Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘O.T.O.’

Ruotsin Ordo Templi Orientis on julkaissut hienon ruotsinkielisen laitoksen Liber AL vel Legisistä. Kirjaa voi tilata Ruotsin O.T.O.:n sivujen kautta. Ohessa pari kuvaa kirjasta.

IMG_5809

IMG_5813

IMG_5778

IMG_5788

IMG_5789

IMG_5790

IMG_5791

IMG_5793

93 93/93.

Read Full Post »

James Wasserman’s In the Center of Fire, a Memoir of the Occult, 1966-1989 came out the last year via Ibis Press. The book tells about Ordo Templi Orientis’ history in the States from a very personal angle.

There are many interesting threads in this ball of yarn: Wasserman’s personal story of getting into teachings of Crowley and the O.T.O., Weiser Bookstore’s early days, Karl Germer’s library, Marcelo Motta, Grady McMurtry, lawsuits dealing inthecenteroffirewith rights to Crowley’s books and the official status of the O.T.O., Magickal Childe bookstore, Simon’s Necronomicon, formation of New York City’s Tahuti Lodge in 1979, heyday of Manhattan esoteric community, breach between Argentium Astrum and the O.T.O., and so on. There’s a good deal of hippie culture, sex, drugs and rock and roll in the mix.

Wasserman does not simply chronicle what happened during the years but tells how his own quest weaves into all of it, where he was and what he did, what he experienced, what kind of highlights, setbacks, challenges and troubles were involved, both order related and personal. He has based his text on his memories, personal diaries, multiple interviews, court transcripts, witness depositions, trial evidence and extensive correspondence. All in all, the book is a fascinating record.

If you have read Gary Lachman‘s Turn Off Your Mind: The Mystic Sixties and the Dark Side of the Age of Aquarius and enjoyed it, you might want to read this too. Wasserman’s book is of course much more specific and personal in its subject matter.

– – –

Related links:

In the Center of Fire official website / YouTube channel.

– – –

Read Full Post »

Kristinuskon piiristä on pullahtanut kautta sen historian mitä hurjimpia tarinoita siitä, miten jumalattomien henkivaltojen palvojat harjoittavat rituaalisesti mitä hirveimpiä seksuaalisia perversioita ja jopa rikoksia. Malleus Maleficarum on tästä kenties kuuluisin yksittäinen dokumentti. Vastaavia väitteitä on esitetty myös meidän aikoinamme vaikka minkä verran, mistä hyvänä esimerkkinä käy ns. 80-luvun uusnoitavainot (kts. tämä, tämä, tämä ja tämä).

Mesikämmen sai hiljattain tassuihinsa teoksen, joka sopii tähän genreen varsin mainiosti – Horst Knautin Paluu tulevaisuudesta (Otava, 1971, alkup. Rückkehr aus der Zukunft – Phantasthische Erfahrungen in der Welt der Geheimwissenschaften, Scherz Verlag, 1970). Knautin teos tyytyy tosin vain kuvailemaan erilaisten salatieteellisten ryhmien harjoittamia rituaalisia perversioita, eikä niinkään syytä näitä ryhmiä rikoksista, vaikka sellaiseenkin kerran vihjaa. Meno oli tässä suhteessa 70-luvulla, ainakin saksanmaalla, hivenen maltillisempaa kuin reilun vuosikymmenen päästä, varsinkin Yhdysvalloissa.

Knaut on siitä metka ukko, ettei hänestä löydy internetistä juuri mitään. Lähinnä sivuja, joissa hänen nyt käsiteltävänä olevaan teokseen viitataan, löytyy. Eräs kaikkein informatiivisimmista teksteistä Knautista on eräs Ordo Templi Orientistä Saksassa ja Itävallassa käsittelevä artikkeli, mistä selviää, että Knaut on ollut ristiretkellä kyseistä järjestöä vastaan niin intohimoisesti kuin vain uskonsoturi voi olla, kirjoittaen heistä eräässä kirjassaan niin paksua palturia, että sai näiden satujensa kautta itsensä oikeuteen ja sitä kautta velvoitetuksi maksamaan hyvän summan korvauksia – mikä ei estänyt luupäistä uskonsoturiamme alkamasta samanlaiseen projektiin heti uudestaan. Sivustolta tulee selväksi, että Knaut on kirjoittanut muitakin alan teoksia. Häntä kutsutaan “roskajournalistiksi”.

Kirjan suomenkielinen laitos on myyty aikapäiviä sitten loppuun, mutta huutonetissä ja divareissa teosta liikkuu edelleen jonkin verran. Jos tämän alan viihdekirjallisuus kiinnostaa, niin tämä teos kannattaa hankkia kokoelmiin, sillä harvoin törmää kristityn (tai kenenkään muunkaan) kirjoittamaan teokseen, jossa on niin paljon ja niin yksityiskohtaisesti kerrottu erilaisista rituaalisista irstailuista kuin tässä teoksessa. Minkään okkulttisen salaseuran omista teksteistä ei löydy niin hurjaa tekstiä kuin tästä Knautin teoksesta. Vaikka opus on totuuspohjaltaan vähintäänkin kyseenalainen, on se okkulttisen roskaviihteen saralla kuitenkin täyttä rautaa.

Jotkut ovat paradoksaalisesti saattaneet saada Knautin horinoista kuitenkin virikkeitä itselleen, siis vähän samaan tyyliin kuin Keijo Ahorinnan jutuista Suomessa saatananpalvonnan kentällä. Asiasta, josta on hurskaasti peloitelu ja varoiteltu, on saattanut jossain määrin tulla oikeasti todellisuutta otollisten ihmisten kautta. Knautin teos ilmestyi Suomessa vuonna 1971. Tämä oli aikaa, jolloin Pekka Siitoin oli jo herännyt hengentieteelliseen kutsumukseensa. Kuten Mesikämmen on jo aiemmin todennut, oli Trevor Ravenscroftin Pyhä Keihäs (Gummerus, 1974) suuresti Siitoimen ajatteluun vaikuttanut teos – se yhdisti hänelle politiikan ja magian yhteennivoutuneeksi kokonaisuudeksi. Tämä näkyy jo Siitoimen Musta Magia I:ssä, joka julkaistiin myöhemmin samana vuonna kuin Ravenscroftin teos. Mutta mistä muualta kuin Ravenscroftilta oli Pekka mahdollisesti saanut vaikutteita mustaan magiaansa?

Knautin kirjan lukeneena Mesikämmenen on todettava, että on varsin mahdollista, että tuo kirja oli Pekallekin tuttu. Sen verran samaa otetta löytyy hänen Musta Magia-kirjojen rituaaleista verrattuna Knautin teoksessaan esittämiin rituaaleihin. Siinä missä Ravenscroftin teos loksautti Pekalle politiikan ja magian yhteen, on Knautin teos saattanut loksauttaa hänelle rivologian ja hengentieteen yhteen. Mielenkiintoisena yksityiskohtana asian tiimoilta voisi mainita muuten sen, että Pekan kuolinpesän ostaneen osto- ja myyntiliikkeen listoilta löytyy vielä tätä kirjoittaessa kappale Knautin kirjaa. Ettei vain olisi Pekan kokoelmista?

Jo monet Knautin kirjan kappaleiden nimet kertovat minkätyyppisessä pärinässä teoksen sivuilla mennään: ”Villien intohimojen uskonto”, ”Erotomaanien salainen vallankumous”, ”Uskonnollisen sadistin psykoterroria”, ”Salaopillinen yhdyntä auringonkylvyssä”, ”Käärme, fallos, lesbos”, ”Paholaisen kylmä siemen”, ”Astraalisia avioyhteyksiä”, ”Ausburgin salaopillinen seksitrio”, ”Karezza – oppi sielullisesta onaniasta”, ”Eroottinen lataus jälkivaatimuksella”, ”Aikuisten lääkärileikit”, ”Inho, myrkky ja ruumiinhäpäisy”, ”Selvänäköisyyttä navan alapuolella”. Käymme seuraavaksi läpi näytteitä Knautin kirjasta, jotka tuovat esiin millaisesta perverssiyden ylistyksestä herran teoksessa on oikein kyse. Samalla teemme hieman vertailua Pekan Musta Magia-kirjojen rituaaleihin, teemoihin ja yleiseen otteeseen magiaan.

– – –

Näyte 1:

Pekan Musta Magia I:ssä ja II:ssa on rituaalikuvauksissa tasamäärä miehiä ja naisia, ei eri määrää (Musta Magia II:ssa olevaa “Seremonia 2”:ta lukuunottamatta). Viiltoarvista ja häpykarvojen ajeluista ei Pekan rituaaleissa puhuta, mutta erääseen rituaaliin, “josta paholainen pitää”, tulee papittaren virkaan valita ryhmän vanhin nainen (vrt. Knautin mainitsema 70-vuotias papitar). Kynttilöiden yms. valonlähteiden käyttö mainitaan Pekankin rituaaleissa, mikä ei tietenkään ole kovin outoa missään rituaalimagian yhteydessä. Merkillepantavampaa on se, että laulaminen tai mumina kuuluu usein Pekankin kirjoittamiin rituaaleihin. Miesten ja naisten toistensa hierominen, masturbaatio ja ”seksuaalis-uskonnollinen ekstaasi” taas ovat Pekan rituaalien hyvin tunnettuja tavaramerkkejä (MM I, s. 114-115, 117-120, 125-127, MM II, s. 64-73).

