Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Loimaa’

Blogin lukija E.S. lähetti Mesikämmenelle oheisen Aamusetissä 1.11.2008 julkaistun Pekka-jutun. “Naantalin natsi” oli osa paikallislehden juttusarjaa “Nostalginen Turku” (osa 89).

Heikki Möttösen kirjoittama lyhyt juttu on varsin neutraali ja sen faktat ovat enimmäkseen kohdillaan. Pari pikkuvirhettä tekstistä löytyy: Pekka muutti Turkuun 16-vuotiaana (ei 15-vuotiaana) ja hän hirtti Naantalissa muumipapan (ei muumipeikon).

Teksti alkaa toteamuksella: “Suomen tunnetuin kansallissosialisti, Pekka Siitoin, herätti elämänsä aikana melkoisen ristiriitaisia tuntemuksia. Naantalissa suurimman osan elämästään viettänyt mies tunnettiin kaupungissa mustista hitlermäisistä viiksistään, natsityylisestä pukeutumisestaan sekä erilaisista tempauksistaan.”

Mesikämmen kiittää E.S.:ää jutusta!

– – –

aamuset_ps_011108003

– – –

Aiheeseen liittyen:

Valtakunnanjohtajan elämä (post 2003).

Read Full Post »

Seuraava lyhyt elämäkerta Pekasta on vuodelta 1976. Tekstin tyyli ja sisältö viittaavat vahvasti siihen, että kirjoittaja “Klaus Jorvas” on Pekka itse. Teksti löytyy Iiro Nordlingin kirjasta Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon (s. 79-87) sekä Kansalliskirjaston Siitoin-kokoelmasta.

– – –

Siitoin der Führer – wir folgen dir!

Puolitotuudellinen kuvakertomus liikemies Timo Pekka Olavi Siitoinin menneestä, nykyisestä ja tulevasta elämästä. Tehty edellä mainitun luvalla ilman ns. ennakkosensuuria.

ILMAN HIRTEHISHUUMORIA ON MAAILMAMME KÖYHÄ, SILLÄ TOTISIA TOSIKKOJA, JOTKA EIVÄT YMMÄRRÄ HAUSKUUTTA ON AIVAN LIIKAA!

Tuottanut Klaus Jorvas, sekä joukko muita aiheen sankarin kannattajia.

Turku 1976.

Kaikki alkoi siitä kun joku, kuka lieneekin keksi kameran, paljon, paljon myöhemmin syntyi maailmaan Timo Pekka Siitoin. Jo hyvin varhain hän tutustui kameraan. Tähtien asennosta naapurin Kaisa muori ilmoitti Timo Pekasta tulevan kuulun kameramiehen, yms. Führerin ja okkultistin.

Timo-Pekka varttuu ja saa oman kameran. Sitä hän käyttää innokkaasti. Ensimmäisen kerran hän käyttää naapurin Jussin päähän. Myöhemmin hän siirtyy tosi kuvauksiin. Joskus tahtoi jopa kamera unohtua muiden mielenkiintoisempien harrastusten tähden.

PEKAN TARINA

Pekka Siitoin syntyi Varkaudessa 20.5.1944. Tätä ennen hänet oli tietenkin tehty suuren intohimon vallassa Mikkelissä. Tämä oli suuri kunnia jo tuolloin Pekalle. Miksi? No tietenkin siksi, että Pekka oli synnynnäinen militaristi ja Mikkelihän oli tuolloin Suomen kunniakkaan armeijan Päämaja-kaupunki, eikä rauhaakaan vielä oltu tuolloin solmittu punaisten paholaisten kanssa.

Pienenä äidin pieni Pekka oli todella suloinen lellivauva. Kaikki kauppalan lapset kadehtivat tuolloin Pekkaa ja hänen mahtavaa leikkikalukokoelmaansa. Lapsuutensa ensimmäiset 15 vuotta vietti Pekka Loimaan kauppalassa. Pekka oli kameramies ja “fasisti” jo neljä vuotiaasta lähtien. Eräs lähistöllä asunut vanha kommunisti meinasi usein saada hermoromahduksen, kun Pekka juoksi pitkin peltoja isän vanhat sotilasvarusteet päällä ja leikkikivääri kainalossa, huutaen “kuolema kurjille kommunisteille”! Se oli sitä lapsuuden kultaista aikaa se. Viidentoista ikävuoden jälkeen muutti Pekka ja hänen vanhempansa Turkuun, tuonne kulttuurin kehtoon. Siellä Pekasta tuli pärinäpoika surinasussuineen ja lemmenretkineen. Myöhemmin kaksipyöräiset vaihtuivat nelipyöräisiin.

Turkuun tultuaan Pekka pääsi liikeapulaiskouluun, josta hänet heitettiin ulos kolmen viikon kuluttua, liian levoton kun oli. Sitten alkoivat juoksupojan hommat monissa turkulaisissa liikkeissä. Tätä Pekka teki aikansa kunnes päätti pyrkiä kauppakouluun, jonne hänet hyväksyttiin, sillä olihan hän jo miehistynytkin. Koulussa Pekka filmasi ja politikoi niin, että meinasivat muut oppilaat mennä välillä lakkoon Pekan vuoksi, mutta aina sentään puhumalla selvittiin.

Kauppakoulun päättymisen jälkeen meni Pekka melkein heti armeijaan. Hän pääsi Mittauspatteristoon Niinisaloon. Siellä taas filmattiin kymmeneen kertaan kaikki varuskunnan jäsenet ja taas politikoitiin niin, että harmia meinasi tulla. Pekka oli kuitenkin synnynnäistä “upseeriainesta”, koska hänet määrättiin AUK:n tulenjohtolinjalle. Vähän myöhemmin Pekka nimitettiin myös Niinisalon varuskunnan joulupukiksi. Pukki kuin pukki, ajatteli Pekka ja oli onnellinen. Pekka puhui niin makeasti ja kauniisti lapsille juhlassa, etteivät muut upseerit kestäneet kuulla tekstiä, vaan menivät ulos jäähylle.

Pekka sai myös toimia armeijassa TK-miehenä ja sai näin etuoikeuksia, joka toisia kismitti. Kerran Pekka meinasi herätä yöllä vesirännissä, joka oli täynnä kylmää vettä.

Ensimmäisen filmi-studionsa Pekka perusti kesällä 1965, päästyään armeijasta. Tämä studio laitettiin vanhempien olohuoneeseen. Pekka sai ensimmäiset asiakkaansa tietenkin jakamalla kasarmeihin edullisia kuvatarjouskuponkeja. Myöhemmin, ts. v. 1966, Pekka hankki uuden asuin- ja studiohuoneiston läheltä keskustaa. Osoitteeksi tuli Kaskenkatu 1 A II kerros. Siellä Pekalla oli aluksi noin 200 neliömetrin tilat, kunnes niitä sitten taas laajennettiin noin 100 neliömetriä ja ostettiin vielä lisäksi noin 120 neliömetrin huoneisto omaksi. Tämän jälkeen Pekka perusti tuontiliikkeen ja alkoi matkustella ympäri Eurooppaa liikematkoilla, tai paremminkin “bordellikiertueilla”, kuten hänen tuttavansa aivan oikein arvelivat. Avioliittokin alkoi uhkaavasti lähestyä Pekkaa, olihan hän aiemmin jo ehtinyt monien muiden tuttavuuksien ohella tutustua Pirkko Orvokkiin, savitaipalelaisen maanviljelijän tyttäreen Helsingissä. Rakkaus syttyi heti ensi silmäyksellä. Kihloihin meno tapahtui viikossa ja avioliitto vajaassa kolmessa kuukaudessa. Avioliitto teki hyvää hurjalle Pekalle, eikä hän enään uskaltanut juuri nimeksikään filmata iltaisin alastomia tyttöjä, koska vaimo oli kuin Sherlock Holmes. Pekan oli siis pakko kokeilla rauhallista perhe-elämää hurjan nuoruutensa vastapainoksi. Mikään muu ei auttanut.

Avioliitto ilmeisesti sotki Pekan pasmat täysin, hän ei oikein uskonut pystyvänsä olemaan mamman pullapoikana ja siinä hän oli täysin oikeassa. Hän purki energiansa työhön ja perusti värilaboratorioyhtiön saman talon kellarikerrokseen. Vähän myöhemmin hän vuokrasi samasta talosta pienen myymälän, jossa putiikkia pidettiin vuoden verran, kunnes hän osti tuon pienen myymälän, jossa putiikkia idettiin vuoden verran kunnes hän osti tuon pienen myymälän vieressä olevan huonekaluliikkeen huoneiston, jonka neliömäärä oli noin 150. Pekka investoi liikaa ja, eikä tajunnut revalvaation vaaraa L-Saksassa, vaan joutui ansaan. Tuontiliike meni konkurssiin ja muutkin Pekan asiat joutuivat hankalaan vaiheeseen. Huvilakin oli juuri hankittu muutamaa kuukautta ennen vaikeuksia. Pekka joutui henkiseen ahdinkotilaan, mutta ei masentunut. Hän muisti lapsuutensa ja nuoruutensa ajan muistikuvat yliluonnollisista voimista ja olennoista, jotka voivat auttaa. Pekka uskoi näihin voimiin ehdottomasti ja päätti kirjoittaa Aino Kassiselle Helsinkiin. Aino vastasi Pekan kyselyihin nopeasti ja kertoi Pekalla olevan piileviä yliluonnollisia kykyjä, jotka heräävät eloon, jos hän niitä oikealla tavalla kouluttaa.

Pekka siis ryhtyi tuumasta toimeen ja jo muutaman vuoden kuluttua hän saavutti määrätyn koulutusasteen ja alkoi opettaa muita. Tätä tarkoitusta varten hän perusti Turun Hengentieteen Seuran, johon aluksi liittyi noin 130 jäsentä. Myöhemmin toimintaa laajennettiin ja perustettiin myös ns. poliittinen okkulttinen seura, jolle annettiin nimeksi Pegasos-seura. Tämän jälkeen päätettiin tulevaisuudessa perustaa puolue, jonka nimeksi tulisi Isänmaallinen Kansanrintama I.K.R. Tämän uuden organisaation valtakunnanjohtajaksi hyväksyttiin 99%:sesti Pekka Siitoin. Nyt edellämainituilla järjestöillä oli jo jäseniä ja kannattajia v. 1976, yli 2500 henkeä. Toimintaa oli myös laajennettu ympäri Eurooppaa suhdetoiminnan muodossa vastaavien järjestöjen kanssa. Pekka järjesteli kokouksia, mielenosoituksia, ryyppyjuhlia, filmauksia ym ym ym ja sai ilokseen joukon aktiivisia ja rohkeita äärioikeistolaisia patriootteja mukaan ns. aktiiviseen toimintaan isänmaan vapauden puolesta. Kommunistit ja siionistit olivat kauhuissaan ja yrittivät tehdä kaikkea vahinkoa Pekan järjestöjen toiminnalle, mutta turhaan.

