Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘kylmä sota’

Vuonna 1985 elettiin vielä kylmän sodan maailmassa. Neuvostoliitto oli edelleen pystyssä. Pekka Siitoin oli päässyt vankilasta, jonne hän oli joutunut saatuaan poliittisen viiden vuoden tuomion vuonna 1977 tapahtuneeseen kommunistikirjapaino Kursiivin murhapolttoiskuun yllyttämisestä.

Jos Pekka oli aiheuttanut päänsärkyä monille Neuvostoliiton nuolijoille jo ennen vankilatuomiotaan, niin hän onnistui aiheuttamaan samoille henkilöille ja tahoille päänsärkyä vielä vankilasta vapautumisensa jälkeenkin. Eräänä hyvänä esimerkkinä tästä on se melu, joku aiheutui Radio Cityltä 1985 tulleesta Uusnatsin kuva-ohjelmasta.

Uusnatsin kuva-ohjelmassa Pekka kertoi ajatuksistaan tavalla, mikä ei YLE:llä olisi mennyt läpi. YLE:n sivujen info kertoo tapauksesta seuraavaa:

Sananvapausaspekti nousi konkreettisesti esille syksyllä 1985, jolloin Radio City esitti Teppo Turkin toimittaman sensaatiohakuisen ohjelman ”Uusnatsin kuva”, haastattelun jossa uusnatsi Pekka Siitoin esitteli vapautuneesti näkemyksiään yhteiskunnasta ja ihmisyydestä. Ohjelman esittämisen jälkeen liikenneministeriö hyökkäsi Radio Cityn kimppuun syyttäen Suomen suhteiden vaarantamisesta vieraisiin valtioihin. Hetken aikaa Radio Cityn toimilupa oli katkolla, mutta pienen helsinkiläisradion saatua julkisuudessa arvovaltaisia puolustajia, liikenneministeriö vetäytyi.

Pekan sanomiset siis laukaisivat melkoisen kovan keskustelun sananvapaudesta maassamme. Radio Cityä syytettiin Suomen Neuvostoliito-suhteen vaarantamisesta. Radioasema kuitenkin voitti tapauksen. Voidaan pitää varmana, että Pekka oli tyytyväinen lopputulokseen ja omaan osaansa asiassa. Tällä kertaa häntä, eikä hänelle äänen antanutta Radio Cityä, rankaistu “vääristä mielipiteistä” kylmän sodan aikaisessa Suomessa. Ajat olivat tosiaan muuttumassa. Pekka oli onnistunut laittamaan kortensa kekoon sananvapauden puolesta Neuvostoliiton nuolijoita vastaan.

YLE:n elävästä arkistosta löytyy sivusto nimeltä Tapahtui 1985: Radio City. Sivulla on kaksi tiedostoa, joista toinen on nimeltään Tapaus Pekka Siitoin. Ohjelmassa sananvapaudesta aletaan puhua erityisesti n. yhdeksän minuutin kohdalla ja Pekkaan päästään tarkasti ottaen kolmentoista minuutin kohdalla. Ohjelman info kertoo:

Radio Cityn nuoriin perustajiin lukeutunut helsinkiläinen Teppo Turkki muistelee hetkeä, jolloin radioaallot vapautuivat ja nuoren urbaanin sukupolven ääni murtautui eetteriin.

Asiasta löytyy maininta (sivulla 29) myös Olli Ylösen 2002 tekemässä mediatalouden kehitystä koskevassa tutkimuksessa Paikallisradioita Suomeen!

– – –

Asiaan liittyen:

Suomettuminen.

UM/SALAISET 1985: Neuvostoliitto piti tietokonepeliä räikeänä provokaationa.

Read Full Post »

Tällä kertaa Kursiivin iskusta tulee isohko mälli huimaa asiaa. Jutun juoni tiivistyy ja saa sellaisia ulottuvuuksia ja käänteitä, että kasassa on varsin hyvän salapoliisikertomuksen ja salaliittoteoriankin ainekset.

Mitä todella tapahtui? Toimiko Seppo Lehtonen yksin vai ei? Kenelle kuuluivat salaperäiset toiset kengänjäljet Kursiivin tiloissa iskun ajoilta, kuka oli tämä “Joe Doe # 2” jota ei koskaan identifioitu? Toimiko Lehtonen jossain määrin nuoren miehen harkitsemattomasta vimmasta ja oliko Pekalla ollut Lehtosen tyttöystävän kanssa sutinaa? Vai oliko miesten tulehtuneilta vaikuttavat suhteet vain hämäystä ja osa heidän suunnitelmaansa? Onko Kursiivin iskussa mahdollisesti mukana ollut tai olleet Lehtosen avustajat vielä elossa ja vapaana? Oliko Lehtonen vain yksinkertainen syntipukki, joka oltiin käsitelty toimimaan kuin eräänlainen “Manchurian candidate“, jotta Suomelle poliittisesti kiusallinen neuvostoliittovastainen Siitoin saatiin vankilaan? Kuka vuosi tiedon Pekkalan pidätysmääräyksestä ennätysajassa Pekalle? Miksi puolustusvoimat ei nostanut syytteitä Pekan hallussa laittomasti olleista panoksistaan? Mitä poliisi todella teki ja mitkä olivat poliisin suhteet Pekkaan kulissien takana? Oliko Pekan joukoissa muitakin soluttautujia kuin Risto “Abdullah” Tammi? No, vaikka villeimmät ja kieliposkessa tehdyt spekulaatiot Kursiivin iskun tiimoilta jättäisi sikseen, jää jäljelle kuitenkin vielä suuri määrä oikeasti mielenkiintoisia kysymyksiä – kuten kysymykset Lehtosen mahdollisista avustajista.

– – –

Tuntemattomaksi jäänyt lehti kirjoitti: “Todistajat: Pekka Siitoin hallitsi Seppoa”. (…) “Tuntui, että Seppo ei päässyt elokuviinkaan ilman Pekka Siitoinin lupaa. Sepon virkistysmatka erääseen hiihtokeskukseenkin peruuntui sen takia, että Siitoin piti sitä aatteen vastaisena. Näin todisti Kursiivin murhapoltosta syytetyn laitosmies Seppo Lehtosen tyttöystävä Virpi Alanen eilen Helsingin raastuvanoikeudessa.”

Mielenkiintoisessa lehtileikkeessä kerrotaan mm. seuraavaa: “Tulipaloa seuraavana sunnuntaina Lehtonen oli vieraillut tyttöystävänsä ja tämän isän kertoman mukaan Alasten kotona Espoossa. – Silloin Seppo esitti lehdestämme Kursiivin paloa käsittelevän uutisen ja sanoi, että hänestä saatetaan tehdä syntipukki, Virpi Alanen kertoi.”

Tuntemattomaksi jäänyt lehti otsakoi: “Kursiivin poltosta syytetyn mielentilaa selvitettiin oikeudessa”. Jutusta selviää mm. seuraavaa: “Lehtonen kieltäytyy myös keskustelemasta Pekka Siitoimesta, vaikka selvästi käykin ilmi Lehtosen pelko ja viha Siitointa kohtaan.”

Uusi Suomi kirjoitti 3.1. 1978: “Syytetyn sormenjäljet Kursiivin palopaikalla”. (…) “Lehtosen avustaja asianajaja Alexander Schichmann ilmoitti päämiehensä epäilevän, että hänet olisi hypnotisoitu tekemään rikos. IKR:n “valtakunnanjohtaja” liikkeenharjoittaja Timo Pekka Olavi Siitoin, synt. 1944 julisti, ettei hänelle ole mitään osuutta Kursiivin asiassa. – Jos minä siellä olisin ollut, en minä omaa teippiäni olisi käyttänyt, Siitoin selitti ja jatkoi. – En minä sentään aasi ole.”

“(…) Lehtonen kertoi mm. nyt muistavansa, että hän oli ollut huoneessa, jonka seinällä oli roikkunut hakaristein koristeltu kivääri ja tuoleissa istunut kaksi miestä. Toinen heistä oli ollut sama ruskeapukuinen mies (Siitoin?), joka istui oikeussalissa. Mies oli antanut hänelle jotakin ainetta käsivarteen ja puhutellut.”

“(…) Kolmannen syytteen mukaan Siitoinin Vehmaalla sijaitsevasta huvilasta oli takavarikoitu 1470 rynnäkkökiväärin patruunaa ja 300 paukkupatruunaa, joihin Siitoinilla ei ollut hallussapitolupaa.”

Tiedonantaja otsikoi 4.1. 1978: “Fasisteille vaaditaan ankaraa rangaistusta”:

Tiedonantaja kirjoitti 6.1. 1978: “Esitys fasisti-järjestön lakkauttamisesta”:

Samassa Tiedonantajan numerossa otsikoitiin myös “Murhapoltto osoitti fasismin vaaran”:

Suomen Kuvalehti kirjoitti 6.1. 1978: “Naantalilainen liikemies Pekka Siitoin, 33, symbolisoi sitä, mikä meillä, Pariisin rauhansopimuksen perusteella on kiellettyä ja siksi silmällä pidettävää. Hän on fasisti eikä sitä kiellä. Pikemmin hän on siitä ylpeä ja pitää tärkeänä, että asiasta puhutaan.”

Tiedonantaja kirjoitti 10.1. 1978: “Kursiivin palon tutkimuksissa pahoja aukkoja” (…) “Moni Tiedonantajajan kirjapainon murhapolttoon liittyvä asia on edelleen hämärän peitossa. Kuukauden kestäneen työn tuloksena syntynyt yli 200-sivuinen Helsingin rikospoliisin tutkintapöytäkirja jättää monia kysymyksiä vastaamatta. Fasistisen Isänmaallisen Kansanrintaman rahoittajista, sen taustavoimista ja yhteyksistä ei poliisin pöytäkirjoissa ole tietoja. Myös monet rikoksen suorittamiseen liittyvät seikat ovat jääneet avoimiksi.”

“(…) Sen puolesta, että murtautujia olisi ollut useampia, puhuu moni seikka. Ensinnäkin kirjapainoon oli kannettu melkoinen määrä tavaraa. Sinne oli viety pommi, nesteellä täytetty muovikanisteri ja Marco-pullo, jotka jäivät ehjiksi, sekä vielä astiat, joissa kuljetettiin kirjapainon sisätiloihin ne palavat nesteet, joilla oli valeltu mm. paperivarastoa ja seiniä ja kirajapainon seiniä kolmanteen kerrokseen saakka. Toinen seikka, joka viittaa useampaan murtautujaan, on se, että kirjapainon sisätiloissa oli tehty paljon. Oli mm. sytytetty pommin sytytyslankaa ja vielä kierretty talo ja maalattu ulkopuolelle oveen hakaristi. Kaikki tämä on vienyt paljon aikaa. Ja on otettava huomioon, että se tapahtui pimeänä syysyönä täysin pimeissä tiloissa. Sytyttäjä tai sytyttäjät ovat siis tarvinneet valolähdettä. Seppo Lehtosen jalanjälkien lisäksi rikospaikalta löytyi muita jalanjälkiä. Niiden alkuperää ei ole pystytty selvittämään.

Jutussa myös todetaan, että “heti rikoksen tapahduttua poliisin edustajat totesivat, että kyse on erittäin taitavasti tehdystä rikoksesta, jota yksi ihminen tuskin kykenee suorittamaan.”

Eräs mielenkiintoinen kysymys herää luettaessa listaa kuudesta mainitusta epäillystä. Nimien joukossa on myös “turkulainen entinen ompelija Mirjam Ramström, 43”, jonka on kerrottu osallistuneen IKR:n toimintaan. Onko tämä nainen sukua kuuluisalle Thelma Ramströmille, josta Pekka oli ottanut valokuvaliikkeessään palkittuja kuvia?

Sama Tiedonantajan numero jatkoi: “Timo Pekkala on kuulusteluissa tunnustanut, että Pekka Siitoin, Seppo Lehtonen ja hän itse ovat lukuisia kertoja suunnitelleet useiden kommunististen kohteiden räjäyttämistä. Kursiivin lisäksi listalla on ollut Kansan Uutisten toimitus ja useita SKP:n piiritoimistoja. Pekka on tunnustanut myös sen, että “järjestöllä” eli Isänmaallisella Kansanrintamalla on syksyllä jo melko pitkään ennen Kursiivin polttoa ollut hallussaan pommi. Muut todistajat ovat vahvistaneet tällaiset puheet.”

(…) “Muukalaislegioonassa koulutusta hankkinut Pekkala on esiintynyt asiantuntijana ja esittänyt useampia vaihtoehtoisia tapoja valmistaa pommeja.

(…) Pekkala on se IKR:n jäsen, jonka television Veckans Puls-ohjelmassa sanoi olevansa valmis kaikkiin laillisiin ja laittomiin keinoihin, jopa aseelliseen toimintaan, kommunismin tuhoamiseksi. Poliisikuulusteluissa Pekkala on vahvistanut, olevansa edelleen samaa mieltä.”

Samassa artikkelissa puitiin myös IKR:n jäsenten hallussa olevia tulenosoitussoihtuja, joista yhtä oltiin käytetty kirjepommina SDNL:n Vaasan piiritoimistoa vastaan, sekä Siitoimen hallussa olevaa asevarastoa. Esiin nostetaan myös tieto, että Siitoin oli saanut tiedon tuntemattomalta lähteeltä vain tunti Kursiivin iskun jälkeen. Tiedonantaja kirjoitti:

“Kirjapaino Kursiivi sytytettiin tuleen tuleen aamuyöllä 26. marraskuuta. Palokunta sai hälytyksen klo 6.18. Vain vajaa tunti myöhemmin eli klo 7.00-7.10 Pekka Siitoin soitti fasistijärjestönsä jäsenelle Esa Tabermanille ja pyysi tätä hoitamaan järjestön koulutuspäällikön Timo Pekkalan “maan alle”. Siitoin kehotti Tabermania välittämään Pekkalalle sanan, että tämä on etsintäkuulutettu. Pekkalan oli määrä hankkiutua “maan alle” eli poliiseja piiloon. Katoaminen ei kuitenkaan onnistunut. Pekkala pidätettiin maanantaina 28. marraskuuta. Hän on Seppo Lehtosen ja Pekka Siitoimen kanssa syytettynä Kursiivin palosta.”

