Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘kokoomus’

Kursiivin iskun jälkeen alkoi maamme lehdistössä kiivas kirjoittelu tapahtuneesta. Keskustelua väritti vasemmisto-oikeisto painotukset, mikä tarkoitti käytännössä Tiedonantajan ja oikeistolaisempien lehtien, mm. Helsingin Sanomien välistä toistensa kriittistä kommentointia.

Tiedonantaja kertoi kirjailija Väinö Linnan sanoneen, että “murhapolttoon on suhtauduttava äärimmäisen vakavasti”. Samassa lehden numerossa oli juttu Kursiivin talonmiehen Arno Wihisen kokemuksista Kursiivin iskun tiimoilta:

Tiedonantaja kertoi myös useiden järjestöjen kannanotoista: “Tuhopolttajat tilille, loppu fasistien toiminnalle”:

Lehtityöntekijät vaativat valtioneuvostolta ja sisäministeriltä fasistisen toiminnan estämistä. Vetoomuksessa todettiin mm. näin: “Kirjapaino Kursiivia ja sanomalehti Tiedonantajaa vastaan suunnattu murhapoltto ja pommiattentaatti osoittavat hälyttävällä tavalla, kuinka rauhansopimuksessa kielletty fasistinen toiminta nostaa päätään Suomessa. Tällainen toiminta ei kohdistu pelkästään kommunisteihin, vaan kaikkiin demokraattisesti ja rehellisesti toimiviin suomalaisiin”:

Tiedonantaja kertoi murhapolton tutkimuksien olevan kriittisessä vaiheessa: “Tiedonantajan kirjapainoon kohdistetun fasistihyökkäyksen tutkimuksissa on kriittinen vaihe, eikä poliisi edelleenkään anna mitään tietoja tutkimusten nykyvaiheesta (…) Yhä laajemmin pelätään, että tutkimukset eivät ulotukaan fasistien taustavoimiin. Mahdollisena jopa pidetään, että juttua ei saada milloinkaan lopullisesti selvitetyksi. Vahvat oikeistovoimat painostavat poliisia, jotta se ei ‘liian innokkaasti’ ryhtyisi ‘fasistijahtiin'”.

Tiedonantaja kertoi jutussaan “Tähän mennessä paljastunutta”: “Vaikka fasistien hyökkäyksestä Tiedonantajan kirjapainoon on kulunut tuskin viikkoakaan, ovat nämä muutamat päivät paljastaneet kouriintuntuvalla tavalla oikestovoimien suhdetta poliittiseen väkivaltaan ja fasismiin. Porvarillisten voimien suhtautuminen murhapolttoon ei ole yhtenäinen. Useat porvarillisesti ajattelevat, poliittisesti kaukana Tiedonantajasta olevat, tuomitsevat fasistien hyökkäyksen, ja vaativat syyllisten saattamista edesvastuuseen. Mutta viime päivät ovat myös paljastaneet, että porvarillisella puolella on jopa yllättävän paljon fasisteja suojelevia voimia. Miten nämä voimat yrittävät vääristellä tapahtumia ja fasismia?”

Tämän jälkeen lehti listasi yhdeksän väitettä, joilla se pyrki valottamaan edellä esittämäänsä. Yhdeksän esitettyä väitettä olivat seuraavat:

“Väite 1: Tiedonantaja on itse murhapolton takana, ja yrittää tällä tempulla saada itselleen poliittista hyötyä.

Väite 2: Tiedonantaja on itse syypää tuhopolttoon, koska se on ärsyttänyt oikeistoa.

Väite 3: Kursiivin murhapoltto ei itsessään ole tuomittava, vaan siksi että se saattaa synnyttää vastaterroria.

Väite 4: Kursiivin murhapolttoa ei voi leimata poliittiseksi.

Väite 5: Poliisi ei saa ryhtyä mihinkään “Fasistijahtiin”. Se ei sovi oikeusvaltiolle.

Väite 6: Kursiivin esittämä korvausvaatimus valtiolle on mieletön.

Väite 7: Kursiivin murhapoltto on vain yksittäistapaus, jonkun “tavallisen” mielenvikaisen tekemä.

Väite 8: Taustavoimista puhuminen ja kytkentöjen vetäminen esimerkiksi reserviläisjärjestöihin on asiatonta.

Väite 9: Fasistihyökkäys kohdistuu vain kommunisteihin. Tapaus koskettaa vain heitä”.

Vasemmistopiireissä nähtiin, että Kursiivin iskun takana ei ollut vain Siitoimen ryhmä tai joku sille myötämielinen yksittäinen henkilö. Iskun takana epäiltiin olevan laajempaa oikeistolaista yhteistyötä, kuten edellisen jutun väitteestä nr. kahdeksan tuli esiin.

Vasemmistolaiset ottivat tilanteen arvioinneissaan huomioon myös näkemänsä laajemman oikeistolaisen uhkan muutenkin. Tilanteeseen vedettiin mukaan mm. kokoomus, työnantajajärjestöt ja jopa NATO:

Tiedonantaja julkaisi myöhemmin, jo tapauksen oikeudenkäynnin alettua, laajan artikkelin “Mihin ulottuvat äärioikeiston lonkerot?”. Artikkelissa pohdittiin Siitoimen ryhmän oikeistolaisia kytköksiä. Asiasta todettiin, että “Siitoimen ryhmä on vain jäävuoren huippu. Äärioikeiston lonkerot ulottuvat paljon laajemmalle” (…) “poliisin tutkintapöytäkirjojen avulla ei synny koko kuvaa Siitoimen ryhmien yhteyksistä. Yhteydet kokoomukseen, armeijaan ja pääomapiireihin ovat tiiviimmät kuin halutaan myöntää”.

“Siitoin itse sanoo, että yksi hänen vankimmista kannattajakunnista löytyy armeijan ja poliisin piiristä. Jäämme odottamaan, miten kursiivin murhapolton taustavoimien selvitys etenee. Oikeuskansleri Risto Leskinen on luvannut, että taustavoimia myös tutkitaan”.

Siitoimen järjestöistä ja yhteyksistä esitettiin jutussa lehtiartikkeliksi poikkeuksellisen informatiivinen paketti. Muun ohessa tämä osa artikkelia kertoi mm. seuraavaa: “Siitoimen toiminnan rahoitus tapahtuu mahdollisimman salaisesti. Asiasta tietäisi enemmän kokoomuslainen ekonomi, varatuomari Raimo Iivarinen, joka Siitoimen isän ohella hoitelee asioita taustalla. Erään tiedon mukaan Siitoimen asunnon omistava professori Soila, entinen SS-mies, joka tällä hetkellä vaikuttaa Yhdysvalloissa, olisi rahoittanut järjestöä. Samoin Helsingissä asustava tataariylimyksen jälkeläinen Boris Berin-Bey (Popperi), joka uskoo vanhan vallan vielä palaavan Venäjälle (…) Erään tiedon mukaan Siitoin olisi vuonna 1975 saanut 70 000 markkaa Yhdysvalloista. Lisäksi rahaa on tullut ainakin Ruotsista ja Belgiasta, jossa päämajaa pitää yksi Neuvostoliittoa vastaan toimintansa suuntaava aseellinen järjestö”. Tämän lisäksi valotettiin Siitoimen taustaa, Föreningen Veronicaa, sekä Loimaalla toiminutta kirjapaino Sasemaa.

“Äärioikeiston lonkerot” saatiin jutussa listattua neljääntoista ryhmään: 1) sotilaalliset järjestöt, 2) toimintaa rahoittavat suurpääoman säätiöt, 3) kouluissa ja korkeakouluissa vaikuttavat säätiöt, 4) käytännön organisaattori kouluissa, 5) uskonnolliset järjestöt, 6) aatteelliset järjestöt, 7) toiminnan organisoija yrittäjien piirissä, 8) kustannusyhtiöt, 9) ihmisoikeuksilla keinotteleva järjestö, 10) poliittiset edustajat, 11) karjalaisten siirtolaisten keskuudessa vaikuttava järjestö, 12) vapaaehtoinen väestönsuojelujärjestö, 13) avoimesti fasistiset järjestöt, 14) “mahtavat voimat kaiken oikeistotoiminnan takana”:

Siitoimen järjestöjen rinnalla toimineita “tai edelleen toiminnassa olevia fasistijärjestöjä” listattiin urakalla:

Erikoiskäsittelyn fasistijärjestöistä saivat Itsenäisyyden Puolesta ry, Nordiska Rikspartiet ja Veljesapu ry:

Tiedonantaja julkaisi myös varsin mielenkiintoisen kirjoituksen “Kysymyksiä poliisille”. Tekstissä ihmeteltiin poliisin toimintaa ja epäiltiin, ettei Kursiivin iskua ja iskun tekijöiden taustavoimia tutkita kunnolla. Juttu alkoi seuraavalla asiaan liittyviä jännitteitä kuvaavalla tapauksella:

“Viikko Kursiivin murhapolton jälkeen eräs fasisti hyökkäsi Tiedonantajan myyjän kimppuun Helsingissä Roobertinkadulla ja huusi olevansa IKR:n jäsen. Kun Tiedonantajan myyjä teki ilmoituksen tapauksesta poliisille, oli vastaus ‘vaikea sanoa, oliko kyse rikoksesta vai rikoksen estämisestä. Ei näet ole vielä lopullisesti päätetty, onko Tiedonantajan katumyynti laillista vai laitonta’. Kun Tiedonantajan myyjä kysyi, että ei kai poliisi voi sallia fasistien riehumista kaduilla, oli vastaus: ‘Kuka mistäkin tykkää’. Vastahakoisesti poliisi otti rikosilmoituksen vastaan sanoen: ‘Pannaan tohon samaan läjään Tiedonantajaa koskevien ilmoitusten kanssa'”.

Read Full Post »

Olemme päässeet Pekka Siitoimen ja hänen ryhmiensä vaiheiden käsittelyssä vuosiin 1976 ja 1977. Noina vuosina alkoi kasvavassa määrin esiintyä huolestuneisuutta Siitoimen ja hänen ryhmiensä toiminnasta. Kyseessä on siis aika ennen Kursiivin iskua, joka tapahtui 26.11.1977.

Ilta-Sanomien mainos 5.5.1976:

Kuva ja otsake ilmeisesti samasta em. Ilta-Sanomien jutusta:

Turun päivälehti kehoitti 12.5. 1976 käymään “avoimeen keskusteluun”. Jutun kirjoittaja Pentti Lehto toteaa tekstissään mm. näin: “Teillä on Turussa tullut eteen vakava tapaus: toimitusjohtaja Pekka Siitoin (…) Pekka kuitenkin osoittaa, että koulu opetti meidät kaikki pyrkimään korkalle. Minusta tuli kattopeltiseppä ja Pekasta fasisti! Korkealla ollaan molemmat – terve! Eroa meissä on vain siinä, että minä seison katolla ja Pekka tyhjän päällä (…) Vaikka kuinka muistelen, en ole varma ymmärsikö kukaan Pekkaa. Hän menikin, noin vain, pitkin käytäviä ja koitti olla oikeinkin tärkeää. Mitä hän tiesi, sitä en tiedä, mutta omalaatuinen hän oli jo silloin” (…) “Minun neuvoni on se, että kutsutte Pekat ja muut avoimeen keskusteluun, jossa todella osoitatte mitä fasismi on ja mitä on demokratia. Ainoa suoja noita itseänsä hymyileviä sunnuntaipatriootteja vastaan on avoin keskustelu”.

Tuntemattomaksi jäänyt lehti kirjoitti vuonna 1976 aiheesta “Syyte rotulakien rikkomisesta. Uusnatsit raastupaan Turussa”. Rikosilmoituksen asiasta oli jättänyt juutalaisten seurakuntien keskusneuvosto. Erityisesti rikosilmiotuksessa oli mainittu Turun Hengentieteen Seuran julkaisema viikkojulkaisu Nationalistipasuuna sekä suomeksi julkaistu Siionin viisauden salaisuudet.

Kansan Uutiset julkaisi 11.12. 1976 jutun “Mustapaitoja ‘rosiksen’ odotushuoneessa 8.12. 1976”. Pekka porukoineen oli haastanut Kansan Uutiset oikeuteen “syyttäen lehteä kunnianloukkauksesta, herjauksesta, jne.” Jutussa siteerattiin myös puoluesihteeri Seppo Lehtosta, joka sitten myöhemmin tuli tekemään Kursiivin iskun.

Read Full Post »

“Worshipping the Devil in the name of God”

May 20th 2011 marked 67 years since Pekka Siitoin’s birth. It is a good time to take an academic perspective on the man’s (1944-2003) odd, outrageous, unorthodox and rather inconsistent spiritual and magical views.
– – –

“Worshiping the Devil in the Name of God”

Anti-Semitism, Theosophy and Christianity in the Occult Doctrines of Pekka Siitoin

Dr. Kennet Granholm

Assistant Professor in History of Religions, Stockholm University

Abstract

This article explores the occult doctrines of Finnish Satanist and neo-Nazi politician Pekka Siitoin (1944-2003). Siitoin was a national celebrity in Finland, but previous studies of him have almost exclusively focused on his political activities. The aim with this article is to contextualize Siitoin’s curious mix of racist politics and Theosophicaly inspired Satanism to the political climate of post-World War II Finland. The unorthodox appropriation of Jewish mysticism in an anti-Semitic context, and the specifics of Siitoin’s pro-Christ Devil Worship, will also be treated.

