Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Kiina’

Das Fest II! 100 postia Pekka Siitoimesta!

Blogin Pekka-posteista sanottua

Mesikämmen-blogi – kirjoittaja on julkaissut parhaan Pekkaa käsittelevän artikkelisarjan, mitä blogistanissa on nähtyNarian

Kertakaikkiaan sellainen folkloristinen pikkujättiläinen, ettei moista voisi kuvitella olevan olemassakaan (…) Ötöpesän jengi on lukenut nämä kaikki, eikä ennen sitä olisi voinut kuunaan kuvitellakaan, että Pekka Siitoimesta olisi missään näin paljon materiaalia. Ja mikä parasta, vapaasti saatavillakin! (…) Ehdottomasti rautaristin, suojaviitan, kumimanttelin ja kaasunaamarin arvoinen teko!Ötöpesän jengi

Vuoden blogistipalkinto ja kiljukanisteripalkinto! Tämä on yleensä vaiettua kulttuurihistoriaa yhdestä Suomen kummallisimmista ja viihdyttävimmistä miehistäJokunen

Blogihan on ollut varsinainen kylttyyriteko. Näiden Pekka-artikkelien taso vaatisi suorastaan niiden sitomista kansien väliin! “Helvetin hyvä”, sanoisi Peksi. Go on!A

Ylivoimaisesti parhain sivusto hengentieteen Mestari Pekka Siitoimesta – B.S. Müller, uudelleen perustetun Turun Hengentieteen Seuran sisäpiirin jäsen

100 Postia

100. Kursiivin isku, osa 4
99. Kursiivin isku, osa 3
98. Kursiivin isku, osa 2
97. Täällä vartioin minä!
96. Kursiivin isku, osa 1
95. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 3
94. Alfauros laittoi asioita kuntoon.
93. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 2
92. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 1
91. IKR:n plörinäksi mennyt Belgian matka 1977
90. “Worshiping the Devil in the name of God”
89. Siitoin-filmi oy, osa 5
88. Siitoin-filmi oy, osa 4
87. Kai M. Aalto puhuu! (osa 2/3)
86. Siitoin-filmi oy, osa 3
85. Turun Hengentieteen Seura, osa 11
84. Turun Hengentieteen Seura, osa 10
83. Turun Hengentieteen Seura, osa 9
82. Pekka ja SMP/SKYP
81. IKR:n plörinäksi mennyt Kotkan marssi 1977
80. Lisähuomioita Pekan mielenosoitustoiminnasta, yms.
79. Pekka ja vappu, osa 4/4
78. Pekka ja vappu, osa 3/4
77. Pekka ja vappu, osa 2/4
76. Pekka ja vappu, osa 1/4
75. Pekan perheonnea
74. Arjalanpaisti ja arjalanpiirakat
73. Kai M. Aalto puhuu! (osa 1/3)
72. Mitä Pekka Siitoin ajattelisi perussuomalaisista?
71. Pekka Siitoin: Jag ska befria Norden!
70. Pekan mietteitä ennen eduskuntavaaleja 1983
69. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 3
68. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 2
67. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 1
66. Pekkagrammi, osa 2
65. Pekka Siitoin ja rock ‘n’ roll
64. Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa
63. Pekka Siitoin Fingerporissa
62. Tulella leikkimisestä
61. Talo, jossa Pekka Siitoin asui (osa 2)
60. Pekka presidentiksi?
59. Kommunismin ja kokoomuksen uhka
58. Valtakunnanjohtaja ja Italia
57. Valtakunnanjohtaja ja Varkaus
56. Kiljukeisari
55. Valtakunnanjohtajan kiljuepisodi
54. Pekka Siitoin -anagrammit ja postyymi Finlandia-palkinto
53. Hyvää uutta vuotta!
52.Turun Hengentieteen Seura, osa 8
51. Das Fest! 50 postia Pekka Siitoimesta!
50. Arkistojen aarteita ja Pekka Siitoin soundboard.
49. Luvassa hypnoottis-magneettista menoa.
48. Turun Hengentieteen Seura, osa 7.
47. Rivologin rodunjalostusta.
46. Turun Hengentieteen Seura, osa 6.
45. Pekkagrammi.
44. Ääretön rakkaus.
43. Siitoin-filmi oy, osa 2.
42. Pekan lähtö.
41. Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi.
40. Pekka Siitoimen shortsit.
39. Hyvät naiset, olette kaikki kauniita!
38. Kassisen perintöprinssi.
37. Mikä erottaa fasistin kommunistista?
36. Mesikämmenen jengi.
35. Pekka Siitoin built my Panzerwagen.
34. Turun Hengentieteen Seura, osa 5.
33. Turun Hengentieteen Seura, osa 4.
32. Seurakuntavaalit.
31. Turun Hengentieteen Seura, osa 3.
30. Turun Hengentieteen Seura, osa 2.
29. Turun Hengentieteen Seura, osa 1.
28. Pentagrammon, clavis, cranium, sciurus, circumferentia, logos, gravis admodum, et diaboli.
27. Siitoin-filmi oy.
26. Mitä Leo Meller sanoi Pekka Siitoimen kuolemasta?
25. Toinen todellisuus.
24. Mitä Pekka Siitoin sanoi Anton LaVeystä ja satanismin historiasta?
23. Pekka Siitoimen iltarukous.
22. Isän valtakunta kuvina.
21. Isän valtakunnan jälkipyykkiä.
20. Pekan parhaat, osa 7.
19. Pekan parhaat, osa 6.
18. Pekan parhaat, osa 5.
17. Pekan parhaat, osa 4.
16. Pekan parhaat, osa 3.
15. Pekan parhaat, osa 2.
14. Pekan parhaat, osa 1.
13. Isän valtakunta.
12. Arkistojen kätköistä.
11. Päivän lainaus ja kysymys.
10. Pekka Siitoin on nykyään vampyyri!
9. Hypnoottis-magneettinen katse ja sen alkuperä.
8. Mitä Pekka Siitoin sanoi äidilleni.
7. Luciferin arkkipiispan nauru.
6. Talo, jossa Pekka Siitoin asui.
5. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 4/4).
4. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 3/4).
3. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 2/4).
2. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 1/4).
1. Should I laugh or cry?

