Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Pirkka-Pekka Petelius’

Clipboard01

Clipboard02

Clipboard03

Clipboard04

Näin on marjat!

Asia nauhalta (2:14-2:33).

Read Full Post »

Tämä posti kuuluu Mesikämmenen blogin alasivuun Valtakunnanjohtajan elämä, jossa Pekka Siitoimen elämää esitetään kronologisesti aikajalla.

– – –

1984

Tammikuu

pahoinpitely521.1. Iltalehti julkaisi pienen jutun, jossa kerrottiin Pekan uudelleen vankeuteen joutumisesta mm. seuraavasti: “Kursiivin murhapoltosta saamastaan useamman vuoden vankilatuomiosta Siitoin pääsi vapaalle alun toista vuotta sitten. Pohjalle jäänyt ehdonalainen olisi mennyt katkolle näinä päivinä. Menevänä miehenä Naantalin pikkuhitler ei kuitenkaan sitä ajatellut. Marraskuun lopulla kun piti ihan välttämättä saada naapurin mies kuriin ja nuhteeseen. Yömyöhällä Siitoin esikuntineen pieksi miehen sairaalakuntoon. Jo vuosi sitten oli ehdonalainen hilkulla. Silloin valtakunnanjohtaja kärähti kiljunkeitosta, mutta silloin hän selvisi rimaa hipoen sakoilla. Niittivyöllä roiminen kuitenkin riitti oikeusministeri vankeinhoito-osastolle. Nyt Siitoin lusii kakkunsa jämiä ja odottelee kevään kuluessa käytävää oikeudenkäyntiä marraskuisesta pieksennästä. Vankilasta Siitoin pääsee päivisin Turun linnan korjaustyömaalle. Työn laadusta ei ole tietoa, mutta todennäköisesti se on lähinnä arjalaista mieskuntoisuutta kohentavaa ruumiillista työtä” (Mesikämmenen arkistot).

ps223.1. Ruotsalainen miestenlehti Lektyr julkaisi Pekasta jutun otsakkeella ”Jag ska befria norden!” (Mesikämmenen arkistot).

27.1. Ilta-Sanomat uutisoi, että Pekka pääsi vapaaksi Turun lääninvankilasta. Hänellä oli tämän jälkeen 2v. ehdonalaista. Jutussa todettiin mm. näin: “Kahden kuukauden vankilareissunsa aikana valtakunnanjohtaja teki Turun lääninvankilassa ulkotöitä ja loppuvaiheessa hän restauroi Turun linnaa” (Mesikämmenen arkistot).

rockpekkarumbaMusiikkilehti Rumban vuoden 1984 ensimmäisessä numerossa tiedettiin kertoa, että Siitoin olisi ollut levyttämässä Propaganda-recordsille levyä ja että yhtyeen nimi olisi ollut Skinhead. Tällaista levyä ei koskaan ilmeisesti kuitenkaan äänitetty, eikä sellaista ainakaan ilmestynyt (Mesikämmenen arkistot).

Maaliskuu

omapoikapieksi28.3. Ilta-Sanomat otsikoi: ”Oma poika pieksi Siitoinin”. Uutinen kertoi, että tappelu Petri-pojan kanssa oli syntynyt poliittisista erimielisyyksistä. Tappelun vuoksi Pekalta kerrotaan katkenneen kylkiluun, käden menneen sijoiltaan ja ”naamasta tulleen hakkelusta”. Juttu oli myös Ilta-Sanomien päivän suurin lööppiotsake (Mesikämmenen arkistot).

Huhtikuu

itsepuolustusta2.4. Ilta-Sanomat otsikoi: ”Poika-Siitoin: Se oli itsepuolustusta”. Jutussa Petri Siitoin selvensi tapahtumia mm. näin: “Minulla oli radio auki. Pekka katsoi uutisia toisessa huoneessa tavallisen kännissä, arvelisin että kolmen promillen humalassa. Suhteellisuudentaju oli kadonnut ja muistikin menossa, poika kertoo”. Jutusta selviää myös, että tappelun olisi aloittanut Pekka, että Petri olisi ollut 39:n asteen kuumeessa ja että Ilta-Sanomien aiemmin kertomat Pekan saamat vammat olisivat olleet suuresti liioiteltuja (Mesikämmenen arkistot).

luvatonase29.4. Ilta-Sanomat uutisoi: “Siitoin syytteessä luvattomasta Mauserista”. Juttu alkoi sanoilla “Naantalissa ei kulu juuri viikkoa etteikö valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin olisi syytteessä jostakin rötöksestä”. Samassa jutussa tiedettiin kertoa, että Siitoin ja ”joukko hänen hengenheimolaisiaan” olisi viikon päästä syyteessä mm. ryöstöistä ja pahoinpitelystä. ”Tuolloin valtakunnanjohtajan vapaus on todella katkolla, sillä hän on jälleen kahden vuoden ehdonalaisessa. Hän on saanut jo huomautuksen myös valvontamääräysten rikkomisesta” (Mesikämmenen arkistot).

laitonase10.4. Ilta-Sanomat uutisoi: ”Siitoin sai sakot”. Ingressi summasi: ”Natsijohtaja Pekka Siitoin sai 225 markkaa sakkoja laittomasta aseen hallussapidosta. Mauser-merkkisen aseen hän menetti valtiolle. Tuomittu valittaa päätöksestään hoviin”. Jutussa todettiin tarkemmin mm. näin: “Pistooli löytyi valtakunnanjohtajan päämajasta Saksan lipun takaa”. Siitoimen mukaan ase oli keräilyase koska se ei ollut välittömästi käyttökunnossa. Oikeus kuitenkin katsoi, että ase oli helposti saatavissa ampumakuntoon ja antoi täten Siitoimelle sakot laittoman aseen hallussapidosta (Mesikämmenen arkistot).

