Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘kirjat’

RIkuva

Viimeisimmät Mesikämmenen lataamat Pekka-audiot ovat olleet hengentieteellisesti varsin white light. Tilanne vaatii pientä kosmista tasapainottamista. Mesikämmen on aiemmin julkaissut transkription Pekan Radio Inarille 1997 antamasta haastattelusta, jossa aiheena oli satanismi ja saatananpalvonta. Transkriptio löytyy kolmessa osassa täältä, täältä ja täältä. Hilpeä haastattelu löytyy nyt myös audiona kolmessa osassa täältä, täältä ja täältä.

– – –

Tässä justiin otetaan vähän Herran ehtoollista tässä samalla kun jutellaan. Spiritus fortus.

Mä kehottaisin vaan kaikkia niinkun ryhtymään tälle alalle luciferiläisiksi.

Read Full Post »

Tämä posti kuuluu Mesikämmenen blogin alasivuun Valtakunnanjohtajan elämä, jossa Pekka Siitoimen elämää esitetään kronologisesti aikajalla.

– – –

1979

Helmikuu

siitoinvankilassa3.2. Kansan Uutiset otsikoi: ”Siitoin riehuu nyt lääninvankilassa” (Mesikämmenen arkistot).

5.2. Apu-lehdessä ilmestyi juttu otsikolla ”Pystyykö Pekka Siitoin levittämään vankilassa fasistipropagandaa?” (Mesikämmenen arkistot).

Maaliskuu

8.3. Turun Sanomat otsikoi: ”Neuvostolehti kehui Suomen hallituspuolueita” (Mesikämmenen arkistot).

Toukokuu

20.5. Pekka täytti 35 vuotta.

Kesäkuu

26.6. Turun Sanomat otsikoi: ”Hovioikeus korotti Kursiivin murhapolttotuomiota”. Siitoimen tuomio nousi 5 vuodesta 5 vuoteen 7 kk:n, Seppo Lehtosen tuomio nousi 3 vuodesta 6 kk:sta 4 vuoteen 1kk:n ja kirjepommin lähettäneen Arvi Pohjolan tuomio nousi 8kk:sta 1 vuoteen (Mesikämmenen arkistot).

KDPleima27.6. Entinen SS-mies Viljo Jokivirta kirjoittaa Pekalle, ettei uskalla liittyä KDP:n eikä perustaa itsekään uutta järjestöä. Hän kertoo myös saavansa jatkuvia häirintäsoittoja yms. (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 92, 93).

Heinäkuu

23.7. Siitoin kirjoittaa Tuomiluodolle: ”Luin tässä eilen Hitler-kirjaa. Silmiini sattui mielenkiintoinen kohta. Vuonna 1923 sai Hitler 5 vuoden tuomion poliittisesta vehkeilystä. Minäkin sain RO:ssa 5 vuoden tuomion, myös poliittisista syistä. Hitler oli 34-vuotias, kun hän joutui linnaan. Niin olin minäkin. Hitler täytti vankilassa 35 vuotta. Hitler pääsi vankilasta pois ehdonalaiseen vapauteen ennen kuin täytti 36 vuotta. Mikäli minä pääsen pois ennen 20.5.1980, niin tämäkin toistuu. Ihmeellistä yhteensattumaa, eikö totta? Tällä saattaa olal jokin ‘maaginen’ merkitys?” (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon, omakustanne 2012, 47).

urkkiSiitoimesta on juttu miestenlehti Urkissa (Mesikämmenen arkistot).

Elokuu

Pekka kirjoittaa vankilasta vaimolleen 13.5. kirjatun kirjeen: ”Kaipaan nukkumaan viereesi ja lemmiskelemään sekä lapsia on ikävä. Näissä kirotuissa vankiloissa ei ole ollenkaan huolehdittu intiimeistä tarpeista. Elämme täällä kuin munkit ja apotit. Ei ole ihme, että täällä on paljon homoja ym. häirikköjä kun normaalit toiminnot on estetty. Kyllä minä kestän. Sexuaalisin terveisin, ajatuksissa! Pekka” (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 125, 126).

Entinen SS-mies Viljo Jokivirta kirjoittaa 25.5. Pekalle, ettei muiden vankien kanssa kannata liikaa veljeillä ja että Pekka tarvitsee jatkossa uuden puolueensa kanssa korkeaa moraalia (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 99, 100).

Syyskuu

21.9. Pekka kirjoittaa SUPO:lle kirjeen. Siinä hän totesi mm. seuraavaa: ”Tämä oikeudenkäynti oli ellei sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä lasketa, Suomen suurin teatteriesitys, jonka kuiskaajakoppi sijaitsi Moskovassa… En ole eläessäni voinut kuvitella, kuinka tyhmiä ja typeriä voivat olla Helsingin rikospoliisit (…)” Pekka myös mainitsi tilanteen korjaavasta herrasmiessopimuksesta mm. seuraavaa: ”Periaatteessa kyllä hyväksyn ja ymmärrän, että joskus on pakko tehdä poliittisia oikeusmurhia, jos syyllisiä ei löydetä ajoissa. Minun tapauksessani olisi pitänyt sopia asioista herrasmiesten tavoin, eli sopia etukäteen maksettavasta korvauksesta, jos kerran minun on pakko uhrautua tämän rappiotilan tukemiseksi” (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 124, 125).

24.9. Pekka kirjoitti Jarmo Salonseudulle vankilasta käsin tapahtuneesta naismetsästyksestään luottamuksellisesti. Pekalla oli kahden naisen kanssa viritys käynnissä kirjeitse. Hän lopettaa kirjeen sanoihin: ”Voi veljet Jarmo, kuinka on jännittävä ‘kesytys’ käynnissä. Molemmat ovat todellisia aatteen rotunaisia. Poden nyt sexuaalisia ahdistuksia, kun ajattelen asiaa hikinen hekuma kasvoillani. Ai ai sentään!” (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 127).

urkki2Pekka kirjoitti Urkki-lehteen huomautuksen haastattelustaan lehden heinäkuun numerossa. Huomautus julkaistiin (Mesikämmenen arkistot).

Joulukuu

Pekka kirjoittelee vankilasta myös presidentti Kekkoselle. Hän saa yleensä kirjeisiinsä kansliapäälliköltä tai -sihteeriltä ilmoituksen, että kirje on vastaanotettu, muttei muuta. 23.12. Pekka lähetti Kekkoselle 5-sivuisen kirjeen, jossa hän pohtii maan poliittista tilannetta ja omaa osaansa siinä (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 120).

22.12. Pekka saa sähkösanoman Turun lääninvankilaan tukijaltaan. Sähkösanomassa on runo: “Fascisteilla on joulu / juhla armas lapsien / eikä rasita suopo / syyt on olla iloinen” // (Mesikämmenen arkistot).

Yleistä

laillinenlaittomuusJulkaisi kirjoittamansa vihkosen Laillinen laittomuus Suomessa (Kansallis-mytologinen yhdistys, Siitoin-filmi Oy:n offsetpaino, Naantali) ja Rituaali-nimisen vihkosen, joka on suomennos Boris Ivanovin venäjänkielisestä alkuteoksta (Kansallis-Mytologinen yhdistyksen luvalla P-Seura/O.W. Siitoin, Siitoin-filmi Oy:n offsetpaino, Naantali) (Mesikämmenen arkistot).

Pekka kirjoitti itse 12-sivuisen vastineen saamastaan tuomiosta korkeimpaan oikeuteen (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 111, 115).

rituaaliVankilassa Pekka ei voinut ryypätä, mutta hän luki senkin edestä. ”Turun lääninvankilassa kävi Turun kaupungin kirjastoauto. Sinne sai tilata kirjoja, joita ei vankilan kirjastossa ollut. Yks vanha iltanäyttelijäkaveri oli sen kirjastoauton kuljettajana. Mä tilasin kaikki nää 1930-luvun saksalaiset natsikirjat mitä oli suomenkielellä ilmestynyt. Kyllä luin aika paljon vankilassa. Historiaa eniten ja sitten psykologiaa” (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, s. 65). Seksielämästään vankila-ajoilta Pekka totesi Nordlingille: ”Siihen aikaan sai tavata vaimoa, muttei panna. Nykyään on vuokrasellit, jossa voi panna. Oli pakko vetää käteen kolme kertaa päivässä, että kunto säilyi. Ellen mä olisi sitä tehnyt silloin ni ei mulla enää kyrpä seisois. Mä oon aina ollut kova kullimies” (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, s. 66).

Vankilassa Pekka tapasi Olavi Koskelan, jolla oli vasemmistolainen tausta. Koskela oli joutunut vankilaan polttopulloilla tekimistään iskuista. Miesten tutustuttua Koskela käänsi kelkkaansa ja liittyi Pekan riveihin (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, s. 66).

Vankilassa Pekka teki myös älykkyysosamäärätestin, josta hän sai pistemäärän 128 (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, 194).

Turun lääninvankilassa 1979 ollessaan Tappi Suojanen & Pekka Siitoin orkestereineen äänittivät ainakin yhden kappaleen: Pekka peloton (Mesikämmenen arkistot).

Tuntemattomaksi jäänyt lehti kirjoitti Siitoimen vankilassaolosta otsikoin ”Johtajilla makea elämä Turun läänillä”. Kansan Uutiset kirjoitti tänä vuonna samasta aiheesta otsikolla ”Eriarvoisuutta Turun läänillä?” (Mesikämmenen arkistot).

myotatuntoaMurskaavasta arvostelusta ja tuomitsemisesta huolimatta Pekalle herui yleisönosastoilla myös myötätuntoa, mistä esimerkkinä “Sääli Pekkaa”-kirjoitus vuodelta 1979 tuntemattomasta lehdestä.

 

– – –

Read Full Post »

Eräs Mesikämmenen jengin vanhimpia blogiystäviä on Ötöpesän jengi, joka on myös pitkään ollut Mesikämmenen tekstien ahkerin kommentoija. Mesikämmen on hyvin ylpeä siitä, että hänelle on myönnetty Ö.T.Ö.-loosin Ursa Major Eukalyptuspuun Kaitsija -arvonimi.

Niin Ötöpesässä kuin karhunpesässäkin on eri hahmoja. Mesikämmenen jengin Hauki, joka on vanha fasisti ja natsi, on pitänyt jo parin vuoden ajan yhteisiä sotaharjoituksia Ötöpesän Marschalkka Sinisen Niilin kanssa. Hauki oli siis Mesikämmenen jengille varsin luonteva valinta niin haastattelun laatimiseen kuin sitten sen tekemiseen Ötöpesän jengin kanssa.

Hauki valmistautuu Ötöpesän jengin haastatteluun.

Haastattelupaikaksi valittiin Rhodesian Maanpakolaishallituksen Salainen Suurlähetystö Suomessa. Siellä tehdystä seuraavasta haastattelusta selviää mm. Ötöpesän jengin jäsenet, jengin historia, Ö.T.Ö.-looshin salaperäiset puuhat, eukalyptuspastillin mysteeri, My Little Ponyn ötömäiset ulottuvuudet, ötöläisten suhde taikasieniin, jengin suosikkikirjat, suosikkialkuaineet, sekä näkemykset YLE:n Marschall of Finland-tuotoksesta, Pekka Siitoimesta, vihapuheesta, Suomen hallituksesta, kumivermeistä ja siitä, pitäisikö Suomella olla ydinpommi.

