Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘M.A. Numminen’

juliste

– – –

Keikka-info Facebookissa kertoi: ”Auraalinen para-ilta: HELSINKI – HESSDALEN ALL NIGHT LONG! Keväällä 2012 Lepakkomies baarissa järjestetty raskaan noisen iltama saa ansaitsemaansa jatkoa Darkside klubilla. Esiintymässä Suomen noise-pioneerit ja illan kantavana teemana paranormaalit ilmiöt.”

Oli jälleen aika hypätä Pekka PT:n Panzerkampfwagen V:n kyytiin ja suunnata tykki kohti Helsinkiä. Mukaan kyytiin tuli myös Umpion Pentti, joka huolellisen härpäkeroudauksen jälkeen ja kymmenen minuutin ajon jälkeen harmitteli, että jotain oli kuitenkin unohtunut kotiin – Run M.C.D.:n paita, esiintymisasuksi.

Matka kului kuunnellen CMX:n uusinta (”ihan vittuillakseni otin mukaan”, totesi Pekka) ja Genocide Organia. Sekä Pekka että Pentti olivat sitä mieltä, että vanhan koulukunnan alan nimillä on se sama ongelma, että vokaaleissa piti ja pitää olla aina niin paljon efektejä.

Matkan varrella oli useampiakin yliajettuja eläimiä. Aurinko paistoi, välillä satoi.

Keikkapaikka, Darkside club, löytyi. Alun perin tilaisuuden piti olla Lepakkomiehessä, mutta päällekkäinbuukkauksien vuoksi paikkaa oltiin jouduttu muuttamaan. Darkside club oli Mesikämmenelle entuudestaan tuntematon paikka. Aavistuksen nuhjuinen mutta mukiinmenevä klubi sijaitsee katutasolla. Sen yläpuolella sijaitsee jonkun opiskelijaosuuskunnan diskreetin oloiset tilat Marimekko-verhoineen.

Roudausta, soundtsekkejä. Bizarre Uproarin taustavideolla runkkaili huppupäinen ukko selällään maaten, väliin korkokengissä olevan naisen talloessa kuollutta jyrsijää. Tämä oli ollut taannoin eräälle keikkajärjestäjälle liikaa ja kokoonpano oli saanut kyseiseen mestaan porttikiellon. Ei se jyrsijäkohtaus nyt niin paha ollut, vaikkei ehkä mitään mieltä ylentävää katsottavaa ollutkaan. Mutta se huppupäinen runkkaaja oli varsin hilpeä.

Mesikämmen päätti käydä tähän väliin haaskalla, joka löytyikin pienen tallustelun päätteeksi ihan lähimaastosta. Ravinnonsaannin jälkeen takaisin klubille siirtyessä ei kävelykadulla voinut suunnasta erehtyä, melu kuului varsin kauas. Asiaa tuntematon olisi voinut luulla, että Perhonkadulla tapahtui räjähdyksiä. Sisälle päästyään Mesikämmentä tervehti seinälle projisoituna taas se huppupäinen runkkari.

Menimme Bizarre Uproarin Pasin ja Pekan kanssa kahville, minkä jälkeen lyöttäydyimme Will over Matterin Kettusen juttusille. Puhuimme mm. valtakunnanjohtajasta yhtä ja toista, sekä mahdollisesti ensi vuonna järjestettävästä hänen 70v.-syntymäpäivätapahtumasta.

Tervahäistäkin tuttu Mikko Pöyhönen ilmestyi paikalle. Hän oli juuri saanut käsiinsä sooloprojektinsa Pyhän Kuoleman upouuden CD:n, Kevättuulisormen. Sellainen päätyi myös Mesikämmenen takin taskuun.

KSNK.

KSNK.

Ilta pimeni, ensimmäinen artisti oli astumaisillaan lavalle kun kello lähestyi puoli kymmentä.

Vaikka keikka oli keskellä viikkoa, oli paikalle saapunut varsin hyvin väkeä. Ahdasta ei ollut, mutta ei kyllä tyhjääkään. KSNK esiintyi varsin pimeässä. Äänimaisemassa oli hienoja elementtejä, mutta valitettavasti jotkut niistä puuroutuivat liiaksi. Illan avaus oli kuitenkin hyvä.

Seuraavaksi elektroniikkahärpäkkeiden, joista etäisesti tuli mieleen Star Trekin komentosilta, keskelle kipusi viime vuonna Kreikassa esiintynyt Riders of the Lost Current. Kaksi kaveria kaasunaamarit päässään vääntelivät nappuloita. Mesikämmenelle ei jäänyt esiintymisestä mieleen mitään erityistä, setti oli varsin tasainen.

Riders of the Lost Current.

Riders of the Lost Current.

Kolmantena lavalle asteli kolmen tunnin yöunilla Umpio, joka olikin Mesikämmenelle entuudestaan tuttu esiintyjä. Pentti räimi lavalla tuttuun intensiiviseen tyyliinsä mielenkiintoista äänimaisemaa tarjoillen, kenties vielä hektisemmin kuin yleensä, mikä johtui varmaankin niistä vähistä yöunista. Pentin energinen läsnäolo sähköisti yleisöä, eikä esitys varmaankaan jättänyt ketään kylmäksi. Teknisiä ongelmia oli jonkun verran, mutta ne loivat keikkaan oikeastaan vain tietynlaista jännitettä ja Pentti piti homman kuitenkin hanskassa. Artisti itse ei keikan jälkeen tuntunut esiintymiseensä täysin tyytyväiseltä. ”Mä pieraisin kesken mun setin”, totesi yliannostuksen ruisleipää syönyt Pena vielä myöhemmin. Videota Umpion setin lopusta löytyy täältä.

Umpio.

Umpio.

Tunnelma oli noussut artisti artistilta. Will over Matterin jättiläisen kokoinen viikinki-Kettunen oli saanut laitteistonsa paikoilleen ja setin intro alkoi. Sen luki efektillä keikan järjestäjä Alex Anttila. Teksti oli kirjasta Ufojen kosminen viesti, mikä on muuten lajissaan mainio opus, melkein yhtä mainio kuin Pekan Yhteys ufoihin ja henkimaailmaan. Kirja on aiemmin inspiroinut ainakin Rytmihäiriötä, joka on tehnyt samannimisen biisin. Tähän väliin on pakko suositella myös John E. Mackin teosta Ufosieppaukset. Ihmiset ja avaruusoliot kohtaavat. Se on ollut jo parin vuoden ajan Mesikämmenen vuoteen vieressä iltalukemisena.

Will over Matter.

Will over Matter.

Kettujen loi tunnelmaa pikku hiljaa ja huusi Razor-hupparissaan mikkiin. Joidenkin mukaan setin jotkut osat olivat liian pitkiä eikä kokonaisuus ollut yhtä kova kuin artistin taannoinen ”kynttiläkeikka”. Mesikämmenelle tämä oli ensimmäinen kerta nähdä Will over Matter livenä ja näihin korviin kuultuna setti toimi mainiosti. Videota Will over Matterin setin alusta löytyy täältä. Illan teemaan liittyen kannattaa muuten kuunnella myös artistin äskettäin Mesikämmenen blogissa ensimmäistä kertaa esitelty Toisesta maailmasta.

Bizarre Uproar astui lavalle kuminaamiossa ja hupussa. Bassoa käsitelleen Pekka PT:n olemuksesta ei voinut olla tulematta mieleen the Mentors. Visuaalista puolta loi seinälle heijastettu jo aiemmin mainittu runkkaus-jyrsijä-korkokenkä-video, pari vahvaa valonlähdettä sekä savukone, joka loi lavatilasta ajoittain varsinaisen sumukentän.

