Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Raamattu’

Eräs Mesikämmenen jengin vanhimpia blogiystäviä on Ötöpesän jengi, joka on myös pitkään ollut Mesikämmenen tekstien ahkerin kommentoija. Mesikämmen on hyvin ylpeä siitä, että hänelle on myönnetty Ö.T.Ö.-loosin Ursa Major Eukalyptuspuun Kaitsija -arvonimi.

Niin Ötöpesässä kuin karhunpesässäkin on eri hahmoja. Mesikämmenen jengin Hauki, joka on vanha fasisti ja natsi, on pitänyt jo parin vuoden ajan yhteisiä sotaharjoituksia Ötöpesän Marschalkka Sinisen Niilin kanssa. Hauki oli siis Mesikämmenen jengille varsin luonteva valinta niin haastattelun laatimiseen kuin sitten sen tekemiseen Ötöpesän jengin kanssa.

Hauki valmistautuu Ötöpesän jengin haastatteluun.

Haastattelupaikaksi valittiin Rhodesian Maanpakolaishallituksen Salainen Suurlähetystö Suomessa. Siellä tehdystä seuraavasta haastattelusta selviää mm. Ötöpesän jengin jäsenet, jengin historia, Ö.T.Ö.-looshin salaperäiset puuhat, eukalyptuspastillin mysteeri, My Little Ponyn ötömäiset ulottuvuudet, ötöläisten suhde taikasieniin, jengin suosikkikirjat, suosikkialkuaineet, sekä näkemykset YLE:n Marschall of Finland-tuotoksesta, Pekka Siitoimesta, vihapuheesta, Suomen hallituksesta, kumivermeistä ja siitä, pitäisikö Suomella olla ydinpommi.

Hyvät naiset, herrat, nisäkkäät ja muut oliot: Ötöpesän jengi puhuu!

– – –

Pientä pohjustusta

Mikä on Ötöpesän jengin historia? Keitä ötöjengiin kuuluu, millaisia hahmoja te olette. Kuka on ötöpesän älykkö? Entä pervertikko tai uskovainen? Kuka on ötöpesän kaunein? Olkaa hyvät ja esittäytykää ja kertokaa itsestänne.

Sininen Niili ja Palloveikko Unikeonpäivänä 2009.

Ötöpesä on eräänlainen transsendentti normaalitodellisuuden kanssa koeksistoiva dimensio. Vuoden 2009 unikeonpäivänä olosohteet olivat ötölliset ja maaginen linkki aktivoitui kahden maailman välille. Ötömäisyyden potentiaali siis realisoitui. Ötöpesän jengiin kuuluu ryhmä elefantteja, yksi koala sekä Lilli. Isommat fantit ovat Sininen Niili, (sivuaspekteinaan mm. Marschalkka Sininen Niili, Presidentti Niilistö, Komisario Niilmann ja jopa Diakoni Niilimö) Noora-Norsu ja Nikodemus.

Pikkufanttien nimet ovat Svärsy, Pörtsi, Lento-Lasse ja Mini-Sini. Pikkufantit ovat ilmeisesti alkujaan ruotsinsuomalainen punkyhtye. Pikkufanttien bändi kuitenkin joutui lähtemään pakoon Ruotsin palavia lähiöitä. Ye Rotten Little Elephants sai Ötöpesästä poliittisen turvapaikan Sinisen Niilin otettua nämä hylätyt äpärät huostaan. Antisemitismilläkin on osansa pakenemiseen, sillä Svärsyllä taitaa olla juutalainen syntyperä. Täyttä varmuutta asiasta ei ole. Muut pikkufantit eivät tietenkään kaveriaan Svärsyä hylänneet, vaan lähtivät mukaan pakomatkalle. Tällä matkalla pikkufantit ovat vielä tänäkin päivänä.

Ötöjengin pikkufantteja.

Koala on nimeltään Palloveikko. Palloveikon sivuaspekteja ovat mm. Pastori Palloveikko, Frater Phascolarctos ja Tohtori Luttana.

Lilli on Aivan-Kaikkea-Ei-Mikään… siis jotain sellaista, mitä jokainen tietämättään haluaa ja tarvitsee! Alunperin Lilli asui Hilbertin hotellissa, jossa kaikki huoneet olivat täynnä. Eräänä päivänä sinne saapui numeroituvasti äärettömän monta matkailijaa ja Lilli joutui lähtemään. Harhailtuaan aikansa erinäisissä matemaattisissa häröulottuvuuksissa Lilli teleporttasi Ötöpesään. Lillin saapumisen syyksi Ötöpesässä on arvioitu joko pieleen menneitä ötömaattis-triangelistisia laskutoimituksia tai mahdollisesti Frater Phascolarctoksen sössimää maagista riittiä. Lilli syö matemaattisia kaavoja laskutoimitusten yrittäjien mielestä. Lilli ei tee tätä kuitenkaan pahuuttaan vaan nälkäisen ominaisluontonsa vuoksi.

Lilli.

Ötöpesän kaunein? Tästä on varmaan jokaisella ötömäisyyksien ystävällä oma mielipiteensä. Ötöpesän jengi kunnioittaa yhtäläisesti niitä kaikkia. Ehkä jonkun mielestä Lilli on hyvinkin kaunis abstraktin matemaattis-ötömaattis-triangelistisen luontonsa vuoksi?

Pervertikoista todennäköisin olisi luultavasti Marschalkka Sininen Niili. Korkea-arvoisen ankaran natsin olisi erittäin soveliasta salaa ihailla saksalaisia fetissejä ja ranskalaisia sado-maagisia perversioita. Suntio Nikodemuksen mieltymystä vitsan antamiseen ei pidä käsittää perversiona. Kyseessä on ankara, mutta rakastava ohjaaminen totisen raamatullisen kristinuskon tielle vitsan voimalla. Niilopedian artikkeli aiheesta on Suntio Nikodemuksen mielestä mitä parhainta aihetta käsittelevää kristillistä lukemistoa.

Uskovaisista ilmeisin on tietenkin Pastori Palloveikko. Suntio Nikodemuksen usko tosin on paljon tiukempaa ja äärimmäisempää. Kova työ, ahkera raamatunluku ja ennen kaikkea vitsa ovat tämän uskon vankat peruskivet! Suntio Nikodemus haluaisi mielellään joskus käydä Konevitsan luostarissa katsomassa sitä vitsaa antavaa konetta.

Mitä pastori Palloveikko pitää muun ötöjengin salaseurakuvioista? Ovatko välit kireät vai hyvän diplomaattiset?

Ötöpesän jengi kertoo nyt salaisuuden: Pastori Palloveikko ja Ö.T.Ö. -loosin johtaja Frater Phascolarctos ovat yksi ja sama koala! Historiaa vasten tarkasteltuna tässä ei ole mitään tavatonta. Monet hyvinkin kunnioitetut papit ja rabbit ovat puuhailleet esoterian ja salatieteiden parissa. Ainoa soraääni okkultismista tulee Suntio Nikodemukselta, tämä nimittäin antaisi esikoalalleen Pastori Palloveikolle lujasti vitsaa moisista pakanuuden kauhistuksista. Suntio Nikodemus ei voi kuitenkaan tarttua vitsaan, sillä Pastori Palloveikko on harmillisesti häntä kirkkohierarkiassa ylempänä ja Raamatussa kehotetaan kunniottamaan esivaltaa.

Millanen salaseura on ÖTÖ-loosi? Mitä siellä oikein puuhaillaan?

Ö.T.Ö.-loosin salaisia toimituksia.

Ö.T.Ö. -loosi on salainen yhteisö, joka tutkii mm. magiaa sanan laajemman ja suppeamman määritelmän mukaan. Loosin johtajana ja Maguksena toimii Frater Phascolarctos Cinereus, lyhyemmin Frater Phascolarctos. Pikkufantit on vihitty tämän arvoisan yhteisön jäseniksi Tiedon Maljasta nauttimisen ja vapaasuutarillisen valan jälkeen. Tämän jälkeen pikkufantit ovat suorittaneet useita initiaatioita, joista jotkut ovat olleet hieman pelottaviakin. Loosin rituaaliesineistöön kuuluu mm. paljon erikoisenmuotoisia noppia. Eukalyptuspastillit ja olut ovat loosille keskeisiä tutkittuja mysteerioita. Ö.T.Ö. -loosi on myös myöntänyt joitakin kunniajäsenyyksiä. Mesikämmenelle myönnetty kunnia-arvo on Ursa Major Eukalyptuspuun Kaitsija.

Ilmeisesti eukalyptuspastillit ovat ÖTÖ-looshissa ehtoollisleivän tapainen juttu. Jos kristillisen kirkon ehtoollisessa ehtoollisleipä vastaa Kristuksen ruumista, mitä eukalyptuspastilli vastaa ÖTÖ-loosissa? Mikä on eukalyptuspastillin mysteeri? Entä onko viinin vastine ÖTÖ-loosissa olut – ja mitä se sitten symbolisoi?

Frater Phascolarctoksen mielestä oikein hyvä kysymys! Ymmärtääkseen eukalyptuspastillin okkulttisen merkityksen pitäisi ensin kysyä kaksi kysymystä. Mikä on koalan maaginen symboliikka ja mitä on eukalyptus?

Koala on pussieläin, joka syntyy pienenä ja sokeana. Tätä voidaan pitää vihkimättömän tilan edustaman tietämättömyyden symbolina.

Synnyttyään koala ryömii emonsa pussiin, imeytyy nisään kiinni ja pysyy siellä kasvaen ja vahvistuen. Tämä kestää seitsemän kuukautta. Tämä vaihe symboloi rituaalikammioon siirtymistä ja huolellista maagisiin teoksiin syventymistä. Teosten viisaus on ikään kuin eräänlaista esoteerisen tiedon maitoa. Seitsemän kuukautta on myös maaginen symboli, sillä luku seitsemän edustaa mm. seitsemää sfääriä.

Ötöloosissa touhutaan myös alkemian parissa.

Maidosta vahvistuttuaan koalanpoikanen avaa silmänsä ja katsoo pussista ulos. Ensimmäinen varsinainen atria koostuu emon paskasta. Mainitussa ulosteessa on tärkeitä mikro-organismeja, joita koala tarvitsee selvitäkseen eukalyptuksen sisältämistä myrkyistä. Tämän vaiheen symboliikka on varsin selvä. Kyseessä on perustavaa laatua oleva initioituminen maagiseen todellisuuteen. Oikein tapahtunut initiaatio on rankka, mutta välttämätön kokemus! Metaforista paskaa on syötävä, että henkimaailman vaarat eivät olisi myrkkyä maagikolle!

Koalan kasvettua isoksi koala mussuttaakin sitten vain eukalyptusta ja kiipeää eukalyptuspuun latvaan. Latvassa kekkuloidessaan koala päästää iltahämärissä metsään ja taivaan tähdille todella komean röhinän! Tämä vaihe edustaa maagis-alkemistisen kypsymisprosessin tulosta jossa maagikko ilmaisee universumille oman Tahtonsa.

Koalan symboliikasta Frater Phascolarctos haluaisi mainita vielä pari seikkaa. Ensinnäkin koalat nukkuvat paljon, mikä unennäön kautta symboloi vahvaa yhteyttä toisiin todellisuuksiin. Toisekseen koalan silmissä on pystysuorat pupillit, joilla näkee hämärässä hyvin.

Eukalyptus on tuoksultaan raikasta, kuten esim. tietyissä riiteissä käytettävä kamferisuitsuke.

Edellämainitut asianhaarat toivottavasti selkeyttivät eukalyptuspastilliin liittyvää rikasta mysteeristä symboliikkaa.

On myös huomioitava, että eukalyptuspastillit auttavat kipeään kurkkuun ja raikastavat hengitystä. Frater Phascolarctos haluaisi tähdentää, että tälläkin on maaginen merkityksensä!

Ö.T.Ö. -loosin rituaaleissa olut auttaa mm. oikeaan maagiseen mielentilaan pääsemisessä. Juomana olut on erittäin muinainen. Olut mainitaan useasti Raamatussa, viikingit joivat sitä, se maistui hyvin keskiaikaisille maagikoille, Egyptissä ja Kaksoisvirtain Maassa sillä oli ansaitusti keskeinen asemansa. Sumerit jopa saattoivat tappaa sen, joka olutta laimensi vedellä! Monissa kulttuureissa oluella oli oma jumalansakin.

Olutta juomalla Ö.T.Ö. -loosissa siis luodaan maaginen linkki muinaisuuden mysteereihin.

Onko Frater Phascolarctos harjoittanut nekromantiaa?

Eedenin yöpuolella asustaa lähinnä qliphotheja, tyhjiä kuoria. Tyhjiä kuoria, pelkkiä matoja, sairaita, alastomana! Frater Phascolarctoksen mielestä siis tiedon kannalta melkoisen hyödytöntä kommunikoida niiden kanssa.

Ollaanko ÖTÖ-loosissa harjoitettu Pekan rituaaleja? Millaisella menestyksellä, jos on?

Kerran korpin nähtyään Frater Phascolarctos röhisi sille onnen toivossa ja korppi käänsi pyrstönsä. Myöhemmin Frater Phascolarctos voitti Viking Lotossa 1€. Loitsu taisi siis toimia?

Maidon ja juuston nauttimisella Ö.T.Ö. -loosissa ei onnistuttu välttämään krapulaa… lehmään siis ei käy luottaminen.

Ötöpesän jengillä on läheinen ja kiinteä suhde My Little Pony-sarjan hahmoihin. Voitteko kertoa tästä jotain? Mistä on oikein kyse?

Eräänä yönä Frater Phascolarctos ja Marschalkka Sininen Niili päättivät rangaista itseään tahdonvoimaansa kasvattaakseen. Mieleen juolahti, että typerille pikkulikoille tarkoitettujen äitelien pastellinväristen ponien katsominen olisi äärimmäisen nöyryyttävä rangaistus. Oluttölkit avattiin ja Ötöpesässä valmistauduttiin maagiseen nöyryytykseen.

Niili ja ponit.

Vastaan tuli kuitenkin tämä uusi piirrossarja My Little Pony -Friendship is Magic ja asiat saivat odottamattoman käänteen. Koko ensimmäinen tuotantokausi katsottiin Ötöpesässä putkeen. Ötöpesässä vallinnut tunnelma tyhjien oluttölkkien keskellä oli lähinnä hiljaisen typertynyt… kuin sukallinen puuroa olisi osunut päin näköä. Voiko tämä sarja olla oikeasti näin hyvä ja pahasti addiktoiva?

Ötöpesässä ja Ö.T.Ö. -loosissa erityisesti ollaan sitä mieltä, että MLP on paljon enemmän kuin päältä katsoen näyttäisi. Erityisesti jaksoissa S1E7, S1E16, S1E24, S2E3, S2E4, S2E19, S2E22 on hyvin vahva maaginen alavire. Marschalkka Sinisen Niilin mielihyväksi ensimmäisellä tuotantokaudella on jopa hypnoottis-magneettista katsetta käsittelevä jakso nimeltään Stare Master.

Päähahmokuusikon henkinen johtaja, yksisarvinen nimeltään Twilight Sparkle on maagikko. Ö.T.Ö. -loosin Frater Phascolarctoksen mielestä tämä on mahtavaa. Pinkie Pien taas puolestaan voi nähdä eräänlaisena trickster-hahmona. Rainbow Dash, toinen pääkuusikon pegasuksista vaikuttaa ikäänkuin jonkinlaiselta Hermes-hahmolta. Fluttershy (pegasus hänkin) taitaa hypnoottis-magneettisen katseen.

Prinsessasiskokset Celestia ja Luna ovat kerrassaan majesteettisen vaikuttavia hahmoja. Näistä kahdesta yötä hallitseva Prinsessa Luna on mystisen voimansa tähden Frater Phascolarctoksen erityisessä suosiossa.

Ötöpesän jengin mielestä MLP-FiM on kerrassaan mahtava piirrossarja… ja ennen kaikkea väkevä maaginen työkalu!