Ja jatkoa seuraa…

Mesikämmenen postit valtakunnanjohtajasta eivät tähän lopu. Postit jatkuvat Kursiivin tapauksen tonkimisella, minkä jälkeen pääsemme Pekan saaman vankeustuomion käsittelyyn, ja sen jälkeen Pekan vankilanjälkeiseen elämään. Materiaalia löytyy vielä hyväksi toviksi eteenpäin. Näiden sadan ensimmäisen postin jälkeiset Pekka-postit löytyvät helposti blogin oikeasta alapalkista “tags”-osiosta sanalla “Pekka Siitoin”. Siitä klikkaamalla löytyy lista kaikista blogin Pekka-aiheisista posteista, mitä tämän 100. postin jälkeen on julkaistu.

Read Full Post »

Seuraava artikkeli löytyy englanninkielisenä täältä.

Venäjän ulkoministeriö on kirjoittanut presidentti Medvedeville synkeän raportin, jossa varoitetaan, että Yhdysvaltojen “Deep State”-tiedustelu -ja turvallisuusorganisaatiot ovat kasvaneet suuremmiksi, kuin mitä vastaavat elementit olivat natsi-Saksan diktatuurissa 1920-luvulla.

Raportin mukaan natsien Schutzstaffel (joka paremmin tunnetaan “SS”:nä) saavutti valtansa huipun toisen maailmansodan aikana, jolloin yli miljoona saksalaista liittyi sen joukkoihin. Näin organisaatiosta tuli eräs kaikkein pelätyimmistä voimista Euroopassa, erityisesti vuoden 1934 jälkeen, jolloin sen toimivaltaan annettiin myös keskitysleirit, joissa arvioidaan kuolleen lähemmäs 10 miljoonaa ihmistä.

Sitä, että Yhdysvalloista on tullut “natsimpi kuin natseista koskaan”, voidaan pitää häkellyttävänä historiallisena kehityspisteenä. Yhdysvaltain hallinolla on nykyään n. 1271 organisaatiota ja 1931 yksityisyritystä työskentelee terrorismin vastaisissa ohjelmissa. Washington Post tutki äskettäin Yhdysvaltojen kotimaan turvallisuuden ja tiedustelupalvelun toimia ja varoitti, että niistä “on tullut niin suuria, niin tehottomia, ja niin salailevia, että kukaan ei tiedä, paljonko niiden toiminta maksaa, kuinka monia ihmisiä ne työllistävät, kuinka monia ohjelmia ne pyörittävät, tai kuinka moni yksikkö tekee vieläpä samaa työtä”.

Venäjän turvallisuusekspertit kuitenkin arvioivat, että näissä Yhdysvaltain “Deep State”-joukoissa työskentelee nykyään yli 5 miljoonaa henkeä, kun mukaan lasketaan kaikki Obaman hallinnon alaisena olevat paikalliset, sekä valtion että liittovaltioiden, joukot. Yhdysvaltain talouden lähestyessä täydellistä romahtamistaan nämä joukot jatkavat ennen näkemätöntä Amerikan kansalaisten oikeuksien kimppuun hyökkäämistä, eikä asialle näy loppua.

Esimerkkinä röyhkeästä ylimielisyydestä Yhdysvaltain hallinnon edustaja Mark C. Toner muistutti Kremliä kuluneella viikolla siitä, että “kokoontumisvapaus on perustavanlaatuinen oikeus, johon kaikki ETYJ:n jäsenet ovat sitoutuneet”. Tämä lausunto annettiin sen jälkeen kun Moskovan poliisi oli pidättänyt mielenosoittajia homojen oikeuksia puolustavassa mielenosoituksessa. Mielenosoitus kehittyi väkivaltaiseksi ja poliisi pidätti sekä homojen oikeuksia puolustavia että niitä vastustavia mielenosoittajia.

