Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘presidentti’

Tämä posti kuuluu Mesikämmenen blogin alasivuun Valtakunnanjohtajan elämä, jossa Pekka Siitoimen elämää esitetään kronologisesti aikajalla.

– – –

1981

Helmikuu

sarjakuva25.2. Turun Länsiranta-lehdessä oli “Rantavahti”-palstalla muun ohessa juttua myös Kursiivin iskua sivuten. Teksti ruoti vasemmistolaista aatemaailmaa mm. näin: “Tiedonantaja on nyt itse päättänyt antaa kuoliniskun Kursiiville ja siirtää painatuksensa kaupalliseen sanomalehtitaloon, joka tuottaa lisäksi kapitalistista voittoa – mihin katosivat kirkkaanpunaiset aatteet?” (Mesikämmenen arkistot).

Ilmeisesti näihin aikoihin Urkissa ilmestyi sarjakuva Siitoimesta (“Värväyspäivät 30.1.80-30.2.80”) (Mesikämmenen arkistot).

Maaliskuu

pressa19.3. Pekka vapautui vankilasta. Omien sanojensa mukaan hän istui 2v. 9kk. 15 päivää (Mesikämmenen arkistot).

Toukokuu

20.5. Pekka täytti 37 vuotta.

Kesäkuu

Rautaristi 6/81 ilmestyi. Lehdessä Pekka perustelee, miksei ryhdy presidenttiehdokkaaksi: ”En ryhtynyt demokraattisen järjestelmän presidenttiehdokkaaksi, koska inhoan demokratiaa sydämeni pohjasta” (Mesikämmenen arkistot).

Näihin aikoihin King-lehdessä ilmestyi Siitoimesta juttu ”Pekka Siitoin marssii jälleen!” (Mesikämmenen arkistot).

marssiijalleenUrkissa ilmestyi toinen sarjakuva Siitoimesta (Mesikämmenen arkistot).

Elokuu

15.8. Perseverance-nimisessä nationalistilehdessä (No.8, Vol.21) ilmestyi otsakkeen “Front of Nationalists/Nationalism in Finland”-alla Pekan haastattelu. Haastattelussa Pekka vastaili kysymyksiin Kursiivin tapauksesta, Suomen ja Neuvostoliiton väleistä, saamansa tuomion poliittisuudesta, jne. (Mesikämmenen arkistot).

Syyskuu

sarjis28.9. Pekka puolustaa kirjeessä KDP:n puoluesihteeri Juhani Tuomiluodolle okkultismia osana aatemaailmaansa ja nationalismia (Mesikämmenen arkistot).

Pekan välit aateveljiinsä kiristyivät. Kentälle oli tullut uusia tekijöitä, jotka eivät pitäneet Pekan julkisuudessa esiintymisestä, eivätkä välttämättä aivan kaikista hänen aatteellisista painotuksistakaan.

Näihin aikoihin Pekka alkaa tehdä kiljua ja myydä sitä vuokralaisilleen ja luonaan vieraileville.

Ilmeisesti näihin aikoihin Urkissa ilmestyi jälleen sarjakuva Siitoimesta (Mesikämmenen arkistot).

Lokakuu

KDP213.10. Uusi Suomi uutisoi, että Siitoin kutsui Turun lääninvankilan johtaja Olli Raunion KDP:n kunniajäseneksi. Raunio kommentoi: ”En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, mutta ainakin minä nauran. Otan tämän hyvänä vitsinä” (Mesikämmenen arkistot).

Marraskuu

21.11. Turun Päivälehti kertoo: ”Siitoin taas fasistiryhmää keräilemässä” (Mesikämmenen arkistot).

22.11. Uusi Suomi uutisoi: ”Siitoin avasi tilin natsipuoluetta varten” (Mesikämmenen arkistot).

24.11. Turun Päivälehti otsikoi: KDP3“Lääninvankilan johtaja: Olen taatusti epäfasisti”. Olli Rainio kommentoi saamaansa KDP:n kunniajäsenyyttä.