– – –

Kulttuuria

Mitä Ötöpesän jengissä juodaan? Suosikkijuomanne?

Svärsy snapsin äärellä.

Aiemmista kysymyksistä kävikin jo ilmi, että olut on Ötöpesän jengin mieleen. Vineton valmistamisen lopettaminen oli murheellista, se oli parempaa kuin Dubonnet. Viinoista parasta on ehdottomasti Savon Wiina pehmeän arominsa vuoksi. Presidentti Niilistö käyttää sitä mielellään snapsina.

Alkoholittomista juomista kahvia Ötöpesässä kuluu paljon, mehuista parhainta taasen on Tropicanan “Cloudy Apple Juice”.

Mitkä on ötöjengin mieliruokaa?

Niili mössön äärellä.

Niitä on hyvinkin monia… mutta mausteiden, erityisesti chilin kanssa pelehtimisestä Ötöpesässä tykätään. Tämän takia mm. intialaistyyppiset reseptit ovat Ötöpesän jengin mielisuosiossa. Eräs Ötöpesän jengin edesmennyt ystävä opetti Ötöpesän jengin tekemään maailman parasta tartarkastiketta.

Vaikka Svärsy todennäköisesti onkin juutalaista alkuperää, niin Svärsy rakastaa epäkoshereita juustohampurilaisia! Mutta niin rakasti Joey Ramonekin.

Marschalkka Sininen Niili tykkää boerevors-makkarasta, sillä se tuo hänelle nuo kultaiset Rhodesian-ajat mieleen…

Lillin lempiruokaa on grillattu hypotenuusa alkulukutäytteellä ja piikastikkeella.

Nyt on taas se aika vuodesta kun hipit keräilevät maastoista taikasieniä. Mitä mieltä ötöpesässä ollaan tällaisesta? Oliko Jeesus oikeasti taikasieni? Entä pitäisikö marihuana tehdä lailliseksi? Pitäisikö lainsäädäntöä löyhentää vai peräti kiristää?

Komisario Niilmanni.

Marschalkka Sinisen Niilin mielestä on kerrassaan törkeä häväistys, että kurittomat HIPIT keräävät taikasieniä! Hipit eivät tiedä Antero Vipusessa käymisestä mitään! Marschalkka Sinisen Niilin mielestä taikasieniä saa nauttia vain arvokkaan kansallis-mytologisessa kontekstissa!

Ötöpesän jengin mielestä Jeesus oli todennäköisesti ihan historiallinen henkilö, mutta Vanhan Testamentin manna rakenteensa puolesta viittaa vahvasti taikasieniin. Kuten myös Hesekielin kirjan alun psykedeelisyys. Entäs sitten Herran alttarilla olevat näkyleivät?

Marihuanasta Ötöpesän jengin sanoisi sen verran, että on melkoisen turhaa jos muuten kunnollista yksilöä rangaistaan sen käytöstä. Samaan aikaan esim. pahoinpitelyjä ja varkauksia jätetään tutkimatta ja syyttämättä “prosessiekonomian” vuoksi. Marihuanan käyttöä taas pidetään koko kalliin oikeusprosessin arvoisena rikoksena. Ötöpesän Poliisilaitoksen Komisario Niilmannin mukaan tällainen syö oikeus- ja poliisiresursseja turhan paljon ja on sikäli myös omiaan vähentämään lain kunnioitusta. Tyhmää touhua siis.

Ötöjengi on kultturellia ja sivistynyttä. Mitä ötöjengissä on viime aikoina luettu? Mitkä viisi teosta kuuluvat ötöjengin mielestä ehdottomaan yleissivistykseen?

Palloveikko syvien kysymysten äärellä.

Ötöpesässä on viime aikoina eri ötöjen toimesta luettu hyvinkin monenlaista kirjallisuutta. Komisario Niilmann on lukenut Lasse Wierupin & Matti Larssonin Ruotsin mafian. Pikkufantit ovat perehtyneet Joakim Pirisen sarjakuviin.

Suntio Nikodemus on (Raamatun lisäksi) lukenut Ulla Appelsinin teosta Lapsuus lahkon vankina. Mainittu kirja kertoo Leevi K. Laitisen menneisyydestä kartanolaisena lapsisaarnaajana. Tämän lisäksi Nikodemus luki myös Jouko Halmekosken Orjamarkkinat, joka kertoo huutolaisuudesta. Kummassakin kirjassa annetaan hyvin paljon vitsaa!

Marschalkka Sininen Niili on aloittanut Horst Knautin hurjaan teokseen perehtymisen…

Frater Phascolarctos on lueskellut käpäliinsä päätynyttä Voimasanan sado-maagista klassikkoa Lihan alkemia. Lisäksi Ö.T.Ö. -loosissa on aloitettu tutustuminen pseydonyymi “Simonin” teokseen nimeltään Dead Names.

Viiden yleissivistävän teoksen listaaminen olisi Ötöpesän jengistä hieman epäoikeudenmukaista listalta poisjääviä kirjoja kohtaan. Esimerkiksi Tolkien ja Lovecraft kummatkin ovat kirjoittaneet useita teoksia. Tämän vuoksi Ötöpesän jengi päätti sen sijaan tehdä viiden teoksen listan yllättävistä hengentuotteista, joihin kannattaisi tutustua!

1) Lars Leevi Laestadiuksen Huutavan ääni korvessa. Toisin kuin voisi luulla, niin tämä kirja on kerrassaan hauska vanhahtavan kielenkäyttönsä, poleemisen asenteensa ja hupaisien anekdoottiensa vuoksi.

Ö.T.Ö.-loosissa luetaan Vasemman käden polkua.

2) Hans Selon Diiva. Mielettömiä neologismeja! Kerrassaan läimeä, tuuliruusut ja atsimuutit joleaksi lienteeksi sulattava nuoliaissärkkiä hiihtouttava sadistin uhrilaulanta!

3) Tapio Kotkavuoren Vasemman Käden Polku. Esoteriaa selkeässä muodossa, mikä on todella ansiokas suoritus. Monet aihetta käsittelevät kirjat ovat itsetarkoituksellisen kryptisiä ja huuruisia. Lisäksi yllättäviä filosofian ja metafysiikan näkökulmia.

4) Joakim Pirisen Sokeri-Sakari. Sakari on enemmän kuin henkilö, Sakari on luonnonvoima. Täydellisesti hyvän ja pahan sekä hyvien tapojen tuolla puolen..

5) Richard von Krafft-Ebingin Psychopathia Sexualis. Tämän kirjan tapauskertomukset ovat kerrassaan ihmeellisiä… kunnon huurua!

JOKERI) Erving Goffmanin Minuuden Riistäjät. Erinomaista pohdintaa pakon luonteesta.

Jos Ötöpesän jengi pääsisi uudistamaan Suomen koulujen opetusta, miten opetussuunnitelmat muuttuisivat? Jäisikö jotain pois, tulisiko jotain tilalle? Palauttaisiko Suntio Nikodemus fyysisen kurituksen?

Suntio Nikodemus pitää kurista.

Ötöpesän jengi jättäisi opetuksen enimmäkseen ennalleen. Laajojen puusepäntaitojen hallinnasta ei nyky-yhteiskunnassa ole juuri mainittavaa hyötyä. Tämän sijaan koulussa täytyisi käsityötunneilla opettaa enemmän käytännön huolto- ja korjaustöitä. Niistä olisi hyötyä. Pakkoruotsista Ötöpesän jengi luopuisi kokonaan.

Suvivirren ja joulujuhlan on säilyttävä. Uimataito ja taideaineet kuuluvat oppimäärään. Nokkahuilut joutaisivat lentää jorpakkoon.

Liikunnan opetuksessa Ötöpesän jengi lisäisi valinnaisuutta.

Nikodemus pistää fantit kuriin.

Suntio Nikodemuksesta fyysisen vitsakurituksen palauttaminen olisi mitä parhain ajatus! Vitsan ei pidä kadota historian hämäriin! Ehkäpä insinöörit tulevaisuudessa keksivät holografisen laser-sähkövitsan? Se olisi Suntio Nikodemuksen mielestä teknologista kehitystä! Ei mikään oppi päähän mene, niin kuin se, joka sinne vitsalla peräpään kautta ammennetaan! Vitsa lisäisi myös yleistä kuuliaisuutta ja hyväntapaisuutta! Pahat tavat juurittaisiin vitsalla perinpohjaisesti pois! Tämän lisäksi Suntio Nikodemus ehdottaa, että joka pitäjään olisi perustettava kunnanlukkarin virka! Kunnanlukkari pitäisi raamatunlukukinkereitä, joissa osaamattomille annettaisiin vitsaa! Kunnanlukkarin tehtäviin kuuluisi myös kasvattajien valvonta. Jokaiseen perheeseen voitaisiin tehdä palotarkastuksen tapainen vitsatarkastus! Talouden pitäisi olla vitsoilla varustettu ja sitä vitsaa olisi myös annettava! Jokaisesta poliisiautosta pitäisi löytyä vitsoja! Tällä tavalla esim. näpistelevät nuorisorikolliset eivät pääsisi livistämään vastuusta vaan saisivat välittömästi rikospaikalla poliisilta vitsaa… ja kotona sitten vielä lisää! Vitsan antaminen koulussa pienentäisi opetustoimen kulujakin! Jälki-istunnoissa kuluu opettajien kalliisti palkattua työaikaa aivan turhaan! Kelvollisen vitsakurituksen suorittamiseen aikaa ei menisi kuin muutama minuutti!

Mikä on Ötöpesän jengin suosikkialkuaine?

Pikkufantit heksyylikoulussa.

Metalleista Ötöpesän jengi pitää kauniisti patinoituvista kuparista ja hopeasta. Myöskin ruostuneessa rautaromussa on selittämättömän muinaista kauneutta. Epämetalleista jalokaasut ovat ylhäisessä kemiallisessa yksinäisyyssään oudon kiehtovia.

Pikkufanttien mielestä hurjan aktiiviset halogeenit ovat jänniä. Pikkufanttien halogeenikiinnostus lähti liikkeelle vanhan kemiankirjan heksyylibromidimolekyylin kuvasta. Eivät oikein tienneet, että mitä ihme tököttiä se on. Onneksi Ruukinmatruuna sitten ystävällisesti kertoi pikkufanteille heksyylibromidin ihmeistä.

Frater Phascolarctoksen mielestä taas kaikki lähtee rikistä ja elohopeasta.

Ö.T.Ö.-loosin eräs initiaatioriitti.

Ötöpesän jengi on kirjoittanut blogissaan matkoistaan Ruotsiin. Ovatko ne olleet jonkinlaisia huvimatkoja vai pyhiinvaelluksia vai sekä että? Millaisissa seikkailuissa Ötöpesän jengi on ruotsinmaalla ollut? Vaikuttavimmat matkat?

Ötömatkat Ruotsiin ovat olleet sekä huvimatkoja että pyhiinvaelluksiakin. Seikkailuja on ollut monenlaisia. Eräät Svärsyn Ö.T.Ö. -loosiin liittyvät initiaatioilmestykset ovat tapahtuneet Ruotsissa. Esimerkiksi se Moolokin kidasta pakeneminen.

Tukholman nähtävyyksistä Ötöpesän jengi suosittelee esim. juutalaismuseota, sotamuseota ja tupakka & tulitikkumuseota. Tupakkamuseon kellarissa pystyy tutustumaan mm. nuuskanvalmistuksen saloihin.

Aquaria on suositeltava rauhallisuuden tyyssija Skansenin kupeessa, kuten myös Skansenin tropiikkitalo. Viimemainitusta löytyy mm. taipaani ja gilalisko. Skansenin tropiikkitalossa Svärsy on kommunikoinut maailmankäärmettä edustavan kuningaskobran kanssa hypnoottis-magneettisen katseen välityksellä. Frater Phascolarctos ilahtui suuresti kuultuaan tästä kundalini-käärmevoiman manifestaatiosta.

– – –

Pekka Siitoin, politiikka, yms.

Mitä Marschalkka Sininen Niili tuumaa YLE:n kohua herättäneestä Marschall of Finland-elokuvasta? Vai onko se nyt televisiosarja vai mikä.

Marski ja pastori.

Niin Marschalkka Sininen Niili kuin Presidentti Niilistökään eivät ole kovin huvittuneita. Moisen typerän “transgressiivisen” roskan prykääjät herättävät lähinnä vaivaantunutta myötähäpeää. Verorahoilla on niin helppo leikkiä rajua ja radikaalia tyyppiä, vaikka oikeaan rankkuuteen ja radikaaliuteen ei olisi minkäänlaisia eväitä. Eiköhän tuo Mannerheimin pilkkaaminen ole nähty jo tympäisevällä 70-luvulla. Totaalisen passé ja so last season..

Ötöpesän jengin mielestä oikeasti rajut ja transgressiiviset jutut ovat underground-juttuja EIKÄ underground-kamaa voi tehdä verorahoilla.

Toki, jos Marschalkka Sininen Niili saisi päättää, niin moisen verorahoitteisen roskan kyhääjät kieriteltäisiin tervassa & höyhenissä sekä laitettaisiin jalkapuuhun häpeämään tekosiaan!

Mitä mieltä Ötöpesässä ollaan Pekka Siitoimesta? Marschalkka Sininen Niili häntä ainakin arvostaa, vaan entäpä muut?

Frater Phascolarctoksen mielestä Pekan salatieteelliset ansiot ovat kiistämättömät. Ö.T.Ö. -loosin grimoirekokoelmasta löytyy Pekka Siitoimen Musta Magia -trilogia uuspainoksena.

Suntio Nikodemuksen mukaan nuo Pekan saatanallisuudet ja rivoilut ovat sellaisia pakanuuden kauhistuksia, että niistä pitäisi antaa lujasti vitsaa!

Pikkufanteista Pekka on verrattoman hauska setä.

Ötöpesässä arvostetaan Pekkaa.

Pekka Siitoin kertoi kellistäneensä yli 800 naista. Montako norsunaarasta on Marschalkka Sininen Niili kellistänyt?

Marschalkka Sininen Niili muistuttaa enemmän tässä mielessä pikemmin Hitleriä kuin Pekka Siitointa. Hitlerhän ei ilmeisesti Siitoimen tapaisia rivologisia hurjasteluja harrastanut. Marschalkka Sininen Niili on toki myös herraselefantti ja herrasnorsut eivät yleensä vastaa moisiin epähienoihin kysymyksiin..

Kuten Marschalkka Sinisen Niilin palkkasoturitoveri Hauki varmaan muistaa, niin ne kultaiset Rhodesian-päivät olivat hurjempia. Tarkempi puhuminen Rhodesian-päivien täsmällisestä sisällöstä kuitenkin sotisi palkkasoturien pyhän ammattikunnan vaiteliaisuussäännöstöä vastaan. Tämänhän Hauki kyllä onnensoturiveteraanina ymmärtääkin..

Mikä Pekassa on ötöpesän jengin mielestä parasta?

Ötöpesän jengin mielestä Pekka oli todellinen eksentrikko ja oman tiensä kulkija. Erityisen vetoavaa Pekassa oli outo huumori ja kummallinen maailmankatsomus. Tällaisia persoonallisuuksia tapaa nykyisin todella harvoin. Toinen mainitsemisen arvoinen outolintu on sähköeetteripyörreguru Kauko Nieminen.

Mitä mieltä ötöjengissä ollaan poliittisesta korrektiudesta ja vihapuheesta? Oliko oikein, että Pekka hirtti Muumipapan?

Ötöpesän poliittisesti arveluttavat herkut.