Hyvät naiset, herrat, nisäkkäät ja muut oliot: Ötöpesän jengi puhuu!

– – –

Pientä pohjustusta

Mikä on Ötöpesän jengin historia? Keitä ötöjengiin kuuluu, millaisia hahmoja te olette. Kuka on ötöpesän älykkö? Entä pervertikko tai uskovainen? Kuka on ötöpesän kaunein? Olkaa hyvät ja esittäytykää ja kertokaa itsestänne.

Sininen Niili ja Palloveikko Unikeonpäivänä 2009.

Ötöpesä on eräänlainen transsendentti normaalitodellisuuden kanssa koeksistoiva dimensio. Vuoden 2009 unikeonpäivänä olosohteet olivat ötölliset ja maaginen linkki aktivoitui kahden maailman välille. Ötömäisyyden potentiaali siis realisoitui. Ötöpesän jengiin kuuluu ryhmä elefantteja, yksi koala sekä Lilli. Isommat fantit ovat Sininen Niili, (sivuaspekteinaan mm. Marschalkka Sininen Niili, Presidentti Niilistö, Komisario Niilmann ja jopa Diakoni Niilimö) Noora-Norsu ja Nikodemus.

Pikkufanttien nimet ovat Svärsy, Pörtsi, Lento-Lasse ja Mini-Sini. Pikkufantit ovat ilmeisesti alkujaan ruotsinsuomalainen punkyhtye. Pikkufanttien bändi kuitenkin joutui lähtemään pakoon Ruotsin palavia lähiöitä. Ye Rotten Little Elephants sai Ötöpesästä poliittisen turvapaikan Sinisen Niilin otettua nämä hylätyt äpärät huostaan. Antisemitismilläkin on osansa pakenemiseen, sillä Svärsyllä taitaa olla juutalainen syntyperä. Täyttä varmuutta asiasta ei ole. Muut pikkufantit eivät tietenkään kaveriaan Svärsyä hylänneet, vaan lähtivät mukaan pakomatkalle. Tällä matkalla pikkufantit ovat vielä tänäkin päivänä.

Ötöjengin pikkufantteja.

Koala on nimeltään Palloveikko. Palloveikon sivuaspekteja ovat mm. Pastori Palloveikko, Frater Phascolarctos ja Tohtori Luttana.

Lilli on Aivan-Kaikkea-Ei-Mikään… siis jotain sellaista, mitä jokainen tietämättään haluaa ja tarvitsee! Alunperin Lilli asui Hilbertin hotellissa, jossa kaikki huoneet olivat täynnä. Eräänä päivänä sinne saapui numeroituvasti äärettömän monta matkailijaa ja Lilli joutui lähtemään. Harhailtuaan aikansa erinäisissä matemaattisissa häröulottuvuuksissa Lilli teleporttasi Ötöpesään. Lillin saapumisen syyksi Ötöpesässä on arvioitu joko pieleen menneitä ötömaattis-triangelistisia laskutoimituksia tai mahdollisesti Frater Phascolarctoksen sössimää maagista riittiä. Lilli syö matemaattisia kaavoja laskutoimitusten yrittäjien mielestä. Lilli ei tee tätä kuitenkaan pahuuttaan vaan nälkäisen ominaisluontonsa vuoksi.

Lilli.

Ötöpesän kaunein? Tästä on varmaan jokaisella ötömäisyyksien ystävällä oma mielipiteensä. Ötöpesän jengi kunnioittaa yhtäläisesti niitä kaikkia. Ehkä jonkun mielestä Lilli on hyvinkin kaunis abstraktin matemaattis-ötömaattis-triangelistisen luontonsa vuoksi?

Pervertikoista todennäköisin olisi luultavasti Marschalkka Sininen Niili. Korkea-arvoisen ankaran natsin olisi erittäin soveliasta salaa ihailla saksalaisia fetissejä ja ranskalaisia sado-maagisia perversioita. Suntio Nikodemuksen mieltymystä vitsan antamiseen ei pidä käsittää perversiona. Kyseessä on ankara, mutta rakastava ohjaaminen totisen raamatullisen kristinuskon tielle vitsan voimalla. Niilopedian artikkeli aiheesta on Suntio Nikodemuksen mielestä mitä parhainta aihetta käsittelevää kristillistä lukemistoa.

Uskovaisista ilmeisin on tietenkin Pastori Palloveikko. Suntio Nikodemuksen usko tosin on paljon tiukempaa ja äärimmäisempää. Kova työ, ahkera raamatunluku ja ennen kaikkea vitsa ovat tämän uskon vankat peruskivet! Suntio Nikodemus haluaisi mielellään joskus käydä Konevitsan luostarissa katsomassa sitä vitsaa antavaa konetta.

Mitä pastori Palloveikko pitää muun ötöjengin salaseurakuvioista? Ovatko välit kireät vai hyvän diplomaattiset?

Ötöpesän jengi kertoo nyt salaisuuden: Pastori Palloveikko ja Ö.T.Ö. -loosin johtaja Frater Phascolarctos ovat yksi ja sama koala! Historiaa vasten tarkasteltuna tässä ei ole mitään tavatonta. Monet hyvinkin kunnioitetut papit ja rabbit ovat puuhailleet esoterian ja salatieteiden parissa. Ainoa soraääni okkultismista tulee Suntio Nikodemukselta, tämä nimittäin antaisi esikoalalleen Pastori Palloveikolle lujasti vitsaa moisista pakanuuden kauhistuksista. Suntio Nikodemus ei voi kuitenkaan tarttua vitsaan, sillä Pastori Palloveikko on harmillisesti häntä kirkkohierarkiassa ylempänä ja Raamatussa kehotetaan kunniottamaan esivaltaa.

Millanen salaseura on ÖTÖ-loosi? Mitä siellä oikein puuhaillaan?

Ö.T.Ö.-loosin salaisia toimituksia.

Ö.T.Ö. -loosi on salainen yhteisö, joka tutkii mm. magiaa sanan laajemman ja suppeamman määritelmän mukaan. Loosin johtajana ja Maguksena toimii Frater Phascolarctos Cinereus, lyhyemmin Frater Phascolarctos. Pikkufantit on vihitty tämän arvoisan yhteisön jäseniksi Tiedon Maljasta nauttimisen ja vapaasuutarillisen valan jälkeen. Tämän jälkeen pikkufantit ovat suorittaneet useita initiaatioita, joista jotkut ovat olleet hieman pelottaviakin. Loosin rituaaliesineistöön kuuluu mm. paljon erikoisenmuotoisia noppia. Eukalyptuspastillit ja olut ovat loosille keskeisiä tutkittuja mysteerioita. Ö.T.Ö. -loosi on myös myöntänyt joitakin kunniajäsenyyksiä. Mesikämmenelle myönnetty kunnia-arvo on Ursa Major Eukalyptuspuun Kaitsija.

Ilmeisesti eukalyptuspastillit ovat ÖTÖ-looshissa ehtoollisleivän tapainen juttu. Jos kristillisen kirkon ehtoollisessa ehtoollisleipä vastaa Kristuksen ruumista, mitä eukalyptuspastilli vastaa ÖTÖ-loosissa? Mikä on eukalyptuspastillin mysteeri? Entä onko viinin vastine ÖTÖ-loosissa olut – ja mitä se sitten symbolisoi?

Frater Phascolarctoksen mielestä oikein hyvä kysymys! Ymmärtääkseen eukalyptuspastillin okkulttisen merkityksen pitäisi ensin kysyä kaksi kysymystä. Mikä on koalan maaginen symboliikka ja mitä on eukalyptus?

Koala on pussieläin, joka syntyy pienenä ja sokeana. Tätä voidaan pitää vihkimättömän tilan edustaman tietämättömyyden symbolina.

Synnyttyään koala ryömii emonsa pussiin, imeytyy nisään kiinni ja pysyy siellä kasvaen ja vahvistuen. Tämä kestää seitsemän kuukautta. Tämä vaihe symboloi rituaalikammioon siirtymistä ja huolellista maagisiin teoksiin syventymistä. Teosten viisaus on ikään kuin eräänlaista esoteerisen tiedon maitoa. Seitsemän kuukautta on myös maaginen symboli, sillä luku seitsemän edustaa mm. seitsemää sfääriä.

Ötöloosissa touhutaan myös alkemian parissa.

Maidosta vahvistuttuaan koalanpoikanen avaa silmänsä ja katsoo pussista ulos. Ensimmäinen varsinainen atria koostuu emon paskasta. Mainitussa ulosteessa on tärkeitä mikro-organismeja, joita koala tarvitsee selvitäkseen eukalyptuksen sisältämistä myrkyistä. Tämän vaiheen symboliikka on varsin selvä. Kyseessä on perustavaa laatua oleva initioituminen maagiseen todellisuuteen. Oikein tapahtunut initiaatio on rankka, mutta välttämätön kokemus! Metaforista paskaa on syötävä, että henkimaailman vaarat eivät olisi myrkkyä maagikolle!

Koalan kasvettua isoksi koala mussuttaakin sitten vain eukalyptusta ja kiipeää eukalyptuspuun latvaan. Latvassa kekkuloidessaan koala päästää iltahämärissä metsään ja taivaan tähdille todella komean röhinän! Tämä vaihe edustaa maagis-alkemistisen kypsymisprosessin tulosta jossa maagikko ilmaisee universumille oman Tahtonsa.

Koalan symboliikasta Frater Phascolarctos haluaisi mainita vielä pari seikkaa. Ensinnäkin koalat nukkuvat paljon, mikä unennäön kautta symboloi vahvaa yhteyttä toisiin todellisuuksiin. Toisekseen koalan silmissä on pystysuorat pupillit, joilla näkee hämärässä hyvin.

Eukalyptus on tuoksultaan raikasta, kuten esim. tietyissä riiteissä käytettävä kamferisuitsuke.

Edellämainitut asianhaarat toivottavasti selkeyttivät eukalyptuspastilliin liittyvää rikasta mysteeristä symboliikkaa.

On myös huomioitava, että eukalyptuspastillit auttavat kipeään kurkkuun ja raikastavat hengitystä. Frater Phascolarctos haluaisi tähdentää, että tälläkin on maaginen merkityksensä!

Ö.T.Ö. -loosin rituaaleissa olut auttaa mm. oikeaan maagiseen mielentilaan pääsemisessä. Juomana olut on erittäin muinainen. Olut mainitaan useasti Raamatussa, viikingit joivat sitä, se maistui hyvin keskiaikaisille maagikoille, Egyptissä ja Kaksoisvirtain Maassa sillä oli ansaitusti keskeinen asemansa. Sumerit jopa saattoivat tappaa sen, joka olutta laimensi vedellä! Monissa kulttuureissa oluella oli oma jumalansakin.