Joulukuu

8.12. Aamuset-lehdessä julkaistaan juttu, jossa naantalilaisilta on kyselty heidän mielipidettään kaupungista. Pekka oli eräs juttuun haastatelluista ja hän kehui Naantalia, kutsuen sitä Suomen Peyton Placeksi (Mesikämmenen arkistot).

naantalipeytonplaceSiitoin pitää uudenvuodenyönä Naantalin torilla ”liikkeen pienoisparaatin” (Rannikkoseutu 22.1. 1982).

Yleistä

Pekka alkoi kasvavassa määrin seurata amerikkalaisten aateveljiensä toimintaa ja hän alkoi saamaan ilmeisesti ilmaiseksi amerikkalaista The Truth at Last-lehteä, jota Pekka sanoi vastaanottaneensa jo vuonna 1976. Pekka sanoi myös tavanneensa lehden päätoimittajan Belgiassa 1977 (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, s. 58, 60).

sarjakuva280-luvulla Siitoin matkusteli paljon; Turkissa, Tunisiassa, Portugalissa, Espanjassa, Mauretaniassa ja Marokossa. Hän sai Aurinkomatkojen matkoille porttikiellon levitettyään matkoilla natsimateriaalia (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, s. 79).

Pekka alkaa julkaista Rautaristi-lehteä. (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 139).

– – –

Advertisements

Read Full Post »

Kuten on jo moneen kertaan on tullut esiin, uskoi Pekka Siitoin jälleensyntymiseen. Kotipostissa vuonna 1971 Pekka paljasti, että hän muisti kuusitoista edellistä elämäänsä. Kuvia tästä jutusta on aiemmin julkaistu tämän blogin postissa Kassisen perintöprinssi. Mainitussa jutussa Pekka kertoi edellisistä elämistään, jälleensyntymisestä, sekä henki- ja ufo-olennoista seuraavaa:

Jokainen meistä on erilaisella henkisellä tasolla syntyessään ja myös kuollessaan fyysisesti. Tämä ei johdu missään tapauksessa koulunkäynnistä tai koulutuksesta, Siitoin kertoo. – Taso johtuu edellisten elämiemme elämänkokemuksista mutta myös siitä, olemmeko uskoneet tai olleet jo ennen tätä elämää selvillä sielun siirtymisestä. Tiedämmehän, että ihminen puhuu hypnoosissa vain totta. Hypnoosin avulla on saatu luotettavia todistuksia siitä, että ihmiset ovat eläneet aikaisemmin, ja että pian kuolemamme jälkeen synnymme uudelleen tähän aineelliseen maailmaan.

Pekka Siitoin muistaa kuusitoista edellistä elämäänsä. – Todellisuudessahan niitä on täytynyt olla satoja, kun muistan ehdottomasti eläneeni maallisen elämän jo Atlantis-kaudella noin 49 000 vuotta sitten. Toimin silloin tällä myöhemmin tuhoutuneella mantereella temppelinvartijana. Jotkut tietämättömät väittävät Atlantista tarumantereeksi, mutta se oli varmasti olemassa nykyisen Sargassomeren paikkeilla. Erikoisen selvästi muistan olleeni ranskalainen aristokraatti, joka joutui pakenemaan Englantiin. Muistan selvästi pikkutapahtumia ja jopa esineitäkin tästä ylellisestä kodistani. Tämä johtuu siitä, että harrastin jo silloin salatieteitä. Nykyisyyttäni ennen olin saksalainen upseeri, joka kuoli väkivaltaisesti sodan alussa.

