Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Julius Evola’

Timo Hännikäinen puhuu!

timohannikainen

Kansallinen, traditionalistinen, radikaali. Nämä määreet kuvaavat Timo Hännikäistä ja verkkolehti Sarastusta hyvin. Monipuolinen ja tuottelias Hännikäinen on älykäs ja rohkea mies, jolla on mielenkiintoisia ja syväluotaavia ajatuksia kulttuurista. Mesikämmen tuumasi, että miestä pitää jututtaa.

Seuraavasta haastattelusta selviää mm. se, mitä radikaali traditionalismi on, mihin verkkolehti Sarastus pyrkii, millainen joukko lehteä toimittaa, mikä Suomen poliittisessa tilanteessa nykyään mättää ja mistä länsimaiden perikadossa on kyse. Hännikäinen kertoo myös tulevaisuuden suunnitelmistaan ja seuraavasta kirjastaan. Mesikämmenen oli luonnollisesti kysyttävä hiukan myös miehen ajatuksia Pekka Siitoimesta.

Hyvä naiset ja herrat, Timo Hännikäinen puhuu!

– – –

Pohjustusta

Olet runoilija, esseisti, kääntäjä ja kriitikko. Kerro taustastasi niille, jotka eivät siitä tiedä. Millainen mies on Timo Hännikäinen?

Olen syntynyt vuonna 1979 Padasjoella, Päijät-Hämeessä. Helsingissä olen asunut kohta 20 vuotta. Olen ”puolivapaa” kirjailija, eli maksan vuokrani ja laskuni tekemällä osan vuodesta puolipäivätöitä koulun iltavahtimestarina, muu toimeentulo tulee apurahoista ja kirjoituspalkkioista. Olen julkaissut seitsemän omaa teosta ja kääntänyt muun muassa Oscar Wilden, Charles Simicin ja Robert Louis Stevensonin tuotantoa. Olen naimisissa ja puolison lisäksi ruokakuntaan kuuluu cockerspanieliuros. Harrastukset vaihtelevat, tällä hetkellä lähinnä sydäntä ovat vinyylilevyjen keräily ja pienriistanmetsästys.

Tunnetuin teoksesi lienee vuonna 2009 ilmestynyt Ilman (Savukeidas), joka kertoo naisen puutteesta. Mitä tuumaat tuosta kirjastasi ja sen kautta saaneestasi huomiosta nyt, viitisen vuotta teoksen ilmestyttyä? Luetko vanhoja tekstejäsi? Mihin teoksiisi olet tyytyväisin ja miksi?

Ilman oli minulle jonkinlainen läpimurtoteos, joka kaiken synnyttämänsä julkisuuden lisäksi sai erittäin hyvät arvostelut. Useimmat kirjaa käsitelleet tosin keskittyivät siihen seksinpuute-aiheeseen, eivätkä huomioineet läpiseksualisoituneen kulttuurin analyysia, joka oli kirjan varsinainen pointti. Julkisuusrumban otin eräänlaisena kokeiluna, oli kiinnostavaa kokea kertarysäyksellä se median ja julkisuuden maailma, johon harva suomalainen kirjailija pääsee tai joutuu koko urallaan. Mutta olen ihan tyytyväinen, että sitä kesti vain aikansa. En ole mikään karismaattinen esiintyjä tai mediapersoona, mieluummin kirjoitan kuin puhun. Itse kirjaan olen yhä tyytyväinen, vaikka olenkin kyllästynyt puhumaan siitä julkisesti. Se vangitsee aika hyvin tietyn elämänvaiheen tunnot ja ajatukset. Enää en pystyisi kirjoittamaan sellaista teosta, niin moni asia on muuttunut niin ulkoisessa kuin sisäisessä elämässä. Omaa tuotantoa jälkikäteen lukiessa huomioikin yleensä sellaiset asiat, jotka nykyään tekisi eri lailla tai joista oma näkemys on muuttunut johonkin suuntaan. Se on oikeastaan hyvä asia: uskon, että ajattelun ja tuotannon pitää olla elävä ja ristiriitainen kokonaisuus, ei mikään valmis suljettu systeemi.

Kirjojesi lisäksi sinut tunnetaan nykyään myös verkkolehti Sarastuksesta ja radikaalista traditionalismista. Mitä kautta, miksi ja milloin sinusta tuli traditionalisti? Mistä radikaalissa traditionalismissa on kyse?

Traditionalismilla tai radikaalilla traditionalismilla viitataan usein sellaisiin filosofeihin kuten René Guenon ja Julius Evola, joiden ajattelussa uskonnollinen mystiikka oli keskeisellä sijalla. Itse käytän termiä laajemmin. Sarastuksen yhteydessä traditionalismi on käytännössä löyhä yleisnimitys sellaiselle oikeistolaiselle ajattelulle, joka poikkeaa sekä liberaalista talousoikeistosta että valtavirran konservatiivisuudesta. Tällainen ajattelu suuntaa kritiikkinsä käytännössä koko valistuksen ja Ranskan vallankumouksen perintöön. Se näkee yhteiskunnan pikemminkin orgaanisena kokonaisuutena kuin yksilöiden välisenä abstraktina sopimuksena. Vähintäänkin yhteiskuntasopimuksen piiriin pitäisi kuulua myös menneet ja tulevat sukupolvet, eivät ainoastaan elävät. Traditionalismissa politiikan keskipiste ja ihmistä viime kädessä määrittävä tekijä on identiteetti. Identiteetillä on lukuisia ulottuvuuksia, jotka muodostuvat vastakohtaisuuksien ja rajojen puitteissa: paikallinen, historiallinen, sukupuolinen, uskonnollinen, sivilisationistinen, jne. Esimerkiksi minä olen yhtä aikaa helsinkiläinen, suomalainen, eurooppalainen ja valkoinen mies, ja jokainen näistä ominaisuuksista kiinnittää minut tiettyyn kohtalonyhteyteen muiden kaltaisteni kanssa. Ei ole olemassa yhtä ja jakamatonta ”ihmiskuntaa” yhteisine tavoitteineen, vaan eri ryhmillä on omat intressinsä, jotka voivat myös joutua konfliktiin keskenään. Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Poliittisia kantoja Sarastuksen piiristä löytyy joka lähtöön, kristitystä konservatiivista jonkinlaiseen fasistiin. Osa kirjoittajista, mukaanlukien minä itse, ei edes halua määritellä itseään kovin tarkasti poliittisessa mielessä, vaan löytää ja yhdistelee ideoita monista ajatussuuntauksista. Se, mikä minut on johtanut tällaisen suuntauksen piiriin, onkin sitten mutkikkaampi kysymys. Perinteen merkitys inhimillisessä kokemuksessa ja Euroopan olemus ovat oikeastaan aina kiinnostaneet minua. Varsinkin kirjailijantyöni kautta tunnen lujaa yhteenkuuluvuutta siihen monisyiseen ja ristiriitaiseen traditioon, jonka muodostavat pakanallinen antiikki, kristillinen keskiaika ja uudempi tieteellinen ajattelu. Olen sielultani eurooppalainen ihminen.

Mitä suomalaisuus merkitsee sinulle? Mikä maamme ja kulttuurimme menneisyydessä on säilyttämisen arvoista ja miksi? Millaisia ovat suomalaisen psyyken valoisat ja pimeät puolet?

Suomalaisuutta on oikeastaan mahdoton ymmärtää ottamatta huomioon maantieteellistä sijaintia ja ilmasto-olosuhteita. Maantieteellisesti Suomi on rajamaa Euroopan ja Venäjän välissä, vähän samaan tapaan kuin vaikkapa Baltian maat ja Ukraina. Reuna-alueilla syntyy omanlaistaan kulttuuria ja mentaliteettia, joka poikkeaa keskuksista. Mentaliteettiamme ovat muokanneet myös ankarat ilmasto-olot. Kirjailija Marko Tapion mukaan kamppailu kylmyyttä ja pimeyttä vastaan on muovannut eräänlaisen arktisen persoonallisuustyypin, joka on säilynyt nykyaikaan saakka. Suomalainen on sitkeä, vakaa ja kestää vastoinkäymiset hammasta purren. Mutta samalla meissä on ajoittainen taipumus äärimmäisyyksiin, jotka voivat saada hyvinkin traagisia muotoja. Suomessa on käyty Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen verinen sisällissota, juoppous on yleistä ja itsemurhiakin esiintyy paljon. Toisaalta tämä taipumus on purkautunut myös hienona taiteena ja kirjallisuutena, ja uskon myös talvisodan puolustushengen ilmentäneen sitä.

Halveksiiko suomalainen kulttuuriväki omaa kansallista perintöään? Jos näin on, niin mistä se kertoo?

Tavallaan tällaista halveksuntaa on esiintynyt aina. 1800-luvulla suuri osa sivistyneistöstä piti suomen kieltä liian karkeana kulttuurin ja kirjallisuuden kieleksi. 1920-luvulla Tulenkantajat pitivät suomalaista kulttuurielämää takapajuisena ja ihailivat romanttiseen tyyliinsä kaikkea modernia ja ”keskieurooppalaista”. Tämä on itse asiassa perifeerinen ilmiö, rajamaiden kirous. Reuna-alueilla helposti ajatellaan, että oma kulttuuriperintö on liian haurasta ja kaikki arvokas tulee keskuksista. Jos kirjallinen kulttuuri on nuori, kuten Suomessa, se vain lisää tällaista asennoitumista. Sen käytännön seurauksiin kuuluvat ulkomaisten vaikutteiden omaksuminen sellaisinaan, suodattamatta, sen sijaan että sovellettaisiin niitä täkäläiseen perinteeseen. Taidehistoriassa keskitytään lähinnä tarkastelemaan, miten erilaiset kansainväliset suuntaukset, kuten vaikkapa romantiikka, funktionalismi ja postmodernismi, ovat tulleet Suomeen. Toisaalta meillä on kaikkina aikoina ollut sellaisiakin taiteilijoita, jotka ovat vakavissaan tutkineet paikalliseen identiteettiin nojaavan taiteen mahdollisuuksia ja pyrkineet luomaan kansallisia muotoja ulkomaisille vaikutteille. Heihin sopisi kiinnittää enemmän huomiota. Kulttuurielämä kaipaisi jonkinlaista etnofuturistista otetta.