Ötöpesän jengin mielestä nykyinen käytäntö “poliittisine korrektiuksineen” ja “vihapuheineen” on puhdasta ingsoc-tyylin kaksoisajattelua. Samoja sääntöjä ei todellakaan sovelleta tasapuolisesti kaikkiin. Toiset uskonnot ja ajattelutavat ovat pyhempiä kuin toiset. Islam on kaikkein pyhin ja loukkaamattomin uskonto. Mikäli säännöt olisivat oikeasti yhtäläiset, niin vaikkapa pakanalla tulisi olla oikeus haastaa muslimi oikeuteen pakanajumalan nimittämisestä epäjumalaksi. Musiikkikappaleiden sanoissa saa solvata kristinuskolle pyhiä asioita, mutta ei vastaavasti islamille pyhiä asioita. Miksi Danten “Jumalaista näytelmää” saa pitää kirjastojen ja kirjakauppojen valikoimissa? Edellämainitussa teoksessahan mainitaan Muhammadin elämänjälkeinen tyyssija… teoksen ensimmäisessä osassa!

Miksi esimerkiksi Buddhaa saa loukata, mutta Muhammadia ei? Siitäkin huolimatta, että Buddha on Muhammadia miljoonia valovuosia eettisesti edellä!

Tämän vuoksi Ötöpesän jengi kehottaisi mahdollisimman montaa kirja- ja musiikkikauppiasta antamaan itsensä ilmi uskonrauhan rikkomisesta. Oikeuslaitos voisi ruuhkautua pahasti ja hyvässä tapauksessa naurettavat kaksoisstandardit paljastuisivat kaikessa tekopyhässä alastomuudessaan..

Mielipiteenilmaisun ja ajattelun vapaus on Ötöpesän jengin mielestä perustavanlaatuisen tärkeä asia.

Poliittinen korrektius on myös johtanut siihen, että uskonnollis-etniset vähemmistöt saavat sortaa jäseniään ja määrätä näiden tavoista elää elämäänsä. Ryhmäoikeudet menevät yksilönvapauksien edelle. Tällainen sortovalta on Ötöpesän jengin mielestä todella väärin!

Joutikin hirteen! Pekan hirttäessä Muumipapan Muumipapalta oltiin jo viety pois piippu ja viskilasi. Kyseessä ei siis enää ollut se aito ja oikea Muumipappa. Näin ollen Ötöpesän jengin mielestä Pekan antama hirttotuomio oli täysin oikeudellisesti pätevä!

Marschalkka Sininen Niili on järjestänyt minun, Hauen, kanssa sotaharjoituksia ja armotonta roskakalojen lopullisen ratkaisun hoitoa katiskalla jo parina vuonna. Miten muu ötöjengi on tähän suhtautunut? Onko ollut soraääniä?

The final solution.

Sotaharjoitusten seuraaminen on ollut pikkufanteista hurjan hauskaa! Paljon savua ja jänniä räjähdyksiä!

Frater Phascolarctoksen mielestä sotaharjoituksiin tulisi ehdottomasti liittää okkultistisen sodankäynnin elementtejä! Taistelumuonapakkauksiin pitäisi lisätä eukalyptuspastilleja!

Suntio Nikodemus on tästä roskakalojen pyydystämisestä erittäin hyvillään. Olivathan Jeesuksen opetuslapsetkin näet kalastajia!

Kuten jo edellä tuli mainittua, on ötöjengin Svärsy ja muutkin jengistä ovat käyneet useasti Ruotsissa. Osaako Svärsy tai joku muu sanoa, pitääkö Pekan näkemys ruotsalaisten miesten seksuaalisesta suuntautumisesta paikkansa vai onko Pekka kenties kaunistellut lukuja homoloordeista? Onko Ruotsi liian liberaali maa?

Palloveikko ruotsalaisissa tunnelmissa.

Pekkahan mainitsi myös Musta Magia -trilogiassaan sen, että homoloorditkin voivat olla täysin päteviä hengentieteilijöitä. Ötöpesän jengin tuttaviin kuuluu monia sangen mukavia homoloordeja. Jotkut näistä homoloordeista jopa kunniottavat Pekka Siitointa hänen hengentieteellisen tietämyksensä tähden. Pekan esittämistä prosenttiluvuista Svärsy ei voi olla varma. On toki huomattava, että Pekka Siitoimen promilletilanne oli hieman kohonnut kun hän esitti prosenttiarvioitaan homoloordien esiintymisestä.

Ruotsi on kyllä kohta jo homoloordeillekin melkoisen tukala maa, ainakin, mikäli homoloordien vastaisen islamistisen vihapuheen on “liberaalisuuden” ja “moniarvoisuuden” nimissä annettu levitä.

Rähmispossun uutisportaalin uutiset Ruotsista ovat huolestuttavaa luettavaa.

Mitä mieltä ötöpesässä ollaan Hitleristä?

Pikkufantit Hitlerin parissa.

Ötöpesässä ollaan luettu Mein Kampf. Melkoisen demonis-hypnoottisen mystiikkahuurun täyttämää tekstiä. Mein Kampfin lukeminen on keskeistä Hitlerin maailmanselitysopin ja vaikuttimien ymmärtämisessä.

Edes Marschalkka Sininen Niili ei voi hyväksyä Hitlerin toimeenpanemia kansanmurhia. Marschalkka Sininen Niili on toki kiero kuin Goebbels, itsetärkeä kuin Himmler ja Göringin veroinen ahne mässäilijä. Marschalkka Sininen Niili ei kuitenkaan ole Heydrichmäisen julma. Mainittakoon tässä myös sellainen seikka, että juutalainen pikkunorsu Svärsy on Marschalkalle hyvin tärkeä alamainen ja ystävä.

Frater Phascolarctoksen mielestä Natsi-Saksassa oli huomionarvoisaa valtion edistämä okkulttis-mystinen maailmanselitys.

Mistä maasta tulee paras marssimusiikki?

Tietenkin Saksasta! Toiseksi paras tulee Suomesta!

Millaisen tuomion ötöjengi antaa Suomen nykyiselle hallitukselle? Onko Jyrki Katainen onnistunut tehtävässään? Entä Urpilainen, Soini ja muu arkadianmäen jengi? Auttaisiko arkadianmäen jengiä pieni trepanaatio?

Ötöpesän jengin antama tuomio on jalkapuutuomio! Tervaa ja höyheniä! Vitsaa! Lisää rahaa Kankkulan kaivoon, yksityisen aseenomistuksen täyskiellon ajaminen, EU:n rikkidirektiiviin suostuminen, jalkaväkimiinoista luopuminen, haja-asutusalueiden jätevesilaki, oluen laimentamisyritykset jne jne jne… mikäli typeryydestä voisi tehdä sähköä, niin Suomen energiaongelmat olisi ratkaistu.

Ötöpesän jengin mielestä tää on katastrofi, Saatana! Pahkasika on tarpeeton, koska todellisuus on Pahkasika.

Ötöpesän jengi sanoo, että pieni trepanointi Arkadianmäellä olisi oivallinen ajatus! Mutta mitä ihmettä niille trepanointirei’istä purkautuville pahoille hengille tulisi tehdä? Pitäisikö ne sitoa Jeesuksen

Marskilla on kivääri aina valmiina… antaa tulla vaan, kyllä täältä pesee!

nimessä ja veressä vai mahtuisivatko ne kenties johonkin Haamujengin kassakaappiin? Edes Ö.T.Ö. -loosin Frater Phascolarctos ei tiedä ratkaisua!

Tulisiko Suomen hankkia itselleen ydinase?

Ei pitäisi. Mutta ainakin eversti Ahti Lapin kirjoittaman kirjan mukaan Suomen ilmatorjunnassa on nyt aeroballistisen maalin mentävä aukko, kun hyvästä BUK-M1 -järjestelmästä luovuttiin. Ötöpesän jengin tietojen mukaan käyttöön otettu NASAMS ei yllä samaan suorituskykyyn. Jalkaväkimiinoista luopuminen oli typerä päätös, maanpetos suorastaan. Edesmenneen kenraali Lauri Sutelan mukaan mikään ei korvaa jalkaväkimiinan puolustustehoa suomalaisessa maastossa. Edullisia ja tehokkaita puolustusvälineitä.

Ö.T.Ö. -loosin Frater Phascolarctoksen mielestä Pääesikuntaan pitäisi perustaa OkkSodTsto, Okkulttisen Sodankäynnin Toimisto! OkkSodTston henkilöstö koostuisi sotilashenkilöiden lisäksi mm. shamaaneista ja maagikoista.

Onko kaikilla ötöläisillä kaasunaamarit tai muita kumisia vermeitä? Onko itäblokin kumi parasta? Onko Marschalkka Sininen Niili hankkinut itselleen tsekkiläisen atomisuojaviitan? Miten ötöjengi on aseellisesti varustautunut? Onko ötöjengillä sotatilan varalle homokaasua?

Jengiin kuuluu myös Günther.

Kaasunaamareista Ötöpesän jengi unohti alussa mainita, että kaksi Ötöpesän asukeista oikeastaan OVAT kaasunaamareita! Nimittäin Nasse (a.k.a. Sankta Lusifer) ja Günther! Nasse edustaa mallia M-61 ja hänen itäsaksalainen kaasunaamioveljensä mallia NVA-SchMS! Itäblokin kumi on Ötöpesän jengin mielestä parasta…natisee ihanasti… siinä tuoksuu propaganda ja sosialistinen massatuotannon hurma! Marchalkka Sininen Niili on hankkinut itselleen paritkin kappaleet tsekkiläisiä atomisuojaviittoja… toinen niistä toimii Nassen ja Güntherin vuoteena. Sen päällä levätessään Nasse ja Günther näkevät kumisia unia. Marschalkka Sininen Niili hankki aikoinaan viekkaudella ja vääryydellä 12.7 mm NSV-ilmatorjuntakonekiväärin (ja muutaman tuliannoksen valojuovapatruunoita) tarkoituksenaan pakottaa Joulupukin reki laskeutumaan. Tämän jälkeen Marschalkka olisi hieman “neuvotellut” Ukko-Mauserin avustuksella Joulupukin kanssa joululahjoista… Joulupukin reki kuitenkin ehti laskeutua ennen kuin Marschalkka ehti panna katalaa suunnitelmaansa täytäntöön. Joulupukki nauroi iloisesti ja antoi Marschalkalle alaisineen mieluisia joululahjoja. Itkk:n lisäksi Marschalkalla on tietenkin joitain sotamuistoja Rhodesian-ajoiltaan… suurin osa niistä täytyi jättää Etelä-Afrikan puolelle…

Homokaasua ei tietenkään löydy, sillä se on Vatikaanin tarkoin varjelema salaisuus. Onko Vatikaani yleensäkään myöntänyt tai kiistänyt agenttiensa operaatioita? Kyseisestä taisteluaineesta kiinnostuneita Ötöpesän jengi kehottaa lukemaan Paavo Rissasen kohahduttavan homokaasuraportin.

– – –

Lopuksi

Ötöpesän jengiä ei näy Facebookissa, mistä tämä johtuu? Onko asiaa harkittu?

Ötömäisyydet yhdistävät.

Kyseessä on harkittu asia. Ötöpesän jengi ei halua luovuttaa ötöoikeuksia herra Zuckerbergille tai tämän liikekumppaneille. Ötöpesän jengi olisi kyllä toki hyvillään jos joku perustaisi Facebookiin Ötöpesän jengille faniyhteisön.

Mikä tekee Ötöpesän jengin onnelliseksi?

Tällaisia asioita on monta! Mutta ennen kaikkea se, että ötömäisyydet kiinnostavat niinkin monia! Ötöpesässä ei oltaisi kolme vuotta sitten uskottu ötöilyjen kiinnostavan juuri ketään. Ötöpesän jengi kiittää kaikkia ötömäisyyksien ystäviä! Aivan erityisesti heitä, jotka ovat laittaneet sivuilleen ötölinkin. Ötölinkin laittajissa on niin monenlaisia persoonallisuuksia erilaisine näkemyksineen! Ehkäpä ötömäisyydet yhdistävät?

– – –

Kyllä näin on, ötömäisyydet yhdistävät! Mesikämmen ja Hauki kiittävät Ötöpesän jengiä haastattelusta! Hauki myös loi Ötöpesän jengille fanisivut Facebookiin!

Aiheeseen liittyen:

Ötöpesän jengin blogi.

Ötöpesän jengin fanisivu Facebookissa.

 

Read Full Post »

Kymenlaakson maakunta (ruots. Kymmenedalen) on Suomen maakunta Kaakkois-Suomessa. Maakunnan nimi johtuu sen halki kulkevasta Kymijoesta, jonka varrella tai lähellä sitä ovat seudun suurimmat asutuskeskukset. Sigurd Wettenhovi-Aspan Kalevala ja Egypti-klassikon hengessä on kaikille nykyään selvää, että Kymenlaakso vastaa Khemin laaksoa (eli Ala-Egyptiä) ja Kemijoki taas Niiliä. Tässä väkevän esoteerisessa maastossa pitää kotiaan myös Kymenlaakson Esoteeris-Mytologinen Seura.

Mesikämmen sai ensikosketuksen Kymenlaakson-Esoteeris-Mytologiseen Seuraan YouTuben kautta. Seuran syysseminaari 2011-video, jossa osoitetaan kunnioitusta mm. Pekka Siitoimelle ja Kai M. Aallolle, jäi Mesikämmenelle lähtemättömästi mieleen. Tämän jälkeen seura alkoikin pullahdella Mesikämmenen silmiin siellä ja täällä, mm. hypnoottis-magneettisen katseen SM 2011:ssa, jossa seuran Hermes Sanguis ylsi pronssimitalisijalle.

Tässä seurassa oli selvästi substanssia. Mesikämmenen mielessä alkoi hautua ajatus seuran haastattelusta – ja kuin maagisen synkronisiteetin kautta seuran Anselm von Weltheim ottikin samoihin aikoihin yhteyttä Mesikämmeneen.

Alkuperäinen idea oli, että Kymenlaakson Esoteeris-Mytologinen Seura olisi tehnyt Mesikämmenen blogille matkapäiväkirjan matkastaan Kai M. Aallon luokse Ouluun, mutta tämä idea valitettavasti abortoitui. Päädyimme lopulta perinteiseen haastatteluformaattiin, joka kyllä ajaa asiansa hyvin.

Seuraavassa haastattelussa selviää mm. seuran inspiraation lähteet, seuran suhde henkivaltoihin ja magiaan, seuran aiheuttama julkinen pahennus, seuran hypnoottis-magneettiset harjoitteet, viiksimagia, alkoholin ja magian salat, universumin tärkein ulottuvuus, ruokavalion ja magian salaisuudet, sekä elämän tarkoitus.

Hyvät naiset ja herrasmiehet, Kymenlaakson Esoteeris-Mytologinen Seura puhuu!

Taustaa

Keitä olette ja mitä teette?

AIvW: Olen Anshelm Ingemar von Weltheim, Kymenlaakson esoteeris-mytologisen seuran Hierophanta Dei Kuusankoskelta.

HS: Olen Hermes Sanguinis, Kymenlaakson esoteeris-mytologisen seuran Magus. Oma toimenkuvani seurassa on tiedon vaaliminen seuran tarpeisiin niin luonnontieteiden kuin salatieteiden piiristä. Itse pidän toistaiseksi majaani Kotkassa.

Anshelm Ingemar von Weltheim.

Jos tämä haastattelu voisi tapahtua missä tahansa, koska tahansa, oikeassa tai kuvitteellisessa Maailmassa, missä tekisimme tämän haastattelun?

HS: Jossakin vanhassa ajan syövyttämässä kappelissa tai hautaholvissa kynttilöiden ja suitsukkeiden palaessa taustalla, samalla nauttien vanhaa viskiä suoraan tammitynnyristä.

AIvW: Idi Aminin kestitessä meitä palatsissaan, porealtaassa makoillen, Kristal-shamppanjaa nauttien.

Mitkä henkilöt ja seurat ovat inspiroineet teitä esoteeris-mytologisessa kilvoittelussanne?

AIvW: Suurinta innoittajaamme tuskin tarvitsee erikseen mainita. Innoittajia on toki useita, mutta nostan esiin Heinrich Himmlerin, Karl-Maria Wiligutin ja seuransa Ahnenerben. Heidän päättäväisyytensä miltei mahdottomalta tuntuvan tehtävän edessä ja ikuisuudesta kumpuava halu taistella ideaaliensa puolesta tulisivat olla kansalaisvelvollisuuksia.