Korkeampien voimien suojelu piti ja pitää, vaikka Pekka joutuikin monasti hyvinkin hankaliin tilanteisiin. Pekan rohkeus ei pettänyt. Kerran hän sanoi minulle, ettei pelkää muuta kuin Jumalaa ja sitä ettei ole liian passiivinen. Kohtuus kaikessa, niin viinassa kuin naisissakin, sanoi Pekka. Suopo ja rikospoliisi ovat olleet Pekan jokaviikkoisia tuttavuuksia, mutta koskaan ei Pekka ole joutunut aiheellisesti syytteeseen toimintansa vuoksi. Kommunistit ja muut rappiososialistit ovat kyllä koettaneet saada Pekkaa kiinni poliittisesta vehkeilystä, mutta turhaan. Pekan lapsilaumastakin on tulossa kovia “fasisteja”, kuten isästäkin. Nuorin lapsikin huusi jo 10 kk:n ikäisenä käsi ylhäällä “Heil Hitler!” Mutta ennenkaikkea Pekka on rehellinen ihminen ja ajattelee Suomen kansan parasta. Häntä ei ehkä nyt vielä ymmärretä, kuten ei ymmärretä muitakaan kehittyneitä okkultisteja. Henkisellä ajattelulla ja materialismilla on oleva suuri ero. Pekan mielestä suomalainen politiikka on hölmöläistarinoiden tasolla ja että demokratia ei sovi meille, koska kansan keskiarvon älykkyysosamäärä on pakkasen puolella. Saksassa on taas kehittyneempää rotua, toteaa Pekka. Pekan mielestä mikään muu ei ole syntiä, kuin se, että Jumalan henkimaailman olemassaolo kielletään ja kohtuuttomuus asiassa kuin asiassa, sekä se, että syyllistymme aloittavaan väkivaltaan. Jos taas joku toinen aloittaa väkivallan on meidän puolustauduttava toteaa Pekka ja sanoo, ettei viimeksimainittu ole syntiä.

Tämä kirjanen on puolitotuudellinen kertomus Pekka Siitoinin menneestä, nykyisestä ja tulevasta elämästä.

Pekka Siitoin on ollut aina varsin eriskummallinen ihminen. Häntä on väitetty noidaksi, roistoksi, huijariksi, porno-Pekaksi, natsiksi ja miksi. Lehdet ovat hänestä kirjoitelleet jos jonkinlaisia juttuja, niin hyviä kuin pahojakin.

Koska Pekka Siitoimella on okkultistina eräällä tavalla varsin merkittävä mahdollisuus vaikuttaa eräisiin asioihin joita en halua tässä yksilöidä, niin on ollut välttämätöntä tehdä hänestä huumoriin perustuva kirjanen. Tällä en tietenkään tarkoita sitä, että haluaisin pilailla Pekan saavutusten kustannuksella, vaan päinvastoin. Tiedämmehän kaikki sen suuren voiman joka tahattomaan huumoriin kätkeytyy. Se joka ei ymmärrä huumoria on auttamattomasti kehityksestä jäljessä.

Tämä kuvitettu kirjanen antaa varmasti ystävästämme Pekasta meille kaikille hänen kannattajilleen reilun ja hauskan kuvan.

Tekijä K.J.

– – –

Read Full Post »

Tämä posti kuuluu Mesikämmenen blogin alasivuun Valtakunnanjohtajan elämä, jossa Pekka Siitoimen elämää esitetään kronologisesti aikajalla.

– – –

1950

Toukokuu

20.5. Pekka täytti kuusi vuotta.

Yleistä

vesikoskenvanhakouluOmiensa sanojensa mukaan Pekka oli kuusivuotias aloittaessaan koulun Loimaan Vesikosken koulussa. Ensimmäisen todistuksen keskiarvo oli hänen mukaansa kuusi. Pekan opettaja oli Elias Rinne, ”sotasankari” joka ei kaihtanut fyysistä kuritusta. Koulussa Pekka sanoi olleensa häirikkö, kiusanneensa tyttöjä, joutuneensa usein ”ovensuuhun” rangaistukseksi. Hän sanoi olleensa hyvä maantiedossa ja kuvaamataidossa (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, 41, 42).

Omien sanojensa mukaan Pekka toimi jossain vaiheessa 50-luvulla Antti Aaltosen juoksupoikana Loimaalla. Antti oli paikallisen leipurifirma Martta Aaltonen oy:n omistajan lapsi. Toinen Martan poika, Erkki, oli kaatunut vapaaehtoisena Waffen SS:n riveissä. Pekka kertoo saaneensa Antilta ”hyviä vihjeitä [suomalaisista] SS-miehistä” ja sitten solmineensa heihin kontakteja (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, 167).

Suomalaisten SS-miesten listasta löytyvät Antti Aaltonen (“Aaltonen, Antti Niilo, 3/AA 5, III Stm, s. 22.06. 22, Loimaa”, “SS-divisioona Wikingin yksiköissä palvelleet suomalaiset vapaaehtoiset”) ja Eero Aaltonen (“Aaltonen, Eero Sakari, III, alokas, s. 08.04. 22, Kouvola, + [kaatunut Saksassa], “Pataljoonassa palvelleet aliupseerit ja miehistö komppanioittain”) (George H. Stein, Jouni Suistola: Waffen SS, Ajatus kirjat, 2008, s. 354, 366).

Nordlingin mukaan Siitoin teki 50-luvulla ”kaikenlaista bisnestä”, romukauppaa, uppotukeista polttopuita, onki ajelehtevia tynnyreitä joesta ja myi niitä sitten takaisin öljyverstaille, onki kaloja ja myi niitä ruokaloihin (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, 41).

– – –

Read Full Post »

Tämä posti kuuluu Mesikämmenen blogin alasivuun Valtakunnanjohtajan elämä, jossa Pekka Siitoimen elämää esitetään kronologisesti aikajalla.

– – –

1944

Toukokuu

20.5. Timo Pekka Olavi Siitoin syntyi Varkaudessa. Pekan mukaan hänen isänsä oli saksalainen upseeri Peter von Weltheim ”läheltä Müncheniä” ja äiti ”suomalais-venäläinen huora”. Tarinan mukaan hänen vanhempansa hylkäsivät hänet lastenkotiin (YLE TV1: Tosi tarina: Isän valtakunta. Esitetty 26.10.2010. Ohjaus: Miki Brunou; Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, s. 37, 38, 41).

Kesäkuu

Olavi Valdemar Siitoin 1904−1988. Kuva: Mesikämmenen arkistot.

Olavi Valdemar Siitoin 1904−1988. Kuva: Mesikämmenen arkistot.

6.6. Pekan mukaan hänen kasvatusvanhempansa Hulde Sofia Rissanen ja Olavi Valdermar Siitoin adoptoivat hänet Varkauden synnytyslaitokselta ja veivät hänet Loimaalle lapsuudenkotiinsa. Virallisesti Olavi ja Hulde olivat Pekan vanhemmat ja 1976 laadittujen poliisitutkintapöytäkirjojen mukaan näin oli myös biologisesti (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, s. 37, 38, 41, SUPO:n 50v. kirja, s. 258). Kolmas pyörä-ohjelmassa 1998 Siitoin väitti, että hänellä on hallussaan dokumentit tukemaan väitteitä “oikeista” vanhemmistaan, joista tietoja “ei löydy kirkonkirjoista”.

Yleistä

Pekan mukaan hänen kummisetänsä oli Eino Toivonen, vanha suojeluskuntalainen, joka omisti Loimaan myllyn, jonka koko tuotannon Pekan isä osti (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, s. 37, 38, 41).

Siitoinin perhe tuli hyvin toimeen ja Pekka kertoi myöhemmin olleensa hemmoteltu lapsi (SUPO:n 50v. kirja, s. 258).

– – –

Read Full Post »

Turun Hengentieteen Seuran Facebook-sivulle ilmestyi jokin aika sitten ilmoitus, jossa eräs ryhmän jäsen ilmoitti saaneensa käsiinsä pienen erän Pekka Siitoimen Musta Magia trilogiaa. Trilogian kerrottiin pitävän sisällään Pekan teokset Musta Magia I (Turun Hengentieteen Seura, 1974), Musta Magia II (Turun Hengentieteen Seura, 1975), ja Paholaisen Katekismus (Kansallis-mytologinen yhdistys, 1977, 2000). Näistä Musta Magia I:n ja II:n Pekka oli kirjoittanut nimellä Peter Siitoin, Paholaisen katekismuksen taas omana itsenään, Pekka Siitoimena.

Aihepiirin keräilijänä otin kirjasta ilmoittaneeseen henkilöön tietysti heti yhteyttä ja tilasin kirjan. Kirja putosi postiluukkuun pari päivää sitten.

Nyt samoissa kansissa uudelleen julkaistut klassikot löytyvät A5-kokoisena pokkarina, jossa sivuja on 114. Painopaikasta ei ole mitään tietoa, mutta teos on joka tapauksessa painettu kirjapainossa. Kustantajaksi on ilmoitettu Total Fucking Underground Publishing.

Kun nämä teokset ilmestyivät alunperin 70-luvulla, oli niistä ainoastaan Musta Magia I:ssä säntillinen painojälki, mikä johtui siitä, että teos oli painettu kirjapaino Sasemassa Loimaalla, ei Pekan amatööripainotyönä Turussa tai Naantalissa. Osa Pekan alkupuolen tuotannosta on painettu ammattimaisesti painossa, mutta suurin osa Pekan julkaisuista on omalla tavallaan ihastuttavan karskia amatöörityötä. Tietyllä tavalla se sopi oikein hyvin suhteessa Pekan persoonaan ja kirjojen sisältöönkin.

Mitä tulee kirjapaino Sasemaan, niin pienellä tonkimisella selviää, että se ei ollut mikä tahansa tavallinen kirjapaino, joka oltaisiin valittu Pekan joidenkin kirjojen painopaikaksi. Tiedonantaja osasi kertoa Sasemasta seuraavaa vuonna 1977: Loimaalla toimiva kirjapaino Sasema, jonka omistaa kokoomuslainen entinen SS-mies Antti Aaltonen, painoi “Venäjän punainen lihamylly” -kirjan. Antti Aaltonen on henkilö, joka tuli tunnetuksi keväällä 1975 kieltäydyttyään kovaäänisesti allekirjoittamasta Loimaan kaupunginvaltuuston jäsenenä Suomen ja Neuvostoliiton ystävyyden puolesta kerättyä rauhanadressia. Blogipostini, josta koko em. Tiedonantajan juttu löytyy, on luettavissa täällä.

