Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘New York Times’

nurembergthelastbattleNuremberg: the Last Battle (Focal Point, 1996) by David Irving is a very thought provoking book. It is well researched and written and gives a good larger context and view on what happened before, during and also after the trial.

The book can be found as a free pdf-book from Irving’s webpage where it can also be ordered as a regular book. I highly recommend it for anyone interested in the subject.

While the book is throughoutly fascinating from cover to cover I would suggest one to read at least its pages 35-39 (60-66 in the free pdf-book) where Irving summarises how there were few crimes listed in the indictment of the German war criminals, as finally drawn up in October 1945, of which one or other of the four prosecuting powers was not itself guilty.

The list of these crimes should give everyone some fresh reminders of a deep hypocrisy so common in politics. Some keywordwords here: Atomic bombings of Hiroshima and Nagasaki, Dachau massacre, Soviet Unions unprovoked attack on Finland, Katyn massacre, Ribbentrop-Molotov pact, Churchill’s 1939 and 1940 orders for unrestricted naval warfare, Churchill’s 1940 orders for the invasion of Norway, British troops machine-gunning the fleeing survivors of the German fleet auxiliary Altmark in April 1940 and those of the sinking minesweeper Ulm in September 1942, Churchill’s orders for military occupation of Iceland in 1940 and of Persia in August 1941, bombing of Hamburg, Dresden and Pforzheim, sinking of German refugee ship Cap Arcona, and so on (see the pdf-book’s pages 60-66).

See Wikipedia’s summary of criticism against the Nuremberg trial from here.

In the closing remarks of the book Irving writes:

The world saw Nurenberg as the old-fashioned practise of the victors putting the vanquished to the sword, behind a facade of retroactive law and elegant speeches. As the years passed this view was entrenched by the absence of similar trials where aggressive war was clearly established. The Soviet Union planned an aggressive campaign against South Korea, but as the New York Times was to comment in 1951: ‘A powerful aggressor, if undefeated in war, cannot and will not be punished.’ (page 312, pdf-book’s page 452).

When the armed forces of Britain, France and Israel conspired together and lauched their attack on Egypt in 1956, Rudolf Hess’ lawyer Alfred Seidl inquired of the British Foreign Office whether the British prime minister Eden was to be brought before any tribunal to account for himself. The tragic truth was that Nuremberg had set no real precedent in international law. A resolution presented in 1946 to the United Nations Organisation relating to the codification of the principles established at Nuremberg was referred to the organisation’s International Law Committee, and buried without ceremony” (page 312, pdf-book’s page 452).

Well, maybe Nuremberg effected the international law more than Irving gives it credit, but… can you think of some countries and their war criminals (in addition to those mentioned above) after the second world war being guilty (and still not put on trial anywhere) of the same or similar crimes of which the nazis were indicted for and sentenced of at Nuremberg? (as a reminder, those nazis were indicted for: 1) participation in a common plan or conspiracy for the accomplishment of a crime against peace, 2) planning, initiating and waging wars of aggression and other crimes against peace, 3) war crimes, 4) crimes against humanity). I can easily think of a country or two like that…

Read Full Post »

Syyskuun 11. 2001 terrori-iskuista tulee tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Mesikämmen julkaisee uusintana osissa viime vuonna kirjoittaneensa 10-osaisen artikkelisarjan aiheesta. Artikkelien perään on lisätty joitain vuoden varrella kerääntyneitä aihetta koskevia päivityksiä, uutisia, yms.

Mitä todella tapahtui?

10/10) Miksi uusi selvitys syyskuun 11. päivän tapahtumista on tarpeen?

– – –

Katso aiheesta myös posti DUN:n 9/11-seminaari – 10 vuotta.

– – –

Artikkelin osa 9/10 löytyy täältä.

Read Full Post »

MIKSI UUSI SELVITYS SYYSKUUN 11. PÄIVÄN TAPAHTUMISTA ON TARPEEN?

Syyskuun 11. päivän tapahtumista tarvitaan uusi, aidosti mahdollisimman puolueeton selvitys useammastakin syystä.

