Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Islam’

Timo Hännikäinen puhuu!

timohannikainen

Kansallinen, traditionalistinen, radikaali. Nämä määreet kuvaavat Timo Hännikäistä ja verkkolehti Sarastusta hyvin. Monipuolinen ja tuottelias Hännikäinen on älykäs ja rohkea mies, jolla on mielenkiintoisia ja syväluotaavia ajatuksia kulttuurista. Mesikämmen tuumasi, että miestä pitää jututtaa.

Seuraavasta haastattelusta selviää mm. se, mitä radikaali traditionalismi on, mihin verkkolehti Sarastus pyrkii, millainen joukko lehteä toimittaa, mikä Suomen poliittisessa tilanteessa nykyään mättää ja mistä länsimaiden perikadossa on kyse. Hännikäinen kertoo myös tulevaisuuden suunnitelmistaan ja seuraavasta kirjastaan. Mesikämmenen oli luonnollisesti kysyttävä hiukan myös miehen ajatuksia Pekka Siitoimesta.

Hyvä naiset ja herrat, Timo Hännikäinen puhuu!

– – –

Pohjustusta

Olet runoilija, esseisti, kääntäjä ja kriitikko. Kerro taustastasi niille, jotka eivät siitä tiedä. Millainen mies on Timo Hännikäinen?

Olen syntynyt vuonna 1979 Padasjoella, Päijät-Hämeessä. Helsingissä olen asunut kohta 20 vuotta. Olen ”puolivapaa” kirjailija, eli maksan vuokrani ja laskuni tekemällä osan vuodesta puolipäivätöitä koulun iltavahtimestarina, muu toimeentulo tulee apurahoista ja kirjoituspalkkioista. Olen julkaissut seitsemän omaa teosta ja kääntänyt muun muassa Oscar Wilden, Charles Simicin ja Robert Louis Stevensonin tuotantoa. Olen naimisissa ja puolison lisäksi ruokakuntaan kuuluu cockerspanieliuros. Harrastukset vaihtelevat, tällä hetkellä lähinnä sydäntä ovat vinyylilevyjen keräily ja pienriistanmetsästys.

Tunnetuin teoksesi lienee vuonna 2009 ilmestynyt Ilman (Savukeidas), joka kertoo naisen puutteesta. Mitä tuumaat tuosta kirjastasi ja sen kautta saaneestasi huomiosta nyt, viitisen vuotta teoksen ilmestyttyä? Luetko vanhoja tekstejäsi? Mihin teoksiisi olet tyytyväisin ja miksi?

Ilman oli minulle jonkinlainen läpimurtoteos, joka kaiken synnyttämänsä julkisuuden lisäksi sai erittäin hyvät arvostelut. Useimmat kirjaa käsitelleet tosin keskittyivät siihen seksinpuute-aiheeseen, eivätkä huomioineet läpiseksualisoituneen kulttuurin analyysia, joka oli kirjan varsinainen pointti. Julkisuusrumban otin eräänlaisena kokeiluna, oli kiinnostavaa kokea kertarysäyksellä se median ja julkisuuden maailma, johon harva suomalainen kirjailija pääsee tai joutuu koko urallaan. Mutta olen ihan tyytyväinen, että sitä kesti vain aikansa. En ole mikään karismaattinen esiintyjä tai mediapersoona, mieluummin kirjoitan kuin puhun. Itse kirjaan olen yhä tyytyväinen, vaikka olenkin kyllästynyt puhumaan siitä julkisesti. Se vangitsee aika hyvin tietyn elämänvaiheen tunnot ja ajatukset. Enää en pystyisi kirjoittamaan sellaista teosta, niin moni asia on muuttunut niin ulkoisessa kuin sisäisessä elämässä. Omaa tuotantoa jälkikäteen lukiessa huomioikin yleensä sellaiset asiat, jotka nykyään tekisi eri lailla tai joista oma näkemys on muuttunut johonkin suuntaan. Se on oikeastaan hyvä asia: uskon, että ajattelun ja tuotannon pitää olla elävä ja ristiriitainen kokonaisuus, ei mikään valmis suljettu systeemi.

Kirjojesi lisäksi sinut tunnetaan nykyään myös verkkolehti Sarastuksesta ja radikaalista traditionalismista. Mitä kautta, miksi ja milloin sinusta tuli traditionalisti? Mistä radikaalissa traditionalismissa on kyse?

Traditionalismilla tai radikaalilla traditionalismilla viitataan usein sellaisiin filosofeihin kuten René Guenon ja Julius Evola, joiden ajattelussa uskonnollinen mystiikka oli keskeisellä sijalla. Itse käytän termiä laajemmin. Sarastuksen yhteydessä traditionalismi on käytännössä löyhä yleisnimitys sellaiselle oikeistolaiselle ajattelulle, joka poikkeaa sekä liberaalista talousoikeistosta että valtavirran konservatiivisuudesta. Tällainen ajattelu suuntaa kritiikkinsä käytännössä koko valistuksen ja Ranskan vallankumouksen perintöön. Se näkee yhteiskunnan pikemminkin orgaanisena kokonaisuutena kuin yksilöiden välisenä abstraktina sopimuksena. Vähintäänkin yhteiskuntasopimuksen piiriin pitäisi kuulua myös menneet ja tulevat sukupolvet, eivät ainoastaan elävät. Traditionalismissa politiikan keskipiste ja ihmistä viime kädessä määrittävä tekijä on identiteetti. Identiteetillä on lukuisia ulottuvuuksia, jotka muodostuvat vastakohtaisuuksien ja rajojen puitteissa: paikallinen, historiallinen, sukupuolinen, uskonnollinen, sivilisationistinen, jne. Esimerkiksi minä olen yhtä aikaa helsinkiläinen, suomalainen, eurooppalainen ja valkoinen mies, ja jokainen näistä ominaisuuksista kiinnittää minut tiettyyn kohtalonyhteyteen muiden kaltaisteni kanssa. Ei ole olemassa yhtä ja jakamatonta ”ihmiskuntaa” yhteisine tavoitteineen, vaan eri ryhmillä on omat intressinsä, jotka voivat myös joutua konfliktiin keskenään. Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Poliittisia kantoja Sarastuksen piiristä löytyy joka lähtöön, kristitystä konservatiivista jonkinlaiseen fasistiin. Osa kirjoittajista, mukaanlukien minä itse, ei edes halua määritellä itseään kovin tarkasti poliittisessa mielessä, vaan löytää ja yhdistelee ideoita monista ajatussuuntauksista. Se, mikä minut on johtanut tällaisen suuntauksen piiriin, onkin sitten mutkikkaampi kysymys. Perinteen merkitys inhimillisessä kokemuksessa ja Euroopan olemus ovat oikeastaan aina kiinnostaneet minua. Varsinkin kirjailijantyöni kautta tunnen lujaa yhteenkuuluvuutta siihen monisyiseen ja ristiriitaiseen traditioon, jonka muodostavat pakanallinen antiikki, kristillinen keskiaika ja uudempi tieteellinen ajattelu. Olen sielultani eurooppalainen ihminen.

Mitä suomalaisuus merkitsee sinulle? Mikä maamme ja kulttuurimme menneisyydessä on säilyttämisen arvoista ja miksi? Millaisia ovat suomalaisen psyyken valoisat ja pimeät puolet?

Suomalaisuutta on oikeastaan mahdoton ymmärtää ottamatta huomioon maantieteellistä sijaintia ja ilmasto-olosuhteita. Maantieteellisesti Suomi on rajamaa Euroopan ja Venäjän välissä, vähän samaan tapaan kuin vaikkapa Baltian maat ja Ukraina. Reuna-alueilla syntyy omanlaistaan kulttuuria ja mentaliteettia, joka poikkeaa keskuksista. Mentaliteettiamme ovat muokanneet myös ankarat ilmasto-olot. Kirjailija Marko Tapion mukaan kamppailu kylmyyttä ja pimeyttä vastaan on muovannut eräänlaisen arktisen persoonallisuustyypin, joka on säilynyt nykyaikaan saakka. Suomalainen on sitkeä, vakaa ja kestää vastoinkäymiset hammasta purren. Mutta samalla meissä on ajoittainen taipumus äärimmäisyyksiin, jotka voivat saada hyvinkin traagisia muotoja. Suomessa on käyty Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen verinen sisällissota, juoppous on yleistä ja itsemurhiakin esiintyy paljon. Toisaalta tämä taipumus on purkautunut myös hienona taiteena ja kirjallisuutena, ja uskon myös talvisodan puolustushengen ilmentäneen sitä.

Halveksiiko suomalainen kulttuuriväki omaa kansallista perintöään? Jos näin on, niin mistä se kertoo?

Tavallaan tällaista halveksuntaa on esiintynyt aina. 1800-luvulla suuri osa sivistyneistöstä piti suomen kieltä liian karkeana kulttuurin ja kirjallisuuden kieleksi. 1920-luvulla Tulenkantajat pitivät suomalaista kulttuurielämää takapajuisena ja ihailivat romanttiseen tyyliinsä kaikkea modernia ja ”keskieurooppalaista”. Tämä on itse asiassa perifeerinen ilmiö, rajamaiden kirous. Reuna-alueilla helposti ajatellaan, että oma kulttuuriperintö on liian haurasta ja kaikki arvokas tulee keskuksista. Jos kirjallinen kulttuuri on nuori, kuten Suomessa, se vain lisää tällaista asennoitumista. Sen käytännön seurauksiin kuuluvat ulkomaisten vaikutteiden omaksuminen sellaisinaan, suodattamatta, sen sijaan että sovellettaisiin niitä täkäläiseen perinteeseen. Taidehistoriassa keskitytään lähinnä tarkastelemaan, miten erilaiset kansainväliset suuntaukset, kuten vaikkapa romantiikka, funktionalismi ja postmodernismi, ovat tulleet Suomeen. Toisaalta meillä on kaikkina aikoina ollut sellaisiakin taiteilijoita, jotka ovat vakavissaan tutkineet paikalliseen identiteettiin nojaavan taiteen mahdollisuuksia ja pyrkineet luomaan kansallisia muotoja ulkomaisille vaikutteille. Heihin sopisi kiinnittää enemmän huomiota. Kulttuurielämä kaipaisi jonkinlaista etnofuturistista otetta.

Oletko ateisti, agnostikko tai joitain muuta?

Henkilökohtaisesti uskon, ettei historialla ole suuntaa eikä elämällä muuta tarkoitusta kuin ne, jotka yksilöt ja yhteisöt sille antavat. En odota mitään tämän elämän jälkeen, paitsi kenties länsimaisen kulttuurin ja omien ajatusteni säilymistä. En kuitenkaan suosittele tällaista katsomusta kenellekään – se olisi turhaa, sillä kyseessä on pikemminkin sisäsyntyinen kokemus kuin opittu ajattelutapa. Joillakin on kyky uskoa jumaliin, joillakin toisilla ei, ja tämän kohtalon kanssa on elettävä.

En lainkaan väheksy uskontoja: se olisi sama kuin väheksyisi ihmislajia, sillä ihminen on jotenkin asetuksellisesti uskonnollinen olento. Elämästä tekee elämisen arvoista tunne kuulumisesta itseään ja pieniä kuvioitaan suurempaan kokonaisuuteen, ja uskonto lienee yleisin tapa saavuttaa tällainen tunne. Harva pärjää ilman uskontoa tai jotakin sen korviketta. Jos nämä lapselliset uusateistit, Richard Dawkins opetuslapsineen, todella käsittäisivät kuinka ankara paikka maailma ilman korkeamman voiman ohjausta on, he juoksisivat hädissään ensimmäisen vastaantulevan new age -gurun syliin. Niinpä he ottavatkin korvikeuskonnoksi humanismin, biologisen reduktionismin tai edistysajattelun, joka on pelkkä kristillisen eskatologian maallistunut versio. Uskonnottomuus sopii niille, jotka kestävät pohjimmiltaan nihilististä maailmaa, jossa ihmistä varten ei ole mitään suurta suunnitelmaa.

Suosikkialkoholijuomasi?

Miedoista paras on brittiläinen Old Rosie -siideri. Väkevistä parhaita ovat viskit, skottilaisista Laphroaig ja irlantilaisista Jameson.

– – –

Sarastus ja radikaali traditionalismi

Verkkolehti Sarastus aloitti toimintansa syyskuussa 2012. Miksi tällaiselle verkkolehdelle oli tarvetta, miten se maastoutuu suhteessa maamme nykyiseen kulttuuriin ja poliittiseen ilmapiiriin? Mihin Sarastus pyrkii, mikä on sen raison d’être?

moderniamaailmaaSarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin. Suomesta puuttuu tämäntyyppinen ajattelun perinne, tai ainakin se on katkennut, sillä 1960-luvulta saakka älymystö on ollut leimallisesti vasemmistolaista ja vasemmistolla on ollut käsissään aloite melkein kaikessa kulttuurianalyysissa ja yhteiskuntakritiikissä. Poliittisen mielipiteen heilahdukset eivät ole muuttaneet tätä tilannetta. Jos halutaan yhteiskunnallista muutosta, sen täytyy tapahtua ensin ihmisten mielissä, ja tässä suhteessa akateeminen maailma, kulttuurielämä ja media, nykyään yhä enemmän myös sosiaalinen media, ovat ratkaisevassa roolissa.

Sarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin.

Missä ja kenen tai keiden toimesta idea Sarastuksen aloittamiselle alkoi? Milloin idea Sarastuksesta nousi ensimmäisen kerran ilmaan?

Ajatus tämäntyyppisestä julkaisusta oli putkahdellut kansallismielisissä ympyröissä jo pidemmän aikaa, mutta konkreettisia suunnitelmia ei ollut. Kesällä 2012 otin sähköpostitse yhteyttä joukkoon luotettuja samanmielisiä ihmisiä, joiden tiesin olevan myös näkemyksellisiä kirjoittajia, ja ehdotin verkkojulkaisun perustamista. Pidimme pari yhteistapaamista ja jatkoimme suunnittelua sähköpostitse. Syyskuuhun mennessä olimme päässeet yksimielisyyteen suurista linjoista, luoneet lehden ulkoasun ja laatineet ensimmäiset kirjoitukset.

Kerro Sarastuksen toimittajakunnasta. Kuinka erilaista väkeä verkkolehden toimittajista löytyy? Esiintyykö toimittajakunnan kesken vahvaa ideologista kädenvääntöä verkkolehden sisällön suhteen vai luoviutuvatko asiat omalla painollaan jaetuttujen traditionaalisten lähtökohtien kautta?

Toimituskunta on pysynyt suurin piirtein samana, mutta vakituisia avustajia on ilmaantunut suhteellisen lyhyessä ajassa kiitettävä määrä. Suurin osa ei ole ammattikirjoittajia, mutta monella on esimerkiksi yliopistotaustaa ja sitä kautta kokemusta asiatekstin laatimisesta. Toimitus- ja avustajakunta jakaantuu eri puolille Suomea, ja yhteistyötä tehdään internetin välityksellä. Kuten jo aiemmin totesin, Sarastusta toimittaa poliittisesti kirjava joukko, jota yhdistävät tietyt yleiset periaatteet. Poliittisista eroavaisuuksista ja lehden linjasta syntyy silloin tällöin toimituksen sisäistä debattia, mutta sitä on aina käyty hyvässä hengessä. Sarastus on loppujen lopuksi varsin avoin erilaisille näkemyksille, ainoastaan silkan huuhaan kuten ilmastodenialismin ja holokaustinkiistämisen olemme päättäneet pitää lehden ulkopuolella.

Millaista yhteydenpitoa ja yhteistyötä Sarastuksella on muiden samanhenkisten ihmisten ja ryhmien kanssa Suomen rajojen ulkopuolelta?