Painojälki nyt (2011?) julkaistussa trilogiassa on hyvä. Tekstin koko voisi olla ehkä pistekoon tai pari suurempi, mutta se on nykyiselläänkin kuitenkin aivan luettava. Osa kirjan kuvista on hivenen epätarkkoja, mutta ei häiritsevässä määrin. Yleisilme kirjassa on varsin mainio, ja suhteessa Pekan alkuperäispainoksiin selkeästi siistimpi. Siisteys näkyy painojäljen lisäksi siinä, että Paholaisen Katekismuksessa alunperin mukana olleita mainoksia yms. huttua ei ole otettu teokseen mukaan. Mukaan ei ole otettu myöskään em. teoksessa alun perin mukana olleita Pekan tekemiä piirroksia genitaaleista. Myös em. teoksen lopussa oleva vitsi puuttuu kirjasta, mikä voi johtua kenties puhtaasti taittoon liittyvistä syistä, tai sitten se voi liittyä siihen, että teoksesta on pyritty tekemään tietyllä tapaa jopa arvokkaan oloinen, sikäli kuin se on näin härskistä ja levottomasta materiaalista mahdollista. Arvokkuuteen pyrkimistä voisi nähdä tukevan sen, että kirjan takakannesta löytyy toteamus “julkaistu Pekan muistoa kunnioittaen”.

Edellä mainittua vitsin poisjättöä lukuunottamatta teosten tekstit on julkaistu kokonaisina, sen enempää editoimatta. Jotkut alkuperäisten teosten painotekniset kömmit rivienjuoksutuksessa on korjattu, samoin joitain kielioppiseikkoja on korjattu. Kielenkorjausta ei ole kuitenkaan viety siihen pisteeseen, että Pekan omintakainen tyyli olisi vesitetty, mm. “seksuaalisuus” on teoksessa edelleen alkuperäisessä muodossaan “sexuaalisuus”. Lauseenrakenteisiin, yms. ei ole puututtu. Alkuperäisten teosten tekstien lisäksi trilogiasta löytyy Pekan elämästä kirjoitettu lyhyt esitys, sekä seuraavat kolme siteerausta Pekalta teoksen alussa:

Henget ilmoitti minulle, että synnyn seuraavassa elämässäni Yhdysvaltoihin. Minusta tulee seuraavassa elämässäni USA:n presidentti. Näin on ilmoitettu.

Irstailija olen kyllä. Olen perverssi. Äitini toivoi minusta teologia, mutta minusta tulikin rivologi.

Saatana elää ja voi oikein hyvin.

Teoksesta löytyy myös alkuperäisten teosten kaikki kuvat. Niiden lisäksi mukaan on laitettu myös muutamia lisäyksiä. Heti teoksen alusta löytyy Pekka ponchossa ja pirunsarvissa Vehmaan huvilalla -kuva (joka löytyy alkuperäisenä valokuvana allekirjoittaneen kokoelmista), kuva Luciferista John Miltonin Kadotetusta Paratiisista, suomalaisessa pornolehdessä 70-luvulla julkaistussa jutussa ollut kuva Pekasta elävän alttarin äärellä veitsi kädessä, sekä kaksi pikkukuvaa Pekasta ilkosillaan pikkuviitassa ja pirunsarvissa Vehmaalla. Trilogian kansi on mukaelma alkuperäisestä Musta Magia I:n kannesta.

Tilatessani kirjaa kysyin, mistä kirjasta Facebookissa maininnut henkilö oli näitä opuksia oikein saanut. Vastaus kuului, että hän ei voinut asiasta sanoa muuta kuin sen, että kirjat oli toimitettu hänelle eräällä syrjäisellä metsätiellä jossain Helsingin ulkopuolella. Välikäteni ei tiennyt omien kontaktihenkilöidensä nimiä. Kirjojen välitystapahtumassa häntä oli kuuleman mukaan pyydetty katsomaan toisaalle, kun pari viittapukuista henkilöä oli asettanut kirjat auton takalaatikkoon. Totta tai ei, mutta huvittavuudessaan kirjaan liittyen sopivaa. Sen verran värikkäisiin henkilöihin näiden asioiden tiimoilta toisinaan törmää, että en kyllä ihmettelisi, jos tarina olisi aivan totta. Kummallisempiakin asioita tiedän tapahtuneen.

Loppukaneettina voisi sanoa, että kuka tai ketkä tämän kokoelman ovatkaan julkaisseet, ovat he omalla tavallaan tehneet pienimuotoisen kulttuurityön. Uudelleen perustettu Turun Hengentieteen Seura laittoi nämä samat teokset viime vuoden lopussa omana editionaan jäsenilleen jakeluun .pdf-tiedostona, mutta fyysistä kirjaa he eivät siitä julkaisseet. Seura on sivuillaan ilmoittanut, että se ei ole julkaissut nyt fyysisenä kirjana ilmestynyttä kokoelmaa, eikä se myöskään tiedä, kuka kokoelman takana on.

Teosta saa mahdollisesti edelleen Turun Hengentieteen Seuran Facebook-sivulla kirjasta mainostaneen henkilön kautta, Kvlt Record Storesta, Tajunnan verkkokirjakaupasta, sekä Horror Shopin verkkokirjakaupasta.

Olen varma, että jos Pekka eksistoi jossain universumin ulottuvuudessa (tai vampyyrinä Naantalissa) jollain tapaa tiedostavana entiteettinä, hän olemuksessaan hymyilee ja arvostaa tätä julkaisua. Kyseessä on ensimmäinen uusintapainos Pekan kovimmista klassikoista. Legenda elää.

– – –

Kuvat

Musta Magia I:n, II:n ja Paholaisen katekismuksen alkuperäiset kannet:

Paholaisen Katekismuksen alkuperäistä Pekan piirtämää kuvitusta:

Musta Magia trilogiasta poisjäänyt vitsi:

Musta Magia trilogian selkä:

Pekka ponchossa ja sarvissa Vehmaan huvilalla:

Lucifer:

Pekka ja elävä alttari:

“Julkaistu Pekan muistoa kunnioittaen”:

Read Full Post »

Das Fest II! 100 postia Pekka Siitoimesta!

Blogin Pekka-posteista sanottua

Mesikämmen-blogi – kirjoittaja on julkaissut parhaan Pekkaa käsittelevän artikkelisarjan, mitä blogistanissa on nähtyNarian

Kertakaikkiaan sellainen folkloristinen pikkujättiläinen, ettei moista voisi kuvitella olevan olemassakaan (…) Ötöpesän jengi on lukenut nämä kaikki, eikä ennen sitä olisi voinut kuunaan kuvitellakaan, että Pekka Siitoimesta olisi missään näin paljon materiaalia. Ja mikä parasta, vapaasti saatavillakin! (…) Ehdottomasti rautaristin, suojaviitan, kumimanttelin ja kaasunaamarin arvoinen teko!Ötöpesän jengi

Vuoden blogistipalkinto ja kiljukanisteripalkinto! Tämä on yleensä vaiettua kulttuurihistoriaa yhdestä Suomen kummallisimmista ja viihdyttävimmistä miehistäJokunen

Blogihan on ollut varsinainen kylttyyriteko. Näiden Pekka-artikkelien taso vaatisi suorastaan niiden sitomista kansien väliin! “Helvetin hyvä”, sanoisi Peksi. Go on!A

Ylivoimaisesti parhain sivusto hengentieteen Mestari Pekka Siitoimesta – B.S. Müller, uudelleen perustetun Turun Hengentieteen Seuran sisäpiirin jäsen

100 Postia

100. Kursiivin isku, osa 4
99. Kursiivin isku, osa 3
98. Kursiivin isku, osa 2
97. Täällä vartioin minä!
96. Kursiivin isku, osa 1
95. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 3
94. Alfauros laittoi asioita kuntoon.
93. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 2
92. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 1
91. IKR:n plörinäksi mennyt Belgian matka 1977
90. “Worshiping the Devil in the name of God”
89. Siitoin-filmi oy, osa 5
88. Siitoin-filmi oy, osa 4
87. Kai M. Aalto puhuu! (osa 2/3)
86. Siitoin-filmi oy, osa 3
85. Turun Hengentieteen Seura, osa 11
84. Turun Hengentieteen Seura, osa 10
83. Turun Hengentieteen Seura, osa 9
82. Pekka ja SMP/SKYP
81. IKR:n plörinäksi mennyt Kotkan marssi 1977
80. Lisähuomioita Pekan mielenosoitustoiminnasta, yms.
79. Pekka ja vappu, osa 4/4
78. Pekka ja vappu, osa 3/4
77. Pekka ja vappu, osa 2/4
76. Pekka ja vappu, osa 1/4
75. Pekan perheonnea
74. Arjalanpaisti ja arjalanpiirakat
73. Kai M. Aalto puhuu! (osa 1/3)
72. Mitä Pekka Siitoin ajattelisi perussuomalaisista?
71. Pekka Siitoin: Jag ska befria Norden!
70. Pekan mietteitä ennen eduskuntavaaleja 1983
69. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 3
68. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 2
67. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 1
66. Pekkagrammi, osa 2
65. Pekka Siitoin ja rock ‘n’ roll
64. Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa
63. Pekka Siitoin Fingerporissa
62. Tulella leikkimisestä
61. Talo, jossa Pekka Siitoin asui (osa 2)
60. Pekka presidentiksi?
59. Kommunismin ja kokoomuksen uhka
58. Valtakunnanjohtaja ja Italia
57. Valtakunnanjohtaja ja Varkaus
56. Kiljukeisari
55. Valtakunnanjohtajan kiljuepisodi
54. Pekka Siitoin -anagrammit ja postyymi Finlandia-palkinto
53. Hyvää uutta vuotta!
52.Turun Hengentieteen Seura, osa 8
51. Das Fest! 50 postia Pekka Siitoimesta!
50. Arkistojen aarteita ja Pekka Siitoin soundboard.
49. Luvassa hypnoottis-magneettista menoa.
48. Turun Hengentieteen Seura, osa 7.
47. Rivologin rodunjalostusta.
46. Turun Hengentieteen Seura, osa 6.
45. Pekkagrammi.
44. Ääretön rakkaus.
43. Siitoin-filmi oy, osa 2.
42. Pekan lähtö.
41. Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi.
40. Pekka Siitoimen shortsit.
39. Hyvät naiset, olette kaikki kauniita!
38. Kassisen perintöprinssi.
37. Mikä erottaa fasistin kommunistista?
36. Mesikämmenen jengi.
35. Pekka Siitoin built my Panzerwagen.
34. Turun Hengentieteen Seura, osa 5.
33. Turun Hengentieteen Seura, osa 4.
32. Seurakuntavaalit.
31. Turun Hengentieteen Seura, osa 3.
30. Turun Hengentieteen Seura, osa 2.
29. Turun Hengentieteen Seura, osa 1.
28. Pentagrammon, clavis, cranium, sciurus, circumferentia, logos, gravis admodum, et diaboli.
27. Siitoin-filmi oy.
26. Mitä Leo Meller sanoi Pekka Siitoimen kuolemasta?
25. Toinen todellisuus.
24. Mitä Pekka Siitoin sanoi Anton LaVeystä ja satanismin historiasta?
23. Pekka Siitoimen iltarukous.
22. Isän valtakunta kuvina.
21. Isän valtakunnan jälkipyykkiä.
20. Pekan parhaat, osa 7.
19. Pekan parhaat, osa 6.
18. Pekan parhaat, osa 5.
17. Pekan parhaat, osa 4.
16. Pekan parhaat, osa 3.
15. Pekan parhaat, osa 2.
14. Pekan parhaat, osa 1.
13. Isän valtakunta.
12. Arkistojen kätköistä.
11. Päivän lainaus ja kysymys.
10. Pekka Siitoin on nykyään vampyyri!
9. Hypnoottis-magneettinen katse ja sen alkuperä.
8. Mitä Pekka Siitoin sanoi äidilleni.
7. Luciferin arkkipiispan nauru.
6. Talo, jossa Pekka Siitoin asui.
5. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 4/4).
4. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 3/4).
3. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 2/4).
2. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 1/4).
1. Should I laugh or cry?

