Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Lontoo’

Das Fest II! 100 postia Pekka Siitoimesta!

Blogin Pekka-posteista sanottua

Mesikämmen-blogi – kirjoittaja on julkaissut parhaan Pekkaa käsittelevän artikkelisarjan, mitä blogistanissa on nähtyNarian

Kertakaikkiaan sellainen folkloristinen pikkujättiläinen, ettei moista voisi kuvitella olevan olemassakaan (…) Ötöpesän jengi on lukenut nämä kaikki, eikä ennen sitä olisi voinut kuunaan kuvitellakaan, että Pekka Siitoimesta olisi missään näin paljon materiaalia. Ja mikä parasta, vapaasti saatavillakin! (…) Ehdottomasti rautaristin, suojaviitan, kumimanttelin ja kaasunaamarin arvoinen teko!Ötöpesän jengi

Vuoden blogistipalkinto ja kiljukanisteripalkinto! Tämä on yleensä vaiettua kulttuurihistoriaa yhdestä Suomen kummallisimmista ja viihdyttävimmistä miehistäJokunen

Blogihan on ollut varsinainen kylttyyriteko. Näiden Pekka-artikkelien taso vaatisi suorastaan niiden sitomista kansien väliin! “Helvetin hyvä”, sanoisi Peksi. Go on!A

Ylivoimaisesti parhain sivusto hengentieteen Mestari Pekka Siitoimesta – B.S. Müller, uudelleen perustetun Turun Hengentieteen Seuran sisäpiirin jäsen

100 Postia

100. Kursiivin isku, osa 4
99. Kursiivin isku, osa 3
98. Kursiivin isku, osa 2
97. Täällä vartioin minä!
96. Kursiivin isku, osa 1
95. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 3
94. Alfauros laittoi asioita kuntoon.
93. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 2
92. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 1
91. IKR:n plörinäksi mennyt Belgian matka 1977
90. “Worshiping the Devil in the name of God”
89. Siitoin-filmi oy, osa 5
88. Siitoin-filmi oy, osa 4
87. Kai M. Aalto puhuu! (osa 2/3)
86. Siitoin-filmi oy, osa 3
85. Turun Hengentieteen Seura, osa 11
84. Turun Hengentieteen Seura, osa 10
83. Turun Hengentieteen Seura, osa 9
82. Pekka ja SMP/SKYP
81. IKR:n plörinäksi mennyt Kotkan marssi 1977
80. Lisähuomioita Pekan mielenosoitustoiminnasta, yms.
79. Pekka ja vappu, osa 4/4
78. Pekka ja vappu, osa 3/4
77. Pekka ja vappu, osa 2/4
76. Pekka ja vappu, osa 1/4
75. Pekan perheonnea
74. Arjalanpaisti ja arjalanpiirakat
73. Kai M. Aalto puhuu! (osa 1/3)
72. Mitä Pekka Siitoin ajattelisi perussuomalaisista?
71. Pekka Siitoin: Jag ska befria Norden!
70. Pekan mietteitä ennen eduskuntavaaleja 1983
69. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 3
68. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 2
67. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 1
66. Pekkagrammi, osa 2
65. Pekka Siitoin ja rock ‘n’ roll
64. Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa
63. Pekka Siitoin Fingerporissa
62. Tulella leikkimisestä
61. Talo, jossa Pekka Siitoin asui (osa 2)
60. Pekka presidentiksi?
59. Kommunismin ja kokoomuksen uhka
58. Valtakunnanjohtaja ja Italia
57. Valtakunnanjohtaja ja Varkaus
56. Kiljukeisari
55. Valtakunnanjohtajan kiljuepisodi
54. Pekka Siitoin -anagrammit ja postyymi Finlandia-palkinto
53. Hyvää uutta vuotta!
52.Turun Hengentieteen Seura, osa 8
51. Das Fest! 50 postia Pekka Siitoimesta!
50. Arkistojen aarteita ja Pekka Siitoin soundboard.
49. Luvassa hypnoottis-magneettista menoa.
48. Turun Hengentieteen Seura, osa 7.
47. Rivologin rodunjalostusta.
46. Turun Hengentieteen Seura, osa 6.
45. Pekkagrammi.
44. Ääretön rakkaus.
43. Siitoin-filmi oy, osa 2.
42. Pekan lähtö.
41. Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi.
40. Pekka Siitoimen shortsit.
39. Hyvät naiset, olette kaikki kauniita!
38. Kassisen perintöprinssi.
37. Mikä erottaa fasistin kommunistista?
36. Mesikämmenen jengi.
35. Pekka Siitoin built my Panzerwagen.
34. Turun Hengentieteen Seura, osa 5.
33. Turun Hengentieteen Seura, osa 4.
32. Seurakuntavaalit.
31. Turun Hengentieteen Seura, osa 3.
30. Turun Hengentieteen Seura, osa 2.
29. Turun Hengentieteen Seura, osa 1.
28. Pentagrammon, clavis, cranium, sciurus, circumferentia, logos, gravis admodum, et diaboli.
27. Siitoin-filmi oy.
26. Mitä Leo Meller sanoi Pekka Siitoimen kuolemasta?
25. Toinen todellisuus.
24. Mitä Pekka Siitoin sanoi Anton LaVeystä ja satanismin historiasta?
23. Pekka Siitoimen iltarukous.
22. Isän valtakunta kuvina.
21. Isän valtakunnan jälkipyykkiä.
20. Pekan parhaat, osa 7.
19. Pekan parhaat, osa 6.
18. Pekan parhaat, osa 5.
17. Pekan parhaat, osa 4.
16. Pekan parhaat, osa 3.
15. Pekan parhaat, osa 2.
14. Pekan parhaat, osa 1.
13. Isän valtakunta.
12. Arkistojen kätköistä.
11. Päivän lainaus ja kysymys.
10. Pekka Siitoin on nykyään vampyyri!
9. Hypnoottis-magneettinen katse ja sen alkuperä.
8. Mitä Pekka Siitoin sanoi äidilleni.
7. Luciferin arkkipiispan nauru.
6. Talo, jossa Pekka Siitoin asui.
5. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 4/4).
4. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 3/4).
3. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 2/4).
2. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 1/4).
1. Should I laugh or cry?

