Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Jermu’

Mesikämmenen blogi ylpeänä esittää: Jermu-lehden (8/1976) juttu Turun saatananpalvojien rituaalimenot kokonaisena. Juttuun on viitattu blogin monissa aiemmissa posteissa, mutta koko juttua ei ole ollut aiemmin esittää. Jutun kuvat saa luettavampaan kokoon kuvia klikkaamalla.

Jermun teksti on lähes alusta loppuun suoraa siteerausta Pekan Musta Magia-kirjojen rituaaleista. Jutun kuvat taas ovat ainutlaatuista esoteeris-rivologista aineistoa, mm. jutussa oleva kuva Turun Hengentieteen Seuran temppelistä on ainut tunnettu kuva seuran tiloista.

ths1

ths2

ths3

Read Full Post »

Esa Taberman julkaisi 20.6. kuluvaa vuotta seuraavan tekstinsä Facebookin Pekka Siitoin Fan Clubissa. Mesikämmen kommentoi tekstiä Tabermanin tekstin perään.

– – –

Pekka Siitoimen hengentieteelliset ulottuvuudet ja esikuvat

Kirjoittanut Esa Taberman

rituaalimenot2Vaikka Pekka kiinnosti minua lähinnä enemmänkin poliittisten näkemystensä ja toimiensa vuoksi kuin ns. ”hengentieteen” näkökulmasta en tietenkään voinut välttää kosketusta Pekan tuohonkaan puoleen jo siksi, että se vaikutti voimakkaasti Pekan kaikkeen ajatteluun ja tekemiseen. Hänen poliittiset näkemyksensä olivat tuon mainitun aspektin värittämiä ja väitteet siitä, että suuri osa Pekan siirtymisestä poliittiselle linjalleen johtui hänen tutustumisestaan noihin aikoihin ilmestyneeseen okkultistiseen kirjaan (Ravenscroft: Pyhä keihäs) eivät ole täysin tuulesta temmattuja.

Minkälaisia sitten olivat nuo Pekan ”hengentieteelliset” näkemykset? Itse hän väitti usein uskottavastikin saaneensa vaikutteita tuolloin 70-luvulla tunnetulta ”selvännäkijältä” Aino Kassiselta, mutta mielestäni Pekka kaikesta päätellen yksinkertaisti asioita huomattavastikin antaessaan ymmärtää, että oli pelkkä Aino Kassisen työn jatkaja. Itse asiassa uskallan väittää, että Pekan todellinen esikuva niin hyvässä kuin pahassakin oli ehkä jopa hänen tietämättäänkin aivan joku muu!

Käytännössä kaikki Pekan tunteneet panivat merkille hänen poikkeuksellisen voimakkaan seksuaalisuutensa. Se vaikutti niin hänen yksityiselämäänsä kuin hänen julkisiinkin tekoihinsa ja lausuntoihinsa. Vaikutus oli niin kaiken kattava, että minun ja Timo Pekkalan tapaiset aatteelliset puristit saimme syyn suhtautua kyynisesti ylipäätään kaikkiin Pekan tekemisiin. Olimmehan ns. nuoria vihaisia miehiä ja ainakaan minä en tuolloin ymmärtänyt, ettemme olleet tekemisissä ns. normaalin poliittisen toimijan kanssa vaan henkilön, joka oli pikemminkin omaa maailmanselitystään haparoiden ja jäsentymättömästi rakentava guru. Guru, jolla oli oma poliittinen agendansa ja hyvin erikoinen filosofiansa, mutta joka ei siis ollut poliittinen toimija vaan jotain samanlaista kuin Charles Manson, vaikka Pekan yhteydet Mansonin toimintatapoihin ovatkin eräitä kiinnostavia yhtäläisyyksiä ja ideologisia lausuntoja lukuunottamatta onneksi vain näennäisiä. Molemmat miehet olivat saman aikakauden luomuksia, mutta erosivat toisistaan merkittävillä tavoin ja ennenkaikkea Pekalta puuttui Mansonille ominainen äärimmäinen sosiopatia ts. ehkä joku psykologi saattaisi pitää Pekkaa narsistina, mutta hänessä ei ollut taipumuksia joukkomurhien organisointiin!

Pohjimmiltaan Pekan hengelliset näkemykset perustuivat hänen näkemyksiinsä seksuaalisuuden suuresta voimasta niin magian kuin ylipäätään kaikken muunkin takana. Pekalle Saatana oli seksuaalinen olento ja seksuaalisuus oli Saatanan tärkein vaikutuskeino. Koska Pekka oli hyvin seksuaalinen persoona hän toteutti tätä näkemystään omien seksuaalisten yllykkeittensä oikeutuksena. Ehkä Pekka ei itsekään tiennyt, mikä osa hänen toiminnastaan oli loppujen lopuksi hengellistä pyrkyä johonkin ja mikä vain pyrkimystä lieventää voimakkaan seksuaalivietin paineita. Kukaan muu ei sitä tiennyt senkään vähää ja Pekan tee mitä haluat -filosofia johti hänen mahdollisten henkisten päämäärien vaihtumiseen johonkin, jota Pekka itse harvinaisen osuvasti, kuinkas muuten, kutsui rivologiaksi. Ts. Pekasta ei loppujen lopuksi tullut gurua vaan pelleksi koettu ja löysiä puhuva kehno Hitler-Pastissi, joka tunnettiin lähinnä kiljun voimin naisseuraa etsivänä vitsinä!

En tiedä, kuinka paljon Pekka tiesi Aleister Crowleystä ylipäätään ja tämän aatemaailmasta erikseen. Ehkä Pekka oli omin päin päätynyt samanlaisiin päätelmiin kuin itseään ”Suureksi Pedoksi” nimittänyt Crowley ja yritti, kuten Crowleykin, elää filosofiaansa todeksi. Molempien elämänkaaret ja jopa näkemykset muistuttavat aavemaisesti toisiaan aina maineetonta loppua myöten, mutta toisin kuin Crowley, joka yhä edelleen jakaa mielipiteitä ja jolla on lähes 70-vuotta kuolemansa jälkeen yhä puolestapuhujia, Pekka on jäänyt paljon vähäisempään jälkimaineeseen ja hänestä ei ole tehty vakiohahmoa kauhuelokuviin jos myös -elokuviinkaan.

– – –

Mesikämmen kommentoi:

Kiitos Esa mielenkiintoisista näkemyksistäsi.

Tässä välissä olisi varmasti hyödyllistä määritellä muutamia termejä, mm. “rivologia” ja sen suhde “hengentieteeseen”, mutta eiköhän tässä pärjätä ilmankin.

Koska olit Pekan joukoissa mukana, todistit Pekan toimintaa 70-luvulla suoraan kentällä, on pohdinnoissasi kulttuurihistoriallisesti arvokkaita vaikutelmia ja havaintoja. Kaikkein mielenkiintoisinta tekstissäsi on mielestäni se, miten sinä ja Pekkala koitte Pekan omalaatuisen yhdistelmän politiikkaa, hengentieteitä ja Pekan münchausenmaista persoonaa. On helppo uskoa, että monille poliittisin painotuksin mukana olleille (”vihaisille nuorille miehille” kuin muillekin) tuo kokonaisuus oli enemmän tai vähemmän hämmentävä, vaikea sulattaa ja ottaa tosissaan – vaikka tuolloin, 70-luvulla, Pekka oli kuitenkin poliittisen vakavasti otettavuutensa kannalta vahvimmillaan (kts. tekstini Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi).

Kirjoitit mielenkiintoisesti siitä, miten ”käytännössä kaikki Pekan tunteneet panivat merkille hänen poikkeuksellisen voimakkaan seksuaalisuutensa” ja miten ”se vaikutti niin hänen yksityiselämäänsä kuin hänen julkisiinkin tekoihinsa ja lausuntoihinsa”. Nämä seikat ovat ilmiselvästi totta, myös niiden silmissä, jotka eivät Pekan toimintaa paikan päällä nähneet mutta jotka ovat Pekan legendaan eri lähteiden kautta myöhemmin tutustuneet. Näyttää siltä, että ”rivologia” oli Pekalla verissä jo 60-luvulla Siitoin-filmi oy:n alkuaikoina (kts. tekstini Porno-pekan kadonneet rivoilut) ja että Turun Hengentieteen Seuran puhtoisten ensimmäisten vuosien jälkeen asia pääsi kunnolla kukkaansa vuosien 74-76 välillä.

Pekka otti Aino Kassiseen yhteyttä jouduttuaan yrityksensä kanssa taloudellisiin vaikeuksiin 1970. Kassisen kautta Pekka tutustui erityisesti antroposofiaan ja teosofiaan, mutta myös tuohon aikaan hengentieteen kentällä olleisiin yleisiin teemoihin laajemminkin, mm. ufoihin. Vuoden 1971 lopussa perustettu Turun Hengentieeen Seura heijasteli tätä kaikkea hyvin (kts. Tri Kennet Granholmin teksti Pekasta nimeltä Worshipping the Devil in the name of God).

Puhtoisen alkunsa jälkeen Turun Hengentieteen Seura alkoi kuitenkin julkaista materiaalia, jossa oli selvästi ”rivologisia” ulottuvuuksia. Näihin kuuluvat erityisesti Musta Magia, osa I (1974) ja II (1975), sekä Paholaisen Katekismus (1977). Pekka alkoi kunnostautua myös julkisuudessa rivologisesti, tunnetuin tapaus näistä oli Jermu-lehden (8/1976) Pekasta tekemä juttu nimeltä Turun saatananpalvojien rituaalimenot. Huomionarvoinen seikka tässä yhteydessä on, että Pekan oppilassuhde Kassiseen katkesi näihin aikoihin. Huvittavaa asiassa on se, että Pekka myöhemmin kertoi Kassisen vihkineen hänet satanismiin, vaikka tosiasiassa Pekan liukuminen siihen suuntaan oli hänen samanaikaisesti ottamansa äärioikeistolaisen poliittisen linjauksen kanssa se syy, miksi Kassinen lopetti yhteydenpitonsa Pekkaan.

Kirjoitit tekstissäsi Kassisen ja Pekan väleistä: (…) uskallan väittää, että Pekan todellinen esikuva niin hyvässä kuin pahassakin oli ehkä jopa hänen tietämättäänkin aivan joku muu! Mitä tällä tarkoitat? Epäilemättä Pekalla oli moniakin “esikuvia” jo 70-luvun alussa, mutta on kiistatonta, että hengentieteellisen uransa alussa Aino Kassinen oli Pekalle tärkein opettaja ja tien viitoittaja.

Mainitsemasi Trevor Ravenscroftin Pyhä Keihäs (1973) oli Pekalle merkittävä teos, siitä ei ole epäilystäkään. Vaikka opus on historiallisesti ja tosiasiallisesti muutenkin enimmäkseen täyttä satua (ja sellaisena ennen kaikkea pseudohistoriaa, ei niinkään okkultismia), onnistui se nivomaan Pekalle mielekkäällä tavalla yhteen hengentieteitä ja politiikkaa. Kirjan vaikutus on nähtävissä jo Musta Magia, osa I:ssä (kts. tekstini Suomen Führer osa II sekä jo edellä mainitussa tekstissäni Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi).

