Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Jesse Ventura’

Syyskuun 11. 2001 terrori-iskuista tulee tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Mesikämmen julkaisee uusintana osissa viime vuonna kirjoittaneensa 10-osaisen artikkelisarjan aiheesta. Artikkelien perään on lisätty joitain vuoden varrella kerääntyneitä aihetta koskevia päivityksiä, uutisia, yms.

Mitä todella tapahtui?

5/10) Shanksville.

– – –

Katso aiheesta myös posti DUN:n 9/11-seminaari – 10 vuotta.

– – –

Artikkelin osa 5/10 löytyy täältä, osa 7 täältä.

Advertisements

Read Full Post »

Das Fest II! 100 postia Pekka Siitoimesta!

Blogin Pekka-posteista sanottua

Mesikämmen-blogi – kirjoittaja on julkaissut parhaan Pekkaa käsittelevän artikkelisarjan, mitä blogistanissa on nähtyNarian

Kertakaikkiaan sellainen folkloristinen pikkujättiläinen, ettei moista voisi kuvitella olevan olemassakaan (…) Ötöpesän jengi on lukenut nämä kaikki, eikä ennen sitä olisi voinut kuunaan kuvitellakaan, että Pekka Siitoimesta olisi missään näin paljon materiaalia. Ja mikä parasta, vapaasti saatavillakin! (…) Ehdottomasti rautaristin, suojaviitan, kumimanttelin ja kaasunaamarin arvoinen teko!Ötöpesän jengi

Vuoden blogistipalkinto ja kiljukanisteripalkinto! Tämä on yleensä vaiettua kulttuurihistoriaa yhdestä Suomen kummallisimmista ja viihdyttävimmistä miehistäJokunen

Blogihan on ollut varsinainen kylttyyriteko. Näiden Pekka-artikkelien taso vaatisi suorastaan niiden sitomista kansien väliin! “Helvetin hyvä”, sanoisi Peksi. Go on!A

Ylivoimaisesti parhain sivusto hengentieteen Mestari Pekka Siitoimesta – B.S. Müller, uudelleen perustetun Turun Hengentieteen Seuran sisäpiirin jäsen