Ja jatkoa seuraa…

Mesikämmenen postit valtakunnanjohtajasta eivät tähän lopu. Postit jatkuvat Kursiivin tapauksen tonkimisella, minkä jälkeen pääsemme Pekan saaman vankeustuomion käsittelyyn, ja sen jälkeen Pekan vankilanjälkeiseen elämään. Materiaalia löytyy vielä hyväksi toviksi eteenpäin. Näiden sadan ensimmäisen postin jälkeiset Pekka-postit löytyvät helposti blogin oikeasta alapalkista “tags”-osiosta sanalla “Pekka Siitoin”. Siitä klikkaamalla löytyy lista kaikista blogin Pekka-aiheisista posteista, mitä tämän 100. postin jälkeen on julkaistu.

Read Full Post »

Kuinka moni muistaa Steven Spielbergin elokuvan Minority report ja siinä olleet poliisit, jotka pidättivät ihmisiä ennaltaehkäisevästi, ennen kuin nämä tekivät rikoksia? Kaukaa haettua? Ei lainkaan. Sellaista on tapahtunut ennenkin ja tapahtuu nykyäänkin. Sitä varten on teknologiakin jo paikallaan. Pari päivää sitten ihmisiä pidätettiin ennaltaehkäisevästi Englannissa.

Seuraava teksti, “Eivätkö kuninkaalliset häät olleetkin ihanat?”, on suomennettu Annie Machonilta kotisivuilta. Annie Machon on entinen MI5:n tiedustelupalvelija, joka 1996 erosi MI5:n tehtävistään paljastaakseen Brittien salaisen palvelun epäeettisiä toimia. Machonilla on taustansa, tietojensa ja kokemuksiensa vuoksi huomattavan syvällistä pespektiiviä hallitusten toimiin, tiedustelupalveluihin ja mediaan, sekä kasvavaan tarpeeseen julkisen ja yksityisen sektorin avoimuuteen ja vastuullisuuteen. Hänet on noteerattu myös monia aiheita käsittelevänä kansainvälisenä puhuja. Hänen käsittelemänsä aihepiirit käsittelevät turvallisuutta ja tiedustelupalvelua, eettisyyttä ja kansalaisuutta, “terrorismin vastaista sotaa”, lehdistön ja median vapauksia, lakeja, kansalaisoikeuksia, totalitarismia ja polisiivaltiota, sekä hallituksen ja liiketoiminnan vastuullisuutta.