Ja jatkoa seuraa…

Mesikämmenen postit valtakunnanjohtajasta eivät tähän lopu. Postit jatkuvat Kursiivin tapauksen tonkimisella, minkä jälkeen pääsemme Pekan saaman vankeustuomion käsittelyyn, ja sen jälkeen Pekan vankilanjälkeiseen elämään. Materiaalia löytyy vielä hyväksi toviksi eteenpäin. Näiden sadan ensimmäisen postin jälkeiset Pekka-postit löytyvät helposti blogin oikeasta alapalkista “tags”-osiosta sanalla “Pekka Siitoin”. Siitä klikkaamalla löytyy lista kaikista blogin Pekka-aiheisista posteista, mitä tämän 100. postin jälkeen on julkaistu.

Read Full Post »

“Worshipping the Devil in the name of God”

May 20th 2011 marked 67 years since Pekka Siitoin’s birth. It is a good time to take an academic perspective on the man’s (1944-2003) odd, outrageous, unorthodox and rather inconsistent spiritual and magical views.
– – –

“Worshiping the Devil in the Name of God”

Anti-Semitism, Theosophy and Christianity in the Occult Doctrines of Pekka Siitoin

Dr. Kennet Granholm

Assistant Professor in History of Religions, Stockholm University

Abstract

This article explores the occult doctrines of Finnish Satanist and neo-Nazi politician Pekka Siitoin (1944-2003). Siitoin was a national celebrity in Finland, but previous studies of him have almost exclusively focused on his political activities. The aim with this article is to contextualize Siitoin’s curious mix of racist politics and Theosophicaly inspired Satanism to the political climate of post-World War II Finland. The unorthodox appropriation of Jewish mysticism in an anti-Semitic context, and the specifics of Siitoin’s pro-Christ Devil Worship, will also be treated.

Introduction

The history of Western esotericism is full of colourful and eccentric characters. The Finnish occultist and neo-Nazi politician Pekka Siitoin is one of them. In Finland, Pekka Siitoin became (in)famous throughout the country for his curious mix of radical racists political activism and satanic magic practice, both of which he championed since the early 1970s. In the few studies of the man, the focus has been on his political activism, whereas the occult dimension has not been deemed worthy of serious attention in itself (see Kalliala, 1999a; 1999b; 1999c; Kaplan 1999; 2001). The short discussion of Siitoin in the postscript of the Finnish translation of Gary Valentine Lachman’s Turn of Your Mind (Vil, 2003) is one of the few texts where the occult aspect is given primary attention. This article is an attempt to remedy the situation, and provide an insight into the very interesting, and indeed highly disturbing, occult teachings of Pekka Siitoin.

In this article I will provide a discussion of the occult worldview of Pekka Siitoin, and contextualize it to his racist political philosophies. I seek to understand his highly unorthodox politics and occultism through the lens of the political and social history of post-World War II Finland. As my aim is to first and foremost focus on the occult dimensions of Pekka Siitoin’s life, certain artificial divisions need to be made. As the radical political philosophies of Siitoin easily out-shadow his occult practices, my discussion of Siitoin’s life history will make a division of these two aspects. In practice, these two fields of Siitoin’s life were intrinsically linked, which will be apparent in my more detailed discussion of Siitoin’s theories regarding magic.

Pekka Siitoin: Biography and Legend

Pekka Siitoin was born in Varkaus, Finland, on May 29th, 1944, and lived his early years with his parents in Loimaa, in south-eastern Finland. Later on, however, Siitoin came to claim that he was adopted. His real parents were supposed to be the German officer, or obersturmbannführer, Peter von Weltheim, and his mother a Russian-Finnish whorei and/or nurse. Consequently Siitoin sometimes referred to himself as Baron von Weltheim, and would actually publish some of his book under the pseudonym Peter von Weltheim. Siitoin’s childhood was generally happy and normal, although there are some indications that his father may have had an inclination towards alcoholism. At age 15 or 16 Siitoin and his mother moved to Turku, Finland, following some monetary arguments between his parents, according to Siitoin. (Kalliala, 1999a, 258; Nordling & Koskela, 2006, 37-38).

In the early 1960s Siitoin took up photography and video filming as hobbies, something which he later came to make a profession of (Kalliala, 1999a, 258; Nordling & Koskela, 2006, 45). In the mid 1960s he founded the photography firm Siitoin-filmi oy in Turku. At age 22, he married and eventually had four children with his wife. Two of these children later died, and Siitoin conceived two more children with other women after his wife’s passing away. (Nordling & Koskela, 2006, 182-183).

In 1973 Siitoin and his family moved to Naantali, a neighbouring town to Turku, and it was here that most of Siitoin’s political and metaphysical activities would be centred. In 1997 Siitoin moved to Vehmaa, also near the city of Turku. (Nordling & Koskela, 2006, 52-53). On December 8, 2003, Siitoin died of cancer (Nordling & Koskela, 2006, 161).

Political Activities

It is his controversial extreme right-wing politics that Siitoin is most (in)famous for, and he claimed to have become interested in Nazism at the age of four (Nordling & Koskela, 1999, 35, 40). Siitoin’s political activism and career can be divided into three main eras; political awakening and direct action in the 1970s, stagnation in the 1980s, and a re-awakening and in the 1990s.

Siitoin’s political activities started in the late 1960s, with sympathies for the bourgeois party Kokoomus. Quite soon, however, Siitoin’s political interests started to take on a more radical flavour. In the early 1970s Siitoin started to publish populist writings in local newspapers, and he was even a candidate for Suomen maaseudun puolue (SMP, The Finnish Rural Party) in the 1972 municipality and church elections in Turku, albeit without much success. He was also a member of the Suomen kansan yhtenäisyyden puolue (SKYP, The Party for The Unification of the Finnish People), an offshoot of SMP. As the 1970s progressed Siitoin’s political ambitions started taking an increasingly right-wing turn. In the mid 1970s he started to use his metaphysical society, Turun hengentieteen seura (THS, Turku Occult Society), as a forum for his right-wing, nationalistic politics. The small journal, Nationalisti-pasuuna (The Nationalist-Bassoon), published on a weekly basis, served this interest, as did several books published by the society. At the end of 1975 Siitoin started to wear black shirts and blue ties in his public appearances, a style of clothing borrowed from the 1930s Finnish fascist organization Isänmaallinen kansallisliitto (IKL, Patriotic People’s Alliance). He also sported an Adolf Hitler-styled moustache, which he claimed to have grown per request of the members of his political party (Nordling & Koskela, 2006, 182). The Isänmaa ja vapaus (Fatherland and Freedom) group was founded in early 1976, and the more organized Isänmaallinen kansallisrintama (IKR, Patriotic People’s Front) in late 1976. For IKR the main enemy consisted of the Soviet Union and communism, and rhetorical devices used where derived from German Nazism. The Soviet Union was argued to be the “product of a Jewish communist conspiracy”. (Kalliala, 1999a, 259-265).

After the mid 1970s Siitoin’s political interests led him to organize coups against communist media personalities. He admits to having staged several instances of threat-calls to what he perceived to be communist journalists, as well as a smoke-bomb attack on the offices of communist newspaper Kansan uutiset (The People’s News) (Nordling & Koskela, 2006, 13, 61, 175-176; The incident is also mentioned in the diaries of Urho Kekkonen, president of Finland from 1956 to 1981. Kekkonen, 2004, 225). However, it was the arson of the communist-owned printing house Kursiivi which led Siitoin to be incarcerated. In late 1977 the ministry of internal affairs made the decision to disband all of Siitoin’s unregistered organizations as contrary to the 1944 (Paris) and 1947 (Moscow) peace treaties, which outlawed fascist organizations (Pekonen et al, 1999, 37). Less than a week later an attempt to arson Kursiivi occurred. An individual close to Siitoin was arrested for the deed, and Siitoin was found guilty of incitement. He received a jail sentence of five years on November 13th, 1978. (Kalliala, 1999a, 274-275). Siitoin himself consistently argued his innocence, and regarded himself to have been the victim of political conspiracy on the part of Finnish president Urho Kekkonen (Nordling & Koskela, 2006, 13).

When Siitoin was released from jail in 1981 the political atmosphere of Finland had changed, and so had the public and media views on Pekka Siitoin. The era of political activism was over, and Siitoin appeared hopelessly outdated. As a convicted felon, he was now deemed dangerous and the media portrayals of him reflected this. His background as a felon also attracted the criminal element to his politics, something which he disliked. Increasingly he started to figure in porn magazine articles to further his causeii, although he did appear in other media as well. (Nordling & Koskela, 2006, 31, 182-183). Siitoin’s new political party, Kansallis-Demokraattinen Puolue (KDP, the National-Democratic Party), was mentioned for the first time in 1978, and was officially announced in after Siitoin’s release from jail in 1981. The party published the newsletter/magazine Rautaristi (Iron Cross). The death of Siitoin’s oldest son in 1985 led him to greatly decrease his public appearances, and he spent the rest of the 1980s mostly in correspondence with his foreign contacts in the neo-Nazi and -Fascist milieus. (Kalliala, 1999a, 277-279).