Oletko ateisti, agnostikko tai joitain muuta?

Henkilökohtaisesti uskon, ettei historialla ole suuntaa eikä elämällä muuta tarkoitusta kuin ne, jotka yksilöt ja yhteisöt sille antavat. En odota mitään tämän elämän jälkeen, paitsi kenties länsimaisen kulttuurin ja omien ajatusteni säilymistä. En kuitenkaan suosittele tällaista katsomusta kenellekään – se olisi turhaa, sillä kyseessä on pikemminkin sisäsyntyinen kokemus kuin opittu ajattelutapa. Joillakin on kyky uskoa jumaliin, joillakin toisilla ei, ja tämän kohtalon kanssa on elettävä.

En lainkaan väheksy uskontoja: se olisi sama kuin väheksyisi ihmislajia, sillä ihminen on jotenkin asetuksellisesti uskonnollinen olento. Elämästä tekee elämisen arvoista tunne kuulumisesta itseään ja pieniä kuvioitaan suurempaan kokonaisuuteen, ja uskonto lienee yleisin tapa saavuttaa tällainen tunne. Harva pärjää ilman uskontoa tai jotakin sen korviketta. Jos nämä lapselliset uusateistit, Richard Dawkins opetuslapsineen, todella käsittäisivät kuinka ankara paikka maailma ilman korkeamman voiman ohjausta on, he juoksisivat hädissään ensimmäisen vastaantulevan new age -gurun syliin. Niinpä he ottavatkin korvikeuskonnoksi humanismin, biologisen reduktionismin tai edistysajattelun, joka on pelkkä kristillisen eskatologian maallistunut versio. Uskonnottomuus sopii niille, jotka kestävät pohjimmiltaan nihilististä maailmaa, jossa ihmistä varten ei ole mitään suurta suunnitelmaa.

Suosikkialkoholijuomasi?

Miedoista paras on brittiläinen Old Rosie -siideri. Väkevistä parhaita ovat viskit, skottilaisista Laphroaig ja irlantilaisista Jameson.

– – –

Sarastus ja radikaali traditionalismi

Verkkolehti Sarastus aloitti toimintansa syyskuussa 2012. Miksi tällaiselle verkkolehdelle oli tarvetta, miten se maastoutuu suhteessa maamme nykyiseen kulttuuriin ja poliittiseen ilmapiiriin? Mihin Sarastus pyrkii, mikä on sen raison d’être?

moderniamaailmaaSarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin. Suomesta puuttuu tämäntyyppinen ajattelun perinne, tai ainakin se on katkennut, sillä 1960-luvulta saakka älymystö on ollut leimallisesti vasemmistolaista ja vasemmistolla on ollut käsissään aloite melkein kaikessa kulttuurianalyysissa ja yhteiskuntakritiikissä. Poliittisen mielipiteen heilahdukset eivät ole muuttaneet tätä tilannetta. Jos halutaan yhteiskunnallista muutosta, sen täytyy tapahtua ensin ihmisten mielissä, ja tässä suhteessa akateeminen maailma, kulttuurielämä ja media, nykyään yhä enemmän myös sosiaalinen media, ovat ratkaisevassa roolissa.

Sarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin.

Missä ja kenen tai keiden toimesta idea Sarastuksen aloittamiselle alkoi? Milloin idea Sarastuksesta nousi ensimmäisen kerran ilmaan?

Ajatus tämäntyyppisestä julkaisusta oli putkahdellut kansallismielisissä ympyröissä jo pidemmän aikaa, mutta konkreettisia suunnitelmia ei ollut. Kesällä 2012 otin sähköpostitse yhteyttä joukkoon luotettuja samanmielisiä ihmisiä, joiden tiesin olevan myös näkemyksellisiä kirjoittajia, ja ehdotin verkkojulkaisun perustamista. Pidimme pari yhteistapaamista ja jatkoimme suunnittelua sähköpostitse. Syyskuuhun mennessä olimme päässeet yksimielisyyteen suurista linjoista, luoneet lehden ulkoasun ja laatineet ensimmäiset kirjoitukset.

Kerro Sarastuksen toimittajakunnasta. Kuinka erilaista väkeä verkkolehden toimittajista löytyy? Esiintyykö toimittajakunnan kesken vahvaa ideologista kädenvääntöä verkkolehden sisällön suhteen vai luoviutuvatko asiat omalla painollaan jaetuttujen traditionaalisten lähtökohtien kautta?

Toimituskunta on pysynyt suurin piirtein samana, mutta vakituisia avustajia on ilmaantunut suhteellisen lyhyessä ajassa kiitettävä määrä. Suurin osa ei ole ammattikirjoittajia, mutta monella on esimerkiksi yliopistotaustaa ja sitä kautta kokemusta asiatekstin laatimisesta. Toimitus- ja avustajakunta jakaantuu eri puolille Suomea, ja yhteistyötä tehdään internetin välityksellä. Kuten jo aiemmin totesin, Sarastusta toimittaa poliittisesti kirjava joukko, jota yhdistävät tietyt yleiset periaatteet. Poliittisista eroavaisuuksista ja lehden linjasta syntyy silloin tällöin toimituksen sisäistä debattia, mutta sitä on aina käyty hyvässä hengessä. Sarastus on loppujen lopuksi varsin avoin erilaisille näkemyksille, ainoastaan silkan huuhaan kuten ilmastodenialismin ja holokaustinkiistämisen olemme päättäneet pitää lehden ulkopuolella.

Millaista yhteydenpitoa ja yhteistyötä Sarastuksella on muiden samanhenkisten ihmisten ja ryhmien kanssa Suomen rajojen ulkopuolelta?

Sarastus on julkaissut käännöksiä artikkeleista, jotka ovat alunperin ilmestyneet muun muassa amerikkalaisissa Alternative Right- ja Counter Currents -verkkolehdissä, ruotsalaisella Motpol-sivustolla, erilaisissa ranskalaisissa julkaisuissa, jne. Tällä tavoin lehti on tullut tunnetuksi samanhenkisten keskuudessa myös ulkomailla, ja toimituskunnan jäsenet ovat jonkin verran yhteydessä ulkomaisiin kirjoittajiin. Tiettyä kiinnostusta Suomea kohtaan on herännyt tämän takia. Amerikkalainen kirjailija Jack Donovan, jota haastattelin alkuvuodesta Sarastukseen, kirjoitti myöhemmin facebook-sivuillaan, että hänen mielestään Suomi on paras maa, koska suomalaiset lukijat lähettävät hänelle jatkuvasti täkäläisten neofolk-yhtyeiden levyjä ja muuta kiinnostavaa tavaraa.

Miten Sarastukseen on yleisesti ottaen suhtauduttu eri piireissä? Onko Sarastuksen osakseen saama huomio yllättänyt millään tapaa?

Jo sivuston tilastoja seuratessa huomaa, että lehteä lukevat varsin monet. Päivittäinen kävijämäärä on keskimäärin reilun tuhannen luokkaa ja tähän mennessä suosituinta kirjoitusta on jaettu facebookissa noin 500 kertaa. Olen myös havainnut, että sitä lukevat monet sellaisetkin, jotka eivät lehden aatemaailmaa allekirjoita. En tiedä, onko se yllättävää. Traditionalismi ja ”uusi oikeisto” ovat Suomessa melko uusia juttuja, joten on tavallaan luonnollista että ne herättävät kiinnostusta. Huvittavimpia ovat oikeastaan Sarastuksen herättämät ristiriitaiset reaktiot eri leireissä. Vasemmisto on yrittänyt lyödä meihin natsileimaa, ja eräällä uusnatsien sivustolla meitä on taas sanottu ”siionistien peiteoperaatioksi” tai joksikin vastaavaksi. Kai tämäkin on merkki siitä, että olemme osanneet tehdä jotain oikein.

Miten tunnetusti vasemmistohenkinen kirjallisuuspiiri ja siihen kuuluvat ystäväsi ovat suhtautuneet oikeistoradikaaleihin ystäviisi ja Sarastus-verkkolehteen?

Suhtautuminen vaihtelee, mutta onhan se selvää, ettei maineeni sillä suunnalla ole yleisesti ottaen kovin hyvä. Välillä kustantajaltani on kyselty, miksei minua kieltäydytä julkaisemasta – ja ironista kyllä, kyselijät ovat yleensä sellaisia jotka muuten väittävät olevansa kaikkea ilmaisunvapauden rajoittamista vastaan. Sinänsä minua ei liikuta moinen, sillä minulla on edelleen riittävästi julkaisukanavia ja lukijoita. En ole erityisen aktiivinen kirjallisuuspiireissä, koska ne ovat hirvittävän sisäsiittoisia porukoita, joissa ihmiset seurustelevat lähes pelkästään saman alan tyyppien kanssa ja uskovat tekevänsä jotakin merkittävää, vaikka heidän touhuistaan on kiinnostunut vain kourallinen kollegoita. Minulle on vakiintunut sieltä muutama luotettu ystävä, joiden kanssa tulen hyvin toimeen ja joita tapaan melko säännöllisesti, mutta kirjallisuusväen kissanristiäisissä minua näkee harvoin.