Alla olevan Machonin artikkelin lisäksi kannattaa katsoa myös Machonin Russia Today:lle antama haastattelu kuninkaallisia häitä koskien.

Eivätkö kuninkaalliset häät olleetkin ihanat?

No, varmasti joillekin olivat, epäilemättä ainakin onnelliselle parille.

Jotkut taas viettivät tuota upeaa päivää karussa putkassa. Heidät oli ennaltaehkäisevästi pidätetty sellaisesta, mitä he olisivat saattaneet tehdä. Pidätyksien jälkeen eivät pidätettyjen omaiset ja asianajatkaan saaneet heihin yhteyttä. Käytännössä he olivat siis “kadonneita”. Heidät oli poimittu talteen siltä varalta, että he olisivat sanoneet jotain joka olisi ollut ikävää niin hienona päivänä. Kuka ties he olisivat, herra paratkoon, aiheuttaneet käytöksellään vielä kansallista häpeää.

Muutama päivä sitten kirjoitin artikkelin, jossa alleviivasin huoleni koskien turvallisuudesta vastaavien tahojen suhtautumista mahdollisiin tilaisuuden protestoijiin. Tuossa artikkelissa vertasin turvallisuudesta vastaavien tahojen ajattelutapaa ja väkivaltaisia taktiikoita Syyrian turvallisuuspalvelun toimiin. Tästä huolimatta jossain syvällä mieleni perukoissa, vastoin kaikkea viimeisen 15 vuoden aikana eteeni kokoontunutta todistusaineistoa, huomasin, että minulla oli edelleen päässäni kaiku siitä, että Briteissä pelataan reilua peliä – että sellaista toimintaa mitä Syyriassa harjoitetaan ei tapahtu Briteissä. No, nuo kaiut ovat ajalta jolloin olin lapsi ja puhuin kuin lapsi…

Onnellisia häitä edeltävänä aikana poliisi totesi, ettei sillä ollut mitään erityistä tietoa mistään terroriuhasta sen enempää Irlannin tasavaltalaisilta kuin miltään mahdolliselta Lähi-Idän ryhmältä. Tästä huolimatta turvallisuudesta vastaavat viranomaiset olivat käynnistäneet massiivisen tiedustelupalveluoperaation, jotta tunnetut “anarkistit”, jotka kenties protestoisivat monarkiaa vastaan, saataisiin kiinni.

Aivan varmasti sellaisiakin tahoja on saattanut olla, jotka ovat halunneet saada aikaan väkivaltaa. Jos tällaista olisi tapahtunut, olisi heidät voitu lainmukaisesti sitten pidättää. Mitä poliisi kuitenkin teki, oli jotain aivan muuta. Syyrian mukhabaratin menetelmien, jos sentään ei brutaalisuuden, tavoin viranomaiset järjestivät kotiratsioita ja ihmisten kaappaamisia tekeviä yksiköitä. He kielsivät tiettyjä aktivisteja pääsemästä Lontooseen, joitain he taas pidättivät päiviä ennen häitä, ja joitain pidätettiin itse hääpäivänä.

Turvallisuuspalvelun pidättämäksi joutui mm. antropologian professori, Chris Knight, sekä hänen ystäviään jotka suunnittelivat humoristista katuteatteria, johon kuului mm. feikkigiljotiini ja prinssi Andrew-nukke (onkohan tämä tautologista?)

