Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Hollywood Babylon’

Anton LaVey ja Jayne Mansfield.

Erääseen suureen Hollywood-nimeen LaVey sentään oikeasti tutustui – Jayne Mansfieldiin. Tämä suuri nimi myös kuului Saatanan kirkkoon, ja hänen väitetään sanoneen satanismia ”Khalil Gibraniksi, jossa on munaa”. LaVeyn ja Mansfieldin ystävyys kesti noin vuoden verran, päättyen näyttelijättären traagiseen kuolemaan vuonna 1967. Kuvailut heidän suhteestaan vaihtelevat. LaVeyn mukaan Mansfield oli seksuaalinen masokisti, kun taas Mansfieldin elämänkerran kirjoittaja May Mannin mukaan LaVey hyvin aggressiivisesti halusi Mansfieldin huomiota, mennen tässä välillä niin pitkälle, että se välillä pelotti näyttelijätärtä. Niin tai näin, varmaa kuitenkin on, että Mansfieldin lakimies Sam Brody ei pitänyt LaVeystä hitusen vertaa. Miesten välille kehittyikin riita, minkä pohjalta LaVey kirosi Brodyn, sanoen tämän kuolevan kirouksen vuoksi vuoden kuluessa. Näin myös tapahtui. Brodyn hengen vieneessä auto-onnettomuudessa tosin kuoli myös Mansfield.

Vasta vuosia tapahtuman jälkeen LaVey alkoi kertoa, että Mansfield olisi joutunut osaksi kirousta sattumalta. Tämä olisi tapahtunut niin, että leikatessaan sanomalehdestä kuvaa Marilyn Monroesta, LaVey olisi samalla leikannut sivun toisella puolella olleesta Mansfieldin kuvasta kaulan poikki – ja näin maagisesti sattumalta liittänyt Mansfieldin Broadyn kiroukseen. Kohtalokkaassa autokolarissa Mansfieldiltä kirjaimellisesti irtosikin pää.

LaVeyn elokuvapiirien tuttavuuksien suhteen on tietysti muistettava myös Kenneth Anger, omalla tavallaan menestynyt valkokankaan maagikko ja revittelevien Hollywood Babylon-paljastuskirjojen röyhkeä kirjoittaja. Tästä Hollywoodiin viha-rakkaussuhdetta potevasta ohjaajasta oli Blood Ceremony-lehdessä nr. 4 syväluotaava artikkelini nimeltä Kenneth Anger, valkokankaan kapinallinen maagikko. Tämän lisäksi myös nyt käsillä olevasta numerosta löytyy ohjaajan haastattelu. Jätän tämän vuoksi Angerin ja LaVeyn suhteen tarkemman kuvailun tässä yhteydessä sikseen ja suosittelen lukijaa tutustumaan edellämainittuihin artikkeleihin.

Kun miettii Anton LaVeyn elämää, siihen kuuluvia myyttisiä ulottuvuuksia, voittoja ja tappioita, tragediaa, sekä maagisia käsityksiä, tulee helposti mieleen, että siinä on todellakin saatanallisen hienon elokuvan ainekset. Ja kun miettii, kuinka suuresti LaVey elokuvista nautti ja kuinka suurta roolia ne hänen maailmankuvansa muodostumisessa esittivät, ei todellakaan ole kaukaa haettua sanoa, että hänen elämänsä oli kuin suurta kosmista elokuvaa, jota hän tietyissä rajoissa ohjasi ja jossa hän myös itse näytteli pääroolia.

Kuollut urkuri "Mustassa talossa".

Ehkä on vain ajan kysymys, että joku tekee Anton Szandor LaVeyn elämästä elokuvan – kauhuelokuvan. Viime vuonna Aleister Crowleystä, toisesta värikkäästä, vahvapersoonaisesta ja edesmenneestä maagikosta ilmestyi varsin onnistunut kauhuelokuva nimeltään Chemical Wedding. Tuossa Julian Doylen ohjaamassa elokuvassa Crowley inkarnoitui nuoruusvuosiensa yliopistomaisemaan ja jatkoi siitä, mihin viime kerralla jäi… Samaan tapaan, myös Anton LaVeyn elämästä saisi varmasti onnistuneen elokuvan. Se voisi olla nimeltään vaikkapa The Abominable Dr. LaVey Resurrects (mukaillen aikoinaan kaavaillun kolmannen Dr. Phibes elokuvan nimeä) ja se voisi alkaa vaikkapa seuraavalla siteerauksella Saatanallisesta raamatusta:

Jos henkilö on ollut elinvoimainen koko elämänsä ja taistellut maallisen olemassaolonsa loppuun asti, juuri tämä ego on se, joka kieltäytyy kuolemasta, jopa sen majoittaneen lihan hävittyä. Lapset ovat ihailtavia pakottavan elämänhalunsa vuoksi. Hyvä esimerkki tästä on pikkulapsi, joka kieltäytyy menemästä vuoteeseen kun on tekeillä jotakin jännittävää, ja kun hänet laitetaan vuoteeseen, hän hiipii alas portaita kurkistelemaan verhojen välistä. Tämä lapsenkaltainen elinvoimaisuus antaa satanistille mahdollisuuden kurkistaa pimeyden ja kuoleman verhojen välistä ja pysyä monin sitein kiinni elämässä.

[Tämä on artikkelin osa 6/6. Artikkeli julkaistiin kokonaisuudessaan ensimmäisen kerran Blood Ceremony -lehdessä 4/2009. Voit ostaa lehden täältä.

Read Full Post »

Kenneth Anger.

Maagisen lyhdyn kantaman tuolle puolen

Kenneth Angerin näkemyksessä hänen elokuvansa ovat magiaa, tietynlaista maagista operointia maailmassa. Hän myös nimesi ensimmäiset yhdeksän virallista säilynyttä elokuvaansa kuuluvan ns. ”taikalyhdyn piiriin” – mikä hänen mukaansa omalla tavallaan osoitti hänen elokuvamagiansa tarkoituksen ja voiman. Tässä hän saattaa olla kohtuullisen nuoren numeromaagisen perinteen lapsi – lähihistoriasta tulee mieleen eritoten Saatanan Kirkon perustajan, Anton LaVeyn (1930-1997) teoksessaan The Satanic Rituals esittämä teoria yhdeksän vuoden (ja sen kerronnaisten) ajanjaksoista. Anger on saattanut monen muun tapaan tulkita LaVeyn tarkoittavan yhdeksän yksikön muodostamia prosesseja ylipäätään.

Jos tämä pitää paikkansa, se toisaalta hieman yllättää, koska se ei ole crowleylaisen kabbalistista numerologiaa. Sellaista Angerilta voisi ehkä enemmän odottaa, ja sellaista hän on harjoittanutkin erityisesti Thelema-sanan numerologisen arvon, 93, kanssa. Toisaalta asia ei taas yllättäisi, kun tietää, että Anger oli LaVeyn ystävä jo 60-luvulla ennen tämän Saatanan Kirkon perustamista. Tuohon aikaan Anger kuului LaVeyn ns. Taikapiirin, josta myöhemmin muodostui Saatanan Kirkko. Anger myös eli LaVeyn ja tämän perheen kanssa jonkun aikaa 80-90-luvulla, ja mm. otti osaa ensimmäiseen viralliseen saatanalliseen hautajaisseremoniaan (Anger löytyy jopa valokuvattuna tästä Blanche Bartonin kirjassa The Secret Life of a Satanist). Jotain Angerin hyvistä suhteista LaVeyhin kertoo myös se, että LaVey vilahti jo 1969-vuoden Invocation of my Demon Brother:ssa.