Mitä mieltä olet Suomen poliittisesta nykytilanteesta? Mikä nykytilanteessa mättää eniten ja mitkä asiat siihen ovat syynä? Millaisia mahdollisia valopilkkuja nykytilanteessa on? Millaisena näet maamme poliittisen tulevaisuuden?

Suomen poliittinen tilanne muistuttaa monessa mielessä tyypillisen eurooppalaisen teollisuusmaan tilannetta, vaikka erojakin on. Meillä on matala syntyvyys ja ylisuureksi paisunut julkinen talous. Perheet ja muut pysyvät tukirakenteet hajoavat, ruumiillisen työn arvostus on matala, demografisia ja taloudellisia ongelmia yritetään ratkaista maahanmuutolla, joka lähinnä synnyttää uusia ongelmia. Talouskriisi ei ole iskenyt meihin erityisen lujaa, mutta toisaalta olemme tuskin vielä nähneet sen pahinta vaihetta.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille. Sen nimissä kansallisomaisuutta on myyty ulkomaille yleisen kulutusjuhlan rahoittamiseksi, ihmisiä on ylikoulutettu työttömiksi ja jätetty tulevien sukupolvien maksettavaksi massiivinen valtionvelka. Suurten ikäluokkien niin sanotut ”pehmeät arvot” loivat hirmuisen kovan yhteiskunnan, jossa yhteisvastuuta ei tunneta ja jokainen odottaa saavansa valtiolta enemmän kuin itse antaa. Rikkaat eivät enää halua maksaa veroja eivätkä köyhät tehdä töitä. Verojen maksu ja työnteko ovat jääneet keskiluokan harteille, ja keskiluokan kapinahenki alkaa näkyä muun muassa perussuomalaisten suosion kasvussa.

Valopilkkuna nyky-Suomessa näen sen, ettei tänne ole vielä kehittynyt sellaisia suuria maahanmuuttajakeskittymiä kuin vaikkapa Ruotsiin tai Ranskaan. Toisaalta Suomella on maantieteellisen sijaintinsa takia toinen ongelma: Venäjä suhtautuu meihin kuin omaan takapihaansa ja saattaa tulevaisuudessa käyttää täällä asuvia venäläisiä ulkopoliittisen painostuksen välineenä, kuten se on tehnyt Baltiassa ja Ukrainassa. Venäjän imperialistiset haaveet ovat ainakin lyhyellä tähtäimellä vakavin ulkoinen uhka Suomelle. Tarja Halosen presidenttikaudella tätä tosiseikkaa yritettiin kaikin keinoin peittää näkyvistä. Nyt unesta ollaan hiljalleen heräämässä, toivon ettei se tapahdu liian myöhään.

Millaisessa Suomessa Timo Hännikäinen haluaisi elää? Millainen olisi ihanteellinen tilanne Suomessa nykyään? Mitkä asiat olisivat toisin?

En mielelläni rakentele yhteiskuntautopioita, koska yhteiskunta on aina elävä kokonaisuus eikä mikään ideaali voi sellaisenaan toteutua. Jos takertuu liian tiukasti kuvaan ihanneyhteiskunnasta, todellisuuden lainalaisuudet unohtuvat helposti. Joitakin yleisiä linjoja mielessäni toki on.

Ihanne-Suomeni olisi sellainen, missä osa valtion nykyisistä tehtävistä olisi paikallisyhteisöillä ja ihmiset olisivat riippuvaisempia toisistaan kuin valtiokoneistosta. Ihmisillä olisi runsaasti yhteyksiä erilaisiin itsenäisesti toimiviin instituutioihin liikuntakerhoista osuuskuntiin ja muihin taloudellista toimintaa harjoittaviin organisaatioihin. Oppisopimuskoulutusta ja vastaavia järjestelyjä tuettaisiin jotta ihmisten olisi helppo työskennellä käytännön ammateissa. Pienyrittäjien asema olisi vahva. Valtio tukisi ja suojelisi paikallisyhteisöjä mutta puuttuisi niiden varsinaiseen toimintaan harvoin. Euroopan ulkopuolelta suuntautuva maahanmuutto olisi vähäistä ja tiukasti kontrolloitua. Sen sijaan opiskelija-, tiede- ja kulttuurivaihtoa olisi runsaasti ja siihen kannustettaisiin. Yksi valtiovallan tärkeistä tehtävistä olisi luonnonvarojen varjelu ja ekometsätalouden kaltaisten kestävien mallien tukeminen luonnonvarojen käytössä. Maanpuolustukseen panostettaisiin, ja vakinaisen armeijan lisäksi maassa olisi suojeluskuntien tapaisia paikallistason maanpuolustusjärjestöjä kuten Virossa.

Onko Suomi mielestäsi vielä itsenäinen? Miksi on tai ei ole?

Tiukassa mielessä Suomi on ollut itsenäinen ainoastaan 1920- ja 30-luvuilla. Silloin maa oli taloudellisesti omavarainen ja meillä oli itsenäinen ulkopolitiikka. Tämä kausi päättyi talvisotaan, jonka jälkeen tuli liittolaisuus Saksan kanssa, sitten YYA-aika ja lopulta EU:n jäsenyys. Ensimmäisen tasavallan kaltainen itsenäisyys ei tietenkään olisi enää nykyään mahdollista. Kansainvälinen politiikka ei perustu sopimuksien noudattamiselle, vaan se on taistelua. Suuret kansakunnat taistelevat vallasta ja pienet olemassaolosta. Niinpä pieni maa ei pysty sooloilemaan kovin pitkään, vaan sen on etsittävä vahvoja liittolaisia. Samalla on kuitenkin osattava luovia erilaisten valtablokkien välissä ja säilytettävä henkinen ja kulttuurinen itsenäisyys, joka on minusta se itsenäisyyden olennaisin muoto.

Mitä mieltä olet EU:sta? Pitäisikö Suomen erota EU:sta? Pitäisikö Suomen ottaa markka takaisin käyttöön?

Yhdistynyt Eurooppa ei ole lainkaan huono idea, mutta valitettavasti EU lähti jo varhaisvaiheessaan toteuttamaan sitä väärällä tavalla. Unionia luotaessa Robert Schuman kannatti ajatusta mannereurooppalaisesta konfederaatiosta, joka kunnioittaa jäsenmaidensa historiallisia ja kulttuurisia juuria ja jolla on vahva itsenäinen puolustus. Valitettavasti voitolle pääsi Jean Monet’n visio, jossa EU on talouspainotteinen liitto, jolla ei ole tarkkoja kulttuurisia tai maantieteellisiä rajoja. Sillä ei ole periaatteellisia estoja laajentua ei-eurooppalaisten kansojen keskuuteen ja puolustuksessaan se tukeutuu Yhdysvaltoihin. Tällaisena EU on kaikkien kansallisten ja paikallisten identiteettien vihollinen.

EU:sta eroaminen tuottaisi tällä hetkellä Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta nykyisen linjan vastaisten poliittisten voimien niin täällä kuin muualla Euroopassa pitäisi pyrkiä uudistamaan liittoa sisältäpäin.

Radikaalin traditionalismin kannattaminen tuntunee tuulimyllyjä vastaan taistelemiselta – vai onko näin? Onko traditionalismi idealistista eskapismia suhteessa vääjäämättömään suuntaan, johon maailma menee?

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet. Itse uskon, että elämme jonkinlaista siirtymäkautta. Kirjailija Anthony Burgess laati romaanissaan The Wanting Seed hahmotelman historian kolmivaiheisesta syklistä. Syklin alussa vallitsee malli, jossa laki, järjestys ja perinnäistavat ovat kaiken ydin. Kun tällainen järjestys on pysynyt vakaana riittävän kauan, aletaan kuvitella että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja kykenee pelkän järkensä avulla luomaan ihanneyhteiskunnan. Kun tämä malli kaatuu omaan mahdottomuuteensa, siirrytään välivaiheeseen jota leimaa kaaoksen ja tyrannian vuorottelu ja kaikkinainen epävakaus. Lopulta konservatiivinen järjestys palaa ja sykli alkaa alusta. Jos Burgessin hahmotelma vastaa todellisuutta, olemme tällä hetkellä siirtymässä sekasortoiseen välivaiheeseen. Silloin niillä, jotka pyrkivät pitämään vanhaa perinneainesta hengissä ja luomaan uutta, on tärkeä rooli. He ovat kuin munkkeja, jotka vaalivat antiikin sivistystä luostareissaan Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeisinä levottomina aikoina. Kuten Alain de Benoist sanoi: ”He elävät pimeydessä mutteivät kuulu pimeyteen, vaan kamppailevat sytyttääkseen valon uudelleen.”

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet.

Onko traditionalismin suosio nousussa vai onko se pysynyt suurin piirtein saman kokoisen pienehkön joukon tapana katsoa maailmaa ja elää siinä? Voiko traditionalismi edes nousta suurempaan suosioon, onko se luonteeltaan vääjäämättä kulttuurisessa marginaalissa?

Ainakin sitä kohtaan tunnetaan enemmän kiinnostusta. Liberaali ja vasemmistolainen ylivalta henkisessä elämässä on jatkunut niin kauan, että se on rappeutunut opittujen iskulauseiden toistamiseksi. Silloin vastakkaiset näkökulmat tuntuvat automaattisesti raikkailta. En katsoisi, että traditionalismi edes pyrkii suuren yleisön suosioon, sillä kyseessä ei ole mikään yhtenäinen ideologia vaan pikemminkin monia ajatussuuntia sisältävä virtaus – vähän samaan tapaan kuin ”konservatiivinen vallankumous” 1920-luvun Saksassa. Sekin oli aatteellisesti kirjava, epäyhtenäinen ja elitistinen liike, mutta vaikutti laajalti oman aikansa poliittiseen ilmapiiriin.