Pidätettyjen joukkoon kuului myös joukko ympäristöaktivistitalonvaltaajia, jotka hyvällä syyllä huolestuneen parlamentaarikko John McDonellin mukaan olivat pidätettäessä ahkerasti hoitamassa puutarhaansa. Pidätettyjen joukkoon kuului myös joitain satunnaisia “zombeja”, jotka halusivat mennä “ei kuninkaallisia häitä”-vaihtoehtotilaisuuteen. Kaikki tämä tuskin on vallankumouspainajaisen ainesta.

Näiden lisäksi on vielä Charlie Veichin tapaus. Englannin media on nyt tuominnut hänet tunnettuna anarkistina. On totta, että Charlie on kuningashuoneen vastainen ja että hän halusi saada asian tiimoilta sanoa sanottavansa, mutta voi nyt luojan tähden – hän pyörittää kansainvälisesti tunnettua aktivistiorganisaatiota nimeltä Love Police. Organisaation rauhanomaiset tarkoitusperät eivät varmaan paljoa paina…

Mitä oikein tapahtui? Torstai-iltana kaksi proto-Borg teknologialla varustautunutta poliisia rynnivät Veichin Cambridgen kotiin, jossa asuu myös hänen tyttöystävänsä, Silkie Carlo. Poliisit sanoivat tulleensa pidättämään Veichin ja tutkimaan paikan.

Mikä oli Charlien väitetty rikos? Se, että hän oli laittanut YouTubeen pelottavan ennakoivan videon, jossa hän sanoi että hän ajatteli, että häntä vakoillaan. Tästä huolimatta hän videossa kritisoi tulevia kuninkaallisia häitä ja ehdotti, että muut aktivistit kokoontuisivat hääpäivänä Lontoon Soho Squarella (joka on melko kaukana juhlapaikoilta). Kyllähän Charlie hieman paasasi videossaan, mutta sitä nyt ihmiset YouTubessa muutenkin tekevät. Oli Charlien kanssa samaa tai vahvasti eri mieltä, niin kyseessä on kuitenkin ilmaisunvapaus – joka on paljon kehuttu, perinteinen brittiläinen vapaus.

Poliisin silmissä hän ilmeisesti kuitenkin “juonitteli mahdollista säröä tilaisuuden rauhanomaisuuteen”, ja tämän vuoksi hänet piti pistää lukkojen taakse. Tämä on aivan kuin olisimme aikamatkustaneet esivallankumoukselliseen 1700-luvun Ranskaan, missä kuningas saattoi käyttää lettre de cachet:ia ja lähettää ihmisiä Bastillen vankilaan.

Täsmälleen samaan aikaan kun prinssi William ja hänen punasteleva morsiammensa tulivat Cambridgen herttuaksi ja herttuattareksi, tuossa samassa kaupungissa poliisi ratsasi saman maan kansalaisen ja laittoi hänet lukkojen taakse – sananvapauden harjoittamisesta.

Torstai-iltana hänet raahattiin kotoaan pois, eikä hänen ymmärrettävästi tyrmistyneelle tyttöystävälleen suostuttu kertomaan missä häntä oikein pidettiin, ennen kuin hänet perjantaiaamuna siirrettiin toisaalle poliisin huostaan. Tässä uudessakin putkassa häntä pidettiin muusta maailmasta eristettynä koko loppupäivän. Perheenjäsenet ja lakimiehet soittelivat tuloksetta tuntikaupalla ympäri Lontoon poliisiasemia, koettaen saada selville missä Charlie oikein oli. Tämä tarkoitti sitä, että hän oli käytännöllisesti katsoen “kadonnut” kuin toisinajattelija jossain totalitaarisessa valtiossa.

Laitetaanpa asiat selviksi: Suurkaupungin poliisi vakoilee tunnettuja aktivisteja (tämä tiedetään aiemmin tänä vuonna tapahtuneen poliisien soluttautumisskandaalin jälkeen hyvin) estääkseen heitä ilmaisemasta heidän poliittisia näkemyksiään (joiden ilmaisuun heillä on oikeus) Katen ja Williamsin häistä. Turvallisuusjoukot olivat jo valmiiksi kertoneet ettei mitään erityistä terroriuhkaa ollut, joten kyseessä oli nolon välikohtauksen estäminen tuona suurena päivänä. Anteeksi vain, mutta mielestäni nolouden estäminen ei millään tavalla kuulu lakiimme.

