Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Kekkonen’

C’edade oli espanjalainen uusnatsiryhmä, joka toimi n. 1966-1993. Ryhmä julkaisi myös samannimistä lehteä. Mesikämmen sai “entiseltä turkulaiselta skinheadiltä” lainaan lehden numerot 81 (6/1978) ja 86 (7/1979). Niistä löytyy lyhyet tekstit niin Pekka Siitoimelta kuin Jarmo Saloseudulta, joka oli tärkeässä roolissa Pekan ryhmissä aina vuoteen 1984 asti, jolloin heidän tiensä lopullisesti erkanivat.

Seuraavassa nämä tekstit ja niiden (varsin puutteelliset) Google-translate-käännökset. Joku blogin espanjankielentaitoinen voisi tarkistaa käännökset.

Historialliseksi kontekstiksi on tietysti muistettava vuoden 1977 lopulla tapahtunut Kursiivin isku ja siitä alkanut oikeudenkäynti, joka kesti vuoden 1978 loppuun, jolloin Pekalle lätkäiskiin iskuun yllytyksestä viiden vuoden vankilatuomio (jota myöhemmin vielä korotettiin).

C’edade 6/1978:

P1160601

Pekan lyhyt teksti löytyy heti julkaisun kolmannelta sivulta (jostain syystä juttuun liitetty kuva Turun vappumarssista ’77 on laitettu peilikuvaksi – ehkä swastikan “suunnasta” johtuen).

P1160603

Surkea Google translate-käännös, josta kuitenkin oleellinen välittyy, englanniksi:

My comrades,

Thank you very much for your letters and propaganda sent, you possess a first class item.

Here the situation is very serious. Due to a bomb placed in a communist printing for the provocative 26/11/77 in Helsinki, the police arrested three of our leaders, Lehtonen, Pekkala, and myself.

I spent five months in prison without trial, even now remains in prison Lehtonen (I think I know them because personalemente was with you at the meeting of Dixmudie, Flanders).

8.5.78 Finally the end has banned the bogierno our party, but we’re organizandro a new movement, fight anyway. The ban was due to the government of the USSR sent a letter to President of Finland actually providing to our party as dangerous.

Finland is a country slave to the wishes of the USSR.

States fight onwards by nationalsocialism.

Pekka Siitoin

Finland

(Isänmaallinen Kansanrintama).

P1160602

C’edade 7/1979:

P1160595

Salorannan lyhyt teksti löytyy numeron toiselta sivulta (tekstin yllä olevassa kuvassa ovat vasemmalta oikealle: Seppo Lehtonen, Pekka Siitoin, Jarmo Saloseutu).

P1160597b

Surkea Google translate-käännös, josta kuitenkin oleellinen välittyy, englanniksi:

Dear Comrades,

MPs have sold our country of our parents to the Soviet Union and have forgotten our rights to free Finland. New leader Pekka Siitoin prison was in charge of our criminal justice policy, which should take care all our comrades. If all continues well, our fate will be the same. I can assure you continuearemos but there is no doubt that there is strong discrimination against us.

Behind this discrimination is that President Kekkonen does not approach all reviewers like. They talk about the independent Finland, but also fear a political assault.

I wish you continued victory,

Jarmo Saloseutu

Finland

P1160597

P1160599

Advertisements

Read Full Post »

Blogin lukija Antti K. lähetti Mesikämmenelle skannauksen oheisesta Hymyn 10/1992 jutusta. Juttu käsitteli Pekan kunnallisvaaliehdokkuutta ja muuta Pekkaan liittyvää.

Juttu löytyy alta kokonaisuudessaan kuvina, jotka saa luettavampaan kokoon kuvia klikkaamalla. Mesikämmen on lukemisen helpottamiseksi myös kirjoittanut jutun kuvien alle puhtaaksi.

– – –

hymy1

hymy2– – –

Kuvateksti: Pekka Siitoin marssii vaaleihin varmana voitostaan. Siitoin harmittelee, ettei puolueella ole varaa kustantaa suuria puoluekokouksia. – Kaikki jäsenet pitäisi saada Naantaliin asuntoyhtiööni kirjoille. Valtaisimme valtuuston ja tekisimme tästä natsikaupungin, mies haaveilee.

Kaikki jäsenet pitäisi saada Naantaliin asuntoyhtiööni kirjoille. Valtaisimme valtuuston ja tekisimme tästä natsikaupungin, mies haaveilee.

– – –

Suomen uusnatsien päämaja on Pekka Siitoimen omistamassa Rosenkreuzt-asuntoyhtiössä Naantalissa. Naapuritalon nimi on Frankenstein. Siitoin naurahtaa, että nimien pitäisi olla toisin päin.

Kaupungissa saattaa pian olla Suomen ensimmäinen natsivaltuutettu, sillä Pohjolan Führer Pekka Siitoin on ehdokkaana kunnallisvaaleissa.

Naapurit ja vuokralaiset ovat hyväksyneet hänen toimintansa ja jotkut jopa auttavat miestä erilaisissa töissä. Vastapäisessä talossa on päiväkodillinen lapsia, jotka führerin nähdessään nostavat innoissaan kätensä natsitervehdykseen.

Lapsista Siitoin sanoo vaali-ilmoituksessaan seuraavasti: Jollen olisi Suomen uusnatsijohtaja, haluaisin olla Markus-setä, koska rakastan lapsia ja kunnollisia vanhempia.

Jollen olisi Suomen uusnatsijohtaja, haluaisin olla Markus-setä, koska rakastan lapsia ja kunnollisia vanhempia.

– Oma äitini oli venäläis-suomalainen huutolaistyttö ja isäni saksalainen sotilas. Häntä en ole koskaan tavannut. Olen äpärä niin kuin Jeesuskin oli. Äpärät pärjäävät hyvin tässä maailmassa, Siitoin vakuuttaa. Merkonomin ja faktorin koulutukset hankkinut Siitoin toimi kuusikymmenluvun alussa neljä ja puoli vuotta Turun kaupunginteatterissa sijaisnäyttelijänä.

– Olin siellä tanssijana, laulajana ja statistina. Poliitikolle näyttelijän taidot ovat ehdottoman tärkeitä. Myös puhe- ja laulutunneista on ollut suunnattomasti hyötyä väkijoukoille puheita pitäessäni. Ei pääse ääni pettämään kesken puheen, Siitoin jyrisee.

Todisteeksi taidoistaan valtakunnanjohtaja kajauttaa pari laulua voimakkaalla bassollaan. Ei yhtään ihmetytä, että hän voitti tänä kesänä Unikeonpäivillä järjestetyn karaoke-kilpailun. Siitoin kertoo ylpeänä saaneensa samana päivänä Mister Maha -arvonimen. Hänellä oli Naantalin suurin, ruskein ja karvaisin vatsa.

Siitoin kertoo ylpeänä saaneensa samana päivänä Mister Maha -arvonimen. Hänellä oli Naantalin suurin, ruskein ja karvaisin vatsa.

Pohjolan Führer oli SMP:n vaaliehdokkaana vuonna 1971. Nelisen vuotta myöhemmin Tampereella syntyi Isänmaallinen Kansanrintama, jota Siitoin oli perustamassa. Kansanrintama jouduttiin lopettamaan fasistisen toiminnan ja laittoman yksityisarmeijan ylläpidon vuoksi.

Siitoin kertoo olevansa nyt kansallis-demokraattisen puolueen johtaja. Aktiivijäseniä on tiedotteen mukaan noin tuhat ja kannattajia eli natsimielisiä noin 2500. Siitoin aikoo perustaa Suomeen kansallissosialistisen puolueen kunhan saa kokoon tarvittavat 5000 kannattajaa.

– Natsipuolueen perustaminen olisi nyt aivan laillista, kun Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947 ja YYA-sopimus ovat historiallista vessapaperia. Ne eivät enää sido meitä mihinkään suuntaan. Silti ihmiset nukkuvat YYA-unessa ja ovat poliittisia pelkureita.

– KDP on ronskisti hallitusta vastaan. Kekkonen oli KGP:n agentti ja Suomen ensimmäinen aito skinhead. Koivisto on nukkuneen rukous ja pääministeri oikea papukaija Pula-Aho. Väyrysestä tulee mieleen lähinnä kastemato ja pyrkyri, valtakunnanjohtaja Siitoin pommittaa.

Kekkonen oli KGP:n agentti ja Suomen ensimmäinen aito skinhead. Koivisto on nukkuneen rukous ja pääministeri oikea papukaija Pula-Aho. Väyrysestä tulee mieleen lähinnä kastemato ja pyrkyri.

KDP ei myöskään sulata homoseksuaaleja. ‘Jo riittää homojen vouhotus!’ on otsikoitu eräs puolueen lukemattomista lentolehtisistä. Siitoin vaatii kaikki homot kastroitaviksi ja lesbot bordelleihin yleiseen käyttöön.

Pekka Siitoin puhuu KDP:n asioista, mutta pyrkii Naantalin kunnanvaltuustoon yksityisenä ehdokkaana. Hän on varma valinnastaan.

– Naantalissa riittää 120 ääntä valtuustoon pääsemikseksi. Monet ovat sanoneet, että me äänestetään sinut piruuttaankin valtuustoon. Jotkut poliisin ja armeijankin edustajat ovat luvanneet äänensä minulle. Poliiseissa on natseja enemmän kuin kukaan uskoisikaan, ehdokas Siitoin vakuuttaa.

Siitoimen pöydän takana maailmanhistoriakin saa aivan uusia käänteitä. Vastuu toisesta maailmansodasta on hänen mielestään Winston Churchillillä, joka oli ‘läpeensä kiero mies’. Englanti on muutenkin syntipukki moneen pahaan.

– Kuka sellaisesta homolordien ja lesboleidien maasta pitäisi, Führer ärähtää ja osoittaa pyssyllään saarivaltiota seinällään olevalta Euroopan kartalta.

Kuka sellaisesta homolordien ja lesboleidien maasta pitäisi, Führer ärähtää ja osoittaa pyssyllään saarivaltiota seinällään olevalta Euroopan kartalta.

Siitoimen mukaan Churchillillä oli kahden miljoonan punnan pelivelat, jotka upporikas juutalainen maksoi sillä ehdolla, että Englanti ei koskaan tee sovintoa Saksan kanssa. Churchillin saksalaisvihaa lisäsi kuulemma se, että saksalaissotilas vei hänen morsiamensa. Lisäksi Siitoin kertoo tietävänsä, että englantilaiset keksivät keskitysleirit, ja suuttuivat saksalaisten varastaessa idean.