Mutta mistä Pekka sitten sai hengentieteisiinsä ”rivologisia” vaikutteita? 70-luvun alussa ei suomeksi ollut magiaa käsittelevää kirjallisuutta liiemmin olemassa, eikä ns. seksimagiaa käsittelevää kirjallisuutta lainkaan. Englanniksi aiheesta löytyi maailmalta jo tuolloin joitain teoksia, mutta niistä kuuleminen ja niiden käsiinsä saaminen oli hivenen työlästä Suomesta käsin. Tämän lisäksi Pekan englannin kielen taidot eivät riittäneet niiden lukemiseen. Voidaan siis pitää varmana, että ”rivologiset” ulottuvuudet hengentieteelliseen repertuaariinsa Pekka loi luovasti itse, omaa mielikuvitustaan ja sopivia lähteitä yhdistellen. Tämä tietysti sopii kuvaan, sillä Pekan koko hengentieteellinen ajatusrakennelma on omalaatuinen kudelma “omaa ja lainattua”. Eräs teos, joka on saattanut Pekkaa asian rivologisissa ulottuuksissa inspiroida on Horst Knautin 1970 suomeksi julkaistu teos Paluu tulevaisuudesta (kts. tekstini Horst Knautin ja Pekka Siitoimen perverssiyden ylistys).

Mainitsit tekstissäsi yleisluontoisesti, että Pekalla olisi jotain yhtäläisyyksiä Charles Mansoniin. Eroavaisuuksia näiden miesten välillä löytyy monella tapaa, mutta löytyy niitä yhtäläisyyksiäkin. Molempia miehiä kiinnosti henkisyys ja molemmilla oli tavalla tai toisella kiinnostusta myös yhteiskunnallisiin asioihin. Molemmat olivat karismaattisia ja molempiin liitettiin jo tuolloin, no, sanokaamme ”rivologia”. Molemmilla oli oma ”kulttinsa”. Molemmat maastoutuivat ”vesimiehen ajan pimeälle puolelle” (kts. Gary Lachmannin Tajunnan alkemistit, joissa sekä Pekasta että Charliesta on juttua, sekä jo edellä mainitsemani tri. Granholmin artikkeli). Amerikkalaisista aikalaisista Mansonia luontevammin löydän Pekan vertailukohdaksi kuitenkin edesmenneen Anton LaVeyn, mistä artikkelin verran olen kirjoittanutkin (kts. Luciferin arkkipiispan nauru).

Tekstisi mielenkiintoisin pohdinta on tässä:

Pohjimmiltaan Pekan hengelliset näkemykset perustuivat hänen näkemyksiinsä seksuaalisuuden suuresta voimasta niin magian kuin ylipäätään kaiken muunkin takana. Pekalle Saatana oli seksuaalinen olento ja seksuaalisus oli Saatanan tärkein vaikutuskeino. Koska Pekka oli hyvin seksuaalinen persoona hän toteutti tätä näkemystään omien seksuaalisten yllykkeittensä oikeutuksena. Ehkä Pekka ei itsekään tiennyt, mikä osa hänen toiminnastaan oli loppujen lopuksi hengellistä pyrkyä johonkin ja mikä vain pyrkimystä lieventää voimakkaan seksuaalivietin paineita. Kukaan muu ei sitä tiennyt senkään vähää ja Pekan tee mitä haluat -filosofia johti hänen mahdollisten henkisten päämäärien vaihtumiseen johonkin, jota Pekka itse harvinaisen osuvasti, kuinkas muuten, kutsui rivologiaksi.

Pekan hengentieteellisessä kudelmassa seksuaalisuus ja Saatana todellakin liittyivät yhteen ja oleellisesti tähän konkreettiseen maailmaamme, kuten vaikka seuraavasta lainauksesta selviää:

Käärme, eli siitin, eli Paholainen ja niiden voima hallitsevat tätä aineellista maailmaa. Käärme kuvaa myös ikuisen elämän kiertokulkua munan, eli maapallon puitteissa. Muinaiset ihmiset pitivät siitintä Jumalan vertauskuvana, koska siitin oli elämän antaja ja jatkaja. Aineellisesti ajatellen he olivat uskossaan melko oikeassa, koska Paholainen on aineellisen maailman herra eli “Jumala”, ja juuri hän hallitsee siittimen käyttöön liittyviä voimia. Tästä johtuu, että katoliset papit ja buddhalaiset munkit eivät ollenkaan hyväksy siittimen käyttöä mihinkään muuhun kuin virtsaamiseen (teoksessa Ufot, uskonto ja Paholainen, 1974).

Asiasta kannattaa katsoa myös Musta Magia osa I:stä löytyvä lyhyt kuvailu Saatanasta (s. 58).

Pekka ei missään yksiselitteisesti kuitenkaan kirjoittanut, että seksuaalisuus olisi viime kädessä kaiken olemassa olevan (myös ”henkisen maailman”) takana oleva voima. Pekan tekstien pohjalta voisi päätellä jotain aivan päinvastaista, sillä kirjoittamissaan näkemyksissä ”tämän maailman herraa” palveltiin viime kädessä Jumalan kunniaksi – ja Jumala abstraktina otuksena oli Pekan käsityksissä jotain pelkän seksuaalisuuden tuolla puolen olevaa. Pekan henkiset päämäärät (mitä ne täsmällisesti ottaen sitten olivatkaan) eivät vuosien varrella nähdäkseni “vaihtuneet rivologiaan”, vaan ne ja hänen toimintansa muutenkin “rivologisoituivat” aiemmasta puhtoisesta antroposofiasta ja teosofiasta. Oma kysymyksensä sitten on, missä määrin münchausenmaista showta vetävä Pekka kirjaimellisesti uskoi kirjoittamaansa ja kertomaansa okkulttiseen maailmankuvaan. Ateisti Pekka ei kuitenkaan koskaan ollut, se on varmaa.

Voidaan pitää varmana, että Aleister Crowley oli Pekalle nimenä tuttu, sen verran häneen on viitattu jo suomenkielisessä kirjallisuudessakin. Crowleytä ei kuitenkaan Pekan elinaikana käännetty suomeksi, joten Crowleyn ajatuksiin tarkemmin tutustuminen jäi Pekalta kaikella todennäköisyydellä väliin. Crowleyn tekstit ovat myös aivan liian hienosyisiä, jotta Pekka olisi niistä sen enempää kiinnostunut. Pekka ei ole teksteissään tai missään tunnetuissa haastatteluissaan maininnut Crowleytä sanallakaan.

Kirjoitit, että molempien (Siitoin ja Crowley):

(…) elämänkaaret ja jopa näkemykset muistuttivat aavemaisesti toisiaan aina maineetonta loppua myöten, mutta toisin, kuin Crowley, joka yhä edelleen jakaa mielipiteitä ja jolla on lähes 70-vuotta kuolemansa jälkeen yhä puolestapuhujia, Pekka on jäänyt paljon vähäisempään jälkimaineeseen ja hänestä ei ole tehty vakiohahmoa kauhuelokuviin jos myös -elokuviinkaan.

En kyllä mitenkään näe, miten Siitoimen ja Crowleyn elämänkaaret tai näkemykset muistuttaisivat toisiaan mitenkään ”aavemaisesti”. Yleisellä tasolla yhtäläisyyksiä toki löytyy, ennen kaikkea kiinnostus salatieteisiin ja voimakas seksuaalisuus (mikä näkyi myös molempien magiassa niin sanoissa kuin teoissa) ynnä värikäs provokatiivinen persoonallisuus. Tällaiset yleiset seikat tosin yhdistävät varsin monia, jotka tietyn tyyppisestä esoteriasta ovat ylipäätään kiinnostuneita (kts. vaikka aiemmin mainitsemani Anton LaVey).

Merkittäviä eroavaisuuksia miesten välillä oli huomattavasti mm. oppineisuudessa, yleisessä sofistikoituneisuudessa sekä poliittisissa näkemyksissä. Aiheeseen liittyen suosittelen tutustumaan Richard Kaczynskin Perdurabo:n, Tobias Churtonin Aleister Crowley, the biography:n, sekä Oxford University Press:n julkaisemaan akateemiseen antologiaan Aleister Crowley and Western Esotericism. Mesikämmenen Aleister Crowleytä käsitteleviä tekstejä parin edellä mainitun tekstin lisäksi löytyy täältä.

Mitä Siitoimen ja Crowleyn legendan vertailuun tulee, on lähtökohdiksi huomioitava tietysti se, että Siitoin operoi ennen kaikkea suomeksi ja Suomessa, Crowley taas ennen kaikkea englanniksi ja ympäri maailmaa, erityisesti Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Omassa kontekstissaan molempien miesten, ei vain Crowleyn, legendan ja suosion voidaan sanoa heidän kuolemansa jälkeen vain kasvaneen. Jo kursorinen vilkaisu vaikkapa LAShTAL – Home of the Aleister Crowley Societyn sivustoon ja Mesikämmenen Valtakunnanjohtajan elämä-sivun alasivuun post 2003 kertoo asiasta selkeää kieltään.

P.S. Tämä on Mesikämmenen blogin 666. posti.

Read Full Post »

"Äitini toivoi minusta teologia mutta minusta tulikin rivologi" - Pekka

“Äitini toivoi minusta teologia mutta minusta tulikin rivologi” – Pekka

Upseeri ja herrasmies – Siitoin Bambi-lehdessä 1983 -jutun julkaisun jälkeen nimimerkki Ilkka Kosminen kysyi Mesikämmeneltä seuraavaa:

Oletko nähnyt näitä Pekan tuottamia pornoelokuvia? Mahtaako niissä olla näkyvillä Pekan seksuaalimaagisia rituaaleja, vai edustavatko ne ns. maallisempaa vetoa? Ja ennenkaikkea onko Pekka, tuo vanha pukki, perverssi sadisti ja himokas rivologi itse, näyttämässä kuinka kunnon kyytiä annetaan? Olisi hienoa lukea artikkeli Pekan toiminnasta pornografisen kulttuurin edistäjänä Suomessa.

Idea artikkelista koskien Pekan toimintaa pornografisen kulttuurin edistäjänä Suomessa on mainio. Tällaisen artikkelin kirjoittamista on tullut mietittyäkin aina silloin tällöin, mutta aihetta koskevan materiaalin olemattomuuden vuoksi tuollainen teksti on jäänyt odottamaan itseään. Seuraavassa joitain hajanaisia huomioita ja ajatuksia aihepiirin ympäriltä.

Mesikämmen ei ole nähnyt Pekan tuottamia tai kuvaamia pornoelokuvia, eikä ole edes kuullut kenestäkään kuka sellaisia olisi varmuudella nähnyt. Jossain vaiheessa tämän asiaa koskevan todistusaineiston olemattomuuden vuoksi Mesikämmen alkoi jo epäillä, onko tuollaisia filmejä ollut olemassa ensinkään. Kun Pekan persoonan yhdistää hänen omiin sanoihinsa asiasta sekä hänen käsissään olleisiin kameroihin ja studioon, olisi kuitenkin kummallista, jos Pekka ei olisi harrastanut myös alastonkuvausta ja -filmausta. Näitä materiaaleja ei ilmeisesti vain ole tullut yleisesti päivänvaloon, ainakaan vielä (kestihän Nauravat Natsit-kasetinkin uudelleen “löytyminen” yllättävän kauan… kokonaista 26 vuotta!)