Anger ei koskaan ole puhunut maailmankatsomuksessaan satanismista, vaikka hänen on jopa arveltu olevan Saatanan Kirkon papin asemassa. Ja toisesta kulmasta katsoen, Anton LaVey ei myöskään koskaan puhunut erityisen positiivisesti Crowleyn filosofiasta. Päinvastoin. Hän immanentin materialistisen maailmankuvan kannattajana aina aivan avoimesti halveksi Crowleytä tämän maailmankatsomuksen transsendenttisten ulottuvuuksien vuoksi. Tätä kautta Angerin ja LaVeyn ystävyyssuhde meneekin jossain määrin mielenkiintoiseen valoon. Ei toki sinällään ole ennenkuulumatonta, että erilaisen maailmankatsomuksen omaavat ihmiset olisivat silti olleet hyviä ystäviä keskenään. LaVeyn ja Angerin tapauksessa asiasta tekee mielenkiintoisen lähinnä se, että asiasta ei ole missään yhteydessä ollut mitään mainintaa. Varmaa on, että Angerilla ja LaVeyllä oli Mansonin ”perheen” murhien aikaan ainakin hieman hampaidenkiristelyäkin keskenään – LaVey ei varmaankaan pitänyt siitä, että Saatanan Kirkkoon assosioitaisiin murhaajia, mitä myös tapahtui, ja jotka linkitettiin asiaan Angerin kautta. Ilmeisesti oli kuitenkin niin, että kyseiset miehet jakoivat niin vahvasti tietynlaisen asenteen suhteessa yleiseen länsimaiseen kulttuuriin, että maailmankatsomukselliset ristiriidat eivät päässeet heidän ystävyyssuhdettaan häiritsemään. Tätä voi pitää pienenä ihmeenä, kun molempien tiedetään olevan melkoisen temperamenttisia. Jos oikein häijysti miettii, voi tietysti spekuloida silläkin vaihtoehdolla, että he tiesivät toisistaan paljon sellaista, mitä he eivät halunneet juoruttavan kaikelle maailmalle, ja he osaltaan pysyivät tämänkin vuoksi hyvissä väleissä. Kyseisten herrojen olevan kyseessä, ei tämä vaihtoehto asiantilasta tunnu lainkaan mahdottomalta.

Anton LaVey.

Tietyssä määrin näyttää myös siltä, että miesten sosiaalis-kulturaaliset kohtalotkin yhtyvät – LaVey kuoli erittäin köyhänä, ja Angerin kohtalo näyttää hyvin samanlaiselta. Molemmilla on mainetta, mutta ei juuri muuta. Kenneth Anger elää tätä nykyä kohtuullisen kyseenalaisessa Kalifornialaisessa lähiössä vuokralla, ja hän tuntuu olevan jälleen rahapulassa – ellei hän ole ollut siinä tilassa lähes aina. Eräälle ranskalaiselle filmiryhmälle antamassaan haastattelussa muutama vuosi sitten hän totesi asian tiimoilta osuvasti: “Eräs asia missä en ole koskaan ollut hyvä – eikä muuten ollut Crowleykaan – on Merkuriuksen kutsuminen rahan saantia varten. Olemme molemmat olleet siinä aivan surkeita. Joten olen aina ollut eräänlainen boheemi marginaali-taiteilija… marginaalimpi kuin haluaisin olla, koska tiedän, mitä kaikkea olisi mahdollista tehdä hieman suuremmalla budjetilla”.

Alulla olleesta crowleylaisesta Gnostic Mass-elokuvasta Anger koetti saada Ordo Templi Orientisiltä muutama vuosi sitten 50 000 dollaria etukäteistä tekijänpalkkiota. Tähän päivään mennessä hän ei ole saanut asiasta sopimusta. Jollain lailla luulisi, että oman uskonnollisen maailmankatsomuksensa vuoksi Anger ohjaisi ja tuottaisi kyseisen dokumentin jo jossain määrin rakkaudesta asiaan, vaikka ilmaiseksi ei tekisikään. Vaikka Gnostic Mass jäänee idean asteelle, on Anger kuitenkin muutama vuosi sitten kuvannut The Man We Wanted To Hang-elokuvan (2002), joka dokumentoi Lontoossa olleen Crowleyn maalausnäyttelyn sisältöä vähäeleisen hienosti.