Ensimmäinen niistä on se, että sellaista haluaa huomattava määrä ihmisiä, niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin maailmassa. New York Timesin ja CBS:n vuonna 2006 tekemässä kyselyssä 28% amerikkalaisista uskoi, että Bushin hallinto valehteli Irakin lisäksi myös syyskuun 11. tapahtumista. Time Magazine tekemän kyselyn mukaan vuonna 2006 36% amerikkalaisista pitivät ”hyvin todennäköisenä” tai ”melko todennäköisenä”, että heidän hallintonsa jäsenet joko sallivat iskujen tapahtua tai tekivät iskut itse”. Myöskin vuonna 2006 tehdyn Scripps Howard News Servicen kyselyn mukaan 16% amerikkalaisista piti ”hyvin todennäköisenä” tai ”melko todennäköisenä”, että ”kaksoistornien sortuminen New Yorkissa tapahtui salaa näihin rakennuksiin laitetuilla räjähteillä”. Vuoden 2007 Zogby Poll kertoi, että ”51% amerikkalaisista haluaa kongressin tutkivan presidentin ja varapresidentin suhteen syyskuun 11. päivän tapahtumiin”. Vuotta aiemmin, 2006, Zogby Pollin mukaan 45% amerikkalaisista halusi uuden riippumattoman tutkimuksen terrori-iskuista, ja 42% piti 9/11-komission raporttia totuuden peittelynä. Nämä prosentit perustuvat moniin tässäkin artikkelissa (katso tämän artikkelin aiemmat osat) esitettyihin virallista tarinaa epäileviin kysymyksiin, jotka ovat vakavia ja joiden kysyminen on massiivisen todistusaineiston valossa hyvin perusteltua. Viralliselle tarinalle kriittisten ihmisten ja 9/11-Totuusliikkeen kannatus kasvaakin vuosi vuodelta.

Toinen syy on siinä vanhassa totuudessa, että jos historiassa tehdyistä virheistä ja petoksista ei opita, sellaisilla asioilla on suurempi todennäköisyys toistua. Samalla koko länsimaisen oikeuskäytännön uskottavuus kärsii, jos todellisia syyllisiä merkittävistä rikoksista ei laiteta teoistaan lain eteen vastuuseen. Jos syyskuun 11. virallinen tarina perustuu valheisiin, kuten huomattava osa ihmisistä uskoo, pitäisi hyvin monen tuon päivän tapahtumista seuranneen asian mennä aivan uuteen valoon ja harkintaan (kts. tämän tiimoilta tämän artikkelin osa 9/10). Ja jos kaikkien näiden virallista tarinaa epäilevien ja uutta tutkimusta vaativien äänet onnistutaan vaientamaan, voi ehkä alkaa miettiä sitä, elämmekö demokratiassa nykyään ensinkään.

Oman epäilyttävän varjonsa asiaan luo oikeustoimien osalta päivän asiaan sekin, että kukaan tuona päivänä massiivisesti virantoimituksessaan epäonnistunut henkilö ei ole saanut minkäänlaisia sanktioita päivän tapahtumien vuoksi. Päinvastoin. Monia syyskuun 11. päivänä tehtävissään epäonnistuita on palkittu eri tavoin, mm. korkeampiin virkoihin nimittäen, ja heitä laitettiin tapahtuman jälkeen huomattaviin Yhdysvaltojen ulko- ja sisäpolitiikkaan vaikuttaviin asemiin. Jokainen, joka on vähääkään tarkemmin perehtynyt siihen, mitä syyskuun 11. tapahtui, ei voi olla huomaamatta, että laajemmassa tapahtumien kuvassa on aivan liikaa suuri määrä huomattavia ”sattumia”, jotka laittavat virallisen tarinan tapahtumista äärettömän epäilyttävään valoon.

Myöskään ensimmäistäkään syyskuun 11. iskujen väitettyä tekijää ei ole tuomittu oikeudessa. Todisteita iskujen suhteen ei ole siis oikeudessa osoitettu todeksi. Tosia on, että lähes kaikki iskuihin liittyvä aineisto on luokiteltu salaiseksi eikä luotettavaa, puolueetonta tutkimusta asiasta ole tehty. Se, että Yhdysvaltojen puheet Irakin joukkotuhoaseista Irakiin hyökkäämisen syynä osoittautui myöhemmin karkeaksi valheeksi, ei varmasti vähennä epämääräistä ja epäilyttävää auraa, joka liittyy syyskuun iskujen olemattomaan tutkimiseen, siihen liittyvien tietojen salaamiseen ja tapahtumien virallisen version uskottavuusongelmiin. Samaa voi sanoa siitä, että monet amerikkalaisviranomaiset presidentti George W. Bushian myöten ovat myöhemmin sanoneet, ettei bin Laden olekkaan tärkeä. Asevoimien komentaja Richard Myers meni tässä niinkin pitkälle, että sanoi, “ettei päämääränä ole koskaan edes ollut saada bin Ladenia kiinni “. Miksi ihmeessä, jos bin Laden oli viime kädessä iskujen takana? Jokin tässä ei täsmää.