Tämän lisäksi, nämä pidätykset olivat ennalta ehkäiseviä, jottei mahdollisia rikoksia tehtäisi. Katsotaanpa tätäkin asiaa tarkemmin; kyseessä on ainoastaan rike tilaisuuden rauhallisuutta koskien. Tämä ei ole mikään suuri asia.

Pohjimmiltaan tässä on siis kyse siitä, että poliisi vakoilee ja sitten ennalta ehkäisevästi pidättää aktivisteja potentiaalisina toisinajattelijoina, koska he ovat tehneet ajatusrikoksen. Voiko tämä enää orwellilaisemmaksi mennä?

Mainitsin edellä Syyrian turvallisuusjoukkojen taktiikat ja brutaalit toimet. Olen aiemmin kirjoittanut myös siitä, miten siirtyminen fasismiin alkoi Saksassa 30-luvulla maan sisäisten toisinajattelijoiden brutalisoinnilla.

Pysähdytäänpä ja todella mietitään tätä – haluammeko, että nämä ensimmäiset merkit fasismista kehittyvät eteenpäin, kyseenalaistamattomina? Ensi vuonna meillä on olympialaiset ja kuningatar Elizabethin vallan kuusikymmentävuotisjuhlat, ja epäilemättä samanlaista, tai vielä suurempaa voimankäyttöä tullaan näkemään. Kuinka pitkälle annamme tämän mennä, ennen kuin heräämme tähän liittyvään uhkaan?

Olen asiaan liittyen kirjoittanut aiemmin näin, kiitollisena pastori Martin Niemoellerille:

First they came for the Irish in the 1980s,
But I was not Irish so I did not speak up.
Then they came for the Muslims after 9/11,
But I was not a Muslim, so I did not speak up.
Then they came for the “domestic extremists”,
But I was not an activist, so I did not speak up.
Then they came for me;
and there was nobody left to speak up for me.

Read Full Post »

 

Pekka pohtii rakkauden syvintä olemusta.

 

Pehmonatsi ja rakkaus

V: Muistaakseni sanoit Turku-Live-lehdelle antamassasi haastattelussa olevasi väkivallaton natsi, siellä vilahti jonkinlainen ”pehmonatsin” tittelikin. Tarkoittaako tämä nuorten skinheadien riehumisten tuomitsemisen, vai mistä on kyse?

PS: Joo, tätä minä tarkoitin. Nythän Saksassa nämä skinheadit heittelee polttopulloja ja heittää kivillä ihmisiä päähän ja skinit esiintyy natseina, vaikkeivat he todellisuudessa ole mitään natseja. Koska tuota, jos skinejä mennään haastattelemaan, niin Saksan historiasta ei kukaan tiedä yhtään mistään mitään. Niillä on vain se merkki, ajatus, että se on väkivaltaa. Ei ne muuta tiedä. Minä taas kannatan sitä, että niin kuin Hitlerkin sai parlamentaarisin keinoin vallan Saksassa, niin minä kannatan samaa linjaa, että se täytyy kieroilla se valta itselleen ilman mitään terrorismia.

HA: Tuo on aika machiavelliläinen ajatus.

PS: Näin on. Siinä mielessä Machiavelli on aika hyvin oivaltanut näitä asioita. Toisaalta voidaan sanoa, et Machiavelli on ehkä hiukan kansallissosialismin isäkin, tavallaan, jossain mielessä.

HA: Varmasti vaikuttanut.

PS: Aika paljon.

Meidänkin nykyinen puoluesihteeri, Olavi Koskela, hän on entinen Punaisten Prikaattien terroristi. Nyt hän on meidän puolueen puoluesihteeri. Hän on aika älykäs kaveri.

V: Minkälaisen viestin lähettäisit kaikille sivareille tai sivaria harkitseville?