Millaisia sisäisiä jännitteitä, ristiriitoja tai haasteita traditionalisti joutuu maailmankatsomuksensa vuoksi nykymaailmassa omassa elämässään kohtaamaan? Miten traditionalisti tasapainoilee suhteessaan uuteen ja vanhaan teknologiaan, individualismiin ja kollektiivisuuteen, yms.? Millaisissa asioissa olet joutunut tekemään käytännöllisiä tai muunlaisia kompromissejä suhteessa traditionalistisiin periaatteisiisi?

Tämä on tietysti hyvä kysymys jokaiselle, joka elää omista arvoistaan poikkeavassa yhteiskunnassa. Toisaalta ratkaisu ei ole monimutkainen: on vain asetettava asiat tärkeysjärjestykseen ja mietittävä, mitä todella tarvitsee elääkseen arvokkaasti. Jos ei tavoittele suuria omaisuuksia, virallisia tunnustuspalkintoja ja yleistä hyväksyntää, on aivan mahdollista elää loukkaamatta vakavasti periaatteitaan. Järjestelmää voi käyttää hyödykseen ottamalla siltä sen mitä tarvitsee ja samalla työskentelemällä jonkin paremman rakentamiseksi. Minusta ei esimerkiksi ole järkevää boikotoida jotakin tarvitsemaansa tuotetta sen takia, ettei pidä sitä valmistavasta yrityksestä. Julius Evola kehotti ratsastamaan tiikerillä, kunnes se väsyy juoksemaan. Toisaalta ei myöskään kannata valittaa median turruttavaa vaikutusta ja kulttuurin kaupallisuutta, jos itse menee virran mukana. On hyvin helppoa olla katsomatta televisiota ja haalimatta merkkituotteita, mielekkäämpää tekemistä löytyy yllin kyllin.

Jos ottaa spengleriläisen käsityksen kulttuurin elinkaaresta tosiasiana, kuten traditionalistit ilmeisesti universaalisti ottavat, niin tarkoittaako se sitä, että traditionalismiin liittyy aina sisäänkirjoitettuna kulttuuripessimismi? Ovatko traditionalistit pessimistejä? Mikä on traditionalismin positiivinen anti nykykulttuurin kokonaisuudessa?

perikatoSpengler katsoi kaikkien korkeakulttuurien käyvän läpi tietyt kehitysvaiheet ja lopulta kuolevan. Pessimistinä häntä on pidetty siksi, että hän katsoi itse elävänsä kuihtumisen vaihetta. Spengler tarkoitti länsimaisella kulttuurilla noin vuodesta 500 jKr. meidän päiviimme saakka jatkunutta kulttuurikokonaisuutta, esimerkiksi antiikin kulttuuri oli hänen mielestään aivan oma kokonaisuutensa. ”Perikato” ei tarkoittanut hänelle mitään täydellistä tuhoa, vaan yhden korkeakulttuurin kuihduttua uusi alkaa itää. Jotkut sen piirteet myös siirtyvät uuteen kulttuuriin ja saavat siellä uudenlaisia muotoja. Esimerkiksi kristinusko syntyi jo antiikissa, mutta se säilyi antiikin kulttuurin kuoltua ja siitä tuli Spenglerin tarkoittaman länsimaisen kulttuurin pohjakivi. Minusta ei ole hedelmällistä vain surra oman kulttuurimme ilmiöiden rappeutumista ja varjella vanhoja muotoja, vaan on katsottava myös eteenpäin ja etsittävä kaikkea sellaista, mikä voisi elää oman korkeakulttuurimme yli ja toimia kokoavana voimana uudessa. Tämän takia Sarastus on minusta hyvä nimi lehdelle, siinä on eteenpäin katsova henki. Ellei Euroopan supistuva väestö kokonaan tai suurimmaksi osaksi korvaudu afrikkalaisilla ja aasialaisilla, eurooppalaisuus säilyy ja löytää uusia ilmenemismuotoja tulevaisuudessa.

Millainen on tyypillinen suomalainen traditionalisti?

Sellaista tuskin on olemassakaan.

– – –

Pekka Siitoin

Koska tämä on Mesikämmenen blogi, niin kysytään sinulta myös edesmenneestä valtakunnanjohtajasta. Mitä mieltä olet hänestä?

Pekka oli kokonaistaideteos, kansanomaisemmin sanottuna elämäntaiteilija. Hän teki itsestään jonkinlaisen performanssin. Arvostan häntä, koska hän oli niin vapaa kaikesta itsesensuurista. Hänen julkiset esiintymisensä olivat loistavaa viihdettä.

Miten arvioit Pekan roolin 70-luvun Suomessa? Miten merkittävä Pekan rooli oli Kekkosen ja Neuvostoliiton kritiikissä maassamme? Oliko Pekka todellinen ja vakavasti otettava poliittinen vastavoima, vai esitettiinkö hänet paisutettuna uhkana kommunistien toimesta, puhtaasti poliittisin tarkoitusperin?

Minusta Pekka oli eräänlainen YYA-Suomen pimeä alitajunta. Hän teki kaikkea, mikä silloin oli kiellettyä tai epäkorrektia, ja kaiken lisäksi aivan äärimmäisellä ja karnevalistisella tavalla. En tiedä pitääkö tarina paikkansa, mutta olen kuullut että Pekan kotipihalla Naantalissa liehunut hakaristilippu näkyi paikkaan, jota Kekkonen ja muut sen ajan merkittävät poliitikot käyttivät huvilana.

On huvittavaa lukea, miten vasemmistolehdistö aikoinaan uutisoi Pekan ja hänen aatetovereittensa tekemisistä. Otsikoissa maalailtiin vakavaan sävyyn fasismin uuden nousun uhkaa, vaikka kyseessä oli aivan marginaalinen joukko eksentrikkoja. Samaan tyyliinhän kirjoitellaan nykyään ”äärioikeiston noususta”, vaikka joku uusnatsismi on Suomessa varsin vähäpätöinen ilmiö.

Pekka mielletään nykyään lähinnä ronskin humoristisena spektaakkelina, jossa yhdistyi rivologia, hengentieteet ja politiikka. Jos unohdetaan Pekan auraa vahvasti värittävä huumori ja koomisuus, niin mitä mieltä olet Pekan eläessään esittämistä poliittisista näkemyksistä? Missä määrin niissä oli jotain, mistä mahdollisesti olet samaa mieltä?

En oikeastaan pidä Pekkaa poliittisena hahmona, vaan pikemminkin showmiehenä ja arvokkaan kylähulluperinteen modernina jatkajana. Hänen sukulaissielujaan tässä mielessä ovat muun muassa Sigurd Wettenhovi-Aspa ja Ior Bock, joista on tullut kiinteä osa suomalaista folklorea.

Jos Kursiivin iskua ei olisi tapahtunut ja Pekka ei olisi saanut siitä vankilatuomiota, miten arvelet Pekan myöhempien vaiheiden menneen? Olisiko Pekka saanut rekisteröityä puolueensa virallisesti, olisiko Pekan homma pysynyt vakavammin otettavana ja noususuhdanteisena?

En tiedä, tavoitteliko Pekka vakavissaan kansansuosiota. Jos joku haluaisi oikeasti edistää natsi-ideologiaa, hän ottaisi aivan toisenlaisen lähestymistavan kuin Naantalin kaduilla koppalakki päässä saapastellut mies, joka hirtti muuminuken, uskoi yhdessä edellisistä elämistään olleensa ranskalainen aatelismies ja julisti olevansa ”kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti.” Pekalle tärkeintä oli show. Uskon hänen pikemminkin eläneen jotakin eriskummallista fantasiaa kuin tavoitelleen poliittista uskottavuutta.

Radikaaliksi traditionalistiksi kehittymisesi tuo etäisesti mieleen Pekan poliittisen radikalisoitumisen 70-luvulla – samaan hengenvetoon on toki todettava, että teidän kahden välillä eroja löytyy hyvin paljon. Ennen kuin Pekka radikalisoitui, hän oli tullut tunnetuksi valokuvausliikkeestään, Aino Kassisen ykkösoppilaana olemisestaan, yms. sosiaalisesti varsin hyväksytystä ja arvotetustakin toiminnasta. Ennen julkista profiloitumistasi radikaaliksi traditionalistiksi olit tullut tunnetuksi arvostettuna kirjailijana, kääntäjänä ja mm. kulttuurilehti Kerberoksen päätoimittajana. Kun Pekan poliittinen profiili radikalisoitui, hän menetti ystäviään ja hänen ja perheensä elämä vaikeutui. Onko elämäsi vaikeutunut sitten julkisen profiloitumisesi traditionalistina, oletko menettänyt ystäviä? Onko maailmankatsomuksellinen kehityksesi antanut uutta näkökulmaa Pekkaan?

Jotkut tuttavat ja kollegat ovat vieraantuneet minusta sen jälkeen kun olen ”tullut kaapista” näissä asioissa, mutten sanoisi elämäni vaikeutuneen. Minulle on tärkeintä se että voin tehdä työtäni, ei se, olenko väleissä kaikkien kanssa. Mitä Pekkaan tulee, hänkään tuskin ahdistui huonosta maineestaan vaan pikemminkin nautti siitä. Mutta hänen perheellään oli varmasti kovin vaikeaa. Isän valtakunta -dokumenttia katsoessani totesin, ettei hänen lapsiaan ainakaan käy kateeksi.

Missä määrin Pekka oli mielestäsi traditionalisti?

Ehkä hänen okkultismiharrastuksestaan voisi löytyä yhtymäkohtia vaikkapa Evolaan, joka oli kovin kiinnostunut magiasta. En tunne sitä puolta kovin tarkkaan. Natsismi puolestaan on monella tapaa aika kaukana traditionalismista, vaikka yhtymäkohtiakin löytyy. Esimerkiksi natsien ihailu keskitettyä totalitaarista valtiota kohtaan ja rotumystiikka ovat vieraita useimmille traditionalisteille.

