Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Pariisin rauhansopimus’

Aamulehti kirjoitti 5.11. 1977: “Ministeriö kielsi neljä järjestöä”: “Sisäasiainministeriö päätti perjantaina kieltää väliaikaisesti neljän rekisteröimättömän järjestön toiminnan. Järjestöt ovat Turun hengentieteen seura, Isänmaa ja vapaus, Pegasos-seura ja Isänmaallinen kansanrintama (IKR). Päätös astuu voimaan heti”.

Helsingin Sanomat kirjoitti 5.11. 1977: “Fasistijärjestöjen lakkautus voimaan heti. Poliisi haki Siitoinin kotoa kuulusteltavaksi”: “Julkisuutta kaihtamaton Siitoin suhtautui hyvin tyynesti tapahtumaan. Hän teki paikalla olleille tiedottajille natsitervehdyksen ja kertoi, että kyseessä on jo kolmas kotitarkastus. Edellinen oli hänen kertomansa mukaan kolme viikkoa sitten. ‘Yrittävät löytää lainvastaista tavaraa, mutta eivät löydä. Ministeriö taas pyrkii lopettamaan yhdistyksiä, joita ei ole olemassakaan. Tämä on sitä suomalaista demokratiaa'”.

Helsingin Sanomat uutisoi asiasta lisäksi näin: “Pekka Siitoin, jota oikeudessa avusti asianajaja Raimo Iivarinen, kiisti jyrkästi kaikki syytökset. Hän väitti Hengentieteen seuran olevan puhtaasti uskonnollinen. Pegasos-seura on taas hänen mukaansa kirjallisuusseura, joka painovapauslain nojalla julkaisee erilaista kirjallisuutta. Myöskään sillä ei ole Siitoimen mielestä tekemistä politiikan tai sotilaallisen koulutuksen kanssa. Isänmaa ja vapaus-seuraan Siitoin ei kertomansa mukaan itse ole kuulunut enää vuoteen eikä hän tiedän sen toiminnasta mitään. Myöskään Isänmaallinen kansanrintama ei Siitoimen mukaan ole antanut mitään sotilas- ja asekoulutusta eikä sen tarkoituksena ole kieltää kansalta demokraattisia oikeuksia. Siitoin sanoi, että kaikki arvomerkit ovat pelkkiä koristeita, joita saa miltei mistä tahansa, eivätkä univormut muistuta sotilaspukuja. Oikeudessa esitettyä tv-filmiä hän sanoi pelkäksi lavastukseksi, jossa tehtiin kaikkea sitä, mitä televisioväki pyysi heitä tekemään. Levon piti Siitoimen väitteitä lapsellisina. ‘kyseessä on yksi ja sama järjestö, vaikka sillä on monta nimeä’, Levon sanoi”.

Helsingin Sanomat uutisoi 7.11. 1977: “Siitoin perusti uusia yhdistyksiä kiellettyjen tilalle”: “Pekka Siitoin on perustanut Turussa sisäasiainministeriön perjantaina lakkauttaman neljän yhdistyksen tilalle kaksi uutta järjestöä, joiden nimet ovat Suomalainen kansanrintama ja Salainen veljeskunta (…) ‘Salainen veljeskunta’ on Siitoinin mukaan lähinnä mystinen liike, joka jollain tavalla muistuttaa vapaamuurareita. ‘Tulemme perustamaan aina uusia yhdistyksiä lakkautettujen tilalle’, Siitoin sanoi”.

Kansan Tahto kirjoitti 8.11. 1977 otsakkeella “Fasismi ja rauhansopimus”: “Rauhansopimuksen määräyksistä huolimatta fasistiset järjestöt näyttävät olevan aivan luvallisia. Niiden jäsenet saavat esiintyä julkisesti hakaristiunivormuissaan, levittää aineistoaan ja pitää aseharjoituksiaan (Turku). He saavat lähetellä kirjepommeja (Vaasa) ja uhkauskirjeitä tai vaatia valtakunnanrajojen siirtämistä, kommunistien ‘listimistä’ tai värvätä miehiä rotusortajien palkkajoukkoihin (Kemi). Viranomaiset vain levittelevät käsiään, oikeuskansleri ei ole tietääkseenkään ja hallitus on vaiti. Näinkö meillä rauhansopimusta noudatetaan?”

Tuntemattomaksi jäänyt lehti kirjoitti “Yhdistysten puheenjohtaja naantalilainen Timo Pekka Olavi Siitoin oli mukana oikeuden istunnossa. Puolustus väitti, ettei yhdistysten toiminnassa ole mitään lainvastaista ja ettei mitään yhdistyksiä olisi olemassakaan. Sisäministeriö kielsi 4. marraskuuta Turun hengentieteen seuran, Isänmaa ja vapaus -nimisen seuran, Pegasos-seuran ja Isänmaallisen kansanrintaman (IKR) toiminnan”.

Turun Sanomat kirjoitti otsakkeella “Siitoin uhmaa toimintakieltoa”: “Sisäministeriön lakkautuskielto ei ole tehonnut Pekka Siitoinin johtamien uusnatsien toimintaan”.