– On valetta, että saksalaiset olisivat tappaneet kuusi miljoonaa juutalaista keskitysleireillä. Eihän niitä ollut koko Euroopassakaan niin paljon, Valtakunnanjohtaja uskoo.

Siitoimesta on ainesta myös pukiksi, mikäli miehen puheisiin on uskomista. Johtajalla on omien sanojensa mukaan ollut vajaat 800 naissuhdetta.

– Vain kolme kertaa olen joutunut käyttämään ehkäisyä, eikä kertaakaan ole tullut minkäänlaista sukupuolitautia. Minä olen koirilta oppinut, että ensin pitää haistaa ennen kuin saa maistaa. Koirathan eivät syö mitään myrkyllistä, Siitoin tietää.

Minä olen koirilta oppinut, että ensin pitää haistaa ennen kuin saa maistaa. Koirathan eivät syö mitään myrkyllistä.

Menneinä vuosina Siitoin oli innokas UFO-tutkija. Hän on huvilallaan kuvannut yhden lentelijän, ja nähnyt avaruusolijoiden istuvan katollaan. Kummituskin liikkuu huvilalla.

– Harrastan okkultismia, koska natsismi perustuu siihen. Hitler katsoi tähdistä sotasuunnitelmansa. Yksi tähti jäi häneltä huomaamatta ja siksi Saksa hävisi sodan. Olen kirjoittanut ja kustantanut okkultismista useita kirjoja. Minulla on selvänäkijän ja ennustajankin lahjoja, Siitoin vakuuttaa.

– – –

Aiheeseen liittyen kannattaa lukea myös Pekka Siitoin Huomenta Suomessa 1992 (vuoden 1992 kunnallisvaalit), Viimeisimmät lisäykset Mesikämmenen Pekka-kokoelmaan (totuus Pekan ottamasta ufokuvasta), Pekan ennustuksia (Pekan oikeaan osuneet ennustukset), Pekka ja SMP/SKYP (Pekan SMP-historia) sekä Päivän Pekka-materiaalit ja -tarina (tarina siitä, miten Pekka opetti päiväkodin lapset hailaamaan).

Read Full Post »

Timo Hännikäinen puhuu!

timohannikainen

Kansallinen, traditionalistinen, radikaali. Nämä määreet kuvaavat Timo Hännikäistä ja verkkolehti Sarastusta hyvin. Monipuolinen ja tuottelias Hännikäinen on älykäs ja rohkea mies, jolla on mielenkiintoisia ja syväluotaavia ajatuksia kulttuurista. Mesikämmen tuumasi, että miestä pitää jututtaa.

Seuraavasta haastattelusta selviää mm. se, mitä radikaali traditionalismi on, mihin verkkolehti Sarastus pyrkii, millainen joukko lehteä toimittaa, mikä Suomen poliittisessa tilanteessa nykyään mättää ja mistä länsimaiden perikadossa on kyse. Hännikäinen kertoo myös tulevaisuuden suunnitelmistaan ja seuraavasta kirjastaan. Mesikämmenen oli luonnollisesti kysyttävä hiukan myös miehen ajatuksia Pekka Siitoimesta.

Hyvä naiset ja herrat, Timo Hännikäinen puhuu!

– – –

Pohjustusta

Olet runoilija, esseisti, kääntäjä ja kriitikko. Kerro taustastasi niille, jotka eivät siitä tiedä. Millainen mies on Timo Hännikäinen?

Olen syntynyt vuonna 1979 Padasjoella, Päijät-Hämeessä. Helsingissä olen asunut kohta 20 vuotta. Olen ”puolivapaa” kirjailija, eli maksan vuokrani ja laskuni tekemällä osan vuodesta puolipäivätöitä koulun iltavahtimestarina, muu toimeentulo tulee apurahoista ja kirjoituspalkkioista. Olen julkaissut seitsemän omaa teosta ja kääntänyt muun muassa Oscar Wilden, Charles Simicin ja Robert Louis Stevensonin tuotantoa. Olen naimisissa ja puolison lisäksi ruokakuntaan kuuluu cockerspanieliuros. Harrastukset vaihtelevat, tällä hetkellä lähinnä sydäntä ovat vinyylilevyjen keräily ja pienriistanmetsästys.

Tunnetuin teoksesi lienee vuonna 2009 ilmestynyt Ilman (Savukeidas), joka kertoo naisen puutteesta. Mitä tuumaat tuosta kirjastasi ja sen kautta saaneestasi huomiosta nyt, viitisen vuotta teoksen ilmestyttyä? Luetko vanhoja tekstejäsi? Mihin teoksiisi olet tyytyväisin ja miksi?

Ilman oli minulle jonkinlainen läpimurtoteos, joka kaiken synnyttämänsä julkisuuden lisäksi sai erittäin hyvät arvostelut. Useimmat kirjaa käsitelleet tosin keskittyivät siihen seksinpuute-aiheeseen, eivätkä huomioineet läpiseksualisoituneen kulttuurin analyysia, joka oli kirjan varsinainen pointti. Julkisuusrumban otin eräänlaisena kokeiluna, oli kiinnostavaa kokea kertarysäyksellä se median ja julkisuuden maailma, johon harva suomalainen kirjailija pääsee tai joutuu koko urallaan. Mutta olen ihan tyytyväinen, että sitä kesti vain aikansa. En ole mikään karismaattinen esiintyjä tai mediapersoona, mieluummin kirjoitan kuin puhun. Itse kirjaan olen yhä tyytyväinen, vaikka olenkin kyllästynyt puhumaan siitä julkisesti. Se vangitsee aika hyvin tietyn elämänvaiheen tunnot ja ajatukset. Enää en pystyisi kirjoittamaan sellaista teosta, niin moni asia on muuttunut niin ulkoisessa kuin sisäisessä elämässä. Omaa tuotantoa jälkikäteen lukiessa huomioikin yleensä sellaiset asiat, jotka nykyään tekisi eri lailla tai joista oma näkemys on muuttunut johonkin suuntaan. Se on oikeastaan hyvä asia: uskon, että ajattelun ja tuotannon pitää olla elävä ja ristiriitainen kokonaisuus, ei mikään valmis suljettu systeemi.

Kirjojesi lisäksi sinut tunnetaan nykyään myös verkkolehti Sarastuksesta ja radikaalista traditionalismista. Mitä kautta, miksi ja milloin sinusta tuli traditionalisti? Mistä radikaalissa traditionalismissa on kyse?

Traditionalismilla tai radikaalilla traditionalismilla viitataan usein sellaisiin filosofeihin kuten René Guenon ja Julius Evola, joiden ajattelussa uskonnollinen mystiikka oli keskeisellä sijalla. Itse käytän termiä laajemmin. Sarastuksen yhteydessä traditionalismi on käytännössä löyhä yleisnimitys sellaiselle oikeistolaiselle ajattelulle, joka poikkeaa sekä liberaalista talousoikeistosta että valtavirran konservatiivisuudesta. Tällainen ajattelu suuntaa kritiikkinsä käytännössä koko valistuksen ja Ranskan vallankumouksen perintöön. Se näkee yhteiskunnan pikemminkin orgaanisena kokonaisuutena kuin yksilöiden välisenä abstraktina sopimuksena. Vähintäänkin yhteiskuntasopimuksen piiriin pitäisi kuulua myös menneet ja tulevat sukupolvet, eivät ainoastaan elävät. Traditionalismissa politiikan keskipiste ja ihmistä viime kädessä määrittävä tekijä on identiteetti. Identiteetillä on lukuisia ulottuvuuksia, jotka muodostuvat vastakohtaisuuksien ja rajojen puitteissa: paikallinen, historiallinen, sukupuolinen, uskonnollinen, sivilisationistinen, jne. Esimerkiksi minä olen yhtä aikaa helsinkiläinen, suomalainen, eurooppalainen ja valkoinen mies, ja jokainen näistä ominaisuuksista kiinnittää minut tiettyyn kohtalonyhteyteen muiden kaltaisteni kanssa. Ei ole olemassa yhtä ja jakamatonta ”ihmiskuntaa” yhteisine tavoitteineen, vaan eri ryhmillä on omat intressinsä, jotka voivat myös joutua konfliktiin keskenään. Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Poliittisia kantoja Sarastuksen piiristä löytyy joka lähtöön, kristitystä konservatiivista jonkinlaiseen fasistiin. Osa kirjoittajista, mukaanlukien minä itse, ei edes halua määritellä itseään kovin tarkasti poliittisessa mielessä, vaan löytää ja yhdistelee ideoita monista ajatussuuntauksista. Se, mikä minut on johtanut tällaisen suuntauksen piiriin, onkin sitten mutkikkaampi kysymys. Perinteen merkitys inhimillisessä kokemuksessa ja Euroopan olemus ovat oikeastaan aina kiinnostaneet minua. Varsinkin kirjailijantyöni kautta tunnen lujaa yhteenkuuluvuutta siihen monisyiseen ja ristiriitaiseen traditioon, jonka muodostavat pakanallinen antiikki, kristillinen keskiaika ja uudempi tieteellinen ajattelu. Olen sielultani eurooppalainen ihminen.

Mitä suomalaisuus merkitsee sinulle? Mikä maamme ja kulttuurimme menneisyydessä on säilyttämisen arvoista ja miksi? Millaisia ovat suomalaisen psyyken valoisat ja pimeät puolet?

Suomalaisuutta on oikeastaan mahdoton ymmärtää ottamatta huomioon maantieteellistä sijaintia ja ilmasto-olosuhteita. Maantieteellisesti Suomi on rajamaa Euroopan ja Venäjän välissä, vähän samaan tapaan kuin vaikkapa Baltian maat ja Ukraina. Reuna-alueilla syntyy omanlaistaan kulttuuria ja mentaliteettia, joka poikkeaa keskuksista. Mentaliteettiamme ovat muokanneet myös ankarat ilmasto-olot. Kirjailija Marko Tapion mukaan kamppailu kylmyyttä ja pimeyttä vastaan on muovannut eräänlaisen arktisen persoonallisuustyypin, joka on säilynyt nykyaikaan saakka. Suomalainen on sitkeä, vakaa ja kestää vastoinkäymiset hammasta purren. Mutta samalla meissä on ajoittainen taipumus äärimmäisyyksiin, jotka voivat saada hyvinkin traagisia muotoja. Suomessa on käyty Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen verinen sisällissota, juoppous on yleistä ja itsemurhiakin esiintyy paljon. Toisaalta tämä taipumus on purkautunut myös hienona taiteena ja kirjallisuutena, ja uskon myös talvisodan puolustushengen ilmentäneen sitä.