Setti oli illan esiintyjien joukossa siitä poikkeuksellinen, että sen aikana tapahtui kontaktia yleisöön – Pekka PT käveli bassoa käsitellen yleisön reunamilla huppu päässään, ilman paitaa, ja  joku yleisöstä päätti tönäistä häntä. Keskiaikaisen teloittajan näköinen taiteilija ei reagoinut tähän mitenkään vaan jatkoi yleisön reunamilla kulkemistaan, mikä loi omansalaista jännitettä ilmaan. Meneekö tämä GG Alliniksi? Ei mennyt. Ainoastaan basso paiskautui setin lopussa lattiaan.

Mitä äänimaisemaan tulee, oli Bizarre Uproar ärjy ja intensiivinen, mutta lievää soundin puuroutumista tapahtui. Tämä ei kuitenkaan haitannut kokonaisuutta, mikä oli selvää myös yleisön reaktioista. Järeä setti sai ansaitsemansa suosionosoitukset. Videota Bizarre Uproarin setistä löytyy täältä, täältä ja täältä.

Bizarre Uproar.

Bizarre Uproar.

Iltaa omalta osaltaan höystämässä olleen Dj Jughin soittolistasta jäi erityisesti mieleen viimeisen artistin jälkeen pläjäytetty Wingin tulkinta AC/DC:n Back in Black:sta.

Panzerkampfwagen V puski läpi sumun takaisin kohti Turkua ja saapui perille aamuyöstä. Matkalla paljastui, että kaikilla Turun matkalaisilla on M.A. Nummisen nimmari. Tämä sopi illan teemaan, onhan Numminen kotimaisen elektronisen musiikin pioneeri Kaukana väijyy ystäviä-raitoineen.

Tänään, sunnuntaina, olisi Turussa Kosmiset parapäivät, mutta Mesikämmen jättää ne väliin. Kahta para-iltaa ei peräjälkeen jaksa. Auraalinen para-ilta oli mitä mainioin niin artistien osalta kuin vanhojen ja uusienkin tuttujen kohtaamisen vuoksi. Suuri kiitos niin järjestäjille, esiintyjille kuin kaikille niille, joiden kanssa Mesikämmen illan aikana turisi.

Read Full Post »

saatanallinenraamattuAnton LaVeyn Saatanallinen Raamattu on lajissaan klassikko, oli teoksesta sitten mitä mieltä tahansa.

Nyt jo kuopattu pienkustantamo Voimasana julkaisi kirjan kovakantisena laitoksena suomeksi vuonna 2007. Opus on nykyään keräilyharvinaisuus. Huutonetissä teosta on myyty, silloin harvoin kun sitä siellä on näkynyt, n. 70 euron hintaan. Todennäköisesti hinta ei tule tuosta laskemaan jatkossakaan.

Teoksen suomenkielisessä versiossa on Peter Gilmoren standardiesipuheen lisäksi kotimaisten Wookin ja Tapio Kotkavuoren esipuheet. Molemmat herrat ottivat osaa myös kirjan käännöksen oikolukuun.

Mesikämmen kysyi ukoilta, josko heidän esipuheensa voisi nyt muutaman vuoden jälkeen julkaista blogissa – niiden perään kun on kyseltykin aika ajoin. Molempien vastaus oli myöntävä, joten Mesikämmen saa ylpeänä esittää nämä tekstit ensikertaa netissä kirjoittajien luvalla kaikelle kansalle.

Kuten itse kirjassa, niin myös tässä blogissa julkaistaan ensin Kotkavuoren esipuhe. Huomenna taas on vuorossa Wookin esipuhe Summa Theologia Diabolicae.

– – –

Tulen ajan aamunkoitteessa

Melko pian erään Noitien Työpajani oppilaan, kolumnisti Merla Zellerbachin, aviomies teki jotain hyvin merkittävää. Hänen nimensä oli Fred Goerner ja häneltä oli juuri julkaistu kirja nimeltä The Search for Amelia Earhart. Fred sanoi, että minun pitäisi kirjoittaa raamattu. Hän oli varma, että se löytäisi kustantajan. ”Hetkinen”, sanoin. ”En ole kirjailija, en ole koskaan ollut, eikä minulla ole koskaan ollut sen suuntaisia pyrkimyksiäkään.” ”Ei se mitään, älä huoli”, sanoi Fred. ”Sinä pystyt siihen.” Hän esitteli minut kirjalliselle edustajalleen, Mike Hamilburgille, joka puolestaan lähetti erään miehen tapaamaan minua. Hänen nimensä oli Peter Mayer, ja hän oli dynaaminen uusi toimittaja Avon Booksissa. Puhuttuamme hieman, Peter kysyi minulta: ”Miten pian saisit sen valmiiksi?” Kuten kaikki muukin elämässäni, myös tämä oli kutakuinkin odottamatonta. En ollut koskaan aikaisemmin kirjoittanut kirjaa, saati sitten raamattua. Varsinkaan johonkin sovittuun aikatauluun. ”Kerrot vain miten asia on”, Peter jatkoi. ”Hyvin se menee”. Ja niin minä kirjoitin. Loppu on historiaa.

– Anton LaVey (1)

Millaiseen maailmaan Saatanallinen Raamattu syntyi? Millainen oli se kulttuurinen ilmapiiri, Zeitgeist, mistä se nousi ja mistä se alkoi vaikuttaa? Suurin osa tämän teoksen nykyisistä lukijoista eivät olleet edes pilke vanhempiensa silmäkulmissa kun markkinoille ilmestyi tämä (post)modernin magian ja maagisen maailmankatsomuksen eräs tunnetuin klassikko. Siksi lienee paikallaan hieman valottaa edellä mainittuja teemoja, sekä muita teoksen syntyyn ja taustaan liittyviä asioita, joita ei yleensä tarpeeksi tunneta tai muisteta. Ne kuitenkin antavat syvyyttä ja kontekstia LaVeyn mestariteokselle, ja sellaisina ehkäisevät teoksen lukijaa sortumasta 6. saatanalliseen syntiin – perspektiivin puutteeseen (2).

1960-luku oli suurten muutosten aikaa. Jotain aivan uutta ja mullistavaa oli alkamassa ja sen jonkin kosketus tuntui olevan jo aivan nurkan takana. Vuosikymmenen läpi puhalsivat tuulet, jotka tulivat perustavalla tapaa muuttamaan ihmisten käsitystä itsestään ja maailmasta, niin fyysisesti, sosiaalisesti kuin psyykkisestikin. Joinakin historiallisina viitepisteinä näistä asioista käyköön mm. rotumellakat Detroitissa ja Los Angelesissa, Bobby ja John F. Kennedyn sekä Martin Luther Kingin salamurhat, kylmä sota, yhdysvaltalaisten kommunismin pelko, Sikojenlahden ja Kuuban kriisit, Vietnamin sodan vastainen ”flower power” hippiliike, ”vapaa seksi”, ehkäisypilleri, feminismi, psykedeeliset huumeet ja mielenlaajentaminen, ennennäkemätön rock-musiikin hyökyaalto radioasemien ja vinyylisten single-levyjen kautta, Woodstock-festivaali, the Beatles, the Doors, transistoriradiot, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välinen kilpajuoksu avaruuteen ja kuuhun, Charles Manson ja hänen ”perheensä” isku hippiliikkeen idealistiseen kuplaan, sekä Berliinin muurin nouseminen kolmeksikymmeneksi vuodeksi Itä- ja Länsi-Saksan välille.

