Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Kansallis-Mytologinen Yhdistys’

Turun Hengentieteen Seuran Facebook-sivulle ilmestyi jokin aika sitten ilmoitus, jossa eräs ryhmän jäsen ilmoitti saaneensa käsiinsä pienen erän Pekka Siitoimen Musta Magia trilogiaa. Trilogian kerrottiin pitävän sisällään Pekan teokset Musta Magia I (Turun Hengentieteen Seura, 1974), Musta Magia II (Turun Hengentieteen Seura, 1975), ja Paholaisen Katekismus (Kansallis-mytologinen yhdistys, 1977, 2000). Näistä Musta Magia I:n ja II:n Pekka oli kirjoittanut nimellä Peter Siitoin, Paholaisen katekismuksen taas omana itsenään, Pekka Siitoimena.

Aihepiirin keräilijänä otin kirjasta ilmoittaneeseen henkilöön tietysti heti yhteyttä ja tilasin kirjan. Kirja putosi postiluukkuun pari päivää sitten.

Nyt samoissa kansissa uudelleen julkaistut klassikot löytyvät A5-kokoisena pokkarina, jossa sivuja on 114. Painopaikasta ei ole mitään tietoa, mutta teos on joka tapauksessa painettu kirjapainossa. Kustantajaksi on ilmoitettu Total Fucking Underground Publishing.

Kun nämä teokset ilmestyivät alunperin 70-luvulla, oli niistä ainoastaan Musta Magia I:ssä säntillinen painojälki, mikä johtui siitä, että teos oli painettu kirjapaino Sasemassa Loimaalla, ei Pekan amatööripainotyönä Turussa tai Naantalissa. Osa Pekan alkupuolen tuotannosta on painettu ammattimaisesti painossa, mutta suurin osa Pekan julkaisuista on omalla tavallaan ihastuttavan karskia amatöörityötä. Tietyllä tavalla se sopi oikein hyvin suhteessa Pekan persoonaan ja kirjojen sisältöönkin.

Mitä tulee kirjapaino Sasemaan, niin pienellä tonkimisella selviää, että se ei ollut mikä tahansa tavallinen kirjapaino, joka oltaisiin valittu Pekan joidenkin kirjojen painopaikaksi. Tiedonantaja osasi kertoa Sasemasta seuraavaa vuonna 1977: Loimaalla toimiva kirjapaino Sasema, jonka omistaa kokoomuslainen entinen SS-mies Antti Aaltonen, painoi “Venäjän punainen lihamylly” -kirjan. Antti Aaltonen on henkilö, joka tuli tunnetuksi keväällä 1975 kieltäydyttyään kovaäänisesti allekirjoittamasta Loimaan kaupunginvaltuuston jäsenenä Suomen ja Neuvostoliiton ystävyyden puolesta kerättyä rauhanadressia. Blogipostini, josta koko em. Tiedonantajan juttu löytyy, on luettavissa täällä.

Painojälki nyt (2011?) julkaistussa trilogiassa on hyvä. Tekstin koko voisi olla ehkä pistekoon tai pari suurempi, mutta se on nykyiselläänkin kuitenkin aivan luettava. Osa kirjan kuvista on hivenen epätarkkoja, mutta ei häiritsevässä määrin. Yleisilme kirjassa on varsin mainio, ja suhteessa Pekan alkuperäispainoksiin selkeästi siistimpi. Siisteys näkyy painojäljen lisäksi siinä, että Paholaisen Katekismuksessa alunperin mukana olleita mainoksia yms. huttua ei ole otettu teokseen mukaan. Mukaan ei ole otettu myöskään em. teoksessa alun perin mukana olleita Pekan tekemiä piirroksia genitaaleista. Myös em. teoksen lopussa oleva vitsi puuttuu kirjasta, mikä voi johtua kenties puhtaasti taittoon liittyvistä syistä, tai sitten se voi liittyä siihen, että teoksesta on pyritty tekemään tietyllä tapaa jopa arvokkaan oloinen, sikäli kuin se on näin härskistä ja levottomasta materiaalista mahdollista. Arvokkuuteen pyrkimistä voisi nähdä tukevan sen, että kirjan takakannesta löytyy toteamus “julkaistu Pekan muistoa kunnioittaen”.

Edellä mainittua vitsin poisjättöä lukuunottamatta teosten tekstit on julkaistu kokonaisina, sen enempää editoimatta. Jotkut alkuperäisten teosten painotekniset kömmit rivienjuoksutuksessa on korjattu, samoin joitain kielioppiseikkoja on korjattu. Kielenkorjausta ei ole kuitenkaan viety siihen pisteeseen, että Pekan omintakainen tyyli olisi vesitetty, mm. “seksuaalisuus” on teoksessa edelleen alkuperäisessä muodossaan “sexuaalisuus”. Lauseenrakenteisiin, yms. ei ole puututtu. Alkuperäisten teosten tekstien lisäksi trilogiasta löytyy Pekan elämästä kirjoitettu lyhyt esitys, sekä seuraavat kolme siteerausta Pekalta teoksen alussa:

Henget ilmoitti minulle, että synnyn seuraavassa elämässäni Yhdysvaltoihin. Minusta tulee seuraavassa elämässäni USA:n presidentti. Näin on ilmoitettu.

Irstailija olen kyllä. Olen perverssi. Äitini toivoi minusta teologia, mutta minusta tulikin rivologi.

Saatana elää ja voi oikein hyvin.

Teoksesta löytyy myös alkuperäisten teosten kaikki kuvat. Niiden lisäksi mukaan on laitettu myös muutamia lisäyksiä. Heti teoksen alusta löytyy Pekka ponchossa ja pirunsarvissa Vehmaan huvilalla -kuva (joka löytyy alkuperäisenä valokuvana allekirjoittaneen kokoelmista), kuva Luciferista John Miltonin Kadotetusta Paratiisista, suomalaisessa pornolehdessä 70-luvulla julkaistussa jutussa ollut kuva Pekasta elävän alttarin äärellä veitsi kädessä, sekä kaksi pikkukuvaa Pekasta ilkosillaan pikkuviitassa ja pirunsarvissa Vehmaalla. Trilogian kansi on mukaelma alkuperäisestä Musta Magia I:n kannesta.