Tämän jälkeen jutussa käydään läpi Siitoimen Lehdolle ja Pekkalalla valehdellut alibit, sekä sitä, miten pian Kursiivin iskun jälkeen IKR jatkoi toimintaansa:

“Poliisin tietojen mukaan Siitoinin liikkeessä pidettiin tiistaina 29. marraskuuta eli kolme päivää tuhopolton jälkeen kokous, jossa oli joitakin Siitoinin lähimpiä miehiä. Selvityksen mukaan juuri Siitoin oli tässä tilaisuudessa vaatinut kommunistien toimintapisteitten tehokasta häirintää. Häirintä olikin tähän aikaan hyvin vilkasta. Moniin SKP:n ja muiden demokraattisten järjestöjen toimistoihin ja tilaisuuksiin tuli soittoja tai kirjelappuja, joissa uhattiin räjäytyksillä ja yksityisiin ihmisiin kohdistuvalla väkivallalla. Kokouspäivänä eli 29. marraskuuta Siitoinin johtamat fasistit häiritsivät Turussa järjestettyä rauhanmarssia.”

Tiedonantaja kirjoitti 12.1. 1978: “Etsintäkuulutus vuoti fasistijohtajalle. Varoittiko poliisi Siitointa etukäteen?”

“(…) Turun poliisin osastonjohtaja Nyström kiistää, että hänellä tai Turun poliisilla olisi mitään osuutta Timo Pekkalan etsintäkuulutusta koskeneen tiedon vuotamiseen fasistijohtaja Pekka Siitoinille.”

“(…) Eilisessä Tiedonantajassa julkaistussa lausunnossa Helsingin poliisin apulaisosastonjohtaja Väinö Rantio myönsi vuodon tapahtuneen, mutta ei kertonut mikä taho siihen oli syyllistynyt. Helsingin poliisijohto luonnehtii etsintäkuulutustiedon vuotamista Siitoinille “tapaturmaksi.”

“(…) Siitoin itse on useissa yhteyksissä kehunut yhteyksillään poliisiin, muun muassa Turun poliisiin. Vielä viime syksynä fasistit saivat vapaasti jakaa lentolehtisiään Turussa ilman että poliisi olisi asiaan puuttunut.”

“(…) Rantion mukaan Helsingin poliisi on tietoinen siitä, kuka tai mikä taho Siitoinille oli vuotanut. “Täältä tieto ei kuitenkaan mennyt”, Rantio vakuuttaa. Etsintäkuulutusta koskeneen tiedon vuotaminen auttoi monella tavalla fasisteja ja vaikeutti murhapolton selvittämistä. Tästä huolimatta poliisi ei tiettävästi ole ryhtynyt toimenpiteisiin vuodon takana ollutta tai olleita vastaan.”

Helsingin Sanomat kirjoitti 17.1. 1978: “Kursiivin syytetyillä kaunoja keskenään. Oikeus kuuli Siitointa suljettujen ovien takana.” (…) Suljettujen ovien takana käydystä keskustelusta laadittiin lyhyt selonteko, jonka mukaan Pekka Siitoin ja laitosmies Seppo Lehtonen riitaantuivat lokakuussa naisasioista.”

Samassa jutussa kerrottiin myös seuraavaa:

“(…) Oikeudessa Siitoin kertoi Lehtosen kiristäneen häntä kertomaan kuulusteluissa valhetta. Kiristämiseen Lehtonen käytti Siitoimen mukaan jotain naisjuttua.”

“(…) Todistaja kertoi tutustuneensa myös Lehtoseen. Vajaa viikko ennen Kursiivin paloa todistaja oli tavannut Lehtosen Naantalissa. Tällöin Lehtonen oli uskonut hänelle salaisuuden. Lehtonen oli päättänyt siirtää Turun Taidemuseon mäellä seisovan Lenin-patsaan kuorma-autolla Aurajokeen. Todistaja ei pitänyt Lehtosen puheita hulluina.”

Tiedonantaja otsikoi 13.1. 1978: “Uutta aineistoa fasistien toiminnasta”. Jutussa todettiin mm. näin: “Kirjapaino Kursiivin murhapoltto tapahtui 26. marraskuuta. Fasistien tarkoituksena oli räjäyttää koko rakennus ihmisineen ilmaan. Painoon asetettu pommi ehdittiin kuitenkin purkaa ennen räjähdystä.”

Tiedonantaja otsikoi 17.1. 1978: “Fasisteille vaaditaan ankaraa rangaistusta”.

Sama juttu jatkoi: “Lehtosen syyllisyys tekoon on selvitetty vedenpitävästi samoin kuin Siitoinin ja Pekkalan osuus yllyttäjinä, Suonperä totesi. Edelleen hän totesi, että on täysin mahdollista, että Siitoin on itse ollut paikan päällä rikosta suorittamassa. Hänen Naantalissa olonsa rikosyönä on vain Siitoinin vaimon lausunnon varassa.”

“(…) Tutkintapöytäkirjat osoittavat myös, että Siitoin on antanut fasistijärjestönsä jäsenille ohjeen kertoa poliiseille hämäystarkoituksessa “henkimaailman asioista”. Lehtonen rupesi noudattamaan tätä ohjetta heti huomattuaan, että poliisilla oli pitävät todisteet hänen syyllisyydestään.”

“(…) Kuulusteluissa Siitoin on väittänyt, ettei hän varhain aamulla 26.11. tiennyt mitään koko murhapoltosta. Kuulustelupöytäkirjojen mukaan “kuulusteltava halusi vielä tehostaa väitettään toteamalla, että palon sytyttäjä tai sytyttäjät ovat olleet tuolloin vasta matkalla Helsingistä Turkuun”. Oikeuden puheenjohtaja sai Siitoinin suun loksahtamaan kysymällä, mistä hän tiesi sytyttäjien olleen tulossa juuri Turkuun.”

Artikkelissa myös kerrottiin, että oikeudessa oltiin Siitoimen ja Lehtosen riitaantumista kyseenalaistettu seuraavin perustein:

“Suonperä kuitenkin osoitti poliisitutkintapöytäkirjoihin vedoten, että Lehtonen oli mm. 29.11. eli kolme päivää murhapolton jälkeen yhdessä Siitoinin kanssa suunnittelemassa jatkotoimenpiteitä. Siitoinin liikkeessä pidetyn kokouksen jälkeen Siitoin ja Lehtonen menivät vielä yhdessä häiritsemään Rauhanpuolustajain järjestämää fasisminvastaista mielenosoitusta.”

“(…) Edelleen Suonperä puuttui jutun poliisitutkimuksessa ilmenneisiin puutteisiin, mm. siihen, ettei ole selvitetty, ketkä muut kuin Lehtonen ovat olleet mukana Kursiivissa murhapolttoa ja räjäytyksen yritystä suorittamassa.”

“(…) Pekka Siitointa puolustaa oikeudessa asianajaja Raimo Iivarinen, joka on tunnettu kokoomuslainen. Hän on mm. kokoomuksen varavaltuutettu Turun kaupunginvaltuustossa. Iivarinen hoitaa myös muita Siitoinin asioita”.

“(…) Hämmästystä herätti myös se, että puolustusvoimilla ei ollut mitään vaatimuksia jutussa, vaikka Siitoinilla oli ollut hallussaan puolustusvoimain omaisuutta, mm. lähes 1500 rynnäkkökiväärin patruunaa ja laatikollinen tulenosoituspanoksia. Ne on epäilemättä varastettu, mutta puolustusvoimilla ei silti ole vaatimuksia.”

Kansan Uutiset kirjoitti 17.1. 1978: “Fasismista” (…) “Onko kyseessä vakava oikeistovaara vai pienen tärähtäneen ryhmän puuhailu”.

Tiedonantaja otsikoi johonkin väliin: “Poliiseja fasistien ampuma-harjoituksissa”. (…) “Kaksi tamperelaista poliisia on osallistunut Pekka Siitoinin johtaman fasistijärjestön ampumaharjoituksiin. asian on paljastanut yksi järjestön jäsen keskusrikospoliisin kuulusteluissa.” Poliisi ja Suopo nostettiinkin oikeudenkäynnissä myöhemmin esiin melko mielenkiintoisesti, mistä tulee olemaan lisää tämän juttusarjan myöhemmissä osissa.

Uusi Suomi uutisoi 18.1. 1978: “Siitoin siirtyy tutkimaan mytologiaa”. Pitkä ja varsin kattava artikkeli sisältää mm. seuraavia mielenkiintoisia yksityiskohtia:

(…) “Istunnossa kävi ilmi, että IKR:n “valtakunnanjohtaja”, liikkeenharjoittaja Timo Pekka Olavi Siitoin, synt. 1944, oli kuulusteluissa vakuuttanut poliisille, että hän jättää politiikan ja siirtyy tutkimaan kansallismytologiaa.”

“(…) Toinen syytetty rakennusmaalari Timo Samuli Pekkala, synt. 1956, taas kertoi karanneensa muukalaislegioonasta ja marssineensa 300 kilometria autiomaan halki Etiopiaan ja joutuneensa siellä vakoilijaksi epäiltynä putkaan. Kahden ja puolen kuukauden kuluttua Pekkalan oli onnistunut lopulta salateitse toimittaa kirje Suomen lähetystöön ja sen avulla hankkia itselleen vapaus ja paluuliput kotimaahan.”

“(…) Siitoinin avustaja asianajaja Raimo Iivarinen epäili vastineessaan, että kysymyksessä saattaa olla provokaatio. Hän katsoi, ettei ehdotonta näyttöä siitä, että Lehtonen olisi syypää Kursiivin paloon, ole vielä esitetty. Iivarinen huomautti siitäkin, että kaikki IKR:n jäsenet on esitutkinnassa kuulusteltu, eikä kukaan heistä ole väittänyt Siitoinin yllyttäneen väkivaltaan. Kirjelmän mukaan on myös otettava huomioon, että teko on tehty mahdollisesti kostoksi ja Siitoinin mustamaalaamiseksi. Ilmoitettuaan Lehtosen ja kolmannen syytetyn rakennusmaalari Timo Samuli Pekkalan, synt 1956, kuuluneen kommunisteihin Iivarinen arveli, että nämä on ehkä tarkoituksella solutettu järjestöön, jotta Siitoin saataisiin syytteeseen teosta, josta voi joutua 5 vuodeksi vankeuteen.

“(…) Esitutkinnassa Siitoin oli joutunut tunnustamaan, että hän oli valehdellut. Hän oli näet järjestänyt alibin Lehtoselle. Siitoin oli vakuuttanut poliisille tietävänsä, että Lehtonen oli ollut marraskuun 26. päivän vastaisen yön yli Kursiivin paloa edeltäneen yön kotonaan. Siitoinin mukaan Lehtonen oli lähtenyt matkalle ja vaatinut Siitoinia todistamaan vallan muuta. Oikeudessa Siitoin pyysi istuntosalin tyhjentämistä, jotta oikeus saisi kuulla syyn. – Mennään intimiteettisuojan alueelle, hän selitti. Oikeus päättikin kuulla Siitoinia suljetuin ovin ja ilmoitti sen jälkeen Siitoinin väittäneen Lehtosen uhkailleen häntä naisasioilla.”

” (…) Kun Suonperä tiedusteli Siitoinilta, mitä eräässä IKR:n kokouksessa oli keskusteltu, Siitoin ilmoitti: – Naisista, Suur-Saksan armeijan tulevaisuudesta ja niistä vahingoista, joita kommunistit toiminnallaan ovat tälle maalle aikaansaaneet.”

“(…) Todistaja kertoi, että Hengentieteen Seuran kokouksista oli väki kohta vähentynyt, kun politiikka vedettiin toimintaan mukaan. Suopokin oli pian sen jälkeen kiinnostunut asiasta, ja sen miehet käyneet kerran viikossa hakemassa julkaisuja. Siitoinin suu levisi leveään hymyyn ja hän taputteli tyytyväisenä käsiään, kun hän kuuli todistajan kertovan Lehtosen suunnitelmista. Todistaja näet sanoi Lehtosen ilmoittaneen marraskuussa, että hän aikoi kuljettaa Leninin patsaan Turun taidemuseon edestä Aura-jokeen.” (Mainittu Leninin patsas on muuten edelleen Turun taidemuseon edessä. Mesikämmen on sitä mieltä, että sille parempi paikka voisi todellakin olla Aurajoessa).

“(…) Siitoin oli todistajille valittanut, ettei hän pelkää kommunisteja, vaan omia miehiä. Niinikään Siitoin oli todennut Lehtosen tulleen hulluksi ja sanonut, ettei hänen kanssaan voi enää asua samassa talossa. Lehtonen olikin sanottu irti talonmiehen toimestaan ja poistettu pari päivää myöhemmin IKR:n jäsenluettelostakin.”

“(…) Toimistoapulainen selitti Siitoinin sanoneen, että hän on ehdoton johtaja. Mitä hän määrää, se tehdään. Todistaja selitti kuitenkin, ettei se mitään merkinnyt. Ainoa määräys oli ollut, mihin mennään nukkumaan.”

Lopuksi vielä pieni kevennys: Sanaristikko Hymy-lehdestä vuodelta 1978. Pekan kuva on ristikossa ylhäällä, äärioikealla (sopiva paikka!). Kuva ristikosta on Pekan omista arkistoista, joten kaikella todennäköisyydellä ristikko on myös Pekan itsensä täyttämä.

Read Full Post »

Suomen Führer, osa II

Alkusoitto: Suomen Führer, osa I

Kolme vuotta Pekka Siitoimen kuoleman jälkeen ilmestyi Iiro Nordlingin ja Olavi Koskelan kirja Suomen Führer, Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin 1944-2003. Teoksessa, jota tässä blogissa on useaan kertaan aiemmin siteerattu, käytiin läpi niin Pekan elämäntarinaa kuin kylmän sodan aikaista Suomen poliittista ilmapiiriä johon Pekan toiminta kontekstualisoitui, sekä tietysti nationalistisen tai kansallismielisen toiminnan muutoksia vuosien varsilla muutenkin.

