Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘porn’

EsoTerra – Journal of Extreme Culture

esoterraTällä kertaa blogissa julkaistaan vieraskynän teksti. Seuraavan katsauksen EsoTerra-julkaisuun on kirjoittanut Jarno Alander. Mesikämmen kiittää Jarnoa tekstistä.

– – –

EsoTerra – Journal of Extreme Culture

Länsimaisen massakulttuurin kääntöpuolesta kiinnostuneille suomalaislukijoille saattaa olla tuttu Adam Parfreyn kirjasarja Apocalypse Culture. Alkuperäinen Apocalypse Culture ilmestyi vuonna 1988, laajennettu uusintapainos vuonna 1990, ja vuonna 2000 vielä aivan uusi Apocalypse Culture II.

Kysymyksessä on kokoelma artikkeleita, haastatteluja ja reportaaseja mahdollisimman oudoista, kiistanalaisista ja shokeeraavista aiheista: erilaisista kulteista, salaliittoteoreetikoista, natseista, satanisteista ja rajoja tavalla tai toisella rikkovista taiteilijoista. Parfrey kiistää, että kirjojen tarkoitus olisi ollut vain mässäillä raflaavilla aiheilla: hänen mukaansa tarkoitus oli järkyttää lukija länsimaisesta henkisestä horroksesta ajattelemaan asioita uudelta ja kannalta ja kyseenalaistamaan elämäänsä.

Vuodesta 1991 aina vuoteen 2000 asti kerran vuodessa (poislukien vuosi 1998) ilmestynyt EsoTerra: The Journal of Extreme Culturea voisi kuvailla kausijulkaisun muotoon paketoiduksi vastineeksi Apocalypse Culturelle – tosin sillä erotuksella, että Chad Hensleyn toimittaman EsoTerran painotus oli (kuten jo alaotsikko antaa ymmärtää) selkeästi enemmän musiikissa, kirjallisuudessa ja muussa ”äärimmäisessä” kulttuurissa.

Internet-aikakauden koittaessa toden teolla painettujen fanzineiden alakulttuuri lakkasi olemasta noin silmänräpäyksessä. Näin kävi myös EsoTerralle, joka jäi historiaan Hensleyn siirtyessä muihin tehtäviin. Kuitenkin vuonna 2011 mies palasi vanhan projektinsa pariin ja koosti 320-sivuisen kokoelman EsoTerran parhaita paloja. Antologia on paitsi muistomerkki tälle kyseiselle lehdelle, myös tavallaan koko fanzine-kulttuurille – niin hyvässä kuin pahassa.

EsoTerraa työstänyt kirjava ryhmä ei ole kantanut huolta hakukoneoptimoinnista tai heidän juttujensa jaoista ja peukutuksista sosiaalisessa mediassa. Kirjan materiaali on vaihtelevaa, usein tavalla tai toisella kokeellista, paikoin ensiluokkaisen kiehtovaa, toisinaan taas pelkästään noloa. Mahtuupa mukaan myös jonkin verran ilmiselvää täytemateriaalia – Hensleylle hatunnosto siitä, että hän on mitä ilmeisimmin pyrkinyt koosteessaan tavoittaman alkuperäisen lehden hengen, eikä vain tyytynyt noukkimaan rusinoita pullasta.

Eräs todella paha puute antologiassa kuitenkin on (itse asiassa on aika häiritsevää, että näin ilmiselvä asia ei ole tullut Hensleylle mieleen), nimittäin se, ettei juttujen yhteydessä ole minkäänlaista merkintää alkuperäisestä julkaisuajankohdasta, ei päivämäärää eikä lehden numeroa. Esipuheessaan Hensley kertoo kokoelman keskittyvän ”suurimmaksi osaksi” EsoTerran ”myöhemmin numeroihin”, mutta siinä kaikki. Lukijalla käy peräti mielessä, että onko epämääräisyys tahallista ja yritetäänkö sillä salata jotain kiusallista. Ei hyvä.

Oli niiden alkuperäinen julkaisuajankohta mikä tahansa, antologian järjestyksessä ensimmäisten juttujen joukossa on yllä mainitun Adam Parfreyn haastattelu. jossa mies kuvailee työtään “apokalyptiseksi sosiologiaksi”. Parfrey paljastaa myös hauskasti alkuaikoinaan julkaisseensa materiaaliaan Hustler– ja Penthouse-lehdissä, koska muut valtavirtajulkaisut eivät siihen suostuneet koskemaan. Tunnetustihan pornolehdet ennen internetin yleistymistä tapasivat tarjota lukijoilleen myös muunlaista materiaalia, joka ei kunniallisuuden päivänvaloa kestä.

Parfreyn haastattelun oheen on myös ympätty hänen kirjoittamansa essee ”Weird Sex Cults” (josta lisää alempana). Haastattelu ja perään näyte haastateltavan työstä on konsepti, jota noudatetaan pitkin kirjaa, pääosin toimivasti. Poikkeuksiakin löytyy, kuten esimerkiksi ”kuoleman enkelin papitar” ja kuolema-aiheista taidetta tekevä Leilah Wendell.

Haastattelujen perään lisättyjen työnäytteiden osastossa pajatson kuitenkin tyhjentävät Genesis P-Orridgen haastattelua seuraavat kolme erilaista, noin sivun mittaista sekavaa sepustusta, joista huomattava osa on kirjoitettu tikkukirjaimilla. Niitä silmäillessä voi suorastaan kuulla, kuinka mies naureskelee partaansa kuvitellen kuinka lukijat yrittävät saada niistä jotain tolkkua.

