Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Pyhä keihäs’

Esa Taberman julkaisi 20.6. kuluvaa vuotta seuraavan tekstinsä Facebookin Pekka Siitoin Fan Clubissa. Mesikämmen kommentoi tekstiä Tabermanin tekstin perään.

– – –

Pekka Siitoimen hengentieteelliset ulottuvuudet ja esikuvat

Kirjoittanut Esa Taberman

rituaalimenot2Vaikka Pekka kiinnosti minua lähinnä enemmänkin poliittisten näkemystensä ja toimiensa vuoksi kuin ns. ”hengentieteen” näkökulmasta en tietenkään voinut välttää kosketusta Pekan tuohonkaan puoleen jo siksi, että se vaikutti voimakkaasti Pekan kaikkeen ajatteluun ja tekemiseen. Hänen poliittiset näkemyksensä olivat tuon mainitun aspektin värittämiä ja väitteet siitä, että suuri osa Pekan siirtymisestä poliittiselle linjalleen johtui hänen tutustumisestaan noihin aikoihin ilmestyneeseen okkultistiseen kirjaan (Ravenscroft: Pyhä keihäs) eivät ole täysin tuulesta temmattuja.

Minkälaisia sitten olivat nuo Pekan ”hengentieteelliset” näkemykset? Itse hän väitti usein uskottavastikin saaneensa vaikutteita tuolloin 70-luvulla tunnetulta ”selvännäkijältä” Aino Kassiselta, mutta mielestäni Pekka kaikesta päätellen yksinkertaisti asioita huomattavastikin antaessaan ymmärtää, että oli pelkkä Aino Kassisen työn jatkaja. Itse asiassa uskallan väittää, että Pekan todellinen esikuva niin hyvässä kuin pahassakin oli ehkä jopa hänen tietämättäänkin aivan joku muu!

Käytännössä kaikki Pekan tunteneet panivat merkille hänen poikkeuksellisen voimakkaan seksuaalisuutensa. Se vaikutti niin hänen yksityiselämäänsä kuin hänen julkisiinkin tekoihinsa ja lausuntoihinsa. Vaikutus oli niin kaiken kattava, että minun ja Timo Pekkalan tapaiset aatteelliset puristit saimme syyn suhtautua kyynisesti ylipäätään kaikkiin Pekan tekemisiin. Olimmehan ns. nuoria vihaisia miehiä ja ainakaan minä en tuolloin ymmärtänyt, ettemme olleet tekemisissä ns. normaalin poliittisen toimijan kanssa vaan henkilön, joka oli pikemminkin omaa maailmanselitystään haparoiden ja jäsentymättömästi rakentava guru. Guru, jolla oli oma poliittinen agendansa ja hyvin erikoinen filosofiansa, mutta joka ei siis ollut poliittinen toimija vaan jotain samanlaista kuin Charles Manson, vaikka Pekan yhteydet Mansonin toimintatapoihin ovatkin eräitä kiinnostavia yhtäläisyyksiä ja ideologisia lausuntoja lukuunottamatta onneksi vain näennäisiä. Molemmat miehet olivat saman aikakauden luomuksia, mutta erosivat toisistaan merkittävillä tavoin ja ennenkaikkea Pekalta puuttui Mansonille ominainen äärimmäinen sosiopatia ts. ehkä joku psykologi saattaisi pitää Pekkaa narsistina, mutta hänessä ei ollut taipumuksia joukkomurhien organisointiin!

Pohjimmiltaan Pekan hengelliset näkemykset perustuivat hänen näkemyksiinsä seksuaalisuuden suuresta voimasta niin magian kuin ylipäätään kaikken muunkin takana. Pekalle Saatana oli seksuaalinen olento ja seksuaalisuus oli Saatanan tärkein vaikutuskeino. Koska Pekka oli hyvin seksuaalinen persoona hän toteutti tätä näkemystään omien seksuaalisten yllykkeittensä oikeutuksena. Ehkä Pekka ei itsekään tiennyt, mikä osa hänen toiminnastaan oli loppujen lopuksi hengellistä pyrkyä johonkin ja mikä vain pyrkimystä lieventää voimakkaan seksuaalivietin paineita. Kukaan muu ei sitä tiennyt senkään vähää ja Pekan tee mitä haluat -filosofia johti hänen mahdollisten henkisten päämäärien vaihtumiseen johonkin, jota Pekka itse harvinaisen osuvasti, kuinkas muuten, kutsui rivologiaksi. Ts. Pekasta ei loppujen lopuksi tullut gurua vaan pelleksi koettu ja löysiä puhuva kehno Hitler-Pastissi, joka tunnettiin lähinnä kiljun voimin naisseuraa etsivänä vitsinä!

En tiedä, kuinka paljon Pekka tiesi Aleister Crowleystä ylipäätään ja tämän aatemaailmasta erikseen. Ehkä Pekka oli omin päin päätynyt samanlaisiin päätelmiin kuin itseään ”Suureksi Pedoksi” nimittänyt Crowley ja yritti, kuten Crowleykin, elää filosofiaansa todeksi. Molempien elämänkaaret ja jopa näkemykset muistuttavat aavemaisesti toisiaan aina maineetonta loppua myöten, mutta toisin kuin Crowley, joka yhä edelleen jakaa mielipiteitä ja jolla on lähes 70-vuotta kuolemansa jälkeen yhä puolestapuhujia, Pekka on jäänyt paljon vähäisempään jälkimaineeseen ja hänestä ei ole tehty vakiohahmoa kauhuelokuviin jos myös -elokuviinkaan.

– – –

Mesikämmen kommentoi:

Kiitos Esa mielenkiintoisista näkemyksistäsi.

Tässä välissä olisi varmasti hyödyllistä määritellä muutamia termejä, mm. “rivologia” ja sen suhde “hengentieteeseen”, mutta eiköhän tässä pärjätä ilmankin.

Koska olit Pekan joukoissa mukana, todistit Pekan toimintaa 70-luvulla suoraan kentällä, on pohdinnoissasi kulttuurihistoriallisesti arvokkaita vaikutelmia ja havaintoja. Kaikkein mielenkiintoisinta tekstissäsi on mielestäni se, miten sinä ja Pekkala koitte Pekan omalaatuisen yhdistelmän politiikkaa, hengentieteitä ja Pekan münchausenmaista persoonaa. On helppo uskoa, että monille poliittisin painotuksin mukana olleille (”vihaisille nuorille miehille” kuin muillekin) tuo kokonaisuus oli enemmän tai vähemmän hämmentävä, vaikea sulattaa ja ottaa tosissaan – vaikka tuolloin, 70-luvulla, Pekka oli kuitenkin poliittisen vakavasti otettavuutensa kannalta vahvimmillaan (kts. tekstini Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi).

Kirjoitit mielenkiintoisesti siitä, miten ”käytännössä kaikki Pekan tunteneet panivat merkille hänen poikkeuksellisen voimakkaan seksuaalisuutensa” ja miten ”se vaikutti niin hänen yksityiselämäänsä kuin hänen julkisiinkin tekoihinsa ja lausuntoihinsa”. Nämä seikat ovat ilmiselvästi totta, myös niiden silmissä, jotka eivät Pekan toimintaa paikan päällä nähneet mutta jotka ovat Pekan legendaan eri lähteiden kautta myöhemmin tutustuneet. Näyttää siltä, että ”rivologia” oli Pekalla verissä jo 60-luvulla Siitoin-filmi oy:n alkuaikoina (kts. tekstini Porno-pekan kadonneet rivoilut) ja että Turun Hengentieteen Seuran puhtoisten ensimmäisten vuosien jälkeen asia pääsi kunnolla kukkaansa vuosien 74-76 välillä.

Pekka otti Aino Kassiseen yhteyttä jouduttuaan yrityksensä kanssa taloudellisiin vaikeuksiin 1970. Kassisen kautta Pekka tutustui erityisesti antroposofiaan ja teosofiaan, mutta myös tuohon aikaan hengentieteen kentällä olleisiin yleisiin teemoihin laajemminkin, mm. ufoihin. Vuoden 1971 lopussa perustettu Turun Hengentieeen Seura heijasteli tätä kaikkea hyvin (kts. Tri Kennet Granholmin teksti Pekasta nimeltä Worshipping the Devil in the name of God).

Puhtoisen alkunsa jälkeen Turun Hengentieteen Seura alkoi kuitenkin julkaista materiaalia, jossa oli selvästi ”rivologisia” ulottuvuuksia. Näihin kuuluvat erityisesti Musta Magia, osa I (1974) ja II (1975), sekä Paholaisen Katekismus (1977). Pekka alkoi kunnostautua myös julkisuudessa rivologisesti, tunnetuin tapaus näistä oli Jermu-lehden (8/1976) Pekasta tekemä juttu nimeltä Turun saatananpalvojien rituaalimenot. Huomionarvoinen seikka tässä yhteydessä on, että Pekan oppilassuhde Kassiseen katkesi näihin aikoihin. Huvittavaa asiassa on se, että Pekka myöhemmin kertoi Kassisen vihkineen hänet satanismiin, vaikka tosiasiassa Pekan liukuminen siihen suuntaan oli hänen samanaikaisesti ottamansa äärioikeistolaisen poliittisen linjauksen kanssa se syy, miksi Kassinen lopetti yhteydenpitonsa Pekkaan.

Kirjoitit tekstissäsi Kassisen ja Pekan väleistä: (…) uskallan väittää, että Pekan todellinen esikuva niin hyvässä kuin pahassakin oli ehkä jopa hänen tietämättäänkin aivan joku muu! Mitä tällä tarkoitat? Epäilemättä Pekalla oli moniakin “esikuvia” jo 70-luvun alussa, mutta on kiistatonta, että hengentieteellisen uransa alussa Aino Kassinen oli Pekalle tärkein opettaja ja tien viitoittaja.

Mainitsemasi Trevor Ravenscroftin Pyhä Keihäs (1973) oli Pekalle merkittävä teos, siitä ei ole epäilystäkään. Vaikka opus on historiallisesti ja tosiasiallisesti muutenkin enimmäkseen täyttä satua (ja sellaisena ennen kaikkea pseudohistoriaa, ei niinkään okkultismia), onnistui se nivomaan Pekalle mielekkäällä tavalla yhteen hengentieteitä ja politiikkaa. Kirjan vaikutus on nähtävissä jo Musta Magia, osa I:ssä (kts. tekstini Suomen Führer osa II sekä jo edellä mainitussa tekstissäni Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi).

Mutta mistä Pekka sitten sai hengentieteisiinsä ”rivologisia” vaikutteita? 70-luvun alussa ei suomeksi ollut magiaa käsittelevää kirjallisuutta liiemmin olemassa, eikä ns. seksimagiaa käsittelevää kirjallisuutta lainkaan. Englanniksi aiheesta löytyi maailmalta jo tuolloin joitain teoksia, mutta niistä kuuleminen ja niiden käsiinsä saaminen oli hivenen työlästä Suomesta käsin. Tämän lisäksi Pekan englannin kielen taidot eivät riittäneet niiden lukemiseen. Voidaan siis pitää varmana, että ”rivologiset” ulottuvuudet hengentieteelliseen repertuaariinsa Pekka loi luovasti itse, omaa mielikuvitustaan ja sopivia lähteitä yhdistellen. Tämä tietysti sopii kuvaan, sillä Pekan koko hengentieteellinen ajatusrakennelma on omalaatuinen kudelma “omaa ja lainattua”. Eräs teos, joka on saattanut Pekkaa asian rivologisissa ulottuuksissa inspiroida on Horst Knautin 1970 suomeksi julkaistu teos Paluu tulevaisuudesta (kts. tekstini Horst Knautin ja Pekka Siitoimen perverssiyden ylistys).

Mainitsit tekstissäsi yleisluontoisesti, että Pekalla olisi jotain yhtäläisyyksiä Charles Mansoniin. Eroavaisuuksia näiden miesten välillä löytyy monella tapaa, mutta löytyy niitä yhtäläisyyksiäkin. Molempia miehiä kiinnosti henkisyys ja molemmilla oli tavalla tai toisella kiinnostusta myös yhteiskunnallisiin asioihin. Molemmat olivat karismaattisia ja molempiin liitettiin jo tuolloin, no, sanokaamme ”rivologia”. Molemmilla oli oma ”kulttinsa”. Molemmat maastoutuivat ”vesimiehen ajan pimeälle puolelle” (kts. Gary Lachmannin Tajunnan alkemistit, joissa sekä Pekasta että Charliesta on juttua, sekä jo edellä mainitsemani tri. Granholmin artikkeli). Amerikkalaisista aikalaisista Mansonia luontevammin löydän Pekan vertailukohdaksi kuitenkin edesmenneen Anton LaVeyn, mistä artikkelin verran olen kirjoittanutkin (kts. Luciferin arkkipiispan nauru).

Tekstisi mielenkiintoisin pohdinta on tässä:

Pohjimmiltaan Pekan hengelliset näkemykset perustuivat hänen näkemyksiinsä seksuaalisuuden suuresta voimasta niin magian kuin ylipäätään kaiken muunkin takana. Pekalle Saatana oli seksuaalinen olento ja seksuaalisus oli Saatanan tärkein vaikutuskeino. Koska Pekka oli hyvin seksuaalinen persoona hän toteutti tätä näkemystään omien seksuaalisten yllykkeittensä oikeutuksena. Ehkä Pekka ei itsekään tiennyt, mikä osa hänen toiminnastaan oli loppujen lopuksi hengellistä pyrkyä johonkin ja mikä vain pyrkimystä lieventää voimakkaan seksuaalivietin paineita. Kukaan muu ei sitä tiennyt senkään vähää ja Pekan tee mitä haluat -filosofia johti hänen mahdollisten henkisten päämäärien vaihtumiseen johonkin, jota Pekka itse harvinaisen osuvasti, kuinkas muuten, kutsui rivologiaksi.

