Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘mystiikka’

Timo Hännikäinen puhuu!

timohannikainen

Kansallinen, traditionalistinen, radikaali. Nämä määreet kuvaavat Timo Hännikäistä ja verkkolehti Sarastusta hyvin. Monipuolinen ja tuottelias Hännikäinen on älykäs ja rohkea mies, jolla on mielenkiintoisia ja syväluotaavia ajatuksia kulttuurista. Mesikämmen tuumasi, että miestä pitää jututtaa.

Seuraavasta haastattelusta selviää mm. se, mitä radikaali traditionalismi on, mihin verkkolehti Sarastus pyrkii, millainen joukko lehteä toimittaa, mikä Suomen poliittisessa tilanteessa nykyään mättää ja mistä länsimaiden perikadossa on kyse. Hännikäinen kertoo myös tulevaisuuden suunnitelmistaan ja seuraavasta kirjastaan. Mesikämmenen oli luonnollisesti kysyttävä hiukan myös miehen ajatuksia Pekka Siitoimesta.

Hyvä naiset ja herrat, Timo Hännikäinen puhuu!

– – –

Pohjustusta

Olet runoilija, esseisti, kääntäjä ja kriitikko. Kerro taustastasi niille, jotka eivät siitä tiedä. Millainen mies on Timo Hännikäinen?

Olen syntynyt vuonna 1979 Padasjoella, Päijät-Hämeessä. Helsingissä olen asunut kohta 20 vuotta. Olen ”puolivapaa” kirjailija, eli maksan vuokrani ja laskuni tekemällä osan vuodesta puolipäivätöitä koulun iltavahtimestarina, muu toimeentulo tulee apurahoista ja kirjoituspalkkioista. Olen julkaissut seitsemän omaa teosta ja kääntänyt muun muassa Oscar Wilden, Charles Simicin ja Robert Louis Stevensonin tuotantoa. Olen naimisissa ja puolison lisäksi ruokakuntaan kuuluu cockerspanieliuros. Harrastukset vaihtelevat, tällä hetkellä lähinnä sydäntä ovat vinyylilevyjen keräily ja pienriistanmetsästys.

Tunnetuin teoksesi lienee vuonna 2009 ilmestynyt Ilman (Savukeidas), joka kertoo naisen puutteesta. Mitä tuumaat tuosta kirjastasi ja sen kautta saaneestasi huomiosta nyt, viitisen vuotta teoksen ilmestyttyä? Luetko vanhoja tekstejäsi? Mihin teoksiisi olet tyytyväisin ja miksi?

Ilman oli minulle jonkinlainen läpimurtoteos, joka kaiken synnyttämänsä julkisuuden lisäksi sai erittäin hyvät arvostelut. Useimmat kirjaa käsitelleet tosin keskittyivät siihen seksinpuute-aiheeseen, eivätkä huomioineet läpiseksualisoituneen kulttuurin analyysia, joka oli kirjan varsinainen pointti. Julkisuusrumban otin eräänlaisena kokeiluna, oli kiinnostavaa kokea kertarysäyksellä se median ja julkisuuden maailma, johon harva suomalainen kirjailija pääsee tai joutuu koko urallaan. Mutta olen ihan tyytyväinen, että sitä kesti vain aikansa. En ole mikään karismaattinen esiintyjä tai mediapersoona, mieluummin kirjoitan kuin puhun. Itse kirjaan olen yhä tyytyväinen, vaikka olenkin kyllästynyt puhumaan siitä julkisesti. Se vangitsee aika hyvin tietyn elämänvaiheen tunnot ja ajatukset. Enää en pystyisi kirjoittamaan sellaista teosta, niin moni asia on muuttunut niin ulkoisessa kuin sisäisessä elämässä. Omaa tuotantoa jälkikäteen lukiessa huomioikin yleensä sellaiset asiat, jotka nykyään tekisi eri lailla tai joista oma näkemys on muuttunut johonkin suuntaan. Se on oikeastaan hyvä asia: uskon, että ajattelun ja tuotannon pitää olla elävä ja ristiriitainen kokonaisuus, ei mikään valmis suljettu systeemi.

Kirjojesi lisäksi sinut tunnetaan nykyään myös verkkolehti Sarastuksesta ja radikaalista traditionalismista. Mitä kautta, miksi ja milloin sinusta tuli traditionalisti? Mistä radikaalissa traditionalismissa on kyse?

Traditionalismilla tai radikaalilla traditionalismilla viitataan usein sellaisiin filosofeihin kuten René Guenon ja Julius Evola, joiden ajattelussa uskonnollinen mystiikka oli keskeisellä sijalla. Itse käytän termiä laajemmin. Sarastuksen yhteydessä traditionalismi on käytännössä löyhä yleisnimitys sellaiselle oikeistolaiselle ajattelulle, joka poikkeaa sekä liberaalista talousoikeistosta että valtavirran konservatiivisuudesta. Tällainen ajattelu suuntaa kritiikkinsä käytännössä koko valistuksen ja Ranskan vallankumouksen perintöön. Se näkee yhteiskunnan pikemminkin orgaanisena kokonaisuutena kuin yksilöiden välisenä abstraktina sopimuksena. Vähintäänkin yhteiskuntasopimuksen piiriin pitäisi kuulua myös menneet ja tulevat sukupolvet, eivät ainoastaan elävät. Traditionalismissa politiikan keskipiste ja ihmistä viime kädessä määrittävä tekijä on identiteetti. Identiteetillä on lukuisia ulottuvuuksia, jotka muodostuvat vastakohtaisuuksien ja rajojen puitteissa: paikallinen, historiallinen, sukupuolinen, uskonnollinen, sivilisationistinen, jne. Esimerkiksi minä olen yhtä aikaa helsinkiläinen, suomalainen, eurooppalainen ja valkoinen mies, ja jokainen näistä ominaisuuksista kiinnittää minut tiettyyn kohtalonyhteyteen muiden kaltaisteni kanssa. Ei ole olemassa yhtä ja jakamatonta ”ihmiskuntaa” yhteisine tavoitteineen, vaan eri ryhmillä on omat intressinsä, jotka voivat myös joutua konfliktiin keskenään. Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Poliittisia kantoja Sarastuksen piiristä löytyy joka lähtöön, kristitystä konservatiivista jonkinlaiseen fasistiin. Osa kirjoittajista, mukaanlukien minä itse, ei edes halua määritellä itseään kovin tarkasti poliittisessa mielessä, vaan löytää ja yhdistelee ideoita monista ajatussuuntauksista. Se, mikä minut on johtanut tällaisen suuntauksen piiriin, onkin sitten mutkikkaampi kysymys. Perinteen merkitys inhimillisessä kokemuksessa ja Euroopan olemus ovat oikeastaan aina kiinnostaneet minua. Varsinkin kirjailijantyöni kautta tunnen lujaa yhteenkuuluvuutta siihen monisyiseen ja ristiriitaiseen traditioon, jonka muodostavat pakanallinen antiikki, kristillinen keskiaika ja uudempi tieteellinen ajattelu. Olen sielultani eurooppalainen ihminen.

Mitä suomalaisuus merkitsee sinulle? Mikä maamme ja kulttuurimme menneisyydessä on säilyttämisen arvoista ja miksi? Millaisia ovat suomalaisen psyyken valoisat ja pimeät puolet?

Suomalaisuutta on oikeastaan mahdoton ymmärtää ottamatta huomioon maantieteellistä sijaintia ja ilmasto-olosuhteita. Maantieteellisesti Suomi on rajamaa Euroopan ja Venäjän välissä, vähän samaan tapaan kuin vaikkapa Baltian maat ja Ukraina. Reuna-alueilla syntyy omanlaistaan kulttuuria ja mentaliteettia, joka poikkeaa keskuksista. Mentaliteettiamme ovat muokanneet myös ankarat ilmasto-olot. Kirjailija Marko Tapion mukaan kamppailu kylmyyttä ja pimeyttä vastaan on muovannut eräänlaisen arktisen persoonallisuustyypin, joka on säilynyt nykyaikaan saakka. Suomalainen on sitkeä, vakaa ja kestää vastoinkäymiset hammasta purren. Mutta samalla meissä on ajoittainen taipumus äärimmäisyyksiin, jotka voivat saada hyvinkin traagisia muotoja. Suomessa on käyty Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen verinen sisällissota, juoppous on yleistä ja itsemurhiakin esiintyy paljon. Toisaalta tämä taipumus on purkautunut myös hienona taiteena ja kirjallisuutena, ja uskon myös talvisodan puolustushengen ilmentäneen sitä.

Halveksiiko suomalainen kulttuuriväki omaa kansallista perintöään? Jos näin on, niin mistä se kertoo?