Suurimman osan reilun 200-sivuisen teoksen tekstistä kirjoitti Nordling, Koskelan täydentäessä kuvaa varsin elävästi kirjoitetuilla muistoilla Pekan niiltä Naantalin vuosilta, jolloin Koskela asui Pekan kanssa samassa talossa ja oli Pekan puolueen KDP:n toiminnassa aktiivisesti mukana. Kai M. Aalto kertoi viime vuonna Mesikämmenelle antamassaan haastattelussa, että häntä oli alunperin myöskin pyydetty mukaan kirjoittamaan tuota kirjaa. Aalto oli syystä tai toisesta kuitenkin kieltäytynyt kunniasta. Hän valotti ensimmäisen kerran syvemmin menneisyyttään Pekan riveissä tuossa edellämainitussa haastattelussa.

Suomen Führer oli n. 200 kappaleen omakustanteena tehty laitos, joka olisi kaivannut kovasti oikolukua ja ammattimaisempaa taittoa, eikä muutama kuvakaan Pekan värikkään elämän varrelta olisi ollut pahitteeksi sisältöä tukemaan. Näiden seikkojen lisäksi kirja painottui esittämään ja pohtimaan Pekan elämää ja toimintaa sen poliittisen ulottuvuuden kautta. Tämä tarkoitti sitä, että Pekan tosissaan ottamat hengentieteet jäivät teoksessa hyvin pieneen rooliin, ja se mitä aiheesta kerrottiin osoitti sen, ettei uskontotieteen piiriin kuuluvat asiat ole Nordlingin ominta alaa. Jokainen kirjoittaa tietysti omasta näkökulmastaan, niin myös historiaa opiskellut Nordling, joka on myös myöntänyt Suomen Führerin puutteet.

Puutteistaan huolimatta tuo opus oli kuitenkin ensimmäinen Pekasta tehty elämänkerta ja se onnistui maalaamaan kohteestaan tietyistä kulmista katsoen varsin informatiivisen kuvan. Tietyllä tapaa teoksen hiomattomuus jopa sopi kohteeseensa, kun miettii niin Pekan elämää kuin hänen itse kustantamiaan kirjojaankin. Tarkkaavainen lukija löysi niistäkin kuitenkin homman ytimen ja sen mehut.

Suomen Führerin painos on sittemmin myyty loppuun, mutta halukkaat voivat pienellä pitkäjänteisyydellä löytää niitä silloin tällöin mm. Huutonetistä.

– – –

Suomen Führer, osa II

Nyt alkuvuodesta 2012 ilmestyi Huutonettiin Nordlingin uusin kirja Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Suomen kansallismielisten lyhyt historia 1970-2012. Kuten Suomen Führer, niin myös tämä uusi teos olisi kaivannut kipeästi oikolukua ja muutakin hiomista, taitosta ja kansista alkaen, aina sisällysluetteloon (joka puuttuu kokonaan), ja sisältöön asti. Kirja on jälleen julkaistu omakustanteena, painosmäärän jäädessä tällä kertaa vain sataan kappaleeseen. Sivuja on jälleen reilu pari sataa. Sisältöä tukevaa kuvitusta ei teoksessa ole tälläkään kertaa. Mikäli kirja kiinnostaa, kannattaa kipin kapin suunnata Huutonettiin ja hankkia tämä opus, joka epäilemättä myydään pian loppuun.

Kirjan takakansi kertoo teoksesta ja sen tarkoituksesta seuraavaa:

Kirja pyrkii tarjoamaan katsauksen Suomen äärioikeiston vaiheisiin Pekka Siitoinin ajoista nykyhetkeen. Pekka Siitoinin arkiston aukeaminen vuonna 2010 tarjosi aiheen kirjalle. Vietin useita viikkoja kansalliskirjastossa penkomassa tuota valtavaa aineistoa. Havaitsin sen oivaksi aineistoksi tutkia kuinka antikommunismista ja kekkosvastaisuudesta alkanut äärioikeiston kehitys on kulkenut nykyiseen persuaikaan ja Halla-ahon maahanmuuttokriittisyyteen.

Lähtökohta on Pekasta kiinnostuneelle mitä herkullisin. Kansalliskirjaston Siitoin-kansiot tosiaan avautuivat vuonna 2010. Pekka lähetti elämänsä aikana runsaskätisesti itseään koskevaa aineistoa kansallisarkistoon, jossa ne ovat antaneet odottaa itseään. Eräs Mesikämmenen tuttu oli puhunut asiasta jo vuosia, aikomuksenaan hyödyntää noita arkistoja omaan akateemiseen jatkotutkintoonsa. Tarkoituksena oli, että Mesikämmen olisi hypännyt tämän tutun kyytiin ja Pekan arkistoja oltaisiin menty yksissä tuumiin tutkimaan, useampaankin kertaan. Ne reissut ovat antaneet odottaa itseään. Ensimmäisenä tai ainakin ensimmäisten joukossa arkistoille ehti Nordling. Voin kuvitella, miten kiehtovia hetkiä hän on noina kansallisarkistossa viettämiensä viikkojen aikana kokenut.

Nordlingin uuden teoksen suurin vahvuus onkin siinä käytetty ainutlaatuinen arkistomateriaali. Mikäli teoksessa olisi yleisen aihepiirin kontekstualisoinnin lisäksi viitattu aiempaan aihepiiriä sivuavaan tutkimukseen ja pureuduttu aineistoon jostain selkeästä ja hyvin valitusta näkökulmasta käsin, olisi tuo aineisto päässyt avautumaan ja puhumaan varmasti paljon nykyistä paremmin. On selvää, että Nordling ei ole pyrkinyt tekemään teoksestaan akateemista tutkimusta, mutta siitä huolimatta ainakin avainkäsitteiden määrittelyä olisi pitänyt tehdä huomattavasti nykyistä paremmin, sillä jo teoksen populaarimpikin käsittely sitä vaatisi edes jotenkin. Nyt avainkäsitteet jäävät hyvin väljästi pyörimään läpi teoksen. Mm. äärioikeistoa tai kansallismielisyyttä ei määritellä teoksessa juuri ollenkaan. Tästä seuraa yhtä ja toista, mm. hyvin väljästi tehtyä ja monin paikoin perusteetonta Siitoimen niputtamista samaan laatikkoon kuin Halla-aho.

Myös itse aineistosta, joka on kirjan suurin vahvuus, olisi ollut hyvä kuulla enemmän, ja aineistoon viittaaminenkin olisi voinut olla tarkempaa. Nordlingin teos on varsin yleisiä suuntaviivoja ja kirjan aihepiirin maastoa maalaileva. Kansallisarkiston materiaalien käsittely jää lähinnä kuvailevaksi, eikä aineiston syvempää analyysiä ole. Kaikki edellä oleva on harmillista, sillä aineisto olisi ollut varmasti kohtuullisen helppo saada avautumaan ja puhumaan enemmän kuin mitä lopputulos on nyt.

Tämän lisäksi jo teoksen aihepiirin rajaus olisi kannattanut jättää suosiolla itse Pekkaan, sillä teoksen aineisto käsittelee selvästi ennen kaikkea Pekkaa, on melko äsken avautunutta ja siksi ainutlaatuista ja tämän päälle sitä on vielä paljon. Halla-ahosta on teoksessa hyvin vähän, eikä teoksen nimeäminen Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon ole sen vuoksi hyvin perusteltua. Kun katsoo, mitä Nordlingilla on Halla-ahosta sanottavaa, olisi Halla-aho kannattanut jättää kirjan nimestä yksinkertaisesti pois. Osuvampi nimi teokselle olisi vaikka Suomen Führer, osa II. En usko, että Nordling on kirjan raflaavalla nimeämisellä halunnut saada kirjalleen lisähuomiota, kun ottaa huomioon jo sen, miten pienestä painoksesta on kyse. Mutta jos tarkoituksena on ollut kirjoittaa “Suomen kansallismielisten lyhyt historia 1970-2012”, olisi niin Halla-ahosta kuin muistakin kenttään niputetuista nimistä pitänyt kirjoittaa huomattavasti enemmän. Nyt otsake ei vastaa sisältöä. Tämä kirja käsittelee ennen kaikkea Pekkaa.

Kaiken tämän kritiikin jälkeen on kuitenkin sanottava, että teoksen Pekkaa koskevan epäilemättä uutteran arkistonkaivuun kautta paperille tuodut löydöt ovat kenelle tahansa Pekasta kiinnostuneelle mitä herkullisinta luettavaa. Se antaa paljon anteeksi kirjan puutteista. Arkistojen löytöjen esittely ei jää vain Pekan poliittiseen ulottuvuuteen, vaan mukana on myös aimo annos Pekan hengentieteeseen liittyviä löydöksiä. Myös Pekan teatteritaustaa koskien kirjassa on hyvin mielenkiintoista materiaalia. Nordlingin heikkoudet uskontotieteen aihepiiriin kuuluvan materiaalin käsittelyssä ei tällä erää haittaa, koska hän on antanut Pekan oman äänen puhua puolestaan, jättäen liiallisen tulkinnan niistä viisaasti sikseen.

Puutteistaan huolimatta suosittelen tätä teosta kaikille, ketkä ovat Pekan sanomisista, tekemisistä ja legendasta kiinnostuneita. Opus täydentää Suomen Führeriä hienosti. Jos vain jomman kumman Nordlingin Pekka-kirjoista haluaa lukea, niin tämä voisi olla se parempi.

– – –

Otteita Suomen Führer II:sta

Seuraavassa muutamia otteita Nordlingin teoksesta, sekä niiden kommentointia. Lisäksi yhteenvetoa teoksen sisällöstä muutenkin.

Kuten edellä on jo tullut mainittua, on Nordlingin teoksessa sen keskeisten käsitteiden (mm. oikeisto, äärioikeisto, kansallismielisyys) määrittelemättömyys eräs teoksen vakava ongelma. Osittain tästä johtuen seuraa usein seuraavan tapaista maalailua, jossa ei ristiriitaisuuksia ja ilmeisiä perusteettomia yhteen niputtamisia puutu. Myös solvaamis-sanan käyttöä voidaan alla olevassa kritisoida parillakin tapaa. Jätän asian tarkemmin avaamisen lukijalle itselleen.

Jussi Halla-ahosta on mediassa tullut käsite ja häntä voisi pitää Pekka Siitoinin jälkeen maamme tunnetuimpana elossa olevana “natsina”, vaikkei hän sellaista viittaa haluakaan sovittaa itselleen. Eikä natsi-termi rehellisesti ajateltuna olekaan tänä päivänä muuta kuin leimaamistarkoituksessa käytetty pilkkakirves. Erkki Tuomiojan ja Tarja Halosen liittäminen kommunismiin on lähempänä totuutta, kuin Halla-ahon kytkeminen natsismiin. Halla-aho tunnetaan julkisuudessa maahanmuuttokriittisyydestään ja Islamin profeetta Muhammedin solvaamisesta. (s. 23)

Seuraava siteeraus pitää sisällään useampia huvittavia seikkoja:

Samoin homojen vastaisuutta oli mukana myös Pekka Siitoinilla, joka ei itse perverssejä juttuja harrastaneena ollut mikään koti, uskonto ja isänmaa-aatteen mannekiini. Helsingissä ja maassamme 2000-luvulla yleisemminkin vallitsevan ilmapiirin vuoksi Halla-aho ei halua profiloitua tuolla teemalla. Hänen kannattajissaan on jopa homoutta kannattavia ihmisiä mm. Muutos 2011 puolueen Jiri Keronen. Kerosen neronleimaus oli esittää avioliitto “homojen hommaksi” . (s. 29)

Pitääkö Nordling homoseksuaalisuutta perverssinä? Asia jää hivenen auki, mutta siltä vaikuttaa. Halla-aho ei varmaankaan ole profiloitunut homovastaisella teemalla koska sellainen ei ole hänen ajamiensa asioiden keskiössä – eikä Halla-aho ymmärtääkseni ole mitenkään homovastainen. Jiri Keronen taas ei tietääkseni “kannata homoutta”, vaan homojen tasa-arvoa.

Eräs mielenkiintoinen kirjan hengentieteitä koskeva seikka on se, miten tärkeäksi Pekka koki Trevor Ravenscroftin teoksen Pyhä Keihäs. Asian tiimoilta Mesikämmen oli muuten ensimmäinen, joka internetissä esitti, että juuri tuo teos onnistui niputtamaan Pekalle 70-luvun alussa niin hengentieteet kuin politiikankin yhteen, ja sai Pekan lopulta kallistumaan julkinatsiksi. Esitin tämän näkemyksen joulukuun 4. päivä vuonna 2010 artikkelissa Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi. Nordlingin arkistonpenkominen vahvistaa näkemykseni paikkansapitävyyden. Asiaan viitataan teoksessa useampaankin kertaan, mm. seuraavissa kohdissa:

Siitoinin suurin natsismiin innoittanut teos ennen Kursiivin tapausta oli Ravenscoftin Pyhä Keihäs. Tämä teos näyttää kolahtaneen Siitoiniin hänen opiskellessaan hengentieteitä 1970-luvun alussa. Siitoin kertoo monissa kirjeissä lukeneensa ko. teoksen heti tuoreeltaan 1974. (s. 45)

Kirjeenvaihdosta käy selväksi, että Siitoinille suurin totuus kansallissosialismista löytyi Ravenscoftin teoksesta Pyhä Keihäs. (s. 46)

Pekan istuessa vankilassa hän luki paljon kansallissosialismiin liittyvää historiankirjoitusta. Kirjojen ääressä hän koki toisinaan myös seuraavanlaisia maagisia ahaa-elämyksiä:

Siitoin kirjoittaa maagisesta yhtäläisyydestä oman ja Hitlerin elämän välillä Tuomiluodolle 23.7.1979: “Luin tässä eilen Hitler-kirjaa. Silmiini sattui mielenkiintoinen kohta. Vuonna 1923, sai Hitler 5 vuoden tuomion poliittisesta vehkeilystä. Minäkin sain RO:ssa 5 vuoden tuomion, myös poliittisista syistä. Hitler oli 34-vuotias, kun hän joutui linnaan. Niin olin minäkin. Hitler täytti vankilassa 35 vuotta. Hitler pääsi vankilasta pois ehdonalaiseen vapauteen ennen kuin täytti 36 vuotta. Mikäli minä pääsen pois ennen 20.5.1980, niin tämäkin toistuu. Ihmeellistä yhteensattumaa, eikö totta? Tällä saattaa olla jokin “maaginen” merkitys?” (s.47)

Jo edellä mainitsemassani artikkelissani Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi pohdin Pekan elämän selkeitä eri vaiheita ja niiden osittaista päällekkäin nivoutumista. Rivologia ja ördäys kasvoi ajan saatossa, mutta merkkejä siitä oli jo varhain. Eräs tällainen esimerkki rivologiasta löytyy Pekan kirjeestä Suomen Uutisten päätoimittaja Enävaaralle 70-luvun alkupuolella. Siteerauksessa mainittu “asiantuntijaryhmä” oli epäilemättä Turun hengentieteen seura.