Sarastus on julkaissut käännöksiä artikkeleista, jotka ovat alunperin ilmestyneet muun muassa amerikkalaisissa Alternative Right- ja Counter Currents -verkkolehdissä, ruotsalaisella Motpol-sivustolla, erilaisissa ranskalaisissa julkaisuissa, jne. Tällä tavoin lehti on tullut tunnetuksi samanhenkisten keskuudessa myös ulkomailla, ja toimituskunnan jäsenet ovat jonkin verran yhteydessä ulkomaisiin kirjoittajiin. Tiettyä kiinnostusta Suomea kohtaan on herännyt tämän takia. Amerikkalainen kirjailija Jack Donovan, jota haastattelin alkuvuodesta Sarastukseen, kirjoitti myöhemmin facebook-sivuillaan, että hänen mielestään Suomi on paras maa, koska suomalaiset lukijat lähettävät hänelle jatkuvasti täkäläisten neofolk-yhtyeiden levyjä ja muuta kiinnostavaa tavaraa.

Miten Sarastukseen on yleisesti ottaen suhtauduttu eri piireissä? Onko Sarastuksen osakseen saama huomio yllättänyt millään tapaa?

Jo sivuston tilastoja seuratessa huomaa, että lehteä lukevat varsin monet. Päivittäinen kävijämäärä on keskimäärin reilun tuhannen luokkaa ja tähän mennessä suosituinta kirjoitusta on jaettu facebookissa noin 500 kertaa. Olen myös havainnut, että sitä lukevat monet sellaisetkin, jotka eivät lehden aatemaailmaa allekirjoita. En tiedä, onko se yllättävää. Traditionalismi ja ”uusi oikeisto” ovat Suomessa melko uusia juttuja, joten on tavallaan luonnollista että ne herättävät kiinnostusta. Huvittavimpia ovat oikeastaan Sarastuksen herättämät ristiriitaiset reaktiot eri leireissä. Vasemmisto on yrittänyt lyödä meihin natsileimaa, ja eräällä uusnatsien sivustolla meitä on taas sanottu ”siionistien peiteoperaatioksi” tai joksikin vastaavaksi. Kai tämäkin on merkki siitä, että olemme osanneet tehdä jotain oikein.

Miten tunnetusti vasemmistohenkinen kirjallisuuspiiri ja siihen kuuluvat ystäväsi ovat suhtautuneet oikeistoradikaaleihin ystäviisi ja Sarastus-verkkolehteen?

Suhtautuminen vaihtelee, mutta onhan se selvää, ettei maineeni sillä suunnalla ole yleisesti ottaen kovin hyvä. Välillä kustantajaltani on kyselty, miksei minua kieltäydytä julkaisemasta – ja ironista kyllä, kyselijät ovat yleensä sellaisia jotka muuten väittävät olevansa kaikkea ilmaisunvapauden rajoittamista vastaan. Sinänsä minua ei liikuta moinen, sillä minulla on edelleen riittävästi julkaisukanavia ja lukijoita. En ole erityisen aktiivinen kirjallisuuspiireissä, koska ne ovat hirvittävän sisäsiittoisia porukoita, joissa ihmiset seurustelevat lähes pelkästään saman alan tyyppien kanssa ja uskovat tekevänsä jotakin merkittävää, vaikka heidän touhuistaan on kiinnostunut vain kourallinen kollegoita. Minulle on vakiintunut sieltä muutama luotettu ystävä, joiden kanssa tulen hyvin toimeen ja joita tapaan melko säännöllisesti, mutta kirjallisuusväen kissanristiäisissä minua näkee harvoin.

Mitä mieltä olet Suomen poliittisesta nykytilanteesta? Mikä nykytilanteessa mättää eniten ja mitkä asiat siihen ovat syynä? Millaisia mahdollisia valopilkkuja nykytilanteessa on? Millaisena näet maamme poliittisen tulevaisuuden?

Suomen poliittinen tilanne muistuttaa monessa mielessä tyypillisen eurooppalaisen teollisuusmaan tilannetta, vaikka erojakin on. Meillä on matala syntyvyys ja ylisuureksi paisunut julkinen talous. Perheet ja muut pysyvät tukirakenteet hajoavat, ruumiillisen työn arvostus on matala, demografisia ja taloudellisia ongelmia yritetään ratkaista maahanmuutolla, joka lähinnä synnyttää uusia ongelmia. Talouskriisi ei ole iskenyt meihin erityisen lujaa, mutta toisaalta olemme tuskin vielä nähneet sen pahinta vaihetta.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille. Sen nimissä kansallisomaisuutta on myyty ulkomaille yleisen kulutusjuhlan rahoittamiseksi, ihmisiä on ylikoulutettu työttömiksi ja jätetty tulevien sukupolvien maksettavaksi massiivinen valtionvelka. Suurten ikäluokkien niin sanotut ”pehmeät arvot” loivat hirmuisen kovan yhteiskunnan, jossa yhteisvastuuta ei tunneta ja jokainen odottaa saavansa valtiolta enemmän kuin itse antaa. Rikkaat eivät enää halua maksaa veroja eivätkä köyhät tehdä töitä. Verojen maksu ja työnteko ovat jääneet keskiluokan harteille, ja keskiluokan kapinahenki alkaa näkyä muun muassa perussuomalaisten suosion kasvussa.

Valopilkkuna nyky-Suomessa näen sen, ettei tänne ole vielä kehittynyt sellaisia suuria maahanmuuttajakeskittymiä kuin vaikkapa Ruotsiin tai Ranskaan. Toisaalta Suomella on maantieteellisen sijaintinsa takia toinen ongelma: Venäjä suhtautuu meihin kuin omaan takapihaansa ja saattaa tulevaisuudessa käyttää täällä asuvia venäläisiä ulkopoliittisen painostuksen välineenä, kuten se on tehnyt Baltiassa ja Ukrainassa. Venäjän imperialistiset haaveet ovat ainakin lyhyellä tähtäimellä vakavin ulkoinen uhka Suomelle. Tarja Halosen presidenttikaudella tätä tosiseikkaa yritettiin kaikin keinoin peittää näkyvistä. Nyt unesta ollaan hiljalleen heräämässä, toivon ettei se tapahdu liian myöhään.

Millaisessa Suomessa Timo Hännikäinen haluaisi elää? Millainen olisi ihanteellinen tilanne Suomessa nykyään? Mitkä asiat olisivat toisin?

En mielelläni rakentele yhteiskuntautopioita, koska yhteiskunta on aina elävä kokonaisuus eikä mikään ideaali voi sellaisenaan toteutua. Jos takertuu liian tiukasti kuvaan ihanneyhteiskunnasta, todellisuuden lainalaisuudet unohtuvat helposti. Joitakin yleisiä linjoja mielessäni toki on.

Ihanne-Suomeni olisi sellainen, missä osa valtion nykyisistä tehtävistä olisi paikallisyhteisöillä ja ihmiset olisivat riippuvaisempia toisistaan kuin valtiokoneistosta. Ihmisillä olisi runsaasti yhteyksiä erilaisiin itsenäisesti toimiviin instituutioihin liikuntakerhoista osuuskuntiin ja muihin taloudellista toimintaa harjoittaviin organisaatioihin. Oppisopimuskoulutusta ja vastaavia järjestelyjä tuettaisiin jotta ihmisten olisi helppo työskennellä käytännön ammateissa. Pienyrittäjien asema olisi vahva. Valtio tukisi ja suojelisi paikallisyhteisöjä mutta puuttuisi niiden varsinaiseen toimintaan harvoin. Euroopan ulkopuolelta suuntautuva maahanmuutto olisi vähäistä ja tiukasti kontrolloitua. Sen sijaan opiskelija-, tiede- ja kulttuurivaihtoa olisi runsaasti ja siihen kannustettaisiin. Yksi valtiovallan tärkeistä tehtävistä olisi luonnonvarojen varjelu ja ekometsätalouden kaltaisten kestävien mallien tukeminen luonnonvarojen käytössä. Maanpuolustukseen panostettaisiin, ja vakinaisen armeijan lisäksi maassa olisi suojeluskuntien tapaisia paikallistason maanpuolustusjärjestöjä kuten Virossa.

Onko Suomi mielestäsi vielä itsenäinen? Miksi on tai ei ole?

Tiukassa mielessä Suomi on ollut itsenäinen ainoastaan 1920- ja 30-luvuilla. Silloin maa oli taloudellisesti omavarainen ja meillä oli itsenäinen ulkopolitiikka. Tämä kausi päättyi talvisotaan, jonka jälkeen tuli liittolaisuus Saksan kanssa, sitten YYA-aika ja lopulta EU:n jäsenyys. Ensimmäisen tasavallan kaltainen itsenäisyys ei tietenkään olisi enää nykyään mahdollista. Kansainvälinen politiikka ei perustu sopimuksien noudattamiselle, vaan se on taistelua. Suuret kansakunnat taistelevat vallasta ja pienet olemassaolosta. Niinpä pieni maa ei pysty sooloilemaan kovin pitkään, vaan sen on etsittävä vahvoja liittolaisia. Samalla on kuitenkin osattava luovia erilaisten valtablokkien välissä ja säilytettävä henkinen ja kulttuurinen itsenäisyys, joka on minusta se itsenäisyyden olennaisin muoto.

Mitä mieltä olet EU:sta? Pitäisikö Suomen erota EU:sta? Pitäisikö Suomen ottaa markka takaisin käyttöön?

Yhdistynyt Eurooppa ei ole lainkaan huono idea, mutta valitettavasti EU lähti jo varhaisvaiheessaan toteuttamaan sitä väärällä tavalla. Unionia luotaessa Robert Schuman kannatti ajatusta mannereurooppalaisesta konfederaatiosta, joka kunnioittaa jäsenmaidensa historiallisia ja kulttuurisia juuria ja jolla on vahva itsenäinen puolustus. Valitettavasti voitolle pääsi Jean Monet’n visio, jossa EU on talouspainotteinen liitto, jolla ei ole tarkkoja kulttuurisia tai maantieteellisiä rajoja. Sillä ei ole periaatteellisia estoja laajentua ei-eurooppalaisten kansojen keskuuteen ja puolustuksessaan se tukeutuu Yhdysvaltoihin. Tällaisena EU on kaikkien kansallisten ja paikallisten identiteettien vihollinen.

EU:sta eroaminen tuottaisi tällä hetkellä Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta nykyisen linjan vastaisten poliittisten voimien niin täällä kuin muualla Euroopassa pitäisi pyrkiä uudistamaan liittoa sisältäpäin.

Radikaalin traditionalismin kannattaminen tuntunee tuulimyllyjä vastaan taistelemiselta – vai onko näin? Onko traditionalismi idealistista eskapismia suhteessa vääjäämättömään suuntaan, johon maailma menee?

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet. Itse uskon, että elämme jonkinlaista siirtymäkautta. Kirjailija Anthony Burgess laati romaanissaan The Wanting Seed hahmotelman historian kolmivaiheisesta syklistä. Syklin alussa vallitsee malli, jossa laki, järjestys ja perinnäistavat ovat kaiken ydin. Kun tällainen järjestys on pysynyt vakaana riittävän kauan, aletaan kuvitella että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja kykenee pelkän järkensä avulla luomaan ihanneyhteiskunnan. Kun tämä malli kaatuu omaan mahdottomuuteensa, siirrytään välivaiheeseen jota leimaa kaaoksen ja tyrannian vuorottelu ja kaikkinainen epävakaus. Lopulta konservatiivinen järjestys palaa ja sykli alkaa alusta. Jos Burgessin hahmotelma vastaa todellisuutta, olemme tällä hetkellä siirtymässä sekasortoiseen välivaiheeseen. Silloin niillä, jotka pyrkivät pitämään vanhaa perinneainesta hengissä ja luomaan uutta, on tärkeä rooli. He ovat kuin munkkeja, jotka vaalivat antiikin sivistystä luostareissaan Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeisinä levottomina aikoina. Kuten Alain de Benoist sanoi: ”He elävät pimeydessä mutteivät kuulu pimeyteen, vaan kamppailevat sytyttääkseen valon uudelleen.”

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet.

Onko traditionalismin suosio nousussa vai onko se pysynyt suurin piirtein saman kokoisen pienehkön joukon tapana katsoa maailmaa ja elää siinä? Voiko traditionalismi edes nousta suurempaan suosioon, onko se luonteeltaan vääjäämättä kulttuurisessa marginaalissa?

Ainakin sitä kohtaan tunnetaan enemmän kiinnostusta. Liberaali ja vasemmistolainen ylivalta henkisessä elämässä on jatkunut niin kauan, että se on rappeutunut opittujen iskulauseiden toistamiseksi. Silloin vastakkaiset näkökulmat tuntuvat automaattisesti raikkailta. En katsoisi, että traditionalismi edes pyrkii suuren yleisön suosioon, sillä kyseessä ei ole mikään yhtenäinen ideologia vaan pikemminkin monia ajatussuuntia sisältävä virtaus – vähän samaan tapaan kuin ”konservatiivinen vallankumous” 1920-luvun Saksassa. Sekin oli aatteellisesti kirjava, epäyhtenäinen ja elitistinen liike, mutta vaikutti laajalti oman aikansa poliittiseen ilmapiiriin.

Millaisia sisäisiä jännitteitä, ristiriitoja tai haasteita traditionalisti joutuu maailmankatsomuksensa vuoksi nykymaailmassa omassa elämässään kohtaamaan? Miten traditionalisti tasapainoilee suhteessaan uuteen ja vanhaan teknologiaan, individualismiin ja kollektiivisuuteen, yms.? Millaisissa asioissa olet joutunut tekemään käytännöllisiä tai muunlaisia kompromissejä suhteessa traditionalistisiin periaatteisiisi?

Tämä on tietysti hyvä kysymys jokaiselle, joka elää omista arvoistaan poikkeavassa yhteiskunnassa. Toisaalta ratkaisu ei ole monimutkainen: on vain asetettava asiat tärkeysjärjestykseen ja mietittävä, mitä todella tarvitsee elääkseen arvokkaasti. Jos ei tavoittele suuria omaisuuksia, virallisia tunnustuspalkintoja ja yleistä hyväksyntää, on aivan mahdollista elää loukkaamatta vakavasti periaatteitaan. Järjestelmää voi käyttää hyödykseen ottamalla siltä sen mitä tarvitsee ja samalla työskentelemällä jonkin paremman rakentamiseksi. Minusta ei esimerkiksi ole järkevää boikotoida jotakin tarvitsemaansa tuotetta sen takia, ettei pidä sitä valmistavasta yrityksestä. Julius Evola kehotti ratsastamaan tiikerillä, kunnes se väsyy juoksemaan. Toisaalta ei myöskään kannata valittaa median turruttavaa vaikutusta ja kulttuurin kaupallisuutta, jos itse menee virran mukana. On hyvin helppoa olla katsomatta televisiota ja haalimatta merkkituotteita, mielekkäämpää tekemistä löytyy yllin kyllin.