Tilatessani kirjaa kysyin, mistä kirjasta Facebookissa maininnut henkilö oli näitä opuksia oikein saanut. Vastaus kuului, että hän ei voinut asiasta sanoa muuta kuin sen, että kirjat oli toimitettu hänelle eräällä syrjäisellä metsätiellä jossain Helsingin ulkopuolella. Välikäteni ei tiennyt omien kontaktihenkilöidensä nimiä. Kirjojen välitystapahtumassa häntä oli kuuleman mukaan pyydetty katsomaan toisaalle, kun pari viittapukuista henkilöä oli asettanut kirjat auton takalaatikkoon. Totta tai ei, mutta huvittavuudessaan kirjaan liittyen sopivaa. Sen verran värikkäisiin henkilöihin näiden asioiden tiimoilta toisinaan törmää, että en kyllä ihmettelisi, jos tarina olisi aivan totta. Kummallisempiakin asioita tiedän tapahtuneen.

Loppukaneettina voisi sanoa, että kuka tai ketkä tämän kokoelman ovatkaan julkaisseet, ovat he omalla tavallaan tehneet pienimuotoisen kulttuurityön. Uudelleen perustettu Turun Hengentieteen Seura laittoi nämä samat teokset viime vuoden lopussa omana editionaan jäsenilleen jakeluun .pdf-tiedostona, mutta fyysistä kirjaa he eivät siitä julkaisseet. Seura on sivuillaan ilmoittanut, että se ei ole julkaissut nyt fyysisenä kirjana ilmestynyttä kokoelmaa, eikä se myöskään tiedä, kuka kokoelman takana on.

Teosta saa mahdollisesti edelleen Turun Hengentieteen Seuran Facebook-sivulla kirjasta mainostaneen henkilön kautta, Kvlt Record Storesta, Tajunnan verkkokirjakaupasta, sekä Horror Shopin verkkokirjakaupasta.

Olen varma, että jos Pekka eksistoi jossain universumin ulottuvuudessa (tai vampyyrinä Naantalissa) jollain tapaa tiedostavana entiteettinä, hän olemuksessaan hymyilee ja arvostaa tätä julkaisua. Kyseessä on ensimmäinen uusintapainos Pekan kovimmista klassikoista. Legenda elää.

– – –

Kuvat

Musta Magia I:n, II:n ja Paholaisen katekismuksen alkuperäiset kannet:

Paholaisen Katekismuksen alkuperäistä Pekan piirtämää kuvitusta:

Musta Magia trilogiasta poisjäänyt vitsi:

Musta Magia trilogian selkä:

Pekka ponchossa ja sarvissa Vehmaan huvilalla:

Lucifer:

Pekka ja elävä alttari:

“Julkaistu Pekan muistoa kunnioittaen”:

Read Full Post »

Das Fest II! 100 postia Pekka Siitoimesta!

Blogin Pekka-posteista sanottua

Mesikämmen-blogi – kirjoittaja on julkaissut parhaan Pekkaa käsittelevän artikkelisarjan, mitä blogistanissa on nähtyNarian

Kertakaikkiaan sellainen folkloristinen pikkujättiläinen, ettei moista voisi kuvitella olevan olemassakaan (…) Ötöpesän jengi on lukenut nämä kaikki, eikä ennen sitä olisi voinut kuunaan kuvitellakaan, että Pekka Siitoimesta olisi missään näin paljon materiaalia. Ja mikä parasta, vapaasti saatavillakin! (…) Ehdottomasti rautaristin, suojaviitan, kumimanttelin ja kaasunaamarin arvoinen teko!Ötöpesän jengi

Vuoden blogistipalkinto ja kiljukanisteripalkinto! Tämä on yleensä vaiettua kulttuurihistoriaa yhdestä Suomen kummallisimmista ja viihdyttävimmistä miehistäJokunen

Blogihan on ollut varsinainen kylttyyriteko. Näiden Pekka-artikkelien taso vaatisi suorastaan niiden sitomista kansien väliin! “Helvetin hyvä”, sanoisi Peksi. Go on!A

Ylivoimaisesti parhain sivusto hengentieteen Mestari Pekka Siitoimesta – B.S. Müller, uudelleen perustetun Turun Hengentieteen Seuran sisäpiirin jäsen