Jotkut Yhdysvaltain kongressin jäsenet, Bushin aikaisen hallinnon jäsenet, ja Yhdysvaltain valtamedian edustajat ovat jo suorastaan lupailleet ”toista 9/11”:ta epämääräisten perusteiden pohjalta. Joissain näissä epämääräisissä pelonlietsomisissa on arveltu ”9/11:n kalpenevan seuraavan iskun rinnalla”, jonka on vihjailtu saattavan olla jopa ydinaseella tehty. Jos virallinen totuus syyskuun 11. päivän tapahtumista ei vastaa todellisuutta, ja tuota päivää käytettiin hyväksi joidenkin päämäärien saavuttamiseen, voi vain arvella, empisivätkö iskujen takana olleet tahot käyttää samaa pelon ja terrorin keinoa toistamiseen.

Kukaan kovin järkevä ihminen ei halua tulla huijatuksi ja elää elämäänsä valheisiin pohjaten, joilla joku tai jotkut muut pyrkivät omiin kysenalaisiin päämääriinsä. Saman periaatteen luulisi pätevän myös kansallisilla tasoilla. Olisiko Suomessakin poliitikkojen ja muiden vaikuttajien alkaa olla aika rohkeammin katsoa todistusaineistoja syyskuun 11. päivän tapahtumista? (Jos liikkeellelähtö tässä tuntuu vaikealta, voi ottaa mallia vaikka näyttelijä Charlie Sheenistä, joka viime vuoden syyskuun iskujen vuosipäivänä lähestyi presidentti Obamaa muutamalla kysymyksellä aiheesta). Vai eikö meiltä vieläkään löydy tähän kykyä ja rohkeutta, lähes kymmenen vuoden jälkeen syyskuun 11. 2001 tapahtumista, ja jatkuvasti kasautuvien vakavien ja hyvin perusteltujen kysymysten edessä? Tekeeko selvä totuus meistä itseasiassa vielä jääräpäisempiä valheessa pitäytyjiä, kuten taannoinen tutkimus väitti? Olemmeko siirtyneet Neuvostoliiton kumartelusta Yhdysvaltojen kumartelemiseen?

Joku voi kysyä, että mitä tällainen syyskuun iskuista totuuden vaatiminen mitään hyödyttää? Miksi vaivata asialla päätään? Eikö olisi parempi ”vain nauttia elämästä” ja olla välittämättä aiheista, ”joille ei yksinkertaisesti mitään voi”. Tämänkaltainen ajattelu pitää mielestäni sisällään välinpitämättömyyteen sisältyvät typeryyden siemenet, joista sitten seuraa kaikenlaista vähemmän hyvää ja vaikka vain aidosti ”nautinnollistakin”. Tällainen välinpitämättömyys on mielestäni viime kädessä välinpitämättömyyttä jo itseä kohtaan ihmisenä, sitä, ettei kunnioita ja arvosta itseään ja itselleen läheisiä ihmisiä. Mielestäni kriittinen ajattelu on kansalaisvelvollisuus. Jos demokratiaa pidetään oikeasti hyvänä valtiomuotona, niin on muistettava, että se vaatii hyvin toimiakseen mm. sitä, että ihmiset aktiivisesti keskustelevat ja kyseenalaistavat erilaisia asioita, ovat jollain omalla tavallaan aktiivisia muuallakin kuin kotona neljän seinän sisällä valitessaan kanavia TV:n ääressä. Jos katsot muuten Suomen television Big Brother-ohjelmaa ja mietit, kuka talon asukas tulevana sunnuntaina putoaa pois, niin mietippä johonkin väliin sitäkin, että mikä yksityisyyden suojaamme liittyvä asia voisi meiltä seuraavaksi pudota tosielämän Big Brotherissa pois, ja kuka siinä pelissä voittaa?