HS: Omat syvimmät okkultistisen inspiraation lähteeni kumpuavat tietysti oman sieluni sopukoista, mutta mainittakoon, että maailmassa on elänyt ja elää yhä suuria innoittajia jotka jatkavat esimerkkinsä näyttämistä kaikille jotka haluavat seurata heitä henkisessä vaelluksessaan maailmojen välillä. Seuroista mainitsen tässä myöskin Ahnenerben, sekä lisään vielä toisen aikalaisseuran Thule-Gesellschaftin tähän innoittajien listaan.

Ja koska itse henkilökohtaisesti pidän luonnontieteitä yhtä korkeassa arvossa kuin salatieteitä, voisin tiedemaailman puolelta omiksi innoittajikseni mainita suurmiehet Aubrey de Grey, Carl Sagan ja Stephen Hawking.

Koska, missä ja miksi KEMS perustettiin? Keiden toimesta? Mihin seura pyrkii?

HS: KEMS perustettiin eräänä talvi-iltana eräässä nimeltämainitsemattomassa baarissa Kouvolassa. Ollessamme Hammer Open Air -festivaalilla, Hierofanttimme löysi nahkaliivinsä taskusta äärettömän reliikin, nimittäin perustamisasiakirjamme kyseiseltä illalta.

Onko KEMS vain esoteeris-mytologinen, vai kuuluuko agendaan myös poliittisia päämääriä? Jos seura on myös poliittinen, niin mihin päin olette poliittisesti kallellaan.

AIvW: Seura on epäpoliittinen. Otamme toki tarvittaessa kantaa päivänpolitiikkaan tai historiallisiin tapahtumiin politiikan kentällä. Seuramme jäseniltä löytyy kaikenlaisia näkemyksiä radikaalista uusnatsismista tulenpalavaan kommunismiin.

Hermes Sanguinis.

HS: Esoteeris-mytologiset piirteet kulkevat usein kulttuurillisten asioiden kanssa käsikynkkää, joten emme voi välttyä huomioimatta merkittäviä poliittisia tapahtumia, mutta kuten aiemmin sanottua, Seura on epäpoliittinen.

Miten tosissanne olette KEMS:n kanssa? Millaisia esimerkkejä omistautumisesta KEMS:lle teillä on?

HS: Visio koko seurasta ilmoitettiin minulle eräässä unessa, joten päätin omistaa koko sieluni näiden suurten salaisuuksien vaalimiseen ja tutkimiseen. Koska KEMS kulkee täysin käsi kädessä omien henkisten tavoitteni kanssa, ei ole mitään syytä miksi en omistautuisi sataprosenttisesti.

AIvW: Minulla on elämässä kaksi tointa, KEMS ja rakennusalan opiskelu, KEMS menee etusijalle. Synkkien salaisuuksien kaiveleminen ei ole terveellistä ihmismielelle, mutta pakkohan jonkun on se tehdä. Välillä ihan puistattaa kun Eetteristä löytyy toinen toistaan kammottavampia asioita, jotka ovat toisaalta myös erittäin mielenkiintoisia. Seikkaperäistä selvitystä en tässä yhteydessä asiasta tee, sillä kuitenkin on kyse salaseurasta.

Kuulutteko muihin esoteris-mytologis-maagisiin seuroihin kuin KEMS:ssin?

AIvW: En.

HS: Itse kuulun myös Turun Hengentieteen Seuran Lucifer-looshiin.

Tarinan mukaan KEMS:llä on käytössään sukellusvene, ja että se olisi ollut esillä Hammer Open Air -festivaaleillakin. Pitääkö tämä väite paikkansa? Jos pitää, millaisesta sukellusveneestä on kyse?

Annetaan kuvan puhua puolestaan.

Teittekö juhannustaikoja?

AIvW: Taisi jäädä välistä, mutta tapasimme henkilökohtaisesti arkkienkeli Gabrielin. Se oli puhutteleva kokemus.

HS: Tosiaan, tapaamista arkkienkelin kanssa lukuunottamatta, koko juhannus meni krapulassa kotona makaillessa, joten ainoat loitsut mitä tein, perustuivatkin krapulakauhujen karkottamiseen mielestäni.

Nykypäivä

Mitä KEMS:n toiminta pitää nykyisellään sisällään? Ryhmältä löytyy Facebookista sivut sekä YouTubesta kanava. Kertokaa näistä ja muista toiminnan puolista.

HS: Seuran toimintaa en ala tarkemmin erittelemään, sillä tietty salaisuuden verho täytyy pitää esoteerisen puolen yllä. Facebook-sivu edustaa seuramme eksoteerista puolta, jonka suunnalta mitään elämää mullistavia suuria salaisuuksia ei paljastu, mutta sillä voi saada pienen katsauksen joihinkin teemoihin jotka ovat seuramme sydäntä lähellä. YouTube-touhuihin en ota kantaa lainkaan, seminaareissa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Olkoon se sitten vaikka monumenttina sille kuinka vähän muiden mielipiteillä meidän seurallemme on merkitystä.

Ovatko henkivallat todellisia? Olette jossain sanoneet arvostavanne niin Luciferia kuin Jeesustakin. Mitä tällä tarkoitatte? Millaisia henkivaltoja KEMS:ssä yleisesti arvostetaan?

AIvW: Tottakai henkivallat ovat todellisia. Tämän tietää jokainen sielun omistava ihminen maan päällä (olen vakaasti sitä mieltä, että 50% negrideistä puuttuu sielu). Monet tosin sysäävät nämä asiat maton alle epämiellyttävinä ja hieman pelottavinakin.

Kristuksen Henki on rakkauden ja elämän henki Ikuisessa Kirkkaudessa. Rakkaus sen kaikissa muodoissaan on kuitenkin Kosmoksen kantava voima, joka väkevänä leijailee Eetterissä materialisoituneena hahmona, jonka suurin osa ihmisistä tunnistaa nimellä IESVS HRISTOS.

HS: Itse uskon henkivaltojen olemassaoloon osana ihmistä. Ihmisen korkein tavoite on tulla Jumalan kaltaiseksi, joten näiden voimien täytyy olla ihmisessä jo valmiina. Tavallaan voisi sanoa minun pitävän henkivaltoja sinä äärimmäisenä potentiaalina joka elää jokaisen ihmisen sydämessä. Jeesus ja Lucifer ovat molemmat tämän potentiaalin eri aspekteja. Koska sielu ei ole sidottu tähän saastaiseen temppeliin ja kulkuneuvoon jota ruumiiksi kutsumme, on täysin ymmärrettävää puhua myös ihmiskehon ulkopuolisista voimista.

Harjoitetaanko KEMS:ssä magiaa? Jos vastaus on kyllä, niin millaista?

AIvW: Kyllä. Kyseessä on salaseura, joten tarkempia tietoja emme anna medialle. Sen verran voin kuitenkin sanoa, että meidän kanssa ei koskaan pelleillä.

Teidän toimintaanne ja YouTube-videoitanne on kauhisteltu oikein Suomi24:n laatufoorumillakin. Mitkä sananne ja tekonne ovat aiheuttaneet pahennusta? Mistä tämä kertoo?

HS: Niin, heikkomieliset tarttuvat aina yksittäisiin asioihin unohtaen kokonaisuuden. En tiedä onko se nykyajan vitsaus, että ihmiset ovat täysin valmiita tekemään johtopäätöksensä pelkän ensivaikutelman mukaan, sen sijaan että kunnolla pureskelisi kaiken informaation ja vasta sen jälkeen ottaisi kantaa asioihin. Henkilökohtaisesti itseäni eivät muiden mielipiteet seurastamme hetkauta. Ei Suurta Työtä yleisen hyväksynnän takia tehdä.

AIvW: Eiköhän se ole tuo yksi nimeltämainitsematon pahaenteinen symboli joka sitä pahennusta herättää. Yleismaailmallinen totuuden kieltäminen on yksi merkki maailmaamme lähitulevaisuudessa kohtaavasta kataklysmista!

Jotain KEMS:n maagis-henkisestä tasosta kertonee se, miten hyvin pärjäsitte viime vuoden hypnoottis-magneettisen kisan SM-kisoissa. Kommentteja asiasta? Oletteko jatkaneet HM-katseen harjoitusta kisan jälkeen? Miten olette käyttäneet HM-katsetta?

HS: Hypnotismi on vain yksi osa koko maailman esoteeris-mytologista perinnettä. Seurassamme on kyllä enemmänkin katseen taitajia kuin me jotka kisaan osallistuimme, mutta heidän katseensa oli niin väkevä, että pelkäsimme heikkomielisemmille aiheutuvan niin paljon ikävää ne katseet nähtyään, joten ainoastaan me perustajajäsenet näytimme lievää esimerkkiä. Katseen harjoitus jatkuu edelleen, mutta missä… se jääköön salaisuudeksi.

Molemmat tunnetut KEMS:n jäsenet ovat viiksekkäitä miehiä. Onko KEMS:siin asiaa, jos ei ole viiksiä?

AIvW: Itseasiassa omat viikseni ovat lähinnä mallia ”amis”, eli tarvitsen vielä iän tuomaa varmuutta ennenkuin pystyn tarkemmin ottamaan kantaa viiksikysymykseen.

HS: Itse olen tässä vanhojen mestareiden Guido von Listin, Rasputinin ja Henry Steel Olcottin tyyliin antanut parran sittemin kasvaa vapaasti pelkkien viiksien sijaan. Osittain laiskuudesta, osittain siksi että parta tekee ihmisestä salaperäisemmän, kätkien alleen ison osan kasvoista.

Kuinka tärkeää maagis-katalyyttistä roolia alkoholi näyttelee KEMS:ssä? Suosikkialkoholijuomanne?

AIvW: Ryyppääminenhän nyt on helvetin mukavaa ja miehistä toimintaa. Se tuo ihmisestä esiin sekä parhaat, että huonot puolet ja herkistää mielen anturit henkimaailman asioiden vastaanottamiseen. Viinaa käytämme kovasti, mutta kohtuus kaikessa. Rapajuoppous ei missään nimessä ole tavoiteltavaa. Eihän Mestari Siitoinkaan ollut kännissä joka päivä, vaan joka ilta, aamupäivällä hän oli kykenevä hoitamaan virallisia asioita ja ajamaan autoa. Suosikkijuomani on ehdottomasti Jaloviina*.

HS: Itse vaan pidän ryypiskelystä. Tätä haastattelua tehdessäkin on kädessäni lasillinen Johnnie Walker Red Label -viskiä. Erityisesti yksin ryyppäämisen ohella olen itse kokenut hienoimpia katharsiksia mitä ihminen voi ylipäätään kokea. Rankka dokaaminen tuo parhaat ja pahimmat piirteet ihmisestä ulos ja jokainen näistä piirteistä on sellaisia jotka ovat ihmisessä jo entuudestaan. Alkoholin avulla voi hyvin opetella tuntemaan itsensä. Alkoholi on siitä mielenkiintoinen päihde, että se toimii eri tavalla yksin käytettynä, kuin seurassa. Esoteeris-mytologisessa seurassa ryyppääminen onkin sitten ihan oma lukunsa.

Mitkä ovat universumin tärkeimmät ulottuvuudet?

HS: Universumin tärkein ulottuvuus on tämä jossa me elämme. Vaikka hipit muuta usein väittävätkin, niin ihminen on luomakunnan herra ja meillä on varmasti tulevaisuudessa mahdollisuudet muokata maailmastamme juuri sellaisen kuin me tahdomme.

Oletteko nähneet UFOja tai olleet yhteydessä Maan ulkopuolisiin olentoihin? Mitä mieltä olette koko UFO-kysymyksestä? Oliko natseilla UFOja?

AIvW: Tuolla kaukana on jotain, sen minä tiedän. Ja se mitä minä tiedän, on niin kamalaa etten tule kertomaan sitä kenellekään KEMS:n ulkopuoliselle.

HS: Sanon vain sen, että maailma on täynnä asioita, joita ihmismieli ei pysty täysin koskaan käsittämään.

Jos ovellenne tulee kauniita nuoria jehovantodistanaisia kertomaan teille Jeesuksesta, niin miten KEMS:siläisinä menettelevät tilanteessa?

AIvW: Itse varmaan ajaisin ne pois kepillä. Tässähän nyt mentiin pieleen heti siinä, että nämä neitokaiset ovat poistuneet keittiöstä. Jos ihmisellä sukupuolestaan johtuen ei ole sielua, niin miten
hän voi kertoa minulle Jeesuksesta yhtään mitään.

HS: Naisen kuuluu olla hiljaa seurakunnassa. Niin omassa kuin meidänkin seurakunnassa.

Parhaat Pekka Siitoimen kirjat?

AIvW: Mustat magiat ja Rotu-Oppi. Nämä pitäisi saada peruskouluun oppikirjoiksi, sillä pienestä sivumäärästään huolimatta niistä voi ammentaa äärettömän paljon viisautta.

HS: Anshelm siinä sanoikin jo kaiken oleellisen. Allekirjoitan täysin.

Parhaat magiaa, esoteriaa, mytologiaa käsittelevät kirjat muuten?

KEMSsin kirjastoa.

HS: Näitä ovat tietysti kaikki grimoiret eli taikakirjat, joita on aikojen saatossa tehty useitakin suuruudenhullujen maagikoiden ja muiden okkultistien toimesta. Kalevala ja miksei muutkin kansalliseepokset ovat erinomaisia mytologian lähteitä tutkimukselle.

AIvW: Raamattu tottakai, Vanha testamentti tosin sisältää lähinnä juutalaisten sukurutsausta ja loputtomia sukutauluja, niin se ei niin kovasti kiinnosta. Toki siitäkin löytyy mahtavan verisiä taisteluja ja Jumalan raivoa, tuhoavaa ja uutta luovaa energiaa puhtaimmillaan.

Millainen ruokavalio on otollisin KEMS:issä harjoitettavaa esoteriaa, mytologiaa ja magiaa silmällä pitäen?

HS: Olet mitä syöt. Kasvisruokavaliolla voi ehkä kasvattaa maanläheisempiä voimia, mutta suurin Mana piilee lihassa, jossa on vielä sielu tallella. Koska väkevimmät loitsut lähes poikkeuksetta kohdistuvat suuriin universaaleihin ja heikkoihin ihmismieliin, vannon lihaisan ruokavalion puolesta.

AIvW: Liha, mutta se ei missään nimessä saa olla halal. Tätä perinteistä musulmaanimenetelmää käytettäessä sielu karkaa eläimestä ja näinollen aterioitsija ei saa imettyä ruoastaan taikavoimia
vahvistavaa manaa. Tästä varmaan johtuukin se, että Lähi-Idän maat ovat säälittäviä.

Mikä on elämän tarkoitus?

AIvW: Ikuisen Rakkauden tavoittelu.

HS: Mielen transendenssi materian yläpuolelle ja Jumalaksi tuleminen. Miksi tyytyä tähän heikkoon ruhoon, kun tajuntamme suorastaan pursuaa tämän mädän ihmistemppelin ulkopuolelle jatkuvasti eri energioiden muodossa.

Tulevaisuus

Millaisia suunnitelmia KEMS:llä on? Aiotteko rekisteröidä seuran viralliseksi jossain vaiheessa?

AIvW: Emme ole tehneet minkäänlaisia suunnitelmia ”firman” laajentamiseksi, mutta on mahdollista, että rekisteröinti tulee vastaan jossain vaiheessa.

Mitä haluatte sanoa blogin lukijoille ja potentiaalisille KEMS:n jäsenille?

HS: I am the gate, I am the key. Älkää sulkeko portteja, vaan pyrkikää avaamaan niitä. Maailmankaikkeus ei tunne salaisuuksia, siksi on meidän tehtävämme varjella ja tutkia niitä.

AIvW: Tulkaa rohkeasti vain nykäisemään hihasta, pääsyvaatimukset eivät ole kohtuuttomat. Vaadimme vain omistautumista sille, mitä ikinä teetkin.

Mikä tekee teidät onnellisiksi?