The rise of neo-Nazism and the White Power movement in the 1990s brought Siitoin to the front anew. The circulation of the KDP newsletter Rautaristi increased, and it now included translated texts from the global right-wing radical scene. Instead of the anti-communist politics, which had been at the absolute centre during the 1970s, a shift towards White Power ideologies occurred. In 1993 Siitoin appeared with other leading neo-Nazis in the documentary Sieg Heil Suomi, which depicted the foundation of Kansallinen rintama [National Front]iii (Stenros, 1994). Amidst all of this, Siitoin expressed rather negative sentiments of the Skinhead movement, which he saw as being more focused on mindless violence than on political ideology (Nordling & Koskela, 2006, 180, 185-186). However, Siitoin was now regarded a drunkard and a “Nazi-clown”, not as a serious political or religious figure (see e.g. Kaplan, 2001, for this view of Siitoin). He was a candidate in both the 1992 and the 1996 city council elections in Naantali, and actually received the sixth most votes, 141 in total, in the 1996 elections. He was not elected, however, as he was nominated as an individual, and the D’Hondt system used in Finland favours political parties and coalitions. (Kalliala, 1999a, 280-282; Nordling & Koskela, 2006, 171-172).

Metaphysical Career

In later retellings, Pekka Siitoin’s metaphysical journey appears to have started early. He claimed to have met a friend of his father who was clairvoyant at a young age (Nordling & Koskela, 2006, 39). He also claimed that a gypsy woman foretold that the young lad would grow up to be a famous man (Nordling & Koskela, 2006, 40, 188-189). However, Siitoin’s actual career in magic and metaphysics can be regarded to have started in 1971, when he contacted the famed Finnish fortune-teller Aino Kassinen due to some financial troubles (Nordling & Koskela, 2006, 50-51, 172).

Aino Kassinen (1900-1977) was something of an “official fortune-teller” of Finland from the 1930s onwards. Kassinen claims to have been consulted by, among others, Risto Ryti, president of Finland 1940-1944, and Marshall in the army, Marshall Mannerheim (Kassinen, 1972, 49-52, 57). Kassinen seems to have been largely self-taught in fortune-telling and esoteric philosophy, but she did come into contact with at least the Theosophical Society and some of its Finnish offshoots, as well as the writings of Rudolf Steiner (Kassinen, 1972, 47). It is highly likely that she would have been influenced by these contacts. In her autobiography Kassinen mentions Siitoin as one of her two most promising students in the occult (Kassinen, 1972, 64-65). Siitoin would throughout his life stress his initial contacts with Kassinen (e.g. Siitoin, 1973, 21; 1985, 88), and claim that he was baptized into Satanism by her (Nordling & Koskela, 2006, 192).

In 1971 Siitoin founded Turun Hengentieeteen Seura, mentioned above (Kalliala, 1991a, 261). Aino Kassinen was in contact with this group, which she claims had about thirty members in the early 1970s (Kassinen, 1972, 64). Siitoin’s association held meetings and lectures in Turku, offered spiritual healing over distance, and published and sold books (Ultra, 1974b, 36; Kalliala, 1999a, 261). Later the two sister-organizations Föreningen Veronica (The Veronica Organization) and Pegasos-seura (the Pegasus-Society) formed in order to market and sell occult material outside the borders of Finland (Kalliala, 1999a, 261). According to Mari Kalliala, Siitoin was fairly popular in the occult milieu of Finland in the early 1970s, and did receive plenty of contacts from people seeking spiritual guidance. In the mid 1970s, however, this changed as his political sentiments and activism caused resentment. Aino Kassinen, who had earlier praised Siitoin, warned people to stay away from him (Kalliala, 1999c, 92; Nordling & Koskela, 2006, 50-51), and the only alternative spiritual magazine in Finland, Ultra, refused to print Siitoin’s articles and advertisements from the summer of 1974 onwardsiv (Kalliala, 1999a, 260-261). In November 1977, when the Finnish ministry of internal affairs discontinued all of Siitoin’s societies and political parties, THS was discontinued as well (Kalliala, 1999a, 274-275).

The new organization Kansallis-mytologinen seura (National-Mythological Society) was formed in 1981 after Siitoin’s release from jail (Kalliala, 1999a, 277), and it was under this organization that Siitoin published his remaining books.

Although Siitoin wrote books under his given name, most of his books on metaphysical subjects were published using pseudonyms. They were also mostly published before his imprisonment. Books dealing with magic written by Siitoin and published by his societies include:

Yhteys ufoihin ja henkimaailmaan [Contacts with UFOs and the Spirit World], originally published in 1973 under the pseudonym Hesiodos Foinix. Also published in Swedish as Kontakt med ufos och andevärlden, parts one and two.

Musta magia, osa 1 [Black Magic, part 1], originally published in 1974 under the pseudonym Peter Siitoin. Also published in Swedish as Svart magi, del 1.

Uuden ajan unikirja [Dream-Book for the New Age], originally published in 1974 under the pseudonym Cassius Maximanus. Also published in Swedish as Nya tidens drömbok.

Ufot, uskonto ja paholainen [UFOs, Religion, and the Devil], originally published in 1974 under the pseudonym Jonathan Shedd.

Musta magia, osa 2 [Black Magic, part 2], originally published in 1975 under the pseudonym Peter Siitoin. Also published in Swedish as Svart magi, del 2.

Paholaisen katekismus [The Catechism of the Devil], originally published in 1977.

Kohti uutta uskoa [Towards a New Faith], originally published in 1989 under the pseudonym Peter von Weltheim.

Besides the books written by Siitoin himself, his societies also published and sold books such as a translation of the grimoire The Sixth and Seventh Books of Moses (Siitoin, 1986), a book on witchcraft by Ray Isaksson (Isaksson, 1985), and various works by persons connected to the Theosophical/Anthroposohical-milieu, such as H. P. Blavatsky, Rudolf Steiner and Pekka Ervast.

Aino Kassinen had instructed Siitoin to read works by the founder of the Anthroposophical Society, Rudolf Steiner (Kalliala, 1999a, 260), and it is indeed apparent that Siitoin was indebted to this writer for much of his occult philosophies. As Siitoin began to increasingly combine his unorthodox political views with his occultism, while continuing to recommend Anthroposophical literature to his correspondents, the Finnish members of the Anthropological Society started to become concerned. In 1972, the president of the Anthropological Society in Finland and Siitoin discussed the issue publicly on the pages of Ufoaika, the precursor to the earlier mentioned alternative spiritual magazine Ultra (Kalliala, 1999a, 260).

Metaphysical Worldview and Magical Practice

The Heavenly Hierarchy

In Siitoin’s view of the cosmos, the world was created by an impersonal and all-powerful being, or electro-magnetic force-field (Siitoin, 1974, 14). Although this being is regarded impersonal, it is often referred to in the masculine as Father. This creator-being does not in any way participate in worldly events, as it has created several subordinate beings who have taken this role. In the book Ufot, uskonto ja paholainen these subordinate beings are identified as Kether, Chokmah, Binah, Chesed, Geburah, Tiphereth, Netzach, Hod, Yesod, and Malkuth (Siitoin, 1974, 15). These divine beings, or “gods”, have their negative counterparts in another ten beings; Saatan-Moloch, Beelzebub, Lucifer, Ashtaroth, Asmodeus, Belphegor, Baal, Adrammalech, Lilith, and Nahema (Siitoin, 1974, 15).

In the book Svart Magi del I the divinities, now called arch-angels and Zefirothsvi, get slightly different names; Eheje-Eleie-Ether Elion (Metatron), Jrhowah (whose “class is Chochma”), Tetragrammaton Elohim (whose “class is Bizah”), El (whose “class-number is Aesed”), Elohim (whose “class-number is Geburah”), Eloha (whose “class-number is Tipheret”), Tetragrammaton Zebaoth (whose “class-number is Nezaed”), Elohim Sabaoth (whose “class-number is Hod”), Sadai (whose “class-number is Jesod”), and Adonay Melech (whose “class-number is Malchat”) (Siitoin, 1985, 46-51). Although the existence of “shadows” to these Zefiroths is mentioned, they are not named. Siitoin does, however, write that the “angels of light” are led by Mikael and the “angels of darkness” are led by Lucifer, and that the Creator-Father does not interfere in their operations (Siitoin, 1985, 51-52).

In connection to these divine beings a nine-levelled hierarchy of spiritual attainment is described (Siitoin, 1985, 41-45). Jesus Christ is mentioned as the only being to have attained the sufficient degree of spiritual evolution to attain the highest level, and thus as the highest personified divine being in cosmos. Lucifer is described as having attained the next highest spiritual evolutionary level, and Satan as having attained a stage under this (Siitoin, 1974, 104). Jesus Christ is also described as the reincarnation of Zoroaster, who on the request of the Creator-Father left his material body and manifested as the Christ (Siitoin, 1974, 29). However, it is not Jesus Christ who is the most important divinity for Pekka Siitoin, this is reserved for Satan and Lucifer.

As mentioned earlier, Lucifer is in Siitoin’s writings identified as the ruler of the “angels of darkness”. This does, however, not mean that Lucifer is deemed an evil being. In Ufot, uskonto ja paholainen Lucifer is described as one of the highest beings on the spiritual planes, and the one who created the material world. He is also said to have severed his ties to the heavenly host by refusing to leave earth when human beings had been created. (Siitoin, 1974, 11-13). Lucifer is also said to support the development of physical beings into “great personalities” through the use of technology and material luxuries, and that love and emotive behaviour stands in the way of this (Siitoin, 1985, 55). According to Siitoin, it is important to accept both “Christ-consciousness” and “Lucifer-consciousness” in our existence, as they are both necessary forces that balance each other (Siitoin, 1973, 145).

Satan, then, is regarded as a being separate from Lucifer, and as the divinity of material and physical indulgence. This being is said to value material lusts and animalistic orgies, the amassment of monetary wealth, heavy drinking and all other kinds of over-indulgence (Siitoin, 1985, 55-56). Satan-Moloch is also identified as the current ruler of the material world, as Lucifer has chosen to dwell on the spiritual planes (Siitoin, 1974, 24).