Lähetän ohessa erään varsin ajankohtaisen kirjoituksen Suomen Uutisiin julkaistavaksi, mielellään seuraavassa lehdessä. Kuulun erääseen ns. asiantuntijaryhmään täällä Turussa, jossa käsitellään seksuaalista käyttäytymistä eri tilanteissa… Kunnioittavasti samalla pyydän teitä järjestämään minulle lehtimieskortin, jotta pääsen tekemään helpommin juttuja politiikasta ja muista tärkeistä asioista. (s. 60)

Nordling painottaa teoksessaan useaan otteeseen Pekkaa asiassa kuin asiassa näyttelijänä, minkä painotuksen Mesikämmenkin allekirjoittaa. Tapa jolla Nordling asiasta teoksessaan kirjoittaa, herättää kysymyksen, että missä määrin Nordling on saanut tulkinnalleen ideaa vaikkapa juuri tuosta Mesikämmenen edellä mainitusta artikkelista. Kenties jossain määrin, mutta kenties Nordling on päätynyt tähän melko itsestään selvään näkökantaan aivan omillaan.

Turun hengentieteen seuraa ruoditaan kirjassa kiitettävästi. Kuuluisa rituaalimenokuva, jonka täsmällinen alkuperä on ollut Mesikämmenelle aiemmin hämärässä, paljastuu Nordlingin salapoliisityön jäljiltä Jermu-lehdeksi.

Myös Pekan elämän alamäkeen luisua valotetaan kirjassa Pekan omin dokumentein. Mukana on mm. Pekan vaimolle erään naapuruston asukkaan lähettämä kirje, joka pitää sisällään rajuja syytöksiä kavalluksista ja jopa väkisinmakaamisista. Mielenkiintoista asiaan liittyen on se, että Pekka pisti tällaistakin materiaalia itsestään kansallisarkistoon, eikä siivonnut kuvaansa, kuten varmasti moni olisi tehnyt. Nordling toteaakin, että “harva henkilö olisi yhtä rehellinen omien likaisten asioidensa jättämisestä muiden tutkittavaksi” (s. 77)

Pekan vankilasta vapautumisen jälkeen ilmestyi jakeluun “Klaus Jorvaksen” teksti Siitoin Der Führer – Wir Folgen Dir!, jossa puolitotuudellisesti maalaillaan kuvaa Pekasta. Lyhyehkö teksti on julkaistu kirjassa kokonaisuudessaan. Teksti on Pekkaa von Münchausenina parhaimmillaan, sen verran värikästä on sen kerronta ja sisältö. Mesikämmen pitää lähes varmana, että tuo teksti oli Pekan itsensä kynäilemä. “Jorvaksen” teksti päättyi seuraavaan perin pekkamaiseen julistukseen:

ILMAN HIRTEHISHUUMORIA ON MAAILMAMME KÖYHÄ, SILLÄ TOTISIA TOSIKKOJA, JOTKA EIVÄT YMMÄRRÄ HAUSKUUTTA, ON AIVAN LIIKAA!

Pekan harjoittamaa hengentiedettä on usein ja perustellusti pidetty karskin maanläheisenä ja pragmaattisena, vaikka sen teoreettinen pohja huitoo usein mitä korkeimmissa metafyysisissä sfääreissä. Kirjasta löytyy osuva esimerkki siitä, minkälaisia neuvoja ja mihin tyyliin Pekka saattoi antaa hänen puoleensa hengentieteellisistä syistä kääntyneille opastusta tarvitseville ihmisille. Seuraavan neuvon Pekka antoi jollekin nuorelle miehelle 21.1.1980:

…mutta kaikesta huolimatta täytyy aina muistaa, että naiset ovat maailman katalampia, kieroimpia ja ilkeimpiä olentoja, joihin ei voi koskaan luottaa ja joille ei koskaan saa antaa valtaa. Nainen on hyvä orja, mutta huono isäntä. Kaikki menee hyvin niin kauan kuin mies osaa pitää naisensa kurissa ja ojennuksessa, eikä anna tälle tilaisuutta hyppiä silmille”. Lisäksi: “Toinen asia, joka sinun on ehdottomasti opittava on se, että pidät turpasi kiinni. Et ikinä saa vakituista paikkaa ja kunnon ystäviä, jos lörpötät jokaiselle elämäntarinasi ikävät puolet. Siis päätä nyt itsellesi se, ettet kerro enään kenellekään yhtään mitään ja muista myös tämä. Mikäli minä olisin työnantajasi ja tietäisin ne jutut mitä olet minulle kertonut, niin saisit kallossinkuvan takapuoleesi. Ellet tätä opi, niin pirukaan ei voi sinua auttaa, vaan saat elää elämäsi liekki majoissa. OPI SIIS TÄMÄ! (s. 91)

Meno 70-luvun kylmän sodan Suomessa oli hurjaa. Kun Pekka joutui linnaan, jatkoivat Pekalle myötämieliset tahot silti touhujaan. Alla esimerkki.

Kotkassa toiminta oli myöskin Siitoinin käsistä pois, mutta antikommunistien aktivismi jatkui siellä vahvana. Siellä mm. maalattiin Leninin patsas punaiseksi Siitoinin vankilaan joutumisen jälkeen. Siitäkin tuli kansainvälinen selkkaus ja mm. ulkoministeri Paavo Väyrynen valitteli tapahtunutta maailmalle. (s. 93)

Muistaakohan Väyrynen tapahtuneen? Mesikämmenen blogissa haastateltu Esa Taberman tulee monen muun ohella teoksessa mainituksi. Tabermannista kirjoitetaan hivenen enemmän kuin monista muista Pekan joukoissa 70-luvulla olleista henkilöistä, ja häntä myös siteerataan Abdullah Tammen suhteen pitkästi. Pekka oli soluttautujien suhteen ilmeisen tarkkana, ja Tammen tapaus osoittaa, että hänellä oli siihen perustellut syynsä.

Pekan vankilaan saamat uhkaukset kirjeitse ovat karua luettavaa. Vankilasta käsin Pekka lähetti säännöllisesti myös presidentti Kekkoselle kirjeitä. Hän mm. kertoi olevansa valmis kulissien takaiseen korvaukseen siitä hyvästä, että hän joutui poliittisista syistä vankilaan. Vastakaikua ei tullut ja Pekan sävy Kekkoselle kiristyi kirjeissä. Romanssinnälkäänsä Pekka hoiti vankilasta käsin myöskin kirjeitse, viritteillä oli mm. pari avioliittoa. Romantiikan luokkaan meneviin siteerattuihin kirjeisiin kuuluu myös erään taideopiskelijaneidon kirje Pekalle, jossa neito tilittää olan takaa mm. siitä, miten Pekka piti häntä huorana. Tulikivenkatkuinen ja tahattoman humoristinen kirje on erokirje.

Kokonaisuudessaan on teoksessa julkaistu myös Kursiivin iskun tehneen Seppo Lehtosen nimiin laitettu kirje, jota Pekka yritti käyttää todistusaineistona Kursiivin jutussa omasta syyttömyydestään. Kirje, jossa Lehtosen nimeen on liitetty titteli “Lusiverin poika”, on mielenkiintoinen kuriositeetti, mutta kaikella todennäköisyydellä se on Pekan itsensä kirjoittama.

80-luvulla Pekan kurssi oli laskusuhdanteinen ja jäsenkato KDP:stä oli tosiasia. Tilanteen keskellä Pekka joutui puolustelemaan myös hengentieteiden harjoittamista, joka monille KDP:n jäsenille oli kuin punainen vaate:

Okkultismi on hyvä ja tärkeä asia ja kuten tiedättekin, niin koko kolmannen valtakunnan ylin johto harrasti sitä. Asiasta on monia kirjoja, kuten esimerkiksi Pyhä Keihäs, joka kertoo Hitlerin vihkiytymisestä asiaan, jne. Sanontasi, etteivät okkultismin harrastajat ole järki-ihmisiä on täysin väärä. Asia on täysin päinvastoin. Tietenkin on selvää, että monet häiriintyneet ihmiset kiinnostuvat okkultismista ja tulevat mukaan toimintaan siksi, etteivät ole löytäneet muilta tahoilta apua. Sama pätee myös muissa uskonlahkoissa. (s. 135)

Homma suistui 80-luvulla kovaan laskuun, mistä Nordling löytää pohjalukemat KDP:n Rautaristi-lehdestä:

Vuonna 1982 alkaa näkyä Siitoinin veltostuminen. Lehdessä on juttua mm. Dallas-sarjasta ja Sleepy Sleepersistä – KDP on yksimielisesti valinnut sleepparit Suomen suosituimmaksi yhtyeeksi. Vuonna 1984 jutut madaltuvat entisestään. Lehdessä pohditaan sitä, että Pirkka-Pekka Petelius on hyvä mies ja tosi arjalainen. Riman alitus lienee spermapankin perustaminen (s. 139)

80-luvun yhteydenotoista mainitaan ulkomailta David Dukelta ja National Alliancelta tulleet kirjeet. Duken kirje myös siteerataan kokonaisuudessaan. Pekalta siteerataan kokonaisuudessan kirje Pentti Linkolalle, jonka Pekka halusi nimetä KDP:n kunniajäseneksi. Linkola ei vastannut kirjeeseen.

Pekalle ominainen huumori on läsnä teoksen alusta loppuun. Loppupuolelta teosta löytyy tästä esimerkkinä huima teksti Suojelupoliisin puliukot:

Supon tärkein ase ääriryhmien oikealta/vasemmalle vakoilussa ovat puliukot. Kaikissa yleisissä tilaisuuksissa, joissa ns. ääriryhmät esiintyvät, on vähintään 1-2-naamioituneita ns. puliukkoja, likaiset vaatteet päällä ja lippalakki päässä. Yleensä niillä on Lasol-pullo taskussa, jossa ei tietenkään ole sitä ainetta, vaan vettä. He esiintyvät ko. juoppoina lähellä puhujankoroketta ja juovat vettä Lasol-pulloistaan. Osalla on kuulolaite, joka on käytännössä naamioitu radiolähetin, joka lähettää ko. tilaisuuden viestit Supon päämajaan. Välistä niillä on lähetin kauluksen alla näkymättömissä. Rinnassa heillä on usein kirkas merkki, jossa on piilokamera. Nämä valejuopot herättävät hilpeyttä yleisön keskuudessa Lasol-pullojensa kanssa, koska yleisesti ottaen suomalaiset juopot rakastavat kanssakumppaneitaan. Näin Supo saa äänitettyä ja kuvattua rauhassa ko. tilaisuudet ja yleisesti ottaen tyhmät nauris-aivo suomalaiset eivät “hoksaa” mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Führer ei voi todeta muuta kuin sen, että autuaita ovat puupäät sillä he eivät huku vaan kelluvat. Heil Hitler! (s. 196-197)

Olen hyvin kriittinen Nordlingin tavasta niputtaa Pekka samaan laatikkoon Halla-ahon kanssa, sekä hänen löyhästä tavastaan käyttää käsitteitä (oikeisto, äärioikeisto, jne.), kuten on jo aiemmin käynyt ilmi. Jostain olen kuitenkin hänen kanssaan samaakin mieltä, jos unohdetaan Halla-ahon laskeminen äärioikeistoon kuuluvaksi. Aivan teoksensa lopussa Nordling toteaa:

Vielä 1980-luvulla Euroopan äärioikeisto oli mieluummin arabien nationalismia tukevaa. Islam ei ehkä silloin ollut niinkään tapetilla. (s. 200)

Pekka itse on tästä hyvä esimerkki. Musta magia-teoksissaan hän viittasi positiiviseen sävyyn Koraaniin miehen ja naisen välisistä suhteista puhuessaan, ja yleissävy arabimaita kohtaan oli Pekalla muutenkin positiivinen.

Lopuksi voisi vielä sanoa, että on hyvä, että joku on kansallisarkiston Pekka-kansioita jo tutkinut ja aiheesta kirjoittanutkin. Olisi sääli, jos kukaan ei olisi näin jo tehnyt. Vaikka olen kautta tämän katsauksen kovinkin sanoin arvostellut Nordlingin uuttakin kirjaa, on Nordling kuitenkin saanut Pekasta jo kaksi kirjaa ulos. Muita kirjoja samasta aiheesta ei ole ilmestynyt. Kritisointi on aina tietysti helpompaa kuin se, että alkaa itse toimeen ja kirjoittaa aiheesta, kenties paremman teoksen. Alan harrastajille molemmat Nordlingin kirjat ovat joka tapauksessa kulttikamaa.

Read Full Post »

Das Fest II! 100 postia Pekka Siitoimesta!

