Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Jouko Turkka’

kalevalajulisteMesikämmen ei ole vaivautunut elokuvateattereihin pitkään aikaan. Syynä tähän on se, että suurin osa Finnkinon elokuvista on taattua hollywoodhuttua, eli sisällöltään latteaa, yllätyksetöntä, sielutonta ja tylsää ajanhaaskuuta.

Jari Halosen uuden elokuvan nähneenä voi todeta, että hollywoodhutut ovat Louhen ahneen jengin illuusiokoneiston paskaisia tuotoksia. Kalevala – uusi aika tarjoaa jotain ihan muuta.

Halosen elokuvassa Kalevala-pakkaa sekoitetaan reippaasti. Mukana on uutta ja vanhaa, hahmoja tulkitaan vahvasti ja ajallisesti luovitaan niin muinaisen ajan kuin kuluvan vuoden ulottuvuuksissa, mistä mieleen tulee Mircea Eliaden tunnetuksi tekemä ikuisen paluun myytti.

Sampo ei ole yksiselitteisesti vain materiaa suoltava ihmelaite, vaan myös henkilö. Louhen pohjoinen jengi edustaa materialismia, sokeaa ahneutta, vihaa, illuusiota, aidosta elämästä vieraantumista. Kalevalan kansa edustaa edelliselle vastakkaisia arvoja ja asioita.

Moniulotteisessa elokuvassa myyttiset hahmot nousevat esiin meissä itsessämme olevina puolina. Ruotsalainen ulottuvuus elokuvassa saa suun mutruun ja sattuu tietyllä tavalla sopivan hauskasti yksiin taannoisen joulutorttuhölmöilyn kanssa. Sukkahousukuninkaat ja maatamme maailmalle myyneet sieluttomat pukumiehet ovat syöttäneet meille valheellista historiaa ja onttoja arvoja, mutta uusi tietoisuus nousee!

Jos Jungia on tullut luettua, nousee elokuvaa katsellessa varjon käsite muutamaan otteeseen mieleen varmasti.

Näyttelijätyöstä tulee mieleen, että Turkan oppilaan tunnistaa. Kuola valuu, silmät tapittavat itkusta kosteina, eriasteista maanisuutta esiintyy vaikkakaan ei ollenkaan siinä määrin tai sillä tavalla kuin vaikka Turkan Kiimaisissa poliiseissa. Tämä on hillitympää. Halosella on oma näkemys. Näyttelijäkaarti, johon kuuluvat mm. Tommi Eronen, Konsta Mäkelä, Pirjo Lonka, Olavi Uusivirta, Ari Vakkilainen ja Tanja-Lotta Räikkä, hoitavat osansa hienosti.

Ei yllätä, että elokuva on saanut osakseen ristiriitaisen vastaanoton – tämä on niin outside-of-the-box-tavaraa kuin suomalaisessa elokuvassa nyt vain voi parhaimmillaan olla. Kokemusta voi koettaa sulloa tusinaleffojen matriisiin, mutta siinä ei ole mieltä. Tässä on mahdollisuus avata päätään ja tajuntaansa, sillä tämä elokuva on yhdenlainen musteläiskätesti. Sen saama ristiriitainen vastaanotto tarkoittanee sitä, että se nostattaa tunteita ja ajatuksia, ravistelee ja onnistuu koskettamaan jotain katsojien sisällä. Tämä on hyvä merkki.

Jos Halonen tuli vuonna 1987 tunnetuksi paskaa yleisön niskaan heittäneestä Jumalan teatterista, niin vuonna 2013 hänen pitäisi tulla tunnetuksi siitä, että Kalevala – uusi aika –elokuvallaan hän osoitti kuinka paljon sieluttoman materialismin vuoksi meidän päällemme heitetään monesta suunnasta elämän merkitystä tahraavaa paskaa päivittäin.

Mesikämmen suosittelee Jari Halosen elokuvaa Kalevala – uusi aika. Tietoa esitysajoista ja paikoista löytää täältä.

– – –

Tähän loppuun on kerrottava vielä muuan mielenkiintoinen anekdootti koskien luolaa, joka näkyy elokuvan Sampo-hahmon eräässä tajunnallisessa takaumassa. Tuossa takaumassa Louhi joukkoineen on kohdannut Väinämöisen ja Kalevalan joukot suuressa luolassa ja sen lähimaastossa. Kyseinen keinotekoinen luola löytyy Helsingin Mellunmäestä, jossa kyseinen kohtaus on siis kuvattu.