AIvW: Saatananpalvonta, juopottelu, seesteinen perhe-elämä ja hikilenkin jälkeen nautittu tuopillinen kylmää vettä, sitruunalla ja suolahivenellä maustettuna.

HS: Kaikki laiton, moraaliton ja lihottava. En ole hedonisti, en pidä nautintoa mitenkään sen kummempana tunteena kuin muutkaan, mutta erilaiset nautinnot tekevät elämästä huomattavasti miellyttävämpää.

Mesikämmen kiittää Kymenlaakson Esoteeris-Mytologisen Seuran Anselm Ingemar von Weltheiminia ja Hermes Sanguisia haastattelusta!

Aiheeseen liittyen:

Anselm von Weltheimin privaatti tervehdys Mesikämmenen blogin lukijoille.

KEMS Facebookissa.
KEMS YouTubessa.

Hermes Sanguinis puhuu!

KEMS antaa hypnoottis-magneettisen katseen SM 2011-kisaan voittajalle palkinnoksi 6,66e.

Read Full Post »

Tuomas Tähti -niminen herrasmies toimitti Mesikämmenelle äskettäin kokonaisuudessaan sen Taivaan ja Maan väliltä-ohjelman, jossa Leo Meller joulukuussa 2003 keskusteli Pekka Siitoimen viimeiseksi jääneen vaimon kanssa Siitoimen kuolemaan liittyvistä asioista. Mesikämmen kiittää Tuomasta.

Mesikämmenen ensimmäinen posti tästä keskustelusta pari vuotta sitten sisälsi varsin amputoidun transkription. Transkriptio koko keskustelusta löytyy nyt alta.

– – –

Ulla (U): Haloo, onks se Melleri?

Meller (M): On, puhelimessa!

U: No täällä soittaa Ulla täältä Turusta, hei.

M: No hei hei, Ulla.

U: Mää kysyn semmost asiaa tiedäksää kun tota, sää tiedät semmosen natsin kun valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin…

M: Niin, joka kuoli tässä hiljattain.

U: Joo niin hän on kuollut.

M: Joo.

U: Ja mä oon hoitanut hänen kaikki hautajaisjärjestelyt ja kaikki…

M: Jaaha, jaaha, joo.

U: Ja tiedätkö tota mun pitää semmonen asia kysyy, kato ku mä evankelioin häntä hyvin paljon ja hän luki muistaakseni psalmi 136

M: Jaaha.

U: …se oli hänelle hyvin rakas tiedäksää niinko kirkkoherra sanoo.

M: Jaaha.

U: Niin mun täytyy kysyy tiedäksää, et miten hänen sieluntilansa mahtaa olla, et, kato ku mehän ei tiedetä ku ihminen kuolee et mihin ihminen joutuu… Niin, oisko hän kuitenkin päässy taivasten valtakuntaan, kyllä hän Jeesuksesta tiesi.

M: Eee… nythän on niin, että me emme pysty ihmisinä sanomaan yhtään mitään kenenkään ihmisen iankaikkisesta kohtalosta. Vaan, me lähdemme liikkeelle siitä, että Jumala on lähettänyt Jeesuksen Kristuksen pelastamaan synnin orjat kuoleman kauhujen ja iankaikkisen kadotuksen… (äääh ääh)… alta.

U: Nii.

M: Ja jos, (eee) Pekka Siitoin on (ööö) tämän rakkauden Jumalan puoleen Jeesuksen Kristuksen nimessä kääntynyt, niin (äää) hänen syntikysymyksensä on tullut hoidetuksi Jumalan armossa ja hän on paratiisissa. Jos hän on kuollut (öööö) vieraana Jeesukselle Kristukselle, niin silloin ainakin sen ymmärryksen mukaan joka meillä on Raamatun sanasta niin silloin taivaan ovi on suljettu.

U: Nii on joo, on. Mut tota kyl hänet on evankelioitu hyvin tiedäksää. Ja Raamattua hän luki mun kans hyvin paljon…

M: Juuri, juuri.

U: Ja nyt mun täytyy mennä se saatanallinen pesä tieks mis on saatanallista kirjallisuutta, niin hävittämään, mä teen rovion sinne pesään, sinne pihalle…

M: (naurahtaa) Niin, niin, niin. Kyllä se voi olla ihan oikea teko, turha niitä painotuotteita on lähteä ainakaan millään tavalla markkinoimaan tai kauppaamaan eteenpäin.

U: Joo, sitä mä oon samaa mieltä. Mut tuota noin, sit hän oli niin kauhuissaan ku meil on yhteinen lapsi vielä nii mä annoin lapselle juutalaisen nimen Danielin…

M: Jaa-a.

U: Nii hän on siit ihan kauhuissaan. Ja tiedäksää hän oli viime aikoina, nii hän huusi aina että Lucifer, tota, Lucifer on hänen herransa, niin mää sanoin et Luciferi Jeesuksen nimessä ja veressä pois tästä talosta.

M: Niin. Järkyttäviä uutisia, mitä sinä kerrot tässä viimeisessä virkkeessä, mutta suokoon Jumala, että Jeesuksen Kristuksen risti ja hänen verinen armonsa olisi tullut Pekka Siitoimelle tunnetuksi ja selväksi aivan elämän viimeiselläkin hetkellä, niin että hänen kohtalonsa ei olisi Luciferin vankeudessa vaan että hän voisi (eee) saada kokea miten Jeesuksen armossa ja veressä hänen syntinsä ovat anteeksi annetut.

U: Nii. Et pääsis taivaan iloihin.

M: Niin, niin, joo.

U: No se oli se viimenen ja mä en tiedä kuin paljon rukoukset siin enää auttaa.

M: No eivät ne enää auta.

U: Mitä?

M: Eivät ne enää auta.

U: Nii…

M: Eli, Raamattu sanoo, että ihmiselle on määrätty, että hänen on kuoleminen ja sen jälkeen tulee tuomio. Ei ole mitään toista vaihtoehtoa, ei ole mitään kuoleman rajan takana tapahtuvaa parannuksen tekemisen ja kääntymyyksen mahdollisuutta ihmisellä, mutta (e-ee) jos sinä olet Jumalan sanaa pitänyt esillä hänen korviensa (äää) kuullen, niin sana on kylvetty ja se on se mitä ihminen voi tehdä. Siitä eteenpäin on sitten kysymys Jumalan ja kohteena olevan ihmisen (eee) yhteydestä. Saamme jättää, niin kuin Martti Luther on sanonut ehkä yhdellä rukouksella pois menneen ihmisen Jumalan armon ja hänen (äää) täydellisen ymmärryksensä varaan. Ja ikuisuuden aamu tulee sitten yhtä ja toista selvittämään meille kaikesta takana olevasta elämästä.

U: Enempää en voinut inhimillisenä ihmisenä tehdä.

M: Sen minä ymmärrän. Kiitos sinulle soitosta.

U: Kiitos, hei.

M: Hei.

– – –

Tämän keskustelun voi myös kuunnella täältä.

Read Full Post »

Seuraavan tekstin kirjoitti Facebookin Pekka Siitoin Fan Clubissa Esa Taberman. Tekstin on julkaistu tässä hänen luvallaan.

– – –

Siitoimen vapauduttua loppukeväästä 1978 Tammi esiintyi tämän innokkaana tukimiehenä muiden projektiensa lomassa. Mm . Minä ja Tammi esiinnyimme näihin aikoihin Kansan Uutisten valokuvassa yhdessä Siitoimen kanssa esiteltyinä tämän lähimpinä miehinä. Siitoimen yllä ollut ruskehtava paita sai jutun kirjoittaneen toimittajan runosuonen suorastaan pulppuamaan joskin hänen kirjallinen ulosantinsa oli sentään kökköproosaa siitä, että fasistien tarkoitus oli ryhtyä käyttämään ruskeaa paitaa ja Siitoimella oli jo sellainen (tulkintani lehtijutusta on muistinvarainen).

Jokunen aika yllä olevan jälkeen Tammi kertoi minulle pyrkivänsä SMP:n kansanedustajaksi 1979 eduskuntaan ja ehdotti minua eduskuntasihteerikseen. Hän myös totesi, että tulevaisuuden organisaatiossa minä olisin sopiva henkilö Himmlerin paikalle. Olin olevinani molemmista ehdotuksista imarreltu, mutta kavahdin sisimmässäni. Jos en ollut aiemminkaan luottanut mieheen niin nyt olin varma, että hän ei ollut oikealla asialla!

Keskustelin Tammesta Pekkalan kanssa useammankin kerran, mutta emme oikein päässeet hänestä perille. Tulimme siihen tulokseen, että hän avusti jotakuta ulkopuolista ja todennäköisesti vihamielistä tahoa, mutta emme olleet varmoja, mitä. Todennäköisimpänä vaihtoehtona pidimme SUPO:a. Tammen myöhemmät väitteet KGB-koulutuksesta olisivat tuolloin tuntuneet meistä liian “eksoottiselta” vaihtoehdolta.

Kesän 1978 kuluessa Tammi alkoi (kuten paljon myöhemmin hyvin värikkäässä YouTube-tunnustuksessaan totuuksia ja valheita sekoitellen kertoi) etääntyä toiminnasta ja todennäköisesti hänen viimeinen kontaktinsa Siitoimeen oli hänen antamansa todistajanlausunto ns. Kursiivin murhapolttoasiassa (ko. oikeudenkäynti kesti kuukaudesta toiseen ja oltiin pitkällä syksyssä 1978 ennen kuin tuomio saatiin tekaistua!) En ollut paikalla, mutta läsnäolleen Pekkalan mukaan Tammen esiintyminen oli ollut irvokasta. Hän oli kuulemani mukaan esiintynyt Raamattu kourassaan “synnintunnustajana” ja puhunut lähinnä läpiä päähänsä. Tammen mukaan “Jeesus tiesi totuuden hänen teoistaan” yms!

Näin Tammen kerran myöhemminkin. Olin ajelulla KK:n Volkkarissa Naantalista Turkuun kun Raisiossa näin Tammen esiintyvän tyylilleen uskollisesti irvistellen Pelastusarmeijan varusteissa ohikulkijoille Sotahuutoa kaupitellen. Sen jälkeen kadotin kontaktini Tammeen lähes kolmeksi vuosikymmeneksi vaikka en taatusti häntä unohtanutkaan.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Ihmeellinen Abdullah, osa 3
Ihmeellinen Abdullah, osa 2
Ihmeellinen Abdullah, osa 1

Read Full Post »

[Haastattelu jatkuu osasta 1].

Radio Inari (RI): Hyvää päivää, saanko tulla väliin mukaan keskusteluun?

Pekka Siitoin (PS): Ole hyvä.

RI: Mitä, tuleeko tuohon satanismiin sitten jonkinlainen sitten mielenkiinto minkä takia siinä haluaa pysyä?

PS: Tulee, juu. Se on semmonen, siihen tulee semmonen himo ja tahto. Se on sama et jos sä olet tietokoneinsinööri, niin sä haluat yhä enemmän oppia ja elektroniikkaa ja tietokoneasioita. Sama pätee tällä alalla. Siitä ei niinkun halua luopua.

RI: Joo mä oikeastaan, oikeastaan sikäli hyvä sattuma että mä satun olemaan tietokoneinsinööri, harrastaja tosin.

PS: Mmm. Meilläkin on ne vehkeet ihan viimestä mallia täällä Naantalissa.

RI: Joo, mutta sitä mää sitten halusin kysyä, että siinähän on sitten sama homma ku muissakin uskonnoissa, että ku siihen pääsee kiinni niin haluaa lisää oppia ja selvittää asioita, vai mitä?

PS: Joo, kyllä. Se on aivan sama ku opiskelee tietokonetekniikkaa niin tulee semmonen himo siihen et haluaa aina vaan enemmän tietoja asioista ja kyllä se onnistuu kun vaan pysyy alalla. Ja harjottelee näitä rituaaleja ja meditaatioita.

RI: Joo, tota… millähän tavalla te sitten meditoitte oikeestaan? Onko se tämmöstä miettimistä?

PS: On, ja keskittymistä ja rituaaleja ja… siitä se lähtee. Siinä tavallaan aivoissa aukeaa semmonen uus kanava. Niinku symbolisesti löydetään tietokoneesta joku uus yhteys johonkin erikoiskohteeseen niin sitä haluaa ruveta penkomaan pohjaan asti.

RI: Onko tämä kanava sitte, öö, vaan kuvainnollinen vai voiko se toimia kanavana niinku puhuit tässä näistä voimista, niitten käyttöön? Tai yhteyksiin?

PS: Kyllä.

RI: Sitä tarkoitit myöskin?

PS: Joo, kyllä.

RI: Joo-o. Mitä mieltä sinä sitte oot yleisön käsityksestä et se varmastikkaan täysin oikea ole?

PS: Ei, kyllä nykyään yleisön käsitykset ovat kyllä muuttuneet positiivisesti saatanismia kohtaan, mutta sittenkin suuri osa ei hyväksy asiaa johtuen siitä, että heillä ei ole kokemuksia ja se on täysin ymmärrettävää.

RI: Varsinkin viime aikoina on julkisuus ollut erittäin negatiivista.

PS: Joo, mut se johtuu kirkon tiedotuskeskuksesta, kirkko pelkää, että ihmiset kääntyvät liiaksi tälle magian puolelle ja pelkää että heidän kannatuksensa katoaa.

Kirkko pelkää, että ihmiset kääntyvät liiaksi tälle magian puolelle ja pelkää että heidän kannatuksensa katoaa.

RI: Joo, no onko sama homma sitte toisin päin, että suhtaudutteko te kielteisesti kirkon toimintaan?

PS: Ei, ei, ei me suhtauduta siihen [yskäisee] …kirkko perustuu tällaiseen astraalitoimille, tunne-elämän hyväksikäytöksille, ihmisen aivopesulle ja luvataan ummet ja lammet, Helvetissähän me kaikki herätään, et ei kukaan tästä Taivaaseen pääse [armotonta käheää yskintää].

Helvetissähän me kaikki herätään, et ei kukaan tästä Taivaaseen pääse.

RI: Joo, tuosta tuli mieleen tuo ku…

PS: [Armotonta köhä-yskintää]

RI: …ku aikasemmin sanoit, että Jumala on todellinen perkele niin, mikä sitte on niinku Raamatussa kun puhutaan perkeleestä, tai Saatanasta siis…

PS: Niin, se on tuota Jehova. Esimerkiksi jehovantodistajat jotka ovat väärentäneet Raamatun ja näin, et Jumalahan on persoonaton henki, hän tukee pahaa sekä hyvää.

RI: No, entä sitte, miten Saatana jota käytetään oikeastaan vastakohtana Jumalalle, niin mikä se sitten sinun käsityksen mukaan on?

PS: No sanotaan näin et meil on kolme voimaa tääl Maan päällä, Lucifer, Kristus ja Saatana. Saatana edustaa himoja ja haluja ja nautintoja, Lucifer edustaa diktaattoreita ja kuninkaita ja maailmanvaltaa, Jeesus taas edustaa inhimillisyyttä siinä mielessä että hän haluaisi et ihmiset luopuisi kaikesta maanpäällisestä nautinnosta ja keskittyisivät muitten ihmisten auttamiseen ja lähettäisivät omaisuutensa köyhille. Tässä on kolme tällaista voimatekijää.

RI: Mitenkä tarkkaa tuo satanistien järjestäytyminen sitten on, onko, vaikuttaako esimerkiksi tuo teiän yhistys muualla ku siellä Naantalissa päin?

PS: Kyllä, meil on ympäri Suomee jäseniä, mutta eivät satanistit ole oikeastaan mitenkään järjestäytyneitä. He ovat ihan tällaisia 5-6 hengen kuppikuntia meitä lukuunottamatta. Et ei siinä oo oikeastaan mitään organisaatiota.

RI: Se jää sille kylässä toimivan kerhon tasolle?

PS: Suurin piirtein.