Olutta juomalla Ö.T.Ö. -loosissa siis luodaan maaginen linkki muinaisuuden mysteereihin.

Onko Frater Phascolarctos harjoittanut nekromantiaa?

Eedenin yöpuolella asustaa lähinnä qliphotheja, tyhjiä kuoria. Tyhjiä kuoria, pelkkiä matoja, sairaita, alastomana! Frater Phascolarctoksen mielestä siis tiedon kannalta melkoisen hyödytöntä kommunikoida niiden kanssa.

Ollaanko ÖTÖ-loosissa harjoitettu Pekan rituaaleja? Millaisella menestyksellä, jos on?

Kerran korpin nähtyään Frater Phascolarctos röhisi sille onnen toivossa ja korppi käänsi pyrstönsä. Myöhemmin Frater Phascolarctos voitti Viking Lotossa 1€. Loitsu taisi siis toimia?

Maidon ja juuston nauttimisella Ö.T.Ö. -loosissa ei onnistuttu välttämään krapulaa… lehmään siis ei käy luottaminen.

Ötöpesän jengillä on läheinen ja kiinteä suhde My Little Pony-sarjan hahmoihin. Voitteko kertoa tästä jotain? Mistä on oikein kyse?

Eräänä yönä Frater Phascolarctos ja Marschalkka Sininen Niili päättivät rangaista itseään tahdonvoimaansa kasvattaakseen. Mieleen juolahti, että typerille pikkulikoille tarkoitettujen äitelien pastellinväristen ponien katsominen olisi äärimmäisen nöyryyttävä rangaistus. Oluttölkit avattiin ja Ötöpesässä valmistauduttiin maagiseen nöyryytykseen.

Niili ja ponit.

Vastaan tuli kuitenkin tämä uusi piirrossarja My Little Pony -Friendship is Magic ja asiat saivat odottamattoman käänteen. Koko ensimmäinen tuotantokausi katsottiin Ötöpesässä putkeen. Ötöpesässä vallinnut tunnelma tyhjien oluttölkkien keskellä oli lähinnä hiljaisen typertynyt… kuin sukallinen puuroa olisi osunut päin näköä. Voiko tämä sarja olla oikeasti näin hyvä ja pahasti addiktoiva?

Ötöpesässä ja Ö.T.Ö. -loosissa erityisesti ollaan sitä mieltä, että MLP on paljon enemmän kuin päältä katsoen näyttäisi. Erityisesti jaksoissa S1E7, S1E16, S1E24, S2E3, S2E4, S2E19, S2E22 on hyvin vahva maaginen alavire. Marschalkka Sinisen Niilin mielihyväksi ensimmäisellä tuotantokaudella on jopa hypnoottis-magneettista katsetta käsittelevä jakso nimeltään Stare Master.

Päähahmokuusikon henkinen johtaja, yksisarvinen nimeltään Twilight Sparkle on maagikko. Ö.T.Ö. -loosin Frater Phascolarctoksen mielestä tämä on mahtavaa. Pinkie Pien taas puolestaan voi nähdä eräänlaisena trickster-hahmona. Rainbow Dash, toinen pääkuusikon pegasuksista vaikuttaa ikäänkuin jonkinlaiselta Hermes-hahmolta. Fluttershy (pegasus hänkin) taitaa hypnoottis-magneettisen katseen.

Prinsessasiskokset Celestia ja Luna ovat kerrassaan majesteettisen vaikuttavia hahmoja. Näistä kahdesta yötä hallitseva Prinsessa Luna on mystisen voimansa tähden Frater Phascolarctoksen erityisessä suosiossa.

Ötöpesän jengin mielestä MLP-FiM on kerrassaan mahtava piirrossarja… ja ennen kaikkea väkevä maaginen työkalu!

– – –

Kulttuuria

Mitä Ötöpesän jengissä juodaan? Suosikkijuomanne?

Svärsy snapsin äärellä.

Aiemmista kysymyksistä kävikin jo ilmi, että olut on Ötöpesän jengin mieleen. Vineton valmistamisen lopettaminen oli murheellista, se oli parempaa kuin Dubonnet. Viinoista parasta on ehdottomasti Savon Wiina pehmeän arominsa vuoksi. Presidentti Niilistö käyttää sitä mielellään snapsina.

Alkoholittomista juomista kahvia Ötöpesässä kuluu paljon, mehuista parhainta taasen on Tropicanan “Cloudy Apple Juice”.

Mitkä on ötöjengin mieliruokaa?

Niili mössön äärellä.

Niitä on hyvinkin monia… mutta mausteiden, erityisesti chilin kanssa pelehtimisestä Ötöpesässä tykätään. Tämän takia mm. intialaistyyppiset reseptit ovat Ötöpesän jengin mielisuosiossa. Eräs Ötöpesän jengin edesmennyt ystävä opetti Ötöpesän jengin tekemään maailman parasta tartarkastiketta.

Vaikka Svärsy todennäköisesti onkin juutalaista alkuperää, niin Svärsy rakastaa epäkoshereita juustohampurilaisia! Mutta niin rakasti Joey Ramonekin.

Marschalkka Sininen Niili tykkää boerevors-makkarasta, sillä se tuo hänelle nuo kultaiset Rhodesian-ajat mieleen…

Lillin lempiruokaa on grillattu hypotenuusa alkulukutäytteellä ja piikastikkeella.

Nyt on taas se aika vuodesta kun hipit keräilevät maastoista taikasieniä. Mitä mieltä ötöpesässä ollaan tällaisesta? Oliko Jeesus oikeasti taikasieni? Entä pitäisikö marihuana tehdä lailliseksi? Pitäisikö lainsäädäntöä löyhentää vai peräti kiristää?

Komisario Niilmanni.

Marschalkka Sinisen Niilin mielestä on kerrassaan törkeä häväistys, että kurittomat HIPIT keräävät taikasieniä! Hipit eivät tiedä Antero Vipusessa käymisestä mitään! Marschalkka Sinisen Niilin mielestä taikasieniä saa nauttia vain arvokkaan kansallis-mytologisessa kontekstissa!

Ötöpesän jengin mielestä Jeesus oli todennäköisesti ihan historiallinen henkilö, mutta Vanhan Testamentin manna rakenteensa puolesta viittaa vahvasti taikasieniin. Kuten myös Hesekielin kirjan alun psykedeelisyys. Entäs sitten Herran alttarilla olevat näkyleivät?

Marihuanasta Ötöpesän jengin sanoisi sen verran, että on melkoisen turhaa jos muuten kunnollista yksilöä rangaistaan sen käytöstä. Samaan aikaan esim. pahoinpitelyjä ja varkauksia jätetään tutkimatta ja syyttämättä “prosessiekonomian” vuoksi. Marihuanan käyttöä taas pidetään koko kalliin oikeusprosessin arvoisena rikoksena. Ötöpesän Poliisilaitoksen Komisario Niilmannin mukaan tällainen syö oikeus- ja poliisiresursseja turhan paljon ja on sikäli myös omiaan vähentämään lain kunnioitusta. Tyhmää touhua siis.

Ötöjengi on kultturellia ja sivistynyttä. Mitä ötöjengissä on viime aikoina luettu? Mitkä viisi teosta kuuluvat ötöjengin mielestä ehdottomaan yleissivistykseen?

Palloveikko syvien kysymysten äärellä.

Ötöpesässä on viime aikoina eri ötöjen toimesta luettu hyvinkin monenlaista kirjallisuutta. Komisario Niilmann on lukenut Lasse Wierupin & Matti Larssonin Ruotsin mafian. Pikkufantit ovat perehtyneet Joakim Pirisen sarjakuviin.

Suntio Nikodemus on (Raamatun lisäksi) lukenut Ulla Appelsinin teosta Lapsuus lahkon vankina. Mainittu kirja kertoo Leevi K. Laitisen menneisyydestä kartanolaisena lapsisaarnaajana. Tämän lisäksi Nikodemus luki myös Jouko Halmekosken Orjamarkkinat, joka kertoo huutolaisuudesta. Kummassakin kirjassa annetaan hyvin paljon vitsaa!

Marschalkka Sininen Niili on aloittanut Horst Knautin hurjaan teokseen perehtymisen…

Frater Phascolarctos on lueskellut käpäliinsä päätynyttä Voimasanan sado-maagista klassikkoa Lihan alkemia. Lisäksi Ö.T.Ö. -loosissa on aloitettu tutustuminen pseydonyymi “Simonin” teokseen nimeltään Dead Names.

Viiden yleissivistävän teoksen listaaminen olisi Ötöpesän jengistä hieman epäoikeudenmukaista listalta poisjääviä kirjoja kohtaan. Esimerkiksi Tolkien ja Lovecraft kummatkin ovat kirjoittaneet useita teoksia. Tämän vuoksi Ötöpesän jengi päätti sen sijaan tehdä viiden teoksen listan yllättävistä hengentuotteista, joihin kannattaisi tutustua!

1) Lars Leevi Laestadiuksen Huutavan ääni korvessa. Toisin kuin voisi luulla, niin tämä kirja on kerrassaan hauska vanhahtavan kielenkäyttönsä, poleemisen asenteensa ja hupaisien anekdoottiensa vuoksi.

Ö.T.Ö.-loosissa luetaan Vasemman käden polkua.

2) Hans Selon Diiva. Mielettömiä neologismeja! Kerrassaan läimeä, tuuliruusut ja atsimuutit joleaksi lienteeksi sulattava nuoliaissärkkiä hiihtouttava sadistin uhrilaulanta!

3) Tapio Kotkavuoren Vasemman Käden Polku. Esoteriaa selkeässä muodossa, mikä on todella ansiokas suoritus. Monet aihetta käsittelevät kirjat ovat itsetarkoituksellisen kryptisiä ja huuruisia. Lisäksi yllättäviä filosofian ja metafysiikan näkökulmia.

4) Joakim Pirisen Sokeri-Sakari. Sakari on enemmän kuin henkilö, Sakari on luonnonvoima. Täydellisesti hyvän ja pahan sekä hyvien tapojen tuolla puolen..

5) Richard von Krafft-Ebingin Psychopathia Sexualis. Tämän kirjan tapauskertomukset ovat kerrassaan ihmeellisiä… kunnon huurua!

JOKERI) Erving Goffmanin Minuuden Riistäjät. Erinomaista pohdintaa pakon luonteesta.

Jos Ötöpesän jengi pääsisi uudistamaan Suomen koulujen opetusta, miten opetussuunnitelmat muuttuisivat? Jäisikö jotain pois, tulisiko jotain tilalle? Palauttaisiko Suntio Nikodemus fyysisen kurituksen?

Suntio Nikodemus pitää kurista.

Ötöpesän jengi jättäisi opetuksen enimmäkseen ennalleen. Laajojen puusepäntaitojen hallinnasta ei nyky-yhteiskunnassa ole juuri mainittavaa hyötyä. Tämän sijaan koulussa täytyisi käsityötunneilla opettaa enemmän käytännön huolto- ja korjaustöitä. Niistä olisi hyötyä. Pakkoruotsista Ötöpesän jengi luopuisi kokonaan.