Kaikkein “rohkein” Pekan kuvaama filmi, minkä Mesikämmenen on tähän mennessä nähnyt, on Pekan 60-luvulla kuvaama kaitafilminpätkä. Kyseinen filmi on kuvattu kesällä jonkun opiston, jossa Pekka ilmeisesti kävi jotain kurssia, lähimaastossa. Kameran eteen on päätynyt ilmeisesti Pekallekin tuntematon nainen, joka ottaa aurinkoa uimapuvussa viltin päällä nurmikolla. Naista kuvatessaan Pekka samalla hyväntuulisesti heitti jotain hyvin lievästi kaksimielistä läppää, Mesikämmen ei harmikseen muista täsmälleen mitä. Pornosta ja täysiverisestä rivologiasta tuo viaton filminpätkä oli kuitenkin kaukana.

pornopekkaVuosien 65-66 aikana Pekka jossain määrin ilmeisesti kuvasi alastomia naisia. Omien sanojensa mukaan ”avioliitto teki hyvää hurjalle Pekalle, eikä hän enää uskaltanut juuri nimeksikään filmata iltaisin alastomia tyttöjä, koska vaimo oli kuin Sherlock Holmes” (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 83). Valokuvausliikkeensä asiakkaille omasta tai liikkeensä lempinimestä tekemän kilpailun top 10:ssä oli mm. “porno-Pekka” ja “naistenklinikka”. Tällaista “palaneen käryä”-osastoa Pekan kuvaamasta pornosta vielä vuoden 1966 jälkeen löytyy dokumentoidusti, mutta vähän.

Jossain 70-luvun alkupuolen haastattelussa Pekalta kysyttiin, salakuljettaako hän maahan pornoa. Tämän Pekka haastatelussa kiisti. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että kaiken paljastavien yhdyntäkuvien -ja filmien esittäminen ja myyminen oli Suomessa lailla kiellettyä aina vuoteen 1978 asti. Rohkeimmat suomalaiset filmit tuohon maailman aikaan olivat sellaisia kuin Mikko Niskasen ohjaama Käpy selän alla (1966) ja Jörn Donnerin Naisenkuvia (1970). Ilmapiiri oli siis varsin erilainen kuin nykyään, jolloin kovaa pornoa löytyy parilla hiirenklikkauksella ilmaiseksi, laillisesti ja hetkessä lähes joka taloudesta löytyvän internetin kautta.

SUPO:n 50v. kirjan artikkelissa Pekasta ei syystä tai toisesta mainita sanallakaan, että hän olisi kuvannut pornoa, harjoittanut viattomampaa alastonkuvausta, tai joutunut kuvaamansa pornon vuoksi viranomaisten kanssa ongelmiin.

pekkakuvaaOn vaikea sanoa, olivatko Pekan kuvaamat alastonfilmit ja -kuvat ns. pehmeää vai kovaa pornoa – vai itse asiassa pornoa ensinkään. Jos ne olivat kovaa pornoa, on vaikea sanoa, oliko Pekka itse ollut näissä valokuvissa ja filmeissä esiintymässä. Kun ottaa huomioon kuinka paljon Pekka nautti esillä olemisesta, naistenmiehenä itsensä esittämisestä, kuinka hänellä oikeasti myös oli filmistudio-aikoinaankin ns. säpinää naisten kanssa, niin on paljon mahdollista, että Pekka on ollut näitä tallenteita tehtäessä kameran molemmilla puolilla. Mikäli filmille on päätynyt naisten pehmeämpää soolonakuilua, ei liene kaukaa haettua, että Pekka on joka tapauksessa off-the-camera pyrkinyt päästä kuvauskohteitaan paaluttamaan. Jotenkin ajatus siitä, että Pekka olisi pyytänyt jonkun muun miehen pelehtimään tällaisille filmeille niissä olleiden naisten kanssa ja itse tyytynyt vain kuvaamaan näitä touhuja kuulostaa hivenen ei-Pekkamaiselta – ellei kyseessä sitten ollut puhtaasti kaupalliseen tarkoitukseen tehdyt filmit, joissa Pekka olisi katsonut viisaimmaksi pysyä kameran takana.

rituaalimenot2Monen muun asian ohella epäselvää on myös edellä mainittu seikkakin – olivatko nämä filmit tarkoitettu kaupalliseen levitykseen (jos näin on ollut, ovat ne varmasti olleet ns. kassan alta-tavaraa), olivatko ne ennen kaikkea Pekan omaksi huvikseen kuvaamia kotifilmejä, sekä keitä näissä filmeissä oikein esiintyi?

Kaikella todennäköisyydellä meininki kyseisillä tallenteilla on ollut ns. perinteistä eikä rituaalis-rivologista pornoilua. Mutta näyttöä tästä ei ole, joten asia on täysin auki. Rituaalisesti Pekka kameran edessä rivoili, tosin vaatteet päällä, myöhemmin Jermu-lehden (8/1976) jutussa “Turun Saatanan palvojien rituaalimenot”. Kyseisessä jutussa Pekka kertoi Turun Hengentieteen Seuran tapaamisten olevan usein rituaalisia orgioita. Pekka ei hävennyt rivoilua muiden edessä, kuten Esa Taberman Mesikämmenelle antamassaan haastattelussa totesi:

Suhteissa Pekkaa kiinnosti enemmän määrä kuin laatu, ts. riitti kun partnerilla oli “hame ja hän hengitti”. Paljon myöhemmin 90-luvulla eräs Vehmaan mökillä “orgioihin” osallistunut tyyppi kertoi uskomattomia tarinoita, joita en voi täysin uskoa, mutta 1977 näin itsekin ko. mökillä Pekkalan kanssa aika hurjan kohtauksen (Siitoin harjoitti seksiä pöydän päällä hyvin lihavan Rakel-nimisen “opetuslapsensa” kanssa rumpujen päristessä!) Muukalaislegioonassa ollut Pekkalakin äimistyi!

vampyyriMesikämmen muistaa myös kuulleensa valokuvasta, jossa Pekka “hailaa” kuvaajalle vehje juhlakunnossa. Se, että Pekka kutsui itseään “rivologiksi”, ei ollut mitenkään siis liioittelua. Teoksissaan Musta Magia (osat 1 ja 2) löytyy useita ohjeita rituaaliseen rivoiluun. Kaiken tiedetyn perusteella olisi kummallista, jos Pekka ei olisi kirjoissa kuvaillun tapaisia rituaalisia rivoiluja harrastanut. Siitä, onko tällaisesta touhusta koskaan päätynyt mitään filmille, ei ole tietoa.

Pekalla oli rivologista mielenkiintoa naisten kameralla kuvailuun ja tässä hän oli varsin varhaisessa vaiheessa liikkeellä. Jos Pekan elämän palapelin palat olisivat sattuneet menemään vuoden ’77-78 aikoihin vähemmän kursiivisti ja enemmän pornosti, niin ties vaikka Pekka olisi nykyään Suomen pornokeisarina Timo Korpin paikalla. Joka tapauksessa Pekka oli kameroineen suomalaisen pornon edelläkävijöiden joukossa – ties vaikka hän olisi kuvannut ensimmäisen kovaa pornoa olevan suomalaisen filmin? Tämä, kuten monta muutakin asiaa porno-Pekan rivologisten seikkailujen suhteen on kuitenkin nykyisellään täysin historian hämärässä.

Tiedätkö jotain enemmän Pekan pornoiluista? Oletko nähnyt Pekan ottamia alastonkuvia ja -filmejä? Oletko kuullut, että joku sellaisia olisi varmuudella nähnyt? Tiedätkö onko näitä porno-Pekan kadonneita rivoiluja vielä jossain tallessa?

– – –

pekkarAiheeseen liittyen:

Pekka ja arkkipiispatar.

Horst Knautin ja Pekka Siitoimen perverssiyden ylistys.

Pekan parhaat, osat 1-7.

Rivologin rodunjalostusta.

Hyvät naiset, olette kaikki kauniita!

Alfauros laittoi asioita kuntoon.

Pornokauppiaan muistelmat, osat 1-4.

– – –

Read Full Post »

Tämä posti kuuluu Mesikämmenen blogin alasivuun Valtakunnanjohtajan elämä, jossa Pekka Siitoimen elämää esitetään kronologisesti aikajalla.

– – –

1976

Helmikuu

24.2. Pekan paras liiketuttava lähetti tämän vaimolle kovasanaisen kirjeen. Kirjeessä todettiin, että Pekka teki 30.7.1975 reaaliomaisuuden kavalluksen yhtiössä, että Siitoimen perheellä on edessä häätö yhtiön huoneistosta, että ulosmittaukset yhtiössä alkavat pian ja että laki tulee kyllä hitaasti mutta varmasti asiassa toteutumaan. Tämän lisäksi kirjeen kirjoittaja paheksui Pekan Saatana-sympatioita, ”miltei jokapäiväistä juopottelua”, syytti Pekkaa ”väkisinotetuista nuorista” ja kirjoittajan hengen uhkaamisesta – josta hän kirjeen mukaan oli soittanut poliisille. (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon, omakustanne 2012, 76-78).

Näihin aikoihin Pekka perusti Isänmaa ja vapaus järjestön. Ryhmän puheenjohtaja ja ainoa virallinen toimihenkilö oli Simo Törni, mutta Siitointa epäiltiin varsinaiseksi puuhamieheksi. (SUPO:n 50v. Kirja, s. 264).

Huhtikuu

7.4. Isänmaa ja vapaus-järjestö jättivät Turun poliisille ilmoituksen mielenosoituksesta, jonka aikoivat pitää 1.5. Turussa.

11.4. Suomi-Neuvostoliitto-Seuran Turun Piirijärjestön 31. edustajakokous pyysi valtioneuvostoa ryhtymään toimenpiteisiin Isänmaa ja vapaus-järjestön 1.5. mielenosoituksen estämiseksi. Siitoin päätyi SUPO:n kuulusteltavaksi. Turun poliisilaitos suhtautui mielenosoitukseen myöntyvästi, jos se vain pidettäisiin hieman suunniteltua myöhemmin päällekkäisten tilaisuuksien välttämiseksi (SUPO:n 50v. Kirja, s. 264).

Toukokuu

vappumarssitie21.5. Vapunpäivänä Isänmaa ja vapaus-järjestö järjesti Turussa mielenosoituksen ja -marssin kommunismia ja sosialismia vastaan (SUPO:n 50v. Kirja, s. 264). Tilaisuus pidettiin alkuperäisten suunnitelmien mukaan, ei Turun poliisin toivoman aikataulumuutoksen mukaan. Tilaisuuteen otti Pekan lisäksi osaa hänen vaimonsa, Simo Törni, yksi ylioppilas, yksi nuori mies ja rummunsoittaja. Kuulijoita ilmaantui kaiken kaikkiaan n. 70, mutta keskimäärin paikalla oli aina 10 ihmistä kerrallaan (SUPO:n 50v. Raportti, s. 264).

2.5. Tiedonantaja otsikoi: “Äärioikeistolaiset marssivat Turussa: Työttömät keskitysleirille” (Mesikämmenen arkistot).

5.5. Ilta-Sanomat otsikoi kannessaan: ”Äärioikeisto nostaa päätään Turussa” (Mesikämmenen arkistot).

12.5. Turun Päivälehti otsakoi: ”Käykää avoimeen keskusteluun!” Aiheena oli Siitoin ja hänen ryhmänsä (Mesikämmenen arkistot).