Näytteet 2 ja 3:


Tässä näytteessä on sellaista porno-alkoholi-rivoilu-Saatanan kunniaksi-rituaali-otetta, että se voisi olla melkein kuin suoraan Pekan itsensä kirjoittamaa, poislukien homostelu ja “Herra L”:n vähäinen kiinnostus naisia kohtaan. Siinä missä ”Herra L.” ”saa tyydytystä vain seksuaaliorgioista joihin liittyy pyhiä toimituksia”, sai Pekka, joka omien sanojensa mukaan oli ollut yli 800:n naisen kanssa, kuitenkin varmasti tyydytystä myös mundaanimmasta seksistä. Saatananpalvontamenojen seksistä Pekka kuitenkin täsmensi, etteivät sellaiset ihmiset ole todellisia Saatananpalvojia, jotka vain harrastavat sexiä, mutta eivät tiedä mitään henkimaailman asioista, joten he eivät voi saavuttaa sellaista onnea kuin ne, jotka harrastavat myös salatieteitä (MM I, s. 117).

Näyte 4:

Tässä ei ole mitään erityisesti Pekkaa sivuavaa, mutta peruukki-detalji on mainio.

Näyte 5:

Tämä näyte on koomisuudessaan ja sisällössään jälleen kuin Pekan itsensä kynästä. Näytteessä on myös tyypillisiä Pekan rituaaleille ominaisia elementtejä: tullaan huoneeseen, riisuudutaan alasti tai pukeudutaan viittaan ja ”riehutaan heteroseksuaalisesti”. Silmiinpistävän pekkamainen on näytteessä oleva ”Tehkää paljon syntiä, jotta teille annettaisiin paljon anteeksi!”-kohta, joka voisi olla suoraan Paholaisen Katekismuksesta.

Näyte 6:

Tämäkin näyte on kuin Pekan kirjoittama. Tutut pekkamaiset elementit toistuvat: siittimen symboliikka, rituaalinen tanssi, musiikki, hurmostila, rituaalinen yhdyntä, sekä sperma ja naisen sukupuolieritteet, jotka nähdään ”urhina tuonpuoleisille valloille”. Siittimen maagisesta symboliikasta Pekka kirjoitti mm. Musta Magia-teoksensa molemmissa osissa (1974, 1975), Ufot, uskonto ja Paholainen -teoksessa (1974), sekä Paholaisen katekismuksessa (1977).

Näyte 7:

Tämä näyte muistuttaa Pekan Musta Magia I:ssä ollutta ”Arabialaisen liiton” rituaalia, jossa seuran johtaja arpoo sellaisille seuran jäsenille uudet parit, jotka haluavat uuden kumppanin. Näiden parien on sitten pidettävä toisilleen seuraa ainakin seuraavan kolmen kuukauden ajan ja oltava tuona aikana yhdynnässä keskenään vähintään kahdeksan kertaa (MM I, s. 125-127).

Näyte 8:

Jälleen varsin pekkamainen näyte. Sperman vuodattaminen johonkin astiaan on mainittu mm. Musta Magia I:ssä, jossa naiset ovat rituaalisesti masturboineet miehiltä spermat kahvikuppeihin, mistä ne sitten kaadetaan suureen kulhoon, minkä jälkeen papitar polttouhraa spermat Saatanalle, minkä jälkeen sitten sperman käryä haistellessa rituaaliin osallistujat esittävät Saatanalle toiveensa (MM I, s. 117-120). Kaikkien harjoittamaan kaikkien sperma-viini-sotkun juontiin ei Pekka tietenkään lähtenyt täytenä heteromiehenä mukaan, vaan korvasi sen miehekkäästi sian- tai lehmänverellä blandatun viinan juontiin:

(…) Tämän jälkeen kehoittaa johtaja jokaista avaamaan mukanaan tuoman korkkaamattoman viinapullon ja kehoittaa jokaista ottamaan siitä kolme kulausta Luciferin kunniaksi. Johtaja juo myös samalla kolme kertaa kolme kulausta kuin muutkin. Tämän jälkeen johtaja huutaa möreällä äänellä seuraavan kutsun kolme kertaa: Lucifer-Lucifer-Lucifer! Aila himel Adonaj amara Zebaoth cadas yeseraije haralius!

Tämän jälkeen ottaa johtaja taskustaan toisen noin litran vetoisen pullon, jossa on joko sian tai lehmän verta. Johtaja kaataa pullostaan verta jokaisen viinapulloon viinan joukkoon yhtä paljon ja taas kaikki juovat kolme isoa kulausta tällä kertaa Saatanan kunniaksi. Tässä vaiheessa on syytä laittaa musiikki soimaan, jos tarvittava soitin on mukana. Musiikin soidessa keskitytään palavaan ristiin noin puolen tunnin ajan meditaation tavoin. Tämän jälkeen juodaan loput viinat pois, jonka jälkeen riisutaan viitta pois ja ollaan alasti. (MM II, s. 66)

Näytteet 9 ja 10:


Näyte on jälleen varsin pekkamainen ”perversion autuuksineen”, spermoineen, rituaalisine masturbaatioineen, nautinnon hakemisineen, pornoineen. Pekka tosin ei tässä yhteydessä eläimistä välittänyt, eikä miehistä, kuten on jo tullut selväksi. Hän kuitenkin diplomaattisesti totesi, että mitä tulee ns. homosexualisteihin ja lesbolaisiin, niin he voivat omissa puitteissaan, omilla tavoillaan harjoittaa näitä rituaaleja Saatanan kunniaksi yhtä hyvin kuin muutkin. Homothan ovat tulleet homoiksi naisten pahuuden tähden ja naiset lesboiksi miesten laiskuuden ja likaisuuden tähden. Tämä on täysin ymmärrettävää karmallisessa mielessä (MM I, s. 127).

Näyte 11:

Näytteessä mainittu merkki on Saturnuksen merkki. Knaut on epäilemättä ottanut tämän kirjassa jo muualla mainitulta Fraternitas Saturnilta, jonka rituaaleissa on usein seksuaalinen elementti, vaikkakaan ei aivan Knautin mielikuvituksellisin mutta yksinkertaistetuin tavoin esitettynä (Fraternitas Saturnista ja sen jäsenten käsityksistä seksimagiasta kts. esim. Gregor A. Gregorius: Geheimnisse der Sexualmagie, Hartmann Esoterischer Verlag, 2007 ja Stephen E. Flowers: Fire & Ice, Llewellyn Publications, 1994).

Tässä vaiheessa alkaa muuten varmaan olla kaikille jo selvää, miten paljon Knaut pitää sanasta ”perverssi”.

Näyte 12:

Tämä on jälleen oiva näyte Knautin perverssistä mielikuvituksesta. Sattuneesta syystä tästä näytteestä tulee mieleen Robinson Devorin ohjaama dokumenttielokuva Zoo.

Näyte 13:

Skandinaaviset pornokuvajulkaisut! Vampyrismi ja ihmisuhrit! Mainittiinko muuten sana ”perverssi” jälleen?

Näyte 14:

Tämän näytteen esitys sperman, ”paholaisen kylmän siemenen”, maagisista voimista on jälleen varsin pekkamainen, vaikka Pekka ei spermaan näin taolaisittain suhtautunutkaan. Musta Magia II:ssa esitetystä “Seremonia I”:stä löytyy “paholaisen kylmää siementä” sivuten ritualistinen orgiakohta, jossa seremonian johtajan tulee lausua näin: Tässä oi suuri Saatana Sinulle kauttani vaatimaton lahjani. Olkoon kaluni kova kuin kivi ja kylmä kuin jää (MM II, s. 67). Myös käsitys orgasmista paholaisen, “tämän maailman herra” työnä, on varsin pekkamainen (Ufot, uskonto ja paholainen, s. 24-25).

Näyte 15:

Afrikkalaisten naisten seksiin keskittyvän noituuden salaliitto! Tähän on hyvä lopettaa Knautin kirjan mainostaminen.