Halveksiiko suomalainen kulttuuriväki omaa kansallista perintöään? Jos näin on, niin mistä se kertoo?

Tavallaan tällaista halveksuntaa on esiintynyt aina. 1800-luvulla suuri osa sivistyneistöstä piti suomen kieltä liian karkeana kulttuurin ja kirjallisuuden kieleksi. 1920-luvulla Tulenkantajat pitivät suomalaista kulttuurielämää takapajuisena ja ihailivat romanttiseen tyyliinsä kaikkea modernia ja ”keskieurooppalaista”. Tämä on itse asiassa perifeerinen ilmiö, rajamaiden kirous. Reuna-alueilla helposti ajatellaan, että oma kulttuuriperintö on liian haurasta ja kaikki arvokas tulee keskuksista. Jos kirjallinen kulttuuri on nuori, kuten Suomessa, se vain lisää tällaista asennoitumista. Sen käytännön seurauksiin kuuluvat ulkomaisten vaikutteiden omaksuminen sellaisinaan, suodattamatta, sen sijaan että sovellettaisiin niitä täkäläiseen perinteeseen. Taidehistoriassa keskitytään lähinnä tarkastelemaan, miten erilaiset kansainväliset suuntaukset, kuten vaikkapa romantiikka, funktionalismi ja postmodernismi, ovat tulleet Suomeen. Toisaalta meillä on kaikkina aikoina ollut sellaisiakin taiteilijoita, jotka ovat vakavissaan tutkineet paikalliseen identiteettiin nojaavan taiteen mahdollisuuksia ja pyrkineet luomaan kansallisia muotoja ulkomaisille vaikutteille. Heihin sopisi kiinnittää enemmän huomiota. Kulttuurielämä kaipaisi jonkinlaista etnofuturistista otetta.

Oletko ateisti, agnostikko tai joitain muuta?

Henkilökohtaisesti uskon, ettei historialla ole suuntaa eikä elämällä muuta tarkoitusta kuin ne, jotka yksilöt ja yhteisöt sille antavat. En odota mitään tämän elämän jälkeen, paitsi kenties länsimaisen kulttuurin ja omien ajatusteni säilymistä. En kuitenkaan suosittele tällaista katsomusta kenellekään – se olisi turhaa, sillä kyseessä on pikemminkin sisäsyntyinen kokemus kuin opittu ajattelutapa. Joillakin on kyky uskoa jumaliin, joillakin toisilla ei, ja tämän kohtalon kanssa on elettävä.

En lainkaan väheksy uskontoja: se olisi sama kuin väheksyisi ihmislajia, sillä ihminen on jotenkin asetuksellisesti uskonnollinen olento. Elämästä tekee elämisen arvoista tunne kuulumisesta itseään ja pieniä kuvioitaan suurempaan kokonaisuuteen, ja uskonto lienee yleisin tapa saavuttaa tällainen tunne. Harva pärjää ilman uskontoa tai jotakin sen korviketta. Jos nämä lapselliset uusateistit, Richard Dawkins opetuslapsineen, todella käsittäisivät kuinka ankara paikka maailma ilman korkeamman voiman ohjausta on, he juoksisivat hädissään ensimmäisen vastaantulevan new age -gurun syliin. Niinpä he ottavatkin korvikeuskonnoksi humanismin, biologisen reduktionismin tai edistysajattelun, joka on pelkkä kristillisen eskatologian maallistunut versio. Uskonnottomuus sopii niille, jotka kestävät pohjimmiltaan nihilististä maailmaa, jossa ihmistä varten ei ole mitään suurta suunnitelmaa.

Suosikkialkoholijuomasi?

Miedoista paras on brittiläinen Old Rosie -siideri. Väkevistä parhaita ovat viskit, skottilaisista Laphroaig ja irlantilaisista Jameson.

– – –

Sarastus ja radikaali traditionalismi

Verkkolehti Sarastus aloitti toimintansa syyskuussa 2012. Miksi tällaiselle verkkolehdelle oli tarvetta, miten se maastoutuu suhteessa maamme nykyiseen kulttuuriin ja poliittiseen ilmapiiriin? Mihin Sarastus pyrkii, mikä on sen raison d’être?

moderniamaailmaaSarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin. Suomesta puuttuu tämäntyyppinen ajattelun perinne, tai ainakin se on katkennut, sillä 1960-luvulta saakka älymystö on ollut leimallisesti vasemmistolaista ja vasemmistolla on ollut käsissään aloite melkein kaikessa kulttuurianalyysissa ja yhteiskuntakritiikissä. Poliittisen mielipiteen heilahdukset eivät ole muuttaneet tätä tilannetta. Jos halutaan yhteiskunnallista muutosta, sen täytyy tapahtua ensin ihmisten mielissä, ja tässä suhteessa akateeminen maailma, kulttuurielämä ja media, nykyään yhä enemmän myös sosiaalinen media, ovat ratkaisevassa roolissa.

Sarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin.

Missä ja kenen tai keiden toimesta idea Sarastuksen aloittamiselle alkoi? Milloin idea Sarastuksesta nousi ensimmäisen kerran ilmaan?

Ajatus tämäntyyppisestä julkaisusta oli putkahdellut kansallismielisissä ympyröissä jo pidemmän aikaa, mutta konkreettisia suunnitelmia ei ollut. Kesällä 2012 otin sähköpostitse yhteyttä joukkoon luotettuja samanmielisiä ihmisiä, joiden tiesin olevan myös näkemyksellisiä kirjoittajia, ja ehdotin verkkojulkaisun perustamista. Pidimme pari yhteistapaamista ja jatkoimme suunnittelua sähköpostitse. Syyskuuhun mennessä olimme päässeet yksimielisyyteen suurista linjoista, luoneet lehden ulkoasun ja laatineet ensimmäiset kirjoitukset.

Kerro Sarastuksen toimittajakunnasta. Kuinka erilaista väkeä verkkolehden toimittajista löytyy? Esiintyykö toimittajakunnan kesken vahvaa ideologista kädenvääntöä verkkolehden sisällön suhteen vai luoviutuvatko asiat omalla painollaan jaetuttujen traditionaalisten lähtökohtien kautta?

Toimituskunta on pysynyt suurin piirtein samana, mutta vakituisia avustajia on ilmaantunut suhteellisen lyhyessä ajassa kiitettävä määrä. Suurin osa ei ole ammattikirjoittajia, mutta monella on esimerkiksi yliopistotaustaa ja sitä kautta kokemusta asiatekstin laatimisesta. Toimitus- ja avustajakunta jakaantuu eri puolille Suomea, ja yhteistyötä tehdään internetin välityksellä. Kuten jo aiemmin totesin, Sarastusta toimittaa poliittisesti kirjava joukko, jota yhdistävät tietyt yleiset periaatteet. Poliittisista eroavaisuuksista ja lehden linjasta syntyy silloin tällöin toimituksen sisäistä debattia, mutta sitä on aina käyty hyvässä hengessä. Sarastus on loppujen lopuksi varsin avoin erilaisille näkemyksille, ainoastaan silkan huuhaan kuten ilmastodenialismin ja holokaustinkiistämisen olemme päättäneet pitää lehden ulkopuolella.

Millaista yhteydenpitoa ja yhteistyötä Sarastuksella on muiden samanhenkisten ihmisten ja ryhmien kanssa Suomen rajojen ulkopuolelta?

Sarastus on julkaissut käännöksiä artikkeleista, jotka ovat alunperin ilmestyneet muun muassa amerikkalaisissa Alternative Right- ja Counter Currents -verkkolehdissä, ruotsalaisella Motpol-sivustolla, erilaisissa ranskalaisissa julkaisuissa, jne. Tällä tavoin lehti on tullut tunnetuksi samanhenkisten keskuudessa myös ulkomailla, ja toimituskunnan jäsenet ovat jonkin verran yhteydessä ulkomaisiin kirjoittajiin. Tiettyä kiinnostusta Suomea kohtaan on herännyt tämän takia. Amerikkalainen kirjailija Jack Donovan, jota haastattelin alkuvuodesta Sarastukseen, kirjoitti myöhemmin facebook-sivuillaan, että hänen mielestään Suomi on paras maa, koska suomalaiset lukijat lähettävät hänelle jatkuvasti täkäläisten neofolk-yhtyeiden levyjä ja muuta kiinnostavaa tavaraa.

Miten Sarastukseen on yleisesti ottaen suhtauduttu eri piireissä? Onko Sarastuksen osakseen saama huomio yllättänyt millään tapaa?

Jo sivuston tilastoja seuratessa huomaa, että lehteä lukevat varsin monet. Päivittäinen kävijämäärä on keskimäärin reilun tuhannen luokkaa ja tähän mennessä suosituinta kirjoitusta on jaettu facebookissa noin 500 kertaa. Olen myös havainnut, että sitä lukevat monet sellaisetkin, jotka eivät lehden aatemaailmaa allekirjoita. En tiedä, onko se yllättävää. Traditionalismi ja ”uusi oikeisto” ovat Suomessa melko uusia juttuja, joten on tavallaan luonnollista että ne herättävät kiinnostusta. Huvittavimpia ovat oikeastaan Sarastuksen herättämät ristiriitaiset reaktiot eri leireissä. Vasemmisto on yrittänyt lyödä meihin natsileimaa, ja eräällä uusnatsien sivustolla meitä on taas sanottu ”siionistien peiteoperaatioksi” tai joksikin vastaavaksi. Kai tämäkin on merkki siitä, että olemme osanneet tehdä jotain oikein.

Miten tunnetusti vasemmistohenkinen kirjallisuuspiiri ja siihen kuuluvat ystäväsi ovat suhtautuneet oikeistoradikaaleihin ystäviisi ja Sarastus-verkkolehteen?

Suhtautuminen vaihtelee, mutta onhan se selvää, ettei maineeni sillä suunnalla ole yleisesti ottaen kovin hyvä. Välillä kustantajaltani on kyselty, miksei minua kieltäydytä julkaisemasta – ja ironista kyllä, kyselijät ovat yleensä sellaisia jotka muuten väittävät olevansa kaikkea ilmaisunvapauden rajoittamista vastaan. Sinänsä minua ei liikuta moinen, sillä minulla on edelleen riittävästi julkaisukanavia ja lukijoita. En ole erityisen aktiivinen kirjallisuuspiireissä, koska ne ovat hirvittävän sisäsiittoisia porukoita, joissa ihmiset seurustelevat lähes pelkästään saman alan tyyppien kanssa ja uskovat tekevänsä jotakin merkittävää, vaikka heidän touhuistaan on kiinnostunut vain kourallinen kollegoita. Minulle on vakiintunut sieltä muutama luotettu ystävä, joiden kanssa tulen hyvin toimeen ja joita tapaan melko säännöllisesti, mutta kirjallisuusväen kissanristiäisissä minua näkee harvoin.

