Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘paska’

Loputon Gehennan liekki

381970

Muistan hyvin, kun Loputon Gehennan liekki-dokumentin traileri pullahti loppuvuodesta 2011 YouTubeen. Provokatiivisuudessaan ja koomisuudessaan traileri keräsi dokumentille jo muutamassa päivässä järisyttävän paljon huomiota ja siitä keskusteltiin aina iltapäivälehtien surkuhupaisia foorumeita myöten. ”Vittu mä vihaan punkkia!”-pläjäystä näki toisteltavan sosiaalisessa mediassa tämän tästä.

Osa black metal-genressä mukana olevista ei diggaillut trailerista sen Uuno Turhapuro-ulottuvuuksien vuoksi juuri yhtään. Monet genren ulkopuoliset taas pitivät juuri tästä dokumentin ulottuvuudesta. Elokuvaa jäätiin odottamaan suurella mielenkiinnolla, jotkut loputtoman koomista pakettia toivoen, jotkut genren naurettavaksi tekemistä peläten, jotkut taas yksinkertaisesti avoimin mielin.

Sami Kettusen dokumentti, joka sai ensi-iltansa 2011 Night visions-elokuvafestivaaleilla, oli ilmestyessään välitön klassikko. Kyseessä on ensimmäinen kotimaista black metallia käsittelevä dokumenttielokuva.

Loputon Gehennan liekki pureutuu aiheeseensa monien kentän tunnettujan tekijöiden haastattelujen kautta. Lopputuloksena syntyy kuva black metalista elämäntapana, siihen liittyvistä erilaisista painotuksista, kulmista, ideologisista ulottuvuuksista, koko kakun moniulotteisuuksista. Osa haastatelluista on kameran edessä avoimesti omalla naamallaan, osa anonyymimmin vastavalossa, osa humoristisesti humalassa oluttölkki kädessä, osa kuolemanvakavasti selvinpäin, osa poliittisesti epäkorrekteja näkemyksiä laukoen, osa kaikesta politiikasta irtisanoutuen. Puhtaasti provokatiivisen humoristisesta paketista ei ole kyse, kuten trailerin perusteella jotkut arvelivat tai pelkäsivät. Tässä on syvyyttä.

Sanaisen arkkunsa elokuvassa avaavat seuraavat henkilöt: Lord Satanachia (Azazel), Victor ja Wrath (Enochian Crescent, True Black Dawn), Molestor Kadotus (Anal Blasphemy, Musta Kappeli, Hammer of Hate), Nuclear Holocausto Vengeance (Beherit), Demonos Sova (Barahtrum), Satanic Tyrant Werwolf (Satanic Warmaster), Sargeist, Spellgoth ja Shatraug (Horna), Mikko A. (Clandestine Blaze, Northern Heritage), BlackGoat (Goatmoon), Kaosbringer (Neutron Hammer), Stormheit, Kalma ja Narqath (Azaghal), Johannes Nefastos, sekä Serpent (Imperium.net).

Dokumenttia on kritisoitu useimmiten siitä, että sen kesto on vain 52 minuuttia – aiheesta kun olisi saanut helposti pidemmänkin. Monia muitakin tärkeitä genren nimiä olisi dokumenttiin voinut sisällyttää. Toisinaan kritiikkiä on kuullut siitä, että dokumentissa ei ole juurikaan itse alan musiikkia. Itseäni tämä ei haitannut, sillä alan musiikkiin voi kuka tuhansa tutustua nopeasti internetin kautta, kun taas genren maailmankuvaan pureutuvia kotimaisia videohaastatteluja ei ihan yhtä helposti tule vastaan. Kolmanneksi on kritisoitu elokuvan puolivälin tienoilla olevaa rituaaliskenaariota, jota on pidetty liian pitkänä ja muusta dokumentista hivenen irrallisena. Tässä olen sikäli samoilla linjoilla, että kyseistä rituaaliskenaariota olisi ollut hyvä kontekstualisoida hiukan paremmin suhteessa black metaliin liitettyyn satanismiin. Noin muuten Kettusen ratkaisu antaa haastateltujen kuljettaa dokumenttia omalla painollaan eteenpäin toimii kautta dokumentin varsin hyvin.

Dokumentin ansiot ovat kiistattomat. Sen kautta saa varsin hyvän katsauksen genrestä ja sen moniulotteisuudesta, vaikka louhintavaraa jääkin. Haastatteluissa on käsitelty mm. seuraavia aiheita: Mitä kautta löysin black metallin, black metaliin liitetty aate, ensimmäiset kuullut bändit, ensimmäiset omat bändit, death metallin ja black metallin suhde toisiinsa genren alkuaikoina Suomessa, 90-luvun alku, tape trading-skene, millaisia keikat olivat alkuaikoina, miten alkuaikoina sai tehdä enemmän töitä äänitteiden leviämisen eteen jne. kuin nykyään, kirkonpoltot ja niihin suhtautuminen, alkuaikojen levyjen soundit, black metal ideologisesti, suhde kaupallisuuteen ja julkisuudessa olemiseen, distrot ja lafkat, aito underground vs. esille pääsemisen vuoksi tehdyt kompromissit, synkkä energia, mystisyys, okkultismi, satanismi, mitä black metal merkitsee eri ihmisille, suomalainen mytologia ja suomalaisuus black metalissa, suhde uskontoihin yleensä, juutalaisuus, kristinusko, islam, NSBM, hautakivien potkiminen, genren pioneerien rikosrekisterit, Antifa, keikoista, kommelluksista ja porttikielloista, suomalaisen genren ominaispiirteistä, black metallin suosion tilasta ja tulevaisuudesta, naisen asemasta black metal-skenessä.

Mainion paketin jo useampaan kertaan katsoneena ei voi muuta kuin suositella sitä kaikille aihepiiristä kiinnostuneille ja toivoa, että Loputon Gehennan liekki vol. 2 ilmestyisi joku päivä.

Dokumentissa on bonuksena Sami Kettusen tekemä 21 minuutin dokumentti Romua, ruiskeita, rutinaa, joka käsittelee kotimaista melumusiikkia, sen skeneä. Muutama sana tästä dokumentista löytyy Loputon Gehennan liekki-dokumentin siteerauksien jälkeen alta.

 – – –

Siteerauksia Loputtomasta Gehennan liekistä:

Clipboard03

Mä haluun kaikille vaan tuhoa, kuolemaa ja tuskaa, pimeyttä.

(…) Ja sit mä aloin kuuntelee sillon Bathoryä, tiekkö, Celtic Frost, niin se oli vaan että vittu fuck ass, saatana, sen jälkeen sit lähti, tää on mun juttu!

(…) Islamin uskonto, se on ihan perseestä. Siis se on ihan, jumalauta, nehän tappelee siellä keskenään koko ajan. Ihan perkele, vitun ählämit, saatana. Tappakoon toisensa. Se ei mua kiinnosta vittu pätkääkään. Saatana, vittu, nussikoon saatana äitiänsä ja mummoo, vittu.

(…) Mä oon kristinuskon vastainen. Kyllähän mä totta kai haluisin et kirkot palais. Mutta se on Suomessa niin helvetin vaikeeta.

