Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Miika Ihanainen’

ihanainenVaikka nykyihmisen elämässä arjalaisen älyn valo on kirkkaudessaan jättänyt hengentieteelliset voimat taka-alalle eivät ne vanhat voimat ole kadonneet minnekkään maailmasta. Muinainen viisaus säilyy ja pitää universumin pyörimässä. Me Jyväskylän hengentieteen seurassa ammennamme hypnoottis-magneettiseen katseeseen energiaa ja viisautta tästä isä Jumalan luomisvoimasta. Seuraat sitten Luciferia tai Jeesusta on voiman alkuperäinen lähde sama.

Hengentieteen seuramme on harjoitellut katsetta ahkerasti noudattamalla mestari Siitoimen hengentieteellisiä ohjeita ja opetellut kohdistamaan kehon energiavirtoja tuvalulaisen kurkkulaulun avulla. Henkiset magnumit ovat valmiina kisaan 2013.

Nämä sanat oheisti tämän vuoden Hypnoottis-magneettisen katseen SM-kisoissa pronssille yltänyt Miika Ihanainen kisakuvaansa. Mesikämmen haastatteli mitalistia.

– – –

Ylsit kisassa pronssille. Miltä tuntuu?

Ihan hyvältä. Hieno homma, että sain parannettua sijoitustani edellisvuodesta. Taitojen kehitys on selkeästi ollut nousujohteinen.

Miten juhlistit pronssimitaliasi?

Virallisen tuloksen tultua korkkasin juhlan kunniaksi laatuoluen. Seuraavana päivänä nautimme kakkukahvit Jyväskylän hengentieteen seuran herrasmiesten kanssa.

Kommentteja kisasta ja kanssakilpailijoista?

Kisa oli erittäin kovatasoinen ja hypnoottis-magneettisen katseen harjoittamisen taso näyttää olevan kovassa nousussa. Tämän vuoden taso oli poikkeuksellisen korkea ja kaikkia finaalikierrokselle menijöitä oli hankala ennustaa alkuvaiheessa.

Kilpailu itsessäänon aivan mahtava. Yhdistelmä hyvää huumoria ja hengentiedettä. Toivottavasti jaksat järjestää kisan tulevaisuudessakin.

Miltä pohjalta päätit osallistua kisaan? Taustaa osallistumiskuvallesi?

Kisan idea on todella hauska ja tuo riitti jo syyksi osallistua. Kuvan katsetta onkin harjoiteltu pitkään ja hartaasti. Viime vuonna lähetettyäni kisakuvan näin unta, jossa itse Pekka Siitoin istui täydessä sotilasasussaan olohuoneeni pöydälle ja sanoi minulle, ettei hypnoottis-magneettinen katse ole leikin asia. En siis lähtenyt hassuttelemaan kuvan kanssa liikaa vaan otin tänä vuonna asiallisen ja simppelin kuvan.

Toinen “oppitunti”, jonka sain kisaa varten tapahtui myös unessa, jossa pääsin tutustumaan fyysisen- ja henkimaailman välissä elävien Aino Kassisen entisten oppilaiden kuoleman jälkeiseen elämään. Yritin testata hypnoottis-magneettisen katseen taitojani haastamalla erään vanhan naisen katsekisaan, mutta sain pahasti nenilleni.

Näillä pohjilla ja uusilla opeilla kisaan osallistuminen oli varma homma.

Olet osallistunut kisaan aiemminkin. Miten aiempi kisakokemuksesi vaikutti tämän vuoden kisaan valmistautumiseesi?

Tällä kertaa kuva oli ensimmäistä kertaa erityisesti kisaa varten otettu. Aiemmat lähettämäni kisakuvat ovat olleet kisaan soveltuvia kuvia muista yhteyksistä.

Kuvasimme kuvan yhdessä tämänvuotiseen kisaan osallistuneen ystäväni Petterin kanssa. Halusin tällä kertaa teknisesti ensiluokkaisen kuvan. Harrastan aktiivisesti valokuvausta ja säädimmekin valaisun kanssa oikein kunnolla sillä monissa näkemissäni kisakuvissa katseet ovat jääneet huonon valaistuksen takia pimentoon. Jätin aiemin saamani palautteen perusteella silmalasit pois häiritsemästä katseen välittymistä.

Jyväskylän Hengentieteen Seura oli vahvasti seurana edustettuna kisassa. Kerro seurasta, mikä sen suhde on Turun Hengentieteen Seuraan?