Suvivirren ja joulujuhlan on säilyttävä. Uimataito ja taideaineet kuuluvat oppimäärään. Nokkahuilut joutaisivat lentää jorpakkoon.

Liikunnan opetuksessa Ötöpesän jengi lisäisi valinnaisuutta.

Nikodemus pistää fantit kuriin.

Suntio Nikodemuksesta fyysisen vitsakurituksen palauttaminen olisi mitä parhain ajatus! Vitsan ei pidä kadota historian hämäriin! Ehkäpä insinöörit tulevaisuudessa keksivät holografisen laser-sähkövitsan? Se olisi Suntio Nikodemuksen mielestä teknologista kehitystä! Ei mikään oppi päähän mene, niin kuin se, joka sinne vitsalla peräpään kautta ammennetaan! Vitsa lisäisi myös yleistä kuuliaisuutta ja hyväntapaisuutta! Pahat tavat juurittaisiin vitsalla perinpohjaisesti pois! Tämän lisäksi Suntio Nikodemus ehdottaa, että joka pitäjään olisi perustettava kunnanlukkarin virka! Kunnanlukkari pitäisi raamatunlukukinkereitä, joissa osaamattomille annettaisiin vitsaa! Kunnanlukkarin tehtäviin kuuluisi myös kasvattajien valvonta. Jokaiseen perheeseen voitaisiin tehdä palotarkastuksen tapainen vitsatarkastus! Talouden pitäisi olla vitsoilla varustettu ja sitä vitsaa olisi myös annettava! Jokaisesta poliisiautosta pitäisi löytyä vitsoja! Tällä tavalla esim. näpistelevät nuorisorikolliset eivät pääsisi livistämään vastuusta vaan saisivat välittömästi rikospaikalla poliisilta vitsaa… ja kotona sitten vielä lisää! Vitsan antaminen koulussa pienentäisi opetustoimen kulujakin! Jälki-istunnoissa kuluu opettajien kalliisti palkattua työaikaa aivan turhaan! Kelvollisen vitsakurituksen suorittamiseen aikaa ei menisi kuin muutama minuutti!

Mikä on Ötöpesän jengin suosikkialkuaine?

Pikkufantit heksyylikoulussa.

Metalleista Ötöpesän jengi pitää kauniisti patinoituvista kuparista ja hopeasta. Myöskin ruostuneessa rautaromussa on selittämättömän muinaista kauneutta. Epämetalleista jalokaasut ovat ylhäisessä kemiallisessa yksinäisyyssään oudon kiehtovia.

Pikkufanttien mielestä hurjan aktiiviset halogeenit ovat jänniä. Pikkufanttien halogeenikiinnostus lähti liikkeelle vanhan kemiankirjan heksyylibromidimolekyylin kuvasta. Eivät oikein tienneet, että mitä ihme tököttiä se on. Onneksi Ruukinmatruuna sitten ystävällisesti kertoi pikkufanteille heksyylibromidin ihmeistä.

Frater Phascolarctoksen mielestä taas kaikki lähtee rikistä ja elohopeasta.

Ö.T.Ö.-loosin eräs initiaatioriitti.

Ötöpesän jengi on kirjoittanut blogissaan matkoistaan Ruotsiin. Ovatko ne olleet jonkinlaisia huvimatkoja vai pyhiinvaelluksia vai sekä että? Millaisissa seikkailuissa Ötöpesän jengi on ruotsinmaalla ollut? Vaikuttavimmat matkat?

Ötömatkat Ruotsiin ovat olleet sekä huvimatkoja että pyhiinvaelluksiakin. Seikkailuja on ollut monenlaisia. Eräät Svärsyn Ö.T.Ö. -loosiin liittyvät initiaatioilmestykset ovat tapahtuneet Ruotsissa. Esimerkiksi se Moolokin kidasta pakeneminen.

Tukholman nähtävyyksistä Ötöpesän jengi suosittelee esim. juutalaismuseota, sotamuseota ja tupakka & tulitikkumuseota. Tupakkamuseon kellarissa pystyy tutustumaan mm. nuuskanvalmistuksen saloihin.

Aquaria on suositeltava rauhallisuuden tyyssija Skansenin kupeessa, kuten myös Skansenin tropiikkitalo. Viimemainitusta löytyy mm. taipaani ja gilalisko. Skansenin tropiikkitalossa Svärsy on kommunikoinut maailmankäärmettä edustavan kuningaskobran kanssa hypnoottis-magneettisen katseen välityksellä. Frater Phascolarctos ilahtui suuresti kuultuaan tästä kundalini-käärmevoiman manifestaatiosta.

– – –

Pekka Siitoin, politiikka, yms.

Mitä Marschalkka Sininen Niili tuumaa YLE:n kohua herättäneestä Marschall of Finland-elokuvasta? Vai onko se nyt televisiosarja vai mikä.

Marski ja pastori.

Niin Marschalkka Sininen Niili kuin Presidentti Niilistökään eivät ole kovin huvittuneita. Moisen typerän “transgressiivisen” roskan prykääjät herättävät lähinnä vaivaantunutta myötähäpeää. Verorahoilla on niin helppo leikkiä rajua ja radikaalia tyyppiä, vaikka oikeaan rankkuuteen ja radikaaliuteen ei olisi minkäänlaisia eväitä. Eiköhän tuo Mannerheimin pilkkaaminen ole nähty jo tympäisevällä 70-luvulla. Totaalisen passé ja so last season..

Ötöpesän jengin mielestä oikeasti rajut ja transgressiiviset jutut ovat underground-juttuja EIKÄ underground-kamaa voi tehdä verorahoilla.

Toki, jos Marschalkka Sininen Niili saisi päättää, niin moisen verorahoitteisen roskan kyhääjät kieriteltäisiin tervassa & höyhenissä sekä laitettaisiin jalkapuuhun häpeämään tekosiaan!

Mitä mieltä Ötöpesässä ollaan Pekka Siitoimesta? Marschalkka Sininen Niili häntä ainakin arvostaa, vaan entäpä muut?

Frater Phascolarctoksen mielestä Pekan salatieteelliset ansiot ovat kiistämättömät. Ö.T.Ö. -loosin grimoirekokoelmasta löytyy Pekka Siitoimen Musta Magia -trilogia uuspainoksena.

Suntio Nikodemuksen mukaan nuo Pekan saatanallisuudet ja rivoilut ovat sellaisia pakanuuden kauhistuksia, että niistä pitäisi antaa lujasti vitsaa!

Pikkufanteista Pekka on verrattoman hauska setä.

Ötöpesässä arvostetaan Pekkaa.

Pekka Siitoin kertoi kellistäneensä yli 800 naista. Montako norsunaarasta on Marschalkka Sininen Niili kellistänyt?

Marschalkka Sininen Niili muistuttaa enemmän tässä mielessä pikemmin Hitleriä kuin Pekka Siitointa. Hitlerhän ei ilmeisesti Siitoimen tapaisia rivologisia hurjasteluja harrastanut. Marschalkka Sininen Niili on toki myös herraselefantti ja herrasnorsut eivät yleensä vastaa moisiin epähienoihin kysymyksiin..

Kuten Marschalkka Sinisen Niilin palkkasoturitoveri Hauki varmaan muistaa, niin ne kultaiset Rhodesian-päivät olivat hurjempia. Tarkempi puhuminen Rhodesian-päivien täsmällisestä sisällöstä kuitenkin sotisi palkkasoturien pyhän ammattikunnan vaiteliaisuussäännöstöä vastaan. Tämänhän Hauki kyllä onnensoturiveteraanina ymmärtääkin..

Mikä Pekassa on ötöpesän jengin mielestä parasta?

Ötöpesän jengin mielestä Pekka oli todellinen eksentrikko ja oman tiensä kulkija. Erityisen vetoavaa Pekassa oli outo huumori ja kummallinen maailmankatsomus. Tällaisia persoonallisuuksia tapaa nykyisin todella harvoin. Toinen mainitsemisen arvoinen outolintu on sähköeetteripyörreguru Kauko Nieminen.

Mitä mieltä ötöjengissä ollaan poliittisesta korrektiudesta ja vihapuheesta? Oliko oikein, että Pekka hirtti Muumipapan?

Ötöpesän poliittisesti arveluttavat herkut.

Ötöpesän jengin mielestä nykyinen käytäntö “poliittisine korrektiuksineen” ja “vihapuheineen” on puhdasta ingsoc-tyylin kaksoisajattelua. Samoja sääntöjä ei todellakaan sovelleta tasapuolisesti kaikkiin. Toiset uskonnot ja ajattelutavat ovat pyhempiä kuin toiset. Islam on kaikkein pyhin ja loukkaamattomin uskonto. Mikäli säännöt olisivat oikeasti yhtäläiset, niin vaikkapa pakanalla tulisi olla oikeus haastaa muslimi oikeuteen pakanajumalan nimittämisestä epäjumalaksi. Musiikkikappaleiden sanoissa saa solvata kristinuskolle pyhiä asioita, mutta ei vastaavasti islamille pyhiä asioita. Miksi Danten “Jumalaista näytelmää” saa pitää kirjastojen ja kirjakauppojen valikoimissa? Edellämainitussa teoksessahan mainitaan Muhammadin elämänjälkeinen tyyssija… teoksen ensimmäisessä osassa!

Miksi esimerkiksi Buddhaa saa loukata, mutta Muhammadia ei? Siitäkin huolimatta, että Buddha on Muhammadia miljoonia valovuosia eettisesti edellä!

Tämän vuoksi Ötöpesän jengi kehottaisi mahdollisimman montaa kirja- ja musiikkikauppiasta antamaan itsensä ilmi uskonrauhan rikkomisesta. Oikeuslaitos voisi ruuhkautua pahasti ja hyvässä tapauksessa naurettavat kaksoisstandardit paljastuisivat kaikessa tekopyhässä alastomuudessaan..

Mielipiteenilmaisun ja ajattelun vapaus on Ötöpesän jengin mielestä perustavanlaatuisen tärkeä asia.

Poliittinen korrektius on myös johtanut siihen, että uskonnollis-etniset vähemmistöt saavat sortaa jäseniään ja määrätä näiden tavoista elää elämäänsä. Ryhmäoikeudet menevät yksilönvapauksien edelle. Tällainen sortovalta on Ötöpesän jengin mielestä todella väärin!

Joutikin hirteen! Pekan hirttäessä Muumipapan Muumipapalta oltiin jo viety pois piippu ja viskilasi. Kyseessä ei siis enää ollut se aito ja oikea Muumipappa. Näin ollen Ötöpesän jengin mielestä Pekan antama hirttotuomio oli täysin oikeudellisesti pätevä!

Marschalkka Sininen Niili on järjestänyt minun, Hauen, kanssa sotaharjoituksia ja armotonta roskakalojen lopullisen ratkaisun hoitoa katiskalla jo parina vuonna. Miten muu ötöjengi on tähän suhtautunut? Onko ollut soraääniä?