16.4. Siitoin on muutamien muiden kanssa syytettynä ryöstöistä ja pahoinpitelystä.

potkut30.4. Ilta-Sanomat ilmoitti päälööppinään: ”Siitoin sai potkut”. Asia koski KDP:n johtoa (Mesikämmenen arkistot).

Toukokuu

Pekan lyhyt teksti julkaistiin näihin aikoihin englantilaisessa vuodesta 1972 ilmestyneessä natsistisessa julkaisussa The Phoenix. Tekstissä Pekka kertoi mm. siitä, että swastika ei ole Suomessa kielletty symboli ja että Neuvostoliiton naapuruus tekee hänen toimintansa Suomessa vaikeaksi (Mesikämmenen arkistot).

natsijohtajavalittiin1.5. Hufvudstadsbladet kertoi Pekan puolueestaan saamista potkuista (Mesikämmenen arkistot).

18.5. Rannikkoseutu uutisoi: ”Siitoin syrjäytettiin. Natsipuolue vaihtoi johtajaa”. Jutussa Siitoin kertoo hyväksyvänsä päätöksen ja pitävänsä Saloseutua tehtäväänsä puoluejohdossa hyvänä (Mesikämmenen arkistot).

20. Pekka täytti 40 vuotta.

28.5. Ilta-Sanomat uutisoi: ”Natsijohtaja valittiin rauhallisesti”. Uutisessa kerrottiin, että Pekka Siitoimen johtopaikan Suomen uusnatsien keskuudessa oli ottanut helsinkiläinen Jarmo Saloseutu. Päätös oli tehty Vehmaalla pidetyssä kokouksessa, johon otti osaa noin 50 henkeä. Johtajan vaihdos ei kuitenkaan ollut yksimielinen, ja jotkut Pekan kannattajat olivat jopa uhanneet kidnapata ja pahoinpidellä Saloseudun (Mesikämmenen arkistot).

Heinäkuu

siitossonni118.7. Ilta-Sanomat uutisoi: ”Uusnatsit siitossonneiksi”. Pekka sanoo perustaneensa arjalaisen spermapankin. Tuntemattomaksi jääneessä lehdessä kirjoitettiin: “Porno-Führer Pekka Siitoin on päättänyt puolestaan monistaa pikku-Pekkoja Suomen tarpeisiin. Hän aikoo kavereineen perustaa spermapankin natsitarpeita täyttämään” (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 139, Mesikämmenen arkistot).

Elokuu

7.8. Ilta-Sanomat otsikoi: ”Pekka Siitoin olisi puhunut politiikkaa. Natsidisko peruuntui” (Mesikämmenen arkistot).

Syyskuu

14.9. Rannikkoseutu uutisoi: ”Siitoin selvisi syytenipusta vain yksittäisillä sakoilla”. Siitoimen syytteet koskivat ”yllytystä varkauteen, avunantoa varkauteen, varastetun tavaran kätkemistä, ryöstöä, kahta kotirauhan rikkomista ja lievää pahoinpitelyä”. Pekka sai 40 päiväsakkoa (Mesikämmenen arkistot).

Lokakuu

puoluelakkautettu27.10. Ilta-Sanomat uutisoi: ”Natsit lopettivat puolueensa”. Jutussa kerrottiin, että uusnatsit olivat lopettaneet puolueensa koska halusivat päästä puolueen varapuheenjohtaja Siitoimesta eroon ja pudottaa hänet yksityishenkilöksi (Mesikämmenen arkistot).

31.10. Ilta-Sanomat uutisoi: ”Minua ei syrjäytetä! Siitoin iski takaisin”. Uutisessa kerrottiin, että Siitoin oli ottanut puolueen vallan jälleen itselleen ja erottanut ”petturit” puolueesta (Mesikämmenen arkistot).

Marraskuu

Pekasta ilmestyy juttu italialaisessa Oggi-lehdessä.

10.11. Ilta-Sanomat julkaisee jutun Pekan Oggi-lehden haastattelusta. Suurlähettiläs Jyrkänkallio toteaa jutussa: ”Tämähän on hyvää mainosta Suomelle!” (Mesikämmenen arkistot).

siitoiniskitakaisinJoulukuu

20.12. Ilta-Sanomat uutisoi: ”Helsingin natseille oma puolue”. Uutinen kertoo, että uuden puolueen jäsenet haluavat tehdä selvän pesäeron Siitoimeen (Mesikämmenen arkistot).