Blogin Pekka-posteista sanottua

Mesikämmen-blogi – kirjoittaja on julkaissut parhaan Pekkaa käsittelevän artikkelisarjan, mitä blogistanissa on nähtyNarian

Kertakaikkiaan sellainen folkloristinen pikkujättiläinen, ettei moista voisi kuvitella olevan olemassakaan (…) Ötöpesän jengi on lukenut nämä kaikki, eikä ennen sitä olisi voinut kuunaan kuvitellakaan, että Pekka Siitoimesta olisi missään näin paljon materiaalia. Ja mikä parasta, vapaasti saatavillakin! (…) Ehdottomasti rautaristin, suojaviitan, kumimanttelin ja kaasunaamarin arvoinen teko!Ötöpesän jengi

Vuoden blogistipalkinto ja kiljukanisteripalkinto! Tämä on yleensä vaiettua kulttuurihistoriaa yhdestä Suomen kummallisimmista ja viihdyttävimmistä miehistäJokunen

Blogihan on ollut varsinainen kylttyyriteko. Näiden Pekka-artikkelien taso vaatisi suorastaan niiden sitomista kansien väliin! “Helvetin hyvä”, sanoisi Peksi. Go on!A

Ylivoimaisesti parhain sivusto hengentieteen Mestari Pekka Siitoimesta – B.S. Müller, uudelleen perustetun Turun Hengentieteen Seuran sisäpiirin jäsen

100 Postia

100. Kursiivin isku, osa 4
99. Kursiivin isku, osa 3
98. Kursiivin isku, osa 2
97. Täällä vartioin minä!
96. Kursiivin isku, osa 1
95. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 3
94. Alfauros laittoi asioita kuntoon.
93. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 2
92. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 1
91. IKR:n plörinäksi mennyt Belgian matka 1977
90. “Worshiping the Devil in the name of God”
89. Siitoin-filmi oy, osa 5
88. Siitoin-filmi oy, osa 4
87. Kai M. Aalto puhuu! (osa 2/3)
86. Siitoin-filmi oy, osa 3
85. Turun Hengentieteen Seura, osa 11
84. Turun Hengentieteen Seura, osa 10
83. Turun Hengentieteen Seura, osa 9
82. Pekka ja SMP/SKYP
81. IKR:n plörinäksi mennyt Kotkan marssi 1977
80. Lisähuomioita Pekan mielenosoitustoiminnasta, yms.
79. Pekka ja vappu, osa 4/4
78. Pekka ja vappu, osa 3/4
77. Pekka ja vappu, osa 2/4
76. Pekka ja vappu, osa 1/4
75. Pekan perheonnea
74. Arjalanpaisti ja arjalanpiirakat
73. Kai M. Aalto puhuu! (osa 1/3)
72. Mitä Pekka Siitoin ajattelisi perussuomalaisista?
71. Pekka Siitoin: Jag ska befria Norden!
70. Pekan mietteitä ennen eduskuntavaaleja 1983
69. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 3
68. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 2
67. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 1
66. Pekkagrammi, osa 2
65. Pekka Siitoin ja rock ‘n’ roll
64. Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa
63. Pekka Siitoin Fingerporissa
62. Tulella leikkimisestä
61. Talo, jossa Pekka Siitoin asui (osa 2)
60. Pekka presidentiksi?
59. Kommunismin ja kokoomuksen uhka
58. Valtakunnanjohtaja ja Italia
57. Valtakunnanjohtaja ja Varkaus
56. Kiljukeisari
55. Valtakunnanjohtajan kiljuepisodi
54. Pekka Siitoin -anagrammit ja postyymi Finlandia-palkinto
53. Hyvää uutta vuotta!
52.Turun Hengentieteen Seura, osa 8
51. Das Fest! 50 postia Pekka Siitoimesta!
50. Arkistojen aarteita ja Pekka Siitoin soundboard.
49. Luvassa hypnoottis-magneettista menoa.
48. Turun Hengentieteen Seura, osa 7.
47. Rivologin rodunjalostusta.
46. Turun Hengentieteen Seura, osa 6.
45. Pekkagrammi.
44. Ääretön rakkaus.
43. Siitoin-filmi oy, osa 2.
42. Pekan lähtö.
41. Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi.
40. Pekka Siitoimen shortsit.
39. Hyvät naiset, olette kaikki kauniita!
38. Kassisen perintöprinssi.
37. Mikä erottaa fasistin kommunistista?
36. Mesikämmenen jengi.
35. Pekka Siitoin built my Panzerwagen.
34. Turun Hengentieteen Seura, osa 5.
33. Turun Hengentieteen Seura, osa 4.
32. Seurakuntavaalit.
31. Turun Hengentieteen Seura, osa 3.
30. Turun Hengentieteen Seura, osa 2.
29. Turun Hengentieteen Seura, osa 1.
28. Pentagrammon, clavis, cranium, sciurus, circumferentia, logos, gravis admodum, et diaboli.
27. Siitoin-filmi oy.
26. Mitä Leo Meller sanoi Pekka Siitoimen kuolemasta?
25. Toinen todellisuus.
24. Mitä Pekka Siitoin sanoi Anton LaVeystä ja satanismin historiasta?
23. Pekka Siitoimen iltarukous.
22. Isän valtakunta kuvina.
21. Isän valtakunnan jälkipyykkiä.
20. Pekan parhaat, osa 7.
19. Pekan parhaat, osa 6.
18. Pekan parhaat, osa 5.
17. Pekan parhaat, osa 4.
16. Pekan parhaat, osa 3.
15. Pekan parhaat, osa 2.
14. Pekan parhaat, osa 1.
13. Isän valtakunta.
12. Arkistojen kätköistä.
11. Päivän lainaus ja kysymys.
10. Pekka Siitoin on nykyään vampyyri!
9. Hypnoottis-magneettinen katse ja sen alkuperä.
8. Mitä Pekka Siitoin sanoi äidilleni.
7. Luciferin arkkipiispan nauru.
6. Talo, jossa Pekka Siitoin asui.
5. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 4/4).
4. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 3/4).
3. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 2/4).
2. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 1/4).
1. Should I laugh or cry?

Ja jatkoa seuraa…

Mesikämmenen postit valtakunnanjohtajasta eivät tähän lopu. Postit jatkuvat Kursiivin tapauksen tonkimisella, minkä jälkeen pääsemme Pekan saaman vankeustuomion käsittelyyn, ja sen jälkeen Pekan vankilanjälkeiseen elämään. Materiaalia löytyy vielä hyväksi toviksi eteenpäin. Näiden sadan ensimmäisen postin jälkeiset Pekka-postit löytyvät helposti blogin oikeasta alapalkista “tags”-osiosta sanalla “Pekka Siitoin”. Siitä klikkaamalla löytyy lista kaikista blogin Pekka-aiheisista posteista, mitä tämän 100. postin jälkeen on julkaistu.

Read Full Post »

Edellinen postini “Brzezinskin suuri shakkilauta ja PNAC” käsitteli Brzezinskin geopoliittisia strategioita (kirjansa The Grand Chessboard pohjalta) ja Project for new American century-ajatushautumoa. Brzezinskin geopoliittiset ajatukset olivat Bushin hallinnon uuskonservatiivien kovasti arvostamia, ja vedinkin edellisessä postissani hieman yhtäläisyyksiä niiden välille. Brzezinski ei tiettävästi ole ollut viimeisimpien Afganistanin ja Irakin sotilasoperaatioiden suhteen tekemässä “suurella shakkilaudalla” merkittäviä siirtoja, mutta hänellä oli varsin suuri vastuu siirroista “suurella shakkilaudalla” 70-luvulla Afganistanissa, jossa hän oli tärkeässä roolissa salaisessa operaatiossa nimeltä “Sykloni“. Tuo operaatio koulutti ja varusti mujahadeenia taistelussa Neuvostoliittoa vastaan, ja samalla se loi pohjan al-Qaidalle. Seuraava Pariisissa vuonna 1998 tehty Brzezinskin haastattelu kertoo paljon hänen strategisesta ajattelustaan.

– – –

CIA:n puuttuminen Afganistanin tilanteeseen

Zbigniew Brzezinskin, presidentti Jimmy Carterin kansallisen neuvonantajan, haastattelu

Le Nouvel Observateur, Pariisi, tammikuun 15.-21. 1998.

Kysymys: Entinen CIA:n johtaja, Robert Gates, sanoi muistelmissaan From the Shadows, että Amerikan tiedustelupalvelu aloitti mujahadeenin auttamisen Afganistanissa kuusi kuukautta ennen kuin Neuvostoliitto tuli Afganistaniin. Tuona ajanjaksona olit presidentti Carterin kansallisen turvallisuuden neuvonantajana. Tämän vuoksi sinulla oli rooli tässä kaikessa, pitääkö tämä paikkansa?

Brzezinski: Kyllä. Virallisen historiankirjoituksen mukaan CIA alkoi avustaa mujahadeenia vuonna 1980, eli vasta sen jälkeen kun Neuvostoliiton armeija oli tunkeutunut Afganistaniin joulukuun 24. 1979. Tähän asti salassa varjeltu todellisuus on kuitenkin täysin toisenlainen. Presidentti Carter allekirjoitti heinäkuun 3. 1979 ensimmäisen toimintaohjeen, jolla salaisesti tuettiin neuvostohallinnon vastustajia Kabulissa. Tuona samana päivänä kirjoitin presidentille muistiinpanon, jossa selitin hänelle, että mielestäni tämä tuki tulee aiheuttamaan Neuvostoliiton aseellisen mukaantulon tilanteeseen.

Kysymys: Riskistä huolimatta kuitenkin kannatit tätä salaista toimintaa. Kenties kuitenkin toivoit tätä Neuvostoliiton mukaantuloa sotaan ja yritit provosoida asiaa siihen suuntaan?

Brzezinski: Se ei aivan pidä paikkaansa. Emme yllyttäneet neuvostoliittolaisia sekaantumaan tilanteeseen, mutta tietoisesti lisäsimme asian mahdollisuutta.

Kysymys: Kun neuvostoliittolaiset oikeuttivat tilanteeseen sekaantumistaan sanomalla, että he taistelivat Yhdysvaltain salaista toimintaa vastaan Afganistanissa, heitä ei uskottu. Asiassa oli kuitenkin perää. Kadutko nykyään mitään?

Brzezinski: Kadunko mitä? Se salainen operaatio oli erinomainen idea. Se sai neuvostoliittolaiset Afganistanin ansaan, pitäisikö minun sitä katua? Sinä päivänä kun neuvostoliittolaiset virallisesti ylittivät rajan, kirjoitin presidentti Carterille, että meillä on nyt mahdollisuus antaa Neuvostoliitolle sen oma Vietnamin sota. Ja niin kävi, että Moskova joutui jatkamaan sotaa, jota sen hallinto ei tukenut, melkein 10 vuotta. Tuo konflikti murensi heidät ja lopulta sai Neuvostoliiton hajoamaan.

Kysymys: Et myöskään kadu sitä, että olet tukenut islamilaista fundamentalismia, aseistanut ja kouluttanut tulevia terroristeja?

Brzezinski: Mikä on maailmanhistorialle tärkeintä? Talebaanit vai Neuvosto-imperiumin romahdus? Muutamat kiihtyneet muslimit vai Keski-Euroopan vapautuminen ja kylmän sodan loppuminen?

Kysymys: Muutamat kiihtyneet muslimit? Nykyäänhän sitä on toistettu, että islamilainen fundamentalismi edustaa maailmanlaajuista uhkaa.

Brzezinski: Hölynpölyä! Sanotaan, että länsimailla on globaali linja suhteessa islamiin. Se on hölmöä. Ei ole mitään globaalia islamia. Katsoppa islamia järkevästi, ilman tunteellista painotusta. Islam on maailman suurin uskonto 1.5 miljardin kannattajineen. Mutta mitä yhteistä on saudi-arabialaisella fundamentalismilla, maltillisella marokkolaisella, pakistanilaisella militarismilla, egyptiläisellä länsimielisellä tai keski-aasialaisella sekularismilla? Ei mitään sen ihmeempää kuin mikä yhdistää kristittyjä maita.

– – –

Brzezinskiä ovat asian tiimoilta tentanneet muutkin, mm. amerikkalaiset We Are Change-aktivistit. Tässä asian tiimoilta pari videota: Luke Rudkowski kyselee Brzezinskiltä al-Qaidan rahoittamisesta, kouluttamisesta, ja syyskuun 11. iskuista (joka löytyy laajemmalla kontekstilla hyvin mm. dokumentista The 9/11 chronicles, pt. 1, Truth Rising), Luke Rudkowski ja muut WAC-aktivistit kohtaavat Brzezinskin samojen aiheiden tiimoilta toistamiseen. Jossain vaiheessa Brzezinskiä alkoi kaikki tällainen ottaa vietävästi pattiin ja hän onkin puhunut olevansa “syvästi huolestunut” “massiivisesta globaalista poliittisesta heräämisestä.

Read Full Post »

Zbigniew Brezezinski pelaa Israelin pääministeri Menachem Beginiä vastaan shakkia Camp Davidissä vuonna 2004.

Shakinpelaajana Mesikämmen on huomannut, että shakki antaa varsin hyvin niin taktista kuin strategista perspektiiviä myös suuren luokan poliittiseen peliin. Saman on huomannut myös aiemmassa artikkelissani “Osama bin Ladenin elämä ja kuolemat” mainittu Zbigniew Brezezinski, joka kirjoitti teoksenkin nimeltä The Grand Chessboard (1997). Se löytyy .pdf-tiedostona täältä.

Ennen kuin esitän joitain suomennettuja otteita em. kirjasta, on pohjaksi hyvä verestää muistia ajatushautomosta nimeltä Project for new American century. Projektin viralliset kotisivut löytyvät täältä.

Projekti julkaisi noin vuotta ennen syyskuun 11. iskuja raportin nimeltä Rebuilding America’s defences. Strategy, forces and resources for a new century. Raportissa, jossa mietitään Amerikan hegemonisen aseman ylläpitämistä ja siihen liittyen Yhdysvaltain puolustukseen tarvittavan budjetin kasvattamisen tarpeellisuutta, todetaan yhtä ja toista lähihistoriaa tarkastellen kulmakarvoja kohottavaa. Kuuluisin tuon raportin yksittäisistä tällaisista lauseista on tämä (s. 51): “Tämä muodonmuutosprosessi tulee todennäköisesti olemaan pitkä ilman jotakin katastrofaalista ja aktivoivaa tapahtumaa; kuten uutta Pearl Harboria.”