100 Postia

100. Kursiivin isku, osa 4
99. Kursiivin isku, osa 3
98. Kursiivin isku, osa 2
97. Täällä vartioin minä!
96. Kursiivin isku, osa 1
95. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 3
94. Alfauros laittoi asioita kuntoon.
93. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 2
92. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 1
91. IKR:n plörinäksi mennyt Belgian matka 1977
90. “Worshiping the Devil in the name of God”
89. Siitoin-filmi oy, osa 5
88. Siitoin-filmi oy, osa 4
87. Kai M. Aalto puhuu! (osa 2/3)
86. Siitoin-filmi oy, osa 3
85. Turun Hengentieteen Seura, osa 11
84. Turun Hengentieteen Seura, osa 10
83. Turun Hengentieteen Seura, osa 9
82. Pekka ja SMP/SKYP
81. IKR:n plörinäksi mennyt Kotkan marssi 1977
80. Lisähuomioita Pekan mielenosoitustoiminnasta, yms.
79. Pekka ja vappu, osa 4/4
78. Pekka ja vappu, osa 3/4
77. Pekka ja vappu, osa 2/4
76. Pekka ja vappu, osa 1/4
75. Pekan perheonnea
74. Arjalanpaisti ja arjalanpiirakat
73. Kai M. Aalto puhuu! (osa 1/3)
72. Mitä Pekka Siitoin ajattelisi perussuomalaisista?
71. Pekka Siitoin: Jag ska befria Norden!
70. Pekan mietteitä ennen eduskuntavaaleja 1983
69. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 3
68. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 2
67. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 1
66. Pekkagrammi, osa 2
65. Pekka Siitoin ja rock ‘n’ roll
64. Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa
63. Pekka Siitoin Fingerporissa
62. Tulella leikkimisestä
61. Talo, jossa Pekka Siitoin asui (osa 2)
60. Pekka presidentiksi?
59. Kommunismin ja kokoomuksen uhka
58. Valtakunnanjohtaja ja Italia
57. Valtakunnanjohtaja ja Varkaus
56. Kiljukeisari
55. Valtakunnanjohtajan kiljuepisodi
54. Pekka Siitoin -anagrammit ja postyymi Finlandia-palkinto
53. Hyvää uutta vuotta!
52.Turun Hengentieteen Seura, osa 8
51. Das Fest! 50 postia Pekka Siitoimesta!
50. Arkistojen aarteita ja Pekka Siitoin soundboard.
49. Luvassa hypnoottis-magneettista menoa.
48. Turun Hengentieteen Seura, osa 7.
47. Rivologin rodunjalostusta.
46. Turun Hengentieteen Seura, osa 6.
45. Pekkagrammi.
44. Ääretön rakkaus.
43. Siitoin-filmi oy, osa 2.
42. Pekan lähtö.
41. Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi.
40. Pekka Siitoimen shortsit.
39. Hyvät naiset, olette kaikki kauniita!
38. Kassisen perintöprinssi.
37. Mikä erottaa fasistin kommunistista?
36. Mesikämmenen jengi.
35. Pekka Siitoin built my Panzerwagen.
34. Turun Hengentieteen Seura, osa 5.
33. Turun Hengentieteen Seura, osa 4.
32. Seurakuntavaalit.
31. Turun Hengentieteen Seura, osa 3.
30. Turun Hengentieteen Seura, osa 2.
29. Turun Hengentieteen Seura, osa 1.
28. Pentagrammon, clavis, cranium, sciurus, circumferentia, logos, gravis admodum, et diaboli.
27. Siitoin-filmi oy.
26. Mitä Leo Meller sanoi Pekka Siitoimen kuolemasta?
25. Toinen todellisuus.
24. Mitä Pekka Siitoin sanoi Anton LaVeystä ja satanismin historiasta?
23. Pekka Siitoimen iltarukous.
22. Isän valtakunta kuvina.
21. Isän valtakunnan jälkipyykkiä.
20. Pekan parhaat, osa 7.
19. Pekan parhaat, osa 6.
18. Pekan parhaat, osa 5.
17. Pekan parhaat, osa 4.
16. Pekan parhaat, osa 3.
15. Pekan parhaat, osa 2.
14. Pekan parhaat, osa 1.
13. Isän valtakunta.
12. Arkistojen kätköistä.
11. Päivän lainaus ja kysymys.
10. Pekka Siitoin on nykyään vampyyri!
9. Hypnoottis-magneettinen katse ja sen alkuperä.
8. Mitä Pekka Siitoin sanoi äidilleni.
7. Luciferin arkkipiispan nauru.
6. Talo, jossa Pekka Siitoin asui.
5. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 4/4).
4. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 3/4).
3. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 2/4).
2. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 1/4).
1. Should I laugh or cry?

Ja jatkoa seuraa…

Mesikämmenen postit valtakunnanjohtajasta eivät tähän lopu. Postit jatkuvat Kursiivin tapauksen tonkimisella, minkä jälkeen pääsemme Pekan saaman vankeustuomion käsittelyyn, ja sen jälkeen Pekan vankilanjälkeiseen elämään. Materiaalia löytyy vielä hyväksi toviksi eteenpäin. Näiden sadan ensimmäisen postin jälkeiset Pekka-postit löytyvät helposti blogin oikeasta alapalkista “tags”-osiosta sanalla “Pekka Siitoin”. Siitä klikkaamalla löytyy lista kaikista blogin Pekka-aiheisista posteista, mitä tämän 100. postin jälkeen on julkaistu.

Read Full Post »

Mesikämmen kiittää lukijoitaan kuluneesta vuodesta ja toivottaa heille hyvää uutta vuotta ja sitä parhaillaan edeltävää liminaalitilaa.

Tähän aikaan vuotta voi sopivaan väliin kerrata sitä, mitä aika oikein on. Asian tiimoilta voi myös katsoa vaikka BBC:ltä vuonna 2007 tulleen dokumentin Cosmic Time. BBC:n ohjelmatiedot dokumentista löytyvät täältä. Ja tuon jälkeen voi hypätä todella syviin vesiin: Onko aika illuusiota? Olemmeko me hologrammissa? Kokonaisuudessa em. linkissä mainittu paperi Our world may be a giant hologram löytyy täältä.