The final solution.

Sotaharjoitusten seuraaminen on ollut pikkufanteista hurjan hauskaa! Paljon savua ja jänniä räjähdyksiä!

Frater Phascolarctoksen mielestä sotaharjoituksiin tulisi ehdottomasti liittää okkultistisen sodankäynnin elementtejä! Taistelumuonapakkauksiin pitäisi lisätä eukalyptuspastilleja!

Suntio Nikodemus on tästä roskakalojen pyydystämisestä erittäin hyvillään. Olivathan Jeesuksen opetuslapsetkin näet kalastajia!

Kuten jo edellä tuli mainittua, on ötöjengin Svärsy ja muutkin jengistä ovat käyneet useasti Ruotsissa. Osaako Svärsy tai joku muu sanoa, pitääkö Pekan näkemys ruotsalaisten miesten seksuaalisesta suuntautumisesta paikkansa vai onko Pekka kenties kaunistellut lukuja homoloordeista? Onko Ruotsi liian liberaali maa?

Palloveikko ruotsalaisissa tunnelmissa.

Pekkahan mainitsi myös Musta Magia -trilogiassaan sen, että homoloorditkin voivat olla täysin päteviä hengentieteilijöitä. Ötöpesän jengin tuttaviin kuuluu monia sangen mukavia homoloordeja. Jotkut näistä homoloordeista jopa kunniottavat Pekka Siitointa hänen hengentieteellisen tietämyksensä tähden. Pekan esittämistä prosenttiluvuista Svärsy ei voi olla varma. On toki huomattava, että Pekka Siitoimen promilletilanne oli hieman kohonnut kun hän esitti prosenttiarvioitaan homoloordien esiintymisestä.

Ruotsi on kyllä kohta jo homoloordeillekin melkoisen tukala maa, ainakin, mikäli homoloordien vastaisen islamistisen vihapuheen on “liberaalisuuden” ja “moniarvoisuuden” nimissä annettu levitä.

Rähmispossun uutisportaalin uutiset Ruotsista ovat huolestuttavaa luettavaa.

Mitä mieltä ötöpesässä ollaan Hitleristä?

Pikkufantit Hitlerin parissa.

Ötöpesässä ollaan luettu Mein Kampf. Melkoisen demonis-hypnoottisen mystiikkahuurun täyttämää tekstiä. Mein Kampfin lukeminen on keskeistä Hitlerin maailmanselitysopin ja vaikuttimien ymmärtämisessä.

Edes Marschalkka Sininen Niili ei voi hyväksyä Hitlerin toimeenpanemia kansanmurhia. Marschalkka Sininen Niili on toki kiero kuin Goebbels, itsetärkeä kuin Himmler ja Göringin veroinen ahne mässäilijä. Marschalkka Sininen Niili ei kuitenkaan ole Heydrichmäisen julma. Mainittakoon tässä myös sellainen seikka, että juutalainen pikkunorsu Svärsy on Marschalkalle hyvin tärkeä alamainen ja ystävä.

Frater Phascolarctoksen mielestä Natsi-Saksassa oli huomionarvoisaa valtion edistämä okkulttis-mystinen maailmanselitys.

Mistä maasta tulee paras marssimusiikki?

Tietenkin Saksasta! Toiseksi paras tulee Suomesta!

Millaisen tuomion ötöjengi antaa Suomen nykyiselle hallitukselle? Onko Jyrki Katainen onnistunut tehtävässään? Entä Urpilainen, Soini ja muu arkadianmäen jengi? Auttaisiko arkadianmäen jengiä pieni trepanaatio?

Ötöpesän jengin antama tuomio on jalkapuutuomio! Tervaa ja höyheniä! Vitsaa! Lisää rahaa Kankkulan kaivoon, yksityisen aseenomistuksen täyskiellon ajaminen, EU:n rikkidirektiiviin suostuminen, jalkaväkimiinoista luopuminen, haja-asutusalueiden jätevesilaki, oluen laimentamisyritykset jne jne jne… mikäli typeryydestä voisi tehdä sähköä, niin Suomen energiaongelmat olisi ratkaistu.

Ötöpesän jengin mielestä tää on katastrofi, Saatana! Pahkasika on tarpeeton, koska todellisuus on Pahkasika.

Ötöpesän jengi sanoo, että pieni trepanointi Arkadianmäellä olisi oivallinen ajatus! Mutta mitä ihmettä niille trepanointirei’istä purkautuville pahoille hengille tulisi tehdä? Pitäisikö ne sitoa Jeesuksen

Marskilla on kivääri aina valmiina… antaa tulla vaan, kyllä täältä pesee!

nimessä ja veressä vai mahtuisivatko ne kenties johonkin Haamujengin kassakaappiin? Edes Ö.T.Ö. -loosin Frater Phascolarctos ei tiedä ratkaisua!

Tulisiko Suomen hankkia itselleen ydinase?

Ei pitäisi. Mutta ainakin eversti Ahti Lapin kirjoittaman kirjan mukaan Suomen ilmatorjunnassa on nyt aeroballistisen maalin mentävä aukko, kun hyvästä BUK-M1 -järjestelmästä luovuttiin. Ötöpesän jengin tietojen mukaan käyttöön otettu NASAMS ei yllä samaan suorituskykyyn. Jalkaväkimiinoista luopuminen oli typerä päätös, maanpetos suorastaan. Edesmenneen kenraali Lauri Sutelan mukaan mikään ei korvaa jalkaväkimiinan puolustustehoa suomalaisessa maastossa. Edullisia ja tehokkaita puolustusvälineitä.

Ö.T.Ö. -loosin Frater Phascolarctoksen mielestä Pääesikuntaan pitäisi perustaa OkkSodTsto, Okkulttisen Sodankäynnin Toimisto! OkkSodTston henkilöstö koostuisi sotilashenkilöiden lisäksi mm. shamaaneista ja maagikoista.

Onko kaikilla ötöläisillä kaasunaamarit tai muita kumisia vermeitä? Onko itäblokin kumi parasta? Onko Marschalkka Sininen Niili hankkinut itselleen tsekkiläisen atomisuojaviitan? Miten ötöjengi on aseellisesti varustautunut? Onko ötöjengillä sotatilan varalle homokaasua?

Jengiin kuuluu myös Günther.

Kaasunaamareista Ötöpesän jengi unohti alussa mainita, että kaksi Ötöpesän asukeista oikeastaan OVAT kaasunaamareita! Nimittäin Nasse (a.k.a. Sankta Lusifer) ja Günther! Nasse edustaa mallia M-61 ja hänen itäsaksalainen kaasunaamioveljensä mallia NVA-SchMS! Itäblokin kumi on Ötöpesän jengin mielestä parasta…natisee ihanasti… siinä tuoksuu propaganda ja sosialistinen massatuotannon hurma! Marchalkka Sininen Niili on hankkinut itselleen paritkin kappaleet tsekkiläisiä atomisuojaviittoja… toinen niistä toimii Nassen ja Güntherin vuoteena. Sen päällä levätessään Nasse ja Günther näkevät kumisia unia. Marschalkka Sininen Niili hankki aikoinaan viekkaudella ja vääryydellä 12.7 mm NSV-ilmatorjuntakonekiväärin (ja muutaman tuliannoksen valojuovapatruunoita) tarkoituksenaan pakottaa Joulupukin reki laskeutumaan. Tämän jälkeen Marschalkka olisi hieman “neuvotellut” Ukko-Mauserin avustuksella Joulupukin kanssa joululahjoista… Joulupukin reki kuitenkin ehti laskeutua ennen kuin Marschalkka ehti panna katalaa suunnitelmaansa täytäntöön. Joulupukki nauroi iloisesti ja antoi Marschalkalle alaisineen mieluisia joululahjoja. Itkk:n lisäksi Marschalkalla on tietenkin joitain sotamuistoja Rhodesian-ajoiltaan… suurin osa niistä täytyi jättää Etelä-Afrikan puolelle…

Homokaasua ei tietenkään löydy, sillä se on Vatikaanin tarkoin varjelema salaisuus. Onko Vatikaani yleensäkään myöntänyt tai kiistänyt agenttiensa operaatioita? Kyseisestä taisteluaineesta kiinnostuneita Ötöpesän jengi kehottaa lukemaan Paavo Rissasen kohahduttavan homokaasuraportin.

– – –

Lopuksi

Ötöpesän jengiä ei näy Facebookissa, mistä tämä johtuu? Onko asiaa harkittu?

Ötömäisyydet yhdistävät.

Kyseessä on harkittu asia. Ötöpesän jengi ei halua luovuttaa ötöoikeuksia herra Zuckerbergille tai tämän liikekumppaneille. Ötöpesän jengi olisi kyllä toki hyvillään jos joku perustaisi Facebookiin Ötöpesän jengille faniyhteisön.

Mikä tekee Ötöpesän jengin onnelliseksi?

Tällaisia asioita on monta! Mutta ennen kaikkea se, että ötömäisyydet kiinnostavat niinkin monia! Ötöpesässä ei oltaisi kolme vuotta sitten uskottu ötöilyjen kiinnostavan juuri ketään. Ötöpesän jengi kiittää kaikkia ötömäisyyksien ystäviä! Aivan erityisesti heitä, jotka ovat laittaneet sivuilleen ötölinkin. Ötölinkin laittajissa on niin monenlaisia persoonallisuuksia erilaisine näkemyksineen! Ehkäpä ötömäisyydet yhdistävät?

– – –

Kyllä näin on, ötömäisyydet yhdistävät! Mesikämmen ja Hauki kiittävät Ötöpesän jengiä haastattelusta! Hauki myös loi Ötöpesän jengille fanisivut Facebookiin!

Aiheeseen liittyen:

Ötöpesän jengin blogi.

Ötöpesän jengin fanisivu Facebookissa.

 

Read Full Post »

Lin gha-Rejn alias Reima Saarisen mysteeri on saanut edellisen aihetta käsittelevän Mesikämmenen postin jälkeen varsin mielenkiintoista lisävaloa, joka liittää herran vahvasti Jouni Mömmöön, Mana Mana-yhtyeen edesmenneeseen keulahahmoon. Esiin tulleiden seikkojen valossa näyttää kaiken muun mielenkiintoisen ohessa siltä, että Mömmö otti nimen bändilleen eräästä Lin gha-Rejn omistamasta kirjasta.

Edellisen Lin gha-Rejtä käsittelevän Mesikämmenen kirjoituksen luettuaan eräs blogin lukija muisti, että Lihanukke-nimisen zinen eräässä numerossa olisi aikoinaan ollut Jouni Mömmön haastattelu, jossa olisi mainittu myös Lin gha-Rej alias Reima Saarinen. Mesikämmen sai kyseiseltä lukijalta skannaukset kyseisen haastattelun Lin gha-Rejtä sivuavista kohdista, mistä Mesikämmen tätä lukijaa myös kiittää.