Se, että edellisen kaltaista moralisointia tulee maailman toiseksi suurimmalta poliisivaltiolta (kommunistisen Kiinan pitäessä ykköspaikkaa), on sisällöltään räikeässä ristiriidassa sen kanssa, mitä viime viikolla tapahtui Jeffersonin muistomerkillä Washington D.C.:ssä: Yhdysvaltain liittovaltion poliisit brutaalin väkivaltaisesti pidättivät yhdysvaltalaisen sotaveteraanin, Russia Today:n reportteri Adam Kokeshin ja hänen kannattajansa tanssimisesta tuon muistomerkin luona.

Se, että Yhdysvaltain liittovaltion poliisit pidättivät nämä “terroristitanssijat” Thomas Jeffersonin (1743-1826) muistomerkillä, on ironisessa ristiriidassa sen kanssa, mitä Jefferson edusti. Tämä Yhdysvaltojen perustajiin kuulunut mies sanoi mm. näin: “Hyvän hallinnon ensimmäinen ja ainut päämäärä on ihmiselämästä ja onnellisuudesta huolehtiminen, ei näiden asioiden tuhoaminen”.

Syy siihen, miksi Yhdysvallat tarvitsee nykyisiä poliisivaltiojoukkojaan, sisältyy varoitukseen, jonka Jefferson antoi Amerikan kansalaisille: “Uskon, että pankki-instituutiot ovat vapaudellemme paljon suurempi vaara kuin armeijat”.

Jeffersonin pankkeja koskeva varoitus on erittäin ajankohtainen. Yhdysvaltojen uusin sota on meneillään Libyaa vastaan. Libyan hallitus raivostui, kun sille paljastui, että Obaman oma pankki, Goldman Sachs, oli ryövännyt yli miljardin Libyan varoja. Näyttää siltä, että ainoastaan Muammar Gaddafin tappaminen voi estää tämän asian laajemman paljastumisen.

Amerikan kansalaiset ovat aivan samaan tapaan nähneet heidän oman taloutensa täydellisen ryöstön. Ryöstön takana ovat samat Obaman hallinnon puitteissa toimivat pankkiirit, jotka eivät pyri vähempään kuin siihen, että Yhdysvallat tuhotaan, jotta siitä saadaan velka-orjien kansa, jota hallitsee eliitin korporaatio-hallinto, joka ei välitä pätkääkään vapaudesta tai oikeudenmukaisuudesta.

Eikä asia tähän lopu. Kuten raportoimme toukokuun 18. päivän artikkelissa “Yhdysvallat valmistelee uutta julistusta ‘loputtomasta maailmanlaajuisesta sodasta’”, päätetään näiden uusien amerikkalaisten velka-orjien kohtaloista maailman taistelukentillä, joilla heidät tapetaan, jotta heidän elitistiset herransa voivat tehdä itsestään vielä rikkaampia, kaataessaan miljoonien viattomien verta ahneuden alttarille.

Ne amerikkalaiset, jotka uskovat että Yhdysvaltain poliisivaltion harjoittama brutaali tyrannia ei mitenkään koske heitä, eivät voisi olla enempää väärässä! Esimerkkinä tästä käy vaikka se, että Yhdysvaltojen kotimaan turvallisuusjoukot alkoivat viime viikolla käyttää uutta “Malintent Detection”-teknologiaa, joka ilmoittaa ihmisistä, joita pidetään “terroristiuhkana”.

Englantilainen kirjailija ja journalisti George Orwell (1903-1950) kirjoitti vuonna 1948 julkaistussa romaanissaan 1984 juuri sellaisesta, mitä poliisi Yhdysvalloissa nykyään tekee: “Oli hirvittävän vaarallista antaa ajatuksiesi vaellella, kun olit julkisissa tiloissa tai valvontaruudun tavoitettavissa. Pieninkin asia saattoi saada sinut ongelmiin. Elohiiri, alitajuinen hermostuneisuus, itsekseen mutiseminen – mikä tahansa, mikä kertoi epätavallisuudesta, siitä, että ‘henkilöllä on jotain piiloteltavaa’. Jo se, että kasvoillasi oli sopimaton ilme oli rangaistava rikkomus”.

Siitä, mitä tulevaisuus näille kerran vapaille amerikkalaisille tuo tullessaan, Orwell kirjoitti myös tämän: “Jos haluat tulevaisuudennäkymän, kuvittele saapas, joka ikuisesti polkee ihmisen naamaa”.

– – –

Mesikämmenen huomio: Jos et tiedä, miten artikkelissa mainittu Goldman Sachs liittyy myös Kreikan kriisiin, kuuntele asiasta talousanalyytikko Max Keiseria. Asiaa eräästä kulmasta sivuten kannattaa lukaista myös edellinen Mesikämmenen blogin posti, “Bilderbergiläinen hallitusneuvottelijamme“.