Pekka Siitoimen tutkimuksien mukaan ikuiseen kadotukseen viittaavaa henkistä tilaa ei ole olemassakaan. Ainoastaan fyysinen ihminen kuolee ja hänen henkensä jää henkiolennoksi siirtyäkseen sitten aikanaan uuteen fyysiseen ruumiiseen. Hän on tavannut monasti kuolleita sukulaisiaan ja ystäviään, jotka ovat kertoneet tuonpuoleisesta elämästä. On olemassa sekä hyviä että pahoja henkiä. Heitä on kaikkialla, heitä on jokaisessa kodissa. Hyvät henget pyrkivät auttamaan, toisaalta tapahtuu myös päinvastaista. Kaikki riippuu siitä, mitä fyysinen olemuksemme tekee ja ajattelee. Oman ryhmänsä muodostavat ufo-ihmiset, joilla on oma tehtävänsä aurinkokunnassamme. Ufo-ihminen kykenee muuttumaan myös ruumiilliseksi ihmiseksi. Tämä tapahtuu yksinkertaisesti värähtelynopeutta muuttamalla. Melkein jokaisella ihmisellä on mahdollisuus kouluttaa itseään tajuamaan tällainen värähtelynopeuden muuttuminen “kolmannen silmänsä” avulla. Kolmas silmä on ruumiillisten silmiemme välissä otsaluun sisäpuolella, mutta sen avautuminen on mahdotonta fyysisesti. Värähtelynopeus voidaan selittää parhaiten ajattelemalla lentokoneen potkuria. Kun potkuri käynnistyy, näkyvät hiljaa pyörivät lavat helposti paljaalla silmällä. Vauhdin kiihtyessä ne katoavat näkyvistä. Sama värähtelynopeus pätee ufoihin. Tällä tavalla ne voivat tehdä itsensä yhtä hyvin näkyviksi kuin näkymättömiksikin.

Pekan voi kuulla kertovan edellä mainituista kahdesta edellisestä elämästään myös haastattelusta, jonka Mesikämmen teki Pekasta 1993 (kohdassa 7:40-8:40).

Yhteenvetona, Pekan kuudestatoista hänen muistamastaan edellisestä elämästä tiedämme kolme:

1. Temppelinvartija Atlantis-mantereella.
2. Ranskalainen aristokraatti, joka joutui pakenemaan Englantiin.
3. Saksalainen luutnantti, joka kuoli väkivaltaisesti.

Mitä olivat loput kolmetoista elämää? Tämä on jäänyt valitettavasti historian hämärään.

Tulevista jälleensyntymistään Pekka paljasti näin: Henget ilmoitti minulle, että synnyn seuraavassa elämässäni Yhdysvaltoihin. Minusta tulee seuraavassa elämässäni USA:n presidentti. Näin on ilmoitettu. Jos siis seuraavan 100 vuoden aikana Yhdysvaltoihin valitaan presidentti, joka muistuttaa Pekkaa, niin syy asiaan on selviällä.

[Tekstin alussa käytetty kuva on nimettömänä pysyttelevän Siitoin-keräilijän yksityiskokoelmista].

Read Full Post »

Mesikämmen avaa varjovaalinsa. Kenestä Suomen seuraava presidentti?

– – –

– – –

Read Full Post »

Das Fest II! 100 postia Pekka Siitoimesta!

Blogin Pekka-posteista sanottua

Mesikämmen-blogi – kirjoittaja on julkaissut parhaan Pekkaa käsittelevän artikkelisarjan, mitä blogistanissa on nähtyNarian

Kertakaikkiaan sellainen folkloristinen pikkujättiläinen, ettei moista voisi kuvitella olevan olemassakaan (…) Ötöpesän jengi on lukenut nämä kaikki, eikä ennen sitä olisi voinut kuunaan kuvitellakaan, että Pekka Siitoimesta olisi missään näin paljon materiaalia. Ja mikä parasta, vapaasti saatavillakin! (…) Ehdottomasti rautaristin, suojaviitan, kumimanttelin ja kaasunaamarin arvoinen teko!Ötöpesän jengi

Vuoden blogistipalkinto ja kiljukanisteripalkinto! Tämä on yleensä vaiettua kulttuurihistoriaa yhdestä Suomen kummallisimmista ja viihdyttävimmistä miehistäJokunen

Blogihan on ollut varsinainen kylttyyriteko. Näiden Pekka-artikkelien taso vaatisi suorastaan niiden sitomista kansien väliin! “Helvetin hyvä”, sanoisi Peksi. Go on!A

Ylivoimaisesti parhain sivusto hengentieteen Mestari Pekka Siitoimesta – B.S. Müller, uudelleen perustetun Turun Hengentieteen Seuran sisäpiirin jäsen