Introduction

The history of Western esotericism is full of colourful and eccentric characters. The Finnish occultist and neo-Nazi politician Pekka Siitoin is one of them. In Finland, Pekka Siitoin became (in)famous throughout the country for his curious mix of radical racists political activism and satanic magic practice, both of which he championed since the early 1970s. In the few studies of the man, the focus has been on his political activism, whereas the occult dimension has not been deemed worthy of serious attention in itself (see Kalliala, 1999a; 1999b; 1999c; Kaplan 1999; 2001). The short discussion of Siitoin in the postscript of the Finnish translation of Gary Valentine Lachman’s Turn of Your Mind (Vil, 2003) is one of the few texts where the occult aspect is given primary attention. This article is an attempt to remedy the situation, and provide an insight into the very interesting, and indeed highly disturbing, occult teachings of Pekka Siitoin.

In this article I will provide a discussion of the occult worldview of Pekka Siitoin, and contextualize it to his racist political philosophies. I seek to understand his highly unorthodox politics and occultism through the lens of the political and social history of post-World War II Finland. As my aim is to first and foremost focus on the occult dimensions of Pekka Siitoin’s life, certain artificial divisions need to be made. As the radical political philosophies of Siitoin easily out-shadow his occult practices, my discussion of Siitoin’s life history will make a division of these two aspects. In practice, these two fields of Siitoin’s life were intrinsically linked, which will be apparent in my more detailed discussion of Siitoin’s theories regarding magic.

Pekka Siitoin: Biography and Legend

Pekka Siitoin was born in Varkaus, Finland, on May 29th, 1944, and lived his early years with his parents in Loimaa, in south-eastern Finland. Later on, however, Siitoin came to claim that he was adopted. His real parents were supposed to be the German officer, or obersturmbannführer, Peter von Weltheim, and his mother a Russian-Finnish whorei and/or nurse. Consequently Siitoin sometimes referred to himself as Baron von Weltheim, and would actually publish some of his book under the pseudonym Peter von Weltheim. Siitoin’s childhood was generally happy and normal, although there are some indications that his father may have had an inclination towards alcoholism. At age 15 or 16 Siitoin and his mother moved to Turku, Finland, following some monetary arguments between his parents, according to Siitoin. (Kalliala, 1999a, 258; Nordling & Koskela, 2006, 37-38).

In the early 1960s Siitoin took up photography and video filming as hobbies, something which he later came to make a profession of (Kalliala, 1999a, 258; Nordling & Koskela, 2006, 45). In the mid 1960s he founded the photography firm Siitoin-filmi oy in Turku. At age 22, he married and eventually had four children with his wife. Two of these children later died, and Siitoin conceived two more children with other women after his wife’s passing away. (Nordling & Koskela, 2006, 182-183).

In 1973 Siitoin and his family moved to Naantali, a neighbouring town to Turku, and it was here that most of Siitoin’s political and metaphysical activities would be centred. In 1997 Siitoin moved to Vehmaa, also near the city of Turku. (Nordling & Koskela, 2006, 52-53). On December 8, 2003, Siitoin died of cancer (Nordling & Koskela, 2006, 161).

Political Activities

It is his controversial extreme right-wing politics that Siitoin is most (in)famous for, and he claimed to have become interested in Nazism at the age of four (Nordling & Koskela, 1999, 35, 40). Siitoin’s political activism and career can be divided into three main eras; political awakening and direct action in the 1970s, stagnation in the 1980s, and a re-awakening and in the 1990s.

Siitoin’s political activities started in the late 1960s, with sympathies for the bourgeois party Kokoomus. Quite soon, however, Siitoin’s political interests started to take on a more radical flavour. In the early 1970s Siitoin started to publish populist writings in local newspapers, and he was even a candidate for Suomen maaseudun puolue (SMP, The Finnish Rural Party) in the 1972 municipality and church elections in Turku, albeit without much success. He was also a member of the Suomen kansan yhtenäisyyden puolue (SKYP, The Party for The Unification of the Finnish People), an offshoot of SMP. As the 1970s progressed Siitoin’s political ambitions started taking an increasingly right-wing turn. In the mid 1970s he started to use his metaphysical society, Turun hengentieteen seura (THS, Turku Occult Society), as a forum for his right-wing, nationalistic politics. The small journal, Nationalisti-pasuuna (The Nationalist-Bassoon), published on a weekly basis, served this interest, as did several books published by the society. At the end of 1975 Siitoin started to wear black shirts and blue ties in his public appearances, a style of clothing borrowed from the 1930s Finnish fascist organization Isänmaallinen kansallisliitto (IKL, Patriotic People’s Alliance). He also sported an Adolf Hitler-styled moustache, which he claimed to have grown per request of the members of his political party (Nordling & Koskela, 2006, 182). The Isänmaa ja vapaus (Fatherland and Freedom) group was founded in early 1976, and the more organized Isänmaallinen kansallisrintama (IKR, Patriotic People’s Front) in late 1976. For IKR the main enemy consisted of the Soviet Union and communism, and rhetorical devices used where derived from German Nazism. The Soviet Union was argued to be the “product of a Jewish communist conspiracy”. (Kalliala, 1999a, 259-265).

After the mid 1970s Siitoin’s political interests led him to organize coups against communist media personalities. He admits to having staged several instances of threat-calls to what he perceived to be communist journalists, as well as a smoke-bomb attack on the offices of communist newspaper Kansan uutiset (The People’s News) (Nordling & Koskela, 2006, 13, 61, 175-176; The incident is also mentioned in the diaries of Urho Kekkonen, president of Finland from 1956 to 1981. Kekkonen, 2004, 225). However, it was the arson of the communist-owned printing house Kursiivi which led Siitoin to be incarcerated. In late 1977 the ministry of internal affairs made the decision to disband all of Siitoin’s unregistered organizations as contrary to the 1944 (Paris) and 1947 (Moscow) peace treaties, which outlawed fascist organizations (Pekonen et al, 1999, 37). Less than a week later an attempt to arson Kursiivi occurred. An individual close to Siitoin was arrested for the deed, and Siitoin was found guilty of incitement. He received a jail sentence of five years on November 13th, 1978. (Kalliala, 1999a, 274-275). Siitoin himself consistently argued his innocence, and regarded himself to have been the victim of political conspiracy on the part of Finnish president Urho Kekkonen (Nordling & Koskela, 2006, 13).

When Siitoin was released from jail in 1981 the political atmosphere of Finland had changed, and so had the public and media views on Pekka Siitoin. The era of political activism was over, and Siitoin appeared hopelessly outdated. As a convicted felon, he was now deemed dangerous and the media portrayals of him reflected this. His background as a felon also attracted the criminal element to his politics, something which he disliked. Increasingly he started to figure in porn magazine articles to further his causeii, although he did appear in other media as well. (Nordling & Koskela, 2006, 31, 182-183). Siitoin’s new political party, Kansallis-Demokraattinen Puolue (KDP, the National-Democratic Party), was mentioned for the first time in 1978, and was officially announced in after Siitoin’s release from jail in 1981. The party published the newsletter/magazine Rautaristi (Iron Cross). The death of Siitoin’s oldest son in 1985 led him to greatly decrease his public appearances, and he spent the rest of the 1980s mostly in correspondence with his foreign contacts in the neo-Nazi and -Fascist milieus. (Kalliala, 1999a, 277-279).

The rise of neo-Nazism and the White Power movement in the 1990s brought Siitoin to the front anew. The circulation of the KDP newsletter Rautaristi increased, and it now included translated texts from the global right-wing radical scene. Instead of the anti-communist politics, which had been at the absolute centre during the 1970s, a shift towards White Power ideologies occurred. In 1993 Siitoin appeared with other leading neo-Nazis in the documentary Sieg Heil Suomi, which depicted the foundation of Kansallinen rintama [National Front]iii (Stenros, 1994). Amidst all of this, Siitoin expressed rather negative sentiments of the Skinhead movement, which he saw as being more focused on mindless violence than on political ideology (Nordling & Koskela, 2006, 180, 185-186). However, Siitoin was now regarded a drunkard and a “Nazi-clown”, not as a serious political or religious figure (see e.g. Kaplan, 2001, for this view of Siitoin). He was a candidate in both the 1992 and the 1996 city council elections in Naantali, and actually received the sixth most votes, 141 in total, in the 1996 elections. He was not elected, however, as he was nominated as an individual, and the D’Hondt system used in Finland favours political parties and coalitions. (Kalliala, 1999a, 280-282; Nordling & Koskela, 2006, 171-172).

Metaphysical Career

In later retellings, Pekka Siitoin’s metaphysical journey appears to have started early. He claimed to have met a friend of his father who was clairvoyant at a young age (Nordling & Koskela, 2006, 39). He also claimed that a gypsy woman foretold that the young lad would grow up to be a famous man (Nordling & Koskela, 2006, 40, 188-189). However, Siitoin’s actual career in magic and metaphysics can be regarded to have started in 1971, when he contacted the famed Finnish fortune-teller Aino Kassinen due to some financial troubles (Nordling & Koskela, 2006, 50-51, 172).

Aino Kassinen (1900-1977) was something of an “official fortune-teller” of Finland from the 1930s onwards. Kassinen claims to have been consulted by, among others, Risto Ryti, president of Finland 1940-1944, and Marshall in the army, Marshall Mannerheim (Kassinen, 1972, 49-52, 57). Kassinen seems to have been largely self-taught in fortune-telling and esoteric philosophy, but she did come into contact with at least the Theosophical Society and some of its Finnish offshoots, as well as the writings of Rudolf Steiner (Kassinen, 1972, 47). It is highly likely that she would have been influenced by these contacts. In her autobiography Kassinen mentions Siitoin as one of her two most promising students in the occult (Kassinen, 1972, 64-65). Siitoin would throughout his life stress his initial contacts with Kassinen (e.g. Siitoin, 1973, 21; 1985, 88), and claim that he was baptized into Satanism by her (Nordling & Koskela, 2006, 192).

In 1971 Siitoin founded Turun Hengentieeteen Seura, mentioned above (Kalliala, 1991a, 261). Aino Kassinen was in contact with this group, which she claims had about thirty members in the early 1970s (Kassinen, 1972, 64). Siitoin’s association held meetings and lectures in Turku, offered spiritual healing over distance, and published and sold books (Ultra, 1974b, 36; Kalliala, 1999a, 261). Later the two sister-organizations Föreningen Veronica (The Veronica Organization) and Pegasos-seura (the Pegasus-Society) formed in order to market and sell occult material outside the borders of Finland (Kalliala, 1999a, 261). According to Mari Kalliala, Siitoin was fairly popular in the occult milieu of Finland in the early 1970s, and did receive plenty of contacts from people seeking spiritual guidance. In the mid 1970s, however, this changed as his political sentiments and activism caused resentment. Aino Kassinen, who had earlier praised Siitoin, warned people to stay away from him (Kalliala, 1999c, 92; Nordling & Koskela, 2006, 50-51), and the only alternative spiritual magazine in Finland, Ultra, refused to print Siitoin’s articles and advertisements from the summer of 1974 onwardsiv (Kalliala, 1999a, 260-261). In November 1977, when the Finnish ministry of internal affairs discontinued all of Siitoin’s societies and political parties, THS was discontinued as well (Kalliala, 1999a, 274-275).

The new organization Kansallis-mytologinen seura (National-Mythological Society) was formed in 1981 after Siitoin’s release from jail (Kalliala, 1999a, 277), and it was under this organization that Siitoin published his remaining books.

Although Siitoin wrote books under his given name, most of his books on metaphysical subjects were published using pseudonyms. They were also mostly published before his imprisonment. Books dealing with magic written by Siitoin and published by his societies include:

Yhteys ufoihin ja henkimaailmaan [Contacts with UFOs and the Spirit World], originally published in 1973 under the pseudonym Hesiodos Foinix. Also published in Swedish as Kontakt med ufos och andevärlden, parts one and two.

Musta magia, osa 1 [Black Magic, part 1], originally published in 1974 under the pseudonym Peter Siitoin. Also published in Swedish as Svart magi, del 1.

Uuden ajan unikirja [Dream-Book for the New Age], originally published in 1974 under the pseudonym Cassius Maximanus. Also published in Swedish as Nya tidens drömbok.

Ufot, uskonto ja paholainen [UFOs, Religion, and the Devil], originally published in 1974 under the pseudonym Jonathan Shedd.

Musta magia, osa 2 [Black Magic, part 2], originally published in 1975 under the pseudonym Peter Siitoin. Also published in Swedish as Svart magi, del 2.