Jyväskylän hengentieteen seura tutkii ja testaa arkielämää helpottavia salatieteellisiä keinoja käytännössä. Olemme havainneet mm. Pekan opettaman “Minä juon ja osan minä jätän”-loitsun erittäin toimivaksi. Touhuilemme käytännössä kaveriporukalla ja emme varsinaisesti hae uusia jäseniä sen ulkopuolelta.

Näin kisan jälkimainingeissa olemme kuitenkin miettineet huumorimielessä josko alkaisimme antaa ihmisille hypnoottis-magneettisia hoitoja. Apua vaikka tupakoinnin lopettamiseen. Ostavathan ihmiset vaikka mitä kristallienergiahoitoja, niin miksei tällaistakin.

Turun hengentieteen seuran kanssa emme ole olleet missään tekemisissä.

Kuinka aiot edustaa hypnoottis-magneettista katsetta Suomessa ja maailmalla kuluvana vuotena?

Pyrin edustamaan lajin tunnettavuutta ja levittämään sen edullisia vaikutuksia kansansielunterveyteen.

Mistä hypnoottis-magneettisessa katseessa on sinusta omin sanoin kyse?

Henkisen voiman kanavoinnista katseen kautta. Tarkoitus ei ehkä niinkään ole hypnotisoida muita ihmisiä tekemään asioita katseen käyttäjän tahdon mukaisesti kuin elokuvissa vaan ennemminkin saada heidät laskemaan puolustuksensa. Tällöin he ovat helpommin luettavissa ja heidän todelliset motiivinsa ja tuntemuksensa tulevat katsojalle selviksi. Hypnoottis-magneettisen katseen taitajan edessä ei ole helppo olla vilpillinen. Tämä sitten voi antaa mahdollisuuksia vaikuttaa ihmiseen.

Tapasitko koskaan Pekka Siitointa? Jos et, millaisissa olosuhteissa haluaisit hänet tavata? Entä kisojen ylituomarin ja suojelijan, Kai M. Aallon?

En ole koskaan tavannut Pekkaa. Todennäköisin mahdollisuus tavata hänet lienee uudelleensyntyneen Amerikan presidenttinä. Tällaisen tulevaisuudenhan joku oli hänelle ennustanut. Ehkä elävän Pekan kanssa mielenkiintoisin tapaaminen olisi ollut joku huuruinen ryyppyilta hänen kämpillään samalla, kun nauravien natsien levyä äänitettiin. Olisin voinut itsekin soittaa jotain levylle.

Kai M. Aaltoakaan en ole koskaan tavannut. Ehkä tapaan hänet tulevaisuudessa hypnoottis-magneettisen katseen maailmanmestaruuskisojen ylituomarin muodossa. Kunhan laji leviää maailmalle kunnolla.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Hyvät ihmiset, hyvä musiikki ja sen soittaminen.

Loppukommentteja?

Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne. Opiskelkaa hengentieteitä, se kannattaa aina!

– – –

Mesikämmen kiittää Miika Ihanaista haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hypnoottis-magneettisen katseen SM.

Read Full Post »

sinimariekyllikkieloranta[Fanfaari!]

Hypnoottis-magneettisen katseen suomenmestari 2013 on selvinnyt tänään klo 18.00 päättyneessä äänestyksessä.

Vaiherikkaan kisan ylivoimaiseksi voittajaksi selvisi lopulta Sini Marie Kyllikki Eloranta, 523 äänellä. Hopealle pääsi Arto Wasenius, 424 äänellä. Pronssille ylsi Miika Ihanainen, 189 äänellä. Neljännen tilan vei Antero Funeral Moon 139 äänellä ja viidenneksi ylsi Tuomas Tähti 64 äänellä.

Kisoihin osallistui ennätykselliset 62 kilpailijaa joista viisi edellämainittua selvisi finaalikierrokselle. Kisasivut saivat reilusti yli 900 tykkääjää. Tänä vuonna kisoissa ei tapahtunut ensimmäistäkään diskausta.

Mesikämmen onnittelee kaikkia mitalisijoille yltäneitä, kaikkia muitakin kisaan osallistuneita kilpailijoita, kaikkia äänestäjiä, kilpailun ylituomaria ja suojelija Kai M. Aaltoa, sekä palkinnoista Horror Shopia, Hermeetikkoa, Salakirjoja, Pientä Leffakauppaa, Anima Arcticaa, Metal Asylum Promotionsia, Janne Flinkkilää, Poppamiestä, Seti I:stä, Jiri Kerosta, sekä nimetöntä lahjoittajaa!

