosofeihin kuten René Guenon ja Julius Evola, joiden ajattelussa uskonnollinen mystiikka oli keskeisellä sijalla. Itse käytän termiä laajemmin. Sarastuksen yhteydessä traditionalismi on käytännössä löyhä yleisnimitys sellaiselle oikeistolaiselle ajattelulle, joka poikkeaa sekä liberaalista talousoikeistosta että valtavirran konservatiivisuudesta. Tällainen ajattelu suuntaa kritiikkinsä käytännössä koko valistuksen ja Ranskan vallankumouksen perintöön. Se näkee yhteiskunnan pikemminkin orgaanisena kokonaisuutena kuin yksilöiden välisenä abstraktina sopimuksena. Vähintäänkin yhteiskuntasopimuksen piiriin pitäisi kuulua myös menneet ja tulevat sukupolvet, eivät ainoastaan elävät. Traditionalismissa politiikan keskipiste ja ihmistä viime kädessä määrittävä tekijä on identiteetti. Identiteetillä on lukuisia ulottuvuuksia, jotka muodostuvat vastakohtaisuuksien ja rajojen puitteissa: paikallinen, historiallinen, sukupuolinen, uskonnollinen, sivilisationistinen, jne. Esimerkiksi minä olen yhtä aikaa helsinkiläinen, suomalainen, eurooppalainen ja valkoinen mies, ja jokainen näistä ominaisuuksista kiinnittää minut tiettyyn kohtalonyhteyteen muiden kaltaisteni kanssa. Ei ole olemassa yhtä ja jakamatonta ”ihmiskuntaa” yhteisine tavoitteineen, vaan eri ryhmillä on omat intressinsä, jotka voivat myös joutua konfliktiin keskenään. Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Poliittisia kantoja Sarastuksen piiristä löytyy joka lähtöön, kristitystä konservatiivista jonkinlaiseen fasistiin. Osa kirjoittajista, mukaanlukien minä itse, ei edes halua määritellä itseään kovin tarkasti poliittisessa mielessä, vaan löytää ja yhdistelee ideoita monista ajatussuuntauksista. Se, mikä minut on johtanut tällaisen suuntauksen piiriin, onkin sitten mutkikkaampi kysymys. Perinteen merkitys inhimillisessä kokemuksessa ja Euroopan olemus ovat oikeastaan aina kiinnostaneet minua. Varsinkin kirjailijantyöni kautta tunnen lujaa yhteenkuuluvuutta siihen monisyiseen ja ristiriitaiseen traditioon, jonka muodostavat pakanallinen antiikki, kristillinen keskiaika ja uudempi tieteellinen ajattelu. Olen sielultani eurooppalainen ihminen.

Mitä suomalaisuus merkitsee sinulle? Mikä maamme ja kulttuurimme menneisyydessä on säilyttämisen arvoista ja miksi? Millaisia ovat suomalaisen psyyken valoisat ja pimeät puolet?

Suomalaisuutta on oikeastaan mahdoton ymmärtää ottamatta huomioon maantieteellistä sijaintia ja ilmasto-olosuhteita. Maantieteellisesti Suomi on rajamaa Euroopan ja Venäjän välissä, vähän samaan tapaan kuin vaikkapa Baltian maat ja Ukraina. Reuna-alueilla syntyy omanlaistaan kulttuuria ja mentaliteettia, joka poikkeaa keskuksista. Mentaliteettiamme ovat muokanneet myös ankarat ilmasto-olot. Kirjailija Marko Tapion mukaan kamppailu kylmyyttä ja pimeyttä vastaan on muovannut eräänlaisen arktisen persoonallisuustyypin, joka on säilynyt nykyaikaan saakka. Suomalainen on sitkeä, vakaa ja kestää vastoinkäymiset hammasta purren. Mutta samalla meissä on ajoittainen taipumus äärimmäisyyksiin, jotka voivat saada hyvinkin traagisia muotoja. Suomessa on käyty Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen verinen sisällissota, juoppous on yleistä ja itsemurhiakin esiintyy paljon. Toisaalta tämä taipumus on purkautunut myös hienona taiteena ja kirjallisuutena, ja uskon myös talvisodan puolustushengen ilmentäneen sitä.

Halveksiiko suomalainen kulttuuriväki omaa kansallista perintöään? Jos näin on, niin mistä se kertoo?

Tavallaan tällaista halveksuntaa on esiintynyt aina. 1800-luvulla suuri osa sivistyneistöstä piti suomen kieltä liian karkeana kulttuurin ja kirjallisuuden kieleksi. 1920-luvulla Tulenkantajat pitivät suomalaista kulttuurielämää takapajuisena ja ihailivat romanttiseen tyyliinsä kaikkea modernia ja ”keskieurooppalaista”. Tämä on itse asiassa perifeerinen ilmiö, rajamaiden kirous. Reuna-alueilla helposti ajatellaan, että oma kulttuuriperintö on liian haurasta ja kaikki arvokas tulee keskuksista. Jos kirjallinen kulttuuri on nuori, kuten Suomessa, se vain lisää tällaista asennoitumista. Sen käytännön seurauksiin kuuluvat ulkomaisten vaikutteiden omaksuminen sellaisinaan, suodattamatta, sen sijaan että sovellettaisiin niitä täkäläiseen perinteeseen. Taidehistoriassa keskitytään lähinnä tarkastelemaan, miten erilaiset kansainväliset suuntaukset, kuten vaikkapa romantiikka, funktionalismi ja postmodernismi, ovat tulleet Suomeen. Toisaalta meillä on kaikkina aikoina ollut sellaisiakin taiteilijoita, jotka ovat vakavissaan tutkineet paikalliseen identiteettiin nojaavan taiteen mahdollisuuksia ja pyrkineet luomaan kansallisia muotoja ulkomaisille vaikutteille. Heihin sopisi kiinnittää enemmän huomiota. Kulttuurielämä kaipaisi jonkinlaista etnofuturistista otetta.

Oletko ateisti, agnostikko tai joitain muuta?

Henkilökohtaisesti uskon, ettei historialla ole suuntaa eikä elämällä muuta tarkoitusta kuin ne, jotka yksilöt ja yhteisöt sille antavat. En odota mitään tämän elämän jälkeen, paitsi kenties länsimaisen kulttuurin ja omien ajatusteni säilymistä. En kuitenkaan suosittele tällaista katsomusta kenellekään – se olisi turhaa, sillä kyseessä on pikemminkin sisäsyntyinen kokemus kuin opittu ajattelutapa. Joillakin on kyky uskoa jumaliin, joillakin toisilla ei, ja tämän kohtalon kanssa on elettävä.

En lainkaan väheksy uskontoja: se olisi sama kuin väheksyisi ihmislajia, sillä ihminen on jotenkin asetuksellisesti uskonnollinen olento. Elämästä tekee elämisen arvoista tunne kuulumisesta itseään ja pieniä kuvioitaan suurempaan kokonaisuuteen, ja uskonto lienee yleisin tapa saavuttaa tällainen tunne. Harva pärjää ilman uskontoa tai jotakin sen korviketta. Jos nämä lapselliset uusateistit, Richard Dawkins opetuslapsineen, todella käsittäisivät kuinka ankara paikka maailma ilman korkeamman voiman ohjausta on, he juoksisivat hädissään ensimmäisen vastaantulevan new age -gurun syliin. Niinpä he ottavatkin korvikeuskonnoksi humanismin, biologisen reduktionismin tai edistysajattelun, joka on pelkkä kristillisen eskatologian maallistunut versio. Uskonnottomuus sopii niille, jotka kestävät pohjimmiltaan nihilististä maailmaa, jossa ihmistä varten ei ole mitään suurta suunnitelmaa.

Suosikkialkoholijuomasi?

Miedoista paras on brittiläinen Old Rosie -siideri. Väkevistä parhaita ovat viskit, skottilaisista Laphroaig ja irlantilaisista Jameson.

– – –

Sarastus ja radikaali traditionalismi

Verkkolehti Sarastus aloitti toimintansa syyskuussa 2012. Miksi tällaiselle verkkolehdelle oli tarvetta, miten se maastoutuu suhteessa maamme nykyiseen kulttuuriin ja poliittiseen ilmapiiriin? Mihin Sarastus pyrkii, mikä on sen raison d’être?

moderniamaailmaaSarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin. Suomesta puuttuu tämäntyyppinen ajattelun perinne, tai ainakin se on katkennut, sillä 1960-luvulta saakka älymystö on ollut leimallisesti vasemmistolaista ja vasemmistolla on ollut käsissään aloite melkein kaikessa kulttuurianalyysissa ja yhteiskuntakritiikissä. Poliittisen mielipiteen heilahdukset eivät ole muuttaneet tätä tilannetta. Jos halutaan yhteiskunnallista muutosta, sen täytyy tapahtua ensin ihmisten mielissä, ja tässä suhteessa akateeminen maailma, kulttuurielämä ja media, nykyään yhä enemmän myös sosiaalinen media, ovat ratkaisevassa roolissa.

Sarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin.

Missä ja kenen tai keiden toimesta idea Sarastuksen aloittamiselle alkoi? Milloin idea Sarastuksesta nousi ensimmäisen kerran ilmaan?

Ajatus tämäntyyppisestä julkaisusta oli putkahdellut kansallismielisissä ympyröissä jo pidemmän aikaa, mutta konkreettisia suunnitelmia ei ollut. Kesällä 2012 otin sähköpostitse yhteyttä joukkoon luotettuja samanmielisiä ihmisiä, joiden tiesin olevan myös näkemyksellisiä kirjoittajia, ja ehdotin verkkojulkaisun perustamista. Pidimme pari yhteistapaamista ja jatkoimme suunnittelua sähköpostitse. Syyskuuhun mennessä olimme päässeet yksimielisyyteen suurista linjoista, luoneet lehden ulkoasun ja laatineet ensimmäiset kirjoitukset.

Kerro Sarastuksen toimittajakunnasta. Kuinka erilaista väkeä verkkolehden toimittajista löytyy? Esiintyykö toimittajakunnan kesken vahvaa ideologista kädenvääntöä verkkolehden sisällön suhteen vai luoviutuvatko asiat omalla painollaan jaetuttujen traditionaalisten lähtökohtien kautta?