20.5. Pekka täytti 32 vuotta.

Kesäkuu

23.6. Ilta-Sanomat otsikoi pääsivullaan: ”Syyte rotulain rikkomisesta. Uusnatsit raastupaan”. Juutalaisten keskusneuvosto haastoi Siitoimen oikeuteen. Erityisesti jutussa nostettiin esille Föreningen Veronican edellisenä vuonna julkaisema Siionin viisaiden salaisuudet sekä Turun Hengentieteen Seuran viikkojulkaisu Nationalisti-Pasuuna.

Elokuu

Miestenlehti Jermussa (8/1976) ilmestyi juttu Siitoimesta ja Turun Hengentieteen Seurasta otsakkeella “Turun Saatananpalvojien rituaalimenot“.

rituaalimenot219.8. Ilta-Sanomien lööpin pääotsikko on ”Poliisi tutkii kissojen keittämistä elävältä” (Mesikämmenen arkistot). Tapaus liittyi epäilyihin Turun Hengentieteen Seuraa ja sen jäseniä kohtaan. SUPO:n 50v. Kirjan mukaan näin todella myös tapahtui (s. 268).

21.8. Uusi-Suomi julkaisi jutun otsakkeella ”Poliisi tutkii turkulaista rituaalia. Keitettyjen kissojen kohtalosta ilmianto (Mesikämmenen arkistot).

Syyskuu

16.9. Pekka teki kantelun oikeusasiamiehelle siitä, että hänen teoksiaan on poistettu Turun ja Tampereen kaupunginkirjastoista ”kommunistien painostuksesta” (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 68).

17.9. Uusi-Suomi otsikoi: ”Kissakeitto kiehuu yhä. Puheenjohtaja asiantuntijana rituaaleissa” (Mesikämmenen arkistot).

valtiokysely21.9. Pekasta ja hänen järjestöistään tehtiin kirjallinen kysely eduskunnalle. Kyselyn ovat allekirjoittaneet Marjatta Stenius, Pauli Puhakka, Heimo Rekonen, Ensio Laine ja Taisto Sinisalo (Mesikämmenen arkistot).

Syyskuussa Pekka otti yhteyttä Simo Törniin, Tapani Saarniin, Kauko Kareen ja historioitsija Vuolaan. He pitivät kokouksen Tampereen edustussaunassa ja perustivat Isänmaallisen Kansanrintaman (IKR). ”Päätimme sen kunniaksi hypätä avantoon. Ainoastaan Simo Törni, Lauri Törnin veljenpoika hyppäsi ja minä… muut eivät uskaltaneet” (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, 167). Seuraan saattoi liittyä vain Pegasos-seuran luotettavat jäsenet.

Nordlingin kirjassa Pekka sanoo Hitler-viiksiensä olleen tältä ajalta: ”Silloin kun perustettiin tämä IKR niin silloin haluttiin, että ihmiset tietävät mistä tässä on kysymys. Minulta pyydettiin, että voisinko pitää Hitler-viiksiä. Mä sanoin, että se on kunniapyyntö minulle, asia sopii. Se oli tämmöinen yksinkertainen juttu” (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, 182). Tämä ei pidä kuitenkaan paikkaansa, sillä jo lokakuussa 1975 olleessa Suomessa palvotaan Saatanaakin-jutussa Pekalla on jo Hitler-viikset, kuten SUPO:n 50v. Kirjassakin todetaan. Pekan muisti lienee tässä asiassa pätkinyt.

Näihin aikoihin Turun Hengentieteen Seuran viikottain julkaistu lehti muutti nimeään Nationalisti-Pasuunasta Pohjantähdeksi. Lehdessä oli avointa Neuvostoliiton halveksuntaa ja Hitlerin Saksan ihailua (SUPO:n 50v. Kirja, s. 265).

Lokakuu

12.10. Pekka esitelmöi Turun Hengentieteen Seuralle aiheesta “noituus suhteessa kansallismytologiaan” (Mesikämmenen arkistot).

Marraskuu

2.11. Turun Hengentieteen Seuran kokouksen aiheena oli “nationalismi maailmassa III osa”. Siitoin on merkitty kokouksen puheenjohtajaksi (Mesikämmenen arkistot).

9.11. Turun Hegentieteen Seura kuunteli nauhalta vieraskielisen äänityksen aiheesta “kolmannen valtakunnan tarkoitus”. Seura merkinsi vieras- tai jäsenkirjaansa henkilön, joka tulkkasi äänitteen paikalla olleille (Mesikämmenen arkistot).

30.11. klo 18.00 Seppo Lehtonen esitelmöi Turun Hengentieteen Seuralle aiheesta “okkulttinen tieni”. Paikalla oli Lehtosen lisäksi Siitoin ja kolme muuta henkilöä (Mesikämmenen arkistot).

Joulukuu

tampereella8.12. Siitoin ja muutama kannattajansa ilmestyivät univormuissa Helsingin raastuvanoikeuteen, jonne he olivat haastaneet Kansan Uutiset kunnianloukkauksesta ja herjauksesta. Siitoimen mukana oikeudessa on Erkki Annila, Jorma Salonen, Elsa Leino ja Seppo Lehtonen (Mesikämmenen arkistot).

11.12. Kansanuutiset otsikoi: ”Uusnatseja, onko heitä?” Juttu käsitteli Siitoimen tekemää Kansan Uutisten oikeuteen haastamista kunnianloukkauksesta ja herjauksesta (Mesikämmenen arkistot).

14.12. klo 18.00 Turun Hengentieteen Seuran kokouksen aihe oli “hengen tehtävä ym. vapaata keskustelua”. Puheenjohtajaksi on poikkeuksellisesti merkitty Seppo Lehtonen, jonka lisäksi paikalla on ollut kolme muuta henkilöä. Seuran vieras- tai jäsenkirjassa on kokouksen kohdalla merkintä: “Huomautus: Päätöskokous 1976. Siitoin Ruotsissa veljesjärjestön vieraana” (Mesikämmenen arkistot).

Yleistä

harwoodPekka julkaisi Simo Hirvelän kirjoittaman vihkosen Tie tietoon (Pegasos-seura) sekä suomennoksen Minne Katosi 6000000 ihmistä? Richard Harwoodin kirjasta Did six million really die? (Pegasos-seura, Siitoin-filmin offsetpaino, Turku). Harwoodin kirja oli ensimmäinen Suomessa julkaistu historiarevisionistinen teos. Pekka käännätti tai käänsi ja julkaisi sen ruotsalaisen kontaktinsa Lantzin pyynnöstä (SUPO:n 50v. Kirja, s. 273). Näihin aikoihin Pekalla oli jo myynnissä, suomeksi ja ruotsiksi, myös painattamaansa kestohittiä Musta Raamattu.

Tänä vuonna Pekka tutustui amerikkalaiseen natsijulkaisuun The Truth at Last.

spiritismilautaIKR:n toiminnan oleellinen osa oli materiaalin jakaminen niin omille kuin potentiaalisille kannattajille. Tuotevalikoimaan sisällytettiin myös ”ryhdikästä musiikkia, spiritistinen peli, lippuja ja hihanauhoja. Omaperäisin tuote oli salaisten rituaalien avulla hengenvoimaa täyteenladattu okkultistinen taikasormus, jonka oli määrä ‘antaa käyttäjälleen turvallisuutta vastavoimien suhteen’” (SUPO:n 50v. Kirja, s. 269).

Pekasta alkoi ilmestyä lehdissä varsin paljon juttuja, mitä hän myös toivoi – ja käytti kaikki tilaisuudet päästäkseen julkisuuteen. Pekka muistelee: ”Vuonna 1976 sain haastattelupalkkioita yhteensä 26000 markkaa. Siinä oli Hymy-lehti mukana ja monia muita aikakausilehtiä. Päivälehdet eivät maksaneet mitään, mutta aikakausilehdet maksoivat” (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, s. 69).

hengentieteenseurarekryPekka kirjoitti itsestään salanimellä Klaus Jorvas humoristisen tekstin Siitoin der Führer – Wir folgen dir! (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 78-87).

Pekka väitti tässä vaiheessa seuroihinsa kuuluneen yhteensä yli 2500 jäsentä ja seuroilla olleen monia yhteyksiä samanhenkisiin ryhmiin ympäri Eurooppaa (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 85). Turussa järjestettiin 1976-77 useita pieniä, mutta näyttäviä mielenosoituksia tai häirittiin vastaavasti muiden mielenosoituksia (SUPO:n 50v. Kirja, s. 270).

Nordlingin mukaan ruotsalainen Nordiska Rikspartiet lähestyi Siitointa. Yhteistyö alkoi 1976 ja jatkui noin vuoden päivät. Suojelupoliisi kielsi Pekkaa yhteistyöstä NRP:n kanssa ja Pekan tähän ilmeisesti suostuttua katsoi Pekan tekemisiä jossain määrin läpi sormien. Pekka loi kontaktin myös Ahvenanmaalla olleeseen Levande Jord-natsijärjestöön jota pyöritti Claes Landz. Tätä kautta Pekka sai lisää kontakteja (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, s. 13, 54).

SUPO:n 50v. kirjan mukaan Pekka ei saanut vakiinnutettua suhteita Ruotsiin, koska siellä Pekan toimintaa pidettiin hölmönä, niin poliittisesti kuin henkimaailman juttujen osalta. Englanninkielen opiskelut aloittanut Pekka oli rauhoitellut Landzia kirjeitse näin: ”Finlands people like propaganda who is little barbaartype. Many many yong boys think we are very strong mans, that we are in picture with guns and show finlands and russians new grenze (grossfinland)…” (SUPO:n 50v. Kirja, s. 272).

– – –

Read Full Post »

Suomen Führer, osa II

Alkusoitto: Suomen Führer, osa I

Kolme vuotta Pekka Siitoimen kuoleman jälkeen ilmestyi Iiro Nordlingin ja Olavi Koskelan kirja Suomen Führer, Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin 1944-2003. Teoksessa, jota tässä blogissa on useaan kertaan aiemmin siteerattu, käytiin läpi niin Pekan elämäntarinaa kuin kylmän sodan aikaista Suomen poliittista ilmapiiriä johon Pekan toiminta kontekstualisoitui, sekä tietysti nationalistisen tai kansallismielisen toiminnan muutoksia vuosien varsilla muutenkin.

Suurimman osan reilun 200-sivuisen teoksen tekstistä kirjoitti Nordling, Koskelan täydentäessä kuvaa varsin elävästi kirjoitetuilla muistoilla Pekan niiltä Naantalin vuosilta, jolloin Koskela asui Pekan kanssa samassa talossa ja oli Pekan puolueen KDP:n toiminnassa aktiivisesti mukana. Kai M. Aalto kertoi viime vuonna Mesikämmenelle antamassaan haastattelussa, että häntä oli alunperin myöskin pyydetty mukaan kirjoittamaan tuota kirjaa. Aalto oli syystä tai toisesta kuitenkin kieltäytynyt kunniasta. Hän valotti ensimmäisen kerran syvemmin menneisyyttään Pekan riveissä tuossa edellämainitussa haastattelussa.