– – –

Assosiaatiot

Mitä seuraavat asiat tuovat sinulle mieleen? Voit vastata yhdellä sanalla tai pidemmin.

Pentti Linkola.

Suomalaisen luonnonsuojelun suurmies ja erinomainen asiaprosaisti.

H.P. Lovecraft.

Ensimmäinen kirjallinen ihastukseni. Loi oman mytologiansa, mikä ei ole vähäinen saavutus.

Liberalismi.

Tarkoitti alunperin poliittista ja taloudellista vapautta, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Multikulturalismi.

Kyvyttömyyttä ymmärtää, mitä kulttuuri tarkoittaa.

Hipsterit.

Varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun ironia muuttuu retorisesta keinosta elämäntavaksi.

Kestävä kehitys.

Talouskasvu-uskovaisten saivartelua.

Poliittinen korrektius.

Sensuurilla on monta nimeä.

Islam.

Juutalaisuuden ja kristinuskon outo äpärälapsi.

Porno.

Korvannut seksin länsimaissa.

Tom of Finland.

Siitoin-postimerkki olisi ollut parempi.

Perussuomalaiset.

Poliittinen sillisalaatti, josta löytyy niin viisaita kuin idiootteja.

Jussi Halla-aho.

Suoraselkäinen poliitikko, tosin reagoi liian herkästi lehdistön kirjoitteluun.

Kokoomus.

Plutokraattien puolue.

Vihreät.

Liberaaleja, jotka haluavat kieltää kaiken.

Rasismi.

Tarkoitti alunperin rotusortoa, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Skinheadit.

Onko heitä enää Suomessa?

Natsi-Saksa.

Valtiomuotoinen yritys yhdistää estetiikka ja politiikka.

Helsingin Sanomat.

Painettua internettiä.

Suomen Sisu.

Kansallismielinen keskustelukerho, josta nousi myöhemmin poliittisia vaikuttajia.

Kansallinen vastarinta.

Vanhoissa natseissa oli enemmän tyyliä kuin uusissa.

Vasemmisto.

Puolusti aiemmin työtä pääomaa vastaan, nykyään puolustaa työtä vieroksuvia.

Metsästys.

Ihmisen alkuperäisin elinkeino.

Käsin kirjoitetut kirjeet.

Käyneet valitettavan harvinaisiksi. Merkittävien henkilöiden valittuja sähköposteja lienee turha julkaista.

Neofolk.

Kiinnostavin 1970-luvun jälkeen syntynyt musiikin tyylilaji. Death In Junen ja Blood Axisin levyt soivat kotonani ahkerasti.

Sananvapaus Suomessa.

Siitä tingitään aina kun joku käyttää sitä.

Suomen oikeuslaitos.

Luotan siihen yhä vähemmän.

Kuolemantuomio.

Rehellinen ja suvereeni vallankäytön muoto.

Tasa-arvo.

Käsitteellinen mahdottomuus. Arvo perustuu erolle.

Feministit.

Uskovat, että naisen tulee tehdä mitä huvittaa ja miehen mitä nainen sanoo.

Pussy Riot.

Minun marttyyrini on Dominique Venner eikä Pussy Riot.

Cheek.

Vihaan rappia, esittivätpä sitä minkä väriset tahansa.

Venäjä.

Suomalais-ugrilaisten kansojen historiallinen vihollinen, joka on tuottanut hienoa kirjallisuutta.

Yhdysvallat.

Atlantin takainen öykkäri, jonka aseita Eurooppa tällä hetkellä valitettavasti tarvitsee.

NATO.

Kannatan Suomen jäsenyyttä. Pienen kansakunnan edustajana on pakko olla pragmaattinen.

Sauna.

Siitä minä nautin.

– – –

Tulevaisuus

kaliyugaElämmekö Kali Yugan aikakautta? Onko länsimaiden perikato käsillä? Jos elämme Kali Yugaa, mitä merkkejä tästä on nähtävissä?

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen. Ihmiset vain toivovat hiljaa mielessään, ettei romahdus tapahdu heidän elinaikanaan. Toisaalta pitää muistaa, että perikato harvemmin tarkoittaa nopeaa ja täydellistä luhistumista. Rooman valtakunnastakin romahti vain länsipuoli, Bysantti porskutti vielä täydet tuhat vuotta. Rapistuvat kulttuurit voivat sinnitellä hämmästyttävän pitkään.

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on? Mitä seuraava kirjasi tulee käsittelemään?

Minulla on valmisteilla esseekirja, jonka olisi tarkoitus ilmestyä ensi keväänä. Se on tietyllä tavalla jatkoa Ilman-kirjalle, sillä sen keskipisteessä on suomalainen mies ja mies yleensä. Käsittelen siinä ”miehen metafysiikkaa” eli sitä, mitä maskuliinisuus pohjimmiltaan on kulttuurisista muuttujista riisuttuna. Samalla käyn läpi sitä, miten moderni yhteiskunta on oikeastaan naisten intressejä varten rakennettu. Lyhyesti sanottuna, Otto Weininger kohtaa Fight Clubin. Lisäksi minulla on tekeillä romaani ja suomennosvalikoima Jack Londonin asiaproosaa.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia on verkkolehti Sarastuksella? Miltä Sarastuksen tulevaisuus näyttää? Pysyykö Sarastus pelkästään verkkolehtenä, vai onko sille mietitty myös traditionaalisempaa paperilehti-formaattia?

Sarastus tuskin ainakaan kovin pian siirtyy paperilehdeksi, mutta toimitus on suunnitellut parhaiden kirjoitusten julkaisemista säännöllisin väliajoin jonkinlaisena vuosikirjana. Muutakin pienimuotoista julkaisutoimintaa on ideoitu. Olemme aloittaneet Spenglerin Ihminen ja tekniikka -teoksen julkaisemisen suomeksi ”jatkokertomuksena” Sarastuksessa, ja suomennos olisi tarkoitus julkaista myöhemmin myös kirjana.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mielenkiintoisten ihmisten seura. Joskus he ovat eläviä ihmisiä, joskus taas taiteilijoita ja filosofeja joiden kanssa keskustelen heidän teostensa välityksellä.

– – –

Mesikämmen kiittää Timo Hännikäistä haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hännikäisen blogi Marginalia. [Marginalia vanhassa osoitteessaan].

Hännikäinen Wikipediassa.

Hännikäisen kirjailijasivu Facebookissa.

Hännikäisen haastattelu Kuiskaus pimeässä-lehdessä.

Hännikäisen haastattelu Hommalla: Timo Hännikäinen: Ikkunat auki Impivaaraan.

Juhani Karilan juttu Helsingin Sanomissa: Esseisti Hännikäinen: Tasa-arvo on liian pitkällä. Esseisti Timo Hännikäinen radikalisoitui.

City-lehden juttu Hännikäisestä ja hänen 2009 ilmestyneestä kirjastaan Ilman (Savukeidas, 2009).

Hännikäinen puhumassa kirjastaan Ilman Maria-ohjelmassa.

Hännikäinen Perttu Häkkisen haastateltavana Ylen Suomalainen mies-sarjassa 2012.

Täyslaidallinen humanismia vastaan. Hännikäisen kirjan Ihmisen viheliäisyydestä (Savukeidas, 2011) arvio Elonkehässä.

Verkkolehti Sarastus.

Verkkolehti Sarastus Facebookissa.

 

Read Full Post »

Gerhard Hallstatt with a rock painting discovered in 1911 by Jean Sibelius. Photo (c) Sebastian Devamitra Porceddu 2012

Gerhard Hallstatt with a rock painting discovered in 1911 by Jean Sibelius.
Photo (c) Sebastian Devamitra Porceddu 2012

Like the music which he composes and records under the name of ”Allerseelen”, Gerhard’s writing does not easily fit any ready-made label or category. While the majority of people are content to travel the iron tracks laid down by their religion, politics, peer pressure, or brand-name culture (no matter that they are always crashing into each other), he follows a mercurial path: quick, elusive, and a little mischievous. When I first met him at a conference in Vienna, I was immediately attracted by his friendly persona and lack of posturing. As I got to know him and his writings better, I admired the way he was following his own star wherever it lead, with no possible financial or professional gain.

– Joscelyn Godwin in his foreword to Gerhard Hallstatt’s Blutleuchte.

It was a December evening in Turku the last year. We sat down at restaurant Koulu, talked and enjoyed some beer and salmiakki shots. Like Joscelyn Godwin, I got an impression that Gerhard was very friendly, not posturing, and he was clearly following his own star. His music, writings, photography and travels had formed a multifaceted living piece of art from well over two decades of pursuing his unique path. I had for some time thought about making an interview with Gerhard and meeting him made me think that it was the right time for it. Gerhard liked the idea and I started to write an interview for him.

In the following interview Gerhard tells about his writings, music, travels, inspirations, panteism, Christianity, mountains, and many other things, such as sauna, Koskenkorva, salmiakki, Pippuriset pääkallot, Santa Lucia and Jean Sibelius.

– – –

For those readers who don’t know you yet, would you give an introduction of yourself – who are you, what have you done and what are you doing nowadays?

I started in my youth recording on old cassette recorders strange music that consisted of loops of kettledrums, violins, metals. I wrote surrealistic poems and texts on loud type-writers and also started at an early age taking photographs. I still have today hundreds of diapositives that I should digitalize one day.

I was very much interested in alchemy, and this fascination inspired all my artistic activities. Still today, twenty years later, I am in some way working very similar although nowadays computers are of course involved. But still today I am recording in a very old-fashioned way, without using a computer programme. The cassettes became CDs, the little photocopied booklets that I did in my youth became printed magazines or books, and the camera I am working now with is a digital one.