Toimituskunta on pysynyt suurin piirtein samana, mutta vakituisia avustajia on ilmaantunut suhteellisen lyhyessä ajassa kiitettävä määrä. Suurin osa ei ole ammattikirjoittajia, mutta monella on esimerkiksi yliopistotaustaa ja sitä kautta kokemusta asiatekstin laatimisesta. Toimitus- ja avustajakunta jakaantuu eri puolille Suomea, ja yhteistyötä tehdään internetin välityksellä. Kuten jo aiemmin totesin, Sarastusta toimittaa poliittisesti kirjava joukko, jota yhdistävät tietyt yleiset periaatteet. Poliittisista eroavaisuuksista ja lehden linjasta syntyy silloin tällöin toimituksen sisäistä debattia, mutta sitä on aina käyty hyvässä hengessä. Sarastus on loppujen lopuksi varsin avoin erilaisille näkemyksille, ainoastaan silkan huuhaan kuten ilmastodenialismin ja holokaustinkiistämisen olemme päättäneet pitää lehden ulkopuolella.

Millaista yhteydenpitoa ja yhteistyötä Sarastuksella on muiden samanhenkisten ihmisten ja ryhmien kanssa Suomen rajojen ulkopuolelta?

Sarastus on julkaissut käännöksiä artikkeleista, jotka ovat alunperin ilmestyneet muun muassa amerikkalaisissa Alternative Right- ja Counter Currents -verkkolehdissä, ruotsalaisella Motpol-sivustolla, erilaisissa ranskalaisissa julkaisuissa, jne. Tällä tavoin lehti on tullut tunnetuksi samanhenkisten keskuudessa myös ulkomailla, ja toimituskunnan jäsenet ovat jonkin verran yhteydessä ulkomaisiin kirjoittajiin. Tiettyä kiinnostusta Suomea kohtaan on herännyt tämän takia. Amerikkalainen kirjailija Jack Donovan, jota haastattelin alkuvuodesta Sarastukseen, kirjoitti myöhemmin facebook-sivuillaan, että hänen mielestään Suomi on paras maa, koska suomalaiset lukijat lähettävät hänelle jatkuvasti täkäläisten neofolk-yhtyeiden levyjä ja muuta kiinnostavaa tavaraa.

Miten Sarastukseen on yleisesti ottaen suhtauduttu eri piireissä? Onko Sarastuksen osakseen saama huomio yllättänyt millään tapaa?

Jo sivuston tilastoja seuratessa huomaa, että lehteä lukevat varsin monet. Päivittäinen kävijämäärä on keskimäärin reilun tuhannen luokkaa ja tähän mennessä suosituinta kirjoitusta on jaettu facebookissa noin 500 kertaa. Olen myös havainnut, että sitä lukevat monet sellaisetkin, jotka eivät lehden aatemaailmaa allekirjoita. En tiedä, onko se yllättävää. Traditionalismi ja ”uusi oikeisto” ovat Suomessa melko uusia juttuja, joten on tavallaan luonnollista että ne herättävät kiinnostusta. Huvittavimpia ovat oikeastaan Sarastuksen herättämät ristiriitaiset reaktiot eri leireissä. Vasemmisto on yrittänyt lyödä meihin natsileimaa, ja eräällä uusnatsien sivustolla meitä on taas sanottu ”siionistien peiteoperaatioksi” tai joksikin vastaavaksi. Kai tämäkin on merkki siitä, että olemme osanneet tehdä jotain oikein.

Miten tunnetusti vasemmistohenkinen kirjallisuuspiiri ja siihen kuuluvat ystäväsi ovat suhtautuneet oikeistoradikaaleihin ystäviisi ja Sarastus-verkkolehteen?

Suhtautuminen vaihtelee, mutta onhan se selvää, ettei maineeni sillä suunnalla ole yleisesti ottaen kovin hyvä. Välillä kustantajaltani on kyselty, miksei minua kieltäydytä julkaisemasta – ja ironista kyllä, kyselijät ovat yleensä sellaisia jotka muuten väittävät olevansa kaikkea ilmaisunvapauden rajoittamista vastaan. Sinänsä minua ei liikuta moinen, sillä minulla on edelleen riittävästi julkaisukanavia ja lukijoita. En ole erityisen aktiivinen kirjallisuuspiireissä, koska ne ovat hirvittävän sisäsiittoisia porukoita, joissa ihmiset seurustelevat lähes pelkästään saman alan tyyppien kanssa ja uskovat tekevänsä jotakin merkittävää, vaikka heidän touhuistaan on kiinnostunut vain kourallinen kollegoita. Minulle on vakiintunut sieltä muutama luotettu ystävä, joiden kanssa tulen hyvin toimeen ja joita tapaan melko säännöllisesti, mutta kirjallisuusväen kissanristiäisissä minua näkee harvoin.

Mitä mieltä olet Suomen poliittisesta nykytilanteesta? Mikä nykytilanteessa mättää eniten ja mitkä asiat siihen ovat syynä? Millaisia mahdollisia valopilkkuja nykytilanteessa on? Millaisena näet maamme poliittisen tulevaisuuden?

Suomen poliittinen tilanne muistuttaa monessa mielessä tyypillisen eurooppalaisen teollisuusmaan tilannetta, vaikka erojakin on. Meillä on matala syntyvyys ja ylisuureksi paisunut julkinen talous. Perheet ja muut pysyvät tukirakenteet hajoavat, ruumiillisen työn arvostus on matala, demografisia ja taloudellisia ongelmia yritetään ratkaista maahanmuutolla, joka lähinnä synnyttää uusia ongelmia. Talouskriisi ei ole iskenyt meihin erityisen lujaa, mutta toisaalta olemme tuskin vielä nähneet sen pahinta vaihetta.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille. Sen nimissä kansallisomaisuutta on myyty ulkomaille yleisen kulutusjuhlan rahoittamiseksi, ihmisiä on ylikoulutettu työttömiksi ja jätetty tulevien sukupolvien maksettavaksi massiivinen valtionvelka. Suurten ikäluokkien niin sanotut ”pehmeät arvot” loivat hirmuisen kovan yhteiskunnan, jossa yhteisvastuuta ei tunneta ja jokainen odottaa saavansa valtiolta enemmän kuin itse antaa. Rikkaat eivät enää halua maksaa veroja eivätkä köyhät tehdä töitä. Verojen maksu ja työnteko ovat jääneet keskiluokan harteille, ja keskiluokan kapinahenki alkaa näkyä muun muassa perussuomalaisten suosion kasvussa.

Valopilkkuna nyky-Suomessa näen sen, ettei tänne ole vielä kehittynyt sellaisia suuria maahanmuuttajakeskittymiä kuin vaikkapa Ruotsiin tai Ranskaan. Toisaalta Suomella on maantieteellisen sijaintinsa takia toinen ongelma: Venäjä suhtautuu meihin kuin omaan takapihaansa ja saattaa tulevaisuudessa käyttää täällä asuvia venäläisiä ulkopoliittisen painostuksen välineenä, kuten se on tehnyt Baltiassa ja Ukrainassa. Venäjän imperialistiset haaveet ovat ainakin lyhyellä tähtäimellä vakavin ulkoinen uhka Suomelle. Tarja Halosen presidenttikaudella tätä tosiseikkaa yritettiin kaikin keinoin peittää näkyvistä. Nyt unesta ollaan hiljalleen heräämässä, toivon ettei se tapahdu liian myöhään.

Millaisessa Suomessa Timo Hännikäinen haluaisi elää? Millainen olisi ihanteellinen tilanne Suomessa nykyään? Mitkä asiat olisivat toisin?

En mielelläni rakentele yhteiskuntautopioita, koska yhteiskunta on aina elävä kokonaisuus eikä mikään ideaali voi sellaisenaan toteutua. Jos takertuu liian tiukasti kuvaan ihanneyhteiskunnasta, todellisuuden lainalaisuudet unohtuvat helposti. Joitakin yleisiä linjoja mielessäni toki on.

Ihanne-Suomeni olisi sellainen, missä osa valtion nykyisistä tehtävistä olisi paikallisyhteisöillä ja ihmiset olisivat riippuvaisempia toisistaan kuin valtiokoneistosta. Ihmisillä olisi runsaasti yhteyksiä erilaisiin itsenäisesti toimiviin instituutioihin liikuntakerhoista osuuskuntiin ja muihin taloudellista toimintaa harjoittaviin organisaatioihin. Oppisopimuskoulutusta ja vastaavia järjestelyjä tuettaisiin jotta ihmisten olisi helppo työskennellä käytännön ammateissa. Pienyrittäjien asema olisi vahva. Valtio tukisi ja suojelisi paikallisyhteisöjä mutta puuttuisi niiden varsinaiseen toimintaan harvoin. Euroopan ulkopuolelta suuntautuva maahanmuutto olisi vähäistä ja tiukasti kontrolloitua. Sen sijaan opiskelija-, tiede- ja kulttuurivaihtoa olisi runsaasti ja siihen kannustettaisiin. Yksi valtiovallan tärkeistä tehtävistä olisi luonnonvarojen varjelu ja ekometsätalouden kaltaisten kestävien mallien tukeminen luonnonvarojen käytössä. Maanpuolustukseen panostettaisiin, ja vakinaisen armeijan lisäksi maassa olisi suojeluskuntien tapaisia paikallistason maanpuolustusjärjestöjä kuten Virossa.

Onko Suomi mielestäsi vielä itsenäinen? Miksi on tai ei ole?

Tiukassa mielessä Suomi on ollut itsenäinen ainoastaan 1920- ja 30-luvuilla. Silloin maa oli taloudellisesti omavarainen ja meillä oli itsenäinen ulkopolitiikka. Tämä kausi päättyi talvisotaan, jonka jälkeen tuli liittolaisuus Saksan kanssa, sitten YYA-aika ja lopulta EU:n jäsenyys. Ensimmäisen tasavallan kaltainen itsenäisyys ei tietenkään olisi enää nykyään mahdollista. Kansainvälinen politiikka ei perustu sopimuksien noudattamiselle, vaan se on taistelua. Suuret kansakunnat taistelevat vallasta ja pienet olemassaolosta. Niinpä pieni maa ei pysty sooloilemaan kovin pitkään, vaan sen on etsittävä vahvoja liittolaisia. Samalla on kuitenkin osattava luovia erilaisten valtablokkien välissä ja säilytettävä henkinen ja kulttuurinen itsenäisyys, joka on minusta se itsenäisyyden olennaisin muoto.

Mitä mieltä olet EU:sta? Pitäisikö Suomen erota EU:sta? Pitäisikö Suomen ottaa markka takaisin käyttöön?

Yhdistynyt Eurooppa ei ole lainkaan huono idea, mutta valitettavasti EU lähti jo varhaisvaiheessaan toteuttamaan sitä väärällä tavalla. Unionia luotaessa Robert Schuman kannatti ajatusta mannereurooppalaisesta konfederaatiosta, joka kunnioittaa jäsenmaidensa historiallisia ja kulttuurisia juuria ja jolla on vahva itsenäinen puolustus. Valitettavasti voitolle pääsi Jean Monet’n visio, jossa EU on talouspainotteinen liitto, jolla ei ole tarkkoja kulttuurisia tai maantieteellisiä rajoja. Sillä ei ole periaatteellisia estoja laajentua ei-eurooppalaisten kansojen keskuuteen ja puolustuksessaan se tukeutuu Yhdysvaltoihin. Tällaisena EU on kaikkien kansallisten ja paikallisten identiteettien vihollinen.