Read Full Post »

Zbigniew Brezezinski pelaa Israelin pääministeri Menachem Beginiä vastaan shakkia Camp Davidissä vuonna 2004.

Shakinpelaajana Mesikämmen on huomannut, että shakki antaa varsin hyvin niin taktista kuin strategista perspektiiviä myös suuren luokan poliittiseen peliin. Saman on huomannut myös aiemmassa artikkelissani “Osama bin Ladenin elämä ja kuolemat” mainittu Zbigniew Brezezinski, joka kirjoitti teoksenkin nimeltä The Grand Chessboard (1997). Se löytyy .pdf-tiedostona täältä.

Ennen kuin esitän joitain suomennettuja otteita em. kirjasta, on pohjaksi hyvä verestää muistia ajatushautomosta nimeltä Project for new American century. Projektin viralliset kotisivut löytyvät täältä.

Projekti julkaisi noin vuotta ennen syyskuun 11. iskuja raportin nimeltä Rebuilding America’s defences. Strategy, forces and resources for a new century. Raportissa, jossa mietitään Amerikan hegemonisen aseman ylläpitämistä ja siihen liittyen Yhdysvaltain puolustukseen tarvittavan budjetin kasvattamisen tarpeellisuutta, todetaan yhtä ja toista lähihistoriaa tarkastellen kulmakarvoja kohottavaa. Kuuluisin tuon raportin yksittäisistä tällaisista lauseista on tämä (s. 51): “Tämä muodonmuutosprosessi tulee todennäköisesti olemaan pitkä ilman jotakin katastrofaalista ja aktivoivaa tapahtumaa; kuten uutta Pearl Harboria.”

Syyskuun 11. iskut tarjosivat PNAC:n mainitseman tapahtuman, ja asiat kehittyivätkin sitten nopealla vauhdilla PNAC:n visioiden mukaisesti. Massimo Mazzuccon tuottama dokumentti The new American century (PNAC) valottaa eräästä kulmasta syyskuun 11. iskuja, Osama bin Ladenin roolia iskujen syntipukkina, PNAC:tä ja sittemmin tapahtuneita maailmantapahtumia varsin hyvin. Dokumentti on tyrmistyttävä ja osoittaa hyvin, minkälaisesta porukasta PNAC:ssa on oikein kyse.

Brzezinski liittyy PNAC:n Amerikan hegemoniaa alleviivaavien arvojen, pyrkimysten ja suunnitelmien kautta – ne ovat molemmilla hyvin samanlaiset. Edellä mainitun Mazzuccon dokumentin esiin tuomat faktat Yhdysvaltain halusta saada Trans-Afganistanin putki rakennettua, yms. seikoista tulee yhtä ja toista geopoliittista ajatusta herättävää mieleen suhteessa Brezezinskin teoksen huomioihin öljy- ja maakaasuputkien vetämisestä Keski-Aasiassa, ja Keski-Aasian geopoliittisesta tärkeydestä yleisesti.

Eräs mielenkiintoinen juonne syyskuun 11. iskuissa ja sitä seuranneessa Yhdysvaltojen Afganistaniin hyökkäyksessä olikin se, että hyvä tovi ennen syyskuun 11. iskuja Yhdysvallat koetti sopia Talebanien kanssa putken rakentamiseen liittyvistä tekijöistä. Neuvottelut eivät oikein sujuneet. Jossain vaiheessa Yhdysvaltain edustaja oli sitten todennutkin talebanien edustajalle, että “‘joko hyväksytte tarjouksemme kultaisesta matosta, tai me hautaamme teidän pommimaton alle”. Asiasta voi lukea enemmän vaikka täältä.

Joidenkin mielestä öljy ja maakaasu olivat keskeisimpien syiden joukossa, miksi Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin ja sitten Irakiin. Tämän näkemyksen esittäjiin kuuluu mm. Michael Ruppert, jonka kattava esitys asiasta löytyy täältä.

Syyskuun 11. iskut, hyökkäys Afganistaniin ja sitten Irakiin, ja “terrorismin vastainen sota” yleisesti, ovat osa “suurta peliä”, jossa on ollut (ja on edelleen) hyvin monia elementtejä samaan aikaan ns. laudalla. Peli on moniulotteista, aivan kuten shakissakin, vaikka se shakin hienouksista tietämättömälle sivustaseuraajalle voi näyttää päällisin puolin melko suoraviivaiselta ja yksinkertaiseltakin. Mitään kovin yksinkertaisia selityksiä näihin geopoliittisen shakinkaan kuvioihin on tuskin olemassa. Selvää on, että Yhdysvallat on saanut geopoliittisesti itselleen vahvemman aseman “suurella shakkilaudalla”, öljy- ja maakaasuvarantoja käyttöönsä, uuden suuren vihollisen (“terrorismi”), joka siltä katosi Neuvostoliiton hajottua ja kylmän sodan loputtua, ja että tietyille yhdysvaltalaisille tahoille em. sodat ovat olleet huiman tuottoisia muutenkin. Qui bono-kysymyksellä voi jotain päätellä siitä, mitkä tai minkälaiset tahot viime kädessä ovat olleet strategisesti ajatellen siirtämässä nappuloita “suurella shakkilaudalla” siihen suuntaan kuin mihin on menty. On hyvä muistaa sekin, että taitava pelaaja osaa käyttää myös hämäyssiirtoja.