Northamptonin suuri mies Alan Moore haastatellaan yhdessä kirjailijan ja elokuvantekijän Peter Whiteheadin (jonka juuri haastattelun aikaan ilmestyneeseen romaaniin The Risen Moore oli suunnitellut kannet) kanssa. Ikävä kyllä haastattelu on toteutettu pubissa, seikka joka alkaa haastattelun loppupuolella näkyä turhan selvästi. Haastattelussa käsitellään Mooren From Hell –sarjaa ja sen vaikuttimia. Käytännössä kaikki EsoTerran haastattelemat brittivaikuttajat nimeävät Aleister Crowleyn yhdeksi suurimmista vaikuttajistaan, ja Crowleyn nimi tulee esiin myös From Hell –sarjasta keskusteltaessa. Kun Moorelta kysytään mielipidettä eri kriminologien julkaisemiin kirjoihin, joissa he väittävät selvittäneensä Viiltäjä-Jackin henkilöllisyyden (mm. Patricia Cornwell, Stephen Knight), Moore esittää vähintäänkin mielenkiintoisen ajatuksen, ettei todellista ratkaisua ole edes olemassa, koska viktoriaaninen maailma ja sen ihmiset ovat myös lakanneet olemasta.

Haastattelussa käydään läpi myös muita Mooren arvostamia kulttuurivaikuttajia, kuten kirjailija Iain Sinclair ja taitelijamystikko Austin Osman Spare.

Koko antologian lupaavimpaan antiin kuuluu kauhunovellisti Thomas Ligottin haastattelu. Hieman hölmön, superlatiiveja ja muita ylisanoja viljelevän johdannon (tekijänä muuan R. F. Paul) jälkeen Ligotti osoittautuu, ei mitenkään yllättävästi, hyvin älykkääksi, teräväksi ja kuivan humoristiseksi henkilöksi. Tosin rivien välistä paistaa läpi kärsimättömyys usein melko omituisiin kysymyksiin (”kärsitkö mistään allergioista? En tietääkseni, ellei olemassaoloa itseään lasketa.”)

Haastattelu käsittelee Ligottin yhteistyötä David Tibetin kanssa tekemää yhteistyötä Current 93:n albumilla In a Foreign Town, In a Foreign Land. Myöhemminhän yhteistyö jatkui useilla muillakin Current 93-albumeilla.

Haastattelussa käydään läpi myös Ligottin vaikutteet. Kenellekään ei varmaankaan ole yllätys, että esiin nousevat sellaiset nimet kuin Arthur Machen ja tietenkin H. P. Lovecraft. Jälkimmäistä Ligotti kuvailee mieheksi, joka ”osoitti kaikki synkimmät aavistukseni maailmankaikkeudesta oikeiksi”. Kauhugenren ulkopuolelta Ligotti pudottelee sellaisia nimiä kuin Jorge Luis Borges, Vladimir Nabokov, japanilaisrunoilija Hagiwara Sarutako, Thomas Berhardt ja Bruno Schulz.

Haastattelua seuraa Ligottin novelli “The Nightmare Network”, tämän jälkeen taas Ligottin itsensä toteuttama David Tibetin haastattelu — tai oikeastaan sana-assosiaatioleikki, jossa Tibet ilmoittaa mielipiteensä mm. kissoista, Jeesuksesta, Buddhasta, nihilismistä, krautrockista, E. M. Cioranista, Steve Stapletonista, tieteestä, ihmisyydestä ja lopuksi tietenkin Thomas Ligottista ja David Tibetista itsestään.

Koko kokoelman ehdoton huippukohta ja arvokkain kulttuuriteko on japanilaisen äänitaiteilijan Masami Akitan eli Merzbown haastattelu. Akita on tunnetusti ihmisenä äärimmäisen ujo ja hiljainen (jollakin perverssin epäintuitiivisella tavalla tämä tuntuu aivan odotuksenmukaiselta vastakohdalta miehen kuulijaa painajaismaisella intensiteetillä piekseviin melukollaaseihin), joten hänestä on saatavana harvinaisen vähän haastatteluja muilla kielillä kuin japaniksi. Lisäksi monet olemassa olevat englanninkieliset haastattelut on käännetty japanista, joten niissä englannin kieleksi tunnistettavat sanat seuraavat kyllä toisiaan, mutta parhaimmillaankin niistä muodostuu vain hyvin hataria ymmärrettäviä merkityksiä. EsoTerran haastattelu on kuitenkin pääosin ymmärrettävä, ja vuosien varrella olen törmännyt siitä poimittuihin lainauksiin useissa eri yhteyksissä, esimerkiksi Paul Hegartyn mainiossa historiikissa Noise/Music: A History. Haastattelussa Akita esittää usein lainatun toteamuksensa, että jos musiikki on seksiä, Merzbow on pornoa. Tosin samassa yhteydessä hän kertoo ajattelevansa, että Merzbow’n musiikkia voi pitää kiihottavana vain henkilö, joka näkee autokolarissa yhdynnän vertauskuvan. Japanin amerikkalaistumisen huonoimmiksi seurauksiksi Akita nimeää aidsin leviämisen maahan ja kahvin juomisen yleistymisen.