Vittu mä vihaan punkkia! – Lord Satanachia

Clipboard06

Jotenkin tykkäsin niistä 80-90-luvun vaihteen jutuista siinä mielessä et se ei ollut se musiiki mikä määritteli vaan aate, ton asian. Nykyään tuntuu et se on muuttunu, et se on mukamas tietynlainen genre vaikka se on nimenomaan se aate, mikä määrittelee – Wrath

Clipboard23

Kuunneltiin paskaa musaa ja tehtiin ite parempaa.

(…) Paljonko tästä on aikaa…? Rikos on vanhentunu! No ni! No meikä, semmonen lavallinen veripulloja, potkasin yleisöön… voi vittu kun sitä lens sitä verta! – Demonos Sova

Clipboard04

Mut se että sä olet tuolla valtavirran rajamailla ja tuot sanomaa julki, se tarkottaa et sulla on niitä nuoria, uusia käännynnäisiä tähän, joka pystyis niinkun kyseenalaistamaan sen totuuden mitä valtiovalta ja yleinen tää normisto sulle pumppaa. Sen tähden mun mielestä on melkeinpä velvollisuus olla tuolla ulkona ja tuoda julki sitä sanomaa. Et ehkä, en sano että mikä on niinku porttiteoria tai kynnysteoria vaan siellä voi olla hc-tavaraakin suoraan ihmisten naaman edessä, että, se on kivisempi tie kun se, että pysyisit undergroundissa. Mun mielestä se on suhteellisen helppoa olla tavallaan haastamatta koskaan, että jos sä oot suljetussa piirissä, kaikki tuntee sut, teet uuden julkasun toisensa perään, niin jee jee, hyvä meininki, kukaan koskaan ees joudu kyseenalaistuksi tai haastetuksi millään tavalla, mut sitku meet sinne niin sut haastetaan paitsi omien joukosta myös sieltä valtavirrasta, niin sitte joutuu asettaa itsensä ristituleen. Aina kovimmassa paineessa hioutuu parhaimmat timantit, että siinä mielessä itellä on usko siihen, et kantsii käydä heittää kaikki peliin niin sanoakseni.

(…) Tietyl taval sitä ollaan sodassa, miehittävää uskontoa vastaan kumminkin, että on onks ne nyt rikoksia millä mittapuulla jos halutaan tuhota vastustajan symboleita. Et, moni nuori soturi on tehny näit juttuja ja mikäs siinä. Siin on aikanaan miekkalähteyksellä tuotu Suomeen kristinuskoa ja meiän vanhat uskomukset pantu kasaan niin mun mielestä se on ihan reiluu viel nykypäivänäki sitten, jos pienet terroristisolut pistää vastaan tätä meininkiä – Victor

Clipboard24

Harhaluulo, että pitäis tehä kompromissejä sen takia, että vois saada suurempaa näkyvyyttä tai vaikutusta ihmisiin, niin se on täysin niinku valheellista, koska monet bändit on jo todistanu nyt sen, että ei tarvita kymmenienkään tuhansien levyjen myyntiä, sitä, et sun tarttis tehä yhtään kompromissiä tai yhtään kirjottaa, pyytää anteeks keneltäkään mitä sä sanot vaan kun sä tarpeeks kauan vaan painat, niin ei se vaadi sitä että sun pitää antaa periks vaan kyl se muu maailma antaa periks ennemmin – Satanic Tyrant Werwolf

Clipboard05

Saatanallisuus on se peruslähtökohta, mistä liikutaan. Asiat jotka menee liian kauas siitä saatanallisesta lähtökohdasta, niin sillon kun se unohdetaan kokonaan ja keskitytään johonkin muuhun, niin sillon mun mielestä puhutaan jostain ihan muusta kuin black metallista, joka niinkun black metal, on määritelmä, sitä et on saatanallista metallia – Molestor Kadotus

Clipboard13

Saatana on Saatana ja se on niinku ultimaatumi paha. Se on tietysti aina se ylimmäinen.

Black metal, jollekin ei vittu maistu se, niin painukoon vittuun – BlackGoat

Clipboard17

Jos sitäkin miettii et mitä black metal on, niin ohan se niin erilaisia asioita, että tota, toisille se voi olla pelkästään tätä goat-metal-osastoa ja toisille se saattaa olla lähenpänä luontomystiikkaa ja kaikkea siihen liitoksissa olevaa, että tota kyllä mä näkisin sen mieluummin rikkautena tämän että siinä samassa kentässä pystyy operoimaan justiinsa nää tällaset yhtyeet jotka nojaa pidemmän päälle vaikka siihen omaan kansaan, oman kansan historiaan ja kaikkeen siihen liittyvään ja sitten tosiaan nämä, jotka pohjaa tosiaan sitten enempi tähän, ehkä perinteisiin black metal-teemoihin.

(…) Nuorisolla on aikaa ja voimaa ja aktiivisia nuoria niin nuorelle tekevälle sattuu, että tota, aina välillä joku jossain roihahtaa ja jotain kaatuu et, en mä sano et se väärin on, missään nimessä, että, että, mut onhan se totta et siin on sitten seki puoli et siin on tää yhteisöllinen vaikutus sit siihen kirkkoon, et kyllähän jos kirkko palaa jossain niin sehän tuo kristillistä porukkaa vaan lähemmäs toisiaan.

(…) No, totta kai siis aina on paikkansa sillekin taistelulle sitä (kristinuskoa) vastaan ja kirkko on omalla osallaan esimerkiks edesauttaa monikulttuurisuutta ja muita arvoja jotka ei niinku oo hyviä, et kyllä siinä sitä pahaa on edelleen siinä kristinuskossa, mutta siltikin mä näkisin asian niin, et mieluummin mä rintamalla olisin kristityn suomalaisen rinnalla taistelemassa muslimeita vastaan, kun päinvastoin, esimerkiks – Stormheit.

Clipboard18

Sen ainakin pystyy sanomaan et ei tää mikään kuoleva luonnonvara ole. Et selekeesti on sitä… no, minnekä se liekki katoais, kyllä se palaa niinku loputon Gehennan liekki – Spellgoth

Clipboard12

Se on helppo sanoo, ei oo olemassa semmosta brutaalia black metallia tyyliin Australia-black metal tai jenkki joku havohei-osasto, ni ei sille vaan oo olemassa naisfaniryhmää. Et sit on olemassa semmonen melodinen, poppiin päin hintahtava black metalli mikä vetoaa myös naisiin, tai et siel on kynsilakassa olevii jätkii niin se aina vetoaa naisiin, mutta, se on mun mielestä yksiselitteinen asia, että black metal on ytimessään miesten musiikkia ja se ei oo mikään tasa-arvo kysymys eikä mikään tämmönen, että naisilla on oikeus johonkin vaan, se on miesten musiikkia ja piste – Mikko A.