Tavallaan tällaista halveksuntaa on esiintynyt aina. 1800-luvulla suuri osa sivistyneistöstä piti suomen kieltä liian karkeana kulttuurin ja kirjallisuuden kieleksi. 1920-luvulla Tulenkantajat pitivät suomalaista kulttuurielämää takapajuisena ja ihailivat romanttiseen tyyliinsä kaikkea modernia ja ”keskieurooppalaista”. Tämä on itse asiassa perifeerinen ilmiö, rajamaiden kirous. Reuna-alueilla helposti ajatellaan, että oma kulttuuriperintö on liian haurasta ja kaikki arvokas tulee keskuksista. Jos kirjallinen kulttuuri on nuori, kuten Suomessa, se vain lisää tällaista asennoitumista. Sen käytännön seurauksiin kuuluvat ulkomaisten vaikutteiden omaksuminen sellaisinaan, suodattamatta, sen sijaan että sovellettaisiin niitä täkäläiseen perinteeseen. Taidehistoriassa keskitytään lähinnä tarkastelemaan, miten erilaiset kansainväliset suuntaukset, kuten vaikkapa romantiikka, funktionalismi ja postmodernismi, ovat tulleet Suomeen. Toisaalta meillä on kaikkina aikoina ollut sellaisiakin taiteilijoita, jotka ovat vakavissaan tutkineet paikalliseen identiteettiin nojaavan taiteen mahdollisuuksia ja pyrkineet luomaan kansallisia muotoja ulkomaisille vaikutteille. Heihin sopisi kiinnittää enemmän huomiota. Kulttuurielämä kaipaisi jonkinlaista etnofuturistista otetta.

Oletko ateisti, agnostikko tai joitain muuta?

Henkilökohtaisesti uskon, ettei historialla ole suuntaa eikä elämällä muuta tarkoitusta kuin ne, jotka yksilöt ja yhteisöt sille antavat. En odota mitään tämän elämän jälkeen, paitsi kenties länsimaisen kulttuurin ja omien ajatusteni säilymistä. En kuitenkaan suosittele tällaista katsomusta kenellekään – se olisi turhaa, sillä kyseessä on pikemminkin sisäsyntyinen kokemus kuin opittu ajattelutapa. Joillakin on kyky uskoa jumaliin, joillakin toisilla ei, ja tämän kohtalon kanssa on elettävä.

En lainkaan väheksy uskontoja: se olisi sama kuin väheksyisi ihmislajia, sillä ihminen on jotenkin asetuksellisesti uskonnollinen olento. Elämästä tekee elämisen arvoista tunne kuulumisesta itseään ja pieniä kuvioitaan suurempaan kokonaisuuteen, ja uskonto lienee yleisin tapa saavuttaa tällainen tunne. Harva pärjää ilman uskontoa tai jotakin sen korviketta. Jos nämä lapselliset uusateistit, Richard Dawkins opetuslapsineen, todella käsittäisivät kuinka ankara paikka maailma ilman korkeamman voiman ohjausta on, he juoksisivat hädissään ensimmäisen vastaantulevan new age -gurun syliin. Niinpä he ottavatkin korvikeuskonnoksi humanismin, biologisen reduktionismin tai edistysajattelun, joka on pelkkä kristillisen eskatologian maallistunut versio. Uskonnottomuus sopii niille, jotka kestävät pohjimmiltaan nihilististä maailmaa, jossa ihmistä varten ei ole mitään suurta suunnitelmaa.

Suosikkialkoholijuomasi?

Miedoista paras on brittiläinen Old Rosie -siideri. Väkevistä parhaita ovat viskit, skottilaisista Laphroaig ja irlantilaisista Jameson.

– – –

Sarastus ja radikaali traditionalismi

Verkkolehti Sarastus aloitti toimintansa syyskuussa 2012. Miksi tällaiselle verkkolehdelle oli tarvetta, miten se maastoutuu suhteessa maamme nykyiseen kulttuuriin ja poliittiseen ilmapiiriin? Mihin Sarastus pyrkii, mikä on sen raison d’être?

moderniamaailmaaSarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin. Suomesta puuttuu tämäntyyppinen ajattelun perinne, tai ainakin se on katkennut, sillä 1960-luvulta saakka älymystö on ollut leimallisesti vasemmistolaista ja vasemmistolla on ollut käsissään aloite melkein kaikessa kulttuurianalyysissa ja yhteiskuntakritiikissä. Poliittisen mielipiteen heilahdukset eivät ole muuttaneet tätä tilannetta. Jos halutaan yhteiskunnallista muutosta, sen täytyy tapahtua ensin ihmisten mielissä, ja tässä suhteessa akateeminen maailma, kulttuurielämä ja media, nykyään yhä enemmän myös sosiaalinen media, ovat ratkaisevassa roolissa.

Sarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin.

Missä ja kenen tai keiden toimesta idea Sarastuksen aloittamiselle alkoi? Milloin idea Sarastuksesta nousi ensimmäisen kerran ilmaan?

Ajatus tämäntyyppisestä julkaisusta oli putkahdellut kansallismielisissä ympyröissä jo pidemmän aikaa, mutta konkreettisia suunnitelmia ei ollut. Kesällä 2012 otin sähköpostitse yhteyttä joukkoon luotettuja samanmielisiä ihmisiä, joiden tiesin olevan myös näkemyksellisiä kirjoittajia, ja ehdotin verkkojulkaisun perustamista. Pidimme pari yhteistapaamista ja jatkoimme suunnittelua sähköpostitse. Syyskuuhun mennessä olimme päässeet yksimielisyyteen suurista linjoista, luoneet lehden ulkoasun ja laatineet ensimmäiset kirjoitukset.

Kerro Sarastuksen toimittajakunnasta. Kuinka erilaista väkeä verkkolehden toimittajista löytyy? Esiintyykö toimittajakunnan kesken vahvaa ideologista kädenvääntöä verkkolehden sisällön suhteen vai luoviutuvatko asiat omalla painollaan jaetuttujen traditionaalisten lähtökohtien kautta?

Toimituskunta on pysynyt suurin piirtein samana, mutta vakituisia avustajia on ilmaantunut suhteellisen lyhyessä ajassa kiitettävä määrä. Suurin osa ei ole ammattikirjoittajia, mutta monella on esimerkiksi yliopistotaustaa ja sitä kautta kokemusta asiatekstin laatimisesta. Toimitus- ja avustajakunta jakaantuu eri puolille Suomea, ja yhteistyötä tehdään internetin välityksellä. Kuten jo aiemmin totesin, Sarastusta toimittaa poliittisesti kirjava joukko, jota yhdistävät tietyt yleiset periaatteet. Poliittisista eroavaisuuksista ja lehden linjasta syntyy silloin tällöin toimituksen sisäistä debattia, mutta sitä on aina käyty hyvässä hengessä. Sarastus on loppujen lopuksi varsin avoin erilaisille näkemyksille, ainoastaan silkan huuhaan kuten ilmastodenialismin ja holokaustinkiistämisen olemme päättäneet pitää lehden ulkopuolella.

Millaista yhteydenpitoa ja yhteistyötä Sarastuksella on muiden samanhenkisten ihmisten ja ryhmien kanssa Suomen rajojen ulkopuolelta?

Sarastus on julkaissut käännöksiä artikkeleista, jotka ovat alunperin ilmestyneet muun muassa amerikkalaisissa Alternative Right- ja Counter Currents -verkkolehdissä, ruotsalaisella Motpol-sivustolla, erilaisissa ranskalaisissa julkaisuissa, jne. Tällä tavoin lehti on tullut tunnetuksi samanhenkisten keskuudessa myös ulkomailla, ja toimituskunnan jäsenet ovat jonkin verran yhteydessä ulkomaisiin kirjoittajiin. Tiettyä kiinnostusta Suomea kohtaan on herännyt tämän takia. Amerikkalainen kirjailija Jack Donovan, jota haastattelin alkuvuodesta Sarastukseen, kirjoitti myöhemmin facebook-sivuillaan, että hänen mielestään Suomi on paras maa, koska suomalaiset lukijat lähettävät hänelle jatkuvasti täkäläisten neofolk-yhtyeiden levyjä ja muuta kiinnostavaa tavaraa.

Miten Sarastukseen on yleisesti ottaen suhtauduttu eri piireissä? Onko Sarastuksen osakseen saama huomio yllättänyt millään tapaa?