Syyskuun 11. iskut tarjosivat PNAC:n mainitseman tapahtuman, ja asiat kehittyivätkin sitten nopealla vauhdilla PNAC:n visioiden mukaisesti. Massimo Mazzuccon tuottama dokumentti The new American century (PNAC) valottaa eräästä kulmasta syyskuun 11. iskuja, Osama bin Ladenin roolia iskujen syntipukkina, PNAC:tä ja sittemmin tapahtuneita maailmantapahtumia varsin hyvin. Dokumentti on tyrmistyttävä ja osoittaa hyvin, minkälaisesta porukasta PNAC:ssa on oikein kyse.

Brzezinski liittyy PNAC:n Amerikan hegemoniaa alleviivaavien arvojen, pyrkimysten ja suunnitelmien kautta – ne ovat molemmilla hyvin samanlaiset. Edellä mainitun Mazzuccon dokumentin esiin tuomat faktat Yhdysvaltain halusta saada Trans-Afganistanin putki rakennettua, yms. seikoista tulee yhtä ja toista geopoliittista ajatusta herättävää mieleen suhteessa Brezezinskin teoksen huomioihin öljy- ja maakaasuputkien vetämisestä Keski-Aasiassa, ja Keski-Aasian geopoliittisesta tärkeydestä yleisesti.

Eräs mielenkiintoinen juonne syyskuun 11. iskuissa ja sitä seuranneessa Yhdysvaltojen Afganistaniin hyökkäyksessä olikin se, että hyvä tovi ennen syyskuun 11. iskuja Yhdysvallat koetti sopia Talebanien kanssa putken rakentamiseen liittyvistä tekijöistä. Neuvottelut eivät oikein sujuneet. Jossain vaiheessa Yhdysvaltain edustaja oli sitten todennutkin talebanien edustajalle, että “‘joko hyväksytte tarjouksemme kultaisesta matosta, tai me hautaamme teidän pommimaton alle”. Asiasta voi lukea enemmän vaikka täältä.

Joidenkin mielestä öljy ja maakaasu olivat keskeisimpien syiden joukossa, miksi Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin ja sitten Irakiin. Tämän näkemyksen esittäjiin kuuluu mm. Michael Ruppert, jonka kattava esitys asiasta löytyy täältä.

Syyskuun 11. iskut, hyökkäys Afganistaniin ja sitten Irakiin, ja “terrorismin vastainen sota” yleisesti, ovat osa “suurta peliä”, jossa on ollut (ja on edelleen) hyvin monia elementtejä samaan aikaan ns. laudalla. Peli on moniulotteista, aivan kuten shakissakin, vaikka se shakin hienouksista tietämättömälle sivustaseuraajalle voi näyttää päällisin puolin melko suoraviivaiselta ja yksinkertaiseltakin. Mitään kovin yksinkertaisia selityksiä näihin geopoliittisen shakinkaan kuvioihin on tuskin olemassa. Selvää on, että Yhdysvallat on saanut geopoliittisesti itselleen vahvemman aseman “suurella shakkilaudalla”, öljy- ja maakaasuvarantoja käyttöönsä, uuden suuren vihollisen (“terrorismi”), joka siltä katosi Neuvostoliiton hajottua ja kylmän sodan loputtua, ja että tietyille yhdysvaltalaisille tahoille em. sodat ovat olleet huiman tuottoisia muutenkin. Qui bono-kysymyksellä voi jotain päätellä siitä, mitkä tai minkälaiset tahot viime kädessä ovat olleet strategisesti ajatellen siirtämässä nappuloita “suurella shakkilaudalla” siihen suuntaan kuin mihin on menty. On hyvä muistaa sekin, että taitava pelaaja osaa käyttää myös hämäyssiirtoja.

Bushin hallinnossa oli samanmielisiä ihmisiä Brzezinskin kanssa hyvä määrä. PNAC:n jäseninä ovat vaikuttaneetkin mm. presidentti George W. Bushin veli, Floridan kuvernööri Jeb Bush, varapresidentti Dick Cheney, entinen puolustusministeri Donald Rumsfeld, USA:n YK-suurlähettiläs John Bolton sekä Maailmanpankin pääjohtaja Paul Wolfowitz. Vaikka Brzezinski ei kuulunut Bushin hallintoon, hänen The Grand Chessboard teostaan arvostettiin kovasti Bushin hallinnon uuskonservatiivien piirissä.

“Aina siitä lähtien kun mantereet alkoivat olla poliittisesti vuorovaikutuksessa, mikä tapahtui noin 500 vuotta sitten, on Euraasia ollut maailman vallan keskus” (“Euraasia” tarkoittaa Lähi-Itää, s. xiii).

“…Mutta sillä välin, on välttämätöntä, että Euraasialle ei nouse haastajaa, joka on kykenevä hallitsemaan Euraasiaa ja siten myös haastamaan Amerikkaa. Tämän kirjan tarkoituksena on kattavan ja yhtenäisen Euraasian geostrategian muodostaminen” (s. xiv).

“Tässä kontekstissa, on oleellisen tärkeää, miten Amerikka “hoitaa” Euraasiaa. Valta, joka hallitsee Euraasiaa, voi hallita kahta maailman kolmesta kehittyneimmäistä ja taloudellisesti tuottavimmista alueista. Pelkkä kartan vilkaisu kertoo myös sen, että kontrolli Euraasiasta melkein automaattisesti voi taata myös Afrikan kontrolloinnin, mikä muodostaisi läntisen pallonpuoliskon ja Oceanian (Australian) geopoliittisesti toisarvoisiksi suhteessa maailman keskeiseen mantereeseen. N. 75% maailman ihmisistä elää Euraasiassa ja siellä on myös suurin osa maailman vauraudesta, niin liiketoiminnassa kuin maan alla. Euraasiassa on noin 3/4 maailman tunnetuista energiavarannoista” (s. 31).

“Pitkällä tähtäimellä, maailmanpolitiikasta tulee vääjäämättä kasvavassa määrin sellainen, joka ei tue yhden valtion keskittynyttä hegemonista valtaa. Tämän vuoksi Amerikka ei ole ainoastaan ensimmäinen ja ainut todellinen supervalta, vaan se tulee kaikella todennäköisyydellä olemaan myös viimeinen sellainen” (s. 209).

“Lisäksi, kun Amerikasta tulee kasvavassa määrin monikulttuurinen yhteisö, voi ulkopolitiikan suhteen konsensuksen löytämisestä tulla vaikeampaa, paitsi sellaisissa olosuhteissa joissa havaitaan jokin todella valtava ja yleisesti nähty suora ulkoinen uhka” (s. 211).

“…1900-luvun viimeisellä vuosikymmenellä tapahtui maailmantilanteessa todella suuri muutos. Ensimmäisen kerran historian aikana, ei-euraasialainen valta nousi ei ainoastaan keskeiseksi välittäjäksi Euraasian valtasuhteissa, vaan siitä tuli myös maailman perustavanlaatuisen valta. Neuvostoliiton tappio ja romahdus oli viimeinen askel läntisen pallonpuoliskon vallan, Yhdysvaltojen, nousussa maailman ainoaksi, ja itse asiassa todelliseksi globaaliksi vallaksi…” (s. xiii)

“Amerikkalaisten yleinen suhtautuminen amerikkalaisen vallan ulkoiseen heijastamiseen on ollut paljon ristiriitaisempi. Kansa tuki Amerikan Toiseen maailmansotaan mukaan menoa yleisesti sen shokin vuoksi, minkä japanilaisten hyökkäys Pearl Harboriin aiheutti” (s. 24-25).

“Amerikan keskeinen geopoliittinen tavoite on Euraasia… ei-euraasialainen valta on nyt ylivoimainen Euraasiassa – ja Amerikan globaali johtoasema on suoraan riippuvainen siitä, miten pitkään ja miten tehokkaasti sen ylivoimaa ylläpidetään Euraasiassa” (s. 30).

“Jos Amerikka vetäytyisi nykyisestä maailmantilanteesta tai jos esiin nousisi yllättävä menestyksekäs kilpailija, seuraisi tästä valtavaa kansainvälistä epävakautta. Se voisi johtaa globaaliin anarkiaan” (s. 30).

“Myös se on tosiasia, että Amerikka on kotimaassaan liian demokraattinen ollakseen muualla maailmassa autokraattinen. Tämä rajoittaa Amerikan vallankäyttöä, erityisesti mitä tulee sen aseelliseen pelotteluun. Koskaan aiemmin ei populistinen demokratia saavuttanut kansainvälistä ylivaltaa. Mutta vallan tavoittelu ei ole populistisiin haluihin kuuluva päämäärä, paitsi sellaisissa olosuhteissa, joissa äkkinäinen uhka tai haaste kohtaa yhteiskunnan hyvinvoinnin tunnetta. Ekonominen itsensäkieltäminen (eli puolustusmenoihin kuluttaminen) ja ihmisuhrit (sodassa kaatuneet, jopa ammattisotilaat) ovat demokraattisten vaistojen vastaisia. Demokratia on imperiaaliselle mobilisaatiolle vahingollista” (s. 35)

“Tämän vuoksi tarvitaan kahta perussiirtoa: ensinnäkin, ne Euraasian valtiot, joilla on valtaa aiheuttaa potentiaalisesti tärkeitä muutoksia kansainvälisessä vallassa, tulee identifioida, ja näiden valtioiden poliittisen eliitin keskeiset ulkopoliittiset tavoitteet ja niidet tavoittelemisien todennäköiset seuraukset tulee selvittää… toiseksi, Yhdysvaltojen tulee muotoilla erityisiä linjauksia, joilla näitä asioita voidaan kompensoida, valita, ja/tai kontrolloida” (s. 40).

“Muinaisten brutaalimpien aikojen imperiumien terminologialla, imperiaalisen geostrategian kolme suurta sääntöä ovat alamaisten joukossa esiintyvän juonittelun estäminen ja heidän turvallisuudesta riippuvaisuutensa ylläpitäminen, verovelvollisten pitäminen kuuliaisina ja suojeltuina, ja sen estäminen, etteivät barbaarit ala liittoutua keskenään” (p. 40).

“Tämän vuoksi, Yhdysvallat saattaa joutua päättämään siitä, miten toimia mahdollisten alueellisten koalitioiden kanssa, jotka saattavat pyrkiä ajamaan Yhdysvallat ulos Euraasiasta – ja näin uhata Amerikan statusta maailmanvaltana” (s 55).

“Uzbekistan (joka on kansallisesti Keski-Aasian valtioista tärkein ja väkimäärältään suurin) edustaa suurinta estettä Venäjän mahdollisille pyrkimyksille saada uudelleen tuolla alueella valtaa. Sen itsenäisyys on oleellisen tärkeää muiden Keski-Aasian maiden selviytymiselle ja se on niistä vähiten haavoittuva Venäjän painostukselle” (s. 121).

“He (Keski-Aasian tasavallat) ovat tärkeitä myös turvallisuuden ja historiallisten pyrkimyksien näkökulmasta ainakin kolmelle heiden voimakkaimmille naapureilleen, Venäjälle, Turkille ja Iranille. Myös Kiina osoittaa kasvavaa poliittista kiinnostusta alueeseen. Euraasian Balkan on kuitenkin äärettömän paljon tärkeämpi poliittisena päämääränä: Sillä on valtavat maakaasu- ja öljyvarannot, sekä tärkeitä mineraaleja, mukaanlukien kulta” (s. 124).

“Maailman energiankulutus tulee vääjäämättä kasvamaan valtavasti seuraavan kahden tai kolmen vuosikymmenen aikana. Yhdysvaltain energiaministeriön mukaan maailman energiantarve tulee nousemaan yli 50% vuosien 1993 ja 2015 välisenä aikana, ja suurin kulutuksen lisääntyminen tulee tapahtumaan Kaukoidässä. Aasian taloudellisen kehityksen liike on jo nyt tuottamassa valtavia paineita uusien energialähteiden tutkimiseksi ja käyttämiseksi. Keski-Aasian alue ja Kaspian Meren syvänne ovat tunnettuja maakaasun ja öljynlähteitä, jotka voivat jättää jalkoihinsa Kuwaitin, Meksikonlahden ja Pohjanmeren” (s. 125).

“Uzbekistan on Keski-Aasian alueen johtoaseman todellinen ykkösehdokas” (s. 130).

“Kun putkisto alueelle on vedetty, tulee Turkmenistanin todella valtavat maakaasuvarannot takaamaan maan kansalaisille menestyksekkään tulevaisuuden” (s. 132).

“Islamin uudelleennousu, jota ei ole tuettu ulkopuolelta ainostaan Iranin vaan myös Saudi-Arabian toimesta, tulee todennäköisesti kokonaisvaltaisesti olemaan sellaisten uusien nationalismien liikkeelle paneva voima, jotka vastustavat Venäjän (ja täten vääräuskoisten, infidel) hallinnan alaiseksi uudelleen joutumista”. (s. 133).

“Pakistanille tärkeintä on saavuttaa geostrategista valtaa vaikuttamalla poliittisesti Afganistanissa, ja kieltää Irania harjoittamasta sellaista valtaa Afganistanissa ja Tadžikistanissa, sekä loppupeleissä hyötyä mistä tahansa putkistosta, joka yhdistää Keski-Aasian Arabianmereen” (s. 139).

“Turkmenistan… on aktiivisesti hahmottanut uuden putkiston rakentamista Afganistanin ja Pakistanin läpi Arabianmerelle…” (s. 145).

“Tästä seuraa, että Amerikan keskeisissä intresseissä on auttaa sen takaamisessa, että mikään yksittäin valtio ei päädy kontrolloimaan tätä geopoliittista aluetta, ja että globaalilla yhteisöllä on esteetön taloudellinen ja ekonominen pääsy siihen” (s. 148).

“Kiinan kasvava ekonominen läsnäolo alueella ja sen poliittinen vaikutus alueen itsenäisyyteen on myös oleellisesti yhteneväinen Amerikan intressien kanssa” (s. 149).

“Amerikka on nyt ainoa globaali maailmanvalta ja Euraasia on maailman keskeinen alue. Se, mitä Euraasian mantereen vaurauden jakamisen suhteen tapahtuu, tulee olemaan keskeisen tärkeää Amerikan globaalin ylivertaisuuden ja Amerikan historiallisen perinnön kannalta” (s. 194).