Näissä merkeissä on hyvä aloittaa viikonloppu!

[Villiä taputusta ja hurrausta!]

– – –

Sini Marie Kyllikki Elorannan voittohaastattelu

Miltä nyt tuntuu?

Juuri tällä hetkellä on kylläinen olo. Söin erinomaisen kotzonen jalopenoilla. Kilpailun suhteen en ole vielä täysin sisäistänyt mitä on tapahtunut. Uskoisin että tulevina viikkoina tämä tulee muuttumaan. Kauhunsekaisella onnella odotellaan illalla tapahtuvia bileitä oman kisakatsomon kanssa!

Miten juhlistat voittoasi?

Laitoin ylle hienoimmat housuni. Sellaiset violetit vakosamettiset jotka löysin syöpäyhdistyksen kirpputorilta. Vaikka housuja ei tarvittaisi voitontanssiin niin siellä on syksy ulkona ja paikat paleltuu jos ei muista pukea sellaisia ylleen. Kannatusjoukkojen kanssa on myös pieni- tai suurimuotoista kokoontumista. Eiköhän kaikki ole kipeitä huomenna.

Kommentteja kanssakilpailijoista ja kisoista yleensä?

Kanssakilpailijat ja erityisesti finalistit ovat olleet kaikki hyvin ansioituneita hypnoottis-magneettisissa kyvyissään. Arvostan heitä ja tunnen suurta kunniaa osallisuudestani tähän hienoon kisaan. On ollut kertakaikkisen jännittävä viikko.

Kuinka aiot edustaa hypnoottis-magneettista katsetta meillä ja muualla maailmalla tulevan vuoden aikana?

Pyrin edustamaan itseäni kuten olen edustanut tähänkin asti. Hyvällä mielellä ja asenteella. Mitalia en varmasti riisu pitkään aikaan.

Mistä kisojen suosio mielestäsi kertoo?

Minulle se kertoo suomalaisten upeasta huumorintajusta ja yhteishengestä. Seurasin sivusta kuinka kisasivun tykkäysmäärä kasvoi kohisten ja toivon että ensi vuonna saadaan entistä tehokkaampia osallistujia!

Olet ensimmäinen kisat voittanut nainen. Mistä johtuu, että kisaan on osallistunut enemmän miehiä kuin naisia? Onko hypnoottis-magneettinen katse enemmän ”miesten juttu” ja jos on, niin miksi? Muita naisnäkökulmia hypnoottis-magneettisen katseen suhteen?

Minulla on valitettavasti tarjota vain näkökulmaa, mutta yritän silti. En millään osaa sanoa miksi asia on noin sillä hypnoottis-magnettinen katse on jokaisen omalla ja ankaralla harjoittelulla saavutettava ominaisuus. Se ei katso sukupuoleen tai muihin yksilöllisiin eroihin. Yksilön on itse löydettävä se voima itsestään ja uskallettava tuoda se esiin kaikessa ihmeellisyydessään. Pitää yksinkertaisesti luopua ajatuksesta että on olemassa miesten tai naisten juttuja koska se nyt on ihan tyhmää jos se on ainoa syy millä rajoittaa itseään ja ultimaattista potentiaaliaan.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Olen perusluonteeltani iloinen ihminen ja tulen iloisemmaksi jos saan jaettua sitä muillekin. Erityisen iloiseksi minut tekee laulaminen, ystävät, ystäville laulaminen ja kissa <3

Loppukommentteja?

NANANANANANANANANANANANANANANANANANANANANA BATMAAAAN!

P.S. Olkaa mahtavia toisillenne.

– – –

Mesikämmen kiittää Sini Marie Kyllikki Elorantaa haastattelusta sekä onnittelee hypnoottis-magneettisen katseen SM 2013:n voittamisen johdosta!

Arto Waseniuksen ja Miika Ihanaisen kisahaastattelut ovat tulossa blogiin lähitulevaisuudessa.

