Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘kristinusko’

P1160588

Final Conflict-zine julkaisi vuonna 1998 mielenkiintoisen 100-sivuisen A5-julkaisun: Satanism and its allies. The Nationalist Movement Under Attack. Kirjasen nimi kertoo osuvasti mistä sen kansien välissä on kyse, introssa kulmaa vielä tarkennetaan: “The writers wish to be clear where they stand: they are Christian and revolutionary nationalists”. Tästä kulmasta on ymmärrettävää, että samalla kentällä suhaavat enemmän tai vähemmän satanistiset henkilöt ja ryhmät voivat ottaa pattiin.

No, vihkosta ei tarvitse lukea kovin pitkälle, kun tekstin historiallinen paikkansapitävyys, analyyttiset ja tulkinnalliset “ansiot” alkavat paljastua. Sen lisäksi, että “satanismiksi” niputetaan asioita jotka eivät sitä mitenkään järkevästi tarkastellen ole (kuten vaikka uuspakanuus yleisesti), ovat historialliset faktat riemastuttavan usein aivan totaalisen päin helvettiä. Teksti on niin hulppeaa, että sitä on monin paikoin erittäin viihdyttävää lukea. Vertailukohdiksi käyvät melko hyvin uskovaisten tekstit satanismista tai siihen heidän toimesta niputetuista asioista yleisestikin. Argumentaatioltaan tämä näyttää Pat Pullingia, Bob Larsonia, Leo Melleria tai Keijo Ahorintaa paremmalta, mutta siihen ei tietysti paljoa vaadita.

Heikkouksistaan huolimatta opus antaa varsin mielenkiintoisen kurkistuksen alan skeneen vajaan parinkymmenen vuoden takaa. Näin tehdessään se myös listaa vinon pinon eri ryhmiä ja henkilöitä teoksessa esitetystä perspektiivistä, jakaen niistä murskatuomioita toisensa perään. Tarkkaavainen lukija pääsee tekstikokonaisuudesta kyllä jyvälle siitä, millaisesta tavasta jäsentää alan kenttää on kyse.

The National Renaissance Party:ä käsittelevässä kappaleessa mainitaan myös Pekka Siitoin lyhyesti aivan kappaleen lopussa. Muistutuksena on tähän väliin sanottava, että Pekka oli NRP:n kanssa jonkin verran tekemisissä ja sopi mm. 1975 materiaalin vaihdosta heidän kanssaan. NRP lytätään opuksessa useammastakin kulmasta, eräiden niistä ollen ryhmän johtaja James Madolen kiinnostus teosofiaan sekä hänen intoilunsa “Luciferin ylpeydestä”. Tässä valossa Pekan yhteydenpito NRP:n kanssa alkaa viimeistään kuulostaa ymmärrettävältä!

Jutun mehukkain siivu on kuitenkin itse kappaleen lopussa, jossa kerrotaan: “With the death of Madole in 1979, the NRP rapidly came to an end, but does not mean that it is the end of the road for the ‘Occult-fascist axis’. One organisational vehicle has gone, but the poisonous spirit and deformed politics live on, in Bolton’s words, ‘in new forms’ – forms that we will be looking at later, and forms not limited to the wacky world of America. For example, Final Conflict received and e-mail in March 1998 from one Pekka Siitoin, who is the leader of the Finnish Nazis, and who informed us that ‘Satan is the king in the world. Heil Hitler and Ave Satan!’ His PS kindly informed us ‘I was again in Casino and 500 US dollars victory! Thank you very much for Satan’. A crank? Possibly. An isolated case? No. An evil influence. Certainly.”

Mesikämmen kiittää entistä turkulaista skinheadia tämän julkaisun lainasta.

P1160590

P1160592

P1160608

P1160606

Read Full Post »

Timo Hännikäinen puhuu!

timohannikainen

Kansallinen, traditionalistinen, radikaali. Nämä määreet kuvaavat Timo Hännikäistä ja verkkolehti Sarastusta hyvin. Monipuolinen ja tuottelias Hännikäinen on älykäs ja rohkea mies, jolla on mielenkiintoisia ja syväluotaavia ajatuksia kulttuurista. Mesikämmen tuumasi, että miestä pitää jututtaa.

Seuraavasta haastattelusta selviää mm. se, mitä radikaali traditionalismi on, mihin verkkolehti Sarastus pyrkii, millainen joukko lehteä toimittaa, mikä Suomen poliittisessa tilanteessa nykyään mättää ja mistä länsimaiden perikadossa on kyse. Hännikäinen kertoo myös tulevaisuuden suunnitelmistaan ja seuraavasta kirjastaan. Mesikämmenen oli luonnollisesti kysyttävä hiukan myös miehen ajatuksia Pekka Siitoimesta.

Hyvä naiset ja herrat, Timo Hännikäinen puhuu!

– – –

Pohjustusta

Olet runoilija, esseisti, kääntäjä ja kriitikko. Kerro taustastasi niille, jotka eivät siitä tiedä. Millainen mies on Timo Hännikäinen?

Olen syntynyt vuonna 1979 Padasjoella, Päijät-Hämeessä. Helsingissä olen asunut kohta 20 vuotta. Olen ”puolivapaa” kirjailija, eli maksan vuokrani ja laskuni tekemällä osan vuodesta puolipäivätöitä koulun iltavahtimestarina, muu toimeentulo tulee apurahoista ja kirjoituspalkkioista. Olen julkaissut seitsemän omaa teosta ja kääntänyt muun muassa Oscar Wilden, Charles Simicin ja Robert Louis Stevensonin tuotantoa. Olen naimisissa ja puolison lisäksi ruokakuntaan kuuluu cockerspanieliuros. Harrastukset vaihtelevat, tällä hetkellä lähinnä sydäntä ovat vinyylilevyjen keräily ja pienriistanmetsästys.

Tunnetuin teoksesi lienee vuonna 2009 ilmestynyt Ilman (Savukeidas), joka kertoo naisen puutteesta. Mitä tuumaat tuosta kirjastasi ja sen kautta saaneestasi huomiosta nyt, viitisen vuotta teoksen ilmestyttyä? Luetko vanhoja tekstejäsi? Mihin teoksiisi olet tyytyväisin ja miksi?

Ilman oli minulle jonkinlainen läpimurtoteos, joka kaiken synnyttämänsä julkisuuden lisäksi sai erittäin hyvät arvostelut. Useimmat kirjaa käsitelleet tosin keskittyivät siihen seksinpuute-aiheeseen, eivätkä huomioineet läpiseksualisoituneen kulttuurin analyysia, joka oli kirjan varsinainen pointti. Julkisuusrumban otin eräänlaisena kokeiluna, oli kiinnostavaa kokea kertarysäyksellä se median ja julkisuuden maailma, johon harva suomalainen kirjailija pääsee tai joutuu koko urallaan. Mutta olen ihan tyytyväinen, että sitä kesti vain aikansa. En ole mikään karismaattinen esiintyjä tai mediapersoona, mieluummin kirjoitan kuin puhun. Itse kirjaan olen yhä tyytyväinen, vaikka olenkin kyllästynyt puhumaan siitä julkisesti. Se vangitsee aika hyvin tietyn elämänvaiheen tunnot ja ajatukset. Enää en pystyisi kirjoittamaan sellaista teosta, niin moni asia on muuttunut niin ulkoisessa kuin sisäisessä elämässä. Omaa tuotantoa jälkikäteen lukiessa huomioikin yleensä sellaiset asiat, jotka nykyään tekisi eri lailla tai joista oma näkemys on muuttunut johonkin suuntaan. Se on oikeastaan hyvä asia: uskon, että ajattelun ja tuotannon pitää olla elävä ja ristiriitainen kokonaisuus, ei mikään valmis suljettu systeemi.

Kirjojesi lisäksi sinut tunnetaan nykyään myös verkkolehti Sarastuksesta ja radikaalista traditionalismista. Mitä kautta, miksi ja milloin sinusta tuli traditionalisti? Mistä radikaalissa traditionalismissa on kyse?

Traditionalismilla tai radikaalilla traditionalismilla viitataan usein sellaisiin filosofeihin kuten René Guenon ja Julius Evola, joiden ajattelussa uskonnollinen mystiikka oli keskeisellä sijalla. Itse käytän termiä laajemmin. Sarastuksen yhteydessä traditionalismi on käytännössä löyhä yleisnimitys sellaiselle oikeistolaiselle ajattelulle, joka poikkeaa sekä liberaalista talousoikeistosta että valtavirran konservatiivisuudesta. Tällainen ajattelu suuntaa kritiikkinsä käytännössä koko valistuksen ja Ranskan vallankumouksen perintöön. Se näkee yhteiskunnan pikemminkin orgaanisena kokonaisuutena kuin yksilöiden välisenä abstraktina sopimuksena. Vähintäänkin yhteiskuntasopimuksen piiriin pitäisi kuulua myös menneet ja tulevat sukupolvet, eivät ainoastaan elävät. Traditionalismissa politiikan keskipiste ja ihmistä viime kädessä määrittävä tekijä on identiteetti. Identiteetillä on lukuisia ulottuvuuksia, jotka muodostuvat vastakohtaisuuksien ja rajojen puitteissa: paikallinen, historiallinen, sukupuolinen, uskonnollinen, sivilisationistinen, jne. Esimerkiksi minä olen yhtä aikaa helsinkiläinen, suomalainen, eurooppalainen ja valkoinen mies, ja jokainen näistä ominaisuuksista kiinnittää minut tiettyyn kohtalonyhteyteen muiden kaltaisteni kanssa. Ei ole olemassa yhtä ja jakamatonta ”ihmiskuntaa” yhteisine tavoitteineen, vaan eri ryhmillä on omat intressinsä, jotka voivat myös joutua konfliktiin keskenään. Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Poliittisia kantoja Sarastuksen piiristä löytyy joka lähtöön, kristitystä konservatiivista jonkinlaiseen fasistiin. Osa kirjoittajista, mukaanlukien minä itse, ei edes halua määritellä itseään kovin tarkasti poliittisessa mielessä, vaan löytää ja yhdistelee ideoita monista ajatussuuntauksista. Se, mikä minut on johtanut tällaisen suuntauksen piiriin, onkin sitten mutkikkaampi kysymys. Perinteen merkitys inhimillisessä kokemuksessa ja Euroopan olemus ovat oikeastaan aina kiinnostaneet minua. Varsinkin kirjailijantyöni kautta tunnen lujaa yhteenkuuluvuutta siihen monisyiseen ja ristiriitaiseen traditioon, jonka muodostavat pakanallinen antiikki, kristillinen keskiaika ja uudempi tieteellinen ajattelu. Olen sielultani eurooppalainen ihminen.

Mitä suomalaisuus merkitsee sinulle? Mikä maamme ja kulttuurimme menneisyydessä on säilyttämisen arvoista ja miksi? Millaisia ovat suomalaisen psyyken valoisat ja pimeät puolet?

Suomalaisuutta on oikeastaan mahdoton ymmärtää ottamatta huomioon maantieteellistä sijaintia ja ilmasto-olosuhteita. Maantieteellisesti Suomi on rajamaa Euroopan ja Venäjän välissä, vähän samaan tapaan kuin vaikkapa Baltian maat ja Ukraina. Reuna-alueilla syntyy omanlaistaan kulttuuria ja mentaliteettia, joka poikkeaa keskuksista. Mentaliteettiamme ovat muokanneet myös ankarat ilmasto-olot. Kirjailija Marko Tapion mukaan kamppailu kylmyyttä ja pimeyttä vastaan on muovannut eräänlaisen arktisen persoonallisuustyypin, joka on säilynyt nykyaikaan saakka. Suomalainen on sitkeä, vakaa ja kestää vastoinkäymiset hammasta purren. Mutta samalla meissä on ajoittainen taipumus äärimmäisyyksiin, jotka voivat saada hyvinkin traagisia muotoja. Suomessa on käyty Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen verinen sisällissota, juoppous on yleistä ja itsemurhiakin esiintyy paljon. Toisaalta tämä taipumus on purkautunut myös hienona taiteena ja kirjallisuutena, ja uskon myös talvisodan puolustushengen ilmentäneen sitä.

Halveksiiko suomalainen kulttuuriväki omaa kansallista perintöään? Jos näin on, niin mistä se kertoo?

Tavallaan tällaista halveksuntaa on esiintynyt aina. 1800-luvulla suuri osa sivistyneistöstä piti suomen kieltä liian karkeana kulttuurin ja kirjallisuuden kieleksi. 1920-luvulla Tulenkantajat pitivät suomalaista kulttuurielämää takapajuisena ja ihailivat romanttiseen tyyliinsä kaikkea modernia ja ”keskieurooppalaista”. Tämä on itse asiassa perifeerinen ilmiö, rajamaiden kirous. Reuna-alueilla helposti ajatellaan, että oma kulttuuriperintö on liian haurasta ja kaikki arvokas tulee keskuksista. Jos kirjallinen kulttuuri on nuori, kuten Suomessa, se vain lisää tällaista asennoitumista. Sen käytännön seurauksiin kuuluvat ulkomaisten vaikutteiden omaksuminen sellaisinaan, suodattamatta, sen sijaan että sovellettaisiin niitä täkäläiseen perinteeseen. Taidehistoriassa keskitytään lähinnä tarkastelemaan, miten erilaiset kansainväliset suuntaukset, kuten vaikkapa romantiikka, funktionalismi ja postmodernismi, ovat tulleet Suomeen. Toisaalta meillä on kaikkina aikoina ollut sellaisiakin taiteilijoita, jotka ovat vakavissaan tutkineet paikalliseen identiteettiin nojaavan taiteen mahdollisuuksia ja pyrkineet luomaan kansallisia muotoja ulkomaisille vaikutteille. Heihin sopisi kiinnittää enemmän huomiota. Kulttuurielämä kaipaisi jonkinlaista etnofuturistista otetta.

Oletko ateisti, agnostikko tai joitain muuta?

Henkilökohtaisesti uskon, ettei historialla ole suuntaa eikä elämällä muuta tarkoitusta kuin ne, jotka yksilöt ja yhteisöt sille antavat. En odota mitään tämän elämän jälkeen, paitsi kenties länsimaisen kulttuurin ja omien ajatusteni säilymistä. En kuitenkaan suosittele tällaista katsomusta kenellekään – se olisi turhaa, sillä kyseessä on pikemminkin sisäsyntyinen kokemus kuin opittu ajattelutapa. Joillakin on kyky uskoa jumaliin, joillakin toisilla ei, ja tämän kohtalon kanssa on elettävä.

En lainkaan väheksy uskontoja: se olisi sama kuin väheksyisi ihmislajia, sillä ihminen on jotenkin asetuksellisesti uskonnollinen olento. Elämästä tekee elämisen arvoista tunne kuulumisesta itseään ja pieniä kuvioitaan suurempaan kokonaisuuteen, ja uskonto lienee yleisin tapa saavuttaa tällainen tunne. Harva pärjää ilman uskontoa tai jotakin sen korviketta. Jos nämä lapselliset uusateistit, Richard Dawkins opetuslapsineen, todella käsittäisivät kuinka ankara paikka maailma ilman korkeamman voiman ohjausta on, he juoksisivat hädissään ensimmäisen vastaantulevan new age -gurun syliin. Niinpä he ottavatkin korvikeuskonnoksi humanismin, biologisen reduktionismin tai edistysajattelun, joka on pelkkä kristillisen eskatologian maallistunut versio. Uskonnottomuus sopii niille, jotka kestävät pohjimmiltaan nihilististä maailmaa, jossa ihmistä varten ei ole mitään suurta suunnitelmaa.

Suosikkialkoholijuomasi?

Miedoista paras on brittiläinen Old Rosie -siideri. Väkevistä parhaita ovat viskit, skottilaisista Laphroaig ja irlantilaisista Jameson.