EU:sta eroaminen tuottaisi tällä hetkellä Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta nykyisen linjan vastaisten poliittisten voimien niin täällä kuin muualla Euroopassa pitäisi pyrkiä uudistamaan liittoa sisältäpäin.

Radikaalin traditionalismin kannattaminen tuntunee tuulimyllyjä vastaan taistelemiselta – vai onko näin? Onko traditionalismi idealistista eskapismia suhteessa vääjäämättömään suuntaan, johon maailma menee?

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet. Itse uskon, että elämme jonkinlaista siirtymäkautta. Kirjailija Anthony Burgess laati romaanissaan The Wanting Seed hahmotelman historian kolmivaiheisesta syklistä. Syklin alussa vallitsee malli, jossa laki, järjestys ja perinnäistavat ovat kaiken ydin. Kun tällainen järjestys on pysynyt vakaana riittävän kauan, aletaan kuvitella että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja kykenee pelkän järkensä avulla luomaan ihanneyhteiskunnan. Kun tämä malli kaatuu omaan mahdottomuuteensa, siirrytään välivaiheeseen jota leimaa kaaoksen ja tyrannian vuorottelu ja kaikkinainen epävakaus. Lopulta konservatiivinen järjestys palaa ja sykli alkaa alusta. Jos Burgessin hahmotelma vastaa todellisuutta, olemme tällä hetkellä siirtymässä sekasortoiseen välivaiheeseen. Silloin niillä, jotka pyrkivät pitämään vanhaa perinneainesta hengissä ja luomaan uutta, on tärkeä rooli. He ovat kuin munkkeja, jotka vaalivat antiikin sivistystä luostareissaan Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeisinä levottomina aikoina. Kuten Alain de Benoist sanoi: ”He elävät pimeydessä mutteivät kuulu pimeyteen, vaan kamppailevat sytyttääkseen valon uudelleen.”

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet.

Onko traditionalismin suosio nousussa vai onko se pysynyt suurin piirtein saman kokoisen pienehkön joukon tapana katsoa maailmaa ja elää siinä? Voiko traditionalismi edes nousta suurempaan suosioon, onko se luonteeltaan vääjäämättä kulttuurisessa marginaalissa?

Ainakin sitä kohtaan tunnetaan enemmän kiinnostusta. Liberaali ja vasemmistolainen ylivalta henkisessä elämässä on jatkunut niin kauan, että se on rappeutunut opittujen iskulauseiden toistamiseksi. Silloin vastakkaiset näkökulmat tuntuvat automaattisesti raikkailta. En katsoisi, että traditionalismi edes pyrkii suuren yleisön suosioon, sillä kyseessä ei ole mikään yhtenäinen ideologia vaan pikemminkin monia ajatussuuntia sisältävä virtaus – vähän samaan tapaan kuin ”konservatiivinen vallankumous” 1920-luvun Saksassa. Sekin oli aatteellisesti kirjava, epäyhtenäinen ja elitistinen liike, mutta vaikutti laajalti oman aikansa poliittiseen ilmapiiriin.

Millaisia sisäisiä jännitteitä, ristiriitoja tai haasteita traditionalisti joutuu maailmankatsomuksensa vuoksi nykymaailmassa omassa elämässään kohtaamaan? Miten traditionalisti tasapainoilee suhteessaan uuteen ja vanhaan teknologiaan, individualismiin ja kollektiivisuuteen, yms.? Millaisissa asioissa olet joutunut tekemään käytännöllisiä tai muunlaisia kompromissejä suhteessa traditionalistisiin periaatteisiisi?

Tämä on tietysti hyvä kysymys jokaiselle, joka elää omista arvoistaan poikkeavassa yhteiskunnassa. Toisaalta ratkaisu ei ole monimutkainen: on vain asetettava asiat tärkeysjärjestykseen ja mietittävä, mitä todella tarvitsee elääkseen arvokkaasti. Jos ei tavoittele suuria omaisuuksia, virallisia tunnustuspalkintoja ja yleistä hyväksyntää, on aivan mahdollista elää loukkaamatta vakavasti periaatteitaan. Järjestelmää voi käyttää hyödykseen ottamalla siltä sen mitä tarvitsee ja samalla työskentelemällä jonkin paremman rakentamiseksi. Minusta ei esimerkiksi ole järkevää boikotoida jotakin tarvitsemaansa tuotetta sen takia, ettei pidä sitä valmistavasta yrityksestä. Julius Evola kehotti ratsastamaan tiikerillä, kunnes se väsyy juoksemaan. Toisaalta ei myöskään kannata valittaa median turruttavaa vaikutusta ja kulttuurin kaupallisuutta, jos itse menee virran mukana. On hyvin helppoa olla katsomatta televisiota ja haalimatta merkkituotteita, mielekkäämpää tekemistä löytyy yllin kyllin.

Jos ottaa spengleriläisen käsityksen kulttuurin elinkaaresta tosiasiana, kuten traditionalistit ilmeisesti universaalisti ottavat, niin tarkoittaako se sitä, että traditionalismiin liittyy aina sisäänkirjoitettuna kulttuuripessimismi? Ovatko traditionalistit pessimistejä? Mikä on traditionalismin positiivinen anti nykykulttuurin kokonaisuudessa?

perikatoSpengler katsoi kaikkien korkeakulttuurien käyvän läpi tietyt kehitysvaiheet ja lopulta kuolevan. Pessimistinä häntä on pidetty siksi, että hän katsoi itse elävänsä kuihtumisen vaihetta. Spengler tarkoitti länsimaisella kulttuurilla noin vuodesta 500 jKr. meidän päiviimme saakka jatkunutta kulttuurikokonaisuutta, esimerkiksi antiikin kulttuuri oli hänen mielestään aivan oma kokonaisuutensa. ”Perikato” ei tarkoittanut hänelle mitään täydellistä tuhoa, vaan yhden korkeakulttuurin kuihduttua uusi alkaa itää. Jotkut sen piirteet myös siirtyvät uuteen kulttuuriin ja saavat siellä uudenlaisia muotoja. Esimerkiksi kristinusko syntyi jo antiikissa, mutta se säilyi antiikin kulttuurin kuoltua ja siitä tuli Spenglerin tarkoittaman länsimaisen kulttuurin pohjakivi. Minusta ei ole hedelmällistä vain surra oman kulttuurimme ilmiöiden rappeutumista ja varjella vanhoja muotoja, vaan on katsottava myös eteenpäin ja etsittävä kaikkea sellaista, mikä voisi elää oman korkeakulttuurimme yli ja toimia kokoavana voimana uudessa. Tämän takia Sarastus on minusta hyvä nimi lehdelle, siinä on eteenpäin katsova henki. Ellei Euroopan supistuva väestö kokonaan tai suurimmaksi osaksi korvaudu afrikkalaisilla ja aasialaisilla, eurooppalaisuus säilyy ja löytää uusia ilmenemismuotoja tulevaisuudessa.

Millainen on tyypillinen suomalainen traditionalisti?

Sellaista tuskin on olemassakaan.

– – –

Pekka Siitoin

Koska tämä on Mesikämmenen blogi, niin kysytään sinulta myös edesmenneestä valtakunnanjohtajasta. Mitä mieltä olet hänestä?

Pekka oli kokonaistaideteos, kansanomaisemmin sanottuna elämäntaiteilija. Hän teki itsestään jonkinlaisen performanssin. Arvostan häntä, koska hän oli niin vapaa kaikesta itsesensuurista. Hänen julkiset esiintymisensä olivat loistavaa viihdettä.

Miten arvioit Pekan roolin 70-luvun Suomessa? Miten merkittävä Pekan rooli oli Kekkosen ja Neuvostoliiton kritiikissä maassamme? Oliko Pekka todellinen ja vakavasti otettava poliittinen vastavoima, vai esitettiinkö hänet paisutettuna uhkana kommunistien toimesta, puhtaasti poliittisin tarkoitusperin?

Minusta Pekka oli eräänlainen YYA-Suomen pimeä alitajunta. Hän teki kaikkea, mikä silloin oli kiellettyä tai epäkorrektia, ja kaiken lisäksi aivan äärimmäisellä ja karnevalistisella tavalla. En tiedä pitääkö tarina paikkansa, mutta olen kuullut että Pekan kotipihalla Naantalissa liehunut hakaristilippu näkyi paikkaan, jota Kekkonen ja muut sen ajan merkittävät poliitikot käyttivät huvilana.

On huvittavaa lukea, miten vasemmistolehdistö aikoinaan uutisoi Pekan ja hänen aatetovereittensa tekemisistä. Otsikoissa maalailtiin vakavaan sävyyn fasismin uuden nousun uhkaa, vaikka kyseessä oli aivan marginaalinen joukko eksentrikkoja. Samaan tyyliinhän kirjoitellaan nykyään ”äärioikeiston noususta”, vaikka joku uusnatsismi on Suomessa varsin vähäpätöinen ilmiö.

Pekka mielletään nykyään lähinnä ronskin humoristisena spektaakkelina, jossa yhdistyi rivologia, hengentieteet ja politiikka. Jos unohdetaan Pekan auraa vahvasti värittävä huumori ja koomisuus, niin mitä mieltä olet Pekan eläessään esittämistä poliittisista näkemyksistä? Missä määrin niissä oli jotain, mistä mahdollisesti olet samaa mieltä?

En oikeastaan pidä Pekkaa poliittisena hahmona, vaan pikemminkin showmiehenä ja arvokkaan kylähulluperinteen modernina jatkajana. Hänen sukulaissielujaan tässä mielessä ovat muun muassa Sigurd Wettenhovi-Aspa ja Ior Bock, joista on tullut kiinteä osa suomalaista folklorea.

Jos Kursiivin iskua ei olisi tapahtunut ja Pekka ei olisi saanut siitä vankilatuomiota, miten arvelet Pekan myöhempien vaiheiden menneen? Olisiko Pekka saanut rekisteröityä puolueensa virallisesti, olisiko Pekan homma pysynyt vakavammin otettavana ja noususuhdanteisena?