Suomeen monet näiden asioiden aallot rantautuivat lievemmässä muodossa kuin ne muualla maailmalla velloivat, mutta yhtä kaikki, ajan henkeen myös meillä kuului poliittisuus, radikalismi ja rakennemuutos. Se oli aikaa, jolloin Suomesta rakennettiin ns. hyvinvointivaltiota (3). Vapaa-aika lisääntyi, lauantaista tuli sunnuntain lisäksi vapaapäivä. Ihmiset muuttivat maalta kaupunkeihin. Keski-oluen myynti vapautui. Matkailu lisääntyi. Toisin kuin Yhdysvalloissa, Suomessa älymystö oli selkeästi kallellaan vasemmistoon päin ja rienasi tältä pohjalta 40- ja 50-lukulaisia arvoja sekä yhdysvaltalaista kapitalismia. Vanhanpiianvero poistui maassamme 1968. Seksuaalisuus oli kuuma aihe myös meillä. M.A. Numminen ja Viisi Vierasta Miestä -yhtye ja Visuaalinen Varietee aiheuttivat Jyväskylässä 1966 skandaalin pilkkaamalla vallitsevia sukupuolinormeja. Taideteollisen korkeakoulun opiskelijat saivat kiss in -tapahtumallaan, jossa mukana oli fallospatsaita ja sukupuolivalistusoppaiden teksteihin pohjautuvia jenkkoja, paikalle kaksi poliisiautoa. Pentti Saarikosken, itseoikeutetun suomalaisen 60-luvun personifioituman, käännös Henry Millerin Kravun Kääntöpiiristä takavarikoitiin yleisen moraalin vastaisena. Olivatko nämä tuoreen ”Saatanallisen Ajan” merkkejä pohjoisessa maassamme? Anton LaVey olisi varmaankin sanonut ”kyllä” (4). Uusi ja vanha aika ottivat yhteen, ja uuden ajan edustajat tiesivät olevansa niskan päällä ja nauroivat vanhalle polvelle, joka teki itsestään naurettavan yrittäessään lamaantuneena pitää kiinni vanhoista arvoistaan ja tavoistaan. Suuntaa ei voinut pysäyttää.

Astrologit paikansivat 1960-luvun ns. Vesimiehen ajan aamunkoittona, ja hipit ja new age -liike laajemminkin yhtyivät näkemykseen riemuiten. Ehkä tunnetuimpiin tämän ”rauhaa, rakkautta, ja harmoniaa” -näkemyksen esiintuojiin populaarikulttuurissa kuului 1967 Yhdysvalloissa syntynyt Hair-musikaali, jonka avauslaulussa Vesimies lauletaan tämä on Vesimiehen ajan aamunkoitto! Laajemmin, Vesimiehen ajan voi tiivistää viittaavan muutokseen perinteisistä uskonnoista ja normeista huomattavasti yksilöpainotteisempaan aikaan ja siihen liittyvään solidaarisuuteen. Mielenkiintoisesti kyllä, ja asian luonteelle osuvastikin, tähän yksilöllisyyden, rauhan, rakkauden ja harmonian aikaan kuului paljon myös kasvukipuisen länsimaisen kulttuurin erilaisia enemmän tai vähemmän väkivaltaisia ilmentymiä.

Yhdysvaltain länsirannikon liberaalista San Franciscosta muodostui pian koko hippiliikkeen ja tämän vasta alkaneen Vesimiehen ajan kehto. Haigh Asburyn kaupunginosaan virtasi nuoria pitkähiuksisia idealisteja kokemaan, jakamaan ja viemään eteenpäin tämän useimmiten kannabiksentuoksuisen ja sateenkaarenväreillä maalatun liikkeen ilosanomaa. Mutta samaan aikaan kun Jefferson Airplane jammasi suomalaisian sukujuuria omaavan kitaristinsa Jorma Kaukosen kera Haigh Asburyssä kappaletta White Rabbit, tapahtui Richmondin alueella, osoitteessa 6114 California Street, jotain aivan muuta.

Anton Szandor LaVey (1930-1997) ei pukeutunut sateenkaarenvärisiin tie-dye-vaatteisiin sen enempää kuin hänellä oli pitkiä hiuksiakaan. Hän pukeutui diabolisen herrasmiesmäisesti, hän oli maalannut talonsa mustaksi, ajanut päänsä kaljuksi, alkanut pitää lemmikkieläimenään Togare-nimistä leijonaa sekä johtanut kotonaan kokoontuvaa ryhmää nimeltä the Magic Circle (5). Tämän ryhmän puitteissa oltiin esitelmöity erilaisista esoteerisista aiheista sekä suoritettu rituaaleja, jotka eivät ehkä aivan kertoneet hippien maailmankuvasta. Näiden asioiden lisäksi LaVey oli 36-vuotiaana, Walpurinyönä vuonna 1966, perustanut the Magic Circlen pohjalta Saatanan Kirkon, joka sai kasvavassa määrin huomiota niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin maailmalla.

LaVey näki kotikaupungissaan vellovat hipit ja näihin läheisesti liittyvän new age -liikeen yksinkertaisena ja naiivina vastareaktiona vielä edellisillä vuosikymmenillä toisella tapaa kukoistaneelle konservatiiviselle moraalille ja täten tietysti myös kristinuskolle. ”Tony” näki hippiliikkeessä pohjimmiltaan hyvin paljon samaa kuin kristinuskossa, eikä ollut tyytyväinen kumpaankaan (6). Seksuaalisuuden nostaminen pöydälle oli tosin jotain, mikä omalla tavallaan yhdisti Saatanan Kirkkoa hippiliikkeeseen eräänä keskeisen tärkeäksi nähtynä keskustelun kulmana (7).

California Streetin mustan talon omistaja oli värikäs persoona, jolla oli sekä karismaa ja poikkeuksellisia ajatuksia että kiehtovan eksentrinen koti. Hän veti puoleensa monenlaisia ihmisiä, jotka vaikuttivat ratkaisevalla tavalla hänen roolinsa kehittymiseen sellaiseksi länsimaisen magian erääksi ikoniksi, jollaisena hänet nykyään tunnetaan. Kuten LaVey vuonna 1998 postuumisti julkaistussa viimeisessä teoksessaan Satan Speaks! totesi, tapahtumat hänen elämässään tapasivat olla odottamattomia. Nämä tapahtumat eivät rajoittuneet vain pieniin, yhdentekeviin asioihin. Jokseenkin yllättävä oli ollut jo Saatanan Kirkon perustaminenkin, johon hänet sai ryhtymään mies nimeltä Edward M. Webber (8), joka kuului the Magic Circleen ja jolla oli kokemusta kirkkojen ja voittoa tavoittelemattomien organisaatioiden taloudellisista ja julkisista velvoitteista. Samaan tapaan myös Saatanalinen Raamattu sai alkunsa kutakuinkin odottamattomien käänteiden kautta, kuten tämän esipuheen alussa olevasta LaVey-sitaatista selviää. Ja samoin kuin Saatanan Kirkosta, myös Saatanallisesta Raamatusta tuli luova synteesi jostain omasta ja jostain lainatusta.

Saatanallinen Raamattu näki päivänvalon joulukuussa 1969 Avon Booksin julkaisemana, kolme vuotta Saatanan Kirkon perustamisen jälkeen. LaVeyn mustan talon sisällä oltiin varmastikin sitä ennen moneen kertaan kirjoitettu ja vanhaan tyyliin käsin ja perinteisellä kirjoituskoneella korjailtu teoksen käsikirjoitusta. Tässä prosessissa LaVeyn ruotsalaisia sukujuuria omaava avovaimo ja Saatanan Kirkon ensimmäinen ylipapitar Diane Hegarty esitti tärkeää osaa. Hänen nimensä ei ole turhaan jo tästä syystä teoksen omistussivulla.

Kirjan teksti on pysynyt muuttumattomana ensimmäisestä painoksestaan asti, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Muutoksiin kuuluvat ensimmäisen painoksen omistussivu, joka on sittemmin poistettu (9), sekä kirjan englanninkielinen esipuhe (10), joka vuonna 2005 vaihtui kolmanteen versioonsa.