– – –

Sarastus ja radikaali traditionalismi

Verkkolehti Sarastus aloitti toimintansa syyskuussa 2012. Miksi tällaiselle verkkolehdelle oli tarvetta, miten se maastoutuu suhteessa maamme nykyiseen kulttuuriin ja poliittiseen ilmapiiriin? Mihin Sarastus pyrkii, mikä on sen raison d’être?

moderniamaailmaaSarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin. Suomesta puuttuu tämäntyyppinen ajattelun perinne, tai ainakin se on katkennut, sillä 1960-luvulta saakka älymystö on ollut leimallisesti vasemmistolaista ja vasemmistolla on ollut käsissään aloite melkein kaikessa kulttuurianalyysissa ja yhteiskuntakritiikissä. Poliittisen mielipiteen heilahdukset eivät ole muuttaneet tätä tilannetta. Jos halutaan yhteiskunnallista muutosta, sen täytyy tapahtua ensin ihmisten mielissä, ja tässä suhteessa akateeminen maailma, kulttuurielämä ja media, nykyään yhä enemmän myös sosiaalinen media, ovat ratkaisevassa roolissa.

Sarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin.

Missä ja kenen tai keiden toimesta idea Sarastuksen aloittamiselle alkoi? Milloin idea Sarastuksesta nousi ensimmäisen kerran ilmaan?

Ajatus tämäntyyppisestä julkaisusta oli putkahdellut kansallismielisissä ympyröissä jo pidemmän aikaa, mutta konkreettisia suunnitelmia ei ollut. Kesällä 2012 otin sähköpostitse yhteyttä joukkoon luotettuja samanmielisiä ihmisiä, joiden tiesin olevan myös näkemyksellisiä kirjoittajia, ja ehdotin verkkojulkaisun perustamista. Pidimme pari yhteistapaamista ja jatkoimme suunnittelua sähköpostitse. Syyskuuhun mennessä olimme päässeet yksimielisyyteen suurista linjoista, luoneet lehden ulkoasun ja laatineet ensimmäiset kirjoitukset.

Kerro Sarastuksen toimittajakunnasta. Kuinka erilaista väkeä verkkolehden toimittajista löytyy? Esiintyykö toimittajakunnan kesken vahvaa ideologista kädenvääntöä verkkolehden sisällön suhteen vai luoviutuvatko asiat omalla painollaan jaetuttujen traditionaalisten lähtökohtien kautta?

Toimituskunta on pysynyt suurin piirtein samana, mutta vakituisia avustajia on ilmaantunut suhteellisen lyhyessä ajassa kiitettävä määrä. Suurin osa ei ole ammattikirjoittajia, mutta monella on esimerkiksi yliopistotaustaa ja sitä kautta kokemusta asiatekstin laatimisesta. Toimitus- ja avustajakunta jakaantuu eri puolille Suomea, ja yhteistyötä tehdään internetin välityksellä. Kuten jo aiemmin totesin, Sarastusta toimittaa poliittisesti kirjava joukko, jota yhdistävät tietyt yleiset periaatteet. Poliittisista eroavaisuuksista ja lehden linjasta syntyy silloin tällöin toimituksen sisäistä debattia, mutta sitä on aina käyty hyvässä hengessä. Sarastus on loppujen lopuksi varsin avoin erilaisille näkemyksille, ainoastaan silkan huuhaan kuten ilmastodenialismin ja holokaustinkiistämisen olemme päättäneet pitää lehden ulkopuolella.

Millaista yhteydenpitoa ja yhteistyötä Sarastuksella on muiden samanhenkisten ihmisten ja ryhmien kanssa Suomen rajojen ulkopuolelta?

Sarastus on julkaissut käännöksiä artikkeleista, jotka ovat alunperin ilmestyneet muun muassa amerikkalaisissa Alternative Right- ja Counter Currents -verkkolehdissä, ruotsalaisella Motpol-sivustolla, erilaisissa ranskalaisissa julkaisuissa, jne. Tällä tavoin lehti on tullut tunnetuksi samanhenkisten keskuudessa myös ulkomailla, ja toimituskunnan jäsenet ovat jonkin verran yhteydessä ulkomaisiin kirjoittajiin. Tiettyä kiinnostusta Suomea kohtaan on herännyt tämän takia. Amerikkalainen kirjailija Jack Donovan, jota haastattelin alkuvuodesta Sarastukseen, kirjoitti myöhemmin facebook-sivuillaan, että hänen mielestään Suomi on paras maa, koska suomalaiset lukijat lähettävät hänelle jatkuvasti täkäläisten neofolk-yhtyeiden levyjä ja muuta kiinnostavaa tavaraa.

Miten Sarastukseen on yleisesti ottaen suhtauduttu eri piireissä? Onko Sarastuksen osakseen saama huomio yllättänyt millään tapaa?

Jo sivuston tilastoja seuratessa huomaa, että lehteä lukevat varsin monet. Päivittäinen kävijämäärä on keskimäärin reilun tuhannen luokkaa ja tähän mennessä suosituinta kirjoitusta on jaettu facebookissa noin 500 kertaa. Olen myös havainnut, että sitä lukevat monet sellaisetkin, jotka eivät lehden aatemaailmaa allekirjoita. En tiedä, onko se yllättävää. Traditionalismi ja ”uusi oikeisto” ovat Suomessa melko uusia juttuja, joten on tavallaan luonnollista että ne herättävät kiinnostusta. Huvittavimpia ovat oikeastaan Sarastuksen herättämät ristiriitaiset reaktiot eri leireissä. Vasemmisto on yrittänyt lyödä meihin natsileimaa, ja eräällä uusnatsien sivustolla meitä on taas sanottu ”siionistien peiteoperaatioksi” tai joksikin vastaavaksi. Kai tämäkin on merkki siitä, että olemme osanneet tehdä jotain oikein.

Miten tunnetusti vasemmistohenkinen kirjallisuuspiiri ja siihen kuuluvat ystäväsi ovat suhtautuneet oikeistoradikaaleihin ystäviisi ja Sarastus-verkkolehteen?

Suhtautuminen vaihtelee, mutta onhan se selvää, ettei maineeni sillä suunnalla ole yleisesti ottaen kovin hyvä. Välillä kustantajaltani on kyselty, miksei minua kieltäydytä julkaisemasta – ja ironista kyllä, kyselijät ovat yleensä sellaisia jotka muuten väittävät olevansa kaikkea ilmaisunvapauden rajoittamista vastaan. Sinänsä minua ei liikuta moinen, sillä minulla on edelleen riittävästi julkaisukanavia ja lukijoita. En ole erityisen aktiivinen kirjallisuuspiireissä, koska ne ovat hirvittävän sisäsiittoisia porukoita, joissa ihmiset seurustelevat lähes pelkästään saman alan tyyppien kanssa ja uskovat tekevänsä jotakin merkittävää, vaikka heidän touhuistaan on kiinnostunut vain kourallinen kollegoita. Minulle on vakiintunut sieltä muutama luotettu ystävä, joiden kanssa tulen hyvin toimeen ja joita tapaan melko säännöllisesti, mutta kirjallisuusväen kissanristiäisissä minua näkee harvoin.

Mitä mieltä olet Suomen poliittisesta nykytilanteesta? Mikä nykytilanteessa mättää eniten ja mitkä asiat siihen ovat syynä? Millaisia mahdollisia valopilkkuja nykytilanteessa on? Millaisena näet maamme poliittisen tulevaisuuden?

Suomen poliittinen tilanne muistuttaa monessa mielessä tyypillisen eurooppalaisen teollisuusmaan tilannetta, vaikka erojakin on. Meillä on matala syntyvyys ja ylisuureksi paisunut julkinen talous. Perheet ja muut pysyvät tukirakenteet hajoavat, ruumiillisen työn arvostus on matala, demografisia ja taloudellisia ongelmia yritetään ratkaista maahanmuutolla, joka lähinnä synnyttää uusia ongelmia. Talouskriisi ei ole iskenyt meihin erityisen lujaa, mutta toisaalta olemme tuskin vielä nähneet sen pahinta vaihetta.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille. Sen nimissä kansallisomaisuutta on myyty ulkomaille yleisen kulutusjuhlan rahoittamiseksi, ihmisiä on ylikoulutettu työttömiksi ja jätetty tulevien sukupolvien maksettavaksi massiivinen valtionvelka. Suurten ikäluokkien niin sanotut ”pehmeät arvot” loivat hirmuisen kovan yhteiskunnan, jossa yhteisvastuuta ei tunneta ja jokainen odottaa saavansa valtiolta enemmän kuin itse antaa. Rikkaat eivät enää halua maksaa veroja eivätkä köyhät tehdä töitä. Verojen maksu ja työnteko ovat jääneet keskiluokan harteille, ja keskiluokan kapinahenki alkaa näkyä muun muassa perussuomalaisten suosion kasvussa.

Valopilkkuna nyky-Suomessa näen sen, ettei tänne ole vielä kehittynyt sellaisia suuria maahanmuuttajakeskittymiä kuin vaikkapa Ruotsiin tai Ranskaan. Toisaalta Suomella on maantieteellisen sijaintinsa takia toinen ongelma: Venäjä suhtautuu meihin kuin omaan takapihaansa ja saattaa tulevaisuudessa käyttää täällä asuvia venäläisiä ulkopoliittisen painostuksen välineenä, kuten se on tehnyt Baltiassa ja Ukrainassa. Venäjän imperialistiset haaveet ovat ainakin lyhyellä tähtäimellä vakavin ulkoinen uhka Suomelle. Tarja Halosen presidenttikaudella tätä tosiseikkaa yritettiin kaikin keinoin peittää näkyvistä. Nyt unesta ollaan hiljalleen heräämässä, toivon ettei se tapahdu liian myöhään.

Millaisessa Suomessa Timo Hännikäinen haluaisi elää? Millainen olisi ihanteellinen tilanne Suomessa nykyään? Mitkä asiat olisivat toisin?

En mielelläni rakentele yhteiskuntautopioita, koska yhteiskunta on aina elävä kokonaisuus eikä mikään ideaali voi sellaisenaan toteutua. Jos takertuu liian tiukasti kuvaan ihanneyhteiskunnasta, todellisuuden lainalaisuudet unohtuvat helposti. Joitakin yleisiä linjoja mielessäni toki on.

Ihanne-Suomeni olisi sellainen, missä osa valtion nykyisistä tehtävistä olisi paikallisyhteisöillä ja ihmiset olisivat riippuvaisempia toisistaan kuin valtiokoneistosta. Ihmisillä olisi runsaasti yhteyksiä erilaisiin itsenäisesti toimiviin instituutioihin liikuntakerhoista osuuskuntiin ja muihin taloudellista toimintaa harjoittaviin organisaatioihin. Oppisopimuskoulutusta ja vastaavia järjestelyjä tuettaisiin jotta ihmisten olisi helppo työskennellä käytännön ammateissa. Pienyrittäjien asema olisi vahva. Valtio tukisi ja suojelisi paikallisyhteisöjä mutta puuttuisi niiden varsinaiseen toimintaan harvoin. Euroopan ulkopuolelta suuntautuva maahanmuutto olisi vähäistä ja tiukasti kontrolloitua. Sen sijaan opiskelija-, tiede- ja kulttuurivaihtoa olisi runsaasti ja siihen kannustettaisiin. Yksi valtiovallan tärkeistä tehtävistä olisi luonnonvarojen varjelu ja ekometsätalouden kaltaisten kestävien mallien tukeminen luonnonvarojen käytössä. Maanpuolustukseen panostettaisiin, ja vakinaisen armeijan lisäksi maassa olisi suojeluskuntien tapaisia paikallistason maanpuolustusjärjestöjä kuten Virossa.

Onko Suomi mielestäsi vielä itsenäinen? Miksi on tai ei ole?

Tiukassa mielessä Suomi on ollut itsenäinen ainoastaan 1920- ja 30-luvuilla. Silloin maa oli taloudellisesti omavarainen ja meillä oli itsenäinen ulkopolitiikka. Tämä kausi päättyi talvisotaan, jonka jälkeen tuli liittolaisuus Saksan kanssa, sitten YYA-aika ja lopulta EU:n jäsenyys. Ensimmäisen tasavallan kaltainen itsenäisyys ei tietenkään olisi enää nykyään mahdollista. Kansainvälinen politiikka ei perustu sopimuksien noudattamiselle, vaan se on taistelua. Suuret kansakunnat taistelevat vallasta ja pienet olemassaolosta. Niinpä pieni maa ei pysty sooloilemaan kovin pitkään, vaan sen on etsittävä vahvoja liittolaisia. Samalla on kuitenkin osattava luovia erilaisten valtablokkien välissä ja säilytettävä henkinen ja kulttuurinen itsenäisyys, joka on minusta se itsenäisyyden olennaisin muoto.

Mitä mieltä olet EU:sta? Pitäisikö Suomen erota EU:sta? Pitäisikö Suomen ottaa markka takaisin käyttöön?

Yhdistynyt Eurooppa ei ole lainkaan huono idea, mutta valitettavasti EU lähti jo varhaisvaiheessaan toteuttamaan sitä väärällä tavalla. Unionia luotaessa Robert Schuman kannatti ajatusta mannereurooppalaisesta konfederaatiosta, joka kunnioittaa jäsenmaidensa historiallisia ja kulttuurisia juuria ja jolla on vahva itsenäinen puolustus. Valitettavasti voitolle pääsi Jean Monet’n visio, jossa EU on talouspainotteinen liitto, jolla ei ole tarkkoja kulttuurisia tai maantieteellisiä rajoja. Sillä ei ole periaatteellisia estoja laajentua ei-eurooppalaisten kansojen keskuuteen ja puolustuksessaan se tukeutuu Yhdysvaltoihin. Tällaisena EU on kaikkien kansallisten ja paikallisten identiteettien vihollinen.

EU:sta eroaminen tuottaisi tällä hetkellä Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta nykyisen linjan vastaisten poliittisten voimien niin täällä kuin muualla Euroopassa pitäisi pyrkiä uudistamaan liittoa sisältäpäin.

Radikaalin traditionalismin kannattaminen tuntunee tuulimyllyjä vastaan taistelemiselta – vai onko näin? Onko traditionalismi idealistista eskapismia suhteessa vääjäämättömään suuntaan, johon maailma menee?

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet. Itse uskon, että elämme jonkinlaista siirtymäkautta. Kirjailija Anthony Burgess laati romaanissaan The Wanting Seed hahmotelman historian kolmivaiheisesta syklistä. Syklin alussa vallitsee malli, jossa laki, järjestys ja perinnäistavat ovat kaiken ydin. Kun tällainen järjestys on pysynyt vakaana riittävän kauan, aletaan kuvitella että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja kykenee pelkän järkensä avulla luomaan ihanneyhteiskunnan. Kun tämä malli kaatuu omaan mahdottomuuteensa, siirrytään välivaiheeseen jota leimaa kaaoksen ja tyrannian vuorottelu ja kaikkinainen epävakaus. Lopulta konservatiivinen järjestys palaa ja sykli alkaa alusta. Jos Burgessin hahmotelma vastaa todellisuutta, olemme tällä hetkellä siirtymässä sekasortoiseen välivaiheeseen. Silloin niillä, jotka pyrkivät pitämään vanhaa perinneainesta hengissä ja luomaan uutta, on tärkeä rooli. He ovat kuin munkkeja, jotka vaalivat antiikin sivistystä luostareissaan Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeisinä levottomina aikoina. Kuten Alain de Benoist sanoi: ”He elävät pimeydessä mutteivät kuulu pimeyteen, vaan kamppailevat sytyttääkseen valon uudelleen.”

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet.

Onko traditionalismin suosio nousussa vai onko se pysynyt suurin piirtein saman kokoisen pienehkön joukon tapana katsoa maailmaa ja elää siinä? Voiko traditionalismi edes nousta suurempaan suosioon, onko se luonteeltaan vääjäämättä kulttuurisessa marginaalissa?