Tiedonantaja kirjoitti artikkelissa “Fasistit jatkavat toimintaansa”: “Fasistijärjestöt uhmaavat avoimesti sisäministeriön lakkautuspäätöstä. Viime päivinä fasistit ovat jakaneet lentolehtisiään eri puolilla maata. Perjantain ja lauantain vastaisena yönä hakaristimiehet töhrivät kirjapaino Kursiivin seinät (…) Onko niin, että poliisi odottaa ‘uusia näyttöjä’ fasistien rikollisuuden rajoista?”

Tiedonantaja kertoi 15.11. 1977: “Hakaristimiehet liikkeellä: Kirjapaino Kursiivin seinät töhrittiin”: “Tapaus osoittaa, että sisäministeriön päätöksestä huolimatta maamme fasistit jatkavat toimintaansa”.

Samassa lehdessä kerrottiin myös, että Kursiivin työläiset olivat “huolissaan äärioikeiston hyökkäyksistä”: (…) “hyökkäykset ovat jopa kohdistuneet suoranaisesti joihinkin työntekijöihin, mm. autolähetti on yritetty suistaa tieltä ja lehden yökuljettajan pääsy kirjapainoon on yritetty estää väkivalloin”.

Tiedonantaja jatkoi samasta aiheesta myös otsakkeella “Poliisin toimettomuus”: “Eikö haluta ymmärtää sitä, minkälaisiin mittoihin tällainen fasistien toiminta voi kasvaa, jos sitä ei päättäväisesti torjuta”.

Tuntemattomaksi jääneessä vasemmistolaisessa lehdessä oltiin samoilla linjoilla: “Useat demokraattiset järjestöt kiinnittävät huomionsa siihen, että fasistijärjestöt ovat uhkailleet kommunisteja ja muita edistyksellisiä kansalaisia väkivallalla”. Sama lehti raportoi myös siitä, että Turun kaupunginhallitus vaati fasistien toiminnan estämistä “vain kokoomuksen ryhmän vastustaessa”.

Turun Omakotilehti kirjoitti 18.11. 1977: “Pekka Siitoimen usko fasisti-ideologiaansa on järkkymätön”: “Eräällä ulkomaanmatkallani NATO:n upseerit tarjosivat minulle käytöstä poistettuja tankkeja 200 markan kappalehintaan. Mutta miten minä olisin voinut jyrätä ne tullin läpi Suomeen, Siitoin päivittelee (…) Toisaalta on vahinko, että tämä osin järkevästi ajatteleva Francon ihailija, poliisien takaa-ajama suomalainen El Cardillo ei ole huomannut käyttää älyään hivenen realistisempaan yhteiskunnalliseen kritiikkiin. Vahingoksi hänelle itselleen – meillehän jää vain sensaation huvi ja närkästymisen olo”.

Read Full Post »

Elokuussa 1977 piti Siitoimen pyörittämän IKR:n marssia Kotkassa. Aiheesta uutisoitiin seuraavasti:

Viimeksimainittu Kansan Uutisten juttu mainitsee ohimennen myös Pekan ja porukoidensa tuolloin hiljattain tekemän Belgian matkan, mikä ei ollut mennyt aivan putkeen. Tätä aihetta tulemme käsittelemään myöhemmin omana postinaan.

Jos ei Pekan ja porukoidensa Belgian matka mennyt aivan putkeen, niin eipä heidän Kotkan marssikaan ollut onnistunut – marssi meni plörinäksi kun sisäministeriö päätti sen kieltää. Aiheesta uutisoitiin seuraavasti:

Asiaa oli tyytyväisenä kommentoinut mm. SKDL:n eduskuntaryhmä:

Ilta-Sanomissakin oltiin tapahtunutta kommentoitu. Samalla kyseissä lehdessä oltiin pohdittu swastikan luonnetta: “Pielessä ollaan, jos hakaristi kuviona halutaan saattaa pannaan. Sehän on ikivanha ornamentti, joka meillä liittyy mm. Kalevalaan. Jos maailmanhistorian jossakin vaiheessa Saksan kansallissosialistit ovat sattuneet pitämään sitä tunnuksenaan, se tuskin ikuisiksi ajoiksi pilaa tätä merkkiä”.

Kansan Uutisissa ei tälle näkemykselle herunut sympatiaa ja Ilta-Sanomien tekstiä kritisoitiin seuraavasti: “Pielessä todella ollaan kun Suomesta löytyy uusfasistien pelleilyn ymmärtäjiä, jotka saavat käsityksiään julkisuuteen maan suurilevikkisimpiin kuuluvan lehden pääkirjoituspalstoilla”.

Hakaristi puhutti noihin aikoihin muitakin ja asiasta kirjoitettiin yleisönosastoillakin. Mm. nimimerkki “perustuslaillinen” kysyi yleisönosastolla “miksi tasavallan presidentin virallisen lipun vasemmassa yläkulmassa on hakaristi?”. Presidentinkanslialta oltiin pyydetty vastaus kysymykseen jo samaan numeroon ja se julkaistiin kysymyksen perään. Vastauksessa todettiin mm. se, ettei “ristillä ole yhteyttä natsiristiin”:

Tähän väliin Mesikämmenen blogi haluaa muistuttaa parista aikaisemmasta postistaan, joissa käsiteltiin swastikaa: “The origin of swastika” ja “Kielletään KAIKKI!“.