RI: Oisko suurempi järjestäytyminen hyväksi sillä tavalla sitten, että nämä penikat jotka kuulee jostain että tämmönenkin asia on olemassa niin, että ne jotenkin saatais aisoihin?

PS: Siinä mielessä se olis kyllä, mutta kun ajatellaan jotain tällaisia ala-ikäisiä jotka harrastavat näitä väärällä tavalla ja tuhoavat itsensä nii, eihän heillä ole varaa liittyä mihinkään tällaisiin isompiin asiantuntijajärjestöihin. Joko etäisyys tai rahallisista syistä.

RI: Joo, mutta järjestöhän vois tietenkin neuvoa, että mistä on nytte tässä kyse ja…

PS: Niin no järjestöhän on semmonen kun meilläkin parisen sataa jäsentä niin, eihän meillä ole varaa kustantaa kenenkään matkoja esimerkiksi Oulusta Naantaliin johonkin kursseille ja… sehän on rahakysymys [yskii].

RI: Joo, no minkälainen merkitys tuolla Mustalla raamatulla on satanismissa?

PS: Kyllä se on yksi pääteoksista. Myöskin Anton LaVey on kirjoittanut paljon kirjoja, mm. Saatanan Raamattu ja Saatanalliset ihmeteot ja näin. Valitettavasti niitä ei ole, LaVeyn kirjoja, suomeksi käännettynä, mutta… Musta raamattu on aika vaikeaselkoinen kirja ja [armotonta yskimistä] siellä on rituaalit aika sekasin et siinä pitäis ennen kuin Mustaan raamattuun perehtyy lukea näitä suomalaisia alan kirjoja missä on niinku perustiedot, niinku johdantoa Mustaan raamattuun. Jota justiin me tällä hetkellä täällä teemme. Teemme 15. painosta parasta aikaa tässä tehdään.

RI: Joo, onko Musta raamattu sitte, sehän on siis niinku perusteos teillä? Mistä kaikki muu on sitte peräsin?

[Pekan puhelimesta kuuluu nesteen lasiin kaatamisen lorinaa]

PS: Joo, no näin voi sanoa tavallaan, mut kyl niitä on muitakin et ei se nyt välttämättä ole mut näinki voidaan sanoa.

RI: Te ette ole yhen kirjan varassa sillä tavalla?

PS: Ei, ei, meillä on paljon alan kirjoja täällä.

[Pekan puhelimesta kuuluu pullonkorkin pyörittämisen ääntä]

RI: Kuvailisitko vähän että millanen opus se oikeastaan on?

PS: No, se on sellanen vajaa 200-sivunen kirja missä on näitä Mooseksen rituaaleja selvitetty, mut tuota niin, ei se nyt välttämätön ole, kyl muittenkin kirjojen avulla saavuttaa näitä, näitä yhteyksiä, et ei se mikään ainoa vaihtoehto ole, muitakin löytyy et, suomalaisille kyl sopis paremmin joku muu kirja kun Musta raamattu, mutta. Kalevalassa on rituaaleja ja sit näissä meidän julkaisemissa kirjoissa, Musta magia I:n ja Mustan magian salaisuudet, ne on paljon helppotajuisempia ja niil on helpompi päästä alkuun ja esimerkiks spiritismipelillä saa yhteyksiä.

RI: Mitenkä sitten tuo Kalevala ei sitten ainoastaan ole tämmöinen Suomen pienen alkuperäiskansan…

PS: Tavallaan se on suomalainen, symbolisesti suomalainen Musta raamattu, näin symbolisesti.

RI: Joo, mutta, onko se sitten tekemisissä samanlaisten asioitten kanssa ettei se ole erillinen?

PS: No, kyl se liittyy, kyl se liittyy. Suunnilleen liittyy joo. Kyl siin on niinkun symbolisesti samoja asioita. Ei nyt ihan kaikki mut symbolisesti paljonkin samaa.

RI: Mutta tämmösiä kirjojahan on sitte mun käsittääkseni suunnilleen joka kansalla omansa, että käsitelläänkö niissä samoja voimia?

PS: Suurin piirtein. Voidaan sanoa näin yleisesti ottaen, että suurin piirtein.

RI: Siinä sitten eri kansoilla vain nimet poikkeaa?

PS: Joo. Kyllä. Tässä justiin otetaan vähän Herran ehtoollista tässä samalla kun jutellaan.

RI: Ruokailu menossa?

PS: Eiii. Spiritus fortus [nauraa].

RI: Ahaa.

PS: Mmmm.

RI: Minkälainen merkitys tällä Saatanalla on koko ihmiskuntaan nähäden?

PS: Erittäin suuri merkitys. Saatana on oikeestaan, sanotaan näin, et Saatana ja Lucifer hallitsee maapalloa ja meidän toimintoja ja Kristuskin sano Raamatussa et “minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta.” Niin kauan kun me olemme luciferiläisiä, Lucifer on Apollo eli auringon jumala, sitä palvottiin Roomassa Jupiter-nimellä, et Zeus oli Kreikassa Saatana, niin kauan kun me olemme heidän leivissään niin me jälleensynnymme aina uudestaan ja se on mielenkiintosta. En minä ainakaan haluaisi joutua Jeesuksen leipiin taivaankannelle omenapuun juurelle soittelemaan harppua ja laulamaan virsiä. Se jälleensyntyminen on mielenkiintoista, petetään ja huijataan välistä ja sitten voitetaan ja pelataan ja tässä on jotain mielenkiintoa.

En minä ainakaan haluaisi joutua Jeesuksen leipiin taivaankannelle omenapuun juurelle soittelemaan harppua ja laulamaan virsiä.

RI: Kertositko oikeestaan millä tavalla maailma on syntynyt satanismin mukaan? Onko käsitys sama ku, tai suunnilleen sama ku eri kansoilla, neki varmaan eroaa?

PS: No, sanotaan näin, et Luciferhän meidät loi, me synnyttiin aikoinaan Atlantis-mantereelle, siel oli seitsemän juurirotua ja neekerit on apinan ja ihmisen välimuoto ja me edustimme lähinnä Atlantis-mantereella toltekkilaista kulttuuria. Eli siis yhteiskunta-ajattelua, arjalaista ajattelua, militarismejä, ja tällaista. Ja Lucifer loi meidät kun hänet karkoitettiin aikoinaan taivaskapinan myötä Taivaasta ja tästä on tarkemmat tiedot Urantia-kirjassa. Se on, siin on muistaakseni 7000 sivua, mul on se kyllä täällä mutta jos mä sellaisen sulle lähetän niin se maksaa 10 000 mk jos mä painan sulle ne kaikki sivut [nauraa], se on siellä selitetty.

RI: Joo, siin on varmasti oma hommansa.

PS: O.

RI: Millanen sinun käsitys on sitte siitä, että löytyykö noita alan kirjoja yleensä kirjastoista?

PS: Kyl niit löytyy aika paljon, esimerkiks tuolla mul on internetilläkin saa yhteyden tähän kansainväliseen kirjanvälitysfirmaan siel on, kyl siel on tuhansia niitä mut siin on vaan se ongelma et ne on englanninkielisiä ja niit on, suomalaiset ei oo mitään englanninkielen neroja oikeen, niin niit on aika vaikea tulkita, kun siin on tätä okkulttista kieltä joka on lähinnä teknillistä englantia, ne on aika vaikea tajuta.

RI: Onko noita mitä suomenkiellä on kirjoittettu nii, tiiätkö miten niitä on saatavilla kirjastoissa tai mistä yleensä ihminen täälläpäin ku pohjoisessa asuu nii mistä se voi saada tietoa?

PS: No, sä menet lähimpään kirjastoon ja sitte sä kysyt okkulttista kirjallisuutta. Tai hengentieteen kirjallisuutta, ne on nyt eri nimikkeillä eri kirjastoissa, mut kyllä niitä löytyy täälläkin aika paljon mut ne on kyllä lähinnä sellasta teosofista jeesustelua, mutta sellasta kovaa saatanallista kirjallisuutta ei oikeastaan saa kun meiän kautta.

Kovaa saatanallista kirjallisuutta ei oikeastaan saa kun meiän kautta.

RI: Mitenkä teihin sitten saa yhteyden, onko…

PS: Meillehän voi, jos asia kiinnostaa niin, meillähän on täällä kaikki luettelot, me voidaan niitä Yhdysvalloista tilata mut ne on kaikki englanninkielisiä, niit on satoja. Kirjottaa vaan esimerkiks et Pekka Siitoin, postilokero 7, Naantali, niin kyl me lähetetään luettelo ja toimitetaan näitä kirjoja mut ne tulee maksamaan kun ne Yhdysvalloista tilataan niin riippuen kirjasta 100-200 mk kappale, siin tulee, jenkit ottaa jo puolet kirjan hinnasta postikuluihin, se on ymmärrettävää tietenkin ku tulee sielt lentokoneella ni jos on satasen kirja niin ne ottaa satasen lähetyskuluja.

RI: Mitäs sitten sanoisit semmoselle joka, jos nyt joku on tästä kiinnostunut aiheesta?

PS: No, mä pyytäisin et ottais minuun yhteyden. Meillähän on täällä faksit ja puhelinnumerot ja kaikki tai sit kirjoittaa postilokero 7 Naantali niin sillä se selviää. Kyl me aina vastataan kaikkiin kirjeisiin, et ei oo mihinkään jäänyt vastaamatta jos kirje vaan on tullut perille.

RI: No joo. Jos ei sinulla, ellei ole mitään erikoista mielessä mitä vielä haluaisit sanoa, onko muuten?

PS: Ei, mä kehottaisin vaan kaikkia niinkun ryhtymään tälle alalle luciferiläisiksi, mut se et tuota niin ei sais mitään rituaaleja ruveta harrastamaan ellei ensin hallitse näitä perusperiaatteita, koska siin voi käydä itselle köpelösti. Ja sit jos on vähän häiriintynyt tai ala-ikäinen niin ei kannattais ryhtyä ollenkaan ryhtyä koko hommaan. Siin sekoaa muuten itte.

Mä kehottaisin vaan kaikkia niinkun ryhtymään tälle alalle luciferiläisiksi.

RI: Se on oikeestaan tällä alalla vielä tärkeempää…

PS: Joo.

RI …ku muilla?

PS: Näin o.

RI: Sanotaan maallisilla aloilla…

PS: Kyllä.

RI: No joo. Kiitos vaan tästä, Pekka Siintoinen.

PS: Kiitos samoin. Hyvää jatkoa. Hail.

RI: No niin, äskeisessä satanisti Pekka Siitointa haastattelivat duona Sami Ropponen ja Mikko Mattila. Ja nyt jos teillä Radio Inarin kuuntelijoilla on jotakin sanottavaa tästä äskeisestä haastattelusta tai satanismista, saatananpalvonnasta ylipäänsä, niin tarttukaahan puhelimeen ja soittakaa numeroon 661 408, sana on vapaa. Numero oli 661 408. Kuunnellaan tässä odotellessa J. Karjalaisen ja Electric Saunan kappale Keihäänkärki. Soittakaa.

[J. Karjalaisen kappale]

– – –

[Haastattelun osa 3/3 julkaistaan huomenna].

Read Full Post »

Edellinen posti käsitteli Siitoimen kuuluisaa esiintymistä Radio Cityssä vuonna 1985. Paikallisradiolinja jatkuu tälläkin kertaa Pekan 10.3. 1997 Radio Inarille antaman haastattelun muodossa, josta Mesikämmen teki hiljattain transkriptin. Radiohaastattelun lainasta Mesikämmen kiittää nimettömänä pysyttelevää Siitoin-keräilijää.

Radio Inarin haastattelu keskittyy satanismiin ja saatananpalvontaan. Ohjelman sisältö on varsin viihdyttävää niin nuorten toimittajien aihepiirin tietämättömyyden johdosta, Pekan vetämän linjan johdosta, toimittajien ajoittaisen hämmennyksen johdosta, kuin näiden osasten muodostaman kokonaisuuden johdosta. Asiasisällössä vilisee virheitä puolin ja toisin. Kuvan kruunaa haastattelun lopuksi saatu kommenttisoitto sekä Radio Inarin erään toimittajan näkemys aihepiiristä.

Haastattelu on pilkottu kolmeen osaan. Niistä kaksi ensimmäistä pitää sisällään Pekan haastattelun, kolmannessa osassa taas päästään palautesoittoon ja loppukaneetteihin.

– – –

Hyvää iltaa kaikille Radio Inarin kuuntelijoille. Tämä on Radio Inarin tiistaimakasiinilähetys ja lähetys tulee pajalta, Ivalon studiolta. Studiolla tänään Sippo Seurujärvi, elikkä allekirjoittanut ja Mikko Mattila.

Tiistaimakasiinissa on esitelty aiemmin lukuisia seurakuntia ja eri uskontoja mutta tänään sitten hypätäänkin aivan toiseen äärilaitaan, nimittäin tänään käsittelemme satanismia.

[Carl Orffin Carmina Buranan O Fortuna soi].

Mikko Mattila ja Sami Ropponen haastattelivat tuossa aiemmin iltapäivällä alan todellista erikoismiestä, nimittäin Pekka Siitointa.

Radio Inari (RI): Puhelimessa on Pekka Siitoin…

Pekka Siitoin (PS): Pitää paikkansa. Terveisiä Naantalista Inariin ja Ivaloon.

RI: Missä vaiheessa sinä aloit pohtimaan näitä hengellisiä asioita?

PS: Vuonna 1971 olin taloudellisessa ahdinkotilanteessa ja käännyin opettaja-äitini, selvänäkijä Aino Kassisen puoleen, joka oli Oulusta kotoisin. Hän vihki minut saatanismiin ja selvänäköisyyteen ja okkultismiin. Siitä lähtien olen harrastanut aktiivisesti näitä asioita. Olen kirjoittanut mm. itse 13 kirjaa, suurimman osan salanimellä.

RI: No, miten tämä… saatananpalvonta, voiko sitä kutsua siksi nytten…?

PS: Sanoisin mieluummin satanismi, koska saatananpalvonta on rituaalien harrastamista teurastamalla eläimiä, mutta satanismi on taas ns. henkistä laatua, siinä ei välttämättä tarvita mitään eläinuhreja.

RI: No…

PS: Olen satanisti.

RI: No, miten tämä satanismi on vaikuttanut sinuun ennen kuin aloit siihen… satanismiin…

PS: Se on vaikuttanut sillä tavalla että jo pikkupoikana näin ennusunia ja minulla oli piileviä kykyjä, aloin niitä sitten kehitellä ja sen jälkeen asia on kehittynyt huomattavasti ja siitä on ollut myöskin aika paljon hyötyä, mutta toisaalta taas ne ihmiset jotka eivät hyväksy tätä asiaa niin leimaavat minut hulluksi ja kirkon piireissä en ole oikein suosittu. Kehottaisin lukemaan kirjani Paholaisen katekismus jota mainostetaan myöskin internetissä tällä hetkellä Kirjavälitys oy:n toimesta.

Ne ihmiset jotka eivät hyväksy tätä asiaa niin leimaavat minut hulluksi ja kirkon piireissä en ole oikein suosittu.

RI: Tämä saatananpalvonta se on saanu aika negatiivista palautetta julkisuudessa.

PS: Se pitää paikkansa. Se johtuu siitä, että tällaiset amatöörihenkilöt alkavat sitä harrastaa jotka eivät tiedä asiasta yhtään mitään. Saatanismilla voidaan tehdä paljon hyvää, se on lähestulkoon kuin shamanismi, ei sillä välttämättä tarvitse pahaa kenellekkään tehdä. Sitä me emme ole harrastaneet.

RI: No, kun sinä sanoit tuossa nämä amatöörit, niin tarkoitatko sinä näitä asiantuntemattomia, esimerkiksi joku 10v. penikka niin… jossakin black metal konsertissa ollu ja se sitten tullee sieltä etusormi ja pikkurilli pystyssä ja menee potkimaan hautakiviä nurin ja semmosta?