Read Full Post »

hmksm2013Hypnoottis-magneettisen katseen SM 2013-kisassa käydään sen finaalikierroksen kriittisiä vaiheita. Aikaa äänestää on tätä kirjoittaessa (n. klo 18:00) enää vain vuorokausi. Tilanne kisassa on tällä hetkellä seuraava:

– – –

Sini Marie Kyllikki Eloranta: 422

Arto Wasenius: 340

Miika Ihanainen: 156

Antero Funeral Moon: 129

Tuomas Tähti: 55

– – –

Kuten luvut kertovat, on Sini Marie Kyllikki Eloranta onnistunut pääsemään Arto Waseniuksesta ohi ja samalla saamaan lähes sadan äänen johtoaseman. Pronssimitalisijan aiemmin perin tasaväkinen tilanne on alkanut kasvaa Miika Ihanaisen eduksi. Eroa seuraavana olevaan Antero Funeral Moon:n on reilu parikymmentä ääntä.

Kisa on onnistunut hivenen myös kuumentamaan tunteita Elorannan ja Waseniuksen kannattajien välillä, kuten finaalikierroksen kuvien kommenteista voi havaita. Ilmassa onkin havaittavissa old school H-MK:n edustajien ja sen ulkopuolisten tahojen välistä pientä vääntöä.

Tilanteessa on hieman samanlaista asettelua kuin viime vuoden voittajan Miikka Rantasen ja hopealle yltäneen Mike Pohjolan kannattajien välillä. Viime vuonna kisa ratkesi Rantasen eduksi vain viiden äänen erolla. Tänä vuonna voitto voi tapahtua selvemmin luvuin, mikäli tilanne ei nykyisestä muutu merkittävästi. Waseniuksen kannattajilla onkin nyt täysi työ saada Elorannan johtoasema kiinni seuraavan vuorokauden aikana.

Mesikämmenen korviin on kantautunut, että jotkut Waseniuksen kannattajat ovat puhuneet siitä, että kisojen ylituomarin ja suojelijan, Kai M. Aallon, tulisi diskata Eloranta, koska Eloranta heidän mielestään edustaa sellaisia asioita, joita vastaan Aalto kisojen tilannekatsauksessaan 12.9. puhui suhteessa kisojen perimmäiseen henkeen. Finaalikierroksen tylyissä kuvakommenteissa ovat Elorannan kannattajat taas olleet Waseniuksen kannattajia ansioituneempia. Kisat otetaan molemmin puolin siis intohimoisesti ja vakavasti!

Finalisteja voi äänestää täällä.

– – –

Lopuksi vielä muistutus kisan palkinnoista ja niiden lahjoittajista. Mesikämmen suosittelee kaikkia tutustumaan kisan palkintojen luovuttajien sivuihin ja heidän artikkeleihinsa. Mukana on yhtä ja toista hienoa kotimaisen kulttuurin tekijää. Kuvia palkinnoista löytyy kisojen palkinto-albumista.

Kilpailun palkinnoista vastaavat vuonna 2013 seuraavat tahot:

– – –

Horror Shop:

Pekka Siitoin: Musta Magia -trilogia sekä Pekka Siitoin-camee-koru. Näistä jälkimmäinen annettaneen kisassa korkeimmalle yltäneelle naiselle, kirja kisan voittajalle – kenties samalle henkilölle. Musta Magia-trilogian arvostelu löytyy täältä.

Hermeetikko:

Hermeetikko-aikakauskirja nr. 1 ja 2. Toinen kirjoista kisan voittajalle, toinen hopealle yltäneelle. Hermeetikko nr. 1: arvostelu löytyy täältä ja nr. 2:n arvostelu täältä.

Salakirjat:

Voittajalle 50e:n lahjakortti, hopealle ja pronssille yltäneille 25e:n lahjakortti.

Pieni Leffakauppa:

Kaikille mitalisijoille yltäneille leffapalkinto.

Anima Arctica:

10 kpl Anima Arctican CD-julkaisuja. Kaikki CD:t ovat kisan voittajalle.

Metal Asylum Promotions:

9 kpl Metal Asylum Promotions:n CD-promoja, joide lisäksi 2 kpl Corpsetin CD-levyjä. Kaikki CD:t ovat kisan voittajalle.

Janne Flinkkilä:

Rautaiset rakastajat-kirja. Flinkkilän kirjan arvostelu löytyy täältä. Palkinto kisan voittajalle.

Poppamies:

Napalminalle, tulinen nallekarkki 150g. Näistä nallekarkeista löytyy arvostelu blogista täältä. Palkinto kisan voittajalle.