Kotkan marssikielto ei ollut kuitenkaan lannistanut Pekkaa, sillä hän oli kaikesta huolimatta suunnannut autonsa nokan kohti Kotkaa ja huristellut ympäri todennäköisiä suunniteltuja marssipaikkoja. Turun päivälehti kertoi asiasta seuraavaa:

Pian Kotkassa autoilun jälkeen Pekka ja muutama kannattajansa olivat jo hakaristilippuineen jakamassa Turussa IKR:n lentolehtisiä. Tiedonantaja huomioi asian 24. samaa kuuta. Artikkelissa paheksuttiin Turun poliisin toimia, muistutettiin Pariisin rauhansopimuksesta ja muistutettiin myös siitä, että “Fasistisen toiminnan lopettamisen vaatimus on esitetty lukuisissa demokraattisten järjestöjen huolestuneissa kannanilmaisuissa. Myös on vaadittu, että toiminnan ylläpitävät ja sitä rahoittavat taustavoimat tulee paljastaa”.

Artikkelissa kerrottiin myös, että Pekkaa ja hänen porukoitaan epäiltiin myös Turun Kärsämäen neuvostosotilaiden hautamuistomerkin häpäisystä. Samoin mainittiin, että eräs Turussa levitetyistä materiaaleista oli avoin kirje presidentti Kekkoselle otsikolla “Johdatko suomalaiset terrorismiin?”. Lentolehtisten teksti oli paikoin pelottavan profeetallista: “Joukkomme kasvaa jatkuvasti ja jäsentemme joukossa on mm. paljon poliiseja ja armeijan väkeä. Useat kymmenet kannattajamme ovat vaatineet meitä ryhtymään terrorismiin tätä ‘valedemokratiaa’ vastaan. Koska liikkeemme on rekisteröimätön, en tietenkään voi vastata siitä, jos eräät fanaattiset kannattajamme alkavat tulevaisuudessa ‘listiä’ eräitä kotikommunistejamme ja vierailevia ryssiä. Emme pelkää valtakunnanpetturien ja punikkien politiikkaa, me taistelemme aina ja kaikkialla suur-Suomen puolesta”. Artikkelin kirjoittamisen aikaan Pekka oli joukkoineineen jo saanut aikaan yhtä ja toista harmia vastustajilleen, kuten myöhemmin tulemme läpikäymään. Huomioitavaa on myös se, että Pekan ja joukkojensa välit virkavaltaan ja muihin tahoihin oli tässä vaiheessa jo eskaloitunut siihen pisteeseen, että kuuluisa Kursiivin iskukin oli enää kolmen kuukauden päässä.

IKR:n kuviot, pieleen mennyttä Kotkan marssia myöten, noteerattiin myös ulkomailla. Mm. Puolan reserviläisjärjestön viikkolehti Za Wolnose i Lud kirjoitti aiheesta, muistuttaen Pariisin rauhansopimuksesta:

Mesikämmen tulee myöhemmin tarkemmin palaamaan Pekan ja hänen porukoidensa vuonna 1977 aiheuttamiin tummiin pilviin Suomen yllä. Sitä ennen tulemme kuitenkin seuraavaksi läpikäymään Pekan varhaisempia vuosia niin politiikan, hengentieteiden kuin yksityisyrittäjyydenkin parissa.

Read Full Post »

Toinen vappujuttu julkaistiin SKP:n Tiedonantaja-lehdessä 10.5.1977. Jutun saa lukijaystävällisempään kokoon kuvaa klikkaamalla.

Read Full Post »

Vapun kunniaksi Mesikämmenen blogi julkaisee neljä postia jotka liittyvät Pekka Siitoimeen ja vappuun. Näistä posteista ensimmäinen on Kansan Uutisten juttu, joka julkaistiin 8.5.1977. Jutun kuvat saa lukijaystävällisempään kokoon kuvia klikkaamalla.

 

Read Full Post »

Juttu tuntemattomaksi jääneestä lehdestä vuodelta 1977. Kuvat saa lukukelpoisempaan kokoon niitä klikkaamalla.

Read Full Post »

Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi

Pekka Aurajoen rannalla saksalaisen sotilasaluksen edessä. Kuva Mesikämmenen arkistoista.

Edesmennyt valtakunnajohtajaksi ja Luciferin arkkipiispaksi itseään tituleerannut Pekka Siitoin oli omalla tavallaan moniulotteinen persoona. Hän ehti elämänsä aikana mm. opiskella Turun kauppakoulussa ja Suomen teatterikoulussa, kotiutumaan varusmiespalveluksestaan reservin kersanttina, olemaan Suomen tunnetuimman ennustajan Aino Kassisen oppilas (ollen Kassisen mukaan hänen paras oppilaansa), toimimaan Turun kaupunginteatterissa pikkurooleissa näyttelijänä,  pyörittämään menestynyttä valokuvausliike Siitoin-filmi oy:tä, okkulttista Turun Hengentieteen Seuraa (ja sen sisällä toiminutta Mustaa Veljeskuntaa), okkulttis-poliittista Pegasos-seuraa, olemaan SMP:n kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja, olemaan ehdolla seurakuntavaaleissa, perustamaan Isänmaallinen Kansanrintama-ryhmän ja Kansallis-Demokraattisen puolueen, kirjoittamaan ja julkaisemaan 14 kirjaa okkultismista ja politiikasta, hoitamaan postimyyntiä, vuokra-asuntobisnestä, matkustelemaan, sekä olemaan naimisissa ja saamaan lapsia. Omien sanojensa mukaan hän oli myös ollut 50 kertaa kihloissa ja maannut 800:n naisen kanssa. Hän myös pariin kertaan lähes ansioitui Naantalin kunnanvaltuutettuna 90-luvulla. Siitoimen toiminta, aikaansaamiset ja vaikutus meni välillä yli lain sallimien rajojen, ja hän mm. sai Turun synagogaan kohdistuneesta ilkivallasta ja Naantalissa tapahtuneesta kiljunmyynnistä sakkotuomiot, vankeustuomion Suomen kommunistisen puolueen kirjapaino Kursiiviin kohdistuneeseen tuhopolttoon yllyttämisestä, patruunoiden luvattomasta hallussapidosta ja yksityisarmeijan ylläpidosta, ja tämän päälle sisäasiainministeriö lakkautti neljä hänen perustamaansa ryhmää uusfasistisina ja Pariisin rauhansopimuksen vastaisina. Koko palapeliin liittyi oleellisella tavalla lähes alusta loppuun Siitoimen värikäs, provosoiva ja humoristinen (usein tahatonkin sellainen, varsinkin 80-luvulta eteenpäin) esiintyminen julkisuudessa, sekä lukemattomat maalailevat median raportoinnit hänen sanomisistaan ja tekemisistaan.