Pekan hengentieteellisessä kudelmassa seksuaalisuus ja Saatana todellakin liittyivät yhteen ja oleellisesti tähän konkreettiseen maailmaamme, kuten vaikka seuraavasta lainauksesta selviää:

Käärme, eli siitin, eli Paholainen ja niiden voima hallitsevat tätä aineellista maailmaa. Käärme kuvaa myös ikuisen elämän kiertokulkua munan, eli maapallon puitteissa. Muinaiset ihmiset pitivät siitintä Jumalan vertauskuvana, koska siitin oli elämän antaja ja jatkaja. Aineellisesti ajatellen he olivat uskossaan melko oikeassa, koska Paholainen on aineellisen maailman herra eli “Jumala”, ja juuri hän hallitsee siittimen käyttöön liittyviä voimia. Tästä johtuu, että katoliset papit ja buddhalaiset munkit eivät ollenkaan hyväksy siittimen käyttöä mihinkään muuhun kuin virtsaamiseen (teoksessa Ufot, uskonto ja Paholainen, 1974).

Asiasta kannattaa katsoa myös Musta Magia osa I:stä löytyvä lyhyt kuvailu Saatanasta (s. 58).

Pekka ei missään yksiselitteisesti kuitenkaan kirjoittanut, että seksuaalisuus olisi viime kädessä kaiken olemassa olevan (myös ”henkisen maailman”) takana oleva voima. Pekan tekstien pohjalta voisi päätellä jotain aivan päinvastaista, sillä kirjoittamissaan näkemyksissä ”tämän maailman herraa” palveltiin viime kädessä Jumalan kunniaksi – ja Jumala abstraktina otuksena oli Pekan käsityksissä jotain pelkän seksuaalisuuden tuolla puolen olevaa. Pekan henkiset päämäärät (mitä ne täsmällisesti ottaen sitten olivatkaan) eivät vuosien varrella nähdäkseni “vaihtuneet rivologiaan”, vaan ne ja hänen toimintansa muutenkin “rivologisoituivat” aiemmasta puhtoisesta antroposofiasta ja teosofiasta. Oma kysymyksensä sitten on, missä määrin münchausenmaista showta vetävä Pekka kirjaimellisesti uskoi kirjoittamaansa ja kertomaansa okkulttiseen maailmankuvaan. Ateisti Pekka ei kuitenkaan koskaan ollut, se on varmaa.

Voidaan pitää varmana, että Aleister Crowley oli Pekalle nimenä tuttu, sen verran häneen on viitattu jo suomenkielisessä kirjallisuudessakin. Crowleytä ei kuitenkaan Pekan elinaikana käännetty suomeksi, joten Crowleyn ajatuksiin tarkemmin tutustuminen jäi Pekalta kaikella todennäköisyydellä väliin. Crowleyn tekstit ovat myös aivan liian hienosyisiä, jotta Pekka olisi niistä sen enempää kiinnostunut. Pekka ei ole teksteissään tai missään tunnetuissa haastatteluissaan maininnut Crowleytä sanallakaan.

Kirjoitit, että molempien (Siitoin ja Crowley):

(…) elämänkaaret ja jopa näkemykset muistuttivat aavemaisesti toisiaan aina maineetonta loppua myöten, mutta toisin, kuin Crowley, joka yhä edelleen jakaa mielipiteitä ja jolla on lähes 70-vuotta kuolemansa jälkeen yhä puolestapuhujia, Pekka on jäänyt paljon vähäisempään jälkimaineeseen ja hänestä ei ole tehty vakiohahmoa kauhuelokuviin jos myös -elokuviinkaan.

En kyllä mitenkään näe, miten Siitoimen ja Crowleyn elämänkaaret tai näkemykset muistuttaisivat toisiaan mitenkään ”aavemaisesti”. Yleisellä tasolla yhtäläisyyksiä toki löytyy, ennen kaikkea kiinnostus salatieteisiin ja voimakas seksuaalisuus (mikä näkyi myös molempien magiassa niin sanoissa kuin teoissa) ynnä värikäs provokatiivinen persoonallisuus. Tällaiset yleiset seikat tosin yhdistävät varsin monia, jotka tietyn tyyppisestä esoteriasta ovat ylipäätään kiinnostuneita (kts. vaikka aiemmin mainitsemani Anton LaVey).

Merkittäviä eroavaisuuksia miesten välillä oli huomattavasti mm. oppineisuudessa, yleisessä sofistikoituneisuudessa sekä poliittisissa näkemyksissä. Aiheeseen liittyen suosittelen tutustumaan Richard Kaczynskin Perdurabo:n, Tobias Churtonin Aleister Crowley, the biography:n, sekä Oxford University Press:n julkaisemaan akateemiseen antologiaan Aleister Crowley and Western Esotericism. Mesikämmenen Aleister Crowleytä käsitteleviä tekstejä parin edellä mainitun tekstin lisäksi löytyy täältä.

Mitä Siitoimen ja Crowleyn legendan vertailuun tulee, on lähtökohdiksi huomioitava tietysti se, että Siitoin operoi ennen kaikkea suomeksi ja Suomessa, Crowley taas ennen kaikkea englanniksi ja ympäri maailmaa, erityisesti Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Omassa kontekstissaan molempien miesten, ei vain Crowleyn, legendan ja suosion voidaan sanoa heidän kuolemansa jälkeen vain kasvaneen. Jo kursorinen vilkaisu vaikkapa LAShTAL – Home of the Aleister Crowley Societyn sivustoon ja Mesikämmenen Valtakunnanjohtajan elämä-sivun alasivuun post 2003 kertoo asiasta selkeää kieltään.

P.S. Tämä on Mesikämmenen blogin 666. posti.

Advertisements

Read Full Post »

Tämä posti kuuluu Mesikämmenen blogin alasivuun Valtakunnanjohtajan elämä, jossa Pekka Siitoimen elämää esitetään kronologisesti aikajalla.

– – –

1974

Tammikuu

29.1. Pekka esitelmöi Turun Hengentieteen seuralle aiheesta “käärmesymboli” (Mesikämmenen arkistot).

Maaliskuu

12.3. Pekka esitelmöi Turun Hengentieteen Seuralle aiheesta “Kristus, Lucifer, Saatana meissä itsessämme”. Pekan lisäksi paikalla oli seitsemän muuta henkilöä (Mesikämmenen arkistot).

19.3. Pekka esitelmöi Turun Hengentieteen Seuralle ensimmäisen kerran aiheesta “arjalaisuus” (Mesikämmenen arkistot).

Toukokuu

20.5. Pekka täytti 30 vuotta.

21.5. Pekka esitelmöi Turun Hengentieteen Seuralle aiheesta “henkinen kehitys suhteessa politiikkaan” (Mesikämmenen arkistot).

Kesäkuu

Kesä-heinäkuussa Pekan ilmoituksia ja artikkeleita ei enää kelpuutettu Ufoaikaan (joka 1975 muutti nimensä Ultraksi) koska lehden päätoimittaja Tapani Kuningas katsoi niiden poikkeavan liiaksi lehden linjasta. Samana vuonna lehti julkaisi Aino Kassisen kriittisen kirjoituksen Pekasta, varoittaen henkisen tien kulkijoita olemasta hänen kanssaan tekemisissä (SUPO:n 50v. Kirja, s. 261). Nordling toteaa asiasta: ”Siitoin taisi syödä kuormasta ja ratkoa apua hakeneiden naisten ongelmia seksin alueelta käsin – pitkälti omaksi ilokseen” (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, s. 50, 51).

Syyskuu

3.9. Pekka esitelmöi Turun Hengentieteen Seuralle aiheesta “itsekehitys”. Paikalla oli Pekka mukaan lukien kymmenen henkeä. Mukana oli myös myöhemmin Kursiivin iskun tehnyt Seppo Lehtonen. Tämän tapaamisen jälkeen Lehtonen otti osaa kaikkiin, tai lähes kaikkiin seuran vieras- tai jäsenkirjaan merkittyihin tilaisuuksiin (Mesikämmenen arkistot).

10.9. klo 19.30 Pekka esitelmöi Turun Hengentieteen Seuralle aiheesta “ihmiskunnan henkinen rappiotila”. Paikalla oli Pekan lisäksi kolmetoista muuta henkilöä (Mesikämmenen arkistot).

Lokakuu

15.10. Pekka esitelmöi Turun Hengentieteen Seuralle aiheesta “spiritismi” (Mesikämmenen arkistot).

22.10. Pekka esitelmöi Turun Hengentieteen Seuralle aiheesta “Koraani ja spiritismi” (Mesikämmenen arkistot).

29.10. Pekka esitelmöi Turun Hengentieteen Seuralle aiheesta “kansallisjumalat ja spiritismi” (Mesikämmenen arkistot).

Pekan puolustuspuhe itseleen ja myymilleen kirjoille ilmestyi Ufoaika-lehden numerossa 10/1974 (Mesikämmenen arkistot).

Marraskuu

19.11. Turun Hengentieteen Seuran kunniapuheenjohtaja Boris Berin-Bey esitelmöi seuralle aiheesta “vapaus vai orjuus”. Paikalla oli yhteensä neljätoista henkilöä, mm. Siitoin ja Lehtonen (Mesikämmenen arkistot).

Joulukuu

3.12. Turun Hengentieteen Seuran kunniapuheenjohtaja Boris Berin-Bey esitelmöi seuralle aiheenaan “kommunismi ja juutalaisuus” (Mesikämmenen arkistot).

17.12. Pekka esitelmöi Turun Hengentieteen Seuralle aiheesta “noituus” (Mesikämmenen arkistot).

Yleistä

hengetkertovatTurun Hengentieteen Seura julkaisi Pekan salanimillä kirjoittamat teokset Henget kertovat (Peter von Weltheim, Turun Hengentieteen Seura, Forssan kirjapaino Oy, Forssa), Uuden ajan unikirja (Cassius Maximanus, Turun Hengentieteen Seura, Forssan kirjapaino Oy, Forssa), Musta Magia, I osa (Peter Siitoin, Turun Hengentieteen Seura) ja Ufot, uskonto ja paholainen (Jonathan Shedd, Turun Hengentieteen Seura, Forssan kirjapaino Oy, Forssa).

Pekka luki 1974 Trevor Ravenscroftin natsiokkultismin mielikuvituksellisesta klassikosta The Spear of Destiny tehdyn suomennoksen Pyhä Keihäs (Gummerus, 1974). Kirja teki Pekkaan suuren vaikutuksen ja se loksautti hänelle hengentieteellisiä ja poliittisia paloja yhteen (Nordling, Koskela: Suomen Führer, uudenajanomakustanne, Tampere, 2006, s. 82-86, Mesikämmen: Suomen Führer, osa II, Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi).

Pekka ryhtyi julkinatsiksi. Hän totesi asiasta Nordlingille: ”Tavallaan se oli kyllä vaikea päätös, koska tällaisiin ääriryhmiin liittyminen ja perustaminen, se on aina riskitekijä. Sillä tulee harmia jos myös kunniaa, mutta täytyy sanoa, että valokuvaus ja elokuvausfirmani menetti paljon asiakkaita juuri poliittisen toimintani takia. Mutta en minä sitä kadu” (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, s. 51,52).

ufotuskontoPekan osakseen saamasta vastustuksesta hän 70-luvusta toteaa: ”(…) Ikkunoita rikottiin jatkuvasti Turussa. Minusta tehtiin muistaakseni kolme eduskuntakyselyä Turussa (…) Suojelupoliisi oli jatkuvassa kuulusteluyhteydessä silloin, mutta ei siinä ollut kummempia. Muutaman tunnin pidätyksiä, kuulusteluja oli (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, 173).

Kommunistit tekivät Siitoimesta ja Turun Hengentieteen Seurasta eduskuntakyselyn, koska näiden katsottiin vaarantavan Suomen ja Neuvostoliiton suhteet. Oikeus- ja ulkoministeriö antoi SUPO:lle oikeuden hakea Siitoimelta ja Turun Hengentieteen Seuralta näiden materiaaleja tutkimuksia varten (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon, omakustanne 2012, 66).

Turun Hengentieteen Seurasta ja sen johtajasta ilmestyi artikkeleita mm. Kotipostissa (“Kaskenkadun kummat kolkutukset“) (Mesikämmenen arkistot).

Näihin aikoihin Pekka perustaa myös Pegasos-seuran ja Föreningen Veronican, joiden tarkoitus liittyi osaltaan ulkomaille laajentuvaan kirjamyyntiin. Turun Hengentieteen Seuran menestyneimpiä kirjoja käännettiin myös ruotsiksi ja niitä mainostettiin Ruotsin lisäksi Norjassa ja Tanskassa. Ruotsista Pekka saikin paljon kirjatilauksia ja henkiseen kehitykseen liittyviä avunpyyntöjä (SUPO:n 50v. Kirja, 261).

Turun Hengentieteen Seura sanoi olevansa epäpoliittinen, mutta samalla kuitenkin pyrittiin ”kaikin tavoin edistämään nationalistista isänmaallishenkistä toimintaa”, painotettiin arjalaisen henkisyyden kehittämistä ja sellaisten poliittisten suuntausten vastustamista, mikä oli ensinmainittua vastaan. Näitä vastustettavia suuntauksia myös nimettiin: kommunismi, suurkapitalismi, juutalainen Jehovan hirmuvaltaan perustuva uskonto. Poliittista ideologiaa myytiin hengellisyyteen verhottuna. Jotkut hengellisyydestä kiinnostuneet eivät tästä välittäneet, toiset taas olivat asiasta hyvin närkästyneitä (SUPO:n 50v. Kirja, s. 262, 263).