Haastatteluista kolmas kohokohta on makaabereista veistoksistaan ja tauluistaan tunnettu sveitsiläistaiteilija H. R. Giger. Vaikutteista ja innoittajista puhuessa Lovecraft ja Crowley pomppaavat jälleen kerran esiin kuin vieteriukot. Gigerin haastattelusta löytyy myös ristipölytystä muihin teoksessa esiintyviin taiteilijoihin: Giger mainitsee ryhtyneensä hiljattain lukemaan Thomas Ligottin novelleja. “They are very nice” kuuluu miehen kommentti kokonaisuudessaan.

Muita yhtyeitä ja musiikkiprojekteja joita kokoelmassa esitellään ovat mm. Sunn O))), Isis, Psychic TV, Allerseelen, Strenght Through Joy, maailman kiireisin tyhjäntoimittaja Boyd Rice, aivan aidosti ja pelottavasti häiriintyneen oloinen Atrax Morguen Marco Corbelli, Endura (jälkeen yksi erittäin vahvasti Lovecraft-vaikutteinen projekti), Der Blutschach ja aivan koko teoksen viimeisenä artikkelina saksalaista neofolkia käsittelevä artikkeli, jossa esitellään Sonne Hagal, Forseti ja muutamia muita alan yrittäjiä.

Lopuksi vielä muutamia esimerkkejä teoksen sisältämästä ajan hammasta hieman huonommin kestäneestä materiaalista. Muistaakseni joskus 90-luvulla ja vielä 2000-luvun alussa sadomasokismi ja erilaiset sitomisleikit ja kumipuvut olivat vasta murtautumassa valtavirtaan (itsekin täysin vaniljaheterona eksyin näihin aikoihin kalliolaisessa opiskelijakommuunissa järjestettyihin, äärimmäisen surkuhupaisiin alan kekkereihin). Jokainen trendi tarvitsee tietenkin sopivan musiikkiskenen, ja sitä EsoTerrassa edustavat kumisissa uimapuvuissa ja Dana Scully –kampauksissa pomppivat Women of Sodom ja Master/Slave Relationship –niminen akti. Molemmat näistä ovat ainakin minun tietääkseni vaipuneet armollisesti unohduksiin.

Varsin nolo on myös Parfreyn artikkeli, jossa hän muutaman sivun sisällä niputtaa surutta venäläiset skoptsit eli kuohilaat, Afrikassa harrastettavat tyttölasten sukuelinten silpomiset ja länsimaiset nekro- ja koprofiilit. Maailmassa, jossa kaikenlaista jännää ja rankkaa tavaraa löytyy muutamalla hiiren klikkauksella loputtomiin, eivät tämänkaltaiset jutut enää tunnu kovin tarpeellisilta.

Teoksen loppupuolelle on sijoitettu myös Hensleyn toteuttama triptyykki norjalaisen black metal-skenen vaikuttajien haastatteluja. Ääneen pääsevät Emperorin Insahn, Aghastin Nebelhexe ja Mortiis. Haastattelut ovat sinänsä mielenkiintoisia ja asiallisia, mutta musiikista niissä ei juuri puhuta. Michael Moynihanin kirjoittama johdanto sen sijaan on käytännössä pelkkä mainos miehen (lähinnä kirjan mittaan venytettyä 7 päivää-lehden artikkelia muistuttavalle) Lords of Chaos -paljastus- ja kiihotusteokselle.

– – –

Aiheeseen liittyen

Write with Blood: Gerhard Hallstatt speaks!

Boyd Rice speaks!

Psychic TV/PTV 3 22.2. 2014 Tavastia.

Read Full Post »

Jelena leppyy ja isoisä ei saa kusta suuhunsa

Toisena työpäivänä oli ensimmäisen päivän pieni jännitys ohi. Työpaikka oli nyt peruspiirteissään tuttu. Hieman odotin, olisiko Jelena vielä näreissään edellispäivästä, mutta en vaivannut asialla sen enempää päätäni. Parin tunnin töissä olon jälkeen ilmeni, että asiaa ei oltu kuitenkaan vielä kuopattu.

”Mitä varten sä et suostunut eilen tulemaan mun kanssa privaan?”, Jelena kysyy erään asiakkaansa lähdettyä.

“Kyllä mun pitää voida vastata tuollaiseen tarjoukseen myös ‘ei’”.

”Pelkäätsä mua jotenkin?”

”En.”

”Ootsä homo?”

”En.”

Jelena on aidosti ymmällään. Hänelle ei ilmeisesti tule mieleen ensimmäistäkään syytä, miksi mies voisi kieltäytyä hänen tarjouksestaan. Se pistää miettimään, millaisia miehiä hän oikein tuntee. Hän ei nähtävästi voi ymmärtää, ettei kaikkia miehiä kiinnosta istua pornokaupan private show-huoneessa, jossa kaikenlaiset tyypit käyvät tumputtamassa, jossa joskus voi tuntea nenässään sperman hajun, jossa asiakkaan tuoliin jotkut istuvat paljaalla takapuolellaan jättäen siihen luoja ties mitä, tai että hän ei kenties ole ns. ”minun tyyppiäni”, tai että olisin parisuhteessa eikä minusta senkään vuoksi hänen tarjouksensa olisi noteerattavissa. Muitakin syitä voisi listata. En tuohon aikaan seurustellut, mutta päätin heittää pöytään parisuhdekortin, jotta pääsisin tästä asiasta irti.

”Mä seurustelen, enkä mä jo ihan sen vuoksi lähtisi minnekään takahuoneeseen”.