Ei ole mikään ihme, että näin värikäs hahmo on erilaisista syistä johtuen jaksanut kiinnostaa monia ja että Siitoin on saanut ylleen legendan auran. Siitoimen moniulotteista persoonaa ei ole helppo laittaa yhden nimikkeen alle. Jotkut ajattelevat häntä ennenkaikkea uusnatsina eivätkä ymmärrä, miksi hän hääräsi hengentieteitten kanssa. Nämä henkilöt tuntuvat usein myös ajattelevan, että loppupeleissä Siitoin ei ollut hengentieteitten kanssa tosissaan. Monet pitivät Siitointa yksinkertaisesti harmittomana ja alkoholistina natsipellenä joka kirjoitti törkeydessään ja lentävyydessään tietyllä tavalla jumalattoman huvittavia kirjoja ja oli tämän lisäksi täysipäiväinen stand-up koomikko. Siitä suurin osa lienee kuitenkin samaa mieltä, että Siitoin oli monessa asiassa käsittämätön vastavirtaan soutaja, yleisten hyväksyttävien näkemyksien ruokoton pilkkaaja. Mitä Siitoin oikein pohjimmiltaan oli? Nähdäkseni tähän kysymykseen vastaaminen vaatii katsauksen siihen, miten hänen hahmonsa oikein muodostui.

 

60-luvun lopulta 70-luvulle: Vakavammin otettava kausi

Siitoin oli Suomen olosuhteissa perin merkillinen tapaus. Hän oli kovin touhukas eikä jättänyt hengentieteitä tai politiikkaa vain puhumisen ja kirjoittamisen asteelle vaan myös hääräsi  perustamiensa seurojen ja järjestöjen kautta yhtä ja toista yhteiskunnassa. Turun Hengentieteen Seura harjoitti julkaisutoimintaa, kaukoparannuspalveluita, ja kokoontui Siitoin-filmi oy:n alakerrassa olevassa seuran tilassa, “Temppelissä”. Samaa tilaa käytti kokoontumisissaan myös Pegasos-seura ja sittemmin IKR, joka järjesti myös mielenosoituksia ja marssi pitkin Turun katuja mustiin pukeutuneina, kypärät päässä, pamput ja aseet vyöllä, rumpu päristen, megafoniin iskulauseita huutaen ja hakaristilippu liehuen. Vaikka jo 70-luvulla Siitoimen ja hänen ryhmiensä touhuille naurettiin, ottivat monet tahot niiden tekemiset ja sanomiset kuitenkin hyvinkin tosissaan, mistä kertoo mm. hänen ja ryhmiensä touhuista tehdyt kyselyt eduskunnalle, niistä vakavana uhkana tehdyt lehtikirjoitukset ja hänen järjestöjensä sittemmin tapahtunut lakkauttaminen. Oman lajinsa camp-klassikko Musta Magia, osa II, sai jonkun tekemään Turun Hengentieteen Seurasta ilmoituksen viranomaisille ja Siitoimen porukoita epäiltiin rituaalisista kissankeittämisistä. Näyttöä ei lopulta tullut, mutta lehdet repostelivat asialla kuitenkin näyttävästi. Siinä vaiheessa kun SKP:n kirjapaino Kursiiviin kohdistui isku vuonna 1977, jossa se sytytettiin tuleen ja yritettiin räjäyttää, otettiiin Siitoimen porukoiden touhut hyvin vakavasti yhteiskunnallisena uhkana. Iskun oli tehnyt Siitoimen joukoissa ollut Seppo Lehtonen, mutta Siitoin sai iskusta kuitenkin pitkän tuomion siihen yllyttäjänä. Siitoin kutsui tätä tuomiota puhtaasti poliittiseksi.