Ainakin sitä kohtaan tunnetaan enemmän kiinnostusta. Liberaali ja vasemmistolainen ylivalta henkisessä elämässä on jatkunut niin kauan, että se on rappeutunut opittujen iskulauseiden toistamiseksi. Silloin vastakkaiset näkökulmat tuntuvat automaattisesti raikkailta. En katsoisi, että traditionalismi edes pyrkii suuren yleisön suosioon, sillä kyseessä ei ole mikään yhtenäinen ideologia vaan pikemminkin monia ajatussuuntia sisältävä virtaus – vähän samaan tapaan kuin ”konservatiivinen vallankumous” 1920-luvun Saksassa. Sekin oli aatteellisesti kirjava, epäyhtenäinen ja elitistinen liike, mutta vaikutti laajalti oman aikansa poliittiseen ilmapiiriin.

Millaisia sisäisiä jännitteitä, ristiriitoja tai haasteita traditionalisti joutuu maailmankatsomuksensa vuoksi nykymaailmassa omassa elämässään kohtaamaan? Miten traditionalisti tasapainoilee suhteessaan uuteen ja vanhaan teknologiaan, individualismiin ja kollektiivisuuteen, yms.? Millaisissa asioissa olet joutunut tekemään käytännöllisiä tai muunlaisia kompromissejä suhteessa traditionalistisiin periaatteisiisi?

Tämä on tietysti hyvä kysymys jokaiselle, joka elää omista arvoistaan poikkeavassa yhteiskunnassa. Toisaalta ratkaisu ei ole monimutkainen: on vain asetettava asiat tärkeysjärjestykseen ja mietittävä, mitä todella tarvitsee elääkseen arvokkaasti. Jos ei tavoittele suuria omaisuuksia, virallisia tunnustuspalkintoja ja yleistä hyväksyntää, on aivan mahdollista elää loukkaamatta vakavasti periaatteitaan. Järjestelmää voi käyttää hyödykseen ottamalla siltä sen mitä tarvitsee ja samalla työskentelemällä jonkin paremman rakentamiseksi. Minusta ei esimerkiksi ole järkevää boikotoida jotakin tarvitsemaansa tuotetta sen takia, ettei pidä sitä valmistavasta yrityksestä. Julius Evola kehotti ratsastamaan tiikerillä, kunnes se väsyy juoksemaan. Toisaalta ei myöskään kannata valittaa median turruttavaa vaikutusta ja kulttuurin kaupallisuutta, jos itse menee virran mukana. On hyvin helppoa olla katsomatta televisiota ja haalimatta merkkituotteita, mielekkäämpää tekemistä löytyy yllin kyllin.

Jos ottaa spengleriläisen käsityksen kulttuurin elinkaaresta tosiasiana, kuten traditionalistit ilmeisesti universaalisti ottavat, niin tarkoittaako se sitä, että traditionalismiin liittyy aina sisäänkirjoitettuna kulttuuripessimismi? Ovatko traditionalistit pessimistejä? Mikä on traditionalismin positiivinen anti nykykulttuurin kokonaisuudessa?

perikatoSpengler katsoi kaikkien korkeakulttuurien käyvän läpi tietyt kehitysvaiheet ja lopulta kuolevan. Pessimistinä häntä on pidetty siksi, että hän katsoi itse elävänsä kuihtumisen vaihetta. Spengler tarkoitti länsimaisella kulttuurilla noin vuodesta 500 jKr. meidän päiviimme saakka jatkunutta kulttuurikokonaisuutta, esimerkiksi antiikin kulttuuri oli hänen mielestään aivan oma kokonaisuutensa. ”Perikato” ei tarkoittanut hänelle mitään täydellistä tuhoa, vaan yhden korkeakulttuurin kuihduttua uusi alkaa itää. Jotkut sen piirteet myös siirtyvät uuteen kulttuuriin ja saavat siellä uudenlaisia muotoja. Esimerkiksi kristinusko syntyi jo antiikissa, mutta se säilyi antiikin kulttuurin kuoltua ja siitä tuli Spenglerin tarkoittaman länsimaisen kulttuurin pohjakivi. Minusta ei ole hedelmällistä vain surra oman kulttuurimme ilmiöiden rappeutumista ja varjella vanhoja muotoja, vaan on katsottava myös eteenpäin ja etsittävä kaikkea sellaista, mikä voisi elää oman korkeakulttuurimme yli ja toimia kokoavana voimana uudessa. Tämän takia Sarastus on minusta hyvä nimi lehdelle, siinä on eteenpäin katsova henki. Ellei Euroopan supistuva väestö kokonaan tai suurimmaksi osaksi korvaudu afrikkalaisilla ja aasialaisilla, eurooppalaisuus säilyy ja löytää uusia ilmenemismuotoja tulevaisuudessa.

Millainen on tyypillinen suomalainen traditionalisti?

Sellaista tuskin on olemassakaan.

– – –

Pekka Siitoin

Koska tämä on Mesikämmenen blogi, niin kysytään sinulta myös edesmenneestä valtakunnanjohtajasta. Mitä mieltä olet hänestä?

Pekka oli kokonaistaideteos, kansanomaisemmin sanottuna elämäntaiteilija. Hän teki itsestään jonkinlaisen performanssin. Arvostan häntä, koska hän oli niin vapaa kaikesta itsesensuurista. Hänen julkiset esiintymisensä olivat loistavaa viihdettä.

Miten arvioit Pekan roolin 70-luvun Suomessa? Miten merkittävä Pekan rooli oli Kekkosen ja Neuvostoliiton kritiikissä maassamme? Oliko Pekka todellinen ja vakavasti otettava poliittinen vastavoima, vai esitettiinkö hänet paisutettuna uhkana kommunistien toimesta, puhtaasti poliittisin tarkoitusperin?

Minusta Pekka oli eräänlainen YYA-Suomen pimeä alitajunta. Hän teki kaikkea, mikä silloin oli kiellettyä tai epäkorrektia, ja kaiken lisäksi aivan äärimmäisellä ja karnevalistisella tavalla. En tiedä pitääkö tarina paikkansa, mutta olen kuullut että Pekan kotipihalla Naantalissa liehunut hakaristilippu näkyi paikkaan, jota Kekkonen ja muut sen ajan merkittävät poliitikot käyttivät huvilana.

On huvittavaa lukea, miten vasemmistolehdistö aikoinaan uutisoi Pekan ja hänen aatetovereittensa tekemisistä. Otsikoissa maalailtiin vakavaan sävyyn fasismin uuden nousun uhkaa, vaikka kyseessä oli aivan marginaalinen joukko eksentrikkoja. Samaan tyyliinhän kirjoitellaan nykyään ”äärioikeiston noususta”, vaikka joku uusnatsismi on Suomessa varsin vähäpätöinen ilmiö.

Pekka mielletään nykyään lähinnä ronskin humoristisena spektaakkelina, jossa yhdistyi rivologia, hengentieteet ja politiikka. Jos unohdetaan Pekan auraa vahvasti värittävä huumori ja koomisuus, niin mitä mieltä olet Pekan eläessään esittämistä poliittisista näkemyksistä? Missä määrin niissä oli jotain, mistä mahdollisesti olet samaa mieltä?

En oikeastaan pidä Pekkaa poliittisena hahmona, vaan pikemminkin showmiehenä ja arvokkaan kylähulluperinteen modernina jatkajana. Hänen sukulaissielujaan tässä mielessä ovat muun muassa Sigurd Wettenhovi-Aspa ja Ior Bock, joista on tullut kiinteä osa suomalaista folklorea.

Jos Kursiivin iskua ei olisi tapahtunut ja Pekka ei olisi saanut siitä vankilatuomiota, miten arvelet Pekan myöhempien vaiheiden menneen? Olisiko Pekka saanut rekisteröityä puolueensa virallisesti, olisiko Pekan homma pysynyt vakavammin otettavana ja noususuhdanteisena?

En tiedä, tavoitteliko Pekka vakavissaan kansansuosiota. Jos joku haluaisi oikeasti edistää natsi-ideologiaa, hän ottaisi aivan toisenlaisen lähestymistavan kuin Naantalin kaduilla koppalakki päässä saapastellut mies, joka hirtti muuminuken, uskoi yhdessä edellisistä elämistään olleensa ranskalainen aatelismies ja julisti olevansa ”kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti.” Pekalle tärkeintä oli show. Uskon hänen pikemminkin eläneen jotakin eriskummallista fantasiaa kuin tavoitelleen poliittista uskottavuutta.

Radikaaliksi traditionalistiksi kehittymisesi tuo etäisesti mieleen Pekan poliittisen radikalisoitumisen 70-luvulla – samaan hengenvetoon on toki todettava, että teidän kahden välillä eroja löytyy hyvin paljon. Ennen kuin Pekka radikalisoitui, hän oli tullut tunnetuksi valokuvausliikkeestään, Aino Kassisen ykkösoppilaana olemisestaan, yms. sosiaalisesti varsin hyväksytystä ja arvotetustakin toiminnasta. Ennen julkista profiloitumistasi radikaaliksi traditionalistiksi olit tullut tunnetuksi arvostettuna kirjailijana, kääntäjänä ja mm. kulttuurilehti Kerberoksen päätoimittajana. Kun Pekan poliittinen profiili radikalisoitui, hän menetti ystäviään ja hänen ja perheensä elämä vaikeutui. Onko elämäsi vaikeutunut sitten julkisen profiloitumisesi traditionalistina, oletko menettänyt ystäviä? Onko maailmankatsomuksellinen kehityksesi antanut uutta näkökulmaa Pekkaan?

Jotkut tuttavat ja kollegat ovat vieraantuneet minusta sen jälkeen kun olen ”tullut kaapista” näissä asioissa, mutten sanoisi elämäni vaikeutuneen. Minulle on tärkeintä se että voin tehdä työtäni, ei se, olenko väleissä kaikkien kanssa. Mitä Pekkaan tulee, hänkään tuskin ahdistui huonosta maineestaan vaan pikemminkin nautti siitä. Mutta hänen perheellään oli varmasti kovin vaikeaa. Isän valtakunta -dokumenttia katsoessani totesin, ettei hänen lapsiaan ainakaan käy kateeksi.

Missä määrin Pekka oli mielestäsi traditionalisti?

Ehkä hänen okkultismiharrastuksestaan voisi löytyä yhtymäkohtia vaikkapa Evolaan, joka oli kovin kiinnostunut magiasta. En tunne sitä puolta kovin tarkkaan. Natsismi puolestaan on monella tapaa aika kaukana traditionalismista, vaikka yhtymäkohtiakin löytyy. Esimerkiksi natsien ihailu keskitettyä totalitaarista valtiota kohtaan ja rotumystiikka ovat vieraita useimmille traditionalisteille.

– – –

Assosiaatiot

Mitä seuraavat asiat tuovat sinulle mieleen? Voit vastata yhdellä sanalla tai pidemmin.

Pentti Linkola.

Suomalaisen luonnonsuojelun suurmies ja erinomainen asiaprosaisti.

H.P. Lovecraft.

Ensimmäinen kirjallinen ihastukseni. Loi oman mytologiansa, mikä ei ole vähäinen saavutus.

Liberalismi.

Tarkoitti alunperin poliittista ja taloudellista vapautta, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Multikulturalismi.

Kyvyttömyyttä ymmärtää, mitä kulttuuri tarkoittaa.

Hipsterit.

Varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun ironia muuttuu retorisesta keinosta elämäntavaksi.

Kestävä kehitys.

Talouskasvu-uskovaisten saivartelua.

Poliittinen korrektius.

Sensuurilla on monta nimeä.

Islam.

Juutalaisuuden ja kristinuskon outo äpärälapsi.

Porno.

Korvannut seksin länsimaissa.

Tom of Finland.

Siitoin-postimerkki olisi ollut parempi.

Perussuomalaiset.

Poliittinen sillisalaatti, josta löytyy niin viisaita kuin idiootteja.

Jussi Halla-aho.

Suoraselkäinen poliitikko, tosin reagoi liian herkästi lehdistön kirjoitteluun.

Kokoomus.

Plutokraattien puolue.

Vihreät.

Liberaaleja, jotka haluavat kieltää kaiken.

Rasismi.

Tarkoitti alunperin rotusortoa, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Skinheadit.

Onko heitä enää Suomessa?

Natsi-Saksa.

Valtiomuotoinen yritys yhdistää estetiikka ja politiikka.

Helsingin Sanomat.

Painettua internettiä.

Suomen Sisu.

Kansallismielinen keskustelukerho, josta nousi myöhemmin poliittisia vaikuttajia.

Kansallinen vastarinta.

Vanhoissa natseissa oli enemmän tyyliä kuin uusissa.

Vasemmisto.

Puolusti aiemmin työtä pääomaa vastaan, nykyään puolustaa työtä vieroksuvia.

Metsästys.

Ihmisen alkuperäisin elinkeino.

Käsin kirjoitetut kirjeet.

Käyneet valitettavan harvinaisiksi. Merkittävien henkilöiden valittuja sähköposteja lienee turha julkaista.

Neofolk.

Kiinnostavin 1970-luvun jälkeen syntynyt musiikin tyylilaji. Death In Junen ja Blood Axisin levyt soivat kotonani ahkerasti.

Sananvapaus Suomessa.

Siitä tingitään aina kun joku käyttää sitä.

Suomen oikeuslaitos.

Luotan siihen yhä vähemmän.

Kuolemantuomio.

Rehellinen ja suvereeni vallankäytön muoto.

Tasa-arvo.

Käsitteellinen mahdottomuus. Arvo perustuu erolle.

Feministit.

Uskovat, että naisen tulee tehdä mitä huvittaa ja miehen mitä nainen sanoo.

Pussy Riot.

Minun marttyyrini on Dominique Venner eikä Pussy Riot.

Cheek.

Vihaan rappia, esittivätpä sitä minkä väriset tahansa.

Venäjä.

Suomalais-ugrilaisten kansojen historiallinen vihollinen, joka on tuottanut hienoa kirjallisuutta.

Yhdysvallat.

Atlantin takainen öykkäri, jonka aseita Eurooppa tällä hetkellä valitettavasti tarvitsee.

NATO.

Kannatan Suomen jäsenyyttä. Pienen kansakunnan edustajana on pakko olla pragmaattinen.

Sauna.

Siitä minä nautin.

– – –

Tulevaisuus

kaliyugaElämmekö Kali Yugan aikakautta? Onko länsimaiden perikato käsillä? Jos elämme Kali Yugaa, mitä merkkejä tästä on nähtävissä?

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen. Ihmiset vain toivovat hiljaa mielessään, ettei romahdus tapahdu heidän elinaikanaan. Toisaalta pitää muistaa, että perikato harvemmin tarkoittaa nopeaa ja täydellistä luhistumista. Rooman valtakunnastakin romahti vain länsipuoli, Bysantti porskutti vielä täydet tuhat vuotta. Rapistuvat kulttuurit voivat sinnitellä hämmästyttävän pitkään.

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on? Mitä seuraava kirjasi tulee käsittelemään?

Minulla on valmisteilla esseekirja, jonka olisi tarkoitus ilmestyä ensi keväänä. Se on tietyllä tavalla jatkoa Ilman-kirjalle, sillä sen keskipisteessä on suomalainen mies ja mies yleensä. Käsittelen siinä ”miehen metafysiikkaa” eli sitä, mitä maskuliinisuus pohjimmiltaan on kulttuurisista muuttujista riisuttuna. Samalla käyn läpi sitä, miten moderni yhteiskunta on oikeastaan naisten intressejä varten rakennettu. Lyhyesti sanottuna, Otto Weininger kohtaa Fight Clubin. Lisäksi minulla on tekeillä romaani ja suomennosvalikoima Jack Londonin asiaproosaa.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia on verkkolehti Sarastuksella? Miltä Sarastuksen tulevaisuus näyttää? Pysyykö Sarastus pelkästään verkkolehtenä, vai onko sille mietitty myös traditionaalisempaa paperilehti-formaattia?