I was very much interested in alchemy, and this fascination inspired all my artistic activities.

I myself did not change that much, I do not feel that much different from the time when I was 17. Still today I am full of enthusiasm, full of chaos, and hopefully this will remain like this for the next decades. ”You must have chaos within you to give birth to a dancing star”, like wonderful Friedrich Nietzsche wrote. I see myself nowadays like a kind of troubadour in a telectronic age, spending a lot of time on music, poetry, travelling to present these songs to a smaller or larger audience in various countries – and sometimes I am performing these songs in old castles too. But apart from travelling I also enjoy living in Wien which is definitely one of the most beautiful cities of the world. I did not grow up in Wien. I was born on the country-side, the first large city that I got to know was Berlin, I was staying there some weeks when I was 16. Wien I only got to know when I was 17.

You played live in Finland again, at Tampere, on 7th of December 2012. How was it? It was your second time here, right? How did it differ from your previous gig in Turku in 2007?

Allerseelen live in Moscow 2012. Photo (c) Miss Goodwrong

Allerseelen live in Moscow 2012.
Photo (c) Miss Goodwrong

The live performance in Tampere was our second concert in Finland. The first had taken place in Turku in October 2007. Then the line-up was very different, in Turku there were on stage Marcel P. on bass, Dimo Dimov on drums and I. But as both have been very busy with studies and working, since 2012 the current line-up of Allerseelen is consisting of Christien H. on drums and Noreia on bass. Both concerts were thus quite different.

Some new songs we were performing in December in Tampere for the very first time on stage – and two of these new songs were inspired by my Finland preparations: The song Grünes Licht / Green Light was inspired by magnificent aurora borealis photos. Unfortunately I did not see these wonderful lights when I was in Finland. Hopefully another time. Another song, Neunmondmesser / Nine Moon Knife was partly inspired by the Finnish knife puukko and the Kalevala moment where Kullervo finds a stone in his bread that destroys his only knife. Both songs will be on the next Allerseelen CD Terra Incognita.

On our Tampere guestlist was even Kiira Korpi. Unfortunately she did not show up – it would be great to see her dancing to some of our songs.

You traveled after the concerts in Tampere and Rakvere, Estonia, for some time in Southern Finland – what kind of impressions you got from these places? Where did you go, what were your favorite places, experiences? What was your impression of Finland?

Unfortunately I did not have time to see the paintings of Hugo Simberg in the Tampere cathedral. I like very much some of his works. After our Tampere concert we had to leave really early to travel by bus and ferry-boat and another bus to Rakvere in Estonia. We were performing there the next evening.

After some beautiful days in Rakvere and Tallinn, I returned for two weeks to Finland. It was a wonderful experience. When we performed in Turku in October 2007, I really enjoyed the traditional sauna combined with short baths in the cold sea. Already then I had been looking forward to another visit in Finland, hoping that this would happen again in the cold months of the year. And I had good luck. This December I spent again some time at saunas in various places – and it was wonderful to roll naked in the snow after the sauna.

Santa Lucia procession.Photo (c) Gerhard Hallstatt 2012

Santa Lucia procession.
Photo (c) Gerhard Hallstatt 2012

I also saw two beautiful Santa Lucia processions in Turku and Inkoo. I even filmed the Santa Lucia procession in Turku but still have to work on this video. In Turku there were many people watching the procession of Santa Lucia with the burning candles on her head. But in the small church of Inkoo there were not many people.

I was with a friend because I had seen photos of the danse macabre paintings inside this church. We did not know about the Santa Lucia procession there. I was glad to take some beautiful photographs combining lovely young girls with their candles and the kuolemantanssi frescoes.

The fortified island Suomenlinna was very impressive too. This might inspire another Allerseelen song. Some places that I had intended to visit were closed, for example Ainola, the house of Jean Sibelius in Järvenpää, and the wonderful castle Olavinlinna. So there are many reasons to return. Also I really enjoy lakritsi, salmiakki – as sweets as well as alcoholic drinks. Only some days ago I saw a photo of the absinthe spoons that are on display in Jean Sibelius´ house in Järvenpää – I did not know that he was drinking absinthe too. So I have at least a little bit in common with Jean Sibelius.

What have been and are your biggest influences in music, literature, and art in general?

Berlin was maybe the place that changed my life most as there, living for some time in a squat, I got to know the music of Einstürzende Neubauten, Deutsch Amerikanische Freundschaft, Abwärts. I was there when I was 16. I was again in Berlin when I was 18 – and then I saw there SPK live which had been a big influence on me together with the industrial music of Throbbing Gristle.

Gerhard Hallstatt, Schwedenhöhlen, Niederösterreich. Photo (c) Zeke Maziur.

Gerhard Hallstatt, Schwedenhöhlen, Niederösterreich. Photo (c) Zeke Maziur.

One of my favourite writer was and is Arthur Rimbaud – his magical symbolism, his travels, the mysteries in his biography, also his sudden and surprising decision to stop writing. When I was 17, I spent some weeks in France, visiting the village where he lived, visiting his tomb and travelling to many other places in France. When I was 19, I was again in Northern France, I saw there Psychic TV live in Rouen.

I am inspired a lot by writers like Antonin Artaud, Hermann Hesse, Ernst Jünger, Friedrich Nietzsche, Rainer Maria Rilke. The Industrial Culture Handbook published by Re/Search many years ago was a real book of revelation for me: Suddenly I came across a counter-culture that combined controversial musicians, heretic writers, revolutionary artists, cultural outlaws. I liked and still like very much the art of Man Ray, Edvard Munch, the Pre-Raphaelites, I love films by Jean Cocteau, Alejandro Jodorowsky and Pier Paolo Pasolini. In fact, my artistic pantheon contains of dozens of artists that I might consider as inspirations, masters, muses, and a list would be really long.

How you came up with the names Aorta, Ahnstern and Allerseelen? How they manifest the substance of their vessel and aim – and what are their aims?

I am inspired a lot by the writings of Friedrich Nietzsche, and I also like very much his words “Of all that is written, I love only what a person hath written with his blood. Write with blood, and thou wilt find that blood is spirit.“ So there were many reasons to chose the name Aorta for my record label and also the magazine. Whereas the word heart had been used too often in too kitschy contexts and the concept of blood was too often too strongly connected with destruction and war, the word Aorta still contained some innocence beyond kitschy or romantic visions of love and war.

Drums of Calanda, Spain.Photo (c) Gerhard Hallstatt

Drums of Calanda, Spain.
Photo (c) Gerhard Hallstatt

The name of my book Blutleuchte – which is also the name of a Finnish music project – means Blood Lantern. This title was inspired by the cult of the Blutleuchte that had been founded by Alfred Schuler and some other poets and philosophers around Stefan George in Munich around 1900. They believed in the pagan blood of prechristian antiquity and wanted a pagan renaissance. Alfred Schuler was also a big inspiration for Rainer Maria Rilke.

Ahnstern was an old German word for the planet Saturn, I had discovered this word in a book on runes. I used this name for magazine after I had published twenty issues of Aorta. The record label Steinklang also uses this name as sub-label.

There are many reasons why I chose the name Allerseelen. This name was partly inspired by Georges Bataille, by Pier Paolo Pasolini and especially by the concept of the Dia de los Muertos in Mexico the rites uniting life and death in early November. Only some years ago I found out that very similar traditions also existed in Austria and still exist in Bulgaria.

What it means to be an artist in your case?

Without art, life would really be boring, a waste of time. I have been accustomed for all these years to either working on something in music or poetry or photography. I am lucky that I may combine all these arts in the Allerseelen releases.

Without art, life would really be boring, a waste of time.

Human bones and leaves in a small lake. Photo (c) Gerhard Hallstatt 2007.

Human bones and leaves in a small lake.
Photo (c) Gerhard Hallstatt 2007.

I could not even imagine a life without art, without being surrounded by books, paintings, records. If I had to choose between a life without art, without aesthetic addictions, artistic obsessions and a death with art, I definitely would choose this adventurous terra incognita named death. It seems that I have the romantic impression that the realm of death is filled with art, beauty, poetry. In my youth I was also obsessed with death, I was collecting human bones and skulls, and I was fascinated by the stigmata of Catholic visionaries. I wrote about this in my magazine Aorta, these texts were then also published in the book Blutleuchte. This was definitely inspired by blood-stained Catholicism in my childhood, the theatre of cruelty that I got to know in churches and at school.

You have been doing your projects for quite long time already. How your approaches and interests have changed during the years? What subjects you don’t find anymore so important or interesting, what subjects have lately emerged? What subjects have continued to interest you?

If I am in love with something, I may be really stubborn. I still have the same interests that I had in my teenage years: art, occultism, surrealism, symbolism, travelling. In the past some people saw Allerseelen in a political context – but I was never really interested in politics. Politics were only of interest for me when they were connected to art or occultism. Thus I was and am still very interested in the biographies of magical monarchs like Ludwig II from Bavaria or Rudolf II in Prague or Frederick II in Italy.

Les Agudes, Catalunya.Photo (c)Sabinita 2002.

Les Agudes, Catalunya.
Photo (c) Sabinita 2002.

There is a still a lot of fever inside my head and heart, an ardent enthusiasm for utopies and visions. I do not feel adult at all. I am still living in a quite archaic way, surrounded by books, heating with wood. I do not download music, I am not accustomed to read electronic books. I always knew that time is more important than money. An archaic life without many responsibilities, in some way similar maybe to the way of life of E.M. Cioran in Paris, had been my dream when I was 17 – and it became reality. Hopefully this dream still will be reality when I am 71.

I still have the same interests that I had in my teenage years: art, occultism, surrealism, symbolism, travelling. In the past some people saw Allerseelen in a political context – but I was never really interested in politics.