Jo sivuston tilastoja seuratessa huomaa, että lehteä lukevat varsin monet. Päivittäinen kävijämäärä on keskimäärin reilun tuhannen luokkaa ja tähän mennessä suosituinta kirjoitusta on jaettu facebookissa noin 500 kertaa. Olen myös havainnut, että sitä lukevat monet sellaisetkin, jotka eivät lehden aatemaailmaa allekirjoita. En tiedä, onko se yllättävää. Traditionalismi ja ”uusi oikeisto” ovat Suomessa melko uusia juttuja, joten on tavallaan luonnollista että ne herättävät kiinnostusta. Huvittavimpia ovat oikeastaan Sarastuksen herättämät ristiriitaiset reaktiot eri leireissä. Vasemmisto on yrittänyt lyödä meihin natsileimaa, ja eräällä uusnatsien sivustolla meitä on taas sanottu ”siionistien peiteoperaatioksi” tai joksikin vastaavaksi. Kai tämäkin on merkki siitä, että olemme osanneet tehdä jotain oikein.

Miten tunnetusti vasemmistohenkinen kirjallisuuspiiri ja siihen kuuluvat ystäväsi ovat suhtautuneet oikeistoradikaaleihin ystäviisi ja Sarastus-verkkolehteen?

Suhtautuminen vaihtelee, mutta onhan se selvää, ettei maineeni sillä suunnalla ole yleisesti ottaen kovin hyvä. Välillä kustantajaltani on kyselty, miksei minua kieltäydytä julkaisemasta – ja ironista kyllä, kyselijät ovat yleensä sellaisia jotka muuten väittävät olevansa kaikkea ilmaisunvapauden rajoittamista vastaan. Sinänsä minua ei liikuta moinen, sillä minulla on edelleen riittävästi julkaisukanavia ja lukijoita. En ole erityisen aktiivinen kirjallisuuspiireissä, koska ne ovat hirvittävän sisäsiittoisia porukoita, joissa ihmiset seurustelevat lähes pelkästään saman alan tyyppien kanssa ja uskovat tekevänsä jotakin merkittävää, vaikka heidän touhuistaan on kiinnostunut vain kourallinen kollegoita. Minulle on vakiintunut sieltä muutama luotettu ystävä, joiden kanssa tulen hyvin toimeen ja joita tapaan melko säännöllisesti, mutta kirjallisuusväen kissanristiäisissä minua näkee harvoin.

Mitä mieltä olet Suomen poliittisesta nykytilanteesta? Mikä nykytilanteessa mättää eniten ja mitkä asiat siihen ovat syynä? Millaisia mahdollisia valopilkkuja nykytilanteessa on? Millaisena näet maamme poliittisen tulevaisuuden?

Suomen poliittinen tilanne muistuttaa monessa mielessä tyypillisen eurooppalaisen teollisuusmaan tilannetta, vaikka erojakin on. Meillä on matala syntyvyys ja ylisuureksi paisunut julkinen talous. Perheet ja muut pysyvät tukirakenteet hajoavat, ruumiillisen työn arvostus on matala, demografisia ja taloudellisia ongelmia yritetään ratkaista maahanmuutolla, joka lähinnä synnyttää uusia ongelmia. Talouskriisi ei ole iskenyt meihin erityisen lujaa, mutta toisaalta olemme tuskin vielä nähneet sen pahinta vaihetta.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille. Sen nimissä kansallisomaisuutta on myyty ulkomaille yleisen kulutusjuhlan rahoittamiseksi, ihmisiä on ylikoulutettu työttömiksi ja jätetty tulevien sukupolvien maksettavaksi massiivinen valtionvelka. Suurten ikäluokkien niin sanotut ”pehmeät arvot” loivat hirmuisen kovan yhteiskunnan, jossa yhteisvastuuta ei tunneta ja jokainen odottaa saavansa valtiolta enemmän kuin itse antaa. Rikkaat eivät enää halua maksaa veroja eivätkä köyhät tehdä töitä. Verojen maksu ja työnteko ovat jääneet keskiluokan harteille, ja keskiluokan kapinahenki alkaa näkyä muun muassa perussuomalaisten suosion kasvussa.

Valopilkkuna nyky-Suomessa näen sen, ettei tänne ole vielä kehittynyt sellaisia suuria maahanmuuttajakeskittymiä kuin vaikkapa Ruotsiin tai Ranskaan. Toisaalta Suomella on maantieteellisen sijaintinsa takia toinen ongelma: Venäjä suhtautuu meihin kuin omaan takapihaansa ja saattaa tulevaisuudessa käyttää täällä asuvia venäläisiä ulkopoliittisen painostuksen välineenä, kuten se on tehnyt Baltiassa ja Ukrainassa. Venäjän imperialistiset haaveet ovat ainakin lyhyellä tähtäimellä vakavin ulkoinen uhka Suomelle. Tarja Halosen presidenttikaudella tätä tosiseikkaa yritettiin kaikin keinoin peittää näkyvistä. Nyt unesta ollaan hiljalleen heräämässä, toivon ettei se tapahdu liian myöhään.

Millaisessa Suomessa Timo Hännikäinen haluaisi elää? Millainen olisi ihanteellinen tilanne Suomessa nykyään? Mitkä asiat olisivat toisin?

En mielelläni rakentele yhteiskuntautopioita, koska yhteiskunta on aina elävä kokonaisuus eikä mikään ideaali voi sellaisenaan toteutua. Jos takertuu liian tiukasti kuvaan ihanneyhteiskunnasta, todellisuuden lainalaisuudet unohtuvat helposti. Joitakin yleisiä linjoja mielessäni toki on.

Ihanne-Suomeni olisi sellainen, missä osa valtion nykyisistä tehtävistä olisi paikallisyhteisöillä ja ihmiset olisivat riippuvaisempia toisistaan kuin valtiokoneistosta. Ihmisillä olisi runsaasti yhteyksiä erilaisiin itsenäisesti toimiviin instituutioihin liikuntakerhoista osuuskuntiin ja muihin taloudellista toimintaa harjoittaviin organisaatioihin. Oppisopimuskoulutusta ja vastaavia järjestelyjä tuettaisiin jotta ihmisten olisi helppo työskennellä käytännön ammateissa. Pienyrittäjien asema olisi vahva. Valtio tukisi ja suojelisi paikallisyhteisöjä mutta puuttuisi niiden varsinaiseen toimintaan harvoin. Euroopan ulkopuolelta suuntautuva maahanmuutto olisi vähäistä ja tiukasti kontrolloitua. Sen sijaan opiskelija-, tiede- ja kulttuurivaihtoa olisi runsaasti ja siihen kannustettaisiin. Yksi valtiovallan tärkeistä tehtävistä olisi luonnonvarojen varjelu ja ekometsätalouden kaltaisten kestävien mallien tukeminen luonnonvarojen käytössä. Maanpuolustukseen panostettaisiin, ja vakinaisen armeijan lisäksi maassa olisi suojeluskuntien tapaisia paikallistason maanpuolustusjärjestöjä kuten Virossa.

Onko Suomi mielestäsi vielä itsenäinen? Miksi on tai ei ole?

Tiukassa mielessä Suomi on ollut itsenäinen ainoastaan 1920- ja 30-luvuilla. Silloin maa oli taloudellisesti omavarainen ja meillä oli itsenäinen ulkopolitiikka. Tämä kausi päättyi talvisotaan, jonka jälkeen tuli liittolaisuus Saksan kanssa, sitten YYA-aika ja lopulta EU:n jäsenyys. Ensimmäisen tasavallan kaltainen itsenäisyys ei tietenkään olisi enää nykyään mahdollista. Kansainvälinen politiikka ei perustu sopimuksien noudattamiselle, vaan se on taistelua. Suuret kansakunnat taistelevat vallasta ja pienet olemassaolosta. Niinpä pieni maa ei pysty sooloilemaan kovin pitkään, vaan sen on etsittävä vahvoja liittolaisia. Samalla on kuitenkin osattava luovia erilaisten valtablokkien välissä ja säilytettävä henkinen ja kulttuurinen itsenäisyys, joka on minusta se itsenäisyyden olennaisin muoto.

Mitä mieltä olet EU:sta? Pitäisikö Suomen erota EU:sta? Pitäisikö Suomen ottaa markka takaisin käyttöön?

Yhdistynyt Eurooppa ei ole lainkaan huono idea, mutta valitettavasti EU lähti jo varhaisvaiheessaan toteuttamaan sitä väärällä tavalla. Unionia luotaessa Robert Schuman kannatti ajatusta mannereurooppalaisesta konfederaatiosta, joka kunnioittaa jäsenmaidensa historiallisia ja kulttuurisia juuria ja jolla on vahva itsenäinen puolustus. Valitettavasti voitolle pääsi Jean Monet’n visio, jossa EU on talouspainotteinen liitto, jolla ei ole tarkkoja kulttuurisia tai maantieteellisiä rajoja. Sillä ei ole periaatteellisia estoja laajentua ei-eurooppalaisten kansojen keskuuteen ja puolustuksessaan se tukeutuu Yhdysvaltoihin. Tällaisena EU on kaikkien kansallisten ja paikallisten identiteettien vihollinen.