Sarastus tuskin ainakaan kovin pian siirtyy paperilehdeksi, mutta toimitus on suunnitellut parhaiden kirjoitusten julkaisemista säännöllisin väliajoin jonkinlaisena vuosikirjana. Muutakin pienimuotoista julkaisutoimintaa on ideoitu. Olemme aloittaneet Spenglerin Ihminen ja tekniikka -teoksen julkaisemisen suomeksi ”jatkokertomuksena” Sarastuksessa, ja suomennos olisi tarkoitus julkaista myöhemmin myös kirjana.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mielenkiintoisten ihmisten seura. Joskus he ovat eläviä ihmisiä, joskus taas taiteilijoita ja filosofeja joiden kanssa keskustelen heidän teostensa välityksellä.

– – –

Mesikämmen kiittää Timo Hännikäistä haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hännikäisen blogi Marginalia. [Marginalia vanhassa osoitteessaan].

Hännikäinen Wikipediassa.

Hännikäisen kirjailijasivu Facebookissa.

Hännikäisen haastattelu Kuiskaus pimeässä-lehdessä.

Hännikäisen haastattelu Hommalla: Timo Hännikäinen: Ikkunat auki Impivaaraan.

Juhani Karilan juttu Helsingin Sanomissa: Esseisti Hännikäinen: Tasa-arvo on liian pitkällä. Esseisti Timo Hännikäinen radikalisoitui.

City-lehden juttu Hännikäisestä ja hänen 2009 ilmestyneestä kirjastaan Ilman (Savukeidas, 2009).

Hännikäinen puhumassa kirjastaan Ilman Maria-ohjelmassa.

Hännikäinen Perttu Häkkisen haastateltavana Ylen Suomalainen mies-sarjassa 2012.

Täyslaidallinen humanismia vastaan. Hännikäisen kirjan Ihmisen viheliäisyydestä (Savukeidas, 2011) arvio Elonkehässä.

Verkkolehti Sarastus.

Verkkolehti Sarastus Facebookissa.

 

Read Full Post »

Mesikämmen on saanut tassuihinsa suurehkon määrän harvinaisia Pekka-videonauhoja. Ne sisältävät mm. nykyisellään YouTubesta löytymättömiä vanhoja TV-pätkiä, Pekan itsensä Saksassa kuvaamaa materiaalia, sekä muiden Pekasta videokameralla kuvaamaa materiaalia. Osa näistä materiaaleista on jo digitoitu VHS:ltä DVD-muotoon. Osa odottaa digitoimistaan.

Tämän kulttuurihistoriallisen aarreaitan avaaminen aloitetaan tänään vajaan tunnin mittaisella nauhalla, jonka tuntemattomat nuoret ovat kuvanneet Naantalissa 1992. Nauha lienee ensimmäinen videotallenne, joka on tullut julkisuuteen Pekan ja kumppaneiden järjestämistä toritilaisuuksista Naantalissa. Videolla Pekka kertoo monen muun asian lisäksi myös vähän kuullusta murhayrityksen kohteeksi joutumisestaan Vehmaalla, sekä kuulumisestaan Portugalin salaiseen poliisiin.

Seuraavaksi käydään läpi linkit nauhan videoklippeihin ja annetaan klippien asiasisällöstä lyhyt kuvaus. Lisäksi muutama siteeraus on transkriptoitu nauhalta näiden kuvauksien perään.

– – –

Osa 1/5

p1bKuvausryhmä saapuu Naantalin torille, jossa Aalto pitää väkevän puheen. Mukana myös Pekka, Koskela, ja pari muuta hommassa mukana olevaa henkilöä. Eräässä kohdassa Aallon puhetta anarkistit heittävät Pekan porukkaa kananmunilla. Torilla olleilta kysellään mielipiteitä toripuheesta. Kuvausryhmä saapuu Pekan joukkojen kanssa bunkkerille. Pekka kertoo toiminnastaan, Koskelasta, Kursiivin iskusta ja siitä saamastaan tuomiosta. Aalto kertoo lentokonekaappauksesta.

Komentaja Aalto puhuu! Kansalaiset! Tarkkailkaa ympäristöänne! – Aalto

p1cEnnennäkemättömän harhautuksen meteli on peittänyt ihmisten korvat kuulemasta totuutta! – Aalto.

Kansalaiset nukkuvat poliittisen petoksen muuriin. Missä ovat totuuden sanat? Missä on kuri, järjestys ja oikeudenmukaisuus? – Aalto

Kuka muu kuin isänmaanystävä voi luoda uudestaan kansakunnallemme voittamattoman kunnian, täydellisen vapauden sekä jakamattoman onnellisuuden ja rakkauden taivaallisen tunteen? – Aalto

p1eSe, joka väittää tai yrittää todistaa meitä isänmaanystäviä vastaan, ei tule todistamaan muuta kuin tyhmyytensä ja kaikkinaisen mitättömyytensä koko ihmiskunnan edessä, totisesti! – Aalto

Täytyy tehdä vahvistusryypyt… skool! – Pekka

Tää oli tuota vuonna 86. Järvenpään kanssa tehtiin tämmönen lentokonekaappaus, että tota, siinähän oli siis periaatteena se, että saatas vähän rahaa sen aikaiselle puolueelle. Ainahan noissa tietysti lentokonekaappauksissa niin on taustalla se halu, että huomataan, minkä puolesta taistellaan. Eihän lentokonekaappaus koskaan onnistu tietenkään – Aalto

 – – –

Osa 2/5

p1gPekka kertoo Kursiivin tapauksesta, IKR:stä, kannattajistaan, Vehmaan huvilastaan, saamastaan julkisuudesta Neuvostoliiton mediassa, Neuvostoliiton natseista, pakolaisista, murhayrityksen kohteeksi joutumisestaan Vehmaalla. Keskusteluun ottaa osaa myös Koskela ja Aalto.

Meil on 666 nyt [jäseniä]. Se on meidän maaginen luku. Pedon luku – Pekka

Poliittista vessapaperia – Aalto Pariisin rauhansopimuksesta.

Me kuollaan sukupuuttoon tuhannessa vuodessa – Olavi Koskela.

– – –

Osa 3/5

Videontekijä esittelee lehtileikkeitä. Pekka kertoo EY:stä ja sen vaikutuksesta Suomeen, Suomen ongelmista, Karjalan palauttamisesta, yms.

– – –

Osa 4/5

p2Pekka kertoo sotahistoriasta, skinheadeistä, punkkareista, Ahvenanmaasta, siviilipalveluksesta, Elisabeth Rehnistä, Neuvostoliiton atomipommeista, Etelä-Afrikasta, kristinuskosta, hindulaisuudesta, tulevaisuudesta, Hitleristä, presidenttiehdokkaaksi ryhtymisestä, Naantalin kunnallisvaaleista, ranskalaisesta ja amerikkalaisesta vaalitavasta, anarkistien taholta saamastaan sabotaasista. Aalto kertoo Oulun kunnallisvaaleista, aktiiveista, taloonsa kohdistetusta vandalismista, ”monistesodasta”, anarkisteista, yms.

p5Punkit ja skinit ne on niin kuin kissat ja koirat. Mä en henkilökohtasesti, mä en voi sietää punkkareita. En oo ikinä sietänyt oikein. Kyl mä niitten kanssa toimeen tuun, Naantalis niitä on puolisen tusinaa. Mut ei ne oo ihmisiä mun mielestä. Ne on niin kun jotain villi-intiaaneja. Ei niil oo mitään periaatteita – Pekka

Hinduismi on korkeampaa filosofiaa kuin kristinusko. Buddhalaisuus ja tämmönen. – Pekka

Anarkistit on semmosia et ei ne pysty niinku tappelemaan, ne on semmosia niinku kyykäärmeitä, matelee kato yön pimeydessä, sit maalataan joku iskulause ja kadotaan niinku pieru Saharaan – Pekka

Munkin talo missä mä asun on maalattu, maalattu tuota. Ei oo ollu kuitenkaan vielä tuollaisia yhteenottoja, verisiä. On ollu lähinnä tuollaista monistesotaa – Aalto

– – –

Osa 5/5

p4bPekka kertoo anarkisteista, Koskelasta, liikkeen toiminnasta Suomessa, KRP:stä, Tapio Linnasta, yliopistolla olevasta keskustelutilaisuudesta, omasta asemastaan Suomessa alan kentällä, Linnan Pekasta levittämästä juorusta, naissuhteistaan, kreivi Lingrenistä, punkkareitten kanssa olleista nahinoista, kuulumisestaan Portugalin salaiseen poliisiin (esittelee myös nämä paperinsa), Portugalin matkoistaan, Portugalissa tekemästään huumeveikkojen pidätyksestä, Suomen laista, kontakteistaan ympäri maailmaa, englanninkielen taidostaan, saksankielen opiskelusta Suomen kouluissa, Chymoksen minttuviskistä ja sen hyvästä hinta/alkoholiprosentti-suhteesta. Tämän lisäksi Pekka kertoo hampaidensa harjaamisesta. Koskela kertoo saamastaan vankilatuomiosta. Aalto kertoo eri yhdistyksistä.

p5bSit hän on pistänyt semmosen jutun liikkeelle et mä olen homoseksualisti. No sitä voi kysyä mun vaimoltani tai mun rakastajattariltani. Mulla on ollut elämäni aikana vajaa 800 naissuhdetta – Pekka

Mä kuulun itse Portugalin salaiseen poliisiin. Mul on merkit ja paprut. Security Polizei Buddeo Lisboa. Quarto Division – Pekka

Mä puhun englantia melkein yhtä hyvin kuin Suomea – Pekka

Mä pesen yleensä hampaat kolme kertaa vuodessa – Pekka

p5dJanottaa vähän. Ei viinaa sais mainostaa, mut oletteks te tietoinen et nyt on tullut tämmönen uus viina markkinoille… minttu… tää on Chymoksen, Lappeenrannasta. Se on minttu schnapsi. Puolen litran pullo. Maista, siel ois tippa. Ajattele tää on 50% maksaa 99 markkaa… tää on halvempaa kun Suomen hintatason mukaan… Koskenkorva on 91 markkaa ja se on vaan 38 prosenttista, tää on 50 prosenttia ja 99 markkaa. Jos lasketaan suhteessa alkoholimäärään, niin Koskenkorva kalliimmaks tulee. Mä oon nykyään tätä kitannut. Täst se näkyyki (taputtaa mahaansa) – Pekka

– – –

Mesikämmen kiittää videon nimettömänä pysyttelevää lahjoittajaa.

p1f

Read Full Post »

Kristinuskon piiristä on pullahtanut kautta sen historian mitä hurjimpia tarinoita siitä, miten jumalattomien henkivaltojen palvojat harjoittavat rituaalisesti mitä hirveimpiä seksuaalisia perversioita ja jopa rikoksia. Malleus Maleficarum on tästä kenties kuuluisin yksittäinen dokumentti. Vastaavia väitteitä on esitetty myös meidän aikoinamme vaikka minkä verran, mistä hyvänä esimerkkinä käy ns. 80-luvun uusnoitavainot (kts. tämä, tämä, tämä ja tämä).

Mesikämmen sai hiljattain tassuihinsa teoksen, joka sopii tähän genreen varsin mainiosti – Horst Knautin Paluu tulevaisuudesta (Otava, 1971, alkup. Rückkehr aus der Zukunft – Phantasthische Erfahrungen in der Welt der Geheimwissenschaften, Scherz Verlag, 1970). Knautin teos tyytyy tosin vain kuvailemaan erilaisten salatieteellisten ryhmien harjoittamia rituaalisia perversioita, eikä niinkään syytä näitä ryhmiä rikoksista, vaikka sellaiseenkin kerran vihjaa. Meno oli tässä suhteessa 70-luvulla, ainakin saksanmaalla, hivenen maltillisempaa kuin reilun vuosikymmenen päästä, varsinkin Yhdysvalloissa.

Knaut on siitä metka ukko, ettei hänestä löydy internetistä juuri mitään. Lähinnä sivuja, joissa hänen nyt käsiteltävänä olevaan teokseen viitataan, löytyy. Eräs kaikkein informatiivisimmista teksteistä Knautista on eräs Ordo Templi Orientistä Saksassa ja Itävallassa käsittelevä artikkeli, mistä selviää, että Knaut on ollut ristiretkellä kyseistä järjestöä vastaan niin intohimoisesti kuin vain uskonsoturi voi olla, kirjoittaen heistä eräässä kirjassaan niin paksua palturia, että sai näiden satujensa kautta itsensä oikeuteen ja sitä kautta velvoitetuksi maksamaan hyvän summan korvauksia – mikä ei estänyt luupäistä uskonsoturiamme alkamasta samanlaiseen projektiin heti uudestaan. Sivustolta tulee selväksi, että Knaut on kirjoittanut muitakin alan teoksia. Häntä kutsutaan “roskajournalistiksi”.

Kirjan suomenkielinen laitos on myyty aikapäiviä sitten loppuun, mutta huutonetissä ja divareissa teosta liikkuu edelleen jonkin verran. Jos tämän alan viihdekirjallisuus kiinnostaa, niin tämä teos kannattaa hankkia kokoelmiin, sillä harvoin törmää kristityn (tai kenenkään muunkaan) kirjoittamaan teokseen, jossa on niin paljon ja niin yksityiskohtaisesti kerrottu erilaisista rituaalisista irstailuista kuin tässä teoksessa. Minkään okkulttisen salaseuran omista teksteistä ei löydy niin hurjaa tekstiä kuin tästä Knautin teoksesta. Vaikka opus on totuuspohjaltaan vähintäänkin kyseenalainen, on se okkulttisen roskaviihteen saralla kuitenkin täyttä rautaa.

Jotkut ovat paradoksaalisesti saattaneet saada Knautin horinoista kuitenkin virikkeitä itselleen, siis vähän samaan tyyliin kuin Keijo Ahorinnan jutuista Suomessa saatananpalvonnan kentällä. Asiasta, josta on hurskaasti peloitelu ja varoiteltu, on saattanut jossain määrin tulla oikeasti todellisuutta otollisten ihmisten kautta. Knautin teos ilmestyi Suomessa vuonna 1971. Tämä oli aikaa, jolloin Pekka Siitoin oli jo herännyt hengentieteelliseen kutsumukseensa. Kuten Mesikämmen on jo aiemmin todennut, oli Trevor Ravenscroftin Pyhä Keihäs (Gummerus, 1974) suuresti Siitoimen ajatteluun vaikuttanut teos – se yhdisti hänelle politiikan ja magian yhteennivoutuneeksi kokonaisuudeksi. Tämä näkyy jo Siitoimen Musta Magia I:ssä, joka julkaistiin myöhemmin samana vuonna kuin Ravenscroftin teos. Mutta mistä muualta kuin Ravenscroftilta oli Pekka mahdollisesti saanut vaikutteita mustaan magiaansa?

Knautin kirjan lukeneena Mesikämmenen on todettava, että on varsin mahdollista, että tuo kirja oli Pekallekin tuttu. Sen verran samaa otetta löytyy hänen Musta Magia-kirjojen rituaaleista verrattuna Knautin teoksessaan esittämiin rituaaleihin. Siinä missä Ravenscroftin teos loksautti Pekalle politiikan ja magian yhteen, on Knautin teos saattanut loksauttaa hänelle rivologian ja hengentieteen yhteen. Mielenkiintoisena yksityiskohtana asian tiimoilta voisi mainita muuten sen, että Pekan kuolinpesän ostaneen osto- ja myyntiliikkeen listoilta löytyy vielä tätä kirjoittaessa kappale Knautin kirjaa. Ettei vain olisi Pekan kokoelmista?