The last central divinity in Siitoin’s metaphysical system is Jehovah. This being is not identified as the Creator-Father, but rather as a divine being comparable to Satan and Lucifer, and the creator of the Jewish people. In Siitoin’s mythology Jehovah is the spiritual being most closely identified as “evil”. He is described as having a competitive relationship with Lucifer and Satan, and as striving for dominion over the world.

Cosmogony, Anthropogony and Misogyny

Pekka Siitoin displays a very unorthodox view on the creation of the world and of man. The “electromagnetic force-field”, the Creator-Father in Siitoin’s metaphysical system, is the original source of everything. However, the process of creation was performed by the subordinate divine beings mentioned above. One of these beings, Lucifer, was responsible for the creation of our solar system (Siitoin, 1974, 12-13). The creation of our world was a seven-staged process, where each stage was assigned a responsible creator out of Lucifer’s servants. When reaching the fourth stage, earth was ready for population. However, human beings were created on other planets through selective breeding, and were transported to earth using spacecrafts (Siitoin, 1974, 17). The technologically advanced society of Atlantis was founded about 90.000 years ago, and Lucifer severed his ties to the Heavenly Host in order to become the overlord and god of the Atlanteans. The Atlanteans were more spiritual in nature than modern humans, and they eventually divided into seven sub-races (Siitoin, 1974, 17-21). When the Atlanteans started to abuse their spiritual powers, their gods destroyed their island in a flood (Siitoin, 1973, 21). The fifth sub-race of Atlanteans, the Semites, had come to develop the capacities of morality and individual thought, but this development of independent thought diminished man’s occult powers. It is from the Semitic race that modern humans, the Aryans, descend (Siitoin, 1973, 20).

Although Siitoin’s focus is on the Atlanteans, he does not consider them to be the first root-race of human beings. Instead, the Atlanteans were preceeded by the Lemurians, whom where in turn preceded by two other root-races (Siitoin, 1974, 17). Here Siitoin’s account takes an overtly racist turn. The Lemurians procreated with animals and thus “cave-men” were created. According to Siitoin, the Africans, and the gorillas, are the result of cross-species procreation of these “cave-men”, animals and Atlanteans (Siitoin, 1974, 23). Thus, the African people are, in Siitoin’s view, comparable to primates, and are less human than “the Aryans”.

When Lucifer created the world, the divine being Jehovah was part of his “team” (Siitoin, 1974, 26). However, Jehovah was a jealous and power-hungry being, and secretly plotted against Lucifer and his people. He created Adam and Eve in his own image, and thus the Jewish people was born. At the same time he created the notion of sin, in order to gain control over the people he had created. Siitoin describes Jehovah as a being that constantly seeks to dominate others, and these characteristics are transferred to the Jewish people as well. (Siitoin, 1974, 26-27).

The Japanese and Chinese are a curious anomaly in Siitoin’s mythology. Siitoin explains the advanced and alien culture of the Asian peoples by placing their origin on an alien planet (Siitoin, 1974, 23-24). According to Siitoin, the Japanese and Chinese destroyed their home planet in an atomic war and a handful of them escaped using spacecrafts. The answer to why these peoples have an advanced, but not extraordinarily advanced, culture is that all the scientist and scientific knowledge were destroyed in the war. Siitoin does not seem to dislike Asians, and values them much higher than he does people of Jewish and African origin.

UFOs are central to Siitoin’s philosophy. This can probably be attributed at least partly to the alternative spiritual milieu of Finland in the 1970s, which was strongly focused on UFO beliefs. For example, the only real alternative spiritual magazine of the time was the 1972 launched Ufoaika (UFO Age), which focused heavily on UFOs (Ultra, 1974a; 1974b). Many of Siitoin’s publications from the 1970s feature the word UFO in the title (i.e. Siitoin, 1973; 1974). In Siitoin’s mythology UFOs are the vehicles of higher spiritual beings.

In addition to being racist in his accounts of non-European cultures and people, Siitoin is also explicitly misogynistic. In his mythology and philosophy women have no real substance. In esoteric contexts highly evolved spiritual beings are commonly described as androgynous, but in Siitoin’s account they are strictly male. Women can only evolve on a high spiritual level once they are reborn as men (Siitoin, 1976, 63). In several of Siitoin’s books the ideal roles and natures of women are described. A woman should ideally get married at an age between fourteen and sixteen, to a man twenty to thirty years her senior. The reason for this is that she can then easily be “taught” by her man, and become subordinate and eager to please her man, and thus the marriage would be a “happy” one (Siitoin, 1976, 59-61; 1985, 102-103). Siitoin regards it “a pity that women fast become spoilt after the age of sixteen”, presumably because adult women are more independent. (Siitoin, 1985, 102-103). Furthermore, a woman should be monogamous, while a man can have several wives (Siitoin, 1976, 59-61). Interestingly, but hardly surprisingly, Siitoin seems to regard all women as having loose sexual morals (e.g. Siitoin, 2000, 22), and this also applies to his imagined birth mother (Nordling & Koskela, 2006, 37-38).

The Practice of Magic

Magical practice for Pekka Siitoin entails “speaking with God in his own language”. The use of this “mystery-language”, which entails the use of symbols, incantations and ritualistic practices, grants the magician power over the natural world. (Siitoin, 1985, 10-11). Even though two of Siitoin’s books are named Black Magic, he seems unsure of how to define this “black” magic. In some regard he adheres to the classic distinction of white magic being benevolent in nature, and black magic being malevolent. However, only violence is regarded as truly evil, and is as such something which Siitoin does not condone in his books (Siitoin, 1985, 10-12). Generally he is very strict in pointing out that the goal of metaphysical studies should first and foremost be the evolution of mankind and the world (Siitoin, 1974, 95). It needs to be pointed out that what is most likely meant by mankind is “the Aryan race” and men only, and that Siitoin’s views of what is beneficial for the world probably differ greatly from common sentiments.

Of Siitoin’s books, Svart magi del I (Siitoin, 1985) and del II (Siitoin, 1976) contain the most detailed instructions for magical practice, largely consisting of an amalgam of Theosophical notions and folklore material. The classic grimoire The Sixth and Seventh Books of Moses, in Finland often named “The Black Bible”, was a central piece of magical literature in Siitoin’s system. Siitoin’s translation of the book (Siitoin, 1986) was published in several printings from the 1970s, and is often referred to in his other books (e.g. Siitoin, 1976, 5-6; 1985, 14-18).

In Svart Magi del I two ways of making a pact with Satan are described, both involving ceremonial sacrifice. The first involves the ceremonial sacrifice of a black cat. The cat should be boiled alive during a midnight with a full moon (Siitoin, 1985, 60-63). During the cooking the would-be magician is to read the following phrases aloud, eight times at the different cardinal points: “I call to You Oh Prince of Darkness Lucifer, In Your name I ask Satan to take me as his servant” (Siitoin, 1985, 62). When the cat is cooked, it flesh is burnt and the bones are collected for keeping under one’s mattress. Three months after doing this ceremony the magician is to contact Satan through the use of an Ouija-board, and hope for a positive answer from the Prince of Darkness. However, in a TV-interview Siitoin says that he is very fond of cats and has never performed a sacrifice comparable to the one described in his book (Youtube, 2007vii).

The second way of gaining the favour of Satan is reserved for men only, and is an indication of Siitoin’s misogynistic tendencies. The would-be magician is to find a young woman who has not yet lost her virginity. He should then seduce her, and when he sleeps with her for the first time he should mentally focus on the following incantation: “Here, oh Prince of Darkness, You have a humble gift so that Satan in your name may take me as his pupil” (Siitoin, 1985, 63).

Most of the practical magic described in Svart Magi del I and del II are based on folkloristic sources, and deal with mundane things. For example, spells and rituals for causing haunting in an enemy’s home, the humiliation of and victory over antagonists, the cessation of bleeding, the calming down of an angry dog, and curing warts, ear infections, and sleeplessness are described (Siitoin, 1985, 70-73, 89-93, 121-129). However, Siitoin also includes a quit elaborate ceremony for waking the dead (Siitoin, 1985, 78-86).

Siitoin attributes great importance to sexuality as an avenue of magical practice (Siitoin, 1976, 58-60). The earlier example of a pact with Satan includes the ritual use of sex, and sexual magic is also described as a part of other ceremonies as well. A peculiar ritual, again in order to seek the approval of Satan, is described in Svart magi del I. Here the practitioners are divided into groups of four women and four men. These individuals should undress and stand so that the men and the women are opposite each other, staring at each others’ genitalia. The participants who are sexually aroused, indicated with an erect penis for men and vaginal secretion for women, are suitable to be servants of Satan (Siitoin, 1985, 108-110). Another sexually explicit ritual described involves the sacrifice of semen. In this ritual the oldest women of the group, attributed the role of priestess, has her genitalia smeared in olive oil by the youngest man in the group, and her behind smeared in olive oil by the oldest man in the group. At the same time the participants proclaim: “Demon est deus Inversus, hallow and blessed be You oh holy snake” (Siitoin, 1985, 112). Hereafter the rest of the women in the group are to sexually stimulate the men and collect their semen in coffee cups. While this occurs, the Priestess circles the group and repeatedly incants “Legich, Legich, Legich, come and witness our loyalty to Satan” (Siitoin, 1985, 112). Finally the priestess blesses the semen, which has been poured into a big jar, and it is then burnt and the smoke inhaled (Siitoin, 1985, 111-113). No descriptions as to what specific effects these sexual rituals are thought to have are given, other than that they are enjoyable to Satan, and that the participants may ask Satan for general favours after having performed a ritual of sexual nature (Siitoin, 1985, 113).

Sources of Inspiration

Pekka Siitoin self-identified as a Satanist, but his particular brand of Satanism is very different to most common forms of contemporary satanic philosophy. The advent of modern Satanism can be attributed to Anton Szandor LaVey (1930-1997). In 1966, LaVey founded the Church of Satan in San Francisco, USA, and in 1969 his Satanic Bible (LaVey, 1969), which was to become the holy book of a great number of contemporary Satanists (see Lewis, 2002), was published for the first time. Pekka Siitoin, however, does not seem to have been particularly influenced by LaVey. The former was aware of the existence of the latter, and expressed a willingness to translate his works into Finnish (Nordling & Koskela, 2006, 103). However, he did not regard LaVey as the instigator of Satanism (Nordling & Koskela, 2006, 191).