Länsimaisessa ajanlaskussa olemme siirtymässä vuoteen 2011. Joidenkin mukaan maailmanloppu on tulossa vuonna 2012. Jos näin on, niin aika alkaa käydä aika vähiin itse kullekin, mikä olisi ainakin minusta varsin paska juttu. Asian tiimoilta on olemassa kaikenlaista varsin viihdyttävää huttua. Maailmanlopun olisi pitänyt erilaisten tahojen mukaan tulla jo aika monta kertaa (mm. Jehovan todistajien ja Heaven’s Gate-jengin mielestä), enkä usko, että tälläkään kertaa on mitään Armageddonia tulossa. Ellei sitten jonkinlainen Dr. Strangelove-skenaario satu pamahtamaan kohdalle, siinähän me ihmiset olemme onnistuneet olemaan jo pari kertaa melko lähellä. Eräs joitain ihan mielenkiintoisia kulmia vuoden 2012 uhkakuviin (lähinnä NASA:n ennustamien auringonpurkausten tiimoilta) ottava paketti on entisen Minnesotan kuvernöörin Jesse Venturan ohjelma Conspiracy Theory. Sen jakso teemasta 2012 löytyy täältä. Tiivistelmä ohjelman sisällöstä ja ohjelmaan ja sen teemoihin liittyvistä uutisista, arvioista jne. löytyy taas täältä.

P.S. Perinteisten uudenvuoden rientojen rinnalle on nyt varteenotettava lisä. Turun Hengentieteen Seuran nekromantikko B.S. Müller on kanavoinut itse Pekka Siitoimelta henkimaailmoista varsin väkevän Uudenvuoden rituaalin. Se epäilemättä tuo onnea ja menestystä tulevalle vuodenkierrolle, jää vuosi 2011 sitten viimeiseksi  kokonaiseksi länsimaiseksi kalenterivuodeksi ennen maailmanloppua tai ei.

Päivän biisi: Pastori William Tapley, a.k.a. “The third eagle of the Apocalypse”: It’s prophesied (End time anthem).

Read Full Post »

Shanksville

United Airlines 93:n oletettu reitti

Lento UA 93 lähti Newarkin kansainväliseltä lentokentältä klo. 8.42, 41 minuuttia myöhässä alkuperäisestä aikataulustaan. N. klo 9.27 kone todennäköisesti kaapattiin Ziad Jarrahin johdolla ja koneen signaali katosi. Tähän aikaan kone myös todennäköisesti muutti kurssinsa kohti pääkaupunkia, jossa sen kohteena arveltiin olleen Valkoisen talon. Koneen kerrotaan pudonneen klo 10.03 Shanksvillessä, Pennsylvaniassa, vanhalle louhosalueelle, n. 20 minuutin lentomatkan päähän Washingtonista, oltuaan kaapattuna ilmatilassa 36 minuuttia. Alkuperäinen virallinen tarina kertoo, että matkustajat kävivät kaappaajien kimppuun ja uhrasivat itsensä, jotta suuremmilta uhriluvuilta vältyttäisiin. 9/11-komissio kertoi kuitenkin myöhemmin, että eräs koneen kaappaajista syöksi koneen maahan sen jälkeen, kun kaappaajat olivat menettäneet matkustajien hallinnan.

Kummallista lento 93:n putoamisessa on mm. se, että koneen jäänteitä löytyi huomattavasti laajemmalta alueelta kuin vain välittömältä putoamispaikalta. Aluksi koneen jäänteitä kerrottiin löytyneen n. 5-7 kilometrin alueelta, mutta myöhemmin niitä kerrottiin löytyneen myös n. 10-13 kilometrin päästä koneen oletettavasti aiheuttamasta kuopasta. Löydetyt koneen jäänteet olivat myös hyvin pieniä, suurimmillaankin vain noin puhelinluettelon kokoisia.