”Aijaa… no mut ei kaikkee tarvitse ottaa niin vakavasti tai kaikesta kertoa…”

”Ei ole mun tyylistä, kiitos vaan vielä tarjouksesta, mut ei”.

”No okei…”.

Pitkän jankkauksen jälkeen Jelena on viimein jotenkin käsitellyt asian ja hyväksynyt tilanteen. Mitä tulee takahuoneen hygienisyyteen, niin esiintyjät kyllä ainakin yleensä pitivät sen ihan siistinä ja desinfioivat paikkoja asiakkaiden käyntien väleillä. Joidenkin asiakkaiden hygieniasta kuuleminen kyllä nostatti ihon kananlihalle. Yhteen väliin Jelena kertoi, että asiakas oli riisunut housunsa ja että housuista oli lehahtanut ilmoille sellaiset hajut, että ei ollut kaveri tainnut käydä suihkussa pariin viikkoon. Tättärää, on siinä kiva työ. Mitä taas tulee asiakkaiden parisuhdestatukseen, niin vuoden työkokemukseni aikana tulin huomanneeksi, että vaikka private show-asiakkaissa on paljon yksinäisiä tapauksia, mahtuu mukaan myös naimisissa ja muuten suhteessa olevia. Eivätkä he varmasti ole takahuoneen asiakkaita kumppanin siitä tietäen. Näistä tapauksista kerron myöhemmin jonkin verran lisää.

Eräässä vaiheessa päivää sisään köpöttelee hyväntuulinen papparainen. Sellainen peruspapan oloinen vanha mies, josta varmaan kaikki ajattelee äkkiseltään, että hän viettää tavallista eläkeläisen elämää, mihin ei ainakaan mikään kinkyn oloinen seksi kuulu. Mutta ulkokuori voi hämätä. Niin tälläkin kertaa. Miehen maksettua hyväntuulisena vartista privaatista, hän köpöttelee takahuoneeseen ja Jelena laittaa esiintymismusiikkinsa päälle ja astelee miehen perässä työhuoneeseensa. Itse jatkan kirjan ääressä. Vartin päästä pappa tulee privaatista ulos jotenkin pettyneen oloisena, lähtee ulos.

”Mikäs tapaus tämä oli?”

”No toi on toi yks tapaus joka on käynyt aina silloin tällöin. Etköhän säkin siihen täällä vielä törmää.”

”Ai?”

”Sillä on aina sama kuvio. Se pyytää joka kerta, et mä kusisin sen suuhun. Maksaiskin ihan hyvin. Mut en mä tee mitään noita pissajuttuja, ainakaan täällä. Eihän näissä tiloissa ees vois vaikka suostuis”.

”Ai sellainen tapaus…”

”Joo, se on käynyt täällä muittenkin tyttöjen esiintyessä ja sillä on aina kuulemma sama toive”.

”Hmm”.

”Yhessä paikassa missä mä olin töissä oli hyvät tilat, missä pystyi tekemään kaikenlaista ton tyylistäkin. Yhden mun kaverin kanssa kerran dominoitiin yhtä äijää, joka halusi et me laitetaan se siivoamaan ja istutaan sen päällä. Se halus myös et työnnetään sille sit vessansiivouksen lopus se vessaharja perseeseen. No, mehän työnnettiin. Se oli ihan onnessaan ja maksoi siitä tosi hyvin. Vaikka tää homma ei oo välillä mitään ihan mukavaa niin kyllä tällä elää ihan ok”.

”Ootsä miettinyt, et tekisit jotain muuta hommaa?”

”Joo, mut mä oon tän ikäinen jo. En mä taida osata mitään muuta. Tää on varmaan ainut juttu, mitä mä osaan. Ei mul oo varmaan mahdollisuuksia muuhun duuniin”.

Koetan ylipuhua Jelenaa katsomaan joutessaan työpaikkailmoituksia ja miettimään koulutusmahdollisuuksia. Puhumme asiasta melko pitkään päivän aikana, ja vaikka Jelena on ideoistani ihan tyytyväinen, kuten myös siitä, että koetan tsempata häntä “kyllä susta varmasti muuhunkin duuniin on” -jutuilla, hän tuntuu olevan muiden työpaikkojen suhteen täysin luovuttanut. Surullista ja masentavaa.

Monet esiintyjistä käyttävät esiintymismusiikkinaan omia levyjään, mutta jotkut käyttävät liikkeistä löytyviä asiaa varten ostettuja vaihtoehtoja. Ne ovat enimmäkseen sellaista iskelmäteknopoppia tai vastaavaa. Celine Dion on myös erittäin suosittua tumputuksen taustamusiikkia. Hänen kappaleensa I’m alive tulee pornokaupassa viettämäni työvuoden aikana enemmän kuin tutuksi. Mietin, onkohan kukaan näistä esiintyjistä pistänyt koskaan taustamusiikiksi Petri Nygårdin kappaletta Mä runkkaan. Siinä olisi ainakin tematiikka kohdallaan.

[Pornokauppiaan muistelmat, osa 3, löytyy täältä].

Read Full Post »

Jelena ihastuu

Herään seuraavana aamuna siihen, että tajuan nukkuneeni pommiin. Kännykkäni akku oli päässyt tyhjäksi yöllä eikä puhelimeni ollut sitten tietysti aamulla herättänytkään. Saatanan saatana!, kiroan ääneen repiessäni lennossa vaatteita päälleni. Suihkuun tai aamupalaan ei ole aikaa. Laitettuani puhelimen lataukseen saan välittömästi porno-Anterolta soiton. Hän on koittanut soittaa jo pari kertaa.