Jos ottaa spengleriläisen käsityksen kulttuurin elinkaaresta tosiasiana, kuten traditionalistit ilmeisesti universaalisti ottavat, niin tarkoittaako se sitä, että traditionalismiin liittyy aina sisäänkirjoitettuna kulttuuripessimismi? Ovatko traditionalistit pessimistejä? Mikä on traditionalismin positiivinen anti nykykulttuurin kokonaisuudessa?

perikatoSpengler katsoi kaikkien korkeakulttuurien käyvän läpi tietyt kehitysvaiheet ja lopulta kuolevan. Pessimistinä häntä on pidetty siksi, että hän katsoi itse elävänsä kuihtumisen vaihetta. Spengler tarkoitti länsimaisella kulttuurilla noin vuodesta 500 jKr. meidän päiviimme saakka jatkunutta kulttuurikokonaisuutta, esimerkiksi antiikin kulttuuri oli hänen mielestään aivan oma kokonaisuutensa. ”Perikato” ei tarkoittanut hänelle mitään täydellistä tuhoa, vaan yhden korkeakulttuurin kuihduttua uusi alkaa itää. Jotkut sen piirteet myös siirtyvät uuteen kulttuuriin ja saavat siellä uudenlaisia muotoja. Esimerkiksi kristinusko syntyi jo antiikissa, mutta se säilyi antiikin kulttuurin kuoltua ja siitä tuli Spenglerin tarkoittaman länsimaisen kulttuurin pohjakivi. Minusta ei ole hedelmällistä vain surra oman kulttuurimme ilmiöiden rappeutumista ja varjella vanhoja muotoja, vaan on katsottava myös eteenpäin ja etsittävä kaikkea sellaista, mikä voisi elää oman korkeakulttuurimme yli ja toimia kokoavana voimana uudessa. Tämän takia Sarastus on minusta hyvä nimi lehdelle, siinä on eteenpäin katsova henki. Ellei Euroopan supistuva väestö kokonaan tai suurimmaksi osaksi korvaudu afrikkalaisilla ja aasialaisilla, eurooppalaisuus säilyy ja löytää uusia ilmenemismuotoja tulevaisuudessa.

Millainen on tyypillinen suomalainen traditionalisti?

Sellaista tuskin on olemassakaan.

– – –

Pekka Siitoin

Koska tämä on Mesikämmenen blogi, niin kysytään sinulta myös edesmenneestä valtakunnanjohtajasta. Mitä mieltä olet hänestä?

Pekka oli kokonaistaideteos, kansanomaisemmin sanottuna elämäntaiteilija. Hän teki itsestään jonkinlaisen performanssin. Arvostan häntä, koska hän oli niin vapaa kaikesta itsesensuurista. Hänen julkiset esiintymisensä olivat loistavaa viihdettä.

Miten arvioit Pekan roolin 70-luvun Suomessa? Miten merkittävä Pekan rooli oli Kekkosen ja Neuvostoliiton kritiikissä maassamme? Oliko Pekka todellinen ja vakavasti otettava poliittinen vastavoima, vai esitettiinkö hänet paisutettuna uhkana kommunistien toimesta, puhtaasti poliittisin tarkoitusperin?

Minusta Pekka oli eräänlainen YYA-Suomen pimeä alitajunta. Hän teki kaikkea, mikä silloin oli kiellettyä tai epäkorrektia, ja kaiken lisäksi aivan äärimmäisellä ja karnevalistisella tavalla. En tiedä pitääkö tarina paikkansa, mutta olen kuullut että Pekan kotipihalla Naantalissa liehunut hakaristilippu näkyi paikkaan, jota Kekkonen ja muut sen ajan merkittävät poliitikot käyttivät huvilana.

On huvittavaa lukea, miten vasemmistolehdistö aikoinaan uutisoi Pekan ja hänen aatetovereittensa tekemisistä. Otsikoissa maalailtiin vakavaan sävyyn fasismin uuden nousun uhkaa, vaikka kyseessä oli aivan marginaalinen joukko eksentrikkoja. Samaan tyyliinhän kirjoitellaan nykyään ”äärioikeiston noususta”, vaikka joku uusnatsismi on Suomessa varsin vähäpätöinen ilmiö.

Pekka mielletään nykyään lähinnä ronskin humoristisena spektaakkelina, jossa yhdistyi rivologia, hengentieteet ja politiikka. Jos unohdetaan Pekan auraa vahvasti värittävä huumori ja koomisuus, niin mitä mieltä olet Pekan eläessään esittämistä poliittisista näkemyksistä? Missä määrin niissä oli jotain, mistä mahdollisesti olet samaa mieltä?

En oikeastaan pidä Pekkaa poliittisena hahmona, vaan pikemminkin showmiehenä ja arvokkaan kylähulluperinteen modernina jatkajana. Hänen sukulaissielujaan tässä mielessä ovat muun muassa Sigurd Wettenhovi-Aspa ja Ior Bock, joista on tullut kiinteä osa suomalaista folklorea.

Jos Kursiivin iskua ei olisi tapahtunut ja Pekka ei olisi saanut siitä vankilatuomiota, miten arvelet Pekan myöhempien vaiheiden menneen? Olisiko Pekka saanut rekisteröityä puolueensa virallisesti, olisiko Pekan homma pysynyt vakavammin otettavana ja noususuhdanteisena?

En tiedä, tavoitteliko Pekka vakavissaan kansansuosiota. Jos joku haluaisi oikeasti edistää natsi-ideologiaa, hän ottaisi aivan toisenlaisen lähestymistavan kuin Naantalin kaduilla koppalakki päässä saapastellut mies, joka hirtti muuminuken, uskoi yhdessä edellisistä elämistään olleensa ranskalainen aatelismies ja julisti olevansa ”kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti.” Pekalle tärkeintä oli show. Uskon hänen pikemminkin eläneen jotakin eriskummallista fantasiaa kuin tavoitelleen poliittista uskottavuutta.

Radikaaliksi traditionalistiksi kehittymisesi tuo etäisesti mieleen Pekan poliittisen radikalisoitumisen 70-luvulla – samaan hengenvetoon on toki todettava, että teidän kahden välillä eroja löytyy hyvin paljon. Ennen kuin Pekka radikalisoitui, hän oli tullut tunnetuksi valokuvausliikkeestään, Aino Kassisen ykkösoppilaana olemisestaan, yms. sosiaalisesti varsin hyväksytystä ja arvotetustakin toiminnasta. Ennen julkista profiloitumistasi radikaaliksi traditionalistiksi olit tullut tunnetuksi arvostettuna kirjailijana, kääntäjänä ja mm. kulttuurilehti Kerberoksen päätoimittajana. Kun Pekan poliittinen profiili radikalisoitui, hän menetti ystäviään ja hänen ja perheensä elämä vaikeutui. Onko elämäsi vaikeutunut sitten julkisen profiloitumisesi traditionalistina, oletko menettänyt ystäviä? Onko maailmankatsomuksellinen kehityksesi antanut uutta näkökulmaa Pekkaan?

Jotkut tuttavat ja kollegat ovat vieraantuneet minusta sen jälkeen kun olen ”tullut kaapista” näissä asioissa, mutten sanoisi elämäni vaikeutuneen. Minulle on tärkeintä se että voin tehdä työtäni, ei se, olenko väleissä kaikkien kanssa. Mitä Pekkaan tulee, hänkään tuskin ahdistui huonosta maineestaan vaan pikemminkin nautti siitä. Mutta hänen perheellään oli varmasti kovin vaikeaa. Isän valtakunta -dokumenttia katsoessani totesin, ettei hänen lapsiaan ainakaan käy kateeksi.

Missä määrin Pekka oli mielestäsi traditionalisti?

Ehkä hänen okkultismiharrastuksestaan voisi löytyä yhtymäkohtia vaikkapa Evolaan, joka oli kovin kiinnostunut magiasta. En tunne sitä puolta kovin tarkkaan. Natsismi puolestaan on monella tapaa aika kaukana traditionalismista, vaikka yhtymäkohtiakin löytyy. Esimerkiksi natsien ihailu keskitettyä totalitaarista valtiota kohtaan ja rotumystiikka ovat vieraita useimmille traditionalisteille.

– – –

Assosiaatiot

Mitä seuraavat asiat tuovat sinulle mieleen? Voit vastata yhdellä sanalla tai pidemmin.

Pentti Linkola.

Suomalaisen luonnonsuojelun suurmies ja erinomainen asiaprosaisti.

H.P. Lovecraft.

Ensimmäinen kirjallinen ihastukseni. Loi oman mytologiansa, mikä ei ole vähäinen saavutus.

Liberalismi.

Tarkoitti alunperin poliittista ja taloudellista vapautta, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Multikulturalismi.

Kyvyttömyyttä ymmärtää, mitä kulttuuri tarkoittaa.

Hipsterit.

Varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun ironia muuttuu retorisesta keinosta elämäntavaksi.

Kestävä kehitys.

Talouskasvu-uskovaisten saivartelua.

Poliittinen korrektius.

Sensuurilla on monta nimeä.

Islam.

Juutalaisuuden ja kristinuskon outo äpärälapsi.

Porno.

Korvannut seksin länsimaissa.

Tom of Finland.

Siitoin-postimerkki olisi ollut parempi.

Perussuomalaiset.

Poliittinen sillisalaatti, josta löytyy niin viisaita kuin idiootteja.

Jussi Halla-aho.

Suoraselkäinen poliitikko, tosin reagoi liian herkästi lehdistön kirjoitteluun.

Kokoomus.

Plutokraattien puolue.

Vihreät.

Liberaaleja, jotka haluavat kieltää kaiken.

Rasismi.

Tarkoitti alunperin rotusortoa, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Skinheadit.

Onko heitä enää Suomessa?

Natsi-Saksa.

Valtiomuotoinen yritys yhdistää estetiikka ja politiikka.

Helsingin Sanomat.

Painettua internettiä.

Suomen Sisu.

Kansallismielinen keskustelukerho, josta nousi myöhemmin poliittisia vaikuttajia.

Kansallinen vastarinta.

Vanhoissa natseissa oli enemmän tyyliä kuin uusissa.

Vasemmisto.

Puolusti aiemmin työtä pääomaa vastaan, nykyään puolustaa työtä vieroksuvia.

Metsästys.

Ihmisen alkuperäisin elinkeino.

Käsin kirjoitetut kirjeet.

Käyneet valitettavan harvinaisiksi. Merkittävien henkilöiden valittuja sähköposteja lienee turha julkaista.

Neofolk.

Kiinnostavin 1970-luvun jälkeen syntynyt musiikin tyylilaji. Death In Junen ja Blood Axisin levyt soivat kotonani ahkerasti.

Sananvapaus Suomessa.

Siitä tingitään aina kun joku käyttää sitä.

Suomen oikeuslaitos.

Luotan siihen yhä vähemmän.

Kuolemantuomio.

Rehellinen ja suvereeni vallankäytön muoto.

Tasa-arvo.

Käsitteellinen mahdottomuus. Arvo perustuu erolle.

Feministit.

Uskovat, että naisen tulee tehdä mitä huvittaa ja miehen mitä nainen sanoo.

Pussy Riot.

Minun marttyyrini on Dominique Venner eikä Pussy Riot.

Cheek.

Vihaan rappia, esittivätpä sitä minkä väriset tahansa.

Venäjä.

Suomalais-ugrilaisten kansojen historiallinen vihollinen, joka on tuottanut hienoa kirjallisuutta.

Yhdysvallat.

Atlantin takainen öykkäri, jonka aseita Eurooppa tällä hetkellä valitettavasti tarvitsee.

NATO.

Kannatan Suomen jäsenyyttä. Pienen kansakunnan edustajana on pakko olla pragmaattinen.

Sauna.

Siitä minä nautin.

– – –

Tulevaisuus

kaliyugaElämmekö Kali Yugan aikakautta? Onko länsimaiden perikato käsillä? Jos elämme Kali Yugaa, mitä merkkejä tästä on nähtävissä?

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen. Ihmiset vain toivovat hiljaa mielessään, ettei romahdus tapahdu heidän elinaikanaan. Toisaalta pitää muistaa, että perikato harvemmin tarkoittaa nopeaa ja täydellistä luhistumista. Rooman valtakunnastakin romahti vain länsipuoli, Bysantti porskutti vielä täydet tuhat vuotta. Rapistuvat kulttuurit voivat sinnitellä hämmästyttävän pitkään.

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on? Mitä seuraava kirjasi tulee käsittelemään?

Minulla on valmisteilla esseekirja, jonka olisi tarkoitus ilmestyä ensi keväänä. Se on tietyllä tavalla jatkoa Ilman-kirjalle, sillä sen keskipisteessä on suomalainen mies ja mies yleensä. Käsittelen siinä ”miehen metafysiikkaa” eli sitä, mitä maskuliinisuus pohjimmiltaan on kulttuurisista muuttujista riisuttuna. Samalla käyn läpi sitä, miten moderni yhteiskunta on oikeastaan naisten intressejä varten rakennettu. Lyhyesti sanottuna, Otto Weininger kohtaa Fight Clubin. Lisäksi minulla on tekeillä romaani ja suomennosvalikoima Jack Londonin asiaproosaa.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia on verkkolehti Sarastuksella? Miltä Sarastuksen tulevaisuus näyttää? Pysyykö Sarastus pelkästään verkkolehtenä, vai onko sille mietitty myös traditionaalisempaa paperilehti-formaattia?

Sarastus tuskin ainakaan kovin pian siirtyy paperilehdeksi, mutta toimitus on suunnitellut parhaiden kirjoitusten julkaisemista säännöllisin väliajoin jonkinlaisena vuosikirjana. Muutakin pienimuotoista julkaisutoimintaa on ideoitu. Olemme aloittaneet Spenglerin Ihminen ja tekniikka -teoksen julkaisemisen suomeksi ”jatkokertomuksena” Sarastuksessa, ja suomennos olisi tarkoitus julkaista myöhemmin myös kirjana.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mielenkiintoisten ihmisten seura. Joskus he ovat eläviä ihmisiä, joskus taas taiteilijoita ja filosofeja joiden kanssa keskustelen heidän teostensa välityksellä.

– – –

Mesikämmen kiittää Timo Hännikäistä haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hännikäisen blogi Marginalia. [Marginalia vanhassa osoitteessaan].

Hännikäinen Wikipediassa.

Hännikäisen kirjailijasivu Facebookissa.

Hännikäisen haastattelu Kuiskaus pimeässä-lehdessä.

Hännikäisen haastattelu Hommalla: Timo Hännikäinen: Ikkunat auki Impivaaraan.

Juhani Karilan juttu Helsingin Sanomissa: Esseisti Hännikäinen: Tasa-arvo on liian pitkällä. Esseisti Timo Hännikäinen radikalisoitui.

City-lehden juttu Hännikäisestä ja hänen 2009 ilmestyneestä kirjastaan Ilman (Savukeidas, 2009).

Hännikäinen puhumassa kirjastaan Ilman Maria-ohjelmassa.

Hännikäinen Perttu Häkkisen haastateltavana Ylen Suomalainen mies-sarjassa 2012.

Täyslaidallinen humanismia vastaan. Hännikäisen kirjan Ihmisen viheliäisyydestä (Savukeidas, 2011) arvio Elonkehässä.

Verkkolehti Sarastus.

Verkkolehti Sarastus Facebookissa.

 

Read Full Post »

JMK

Mesikämmenen blogin vuoden 2014 ensimmäinen posti on Muutos 2011-puolueen perustajan, kasvatustieteiden tohtori Juha Mäki-Ketelän haastattelu. Haastattelusta selviää yhtä ja toista, mm. miksi Muutos 2011 perustettiin, mikä johti Mäki-Ketelän eroon puolueen puheenjohtajuudesta, mitkä ovat suoran demokratian vahvuudet ja heikkoudet ja miksi siilit ovat upeita eläimiä.

Hyvät naiset ja herrat, Juha Mäki-Ketelä puhuu!

– – –

Aluksi

Kuka olet ja mitä teet?

Ammatiltani olen opettaja. Opetan mm. myyntiä, asiakaspalvelua ja psykologiaa kauppaoppilaitoksessa. Opetan lisäksi ammattikorkeakoulussa tutkimustyön perusteita ja laadullista tutkimusta. Koulutukseltani olen kaiken muun lisäksi kasvatustieteen tohtori.

Olet Tampereelta. Millainen paikka Tampere on verrattuna vaikka Turkuun tai Helsinkiin?