100 Postia

100. Kursiivin isku, osa 4
99. Kursiivin isku, osa 3
98. Kursiivin isku, osa 2
97. Täällä vartioin minä!
96. Kursiivin isku, osa 1
95. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 3
94. Alfauros laittoi asioita kuntoon.
93. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 2
92. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 1
91. IKR:n plörinäksi mennyt Belgian matka 1977
90. “Worshiping the Devil in the name of God”
89. Siitoin-filmi oy, osa 5
88. Siitoin-filmi oy, osa 4
87. Kai M. Aalto puhuu! (osa 2/3)
86. Siitoin-filmi oy, osa 3
85. Turun Hengentieteen Seura, osa 11
84. Turun Hengentieteen Seura, osa 10
83. Turun Hengentieteen Seura, osa 9
82. Pekka ja SMP/SKYP
81. IKR:n plörinäksi mennyt Kotkan marssi 1977
80. Lisähuomioita Pekan mielenosoitustoiminnasta, yms.
79. Pekka ja vappu, osa 4/4
78. Pekka ja vappu, osa 3/4
77. Pekka ja vappu, osa 2/4
76. Pekka ja vappu, osa 1/4
75. Pekan perheonnea
74. Arjalanpaisti ja arjalanpiirakat
73. Kai M. Aalto puhuu! (osa 1/3)
72. Mitä Pekka Siitoin ajattelisi perussuomalaisista?
71. Pekka Siitoin: Jag ska befria Norden!
70. Pekan mietteitä ennen eduskuntavaaleja 1983
69. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 3
68. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 2
67. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 1
66. Pekkagrammi, osa 2
65. Pekka Siitoin ja rock ‘n’ roll
64. Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa
63. Pekka Siitoin Fingerporissa
62. Tulella leikkimisestä
61. Talo, jossa Pekka Siitoin asui (osa 2)
60. Pekka presidentiksi?
59. Kommunismin ja kokoomuksen uhka
58. Valtakunnanjohtaja ja Italia
57. Valtakunnanjohtaja ja Varkaus
56. Kiljukeisari
55. Valtakunnanjohtajan kiljuepisodi
54. Pekka Siitoin -anagrammit ja postyymi Finlandia-palkinto
53. Hyvää uutta vuotta!
52.Turun Hengentieteen Seura, osa 8
51. Das Fest! 50 postia Pekka Siitoimesta!
50. Arkistojen aarteita ja Pekka Siitoin soundboard.
49. Luvassa hypnoottis-magneettista menoa.
48. Turun Hengentieteen Seura, osa 7.
47. Rivologin rodunjalostusta.
46. Turun Hengentieteen Seura, osa 6.
45. Pekkagrammi.
44. Ääretön rakkaus.
43. Siitoin-filmi oy, osa 2.
42. Pekan lähtö.
41. Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi.
40. Pekka Siitoimen shortsit.
39. Hyvät naiset, olette kaikki kauniita!
38. Kassisen perintöprinssi.
37. Mikä erottaa fasistin kommunistista?
36. Mesikämmenen jengi.
35. Pekka Siitoin built my Panzerwagen.
34. Turun Hengentieteen Seura, osa 5.
33. Turun Hengentieteen Seura, osa 4.
32. Seurakuntavaalit.
31. Turun Hengentieteen Seura, osa 3.
30. Turun Hengentieteen Seura, osa 2.
29. Turun Hengentieteen Seura, osa 1.
28. Pentagrammon, clavis, cranium, sciurus, circumferentia, logos, gravis admodum, et diaboli.
27. Siitoin-filmi oy.
26. Mitä Leo Meller sanoi Pekka Siitoimen kuolemasta?
25. Toinen todellisuus.
24. Mitä Pekka Siitoin sanoi Anton LaVeystä ja satanismin historiasta?
23. Pekka Siitoimen iltarukous.
22. Isän valtakunta kuvina.
21. Isän valtakunnan jälkipyykkiä.
20. Pekan parhaat, osa 7.
19. Pekan parhaat, osa 6.
18. Pekan parhaat, osa 5.
17. Pekan parhaat, osa 4.
16. Pekan parhaat, osa 3.
15. Pekan parhaat, osa 2.
14. Pekan parhaat, osa 1.
13. Isän valtakunta.
12. Arkistojen kätköistä.
11. Päivän lainaus ja kysymys.
10. Pekka Siitoin on nykyään vampyyri!
9. Hypnoottis-magneettinen katse ja sen alkuperä.
8. Mitä Pekka Siitoin sanoi äidilleni.
7. Luciferin arkkipiispan nauru.
6. Talo, jossa Pekka Siitoin asui.
5. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 4/4).
4. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 3/4).
3. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 2/4).
2. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 1/4).
1. Should I laugh or cry?