Lopuksi vielä bonuksena kommentti dokumentista Jouko Piholta:

Mesikämmenen blogi pyysi minulta kommenttia koskien “Loputon Gehennan liekki” -dokumenttia. On hiukan hankalaa kirjoittaa kommenttia, kun on voinut nähdä vain 59 sekunnin trailerin. Mutta ehkäpä jo trailerin alussa jonkun black metallistin julkituoma filosofia tiivistää kaiken: “Saatanallisuus on peruslähtökohta.” Saatanallisuus on myös loppukohta, kun saatananpalvojat joutuvat kuolemansa jälkeen samaan paikkaan kuin Saatanakin eli helvetin tuliseen järveen. Siellä ei enää lauleta bassoja rymistellen Saatanan kunniaa, vaan vaikerretaan hampaita kiristellen suuressa tuskassa ja rikinkatkuisten myrkyllisten kaasujen vaivaamina hirveässä pimeydessä. Mutta sitä saa mitä tilaa.

– – –

Romua, ruiskeita ja rutinaa

Loputon Gehennan liekki-dokumentin bonuksena löytyy 21 minuutin dokumentti suomalaisesta melumusiikista, sen skenestä. Kuten DVD:ltä löytyvä pidempikin dokumentti, myös sen perästä löytyvä meludokumentti on lajissaan ensimmäinen kotimainen laatuaan.

Äänessä dokumentilla ovat: Mikko A. (Grunt, Freak Animal), Pentti Dassum (Umpio), Pasi ja Tiina (Aunt Mary, Bizarre Uproar), Jonte Storm (U.N.D., WoUNDead), Toni Myöhänen (STROM.ec., Eleczema), Niko (Manic/Depression), Pekka PT (Gelsomina, Sick Seed), Tommi Keränen (Rulla, Keränen), Ilkka Vekka (Haare), Jussi (Golden Rain) ja Basse (Halthan).

Haastatteluissa käsitellään mm. seuraavia aiheita: miksi kuunnella melua?, voimaelektroniikka 80-luvun alussa, miten nopeasti meluskenessä on tapahtunut muutosta, meluskenen alkuajoista, vaikutteista, instrumenteista, kontaktimikeistä, neliraitureista, c-kasettiformaatista, live-esiintymisistä ja niiden innostavuudesta sekä ekstaattisuudestakin, keikkojen yleisömääristä, pahennusta aiheuttaneista jutuista livenä, kituvat hiiret, jyrsijät, runkkaaminen, viiltely, ”perusnöyryytys”, ”fasistiset arvot”, ihmisoikeudet, ”vihamielinen sanoma”, genren julkaisujen painosmäärät, julkaisujen spesiaalisuus paskaisine Raamatun sivuineen kaikkineen, Suomi-skenen arvostuksesta maailmalla ja Suomi-skenestä yleensä.

Kuten Loputon Gehennan liekki, myös Romua, ruiskeita ja rutinaa on varsin informatiivinen ja hulppeakin paketti. Meludokumentin suurin heikkous on sama kuin black metal-dokumentissa: Molemmat ovat liian lyhyitä.

 – – –

Siteerauksia Romua, ruiskeita, rutinasta:

Joutuu itelleen jollain tavalla selittämään, et minkä takia kuuntelis musiikkia, kun taas muut joutuu keksimään tekosyitä et minkä takia ne kuuntelee melua et mikä siitä tekee kuuntelemisen arvoista, niin ite nykysellään välil miettii et minkä takia jaksaa kuunnella jotain perusrumpukomppia tai minkä takia joku kitara on mielenkiintonen soitin kun siin roikkuu vaan muutama kieli mitä rämpytellään.

(…) Perinteinen tämmönen industrial-musiikin lähestymistapa on se, että taiteilija esittää provosoivat materiaalit suoraan yleisölle ja se on, oletetaan et yleisö on siinä määrin aktiivinen et ne ei oo siel ottamassa vastaan mitään saarnaa eikä ne oo kuuntelemassa että joku kertoo niille miten asiat on – Mikko A.

Clipboard37

Mie tykkään sellasest käsintehdyst meiningist, että joku, upottautuu siihen sellaseen melun tekemiseen ja nimenomaan siis se, että sitte tehään käsin. Kyl mie ymmärrän että tietokoneit käytetään sun muuta näin, ajat muuttuu ja kaikkee ja ihmiset tykkää sellasest soundista, mut tykkään että se tehään… käsin. Nauhalle. Voihan sen tietty nauhottaa monel muullakin taval mut, käsintehtyy, ehdottomasti. Sen nyt voi käsittää ihan miten tahansa, mut ihan pelkkää hiirennaksuttelua en niin ite välitä siitä, ehkä nyt joissain bändeis – Niko

Sen miten soitan, niin varsinkin livenä on, jollain tavalla koitan et homma ei oo enää hanskassa, täysin. Ja mutta että se on siis semmosta niinku tämmöstä peräruiskeen tavalla innostavaa, tota niin, vääntömomenttia – Tommi Keränen

Clipboard41

Se jotenkin lähti se, tuli semmonen idea et tota, tai semmonen visio et tota, et sais jotenki… niinku perse ja sielt tulee paskaa. Sitä ruvettiin pyörittelee. Vedettiin Tiinan perseeseen (…) Se näyttää jotenkin paljon paremmalta kun se tulee naisihmisen pyllystä tulee se tuote – Pasi

Mä jätän sen natsipervoilun muille, koska tota, siihen on tekijänsä ja ne on alallaan hyviä – Ilkka Vekka

Tekstit käsittelee rakkauden ongelmia ja tämmöstä, vähän semmosta turhautuneisuutta rakkauden kentässä, et miten sä käyttäydyt jos vaikka oot tosi rakastunut johonki ihmiseen ja sä et saa mitään vastakaikua ja siitä sitte edespäin, mihin se saattaa sit mennä jos tykkäät liikaa jostain ja sit toinen sanoo sulle et ei käy mut sä silti tykkäät ja haluut viedä tätä parisuhdetta eteenpäin, vaikka toinen osapuoli ei oliskaan mukana. Et ku sitä rakkautta ei sit löydykään vastaikkaisesta sukupuolesta nii totta kai sä sit katot pornoo ja vedät käteen – Jussi

Clipboard44

Sanotaan näin et se on muutaman vuoden sisällä, se on noussu ihan helvetin hyvin, siis silleen niinku että porukka on enemmän yhteyksissä, sanotaan 4-5-vuotta sitten ei ollu mitään semmosta Suomi-skeneä. Ja nytte Suomi-skene on tunnettu ulkomailla, itse asiassa sehän on ihan vitun arvostettuu tällä hetkellä – Basse

Clipboard38

Trendiä ei seurailla samaan tapaan ku ulkomailla, tai Amerikassa ehkä lähinnä – Pekka PT

Kyllä täällä on aina ollu tosi omat kuviot, ja siitä tosi ylpee – Pentti Dassum

– – –

Aiheeseen liittyen:

Osta DVD täältä.

Rokumentti NettiTV – Haastattelussa ohjaaja Sami Kettunen (Loputon Gehennan liekki).

Imperium.net: Sami Kettunen, Loputon Gehennan Liekki -dokumentti.

Advertisements

Read Full Post »

Alkuperäinen posti otsikon mukaisesta videosta sisälsi vain yhden kuvakaappauksen ja linkin videoon. Koska joidenkin mielestä tekstit vilisevät videolla liian nopeasti, niin laitetaanpa nyt video kuvina jakoon. Niitä kelpaa hitaampienkin omaa vauhtiaan tavata.