Tällä hetkellä asun kolmatta vuotta Ylöjärvellä, joka on oikein mukava paikka asua. Tampereellakin olen asunut liki 20 vuotta, joten siitäkin tohdin jotain lausua. Turkuun tai Helsinkiin verrattuna Tampere on erittäin hieno paikka, sillä siellä ei ole juurikaan turkulaisia eikä helsinkiläisiä, vaan hekin muuttuvat nopeasti tamperelaisiksi.

– – –

Muutos 2011 yms.

Muutos 2011 perustettiin 4.6.2009 olohuoneessasi Tampereella. Millaisia muistoja sinulla on tästä tapahtumasta? Keitä oli paikalla, millainen oli tunnelma?

Sanotaanko vaikka, että ilmassa oli orastavaa muutoksen tuntua. Paikalla oli jokunen ihan tavallinen rivikansalainen ja jokunen julkisuudestakin tuttu henkilö, joiden nimet jääkööt nyt ainakin toistaiseksi salaisuudeksi…

Ennen puolueen perustamista tulit tunnetuksi adressista, jolla vaadittiin uuden ulkomaalaislain hylkäämistä. Adressi keräsi 30000 nimeä, mutta laki puskettiin eduskunnassa kuitenkin läpi 25.4.2009. Miten ratkaiseva vaikutus tällä kaikella oli suoraa demokratiaa, suomalaisten etua ja sananvapautta ajavan Muutoksen syntymiseen?

Adressi ja Muutoksen perustaminen eivät sinänsä suoranaisesti liity toisiinsa. Adressi oli lähinnä yksittäisen, poliittiseen suhmurointiin kyllästyneen veronmaksajan vastalause suomalaisen (poliittisen) eliitin mistään piittaamattomalle näennäisdemokratialle. Mielestäni olisi vähintään kohteliasta, että myös maksajalta kysyttäisiin edes joskus, mihin hölmöilyyn hän haluaa verorahojaan kulloinkin käytettävän. Maahanmuuton perusteeton lisääminen ei ole mielestäni sellainen. Ensin tulee laittaa suomalaisten asiat kuntoon. Sitten vasta parannetaan maailmaa, jos ylimääräistä rahaa löytyy. Tällä hetkellä ei löydy eikä löytyne tulevaisuudessakaan.

Toisaalta adressirumban voi tietyllä tapaa nähdä jonkinlaisena lähtölaukauksena Muutoksen perustamiseen, sillä noihin aikoihin tajusin lopullisesti, että suomalaista (poliittista) eliittiä ei kiinnosta tippaakaan tavallisen kansalaisen mielipiteet, hänen eduistaan tai oikeuksistaan puhumattakaan. Jotain muutosta asioihin piti saada. Niinpä aloin sitten puuhata organisaatiota, jonka tunnusten alla Suomen kehittämisestä kiinnostuneet aktiiviset kansalaiset voisivat ajaa itselleen tärkeitä asioita.

Mitkä ovat suoran demokratian vahvimmat ja heikoimmat puolet?

Vahvin puoli on se, että kansa saa itse päättää itseään koskevista ja arkeensa vaikuttavista asioista. Samalla se on myös suoran demokratian heikoin puoli, sillä kansa saattaa saada aikaan todella typeriäkin päätöksiä.

Sinänsähän jälkimmäinen ei muuttaisi mitään nykytilanteeseen verrattuna, sillä nykyiset, elinkeinoelämän naruissa roikkuvat ammattipoliitikot nukkehallituksineen saavat joka tapauksessa aikaan todella typeriä päätöksiä. Monet niistä on paljon typerämpiä kuin mihin kansalaiset koskaan pystyisivät. Tästä mainioina esimerkkeinä toimivat vaikkapa Ollilan työryhmän kaavailemat tiemaksut satelliittiseurantoineen tai Tampereen Rantatien tunnelihanke.

Mielestäni kansalaisten pitää antaa tehdä myös typeriä ja itselleen haitallisia päätöksiä. Ehkäpä niillä ja niiden seurauksilla olisi kansakuntaa kasvattavia vaikutuksia. Ja vaikkei olisikaan, niin missään tapauksessa ammattipoliitikot eivät opi mitään virheistään. Tämän meille on jo opettanut niin historia kuin nykyhetki. Valitettavasti tulevaisuus tulee vahvistamaan sanani.

Olit 2009 Jussi Halla-ahon valitsijayhdistyksen vaaliasiamiehenä ja keräsit tarvittavat kannattajakortit. Halla-aho ei kuitenkaan lähtenyt ehdokkaaksi. Mitä ajattelit Jussi Halla-ahosta tuolloin, entä nykyään? Entä perussuomalaisista yleensä?

Ensin tahdon huomauttaa, että en suinkaan minä niitä kortteja kerännyt, vaan Jussin mielipiteet jakavat suuret kansanjoukot. Minä olin vain eräänlainen yhteyshenkilö, jolle kannattajakortit toimitettiin.

Kävimme ennen Jussin päätöstä hänen kanssaan kirjeenvaihtoa siitä, miten hänen tulisi menetellä eurovaaliehdokkuutensa suhteen. Jussilla oli erittäin hyvät perusteet olla lähtemättä ehdolle. Hyväksyin hänen ratkaisunsa täysin ja hyväksyn edelleen.

Mitäkö ajattelen Jussista nykyään?

Kuten olen jo monesti aiemminkin todennut, tavallisen, lapsensa, työnsä, veronsa ja muut asiansa hoitavan veronmaksajan on varsin helppoa olla monessa asiassa Jussin kanssa samaa mieltä.

Hänen näkemyksiään esimerkiksi islamiin ja muslimeihin liittyviin asioihin en ole koskaan jakanut, mutta jokainen vetää tyylillään. Toivotan hänelle pitkää ja menestyksekästä uraa poliitikkona ja olen varma, että sellainen hänellä myös on edessä.

Perussuomalaisista en ole oikein mitään mieltä. Tai no, siitä voisi tulla ihan hyvä puolue, jos vain pääsisivät Soinista jotenkin eroon. Soinin ns. pelin politiikka on jarru, joka estää perussuomalaisia kehittymästä oikeastaan mihinkään järjelliseen suuntaan. Ennen kaikkea se estää puoluetta kehittymästä organisaatioksi, joka agendallaan houkuttelisi todella suuria äänestäjäjoukkoja.

Päätit vuonna 2010 erota Muutoksen puheenjohtajan tehtävästä. Mistä tämä päätös syntyi, millaisia reaktioita se sai aikaan? Ymmärtääkseni Hommaforumilla, jossa Muutoksen puolueohjelma oli tehty yhteistyönä, eroamisesi puheenjohtajan pestistä sai aikaan varsin ärtynyttä tunnelmaa.

Lähdin perustamaan uuden tyyppistä yhteiskuntapoliittista organisaatiota, jonka suojissa yksittäiset ihmiset voisivat ajaa itselleen tärkeinä pitämiä asioita. Itselleni tärkein asia oli suora demokratia. Ei siis esim. islam, muslimit, ihmisten ihonväri ym. ihmisten henkilökohtaiset ominaisuudet, arvot tai valinnat.

Varsin nopeasti jouduin kuitenkin surukseni huomaamaan, että olin näkemysteni kanssa monessa asiassa melko yksin. Etenkin Muutoksen hallituksessa oli ajoittain hyvinkin merkittäviä näkemyseroja siitä, miten ja mihin suuntaan Muutosta pitäisi johtaa. Siinä vaiheessa, kun vaalilauseiksi alettiin jäsenkunnassa sorvailla ”Valkoinen Suomi” –tyyppisiä typeryyksiä, näin, että on minun on tullut aika jatkaa matkaani toisaalle.

Mitään kovin ihmeellistä tässä ei mielestäni sinänsä ollut, sillä alkujaankin Muutoksen puheenjohtajan pesti oli määräaikainen. Tämä lukee Muutoksen omissa säännöissä. Kauhea haloohan päätöksestäni sitten kuitenkin nousi ihan valtamediaa myöten. Tämä kyllä kertoo enemmän suomalaisen poliittisen journalismin surkeasta tasosta kuin mistään muusta. Toisaalta tämä ei ole mikään suuri yllätys, sillä eipä suomalaisen journalismin tasossa ylipäätään nykyisin juuri hurraamista ole.

Vuotta myöhemmin, 2011, sinut erotettiin Muutoksesta. Miksi, millainen prosessi tämä oli?

Enimmäkseen lapsellista kiukuttelua. Varmaan molemmin puolin.

Jotkut pahat kielet epäilivät, että koska ilmestyit ikään kuin tyhjästä Muutoksen kanssa maamme poliittiselle kentälle, olisit ollut muiden poliittisten voimien myyrä tai tarkoituksenasi olisi ollut perussuomalaisten kannatuksen nakertaminen. Miten kommentoit tätä?

Niin, mikäli nettiin ja sinne kirjoitteleviin häiriintyneisiin tyhjäpäihin on uskominen, olen mm. kokoomuksen agentti, demareiden agentti, kommunistien agentti, sisäministeriön agentti ja Supon majuri. Etenkin tuo viimeinen ”titteli” on huvittanut minua aina suunnattomasti. Tuskinpa Supossa edes mitään majureita onkaan? Yhtä kaikki salaliittoteoriat ovat hellyttäviä aikuisten satuja. Niitä lisää!

– – –

Muutoksen jälkeen

Mitä mieltä olet Muutos 2011:sta nykyään, mikä on suhteesi puolueeseen? Onko puolue onnistunut siinä, mitä odotit tai toivoit siltä alunperin?

En ole missään tekemisissä puolueen kanssa, enkä juuri sen jäsenten edesottamuksia seuraa. Jotain kummallisuuksia olen kuullut niiden Ylen toimittajille lausuneen, enempää en heidän mahdollisista saavutuksistaan tiedä.

Kuinka paljon seuraat nykyään politiikkaa? Äänestätkö vaaleissa? Jos äänestät, äänestätkö Muutosta?

En juurikaan seuraa. Poliittinen sirkus ja siihen liittyvä pelleily eivät kiinnosta enää siinä määrin, että viitsisin niihin aikaani haaskata. En äänestä sen paremmin Muutosta kuin mitään muutakaan puoluetta. Enkä todennäköisesti tule jatkossakaan äänestämään, sillä en halua osallistua nykyisen demokratiakuplan ylläpitämiseen leikkimällä heidän leikkejään.

Mitä mieltä olet James Hirvisaaresta, josta hieman yllättävien käänteiden jälkeen tuli tänä vuonna Muutoksen ensimmäinen kansanedustaja?

En mitään mieltä, kun en ole miestä koskaan tavannut. Tai sen verran voin sanoa, että ihan pätevältä blueskitaristilta vaikutti, kun joskus netistä jonkun videoklipin miehestä ja hänen soitostaan näin. Se on aina hieno piirre ihmisessä, että soittaa sähkökitaraa ja vieläpä bluesia!

– – –

Valtakunnanjohtajasta

Koska tämä on Mesikämmenen blogi, kysytään pari kysymystä Pekka Siitoimesta. Tapasitko koskaan valtakunnanjohtaja Pekka Siitonta?

En tavannut, koska en ole ikinä oikein tähän ”isänmaalliseen” tai ”kansallismieliseen” sceneen tuntenut mitään erityistä vetovoimaa saati siihen jollain tapaa heittäytynyt.

Sen verran legendaarinen hahmo mies kyllä tuntuu olleen, että olisin ihan puhtaasti käyttäytymistieteellisestä näkökulmasta halunnut jokusen sanan hänen kanssaan vaihtaa. Kaikki persoonalliset henkilöt kiinnostavat käyttäytymistieteilijää aina!

Mitä ajattelet Pekka Siitoimesta? Pekan vahvimmat, parhaimmat ja heikoimmat puolet?

Jos nyt ihan suoraan sanon, niin Pekka taisi kyllä olla enemmän ns. kylähullu kuin Valtakunnanjohtaja, jollaisena hän mielellään esiintyi ja taisi myös itseään ihan tosissaan pitää. Ja mikäs siinä, kylähullut ovat aina rikastuttaneet omalla tavallaan suomalaista kulttuuria. Hänen mahdollisia vahvuuksiaan tai heikkouksiaan en osaa sen kummemmin eritellä, kun en ole häntä tosiaan koskaan tavannut.

Lapsuudesta on muuten jäänyt mieleeni eräs jännä Pekka Siitoimeen liittyvä juttu: olin serkkujeni luona Mäntsälässä kyläilemässä. Heillä oli vino pino kirjoja nimeltä ”Pohjolan poliisi kertoo”. Eräässä niistä oli juttu ”Kirjapaino Kursiivin” tuhopolttoyrityksestä, johon Siitoinkin oli käsitykseni mukaan jotenkin näppinsä sotkenut. Mielestäni tarina oli kuin parhaasta jännityskirjasta konsanaan. Olin tosin sen verran pikkujätkä tuolloin, että tuskin taisin edes ymmärtää, että kyseessä oli valitettavan tosi tarina eikä mikään Pertsan ja Kilun seikkailu.

– – –

Siilit ja onnellisuus

Olet Facebookin kautta tullut tunnetuksi erittäin vahvana siilimiehenä. Miten tämä suhteesi siileihin alkoi?

Olin nuorena poikana kotikaupungissani Ikaalisissa grillijonossa, kun huomasin vieressä kulkevalla tiellä pienen siilinpoikasen paniikissa välillä säntäilevän ohikulkevien autojen välissä, välillä käpertyvän kerälle mukamas suojaan autoilta. Minä tietenkin suurena luonnon ja eläinten ystävänä siltä seisomalta jätin makkaraperunat tiskille, otin farkkutakin päältäni, kiepautin pikku siilukaisen siihen ja kannoin sen puiston laitaan kauas tiestä, minne sen sitten vapautin. Taisinpa toivottaa vielä turvallista kotimatkaakin pikku piikkitakille.

Kohta tuon jälkeen huomasin, että kotini lähellä liikuskelee paljonkin siilejä. Niille tuli sitten silloin tällöin vietyä pientä iltapalaa. Niinpä niitä alkoi kerääntyä pihaamme oikein urakalla, joten pakkohan niitä oli alkaa ruokkia, kun olin itse niitä sinne houkutellutkin. Siitä se sitten alkoi.

Sittemmin minulla on ollut tapana jeesailla siilejä aina siellä, missä kulloinkin olen asunut, jos niitä on nurkissa pyörinyt. Olenkin elämäni aikana ruokkinut vähintään satoja siilejä. Punkkeja olen poistanut kymmenistä siileistä. Niin ikään kymmenille olen antanut loishäätöjä ja antibioottikuureja, hoitanut niiden haavoja, lihottanut sisätiloissa jne. Onpa jokunen ollut talvenkin yli täyshoidossa ulkovarastossani horrostamassa, kun aikainen talvi on päässyt yllättämään pikkukaverin. Siilien talvimökkejä on tullut rakennettua lähemmäs sata. Olen myös luennoinut siileistä esim. kansalaisopistoissa ja vetänyt pesämökinrakennuskurssejakin.

Parasta siileissä on niiden alkuperäinen, yli 40 miljoonaa vuotta sitten syntynyt reiru villieläimen luonne. Ne tekevät juuri niin kuin itse haluavat, eivätkä yritä miellyttää ketään. Toisaalta ne tottuvat hyvinkin nopeasti niille ystävällisiin ihmisiin ja oppivat tunnistamaan nämä sekä äänen että hajun perusteella. Pihassani on ollut useampikin siili, joka tulee huudettaessa syömään ihan niin kuin koiratkin.

Kaiken kaikkiaan ne ovat todella ainutlaatuisen hienoja ja persoonallisia otuksia.