Anger ei tehnyt elokuvan elokuvaa noin kahteenkymmeneen vuoteen vuoden 1980-jälkeen. Lucifer Rising todennäköisesti vei miehestä halut koettaa tehdä elokuvaa vähään aikaan, mikä ei kaiken siihen liittyvän vastoinkäymisen jälkeen ole kyllä ihmekään. Vuoden 2000 jälkeen Anger on kuitenkin alkanut ohjaajana taas aktiiviseksi, ja häneltä on tullut jälleen useampikin lyhytelokuva. Jo mainitun Crowleyn näyttelyelokuvan lisäksi Angerilta on tällä vuosituhannella tullut mm. kolme hänelle melko uudentyyppistä elokuvaa: Tupakoinnin vastainen Don’t smoke that cigarette! (2000), alkuperäisen Mikki-Hiiri-hahmon muistoa kunnioittava Mouse Heaven (2004) sekä laulaja-laulunkirjoittaja Elliott Smithin muistoa kunnioittava Elliott’s Suicide (2004). Tämän lisäksi mies on ansioitunut mm. tekemällä Italian televisioon dokumenttisarjan Aleister Crowleystä. Hän esiintyi myös Nik Sheehanin Brian Gysinistä ja Dreammachine:stä kertovassa dokumentissä FLicKeR. Vuonna 2006 Angerin urasta tuli Eljo Gelminin ohjaama dokumenttielokuva Anger Me. Tästä vuotta myöhemmin Fantoma julkaisi Angerin elokuvia ensimmäistä kertaa DVD:llä, kahden kokoelmaboksin muodossa. Kirjallisesti Angerilla on ollut pitkään työn alla Hollywood Babylon III, mikä nykyvaiheessaan saattaa olla vain kustantamista vailla. Samaa teemaa myötäillen Anger kirjoitti David Frasierin kirjaan Suicide in Entertainment Industry (2002) esipuheen.

[Tämä on artikkelin osa 5/6. Osan 6/6 voit lukea täältä. Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan alun perin Blood Ceremony -elokuvalehdessä 4/2008. Voit ostaa lehden täältä.

Read Full Post »

Jimmy Page Lucifer Risingissa.

Totuus siitä, miksi Anger ja Page riitautuivat, saattaa kuitenkin olla jossain määrin toinen kuin Anger on antanut ymmärtää. Jimmy Page ja hänet asian tiimoilta tuntevat tahot kun ovat antaneet ymmärtää, että Page toimitti Angerille musiikin tarvittavan mittaisena ja ajallaan, sekä olisi tämän päälle antanut Angerin asua Pagen kotona, ynnä käyttää tämän omia filmineditointi tiloja – ja laitteita elokuvan valmistamiseen. Pagen mukaan oli ainoastaan perfektionistisesta ja saamattomasta Angerista itsestään kiinni, että elokuva olisi valmistunut ajallaan. Kuultuaan, että Anger olisi uhannut yhteistyön katkaistuaan vielä kirota Pagen asian tiimoilta, tämä totesi vain, että on menettänyt paljon kunnioituksestaan Angeria kohtaan. Ohjaajan käytös oli kitaristista järjetöntä ja ilkeää, laittaen Angerin Hollywood Babylonin hänelle täysin uuteen valoon peilinä Angerin häijystä ja oikukkaasta luonteesta. Oudosti katkenneen yhteistyön takana Page epäili olevan Angerin elokuvan rahoituskiemuroita, aivan kuten Beausoleil oli aiemmin epäillyt oman yhteistyönsä katketessa Angerin kanssa.

Kun elokuvaan oli lopulta saatu näyttelijät ja sitä oli jo hyvä määrä kuvattu niin Englannissa, Egyptissä, Saksassa ja Yhdysvalloissa, päätyi filmi useaksi vuodeksi takavarikoiduksi. Tämän jälkeen vielä taloudelliset vaikeudet vaikuttivat elokuvan tekemiseen, minkä vuoksi se lopullisessa vuoden 1980 muodossaan on huomattavasti lyhyempi kuin Anger alun perin suunnitteli. Suunnitellun 93 minuutin sijaan elokuvasta tuli vain 30 minuuttinen.

Lucifer Rising.

Vastoinkäymisistä huolimatta Angerilla oli elokuvan tekemisessä lopulta hivenen onneakin matkassa. Hän sai sen tekemiseen jonkin verran taloudellista tukea Englannista, ja omien sanojensa mukaan egyptiläisen virkamiehen (joka Angerin tavoin kuului Ordo Templi Orientisiin) myötämielisellä avustuksella hän sai luvan kuvata elokuvaa niin Sphinksin luona kuin muissakin yleensä jopa suurempien elokuvatahojen pääsemättömissä historiallisissa Egyptin kohteissa. Näiden asioiden lisäksi Anger sai Lucifer Risingiin myös hyvän näyttelijäkaartin (Marianne Faithfull, Myriam Gibril, Leslie Huggins ja Sir Francis Rose), ja Bobby Beausoleilin kanssa välit paranivat vuosien varrella siinä määrin, että tämä teki 1976 vankilassa elokuvaan soundtrackin, jota on myös kiitelty (se on tiettävästi edelleen ainut vankilassa elokuvaan tehty soundtrack). Myös 1966 San Franciscossa elokuvaan alun perin kuvattu materiaali, mitä Angerilla oli kymmenisen minuuttia (oli sitä sitten varastettu enemmän tai ei) päätyivät myöhemmin kiiteltyyn elokuvaan Invocation of my Demon Brother (1969). Soundtrackin siihen teki Moog-syntetisaattorilla Mick Jagger, joka myöhemmin 1970-luvulla kieltäytyi Luciferin roolista Angerin elokuvaan.