Kun miettii millainen poliittinen ilmapiiri oli 70-luvulla, menee Siitoimen ja hänen porukoittensa tuolloiset tekemiset oikeaan kontekstiin. Tuohon aikaan elettiin vielä kylmän sodan maailmassa, missä Suomi ja presidentti Kekkonen olivat hyvin mielin kielin Neuvostoliiton suuntaan, eikä sellaisessa ilmapiirissä avoimesti natsina esiintynyt Siitoin kärjekkäin kommunismin vastaisine mielipiteineen ollut oikein pop. Siitoimen esiintyminen ja julkikuva oli tuolloin myös hivenen skarpimpaa kuin 80-luvulta eteenpäin, mikä myös vaikutti asiaan. 70-luvun maastossa ei myöskään Turun Hengentieteen Seuran julkaisemat kirjat vaikuttaneet monista aivan niin huvittavilta ja käsittämättömiltä kuin nykyään, mikä voi niiden nykylukijasta tuntua kummalliselta. Myöhemmin Siitoin kommentoi tämän ajan toimintaansa Iiro Nordlingin hänestä tekemässä haastattelussa (joka löytyy teoksesta Suomen Führer, s. 197) näin: “Uskoitko koskaan poliittisiin mahdollisuuksiisi? Vai oliko kyse pelkästä protestista esim. 1960-1970 radikaalien vastapainoksi?” Pekka vastasi tähän: “Sekä että. Se oli aluksi protestia, sitten yritettiin kerätä 5000 nimeä. Se epäonnistui sen Kursiivin tuhopolton takia”.

Siitoimen hahmon muotoutumisen kannalta on tärkeää huomata, että hän kiinnostui hengentieteistä kauan ennen kuin ryhtyi julkinatsiksi vuonna 1976 (vaikka myöhempinä vuosina väitti, että  hänen kasvatusäitinsä olisi tehnyt hänelle natsiunivormun hänen ollessaan jo 4-vuotias ja että hän olisi ollut natsi jo aivan pienestä pitäen). Siitoimen omien puheiden perusteella hänen kiinnostuksensa kaikkeen yliluonnolliseen sai alkunsa jo lapsuudessa, ja että hänen sukulaisissaan oli ennustustaitoisia henkilöitä. Hengentieteiden kentällä, joka 60-luvun lopulta alkaen oli saanut Suomessakin kasvavaa kiinnostusta osakseen, Siitointa kiinnosti nähtävästi kaikki mahdollinen. Ufot, ennustaminen, spiritismi, henkiparantaminen ja magia, yms. meni sulassa sovussa Blavatskyn, Ervastin ja muiden alan kirjailijoiden tekstien ohessa. Siitoin kirjoitti aiheesta paljon, kirjojensa lisäksi mm. Ufoaika lehteen (joka sittemmin muutti nimensä Ultraksi) ja paikallisiin sanomalehtiin. Siitoimen kiinnostus hengentieteisiin oli epäilemättä aitoa. Tämän kiinnostuksen seurauksena Siitoin myös päätyi maamme tunnetuimman ennustajan Aino Kassisen oppilaaksi. Kun Siitoimen linja alkoi liukua enemmän mustaan magiaan ja natsismiin, varoitti Kassinen ihmisiä Turun Hengentieteen Seurasta ja otti etäisyyttä Siitoimeen. Myöskään Ufoaika ei enää ottanut Siitoimen tekstejä julkaistavakseen. Pekan harjoittamasta Luciferin palvonnasta suosittelen lukemaan aiemmin kirjoittamani artikkelin Luciferin arkkipiispan nauru.

Siitä, miten Siitoin liukui natsismiin, ei ole täyttä varmuutta, mutta oman arvioni mukaan asiaan on vaikuttanut yksityisyrittäjänä toimineen nuorenmiehen kyrsiintyminen vasemmistolaiseen politiikkaan ja yleiseen Suomessa tuolloin vallalla olleeseen Neuvostoliiton mielistelyyn. Varmasti pohjalla oli ollut jo pitkäaikaista mielenkiintoa  natsismiin,  mutta ratkaisevana katalyyttinä on saattanut toimia Trevor Ravenscroftin vuonna 1972 suomeksi julkaistu natsiokkultismin klassikko Pyhä Keihäs. Teos, joka on faktuaalisesti suurelta osin aivan poskellaan, kertoo siitä, miten Natsi-Saksa oli  alusta loppuun okkultismin ja magian, eritoten mustan sellaisen, kyllästämää. Hengentieteisiin uppoutuneelle ja vasemmistolaiseen politiikkaan ärsyyntyneelle Siitoimelle kirja on saattanut loksauttaa monta palaa yhteen ja antaa selvän, viimekädessä henkiseltä pohjalta nousevan idean siitä, miltä pohjalta yhteiskunnassa vaikuttaa. Jo teoksessaan Musta Magia, osa I (1974), Siitoin tekee selväksi, että magia ja hengentieteet kulkevat käsi kädessä politiikan kanssa, ollen henkisen maailmankatsomuksen yhteenkietoutuneita osa-alueita, ja että siinä kuvassa niin kommunistit kuin juutalaisetkin ovat vihollisia. Sama painotus jatkui läpi koko Siitoimen loppuelämän, niin puheissa kuin teksteissä. Kuten jo edellä mainitsin, on Ravenscroftin kirjan faktat useinmiten pielessä. Teos on kuitenkin varsin mukaansatempaavaa luettavaa ja ilman syvempää aihepiiriin tutustumista se voi vaikuttaa joistain lukijoista jopa uskottavalta. 70-luvulla natsiokkultismia ei oltu juurikaan kunnolla akateemisesti tutkittu, eikä sellaisia objektiivisia esityksiä kuin Goodrick-Clarken The Occult Roots of Nazism tai Flowersin ja Moynihanin The Secret King ollut vielä olemassa. Viimeisinä vuosinaan Iiro Nordlingille antamassaan haastattelussa (joka löytyy Koskelan ja Nordlingin teoksesta Suomen Führer) Siitoin mainitsee Ravenscroftin kirjan siihen tyyliin, että tuntee kirjan hyvin. Hän kertoi Nordlingille, että  “se (Ravenscroftin Pyhä Keihäs) on tehnyt minuun erittäin suuren vaikutuksen. Uusnatsit eivät sitä kirjaa oikein hyväksy, mutta minä pidän sitä erittäin hyvänä kirjana. Luin sen heti kun se oli käännetty suomeksi”.