Pekka sai helsinkiläiseltä ylioppilastaiteilijaopiskelijaneidolta joulukuussa erokirjeen. Neito totesi kirjeessään mm. näin: ”Olen kuullut humisevana huhuna, että pidät minua todella huorana. Tämä on niin pahasti ajateltu eräässä mielessä, että en voi enempää sietää seuraasi… (…) röyhkeästi Kai Salmen äänellä käskit minun tulla Naantaliin pantavaksi. Lupasin tulla Turkuun asti. Sinä et tullutkaan paikalle ja jouduin seisoskelemaan ‘huorahtavan’ näköisenä inhottavalla asemalla. Sitten keksit väittää, että olen huora. Etkö muista, että tulin autoon, söin perunoita ja lähdin pois. Olet silmissäni inhoittava halvalla elävä äijänrähjä, jolla ei ole mitään asiaa siistille helsinkiläiselle ylioppilastaiteilijaopiskelijalle.” (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 127, 128).

Yleistä

010Pekka julkaisi kirjoittamansa vihkosen Demokratia vaiko Fasismi? (Peter Siitoin, Kansallis-mytologinen yhdistys), sekä poikansa Petrin kirjasen Machiavellin käsityksiä vallasta ja vallankäytöstä (Kansallis-mytologinen yhdistys, Siitoin-filmi Oy:n offset-paino, Naantali). Petri voitti kyseisellä tekstillä Naantalin lukiossa järjestetyn kirjoituskilpailun (Mesikämmenen arkistot).

Kansallis-Demokraattisen Puolueen toiminta oli vuonna 1984 taantunut lähes pelkäksi postimyynniksi. KDP:ssä yritettiin vallankaappausta jäsenistön ollessa tyytymättömiä johtajansa toimintaan (SUPO HM 6463).

Rautaristi-lehdessä pohdittiin sitä, että “Pirkka-Pekka Petelius on hyvä mies ja tosi arjalainen”. (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 139).

Pekan ja entisen KDP:n varajohtaja Salonseudun välille syntyi lopullinen välirikko (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 140).

– – –

Read Full Post »

Suomen Führer, osa II

Alkusoitto: Suomen Führer, osa I

Kolme vuotta Pekka Siitoimen kuoleman jälkeen ilmestyi Iiro Nordlingin ja Olavi Koskelan kirja Suomen Führer, Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin 1944-2003. Teoksessa, jota tässä blogissa on useaan kertaan aiemmin siteerattu, käytiin läpi niin Pekan elämäntarinaa kuin kylmän sodan aikaista Suomen poliittista ilmapiiriä johon Pekan toiminta kontekstualisoitui, sekä tietysti nationalistisen tai kansallismielisen toiminnan muutoksia vuosien varsilla muutenkin.

Suurimman osan reilun 200-sivuisen teoksen tekstistä kirjoitti Nordling, Koskelan täydentäessä kuvaa varsin elävästi kirjoitetuilla muistoilla Pekan niiltä Naantalin vuosilta, jolloin Koskela asui Pekan kanssa samassa talossa ja oli Pekan puolueen KDP:n toiminnassa aktiivisesti mukana. Kai M. Aalto kertoi viime vuonna Mesikämmenelle antamassaan haastattelussa, että häntä oli alunperin myöskin pyydetty mukaan kirjoittamaan tuota kirjaa. Aalto oli syystä tai toisesta kuitenkin kieltäytynyt kunniasta. Hän valotti ensimmäisen kerran syvemmin menneisyyttään Pekan riveissä tuossa edellämainitussa haastattelussa.

Suomen Führer oli n. 200 kappaleen omakustanteena tehty laitos, joka olisi kaivannut kovasti oikolukua ja ammattimaisempaa taittoa, eikä muutama kuvakaan Pekan värikkään elämän varrelta olisi ollut pahitteeksi sisältöä tukemaan. Näiden seikkojen lisäksi kirja painottui esittämään ja pohtimaan Pekan elämää ja toimintaa sen poliittisen ulottuvuuden kautta. Tämä tarkoitti sitä, että Pekan tosissaan ottamat hengentieteet jäivät teoksessa hyvin pieneen rooliin, ja se mitä aiheesta kerrottiin osoitti sen, ettei uskontotieteen piiriin kuuluvat asiat ole Nordlingin ominta alaa. Jokainen kirjoittaa tietysti omasta näkökulmastaan, niin myös historiaa opiskellut Nordling, joka on myös myöntänyt Suomen Führerin puutteet.

Puutteistaan huolimatta tuo opus oli kuitenkin ensimmäinen Pekasta tehty elämänkerta ja se onnistui maalaamaan kohteestaan tietyistä kulmista katsoen varsin informatiivisen kuvan. Tietyllä tapaa teoksen hiomattomuus jopa sopi kohteeseensa, kun miettii niin Pekan elämää kuin hänen itse kustantamiaan kirjojaankin. Tarkkaavainen lukija löysi niistäkin kuitenkin homman ytimen ja sen mehut.

Suomen Führerin painos on sittemmin myyty loppuun, mutta halukkaat voivat pienellä pitkäjänteisyydellä löytää niitä silloin tällöin mm. Huutonetistä.