EU:sta eroaminen tuottaisi tällä hetkellä Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta nykyisen linjan vastaisten poliittisten voimien niin täällä kuin muualla Euroopassa pitäisi pyrkiä uudistamaan liittoa sisältäpäin.

Radikaalin traditionalismin kannattaminen tuntunee tuulimyllyjä vastaan taistelemiselta – vai onko näin? Onko traditionalismi idealistista eskapismia suhteessa vääjäämättömään suuntaan, johon maailma menee?

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet. Itse uskon, että elämme jonkinlaista siirtymäkautta. Kirjailija Anthony Burgess laati romaanissaan The Wanting Seed hahmotelman historian kolmivaiheisesta syklistä. Syklin alussa vallitsee malli, jossa laki, järjestys ja perinnäistavat ovat kaiken ydin. Kun tällainen järjestys on pysynyt vakaana riittävän kauan, aletaan kuvitella että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja kykenee pelkän järkensä avulla luomaan ihanneyhteiskunnan. Kun tämä malli kaatuu omaan mahdottomuuteensa, siirrytään välivaiheeseen jota leimaa kaaoksen ja tyrannian vuorottelu ja kaikkinainen epävakaus. Lopulta konservatiivinen järjestys palaa ja sykli alkaa alusta. Jos Burgessin hahmotelma vastaa todellisuutta, olemme tällä hetkellä siirtymässä sekasortoiseen välivaiheeseen. Silloin niillä, jotka pyrkivät pitämään vanhaa perinneainesta hengissä ja luomaan uutta, on tärkeä rooli. He ovat kuin munkkeja, jotka vaalivat antiikin sivistystä luostareissaan Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeisinä levottomina aikoina. Kuten Alain de Benoist sanoi: ”He elävät pimeydessä mutteivät kuulu pimeyteen, vaan kamppailevat sytyttääkseen valon uudelleen.”

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet.

Onko traditionalismin suosio nousussa vai onko se pysynyt suurin piirtein saman kokoisen pienehkön joukon tapana katsoa maailmaa ja elää siinä? Voiko traditionalismi edes nousta suurempaan suosioon, onko se luonteeltaan vääjäämättä kulttuurisessa marginaalissa?

Ainakin sitä kohtaan tunnetaan enemmän kiinnostusta. Liberaali ja vasemmistolainen ylivalta henkisessä elämässä on jatkunut niin kauan, että se on rappeutunut opittujen iskulauseiden toistamiseksi. Silloin vastakkaiset näkökulmat tuntuvat automaattisesti raikkailta. En katsoisi, että traditionalismi edes pyrkii suuren yleisön suosioon, sillä kyseessä ei ole mikään yhtenäinen ideologia vaan pikemminkin monia ajatussuuntia sisältävä virtaus – vähän samaan tapaan kuin ”konservatiivinen vallankumous” 1920-luvun Saksassa. Sekin oli aatteellisesti kirjava, epäyhtenäinen ja elitistinen liike, mutta vaikutti laajalti oman aikansa poliittiseen ilmapiiriin.

Millaisia sisäisiä jännitteitä, ristiriitoja tai haasteita traditionalisti joutuu maailmankatsomuksensa vuoksi nykymaailmassa omassa elämässään kohtaamaan? Miten traditionalisti tasapainoilee suhteessaan uuteen ja vanhaan teknologiaan, individualismiin ja kollektiivisuuteen, yms.? Millaisissa asioissa olet joutunut tekemään käytännöllisiä tai muunlaisia kompromissejä suhteessa traditionalistisiin periaatteisiisi?

Tämä on tietysti hyvä kysymys jokaiselle, joka elää omista arvoistaan poikkeavassa yhteiskunnassa. Toisaalta ratkaisu ei ole monimutkainen: on vain asetettava asiat tärkeysjärjestykseen ja mietittävä, mitä todella tarvitsee elääkseen arvokkaasti. Jos ei tavoittele suuria omaisuuksia, virallisia tunnustuspalkintoja ja yleistä hyväksyntää, on aivan mahdollista elää loukkaamatta vakavasti periaatteitaan. Järjestelmää voi käyttää hyödykseen ottamalla siltä sen mitä tarvitsee ja samalla työskentelemällä jonkin paremman rakentamiseksi. Minusta ei esimerkiksi ole järkevää boikotoida jotakin tarvitsemaansa tuotetta sen takia, ettei pidä sitä valmistavasta yrityksestä. Julius Evola kehotti ratsastamaan tiikerillä, kunnes se väsyy juoksemaan. Toisaalta ei myöskään kannata valittaa median turruttavaa vaikutusta ja kulttuurin kaupallisuutta, jos itse menee virran mukana. On hyvin helppoa olla katsomatta televisiota ja haalimatta merkkituotteita, mielekkäämpää tekemistä löytyy yllin kyllin.

Jos ottaa spengleriläisen käsityksen kulttuurin elinkaaresta tosiasiana, kuten traditionalistit ilmeisesti universaalisti ottavat, niin tarkoittaako se sitä, että traditionalismiin liittyy aina sisäänkirjoitettuna kulttuuripessimismi? Ovatko traditionalistit pessimistejä? Mikä on traditionalismin positiivinen anti nykykulttuurin kokonaisuudessa?

perikatoSpengler katsoi kaikkien korkeakulttuurien käyvän läpi tietyt kehitysvaiheet ja lopulta kuolevan. Pessimistinä häntä on pidetty siksi, että hän katsoi itse elävänsä kuihtumisen vaihetta. Spengler tarkoitti länsimaisella kulttuurilla noin vuodesta 500 jKr. meidän päiviimme saakka jatkunutta kulttuurikokonaisuutta, esimerkiksi antiikin kulttuuri oli hänen mielestään aivan oma kokonaisuutensa. ”Perikato” ei tarkoittanut hänelle mitään täydellistä tuhoa, vaan yhden korkeakulttuurin kuihduttua uusi alkaa itää. Jotkut sen piirteet myös siirtyvät uuteen kulttuuriin ja saavat siellä uudenlaisia muotoja. Esimerkiksi kristinusko syntyi jo antiikissa, mutta se säilyi antiikin kulttuurin kuoltua ja siitä tuli Spenglerin tarkoittaman länsimaisen kulttuurin pohjakivi. Minusta ei ole hedelmällistä vain surra oman kulttuurimme ilmiöiden rappeutumista ja varjella vanhoja muotoja, vaan on katsottava myös eteenpäin ja etsittävä kaikkea sellaista, mikä voisi elää oman korkeakulttuurimme yli ja toimia kokoavana voimana uudessa. Tämän takia Sarastus on minusta hyvä nimi lehdelle, siinä on eteenpäin katsova henki. Ellei Euroopan supistuva väestö kokonaan tai suurimmaksi osaksi korvaudu afrikkalaisilla ja aasialaisilla, eurooppalaisuus säilyy ja löytää uusia ilmenemismuotoja tulevaisuudessa.

Millainen on tyypillinen suomalainen traditionalisti?

Sellaista tuskin on olemassakaan.

– – –

Pekka Siitoin

Koska tämä on Mesikämmenen blogi, niin kysytään sinulta myös edesmenneestä valtakunnanjohtajasta. Mitä mieltä olet hänestä?

Pekka oli kokonaistaideteos, kansanomaisemmin sanottuna elämäntaiteilija. Hän teki itsestään jonkinlaisen performanssin. Arvostan häntä, koska hän oli niin vapaa kaikesta itsesensuurista. Hänen julkiset esiintymisensä olivat loistavaa viihdettä.

Miten arvioit Pekan roolin 70-luvun Suomessa? Miten merkittävä Pekan rooli oli Kekkosen ja Neuvostoliiton kritiikissä maassamme? Oliko Pekka todellinen ja vakavasti otettava poliittinen vastavoima, vai esitettiinkö hänet paisutettuna uhkana kommunistien toimesta, puhtaasti poliittisin tarkoitusperin?

Minusta Pekka oli eräänlainen YYA-Suomen pimeä alitajunta. Hän teki kaikkea, mikä silloin oli kiellettyä tai epäkorrektia, ja kaiken lisäksi aivan äärimmäisellä ja karnevalistisella tavalla. En tiedä pitääkö tarina paikkansa, mutta olen kuullut että Pekan kotipihalla Naantalissa liehunut hakaristilippu näkyi paikkaan, jota Kekkonen ja muut sen ajan merkittävät poliitikot käyttivät huvilana.

On huvittavaa lukea, miten vasemmistolehdistö aikoinaan uutisoi Pekan ja hänen aatetovereittensa tekemisistä. Otsikoissa maalailtiin vakavaan sävyyn fasismin uuden nousun uhkaa, vaikka kyseessä oli aivan marginaalinen joukko eksentrikkoja. Samaan tyyliinhän kirjoitellaan nykyään ”äärioikeiston noususta”, vaikka joku uusnatsismi on Suomessa varsin vähäpätöinen ilmiö.