Samat perusteemat natsiokkultismista vilahtelivat vahvasti myös Siitoimen vuonna 1993 siviilipalveluslehdelle antamassa haastattelussa. Mitä tulee 60-luvun lopun ja 70-luvun alkupuolen okkulttiseen ja henkiseen maastoon, saa siitä hyvän kuvan Gary Lachmannin teoksesta Tajunnan Alkemistit (Like, 2009). Teos avaa mainiosti myös natsiokkultismiin liittyviä koukeroita ja sen suomenkieliseen laitokseen on suomentaja kirjoittanut kirjan aihepiirin Suomea koskevia huomioita – joissa on mukana myös Pekka Siitoin.

Vaikka rivologia ja ördäys ei ollut tällä kaudella vahvasti esillä (ördäys ei oikeastaan ollenkaan), oli rivologia kuitenkin elementtinä selvästi läsnä. Tämä tuli esiin mm. Turun Hengentieteen Seuran rituaalisessa rivoilussa, miestenlehdille annetuissa jutuissa kuvineen, sekä Siitoin-filmi oy:n tiloissa tehdyissä pornofilmeissä ja alastonkuvauksissa.

 

80-luvulta kuolemaan asti: Uusnatsismin ja okkultismin von Münchausen

Pekan istuttua vankilassa ja perustettuaan Kansallis-Demokraattisen Puolueen kiellettyjen puolueidensa raunioille hän piti poliittisesti matalampaa linjaa, ymmärrettävästäkin syystä. Tässävaiheessa SUPO seurasi Siitoimen tekemisiä tarkasti, taustaa kun oli. Toki Pekka esillä oli, mm. Naantalin Unikeonpäivillä hän joka vuosi tuli vastaan täydessä univormussaan vanhankaupungin rantamaastossa ja lehdet kirjoittivat hänestä aika ajoin. Homma alkoi kuitenkin luisua enemmän ja enemmän huumorin ja humalaisen kohkauksen kuin edes jotenkin vakavasti otettavan politiikan tai hengentieteen puolelle. Joskus Pekka oli ryhtymässä rock-tähdeksi, joskus hän esiintyi Sleepy Sleepersin keikalla, joskus hän heilui Naantalin sambakarnevaaleilla etelävaltion lipun kanssa saaden lehdistöltä lempinimen “rockabilly Siitoin”, ja jäipä hän myös kiinni laajamittaisesta kiljunmyynnistä paikalliselle juopporemmille, joka luuhasi hänen “bunkkerillaan”. Kun Siitoimen poika Petri kuoli auto-onnettomuudessa 1985, alkoi Siitoimen juonti vielä rankemmaksi.

Pekan kurssi vakavasti otettavasta uusnatsista alkoi pahan kerran luisua myös kannattajien silmissä alaspäin. Vakavasti otettavuuden aika Siitoimen toimissa oli auttamattomasti mennyttä. Nuoremman polven uusnatsit alkoivat kasvavassa määrin pitää Siitointa aatteelleen haitaksi olevana humalaisena örveltäjänä ja julkisuudessa milloin minkäkinlaisia tempauksia tekevänä koomikkona. Germaanisen Arjalaisveljeskunnan bodaava ja raitis Väinö Kuisma vinoili Siitoimelle puhelimessa aivan suoraan Sieg Heil Suomi -dokumentin jälkimainingeissa kun Kansallinen Liittoneuvosto oli mennyt läskiksi. 70-luvulla Turun Hengentieteen Seuran puitteissa harrastettu rituaalinen rivoilu oli nyt muuntunut rivoiluksi ihan vain yleisesti ja Pekka antoikin itselleen valtakunnanjohtajan ja Luciferin arkkipiispan tittelin lisäksi vielä rivologin tittelin. Iiro Nordling kysyi Siitoimelta tämän viimeisinä vuosina tehdyssä haastattelussa (Suomen Führer, s. 183), että “Mites nämä pornolehtien jutut sitten sun imagoosi sopi… arjalaiset siitossonnit jne.?” Pekka vastasi tähän: “Nythän pitää ottaa huomioon, että saksalaiset harjoitti rodunjalostusta, nythän sitä kokeillaan Englannissa ja Yhdysvalloissa… kloonausta ja kaikkea. Eihän siinä mitään uutta ollut”. Toinen kysymys jossa mentiin samoilla linjoilla kuului näin: “Mites sitten kun sinulla on aika karski versio natsismista. Kansallissosialismiin liittyi Hitlerjugend ja Hitlerin tyttöjärjestö, jossa tytöistä tehtiin hyviä äitejä. Sinä korostat enemmän kuria ja miehistä puolta”. Pekka tähän: “En mä väittäis näin. Mä sanoisin, etä olen fifty-fifty linjalla. Tietysti luonteeltani mä olen perverssi ja mä kannatan rodunjalostusta, perversioita ja tämmöstä. Se on ihan terveen miehen merkki, kyllähän se on parempi nussia ku runkata. Tällä tavalla. Sanoisin et se on fifty-fifty enemmänkin. Huorat on elämän suola”.