Sattumaa tai ei, mutta Mesikämmenen saamien varmojen tietojen mukaan kansainvälisen esoteerisen Setin Temppeli-ryhmän ensimmäinen Suomen osasto, nimeltään Kalevala Pylon, teki säännöllisesti rituaalejaan tuossa luolassa n. vuosien 1991-1997 välillä. Aivan ensimmäisessä Kalevala Pylonin tuossa luolassa tekemässä rituaalissa läsnäolijat maagisesti perustivat ryhmän ja nostattivat tietoisuuteensa mm. Väinämöisen arkkityyppiä, tarkoituksenaan näin symbolisesti energisoida pyrkimyksiään saavuttaa uusi, syvempi tietoisuus, tai Temppelin termein Tulla Olevaksi.

Kun otin yhteyttä Setin Temppelin Suomen edustajaan ja kyselin edellä mainitusta varmistusta, sain kuulla myös sen, että Temppelin tänä vuonna Helsingissä järjestetyssä Euroclavessa (johon otti osaa Temppelin jäseniä eri puolilta Eurooppaa ja myös Yhdysvaltoja) oli sen päärituaalissa symbolisesti nostatettu ”sisäistä sampoa”. Tässä rituaalissa sampo oltiin siis koettu jonkinlaisena ideaalisena sisäisenä tilana, dynaamisena tietoisuuden ja elämän liikkeenä… aidosti elävänä ihmisenä.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Elokuvan Kalevala – uusi aika viralliset Facebook-sivut, www-sivut.

Mikko Ketolan arvio elokuvasta Vartija-lehden sivuilla.

Read Full Post »

Aamulehti uutisoi 27.3. 2011, että “Poliisi kuunteli viime vuonna reilun 600:n rikoksesta epäillyn puhelinta. Sisäministeriön mukaan määrä on hivenen suurempi kuin toissa vuonna. Valtaosa telekuuntelusta liittyi törkeiden huumerikosten tutkintaan. Poliisin televalvonnan kohteena oli viime vuonna 1400 ihmistä. Lisäystä toissa vuoteen on vajaan parinsadan ihmisen verran. Televalvonnalla selvitetään esimerkiksi sitä, mihin liittymästä on soitettu ja missä soittoon on vastattu”.

Hmm. Okei. Mitä pahaa siinä nyt sitten on, jos meitä valvotaan viranomaisten toimesta? Eihän kenelläkään ole mitään pelättävää, jos ei tee mitään pahaa? Poliisiylijohtaja Mikko Paaterollakin oli varmasti vain kaikkien paras mielessä, kun hän vuonna 2010 unelmoi saavansa kaikkien suomalaisten sormenjäljet rekisteriin, eikö vain?

No, asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Asiaan liittyy ongelmia.

Jo vuonna 2003 uutisointiin, että “kansalaisten valvonta lisääntyy nopeasti“. Uutisessa todettiin, että “oikeustieteen lisensiaatin, varatuomari Rauno Korhosen väitöstutkimuksen mukaan esimerkiksi kehitteillä oleva keskitetty sähköinen henkilökortti osoittautuu lopulta oivaksi valvontakeinoksi. Tänään Lapin yliopistossa tarkastettava tutkimus väittää, että informaatioyhteiskunnan kehitys on uhka kansalaisten yksityisyydelle ja tiedolliselle itsemääräämisoikeudelle. Valvonnan lisääntyminen näkyy erityisesti poliisin ja muiden viranomaisten jatkuvasti paisuvissa valtaoikeuksissa”.

Valvonnan lisääntyminen näkyy erityisesti poliisin ja muiden viranomaisten jatkuvasti paisuvissa valtaoikeuksissa.

2010 loppupuolella uutisoitiin, että poliisi on saamassa luvan mykistää kännyköiden tukiasemia: “Uusi laki on tuomassa poliisille entistä laajemmat oikeudet mykistää matkapuhelimia ja muita telepäätelaitteita. Laki mahdollistaisi yhden tai useamman tukiaseman sulkemisen poliisin päätöksellä, mikä käytännössä estäisi kaikkien alueella olevien matkapuhelimien käytön”. Pian tämä jälkeen uutisiin alkoi jo nousta tiukkasanaista poliisin kasvaneiden valtaoikeuksien kritiikkiä osakkeella Poliisin kyttäysjärjestelmä tyrmistyttää: “Alkaa lähennellä Stasin urkkijarekisteriä”. Henripekka Kallion kirjoittama uutinen kuului kokonaisuudessaan näin:

“Oikeusoppineet kritisoivat voimakkaasti poliisille esitettävää havaintotietojen keruujärjestelmää. – Tämähän alkaa lähennellä Itä-Saksan Stasin urkkijarekisteriä, sivaltaa oikeusinformatiikan professori Rauno Korhonen Lapin yliopistosta. Alma Median sanomalehdet kertoivat viikonvaihteessa eduskunnassa käsiteltävästä lakiesityksestä, joka antaisi poliisille oikeuden panna kenen tahansa henkilötiedot valtakunnalliseen rekisteriin pelkän yksittäisen poliisimiehen epäilysten perusteella. Määräaikainen rekisterimerkintä voitaisiin tehdä, jos poliisilla olisi perusteltu epäily siitä, että henkilö liittyy rikolliseen toimintaan olosuhteiden, uhkailujen tai muun käyttäytymisen perusteella. Poliisi saisi esimerkiksi kirjata ylös aamuyöllä kaupungilla kulkevan henkilön tiedot, jos hän kantaa mukanaan arvokkaita työkaluja joita voi epäillä varastetuiksi.

Tämähän alkaa lähennellä Itä-Saksan Stasin urkkijarekisteriä, sivaltaa oikeusinformatiikan professori Rauno Korhonen Lapin yliopistosta.

Oikeusoppineita lakiesitys tyrmistyttää. Oikeustieteen lisensiaatti Mikael Koillinen Turun yliopistosta katsoo, että esitys vaarantaisi ainakin yksityisyyden ja henkilötietojen suojan. Ne ovat perustuslain suojaamia perusoikeuksia. Koillinen pelkää rekisterin perustamisen johtavan edelleen siihen, että tietoja ryhdytään myöhemmin käyttämään uusiin tarkoituksiin. Poliisi yritti toimia näin viimeksi biometristen passien sormenjälkirekisterin kohdalla. – Seuraava askel on aina pienempi kuin ensimmäinen, Koillinen sanoo. Poliisin toimivaltuuksia on laajennettu voimakkaasti jo vuosien ajan. Harvalla asiantuntijalla on enää hyvää käsitystä kokonaistilanteesta.”

Poliisin toimivaltuuksia on laajennettu voimakkaasti jo vuosien ajan. Harvalla asiantuntijalla on enää hyvää käsitystä kokonaistilanteesta.

18. kuluvaa kuuta 2011 Suomen Kuvalehdessä ilmestyi melkoisen tylyä tekstiä niin puolustusvoimista kuin poliisista. Varoitus vallankaappauksesta: ”Armeija ja poliisi karanneet hallituksen valvonnasta Suomessa” jutussa kerrottiin pääministeri Matti Vanhasen valtiosihteerinä seitsemän vuotta toimineen Risto Volasen sanoneen mm. seuraavaa:

“Volanen väittää, että armeija ja poliisi ovat karanneet Suomessa hallituksen valvonnasta. Erityisesti sotilaat ovat vieneet poliitikoilta valtaa ja alkaneet johtaa itse itseään […] Volanen väittää, että Suomessa ei ole normaalia kriittistä journalismia sotilas- ja poliisisektoria koskevissa asioissa. Hänen mukaansa poliisi huoltaa omia luottotoimittajiaan vinkein ja vuodoin ja sotilaat omiaan kertausharjoituksin ja sotilasarvoin.

Suomessa ei ole normaalia kriittistä journalismia sotilas- ja poliisisektoria koskevissa asioissa.

Myös maanpuolustuskurssit ja muu kokonaismaanpuolustuksen järjestelmä on valjastettu sotilasjohdon markkinointitarkoituksiin. ”Sitä kautta voi jopa syntyä eräänlainen suomalainen malli sotilaallis-teollisesta kompleksista, josta presidentti Eisenhower varoitti aikoinaan Yhdysvalloissa”, Volanen epäilee”.

Oli Volasesta sitten mitä mieltä tahansa, kannattaa hänen huolestuneisuutensa syitä kyllä miettiä. Se on ollut aivan selvää jo hyvän tovin, että poliitikoilta on lähtenyt mopo monissa asioissa käsistä jo ajat sitten. Poliisista kansalaisilla taitaa keskimäärin olla vielä jollain tapaa parempi kuva. Ehkä sitäkin käsitystä kannattaa kuitenkin tarkistaa.