Lucifer Rising.

Lucifer Rising:n piti Angerin vuonna 1973 elokuvaohjaaja Jonas Mekasille Village Voice:n antaman haastattelun mukaan korostaa Luciferia langenneena enkelinä, John Miltonin jalossa Kadotettu Paratiisi-mielessä. Tämä ei elokuvan lopullisessa versiossa tule alleviivattuna kuitenkaan esiin, mikä saattaa johtua juuri siitä, että Anger joutui lopulta tekemään elokuvastaan huomattavasti aiottua lyhyemmän. Samassa haastattelussa esiintuotu elokuvan metaforisuus sen sijaan tulee esiin erinomaisesti. Elokuva korostaa luonnonvoimia, elementtejä, niiden esiin kutsua ja niiden juhlintaa. Tämä elementaarinen ulottuvuus on ehkä selvimmin läsnä aivan elokuvan alussa, joka sijoittuu Egyptiin. Robert Haller toteaa aiemmin mainitussa monografiassaan Angerista, että Lucifer Rising ei ole kerronnaltaan lineaarinen, vaan assosiatiivinen, kooten mielikuvia voimasta, joka on hallinnut elämää kautta historian. Hän näkee elokuvan olevan myös ennen kaikkea transformaatiota korostava, ei niinkään apokalyptinen, kuten sen jotkut ovat nähneet. Holler kirjoittaa Lucifer Rising:sta lisäksi, että ”se, mitä Anger on antanut meille on visio rakkaudesta, ei mistään tuomiopäivästä. Anger on antanut meille julistuksen siitä, että transformaatio ja transsendentti voi olla meidän”. Tässä näkyy Angerin elokuvien maaginen ulottuvuus jälleen hyvin. Hänen elokuvansa eivät ole vain irrallisia tarinoita, vaan tarkoituksellista maagista valkokankaalla operointia, pyrkimystä vaikuttaa omalla visiollaan ja tahdollaan maailmaan.

[Tämä on artikkelin osa 4/6. Osan 5/6 voit lukea täältä. Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan alun perin Blood Ceremony -elokuvalehdessä 4/2008. Voit ostaa lehden täältä.

Read Full Post »

Lucifer on visuaalisten taiteenmuotojen suojelija. Väri, muoto – kaikki nämä ovat Luciferin työtä.
–    Kenneth Anger

Avain Iloon on Tottelemattomuus.
–    Aleister Crowley (runossaan Hymni Luciferille)

Kenneth Anger on amerikkalaisen underground-elokuvan suuri pioneeri. Jotkut lukijoista saattavat kysyä, miten Anger sopii kauhuelokuvajulkaisuun – hän kun ei ole ohjannut ensimmäistäkään kauhuelokuvaa. Vaikka tämä on totta, sisältävät hänen elokuvansa, mielenkiintonsa kohteet ja elämänsä yleensä elementtejä, jotka kuitenkin varmasti kiinnostavat tämän julkaisun lukijoita. Näitä elementtejä ovat ensinnäkin yleisesti underground-elokuvakulttuuri; ja siinä erityisesti hämärät, unenomaiset, väkivaltaiset, maagiset ja seksuaaliset teemat, niiden moniulotteinen ja esteettisesti vaikuttava käsittelytapa, sekä kaiken tämän nivoutuminen populaarikulttuurin ns. pimeämpiin puoliin. Angerin elokuvien lisäksi tässä artikkelissa käsitellään hänen värikästä elämää ja uraa muutenkin, hahmottaen sen kokonaiskuvaa. Erityisen painotuksen saa Angerin elämän ja elokuvien maaginen ulottuvuus. Tällä kaikella on tarkoituksena antaa kontekstia, jonka kautta Angerin elokuvat aukeaisivat katsojalleen hieman paremmin. Anger on, kuten hänestä monografian Filmmakers filming-teokseen kirjoittanut Robert Haller toteaa, paljon moniulotteisempi kuin hänen elokuvansa antavat ymmärtää.