Pekka julkaisi näihin aikoihin äänitteen Kristus ja juutalainen rotu (Mesikämmenen arkistot). Myös Pekan kuuluisa iltarukous lienee näiltä ajoilta.

Esa Taberman tutustui Siitoimeen ja otti osaa Turun Hengentieteen Seuran tilaisuuksiin 1974-1975 (Mesikämmen: Esa Taberman puhuu!).

– – –

Read Full Post »

Kristinuskon piiristä on pullahtanut kautta sen historian mitä hurjimpia tarinoita siitä, miten jumalattomien henkivaltojen palvojat harjoittavat rituaalisesti mitä hirveimpiä seksuaalisia perversioita ja jopa rikoksia. Malleus Maleficarum on tästä kenties kuuluisin yksittäinen dokumentti. Vastaavia väitteitä on esitetty myös meidän aikoinamme vaikka minkä verran, mistä hyvänä esimerkkinä käy ns. 80-luvun uusnoitavainot (kts. tämä, tämä, tämä ja tämä).

Mesikämmen sai hiljattain tassuihinsa teoksen, joka sopii tähän genreen varsin mainiosti – Horst Knautin Paluu tulevaisuudesta (Otava, 1971, alkup. Rückkehr aus der Zukunft – Phantasthische Erfahrungen in der Welt der Geheimwissenschaften, Scherz Verlag, 1970). Knautin teos tyytyy tosin vain kuvailemaan erilaisten salatieteellisten ryhmien harjoittamia rituaalisia perversioita, eikä niinkään syytä näitä ryhmiä rikoksista, vaikka sellaiseenkin kerran vihjaa. Meno oli tässä suhteessa 70-luvulla, ainakin saksanmaalla, hivenen maltillisempaa kuin reilun vuosikymmenen päästä, varsinkin Yhdysvalloissa.

Knaut on siitä metka ukko, ettei hänestä löydy internetistä juuri mitään. Lähinnä sivuja, joissa hänen nyt käsiteltävänä olevaan teokseen viitataan, löytyy. Eräs kaikkein informatiivisimmista teksteistä Knautista on eräs Ordo Templi Orientistä Saksassa ja Itävallassa käsittelevä artikkeli, mistä selviää, että Knaut on ollut ristiretkellä kyseistä järjestöä vastaan niin intohimoisesti kuin vain uskonsoturi voi olla, kirjoittaen heistä eräässä kirjassaan niin paksua palturia, että sai näiden satujensa kautta itsensä oikeuteen ja sitä kautta velvoitetuksi maksamaan hyvän summan korvauksia – mikä ei estänyt luupäistä uskonsoturiamme alkamasta samanlaiseen projektiin heti uudestaan. Sivustolta tulee selväksi, että Knaut on kirjoittanut muitakin alan teoksia. Häntä kutsutaan “roskajournalistiksi”.

Kirjan suomenkielinen laitos on myyty aikapäiviä sitten loppuun, mutta huutonetissä ja divareissa teosta liikkuu edelleen jonkin verran. Jos tämän alan viihdekirjallisuus kiinnostaa, niin tämä teos kannattaa hankkia kokoelmiin, sillä harvoin törmää kristityn (tai kenenkään muunkaan) kirjoittamaan teokseen, jossa on niin paljon ja niin yksityiskohtaisesti kerrottu erilaisista rituaalisista irstailuista kuin tässä teoksessa. Minkään okkulttisen salaseuran omista teksteistä ei löydy niin hurjaa tekstiä kuin tästä Knautin teoksesta. Vaikka opus on totuuspohjaltaan vähintäänkin kyseenalainen, on se okkulttisen roskaviihteen saralla kuitenkin täyttä rautaa.

Jotkut ovat paradoksaalisesti saattaneet saada Knautin horinoista kuitenkin virikkeitä itselleen, siis vähän samaan tyyliin kuin Keijo Ahorinnan jutuista Suomessa saatananpalvonnan kentällä. Asiasta, josta on hurskaasti peloitelu ja varoiteltu, on saattanut jossain määrin tulla oikeasti todellisuutta otollisten ihmisten kautta. Knautin teos ilmestyi Suomessa vuonna 1971. Tämä oli aikaa, jolloin Pekka Siitoin oli jo herännyt hengentieteelliseen kutsumukseensa. Kuten Mesikämmen on jo aiemmin todennut, oli Trevor Ravenscroftin Pyhä Keihäs (Gummerus, 1974) suuresti Siitoimen ajatteluun vaikuttanut teos – se yhdisti hänelle politiikan ja magian yhteennivoutuneeksi kokonaisuudeksi. Tämä näkyy jo Siitoimen Musta Magia I:ssä, joka julkaistiin myöhemmin samana vuonna kuin Ravenscroftin teos. Mutta mistä muualta kuin Ravenscroftilta oli Pekka mahdollisesti saanut vaikutteita mustaan magiaansa?

Knautin kirjan lukeneena Mesikämmenen on todettava, että on varsin mahdollista, että tuo kirja oli Pekallekin tuttu. Sen verran samaa otetta löytyy hänen Musta Magia-kirjojen rituaaleista verrattuna Knautin teoksessaan esittämiin rituaaleihin. Siinä missä Ravenscroftin teos loksautti Pekalle politiikan ja magian yhteen, on Knautin teos saattanut loksauttaa hänelle rivologian ja hengentieteen yhteen. Mielenkiintoisena yksityiskohtana asian tiimoilta voisi mainita muuten sen, että Pekan kuolinpesän ostaneen osto- ja myyntiliikkeen listoilta löytyy vielä tätä kirjoittaessa kappale Knautin kirjaa. Ettei vain olisi Pekan kokoelmista?

Jo monet Knautin kirjan kappaleiden nimet kertovat minkätyyppisessä pärinässä teoksen sivuilla mennään: ”Villien intohimojen uskonto”, ”Erotomaanien salainen vallankumous”, ”Uskonnollisen sadistin psykoterroria”, ”Salaopillinen yhdyntä auringonkylvyssä”, ”Käärme, fallos, lesbos”, ”Paholaisen kylmä siemen”, ”Astraalisia avioyhteyksiä”, ”Ausburgin salaopillinen seksitrio”, ”Karezza – oppi sielullisesta onaniasta”, ”Eroottinen lataus jälkivaatimuksella”, ”Aikuisten lääkärileikit”, ”Inho, myrkky ja ruumiinhäpäisy”, ”Selvänäköisyyttä navan alapuolella”. Käymme seuraavaksi läpi näytteitä Knautin kirjasta, jotka tuovat esiin millaisesta perverssiyden ylistyksestä herran teoksessa on oikein kyse. Samalla teemme hieman vertailua Pekan Musta Magia-kirjojen rituaaleihin, teemoihin ja yleiseen otteeseen magiaan.

– – –

Näyte 1:

Pekan Musta Magia I:ssä ja II:ssa on rituaalikuvauksissa tasamäärä miehiä ja naisia, ei eri määrää (Musta Magia II:ssa olevaa “Seremonia 2”:ta lukuunottamatta). Viiltoarvista ja häpykarvojen ajeluista ei Pekan rituaaleissa puhuta, mutta erääseen rituaaliin, “josta paholainen pitää”, tulee papittaren virkaan valita ryhmän vanhin nainen (vrt. Knautin mainitsema 70-vuotias papitar). Kynttilöiden yms. valonlähteiden käyttö mainitaan Pekankin rituaaleissa, mikä ei tietenkään ole kovin outoa missään rituaalimagian yhteydessä. Merkillepantavampaa on se, että laulaminen tai mumina kuuluu usein Pekankin kirjoittamiin rituaaleihin. Miesten ja naisten toistensa hierominen, masturbaatio ja ”seksuaalis-uskonnollinen ekstaasi” taas ovat Pekan rituaalien hyvin tunnettuja tavaramerkkejä (MM I, s. 114-115, 117-120, 125-127, MM II, s. 64-73).

Näytteet 2 ja 3:


Tässä näytteessä on sellaista porno-alkoholi-rivoilu-Saatanan kunniaksi-rituaali-otetta, että se voisi olla melkein kuin suoraan Pekan itsensä kirjoittamaa, poislukien homostelu ja “Herra L”:n vähäinen kiinnostus naisia kohtaan. Siinä missä ”Herra L.” ”saa tyydytystä vain seksuaaliorgioista joihin liittyy pyhiä toimituksia”, sai Pekka, joka omien sanojensa mukaan oli ollut yli 800:n naisen kanssa, kuitenkin varmasti tyydytystä myös mundaanimmasta seksistä. Saatananpalvontamenojen seksistä Pekka kuitenkin täsmensi, etteivät sellaiset ihmiset ole todellisia Saatananpalvojia, jotka vain harrastavat sexiä, mutta eivät tiedä mitään henkimaailman asioista, joten he eivät voi saavuttaa sellaista onnea kuin ne, jotka harrastavat myös salatieteitä (MM I, s. 117).

Näyte 4:

Tässä ei ole mitään erityisesti Pekkaa sivuavaa, mutta peruukki-detalji on mainio.

Näyte 5:

Tämä näyte on koomisuudessaan ja sisällössään jälleen kuin Pekan itsensä kynästä. Näytteessä on myös tyypillisiä Pekan rituaaleille ominaisia elementtejä: tullaan huoneeseen, riisuudutaan alasti tai pukeudutaan viittaan ja ”riehutaan heteroseksuaalisesti”. Silmiinpistävän pekkamainen on näytteessä oleva ”Tehkää paljon syntiä, jotta teille annettaisiin paljon anteeksi!”-kohta, joka voisi olla suoraan Paholaisen Katekismuksesta.

Näyte 6:

Tämäkin näyte on kuin Pekan kirjoittama. Tutut pekkamaiset elementit toistuvat: siittimen symboliikka, rituaalinen tanssi, musiikki, hurmostila, rituaalinen yhdyntä, sekä sperma ja naisen sukupuolieritteet, jotka nähdään ”urhina tuonpuoleisille valloille”. Siittimen maagisesta symboliikasta Pekka kirjoitti mm. Musta Magia-teoksensa molemmissa osissa (1974, 1975), Ufot, uskonto ja Paholainen -teoksessa (1974), sekä Paholaisen katekismuksessa (1977).

Näyte 7:

Tämä näyte muistuttaa Pekan Musta Magia I:ssä ollutta ”Arabialaisen liiton” rituaalia, jossa seuran johtaja arpoo sellaisille seuran jäsenille uudet parit, jotka haluavat uuden kumppanin. Näiden parien on sitten pidettävä toisilleen seuraa ainakin seuraavan kolmen kuukauden ajan ja oltava tuona aikana yhdynnässä keskenään vähintään kahdeksan kertaa (MM I, s. 125-127).

Näyte 8:

Jälleen varsin pekkamainen näyte. Sperman vuodattaminen johonkin astiaan on mainittu mm. Musta Magia I:ssä, jossa naiset ovat rituaalisesti masturboineet miehiltä spermat kahvikuppeihin, mistä ne sitten kaadetaan suureen kulhoon, minkä jälkeen papitar polttouhraa spermat Saatanalle, minkä jälkeen sitten sperman käryä haistellessa rituaaliin osallistujat esittävät Saatanalle toiveensa (MM I, s. 117-120). Kaikkien harjoittamaan kaikkien sperma-viini-sotkun juontiin ei Pekka tietenkään lähtenyt täytenä heteromiehenä mukaan, vaan korvasi sen miehekkäästi sian- tai lehmänverellä blandatun viinan juontiin:

(…) Tämän jälkeen kehoittaa johtaja jokaista avaamaan mukanaan tuoman korkkaamattoman viinapullon ja kehoittaa jokaista ottamaan siitä kolme kulausta Luciferin kunniaksi. Johtaja juo myös samalla kolme kertaa kolme kulausta kuin muutkin. Tämän jälkeen johtaja huutaa möreällä äänellä seuraavan kutsun kolme kertaa: Lucifer-Lucifer-Lucifer! Aila himel Adonaj amara Zebaoth cadas yeseraije haralius!

Tämän jälkeen ottaa johtaja taskustaan toisen noin litran vetoisen pullon, jossa on joko sian tai lehmän verta. Johtaja kaataa pullostaan verta jokaisen viinapulloon viinan joukkoon yhtä paljon ja taas kaikki juovat kolme isoa kulausta tällä kertaa Saatanan kunniaksi. Tässä vaiheessa on syytä laittaa musiikki soimaan, jos tarvittava soitin on mukana. Musiikin soidessa keskitytään palavaan ristiin noin puolen tunnin ajan meditaation tavoin. Tämän jälkeen juodaan loput viinat pois, jonka jälkeen riisutaan viitta pois ja ollaan alasti. (MM II, s. 66)

Näytteet 9 ja 10:


Näyte on jälleen varsin pekkamainen ”perversion autuuksineen”, spermoineen, rituaalisine masturbaatioineen, nautinnon hakemisineen, pornoineen. Pekka tosin ei tässä yhteydessä eläimistä välittänyt, eikä miehistä, kuten on jo tullut selväksi. Hän kuitenkin diplomaattisesti totesi, että mitä tulee ns. homosexualisteihin ja lesbolaisiin, niin he voivat omissa puitteissaan, omilla tavoillaan harjoittaa näitä rituaaleja Saatanan kunniaksi yhtä hyvin kuin muutkin. Homothan ovat tulleet homoiksi naisten pahuuden tähden ja naiset lesboiksi miesten laiskuuden ja likaisuuden tähden. Tämä on täysin ymmärrettävää karmallisessa mielessä (MM I, s. 127).