Paholaisen katekismus [The Catechism of the Devil], originally published in 1977.

Kohti uutta uskoa [Towards a New Faith], originally published in 1989 under the pseudonym Peter von Weltheim.

Besides the books written by Siitoin himself, his societies also published and sold books such as a translation of the grimoire The Sixth and Seventh Books of Moses (Siitoin, 1986), a book on witchcraft by Ray Isaksson (Isaksson, 1985), and various works by persons connected to the Theosophical/Anthroposohical-milieu, such as H. P. Blavatsky, Rudolf Steiner and Pekka Ervast.

Aino Kassinen had instructed Siitoin to read works by the founder of the Anthroposophical Society, Rudolf Steiner (Kalliala, 1999a, 260), and it is indeed apparent that Siitoin was indebted to this writer for much of his occult philosophies. As Siitoin began to increasingly combine his unorthodox political views with his occultism, while continuing to recommend Anthroposophical literature to his correspondents, the Finnish members of the Anthropological Society started to become concerned. In 1972, the president of the Anthropological Society in Finland and Siitoin discussed the issue publicly on the pages of Ufoaika, the precursor to the earlier mentioned alternative spiritual magazine Ultra (Kalliala, 1999a, 260).

Metaphysical Worldview and Magical Practice

The Heavenly Hierarchy

In Siitoin’s view of the cosmos, the world was created by an impersonal and all-powerful being, or electro-magnetic force-field (Siitoin, 1974, 14). Although this being is regarded impersonal, it is often referred to in the masculine as Father. This creator-being does not in any way participate in worldly events, as it has created several subordinate beings who have taken this role. In the book Ufot, uskonto ja paholainen these subordinate beings are identified as Kether, Chokmah, Binah, Chesed, Geburah, Tiphereth, Netzach, Hod, Yesod, and Malkuth (Siitoin, 1974, 15). These divine beings, or “gods”, have their negative counterparts in another ten beings; Saatan-Moloch, Beelzebub, Lucifer, Ashtaroth, Asmodeus, Belphegor, Baal, Adrammalech, Lilith, and Nahema (Siitoin, 1974, 15).

In the book Svart Magi del I the divinities, now called arch-angels and Zefirothsvi, get slightly different names; Eheje-Eleie-Ether Elion (Metatron), Jrhowah (whose “class is Chochma”), Tetragrammaton Elohim (whose “class is Bizah”), El (whose “class-number is Aesed”), Elohim (whose “class-number is Geburah”), Eloha (whose “class-number is Tipheret”), Tetragrammaton Zebaoth (whose “class-number is Nezaed”), Elohim Sabaoth (whose “class-number is Hod”), Sadai (whose “class-number is Jesod”), and Adonay Melech (whose “class-number is Malchat”) (Siitoin, 1985, 46-51). Although the existence of “shadows” to these Zefiroths is mentioned, they are not named. Siitoin does, however, write that the “angels of light” are led by Mikael and the “angels of darkness” are led by Lucifer, and that the Creator-Father does not interfere in their operations (Siitoin, 1985, 51-52).

In connection to these divine beings a nine-levelled hierarchy of spiritual attainment is described (Siitoin, 1985, 41-45). Jesus Christ is mentioned as the only being to have attained the sufficient degree of spiritual evolution to attain the highest level, and thus as the highest personified divine being in cosmos. Lucifer is described as having attained the next highest spiritual evolutionary level, and Satan as having attained a stage under this (Siitoin, 1974, 104). Jesus Christ is also described as the reincarnation of Zoroaster, who on the request of the Creator-Father left his material body and manifested as the Christ (Siitoin, 1974, 29). However, it is not Jesus Christ who is the most important divinity for Pekka Siitoin, this is reserved for Satan and Lucifer.

As mentioned earlier, Lucifer is in Siitoin’s writings identified as the ruler of the “angels of darkness”. This does, however, not mean that Lucifer is deemed an evil being. In Ufot, uskonto ja paholainen Lucifer is described as one of the highest beings on the spiritual planes, and the one who created the material world. He is also said to have severed his ties to the heavenly host by refusing to leave earth when human beings had been created. (Siitoin, 1974, 11-13). Lucifer is also said to support the development of physical beings into “great personalities” through the use of technology and material luxuries, and that love and emotive behaviour stands in the way of this (Siitoin, 1985, 55). According to Siitoin, it is important to accept both “Christ-consciousness” and “Lucifer-consciousness” in our existence, as they are both necessary forces that balance each other (Siitoin, 1973, 145).

Satan, then, is regarded as a being separate from Lucifer, and as the divinity of material and physical indulgence. This being is said to value material lusts and animalistic orgies, the amassment of monetary wealth, heavy drinking and all other kinds of over-indulgence (Siitoin, 1985, 55-56). Satan-Moloch is also identified as the current ruler of the material world, as Lucifer has chosen to dwell on the spiritual planes (Siitoin, 1974, 24).

The last central divinity in Siitoin’s metaphysical system is Jehovah. This being is not identified as the Creator-Father, but rather as a divine being comparable to Satan and Lucifer, and the creator of the Jewish people. In Siitoin’s mythology Jehovah is the spiritual being most closely identified as “evil”. He is described as having a competitive relationship with Lucifer and Satan, and as striving for dominion over the world.

Cosmogony, Anthropogony and Misogyny

Pekka Siitoin displays a very unorthodox view on the creation of the world and of man. The “electromagnetic force-field”, the Creator-Father in Siitoin’s metaphysical system, is the original source of everything. However, the process of creation was performed by the subordinate divine beings mentioned above. One of these beings, Lucifer, was responsible for the creation of our solar system (Siitoin, 1974, 12-13). The creation of our world was a seven-staged process, where each stage was assigned a responsible creator out of Lucifer’s servants. When reaching the fourth stage, earth was ready for population. However, human beings were created on other planets through selective breeding, and were transported to earth using spacecrafts (Siitoin, 1974, 17). The technologically advanced society of Atlantis was founded about 90.000 years ago, and Lucifer severed his ties to the Heavenly Host in order to become the overlord and god of the Atlanteans. The Atlanteans were more spiritual in nature than modern humans, and they eventually divided into seven sub-races (Siitoin, 1974, 17-21). When the Atlanteans started to abuse their spiritual powers, their gods destroyed their island in a flood (Siitoin, 1973, 21). The fifth sub-race of Atlanteans, the Semites, had come to develop the capacities of morality and individual thought, but this development of independent thought diminished man’s occult powers. It is from the Semitic race that modern humans, the Aryans, descend (Siitoin, 1973, 20).

Although Siitoin’s focus is on the Atlanteans, he does not consider them to be the first root-race of human beings. Instead, the Atlanteans were preceeded by the Lemurians, whom where in turn preceded by two other root-races (Siitoin, 1974, 17). Here Siitoin’s account takes an overtly racist turn. The Lemurians procreated with animals and thus “cave-men” were created. According to Siitoin, the Africans, and the gorillas, are the result of cross-species procreation of these “cave-men”, animals and Atlanteans (Siitoin, 1974, 23). Thus, the African people are, in Siitoin’s view, comparable to primates, and are less human than “the Aryans”.

When Lucifer created the world, the divine being Jehovah was part of his “team” (Siitoin, 1974, 26). However, Jehovah was a jealous and power-hungry being, and secretly plotted against Lucifer and his people. He created Adam and Eve in his own image, and thus the Jewish people was born. At the same time he created the notion of sin, in order to gain control over the people he had created. Siitoin describes Jehovah as a being that constantly seeks to dominate others, and these characteristics are transferred to the Jewish people as well. (Siitoin, 1974, 26-27).

The Japanese and Chinese are a curious anomaly in Siitoin’s mythology. Siitoin explains the advanced and alien culture of the Asian peoples by placing their origin on an alien planet (Siitoin, 1974, 23-24). According to Siitoin, the Japanese and Chinese destroyed their home planet in an atomic war and a handful of them escaped using spacecrafts. The answer to why these peoples have an advanced, but not extraordinarily advanced, culture is that all the scientist and scientific knowledge were destroyed in the war. Siitoin does not seem to dislike Asians, and values them much higher than he does people of Jewish and African origin.

UFOs are central to Siitoin’s philosophy. This can probably be attributed at least partly to the alternative spiritual milieu of Finland in the 1970s, which was strongly focused on UFO beliefs. For example, the only real alternative spiritual magazine of the time was the 1972 launched Ufoaika (UFO Age), which focused heavily on UFOs (Ultra, 1974a; 1974b). Many of Siitoin’s publications from the 1970s feature the word UFO in the title (i.e. Siitoin, 1973; 1974). In Siitoin’s mythology UFOs are the vehicles of higher spiritual beings.

In addition to being racist in his accounts of non-European cultures and people, Siitoin is also explicitly misogynistic. In his mythology and philosophy women have no real substance. In esoteric contexts highly evolved spiritual beings are commonly described as androgynous, but in Siitoin’s account they are strictly male. Women can only evolve on a high spiritual level once they are reborn as men (Siitoin, 1976, 63). In several of Siitoin’s books the ideal roles and natures of women are described. A woman should ideally get married at an age between fourteen and sixteen, to a man twenty to thirty years her senior. The reason for this is that she can then easily be “taught” by her man, and become subordinate and eager to please her man, and thus the marriage would be a “happy” one (Siitoin, 1976, 59-61; 1985, 102-103). Siitoin regards it “a pity that women fast become spoilt after the age of sixteen”, presumably because adult women are more independent. (Siitoin, 1985, 102-103). Furthermore, a woman should be monogamous, while a man can have several wives (Siitoin, 1976, 59-61). Interestingly, but hardly surprisingly, Siitoin seems to regard all women as having loose sexual morals (e.g. Siitoin, 2000, 22), and this also applies to his imagined birth mother (Nordling & Koskela, 2006, 37-38).

The Practice of Magic

Magical practice for Pekka Siitoin entails “speaking with God in his own language”. The use of this “mystery-language”, which entails the use of symbols, incantations and ritualistic practices, grants the magician power over the natural world. (Siitoin, 1985, 10-11). Even though two of Siitoin’s books are named Black Magic, he seems unsure of how to define this “black” magic. In some regard he adheres to the classic distinction of white magic being benevolent in nature, and black magic being malevolent. However, only violence is regarded as truly evil, and is as such something which Siitoin does not condone in his books (Siitoin, 1985, 10-12). Generally he is very strict in pointing out that the goal of metaphysical studies should first and foremost be the evolution of mankind and the world (Siitoin, 1974, 95). It needs to be pointed out that what is most likely meant by mankind is “the Aryan race” and men only, and that Siitoin’s views of what is beneficial for the world probably differ greatly from common sentiments.

Of Siitoin’s books, Svart magi del I (Siitoin, 1985) and del II (Siitoin, 1976) contain the most detailed instructions for magical practice, largely consisting of an amalgam of Theosophical notions and folklore material. The classic grimoire The Sixth and Seventh Books of Moses, in Finland often named “The Black Bible”, was a central piece of magical literature in Siitoin’s system. Siitoin’s translation of the book (Siitoin, 1986) was published in several printings from the 1970s, and is often referred to in his other books (e.g. Siitoin, 1976, 5-6; 1985, 14-18).

In Svart Magi del I two ways of making a pact with Satan are described, both involving ceremonial sacrifice. The first involves the ceremonial sacrifice of a black cat. The cat should be boiled alive during a midnight with a full moon (Siitoin, 1985, 60-63). During the cooking the would-be magician is to read the following phrases aloud, eight times at the different cardinal points: “I call to You Oh Prince of Darkness Lucifer, In Your name I ask Satan to take me as his servant” (Siitoin, 1985, 62). When the cat is cooked, it flesh is burnt and the bones are collected for keeping under one’s mattress. Three months after doing this ceremony the magician is to contact Satan through the use of an Ouija-board, and hope for a positive answer from the Prince of Darkness. However, in a TV-interview Siitoin says that he is very fond of cats and has never performed a sacrifice comparable to the one described in his book (Youtube, 2007vii).

The second way of gaining the favour of Satan is reserved for men only, and is an indication of Siitoin’s misogynistic tendencies. The would-be magician is to find a young woman who has not yet lost her virginity. He should then seduce her, and when he sleeps with her for the first time he should mentally focus on the following incantation: “Here, oh Prince of Darkness, You have a humble gift so that Satan in your name may take me as his pupil” (Siitoin, 1985, 63).

Most of the practical magic described in Svart Magi del I and del II are based on folkloristic sources, and deal with mundane things. For example, spells and rituals for causing haunting in an enemy’s home, the humiliation of and victory over antagonists, the cessation of bleeding, the calming down of an angry dog, and curing warts, ear infections, and sleeplessness are described (Siitoin, 1985, 70-73, 89-93, 121-129). However, Siitoin also includes a quit elaborate ceremony for waking the dead (Siitoin, 1985, 78-86).