”Moi. Missä sä oot? Jelena soitti mulle ja sanoi, et sä et oo tullu paikalle. Se odottaa siellä liikkeen ulkopuolella.”

”Mun herätys ei toiminut, sori. Olen tulossa ihan just, pääsen paikalle vartissa”.

”Ok, laitan Jelenalle viestiä et odottelee siellä”.

Manaan mielessäni epäonnista alkua ensimmäiselle työpäivälleni kaupassa. Porno-Antero ei varmaan saa kovin hyvää ensivaikutelmaa, ajattelen. Pääsen kaupalle tunnin myöhässä. Jelena odottaa liikkeen lähimaastossa.

”Sori, että oon myöhässä”.

”Sulla ei herätys toiminut?”

”Joo, puhelimesta kuoli akku eikä sitten herättänyt aamulla”.

Avaan kiireellä oven ja menen laittamaan murtohälytyksen pois päältä. Laitan valot liikkeeseen, radion päälle, avaan tietokoneen ja laitan liikkeen oven auki ja mainosständin ulos. Jelenaa korpeaa selvästi, että on joutunut odottelemaan tunnin verran ulkona. Ihan jo senkin vuoksi, että usein ensimmäisen tunnin aikana on hyvin asiakkaita – siis private show asiakkaita. Joitain asiakkaita onkin käynyt Jelenan mukaan jo ovella ja hän on joutunut kertomaan heille, että liike avaa tunnin myöhässä. Pahoittelen Jelenalle vielä toistamiseen ja kysyn, maistuuko hänelle kahvi. Sanoo että maistuu. Laitan kahvia tulemaan ja asettaudun asemiin tiskin taakse. Tuoli on niin mukava istua kuin miltä se näytti jo edellisenä päivänä, mutta jollain lailla se on myös sen oloinen, että se on ajan saatossa miesvoimin puhki piereskelty. Kartan kosketuskontaktia penkkiin.

Ensimmäinen asiakas on elokuvien vakiovuokraaja, joka palauttaa vinon pinon DVD-elokuvia. Elokuvat on palautettu ajallaan, eikä minun tarvitse alkaa pyytää niistä myöhästymismaksua. Mies poistuu paikalta yhtä nopeasti kuin saapuikin. Vuokraajarekisterin mukaan hän lainaa n. kahdeksan leffaa per viikko. Miehen ominta alaa näyttävät rekisterin perusteella olevan vanhemmat naiset ja pissaleikit.

Kahvi on valmistunut. Kysyn Jelenalta, haluaako hän kahviinsa maitoa tai sokeria. Haluaa kumpaakin. Vien hänelle kahvin takahuoneeseen, jossa hän on vaihtanut työvaatteet ylleen – punaiset alushousut, rintsikat, stay-up sukat sekä korkokengät. Hän katsoo televisiota ja tuntuu jo hieman leppyneen myöhästymisestäni. Jätän kahvin hänelle ja menen takaisin puhkipiereskellylle pornovaltakunnan valtaistuimelleni.

Päivä jatkuu perseelleen mennyttä alkuaan paremmin. Asiakkaita käy tosin harvakseltaan, todellakin enimmäkseen privaatissa, kuten Kake kertoi. Myyn pari sormidildoa ja DVD:tä. Liikkeessä on kaiken kaikkiaan hyvin hiljainen päivä. Ihmettelen, miten liikettä voi kannattaa pyörittää, jos päivän myynnit ovat niin heikkoja. Jelenan fiilikset paranevat asikkaiden myötä, ja juttelemme niitä näitä. Hän vaikuttaa ihan mukavalta. Varhaisesta iltapäivästä porno-Antero saapuu paikalle, kuten Kake oli edellisenä päivänä sanonutkin. Se on ensimmäinen kerta, kun tapaan hänet. Antero on suurenkokoinen n. 50-vuotias äijänköriläs, jollain lailla juuri sellaisen hivenen perverssin oloinen kaveri, jonka stereotyyppisesti voi ajatellakin pyörittävän tällaista bisnestä.

”Terve. Sä olet sitten se uus kaveri, josta Kake puhui”.

”Jep”.

”Älä ota tota myöhästelyä sitten tavaksi, eiks je?”

”Joo, mä olen yleensä kyllä aina ajoissa”.

”Hyvä juttu”.

Antero käy puhumassa jotain Jelenalle ja lähtee sen jälkeen pois. Ensitapaamiseni perusteella saan Anterosta sellaisen kuvan, että hän on ihan mukava, jos hänen kanssaan ei joudu ongelmiin. Jelena vahvistaa käsitykseni kun puhumme hänen kanssaan Anterosta.

”En mä Anteron taustoista niin tiedä, mutta sillä on kaveri tai pari, jotka on olleet vankilassa. Se on kyllä työnantajana välillä aika hankala. Kinuaa seksiä, vaikka on perheellinen mies, antaa ymmärtää, että jos ei saa niin voi dumpata töistä ulos. Nää meidän työehdot on perseestä. Maksetaan törkeän kovaa vuokraa tuosta privatilasta sille, vaikka ilman näitä privaattijuttuja ei nää liikkeet kyllä pysyisi pystyssä. Jos sen kanssa on hyvää pataa niin ei mitään hätää. Sulla se on eri juttu kuin meillä esiintyjillä, joilta se aika usein just vonkaa”.