Jo monet Knautin kirjan kappaleiden nimet kertovat minkätyyppisessä pärinässä teoksen sivuilla mennään: ”Villien intohimojen uskonto”, ”Erotomaanien salainen vallankumous”, ”Uskonnollisen sadistin psykoterroria”, ”Salaopillinen yhdyntä auringonkylvyssä”, ”Käärme, fallos, lesbos”, ”Paholaisen kylmä siemen”, ”Astraalisia avioyhteyksiä”, ”Ausburgin salaopillinen seksitrio”, ”Karezza – oppi sielullisesta onaniasta”, ”Eroottinen lataus jälkivaatimuksella”, ”Aikuisten lääkärileikit”, ”Inho, myrkky ja ruumiinhäpäisy”, ”Selvänäköisyyttä navan alapuolella”. Käymme seuraavaksi läpi näytteitä Knautin kirjasta, jotka tuovat esiin millaisesta perverssiyden ylistyksestä herran teoksessa on oikein kyse. Samalla teemme hieman vertailua Pekan Musta Magia-kirjojen rituaaleihin, teemoihin ja yleiseen otteeseen magiaan.

– – –

Näyte 1:

Pekan Musta Magia I:ssä ja II:ssa on rituaalikuvauksissa tasamäärä miehiä ja naisia, ei eri määrää (Musta Magia II:ssa olevaa “Seremonia 2”:ta lukuunottamatta). Viiltoarvista ja häpykarvojen ajeluista ei Pekan rituaaleissa puhuta, mutta erääseen rituaaliin, “josta paholainen pitää”, tulee papittaren virkaan valita ryhmän vanhin nainen (vrt. Knautin mainitsema 70-vuotias papitar). Kynttilöiden yms. valonlähteiden käyttö mainitaan Pekankin rituaaleissa, mikä ei tietenkään ole kovin outoa missään rituaalimagian yhteydessä. Merkillepantavampaa on se, että laulaminen tai mumina kuuluu usein Pekankin kirjoittamiin rituaaleihin. Miesten ja naisten toistensa hierominen, masturbaatio ja ”seksuaalis-uskonnollinen ekstaasi” taas ovat Pekan rituaalien hyvin tunnettuja tavaramerkkejä (MM I, s. 114-115, 117-120, 125-127, MM II, s. 64-73).

Näytteet 2 ja 3:


Tässä näytteessä on sellaista porno-alkoholi-rivoilu-Saatanan kunniaksi-rituaali-otetta, että se voisi olla melkein kuin suoraan Pekan itsensä kirjoittamaa, poislukien homostelu ja “Herra L”:n vähäinen kiinnostus naisia kohtaan. Siinä missä ”Herra L.” ”saa tyydytystä vain seksuaaliorgioista joihin liittyy pyhiä toimituksia”, sai Pekka, joka omien sanojensa mukaan oli ollut yli 800:n naisen kanssa, kuitenkin varmasti tyydytystä myös mundaanimmasta seksistä. Saatananpalvontamenojen seksistä Pekka kuitenkin täsmensi, etteivät sellaiset ihmiset ole todellisia Saatananpalvojia, jotka vain harrastavat sexiä, mutta eivät tiedä mitään henkimaailman asioista, joten he eivät voi saavuttaa sellaista onnea kuin ne, jotka harrastavat myös salatieteitä (MM I, s. 117).

Näyte 4:

Tässä ei ole mitään erityisesti Pekkaa sivuavaa, mutta peruukki-detalji on mainio.

Näyte 5:

Tämä näyte on koomisuudessaan ja sisällössään jälleen kuin Pekan itsensä kynästä. Näytteessä on myös tyypillisiä Pekan rituaaleille ominaisia elementtejä: tullaan huoneeseen, riisuudutaan alasti tai pukeudutaan viittaan ja ”riehutaan heteroseksuaalisesti”. Silmiinpistävän pekkamainen on näytteessä oleva ”Tehkää paljon syntiä, jotta teille annettaisiin paljon anteeksi!”-kohta, joka voisi olla suoraan Paholaisen Katekismuksesta.

Näyte 6:

Tämäkin näyte on kuin Pekan kirjoittama. Tutut pekkamaiset elementit toistuvat: siittimen symboliikka, rituaalinen tanssi, musiikki, hurmostila, rituaalinen yhdyntä, sekä sperma ja naisen sukupuolieritteet, jotka nähdään ”urhina tuonpuoleisille valloille”. Siittimen maagisesta symboliikasta Pekka kirjoitti mm. Musta Magia-teoksensa molemmissa osissa (1974, 1975), Ufot, uskonto ja Paholainen -teoksessa (1974), sekä Paholaisen katekismuksessa (1977).

Näyte 7:

Tämä näyte muistuttaa Pekan Musta Magia I:ssä ollutta ”Arabialaisen liiton” rituaalia, jossa seuran johtaja arpoo sellaisille seuran jäsenille uudet parit, jotka haluavat uuden kumppanin. Näiden parien on sitten pidettävä toisilleen seuraa ainakin seuraavan kolmen kuukauden ajan ja oltava tuona aikana yhdynnässä keskenään vähintään kahdeksan kertaa (MM I, s. 125-127).

Näyte 8:

Jälleen varsin pekkamainen näyte. Sperman vuodattaminen johonkin astiaan on mainittu mm. Musta Magia I:ssä, jossa naiset ovat rituaalisesti masturboineet miehiltä spermat kahvikuppeihin, mistä ne sitten kaadetaan suureen kulhoon, minkä jälkeen papitar polttouhraa spermat Saatanalle, minkä jälkeen sitten sperman käryä haistellessa rituaaliin osallistujat esittävät Saatanalle toiveensa (MM I, s. 117-120). Kaikkien harjoittamaan kaikkien sperma-viini-sotkun juontiin ei Pekka tietenkään lähtenyt täytenä heteromiehenä mukaan, vaan korvasi sen miehekkäästi sian- tai lehmänverellä blandatun viinan juontiin:

(…) Tämän jälkeen kehoittaa johtaja jokaista avaamaan mukanaan tuoman korkkaamattoman viinapullon ja kehoittaa jokaista ottamaan siitä kolme kulausta Luciferin kunniaksi. Johtaja juo myös samalla kolme kertaa kolme kulausta kuin muutkin. Tämän jälkeen johtaja huutaa möreällä äänellä seuraavan kutsun kolme kertaa: Lucifer-Lucifer-Lucifer! Aila himel Adonaj amara Zebaoth cadas yeseraije haralius!

Tämän jälkeen ottaa johtaja taskustaan toisen noin litran vetoisen pullon, jossa on joko sian tai lehmän verta. Johtaja kaataa pullostaan verta jokaisen viinapulloon viinan joukkoon yhtä paljon ja taas kaikki juovat kolme isoa kulausta tällä kertaa Saatanan kunniaksi. Tässä vaiheessa on syytä laittaa musiikki soimaan, jos tarvittava soitin on mukana. Musiikin soidessa keskitytään palavaan ristiin noin puolen tunnin ajan meditaation tavoin. Tämän jälkeen juodaan loput viinat pois, jonka jälkeen riisutaan viitta pois ja ollaan alasti. (MM II, s. 66)

Näytteet 9 ja 10:


Näyte on jälleen varsin pekkamainen ”perversion autuuksineen”, spermoineen, rituaalisine masturbaatioineen, nautinnon hakemisineen, pornoineen. Pekka tosin ei tässä yhteydessä eläimistä välittänyt, eikä miehistä, kuten on jo tullut selväksi. Hän kuitenkin diplomaattisesti totesi, että mitä tulee ns. homosexualisteihin ja lesbolaisiin, niin he voivat omissa puitteissaan, omilla tavoillaan harjoittaa näitä rituaaleja Saatanan kunniaksi yhtä hyvin kuin muutkin. Homothan ovat tulleet homoiksi naisten pahuuden tähden ja naiset lesboiksi miesten laiskuuden ja likaisuuden tähden. Tämä on täysin ymmärrettävää karmallisessa mielessä (MM I, s. 127).

Näyte 11:

Näytteessä mainittu merkki on Saturnuksen merkki. Knaut on epäilemättä ottanut tämän kirjassa jo muualla mainitulta Fraternitas Saturnilta, jonka rituaaleissa on usein seksuaalinen elementti, vaikkakaan ei aivan Knautin mielikuvituksellisin mutta yksinkertaistetuin tavoin esitettynä (Fraternitas Saturnista ja sen jäsenten käsityksistä seksimagiasta kts. esim. Gregor A. Gregorius: Geheimnisse der Sexualmagie, Hartmann Esoterischer Verlag, 2007 ja Stephen E. Flowers: Fire & Ice, Llewellyn Publications, 1994).

Tässä vaiheessa alkaa muuten varmaan olla kaikille jo selvää, miten paljon Knaut pitää sanasta ”perverssi”.

Näyte 12:

Tämä on jälleen oiva näyte Knautin perverssistä mielikuvituksesta. Sattuneesta syystä tästä näytteestä tulee mieleen Robinson Devorin ohjaama dokumenttielokuva Zoo.

Näyte 13:

Skandinaaviset pornokuvajulkaisut! Vampyrismi ja ihmisuhrit! Mainittiinko muuten sana ”perverssi” jälleen?

Näyte 14:

Tämän näytteen esitys sperman, ”paholaisen kylmän siemenen”, maagisista voimista on jälleen varsin pekkamainen, vaikka Pekka ei spermaan näin taolaisittain suhtautunutkaan. Musta Magia II:ssa esitetystä “Seremonia I”:stä löytyy “paholaisen kylmää siementä” sivuten ritualistinen orgiakohta, jossa seremonian johtajan tulee lausua näin: Tässä oi suuri Saatana Sinulle kauttani vaatimaton lahjani. Olkoon kaluni kova kuin kivi ja kylmä kuin jää (MM II, s. 67). Myös käsitys orgasmista paholaisen, “tämän maailman herra” työnä, on varsin pekkamainen (Ufot, uskonto ja paholainen, s. 24-25).

Näyte 15:

Afrikkalaisten naisten seksiin keskittyvän noituuden salaliitto! Tähän on hyvä lopettaa Knautin kirjan mainostaminen.

– – –

Knautin kirjasta, joka julkaistiin suomeksi 1971, löytyy siis mielenkiintoinen määrä samankaltaisuuksia Pekan Musta Magia-kirjoissaan (1974, 1975) esittämiin rituaaleihin. Kun otetaan huomioon, ettei tuohon maailmanaikaan ollut suomeksi julkaistu oikeastaan mitään satanismia, saatananpalvontaa tai seksimagiaa koskevaa kirjallisuutta, näyttää varsin todennäköiseltä, että Knaut on teoksellaan onnistunut inspiroimaan Pekkaa. Heikon englannin kielen taitonsa vuoksi on Pekka tuskin aiheesta lukenut vaikkapa Francis Kingin kirjaa Sexuality, Magic and Perversion (1971). Mesikämmen arvioikin, että Knautin kirja näytteli tärkeää roolia Pekalla rivologian ja hengentieteiden yhdistämisessä.

Lopuksi on mainittava, että vaikka Knautin kirjassa on huima määrä rituaalista irstailua kuvaavaa tekstiä, löytyy siitä muunkinlaisen epäkristillisen hengellisen toiminnan listaamista. Kunniansa saavat kuulla erilaiset henkiparantajat, joogan harrastajat, kuin myös Aleister Crowley ja saksalaisen Fraternitas Saturnin Gregor A. Gregoriuskin. Crowleystä Knaut ei anna juuri muuta kuin muutamia ympäripyöreän kauhistelevia mainintoja, mutta Gregoriuksesta kerrotaan sitten hieman enemmän. On toki sopivaa, että Gregorius ja Crowley mainitaan kirjassa, sillä herrojen seuroilla oli, ja on edelleen, varsin vahva jalansija Saksassa.

Loppukaneetiksi käyköön seuraavat siteeraukset:

Irstailija olen kyllä, olen perverssi. Äiti toivoi minusta teologia, mutta minusta tulikin rivologi.

I am sick. I want be sick because my god is Lucifer!
Pekka Siitoin

Kyllä meistä jokainen on omalla tavallaan myös seksuaalisesti poikkeava, tietyllä tavalla perverssi.
Päivi Räsänen

Read Full Post »

Lin gha-Rejn alias Reima Saarisen mysteeri on saanut edellisen aihetta käsittelevän Mesikämmenen postin jälkeen varsin mielenkiintoista lisävaloa, joka liittää herran vahvasti Jouni Mömmöön, Mana Mana-yhtyeen edesmenneeseen keulahahmoon. Esiin tulleiden seikkojen valossa näyttää kaiken muun mielenkiintoisen ohessa siltä, että Mömmö otti nimen bändilleen eräästä Lin gha-Rejn omistamasta kirjasta.

Edellisen Lin gha-Rejtä käsittelevän Mesikämmenen kirjoituksen luettuaan eräs blogin lukija muisti, että Lihanukke-nimisen zinen eräässä numerossa olisi aikoinaan ollut Jouni Mömmön haastattelu, jossa olisi mainittu myös Lin gha-Rej alias Reima Saarinen. Mesikämmen sai kyseiseltä lukijalta skannaukset kyseisen haastattelun Lin gha-Rejtä sivuavista kohdista, mistä Mesikämmen tätä lukijaa myös kiittää.

Mömmön haastattelusta selviää, että hän piti itseään Saarisen maagisena opetuslapsena, Saarista Patti Smithin entisenä poikaystävänä, ja että Saarinen oli käynyt Amsterdamissa vihkiytymässä johonkin maagiseen asiaan. Myös Saarisen upea kirjasto ja koti Turussa tulevat haastattelussa esiin.

Lihanukke-lehden haastattelu ilmestyi vuoden 1992 alussa, reilu pari kuukautta Mömmön itsemurhan jälkeen (Leena Möhnän kirjoittama johdanto haastatteluun on päivätty 13.1.1992). Seuraava pätkä haastattelua löytyy sen alaotsakkeen Vihkiytyminen mustaan magiaan alta.

– – –

Jouni Mömmö (JM): Turussa mä tapasin sellasen miehen kuin Reima Saarisen, Patti Smithin vanhan poikaystävän. Semmonen mustan magian tyyppi, aikamoinen tietäjä.

Lihanukke (LN): Olikse jotain näitä Pekka Siitoimen…?

JM: Eijeijjei, täysin päin vastoin!

LN: Ei mitään natsi-ideoita sotkettuna mystiikkaan?

JM: Täysin päinvastoin. Sitä ei niinku ymmärretä tietyllä tapaa, ihmiset pelkää sitä oppia… realistista, täysin kristillistä ja pyhää. Tosi pyhää, se tietää kaikki salaisuudet kaikesta. Siinä on niinku koko maailmanhistoria kirjoitettu kirjoina heille tavallaan. Ja tällä miehellä sattu olemaan niin uskomaton kirjasto! Vapaamuurarien lunkka on tosi kateellinen tästä asiasta heille. Niinku vaikka vapaamuurarit harrastavat tätä magia-juttua aika paljon. Ne on tosi kateellisia, samoin kuin joku uskontotieteenlaitos on tosi kateellinen, koska tällä ihmisellä on suora yhteys Englantiin ja hän tietää itse tietysti kaiken.

LN: Hän kuitenkin puuhailee yksin?

JM: Hän oli sillä hetkellä yksin, hän on tullut Amsterdamista. Hänet oli ilmeisesti jotenkin vihitty siellä johonkin systeemiin, joka lähetettiin eteenpäin jatkuvasti, että hänet vihittiin johonkin ja hän vihki jonkun. Ja sitten hän vihki minut tähän.

LN: Että sä olit tavallaan niinkuin opetuslapsi?

JM: Tietyllä tavalla opetuslapsi. Ja mä halusin olla hänen opetuslapsensa, koska se oli todellista kauneutta.

Se äijä tietysti ulkona käyttäyty aivan älyttömästi, koska hän liikku pelkkien tunnetilojen mukaan. Kotona hän oli täys rauhallisuus, järki ja ymmärrys. Koti oli uskomattoman kaunis koti. Se oli kauneutta… mut vihittiin siihen uskoon tietyllä tapaa.