LaVey lainasi ja mukaili teokseensa huomattavan määrän niin Ragnar Redbeardia (11), Ayn Randia (12) kuin John Deetäkin (13). Kaikki tämä on toki räätälöyty vilpittömän luovasti LaVeyn ainutlaatuisesta omasta näkemyksestä käsin. Tämän asian yhteydessä sopii mainita, että sekään ei haittaa, että LaVeyn henkilöhistoriakin on laajalti hänen itsensä eri aineksista räätälöimää tarinaa. Kyky yksilön tahtoa maailmassa toteuttavaan myytin luontiin nivoutui itse asiassa oleellisella tavalla LaVeyn henkilökohtaiseen maagiseen filosofiaan, ja tältä pohjalta faktuaalinen tarttuminen vaikkapa hänen henkilöhistoriaansa ei sellaisenaan ole välttämättä osuvaa kritiikkiä häntä kohtaan (14). Saatanallisen Raamatun suhteen voidaan myös huomioida, että kaikkien uskontojen perustajat ovat aina omilla luovilla tavoillaan inspiroituneesti yhdistelleet uutta ja vanhaa oman näkemyksensä mukaisesti. LaVey maalasi teoksellaan väkevän ja häpeilemättömästi yksilöä korostavan lähtökohdan moniin elämän ja olemassaolon kysymyksiin ja vetoaa sen vuoksi yhä edelleenkin uusiin lukijoihin. Kuten Nietzsche, LaVey ei liiemmin argumentoinut, eikä ollut valtavan systemaattinenkaan, vaan usein lähinnä sanoi miten asiat hänen mielestään olivat. Ja hän onnistui tässä sanallisena taiteilijana loistavasti – ei mitenkään vaatimattomammin kuin esittämällä modernin satanismin edelleen yleisesti hyväksytyt perusteet niin sen filosofian kuin magiankin lähtökohdissa.

Ennen Saatanan Kirkkoa ja Saatanallista Raamattua länsimaisessa maagisessa kulttuurissa oli toki ollut yksilöitä ja ideoita, joiden voi myös nähdä monin eri tavoin resonoivan erittäin vahvasti yksilöllisyyden käsitteen kanssa (15). Mutta kukaan näistä 1900-luvun puoliväliin mennessä jo kuolleista suurista nimistä ei ollut formuloinut magiaa niin dramaattisesti yksilöä painottaen kuin LaVey, tai tuonut siihen sellaisia uusia elementtejä kuin hän (16). Koskaan aiemmin magiaa ja siihen liittyvää maailmankuvaa ei ollut nähty materialistisena ja hedonistisena. Käsitys magiasta ennen Saatanallista Raamattua oli ollut selkeästi transsendenttisesti virittynyttä, tavalla tai toisella tekemisissä fyysisen maailman lisäksi – ja ehkä ennen kaikkea – sen ylittävien olemassaolon ulottuvuuksien ja entiteettien kanssa. Saatanan Kirkon ylipapin maaginen filosofia on oleellisesti immanenttia, tähän maailmaan pohjautuvaa ja siihen suuntautuvaa. Magialla on tässä materialistisessa maailmankuvassa paikkansa, koska materialistiseen maailmankaikkeuteen kuuluu myös asioita, jotka ylittävät järjen selityskyvyn. LaVeyn maagista filosofiaa värittää läpikotaisin käsitys lihaan sidotusta yksilöllisestä egosta ja sen vastaisesta kollektiivisesta, henkisestä ja sosiaalisesta illuusiosta, sekä näihin liittyvästä moniulotteisesta kudelmasta nautintoa ja tuskaa, indulgenssia ja pidättyväisyyttä. Maagisen filosofiansa LaVey kiteytti edellä mainittuun käsitteeseen indulgenssi (17), mitä hän myös piti Saatanan Kirkosta alkaneen Saatanan Ajan avainsanana.

Saatanan Kirkon ja Saatanallisen Raamatun vaikutus länsimaiseen kulttuuriin on vaikuttava. Hyvän lähtökohdan asian pohtimiseksi saa jo siitä, että teoksen ensimmäisen kerran ilmestyessä Saatanan Kirkko oli edelleen selkeästi kohtuullisen pieni San Franciscon alueen ilmiö, eikä Kirkolla ollut tuolloin kuin reilusti alle 100 jäsentä (18). Sittemmin Saatanallisessa Raamatussa esitetyt ajatukset ovat vaikuttaneet suoraan ja epäsuorasti miljooniin ihmisiin ympäri länsimaista maailmaa. LaVeyn teos on vaikuttanut aina modernin satanismin käsitteestä epäsuorasti myös moniin muihin länsimaisen kulttuurin alueisiin, joita on vaikeampi osoittaa suoraan. Se, missä määrin suurinta osaa ihmisiä länsimaisessa kapitalistisessa maailmassa nykyään ohjaillaan heidän erilaisten halujensa pohjalta, on vahva argumentti Saatanallisen Raamatun 9 Saatanallisen julkilausuman ja siten myös Saatanan Ajan olemassaolon puolesta. Saatanallisen Raamatun kantta koristava Bafometin sinetti (19) on nykyään kaikkialla länsimaissa tunnistettu ja satanismiin itsestäänselvästi liitetty symboli. Taide eri muodoissaan on ylipäätään aluetta, josta Saatanallisen Raamatun vaikutus on varmastikin helpointa löytää. Tämän voi nähdä dramaattisesti jo Roman Polanskin vuonna 1968 julkaistussa elokuvassa Rosemaryn Painajainen (20), jossa Saatanan lapsi syntyy maailmaan ”1966 – vuonna 1 Saatanan aikaa”, Anno Satanis. LaVeyn taidemaailmaan tekemä vaikutus ei ole yllättävää, sillä hänen omaan ajatteluunsa vaikuttaneet ihmiset olivat huomattavassa määrin väkeviä mielikuvia tuottavia taiteilijoita hekin (21). Kaiken tämän pohjalta LaVeyn Saatanan Kirkon ylipapin tittelin lisäksi hänen itse itselleen antama status Saatanan Ajan ja sen sanan Maaguksena, eli hieman yksinkertaistaen sanansaattajana, ei näytä lainkaan mahtipontiselta liioittelulta.

Saatanallinen Raamattu on aiemmin käännetty mm. saksaksi, ranskaksi, tsekiksi ja ruotsiksi. Se on ollut ensimmäisestä ilmestymisvuodestaan asti jatkuvasti saatavilla Avon Booksin helposti tunnistettavana pokkariversiona (22). Voimasanan nyt julkaisema suomenkielinen versio ilmestyy n. yhdeksän vuotta LaVeyn kuoleman jälkeen, n. 40 vuotta Saatanan Kirkon perustamisen jälkeen ja n. 37 vuotta itse tämän teoksen ensimmäisen julkaisun jälkeen. Sellaisena teos mielenkiintoisella tavalla sijoittuu LaVeyn käsitykseen ajasta ja siihen liittyvistä yhdeksän vuoden sykleistä.

Vesimiehen ajan sijaan LaVey näki, että vuonna 1966 alkoi Jään Ajan jälkeen syklisesti Tulen Aika, jota hallitsee ihminen/Saatana. LaVeyn maagisessa aikakäsityksessä yhtä 9 vuoden periodia hallitsee toiminta, jota seuraa yhdeksän vuoden periodi reaktiota edelliseen. Yksi tällainen 18 vuoden yksikkö vastaa ”Työskentelyä”. Yhdeksän Työskentelyä vastaa Ajanjaksoa (162 vuotta), yhdeksän Ajanjaksoa taas Aikaa (1458 vuotta). Yhdeksän Aikaa vastaa LaVeyn mukaan Aikakautta (13122 vuotta) (23). Saatanallisen Raamatun suhteen Työskentelyjä on tähän mennessä ollut kaksi, ja kolmas on juuri alkanut. Tämä tarkoittaa LaVeyn maagisessa ajan määrittelyssä erittäin dynaamista kautta – kolmas Työskentely kokonaisena merkitsee aktiivisempaa aikaa kuin toinen, ja sen lisäksi juuri alkanut uusi yhdeksän vuoden jakso on myös aktiivinen. Satanisteille tämä ja tämän käännöksen paikantuminen tähän aikaan lienee siis merkityksellistä.