Siili on ehdottomasti voimakkain voimaeläimistäni. Oikeaan käsivarteeni onkin tatuoitu siilin tassunjälki. Kuva on tarkka kopio takapihani kivilaattaan jääneestä tassunjäljestä.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Erilaiset luonnon ja eläinten hyvinvointiin liittyvät asiat. Erityisesti se, kun saan kulkea koirani kanssa metsässä, missä ei kuulu ensimmäistäkään ihmisen aikaan saamaa ääntä eikä näy merkkiäkään ihmisen kädenjäljestä. Valitettavasti tuollaisia metsiä on nykyään entistä harvemmassa.

Jos joskus vielä alan puuhaamaan politiikan kanssa, niin perustan puolueen, joka ajaa vain ja ainoastaan luonnon ja eläinten hyvinvointia. Ne menevät aina ihmisen hyvinvoinnin edelle, sillä ilman hyvinvoivaa luontoa ei ihmisellä ole mitään mahdollisuutta pärjätä.

– – –

Mesikämmen kiittää Juha Mäki-Ketelää haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Juha Mäki-Ketelän kotisivut.

Helena Eronen puhuu!

Read Full Post »

Suomen Führer, osa II

Alkusoitto: Suomen Führer, osa I

Kolme vuotta Pekka Siitoimen kuoleman jälkeen ilmestyi Iiro Nordlingin ja Olavi Koskelan kirja Suomen Führer, Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin 1944-2003. Teoksessa, jota tässä blogissa on useaan kertaan aiemmin siteerattu, käytiin läpi niin Pekan elämäntarinaa kuin kylmän sodan aikaista Suomen poliittista ilmapiiriä johon Pekan toiminta kontekstualisoitui, sekä tietysti nationalistisen tai kansallismielisen toiminnan muutoksia vuosien varsilla muutenkin.

Suurimman osan reilun 200-sivuisen teoksen tekstistä kirjoitti Nordling, Koskelan täydentäessä kuvaa varsin elävästi kirjoitetuilla muistoilla Pekan niiltä Naantalin vuosilta, jolloin Koskela asui Pekan kanssa samassa talossa ja oli Pekan puolueen KDP:n toiminnassa aktiivisesti mukana. Kai M. Aalto kertoi viime vuonna Mesikämmenelle antamassaan haastattelussa, että häntä oli alunperin myöskin pyydetty mukaan kirjoittamaan tuota kirjaa. Aalto oli syystä tai toisesta kuitenkin kieltäytynyt kunniasta. Hän valotti ensimmäisen kerran syvemmin menneisyyttään Pekan riveissä tuossa edellämainitussa haastattelussa.

Suomen Führer oli n. 200 kappaleen omakustanteena tehty laitos, joka olisi kaivannut kovasti oikolukua ja ammattimaisempaa taittoa, eikä muutama kuvakaan Pekan värikkään elämän varrelta olisi ollut pahitteeksi sisältöä tukemaan. Näiden seikkojen lisäksi kirja painottui esittämään ja pohtimaan Pekan elämää ja toimintaa sen poliittisen ulottuvuuden kautta. Tämä tarkoitti sitä, että Pekan tosissaan ottamat hengentieteet jäivät teoksessa hyvin pieneen rooliin, ja se mitä aiheesta kerrottiin osoitti sen, ettei uskontotieteen piiriin kuuluvat asiat ole Nordlingin ominta alaa. Jokainen kirjoittaa tietysti omasta näkökulmastaan, niin myös historiaa opiskellut Nordling, joka on myös myöntänyt Suomen Führerin puutteet.

Puutteistaan huolimatta tuo opus oli kuitenkin ensimmäinen Pekasta tehty elämänkerta ja se onnistui maalaamaan kohteestaan tietyistä kulmista katsoen varsin informatiivisen kuvan. Tietyllä tapaa teoksen hiomattomuus jopa sopi kohteeseensa, kun miettii niin Pekan elämää kuin hänen itse kustantamiaan kirjojaankin. Tarkkaavainen lukija löysi niistäkin kuitenkin homman ytimen ja sen mehut.

Suomen Führerin painos on sittemmin myyty loppuun, mutta halukkaat voivat pienellä pitkäjänteisyydellä löytää niitä silloin tällöin mm. Huutonetistä.

– – –

Suomen Führer, osa II

Nyt alkuvuodesta 2012 ilmestyi Huutonettiin Nordlingin uusin kirja Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Suomen kansallismielisten lyhyt historia 1970-2012. Kuten Suomen Führer, niin myös tämä uusi teos olisi kaivannut kipeästi oikolukua ja muutakin hiomista, taitosta ja kansista alkaen, aina sisällysluetteloon (joka puuttuu kokonaan), ja sisältöön asti. Kirja on jälleen julkaistu omakustanteena, painosmäärän jäädessä tällä kertaa vain sataan kappaleeseen. Sivuja on jälleen reilu pari sataa. Sisältöä tukevaa kuvitusta ei teoksessa ole tälläkään kertaa. Mikäli kirja kiinnostaa, kannattaa kipin kapin suunnata Huutonettiin ja hankkia tämä opus, joka epäilemättä myydään pian loppuun.

Kirjan takakansi kertoo teoksesta ja sen tarkoituksesta seuraavaa:

Kirja pyrkii tarjoamaan katsauksen Suomen äärioikeiston vaiheisiin Pekka Siitoinin ajoista nykyhetkeen. Pekka Siitoinin arkiston aukeaminen vuonna 2010 tarjosi aiheen kirjalle. Vietin useita viikkoja kansalliskirjastossa penkomassa tuota valtavaa aineistoa. Havaitsin sen oivaksi aineistoksi tutkia kuinka antikommunismista ja kekkosvastaisuudesta alkanut äärioikeiston kehitys on kulkenut nykyiseen persuaikaan ja Halla-ahon maahanmuuttokriittisyyteen.

Lähtökohta on Pekasta kiinnostuneelle mitä herkullisin. Kansalliskirjaston Siitoin-kansiot tosiaan avautuivat vuonna 2010. Pekka lähetti elämänsä aikana runsaskätisesti itseään koskevaa aineistoa kansallisarkistoon, jossa ne ovat antaneet odottaa itseään. Eräs Mesikämmenen tuttu oli puhunut asiasta jo vuosia, aikomuksenaan hyödyntää noita arkistoja omaan akateemiseen jatkotutkintoonsa. Tarkoituksena oli, että Mesikämmen olisi hypännyt tämän tutun kyytiin ja Pekan arkistoja oltaisiin menty yksissä tuumiin tutkimaan, useampaankin kertaan. Ne reissut ovat antaneet odottaa itseään. Ensimmäisenä tai ainakin ensimmäisten joukossa arkistoille ehti Nordling. Voin kuvitella, miten kiehtovia hetkiä hän on noina kansallisarkistossa viettämiensä viikkojen aikana kokenut.

Nordlingin uuden teoksen suurin vahvuus onkin siinä käytetty ainutlaatuinen arkistomateriaali. Mikäli teoksessa olisi yleisen aihepiirin kontekstualisoinnin lisäksi viitattu aiempaan aihepiiriä sivuavaan tutkimukseen ja pureuduttu aineistoon jostain selkeästä ja hyvin valitusta näkökulmasta käsin, olisi tuo aineisto päässyt avautumaan ja puhumaan varmasti paljon nykyistä paremmin. On selvää, että Nordling ei ole pyrkinyt tekemään teoksestaan akateemista tutkimusta, mutta siitä huolimatta ainakin avainkäsitteiden määrittelyä olisi pitänyt tehdä huomattavasti nykyistä paremmin, sillä jo teoksen populaarimpikin käsittely sitä vaatisi edes jotenkin. Nyt avainkäsitteet jäävät hyvin väljästi pyörimään läpi teoksen. Mm. äärioikeistoa tai kansallismielisyyttä ei määritellä teoksessa juuri ollenkaan. Tästä seuraa yhtä ja toista, mm. hyvin väljästi tehtyä ja monin paikoin perusteetonta Siitoimen niputtamista samaan laatikkoon kuin Halla-aho.

Myös itse aineistosta, joka on kirjan suurin vahvuus, olisi ollut hyvä kuulla enemmän, ja aineistoon viittaaminenkin olisi voinut olla tarkempaa. Nordlingin teos on varsin yleisiä suuntaviivoja ja kirjan aihepiirin maastoa maalaileva. Kansallisarkiston materiaalien käsittely jää lähinnä kuvailevaksi, eikä aineiston syvempää analyysiä ole. Kaikki edellä oleva on harmillista, sillä aineisto olisi ollut varmasti kohtuullisen helppo saada avautumaan ja puhumaan enemmän kuin mitä lopputulos on nyt.

Tämän lisäksi jo teoksen aihepiirin rajaus olisi kannattanut jättää suosiolla itse Pekkaan, sillä teoksen aineisto käsittelee selvästi ennen kaikkea Pekkaa, on melko äsken avautunutta ja siksi ainutlaatuista ja tämän päälle sitä on vielä paljon. Halla-ahosta on teoksessa hyvin vähän, eikä teoksen nimeäminen Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon ole sen vuoksi hyvin perusteltua. Kun katsoo, mitä Nordlingilla on Halla-ahosta sanottavaa, olisi Halla-aho kannattanut jättää kirjan nimestä yksinkertaisesti pois. Osuvampi nimi teokselle olisi vaikka Suomen Führer, osa II. En usko, että Nordling on kirjan raflaavalla nimeämisellä halunnut saada kirjalleen lisähuomiota, kun ottaa huomioon jo sen, miten pienestä painoksesta on kyse. Mutta jos tarkoituksena on ollut kirjoittaa “Suomen kansallismielisten lyhyt historia 1970-2012”, olisi niin Halla-ahosta kuin muistakin kenttään niputetuista nimistä pitänyt kirjoittaa huomattavasti enemmän. Nyt otsake ei vastaa sisältöä. Tämä kirja käsittelee ennen kaikkea Pekkaa.

Kaiken tämän kritiikin jälkeen on kuitenkin sanottava, että teoksen Pekkaa koskevan epäilemättä uutteran arkistonkaivuun kautta paperille tuodut löydöt ovat kenelle tahansa Pekasta kiinnostuneelle mitä herkullisinta luettavaa. Se antaa paljon anteeksi kirjan puutteista. Arkistojen löytöjen esittely ei jää vain Pekan poliittiseen ulottuvuuteen, vaan mukana on myös aimo annos Pekan hengentieteeseen liittyviä löydöksiä. Myös Pekan teatteritaustaa koskien kirjassa on hyvin mielenkiintoista materiaalia. Nordlingin heikkoudet uskontotieteen aihepiiriin kuuluvan materiaalin käsittelyssä ei tällä erää haittaa, koska hän on antanut Pekan oman äänen puhua puolestaan, jättäen liiallisen tulkinnan niistä viisaasti sikseen.

Puutteistaan huolimatta suosittelen tätä teosta kaikille, ketkä ovat Pekan sanomisista, tekemisistä ja legendasta kiinnostuneita. Opus täydentää Suomen Führeriä hienosti. Jos vain jomman kumman Nordlingin Pekka-kirjoista haluaa lukea, niin tämä voisi olla se parempi.

– – –

Otteita Suomen Führer II:sta

Seuraavassa muutamia otteita Nordlingin teoksesta, sekä niiden kommentointia. Lisäksi yhteenvetoa teoksen sisällöstä muutenkin.

Kuten edellä on jo tullut mainittua, on Nordlingin teoksessa sen keskeisten käsitteiden (mm. oikeisto, äärioikeisto, kansallismielisyys) määrittelemättömyys eräs teoksen vakava ongelma. Osittain tästä johtuen seuraa usein seuraavan tapaista maalailua, jossa ei ristiriitaisuuksia ja ilmeisiä perusteettomia yhteen niputtamisia puutu. Myös solvaamis-sanan käyttöä voidaan alla olevassa kritisoida parillakin tapaa. Jätän asian tarkemmin avaamisen lukijalle itselleen.

Jussi Halla-ahosta on mediassa tullut käsite ja häntä voisi pitää Pekka Siitoinin jälkeen maamme tunnetuimpana elossa olevana “natsina”, vaikkei hän sellaista viittaa haluakaan sovittaa itselleen. Eikä natsi-termi rehellisesti ajateltuna olekaan tänä päivänä muuta kuin leimaamistarkoituksessa käytetty pilkkakirves. Erkki Tuomiojan ja Tarja Halosen liittäminen kommunismiin on lähempänä totuutta, kuin Halla-ahon kytkeminen natsismiin. Halla-aho tunnetaan julkisuudessa maahanmuuttokriittisyydestään ja Islamin profeetta Muhammedin solvaamisesta. (s. 23)

Seuraava siteeraus pitää sisällään useampia huvittavia seikkoja:

Samoin homojen vastaisuutta oli mukana myös Pekka Siitoinilla, joka ei itse perverssejä juttuja harrastaneena ollut mikään koti, uskonto ja isänmaa-aatteen mannekiini. Helsingissä ja maassamme 2000-luvulla yleisemminkin vallitsevan ilmapiirin vuoksi Halla-aho ei halua profiloitua tuolla teemalla. Hänen kannattajissaan on jopa homoutta kannattavia ihmisiä mm. Muutos 2011 puolueen Jiri Keronen. Kerosen neronleimaus oli esittää avioliitto “homojen hommaksi” . (s. 29)

Pitääkö Nordling homoseksuaalisuutta perverssinä? Asia jää hivenen auki, mutta siltä vaikuttaa. Halla-aho ei varmaankaan ole profiloitunut homovastaisella teemalla koska sellainen ei ole hänen ajamiensa asioiden keskiössä – eikä Halla-aho ymmärtääkseni ole mitenkään homovastainen. Jiri Keronen taas ei tietääkseni “kannata homoutta”, vaan homojen tasa-arvoa.

Eräs mielenkiintoinen kirjan hengentieteitä koskeva seikka on se, miten tärkeäksi Pekka koki Trevor Ravenscroftin teoksen Pyhä Keihäs. Asian tiimoilta Mesikämmen oli muuten ensimmäinen, joka internetissä esitti, että juuri tuo teos onnistui niputtamaan Pekalle 70-luvun alussa niin hengentieteet kuin politiikankin yhteen, ja sai Pekan lopulta kallistumaan julkinatsiksi. Esitin tämän näkemyksen joulukuun 4. päivä vuonna 2010 artikkelissa Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi. Nordlingin arkistonpenkominen vahvistaa näkemykseni paikkansapitävyyden. Asiaan viitataan teoksessa useampaankin kertaan, mm. seuraavissa kohdissa:

Siitoinin suurin natsismiin innoittanut teos ennen Kursiivin tapausta oli Ravenscoftin Pyhä Keihäs. Tämä teos näyttää kolahtaneen Siitoiniin hänen opiskellessaan hengentieteitä 1970-luvun alussa. Siitoin kertoo monissa kirjeissä lukeneensa ko. teoksen heti tuoreeltaan 1974. (s. 45)

Kirjeenvaihdosta käy selväksi, että Siitoinille suurin totuus kansallissosialismista löytyi Ravenscoftin teoksesta Pyhä Keihäs. (s. 46)

Pekan istuessa vankilassa hän luki paljon kansallissosialismiin liittyvää historiankirjoitusta. Kirjojen ääressä hän koki toisinaan myös seuraavanlaisia maagisia ahaa-elämyksiä:

Siitoin kirjoittaa maagisesta yhtäläisyydestä oman ja Hitlerin elämän välillä Tuomiluodolle 23.7.1979: “Luin tässä eilen Hitler-kirjaa. Silmiini sattui mielenkiintoinen kohta. Vuonna 1923, sai Hitler 5 vuoden tuomion poliittisesta vehkeilystä. Minäkin sain RO:ssa 5 vuoden tuomion, myös poliittisista syistä. Hitler oli 34-vuotias, kun hän joutui linnaan. Niin olin minäkin. Hitler täytti vankilassa 35 vuotta. Hitler pääsi vankilasta pois ehdonalaiseen vapauteen ennen kuin täytti 36 vuotta. Mikäli minä pääsen pois ennen 20.5.1980, niin tämäkin toistuu. Ihmeellistä yhteensattumaa, eikö totta? Tällä saattaa olla jokin “maaginen” merkitys?” (s.47)

Jo edellä mainitsemassani artikkelissani Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi pohdin Pekan elämän selkeitä eri vaiheita ja niiden osittaista päällekkäin nivoutumista. Rivologia ja ördäys kasvoi ajan saatossa, mutta merkkejä siitä oli jo varhain. Eräs tällainen esimerkki rivologiasta löytyy Pekan kirjeestä Suomen Uutisten päätoimittaja Enävaaralle 70-luvun alkupuolella. Siteerauksessa mainittu “asiantuntijaryhmä” oli epäilemättä Turun hengentieteen seura.