Suomen Führer oli n. 200 kappaleen omakustanteena tehty laitos, joka olisi kaivannut kovasti oikolukua ja ammattimaisempaa taittoa, eikä muutama kuvakaan Pekan värikkään elämän varrelta olisi ollut pahitteeksi sisältöä tukemaan. Näiden seikkojen lisäksi kirja painottui esittämään ja pohtimaan Pekan elämää ja toimintaa sen poliittisen ulottuvuuden kautta. Tämä tarkoitti sitä, että Pekan tosissaan ottamat hengentieteet jäivät teoksessa hyvin pieneen rooliin, ja se mitä aiheesta kerrottiin osoitti sen, ettei uskontotieteen piiriin kuuluvat asiat ole Nordlingin ominta alaa. Jokainen kirjoittaa tietysti omasta näkökulmastaan, niin myös historiaa opiskellut Nordling, joka on myös myöntänyt Suomen Führerin puutteet.

Puutteistaan huolimatta tuo opus oli kuitenkin ensimmäinen Pekasta tehty elämänkerta ja se onnistui maalaamaan kohteestaan tietyistä kulmista katsoen varsin informatiivisen kuvan. Tietyllä tapaa teoksen hiomattomuus jopa sopi kohteeseensa, kun miettii niin Pekan elämää kuin hänen itse kustantamiaan kirjojaankin. Tarkkaavainen lukija löysi niistäkin kuitenkin homman ytimen ja sen mehut.

Suomen Führerin painos on sittemmin myyty loppuun, mutta halukkaat voivat pienellä pitkäjänteisyydellä löytää niitä silloin tällöin mm. Huutonetistä.

– – –

Suomen Führer, osa II

Nyt alkuvuodesta 2012 ilmestyi Huutonettiin Nordlingin uusin kirja Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Suomen kansallismielisten lyhyt historia 1970-2012. Kuten Suomen Führer, niin myös tämä uusi teos olisi kaivannut kipeästi oikolukua ja muutakin hiomista, taitosta ja kansista alkaen, aina sisällysluetteloon (joka puuttuu kokonaan), ja sisältöön asti. Kirja on jälleen julkaistu omakustanteena, painosmäärän jäädessä tällä kertaa vain sataan kappaleeseen. Sivuja on jälleen reilu pari sataa. Sisältöä tukevaa kuvitusta ei teoksessa ole tälläkään kertaa. Mikäli kirja kiinnostaa, kannattaa kipin kapin suunnata Huutonettiin ja hankkia tämä opus, joka epäilemättä myydään pian loppuun.

Kirjan takakansi kertoo teoksesta ja sen tarkoituksesta seuraavaa:

Kirja pyrkii tarjoamaan katsauksen Suomen äärioikeiston vaiheisiin Pekka Siitoinin ajoista nykyhetkeen. Pekka Siitoinin arkiston aukeaminen vuonna 2010 tarjosi aiheen kirjalle. Vietin useita viikkoja kansalliskirjastossa penkomassa tuota valtavaa aineistoa. Havaitsin sen oivaksi aineistoksi tutkia kuinka antikommunismista ja kekkosvastaisuudesta alkanut äärioikeiston kehitys on kulkenut nykyiseen persuaikaan ja Halla-ahon maahanmuuttokriittisyyteen.

Lähtökohta on Pekasta kiinnostuneelle mitä herkullisin. Kansalliskirjaston Siitoin-kansiot tosiaan avautuivat vuonna 2010. Pekka lähetti elämänsä aikana runsaskätisesti itseään koskevaa aineistoa kansallisarkistoon, jossa ne ovat antaneet odottaa itseään. Eräs Mesikämmenen tuttu oli puhunut asiasta jo vuosia, aikomuksenaan hyödyntää noita arkistoja omaan akateemiseen jatkotutkintoonsa. Tarkoituksena oli, että Mesikämmen olisi hypännyt tämän tutun kyytiin ja Pekan arkistoja oltaisiin menty yksissä tuumiin tutkimaan, useampaankin kertaan. Ne reissut ovat antaneet odottaa itseään. Ensimmäisenä tai ainakin ensimmäisten joukossa arkistoille ehti Nordling. Voin kuvitella, miten kiehtovia hetkiä hän on noina kansallisarkistossa viettämiensä viikkojen aikana kokenut.

Nordlingin uuden teoksen suurin vahvuus onkin siinä käytetty ainutlaatuinen arkistomateriaali. Mikäli teoksessa olisi yleisen aihepiirin kontekstualisoinnin lisäksi viitattu aiempaan aihepiiriä sivuavaan tutkimukseen ja pureuduttu aineistoon jostain selkeästä ja hyvin valitusta näkökulmasta käsin, olisi tuo aineisto päässyt avautumaan ja puhumaan varmasti paljon nykyistä paremmin. On selvää, että Nordling ei ole pyrkinyt tekemään teoksestaan akateemista tutkimusta, mutta siitä huolimatta ainakin avainkäsitteiden määrittelyä olisi pitänyt tehdä huomattavasti nykyistä paremmin, sillä jo teoksen populaarimpikin käsittely sitä vaatisi edes jotenkin. Nyt avainkäsitteet jäävät hyvin väljästi pyörimään läpi teoksen. Mm. äärioikeistoa tai kansallismielisyyttä ei määritellä teoksessa juuri ollenkaan. Tästä seuraa yhtä ja toista, mm. hyvin väljästi tehtyä ja monin paikoin perusteetonta Siitoimen niputtamista samaan laatikkoon kuin Halla-aho.

Myös itse aineistosta, joka on kirjan suurin vahvuus, olisi ollut hyvä kuulla enemmän, ja aineistoon viittaaminenkin olisi voinut olla tarkempaa. Nordlingin teos on varsin yleisiä suuntaviivoja ja kirjan aihepiirin maastoa maalaileva. Kansallisarkiston materiaalien käsittely jää lähinnä kuvailevaksi, eikä aineiston syvempää analyysiä ole. Kaikki edellä oleva on harmillista, sillä aineisto olisi ollut varmasti kohtuullisen helppo saada avautumaan ja puhumaan enemmän kuin mitä lopputulos on nyt.

Tämän lisäksi jo teoksen aihepiirin rajaus olisi kannattanut jättää suosiolla itse Pekkaan, sillä teoksen aineisto käsittelee selvästi ennen kaikkea Pekkaa, on melko äsken avautunutta ja siksi ainutlaatuista ja tämän päälle sitä on vielä paljon. Halla-ahosta on teoksessa hyvin vähän, eikä teoksen nimeäminen Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon ole sen vuoksi hyvin perusteltua. Kun katsoo, mitä Nordlingilla on Halla-ahosta sanottavaa, olisi Halla-aho kannattanut jättää kirjan nimestä yksinkertaisesti pois. Osuvampi nimi teokselle olisi vaikka Suomen Führer, osa II. En usko, että Nordling on kirjan raflaavalla nimeämisellä halunnut saada kirjalleen lisähuomiota, kun ottaa huomioon jo sen, miten pienestä painoksesta on kyse. Mutta jos tarkoituksena on ollut kirjoittaa “Suomen kansallismielisten lyhyt historia 1970-2012”, olisi niin Halla-ahosta kuin muistakin kenttään niputetuista nimistä pitänyt kirjoittaa huomattavasti enemmän. Nyt otsake ei vastaa sisältöä. Tämä kirja käsittelee ennen kaikkea Pekkaa.

Kaiken tämän kritiikin jälkeen on kuitenkin sanottava, että teoksen Pekkaa koskevan epäilemättä uutteran arkistonkaivuun kautta paperille tuodut löydöt ovat kenelle tahansa Pekasta kiinnostuneelle mitä herkullisinta luettavaa. Se antaa paljon anteeksi kirjan puutteista. Arkistojen löytöjen esittely ei jää vain Pekan poliittiseen ulottuvuuteen, vaan mukana on myös aimo annos Pekan hengentieteeseen liittyviä löydöksiä. Myös Pekan teatteritaustaa koskien kirjassa on hyvin mielenkiintoista materiaalia. Nordlingin heikkoudet uskontotieteen aihepiiriin kuuluvan materiaalin käsittelyssä ei tällä erää haittaa, koska hän on antanut Pekan oman äänen puhua puolestaan, jättäen liiallisen tulkinnan niistä viisaasti sikseen.

Puutteistaan huolimatta suosittelen tätä teosta kaikille, ketkä ovat Pekan sanomisista, tekemisistä ja legendasta kiinnostuneita. Opus täydentää Suomen Führeriä hienosti. Jos vain jomman kumman Nordlingin Pekka-kirjoista haluaa lukea, niin tämä voisi olla se parempi.

– – –

Otteita Suomen Führer II:sta

Seuraavassa muutamia otteita Nordlingin teoksesta, sekä niiden kommentointia. Lisäksi yhteenvetoa teoksen sisällöstä muutenkin.

Kuten edellä on jo tullut mainittua, on Nordlingin teoksessa sen keskeisten käsitteiden (mm. oikeisto, äärioikeisto, kansallismielisyys) määrittelemättömyys eräs teoksen vakava ongelma. Osittain tästä johtuen seuraa usein seuraavan tapaista maalailua, jossa ei ristiriitaisuuksia ja ilmeisiä perusteettomia yhteen niputtamisia puutu. Myös solvaamis-sanan käyttöä voidaan alla olevassa kritisoida parillakin tapaa. Jätän asian tarkemmin avaamisen lukijalle itselleen.

Jussi Halla-ahosta on mediassa tullut käsite ja häntä voisi pitää Pekka Siitoinin jälkeen maamme tunnetuimpana elossa olevana “natsina”, vaikkei hän sellaista viittaa haluakaan sovittaa itselleen. Eikä natsi-termi rehellisesti ajateltuna olekaan tänä päivänä muuta kuin leimaamistarkoituksessa käytetty pilkkakirves. Erkki Tuomiojan ja Tarja Halosen liittäminen kommunismiin on lähempänä totuutta, kuin Halla-ahon kytkeminen natsismiin. Halla-aho tunnetaan julkisuudessa maahanmuuttokriittisyydestään ja Islamin profeetta Muhammedin solvaamisesta. (s. 23)

Seuraava siteeraus pitää sisällään useampia huvittavia seikkoja:

Samoin homojen vastaisuutta oli mukana myös Pekka Siitoinilla, joka ei itse perverssejä juttuja harrastaneena ollut mikään koti, uskonto ja isänmaa-aatteen mannekiini. Helsingissä ja maassamme 2000-luvulla yleisemminkin vallitsevan ilmapiirin vuoksi Halla-aho ei halua profiloitua tuolla teemalla. Hänen kannattajissaan on jopa homoutta kannattavia ihmisiä mm. Muutos 2011 puolueen Jiri Keronen. Kerosen neronleimaus oli esittää avioliitto “homojen hommaksi” . (s. 29)

Pitääkö Nordling homoseksuaalisuutta perverssinä? Asia jää hivenen auki, mutta siltä vaikuttaa. Halla-aho ei varmaankaan ole profiloitunut homovastaisella teemalla koska sellainen ei ole hänen ajamiensa asioiden keskiössä – eikä Halla-aho ymmärtääkseni ole mitenkään homovastainen. Jiri Keronen taas ei tietääkseni “kannata homoutta”, vaan homojen tasa-arvoa.