Pekka mielletään nykyään lähinnä ronskin humoristisena spektaakkelina, jossa yhdistyi rivologia, hengentieteet ja politiikka. Jos unohdetaan Pekan auraa vahvasti värittävä huumori ja koomisuus, niin mitä mieltä olet Pekan eläessään esittämistä poliittisista näkemyksistä? Missä määrin niissä oli jotain, mistä mahdollisesti olet samaa mieltä?

En oikeastaan pidä Pekkaa poliittisena hahmona, vaan pikemminkin showmiehenä ja arvokkaan kylähulluperinteen modernina jatkajana. Hänen sukulaissielujaan tässä mielessä ovat muun muassa Sigurd Wettenhovi-Aspa ja Ior Bock, joista on tullut kiinteä osa suomalaista folklorea.

Jos Kursiivin iskua ei olisi tapahtunut ja Pekka ei olisi saanut siitä vankilatuomiota, miten arvelet Pekan myöhempien vaiheiden menneen? Olisiko Pekka saanut rekisteröityä puolueensa virallisesti, olisiko Pekan homma pysynyt vakavammin otettavana ja noususuhdanteisena?

En tiedä, tavoitteliko Pekka vakavissaan kansansuosiota. Jos joku haluaisi oikeasti edistää natsi-ideologiaa, hän ottaisi aivan toisenlaisen lähestymistavan kuin Naantalin kaduilla koppalakki päässä saapastellut mies, joka hirtti muuminuken, uskoi yhdessä edellisistä elämistään olleensa ranskalainen aatelismies ja julisti olevansa ”kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti.” Pekalle tärkeintä oli show. Uskon hänen pikemminkin eläneen jotakin eriskummallista fantasiaa kuin tavoitelleen poliittista uskottavuutta.

Radikaaliksi traditionalistiksi kehittymisesi tuo etäisesti mieleen Pekan poliittisen radikalisoitumisen 70-luvulla – samaan hengenvetoon on toki todettava, että teidän kahden välillä eroja löytyy hyvin paljon. Ennen kuin Pekka radikalisoitui, hän oli tullut tunnetuksi valokuvausliikkeestään, Aino Kassisen ykkösoppilaana olemisestaan, yms. sosiaalisesti varsin hyväksytystä ja arvotetustakin toiminnasta. Ennen julkista profiloitumistasi radikaaliksi traditionalistiksi olit tullut tunnetuksi arvostettuna kirjailijana, kääntäjänä ja mm. kulttuurilehti Kerberoksen päätoimittajana. Kun Pekan poliittinen profiili radikalisoitui, hän menetti ystäviään ja hänen ja perheensä elämä vaikeutui. Onko elämäsi vaikeutunut sitten julkisen profiloitumisesi traditionalistina, oletko menettänyt ystäviä? Onko maailmankatsomuksellinen kehityksesi antanut uutta näkökulmaa Pekkaan?

Jotkut tuttavat ja kollegat ovat vieraantuneet minusta sen jälkeen kun olen ”tullut kaapista” näissä asioissa, mutten sanoisi elämäni vaikeutuneen. Minulle on tärkeintä se että voin tehdä työtäni, ei se, olenko väleissä kaikkien kanssa. Mitä Pekkaan tulee, hänkään tuskin ahdistui huonosta maineestaan vaan pikemminkin nautti siitä. Mutta hänen perheellään oli varmasti kovin vaikeaa. Isän valtakunta -dokumenttia katsoessani totesin, ettei hänen lapsiaan ainakaan käy kateeksi.

Missä määrin Pekka oli mielestäsi traditionalisti?

Ehkä hänen okkultismiharrastuksestaan voisi löytyä yhtymäkohtia vaikkapa Evolaan, joka oli kovin kiinnostunut magiasta. En tunne sitä puolta kovin tarkkaan. Natsismi puolestaan on monella tapaa aika kaukana traditionalismista, vaikka yhtymäkohtiakin löytyy. Esimerkiksi natsien ihailu keskitettyä totalitaarista valtiota kohtaan ja rotumystiikka ovat vieraita useimmille traditionalisteille.

– – –

Assosiaatiot

Mitä seuraavat asiat tuovat sinulle mieleen? Voit vastata yhdellä sanalla tai pidemmin.

Pentti Linkola.

Suomalaisen luonnonsuojelun suurmies ja erinomainen asiaprosaisti.

H.P. Lovecraft.

Ensimmäinen kirjallinen ihastukseni. Loi oman mytologiansa, mikä ei ole vähäinen saavutus.

Liberalismi.

Tarkoitti alunperin poliittista ja taloudellista vapautta, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Multikulturalismi.

Kyvyttömyyttä ymmärtää, mitä kulttuuri tarkoittaa.

Hipsterit.

Varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun ironia muuttuu retorisesta keinosta elämäntavaksi.

Kestävä kehitys.

Talouskasvu-uskovaisten saivartelua.

Poliittinen korrektius.

Sensuurilla on monta nimeä.

Islam.

Juutalaisuuden ja kristinuskon outo äpärälapsi.

Porno.

Korvannut seksin länsimaissa.

Tom of Finland.

Siitoin-postimerkki olisi ollut parempi.

Perussuomalaiset.

Poliittinen sillisalaatti, josta löytyy niin viisaita kuin idiootteja.

Jussi Halla-aho.

Suoraselkäinen poliitikko, tosin reagoi liian herkästi lehdistön kirjoitteluun.

Kokoomus.

Plutokraattien puolue.

Vihreät.

Liberaaleja, jotka haluavat kieltää kaiken.

Rasismi.

Tarkoitti alunperin rotusortoa, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Skinheadit.

Onko heitä enää Suomessa?

Natsi-Saksa.

Valtiomuotoinen yritys yhdistää estetiikka ja politiikka.

Helsingin Sanomat.

Painettua internettiä.

Suomen Sisu.

Kansallismielinen keskustelukerho, josta nousi myöhemmin poliittisia vaikuttajia.

Kansallinen vastarinta.

Vanhoissa natseissa oli enemmän tyyliä kuin uusissa.

Vasemmisto.

Puolusti aiemmin työtä pääomaa vastaan, nykyään puolustaa työtä vieroksuvia.

Metsästys.

Ihmisen alkuperäisin elinkeino.

Käsin kirjoitetut kirjeet.

Käyneet valitettavan harvinaisiksi. Merkittävien henkilöiden valittuja sähköposteja lienee turha julkaista.

Neofolk.

Kiinnostavin 1970-luvun jälkeen syntynyt musiikin tyylilaji. Death In Junen ja Blood Axisin levyt soivat kotonani ahkerasti.

Sananvapaus Suomessa.

Siitä tingitään aina kun joku käyttää sitä.

Suomen oikeuslaitos.

Luotan siihen yhä vähemmän.

Kuolemantuomio.

Rehellinen ja suvereeni vallankäytön muoto.

Tasa-arvo.

Käsitteellinen mahdottomuus. Arvo perustuu erolle.

Feministit.

Uskovat, että naisen tulee tehdä mitä huvittaa ja miehen mitä nainen sanoo.

Pussy Riot.

Minun marttyyrini on Dominique Venner eikä Pussy Riot.

Cheek.

Vihaan rappia, esittivätpä sitä minkä väriset tahansa.

Venäjä.

Suomalais-ugrilaisten kansojen historiallinen vihollinen, joka on tuottanut hienoa kirjallisuutta.

Yhdysvallat.

Atlantin takainen öykkäri, jonka aseita Eurooppa tällä hetkellä valitettavasti tarvitsee.

NATO.

Kannatan Suomen jäsenyyttä. Pienen kansakunnan edustajana on pakko olla pragmaattinen.

Sauna.

Siitä minä nautin.

– – –

Tulevaisuus

kaliyugaElämmekö Kali Yugan aikakautta? Onko länsimaiden perikato käsillä? Jos elämme Kali Yugaa, mitä merkkejä tästä on nähtävissä?

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen. Ihmiset vain toivovat hiljaa mielessään, ettei romahdus tapahdu heidän elinaikanaan. Toisaalta pitää muistaa, että perikato harvemmin tarkoittaa nopeaa ja täydellistä luhistumista. Rooman valtakunnastakin romahti vain länsipuoli, Bysantti porskutti vielä täydet tuhat vuotta. Rapistuvat kulttuurit voivat sinnitellä hämmästyttävän pitkään.

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on? Mitä seuraava kirjasi tulee käsittelemään?