Bushin hallinnossa oli samanmielisiä ihmisiä Brzezinskin kanssa hyvä määrä. PNAC:n jäseninä ovat vaikuttaneetkin mm. presidentti George W. Bushin veli, Floridan kuvernööri Jeb Bush, varapresidentti Dick Cheney, entinen puolustusministeri Donald Rumsfeld, USA:n YK-suurlähettiläs John Bolton sekä Maailmanpankin pääjohtaja Paul Wolfowitz. Vaikka Brzezinski ei kuulunut Bushin hallintoon, hänen The Grand Chessboard teostaan arvostettiin kovasti Bushin hallinnon uuskonservatiivien piirissä.

“Aina siitä lähtien kun mantereet alkoivat olla poliittisesti vuorovaikutuksessa, mikä tapahtui noin 500 vuotta sitten, on Euraasia ollut maailman vallan keskus” (“Euraasia” tarkoittaa Lähi-Itää, s. xiii).

“…Mutta sillä välin, on välttämätöntä, että Euraasialle ei nouse haastajaa, joka on kykenevä hallitsemaan Euraasiaa ja siten myös haastamaan Amerikkaa. Tämän kirjan tarkoituksena on kattavan ja yhtenäisen Euraasian geostrategian muodostaminen” (s. xiv).

“Tässä kontekstissa, on oleellisen tärkeää, miten Amerikka “hoitaa” Euraasiaa. Valta, joka hallitsee Euraasiaa, voi hallita kahta maailman kolmesta kehittyneimmäistä ja taloudellisesti tuottavimmista alueista. Pelkkä kartan vilkaisu kertoo myös sen, että kontrolli Euraasiasta melkein automaattisesti voi taata myös Afrikan kontrolloinnin, mikä muodostaisi läntisen pallonpuoliskon ja Oceanian (Australian) geopoliittisesti toisarvoisiksi suhteessa maailman keskeiseen mantereeseen. N. 75% maailman ihmisistä elää Euraasiassa ja siellä on myös suurin osa maailman vauraudesta, niin liiketoiminnassa kuin maan alla. Euraasiassa on noin 3/4 maailman tunnetuista energiavarannoista” (s. 31).

“Pitkällä tähtäimellä, maailmanpolitiikasta tulee vääjäämättä kasvavassa määrin sellainen, joka ei tue yhden valtion keskittynyttä hegemonista valtaa. Tämän vuoksi Amerikka ei ole ainoastaan ensimmäinen ja ainut todellinen supervalta, vaan se tulee kaikella todennäköisyydellä olemaan myös viimeinen sellainen” (s. 209).

“Lisäksi, kun Amerikasta tulee kasvavassa määrin monikulttuurinen yhteisö, voi ulkopolitiikan suhteen konsensuksen löytämisestä tulla vaikeampaa, paitsi sellaisissa olosuhteissa joissa havaitaan jokin todella valtava ja yleisesti nähty suora ulkoinen uhka” (s. 211).

“…1900-luvun viimeisellä vuosikymmenellä tapahtui maailmantilanteessa todella suuri muutos. Ensimmäisen kerran historian aikana, ei-euraasialainen valta nousi ei ainoastaan keskeiseksi välittäjäksi Euraasian valtasuhteissa, vaan siitä tuli myös maailman perustavanlaatuisen valta. Neuvostoliiton tappio ja romahdus oli viimeinen askel läntisen pallonpuoliskon vallan, Yhdysvaltojen, nousussa maailman ainoaksi, ja itse asiassa todelliseksi globaaliksi vallaksi…” (s. xiii)

“Amerikkalaisten yleinen suhtautuminen amerikkalaisen vallan ulkoiseen heijastamiseen on ollut paljon ristiriitaisempi. Kansa tuki Amerikan Toiseen maailmansotaan mukaan menoa yleisesti sen shokin vuoksi, minkä japanilaisten hyökkäys Pearl Harboriin aiheutti” (s. 24-25).

“Amerikan keskeinen geopoliittinen tavoite on Euraasia… ei-euraasialainen valta on nyt ylivoimainen Euraasiassa – ja Amerikan globaali johtoasema on suoraan riippuvainen siitä, miten pitkään ja miten tehokkaasti sen ylivoimaa ylläpidetään Euraasiassa” (s. 30).

“Jos Amerikka vetäytyisi nykyisestä maailmantilanteesta tai jos esiin nousisi yllättävä menestyksekäs kilpailija, seuraisi tästä valtavaa kansainvälistä epävakautta. Se voisi johtaa globaaliin anarkiaan” (s. 30).