Entäpä sitten itse paikka, jolle kone oletettavasti putosi? Paikalla ensimmäisten joukossa ollut Fox Newsin toimittaja kertoi, että ei nähnyt siellä mitään, mikä olisi kertonut lentokoneen sinne pudonneen. Paikalla ei ollut koneen osia, ruumiita, tulipaloa, tai mitään  muutakaan tyypillistä suureen lentokoneonnettomuuteen viittaavaa. Paikalla oli tuon toimittajan mukaan vain ”kuoppa ja katkenneita puita”. Itse koneen oletettavasti aiheuttamaa kuoppaakin hän kuvaili vain vain n. 4-6 metriä pitkäksi ja n. 3 metriä leveäksi. Lähes kaikki paikalla käyneet silminnäkijät ihmettelivät samaa, miten vähän koneesta oli jäljellä. Hallituksen ympäristönsuojelun osasto totesi myöhemmin, että ”on vaikeaa uskoa, että Boeing 757:n kokoinen lentokone iskeytyi maahan sellaisella voimalla, että se kirjaimellisesti hajosi kappaleiksi ja sai aikaan vain rauhallisesti savuavan kraaterin”.

Jos World Trade Center rakennuksien 1,2 ja 7:n tuhoutumiset olivat ensimmäiset kerrat historiassa, jolloin valtavat teräsrakenteiset rakennukset tuhoutuivat lyhyiden epäsymmetristen tulipalon seurauksena symmetrisesti vapaapudotusnopeudella omalle tontilleen, muuntuen talkkijauheen kaltaiseksi jauhoksi ja kasaksi helposti poiskuljetettavaa teräsromua ynnä huomattavaksi määräksi sulaa terästä, oli Pentagoniin iskeytynyt AA 77 ensimmäinen matkustajakone historiassa, joka käytännössä katsoen haihtui ilmaan. Toinen historian tuntema tapaus käytännössä ilmaan kadonneesta matkustajakoneesta on United Airlinesin lento 93 (Pentagoniin oletettavasti iskeneestä AA 77:sta katso tarkemmin tämän artikkelin osa 5/10).

Siitä huolimatta, että Shanksvilleen oletettavasti pudonneesta UA 93-koneesta ei jäänyt jäljelle juuri mitään, esitti FBI Zacarias Mossaudinin, väitetyn ”20. kaappaajan”, oikeudenkäynnissä 2006 todistusaineistona Shanksvillen koneen jäänteistä lähes täydellisessä kunnossa säilyneen punaisen otsanauhan, pari ajokorttia, ja erään lentoemännän henkilökohtaisia dokumentteja. Herää kysymys, miten ihmeessä ne olivat voineet selvitä sellaisesta törmäyksestä, jossa itse koneesta ei varmuudella jäänyt jäljelle mitään? Paikalta näytettiin löydetyn yhden moottorin osia ja kaksi koneen rungon pientä kappaletta, mutta mistä ne tarkalleen löydettiin, ei ole kerrottu.

Oma kysymyksiä herättävä ulottuvuutensa lennon UA 93 tarinaan ovat siitä oletettavasti tehdyt useat puhelinsoitot. Suurin osa lennolta oletettavasti tehdyistä soitoista tehtiin kännyköistä. Näiden soittojen aitoutta on epäilty useaan otteeseen, koska iskujen aikaan ei lentokoneista tehtyjä kännykkäsoittoja ole pidetty teknisesti mahdollisina. Kuuluisimman näistä oletetuista soitoista teki Todd Beamer, jonka puhelun sanotaan päättyneen hänen huutoonsa “Let’s roll!”, minkä jälkeen koneen matkustajien oletetaan käyneen kaappaajien kimppuun. Tuosta kuuluisasta oletetusta Beamerin huudosta muodostui pian varsinainen iskulause monille amerikkalaisille presidentti George W. Bushin julistamaan terrorismin vastaiseen sotaan.