Siitoin attributes great importance to sexuality as an avenue of magical practice (Siitoin, 1976, 58-60). The earlier example of a pact with Satan includes the ritual use of sex, and sexual magic is also described as a part of other ceremonies as well. A peculiar ritual, again in order to seek the approval of Satan, is described in Svart magi del I. Here the practitioners are divided into groups of four women and four men. These individuals should undress and stand so that the men and the women are opposite each other, staring at each others’ genitalia. The participants who are sexually aroused, indicated with an erect penis for men and vaginal secretion for women, are suitable to be servants of Satan (Siitoin, 1985, 108-110). Another sexually explicit ritual described involves the sacrifice of semen. In this ritual the oldest women of the group, attributed the role of priestess, has her genitalia smeared in olive oil by the youngest man in the group, and her behind smeared in olive oil by the oldest man in the group. At the same time the participants proclaim: “Demon est deus Inversus, hallow and blessed be You oh holy snake” (Siitoin, 1985, 112). Hereafter the rest of the women in the group are to sexually stimulate the men and collect their semen in coffee cups. While this occurs, the Priestess circles the group and repeatedly incants “Legich, Legich, Legich, come and witness our loyalty to Satan” (Siitoin, 1985, 112). Finally the priestess blesses the semen, which has been poured into a big jar, and it is then burnt and the smoke inhaled (Siitoin, 1985, 111-113). No descriptions as to what specific effects these sexual rituals are thought to have are given, other than that they are enjoyable to Satan, and that the participants may ask Satan for general favours after having performed a ritual of sexual nature (Siitoin, 1985, 113).

Sources of Inspiration

Pekka Siitoin self-identified as a Satanist, but his particular brand of Satanism is very different to most common forms of contemporary satanic philosophy. The advent of modern Satanism can be attributed to Anton Szandor LaVey (1930-1997). In 1966, LaVey founded the Church of Satan in San Francisco, USA, and in 1969 his Satanic Bible (LaVey, 1969), which was to become the holy book of a great number of contemporary Satanists (see Lewis, 2002), was published for the first time. Pekka Siitoin, however, does not seem to have been particularly influenced by LaVey. The former was aware of the existence of the latter, and expressed a willingness to translate his works into Finnish (Nordling & Koskela, 2006, 103). However, he did not regard LaVey as the instigator of Satanism (Nordling & Koskela, 2006, 191).

Pekka Siitoin’s brand of Satanism and Devil Worship is also unorthodox in its interesting take on traditional Christian concepts and figures. In Siitoin’s system, it is fully acceptable to worship any of one the higher divine beings. However, this worship must be performed in the name of God! Also as discussed above, Siitoin’s view of Christ is very positive, and his Satanism can therefore not be regarded as anti-Christian per se. When taking Siitoin’s extensive use of Christian mythology and his positive view of Jesus the Christ into account, his philosophy could in a loose sense be termed “Christian Devil Worship”. It goes without saying that Siitoin’s doctrines are very far removed from any forms of traditional Christianity. My use of the term Christian in the description of Siitoin’s philosophy should be understood in a comparison to organizations such as Church of Satan. Most forms of contemporary Satanism are very far removed from any Christian context, and rarely make use of Biblical figures other than Satan (the use of whom is heavily detraditionalized). It should be noted that Siitoin did express sentiments that the true teachings of Christ had been distorted by the Church (e.g. Siitoin, 1973, 156; 1974, 105-107; 2000, 24-27), and his doctrines can therefore be seen as anti-Church.

There are significant differences between the satanic philosophies and doctrines of Siitoin and the main strands of contemporary Satanism. When comparing LaVey’s “Nine Satanic Statements” (LaVey, 1969), with Siitoin’s “Ten Satanic Commandments”, as found in Siitoin’s Paholaisen Katekismus (Siitoin, 2000), the differences are apparent. Pekka Siitoin’s Ten Satanic Commandments are the direct reversals of the ten biblical commandments. In contrast, LaVey’s Nine Satanic Statements are presented in a manner which implicitly refer to the biblical Ten Commandments, but cannot be regarded as simple reversals. Also, whereas the Church of Satan was essentially an atheist organization, the Satanism of Pekka Siitoin is metaphysically grounded.

Siitoin actually has a peculiarly inclusive view of who is to be regarded a Satanist, as he mentions H.P. Blavatsky, Merlin the Magician, Christian Rosencreutz and emperor Caligula as such (Nordling & Koskela, 2006, 191). In the same context, Siitoin also mentions Manly Palmer Hall’s book “The Secret Teachings of All Ages” (Hall, 2001) as a work in which famous Satanists are named. This book has indeed influenced him a great deal.

The Theosophical Society – mainly through the books of H.P. Blavatsky, and the Anthroposophical Society – through the texts of Rudolf Steiner, have been extremely influential on Siitoin’s esoteric speculations. Siitoin’s doctrines on cosmogony and anthropogony are to a large extent derived from Theosophical sources. The notions of seven root-races, the seven souls of man, and the seven stages of creation are found both in Blavatsky’s and Siitoin’s books, as are the mythological continents of Lemuria and Atlantis. Blavatsky similarly assumed a rather positive view of Lucifer, even naming the magazine of her London-based Esoteric Section of the Theosophical Society after this character. Lucifer was here not equated with the Biblical Satan, but instead as a being who could illuminate the spiritual path of the occultist. Rudolf Steiner, in turn, based much of his speculations on the nature of reality on his notion of The Akashic Chronicles – the past, present and future history of creation as recorded in astral realms. The notion of the Akashic Chronicles is frequently mentioned in Siitoin’s books as well, and is featured as one of the main legitimising factors of his speculations. Siitoin probably first came across these sources in the early 1970s, when his mentor, the fortune-teller Aino Kassinen, suggested that he should read works by Rudolf Steiner (Kalliala, 1999a, 259).

Another book which Siitoin himself names as influential on him is Trevor Ravenscroft’s The Spear of Destiny, a book which Nicholas Goodrick-Clarke identifies as essentially derived from Anthroposophic doctrine (Goodrick-Clarke, 2001, 120-121). In the book, Hitler’s military and political success is attributed to him having had the mythical Spear of Longinus in his possession (Ravenscroft, 2000). The legend of the spear is that it was the one used to pierce Jesus’ abdomen during his crucifixion, and that a person in possession of it will hold the destiny of mankind in his hands. The book was first published in 1972, and it is very likely that Siitoin got hold of it early on.

Clearly then, Siitoin’s use of Blavatsky’s, Steiner’s, Hall’s and Ravenscroft’s works consists of rather radical reinterpretations, in which the latent seed of racism is utilized to its fullest possible extent.

Anti-Semitism and Magic

Anti-Semitism has a long and profound, although not uniform, history in West. During the Alexandrian and Roman occupations of Israel the Jewish religion was regarded as a potential source of rebellious uprising, in the early Christian writings of Paul the Jewish people were seen as overwhelmingly sinful, and in the latter parts of the Middle Ages official Christian sentiments towards Jewry were explicitly negative (Chazan, 2005, 398-399). It was, however, with the rise of nationalism in the 19th and 20th centuries that anti-Semitism as we know it today emerged. Jews were now perceived as foreign elements in otherwise homogenous national cultures (Chazan, 2005, 402).

The Protocols of the Elders of Zion (see Marsden, 2006), from the turn of the 19th century, expressed the anti-Jewish sentiments of the time, and have continued to exert influence to this day. The text was produced in 1897 by Philip Petrovich Stepanov as the manuscript Subjugation of the World for Jews, and was first published in 1905 as an appendix to the second edition of Sergei Nilus’ book The Great in the Small (Ben-Itto, 2005, 21-25) The Protocols were presented as the authentic proceedings of a meeting arranged by King Solomon in 929 BCE (Ben-Itto, 2005, 21). The protocols of the meeting, which was arranged in order to devise of a way of conquering the world for the Jews without bloodshed (Ben-Itto, 2005, 21), contained numerous examples of the perceived sinister nature of the Jewish people. Divided into twenty-four protocols, the text deals with subjects such as economic and military control, brainwashing and re-education of the gentile, and control of the press, all in order to keep the world under Jewish control (Marsden, 2006). Phrases of the following nature are plentiful in the protocols:

The ruler who is governed by the moral is not a skilled politician (Marsden, 2006, 19).

Whether a State exhausts itself in its own convulsions, whether its internal discord brings it under the power of external foes – in any case it can be accounted irretrievably lost: IT IS IN OUR POWER (Marsden, 2006, 18).

Without an absolute despotism there can be no existence for a civilization which is carried on not by the masses but by their guide (Marsden, 2006, 22).

In order to incite seekers after power to a misuse of power we have set all forces in opposition one to another (Marsden, 2006, 32).

The Protocols were conclusively proven to be falsifications as early as 1921 (Ben-Itto, 2005, 67), but they have nevertheless been used for anti-Semitic purposes throughout the 20th century. Famous examples are Adolf Hitler’s and Henry Ford’s propagandist use of it (Ben-Itto, 2005, 58-73). Marc Levin’s documentary film The Protocols of Zion (2005) provides a number of examples of the anti-Semitic use of the Protocols in the contemporary world.

For Pekka Siitoin the Protocols of the Elders of Zion were the truth. He published the text, and refers to them in several of his books. It is, however, interesting to note that his view of Jews was somewhat ambivalent. Moses is identified as the person who rebelled against the will of the evil god Jehovah, and strived to convey the secrets of magic to non-Jews (Siitoin, 1985, 14-16). Siitoin’s sentiment seems to be that Jews have the chance to reform, just as long as they abandon Jehovah and aspirations of world domination. However, at other times Siitoin seems to regard Jews as utterly irredeemable and flawed on a racial level.

It is fascinating that a man who holds extreme anti-Semitic views, and actively pursues an anti-Semitic agenda, would base his magical philosophy on Jewish mysticism. For anyone even faintly familiar with Jewish Kabbalah the god-names of Siitoin’s Heavenly Hierarchy, as mentioned earlier, should be familiar. They are of course the names of the different Sefirot on the Kabbalistic Tree of Life (see Idel, 2005). The counterparts are in turn named after the arch-demons of Kelipoth, the shadow-side of the Sefirot (see Pick, 1974, 77-78; Scholem, 1991, 73-77, 232-244; Giller, 2001, 49-148-149; Idel, 2002, 465-467; Granholm, 2005, 22-23). It is very unlikely that Siitoin would have borrowed these names directly from Kabbalistic sources. Instead the likely source is Manly Palmer Hall’s The Secret Teachings of All Ages, which Siitoin himself names as a book which has inspired him (Nordling & Koskela, 2006, 192). In Hall’s book both the Sefirot and the Kelipothic arch-demons are named, albeit slightly differently than in Siitoin’s books (Hall, 2001, 120-122). Another author that treated the Kelipoth in the 1970s is the British magician Kenneth Grant (see Evans, 2007, 284-344), whose “Typhonian Trilogies” contain ample reference to the night-side of Kabbalah (See Grant, 1994a; 1994b). It is, however, unlikely that Siitoin would have been familiar with these works, and it needs to be noted that Grant’s works do not contain the blatant racism which is infused in Siitoin’s books.

Political Climate in Finland

When treating Pekka Siitoin’s anti-Semitism the political climate of Finland in the 1970s needs to be taken into consideration. The political atmosphere of Finland after World War II deeply was affected by the country’s close proximity to the Soviet Union (see Allison, 1985). Finland had waged war against the Soviet Union in 1939-1940 and 1941-1944, and had received aid by Nazi Germany. Finland, of course, lost the war, and, while maintaining its independence, fears for a Soviet retaliation were imbedded in the collective consciousness of the people. During the 1930s fascist political parties and groups had a presence in Finland, as elsewhere in Europe. The peace treaties of 1944 (Moscow) and 1947 (Paris) outlawed fascist organizations, and these laws were quite strictly enforced in Finland (Pekonen et al, 1999, 33). Furthermore, the Soviet Union exercised pressure to silence anti-communist and anti-Soviet sentiments (Singleton, 1998, 134), which were indeed strong in Finland (Kalliala, 1999b, 73). In short, the major concern of Finnish post-World War II foreign policy, and of Finnish politics in general, was to maintain peaceful relations with its eastern neighbour (Pekonen et al, 1999, 33-34). The major political parties of the era were in general agreement of this condition, and thus no real room for radical right wing parties to grow and prosper existed (Pekonen et al, 1999, 34). Indeed, radical right-wing and racists political parties have never been particularly successful in Finland (Kestilä, 2007, 33-34).

It was in this political climate that Pekka Siitoin was born and raised. Anti-communist and anti-Soviet sentiments were widely spread, but they could not find expression. The sentiments towards Nazi Germany were mainly positive for quite a long time. Hitler’s regime had been regarded as the only force powerful enough to withstand the “evil” Soviet empire, and while the terrors of the holocaust were known in Finland as elsewhere, it took a long time before the subject received any substantial discussion in the country. Thus, it was not before the 1970s that the mostly positive view of Nazi Germany started to change.