Eräs mielenkiintoinen kirjan hengentieteitä koskeva seikka on se, miten tärkeäksi Pekka koki Trevor Ravenscroftin teoksen Pyhä Keihäs. Asian tiimoilta Mesikämmen oli muuten ensimmäinen, joka internetissä esitti, että juuri tuo teos onnistui niputtamaan Pekalle 70-luvun alussa niin hengentieteet kuin politiikankin yhteen, ja sai Pekan lopulta kallistumaan julkinatsiksi. Esitin tämän näkemyksen joulukuun 4. päivä vuonna 2010 artikkelissa Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi. Nordlingin arkistonpenkominen vahvistaa näkemykseni paikkansapitävyyden. Asiaan viitataan teoksessa useampaankin kertaan, mm. seuraavissa kohdissa:

Siitoinin suurin natsismiin innoittanut teos ennen Kursiivin tapausta oli Ravenscoftin Pyhä Keihäs. Tämä teos näyttää kolahtaneen Siitoiniin hänen opiskellessaan hengentieteitä 1970-luvun alussa. Siitoin kertoo monissa kirjeissä lukeneensa ko. teoksen heti tuoreeltaan 1974. (s. 45)

Kirjeenvaihdosta käy selväksi, että Siitoinille suurin totuus kansallissosialismista löytyi Ravenscoftin teoksesta Pyhä Keihäs. (s. 46)

Pekan istuessa vankilassa hän luki paljon kansallissosialismiin liittyvää historiankirjoitusta. Kirjojen ääressä hän koki toisinaan myös seuraavanlaisia maagisia ahaa-elämyksiä:

Siitoin kirjoittaa maagisesta yhtäläisyydestä oman ja Hitlerin elämän välillä Tuomiluodolle 23.7.1979: “Luin tässä eilen Hitler-kirjaa. Silmiini sattui mielenkiintoinen kohta. Vuonna 1923, sai Hitler 5 vuoden tuomion poliittisesta vehkeilystä. Minäkin sain RO:ssa 5 vuoden tuomion, myös poliittisista syistä. Hitler oli 34-vuotias, kun hän joutui linnaan. Niin olin minäkin. Hitler täytti vankilassa 35 vuotta. Hitler pääsi vankilasta pois ehdonalaiseen vapauteen ennen kuin täytti 36 vuotta. Mikäli minä pääsen pois ennen 20.5.1980, niin tämäkin toistuu. Ihmeellistä yhteensattumaa, eikö totta? Tällä saattaa olla jokin “maaginen” merkitys?” (s.47)

Jo edellä mainitsemassani artikkelissani Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi pohdin Pekan elämän selkeitä eri vaiheita ja niiden osittaista päällekkäin nivoutumista. Rivologia ja ördäys kasvoi ajan saatossa, mutta merkkejä siitä oli jo varhain. Eräs tällainen esimerkki rivologiasta löytyy Pekan kirjeestä Suomen Uutisten päätoimittaja Enävaaralle 70-luvun alkupuolella. Siteerauksessa mainittu “asiantuntijaryhmä” oli epäilemättä Turun hengentieteen seura.

Lähetän ohessa erään varsin ajankohtaisen kirjoituksen Suomen Uutisiin julkaistavaksi, mielellään seuraavassa lehdessä. Kuulun erääseen ns. asiantuntijaryhmään täällä Turussa, jossa käsitellään seksuaalista käyttäytymistä eri tilanteissa… Kunnioittavasti samalla pyydän teitä järjestämään minulle lehtimieskortin, jotta pääsen tekemään helpommin juttuja politiikasta ja muista tärkeistä asioista. (s. 60)

Nordling painottaa teoksessaan useaan otteeseen Pekkaa asiassa kuin asiassa näyttelijänä, minkä painotuksen Mesikämmenkin allekirjoittaa. Tapa jolla Nordling asiasta teoksessaan kirjoittaa, herättää kysymyksen, että missä määrin Nordling on saanut tulkinnalleen ideaa vaikkapa juuri tuosta Mesikämmenen edellä mainitusta artikkelista. Kenties jossain määrin, mutta kenties Nordling on päätynyt tähän melko itsestään selvään näkökantaan aivan omillaan.

Turun hengentieteen seuraa ruoditaan kirjassa kiitettävästi. Kuuluisa rituaalimenokuva, jonka täsmällinen alkuperä on ollut Mesikämmenelle aiemmin hämärässä, paljastuu Nordlingin salapoliisityön jäljiltä Jermu-lehdeksi.

Myös Pekan elämän alamäkeen luisua valotetaan kirjassa Pekan omin dokumentein. Mukana on mm. Pekan vaimolle erään naapuruston asukkaan lähettämä kirje, joka pitää sisällään rajuja syytöksiä kavalluksista ja jopa väkisinmakaamisista. Mielenkiintoista asiaan liittyen on se, että Pekka pisti tällaistakin materiaalia itsestään kansallisarkistoon, eikä siivonnut kuvaansa, kuten varmasti moni olisi tehnyt. Nordling toteaakin, että “harva henkilö olisi yhtä rehellinen omien likaisten asioidensa jättämisestä muiden tutkittavaksi” (s. 77)

Pekan vankilasta vapautumisen jälkeen ilmestyi jakeluun “Klaus Jorvaksen” teksti Siitoin Der Führer – Wir Folgen Dir!, jossa puolitotuudellisesti maalaillaan kuvaa Pekasta. Lyhyehkö teksti on julkaistu kirjassa kokonaisuudessaan. Teksti on Pekkaa von Münchausenina parhaimmillaan, sen verran värikästä on sen kerronta ja sisältö. Mesikämmen pitää lähes varmana, että tuo teksti oli Pekan itsensä kynäilemä. “Jorvaksen” teksti päättyi seuraavaan perin pekkamaiseen julistukseen:

ILMAN HIRTEHISHUUMORIA ON MAAILMAMME KÖYHÄ, SILLÄ TOTISIA TOSIKKOJA, JOTKA EIVÄT YMMÄRRÄ HAUSKUUTTA, ON AIVAN LIIKAA!

Pekan harjoittamaa hengentiedettä on usein ja perustellusti pidetty karskin maanläheisenä ja pragmaattisena, vaikka sen teoreettinen pohja huitoo usein mitä korkeimmissa metafyysisissä sfääreissä. Kirjasta löytyy osuva esimerkki siitä, minkälaisia neuvoja ja mihin tyyliin Pekka saattoi antaa hänen puoleensa hengentieteellisistä syistä kääntyneille opastusta tarvitseville ihmisille. Seuraavan neuvon Pekka antoi jollekin nuorelle miehelle 21.1.1980:

…mutta kaikesta huolimatta täytyy aina muistaa, että naiset ovat maailman katalampia, kieroimpia ja ilkeimpiä olentoja, joihin ei voi koskaan luottaa ja joille ei koskaan saa antaa valtaa. Nainen on hyvä orja, mutta huono isäntä. Kaikki menee hyvin niin kauan kuin mies osaa pitää naisensa kurissa ja ojennuksessa, eikä anna tälle tilaisuutta hyppiä silmille”. Lisäksi: “Toinen asia, joka sinun on ehdottomasti opittava on se, että pidät turpasi kiinni. Et ikinä saa vakituista paikkaa ja kunnon ystäviä, jos lörpötät jokaiselle elämäntarinasi ikävät puolet. Siis päätä nyt itsellesi se, ettet kerro enään kenellekään yhtään mitään ja muista myös tämä. Mikäli minä olisin työnantajasi ja tietäisin ne jutut mitä olet minulle kertonut, niin saisit kallossinkuvan takapuoleesi. Ellet tätä opi, niin pirukaan ei voi sinua auttaa, vaan saat elää elämäsi liekki majoissa. OPI SIIS TÄMÄ! (s. 91)

Meno 70-luvun kylmän sodan Suomessa oli hurjaa. Kun Pekka joutui linnaan, jatkoivat Pekalle myötämieliset tahot silti touhujaan. Alla esimerkki.

Kotkassa toiminta oli myöskin Siitoinin käsistä pois, mutta antikommunistien aktivismi jatkui siellä vahvana. Siellä mm. maalattiin Leninin patsas punaiseksi Siitoinin vankilaan joutumisen jälkeen. Siitäkin tuli kansainvälinen selkkaus ja mm. ulkoministeri Paavo Väyrynen valitteli tapahtunutta maailmalle. (s. 93)

Muistaakohan Väyrynen tapahtuneen? Mesikämmenen blogissa haastateltu Esa Taberman tulee monen muun ohella teoksessa mainituksi. Tabermannista kirjoitetaan hivenen enemmän kuin monista muista Pekan joukoissa 70-luvulla olleista henkilöistä, ja häntä myös siteerataan Abdullah Tammen suhteen pitkästi. Pekka oli soluttautujien suhteen ilmeisen tarkkana, ja Tammen tapaus osoittaa, että hänellä oli siihen perustellut syynsä.

Pekan vankilaan saamat uhkaukset kirjeitse ovat karua luettavaa. Vankilasta käsin Pekka lähetti säännöllisesti myös presidentti Kekkoselle kirjeitä. Hän mm. kertoi olevansa valmis kulissien takaiseen korvaukseen siitä hyvästä, että hän joutui poliittisista syistä vankilaan. Vastakaikua ei tullut ja Pekan sävy Kekkoselle kiristyi kirjeissä. Romanssinnälkäänsä Pekka hoiti vankilasta käsin myöskin kirjeitse, viritteillä oli mm. pari avioliittoa. Romantiikan luokkaan meneviin siteerattuihin kirjeisiin kuuluu myös erään taideopiskelijaneidon kirje Pekalle, jossa neito tilittää olan takaa mm. siitä, miten Pekka piti häntä huorana. Tulikivenkatkuinen ja tahattoman humoristinen kirje on erokirje.

Kokonaisuudessaan on teoksessa julkaistu myös Kursiivin iskun tehneen Seppo Lehtosen nimiin laitettu kirje, jota Pekka yritti käyttää todistusaineistona Kursiivin jutussa omasta syyttömyydestään. Kirje, jossa Lehtosen nimeen on liitetty titteli “Lusiverin poika”, on mielenkiintoinen kuriositeetti, mutta kaikella todennäköisyydellä se on Pekan itsensä kirjoittama.

80-luvulla Pekan kurssi oli laskusuhdanteinen ja jäsenkato KDP:stä oli tosiasia. Tilanteen keskellä Pekka joutui puolustelemaan myös hengentieteiden harjoittamista, joka monille KDP:n jäsenille oli kuin punainen vaate:

Okkultismi on hyvä ja tärkeä asia ja kuten tiedättekin, niin koko kolmannen valtakunnan ylin johto harrasti sitä. Asiasta on monia kirjoja, kuten esimerkiksi Pyhä Keihäs, joka kertoo Hitlerin vihkiytymisestä asiaan, jne. Sanontasi, etteivät okkultismin harrastajat ole järki-ihmisiä on täysin väärä. Asia on täysin päinvastoin. Tietenkin on selvää, että monet häiriintyneet ihmiset kiinnostuvat okkultismista ja tulevat mukaan toimintaan siksi, etteivät ole löytäneet muilta tahoilta apua. Sama pätee myös muissa uskonlahkoissa. (s. 135)

Homma suistui 80-luvulla kovaan laskuun, mistä Nordling löytää pohjalukemat KDP:n Rautaristi-lehdestä:

Vuonna 1982 alkaa näkyä Siitoinin veltostuminen. Lehdessä on juttua mm. Dallas-sarjasta ja Sleepy Sleepersistä – KDP on yksimielisesti valinnut sleepparit Suomen suosituimmaksi yhtyeeksi. Vuonna 1984 jutut madaltuvat entisestään. Lehdessä pohditaan sitä, että Pirkka-Pekka Petelius on hyvä mies ja tosi arjalainen. Riman alitus lienee spermapankin perustaminen (s. 139)

80-luvun yhteydenotoista mainitaan ulkomailta David Dukelta ja National Alliancelta tulleet kirjeet. Duken kirje myös siteerataan kokonaisuudessaan. Pekalta siteerataan kokonaisuudessan kirje Pentti Linkolalle, jonka Pekka halusi nimetä KDP:n kunniajäseneksi. Linkola ei vastannut kirjeeseen.