– – –

Suomen Führer, osa II

Nyt alkuvuodesta 2012 ilmestyi Huutonettiin Nordlingin uusin kirja Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Suomen kansallismielisten lyhyt historia 1970-2012. Kuten Suomen Führer, niin myös tämä uusi teos olisi kaivannut kipeästi oikolukua ja muutakin hiomista, taitosta ja kansista alkaen, aina sisällysluetteloon (joka puuttuu kokonaan), ja sisältöön asti. Kirja on jälleen julkaistu omakustanteena, painosmäärän jäädessä tällä kertaa vain sataan kappaleeseen. Sivuja on jälleen reilu pari sataa. Sisältöä tukevaa kuvitusta ei teoksessa ole tälläkään kertaa. Mikäli kirja kiinnostaa, kannattaa kipin kapin suunnata Huutonettiin ja hankkia tämä opus, joka epäilemättä myydään pian loppuun.

Kirjan takakansi kertoo teoksesta ja sen tarkoituksesta seuraavaa:

Kirja pyrkii tarjoamaan katsauksen Suomen äärioikeiston vaiheisiin Pekka Siitoinin ajoista nykyhetkeen. Pekka Siitoinin arkiston aukeaminen vuonna 2010 tarjosi aiheen kirjalle. Vietin useita viikkoja kansalliskirjastossa penkomassa tuota valtavaa aineistoa. Havaitsin sen oivaksi aineistoksi tutkia kuinka antikommunismista ja kekkosvastaisuudesta alkanut äärioikeiston kehitys on kulkenut nykyiseen persuaikaan ja Halla-ahon maahanmuuttokriittisyyteen.

Lähtökohta on Pekasta kiinnostuneelle mitä herkullisin. Kansalliskirjaston Siitoin-kansiot tosiaan avautuivat vuonna 2010. Pekka lähetti elämänsä aikana runsaskätisesti itseään koskevaa aineistoa kansallisarkistoon, jossa ne ovat antaneet odottaa itseään. Eräs Mesikämmenen tuttu oli puhunut asiasta jo vuosia, aikomuksenaan hyödyntää noita arkistoja omaan akateemiseen jatkotutkintoonsa. Tarkoituksena oli, että Mesikämmen olisi hypännyt tämän tutun kyytiin ja Pekan arkistoja oltaisiin menty yksissä tuumiin tutkimaan, useampaankin kertaan. Ne reissut ovat antaneet odottaa itseään. Ensimmäisenä tai ainakin ensimmäisten joukossa arkistoille ehti Nordling. Voin kuvitella, miten kiehtovia hetkiä hän on noina kansallisarkistossa viettämiensä viikkojen aikana kokenut.

Nordlingin uuden teoksen suurin vahvuus onkin siinä käytetty ainutlaatuinen arkistomateriaali. Mikäli teoksessa olisi yleisen aihepiirin kontekstualisoinnin lisäksi viitattu aiempaan aihepiiriä sivuavaan tutkimukseen ja pureuduttu aineistoon jostain selkeästä ja hyvin valitusta näkökulmasta käsin, olisi tuo aineisto päässyt avautumaan ja puhumaan varmasti paljon nykyistä paremmin. On selvää, että Nordling ei ole pyrkinyt tekemään teoksestaan akateemista tutkimusta, mutta siitä huolimatta ainakin avainkäsitteiden määrittelyä olisi pitänyt tehdä huomattavasti nykyistä paremmin, sillä jo teoksen populaarimpikin käsittely sitä vaatisi edes jotenkin. Nyt avainkäsitteet jäävät hyvin väljästi pyörimään läpi teoksen. Mm. äärioikeistoa tai kansallismielisyyttä ei määritellä teoksessa juuri ollenkaan. Tästä seuraa yhtä ja toista, mm. hyvin väljästi tehtyä ja monin paikoin perusteetonta Siitoimen niputtamista samaan laatikkoon kuin Halla-aho.

Myös itse aineistosta, joka on kirjan suurin vahvuus, olisi ollut hyvä kuulla enemmän, ja aineistoon viittaaminenkin olisi voinut olla tarkempaa. Nordlingin teos on varsin yleisiä suuntaviivoja ja kirjan aihepiirin maastoa maalaileva. Kansallisarkiston materiaalien käsittely jää lähinnä kuvailevaksi, eikä aineiston syvempää analyysiä ole. Kaikki edellä oleva on harmillista, sillä aineisto olisi ollut varmasti kohtuullisen helppo saada avautumaan ja puhumaan enemmän kuin mitä lopputulos on nyt.