Sen jälkeen mulle alko aika reaalihelvetti. Mä lainasin kirjoja siltä ja löysin tavallaan seksimagian suurimman helvetin. Sit mä lähdin sellaselle matkalle ja kävin sen lävitte. Kun tää reaalihelvetti alkoi, Nicon ‘Dramafix’ oli mun suosikkilevy, se oli tosi kova juttu. Muutenkin mä koin tähän Nicoon tavallaan yhteyttä siihen aikaan.

Vähitellen se meni syvemmälle ja syvemmälle se helvetti ja mä olin välistä muuttanu Turusta Joensuuhun, mutta sitten mun piti mennä takas Turkuun. Mä pidän tätä vaihetta reaalisynnytyksenä, sillä tavalla, että mä realistisesti synnyin tähän maailmaan. Se alkoi siitä hetkestä, kun Turussa… No, tää menee ehkä sekoiluksi taas… Se oli kumminkin semmoinen kuun pimeällä puolella oleva synnytys, niinku rock ‘n’ roll-nautinto, mikä mulle on tehty. Se on aika reaalinen eli se on aika rankkaa, se lähti menemään helvetiksi, ääni- ja ystävyyshelvetiksi, täyttä kauheutta.

– – –

Väitteelle siitä, että Saarinen olisi ollut Patti Smithin poikaystävä, ei löydy mitään näyttöä ainakaan internetin kautta. Smith kävi Suomessa Saarisen elinaikana kerran, vuonna 1975 Kulttuuritalolla. Ehkä Saarisella oli jotain tekemistä jossain joskus Smithin kanssa, tai ehkä ei.

Mitä tulee Saarisen liikkeisiin Amsterdamissa, ovat hänen kontaktinsa siellä saattaneet olla paikallisia Ordo Templi Orientiksen jäseniä, tai muuten saman henkisiä ihmisiä.

Se, että Jouni Mömmö piti itseään Lin gha-Rejn eli Reima Saarisen opetuslapsena, johti pienen pohjatyön kautta toiseen mielenkiintoiseen löytöön. Hellride Music-forumilla oli 13.1.2008 (eli muuten tasan 16 vuotta Leena Möhnän kirjoittaman johdannon Mömmön em. haastatteluun jälkeen) s:A:h+1:5:3-nimerkiltä mielenkiintoisia huomioita Mana Mana-nimen alkuperästä.

Nimimerkki kertoo omistavansa useita kirjoja, jotka kuuluivat Lin gha-Rejn eli Reima Saarisen kokoelmiin. Hän kertoo myös, että “useiden lähteiden mukaan” Lin gha-Rej eli Reima Saarinen oli Jouni Mömmölle opettaja okkulttisissa asioissa. Kuten yllä siteeratun haastattelun perusteella tiedämme, on Mömmö itsekin todennut asian näin olleen.

Nimimerkki kertoo tietävänsä, että Mömmö lainasi Saariselta paljon tämän okkultismia käsittelevää kirjallisuutta. Tämä pitää jälleen edellisen siteeratun haastattelun pohjalta paikkansa. Hän myös arvelee, että tämä kirjallisuus on näytellyt suurta roolia Mömmön mielenterveyden ongelmien syventymisessä, siinä, että hän alkoi viettää enemmän aikaa “tämän maailman” ulkopuolella.

Tämän jälkeen nimimerkki kertoo löytäneensä todennäköisen selityksen sille, miksi Mömmö nimesi bändinsä Mana Manaksi. Eräs nimimerkin kokoelmissa oleva Saarisen aiemmin omistama kirja on Kenneth Grantin vuonna 1975 julkaistu Cults of the Shadow. Sen sivulta 9 löytyy elämänpuun diagrammi, jossa sen tavanomaisesta esityksestä poiketen on tulkintana “the cosmic power-zones and the Afro-Tantric kalas”. Keskellä diagrammia lukee Manamana (tavanomaisemmassa esityksessä elämänpuusta tuota kohtaa kutsutaan Tethin poluksi).

Saman kirjan sivulla 31 lukee: “To the kala of Mars, presided over by Aries, belongs the fiery aspect of Chango, and the god Ogoun with his manamana or chains of fire”.

Sivula 33 taas kerrotaan seuraavaa: “Lightning, which symbolizes the dart of the serpent´s tongue, which in turn symbolizes the sudden spasm of sexual orgasm, is also natural to the 19th ray. Hence Manamana, and Ugan or Ogoun, the African Vulcan, are associated with this scorpionic or ophidian current.”

Samalta sivulta löytyy myös toteamus: “To the Fire-ray – the 31st kala – is allotted to Manamana, the lightning.”

Kerrataanpa edelliset siteeraukset mielessä, mitä Mömmö sanoi aiemmin siteeratussa Lihanuken haastattelussa: “(…) Sen jälkeen mulle alko aika reaalihelvetti. Mä lainasin kirjoja siltä ja löysin tavallaan seksimagian suurimman helvetin. Sit mä lähdin sellaselle matkalle ja kävin sen lävitte.” Erilaiset palaset tuntuvat sopivan tässä kuvassa paikoilleen.

Kuten nimimerkki toteaa, ei termi “mana” ole sinällään mitenkään erikoinen, mutta muodossa “manamana” se on. On hyvin todennäköistä, että Jouni Mömmö sai nimen bändilleen kyseisestä kirjasta, vieläpä nimimerkki s:A:h+1:5:3:n nykyään omistamasta kappaleesta.

Paljastuukohan Lin gha-Rejn mysteeristä vielä jotain yhtä yllättävää kuin nämä asiat?

– – –

Aiheeseen liittyen:

Mysteeri nimeltä Lin gha-Rej.

Read Full Post »

Edellinen posti käsitteli Siitoimen kuuluisaa esiintymistä Radio Cityssä vuonna 1985. Paikallisradiolinja jatkuu tälläkin kertaa Pekan 10.3. 1997 Radio Inarille antaman haastattelun muodossa, josta Mesikämmen teki hiljattain transkriptin. Radiohaastattelun lainasta Mesikämmen kiittää nimettömänä pysyttelevää Siitoin-keräilijää.

Radio Inarin haastattelu keskittyy satanismiin ja saatananpalvontaan. Ohjelman sisältö on varsin viihdyttävää niin nuorten toimittajien aihepiirin tietämättömyyden johdosta, Pekan vetämän linjan johdosta, toimittajien ajoittaisen hämmennyksen johdosta, kuin näiden osasten muodostaman kokonaisuuden johdosta. Asiasisällössä vilisee virheitä puolin ja toisin. Kuvan kruunaa haastattelun lopuksi saatu kommenttisoitto sekä Radio Inarin erään toimittajan näkemys aihepiiristä.

Haastattelu on pilkottu kolmeen osaan. Niistä kaksi ensimmäistä pitää sisällään Pekan haastattelun, kolmannessa osassa taas päästään palautesoittoon ja loppukaneetteihin.

– – –

Hyvää iltaa kaikille Radio Inarin kuuntelijoille. Tämä on Radio Inarin tiistaimakasiinilähetys ja lähetys tulee pajalta, Ivalon studiolta. Studiolla tänään Sippo Seurujärvi, elikkä allekirjoittanut ja Mikko Mattila.

Tiistaimakasiinissa on esitelty aiemmin lukuisia seurakuntia ja eri uskontoja mutta tänään sitten hypätäänkin aivan toiseen äärilaitaan, nimittäin tänään käsittelemme satanismia.

[Carl Orffin Carmina Buranan O Fortuna soi].

Mikko Mattila ja Sami Ropponen haastattelivat tuossa aiemmin iltapäivällä alan todellista erikoismiestä, nimittäin Pekka Siitointa.

Radio Inari (RI): Puhelimessa on Pekka Siitoin…

Pekka Siitoin (PS): Pitää paikkansa. Terveisiä Naantalista Inariin ja Ivaloon.

RI: Missä vaiheessa sinä aloit pohtimaan näitä hengellisiä asioita?

PS: Vuonna 1971 olin taloudellisessa ahdinkotilanteessa ja käännyin opettaja-äitini, selvänäkijä Aino Kassisen puoleen, joka oli Oulusta kotoisin. Hän vihki minut saatanismiin ja selvänäköisyyteen ja okkultismiin. Siitä lähtien olen harrastanut aktiivisesti näitä asioita. Olen kirjoittanut mm. itse 13 kirjaa, suurimman osan salanimellä.

RI: No, miten tämä… saatananpalvonta, voiko sitä kutsua siksi nytten…?

PS: Sanoisin mieluummin satanismi, koska saatananpalvonta on rituaalien harrastamista teurastamalla eläimiä, mutta satanismi on taas ns. henkistä laatua, siinä ei välttämättä tarvita mitään eläinuhreja.

RI: No…

PS: Olen satanisti.

RI: No, miten tämä satanismi on vaikuttanut sinuun ennen kuin aloit siihen… satanismiin…

PS: Se on vaikuttanut sillä tavalla että jo pikkupoikana näin ennusunia ja minulla oli piileviä kykyjä, aloin niitä sitten kehitellä ja sen jälkeen asia on kehittynyt huomattavasti ja siitä on ollut myöskin aika paljon hyötyä, mutta toisaalta taas ne ihmiset jotka eivät hyväksy tätä asiaa niin leimaavat minut hulluksi ja kirkon piireissä en ole oikein suosittu. Kehottaisin lukemaan kirjani Paholaisen katekismus jota mainostetaan myöskin internetissä tällä hetkellä Kirjavälitys oy:n toimesta.

Ne ihmiset jotka eivät hyväksy tätä asiaa niin leimaavat minut hulluksi ja kirkon piireissä en ole oikein suosittu.

RI: Tämä saatananpalvonta se on saanu aika negatiivista palautetta julkisuudessa.

PS: Se pitää paikkansa. Se johtuu siitä, että tällaiset amatöörihenkilöt alkavat sitä harrastaa jotka eivät tiedä asiasta yhtään mitään. Saatanismilla voidaan tehdä paljon hyvää, se on lähestulkoon kuin shamanismi, ei sillä välttämättä tarvitse pahaa kenellekkään tehdä. Sitä me emme ole harrastaneet.

RI: No, kun sinä sanoit tuossa nämä amatöörit, niin tarkoitatko sinä näitä asiantuntemattomia, esimerkiksi joku 10v. penikka niin… jossakin black metal konsertissa ollu ja se sitten tullee sieltä etusormi ja pikkurilli pystyssä ja menee potkimaan hautakiviä nurin ja semmosta?

PS: Joo, kyllä. Siis sanoisin näin rehellisesti, että saatanismi kuuluu täysi-ikäisille ihmisille joiden on ensin luettava suuri määrä kirjoja ja tällaiset ala-ikäiset ihmiset kuvittelevat olevansa satanisteja vaikka he eivät todellisuudessa sitä ole, että tähän asiaan pitää perehtyä ensin sanoisin näin vähintään viisi vuotta lukemalla alan kirjoja ennen kuin voi väittää olevansa satanisti tai hallitsevansa tilanteen.

[Hiljaisuus]

RI: [Hämmentynyttä hiljaista mutinaa]

PS: Olen aina ollut sadisti, mutta olen ollut sitä ainoastaan henkisesti, en fyysisesti.

[Hiljaisuus]

RI: [Hämmentyneenä] Joo…

[Hiljaisuus]

PS: Siis lähinnä vihamiehiä kohtaan, tarkoitan tällä sitä.

Olen aina ollut sadisti, mutta olen ollut sitä ainoastaan henkisesti, en fyysisesti.

[Hiljaisuus]

RI: [Hämmentynyttä mutinaa] No… sinä kun puhuit tässä rituaaleista, mitä nämä saatananpalvojat tekee…

PS: Niin.

RI: Niin, minkälaisia niitä on ja mikä on niiden merkitys… ja tämä välineistö, yleinen välineistö, mitä siinä tarvitaan…?

PS: Noo, tämä on niin pitkä juttu että tästä tulee varmasti viiden tunnin puhelu jos kaikki alan kertoa, mutta niinkuin olen julkisesti kertonut niin tästä olen julkaissut monia kirjoja, mm. Musta magia I:n, Musta magia II:n, meillä on myöskin myynnissä alkuperäinen Musta raamattu, ynnä muita alan kirjoja, niistä ne selviävät. Sitä ei voi oikeastaan puhua, niistä ei voi puhua puhelimessa lyhyesti, koska ne ovat niin pitkiä asioita.

RI: No, kun tuli puhe tästä Mustasta raamatusta, niin, siinähän on tämä Mooseksen 6. ja 7. kirja…

PS: Pitää paikkansa.

RI: Niin miksi se on poistettu siitä?

PS: Se johtuu siitä, että muinaiset juutalaispapit eli rabbiinit niin he pelkäsivät että jos kansa saa liikaa tietoa maagisista rituaaleista niin heidän valtansa häipyy kuin pieru Saharaan. Ja, se on ainoastaan heidän yksinoikeutensa noitua… yrittää noitua meitä arjalaisia tuhoon juutalaisuuden kustannuksella, koska tavallaan juutalaisuus ei ole uskonto vaan se on elämäntapa, jolla on tarkoitus orjuuttaa arjalaiset heidän oppiensa ja politiikkaansa alle. Kommunismi on mm. juutalainen keksintö. Kaikki Venäjän kommunistijohtajat aikoinaan olivat juutalaisia. Yhdysvalloissa Clintonin klaanin [epäselvää] olivat juutalaisia. Tästä johtuu, että Hitler tuhosi juutalaisia, koska juutalaiset halusivat orjuuttaa germaanit, orjuuteen.

Muinaiset juutalaispapit eli rabbiinit niin he pelkäsivät että jos kansa saa liikaa tietoa maagisista rituaaleista niin heidän valtansa häipyy kuin pieru Saharaan.

RI: No kun näistä juutalaisista tuli puhe niin, niin… ovatko ne siinä mielessä totaalisia saatananpalvojia koska ne haluavat tukahduttaa muut uskonnot ja politiikat ja sen semmoset?

PS: Mielestäni ovat koska Jeesuskin sanoi silloin, yhdessä kohdassa meni temppeliin niin hän ruoski rahanvaihtajat, juutalaiset ja kaupustelijat temppelin portilta ulos ja sanoi “te olette isästä perkeleestä, te olette valehtelijan ja valehtelijan lapsia, poistukaa täältä”, eli Jeesus tavallaan tuomitsi myöskin juutalaiset tässä mielessä koska Jehova on mielestäni todellinen Saatana. Voidaan sanoa näin, että Jeesus oli arjalainen. Ja äpärä niinkuin minäkin.

Voidaan sanoa näin, että Jeesus oli arjalainen. Ja äpärä niinkuin minäkin.

RI: Niin, mutta kun se syntyi juutalaiseen rotuun…

PS: Se johtui siitä, että hän halusi puhdistaa juutalaisen rodun pahuudesta. Mutta hän ei ilmeisesti siinä onnistunut, koska tänä päivänä juutalaiset hallitsevat kommunismia ja rahamaailmaa.

[Hiljaisuus]

RI: No, näistä nykyajan kirkoista… niin, onko ne menneet liian maallisiksi…

PS: Nykyajan kirkot ovat täysiä maallisia laitoksia. Pappiperkeleet puhuvat paskaa. He saavat 20 000 mk palkkaa kuukaudessa kun pitävät muutaman typerän saarnan, pitävät muutamat ristiäiset, ynnä muuta.

[Hiljaisuus]

RI: Niin eli, toisin sanoen… vois sitten nämä nykyajan kirkot leimata saatanan konttoreiksi?

PS: Mielestäni olen sitä mieltä.

[Taustalta kuuluu jotain melua ja joku kuiskaa Pekan luurin läheisyydessä “hiljaa!”]

RI: Millainen tämä saatananpalvonta, niin, millaista se oli alunperin, että…?

PS: Alunperin se oli, jos ajatellaan juutalaisia, muinaishistoriasta inkoja, niin se oli uhraamista elävillä ihmisillä tai eläimillä [yskii käheästi]. Ja, nykyaikanahan se ei oo mahdollista, mutta sitä on mahdollista harrastaa ilman mitään uhreja.