PS: Joo, kyllä. Siis sanoisin näin rehellisesti, että saatanismi kuuluu täysi-ikäisille ihmisille joiden on ensin luettava suuri määrä kirjoja ja tällaiset ala-ikäiset ihmiset kuvittelevat olevansa satanisteja vaikka he eivät todellisuudessa sitä ole, että tähän asiaan pitää perehtyä ensin sanoisin näin vähintään viisi vuotta lukemalla alan kirjoja ennen kuin voi väittää olevansa satanisti tai hallitsevansa tilanteen.

[Hiljaisuus]

RI: [Hämmentynyttä hiljaista mutinaa]

PS: Olen aina ollut sadisti, mutta olen ollut sitä ainoastaan henkisesti, en fyysisesti.

[Hiljaisuus]

RI: [Hämmentyneenä] Joo…

[Hiljaisuus]

PS: Siis lähinnä vihamiehiä kohtaan, tarkoitan tällä sitä.

Olen aina ollut sadisti, mutta olen ollut sitä ainoastaan henkisesti, en fyysisesti.

[Hiljaisuus]

RI: [Hämmentynyttä mutinaa] No… sinä kun puhuit tässä rituaaleista, mitä nämä saatananpalvojat tekee…

PS: Niin.

RI: Niin, minkälaisia niitä on ja mikä on niiden merkitys… ja tämä välineistö, yleinen välineistö, mitä siinä tarvitaan…?

PS: Noo, tämä on niin pitkä juttu että tästä tulee varmasti viiden tunnin puhelu jos kaikki alan kertoa, mutta niinkuin olen julkisesti kertonut niin tästä olen julkaissut monia kirjoja, mm. Musta magia I:n, Musta magia II:n, meillä on myöskin myynnissä alkuperäinen Musta raamattu, ynnä muita alan kirjoja, niistä ne selviävät. Sitä ei voi oikeastaan puhua, niistä ei voi puhua puhelimessa lyhyesti, koska ne ovat niin pitkiä asioita.

RI: No, kun tuli puhe tästä Mustasta raamatusta, niin, siinähän on tämä Mooseksen 6. ja 7. kirja…

PS: Pitää paikkansa.

RI: Niin miksi se on poistettu siitä?

PS: Se johtuu siitä, että muinaiset juutalaispapit eli rabbiinit niin he pelkäsivät että jos kansa saa liikaa tietoa maagisista rituaaleista niin heidän valtansa häipyy kuin pieru Saharaan. Ja, se on ainoastaan heidän yksinoikeutensa noitua… yrittää noitua meitä arjalaisia tuhoon juutalaisuuden kustannuksella, koska tavallaan juutalaisuus ei ole uskonto vaan se on elämäntapa, jolla on tarkoitus orjuuttaa arjalaiset heidän oppiensa ja politiikkaansa alle. Kommunismi on mm. juutalainen keksintö. Kaikki Venäjän kommunistijohtajat aikoinaan olivat juutalaisia. Yhdysvalloissa Clintonin klaanin [epäselvää] olivat juutalaisia. Tästä johtuu, että Hitler tuhosi juutalaisia, koska juutalaiset halusivat orjuuttaa germaanit, orjuuteen.

Muinaiset juutalaispapit eli rabbiinit niin he pelkäsivät että jos kansa saa liikaa tietoa maagisista rituaaleista niin heidän valtansa häipyy kuin pieru Saharaan.

RI: No kun näistä juutalaisista tuli puhe niin, niin… ovatko ne siinä mielessä totaalisia saatananpalvojia koska ne haluavat tukahduttaa muut uskonnot ja politiikat ja sen semmoset?

PS: Mielestäni ovat koska Jeesuskin sanoi silloin, yhdessä kohdassa meni temppeliin niin hän ruoski rahanvaihtajat, juutalaiset ja kaupustelijat temppelin portilta ulos ja sanoi “te olette isästä perkeleestä, te olette valehtelijan ja valehtelijan lapsia, poistukaa täältä”, eli Jeesus tavallaan tuomitsi myöskin juutalaiset tässä mielessä koska Jehova on mielestäni todellinen Saatana. Voidaan sanoa näin, että Jeesus oli arjalainen. Ja äpärä niinkuin minäkin.

Voidaan sanoa näin, että Jeesus oli arjalainen. Ja äpärä niinkuin minäkin.

RI: Niin, mutta kun se syntyi juutalaiseen rotuun…

PS: Se johtui siitä, että hän halusi puhdistaa juutalaisen rodun pahuudesta. Mutta hän ei ilmeisesti siinä onnistunut, koska tänä päivänä juutalaiset hallitsevat kommunismia ja rahamaailmaa.

[Hiljaisuus]

RI: No, näistä nykyajan kirkoista… niin, onko ne menneet liian maallisiksi…

PS: Nykyajan kirkot ovat täysiä maallisia laitoksia. Pappiperkeleet puhuvat paskaa. He saavat 20 000 mk palkkaa kuukaudessa kun pitävät muutaman typerän saarnan, pitävät muutamat ristiäiset, ynnä muuta.

[Hiljaisuus]

RI: Niin eli, toisin sanoen… vois sitten nämä nykyajan kirkot leimata saatanan konttoreiksi?

PS: Mielestäni olen sitä mieltä.

[Taustalta kuuluu jotain melua ja joku kuiskaa Pekan luurin läheisyydessä “hiljaa!”]

RI: Millainen tämä saatananpalvonta, niin, millaista se oli alunperin, että…?

PS: Alunperin se oli, jos ajatellaan juutalaisia, muinaishistoriasta inkoja, niin se oli uhraamista elävillä ihmisillä tai eläimillä [yskii käheästi]. Ja, nykyaikanahan se ei oo mahdollista, mutta sitä on mahdollista harrastaa ilman mitään uhreja.

RI: Kuten esimerkiksi…?

PS: Ottamalla henkisiä rituaaleja.

RI: Millaisena sinä sitten näet tämän saatananpalvannon tulevaisuuden?

PS: Mielestäni se kehittyy kyllä koko ajan enenevään suuntaan. Pitäisi vaan olla se kontrolli, että sitä eivät harrasta asiantuntemattomat vaan asiantuntijat. Ja Lapissa on paljon ollut noitia, seitoja ynnä muita ja shamaaneja. Kyllä he hallitsevat varmasti asiansa varmasti melko hyvin.

RI: No, erottaako nykyajan saatananpalvojan muista ihmisistä?

PS: Ei välttämättä, ellei häntä tunne. Sanoisin näin, että jos on jonkun henkilön kanssa tekemisissä kuukauden verran niin kyllä silloin varmasti tarkka henkilö huomaa, että asia on näin. Ei sitä muutamalla tutustumiskerralla erota.

RI: No, näitten saatananpalvojien määrä… niin kuin iso se oikein on ja kuinka ne on oikein järjestäytyneet?

PS: No, sanotaan, meillä on täällä Naantalissa Kansallis-mytologinen yhdistys, siinä on noin parisataa jäsentä, suurin osa on tämmöistä keski-ikäistä väkeä, mutta kyllä varmasti nuorison piirissä näitä voi olla jopa tuhansia, mutta he eivät hallitse asiaa.

RI: Niin ja, se hallitsemattomuus voi johtaa…

PS: Ihan mihin vaan.

RI: Hulluuteen?

PS: Murhiin ja mihin vaan. Huumeisiin ja murhiin ja tämmösiin.

RI: No, jos järjestöön tulee joku asiantuntematon ihminen, niin… miten ne yleensä niin kertoo ne asiat niinku ne on?

PS: No, yleensä jos tulee tämmönen asiantuntematon tai ala-ikäinen yrittää päästä, me ei oteta ala-ikäisiä, niin, hänhän ensmäiseks haluaa tehdä liiton Saatanan kanssa ja haluaa saada rituaalit selville ja tämmöstä kaikkea, se johtaa kyllä sitten ennen pitkää itsetuhoon jos ei hallitse henkimaailman voimia koska ne ovat hyvin suuria voimia ja siinä voi helposti tuhota itsensä.

RI: No, kun näissä lehdissä on ollu näitä juttuja ku joku on halunnut päästä pois jostakin lahkosta niin, sitä ei ole sitten päästetty, sitä on uhkailtu ja painostettu ja käytetty fyysistä väkivaltaa, niin mitä sanot tämmösistä järjestöistä?

PS: No, mielestäni se on rikollista toimintaa koska, meilläkin tässä meidän piirissämme niin jokainen saa lähteä jos haluaa, eikä me ei millään tavalla järjestetä mitään kostoiskuja kyseistä henkilöä kohtaan jos se siitä on kysymys. Kaikki täytyy tällaset asiat perustua vapaaehtoisuuteen ja jos on alalla viis vuotta ja opiskelee alaa hyvin niin ei kukaan halua edes lähteä pois… tästä piiristä.

RI: Nii että siihen on sitten mieltynyt, että on katsonut että tämä asia on minulle perhaaksi?

PS: Aivan oikein.

RI: Äskeisessä Pekka Siitointa haastatteli Mikko Mattila. Kuunnellaanpas tähän väliin kokonaisuudessaan Carmina Buranan kappale O Fortuna, jonka jälkeen haastattelemista jatkaa Sami Ropponen.

– – –

[Haastattelun osa 2/3 ilmestyy huomenna].

Read Full Post »

Leo Meller on legenda jo eläessään. Siitä kertoo jo se, että hänellä on oma fan clubinsakin. Mesikämmen päätti, että tuon porukan ihmisiä pitää haastatella ennen kuin tempaus tulee – sillä silloin haastattelun tekeminen on jo liian myöhäistä. Clubin ilosanomasta Mesikämmen sai kertomaan neljä väkevää todistajaa, joilla on tempaustakuu.

Olette Leo Meller Fan Clubin (LMFC) ydinryhmää – mistä ryhmässä on oikein kyse? Ainakaan tavallisten uskovaisten ryhmästä ei selvästikään ole kyse, muttei mistään pilkkaryhmästäkään, onko näin?

H: On. Ryhmä koostuu lähinnä meistä jotka nautimme Mellerin verbaalista nerokkuudesta ja karismasta noin viihteellisessä mielessä, jos niin voi sanoa.

T: Pilkkaryhmästä ei ole kyse. Arvostamme lämpimässä humoristisessa hengessä Leon karismaattista persoonaa, vaikuttavaa artikulaatiota, visionäärisiä näkemyksiä ja laajaa tuotantoa ja vaikuttavia live-esiintymisiä, jotka jättävät Rammsteininkin toiseksi. Tietyssä mielessä tämän ryhmän olemassaoloa voi pitää merkkinä siitä, että Leo on alansa suurmies. Ihan kenen tahansa hyväksi ei tällaisia ryhmiä perustella.

J: Ei todellakaan ole kyse mistään pilkkaryhmästä vaikkakin sellaisia syytöksiä on meidän suuntaan heitetty. Kyse on enemmänkin Leon karismasta ja puhetaidoista (esiintymisistä) nauttiva ryhmä, jolla on myös oikein hyvä ja hurtti huumorintaju. Uskon että Leo salaa tykkää LMFC:stä.

Ensimmäiset muistikuvanne Leosta? Koska jäitte Leon lumoihin?

F: Leon Rock-kirja, se päätyi nopeasti vanhempieni käsiin ja sillä oli välillisesti suurehko vaikutuksensa nuoren hevirokkarin elämään. Myös Leon muu materiaali ja seurakunnan painopisteet tuli tutuksi.

T: Rock-kirja teki nuoreen metallimuusikkoon ja okkultistiin lähtemättömän vaikutuksen, samoin Enkeliruhtinas, nyt! -dokumentti. Sen jälkeen on Leon magia pitänyt vahvasti pauloissaan.

J: Eka muistikuva Leosta on Okei-lehdestä missä oli peräti 4 sivua pitkä artikkeli heavy metallin pahuudesta ja puhujana oli asiantuntija Leo Meller :) Vuosi oli muistaakseni 1985 ja seuraavana vuonna ilmestyi legendaarinen kirjanen rockista, siitä Leon diggaaminen alkoi ja huipentui 90-luvulla tapaamiseen :)

Millaista muuta “alan taustaa” teillä on, onko uskovaisten kanssa tullut paljonkin oltua tekemisissä?

F: Merkittävä osa nuoruutta.

T: Itselläni ei ole minkäänlaista alan taustaa, eikä umpiuskovaisia ole ollut lähipiirissä tai ystävien joukossa. Tausta näiden juttujen suhteen on ollut lähinnä uskovaisten touhujen huvittunutta, mutta aidosti kiinnostunutta uskontotieteellistä seurailua, kaupungita löydettyjen traktaattien keräilyä, yms.

J: Onhan niiden kanssa tullut usein keskusteltua, koulun lähiystävissä oli pari kiihkouskovaistakin jotka sitten lopulta eivät enää puhuneet tai katsoneet suuntaani kun pääsimme yläasteelle koska kyseenalaistin kaiken liiaksi heidän mielestä :) Tosin yksi heistä antoi myöhemmin käteeni ISON metallivastaisen lehden :)

Millaisia ihmisiä LMFC:n kuuluu? Onko Leoa itseään pyydetty seuraan vaikka kunniajäseneksi?

H: LMFC:ssa on mm. entisia uskovia sekä alaan muuta kautta kosketuksen saaneita, alan asiantuntijoita, jotka tiedostavat äärikristillisyyteen kuuluvan viihdearvon. Leo ei valitettavasti käytä sosiaalista mediaa, olisi kyllä upeaa saada itse Mestari kunniavieraaksi. Olen miettinyt että tarvitaan voimakasta hengen johdatusta jotta näin kävisi.

LMFC toimii ennen kaikkea Facebookissa suljettuna ryhmänä, vaikka “majakkana” toimiva blogisivukin löytyy.

F: klubin jäsenet tuntuvat melkein kaikki tietävän ja/tai tuntevan herätysliikkeen kentän, joko henkilöhistoriansa tai opintojensa puolesta, tai he muuten seuraavat kenttää jolla Leo keikkailee. Jäsenet eivät suhtaudu Leoon kritiikittömästi mutta ovat postmodernisti vaihtaneet Leon tulkintakontekstin.

J: Laajalta piiriltä kaikenkarvaisia ja vähemmän karvaisia ihmisiä kuuluu ryhmään. Leo olisi kyllä SUURI kunnia saada seuramme jäseneksi mutta uskon että Leo ei pysty siihen kiireiltään liittymään.

Millä perusteella Facebook-ryhmään pääsee tai sieltä lentää ulos? Molempiahan on ilmeisesti tapahtunut.

H: Anokaa niin teille annetaan, pätee tähän. Paitsi jos edustat ääriryhmää, koska valitettavasti äärikristityt eivät kykene toimaan ryhmän hyvän hengen mukaisesti.

Miksi ryhmä on ns. suljettu, eli sen keskusteluja ei näe kuin ryhmään hyväksytyt jäsenet?

F: Ryhmä on suljettu koska sen jäseniltä toivotaan kykyä nähdä herätysliikkeiden ilmiöt toisessa valossa kuin missä ne yleensä esitellään. Se perinteinen valaistus, se on pirun tylsä. Lisäksi itsensä etäännyttäminen poliittisista ja uskonnollisista viitekehyksistä on varmaan käytännössä välttämätöntä. Ja kyky nauraa itselleen Leon tahdissa.

J: JOS ryhmä olisi avoin kaikille olisi meillä kädet täynnä töitä poistaa sieltä asiattomia viestejä joita sinne välillä tupsahtelee hieman liian tiukkapipoisilta immeisiltä. Salaseura tämä ei kuitenkaan ole vaikka sellaistakin on väitetty.

LMFC:n sisällä on väliin ollut ilmeisesti varsin hauskoja joskin tyypillisiä uskovaisten ja ei-uskovaisten välisiä keskusteluja. Miten näihin keskusteluihin suhtaudutaan puolin ja toisin, miten ne yleensä päättyvät?

H: Oi kyllä, yleensä se alkaa uskovaisten puolelta huutamisella ja päättyy täysin mauttomaan uhkailuun sekä jäsenyyden menettämiseen. Omaa ryhmää ne lähinna huvittaa, vaikkei yllätä. Tavattomuudellaan he todistavat oikeaksi sen, minkä me jo tiedämmekin.