100 Postia

100. Kursiivin isku, osa 4
99. Kursiivin isku, osa 3
98. Kursiivin isku, osa 2
97. Täällä vartioin minä!
96. Kursiivin isku, osa 1
95. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 3
94. Alfauros laittoi asioita kuntoon.
93. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 2
92. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 1
91. IKR:n plörinäksi mennyt Belgian matka 1977
90. “Worshiping the Devil in the name of God”
89. Siitoin-filmi oy, osa 5
88. Siitoin-filmi oy, osa 4
87. Kai M. Aalto puhuu! (osa 2/3)
86. Siitoin-filmi oy, osa 3
85. Turun Hengentieteen Seura, osa 11
84. Turun Hengentieteen Seura, osa 10
83. Turun Hengentieteen Seura, osa 9
82. Pekka ja SMP/SKYP
81. IKR:n plörinäksi mennyt Kotkan marssi 1977
80. Lisähuomioita Pekan mielenosoitustoiminnasta, yms.
79. Pekka ja vappu, osa 4/4
78. Pekka ja vappu, osa 3/4
77. Pekka ja vappu, osa 2/4
76. Pekka ja vappu, osa 1/4
75. Pekan perheonnea
74. Arjalanpaisti ja arjalanpiirakat
73. Kai M. Aalto puhuu! (osa 1/3)
72. Mitä Pekka Siitoin ajattelisi perussuomalaisista?
71. Pekka Siitoin: Jag ska befria Norden!
70. Pekan mietteitä ennen eduskuntavaaleja 1983
69. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 3
68. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 2
67. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 1
66. Pekkagrammi, osa 2
65. Pekka Siitoin ja rock ‘n’ roll
64. Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa
63. Pekka Siitoin Fingerporissa
62. Tulella leikkimisestä
61. Talo, jossa Pekka Siitoin asui (osa 2)
60. Pekka presidentiksi?
59. Kommunismin ja kokoomuksen uhka
58. Valtakunnanjohtaja ja Italia
57. Valtakunnanjohtaja ja Varkaus
56. Kiljukeisari
55. Valtakunnanjohtajan kiljuepisodi
54. Pekka Siitoin -anagrammit ja postyymi Finlandia-palkinto
53. Hyvää uutta vuotta!
52.Turun Hengentieteen Seura, osa 8
51. Das Fest! 50 postia Pekka Siitoimesta!
50. Arkistojen aarteita ja Pekka Siitoin soundboard.
49. Luvassa hypnoottis-magneettista menoa.
48. Turun Hengentieteen Seura, osa 7.
47. Rivologin rodunjalostusta.
46. Turun Hengentieteen Seura, osa 6.
45. Pekkagrammi.
44. Ääretön rakkaus.
43. Siitoin-filmi oy, osa 2.
42. Pekan lähtö.
41. Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi.
40. Pekka Siitoimen shortsit.
39. Hyvät naiset, olette kaikki kauniita!
38. Kassisen perintöprinssi.
37. Mikä erottaa fasistin kommunistista?
36. Mesikämmenen jengi.
35. Pekka Siitoin built my Panzerwagen.
34. Turun Hengentieteen Seura, osa 5.
33. Turun Hengentieteen Seura, osa 4.
32. Seurakuntavaalit.
31. Turun Hengentieteen Seura, osa 3.
30. Turun Hengentieteen Seura, osa 2.
29. Turun Hengentieteen Seura, osa 1.
28. Pentagrammon, clavis, cranium, sciurus, circumferentia, logos, gravis admodum, et diaboli.
27. Siitoin-filmi oy.
26. Mitä Leo Meller sanoi Pekka Siitoimen kuolemasta?
25. Toinen todellisuus.
24. Mitä Pekka Siitoin sanoi Anton LaVeystä ja satanismin historiasta?
23. Pekka Siitoimen iltarukous.
22. Isän valtakunta kuvina.
21. Isän valtakunnan jälkipyykkiä.
20. Pekan parhaat, osa 7.
19. Pekan parhaat, osa 6.
18. Pekan parhaat, osa 5.
17. Pekan parhaat, osa 4.
16. Pekan parhaat, osa 3.
15. Pekan parhaat, osa 2.
14. Pekan parhaat, osa 1.
13. Isän valtakunta.
12. Arkistojen kätköistä.
11. Päivän lainaus ja kysymys.
10. Pekka Siitoin on nykyään vampyyri!
9. Hypnoottis-magneettinen katse ja sen alkuperä.
8. Mitä Pekka Siitoin sanoi äidilleni.
7. Luciferin arkkipiispan nauru.
6. Talo, jossa Pekka Siitoin asui.
5. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 4/4).
4. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 3/4).
3. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 2/4).
2. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 1/4).
1. Should I laugh or cry?

Ja jatkoa seuraa…

Mesikämmenen postit valtakunnanjohtajasta eivät tähän lopu. Postit jatkuvat Kursiivin tapauksen tonkimisella, minkä jälkeen pääsemme Pekan saaman vankeustuomion käsittelyyn, ja sen jälkeen Pekan vankilanjälkeiseen elämään. Materiaalia löytyy vielä hyväksi toviksi eteenpäin. Näiden sadan ensimmäisen postin jälkeiset Pekka-postit löytyvät helposti blogin oikeasta alapalkista “tags”-osiosta sanalla “Pekka Siitoin”. Siitä klikkaamalla löytyy lista kaikista blogin Pekka-aiheisista posteista, mitä tämän 100. postin jälkeen on julkaistu.

Read Full Post »

Tänään esitettävää Isän valtakunta-dokumenttia odotellessa laitan esille joitain siteerauksia Pekan kirjoista. Tämänkertaiset siteeraukset ovat Pekan kirjoista Musta Magia, osa II (Turun Hengentieteen Seura, 1975), Paholaisen Katekismus (Kansallis-Mytologinen Yhdistys, 2. painos, 2000) ja Ufot, uskonto ja paholainen (Turun Hengentieteen Seura, 1974).

“Mikäli rakastamme tätä maapalloa, sen luontoa, ihmisiä ja mielenkiintoista jälleensyntymisen kiertokulkua, silloin olemme paholaisen palvelijoita sanan täydessä merkityksessä. Kuten olen maininnut, on nimi ”paholainen” tekaistu, hän ei ole paha todellisuudessa, vaan ajaa tarmokkaasti maapallon ja meidän ihmisten etuja, ettemme vain kuolisi saasteisiin tai atomipommien räjähdyksiin. Todellisia paholaisen palvelijoita ovat ne, jotka eivät halua hyväksyä kosmisia totuuksia, vaan haluavat säilyttää muka vanhat eettiset arvot, vaikkeivat itsekkään tiedä, ovatko ne totta vai tekaistuja. Kristus suosittelee siis meille paluuta henkisiin maailmoihin, hänen viinitarhansa vartijoiksi, ja Lucifer taas haluaa, että hyväksymme hänen luomansa maailman ja pidämme siitä ja olemme tyytyväisiä. Kumpikin ajaa siis omaa etuaan, ja onhan se luonnollista, sillä kumpikin pyrkii hyvyyteen ja täydellisyyteen, tietenkin vain eri teitä, ja eri ohjelman mukaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettemme milloinkaan pääse tästä aineellisesta maailmasta pois, jos vihaamme esimerkiksi luojaamme Luciferia, sillä hänen valtansa on melkein yhtä suuri kuin Kristuksenkin, ja Lucifer varmasti estää poispääsyn synnin avulla, ellemme voi hyväksyä puolueettomasti ja totuudellisesti kaikkien olemassaolevien voimien tarpeellisuutta. Ellei maailmassa olisi pahaa, niin emme tietäisi hyvästäkään mitään ja päinvastoin. Oman kehityksemme vuoksi tarvitsemme molempia voimia, ja silloin taitomme on etsiä kultainen edistymisen keskitie”.