Nimimerkki Seti I:

6 kpl Tapio Kotkavuoren Vasemman Käden Polku-kirjoja. Kaikille mitalisijoille yltäneille kirja, minkä lisäksi Mesikämmenen erityismaininnoille kolme kirjaa.

Jiri Keronen: Mitalisijoille yltäneille Pekka Siitoin-bitcoin-setelit.

Nimetön lahjoittaja:

Taskumatti, Pekka-kuvalla. Palkinto kisan voittajalle.

– – –

Näiden lisäksi Mesikämmen myöntää mitalisijoille yltäneille kunniakirjat ja mitalit, ja Kai M. Aalto lähettää voittajalle henkilökohtaisen onnitteluviestin. Myös kunniamainintoja on mahdollisesti luvassa.

Read Full Post »

hmksm2013Eilen, 29.9. kello 00:00, päättyi Hypnoottis-magneettisen katseen SM 2013:n karsintakierros. Ennätyksellisestä 62:sta kilpailuun osallistujasta viisi eniten äänestettyä pääsi finaalikierrokselle. Nämä viisi henkilöä ja heidän karsintakierroksella saamansa äänimäärät ovat tässä:

– – –

Arto Wasenius: 268
Sini Marie Kyllikki Eloranta: 256
Miika Ihanainen: 245
Antero Funeral Moon: 195
Tuomas Tähti: 188

– – –

Wasenius on johtanut kisaa varsin vahvalla otteella lähes sen alusta asti. Kukaan ei ole ohittanut hänen johtoasemaansa missään vaiheessa. Muuten viiden kärjessä tapahtui n. kuukauden mittaisella karsintakierroksella useita muutoksia. Näistä kaikkein dramaattisin oli Sini Marie Kyllikki Elorannan huikea karsintakierroksen loppukiri. Hän onnistui pian kisaan ilmoittauduttuaan saamaan kannatusäänimääränsä toiseksi korkeimmalle sijalle. Näin hän onnistui saamaan itsensä myös Hypnoottis-magneettisen katseen SM:n historiassa ensimmäisenä naisena itsensä kisan finaalikierrokselle.

Karsintakierroksen viidennestä sijasta oli melko tasaväkinen taisto Tuomas Tähden ja Juhani Seppälän välillä. Seppälä hävisi Tähdelle finaalipaikan lopulta alle kymmenellä äänellä. Karsintakierrokselle selvinneistä Antero Funeral Moon ja Miikka Ihanainen ovat aiemminkin kisaan osallistuneita.

Karsintakierroksen kolmen parhaan äänimäärät jakautuivat vähän reilun kahdenkymmenen äänen sisään. Tämä tarkoittaa niin pientä eroa kisaajien kesken, että selkeää voittajaa koko kisalle ei karsintakierroksen pohjalta voi varmuudella päätellä, vaikka suuntaa siitä ehkä saakin. Tällä hetkellä, 30.9. n. kello 17:00 on finaalikierroksen tilanne seuraava:

– – –

Arto Wasenius: 144

Sini Marie Kyllikki Eloranta: 101

Antero Funeral Moon: 93

Miikka Ihanainen: 85

Tuomas Tähti: 34

– – –

Finaalikierros kestää perjantaihin 4.10. klo 18:00 asti. Voit käydä antamassa äänesi suosikillesi tai suosikeillesi kisan finaaliäänestyssivulla, täällä.

Tähän väliin pitää huomauttaa, että alun perin finaalikierroksessa oli tarkoitus voida antaa ääni vain yhdelle finaaliin päässeelle. Facebookin erinäisistä teknisistä takkuavuuksista johtuen myös finaalikierros päätettiin toteuttaa karsintakierroksen konseptilla, ei esimerkiksi jonkun poll-sovelluksen avulla. Muutos finaalikierroksen äänestyksessä laitettiin saman tien myös kisan viralliseen infoon.

Lopuksi vielä jokaisen finalistin kuva ja kisaan ilmoittautumisteksti. Kisaajat esitetään siinä järjestyksessä missä he kisaan ilmoittautuivat. Täysikokoiset kuvat kilpailijoista löytyy kisojen viralliselta Facebook-sivulta, finaaliäänestyksestä.