T: Tilanne on mielenkiintoinen. Siitä huolimatta, että ennen ryhmään hyväksymistä kaikki jäsenkandidaatit ovat nähneet ryhmän infon, jossa kerrotaan mistä on kyse, ryhmään toisinaan pullahtaa ihmisiä jotka mielensäpahoittaneen hurskasta viittaa kantaen alkavat sitten ryhmän sisällä verbaaliseen pyhään sotaan. Niihin sitten lämminhenkisesti kirjoitetaan vasta-argumentteja, jos jaksetaan ja viitsitään. Homma päättyy yleensä siihen, että meuhkaajilta palaa jossain vaiheessa käämit ja he lähtevät ryhmästä, tai jos he alkavat vaikuttaa uhkaavilta (sitäkin on tapahtunut), heidät poistetaan ryhmästä.

Harvoja tällaisia tapauksia ryhmässä on ollut, mutta muutama sellainen varsin viihdyttävä tapaus on ryhmään eksynyt. Tähän väliin on muuten huomautettava, että ainakaan kukaan LMFC:n ydinryhmäläinen ei näe tarpeelliseksi saati fiksuksi mennä minnekään uskovaisten ryhmään meuhkaamaan siihen tyyliin, mihin uskovaisia on LMFC:n toisinaan eksynyt. Tässä kohtaa on tietysti muistettava, että meillä ei olekaan lähetyskäskyn oikeutusta moiseen hieman ylimieliseen ja ei niin hyvin sympatioitakaan puolelleen saavaan toimintaan.

J: Tähän tuli Sionin viisailta H. ja T. jo niin kattavia vastauksia että Veli J. pysyy hiljaa.

Onko ryhmällä ollut tapaamisia tai onko sellaisia suunnitteilla?

F: On, omat suviseurat on viritteillä, tosin vain oikeauskoisille. Tällä haavaa.

J: Ensimmäistä suunnitellaan ja jännitylksellä odotetaan toteutuuko profetia tämän suhteen!

T: Kyllä. Tänä vuonna Suomen eteläisimmällä alueella. Alue on valittu symbolisesti tarkkaan – pyrimme pääsemään mahdollisimman lähelle Israelia maamme rajojen sisäpuolella.

Jos mormoneilla on maagiset alusvaatteet, on LMFC:n die hard-jäsenillä LMFC-paita. Millaisia ylimaallisia voimia paidan käyttö tuo tullessaan? Ilmeisesti suuria, sillä kuulopuheen mukaan joku ryhmän jäsen pukeutui tuohon paitaan suurella vaivalla ennen äkillistä sairaalaan joutumistaankin ambulanssikyydillä – pitääkö tämä paikkansa? Mikä ajatus tässä oli takana?

J: Leo-paita on suoja kaikkea vastaan ja sisältää Mestarin maagiset sanat lopun ajoista [paidan selkäpuolella on teksti “Me elämme lopunajan viimeisiä päiviä” sekä Leon nimikirjoitus – Mesikämmen huom.] Vaikka paita oli tuskallista saada päälle piti se saada ylle ambulanssimiehistön avustamana, koska eihän sitä voinut olla varma onko tämä se viimeinen lähtö vaiko ei kun ei kertaakaan olla ambulanssilla kotoa jouduttu hakemaan. Mietin siinä että JOS käy pahasti ja lähtö tulee on mukana Leon sanat: Elämme lopunajan viimeisiä päiviä! Leo kuitenkin suojeli paidan haltijaa ja hyvän lääkityksen voimin pystyin omin jaloin poistumaan saraalasta viiden tunnin makoilun jälkeen! Leo on väkevä!

F: Paita on vähän kuin papin tai rabbin virka-asu. Tiettävästi se on ainoa tunnettu tekstiili joka kykenee ihmetekoihin kuten parantamaan sairaita, vaikka sen on luotettavasti dokumentoitu myös suojelevan kantajaansa ja siinä on mukava matkustaa yksityiskoneella Suomi-Ranska väliä.

T: Yhdyn edellisiin puhujiin, verbaalisesti.

Ymmärtääkseni ryhmä on tuottanut myös muita Siionin henkivaltoja kanavoivia objekteja, mm. jäsenkortin, jonka kautta jäsenellä on tempaustakuu, kyniä, jääkaappimagneetteja, bannerin, sekä viini- ja viinapullon etikettejä – kerrotteko näistä ja niiden vaikutuksista enemmän?

H: Kortin kantajallahan on tietysti tempaustakuu joka on ajankohtainen, nyt kun elämme lopunajan aikoja. Viina ja viinietiketeillahan prosentit juomassa tietysti tuplaantuu! Jos Jeesus muutti veden viiniksi, se ei ollut temppu eikä mikään, takaan että Leo muuttaa viinin viinaksi ja viinankin 66,6 prosenttiseksi. Leo-magneetti jääkaapin ovessa taas tavallaan ikäänkuin kestosiunaa ruuan siellä takana.

T: Suunnitteilla on myös Israelin tähti-lautapeli.

J: Leo-viini odottaa suvitapaamista ja kaikki paperini allekirjoitan Leon siunaamalla kynällä ja jääkaappiani suojelee Leo-magneetti ja lompakossani on AINA tempaustakuu-kortti mukana!!! Kohta pääsee KUNNOLLA suunnitelemaan peliä Israelin tähti kun saa tavarat varastosta omaan kotiin.

LMFC:llä on jopa oma versionsa uskontunnustuksesta. Osaavatko kaikki ryhmän jäsenet sen ulkoa?

H: Hieno tunnustus onkin, en usko että kaikki osaavat sitä vielä ulkoa, mutta onhan tässä vielä aikaa harjoitella, ehkä saamme kaikki tunnustaa sen yhteen ääneen, tulevassa Patmoksen LMFC-tilaisuudessa.

J: Sen ehtii vielä oppimaan ulkoa!

Onko Leo alfauros? Miksi ihailet Leoa? Mikä hänessä eniten viehättää?

H: Leo on todellinen alfauros, hänen katseessaankin on sellaista voimaa että Pekka Siitoimen hypnoottismagneettinen katsekin häviää leikiten, Leo ottaa tilan ja naisen haltuun pelkällä olemuksellaan. Leon koko olemus huutaa tiukkaa johtajuutta ja pakottaa polvilleen kaikki jotka sen vaikutuksen piiriin joutuvat.

T: Ilman muuta on. Leo antaa kaikille tosimiehille jämerän arkkityyppisen mallin siitä, millaista on olla väkevä miehinen hengensoturi lopunaikojen maailmassa. Tämä tietysti vetoaa kaikkiin naisiin magneetin tavoin. Jo nimi, Leo, eli leijona, kertoo oleellisen.

J: Kysymykseen vastattu jo niin avarasti että ei voi muuta kommentoida, Leo on UROS!

Onko Leo Suomen paras kristitty?

S: Onko Kristus messias? Tästähän ei ole epäilystäkään.

F: Parhaan kristityn tittelistähän ei kristittyjen ole kai sopiva kilpailla, otaksuttavasti juuri siksi että sellainen epämääräisen maallinen kunniantavoittelu loukkaisi Mestarin kunniaa.

T: Kilpailijoissa on kovia nimiä, kuten Veli Saarikalle, mutta Leo hallitsee suvereenisti.

J: Leo tietää kuka Leo on ja me tiedämme kuka ja mitä Leo on!

Leo on ollut uransa aikana varsin tuottelias. Mikä tai mitkä Leon kirjat, äänitteet, tai muut dokumentit ovat suosikkejanne ja miksi?

T: Rock-kirja on ylivoimainen suosikkini. Äänitteistä Avaruusmessias ajan merkkinä kuuluu huippuihin, sillä se murskasi lapsuuteni ulkoavaruuden sankaria kohtaan kokemani valheelliset käsitykset perusteellisesti. Monia muitakin hienoja äänitteitä ja kirjoja löytyy, mutta nuo ovat omissa kirjoissani yli muiden.

J: Leon ROCK-kirja on legendaarinen, omistan parit muutkin tallenteet joista yhden sain aikoinaan kolmena kappaleena omaan käyttööni, siinä kuuluu tuttu äänikin välillä. Paras TV-toteutus on ehdottomasti Enkeli Ruhtinas NYT!

Keräilevätkö klubin jäsenet Leon tuotoksia?

T: Totta kai. Kirjoja, äänitteitä, lehtisiä, mitä vain Leoon liittyvää. Monella clubin jäsenellä on varsin mittavat kokoelmat.

J: TOTTAKAIT!

Pitäisikö Leon klassikosta Rock tehdä päivitetty uusintapainos ja jos, niin miksi?

H: Ehdottomasti pitäisi! Tässä on tullut sen verran uutta genrea markkinoille että olisi mahtavaa saada Leon päivitetty mielipide ja tulkinta näistä, toisaalta liian avoin “saatanallisuus” musiikissa saattaa viedä siitä tulkitsemisen ilon. Ehkei siinä ole Leolle haastetta tarpeeksi.

T: Ilman muuta! Tätä olen jo useiden vuosien ajan rukoillut. Sitten Rock-kirjan julkaisun on Leon teoksessa osoittamallaan tavalla Saatanan esiinmarssi käynyt aina vain julkeammaksi niin meillä kuin muualla maailmalla. Norjassa ovat saatanalliset metallimuusikot polttaneet kirkkoja kuin kokkoja ikään ja onpa Suomessakin leimahdellut. Kukaan muu kuin Leo ei pystyisi sanoillaan koskettamaan maamme nuoria ja vähän vanhempiakin rock- ja tanssimusiikin vaaroista kuten Leo. Rock-kirjasta pitäisi saada myös Leon lukema äänikirja.

J: Ehdottomasti, niin paljon on rockin saralla tapahtunut vuosien aikana että Leon viisauksia pitäisi saada päivitetty ja kansan tietoon!

Oletteko koskaan tavannut Leoa? Entä ryhmän muut jäsenet? Millaisia tapaamiset ovat olleet?

T: Jotkut ryhmän jäsenet ovat tavanneet, mutta suurin osa ei ole. Itse olen tavannut Mestarin kerran. Sain tuolloin kunnian puhua hänen kanssaan ja paiskata lopuksi kättä, minkä päälle vielä toivotimme toisillemme Jumalan siunausta.

J: Olen tavannut Leon ja istunnut vastakkain Leon kanssa tuntitolkulla, taisin kaiken kaikkiaan viettää Leon seurassa 5 tuntia syöden pari sämpylää ja juoden kahviakin hänen kanssaan. Sitten menimme studioon puhumaan radio-aalloille livenä, oli oikein hauska hetki ja tapahtuma, siitä on myös tallenne olemassa jonka sain kolmena kappaleena itselleni käyttöön, tosin monien muuttojen jälkeen enää 1 kappale on olemassa itselläni. Leon tapaaminen oli karismaattinen kohtaaminen, iloinen ja lämmin (kunnes poistuin), jonka jälkeen tuli pari kommenttia mihin en enää pystynnyt vastaamaan koska en ollut paikalla :)

Onko Patmoksesta oltu teihin yhteydessä? Jos on, niin millaista kommunikointi on ollut?

J: Ainoastaan tuolloin 90-luvulla olin yhteydessä Leoon kun keskustelimme.

H: Sain ilokseni Leolta meilin takaisin, jossa hän oli yllättynyt yhteydenotostani ja pyysi valokuvia minusta mutta ikävä kyllä kuvissani näkyvä LMFC-paita taisi peläyttää hänet ja aiheuttaa jonkinlaisen väärinkäsityksen.

T: Eräs Patmoksen työntekijä postitteli minulle yhteen väliin, hyvin asiallisen oloinen kaveri ja taisi olla huumorintajuakin. Sain kutsun tulla käymään tukikohdassa kahvillakin, jos sinnepäin sattuisin matkaamaan.

Mitä suunnitelmia LMFC:llä on tulevaisuuden suhteen? Varaudutteko tempaukseen? Koska tempaus tulee?

T: Olemme varautuneet tempaukseen jäsenkorteillamme, joiden kantajilla on tempaustakuu. Tempaus tulee varmasti jossain vaiheessa, sillä kuten mestari on sanonut, me elämme lopunajan viimeisiä päiviä.

J: Tempaisu voi tulla hetkenä minä hyvänsä ja jäsenkortin mukaan on tempaustakuu milloin tahansa.

Vaikka klubissa hyväntuulisen ja lämpimän humoristisesti fanitetaan Leoa, on ryhmän jäsenillä myös selkeitä erimielisyyksiä ja kriittisyyttä Leon näkemyksiä kohtaan. Israelin ja Palestiinan suhteet ovat ilmeisesti eräs tällaisista asioista – pitääkö tämä paikkansa ja jos niin miksi?

F: Kriittisyys on jalostumatonta sarkasmia.

T: Kyllä pieniä erimielisyyksiä löytyy, mm. juuri tuosta Palestiinan kysymyksestä.

J: Tietyt asiat koskien Palestiinaa on tuonnut erimielisyyksiä esille. Mutta ainahan näitä on.

Pitäisikö Palestiina julistaa mielestänne itsenäiseksi? Onko LMFC:llä tähän virallista linjaa?

H: Ehdottomasti pitäisi, ja uskoisin että LMFC:n linja on kaikessa oikeamielisyydessään tässä aika yhtenäinen. Olemmehan “humanisteja”.

T: Kyllä pitäisi. Näin jouduttaisimme Jeesuksen toista tulemista.

J: Kyllä pitäisi.

Pahat kielet ovat sanoneet Leosta vuosien varsilla kaikenlaista, mm. Helsingin Sanomat 17.9. 2000 erikoissivuillaan julkaisemassaan artikkelissa “Leo Meller, taivaan sisäpiirikauppias“. Mitä mieltä olet tällaisista teksteistä?

F: Mainittu artikkeli on ansioitunut ja soisin enemmänkin julkisuudessa vastaavankaltaista kirjoittelua herätysliikkeiden voimahahmoista ja heidän lahkojensa toiminnasta.

T: Kolikolla on aina kaksi puolta.

J: Raamatusta löytyy kaikkeen vastaus, myös se, että yleensä sivuilla on kaksi puolta ja jommasta kummasta löytyy se oikea vastaus. Leo tietää sen mutta suuressa viisaudessaan hän haluaa koetella meitä.

Mikä on Baphomet-kansio?

T: Baphomet-kansio on salainen asiakirja, jota säilytetään tiettävästi Porissa. Se sisältää vaiettua totuutta rappareista ja kaikenlaisista saatanallisista kreikkalais-humanisteista liberaaleista, jotka sotivat Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaa vastaan. Baphomet-kansiossa on myös hetero pride-manifesti ja se on sinetöity sanoin Deus Protector Noster!

J: Baphomet-kansio on NIIN salainen kansio että sen olemassa olosta ei moni tiedä ja jos tietää liikaa voi joutua sen syövereihin menettäen sielunsa, uskoisin että siellä mainitaan jo LMFC myöskin suurena salaliittona tahrata Mestari Leon maine vaikka asia ei näin ole. Mutta me humanisteina ja demokratian perusmuurareina pidämme vuohet kylläisinä jotta saamme niistä maitoa jaettavaksi, ja varmemman paikan kansiossa…

Mikä tekee teidät onnellisiksi?

F: Minut tekee onnelliseksi kauniit, hyvät ja oikeamieliset asiat.

T: Hurskaat asiat, mestarin opetukset ja Jumalan ruoska.

J: Aika moni asia joista tässä veljet jo mainitsivat kaikki tärkeimmät.

– – –

Mesikämmen kiittää LMFC:n haastatteluun osallistuneita jäseniä.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Keikka-arvio: Leo Meller Turussa 27.9.

Keikka-arvio: Leo Meller Turussa 22.8.

Totuus E.T.:stä.

Mitä Leo Meller sanoi Pekka Siitoimen kuolemasta?

Read Full Post »

« Newer Posts - Older Posts »