Tämän lisäksi jo teoksen aihepiirin rajaus olisi kannattanut jättää suosiolla itse Pekkaan, sillä teoksen aineisto käsittelee selvästi ennen kaikkea Pekkaa, on melko äsken avautunutta ja siksi ainutlaatuista ja tämän päälle sitä on vielä paljon. Halla-ahosta on teoksessa hyvin vähän, eikä teoksen nimeäminen Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon ole sen vuoksi hyvin perusteltua. Kun katsoo, mitä Nordlingilla on Halla-ahosta sanottavaa, olisi Halla-aho kannattanut jättää kirjan nimestä yksinkertaisesti pois. Osuvampi nimi teokselle olisi vaikka Suomen Führer, osa II. En usko, että Nordling on kirjan raflaavalla nimeämisellä halunnut saada kirjalleen lisähuomiota, kun ottaa huomioon jo sen, miten pienestä painoksesta on kyse. Mutta jos tarkoituksena on ollut kirjoittaa “Suomen kansallismielisten lyhyt historia 1970-2012”, olisi niin Halla-ahosta kuin muistakin kenttään niputetuista nimistä pitänyt kirjoittaa huomattavasti enemmän. Nyt otsake ei vastaa sisältöä. Tämä kirja käsittelee ennen kaikkea Pekkaa.

Kaiken tämän kritiikin jälkeen on kuitenkin sanottava, että teoksen Pekkaa koskevan epäilemättä uutteran arkistonkaivuun kautta paperille tuodut löydöt ovat kenelle tahansa Pekasta kiinnostuneelle mitä herkullisinta luettavaa. Se antaa paljon anteeksi kirjan puutteista. Arkistojen löytöjen esittely ei jää vain Pekan poliittiseen ulottuvuuteen, vaan mukana on myös aimo annos Pekan hengentieteeseen liittyviä löydöksiä. Myös Pekan teatteritaustaa koskien kirjassa on hyvin mielenkiintoista materiaalia. Nordlingin heikkoudet uskontotieteen aihepiiriin kuuluvan materiaalin käsittelyssä ei tällä erää haittaa, koska hän on antanut Pekan oman äänen puhua puolestaan, jättäen liiallisen tulkinnan niistä viisaasti sikseen.

Puutteistaan huolimatta suosittelen tätä teosta kaikille, ketkä ovat Pekan sanomisista, tekemisistä ja legendasta kiinnostuneita. Opus täydentää Suomen Führeriä hienosti. Jos vain jomman kumman Nordlingin Pekka-kirjoista haluaa lukea, niin tämä voisi olla se parempi.

– – –

Otteita Suomen Führer II:sta

Seuraavassa muutamia otteita Nordlingin teoksesta, sekä niiden kommentointia. Lisäksi yhteenvetoa teoksen sisällöstä muutenkin.

Kuten edellä on jo tullut mainittua, on Nordlingin teoksessa sen keskeisten käsitteiden (mm. oikeisto, äärioikeisto, kansallismielisyys) määrittelemättömyys eräs teoksen vakava ongelma. Osittain tästä johtuen seuraa usein seuraavan tapaista maalailua, jossa ei ristiriitaisuuksia ja ilmeisiä perusteettomia yhteen niputtamisia puutu. Myös solvaamis-sanan käyttöä voidaan alla olevassa kritisoida parillakin tapaa. Jätän asian tarkemmin avaamisen lukijalle itselleen.

Jussi Halla-ahosta on mediassa tullut käsite ja häntä voisi pitää Pekka Siitoinin jälkeen maamme tunnetuimpana elossa olevana “natsina”, vaikkei hän sellaista viittaa haluakaan sovittaa itselleen. Eikä natsi-termi rehellisesti ajateltuna olekaan tänä päivänä muuta kuin leimaamistarkoituksessa käytetty pilkkakirves. Erkki Tuomiojan ja Tarja Halosen liittäminen kommunismiin on lähempänä totuutta, kuin Halla-ahon kytkeminen natsismiin. Halla-aho tunnetaan julkisuudessa maahanmuuttokriittisyydestään ja Islamin profeetta Muhammedin solvaamisesta. (s. 23)

Seuraava siteeraus pitää sisällään useampia huvittavia seikkoja:

Samoin homojen vastaisuutta oli mukana myös Pekka Siitoinilla, joka ei itse perverssejä juttuja harrastaneena ollut mikään koti, uskonto ja isänmaa-aatteen mannekiini. Helsingissä ja maassamme 2000-luvulla yleisemminkin vallitsevan ilmapiirin vuoksi Halla-aho ei halua profiloitua tuolla teemalla. Hänen kannattajissaan on jopa homoutta kannattavia ihmisiä mm. Muutos 2011 puolueen Jiri Keronen. Kerosen neronleimaus oli esittää avioliitto “homojen hommaksi” . (s. 29)

Pitääkö Nordling homoseksuaalisuutta perverssinä? Asia jää hivenen auki, mutta siltä vaikuttaa. Halla-aho ei varmaankaan ole profiloitunut homovastaisella teemalla koska sellainen ei ole hänen ajamiensa asioiden keskiössä – eikä Halla-aho ymmärtääkseni ole mitenkään homovastainen. Jiri Keronen taas ei tietääkseni “kannata homoutta”, vaan homojen tasa-arvoa.