Käsissäsi ei ole ainoastaan satanismin vaan myös (post)modernin länsimaisen magian klassikko laajemminkin. Se vastaan länsimaisessa maagisessa perinteessä vaikutukseltaan kutakuinkin Descartesin Meditaatioiden vaikutusta länsimaiseen filosofiaan, siirtymistä vanhan ajan filosofiasta peruuttamattomasti uuteen, radikaalimmin yksilöpainotteiseen ja järkeen perustuvaan aikaan. Teos on kuluneiden vuosikymmenien aikana osoittanut jatkuvan voimansa, jättäen jälkensä valtavaan määrään kirjasta ajattelun aihetta ja inspiraatiota ammentaneisiin lukijoihin. Epäilemättä teos tulee edelleen olemaan monille portti Vesimiehen ajan pimeälle puolelle, Tulen Aikaan, radikaaliin tähän maailmaan sijoittuvaan individualismiin. Ilman epäilystäkään teos oli tähän asiaan ensimmäinen Avain laatuaan, ja sellaisena suunnannäyttäjänä sen historiallista asemaa eivoi viedä pois, eikä mitätöidä.

Contra stupido,

Tapio Kotkavuori

Talvipäivänseisauksena, Turussa, 06 CE.

– – –

Viitteet:

(1) Teoksessaan Satan Speaks!, s. 5. Feral House, 1998 CE. Suom. Tapio Kotkavuori.

(2) Kts. Blance Barton, The Secret Life of a Satanist, kappale The Nine Satanic Sins, jossa LaVey listaa yhdeksän ”saatanallista syntiä”, ja niistä kuudennessa kehoittaa satanisteja ”pitämään aina mielessä laajemman sosiaalisen ja historiallisen perspektiivin”. Feral House, 1990.

(3) Myös Yhdysvaltojen politiikassa tehtiin samalla vuosikymmenellä merkittäviä päätöksiä tähän suuntaan, mm. sairausvakuutuksen suhteen, joka astui maan lakiin presidentti Lyndon B. Johnssonin toimesta 1965. Tämä on mielenkiintoista ajankuvaa, kun miettii vaikkapa sitä, mitä LaVey kirjoittaa Jumalasta ja sairausvakuutuksesta tämän kirjan kappaleessa ETSINTÄKUULUTUS: Jumala – Elävänä tai kuolleena!

(4) Kts. Tämän kirjan kappale Muutamia todisteita uudesta saatanallisesta ajasta.

(5) ”Maaginen piiri”. Ryhmään kuului suuri määrä erilaisia ihmisiä, mm. elokuvaohjaaja Kenneth Anger ja antropologi Michael Harner.

(6) Kts. Tämän kirjan kappale Saatanallinen seksi.

(7) Hyvänä esimerkkinä tästä on mm. Ray Laurentin tekemä ensimmäinen dokumentti Saatanan Kirkosta: Satanis, The Devil’s Mass vuodelta 1969.

(8) Kts. Ray laurentin dokumenti Satanis, the Devil’s Mass, sekä Michael A. Aquino, The Church of Satan.

(9) Kiitoslistassa oli 19 erityistesti mainittua ja 20 muuten kunnianarvoiseksi mainittua henkilöä. Nämä tärkeimmät 19 henkilöä olivat (LaVeyn esittämässä järjestyksessä) Bernardio Nogara, Karl Haushofer, Grigory Yefimovitch Rasputin, Sir Basel Zaharoff, Allesandro Cagliostro, Barnabas Saul, Ragnar Redbeard, William Mortenssen, Hans Brick, Max Reinhardt, Orrin Klapp, Fritz Lang, Friedrich Nietzsche, William Claude Dukinfield, Phineas Taylor Barnum, Hans Poelzig, Reginald Marsh, Wilheim Reich, Mark Twain. Listaan kuului myös ”Yhdeksän tuntematonta miestä”, sekä Togare, hänen lemmikkileijonansa. Myös tämä kirjan täydentäjän, The Satanic Ritualsin, kiitoslista on poistettu teoksen nykyisistä painoksista. Kiitoslistojen poistamissyynä voi arvella olevan LaVeyn halu pitää ajatteluunsa vaikuttaneet tahot piilossa – ja näin ylläpitää häneen liittyvää myyttisyyttä ja sen voimaa. Kts. Asiasta Stephen Flowers, Lords of the Left-Hand Path: A History of Spiritual Dissent. Rûna-Raven Press, 1997.

(10) Saatanallisen Raamatun esipuheet vuoteen 2006 mennessä: 1969-1972: Burton H. Wolfe, 1972-1976: Michael A. Aquino, 1976-2005: Burton Wolfe (päivitetty versio), 2005 -: Peter H. Gilmore. Näistä Aquinon esipuhe löytyy hänen teoksensa The Church of Satan liitteistä.

(11) Kts. tämän kirjan kappale Saatanan Kirja.

(12) Kts. tämän kirjan Yhdeksän saatanallista julkilausumaa.

(13) Kts. tämän kirjan Eenokin Avaimet.

(14) Myytin voima magiassa on suuri, ja tämän tietäen LaVey myös erittäin onnistuneesti rakensi omaa imagoaan. Lukija voi pohtia asiaa mm. tässä teoksessa esitetyn ”pienemmän magian” perspektiivistä (kts. tämän kirjan kappale Saatanallisen magian teoria ja käytäntö). Eräs LaVeyn myytin valottaja on ollut Lawrence Wright Rollings Stone -lehden syyskuun 1991 numerossa.

(15) Mm. Crowley ja Gregorius kuuluivat heihin. Jo lähtökohtaisesti koko maagista länsimaista kulttuuria voidaan pitää yksilöpainotteisena, koska maagikko on siinä perustavalla tapaa vapaa agentti, joka operoi erilaisten olemassaolon ulottuvuuksien kanssa kysymättä siihen lupaa sen enempää kristilliseltä kirkolta kuin muultakaan itsensä ulkopuolisilta auktoriteeteilta.

(16) 1960-luvun taitetta edeltäneitä maagikoita voidaan pitää länsimaisen maagisen renessanssin ensimmäisen vaiheen edustajina, sen jälkeisiä maagikoita sen toisen vaiheen edustajina.

(17) Kts. kappale Indulgenssia – EI pakkoa.

(18) Kirkolla oli ollut jäseniä vuonna 1968 vain 50-60. Kts. Aquino Michael A, The Church of Satan.

(19) Bafometin sinetti ei kuitenkaan saanut alkuaan Saatanan Kirkon kautta, vaan se löytyy kirjallisuudesta jo vuodelta 1897, Stanislas de Guaitan kirjoittamasta teoksta La Clef de la Magie Noire.

(20) LaVey oli elokuvaan ”tekninen neuvonantaja”. Hänen väitettiin myös näytelleen siinä lyhyen kohtauksen Saatanana.

(21) LaVeyn esteettisyyden painotus hänen filosofiassaan tulee esiin hyvin mm. hänen listaamissaan Yhdeksässä saatanallisessa synnissä: niistä viimeinen on esteettisyyden puute. Tämä tietysti on loogista LaVeyn filosofian materialistisen luonteen kanssa. Kts. asiasta Saatanan Kirkon julkaisu The Cloven Hoof, 1987, tai Blanche Bartonin The Secret Life of a Satanist, Feral House, 1990.

(22) University Press julkaisi teoksesta vuonna 1972 kovakantisen version, joka nykyään on keräilyharvinaisuus.

(23) Kts. LaVeyn The Satanic Rituals, kappale The Unknown Known. Avon Books, 1972. Olen kääntänyt Eran vastaamaan Ajanjaksoa, Agen Aikaa, ja Epochin Aikakautta.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Kun Tabe Slioor Anton LaVeyn tapasi.

Anton LaVeyn saatanalliset elokuvat (osa 1, 2, 3, 4, 5, 6).

Boyd Rice speaks!

Boyd Rice: An Embodiment of the Wolf’s Hook.

Church of Satan is dead.

Larry Wessel speaks!

Might is Right eli voiman filosofia.