Minulla on valmisteilla esseekirja, jonka olisi tarkoitus ilmestyä ensi keväänä. Se on tietyllä tavalla jatkoa Ilman-kirjalle, sillä sen keskipisteessä on suomalainen mies ja mies yleensä. Käsittelen siinä ”miehen metafysiikkaa” eli sitä, mitä maskuliinisuus pohjimmiltaan on kulttuurisista muuttujista riisuttuna. Samalla käyn läpi sitä, miten moderni yhteiskunta on oikeastaan naisten intressejä varten rakennettu. Lyhyesti sanottuna, Otto Weininger kohtaa Fight Clubin. Lisäksi minulla on tekeillä romaani ja suomennosvalikoima Jack Londonin asiaproosaa.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia on verkkolehti Sarastuksella? Miltä Sarastuksen tulevaisuus näyttää? Pysyykö Sarastus pelkästään verkkolehtenä, vai onko sille mietitty myös traditionaalisempaa paperilehti-formaattia?

Sarastus tuskin ainakaan kovin pian siirtyy paperilehdeksi, mutta toimitus on suunnitellut parhaiden kirjoitusten julkaisemista säännöllisin väliajoin jonkinlaisena vuosikirjana. Muutakin pienimuotoista julkaisutoimintaa on ideoitu. Olemme aloittaneet Spenglerin Ihminen ja tekniikka -teoksen julkaisemisen suomeksi ”jatkokertomuksena” Sarastuksessa, ja suomennos olisi tarkoitus julkaista myöhemmin myös kirjana.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mielenkiintoisten ihmisten seura. Joskus he ovat eläviä ihmisiä, joskus taas taiteilijoita ja filosofeja joiden kanssa keskustelen heidän teostensa välityksellä.

– – –

Mesikämmen kiittää Timo Hännikäistä haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hännikäisen blogi Marginalia. [Marginalia vanhassa osoitteessaan].

Hännikäinen Wikipediassa.

Hännikäisen kirjailijasivu Facebookissa.

Hännikäisen haastattelu Kuiskaus pimeässä-lehdessä.

Hännikäisen haastattelu Hommalla: Timo Hännikäinen: Ikkunat auki Impivaaraan.

Juhani Karilan juttu Helsingin Sanomissa: Esseisti Hännikäinen: Tasa-arvo on liian pitkällä. Esseisti Timo Hännikäinen radikalisoitui.

City-lehden juttu Hännikäisestä ja hänen 2009 ilmestyneestä kirjastaan Ilman (Savukeidas, 2009).

Hännikäinen puhumassa kirjastaan Ilman Maria-ohjelmassa.

Hännikäinen Perttu Häkkisen haastateltavana Ylen Suomalainen mies-sarjassa 2012.

Täyslaidallinen humanismia vastaan. Hännikäisen kirjan Ihmisen viheliäisyydestä (Savukeidas, 2011) arvio Elonkehässä.

Verkkolehti Sarastus.

Verkkolehti Sarastus Facebookissa.

 

Advertisements

Read Full Post »

Lin gha-Rejn alias Reima Saarisen mysteeri on saanut edellisen aihetta käsittelevän Mesikämmenen postin jälkeen varsin mielenkiintoista lisävaloa, joka liittää herran vahvasti Jouni Mömmöön, Mana Mana-yhtyeen edesmenneeseen keulahahmoon. Esiin tulleiden seikkojen valossa näyttää kaiken muun mielenkiintoisen ohessa siltä, että Mömmö otti nimen bändilleen eräästä Lin gha-Rejn omistamasta kirjasta.

Edellisen Lin gha-Rejtä käsittelevän Mesikämmenen kirjoituksen luettuaan eräs blogin lukija muisti, että Lihanukke-nimisen zinen eräässä numerossa olisi aikoinaan ollut Jouni Mömmön haastattelu, jossa olisi mainittu myös Lin gha-Rej alias Reima Saarinen. Mesikämmen sai kyseiseltä lukijalta skannaukset kyseisen haastattelun Lin gha-Rejtä sivuavista kohdista, mistä Mesikämmen tätä lukijaa myös kiittää.

Mömmön haastattelusta selviää, että hän piti itseään Saarisen maagisena opetuslapsena, Saarista Patti Smithin entisenä poikaystävänä, ja että Saarinen oli käynyt Amsterdamissa vihkiytymässä johonkin maagiseen asiaan. Myös Saarisen upea kirjasto ja koti Turussa tulevat haastattelussa esiin.

Lihanukke-lehden haastattelu ilmestyi vuoden 1992 alussa, reilu pari kuukautta Mömmön itsemurhan jälkeen (Leena Möhnän kirjoittama johdanto haastatteluun on päivätty 13.1.1992). Seuraava pätkä haastattelua löytyy sen alaotsakkeen Vihkiytyminen mustaan magiaan alta.

– – –

Jouni Mömmö (JM): Turussa mä tapasin sellasen miehen kuin Reima Saarisen, Patti Smithin vanhan poikaystävän. Semmonen mustan magian tyyppi, aikamoinen tietäjä.

Lihanukke (LN): Olikse jotain näitä Pekka Siitoimen…?

JM: Eijeijjei, täysin päin vastoin!

LN: Ei mitään natsi-ideoita sotkettuna mystiikkaan?

JM: Täysin päinvastoin. Sitä ei niinku ymmärretä tietyllä tapaa, ihmiset pelkää sitä oppia… realistista, täysin kristillistä ja pyhää. Tosi pyhää, se tietää kaikki salaisuudet kaikesta. Siinä on niinku koko maailmanhistoria kirjoitettu kirjoina heille tavallaan. Ja tällä miehellä sattu olemaan niin uskomaton kirjasto! Vapaamuurarien lunkka on tosi kateellinen tästä asiasta heille. Niinku vaikka vapaamuurarit harrastavat tätä magia-juttua aika paljon. Ne on tosi kateellisia, samoin kuin joku uskontotieteenlaitos on tosi kateellinen, koska tällä ihmisellä on suora yhteys Englantiin ja hän tietää itse tietysti kaiken.

LN: Hän kuitenkin puuhailee yksin?

JM: Hän oli sillä hetkellä yksin, hän on tullut Amsterdamista. Hänet oli ilmeisesti jotenkin vihitty siellä johonkin systeemiin, joka lähetettiin eteenpäin jatkuvasti, että hänet vihittiin johonkin ja hän vihki jonkun. Ja sitten hän vihki minut tähän.

LN: Että sä olit tavallaan niinkuin opetuslapsi?

JM: Tietyllä tavalla opetuslapsi. Ja mä halusin olla hänen opetuslapsensa, koska se oli todellista kauneutta.

Se äijä tietysti ulkona käyttäyty aivan älyttömästi, koska hän liikku pelkkien tunnetilojen mukaan. Kotona hän oli täys rauhallisuus, järki ja ymmärrys. Koti oli uskomattoman kaunis koti. Se oli kauneutta… mut vihittiin siihen uskoon tietyllä tapaa.

Sen jälkeen mulle alko aika reaalihelvetti. Mä lainasin kirjoja siltä ja löysin tavallaan seksimagian suurimman helvetin. Sit mä lähdin sellaselle matkalle ja kävin sen lävitte. Kun tää reaalihelvetti alkoi, Nicon ‘Dramafix’ oli mun suosikkilevy, se oli tosi kova juttu. Muutenkin mä koin tähän Nicoon tavallaan yhteyttä siihen aikaan.

Vähitellen se meni syvemmälle ja syvemmälle se helvetti ja mä olin välistä muuttanu Turusta Joensuuhun, mutta sitten mun piti mennä takas Turkuun. Mä pidän tätä vaihetta reaalisynnytyksenä, sillä tavalla, että mä realistisesti synnyin tähän maailmaan. Se alkoi siitä hetkestä, kun Turussa… No, tää menee ehkä sekoiluksi taas… Se oli kumminkin semmoinen kuun pimeällä puolella oleva synnytys, niinku rock ‘n’ roll-nautinto, mikä mulle on tehty. Se on aika reaalinen eli se on aika rankkaa, se lähti menemään helvetiksi, ääni- ja ystävyyshelvetiksi, täyttä kauheutta.

– – –

Väitteelle siitä, että Saarinen olisi ollut Patti Smithin poikaystävä, ei löydy mitään näyttöä ainakaan internetin kautta. Smith kävi Suomessa Saarisen elinaikana kerran, vuonna 1975 Kulttuuritalolla. Ehkä Saarisella oli jotain tekemistä jossain joskus Smithin kanssa, tai ehkä ei.

Mitä tulee Saarisen liikkeisiin Amsterdamissa, ovat hänen kontaktinsa siellä saattaneet olla paikallisia Ordo Templi Orientiksen jäseniä, tai muuten saman henkisiä ihmisiä.