Ja jatkoa seuraa…

Mesikämmenen postit valtakunnanjohtajasta eivät tähän lopu. Postit jatkuvat Kursiivin tapauksen tonkimisella, minkä jälkeen pääsemme Pekan saaman vankeustuomion käsittelyyn, ja sen jälkeen Pekan vankilanjälkeiseen elämään. Materiaalia löytyy vielä hyväksi toviksi eteenpäin. Näiden sadan ensimmäisen postin jälkeiset Pekka-postit löytyvät helposti blogin oikeasta alapalkista “tags”-osiosta sanalla “Pekka Siitoin”. Siitä klikkaamalla löytyy lista kaikista blogin Pekka-aiheisista posteista, mitä tämän 100. postin jälkeen on julkaistu.

Read Full Post »

Elokuussa 1977 piti Siitoimen pyörittämän IKR:n marssia Kotkassa. Aiheesta uutisoitiin seuraavasti:

Viimeksimainittu Kansan Uutisten juttu mainitsee ohimennen myös Pekan ja porukoidensa tuolloin hiljattain tekemän Belgian matkan, mikä ei ollut mennyt aivan putkeen. Tätä aihetta tulemme käsittelemään myöhemmin omana postinaan.

Jos ei Pekan ja porukoidensa Belgian matka mennyt aivan putkeen, niin eipä heidän Kotkan marssikaan ollut onnistunut – marssi meni plörinäksi kun sisäministeriö päätti sen kieltää. Aiheesta uutisoitiin seuraavasti:

Asiaa oli tyytyväisenä kommentoinut mm. SKDL:n eduskuntaryhmä:

Ilta-Sanomissakin oltiin tapahtunutta kommentoitu. Samalla kyseissä lehdessä oltiin pohdittu swastikan luonnetta: “Pielessä ollaan, jos hakaristi kuviona halutaan saattaa pannaan. Sehän on ikivanha ornamentti, joka meillä liittyy mm. Kalevalaan. Jos maailmanhistorian jossakin vaiheessa Saksan kansallissosialistit ovat sattuneet pitämään sitä tunnuksenaan, se tuskin ikuisiksi ajoiksi pilaa tätä merkkiä”.

Kansan Uutisissa ei tälle näkemykselle herunut sympatiaa ja Ilta-Sanomien tekstiä kritisoitiin seuraavasti: “Pielessä todella ollaan kun Suomesta löytyy uusfasistien pelleilyn ymmärtäjiä, jotka saavat käsityksiään julkisuuteen maan suurilevikkisimpiin kuuluvan lehden pääkirjoituspalstoilla”.

Hakaristi puhutti noihin aikoihin muitakin ja asiasta kirjoitettiin yleisönosastoillakin. Mm. nimimerkki “perustuslaillinen” kysyi yleisönosastolla “miksi tasavallan presidentin virallisen lipun vasemmassa yläkulmassa on hakaristi?”. Presidentinkanslialta oltiin pyydetty vastaus kysymykseen jo samaan numeroon ja se julkaistiin kysymyksen perään. Vastauksessa todettiin mm. se, ettei “ristillä ole yhteyttä natsiristiin”:

Tähän väliin Mesikämmenen blogi haluaa muistuttaa parista aikaisemmasta postistaan, joissa käsiteltiin swastikaa: “The origin of swastika” ja “Kielletään KAIKKI!“.