PS: Minä antaisin sellaisen neuvon, ettei semmoista kannata harkita. Kannattaa mennä armeijaan. Se on niin kuin voimistelukurssi, kuntokurssi, eikä siellä mitään vaarallista ole, sellaista, mitä kukaan ei kestäisi. Se on ihan vastaavaa kuin kouluvoimistelu, joskus vaan ammutaan kovilla, mutta sehän on kodikasta. Se on niin mukavaa kuunnella kun kranaatit paukkuu ja tykit ampuvat. Siinä on romantiikkaa. Siitä tulee niin kodikas olo, ainakin minulle. Aina kun paukkuu.

HA: Tuli tosta ihan mieleen, että miten sä määrittelisit tällaisen käsitteen kuin rakkaus? Onko sun mielestä sellaista olemassa, tai mitä kohdetta kohtaan se voi kohdistua?

PS: Niin, kaikki, koko ihmisen elämä perustuu rakkauteen ja väkivaltaan. Rakkaus on niinkuin tunne. Sanotaan, et kaikki perustuu tunteeseen ja väkivaltaan. Ilman näitä, ei mikään yhteiskuntaoppi tule menestymään. Me tarvitaan tunnetta ja väkivaltaa. Jos ei tunne auta, niin silloin määrätyissä tilanteissa on pakko käyttää raakaa väkivaltaa.

V: Se on sellainen teesi-antiteesi-synteesi-juttu?

PS: Joo, se on kuin heksametri. Tunnettaväkivaltaa-tunnetta-väkivaltaa, niille tunnetta, jotka noudattaa tunnetta, niille väkivaltaa, jotka ei noudata tunnetta… se on kuin siksak, yhteiskunnassa vaan hidastettuna.

Historian uudelleen kirjoittamisesta

V: Englannissa on tällainen natsitutkija kuin David Irving, hän on näitä historian uudelleen kirjoittajia, keskitysleirejä ei hänen mielestään ollut, jne., mikä sun kanta on hänen ajatuksiinsa?

PS: Kyllä hän tavallaan oikeassa on, mutta hän on liikaa kaunistellut asioita. Me ollaan täällä julkaistu sellainen kirja kuin professori Richard Harwoodin Minne katosi 6 miljoonaa ihmistä? Se on meilläkin täällä myynnissä, se on melkein loppu, ei montaa olekkaan enää. Siinä kerrotaan, että todellinen määrä juutalaisia mitä tapettiin saksassa oli 60 000 ja suurin osa näistä juutalaisista kuoli keskitysleirien ilmapommituksiin ja kulkitauteihin ja nää krematoriot oli ruumiiden polttamiseen tautivaaran takia. Ja sit juutalaiset väärensi paljon kuvia, esim. Dresdenin pommituksista kun sinne oli pinottu ihmisiä ihan kuorma-auton kokoisia kasoja sinne kaduille, niin juutalaiset väitti et ne on saksalaisten tappamia juutalaisia keskitysleireillä, vaikka ne on Dresdenin kaduilla kuvattu. Siel on paljon tällaisia väärennyskuvia tullut julkisuuteen. Ja sit ennen sotaa, sodan aikanakin, monta miljoonaa juutalaista pääsi pakenemaan Saksasta, väärennetyillä papereilla ja ne muutti eri Euroopan, tai oikeastaan Yhdysvaltoihin ja Englantiin, väärillä nimillä, sit niitä ei löydetty mistään ja julistettiin kuolleeksi. Saksa maksaa tänä päivänäkin olemattomista ruumiista korvauksia Israelin valtiolle. Ei Israelin valtiota olisi koskaan voitu edes perustaa ilman näitä korvauksia. Siinä kirjassa Harwood todistaa, ettei Euroopassa ollut kun 2 800 000 juutalaista kun sota alkoi – kuinka se on mahdollista, että 6 miljoonaa on tapettu. Siinäkin on ristiriita.

Siellähän silloin Nürnbergin oikeudenkäynnissä kun äänestettiin tästä asiasta niin tää syyttäjä oli Jackson, Yhdysvalloista, amerikan juutalainen. Siel oli kamala riita sitten tuomarineuvostossa, että kuinka paljon juutalaisia pannaan kuolleeksi. Joku ehdotti 9 miljoonaa, joku ehdotti et pannaan 2 miljoonaa, sit tehtiin kompromissi, pantiin 6 miljoonaa, ei kukaan tiennyt itsekään (nauraa). Tää oli ihan teatteria koko homma.