Se, että Jouni Mömmö piti itseään Lin gha-Rejn eli Reima Saarisen opetuslapsena, johti pienen pohjatyön kautta toiseen mielenkiintoiseen löytöön. Hellride Music-forumilla oli 13.1.2008 (eli muuten tasan 16 vuotta Leena Möhnän kirjoittaman johdannon Mömmön em. haastatteluun jälkeen) s:A:h+1:5:3-nimerkiltä mielenkiintoisia huomioita Mana Mana-nimen alkuperästä.

Nimimerkki kertoo omistavansa useita kirjoja, jotka kuuluivat Lin gha-Rejn eli Reima Saarisen kokoelmiin. Hän kertoo myös, että “useiden lähteiden mukaan” Lin gha-Rej eli Reima Saarinen oli Jouni Mömmölle opettaja okkulttisissa asioissa. Kuten yllä siteeratun haastattelun perusteella tiedämme, on Mömmö itsekin todennut asian näin olleen.

Nimimerkki kertoo tietävänsä, että Mömmö lainasi Saariselta paljon tämän okkultismia käsittelevää kirjallisuutta. Tämä pitää jälleen edellisen siteeratun haastattelun pohjalta paikkansa. Hän myös arvelee, että tämä kirjallisuus on näytellyt suurta roolia Mömmön mielenterveyden ongelmien syventymisessä, siinä, että hän alkoi viettää enemmän aikaa “tämän maailman” ulkopuolella.

Tämän jälkeen nimimerkki kertoo löytäneensä todennäköisen selityksen sille, miksi Mömmö nimesi bändinsä Mana Manaksi. Eräs nimimerkin kokoelmissa oleva Saarisen aiemmin omistama kirja on Kenneth Grantin vuonna 1975 julkaistu Cults of the Shadow. Sen sivulta 9 löytyy elämänpuun diagrammi, jossa sen tavanomaisesta esityksestä poiketen on tulkintana “the cosmic power-zones and the Afro-Tantric kalas”. Keskellä diagrammia lukee Manamana (tavanomaisemmassa esityksessä elämänpuusta tuota kohtaa kutsutaan Tethin poluksi).

Saman kirjan sivulla 31 lukee: “To the kala of Mars, presided over by Aries, belongs the fiery aspect of Chango, and the god Ogoun with his manamana or chains of fire”.

Sivula 33 taas kerrotaan seuraavaa: “Lightning, which symbolizes the dart of the serpent´s tongue, which in turn symbolizes the sudden spasm of sexual orgasm, is also natural to the 19th ray. Hence Manamana, and Ugan or Ogoun, the African Vulcan, are associated with this scorpionic or ophidian current.”

Samalta sivulta löytyy myös toteamus: “To the Fire-ray – the 31st kala – is allotted to Manamana, the lightning.”

Kerrataanpa edelliset siteeraukset mielessä, mitä Mömmö sanoi aiemmin siteeratussa Lihanuken haastattelussa: “(…) Sen jälkeen mulle alko aika reaalihelvetti. Mä lainasin kirjoja siltä ja löysin tavallaan seksimagian suurimman helvetin. Sit mä lähdin sellaselle matkalle ja kävin sen lävitte.” Erilaiset palaset tuntuvat sopivan tässä kuvassa paikoilleen.

Kuten nimimerkki toteaa, ei termi “mana” ole sinällään mitenkään erikoinen, mutta muodossa “manamana” se on. On hyvin todennäköistä, että Jouni Mömmö sai nimen bändilleen kyseisestä kirjasta, vieläpä nimimerkki s:A:h+1:5:3:n nykyään omistamasta kappaleesta.

Paljastuukohan Lin gha-Rejn mysteeristä vielä jotain yhtä yllättävää kuin nämä asiat?

– – –

Aiheeseen liittyen:

Mysteeri nimeltä Lin gha-Rej.

Read Full Post »

Olemme päässeet Kursiivin tapauksen käsittelyssä sen kymmenenteen osaan. Tällä kertaa esillä on eritoten Lehtosen Pekalle antama rituaalivala. Myös legot, Musta Raamattu, 1300 Turun Hengentieteen Seuran naisosaston jäsentä, sekä Lehtosen suhde Luciferiin on esillä.

Helsingin Sanomat uutisoi 28.1.1978: “Oikeus setvi Kursiivin paloa yli 10 tuntia. Kahdeksan todistajaa työllisti oikeuden”. Jutusta selviää mm. seuraavaa: “Lehtonen kävi viikkoa ennen Kursiivin paloa läpi voimakkaan kriisin, joka sekoitti hänet”. “Lehtonen leikkii legoilla”-otsakkeen alla kerrotaan: “Pyykkönen arvioi Lehtosen menneen viime aikoina vain huonompaan suuntaan. ‘Hän on lapsellinen ja leikkii mielellään legoilla’, sanoi Pyykönen. Hän arveli Lehtosen keskustelevan oikeudessakin vain Luciferin kanssa. Luciferista on muodostunut Lehtoselle hyvin tärkeä keskustelukumppani”.

“Siitoin oli isähahmo”-otsakkeen alta taas selviää mm. seuraavaa: “Yhtenä todistajana kuultiin Lehtosen äitiä. Äidin mukaan Lehtonen on koko ikänsä ollut kiinnostunut yliluonnollisista asioista. Tämä kiinnostus veti aikoinaan Lehtosen mukaan Siitoinin vetämiin hengentieteellisiin kokouksiin. Äidilleen Lehtonen oli kertonut, että kokouksessa pelattiin spiritismiä”.

“Naisosastossa 1300 jäsentä”-otsakkeen alta löytyy hurjia väitteitä Turun Hengentieteen Seuran jäsenmääristä: “Toiseksi viimeisenä todistajana selvitti turkulainen 43-vuotias ompelijatar Siitoinin perustamien järjestöjen toimintaa. Hänen mukaansa kokouksissa pohdittiin vain hengen asioita, mystiikkaa sekä magiaa. Kommunismia vastustettiin siksi, että se kieltää uskonnollisuuden. Ompelijatar kertoi olevansa Turussa naisosaston puheenjohtaja. Hän sanoi, että naisia seuraan kuuluu 1300”.

Kansan Uutiset uutisoi samana päivänä otsakkeella “Rituaalivala Kursiivin murhapolttoa salaamassa”: “Kursiivin murhapolton uudeksi mahdolliseksi taustakuvioksi tuli eilen rituaalivala, josta syylliseksi epäiltynä vangittu ‘puoluesihteeri’ Seppo Lehtonen on kertonut ollessaan psykiatrisessa hoidossa Helsingin keskusvankilassa. Sairaalan ylilääkäri, tunnettu psykiatri Lauri Pyykönen uskoo Lehtosen kertomuksen ‘tummalle Pekka nimiselle miehelle, jolla on viikset’ vannotusta salaamisvalasta perustuvan todellisiin tapahtumiin”.

Asiasta kerrottiin tarkemmin myös näin: “Lehtosen avustajan luvalla Pyykönen selosti pitkään ‘puoluesihteerin’ hoidon kuluessa kertomia asioita, joista keskeinen oli Pekalle annettu vala, joka Pyykösen mukaan esti Lehtosta kertomasta Kursiivin palosta. Lehtonen on myöntänyt kyllä itse olleensa paikalla. Valan rikkomisesta on Lehtonen kertonut uskovansa seuraavan välittömästi kuoleman. Valan vannomisesta Lehtonen on kertonut mustaviiksisen Pekan lisäksi myös sen, että tärkeä osa siinä on ollut ns. Mustalla raamatulla ja miekalla.”

Read Full Post »

Das Fest II! 100 postia Pekka Siitoimesta!