~

[Ote eräästä seremoniasta:] “Tämän jälkeen kehoittaa johtaja jokaista avaamaan mukanaan tuoman korkkaamattoman viinapullon ja kehoittaa jokaista ottamaan siitä kolme kulausta Luciferin kunniaksi. Johtaja juo myös samalla kertaa kolme kulausta kuin muutkin. Tämän jälkeen johtaja huutaa möreällä äänellä seuraavan kutsun kolme kertaa: Lucifer – Lucifer – Lucifer! Aila himel Adonaj amara Zebaoth cadas yeseraije haralius! (nämä hirveät sanat kutsuvat seremonian suorittajien luokse perkeleitä ja pimeyden henkiä, sekä vainajahenkiä). Tämä jälkeen ottaa johtaja taskustaan toisen noin litran vetoisen pullon, jossa on joko sian tai lehmän verta. Johtaja kaataa pullostaan verta jokaisen viinapulloon viinan joukkoon yhtä paljon ja taas kaikki juovat kolme isoa kulausta tälläkertaa Saatanan kunniaksi. Tässä vaiheessa on syytä laittaa musiikki soimaan, jos tarvittava soitin on mukana. Musiikin soidessa keskitytään palavaan ristiin noin puolen tunnin ajan meditaation tavoin. Tämän jälkeen juodaan loput viinat pois, jonka jälkeen riisutaan viitta pois päältä ja ollaan alasti.

 

Johtaja kaataa pullostaan verta jokaisen viinapulloon viinan joukkoon yhtä paljon ja taas kaikki juovat kolme isoa kulausta tälläkertaa Saatanan kunniaksi.

Mikäli musiikki on tähän mennessä soinut loppuun, voidaan kasetti kelata takaisin ja soitetaan ko. kappaleet uudestaan. Ennenkuin tanssi alkaa valitsee johtaja itselleen partnerin, johon muilla ei ole mahdollisuutta. Johtajan partneriin eivät muut saa koskea, koska johtajan ja hänen partnerinsa “lemmenrituaali” on suoraan osoitettu Saatanan kunniaksi. Ennen orgioita kuitenkin kaikki jäsenet tanssivat keskenään alastomina myötäillen musiikin rytmejä. Liikunta ja hyppiminen on täysin vapaa-ehtoista. Tanssia ja hipelöimistä jatketaan niin kauan, kunnes johtaja huutaa ääneen: “Saatana, Saatana, Saatana – orgiat iloksesi!” Tämän jälkeen ne henkilöt ottavat itselleen sen partnerin, jonka kanssa ovat juuri sillä hetkellä tanssineet ja siirtyvät hänen kanssaan esim. läheiseen tiheikköön harjoittamaan sexuaaliorgioita Saatanalliseen tapaan.

Muiden aloitettua orgiat, tekee johtaja myös samoin valitsemansa partnerin kanssa ja sanoo ääneen: “Tässä oi suuri Saatana Sinulle kauttani vaatimaton lahjani. Olkoon kaluni kova kuin kivi ja kylmä kuin jää”. Orgiat ja vaikkapa ryhmäsexi voi jatkua niin kauan kuin vain osallistujat jaksavat. Orgiat on kuitenkin lopetettava viimeistään klo kolme aamuyöllä, jonka jälkeen johtaja manaa mukana olleet henget pois seuraavin sanoin: Te perkeleet, pimeyden henget ja muut: Menkäät nyt siis rauhassa pois. Demon Principium et Finis! Lopuksi puetaan viitat päälle ja kuljetaan vapaasti pois tulopaikalle, jossa puetaan tavalliset vaatteet päälle ja mennään kotiin. Lähitulevaisuudessa voidaan odottaa iloisia aineellisia tai muita yllätyksiä. Saatana on erittäin antelias ystävilleen ja kannattajilleen”.

~

“Käärme, eli Siitin, eli Paholainen ja niiden voima hallitsevat tätä aineellista maailmaa. Käärme kuvaa myös ikuisen elämän kiertokulkua munan, eli maapallon puitteissa. Muinaiset ihmiset pitivät siitintä Jumalan vertauskuvana, koska siitin oli elämän antaja ja jatkaja. Aineellisesti ajatellen he olivat uskossaan melko oikeassa, koska Paholainen on aineellisen maailman herra ja ”Jumala”, ja juuri hän hallitsee siittimen käyttöön liittyviä voimia”.

 

Käärme, eli Siitin, eli Paholainen ja niiden voima hallitsevat tätä aineellista maailmaa.

“Viikon vitsi: Mitä yhteyttä on naisen vitulla ja hautausmaan portilla? Vastaus: Molemmista viedään sisään jäykkää poikaa jalka tai jalat edellä!”

~

Edellä kootut Pekan parhaat (1-7, joista osa 6 löytyy täältä) on koottu kolmesta kirjasta: Musta Magia (osa I & II, Turun Hengentieteen Seura, 1974 & 1975), Ufot, uskonto ja paholainen (Turun Hengentieteen Seura, 1974) ja Paholaisen Katekismus (Kansallis-Mytologinen Yhdistys, 2. painos, 2000). Sellaisena ne rajoittuvat vain Pekan hengentieteisiin, magiaan ja saatananpalvontaan keskittyvään materiaaliin, eivätkä anna vaikutelmaan Pekan politiikkaa ja muita aihepiirejä käsittelevistä kirjoista (kaiken kaikkiaanhan Pekka kirjoitti eri nimillä 14 teosta eri aiheista). Edellä mainitut kirjat ovat kuitenkin Pekan tunnetuinta kirjallista tuotantoa ja niihin sisältyy myös hänen hervottomimmat kynäelmänsä. Nämä opukset sisältävät itseasiassa niin hervotonta materiaalia, että en viitsinyt aivan kaikkea tosiasiallisesti Pekan parhaisiin (tai legendaarisimpiin) kuuluvaa materiaalia täällä edes siteerata (eräs julkaisukelpoinen siteeraus, mitä en sisällyttänyt näihin Pekan parhaisiin, löytyy täältä). Suosittelenkin kaikkia kiinnostuneita metsästämään nämä alansa klassikot ja nauttimaan lukukokemuksesta autenttista amatööripainotuotetta käsissään pitäen.