Kuva privaatissa esiintyjien arjesta alkaa maalautua melko synkeäksi keskustelumme kautta. Suurin osa Anteron liikkeessä esiintyvistä naisista on Virosta ja Venäjältä. Suomalaisia on muutama, samoin kuin ruotsalaisia. Heidän joukossaan on myös yksi tummaihoinen nainen. Esiintyjät ovat yhdessä liikkeessä yleensä viikon, jonka jälkeen he siirtyvät johonkin toiseen liikkeeseen viikoksi. Muutamat tekevät näitä hommia sekä Suomessa että Ruotsissa. Suurin osa asiakkaista käyttäytyy ihan hyvin heitä kohtaan, mutta joukkoon mahtuu myös täysiä idiootteja. Jelena kertoo, että jotkut asiakkaat ovat mm. purreet häntä, kosketelleet ilman lupaa, tumputtelunsa lopuksi roiskineet päälle, ja muilla tavoin olleet sikamaisia. Esiintyjien palkka koostuu ainoastan asiakkaiden heille maksamista tipeistä – jos asiakkaat niitä antavat. Eivätkä kaikki annakaan. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että esiintyjät esiintyvät heille siinä tapauksessa ilmaiseksi. Porno-Antero ei maksa esiintyjille senttiäkään palkaa. Hän sen sijaan perii heiltä vuokraa privaattitilan käytöstä, samalla kun esiintyjät tosiasiallisesti pitävät liikkeen jollain tapaa kannattavana. Asiakkailta porno-Antero tietysti perii privaattiin pääsymaksun. Härskiä touhua.

Jelena kävelee ympäri liikettä työasussaan, katsoo uusimpia liikkeeseen tulleita filmejä ja pyllistelee ja eleilee siihen tyyliin, että minua alkaa ihmetyttää, mitä hänellä on oikein mielessään. Jossain vaiheessa hän menee takaisin takahuoneeseensa ja tulee hetken kuluttua sieltä jonkun pölyhuiskan tapaisen kanssa ja alkaa yllättäen kutitella sillä päätäni ja niskaani. Pyydän häntä kohteliaasti monta kertaa lopettamaan, ja lopulta hän suosiolla sitten vetäytyykin pienen matkatelevisionsa ääreen takahuoneeseen. Mutta vain hetkeksi, tullakseen vain kohta takaisin.

Hän kujertaa vahvalla aksentillaan minulle: ”Sä osaat tiedätkös kuunnella ja puhuakin hyvin. Sitten sä olet vielä komea, hyvännäköinen mies. Mitä jos laitetaan tää liike kiinni puolta tuntia etuajassa ja mä annan sulle privat shown?”

”Kiitos vaan, mutta ei”.

”Mä antaisin sen sulle ihan ilmaiseksi, varmasti pitäisit siitä!”.

”Edelleen, kiitos vaan, mutta ei”.

”Tietkö, mä en ole koskaan ennen tarjonnut kenellekään privat show:ta ilmaiseksi, et sä voi sanoa siihen ei!”.

”No mutta mä nyt kuitenkin sanon ei, kyllä mulla pitää olla siihen mahdollisuus”.

Jelenan mieliala synkkenee ja hän vetäytyy takaisin takahuoneeseen. Ensimmäinen työpäiväni on epäonnisen alun jälkeen muotoutunut sen absurdiin loppuhuipennukseen. Melkein äitini ikäinen virolainen lievästi ylipainoinen esiintyjä tuntuu ihastuneen minuun ja nyt mököttää, kun en ota vastaan hänen omasta mielestään suurenmoista tarjoustaan spermanhajuisessa ja nihkeässä privaattihuoneessa. Ei nyt helvetti. Näissä tunnelmissa päättyy ensimmäinen työpäiväni pornokaupassa.

[Pornokauppiaan muistelmat, osa 2, löytyy täältä, ja osa 4, täältä].

Read Full Post »

SexiWau, pornon valtakunta

Jotain erityistä siinä on, kun avaa aikuisviihdekaupan oven. Tai oikeastaan se erityisyys alkaa jo noin kymmenen metriä ennen ovea. Siinä alkaa katsoa, että näkeekö joku tuttu kun menee liikkeeseen sisään. Liikenne kadulla on kinkkisempi juttu hahmottaa, ohi saattaa posottaa joku tuttu tai puolituttu autollaan ja nähdä kun on juuri menossa sisään. Sama juttu bussien kanssa. Vaikka minusta pornokaupassa asioimisessa ei sinällään ole mitään häpeällistä, niin en kuitenkaan haluaisi monien tuttujen tai puolituttujen näkevän minua sellaiseen menossa. Siitä seuraa liikaa mahdollista selittyä ja juorujen aihetta.

Jokaisella kadulla, missä aikuisviihdekauppa sijaitsee, on sellainen liike kuin huutomerkki. Suurin osa ihmisistä tarkkaa erityisellä silmällä, keitä punaisen julkisivun liikkeisiin menee ja keitä niistä tulee. Minkälaiset runkkarit jäävät pällistelemään viikon private show:n esiintyjän kuvaa ikkunassa. Juuri tästä syystä kaupungin syrjäisemmillä alueilla olevat alan liikkeet saavatkin enemmän private show:n meneviä asiakkaita. Keskustan alueilla on taas seksilelujen ja elokuvien menekki parempaa kuin kaupungin laitamilla. SexiWau, jossa olin aloittamassa työtä kassan takana, sijaitsi suhteellisen keskustassa.

