Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Leah Hirsig’

Anton LaVey Invocation of my Demon Brother:ssa.

Anger kiinnostui teini-iässä yliluonnollisesta yleensä, ja aivan erityisen vaikutuksen häneen tekivät jo aiemmin mainitun brittiläisen maagikon, Aleister Crowleyn (1875-1947), ajatukset. Crowleyn esittelemä Theleman (”Tahto” kreikaksi) filosofia jätti Angeriin pysyvän vaikutuksen, mikä myös näkyy hänen elokuvissaan, erityisesti Lucifer Rising:ssa (1970-1980) ja Inauguration of the Pleasure Dome:ssa (1954, 1966), sekä Invocation of my Demon Brother:ssa (1969). Angerin ainut pidempi dokumentti on hänen äänittämänsä Thelema Abbey (1955) – joka sekin on nykyään kadonneiksi laskettujen Angerin töiden joukossa. Yleisesti ottaen, Angeria voi syyllä pitää maailman elokuvaohjaajista selkeimmin crowleylaisena profiloituneeksi, kuten mm. Robert A. Haller huomioi artikkelissaan Angerista Filmmakers Filming-monografiassa, joka myöhemmin julkaistiin myös Crowleyn kuuluisaksi tekemän maagisen järjestön, Ordo Templi Orientiksen, The Equinox-julkaisussa vuonna 1990.

Kinsey ja Anger Theleman Luostarissa, Sisiliassa.

Kadonnut Thelema Abbey-dokumentti olisi käsillä ollessaan ainutlaatuista satoa Angerin sekä edellä mainitun tri. Kinseyn 1955 tekemästä kolmen kuukauden matkasta Crowleyn Sisiliassa sijainneeseen ”Theleman luostariin”. Kinsey oli seksologina hyvin kiinnostunut Crowleyn seksuaalimagiasta ja siihen liittyvistä asioista. Hän arvosti Angerin tuntemusta Crowleyn filosofiasta ja magiasta ja pyysi tältä pohjalta tämän mukaansa Sisiliaan. Luostarissa miehet puhdistivat Mussolinin hallinnon (joka oli karkottanut Crowleyn maasta) käskystä peittämiä seinä- ja lattiamaalauksia, sekä kuvasivat niitä. Valokuvia tältä matkalta on onneksi sentään säilynyt. Kiitelty Crowleyn elämänkerran kirjoittaja Lawrence Sutin kutsuu erästä näistä Angerin esiin kaivamista maalauksista Crowleyn visuaalisen taiteen mestariteokseksi. Tuo maalaus, joka oli Crowleyn ja hänen silloisen partnerinsa, Leah Hirsigin, makuuhuoneessa (”painajaisten huoneessa”), on Sutinin kuvailemana ”ällistyttävä kollaasi hillitsemätöntä seksuaalisuutta, jumalanpilkkaa, runoutta, ja maagista profeetallisuutta”.

Mielenkiintoisena kuriositeettina näistä maalauksista voi mainita sen, että Crowley yritti luostarissaan asuessaan saada niistä maksullista nähtävyyttä. Tämä ei hänen elinaikanaan onnistunut, mutta nykyään Sisilian matkailuesitteistä löytyy kuvia kyseisistä maalauksista. Toisena mielenkiintoisena aiheeseen liittyvänä kuriositeettina voi mainita, että Bill Condonin 2005 ohjaamassa valtavirta-elokuvassa Kinseyn elämästä (Kinsey) ei mainita sekunnillakaan hänen ja Angerin matkasta Sisiliaan, saati heidän tuttavuudestaan ylipäätään. Tämä on sikäli kummallista, että Kinsey-elokuvan shokkiarvo (jonka voisi kuvitella olleen osa sen käsikirjoittajien ajatuksia) ei Anger-Crowley-kytkennällä olisi varmasti kärsinyt yhtään, päinvastoin. Kenties tämä mutka ei sopinut tarinan kerrontaan, tai kenties aihe olisi ollut poliittisesti liian epäkorrekti.

Inauguration of the pleasure dome.