Mutta, tänään YLE 1:llä näytetään siis klo 20.00 dokumentti Isän valtakunta. Mestari on meille tänään suosiollinen.

Pekan parhaat osan 6 voit lukea täältä.

 

 

Read Full Post »

Huomenna esitettävää Isän valtakunta-dokumenttia odotellessa laitan esille joitain siteerauksia Pekan kirjoista. Tämänkertaiset siteeraukset ovat Pekan kirjoista Musta Magia, osa II (Turun Hengentieteen Seura, 1975) ja Paholaisen Katekismus (Kansallis-Mytologinen Yhdistys, 2. painos, 2000).

“Tyhmyydestä vapautuminen: Jos Teillä on jatkuvaa epäonnea asioidenne onnistumisen suhteen ja jos aina teette tai kärsitte itse aiheuttamistanne kommelluksista, niin menetelkää seuraavasti: Menkää kesä-aamulla aikaisin ulos suunnilleen kukonlaulun aikaan ja koettakaa löytää ennen kahdeksaa aamulla elävä kyy-käärme. Löydettyänne sen, iskekää sen pää poikki kirveellä ja viekää kotiinne, jossa nyljette käärmeen. Laittakaa lihat pataan ja keittäkää niitä 45 minuuttia, jonka jälkeen syökää lihaa niin paljon kuin jaksatte. Syötyänne sanokaa ääneen, “oi järki sinä suuri Saatana, kehity ja laajene ja täytä tiedoillasi tyhmät aivoni”. Tämän jälkeen voitte olla varma, että alatte viisastua. Huom! Ellette löydä kyytä ennen kahdeksaa aamulla on etsintä aloitettava uudelleen jonakin muuna aamuna. Kahdeksan jälkeen kiinniotetulla käärmeellä ei ole ns. taikavoimaa järjen valon kehittymisen suhteen.”

 

Oi järki sinä suuri Saatana, kehity ja laajene ja täytä tiedoillasi tyhmät aivoni!

“Pahan vaimon kesyttäminen: Vanha “miero-ukko” kertoo osuvasti muinaissuomalaisen tyypillisen tarinan avioliiton kurjuudesta ja siitä, kuinka asiat voidaan korjata oikeilla otteilla. “Ellös vainen sulho rukka, Nouatelko naisen mieltä, Naisen mieltä, kiurun kieltä, Kuin minä poloinen poika! Kalat ostin kaikenlaiset, Särpimet monensukuiset, Oluet omilta mailta, Vehnät mailta vierahilta. En sillä hyveä saanut, enkä siistiä tavannut. Nainen kun tuli tupahan, Tuli kuin tukan repijä, Muotoonsa mullistellen, Silmiänsä väännitellen, Aina äyhki ähmissänsä, Vihoissansa virkkaeli, kutsui kuppeloperäksi, haukkui halkohakkuriksi. Jopa muistin uuen mutkan, toki toisen tien osasi: Kun kolotin koivun oksan, jo likisti linnuksensa. Kun karsin katajan latvan, jo kumarsi kullaksensa, kun vielä panin pajuilla, jo kapusi kaulahani“. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että vaimolle täytyy antaa kolme kertaa paljaalle takapuolelle ed m:llä oksilla, ennenkuin hänestä tulee siedettävä (tietenkin siinä tapauksessa, ellei vaimo ole ollut ihmisiksi). Koivun, katajan ja pajun oksissa on eräänlainen taikavoima, joka lamaannuttaa pahojen voimien vaikutukset etenkin naisissa. Tämä johtuu siitä, että naiset ovat yleensä taipuvaisempia pahaan kuin miehet. Oksien käyttöjärjestys on myös huomioitava, ensin koivuvitsalla, sitten katajanoksalla ja lopuksi pajunoksalla. Mikäli vaimo suuttuu lopullisesti kurituksesta ja karkaa, tai lähtee poliisin puheille, on hän niin “paholaisen riivaama”, että on parantumaton, joten voitte olla onnellinen, että pääsitte hänestä eroon. Saatte kyllä pian uuden”.

~

“Sexuaalisuus ja Saatanan palvonta: Tämän kirjan 1. osasta on käynyt ilmi Saatanan palvonnan historia pääpiirteittäin ja se, ettei pelkkä sexuaalisten orgioiden toimeenpano, tai “paneskelu” sellaisenaan ole välttämättömästi ns. puhdasta Saatanan palvontaa. Oikeamielinen Saatanan palvonta, johon liittyvät mukaan ns. uskonnolliset rituaalit on vasta asiaankuuluvaa toimintaa”.

~

“Käärme ihaili kaunista ja alastonta Eevaa, joka oli näöltään kuin taivaallinen sexipommi, melkein kuin Marilyn Monroy (…) Näin tapahtui se, että Käärme, eli siittimen sexuaalihimo siirtyi Aatamiin ja Eevaan. Tämän seurauksena Aatami ja Eeva, joista nyt oli tullut ns. “taivaallisia sexipommeja”, alkoivat harjoittaa mitä hurjinpia orgioita, kaikissa mahdollisissa muodoissa. Nähtyään moiset orgiat vauhdissa, suuttui Herra ja päätti lopettaa ns. “paratiisikokeilut”.

~

“Tunnevoimista johtuen on naisilla yleensä aina elämässään pääasioina avioliitto, oma viehätysvoima, tai mahdollisimman hyvän sexikumppanin löytäminen, joka kaikenlisäksi olisi vielä vähän tyhmä. Tyhmää miestähän on nautinto orjuuttaa ja näin nainen uskoo olevansa “fiksu”. Tästä johtuu, että sexihulluilla naisilla on tapana “rakastaa” tyhmähköjä miehiä, mutta vihata viisaita, koska eivät pysty orjuuttamaan ja saamaan sexuaalinautintoja tarpeeksi viimeksimainituilta. Tässämielessä voidaan todeta, että suurin osa naisista elää vielä edelleenkin n. 5000 v. takaista ns. Phallus (siitin)-Jumaluuden aikaa, jolloin miehen “kalua” pidettiin Jumalan symboolina”.