– – –

Knautin kirjasta, joka julkaistiin suomeksi 1971, löytyy siis mielenkiintoinen määrä samankaltaisuuksia Pekan Musta Magia-kirjoissaan (1974, 1975) esittämiin rituaaleihin. Kun otetaan huomioon, ettei tuohon maailmanaikaan ollut suomeksi julkaistu oikeastaan mitään satanismia, saatananpalvontaa tai seksimagiaa koskevaa kirjallisuutta, näyttää varsin todennäköiseltä, että Knaut on teoksellaan onnistunut inspiroimaan Pekkaa. Heikon englannin kielen taitonsa vuoksi on Pekka tuskin aiheesta lukenut vaikkapa Francis Kingin kirjaa Sexuality, Magic and Perversion (1971). Mesikämmen arvioikin, että Knautin kirja näytteli tärkeää roolia Pekalla rivologian ja hengentieteiden yhdistämisessä.

Lopuksi on mainittava, että vaikka Knautin kirjassa on huima määrä rituaalista irstailua kuvaavaa tekstiä, löytyy siitä muunkinlaisen epäkristillisen hengellisen toiminnan listaamista. Kunniansa saavat kuulla erilaiset henkiparantajat, joogan harrastajat, kuin myös Aleister Crowley ja saksalaisen Fraternitas Saturnin Gregor A. Gregoriuskin. Crowleystä Knaut ei anna juuri muuta kuin muutamia ympäripyöreän kauhistelevia mainintoja, mutta Gregoriuksesta kerrotaan sitten hieman enemmän. On toki sopivaa, että Gregorius ja Crowley mainitaan kirjassa, sillä herrojen seuroilla oli, ja on edelleen, varsin vahva jalansija Saksassa.

Loppukaneetiksi käyköön seuraavat siteeraukset:

Irstailija olen kyllä, olen perverssi. Äiti toivoi minusta teologia, mutta minusta tulikin rivologi.

I am sick. I want be sick because my god is Lucifer!
Pekka Siitoin

Kyllä meistä jokainen on omalla tavallaan myös seksuaalisesti poikkeava, tietyllä tavalla perverssi.
Päivi Räsänen

Read Full Post »

Lin gha-Rejn alias Reima Saarisen mysteeri on saanut edellisen aihetta käsittelevän Mesikämmenen postin jälkeen varsin mielenkiintoista lisävaloa, joka liittää herran vahvasti Jouni Mömmöön, Mana Mana-yhtyeen edesmenneeseen keulahahmoon. Esiin tulleiden seikkojen valossa näyttää kaiken muun mielenkiintoisen ohessa siltä, että Mömmö otti nimen bändilleen eräästä Lin gha-Rejn omistamasta kirjasta.

Edellisen Lin gha-Rejtä käsittelevän Mesikämmenen kirjoituksen luettuaan eräs blogin lukija muisti, että Lihanukke-nimisen zinen eräässä numerossa olisi aikoinaan ollut Jouni Mömmön haastattelu, jossa olisi mainittu myös Lin gha-Rej alias Reima Saarinen. Mesikämmen sai kyseiseltä lukijalta skannaukset kyseisen haastattelun Lin gha-Rejtä sivuavista kohdista, mistä Mesikämmen tätä lukijaa myös kiittää.

Mömmön haastattelusta selviää, että hän piti itseään Saarisen maagisena opetuslapsena, Saarista Patti Smithin entisenä poikaystävänä, ja että Saarinen oli käynyt Amsterdamissa vihkiytymässä johonkin maagiseen asiaan. Myös Saarisen upea kirjasto ja koti Turussa tulevat haastattelussa esiin.

Lihanukke-lehden haastattelu ilmestyi vuoden 1992 alussa, reilu pari kuukautta Mömmön itsemurhan jälkeen (Leena Möhnän kirjoittama johdanto haastatteluun on päivätty 13.1.1992). Seuraava pätkä haastattelua löytyy sen alaotsakkeen Vihkiytyminen mustaan magiaan alta.

– – –

Jouni Mömmö (JM): Turussa mä tapasin sellasen miehen kuin Reima Saarisen, Patti Smithin vanhan poikaystävän. Semmonen mustan magian tyyppi, aikamoinen tietäjä.

Lihanukke (LN): Olikse jotain näitä Pekka Siitoimen…?

JM: Eijeijjei, täysin päin vastoin!

LN: Ei mitään natsi-ideoita sotkettuna mystiikkaan?

JM: Täysin päinvastoin. Sitä ei niinku ymmärretä tietyllä tapaa, ihmiset pelkää sitä oppia… realistista, täysin kristillistä ja pyhää. Tosi pyhää, se tietää kaikki salaisuudet kaikesta. Siinä on niinku koko maailmanhistoria kirjoitettu kirjoina heille tavallaan. Ja tällä miehellä sattu olemaan niin uskomaton kirjasto! Vapaamuurarien lunkka on tosi kateellinen tästä asiasta heille. Niinku vaikka vapaamuurarit harrastavat tätä magia-juttua aika paljon. Ne on tosi kateellisia, samoin kuin joku uskontotieteenlaitos on tosi kateellinen, koska tällä ihmisellä on suora yhteys Englantiin ja hän tietää itse tietysti kaiken.

LN: Hän kuitenkin puuhailee yksin?

JM: Hän oli sillä hetkellä yksin, hän on tullut Amsterdamista. Hänet oli ilmeisesti jotenkin vihitty siellä johonkin systeemiin, joka lähetettiin eteenpäin jatkuvasti, että hänet vihittiin johonkin ja hän vihki jonkun. Ja sitten hän vihki minut tähän.

LN: Että sä olit tavallaan niinkuin opetuslapsi?

JM: Tietyllä tavalla opetuslapsi. Ja mä halusin olla hänen opetuslapsensa, koska se oli todellista kauneutta.

Se äijä tietysti ulkona käyttäyty aivan älyttömästi, koska hän liikku pelkkien tunnetilojen mukaan. Kotona hän oli täys rauhallisuus, järki ja ymmärrys. Koti oli uskomattoman kaunis koti. Se oli kauneutta… mut vihittiin siihen uskoon tietyllä tapaa.

Sen jälkeen mulle alko aika reaalihelvetti. Mä lainasin kirjoja siltä ja löysin tavallaan seksimagian suurimman helvetin. Sit mä lähdin sellaselle matkalle ja kävin sen lävitte. Kun tää reaalihelvetti alkoi, Nicon ‘Dramafix’ oli mun suosikkilevy, se oli tosi kova juttu. Muutenkin mä koin tähän Nicoon tavallaan yhteyttä siihen aikaan.

Vähitellen se meni syvemmälle ja syvemmälle se helvetti ja mä olin välistä muuttanu Turusta Joensuuhun, mutta sitten mun piti mennä takas Turkuun. Mä pidän tätä vaihetta reaalisynnytyksenä, sillä tavalla, että mä realistisesti synnyin tähän maailmaan. Se alkoi siitä hetkestä, kun Turussa… No, tää menee ehkä sekoiluksi taas… Se oli kumminkin semmoinen kuun pimeällä puolella oleva synnytys, niinku rock ‘n’ roll-nautinto, mikä mulle on tehty. Se on aika reaalinen eli se on aika rankkaa, se lähti menemään helvetiksi, ääni- ja ystävyyshelvetiksi, täyttä kauheutta.

– – –

Väitteelle siitä, että Saarinen olisi ollut Patti Smithin poikaystävä, ei löydy mitään näyttöä ainakaan internetin kautta. Smith kävi Suomessa Saarisen elinaikana kerran, vuonna 1975 Kulttuuritalolla. Ehkä Saarisella oli jotain tekemistä jossain joskus Smithin kanssa, tai ehkä ei.

Mitä tulee Saarisen liikkeisiin Amsterdamissa, ovat hänen kontaktinsa siellä saattaneet olla paikallisia Ordo Templi Orientiksen jäseniä, tai muuten saman henkisiä ihmisiä.

Se, että Jouni Mömmö piti itseään Lin gha-Rejn eli Reima Saarisen opetuslapsena, johti pienen pohjatyön kautta toiseen mielenkiintoiseen löytöön. Hellride Music-forumilla oli 13.1.2008 (eli muuten tasan 16 vuotta Leena Möhnän kirjoittaman johdannon Mömmön em. haastatteluun jälkeen) s:A:h+1:5:3-nimerkiltä mielenkiintoisia huomioita Mana Mana-nimen alkuperästä.

Nimimerkki kertoo omistavansa useita kirjoja, jotka kuuluivat Lin gha-Rejn eli Reima Saarisen kokoelmiin. Hän kertoo myös, että “useiden lähteiden mukaan” Lin gha-Rej eli Reima Saarinen oli Jouni Mömmölle opettaja okkulttisissa asioissa. Kuten yllä siteeratun haastattelun perusteella tiedämme, on Mömmö itsekin todennut asian näin olleen.

Nimimerkki kertoo tietävänsä, että Mömmö lainasi Saariselta paljon tämän okkultismia käsittelevää kirjallisuutta. Tämä pitää jälleen edellisen siteeratun haastattelun pohjalta paikkansa. Hän myös arvelee, että tämä kirjallisuus on näytellyt suurta roolia Mömmön mielenterveyden ongelmien syventymisessä, siinä, että hän alkoi viettää enemmän aikaa “tämän maailman” ulkopuolella.