– – –

Hypnoottis-magneettisen katseen SM 2013 finalistit

tuomastahti

Tuomas Tähti

Tuomas TähtiParin viime vuoden aikana olen puhunut näistä SM-kisoista ystävilleni ja tuttavilleni niin vuolaasti ja väkevästi, että tänä vuonna pidän lähes velvollisuutenani osallistua vihdoin itsekin kisaan.

– – –

Arto WaseniusViimeisellä rannalla oli satanut happoa jo Sorsakosken livuttua ajan laineilta iäisyyteen. Huterista asiakasomistajuuksista rakennettujen muurien varjoissa vekkuloivat lapset säpsähtivät ilman, että mitään tapahtui. Juuri niin. Se katse ei pitänyt sisällään mitään, maailman taipuessa hypnoottisuuden ympärillä, vältellen sen kosketusta kuin vääränapainen magneetti. Oli pelkkä tyhjyys ja sen rietas vetovoima pois menestyneellä sotakorvauspolitiikalla rakennetun talouskasvun ikeestä. Silloin mestari ilmestyi minulle unessa ja sanoi:

artowasenius

Arto Wasenius

“Tuo mies on samalla hypnoottinen ja magneettinen. Moni ei voi olla kahta asiaa yhtä aikaa. Äitinikin mietti miksi hänestä ei tullut floristia, kunnes hänelle kerrottiin, että hän on jo juoppo, eikä ihminen voi olla kahta asiaa yhtäaikaa. Tässä ollaan nyt poikkeuksellisten asioiden äärellä. Joo, näin on marjat. Tuplahail!

– – –

Antero Funeral Moon: Vuoden 2012 (MMXII) Hypnoottis-magneettisen katseen SM-kisoissa pronssisijalle yltänyt A.E.E.V. palaa puolustamaan paikkaansa!

anterofuneralmoon

Antero Funeral Moon

Aiemmasta kisasta saatu kokemus on toiminut innoituksena Henkisen kasvun tiellä, ja kuvaan on taltioitunut vuoden saatossa ankarissa olosuhteissa kiivaan harjoittelun tuloksena huippuaan lähentelevä Hypnoottis-magneettinen katse. Niin A.E.E.V.:n juuret H-M:lle katseelle tärkeällä paikalla Oulussa, kuin nykyinen sijainti Rovaniemellä, ovat tuoneet oman leimansa niin harjoitustekniikoihin kuin itse katseeseen. Kuvassa on näkyvillä myös Rovaniemen OKJSS:n lahjoittama Epäpuhtaan Suur-Oppaan malja, jonka kautta, Hypnoottis-magneettinen katse on kanavoitu.

– – –

miikaihanainen

Miika Ihanainen

Miika IhanainenVaikka nykyihmisen elämässä arjalaisen älyn valo on kirkkaudessaan jättänyt hengentieteelliset voimat taka-alalle eivät ne vanhat voimat ole kadonneet minnekkään maailmasta. Muinainen viisaus säilyy ja pitää universumin pyörimässä. Me Jyväskylän hengentieteen seurassa ammennamme hypnoottis-magneettiseen katseeseen energiaa ja viisautta tästä isä Jumalan luomisvoimasta. Seuraat sitten Luciferia tai Jeesusta on voiman alkuperäinen lähde sama. 

Hengentieteen seuramme on harjoitellut katsetta ahkerasti noudattamalla mestari Siitoimen hengentieteellisiä ohjeita ja opetellut kohdistamaan kehon energiavirtoja tuvalulaisen kurkkulaulun avulla. Henkiset magnumit ovat valmiina kisaan 2013.

– – –

sinimarie

Sini Marie Kyllikki Eloranta

Sini Marie Kyllikki Eloranta: Vasen silmä näkee ikuisuuteen ja oikea silmä tyhjyyden ytimeen. Olet jo valinnut kohtalosi ja se selviää sinulle aikanaan. En ole täällä jakamassa viisautta sillä vain totuudella on merkitys. Olet kantanut itseäsi jo pitkään joten lepää matkalainen niin voimme kertoa toisillemme tarinoita lukuisista elämistämme. Ainakin siihen asti kunnes jokin pieni ja kirkas silmäkulmissamme houkuttelee jälleen harhailemaan. Ole kaunis. Ole vapaa. Ole mahtava!

– – –

Äänestä voittajaa täällä!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Mesikämmenen blogin hypnoottis-magneettista katsetta ja sen SM-kisaa käsittelevät aiemmat postit.

Read Full Post »