Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Hermeetikko’

Seinätaidetta Aurajoen varrella.

Samperi. Åbo Akademin kirjastosta tulee sähköpostia, jossa kerrotaan, että Hanegraaffin länsimaista esoteriaa koskeva opus pitää palauttaa. Mesikämmen ei millään viitsisi lähteä ulos. Mutta pakko se nyt on. Pari viikkoa sitten hän sai maksaa kirjaston myöhästysmaksuista jo tarpeeksi pitkän pennin. Se harmitti. Siispä pyörän selkään ja Auranjoen vieritse kohti kirjastoa.

No niin. Kirjat on palautettu ruotsiksi asioiden. Koskahan tätä ennen Mesikämmen asioikaan ruotsiksi? Taisi olla viimeisimmällä ruotsinreissulla.  Suomessa hän ei ole käyttänyt ruotsinkieltä muualla kuin Åbo Akademissa asioidessaan. Mesikämmen pitää kielistä, mutta pakkoruotsi on hänen mielestään perseestä. Varsinkin, kun Suomessa ei saa ruotsinkielen asemasta huolimattakaan myydä  tai ostaa nuuskaa. Kiitos siitäkin, Euroopan Unioni. Nuuska kelpaisi tähänkin väliin Mesikämmenelle varsin hyvin.

Pentagrammi Turun Tuomiokirkon seinässä.

Kirjaston vieressä seisoo auringonlaskussa tumman puhuvana Turun Tuomiokirkko. Se on muuten Suomen ensimmäinen tiilirakennus, kaiken muun historiallisuutensa lisäksi. Tämä muistuttaa Mesikämmentä eräistä pienistä mielenkiintoisista yksityiskohdista kirkon ulkoseinässä, joista melko harvat tietävät, vaikka rakennus seisoo kaiken kansan nähtävillä aivan keskustan kupeessa. Mitä ne yksityiskohdat sitten ovat? Ne ovat symboleja.

Kirkon ulkoseinän tiilistä löytyy symboleita, taikamerkkejä. Melko helposti löydettävissä ovat reilun parin metrin korkeudella oleva pentagrammi, sekä sitä alempana välittömässä lähimaastossa olevat avain-symbolit. Joku Turun yliopiston uskontotieteen opiskelija oli perehtynyt näihin karkeasti tehtyihin symboleihin joskus enemmänkin. Asiasta oli artikkeli, muttei Mesikämmen muista enää missä. Etsintä internetin syövereistäkään ei tuonut asian suhteen tulosta. Harmi.

Kolme avainsymbolia Turun Tuomiokirkon seinätiilissä.

Tuomiokirkon tiilet eivät ole mitään aivan uusia ja ulkoseinän symbolit on uurrettu tiiliin jo tiilien tekovaiheessa. Koska siinä maailmassa, missä nuo tiilet tehtiin, oli paljon enemmän taikauskoa ja hengenmaailman liikkeet otettiin yleisesti paljon vakavammin kuin nyt, herää mieleen muutamia kysymyksiä. Kuka tai ketkä näitä merkkejä näihin tiiliin oikein uursi ja miksi? Mitä ne symbolisoivat niille, ketkä näitä merkkejä tiiliin uursivat? Oliko kyseessä kirkon hyväksymät pienet karkeat ulkoseinän yksityiskohdat vai oliko kyseessä jonkun muun sooloilu? Ja jos symbolit oli uurrettu tiiliin jo niiden tekovaiheessa, onko näitä pieniä symboleita ympäri kirkkoa myös useiden metrien korkeudella, missä sattuu? Vai ovatko nämä tiilet huolella säästetty näköetäisyydelle laitettavaksi? Viisikanta ei ole mikään täysi kummajainen kirkkotaiteessakaan, Turustakin sitä löytyy ainakin Pyhän Kaarinan kirkon sisältä, pohjoisseinältä. Avain on samoin hyvin yleisesti käytössä ollut symboli.

Pääkallon historiaa.

Hmm. Tähän maastoon liittyy muuten yhtä ja toista muutakin mielenkiintoista. Eräs Mesikämmenen Pekka Siitoin-kokoelman helmistä on Turun Tuomiokirkon lattian alta olevista haudoista aikoinaan ilmeisesti paikan remontin yhteydessä poistettu kallonpuolikas. Arvella vain voi, kenen takavuosien ylenpiluokkaisen pyöräilykypärä on kyseessä. Tuomiokirkon lattian alle kun eivät päässeet haudatuksi ihan ketkä vain. Kallon sisäpuolella on liimattuna muinainen paperilappu, jossa lukee musteella kirjoitettuna “Åbo DomKyrka. 1600-talet. 3.8. 1923”. Siitoimeen tämä kallonpuolikas liittyy siten, että se oli hänen hallussaan hänen elinaikanaan. En ihmettelisi, jos sitä olisi jollain tavalla käytetty Siitoimen perustaman Mustan Veljeskunnan irstaissa menoissa 70-luvulla Kaskenkadulla Siitoin-filmi oy:n takahuoneessa. Mesikämmen sai kallon tassuihinsa Pekan kuolinpesän ostaneen tahon kautta jokunen vuosi sitten.

Orava tuli moikkaamaan Mesikämmentä.

Mutta mikäs se siinä hyppii? Oravahan se siinä. Mesikämmen imitoi oravan ääntä ja saa otuksen huomion. Se viilettää pikavauhtia alas puusta ja juoksee nurmea pitkin kohti. Pysähtyy. Seisoo takajaloillaan ja katsoo suoraan kohti. Kunnes taas mennään puuhun ja lujaa. Mieletön fysiikka. Mesikämmenestä ei olisi samaan. Kurre näyttää melko hyvinsyöneeltä ja silti kiipeily sujuu kuin tuosta vain.