Tämän jälkeen nimimerkki kertoo löytäneensä todennäköisen selityksen sille, miksi Mömmö nimesi bändinsä Mana Manaksi. Eräs nimimerkin kokoelmissa oleva Saarisen aiemmin omistama kirja on Kenneth Grantin vuonna 1975 julkaistu Cults of the Shadow. Sen sivulta 9 löytyy elämänpuun diagrammi, jossa sen tavanomaisesta esityksestä poiketen on tulkintana “the cosmic power-zones and the Afro-Tantric kalas”. Keskellä diagrammia lukee Manamana (tavanomaisemmassa esityksessä elämänpuusta tuota kohtaa kutsutaan Tethin poluksi).

Saman kirjan sivulla 31 lukee: “To the kala of Mars, presided over by Aries, belongs the fiery aspect of Chango, and the god Ogoun with his manamana or chains of fire”.

Sivula 33 taas kerrotaan seuraavaa: “Lightning, which symbolizes the dart of the serpent´s tongue, which in turn symbolizes the sudden spasm of sexual orgasm, is also natural to the 19th ray. Hence Manamana, and Ugan or Ogoun, the African Vulcan, are associated with this scorpionic or ophidian current.”

Samalta sivulta löytyy myös toteamus: “To the Fire-ray – the 31st kala – is allotted to Manamana, the lightning.”

Kerrataanpa edelliset siteeraukset mielessä, mitä Mömmö sanoi aiemmin siteeratussa Lihanuken haastattelussa: “(…) Sen jälkeen mulle alko aika reaalihelvetti. Mä lainasin kirjoja siltä ja löysin tavallaan seksimagian suurimman helvetin. Sit mä lähdin sellaselle matkalle ja kävin sen lävitte.” Erilaiset palaset tuntuvat sopivan tässä kuvassa paikoilleen.

Kuten nimimerkki toteaa, ei termi “mana” ole sinällään mitenkään erikoinen, mutta muodossa “manamana” se on. On hyvin todennäköistä, että Jouni Mömmö sai nimen bändilleen kyseisestä kirjasta, vieläpä nimimerkki s:A:h+1:5:3:n nykyään omistamasta kappaleesta.

Paljastuukohan Lin gha-Rejn mysteeristä vielä jotain yhtä yllättävää kuin nämä asiat?

– – –

Aiheeseen liittyen:

Mysteeri nimeltä Lin gha-Rej.

Read Full Post »

Vuonna 2004 ilmestyi maassamme Setin Temppelin erään suomalaisen jäsenen, Tapio Kotkavuoren, teos Vasemman Käden Polku. Esipuheen teokseen oli kirjoittanut Setin Temppelin perustaja, tri. Michael A. Aquino. Teoksen julkaisija oli kaarinalainen pienkustantamo Voimasana, joka sittemmin kunnostautui julkaisemalla myös Kotkavuoren toisen teoksen Saatanan Mustat Nahkasiivet eli Sodoman 104 päivää eli San Franciscon päiväkirja, sekä mm. aikapäiviä sitten loppuunmyydyn ensimmäisen suomenkielisen version Anton LaVeyn Saatanallisesta Raamatusta.

Julkaisunsa jälkeen Vasemman Käden Polku sai pienkustantamon kirjaksi kohtuullisen paljon huomiota, niin positiivista kuin negatiivistakin. Vuonna 2008 City-lehti listasi kirjan 10:n 2000-luvulla “järkyttäneen, inhottaneen ja suututtaneen” kirjan joukkoon artikkelissaan 2000-luvun kirjaroviot.

Kotkavuoren teos julkaistiin Voimasanan toimesta myös englanniksi. Kustantamon lopetettua toimintansa näki englanninkielinen versio kirjasta toisen kerran päivänvalon amerikkalaisen Rûna-Raven -kustantamon toimesta. Suomenkielellä teoksesta on tähän mennessä tehty kolme loppuunmyytyä painosta.

Kun Mesikämmen sai kuulla, että teoksesta on tulossa neljäs suomenkielinen painos deluxe-versiona, oli aika ottaa yhteyttä Setin Temppelin nykyiseen Suomen kontaktiin, Otto Varjoseen, ja laittaa miehen peukalo ruuviin. Haastattelussa puristettiin asioita mm. Varjosesta itsestään, Kotkavuoren teoksesta ja sen uudesta painoksesta, sekä Setin Temppelin suomalaisten jäsenten ajatuksista ja tekemisistä nykyään.

– – –

Taustaa

Kuka olet ja mitä teet?

Olen Otto Varjonen, Setin pappi ja toimin tällä hetkellä Setin Temppelin kontaktihenkilönä Suomessa.

Oletko kuulunut joskus ev.lut. kirkkoon? Jos olet, miksi erosit siitä? Jos et, miksi et liittynyt siihen? Mitä mieltä olet ev. lut. kirkosta tai kristinuskosta ylipäätään?

Monien muiden tavoin, minut liitettiin tavan vuoksi kyseisen kirkon jäseneksi ennen kuin olin itse kykenevä asian suhteen mitään päätöksiä tekemään. Oikeastaan minkäänlaisesta uskonnollisuudesta aloin kuitenkin kiinnostumaan vasta aikuistumisen kynnyksellä. Tästä sukeutuneiden tutkiskelujen tuloksena erosin ev. lut. kirkosta heti 18 vuotta täytettyäni. Muistan, että maistraattiin tässä tarkoituksessa marssiminen tuntui hyvin vahvasti aikuistumisriitiltä – elämän ohjaksien omiin käsiin ottamiselta tässäkin suhteessa. Lienee siis pakko myöntää, että ev. lut. kirkko on onnistunut tuottamaan minullekin sentään yhden hengellisen kokemuksen.

Millään tavoin kenenkään henkilökohtaisia uskomuksia, valintoja tai esteettisiä preferenssejä väheksymättä, kristinusko yleisellä tasolla edustaa minulle muiden aavikkomonoteismien tavoin aikansa elänyttä (ja kyseenalaisesti palvellutta) näkemystä uskonnollisuuteen. Nimenomaisesti ev. lut. kirkossa nävertää sen teoriassa jo aikoja sitten poistettu, mutta käytännössä edelleen hyvin vahva valtionkirkon asema täällä Suomessa, joka nostaa sen keinotekoisesti erilleen kaikista muista maan uskontokunnista. Yritysten kirkollisvero on huono vitsi.

Mistä Setin Temppelissä on kyse?

Setin Temppeli on kansainvälinen initiatorinen organisaatio, joka keskittyy Vasemman Käden Polun filosofian ja metodien (magian) tutkimiseen sekä käytäntöön soveltamiseen. Se tarjoaa jäsenilleen työkaluja itse-initiaation työstämiseen lukuisien eri painotuksilla varustettujen järjestöjen, julkaisujen, tapaamisten yms. kautta. Setin Temppelin pääasiallinen pyrkimys on edistää psyyken evoluutiota yksilötasolla sekä tukea kaikkia tämän ilmentymiä maailmassa. Se edustaa ns. perinteisiin uskontoihin verrattuna täysin uudenlaista lähestymistapaa uskonnollisuuteen ja näkee sen parhaimmillaan olevan yksilölähtöistä ja vapauttavaa (vs. sitovaa).

Miksi olet juuri Setin Temppelin etkä jonkun muun vastaavan organisaation jäsen, kuten Saatanan Kirkon tai O.T.O.:n?

Johonkin organisaatioon kuuluminen ei ole minulle itseisarvoinen asia, enkä ole missään vaiheessa harjoittanut tutkivaa vertailua sen suhteen minkä “vaihtoehdon valitsen”. Setin Temppeli puhutteli – ja puhuttelee – minua tietynlaisella aitoudellaan mitä tulee sen yksilölle tarjoamiin mahdollisuuksiin ja toisaalta haasteisiin työstää omaa Olevaksi Tulemistaan. Mainittujen Saatanan Kirkon ja O.T.O.:n jäsenyydellä tavoitellaan käsittääkseni hieman erilaisia asioita ja erilaisin keinoin.

Voiko ihminen olla setiläinen kuulumatta Setin Temppeliin? Mitä hyötyä on liittyä mihinkään tällaiseen initiatoriseen/maagiseen organisaatioon? Mitä sellaista tällaisten organisaatioiden jäsenyys mahdollistaa, mitä omin päin alan asioiden pohtiminen tai tekeminen ei mahdollista?