Avasin oven ja astelin sisään. Sisällä näytti juuri siltä, miltä näissä paikoissa näyttää. Hyllymetreittäin elokuvia, kosolti leluja, pornostarojen kuvia ja alan tapahtumien julisteita, arvoituksellinen verho takahuoneen private show:n edessä, sekä myyjä kassan takana hämyisessä nurkassa. Kake tervehti minua upottavasta nojatuolista leveä hymy kasvoillaan.

”Terve!”

”No terve vaan!”

”Tällainen tää paikka nyt sitten on. Täällä on aika hiljaista. Suurimman osan aikaa voi lukea kirjaa tai olla netissä. Asiakkaista suurin osa menee private show:n, loput ostaa välineitä tai tai vuokraa leffoja. Homma on erittäin simppeliä”.

”Siltä kuulostaa”.

Private show:ssa oli parasta aikaa asiakas. Ääneneristys paikassa oli olematon. Esiintymistilasta kuului musiikkia ja reippaita takapuolelle läiskinnän ääniä. Hetken perästä kuului asiakkaan kiihkoissa huutamana lyö lujempaa! Läiskinnän äänet kovenivat pyynnöstä. Aaah, just, hyvä, lisää! Läps läps läps!

Kake hymyili huvittuneena. ”Heh, joo, tää on ihan normaalia täällä. Mä hei näytän sulle vielä ton takahuoneen ja private show-tilat kun toi asiakas kohta lähtee. Näet samalla Jelenan joka on tällä viikolla siellä töissä”.

”Ok”.

Hetken kuluttua asiakas, keski-ikäinen tavallisen oloinen mies poistui takahuoneesta tyytyväisen oloisena, kiitti vielä lennossa Kakea ja poistui paikalta. Astelimme tämän jälkeen Kaken kanssa takahuoneeseen oviaukon peittävän verhon sivuitse. Verhon takaa löytyi henkilökunnan “keittiötilat”, vessa, esiintyjän pienen pieni ajantappotila, sekä tietysti private show-huone. Siellä oli hämyinen punainen valaistus, hierontapöytä, nojatuoli, tuuletin, käsiraudat, ruoska, dildo, sekä talouspaperirulla ja roskakori. Puolet seinien pinta-alasta oli peiliä, keskellä huonetta oli tankotanssiin tarkoitettu tanko. Lattioilla olevista kaiuttimista tuli musiikkia.

”Ai niin, päivän lopussa roskikset pitää tyhjentää ja paikat imuroida. Siinä ei onneksi mene kauaa. ‘Asiakaspalautteen’ tyhjennys kuuluu tytöille, mutta aina ne ei sitä muista tehdä, joten kannattaa katsoa, että sekin asia on hoidettu. Pomo ei tykkää, jos ne jää hoitamatta yön yli, aamulla kun on silloin täällä kopissa ikäväntuoksuista ja asiakkaat ei tykkää”.

”Asiakaspalautteella” Kake tarkoitti private show:n roskiksen sisältöä, jossa oli päivän tumputtajien mällit. Jostain syystä jo ajatus tuon roskiksen tyhjentämisestä toi minulle kylmät väreet selkään.

Jelena oli noin 50-vuotias lievästi ylipainonen virolainen nainen. Hän puhui murtaen suomea. Tervehdimme mutta emme puhuneet sen enempää. Hän oli laittamassa tavaroitaan kasaan ja pukemassaan päälleen. Päivä oli lopussa. Kake kertasi minulle vielä työn yksinkertaiset kuviot, hämärän oloisen kirjanpidon, elokuvien vakiovuokraajien rekisterin, liikkeen hälytyslaitteiston toiminnon, sekä näytti mistä löytyy lisää talouspaperia, jos se pääsee private show huoneesta loppumaan.

“Jos tulee jotain kysyttävää, pomolle voi varmaan soittaa?”

”Joo. Ja porno-Antero tulee huomenna puolilta päivin moikkaamaan sua ja tsekkaamaan kassan. Voit puhua sen kanssa sitten, jos on tullut jotain ongelmia”.

”Selvä”.

Tässä vaiheessa Jelena viiletti takahuoneesta ulos ja moikkasi meitä hymyillen. Kake sulki tietokoneen, laittoi musiikin liikkestä pois päältä, asensi liikkeen murtohälytyksen päälle ja sulki valot.

”Sen jälkeen kun murtohälytys on asennettu päälle, kannattaa häipyä aika pian ulos. Liikkeenpaljastin alkaa pitää ihan saatanallista melua puolen minuutin jälkeen, jos liike jatkuu. Sama juttu aamulla kun tulee sisään, pitää painua suoraan hälyttimelle asentamaan se pois päältä. Siinä voi olla vähän aluksi tottumista, että löytää pimeässä liikkeessä hälyttimelle törmäilemättä paikkoihin, mutta äkkiä sä sen hallitset”.

”Ok”.

”Niin muuten, sit aina välillä asiakkaat kyselevät, et mitä seksi maksaa. Niille sit tietty vastataan, et esiintyjät ei myy seksiä. Privaatin hinnasto on tossa seinällä ja kassan edessä, siitä voi kertoa, paljonko privaattiaika maksaa”.

”Asia selvä”.

Lähdimme ulos liikkeestä, Kake antoi minulle liikkeen avaimet ja toivotti mukavia ja mielenkiintoisia aikoja työssä. Niissä merkeissä seuraava vuosi töissä tulikin sitten kulumaan.