“Ilman Amerikan ylläpitämää ja ohjaamaa toimintaa voi globaalin epäjärjestyksen voimat päätyä hallitsemaan maailmaa. Sellaisen pirstaloitumisen mahdollisuus on sisäänrakennettu nykypäivän geopoliittisiin jännitteisiin, ei ainoastaan nykypäivän Euraasiassa, vaan myös maailmassa yleisestikin” (s. 194).

“Kun pitää mielessä horisontissa olevat varoitusmerkit halki Euroopan ja Aasian, tulee minkä tahansa menestyksekkään amerikkalaisen linjaukset kohdistua Euraasiaan kokonaisuutena, ja sellaisen linjauksen tulee noudattaa geostrategista mallia” (s. 197).

“Tämä asettaa manööverin ja manipulaation käytön ensiarvoisen tärkeäksi Amerikan ylivertaisuuden mahdollisesti haastavan koalition esiinnousemisen estämiseksi”… (s. 198)

“Tärkein välittömästi käsillä oleva tehtävä on taata, ettei mikään valtio tai valtioiden yhdistelmä saavuta kykyä karkottaa Yhdysvaltoja Euraasiasta, tai edes merkittävästi vähentää Yhdysvaltojen ratkaisevaa välimiehen roolia” (s. 198)

Read Full Post »

Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi

Pekka Aurajoen rannalla saksalaisen sotilasaluksen edessä. Kuva Mesikämmenen arkistoista.

Edesmennyt valtakunnajohtajaksi ja Luciferin arkkipiispaksi itseään tituleerannut Pekka Siitoin oli omalla tavallaan moniulotteinen persoona. Hän ehti elämänsä aikana mm. opiskella Turun kauppakoulussa ja Suomen teatterikoulussa, kotiutumaan varusmiespalveluksestaan reservin kersanttina, olemaan Suomen tunnetuimman ennustajan Aino Kassisen oppilas (ollen Kassisen mukaan hänen paras oppilaansa), toimimaan Turun kaupunginteatterissa pikkurooleissa näyttelijänä,  pyörittämään menestynyttä valokuvausliike Siitoin-filmi oy:tä, okkulttista Turun Hengentieteen Seuraa (ja sen sisällä toiminutta Mustaa Veljeskuntaa), okkulttis-poliittista Pegasos-seuraa, olemaan SMP:n kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja, olemaan ehdolla seurakuntavaaleissa, perustamaan Isänmaallinen Kansanrintama-ryhmän ja Kansallis-Demokraattisen puolueen, kirjoittamaan ja julkaisemaan 14 kirjaa okkultismista ja politiikasta, hoitamaan postimyyntiä, vuokra-asuntobisnestä, matkustelemaan, sekä olemaan naimisissa ja saamaan lapsia. Omien sanojensa mukaan hän oli myös ollut 50 kertaa kihloissa ja maannut 800:n naisen kanssa. Hän myös pariin kertaan lähes ansioitui Naantalin kunnanvaltuutettuna 90-luvulla. Siitoimen toiminta, aikaansaamiset ja vaikutus meni välillä yli lain sallimien rajojen, ja hän mm. sai Turun synagogaan kohdistuneesta ilkivallasta ja Naantalissa tapahtuneesta kiljunmyynnistä sakkotuomiot, vankeustuomion Suomen kommunistisen puolueen kirjapaino Kursiiviin kohdistuneeseen tuhopolttoon yllyttämisestä, patruunoiden luvattomasta hallussapidosta ja yksityisarmeijan ylläpidosta, ja tämän päälle sisäasiainministeriö lakkautti neljä hänen perustamaansa ryhmää uusfasistisina ja Pariisin rauhansopimuksen vastaisina. Koko palapeliin liittyi oleellisella tavalla lähes alusta loppuun Siitoimen värikäs, provosoiva ja humoristinen (usein tahatonkin sellainen, varsinkin 80-luvulta eteenpäin) esiintyminen julkisuudessa, sekä lukemattomat maalailevat median raportoinnit hänen sanomisistaan ja tekemisistaan.

Ei ole mikään ihme, että näin värikäs hahmo on erilaisista syistä johtuen jaksanut kiinnostaa monia ja että Siitoin on saanut ylleen legendan auran. Siitoimen moniulotteista persoonaa ei ole helppo laittaa yhden nimikkeen alle. Jotkut ajattelevat häntä ennenkaikkea uusnatsina eivätkä ymmärrä, miksi hän hääräsi hengentieteitten kanssa. Nämä henkilöt tuntuvat usein myös ajattelevan, että loppupeleissä Siitoin ei ollut hengentieteitten kanssa tosissaan. Monet pitivät Siitointa yksinkertaisesti harmittomana ja alkoholistina natsipellenä joka kirjoitti törkeydessään ja lentävyydessään tietyllä tavalla jumalattoman huvittavia kirjoja ja oli tämän lisäksi täysipäiväinen stand-up koomikko. Siitä suurin osa lienee kuitenkin samaa mieltä, että Siitoin oli monessa asiassa käsittämätön vastavirtaan soutaja, yleisten hyväksyttävien näkemyksien ruokoton pilkkaaja. Mitä Siitoin oikein pohjimmiltaan oli? Nähdäkseni tähän kysymykseen vastaaminen vaatii katsauksen siihen, miten hänen hahmonsa oikein muodostui.

 

60-luvun lopulta 70-luvulle: Vakavammin otettava kausi

Siitoin oli Suomen olosuhteissa perin merkillinen tapaus. Hän oli kovin touhukas eikä jättänyt hengentieteitä tai politiikkaa vain puhumisen ja kirjoittamisen asteelle vaan myös hääräsi  perustamiensa seurojen ja järjestöjen kautta yhtä ja toista yhteiskunnassa. Turun Hengentieteen Seura harjoitti julkaisutoimintaa, kaukoparannuspalveluita, ja kokoontui Siitoin-filmi oy:n alakerrassa olevassa seuran tilassa, “Temppelissä”. Samaa tilaa käytti kokoontumisissaan myös Pegasos-seura ja sittemmin IKR, joka järjesti myös mielenosoituksia ja marssi pitkin Turun katuja mustiin pukeutuneina, kypärät päässä, pamput ja aseet vyöllä, rumpu päristen, megafoniin iskulauseita huutaen ja hakaristilippu liehuen. Vaikka jo 70-luvulla Siitoimen ja hänen ryhmiensä touhuille naurettiin, ottivat monet tahot niiden tekemiset ja sanomiset kuitenkin hyvinkin tosissaan, mistä kertoo mm. hänen ja ryhmiensä touhuista tehdyt kyselyt eduskunnalle, niistä vakavana uhkana tehdyt lehtikirjoitukset ja hänen järjestöjensä sittemmin tapahtunut lakkauttaminen. Oman lajinsa camp-klassikko Musta Magia, osa II, sai jonkun tekemään Turun Hengentieteen Seurasta ilmoituksen viranomaisille ja Siitoimen porukoita epäiltiin rituaalisista kissankeittämisistä. Näyttöä ei lopulta tullut, mutta lehdet repostelivat asialla kuitenkin näyttävästi. Siinä vaiheessa kun SKP:n kirjapaino Kursiiviin kohdistui isku vuonna 1977, jossa se sytytettiin tuleen ja yritettiin räjäyttää, otettiiin Siitoimen porukoiden touhut hyvin vakavasti yhteiskunnallisena uhkana. Iskun oli tehnyt Siitoimen joukoissa ollut Seppo Lehtonen, mutta Siitoin sai iskusta kuitenkin pitkän tuomion siihen yllyttäjänä. Siitoin kutsui tätä tuomiota puhtaasti poliittiseksi.

Kun miettii millainen poliittinen ilmapiiri oli 70-luvulla, menee Siitoimen ja hänen porukoittensa tuolloiset tekemiset oikeaan kontekstiin. Tuohon aikaan elettiin vielä kylmän sodan maailmassa, missä Suomi ja presidentti Kekkonen olivat hyvin mielin kielin Neuvostoliiton suuntaan, eikä sellaisessa ilmapiirissä avoimesti natsina esiintynyt Siitoin kärjekkäin kommunismin vastaisine mielipiteineen ollut oikein pop. Siitoimen esiintyminen ja julkikuva oli tuolloin myös hivenen skarpimpaa kuin 80-luvulta eteenpäin, mikä myös vaikutti asiaan. 70-luvun maastossa ei myöskään Turun Hengentieteen Seuran julkaisemat kirjat vaikuttaneet monista aivan niin huvittavilta ja käsittämättömiltä kuin nykyään, mikä voi niiden nykylukijasta tuntua kummalliselta. Myöhemmin Siitoin kommentoi tämän ajan toimintaansa Iiro Nordlingin hänestä tekemässä haastattelussa (joka löytyy teoksesta Suomen Führer, s. 197) näin: “Uskoitko koskaan poliittisiin mahdollisuuksiisi? Vai oliko kyse pelkästä protestista esim. 1960-1970 radikaalien vastapainoksi?” Pekka vastasi tähän: “Sekä että. Se oli aluksi protestia, sitten yritettiin kerätä 5000 nimeä. Se epäonnistui sen Kursiivin tuhopolton takia”.

Siitoimen hahmon muotoutumisen kannalta on tärkeää huomata, että hän kiinnostui hengentieteistä kauan ennen kuin ryhtyi julkinatsiksi vuonna 1976 (vaikka myöhempinä vuosina väitti, että  hänen kasvatusäitinsä olisi tehnyt hänelle natsiunivormun hänen ollessaan jo 4-vuotias ja että hän olisi ollut natsi jo aivan pienestä pitäen). Siitoimen omien puheiden perusteella hänen kiinnostuksensa kaikkeen yliluonnolliseen sai alkunsa jo lapsuudessa, ja että hänen sukulaisissaan oli ennustustaitoisia henkilöitä. Hengentieteiden kentällä, joka 60-luvun lopulta alkaen oli saanut Suomessakin kasvavaa kiinnostusta osakseen, Siitointa kiinnosti nähtävästi kaikki mahdollinen. Ufot, ennustaminen, spiritismi, henkiparantaminen ja magia, yms. meni sulassa sovussa Blavatskyn, Ervastin ja muiden alan kirjailijoiden tekstien ohessa. Siitoin kirjoitti aiheesta paljon, kirjojensa lisäksi mm. Ufoaika lehteen (joka sittemmin muutti nimensä Ultraksi) ja paikallisiin sanomalehtiin. Siitoimen kiinnostus hengentieteisiin oli epäilemättä aitoa. Tämän kiinnostuksen seurauksena Siitoin myös päätyi maamme tunnetuimman ennustajan Aino Kassisen oppilaaksi. Kun Siitoimen linja alkoi liukua enemmän mustaan magiaan ja natsismiin, varoitti Kassinen ihmisiä Turun Hengentieteen Seurasta ja otti etäisyyttä Siitoimeen. Myöskään Ufoaika ei enää ottanut Siitoimen tekstejä julkaistavakseen. Pekan harjoittamasta Luciferin palvonnasta suosittelen lukemaan aiemmin kirjoittamani artikkelin Luciferin arkkipiispan nauru.

Siitä, miten Siitoin liukui natsismiin, ei ole täyttä varmuutta, mutta oman arvioni mukaan asiaan on vaikuttanut yksityisyrittäjänä toimineen nuorenmiehen kyrsiintyminen vasemmistolaiseen politiikkaan ja yleiseen Suomessa tuolloin vallalla olleeseen Neuvostoliiton mielistelyyn. Varmasti pohjalla oli ollut jo pitkäaikaista mielenkiintoa  natsismiin,  mutta ratkaisevana katalyyttinä on saattanut toimia Trevor Ravenscroftin vuonna 1972 suomeksi julkaistu natsiokkultismin klassikko Pyhä Keihäs. Teos, joka on faktuaalisesti suurelta osin aivan poskellaan, kertoo siitä, miten Natsi-Saksa oli  alusta loppuun okkultismin ja magian, eritoten mustan sellaisen, kyllästämää. Hengentieteisiin uppoutuneelle ja vasemmistolaiseen politiikkaan ärsyyntyneelle Siitoimelle kirja on saattanut loksauttaa monta palaa yhteen ja antaa selvän, viimekädessä henkiseltä pohjalta nousevan idean siitä, miltä pohjalta yhteiskunnassa vaikuttaa. Jo teoksessaan Musta Magia, osa I (1974), Siitoin tekee selväksi, että magia ja hengentieteet kulkevat käsi kädessä politiikan kanssa, ollen henkisen maailmankatsomuksen yhteenkietoutuneita osa-alueita, ja että siinä kuvassa niin kommunistit kuin juutalaisetkin ovat vihollisia. Sama painotus jatkui läpi koko Siitoimen loppuelämän, niin puheissa kuin teksteissä. Kuten jo edellä mainitsin, on Ravenscroftin kirjan faktat useinmiten pielessä. Teos on kuitenkin varsin mukaansatempaavaa luettavaa ja ilman syvempää aihepiiriin tutustumista se voi vaikuttaa joistain lukijoista jopa uskottavalta. 70-luvulla natsiokkultismia ei oltu juurikaan kunnolla akateemisesti tutkittu, eikä sellaisia objektiivisia esityksiä kuin Goodrick-Clarken The Occult Roots of Nazism tai Flowersin ja Moynihanin The Secret King ollut vielä olemassa. Viimeisinä vuosinaan Iiro Nordlingille antamassaan haastattelussa (joka löytyy Koskelan ja Nordlingin teoksesta Suomen Führer) Siitoin mainitsee Ravenscroftin kirjan siihen tyyliin, että tuntee kirjan hyvin. Hän kertoi Nordlingille, että  “se (Ravenscroftin Pyhä Keihäs) on tehnyt minuun erittäin suuren vaikutuksen. Uusnatsit eivät sitä kirjaa oikein hyväksy, mutta minä pidän sitä erittäin hyvänä kirjana. Luin sen heti kun se oli käännetty suomeksi”.