Basically I am interested in things that combine culture and nature, paganism and christianity. I visited cromlechs, dolmens, menhirs in many countries. I have always been fascinated by magical and tragical biographies. This is why I wrote in my magazines and in my book Blutleuchte about visionaries and artists like Kenneth Anger, Bobby Beausoleil, Leonora Carrington, Corneliu Codreanu, Otto Rahn, Leni Riefenstahl, Viktor Schauberger, Rudolf Schwarzkogler, Karl Maria Wiligut and many others – all their lifes had magical and tragical qualities. All these fascinating and more or less controversial personalities still today are interesting me very much. If I wrote today about these artists and occult or political or ecological visionaries, my texts would definitely be different. But I am not certain to which extent they would be different.

What is or are your own favorite Allerseelen records and why?

I prefer the last two CDs named Hallstatt and Rauhe Schale. Both contain for me very intense memories. My recordings are always very individual and personal, even today when I am working on stage and in studio with various other musicians.

Allerseelen: Hallstatt. Ahnstern/Aorta (2007).

Allerseelen: Hallstatt.
Ahnstern/Aorta (2007).

Allerseelen sometimes have been compared to a group like Laibach – but this only makes sense in a superficial way. Maybe because of some musical elements, maybe because of the use of sometimes dangerous symbols. But Allerseelen never has been a collective, and the Allerseelen lyrics and visions are very subjective. In many ways, the Allerseelen CDs are acoustic diaries. For me they represent microcosms that are manifestations of a certain period of my life with specific experiences and impressions, beautiful ones, powerful ones, sad ones. Each song has a special story that quite often is only known to me.

In many ways, the Allerseelen CDs are acoustic diaries.

I also like the very early Allerseelen recordings that I released on cassettes with dozens of loops that I recorded with a bought violin and kettle-drums that I had stolen from a church. Although usually I am not listening to my own recordings. I love my songs when they are slowly coming into existence, when I feel a certain sacred marriage between rhythms and melodies and lyrics. When a song is finished, I usually stop listening to it. Probably because I already know it too much by heart. The process, the path has always been more important for me than the result, the peak, this is for me as valid in music as in travelling, as in the mountains. If life is the path and death is the peak, I am also definitely more interested into the path.

Blutleuchte is a book of yours that came out the last year. What the book contains? How you got Joscelyn Godwin to write the introduction to it? I remember you mentioned to me in Turku (while having beer and salmiakki shots at Koulu) that he is a friend of yours, do I remember this correctly?

Gerhard Hallstatt: Blutleuchte. Photo (c) Gerhard Hallstatt.

Gerhard Hallstatt: Blutleuchte.
Photo (c) Gerhard Hallstatt.

I liked our evening at Koulu in Turku – and I hope to return there soon. Joscelyn Godwin is a real renaissance scholar. He wrote several fascinating books about alchemy, magic, music and various other topics. We know each other for several years. We met various times in Wien, and I also visited him when he lived for some months in Venice. He had been a subscriber of my magazines Aorta and Ahnstern, so he already knew all the texts of the Blutleuchte book before I asked him if he might like to write a foreword. These now completely sold out magazines Aorta and Ahnstern had been bi-lingual magazines in German and English about my experiences, impressions, studies.

Some texts were like travel diaries – I wrote about my travels to little villages in Italy and Spain, about my visits at castles like Montsegur in South France and Castel del Monte in Apulia. Other texts, like small biographies, were the result of patient researches at libraries. I always wrote about artists and visionaries that were fascinating me. And I wrote always also about my own fascination.

So far there are already American and French editions of my book Blutleuchte containing all these texts and I think that in 2014 also German and Spanish editions finally will be available too. I am looking forward to these editions. All of these will be available via my Aorta Mailorder.

You have a strong interest in occult, pagan and folk related subjects. Which one of these describe you the best: an atheist, an agnostic, a pagan? If pagan, what kind of a pagan?

I would call myself a pantheist, and my pantheon is nature, this is why I spend as much time as possible outdoors.

I would call myself a pantheist, and my pantheon is nature, this is why I spend as much time as possible outdoors. I have been interested in a lot of different traditions, alchemy, kabbala, magic, shamanism, tarot. As an artist I always have been considering everything from an aesthetic point of view, and this is valid also for the world of occulture. This is why I may be fascinated as much by a Tibetan painting as by a Catholic fresco, by a rock painting in Finland as much as by a petroglyph in a temple on Malta. I am fascinated by Mithraism and visited various Mithras temples in Austria, Italy, Slovenia. Some weeks ago I visited a very small Mithras grotto close to Dubrovnik in Croatia. But I do not consider myself as follower of Mithras.

What do you think of Christianity and catholicism?

In my pantheism there is also a lot of place for Christian traditions and myths that very often have their roots in pre-christian, pagan traditions – like for example the beautiful Santa Lucia processions in Scandinavia. All Christian plants seem to have pagan roots.

I am a pantheist who is also fascinated by Christian mysticism, I like the writings of Meister Eckehart, of Saint Hildegard. Christianity is fascinating as a strong syncreticism with so many aspects borrowed or stolen from the mysteries of Isis, Cybele, Mithras. Catholicism is a bloody myth – but I still have to meet a Catholic who really believes in the most important dogma that bread is turned into sacred meat, that wine becomes sacred blood. I never met anyone who believed this. I suppose that all over the world there is thus only existing a hard core of maybe only some hundred or thousand real Catholics.

Cocullo, Abruzzi, Italia. Photo (c) Gerhard Hallstatt.

Cocullo, Abruzzi, Italia.
Photo (c) Gerhard Hallstatt.

I am fascinated by several Catholic phenomena like stigmata. Years ago I did a lot of research on the stigmatized Therese von Konnersreuth in Bavaria and wrote about this in my book Blutleuchte after a visit in the small village Konnersreuth. In Blutleuchte I also wrote about the bloody Semana Santa drums of Calanda in Spain that Luis Bunuel used as soundtrack for some of his movies. I was two times in Calanda. And also in the small village Cocullo in Italy I was impressed by a nowadays Christian procession with living snakes on San Domenico– this tradition definitely has a pagan, pre-christian root. Maybe soon I will travel there again…

Actually especially Catholicism is a real pantheon and pandemonium with all its Saints, with its colourful hell and more or less pale heaven. In the Kansallismuseo in Helsinki I was incredibly fascinated by a very realistic sculpture of the pagan Lalli who had killed bishop Henrik. The dead bishop was standing on the bloody body of Lalli who had very beautiful eyes and held a book in his hands. I identified immediately with this pagan and his book. Only later I was told details about the life of Lalli.

You have traveled a lot. Where you have been, what traveling means to you – pilgrimages? I recall you have described your travels as ”magical mystery tours”. What places have made the deepest impression on you and why? What are the most special experiences you have had during these travels?

Luckily we have been invited with Allerseelen to perform in a lot of countries in Europe. We also performed in North America and Russia – and I always try to combine these concerts with some explorations of culture and nature in these countries. It would make me sad to visit for example Helsinki just for one night.

Basically I am very curious. So very often I am returning from countries with dozens of wonderful experiences and impressions that may inspire new songs. From Finland and Estonia for example I came back with great Kalevala and Kalevipoeg impressions. I am learning a lot in these concert travels. I got to know new artists, musicians, writers – and I came back also with a lot of lakritsi, salmiakki, strange sweets like Pippuriset Pääkallot and delicious drinks like Leijona Pastilli Shot, Koskenkorva Lakritsi.

Cocullo, Abruzzi, Italia.Photo (c) Gerhard Hallstatt

Cocullo, Abruzzi, Italia.
Photo (c) Gerhard Hallstatt

I had very strange experiences when I travelled in my youth alone to the Italian volcanoes Vesuvio, Etna and Stromboli. I have not yet written about these experiences but will do so one day. I still have my diaries, some photographs and even some super-8 filmings that I took on Etna. I had not been well equipped at all, no good shoes, not enough water, not enough realism. A lot of dangerous things might have happened. Nowadays I would go there again much better prepared – with good maps, with more water – and I would not go there in hot August like I did when I was 18. I did not have enough water when I was on Etna and had already some hallucinations before I finally knew that I had to return to survive. I wounded my foot when I wanted to climb inside the crater of Vesuvio. And on Stromboli strange things happened too.

In these days in Southern Italy and Sicily I had with me Also sprach Zarathustra. In some way I was as crazy as the volcanic philosopher Friedrich Nietzsche. While I am talking about this, I feel again a very strong desire to leave again for these volcanoes – there are only paths as volcanoes do not have peaks. “For staying is nowhere.” (Rainer Maria Rilke: Duineser Elegien)

You mentioned the castles Montsegur and Castel del Monte. Can you tell us something about them?

Montsegur, Ariege, France. Photo (c) Gerhard Hallstatt.

Montsegur, Ariege, France.
Photo (c) Gerhard Hallstatt.

Usually the most impressive places are those where I am travelling alone. In this I am very close to the Steppenwolf described by Hermann Hesse in his famous novel. I visited the Cathars´ castle Montsegur in South France two times. The first time it was magical and intense, I had slept outdoors in my sleeping bag for several days, I had walked for hours. It was a real tour de force.

When I arrived in the late afternoon at Montsegur, I was the only visitor. It was raining a bit, and I knew that I would stay there over night. I also spent nights in other castles of the Cathars, these nights at Queribus and Peyrepertuse were intense too. During my second visit on Montsegur I felt like an average tourist as I was not alone. It was the same castle yet it was not the magical Montsegur that I had witnessed in my first visit. I really believe in the well-known saying: The path is more important than the peak.

Usually the most impressive places are those where I am travelling alone.