Pekka Siitoin’s brand of Satanism and Devil Worship is also unorthodox in its interesting take on traditional Christian concepts and figures. In Siitoin’s system, it is fully acceptable to worship any of one the higher divine beings. However, this worship must be performed in the name of God! Also as discussed above, Siitoin’s view of Christ is very positive, and his Satanism can therefore not be regarded as anti-Christian per se. When taking Siitoin’s extensive use of Christian mythology and his positive view of Jesus the Christ into account, his philosophy could in a loose sense be termed “Christian Devil Worship”. It goes without saying that Siitoin’s doctrines are very far removed from any forms of traditional Christianity. My use of the term Christian in the description of Siitoin’s philosophy should be understood in a comparison to organizations such as Church of Satan. Most forms of contemporary Satanism are very far removed from any Christian context, and rarely make use of Biblical figures other than Satan (the use of whom is heavily detraditionalized). It should be noted that Siitoin did express sentiments that the true teachings of Christ had been distorted by the Church (e.g. Siitoin, 1973, 156; 1974, 105-107; 2000, 24-27), and his doctrines can therefore be seen as anti-Church.

There are significant differences between the satanic philosophies and doctrines of Siitoin and the main strands of contemporary Satanism. When comparing LaVey’s “Nine Satanic Statements” (LaVey, 1969), with Siitoin’s “Ten Satanic Commandments”, as found in Siitoin’s Paholaisen Katekismus (Siitoin, 2000), the differences are apparent. Pekka Siitoin’s Ten Satanic Commandments are the direct reversals of the ten biblical commandments. In contrast, LaVey’s Nine Satanic Statements are presented in a manner which implicitly refer to the biblical Ten Commandments, but cannot be regarded as simple reversals. Also, whereas the Church of Satan was essentially an atheist organization, the Satanism of Pekka Siitoin is metaphysically grounded.

Siitoin actually has a peculiarly inclusive view of who is to be regarded a Satanist, as he mentions H.P. Blavatsky, Merlin the Magician, Christian Rosencreutz and emperor Caligula as such (Nordling & Koskela, 2006, 191). In the same context, Siitoin also mentions Manly Palmer Hall’s book “The Secret Teachings of All Ages” (Hall, 2001) as a work in which famous Satanists are named. This book has indeed influenced him a great deal.

The Theosophical Society – mainly through the books of H.P. Blavatsky, and the Anthroposophical Society – through the texts of Rudolf Steiner, have been extremely influential on Siitoin’s esoteric speculations. Siitoin’s doctrines on cosmogony and anthropogony are to a large extent derived from Theosophical sources. The notions of seven root-races, the seven souls of man, and the seven stages of creation are found both in Blavatsky’s and Siitoin’s books, as are the mythological continents of Lemuria and Atlantis. Blavatsky similarly assumed a rather positive view of Lucifer, even naming the magazine of her London-based Esoteric Section of the Theosophical Society after this character. Lucifer was here not equated with the Biblical Satan, but instead as a being who could illuminate the spiritual path of the occultist. Rudolf Steiner, in turn, based much of his speculations on the nature of reality on his notion of The Akashic Chronicles – the past, present and future history of creation as recorded in astral realms. The notion of the Akashic Chronicles is frequently mentioned in Siitoin’s books as well, and is featured as one of the main legitimising factors of his speculations. Siitoin probably first came across these sources in the early 1970s, when his mentor, the fortune-teller Aino Kassinen, suggested that he should read works by Rudolf Steiner (Kalliala, 1999a, 259).

Another book which Siitoin himself names as influential on him is Trevor Ravenscroft’s The Spear of Destiny, a book which Nicholas Goodrick-Clarke identifies as essentially derived from Anthroposophic doctrine (Goodrick-Clarke, 2001, 120-121). In the book, Hitler’s military and political success is attributed to him having had the mythical Spear of Longinus in his possession (Ravenscroft, 2000). The legend of the spear is that it was the one used to pierce Jesus’ abdomen during his crucifixion, and that a person in possession of it will hold the destiny of mankind in his hands. The book was first published in 1972, and it is very likely that Siitoin got hold of it early on.

Clearly then, Siitoin’s use of Blavatsky’s, Steiner’s, Hall’s and Ravenscroft’s works consists of rather radical reinterpretations, in which the latent seed of racism is utilized to its fullest possible extent.

Anti-Semitism and Magic

Anti-Semitism has a long and profound, although not uniform, history in West. During the Alexandrian and Roman occupations of Israel the Jewish religion was regarded as a potential source of rebellious uprising, in the early Christian writings of Paul the Jewish people were seen as overwhelmingly sinful, and in the latter parts of the Middle Ages official Christian sentiments towards Jewry were explicitly negative (Chazan, 2005, 398-399). It was, however, with the rise of nationalism in the 19th and 20th centuries that anti-Semitism as we know it today emerged. Jews were now perceived as foreign elements in otherwise homogenous national cultures (Chazan, 2005, 402).

The Protocols of the Elders of Zion (see Marsden, 2006), from the turn of the 19th century, expressed the anti-Jewish sentiments of the time, and have continued to exert influence to this day. The text was produced in 1897 by Philip Petrovich Stepanov as the manuscript Subjugation of the World for Jews, and was first published in 1905 as an appendix to the second edition of Sergei Nilus’ book The Great in the Small (Ben-Itto, 2005, 21-25) The Protocols were presented as the authentic proceedings of a meeting arranged by King Solomon in 929 BCE (Ben-Itto, 2005, 21). The protocols of the meeting, which was arranged in order to devise of a way of conquering the world for the Jews without bloodshed (Ben-Itto, 2005, 21), contained numerous examples of the perceived sinister nature of the Jewish people. Divided into twenty-four protocols, the text deals with subjects such as economic and military control, brainwashing and re-education of the gentile, and control of the press, all in order to keep the world under Jewish control (Marsden, 2006). Phrases of the following nature are plentiful in the protocols:

The ruler who is governed by the moral is not a skilled politician (Marsden, 2006, 19).

Whether a State exhausts itself in its own convulsions, whether its internal discord brings it under the power of external foes – in any case it can be accounted irretrievably lost: IT IS IN OUR POWER (Marsden, 2006, 18).

Without an absolute despotism there can be no existence for a civilization which is carried on not by the masses but by their guide (Marsden, 2006, 22).

In order to incite seekers after power to a misuse of power we have set all forces in opposition one to another (Marsden, 2006, 32).

The Protocols were conclusively proven to be falsifications as early as 1921 (Ben-Itto, 2005, 67), but they have nevertheless been used for anti-Semitic purposes throughout the 20th century. Famous examples are Adolf Hitler’s and Henry Ford’s propagandist use of it (Ben-Itto, 2005, 58-73). Marc Levin’s documentary film The Protocols of Zion (2005) provides a number of examples of the anti-Semitic use of the Protocols in the contemporary world.

For Pekka Siitoin the Protocols of the Elders of Zion were the truth. He published the text, and refers to them in several of his books. It is, however, interesting to note that his view of Jews was somewhat ambivalent. Moses is identified as the person who rebelled against the will of the evil god Jehovah, and strived to convey the secrets of magic to non-Jews (Siitoin, 1985, 14-16). Siitoin’s sentiment seems to be that Jews have the chance to reform, just as long as they abandon Jehovah and aspirations of world domination. However, at other times Siitoin seems to regard Jews as utterly irredeemable and flawed on a racial level.

It is fascinating that a man who holds extreme anti-Semitic views, and actively pursues an anti-Semitic agenda, would base his magical philosophy on Jewish mysticism. For anyone even faintly familiar with Jewish Kabbalah the god-names of Siitoin’s Heavenly Hierarchy, as mentioned earlier, should be familiar. They are of course the names of the different Sefirot on the Kabbalistic Tree of Life (see Idel, 2005). The counterparts are in turn named after the arch-demons of Kelipoth, the shadow-side of the Sefirot (see Pick, 1974, 77-78; Scholem, 1991, 73-77, 232-244; Giller, 2001, 49-148-149; Idel, 2002, 465-467; Granholm, 2005, 22-23). It is very unlikely that Siitoin would have borrowed these names directly from Kabbalistic sources. Instead the likely source is Manly Palmer Hall’s The Secret Teachings of All Ages, which Siitoin himself names as a book which has inspired him (Nordling & Koskela, 2006, 192). In Hall’s book both the Sefirot and the Kelipothic arch-demons are named, albeit slightly differently than in Siitoin’s books (Hall, 2001, 120-122). Another author that treated the Kelipoth in the 1970s is the British magician Kenneth Grant (see Evans, 2007, 284-344), whose “Typhonian Trilogies” contain ample reference to the night-side of Kabbalah (See Grant, 1994a; 1994b). It is, however, unlikely that Siitoin would have been familiar with these works, and it needs to be noted that Grant’s works do not contain the blatant racism which is infused in Siitoin’s books.

Political Climate in Finland

When treating Pekka Siitoin’s anti-Semitism the political climate of Finland in the 1970s needs to be taken into consideration. The political atmosphere of Finland after World War II deeply was affected by the country’s close proximity to the Soviet Union (see Allison, 1985). Finland had waged war against the Soviet Union in 1939-1940 and 1941-1944, and had received aid by Nazi Germany. Finland, of course, lost the war, and, while maintaining its independence, fears for a Soviet retaliation were imbedded in the collective consciousness of the people. During the 1930s fascist political parties and groups had a presence in Finland, as elsewhere in Europe. The peace treaties of 1944 (Moscow) and 1947 (Paris) outlawed fascist organizations, and these laws were quite strictly enforced in Finland (Pekonen et al, 1999, 33). Furthermore, the Soviet Union exercised pressure to silence anti-communist and anti-Soviet sentiments (Singleton, 1998, 134), which were indeed strong in Finland (Kalliala, 1999b, 73). In short, the major concern of Finnish post-World War II foreign policy, and of Finnish politics in general, was to maintain peaceful relations with its eastern neighbour (Pekonen et al, 1999, 33-34). The major political parties of the era were in general agreement of this condition, and thus no real room for radical right wing parties to grow and prosper existed (Pekonen et al, 1999, 34). Indeed, radical right-wing and racists political parties have never been particularly successful in Finland (Kestilä, 2007, 33-34).

It was in this political climate that Pekka Siitoin was born and raised. Anti-communist and anti-Soviet sentiments were widely spread, but they could not find expression. The sentiments towards Nazi Germany were mainly positive for quite a long time. Hitler’s regime had been regarded as the only force powerful enough to withstand the “evil” Soviet empire, and while the terrors of the holocaust were known in Finland as elsewhere, it took a long time before the subject received any substantial discussion in the country. Thus, it was not before the 1970s that the mostly positive view of Nazi Germany started to change.

It is within this context that Siitoin’s anti-Semitic sentiments must be examined. Siitoin had strong anti-communist and anti-Soviet sentiments, and came to see communism as part of a Jewish conspiracy. As detailed above, Siitoin was well familiar with the Protocols of the Elders of Zion, and in these a section entitled “We support communism” can be found (Marsden, 2006, 33-37). Basing his anthropogony on the writings of Helena Petrovna Blavatsky, which are infused with the racism of the late 19th century, an anti-Semitic worldview was easy to formulate.