It is within this context that Siitoin’s anti-Semitic sentiments must be examined. Siitoin had strong anti-communist and anti-Soviet sentiments, and came to see communism as part of a Jewish conspiracy. As detailed above, Siitoin was well familiar with the Protocols of the Elders of Zion, and in these a section entitled “We support communism” can be found (Marsden, 2006, 33-37). Basing his anthropogony on the writings of Helena Petrovna Blavatsky, which are infused with the racism of the late 19th century, an anti-Semitic worldview was easy to formulate.

Before the 1990s there is an apparent lack of articulated racist sentiments towards non-Jews in Siitoin’s written production. While the genealogy of African people provided in Ufot, uskonto ja paholainen, as discussed above, is obviously racists, it is not an articulation of reflected racism per se. It should be interpreted more as an expression of utter unfamiliarity and orientalism. Before the 1990s the number of people of foreign origin in Finland was almost non-existent (see Pekonen, 1999, 52), and it is really with the increasing number of asylum seekers in the 1990s that the neo-Nazi movements and racism directed towards non-Caucasian people took hold (Pekonen, 1999, 37-39). As Siitoin wrote most of his books before the 1990s, not much of an expressed racism towards coloured people is to be found in them. He did, however, express radical racist sentiments in, for example, TV-interviews (see Youtube, 2007).

Conclusion

During my youth, in the 1980s and 1990s, Pekka Siitoin was most commonly regarded a joke. A rather representative example of this is a TV-show from the 1990s, where Siitoin is called a “Nazi-clown” to his face by the interviewer (Youtube, 2007), a comment which he dismissed but did not seem all too bothered with. Having familiarized myself with the occult productions of Siitoin, I believe that the outrageous comments made by him are better understood when put into the context of his magical worldview and life-philosophy. In short, Siitoin was not simply a “Nazi-clown”, and his quite elaborate metaphysical worldview, a synthesis of both occult and political sources, demonstrates that he was not simply a moron. Rather, he led his life in accordance to the “will of Satan” in his magical system. This is also what makes his political sentiments more disturbing. Pekka Siitoin was a true nihilist, and had he ever attracted any significant following the results could have been devas
tating.

Although the search for Philosophia Perennis, the eternal and infallible teaching which is beyond time, is a common trait of esoteric philosophies (see Faivre 1998: 114-115), esoteric teachings are as firmly grounded in their history as are all other human endeavours. The books by H.P. Blavatsky were imbued by popularized understandings of one of the most influential scientific theories of the 19th century; evolution. Thus, the notion of a succession of more and more advanced human races, as expressed in her The Secret Doctrine (Blavatsky, 2007a; 2007b), is a consequence of late nineteenth century preferences. Pekka Siitoin’s unorthodox appropriation of Theosophically grounded material also needs to be understood in the historical and societal context of his time. The racist ideologies inherent in early Theosophist material were easily fitted together with the anti-Semitism of The Protocols of the Elders of Zion, the fear of the communist Soviet Union, the admiration of Nazi Germany as the antagonist of this “Evil Empire”, and the view of Adolf Hitler as a master occultist as expressed in Trevor Ravenscroft’s The Spear of Destiny.

References

Allison, Roy, 1985, Finland’s Relations with the Soviet Union 1944-1984. London, Macmillan
Ben-Itto, Hadassa, 2005, The Lie That Wouldn’t Die. The Protocols of the Elders of Zion. London, Vallentine Mitchell
Blavatsky, Helena Petrovna, 2007a, The Secret Doctrine. Volume 1: Cosmogenesis. URL: http://www.theosophy.org/Blavatsky/Secret%20Doctrine/SD-I/SDVolume_I.htm. (accessed July, 17th, 2007)
Blavatsky, Helena Petrovna, 2007b, The Secret Doctrine. Volume 2: Anthropogenesis. URL: http://www.theosophy.org/Blavatsky/Secret%20Doctrine/SD-II/SDVolume_2.htm. (accessed July, 17th, 2007)
Chazan, Robert, 2005, “Anti-Semitism, Revision of Alan Davies’ original article from 1987,” in Encyclopedia of Religion, 2nd edition. Edited by Lindsay Jones. Detroit, Macmillan, 397-403
Evans, Dave, 2007, The History of British Magick after Crowley. Kenneth Grant, Amado Crowley, Chaos Magic, Satanism, Lovecraft, The Left Hand Path, Blasphemy and Magical Morality. London, Hidden Publishing
Faivre, Antoine, 1998, “Renaissance Hermeticism and the Concept of Western Esotericism,” in Gnosis and Hermeticism from Antiquity to Modern Times. Edited by Roelof van den Broek & Wouter J. Hanegraaff. Albany, State University of New York Press, 109-123
Granholm, Kennet, 2005, Embracing the Dark. The Magic Order of Dragon Rouge – Its Practice in Dark Magic and Meaning Making. Åbo, Åbo Akademi University Press
Grant, Kenneth, 1994a (1975), Cults of the Shadow. London, Skoob Books
Grant, Kenneth, 1994b (1977), Nightside of Eden. London, Skoob Books
Giller, Pinchas, 2001, Reading the Zohar. The Sacred Text of the Kabbalah. Oxford, Oxford University Press
Goodrick-Clarke, Nicholas, 2001, Black Sun. Aryan Cults, Esoteric Nazism and the Politics of Identity. New York, New York University Press
Hall, Manly Palmer, 2001, The Secret Teachings of All Ages. An Encyclopedic Outline of Masonic, Hermetic, Qabbalistic and Rosicrucian Symbolic Philosophy. Available at http://www.sacred-texts.com/eso/sta/index.htm
Hanegraaff, Wouter J., 1996, New Age Religion and Western Esotericism. Esotericism in the Mirror of Secular Thought. Leiden, Brill
Idel, Moshe, 2002, Absorbing Perfections. Kabbalah and Interpretation. New Haven, Yale University Press
Idel, Moshe, 2005, “Qabbalah,” in Encyclopedia of Religion, 2nd edition. Edited by Lindsay Jones. Detroit, Macmillan, 7533-7539
Isaksson, Ray, 1985, Mustan magian salaisuudet. Naantali, Kansallis-mytologinen yhdistys
Kalliala, Mari, 1999a, “Radikaalioikeisto – tapaus Pekka Siitoin,” in Isänmaan puolesta. Suojeluspoliisi 50 vuotta, edited by Matti Simola and Tuulia Sirvio. Jyväskylä, Gummerus. 253-287.
Kalliala, Mari, 1999b, “Traditions of the Radical Right in Finnish Political Culture,” in The New Radical Right in Finland, edited by Kyösti Pekonen, 61-83. Jyväskylä, The Finnish Political Science Association
Kalliala, Mari, 1999c, “Pekka Siitoin – A Representative of the Cultic Milieu,” in The New Radical Right in Finland, edited by Kyösti Pekonen, 87-113. Jyväskylä, The Finnish Political Science Association
Kaplan, Jeffrey, 1999, “The Finnish New Radical Right in Comparative Perspective,”in The New Radical Right in Finland, edited by Kyösti Pekonen, 205-224. Jyväskylä, The Finnish Political Science Association
Kaplan, Jeffrey, 2001, “Radical Religion in Finland?,” in Nova Religio 5:1, 121-142
Kassinen, Aino, 1972, Sierskan. Täby, Larson
Kekkonen, Urho, 2004, Urho Kekkosen päiväkirjat. Osa 4 ’75 – ’81. Ed. by Juhani Suomi. Helsinki, Otava
Kestilä, Elina, 2007, Radikaalioikeistopuolueet länsi-euroopassa. Tutkimuksia vaalikannatuksen vaihteluun vaikuttavista kysyntä- ja tarjontateoreettisista tekijöistä. Turku, Turun yliopisto
LaVey, Anton Szandor, 1969, The Satanic Bible. New York, Avon
Lewis, James R., 2002, “Diabolical Authority. Anton LaVey, The Satanic Bible and the Satanist ‘Tradition’.” In Marburg Journal of Religion 7:1, 1-16. Online journal, URL: http://web.uni-marburg.de/religionswissenschaft/journal/mjr/pdf/2002/lewis2002.pdf
Levin, Marc, 2005, Protocols of Zion. Documentary film. HBO/Cinemax Documentary
Marsden, Victor E., 2006, The Protocols of the Elders of Zion. (No place of publication given), Filiquarian Publishing
Nordling, Iiro and Koskela, Olavi, 2006, Suomen Führer. Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin. Tampere, self-published (ISBN 952-92-0509-0)
Pekkonen, Kyösti, Hynynen, Pertti and Kalliala, Mari, 1999, “The New Radical Right Taking Shape in Finland,” in The New Radical Right in Finland, edited by Kyösti Pekonen, 31-60. Jyväskylä, The Finnish Political Science Association
Pick, Bernhard, 1974, The Cabala. Its Influence on Judaism and Christianity. La Salle, Open Court
Ravenscroft, Trevor, 2000, Pyhä keihäs. Jyväskylä, Gummerus
Scholem, Gershom, 1991, On the Mystical Shape of the Godhead. Basic Concepts in the Kabbalah. New York, Schocken Books
Siitoin, Pekka (as Hesiodos Foinix), 1973, Yhteys ufoihin ja henkimaailmaan. Turku, Turun hengentieteellinen seura
Siitoin, Pekka (as Jonathan Shedd), 1974, Ufot, uskonto ja paholainen. Turku, Turun hengentieteellinen seura
Siitoin, Pekka (as Peter Siitoin), 1976, Svart magi del 2. Turku, Pegasos-club
Siitoin, Pekka (as Peter Siitoin), 1985 (1974/5), Svart magi del 1. Turku, Pegasos-club
Siitoin, Pekka (translator), 1986, Kuudes ja seitsemäs Mooseksen kirja eli Mooseksen taika- ja henkioppi ja selityksiä ihmetöistä joita tekivät vanhat ja viisaat heprealaiset. Naantali, Kansallis-mytologinen yhdistys
Siitoin, Pekka (as Peter von Weltheim), 1989, Kohti uutta uskoa. Naantali, Kansallis-mytologinen yhdistys
Siitoin, Pekka, 2000, Paholaisen katekismus. Naantali, Kansallis-mytologinen yhdistys
Singleton, Fred, 1998, A Short History of Finland. Revised and updated by A. F. Upton. Cambridge, Cambridge University Press
Stenros, Nina, 1994, Sieg Hail Suomi. Documentary film. Helsinki, Oblomovies oy
Ultra, 1974a, Ultra, issue 1, November 1974.
Ultra, 1974b, Ultra, issue 2, December 1974.
Vil, Ike, 2003, ”Suomentajan jälkisanat. Ex boreus lux,” in Tajunnan alkemistit. Kuusikymmentäluvun mystiikka ja vesimiehen ajan pimeä puoli. (Gary Valentine Lachman). Helsinki, Like kustannus

Read Full Post »

Neljäs Pekka ja vappu -aiheinen posti on Turun sanomalehtimiesyhdistyksen vappulehdestä Vappuneekeri. Julkaisuvuosi on epävarma, mutta se on todennäköisesti joko vuodelta ’76 tai ’77. Sisällöllisesti jutussa on muutama aihe, joita muista tässä blogissa julkaistuista vappujutuista ei löydy. Näihin kuuluu IKR:n suhde Kokoomukseen paikallispolitiikan tasolla, Pekan tuki Kokoomukselle muutenkin, verotuksesta puhuminen, demokratian (tai Pekan sanoin “sontakratian”) tarkempi lyttäys, Karjalan palauttaminen Suomelle, Hitlerin väitetyt viimeiset sanat, sekä pieleen mennyt ennustus IKR:n tulevaisuudesta. Pekka visioi: “Vuosisadan lopulla istuu eduskunnassa jo kymmenkunta IKR:n edustajaa”. Kävi kuitenkin niin, että vuosisadan loppuun mennessä Pekka oli istunut vankilassa ja joutunut kaikenlaisiin ongelmiin viranomaisten kanssa muutenkin, IKR oli lakkautettu toiminnasta ja Pekan vakavasti otettavuus muutenkin oli täysin menneen talven lumia.

Read Full Post »

Kolmas vappujuttu julkaistiin SKP:n Tiedonantaja-lehdessä vuonna 1976. Se valottaa hyvin myös Siitoimen porukoiden aikaisempia mielenosoituksia. Samalla juttu osui myös profeetallisen oikeaan: “Farssin luonnetta oli vapunkin tilaisuudessa. Kuusi ihmistä ei ole paljon vappumarssissa. Farssimaisuutta ei kuitenkaan voi kuitata ivallisuudella. Esimerkit Italiasta ja muista Välimeren maista Etelä-Amerikasta puhumattakaan osoittavat, että tällaisia marsseja seuraa helposti poliittinen väkivalta. Poliittiseen väkivallantekoon tarvitaan vain yksi ihminen ja kohde”. Seuraavana vuonna Siitoimen porukoiden jälleen pitämän vappumarssin jälkeen alkoikin tapahtua yhtä ja toista. Siitoimen porukat tai ainakin sille myötämieliset tahot alkoivat tehdä uhkailusoittoja, pommi-iskuja, pommiuhkauksia, tuhopolttoja ja ilkivaltaa. Homma alkoi kasvavassa määrin eskaloitua. Pekan porukoiden touhuista huolestuttiin laajasti, niistä kirjoiteltiin lehdissä, vaadittiin fasistien toiminnan lakkauttamista, jne. Loppuvuodesta 1977 Siitoimen joukoissa ollut Seppo Lehtonen teki kirjapaino Kursiiviin (jossa painettiin em. SKP:n Tiedonantaja-lehteä) iskun, josta alkoi melkoinen mediamylläkkä. Siitoin sai iskuun yllyttämisestä vankeutta ja hänen poliittinen uransa lähti samalla yhä syvemmälle syöksykierteeseen. Näihin ja moniin muihin aihetta sivuaviin asioihin tulemme palaamaan tässä blogissa arkistomateriaalin kera myöhemmin.