Mitä mieltä olet Suomen poliittisesta nykytilanteesta? Mikä nykytilanteessa mättää eniten ja mitkä asiat siihen ovat syynä? Millaisia mahdollisia valopilkkuja nykytilanteessa on? Millaisena näet maamme poliittisen tulevaisuuden?

Suomen poliittinen tilanne muistuttaa monessa mielessä tyypillisen eurooppalaisen teollisuusmaan tilannetta, vaikka erojakin on. Meillä on matala syntyvyys ja ylisuureksi paisunut julkinen talous. Perheet ja muut pysyvät tukirakenteet hajoavat, ruumiillisen työn arvostus on matala, demografisia ja taloudellisia ongelmia yritetään ratkaista maahanmuutolla, joka lähinnä synnyttää uusia ongelmia. Talouskriisi ei ole iskenyt meihin erityisen lujaa, mutta toisaalta olemme tuskin vielä nähneet sen pahinta vaihetta.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille. Sen nimissä kansallisomaisuutta on myyty ulkomaille yleisen kulutusjuhlan rahoittamiseksi, ihmisiä on ylikoulutettu työttömiksi ja jätetty tulevien sukupolvien maksettavaksi massiivinen valtionvelka. Suurten ikäluokkien niin sanotut ”pehmeät arvot” loivat hirmuisen kovan yhteiskunnan, jossa yhteisvastuuta ei tunneta ja jokainen odottaa saavansa valtiolta enemmän kuin itse antaa. Rikkaat eivät enää halua maksaa veroja eivätkä köyhät tehdä töitä. Verojen maksu ja työnteko ovat jääneet keskiluokan harteille, ja keskiluokan kapinahenki alkaa näkyä muun muassa perussuomalaisten suosion kasvussa.

Valopilkkuna nyky-Suomessa näen sen, ettei tänne ole vielä kehittynyt sellaisia suuria maahanmuuttajakeskittymiä kuin vaikkapa Ruotsiin tai Ranskaan. Toisaalta Suomella on maantieteellisen sijaintinsa takia toinen ongelma: Venäjä suhtautuu meihin kuin omaan takapihaansa ja saattaa tulevaisuudessa käyttää täällä asuvia venäläisiä ulkopoliittisen painostuksen välineenä, kuten se on tehnyt Baltiassa ja Ukrainassa. Venäjän imperialistiset haaveet ovat ainakin lyhyellä tähtäimellä vakavin ulkoinen uhka Suomelle. Tarja Halosen presidenttikaudella tätä tosiseikkaa yritettiin kaikin keinoin peittää näkyvistä. Nyt unesta ollaan hiljalleen heräämässä, toivon ettei se tapahdu liian myöhään.

Millaisessa Suomessa Timo Hännikäinen haluaisi elää? Millainen olisi ihanteellinen tilanne Suomessa nykyään? Mitkä asiat olisivat toisin?

En mielelläni rakentele yhteiskuntautopioita, koska yhteiskunta on aina elävä kokonaisuus eikä mikään ideaali voi sellaisenaan toteutua. Jos takertuu liian tiukasti kuvaan ihanneyhteiskunnasta, todellisuuden lainalaisuudet unohtuvat helposti. Joitakin yleisiä linjoja mielessäni toki on.

Ihanne-Suomeni olisi sellainen, missä osa valtion nykyisistä tehtävistä olisi paikallisyhteisöillä ja ihmiset olisivat riippuvaisempia toisistaan kuin valtiokoneistosta. Ihmisillä olisi runsaasti yhteyksiä erilaisiin itsenäisesti toimiviin instituutioihin liikuntakerhoista osuuskuntiin ja muihin taloudellista toimintaa harjoittaviin organisaatioihin. Oppisopimuskoulutusta ja vastaavia järjestelyjä tuettaisiin jotta ihmisten olisi helppo työskennellä käytännön ammateissa. Pienyrittäjien asema olisi vahva. Valtio tukisi ja suojelisi paikallisyhteisöjä mutta puuttuisi niiden varsinaiseen toimintaan harvoin. Euroopan ulkopuolelta suuntautuva maahanmuutto olisi vähäistä ja tiukasti kontrolloitua. Sen sijaan opiskelija-, tiede- ja kulttuurivaihtoa olisi runsaasti ja siihen kannustettaisiin. Yksi valtiovallan tärkeistä tehtävistä olisi luonnonvarojen varjelu ja ekometsätalouden kaltaisten kestävien mallien tukeminen luonnonvarojen käytössä. Maanpuolustukseen panostettaisiin, ja vakinaisen armeijan lisäksi maassa olisi suojeluskuntien tapaisia paikallistason maanpuolustusjärjestöjä kuten Virossa.

Onko Suomi mielestäsi vielä itsenäinen? Miksi on tai ei ole?

Tiukassa mielessä Suomi on ollut itsenäinen ainoastaan 1920- ja 30-luvuilla. Silloin maa oli taloudellisesti omavarainen ja meillä oli itsenäinen ulkopolitiikka. Tämä kausi päättyi talvisotaan, jonka jälkeen tuli liittolaisuus Saksan kanssa, sitten YYA-aika ja lopulta EU:n jäsenyys. Ensimmäisen tasavallan kaltainen itsenäisyys ei tietenkään olisi enää nykyään mahdollista. Kansainvälinen politiikka ei perustu sopimuksien noudattamiselle, vaan se on taistelua. Suuret kansakunnat taistelevat vallasta ja pienet olemassaolosta. Niinpä pieni maa ei pysty sooloilemaan kovin pitkään, vaan sen on etsittävä vahvoja liittolaisia. Samalla on kuitenkin osattava luovia erilaisten valtablokkien välissä ja säilytettävä henkinen ja kulttuurinen itsenäisyys, joka on minusta se itsenäisyyden olennaisin muoto.

Mitä mieltä olet EU:sta? Pitäisikö Suomen erota EU:sta? Pitäisikö Suomen ottaa markka takaisin käyttöön?

Yhdistynyt Eurooppa ei ole lainkaan huono idea, mutta valitettavasti EU lähti jo varhaisvaiheessaan toteuttamaan sitä väärällä tavalla. Unionia luotaessa Robert Schuman kannatti ajatusta mannereurooppalaisesta konfederaatiosta, joka kunnioittaa jäsenmaidensa historiallisia ja kulttuurisia juuria ja jolla on vahva itsenäinen puolustus. Valitettavasti voitolle pääsi Jean Monet’n visio, jossa EU on talouspainotteinen liitto, jolla ei ole tarkkoja kulttuurisia tai maantieteellisiä rajoja. Sillä ei ole periaatteellisia estoja laajentua ei-eurooppalaisten kansojen keskuuteen ja puolustuksessaan se tukeutuu Yhdysvaltoihin. Tällaisena EU on kaikkien kansallisten ja paikallisten identiteettien vihollinen.

EU:sta eroaminen tuottaisi tällä hetkellä Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta nykyisen linjan vastaisten poliittisten voimien niin täällä kuin muualla Euroopassa pitäisi pyrkiä uudistamaan liittoa sisältäpäin.

Radikaalin traditionalismin kannattaminen tuntunee tuulimyllyjä vastaan taistelemiselta – vai onko näin? Onko traditionalismi idealistista eskapismia suhteessa vääjäämättömään suuntaan, johon maailma menee?

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet. Itse uskon, että elämme jonkinlaista siirtymäkautta. Kirjailija Anthony Burgess laati romaanissaan The Wanting Seed hahmotelman historian kolmivaiheisesta syklistä. Syklin alussa vallitsee malli, jossa laki, järjestys ja perinnäistavat ovat kaiken ydin. Kun tällainen järjestys on pysynyt vakaana riittävän kauan, aletaan kuvitella että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja kykenee pelkän järkensä avulla luomaan ihanneyhteiskunnan. Kun tämä malli kaatuu omaan mahdottomuuteensa, siirrytään välivaiheeseen jota leimaa kaaoksen ja tyrannian vuorottelu ja kaikkinainen epävakaus. Lopulta konservatiivinen järjestys palaa ja sykli alkaa alusta. Jos Burgessin hahmotelma vastaa todellisuutta, olemme tällä hetkellä siirtymässä sekasortoiseen välivaiheeseen. Silloin niillä, jotka pyrkivät pitämään vanhaa perinneainesta hengissä ja luomaan uutta, on tärkeä rooli. He ovat kuin munkkeja, jotka vaalivat antiikin sivistystä luostareissaan Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeisinä levottomina aikoina. Kuten Alain de Benoist sanoi: ”He elävät pimeydessä mutteivät kuulu pimeyteen, vaan kamppailevat sytyttääkseen valon uudelleen.”

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet.

Onko traditionalismin suosio nousussa vai onko se pysynyt suurin piirtein saman kokoisen pienehkön joukon tapana katsoa maailmaa ja elää siinä? Voiko traditionalismi edes nousta suurempaan suosioon, onko se luonteeltaan vääjäämättä kulttuurisessa marginaalissa?

Ainakin sitä kohtaan tunnetaan enemmän kiinnostusta. Liberaali ja vasemmistolainen ylivalta henkisessä elämässä on jatkunut niin kauan, että se on rappeutunut opittujen iskulauseiden toistamiseksi. Silloin vastakkaiset näkökulmat tuntuvat automaattisesti raikkailta. En katsoisi, että traditionalismi edes pyrkii suuren yleisön suosioon, sillä kyseessä ei ole mikään yhtenäinen ideologia vaan pikemminkin monia ajatussuuntia sisältävä virtaus – vähän samaan tapaan kuin ”konservatiivinen vallankumous” 1920-luvun Saksassa. Sekin oli aatteellisesti kirjava, epäyhtenäinen ja elitistinen liike, mutta vaikutti laajalti oman aikansa poliittiseen ilmapiiriin.

Millaisia sisäisiä jännitteitä, ristiriitoja tai haasteita traditionalisti joutuu maailmankatsomuksensa vuoksi nykymaailmassa omassa elämässään kohtaamaan? Miten traditionalisti tasapainoilee suhteessaan uuteen ja vanhaan teknologiaan, individualismiin ja kollektiivisuuteen, yms.? Millaisissa asioissa olet joutunut tekemään käytännöllisiä tai muunlaisia kompromissejä suhteessa traditionalistisiin periaatteisiisi?