“Myös se on tosiasia, että Amerikka on kotimaassaan liian demokraattinen ollakseen muualla maailmassa autokraattinen. Tämä rajoittaa Amerikan vallankäyttöä, erityisesti mitä tulee sen aseelliseen pelotteluun. Koskaan aiemmin ei populistinen demokratia saavuttanut kansainvälistä ylivaltaa. Mutta vallan tavoittelu ei ole populistisiin haluihin kuuluva päämäärä, paitsi sellaisissa olosuhteissa, joissa äkkinäinen uhka tai haaste kohtaa yhteiskunnan hyvinvoinnin tunnetta. Ekonominen itsensäkieltäminen (eli puolustusmenoihin kuluttaminen) ja ihmisuhrit (sodassa kaatuneet, jopa ammattisotilaat) ovat demokraattisten vaistojen vastaisia. Demokratia on imperiaaliselle mobilisaatiolle vahingollista” (s. 35)

“Tämän vuoksi tarvitaan kahta perussiirtoa: ensinnäkin, ne Euraasian valtiot, joilla on valtaa aiheuttaa potentiaalisesti tärkeitä muutoksia kansainvälisessä vallassa, tulee identifioida, ja näiden valtioiden poliittisen eliitin keskeiset ulkopoliittiset tavoitteet ja niidet tavoittelemisien todennäköiset seuraukset tulee selvittää… toiseksi, Yhdysvaltojen tulee muotoilla erityisiä linjauksia, joilla näitä asioita voidaan kompensoida, valita, ja/tai kontrolloida” (s. 40).

“Muinaisten brutaalimpien aikojen imperiumien terminologialla, imperiaalisen geostrategian kolme suurta sääntöä ovat alamaisten joukossa esiintyvän juonittelun estäminen ja heidän turvallisuudesta riippuvaisuutensa ylläpitäminen, verovelvollisten pitäminen kuuliaisina ja suojeltuina, ja sen estäminen, etteivät barbaarit ala liittoutua keskenään” (p. 40).

“Tämän vuoksi, Yhdysvallat saattaa joutua päättämään siitä, miten toimia mahdollisten alueellisten koalitioiden kanssa, jotka saattavat pyrkiä ajamaan Yhdysvallat ulos Euraasiasta – ja näin uhata Amerikan statusta maailmanvaltana” (s 55).

“Uzbekistan (joka on kansallisesti Keski-Aasian valtioista tärkein ja väkimäärältään suurin) edustaa suurinta estettä Venäjän mahdollisille pyrkimyksille saada uudelleen tuolla alueella valtaa. Sen itsenäisyys on oleellisen tärkeää muiden Keski-Aasian maiden selviytymiselle ja se on niistä vähiten haavoittuva Venäjän painostukselle” (s. 121).

“He (Keski-Aasian tasavallat) ovat tärkeitä myös turvallisuuden ja historiallisten pyrkimyksien näkökulmasta ainakin kolmelle heiden voimakkaimmille naapureilleen, Venäjälle, Turkille ja Iranille. Myös Kiina osoittaa kasvavaa poliittista kiinnostusta alueeseen. Euraasian Balkan on kuitenkin äärettömän paljon tärkeämpi poliittisena päämääränä: Sillä on valtavat maakaasu- ja öljyvarannot, sekä tärkeitä mineraaleja, mukaanlukien kulta” (s. 124).

“Maailman energiankulutus tulee vääjäämättä kasvamaan valtavasti seuraavan kahden tai kolmen vuosikymmenen aikana. Yhdysvaltain energiaministeriön mukaan maailman energiantarve tulee nousemaan yli 50% vuosien 1993 ja 2015 välisenä aikana, ja suurin kulutuksen lisääntyminen tulee tapahtumaan Kaukoidässä. Aasian taloudellisen kehityksen liike on jo nyt tuottamassa valtavia paineita uusien energialähteiden tutkimiseksi ja käyttämiseksi. Keski-Aasian alue ja Kaspian Meren syvänne ovat tunnettuja maakaasun ja öljynlähteitä, jotka voivat jättää jalkoihinsa Kuwaitin, Meksikonlahden ja Pohjanmeren” (s. 125).

“Uzbekistan on Keski-Aasian alueen johtoaseman todellinen ykkösehdokas” (s. 130).

“Kun putkisto alueelle on vedetty, tulee Turkmenistanin todella valtavat maakaasuvarannot takaamaan maan kansalaisille menestyksekkään tulevaisuuden” (s. 132).

“Islamin uudelleennousu, jota ei ole tuettu ulkopuolelta ainostaan Iranin vaan myös Saudi-Arabian toimesta, tulee todennäköisesti kokonaisvaltaisesti olemaan sellaisten uusien nationalismien liikkeelle paneva voima, jotka vastustavat Venäjän (ja täten vääräuskoisten, infidel) hallinnan alaiseksi uudelleen joutumista”. (s. 133).

“Pakistanille tärkeintä on saavuttaa geostrategista valtaa vaikuttamalla poliittisesti Afganistanissa, ja kieltää Irania harjoittamasta sellaista valtaa Afganistanissa ja Tadžikistanissa, sekä loppupeleissä hyötyä mistä tahansa putkistosta, joka yhdistää Keski-Aasian Arabianmereen” (s. 139).