Read Full Post »

Olli Kingelin puhuu!

Olli Kingelin on eräs turkulaisen Dokumenttiprojekti Uuden näkemyksen perustajia. Mesikämmenen blogilla oli kunnia haastatella Ollia.

 

Jos tämä haastattelu voisi tapahtua missä paikassa ja ajassa tahansa, missä tämä tapahtuisi?

No kun näitä tässä kelailee, niin normipaikoista Turku ja siellä justiinsa jokin vanha keskustan kuppila olisi oikein hyvä. Retro on viihtyisää. Toisaalta, kun fundeerailee näitä kaikkia asioita, niin piristävää olis kyllä käydä jollain kriisi- ja sotatoimialueella, esimerkiksi USA:ssa. Saisi hiukan sellaista Kolmannen valtakunnan vieraana -fiilistä mukaan, ehkä.

Aika? Hmm. Ei tässä ajassakaan mitään vikaa ole, saamme elää ajankohtana, jona toivottavasti suuret huijausrakenteet kuten velkapohjainen pankki- ja rahajärjestelmä ja velkarahapankkiirien EU sinnittelevät vielä systeemin sensuurin tuella pystyssä, vaikka vääjäämätön katastrofi on edessä… se on jännittävää. Tulee mahdollisuus suureen muutokseen ja puhdistautumiseen, jos niin voisi sanoa.

Syyskuun 11. päivän iskujen paljastuminen sisäpiirin väärän lipun huijaukseksi saa, toivottavasti, aikaan yleisen muutoksen suhtautumisessa politiikkaan ja poliitikkoihin. Herääminen, oman elämän ja ympäristön ottaminen kansalaisten omiin käsiin, se on jännittävä tunne.

Toisaalta, ajankohdasta tulee mieleen, että tekisi mieli päästä avaruuteen, kauas tästä käsittämättömästä korruption ja väärän tuskan ahjosta. Abduktiohakemus olisi kiihottava ajatus, mutta se on selkärangatonta eskapismia, myönnetään. Sitä paitsi, jos hommat sitten kääntyvätkin Maassa parhain päin, alkaisi ottaa aivoon jossain 13. valovuoden kohdalla.

 

Kerro jotain itsestäsi.

Hmm? Tämä on aina se kauhea kysymys, josta ei millään meinaa selvitä. Onneksi tämä ei ole työhönottohaastattelu :-P

No, olen keski-ikäinen äijä, josta piti alun perin tulla taiteilija, mutta systeemiin ei taida päästä sisään, jos on sellaisella luonteella varustettu otus kuin minä.

Muuta harrastuneisuutta oli soittelemiseen, oli pari vähäväkistä bändiäkin. Bändikaverit joko kuolivat viinaan tai hävisivät työmarkkinoille, ne hommat jäivät.

Lempitaiteilijoitani ovat Klee, Miró ja Dalì. Myös naivismi miellyttää. Jostain syystä olen mieltynyt elokuviin Braindead ja Bad Taste. Itse asiassa Oseaniassa tehdään mielenkiintoisia splatter-elokuvia, jotka ovat mielestäni aivan aliarvostettuja. Musiikkipuolella Frank Zappa on, no jos ei ehdoton, niin lähestulkoon kuningas ainakin. Tuntuu, että sitä mukaa kun studiot parantuvat, musiikki huononee.

Jossain vaiheessa haahuilin aika tuuliajolla, maalailin kotona muutamia tauluja, kävin katsomassa bändejä keikoilla – kaikkea sellaista luovaa olemista ja sekoilua, jota ei vielä painostanut pankkien velkasysteemit eikä epäinhimilliset työelämät. Minulla ei ole vieläkään oikein selvää käsitystä, miten jouduin tietokoneiden kanssa tekemisiin, mutta niin kävi, että minusta tuli ohjelmoija; terveiset Leppävaaraan ja Heikki Lehtiselle, jos näet tämän.

1990-luvulla Suomi velkakaapattiin pankkiirien pikku jiujitsutempulla ja liitettiin EU:hun. Niihin aikoihin vietin masentuneena ja työttömänä aikaa hermoparantolassakin.

Sain myöhemmin töitä IT-tukihenkilönä ja kääntäjänä. Olin reilut yhdeksän vuotta töissä käännöstoimistossa, josta sain lemput vuonna 2009. Oikeastaan se oli hyvä. Työssä koko ajan olevilla ei ole aikaa ja tarmoa miettiä, mitä oikeasti pitäisi tehdä.

Liikakiloista on päästävä eroon… hmm.

Haastattelun muiden kysymysten vastaukset luultavasti kertovat loput?

 

Mitä kautta päädyit Dokumenttiprojekti uuteen näkemykseen mukaan? Missä vaiheessa ja miksi menetit uskosi valtavirtauutisille ja virallisille näkemyksille? Kuulutko joihinkin muihin “vallitsevan systeemin vastaisiin ryhmiin”?

Jossain vaiheessa (lokakuussa 2008?) oli Turun pääkirjastolla elokuvaesitys, jossa esitelmöijänä oli Hannu Yli-Karjanmaa ja elokuvana 9/11 Mysteries. Hiukan kyseisen tapahtuman jälkeen naapurini Vesa Iitti, Teemu Välimäki ja Jiri Keronen ehdottivat, että pidettäisiin palaver, jossa mietittäisiin keinoja saada sensuurista kärsiville aiheille lisänäkyvyyttä dokumenttielokuvien muodossa. Sopiva sauma tuli, kun Iitti oli saanut suomennettavakseen uusimman Loose Change -elokuvan, American Coup. Seuraavaksi elokuvaksi otettiin Great Global Warming Swindle, pitkän pakkaskauden päätteeksi. Siitä se lähti. Ja nyt ollaan tässä. Selkeää kuin muta, heh?

DUN:n alussa esittämät elokuvat karsivat tehokkaasti uskoa valtamediaan. Mitä enemmän näkee riippumattomien elokuvantekijöiden katsauksia tapahtumiin, sen heikommaksi käy luottamus ”viralliseen tiedonvälitykseen”. Niin siinä vain käy.

 

Mitä enemmän näkee riippumattomien elokuvantekijöiden katsauksia tapahtumiin, sen heikommaksi käy luottamus ”viralliseen tiedonvälitykseen”. Niin siinä vain käy.

En itse asiassa ole koskaan ollut kovin ryhmähenkinen, jos sitä mitataan niillä ryhmillä, joita koulussa ja työssä on eteen tullut.

Voisin kuvitella tähän ainakin seuraavat syyt:

– joko ryhmät ovat olleet vääriä, tai sitten vallitseva tiimityömalli on perseestä (luultavasti tiimityö-hype on samaa puppua kuin muutkin liikkeenjohdolle kaupitellut tehostamistemput).

– omin päin tekeminen lienee luontaista minulle, koska ihastuin heti luettuani kirjaan Doing it with Style (Carroll ja Crisp).

En kuulu mihinkään “systeemin vastaisiin ryhmiin”, ellei sellaiseksi lasketa Piraattipuoluetta, jonka kansanedustajaehdokkaaksi lähdin. Voisin kyllä kuvitella itse perustavani sellaisen ryhmän. Täytyy miettiä. Hyvän moton saisi ilmastonsäätelyä vastustavan rintaman ohjelmajulistuksesta:

“Tavoitteenamme on suojella maailmaa nälänhädiltä ja sairauksilta, joita aiheuttavat hullut tiedemiehet, ahneet suuryritykset ja rikolliset hallitukset.”

Tuota hieman höystäen saisi oikein hyvän linjauksen melkeinpä mille vain ruohonjuuriliikkeelle.

Jos olisi We Are Change / Turku, voisin liittyä siihen. Perustetaanko?

 

Mistä Dokumenttiprojekti Uudessa näkemyksessä on oikein kysymys? Mihin ryhmän toiminnalla pyritään? Miten ryhmä on tässä tavoitteessaan mielestäsi onnistunut tähän asti?

Ravintola Koulu, jossa Dokumenttiprojekti uuden näkemyksiä tilaisuuksia järjestetään

Dokumenttiprojektissa on tarkoituksena paikata paikallisesti television ja elokuvien jättämää tiedonvälitys-, näkökulma- ja kritiikkityhjiötä. Pyrkimys on herättää keskustelua asioista, jotka ovat poliittisessa ilmastossamme joko tabuja tai eivät sovi poliittis-taloudellisen eliitin agendaan. Samoin, tarkoitus on saada katsojat itse ottamaan selvää asioiden vaietuista puolista, jotka voivat parhaimmillaan saattaa koko virallisen totuuden mukaisen näkemyksen täysin kyseenalaiseksi. Voidaan myös suoraan sanoa, että dokumentit osoittavat sormella johtajiamme ja virkamieskoneistoamme, joissa on paljon mätää. Eikä arvo- ja asenneilmastonkaan muutostarve jää vaille pohdintaa.

Menestys on ollut vaihtelevaa, mutta joka tapauksessa on sanottava, että tietoisuutta toiminnasta olisi saatava levitettyä tehokkaammin niin, että esityksissä olisi vähintään 30 katsojaa joka kerta. En ole täysin tyytyväinen, mikä on luultavasti hyvä, koska silloin alkaa miettiä parannuskeinoja. Tämän arvioimista tosin haittaa, ettei ole omaa, kokemusperäistä vertailukohtaa.

Asiaelokuvat mielletään turhaan puiseviksi, mitä ne eivät minusta suinkaan ole. DUN:ssä nähdyistä elokuvista on selvästi nähtävissä, että suora näkemyksellinen esitys todellisuudesta peittoaa helposti käsikirjoittajien fiktiot ja ohjaajien fantasiat.

Vuoden työn jälkeen näyttäisi mielenkiinto projektia kohtaan kasvavan. Toivottavasti myös elokuvien itsensä sisältö saa tällöin lisää huomiota.

 

Olet dokumenttiprojektin esittämien elokuvien kääntäjä. Kerro, minkälaista hommaa se on. Mikä ajaa ihmisen kääntämään elokuvia ilmaiseksi? Mitkä ovat tällaisen hyväntekeväisyyskääntämisen parhaat ja huonoimmat puolet?

Olli pohjustamassa Suuri ilmastonmuutoshuijaus -dokumentin tilaisuutta

Koen tekeväni kulttuurityötä. Se on intohimo, ja koen, että työllä on merkitystä. Omat dokumenttielokuvat olisivat rankinta, mutta toistaiseksi kelpaa kääntäminenkin. YLE:n voimavaroilla saa laadukkaita tekstityksiä, ja reservejä on. Pidän heidän lokalisointityötään esikuvanani, kun kirjoitan filmien tekstityksiä.

Tiedon välittämisestä saa tyydytystä. Hyvä kannustin on myös se, että jotkin asiat ovat aivan liian oleellisia jätettäväksi tuomatta täkäläiselle kielelle, eikä valtamedian varaan voi laskea.

 

Tiedon välittämisestä saa tyydytystä. Hyvä kannustin on myös se, että jotkin asiat ovat aivan liian oleellisia jätettäväksi tuomatta täkäläiselle kielelle, eikä valtamedian varaan voi laskea.

Välillä tunnen olevani kuin vastarintaliikkeen radisti… kyllä, aika hyvä mieli- ja kielikuva. Systeemin lakeijoita joka puolella, rakentamassa uutta korporatiivis-fasistista DDR-EU-Suomea, joka hakee oppinsa epädemokraattisen kehityksen mallimaasta, Yhdysvalloista.

Tekstityksen tekeminen elokuvaan on eräälaista tiivistämiskirjoittamista. Siinä on omat metkunsa. Ohje 1: tunne konteksti, tunne käsiteltävät asiat. Haistele, maistele, vilkuile sivuille, taakse, ylös ja alas, arvioi.

Ollessani käännöstoimistossa työssä huomasin, että kääntäjä on usein ainoa, joka on todella käynyt materiaalin läpi, ja kääntäjä toimii myös esityksen järkevyyden tarkastajana. Niin kauan kuin Suomessa ei velkapohjaisen rahajärjestelmän tai kansalaisten passiivisuuden takia ole voimavaroja riittävään dokumenttituotantoon, kääntäjät ovat oleellisessa osassa.