[Pornokauppiaan muistelmat, osa 1, löytyy täältä, ja osa 3, täältä].

Read Full Post »

Tie pornokauppaan vie pubin kautta

Miten pornokauppaan päädytään töihin? En muista koskaan nähneeni pornokauppoja koskevia työpaikkailmoituksia. Muistan joskus ajatelleeni, että pornokauppojen kassojen taakse päädytään suhteilla. Tai marssimalla liikkeeseen sisään ja kysymällä töitä naamatusten. Työpaikkahakemuksien lähettäminen ei jollain tapaa tuntunut sopivan pornokauppojen maailmaan mitenkään, homma tuntui pelaavan jollain muulla tavalla. Nämä ajatukseni osoittautuivat myös oikeiksi, kun itse päädyin pornokauppaan töihin ja tulin tutuksi sen maailman kanssa. Minun tieni pornokauppaan vei paikallispubin kautta. Se kävi seuraavasti.

Olin eräänä viikonloppuna päätynyt paikalliseen baariin. Luin iltapäivälehteä ja join olutta. Baari oli melko hiljainen, taustalla ei pauhannut musiikki eikä katosta roikkuva TV:kään ollut erityisen kovalla. Ympärillä käytävää keskustelua oli helppo seurata, jos halusi. Johonkin kylmän oluen siemailuni väliin kuulin viereisen pöydän kaveriporukan keskustelussa maagisen sanan ”porno”, joka herpaannutti huomioni lehdestä ja sai minut kuuntelemaan, mistä tuossa pöydässä oikein keskusteltiin. Eräs tuon joukon miehistä, Kake, oli pornokaupassa töissä. Hän kertoi lopettavansa pornohommat ja menevänsä Nokialle töihin. Pienen tovin kuunneltuani keskustelua, lyöttäydyin pöytään, esittelin itseni ja kerroin, että jos kaupassa oli paikka vapaana, olisin hyvin kiinnostunut siirtymään Kaken paikalle tiskin taakse.

Kake oli melko boheemi kaveri, naama täynnä mutteria ja persoonaltaan minusta enemmän pornokauppaan kuin Nokialle sopiva. Hän oli kuitenkin saanut pornohommista tarpeekseen ja halusi lähteä nykyisestä työpaikastaan lätkimään. Työpaikka Nokialla näytti todennäköiseltä, mutta asia ei ollut vielä täysin varma. Juttelin Kaken kanssa siitä, millaista työ kaupassa oikein oli, mitä se tekijältään vaati, millaiset työajat ja palkka olisivat, sekä kaikesta muusta mahdollisesta aiheeseen liittyvästä. Tulimme Kaken kanssa hyvin juttuun ja arvelin antaneeni hänelle itsestäni hyvän vaikutelman.

Olin suorastaan innoissani mahdollisuudesta päästä pornokauppaan töihin. Onhan koko konsepti kiehtova. Pornokaupoissa on aivan erilaista auraa kuin vaikka joissain värittömissä lähikaupoissa tai tylsissä toimistoissa. Vaikka porno on tullut yleisesti paljon hyväksytymmäksi kuin mitä se on vaikka parikymmentä vuotta sitten ollut, on pornokauppojen yllä edelleen tiettyä ”likaista” auraa. On aivan eri asia käydä lähikaupassa kuin pornokaupassa asioimassa. Pornokaupat ovat oma suljettu maailmansa, jonka asiakkaat eivät asioimisistaan juuri puhu. Heistä ja heidän ostoksistaan ollaan kyllä yleisesti paljon kiinnostuneempia kuin siitä, mitä lähikaupan asiakkaiden ruokakoreista löytyy. On paljon kiinnostavampaa, jos näet naapurisi maksamassa anustappia kuin maitoa ja sämpyläpussia. Pornokaupat ovat eräänlainen oma salattu maailmansa. Ja minä olin saamassa jalkaani sellaisen oven väliin.

Kului viikko ja arvelin, että työpaikan oli jo saanut joku muu. Ehkä Kake ei ollut saanut käsialastani selvää. Olin kirjoittanut yhteystietoni surkeasti toimivalla baaritiskin mustekynällä tuopinaluseen. Kenties Kake oli kadottanut tuon tuopinalusen tai vain heittänyt sen saman tien menemään. Aloin jo luopua ajatuksesta, että saattaisin saada uuden mielenkiintoisen osa-aikatyön opintojeni sivuun. Parin viikon kuluttua olin mielessäni jo haudannut mahdollisuudet palveluammatista aikuisviihteen parissa. Mutta sitten eräänä päivänä puhelimessani soi tuntematon numero. Vastasin siihen empien. Ääni puhelimessa oli tuttu.

”Moi, Kake tässä. Nähtiin silloin siellä baarissa. Vieläkö sua kiinnostaa pornohommat?”

Vastasin ällistyksissäni, silmiä räpäyttämättä ”joo, totta kai!”.

”No nyt ois paikka vapaana. Pääsetkö huomenna käymään liikkessä klo 20:45, varttia ennen sulkemisaikaa. Voisin esitellä sulle paikan ja homman kuviot. Jos haluat, voisit sitten aloittaa vaikka jo ylihuomenna”.

”Sopii hyvin”.

”Hienoa! Nähdään huomenna sitten!”

Nyt minulla ei ollut enää vain jalka kaupan oven välissä, vaan olin päässyt siitä nyt myös sisään.

[Pornokauppiaan muistelmat, osa 2, löytyy täältä].

Read Full Post »