Yksi huomioitava fakta: Videolla mainitaan, että blogissa on pian julkaistu (5.2.2013) jo 300 postia Pekka Siitoimesta. Nykyisellään (13.1.2014) Pekka-juttuja on julkaistu kohta jo 450 kappaletta.

– – –

1

2

3

4

5

6

7

8

9

10

11

12

13

14

15

16

17

18

19

20

21

22

23

24

25

26

27

28

29

30

31

32

33

34

35

36

37

3839

40

41

42

43

44

45

46

47

48

49

50

51

52

53– – –

Read Full Post »

kalevalajulisteMesikämmen ei ole vaivautunut elokuvateattereihin pitkään aikaan. Syynä tähän on se, että suurin osa Finnkinon elokuvista on taattua hollywoodhuttua, eli sisällöltään latteaa, yllätyksetöntä, sielutonta ja tylsää ajanhaaskuuta.

Jari Halosen uuden elokuvan nähneenä voi todeta, että hollywoodhutut ovat Louhen ahneen jengin illuusiokoneiston paskaisia tuotoksia. Kalevala – uusi aika tarjoaa jotain ihan muuta.

Halosen elokuvassa Kalevala-pakkaa sekoitetaan reippaasti. Mukana on uutta ja vanhaa, hahmoja tulkitaan vahvasti ja ajallisesti luovitaan niin muinaisen ajan kuin kuluvan vuoden ulottuvuuksissa, mistä mieleen tulee Mircea Eliaden tunnetuksi tekemä ikuisen paluun myytti.

Sampo ei ole yksiselitteisesti vain materiaa suoltava ihmelaite, vaan myös henkilö. Louhen pohjoinen jengi edustaa materialismia, sokeaa ahneutta, vihaa, illuusiota, aidosta elämästä vieraantumista. Kalevalan kansa edustaa edelliselle vastakkaisia arvoja ja asioita.

Moniulotteisessa elokuvassa myyttiset hahmot nousevat esiin meissä itsessämme olevina puolina. Ruotsalainen ulottuvuus elokuvassa saa suun mutruun ja sattuu tietyllä tavalla sopivan hauskasti yksiin taannoisen joulutorttuhölmöilyn kanssa. Sukkahousukuninkaat ja maatamme maailmalle myyneet sieluttomat pukumiehet ovat syöttäneet meille valheellista historiaa ja onttoja arvoja, mutta uusi tietoisuus nousee!

Jos Jungia on tullut luettua, nousee elokuvaa katsellessa varjon käsite muutamaan otteeseen mieleen varmasti.

Näyttelijätyöstä tulee mieleen, että Turkan oppilaan tunnistaa. Kuola valuu, silmät tapittavat itkusta kosteina, eriasteista maanisuutta esiintyy vaikkakaan ei ollenkaan siinä määrin tai sillä tavalla kuin vaikka Turkan Kiimaisissa poliiseissa. Tämä on hillitympää. Halosella on oma näkemys. Näyttelijäkaarti, johon kuuluvat mm. Tommi Eronen, Konsta Mäkelä, Pirjo Lonka, Olavi Uusivirta, Ari Vakkilainen ja Tanja-Lotta Räikkä, hoitavat osansa hienosti.

Ei yllätä, että elokuva on saanut osakseen ristiriitaisen vastaanoton – tämä on niin outside-of-the-box-tavaraa kuin suomalaisessa elokuvassa nyt vain voi parhaimmillaan olla. Kokemusta voi koettaa sulloa tusinaleffojen matriisiin, mutta siinä ei ole mieltä. Tässä on mahdollisuus avata päätään ja tajuntaansa, sillä tämä elokuva on yhdenlainen musteläiskätesti. Sen saama ristiriitainen vastaanotto tarkoittanee sitä, että se nostattaa tunteita ja ajatuksia, ravistelee ja onnistuu koskettamaan jotain katsojien sisällä. Tämä on hyvä merkki.

Jos Halonen tuli vuonna 1987 tunnetuksi paskaa yleisön niskaan heittäneestä Jumalan teatterista, niin vuonna 2013 hänen pitäisi tulla tunnetuksi siitä, että Kalevala – uusi aika –elokuvallaan hän osoitti kuinka paljon sieluttoman materialismin vuoksi meidän päällemme heitetään monesta suunnasta elämän merkitystä tahraavaa paskaa päivittäin.

Mesikämmen suosittelee Jari Halosen elokuvaa Kalevala – uusi aika. Tietoa esitysajoista ja paikoista löytää täältä.

– – –

Tähän loppuun on kerrottava vielä muuan mielenkiintoinen anekdootti koskien luolaa, joka näkyy elokuvan Sampo-hahmon eräässä tajunnallisessa takaumassa. Tuossa takaumassa Louhi joukkoineen on kohdannut Väinämöisen ja Kalevalan joukot suuressa luolassa ja sen lähimaastossa. Kyseinen keinotekoinen luola löytyy Helsingin Mellunmäestä, jossa kyseinen kohtaus on siis kuvattu.

Sattumaa tai ei, mutta Mesikämmenen saamien varmojen tietojen mukaan kansainvälisen esoteerisen Setin Temppeli-ryhmän ensimmäinen Suomen osasto, nimeltään Kalevala Pylon, teki säännöllisesti rituaalejaan tuossa luolassa n. vuosien 1991-1997 välillä. Aivan ensimmäisessä Kalevala Pylonin tuossa luolassa tekemässä rituaalissa läsnäolijat maagisesti perustivat ryhmän ja nostattivat tietoisuuteensa mm. Väinämöisen arkkityyppiä, tarkoituksenaan näin symbolisesti energisoida pyrkimyksiään saavuttaa uusi, syvempi tietoisuus, tai Temppelin termein Tulla Olevaksi.

Kun otin yhteyttä Setin Temppelin Suomen edustajaan ja kyselin edellä mainitusta varmistusta, sain kuulla myös sen, että Temppelin tänä vuonna Helsingissä järjestetyssä Euroclavessa (johon otti osaa Temppelin jäseniä eri puolilta Eurooppaa ja myös Yhdysvaltoja) oli sen päärituaalissa symbolisesti nostatettu ”sisäistä sampoa”. Tässä rituaalissa sampo oltiin siis koettu jonkinlaisena ideaalisena sisäisenä tilana, dynaamisena tietoisuuden ja elämän liikkeenä… aidosti elävänä ihmisenä.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Elokuvan Kalevala – uusi aika viralliset Facebook-sivut, www-sivut.

Mikko Ketolan arvio elokuvasta Vartija-lehden sivuilla.

Read Full Post »

Das Fest II! 100 postia Pekka Siitoimesta!