Huonoin puoli on tietysti köyhyys. Näitä töitä ei käytännössä tehdä ilman kunnollisia nettiyhteyksiä ja tietokoneita. Toimeentulo on pakko alkaa kehittää jostain, kun ansiosidonnaisen (pienen sellaisen) päivärahan loppu häämöttää.

Ohjelmoijana minua kiinnostaa myös toiminnan tekninen puoli. Näyttäisi siltä, että kääntämisen sivutuotteena syntyy myös pieni ohjelmatuote, jonka ajattelin lisätä yleiseen, vapaasti jaettavissa olevaan ohjelmistotarjontaan. Mutta katsotaan muilta kiireiltä tätäkin…

 

Mikä on mielipiteesi Suomen mediasta – antaako se luotettavan ja monipuolisen kuvan maailman tapahtumista? Luotatko Helsingin Sanomiin? Entä Turun Sanomiin? Mitä uutislähteitä seuraat ja suosittelet, meiltä ja maailmalta?

Olen hyvin skeptinen Turun ja Helsingin Sanomien kaltaisten lehtien suhteen. Monesti uutiset ovat vain hallituksen tai eri virastojen edustajien toistamista. Onpa mukana selkeää propagandaakin, esimerkkinä viimelokakuinen uutinen Osama bin Ladenista, joka muka asuu kaikessa rauhassa pohjoispakistanilaisessa talossaan katsellen telkkaria… huh-huh. En yhtään ihmettele, että HS:ää sanotaan CIA:n pää-äänenkannattajaksi.

Sääli todeta erityisesti YLE:n hampaaton ja kritiikitön uutistoimituksellinen linja — veronmaksajia pidetään pimeässä omilla rahoillaan, ja pomojen palkat sen kuin nousevat. Vaitiololahjuksina minä sen Kivisen palkantuplauksen näen. YLE:ltä tulee kyllä silloin tällöin, kuin kipinänä pimeydestä, jotain kelvollistakin, mutta se ei sensuurin himmentämää yleisilmettä pelasta. YLE:n uutiset toistavat pelkkää hallintokoneiston nuottia, ja muut äänet on suodatettu pois. Radikaaleinta uutistoimintaa YLE:llä edustaa hiihtourheilun tinkimätön välittäminen.

 

Radikaaleinta uutistoimintaa YLE:llä edustaa hiihtourheilun tinkimätön välittäminen.

Päinvastoin kuin mitä Lauri Kivinen on mieltä, tänne tarvitaan lisää toimittajia, mieluiten uusille paljastus- ja vuotosivustoille, joista voi hyvinkin muodostua tulevien vuosien tärkein uutismedia.

Suomeen todella tarvittaisiin kunnollista uutistoimitusta ja *tutkivaa journalismia* harjoittava media, nykyiset ovat käytännössä kelvottomia – siis kaikkeen muuhun paitsi suht pienten uutisten lähteeksi. Yleensä “vaarattomat” uutiset ovat hyvin kirjoitettuja. Ehtona on kuitenkin, ettei asia asetu poikkiteloin maan virallisen raha-, terveys-, puolustus-, energia-, ympäristö-, oikeus- sisä-, ulko- tai sosiaalipolitiikan kanssa. Eriävien mielipiteitten sensuuri ei koske poliittisen areenamme näytösluontoista pikku nahistelua.

Kulttuuria voi kait uutisoida vielä miten huvittaa?

Uutisia luen eri verkkopalveluista. Jonkin verran luen myös yksityisten ihmisten blogeja. Facebook on oikeastaan tosi hyvä uutistoimisto: jos on hyvä yhteisö, joka tutkii ympäristöään koko ajan, saa ryhmän jäsenenä paljon tietoa. Jokainen osallistuu tällaiseen keskinäiseen uutistoimintaan omalla panoksellaan: jokainen saa ison määrän uutisia rasittumatta itse kohtuuttomasti.

Ulkomaisista vaihtoehtouutisista Corbett Report on oma suosikkini tyylin ja sisällön suhteen, sellainen olisi hienoa saada tännekin. Ja onhan sitä DUN:nkin piirissä vireillä kunnianhimoisempi uutistoimintakin, elokuvaesitysten lisäksi…

Jos suositella pitää, aloittaisin verkkouutiset.fi:stä, ampparit.com:sta, jatkaisin Uuden Suomen hyvällä blogitarjonnalla (esim. Kissankulmasta), jatkaisin talousdemokraattisella materiaalilla, mm. talousdemokratia.blogspot.com ja Facebookissa ryhmä Paljastetaan rahan valhe! Olen velattoman rahajärjestelmän kannalla ja luen itseni talousdemokraatiksi. Myös Piraattiliiton aatteet ovat hyvin aktuelleja: avoin päätöksenteko, julkisuus- ja ilmoitusvelvoitteet viranomaisille, vapaa inventio- ja muukin kulttuuri jne. Magneettimedia ja Voima ovat oikein hyviä toisinaan, ja valtalehdistä Kansan Uutisilla olen havainnut pientä irtiottoa valtavaikenemisesta, ainakin 9/11-asioissa.

Kansalaismedia on ainoa vaihtoehto, joka voi haastaa “vallan vahtikoirat”, ts. vahtikoirat, jotka varjelevat valtaapitävien rauhaa äänestäjiltä ja kansalaisilta. Yleisradionkaan tervehdyttäminen ei onnistune ilman kansalaismedian aloitetta, veikkaan.

 

Kansalaismedia on ainoa vaihtoehto, joka voi haastaa “vallan vahtikoirat”, ts. vahtikoirat, jotka varjelevat valtaapitävien rauhaa äänestäjiltä ja kansalaisilta. Yleisradionkaan tervehdyttäminen ei onnistune ilman kansalaismedian aloitetta, veikkaan.

RT (Russia Today) on hyvä tv-kanava, kannattaa seurata, heillä on myös hyvä Youtube-jälkitarjonta ilman tympeitä ylemäisiä katselupäivien rajoitteita. Ohjelmat on myös helppoa arkistoida itselle, päinvastoin kuin YLE:n Areenasta, jossa on kaikin puolin yritetty estää muistijälkien jääminen esitetyistä ohjelmista. Miksiköhän? Onneksi on yledl.

Alex Jonesin infowars.com on klassikko, vaikka monet, varsin ymmärrettävästi, karsastavat Alexin äänenkäyttöä ja tyyliä. Tästä huolimatta on todettava, että Alex Jones on nykyisen totuusuutisoinnin pioneereja, eikä häntä voi sivuuttaa, ei ainakaan kevyesti. Kun aloittaa jostain, huomaa kyllä aika pian, miltä sivustoilta löytyy parhaiten mitäkin.

 

Onko Suomessa mitään omia laajastivaiettuja “salaliittoja”, joista kansalaisten pitäisi mielestäsi tietää enemmän? Onko Kataisella, Vanhasella ja muilla Bilderbergin vuosikokouksissa käyneillä mielestäsi jotain peiteltävää?

Ilman muuta heillä on peiteltävää. Se tuli selväksi, kun tasavallan presidentti Halonen julisti Kataisen BB-seikkailut salaisiksi; Infosota.fi uutisoi tämän.

Lopputulos lienee, että ainoat, jotka eivät tiedä mitä on tekeillä, ovat tavalliset kansalaiset, joille lienee varattu pelkkä maksajan rooli ilman vaikutusmahdollisuuksia, kun bilderbergiläiset, Jyrki Katainen mukaan lukien, suunnittelevat uutta maailmanjärjestystä. Epäilyttävää on myös, miten Ahtisaari ravasi Bilderberg-kokouksissa juuri silloin, kun suomalaisille kerrottiin satuja auvoisesta EU-tulevaisuudesta.

Olen hyvin huolissani salailun ja piilottelun yleistymisestä. Tänne tarvitaan ilman muuta Islannin IMMI-lainsäädännön tyylinen, täysin lähdesuojattu ilmiantajakulttuuri, jossa tiedon vuotaja voi luottaa siten, että jää anonyymiksi. Islanti luultavasti pidetään täällä muutenkin pimennossa, koska heidän tapansa käsitellä kuprupankkiireita oli sen verran suoraselkäinen, ettei valtaeliitti halua esimerkin leviävän; islantilaiset päättivät nimittäin, etteivät sosialisoi pankkien tappioita veronmaksajien maksettaviksi – kuten ei pitäisi tehdä missään muuallakaan. Katsotaanpa, miten finleaks.info alkaa pyöriä.

Pankeista päästäänkin 1990-luvun lamaan: sekin on ilmeisesti täyden vaikenemisen alainen asia, vaikka juuri silloin ilmeisesti tehtiin Suomen “EU-kuntoistaminen” velkaannuttamalla kaikki korviaan myöten “pankkikriisillä”. Tukirahojen piti olla yhteiskunnan laina pankeille, muistatteko? Missä viipyy takaisinmaksu? Missä viipyy “kriisin” julkinen analysointi? Oliko kyseessä korkean tason salaliitto?

Sekä “ydinvoimapäätös” että Kreikan ja Irlannin “lainapäätökset” olivat päätöksenteollisesti ala-arvoisia, turhia, rikollisia ja haisevat ainakin minun nenääni vahvasti taustavoimien lobbaamilta. Lainausmerkit lisäsin ilmeisistä syistä. Jo ”päätösten” hätäisyys viittaa siihen, että valmisteluissa on salailtavaa: kaikki tietävät, että kiireen lietsominen ja pikaratkaisuun painostaminen ovat huijareitten vakiotaktiikoita. Se, missä kulkee aktiivisen ja passiivisen myötävaikuttamisen raja, olisi kiinnostavaa joskus tietää.

 

Mielipiteesi suomalaisesta politiikasta ja puolueista? Onko Suomi mielestäsi niin lintukoto kuin korruption maailmantilastot antavat ymmärtää? Onko oikeisto-vasemmisto-jäsennys mielekäs meillä ja maailmalla yleensä? Jos ei, mitkä ovat oleellisemmat huomioitavat parametrit? Mille puolueille olet myötämielisin, mille nyrpein ja miksi?

Suomessa korruptio on pysynyt hyvin kätkössä ja voinut kukoistaa, koska täällä harvoin annetaan törkeästi rahaa suoraan käteen likaisen työn tekemisestä ja takinkääntämisestä. Kansalaiset luottavat aivan liikaa päättäjiinsä. Entisen pääministerin Vanhasen kyvyttömyys erottaa omia rahojaan muiden rahoista on vain yksi tapaus. Rakennusliikkeet olivat kunnallispolitiikassa 1990-luvulle saakka yleisesti tunnettuja pikku lahjuksistaan, mutta nyt, 20 vuotta myöhemmin, panokset ovat koventuneet, ja eduskunnan päätöksenteon alennustila on surullista.

Juhani Eskolan tapaus THL:n sikainfluenssarokotejutussa on yksi suosikeistani, kaikin puolin. Mies istuu avoimesti kahdella pallilla, toinen palli sijaitsi WHO:ssa, josta “pandemia” päästettiin liikkeelle, ja toinen palli sijaitsi rokoteostajan asemassa Suomessa. Siinä välissä Eskola sai sponsorirahaa ison summan, kuulemma suoraan lääkeyhtiöltä. Ja jos nyt joku puolustelee, että sellainen on yleinen käytäntö, on minun pakko kysyä, että miten helvetissä sellainen voi olla yleinen käytäntö. Miettikääpä hiukan: miten selvää lahjonnan on muka oltava, jotta sitä saa nimittää lahjonnaksi? Pitääkö riihikuivaa mennä ottamaan suorassa tv-lähetyksessä pöydän alta? Kun vielä otetaan huomioon koko sikainfluenssajupakan muut juonenkäänteet salaisine tuoteselosteineen (aivan, ette saa tietää, mitä teihin pistetään!), viitteineen siitä, että koko flunssapandemia oli täysin tekaistu luultavasti vain lääkemyynnin lisäämiseksi, alamme saada käsityksen korruption mittasuhteista. Kuvaavaa tässäkin on, että Eskolan toimista uutisoitiin Intian tv:ssä, mutta ei Suomen.

Suomalaiset eivät tietenkään ole koko kuviosta vastuussa, mutta huomionarvoista on, ettei ketään, ei siis ketään, ole edes alettu epäillä osallisuudesta tai avunannosta kyseiseen operaatioon. Juu, eihän meillä mitään korruptiota ole, ei… ihmiset alkavat saada nukahtamiskohtauksia, ja sikarokotefirma on kuulemma suunnitellut narkolepsialääkkeitä jo ennen possupandemiaa. Ja luonnollisesti ensimmäinen asia rokoteostoneuvotteluissa on lääkefirman täydellinen oikeudellinen suojaaminen kaikelta vastuulta! Siitähän normaalisti aloitetaan muuallakin, eikö vain? Kaikki suurta sattumaako?