“Turkmenistan… on aktiivisesti hahmottanut uuden putkiston rakentamista Afganistanin ja Pakistanin läpi Arabianmerelle…” (s. 145).

“Tästä seuraa, että Amerikan keskeisissä intresseissä on auttaa sen takaamisessa, että mikään yksittäin valtio ei päädy kontrolloimaan tätä geopoliittista aluetta, ja että globaalilla yhteisöllä on esteetön taloudellinen ja ekonominen pääsy siihen” (s. 148).

“Kiinan kasvava ekonominen läsnäolo alueella ja sen poliittinen vaikutus alueen itsenäisyyteen on myös oleellisesti yhteneväinen Amerikan intressien kanssa” (s. 149).

“Amerikka on nyt ainoa globaali maailmanvalta ja Euraasia on maailman keskeinen alue. Se, mitä Euraasian mantereen vaurauden jakamisen suhteen tapahtuu, tulee olemaan keskeisen tärkeää Amerikan globaalin ylivertaisuuden ja Amerikan historiallisen perinnön kannalta” (s. 194).

“Ilman Amerikan ylläpitämää ja ohjaamaa toimintaa voi globaalin epäjärjestyksen voimat päätyä hallitsemaan maailmaa. Sellaisen pirstaloitumisen mahdollisuus on sisäänrakennettu nykypäivän geopoliittisiin jännitteisiin, ei ainoastaan nykypäivän Euraasiassa, vaan myös maailmassa yleisestikin” (s. 194).

“Kun pitää mielessä horisontissa olevat varoitusmerkit halki Euroopan ja Aasian, tulee minkä tahansa menestyksekkään amerikkalaisen linjaukset kohdistua Euraasiaan kokonaisuutena, ja sellaisen linjauksen tulee noudattaa geostrategista mallia” (s. 197).

“Tämä asettaa manööverin ja manipulaation käytön ensiarvoisen tärkeäksi Amerikan ylivertaisuuden mahdollisesti haastavan koalition esiinnousemisen estämiseksi”… (s. 198)

“Tärkein välittömästi käsillä oleva tehtävä on taata, ettei mikään valtio tai valtioiden yhdistelmä saavuta kykyä karkottaa Yhdysvaltoja Euraasiasta, tai edes merkittävästi vähentää Yhdysvaltojen ratkaisevaa välimiehen roolia” (s. 198)

Read Full Post »

Pekka mietii paikallispolitiikkaa ja korruptiota.

Paikallispolitiikkaa ja korruptiota

(Saapuu takaisin ja nauraa) Oletteko muuten kuulleet koskaan tämän sananlaskun, että todellinen mies on sotilas, juoppo ja pukki?

V: Kyllä olemme (viittaus Turku-Live-lehden haastatteluun ajalta ennen Naantalin tuolloin viimeisimpiä kunnallisvaaleja).

PS: Sitten on toinenkin sananlasku vielä: Jokainen mies itkee, nuolee vitun ja vetää käteen, mutta harva sen tunnustaa (nauraa). Se on sotilashuumoria!

V: Luin tuon haastattelustasi ennen kunnallisvaaleja.

PS: Mulla meni aika hyvin vaaleissa. 141 ääntä, 5. eniten.

V: Jos olisit ollut jossain puolueessa, olisit mennyt läpi.

PS: Olis mennyt toinen vielä siivellä. Kokoomuksestakin meni semmoisia läpi kuin oli vain 50 ääntä. Mulla oli 141 ääntä. Tää on pirullinen tää ranskalainen vaalitapa. Amerikassa on ihan erilainen, siellä lasketaan automaattisesti määrätty määrä eniten ääniä saaneet, jotka pannaan suoraan läpi. Sit nää loput jaetaan. Jos Suomessa ois ollut tää sama systeemi niin mä olisin ollut 5. läpi. Mutta isot puolueet on tehneet näin kieron vaalisysteemin et pienet puolueet ei pääse läpi sieltä, piikittämään. Ne on tehneet niin kierosti tän vaalilain et sinne on pirun vaikea pikkuryhmille päästä läpi.

HA: Se kyllä jos ois tuollaisia pienempiä ryhmiä, jotka edustais jotain erilaista mielidettä niin se kyllä lois sellaista…

PS: Pirteyttä.

HA: Niin, vaihtelevuutta siihen yleiskuvaan. Muuten se tulee vähän monotoniseksi…

PS: Niinkuin Naantalissakin, täällähän on Sosiaali-demokraatit ja Kokoomus, ne on tehnyt kymmenen vuotta jo kaikki salaiset päätökset kahdestaan jossain saunassa ja viskipullon ääressä. Rakennettu tollainen 40 miljoonan kaupungintalo jolla ei oo mitään virkaa kun täällä on muutenkin liikaa tilaa.