Setin Temppelin filosofiaa on tuotu julkisesti esiin sen pitkäaikaisempien jäsenien toimesta alati kiihtyvällä tahdilla (esimerkkeinä mainittakoon Tapio Kotkavuoren kirjojen lisäksi Don Webbin teokset, Michael Aquinon internet-julkaisut ja KHPR podcastit) eikä ole epäilystäkään ettei näistä voisi saada paljon irti ilman Temppelin jäsenkorttiakin. Pitää kuitenkin muistaa ettei kyseessä ole perinteisellä tavalla paikalleen pultattu “lopullinen totuus asioista” vaan – kuten jokaisella initiaatilla – myös Setin Temppelillä on oma Xeperinsä. Nimenomaisesti Setin Aionista ja Temppelin mysteereistä puhuttaessa ovat sen jäsenet luonnollisestikin aitiopaikalla näiden avautumisen suhteen.

Mitä sanot sellaisille kriittisille äänille, jotka sanovat että johonkin organisaatioon liittyminen viimekädessä vain rajoittaa yksilön ajattelua tms.?

Yhtälailla voisi varmaankin argumentoida, että periaatteellinen mihinkään organisaatioon liittymättömyys rajoittaa omia valintoja ja mahdollisuuksia. Ymmärrän kuitenkin yskän tämänkaltaisen ajattelun takana: klassisesti uskonnollinen organisaatio tarkoittaa väistämättä dogmeja ja rajoitteita. Oma kokemukseni Setin Temppelistä on kuitenkin ollut, että se on VKP:n hengen mukaisesti yksilölähtöinen organisaatio, joka avaa jäsenilleen lukuisia ovia niiden sulkemisen sijaan. Uskoisin, että avoimin mielin Temppelin julkaisemaan materiaaliin tutustuva huomaa pian saman.

Mikä Setin Temppelin suhde niin meillä kuin maailmalla on edellä mainittuihin organisaatioihin, Saatanan Kirkkoon ja O.T.O.:n? Entä muihin initiatorisiin/maagisiin/muunlaisiin organisaatioihin?

Sittemmin laantuneet takavuosien kahnaukset joita käytiin tuolla suuressa maailmassa Saatanan Kirkon ja Setin Temppelin jäsenten välillä ovat varmaankin melko yleisesti tiedossa. Suomessa mitään tämänkaltaista nokittelua ei onneksi ole tarvinnut juurikaan todistaa – jos jotakin, niin täällä päin tuntuu ongelma olevan pikemminkin sen suuntainen, että setiläisyyttä pidetään jonkinlaisena “satanismin alalajina” vaikka kyse on kyllä ihan omanlaisestaan jutusta. O.T.O.:n kanssa Temppelillä taasen on kansainvälisestikin ollut hyvinkin läheiset välit. Muista initiatorisista koulukunnista voisi mainita Neljännen Tien ja Riimukillan, joiden kanssa vallinnut synergia on ainakin täällä Temppelin päässä näkynyt hyvinkin selkeiden vaikutteiden muodossa.

Mitä mieltä olet ateisteista?

Merkityksessä “en usko mihinkään spesifiseen jumalalliseen tai muutoin yliluonniseen voimaan” se on mielestäni varsin validi ja potentiaalisesti voimauttava lähtökohta näin kokevalle yksilölle. Nostan myös hattua kriittiselle ajattelulle sen kaikissa muodoissa ja pidän tieteellisiä menetelmiä huomattavasti fiilis-pohjalta mihin sattuu uskoskelua parempana tapana lähestyä olemassaolon ja maailmankaikkeuden mysteerejä. Tiede-uskovaisuuden tasolle vietynä se alkaa kuitenkin mielestäni rajoittaa yksilön mahdollisuuksia kokea kokonaisvaltaisesti kaikkea sitä mistä ihmisenä olemisessa on kyse ja johtaa pahimmillaan vain muiden juttujen kritisointiin oman jutun tekemisen sijaan.

– – –

Kotkavuoren Vasemman Käden Polku

Mitä magiaa käsitteleviä suomalaisten kirjoittamia kirjoja, joita arvostat, on maassamme julkaistu ennen Kotkavuoren Vasemman Käden Polkua? Tai sen jälkeen?

Äkkiseltään ei tule mieleen kuin Kennet Granholmin Embracing the Dark ja Ensio Katajan Riimujen Viisaus, mutta on juuri sellainen tunne että nyt kyllä unohdin jotakin.

Kotkavuoren Vasemman Käden Polusta on tulossa 4. suomenkielinen painos. Mistä kirja kertoo? Millainen uusi 4. painos on, miten se eroaa aiemmista painoksista? Kuka kirjan julkaisee, koska se täsmälleen ilmestyy?

Vasemman Käden Polku on nimensä mukaisen aihealueen perusteos ja on tullut sellaisena jo hyvinkin tunnetuksi sekä meillä että (englanninkielisten käännöstensä kautta) maailmalla. Se esittelee VKP:hen olennaisesti kuuluvat käsitteet ja -menetelmät sekä teoriassa että käytännössä ja tarjoaa jotakin niin aiheesta yleissivistyksen nimissä kuin omakohtaisemminkin kiinnostuneille. Kirja on kirjoitettu erityisesti kirjailijan omakohtaisesta ja Setin Temppelin perspektiivistä, mutta sen asiasisältö on silti yleispätevä koko maagisen kentän kirjolle.

Nyt tuloaan tekevä 4. painos on kovakantinen ja harvinaisen näyttäväksi kehuttu laitos. Sen “ekstroina” on luvassa kaksi kokonaan uutta esipuhetta, joiden suhteen allekirjoittaneellakin saattaa olla oma lusikkansa mukana sopassa. Kirjan julkaisee Blood Ceremony Books ja sen ilmestymistä ei pitäisi joutua enää odottelemaan kuin korkeintaan muutamia viikkoja.

Kirja on saanut niin positiivista kuin negatiivistäkin palautetta. Positiivisesta ja kiinnostuneesta suhtautumisesta kertoo jo se, että kirjasta on ylipäätään tulossa jo 4. suomenkielinen painos (englanninkielisten painosten lisäksi), negatiivisesta palautteesta kertoo taas mm. takavuosien kirjastoepisodit. Kerrotko jotain näistä? Mistä kirjan saama vastaanotto mielestäsi kertoo?

Heti VKP:n ilmestymisen jälkimainingeissa sekä Turun että Tampereen kaupunginkirjastojen kukkahattutädit päättivät ilmeisen omavaltaisesti tehdä historiaa ja sensuroida ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin teoksen laitostensa valikoimista. Mitä ilmeisimmin näin tehtiin puhtaasti siksi, että kirjan kannesta löytyi pentagrammi ja sisällysluettelosta pahoja sanoja kuten “Pimeyden Ruhtinas”. Kuten jokainen kirjan lukeva tulee huomaamaan, sen todellinen sanoma on huomattavasti vähemmän “paha” kuin monien mainittujenkin kirjastojen valikoimista jo entuudestaan löytyvien teosten. Asiasta nousi tuolloin melkoinen kohu ja VKP ilmestyi loppujen lopuksi näidenkin kirjastojen hyllyihin.

Tarinan opetuksena voisi pitää vaikkapa sitä, että unitilassa kulkien elämme itse heijastelemiemme kuvastuksien maailmassa ja olisi tärkeää mahdollisimman usein pyrkiä näkemään näiden taakse.

Eräs mielenkiintoinen piirre teoksessa on se, että osa negatiivisesta palautteesta tulee ihmisiltä, jotka ovat odottaneet jonkinlaista “synkempää” tai misantropisempaa tms. esitystä vasemman käden polusta (VKP) – mutta kirjaa luettuaan he ovatkin joutuneet huomaamaan, että teoshan on perussävyltään tietyllä tavalla elämään hyvin positiivisesti suhtautuva, vaikka terminologisesti ja symbolisesti opus jakaakin monta termiä ja symbolia tällaisten “synkempien” VKP-tulkintojen kanssa. Olen ollut huomaavinani, että tämän saman asian takia jotkut ei-setiläisiin VKP-piireihin kuuluvat (tai sellaisiin itsensä laskevat) tahot aika ajoin napisevat Setin Temppelistä samasta syystä maailmalla yleisestikin. Ovatko setiläiset pohjimmiltaan oikeasti jonkinlaisia gnostilaisia kristittyjä, jotka vain sattuvat pitämään VKP:n estetiikasta, käsitteistä ja symboleista? Mitä sinulle tästä kaikesta tulee mieleen?

Setin Temppelin käyttämä terminologia ja symboliikka vaikuttaa – pääosin sen Saatanan Kirkkoon kytköksissä olevan historian kautta – pelkästään pintaa katsoen gootahtavan synkältä ja saatanalliselta. Näiden termien ja symbolien takana oleva filosofia on kuitenkin elämänmyönteinen, olemassaoloa juhliva ja siitä suorastaan ahnehtien mahdollisimman paljon irti ottava. Se, miten tämä kunkin yksittäisen initiaatin kohdalla ilmenee on kiinni yksilön henkilökohtaisista esteettisistä preferensseistä ja tässä suhteessa Vasemman Käden Polku edustaa nimenomaisesti kirjoittajalleen ominaisimpia taipumuksia. Jos tämä on joillekin liikaa, niin kannattaa ehkä pysähtyä hetkeksi miettimään miksi oikeastaan pitääkään niin tärkeänä sitä että saa oman tieto-annoksensa valmiiksi pureskeltuna ja oikean väriseen pakkaukseen pakattuna.