Eräs mielenkiintoinen kirjan hengentieteitä koskeva seikka on se, miten tärkeäksi Pekka koki Trevor Ravenscroftin teoksen Pyhä Keihäs. Asian tiimoilta Mesikämmen oli muuten ensimmäinen, joka internetissä esitti, että juuri tuo teos onnistui niputtamaan Pekalle 70-luvun alussa niin hengentieteet kuin politiikankin yhteen, ja sai Pekan lopulta kallistumaan julkinatsiksi. Esitin tämän näkemyksen joulukuun 4. päivä vuonna 2010 artikkelissa Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi. Nordlingin arkistonpenkominen vahvistaa näkemykseni paikkansapitävyyden. Asiaan viitataan teoksessa useampaankin kertaan, mm. seuraavissa kohdissa:

Siitoinin suurin natsismiin innoittanut teos ennen Kursiivin tapausta oli Ravenscoftin Pyhä Keihäs. Tämä teos näyttää kolahtaneen Siitoiniin hänen opiskellessaan hengentieteitä 1970-luvun alussa. Siitoin kertoo monissa kirjeissä lukeneensa ko. teoksen heti tuoreeltaan 1974. (s. 45)

Kirjeenvaihdosta käy selväksi, että Siitoinille suurin totuus kansallissosialismista löytyi Ravenscoftin teoksesta Pyhä Keihäs. (s. 46)

Pekan istuessa vankilassa hän luki paljon kansallissosialismiin liittyvää historiankirjoitusta. Kirjojen ääressä hän koki toisinaan myös seuraavanlaisia maagisia ahaa-elämyksiä:

Siitoin kirjoittaa maagisesta yhtäläisyydestä oman ja Hitlerin elämän välillä Tuomiluodolle 23.7.1979: “Luin tässä eilen Hitler-kirjaa. Silmiini sattui mielenkiintoinen kohta. Vuonna 1923, sai Hitler 5 vuoden tuomion poliittisesta vehkeilystä. Minäkin sain RO:ssa 5 vuoden tuomion, myös poliittisista syistä. Hitler oli 34-vuotias, kun hän joutui linnaan. Niin olin minäkin. Hitler täytti vankilassa 35 vuotta. Hitler pääsi vankilasta pois ehdonalaiseen vapauteen ennen kuin täytti 36 vuotta. Mikäli minä pääsen pois ennen 20.5.1980, niin tämäkin toistuu. Ihmeellistä yhteensattumaa, eikö totta? Tällä saattaa olla jokin “maaginen” merkitys?” (s.47)

Jo edellä mainitsemassani artikkelissani Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi pohdin Pekan elämän selkeitä eri vaiheita ja niiden osittaista päällekkäin nivoutumista. Rivologia ja ördäys kasvoi ajan saatossa, mutta merkkejä siitä oli jo varhain. Eräs tällainen esimerkki rivologiasta löytyy Pekan kirjeestä Suomen Uutisten päätoimittaja Enävaaralle 70-luvun alkupuolella. Siteerauksessa mainittu “asiantuntijaryhmä” oli epäilemättä Turun hengentieteen seura.

Lähetän ohessa erään varsin ajankohtaisen kirjoituksen Suomen Uutisiin julkaistavaksi, mielellään seuraavassa lehdessä. Kuulun erääseen ns. asiantuntijaryhmään täällä Turussa, jossa käsitellään seksuaalista käyttäytymistä eri tilanteissa… Kunnioittavasti samalla pyydän teitä järjestämään minulle lehtimieskortin, jotta pääsen tekemään helpommin juttuja politiikasta ja muista tärkeistä asioista. (s. 60)

Nordling painottaa teoksessaan useaan otteeseen Pekkaa asiassa kuin asiassa näyttelijänä, minkä painotuksen Mesikämmenkin allekirjoittaa. Tapa jolla Nordling asiasta teoksessaan kirjoittaa, herättää kysymyksen, että missä määrin Nordling on saanut tulkinnalleen ideaa vaikkapa juuri tuosta Mesikämmenen edellä mainitusta artikkelista. Kenties jossain määrin, mutta kenties Nordling on päätynyt tähän melko itsestään selvään näkökantaan aivan omillaan.

Turun hengentieteen seuraa ruoditaan kirjassa kiitettävästi. Kuuluisa rituaalimenokuva, jonka täsmällinen alkuperä on ollut Mesikämmenelle aiemmin hämärässä, paljastuu Nordlingin salapoliisityön jäljiltä Jermu-lehdeksi.

Myös Pekan elämän alamäkeen luisua valotetaan kirjassa Pekan omin dokumentein. Mukana on mm. Pekan vaimolle erään naapuruston asukkaan lähettämä kirje, joka pitää sisällään rajuja syytöksiä kavalluksista ja jopa väkisinmakaamisista. Mielenkiintoista asiaan liittyen on se, että Pekka pisti tällaistakin materiaalia itsestään kansallisarkistoon, eikä siivonnut kuvaansa, kuten varmasti moni olisi tehnyt. Nordling toteaakin, että “harva henkilö olisi yhtä rehellinen omien likaisten asioidensa jättämisestä muiden tutkittavaksi” (s. 77)

Pekan vankilasta vapautumisen jälkeen ilmestyi jakeluun “Klaus Jorvaksen” teksti Siitoin Der Führer – Wir Folgen Dir!, jossa puolitotuudellisesti maalaillaan kuvaa Pekasta. Lyhyehkö teksti on julkaistu kirjassa kokonaisuudessaan. Teksti on Pekkaa von Münchausenina parhaimmillaan, sen verran värikästä on sen kerronta ja sisältö. Mesikämmen pitää lähes varmana, että tuo teksti oli Pekan itsensä kynäilemä. “Jorvaksen” teksti päättyi seuraavaan perin pekkamaiseen julistukseen:

ILMAN HIRTEHISHUUMORIA ON MAAILMAMME KÖYHÄ, SILLÄ TOTISIA TOSIKKOJA, JOTKA EIVÄT YMMÄRRÄ HAUSKUUTTA, ON AIVAN LIIKAA!