En tiedä, tavoitteliko Pekka vakavissaan kansansuosiota. Jos joku haluaisi oikeasti edistää natsi-ideologiaa, hän ottaisi aivan toisenlaisen lähestymistavan kuin Naantalin kaduilla koppalakki päässä saapastellut mies, joka hirtti muuminuken, uskoi yhdessä edellisistä elämistään olleensa ranskalainen aatelismies ja julisti olevansa ”kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti.” Pekalle tärkeintä oli show. Uskon hänen pikemminkin eläneen jotakin eriskummallista fantasiaa kuin tavoitelleen poliittista uskottavuutta.

Radikaaliksi traditionalistiksi kehittymisesi tuo etäisesti mieleen Pekan poliittisen radikalisoitumisen 70-luvulla – samaan hengenvetoon on toki todettava, että teidän kahden välillä eroja löytyy hyvin paljon. Ennen kuin Pekka radikalisoitui, hän oli tullut tunnetuksi valokuvausliikkeestään, Aino Kassisen ykkösoppilaana olemisestaan, yms. sosiaalisesti varsin hyväksytystä ja arvotetustakin toiminnasta. Ennen julkista profiloitumistasi radikaaliksi traditionalistiksi olit tullut tunnetuksi arvostettuna kirjailijana, kääntäjänä ja mm. kulttuurilehti Kerberoksen päätoimittajana. Kun Pekan poliittinen profiili radikalisoitui, hän menetti ystäviään ja hänen ja perheensä elämä vaikeutui. Onko elämäsi vaikeutunut sitten julkisen profiloitumisesi traditionalistina, oletko menettänyt ystäviä? Onko maailmankatsomuksellinen kehityksesi antanut uutta näkökulmaa Pekkaan?

Jotkut tuttavat ja kollegat ovat vieraantuneet minusta sen jälkeen kun olen ”tullut kaapista” näissä asioissa, mutten sanoisi elämäni vaikeutuneen. Minulle on tärkeintä se että voin tehdä työtäni, ei se, olenko väleissä kaikkien kanssa. Mitä Pekkaan tulee, hänkään tuskin ahdistui huonosta maineestaan vaan pikemminkin nautti siitä. Mutta hänen perheellään oli varmasti kovin vaikeaa. Isän valtakunta -dokumenttia katsoessani totesin, ettei hänen lapsiaan ainakaan käy kateeksi.

Missä määrin Pekka oli mielestäsi traditionalisti?

Ehkä hänen okkultismiharrastuksestaan voisi löytyä yhtymäkohtia vaikkapa Evolaan, joka oli kovin kiinnostunut magiasta. En tunne sitä puolta kovin tarkkaan. Natsismi puolestaan on monella tapaa aika kaukana traditionalismista, vaikka yhtymäkohtiakin löytyy. Esimerkiksi natsien ihailu keskitettyä totalitaarista valtiota kohtaan ja rotumystiikka ovat vieraita useimmille traditionalisteille.

– – –

Assosiaatiot

Mitä seuraavat asiat tuovat sinulle mieleen? Voit vastata yhdellä sanalla tai pidemmin.

Pentti Linkola.

Suomalaisen luonnonsuojelun suurmies ja erinomainen asiaprosaisti.

H.P. Lovecraft.

Ensimmäinen kirjallinen ihastukseni. Loi oman mytologiansa, mikä ei ole vähäinen saavutus.

Liberalismi.

Tarkoitti alunperin poliittista ja taloudellista vapautta, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Multikulturalismi.

Kyvyttömyyttä ymmärtää, mitä kulttuuri tarkoittaa.

Hipsterit.

Varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun ironia muuttuu retorisesta keinosta elämäntavaksi.

Kestävä kehitys.

Talouskasvu-uskovaisten saivartelua.

Poliittinen korrektius.

Sensuurilla on monta nimeä.

Islam.

Juutalaisuuden ja kristinuskon outo äpärälapsi.

Porno.

Korvannut seksin länsimaissa.

Tom of Finland.

Siitoin-postimerkki olisi ollut parempi.

Perussuomalaiset.

Poliittinen sillisalaatti, josta löytyy niin viisaita kuin idiootteja.

Jussi Halla-aho.

Suoraselkäinen poliitikko, tosin reagoi liian herkästi lehdistön kirjoitteluun.

Kokoomus.

Plutokraattien puolue.

Vihreät.

Liberaaleja, jotka haluavat kieltää kaiken.

Rasismi.

Tarkoitti alunperin rotusortoa, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Skinheadit.

Onko heitä enää Suomessa?

Natsi-Saksa.

Valtiomuotoinen yritys yhdistää estetiikka ja politiikka.

Helsingin Sanomat.

Painettua internettiä.

Suomen Sisu.

Kansallismielinen keskustelukerho, josta nousi myöhemmin poliittisia vaikuttajia.

Kansallinen vastarinta.

Vanhoissa natseissa oli enemmän tyyliä kuin uusissa.

Vasemmisto.

Puolusti aiemmin työtä pääomaa vastaan, nykyään puolustaa työtä vieroksuvia.

Metsästys.

Ihmisen alkuperäisin elinkeino.

Käsin kirjoitetut kirjeet.

Käyneet valitettavan harvinaisiksi. Merkittävien henkilöiden valittuja sähköposteja lienee turha julkaista.

Neofolk.

Kiinnostavin 1970-luvun jälkeen syntynyt musiikin tyylilaji. Death In Junen ja Blood Axisin levyt soivat kotonani ahkerasti.

Sananvapaus Suomessa.

Siitä tingitään aina kun joku käyttää sitä.

Suomen oikeuslaitos.

Luotan siihen yhä vähemmän.

Kuolemantuomio.

Rehellinen ja suvereeni vallankäytön muoto.

Tasa-arvo.

Käsitteellinen mahdottomuus. Arvo perustuu erolle.

Feministit.

Uskovat, että naisen tulee tehdä mitä huvittaa ja miehen mitä nainen sanoo.

Pussy Riot.

Minun marttyyrini on Dominique Venner eikä Pussy Riot.

Cheek.

Vihaan rappia, esittivätpä sitä minkä väriset tahansa.

Venäjä.

Suomalais-ugrilaisten kansojen historiallinen vihollinen, joka on tuottanut hienoa kirjallisuutta.

Yhdysvallat.

Atlantin takainen öykkäri, jonka aseita Eurooppa tällä hetkellä valitettavasti tarvitsee.

NATO.

Kannatan Suomen jäsenyyttä. Pienen kansakunnan edustajana on pakko olla pragmaattinen.

Sauna.

Siitä minä nautin.

– – –

Tulevaisuus

kaliyugaElämmekö Kali Yugan aikakautta? Onko länsimaiden perikato käsillä? Jos elämme Kali Yugaa, mitä merkkejä tästä on nähtävissä?

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen. Ihmiset vain toivovat hiljaa mielessään, ettei romahdus tapahdu heidän elinaikanaan. Toisaalta pitää muistaa, että perikato harvemmin tarkoittaa nopeaa ja täydellistä luhistumista. Rooman valtakunnastakin romahti vain länsipuoli, Bysantti porskutti vielä täydet tuhat vuotta. Rapistuvat kulttuurit voivat sinnitellä hämmästyttävän pitkään.

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on? Mitä seuraava kirjasi tulee käsittelemään?

Minulla on valmisteilla esseekirja, jonka olisi tarkoitus ilmestyä ensi keväänä. Se on tietyllä tavalla jatkoa Ilman-kirjalle, sillä sen keskipisteessä on suomalainen mies ja mies yleensä. Käsittelen siinä ”miehen metafysiikkaa” eli sitä, mitä maskuliinisuus pohjimmiltaan on kulttuurisista muuttujista riisuttuna. Samalla käyn läpi sitä, miten moderni yhteiskunta on oikeastaan naisten intressejä varten rakennettu. Lyhyesti sanottuna, Otto Weininger kohtaa Fight Clubin. Lisäksi minulla on tekeillä romaani ja suomennosvalikoima Jack Londonin asiaproosaa.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia on verkkolehti Sarastuksella? Miltä Sarastuksen tulevaisuus näyttää? Pysyykö Sarastus pelkästään verkkolehtenä, vai onko sille mietitty myös traditionaalisempaa paperilehti-formaattia?

Sarastus tuskin ainakaan kovin pian siirtyy paperilehdeksi, mutta toimitus on suunnitellut parhaiden kirjoitusten julkaisemista säännöllisin väliajoin jonkinlaisena vuosikirjana. Muutakin pienimuotoista julkaisutoimintaa on ideoitu. Olemme aloittaneet Spenglerin Ihminen ja tekniikka -teoksen julkaisemisen suomeksi ”jatkokertomuksena” Sarastuksessa, ja suomennos olisi tarkoitus julkaista myöhemmin myös kirjana.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mielenkiintoisten ihmisten seura. Joskus he ovat eläviä ihmisiä, joskus taas taiteilijoita ja filosofeja joiden kanssa keskustelen heidän teostensa välityksellä.

– – –

Mesikämmen kiittää Timo Hännikäistä haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hännikäisen blogi Marginalia. [Marginalia vanhassa osoitteessaan].

Hännikäinen Wikipediassa.

Hännikäisen kirjailijasivu Facebookissa.

Hännikäisen haastattelu Kuiskaus pimeässä-lehdessä.

Hännikäisen haastattelu Hommalla: Timo Hännikäinen: Ikkunat auki Impivaaraan.

Juhani Karilan juttu Helsingin Sanomissa: Esseisti Hännikäinen: Tasa-arvo on liian pitkällä. Esseisti Timo Hännikäinen radikalisoitui.

City-lehden juttu Hännikäisestä ja hänen 2009 ilmestyneestä kirjastaan Ilman (Savukeidas, 2009).

Hännikäinen puhumassa kirjastaan Ilman Maria-ohjelmassa.

Hännikäinen Perttu Häkkisen haastateltavana Ylen Suomalainen mies-sarjassa 2012.

Täyslaidallinen humanismia vastaan. Hännikäisen kirjan Ihmisen viheliäisyydestä (Savukeidas, 2011) arvio Elonkehässä.

Verkkolehti Sarastus.

Verkkolehti Sarastus Facebookissa.

 

Advertisements

Read Full Post »

th1

Tervahäät on kokoonpano, joka on monessa suhteessa palauttanut Mesikämmennen toivoa ns. neofolk-genreen. Unohtakaa Death in June! Tervahäät on parempi! Nyt puhutaan eeppisen upeasta alan musiikista, suomalaiskansallisesta näkövinkkelistä käsin.

Kaikki duon levyt ovat rautaisia, mutta varsinkin viimeisin täyspitkä, Patria, räjäyttää niin sanotusti pankin. On vaikea löytää tarpeeksi superlatiiveja Patrian kuvailuun. Harvemmin Mesikämmen yltyy kehumaan alan teoksia näin paljon, mutta nyt on syytä. Tervahäät on musiikillisesti tämän päivän Eino Leino, V.A. Koskenniemi ja Paavo Haavikko!