Itselleni on ollut henkilökohtaisesti mahtava kokemus todistaa useammassa Setin Temppelin kansainvälisessä tapaamisessa, kuinka samaan tapahtumaan pakkautuu tiedemiehiltä, vampyyreilta, pullantuoksuisilta mummeleilta, hipeiltä ja vaikka vähän miltä ulkoisesti vaikuttavaa porukkaa selkein kulttuurillisin eroin ja sukupolvien välisin kuiluin varustettuna, mutta kuinka nämä kaikki silti löytävät välittömästi ns. yhteisen sävelen, koska jokaista yksilöä yhdistää aito halu tehdä initiaatiota – ymmärtää ja ottaa haltuun omaa elämää ja olemassaoloa.

Toinen edelliseen liittyvä mielenkiintoinen seikka on se, että vaikka teos edustaa ns. transsendenttista, pohjimmiltaan hyvin metafyysistä suhtautumista VKP:n, ei sen sisällössä ole niin teoriassa tai käytännössä juurikaan myyttistä utua tms., mitä kenties voisi teokselta odottaa. Onko eräs syy kirjan muiden VKP-kenttään itsensä laskevien ärsytystekijässä sen elämään lähtökohtaisen positiivisesti suuntautumisen lisäksi juuri sen haastavuus magian konkreettisessa ilmenemisessä, itsensä haastamisessa? Onko immanentissa VKP:ssä (tai joissain sumeissa ei-setiläisissä transsendenteissa lähestymistavoissa) kyse pohjimmiltaan tietyllä tapaa ennen kaikkea tietynlaisesta laid-back-elämäntyylistä ja sitä tukevasta maailmankatsomuksesta? Erottaako setiläisen VKP:n muusta VKP:stä sen henkilökohtainen haasteellisuus?

Näinkin voisi sanoa. VKP:n immanentti koulukuntahan lähtee kärjistäen siitä ajatuksesta, että olet itse oma jumalasi eikä sinun tarvitse muuta kuin pitää tämä visusti mielessä ja tehdä mitä huvittaa, mikä valitettavan usein tarkoittaa sitä ettei oikeastaan tehdä yhtään mitään. Setin Temppeli – VKP:n transsendentin koulukunnan edustajana – haastaa tämän ajatuksen sillä pienellä suurella erolla, että sen mukaan meillä on potentiaalia tietoisen työn kautta horjuttaa ihmisyyden rajoja, mutta tämän vahvuuden näkeminen tarkoittaa toisaalta myös omien heikkouksien näkemistä. Peiliin katsominen voi välillä kirpaistakin.

Eräs Vasemman Käden Polun “ärsyttävä” piirre voi myös olla se kuinka tieteellisen eksaktisti se määrittelee erilaiset maagiset termit ja metodit, joista totutusti on puhuttu vain epämääräisen mystisesti vihjaillen. Tästä voi tulla mystikolle sellainen olo, että hänen elämää suuremmat salaisuutensa latistetaan liian mundaaniin muottiin ja toisaalta halu haastaa esitetyt väittämät. Tähän päivään mennessä en kuitenkaan ole törmännyt yhteenkään kunnolla perusteltuun argumenttiin miksi ja miltä osin kirjassa esitetyt asiat olisivat väärin – vaikka itse väittämää on kyllä kuultu siitäkin edestä. Edelleen, jos ainoa tapa kokea jokin asia pyhän (vs. profaaniin) sfääriin kuuluvana on mystifioida se käsittämätöntä lähentelevään muotoon, on sen todellinen arvo vähintäänkin kyseenalainen.

Mitkä ovat mielestäsi Kotkavuoren kirjan ansiot, entä missä kirja olisi voinut olla parempi? Esipuheessa kerrotut kirjan tavoitteet varmastikin toteutuvat – eksoteeriset kurkistelijat saavat perusinfon Temppelistä yleisten väärinkäsityksien oikomisineen ja esoteerisemmat etsijät pääsevät noukkimaan setiläisen teorian ja käytännön seisovasta pöydästä sitä sun tätä. Onko teos tarkoituksella kirjoitettu niin, että jotkut ihmiset takertuvat kirjan käsitteisiin yms. seikkoihin kirjan perusideoiden sijaan? Onko Kotkavuori epäsuoraan vittuillut esitystavallaan tietynlaisille ihmisille, jotka varmaan joka tapauksessa olisivat olleet hänen ja Setin Temppelin kanssa monista asioista eri mieltä? Missä määrin teoksesta näkyy se, että se on tekijän toisen teoksen, Saatanan Mustat Nahkasiivet eli Sodoman 104 päivää eli San Franciscon päiväkirja, mukaan kirjoitettu vain kolmessa kuukaudessa?

Kaikessa akateemisuudessaan tätä kirjaa lienee monen vaikeaa nähdä ns. innoittuneena saati sitten kanavoituna. Ainakin oikein silmin katsottuna on kuitenkin selvää, että siitä löytyvien ajatusten taustalla on jotakin universaalisti puhuttelevaa ja transpersoonallista. Samasta asiasta saattaa kieliä sekin, että ne nimenomaisesti vääränlaisetkin silmät tuntuvat näkevän kirjassa asioita joita objektiivisempi lukija ei siitä löydä kirveelläkään.

Olen joskus toivonut, että VKP:n sivumäärä olisi ollut vähintään kaksinkertainen nykyiseen verrattuna ja että nämä lisäsivut olisi käytetty siinä esitettyjen ajatusten tarkemmin auki kirjoittamiseen – jotakin, mihin Kotkavuori olisi taatusti halutessaan pystynyt – koska nykyisellään se loppujen lopuksi jättää nimenomaisesti esoteerisen yleisönsä useampien kysymysten kuin vastausten äärelle. Toisaalta, jos tämä toiveeni olisi toteutunut, se ei varmastikaan olisi toiminut niin hyvänä herättelijänä monelle sen esittämien kysymysten pohtijalle kuin se nyt on tehnyt joten ehkä ihan hyvä näin.

Kuinka hyvin Vasemman Käden Polku heijastaa setiläisten ajatuksia setiläisen magian teoriasta ja käytännöstä yleisemmin? Teoshan on kuitenkin, kuten sen kirjoittaja itsekin teoksessa toteaa, hyvin henkilökohtainen.

Kirjan lähestymistapa aiheeseen on vahvan omakohtainen, mutta toisaalta: ellei se olisi sitä, heijastaisiko se kovin hyvin yksilöllisyyttä korostavan Temppelin filosofiaa? Henkilön, joka ei ole syvällisesti perehtynyt setiläisen magian teoriaan ja käytäntöön saattaa olla vaikeaa erottaa kirjasta mitkä siinä esitetyt ajatukset ovat suoraan Temppelin filosofiaan- ja mitkä Kotkavuoren omaan Polkuun liittyviä, mutta tämä ei ole niin vakavaa, koska sitä joka tapauksessa kannattaa luonnollisestikin lukea yhtenä näkemyksenä tai ikkunana aiheeseen. Kuu, jota sormi tässäkin tapauksessa osoittaa, ei pohjimmiltaan ole edes setiläinen vaan universaali.

Kuka julkaisi Kotkavuoren kuolinilmoituksen Turun Sanomissa vuonna 2007? Miksi Kotkavuori erosi Setin Temppelistä tuona vuonna? Millainen hänen suhteensa on Setin Temppeliin ja setiläisiin nykyään? Entä mitä hän mahtaa tuumata Vasemmman Käden Polusta nykyään?

Ilmoituksen julkaisi Temppelin jäsenistöön kuuluva porukka Kotkavuoren ystäviä – hänen itsensä siunauksella, luonnollisestikin – ja kuuluin itsekin tähän joukkoon. Sen tarkoituksena oli sisäpiirin virnuiluna ja toisaalta eräänlaisena yhteisenä maagisena työskentelynä juhlistaa ja aikakirjoihin merkitä sitä henkilökohtaista siirtymää initiatorisessa työssä, jonka Kotkavuori noihin aikoihin kävi läpi ja joka oli myös hänen Temppelistä eroamisensa taustalla. Kuten tästäkin näkee, eroaminen ja siihen liittyvät asiat tapahtuivat varsin hyvässä hengessä – eikä Temppelin toimintatapoihin yleensäkään ottaen kuulu mitkään lapselliset suun mutristelut sellaisten jäsenten suuntaan, jotka kokevat oman Polkunsa haarautuvan sen kanssa eri suuntaan. Jokainen purjehtikoon helvettiin omalla banaaninkuorellaan, kuten eräs viisas wicca kerran totesi.