Ensimmäinen Angerin selkeästi crowleylainen elokuva, Inauguration of the Pleasure Dome (1954) valmistui vuotta ennen edellä mainittua Sisilian matkaa. Hän sai siihen näyttelemään pari nimekästä henkilöä: Anais Ninin (joka oli Henry Millerin kanssa tavannut Crowleyn Pariisissa 30-luvulla) sekä kirjailijan ja taidemaalarin, Marjorie Cameronin (paikallisessa kalifornialaisessa Ordo Templi Orientis-Looshissa vaikuttaneen Jack Parsonsin, aikansa erittäin merkittävän raketti-insinöörin, lesken). Elokuva myös merkitsi tietynlaista siirtymää – Anger siirtyi mustavalkoisista elokuvista värillisiin, unenomaisista enemmän myyttisiin, elokuvissa näyttelijöiden määrä yleisesti ottaen kasvoi, kuten myös hänen elokuviensa pituudet (Inaugurationin pituus on 38 minuuttia). Samalla Angerin itsensä rooli monien elokuviensa tekijänä alkoi painottaa häntä aiempaa selvemmin maagikkona, tai eräänlaisena pappina elokuvien takana. Tämä näkyy tässä kyseisessä elokuvassa erityisesti siinä, miten ”ehtoollinen” on sitä tärkeä osa. Kautta koko elokuvan sen hahmot muuttavat tajunnantilojaan nauttimalla erilaisia narkoottisia aineita, mitä elokuvan avaushahmon, Shivan, vieraat tapaamiseen tuovat. Lopputuloksena on transpersoonallinen ekstaasi.

Inauguration of the Pleasure Dome:n inspiraatio oli erään Anais Ninin ystävän järjestämissä naamiaisissa, joihin myös Anger osallistui. Hän sai niissä idean, että voisi käyttää vastaavaa teemaa elokuvassa, laittaen maagikot myyttiseen kontekstiin. Tämä myyttinen konteksti oli tietysti hyvin crowleylainen. Niinpä elokuvasta löytyy niin ”portto”, ”suuri peto”, kuin myös Astarte, Pan, Shiva, Osiris, Isis, Kali, Lilith, Hecate, ja Tohtori Caligarin kabinetista tuttu Cesare, unissakävelijä. Elokuva on Angerin sanoin ”omistettu harvoille, ja Aleister Crowleylle, ja kruunatulle ja voittavalle lapselle” (millä viitataan Ra-Hoor-Khuitiin, sodan ja koston jumalaan, joka mainitaan Lain Kirjassa, Crowleyn perustaman Theleman uskonnon perustustekstissä). Elokuvan crowleylainen teema ei rajoitu ainoastaan tehdyn elokuvan puitteisiin, vaan on Angerille tyypillisesti ennen kaikkea ”elokuvaa suurempaa”, hänen sisäisen maailmansa visioiden ja kokemusten valkokankaalla ilmaisua. Inauguration on sellaisena kuitenkin hyvin mielenkiintoisessa asemassa Angerin elokuvien joukossa, koska hänellä ja crowleylaista porttoa näytelleellä Marjorie Cameronilla oli molemmilla sama, hyvin vakavasti koettu maaginen käsitys Cameronin roolista kyseisessä elokuvassa.

Jack Parsons.

Cameronin edesmennyt puoliso Jack Parson oli myös Crowleyn filosofian ja magian, Theleman uskonnon vannoutunut harjoittaja. Hän oli hyvän tovin koettanut maagisten rituaalien (”Babalon Työskentelyjen”) avulla tuottaa sellaisen jumalattaren inkarnaatiota, joka ilmentäisi Crowleyn esittelemän uskonnon olemuksen ja onnistuisi sen vuoksi ”vaikuttamaan myös historian kehitykseen”. Cameronin tavattuaan Parson oli varma, että hän oli onnistunut näissä pyrkimyksissään, ja tavannut tuon kutsumansa jumalattaren, crowleylaisittain ilmaistuna, ”porton”. Hän myös kirjoitti itse Aleister Crowleylle tästä tapahtumasta 1946: ”[…] Palasin kotiin ja löysin nuoren naisen (Marjorie Cameronin), joka vastasi vaatimuksiini. Häntä voi kuvailla ’tulen ilma’-tyypiksi, hänellä on pronssin punaiset hiukset, hän on tulinen ja hienovarainen, päättäväinen ja jääräpäinen, vilpitön ja perverssi, hän on poikkeuksellinen persoonallisuus jolla on niin kykyä kuin älykkyyttä”.

Kun Inauguration of the Pleasure Dome ilmestyi ensimmäisen kerran valkokankaalle n. kahdeksan vuotta myöhemmin, oli Cameron täysin sisäistänyt Parsonilta saamansa maagisen roolin ja aseman. Sekä hän että Anger pitivät molemmat elokuvaa todisteena siitä, että Cameron oli onnistuneesti ilmentänyt Babalonin, Jack Parsonsin kutsuman jumalattaren, voiman Maan päälle.

[Tämä on artikkelin osa 2/6. Osan 3/6 voit lukea täältä. Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan alun perin Blood Ceremony -elokuvalehdessä 4/2008. Voit ostaa lehden täältä.

Read Full Post »