Tämä on tietysti hyvä kysymys jokaiselle, joka elää omista arvoistaan poikkeavassa yhteiskunnassa. Toisaalta ratkaisu ei ole monimutkainen: on vain asetettava asiat tärkeysjärjestykseen ja mietittävä, mitä todella tarvitsee elääkseen arvokkaasti. Jos ei tavoittele suuria omaisuuksia, virallisia tunnustuspalkintoja ja yleistä hyväksyntää, on aivan mahdollista elää loukkaamatta vakavasti periaatteitaan. Järjestelmää voi käyttää hyödykseen ottamalla siltä sen mitä tarvitsee ja samalla työskentelemällä jonkin paremman rakentamiseksi. Minusta ei esimerkiksi ole järkevää boikotoida jotakin tarvitsemaansa tuotetta sen takia, ettei pidä sitä valmistavasta yrityksestä. Julius Evola kehotti ratsastamaan tiikerillä, kunnes se väsyy juoksemaan. Toisaalta ei myöskään kannata valittaa median turruttavaa vaikutusta ja kulttuurin kaupallisuutta, jos itse menee virran mukana. On hyvin helppoa olla katsomatta televisiota ja haalimatta merkkituotteita, mielekkäämpää tekemistä löytyy yllin kyllin.

Jos ottaa spengleriläisen käsityksen kulttuurin elinkaaresta tosiasiana, kuten traditionalistit ilmeisesti universaalisti ottavat, niin tarkoittaako se sitä, että traditionalismiin liittyy aina sisäänkirjoitettuna kulttuuripessimismi? Ovatko traditionalistit pessimistejä? Mikä on traditionalismin positiivinen anti nykykulttuurin kokonaisuudessa?

perikatoSpengler katsoi kaikkien korkeakulttuurien käyvän läpi tietyt kehitysvaiheet ja lopulta kuolevan. Pessimistinä häntä on pidetty siksi, että hän katsoi itse elävänsä kuihtumisen vaihetta. Spengler tarkoitti länsimaisella kulttuurilla noin vuodesta 500 jKr. meidän päiviimme saakka jatkunutta kulttuurikokonaisuutta, esimerkiksi antiikin kulttuuri oli hänen mielestään aivan oma kokonaisuutensa. ”Perikato” ei tarkoittanut hänelle mitään täydellistä tuhoa, vaan yhden korkeakulttuurin kuihduttua uusi alkaa itää. Jotkut sen piirteet myös siirtyvät uuteen kulttuuriin ja saavat siellä uudenlaisia muotoja. Esimerkiksi kristinusko syntyi jo antiikissa, mutta se säilyi antiikin kulttuurin kuoltua ja siitä tuli Spenglerin tarkoittaman länsimaisen kulttuurin pohjakivi. Minusta ei ole hedelmällistä vain surra oman kulttuurimme ilmiöiden rappeutumista ja varjella vanhoja muotoja, vaan on katsottava myös eteenpäin ja etsittävä kaikkea sellaista, mikä voisi elää oman korkeakulttuurimme yli ja toimia kokoavana voimana uudessa. Tämän takia Sarastus on minusta hyvä nimi lehdelle, siinä on eteenpäin katsova henki. Ellei Euroopan supistuva väestö kokonaan tai suurimmaksi osaksi korvaudu afrikkalaisilla ja aasialaisilla, eurooppalaisuus säilyy ja löytää uusia ilmenemismuotoja tulevaisuudessa.

Millainen on tyypillinen suomalainen traditionalisti?

Sellaista tuskin on olemassakaan.

– – –

Pekka Siitoin

Koska tämä on Mesikämmenen blogi, niin kysytään sinulta myös edesmenneestä valtakunnanjohtajasta. Mitä mieltä olet hänestä?

Pekka oli kokonaistaideteos, kansanomaisemmin sanottuna elämäntaiteilija. Hän teki itsestään jonkinlaisen performanssin. Arvostan häntä, koska hän oli niin vapaa kaikesta itsesensuurista. Hänen julkiset esiintymisensä olivat loistavaa viihdettä.

Miten arvioit Pekan roolin 70-luvun Suomessa? Miten merkittävä Pekan rooli oli Kekkosen ja Neuvostoliiton kritiikissä maassamme? Oliko Pekka todellinen ja vakavasti otettava poliittinen vastavoima, vai esitettiinkö hänet paisutettuna uhkana kommunistien toimesta, puhtaasti poliittisin tarkoitusperin?

Minusta Pekka oli eräänlainen YYA-Suomen pimeä alitajunta. Hän teki kaikkea, mikä silloin oli kiellettyä tai epäkorrektia, ja kaiken lisäksi aivan äärimmäisellä ja karnevalistisella tavalla. En tiedä pitääkö tarina paikkansa, mutta olen kuullut että Pekan kotipihalla Naantalissa liehunut hakaristilippu näkyi paikkaan, jota Kekkonen ja muut sen ajan merkittävät poliitikot käyttivät huvilana.

On huvittavaa lukea, miten vasemmistolehdistö aikoinaan uutisoi Pekan ja hänen aatetovereittensa tekemisistä. Otsikoissa maalailtiin vakavaan sävyyn fasismin uuden nousun uhkaa, vaikka kyseessä oli aivan marginaalinen joukko eksentrikkoja. Samaan tyyliinhän kirjoitellaan nykyään ”äärioikeiston noususta”, vaikka joku uusnatsismi on Suomessa varsin vähäpätöinen ilmiö.

Pekka mielletään nykyään lähinnä ronskin humoristisena spektaakkelina, jossa yhdistyi rivologia, hengentieteet ja politiikka. Jos unohdetaan Pekan auraa vahvasti värittävä huumori ja koomisuus, niin mitä mieltä olet Pekan eläessään esittämistä poliittisista näkemyksistä? Missä määrin niissä oli jotain, mistä mahdollisesti olet samaa mieltä?

En oikeastaan pidä Pekkaa poliittisena hahmona, vaan pikemminkin showmiehenä ja arvokkaan kylähulluperinteen modernina jatkajana. Hänen sukulaissielujaan tässä mielessä ovat muun muassa Sigurd Wettenhovi-Aspa ja Ior Bock, joista on tullut kiinteä osa suomalaista folklorea.

Jos Kursiivin iskua ei olisi tapahtunut ja Pekka ei olisi saanut siitä vankilatuomiota, miten arvelet Pekan myöhempien vaiheiden menneen? Olisiko Pekka saanut rekisteröityä puolueensa virallisesti, olisiko Pekan homma pysynyt vakavammin otettavana ja noususuhdanteisena?

En tiedä, tavoitteliko Pekka vakavissaan kansansuosiota. Jos joku haluaisi oikeasti edistää natsi-ideologiaa, hän ottaisi aivan toisenlaisen lähestymistavan kuin Naantalin kaduilla koppalakki päässä saapastellut mies, joka hirtti muuminuken, uskoi yhdessä edellisistä elämistään olleensa ranskalainen aatelismies ja julisti olevansa ”kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti.” Pekalle tärkeintä oli show. Uskon hänen pikemminkin eläneen jotakin eriskummallista fantasiaa kuin tavoitelleen poliittista uskottavuutta.

Radikaaliksi traditionalistiksi kehittymisesi tuo etäisesti mieleen Pekan poliittisen radikalisoitumisen 70-luvulla – samaan hengenvetoon on toki todettava, että teidän kahden välillä eroja löytyy hyvin paljon. Ennen kuin Pekka radikalisoitui, hän oli tullut tunnetuksi valokuvausliikkeestään, Aino Kassisen ykkösoppilaana olemisestaan, yms. sosiaalisesti varsin hyväksytystä ja arvotetustakin toiminnasta. Ennen julkista profiloitumistasi radikaaliksi traditionalistiksi olit tullut tunnetuksi arvostettuna kirjailijana, kääntäjänä ja mm. kulttuurilehti Kerberoksen päätoimittajana. Kun Pekan poliittinen profiili radikalisoitui, hän menetti ystäviään ja hänen ja perheensä elämä vaikeutui. Onko elämäsi vaikeutunut sitten julkisen profiloitumisesi traditionalistina, oletko menettänyt ystäviä? Onko maailmankatsomuksellinen kehityksesi antanut uutta näkökulmaa Pekkaan?

Jotkut tuttavat ja kollegat ovat vieraantuneet minusta sen jälkeen kun olen ”tullut kaapista” näissä asioissa, mutten sanoisi elämäni vaikeutuneen. Minulle on tärkeintä se että voin tehdä työtäni, ei se, olenko väleissä kaikkien kanssa. Mitä Pekkaan tulee, hänkään tuskin ahdistui huonosta maineestaan vaan pikemminkin nautti siitä. Mutta hänen perheellään oli varmasti kovin vaikeaa. Isän valtakunta -dokumenttia katsoessani totesin, ettei hänen lapsiaan ainakaan käy kateeksi.

Missä määrin Pekka oli mielestäsi traditionalisti?

Ehkä hänen okkultismiharrastuksestaan voisi löytyä yhtymäkohtia vaikkapa Evolaan, joka oli kovin kiinnostunut magiasta. En tunne sitä puolta kovin tarkkaan. Natsismi puolestaan on monella tapaa aika kaukana traditionalismista, vaikka yhtymäkohtiakin löytyy. Esimerkiksi natsien ihailu keskitettyä totalitaarista valtiota kohtaan ja rotumystiikka ovat vieraita useimmille traditionalisteille.

– – –

Assosiaatiot

Mitä seuraavat asiat tuovat sinulle mieleen? Voit vastata yhdellä sanalla tai pidemmin.

Pentti Linkola.

Suomalaisen luonnonsuojelun suurmies ja erinomainen asiaprosaisti.

H.P. Lovecraft.

Ensimmäinen kirjallinen ihastukseni. Loi oman mytologiansa, mikä ei ole vähäinen saavutus.

Liberalismi.

Tarkoitti alunperin poliittista ja taloudellista vapautta, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Multikulturalismi.

Kyvyttömyyttä ymmärtää, mitä kulttuuri tarkoittaa.

Hipsterit.

Varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun ironia muuttuu retorisesta keinosta elämäntavaksi.

Kestävä kehitys.

Talouskasvu-uskovaisten saivartelua.

Poliittinen korrektius.

Sensuurilla on monta nimeä.

Islam.

Juutalaisuuden ja kristinuskon outo äpärälapsi.

Porno.

Korvannut seksin länsimaissa.

Tom of Finland.

Siitoin-postimerkki olisi ollut parempi.

Perussuomalaiset.

Poliittinen sillisalaatti, josta löytyy niin viisaita kuin idiootteja.

Jussi Halla-aho.