Oli siis hyvä syy lähestyä Tervahäitä ja kysyä heiltä muutamia kysymyksiä. Haastatteluun vastailivat kokoonpanon Kaarna että Riimu.

– – –

Taustaa

Milloin ja missä Tervahäät perustettiin? Millaista musiikillista taustaa Tervahäiden jäsenillä on? Mitkä asiat inspiroivat aloittamaan duon, mistä nimi Tervahäät?

th2Kaarna: Tervahäät perustettiin kesällä 2008 pääkaupungissamme, jossa asuimme tuolloin molemmat. Musiikillista taustaa minulla oli tuohon aikaan lähinnä koneellisemman musiikin parista, mainittakoon 2002-2010 aktiivisena ollut sooloprojekti Somnivore, ja 2003 perustettu Slave’s Mask.

Riimu: Julkaisematon demo lienee paras merkitä alkupisteeksi. Lähtökohtia on vaikea panna sanoiksi. Omasta mielestäni halusimme luoda valokuvia äänen kautta ja improvisaatioon nojaava drone ja folk antoivat meille parhaat avaimet lukkoihin. Ennen Tervahäitä olin tehnyt neofolkia Tuhat kuolemaa sekunnissa -yhtyeessä.

Kaarna: Nimi ”Tervahäät” syntyi sittemmin 2008 syksyllä, kun esikoislevyn utuinen hahmo alkoi jo vähitellen selkiytyä. Atavistinen kanavointi musiikiksi asti tuntui onnistuneen hyvin, ja musiikin ja muiden asiaan liittyvien tekemisten nostattamia mielikuvia vilisi jatkuvasti mielessä nostattaen lisää intoa tekemiselle. Yksi näistä mielikuvista oli vahva näky jonkinlaisesta juhlasta, jota vietetään yksin ensimmäisenä hääpäivänä puolison poismenon jälkeen. Hääjuhlaperinteeseen nojaten tämä ilmi tullut juhla oli nimeltään Tervahäät. Nimi istui hyvin lyijyisen, eteerisen ja kylmän esikoislevyn muihinkin puoliin, jonkinlaisen muinaisuuden ja toismaallisuuden tuntuun, ja ympäröivien metsien raskaisiin huokauksiin. Se oli myös alusta asti tarkasteltuna sopivan taipuisa muitakin käyttötarkoituksia ja intention suuntaamisia silmälläpitäen. Hyvin pian määrittelynsä jälkeen nimi löysi itsestään myös vertauskuvan metsän ja ihmisen yhteiselosta, ja todisti monisyiset syvyytensä muillakin tavoilla.

th3Molemmat tämän nimen puolet sisältävät symboliikan sisäksi myös paljon muita latauksia, ja viittaavat myös itsenäisesti monella eri tasolla tapahtuviin alkemiallisiin prosesseihin; liittoihin ja jalostumisiin, syntyihin ja synteeseihin. Kun tarkastelee Patriaa nimen ”Tervahäät” valossa, näyttäytyy yhtyeen nimi levyn erilaisesta luonteesta johtuen hyvin toisenlaisena kuin vaikkapa edeltäjäänsä Kalmonsäiettä pohtiessa. Silti tiettyjä samankaltaisia latauksia ja pohjavireitä tietenkin säilyy asiayhteydestä huolimatta. Nimen punainen lanka pysyy, vaikka sillä välillä parsitaan ja välillä kuristetaan.

Tärkeimmät inspiraation lähteet; musiikit, kirjalliset, muunlaiset?

Riimu: Inspiraatiot liittyvät paikkoihin. Olemme vahvasti kytköksissä äänitysympäristöömme, eteläsavolaiseen maalaismaisemaan, jossa levyjen kappaleet on suurilta osin valmistettu. Paikka on ikään kuin uneen astumista: muualla kohtaamamme koettelemukset, pohdinnat, voitot ja menetykset järjestyvät tuolla kappaleiksi ja levykokonaisuuksiksi. Kirjallisista vaikuttajista sanon itselleni Mika Waltarin unenomaiset teokset, Aleksis Kiven runon Kaunisnummella, ja kansalliseepoksemme Kalevalan.

Kaarna: Inspiroidun lähes kaikesta ympärillä olevasta, kun olen inspiroituneella tuulella. Se mistä tuo tuuli aina tulee, sitä en tiedä.

Millainen työnjako Tervahäissä on, mitä tekee Riimu, mitä Kaarna?

Riimu: Olen Tervahäissä pääasiallisesti kitaristi. Jaamme lauluosuudet sopivaksi katsomiemme paikkojen mukaan keskenämme.

th4Kaarna: Painotuksia suuntaan ja toiseen työnjaossa on hyvin tapauskohtaisesti. Laulamme ja kirjoitamme molemmat. Soitamme myös molemmat useita eri instrumentteja, ja sävellystyylimme on hyvin erilainen. Minun näkökulmasta Riimun työskentely pohjaa yleensä enemmän sointuihin, kun taas minulla usein rytmi ja äänen väri vie oli käsissämme mitkä soittimet vain. Olemme iloksemme huomanneet, että saamme usein yhdistettyä parhaat puolemme sävellystyössä.

Tervahäät maastoutuu osaltaan neofolk-genreen. Mitä mieltä olette neofolk-scenestä meillä ja maailmalla nykyään? Onko neofolk yleisesti vielä voimissaan vai onko genressä havaittavissa jonkinlaista hyytymistä?

Riimu: Genre on siitä mieluisa, että se sallii sisuksiinsa suuren määrän erilaista musiikillista sekä henkistä materiaalia. Ei se missään tapauksessa kuollut genre ole, sitä vastaanhan puhuu jo kuulijakunnan sekoittuminen monen huomattavasti nimeltään tunnetumpien musiikinlajin, kuten vaikkapa black metalin ja industrialin, kanssa.

th5Ääniteanniltaan neofolk on saattanut kokea pienehkön inflaation muutamia vuosia sitten, kun vakavia aiheita lähdettiin käsittelemään innokkain joukoin. Oman äänen löytäminen on tässä tärkeää ja siksi onkin iloista huomata, miten lämpimästi Tervahäät otetaan vastaan huomattavasti kurinalaisempaa äänimaisemaa noudattavan genren kuuntelijoiden kesken.

Kaarna: Vaikeaa on mieltää hyytyneeksi tällaista juttua jossa ei ole koskaan varsinaisesti mitään vauhtia ollutkaan. Genre on ollut alusta asti tuomittu ja siunattu pysymään pienenä. Suomen kuulijakunta laaja ja kirjava. Aluksi neofolk näyttäytyi minulle mielenkiintoisuudestaan huolimatta jotenkin sekavana ja jäykkänä ilmiönä, mutta kun tätä piirrettä on jo hyvän aikaa tarkastellut, tuntuvat aluksi silmiinpistävät hajanaisuudet ja ristiriitaisuudet nykyään pintapuolisilta. Nykyään koen neofolkin puhtaana, voimakkaana, syvänä, järkevänä ja henkisenä musiikkityylinä. Ja samoin kuin muidenkin genrejen kanssa, riittää kourallinen hyviä artisteja tässäkin tapauksessa pitkälle, ja myös määräämään koko genren arvon. Ei niillä sadalla kehnolla ole väliä, mutta kourallisella umpikultaisia on.

th5bItse neofolkin teko lepää tässä valtakunnassa vain muutamien henkilöiden harteilla, mutta on silti aivan hyvissä kantimissa. Maamme on pieni, mutta taiteelliselta luomisvoimaltaan kaiken maailmanlaajuisen huomionsa ansaitseva ja väkevä. Useat muut musiikkityylit ovat jo jalkautuneet Suomesta maailmalle, sittemmin vähitellen myös suomalainen neofolk. Tietenkin omia polkujaan ja vaivihkaa ilman sen kummempaa kekkulointia ja meteliä – niin kuin tällä kansalla on usein tapana asiansa hoitaa.

Tervahäiden musiikissa ja sanoissa on aistittavissa tyylikkään verhotusti kansallis-myyttinen, romanttinen, esoteerinen vire. Liittyykö tähän musiikin ulottuvuuteen tarkasti mietittyä myyttistä, esoteeristä operointia, vain onko tuo ulottuvuus ennenkaikkea alitajunnasta kumpuavaa tunnelmaa, substanssia?

Riimu: Yksinkertaisesti sanottuna olemme kaksikkona muodostaneet oman kulttuurimme toverillisuuden ja ystävyyden kautta. Mitä itsekkäitä henkisiä ja soitannollisia lähtökohtia meillä yksityishenkilöinä ja taiteen tekjöinä olikin, olemme vuosien saatossa tehneet näistä sekä palvonnan kohteen että pyhän inspiraation kaivon.

Onko Tervahäät tehnyt keikkoja?

th6Kaarna: Esiinnyimme kolmihenkisenä eri puolilla Suomea vuonna 2010. Sen jälkeen keskityimme Kalmonsäikeen ja Patrian tekoon ja monia muita suoranaisesti Tervahäihin liittymättömiä asioita oli hoidettavana, joten keikat saivat jäädä muutamaksi vuodeksi. Tänä vuonna aloitimme esiintymiset uudelleen, tällä kertaa nelihenkisellä kokoonpanolla. Neljäs ja uusin esintymisten osa on perkussiot, ja esiintymisten luonne onkin muuttunut tämän elementin ja uusien kappaleiden myötä.

Mihin Tervahäät pyrkii? Miksi on Tervahäiden raison d’être ?

Riimu: Mitään manifesteja on turha hakea. Päällimmäisenä pyrkimyksenä lienee halu auttaa toisia ihmisiä sekä itsejämme.

Kaarna: Tämä tapahtuu puhtaan ja syvän taiteen kautta.

– – –

Patria

Patria-levy on saanut osakseen varsin hyvän vastanoton. Olitteko itse täysin tyytyväisiä levyyn kun materiaalit li äänitetty ja valmis levy sitten viimein käsissä? Ovatko levyn osakseen saamat ylistyssanat yllättäneet, vai osasitteko odottaa niitä?


th6bKaarna: Patria, ja myös edeltäjänsä Kalmonsäie, olivat henkilöhistoriani ensimmäisiä levyjä, joista en vieläkään löydä mitään pienintäkään kohtaa minkä olisin jälkeenpäin katsottuna halunnut tehdä eri tavoin. Ei mitään korjattavaa, ei pikkuruisintakaan yksityiskohtaa muutettavaksi. Olin reaktiostani ja kokemuksestani hyvin hämmentynyt, julkaisuja on kuitenkin tullut jo tehtyä hyvänlainen pino ja ennen on ollut aina mielessä jotain pienempää tai isompaa viilattavaa. Tiesimme siis kyllä alusta asti onnistuneemme hyvin, mutta muiden kokijoiden reaktio on saapumishetkeensä asti arvoitus, joten kai kaikki muiden sanat ja ulkopuolisten reaktiot ovat jollain tavalla yllättäviä.