Setin Temppelin ylipapitar myönsi sittemmin Kotkavuoren haamulle kunniajäsenen elinikäisen tittelin ja hänen suhteensa Temppelin jäsenistöön ovat muutenkin edelleen varsin läheiset ja hyvät. Myös hänen Temppelin sisäiseen toimintaan jättämät jälkensä niin kirjoitusten kuin yleisempienkin oppien muodossa jatkavat siellä edelleen omaa elämäänsä ja vaikuttavat merkittävällä tavalla monien jäsenten initiaatioon. Vasemman Käden Polkuun Kotkavuori on käsittääkseni edelleen tyytyväinen kokonaisuutena vaikka onkin maininnut että nyt kirjoitettuna siitä tulisi luultavasti joiltain osin hyvinkin erilainen.

– – –

Setin Temppeli Suomessa

Ovatko Setin Temppelin suomalaiset jäsenet mahdollisesti kirjoittamassa uusia teoksia suomeksi tai englanniksi? Jos ovat, mitä nuo teokset tulevat käsittelemään, koska sellaisia voimme odottaa?

Ainakaan tietääkseni mitään varsinaista kirjaprojektia ei kenelläkään ole tällä hetkellä käynnissä. Itsekin työstän tällä hetkellä vain erästä Temppelin sisäistä julkaisua vaikka aina näin kevään aikoihin tuleekin sellainen olo, että kyllä jokaisen pitäisi elämänsä aikana kirjoittaa vähintään yksi roviolla polttamisen arvoinen kirja. Joitain hajanaisempia Temppelin suomalaisten jäsenten kirjoituksia voi kuitenkin tätä nykyä bongailla Boreas-blogistamme.

Mitä Setin Temppelin toimintaan Suomessa nykyään kuuluu? Saatteko paljon jäsenhakemuksia, miten arvioisit jäsenhakemuksien ja yhteydenottojen luonnetta ja tasoa?

Ihan hyvää kuuluu, Pylon- yms. toiminta jatkuu entiseen tapaan aktiivisena maassamme vaikka jostain syystä vastakkaisiakin huhuja on joissain julkisissa keskusteluissa levitelty. Olemme myös järjestämässä pitkästä aikaa Suomessa suurempaa kansainvälistä tapaamista, mikä on aina mahtava juttu.

Jäsenyys-tunnusteluja on jälleen alkanut vähän hiljaisemman kauden jälkeen tipahdella mailiboksiin niinkin kiitettävällä tahdilla, että itselläni on suorastaan muiden kiireitteni ohella välillä vaikeuksia pysyä niiden tahdissa. Setin Temppeli tuntuu inspiroivan magiasta ja itse-initiaatiosta aidosti kiinnostuneiden lisäksi myös vähän kaikenlaisia… no, hörhöjä, ja tästä johtuen hakemusten taso vaihtelee psyyken evoluution huipentumista surkuhupaisaan.

Millainen asema suomalaisilla setiläisillä on Setin Temppelin kansainvälisessä kokonaisuudessa? Kuulin joskus, että väkilukuun suhteutettuna Suomi olisi maailman setiläisin maa – pitääkö tämä paikkansa?

Tottahan se on, niin hassulta kuin se voi kuulostaakin. Mutta kyllä maamme initiaatit tunnetaan kansainvälisessä Temppelissä nimenomaan laadustaan eikä niinkään määrästään: suomalaisia on jo perinteisesti sen piirissä totuttu pitämään hyvin aidolla ja vahvalla otteella initiaatioon ottautuvina henkilöinä, joiden tekemisillä on huomattavaa painoarvoa koko globaalin Temppelin mittakaavassa.

Miltä tulevaisuus näyttää Setin Temppelin kannalta niin Suomessa kuin maailmalla?

Uskon vahvasti, että se mitä Temppelin sinällään vaiherikkaassa ja vaikuttavassakin historiassa on tähän mennessä nähty, on vain alkusoittoa tuleville tapahtumille.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Vapaus, Olevaksi Tuleminen ja hyvä groove.

Mesikämmen kiittää Otto Varjosta haastattelusta.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Blood Ceremony Booksin ennakkotilaussivu Vasemman Käden Polun 4. suomenkieliselle laitokselle.

Setin Temppelin kansainväliset sivut.

Setin Temppelin Suomen sivut.

Setin Temppelin suomalaisten jäsenten blogi Boreas.

Read Full Post »

Teini-ikäisenä törmäsin Aleister Crowleyn ajatuksiin ja osaltaan sillä tiellä olen perustavalla tapaa vieläkin. Vuosien varrella kokoelmiin on kertynyt useampi kymmen kirjaa, jotka joko Crowley on itse kirjoittanut tai jotka on kirjoitettu Crowleystä. Kokoelmaan on päätynyt myös muutamia todellisia helmiä, jotka alan piireissä lasketaan keräilyharvinaisuuksiksikin. Kokoelmiin on kertynyt myös eri painoksia muutamista Crowleyn teoksista, sekä teoksia Crowleyn entisiltä ja nykyisiltä oppilailta. Reilun parinkymmenen vuoden ajalta ovat Crowleystä kirjoitetut elämänkerrat tulleet melko tutuiksi. Pitkään listaan Crowleyn elämänkertoja tuli viime vuonna taas jatkoa, kun tri Richard Kaczynskin teoksesta Perdurabo ilmestyi päivitetty versio. Teoksen kansipapereissa sanotaan “the definite biography of the founder of modern magick”. Jos väite ei pitäisi paikkaansa, olisi se melko pompoosi yritys vain myydä kirjaa. Mutta väite pitää paikkansa.

Tilasin Perdurabon laajennetun laitoksen ennakkotilauksena viime vuoden puolella jo ennen kirjan ilmestymistä. Uusi laitos on jo ulkonäöllisesti kaunis ja sisällöllisesti se on edelleen täyttä dynamiittia. Aina John Symondsin klassisen huvittavan The Great Beast -kirjan (1952) jälkeen on Crowleystä virrannut “elämänkertoja”, jotka pääsääntöisesti ovat olleet  enemmän tai vähemmän huonoja – aivan liian usein on Crowleyn värikkäällä ja pahamaineisella persoonalla maalailu jyrännyt alleen vilpittömän halun tarkastella tämän moniulotteisen, monilahjakkaan ja varsin oppineen miehen elämää ja filosofiaa syvällisemmin. Mukaan on mahtunut toki varsin hyviäkin teoksia, mm. Lawrence Sutinin Do what thou wilt ja Martin Boothin A magick life. Kaczynskin Perdurabo on kuitenkin Crowleyn elämänkerroista ainakin tähän asti julkaistuista se parhaista parhain. Yli 700-sivuinen mammutti on hyvin kirjoitettu ja erinomaisen hyvin tutkittu. Missään aiemmassa Crowleyn elämänkerrassa ei ole pystytty antamaan lähdeviitteitä Crowleyn elämästä niin hyvin kuin tässä teoksessa (lähdeviitteitä löytyy 105 sivua). Crowleyn elämä ja ajatukset saavat tässä teoksessa niille kuuluvan ja arvoisensa katsauksen ja analyysin. Jos ei ole tutustunut Crowleyn elämään ja haluaa saada siitä mahdollisimman hyvän kuvan, kannattaa kaikista Crowleyn elämänkerroista hankkia käsiinsä tämä teos. Jos yli 700 sivua hyvin tutkittua ja lähdeviitattua tekstiä tuntuu kuitenkin liian suurelta kakulta, kannattaa käsiinsä hankkia vaikka edellä mainittu Boothin teos. Se on kepeämpi ja viihdyttävämpi lukea, mutta siinäkin on faktat paikallaan.

Eräs hauska triviaalimpi oivallus, jonka teoksen lukeminen itselleni toi, oli se, että O.T.O.:n Berkeleyssä sijaitsevan Thelema Looshin “kolehtina” toimiva sotilaskypärä (kuva teoksessa sivulla 528) on mitä ilmeisemmin itse edesmenneen O.T.O.-veteraani Grady Louis McMurthyn. Otin useampia vuosia sitten tuon Looshin suorittamaan Gnostiseen messuun pari kertaa osaa (ja lausuin kuulemma ensimmäisenä Looshissa tuon messun henkilökohtaiseen osaan kuuluvan “there is no part of me that is not of the gods”-julistuksen suomeksi) ja sitä ennen laitoin pari dollaria tuohon kypärään. Ajattelinkin, että joku tarina tuolla kypärällä on, mutta se ei silloin tullut paikallisten alan aktiivien kanssa puheeksi, vaikka kaikesta muusta maan ja taivaan, Ketherin ja Malkuthin välillä, kyllä tuli puhuttua. No, nyt on selvinnyt sitten tuon kypärän mysteeri.

Päivän biisi: The Cult: Every man and woman is a star.

Read Full Post »

Kenneth Anger Hollywoodissa.