Blogin Pekka-posteista sanottua

Mesikämmen-blogi – kirjoittaja on julkaissut parhaan Pekkaa käsittelevän artikkelisarjan, mitä blogistanissa on nähtyNarian

Kertakaikkiaan sellainen folkloristinen pikkujättiläinen, ettei moista voisi kuvitella olevan olemassakaan (…) Ötöpesän jengi on lukenut nämä kaikki, eikä ennen sitä olisi voinut kuunaan kuvitellakaan, että Pekka Siitoimesta olisi missään näin paljon materiaalia. Ja mikä parasta, vapaasti saatavillakin! (…) Ehdottomasti rautaristin, suojaviitan, kumimanttelin ja kaasunaamarin arvoinen teko!Ötöpesän jengi

Vuoden blogistipalkinto ja kiljukanisteripalkinto! Tämä on yleensä vaiettua kulttuurihistoriaa yhdestä Suomen kummallisimmista ja viihdyttävimmistä miehistäJokunen

Blogihan on ollut varsinainen kylttyyriteko. Näiden Pekka-artikkelien taso vaatisi suorastaan niiden sitomista kansien väliin! “Helvetin hyvä”, sanoisi Peksi. Go on!A

Ylivoimaisesti parhain sivusto hengentieteen Mestari Pekka Siitoimesta – B.S. Müller, uudelleen perustetun Turun Hengentieteen Seuran sisäpiirin jäsen

100 Postia

100. Kursiivin isku, osa 4
99. Kursiivin isku, osa 3
98. Kursiivin isku, osa 2
97. Täällä vartioin minä!
96. Kursiivin isku, osa 1
95. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 3
94. Alfauros laittoi asioita kuntoon.
93. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 2
92. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 1
91. IKR:n plörinäksi mennyt Belgian matka 1977
90. “Worshiping the Devil in the name of God”
89. Siitoin-filmi oy, osa 5
88. Siitoin-filmi oy, osa 4
87. Kai M. Aalto puhuu! (osa 2/3)
86. Siitoin-filmi oy, osa 3
85. Turun Hengentieteen Seura, osa 11
84. Turun Hengentieteen Seura, osa 10
83. Turun Hengentieteen Seura, osa 9
82. Pekka ja SMP/SKYP
81. IKR:n plörinäksi mennyt Kotkan marssi 1977
80. Lisähuomioita Pekan mielenosoitustoiminnasta, yms.
79. Pekka ja vappu, osa 4/4
78. Pekka ja vappu, osa 3/4
77. Pekka ja vappu, osa 2/4
76. Pekka ja vappu, osa 1/4
75. Pekan perheonnea
74. Arjalanpaisti ja arjalanpiirakat
73. Kai M. Aalto puhuu! (osa 1/3)
72. Mitä Pekka Siitoin ajattelisi perussuomalaisista?
71. Pekka Siitoin: Jag ska befria Norden!
70. Pekan mietteitä ennen eduskuntavaaleja 1983
69. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 3
68. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 2
67. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 1
66. Pekkagrammi, osa 2
65. Pekka Siitoin ja rock ‘n’ roll
64. Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa
63. Pekka Siitoin Fingerporissa
62. Tulella leikkimisestä
61. Talo, jossa Pekka Siitoin asui (osa 2)
60. Pekka presidentiksi?
59. Kommunismin ja kokoomuksen uhka
58. Valtakunnanjohtaja ja Italia
57. Valtakunnanjohtaja ja Varkaus
56. Kiljukeisari
55. Valtakunnanjohtajan kiljuepisodi
54. Pekka Siitoin -anagrammit ja postyymi Finlandia-palkinto
53. Hyvää uutta vuotta!
52.Turun Hengentieteen Seura, osa 8
51. Das Fest! 50 postia Pekka Siitoimesta!
50. Arkistojen aarteita ja Pekka Siitoin soundboard.
49. Luvassa hypnoottis-magneettista menoa.
48. Turun Hengentieteen Seura, osa 7.
47. Rivologin rodunjalostusta.
46. Turun Hengentieteen Seura, osa 6.
45. Pekkagrammi.
44. Ääretön rakkaus.
43. Siitoin-filmi oy, osa 2.
42. Pekan lähtö.
41. Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi.
40. Pekka Siitoimen shortsit.
39. Hyvät naiset, olette kaikki kauniita!
38. Kassisen perintöprinssi.
37. Mikä erottaa fasistin kommunistista?
36. Mesikämmenen jengi.
35. Pekka Siitoin built my Panzerwagen.
34. Turun Hengentieteen Seura, osa 5.
33. Turun Hengentieteen Seura, osa 4.
32. Seurakuntavaalit.
31. Turun Hengentieteen Seura, osa 3.
30. Turun Hengentieteen Seura, osa 2.
29. Turun Hengentieteen Seura, osa 1.
28. Pentagrammon, clavis, cranium, sciurus, circumferentia, logos, gravis admodum, et diaboli.
27. Siitoin-filmi oy.
26. Mitä Leo Meller sanoi Pekka Siitoimen kuolemasta?
25. Toinen todellisuus.
24. Mitä Pekka Siitoin sanoi Anton LaVeystä ja satanismin historiasta?
23. Pekka Siitoimen iltarukous.
22. Isän valtakunta kuvina.
21. Isän valtakunnan jälkipyykkiä.
20. Pekan parhaat, osa 7.
19. Pekan parhaat, osa 6.
18. Pekan parhaat, osa 5.
17. Pekan parhaat, osa 4.
16. Pekan parhaat, osa 3.
15. Pekan parhaat, osa 2.
14. Pekan parhaat, osa 1.
13. Isän valtakunta.
12. Arkistojen kätköistä.
11. Päivän lainaus ja kysymys.
10. Pekka Siitoin on nykyään vampyyri!
9. Hypnoottis-magneettinen katse ja sen alkuperä.
8. Mitä Pekka Siitoin sanoi äidilleni.
7. Luciferin arkkipiispan nauru.
6. Talo, jossa Pekka Siitoin asui.
5. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 4/4).
4. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 3/4).
3. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 2/4).
2. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 1/4).
1. Should I laugh or cry?

Ja jatkoa seuraa…

Mesikämmenen postit valtakunnanjohtajasta eivät tähän lopu. Postit jatkuvat Kursiivin tapauksen tonkimisella, minkä jälkeen pääsemme Pekan saaman vankeustuomion käsittelyyn, ja sen jälkeen Pekan vankilanjälkeiseen elämään. Materiaalia löytyy vielä hyväksi toviksi eteenpäin. Näiden sadan ensimmäisen postin jälkeiset Pekka-postit löytyvät helposti blogin oikeasta alapalkista “tags”-osiosta sanalla “Pekka Siitoin”. Siitä klikkaamalla löytyy lista kaikista blogin Pekka-aiheisista posteista, mitä tämän 100. postin jälkeen on julkaistu.

Read Full Post »

Tänään esitettävää Isän valtakunta-dokumenttia odotellessa laitan esille joitain siteerauksia Pekan kirjoista. Tämänkertaiset siteeraukset ovat Pekan kirjoista Musta Magia, osa II (Turun Hengentieteen Seura, 1975), Paholaisen Katekismus (Kansallis-Mytologinen Yhdistys, 2. painos, 2000) ja Ufot, uskonto ja paholainen (Turun Hengentieteen Seura, 1974).