RI: Kuten esimerkiksi…?

PS: Ottamalla henkisiä rituaaleja.

RI: Millaisena sinä sitten näet tämän saatananpalvannon tulevaisuuden?

PS: Mielestäni se kehittyy kyllä koko ajan enenevään suuntaan. Pitäisi vaan olla se kontrolli, että sitä eivät harrasta asiantuntemattomat vaan asiantuntijat. Ja Lapissa on paljon ollut noitia, seitoja ynnä muita ja shamaaneja. Kyllä he hallitsevat varmasti asiansa varmasti melko hyvin.

RI: No, erottaako nykyajan saatananpalvojan muista ihmisistä?

PS: Ei välttämättä, ellei häntä tunne. Sanoisin näin, että jos on jonkun henkilön kanssa tekemisissä kuukauden verran niin kyllä silloin varmasti tarkka henkilö huomaa, että asia on näin. Ei sitä muutamalla tutustumiskerralla erota.

RI: No, näitten saatananpalvojien määrä… niin kuin iso se oikein on ja kuinka ne on oikein järjestäytyneet?

PS: No, sanotaan, meillä on täällä Naantalissa Kansallis-mytologinen yhdistys, siinä on noin parisataa jäsentä, suurin osa on tämmöistä keski-ikäistä väkeä, mutta kyllä varmasti nuorison piirissä näitä voi olla jopa tuhansia, mutta he eivät hallitse asiaa.

RI: Niin ja, se hallitsemattomuus voi johtaa…

PS: Ihan mihin vaan.

RI: Hulluuteen?

PS: Murhiin ja mihin vaan. Huumeisiin ja murhiin ja tämmösiin.

RI: No, jos järjestöön tulee joku asiantuntematon ihminen, niin… miten ne yleensä niin kertoo ne asiat niinku ne on?

PS: No, yleensä jos tulee tämmönen asiantuntematon tai ala-ikäinen yrittää päästä, me ei oteta ala-ikäisiä, niin, hänhän ensmäiseks haluaa tehdä liiton Saatanan kanssa ja haluaa saada rituaalit selville ja tämmöstä kaikkea, se johtaa kyllä sitten ennen pitkää itsetuhoon jos ei hallitse henkimaailman voimia koska ne ovat hyvin suuria voimia ja siinä voi helposti tuhota itsensä.

RI: No, kun näissä lehdissä on ollu näitä juttuja ku joku on halunnut päästä pois jostakin lahkosta niin, sitä ei ole sitten päästetty, sitä on uhkailtu ja painostettu ja käytetty fyysistä väkivaltaa, niin mitä sanot tämmösistä järjestöistä?

PS: No, mielestäni se on rikollista toimintaa koska, meilläkin tässä meidän piirissämme niin jokainen saa lähteä jos haluaa, eikä me ei millään tavalla järjestetä mitään kostoiskuja kyseistä henkilöä kohtaan jos se siitä on kysymys. Kaikki täytyy tällaset asiat perustua vapaaehtoisuuteen ja jos on alalla viis vuotta ja opiskelee alaa hyvin niin ei kukaan halua edes lähteä pois… tästä piiristä.

RI: Nii että siihen on sitten mieltynyt, että on katsonut että tämä asia on minulle perhaaksi?

PS: Aivan oikein.

RI: Äskeisessä Pekka Siitointa haastatteli Mikko Mattila. Kuunnellaanpas tähän väliin kokonaisuudessaan Carmina Buranan kappale O Fortuna, jonka jälkeen haastattelemista jatkaa Sami Ropponen.

– – –

[Haastattelun osa 2/3 ilmestyy huomenna].

Read Full Post »

Vuonna 2004 ilmestyi maassamme Setin Temppelin erään suomalaisen jäsenen, Tapio Kotkavuoren, teos Vasemman Käden Polku. Esipuheen teokseen oli kirjoittanut Setin Temppelin perustaja, tri. Michael A. Aquino. Teoksen julkaisija oli kaarinalainen pienkustantamo Voimasana, joka sittemmin kunnostautui julkaisemalla myös Kotkavuoren toisen teoksen Saatanan Mustat Nahkasiivet eli Sodoman 104 päivää eli San Franciscon päiväkirja, sekä mm. aikapäiviä sitten loppuunmyydyn ensimmäisen suomenkielisen version Anton LaVeyn Saatanallisesta Raamatusta.

Julkaisunsa jälkeen Vasemman Käden Polku sai pienkustantamon kirjaksi kohtuullisen paljon huomiota, niin positiivista kuin negatiivistakin. Vuonna 2008 City-lehti listasi kirjan 10:n 2000-luvulla “järkyttäneen, inhottaneen ja suututtaneen” kirjan joukkoon artikkelissaan 2000-luvun kirjaroviot.

Kotkavuoren teos julkaistiin Voimasanan toimesta myös englanniksi. Kustantamon lopetettua toimintansa näki englanninkielinen versio kirjasta toisen kerran päivänvalon amerikkalaisen Rûna-Raven -kustantamon toimesta. Suomenkielellä teoksesta on tähän mennessä tehty kolme loppuunmyytyä painosta.

Kun Mesikämmen sai kuulla, että teoksesta on tulossa neljäs suomenkielinen painos deluxe-versiona, oli aika ottaa yhteyttä Setin Temppelin nykyiseen Suomen kontaktiin, Otto Varjoseen, ja laittaa miehen peukalo ruuviin. Haastattelussa puristettiin asioita mm. Varjosesta itsestään, Kotkavuoren teoksesta ja sen uudesta painoksesta, sekä Setin Temppelin suomalaisten jäsenten ajatuksista ja tekemisistä nykyään.

– – –

Taustaa

Kuka olet ja mitä teet?

Olen Otto Varjonen, Setin pappi ja toimin tällä hetkellä Setin Temppelin kontaktihenkilönä Suomessa.

Oletko kuulunut joskus ev.lut. kirkkoon? Jos olet, miksi erosit siitä? Jos et, miksi et liittynyt siihen? Mitä mieltä olet ev. lut. kirkosta tai kristinuskosta ylipäätään?

Monien muiden tavoin, minut liitettiin tavan vuoksi kyseisen kirkon jäseneksi ennen kuin olin itse kykenevä asian suhteen mitään päätöksiä tekemään. Oikeastaan minkäänlaisesta uskonnollisuudesta aloin kuitenkin kiinnostumaan vasta aikuistumisen kynnyksellä. Tästä sukeutuneiden tutkiskelujen tuloksena erosin ev. lut. kirkosta heti 18 vuotta täytettyäni. Muistan, että maistraattiin tässä tarkoituksessa marssiminen tuntui hyvin vahvasti aikuistumisriitiltä – elämän ohjaksien omiin käsiin ottamiselta tässäkin suhteessa. Lienee siis pakko myöntää, että ev. lut. kirkko on onnistunut tuottamaan minullekin sentään yhden hengellisen kokemuksen.

Millään tavoin kenenkään henkilökohtaisia uskomuksia, valintoja tai esteettisiä preferenssejä väheksymättä, kristinusko yleisellä tasolla edustaa minulle muiden aavikkomonoteismien tavoin aikansa elänyttä (ja kyseenalaisesti palvellutta) näkemystä uskonnollisuuteen. Nimenomaisesti ev. lut. kirkossa nävertää sen teoriassa jo aikoja sitten poistettu, mutta käytännössä edelleen hyvin vahva valtionkirkon asema täällä Suomessa, joka nostaa sen keinotekoisesti erilleen kaikista muista maan uskontokunnista. Yritysten kirkollisvero on huono vitsi.

Mistä Setin Temppelissä on kyse?

Setin Temppeli on kansainvälinen initiatorinen organisaatio, joka keskittyy Vasemman Käden Polun filosofian ja metodien (magian) tutkimiseen sekä käytäntöön soveltamiseen. Se tarjoaa jäsenilleen työkaluja itse-initiaation työstämiseen lukuisien eri painotuksilla varustettujen järjestöjen, julkaisujen, tapaamisten yms. kautta. Setin Temppelin pääasiallinen pyrkimys on edistää psyyken evoluutiota yksilötasolla sekä tukea kaikkia tämän ilmentymiä maailmassa. Se edustaa ns. perinteisiin uskontoihin verrattuna täysin uudenlaista lähestymistapaa uskonnollisuuteen ja näkee sen parhaimmillaan olevan yksilölähtöistä ja vapauttavaa (vs. sitovaa).

Miksi olet juuri Setin Temppelin etkä jonkun muun vastaavan organisaation jäsen, kuten Saatanan Kirkon tai O.T.O.:n?

Johonkin organisaatioon kuuluminen ei ole minulle itseisarvoinen asia, enkä ole missään vaiheessa harjoittanut tutkivaa vertailua sen suhteen minkä “vaihtoehdon valitsen”. Setin Temppeli puhutteli – ja puhuttelee – minua tietynlaisella aitoudellaan mitä tulee sen yksilölle tarjoamiin mahdollisuuksiin ja toisaalta haasteisiin työstää omaa Olevaksi Tulemistaan. Mainittujen Saatanan Kirkon ja O.T.O.:n jäsenyydellä tavoitellaan käsittääkseni hieman erilaisia asioita ja erilaisin keinoin.

Voiko ihminen olla setiläinen kuulumatta Setin Temppeliin? Mitä hyötyä on liittyä mihinkään tällaiseen initiatoriseen/maagiseen organisaatioon? Mitä sellaista tällaisten organisaatioiden jäsenyys mahdollistaa, mitä omin päin alan asioiden pohtiminen tai tekeminen ei mahdollista?

Setin Temppelin filosofiaa on tuotu julkisesti esiin sen pitkäaikaisempien jäsenien toimesta alati kiihtyvällä tahdilla (esimerkkeinä mainittakoon Tapio Kotkavuoren kirjojen lisäksi Don Webbin teokset, Michael Aquinon internet-julkaisut ja KHPR podcastit) eikä ole epäilystäkään ettei näistä voisi saada paljon irti ilman Temppelin jäsenkorttiakin. Pitää kuitenkin muistaa ettei kyseessä ole perinteisellä tavalla paikalleen pultattu “lopullinen totuus asioista” vaan – kuten jokaisella initiaatilla – myös Setin Temppelillä on oma Xeperinsä. Nimenomaisesti Setin Aionista ja Temppelin mysteereistä puhuttaessa ovat sen jäsenet luonnollisestikin aitiopaikalla näiden avautumisen suhteen.

Mitä sanot sellaisille kriittisille äänille, jotka sanovat että johonkin organisaatioon liittyminen viimekädessä vain rajoittaa yksilön ajattelua tms.?

Yhtälailla voisi varmaankin argumentoida, että periaatteellinen mihinkään organisaatioon liittymättömyys rajoittaa omia valintoja ja mahdollisuuksia. Ymmärrän kuitenkin yskän tämänkaltaisen ajattelun takana: klassisesti uskonnollinen organisaatio tarkoittaa väistämättä dogmeja ja rajoitteita. Oma kokemukseni Setin Temppelistä on kuitenkin ollut, että se on VKP:n hengen mukaisesti yksilölähtöinen organisaatio, joka avaa jäsenilleen lukuisia ovia niiden sulkemisen sijaan. Uskoisin, että avoimin mielin Temppelin julkaisemaan materiaaliin tutustuva huomaa pian saman.

Mikä Setin Temppelin suhde niin meillä kuin maailmalla on edellä mainittuihin organisaatioihin, Saatanan Kirkkoon ja O.T.O.:n? Entä muihin initiatorisiin/maagisiin/muunlaisiin organisaatioihin?

Sittemmin laantuneet takavuosien kahnaukset joita käytiin tuolla suuressa maailmassa Saatanan Kirkon ja Setin Temppelin jäsenten välillä ovat varmaankin melko yleisesti tiedossa. Suomessa mitään tämänkaltaista nokittelua ei onneksi ole tarvinnut juurikaan todistaa – jos jotakin, niin täällä päin tuntuu ongelma olevan pikemminkin sen suuntainen, että setiläisyyttä pidetään jonkinlaisena “satanismin alalajina” vaikka kyse on kyllä ihan omanlaisestaan jutusta. O.T.O.:n kanssa Temppelillä taasen on kansainvälisestikin ollut hyvinkin läheiset välit. Muista initiatorisista koulukunnista voisi mainita Neljännen Tien ja Riimukillan, joiden kanssa vallinnut synergia on ainakin täällä Temppelin päässä näkynyt hyvinkin selkeiden vaikutteiden muodossa.

Mitä mieltä olet ateisteista?

Merkityksessä “en usko mihinkään spesifiseen jumalalliseen tai muutoin yliluonniseen voimaan” se on mielestäni varsin validi ja potentiaalisesti voimauttava lähtökohta näin kokevalle yksilölle. Nostan myös hattua kriittiselle ajattelulle sen kaikissa muodoissa ja pidän tieteellisiä menetelmiä huomattavasti fiilis-pohjalta mihin sattuu uskoskelua parempana tapana lähestyä olemassaolon ja maailmankaikkeuden mysteerejä. Tiede-uskovaisuuden tasolle vietynä se alkaa kuitenkin mielestäni rajoittaa yksilön mahdollisuuksia kokea kokonaisvaltaisesti kaikkea sitä mistä ihmisenä olemisessa on kyse ja johtaa pahimmillaan vain muiden juttujen kritisointiin oman jutun tekemisen sijaan.

– – –

Kotkavuoren Vasemman Käden Polku

Mitä magiaa käsitteleviä suomalaisten kirjoittamia kirjoja, joita arvostat, on maassamme julkaistu ennen Kotkavuoren Vasemman Käden Polkua? Tai sen jälkeen?

Äkkiseltään ei tule mieleen kuin Kennet Granholmin Embracing the Dark ja Ensio Katajan Riimujen Viisaus, mutta on juuri sellainen tunne että nyt kyllä unohdin jotakin.

Kotkavuoren Vasemman Käden Polusta on tulossa 4. suomenkielinen painos. Mistä kirja kertoo? Millainen uusi 4. painos on, miten se eroaa aiemmista painoksista? Kuka kirjan julkaisee, koska se täsmälleen ilmestyy?

Vasemman Käden Polku on nimensä mukaisen aihealueen perusteos ja on tullut sellaisena jo hyvinkin tunnetuksi sekä meillä että (englanninkielisten käännöstensä kautta) maailmalla. Se esittelee VKP:hen olennaisesti kuuluvat käsitteet ja -menetelmät sekä teoriassa että käytännössä ja tarjoaa jotakin niin aiheesta yleissivistyksen nimissä kuin omakohtaisemminkin kiinnostuneille. Kirja on kirjoitettu erityisesti kirjailijan omakohtaisesta ja Setin Temppelin perspektiivistä, mutta sen asiasisältö on silti yleispätevä koko maagisen kentän kirjolle.

Nyt tuloaan tekevä 4. painos on kovakantinen ja harvinaisen näyttäväksi kehuttu laitos. Sen “ekstroina” on luvassa kaksi kokonaan uutta esipuhetta, joiden suhteen allekirjoittaneellakin saattaa olla oma lusikkansa mukana sopassa. Kirjan julkaisee Blood Ceremony Books ja sen ilmestymistä ei pitäisi joutua enää odottelemaan kuin korkeintaan muutamia viikkoja.

Kirja on saanut niin positiivista kuin negatiivistäkin palautetta. Positiivisesta ja kiinnostuneesta suhtautumisesta kertoo jo se, että kirjasta on ylipäätään tulossa jo 4. suomenkielinen painos (englanninkielisten painosten lisäksi), negatiivisesta palautteesta kertoo taas mm. takavuosien kirjastoepisodit. Kerrotko jotain näistä? Mistä kirjan saama vastaanotto mielestäsi kertoo?