~

“Teksasin entinen kuvernööri tuomari Bean sanoi aikoinaan, että huorista saa parhaat äidit. Uskon itse tähän ja tiedän sen kokemuksesta. Huorien rutiinista on siis hyötyä. Heidän elämänkokemuksensa on suurta filosofiaa ihmistuntemuksen suhteen ja heidän väljät alapäänsä eivät aiheuta ainakaan lapsille biologisia synnytysvaurioita, kuten moni- ja toiskertalaisille synnyttäjille. Hell ru lei (hellurei) on “pillu” latinaksi”.

~

“Vaikka demokratia on eräällä tavalla jalo ja ylevä aate, niin ei sekään ole hyvä vaihtoehto nykymaailmassa. Demokratian, eli “paskakratian”, kuten eräs ystäväni mielellään toteaa, heikkous on juuri siinä, että on mies ja ääni periaate asiassa kuin asiassa ja senkun vaan vielä halutaan laajentaa tuota – “kratiaa”. Hengentiedehän opettaa ja myös monet lääkärit ovat todenneet saman asian fyysisesti, etteivät kaikki ihmiset omaa tarvittavia ruumiin ja sielun voimia, jotta he voisivat ymmärtää oikein esim. yhteiskunnallis-poliittiset tai uskonnollis-filosofiset asiat”.

~

“Me suomalaiset oikeastaan olemme vähän tyhmää kansaa. Kannatamme itseämme tuhoavaa kristillistä kirkkoa patamustine pappeineen ja vaaleissa äänestämme aina samat mulkkurikolliset eduskuntaan tai muihin luottamustoimiin”.

Lisää Pekan parhaita luvassa päivittäin aina ensi tiistaihin 26.10. asti. Osan 5 voit lukea täältä ja osan 7 taas täältä.

 

 

Read Full Post »

Tulevan tiistain Isän valtakunta-dokumenttia odotellessa laitan esille joitain siteerauksia Pekan kirjoista. Tämänkertaiset siteeraukset ovat Pekan kirjoista Musta Magia, osa I (Turun Hengentieteen Seura, 1974) ja Paholaisen Katekismus (Kansallis-Mytologinen Yhdistys, 2. painos, 2000).

“Toinen rituaali josta Paholainen pitää kovasti on seuraava: Tämä rituaali täytyy suorittaa pimeässä huoneessa, jossa palaa ainoastaan kolme punaista himmeää lyhtyä. (Voinen tässä esittää välihuomautuksena, etteivät sellaiset ihmiset ole todellisia Saatananpalvojia, jotka vain harrastavat sexiä, mutta eivät tiedä mitään henkimaailman asioista, joten he eivät voi saavuttaa sellaista onnea kuin ne, jotka harrastavat myös salatieteitä). Ensinnäkin ryhmän vanhin nainen valitaan tässä rituaalissa ns. papittaren virkaan. Tämän jälkeen ryhmän nuorin mies voitelee papittaren sukupuolielimet oliiviöljyllä. Tätä ennen ovat tietenkin kaikki riisuutuneet ja muodostaneet ympyrän, jonka keskellä alaston papitar seisoo. Samalla kun papittaren sukuelimiä voidellaan sanovat muut ääneen: Demon est deus Inversus, ole pyhitetty ja ylistetty oi pyhä käärme. Seuraavaksi voitelee seuran, tai ryhmän vanhin mies papittaren takapuolen ja reidet myöskin oliiviöljyllä. Jälleen muut toistavat loitsun, Demon… Tämän jälkeen ottavat kaikki naiset papitarta lukuunottamatta kahvikupin käteensä, jonka he ovat tätä tarkoitusta varten varanneet. Naiset valitsevat itselleen miespuolisen partnerin ja tarttuvat tämän paljaaseen siittimeen kiinni ja tyydyttävät miehiä niin kauan kunnes kaikkien miesten sperma on valunut kahvikuppiin. Edellisen vaiheen ollessa menossa kulkee papitar kokoajan ympyrää piirin edessä huutaen seuraavaa kutsua: Legioh, Legioh, tule todistamaan uskollisuuttamme Saatanalle! (ainakin 13 kertaa).

Mitä on mahtanut olla mummon kahvikupissa 70-luvulla?

Spermojen tultua kahvikuppeihin, ottaa papitar esille ison savikulhon, johon naiset kaatavat kaiken saamansa sperman. Tämän jälkeen papitar siunaa ruukullisen seuraavin sanoin: Ole pyhitetty elämän uhri Sinulle Oi suuri Perkeleen Ruhtinas. Tämän jälkeen lankeavat kaikki muut polvilleen lattialle ja rukoilevat sitä rukousta, joka ensiksi tulee mieleen. Samaan aikaan kaataa papitar kulhollisen sisällyksen tuleen ja aloittaa itsekin rukouksen polvillaan lattialla (Tätä tuleen kaatamista varten tulee huoneessa olla joko uuni, jossa on tarpeeksi suuri avotuli, tai iso grilli tms. laitos, jossa sperma todella palaa.) Tämän jälkeen rukouksen loputtua, kaikki siirtyvät hengittämään sperman käryä ja esittävät samalla toivomuksensa tai pyyntönsä Paholaiselle, joka varmasti auttaa tämän pyhän rituaalin jälkeen”.

 

Tämän jälkeen rukouksen loputtua, kaikki siirtyvät hengittämään sperman käryä ja esittävät samalla toivomuksensa tai pyyntönsä Paholaiselle, joka varmasti auttaa tämän pyhän rituaalin jälkeen.