V: Pitihän tuonne Naantalin satamaankin vielä rakentaa…

PS: Joo, Grönholmin mutka. Makso 2 miljoonaa ja sit se epäonnistui, nyt se purettiin koko mutka, meni 2 miljoonaa siihen. Meriterassiin meni 10-15 miljoonaa eikä siitäkään tullut yhtään mitään. Tämmönen jos joku oppositiomies pääsisi tonne valtuustoon niin vois toimia semmoisena salapoliisina siellä ja paljastaa kaikki nää hämäräkieroilut mitä siellä tehdään kulissien takana. Siin mielessä se ois ollut hyvä paikka mulle nuuskia.

HA: Millainen poliittinen näkemys sulla on sitten esim. korruptiosta, pitäiskö politiikan olla rehellinen kansalle?

PS: Kyllä, ehdottomasti. Nykyään joka puolella maailmaa poliitikot saa potkuja. Kuka on kavaltanut miljoonia omille pankkitileilleen, niinkuin Italiassa. Ulf Sundqvist on antanut veljelleen halpoja luottoja… ja, siis kaikilla on rikollinen tausta, melkein joka toisella nykyään ketkä on tuolla hallituksessa ja eduskunnassa. Sit mitään ei puhuta kansalle, kaikkia EY-juttuja junaillaan, sekin on kauhea riski jos Suomi liittyy EY:n (silloin puhuttiin vielä Euroopan Yhteisöstä), tänne tulee kaikki mutakuonot ja mafiamiehet, pesiytyy portugalit, kaikki köyhät muuttaa tänne Suomen sosiaaliturvaan. Me ollaan konkurssissa sen jälkeen. Kaikki rikollisuus lisääntyy. Kyl se on kauhea riski, en mä kannattais mitään Euroopan Yhteisöä.

Rotukysymys

PS: Se on huono juttu kun esimerkiksi tänne tuodaan esimerkiksi noita somaleita. Eihän ne Suomessa osaa mitään muuta tehdä kun raiskata ja ryöstää. Tällä hetkellä Suomessa on n. 60 somalia vankiloissa lasten raiskaamisista. Somalit asuu hotelleissa, juovat kaljaa, valtio ostaa televisiot ja nahkatakit ja maksavat heille… 11.500 mk on valtion menot per pakolaista kohti tällä hetkellä Suomessa. Sit myönnettiin 5 miljardia tämän vuoden pakolaisbudjettiin. Eiks ois parempi antaa ne rahat opiskelijoille ja työttömille ja eläkeläisille kuin neekereille jotka makaa hotelleissa eikä tee mitään töitä? Eihän ne pysty ees lunta lapioimaan kun ne kuolee kauhuun jo kahden asteen pakkasessa. Sen mä ymmärrän jos otetaan pakolaisia semmosista maista, missä on saman rotuisia ihmisiä kuin me, niin se on ymmärrettävää, koska ne sopeutuu tähän yhteiskuntaan. Eihän neekeri mitään lumitöitä osaa tehdä. Ne on täällä 5-6 vuotta et ne saa rahaa ja sit ne heivasee takas.

HA: Onks sulla jotain muita perusteluja tolle, kuin samanrotuisuus, sopeutuminen…

PS: On, se on kysymys geeniperinnöstä. Ajatellaan, että jos neekeri siittää lapsia arjalaiselle suomalaiselle vaalealle tytölle, niin niistä tulee mulatteja. Sit kun tää mulatti menee kouluun ja saa isänmaallista kasvatusta niin hän huomaakin, et ei hän mikään suomalainen ole, hän on joku neekeri jostain Tansanian viidakosta… mitä helvettiä hän täällä Suomessa mitään palvelee, viittii tehdä mitään. Se heikentää yhteiskunnan rakennetta.

Kaikkein puhtaimmat rasistimaat maailmassa on tällä hetkellä Japani, Kiina ja Israel. Juutalaiset haukkuu natseja rasisteiksi ja fasisteja rasisteiksi ja itse ne on ykkösiä siinä just. Tapetaan kaikki arabit vuorotellen ettei siellä ois yhtään
arabia enää. Näin on! Itse ne on suurimpia rasisteja. Eihän Japaniinkaan pääse siirtolaisia, eikä Kiinaan. Ne osaa pitää rodun kunniassa. Ne nauraa siellä ne juutalaiset. Tänne Suomeen tulee, Saksaan… kohta joka toinen on joku turkkilainen tai joku neekeri ja silloin maa, se on kun sulatusuuni, ei kukaan enää tiedä mistään mitään ja rikollisuus lisääntyy. Sehän on tutkittu, et mitä sekarotuisempi ihminen on niin sitä helpommin se sortuu kaikkiin rikoksiin, kun on kaikki geenit sekaisin. Ei sil ole mitään periaatteita sitten enää.

[Tämä on haastattelun osa 2/4. Osan 3/4 voit lukea täältä. Artikkeli on alun perin julkaistu kokonaisuudessan Blood Ceremony -elokuvalehdessä 1/2009. Voit ostaa lehden täältä].

Read Full Post »