Jos Pekan touhut olivat niin huvittavia jo Sieg Heil Suomi -dokumentin aikoihin, että hänen tuossa dokumentissa laukomia sanojaan toistellaan nyt mehevinä vitseinä, on reiluuden nimissä sanottava että absurdilta meno näytti kyllä kaikilla tuossa dokumentissa mukana olleilla. Yhtä kaikki, aika oli pahasti ajanut Pekasta ohi. Hänestä oli tullut suuren yleisön silmissä ennen kaikkea harmiton kummajainen, humalainen rivouksia ja muita karkeuksia suustaan melko hyväntuulisesti laskeskeleva ylipainoinen keski-ikäinen uusnatsi.

Siitoin ei kuitenkaan vaikuttanut katkeralta. Jollain lailla hän tuntui olevan sinut uuden tilanteen kanssa. Hän oli menneisyyden meriiteillään saanut itselleen tietyn eksentrisen nimen ja maineen ja hän selvästikin piti saamastaan julkisuudesta. Vankilasta vapauduttuaan Siitoin kirjoitti teoksensa Laillinen laittomuus Suomessa (1979),  Rotu-oppi (1983), Demokratia vaiko fasismi (1984) ja Kohti uutta uskoa (1989). Hän oli myös ehdolla Naantalin kunnallisvaaleissa 90-luvulla pariin kertaan ja sai kaupungissa toisella näistä kerroista kuudenneksi eniten ääniä, mutta ei huonon vertailuluvun vuoksi päässyt valtuustoon. Myös toisella näistä kerroista hän oli ääniharava, silläkin kertaa todennäköisesti protestihengessä. Tämän lisäksi hän ylläpiti vanhoja kansainvälisiä alan kontaktejaan ja loi uusia kontakteja. Nämä ovat varmaan Siitoimen vankilasta vapautumisen jälkeiset suurimmat saavutukset toimintansa kentällä. Em. “kirjat” tosin olivat itse amatöörityönä tehtyjä vihkosia, joita sai vain Pekan postimyynnistä, mutta ne kuitenkin olivat merkkejä siitä, että niin politiikka kuin hengentiedekin sai miehen edelleen kirjoittamaan. Pekan uskottavuus molempien edellä mainittujen aihepiirien kentällä jäi kuitenkin pahasti Pekan persoonan ympärillä pyörivän shown jalkoihin.

Siitoimen 80-luvulta hänen kuolemaansa asti kestänyttä kautta voisi kutsua hänen von Münchausen-kaudeksi. Aivan kuten legendaarinen Paroni von Münchausen, niin myös Pekka sepitti mielellään liioiteltuja juttuja vähintään naisseikkailuistaan ja von Münchausenin tapaan (ainakin Terry Gilliamin elokuvaversion) Pekka oli persoona, jonka ympärillä pyöri tämän tästä jonkinlainen uskomattoman oloinen show. Painopiste oli kallistunut edes jotenkin vakavasti otettavasti hengentieteellisestä ja poliittisesta toiminnasta hänen persoonansa ympärillä pyörivään humoristiseen esiintymiseen. Tietyllä tapaa Pekka oli palannut nuoruutensa teatterikuvioihin – tällä kertaa hän ei tosin näytellyt Turun kaupunginteatterin lavalla vaan kaikkialla missä liikkui. Paroni von Münchausen ei ördännyt humalassa tai pitänyt jumalanaan Luciferia, mutta hän ei ollutkaan suomalainen okkultismia harrastava uusnatsi vaan saksalainen vapaaherra. Hassua yhteensattumaa Paroni von Münchausenin ja Pekan välillä on sekin, että Pekka väitti isänsä olleen saksalainen Peter von Weltheim. Iiro Nordlingille antamassaan haastattelussa (löytyy teoksesta Suomen Führer, s. 164) Siitoin sukutaustaansa selvittäessään myös ykskantaan totesi, että “Minä olen oikeasti paroni von Weltheim”. Ettei vain Pekka olisi aivan tarkoituksella ottanut vaikutteita von Münchausenilta?

Mainitsin tämän jutun alussa, että jotkut tuntuvat pitäneen Siitointa ennenkaikkea uusnatsina ja että monet näin ajattelevista eivät usko Pekan olleen tosissaan hengentieteen juttujensa kanssa. Aiemmin kertomieni taustojen valossa en pidä viimeksi mainittua asiaa ollenkaan paikkaansa pitävänä. Uusnatsi Pekka varmasti oli, mutta hän oli myös omansalainen hengentieteet vakavasti ottanut uusnatsi. Pekka aloitti hengentieteiden harrastuksen paljon ennen natsismia, ja natsismiin hän arvelujeni mukaan saattoi kääntyä saatuaan käsiinsä natsiokkultismin klassikon, Trevor Ravenscroftin Pyhän Keihään. Jotain Pekan hengentieteiden vakavasti ottamisesta kertoo sekin, että niin Olavi Koskela (teoksessa Suomen Führer) kuin Siitointa tämän kuolinvuoteella hoitanut nainen, molemmat kertoivat Pekan vielä kuolinvuoteellaankiin huutaneen Luciferia avukseen ahdingossaan.