Lähetän ohessa erään varsin ajankohtaisen kirjoituksen Suomen Uutisiin julkaistavaksi, mielellään seuraavassa lehdessä. Kuulun erääseen ns. asiantuntijaryhmään täällä Turussa, jossa käsitellään seksuaalista käyttäytymistä eri tilanteissa… Kunnioittavasti samalla pyydän teitä järjestämään minulle lehtimieskortin, jotta pääsen tekemään helpommin juttuja politiikasta ja muista tärkeistä asioista. (s. 60)

Nordling painottaa teoksessaan useaan otteeseen Pekkaa asiassa kuin asiassa näyttelijänä, minkä painotuksen Mesikämmenkin allekirjoittaa. Tapa jolla Nordling asiasta teoksessaan kirjoittaa, herättää kysymyksen, että missä määrin Nordling on saanut tulkinnalleen ideaa vaikkapa juuri tuosta Mesikämmenen edellä mainitusta artikkelista. Kenties jossain määrin, mutta kenties Nordling on päätynyt tähän melko itsestään selvään näkökantaan aivan omillaan.

Turun hengentieteen seuraa ruoditaan kirjassa kiitettävästi. Kuuluisa rituaalimenokuva, jonka täsmällinen alkuperä on ollut Mesikämmenelle aiemmin hämärässä, paljastuu Nordlingin salapoliisityön jäljiltä Jermu-lehdeksi.

Myös Pekan elämän alamäkeen luisua valotetaan kirjassa Pekan omin dokumentein. Mukana on mm. Pekan vaimolle erään naapuruston asukkaan lähettämä kirje, joka pitää sisällään rajuja syytöksiä kavalluksista ja jopa väkisinmakaamisista. Mielenkiintoista asiaan liittyen on se, että Pekka pisti tällaistakin materiaalia itsestään kansallisarkistoon, eikä siivonnut kuvaansa, kuten varmasti moni olisi tehnyt. Nordling toteaakin, että “harva henkilö olisi yhtä rehellinen omien likaisten asioidensa jättämisestä muiden tutkittavaksi” (s. 77)

Pekan vankilasta vapautumisen jälkeen ilmestyi jakeluun “Klaus Jorvaksen” teksti Siitoin Der Führer – Wir Folgen Dir!, jossa puolitotuudellisesti maalaillaan kuvaa Pekasta. Lyhyehkö teksti on julkaistu kirjassa kokonaisuudessaan. Teksti on Pekkaa von Münchausenina parhaimmillaan, sen verran värikästä on sen kerronta ja sisältö. Mesikämmen pitää lähes varmana, että tuo teksti oli Pekan itsensä kynäilemä. “Jorvaksen” teksti päättyi seuraavaan perin pekkamaiseen julistukseen:

ILMAN HIRTEHISHUUMORIA ON MAAILMAMME KÖYHÄ, SILLÄ TOTISIA TOSIKKOJA, JOTKA EIVÄT YMMÄRRÄ HAUSKUUTTA, ON AIVAN LIIKAA!

Pekan harjoittamaa hengentiedettä on usein ja perustellusti pidetty karskin maanläheisenä ja pragmaattisena, vaikka sen teoreettinen pohja huitoo usein mitä korkeimmissa metafyysisissä sfääreissä. Kirjasta löytyy osuva esimerkki siitä, minkälaisia neuvoja ja mihin tyyliin Pekka saattoi antaa hänen puoleensa hengentieteellisistä syistä kääntyneille opastusta tarvitseville ihmisille. Seuraavan neuvon Pekka antoi jollekin nuorelle miehelle 21.1.1980:

…mutta kaikesta huolimatta täytyy aina muistaa, että naiset ovat maailman katalampia, kieroimpia ja ilkeimpiä olentoja, joihin ei voi koskaan luottaa ja joille ei koskaan saa antaa valtaa. Nainen on hyvä orja, mutta huono isäntä. Kaikki menee hyvin niin kauan kuin mies osaa pitää naisensa kurissa ja ojennuksessa, eikä anna tälle tilaisuutta hyppiä silmille”. Lisäksi: “Toinen asia, joka sinun on ehdottomasti opittava on se, että pidät turpasi kiinni. Et ikinä saa vakituista paikkaa ja kunnon ystäviä, jos lörpötät jokaiselle elämäntarinasi ikävät puolet. Siis päätä nyt itsellesi se, ettet kerro enään kenellekään yhtään mitään ja muista myös tämä. Mikäli minä olisin työnantajasi ja tietäisin ne jutut mitä olet minulle kertonut, niin saisit kallossinkuvan takapuoleesi. Ellet tätä opi, niin pirukaan ei voi sinua auttaa, vaan saat elää elämäsi liekki majoissa. OPI SIIS TÄMÄ! (s. 91)

Meno 70-luvun kylmän sodan Suomessa oli hurjaa. Kun Pekka joutui linnaan, jatkoivat Pekalle myötämieliset tahot silti touhujaan. Alla esimerkki.

Kotkassa toiminta oli myöskin Siitoinin käsistä pois, mutta antikommunistien aktivismi jatkui siellä vahvana. Siellä mm. maalattiin Leninin patsas punaiseksi Siitoinin vankilaan joutumisen jälkeen. Siitäkin tuli kansainvälinen selkkaus ja mm. ulkoministeri Paavo Väyrynen valitteli tapahtunutta maailmalle. (s. 93)

Muistaakohan Väyrynen tapahtuneen? Mesikämmenen blogissa haastateltu Esa Taberman tulee monen muun ohella teoksessa mainituksi. Tabermannista kirjoitetaan hivenen enemmän kuin monista muista Pekan joukoissa 70-luvulla olleista henkilöistä, ja häntä myös siteerataan Abdullah Tammen suhteen pitkästi. Pekka oli soluttautujien suhteen ilmeisen tarkkana, ja Tammen tapaus osoittaa, että hänellä oli siihen perustellut syynsä.

Pekan vankilaan saamat uhkaukset kirjeitse ovat karua luettavaa. Vankilasta käsin Pekka lähetti säännöllisesti myös presidentti Kekkoselle kirjeitä. Hän mm. kertoi olevansa valmis kulissien takaiseen korvaukseen siitä hyvästä, että hän joutui poliittisista syistä vankilaan. Vastakaikua ei tullut ja Pekan sävy Kekkoselle kiristyi kirjeissä. Romanssinnälkäänsä Pekka hoiti vankilasta käsin myöskin kirjeitse, viritteillä oli mm. pari avioliittoa. Romantiikan luokkaan meneviin siteerattuihin kirjeisiin kuuluu myös erään taideopiskelijaneidon kirje Pekalle, jossa neito tilittää olan takaa mm. siitä, miten Pekka piti häntä huorana. Tulikivenkatkuinen ja tahattoman humoristinen kirje on erokirje.

Kokonaisuudessaan on teoksessa julkaistu myös Kursiivin iskun tehneen Seppo Lehtosen nimiin laitettu kirje, jota Pekka yritti käyttää todistusaineistona Kursiivin jutussa omasta syyttömyydestään. Kirje, jossa Lehtosen nimeen on liitetty titteli “Lusiverin poika”, on mielenkiintoinen kuriositeetti, mutta kaikella todennäköisyydellä se on Pekan itsensä kirjoittama.

80-luvulla Pekan kurssi oli laskusuhdanteinen ja jäsenkato KDP:stä oli tosiasia. Tilanteen keskellä Pekka joutui puolustelemaan myös hengentieteiden harjoittamista, joka monille KDP:n jäsenille oli kuin punainen vaate:

Okkultismi on hyvä ja tärkeä asia ja kuten tiedättekin, niin koko kolmannen valtakunnan ylin johto harrasti sitä. Asiasta on monia kirjoja, kuten esimerkiksi Pyhä Keihäs, joka kertoo Hitlerin vihkiytymisestä asiaan, jne. Sanontasi, etteivät okkultismin harrastajat ole järki-ihmisiä on täysin väärä. Asia on täysin päinvastoin. Tietenkin on selvää, että monet häiriintyneet ihmiset kiinnostuvat okkultismista ja tulevat mukaan toimintaan siksi, etteivät ole löytäneet muilta tahoilta apua. Sama pätee myös muissa uskonlahkoissa. (s. 135)

Homma suistui 80-luvulla kovaan laskuun, mistä Nordling löytää pohjalukemat KDP:n Rautaristi-lehdestä:

Vuonna 1982 alkaa näkyä Siitoinin veltostuminen. Lehdessä on juttua mm. Dallas-sarjasta ja Sleepy Sleepersistä – KDP on yksimielisesti valinnut sleepparit Suomen suosituimmaksi yhtyeeksi. Vuonna 1984 jutut madaltuvat entisestään. Lehdessä pohditaan sitä, että Pirkka-Pekka Petelius on hyvä mies ja tosi arjalainen. Riman alitus lienee spermapankin perustaminen (s. 139)

80-luvun yhteydenotoista mainitaan ulkomailta David Dukelta ja National Alliancelta tulleet kirjeet. Duken kirje myös siteerataan kokonaisuudessaan. Pekalta siteerataan kokonaisuudessan kirje Pentti Linkolalle, jonka Pekka halusi nimetä KDP:n kunniajäseneksi. Linkola ei vastannut kirjeeseen.

Pekalle ominainen huumori on läsnä teoksen alusta loppuun. Loppupuolelta teosta löytyy tästä esimerkkinä huima teksti Suojelupoliisin puliukot:

Supon tärkein ase ääriryhmien oikealta/vasemmalle vakoilussa ovat puliukot. Kaikissa yleisissä tilaisuuksissa, joissa ns. ääriryhmät esiintyvät, on vähintään 1-2-naamioituneita ns. puliukkoja, likaiset vaatteet päällä ja lippalakki päässä. Yleensä niillä on Lasol-pullo taskussa, jossa ei tietenkään ole sitä ainetta, vaan vettä. He esiintyvät ko. juoppoina lähellä puhujankoroketta ja juovat vettä Lasol-pulloistaan. Osalla on kuulolaite, joka on käytännössä naamioitu radiolähetin, joka lähettää ko. tilaisuuden viestit Supon päämajaan. Välistä niillä on lähetin kauluksen alla näkymättömissä. Rinnassa heillä on usein kirkas merkki, jossa on piilokamera. Nämä valejuopot herättävät hilpeyttä yleisön keskuudessa Lasol-pullojensa kanssa, koska yleisesti ottaen suomalaiset juopot rakastavat kanssakumppaneitaan. Näin Supo saa äänitettyä ja kuvattua rauhassa ko. tilaisuudet ja yleisesti ottaen tyhmät nauris-aivo suomalaiset eivät “hoksaa” mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Führer ei voi todeta muuta kuin sen, että autuaita ovat puupäät sillä he eivät huku vaan kelluvat. Heil Hitler! (s. 196-197)

Olen hyvin kriittinen Nordlingin tavasta niputtaa Pekka samaan laatikkoon Halla-ahon kanssa, sekä hänen löyhästä tavastaan käyttää käsitteitä (oikeisto, äärioikeisto, jne.), kuten on jo aiemmin käynyt ilmi. Jostain olen kuitenkin hänen kanssaan samaakin mieltä, jos unohdetaan Halla-ahon laskeminen äärioikeistoon kuuluvaksi. Aivan teoksensa lopussa Nordling toteaa:

Vielä 1980-luvulla Euroopan äärioikeisto oli mieluummin arabien nationalismia tukevaa. Islam ei ehkä silloin ollut niinkään tapetilla. (s. 200)

Pekka itse on tästä hyvä esimerkki. Musta magia-teoksissaan hän viittasi positiiviseen sävyyn Koraaniin miehen ja naisen välisistä suhteista puhuessaan, ja yleissävy arabimaita kohtaan oli Pekalla muutenkin positiivinen.

Lopuksi voisi vielä sanoa, että on hyvä, että joku on kansallisarkiston Pekka-kansioita jo tutkinut ja aiheesta kirjoittanutkin. Olisi sääli, jos kukaan ei olisi näin jo tehnyt. Vaikka olen kautta tämän katsauksen kovinkin sanoin arvostellut Nordlingin uuttakin kirjaa, on Nordling kuitenkin saanut Pekasta jo kaksi kirjaa ulos. Muita kirjoja samasta aiheesta ei ole ilmestynyt. Kritisointi on aina tietysti helpompaa kuin se, että alkaa itse toimeen ja kirjoittaa aiheesta, kenties paremman teoksen. Alan harrastajille molemmat Nordlingin kirjat ovat joka tapauksessa kulttikamaa.

Read Full Post »

10 vuotta syyskuun 11. terrori-iskuista – Mitä todella tapahtui? (osat 1, 2, ja 3/10)

Syyskuun 11. 2001 terrori-iskuista tulee tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Mesikämmen julkaisee uusintana osissa viime vuonna kirjoittaneensa 10-osaisen artikkelisarjan aiheesta. Artikkelien perään on lisätty joitain vuoden varrella kerääntyneitä aihetta koskevia päivityksiä, uutisia, yms.

Mitä todella tapahtui?

1/10) Yhdeksän vuotta syyskuun 11. 2001 tapahtumista

2/10) Iskuja edeltäneet tapahtumat ja etukäteistieto päivän tapahtumista

3/10) Maailman tehokkaimman ilmatorjunnan lamaantuminen

– – –

Katso aiheesta myös posti DUN:n 9/11-seminaari – 10 vuotta.

– – –

– – –

Artikkelin osa 4/10 löytyy täältä.

Read Full Post »

A little poll for the blog’s readers: What kind of religions you find most negative? What most positive?

– – –

In answering these questions let’s use this Western classification and add two more categories in it:

1. Abrahamic religions (Christianity, Islam, Judaism and Bahá’i faith).

2. Indian religions (Hinduism, Jainism, Buddhism and Sikhism).

3. East Asian religions (Taoism and Confucianism).

4. African diasporic religions (practiced in the Americas, imported as a result of the Atlantic slave trade of the 16th to 18th centuries, building on traditional religions of Central and West Africa).

5. Indigenous ethnic religions (Includes among others African traditional religions, Asian shamanism, Native American religions, Austronesian and Australian Aboriginal traditions, Chinese folk religion, and postwar Shinto).

6. Iranian religions (This category includes Zoroastrianism, Yazdanism, Ahl-e Haqq and historical traditions of Gnosticism).

7. New religious movement (This is the term applied to any religious faith which has emerged since the 19th century, often syncretizing, re-interpreting or reviving aspects of older traditions: Hindu reform movements, Eckankar, Ayyavazhi, Pentecostalism, polytheistic reconstructionism, and so forth.

8. New Age/Western esotericism (This is not included in the classicification I referred to above, but I see this category important enough to include it in here. This category includes religions/movements that loosely fall into categories of “new age” and/or “western esotericism“. This includes theosophy, neo paganism, satanism, Thelema, and other such religions/movements that has emerged since the late 19th century).