FBI kontrolloi myös lento 93:n tutkimuksia tiukasti, eikä antanut omaisten mm. kuulla koneen mustan laatikon nauhaa kuin vasta huhtikuussa 2002. Silloinkin  jostain selittämättömästä syystä, he eivät saaneet kuulla nauhalla olleita kolmea viimeistä minuuttia. Kaikkia neljän syyskuun 11. kaapatun koneen mustia laatikoita varjellaankin jostain syystä erittäin tarkoin. 9/11-komission virallisen raportin mukaan WTC 1. ja 2. osuneiden UA 175:n ja AA 11:n mustia laatikoita ei koskaan löydetty. Jos tämä pitäisi paikkansa, olisi se  todennäköisesti ensimmäinen kerta historiassa, kun tuhoutuneiden lentokoneiden mustia laatikoita ei olisi löytynyt. WTC:n rauniolla  vapaaehtoisena 257 päivää työskennellyt Mike Bellane on kuitenkin kertonut, että molemmat näistä “kadonneista” mustista laatikoista löytyivät. Hän oli itse paikalla, kun FBI haki toisen näistä laatikoista. Kun Minnesotan entinen kuvernööri Jesse Ventura tutki syyskuun 11. kadonneiden mustien laatikoiden mysteeriä televisio-ohjelmaansa Conspiracy Theory varten vuonna 2009, hän sai Bellanen kautta aluksi tarinaa vahvistamaan myös American Airlinesin lento 11:n erään esimiehen. Tämä henkilö kuitenkin jänisti haastattelusta. Epäröinnin jälkeen Bellane kertoi Venturalle, mitä tämän piti kuulla suoraan tältä toiselta lähteeltä: lennon 11 kaappaajat olivat koneen ohjaamossa jo ennen koneen ilmaan nousua. Bellanen mukaan useat henkilöt olivat tilanteesta tietoisia, mutta koneen annettiin silti nousta ilmaan. On tämä väite totta tai ei, liittyy syyskuun 11. iskujen mustiin laatikoihin kuitenkin jotain, mistä viranomaiset eivät mielellään puhu. Em. Conspiracy Theoryn jakso löytyy YouTubesta (jos haluat hypätä suoraan tuon jakson osaan, jossa em. väite käydään läpi, löydät sen täältä). Tässä yhteydessä on hyvä huomioida, että samantapaisesta asiasta lennon AA 77 suhteen ovat National Transportation Safety Board:lta saamiensa tietojen pohjalta raportoineet Pilots for 9/11 Truth-ryhmän jäsenet.

9/11-komission mukaan armeijan koneet eivät olleet Shanksvillessä lennon UA 93 perässä paikalla kuin vasta koneen putoamisen jälkeen. Asiasta on kuitenkin olemassa myös päinvastaisia todistajalausuntoja. Niin siviili– kuin armeijahenkilöidenkin taholta on raportoitu lennon 93 alasampumisesta. Siviilihenkilöitä, jotka asiasta ovat puhuneet, on joidenkin lähteiden mukaan tusinan verran. Puolustusministeri Donald Rumsfeld lipsautti joulukuussa 2004 puheessaan Yhdysvaltain joukoille Irakissa, että lento UA 93 “ammuttiin alas Pennsylvaniassa”. UA 93:n virallisen annetun putoamisajan suhteen on myös olemassa ristiriitaisia tutkahavaintoja, joita mm. Pilots for 9/11 Truth-ryhmä on analysoinut mm. dokumentissa Pandora’s Black Box.

Kuten syyskuun 11. päivän tapahtumista yleisestikin, on myös lento 93:sta tehty virallista kertomusta tukevia valtavirtaesityksiä. Lento UA 93:sta tunnetuin tällainen lienee elokuva United 93, joka pyöri myös Suomessa elokuvateattereissa vuonna 2006. Virallista tarinaa puoltavista kirjoista tunnetuimpiin kuuluu mm. Lisa Beamerin teos Let’s Roll. Viralliselle versiolle kriittisiin kuvauksiin tapahtumasta taas kuuluu mm. UA 93: The Road to Shanksville, sekä jo edellä mainittu Pilots for 9/11 Truth-ryhmän dokumentti Pandora’s Black Box. Tapauksen virallista versiota kriittisesti tarkastelevista kirjoista kuuluisimpiin taas kuuluu mm. David Ray Griffinin teos Debunking 9/11 Debunking: An Answer to Popular Mechanics and Other Defenders of the Official Conspiracy Theory.

[Tämä on artikkelin osa 6/10. Osan 5/10 voit lukea täältä ja osan 7/10 täältä.]

Read Full Post »