Oikeisto? Joo, jos tarkoitetaan ns. porvaripuolueita, Kokoomusta, Vihreitä ja Keskustaa nyt lähinnä, niin äh. Jos tarkoitetaan demareita, niin toinen äh. Jos johonkin eksyy joku tunnollinen virkailija, ryhmäkuri kyllä taltuttaa hänet. Jokohan ryhmäkuri on muuten sisällytetty perustuslakiin? Ainoat organisoituneet voimat yhteiskunnassa näyttävät olevan puolue-eliitti ja autonominen virkakoneisto, helmoissaan pyörivine suurfirmoineen. Vasemmisto voisi ajaa kansalaisten asiaa, jos ei olisi niin pihalla kaikesta. Lintukoto? Öö, täsmentäisitkö linnun lajin? Korppikotka kenties?

Parametrit? Tuota, kauheasti kysymyksiä, joista avautuu puoli maailmankaikkeutta kustakin, mutta sanotaan nyt, että puoluepolitiikka on out, paitsi tietysti siten, että puolueet alkavat vaikuttaa järjestäytyneeltä rikollisuudelta ja kansalaisten ”valtuutuksin” operoivilta jengeiltä. Tämä riittänee tästä?

 

Kerro seuraavasta Dokumenttiprojektin näyttämästä elokuvasta, jonka olet myös kääntänyt. Uskotko dokumentin väittämiin itse? Miksi ihmisten kannattaisi tulla paikalle katsomaan tuo elokuva?

Dokumenttiprojekti uuden näkemyksen järjestämän tilaisuuden yleisöä ravintola Koulussa

Seuraavat näytettävät elokuvat ovat 9/11 ja WTC: jäljet kertovat (Blueprint for Truth) ja Hacking Democracymustahattujen ääntenlaskentaa.

Uskonko väitteisiin? Arkkitehtien ja insinöörien totuusliikkeen tekemässä elokuvassa on esitetty riittävä tekninen näyttö siitä, että WTC-tornit räjäytettiin, joten katsojan on käytännössä hyväksyttävä ajatus siitä, että lentokoneet lennettiin päin torneja pelkästään siksi, että viralliselle 9/11-tarinalle saadaan edes jotain kantavuutta. Blackboxvoting.org:n vaalipetoselokuvassa taas on selkeästi osoitettu, miten (tarkoituksellisen?) haavoittuvia sähköiset äänestyslaitteet ovat, ja miten niiden haavoittuvuudet sopivat turhan hyvin yhteen USA:n vaaleissa sattuneiden epäselvyyksien kanssa. Katsoja saa riittävän järkeviin johtopäätöksiin tarvittavat tiedot kummassakin tapauksessa. Kaikkihan voidaan nykyään väärentää, mutta tunnetut tosiasiat sopivat kummassakin tapauksessa reilusti paremmin dokumenttien esittämiin näkemyksiin kuin virallisiin, joten oma kantani on tällä hetkellä dokumenttien mukainen. Suomen sähköisen äänestämisen suunnitelma elää muuten yhä, mistä olen huolestunut. ”Helppo” äänestäminen voi taata nyt vallassa oleville ikuiset mahdollisuudet pysyä vallassa, todellisesta äänestystuloksesta riippumatta.

Mikäli haluaa valistaa itseään sellaisella, mitä ei muualta näe, kannattaa tulla. Aiheina olevat tapahtumat koskettavat myös meitä, riippumatta siitä, olemmeko juuri nyt kiinnostuneita vai emme.

 

Mikäli haluaa valistaa itseään sellaisella, mitä ei muualta näe, kannattaa tulla. Aiheina olevat tapahtumat koskettavat myös meitä, riippumatta siitä, olemmeko juuri nyt kiinnostuneita vai emme.

Mikäli olin huomaavinani tammikuussa, MOT-ohjelmassa oli pieni raapaisu Suomen vaaliepäselvyyksistäkin. Joten liki liippaa. Ja jos ministerit hyväksyvät sähköisen äänestämisen, olemme suoraan Hacking Democracy -elokuvan sinunkaan-ääntäsi-ei-lasketa-maailmassa.

 

Mikä dokumenttiprojektin tähän asti näyttämistä elokuvista on ollut mielestäsi tavalla tai toisella tärkein? Vai ovatko ne kaikki tietyllä oleellisella tavalla kietoutuneet yhteen?

Ne ovat kaikki tärkeitä, omalla alueellaan. Jos elokuvista pitää löytää yhteinen nimittäjä, niin se lienee, että omissa kabineteissaan hääräävä valtaeliitti on yhdessä suurfirmojen kanssa ylittämässä rajan, jolloin niiden on pakko yrittää ylläpitää velkarahalla, rajattomalla ahneudella, edellisten vaatimalla petollisuudella, valehtelulla, vaikenemisella ja sensuroinnilla saavuttamaansa valta-asemaa, katkeraan loppuun saakka. Toivottavasti filosofialtaan, arvoiltaan ja otteiltaan hyvät ihmiset saavat pantua stopin touhulle, ennen kuin on liian myöhäistä. Rahan ja velan osuutta tässä ei voi aliarvoida. Velkarahasta kertovia dokumentteja on saatava lisää, yhdessä sellaisten tiedotustilaisuuksien kanssa, jonka Ville Iivarinen veti Raha on velkaa -esityksessä.

 

Onko useiden eri tunnettujen salaliittoaiheiden takana yhtenäinen laaja Uuden maailmanjärjestyksen (New World Order) suunnitelma, kuten mm. Alex Jones tuntuu ajattelevan? Vai näkeekö Jones liikaa yhdenmukaisuutta ja intentionaalisuutta hirveässä määrässä asioita, jotka eivät välttämättä liity suoraan mitenkään toisiinsa?

Voi olla, että AJ on tullut jo neuroottiseksikin, mutta on myös muistettava, että koko mössön pyörittämiseen ei ylätasolla osallistu kovinkaan suurta joukkoa, ja että kyseisen joukon vaikuttimet ovat toisiinsa kietoutuneita, esimerkiksi velkarahan kautta. Tästä seuraa, että joukko toimii yhdenmukaisesti. He tarvitsevat toisiaan. Juoksupojat ja välitason virkakoneisto ei välttämättä ole kovinkaan tietoinen tilanteesta, vaikkakin ne muodostavat aina niin hyödyllisen käsikassaran valtaeliitille. Mutta niin yhtenäistä ihmisryhmää on vaikea kuvitella, että suppeanakin se pystyisi täysin järjestelmällisesti suunnittelemaan kaiken etukäteen. Tosin, totuus saattaa olla luuloa ja kuvitelmaa raadollisempi tässäkin – ja joka tapauksessa, suuri määrä samansuuntaista toimintaa ei enää eroa lopputulokseltaan salaliitosta, vaikkei olisi niin järjestelmällisesti suunniteltuakaan. Kumman hyvin vain näyttäisi korporatiivismi voivan, ja päivä päivältä pulleammin. Suurfirmoista ja hallinnoista on muotoutumassa suuri musta aukko, joka kasvaa jo omalla painollaan, imien sisäänsä yhä lisää ja lisää.

 

Mitä ajattelet Alex Jonesista noin ylipäätään? Ketkä salaliittoteoreetikot tai aihepiiriä tavalla tai toisella sivuavat tahot ovat tehneet sinuun suurimman vaikutuksen?

Tiedän kyllä, että AJ on ristiriitainen persoona. Toistaiseksi olen sillä kannalla, että AJ on vilpittömästi totuusliikken puolella ja ajaa sen asiaa, vaikkakin omalla tavallaan. Hän on megafonitoimittaja, mutta sanottakoon hänen tyylistään mitä hyvänsä, hänenlaisiaan tarvitaan. Minusta jokainen, joka voi valistaa tavallisia kansalaisia palasella olennaista informaatiota, on tärkeä. AJ on lisännyt palapeliin palasia vaikka millä mitalla.

 

Minkälaisiin salaliittoteorioihin yleisesti ottaen itse uskot, minkälaisiin taas et? Missä menee raja?

Koska pimeä valtaeliitti on niin yhteenkietoutunut suurbisneksen kanssa, on vaikeaa ajatella maanpäällistä salaliittoa, joka ei periaatteessa olisi mahdollinen. Nibirun ja onton Maan muinaisten humanoidien jutut ovat sitten asia erikseen… Mutta periaatteessa ahneuden, psykopatian, vallanhimon ja velkarahanhimon ryydittämillä, toisistaan riippuvilla pikku klikeillä on kaikki syyt ja keinot muodostaa erilaisia salaliittoja tai kartelleja asemansa ja tulonlähteidensä säilyttämiseksi. 9/11-tapauksen tunnen luultavasti parhaiten, ja totuus siitä on minusta selkeästi erilainen kuin mitä virallinen tarina kertoo. Niin kauan kuin syylliset saavat pidettyä rivinsä koossa, on turha koettaa arvailla tarkemmin. Useat muut tapaukset lähihistoriassa tuoksuvat palaneelta: sikainfluenssa (lääketeollisuuden vedätys), hiilidioksidin aiheuttama ilmaston nopea ja tuhoisa lämpeneminen (vallankäytöllinen instrumentti ja “vihreän päästötalouden” rahastussampo), terrorisminvastainen sota (sotilaallis-hegemoniallinen, vallankäytöllinen instrumentti ja energian ryöstämisen motivoima vedätys, joka loppuu, kun Osama bin Ladenin on kuoltava ”uudestaan”)… pienempiä on varmasti vaikka millä mitalla, alkaen sähkölamppujen palamisajan lyhentämisestä (ahneus ja velkaraha, pakotettu ”talouskasvu”).

 

Millaisia tulevaisuudennäkymiä, kehitysvisioita näet Dokumenttiprojektille?

Olisi hienoa saada resursseja ruveta tekemään itse dokumentteja, olla vaikka Suomen Alex Jones :-) Suomi-näkemys eri aiheista olisi enemmän kuin toivottava.

 

Millaisia tulevaisuudennäkymiä näet maailmalle ylipäätään? Ollaanko menossa ojasta allikkoon?

Ilmeisesti on mentävä jälleen pohjamutien kautta, ennen kuin tietoisuus itsevaltaiseksi muuttuneesta ja ulkoparlamentaaristen voimien talutusnuorassa rämpivästä virkakoneistoista, liian suuriksi paisuneista ylikansallisista yrityksistä ja joka puolella loisivasta velkarahataloudesta saa aikaan niin laajan EI-aallon, että hommalle tulee stoppi. Toivottavasti kansalaiset havahtuvat ja vaihtavat ensi kuun vaaleissa tämänhetkiset “edustajansa” sellaisiin, jotka oikeasti ajattelevat kansalaistensa parasta, myös paineen alla.

Eläkeikiä ollaan nostamassa, jotta pankeille saadaan lisää turhaa velkarahaa, virkamiesvaltaan kaavaillaan laajennuksia, ja esim. uusi pakkokeinolaki (vai sanoisinko vakoilulaki) veisi meidät jälleen askelen lähemmäs DDR:ää, sikainfluenssapyykki ja pakkohoitolakisotku ovat pesemättä, ydinvoiman lisärakennuspäätös ryhmäkuripäätöksineen on suoraa petturuutta, valtion taloudessa velka on ainoa, joka voi paksusti, ja antaa siten pankkiireille valtavan potentiaalisen määräysvallan maan asioista, EU:ssa on itsevaltaisesti valittu johto, joka suunnittelee kaikenlaista poikkeustila- ja poliisivaltiopaskaa, kansalaisten kyykyttäminen KELA:n ja sossun tiskeillä on arkea, YK:n agenda 21:tä ei olla millään tavoin kuoppaamassa, luontaistuotteet ja yrtit ollaan kieltämässä, syövän parantamista ei sallita, vitamiinitasomme kiinnostavat hallintokoneistoamme myös, hyökkäyssotia käyvä USA saa kuulemma harjoitella Lapissa täysin avoimesti, suomalaiset juoksevat samaisen maan sotilaiden perässä toisessa maassa, jonka ihmisillä ei ole hajuakaan, miksi vieraat sotilaat tulevat heidän mailleen reuhomaan, ympäristö kemikalisoituu… äh, laskekaa itse aluksi, mitä noista nyt jo tulee. Siinä meille “suuntaa”.

 

Flunssakausi oli täällä taas. Otitko sikainfluenssarokotteen?

Hah, en taida kuulua ”riskiryhmään”. Ei maar, no en takuulla ottanut!

 

Lopuksi vielä Mesikämmenen vakiokysymys haastateltavilleen: mikä tekee sinut onnelliseksi?

Kissa. Kesämökki. Nukkuminen. Sade ja ukkonen. Se, ettei tarvitse pelätä. Taide. Elokuvat. DUN. Dekkarit. Kiireettömyys. Ystävät. Kemut. Mauno Paajanen ja yläkerran psyko. Onhan näitä vielä.

 

Kiitos, Olli, haastattelusta!

Read Full Post »

Vaalit lähestyvät jälleen. Otetaanpa asiaa sivuten Pekalta näkemyksiä.

Read Full Post »

« Newer Posts - Older Posts »