Riimu: Olen äärimmäisen tyytyväinen levyyn, kuten olen tyytyväinen muihinkin äänitteisiimme. Levy on osattu ottaa vastaan tuumailevana ja rauhallisena, siinä olevat aiheet on selvästi jaksettu kuunnella ajatuksella loppuun.

Patria julkaistiin itsenäisyyspäivänä 2012. Tämä ei varmaankaan ollut sattumaa. Mitä isänmaa teille merkitsee? Kerrotteko levyn kantavasta teemasta, miten se valikoitui, mitä siitä halusitte musiikillanne välittää?

Kaarna: Julkaisupäivän valinnassa ei ole sattumalla sijaa. Isänmaan merkitys on niin monisyinen ja hankalasti esitettävissä ja jopa keskusteltavissa oleva asia, että saamme ajatuksemme asiasta parhaiten purettua juuri tämän levyn kautta. Alkusysäys Patrialle oli erityisen kaunis ja mieleenjäävä. Teos alkoi ottaa määrätietoisesti muotoaan eräänä sykähdyttävän rauhaisana kevättalven aurinkoisena päivänä pakkasesta paukkuvien honkien ja valkoisten hankien kimmellyksen keskellä. Se päivä ja sitä seurannut yö kiukaan loimussa tähtien alla väritti levyn pohjavirettä paljon.

th7Riimu: Atavistinen suomalaisuus on ollut mukana alusta lähtien ja suomalaisuutta olemme käsitelleet keskenämme hyvin paljon. Patriassa nämä tulevat esille meille tärkeiden polkujen kautta meditatiivisena, rakkaudellisina sekä väkivallattomina.

Kaarna: Patrialla on myös urbaanimpia piirteitä kuin kahdella edeltäjällänsä. Asuin levyn tekoaikaan vielä Helsingissä ja pääkaupunkimme historian siipien havina, arkkitehtuuri ja muu vanhasta ylevästä ydinkaupungista runomitalla korviin kuiskiva henki on myös osaltaan levyllä läsnä.

Levylle on onnistuttu saamaan varsin syvä suomalainen tunnelma; arkaainen, ylväs, kaunis, arvokas, herkkä, myyttisesti kimaltava, melankolinen. Millainen suomalainen sielunmaisema mielestänne pohjimmiltaan on – ja miksi se on sellainen kuin on?

Riimu: En aio paeta suomalaisuuttani enkä halua taistella sitä vastaan, nämä ovat mahdottomia hankkeita. Haluan tulla osaksi esivanhempieni henkeä: kaikkea sitä ylevää sekä rääväsuista kieltä ja kulttuuria, tutkimatonta perintöä, alkuääntä.

Kaarna: Tämä on todella vanha kansa. Vanha, vivahteikas ja omintakeinen. Suomalaisina miehinä tätä sielunmaisemaa kuvataan, tutkitaan ja suodatetaan. Mielikuvamme selviää parhaiten taidettamme kokemalla, koska niin kuin rakas tämä oma kieli meille onkin, sen sanat loppuvat silti kesken kaikista tärkeimpien asioiden äärellä.

Levyltä löytyy kolme kappaletta, joiden sanat ovat Eino Leinolta (Aamurusko/”Nuorten usko”), V.A. Koskenniemeltä (Taivaidentakaiset/”Isäin ääni” & ”Tähtilaulu”) ja P. Haavikolta (Isänmaa/”Mikä se on se sellainen mies”). Oletteko lukeneet kyseisiä kirjailijoita paljon, mitä kautta heidän tekstinsä päätyivät levyn kappaleiden sanoituksiin?

Kaarna: Onhan noita tullut luettua. Nämä kirjailijat ja heidän kirjoituksensa osaltaan ruokkivat intoa Patrian tekoon. Lainatut tekstit heijastuvat levyn yhteisen nimittäjän kautta eri tavoin kuin erillisenä teoksina koettuina. Erillisinä, osina alkuperäisiä kokonaisuuksiaan, ne nojaavat voimakkaammin kirjoittajien henkilöhistoriaan ja muuhun tuotantoon. Tervahäät ja Patria -suodattimien läpi nähtynä tekstien hyvinkin erilaiset sävyt lähestyvät toisiaan, ja yhteinen nimittäjä viittelöi tekstien toisiaan sivuaviin piirteisiin.

Suurimmat suomalaiset kautta aikain?

th8Riimu: Riimu: Aleksis Kivi toi meille suomalaisen kansan henkisen historian Seitsemän veljestä -teoksellaan. Hänen oma elämänsä toimii myös vertauskuvana: kun kulttuurista tuodaan esille myös karkeimmat ja salonkeihin kelpaamattomimmat osaset, esilletuoja nauretaan piiloon ja lyödään kuoliaaksi. Olavi Paavolainen pakeni veljessodan langettamaa tunkkaista ilmastoa rohkeimmin kuin kukaan aikalaisensa. Hän toi meille maistiaisia aivan kotiovellamme tapahtuvasta taiteen modernisaatiosta ja antoi meille maailmansodan jälkeisen Suomen tärkeimmän kriittisen kirjan Synkkä yksinpuhelu -päiväkirjassaan. Ilmari Kianto, jonka kirja Punainen viiva opettaa kaiken tarvittavan puoluepolitiikan taktiikoista ja ennen kaikkea sen lupauksista ja niiden kestävyydestä.

Kaarna: Suomalaisia kirjailijoita ja muusikkoja on hyviä ja minulle eri tavoilla merkittäviä paljon, ei tunnu luontevalta niitä listata. Se, että noita nimenomaista kolmea upeaa runoilijaa käytettiin lainoina ei silti vie heitä mihinkään esilaulajan erityisasemaan Suomen suurten kynäniekkojen mittavassa kuorossa. Koin Retretissä pikkupoikana elämäni ensimmäisen todella voimakkaan taide-elämyksen Weckströmin patsaiden äärellä. Samoihin syvyyksiin vei Särestöniemen näyttely nuorukaisen aikoinaan asuessani Lapissa. Näistä kokemuksista johtuen voin vaivoitta yksiselitteisesti sanoa, että Reidar Särestöniemi on maailman paras maalari, ja Björn Weckström on maailman paras seppä. Heidät voisin mieluusti jollekin korokkeelle nostaa lukuisten suomalaisten muusikkojen ja kirjailijoitten viereen. Oikeastaan vielä muutaman tuuman muusikoita ja kirjailijoita korkeammalle. Sopisi siihen varmaankin vielä Minkkisen valokuvat samalle jalustalle, henkeäsalpaavan sykähdyttävää jälkeä nekin.

– – –

Lopuksi

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia Tervahäillä on?

K: Neljäs levy Taival on miltei valmis, ja julkaistaan muutamien kuukausien sisällä. Se tulee viittomaan enemmän metsäpolkujen ja hiekkateiden suuntaan. Esiintyminen Virossa joulukuussa osuu mahdollisesti lähelle samaa hetkeä kuin tämä neljännen levyn julkaisu. Trilogian aloittanut Patria saa jossain vaiheessa jatkoa, ja koska Taival on loppuviimeistelyjä vaille valmis, on tarkkuusalue vähitellen osumassa tälle trilogian toiselle osalle nimeltään ”Virtus”. Muutama muu hahmoteltu työ tai teos on jo saanut sisältöä ja pohjaa, ja odottavat omaa aikaansa verstaassa.

Mikä tekee teidät onnelliseksi?

th9Riimu: Lohikeiton ääreltä tavattu ystävä ja vieressä ikkunasta näkyvä maisema, joka ei olekaan niin harmaa kuin miltä aamulla vielä näytti.

Kaarna: Elämäni minut on onnelliseksi tehnyt. Että saa olla juuri näin, näissä paikoissa ja tilanteissa. Heittää yksimielisesti pehmeät löylyt ja katsoa hankien ohi kuinka aika sulaa.

– – –

 Mesikämmen kiittää Tervahäitä haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Anima Arctica (josta saa Tervahäät-levyjä).

Tervahäät Facebookissa.

Tervahäät: Matomieli (fan video).

Tervahäät: Patria-arvio Imprium-foorumillla.

Read Full Post »

On taas se aika vuodesta jolloin Suomen puolustusvoimat järjestää kutsunnat ympäri maata. Aiheen kunniaksi muistutamme Pekan antamasta aihetta sivuavasta haastattelusta vuodelta 1993, sekä julkaisemme kuvan Pekan sotilaspassista.

Pekka Siitoimen sotilaspassi (kuva Robert Richterin kokoelmista).

Minä sanoisin, että se käsitys mikä minulla on sivareista, on jotenkin suurimmalta osaltaan ehkä uskonnollinen tai filosofisesti jotenkin heilahtanut. Näin yleisesti ottaen en minä sitä väittäisi, että sivarit tyhmiä on, mutta ne on filosofisesti tai uskonnollisesti ottaneet semmoisen määrätyn jyrkän kannan. Sanotaanhan Raamatussakin, että ”palvelkaa keisaria, ja antakaa keisarille mikä keisarin on”. Se tarkoittaa sitä, ettei Raamattukaan vastusta armeijaa. Ei Raamattu kiellä armeijassa oloa.

He (siviilipalvelusmiehet) ovat menettäneet mielestäni aika paljon, koska kansallinen identiteetti ja yhtenäisyys korostuu armeijassa kaikkein hienoiten. Siellä huomaa sen taisteluhengen ja talvisodanhengen joka siellä vallitsee. Se on sellainen suuri voima, joka antaa rohkeutta ja ylpeyttä isänmaan hyväksi. Sitä ei mistään muualta saa, mistään sairaanhoidosta tai kukkasten kuokkimisesta.

Minä antaisin sellaisen neuvon (siviilipalvelusta harkitseville), ettei semmoista kannata harkita. Kannattaa mennä armeijaan. Se on niin kuin voimistelukurssi, kuntokurssi, eikä siellä mitään vaarallista ole, sellaista, mitä kukaan ei kestäisi. Se on ihan vastaavaa kuin kouluvoimistelu, joskus vaan ammutaan kovilla, mutta sehän on kodikasta. Se on niin mukavaa kuunnella kun kranaatit paukkuu ja tykit ampuvat. Siinä on romantiikkaa. Siitä tulee niin kodikas olo, ainakin minulle. Aina kun paukkuu.