Näyte 11:

Näytteessä mainittu merkki on Saturnuksen merkki. Knaut on epäilemättä ottanut tämän kirjassa jo muualla mainitulta Fraternitas Saturnilta, jonka rituaaleissa on usein seksuaalinen elementti, vaikkakaan ei aivan Knautin mielikuvituksellisin mutta yksinkertaistetuin tavoin esitettynä (Fraternitas Saturnista ja sen jäsenten käsityksistä seksimagiasta kts. esim. Gregor A. Gregorius: Geheimnisse der Sexualmagie, Hartmann Esoterischer Verlag, 2007 ja Stephen E. Flowers: Fire & Ice, Llewellyn Publications, 1994).

Tässä vaiheessa alkaa muuten varmaan olla kaikille jo selvää, miten paljon Knaut pitää sanasta ”perverssi”.

Näyte 12:

Tämä on jälleen oiva näyte Knautin perverssistä mielikuvituksesta. Sattuneesta syystä tästä näytteestä tulee mieleen Robinson Devorin ohjaama dokumenttielokuva Zoo.

Näyte 13:

Skandinaaviset pornokuvajulkaisut! Vampyrismi ja ihmisuhrit! Mainittiinko muuten sana ”perverssi” jälleen?

Näyte 14:

Tämän näytteen esitys sperman, ”paholaisen kylmän siemenen”, maagisista voimista on jälleen varsin pekkamainen, vaikka Pekka ei spermaan näin taolaisittain suhtautunutkaan. Musta Magia II:ssa esitetystä “Seremonia I”:stä löytyy “paholaisen kylmää siementä” sivuten ritualistinen orgiakohta, jossa seremonian johtajan tulee lausua näin: Tässä oi suuri Saatana Sinulle kauttani vaatimaton lahjani. Olkoon kaluni kova kuin kivi ja kylmä kuin jää (MM II, s. 67). Myös käsitys orgasmista paholaisen, “tämän maailman herra” työnä, on varsin pekkamainen (Ufot, uskonto ja paholainen, s. 24-25).

Näyte 15:

Afrikkalaisten naisten seksiin keskittyvän noituuden salaliitto! Tähän on hyvä lopettaa Knautin kirjan mainostaminen.

– – –

Knautin kirjasta, joka julkaistiin suomeksi 1971, löytyy siis mielenkiintoinen määrä samankaltaisuuksia Pekan Musta Magia-kirjoissaan (1974, 1975) esittämiin rituaaleihin. Kun otetaan huomioon, ettei tuohon maailmanaikaan ollut suomeksi julkaistu oikeastaan mitään satanismia, saatananpalvontaa tai seksimagiaa koskevaa kirjallisuutta, näyttää varsin todennäköiseltä, että Knaut on teoksellaan onnistunut inspiroimaan Pekkaa. Heikon englannin kielen taitonsa vuoksi on Pekka tuskin aiheesta lukenut vaikkapa Francis Kingin kirjaa Sexuality, Magic and Perversion (1971). Mesikämmen arvioikin, että Knautin kirja näytteli tärkeää roolia Pekalla rivologian ja hengentieteiden yhdistämisessä.

Lopuksi on mainittava, että vaikka Knautin kirjassa on huima määrä rituaalista irstailua kuvaavaa tekstiä, löytyy siitä muunkinlaisen epäkristillisen hengellisen toiminnan listaamista. Kunniansa saavat kuulla erilaiset henkiparantajat, joogan harrastajat, kuin myös Aleister Crowley ja saksalaisen Fraternitas Saturnin Gregor A. Gregoriuskin. Crowleystä Knaut ei anna juuri muuta kuin muutamia ympäripyöreän kauhistelevia mainintoja, mutta Gregoriuksesta kerrotaan sitten hieman enemmän. On toki sopivaa, että Gregorius ja Crowley mainitaan kirjassa, sillä herrojen seuroilla oli, ja on edelleen, varsin vahva jalansija Saksassa.

Loppukaneetiksi käyköön seuraavat siteeraukset:

Irstailija olen kyllä, olen perverssi. Äiti toivoi minusta teologia, mutta minusta tulikin rivologi.

I am sick. I want be sick because my god is Lucifer!
Pekka Siitoin

Kyllä meistä jokainen on omalla tavallaan myös seksuaalisesti poikkeava, tietyllä tavalla perverssi.
Päivi Räsänen

Read Full Post »

Suomen Führer, osa II

Alkusoitto: Suomen Führer, osa I

Kolme vuotta Pekka Siitoimen kuoleman jälkeen ilmestyi Iiro Nordlingin ja Olavi Koskelan kirja Suomen Führer, Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin 1944-2003. Teoksessa, jota tässä blogissa on useaan kertaan aiemmin siteerattu, käytiin läpi niin Pekan elämäntarinaa kuin kylmän sodan aikaista Suomen poliittista ilmapiiriä johon Pekan toiminta kontekstualisoitui, sekä tietysti nationalistisen tai kansallismielisen toiminnan muutoksia vuosien varsilla muutenkin.

Suurimman osan reilun 200-sivuisen teoksen tekstistä kirjoitti Nordling, Koskelan täydentäessä kuvaa varsin elävästi kirjoitetuilla muistoilla Pekan niiltä Naantalin vuosilta, jolloin Koskela asui Pekan kanssa samassa talossa ja oli Pekan puolueen KDP:n toiminnassa aktiivisesti mukana. Kai M. Aalto kertoi viime vuonna Mesikämmenelle antamassaan haastattelussa, että häntä oli alunperin myöskin pyydetty mukaan kirjoittamaan tuota kirjaa. Aalto oli syystä tai toisesta kuitenkin kieltäytynyt kunniasta. Hän valotti ensimmäisen kerran syvemmin menneisyyttään Pekan riveissä tuossa edellämainitussa haastattelussa.

Suomen Führer oli n. 200 kappaleen omakustanteena tehty laitos, joka olisi kaivannut kovasti oikolukua ja ammattimaisempaa taittoa, eikä muutama kuvakaan Pekan värikkään elämän varrelta olisi ollut pahitteeksi sisältöä tukemaan. Näiden seikkojen lisäksi kirja painottui esittämään ja pohtimaan Pekan elämää ja toimintaa sen poliittisen ulottuvuuden kautta. Tämä tarkoitti sitä, että Pekan tosissaan ottamat hengentieteet jäivät teoksessa hyvin pieneen rooliin, ja se mitä aiheesta kerrottiin osoitti sen, ettei uskontotieteen piiriin kuuluvat asiat ole Nordlingin ominta alaa. Jokainen kirjoittaa tietysti omasta näkökulmastaan, niin myös historiaa opiskellut Nordling, joka on myös myöntänyt Suomen Führerin puutteet.

Puutteistaan huolimatta tuo opus oli kuitenkin ensimmäinen Pekasta tehty elämänkerta ja se onnistui maalaamaan kohteestaan tietyistä kulmista katsoen varsin informatiivisen kuvan. Tietyllä tapaa teoksen hiomattomuus jopa sopi kohteeseensa, kun miettii niin Pekan elämää kuin hänen itse kustantamiaan kirjojaankin. Tarkkaavainen lukija löysi niistäkin kuitenkin homman ytimen ja sen mehut.

Suomen Führerin painos on sittemmin myyty loppuun, mutta halukkaat voivat pienellä pitkäjänteisyydellä löytää niitä silloin tällöin mm. Huutonetistä.

– – –

Suomen Führer, osa II

Nyt alkuvuodesta 2012 ilmestyi Huutonettiin Nordlingin uusin kirja Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Suomen kansallismielisten lyhyt historia 1970-2012. Kuten Suomen Führer, niin myös tämä uusi teos olisi kaivannut kipeästi oikolukua ja muutakin hiomista, taitosta ja kansista alkaen, aina sisällysluetteloon (joka puuttuu kokonaan), ja sisältöön asti. Kirja on jälleen julkaistu omakustanteena, painosmäärän jäädessä tällä kertaa vain sataan kappaleeseen. Sivuja on jälleen reilu pari sataa. Sisältöä tukevaa kuvitusta ei teoksessa ole tälläkään kertaa. Mikäli kirja kiinnostaa, kannattaa kipin kapin suunnata Huutonettiin ja hankkia tämä opus, joka epäilemättä myydään pian loppuun.

Kirjan takakansi kertoo teoksesta ja sen tarkoituksesta seuraavaa:

Kirja pyrkii tarjoamaan katsauksen Suomen äärioikeiston vaiheisiin Pekka Siitoinin ajoista nykyhetkeen. Pekka Siitoinin arkiston aukeaminen vuonna 2010 tarjosi aiheen kirjalle. Vietin useita viikkoja kansalliskirjastossa penkomassa tuota valtavaa aineistoa. Havaitsin sen oivaksi aineistoksi tutkia kuinka antikommunismista ja kekkosvastaisuudesta alkanut äärioikeiston kehitys on kulkenut nykyiseen persuaikaan ja Halla-ahon maahanmuuttokriittisyyteen.

Lähtökohta on Pekasta kiinnostuneelle mitä herkullisin. Kansalliskirjaston Siitoin-kansiot tosiaan avautuivat vuonna 2010. Pekka lähetti elämänsä aikana runsaskätisesti itseään koskevaa aineistoa kansallisarkistoon, jossa ne ovat antaneet odottaa itseään. Eräs Mesikämmenen tuttu oli puhunut asiasta jo vuosia, aikomuksenaan hyödyntää noita arkistoja omaan akateemiseen jatkotutkintoonsa. Tarkoituksena oli, että Mesikämmen olisi hypännyt tämän tutun kyytiin ja Pekan arkistoja oltaisiin menty yksissä tuumiin tutkimaan, useampaankin kertaan. Ne reissut ovat antaneet odottaa itseään. Ensimmäisenä tai ainakin ensimmäisten joukossa arkistoille ehti Nordling. Voin kuvitella, miten kiehtovia hetkiä hän on noina kansallisarkistossa viettämiensä viikkojen aikana kokenut.

Nordlingin uuden teoksen suurin vahvuus onkin siinä käytetty ainutlaatuinen arkistomateriaali. Mikäli teoksessa olisi yleisen aihepiirin kontekstualisoinnin lisäksi viitattu aiempaan aihepiiriä sivuavaan tutkimukseen ja pureuduttu aineistoon jostain selkeästä ja hyvin valitusta näkökulmasta käsin, olisi tuo aineisto päässyt avautumaan ja puhumaan varmasti paljon nykyistä paremmin. On selvää, että Nordling ei ole pyrkinyt tekemään teoksestaan akateemista tutkimusta, mutta siitä huolimatta ainakin avainkäsitteiden määrittelyä olisi pitänyt tehdä huomattavasti nykyistä paremmin, sillä jo teoksen populaarimpikin käsittely sitä vaatisi edes jotenkin. Nyt avainkäsitteet jäävät hyvin väljästi pyörimään läpi teoksen. Mm. äärioikeistoa tai kansallismielisyyttä ei määritellä teoksessa juuri ollenkaan. Tästä seuraa yhtä ja toista, mm. hyvin väljästi tehtyä ja monin paikoin perusteetonta Siitoimen niputtamista samaan laatikkoon kuin Halla-aho.

Myös itse aineistosta, joka on kirjan suurin vahvuus, olisi ollut hyvä kuulla enemmän, ja aineistoon viittaaminenkin olisi voinut olla tarkempaa. Nordlingin teos on varsin yleisiä suuntaviivoja ja kirjan aihepiirin maastoa maalaileva. Kansallisarkiston materiaalien käsittely jää lähinnä kuvailevaksi, eikä aineiston syvempää analyysiä ole. Kaikki edellä oleva on harmillista, sillä aineisto olisi ollut varmasti kohtuullisen helppo saada avautumaan ja puhumaan enemmän kuin mitä lopputulos on nyt.

Tämän lisäksi jo teoksen aihepiirin rajaus olisi kannattanut jättää suosiolla itse Pekkaan, sillä teoksen aineisto käsittelee selvästi ennen kaikkea Pekkaa, on melko äsken avautunutta ja siksi ainutlaatuista ja tämän päälle sitä on vielä paljon. Halla-ahosta on teoksessa hyvin vähän, eikä teoksen nimeäminen Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon ole sen vuoksi hyvin perusteltua. Kun katsoo, mitä Nordlingilla on Halla-ahosta sanottavaa, olisi Halla-aho kannattanut jättää kirjan nimestä yksinkertaisesti pois. Osuvampi nimi teokselle olisi vaikka Suomen Führer, osa II. En usko, että Nordling on kirjan raflaavalla nimeämisellä halunnut saada kirjalleen lisähuomiota, kun ottaa huomioon jo sen, miten pienestä painoksesta on kyse. Mutta jos tarkoituksena on ollut kirjoittaa “Suomen kansallismielisten lyhyt historia 1970-2012”, olisi niin Halla-ahosta kuin muistakin kenttään niputetuista nimistä pitänyt kirjoittaa huomattavasti enemmän. Nyt otsake ei vastaa sisältöä. Tämä kirja käsittelee ennen kaikkea Pekkaa.