Pekan harjoittamaa hengentiedettä on usein ja perustellusti pidetty karskin maanläheisenä ja pragmaattisena, vaikka sen teoreettinen pohja huitoo usein mitä korkeimmissa metafyysisissä sfääreissä. Kirjasta löytyy osuva esimerkki siitä, minkälaisia neuvoja ja mihin tyyliin Pekka saattoi antaa hänen puoleensa hengentieteellisistä syistä kääntyneille opastusta tarvitseville ihmisille. Seuraavan neuvon Pekka antoi jollekin nuorelle miehelle 21.1.1980:

…mutta kaikesta huolimatta täytyy aina muistaa, että naiset ovat maailman katalampia, kieroimpia ja ilkeimpiä olentoja, joihin ei voi koskaan luottaa ja joille ei koskaan saa antaa valtaa. Nainen on hyvä orja, mutta huono isäntä. Kaikki menee hyvin niin kauan kuin mies osaa pitää naisensa kurissa ja ojennuksessa, eikä anna tälle tilaisuutta hyppiä silmille”. Lisäksi: “Toinen asia, joka sinun on ehdottomasti opittava on se, että pidät turpasi kiinni. Et ikinä saa vakituista paikkaa ja kunnon ystäviä, jos lörpötät jokaiselle elämäntarinasi ikävät puolet. Siis päätä nyt itsellesi se, ettet kerro enään kenellekään yhtään mitään ja muista myös tämä. Mikäli minä olisin työnantajasi ja tietäisin ne jutut mitä olet minulle kertonut, niin saisit kallossinkuvan takapuoleesi. Ellet tätä opi, niin pirukaan ei voi sinua auttaa, vaan saat elää elämäsi liekki majoissa. OPI SIIS TÄMÄ! (s. 91)

Meno 70-luvun kylmän sodan Suomessa oli hurjaa. Kun Pekka joutui linnaan, jatkoivat Pekalle myötämieliset tahot silti touhujaan. Alla esimerkki.

Kotkassa toiminta oli myöskin Siitoinin käsistä pois, mutta antikommunistien aktivismi jatkui siellä vahvana. Siellä mm. maalattiin Leninin patsas punaiseksi Siitoinin vankilaan joutumisen jälkeen. Siitäkin tuli kansainvälinen selkkaus ja mm. ulkoministeri Paavo Väyrynen valitteli tapahtunutta maailmalle. (s. 93)

Muistaakohan Väyrynen tapahtuneen? Mesikämmenen blogissa haastateltu Esa Taberman tulee monen muun ohella teoksessa mainituksi. Tabermannista kirjoitetaan hivenen enemmän kuin monista muista Pekan joukoissa 70-luvulla olleista henkilöistä, ja häntä myös siteerataan Abdullah Tammen suhteen pitkästi. Pekka oli soluttautujien suhteen ilmeisen tarkkana, ja Tammen tapaus osoittaa, että hänellä oli siihen perustellut syynsä.

Pekan vankilaan saamat uhkaukset kirjeitse ovat karua luettavaa. Vankilasta käsin Pekka lähetti säännöllisesti myös presidentti Kekkoselle kirjeitä. Hän mm. kertoi olevansa valmis kulissien takaiseen korvaukseen siitä hyvästä, että hän joutui poliittisista syistä vankilaan. Vastakaikua ei tullut ja Pekan sävy Kekkoselle kiristyi kirjeissä. Romanssinnälkäänsä Pekka hoiti vankilasta käsin myöskin kirjeitse, viritteillä oli mm. pari avioliittoa. Romantiikan luokkaan meneviin siteerattuihin kirjeisiin kuuluu myös erään taideopiskelijaneidon kirje Pekalle, jossa neito tilittää olan takaa mm. siitä, miten Pekka piti häntä huorana. Tulikivenkatkuinen ja tahattoman humoristinen kirje on erokirje.

Kokonaisuudessaan on teoksessa julkaistu myös Kursiivin iskun tehneen Seppo Lehtosen nimiin laitettu kirje, jota Pekka yritti käyttää todistusaineistona Kursiivin jutussa omasta syyttömyydestään. Kirje, jossa Lehtosen nimeen on liitetty titteli “Lusiverin poika”, on mielenkiintoinen kuriositeetti, mutta kaikella todennäköisyydellä se on Pekan itsensä kirjoittama.