– Pekka Siitoin (Mesikämmenelle antamassaan haastattelussa 1993. Haastattelun alkuperäisestä äänityksestä löytyy otteita täältä).

Read Full Post »

Das Fest II! 100 postia Pekka Siitoimesta!

Blogin Pekka-posteista sanottua

Mesikämmen-blogi – kirjoittaja on julkaissut parhaan Pekkaa käsittelevän artikkelisarjan, mitä blogistanissa on nähtyNarian

Kertakaikkiaan sellainen folkloristinen pikkujättiläinen, ettei moista voisi kuvitella olevan olemassakaan (…) Ötöpesän jengi on lukenut nämä kaikki, eikä ennen sitä olisi voinut kuunaan kuvitellakaan, että Pekka Siitoimesta olisi missään näin paljon materiaalia. Ja mikä parasta, vapaasti saatavillakin! (…) Ehdottomasti rautaristin, suojaviitan, kumimanttelin ja kaasunaamarin arvoinen teko!Ötöpesän jengi

Vuoden blogistipalkinto ja kiljukanisteripalkinto! Tämä on yleensä vaiettua kulttuurihistoriaa yhdestä Suomen kummallisimmista ja viihdyttävimmistä miehistäJokunen

Blogihan on ollut varsinainen kylttyyriteko. Näiden Pekka-artikkelien taso vaatisi suorastaan niiden sitomista kansien väliin! “Helvetin hyvä”, sanoisi Peksi. Go on!A

Ylivoimaisesti parhain sivusto hengentieteen Mestari Pekka Siitoimesta – B.S. Müller, uudelleen perustetun Turun Hengentieteen Seuran sisäpiirin jäsen

100 Postia

100. Kursiivin isku, osa 4
99. Kursiivin isku, osa 3
98. Kursiivin isku, osa 2
97. Täällä vartioin minä!
96. Kursiivin isku, osa 1
95. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 3
94. Alfauros laittoi asioita kuntoon.
93. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 2
92. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 1
91. IKR:n plörinäksi mennyt Belgian matka 1977
90. “Worshiping the Devil in the name of God”
89. Siitoin-filmi oy, osa 5
88. Siitoin-filmi oy, osa 4
87. Kai M. Aalto puhuu! (osa 2/3)
86. Siitoin-filmi oy, osa 3
85. Turun Hengentieteen Seura, osa 11
84. Turun Hengentieteen Seura, osa 10
83. Turun Hengentieteen Seura, osa 9
82. Pekka ja SMP/SKYP
81. IKR:n plörinäksi mennyt Kotkan marssi 1977
80. Lisähuomioita Pekan mielenosoitustoiminnasta, yms.
79. Pekka ja vappu, osa 4/4
78. Pekka ja vappu, osa 3/4
77. Pekka ja vappu, osa 2/4
76. Pekka ja vappu, osa 1/4
75. Pekan perheonnea
74. Arjalanpaisti ja arjalanpiirakat
73. Kai M. Aalto puhuu! (osa 1/3)
72. Mitä Pekka Siitoin ajattelisi perussuomalaisista?
71. Pekka Siitoin: Jag ska befria Norden!
70. Pekan mietteitä ennen eduskuntavaaleja 1983
69. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 3
68. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 2
67. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 1
66. Pekkagrammi, osa 2
65. Pekka Siitoin ja rock ‘n’ roll
64. Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa
63. Pekka Siitoin Fingerporissa
62. Tulella leikkimisestä
61. Talo, jossa Pekka Siitoin asui (osa 2)
60. Pekka presidentiksi?
59. Kommunismin ja kokoomuksen uhka
58. Valtakunnanjohtaja ja Italia
57. Valtakunnanjohtaja ja Varkaus
56. Kiljukeisari
55. Valtakunnanjohtajan kiljuepisodi
54. Pekka Siitoin -anagrammit ja postyymi Finlandia-palkinto
53. Hyvää uutta vuotta!
52.Turun Hengentieteen Seura, osa 8
51. Das Fest! 50 postia Pekka Siitoimesta!
50. Arkistojen aarteita ja Pekka Siitoin soundboard.
49. Luvassa hypnoottis-magneettista menoa.
48. Turun Hengentieteen Seura, osa 7.
47. Rivologin rodunjalostusta.
46. Turun Hengentieteen Seura, osa 6.
45. Pekkagrammi.
44. Ääretön rakkaus.
43. Siitoin-filmi oy, osa 2.
42. Pekan lähtö.
41. Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi.
40. Pekka Siitoimen shortsit.
39. Hyvät naiset, olette kaikki kauniita!
38. Kassisen perintöprinssi.
37. Mikä erottaa fasistin kommunistista?
36. Mesikämmenen jengi.
35. Pekka Siitoin built my Panzerwagen.
34. Turun Hengentieteen Seura, osa 5.
33. Turun Hengentieteen Seura, osa 4.
32. Seurakuntavaalit.
31. Turun Hengentieteen Seura, osa 3.
30. Turun Hengentieteen Seura, osa 2.
29. Turun Hengentieteen Seura, osa 1.
28. Pentagrammon, clavis, cranium, sciurus, circumferentia, logos, gravis admodum, et diaboli.
27. Siitoin-filmi oy.
26. Mitä Leo Meller sanoi Pekka Siitoimen kuolemasta?
25. Toinen todellisuus.
24. Mitä Pekka Siitoin sanoi Anton LaVeystä ja satanismin historiasta?
23. Pekka Siitoimen iltarukous.
22. Isän valtakunta kuvina.
21. Isän valtakunnan jälkipyykkiä.
20. Pekan parhaat, osa 7.
19. Pekan parhaat, osa 6.
18. Pekan parhaat, osa 5.
17. Pekan parhaat, osa 4.
16. Pekan parhaat, osa 3.
15. Pekan parhaat, osa 2.
14. Pekan parhaat, osa 1.
13. Isän valtakunta.
12. Arkistojen kätköistä.
11. Päivän lainaus ja kysymys.
10. Pekka Siitoin on nykyään vampyyri!
9. Hypnoottis-magneettinen katse ja sen alkuperä.
8. Mitä Pekka Siitoin sanoi äidilleni.
7. Luciferin arkkipiispan nauru.
6. Talo, jossa Pekka Siitoin asui.
5. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 4/4).
4. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 3/4).
3. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 2/4).
2. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 1/4).
1. Should I laugh or cry?

Ja jatkoa seuraa…

Mesikämmenen postit valtakunnanjohtajasta eivät tähän lopu. Postit jatkuvat Kursiivin tapauksen tonkimisella, minkä jälkeen pääsemme Pekan saaman vankeustuomion käsittelyyn, ja sen jälkeen Pekan vankilanjälkeiseen elämään. Materiaalia löytyy vielä hyväksi toviksi eteenpäin. Näiden sadan ensimmäisen postin jälkeiset Pekka-postit löytyvät helposti blogin oikeasta alapalkista “tags”-osiosta sanalla “Pekka Siitoin”. Siitä klikkaamalla löytyy lista kaikista blogin Pekka-aiheisista posteista, mitä tämän 100. postin jälkeen on julkaistu.

Read Full Post »

 

Pekka pohtii rakkauden syvintä olemusta.

 

Pehmonatsi ja rakkaus

V: Muistaakseni sanoit Turku-Live-lehdelle antamassasi haastattelussa olevasi väkivallaton natsi, siellä vilahti jonkinlainen ”pehmonatsin” tittelikin. Tarkoittaako tämä nuorten skinheadien riehumisten tuomitsemisen, vai mistä on kyse?

PS: Joo, tätä minä tarkoitin. Nythän Saksassa nämä skinheadit heittelee polttopulloja ja heittää kivillä ihmisiä päähän ja skinit esiintyy natseina, vaikkeivat he todellisuudessa ole mitään natseja. Koska tuota, jos skinejä mennään haastattelemaan, niin Saksan historiasta ei kukaan tiedä yhtään mistään mitään. Niillä on vain se merkki, ajatus, että se on väkivaltaa. Ei ne muuta tiedä. Minä taas kannatan sitä, että niin kuin Hitlerkin sai parlamentaarisin keinoin vallan Saksassa, niin minä kannatan samaa linjaa, että se täytyy kieroilla se valta itselleen ilman mitään terrorismia.

HA: Tuo on aika machiavelliläinen ajatus.

PS: Näin on. Siinä mielessä Machiavelli on aika hyvin oivaltanut näitä asioita. Toisaalta voidaan sanoa, et Machiavelli on ehkä hiukan kansallissosialismin isäkin, tavallaan, jossain mielessä.

HA: Varmasti vaikuttanut.

PS: Aika paljon.

Meidänkin nykyinen puoluesihteeri, Olavi Koskela, hän on entinen Punaisten Prikaattien terroristi. Nyt hän on meidän puolueen puoluesihteeri. Hän on aika älykäs kaveri.

V: Minkälaisen viestin lähettäisit kaikille sivareille tai sivaria harkitseville?

PS: Minä antaisin sellaisen neuvon, ettei semmoista kannata harkita. Kannattaa mennä armeijaan. Se on niin kuin voimistelukurssi, kuntokurssi, eikä siellä mitään vaarallista ole, sellaista, mitä kukaan ei kestäisi. Se on ihan vastaavaa kuin kouluvoimistelu, joskus vaan ammutaan kovilla, mutta sehän on kodikasta. Se on niin mukavaa kuunnella kun kranaatit paukkuu ja tykit ampuvat. Siinä on romantiikkaa. Siitä tulee niin kodikas olo, ainakin minulle. Aina kun paukkuu.

HA: Tuli tosta ihan mieleen, että miten sä määrittelisit tällaisen käsitteen kuin rakkaus? Onko sun mielestä sellaista olemassa, tai mitä kohdetta kohtaan se voi kohdistua?

PS: Niin, kaikki, koko ihmisen elämä perustuu rakkauteen ja väkivaltaan. Rakkaus on niinkuin tunne. Sanotaan, et kaikki perustuu tunteeseen ja väkivaltaan. Ilman näitä, ei mikään yhteiskuntaoppi tule menestymään. Me tarvitaan tunnetta ja väkivaltaa. Jos ei tunne auta, niin silloin määrätyissä tilanteissa on pakko käyttää raakaa väkivaltaa.

V: Se on sellainen teesi-antiteesi-synteesi-juttu?

PS: Joo, se on kuin heksametri. Tunnettaväkivaltaa-tunnetta-väkivaltaa, niille tunnetta, jotka noudattaa tunnetta, niille väkivaltaa, jotka ei noudata tunnetta… se on kuin siksak, yhteiskunnassa vaan hidastettuna.