Kotkan marssikielto ei ollut kuitenkaan lannistanut Pekkaa, sillä hän oli kaikesta huolimatta suunnannut autonsa nokan kohti Kotkaa ja huristellut ympäri todennäköisiä suunniteltuja marssipaikkoja. Turun päivälehti kertoi asiasta seuraavaa:

Pian Kotkassa autoilun jälkeen Pekka ja muutama kannattajansa olivat jo hakaristilippuineen jakamassa Turussa IKR:n lentolehtisiä. Tiedonantaja huomioi asian 24. samaa kuuta. Artikkelissa paheksuttiin Turun poliisin toimia, muistutettiin Pariisin rauhansopimuksesta ja muistutettiin myös siitä, että “Fasistisen toiminnan lopettamisen vaatimus on esitetty lukuisissa demokraattisten järjestöjen huolestuneissa kannanilmaisuissa. Myös on vaadittu, että toiminnan ylläpitävät ja sitä rahoittavat taustavoimat tulee paljastaa”.

Artikkelissa kerrottiin myös, että Pekkaa ja hänen porukoitaan epäiltiin myös Turun Kärsämäen neuvostosotilaiden hautamuistomerkin häpäisystä. Samoin mainittiin, että eräs Turussa levitetyistä materiaaleista oli avoin kirje presidentti Kekkoselle otsikolla “Johdatko suomalaiset terrorismiin?”. Lentolehtisten teksti oli paikoin pelottavan profeetallista: “Joukkomme kasvaa jatkuvasti ja jäsentemme joukossa on mm. paljon poliiseja ja armeijan väkeä. Useat kymmenet kannattajamme ovat vaatineet meitä ryhtymään terrorismiin tätä ‘valedemokratiaa’ vastaan. Koska liikkeemme on rekisteröimätön, en tietenkään voi vastata siitä, jos eräät fanaattiset kannattajamme alkavat tulevaisuudessa ‘listiä’ eräitä kotikommunistejamme ja vierailevia ryssiä. Emme pelkää valtakunnanpetturien ja punikkien politiikkaa, me taistelemme aina ja kaikkialla suur-Suomen puolesta”. Artikkelin kirjoittamisen aikaan Pekka oli joukkoineineen jo saanut aikaan yhtä ja toista harmia vastustajilleen, kuten myöhemmin tulemme läpikäymään. Huomioitavaa on myös se, että Pekan ja joukkojensa välit virkavaltaan ja muihin tahoihin oli tässä vaiheessa jo eskaloitunut siihen pisteeseen, että kuuluisa Kursiivin iskukin oli enää kolmen kuukauden päässä.

IKR:n kuviot, pieleen mennyttä Kotkan marssia myöten, noteerattiin myös ulkomailla. Mm. Puolan reserviläisjärjestön viikkolehti Za Wolnose i Lud kirjoitti aiheesta, muistuttaen Pariisin rauhansopimuksesta:

Mesikämmen tulee myöhemmin tarkemmin palaamaan Pekan ja hänen porukoidensa vuonna 1977 aiheuttamiin tummiin pilviin Suomen yllä. Sitä ennen tulemme kuitenkin seuraavaksi läpikäymään Pekan varhaisempia vuosia niin politiikan, hengentieteiden kuin yksityisyrittäjyydenkin parissa.

Read Full Post »

Helsingin Kampin loukkaavaa jouluvalaistusta.

Poliittinen korrektiusko muka mennyt Suomessakin liian pitkälle? Mitä vielä! Oli aivan oikein, että Lohjan hirvittävä “Suomalaisten onneksi“-mainos meni vähän aikaa sitten roskakoriin. Siis Suomihan on, jos ei nyt ihan vielä, niin kohta ainakin Euroopan liittovaltion jäsen, noin niinkuin ensisijaisesti. Siltä pohjalta on toimittava. Mikä meitä suomalaisia vaivaa, kun tällaisia perusjuttuja ei tajuta? Ei se ole mikään argumentti, että Suomessa asuu jo määritelmällisesti suomalaisia. Nyt oltiin sitten vuorostaan Helsingin Kampissa laitettu tuo hirveä natsisymboli, svastika, kattoon joulukoristeeksi! Kääk! Heti poispoispois! Ja poishan se sieltä myös tulee, kuten kauppakeskuksen kauppakeskuspäällikkö Heli Vainio on suuressa viisaudessaan päättänyt. Hyvä Heli! Mitä sillä on väliä, että svastika on ikivanha hyvän onnen symboli, joka on löytynyt ja löytyy edelleen ympäri maailmaa, ja jonka alkuperä saattaa universaalisti olla tähtitaivaalla. Hirveä natsisymboli se siitä huolimatta nyt ensisijaisesti on, sanoi joku historia, uskontotiede ja My Svastika-dokumentti jotain ihan muuta. Eihän kukaan nykyaikainen ja fiksu ihminen halua loukata ketään tällaisilla asioilla.