Liekö sattumaa, että kaiken tämän tummansävyisen kehityksen keskellä on maamme televisiosta alkanut kasvavassa määrin tulla Suomen poliisille omansalaista pr-ohjelmaa. JIM pyörittää kotimaista Poliisit-sarjaa ja Sub näyttää kotimaista Lainvalvojat-sarjaa. YLE 2 pyörittää puolestaan kotimaista Poliisi TV-ohjelmaa. Kaikissa näissä ohjelmissa näyttäytyy poliisin se puoli, jota kansalaisten on helppo arvostaa. Rikoksia ratkotaan, poliisipartiot tekevät pitkää päivää ympäri vuorokauden ja hoitavat kaikenlaisia tapauksia mallikkaasti. Näissä ohjelmissa poliisi toimii yleisen hyvän nimissä ja meidän kaikkien (paitsi rikollisten) parhaaksi. Niissä poliisi on kiva. Ainut televisiosarja mikä poliisin kustannuksella säännöllisesti naljailee on tietysti Pasila, mutta kyllä se on aika kaukana jostain takavuosina esitetystä Jouko Turkan Kiimaiset poliisit-sarjasta. Nykyään nämä useat poliisi-ohjelmat  (niin em. kotimaiset kuin niiden lisäksi näytettävät amerikkalaiset vastaavat sarjat!) suitsuttavat poliiseja. Poliiseista on tehty pop,  amerikkalaiset poliisisarjat on saatu suomalaiseen formaattiin. Lähinnä yksittäisten rikollisten (usein pikkurikollisten) touhuista ja niiden selvittämisestä on tehty viihdettä. Minua tämä kyllä arveluttaa. Rikoksien (lähinnä pikkurikoksien) ja niiden ratkomisten muovaamisessa viihteeksi on jotain perustavalla tapaa perseellään olevaa. Mitähän varten suurrikollisia ja poliittista korruptiota ei käsitellä samalla innolla? Kyllä kentällä liikkuvissa poliiseissa autoineen on jotain maagista…

Liekö sattumaa, että kaiken tämän tummansävyisen kehityksen keskellä on maamme televisiosta alkanut kasvavassa määrin tulla Suomen poliisille omansalaista pr-ohjelmaa.

Kuvakaappaus poliisisarjasta Kiimaiset poliisit (1993).

Jos me vielä yhden poliisiaiheisen tv-sarjan tähän maahan saisimme, haluaisin, että se olisi Kiimaiset poliisit, vol. 2. Siinä käytäisiin muille poliisisarjoille vastapainoksi turkkamaisella otteella läpi poliisin paisuneita valtaoikeuksia, niitä poliisin touhuja, mitkä eivät välttämättä näytä yhtä arvostettavalta kuin yksittäisten asiallisten poliisipartioiden kenttätoimet. Voi kyllä olla, että siitä nousisi saman tien sellainen häly, että ohjelma lakkautettaisiin. YLE:n arkistot kertovat vuoden 1993 Kiimaisista poliiseista mm. näin: “Sarjan kuvauksessa kerrottiin sen olevan “kotimainen poliisisarja rangaistukseksi Suomen kansalle vierasmaalaisten poliisisarjojenpalvonnasta.” Sarjasta nousi valtava kohu. Jopa eduskunnassa pelättiin, että televisiosarja pilaa Suomen ja poliisikunnan maineen. Kansanedustajat Sulo Aittoniemi ja Maunu Kohijoki jättivät Kiimaisista poliiseista hallitukselle kirjalliset kysymykset.”

Jos Kiimaisista poliiseista nousi noin kova melu vuonna 1993, jolloin poliisin valtaoikeudet olivat huomattavasti heikommat kuin nykyisin, voi vain arvella, mitä vastaavasta sarjasta nykyään seuraisi. Mistä tämä kaikki kertoo?

Jos Jouko Turkka ei haluaisi ohjata toivomaani uutta, poliisille kriittistä poliisisarjaa, voisi Marko Sihvonen olla asiaan mies paikallaan. Hänellä kun on poliisin pimeästä puolesta ensikäden tietoa ja kokemusta. Kuka muistaa Korruptoitunut hallitus-mielenosoituksen? Markon ohjauksessa toivomani televisiosarja voisi ottaa syleilyynsä poliisien lisäksi myös poliitikot. Sarjan nimi voisi olla Kiimaiset ja korruptoituneet poliisit ja poliitikot.