HA: Syyttäjänä oli juutalainen?

PS: Jackson, amerikan juutalainen.

HA: Eiks se ollut tietyllä tavalla puolueellista, jos on syyttäjänä juutalainen?

PS: Ihan täydellisesti.

V: Oisko tässä ollut tarkoituksellinen juttu takana?

PS: Oli varmasti. Silloin kun Dresden julistettiin suojatuksi kaupungiksi, et sitä ei saa pommittaa, et siellä on pakolaisia ja haavoittuneita, niin tää laivueen kapteeni, joka johti sitä hyökkäystä Dresdeniin, hän sit ilmoitti, kun tuli takaisin, et
suuntimessa oli virhe. Dresdenin piti olla suojattu kaupunki, siel oli siviilejä. Tämmösiä kierouksiä sitä jutkut tekee.

Mä olin 7.12. Helsingin yliopiston poliittisen historian osastolla vierailevana luennoitsijana aiheena kansallissosialismi
Suomessa ja pakolaiset Suomessa, kutsujana oli professori Martti Ahti. Sali oli ihan täynnä opiskelijoita. Mulla on tää esitelmä videolla, se on musta erittäin hyvä. Ei se aina onnistu tällaiset puhetilaisuudet. Tuli sellainen olo, et kannattaa
käydä.

HA: Ootko sä paljon tutustunut puhetekniikkajuttuihin?

PS: Kyllä, totta kai, teatterissahan sitä harjoiteltiin paljon, nyt on ääni kyllä mennyt ihan. Ensin täytyy aloittaa rauhallisesti, sitten välillä kiihdyttää, välillä oikeen vetää huipulle, sitten taas pudottaa alas. Ei saa koskaan puhua tasapaksusti niin kuin uutistenlukijat. Täytyy ottaa sellaisia ekstempore asioita, korkeelle ja sitten alas, pieniä taukoja,
eleitä.

Okkultismi ja edelliset elämät

HA: Miten skandinaavinen mytologia liittyy tähänkaikkeen?

PS: Siis koko kansallissosialismi, sehän perustuu tällaisiin kansallis-mytologisiin myytteihin ja legendoihin. Ja tältä pohjalta mä olen koko ikäni harrastanut okkultismia ja mytologiaa, olen kirjoittanut mm. 14 kirjaakin aiheesta. Politiikasta ja mytologiasta. Esimerkiksi Natsi-Saksassa oli tämä mustan veljeskunnan sisäpiiri, missä harrastettiin mustia messuja ja noituutta, Hitler oli ylipappi. Ja Heinrich Himmler kuului tähän piiriin, ja Martin Borman, ja oli muitakin.

HA: Niillä oli tämä Wewelsburgin linna, missä ne näitä riittejä teki.

PS: Kyllä. Adolf Hitler oli edellisessä elämässään Kapunian arkkipiispa. Edellisessä elämässään. Hän oli ensin katolisen kirkon palveluksessa, mutta hän siirtyi liikaa rituaaleihin ja paavi antoi potkut. Sitten hän siirtyi Korsikan saarelle, hän perusti sinne tällaisen mustan veljeskunnan.

V: Tiedätkö, kuka sinä olit edellisessä elämässäsi?

PS: Mä olin saksalainen luutnantti, mä ajoin autolla miinaan kun Saksa hyökkäs Puolaan, siinä alkuvaiheessa, se auto räjähti kappaleiksi. Sit mä olin sitä edellisessä elämässä ranskalainen aatelismies. Punainen Neilikka-järjestö auttoi minut pakenemaan Englantiin. Se oli siihen aikaan kun Ranska julistettiin tasavallaksi. Ja siellä Englannin hovissa mä olin lakeijana, asuin sellaisessa pienessä talossa Lontoon lähellä, joka oli antiikilla sisustettu. Avasin siellä ovia kun kuningas tuli, kumartelin, ja osasin ranskaa, englantia, niin pääsin lakeijaksi, entinenaristokraatti. Mun poika oli, se nuorempi poika, hän oli ranskalainen paroni edellisessä elämässään. Hänet salamurhattiin telttaan Waterloon taistelussa kun hän oli paneskellut kapteenin vaimoa. Hän oli itse luutnantti. Kapteeni palkkas salamurhaajan,
hänet murhattiin sinne telttaan.