Kaiken tämän kritiikin jälkeen on kuitenkin sanottava, että teoksen Pekkaa koskevan epäilemättä uutteran arkistonkaivuun kautta paperille tuodut löydöt ovat kenelle tahansa Pekasta kiinnostuneelle mitä herkullisinta luettavaa. Se antaa paljon anteeksi kirjan puutteista. Arkistojen löytöjen esittely ei jää vain Pekan poliittiseen ulottuvuuteen, vaan mukana on myös aimo annos Pekan hengentieteeseen liittyviä löydöksiä. Myös Pekan teatteritaustaa koskien kirjassa on hyvin mielenkiintoista materiaalia. Nordlingin heikkoudet uskontotieteen aihepiiriin kuuluvan materiaalin käsittelyssä ei tällä erää haittaa, koska hän on antanut Pekan oman äänen puhua puolestaan, jättäen liiallisen tulkinnan niistä viisaasti sikseen.

Puutteistaan huolimatta suosittelen tätä teosta kaikille, ketkä ovat Pekan sanomisista, tekemisistä ja legendasta kiinnostuneita. Opus täydentää Suomen Führeriä hienosti. Jos vain jomman kumman Nordlingin Pekka-kirjoista haluaa lukea, niin tämä voisi olla se parempi.

– – –

Otteita Suomen Führer II:sta

Seuraavassa muutamia otteita Nordlingin teoksesta, sekä niiden kommentointia. Lisäksi yhteenvetoa teoksen sisällöstä muutenkin.

Kuten edellä on jo tullut mainittua, on Nordlingin teoksessa sen keskeisten käsitteiden (mm. oikeisto, äärioikeisto, kansallismielisyys) määrittelemättömyys eräs teoksen vakava ongelma. Osittain tästä johtuen seuraa usein seuraavan tapaista maalailua, jossa ei ristiriitaisuuksia ja ilmeisiä perusteettomia yhteen niputtamisia puutu. Myös solvaamis-sanan käyttöä voidaan alla olevassa kritisoida parillakin tapaa. Jätän asian tarkemmin avaamisen lukijalle itselleen.

Jussi Halla-ahosta on mediassa tullut käsite ja häntä voisi pitää Pekka Siitoinin jälkeen maamme tunnetuimpana elossa olevana “natsina”, vaikkei hän sellaista viittaa haluakaan sovittaa itselleen. Eikä natsi-termi rehellisesti ajateltuna olekaan tänä päivänä muuta kuin leimaamistarkoituksessa käytetty pilkkakirves. Erkki Tuomiojan ja Tarja Halosen liittäminen kommunismiin on lähempänä totuutta, kuin Halla-ahon kytkeminen natsismiin. Halla-aho tunnetaan julkisuudessa maahanmuuttokriittisyydestään ja Islamin profeetta Muhammedin solvaamisesta. (s. 23)

Seuraava siteeraus pitää sisällään useampia huvittavia seikkoja:

Samoin homojen vastaisuutta oli mukana myös Pekka Siitoinilla, joka ei itse perverssejä juttuja harrastaneena ollut mikään koti, uskonto ja isänmaa-aatteen mannekiini. Helsingissä ja maassamme 2000-luvulla yleisemminkin vallitsevan ilmapiirin vuoksi Halla-aho ei halua profiloitua tuolla teemalla. Hänen kannattajissaan on jopa homoutta kannattavia ihmisiä mm. Muutos 2011 puolueen Jiri Keronen. Kerosen neronleimaus oli esittää avioliitto “homojen hommaksi” . (s. 29)

Pitääkö Nordling homoseksuaalisuutta perverssinä? Asia jää hivenen auki, mutta siltä vaikuttaa. Halla-aho ei varmaankaan ole profiloitunut homovastaisella teemalla koska sellainen ei ole hänen ajamiensa asioiden keskiössä – eikä Halla-aho ymmärtääkseni ole mitenkään homovastainen. Jiri Keronen taas ei tietääkseni “kannata homoutta”, vaan homojen tasa-arvoa.

Eräs mielenkiintoinen kirjan hengentieteitä koskeva seikka on se, miten tärkeäksi Pekka koki Trevor Ravenscroftin teoksen Pyhä Keihäs. Asian tiimoilta Mesikämmen oli muuten ensimmäinen, joka internetissä esitti, että juuri tuo teos onnistui niputtamaan Pekalle 70-luvun alussa niin hengentieteet kuin politiikankin yhteen, ja sai Pekan lopulta kallistumaan julkinatsiksi. Esitin tämän näkemyksen joulukuun 4. päivä vuonna 2010 artikkelissa Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi. Nordlingin arkistonpenkominen vahvistaa näkemykseni paikkansapitävyyden. Asiaan viitataan teoksessa useampaankin kertaan, mm. seuraavissa kohdissa:

Siitoinin suurin natsismiin innoittanut teos ennen Kursiivin tapausta oli Ravenscoftin Pyhä Keihäs. Tämä teos näyttää kolahtaneen Siitoiniin hänen opiskellessaan hengentieteitä 1970-luvun alussa. Siitoin kertoo monissa kirjeissä lukeneensa ko. teoksen heti tuoreeltaan 1974. (s. 45)

Kirjeenvaihdosta käy selväksi, että Siitoinille suurin totuus kansallissosialismista löytyi Ravenscoftin teoksesta Pyhä Keihäs. (s. 46)

Pekan istuessa vankilassa hän luki paljon kansallissosialismiin liittyvää historiankirjoitusta. Kirjojen ääressä hän koki toisinaan myös seuraavanlaisia maagisia ahaa-elämyksiä:

Siitoin kirjoittaa maagisesta yhtäläisyydestä oman ja Hitlerin elämän välillä Tuomiluodolle 23.7.1979: “Luin tässä eilen Hitler-kirjaa. Silmiini sattui mielenkiintoinen kohta. Vuonna 1923, sai Hitler 5 vuoden tuomion poliittisesta vehkeilystä. Minäkin sain RO:ssa 5 vuoden tuomion, myös poliittisista syistä. Hitler oli 34-vuotias, kun hän joutui linnaan. Niin olin minäkin. Hitler täytti vankilassa 35 vuotta. Hitler pääsi vankilasta pois ehdonalaiseen vapauteen ennen kuin täytti 36 vuotta. Mikäli minä pääsen pois ennen 20.5.1980, niin tämäkin toistuu. Ihmeellistä yhteensattumaa, eikö totta? Tällä saattaa olla jokin “maaginen” merkitys?” (s.47)

Jo edellä mainitsemassani artikkelissani Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi pohdin Pekan elämän selkeitä eri vaiheita ja niiden osittaista päällekkäin nivoutumista. Rivologia ja ördäys kasvoi ajan saatossa, mutta merkkejä siitä oli jo varhain. Eräs tällainen esimerkki rivologiasta löytyy Pekan kirjeestä Suomen Uutisten päätoimittaja Enävaaralle 70-luvun alkupuolella. Siteerauksessa mainittu “asiantuntijaryhmä” oli epäilemättä Turun hengentieteen seura.

Lähetän ohessa erään varsin ajankohtaisen kirjoituksen Suomen Uutisiin julkaistavaksi, mielellään seuraavassa lehdessä. Kuulun erääseen ns. asiantuntijaryhmään täällä Turussa, jossa käsitellään seksuaalista käyttäytymistä eri tilanteissa… Kunnioittavasti samalla pyydän teitä järjestämään minulle lehtimieskortin, jotta pääsen tekemään helpommin juttuja politiikasta ja muista tärkeistä asioista. (s. 60)

Nordling painottaa teoksessaan useaan otteeseen Pekkaa asiassa kuin asiassa näyttelijänä, minkä painotuksen Mesikämmenkin allekirjoittaa. Tapa jolla Nordling asiasta teoksessaan kirjoittaa, herättää kysymyksen, että missä määrin Nordling on saanut tulkinnalleen ideaa vaikkapa juuri tuosta Mesikämmenen edellä mainitusta artikkelista. Kenties jossain määrin, mutta kenties Nordling on päätynyt tähän melko itsestään selvään näkökantaan aivan omillaan.

Turun hengentieteen seuraa ruoditaan kirjassa kiitettävästi. Kuuluisa rituaalimenokuva, jonka täsmällinen alkuperä on ollut Mesikämmenelle aiemmin hämärässä, paljastuu Nordlingin salapoliisityön jäljiltä Jermu-lehdeksi.

Myös Pekan elämän alamäkeen luisua valotetaan kirjassa Pekan omin dokumentein. Mukana on mm. Pekan vaimolle erään naapuruston asukkaan lähettämä kirje, joka pitää sisällään rajuja syytöksiä kavalluksista ja jopa väkisinmakaamisista. Mielenkiintoista asiaan liittyen on se, että Pekka pisti tällaistakin materiaalia itsestään kansallisarkistoon, eikä siivonnut kuvaansa, kuten varmasti moni olisi tehnyt. Nordling toteaakin, että “harva henkilö olisi yhtä rehellinen omien likaisten asioidensa jättämisestä muiden tutkittavaksi” (s. 77)

Pekan vankilasta vapautumisen jälkeen ilmestyi jakeluun “Klaus Jorvaksen” teksti Siitoin Der Führer – Wir Folgen Dir!, jossa puolitotuudellisesti maalaillaan kuvaa Pekasta. Lyhyehkö teksti on julkaistu kirjassa kokonaisuudessaan. Teksti on Pekkaa von Münchausenina parhaimmillaan, sen verran värikästä on sen kerronta ja sisältö. Mesikämmen pitää lähes varmana, että tuo teksti oli Pekan itsensä kynäilemä. “Jorvaksen” teksti päättyi seuraavaan perin pekkamaiseen julistukseen:

ILMAN HIRTEHISHUUMORIA ON MAAILMAMME KÖYHÄ, SILLÄ TOTISIA TOSIKKOJA, JOTKA EIVÄT YMMÄRRÄ HAUSKUUTTA, ON AIVAN LIIKAA!

Pekan harjoittamaa hengentiedettä on usein ja perustellusti pidetty karskin maanläheisenä ja pragmaattisena, vaikka sen teoreettinen pohja huitoo usein mitä korkeimmissa metafyysisissä sfääreissä. Kirjasta löytyy osuva esimerkki siitä, minkälaisia neuvoja ja mihin tyyliin Pekka saattoi antaa hänen puoleensa hengentieteellisistä syistä kääntyneille opastusta tarvitseville ihmisille. Seuraavan neuvon Pekka antoi jollekin nuorelle miehelle 21.1.1980:

…mutta kaikesta huolimatta täytyy aina muistaa, että naiset ovat maailman katalampia, kieroimpia ja ilkeimpiä olentoja, joihin ei voi koskaan luottaa ja joille ei koskaan saa antaa valtaa. Nainen on hyvä orja, mutta huono isäntä. Kaikki menee hyvin niin kauan kuin mies osaa pitää naisensa kurissa ja ojennuksessa, eikä anna tälle tilaisuutta hyppiä silmille”. Lisäksi: “Toinen asia, joka sinun on ehdottomasti opittava on se, että pidät turpasi kiinni. Et ikinä saa vakituista paikkaa ja kunnon ystäviä, jos lörpötät jokaiselle elämäntarinasi ikävät puolet. Siis päätä nyt itsellesi se, ettet kerro enään kenellekään yhtään mitään ja muista myös tämä. Mikäli minä olisin työnantajasi ja tietäisin ne jutut mitä olet minulle kertonut, niin saisit kallossinkuvan takapuoleesi. Ellet tätä opi, niin pirukaan ei voi sinua auttaa, vaan saat elää elämäsi liekki majoissa. OPI SIIS TÄMÄ! (s. 91)

Meno 70-luvun kylmän sodan Suomessa oli hurjaa. Kun Pekka joutui linnaan, jatkoivat Pekalle myötämieliset tahot silti touhujaan. Alla esimerkki.

Kotkassa toiminta oli myöskin Siitoinin käsistä pois, mutta antikommunistien aktivismi jatkui siellä vahvana. Siellä mm. maalattiin Leninin patsas punaiseksi Siitoinin vankilaan joutumisen jälkeen. Siitäkin tuli kansainvälinen selkkaus ja mm. ulkoministeri Paavo Väyrynen valitteli tapahtunutta maailmalle. (s. 93)

Muistaakohan Väyrynen tapahtuneen? Mesikämmenen blogissa haastateltu Esa Taberman tulee monen muun ohella teoksessa mainituksi. Tabermannista kirjoitetaan hivenen enemmän kuin monista muista Pekan joukoissa 70-luvulla olleista henkilöistä, ja häntä myös siteerataan Abdullah Tammen suhteen pitkästi. Pekka oli soluttautujien suhteen ilmeisen tarkkana, ja Tammen tapaus osoittaa, että hänellä oli siihen perustellut syynsä.

Pekan vankilaan saamat uhkaukset kirjeitse ovat karua luettavaa. Vankilasta käsin Pekka lähetti säännöllisesti myös presidentti Kekkoselle kirjeitä. Hän mm. kertoi olevansa valmis kulissien takaiseen korvaukseen siitä hyvästä, että hän joutui poliittisista syistä vankilaan. Vastakaikua ei tullut ja Pekan sävy Kekkoselle kiristyi kirjeissä. Romanssinnälkäänsä Pekka hoiti vankilasta käsin myöskin kirjeitse, viritteillä oli mm. pari avioliittoa. Romantiikan luokkaan meneviin siteerattuihin kirjeisiin kuuluu myös erään taideopiskelijaneidon kirje Pekalle, jossa neito tilittää olan takaa mm. siitä, miten Pekka piti häntä huorana. Tulikivenkatkuinen ja tahattoman humoristinen kirje on erokirje.

Kokonaisuudessaan on teoksessa julkaistu myös Kursiivin iskun tehneen Seppo Lehtosen nimiin laitettu kirje, jota Pekka yritti käyttää todistusaineistona Kursiivin jutussa omasta syyttömyydestään. Kirje, jossa Lehtosen nimeen on liitetty titteli “Lusiverin poika”, on mielenkiintoinen kuriositeetti, mutta kaikella todennäköisyydellä se on Pekan itsensä kirjoittama.