Kenneth Anger, valkokankaan kapinallinen maagikko (osa 1, 2, 3, 4, 5, 6).

Setin Temppelin Otto Varjonen puhuu!

Mitä Pekka Siitoin sanoi Anton LaVeystä ja satanismin historiasta?

Luciferin arkkipiispan nauru.

Read Full Post »

ComeBack Records oli 80-90-luvuilla Turun parhaimpia, ellei parhain, levykauppa punk/hc/metalli-ihmisille. Muutenkin valikoimat olivat hyvät. Ostin liikkeestä todella paljon vinyyliä, samoin erilaisia pienlehtiä. Elämäni ensimmäisen CD:nkin, Joni Mitchellin Nightride Home:n, hankin Comebackistä.

Liikkeen Läntisen pitkänkadun tilat ovat jääneet hyvin mieleen. Valkoisilla laastiseinillä oli kuvalevyjä (jostain syystä muistan erityisesti alastoman Marilyn Monroen kuvalevyn), lattia oli tummanruskeaa puulankkua. Teje fiilisteli kassan takana tai takahuoneessa. Juttua syntyi vaikka mistä, musiikista nyt eritoten. ComeBackissä tai osin sen kautta tuli ihmisiä tutuiksi, monista ystäviäkin.

Liikkeen ikkunassa oli levyjen lisäksi aito ihmisen kallo. Myöhemmässä vaiheessa myös spiritismilauta.

Toisella puolella katua sijaitsi tuolloin Partiovaruste. Muistan kun Teje kerran kertoi, että voisi maalata niitten logosta pari sormea pois (siitä tulisi näin keskisormea näyttävä käsi). Päälle Teje nauroi nauruaan jonka muistan hyvin.

Nykyään samoissa Läntisen pitkänkadun tiloissa sijaitsee pornokauppa, jossa on myös private show. Olin aikoinaan siellä kassan takana töissäkin. Oli aika outo fiilis nähdä siinä ComeBackin kassan kohdalla ensimmäisen kerran private shown tilat, mutta niin ne ajat muuttuvat. Muistot ComeBackistä ovat kuitenkin vahvat ja ne ajat jättivät pysyvät jäljet niin minun kuin varmasti monen muunkin elämään. Good times.

Facebookiin ilmestyi jonkun aikaa sitten ComeBack Recordsin fanisivut. Pian tuon jälkeen kysyin Tejeltä, onnistuisiko haastattelu. Onnistui. Alla Tejen kuulumisia, muistoja ja ajatuksia muutoinkin.

– – –

Taustaa

Kuka olet ja mitä teet?

Olen Teje Caldén ja teen kaikenlaista, varsinkin pelaan potfarmia netissä :)

Soitatko tai oletko soittanut itse bändeissä tms.?

Teen musiikkia, olin rumpali joskus bändissä, käytän nykytekniikkaa esim. paljon sampleja ja tietokoneella käsittelyä.

Teje 35 vuotta sitten.

Suosikkimusiikkisi ennen ja nykyään, joitain nimiä? Milloin sinusta tuli musiikin harrastaja?

Kuuntelen hyvin monipuolista musiikkia edelleen, suosikkia on vaikea löytää, ehkä Jill Scott olisi jonkinlainen suosikki tällä hetkellä. Olen aina ollut musiikin harrastaja :)

Hienoimmat keikkamuistot?

Paras keikka? Joka keikka josta olen nauttinut, koulutansseista Pink Floydiin…

Parhaimmat levyt kautta aikojen, top 10?

Parhaat levyt? White noise: Electric storm in hell
Zodiac cosmic sounds
Betty Davis: Nasty gal
Pink Floyd: A saucerful of secrets
Growing Concern!
Lou Reed: Rock n roll animal
Cream: Fresh cream
Latin Kings: Välkommen till förorten
Eno: Music for airports
Guru & Jazzmatazz: Streetlife? tai jotain…

Tässä 10, lisää kyllä löytyy mielin määrin, eiks oo fiiliksen mukaan?

– – –

ComeBack Records

Tulit tunnetuksi Turussa pyörineen ComeBack Recordsin pitäjänä. Missä ja milloin ComeBack aloitti, mistä idea liikkeeseen?

ComeBack aloitti Käsityöläiskadulla nyt puretussa talossa toisessa kerroksessa. Idea syntyi kun sen aikainen naiseni äiti pyöritti antikvariaattia toisessa kaupungissa ja saimme ostaa levyjä, paljon… Idea oli tehdä jotain missä ihmiset saisi ostaa ja myydä levyjään arvon mukaan, vähän enemmän kun 1 sisään 50 ulos systeemiä. Toimin jopa vakuutusyhtiön arvostelijana. Aina oli tarkoitus myös julkaista musiikkia, kesti vaan aloittaa.

Jo 1984 myin punk sinkkuja, siis pienjulkaisuja joita bändit myi suoraan kauppaan. En muista yhtäkään bändiä siltä ajalta kuitenkaan, mitäköhän ne oli? Oi bändejä? :)

Ennen Läntisen pitkänkadun osoitetta ComeBack toimi myös Yliopistonkadulla ja ymmärtääkseni jossain muuallakin?

Ennen Läntisen kadun osoitetta oltiin ensin Käsityöläiskadulla kahdessa paikassa (84-86), sitten Yliopistonkadulla (87-88?) ja lopulta Läntiselläkadulla vuoteen 94.

80-90-luvun taitteen tienoilla Comeback profiloitui vahvasti punkin/vaihtoehtometallin huippuliikkeenä, mutta muutakin musiikkia löytyi. Millainen profiili ComeBackillä oli ollut ennen tätä punk/metalliprofiloitumista?

Myytiin tosiaan alusta saakka pienjulkaisuja mutta muuten käytettyjä levyjä kaikilta vuosikymmeniltä, mahdollisimman laadukkaita, myös nuotteja, musiikkikirjoja, kaikki aakkosjärjestyksessä ja tyylin mukaan lajiteltu. Hendrix, Mahogany rush, Captain beyond, Damnation ja muut kovat kitara jutut oli aina lähellä sydäntä (Mountain) ja lisää tulee mieleen tietysti, tilailin ulkomailta kaikennäköistä mitä täältä ei löytynyt ja jossain vaiheessa ulkomaiset jakelijat ottivat yhteyttä ja sain kaikenlaista mielenkiintoista uutta musiikkia, esim. Nirvanan Bleach levy joka tuli ennen Nevermindia… kukaan ei ostanut sitä, liian huono :)

Seattle-bändejä myytiin sellaisia kun Mudhoney ja Soundgarden ja ne voitti Nirvanan mennen tullen. Crackwhoren Tapsa muistutti mua siitä että myin Turboneger! (Turbonegro) ekaa sinkkua kun bändi toi sitä mulle… vuosiluvut on toki vähän epäselviä.

Teje-logo Xysman Yeah-LP:n keskiössä.

Julkaisit ComeBack Recordsin kautta kaiken kaikkiaan reilun tusinan verran levyjä. Mitkä niistä ovat jääneet syystä tai toisesta erityisesti mieleen? Mitkä levyt olivat/ovat suosikkejasi ja miksi?

Ai suosikit? Mähän kuitenkin pidin niistä sen verran että julkaisin ne, mutta Noise in dirt/sleep away my son seiska (Miettinen valitsi vuoden parhaaksi indiesinkuksi rumbassa) ja Sharonees seiska Muddy river ja Neon light child ja sitten Xysma Above the mind of morbidity 12″ olisi ne jotka on parhaiten pysynyt, toimii vielä :)

ComeBackiä muisteli jonkun aikaa sitten Herra Ylppö jossain mediassa – Mitä hän muisteli ja missä?