Anger nousee

Kenneth Wilbur Anglemyer syntyi 3.2. 1927 Santa Monicassa, Hollywoodin rantakaupungissa, Kaliforniassa. Tuleva valkokankaan maagikko kävi Maurice Kossloffin tanssikoulua samaan aikaan kuin Shirley Temple ja hänellä oli 1935 lapsirooli Hollywood-versiossa Shakespearen Kesäyön unelmasta. Anger muotoili itselleen sittemmin käyttöön vakiintuneen taiteilijanimensä jo viisivuotiaana, ja aloitti myös elokuvan teon hyvin varhain – Ferdinand the Bull (1937) näki päivänvalon Angerin ollessa vasta kymmenenvuotias. Elokuva aloitti myös Angerin sittemmin kadonneiksi julistettujen elokuvien listan, joita hänen urallaan on yllättävän, ja myös harmittavan, monta. Usein filmien katoamiseen on ollut syynä Angerin elokuvia käsitelleet filmilaboratoriot, jotka ovat omavaltaisesti tuhonneet tai sensuroineet hänen elokuviaan. Tällaisen ahdasmielisyyden vuoksi Anger päätyikin kuvaamaan monia elokuviaan Euroopassa, erityisesti Ranskassa.

Fireworks

Ensimmäinen Angerilta jakeluun päätynyt elokuva oli Los Angelesissa 1947 luotu väkivaltainen, homoseksuaalisesti virittynyt merimieselokuva Fireworks. Se oli kuvattu Angerin vanhempien kaitafilmikameralla näiden ollessa sukulaisten hautajaisissa. Elokuva, joka perustui Angerin uneen, on vuorosanaton ja lyhyt, kuten Angerin elokuvat yleensäkin (ne vaihtelevat n. 3 – 40 minuutin väliltä). Teemaltaan Anger oli elokuvallaan huimasti aikaansa edellä, minkä vuoksi hän on saanutkin asiasta myöhemmin glooriaa. Homoseksuaalinen ote oli vahvasti esillä myös toisessa Angerin alkuaikojen ylistetyssä elokuvassa Scorpio Rising (1963). Sitä on myöhemmin tituleerattu myös ensimmäiseksi musiikkivideoksi, MTV:n estetiikan edelläkävijäksi. Sellaisena sillä nähdään olleen suuri vaikutus 60-luvun lopun populaariin estetiikkaan ja mainoksiin. Anger oli ensimmäinen joka käytti elokuvissaan populaarimusiikkia ja hyppiviä, nopeita leikkauksia. Paradoksaalisesti, Anger ei voisi vähempää välittää MTV:stä, ”roskakanavasta”, tai televisiosta ylipäätään. Scorpio Risingin nähtiin vaikuttaneen myös joihinkin nimekkäisiin tuon vuosikymmenen elokuviin, kuten 1969 ilmestyneeseen road-movie klassikko Easy Rider:iin. Yhtä kaikki, näiden elokuvien jälkeen homotematiikka poistui hieman enemmän taka-alalle Angerin elokuvissa, vaikkei niistä koskaan täysin kadonnutkaan.

Scorpio Rising

Lienee jo tähän väliin hyvä mainita, että, Anger ei ole pitänyt elokuviensa luokittelusta sen enempää homo- kuin minkään muunkaan kategorian elokuviin. Anger Me-dokumenttielokuvan tiimoilta kuvatussa haastattelutilaisuudessa vuonna 2006 ohjaaja kertoi pitäneensä erästä saamaansa homokulttuuripalkintoa talossaan ovenpönkänä. Välinpitämättömyys tunnustuksia kohtaan kuvaa Angerin tinkimätöntä asennetta elokuvien tekemiseen ja menestykseen muutenkin. Mies on alusta alkaen tehnyt itsensä näköisiä elokuvia omilla ehdoillaan. Tämä yhdistettynä hänen kykyihinsä ohjaajana onkin johtanut siihen, että Anger ei ole koskaan lyönyt itseään läpi valtavirrassa – mutta kulttimainetta on kertynyt senkin edestä. Jos hänen elokuviaan haluaa luokitella, lienee paras luokitus jotain sen tapaista kuin ”maagisia valkokankaan operaatioita”. Tähän palaamme kohta tarkemmin.