80-luvulla Pekan kurssi oli laskusuhdanteinen ja jäsenkato KDP:stä oli tosiasia. Tilanteen keskellä Pekka joutui puolustelemaan myös hengentieteiden harjoittamista, joka monille KDP:n jäsenille oli kuin punainen vaate:

Okkultismi on hyvä ja tärkeä asia ja kuten tiedättekin, niin koko kolmannen valtakunnan ylin johto harrasti sitä. Asiasta on monia kirjoja, kuten esimerkiksi Pyhä Keihäs, joka kertoo Hitlerin vihkiytymisestä asiaan, jne. Sanontasi, etteivät okkultismin harrastajat ole järki-ihmisiä on täysin väärä. Asia on täysin päinvastoin. Tietenkin on selvää, että monet häiriintyneet ihmiset kiinnostuvat okkultismista ja tulevat mukaan toimintaan siksi, etteivät ole löytäneet muilta tahoilta apua. Sama pätee myös muissa uskonlahkoissa. (s. 135)

Homma suistui 80-luvulla kovaan laskuun, mistä Nordling löytää pohjalukemat KDP:n Rautaristi-lehdestä:

Vuonna 1982 alkaa näkyä Siitoinin veltostuminen. Lehdessä on juttua mm. Dallas-sarjasta ja Sleepy Sleepersistä – KDP on yksimielisesti valinnut sleepparit Suomen suosituimmaksi yhtyeeksi. Vuonna 1984 jutut madaltuvat entisestään. Lehdessä pohditaan sitä, että Pirkka-Pekka Petelius on hyvä mies ja tosi arjalainen. Riman alitus lienee spermapankin perustaminen (s. 139)

80-luvun yhteydenotoista mainitaan ulkomailta David Dukelta ja National Alliancelta tulleet kirjeet. Duken kirje myös siteerataan kokonaisuudessaan. Pekalta siteerataan kokonaisuudessan kirje Pentti Linkolalle, jonka Pekka halusi nimetä KDP:n kunniajäseneksi. Linkola ei vastannut kirjeeseen.

Pekalle ominainen huumori on läsnä teoksen alusta loppuun. Loppupuolelta teosta löytyy tästä esimerkkinä huima teksti Suojelupoliisin puliukot:

Supon tärkein ase ääriryhmien oikealta/vasemmalle vakoilussa ovat puliukot. Kaikissa yleisissä tilaisuuksissa, joissa ns. ääriryhmät esiintyvät, on vähintään 1-2-naamioituneita ns. puliukkoja, likaiset vaatteet päällä ja lippalakki päässä. Yleensä niillä on Lasol-pullo taskussa, jossa ei tietenkään ole sitä ainetta, vaan vettä. He esiintyvät ko. juoppoina lähellä puhujankoroketta ja juovat vettä Lasol-pulloistaan. Osalla on kuulolaite, joka on käytännössä naamioitu radiolähetin, joka lähettää ko. tilaisuuden viestit Supon päämajaan. Välistä niillä on lähetin kauluksen alla näkymättömissä. Rinnassa heillä on usein kirkas merkki, jossa on piilokamera. Nämä valejuopot herättävät hilpeyttä yleisön keskuudessa Lasol-pullojensa kanssa, koska yleisesti ottaen suomalaiset juopot rakastavat kanssakumppaneitaan. Näin Supo saa äänitettyä ja kuvattua rauhassa ko. tilaisuudet ja yleisesti ottaen tyhmät nauris-aivo suomalaiset eivät “hoksaa” mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Führer ei voi todeta muuta kuin sen, että autuaita ovat puupäät sillä he eivät huku vaan kelluvat. Heil Hitler! (s. 196-197)

Olen hyvin kriittinen Nordlingin tavasta niputtaa Pekka samaan laatikkoon Halla-ahon kanssa, sekä hänen löyhästä tavastaan käyttää käsitteitä (oikeisto, äärioikeisto, jne.), kuten on jo aiemmin käynyt ilmi. Jostain olen kuitenkin hänen kanssaan samaakin mieltä, jos unohdetaan Halla-ahon laskeminen äärioikeistoon kuuluvaksi. Aivan teoksensa lopussa Nordling toteaa:

Vielä 1980-luvulla Euroopan äärioikeisto oli mieluummin arabien nationalismia tukevaa. Islam ei ehkä silloin ollut niinkään tapetilla. (s. 200)

Pekka itse on tästä hyvä esimerkki. Musta magia-teoksissaan hän viittasi positiiviseen sävyyn Koraaniin miehen ja naisen välisistä suhteista puhuessaan, ja yleissävy arabimaita kohtaan oli Pekalla muutenkin positiivinen.

Lopuksi voisi vielä sanoa, että on hyvä, että joku on kansallisarkiston Pekka-kansioita jo tutkinut ja aiheesta kirjoittanutkin. Olisi sääli, jos kukaan ei olisi näin jo tehnyt. Vaikka olen kautta tämän katsauksen kovinkin sanoin arvostellut Nordlingin uuttakin kirjaa, on Nordling kuitenkin saanut Pekasta jo kaksi kirjaa ulos. Muita kirjoja samasta aiheesta ei ole ilmestynyt. Kritisointi on aina tietysti helpompaa kuin se, että alkaa itse toimeen ja kirjoittaa aiheesta, kenties paremman teoksen. Alan harrastajille molemmat Nordlingin kirjat ovat joka tapauksessa kulttikamaa.

Read Full Post »

Das Fest II! 100 postia Pekka Siitoimesta!

Blogin Pekka-posteista sanottua

Mesikämmen-blogi – kirjoittaja on julkaissut parhaan Pekkaa käsittelevän artikkelisarjan, mitä blogistanissa on nähtyNarian

Kertakaikkiaan sellainen folkloristinen pikkujättiläinen, ettei moista voisi kuvitella olevan olemassakaan (…) Ötöpesän jengi on lukenut nämä kaikki, eikä ennen sitä olisi voinut kuunaan kuvitellakaan, että Pekka Siitoimesta olisi missään näin paljon materiaalia. Ja mikä parasta, vapaasti saatavillakin! (…) Ehdottomasti rautaristin, suojaviitan, kumimanttelin ja kaasunaamarin arvoinen teko!Ötöpesän jengi

Vuoden blogistipalkinto ja kiljukanisteripalkinto! Tämä on yleensä vaiettua kulttuurihistoriaa yhdestä Suomen kummallisimmista ja viihdyttävimmistä miehistäJokunen

Blogihan on ollut varsinainen kylttyyriteko. Näiden Pekka-artikkelien taso vaatisi suorastaan niiden sitomista kansien väliin! “Helvetin hyvä”, sanoisi Peksi. Go on!A

Ylivoimaisesti parhain sivusto hengentieteen Mestari Pekka Siitoimesta – B.S. Müller, uudelleen perustetun Turun Hengentieteen Seuran sisäpiirin jäsen

100 Postia

100. Kursiivin isku, osa 4
99. Kursiivin isku, osa 3
98. Kursiivin isku, osa 2
97. Täällä vartioin minä!
96. Kursiivin isku, osa 1
95. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 3
94. Alfauros laittoi asioita kuntoon.
93. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 2
92. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 1
91. IKR:n plörinäksi mennyt Belgian matka 1977
90. “Worshiping the Devil in the name of God”
89. Siitoin-filmi oy, osa 5
88. Siitoin-filmi oy, osa 4
87. Kai M. Aalto puhuu! (osa 2/3)
86. Siitoin-filmi oy, osa 3
85. Turun Hengentieteen Seura, osa 11
84. Turun Hengentieteen Seura, osa 10
83. Turun Hengentieteen Seura, osa 9
82. Pekka ja SMP/SKYP
81. IKR:n plörinäksi mennyt Kotkan marssi 1977
80. Lisähuomioita Pekan mielenosoitustoiminnasta, yms.
79. Pekka ja vappu, osa 4/4
78. Pekka ja vappu, osa 3/4
77. Pekka ja vappu, osa 2/4
76. Pekka ja vappu, osa 1/4
75. Pekan perheonnea
74. Arjalanpaisti ja arjalanpiirakat
73. Kai M. Aalto puhuu! (osa 1/3)
72. Mitä Pekka Siitoin ajattelisi perussuomalaisista?
71. Pekka Siitoin: Jag ska befria Norden!
70. Pekan mietteitä ennen eduskuntavaaleja 1983
69. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 3
68. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 2
67. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 1
66. Pekkagrammi, osa 2
65. Pekka Siitoin ja rock ‘n’ roll
64. Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa
63. Pekka Siitoin Fingerporissa
62. Tulella leikkimisestä
61. Talo, jossa Pekka Siitoin asui (osa 2)
60. Pekka presidentiksi?
59. Kommunismin ja kokoomuksen uhka
58. Valtakunnanjohtaja ja Italia
57. Valtakunnanjohtaja ja Varkaus
56. Kiljukeisari
55. Valtakunnanjohtajan kiljuepisodi
54. Pekka Siitoin -anagrammit ja postyymi Finlandia-palkinto
53. Hyvää uutta vuotta!
52.Turun Hengentieteen Seura, osa 8
51. Das Fest! 50 postia Pekka Siitoimesta!
50. Arkistojen aarteita ja Pekka Siitoin soundboard.
49. Luvassa hypnoottis-magneettista menoa.
48. Turun Hengentieteen Seura, osa 7.
47. Rivologin rodunjalostusta.
46. Turun Hengentieteen Seura, osa 6.
45. Pekkagrammi.
44. Ääretön rakkaus.
43. Siitoin-filmi oy, osa 2.
42. Pekan lähtö.
41. Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi.
40. Pekka Siitoimen shortsit.
39. Hyvät naiset, olette kaikki kauniita!
38. Kassisen perintöprinssi.
37. Mikä erottaa fasistin kommunistista?
36. Mesikämmenen jengi.
35. Pekka Siitoin built my Panzerwagen.
34. Turun Hengentieteen Seura, osa 5.
33. Turun Hengentieteen Seura, osa 4.
32. Seurakuntavaalit.
31. Turun Hengentieteen Seura, osa 3.
30. Turun Hengentieteen Seura, osa 2.
29. Turun Hengentieteen Seura, osa 1.
28. Pentagrammon, clavis, cranium, sciurus, circumferentia, logos, gravis admodum, et diaboli.
27. Siitoin-filmi oy.
26. Mitä Leo Meller sanoi Pekka Siitoimen kuolemasta?
25. Toinen todellisuus.
24. Mitä Pekka Siitoin sanoi Anton LaVeystä ja satanismin historiasta?
23. Pekka Siitoimen iltarukous.
22. Isän valtakunta kuvina.
21. Isän valtakunnan jälkipyykkiä.
20. Pekan parhaat, osa 7.
19. Pekan parhaat, osa 6.
18. Pekan parhaat, osa 5.
17. Pekan parhaat, osa 4.
16. Pekan parhaat, osa 3.
15. Pekan parhaat, osa 2.
14. Pekan parhaat, osa 1.
13. Isän valtakunta.
12. Arkistojen kätköistä.
11. Päivän lainaus ja kysymys.
10. Pekka Siitoin on nykyään vampyyri!
9. Hypnoottis-magneettinen katse ja sen alkuperä.
8. Mitä Pekka Siitoin sanoi äidilleni.
7. Luciferin arkkipiispan nauru.
6. Talo, jossa Pekka Siitoin asui.
5. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 4/4).
4. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 3/4).
3. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 2/4).
2. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 1/4).
1. Should I laugh or cry?

Ja jatkoa seuraa…

Mesikämmenen postit valtakunnanjohtajasta eivät tähän lopu. Postit jatkuvat Kursiivin tapauksen tonkimisella, minkä jälkeen pääsemme Pekan saaman vankeustuomion käsittelyyn, ja sen jälkeen Pekan vankilanjälkeiseen elämään. Materiaalia löytyy vielä hyväksi toviksi eteenpäin. Näiden sadan ensimmäisen postin jälkeiset Pekka-postit löytyvät helposti blogin oikeasta alapalkista “tags”-osiosta sanalla “Pekka Siitoin”. Siitä klikkaamalla löytyy lista kaikista blogin Pekka-aiheisista posteista, mitä tämän 100. postin jälkeen on julkaistu.

Read Full Post »

Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi

Pekka Aurajoen rannalla saksalaisen sotilasaluksen edessä. Kuva Mesikämmenen arkistoista.