Herra Ylppö oli ilmeisesti mun asiakkaana kauan teini-ikäisenä. Helsingin Sanomissa sunnuntai-osassa olisiko ollut toukokuu 2005, luin sen kaverin luona kun kaveri soitti ja sanoi että tuu tänne lukeen hesari, ja Herra Ylppö muisteli haikeana kaikkia demoja joita oli ostanut meiltä, koko palsta! Nice! En usko että missään muussa liikkeessä koko maaailmassa myytiin demoja juurikaan ja ostin suoraan bändeiltä ympäri maailmaa. Täytyy hankkia se teksti hesarissa jostain, ei vaan oo tullut tehtyä.

Kauko Röyhkän jostain videosta osa kuvattiin liikkeesi tiloissa, menikö näin?

Kauko Röyhkä kuvasi osan videosta meidän liikkeessä Käsityöläiskadulla 1985-6, en ole nähnyt sitä enkä tiedä edes biisiä.

Keitä muita julkkiksia liikkeessä vuosien varsilla kävi, joitain hauskoja tms. muistoja?

Keitä julkkiksia liikkeessä kävi? Huh, tunsin miljoona eri ihmistä musiikkialalla ja näyttelijöitä jne. Istuttiin Dingon basistin kanssa takahuoneessa, tai M.A. Numminen tuli hakemaan levyn kaverilleen, Kauko teki videon, Mikko Rintanen soitti urkuja Sharoneesin sinkulla (Mikko soitti Royalseissa koko loppuajan, Kirkan kanssa, Hectorin kanssa, jne.) Tarjosin Albert Järviselle hyvän päivän kerran, Jouni Mömmö oli tosi tutkalla, täys skitso, really, vaihtoi mun puhtaan vaihto t-paidan päälle ja jätti oman… ja kirjoitti tussilla salaperäisiä merkkejä sinne tänne. Pasi Raappana oli mun frendi 70-luvun keskivälistä saakka.

Mitähän kaikkea ja ketkä olen unohtanut, sitä en tiedä, se oli ihan vaan jokapäiväistä elämää. Ai juu, Turun jääkiekko juniorit joista tuli maailmanmestareit, Aki Petter Berg oli iso superbeibi, näytti nuorelta mutta oli silti iso, Jani Hurme myi koko levykokoelmansa mulle, mm. levy missä Metallican nimmarit! Eihän ne silloin vielä ollut julkkiksia… Ja tietysti kaikki metallibändit jotka kävi liikkeessä, niitä oli monta! Dismember oli yksi…

Sinulla oli liikkeen ikkunassa aito ihmisen kallo ja spiritismilauta. Taisivat herättää joissain närääkin, eivätkö jotkut uskovaiset käyneet niistä valittamassa?

Juu, tulivat kolmen voimin saarnamaan, en tiedä oliko pelkän ikkunan takia, mutta eiköhän se herättänyt närästystä vähän joka tasolla… Taidan herättää eri syistä joissakin ihmisissä halun lopettaa mitä tahansa teen :)

Mitkä olivat ComeBack recordsin huippuhetket? Entä kehnoimmat hetket?

ComeBackin huippuhetket? Riippuu siitä kuka katsoo. Jonkun mielestä huippu oli kun ehkä tehtiin voittoa joskus.

Töitä oli aina vähän liikaa, sosiaalista elämää samaten ettei oikein pysynyt kotielämä mukana ja tulin sairaaksi, osittain laktoosiintoleranssi! Sai mut ihan tosi sairaaksi enkä jaksanut enää tehdä töitä, silloin ei enää ollut mukavaa eli huonoimmat hetket, olin kyllä ajatellut lopettamista muutenkin silloin.

Oliko ComeBackin pyörittäminen taloudellisesti kannattavaa?

Ei, kyllähän siinä rahaa tuli välillä sisään muttei koskaan tarpeeksi. Viimeinen piikki silloin oli devalvaatio, valtiovalta lupasi ettei devalvoi, yhtäkkiä meillä oli 30% kalliimmat levyt, iso lasti jonka myyminen oli nollavoittoa… Levyjen kustantaminen oli ainoastaan kannattavaa jos käytti halpaa studiota ja myi suoraan asiakkaille, tukkumyynti oli tuskaa, välitysfirmat vei kaiken välistä, että joutui myymään satoja levyjä muutaman markan voitolla niille, kaikki samanlaisia, Ruotsissa, Saksassa, Hollannissa. USA:ssa oma systeemi, bändeille ei yleensä jäänyt mitään käteen…

Tunnetuin ComeBack recordsin julkaisema bändi oli Xysma. Miten levytyssopimus syntyi? Mitä bändistä ja noista vuosista on jäänyt mieleen? Harmittiko, kun Xysma lähti ComeBack recordsilta Spinefarmille First and magicalin jälkeen?

Sopimus? Kuulin demon joka oli huippu ja halusin tehdä levyn! Sopimus oli että levy tehdään, yritän saada kustannukset takas ja sitten jaetaan loput jonkun systeemin mukaan, ja että bändillä on täys oikeus lähteä tekemään mitä tahansa koska tahansa kenen kanssa tahansa jotta en olisi turhaan sopimuksen kanssa tekemässä bisnestä… Underground!

Meillä oli niin erilaiset mielipiteet miten tehdään jotain, että se oli selviö että tiet eroavat. En esim. olisi ikimaailmassa julkaissut yhtäkään levyä First & magicalin jälkeen, tyyli muuttui liian popmaiseksi eikä se enää toiminut. Tajuskohan Olli sen että kerran annoin hänelle vintage putket vahvistimeen jotta olis mahdollisimman hyvä saundi ja ostin itselle uudet kiinalaiset, ihan ok mutta ei vintage…

Samoin yritin saada studiosaundin mahdollisimman hyväksi, kyllä maksoi… olishan levyistä tullut enemmän voittoa jos olisin ollut ekonomi, mutta mun bisnes ei perustunut siihen jos osaan riipiä rahaa ihmisiltä, vaan unelmia ihmisille, uutta mielenkiintoista ja vanhaa myös :)

Bändistä jäänyt mieleen? Paljon tietysti, mutta kundit oli puolet mun iästä, eihän meillä mitään yhteistä ollut, ja mä olisin pitänyt alkuperäiskokoonpanon ja jatkanut ehdottomasti samaa linjaa, se meni liikaa kokeiluksi. Niinkuin sanoin meillä oli täysin avoin sopimus, ei ollut mitään sanomista siihen että halusivat Spinefarmille, ja jos olisin jatkanut silloin niin olisin kyllä ollut hyvin pettynyt musiikin suhteen. Above the mind of morbidity on edelleen paras!

Miksi Comeback lopetti toimintansa?

Verovirasto lopetti toiminnan, niitten toiminnassa oli jotain mätää (asiantuntijan mukaan), mutta se on ollutta ja mennyttä, enkä aio enää puuttua asiaan, vaikka esim. todistettavasti asianajaja joka hoiti “konkurssin” varasti vaikka mitä, todistettavasti!, jne. Konkurssilakia esim. ei seurattu jne. ja sen takia enimmäkseen toiminta loppui, mun sairaus oli myös syynä, liikaa töitä.

– – –

Tulevaisuus

Tekeekö ComeBack joskus comebackin? Oletko miettinyt ryhtyväsi uudelleen levykauppiaaksi tai levyjen julkaisijaksi tms.? Jos vastaus on kielteinen niin millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on?

No comeback for ComeBack. Maailma on niin erilainen tänään, julkaisut erilaisia, vielä vaikeampaa myydä, suurin osa lataa jo musiikkinsa mp3 nettijuttuna, saundeista viis… Olen eläkkeellä sen takia että minulla on adhd ja paniikkihäiriö, haha, olen ihan samanlainen kun 7 vuotiaana, kestipä diagnoosi :)

ComeBackin tiloissa on nykyään pornokauppa, mitä siitä tuumaat?

Ei oo pornokauppa vaan hierontaa… enkä haluaisi todellakaan niihin epähygieenisiin tiloihin sellaista, vessasta näkyi maa irtolaudan alla ja lämmitystä ei ole :)

Koska pilvestä tulee Suomessa laillista?