Suoraselkäinen poliitikko, tosin reagoi liian herkästi lehdistön kirjoitteluun.

Kokoomus.

Plutokraattien puolue.

Vihreät.

Liberaaleja, jotka haluavat kieltää kaiken.

Rasismi.

Tarkoitti alunperin rotusortoa, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Skinheadit.

Onko heitä enää Suomessa?

Natsi-Saksa.

Valtiomuotoinen yritys yhdistää estetiikka ja politiikka.

Helsingin Sanomat.

Painettua internettiä.

Suomen Sisu.

Kansallismielinen keskustelukerho, josta nousi myöhemmin poliittisia vaikuttajia.

Kansallinen vastarinta.

Vanhoissa natseissa oli enemmän tyyliä kuin uusissa.

Vasemmisto.

Puolusti aiemmin työtä pääomaa vastaan, nykyään puolustaa työtä vieroksuvia.

Metsästys.

Ihmisen alkuperäisin elinkeino.

Käsin kirjoitetut kirjeet.

Käyneet valitettavan harvinaisiksi. Merkittävien henkilöiden valittuja sähköposteja lienee turha julkaista.

Neofolk.

Kiinnostavin 1970-luvun jälkeen syntynyt musiikin tyylilaji. Death In Junen ja Blood Axisin levyt soivat kotonani ahkerasti.

Sananvapaus Suomessa.

Siitä tingitään aina kun joku käyttää sitä.

Suomen oikeuslaitos.

Luotan siihen yhä vähemmän.

Kuolemantuomio.

Rehellinen ja suvereeni vallankäytön muoto.

Tasa-arvo.

Käsitteellinen mahdottomuus. Arvo perustuu erolle.

Feministit.

Uskovat, että naisen tulee tehdä mitä huvittaa ja miehen mitä nainen sanoo.

Pussy Riot.

Minun marttyyrini on Dominique Venner eikä Pussy Riot.

Cheek.

Vihaan rappia, esittivätpä sitä minkä väriset tahansa.

Venäjä.

Suomalais-ugrilaisten kansojen historiallinen vihollinen, joka on tuottanut hienoa kirjallisuutta.

Yhdysvallat.

Atlantin takainen öykkäri, jonka aseita Eurooppa tällä hetkellä valitettavasti tarvitsee.

NATO.

Kannatan Suomen jäsenyyttä. Pienen kansakunnan edustajana on pakko olla pragmaattinen.

Sauna.

Siitä minä nautin.

– – –

Tulevaisuus

kaliyugaElämmekö Kali Yugan aikakautta? Onko länsimaiden perikato käsillä? Jos elämme Kali Yugaa, mitä merkkejä tästä on nähtävissä?

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen. Ihmiset vain toivovat hiljaa mielessään, ettei romahdus tapahdu heidän elinaikanaan. Toisaalta pitää muistaa, että perikato harvemmin tarkoittaa nopeaa ja täydellistä luhistumista. Rooman valtakunnastakin romahti vain länsipuoli, Bysantti porskutti vielä täydet tuhat vuotta. Rapistuvat kulttuurit voivat sinnitellä hämmästyttävän pitkään.

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on? Mitä seuraava kirjasi tulee käsittelemään?

Minulla on valmisteilla esseekirja, jonka olisi tarkoitus ilmestyä ensi keväänä. Se on tietyllä tavalla jatkoa Ilman-kirjalle, sillä sen keskipisteessä on suomalainen mies ja mies yleensä. Käsittelen siinä ”miehen metafysiikkaa” eli sitä, mitä maskuliinisuus pohjimmiltaan on kulttuurisista muuttujista riisuttuna. Samalla käyn läpi sitä, miten moderni yhteiskunta on oikeastaan naisten intressejä varten rakennettu. Lyhyesti sanottuna, Otto Weininger kohtaa Fight Clubin. Lisäksi minulla on tekeillä romaani ja suomennosvalikoima Jack Londonin asiaproosaa.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia on verkkolehti Sarastuksella? Miltä Sarastuksen tulevaisuus näyttää? Pysyykö Sarastus pelkästään verkkolehtenä, vai onko sille mietitty myös traditionaalisempaa paperilehti-formaattia?

Sarastus tuskin ainakaan kovin pian siirtyy paperilehdeksi, mutta toimitus on suunnitellut parhaiden kirjoitusten julkaisemista säännöllisin väliajoin jonkinlaisena vuosikirjana. Muutakin pienimuotoista julkaisutoimintaa on ideoitu. Olemme aloittaneet Spenglerin Ihminen ja tekniikka -teoksen julkaisemisen suomeksi ”jatkokertomuksena” Sarastuksessa, ja suomennos olisi tarkoitus julkaista myöhemmin myös kirjana.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mielenkiintoisten ihmisten seura. Joskus he ovat eläviä ihmisiä, joskus taas taiteilijoita ja filosofeja joiden kanssa keskustelen heidän teostensa välityksellä.

– – –

Mesikämmen kiittää Timo Hännikäistä haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hännikäisen blogi Marginalia. [Marginalia vanhassa osoitteessaan].

Hännikäinen Wikipediassa.

Hännikäisen kirjailijasivu Facebookissa.

Hännikäisen haastattelu Kuiskaus pimeässä-lehdessä.

Hännikäisen haastattelu Hommalla: Timo Hännikäinen: Ikkunat auki Impivaaraan.

Juhani Karilan juttu Helsingin Sanomissa: Esseisti Hännikäinen: Tasa-arvo on liian pitkällä. Esseisti Timo Hännikäinen radikalisoitui.

City-lehden juttu Hännikäisestä ja hänen 2009 ilmestyneestä kirjastaan Ilman (Savukeidas, 2009).

Hännikäinen puhumassa kirjastaan Ilman Maria-ohjelmassa.

Hännikäinen Perttu Häkkisen haastateltavana Ylen Suomalainen mies-sarjassa 2012.

Täyslaidallinen humanismia vastaan. Hännikäisen kirjan Ihmisen viheliäisyydestä (Savukeidas, 2011) arvio Elonkehässä.

Verkkolehti Sarastus.

Verkkolehti Sarastus Facebookissa.

 

Read Full Post »

Tiedonantajan juttu NRP:stä vuodelta 1978.

Tiedonantajan juttu NRP:stä vuodelta 1978.

Tommi Kotonen on kirjoittanut erittäin hyvän tekstin Ylikansallista nationalismia – Ruotsalainen äärioikeisto Suomessa 1970-luvulla, joka julkaistiin äskettäin Ennen ja nyt – historian tietosanomat sivustolla.

Kotonen kertoo tekstissä myös Pekka Siitoimen yhteyksistä Nordiska rikspartietiin. Mesikämmen on aiemmin maininnut Siitoimen yhteyksistä NRP:n posteissaan Kursiivin isku, osa 2 ja blogin Valtakunnanjohtajan elämä-alasivun vuoden 1976-kohdalla. Näistä jälkimmäisessä Mesikämmen summasi asian seuraavasti:

Nordlingin mukaan ruotsalainen Nordiska Rikspartiet lähestyi Siitointa. Yhteistyö alkoi vuonna 1976 ja jatkui noin vuoden päivät. Suojelupoliisi kielsi Pekkaa yhteistyöstä NRP:n kanssa ja Pekan tähän ilmeisesti suostuttua katsoi Pekan tekemisiä jossain määrin läpi sormien. Pekka loi kontaktin myös Ahvenanmaalla olleeseen Levande Jord-natsijärjestöön jota pyöritti Claes Landz. Tätä kautta Pekka sai lisää kontakteja (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, s. 13, 54).

SUPO:n 50v. kirjan mukaan Pekka ei saanut vakiinnutettua suhteita Ruotsiin, koska siellä Pekan toimintaa pidettiin hölmönä, niin poliittisesti kuin henkimaailman juttujen osalta. Englanninkielen opiskelut aloittanut Pekka oli rauhoitellut Landzia kirjeitse näin: ”Finlands people like propaganda who is little barbaartype. Many many yong boys think we are very strong mans, that we are in picture with guns and show finlands and russians new grenze (grossfinland)…” (SUPO:n 50v. kirja, s. 272).

Finlands people like propaganda who is little barbaartype. Many many yong boys think we are very strong mans, that we are in picture with guns and show finlands and russians new grenze (grossfinland)Pekka Siitoin.

Artikkelissaan Kotonen kirjoittaa asiasta tätä perusteellisimmin. Siitoimesta hän kirjoitti seuraavasti:

– – –

NRP:n aktiivinen toiminta jatkui Suomessa 1970-luvun puoliväliin asti. Ilmoituksia heidän lentolehtistään, hakaristien piirtelystä ja muusta vahingonteosta saapui Suojelupoliisille parhaimmillaan lähes viikoittain. Erään Suojelupoliisille tulleen ilmoituksen mukaan Mandellin laatimien lehtisten painosmäärä oli jopa 3000. NRP:n suomeksi käännettyjä lentolehtisiä jaettiin lehtien toimituksiin, niitä leviteltiin yliopistoilla ja postitettiin äärivasemmistolaisille. Jotain toiminnan merkittävyydestä kertonee sekin, että Kekkosen poikkeuslailla toteutetun uudelleenvalinnan jälkeen NRP päätyi mukaan presidentille toimitettuihin Suojelupoliisin katsauksiin.

Toiminta näyttää 1970-luvun jälkipuoliskolla osin hiljenneen sen vuoksi, että turkulainen valokuvaaja ja okkultisti Pekka Siitoin varasti kaiken huomion äärioikeistokentällä. Osa vanhoista toimijoista jättäytyi kokonaan pois toiminnasta ja osa liittyi Siitoinin joukkoihin. Myös Suojelupoliisissa todettiin uuden toimijan vaikutus: ”Muiden äärioikeistolaisten keskuudessa pelätäänkin sitä, että tämä pikku-hitler omahyväisenä ja itsekkäänä sekä vain itseään esille tuovana saattaa pilata koko heidän toimintansa tarkoituksen ja asiallisuuden”.

Suojelupoliisin päällikkö Arvo Pentti epäili sisäasiainministeriölle 8.10.1976 lähettämässään kirjelmässään Siitoinin toimien olevan vain tahallista härnäämistä:

“Vaikuttaa siltä, että Siitoin’in poliittinen toiminta olisi täysin keinotekoista. Erään Siitoinin tuttavan kertoman mukaan ensin mainitun tarkoituksena ei olisi puolueen perustaminen vaan Suomen kommunistien, Suomen ulkopoliittisen johdon ja Neuvostoliiton härnääminen.”