Pekalle ominainen huumori on läsnä teoksen alusta loppuun. Loppupuolelta teosta löytyy tästä esimerkkinä huima teksti Suojelupoliisin puliukot:

Supon tärkein ase ääriryhmien oikealta/vasemmalle vakoilussa ovat puliukot. Kaikissa yleisissä tilaisuuksissa, joissa ns. ääriryhmät esiintyvät, on vähintään 1-2-naamioituneita ns. puliukkoja, likaiset vaatteet päällä ja lippalakki päässä. Yleensä niillä on Lasol-pullo taskussa, jossa ei tietenkään ole sitä ainetta, vaan vettä. He esiintyvät ko. juoppoina lähellä puhujankoroketta ja juovat vettä Lasol-pulloistaan. Osalla on kuulolaite, joka on käytännössä naamioitu radiolähetin, joka lähettää ko. tilaisuuden viestit Supon päämajaan. Välistä niillä on lähetin kauluksen alla näkymättömissä. Rinnassa heillä on usein kirkas merkki, jossa on piilokamera. Nämä valejuopot herättävät hilpeyttä yleisön keskuudessa Lasol-pullojensa kanssa, koska yleisesti ottaen suomalaiset juopot rakastavat kanssakumppaneitaan. Näin Supo saa äänitettyä ja kuvattua rauhassa ko. tilaisuudet ja yleisesti ottaen tyhmät nauris-aivo suomalaiset eivät “hoksaa” mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Führer ei voi todeta muuta kuin sen, että autuaita ovat puupäät sillä he eivät huku vaan kelluvat. Heil Hitler! (s. 196-197)

Olen hyvin kriittinen Nordlingin tavasta niputtaa Pekka samaan laatikkoon Halla-ahon kanssa, sekä hänen löyhästä tavastaan käyttää käsitteitä (oikeisto, äärioikeisto, jne.), kuten on jo aiemmin käynyt ilmi. Jostain olen kuitenkin hänen kanssaan samaakin mieltä, jos unohdetaan Halla-ahon laskeminen äärioikeistoon kuuluvaksi. Aivan teoksensa lopussa Nordling toteaa:

Vielä 1980-luvulla Euroopan äärioikeisto oli mieluummin arabien nationalismia tukevaa. Islam ei ehkä silloin ollut niinkään tapetilla. (s. 200)

Pekka itse on tästä hyvä esimerkki. Musta magia-teoksissaan hän viittasi positiiviseen sävyyn Koraaniin miehen ja naisen välisistä suhteista puhuessaan, ja yleissävy arabimaita kohtaan oli Pekalla muutenkin positiivinen.

Lopuksi voisi vielä sanoa, että on hyvä, että joku on kansallisarkiston Pekka-kansioita jo tutkinut ja aiheesta kirjoittanutkin. Olisi sääli, jos kukaan ei olisi näin jo tehnyt. Vaikka olen kautta tämän katsauksen kovinkin sanoin arvostellut Nordlingin uuttakin kirjaa, on Nordling kuitenkin saanut Pekasta jo kaksi kirjaa ulos. Muita kirjoja samasta aiheesta ei ole ilmestynyt. Kritisointi on aina tietysti helpompaa kuin se, että alkaa itse toimeen ja kirjoittaa aiheesta, kenties paremman teoksen. Alan harrastajille molemmat Nordlingin kirjat ovat joka tapauksessa kulttikamaa.

Read Full Post »

Das Fest II! 100 postia Pekka Siitoimesta!

Blogin Pekka-posteista sanottua

Mesikämmen-blogi – kirjoittaja on julkaissut parhaan Pekkaa käsittelevän artikkelisarjan, mitä blogistanissa on nähtyNarian

Kertakaikkiaan sellainen folkloristinen pikkujättiläinen, ettei moista voisi kuvitella olevan olemassakaan (…) Ötöpesän jengi on lukenut nämä kaikki, eikä ennen sitä olisi voinut kuunaan kuvitellakaan, että Pekka Siitoimesta olisi missään näin paljon materiaalia. Ja mikä parasta, vapaasti saatavillakin! (…) Ehdottomasti rautaristin, suojaviitan, kumimanttelin ja kaasunaamarin arvoinen teko!Ötöpesän jengi

Vuoden blogistipalkinto ja kiljukanisteripalkinto! Tämä on yleensä vaiettua kulttuurihistoriaa yhdestä Suomen kummallisimmista ja viihdyttävimmistä miehistäJokunen

Blogihan on ollut varsinainen kylttyyriteko. Näiden Pekka-artikkelien taso vaatisi suorastaan niiden sitomista kansien väliin! “Helvetin hyvä”, sanoisi Peksi. Go on!A

Ylivoimaisesti parhain sivusto hengentieteen Mestari Pekka Siitoimesta – B.S. Müller, uudelleen perustetun Turun Hengentieteen Seuran sisäpiirin jäsen

100 Postia

100. Kursiivin isku, osa 4
99. Kursiivin isku, osa 3
98. Kursiivin isku, osa 2
97. Täällä vartioin minä!
96. Kursiivin isku, osa 1
95. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 3
94. Alfauros laittoi asioita kuntoon.
93. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 2
92. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 1
91. IKR:n plörinäksi mennyt Belgian matka 1977
90. “Worshiping the Devil in the name of God”
89. Siitoin-filmi oy, osa 5
88. Siitoin-filmi oy, osa 4
87. Kai M. Aalto puhuu! (osa 2/3)
86. Siitoin-filmi oy, osa 3
85. Turun Hengentieteen Seura, osa 11
84. Turun Hengentieteen Seura, osa 10
83. Turun Hengentieteen Seura, osa 9
82. Pekka ja SMP/SKYP
81. IKR:n plörinäksi mennyt Kotkan marssi 1977
80. Lisähuomioita Pekan mielenosoitustoiminnasta, yms.
79. Pekka ja vappu, osa 4/4
78. Pekka ja vappu, osa 3/4
77. Pekka ja vappu, osa 2/4
76. Pekka ja vappu, osa 1/4
75. Pekan perheonnea
74. Arjalanpaisti ja arjalanpiirakat
73. Kai M. Aalto puhuu! (osa 1/3)
72. Mitä Pekka Siitoin ajattelisi perussuomalaisista?
71. Pekka Siitoin: Jag ska befria Norden!
70. Pekan mietteitä ennen eduskuntavaaleja 1983
69. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 3
68. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 2
67. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 1
66. Pekkagrammi, osa 2
65. Pekka Siitoin ja rock ‘n’ roll
64. Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa
63. Pekka Siitoin Fingerporissa
62. Tulella leikkimisestä
61. Talo, jossa Pekka Siitoin asui (osa 2)
60. Pekka presidentiksi?
59. Kommunismin ja kokoomuksen uhka
58. Valtakunnanjohtaja ja Italia
57. Valtakunnanjohtaja ja Varkaus
56. Kiljukeisari
55. Valtakunnanjohtajan kiljuepisodi
54. Pekka Siitoin -anagrammit ja postyymi Finlandia-palkinto
53. Hyvää uutta vuotta!
52.Turun Hengentieteen Seura, osa 8
51. Das Fest! 50 postia Pekka Siitoimesta!
50. Arkistojen aarteita ja Pekka Siitoin soundboard.
49. Luvassa hypnoottis-magneettista menoa.
48. Turun Hengentieteen Seura, osa 7.
47. Rivologin rodunjalostusta.
46. Turun Hengentieteen Seura, osa 6.
45. Pekkagrammi.
44. Ääretön rakkaus.
43. Siitoin-filmi oy, osa 2.
42. Pekan lähtö.
41. Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi.
40. Pekka Siitoimen shortsit.
39. Hyvät naiset, olette kaikki kauniita!
38. Kassisen perintöprinssi.
37. Mikä erottaa fasistin kommunistista?
36. Mesikämmenen jengi.
35. Pekka Siitoin built my Panzerwagen.
34. Turun Hengentieteen Seura, osa 5.
33. Turun Hengentieteen Seura, osa 4.
32. Seurakuntavaalit.
31. Turun Hengentieteen Seura, osa 3.
30. Turun Hengentieteen Seura, osa 2.
29. Turun Hengentieteen Seura, osa 1.
28. Pentagrammon, clavis, cranium, sciurus, circumferentia, logos, gravis admodum, et diaboli.
27. Siitoin-filmi oy.
26. Mitä Leo Meller sanoi Pekka Siitoimen kuolemasta?
25. Toinen todellisuus.
24. Mitä Pekka Siitoin sanoi Anton LaVeystä ja satanismin historiasta?
23. Pekka Siitoimen iltarukous.
22. Isän valtakunta kuvina.
21. Isän valtakunnan jälkipyykkiä.
20. Pekan parhaat, osa 7.
19. Pekan parhaat, osa 6.
18. Pekan parhaat, osa 5.
17. Pekan parhaat, osa 4.
16. Pekan parhaat, osa 3.
15. Pekan parhaat, osa 2.
14. Pekan parhaat, osa 1.
13. Isän valtakunta.
12. Arkistojen kätköistä.
11. Päivän lainaus ja kysymys.
10. Pekka Siitoin on nykyään vampyyri!
9. Hypnoottis-magneettinen katse ja sen alkuperä.
8. Mitä Pekka Siitoin sanoi äidilleni.
7. Luciferin arkkipiispan nauru.
6. Talo, jossa Pekka Siitoin asui.
5. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 4/4).
4. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 3/4).
3. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 2/4).
2. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 1/4).
1. Should I laugh or cry?

Ja jatkoa seuraa…

Mesikämmenen postit valtakunnanjohtajasta eivät tähän lopu. Postit jatkuvat Kursiivin tapauksen tonkimisella, minkä jälkeen pääsemme Pekan saaman vankeustuomion käsittelyyn, ja sen jälkeen Pekan vankilanjälkeiseen elämään. Materiaalia löytyy vielä hyväksi toviksi eteenpäin. Näiden sadan ensimmäisen postin jälkeiset Pekka-postit löytyvät helposti blogin oikeasta alapalkista “tags”-osiosta sanalla “Pekka Siitoin”. Siitä klikkaamalla löytyy lista kaikista blogin Pekka-aiheisista posteista, mitä tämän 100. postin jälkeen on julkaistu.

Read Full Post »

Elokuussa 1976 maamme lehdissä ilmestyi hurjia Turun Hengentieteen Seuraan liittyviä otsikoita. Hyvänä esimerkkinä näistä käyköön oheinen Ilta-Sanomien lööppi.