Edesmennyt valtakunnajohtajaksi ja Luciferin arkkipiispaksi itseään tituleerannut Pekka Siitoin oli omalla tavallaan moniulotteinen persoona. Hän ehti elämänsä aikana mm. opiskella Turun kauppakoulussa ja Suomen teatterikoulussa, kotiutumaan varusmiespalveluksestaan reservin kersanttina, olemaan Suomen tunnetuimman ennustajan Aino Kassisen oppilas (ollen Kassisen mukaan hänen paras oppilaansa), toimimaan Turun kaupunginteatterissa pikkurooleissa näyttelijänä,  pyörittämään menestynyttä valokuvausliike Siitoin-filmi oy:tä, okkulttista Turun Hengentieteen Seuraa (ja sen sisällä toiminutta Mustaa Veljeskuntaa), okkulttis-poliittista Pegasos-seuraa, olemaan SMP:n kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja, olemaan ehdolla seurakuntavaaleissa, perustamaan Isänmaallinen Kansanrintama-ryhmän ja Kansallis-Demokraattisen puolueen, kirjoittamaan ja julkaisemaan 14 kirjaa okkultismista ja politiikasta, hoitamaan postimyyntiä, vuokra-asuntobisnestä, matkustelemaan, sekä olemaan naimisissa ja saamaan lapsia. Omien sanojensa mukaan hän oli myös ollut 50 kertaa kihloissa ja maannut 800:n naisen kanssa. Hän myös pariin kertaan lähes ansioitui Naantalin kunnanvaltuutettuna 90-luvulla. Siitoimen toiminta, aikaansaamiset ja vaikutus meni välillä yli lain sallimien rajojen, ja hän mm. sai Turun synagogaan kohdistuneesta ilkivallasta ja Naantalissa tapahtuneesta kiljunmyynnistä sakkotuomiot, vankeustuomion Suomen kommunistisen puolueen kirjapaino Kursiiviin kohdistuneeseen tuhopolttoon yllyttämisestä, patruunoiden luvattomasta hallussapidosta ja yksityisarmeijan ylläpidosta, ja tämän päälle sisäasiainministeriö lakkautti neljä hänen perustamaansa ryhmää uusfasistisina ja Pariisin rauhansopimuksen vastaisina. Koko palapeliin liittyi oleellisella tavalla lähes alusta loppuun Siitoimen värikäs, provosoiva ja humoristinen (usein tahatonkin sellainen, varsinkin 80-luvulta eteenpäin) esiintyminen julkisuudessa, sekä lukemattomat maalailevat median raportoinnit hänen sanomisistaan ja tekemisistaan.

Ei ole mikään ihme, että näin värikäs hahmo on erilaisista syistä johtuen jaksanut kiinnostaa monia ja että Siitoin on saanut ylleen legendan auran. Siitoimen moniulotteista persoonaa ei ole helppo laittaa yhden nimikkeen alle. Jotkut ajattelevat häntä ennenkaikkea uusnatsina eivätkä ymmärrä, miksi hän hääräsi hengentieteitten kanssa. Nämä henkilöt tuntuvat usein myös ajattelevan, että loppupeleissä Siitoin ei ollut hengentieteitten kanssa tosissaan. Monet pitivät Siitointa yksinkertaisesti harmittomana ja alkoholistina natsipellenä joka kirjoitti törkeydessään ja lentävyydessään tietyllä tavalla jumalattoman huvittavia kirjoja ja oli tämän lisäksi täysipäiväinen stand-up koomikko. Siitä suurin osa lienee kuitenkin samaa mieltä, että Siitoin oli monessa asiassa käsittämätön vastavirtaan soutaja, yleisten hyväksyttävien näkemyksien ruokoton pilkkaaja. Mitä Siitoin oikein pohjimmiltaan oli? Nähdäkseni tähän kysymykseen vastaaminen vaatii katsauksen siihen, miten hänen hahmonsa oikein muodostui.

 

60-luvun lopulta 70-luvulle: Vakavammin otettava kausi

Siitoin oli Suomen olosuhteissa perin merkillinen tapaus. Hän oli kovin touhukas eikä jättänyt hengentieteitä tai politiikkaa vain puhumisen ja kirjoittamisen asteelle vaan myös hääräsi  perustamiensa seurojen ja järjestöjen kautta yhtä ja toista yhteiskunnassa. Turun Hengentieteen Seura harjoitti julkaisutoimintaa, kaukoparannuspalveluita, ja kokoontui Siitoin-filmi oy:n alakerrassa olevassa seuran tilassa, “Temppelissä”. Samaa tilaa käytti kokoontumisissaan myös Pegasos-seura ja sittemmin IKR, joka järjesti myös mielenosoituksia ja marssi pitkin Turun katuja mustiin pukeutuneina, kypärät päässä, pamput ja aseet vyöllä, rumpu päristen, megafoniin iskulauseita huutaen ja hakaristilippu liehuen. Vaikka jo 70-luvulla Siitoimen ja hänen ryhmiensä touhuille naurettiin, ottivat monet tahot niiden tekemiset ja sanomiset kuitenkin hyvinkin tosissaan, mistä kertoo mm. hänen ja ryhmiensä touhuista tehdyt kyselyt eduskunnalle, niistä vakavana uhkana tehdyt lehtikirjoitukset ja hänen järjestöjensä sittemmin tapahtunut lakkauttaminen. Oman lajinsa camp-klassikko Musta Magia, osa II, sai jonkun tekemään Turun Hengentieteen Seurasta ilmoituksen viranomaisille ja Siitoimen porukoita epäiltiin rituaalisista kissankeittämisistä. Näyttöä ei lopulta tullut, mutta lehdet repostelivat asialla kuitenkin näyttävästi. Siinä vaiheessa kun SKP:n kirjapaino Kursiiviin kohdistui isku vuonna 1977, jossa se sytytettiin tuleen ja yritettiin räjäyttää, otettiiin Siitoimen porukoiden touhut hyvin vakavasti yhteiskunnallisena uhkana. Iskun oli tehnyt Siitoimen joukoissa ollut Seppo Lehtonen, mutta Siitoin sai iskusta kuitenkin pitkän tuomion siihen yllyttäjänä. Siitoin kutsui tätä tuomiota puhtaasti poliittiseksi.

Kun miettii millainen poliittinen ilmapiiri oli 70-luvulla, menee Siitoimen ja hänen porukoittensa tuolloiset tekemiset oikeaan kontekstiin. Tuohon aikaan elettiin vielä kylmän sodan maailmassa, missä Suomi ja presidentti Kekkonen olivat hyvin mielin kielin Neuvostoliiton suuntaan, eikä sellaisessa ilmapiirissä avoimesti natsina esiintynyt Siitoin kärjekkäin kommunismin vastaisine mielipiteineen ollut oikein pop. Siitoimen esiintyminen ja julkikuva oli tuolloin myös hivenen skarpimpaa kuin 80-luvulta eteenpäin, mikä myös vaikutti asiaan. 70-luvun maastossa ei myöskään Turun Hengentieteen Seuran julkaisemat kirjat vaikuttaneet monista aivan niin huvittavilta ja käsittämättömiltä kuin nykyään, mikä voi niiden nykylukijasta tuntua kummalliselta. Myöhemmin Siitoin kommentoi tämän ajan toimintaansa Iiro Nordlingin hänestä tekemässä haastattelussa (joka löytyy teoksesta Suomen Führer, s. 197) näin: “Uskoitko koskaan poliittisiin mahdollisuuksiisi? Vai oliko kyse pelkästä protestista esim. 1960-1970 radikaalien vastapainoksi?” Pekka vastasi tähän: “Sekä että. Se oli aluksi protestia, sitten yritettiin kerätä 5000 nimeä. Se epäonnistui sen Kursiivin tuhopolton takia”.

Siitoimen hahmon muotoutumisen kannalta on tärkeää huomata, että hän kiinnostui hengentieteistä kauan ennen kuin ryhtyi julkinatsiksi vuonna 1976 (vaikka myöhempinä vuosina väitti, että  hänen kasvatusäitinsä olisi tehnyt hänelle natsiunivormun hänen ollessaan jo 4-vuotias ja että hän olisi ollut natsi jo aivan pienestä pitäen). Siitoimen omien puheiden perusteella hänen kiinnostuksensa kaikkeen yliluonnolliseen sai alkunsa jo lapsuudessa, ja että hänen sukulaisissaan oli ennustustaitoisia henkilöitä. Hengentieteiden kentällä, joka 60-luvun lopulta alkaen oli saanut Suomessakin kasvavaa kiinnostusta osakseen, Siitointa kiinnosti nähtävästi kaikki mahdollinen. Ufot, ennustaminen, spiritismi, henkiparantaminen ja magia, yms. meni sulassa sovussa Blavatskyn, Ervastin ja muiden alan kirjailijoiden tekstien ohessa. Siitoin kirjoitti aiheesta paljon, kirjojensa lisäksi mm. Ufoaika lehteen (joka sittemmin muutti nimensä Ultraksi) ja paikallisiin sanomalehtiin. Siitoimen kiinnostus hengentieteisiin oli epäilemättä aitoa. Tämän kiinnostuksen seurauksena Siitoin myös päätyi maamme tunnetuimman ennustajan Aino Kassisen oppilaaksi. Kun Siitoimen linja alkoi liukua enemmän mustaan magiaan ja natsismiin, varoitti Kassinen ihmisiä Turun Hengentieteen Seurasta ja otti etäisyyttä Siitoimeen. Myöskään Ufoaika ei enää ottanut Siitoimen tekstejä julkaistavakseen. Pekan harjoittamasta Luciferin palvonnasta suosittelen lukemaan aiemmin kirjoittamani artikkelin Luciferin arkkipiispan nauru.

Siitä, miten Siitoin liukui natsismiin, ei ole täyttä varmuutta, mutta oman arvioni mukaan asiaan on vaikuttanut yksityisyrittäjänä toimineen nuorenmiehen kyrsiintyminen vasemmistolaiseen politiikkaan ja yleiseen Suomessa tuolloin vallalla olleeseen Neuvostoliiton mielistelyyn. Varmasti pohjalla oli ollut jo pitkäaikaista mielenkiintoa  natsismiin,  mutta ratkaisevana katalyyttinä on saattanut toimia Trevor Ravenscroftin vuonna 1972 suomeksi julkaistu natsiokkultismin klassikko Pyhä Keihäs. Teos, joka on faktuaalisesti suurelta osin aivan poskellaan, kertoo siitä, miten Natsi-Saksa oli  alusta loppuun okkultismin ja magian, eritoten mustan sellaisen, kyllästämää. Hengentieteisiin uppoutuneelle ja vasemmistolaiseen politiikkaan ärsyyntyneelle Siitoimelle kirja on saattanut loksauttaa monta palaa yhteen ja antaa selvän, viimekädessä henkiseltä pohjalta nousevan idean siitä, miltä pohjalta yhteiskunnassa vaikuttaa. Jo teoksessaan Musta Magia, osa I (1974), Siitoin tekee selväksi, että magia ja hengentieteet kulkevat käsi kädessä politiikan kanssa, ollen henkisen maailmankatsomuksen yhteenkietoutuneita osa-alueita, ja että siinä kuvassa niin kommunistit kuin juutalaisetkin ovat vihollisia. Sama painotus jatkui läpi koko Siitoimen loppuelämän, niin puheissa kuin teksteissä. Kuten jo edellä mainitsin, on Ravenscroftin kirjan faktat useinmiten pielessä. Teos on kuitenkin varsin mukaansatempaavaa luettavaa ja ilman syvempää aihepiiriin tutustumista se voi vaikuttaa joistain lukijoista jopa uskottavalta. 70-luvulla natsiokkultismia ei oltu juurikaan kunnolla akateemisesti tutkittu, eikä sellaisia objektiivisia esityksiä kuin Goodrick-Clarken The Occult Roots of Nazism tai Flowersin ja Moynihanin The Secret King ollut vielä olemassa. Viimeisinä vuosinaan Iiro Nordlingille antamassaan haastattelussa (joka löytyy Koskelan ja Nordlingin teoksesta Suomen Führer) Siitoin mainitsee Ravenscroftin kirjan siihen tyyliin, että tuntee kirjan hyvin. Hän kertoi Nordlingille, että  “se (Ravenscroftin Pyhä Keihäs) on tehnyt minuun erittäin suuren vaikutuksen. Uusnatsit eivät sitä kirjaa oikein hyväksy, mutta minä pidän sitä erittäin hyvänä kirjana. Luin sen heti kun se oli käännetty suomeksi”.

Samat perusteemat natsiokkultismista vilahtelivat vahvasti myös Siitoimen vuonna 1993 siviilipalveluslehdelle antamassa haastattelussa. Mitä tulee 60-luvun lopun ja 70-luvun alkupuolen okkulttiseen ja henkiseen maastoon, saa siitä hyvän kuvan Gary Lachmannin teoksesta Tajunnan Alkemistit (Like, 2009). Teos avaa mainiosti myös natsiokkultismiin liittyviä koukeroita ja sen suomenkieliseen laitokseen on suomentaja kirjoittanut kirjan aihepiirin Suomea koskevia huomioita – joissa on mukana myös Pekka Siitoin.

Vaikka rivologia ja ördäys ei ollut tällä kaudella vahvasti esillä (ördäys ei oikeastaan ollenkaan), oli rivologia kuitenkin elementtinä selvästi läsnä. Tämä tuli esiin mm. Turun Hengentieteen Seuran rituaalisessa rivoilussa, miestenlehdille annetuissa jutuissa kuvineen, sekä Siitoin-filmi oy:n tiloissa tehdyissä pornofilmeissä ja alastonkuvauksissa.

 

80-luvulta kuolemaan asti: Uusnatsismin ja okkultismin von Münchausen

Pekan istuttua vankilassa ja perustettuaan Kansallis-Demokraattisen Puolueen kiellettyjen puolueidensa raunioille hän piti poliittisesti matalampaa linjaa, ymmärrettävästäkin syystä. Tässävaiheessa SUPO seurasi Siitoimen tekemisiä tarkasti, taustaa kun oli. Toki Pekka esillä oli, mm. Naantalin Unikeonpäivillä hän joka vuosi tuli vastaan täydessä univormussaan vanhankaupungin rantamaastossa ja lehdet kirjoittivat hänestä aika ajoin. Homma alkoi kuitenkin luisua enemmän ja enemmän huumorin ja humalaisen kohkauksen kuin edes jotenkin vakavasti otettavan politiikan tai hengentieteen puolelle. Joskus Pekka oli ryhtymässä rock-tähdeksi, joskus hän esiintyi Sleepy Sleepersin keikalla, joskus hän heilui Naantalin sambakarnevaaleilla etelävaltion lipun kanssa saaden lehdistöltä lempinimen “rockabilly Siitoin”, ja jäipä hän myös kiinni laajamittaisesta kiljunmyynnistä paikalliselle juopporemmille, joka luuhasi hänen “bunkkerillaan”. Kun Siitoimen poika Petri kuoli auto-onnettomuudessa 1985, alkoi Siitoimen juonti vielä rankemmaksi.