Yhteistyö Siitoinin ja NRP:n välillä oli alkanut vuoden 1976 aikana jatkuen tiiviinä reilun vuoden ajan. Vielä vuonna 1977, Siitoinin oikeudenkäynnin aikaan, yhteistyö ruotsalaisten aatetoverien kanssa oli sellaisella tolalla, että esimerkiksi Mandell saapui paikalle tueksi. Välit olivat tosin jo viilenneet. Ruotsalaisia yhteistyökumppaneita häiritsi erityisesti Siitoinin spektaakkelimainen toiminta.

Aluksi yhteistyö Siitoinin kanssa oli kuitenkin jouhevaa. Ensimmäiset Mandellin yhteydenotot Siitoiniin sujuivat kohteliaissa merkeissä, kuten hänen kirjeestään keväällä 1976 käy ilmi:

”Ilmoitan että olemme täällä Ruotsissa varsin kiinnostuneita arvoisasta toiminnastanne. (…) Käytännön syistä emme voi vielä tässä vaiheessa tukea suoraselkäistä valistustyötänne Suomen kansan vapauttamiseksi bolshevismin ja sionismin ikeestä täältä Ruotsista käsin.

Mandell osallistui vuonna 1976 yhteiselle vappumarssille Siitoinin joukkojen kanssa, ja Siitoin järjesti kesäasunnolleen Vehmaalla pohjoismaisten toimijoiden yhteistapaamisen. Paikalle saatiin tosin vain suomalaisia NRP:n aktiiveja. Lopulta Siitoinin julkisuushakuisuus oli liikaa erityisesti Oredssonille. Mandell lähettikin 20.2.1977 Siitoinille tuskastuneen kirjeen, jossa hän selitti ”vakavia syitä” yhteydenpidon viivästymiselle ja ilmoitti laittavansa välit poikki:

“Tämä vakava syy on se että Strängnäsistä (NRP:n päämajasta) on tullut minulle haukkumisia sen johdosta että olin kanssasi marssimassa Vappuna 1976. He eivät oikein voi mitenkään hyväksyä sinun ”provokaatiotyyliäsi”. Me emme voi ylläpitää mitään suhdetta järjestötasolla – se on käsky NRP:n taholta. käsky jota on parasta totella vitkastelematta sillä NRP:n kuri on säilyvä vuosikymmenien.”

Mandell toteaa kirjeessään, että järkipuhe ei enää tehoa: ”Olen toivonut että sinua voisi suostutella järkevämmälle linjalle, mutta se näyttää olevan turha toivo…” Siitoin katsoi tilanteen kilpailuasetelmaksi ja ilmoitti jatkavansa entisillä linjoilla: ”Aika sitten näyttää, kuka vie Pohjolan ihmisten kannatuksen, NRP vaiko IKR Suomesssa”

Siitoinin ja NRP:n toiminnassa oli paljon päällekkäisyyttä, ja toimijat olivat johtotasollakin osin samoja. Siitoinilla oli toki omiakin linkkejä ulkomaiseen äärioikeistoon. Aluksi NRP:n Kotkan alaosastossa ja sittemmin Siitoinin ”varavaltakunnanjohtajana” toiminut Tapani Pohjola kertoi kuulusteluissaan muun muassa Siitoinin kontakteista ruotsalaiseen äärioikeistolaiseen Levande Jord – organisaatioon. Pohjola tuomittiin vuonna 1978 kirjepommin lähettämisestä kommunistien nuorisoliiton Vaasan toimistoon. Hän muutti Ruotsiin vuonna 1980.

NRP:n ja Siitoinin välien tulehduttua ruotsalaiseksi yhteistyökumppaniksi jäi lopulta vain Maarianhaminassa tuolloin toiminut Claes Lantz, Levande Jord – järjestön johtaja, jonka kanssa Siitoin teki muun muassa kustannusyhteistyötä. Lantz asettui kiistassa Siitoinin kannalle:

“En voi ymmärtää Mandellin asennetta sinua kohtaan. Mutta luulen että hänellä on Oredssonin määräys olla ottamatta poliittista toimintaasi vakavasti, ja Mandell noudattaa aina kaikkea mitä Oredsson sanoo. Luulen että Oredsson pelkää näyttää paljoa hakaristejä. Mutta katson, että se mitä te teette, Suomi on täysin teidän asianne, ja Oredsson saa hoitaa ruotsalaisen politiikan kuten tahtoo.”

Täysin kitkatta ei yhteistyö Lantzinkaan kanssa sujunut. Kieliongelmat olivat yksi suuri este. Lantzia häiritsi myös se, että Siitoin ei aina noudattanut oppeja kovin kirjaimellisesti. Siitoinin näkemykset Hitlerin okkultismista ja holokaustista olivat Lantzin mielestä vanhanaikaisia. Lantz ei ollut tyytyväinen siihen, että Siitoin hyväksyi kaasukammioiden olemassaolon – seikka jonka kiistämisen Lantz näki ”hyvin tärkeänä meidän tulevaisuutemme kannalta”. Holokaustin kiistäminen palveli aatetta: ”sillä keinoin voidaan tavoittaa uusia kiinnostuneita”. Lantzin kehotuksesta Siitoin julkaisikin holokaustin kiistäjä Richard Harwoodin teoksen Minne katosi 6 000 000 ihmistä? – Totuuteen perustuva dokumentti.

Lopulta myös Lantz tuskastui Siitoinin toimintaan. Hänen mukaansa Siitoin esiintyi liikaa julkisuudessa ja käyttäytyi juuri kuten vastustajat toivoivatkin. Lantz oli kuitenkin Siitoinin ensimmäinen pidempikestoinen yhteys ruotsalaiseen äärioikeistoon. Lantz opasti Siitoinia kansainväliseen toimintaan sekä ohjasi tätä aatteellisesti ”oikeammille linjoille”.

Erilaisista yhteistyöyrityksistä huolimatta holtiton Siitoin karkotti yksi kerrallaan ruotsalaiset toimijat Suomesta. Yhteydenpito Lantziinkin katkesi lopulta Siitoinin saatua vankilatuomion osallisuudestaan kommunistien kirjapaino Kursiivin tuhopolttoon. Vankilatuomioon loppui myös liki kymmenen vuoden ajoittain tiiviskin yhteistyö ruotsalaisen ja suomalaisen äärioikeiston välillä. Yhteistyö ruotsalaisten kanssa oli omiaan radikalisoimaan toimintaa Suomessa, ja erityisesti antisemitismin uusi nousu oli paljolti ruotsalaista tuontitavaraa.

– – –

Mesikämmen suosittelee lukemaan Kotosen koko artikkelin, joka siis löytyy Ennen ja nyt – historian tietosanomat-sivuilta.

Read Full Post »

017

Read Full Post »

Tämä posti kuuluu Mesikämmenen blogin alasivuun Valtakunnanjohtajan elämä, jossa Pekka Siitoimen elämää esitetään kronologisesti aikajalla.

– – –

1980

Maaliskuu

vaaranmerkkiFilmihullu-lehdessä oli maaliskuun numerossa juttu Vaaran merkit-dokumentista, joka käsittelee Siitointa ja hänen ryhmiään (Mesikämmenen arkistot).

 15.3. Turun Päivälehti uutisoi: “Siitoimen juttu lykättiin toukokuulle”: “Turkulaista liikemies Pekka Siitointa vastaan Turun raastuvanoikeudessa vireillä oleva juttu lykättiin lausunnon antamista varten toukokuun 16. päivään. Eilen asiaa käsitellyt raastuvanoikeus halusi odottaa Korkeimman Oikeuden päätöstä ns. Kursiivi-jutussa. Siitoin on Turussa syytettynä ampuma-aseita ksokevan lain rikkomisesta. Tämä asia jäi käsittelemättä Helsingissä, missä Siitoin tuomittiin usean vuoden vankeusrangaistukseen yllytyksestä kirjapaino Kursiivin tuhopolttoon” (Mesikämmenen arkistot).

20.3. Seppo Lehtonen ja Esa Taberman saivat Tampereen raastuvanoikeudessa tuomiot 1977 syksyllä Tampereella Timo Pekkalan kanssa tekemistään hakaristien maalailuista Lenin-museoon, kirjapaino Sanan Tien ja Kansan Uutisten, sekä Suomi-Neuvostoliitto-seuran rakennuksiin (Tiedonantaja, Mesikämmenen arkistot). aseeetTiedonantajan artikkelin mukaan Timo Pekkala oli tässä vaiheessa kuollut – hänestä puhutaan hakaristimaalailutuomioiden yhteydessä “edesmenneenä”. Lehtonen sai hakaristimaalailusta 2kk ja Taberman 700mk sakkoja (Mesikämmenen arkistot).

Toukokuu

Pekka tuomittiin Turun raastuvanoikeudessa 480mk sakkoihin ampuma-aseiden ja -tarvikkeiden luvattomasta hallussapidosta. Kursiivin tutkimuksien yhteydessä Pekalta löydettiin viisi ampuma-asetta (venäläinen AK-rynnäkkökivääri, kaksi sotilaskivääriä, pienoiskivääri, luodikko ja revolveri), joita Pekka ja hänen puolustuksensa pitivät keräilyaseina. Oikeus kuitenkin katsoi, että aseet olivat helposti saatavissa ampumakuntoon. Aseet tuomittiin valtiolle menetettäviksi. Asiasta uutisoi mm. Helsingin Sanomat 20.5. (Mesikämmenen arkistot).

20.5. Pekka täytti 36 vuotta.

Kesäkuu

kokoomus2b10.6. Tiedonantaja uutisoi: ”Fasisteja kokoomuksen ehdokkaina” (Mesikämmenen arkistot).

11.6. Kansan Uutiset otsikoi: ”Turun kokoomus poisti natsin listalta”. Arto Mäkitalo poistettiin listalta, koska puolueelle oli selvinnyt hänen olleen muutama vuosi aiemmin mukana Siitoimen toiminnassa. Myös puolueen Raimo Iivarinen hiersi puoluetta, sillä myös hän oli ollut mukana Siitoimen toiminnassa ja mm. ollut tämän puolustusasianajansa Kursiivin oikeudenkäynnin aikana (Mesikämmenen arkistot).

kokoomus2c12.6. Tiedonantaja uutisoi: ”Fasistiyhteyksien paljastuminen pelästytti. Kokoomus pesee kasvojaan” (Mesikämmenen arkistot).

21.6. Pekka kirjoitti Kekkoselle ja totesi mm. että ”yksinkertaisesti voidaan siis sanoa, että Te vihaatte minua ja minä Teitä”. Samassa kirjeessä hän sanoi tapaustaan oikeusmurhaksi. Kirjessä Pekka totesi myös ”Kun Te kävelette Kultarannan puistossa, niin muistelkaa sitä, että lähes vastarannalla viettävät minun isättömät alaikäiset lapseni jo toista kesää ilman isää. He tietävät, että Te olette kaiken vääryyden alkusyy tuomiossani” (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 121, 122).