En pidä ajatuksesta, että minua kusetetaan. En pidä siitä, jos minua kusetetaan vaikka ihmissuhteissa, koulutuksessa, työpaikalla. Laajemmin ja syvemmin tarkasteltuna, En pidä myöskään siitä, jos minua kusetetaan maailmankuvaani vaikuttavien asioiden tasolla. En halua elää kenenkään luomassa fiktiossa, jonka mukaan minun toivotaan ajattelevan ja toimivan, kuluttavan, äänestävän, mitä ikinä, jotta palvelisin joidenkin pienempien tai suurempien tahojen kyseenalaisia agendoja. En halua elää Orwellin 1984:ssä tai Huxleyn Uudessa uljaassa maailmassa. Vaikka uutta tutkimusta syyskuun iskuista ei tulisi aivan heti, tai koskaan, on sellaisen vaatiminen länsimaisessa demokratiassa ja oikeusjärjestelmässä asuvilta mielestäni jo lähtökohtaisesti aivan välttämätöntä. Se on mielestäni sellaista  jo itsen arvostamisen ja kunnioittamisen pohjalta ihmisenä. Tältä pohjalta ruohonjuuritasolta vaikka vain kouralliseenkin ihmisiä vaikuttaminen on mielestäni oleellista ja tärkeää. Siinä on pohjimmiltaan kyse monesta tärkeästä asiasta, mm. vapaudesta, niin pään ulko- kuin sisäpuolellakin.

Huomenna, syyskuun 11. päivänä jälleen ympäri maailmaa, aina New Yorkista Turkuun asti, järjestetään iskujen vuosipäivään liittyviä tilaisuuksia, televisioissa uusitaan ja lujitetaan kollektiiviseen tajuntaamme virallisen tarinan myyttiä (vaikka New Yorkissa mainoksena näytetään tätäkin), ja elämä jatkuu. Kuin ennenkin?

Jos tämän artikkelin osat, ja/tai muut asiat ovat saaneet sinut kiinnostumaan virallisen totuuden kyseenalaistavista näkemyksistä, voit oman asioiden penkomisesi lisäksi ehkä haluta puhua muiden kanssa, joita kiinnostavat nämä samat asiat ja niiden hyväksi toimiminen. Kiinnostuneille suosittelen niin 11syyskuu-sivuston toimintaryhmän keskustelulistalle hakeutumista, Dokumenttiprojekti: Uuden näkemyksen toimintaan osallistumista (Nettisivu löytyy täältä ja Facebook-sivu täältä), sekä Infosodan sivuston ja lähetyksien seuraamista.  Myös Talousdemokratian teemat sivuavat tämän artikkelin pohjamutia tärkeällä tavalla. Voit myös kysyä samoja kysymyksiä Suomen mukana olemisesta Afganistanissa kansanedustajiltamme, kuin mitä kirjailija Hannu Yli-Karjanmaa on esittänyt. Emme ehkä ihan heti saa poliitikoistamme ketään Japanin parlamentin jäsenen Yukihisa Fujitan kaltaista aktivistia, mutta meillä on oikeus esittää kansanedustajillemme kysymyksiä.  Näiden asioiden lisäksi “ihan vain” asioista keskusteleminen ihmisten kanssa ylipäätään on tärkeää. Kyse on viime kädessä niin sinun kuin sinulle läheisten ja rakkaiden vapaudesta ja onnellisuudesta – niin pään sisä kuin ulkopuolella, nyt ja tulevaisuudessa. En usko, että haluat, että sinua kusetetaan, enkä usko, että haluat elää valhemaailmassa.

Virallinen versio syyskuun 11. tapahtumista on valetta.


Jos kerrot tarpeeksi suuren valheen ja jatkat sen toistamista, niin ihmiset lopulta uskovat sen. Valhetta voidaan ylläpitää vain niin kauan kuin valtio kykenee suojaamaan kansan tuon valheen poliittisilta, taloudellisilta ja/tai siihen aseellisesti liittyviltä seurauksilta. Tästä johtuen, valtiolle on oleellista käyttää kaikkea valtaansa vastarinnan tukahduttamiseen, sillä totuus kykenee tappamaan valheen. Tästä voidaan laajemmin johtaa se, että totuus on valtion suurin vihollinen.

– Joseph Goebbels.

Hinta siitä, että hyvät ihmiset eivät tee mitään, on tulla pahojen ihmisten hallittavaksi.

– Platon

Aikana, jolloin yleisesti tuetaan valhetta, on totuuden kertominen vallankumouksellista.

George Orwell

[Tämä on artikkelin osa 10/10. Osan 9/10 voit lukea täältä.]

Read Full Post »