Pekan hengentieteen vakavasti ottamista epäilijöille voin käänteisesti kertoa omakohtaisen tarinan, joka jo aikoinaan pisti minut ihmettelemään sitä, miten vakavasti hän oikein oli uusnatsismin ja Hitlerin arvostuksensa kanssa. Soitin joskus 80-luvun lopussa Siitoimelle ja kysyin hänen myynnissä olleista kirjoistaan. Jotain kautta puheeksi tuli Hitlerin Taisteluni, josta kysyin small talkina, että onko hänellä sitä myynnissä ja paljonko se sitten maksaa. Tähän Pekka vastasi, että hänellä ei ole sitä kuin oma kappale, “mutta paljon sä olisit siitä valmis maksamaan?” Jotenkin tämä tuntui kummalta, koska Pekka oli kuka oli ja Hitler oli oletettavasti hänen suurimpia esikuviaan ja Taisteluni ehkä hänelle kovin kirja ikinä. Mutta olin väärässä. Myöhemmin jo edellä useaan otteeseen mainitusta Suomen Führer kirjasta löytyi tätäkin asiaa valottava pätkä: “Suhtautumisesi Hitleriin, koska luit Taisteluni? Kolahtiko kuten Lincoln Rockwellille Jenkeissä?” Pekka: “Luin 1970-luvun alussa. Ei se mitenkään kolahtanut kun mä olin ollut natsi jo ennen sitä. Hänen historiansa ei ole oikein mielenkiintoista. Toinen osa on mielenkiintoisempi. Ensimmäinen osa ei oikein ole”. Samasta haastattelussa toisaalla löytyy myös toinen asiaa sivuava kohta: “Ketä fasisti/natsijohtajaa kunnioitat eniten?” Pekka: “Vaikka olenkin natsi, niin Francoa. Hitler vähän munas nää hommat. Se hosu noissa sotahommissa. Jos hän olisi antanut ylipäällikkyyden vaikka Rommelille, niin se olisi hieman hillinnyt tätä rintamalaajennusta”.

Yhteenvetona voisi todeta, että hengentieteet, politiikka ja rivologia olivat aina osa Pekan palettia. 60-luvun lopusta 70-luvulle Pekka oli vielä vakavammin otettava niin politiikassa kuin hengentieteissä ja häntä pidettiin sen ajan sosiaalis-poliittisessa maastossa (kylmän sodan aikaisessa Suomessa joka kumarteli Neuvostoliittoon päin) jopa vakavana poliittisena uhkana. Kursiivin tuhopolton ja vankilatuomion jälkeen Pekan poliittinen ura alkoi luisua vakavammin otetusta vähemmän vakavasti otettuun, kun Pekka alkoi raskaalla kädellä juoda ja vetää oman persoonansa ympärillä pyörivää viinanhuuruisen münchausenmaista showta. Hän seisoi loppuun asti niin hengentieteellisten kuin poliittistenkin näkemystensä takana, vaikka hänen uskottavuutensa niiden suhteen oli mennyt olemattomaksi.

 

Lopuksi: Mitä jos…?

Kun miettii Siitoimen elämää, tulee hänen julkinatsiksi kääntymisensä siinä selväksi taitekohdaksi. Siitoin-filmi oy:tä pyörittäessään Pekka oli vielä mallikansalainen ja hyvin menestynytkin sellainen. Vaikka Pekka ei ollut kirjailijana koskaan lahjakas, oli hän siinäkin silti varsin tuottelias. Tuottelias ja toiminnan mies hän ennen kaikkea olikin. Pekan teatteritaustat ja valokuvausliikkeen menestyksekäs pyörittäminen puhuivat omalta osaltaan siitä, että tietyillä aloilla hän oli varsin monipuolisesti lahjakaskin. Jos Pekka ei olisi ryhtynyt natsiksi vaan pysynyt valokuvausliikkeen pitäjänä sekä hengentieteissä soveliaammaksi katsotuilla laduilla, hänen elämänsä olisi varmastikin muotoutunut varsin erilaiseksi kuin miksi se sitten muotoutui. Millaisena me tuntisimme Pekka Siitoimen tänään, jos hän ei olisi ryhtynyt natsiksi?

 

Read Full Post »

Seuraavat leikkeet ovat Kotiposti-lehdestä, artikkelista “Kaskenkadun kummat kolkutukset”, vuodelta 1974:

Kansan Uutiset taas osasi kertoa seuraavaa 70-luvulla:

Yksityiskohta Turun Hengentieteen Seuran mainoksesta:

Seuraava juttu on tuntemattomasta lehdestä vuodelta 1974. Leikkeen ohessa myös Siitoin-filmi oy:n lehtimainos:

Uusi Suomi kertoi Turun Hengentieteen Seuran järjestämästä mielenosoituksesta vuonna 1975:

Lopuksi vielä huimaa kamaa: Turun Hengentieteen Seurasta (ja parista muusta Pekan perustamasta seurasta) eduskunnalle vuonna 1976 tehty kysely:

[Turun Hengentieteen Seura, osa 4, löytyy täältä, ja osa 6, täältä].

Read Full Post »

« Newer Posts - Older Posts »