Hollywood Babylon

Ehkä hieman paradoksaalisesti Anger saattaa olla valtavirrassa paremmin menestynyt Hollywoodin rikkaiden ja kuuluisten huume- ja seksielämää häpeilemättä paljastelleilla kirjoillaan Hollywood Babylon I & II (1959, 1986) kuin varsinaisilla päätöillään, elokuvillaan. Näiden aikaansa edellä olleiden paljastuskirjojen (joiden henki löytyy nykyään yleisesti valtamediasta) on joskus osaltaan katsottu heijastelevan ohjaajan viha-rakkaus-suhdetta Hollywoodiin. Mielenkiintoisesti, Anger on brittiläiselle maagikolle, Aleister Crowleylle, tärkeitä termejä käyttäen omistanut tuon kirjan ”portolle”, sekä ottanut sen nimen osaksi ”Babylonin”. Tuntuu, kuin Anger haluaisi tällä rivienvälistä sanoa, että Crowleyn esittämä yksilön, vapauden, ja tahdon filosofia on läsnä myös Hollywoodissa, mutta että sen ihmiset eivät osa elää, olla sinut, sen kanssa. Moniulotteista maagis-filosofista vinoilua? Ehkä. Taloudellisesti menestynyttä toimintaa? Varmasti. Kyseiset kirjat ovat olleet bestsellereitä, ja niistä ensimmäinen tuli sellaisena myös polttavaan tarpeeseen, kun Anger oli 50-luvun lopulla pahasti rahapulassa.

Fireworks kiinnitti ranskalaisen runoilijan ja elokuvaohjaajan, Jean Cocteaun (1889-1963) mielenkiinnon uuteen lupaavaan ohjaajanimeen ja Anger sai pian kutsun Pariisiin, missä hän vastaanotti elokuvastaan Runollisen Elokuvan Palkinnon Festival du Film Maudit:ssa, Biarritzissa 1949. Matka oli menestyksekäs, ja Angerin maine Euroopassa alkoi välittömästi underground-elokuvapiireissä kasvaa. Angerin lämpimäksi muodostunut suhde Eurooppaan näkyi mm. siinä, että hänen Hollywood Babylon I julkaistiin ensimmäisen kerran ranskaksi (1959), tietysti hänen hyvien ranskalaisten suhteidensa vuoksi. Enemmän kuin osuvaa oli myös se, että kirjan kustansi Jean-Jacques Pauvert, Markiisi de Saden ranskalainen kustantaja. Amerikassa kirja näki ensimmäisen kerran päivänvalon luvattomana ja epätäydellisenä versiona, ja täydessä ja virallisessa muodossaan vasta yhdeksän vuotta tuon bootlegin jälkeen, 1975.

Fireworks kiinnitti myös tri. Alfred Kinseyn, Indianan yliopistoon 1947 perustetun Seksin ja lisääntymisen tutkimuslaitoksen perustaneen seksologin huomion. Tutkija oli Angerin mukaan ensimmäinen hänen asiakkaansa ostaessaan kopion Fireworks:ia tutkimuslaitoksen kokoelmiin, sekä materiaaliksi Kinseyn massiiviseen teokseen Miehen seksuaalinen käyttäytyminen (1948). Miehet ystävystyivät, kävivät kirjeenvaihtoa, Anger auttoi Kinseytä elokuvakokoelman kokoamisessa ja järjestelemisessä tutkimuslaitokselle ja otti myös osaa Kinseyn tutkimuksiin mm. antaen kuvata itseään masturboimassa.

Jotta kaikki oleelliset elementit Kenneth Angerin uralta, jo sen alkuajoilta tulisivat mainituiksi, on uraauurtavuuden, seksin, ja kapinan lisäksi muistettava ja alleviivattava ennen kaikkea magiaa. Se on viime kädessä Angerin elokuvien tärkein, kaiken kattava, elementti.

[Tämä on artikkelin osa 1/6. Osan 2/6 voit lukea täältä. Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan alun perin Blood Ceremony -elokuvalehdessä 4/2008. Voit ostaa lehden täältä.

Read Full Post »