“Jumalatar kuuluu moniin uskontoihin. Neitsyt Mariakin kuuluu alunperin näihin. Aina kekseliäs prelaattikunta on tehnyt immykäisestä fetishin. Munkkiparat, jotka eivät saa luonnollisella tavalla halujaan tyydyttää, voivat käyttää immykäisen kuvaa pornolehden korvikkeena – käteen vetäessään.”

~

“Yksinäisille ja leskille: Älkää antako yksinäisyyden masentaa. Hakekaa seuraa ja juokaa sopivasti, se helpottaa. Nykyaikana se ei ole ongelmallista, mutta älkää häpäiskö Luciferin arjalaista rotua sekaantumalla vierasrotuisiin henkilöihin, sillä silloin voitte odottaa Luciferin kostoa”.

Lisää Pekan parhaita luvassa päivittäin aina ensi tiistaihin 26.10. asti. Osan 4 voit lukea täältä ja osan 6 täältä.

Read Full Post »

Tulevan tiistain Isän valtakunta-dokumenttia odotellessa laitan esille joitain siteerauksia Pekan kirjoista. Tämänkertaiset siteeraukset ovat Pekan kirjoista Musta Magia, osa I (Turun Hengentieteen Seura, 1974) ja Paholaisen Katekismus (Kansallis-Mytologinen Yhdistys, 2. painos, 2000).

“Seuraavaksi esitän Teille muutamia rituaaleja, joita voi käyttää menoissa, joista Paholainen pitää. Ensin muodostetaan kahdeksan hengen ryhmiä niin monta, kuin jäseniä riittää siten, että yhteen ryhmään tulee 4 naista ja 4 miestä. Mainittakoon, että samassa salissa tätä rituaalia voi vuorollaan harjoittaa kuinka monta ryhmää tahansa. Ensinnäkin kaikki salissa olijat riisuvat vaatteensa pois ja laittavat ne yhteen kasaan lattialle pyramiidin muotoon. Ensimmäinen kahdeksan hengen ryhmä siirtyy keskelle salia siten, että miehet ja naiset seisovat vastakkain noin kuudenkymmenen sentin päässä toisistaan. Muut istuvat piirissä heidän ympärillään ja alkavat laulaa mitä tahansa vanhaa uskonnollista laulua. Keskellä piiriä seisovat henkilöt seisovat edelleen vastakkain ja katselevat 8 minuutin ajan koko ajan toistensa sukupuolielimiä koettaen saada ne toimimaan ajatuksen voimalla. Kahdeksan minuutin kuluttua nähdään, kenen piirin keskellä olevan miehen kalu seisoo.

Ne joilla kalu seisoo parhaiten, ovat otollisia Saatanalle, ja ne, joiden kalu ei seiso, tai seisoo huonosti tarvitsevat lisäharjoittelua orgioiden tai ryhmäsexin avulla. Myös sipulin syönti lisää potenttisuutta. Naisten kiihkeys taas todetaan siten, että vastapäätä seisovat miehet koettavat vasemmalla kädellään naisten häpyhuulia, ovatko ne kastuneet. Kuta kosteampia ne ovat sitä parempi Saatanan suosion kannalta, mutta jos ne ovat kuivia, eivät naiset ole otollisia Saatanalle (…) Ennenkuin vaatteet puetaan ylle luetaan yhteen ääneen seuraava loitsu: Ylistys Sinulle Oi helvetin herra, Sinulle kuulumme, Sinua palvomme. Tämän jälkeen vaatteet voidaan pukea ylle normaalisti, paitsi niiden joilla ei seissyt ja joilla ei kastunut. Heidän pitäisi (siis miesten ja naisten) vaihtaa 8 päivän ajaksi alushousujaan, jotta niissä oleva phallus ja joonivoima voisi käänteentekevästi vaikuttaa asianomaisten sexuaalihimoa kohottavasti. Myöskin se vaikuttaa himoja lisäävästi, jos alisexuaaliset miehet ja naiset vaihtavat nimiä keskenään joksikin aikaa ja puhelevat toisilleen toistensa etunimillä. Edellämainitun rituaalin suorittamisen jälkeen voitte olla varmoja siitä, että Saatana pitää Teistä ja on iloinen huomionosoituksestanne. Sen seurauksena tulette saamaan aina entistä enemmän maallista hyvää, mitä enemmän palvotte helvetin herraa”

~

“Mitä kaste on? Kirkko väittää, että pyhä vesi suojelee ja pelastaa meidät. Todellisuudessa asia on täyttä “puppua”. Jos kerran kraanavesi pelastaa meidät, niin miksi sitten tuhansia nuoria kuolee vuosittain? Oikea kaste on se, että lapset 13 vuotiaana merkitään Luciferin oppilaiksi vanhempien verimerkillä. Tämä ratkaisu toimii todella”.

 

Oikea kaste on se, että lapset 13 vuotiaana merkitään Luciferin oppilaiksi vanhempien verimerkillä. Tämä ratkaisu toimii todella.

“Huoneentaulu: Pidä aina asuntosi seinällä 666-taulua, tai johtajamme kuvaa tai patsasta. Älä koskaan ole yhden naisen mies, sillä olet silloin “lällärinynnäsri”. Käytä aina tilaisuuttasi ja viettele kaikki terveet naiset, jotka saat. Mieshän on aina ollut moniavioinen. Näin todetaan jo mm. Vanhassa Testamentissa. Muistakaa myös kaksi vanhaa sananlaskua, “todellinen mies on sotilas, juoppo ja pukki” ja “jokainen mies itkee ja nuolee vitun, sekä vetää käteen, mutta vain harva sen tunnustaa”. Minä ainakin tunnustan, siitä Paholainen pitää, ei se häpeä ole. Naisille ed m. sananlaskut sopivat kääntäen verrannollisesti.”

Lisää Pekan parhaita luvassa päivittäin aina ensi tiistaihin 26.10. asti. Osan 3 voit lukea täältä ja osan 5 täältä.

 

 

Read Full Post »

Pekka Siitoin, Luciferin arkkipiispa. Kuva kirjoittajan yksityiskokoelmista.