80-luvulla Pekan kurssi oli laskusuhdanteinen ja jäsenkato KDP:stä oli tosiasia. Tilanteen keskellä Pekka joutui puolustelemaan myös hengentieteiden harjoittamista, joka monille KDP:n jäsenille oli kuin punainen vaate:

Okkultismi on hyvä ja tärkeä asia ja kuten tiedättekin, niin koko kolmannen valtakunnan ylin johto harrasti sitä. Asiasta on monia kirjoja, kuten esimerkiksi Pyhä Keihäs, joka kertoo Hitlerin vihkiytymisestä asiaan, jne. Sanontasi, etteivät okkultismin harrastajat ole järki-ihmisiä on täysin väärä. Asia on täysin päinvastoin. Tietenkin on selvää, että monet häiriintyneet ihmiset kiinnostuvat okkultismista ja tulevat mukaan toimintaan siksi, etteivät ole löytäneet muilta tahoilta apua. Sama pätee myös muissa uskonlahkoissa. (s. 135)

Homma suistui 80-luvulla kovaan laskuun, mistä Nordling löytää pohjalukemat KDP:n Rautaristi-lehdestä:

Vuonna 1982 alkaa näkyä Siitoinin veltostuminen. Lehdessä on juttua mm. Dallas-sarjasta ja Sleepy Sleepersistä – KDP on yksimielisesti valinnut sleepparit Suomen suosituimmaksi yhtyeeksi. Vuonna 1984 jutut madaltuvat entisestään. Lehdessä pohditaan sitä, että Pirkka-Pekka Petelius on hyvä mies ja tosi arjalainen. Riman alitus lienee spermapankin perustaminen (s. 139)

80-luvun yhteydenotoista mainitaan ulkomailta David Dukelta ja National Alliancelta tulleet kirjeet. Duken kirje myös siteerataan kokonaisuudessaan. Pekalta siteerataan kokonaisuudessan kirje Pentti Linkolalle, jonka Pekka halusi nimetä KDP:n kunniajäseneksi. Linkola ei vastannut kirjeeseen.

Pekalle ominainen huumori on läsnä teoksen alusta loppuun. Loppupuolelta teosta löytyy tästä esimerkkinä huima teksti Suojelupoliisin puliukot:

Supon tärkein ase ääriryhmien oikealta/vasemmalle vakoilussa ovat puliukot. Kaikissa yleisissä tilaisuuksissa, joissa ns. ääriryhmät esiintyvät, on vähintään 1-2-naamioituneita ns. puliukkoja, likaiset vaatteet päällä ja lippalakki päässä. Yleensä niillä on Lasol-pullo taskussa, jossa ei tietenkään ole sitä ainetta, vaan vettä. He esiintyvät ko. juoppoina lähellä puhujankoroketta ja juovat vettä Lasol-pulloistaan. Osalla on kuulolaite, joka on käytännössä naamioitu radiolähetin, joka lähettää ko. tilaisuuden viestit Supon päämajaan. Välistä niillä on lähetin kauluksen alla näkymättömissä. Rinnassa heillä on usein kirkas merkki, jossa on piilokamera. Nämä valejuopot herättävät hilpeyttä yleisön keskuudessa Lasol-pullojensa kanssa, koska yleisesti ottaen suomalaiset juopot rakastavat kanssakumppaneitaan. Näin Supo saa äänitettyä ja kuvattua rauhassa ko. tilaisuudet ja yleisesti ottaen tyhmät nauris-aivo suomalaiset eivät “hoksaa” mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Führer ei voi todeta muuta kuin sen, että autuaita ovat puupäät sillä he eivät huku vaan kelluvat. Heil Hitler! (s. 196-197)

Olen hyvin kriittinen Nordlingin tavasta niputtaa Pekka samaan laatikkoon Halla-ahon kanssa, sekä hänen löyhästä tavastaan käyttää käsitteitä (oikeisto, äärioikeisto, jne.), kuten on jo aiemmin käynyt ilmi. Jostain olen kuitenkin hänen kanssaan samaakin mieltä, jos unohdetaan Halla-ahon laskeminen äärioikeistoon kuuluvaksi. Aivan teoksensa lopussa Nordling toteaa:

Vielä 1980-luvulla Euroopan äärioikeisto oli mieluummin arabien nationalismia tukevaa. Islam ei ehkä silloin ollut niinkään tapetilla. (s. 200)

Pekka itse on tästä hyvä esimerkki. Musta magia-teoksissaan hän viittasi positiiviseen sävyyn Koraaniin miehen ja naisen välisistä suhteista puhuessaan, ja yleissävy arabimaita kohtaan oli Pekalla muutenkin positiivinen.

Lopuksi voisi vielä sanoa, että on hyvä, että joku on kansallisarkiston Pekka-kansioita jo tutkinut ja aiheesta kirjoittanutkin. Olisi sääli, jos kukaan ei olisi näin jo tehnyt. Vaikka olen kautta tämän katsauksen kovinkin sanoin arvostellut Nordlingin uuttakin kirjaa, on Nordling kuitenkin saanut Pekasta jo kaksi kirjaa ulos. Muita kirjoja samasta aiheesta ei ole ilmestynyt. Kritisointi on aina tietysti helpompaa kuin se, että alkaa itse toimeen ja kirjoittaa aiheesta, kenties paremman teoksen. Alan harrastajille molemmat Nordlingin kirjat ovat joka tapauksessa kulttikamaa.

Read Full Post »