Read Full Post »

Hieronymus Boschin maalaus 7:stä kuolemansynnistä (1450)

Kävin eilen Turun ylioppilasteatterissa katsomassa Milla Minervan käsikirjoittaman ja ohjaaman näytelmän 7,5 kuolemansyntiä. Kokemus oli positiivisesti yllättävä.

Ylioppilasteatterin vahvuuksiin kuuluu usein tietynlainen tekemisen riemun aura, mitä ei aina aisti vakiintuneesta ammattiteatterista, jossa hommasta on jo tullut leipäpuu. Tietenkään tämä ei aina pidä paikkaansa, mutta 7,5 kuolemansyntiä onnistui juuri siinä, mistä ylioppilasteatterin näytöksissä olen parhaimmillaan pitänyt. Käsikirjoittaja/ohjaajalla on ollut selvästi ajatusta ja kourallinen näyttelijöitä on toteuttanut tuota näkemystä ihaltavasti otsa hiessä.

1,5 tuntinen näytös oli varsin fyysinen. Esitykseen kuului kiitettävä määrä kohtuullisen vimmaisaa juoksentelua, marssimista, seinienhakkausta, itsensä ja toisten kourintaa, hikeä, itsensäpaljastelua, perse yleisöä kohden vääntelyä, ääntelyä, maanista tuijotusta, popkorninsyöntiä ja viinanjuontia. Vimmaisuus vuorotteli aaltomaisesti reflektiivisempien näytelmän osien kanssa. Kuolemansyntejä (joita klassisesti ovat ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo) ei käsitelty yksitellen kronologisesti, vaan monikudelmaisesti päällekkäin. Huonosti toteutettuna tämä olisi mennyt puuduttavaksi paikallaansoutamiseksi, mutta tällä kertaa homma toimi, tunnelma ei lässähtänyt, jännite säilyi ja teemat transformoituivat luontevasti eteenpäin.

Näytelmän fyysisyydestä tuli jostain syystä etäisesti mieleeni Jouko Turkka, hänen näytelmänsä, kirjansa ja yleinen vimmaisuutensa. Jos 7,5 kuolemansyntiin pumpattaisiin sopiva määrä turkkamaista intensiteettiä, saattaisi näytelmä onnistua ajatuksia herättelevyydessään ja puhuttelevuudessaan vielä paremmin. Turkka-assosiaatiooni vaikutti näytelmän yleisen fyysisyyden lisäksi myös sen verbaalinen puoli, joka ei ollut perinteistä vuoropuhelua, vaan harvaa ja painoikkaan valittua näytelmän teemojen alleviivaamista. Erityismaininnan tässä yhteydessä saakoon “sä olet tosi hyvän näköinen”-julistus, joka varmaankin jäi jokaiselle katsojalle mieleen, osittain sen takia, se annettiin kohti yleisöä lähietäisyydeltä.

7,5 kuolemansyntiä pitää sisällään hyvin gurdjieffilaisen ihmiskäsityksen. Ihmiset ovat elämän suuressa teatterissa kuin puolitietoisia robotteja, järjettömän suuressa määrin sattuman ja olosuhteiden heittosäkkejä suhteessa aidosti suhteellisen vapaisiin ja järkevästi harkittuihin valintoihin. Ihmiset ovat kiusallisen suuressa määrin poliitikkojen, suuryritysten, uskontojen, yms. käärmeöljyn myyjien pelinappuloita. Heitä ajaa eteenpäin yleisinhimilliset halut, tarpeet, pelot ja toiveet, joiden pohjalta heitä myös syyllistetään milloin milläkin asialla ja joiden kautta heitä ohjaillaan yhdestä asiasta toiseen. Osaltaan näiden seikkojen vuoksi ihmiset tietysti myös kokevat yleisinhimillisesti iloja ja suruja.

Teatteriin liittyvän magian ulottuvuuksiin kuuluu kiinteästi se, että onnistunut teatteriesitys rikkoo arkisen ajan- ja tilankokemuksen, onnistuen peilaamaan elämää jostain ajatuksia herättävästä, inspiroivasta, tai muuten puhuttelevasta olemassaolon kulmasta. Tässä 7,5 kuolemansyntiä onnistuu mainiosti. Jossain vaiheessa näytöstä tajuntani ulottuvuuksissa kävi jopa ajatus, että tässä on pieni mutta aito hetki elävän teatterin pitkän historian jatkumossa.

Read Full Post »