9. Atheism (This is not included in the classification I referred to above and atheism at its best form -as I see it- is of course no religion at all. Many atheists seem to have “a religious zeal” in their views though and it is because of this that I decided to include this category as a “black horse” in this poll).

– – –

The classifications are a bit rough and the used terms/religions/movements does not always fit perfectly under them, but I guess you get the picture.

In considering the questions think of the best and the worst examples of all religions/movements, as well as the “fruits of the trees”: How different religions/movements are effecting the world where we live in and how they effect lives of practitioners of these religions/movements.

You are most welcome to elaborate your answers in comments section below.

[Note: You should see polls for most negative and most positive religions below. If you don’t see both of them the poll service is most likely having some technical problems. That happens from time to time. If you want to vote and don’t see both polls below, check the page later again].

Read Full Post »

Sorlo! A Sacra Pepe Ramone! Tulta! Tulta! Me olemme aina olleet (nimeonomaan) runkkareita! Tanssi sinäkin vähän käärmeen niskan päällä – sillä nyt tulee löröt housuun kaikilla mausteilla! Arrapapapapa!

Muutama vuosi sitten internetin syövereihin ilmestyi Veriryhmä -niminen bändi ja sivusto. Myös Veriryhmä vastaan vääräuskoiset -blogi oli toiminnassa, ja se on nykyään ainut noista sivuista, joka edelleen löytyy netistä. Veriryhmä teki saarnaaja Veli Saarikallen ja hänen Sana ja ylistys -seurakuntansa nauhoitteiden pohjilta omia humoristisia kappaleita ja videokoosteita, jotka tietyissä piireissä saivat nopeasti suuren suosion. Sana kappaleista ja videokoosteista sekä niistä tehdyistä YouTube-videoista kiiri pian myös Saarikallen ja hänen seurakuntansa korviin ja eräänä päivänä Veriryhmän tri Pervo sai tietää, että Saarikalle oli tehnyt hänestä rikosilmoituksen. Syyksi Saarikalle ilmoitti uskonrauhan rikkomisen, kunnianloukkauksen ja tekijänoikeusrikkomuksen. Alkoi pienimuotoinen mediarumba.

Median huomioitua Veriryhmän asia alkoi paisua. Tri Pervo antoi haastattelun City-lehdelle, ihmiset puivat asiaa netissä ja muualla niin puolesta kuin vastaan, enimmäkseen tri Pervon ja Veriryhmän puolesta. Saarikalle sai YouTubelta erioikeudet poistaa seurakuntaansa koskevia videoita palvelusta. Lopulta homma raukesi, eikä tri Pervo saanut asiasta syytteitä. Saarikalle ei ollut asiasta mielissään vaan näki asiassa “anarkian tuntomerkkejä”. Sananvapauden puolestapuhujat taas olivat tyytyväisiä. Jotkut pohtivat sitä, mikä tilanne olisi ollut, jos Veriryhmä olisi pilkannut muslimeita.

Mesikämmen päätti kysyä tri Pervolta asioista, nyt pari vuotta myrskyn jälkeen.

TAUSTAA

Kuka olet ja mitä teet?

Olen Olli, a.k.a. Tri Pervo, kaikkien alojen erikoisasiantuntija.

Miten, milloin ja missä Veriryhmä sai alkunsa? Onko kyseessä täysin sinun projektisi, vai onko mukana muitakin henkilöitä?

Kännissä treenikämpällä, kuinka ollakaan. Joku oli vinkannut Sana ja Ylistys-ryhmästä ja heidän pastoristaan. Että kaverilla on tulista saarnaa, check it out. Näin tein, ja pastori todella osoittautui maineensa veroiseksi. Eikun tiputtelemaan saarnoja sivuiltansa ja sorvin ääreen.

Veriryhmä on täysin meigämandoliinon projekti, mitä nyt välillä mukana on ollut featuroimassa jokunen soittaja, joiden nimet jääköön tässä nyt mainitsemati.

Muistaakseni sait idean bändin nimeen unessa, menikö näin? Oletko soittanut tai soitatko nykyään muissa bändeissä? Missä?

Jep jep, unessapa hyvinkin. Näin unta että keksin ihan vitun tulisen bändinnimen. Herättyäni aikani hohottelin ja totesin että ei se nimi nyt niin tulinen ollutkaan. Mutta käyttöön se jäi.

Soitan toki toisessakin bändissä, mutta jääköön senkin nimi nyt salamyhkäisyyden verhon taakse.

Miten nyt jo klassikot Veriryhmän biisit syntyivät? Oliko mukana korkeamman voiman johdatusta?

Pullon henki minua pitkälti johdatteli. Lieneeköhän ensimmäistäkään biisiä tehty selvinpäin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tiputin saarnan internetistä, pätkin siitä erilleen tiukimmat meuhkaamiset ja yhdistelin takaisin hivenen eri järjestyksessä ja värkkäsin musiikin ympärille.

Mikä tai mitkä ovat omat Veriryhmän suosikkibiisisi ja miksi?

Kyllä se taitaa olla tuo Jeesus-sonaatti. Herkkä pianopimputus yhdistettynä hihhuliaaniseen melskaamiseen.

Miten Saarikalle ja hänen seurakuntalaisensa ovat kommentoineet Veriryhmän biisejä ja toimintaa?

Saarikalle itse tietysti on tuominnut jyrkästi koko homman, mutta muut yliseurakuntalaiset ovat olleet enemmän linjalla että jaa no eipä jaksa juuri kiinnostaa.

Miten suhde Sana ja ylistys-seurakuntaan syntyi ja kehittyi, mikä oli ensikosketuksesi ryhmään?

Hitaasti kypsyen 666 asteessa. Ensimmäinen kosketus porukkaan taisi tulla radion välityksellä.

Otettiinko seurakunnasta sinuun yhteyttä missään vaiheessa ennen kuin rikosilmoitus uskonrauhanrikkomisesta, kunnianloukkauksesta ja tekijänoikeusrikoksesta pamahti pöytään?

Ei. Rikosilmoitus tuli pyytämättä ja täytenä yllätyksenä.

Onko suhtautumisesi kaikkeen uskontoon kielteinen, vai onnistuiko Sana ja ylistys ylittämään jonkun kynnyksen, minkä jälkeen päätit ottaa heidät Veriryhmän suurennuslasin alle?

Jos uskonnon varjolla tapetaan ja raiskataan niin onhan se ihan vitun perseestä. Sana ja Ylistyksen kohdalla huvitti esimerkiksi viinanjuonnin, runkkaamisen ja rokkenrollin saatanallisuus niin pakkohan siitä oli vitsiä vääntää. Lisäksi luulen että S&Y ei ole mikään persaukinen seurakunta, eivätköhän heikommilta riistä fyrkat kuten kunnon lahkon kuuluukin.

Oletko ateisti, agnostikko, vai jonkun sortin henkivaltoihin uskova?

Olen pyknikko.

RIKOSILMOITUS, SANA JA YLISTYS, JULKISUUS

Yllättikö rikosilmiotus vai olitko osannut varautua asiaan? Oliko väitteissä mitään perää?

Vähän toki ounastelin että jossain vaiheessa jotain sanomista voi tulla mutta rikosilmoitus tuli aivan puun takaa. Ehkä tekijänoikeusrikkomus olisi voinutkin mennä läpi, mutta uskonrauhan rikkominen, voi vittu. Jumalanpilkkapykälä takaisin, tahdon tuomion!

Harmittiko, kun rikosilmoituksessa ei mainittu jumalanpilkkaa? Mielipiteesi jumalanpilkkapykälästä ylipäätään, kuuluuko sellainen nykypäivään? Miksi kuuluu tai ei kuulu?

No kyllähän se vitutti. Jumalanpilkka, joo. Miten laissa voi olla joku pykälä jonkun satuhahmon haukkumisesta. Hoho. Tai eihän sitä sillä nimellä enää siellä ole mutta kuitenkin.

Miten kuulustelut menivät ja etenivät? Mitkä olivat kuulustelujen huvittavimmat hetket? Entä rasittavimmat?

Järkyttävässä kankkusessa. Kuulusteleva konstaapeli tutki minut mahdollisten äänitysröpeltimien varalta. Ihan oikein arveli että kuulustelu olisi saattanut saada biisin ympärilleen…

Kyllä poliisiakin hivenen huvitti kun joutui moista paskaa tutkimaan. Hänelläkin varmaan olisi ollut jotain oikeitakin rosmoja kuulusteltavana.

Jouduit odottelemaan päätöstä syytteiden nostamisesta melko pitkään, kauanko prosessissa meni? Miten lopulta juhlistit Veriryhmän voittoa Saarikallesta ja hänen seurakunnastaan?

Taisihan siinä pari vuotta vierähtää. Syyttämättäjättämispäätöksen saatuani vedin naulan päähän.

Saarikalle ei ollut iloinen siitä, ettei syytteitä sinua vastaan nostettu. Tuliko häneltä tai seurakuntalaisiltaan yksityisesti sinulle mitään viestiä asian tiimoilta?

Eipä tullut, ei.

Oletko koskaan tavannut Veli Saarikallea tai muita hänen seurakuntalaisiaan kasvotusten? Mikä on Veli Saarikallessa parasta? Huonointa?

Enpä ole. Saarikalle on siinä määrin karismaattinen saarnamies että kehoittaisin häntä harkitsemaan esim. autokauppiaan uraa.

Mitkä ovat mielestäsi kuolemattomimmat Saarikallen lausahdukset tai teot? Entä muiden Sana ja Ylistys-seurakunnan jäsenten?

“Sitä minä teen!”

Jos voisit tavata Veli Saarikallen, missä haluaisit hänet tavat, mitä hänelle sanoa, mitä hänen kanssaan tehdä?

Voisihan hänen kanssaan rupatella puistossa esimerkiksi homouden saatanallisuudesta. En kylläkään odottaisi keskustelusta kovinkaan hedelmällistä.

Mitä mieltä olet lehdistön suhtautumisesta rikosilmoitukseen, asian raukeamiseen, Veriryhmään sekä Sanaan ja ylistykseen?

Eipähän tuosta hirveästi kirjoiteltu. Melko neutraalia.

Mitä syytteiden raukeaminen sinusta merkitsi? Mitä koko ruljanssi opetti, mistä se kertoi?

Että oikeus voitti ja hihhuleita saa pilkata, hoho.

Päätit ottaa Veriryhmän erityishuomioon Veli Saarikallen ja hänen seurakuntansa, et esim. Leo Melleriä ja hänen Patmos-ryhmäänsä. Onko Saarikalle kovempi jätkä kuin Meller?

Tämä onkin vaikea kysymys. Molemmat ovat kyllä omalla sarallaan kovia jätkiä. Vastaan fifty-sixty, kuten eräs aikamme legenda, Nykäsen Matti.

Veriryhmä vs. Sana ja Ylistys-tapauksen jälkeen olet tehnyt kappaleen Päivi Räsäsestä. Kerro kappaleesta, mitä kautta innoistuit sen tekemään, mistä se tarkalleen kertoo? Onko Räsänen kuullut kappaletta? Mitä jos tästäkin pamahtaa rikosilmoitus?

No vitutti koko Räsänen siinä määrin että tilanne vaati biisiä. Onhan Päivi kaiken pahuuden ja perkeleellisyyden ruumiillistuma. Voi olla että samasta aiheesta syntyy kohta lisää biisejä. Jos rapisee rikosilmoituksia niin antaa palaa vaan, hah! Päivillä on visvasyylä! Ime letkua, lehmä!

VERIRYHMÄN TULEVAISUUS, YMS.

Millaista on Veriryhmän saama palaute ja fanituksen määrä ollut? Yllättikö Veriryhmän saama suosio ja huomio?

Parhaimmillaan kävijöitä oli sivuilla n. 50 000 kuukaudessa. Tästä on toki tultu alaspäin, ja siksi suljin aivutkin vähän aikaa sitten kun kävijämäärät olivat niin vähäisiä. Mutta noita biisejä on kyselty, joten laittanen ne uusille sivuilleni kyllä jakoon.

Kuulemani mukaan Veriryhmää on huudatettu yhdessä jos toisessakin keikkabussissa muutama kesä takaperin, ja sehän toki imartelee.

Toimiko Veriryhmä oikealla hetkellä oikeassa ajassa ja paikassa ja kuoliko se suosionsa huipulla, vai vieläkö kuulemme lisää Veriryhmää, onko bändi vain tauolla?

Jaa-a, paha sanoa. Kai se hetki oli ihan hyvä. Tosin näin Facebook-aikana sanoma olisi saattanut levitä tehokkaammin..

Veriryhmä ei hajoa koskaan, paitsi korkeintaan musiikillisiin erimielisyyksiin, joten uusia biisejä on kyllä tulossa.

Kun Veriryhmä toimii vielä, jatkaako bändi Saarikallellen ja Sana ja ylistys-seurakunnan touhujen humorisoimista, vai onko päähuomio jossain muussa ryhmässä tai henkilössä? Mikä olisi Veriryhmälle herkullista maaperää?

Varmaan seuraavaksi solvataan poliitikkoja.

Veriryhmän nettisivu, josta sai ladattua mm. yhtyeen kappaleet, on suljettu. Onko sivut tulossa jossain vaiheessa takaisin? Voiko bändin biisejä kuunnella tai ladata nykyisellään jostain?

Ei ole tulossa takaisin, mutta kuten sanottu, biisit tulevat jossain vaiheessa meikäläisen uusille sivuille jakoon.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Postimerkkien keräily, kilpakudonta sekä vesinokka-ankkaoravan hoivaaminen.

Ja lopuksi kysymys suuresta ja monia askarruttaneesta mysteeristä: Mikä on kultapytty?

Kultapytty on vähän samankaltainen maaginen sydeemi kuin Sampo on Kalevalassa. Kultapytty jauhaa mitä vain, eritoten paskaa.

– – –

Mesikämmen kiittää tri Pervoa haastattelusta ja suosittelee kiinnostuneille Veriryhmän ja Veli Saarikallen faniryhmiä Facebookissa. Mikäli Veriryhmä on jäänyt täysin tuntemattomaksi, voi sen musiikista saada pienen näytteen MySpacen kautta.

Read Full Post »

Zbigniew Brezezinski pelaa Israelin pääministeri Menachem Beginiä vastaan shakkia Camp Davidissä vuonna 2004.

Shakinpelaajana Mesikämmen on huomannut, että shakki antaa varsin hyvin niin taktista kuin strategista perspektiiviä myös suuren luokan poliittiseen peliin. Saman on huomannut myös aiemmassa artikkelissani “Osama bin Ladenin elämä ja kuolemat” mainittu Zbigniew Brezezinski, joka kirjoitti teoksenkin nimeltä The Grand Chessboard (1997). Se löytyy .pdf-tiedostona täältä.

Ennen kuin esitän joitain suomennettuja otteita em. kirjasta, on pohjaksi hyvä verestää muistia ajatushautomosta nimeltä Project for new American century. Projektin viralliset kotisivut löytyvät täältä.

Projekti julkaisi noin vuotta ennen syyskuun 11. iskuja raportin nimeltä Rebuilding America’s defences. Strategy, forces and resources for a new century. Raportissa, jossa mietitään Amerikan hegemonisen aseman ylläpitämistä ja siihen liittyen Yhdysvaltain puolustukseen tarvittavan budjetin kasvattamisen tarpeellisuutta, todetaan yhtä ja toista lähihistoriaa tarkastellen kulmakarvoja kohottavaa. Kuuluisin tuon raportin yksittäisistä tällaisista lauseista on tämä (s. 51): “Tämä muodonmuutosprosessi tulee todennäköisesti olemaan pitkä ilman jotakin katastrofaalista ja aktivoivaa tapahtumaa; kuten uutta Pearl Harboria.”