Rajut väitteet pohjasivat viime kädessä Siitoimen kirjoittamaan, Turun Hengentieteen Seuran 1974 julkaisemaan teokseen Musta Magia, osa I. Kyseinen teos sisältää hyvän määrän varsin huimaa tekstiä, mm. siitä, miksi meillä on velvollisuus harjoittaa magiaa, millaisia ovat henkivaltojen hierarkiat, mitä saatananpalvonnan historia pitää sisällään, miten Luciferin palvoja voi kuoltuaan elää vampyyrina lyijyarkussa päiväsaikaan ja imeä elävistä verta öisin, miten kuolleen voi herättää henkiin, jne. (osa teoksen legendaarisista kohdista löytyy tämän blogin teksteistä Pekan parhaat, osat 1-7). Eräs kirjan käsittämättömyyksistä on rituaali, “joka täytyy suorittaa ennen kuin voi ryhtyä Perkeleen oppilaaksi”. Tämä rituaali, jonka suorittajalla “tulee olla yllään frakki tai musta pitkä viitta”, löytyy kirjasta sen sivuilta 62-63, ja se pitää sisällään kissan elävältä keittämisen:

 

 

Vaikka koko Musta Magia, molempine osineen, on sen täysjärkisestä nykylukijasta hulppean absurdia tekstiä mustalla huumorilla maustettuna, oli maailma 70-luvulla kuitenkin vielä sellainen, että Suomesta löytyi ihmisiä, jotka ottivat nämä tekstit enemmän tai vähemmän tosissaan (asian sivu laajemmin, katso artikkelini Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi). Turun Hengentieteen Seurasta tehtiin poliisille elokuussa 1976 ilmoitus, jossa seuraa epäiltiin törkeästä eläinrääkkäyksestä. Jostain syystä epäilyt eläinrääkkäyksestä tehneet tahot pysyivät loppupeleissä kuitenkin hiljaa, ja asia raukesi näytön puutteessa. Tuntuu melko ilmeiseltä, että epäilyt esiin nostaneet tahot halusivat huonoa mainosta ja käytännön harmia Siitoimelle ja hänen ryhmälleen. Vaikka asia ajan kanssa raukesikin, sitä puitiin mehukkaana aiheena lehdistössä pitkään ja hartaasti, mikä ilmenee seuraavista lehtileikkeistä.

Tuntemattomaksi jääneessä lehdessä pakinoitsija nimimerkillä Taavetti maalaili asiaa leveästi: “(…) Sellaisia puuhia sitä vain tehdään suomalaisen kulttuurin kehdossa, Turussa. Siellä on natseja ja ne keittävät kissoja”.

Toisessa tuntemattomaksi jääneessä lehdessä maalaillaan myöskin otsakkeessa leveästi. Vaikka asian todenperäisyys oli täysin auki, tehtiin otsakkeet kuitenkin siihen tyyliin, kuin asia olisi jo selvä. Tästä jutusta selviää hieman enemmän asian taustaa. Alunperin Jermu-nimisessä miestenlehdessä oli ollut ilmeisen värikäs juttu Pekan saatananpalvontakuvioista, ja sen pohjalta sitten oli joku närkästynyt lukija ottanut yhteyttä Turun entiseen eläinsuojeluvalvojaan, Anja Eerikäiseen. Eerikäinen vei asian puolestaan poliisin tutkittavaksi.

Eerikäinen kommentoi Ilta-Sanomille 19. elokuuta 1976: “Tapaus voi hyvinkin olla mahdollinen” (…) “Vastaavia menoja on paljastunut mm. Englannissa”. Siitoin showmiehenä  ja kyseenalaistakaan mainetta kaihtamattomana ei täysin kiistänyt koko asiaa, vaan kertoi tietävänsä kissankeittämistä ainakin tapahtuneen, jos ei vieläkin tapahtuvan. Itse hän ei kertonut sellaista kuitenkaan harrastavansa.

Leike sisältää faktaa, jonka valossa hurjat otsakkeet ja jo etukäteen lietsottu “se on syyllinen“-asenne menee mielenkiintoiseen valoon: “Asian tutkimukset ovat vasta alkuvaiheessa eikä virallista rikosilmoitusta ole vielä tehty, koska tarpeelliset näytöt puuttuvat. Tiedossa ei myöskään ole miten uhreina käytetyt kissat olisi hankittu”.

Tietyllä tapaa Pekka oli tämän kissankeittojupakan kanssa aikaansa edellä – ns. uusnoitavainot varsinkin satanisteja kohtaan leimahtivat huimiin mittoihin ympäri maailmaa 1990-luvulla. Tuolloin ei eläinuhreilla syyttelyt enää riittäneet, vaan mukaan otettiin myös väitteitä erilaisista törkeistä rituaalisista hyväksikäyttötavoista ja henkirikoksista. Hössötys asian ympärillä laski pikku hiljaa, kun osoittautui, että koko juttu oli iso kupla, mitä ylläpitivät ja hyväksikäyttivät kiihkouskovaiset ja kyseenalaiset terapeutit yms. tahot. Asian tiimoilta kannattaa katsoa vaikka Kenneth Lanningin FBI:lle tekemä kuuluisaksi tullut tutkimus, tai Robert Hicksin kirja In Pursuit of Satan. Oleellista nyt käsiteltävän tapauksen yhteydessä on tietysti huomioida se, että länsimaissa satanistit (varsinkin ns. laveylaiset satanistit) tuomitsevat jyrkästi kaikenlaisen viattomien olentojen (eläinten tai ihmisten) “rituaalisen uhraamisen” yms. laittoman toiminnan. Pekalla, joka kutsui itseään sekä satanistiksi että saatananpalvojaksi (nämä käsitteet näyttivät menevän hänellä sulavasti limittäin), ei näyttänyt asiassa olevan eettistä ongelmaa. Tekstiensä ja puheidensa perusteella Pekka näyttää alan genreen suhteutettuna selvästi omansalaiselta saatananpalvojalta. Hänen rituaaliuhraus-ajatuksiensa suhteen on huomautettava, että em. kissankeittorituaali on hänen kirjoituksissaan ainut lajiaan, eikä hänen tiedetä koskaan tehneen minkäänlaista rituaalista väkivaltaa kenellekään (ellei sellaiseksi lasketa rituaalista siittiöiden polttamista, tai humalassa rähinöintiä paikallisten punkkareitten kanssa Naantalissa).

Uusi Suomikin tarttui aiheeseen, ainakin muutamaan kertaan. Alla olevista artikkelinpätkistä kolmas on aihetta käsitelleistä jutuista kaikkein mielenkiintoisin, joka Mesikämmenen tassuihin on päätynyt. Jutussa Pekka valottaa, kuinka hän oli ollut todistamassa rituaalia, jossa kissa keitettiin rituaalisesti. Hän kertoo myös yhtä ja toista muuta asiaa liittyvää, varsin humorististakin taustaa. Voi vain arvailla, pitikö Pekan tarina paikkansa, vai oliko se keksittyä.

Tähti-lehdessä otettiin perspektiiviksi Anton LaVeyn satanismi ja suhtauduttiin perustellun skeptisesti Jermu-lehden artikkeliin, josta koko jupakka kissankeittämisestä lähti liikkeelle. “Hitleriläinen musta magia ei ole kuitenkaan varsinaista satanismia. Tämä aihe herättää sensaatiota, mutta varsinaista asiantuntevaa tarkastelua esiintyy vähän”. Lopuksi siteerattiin LaVeyn Saatanallisesta Raamatusta kohta, jossa eläinuhrit tuomitaan selkein sanoin. Lukijan kannattaa tässä yhteydessä kerrata, mitä Pekka tuumasi LaVeystä, ja lukea myös Pekkaa ja LaVeytä humoristisesti vertaileva artikkelini Luciferin arkkipiispan nauru.

Pekka puolustautui asiassa mm. tuntemattomaksi jääneessä lehdessä, josta alla kuva. Hän puolustautui asiasta myöhemminkin, mm. 90-luvulla televiosta tulleessa Kolmas Pyörä-ohjelmassa, jossa hän sanoo kissojen olevan hyviä ystäviään, jotka eivät varmasti päädy pataan.

Kuten tämän tyyppisillä asioilla on tapana paisua ja alkaa elää omaa elämäänsä julkisuudessa, niin kävi myös tämän kissajutun kanssa. Uusi Suomi raportoi johonkin väliin koko sirkusta, että Pekka porukoineen olisi kissojen lisäksi uhrannut myös puluja Saatanalle. Lyhyessä jutussa oli maininta myös siitä, että “toistaiseksi ei mitään virallista ilmoitusta ole tehty, mutta tilanteesta tietoisia ja huolestuneita tuntuu olevan runsaasti. He eivät jostain syystä halua kertoa tietoja virallisesti”.

Asia päätyi myös pilapiirroksiin asti:

En oikein usko, että Pekka sen enempää kuin kukaan muukaan Turun Hengentieteen Seurasta olisi keittänyt kissoja elävältä, niin hämärää porukkaa kuin ryhmä sisällään pitikin.  Saatan toki olla väärässä. Suojelupoliisi 50v. -julkaisussaan totesi, että Pekan porukat olisivat kissankeittämisestä jääneet kiinni “rysän päältä” (siteeraus SUPO:n tekstistä löytyy tästä artikkelista). Liekö kyseessä kuitenkin edellä olevien otsakkeiden ja juttujen pohjalta syntynyt mielikuva ja sen pohjalta kirjoitettu virheellinen maininta asiasta raporttiin? En tiedä, mutta itse en ole törmännyt asiasta varmasti dokumentoituun tietoon, missään.

Kaikella todennäköisyydellä koko rituaali (oli se peräisin sitten mistä tahansa, Pekan mielikuvituksesta, jostain lainatusta lähteestä, tai sekä että) oli päätynyt kirjaan sen shokkiarvon vuoksi. Asian järkevyyttä voi sitten miettiä. Jos kyseessä olisi pätkä jotain fiktiivistä kauhuromaania tms., olisi asia tietysti oma harmiton lukunsa. Mutta kun kyseinen kissankeittorituaali esitetään välttämättömänä toimenpiteenä mikäli haluaa alkaa palvoa Saatanaa, mikä kirjassa esitetään vaarallisena joskin kannatettavana toimintana, on asia aivan toinen. Jos kirjoittaa jostain lainvastaisesta asiasta tavalla, joka voidaan katsoa asiaan yllyttämiseksi, kaivaa asialla verta nenästään. Pekka jo tuolloin vuonna 1976, ja myöhemmin mm. 90-luvulla Kolmas Pyörä-ohjelmassa koetti lieventää tätä kissankeittorituaalin julkaisua sanoen, että hän vain kertoi erään vanhan kansan rituaalin kirjassaan, eikä suositellut kenellekään tuon rituaalin tekemistä. Kirjasta saatu vaikutelma ei ole kuitenkaan ihan tällainen.

No, tarkemmin Pekan kirjaa lukiessa huomaa, että kissankeittorituaalille on olemassa myös vaihtoehto. Tuo vaihtoehto koskee tosin vain miehiä, naisille ei sellaista ole (tai kenties ko. vaihtoehdon voi tehdä tietyllä tapaa käänteisesti…) Tiedä sitten, onko mainittu vaihtoehto perin järkevä ja eettinen sekään, mutta ainakaan siinä ei kukaan menetä henkeään (vaikkakin jotain muuta kyllä…) Tämä vaihtoehto löytyy alta (sivut 64-65 kirjasta Musta Magia, osa I):

Päivän kappale, jonka sanat runollisesti resonoivat yllä olevan kirjoituksen kanssa: Butthole Surfers: Sweat Loaf.

 

[Turun Hengentieteen Seura, osa 5, löytyy täältä, ja osa 7, täältä].

Read Full Post »