Heti VKP:n ilmestymisen jälkimainingeissa sekä Turun että Tampereen kaupunginkirjastojen kukkahattutädit päättivät ilmeisen omavaltaisesti tehdä historiaa ja sensuroida ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin teoksen laitostensa valikoimista. Mitä ilmeisimmin näin tehtiin puhtaasti siksi, että kirjan kannesta löytyi pentagrammi ja sisällysluettelosta pahoja sanoja kuten “Pimeyden Ruhtinas”. Kuten jokainen kirjan lukeva tulee huomaamaan, sen todellinen sanoma on huomattavasti vähemmän “paha” kuin monien mainittujenkin kirjastojen valikoimista jo entuudestaan löytyvien teosten. Asiasta nousi tuolloin melkoinen kohu ja VKP ilmestyi loppujen lopuksi näidenkin kirjastojen hyllyihin.

Tarinan opetuksena voisi pitää vaikkapa sitä, että unitilassa kulkien elämme itse heijastelemiemme kuvastuksien maailmassa ja olisi tärkeää mahdollisimman usein pyrkiä näkemään näiden taakse.

Eräs mielenkiintoinen piirre teoksessa on se, että osa negatiivisesta palautteesta tulee ihmisiltä, jotka ovat odottaneet jonkinlaista “synkempää” tai misantropisempaa tms. esitystä vasemman käden polusta (VKP) – mutta kirjaa luettuaan he ovatkin joutuneet huomaamaan, että teoshan on perussävyltään tietyllä tavalla elämään hyvin positiivisesti suhtautuva, vaikka terminologisesti ja symbolisesti opus jakaakin monta termiä ja symbolia tällaisten “synkempien” VKP-tulkintojen kanssa. Olen ollut huomaavinani, että tämän saman asian takia jotkut ei-setiläisiin VKP-piireihin kuuluvat (tai sellaisiin itsensä laskevat) tahot aika ajoin napisevat Setin Temppelistä samasta syystä maailmalla yleisestikin. Ovatko setiläiset pohjimmiltaan oikeasti jonkinlaisia gnostilaisia kristittyjä, jotka vain sattuvat pitämään VKP:n estetiikasta, käsitteistä ja symboleista? Mitä sinulle tästä kaikesta tulee mieleen?

Setin Temppelin käyttämä terminologia ja symboliikka vaikuttaa – pääosin sen Saatanan Kirkkoon kytköksissä olevan historian kautta – pelkästään pintaa katsoen gootahtavan synkältä ja saatanalliselta. Näiden termien ja symbolien takana oleva filosofia on kuitenkin elämänmyönteinen, olemassaoloa juhliva ja siitä suorastaan ahnehtien mahdollisimman paljon irti ottava. Se, miten tämä kunkin yksittäisen initiaatin kohdalla ilmenee on kiinni yksilön henkilökohtaisista esteettisistä preferensseistä ja tässä suhteessa Vasemman Käden Polku edustaa nimenomaisesti kirjoittajalleen ominaisimpia taipumuksia. Jos tämä on joillekin liikaa, niin kannattaa ehkä pysähtyä hetkeksi miettimään miksi oikeastaan pitääkään niin tärkeänä sitä että saa oman tieto-annoksensa valmiiksi pureskeltuna ja oikean väriseen pakkaukseen pakattuna.

Itselleni on ollut henkilökohtaisesti mahtava kokemus todistaa useammassa Setin Temppelin kansainvälisessä tapaamisessa, kuinka samaan tapahtumaan pakkautuu tiedemiehiltä, vampyyreilta, pullantuoksuisilta mummeleilta, hipeiltä ja vaikka vähän miltä ulkoisesti vaikuttavaa porukkaa selkein kulttuurillisin eroin ja sukupolvien välisin kuiluin varustettuna, mutta kuinka nämä kaikki silti löytävät välittömästi ns. yhteisen sävelen, koska jokaista yksilöä yhdistää aito halu tehdä initiaatiota – ymmärtää ja ottaa haltuun omaa elämää ja olemassaoloa.

Toinen edelliseen liittyvä mielenkiintoinen seikka on se, että vaikka teos edustaa ns. transsendenttista, pohjimmiltaan hyvin metafyysistä suhtautumista VKP:n, ei sen sisällössä ole niin teoriassa tai käytännössä juurikaan myyttistä utua tms., mitä kenties voisi teokselta odottaa. Onko eräs syy kirjan muiden VKP-kenttään itsensä laskevien ärsytystekijässä sen elämään lähtökohtaisen positiivisesti suuntautumisen lisäksi juuri sen haastavuus magian konkreettisessa ilmenemisessä, itsensä haastamisessa? Onko immanentissa VKP:ssä (tai joissain sumeissa ei-setiläisissä transsendenteissa lähestymistavoissa) kyse pohjimmiltaan tietyllä tapaa ennen kaikkea tietynlaisesta laid-back-elämäntyylistä ja sitä tukevasta maailmankatsomuksesta? Erottaako setiläisen VKP:n muusta VKP:stä sen henkilökohtainen haasteellisuus?

Näinkin voisi sanoa. VKP:n immanentti koulukuntahan lähtee kärjistäen siitä ajatuksesta, että olet itse oma jumalasi eikä sinun tarvitse muuta kuin pitää tämä visusti mielessä ja tehdä mitä huvittaa, mikä valitettavan usein tarkoittaa sitä ettei oikeastaan tehdä yhtään mitään. Setin Temppeli – VKP:n transsendentin koulukunnan edustajana – haastaa tämän ajatuksen sillä pienellä suurella erolla, että sen mukaan meillä on potentiaalia tietoisen työn kautta horjuttaa ihmisyyden rajoja, mutta tämän vahvuuden näkeminen tarkoittaa toisaalta myös omien heikkouksien näkemistä. Peiliin katsominen voi välillä kirpaistakin.

Eräs Vasemman Käden Polun “ärsyttävä” piirre voi myös olla se kuinka tieteellisen eksaktisti se määrittelee erilaiset maagiset termit ja metodit, joista totutusti on puhuttu vain epämääräisen mystisesti vihjaillen. Tästä voi tulla mystikolle sellainen olo, että hänen elämää suuremmat salaisuutensa latistetaan liian mundaaniin muottiin ja toisaalta halu haastaa esitetyt väittämät. Tähän päivään mennessä en kuitenkaan ole törmännyt yhteenkään kunnolla perusteltuun argumenttiin miksi ja miltä osin kirjassa esitetyt asiat olisivat väärin – vaikka itse väittämää on kyllä kuultu siitäkin edestä. Edelleen, jos ainoa tapa kokea jokin asia pyhän (vs. profaaniin) sfääriin kuuluvana on mystifioida se käsittämätöntä lähentelevään muotoon, on sen todellinen arvo vähintäänkin kyseenalainen.

Mitkä ovat mielestäsi Kotkavuoren kirjan ansiot, entä missä kirja olisi voinut olla parempi? Esipuheessa kerrotut kirjan tavoitteet varmastikin toteutuvat – eksoteeriset kurkistelijat saavat perusinfon Temppelistä yleisten väärinkäsityksien oikomisineen ja esoteerisemmat etsijät pääsevät noukkimaan setiläisen teorian ja käytännön seisovasta pöydästä sitä sun tätä. Onko teos tarkoituksella kirjoitettu niin, että jotkut ihmiset takertuvat kirjan käsitteisiin yms. seikkoihin kirjan perusideoiden sijaan? Onko Kotkavuori epäsuoraan vittuillut esitystavallaan tietynlaisille ihmisille, jotka varmaan joka tapauksessa olisivat olleet hänen ja Setin Temppelin kanssa monista asioista eri mieltä? Missä määrin teoksesta näkyy se, että se on tekijän toisen teoksen, Saatanan Mustat Nahkasiivet eli Sodoman 104 päivää eli San Franciscon päiväkirja, mukaan kirjoitettu vain kolmessa kuukaudessa?

Kaikessa akateemisuudessaan tätä kirjaa lienee monen vaikeaa nähdä ns. innoittuneena saati sitten kanavoituna. Ainakin oikein silmin katsottuna on kuitenkin selvää, että siitä löytyvien ajatusten taustalla on jotakin universaalisti puhuttelevaa ja transpersoonallista. Samasta asiasta saattaa kieliä sekin, että ne nimenomaisesti vääränlaisetkin silmät tuntuvat näkevän kirjassa asioita joita objektiivisempi lukija ei siitä löydä kirveelläkään.

Olen joskus toivonut, että VKP:n sivumäärä olisi ollut vähintään kaksinkertainen nykyiseen verrattuna ja että nämä lisäsivut olisi käytetty siinä esitettyjen ajatusten tarkemmin auki kirjoittamiseen – jotakin, mihin Kotkavuori olisi taatusti halutessaan pystynyt – koska nykyisellään se loppujen lopuksi jättää nimenomaisesti esoteerisen yleisönsä useampien kysymysten kuin vastausten äärelle. Toisaalta, jos tämä toiveeni olisi toteutunut, se ei varmastikaan olisi toiminut niin hyvänä herättelijänä monelle sen esittämien kysymysten pohtijalle kuin se nyt on tehnyt joten ehkä ihan hyvä näin.

Kuinka hyvin Vasemman Käden Polku heijastaa setiläisten ajatuksia setiläisen magian teoriasta ja käytännöstä yleisemmin? Teoshan on kuitenkin, kuten sen kirjoittaja itsekin teoksessa toteaa, hyvin henkilökohtainen.

Kirjan lähestymistapa aiheeseen on vahvan omakohtainen, mutta toisaalta: ellei se olisi sitä, heijastaisiko se kovin hyvin yksilöllisyyttä korostavan Temppelin filosofiaa? Henkilön, joka ei ole syvällisesti perehtynyt setiläisen magian teoriaan ja käytäntöön saattaa olla vaikeaa erottaa kirjasta mitkä siinä esitetyt ajatukset ovat suoraan Temppelin filosofiaan- ja mitkä Kotkavuoren omaan Polkuun liittyviä, mutta tämä ei ole niin vakavaa, koska sitä joka tapauksessa kannattaa luonnollisestikin lukea yhtenä näkemyksenä tai ikkunana aiheeseen. Kuu, jota sormi tässäkin tapauksessa osoittaa, ei pohjimmiltaan ole edes setiläinen vaan universaali.

Kuka julkaisi Kotkavuoren kuolinilmoituksen Turun Sanomissa vuonna 2007? Miksi Kotkavuori erosi Setin Temppelistä tuona vuonna? Millainen hänen suhteensa on Setin Temppeliin ja setiläisiin nykyään? Entä mitä hän mahtaa tuumata Vasemmman Käden Polusta nykyään?

Ilmoituksen julkaisi Temppelin jäsenistöön kuuluva porukka Kotkavuoren ystäviä – hänen itsensä siunauksella, luonnollisestikin – ja kuuluin itsekin tähän joukkoon. Sen tarkoituksena oli sisäpiirin virnuiluna ja toisaalta eräänlaisena yhteisenä maagisena työskentelynä juhlistaa ja aikakirjoihin merkitä sitä henkilökohtaista siirtymää initiatorisessa työssä, jonka Kotkavuori noihin aikoihin kävi läpi ja joka oli myös hänen Temppelistä eroamisensa taustalla. Kuten tästäkin näkee, eroaminen ja siihen liittyvät asiat tapahtuivat varsin hyvässä hengessä – eikä Temppelin toimintatapoihin yleensäkään ottaen kuulu mitkään lapselliset suun mutristelut sellaisten jäsenten suuntaan, jotka kokevat oman Polkunsa haarautuvan sen kanssa eri suuntaan. Jokainen purjehtikoon helvettiin omalla banaaninkuorellaan, kuten eräs viisas wicca kerran totesi.

Setin Temppelin ylipapitar myönsi sittemmin Kotkavuoren haamulle kunniajäsenen elinikäisen tittelin ja hänen suhteensa Temppelin jäsenistöön ovat muutenkin edelleen varsin läheiset ja hyvät. Myös hänen Temppelin sisäiseen toimintaan jättämät jälkensä niin kirjoitusten kuin yleisempienkin oppien muodossa jatkavat siellä edelleen omaa elämäänsä ja vaikuttavat merkittävällä tavalla monien jäsenten initiaatioon. Vasemman Käden Polkuun Kotkavuori on käsittääkseni edelleen tyytyväinen kokonaisuutena vaikka onkin maininnut että nyt kirjoitettuna siitä tulisi luultavasti joiltain osin hyvinkin erilainen.

– – –

Setin Temppeli Suomessa

Ovatko Setin Temppelin suomalaiset jäsenet mahdollisesti kirjoittamassa uusia teoksia suomeksi tai englanniksi? Jos ovat, mitä nuo teokset tulevat käsittelemään, koska sellaisia voimme odottaa?

Ainakaan tietääkseni mitään varsinaista kirjaprojektia ei kenelläkään ole tällä hetkellä käynnissä. Itsekin työstän tällä hetkellä vain erästä Temppelin sisäistä julkaisua vaikka aina näin kevään aikoihin tuleekin sellainen olo, että kyllä jokaisen pitäisi elämänsä aikana kirjoittaa vähintään yksi roviolla polttamisen arvoinen kirja. Joitain hajanaisempia Temppelin suomalaisten jäsenten kirjoituksia voi kuitenkin tätä nykyä bongailla Boreas-blogistamme.

Mitä Setin Temppelin toimintaan Suomessa nykyään kuuluu? Saatteko paljon jäsenhakemuksia, miten arvioisit jäsenhakemuksien ja yhteydenottojen luonnetta ja tasoa?

Ihan hyvää kuuluu, Pylon- yms. toiminta jatkuu entiseen tapaan aktiivisena maassamme vaikka jostain syystä vastakkaisiakin huhuja on joissain julkisissa keskusteluissa levitelty. Olemme myös järjestämässä pitkästä aikaa Suomessa suurempaa kansainvälistä tapaamista, mikä on aina mahtava juttu.

Jäsenyys-tunnusteluja on jälleen alkanut vähän hiljaisemman kauden jälkeen tipahdella mailiboksiin niinkin kiitettävällä tahdilla, että itselläni on suorastaan muiden kiireitteni ohella välillä vaikeuksia pysyä niiden tahdissa. Setin Temppeli tuntuu inspiroivan magiasta ja itse-initiaatiosta aidosti kiinnostuneiden lisäksi myös vähän kaikenlaisia… no, hörhöjä, ja tästä johtuen hakemusten taso vaihtelee psyyken evoluution huipentumista surkuhupaisaan.

Millainen asema suomalaisilla setiläisillä on Setin Temppelin kansainvälisessä kokonaisuudessa? Kuulin joskus, että väkilukuun suhteutettuna Suomi olisi maailman setiläisin maa – pitääkö tämä paikkansa?

Tottahan se on, niin hassulta kuin se voi kuulostaakin. Mutta kyllä maamme initiaatit tunnetaan kansainvälisessä Temppelissä nimenomaan laadustaan eikä niinkään määrästään: suomalaisia on jo perinteisesti sen piirissä totuttu pitämään hyvin aidolla ja vahvalla otteella initiaatioon ottautuvina henkilöinä, joiden tekemisillä on huomattavaa painoarvoa koko globaalin Temppelin mittakaavassa.

Miltä tulevaisuus näyttää Setin Temppelin kannalta niin Suomessa kuin maailmalla?

Uskon vahvasti, että se mitä Temppelin sinällään vaiherikkaassa ja vaikuttavassakin historiassa on tähän mennessä nähty, on vain alkusoittoa tuleville tapahtumille.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Vapaus, Olevaksi Tuleminen ja hyvä groove.

Mesikämmen kiittää Otto Varjosta haastattelusta.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Blood Ceremony Booksin ennakkotilaussivu Vasemman Käden Polun 4. suomenkieliselle laitokselle.

Setin Temppelin kansainväliset sivut.

Setin Temppelin Suomen sivut.

Setin Temppelin suomalaisten jäsenten blogi Boreas.

Read Full Post »

Older Posts »