Syyskuu

Pekka kirjoitti jälleen Kekkoselle. Sävy kirjeissä alkoi kiristyä. Pekka oli ottanut yhteyttä lehtiin ympäri maailmaa tapauksensa takia ja toivoi niiden kirjoittavan Kekkosen kannalta kiusallisia artikkeleita. Kekkoselle Pekka totesi mm. näin:”onko nyt niin, että on taas pian aloitettava entistä suurempi kansainvälinen mustamaalauskamppanja Teitä ja soviet-Finlandiaa vastaan ulkolaisten tuttavieni toimesta” (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 121, 122).

Marraskuu

Pekka lähetti Kekkoselle kopion espanjankielisestä jutusta koskien tapaustaan ja toivoi, että juttu käännettäisiin  presidentille. Samassa kirjeessä Pekka esitti Kekkoselle myös seuraavaa: ”Olen edelleen valmis kulissientakaisiin korvauksiin, jos asiaani ei voida Neuvostoliiton painostuksesta julkisesti korjata”. Hän oli kirjoittanut samantapaisesti presidentille jo aiemminkin (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 123).

Yleistä

Pekka kävi vankilasta käsin ahkerasti kirjeenvaihtoa, ja antoi edelleen mm. neuvoa hengentieteellisissä asioissa apua kyseleville. Eräs tällainen vastaus on kirjattu 21.1. (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 90, 91).

– – –

Read Full Post »

Tämä posti kuuluu Mesikämmenen blogin alasivuun Valtakunnanjohtajan elämä, jossa Pekka Siitoimen elämää esitetään kronologisesti aikajalla.

– – –

1979

Helmikuu

siitoinvankilassa3.2. Kansan Uutiset otsikoi: ”Siitoin riehuu nyt lääninvankilassa” (Mesikämmenen arkistot).

5.2. Apu-lehdessä ilmestyi juttu otsikolla ”Pystyykö Pekka Siitoin levittämään vankilassa fasistipropagandaa?” (Mesikämmenen arkistot).

Maaliskuu

8.3. Turun Sanomat otsikoi: ”Neuvostolehti kehui Suomen hallituspuolueita” (Mesikämmenen arkistot).

Toukokuu

20.5. Pekka täytti 35 vuotta.

Kesäkuu

26.6. Turun Sanomat otsikoi: ”Hovioikeus korotti Kursiivin murhapolttotuomiota”. Siitoimen tuomio nousi 5 vuodesta 5 vuoteen 7 kk:n, Seppo Lehtosen tuomio nousi 3 vuodesta 6 kk:sta 4 vuoteen 1kk:n ja kirjepommin lähettäneen Arvi Pohjolan tuomio nousi 8kk:sta 1 vuoteen (Mesikämmenen arkistot).

KDPleima27.6. Entinen SS-mies Viljo Jokivirta kirjoittaa Pekalle, ettei uskalla liittyä KDP:n eikä perustaa itsekään uutta järjestöä. Hän kertoo myös saavansa jatkuvia häirintäsoittoja yms. (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 92, 93).

Heinäkuu

23.7. Siitoin kirjoittaa Tuomiluodolle: ”Luin tässä eilen Hitler-kirjaa. Silmiini sattui mielenkiintoinen kohta. Vuonna 1923 sai Hitler 5 vuoden tuomion poliittisesta vehkeilystä. Minäkin sain RO:ssa 5 vuoden tuomion, myös poliittisista syistä. Hitler oli 34-vuotias, kun hän joutui linnaan. Niin olin minäkin. Hitler täytti vankilassa 35 vuotta. Hitler pääsi vankilasta pois ehdonalaiseen vapauteen ennen kuin täytti 36 vuotta. Mikäli minä pääsen pois ennen 20.5.1980, niin tämäkin toistuu. Ihmeellistä yhteensattumaa, eikö totta? Tällä saattaa olal jokin ‘maaginen’ merkitys?” (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon, omakustanne 2012, 47).

urkkiSiitoimesta on juttu miestenlehti Urkissa (Mesikämmenen arkistot).

Elokuu

Pekka kirjoittaa vankilasta vaimolleen 13.5. kirjatun kirjeen: ”Kaipaan nukkumaan viereesi ja lemmiskelemään sekä lapsia on ikävä. Näissä kirotuissa vankiloissa ei ole ollenkaan huolehdittu intiimeistä tarpeista. Elämme täällä kuin munkit ja apotit. Ei ole ihme, että täällä on paljon homoja ym. häirikköjä kun normaalit toiminnot on estetty. Kyllä minä kestän. Sexuaalisin terveisin, ajatuksissa! Pekka” (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 125, 126).

Entinen SS-mies Viljo Jokivirta kirjoittaa 25.5. Pekalle, ettei muiden vankien kanssa kannata liikaa veljeillä ja että Pekka tarvitsee jatkossa uuden puolueensa kanssa korkeaa moraalia (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 99, 100).

Syyskuu

21.9. Pekka kirjoittaa SUPO:lle kirjeen. Siinä hän totesi mm. seuraavaa: ”Tämä oikeudenkäynti oli ellei sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä lasketa, Suomen suurin teatteriesitys, jonka kuiskaajakoppi sijaitsi Moskovassa… En ole eläessäni voinut kuvitella, kuinka tyhmiä ja typeriä voivat olla Helsingin rikospoliisit (…)” Pekka myös mainitsi tilanteen korjaavasta herrasmiessopimuksesta mm. seuraavaa: ”Periaatteessa kyllä hyväksyn ja ymmärrän, että joskus on pakko tehdä poliittisia oikeusmurhia, jos syyllisiä ei löydetä ajoissa. Minun tapauksessani olisi pitänyt sopia asioista herrasmiesten tavoin, eli sopia etukäteen maksettavasta korvauksesta, jos kerran minun on pakko uhrautua tämän rappiotilan tukemiseksi” (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 124, 125).

24.9. Pekka kirjoitti Jarmo Salonseudulle vankilasta käsin tapahtuneesta naismetsästyksestään luottamuksellisesti. Pekalla oli kahden naisen kanssa viritys käynnissä kirjeitse. Hän lopettaa kirjeen sanoihin: ”Voi veljet Jarmo, kuinka on jännittävä ‘kesytys’ käynnissä. Molemmat ovat todellisia aatteen rotunaisia. Poden nyt sexuaalisia ahdistuksia, kun ajattelen asiaa hikinen hekuma kasvoillani. Ai ai sentään!” (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 127).

urkki2Pekka kirjoitti Urkki-lehteen huomautuksen haastattelustaan lehden heinäkuun numerossa. Huomautus julkaistiin (Mesikämmenen arkistot).

Joulukuu

Pekka kirjoittelee vankilasta myös presidentti Kekkoselle. Hän saa yleensä kirjeisiinsä kansliapäälliköltä tai -sihteeriltä ilmoituksen, että kirje on vastaanotettu, muttei muuta. 23.12. Pekka lähetti Kekkoselle 5-sivuisen kirjeen, jossa hän pohtii maan poliittista tilannetta ja omaa osaansa siinä (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 120).

22.12. Pekka saa sähkösanoman Turun lääninvankilaan tukijaltaan. Sähkösanomassa on runo: “Fascisteilla on joulu / juhla armas lapsien / eikä rasita suopo / syyt on olla iloinen” // (Mesikämmenen arkistot).

Yleistä

laillinenlaittomuusJulkaisi kirjoittamansa vihkosen Laillinen laittomuus Suomessa (Kansallis-mytologinen yhdistys, Siitoin-filmi Oy:n offsetpaino, Naantali) ja Rituaali-nimisen vihkosen, joka on suomennos Boris Ivanovin venäjänkielisestä alkuteoksta (Kansallis-Mytologinen yhdistyksen luvalla P-Seura/O.W. Siitoin, Siitoin-filmi Oy:n offsetpaino, Naantali) (Mesikämmenen arkistot).

Pekka kirjoitti itse 12-sivuisen vastineen saamastaan tuomiosta korkeimpaan oikeuteen (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 111, 115).

rituaaliVankilassa Pekka ei voinut ryypätä, mutta hän luki senkin edestä. ”Turun lääninvankilassa kävi Turun kaupungin kirjastoauto. Sinne sai tilata kirjoja, joita ei vankilan kirjastossa ollut. Yks vanha iltanäyttelijäkaveri oli sen kirjastoauton kuljettajana. Mä tilasin kaikki nää 1930-luvun saksalaiset natsikirjat mitä oli suomenkielellä ilmestynyt. Kyllä luin aika paljon vankilassa. Historiaa eniten ja sitten psykologiaa” (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, s. 65). Seksielämästään vankila-ajoilta Pekka totesi Nordlingille: ”Siihen aikaan sai tavata vaimoa, muttei panna. Nykyään on vuokrasellit, jossa voi panna. Oli pakko vetää käteen kolme kertaa päivässä, että kunto säilyi. Ellen mä olisi sitä tehnyt silloin ni ei mulla enää kyrpä seisois. Mä oon aina ollut kova kullimies” (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, s. 66).

Vankilassa Pekka tapasi Olavi Koskelan, jolla oli vasemmistolainen tausta. Koskela oli joutunut vankilaan polttopulloilla tekimistään iskuista. Miesten tutustuttua Koskela käänsi kelkkaansa ja liittyi Pekan riveihin (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, s. 66).

Vankilassa Pekka teki myös älykkyysosamäärätestin, josta hän sai pistemäärän 128 (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, 194).

Turun lääninvankilassa 1979 ollessaan Tappi Suojanen & Pekka Siitoin orkestereineen äänittivät ainakin yhden kappaleen: Pekka peloton (Mesikämmenen arkistot).

Tuntemattomaksi jäänyt lehti kirjoitti Siitoimen vankilassaolosta otsikoin ”Johtajilla makea elämä Turun läänillä”. Kansan Uutiset kirjoitti tänä vuonna samasta aiheesta otsikolla ”Eriarvoisuutta Turun läänillä?” (Mesikämmenen arkistot).

myotatuntoaMurskaavasta arvostelusta ja tuomitsemisesta huolimatta Pekalle herui yleisönosastoilla myös myötätuntoa, mistä esimerkkinä “Sääli Pekkaa”-kirjoitus vuodelta 1979 tuntemattomasta lehdestä.

 

– – –

Read Full Post »

Older Posts »