Syyskuun 11. iskut tarjosivat PNAC:n mainitseman tapahtuman, ja asiat kehittyivätkin sitten nopealla vauhdilla PNAC:n visioiden mukaisesti. Massimo Mazzuccon tuottama dokumentti The new American century (PNAC) valottaa eräästä kulmasta syyskuun 11. iskuja, Osama bin Ladenin roolia iskujen syntipukkina, PNAC:tä ja sittemmin tapahtuneita maailmantapahtumia varsin hyvin. Dokumentti on tyrmistyttävä ja osoittaa hyvin, minkälaisesta porukasta PNAC:ssa on oikein kyse.

Brzezinski liittyy PNAC:n Amerikan hegemoniaa alleviivaavien arvojen, pyrkimysten ja suunnitelmien kautta – ne ovat molemmilla hyvin samanlaiset. Edellä mainitun Mazzuccon dokumentin esiin tuomat faktat Yhdysvaltain halusta saada Trans-Afganistanin putki rakennettua, yms. seikoista tulee yhtä ja toista geopoliittista ajatusta herättävää mieleen suhteessa Brezezinskin teoksen huomioihin öljy- ja maakaasuputkien vetämisestä Keski-Aasiassa, ja Keski-Aasian geopoliittisesta tärkeydestä yleisesti.

Eräs mielenkiintoinen juonne syyskuun 11. iskuissa ja sitä seuranneessa Yhdysvaltojen Afganistaniin hyökkäyksessä olikin se, että hyvä tovi ennen syyskuun 11. iskuja Yhdysvallat koetti sopia Talebanien kanssa putken rakentamiseen liittyvistä tekijöistä. Neuvottelut eivät oikein sujuneet. Jossain vaiheessa Yhdysvaltain edustaja oli sitten todennutkin talebanien edustajalle, että “‘joko hyväksytte tarjouksemme kultaisesta matosta, tai me hautaamme teidän pommimaton alle”. Asiasta voi lukea enemmän vaikka täältä.

Joidenkin mielestä öljy ja maakaasu olivat keskeisimpien syiden joukossa, miksi Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin ja sitten Irakiin. Tämän näkemyksen esittäjiin kuuluu mm. Michael Ruppert, jonka kattava esitys asiasta löytyy täältä.

Syyskuun 11. iskut, hyökkäys Afganistaniin ja sitten Irakiin, ja “terrorismin vastainen sota” yleisesti, ovat osa “suurta peliä”, jossa on ollut (ja on edelleen) hyvin monia elementtejä samaan aikaan ns. laudalla. Peli on moniulotteista, aivan kuten shakissakin, vaikka se shakin hienouksista tietämättömälle sivustaseuraajalle voi näyttää päällisin puolin melko suoraviivaiselta ja yksinkertaiseltakin. Mitään kovin yksinkertaisia selityksiä näihin geopoliittisen shakinkaan kuvioihin on tuskin olemassa. Selvää on, että Yhdysvallat on saanut geopoliittisesti itselleen vahvemman aseman “suurella shakkilaudalla”, öljy- ja maakaasuvarantoja käyttöönsä, uuden suuren vihollisen (“terrorismi”), joka siltä katosi Neuvostoliiton hajottua ja kylmän sodan loputtua, ja että tietyille yhdysvaltalaisille tahoille em. sodat ovat olleet huiman tuottoisia muutenkin. Qui bono-kysymyksellä voi jotain päätellä siitä, mitkä tai minkälaiset tahot viime kädessä ovat olleet strategisesti ajatellen siirtämässä nappuloita “suurella shakkilaudalla” siihen suuntaan kuin mihin on menty. On hyvä muistaa sekin, että taitava pelaaja osaa käyttää myös hämäyssiirtoja.

Bushin hallinnossa oli samanmielisiä ihmisiä Brzezinskin kanssa hyvä määrä. PNAC:n jäseninä ovat vaikuttaneetkin mm. presidentti George W. Bushin veli, Floridan kuvernööri Jeb Bush, varapresidentti Dick Cheney, entinen puolustusministeri Donald Rumsfeld, USA:n YK-suurlähettiläs John Bolton sekä Maailmanpankin pääjohtaja Paul Wolfowitz. Vaikka Brzezinski ei kuulunut Bushin hallintoon, hänen The Grand Chessboard teostaan arvostettiin kovasti Bushin hallinnon uuskonservatiivien piirissä.

“Aina siitä lähtien kun mantereet alkoivat olla poliittisesti vuorovaikutuksessa, mikä tapahtui noin 500 vuotta sitten, on Euraasia ollut maailman vallan keskus” (“Euraasia” tarkoittaa Lähi-Itää, s. xiii).

“…Mutta sillä välin, on välttämätöntä, että Euraasialle ei nouse haastajaa, joka on kykenevä hallitsemaan Euraasiaa ja siten myös haastamaan Amerikkaa. Tämän kirjan tarkoituksena on kattavan ja yhtenäisen Euraasian geostrategian muodostaminen” (s. xiv).

“Tässä kontekstissa, on oleellisen tärkeää, miten Amerikka “hoitaa” Euraasiaa. Valta, joka hallitsee Euraasiaa, voi hallita kahta maailman kolmesta kehittyneimmäistä ja taloudellisesti tuottavimmista alueista. Pelkkä kartan vilkaisu kertoo myös sen, että kontrolli Euraasiasta melkein automaattisesti voi taata myös Afrikan kontrolloinnin, mikä muodostaisi läntisen pallonpuoliskon ja Oceanian (Australian) geopoliittisesti toisarvoisiksi suhteessa maailman keskeiseen mantereeseen. N. 75% maailman ihmisistä elää Euraasiassa ja siellä on myös suurin osa maailman vauraudesta, niin liiketoiminnassa kuin maan alla. Euraasiassa on noin 3/4 maailman tunnetuista energiavarannoista” (s. 31).

“Pitkällä tähtäimellä, maailmanpolitiikasta tulee vääjäämättä kasvavassa määrin sellainen, joka ei tue yhden valtion keskittynyttä hegemonista valtaa. Tämän vuoksi Amerikka ei ole ainoastaan ensimmäinen ja ainut todellinen supervalta, vaan se tulee kaikella todennäköisyydellä olemaan myös viimeinen sellainen” (s. 209).

“Lisäksi, kun Amerikasta tulee kasvavassa määrin monikulttuurinen yhteisö, voi ulkopolitiikan suhteen konsensuksen löytämisestä tulla vaikeampaa, paitsi sellaisissa olosuhteissa joissa havaitaan jokin todella valtava ja yleisesti nähty suora ulkoinen uhka” (s. 211).

“…1900-luvun viimeisellä vuosikymmenellä tapahtui maailmantilanteessa todella suuri muutos. Ensimmäisen kerran historian aikana, ei-euraasialainen valta nousi ei ainoastaan keskeiseksi välittäjäksi Euraasian valtasuhteissa, vaan siitä tuli myös maailman perustavanlaatuisen valta. Neuvostoliiton tappio ja romahdus oli viimeinen askel läntisen pallonpuoliskon vallan, Yhdysvaltojen, nousussa maailman ainoaksi, ja itse asiassa todelliseksi globaaliksi vallaksi…” (s. xiii)

“Amerikkalaisten yleinen suhtautuminen amerikkalaisen vallan ulkoiseen heijastamiseen on ollut paljon ristiriitaisempi. Kansa tuki Amerikan Toiseen maailmansotaan mukaan menoa yleisesti sen shokin vuoksi, minkä japanilaisten hyökkäys Pearl Harboriin aiheutti” (s. 24-25).

“Amerikan keskeinen geopoliittinen tavoite on Euraasia… ei-euraasialainen valta on nyt ylivoimainen Euraasiassa – ja Amerikan globaali johtoasema on suoraan riippuvainen siitä, miten pitkään ja miten tehokkaasti sen ylivoimaa ylläpidetään Euraasiassa” (s. 30).

“Jos Amerikka vetäytyisi nykyisestä maailmantilanteesta tai jos esiin nousisi yllättävä menestyksekäs kilpailija, seuraisi tästä valtavaa kansainvälistä epävakautta. Se voisi johtaa globaaliin anarkiaan” (s. 30).

“Myös se on tosiasia, että Amerikka on kotimaassaan liian demokraattinen ollakseen muualla maailmassa autokraattinen. Tämä rajoittaa Amerikan vallankäyttöä, erityisesti mitä tulee sen aseelliseen pelotteluun. Koskaan aiemmin ei populistinen demokratia saavuttanut kansainvälistä ylivaltaa. Mutta vallan tavoittelu ei ole populistisiin haluihin kuuluva päämäärä, paitsi sellaisissa olosuhteissa, joissa äkkinäinen uhka tai haaste kohtaa yhteiskunnan hyvinvoinnin tunnetta. Ekonominen itsensäkieltäminen (eli puolustusmenoihin kuluttaminen) ja ihmisuhrit (sodassa kaatuneet, jopa ammattisotilaat) ovat demokraattisten vaistojen vastaisia. Demokratia on imperiaaliselle mobilisaatiolle vahingollista” (s. 35)

“Tämän vuoksi tarvitaan kahta perussiirtoa: ensinnäkin, ne Euraasian valtiot, joilla on valtaa aiheuttaa potentiaalisesti tärkeitä muutoksia kansainvälisessä vallassa, tulee identifioida, ja näiden valtioiden poliittisen eliitin keskeiset ulkopoliittiset tavoitteet ja niidet tavoittelemisien todennäköiset seuraukset tulee selvittää… toiseksi, Yhdysvaltojen tulee muotoilla erityisiä linjauksia, joilla näitä asioita voidaan kompensoida, valita, ja/tai kontrolloida” (s. 40).

“Muinaisten brutaalimpien aikojen imperiumien terminologialla, imperiaalisen geostrategian kolme suurta sääntöä ovat alamaisten joukossa esiintyvän juonittelun estäminen ja heidän turvallisuudesta riippuvaisuutensa ylläpitäminen, verovelvollisten pitäminen kuuliaisina ja suojeltuina, ja sen estäminen, etteivät barbaarit ala liittoutua keskenään” (p. 40).

“Tämän vuoksi, Yhdysvallat saattaa joutua päättämään siitä, miten toimia mahdollisten alueellisten koalitioiden kanssa, jotka saattavat pyrkiä ajamaan Yhdysvallat ulos Euraasiasta – ja näin uhata Amerikan statusta maailmanvaltana” (s 55).

“Uzbekistan (joka on kansallisesti Keski-Aasian valtioista tärkein ja väkimäärältään suurin) edustaa suurinta estettä Venäjän mahdollisille pyrkimyksille saada uudelleen tuolla alueella valtaa. Sen itsenäisyys on oleellisen tärkeää muiden Keski-Aasian maiden selviytymiselle ja se on niistä vähiten haavoittuva Venäjän painostukselle” (s. 121).

“He (Keski-Aasian tasavallat) ovat tärkeitä myös turvallisuuden ja historiallisten pyrkimyksien näkökulmasta ainakin kolmelle heiden voimakkaimmille naapureilleen, Venäjälle, Turkille ja Iranille. Myös Kiina osoittaa kasvavaa poliittista kiinnostusta alueeseen. Euraasian Balkan on kuitenkin äärettömän paljon tärkeämpi poliittisena päämääränä: Sillä on valtavat maakaasu- ja öljyvarannot, sekä tärkeitä mineraaleja, mukaanlukien kulta” (s. 124).

“Maailman energiankulutus tulee vääjäämättä kasvamaan valtavasti seuraavan kahden tai kolmen vuosikymmenen aikana. Yhdysvaltain energiaministeriön mukaan maailman energiantarve tulee nousemaan yli 50% vuosien 1993 ja 2015 välisenä aikana, ja suurin kulutuksen lisääntyminen tulee tapahtumaan Kaukoidässä. Aasian taloudellisen kehityksen liike on jo nyt tuottamassa valtavia paineita uusien energialähteiden tutkimiseksi ja käyttämiseksi. Keski-Aasian alue ja Kaspian Meren syvänne ovat tunnettuja maakaasun ja öljynlähteitä, jotka voivat jättää jalkoihinsa Kuwaitin, Meksikonlahden ja Pohjanmeren” (s. 125).

“Uzbekistan on Keski-Aasian alueen johtoaseman todellinen ykkösehdokas” (s. 130).

“Kun putkisto alueelle on vedetty, tulee Turkmenistanin todella valtavat maakaasuvarannot takaamaan maan kansalaisille menestyksekkään tulevaisuuden” (s. 132).

“Islamin uudelleennousu, jota ei ole tuettu ulkopuolelta ainostaan Iranin vaan myös Saudi-Arabian toimesta, tulee todennäköisesti kokonaisvaltaisesti olemaan sellaisten uusien nationalismien liikkeelle paneva voima, jotka vastustavat Venäjän (ja täten vääräuskoisten, infidel) hallinnan alaiseksi uudelleen joutumista”. (s. 133).

“Pakistanille tärkeintä on saavuttaa geostrategista valtaa vaikuttamalla poliittisesti Afganistanissa, ja kieltää Irania harjoittamasta sellaista valtaa Afganistanissa ja Tadžikistanissa, sekä loppupeleissä hyötyä mistä tahansa putkistosta, joka yhdistää Keski-Aasian Arabianmereen” (s. 139).

“Turkmenistan… on aktiivisesti hahmottanut uuden putkiston rakentamista Afganistanin ja Pakistanin läpi Arabianmerelle…” (s. 145).

“Tästä seuraa, että Amerikan keskeisissä intresseissä on auttaa sen takaamisessa, että mikään yksittäin valtio ei päädy kontrolloimaan tätä geopoliittista aluetta, ja että globaalilla yhteisöllä on esteetön taloudellinen ja ekonominen pääsy siihen” (s. 148).

“Kiinan kasvava ekonominen läsnäolo alueella ja sen poliittinen vaikutus alueen itsenäisyyteen on myös oleellisesti yhteneväinen Amerikan intressien kanssa” (s. 149).

“Amerikka on nyt ainoa globaali maailmanvalta ja Euraasia on maailman keskeinen alue. Se, mitä Euraasian mantereen vaurauden jakamisen suhteen tapahtuu, tulee olemaan keskeisen tärkeää Amerikan globaalin ylivertaisuuden ja Amerikan historiallisen perinnön kannalta” (s. 194).

“Ilman Amerikan ylläpitämää ja ohjaamaa toimintaa voi globaalin epäjärjestyksen voimat päätyä hallitsemaan maailmaa. Sellaisen pirstaloitumisen mahdollisuus on sisäänrakennettu nykypäivän geopoliittisiin jännitteisiin, ei ainoastaan nykypäivän Euraasiassa, vaan myös maailmassa yleisestikin” (s. 194).

“Kun pitää mielessä horisontissa olevat varoitusmerkit halki Euroopan ja Aasian, tulee minkä tahansa menestyksekkään amerikkalaisen linjaukset kohdistua Euraasiaan kokonaisuutena, ja sellaisen linjauksen tulee noudattaa geostrategista mallia” (s. 197).

“Tämä asettaa manööverin ja manipulaation käytön ensiarvoisen tärkeäksi Amerikan ylivertaisuuden mahdollisesti haastavan koalition esiinnousemisen estämiseksi”… (s. 198)

“Tärkein välittömästi käsillä oleva tehtävä on taata, ettei mikään valtio tai valtioiden yhdistelmä saavuta kykyä karkottaa Yhdysvaltoja Euraasiasta, tai edes merkittävästi vähentää Yhdysvaltojen ratkaisevaa välimiehen roolia” (s. 198)

Read Full Post »

Older Posts »