The next time I will again travel alone to Montsegur to spend there another night. I was visiting the octogonal Castel del Monte in La Puglia, Italy, in a very similar manner, walking for several hours on small roads towards a magical castle that looked from the distance like a white crystal on a hill. When I was going there I did not know where I would stay over night. I did not care as I also had my sleeping bag with me. My travelling then was in some way close to the travels of Arthur Rimbaud. While I am telling this, I feel a strong desire to visit both places again in the same Steppenwolf manner – alone, walking a lot with a backbag filled with a sleeping bag, with maps and books and water and a knife.

Lastly, what about mountains? You often mention mountains in your songs.

Vihren, Pirin, Bulgaria. Photo (c) Gerhard Hallstatt 2007.

Vihren, Pirin, Bulgaria.
Photo (c) Gerhard Hallstatt 2007.

Mountains have been very important for me in the last ten years. And usually I like the paths up to the peaks more than the peaks themselves. On the peaks I usually feel a certain emptiness. I felt this emptiness also in the castle Montsegur. ”Six thousand feet beyond man and time” is a good description of Friedrich Nietzsche who wrote about his years close to the wild mountains of Engadin in Switzerland, high above manhood, high above average life.

Julius Evola wrote several essays about this in his Meditations on the Peaks, inspired by his tours on difficult mountains in Austria, Italy, Switzerland. I hope to visit one day the glacier where his ashes are buried.

Some days ago I was sleeping alone in a mountain hut on the mountain Schneeberg in Lower Austria that has a room for emergencies that is always open. On a height of over 2.000 metres, I was drinking Koskenkorva Lakritsi and thinking of my beautiful days in Finland.

– – –

Vielen Dank für das Interview, Gerhard!

There is going to be a review of Gerhard’s book Blutleuchte and Allerseelen’s CD Rauhe Schale in the blog in a near future.

– – –

Related links:

Allerseelen

Gerhard Hallstatt: Blutleuchte

Aorta Mailorder

Gerhard Hallstatt: Blutleuchte + Allerseelen: Dein Herz schlägt aufwärts

Allerseelen: Das Feuer fragt

Allerseelen: Wo ist das Leben

Allerseelen remixed two songs of Agalloch for the Agalloch DoCD / DoLP Whitedivisiongrey:

Allerseelen / Agalloch: Dunkelgraue Stille

Allerseelen / Agalloch: Nur noch Asche
– – –

Read Full Post »

Hypnoottis-magneettisen katseen SM 2011:n mitalisisoille yltäneiden haastattelut ovat päässeet pronssille sijoittuneeseen Antti Joutsiin! Irminsulin mysteerit avautuvat!

– – –

Vielä kerran, onnittelut sijoituksestasi erittäin tiukoissa kisoissa. Miltä pronssisija hypnoottis-magneettisen katseen SM 2011:sta tuntuu?

Kiitokset! Kilpailu oli jännittävä ja toi aika hyvin vaihtelua päiväjärjestykseen. Pronssi tuntuu ihan hyvältä, se on minulle itselleni suuri saavutus joka tapauksessa että pääsin kilpailussa kolmen parhaan joukkoon.

Olit kisassa useaan otteeseen johtoasemissakin, harmittaako, kun voitto jäi väliin?

Olisihan se hypnoottis-magneettisen katseen Suomen mestari ollut kyllä hieno titteli! Vaikkei sitä voittoa tällä kertaa tullutkaan, niin ei oikeastaan harmita. Kilpailun myötä sitä oppi paljon uutta hypnotismista ja siitä miten voimakkasti pelkkä katse ja preesens voi vaikuttaa kanssaihmisiin.

Miten juhlistit sijoitustasi?

Kun viimeinen kilpailupäivä kerran sattui uudenvuodenpäivään, niin tuli näin suomalaisittain otettua viinaa.

Kommentteja kanssakilpailijoistasi ja kisasta yleensä?

Taso oli kovaa ja kilpailussa oli paljon vaikuttavia katseita. Kenenkään osallistujista ei kannata jättää tähän, vaan jatkaa taitojensa kehittämistä. Turun Hengentieteen Seura sai paljon positiivista mainosta kisan myötä ja antaa varmasti monille mielekkään kanavan katseen kehittämiseen.

Olet Kymenlaakson Esoteeris-Mytologisen Seuran perustajajäseniä. Mihin seura pyrkii, mistä sen toiminta muodostuu? Kuulutko muihin salaseuroihin?

Kymenlaakson esoteeris-mytologinen seura on omistautunut okkulttisen perinteen ja tiedon vaalimiseen. Seura on ikäänkuin verkosto, jonka avulla samoista asioista kiinnostuneet ihmiset voivat jakaa kokemuksiaan ja olla mukana totuuden ja tiedon etsinnässä. Seuran nimi ilmoitettiin minulle unessa.

Olen nykyään myös Turun Hengentieteen Seuran jäsen.

Kymenlaakson esoteeris-mytologinen seura on omistautunut okkulttisen perinteen ja tiedon vaalimiseen.

Muistan kuulleeni, että Kymenlaakson Esoteeris-Mytologinen Seura olisi tekemässä tänä vuonna matkan Kai M. Aallon luokse – pitääkö tämä paikkansa? Liittyykö matkaan hypnoottis-magneettisen katseen salaisuuksien opiskelua katseen mestarin johdalla, tms.?

Seuran hierofantin kanssa olemme asiasta keskustelleet, mutta mitään ei ole vielä lyöty lukkoon. Olemme olleet Kai M. Aallon kanssa kuitenkin yhteyksissä. Tämä olisi kyllä joka tapauksessa varmasti valaiseva matka monessakin mielessä.

Jaarli Kaikkitaival ja Ilmari Pöyhönen jo omissa haastatteluissaan kommentoivat sitä, että kaikilla mitalisijoille päässeillä miehillä on viikset. Mikä on oma näkemyksesi asiaan – mistä tämä kertoo? Mikä on viiksien magia, miten se liittyy hypnoottis-magneettiseen katseeseen?

Joutsi laittoi Crowleylle viikset

Kaikilla suurmiehillä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta on viikset. Toisin kuin partaa, viiksiä ei voi kasvattaa vahingossa, eivätkä ne muodostu itsestään jos vaan jättää naamansa ajelematta. Viiksien pitäminen kasvoillaan on aina tietoinen valinta, joka vahvistaa viiksiniekan omaa tahtoa. Miettikääpä herrasmiestä nimeltä Aleister Crowley. Kuinka vaikuttava näky hänkin olisi ollut mahtavien pensseleiden kanssa!

On hieno asia, että viikset ovat yrittäneet tehdä pienimuotoista comebackia katukuvaan.

Kaikilla suurmiehillä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta on viikset. Toisin kuin partaa, viiksiä ei voi kasvattaa vahingossa, eivätkä ne muodostu itsestään jos vaan jättää naamansa ajelematta. Viiksien pitäminen kasvoillaan on aina tietoinen valinta, joka vahvistaa viiksiniekan omaa tahtoa.

Olet todennut, että “Irminsulin ikiaikaiset mysteerit eivät viiksettömille aukea!” Mitä olet tällä tarkoittanut?

Irminsul oli tavallaan germaanisen saksi-heimon vastine viikinkien Yggdrasill-maailmanpuulle. Mytologinen puu joka yhdisti taivaan ja maan. Tuo viiksikommentti oli oikeastaan pieni sisäpiirin vitsi aiheesta, Irminsulin symbolista kun tulee eittämättä muhkeat viikset mieleen.

Viiksien lisäksi kaikkia hypnoottis-magneettisen katseen SM 2011:ssa mitalisijoille päässeitä yhdistää myös se, että he kaikki ovat myös hengentieteen miehiä. Onko niillä, jotka eivät harjoita hengentieteitä, mahdollisuuksia onnistua hypnoottis-magneettisessa katseessa lainkaan?

Tietenkin! Hypnoottis-magneettinen katse on synnynnäinen ominaisuus, eikä sen käyttöä voi muutenkaan opetella. Luulen että asia liittyy enemmän tietynlaisten persoonallisuuksien hakeutumisesta samanlaisten asioiden äärelle.

Ketkä ovat suurimmat esikuvasi hypnoottis-magneettisessa katseessa? Entä elämässä muuten?

Mestari Pekka Siitoin on ollut ainoa todellinen esikuva hypnoottis-magneettisen katseen suhteen minulle. Vaikka sijoitus kisassa olikin erinomainen, en pahemmin ole harrastanut hypnotismia, vaan teen työtä toisien esoteeristen suuntauksien parissa. Oman elämäni esikuvia ovat olleet monet okkulttisen, filosofisen ja henkimaailman taitajat ja tutkijat. Aleister Crowley, Karl Maria Wiligut, Guido von List, Jörg Lanz von Liebenfels, Julius Evola…

Listaa voisi jatkaa melkein loputtomiin, mutta loppukädessä koko yhteinen okkulttinen gnosis on tärkeämpi kuin kukaan yksittäinen ihminen tai idoli.

Miten, missä, milloin ja miksi aiot harjoituttaa hypnoottis-magneettista katsetta nyt vuonna 2012?

Pyrin käyttämään katsetta harkitusti, ainoastaan hyvin tärkeissä tapahtumissa, joissa oman preesensin vahvuus on olennaisessa osassa. Tulevat haastattelut koulun suhteen voivat saada vähän lisämaustetta hypnoottis-magneettisesta katseesta.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Pitkään kypsytetty viski, aromaattinen tupakka, rasvainen ruoka ja rivologiset puuhastelut.

Loppukommentteja?

Suurimmat kiitokset Mesikämmenelle, Kai M. Aallolle, kilpailun sponsoreille ja tietysti kaikille äänestäneille!

– – –

Kiitos haastattelusta, Antti Joutsi!

Read Full Post »