V: Onks noita kirjoja vielä myynnissä ja miten paljon niitä menee?

PS: Erittäin paljon. Mehän myydään oikeastaan ainoana Suomessa Mustaa Raamattua. Meillä on paljon näitä. Näissä on kaikissa laatikoissa ilmaisia esitteitä, voitte ottaa niitä mukaan jos haluatte.

V: Vois vilkaista.

PS: Siellä on puolueohjelma ja kirjastoluetteloita ja kaikkea.

V: Mä ottaisin tän haastattelun puitteissa pari kuvaa jos sopii, haluatko somistautua niitä kuvia varten jotenkin?

PS: Mä voisin ottaa ton koppalakin päähän. Mulla on kyllä yks hieno univormukin, mut se kestää tunnin pukeutua. Vähän hankala! (nauraa).

HA: Mistä sä olet hankkinut noita?

PS: Kuule, Saksasta ja joka puolelta.

HA: Onko tullut kalliiksi?

PS: No, joitain saa halvalla, jotkut tulee kalliiksi, vaihtelee aika paljon.

V: (kamera kädessä) Mikähän ois hyvä tausta?

PS: Eiks toi kartta olis hyvä?

Kotimatkalla haastattelusta lueskelin sieltä jostain laatikosta ottamaan puoluelehti Rauta-Ristin viimeisintä numeroa. Siinä mm. kerrottiin terveisiä Siitoimen haastattelussa mainitsemalta Portugalin matkalta, sekä opastettiin puolueen jäseniä mm. näin:

Kokoontuminen: Järjestäkää kansallisten voimien kesken esim. määrätyssä pubissa joka viikko tilaisuus määrättynä aikana ja päivänä. Materiaalin jako: Viinakaupan edusta on hyvä paikka. Kokoontuessanne pubissa voitte jakaa
halukkaille materiaaliamme.

Uusi vuosi oli mennyt vauhdikkaasti, mistä kertoi lehden pääkirjoitus:

Valtakunnanjohtaja Siitoin puhuu: Uudenvuodenaatto meni vauhdilla lävitse Naantalissa. Minä, puoluesihteeri ja turvallisuusmies Kiviranta jaoimme lehtiämme keskiyöllä Naantalin torilla noin 1000 kpl ja huusimme iskulauseita. Olimme univormuissa. Herätimme paljon huomiota. Ainoastaan kaksi kertaa turvallisuusmies kampattiin kadulle, mutta yleisesti ottaen tunnelma oli meitä kohtaan hyvin myötämielinen. Myöhemmin poikani ja puoluesihteeri lähtivät rantapubiin jatkoille, mutta minä en onneksi ollut sillä tuulella ja painuin toimistooni drinkille. Noin klo 10.00 aamulla puoluesihteeri ilmoitti minulle, että oli joutunut yöllä putkaan ko. pubissa kommunistien hyökkäyksen takia. Ihmeellistä kyllä, kommunistit selvisivät ilman pidätystä, vaikka aloittivat rähjäämisen. Myös poikani joutui tappeluun, mutta ei päätynyt putkaan. Samana yönä rikottiin päämajamme talosta 4 ikkunaa. Tekijöistä on aavistus ja asia on poliisin tutkittavana.

Tähän on hyvä lopettaa.

[Tästä haastattelusta ilmestyi vuonna 1993 pieniä osia Otavan Opiston n. 15 kappaleen levikin siviilipalveluslehdessä Standardisivari, sekä muita pieniä osia vuonna 2007 YouTubessa. Edellä esitetty haastattelu on ensimmäisen kerran esitetty kokonainen versio tehdystä haastattelusta. Artikkeli on alun perin julkaistu kokonaisuudessan Blood Ceremony -elokuvalehdessä 1/2009. Voit ostaa lehden täältä].

Read Full Post »