Blogin Pekka-posteista sanottua

Mesikämmen-blogi – kirjoittaja on julkaissut parhaan Pekkaa käsittelevän artikkelisarjan, mitä blogistanissa on nähtyNarian

Kertakaikkiaan sellainen folkloristinen pikkujättiläinen, ettei moista voisi kuvitella olevan olemassakaan (…) Ötöpesän jengi on lukenut nämä kaikki, eikä ennen sitä olisi voinut kuunaan kuvitellakaan, että Pekka Siitoimesta olisi missään näin paljon materiaalia. Ja mikä parasta, vapaasti saatavillakin! (…) Ehdottomasti rautaristin, suojaviitan, kumimanttelin ja kaasunaamarin arvoinen teko!Ötöpesän jengi

Vuoden blogistipalkinto ja kiljukanisteripalkinto! Tämä on yleensä vaiettua kulttuurihistoriaa yhdestä Suomen kummallisimmista ja viihdyttävimmistä miehistäJokunen

Blogihan on ollut varsinainen kylttyyriteko. Näiden Pekka-artikkelien taso vaatisi suorastaan niiden sitomista kansien väliin! “Helvetin hyvä”, sanoisi Peksi. Go on!A

Ylivoimaisesti parhain sivusto hengentieteen Mestari Pekka Siitoimesta – B.S. Müller, uudelleen perustetun Turun Hengentieteen Seuran sisäpiirin jäsen

100 Postia

100. Kursiivin isku, osa 4
99. Kursiivin isku, osa 3
98. Kursiivin isku, osa 2
97. Täällä vartioin minä!
96. Kursiivin isku, osa 1
95. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 3
94. Alfauros laittoi asioita kuntoon.
93. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 2
92. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 1
91. IKR:n plörinäksi mennyt Belgian matka 1977
90. “Worshiping the Devil in the name of God”
89. Siitoin-filmi oy, osa 5
88. Siitoin-filmi oy, osa 4
87. Kai M. Aalto puhuu! (osa 2/3)
86. Siitoin-filmi oy, osa 3
85. Turun Hengentieteen Seura, osa 11
84. Turun Hengentieteen Seura, osa 10
83. Turun Hengentieteen Seura, osa 9
82. Pekka ja SMP/SKYP
81. IKR:n plörinäksi mennyt Kotkan marssi 1977
80. Lisähuomioita Pekan mielenosoitustoiminnasta, yms.
79. Pekka ja vappu, osa 4/4
78. Pekka ja vappu, osa 3/4
77. Pekka ja vappu, osa 2/4
76. Pekka ja vappu, osa 1/4
75. Pekan perheonnea
74. Arjalanpaisti ja arjalanpiirakat
73. Kai M. Aalto puhuu! (osa 1/3)
72. Mitä Pekka Siitoin ajattelisi perussuomalaisista?
71. Pekka Siitoin: Jag ska befria Norden!
70. Pekan mietteitä ennen eduskuntavaaleja 1983
69. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 3
68. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 2
67. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 1
66. Pekkagrammi, osa 2
65. Pekka Siitoin ja rock ‘n’ roll
64. Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa
63. Pekka Siitoin Fingerporissa
62. Tulella leikkimisestä
61. Talo, jossa Pekka Siitoin asui (osa 2)
60. Pekka presidentiksi?
59. Kommunismin ja kokoomuksen uhka
58. Valtakunnanjohtaja ja Italia
57. Valtakunnanjohtaja ja Varkaus
56. Kiljukeisari
55. Valtakunnanjohtajan kiljuepisodi
54. Pekka Siitoin -anagrammit ja postyymi Finlandia-palkinto
53. Hyvää uutta vuotta!
52.Turun Hengentieteen Seura, osa 8
51. Das Fest! 50 postia Pekka Siitoimesta!
50. Arkistojen aarteita ja Pekka Siitoin soundboard.
49. Luvassa hypnoottis-magneettista menoa.
48. Turun Hengentieteen Seura, osa 7.
47. Rivologin rodunjalostusta.
46. Turun Hengentieteen Seura, osa 6.
45. Pekkagrammi.
44. Ääretön rakkaus.
43. Siitoin-filmi oy, osa 2.
42. Pekan lähtö.
41. Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi.
40. Pekka Siitoimen shortsit.
39. Hyvät naiset, olette kaikki kauniita!
38. Kassisen perintöprinssi.
37. Mikä erottaa fasistin kommunistista?
36. Mesikämmenen jengi.
35. Pekka Siitoin built my Panzerwagen.
34. Turun Hengentieteen Seura, osa 5.
33. Turun Hengentieteen Seura, osa 4.
32. Seurakuntavaalit.
31. Turun Hengentieteen Seura, osa 3.
30. Turun Hengentieteen Seura, osa 2.
29. Turun Hengentieteen Seura, osa 1.
28. Pentagrammon, clavis, cranium, sciurus, circumferentia, logos, gravis admodum, et diaboli.
27. Siitoin-filmi oy.
26. Mitä Leo Meller sanoi Pekka Siitoimen kuolemasta?
25. Toinen todellisuus.
24. Mitä Pekka Siitoin sanoi Anton LaVeystä ja satanismin historiasta?
23. Pekka Siitoimen iltarukous.
22. Isän valtakunta kuvina.
21. Isän valtakunnan jälkipyykkiä.
20. Pekan parhaat, osa 7.
19. Pekan parhaat, osa 6.
18. Pekan parhaat, osa 5.
17. Pekan parhaat, osa 4.
16. Pekan parhaat, osa 3.
15. Pekan parhaat, osa 2.
14. Pekan parhaat, osa 1.
13. Isän valtakunta.
12. Arkistojen kätköistä.
11. Päivän lainaus ja kysymys.
10. Pekka Siitoin on nykyään vampyyri!
9. Hypnoottis-magneettinen katse ja sen alkuperä.
8. Mitä Pekka Siitoin sanoi äidilleni.
7. Luciferin arkkipiispan nauru.
6. Talo, jossa Pekka Siitoin asui.
5. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 4/4).
4. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 3/4).
3. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 2/4).
2. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 1/4).
1. Should I laugh or cry?

Ja jatkoa seuraa…

Mesikämmenen postit valtakunnanjohtajasta eivät tähän lopu. Postit jatkuvat Kursiivin tapauksen tonkimisella, minkä jälkeen pääsemme Pekan saaman vankeustuomion käsittelyyn, ja sen jälkeen Pekan vankilanjälkeiseen elämään. Materiaalia löytyy vielä hyväksi toviksi eteenpäin. Näiden sadan ensimmäisen postin jälkeiset Pekka-postit löytyvät helposti blogin oikeasta alapalkista “tags”-osiosta sanalla “Pekka Siitoin”. Siitä klikkaamalla löytyy lista kaikista blogin Pekka-aiheisista posteista, mitä tämän 100. postin jälkeen on julkaistu.

Read Full Post »

Neljäs Pekka ja vappu -aiheinen posti on Turun sanomalehtimiesyhdistyksen vappulehdestä Vappuneekeri. Julkaisuvuosi on epävarma, mutta se on todennäköisesti joko vuodelta ’76 tai ’77. Sisällöllisesti jutussa on muutama aihe, joita muista tässä blogissa julkaistuista vappujutuista ei löydy. Näihin kuuluu IKR:n suhde Kokoomukseen paikallispolitiikan tasolla, Pekan tuki Kokoomukselle muutenkin, verotuksesta puhuminen, demokratian (tai Pekan sanoin “sontakratian”) tarkempi lyttäys, Karjalan palauttaminen Suomelle, Hitlerin väitetyt viimeiset sanat, sekä pieleen mennyt ennustus IKR:n tulevaisuudesta. Pekka visioi: “Vuosisadan lopulla istuu eduskunnassa jo kymmenkunta IKR:n edustajaa”. Kävi kuitenkin niin, että vuosisadan loppuun mennessä Pekka oli istunut vankilassa ja joutunut kaikenlaisiin ongelmiin viranomaisten kanssa muutenkin, IKR oli lakkautettu toiminnasta ja Pekan vakavasti otettavuus muutenkin oli täysin menneen talven lumia.

Read Full Post »

Kolmas vappujuttu julkaistiin SKP:n Tiedonantaja-lehdessä vuonna 1976. Se valottaa hyvin myös Siitoimen porukoiden aikaisempia mielenosoituksia. Samalla juttu osui myös profeetallisen oikeaan: “Farssin luonnetta oli vapunkin tilaisuudessa. Kuusi ihmistä ei ole paljon vappumarssissa. Farssimaisuutta ei kuitenkaan voi kuitata ivallisuudella. Esimerkit Italiasta ja muista Välimeren maista Etelä-Amerikasta puhumattakaan osoittavat, että tällaisia marsseja seuraa helposti poliittinen väkivalta. Poliittiseen väkivallantekoon tarvitaan vain yksi ihminen ja kohde”. Seuraavana vuonna Siitoimen porukoiden jälleen pitämän vappumarssin jälkeen alkoikin tapahtua yhtä ja toista. Siitoimen porukat tai ainakin sille myötämieliset tahot alkoivat tehdä uhkailusoittoja, pommi-iskuja, pommiuhkauksia, tuhopolttoja ja ilkivaltaa. Homma alkoi kasvavassa määrin eskaloitua. Pekan porukoiden touhuista huolestuttiin laajasti, niistä kirjoiteltiin lehdissä, vaadittiin fasistien toiminnan lakkauttamista, jne. Loppuvuodesta 1977 Siitoimen joukoissa ollut Seppo Lehtonen teki kirjapaino Kursiiviin (jossa painettiin em. SKP:n Tiedonantaja-lehteä) iskun, josta alkoi melkoinen mediamylläkkä. Siitoin sai iskuun yllyttämisestä vankeutta ja hänen poliittinen uransa lähti samalla yhä syvemmälle syöksykierteeseen. Näihin ja moniin muihin aihetta sivuaviin asioihin tulemme palaamaan tässä blogissa arkistomateriaalin kera myöhemmin.

Read Full Post »

Read Full Post »