Pekan kurssi vakavasti otettavasta uusnatsista alkoi pahan kerran luisua myös kannattajien silmissä alaspäin. Vakavasti otettavuuden aika Siitoimen toimissa oli auttamattomasti mennyttä. Nuoremman polven uusnatsit alkoivat kasvavassa määrin pitää Siitointa aatteelleen haitaksi olevana humalaisena örveltäjänä ja julkisuudessa milloin minkäkinlaisia tempauksia tekevänä koomikkona. Germaanisen Arjalaisveljeskunnan bodaava ja raitis Väinö Kuisma vinoili Siitoimelle puhelimessa aivan suoraan Sieg Heil Suomi -dokumentin jälkimainingeissa kun Kansallinen Liittoneuvosto oli mennyt läskiksi. 70-luvulla Turun Hengentieteen Seuran puitteissa harrastettu rituaalinen rivoilu oli nyt muuntunut rivoiluksi ihan vain yleisesti ja Pekka antoikin itselleen valtakunnanjohtajan ja Luciferin arkkipiispan tittelin lisäksi vielä rivologin tittelin. Iiro Nordling kysyi Siitoimelta tämän viimeisinä vuosina tehdyssä haastattelussa (Suomen Führer, s. 183), että “Mites nämä pornolehtien jutut sitten sun imagoosi sopi… arjalaiset siitossonnit jne.?” Pekka vastasi tähän: “Nythän pitää ottaa huomioon, että saksalaiset harjoitti rodunjalostusta, nythän sitä kokeillaan Englannissa ja Yhdysvalloissa… kloonausta ja kaikkea. Eihän siinä mitään uutta ollut”. Toinen kysymys jossa mentiin samoilla linjoilla kuului näin: “Mites sitten kun sinulla on aika karski versio natsismista. Kansallissosialismiin liittyi Hitlerjugend ja Hitlerin tyttöjärjestö, jossa tytöistä tehtiin hyviä äitejä. Sinä korostat enemmän kuria ja miehistä puolta”. Pekka tähän: “En mä väittäis näin. Mä sanoisin, etä olen fifty-fifty linjalla. Tietysti luonteeltani mä olen perverssi ja mä kannatan rodunjalostusta, perversioita ja tämmöstä. Se on ihan terveen miehen merkki, kyllähän se on parempi nussia ku runkata. Tällä tavalla. Sanoisin et se on fifty-fifty enemmänkin. Huorat on elämän suola”.

Jos Pekan touhut olivat niin huvittavia jo Sieg Heil Suomi -dokumentin aikoihin, että hänen tuossa dokumentissa laukomia sanojaan toistellaan nyt mehevinä vitseinä, on reiluuden nimissä sanottava että absurdilta meno näytti kyllä kaikilla tuossa dokumentissa mukana olleilla. Yhtä kaikki, aika oli pahasti ajanut Pekasta ohi. Hänestä oli tullut suuren yleisön silmissä ennen kaikkea harmiton kummajainen, humalainen rivouksia ja muita karkeuksia suustaan melko hyväntuulisesti laskeskeleva ylipainoinen keski-ikäinen uusnatsi.

Siitoin ei kuitenkaan vaikuttanut katkeralta. Jollain lailla hän tuntui olevan sinut uuden tilanteen kanssa. Hän oli menneisyyden meriiteillään saanut itselleen tietyn eksentrisen nimen ja maineen ja hän selvästikin piti saamastaan julkisuudesta. Vankilasta vapauduttuaan Siitoin kirjoitti teoksensa Laillinen laittomuus Suomessa (1979),  Rotu-oppi (1983), Demokratia vaiko fasismi (1984) ja Kohti uutta uskoa (1989). Hän oli myös ehdolla Naantalin kunnallisvaaleissa 90-luvulla pariin kertaan ja sai kaupungissa toisella näistä kerroista kuudenneksi eniten ääniä, mutta ei huonon vertailuluvun vuoksi päässyt valtuustoon. Myös toisella näistä kerroista hän oli ääniharava, silläkin kertaa todennäköisesti protestihengessä. Tämän lisäksi hän ylläpiti vanhoja kansainvälisiä alan kontaktejaan ja loi uusia kontakteja. Nämä ovat varmaan Siitoimen vankilasta vapautumisen jälkeiset suurimmat saavutukset toimintansa kentällä. Em. “kirjat” tosin olivat itse amatöörityönä tehtyjä vihkosia, joita sai vain Pekan postimyynnistä, mutta ne kuitenkin olivat merkkejä siitä, että niin politiikka kuin hengentiedekin sai miehen edelleen kirjoittamaan. Pekan uskottavuus molempien edellä mainittujen aihepiirien kentällä jäi kuitenkin pahasti Pekan persoonan ympärillä pyörivän shown jalkoihin.

Siitoimen 80-luvulta hänen kuolemaansa asti kestänyttä kautta voisi kutsua hänen von Münchausen-kaudeksi. Aivan kuten legendaarinen Paroni von Münchausen, niin myös Pekka sepitti mielellään liioiteltuja juttuja vähintään naisseikkailuistaan ja von Münchausenin tapaan (ainakin Terry Gilliamin elokuvaversion) Pekka oli persoona, jonka ympärillä pyöri tämän tästä jonkinlainen uskomattoman oloinen show. Painopiste oli kallistunut edes jotenkin vakavasti otettavasti hengentieteellisestä ja poliittisesta toiminnasta hänen persoonansa ympärillä pyörivään humoristiseen esiintymiseen. Tietyllä tapaa Pekka oli palannut nuoruutensa teatterikuvioihin – tällä kertaa hän ei tosin näytellyt Turun kaupunginteatterin lavalla vaan kaikkialla missä liikkui. Paroni von Münchausen ei ördännyt humalassa tai pitänyt jumalanaan Luciferia, mutta hän ei ollutkaan suomalainen okkultismia harrastava uusnatsi vaan saksalainen vapaaherra. Hassua yhteensattumaa Paroni von Münchausenin ja Pekan välillä on sekin, että Pekka väitti isänsä olleen saksalainen Peter von Weltheim. Iiro Nordlingille antamassaan haastattelussa (löytyy teoksesta Suomen Führer, s. 164) Siitoin sukutaustaansa selvittäessään myös ykskantaan totesi, että “Minä olen oikeasti paroni von Weltheim”. Ettei vain Pekka olisi aivan tarkoituksella ottanut vaikutteita von Münchausenilta?

Mainitsin tämän jutun alussa, että jotkut tuntuvat pitäneen Siitointa ennenkaikkea uusnatsina ja että monet näin ajattelevista eivät usko Pekan olleen tosissaan hengentieteen juttujensa kanssa. Aiemmin kertomieni taustojen valossa en pidä viimeksi mainittua asiaa ollenkaan paikkaansa pitävänä. Uusnatsi Pekka varmasti oli, mutta hän oli myös omansalainen hengentieteet vakavasti ottanut uusnatsi. Pekka aloitti hengentieteiden harrastuksen paljon ennen natsismia, ja natsismiin hän arvelujeni mukaan saattoi kääntyä saatuaan käsiinsä natsiokkultismin klassikon, Trevor Ravenscroftin Pyhän Keihään. Jotain Pekan hengentieteiden vakavasti ottamisesta kertoo sekin, että niin Olavi Koskela (teoksessa Suomen Führer) kuin Siitointa tämän kuolinvuoteella hoitanut nainen, molemmat kertoivat Pekan vielä kuolinvuoteellaankiin huutaneen Luciferia avukseen ahdingossaan.

Pekan hengentieteen vakavasti ottamista epäilijöille voin käänteisesti kertoa omakohtaisen tarinan, joka jo aikoinaan pisti minut ihmettelemään sitä, miten vakavasti hän oikein oli uusnatsismin ja Hitlerin arvostuksensa kanssa. Soitin joskus 80-luvun lopussa Siitoimelle ja kysyin hänen myynnissä olleista kirjoistaan. Jotain kautta puheeksi tuli Hitlerin Taisteluni, josta kysyin small talkina, että onko hänellä sitä myynnissä ja paljonko se sitten maksaa. Tähän Pekka vastasi, että hänellä ei ole sitä kuin oma kappale, “mutta paljon sä olisit siitä valmis maksamaan?” Jotenkin tämä tuntui kummalta, koska Pekka oli kuka oli ja Hitler oli oletettavasti hänen suurimpia esikuviaan ja Taisteluni ehkä hänelle kovin kirja ikinä. Mutta olin väärässä. Myöhemmin jo edellä useaan otteeseen mainitusta Suomen Führer kirjasta löytyi tätäkin asiaa valottava pätkä: “Suhtautumisesi Hitleriin, koska luit Taisteluni? Kolahtiko kuten Lincoln Rockwellille Jenkeissä?” Pekka: “Luin 1970-luvun alussa. Ei se mitenkään kolahtanut kun mä olin ollut natsi jo ennen sitä. Hänen historiansa ei ole oikein mielenkiintoista. Toinen osa on mielenkiintoisempi. Ensimmäinen osa ei oikein ole”. Samasta haastattelussa toisaalla löytyy myös toinen asiaa sivuava kohta: “Ketä fasisti/natsijohtajaa kunnioitat eniten?” Pekka: “Vaikka olenkin natsi, niin Francoa. Hitler vähän munas nää hommat. Se hosu noissa sotahommissa. Jos hän olisi antanut ylipäällikkyyden vaikka Rommelille, niin se olisi hieman hillinnyt tätä rintamalaajennusta”.

Yhteenvetona voisi todeta, että hengentieteet, politiikka ja rivologia olivat aina osa Pekan palettia. 60-luvun lopusta 70-luvulle Pekka oli vielä vakavammin otettava niin politiikassa kuin hengentieteissä ja häntä pidettiin sen ajan sosiaalis-poliittisessa maastossa (kylmän sodan aikaisessa Suomessa joka kumarteli Neuvostoliittoon päin) jopa vakavana poliittisena uhkana. Kursiivin tuhopolton ja vankilatuomion jälkeen Pekan poliittinen ura alkoi luisua vakavammin otetusta vähemmän vakavasti otettuun, kun Pekka alkoi raskaalla kädellä juoda ja vetää oman persoonansa ympärillä pyörivää viinanhuuruisen münchausenmaista showta. Hän seisoi loppuun asti niin hengentieteellisten kuin poliittistenkin näkemystensä takana, vaikka hänen uskottavuutensa niiden suhteen oli mennyt olemattomaksi.

 

Lopuksi: Mitä jos…?

Kun miettii Siitoimen elämää, tulee hänen julkinatsiksi kääntymisensä siinä selväksi taitekohdaksi. Siitoin-filmi oy:tä pyörittäessään Pekka oli vielä mallikansalainen ja hyvin menestynytkin sellainen. Vaikka Pekka ei ollut kirjailijana koskaan lahjakas, oli hän siinäkin silti varsin tuottelias. Tuottelias ja toiminnan mies hän ennen kaikkea olikin. Pekan teatteritaustat ja valokuvausliikkeen menestyksekäs pyörittäminen puhuivat omalta osaltaan siitä, että tietyillä aloilla hän oli varsin monipuolisesti lahjakaskin. Jos Pekka ei olisi ryhtynyt natsiksi vaan pysynyt valokuvausliikkeen pitäjänä sekä hengentieteissä soveliaammaksi katsotuilla laduilla, hänen elämänsä olisi varmastikin muotoutunut varsin erilaiseksi kuin miksi se sitten muotoutui. Millaisena me tuntisimme Pekka Siitoimen tänään, jos hän ei olisi ryhtynyt natsiksi?

 

Read Full Post »

Toiset natsit ei tykkää satanismista. Toiset taas tykkää. Tässä on ollut sellaista pientä ristiriitaa, mutta ehkä siinä on keskiarvo säilynyt. No, sanotaan, että minut vihittiin satanistien arkkipiispaksi jo vuonna 1971, minulla on puku ja vaatteet ja kuvat siitä. Kyllä se liittyi kansallissosialistien järjestelmäänkin välillisesti. Siitä ei oo vaan paljon puhuttu. Siihen löytyy lähteitä. Ei vaan Ravenscroftin kirja.

Aino Kassinen oli myös vihitty satanismiin. Ei satanismi LaVeystä lähtöisin ole. Hänhän on toiminut vasta 1900-luvulla. Satanismihan on paljolti puolalaiselta madame Blavatskyltä lähtöisin 1800-luvulta. Kirkon mukaan teosofia samaistetaan satanismiin. Teosofia on satanismia, vaikka siinä on eri nimi. Sitten oli mestari Merliini, kuningas Arthurin hovissa. Ranskassa oli paljon, Rosenkreutz oli satanisti. Jos mennään historiassa taaksepäin, niin keisari Caligula oli satanisti. Minulla on sellainen englantilainen kirja The Secret Teachings of All Ages, missä on kirjoitettu kuuluisimmat satanistit. Saint German oli erittäin hyvä satanisti. Ei satanismi ole uskonto, vaan se on uskonnonfilosofia. Se on enemmän elämäntapa. Niinkuin juutalaisuuskaan ei ole uskonto vaan se on elämäntapa.

– Pekka Siitoin (Olavi Koskelan ja Iiro Nordlingin kirjassa Suomen Führer, s. 191-192)

Read Full Post »