Mesikämmen suuntaa tassunsa kohti Rothoviuksenkadun kulmaa. Se on aivan Tuomiokirkon vieressä. Pienellä bumerangilla käveltynä törmää Turun yliopiston maagiseen, metalliseen, kullanväriseen kehään kadussa. Siinä kerrotaan yliopiston vuosilukutietoja sen sijaan, että kehä olisi täynnä taikamerkkejä ja demonien nimiä (kuten Matti Vanhanen, Jyrki Katainen, tai Päivi Räsänen). Tällä paikalla varmaan uhrataan synkin menoin aina virasta vaihtuva yliopiston rehtori. Tai jotain sellaista.

Sanamaagikon muistolaatta.

Mesikämmen saapuu Rothoviuksenkadun kulmalle. Sieltä löytyy muistolaatta perin merkittävästä asiasta. Teksti graniitissa kertoo: “Tästä paikasta pyhän Laurentiuksen prebandatalosta on Mikael Agricola Jumalan kutsuma uskonpuhdistajamme lähettänyt ensimmäisen suomalaisen kirjan maailmaan ja luonut pohjolaan henkisen mahdin, jonka suojassa Suomen kansa on tullut tietoiseksi omasta olemuksestaan ja kypsynyt suuriin historiallisiin tekoihin. 1542. 1942.” Olemme siis siirtyneet Tuomiokirkon symbolisista maagisista merkeistä päivän voimaeläimen ja maagisen kehän kautta sanamagian ulottuvuuksiin. Tähän väliin on siis paikallaan pari sanamagiaa koskevaa lainausta.

Yliopiston saatananpalvontakehä.

Ensimmäinen niistä löytyy Suomen kirkkohistoria-teoksesta: “Ensimmäinen Suomea koskeva historiallinen asiakirja on paavi Aleksanteri III:n Uppsalan arkkipiispalle 1171 lähettämä bulla, joka alkaa sanoilla Gravis admodum (ylen raskas). Ylen raskas oli se apostoliselle istuimelle esitetty valitus, jonka mukaan suomalaiset aina vihollisen sotajoukon ahdistaessa lupaavat säilyttää kristinuskon ja pyytävät sen saarnaajia, mutta vaaran väistyttyä kieltävät uskon ja vainoavat pappeja.” Paavi kirjoitti ruotsiin: “Koska he näin pilkkaavat Jumalaa ja halveksivat kristillistä uskoa ja kun he näin ovat kaksinkertaisesti Helvetin lapsia, ei ole soveliasta, että heille tuottaa vastoinkäymisissä turvaa kristityn nimi, jota he myötäkäymisissä pilkkaavat ja kammoksuvat”. Mesikämmen huomioi tähän väliin, ettei Vatikaani ole tähän päivään mennessä perunut tätä historiallista sanamaagista julistustaan.

Sanamagiaa 1500-luvulta: tri Faust manaa Jyrki Kataista

Toinen sanamaaginen julistus löytyy edesmenneen kotimaisen maagikon, Tapio Kotkavuoren, kirjasta Saatanan mustat nahkasiivet (Voimasana, 2004, s. 188-189, 194). Se liittyy Rothoviuksenkadun kulmaan parillakin tavalla aivan suoraan: “…Kuriositeetilla tarkoitan piispa Rothoviuksen sanoja Turun akatemian avajaisjumalanpalvelussaarnasta vuodelta 1640 CE. Hän lausui: “Kun karhu vangitaan, järjestetään pimeässä kestit, juodaan karhun pääkallosta, äännellään ja muristaan kuten karhu ääntelee. Näin sitten saadaan muka enemmän onnea”. Tällä piispa Rothovius viittasi tietysti esikristillisen perinteen karhukulttiin ja karhunpeijaisiin. Rothoviuksen haluama suunta suomalaisten suhteesta karhuun on reilussa kolmessasadassa vuodessa muuttunut varmastikin suuntaan, josta tämä piispa olisi tyytyväinen. Pyhästä ja kunnioitetusta olennosta karhu on muuttunut iltapäivälehtien kuvaamaksi lähinnä vaaralliseksi ja tunkeilevaksi pedoksi, joka ihmisalueilla nähtyä useimmiten ammutaan hengiltä. Parhaimmillaan karhu tuntuu olevan eläintarhaan teljettynä, jolloin se saa yleisessä mentaliteetissa nallekarhumaisen auran ylleen. Jossain löyhässä kehyksessä tämä heijastelee aivan suoraan sitä keskiaikaista kristillistä

…ja sitten takaisin karhunpesälle.

mentaliteettia, jossa villi ja kesyttämätön luonto ja sen olennot ovat tietyssä mielessä jumalattomia ja Saatanasta. On historiallisesti ironista ja maagisesti sopivaa, että tulen suuremman mustan magian Työskentelyllä lähettämään Vasemman käden polun, joka pitää sisällään myös Suuren Karhun Järjestön käyttämän Karhunmaljan, Suomeen ja vanhalle mantereelle yleisestikin, Rothoviuksenkadulta Turusta” (alaviitteistä: “Paikalta, jossa on muistolaatta sen talon seinässä, josta Mikael Agricola lähetti Suomeen ensimmäisen suomenkielisen ABC-kirjan”).

Mesikämmen pitää viimeisestä lainauksesta kovasti. No niin. Näissä merkeissä pyörä kohti kotia.

Read Full Post »

« Newer Posts