Mömmön haastattelusta selviää, että hän piti itseään Saarisen maagisena opetuslapsena, Saarista Patti Smithin entisenä poikaystävänä, ja että Saarinen oli käynyt Amsterdamissa vihkiytymässä johonkin maagiseen asiaan. Myös Saarisen upea kirjasto ja koti Turussa tulevat haastattelussa esiin.

Lihanukke-lehden haastattelu ilmestyi vuoden 1992 alussa, reilu pari kuukautta Mömmön itsemurhan jälkeen (Leena Möhnän kirjoittama johdanto haastatteluun on päivätty 13.1.1992). Seuraava pätkä haastattelua löytyy sen alaotsakkeen Vihkiytyminen mustaan magiaan alta.

– – –

Jouni Mömmö (JM): Turussa mä tapasin sellasen miehen kuin Reima Saarisen, Patti Smithin vanhan poikaystävän. Semmonen mustan magian tyyppi, aikamoinen tietäjä.

Lihanukke (LN): Olikse jotain näitä Pekka Siitoimen…?

JM: Eijeijjei, täysin päin vastoin!

LN: Ei mitään natsi-ideoita sotkettuna mystiikkaan?

JM: Täysin päinvastoin. Sitä ei niinku ymmärretä tietyllä tapaa, ihmiset pelkää sitä oppia… realistista, täysin kristillistä ja pyhää. Tosi pyhää, se tietää kaikki salaisuudet kaikesta. Siinä on niinku koko maailmanhistoria kirjoitettu kirjoina heille tavallaan. Ja tällä miehellä sattu olemaan niin uskomaton kirjasto! Vapaamuurarien lunkka on tosi kateellinen tästä asiasta heille. Niinku vaikka vapaamuurarit harrastavat tätä magia-juttua aika paljon. Ne on tosi kateellisia, samoin kuin joku uskontotieteenlaitos on tosi kateellinen, koska tällä ihmisellä on suora yhteys Englantiin ja hän tietää itse tietysti kaiken.

LN: Hän kuitenkin puuhailee yksin?

JM: Hän oli sillä hetkellä yksin, hän on tullut Amsterdamista. Hänet oli ilmeisesti jotenkin vihitty siellä johonkin systeemiin, joka lähetettiin eteenpäin jatkuvasti, että hänet vihittiin johonkin ja hän vihki jonkun. Ja sitten hän vihki minut tähän.

LN: Että sä olit tavallaan niinkuin opetuslapsi?

JM: Tietyllä tavalla opetuslapsi. Ja mä halusin olla hänen opetuslapsensa, koska se oli todellista kauneutta.

Se äijä tietysti ulkona käyttäyty aivan älyttömästi, koska hän liikku pelkkien tunnetilojen mukaan. Kotona hän oli täys rauhallisuus, järki ja ymmärrys. Koti oli uskomattoman kaunis koti. Se oli kauneutta… mut vihittiin siihen uskoon tietyllä tapaa.

Sen jälkeen mulle alko aika reaalihelvetti. Mä lainasin kirjoja siltä ja löysin tavallaan seksimagian suurimman helvetin. Sit mä lähdin sellaselle matkalle ja kävin sen lävitte. Kun tää reaalihelvetti alkoi, Nicon ‘Dramafix’ oli mun suosikkilevy, se oli tosi kova juttu. Muutenkin mä koin tähän Nicoon tavallaan yhteyttä siihen aikaan.

Vähitellen se meni syvemmälle ja syvemmälle se helvetti ja mä olin välistä muuttanu Turusta Joensuuhun, mutta sitten mun piti mennä takas Turkuun. Mä pidän tätä vaihetta reaalisynnytyksenä, sillä tavalla, että mä realistisesti synnyin tähän maailmaan. Se alkoi siitä hetkestä, kun Turussa… No, tää menee ehkä sekoiluksi taas… Se oli kumminkin semmoinen kuun pimeällä puolella oleva synnytys, niinku rock ‘n’ roll-nautinto, mikä mulle on tehty. Se on aika reaalinen eli se on aika rankkaa, se lähti menemään helvetiksi, ääni- ja ystävyyshelvetiksi, täyttä kauheutta.

– – –

Väitteelle siitä, että Saarinen olisi ollut Patti Smithin poikaystävä, ei löydy mitään näyttöä ainakaan internetin kautta. Smith kävi Suomessa Saarisen elinaikana kerran, vuonna 1975 Kulttuuritalolla. Ehkä Saarisella oli jotain tekemistä jossain joskus Smithin kanssa, tai ehkä ei.

Mitä tulee Saarisen liikkeisiin Amsterdamissa, ovat hänen kontaktinsa siellä saattaneet olla paikallisia Ordo Templi Orientiksen jäseniä, tai muuten saman henkisiä ihmisiä.

Se, että Jouni Mömmö piti itseään Lin gha-Rejn eli Reima Saarisen opetuslapsena, johti pienen pohjatyön kautta toiseen mielenkiintoiseen löytöön. Hellride Music-forumilla oli 13.1.2008 (eli muuten tasan 16 vuotta Leena Möhnän kirjoittaman johdannon Mömmön em. haastatteluun jälkeen) s:A:h+1:5:3-nimerkiltä mielenkiintoisia huomioita Mana Mana-nimen alkuperästä.

Nimimerkki kertoo omistavansa useita kirjoja, jotka kuuluivat Lin gha-Rejn eli Reima Saarisen kokoelmiin. Hän kertoo myös, että “useiden lähteiden mukaan” Lin gha-Rej eli Reima Saarinen oli Jouni Mömmölle opettaja okkulttisissa asioissa. Kuten yllä siteeratun haastattelun perusteella tiedämme, on Mömmö itsekin todennut asian näin olleen.

Nimimerkki kertoo tietävänsä, että Mömmö lainasi Saariselta paljon tämän okkultismia käsittelevää kirjallisuutta. Tämä pitää jälleen edellisen siteeratun haastattelun pohjalta paikkansa. Hän myös arvelee, että tämä kirjallisuus on näytellyt suurta roolia Mömmön mielenterveyden ongelmien syventymisessä, siinä, että hän alkoi viettää enemmän aikaa “tämän maailman” ulkopuolella.

Tämän jälkeen nimimerkki kertoo löytäneensä todennäköisen selityksen sille, miksi Mömmö nimesi bändinsä Mana Manaksi. Eräs nimimerkin kokoelmissa oleva Saarisen aiemmin omistama kirja on Kenneth Grantin vuonna 1975 julkaistu Cults of the Shadow. Sen sivulta 9 löytyy elämänpuun diagrammi, jossa sen tavanomaisesta esityksestä poiketen on tulkintana “the cosmic power-zones and the Afro-Tantric kalas”. Keskellä diagrammia lukee Manamana (tavanomaisemmassa esityksessä elämänpuusta tuota kohtaa kutsutaan Tethin poluksi).

Saman kirjan sivulla 31 lukee: “To the kala of Mars, presided over by Aries, belongs the fiery aspect of Chango, and the god Ogoun with his manamana or chains of fire”.

Sivula 33 taas kerrotaan seuraavaa: “Lightning, which symbolizes the dart of the serpent´s tongue, which in turn symbolizes the sudden spasm of sexual orgasm, is also natural to the 19th ray. Hence Manamana, and Ugan or Ogoun, the African Vulcan, are associated with this scorpionic or ophidian current.”

Samalta sivulta löytyy myös toteamus: “To the Fire-ray – the 31st kala – is allotted to Manamana, the lightning.”

Kerrataanpa edelliset siteeraukset mielessä, mitä Mömmö sanoi aiemmin siteeratussa Lihanuken haastattelussa: “(…) Sen jälkeen mulle alko aika reaalihelvetti. Mä lainasin kirjoja siltä ja löysin tavallaan seksimagian suurimman helvetin. Sit mä lähdin sellaselle matkalle ja kävin sen lävitte.” Erilaiset palaset tuntuvat sopivan tässä kuvassa paikoilleen.

Kuten nimimerkki toteaa, ei termi “mana” ole sinällään mitenkään erikoinen, mutta muodossa “manamana” se on. On hyvin todennäköistä, että Jouni Mömmö sai nimen bändilleen kyseisestä kirjasta, vieläpä nimimerkki s:A:h+1:5:3:n nykyään omistamasta kappaleesta.

Paljastuukohan Lin gha-Rejn mysteeristä vielä jotain yhtä yllättävää kuin nämä asiat?

– – –

Aiheeseen liittyen:

Mysteeri nimeltä Lin gha-Rej.

Read Full Post »

Tällä kertaa Mesikämmenen haastattelema henkilö on blogin lukijoille jo entuudestaan tuttu ja sen vuoksi tämän jutun otsake voisi ollakin vaikkapa “Sami Haavisto puhuu, osa II”. Sitten viime haastattelun jälkeen on Haavisto mennyt ja avannut fyysisen liiketilan Helsingin Sörnäisiin, aivan kristillisen TV7:n naapuriin. Saatana saapuu Sörnäisiin tuntui sopivalta otsakkeelta haastattelulle, jossa kävimme läpi mm. mitä kaikkea Horror-Shop pitää sisällään, sekä millaisia lävistyksiä ja tatuointeja Haavisto suostuu ja ei suostu asiakkaalle tekemään.

– – –

Viime haastattelun pohjalta monet blogin lukijat jo tietävätkin sinut ja Blood Ceremony Filmsin. Nyt olet ottanut askeleen vielä syvemmälle pimeyteen ja mennyt tekemään ennen nettikauppana toimineesta Horror-Shopista ihan fyysisen liikkeen. Kerro tästä – Millainen liike on kyseessä, mitä sieltä löytää, missä liike sijaitsee?

Sami Haavisto.

Kuten kaikki hyvät jutut, ne pitää vaan löytää – näin ollen myös meidän luoksemme saapuessaan pitää nähdä pikkuisen vaivaa. Sijaintimme on oikeasti aika hyvä, vaikkakaan ei minkään pääväylän varressa. Aurinkoiselta suvilahden kadulta kun astuu varjoihin numero kymmenen kohdalta, niin saattaa löytää jotain pikkuisen erilaista.

Halusin perustaa liikkeen, mihin itse saapuisin uudestaan ja uudestaan asiakkaaksi, jos sellainen joskus Suomeen tulisi. Koska sellaista ei ollut tuloillaan, niin päätin itse laittaa tuumasta toimeen. Haaveilu ja haikailu on tiettyyn pisteeseen asti ihan ok, mutta ne vaativat purkautua aina jossain vaiheessa teoiksi. Siispä nyt Suomessa on liike, josta löydät musiikin, kirjojen, paitojen ja muiden vaatteiden lisäksi kutistettuja päitä Equadorin viidakoista, voodoo-talismaaneja sekä -nukkeja, kirouksia, magiaa ja kaikea muuta mukavaa – ehkäpä hieman siinä sivussa jotain pahaeneistä ja pelottavaakin… Liikkeen nimi kertookin aika paljon.

Horror shop erottuu ihan fyysisesti tilanakin tavanomaisemmista liikkeistä. Kerro, miltä liike näyttää.