Samat perusteemat natsiokkultismista vilahtelivat vahvasti myös Siitoimen vuonna 1993 siviilipalveluslehdelle antamassa haastattelussa. Mitä tulee 60-luvun lopun ja 70-luvun alkupuolen okkulttiseen ja henkiseen maastoon, saa siitä hyvän kuvan Gary Lachmannin teoksesta Tajunnan Alkemistit (Like, 2009). Teos avaa mainiosti myös natsiokkultismiin liittyviä koukeroita ja sen suomenkieliseen laitokseen on suomentaja kirjoittanut kirjan aihepiirin Suomea koskevia huomioita – joissa on mukana myös Pekka Siitoin.

Vaikka rivologia ja ördäys ei ollut tällä kaudella vahvasti esillä (ördäys ei oikeastaan ollenkaan), oli rivologia kuitenkin elementtinä selvästi läsnä. Tämä tuli esiin mm. Turun Hengentieteen Seuran rituaalisessa rivoilussa, miestenlehdille annetuissa jutuissa kuvineen, sekä Siitoin-filmi oy:n tiloissa tehdyissä pornofilmeissä ja alastonkuvauksissa.

 

80-luvulta kuolemaan asti: Uusnatsismin ja okkultismin von Münchausen

Pekan istuttua vankilassa ja perustettuaan Kansallis-Demokraattisen Puolueen kiellettyjen puolueidensa raunioille hän piti poliittisesti matalampaa linjaa, ymmärrettävästäkin syystä. Tässävaiheessa SUPO seurasi Siitoimen tekemisiä tarkasti, taustaa kun oli. Toki Pekka esillä oli, mm. Naantalin Unikeonpäivillä hän joka vuosi tuli vastaan täydessä univormussaan vanhankaupungin rantamaastossa ja lehdet kirjoittivat hänestä aika ajoin. Homma alkoi kuitenkin luisua enemmän ja enemmän huumorin ja humalaisen kohkauksen kuin edes jotenkin vakavasti otettavan politiikan tai hengentieteen puolelle. Joskus Pekka oli ryhtymässä rock-tähdeksi, joskus hän esiintyi Sleepy Sleepersin keikalla, joskus hän heilui Naantalin sambakarnevaaleilla etelävaltion lipun kanssa saaden lehdistöltä lempinimen “rockabilly Siitoin”, ja jäipä hän myös kiinni laajamittaisesta kiljunmyynnistä paikalliselle juopporemmille, joka luuhasi hänen “bunkkerillaan”. Kun Siitoimen poika Petri kuoli auto-onnettomuudessa 1985, alkoi Siitoimen juonti vielä rankemmaksi.

Pekan kurssi vakavasti otettavasta uusnatsista alkoi pahan kerran luisua myös kannattajien silmissä alaspäin. Vakavasti otettavuuden aika Siitoimen toimissa oli auttamattomasti mennyttä. Nuoremman polven uusnatsit alkoivat kasvavassa määrin pitää Siitointa aatteelleen haitaksi olevana humalaisena örveltäjänä ja julkisuudessa milloin minkäkinlaisia tempauksia tekevänä koomikkona. Germaanisen Arjalaisveljeskunnan bodaava ja raitis Väinö Kuisma vinoili Siitoimelle puhelimessa aivan suoraan Sieg Heil Suomi -dokumentin jälkimainingeissa kun Kansallinen Liittoneuvosto oli mennyt läskiksi. 70-luvulla Turun Hengentieteen Seuran puitteissa harrastettu rituaalinen rivoilu oli nyt muuntunut rivoiluksi ihan vain yleisesti ja Pekka antoikin itselleen valtakunnanjohtajan ja Luciferin arkkipiispan tittelin lisäksi vielä rivologin tittelin. Iiro Nordling kysyi Siitoimelta tämän viimeisinä vuosina tehdyssä haastattelussa (Suomen Führer, s. 183), että “Mites nämä pornolehtien jutut sitten sun imagoosi sopi… arjalaiset siitossonnit jne.?” Pekka vastasi tähän: “Nythän pitää ottaa huomioon, että saksalaiset harjoitti rodunjalostusta, nythän sitä kokeillaan Englannissa ja Yhdysvalloissa… kloonausta ja kaikkea. Eihän siinä mitään uutta ollut”. Toinen kysymys jossa mentiin samoilla linjoilla kuului näin: “Mites sitten kun sinulla on aika karski versio natsismista. Kansallissosialismiin liittyi Hitlerjugend ja Hitlerin tyttöjärjestö, jossa tytöistä tehtiin hyviä äitejä. Sinä korostat enemmän kuria ja miehistä puolta”. Pekka tähän: “En mä väittäis näin. Mä sanoisin, etä olen fifty-fifty linjalla. Tietysti luonteeltani mä olen perverssi ja mä kannatan rodunjalostusta, perversioita ja tämmöstä. Se on ihan terveen miehen merkki, kyllähän se on parempi nussia ku runkata. Tällä tavalla. Sanoisin et se on fifty-fifty enemmänkin. Huorat on elämän suola”.

Jos Pekan touhut olivat niin huvittavia jo Sieg Heil Suomi -dokumentin aikoihin, että hänen tuossa dokumentissa laukomia sanojaan toistellaan nyt mehevinä vitseinä, on reiluuden nimissä sanottava että absurdilta meno näytti kyllä kaikilla tuossa dokumentissa mukana olleilla. Yhtä kaikki, aika oli pahasti ajanut Pekasta ohi. Hänestä oli tullut suuren yleisön silmissä ennen kaikkea harmiton kummajainen, humalainen rivouksia ja muita karkeuksia suustaan melko hyväntuulisesti laskeskeleva ylipainoinen keski-ikäinen uusnatsi.

Siitoin ei kuitenkaan vaikuttanut katkeralta. Jollain lailla hän tuntui olevan sinut uuden tilanteen kanssa. Hän oli menneisyyden meriiteillään saanut itselleen tietyn eksentrisen nimen ja maineen ja hän selvästikin piti saamastaan julkisuudesta. Vankilasta vapauduttuaan Siitoin kirjoitti teoksensa Laillinen laittomuus Suomessa (1979),  Rotu-oppi (1983), Demokratia vaiko fasismi (1984) ja Kohti uutta uskoa (1989). Hän oli myös ehdolla Naantalin kunnallisvaaleissa 90-luvulla pariin kertaan ja sai kaupungissa toisella näistä kerroista kuudenneksi eniten ääniä, mutta ei huonon vertailuluvun vuoksi päässyt valtuustoon. Myös toisella näistä kerroista hän oli ääniharava, silläkin kertaa todennäköisesti protestihengessä. Tämän lisäksi hän ylläpiti vanhoja kansainvälisiä alan kontaktejaan ja loi uusia kontakteja. Nämä ovat varmaan Siitoimen vankilasta vapautumisen jälkeiset suurimmat saavutukset toimintansa kentällä. Em. “kirjat” tosin olivat itse amatöörityönä tehtyjä vihkosia, joita sai vain Pekan postimyynnistä, mutta ne kuitenkin olivat merkkejä siitä, että niin politiikka kuin hengentiedekin sai miehen edelleen kirjoittamaan. Pekan uskottavuus molempien edellä mainittujen aihepiirien kentällä jäi kuitenkin pahasti Pekan persoonan ympärillä pyörivän shown jalkoihin.

Siitoimen 80-luvulta hänen kuolemaansa asti kestänyttä kautta voisi kutsua hänen von Münchausen-kaudeksi. Aivan kuten legendaarinen Paroni von Münchausen, niin myös Pekka sepitti mielellään liioiteltuja juttuja vähintään naisseikkailuistaan ja von Münchausenin tapaan (ainakin Terry Gilliamin elokuvaversion) Pekka oli persoona, jonka ympärillä pyöri tämän tästä jonkinlainen uskomattoman oloinen show. Painopiste oli kallistunut edes jotenkin vakavasti otettavasti hengentieteellisestä ja poliittisesta toiminnasta hänen persoonansa ympärillä pyörivään humoristiseen esiintymiseen. Tietyllä tapaa Pekka oli palannut nuoruutensa teatterikuvioihin – tällä kertaa hän ei tosin näytellyt Turun kaupunginteatterin lavalla vaan kaikkialla missä liikkui. Paroni von Münchausen ei ördännyt humalassa tai pitänyt jumalanaan Luciferia, mutta hän ei ollutkaan suomalainen okkultismia harrastava uusnatsi vaan saksalainen vapaaherra. Hassua yhteensattumaa Paroni von Münchausenin ja Pekan välillä on sekin, että Pekka väitti isänsä olleen saksalainen Peter von Weltheim. Iiro Nordlingille antamassaan haastattelussa (löytyy teoksesta Suomen Führer, s. 164) Siitoin sukutaustaansa selvittäessään myös ykskantaan totesi, että “Minä olen oikeasti paroni von Weltheim”. Ettei vain Pekka olisi aivan tarkoituksella ottanut vaikutteita von Münchausenilta?

Mainitsin tämän jutun alussa, että jotkut tuntuvat pitäneen Siitointa ennenkaikkea uusnatsina ja että monet näin ajattelevista eivät usko Pekan olleen tosissaan hengentieteen juttujensa kanssa. Aiemmin kertomieni taustojen valossa en pidä viimeksi mainittua asiaa ollenkaan paikkaansa pitävänä. Uusnatsi Pekka varmasti oli, mutta hän oli myös omansalainen hengentieteet vakavasti ottanut uusnatsi. Pekka aloitti hengentieteiden harrastuksen paljon ennen natsismia, ja natsismiin hän arvelujeni mukaan saattoi kääntyä saatuaan käsiinsä natsiokkultismin klassikon, Trevor Ravenscroftin Pyhän Keihään. Jotain Pekan hengentieteiden vakavasti ottamisesta kertoo sekin, että niin Olavi Koskela (teoksessa Suomen Führer) kuin Siitointa tämän kuolinvuoteella hoitanut nainen, molemmat kertoivat Pekan vielä kuolinvuoteellaankiin huutaneen Luciferia avukseen ahdingossaan.

Pekan hengentieteen vakavasti ottamista epäilijöille voin käänteisesti kertoa omakohtaisen tarinan, joka jo aikoinaan pisti minut ihmettelemään sitä, miten vakavasti hän oikein oli uusnatsismin ja Hitlerin arvostuksensa kanssa. Soitin joskus 80-luvun lopussa Siitoimelle ja kysyin hänen myynnissä olleista kirjoistaan. Jotain kautta puheeksi tuli Hitlerin Taisteluni, josta kysyin small talkina, että onko hänellä sitä myynnissä ja paljonko se sitten maksaa. Tähän Pekka vastasi, että hänellä ei ole sitä kuin oma kappale, “mutta paljon sä olisit siitä valmis maksamaan?” Jotenkin tämä tuntui kummalta, koska Pekka oli kuka oli ja Hitler oli oletettavasti hänen suurimpia esikuviaan ja Taisteluni ehkä hänelle kovin kirja ikinä. Mutta olin väärässä. Myöhemmin jo edellä useaan otteeseen mainitusta Suomen Führer kirjasta löytyi tätäkin asiaa valottava pätkä: “Suhtautumisesi Hitleriin, koska luit Taisteluni? Kolahtiko kuten Lincoln Rockwellille Jenkeissä?” Pekka: “Luin 1970-luvun alussa. Ei se mitenkään kolahtanut kun mä olin ollut natsi jo ennen sitä. Hänen historiansa ei ole oikein mielenkiintoista. Toinen osa on mielenkiintoisempi. Ensimmäinen osa ei oikein ole”. Samasta haastattelussa toisaalla löytyy myös toinen asiaa sivuava kohta: “Ketä fasisti/natsijohtajaa kunnioitat eniten?” Pekka: “Vaikka olenkin natsi, niin Francoa. Hitler vähän munas nää hommat. Se hosu noissa sotahommissa. Jos hän olisi antanut ylipäällikkyyden vaikka Rommelille, niin se olisi hieman hillinnyt tätä rintamalaajennusta”.

Yhteenvetona voisi todeta, että hengentieteet, politiikka ja rivologia olivat aina osa Pekan palettia. 60-luvun lopusta 70-luvulle Pekka oli vielä vakavammin otettava niin politiikassa kuin hengentieteissä ja häntä pidettiin sen ajan sosiaalis-poliittisessa maastossa (kylmän sodan aikaisessa Suomessa joka kumarteli Neuvostoliittoon päin) jopa vakavana poliittisena uhkana. Kursiivin tuhopolton ja vankilatuomion jälkeen Pekan poliittinen ura alkoi luisua vakavammin otetusta vähemmän vakavasti otettuun, kun Pekka alkoi raskaalla kädellä juoda ja vetää oman persoonansa ympärillä pyörivää viinanhuuruisen münchausenmaista showta. Hän seisoi loppuun asti niin hengentieteellisten kuin poliittistenkin näkemystensä takana, vaikka hänen uskottavuutensa niiden suhteen oli mennyt olemattomaksi.

 

Lopuksi: Mitä jos…?

Kun miettii Siitoimen elämää, tulee hänen julkinatsiksi kääntymisensä siinä selväksi taitekohdaksi. Siitoin-filmi oy:tä pyörittäessään Pekka oli vielä mallikansalainen ja hyvin menestynytkin sellainen. Vaikka Pekka ei ollut kirjailijana koskaan lahjakas, oli hän siinäkin silti varsin tuottelias. Tuottelias ja toiminnan mies hän ennen kaikkea olikin. Pekan teatteritaustat ja valokuvausliikkeen menestyksekäs pyörittäminen puhuivat omalta osaltaan siitä, että tietyillä aloilla hän oli varsin monipuolisesti lahjakaskin. Jos Pekka ei olisi ryhtynyt natsiksi vaan pysynyt valokuvausliikkeen pitäjänä sekä hengentieteissä soveliaammaksi katsotuilla laduilla, hänen elämänsä olisi varmastikin muotoutunut varsin erilaiseksi kuin miksi se sitten muotoutui. Millaisena me tuntisimme Pekka Siitoimen tänään, jos hän ei olisi ryhtynyt natsiksi?

 

Read Full Post »