“Mikäli rakastamme tätä maapalloa, sen luontoa, ihmisiä ja mielenkiintoista jälleensyntymisen kiertokulkua, silloin olemme paholaisen palvelijoita sanan täydessä merkityksessä. Kuten olen maininnut, on nimi ”paholainen” tekaistu, hän ei ole paha todellisuudessa, vaan ajaa tarmokkaasti maapallon ja meidän ihmisten etuja, ettemme vain kuolisi saasteisiin tai atomipommien räjähdyksiin. Todellisia paholaisen palvelijoita ovat ne, jotka eivät halua hyväksyä kosmisia totuuksia, vaan haluavat säilyttää muka vanhat eettiset arvot, vaikkeivat itsekkään tiedä, ovatko ne totta vai tekaistuja. Kristus suosittelee siis meille paluuta henkisiin maailmoihin, hänen viinitarhansa vartijoiksi, ja Lucifer taas haluaa, että hyväksymme hänen luomansa maailman ja pidämme siitä ja olemme tyytyväisiä. Kumpikin ajaa siis omaa etuaan, ja onhan se luonnollista, sillä kumpikin pyrkii hyvyyteen ja täydellisyyteen, tietenkin vain eri teitä, ja eri ohjelman mukaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettemme milloinkaan pääse tästä aineellisesta maailmasta pois, jos vihaamme esimerkiksi luojaamme Luciferia, sillä hänen valtansa on melkein yhtä suuri kuin Kristuksenkin, ja Lucifer varmasti estää poispääsyn synnin avulla, ellemme voi hyväksyä puolueettomasti ja totuudellisesti kaikkien olemassaolevien voimien tarpeellisuutta. Ellei maailmassa olisi pahaa, niin emme tietäisi hyvästäkään mitään ja päinvastoin. Oman kehityksemme vuoksi tarvitsemme molempia voimia, ja silloin taitomme on etsiä kultainen edistymisen keskitie”.

~

[Ote eräästä seremoniasta:] “Tämän jälkeen kehoittaa johtaja jokaista avaamaan mukanaan tuoman korkkaamattoman viinapullon ja kehoittaa jokaista ottamaan siitä kolme kulausta Luciferin kunniaksi. Johtaja juo myös samalla kertaa kolme kulausta kuin muutkin. Tämän jälkeen johtaja huutaa möreällä äänellä seuraavan kutsun kolme kertaa: Lucifer – Lucifer – Lucifer! Aila himel Adonaj amara Zebaoth cadas yeseraije haralius! (nämä hirveät sanat kutsuvat seremonian suorittajien luokse perkeleitä ja pimeyden henkiä, sekä vainajahenkiä). Tämä jälkeen ottaa johtaja taskustaan toisen noin litran vetoisen pullon, jossa on joko sian tai lehmän verta. Johtaja kaataa pullostaan verta jokaisen viinapulloon viinan joukkoon yhtä paljon ja taas kaikki juovat kolme isoa kulausta tälläkertaa Saatanan kunniaksi. Tässä vaiheessa on syytä laittaa musiikki soimaan, jos tarvittava soitin on mukana. Musiikin soidessa keskitytään palavaan ristiin noin puolen tunnin ajan meditaation tavoin. Tämän jälkeen juodaan loput viinat pois, jonka jälkeen riisutaan viitta pois päältä ja ollaan alasti.

 

Johtaja kaataa pullostaan verta jokaisen viinapulloon viinan joukkoon yhtä paljon ja taas kaikki juovat kolme isoa kulausta tälläkertaa Saatanan kunniaksi.

Mikäli musiikki on tähän mennessä soinut loppuun, voidaan kasetti kelata takaisin ja soitetaan ko. kappaleet uudestaan. Ennenkuin tanssi alkaa valitsee johtaja itselleen partnerin, johon muilla ei ole mahdollisuutta. Johtajan partneriin eivät muut saa koskea, koska johtajan ja hänen partnerinsa “lemmenrituaali” on suoraan osoitettu Saatanan kunniaksi. Ennen orgioita kuitenkin kaikki jäsenet tanssivat keskenään alastomina myötäillen musiikin rytmejä. Liikunta ja hyppiminen on täysin vapaa-ehtoista. Tanssia ja hipelöimistä jatketaan niin kauan, kunnes johtaja huutaa ääneen: “Saatana, Saatana, Saatana – orgiat iloksesi!” Tämän jälkeen ne henkilöt ottavat itselleen sen partnerin, jonka kanssa ovat juuri sillä hetkellä tanssineet ja siirtyvät hänen kanssaan esim. läheiseen tiheikköön harjoittamaan sexuaaliorgioita Saatanalliseen tapaan.

Muiden aloitettua orgiat, tekee johtaja myös samoin valitsemansa partnerin kanssa ja sanoo ääneen: “Tässä oi suuri Saatana Sinulle kauttani vaatimaton lahjani. Olkoon kaluni kova kuin kivi ja kylmä kuin jää”. Orgiat ja vaikkapa ryhmäsexi voi jatkua niin kauan kuin vain osallistujat jaksavat. Orgiat on kuitenkin lopetettava viimeistään klo kolme aamuyöllä, jonka jälkeen johtaja manaa mukana olleet henget pois seuraavin sanoin: Te perkeleet, pimeyden henget ja muut: Menkäät nyt siis rauhassa pois. Demon Principium et Finis! Lopuksi puetaan viitat päälle ja kuljetaan vapaasti pois tulopaikalle, jossa puetaan tavalliset vaatteet päälle ja mennään kotiin. Lähitulevaisuudessa voidaan odottaa iloisia aineellisia tai muita yllätyksiä. Saatana on erittäin antelias ystävilleen ja kannattajilleen”.

~

“Käärme, eli Siitin, eli Paholainen ja niiden voima hallitsevat tätä aineellista maailmaa. Käärme kuvaa myös ikuisen elämän kiertokulkua munan, eli maapallon puitteissa. Muinaiset ihmiset pitivät siitintä Jumalan vertauskuvana, koska siitin oli elämän antaja ja jatkaja. Aineellisesti ajatellen he olivat uskossaan melko oikeassa, koska Paholainen on aineellisen maailman herra ja ”Jumala”, ja juuri hän hallitsee siittimen käyttöön liittyviä voimia”.

 

Käärme, eli Siitin, eli Paholainen ja niiden voima hallitsevat tätä aineellista maailmaa.

“Viikon vitsi: Mitä yhteyttä on naisen vitulla ja hautausmaan portilla? Vastaus: Molemmista viedään sisään jäykkää poikaa jalka tai jalat edellä!”

~

Edellä kootut Pekan parhaat (1-7, joista osa 6 löytyy täältä) on koottu kolmesta kirjasta: Musta Magia (osa I & II, Turun Hengentieteen Seura, 1974 & 1975), Ufot, uskonto ja paholainen (Turun Hengentieteen Seura, 1974) ja Paholaisen Katekismus (Kansallis-Mytologinen Yhdistys, 2. painos, 2000). Sellaisena ne rajoittuvat vain Pekan hengentieteisiin, magiaan ja saatananpalvontaan keskittyvään materiaaliin, eivätkä anna vaikutelmaan Pekan politiikkaa ja muita aihepiirejä käsittelevistä kirjoista (kaiken kaikkiaanhan Pekka kirjoitti eri nimillä 14 teosta eri aiheista). Edellä mainitut kirjat ovat kuitenkin Pekan tunnetuinta kirjallista tuotantoa ja niihin sisältyy myös hänen hervottomimmat kynäelmänsä. Nämä opukset sisältävät itseasiassa niin hervotonta materiaalia, että en viitsinyt aivan kaikkea tosiasiallisesti Pekan parhaisiin (tai legendaarisimpiin) kuuluvaa materiaalia täällä edes siteerata (eräs julkaisukelpoinen siteeraus, mitä en sisällyttänyt näihin Pekan parhaisiin, löytyy täältä). Suosittelenkin kaikkia kiinnostuneita metsästämään nämä alansa klassikot ja nauttimaan lukukokemuksesta autenttista amatööripainotuotetta käsissään pitäen.