Before the 1990s there is an apparent lack of articulated racist sentiments towards non-Jews in Siitoin’s written production. While the genealogy of African people provided in Ufot, uskonto ja paholainen, as discussed above, is obviously racists, it is not an articulation of reflected racism per se. It should be interpreted more as an expression of utter unfamiliarity and orientalism. Before the 1990s the number of people of foreign origin in Finland was almost non-existent (see Pekonen, 1999, 52), and it is really with the increasing number of asylum seekers in the 1990s that the neo-Nazi movements and racism directed towards non-Caucasian people took hold (Pekonen, 1999, 37-39). As Siitoin wrote most of his books before the 1990s, not much of an expressed racism towards coloured people is to be found in them. He did, however, express radical racist sentiments in, for example, TV-interviews (see Youtube, 2007).

Conclusion

During my youth, in the 1980s and 1990s, Pekka Siitoin was most commonly regarded a joke. A rather representative example of this is a TV-show from the 1990s, where Siitoin is called a “Nazi-clown” to his face by the interviewer (Youtube, 2007), a comment which he dismissed but did not seem all too bothered with. Having familiarized myself with the occult productions of Siitoin, I believe that the outrageous comments made by him are better understood when put into the context of his magical worldview and life-philosophy. In short, Siitoin was not simply a “Nazi-clown”, and his quite elaborate metaphysical worldview, a synthesis of both occult and political sources, demonstrates that he was not simply a moron. Rather, he led his life in accordance to the “will of Satan” in his magical system. This is also what makes his political sentiments more disturbing. Pekka Siitoin was a true nihilist, and had he ever attracted any significant following the results could have been devas
tating.

Although the search for Philosophia Perennis, the eternal and infallible teaching which is beyond time, is a common trait of esoteric philosophies (see Faivre 1998: 114-115), esoteric teachings are as firmly grounded in their history as are all other human endeavours. The books by H.P. Blavatsky were imbued by popularized understandings of one of the most influential scientific theories of the 19th century; evolution. Thus, the notion of a succession of more and more advanced human races, as expressed in her The Secret Doctrine (Blavatsky, 2007a; 2007b), is a consequence of late nineteenth century preferences. Pekka Siitoin’s unorthodox appropriation of Theosophically grounded material also needs to be understood in the historical and societal context of his time. The racist ideologies inherent in early Theosophist material were easily fitted together with the anti-Semitism of The Protocols of the Elders of Zion, the fear of the communist Soviet Union, the admiration of Nazi Germany as the antagonist of this “Evil Empire”, and the view of Adolf Hitler as a master occultist as expressed in Trevor Ravenscroft’s The Spear of Destiny.

References

Allison, Roy, 1985, Finland’s Relations with the Soviet Union 1944-1984. London, Macmillan
Ben-Itto, Hadassa, 2005, The Lie That Wouldn’t Die. The Protocols of the Elders of Zion. London, Vallentine Mitchell
Blavatsky, Helena Petrovna, 2007a, The Secret Doctrine. Volume 1: Cosmogenesis. URL: http://www.theosophy.org/Blavatsky/Secret%20Doctrine/SD-I/SDVolume_I.htm. (accessed July, 17th, 2007)
Blavatsky, Helena Petrovna, 2007b, The Secret Doctrine. Volume 2: Anthropogenesis. URL: http://www.theosophy.org/Blavatsky/Secret%20Doctrine/SD-II/SDVolume_2.htm. (accessed July, 17th, 2007)
Chazan, Robert, 2005, “Anti-Semitism, Revision of Alan Davies’ original article from 1987,” in Encyclopedia of Religion, 2nd edition. Edited by Lindsay Jones. Detroit, Macmillan, 397-403
Evans, Dave, 2007, The History of British Magick after Crowley. Kenneth Grant, Amado Crowley, Chaos Magic, Satanism, Lovecraft, The Left Hand Path, Blasphemy and Magical Morality. London, Hidden Publishing
Faivre, Antoine, 1998, “Renaissance Hermeticism and the Concept of Western Esotericism,” in Gnosis and Hermeticism from Antiquity to Modern Times. Edited by Roelof van den Broek & Wouter J. Hanegraaff. Albany, State University of New York Press, 109-123
Granholm, Kennet, 2005, Embracing the Dark. The Magic Order of Dragon Rouge – Its Practice in Dark Magic and Meaning Making. Åbo, Åbo Akademi University Press
Grant, Kenneth, 1994a (1975), Cults of the Shadow. London, Skoob Books
Grant, Kenneth, 1994b (1977), Nightside of Eden. London, Skoob Books
Giller, Pinchas, 2001, Reading the Zohar. The Sacred Text of the Kabbalah. Oxford, Oxford University Press
Goodrick-Clarke, Nicholas, 2001, Black Sun. Aryan Cults, Esoteric Nazism and the Politics of Identity. New York, New York University Press
Hall, Manly Palmer, 2001, The Secret Teachings of All Ages. An Encyclopedic Outline of Masonic, Hermetic, Qabbalistic and Rosicrucian Symbolic Philosophy. Available at http://www.sacred-texts.com/eso/sta/index.htm
Hanegraaff, Wouter J., 1996, New Age Religion and Western Esotericism. Esotericism in the Mirror of Secular Thought. Leiden, Brill
Idel, Moshe, 2002, Absorbing Perfections. Kabbalah and Interpretation. New Haven, Yale University Press
Idel, Moshe, 2005, “Qabbalah,” in Encyclopedia of Religion, 2nd edition. Edited by Lindsay Jones. Detroit, Macmillan, 7533-7539
Isaksson, Ray, 1985, Mustan magian salaisuudet. Naantali, Kansallis-mytologinen yhdistys
Kalliala, Mari, 1999a, “Radikaalioikeisto – tapaus Pekka Siitoin,” in Isänmaan puolesta. Suojeluspoliisi 50 vuotta, edited by Matti Simola and Tuulia Sirvio. Jyväskylä, Gummerus. 253-287.
Kalliala, Mari, 1999b, “Traditions of the Radical Right in Finnish Political Culture,” in The New Radical Right in Finland, edited by Kyösti Pekonen, 61-83. Jyväskylä, The Finnish Political Science Association
Kalliala, Mari, 1999c, “Pekka Siitoin – A Representative of the Cultic Milieu,” in The New Radical Right in Finland, edited by Kyösti Pekonen, 87-113. Jyväskylä, The Finnish Political Science Association
Kaplan, Jeffrey, 1999, “The Finnish New Radical Right in Comparative Perspective,”in The New Radical Right in Finland, edited by Kyösti Pekonen, 205-224. Jyväskylä, The Finnish Political Science Association
Kaplan, Jeffrey, 2001, “Radical Religion in Finland?,” in Nova Religio 5:1, 121-142
Kassinen, Aino, 1972, Sierskan. Täby, Larson
Kekkonen, Urho, 2004, Urho Kekkosen päiväkirjat. Osa 4 ’75 – ’81. Ed. by Juhani Suomi. Helsinki, Otava
Kestilä, Elina, 2007, Radikaalioikeistopuolueet länsi-euroopassa. Tutkimuksia vaalikannatuksen vaihteluun vaikuttavista kysyntä- ja tarjontateoreettisista tekijöistä. Turku, Turun yliopisto
LaVey, Anton Szandor, 1969, The Satanic Bible. New York, Avon
Lewis, James R., 2002, “Diabolical Authority. Anton LaVey, The Satanic Bible and the Satanist ‘Tradition’.” In Marburg Journal of Religion 7:1, 1-16. Online journal, URL: http://web.uni-marburg.de/religionswissenschaft/journal/mjr/pdf/2002/lewis2002.pdf
Levin, Marc, 2005, Protocols of Zion. Documentary film. HBO/Cinemax Documentary
Marsden, Victor E., 2006, The Protocols of the Elders of Zion. (No place of publication given), Filiquarian Publishing
Nordling, Iiro and Koskela, Olavi, 2006, Suomen Führer. Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin. Tampere, self-published (ISBN 952-92-0509-0)
Pekkonen, Kyösti, Hynynen, Pertti and Kalliala, Mari, 1999, “The New Radical Right Taking Shape in Finland,” in The New Radical Right in Finland, edited by Kyösti Pekonen, 31-60. Jyväskylä, The Finnish Political Science Association
Pick, Bernhard, 1974, The Cabala. Its Influence on Judaism and Christianity. La Salle, Open Court
Ravenscroft, Trevor, 2000, Pyhä keihäs. Jyväskylä, Gummerus
Scholem, Gershom, 1991, On the Mystical Shape of the Godhead. Basic Concepts in the Kabbalah. New York, Schocken Books
Siitoin, Pekka (as Hesiodos Foinix), 1973, Yhteys ufoihin ja henkimaailmaan. Turku, Turun hengentieteellinen seura
Siitoin, Pekka (as Jonathan Shedd), 1974, Ufot, uskonto ja paholainen. Turku, Turun hengentieteellinen seura
Siitoin, Pekka (as Peter Siitoin), 1976, Svart magi del 2. Turku, Pegasos-club
Siitoin, Pekka (as Peter Siitoin), 1985 (1974/5), Svart magi del 1. Turku, Pegasos-club
Siitoin, Pekka (translator), 1986, Kuudes ja seitsemäs Mooseksen kirja eli Mooseksen taika- ja henkioppi ja selityksiä ihmetöistä joita tekivät vanhat ja viisaat heprealaiset. Naantali, Kansallis-mytologinen yhdistys
Siitoin, Pekka (as Peter von Weltheim), 1989, Kohti uutta uskoa. Naantali, Kansallis-mytologinen yhdistys
Siitoin, Pekka, 2000, Paholaisen katekismus. Naantali, Kansallis-mytologinen yhdistys
Singleton, Fred, 1998, A Short History of Finland. Revised and updated by A. F. Upton. Cambridge, Cambridge University Press
Stenros, Nina, 1994, Sieg Hail Suomi. Documentary film. Helsinki, Oblomovies oy
Ultra, 1974a, Ultra, issue 1, November 1974.
Ultra, 1974b, Ultra, issue 2, December 1974.
Vil, Ike, 2003, ”Suomentajan jälkisanat. Ex boreus lux,” in Tajunnan alkemistit. Kuusikymmentäluvun mystiikka ja vesimiehen ajan pimeä puoli. (Gary Valentine Lachman). Helsinki, Like kustannus

Read Full Post »