Tulevan tiistain Isän valtakunta-dokumenttia odotellessa laitan esille joitain siteerauksia Pekan kirjoista. Tämänkertaiset siteeraukset ovat Pekan kirjoista Musta Magia, osa I (Turun Hengentieteen Seura, 1974) ja Paholaisen Katekismus (Kansallis-Mytologinen Yhdistys, 2. painos, 2000).

“Naantalin luostarin perustaja Pyhä Birgitta oli myöskin etevä selvänäkijä. Hän kuvasi aikanaan mielestäni varsin osuvasti Paholaisen olemusta mm. seuraavasti. “Näin jälleen tuon pelottavan näköisen hahmon edessäni. Sillä oli ruskea iho ja paksut huulet, se oli korkea ison neekerin näköinen hahmo, jolla oli korvarenkaat korvissa ja musta viitta päällä jne…”

~

“Eräänä iltana mennessäni vuoteeseen ajattelin voimakkaasti Jooninlaaksoa ja sen aarrekammioita, koska olin aiemmin juuri kirjoittanut juttua tuosta aiheesta. Yht’äkkiä sain, kuin eräänlaisen sähköiskun ja henkeni irtosi ruumiista ja huomasin lentäväni kohden Jooninlaaksoa ja saavuinkin kaupungin koristeelliselle portille, jonka vierellä istui naurava Saatana. Mieleeni tuli ensiksi nähdessäni hänet, että siinä istuu neekeri punainen fetsi päässä, joka on värjännyt huulensa punaiseksi ja joka käyttää pyöreitä kullanvärisiä korvarenkaita. Saavuttuani portille sanoi Paholainen minulle, “et ole vielä valmis näkemään ja kokemaan kaupungin salaisuutta”. Ymmärsin asian mutta pyysin kuitenkin, että saisin nähdä vilahduksen maailman arvokkaimasta aarrekammiosta. Tähän Saatana suostui ja näin ihastuksekseni nuo suunnattomat kulta- ja timanttikasat. Näin aarrekammiossa myös vanhan valkopartaisen miehen, joka ilmeisesti oli siellä vartijan ominaisuudessa. Tämän jälkeen palasin takaisin ruumiiseeni, hätkähdin jälleen, enkä saanut tuon kokemuksen jälkeen unta moneen tuntiin, niin voimakas se oli ollut. Tämä tapahtui minulle v. 1972 keväällä”.

~

“Älkää koskaan menkö mihinkään kirkkoon yöllä klo 24-02.00 välisenä aikana, ellette tiedä olla varmoja siitä, ettei siellä ole silloin henkien seremoniat Paholaisen kunniaksi. Ainoastaan selvänäkijä voi osallistua Paholaisen luvalla tähän seremoniaan sivustakatsojana, koska henkilö, joka ei ole selvänäkijä ei voi aina todeta yhtään mitään siellä siihen aikaan. Tässä yhteydessä voinen mainita, että paraatiin osallistuvat alueen päädemoni, joka istuu alttarilla, ottaen vastaan paraatin, jota johtaa ns. arkkidemoni. Arkkidemonia seuraavat mm. luurankomiehet, mustat viikatemiehet, haarniskapirut ja eläinihmiset, joilla viimeksimainituilla on joko ihmisen pää ja eläimen ruumis, tai päinvastoin. Mikäli ette noudata edellä esittämääni varoitusta, niin voitte saada kirkossa sydänkohtauksen yöllä, tai saatatte joutua myöhemmin johonkin onnettomuuteen”.

~

“Herramme rukous: Kunnioitettu Lucifer, aamuruskon poika! Vallitkoon Sinun nimesi kaikkialla. Palkitse meidät sen mukaan joka päivä mitä olemme hyväksesi tehneet ja tuhoa vihollisemme! Sinun käsissäsi on meidän suuruutemme, tai kurjuutemme! Anna meille seuraavassa jälleensyntymisessä parempi elämä kuin tässä, jos olemme sen ansainneet! Amen, 666!”

~

“Uskontunnustus: Minä uskon Luciferiin, meidän luojaamme ja Herraamme, taivaan ja maan Luojaan. Uskomme myös neljään luonnonkuninkaaseen ja heidän alamaisiinsa jotka kaikki auttavat meitä. Emme pidä Jeesusta jumalana, koska hänen kuninkuutensa ei ole tästä maailmasta. Emme usko mädäntyneitten ruumiitten ylösnousemukseen, vaan jälleensyntymään, jonka nopeudesta johtajamme Luciferin manalan tuomaristo päättää. Opasta meitä oi Kunnioitettu johtajamme kaikissa seuraavissa jälleensyntymisissämme! Amen, 666!”

~

“Herran ehtoollinen: Meidän vastaava rituaalimme on seuraava: Kello 24, uuden- tai täysikuun aikana teemme juomasekoituksen ja nautimme sen Suuren Saatanan kunniaksi. Tarvitsemme siihen lasillisen lehmän- tai sianverta ja lasillisen kirkasta viinaa korkkaamattomasta pullosta. Sekoitamme aineet ja juomme sen kuudella kulauksella. Sitten lausumme möreällä äänellä: HEIL LUCIFER – AVE SATAN! Näin toiveemme tulevat toteutumaan!”

 

Sitten lausumme möreällä äänellä: HEIL LUCIFER – AVE SATAN!

 

“Olen syntyperältäni puoliksi aristokraattinen ihminen, mutta myöskin banaali ja sarkastinen yksilö. En ole koskaan ollut laumasielu”.

~

“Kristillisyys on täyttä paskaa, eli haiseva sontatunkio. Mitä enemmän sitä pengot, sitä enemmän se lemuaa sieraimissamme”.

~

“Aamuruskon prinssi -ja ruhtinas Lucifer on edelleen maapallomme ehdoton valtias ja kuninkaiden kuningas suuressa loistossaan ja tehokkuudessaan”.

Lisää Pekan parhaita luvassa päivittäin aina ensi tiistaihin 26.10. asti. Osan 2 voit lukea täältä ja osan 4 taas täältä.

 

 

Read Full Post »

« Newer Posts