Mutta, tänään YLE 1:llä näytetään siis klo 20.00 dokumentti Isän valtakunta. Mestari on meille tänään suosiollinen.

Pekan parhaat osan 6 voit lukea täältä.

 

 

Read Full Post »

Huomenna esitettävää Isän valtakunta-dokumenttia odotellessa laitan esille joitain siteerauksia Pekan kirjoista. Tämänkertaiset siteeraukset ovat Pekan kirjoista Musta Magia, osa II (Turun Hengentieteen Seura, 1975) ja Paholaisen Katekismus (Kansallis-Mytologinen Yhdistys, 2. painos, 2000).

“Tyhmyydestä vapautuminen: Jos Teillä on jatkuvaa epäonnea asioidenne onnistumisen suhteen ja jos aina teette tai kärsitte itse aiheuttamistanne kommelluksista, niin menetelkää seuraavasti: Menkää kesä-aamulla aikaisin ulos suunnilleen kukonlaulun aikaan ja koettakaa löytää ennen kahdeksaa aamulla elävä kyy-käärme. Löydettyänne sen, iskekää sen pää poikki kirveellä ja viekää kotiinne, jossa nyljette käärmeen. Laittakaa lihat pataan ja keittäkää niitä 45 minuuttia, jonka jälkeen syökää lihaa niin paljon kuin jaksatte. Syötyänne sanokaa ääneen, “oi järki sinä suuri Saatana, kehity ja laajene ja täytä tiedoillasi tyhmät aivoni”. Tämän jälkeen voitte olla varma, että alatte viisastua. Huom! Ellette löydä kyytä ennen kahdeksaa aamulla on etsintä aloitettava uudelleen jonakin muuna aamuna. Kahdeksan jälkeen kiinniotetulla käärmeellä ei ole ns. taikavoimaa järjen valon kehittymisen suhteen.”

 

Oi järki sinä suuri Saatana, kehity ja laajene ja täytä tiedoillasi tyhmät aivoni!

“Pahan vaimon kesyttäminen: Vanha “miero-ukko” kertoo osuvasti muinaissuomalaisen tyypillisen tarinan avioliiton kurjuudesta ja siitä, kuinka asiat voidaan korjata oikeilla otteilla. “Ellös vainen sulho rukka, Nouatelko naisen mieltä, Naisen mieltä, kiurun kieltä, Kuin minä poloinen poika! Kalat ostin kaikenlaiset, Särpimet monensukuiset, Oluet omilta mailta, Vehnät mailta vierahilta. En sillä hyveä saanut, enkä siistiä tavannut. Nainen kun tuli tupahan, Tuli kuin tukan repijä, Muotoonsa mullistellen, Silmiänsä väännitellen, Aina äyhki ähmissänsä, Vihoissansa virkkaeli, kutsui kuppeloperäksi, haukkui halkohakkuriksi. Jopa muistin uuen mutkan, toki toisen tien osasi: Kun kolotin koivun oksan, jo likisti linnuksensa. Kun karsin katajan latvan, jo kumarsi kullaksensa, kun vielä panin pajuilla, jo kapusi kaulahani“. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että vaimolle täytyy antaa kolme kertaa paljaalle takapuolelle ed m:llä oksilla, ennenkuin hänestä tulee siedettävä (tietenkin siinä tapauksessa, ellei vaimo ole ollut ihmisiksi). Koivun, katajan ja pajun oksissa on eräänlainen taikavoima, joka lamaannuttaa pahojen voimien vaikutukset etenkin naisissa. Tämä johtuu siitä, että naiset ovat yleensä taipuvaisempia pahaan kuin miehet. Oksien käyttöjärjestys on myös huomioitava, ensin koivuvitsalla, sitten katajanoksalla ja lopuksi pajunoksalla. Mikäli vaimo suuttuu lopullisesti kurituksesta ja karkaa, tai lähtee poliisin puheille, on hän niin “paholaisen riivaama”, että on parantumaton, joten voitte olla onnellinen, että pääsitte hänestä eroon. Saatte kyllä pian uuden”.

~

“Sexuaalisuus ja Saatanan palvonta: Tämän kirjan 1. osasta on käynyt ilmi Saatanan palvonnan historia pääpiirteittäin ja se, ettei pelkkä sexuaalisten orgioiden toimeenpano, tai “paneskelu” sellaisenaan ole välttämättömästi ns. puhdasta Saatanan palvontaa. Oikeamielinen Saatanan palvonta, johon liittyvät mukaan ns. uskonnolliset rituaalit on vasta asiaankuuluvaa toimintaa”.

~

“Käärme ihaili kaunista ja alastonta Eevaa, joka oli näöltään kuin taivaallinen sexipommi, melkein kuin Marilyn Monroy (…) Näin tapahtui se, että Käärme, eli siittimen sexuaalihimo siirtyi Aatamiin ja Eevaan. Tämän seurauksena Aatami ja Eeva, joista nyt oli tullut ns. “taivaallisia sexipommeja”, alkoivat harjoittaa mitä hurjinpia orgioita, kaikissa mahdollisissa muodoissa. Nähtyään moiset orgiat vauhdissa, suuttui Herra ja päätti lopettaa ns. “paratiisikokeilut”.

~

“Tunnevoimista johtuen on naisilla yleensä aina elämässään pääasioina avioliitto, oma viehätysvoima, tai mahdollisimman hyvän sexikumppanin löytäminen, joka kaikenlisäksi olisi vielä vähän tyhmä. Tyhmää miestähän on nautinto orjuuttaa ja näin nainen uskoo olevansa “fiksu”. Tästä johtuu, että sexihulluilla naisilla on tapana “rakastaa” tyhmähköjä miehiä, mutta vihata viisaita, koska eivät pysty orjuuttamaan ja saamaan sexuaalinautintoja tarpeeksi viimeksimainituilta. Tässämielessä voidaan todeta, että suurin osa naisista elää vielä edelleenkin n. 5000 v. takaista ns. Phallus (siitin)-Jumaluuden aikaa, jolloin miehen “kalua” pidettiin Jumalan symboolina”.

~

“Teksasin entinen kuvernööri tuomari Bean sanoi aikoinaan, että huorista saa parhaat äidit. Uskon itse tähän ja tiedän sen kokemuksesta. Huorien rutiinista on siis hyötyä. Heidän elämänkokemuksensa on suurta filosofiaa ihmistuntemuksen suhteen ja heidän väljät alapäänsä eivät aiheuta ainakaan lapsille biologisia synnytysvaurioita, kuten moni- ja toiskertalaisille synnyttäjille. Hell ru lei (hellurei) on “pillu” latinaksi”.