Tästä kaikesta tulikin mieleeni pari ehdotusta. Voitaisiin olla vielä vähän huomaavaisempia ja fiksumpia kieltämällä muutamia muitakin poliittisesti erittäin törkeitä ja loukkaavia juttuja. Hakaristissa on viivoja. Viivat pitää  siis kieltää, koska ne liittyvät natsi-Saksaan. Samoin ympyrän käyttö pitää ilman muuta kieltää, koska hakaristihan on aina ympyrän sisällä. Ainakin minua loukkaa ihan hirveästi aina kun näen ympyröitä, tulee heti mieleen natsien hirmuteot niistä ja kaikenlaiset polttopulloja heittelevät ja ihmisiä  päähän lyövät skinheadit. Varsin epäilyttäviä ovat ympyröiden käyttäjät minusta. Tämän vuoksi autonrenkaat, pullot, kattilat, jne. pitäisi muotoilla uudestaan, vähemmän rasistisesti. Musta ja punainen ovat väreinä tietysti ihan ensimmäisinä poistettava käytöstä, samoin valkoinen, ne kun kaikki muistuttavat natseista heti myös. Saksankieli pitää ilman muuta kieltää. Ainakin minua saksankieli loukkaa syvästi, koska se muistuttaa minua natsi-Saksasta.

Ja katsotaanpa suomalaisina peiliin – meillä on koko maa täynnä tätä hirveää rasistista symbolia! Kansallisromanttisen taiteilijamme Akseli Gallen-Kallelan tauluissa vilisee svastikoita. Tällaiset taulut pitää ilman muuta tuhota, tuleen vain! Suomen ilmavoimien ja puolustusvoimien symboliikka on suorastaan kuhissut ja kuhisee edelleen kamalaa loukkaavaa rasistista symbolia! Turha siinä on selitellä, että svastika olisi muka tässä yhteydessä jalo symboli! Tai että se olisi myös hindulaisten, buddhalaisten, taolaisten ja monien muiden uskonnollinen symboli – se ei ole hyväksyttävä symboli ensinkään! Se on paha, paha, loukkaava ja suvaitsemattomuutta kielivä symboli! Kaikki nämä pitää tuhota! Tampereen Viinikankirkko pitäisi kamaline natsisymboleineen räjäyttää! Tasavallan presidentin lippu pitäisi polttaa!

Olisi yksinkertaisesti parempi, että kiellettäisiin varmuuden vuoksi IHAN KAIKKI!

Read Full Post »

Seuraavat leikkeet ovat Kotiposti-lehdestä, artikkelista “Kaskenkadun kummat kolkutukset”, vuodelta 1974:

Kansan Uutiset taas osasi kertoa seuraavaa 70-luvulla:

Yksityiskohta Turun Hengentieteen Seuran mainoksesta:

Seuraava juttu on tuntemattomasta lehdestä vuodelta 1974. Leikkeen ohessa myös Siitoin-filmi oy:n lehtimainos:

Uusi Suomi kertoi Turun Hengentieteen Seuran järjestämästä mielenosoituksesta vuonna 1975:

Lopuksi vielä huimaa kamaa: Turun Hengentieteen Seurasta (ja parista muusta Pekan perustamasta seurasta) eduskunnalle vuonna 1976 tehty kysely:

[Turun Hengentieteen Seura, osa 4, löytyy täältä, ja osa 6, täältä].

Read Full Post »