Historian uudelleen kirjoittamisesta

V: Englannissa on tällainen natsitutkija kuin David Irving, hän on näitä historian uudelleen kirjoittajia, keskitysleirejä ei hänen mielestään ollut, jne., mikä sun kanta on hänen ajatuksiinsa?

PS: Kyllä hän tavallaan oikeassa on, mutta hän on liikaa kaunistellut asioita. Me ollaan täällä julkaistu sellainen kirja kuin professori Richard Harwoodin Minne katosi 6 miljoonaa ihmistä? Se on meilläkin täällä myynnissä, se on melkein loppu, ei montaa olekkaan enää. Siinä kerrotaan, että todellinen määrä juutalaisia mitä tapettiin saksassa oli 60 000 ja suurin osa näistä juutalaisista kuoli keskitysleirien ilmapommituksiin ja kulkitauteihin ja nää krematoriot oli ruumiiden polttamiseen tautivaaran takia. Ja sit juutalaiset väärensi paljon kuvia, esim. Dresdenin pommituksista kun sinne oli pinottu ihmisiä ihan kuorma-auton kokoisia kasoja sinne kaduille, niin juutalaiset väitti et ne on saksalaisten tappamia juutalaisia keskitysleireillä, vaikka ne on Dresdenin kaduilla kuvattu. Siel on paljon tällaisia väärennyskuvia tullut julkisuuteen. Ja sit ennen sotaa, sodan aikanakin, monta miljoonaa juutalaista pääsi pakenemaan Saksasta, väärennetyillä papereilla ja ne muutti eri Euroopan, tai oikeastaan Yhdysvaltoihin ja Englantiin, väärillä nimillä, sit niitä ei löydetty mistään ja julistettiin kuolleeksi. Saksa maksaa tänä päivänäkin olemattomista ruumiista korvauksia Israelin valtiolle. Ei Israelin valtiota olisi koskaan voitu edes perustaa ilman näitä korvauksia. Siinä kirjassa Harwood todistaa, ettei Euroopassa ollut kun 2 800 000 juutalaista kun sota alkoi – kuinka se on mahdollista, että 6 miljoonaa on tapettu. Siinäkin on ristiriita.

Siellähän silloin Nürnbergin oikeudenkäynnissä kun äänestettiin tästä asiasta niin tää syyttäjä oli Jackson, Yhdysvalloista, amerikan juutalainen. Siel oli kamala riita sitten tuomarineuvostossa, että kuinka paljon juutalaisia pannaan kuolleeksi. Joku ehdotti 9 miljoonaa, joku ehdotti et pannaan 2 miljoonaa, sit tehtiin kompromissi, pantiin 6 miljoonaa, ei kukaan tiennyt itsekään (nauraa). Tää oli ihan teatteria koko homma.

HA: Syyttäjänä oli juutalainen?

PS: Jackson, amerikan juutalainen.

HA: Eiks se ollut tietyllä tavalla puolueellista, jos on syyttäjänä juutalainen?

PS: Ihan täydellisesti.

V: Oisko tässä ollut tarkoituksellinen juttu takana?

PS: Oli varmasti. Silloin kun Dresden julistettiin suojatuksi kaupungiksi, et sitä ei saa pommittaa, et siellä on pakolaisia ja haavoittuneita, niin tää laivueen kapteeni, joka johti sitä hyökkäystä Dresdeniin, hän sit ilmoitti, kun tuli takaisin, et
suuntimessa oli virhe. Dresdenin piti olla suojattu kaupunki, siel oli siviilejä. Tämmösiä kierouksiä sitä jutkut tekee.

Mä olin 7.12. Helsingin yliopiston poliittisen historian osastolla vierailevana luennoitsijana aiheena kansallissosialismi
Suomessa ja pakolaiset Suomessa, kutsujana oli professori Martti Ahti. Sali oli ihan täynnä opiskelijoita. Mulla on tää esitelmä videolla, se on musta erittäin hyvä. Ei se aina onnistu tällaiset puhetilaisuudet. Tuli sellainen olo, et kannattaa
käydä.

HA: Ootko sä paljon tutustunut puhetekniikkajuttuihin?

PS: Kyllä, totta kai, teatterissahan sitä harjoiteltiin paljon, nyt on ääni kyllä mennyt ihan. Ensin täytyy aloittaa rauhallisesti, sitten välillä kiihdyttää, välillä oikeen vetää huipulle, sitten taas pudottaa alas. Ei saa koskaan puhua tasapaksusti niin kuin uutistenlukijat. Täytyy ottaa sellaisia ekstempore asioita, korkeelle ja sitten alas, pieniä taukoja,
eleitä.

Okkultismi ja edelliset elämät

HA: Miten skandinaavinen mytologia liittyy tähänkaikkeen?

PS: Siis koko kansallissosialismi, sehän perustuu tällaisiin kansallis-mytologisiin myytteihin ja legendoihin. Ja tältä pohjalta mä olen koko ikäni harrastanut okkultismia ja mytologiaa, olen kirjoittanut mm. 14 kirjaakin aiheesta. Politiikasta ja mytologiasta. Esimerkiksi Natsi-Saksassa oli tämä mustan veljeskunnan sisäpiiri, missä harrastettiin mustia messuja ja noituutta, Hitler oli ylipappi. Ja Heinrich Himmler kuului tähän piiriin, ja Martin Borman, ja oli muitakin.

HA: Niillä oli tämä Wewelsburgin linna, missä ne näitä riittejä teki.

PS: Kyllä. Adolf Hitler oli edellisessä elämässään Kapunian arkkipiispa. Edellisessä elämässään. Hän oli ensin katolisen kirkon palveluksessa, mutta hän siirtyi liikaa rituaaleihin ja paavi antoi potkut. Sitten hän siirtyi Korsikan saarelle, hän perusti sinne tällaisen mustan veljeskunnan.

V: Tiedätkö, kuka sinä olit edellisessä elämässäsi?

PS: Mä olin saksalainen luutnantti, mä ajoin autolla miinaan kun Saksa hyökkäs Puolaan, siinä alkuvaiheessa, se auto räjähti kappaleiksi. Sit mä olin sitä edellisessä elämässä ranskalainen aatelismies. Punainen Neilikka-järjestö auttoi minut pakenemaan Englantiin. Se oli siihen aikaan kun Ranska julistettiin tasavallaksi. Ja siellä Englannin hovissa mä olin lakeijana, asuin sellaisessa pienessä talossa Lontoon lähellä, joka oli antiikilla sisustettu. Avasin siellä ovia kun kuningas tuli, kumartelin, ja osasin ranskaa, englantia, niin pääsin lakeijaksi, entinenaristokraatti. Mun poika oli, se nuorempi poika, hän oli ranskalainen paroni edellisessä elämässään. Hänet salamurhattiin telttaan Waterloon taistelussa kun hän oli paneskellut kapteenin vaimoa. Hän oli itse luutnantti. Kapteeni palkkas salamurhaajan,
hänet murhattiin sinne telttaan.

V: Onks noita kirjoja vielä myynnissä ja miten paljon niitä menee?

PS: Erittäin paljon. Mehän myydään oikeastaan ainoana Suomessa Mustaa Raamattua. Meillä on paljon näitä. Näissä on kaikissa laatikoissa ilmaisia esitteitä, voitte ottaa niitä mukaan jos haluatte.

V: Vois vilkaista.

PS: Siellä on puolueohjelma ja kirjastoluetteloita ja kaikkea.

V: Mä ottaisin tän haastattelun puitteissa pari kuvaa jos sopii, haluatko somistautua niitä kuvia varten jotenkin?

PS: Mä voisin ottaa ton koppalakin päähän. Mulla on kyllä yks hieno univormukin, mut se kestää tunnin pukeutua. Vähän hankala! (nauraa).

HA: Mistä sä olet hankkinut noita?

PS: Kuule, Saksasta ja joka puolelta.

HA: Onko tullut kalliiksi?

PS: No, joitain saa halvalla, jotkut tulee kalliiksi, vaihtelee aika paljon.

V: (kamera kädessä) Mikähän ois hyvä tausta?

PS: Eiks toi kartta olis hyvä?

Kotimatkalla haastattelusta lueskelin sieltä jostain laatikosta ottamaan puoluelehti Rauta-Ristin viimeisintä numeroa. Siinä mm. kerrottiin terveisiä Siitoimen haastattelussa mainitsemalta Portugalin matkalta, sekä opastettiin puolueen jäseniä mm. näin:

Kokoontuminen: Järjestäkää kansallisten voimien kesken esim. määrätyssä pubissa joka viikko tilaisuus määrättynä aikana ja päivänä. Materiaalin jako: Viinakaupan edusta on hyvä paikka. Kokoontuessanne pubissa voitte jakaa
halukkaille materiaaliamme.

Uusi vuosi oli mennyt vauhdikkaasti, mistä kertoi lehden pääkirjoitus:

Valtakunnanjohtaja Siitoin puhuu: Uudenvuodenaatto meni vauhdilla lävitse Naantalissa. Minä, puoluesihteeri ja turvallisuusmies Kiviranta jaoimme lehtiämme keskiyöllä Naantalin torilla noin 1000 kpl ja huusimme iskulauseita. Olimme univormuissa. Herätimme paljon huomiota. Ainoastaan kaksi kertaa turvallisuusmies kampattiin kadulle, mutta yleisesti ottaen tunnelma oli meitä kohtaan hyvin myötämielinen. Myöhemmin poikani ja puoluesihteeri lähtivät rantapubiin jatkoille, mutta minä en onneksi ollut sillä tuulella ja painuin toimistooni drinkille. Noin klo 10.00 aamulla puoluesihteeri ilmoitti minulle, että oli joutunut yöllä putkaan ko. pubissa kommunistien hyökkäyksen takia. Ihmeellistä kyllä, kommunistit selvisivät ilman pidätystä, vaikka aloittivat rähjäämisen. Myös poikani joutui tappeluun, mutta ei päätynyt putkaan. Samana yönä rikottiin päämajamme talosta 4 ikkunaa. Tekijöistä on aavistus ja asia on poliisin tutkittavana.

Tähän on hyvä lopettaa.

[Tästä haastattelusta ilmestyi vuonna 1993 pieniä osia Otavan Opiston n. 15 kappaleen levikin siviilipalveluslehdessä Standardisivari, sekä muita pieniä osia vuonna 2007 YouTubessa. Edellä esitetty haastattelu on ensimmäisen kerran esitetty kokonainen versio tehdystä haastattelusta. Artikkeli on alun perin julkaistu kokonaisuudessan Blood Ceremony -elokuvalehdessä 1/2009. Voit ostaa lehden täältä].

Read Full Post »