~

“Vaikka demokratia on eräällä tavalla jalo ja ylevä aate, niin ei sekään ole hyvä vaihtoehto nykymaailmassa. Demokratian, eli “paskakratian”, kuten eräs ystäväni mielellään toteaa, heikkous on juuri siinä, että on mies ja ääni periaate asiassa kuin asiassa ja senkun vaan vielä halutaan laajentaa tuota – “kratiaa”. Hengentiedehän opettaa ja myös monet lääkärit ovat todenneet saman asian fyysisesti, etteivät kaikki ihmiset omaa tarvittavia ruumiin ja sielun voimia, jotta he voisivat ymmärtää oikein esim. yhteiskunnallis-poliittiset tai uskonnollis-filosofiset asiat”.

~

“Me suomalaiset oikeastaan olemme vähän tyhmää kansaa. Kannatamme itseämme tuhoavaa kristillistä kirkkoa patamustine pappeineen ja vaaleissa äänestämme aina samat mulkkurikolliset eduskuntaan tai muihin luottamustoimiin”.

Lisää Pekan parhaita luvassa päivittäin aina ensi tiistaihin 26.10. asti. Osan 5 voit lukea täältä ja osan 7 taas täältä.

 

 

Read Full Post »

Pekka Siitoin, Luciferin arkkipiispa. Kuva kirjoittajan yksityiskokoelmista.

Tulevan tiistain Isän valtakunta-dokumenttia odotellessa laitan esille joitain siteerauksia Pekan kirjoista. Tämänkertaiset siteeraukset ovat Pekan kirjoista Musta Magia, osa I (Turun Hengentieteen Seura, 1974) ja Paholaisen Katekismus (Kansallis-Mytologinen Yhdistys, 2. painos, 2000).

“Naantalin luostarin perustaja Pyhä Birgitta oli myöskin etevä selvänäkijä. Hän kuvasi aikanaan mielestäni varsin osuvasti Paholaisen olemusta mm. seuraavasti. “Näin jälleen tuon pelottavan näköisen hahmon edessäni. Sillä oli ruskea iho ja paksut huulet, se oli korkea ison neekerin näköinen hahmo, jolla oli korvarenkaat korvissa ja musta viitta päällä jne…”

~

“Eräänä iltana mennessäni vuoteeseen ajattelin voimakkaasti Jooninlaaksoa ja sen aarrekammioita, koska olin aiemmin juuri kirjoittanut juttua tuosta aiheesta. Yht’äkkiä sain, kuin eräänlaisen sähköiskun ja henkeni irtosi ruumiista ja huomasin lentäväni kohden Jooninlaaksoa ja saavuinkin kaupungin koristeelliselle portille, jonka vierellä istui naurava Saatana. Mieleeni tuli ensiksi nähdessäni hänet, että siinä istuu neekeri punainen fetsi päässä, joka on värjännyt huulensa punaiseksi ja joka käyttää pyöreitä kullanvärisiä korvarenkaita. Saavuttuani portille sanoi Paholainen minulle, “et ole vielä valmis näkemään ja kokemaan kaupungin salaisuutta”. Ymmärsin asian mutta pyysin kuitenkin, että saisin nähdä vilahduksen maailman arvokkaimasta aarrekammiosta. Tähän Saatana suostui ja näin ihastuksekseni nuo suunnattomat kulta- ja timanttikasat. Näin aarrekammiossa myös vanhan valkopartaisen miehen, joka ilmeisesti oli siellä vartijan ominaisuudessa. Tämän jälkeen palasin takaisin ruumiiseeni, hätkähdin jälleen, enkä saanut tuon kokemuksen jälkeen unta moneen tuntiin, niin voimakas se oli ollut. Tämä tapahtui minulle v. 1972 keväällä”.

~

“Älkää koskaan menkö mihinkään kirkkoon yöllä klo 24-02.00 välisenä aikana, ellette tiedä olla varmoja siitä, ettei siellä ole silloin henkien seremoniat Paholaisen kunniaksi. Ainoastaan selvänäkijä voi osallistua Paholaisen luvalla tähän seremoniaan sivustakatsojana, koska henkilö, joka ei ole selvänäkijä ei voi aina todeta yhtään mitään siellä siihen aikaan. Tässä yhteydessä voinen mainita, että paraatiin osallistuvat alueen päädemoni, joka istuu alttarilla, ottaen vastaan paraatin, jota johtaa ns. arkkidemoni. Arkkidemonia seuraavat mm. luurankomiehet, mustat viikatemiehet, haarniskapirut ja eläinihmiset, joilla viimeksimainituilla on joko ihmisen pää ja eläimen ruumis, tai päinvastoin. Mikäli ette noudata edellä esittämääni varoitusta, niin voitte saada kirkossa sydänkohtauksen yöllä, tai saatatte joutua myöhemmin johonkin onnettomuuteen”.

~

“Herramme rukous: Kunnioitettu Lucifer, aamuruskon poika! Vallitkoon Sinun nimesi kaikkialla. Palkitse meidät sen mukaan joka päivä mitä olemme hyväksesi tehneet ja tuhoa vihollisemme! Sinun käsissäsi on meidän suuruutemme, tai kurjuutemme! Anna meille seuraavassa jälleensyntymisessä parempi elämä kuin tässä, jos olemme sen ansainneet! Amen, 666!”

~

“Uskontunnustus: Minä uskon Luciferiin, meidän luojaamme ja Herraamme, taivaan ja maan Luojaan. Uskomme myös neljään luonnonkuninkaaseen ja heidän alamaisiinsa jotka kaikki auttavat meitä. Emme pidä Jeesusta jumalana, koska hänen kuninkuutensa ei ole tästä maailmasta. Emme usko mädäntyneitten ruumiitten ylösnousemukseen, vaan jälleensyntymään, jonka nopeudesta johtajamme Luciferin manalan tuomaristo päättää. Opasta meitä oi Kunnioitettu johtajamme kaikissa seuraavissa jälleensyntymisissämme! Amen, 666!”

~

“Herran ehtoollinen: Meidän vastaava rituaalimme on seuraava: Kello 24, uuden- tai täysikuun aikana teemme juomasekoituksen ja nautimme sen Suuren Saatanan kunniaksi. Tarvitsemme siihen lasillisen lehmän- tai sianverta ja lasillisen kirkasta viinaa korkkaamattomasta pullosta. Sekoitamme aineet ja juomme sen kuudella kulauksella. Sitten lausumme möreällä äänellä: HEIL LUCIFER – AVE SATAN! Näin toiveemme tulevat toteutumaan!”

 

Sitten lausumme möreällä äänellä: HEIL LUCIFER – AVE SATAN!

 

“Olen syntyperältäni puoliksi aristokraattinen ihminen, mutta myöskin banaali ja sarkastinen yksilö. En ole koskaan ollut laumasielu”.

~

“Kristillisyys on täyttä paskaa, eli haiseva sontatunkio. Mitä enemmän sitä pengot, sitä enemmän se lemuaa sieraimissamme”.

~

“Aamuruskon prinssi -ja ruhtinas Lucifer on edelleen maapallomme ehdoton valtias ja kuninkaiden kuningas suuressa loistossaan ja tehokkuudessaan”.

Lisää Pekan parhaita luvassa päivittäin aina ensi tiistaihin 26.10. asti. Osan 2 voit lukea täältä ja osan 4 taas täältä.

 

 

Read Full Post »

Older Posts »