Liike on vielä hieman keskeneräinen. Tai se tulee varmasti olemaan aina keskeneräinen, sillä uudet visiot valtaavat mielen ja niitä pitää päästä rakentelemaan tuon tuostakin. Yleisilme on hyvin synkkä, suorastaan musta. Punaisilla valoilla ja spoteilla korostetaan yksityiskohtia joita tulee koko ajan lisää. Mm. ensiviikolla alan rakentamaan voodoo-alttaria, joka toimii samalla (syntien) sovituskoppina. Irtopäät, ruumisarkut, kettingit ja pian myös lihakoukut antavat pientä pikanttia maustetta kokonaisuudelle, jota joku asiakas kerkesi luonnehtimaan vinksahtaneeksi. Tarkoituksena on antaa asiakkaillemme myös elämyksiä, ei pelkästään ostotapahtumaa.

Yksityisyrittäjäksi ryhtyminen oli varmaan suuri päätös. Kaunko olit ideaa hautonut ja valmistellut? Mitä teit ennen yrittäjäksi ryhtymistä? Miltä tuntuu ensiaskeleiden ottamisen jälkeen?

Horror Shopin kassa.

Kusessahan tässä ollaan taloudellisesti, mutta askel ollaan otettu ja siltä tieltä ei ole paluuta. En halua antaa periksi – tällä luonteella se ei tule kysymykseenkään. Näillä mennään ja koetetaan sinnitellä eteenpäin. Joku sanoi, että päässähän sulla on vikaa kun lähdet noin hyväpalkkaisista töistä epävarman ja kapean leivän ääreen, mutta minkäs teet. Visio oli liian voimakas ja en olisi koskaan antanut itselleni anteeksi, jos en olisi tätä päätöstä uskaltanut tehdä.

15 vuotta meni ICT-alan myyntitöissä ja olihan siellä hyvätkin vuotensa. Ne antoivat taloudellisen mahdollisuuden tehdä mm. elokuvaprojekteja, jotka nielivät valtavasti rahaa. Toisaalta se antoi myös pohjan sille, että pystyn jatkossakin tekemään elokuvia. En niin “suurilla” budjeteilla kuin ennen, mutta ainakin kalusto on oma ja maksettu. Se minkä budjeteissa häviää, korvaantuu mielikuvituksella on vanha hyväksi todettu lause. Kaikkea ei mitata kuitenkaan rahassa ja viimeiset 2 vuotta olen tosissani laittanut kaiken efortin tähän liikkeeseen ja sen perustamiseen.

Kutistettuja päitä.

Itse asiassa liikkeen perustaminen on kytenyt mielessäni jo paljon pidemmän aikaa. Ensimmäinen muistijälki siitä löytyy noin kymmenen vuoden takaa. Lähdin silloin ystäväni kanssa kiertämään Skotlantia ja Edinburgista löysin WYRD-Shopin. Kyseinen liike on Euroopan vanhin noituuteen keskittyvä liike ja muistan todenneeni, että tämä on jotain sellaista mitä haluan itsellenikin. Nyt haave on totta ja elän unelmaani, en unelmoiden, heh!

Siirtymärituaalina uuteen maailmaan piti myös polttaa vanha maailma pois. Viimeisenä työpäivänäni uudenvuoden aaton aattona rakensin kanaverkosta ja kankaasta luonnollisen kokoisen wickermanin. Puin hänelle valkoisen kauluspaidan, solmion ja tumman liituraitapuvun. Sen jälkeen poltin koko komeuden soihdulla Lucifer-sytytysnestettä apuna käyttäen Munkkiniemen rannassa. Voin kertoa että vaikka ne liekit olivatkin helvetillisen komeat, niin ne eivät paljoa lämmittäneet siinä räntäsateessa, varsinkaan kun asuna oli pelkkä kiltti.

Liike sijaitsee aivan kristillisen TV7:n naapurissa. Onko uskovaisia käynyt jo käännytysyrityksissä liikkeessäsi?

Levynurkka.

Ei vielä, mutta innolla odottelen heitä saapuvaksi. Pari kynäniskaista nuuneria kävi jo paheksumassa kirjoja, mutta luikkivat pakoon kun tarjouduin kertomaan heille niistä lisää. Liikkeeseeni ovat tervetulleita asiakkaiksi kaikkien uskontokuntien edustajat ja minkä tahansa elämänkatsomuksen omaavat ihmiset. Niin kauan kuin he käyttäytyvät asiallisesti ja ovat ihmisiksi, he ovat enemmän kuin tervetulleita. Mutta auta armias jos he rupeavat saarnaamaan, käännyttämään tai käyttäytymään muuten epäkorrektisti, niin silloin en epäile käyttää isällistä niskapers’otetta ja lennättää hihhuleita kadulle niin että jalat eivät maata kosketa. Heidän kannattaa pitää mielessään lause, että joka miekkaan tarttuu jne… kaupastani löytyy tarvittaessa se hukkumisosuus.

Uskon kyllä, että Melleriä ja muita hihhuleita vituttaa nähdä kotikulmillaan ikkunasta hohtava pentagrammi, mutta heidän on vain siihen totuttava. Minua henkilökohtaisesti ei häiritse lainkaan nähdä heidän mainoksiaan kadulla ja jos he saavat omasta uskostaan rauhaa ja turvaa, niin fine, good for them.

Sen lisäksi, että liikkeessä on leffoja, kirjoja, paitoja ja mahdollisuus saada itsensä tatuoiduksi, järjestetään siellä ilmeisesti myös silloin tällöin erilaisia tilaisuuksia, kuten jo ollut zombie-kirjailijatapaaminen ja “kuvauta itsesi ruumisarkussa”-päivä. Miten nuo tapahtumat menivät? Liityikö ruumisarkussa kuvauspäivään joitain hauskoja kommelluksia, tuliko pelästyneitä katseita sivustaseuraajilta? Mitä muita vastaavia tilaisuuksia on mahdollisesti mielessä, suunnitteilla, tai noin?

Kuvauta itsesi ruumisarkussa -päivä oli mahtava tapahtuma. Asiakkaat nauttivat siitä ja olihan henkilökunnallakin ihan helvetin hauskaa. Paikanpäälle oli raahattu ihan oikea arkku ja elokuvarekvisiittaa aina savukoneesta hautakiviin. Jokainen halukas sai tulla otattamaan itsestään ilmaiseksi kuvasarjan ja oli ihan hemmetin hienoa nähdä, kuinka ihmiset eläytyivät niissä kuvissa.

Tavoitteeni onkin, että Horror-Shop ei ole pelkkä kauppa, vaan enemmänkin tietynlainen olohuone ja tapahtumakeskus, jonka puitteissa pääsevät erilaiset taiteilijat esille töidensä ja henkilökohtaisten esiintymistensä kautta. Luvassa on lisää kirjailijavierailuja, teema-iltoja luentojen merkeissä, livemusiikkia ja ties mitä. Olen myös avoinna kaikille mahdollisille ehdotuksille, eli jos jollain lukijalla on ajatuksia, niin ei muuta kuin kertomaan niistä!

Kommeluksiahan aina riittää ja varsinkin hauskoja ilmeitä. Ainakin niiltä asiakkailta jotka eivät olleet tietoisia tapahtumasta ja huomasivat firman takahuoneen muistuttavan erehdyttävästi hautausmaata. Meillä voi siis törmätä ihan mihin tahansa. Olisipa komiata jos siellä järjestettäisiin joskus voodoo-rituaaleja, COS-messuja yms., yms. Saataisiinpa taas hieman puhuttavaa lähiseudun ihmisille, hehee!

Valokuvastudiopäivä oli kuitenkin niin suuri menestys, että jatkoa suunnitellaan jo…

“Kuvauta itsesi ruumisarkussa” -päivät.

Kaikkien muiden tekemisiesi lisäksi myös tatuoit. Kauanko olet tatuoimista tehnyt, miten olet pätevöitynyt hommaan, mikä tatuoimisessa kiehtoo?

Piirtämistä ja maalaamista olen harrastanut pikkupojasta lähtien, eli tatuointien teko oli kuin luonteva jatkumo sille. Tatuointien tekoon pätevöityy vain tatuoimalla ja onneksi omaan paljon ystäviä, joilla on kova luotto minuun. Sitä kautta olen saanut paljon harjoitusta ja oppaana tälle matkalle on toiminut myös kaksi ystävääni vuosien varrella, joilla molemmilla on tätä nykyä myös oma tatuointistudio.

Rakastan maalaamista ja piirtämistä, mutta tatuoinneissa kiehtoo ehkä kaikkein eniten niiden “ikuisuus”. Ne seuraavat kantajaansa koko elämän ajan ja vielä sen jälkeenkin. Elävälle kankaalle maalaamisessa on vain jotain syvempää magiaa ja jopa rituaalista, johon kuuluu osana kipu ja oman itsensä voittaminen. Kun näkee tatuoinnin saaneen henkilön onnellisen ja ylpeän ilmeen, on se niin suuri palkinto, että haluaa jo päästä tekemään seuraavaa kuvaa.

Ei liene tatuoijaa jolla ei olisi itsellään tatuointeja. Kerro omista tatuoinneistasi.

Ensimmäisen tatuointini otin vasta melkoisen myöhään. Siitä on nyt 14 vuotta ja otin sen silloin kun ensimmäinen poikani syntyi. Siinä on kolme merenneitoa ja tietty määrä pääkalloja joilla on oma symboliikkansa. Sillä tatuoinnilla on oma tarinansa ja se on toiminut myös myöhemmin vahvasti symbolisena. En halua kuitenkaan avata sen merkityksiä tässä sen enempää… Toinen tatuointini esittää korppia, joka on aikalailla rähjääntynyt ja siipeensäkin saanut. Siltikin se istuu tribaalin päällä ylväänä ja pää pystyssä. Sillä on omakohtaista elämääni koskevaa merkitystä. Paljon on elämässä turpiin tullut, mutta periksi ei anneta perkele!

Kannan kehossani myös elämäni ensirakkauden kuvaa, mustia liekkejä ja pentagrammia. Lisääkin on tulossa kunhan saan vaan niihin aikaa ja rahaa. Mutta kyllä, tatuointini sisältävät minulle symboliikkaa, ne liittyvät tapahtumiin ja ihmisiin. Ne eivät ole vain kuvia kuvien vuoksi…

Onko jotain, mitä et suostuisi tatuoimaan täysi-ikäiselle asiakkaalle? Tai alueita mihin et tatuoi? Onnistuuko “666” otsaan?

En tatuoi huumeisiin liittyviä tatuointeja enkä rauhanmerkkejä. Jokaisella tatuoijalla pitää olla joku juttu, mihin ei kosketa ja nämä ovat minulle niitä.

Jos joku asiakas haluaa ottaa kasvoihinsa pedon luvun, niin saattaisin sen tehdäkin. Tosin se edellyttäisi melkoista keskustelua ja varmuutta siitä, että henkilö todella tietää mitä tekee. Jos minä en tee sitä, niin joku muu sen tekisi…

Ai niin, en ala tatuoimaan tai lävistämään kenenkään boolsseja. Jotenkin tuntuu vieraalta ajatukselta että pitelisin kenenkään palleja käsissäni edes kumihanskojen kanssa.