Laillistaminen voi tapahtua yhtäkkiä, en olisi koskaan uskonut että monella tutullani olisi laillinen kannabisresepti, niillä on jo!

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Onnellisuus on olo jonka helpommalla saa aikaiseksi jos on terve ja syö ok, joten olen keskittynyt oman terveyden hoitamiseen, on vain yksi keho!

– – –

Kiitos ComeBackin vuosista ja haastattelusta, Teje!

ComeBack Recordsin julkaisut (lista puutteellinen):

CB-001 Hard Road (LP)
CB-002 Doctor’s special (7″)
CB-003 Sharonees: Muddy River (7″) 1987
CB-005 Sharonees: Neon Light Child (7″) 1988
CB-006 Pasin liiga: Omissa ajatuksissaan (LP) 1988
CB-007 Noise In Dirt: Sleep Away, My Son (7″, Single) 1988
CB 008 Noise In Dirt: In The Locosonic World (LP) 1989
TC-1 Xysma: Above The Mind Of Morbidity (MiniAlbum) 1990
TC-2 Today’s Waste: We’ve Made The Choice! (7″, EP) 1990
TC-3 Xysma: Yeah (Album) 1991
TC-4 Interment: Life Here After (7″) 1991
TCD-5 Xysma: First & Magical (CD, Album)1993

Read Full Post »

Kaivoinpa kirjahyllystä suomalaisen gonzo-kirjallisuuden klassikon: Esa Saarisen ja M.A. Nummisen Terässinfonian (Weilin+Göös, 1981). Teos on edelleen vallan mainio. Se pitää sisällään myös mielestäni Saarisen kenties parhaan koskaan kirjoittaman tekstin: Vittuilun peruslauseet. Tekstissään Saarinen pohtii, miten Nummisen on vaikea enää vittuilla Suomessa, koska likipitäen kaikki suomalaiset nykyään pitävät hänestä. Ystävilleen on Saarisen mukaan lähestulkoon mahdotonta vittuilla todella onnistuneesti. Tätä asiaa pohtiessaan Saarinen esittää myös vittuilun peruslauseet:

– – –

Vittuilun peruslause 1: Vittuilu on onnistunut jos ja vain jos vittuilun kohde vittuuntuu. (Ilmaus “vittuilun kohde” on tässä tietysti ymmärrettävä abstraktisti). Peruslause 1 selittää, miksi sanan vaativassa mielessä on käsitteellisesti mahdotonta vittuilla itselleen. Jotta kunnollisen vittuuntumisen edellyttämä mentaalinen shokki olisi mahdollinen, ei vittuilun kohde saa tietää etukäteen vittuilun sisältöä. Muussa tapauksessa hän voi henkisesti varautua vittuiluun ja kaikki huolellisesti valmistellut ammukset kimmahtavat suutareina sivuun. Vittuilu on erinomaisen luonteenomaisesti kohdehakuista toimintaa. Sen ominaisuuksia ei määrää pelkkä vittuilun sisältö, vaan se tapa, jolla tuo sisältö suuntautuu kohteeseensa. (Fenomenologien korostama vittuilun intentionaalisuus.) Peruslause 1 antaa välittömänä korollaarina selityksen sille, miksi kohteen tunteminen, puhumattakaan siitä että hänestä pitää, on haitallista vittuilun onnistuneelle läpiviemiselle. Sanotusta seuraa, että vittuiluun sisältyy implisiitisti transformaatio tilasta T1 tilaan T2, missä T2 on tila “olla vittuuntunut; mutta harva omaa eettisen peruskoordinaatiston, jossa mainitun transformaation aikaansaaminen tuttavasta josta pitää, saa lokaalisia maksimiarvoja.

Vittuilun peruslause 2: Vittuilu on älyperäistä toimintaa, joka edellyttää abstrahointia. Tämä tiivistää sen vittuilun struktuurille luonteenomaisesti kuuluvan piirteen, että vittuilu edellyttää ideaalityypin muodostamista (Max Weberin mielessä). Toisin sanoen vittuilija muodostaa voimakkaasti abstrahoidun ja idealisoidun mallin tosiasioista ja esittää sitten tämän ideaalityypin tosiasiana.

Vittuilun peruslause 3: Vittuilu on realismia. Tämä vittuilun piirre on kiinteässä yhteydessä perustavaan relaatioon ihminen-maailma -piirteeseen, joka usein ilmaistaan vulgaaristi toteamuksella “ihminen on äärellinen”. Vittuilu edellyttää mainitun seikan syvällistä oivaltamista. Ihminen on äärellinen tarkoittaa, että olevaisuuden koko moninaisuutta ei periaatteessakaan voida milloinkaan saavuttaa. Kääntäen tämä merkitsee, että joitakin tosiolevaisen piirteitä on aina jätettävä huomiotta. Vittuilija siten ipso facto osoittaa ankkuroivansa toimintansa tähän syvälliseen oivallukseen. Hän vittuilee, eikä siten edes pyri Koko Totuuteen. Hän tekee näin, koska on tajunnut, että Koko Totuuden käsite on itsessään loogisesti ristiriitainen (kuten “neliömäinen ympyrä”). Inhimillisessä todellisuudessa ei ole olemassa muuta kuin pelkistettyä todellisuutta ja mitä on sen ulkopuolella, sillä ei ole väliä.

Vittuilun peruslause 4: Vittuilu on toimintaa, joka alkaa silloin kun sen ensimmäiset siemenet siitetään ja loppuu silloin kun sen aikaansaama viimeinen raivonväre katoaa. Peruslause 4 paljastaa, että vittuilun filosofinen koti on filosofiassa, joka korostaa toimintaa kuvailun vastakohtana. Tämä on filosofinen traditio, jota vasten esimerkiksi Sartren eksistentialismi kohoaa. Sen sisältämä todellisuuskäsitys on dynaaminen – todellisuus ei ole “valmis” ja “annettu”, vaan alituisessa liikeprosessissa. Todellisuus on se, miksi se tehdään”.

– – –

Lukijalle on huomautettava, että en siteerannut Saarisen esittämää analyysiä vittuilusta ja sen peruslauseista kokonaan. Suosittelen kiinnostuneita näkemään vähän vaivaa ja löytämään teoksen jostain. Uskon tämän olevan vaivan väärtti. Koska teos on valitettavasti myyty iät ajat sitten loppuun eikä uutta painosta ole kuulunut, on asiasta kiinnostuneiden löydettävä opus divarista, huutonetistä, tai kirjastosta.

Tämän sortin filosofiasta kiinnostuneet ovat todennäköisesti kiinnostuneet myös Harry Frankfurtin klassikosta On Bullshit. Se on julkaistu suomeksikin nimellä Paskapuheesta. YouTubesta löytyy asian tiimoilta myös Frankfurtin haastattelu (osa 1 ja osa 2). Mitä paskapuhe Frankfurthin mukaan on? Asian voi tiivistää näin: “Valehtelija tietää asian oikean laidan, mutta päättää silti valehdella. Paskanpuhuja sitä vastoin muokkaa kertomaansa niin, että vaatimus totuuden ja valheen erosta muuttuu järjettömäksi. Paskapuheessa mikään ei ole sen enempää totta kuin valhettakaan, ja niinpä se onkin totuudelle valhetta suurempi vihollinen. Valehtelija tietää, että totuudellakin on merkitystä, paskanpuhujalle eroa ei enää ole.”

Loppukaneettina voisi todeta, että maailmassa, jossa on niin paljon paskapuhetta kuin nykyään on, on taidokas vittuilu ei ainoastaan terapeuttista vaan myös tuiki tarpeellista. Hyvä median, politiikan, uskonnon, yms. kritiikki toimii monissa tilanteissa väkevimmillään ja purevimmillaan taidokkaasti vittuilulla maustettuna. Saarinen voisi nostaa vanhan klassikkonsa uudelleen pöydälle ja alkaa mm. pitämään vittuilukursseja. Ne olisivat varmasti suosittuja.

Read Full Post »