Vaikka Anger on tehnyt itsestään huomattavan undergroundnimen, tulee hänen elämäntarinaansa seurattuaan mieleen, että hän ei ole ehkä täysin löytänyt omaa genreään, tai että – tai jopa – ainakaan hän ei ole löytänyt genreä, jossa hän olisi täysin sinut itsensä kanssa. Mies tuntuu jossain määrin katkeralta, niin Hollywoodille, kuin monelle muullekin taholle, kuten tulee hyvin esiin vaikkapa Sanjiv Bhattacharyan hänestä 2004 tekemästä haastattelusta The Guardianiin. Kenties hänen ottamansa taiteilijasukunimi oli enne tästä kaikesta. Epäilemättä mies on toteuttanut maagisen oppi-isänsä Do What Thou Wilt -ohjetta (minkä voi tulkita muotoon ”tee mitä todella tahdot, kunhan se palvelee elämääsi ja sitä mitä syvimmiltäsi olet”), mutta tämä ei tunnu tehneen miehestä kuitenkaan aivan onnellista. Kenties Anger on ottanut sydämeensä myös toisen Crowleyn opinkappaleen, jonka mukaan menestys on todiste siitä, että on seurannut tahtoaan. Vaikka Crowleyn tarkoittama ”menestys” ei tarkoitakaan menestysteologian mukaista menestystä maailmassa sinällään, ei Angerille tunnu riittävältä se, mitä hän on saavuttanut.

Kenties tämä David Lynchiä edeltävä unenomaisen-elokuvan sanansaattaja voisi saada hieman sielunrauhaa muistamalla, mitä edesmennyt Ordo Templi Orientisin johtohahmo, Hymaneus Beta X°, sanoi hänestä vuonna 1990: ”Kenneth Anger on pitkään tukenut Theleman Lakia – jos sanoisi sekä hänen taiteessaan että elämässään, tehtäisiin asiassa täysin tarpeeton rajanveto. Hänen elokuvansa ja elämänsä ovat aivan erityisenlaisia ‘maagisia tilintekoja’. Kukaan toinen elokuvantekijä ei ole saanut filmille rituaalin olemusta kuten Anger on”. Tunnustusta Anger on saanut myös muilta kuin maagisilta kollegoiltaan – hänelle on myönnetty kunniatohtorin arvo Pasadenan muotoilun taidekorkeakoulussa, ja hänen elokuviaan on näytetty ympäri maailmaa eri festivaaleilla ja niitä ovat tunnustaneet ja palkinneet mm. Festival du Film Maudit, Los Angelesin Elokuvakriitikot, San Franciscon kansainvälinen Elokuvafestivaali, Mar del Plata Elokuvafestivaali, sekä Amerikan Elokuvainstituutti.

Niille, ketkä ovat kiinnostuneita seuraamaan Angerin jatkuvia teemoja hänen elokuvissaan, on hyvä avainkäsite hänelle tärkein myyttinen hahmo – Lucifer, valontuoja. Crowleyn perustamaa Theleman uskontoa tuntevat voivat panna merkille, että Anger on suoraan sanonut hänen kuvaamansa Luciferin olevan sama entiteetti kuin Aiwaz, jonka Aleister Crowley koki inspiroineen hänet kirjoittamaan Theleman perustustekstin, Lain Kirjan, vuonna 1904. Valon tematiikka on läsnä jo Angerin ensimmäisestä tunnetusta elokuvastaan alkaen, kuten hän on itsekin vihjannut. Monissa Angerin elokuvissa on juuri valo tärkeänä elementtinä läsnä. Elokuvien hahmo etsii usein jonkinlaista ”valoa” – ja löytää sen, usein tässä prosessissa hän myös kuolee, mutta aina samalla transformoituu. Anger ei tee tätä useinkaan itsestään selvästi, vaan vain vihjaa siihen. Mutta niille, keitä asian maaginen ja symbolinen ulottuvuus kiinnostaa, tämä kenties avaa monia hänen elokuviaan ns. ”uuteen valoon”.

Toinen yleinen teema Angerin elokuvissa on ritualistinen erilaisten voimien ja elementtien kutsuminen, ja niiden elokuvan loppua kohti nouseva intensiteetti. Angerin elokuvat kuvaavat rituaaleja, ja myös ovat hänen mukaansa rituaaleja – niiden on tarkoitettu tuottavan tietynlaisen vaikutuksen katsojan tajuntaan. Ja jos valo on Angerille tärkeä elementti, on siitä loogisena jatkeena myös värit. Tässä Anger seuraa selkeästi Crowleyn käsityksiä värien maagisista merkityksistä, ominaisuuksista ja käytöstä. Asiaan voi perehtyä tarkemmin mm. Crowleyn Tarot-symboliikkaakin koskettavan The Book of Thoth:n kautta, tai Deborah Allisonin kirjoittamasta erinomaisesta Senses of Cineman artikkelista Magick in Theory and Practise: Ritual Use of Color in Kenneth Anger’s Invocation of my Demon Brother.

Elokuussa 2007 Anger kertoi tekevänsä eturauhassyövän vuoksi kuolemaa. Hän ennusti kuolevansa lokakuun 31., eli Pyhäinpäivän aaton, Halloweenin, yönä 2008. Nimekkäiden maagikoiden lähihistoriaa tarkastellen tämä sattuu olemaan sama ajankohta, jolloin edellä mainittu Angerin ystävä, Anton LaVey, kuoli 1997. Jos tämä ennuste toteutuu, tulee Anger jakamaan LaVeyn elämän kanssa vielä enemmän kuin jo edellä käsiteltiin. Tämän artikkelin kirjoittamisen aikaan, syyskuussa 2008, ohjaajalegenda oli kuitenkin vielä elossa, reilu kuukausi ennen ennustamaansa kuolinhetkeään. Täysin poissuljettuna ei voi pitää sitäkään mahdollisuutta, että kyseinen ilmoitus on ollut mustaa huumoria. Angerin maagisen oppi-isän, Crowleyn ajatukset ovat hyvin usein puettu huumoriin, ja lavastipa hän kerran Portugalissa kirjailija Fernando Pessoan avustuksella itsemurhankin. Anger on ollut elämässään samantapainen Crowleyn kanssa jo muutenkin, eikä tässä asiassa samoilla jäljillä olo välttämättä yllättäisi.

Anger julisti kuolemastaan kollegansa, ohjaajan ja okkultistin, Curtis Harringtonin muistotilaisuudessa, jossa hän häiriköi huutelemalla kyseenalaisia kommentteja näyttelijä Jack Larsonin (50-luvun Teräsmies-elokuvien tähti) muistopuheen päälle. Anger ilmoitti sairastamisestaan ja tulevasta kuolemastaan aivan tilaisuuden lopussa, ilmoittaen samalla myös, että tapahtumaan pääsevät valitettavasti vain kutsutut vieraat. On Anger elossa tai ei tämän artikkelin ilmestyessä, on kohtuullisen varmaa kuitenkin se, että Suomessa emme Kenneth Angeriä enää elävänä näe. Hän vieraili maassamme Tampereen lyhytelokuvajuhlilla 1998 esittelemässä töitään, eikä myöhemmin Disinfo.com:n konferenssissa, New Yorkissa vuonna 2000 antamiensa kommenttien perusteella saanut Suomesta erityisen hyvää kuvaa:

Kävin äskettäin Suomessa, ja kaikki suomalaiset kävelit ympäriinsä kännykät kiinni korvissaan… he kokevat olevansa eristyksissä siellä Pohjolassa… tiedättehän, siellä on pimeää suurimman osan vuotta, ja hyvin kylmää, pimeää… He ovat värittömiä ihmisiä… heillä on melkein valkoiset silmät, hyvin vaaleat siniset silmät, ja tuhkan vaaleat hiukset, heillä ei ole hiustensa värissä edes yhtään keltaista kuten ruotsalaisilla. Heidän ihonsa on eräällä lailla herkkusienen-valkoinen… ei heillä siellä solariumeja ole… mitkä kyllä aiheuttavatkin syöpää. Kaipa heillä ihan hyvin menee, mutta he kaikki kävelevät ympäriinsä ja näyttävät puhuvan itsekseen, tiedättehän, silmät lasittuneina… tätä tapahtuu nykyään ympäri maailmaa, mikä on tietysti ihmisistä itsestään kiinni. Ehkä se on heistä hyvä asia. Kännykät ovat täysin päätyneet tällaiseen asemaan joissakin maissa, kuten Suomessa.

Ehkä tähän mielikuvaan vaikutti se, että Anger on hyvin teknologiakriittinen. Tai ehkä miehelle, jolle valo on tärkeä elementti, oli Suomen pimeys yksinkertaisesti liikaa…

Kenneth Anger.

[Tämä on artikkelin osa 6/6. Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan alun perin Blood Ceremony -elokuvalehdessä 4/2008. Voit ostaa lehden täältä.

Read Full Post »

Older Posts »