Jos joku ottaa Pekka Siitoin tatuoinnin, niin saako siitä alennusta kansallissankarin kunniaksi?

Varmasti, ainakin siitä ensimmäisestä – aletaanko jo varaamaan aikaa?

Teetkö myös lävistyksiä?

Opiskelen niitä parasta aikaa. Olen tehnyt niitä nyt noin 30kpl ja peruslävistyksien homma alkaa sujua varsin hyvin. Osa lävistyksistä on tutumpia, osaan kaipaan vielä lisää harjoittelua – ainoa tapa oppia niitäkin on vaan tehdä niitä.

Horror shopilla tai Blood Ceremony Filmsillä on sponsorina joku hautaustoimisto. Miten tällainen diili syntyi, pitääkö se sisällään muuta kuin deluxe-ruumisarkun? Ymmärtääkseni olet suunnittelemassa heille design arkkuja, pitääkö paikkansa?

Ala on varsin vanhoillinen ja etenemme sen suhteen vielä varovasti. Omaa arkkumallistoani saattaa hyvinkin olla saatavilla jo vuoden kuluessa, mutta en uskalla puhua siitä vielä enempää. Ideoita ja markkinointiajatuksia olisi jo paljonkin, mutta aikataulujen hitaus ei ole nyt itsestäni kiinni. Jos homma ei etene, niin sitten etsitään toinen taho kenen kanssa se etenee.

Ja kyllä, saimme kuin saimmekin ihan helvetin komian arkun lahjoituksena, mutta siitäkin vielä on mietinnässä se, haluaako sponsorimme nimeään esille mihinkään. Tämä ei ole mitenkään ainutkertaista historiassamme. Aina välillä työllemme ilmestyy tukijoita, jotka haluavat kuitenkin jäädä salaisuuksien verhon taakse ja nimettömiksi.

Olet juuri julkaissut Tapio Kotkavuoren teoksesta Vasemman Käden Polku 4. suomenkielisen painoksen. Miksi päätit julkaista tuon teoksen? Onko Blood Ceremony Booksilta tulossa muitakin julkaisuja?

Vasemman Käden Polun 4. painos on Blood Ceremony Booksin julkaisema.

Kyllä – loistava teos jonka kaikki muut painokset on jo myyty ajat sitten loppuun. Pidän henkilökohtaisesti hyvin paljon kyseisestä kirjasta ja olisi sääli, jos uudet lukijapolvet eivät siihen saisi tutustua. Horror-Shopin hyllyillä on runsaasti aihepiiriä sisältävää kirjallisuutta, mutta suomenkielinen kirjallisuus loistaa poissaolollaan, joten katsoin että tämän kaltaiselle kirjalle on tilauksensa. Kirjan sisältö puhuttelee ja pistää ajattelemaan, oli sitten perehtynyt aiheeseen tai ei. Tämä kirja piti vain julkaista ja pitää se hengissä, vaikea selittää ja ehkäpä tämän kirjan julkaiseminen ei selityksiä edes kaipaa.

Blood Ceremony Books tulee julkaisemaan myös muita opuksia sitä mukaa kun niitä maailmalta saa haalittua. Aiheena luonnollisesti noituus, vasemman käden polku, satanismi etc. Lisäksi haaveilen julkaisevani tämän nimikkeen alla fiktiivistä kauhua, eli meihin saa olla yhteydessä, jos pöytälaatikossasi odottaa mestariteos julkaisuaan – painomäärät eivät ehkä ole suuren suuria, mutta ainakin me löydämme teoksille oikean kohderyhmän.

Jos ja kun Horror shop lähtee kovaan nousuun, niin millaisia kehityssuunnitelmia sinulla on liikkeen suhteen?

Lisää näkyvyyttä kauhukulttuurille ja elämyksiä ihmisille! Tietynlaisia ohjelmapalveluita on suunnitteilla. Jos rahaa alkaa joskus tulevaisuudessa tulemaan, niin pieni elokuvateatteri olisi tilojen yhteydessä rock ja puuttuuhan suomesta London Dungeonin kaltainen paikka. Joku helvetin rikas rahoittaja olisi nyt paikallaan ja sitten ei tarvitsisi jarrutella – tai ei rahoittajan tarvitsisi olal edes rikas. Halvallahan näitä ollaan aina tehty ja se mikä rahassa hävitään, korvataan luovuudella.

Mikä sinut on tehnyt tänään onnelliseksi?

Se että on herännyt siihen ajatukseen, että on ollut rohkeutta ja uskallusta lähteä tekemään niitä juttuja, joista suurin osa ihmisistä vain haaveilee elämänsä aikana. Hymyilen jo valmiiksi ajatukselle siitä, että sitä virnettä mikä kasvoillani on ei saa pois edes hautaustoimiston meikkaaja – se kertoo eletystä elämästä. Mutta siihen hetkeen on vielä kymmeniä vuosia, joten keskitytään sitä ennen siihen, että saa elämässä aikaan kaiken sen mitä haluaa. Vielä on monta juttua jotka haluan tehdä…

Kiitos haastattelusta, Sami Haavisto!

Aiheeseen liittyen:

Horror-Shop Facebookissa.

Tattoo Dungeon Facebookissa.

Horror-Shopin virallinen www-sivusto.

Blood Ceremonyn Sami Haavisto puhuu!

Setin Temppelin Otto Varjonen puhuu! (Haastattelussa käydään läpi mm. Haaviston Blood Ceremony Booksin kustantamaa 4. suomenkielistä painosta Tapio Kotkavuoren kirjasta Vasemman Käden Polku).

Horror-Shop sijaitsee osoitteessa Suvilahdenkatu 10, sisäpiha, 2. krs (Myös Sörnäisten Rantatien puolelta pääsee sisään, C-rappu, 2. krs – heti jalankulkusillan vieressä/tasolla). Liike on avoinna tiistaista perjantaihin klo 11.00-18.00 ja lauantaisin klo 10.00-15.00.

Read Full Post »

Kukapa ei olisi kuullut Mustasta Raamatusta?

Melko useat ovat opusta joskus käsissään hypistelleetkin, hieman harvemmat jaksaneet tuon melko pitkäveteisen pierugrimoiren läpi lukeakin, ja sitten on niitä, ketkä keräilevät kaikenlaista alan huurua, kuten Mesikämmen, ja ovat hankkineet tästäkin klassisesta grimoiresta useampiakin eri versioita hyllyynsä.

Mesikämmen osti ensimmäisen editionsa Mustaa Raamattua joskus hamalla 80-luvulla. Kuten useimpien ketkä tuohon aikaan teoksen käsiinsä hankkivat, myös Mesikämmenen hankkima laitos oli ehtaa Siitoin-filmi oy:n amatööripainotyötä. Tuossa huonosti painetussa mustiin paksumpiin paperikansiin huonosti liimatussa nivaskassa oli tietynlaista outoa lumoa, jos tämän sortin asiat jollain tapaa kiinnostivat. Kirjalla oli tietynlainen hämärä aura, mihin vaikutti osaltaan se, että tuohon maailman aikaan teosta ei saanut suomeksi oikeastaan muualta kuin Pekka Siitoimen postimyynnistä. Pekan puoluesihteerinä toiminut Olavi Koskela on myöhemmin kertonut Iiro Nordlingin kanssa kirjoittamassaan Suomen Führerissä, että teos oli postimyynnin parhaiten kaupaksi käyneitä tuotteita.

Sittemmin teos on julkaistu korjailtuna versiona suomen kielellä uudestaan. Asiassa on ansioitunut kustantamo nimeltä Salakirjat. Ensimmäinen Salakirjojen julkaisema laitos Mustasta Raamatusta oli pokkari, nyt saataville on tullut varsin näyttävä kovakantinen versio.

Salakirjojen kovakantinen versio Mustasta Raamatusta on loistava esimerkki siitä, miten hyvännäköiset kirjat myyvät paremmin kuin kirjat, joissa on keskinkertaiset tai jopa rumat kannet. Mesikämmen oli jo aikapäiviä sitten tullut siihen tulokseen, että eri versioita tästä sisällöltään melko tylsästä opuksesta on hyllyssä jo enemmän kuin tarpeeksi – mutta tämä Salakirjojen julkaisema laitos näytti kuitenkin niin hyvältä, että kirja tuli hankittua. Samaan hengenvetoon voisi todeta, että jos tämän alansa klassikon on joskus harkinnut hankkivansa mutta ostos on jäänyt tekemättä, niin tämä versio kannattaa kokoelmiinsa ostaa. Opus ei ole ainoastaan kaunis ja laadukas painotyö, vaan siihen on lisätty myös erinomainen johdanto, joka kertoo hyvin teoksen varsin mielenkiintoista historiaa niin Suomessa kuin muualla maailmalla.

Siitä huolimatta, että kirja on tullut helpommin saatavaksi kuin ennen ja se on ehkäpä menettänyt jotain sen lumoon liittyvästä aurasta, elävät kirjaan liittyvät uskomukset kuitenkin ainakin jossain määrin kansan syvissä riveissä. Mesikämmen todisti viime vuonna eräässä divarissa, miten joku vanhempi mies lähestyi liikkeen pitäjää ja arkaillen kysyi, olisiko hänellä myydä Mustaa Raamattua. Ei ollut. Tilanne ja tunnelma oli kuin jostain lovecraftimaisesta käsikirjoituksesta, missä hämärästä kirjakaupasta oltaisiin nyt-on-tosi-kyseessä -hengessä oltu etsimässä Necronomiconia.

Olisi muuten mielenkiintoista kuulla millaisia tarinoita ja muisteloita ihmisillä tähän kirjaan liittyen on. Tietääkö kukaan kirjan takia lopullisesti järkensä valon menettäneitä? Sellaisiakin kuulemma on.

Aiheeseen liittyen:

Salakirjat


Anne Pönni kertoo mm. mustien lateksihousujen ja Mustan Raamatun vaaroista, sekä jälkimmäisen ostosreissusta Pekka Siitoimen luo
(lateksihousuja hän ei tiettävästi ostanut Pekalta).

Rikosraportin laatudokumentissa mm. Riku Rinne kertoo, miten saatanapalvojajengin johtaja luki Mustasta Raamatusta.

Kirkon av-keskuksen laatudokumentissa Saatana kutsuu minua entinen saatananpalvoja kertoo miten jengin johtaja Sepi luki jengille Mustaa Raamattua.

Mustan Raamatun loitsut heräävät -lehtiartikkeli vuodelta 1978.

Dosentti S. Albert Kivinen kertoo Mustan Raamatun alkuperästä ja sisällöstä.

– – –

P.S. Tämä ei ollut maksettu mainos. Mesikämmen kyllä mielellään ottaa kirjailijoilta ja kustantamoilta kirjoista arvostelukappeita vastaan ja sitten kirjoittaa niistä, joten tarjota sopii.

Read Full Post »